Väitöskirjan mallipohja - Osaava lähihoitaja 2020

LÄHIHOITAJAT 2020 sosiaali- ja terveysalan
perustutkintoon
johtavan koulutuksen
kehittämisstrategian taustaselvitys
Raili Hakala
Sirpa Tahvanainen
syyskuu 2009
Sisällys
1. JOHDANTO.................................................................................................... 5
2. SELVITYKSEN TARKOITUS, TAVOITTEET JA
MENETELMÄLLISET RATKAISUT ........................................................... 7
3. SELVITYKSEN AINEISTO JA VALMISTELU ........................................ 10
4. LÄHIHOITAJAKOULUTUSTA VUODESTA 1993 .................................. 12
5. LÄHIHOITAJAT TYÖELÄMÄSSÄ ........................................................... 25
6. LÄHIHOITAJAN TULEVAISUUDEN TOIMINTAYMPÄRISTÖ ........... 38
6.1 Asiakkaiden muuttuminen ...................................................................... 39
6.2 Poliittiset muutokset ................................................................................ 46
6.3 Toimintaympäristön muutosten vaikutus lähihoitajan
osaamisvaatimuksiin .............................................................................. 58
7. TULEVAISUUDEN LÄHIHOITAJATYÖVOIMAN TARVE ................... 68
8. POHDINTA .................................................................................................. 74
LÄHTEET........................................................................................................... 79
LIITTEET ........................................................................................................... 89
4
1. JOHDANTO
Opetushallitus on päätöksellään 12.12.2008 käynnistänyt sosiaali- ja terveysalan
perustutkintoon johtavan koulutuksen kehittämisstrategian laadinnan. Strategian
laatimisesta
vastaa
Tampereen
ammattiopisto
yhteistyössä
Oulun
seudun
ammattiopiston kanssa. Kehittämisstrategia luovutetaan Opetushallitukselle vuoden
2010 loppuun mennessä.
Toimeksiannossaan Opetushallitus on edellyttänyt, että kehittämisstrategian
valmistelemiseksi tehdään taustaselvitys sosiaali- ja terveysalan palvelujärjestelmän
ja alan työelämän muutoksista, työvoiman saatavuudesta, väestön kehityksestä,
lainsäädännöstä ym. asioista, jotka vaikuttavat tulevaisuuden sosiaali- ja terveysalan
osaamistarpeisiin ja siten sosiaali- ja terveysalan perustutkintoon johtavan
koulutuksen kehittämiseen.
Tampereen
ammattiopisto
on
nimennyt
Strategia
2009-2010
-hankkeelle
ohjausryhmän. Ohjausryhmä on helmikuussa 2009 päättänyt, että sosiaali- ja
terveysalan perustutkintoon johtavan koulutuksen kehittämistarpeita tarkastellaan
laadittavassa strategiassa kahden ennakointiajanjakson ulottuvuudella, vuoteen 2015
ja vuoteen 2020. Taustaselvityksessä ennakoinnin ajanjaksoja eritellään vain
väestökehityksen osalta.
Tässä taustaselvityksessä kartoitetaan sosiaali- ja terveysalan perustutkintoon
johtavan koulutuksen määrällisiä ja laadullisia kehittämistarpeita vuoteen 2020
olemassa olevan tilasto-, kirjallisuus-, tutkimus-, lainsäädäntö-, lainsäädännön
valmistelu-,
kansallisten
kehittämisohjelma-,
viranomaisten
suositus-
ym.
aineistojen perusteella. Taustaselvityksen pohjalta lähdetään keräämään sosiaali- ja
terveysalan
asiantuntijoilta
empiiristä
aineistoa
tulevaisuuden
lähihoitajien
osaamisvaatimuksista ja koulutuksen sisällöllisistä kehittämistarpeista.
5
Taustaselvitystä
valmisteltaessa
työelämävastaavuutta
ja
on
erityisesti
todettu,
että
tulevaisuuden
lähihoitajan
osaamisen
osaamistarpeita
on
lähimenneisyydessä tutkittu varsin niukasti. Lähihoitajalta edellytetään laaja-alaista
osaamista, jolla vastataan asiakkaiden tai potilaiden monimuotoisiin hoidon, hoivan,
kasvatuksen ja kuntoutumisen tarpeisiin sosiaali- ja terveydenhuollon eri osaalueiden perustyössä. Toisaalta edellytetään erikoisosaamista, joka mahdollistaa
toimimisen sellaisissa alan toimintayksiköissä, joissa vastataan asiakkaiden tai
potilaiden erityistarpeisiin. Kysymys laaja-alaisen ja erikoisosaamisen tulevaisuuden
tarpeista on yksi strategian keskeisistä kysymyksistä; tässä yhteydessä tarkastellaan
myös
perustutkinnon
osaamisvaatimuksia
suhteessa
ammatti-
ja
erikoisammattitutkintojen tuottamaan osaamiseen sekä työnantajan perehdyttämisja täydennyskoulutusvelvoitteeseen. Vuosille 2007-2012 vahvistetun koulutuksen ja
tutkimuksen kehittämissuunnitelman (Valtioneuvosto 2007) mukaan ammatillisen
peruskoulutuksen tulee perusammattitaidon lisäksi tarjota opiskelijalle niin laaja
osaaminen, että se mahdollistaa työskentelyn vaihtelevissa työtehtävissä, on
siirrettävissä työpaikasta toiseen ja tarjoaa pohjan opiskelulle myöhemmällä iällä.
Ammatilliset perustutkinnot toimivat ensisijaisina työmarkkinoille, toimialalle tai
ammattiin tulotutkintoina, joiden tehtävänä on tuottaa työelämään siirtymisen
tuottama ammattitaito ja pätevyys. Työelämään siirtymisen ohella ne soveltuvat
myös ammattia vaihtaville. Ammatillisten tutkintojen perusteita kehitettäessä tulee
kaikkia tietyn koulutus- tai ammattialan tutkintoja tarkastella kokonaisuutena, jotta
ne vastaavat alakohtaisiin osaamistarpeisiin tehokkaasti ja johdonmukaisesti.
6
2. SELVITYKSEN TARKOITUS,
TAVOITTEET JA
MENETELMÄLLISET
RATKAISUT
Selvitys laaditaan sosiaali- ja terveysalan perustutkintoon johtavan koulutuksen
kehittämisstrategian valmistelua varten. Selvityksen tavoitteena on löytää vastauksia
seuraaviin kysymyksiin:
-
Miten lähihoitajakoulutus on olemassaolonsa aikana muuttunut?
-
Miten lähihoitajakoulutuksen tuottama osaaminen vastaa nykypäivän
työelämän osaamistarpeisiin?
-
Millainen on lähihoitajan tulevaisuuden toimintaympäristö?
-
Millaisia osaamistarpeita on tulevaisuuden lähihoitajalla?
-
Millainen on lähihoitajakoulutuksen määrällinen tarve tulevaisuudessa?
Selvityksessä
tarkastellaan
lähihoitajakoulutuksen
kehitystä
vuodesta
1993
nykypäivään, koulutuksen määrällistä laajuutta ja tutkinnon suorittaneiden
työllistymistä sekä lähihoitajan nykyistä osaamista ja sen työelämävastaavuutta.
Mukana on menneisyyden ja nykytilanteen tarkastelua, koska tulevaisuus rakentuu
aina menneisyyden ja nykyisyyden pohjalle, ja tulevaisuuden tarkastelija hyödyntää
nykyhetkeä koskevaa ymmärrystä tulevaisuuden hahmottamiseen. Lähihoitajan
tulevaisuuden toimintaympäristöä kartoitetaan väestörakenteen muutosten ja
väestön toimintakyvyn näkökulmasta sekä kuvaamalla palvelurakenteen muutosten
ja
palvelujen
tarjonnan
kansallisten
kehittämistavoitteiden
vaikutuksia
osaamistarpeisiin. Erikseen tarkastellaan lähihoitajatyövoiman määrällistä tarvetta ja
lähihoitajien tulevaisuuden ammattitaitovaatimuksia.
Selvityksen pohjalta valmistellaan Delfoi-kysely, jolla syksyllä 2009 kerätään
asiantuntijoiden näkemyksiä lähihoitajan tulevaisuuden osaamisvaatimuksista.
7
Selvityksen sisältöä ja Delfoi-kyselyn tuloksia käsitellään tulevaisuuspajassa.
Selvitys, Delfoi-kysely ja tulevaisuuspaja ovat lähtökohtana keväällä 2010
toteutettavalle toiselle Delfoi-kysely- ja tulevaisuuspajakierrokselle.
Tämän aineiston perusteella valmistellaan kehittämisstrategia, jossa määritellään,
miten sosiaali- ja terveysalan kehittämisessä otetaan huomioon selvityksen
osoittamat koulutuksen määrälliset ja laadulliset muutostarpeet ja työelämän
edellyttämä
laaja-alainen
Kehittämisstrategiassa
osaaminen
tullaan
sekä
linjaamaan,
erikoistuneempi
miten
sosiaali-
ja
osaaminen.
terveysalan
perustutkinnon tuottama osaaminen vastaa
-
sosiaalialan
osaamistarpeisiin
(esimerkiksi
vanhustyö,
vammaistyö,
varhaiskasvatus, lastensuojelu ja päihdetyö),
-
kuntoutuksen osaamistarpeisiin,
-
perusterveydenhuollon osaamistarpeisiin ja
-
erikoissairaanhoidon osaamistarpeisiin.
Tässä selvityksessä aineistoa tarkastellaan APESTE-analyysin viitekehyksessä
(Metsämuuronen 2001, 44). PESTE-analyysissä (Meristö 1991), joka alun perin on
tarkoitettu liiketoimintaympäristön kartoittamiseen, selvitetään tulevaisuuden
kannalta oleellisia poliittisia, ekonomisia, sosiaalisia, teknologisia ja ekologisia
tekijöitä. APESTE-analyysissä huomioidaan näiden lisäksi vielä asiakasulottuvuus,
jolla sosiaali- ja terveysalan työn tulevaisuuden pohdinnassa on tärkeä merkitys.
8
Taulukko 1. Sosiaali- ja terveysalan perustutkintoon johtavan koulutuksen tulevaisuuteen
vaikuttavia tekijöitä. APESTE-analyysi (Metsämuurosta 2001, 44 mukaillen)
Asiakkaiden
muutokset
- tarpeet
- arvot
- ikääntyminen
- toimintakyky
- terveys
- osallistuminen
päätöksentekoon
- joustavuus ja
yksilöllisyys
Poliittiset muutokset
- sosiaali- ja terveyspolitiikka, lakiuudistukset
kansalliset kehittämisohjelmat
- sosiaali- ja terveydenhuollon rahoitus
- Paras-hanke
- kansainvälisyys, EU
- koulutuspolitiikka
- lähihoitajakoulutuksen
kehitys
- lähihoitajakoulutuksen
rahoitus
Ekonomiset
muutokset
- kansantalous
- lähihoitajatyövoiman määrällinen ja
laadullinen
tarve
- työttömyys
- tietoyhteiskuntakehitys
Sosiaaliset
muutokset
- palvelurakenneuudistus
- yksilöllisyys/
yhteisöllisyys
- verkostoituminen
- tiimityö
- yrittäjyys
- ihmis- ja
tietokäsitykset
Teknologiset
muutokset
- informaatioteknologia
- terveys- ja
muu teknologia
Sosiaali- ja terveydenhuolto ja alan työ on vahvasti valtiovallan säätelemää, minkä
johdosta tässä selvityksessä painottuu poliittisten muutosten tarkastelu. Asiakkaiden
muutokset tulevat oleellisesti vaikuttamaan sosiaali- ja terveysalan perustutkintoon
johtavan koulutuksen määrälliseen tarpeeseen, koulutuksen sisältöön ja lähihoitajien
tulevaisuuden osaamistarpeisiin. Ekonomisten muutosten osalta tässä selvityksessä
ei ole mahdollisuutta laajempaan kansantalouden analyysiin. Myös ekologiset
muutokset jäävät vähälle huomiolle.
9
Ekologiset
muutokset
- kestävä
kehitys
3. SELVITYKSEN AINEISTO JA
VALMISTELU
Selvityksessä tarkasteltavan aineiston kokoamisen lähtökohtana on ollut
Opetushallituksen toimeksianto selvityksen sisällöstä. Selvityksessä on hyödynnetty
valmiita tilastotietoja ja rekistereitä. Käytössä oli Tilastokeskuksen väestöennuste
vuodelta 2007 sekä Opetushallituksen Wera-web -raportointipalvelun tiedot
keväältä 2009. Lähihoitajatyövoiman määrällisen tarpeen ennakoinnissa on lisäksi
käytetty Opetushallituksen (2009) Koulutus ja työvoiman kysyntä 2020 -julkaisun
tietoja.
Sosiaali- ja terveysalan tulevaisuutta ja lähihoitajan toimintaympäristön muutosta on
kartoitettu
valtioneuvoston,
ministeriöiden
(sosiaali-
ja
terveysministeriö,
opetusministeriö, työ- ja elinkeinoministeriö), keskusvirastojen (Opetushallitus,
Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto Valvira), keskusjärjestöjen
(Elinkeinoelämän
keskusliitto,
Kuntaliitto)
ja
asiantuntijaorganisaatioiden
(Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, Eläketurvakeskus) asettamien työryhmien
virallisista
komitea-
ja
työryhmämietinnöistä,
selvityksistä
ja
erilaisista
suosituksista. Lähihoitajakoulutusta ja sen sisällöllisiä muutoksia on tarkasteltu
voimassa olevien opetussuunnitelman ja tutkinnon perusteiden sekä valmisteilla
olevien
perustutkinnon
perusteluonnoksen
(Opetushallitus
2008a)
pohjalta.
Lähihoitajan vastuita on tarkasteltu voimassa olevan lainsäädännön perusteella.
Lähihoitajan tulevaisuuden osaamistarpeita selvitettäessä on edellisten lisäksi
hyödynnetty Metsämuurosen (2001, 2006) sosiaali- ja terveysalan tulevaisuutta
tarkastelevia raportteja, Sosiaalialan osaajat 2015 (SOTENNA) – hankkeen
loppuraporttia (Vuorensyrjä ym. 2006) yrittäjäjärjestöjen selvityksiä sekä HelsinginUudenmaan sairaanhoitopiirin työryhmäraportteja hoitohenkilökunnan sisäisen
työnjaon kehittämisestä erikoissairaanhoidossa. Tulevaisuuden osaamistarpeiden
osalta on jouduttu toteamaan olemassa olevan tutkimustiedon niukkuus.
10
Työ- ja elinkeinoministeriö on helmikuussa 2009 käynnistänyt kahden vuoden
kestoisen Hyvinvointialan työ- ja elinkeinopoliittinen kehittäminen -hankkeen.
Hankkeessa
laaditaan
hyvinvointialan
työ-
ja
elinkeinopoliittinen
kehittämisstrategia; tavoitteena on osaavan työvoiman saannin turvaaminen sekä
yrittäjyyden ja yritystoiminnan edellytysten ja tuottavuuden kehittäminen.
Selvityksen laatimisessa on hyödynnetty Hyvinvointihankkeessa tuotettua aineistoa.
Selvitys on kirjoitettu tammi-kesäkuun 2009 aikana ja viimeistelty elo-syyskuussa
2009. Selvitys on valmisteltu siten, että Sote-strategia 2009-2010 -hankkeen
ohjausryhmä on käsitellyt hankkeen vastuuhenkilöiden laatiman alustavan
selvitysluonnoksen
17.4.2009
Selvitysluonnoksesta
ovat
ja
hyväksynyt
lisäksi
antaneet
sen
tarkistettuna
lausuntonsa
kaksi
11.9.2009.
hankkeen
valmistelevaa työryhmää, joissa kummassakin on ollut alan opettajien (yhteensä 8),
työelämän (yhteensä 2) ja opiskelijoiden (yhteensä 2) edustajat. Lähihoitajan
tulevaisuuden
osaamistarpeista
asiantuntijakeskustelu
sosiaali-
on
ja
selvitysluonnoksen
terveysalan
pohjalta
oppilaitosten
käyty
johdon
verkostotapaamisessa 23.4.2009 (40 osallistujaa). Saadun palautteen perusteella
selvitystä on sisällöllisesti jäsennelty uudelleen ja siihen on tehty runsaasti
tarkennuksia.
11
4. LÄHIHOITAJAKOULUTUSTA
VUODESTA 1993
Sosiaali- ja terveysalan perustutkinnon suunnittelu aloitettiin 1990-luvun alussa
kuntien keskusjärjestöjen aloitteesta. Uudella laaja-alaisella perustutkinnolla
pyrittiin vastaamaan väestön muuttuneisiin palvelutarpeisiin ja uudistamaan
rakenteiltaan ja työkäytännöiltään silloin jäykkää, pääosin julkista sosiaali- ja
terveydenhuoltoa (ks. Hulkari 2006, 48). Laaja-alaisen tutkinnon tarkoituksena oli
mahdollistaa
laaja
horisontaalinen
ammatillinen
liikkuvuus
sosiaali-
ja
terveyspalvelujen toimialoilla. Lähihoitajien koulutus alkoi 1993 vuoden syksyllä
Opetushallituksen koulutuksen järjestäjille myöntämillä pilotointiluvilla (Korte
2009).
Lähihoitajatutkintoon
yhdistettiin
koulutuksen
alkaessa
opetusministeriön
päätöksellä kymmenen sitä edeltänyttä toisen asteen ammatillista tutkintoa.
Lähihoitajatutkintoa edeltäneet
perushoitajan,
seitsemän terveydenhuollon tutkintoa olivat
mielenterveyshoitajan,
hammashoitajan,
lastenhoitajan,
jalkojenhoitajan, kuntohoitajan ja lääkintävahtimestari-sairaankuljettajan tutkinnot.
Lähihoitajatutkintoa
edeltäneet
kolme
sosiaalihuollon
tutkintoa
olivat
kehitysvammaistenhoitajan, kodinhoitajan ja päivähoitajan tutkinnot.
Edeltäneillä
tutkinnoilla
on
oma,
joidenkin
tutkintojen
osalta
useiden
vuosikymmenien taakse ulottuva historiansa. Esimerkiksi perushoitajan ja
kodinhoitajan koulutuksia ja ammatteja yhdistää ainakin kolme kehityspiirrettä.
Molempien koulutusten/ammattien historiallinen lähtökohta on kotityössä ja
vapaaehtoistyössä; molemmat kehittyivät pääosin julkisen sektorin palkkatöiksi
yhtäältä lainsäädännön ja toisaalta etujärjestötoiminnan tukemina ja; molemmissa
tapauksissa tähän kehitykseen on kytkeytynyt verrattain vaikeita ammatillisen
identiteetin ja ammatti- ja tutkintonimikkeiden määrittämisen ongelmia. Yhtäältä on
ollut kyse naisen aseman määrittelystä palkkatyöhön perustuvassa yhteiskunnassa ja
12
toisaalta, edelliseen läheisesti kytkeytyen, mutta omana erillisenä kysymyksenään
perushoitajan ja kodinhoitajan koulutusten ja ammattien asemasta (palkkauksesta,
arvostuksesta,
tehtäväkentästä)
työmarkkinakentässä
eli
suhteessa
muihin
koulutuksiin ja ammatteihin. Nämä historialliset kehityspiirteet on kirjoitettu
nykyisen lähihoitajatutkinnon sisään ja ainakin osittain niitä ratkotaan tutkinnon
kehittämisen ja kohdentamisen sisäisinä kysymyksinä, koska lähihoitajatutkinto on
hyvin laaja-alainen tutkinto. (Borgman ym. 2005, 35-36)
Tutkinnon valtakunnallinen opetussuunnitelman peruste annettiin 1995 ja
tutkintonimikkeeksi vahvistettiin sen nykyinen nimi ”sosiaali- ja terveysalan
perustutkinto,
lähihoitaja”.
Koulutuksen
laajuus
oli
100
opintoviikkoa.
Koulutukseen sisältyi ammatillisia opintoja 70 opintoviikkoa, joista 20 oli
opiskelijan valitseman suuntautumisvaihtoehdon mukaan suoritettavia opintoja
(Ensihoito, Lasten ja nuorten hoito ja kasvatus, Mielenterveys- ja päihdetyö,
Sairaanhoito ja huolenpito, Suu- ja hammashoito, Vammaistyö, Vanhustyö).
1990-luvun loppupuolen keskeisiä havaintoja lähihoitajakoulutuksesta ja sen
työelämävastaavuudesta
olivat
lähihoitajien
työllistymisvaikeudet
erityisesti
terveydenhuollon ammatillisiin tehtäviin, työssäoppimisen riittämättömyys ja
työssäoppimisjaksojen epätyydyttävä toteutus sekä ammatillisen syventymisen
puutteellisuus. (Borgman ym. 2005, 36-37) Seuraava opetussuunnitelmauudistus
toteutuikin vuonna 1999, jolloin tutkinto laajeni 120 opintoviikon laajuiseksi
(Opetusministeriön
korvattiin
päätös
23.6.1998).
koulutusohjelmittain
eriytyvillä
Tutkinnon
suuntautumisvaihtoehdot
ammatillisilla
opinnoilla,
joiden
laajuudeksi tuli 40 opintoviikkoa. Uudeksi koulutusohjelmavaihtoehdoksi tuli
aikaisempien lisäksi Asiakaspalvelu ja tietohallinta, jolla haluttiin kouluttaa
työntekijöitä sosiaali- ja terveysalan sihteerin työhön. Kaikille
yhteisten
ammatillisten opintojen laajuus säilyi 50 opintoviikkona (Kasvun tukeminen ja
ohjaus 16 opintoviikkoa, Hoito ja huolenpito 22 opintoviikkoa ja Kuntoutumisen
tukeminen 12 opintoviikkoa).
13
Nykytilanne
Vuonna 2009 käytössä olevat opetussuunnitelman ja tutkinnon perusteet ovat
vuodelta 2001. Tuolloin Opetussuunnitelman ja tutkinnon perusteisiin sisällytettiin
aikaisempien koulutusohjelmavaihtoehtojen lisäksi Kuntoutuksen koulutusohjelma
(Opetushallitus 2001). Koulutusohjelman käynnistämisen taustalla oli vuoden 1998
Valtioneuvoston
Kuntoutusselonteko,
jossa
kiinnitettiin
huomiota
mm.
vanhusväestön toimintakyvyn ylläpitämiseen ja kuntoutuksen kehittämiseen
koulutuksen avulla (Valtioneuvosto 1998). 1.1.2007 tarkistettiin Ensihoidon
koulutusohjelman
opetussuunnitelman
ja
näyttötutkinnon
perusteita
(dnro
24/011/2006) potilaan ensihoidon, sairaankuljetuksen, polikliinisen hoidon ja
perioperatiivisen hoidon tavoitteiden ja keskeisten sisältöjen osilta.
Lähihoitajan ammatillisiin opintoihin sisältyy eri opintokokonaisuuksissa/tutkinnon
osissa työssäoppimista yhteensä vähintään 29 opintoviikkoa (Opetushallitus 2001).
Muissa ammatillisissa perustutkinnoissa työssäoppimisen laajuus on vähintään 20
opintoviikkoa;
lääkealan perustutkinnossa
(Opetushallitus
2001a)
jopa 32
opintoviikkoa.
Ammatillisen koulutuksen laadun, vaikuttavuuden ja työelämävastaavuuden
parantamiseksi on kaikkiin ammatillisiin perustutkintoihin liitetty ammattitaidon
yhdeksi
arviointimenetelmäksi
ammattiosaamisen
näytöt
elokuusta
2006.
Ammattiosaamisen näytössä opiskelija osoittaa tekemällä käytännön työtehtäviä
mahdollisimman aidoissa työtilanteissa, miten hyvin hän on saavuttanut
opetussuunnitelman perusteiden ammatillisten opintojen tavoitteissa määritellyn
työelämän edellyttämän ammattitaidon. (Opetushallitus 2006, 6)
Ammattiosaamisen
näyttöjen
käyttöönotto
vaati
työssäoppimispaikoilla
ja
oppilaitoksissa yhteistyötä sekä edellytti koulutuksen järjestäjiltä voimavarojen
suuntaamista uudentyyppiseen opettamiseen ja arviointiin. Ammattiosaamisen
näyttöjä
tukee
kokonaisuuksiksi,
opetus,
sekä
joka
on
käytännöt,
jaksotettu
laajoiksi
työelämälähtöisiksi
jotka
mahdollistavat
opettajien
ja
työpaikkaohjaajien osaamisen joustavan hyödyntämisen. Kokemusten perusteella
ammattiosaamisen näyttöjen käyttöönotto vahvistaa arvioinnin kohteisiin ja
14
arviointikriteereihin pohjautuvaa opiskelijan arviointia. Lisäksi ammattiosaamisen
näyttöjen myötä arvioinnissa korostuvat työelämän tarpeet. Työpaikkaohjaajien
kouluttaminen arviointityöhön ja opettajien mahdollisuus työelämäosaamisensa
päivittämiseen
ovat
tuoneet
laatua
ammattiosaamisen
näyttöihin
ja
työssäoppimiseen. Ammattiosaamisen näytöillä saadaan tietoa opiskelijoiden
oppimistuloksista ja niiden perusteella voidaan päätellä, tuottaako opetus riittävää ja
työelämän näkökulmasta relevanttia osaamista. (Opetushallitus 2006, 8)
Ammattiosaamisen näytössä arvioidaan kunkin ammatillisen opintokokonaisuuden
keskeistä, työn tekemisen kannalta oleellista osaamista. Keskeisen osaamisen
määrittämisessä
ovat
tukena
kansalliset
ammattiosaamisen
näyttöaineistot.
Opiskelijan arvioinnissa käytettävät arvioinnin kohteet ja arviointikriteerit on
määrätty opetussuunnitelman perusteissa. Arvioinnin kohteet ohjaavat arvioijaa
kiinnittämään huomiota: työprosessin hallintaan, työtehtävän hallintaan eli
työmenetelmien, -välineiden ja materiaalin hallintaan, työturvallisuuden hallintaan,
työn
perustana
olevan
tiedon
hallintaan
sekä
kaikille
aloille
yhteiseen
ydinosaamiseen eli oppimistaitoihin, ongelmanratkaisutaitoihin, vuorovaikutus- ja
viestintätaitoihin, yhteistyötaitoihin, eettisiin ja esteettisiin taitoihin. Lisäksi
arvioinnin kohteena ovat yhteiset painotukset eli kansainvälisyys, kestävä kehitys,
teknologian
ja
asiakaslähtöinen
tietotekniikan
toiminta
sekä
hyödyntäminen,
työsuojelu
ja
yrittäjyys,
terveydestä
laadukas
ja
huolehtiminen.
(Opetushallitus 2006, 44)
Tavoitteena on ollut, että ammattiosaamisen näytöt toteutuisivat työssäoppimisen
yhteydessä
työpaikoilla.
Lähihoitajakoulutuksessa
tavoite
on
toteutunut
erinomaisesti. Vuonna 2008 ilmestyneen selvityksen (OPH 2008, 5) mukaan
sosiaali- ja terveysalan perustutkinnon ammattiosaamisen näytöistä 99,5 % on
suoritettu työpaikoilla työssäoppimisen yhteydessä. Muissa selvityksessä mukana
olleissa tutkinnoissa työelämässä suoritettujen ammattiosaamisen näyttöjen osuus
vaihteli 0,6 %:sta 68,5 %:in.
15
Näyttötutkinto
Suomessa
ammatillinen
aikuiskoulutus
perustuu
vahvasti
näyttötutkintojärjestelmään, joka takaa aikuisväestölle joustavan tavan osoittaa,
uudistaa
ja
ylläpitää
ammatillista
osaamistaan
(Opetushallitus
2007).
Näyttötutkintojärjestelmä luotiin vuonna 1994 säädetyllä ammattitutkintolailla, joka
koulutuslainsäädännön
kokonaisuudistuksen
yhteydessä
kumottiin
1998
ja
näyttötutkintojärjestelmää koskevat säädökset siirrettiin lakiin ja asetukseen
ammatillisesta aikuiskoulutuksesta (L 631/1998, A 812/1998). Ammatillisia
perustutkintoja voidaan suorittaa sekä opetussuunnitelman perusteiden mukaisesti,
jolloin keskeinen ammatillinen osaaminen arvioidaan ammattiosaamisen näytössä,
tai
näyttötutkintona,
jolloin
kaikki
ammatillinen
osaaminen
arvioidaan
näyttötutkinnon eri tutkinnon osien tutkintotilaisuuksissa. Opetussuunnitelman
perusteiden mukaisesta koulutuksesta puhutaan arkikielessä nuorten koulutuksena,
näyttötutkinnosta aikuiskoulutuksena.
Lähihoitajan tutkinnon on voinut suorittaa näyttötutkintona vuodesta 1999
(Opetusministeriön päätös 5/011/99, 31.3.1999). Näyttötutkintoon valmistavan
koulutuksen kesto määräytyy henkilön aikaisempien opintojen ja työkokemuksen
perusteella niin, että tutkinnon perusteissa määritetyt ammattitaitovaatimukset on
mahdollista saavuttaa. Jos tutkinnon suorittaja ei aiemmin ole suorittanut sosiaalija/tai terveysalan tutkintoa, valmistavan koulutuksen keston tulee olla vähintään 80
opintoviikkoa ja enintään 120 opintoviikkoa (Opetushallitus 2001, 154).
Valmistavaa koulutusta koskeva määräys poikkeaa kaikista muista ammatillisista
perustutkinnoista. Velvoitteella valmistavaan koulutukseen osallistumisesta on
haluttu varmistaa sellaisen ammattitaidon saavuttaminen, että asiakkaan tai potilaan
turvallisuus ei vaarannu (Korte 2009).
Opetushallituksen
näyttötutkintoja
henkilökohtaistamismääräys
Henkilökohtaistamisessa
on
tuli
ja
valmistavaa
voimaan
kolme
2007
vaihetta:
koulutusta
(Opetushallitus
hakeutumisvaihe,
koskeva
2006a).
tutkinnon
suorittaminen ja tarvittavan ammattitaidon hankkiminen. Hakeutumisvaiheessa
varmentuu henkilölle soveltuva tutkinto, tutkinnon suorittamista varten tarvittava
koulutustarve, soveltuvat opiskelu- ja rahoitusjärjestelyt sekä ohjauksen ja erityisten
16
tukitoimien tarve. Hakeutumisvaiheessa selvitetään aikaisemman koulutuksen, työn
tai harrastusten kautta hankittu osaaminen ja opiskelu- ja muut edellytykset
tutkinnon suorittamiselle. Osaaminen tunnistetaan käyttämällä monipuolisesti alalle
soveltuvia menetelmiä. Osaamisen tunnistamisen perusteella arvioidaan, miltä osin
tutkinnon suorittajan esittämien asiakirjojen perusteella voidaan ehdottaa hänen jo
osoittamansa osaaminen hyväksyttäväksi ja osaksi tarvittavan ammattitaidon
hankkimisvaihetta. Tutkinnon suorittaja voidaan jo saavuttamansa osaamisen
perusteella ohjata suoraan hänelle soveltuvan tutkinnon tai sen osan suorittamiseen.
Ammattitaidon tunnistamisen pohjalta tutkinnon suorittaja ohjataan tarvittavan
ammattitaidon hankkimisvaiheeseen.
Tutkinnon suorittamisen henkilökohtaistamisella tarkoitetaan tutkinnon suorittajalle
soveltuvien ja perusteltujen tutkintotilaisuuksien suunnittelua ja toteutusta.
Tutkinnon tai sen osan suorittaja kuvaa henkilökohtaisessa suunnitelmassaan, miten
hän osoittaa tutkinnon perusteissa edellytetyn osaamisen tutkintotilaisuudessa.
Henkilökohtaisen suunnitelman hyväksyvät kolmikannassa tutkinnon järjestäjän,
työnantajan ja työntekijän edustajat. Tutkintotoimikunta voi arvioijien ehdotuksesta
tunnustaa tutkintosuoritukseksi tai sen osaksi aikaisemmin osoitetun tutkinnon
perusteiden mukaisen osaamisen niiltä osin, kuin tämä voidaan luotettavien
dokumenttien
pohjalta
henkilökohtaistamismenettelyn
todeta.
tutkinnon
Tutkinnon
järjestäjä
suorittamisen
kuvaa
näyttötutkinnon
järjestämissuunnitelmassaan, jonka tutkintotoimikunta hyväksyy.
Tarvittavan ammattitaidon hankkimisen henkilökohtaistaminen tarkoittaa tutkinnon
suorittajalle
parhaiten
soveltuvien
ja
monipuolisten
oppimisjärjestelyjen,
oppimismahdollisuuksien ja oppimisympäristöjen suunnittelua. Suunnittelussa
huomioidaan
tutkinnon
suorittajan
elämäntilanne,
aikaisemmin
saavutettu
osaaminen, todetut oppimistarpeet ja työssä oppimisen mahdollisuudet. Ohjaus- ja
opetusjärjestelyt
kuvataan
tutkintokohtaisesti
valmistavan
koulutuksen
toteutussuunnitelmassa.
Kolmivuotisen perustutkinnon suorittaneella on yleinen jatko-opintokelpoisuus,
jonka mukaan hän on kelpoinen pyrkimään ammattikorkeakouluihin ja yliopistoihin.
17
Perustutkinnon näyttötutkintona suorittaneella on yleinen jatko-opintokelpoisuus
ammattikorkeakouluihin. (Opetushallitus 2001) Vuosina 2000-2006 tutkinnon
suorittaneista henkilöistä opintoja oli jatkanut 7.0 %. Jatko-opintoja suorittavien
määrä on koulutusaloja vertailtaessa suhteellisesti vähäisin sosiaali- ja terveysalalla.
Uudet sosiaali- ja terveysalan perustutkinnon perusteet 2010
Tätä selvitystä kirjoitettaessa Opetushallitus on tarkistamassa elokuun 2010 alkuun
mennessä kaikkien ammatillisten perustutkintojen tutkinnon perusteet. Perusteiden
rakennetta ja tutkinnon osien sekä opintojen muodostumista, tavoitteita,
ammattitaitovaatimuksia sekä arvioinnin kohteita ja arviointikriteereitä tarkistetaan.
Tarkistetut
perusteet
koskevat
sekä
ammatillista
peruskoulutusta
että
näyttötutkintona suoritettavia ammatillisia perustutkintoja; opetussuunnitelman
perusteet ja näyttötutkinnon perusteet laaditaan tutkinnon perusteet -asiakirjaksi.
Opintokokonaisuus -käsitteen tilalla käytetään tutkinnon osa -käsitettä. Uudistuksen
jälkeen perustutkinto muodostuu ammatillisessa peruskoulutuksessa
-
ammatillisista tutkinnon osista
o pakolliset tutkinnon osat
o valinnaiset tutkinnon osat
o ammatillista osaamista yksilöllisesti syventävät tutkinnon osat
(perustutkintoa laajentavat tutkinnon osat)
-
ammattitaitoa täydentävistä tutkinnon osista (yhteiset opinnot)
o pakolliset tutkinnon osat
o valinnaiset tutkinnon osat
-
vapaasti valittavista tutkinnon osista.
Ammatillisten tutkinnon osien ammattitaitovaatimukset, arvioinnin kohteet ja
arviointikriteerit ovat samat ammatillisessa peruskoulutuksessa ja näyttötutkinnossa,
mutta ammattitaidon osoittamistavat voivat erota. Tutkinnon peruste ohjaa
ammattiosaamisen näytön suunnittelua ja arviointia, eikä erillistä kansallista
näyttöaineistoa
enää
käytetä.
Ammattitaitovaatimukset
määritellään
oppimistuloksina (tiedot, taidot, osaaminen/pätevyys). Arvioinnin kohteet kuvataan
työprosessin, työmenetelmien, -välineiden ja materiaalin sekä työn perustana olevan
tiedon ja elinikäisen oppimisen avaintaitojen hallintana. Elinikäisen oppimisen
18
avaintaidot
(oppiminen
ja
ongelmanratkaisu;
vuorovaikutus
ja
yhteistyö;
ammattietiikka; terveys, turvallisuus ja toimintakyky; aloitekyky ja yrittäjyys;
kestävä kehitys; estetiikka; viestintä- ja mediaosaaminen; matematiikka ja
luonnontieteet; teknologia ja tietotekniikka; aktiivinen kansalaisuus ja eri kulttuurit)
sisällytetään
ammatillisten
tutkinnon
osien
ammattitaitovaatimuksiin
ja
arviointikriteereihin ja ammattitaitoa täydentävien tutkinnon osien tavoitteisiin ja
arviointikriteereihin ja arvioidaan niiden yhteydessä. Kuhunkin tutkintoon sisältyy
vähintään 5 opintoviikkoa yrittäjyysosaamiseen ja yrittäjävalmiuksiin liittyviä
ammattitaitovaatimuksia sisällytettynä tutkinnon osien tavoitteisiin tai erillisenä
tutkinnon osana. (http://www.oph.fi, 29.4.2009.)
Ammatillisten
perustutkintojen
uudistuksessa
on
laajennettu
ammatillista
valinnaisuutta siten, että opiskelija tai tutkinnon suorittaja voi henkilökohtaisen
opiskelusuunnitelman tai henkilökohtaistamisen kautta sisällyttää tutkintoonsa
valinnaisia
tutkinnon
osia
muista
ammatillisista
perustutkinnoista,
ammattitutkinnoista, erikoisammattitutkinnoista ja ammattikorkeakouluopinnoista.
Valinnaisuuden lisäämisellä on haluttu rikastuttaa tutkintojen tuottamaa osaamista.
Uudet sosiaali- ja terveysalan perustutkinnon perusteet tulevat voimaan elokuun
2010 alusta. Tutkinnon laajuus säilyy 120 opintoviikkona. Ammatillisessa
peruskoulutuksessa ammatillisten tutkinnon osien laajuus tulee olemaan edelleen
yhteensä 90 opintoviikkoa, joista kaikille pakolliset tutkinnon osat ovat:
-
Kasvun tukeminen ja ohjaus 15 ov
-
Hoito ja huolenpito 20 ov
-
Kuntoutumisen tukeminen 15 ov
Lisäksi tutkintoon kuuluu pakollisena yksi koulutusohjelma, 30 opintoviikon
laajuinen Asiakaspalvelu ja tietohallinta, Ensihoito, Kuntoutus, Lasten ja nuorten
hoito ja kasvatus, Mielenterveys- ja päihdetyö, Sairaanhoito ja huolenpito, Suun
terveydenhoito, Vammaistyö tai Vanhustyö. Koulutusohjelmaan tai osaamisalaan
tarjotaan valinnaisena tutkinnon osana (laajuus ammatillisessa peruskoulutuksessa
10 ov) tutkinnon osia sosiaali- ja terveysalan perustutkinnosta (Päivystyspotilaan
hoitotyö ja Perioperatiivinen hoitotyö), paikallisesti tarjottava sosiaali- ja
19
terveysalan perustutkinnon osa ammatillisessa peruskoulutuksessa, tutkinnon osia
ammatillisista perustutkinnoista, tutkinnon osa ammattitutkinnoista, tutkinnon osa
erikoisammattitutkinnoista
tai
tutkinnon
osa
ammattikorkeakouluopinnoista.
Opiskelijan tai tutkinnon suorittajan on mahdollista yksilöllisesti syventää
ammatillista osaamistaan ja laajentaa tutkintoaan esimerkiksi lisäämällä siihen
tutkintoon
kuuluvan
toisen
koulutusohjelman
tai
osaamisalan
tai
muita
ammatillisten tutkintojen osia tai ammatillisessa peruskoulutuksessa myös
yksilöllisesti syventäviä paikallisesti tarjottavia tutkinnon osia.
Tutkinnon osiin sisältyy työssäoppimista yhteensä vähintään 29 opintoviikkoa.
Ammattitaitoa arvioidaan kussakin tutkinnon osassa ammattiosaamisen näytössä tai
näyttötutkinnon
tutkintotilaisuudessa.
Mikäli
tutkinnon
osassa
vaadittavaa
ammattitaitoa ei voida näissä osoittaa, sitä täydennetään muulla osaamisen
arvioinnilla, kuten haastattelujen, tehtävien ja muiden luotettavien menetelmien
avulla.
Tutkinnon
suorittaminen
on
aina
ensisijainen
tavoite
ammatillisessa
peruskoulutuksessa. Opiskelijan tai tutkinnon suorittajan on mahdollista suorittaa
ammatillinen perustutkinto myös suunnatumman ammattipätevyyden tuottama osa
tai osia kerrallaan, silloin kun se on yksilön opiskeluvalmiuksien, elämäntilanteen
tai työllistymisen kannalta tarkoituksenmukaista. Näissä tilanteissa koulutuksen
järjestäjä, työpaikan edustaja ja opiskelija laativat yhdessä suunnitelman koko
tutkinnon suorittamisesta.
Opiskelijavalinta
Opiskelijaksi ottamisen perusteista ammatilliseen perustutkintoon johtavassa
koulutuksessa säädetään ammatillisesta koulutuksesta annetun lain 27 §:ssä.
Opiskelijaksi ei voida ottaa sellaista henkilöä, jonka sairaus tai vamma ilmeisesti on
esteenä
koulutukseen
osallistumiselle.
Opiskelijan
pääsyä
ammatilliseen
koulutuksen voidaan rajoittaa vain silloin, kun sairaus objektiivisesti arvioiden estää
opinnot tai se vaarantaisi opiskelijan tai muiden turvallisuutta.
20
Opiskelijaksi pyrkivän tulee antaa koulutuksen järjestäjälle opiskelijaksi ottamisen
edellyttämät terveydentilaansa koskevat tiedot. Koulutuksen järjestäjän tulee tämän
lisäksi varmistaa, että opiskelijaksi valitun henkilön terveydentila on sellainen, että
hän voi selviytyä myös koulutukseen kuuluvasta työpaikoilla tapahtuvasta
oppimisesta, kuten alan tehtävissä toimiminen ja tutkinnon ammattitaitovaatimusten
saavuttaminen edellyttävät. Opiskelijan oikeusturvan kannalta on perusteltua, että
häntä ei valita sellaiseen koulutukseen, jonka mukaisissa tehtävissä hän ei
terveydentilansa vuoksi voisi toimia.
Uusissa tutkinnon perusteissa terveydentilavaatimukset määritellään tutkinnon
perusteen liiteosassa. Sosiaali- ja terveysalan perustutkintoon kuuluu merkittävästi
työssäoppimista aidoissa työelämän tilanteissa ja erilaisissa työympäristöissä.
Työssä korostuu potilaiden ja asiakkaiden turvallisuus ja toiminnan vastuullisuus.
Sosiaali- ja terveysalan opiskelijalla tulee olla sellainen terveys, joka ei ole esteenä
alan opiskelulle ja ammatissa toimimiselle. Sosiaali- ja terveysalan koulutukseen
hakeutuvien on hyvä ottaa huomioon, että
-
opiskelu ja ammatissa toimiminen edellyttävät hyvää fyysistä kuntoa,
henkistä tasapainoa ja kykyä olla vuorovaikutuksessa ihmisten kanssa
-
tuki- ja liikuntaelimistön sairaudet sekä krooniset ihottumat ja allergiat
voivat vaikeuttaa opiskelua tai myöhemmin työelämässä selviytymistä
-
ala ei sovellu päihteiden ongelmakäyttäjille
-
mahdollinen veriteitse tarttuva sairaus saattaa rajoittaa työhön sijoittumista
(Opetushallitus 2008a).
Opetusministeriön
asetus
opiskelijaksi
ottamisen
perusteista
ammatilliseen
perustutkintoon johtavassa koulutuksessa (167/2002) määrää, että koulutuksen
järjestäjä
voi
järjestää
ammatilliseen
koulutukseen
hakeville
pääsy-
tai
soveltuvuuskokeen. Yhteishakuoppaan (2008) mukaan sosiaali- ja terveysalan
perustutkintoon
valmistavaan
mukaisesti,
hakeville
koulutukseen
jolloin
järjestetään
soveltuvuuskoe.
hakeudutaan
hakeutumisvaiheessa
Oppisopimuskoulutuksessa
olevien
Näyttötutkintoon
henkilökohtaistamismääräyksen
arvioidaan
soveltuvuuden
alalle
arvioi
soveltuvuus.
lähinnä
oppisopimustyönantaja. Opiskelija hankkii oppisopimustyöpaikan itse ottamalla
21
yhteyttä työnantajaan ja päätöksen valinnasta tekee työnantaja (http://www.oph.fi,
29.4.2009). Oppisopimussuhde on samalla työsopimussuhde ja sen mahdollisessa
keskeyttämisessä noudatetaan työsopimuslakia.
Opetusministerin ja peruspalveluministerin vuonna 2008 asettama SORA-työryhmä
(Opetusministeriö 2009) valmistelee opiskeluoikeuden peruuttamista koskevia
lakiesityksiä eri koulutusasteille. Opiskelijalta voitaisiin lakiesityksen mukaan
vastaisuudessa peruuttaa opiskeluoikeus, jos hän olisi säädöksissä erikseen
määriteltyjen syiden perusteella selvästi soveltumaton opiskelemaan alalle ja hän
voisi opinnoissa tai ammatissa toimiessaan aiheuttaa vaaraa muille. Lakiesitys on
lausuntokierroksella lokakuun 2009 loppuun.
Nimikesuoja
Lähihoitaja
kuuluu
ns.
nimikesuojattuun
terveydenhuollon
ammattihenkilöryhmään. Lähihoitajatutkinnon suorittanut henkilö rekisteröidään
terveydenhuollon ammattihenkilöistä annetun asetuksen (A 564/1994) mukaan
Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirastossa (Valvira), joka valvoo
ammatinharjoittamista.
ammatillisen
Tutkinnosta
henkilöstön
säädetään
myös
kelpoisuusvaatimuksista:
laissa
sosiaalihuollon
kelpoisuusvaatimuksena
lähihoitajan tehtäviin on tehtävään soveltuva sosiaali- ja terveysalan perustutkinto
tai muu vastaava tutkinto (L 272/2005, 8§).
Lähihoitajakoulutuksen määrällinen laajuus
Opetushallituksen Wera-web -raportointipalvelun tietojen mukaan (16.3.2009)
vuonna 2009 on tarjolla yhteensä 60 099 ammatillisen perustutkintokoulutuksen
aloituspaikkaa. Sosiaali- ja terveysalan perustutkinnon aloituspaikkojen määrä
näistä on yhteensä 8 733 eli 14,5 %. Aloituspaikoista nuorten ammatilliseen
peruskoulutukseen on suunnattu 5 972 ja aikuisten 2 761.
Vuonna
2007
sosiaali-
ja
terveysalan
perustutkinnon
ammatillisena
peruskoulutuksena suoritti 3 383 henkilöä. Näyttötutkintona lähihoitajan tutkinnon
suoritti 2 594 henkilöä, joista oppisopimuskoulutukseen oli osallistunut 830
tutkinnon suorittajaa. Tutkinnon suorittaneiden kokonaismäärä vuonna 2007 oli siis
22
5 977 henkilöä. Kymmenen vuoden tarkastelujaksolla vuosina 1998-2007
lähihoitajan tutkinnon on suorittanut yhteensä 53 315 henkilöä.
Vuonna 2007 sosiaali- ja terveysalan perustutkintoon johtavassa ammatillisessa
peruskoulutuksessa oli yhteensä 22 528 opiskelijaa. Erityisopiskelijoiksi heistä oli
määritelty 790
eli
3,5 %, kun erityisopetuksessa kaikista ammatillisen
peruskoulutuksen opiskelijoista opiskeli 9,6 % (Kumpulainen 2008, 95). Sosiaali- ja
terveysalalla
erityisopiskelijoiden
osuus
on
koulutusaloista
pienin.
Lähihoitajakoulutuksen erityisopiskelijoista miehiä oli 673 eli 85,2 %; koulutukseen
hakeneista miesten osuus on vain noin 12 %.
Taulukko 2. Lähihoitajatutkinnon suorittaneiden koulutusohjelmajakauma 2007
Koulutusohjelma
Koulutusohjelman
suorittaneiden
osuus
kaikista
lähihoitajan tutkinnon suorittaneista 2007, %
Ensihoito
6,3
Lasten ja nuorten hoito ja kasvatus
19,2
Mielenterveys- ja päihdetyö
11,6
Sairaanhoito ja huolenpito
30,3
Suu- ja hammashoito
2,9
Vammaistyö
3,6
Vanhustyö
16,1
Asiakaspalvelu ja tietohallinta
2,0
Kuntoutus
7,1
Tuntematon
0,9
N
5 977 (100 %)
Koulutusohjelmavaihtoehdoista (ks. taulukko 2) sairaanhoidon ja huolenpidon
koulutusohjelmaa on suoritettu eniten. Vuonna 2007 lähihoitajan tutkinnon
suorittaneista 5 977 henkilöstä sairaanhoidon ja huolenpidon koulutusohjelman oli
suorittanut 30,3 %. Seuraavaksi eniten oli suoritettu lasten ja nuorten hoidon ja
kasvatuksen koulutusohjelmaa (19,2 %) ja vanhustyön koulutusohjelmaa (16,1 %).
(Opetushallituksen WERA-web-raportointipalvelu 14.5.2009)
23
Asiakas muutokset
Poliittiset muutokset
Ekonomiset muutokset
Sosiaaliset muutokset
Teknologiset muutokset
Ekologiset muutokset
24
.
 Sosiaali- ja terveysalan perustutkintoon johtava
koulutus alkoi vuonna 1993.
 Valtakunnallinen opetussuunnitelman peruste
annettiin vuonna 1995 ja tutkintonimikkeeksi
vahvistettiin sosiaali- ja terveysalan perustutkinto,
lähihoitaja.
 1999 tutkinto laajeni 120 opintoviikon laajuiseksi.
Tutkinnon on voinut suorittaa näyttötutkintona
vuodesta 1999.
 Merkittävä
osa
ammattitaidosta
opitaan
työelämässä. Lähihoitajan ammatillisiin opintoihin
sisältyy työssäoppimista yhteensä vähintään 29
opintoviikkoa. Työssäoppimista on jokaisessa
ammatillisessa opintokokonaisuudessa/tutkinnon
osassa.
 Ammattitaitoa
on
arvioitu
työpaikoilla
yhteistyössä työpaikkaohjaajien kanssa vuodesta
2006 ammattiosaamisen näytöillä. Lähihoitajien
ammattiosaamisen näytöt toteutuvat lähes
poikkeuksetta työelämässä.
 Uudet sosiaali- ja terveysalan perustutkinnon
perusteet tulevat voimaan elokuusta 2010.
 Lähihoitaja on nimikesuojattu terveydenhuollon
ammattihenkilö.
 Vuonna 2007 lähihoitajaksi valmistui noin 6 000
henkilöä. Heistä lähes joka kolmas oli suorittanut
sairaanhoidon ja huolenpidon koulutusohjelman.
Opintojen jatkaminen on hieman harvinaisempaa
kuin muilta ammatillisen koulutuksen aloilta
valmistuneilla.
5. LÄHIHOITAJAT TYÖELÄMÄSSÄ
Lähihoitajien määrä työelämässä
Työllisten määrä sosiaali- ja terveysalan työssä oli vuonna 2004 kaikkiaan
290.700. Näistä lähihoitajien ja vastaavia aiempia tutkintoja suorittaneiden osuus oli
56 900 eli 19,6 %. Lähihoitajan tehtävissä työllisten mediaani-ikä oli 43 vuotta, kun
se kaikki ammattiryhmät huomioon ottaen vaihteli välillä 19-47 vuotta kaikkien
mediaani-iän ollessa 42 vuotta. (Hanhijoki ym. 2009, 248-251). Lähihoitajista 67 %
työskenteli sosiaali- ja terveydenhuollossa, 5 % julkishallinnon ja koulutuksen
palveluksessa ja 14 % muilla toimialoilla, sisältäen apteekit (Pentikäinen 2009, 32).
Sosiaali- ja terveysalan perustutkinnon suorittaneet ovat työllistyneet hyvin.
Tutkinnon vuosina 2002-2006 ammatillisena peruskoulutuksena suorittaneista
nuorista ja aikuisista (n=26 352) työllisiä vuoden 2006 lopussa oli 80,0 %.
Työttömänä oli tutkinnon suorittaneista 7,4 %, mikä on kaikkiin koulutusaloihin
verrattuna pienin työttömien määrä suhteessa tutkinnon suorittaneisiin. Muussa
toiminnassa (varusmies- tai siviilipalveluksessa, kotitaloustyötä tekeviä, eläkkeellä
tai työttömyyseläkkeellä) olevia oli 5,5 %. Opintoja oli jatkanut 7 %.
(Opetushallituksen WERA-web-raportointipalvelu 18.5.2009). Työttömien määrässä
on jonkin verran alueellista kohtaanto-ongelmaa: työttömät työnhakijat ja avoimet
työpaikat sijoittuvat eri alueille (Pentikäinen 2009, 13). Alueellisesti tarkasteltuna
suurin työllisten määrä, 86,9 % ja vastaavasti pienin työttömien määrä, 2,5 % oli
Uudenmaan maakunnassa, toiseksi suurin työllisten määrä, 86,4 % VarsinaisSuomessa. Alhaisin työllisten määrä, 71,2 % oli Lapin maakunnassa, seuraavaksi
alhaisin Keski-Suomessa 71,7 % ja Satakunnassa 72,3 %. Satakunnassa työttömien
määrä
tutkinnon
suorittaneista oli
12,3
%.
(ks. taulukko 3;
liite 1.)
(Opetushallituksen WERA-web-raportointipalvelu 18.5.2009).
25
100 %
90 %
80 %
70 %
60 %
50 %
40 %
30 %
20 %
10 %
0%
Muu
Opiskelijat
Työttömät
Työlliset
Va
rs Uu
ina sim
is- a
S a
S a uo
Ka tak mi
nt un
a
t
Pi -Hä a
rk m
Pä an e
m
i
Ky jät-H aa
m ä
Et enla me
el ak
äs
Et Kar o
j
e
a
Po lä- la
Po hjo Sav
hjo is-S o
is- av
K
Et es Kar o
el ki ja
ä- -S la
Po uo
h
m
K e P j an i
o m
Po ski- hja aa
hjo Po nm
is- hja aa
Po nm
hj aa
an
m
K a aa
in
Itä L uu
-U ap
us p i
Yh ima
te a
en
sä
%-osuus
Taulukko 3. Vuosina 2002-2006 lähihoitajatutkinnon suorittaneiden pääasiallinen toiminta
maakunnittain.
maakunta
Lähihoitajien ammattinimikkeet työelämässä
Työelämässä lähihoitajat toimivat hyvin monenlaisilla ammattinimikkeillä, vaikka
koulutusammatin nimike on ollut olemassa jo vuodesta 1995. Tilastokeskuksen
Kuntasektorin palkat -tilastosta (24.4.2009), jossa kuvataan lokakuun 2008
palkkojen lisäksi kuntien ja kuntayhtymien palveluksessa olevien lukumääriä
ammateittain, on poimittavissa luettelo käytössä olevista työammattinimikkeistä,
jotka yhteensä koskevat 67 728 työntekijää. Tilastosta löytyy 35 erilaista
työammattinimikettä (taulukko 4; liite 2), joissa toimitaan lähihoitajan tutkinnon
kelpoisuudella.
Lähihoitajaa
työammattinimikkeenä
näistä
kuntasektorin
työntekijöistä käyttää 23,2 %, lastenhoitajaa 20,6 %, perushoitajaa 20,2 %, hoitajaa
13,1 % ja kodinhoitajaa 7,6 %. Lähihoitaja on siis tavallisin työammattinimike,
vaikka se on käytössä alle neljänneksellä kuntasektorin työntekijöistä. Vertailun
vuoksi todettakoon, että Valviran rekisterissä (Natunen, sähköpostitiedonanto
5.6.2009) oli vuoden 2008 lopussa 82 326 lähihoitajan tutkinnon suorittanutta,
11.777 perushoitajan tutkinnon suorittanutta ja 35 819 apuhoitajan tutkinnon
suorittanutta henkilöä.
26
tehtävänimike
Taulukko 4. Lähihoitajien ammattinimikkeet kuntasektorilla lokakuussa 2008.
Vastaava ryhmäperhepäivähoitaja
Vastaava perushoitaja
Vastaava lastenhoitaja
Vastaava hammashoitaja
Vammaishoitaja
Valvoja-hoitaja
Ryhmäpäivähoitaja
Ryhmäavustaja/lastenhoitaja
Päivähoitaja - ryhmäperhepäivähoitaja
Päivähoitaja
Perushoitaja-yöhoitaja
Perushoitaja
Perhekodinhoitaja
Mielenterveyshoitaja
Lähihoitaja-perushoitaja
Lähihoitaja-kodinhoitaja
Lähihoitaja
Lastenhoitaja-päivähoitaja
Lastenhoitaja
Kuntohoitaja
Koululaisten iltapäivähoitaja
Kotihoitaja
Kodinhoitaja-lähihoitaja
Kodinhoitaja
Kiertävä lastenhoitaja
Kehitysvammaisten hoitaja
Kehitysvammaisten asuntolan hoitaja
Kehitysvammahoitaja
Jalkojen hoitaja
Hoitaja-hoitoapulainen
Hoitaja
Hammashoitaja
Erityispäivähoitaja
Erityislasten ryhmäavustaja
Apuhoitaja
%
0
5
10
15
20
25
% -osuus
Sairaanhoitopiirien voimavarat
2008
28.5.2009)
henkilöstössä
sairaanhoitopiirien
-tilaston mukaan (Kuntaliiton
oli
eriasteisesti
tilasto
koulutettuja
sairaanhoitajia yhteensä 36 517 ja muuta hoitohenkilöstöä, jolla tarkoitetaan toisen
asteen koulutuksen suorittaneita hoitajia, 7 529. Toisen asteen koulutuksen
suorittaneiden osuus koko hoitohenkilöstöstä oli sairaanhoitopiireissä yhteensä 11,7
%. Tilaston rekisteriseloste ei tunne lainkaan lähihoitaja-nimikettä; ohjeen mukaan
muut
hoitohenkilöt
-ryhmään
tilastoidaan
perushoitaja,
lastenhoitaja,
mielisairaanhoitaja, mielenterveyshoitaja, kuntohoitaja, hammashoitaja, jalkojen
hoitaja, lääkintävahtimestari-sairaankuljettaja ja muut koulutason
tutkinnon
suorittaneet hoitohenkilöt, jotka työskentelevät ao. erikoisalalla. Lähihoitaja
ammattinimikkeenä on kuitenkin otettu käyttöön joissakin sairaanhoitopiireissä;
näin on menetellyt mm. Helsingin-Uudenmaan sairaanhoitopiiri syksyllä 2007
(Kärkkäinen 2007, 13).
Sairaanhoitopiirien tilastojen avulla on osin hankalaa tulkita lähihoitajien
sijoittumista erikoissairaanhoitoon, koska sairaanhoitopiirien toiminta on muuttunut.
27
Esim. Itä-Savon ja Päijät-Hämeen sairaanhoitopiireihin on vuonna 2007 liitetty
alueen perusterveydenhuollon ja sosiaalihuollon palveluja, minkä muutoksen myötä
henkilöstömäärät tilastoissa ovat muuttuneet.
Toisen asteen ammatilliset tutkinnot ja täydennyskoulutus
Toisen asteen ammatillisia tutkintoja ovat ammatillisten perustutkintojen lisäksi
ammattitutkinnot ja erikoisammattitutkinnot. Opetussuunnitelman ja tutkinnon
perusteiden (2001) mukaan ammatillisen peruskoulutuksen tulee antaa opiskelijalle
laaja-alaiset ammatilliset perusvalmiudet alan eri tehtäviin ja erikoistuneemman
osaamisen ja työelämän edellyttämän ammattitaidon yhdellä tutkinnon osa-alueella
siten, että hän voi tutkinnon suoritettuaan sijoittua työelämään, suoriutua alansa
vaihtelevista tehtävistä myös muuttuvissa oloissa sekä kehittää ammattitaitoaan läpi
elämän. Yhteistyöllä elinkeinoelämän ja työpaikkojen kanssa tulee varmistaa, että
koulutus vastaa työelämän ammattitaitovaatimuksia. Koulutuksen tulee edistää
työllistymistä ja mahdollisuuksia ryhtyä itsenäiseksi ammatinharjoittajaksi.
Ammattitutkinnon
suorittaneilla
on
alan
ammattityöntekijältä
edellytetty
ammattitaito. Ammattitutkintojen perusteissa ammattitaitovaatimukset on määritelty
tasollisesti siten, että henkilö, jolla on alan peruskoulutus tai sitä vastaavat tiedot ja
lisäksi täydentäviä sekä syventäviä opintoja ja noin kolmen vuoden työkokemus,
pystyy todennäköisesti suoriutumaan ko. ammattitutkinnosta. (Opetushallitus 2007)
Sosiaali- ja terveysalan ammattitutkintoja ovat jalkojenhoidon ammattitutkinto,
koululaisten
aamu-
ja
iltapäivätoiminnan
ohjaajan
ammattitutkinto,
koulunkäyntiavustajan ammattitutkinto, perhepäivähoitajan ammattitutkinto ja
päihdetyön
ammattitutkinto.
ammattitutkinnon
ja
1.10.2009 tulivat voimaan
obduktiopreparaattorin
kehitysvamma-alan
ammattitutkinnon
perusteet.
(www.opintoluotsi.fi)
Erikoisammattitutkinnon suorittaneet hallitsevat alan vaativimmat työtehtävät.
Erikoisammattitutkintojen
perusteissa
ammattitaitovaatimukset
on
määritelty
tasollisesti siten, että henkilö, jolla on alan peruskoulutus tai sitä vastaavat tiedot ja
lisäksi täydentäviä sekä syventäviä opintoja ja noin viiden vuoden työkokemus,
pystyy todennäköisesti suoriutumaan ko. erikoisammattitutkinnosta. (Opetushallitus
28
2007) Sosiaali- ja terveysalan erikoisammattitutkintoja ovat kipsimestarin
erikoisammattitutkinto, koulunkäyntiavustajan erikoisammattitutkinto, psykiatrisen
hoidon erikoisammattitutkinto, puhevammaisten tulkin erikoisammattitutkinto ja
vanhustyön
erikoisammattitutkinto.
Valmisteilla
on
kehitysvamma-alan
erikoisammattitutkinnon perusteet. (www.opintoluotsi.fi)
Tutkintojen
suorittamisen
lisäksi
alalla
työssä
olevat
ovat
työnantajan
täydennyskoulutusvelvoitteen piirissä.
Terveydenhuollon täydennyskoulutussuositus (2004)
Valtioneuvoston 2002 terveydenhuollon tulevaisuuden turvaamista koskevassa
periaatepäätöksessä määriteltiin toimenpiteet henkilöstön osaamisen turvaamiseksi.
Vuoden 2004 alusta voimaan tulleet lait kansanterveyslain ja erikoissairaanhoitolain
muuttamisesta sekä sosiaali- ja terveysministeriön asetus terveydenhuollon
henkilöstön täydennyskoulutuksesta täsmensivät terveydenhuollon työnantajan ja
työntekijän täydennyskoulutukseen liittyviä velvollisuuksia. Terveydenhuollon
täydennyskoulutussuosituksessa
määriteltiin
(2004,
terveydenhuollon
3)
täydennyskoulutuksen
henkilöstön
ammattitaidon
tavoitteeksi
ylläpitäminen,
kehittäminen ja syventäminen työntekijän koulutustarpeisiin sekä organisaation
perustehtävään
ja
toiminnan
kehittämiseen
perustuen.
Suositus
koskee
terveydenhuollon ammattihenkilöitä ja muita terveydenhuollon toimintayksiköissä
toimivia työntekijöitä. Terveydenhuollon ammattihenkilöillä on velvollisuus
ylläpitää ja kehittää ammattitaitoaan terveydenhuollon ammattihenkilöistä annetun
lain mukaisesti, mutta täydennyskoulutuksen kustannusvastuu on työnantajalla.
Periaatepäätöksen
täydennyskoulutusta
mukaan
terveydenhuoltohenkilöstölle
peruskoulutuksen
pituudesta,
työn
tulee
järjestää
vaativuudesta
ja
toimenkuvan muuttumisesta riippuen keskimäärin 3 -10 päivää vuodessa. Erityistä
huomiota
tulee
perusterveydenhuollossa,
kiinnittää
koska
täydennyskoulutuksen
perusterveydenhuollon
toteutumiseen
täydennyskoulutusten
toteutumista vaikeuttavat yksiköiden pienuus ja resurssien niukkuus (Sosiaali- ja
terveysministeriö 2004, 3, 35). Tulevaisuudessa palvelurakenneuudistuksen myötä
ongelma ratkennee. Kehittämis- ja koulutustyö tapahtuu organisaation toiminnalleen
asettamien tavoitteiden mukaisesti. Ensisijaisiksi tavoitteiksi suositus ohjaa
29
nostamaan hyvän hoidon ja palvelun varmistamisen, väestön terveyden edistämisen,
sairauksien ehkäisyn ja hoidon sekä terveyspalvelujen tuottamisen ja turvaamisen.
(Sosiaali- ja terveysministeriö 2004, 25,32.)
Sosiaalihuollon täydennyskoulutussuositus (2005)
Sosiaalihuollon
kunnalliselle
täydennyskoulutusvelvoitteen
sosiaali-
ja
terveydenhuollon
voimaantulo
henkilöstölle
2006
nyt
antaa
yhtäläiset
mahdollisuudet kehittää osaamistaan täydennyskoulutuksen avulla. Valtioneuvoston
2003 antamassa periaatepäätöksessä sosiaalialan tulevaisuuden turvaamiseksi
painotettiin
henkilöstön
osaamisen
vahvistamista
ja
ylläpitämistä
yhtenä
keskeisimmistä sosiaalialan kehittämisen osa-alueista. Sosiaalihuoltolain muutos tuli
voimaan
2005
samanaikaisesti
kelpoisuusvaatimuksista
annetun
sosiaalihuollon
lain
(272/2005)
ammatillisen
kanssa.
henkilöstön
Sosiaalihuollon
täydennyskoulutusvelvoitteessa edellytetään, että kunnat huolehtivat henkilöstönsä
riittävästä osallistumisesta sille vuosittain järjestettyyn täydennyskoulutukseen.
Täydennyskoulutuksen tulee olla suunnitelmallista ja kytkeytyä kiinteästi sosiaalija terveystoimen toimintakäytäntöjen ja palvelujärjestelmien kehittämiseen sekä
paikallisiin, alueellisiin ja valtakunnallisiin strategisiin kehittämistavoitteisiin.
Täydennyskoulutuksen tavoitteena tulee olla ylläpitää, ajantasaistaa ja lisätä
työntekijän ja työyhteisön osaamista välittömässä ja välillisessä työssä asiakkaiden
kanssa. Täydennyskoulutusvelvoite koskee ensisijaisesti kuntien sosiaalihuollon
henkilöstöä, mutta välillisesti velvoite voi vaikuttaa myös yksityisten palvelujen
toimintaan. Kuntien ostaessa sosiaalihuollon palveluja kolmannen sektorin
tuottajilta ja yrityksiltä ne asettavat ostopalveluille laatuvaatimuksia, joihin sisältyy
myös henkilöstön osaamista ja koulutustasoa koskevia odotuksia. Sosiaali- ja
terveysministeriö muistuttaa, että täydennyskoulutusta järjestettäessä on otettava
huomioon, että lasten päivähoito on sosiaalihuoltolain mukainen sosiaalipalvelu,
vaikka päivähoidon hallinnosta vastaisi kunnassa muu kuin sosiaalihuollosta
vastaava
toimielin.
Näin
ollen
päivähoidon
henkilöstö
on
täydennyskoulutusvelvoitteen piirissä. (Sosiaali- ja terveysministeriö 2006, 3, 16,
18)
30
Lähihoitajan nykyosaamisen arviointia
Sosiaali- ja terveysalan perustutkinnon erityisenä vahvuutena nähdään sen laajaalaisuus ja siihen läheisesti kytkeytyen ne vuorovaikutustaidot ja työn kehittämisen
taidot, jotka tutkinto antaa. Tutkinnon keskeisiä heikkouksia voidaan ainakin osaksi
luonnehtia saman vahvuuden kääntöpuolena: osaaminen omalla, eriytyneellä
ammatillisella tehtäväalueella ei välttämättä riitä vastavalmistuneilla lähihoitajilla,
mikä vaikuttaa perehdyttämistyön sisältöön. Keskeisiä tekijöitä perehdyttämistyössä
ovat oppimaan oppimisen ja tiedonhankinnan taitojen ohella asenteet ja halu
kehittyä työssä. Lähihoitajien kokemus koulutuksensa tuottamista valmiuksista on
yleisesti ottaen myönteinen. (Vuorensyrjä 2006, 105, 114)
Vuorensyrjä (2006, 108-114) pyysi selvitykseensä liittyvässä lähihoitajakyselyssä
(706
vastaajaa)
lähihoitajia
arvioimaan
tutkintoaan
työelämävalmiuksien
näkökulmasta. Vastaajia pyydettiin kertomaan, minkä aihealueen opetusta tai
työssäoppimista koulutuksessa oli liian vähän tai liian paljon ja millä
osaamisalueilla vastaajat arvioivat tarvitsevansa lisä- tai täydennyskoulutusta. Liian
vähän - kysymykseen eniten mainintoja saaneita osaamisalueita olivat 1. käytännön
harjoittelu,
käytännön
taidot,
terveydenhoidon/sairaanhoidon
käytännön
toimenpiteet,
työ,
haavahoito,
2.
terveydenhoito,
kliininen
hoitotyö,
sairaalatyö, 3. lääkeaineoppi, 4. lääkehoito, lääkehuolto, lääkkeenjako, 5. anatomia,
6. tautioppi, sairaudet, 7. ensihoito, ensiapu, elvytys, 8. mielenterveys,
mielenterveysongelmat, mielenterveyspotilaiden kohtaaminen, 9. fysiologia, 10.
hoitoteknologia. Lisä- ja täydennyskoulutustarvetta oli em. osaamisalueiden ohella
vanhustyössä, lasten erityistarpeissa, tietotekniikassa ja päihdetyössä.
Kyselyyn vastanneiden arvion mukaan koulutuksessa on liian paljon ”sosiaalipuolen
aineita,
kirjatietoa,
kotitaloutta
(erityisesti
aikuisopiskelijoiden
kokemus),
äidinkieltä, kieliä, vanhustyön aineita, lastenhoidon aineita, matematiikkaa,
oppimaan oppimista ja lopputyötä. Vuorensyrjä (2006, 113-114) toteaa, että vaikka
kysymys kohdistui osaamisen sisältöihin, suuri osa maininnoista kohdistui
opetuksen toteuttamiseen.
31
Lähihoitajien
sijoittumisessa
koulutusohjelmaansa
vastaavalle
ammatilliselle
tehtäväalueelle on merkittäviä koulutusohjelmakohtaisia eroja. Erityisen huomion
tässä ansaitsevat vanhustyön koulutusohjelma, josta valmistuneet lähihoitajat
sijoittuvat
omalle
ammatilliselle
tehtäväalueelleen
kaikkein
parhaiten,
ja
mielenterveys- ja päihdetyön koulutusohjelma, josta valmistuneet lähihoitajat
sijoittuvat omalle ammatilliselle tehtäväalueelleen kaikkein heikoiten. Vanhustyön
ammatillinen
tehtäväalue
vetää
puoleensa
myös
muita
kuin
vanhustyön
koulutusohjelman suorittaneita lähihoitajia; lähihoitajakyselyn aineistossa niistä
vanhustyön
ammatilliselle
tehtäväalueelle
sijoittuneista,
jotka
eivät
olleet
suorittaneet vanhustyön koulutusohjelmaa, noin 38 % oli suorittanut sairaanhoidon
ja huolenpidon, 25 % lasten ja nuorten hoidon ja kasvatuksen, 20 % mielenterveysja päihdetyön ja 6 % ensihoidon koulutusohjelman. Lähihoitajat ovat mielenterveysja päihdetyön ammatillisella tehtäväalueella toimivia lukuun ottamatta tyytyväisiä
niihin tutkintonsa osa-alueisiin, jotka valmistivat heitä juuri heidän nykyiselle
tehtäväalueelleen. (Vuorensyrjä 2006, 105-106, 110)
Savon Yrittäjät teki yhdessä toimialajärjestöjen kanssa tutkimuksen ammatillisen
koulutuksen työelämävastaavuudesta loppuvuodesta 2008. Tutkimuksen taustalla on
Suomen Yrittäjien pk-barometri, joka useampana vuonna on osoittanut, että yrittäjät
ovat yhä tyytymättömämpiä koulutusputkesta saapuvan työntekijän ammattitaitoon.
Yrittäjiltä kysyttiin, miten mm. lähihoitajakoulutus vastaa yritysten tarpeita. 69
%:ssa yrityksistä oli alle 10, kaikissa keskimäärin 8,8 työntekijää. Suurimmat
puutteet yrityksiin rekrytoitujen lähihoitajien osaamisessa olivat laatuosaamisessa,
sosiaalihuollon lakien tuntemuksessa, lasten päivähoitopalveluihin liittyvässä
tietoudessa sekä yrityksen yleishallinnollisissa, talous- ja henkilöstöasioissa.
(http://www.savonyrittajat.fi/savonyrittajat/liitetiedostot/Tyoelamakysely08_raportit
/Lahihoitajat.pdf, 24.3.2009.)
Vammaistyön
näkemyksiä
laatuohjelma–projektissa
vammaistyössä
(2007,
tarvittavasta
39)
selvitettiin
osaamisesta.
Tulosten
henkilöstön
perusteella
vammaistyön koulutusohjelman ammattiosaamisen näytön arvioinnin kohteet
kuvaavat hyvin alalla tarvittavaa keskeistä ammatillista osaamista. Vammaistyön
henkilöstö arvotti arjen perustehtävässä tarvittavaa osaamista tärkeimmäksi
osaamisalueeksi. Pohdittavaksi nousi, miksi toimintakyvyn arviointimittareita,
32
asiakastietojärjestelmien käyttöä, puhetta tukevia ja korvaavia kommunikaatio
menetelmiä ja erilaisia terapiamuotoja eivät vastaajat kokeneet kovin tärkeiksi
osaamisalueiksi vammaistyössä. Raportista ilmeni, että vammaisten asiakkaiden
toimintakyvyn systemaattinen arviointi ja arviointiin kehitetyt mittarit ovat vielä
uusi asia vammaistyön työpaikoilla. Puhetta tukevan ja korvaavan kommunikaation
menetelmiä,
samoin
kuntoutusmenetelmiä
kuin
erilaisia
koskevaa
terapioita
osaamista
sekä
pidetään
autistien
vielä
ja
aistien
vammaistyössä
tarvittavana erikois- ja lisä- ja täydennyskoulutuksella hankittuna -osaamisena.
Vuorensyrjän (2006, 112) selvitykseen liittyneissä asiantuntijahaastatteluissa
asiantuntijoille osoittautui vaikeaksi arvioida lähihoitajatutkinnon suorittaneiden
asemaa akuutissa sairaanhoidossa ja erikoissairaanhoidossa. Arviot vaihtelivat ja
olivat osin ristiriitaisia. Erikoissairaanhoidossa erilaiset toimintaympäristöt ja
monisairaat potilaat asettavat työssä selviytymiselle lisävaatimuksia, koska työ
edellyttää laaja-alaisesti eri sairauksien tietämistä, kädentaitojen hallintaa sekä
kykyä sopeutua jatkuvaan muutokseen. Kärkkäinen ym. (2007, 11) listasivat
aikaisempien tutkimusten perusteella seuraavat kahdeksan tehtävää, joista
lähihoitajan tehtäväkenttä koostuu terveydenhuollossa:
-
Välittömät perushoidolliset tehtävät
-
Potilastutkimuksien tilaaminen
-
Potilaiden valvonta ja tarkkailu
-
Hoitotoimenpiteiden tekeminen ja niissä avustaminen
-
Lääkehoidon toteutus
-
Hoitamiseen liittyvien asioiden kirjaaminen potilasasiakirjoihin
-
Ohjaus- ja koulutustehtävät potilaan, omaisten, toisten ammattiryhmien ja
opiskelijoiden kanssa
-
Potilaan kotiutus
Kärkkäisen ym. (2007, 30, 32) kyselyn tulosten mukaan lähihoitajat (n=163) kokivat
koulutuksen antaneen keskimäärin hyvän osaamisen hoitotyöhön ja johtopäätöksissä
todettiin,
että
lähihoitajilla
on
keskimäärin
hyvät
valmiudet
toimia
erikoissairaanhoidon tehtävissä. Tarkempi tarkastelu osoittaa, että erilaisia hoitotyön
taitoja osataan epätasaisesti ja tutkinnon eri suuntautumisvaihtoehtojen väliset erot
33
ovat suuret. Kokonaisuutena työssäkäyvät lähihoitajat arvioivat koulutuksen aikana
saavutetun osaamisen heikommaksi lähes kaikilla hoitotyön osa-alueilla kuin mitä
opiskelijat
arvioivat.
Kyselyn
mukaan
lähihoitajat
osaavat
parhaiten
eritystoimintoihin, ravintoon ja ruokailuun sekä lämmönsäätelyyn liittyvät
toiminnot. Eniten puutteita oli elvytykseen, verenkiertoon ja hengitystoimintojen
hallintaan liittyvissä osaamisalueissa ja toiminnoissa. Kädentaidoista verenpaineen
mittaus osattiin parhaiten. Taidot sitoa haavoja, antaa happihoitoa, suorittaa
letkuruokintaa ja käyttää imua tai hengityskonetta koettiin vastaajien keskuudessa
heikoiksi.
Hyvä
esimerkki
määrittelemisestä
lähihoitajan
ja
tehtävien
tehtävien,
toimivaltuuksien
edellyttämän
osaamisen
ja
vastuiden
kehittämisestä
erikoissairaanhoidossa on Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirissä vuosina
2006-2007 kehitetyt ammattiuramallit toisen asteen ammatillisen koulutuksen
saaneelle
hoitohenkilökunnalle.
Ammattiuramallien
osaamisalueet
ovat
1.
Auttaminen, 2. Opettaminen ja ohjaaminen, 3. Tarkkailutehtävä, 4. Nopeasti
muuttuvien tilanteiden hallinta, 5. Hoitotoimenpiteiden ja hoito-ohjelmien
osaaminen ja toteuttaminen, 6. Oman ammattitaidon ja työyksikön kehittäminen ja
7. Organisatoriset ja työrooliin liittyvät taidot. Ammatillisen osaamisen kehittymistä
kuvataan viiden vaiheen avulla: perehtyvä, suoriutuva, pätevä, osaaja ja
erikoisosaaja. Jokaiselta HUS:ssa työskentelevältä perus- ja mielenterveyshoitajalta
odotetaan pätevän vaiheen osaamista riittävän pitkän, noin kolmen vuoden samassa
työyksikössä työskentelyn jälkeen. Pätevä toiminta on suunniteltua, perusteltua ja
itsenäistä työyksikön työn- ja vastuunjaon mukaisesti. Pätevä toimii perehdyttäjänä
ja lähihoitajaopiskelijoiden vastuuohjaajana. Osaamisen arviointi on systemaattinen,
jatkuva prosessi. (Kärkkäinen ym. 2008)
Lähihoitaja lääkehoidon toteuttajana
Sosiaali- ja terveysministeriön vuonna 2006 julkaiseman oppaan ’Turvallinen
lääkehoito’ tarkoituksena oli yhtenäistää lääkehoidon toteuttamisen periaatteet,
selkeyttää
lääkehoidon
toteuttamiseen
liittyvä
vastuunjako
ja
määrittää
vähimmäisvaatimukset, joiden tulee toteutua kaikissa lääkehoitoa toteutettavissa
yksiköissä. Oppaassa todetaan, että lääkehoidon koulutuksen saaneet laillistetut
34
terveydenhuollon
ammattihenkilöt
kantavat
kokonaisvastuun
lääkehoidon
toteuttamisesta, ja jokainen lääkehoitoa toteuttava tai siihen osallistuva kantaa
vastuun omasta toiminnastaan. Lääkehoitoa ja verensiirtoja koskevat yleiset ohjeet
ja periaatteet ovat samat kaikille terveyden- ja sosiaalihuollon julkisille ja
yksityisille toimintayksiköille sekä lääkehoitoa toteutettaville muille alueille.
Lähihoitajan lääkehoidon toteuttamista sosiaali- ja terveysministeriö (2006a, 49)
rajaa oppaassa seuraavasti:
Lääkehoidon
koulutusta
saaneet
nimikesuojatut
terveydenhuollon
ammattihenkilöt voivat jakaa lääkkeitä potilaskohtaisiksi annoksiksi ja antaa
lääkkeitä luonnollista tietä. Lisäksi he voivat antaa injektion lihakseen ja ihon alle,
kun työntekijän osaaminen on varmistettu, hänet on perehdytetty tehtävään ja
hänelle on myönnetty kirjallinen lupa tehtävän suorittamiseen. Lääkehoidon
koulutusta saaneet nimikesuojatut terveydenhuollon ammattihenkilöt voivat vaihtaa
lääkkeettömän, perusliuosta sisältävän nestepussin ja hätätilanteessa aloittaa
nestehoidon, mikäli laillistettua, lääkehoidon koulutuksen saanutta terveydenhuollon
ammattihenkilöä ei ole saatavilla. Lääkehoidon koulutusta saanut nimikesuojattu
ammattihenkilö voi antaa myös sydänpysähdyksen yhteydessä käytettävää
adrenaliinia, suonensisäisesti plasman korvausnestettä ja glukoosiliuosta, mikäli
laillistettua terveydenhuollon ammattihenkilöä ei ole saatavilla. Lisäksi lääkehoidon
koulutusta saaneet nimikesuojatut terveydenhuollon ammattihenkilöt voivat
osallistua luonnollista tietä annettavan PKV-lääkehoidon toteuttamiseen. Näissäkin
tapauksissa
lisäkoulutusta
edellytetään
osaamisen
säännöllistä
sekä
toimintayksikössä
varmistamista,
myönnettyä
kirjallista
riittävää
lupaa.
Toimipaikkakohtainen vastuualue, lupamenettely ja osaamisen varmistaminen
kuvataan kyseisen toimipaikan lääkehoitosuunnitelmassa.
Lähihoitaja suun terveydenhoidon toteuttajana
Suomen Hammaslääkäriliitto, Suun terveydenhoidon Ammattiliitto ja Tehy ovat
laatineet muistion ’Toimiva työnjako suun terveydenhuollon työpaikoilla’ (2008).
Muistion mukaan suun terveydenhoitohenkilöstön työpanosta kohdennetaan
varhaisvaiheen ehkäisytyöhön erityisesti alle kouluikäisiin lapsiin ja laitoshoidossa
olevaan väestöön. Näin toimimalla on mahdollista vähentää tulevien vuosien
35
hoidontarvetta ja kustannuksia. Suun terveydenhoitohenkilöstö voi itsenäisesti tehdä
hoidon tarpeen arviointeja ja terveystarkastuksia. Hoidon tarpeen arvioinnin ja
terveystarkastuksen
tueksi
on
laadittu
selkeä
ohje
ja
riittävä
konsultaatiomahdollisuus, jolla turvataan hoitoprosessin hyvä laatu ja jonka mukaan
potilas ohjataan hammaslääkärin vastaanotolle. Potilas, jolla suuhygienisti tai
hammashoitaja havaitsee sairauden merkkejä, ohjataan hammaslääkärille, joka tutkii
potilaan ja laatii hoitosuunnitelman.
Lähihoitaja varhaiskasvatuksen toteuttajana
Päivähoidon ammattiryhmien välinen työnjako on vuosien saatossa vaihdellut
selkeästi eriytyneistä työtehtävistä ja vastuualueista kohti yhdessä tekemisen
kulttuuria.
Tämä
on
rikastuttanut
varhaiskasvatustyötä
ja
mahdollistanut
työntekijöiden erilaisen osaamisen hyödyntämisen työyhteisöissä. Toisaalta
toimenkuvien ja tehtäväalueiden hämärtyminen on saattanut johtaa myös siihen, että
eri ammattiryhmien osaamisen ydin on joutunut kadoksiin. Varhaiskasvatuksen
neuvottelukunta
(Sosiaali-
varhaiskasvatustyössä
ja
tarvittavaa
terveysministeriö
ammatillista
2007b,
osaamista
30-35)
jäsentää
neljälle
tasolle.
Ensimmäisellä tasolla oleva kaikille ammattiryhmille yhteinen osaaminen kattaa
varhaiskasvatustyön eettiset periaatteet, toimintaympäristön ja perustehtävien
tulkintaan liittyvän osaamisen, yhteistyöhön ja vuorovaikutukseen liittyvän
osaamisen sekä valmiudet jatkuvaan osaamisen ylläpitämiseen ja kehittämiseen.
Kaikilta ammattiryhmiltä edellytetään myös varhaiskasvatuksen substanssin
hallintaa. Tämä osaamisen alue on kuitenkin eri ammattiryhmillä eritasoista ja eri
tavoin painottunutta. Ammattiryhmillä on myös omat erityiset osaamisalueensa.
Lähihoitajien
erityisosaamisalueeseen
kuuluvat
terveyden
edistämiseen,
kuntoutukseen sekä sairauksiin ja lääkehoitoon liittyvä osaaminen. Lisäksi
osaamisessa voidaan nähdä tilannesidonnaisia osaamisen alueita.
Toisaalta Vuorensyrjä (2006, 288) nostaa esille sosiaalihuollossa liian vähälle
huomiolle jääneen kysymyksen lasten päivähoito- ja kasvatustyön ammatillisista
vaatimuksista. Hänen mukaansa käsitys lastenhoidosta on paljolti pedagogisoitunut,
jolloin on korostettu enemmän opettamista kuin kasvun tukemista sosiaalisena
tapahtumana. Kuitenkin lasten päivähoito ja lastenhoito ovat erityisesti kasvamaan
36
saattamista, lapsen kasvun sosiaalista tukea ja sen lisäksi myös perheiden arjen
sujuvuuden sosiaalista palvelua, jossa tarvitaan sosiaalialan osaamista. (Vuorensyrjä
2006, 288)
Lähihoitajan
työnkuvan
muutosta
ilmentää
myös
se,
että
perinteisten
ammattiryhmien ja työtehtävien rinnalle on alkanut kehittyä uudenlaisia
ammattinimikkeitä
ja
tehtäväkokonaisuuksia.
Tästä
esimerkkinä
ovat
perhetyöntekijät, joita toimii erilaisissa tehtävissä ja erilaisin koulutustaustoin
lastensuojelussa, kotihoidon perhetyössä ja myös päivähoidossa. Perhetyön kenttä
on tällä hetkellä monella tapaa jäsentymätön ja sen asema palvelujärjestelmässä on
selkiintymätön.
Asiakas muutokset
 Asiakaskunnasta
riippuen
lähihoitajilta
odotetaan joko laaja-alaista tai erityisosaamista
Poliittiset muutokset
 Ammattitutkinnot
ja
erikoisammattitutkinnot
sosiaali- ja terveysalan perustutkinnon jatko- ja
täydennyskoulutuksena
 Terveydenhuollon täydennyskoulutussuositus
 Sosiaalihuollon täydennyskoulutussuositus
 Turvallinen lääkehoito-opas
 Lähihoitajien osuus työvoimasta sosiaali- ja
terveysalalla vuonna 2004 56.900 (19,6 %)
 Työssä olevien lähihoitajien mediaani-ikä 43 vuotta
 Lähihoitajista työttömänä 7,4 % vuonna 2006
 Lähihoitajat toimivat kuntasektorilla 35 erilaisella
työammattinimikkeellä
Ekonomiset muutokset
Sosiaaliset muutokset
 Lähihoitajille tyypillisissä työympäristöissä
ammattiryhmien välinen työnjako on muuttunut
viime vuosina
Teknologiset muutokset
Ekologiset muutokset
37
6. LÄHIHOITAJAN
TULEVAISUUDEN
TOIMINTAYMPÄRISTÖ
Sosiaalialan osaamis-, työvoima- ja koulutustarpeiden ennakointihankkeessa
(Vuorensyrjä ym. 2006, 126) kuvattiin toimintaympäristön muutoksia sekä yleisesti
että perushoivan toimintakentän kannalta. Tärkeimmät muutokset vuoteen 2015
ulottuvalla ennakointijaksolla perushoidon ja -hoivan toimintakentän kannalta olivat
väestönkehitykseen kytkeytyvät tekijät: eläkepoistuman kiihtyminen sekä väestön
ikääntymisestä aiheutuva hoito- ja hoivapalvelujen kysynnän kasvu. Myös työssä
jaksamisen ja työhyvinvoinnin, tietoteknologian kehittymisen, asiakkaiden ja
työvoiman
maahanmuuton
ja
monikulttuurisuuden,
alalle
hakeutumisen
motivaatiotekijöiden, yksityisen sektorin kasvun sekä aluekehityksen muutokset
nähtiin tulevaisuudessa ratkaisevan tärkeinä kehitystekijöinä.
Seuraavassa tarkastellaan yhteiskunnassa tapahtuvia muutoksia APESTE-kehikossa
asiakkaissa tapahtuvien ja poliittisten muutosten näkökulmasta. Asiakkaissa
tapahtuvissa muutoksissa tarkastellaan väestön määrän kasvua alueellisuus
huomioiden, väestön ikärakenteen muutosta sekä väestön hyvinvointia, terveyttä ja
toimintakykyä. Poliittiset muutokset sisältävät Terveydenhuoltolakiuudistuksen,
Paras-hankkeen ja uusimmat palvelutarjonnan kehittämiseen liittyvät kansalliset
suositukset.
Lopuksi
nostetaan
lähihoitajakoulutukseen liittyvät muutokset.
38
APESTE-kehikkoon
keskeiset
6.1
Asiakkaiden muuttuminen
Väestörakenteen muutos
Väestöennusteen mukaan Suomen väkiluvun kasvu jatkuu melko voimakkaana
vuoteen 2030 asti, mikäli kehitys jatkuu nykyisen kaltaisena. Vuonna 2030
maassamme asuisi ennusteen mukaan 5,68 miljoonaa henkeä. Ennuste perustuu
havaintoihin syntyvyyden, kuolevuuden ja muuttoliikkeen menneestä kehityksestä
eikä sitä laadittaessa oteta huomioon taloudellisten, sosiaalisten eikä muiden
yhteiskunta-
tai
aluepoliittisten
päätösten
mahdollista
vaikutusta
tulevaan
väestönkehitykseen. Vuonna 2030 vuotuinen kuolleiden määrä ylittää syntyneiden
määrän, mutta nettomaahanmuuton oletetaan pitävän väestönkasvua yllä vielä sen
jälkeen.
Vuotuiseksi
nettomaahanmuutoksi
on
oletettu
10
000
henkeä.
(Tilastokeskus 2007)
Mikäli maan sisäinen muuttoliike jatkuu samanlaisena kuin vuosituhannen alussa,
tulee Kainuun väkiluku pienenemään vuoteen 2020 mennessä 8 prosenttia
nykyisestä. Seuraavaksi eniten eli viidellä prosentilla väestö vähenee ennusteen
mukaan Etelä-Savon maakunnassa sekä Lapin ja Pohjois-Karjalan maakunnissa
kummassakin kolmella prosentilla. Suhteellisesti eniten väkiluvun ennustetaan
kasvavan Ahvenanmaan, Pirkanmaan, Uudenmaan ja Itä-Uudenmaan maakunnissa.
Niiden väkiluku olisi vuonna 2020 noin 10 prosenttia nykyistä suurempi. Espoon
väkiluku kasvaa ennusteen mukaan vuoteen 2020 mennessä 40 000 hengellä eli
eniten Suomen kunnista. Seuraavaksi eniten väkiluku kasvaisi Vantaalla (25 000
hengellä), Helsingissä (20 000 hengellä), Tampereella (16 000 hengellä) ja Oulussa
(15 000 hengellä). (Tilastokeskus 2007)
Vuosi 2010 merkitsee Suomessa ennen kokematonta väestöllistä taitekohtaa, sillä
työikäinen väestö alkaa vähentyä. Tilastokeskus arvioi yli 65-vuotiaiden osuuden
väestöstä nousevan nykyisestä 16 prosentista 26 prosenttiin vuoteen 2030 mennessä
ja pysyvän lähes samana seuraavat kymmenen vuotta. Alle 15-vuotiaiden osuus
väestöstä pienenee puolestaan nykyisestä 17 prosentista 15,5 prosenttiin vuoteen
2040 mennessä. Työikäisten osuus väestöstä pienenee nykyisestä 66,5 prosentista
57,5 prosenttiin. Näin ollen väestöllinen huoltosuhde eli lasten ja vanhusten määrä
39
sataa työikäistä kohden nousee nykyisestä 50:stä 74,6:ään vuoteen (kuvio 1) 2034
mennessä. (Tilastokeskus 2007) Toisaalta tulee huomioida, että eläkkeelle
siirtyneissä on kyse suuresta, aktiivisesta ihmisjoukosta. Monet tekevät ansiotyötä
eläkkeelle siirtymisen jälkeen. Lisäksi eläkeläiset rakentavat, hoitavat lapsenlapsia,
kuluttavat ja tuovat yhteiskuntaan hyvinvointia omalla aktiviteetillaan. (Työvoima
2015, 18)
Kuvio 1. Väestöllinen huoltosuhde 1940-2040 (Lähde: Tilastokeskus)
Yli 85-vuotiaiden osuuden väestöstä ennustetaan nousevan vuoden 2006 1,8
prosentista vuoteen 2040 mennessä 6,1 prosenttiin. Siten heidän määränsä nousee
nykyisestä 94 000:sta 349 000:een. (Tilastokeskus 2007)
Kuvio 2. Väestö iän ja sukupuolen mukaan 2020 (Lähde: Tilastokeskus)
40
Keskimääräinen eliniänodote vuonna 2010 on miehillä 75,6 ja naisilla 82 vuotta.
Eliniän ennuste vuodelle 2017 nostaa eliniänodotetta molemmilla sukupuolilla noin
vuodella. (Työvoima 2025). WHO:n (2000) mukaan suomalaisten terveen eliniän
odote on 70,5 vuotta (naiset 73,3 ja miehet 67,2). Terve elinikä lasketaan
vähentämällä koko elinajasta sairaana eletty aika.
Väestön terveys ja hyvinvointi
Suomalaisten hyvinvointi on keskimääräisesti kehittynyt positiivisesti, mutta
väestönryhmittäiset erot ovat vuosi vuodelta kasvaneet (Moisio ym, 2008, 12).
Myönteinen kehitys on seurausta toiminnanvajavuuksia aiheuttavien sairauksien
vähenemisestä ja hoidon tehostumisesta sekä elinolojen paranemisesta. (Aromaa &
Koskinen 2002, 119) Absoluuttinen köyhyys, työttömyys ja nuorten päihteiden
käyttö ovat vähentyneet. Kuitenkin työttömyys ja työelämästä syrjäytyminen ovat
edelleen korkealla tasolla. Sosioekonomiset terveyserot ja tuloerot ovat suuret ja
suhteellinen köyhyys on kasvanut samalle tasolle kuin 1970-luvun alussa.
Yhteiskunnan vaurastuessa ja monimutkaistuessa ovat myös vaatimukset siitä, mitä
ja kuinka paljon tarvitaan yhteiskunnassa selviytymiseen, kasvaneet, mikä on
johtanut syrjäytymisen lisääntymiseen. (Moisio ym, 2008, 58)
Lasten
ja
nuorten
maailmanennätystasolle.
kuolleisuusluvut
ovat
Tapaturmakuolleisuus
on
laskeneet,
jotkut
jopa
vähentynyt
voimakkaasti.
Monien sairauksien, kuten lapsuusiän syöpien ja astman hoitokeinot ja -tulokset
ovat merkittävästi parantuneet. Vaikka kuolleisuuslukuja tarkastelemalla lasten ja
nuorten terveys on parantunut, on myös runsaasti tietoa siitä, että erilaisia oireiluja
ja ongelmia esiintyy yleisesti. (Saarinen, M. 2007.) Ruoka-aineyliherkkyyttä
esiintyy kymmenesosalla alle 6-vuotiaista. Lapsilla allergiat ovatkin yleisimpiä
pitkäaikaissairauksia. (Terveyden ja hyvinvoinnin laitos 2008) Kodin ulkopuolelle
sijoitettujen ja lastensuojelun avohoidon tukitoimien piirissä olevien lasten ja
nuorten lukumäärä on 1990-luvun alusta alkaen jatkuvasti kasvanut. Lasten ja
nuorten mielenterveyshäiriöiden esiintyvyys näyttäisi sairaalatilastojen valossa
1990-luvulla
kasvaneen
ja
häiriöiden
vaikeusaste
pahentuneen.
Kouluterveyskyselyn perusteella nuorten masennus on melko yleistä. Lasten ja
nuorten ylipainoisuus on lisääntynyt voimakkaasti viime vuosikymmeninä.
41
(Saarinen, M. 2007.) Kulutustottumukset – napostelu ja virvoitusjuomien runsas
käyttö - myötävaikuttavat lasten ja nuorten lihomiseen sekä ovat uhka suun ja
hampaiston terveydelle. (Opetushallitus, Kansanterveyslaitos 2007.)
Lasten hyvinvoinnille vakavana uhkana ovat päihde- ja mielenterveysongelmien
kasvu sekä raskaana olevien äitien päihteiden käyttö. Jopa viidenneksen lapsista
arvioidaan elävän perheessä, jossa on päihdeongelmia. Avioerojen lisääntyminen,
päihde- ja mielenterveysongelmien kasvu sekä köyhyyden yleistyminen lisäävät
todennäköisesti lasten laiminlyöntitapauksia, pahoinpitelyjä ja huostaanottoja
tulevaisuudessa.
Esimerkiksi
päivähoidon
henkilökunnan
koulutusta
perheväkivallan ja päihteidenkäytön tunnistamiseen ja hoitoon ohjaamiseen tulisikin
parantaa. Köyhyyden ja huono-osaisuuden periytyminen on Suomessa edelleen
vähäistä,
mutta
toimeentulo-ongelmien
ja
huono-osaisuuden
yleistyminen
lapsiperheissä sekä maahanmuuttajien määrän kasvu ja integroitumisongelmat ovat
tuoneet huono-osaisuuden ylisukupolvistumisen myös suomalaiseen yhteiskuntaan.
(Sosiaali- ja terveysministeriö 2007)
Kokonaisuutena suomalaisilla aikuisilla sydän- ja verisuonitautien, tartuntatautien,
joidenkin syöpien ja hammassairauksien esiintyvyys on laskenut (Terveyden ja
hyvinvoinnin laitos 2008). Hampaattomuus on silti yhä merkittävä ongelma
eläkeikäisillä. Hampaallisilla karies ja etenkin iensairaudet ovat edelleen
huomattava suun terveysongelma, varsinkin miehillä ja eläkeikäisillä naisilla.
(Aromaa & Koskinen 2002, 119.) Itsemurhien määrä on laskenut 1990-luvun alusta.
Mielenterveysongelmia sekä tuki- ja liikuntaelinsairauksia diagnosoidaan aiempaa
enemmän. Astma, allergia ja diabetes ovat lisääntyneet. (Terveyden ja hyvinvoinnin
laitos 2008.)
Vaikka kuolleisuus sydän- ja verisuonitauteihin on vähentynyt huomattavasti 70luvulta lähtien, ne aiheuttavat edelleen vajaan puolet työikäisten kuolemista
Suomessa.
Alueelliset
erot
sydän-
ja
verisuonitautisairastavuudessa
ja
kuolleisuudessa ovat Suomessa suuret. Sepelvaltimotautia esiintyy LounaisSuomeen verrattuna noin puolitoistakertaisesti Itä- ja Koillis-Suomessa, jossa sekä
sairastavuus että kuolleisuus infarktiin on korkeampi. Myös sosioekonomiset erot
ovat suuret: pienempien tulojen ryhmissä on suurempi riski sairastua ja kuolla
42
sydän- ja verisuonitauteihin. Riskitekijöitä ovat muun muassa perinnölliset tekijät,
ravinnon rasvapitoisuus, veren korkea kolesterolipitoisuus, erityisesti LDLkolesterolin osuus sekä tupakointi. (Terveyden ja hyvinvoinnin laitos 2008.)
Jossain
elämänsä
vaiheessa
joka
neljäs
suomalainen
sairastuu
syöpään.
Syöpäpotilaiden elinennuste on koko ajan parantunut ja hyväennusteisten syöpien
osuus lisääntynyt. Elossa on siten paljon syövän sairastaneita suomalaisia. Riski
sairastua syöpään kasvaa ikääntyessä. Elintavat ja ympäristötekijät vaikuttavat
syöpien syntyyn. Arviolta 75 % - 90 % teollisuusmaiden syöpätapauksista on
ympäristötekijöiden aiheuttamia. Syöpien syntyyn on yhdistetty muun muassa
tupakka, ravinto, alkoholi, seksuaali- ja lisääntymiskäyttäytyminen sekä kemikaali-,
säteily- ja pölyaltistus. Tämän perusteella moni syöpä olisi todennäköisesti
ehkäistävissä. (Terveyden ja hyvinvoinnin laitos 2008.)
Maassamme on yli 200 000 diabetesta sairastavaa henkilöä. Diabetes on yleisempi
miehillä kuin naisilla. Näiden lisäksi väestössä on huomattava määrä oireettomia
diabeetikoita joiden sairautta ei ole vielä diagnosoitu. Vuosittain diagnosoidaan yli
15 000 uutta diabetestapausta. Kaikkiaan diabetes on yleistynyt hälyttävästi 1950luvun alusta 2000-luvulle tultaessa. Tyypin 1 diabeteksessa ilmaantuvuus on
nelinkertainen 50-luvun
alkuun
verrattuna.
Taipumus
sairastua
tyypin
1
diabetekseen voi periytyä, mutta myös ulkoisilla tekijöillä on vaikutusta taudin
puhkeamiseen. Ympäristötekijöitä ei runsaasta tutkimuksesta huolimatta vielä
tunneta. Syytä tyypin 1 lisääntymiseen ei tiedetä. Tyypin 2 diabetes on yleistynyt
myös selvästi: 50-lukuun verrattuna sen esiintyvyys on 10-kertainen. Tyypin 2
diabetes ilmaantuu yleensä 30. ikävuoden jälkeen, yleisimmin eläkeiässä.
Lisääntyneen ylipainoisuuden ja liikunnan puutteen arvioidaan aiheuttavan tätä
sairauden muotoa. (Terveyden ja hyvinvoinnin laitos 2008.)
Suomessa keuhkoahtaumatautia sairastaa noin 200 000 potilasta ja siihen kuolee
noin
1
000
henkilöä
vuodessa.
Kroonistunutta
keuhkoputkentulehdusta,
keuhkoahtaumataudin esiastetta, sairastaa lisäksi arviolta vähintään 200 000 ihmistä.
Lähes aina keuhkoahtaumatauti diagnosoidaan liian myöhään, koska suurella osalla
sairastuneista ei ole alussa merkittäviä oireita. Usein keuhkojen palautumattomat
43
muutokset kehittyvät pahimmilleen vasta eläkeiässä aiheuttaen tällöin merkittävää
haittaa. Keuhkoahtaumataudin yleisin syy on pitkäaikainen tupakointi, ja 15-20 %
tupakoijista sairastuu siihen. Myös periytyvät tai työperäiset syyt, esimerkiksi
kvartsi-, asbesti- ja puupölylle altistuminen voivat vaikuttaa taudin puhkeamiseen.
(Terveyden ja hyvinvoinnin laitos 2008.)
Tuki- ja liikuntaelinsairaudet ovat viime vuosikymmeninä jossain määrin
lisääntyneet, erityisesti lanneselkäsairaudet, niska- hartiaoireyhtymät ja nivelrikko.
Selkä- ja nivelkivut taas ovat jonkin verran vähentyneet. Työkyvyttömyys- ja
sairauspäivärahat tuki- ja liikuntaelinsairauksien perusteella lisääntyivät 1980-luvun
lopulle asti, jonka jälkeen ne ovat lievästi vähentyneet. Suomalaisten ikääntyminen
vaikuttaa kuitenkin hoidon tarpeen jatkuvaan kasvuun. (Terveyden ja hyvinvoinnin
laitos 2008.)
Mielenterveys- ja päihdeongelmien suuri kansanterveydellinen merkitys on
kasvavan huomion kohde. Vaikka mielenterveyshäiriöiden yleisyys ei ole
muuttunut,
on
niihin
liittyvä
työkyvyttömyys
lisääntynyt
voimakkaasti.
Sairauspäivärahapäivistä joka neljäs ja uusista työkyvyttömyyseläkkeistä joka
kolmas
myönnetään
psyykkisin
perustein.
Mielenterveyshäiriöiden
ja
päihdeongelmien aiheuttamat suorat hoitoon, kontrolliin ja sosiaalivakuutukseen
liittyvät kustannukset ovat mittavia, ja epäsuorat kustannukset, kuten menetetystä
työpanoksesta ja tuottavuuden laskusta johtuvat, ovat moninkertaiset suoriin
kustannuksiin verrattuna. Työikäisten yleisin kuolinsyy on alkoholi. Sen
kokonaiskulutus on kolminkertaistunut 1960-luvun lopusta. Viimeisin jyrkkä
alkoholinkulutuksen
kasvuvaihe
alkoi
vuonna
2004
alkoholiverotuksen
keventymisen myötä. Samaan aikaan alkoholikuolemat ja -sairaudet ovat
lisääntyneet selvästi. Huumeiden käyttö yleistyi 1990-luvun loppupuolella.
Mielenterveys- ja päihdeongelmien esiintyminen samanaikaisesti on selvästi
lisääntynyt. (Sosiaali- ja terveysministeriö 2009, 13.)
Työkyky on parantunut, mikä sopii yhteen työkyvyttömyyseläkkeiden yleisyyden
vähenemisen kanssa. Valtaosalla alle 65-vuotiaista on varsin hyvä toimintakyky,
mutta tätä vanhemmilla ja erityisesti 75. ikävuoden jälkeen aistien toiminnan
vajavuudet ja vaikeudet kognitiivista ja fyysistä toimintakykyä edellyttävissä
44
suorituksissa yleistyvät selvästi. (Aromaa & Koskinen 2002, 119.) Työeläkkeisiin
tehtiin vuoden 2005 alussa niiden 40-vuotisen historian mittavin uudistus. Sen
vaikutuspiirissä on lähes jokainen uudistuksen voimaantulon jälkeen alkava uusi
eläke. Uudistuksen tavoitteina on myöhentää keskimääräistä eläkkeelle siirtymisikää
2 - 3 vuodella ja sopeuttaa eläkejärjestelmä keskimääräisen elinajan kasvuun.
(Eläketurvakeskus 2009)
Toimintakykytutkimuksissa on tullut esille, että lähes joka toinen yli 75-vuotiaista
tarvitsee jotakin apua ainakin satunnaisesti. Päivittäisen avun tarvetta esiintyy 30-25
%:lla yli 75-vuotiasta ja 50 %:lla yli 85-vuotiasta. Ikääntyneiden määrän kasvu ei
suoraan heijastu palvelutarpeen kasvuun, sillä palvelujen käyttöön vaikuttavat myös
monet muut tekijät kuten vanhusten terveys, elinolot (tulotaso ja asuminen),
sosiaaliset verkostot ja omaisten asenteet hoivaan ja huolenpitoon. Tulevaisuudessa
miesten
ja
naisten
eliniät
samankaltaistuvat,
joten
vanhuspariskuntia
on
tulevaisuudessa nykyistä enemmän, mikä osaltaan vaikuttaa palveluiden tarpeeseen.
(Vaarama 2006, 51.)
Nykyiset tutkimukset antavat varovaista tukea sille, että nuorempien ikääntyneiden
toimintakyky olisi tulevaisuudessa edelleen parantumassa päivittäisten toimintojen
osalta. Päivittäisissä toiminnoissa selviytyminen vähentää varsinkin kotihoidon
tukipalveluiden tarvetta. Toisaalta tutkimuksissa ei selkeästi ilmene, paraneeko yli
80-vuotiaiden toimintakyky olennaisesti. Nykyisin pitkäaikaisen laitoshoidon piiriin
tullaan keskimäärin 81 vuoden iässä. Mikäli laitoshoitoon tulo myöhentyy jatkossa
samaa tahtia kuin tähän asti, tultaisiin pysyvään laitoshoitoon vuonna 2030 noin 83
vuoden iässä. (Vaarama 2006, 51) Sekä Hyvinvointi 2015 -ohjelma (Sosiaali- ja
terveysministeriö 2007) että Ikäihmisten palveluiden laatusuositus (Sosiaali- ja
terveysministeriö 2008) painottavat, että pitkäaikaishoivan rakenteet tullaan
uudistamaan ja kehittämään uusia kodinomaisia yksiköitä laitoshoivan tilalle.
Huomioitavaa on, että muistisairaat ihmiset tulevat olemaan tulevien vuosien suuri
käyttäjäryhmä niin kotihoidossa kuin ympärivuorokautisissa palveluissakin. Vuonna
2020 vähintään keskivaikeasti dementoituneiden ihmisten määräksi on arvioitu
126.821. (Voutilainen 2008, 36)
45
6.2
Poliittiset muutokset
Terveydenhuoltolaki (2008)
Uutta terveydenhuoltolakia suunnitellut työryhmä luovutti hallituksen esityksen
muotoon kirjoitetun ehdotuksensa peruspalveluministeri Paula Risikolle 16.6.2008.
Työryhmän tehtävänä oli selvittää, miten on tarkoituksenmukaista yhdistää
kansanterveyslaki ja erikoissairaanhoitolaki siten, että uusi laki tukee ja vahvistaa
perusterveydenhuoltoa, edistää palvelujen saatavuutta ja tehokasta tuottamista sekä
parantaa
asiakaslähtöisyyttä
ja
kaventaa
terveyseroja.
(www.kunnat.net,
Terveydenhuoltolaki)
Ehdotetun uuden terveydenhuoltolain tarkoituksena on edistää ja ylläpitää väestön
terveyttä, toimintakykyä ja sosiaalista turvallisuutta, kaventaa väestöryhmien välisiä
terveyseroja,
vahvistaa
terveydenhuollon
palvelujen
asiakaslähtöisyyttä
ja
tarpeenmukaisuutta, edistää palvelujen yhdenvertaista saatavuutta, laatua ja
potilasturvallisuutta sekä luoda edellytykset toimivalle ja eheälle palvelurakenteelle
vahvistamalla
perusterveydenhuoltoa
ja
edistämällä
perusterveydenhuollon,
erikoissairaanhoidon ja sosiaalihuollon saumatonta ja alueellista yhteistyötä.
(www.kunnat.net, Terveydenhuoltolaki)
Lakiesityksen perustaksi on valittu aidosti mahdollistava ja maan eri osien
olosuhteet
huomioiva
terveydenhuollon
järjestämismalli.
Terveydenhuollon
kokonaisuus voidaan järjestää joko peruskunnan tai yhteistoiminta-alueen ja
sairaanhoitopiirin toimesta, tai vaihtoehtoisesti kokoamalla palvelut terveyspiiriin.
Kunnalla on oikeus ja velvollisuus valita 31.12.2010 mennessä näistä kahdesta
itselleen parhaiten sopiva terveydenhuollon järjestämisen malli, kuitenkin siten, että
sairaanhoito-
ja
terveyspiirien
kokonaislukumäärä
olisi
korkeintaan
20.
Valtioneuvosto vahvistaa ehdotuksen mukaan lopulliset piirirajat.
Ehdotuksen mukaan laki tulisi voimaan 1.1.2010. Työryhmä ehdottaa siirtymäaikaa
sekä
hallinnollisille
että
eräille
toiminnallisille
järjestelyille.
Kaikkien
terveydenhuollon toimintojen tulisi olla lain mukaisia 1.1.2013 mennessä.
(www.kunnat.net, Terveydenhuoltolaki)
46
Ehdotus sisältää säädöksen terveyden ja hyvinvoinnin edistämisestä, joka velvoittaa
kunnat laatimaan poikkihallinnollisen suunnitelman terveyttä edistävistä ja
terveysongelmia ehkäisevistä toimista ja niiden toteutumisen seurannasta.
Asiakaslähtöisyyttä
lisättäisiin
antamalla
potilaalle
mahdollisuus
valita
erityisvastuualueella terveydenhuollon toimintayksikkö, jossa häntä hoidetaan.
Potilaan tai asiakkaan asemaa vahvistaisi lisäksi oikeus valita hoitava lääkäri tai
hoitaja.
Sairaanhoitopiirin
tai
terveyspiirin
alueen
asukkaiden
perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon potilasasiakirjat muodostaisivat
terveydenhuollon potilastietorekisterin. (Sosiaali- ja terveysministeriö, 2008)
Terveydenhuoltolakiesityksen
erikoissairaanhoitoa
ja
mukaan
ensihoito
järjestämisvastuu
määritellään
siirretään
alueelliselle
osaksi
tasolle
eli
sairaanhoitopiirille (laajan väestöpohjan kuntayhtymä) tai terveyspiirille (Sosiaalija terveysministeriö 2008, 19). Terveydenhuoltolaissa käytetään uutta käsitettä
ensihoitopalvelu,
joka
kattaa
nykyisessä
kansanterveyslaissa
(66/1972),
erikoissairaanhoitolaissa (1062/1989) ja sairaankuljetuksesta annetussa asetuksessa
(565/1994)
käytetyt
käsitteet
sairaankuljetus,
ensihoito
ja
lääkinnällinen
pelastustoiminta. Ensihoitopalvelu on kokonaisuus, joka tulee vastaamaan potilaan
kiireellisestä hoidosta terveydenhuollon hoitolaitosten ulkopuolella ja tarvittaessa
potilaan kuljettamisesta tarkoituksenmukaisimpaan terveydenhuollon yksikköön.
Ensivastetoiminta sisällytetään osaksi palveluketjua. Ensihoitopalvelu tulee
huolehtimaan myös potilaan, hänen läheisensä tai muun tapahtumaan osallisen
henkilön ohjauksesta psykososiaalisen tuen palvelujen piiriin sekä osallistuu
alueelliseen
valmiussuunnitteluun
erityistilanteiden
välittämiä
varalle.
kiireellisiä,
hoitolaitosten
suuronnettomuuksien
Ensihoitopalvelu
ennalta
ulkopuolella.
tulee
toiminta
ei
terveydenhuollon
koskemaan
suunnittelemattomia
Koska
ja
ole
hätäkeskuksen
tehtäviä
ensisijaisesti
täysin
eriytettävissä
hoitolaitossiirroista eikä kiireettömistä kuljetuksista ja jotta koko kuljetuskapasiteetti
saataisiin hyödynnettyä, kiireettömien potilaskuljetusten koordinointi säädettäneen
erityisvastuualueen ensihoitokeskuksen tehtäväksi
sairaanhoitopiirien
kanssa
(Sosiaali-
ja
yhdessä terveyspiirien ja
terveysministeriö
2009,
27-28.)
Selvityksessään ensihoidon ja sairaankuljetuksen palveluiden järjestämisestä
47
selvityshenkilö Kuisma ehdottaa lähihoitajan (ensihoidon suuntautumisvaihtoehto)
ja ensihoidon tutkintojen sisältöjen kehittämistä nykytarpeita vastaaviksi. Tutkinnot
tulisi Kuisman mukaan kehittää modulaarisiksi, jotta urakehitys perustasolta
hoitotasolle voi tapahtua huomattavasti nykyistä tarkoituksenmukaisemmalla
tavalla. (Sosiaali- ja terveysministeriö 2009, 25.)
Sairaankuljettajan tutkintotoimikunta on tehnyt esityksen (2007) sairaankuljettajan
ammattitutkinnon
koulutustoimikunta
poistamisesta
on
puoltanut
tutkintorakenteesta.
tutkintotoimikunnan
Terveysalan
esitystä.
Tutkintojen
suorittamismäärät ovat jääneet viime vuosina kovin pieniksi. Tutkinnon tuottama
ammattitaito ei ole nykyisessä työelämässä riittävä. Sosiaali- ja terveysalan
perustutkinnon Ensihoidon koulutusohjelma tuottaa perustason ensihoidossa
vaadittavan
ammatillisen
lähihoitajakoulutuksen
pätevyyden.
osalta
tulee
Uusissa
selvittää
perustutkinnon
perusteissa
hälytysajoneuvonkuljettamisen
osaaminen. (Terveysalan koulutustoimikunta 14.5.2007.)
Paras-hanke (2005)
Valtioneuvosto käynnisti keväällä 2005 Paras-hankkeen kunta- ja palvelurakenteen
uudistamiseksi. Hankkeen toteuttamista ohjaava, ”mahdollistava puitelaki” tuli
voimaan vuoden 2007 helmikuussa ja on voimassa vuoden 2012 loppuun. Lain
edellyttämien
kunta-
ja
palvelurakenteen
muutosten
tulee
valmistua
kokonaisuudessaan puitelain voimassaoloaikana eli viimeistään vuoden 2013 alusta.
Kaikki kunnat ovat jättäneet 31.8.2007 mennessä valtioneuvostolle puitelain
edellyttämät suunnitelmat rakenteiden uudistamisesta ja palvelujen järjestämisestä.
Lisäksi kaupunkiseudut ovat laatineet suunnitelmat seudullisen yhteistyön
lisäämisestä.( www.kunnat.net, Kunta- ja palvelurakenne uudistus. Kuntaliiton
linjaukset.)
Paras-hankkeen myötä pyritään turvaamaan kuntien vastuulla olevien palvelujen
järjestäminen pitkällä aikavälillä. Palvelujen järjestämisessä otetaan käyttöön uusia
tuotantotapoja ja palveluprosesseja tehostetaan yli kuntarajojen ja seudullisesti.
Muutokset tehdään paikalliset ja alueelliset olosuhteet huomioiden. Kunnilla on
vetovastuu
48
uudistuksissa.
Perusterveydenhuollon
toimivuus
on
hyvän
palvelujärjestelmän ja kustannusten hallinnan perusta. Perusterveydenhuollon
20.000 asukkaan vähimmäispohja saa aikaan toiminnallisesti monipuolisempia ja
kestävämpiä terveyskeskuksia. Sairaanhoitopiirien osalta tullaan tiivistämään
koordinaatiota ja yhteistyötä. Puitelaki jättää sairaanhoitopiirien lukumäärän
kehityksen kuntien esitysten varaan. (www.kunnat.net, Kunta- ja palvelurakenne
uudistus. Kuntaliiton linjaukset.)
Julkisyhteisöjen rooli tulee muuttumaan palvelujen tuottajasta enemmänkin
palvelujen organisoijaksi. Konkreettinen esimerkki palvelurakenneuudistuksesta on
Tampereen kaupungin meneillään oleva Kotitori-hanke. Hanke kehittää ja vie
käytäntöön uudenlaista palveluintegraattori-malliin perustuvaa tilaaja-tuottajamallia, jonka avulla etsitään ratkaisuja kotihoidon isoihin tulevaisuuden haasteisiin,
joita ovat mm. väestön ikääntymisen myötä rajusti kasvava palvelukysyntä sekä
kaupungin oman palvelutuotanto-yksikön henkilöstön eläköityminen. Toimintaan
lisätään aitoa asiakas- ja tarvelähtöisyyttä ja parannetaan tuottavuutta. Asiakas
toimii palvelujen tilaajana ja palveluintegraattori vastaa palveluiden kokoamisesta ja
tuotannon ohjauksesta. (www.tampere.fi).
Terveydenhuollon ja sosiaalitoimen yhteistoiminta-alueita on syntymässä noin 70 ja
niissä on mukana noin 300 kuntaa. Tavoitteena ovat toimivat palvelukokonaisuudet,
joilla pystytään vastaamaan strategisiin haasteisiin, kuten ikääntymiseen sekä lasten
ja nuorten hyvinvointiin. Noin puolet suunnitelluista yhteistoiminta-alueista tulee
toimimaan kuntayhtyminä ja puolet isäntäkuntamallilla. Isäntäkuntamallia näyttävät
suosivan erityisesti pienet, alle viiden kunnan yhteistoiminta-alueet. Runsas
kolmannes kunnista aikoo siirtää yhteistoiminta-alueelle perusterveydenhuollon
lisäksi koko sosiaalitoimen tai sosiaalitoimen palvelut päivähoitoa lukuun ottamatta.
Hieman yli kolmannes kunnista ilmoittaa sosiaalitoimen järjestämistä koskevien
ratkaisujen olevan vasta muotoutumassa. Yhteistoiminta-alueiden valmistelussa
odotetaan vielä monilla alueilla valtiovallan palautetta puitelain kriteerien
täyttymisestä ja sitä, miten kuntajakoselvitykset tulevat ratkeamaan. Myös
kaupunkiseutusuunnitelmien eteneminen vauhdittuu sen jälkeen, kun vireillä olevat
kuntajakoselvitykset
saadaan
päätökseen.
(www.kunnat.net,
Kunta-
ja
palvelurakenne uudistus. Kuntaliiton linjaukset.)
49
Sosiaalihuollon lainsäädännön uudistus
Sosiaali- ja terveysministeriö (STM) on asettanut työryhmän uudistamaan
sosiaalihuollon lainsäädäntöä. Työryhmän tehtävänä on selvittää sosiaalihuoltoa
koskevien lakien kokonaisrakenteen, soveltamisalan ja sisällön uudistamistarve.
Tämä tarkoittaa kahdenkymmenen lain arviointia, yhteensovitusta ja uudistamista.
Lait koskevat mm. vanhusten palveluita, vammaisten palveluja, päivähoitoa,
lastensuojelua ja toimeentulotukea. Osa tarvittavista muutoksista on jo käynnissä:
lastensuojelulaki on uusittu, vammaispalvelulaki, kehitysvammalaki ja päivähoitoa
koskeva lainsäädäntö ovat uudistettavina. Ikääntymistä ja vanhuksia koskeva säätely
on vähäistä ja paineet ovat kasvaneet siihen suuntaan, että vanhusten tuki- ja
palvelutarpeita on arvioitava myös lainsäädännössä uudelta pohjalta. ( www.stm.fi,
Sosiaali-. ja terveysministeriö, 2009.)
Vammaispalvelulain ja kehitysvammalain yhdistämistä koskeva selvitys (2005)
Vammaispalvelulain ja kehitysvammalain yhdistämistä koskevassa selvityksessä
(Sosiaali- ja terveysministeriö 2005,15) ehdotetaan palveluasumisen laajentamista.
Julkisin varoin ei enää tuettaisi yli 15-paikkaisten asuinyhteisöjen rakentamista.
Keskuslaitokset pienentävät asteittain paikkalukuaan ja lisäävät koteja ja
avopalveluita tukevien hoitoapu- ja kuntoutusjaksojen tarjontaa. Nykyisten
keskuslaitosten tulisi kehittyä erityisryhmien kuntoutus- ja resurssikeskuksiksi ja
alentaa hoitopaikkalukuaan. Kuntoutus- ja resurssikeskukset sopivat työnjaosta
erikoistumalla tietyille osaamisalueille. Laitoshoidon ja avohoidon raja poistetaan
lainsäädännöstä. Nämä muutokset vaativat perhepalveluiden, henkilökohtaisen
avustajatoiminnan, palveluasuntojen ja perhehoidon lisäämistä sekä omaishoidon
tuen parantamista. Vammaisten päivätoiminta tulisi integroida muun sisällöllisesti
päivätoimintaa vastaavan toiminnan kanssa. Päivätoiminnan sisältöä tulee uudistaa
ja
monipuolistaa.
Kehitysvammalain
tarkoittama
työtoiminta
voisi
siirtyä
pidemmällä aikavälillä yleislain piiriin. (Sosiaali- ja terveysministeriö 2005, )
Kaste 2008-2011 (2008)
Meneillään olevan neljävuotiskauden sosiaali- ja terveydenhuollon kansallisessa
kehittämisohjelmassa Kaste 2008-2011 (Sosiaali- ja terveysministeriö 2008)
50
määritellään lähivuosien sosiaali- ja terveydenhuollon kehittämistavoitteet ja
keskeisimmät
toimenpiteet,
joilla
ne
voidaan
saavuttaa.
Ohjelma
tukee
hallinnonalan pitkän aikavälin strategisten tavoitteiden toteutumista. Tavoitteena on,
että kuntalaisten osallisuus lisääntyy ja syrjäytyminen vähenee, hyvinvointi ja
terveys lisääntyvät, hyvinvointi- ja terveyserot kaventuvat, palveluiden laatu,
vaikuttavuus ja saatavuus paranevat ja alueelliset erot vähentyvät.
Lähihoitajan tulevaisuuden toimintaympäristön näkökulmasta yllä mainittujen
tavoitteiden saavuttamiseksi keskeisiä Kaste-ohjelman keinoja ovat (suluissa
selvityksen tekijöiden nimeäminä osaamisvaatimuksina):
-
perheiden tukeminen kotona ja varhaiskasvatuksessa siten, että tarve lapsen
sijoittamiseen kodin ulkopuolelle vähenee (perhetyön ja varhaiskasvatuksen
osaaminen, perhekeskeisten työmenetelmien osaaminen)
-
tupakoinnin,
alkoholinkäytön
ja
ylipainon
vähentäminen
(terveyskasvatusosaaminen, asiakkaan ohjausosaaminen)
-
vanhusten
omatoimisuuden
tukeminen
kodin
ja
lähiympäristön
esteettömyyttä, toimivuutta ja turvallisuutta kehittämällä (ympäristö- ja
kuntoutusosaaminen)
-
hoidon turvallisuuden takaaminen (hoitotyön laatuosaaminen)
-
varhaisen puuttumisen ja ohjauksen toimintamuotojen vakiinnuttaminen eri
asiakasryhmien kanssa tehtävässä työssä (asiakkaan ohjausosaaminen)
-
asiakkaan äänen kuuleminen nykyistä paremmin palvelujen valintaa ja
sisältöä koskevissa asioissa (asiakaslähtöisyys, palvelujärjestelmäosaaminen)
-
palvelusuunnitelmien teon ja käytön kehittäminen (työprosessiosaaminen)
-
sähköisten palvelujen käyttö (it-osaaminen).
Hyvinvointi 2015 -ohjelma (2007)
Hyvinvointi 2015 -ohjelmassa (Sosiaali- ja terveysministeriö 2007) on määritelty
sosiaalialan pitkän aikavälin kehittämistavoitteita ja toimenpide-ehdotuksia.
Lähihoitajan ammatin näkökulmasta keskeisiä ovat lapsiperheiden ja ikääntyneiden
palvelujen
kehittäminen
vahvistaminen.
sekä
Uudistuvassa
mielenterveys-
ja
päihdetyön
osaamisen
palvelujärjestelmässä
järjestöjen,
yksityisten
51
palvelujentuottajien ja vapaaehtoisten rooli vahvistuu. Hyvinvointipolitiikan
haasteina nähdään
-
perhe-elämän tasapainottaminen ja vanhemmuuden tukeminen. Lasten
hyvinvoinnin vakavana uhkana on päihde- ja mielenterveysongelmien kasvu,
mm. raskaana olevien äitien päihteiden käyttö. Perheiden tukemiseksi olisi
elvytettävä lapsiperheiden kotipalvelutoiminta ja kehitettävä avoimia
päivähoidon toimintamuotoja, vanhempainryhmiä ja perhekahviloita ja
työmenetelmänä varhaisen puuttumisen menetelmiä. (perhetyön osaaminen,
mielenterveys- ja päihdetyön osaaminen, varhainen puuttuminen)
-
työvoiman saatavuuden turvaaminen ikääntyneiden hoiva- ja hoitotyössä
-
vanhuspalveluissa maksupolitiikan uudistaminen avohoitoa suosivaksi
-
turvallisen ja ennakoivan kotihoidon kehittäminen ja omaishoitajien
tukeminen.
Kotihoidon
tulee
kehittää
yhteistoimintaa
järjestöjen,
vapaaehtoistyön ja vertaistuen alueilla. (lähihoitajan verkosto-osaaminen).
Vanhusten palvelupisteet voisivat tarjota tietoa palvelujen tarjoajista
alueella, asiakkaan oikeuksista sekä arviointia tulonsiirtopaketista, jolla
asiakas voi ostaa palvelut. (palvelujärjestelmäosaaminen)
-
palveluasumisen ja pitkäaikaisen ylläpitohoidon laadun kehittäminen
korostamalla
asukkaiden
henkisten
perustarpeiden
huomioimista.
Pitkäaikaisen ylläpitohoidon pitäisi tapahtua muualla kuin sairaalassa tai
terveyskeskuksessa. (hoitotyön laatuosaaminen, asiakaslähtöisyys)
Terveys 2015 -kansanterveysohjelma (2001)
Valtioneuvosto
on
vahvistanut
jo
vuonna
2001
Terveys
2015
-
kansanterveysohjelman (Sosiaali- ja terveysministeriö 2001). Strategian pääpaino on
terveyden edistämisessä, ei niinkään terveyspalvelujärjestelmän kehittämisessä.
Ikäryhmittäisiä tavoitteita ovat
-
lasten
hyvinvoinnin
lisääntyminen,
terveyden
paraneminen
ja
turvattomuuden väheneminen (perhetyön osaaminen, terveyden edistäminen)
-
nuorten tupakoinnin väheneminen (terveyden edistäminen)
-
nuorten aikuisten miesten tapaturmaisen ja väkivaltaisen kuolleisuuden
aleneminen
(terveyden
mielenterveystyön osaaminen)
52
edistäminen,
varhainen
puuttuminen,
-
työikäisten työ- ja toimintakyvyn ja työelämän olosuhteiden kehittymisen
siten,
että
työelämässä
jaksaminen
lisääntyy
ja
työikä
pitenee
(työhyvinvoinnin edistäminen)
-
yli
75-vuotiaiden
toimintakyvyn
paraneminen
jatkuu
(terveyden
edistäminen).
Kansallinen mielenterveys- ja päihdesuunnitelma (2009)
Sosiaali- ja terveysministeriö on helmikuussa 2009 julkaissut Mieli 2009 työryhmän valmisteleman Kansallisen Mielenterveys- ja päihdesuunnitelman, joka
sisältää ehdotukset mielenterveys- ja päihdetyön kehittämiseksi vuoteen 2015
(Sosiaali- ja terveysministeriö 2009). Pääteemoina ovat asiakkaan aseman
vahvistaminen, edistävä ja ehkäisevä työ sekä kaikkien ikäryhmien mielenterveysja
päihdepalvelujen
järjestäminen
toiminnallisena
kokonaisuutena,
jossa
painopisteet ovat perus- ja avohoitopalveluissa sekä tiiviisti yhteen sovitetussa
mielenterveys- ja päihdetyössä. Tällä hetkellä mielenterveys- ja päihdepalvelut ovat
toisistaan
erillään
hajanaisessa
palvelujärjestelmässä.
Mielenterveyspalvelut
sijoittuvat pääosin terveystoimeen ja päihdehuollon erityispalvelut sosiaalitoimeen.
Avohoidon kehittäminen on jäänyt toissijaiseksi, kun suhteettoman suuri osa
mielenterveys- ja päihdeongelmien hoidon kustannuksista kohdistuu laitoshoitoon.
Mielenterveys- ja päihdepalveluiden rinnalla on tärkeä kehittää mielenterveyttä ja
päihteettömyyttä edistävää ja ongelmia ehkäisevää työtä.
Mielenterveys- ja päihdesuunnitelmassa (Sosiaali- ja terveysministeriö 2009) on
ehdotuksia, jotka ovat yhteydessä lähihoitajan tulevaisuuden toimintaympäristöön ja
joista voidaan johtaa osaamisvaatimuksia:
-
Ehkäisevän
mielenterveys-
ja
päihdetyön
yhtenä
painopisteenä
on
hyvinvointia tukevien yhteisöjen vahvistaminen. Lapsilla yhteisöllisyys
rakentuu kodin lisäksi päivähoidossa, kouluympäristössä, harrastuksissa ja
asuinympäristössä. (verkosto-osaaminen, ennaltaehkäisevä työ)
-
Mielenterveys- ja päihdeongelmien siirtyminen sukupolvelta toiselle on
tavallista.
Tämä
ylisukupolvisuus
tulee
tiedostaa
ja
vanhempien
mielenterveys- ja päihdeongelmien vuoksi riskissä olevat lapset ja nuoret
53
tulee tunnistaa ja heidän tasapainoista kasvuaan tukea. (varhainen
puuttuminen)
-
Kuntien järjestämä lasten ja nuorten mielenterveys- ja päihdetyö toteutetaan
ensisijaisesti lasten ja nuorten arkisessa elinympäristössä. (ennaltaehkäisevä
työ)
-
Ikääntyvien itsenäistä kotona selviytymistä ja fyysistä terveyttää edistää
ongelmien varhainen tunnistaminen ja tehokas hoito. Ikääntyvien depression
ja päihdeongelmien ehkäisemiseksi tulee kehittää interventioita. Ikääntyvien
mielenterveys- ja päihdeongelmia koskevaa osaamista tulee vahvistaa perusja täydennyskoulutuksella. (varhainen puuttuminen, mielenterveys- ja
päihdetyön osaaminen)
Em. suunnitelmassa (Sosiaali- ja terveysministeriö 2009, 38-39) mielenterveys- ja
päihdetyön kehittämisen ohjauskeinona painotetaan mm. koulutuksen kehittämistä.
Peruspalveluissa,
kuten
kotipalvelussa
ja
päiväkeskuksissa
tavataan
päihdeasiakkaita aikaisempaa enemmän (Suojansalmi 2009). Tällä hetkellä sosiaalija
terveysalan
ammattiryhmille
suunnattu
peruskoulutus
ei
vastaa
mielenterveyshäiriöiden ja päihdeongelmien kansanterveydellistä merkitystä ja
työelämän tarpeita. Mielenterveys- ja päihdetyön opetusta tulee lisätä niin
lääkäreiden kuin muiden sosiaali- ja terveydenhuollon ammattihenkilöiden
perustutkinnoissa. Työntekijöillä tulee olla perusvalmiudet tunnistaa ja ottaa
puheeksi mielenterveys- ja päihdeongelmat. Sosiaali- ja terveydenhuollon eri
koulutusaloilla perustutkintojen mielenterveys- ja päihdetyön opetukselle tullaankin
määrittelemään minimisisällöt. Sosiaali- ja terveysministeriö ryhtyy myös
selvittämään mahdollisuutta yhdistää mielenterveys- ja päihdehuoltolait.
Sosiaalihuollon ammatillisen henkilöstön tehtävärakennesuositus (2007)
Sosiaalihuollon ammatillisen henkilöstön tehtävärakennesuosituksella (Sosiaali- ja
terveysministeriö 2007) on pyritty selkiyttämään sosiaalihuollon keskeisten
ammattiryhmien
vastaamaan
työnjakoa
entistä
täysimääräisesti
ja
paremmin
muuttamaan
asiakkaiden
sosiaalialan
tarpeisiin
tehtävärakennetta
sekä
hyödyntämään
sosiaalialan uudistuneen koulutuksen tuottamaa
osaamista.
Lähihoitajan tehtäviä on suosituksessa jäsennetty suhteessa sosiaaliohjaajien,
54
lastentarhanopettajien
ja
sosiaalityöntekijöiden
tehtäviin
lastensuojelun,
ikääntyneiden palvelujen, aikuisten palvelujen, vammaispalvelujen ja päiväkodin
asiakasprosesseissa.
Lähihoitajan osaamisalue on tehtävärakennesuosituksessa
kuvattu
olevan
voimassa
opetussuunnitelman
ja
tutkinnon
perusteiden
(Opetushallitus 2001) mukaan.
Tehtävärakennesuosituksen mukaan
-
lastensuojelussa ammattiryhmät tekevät neuvonta- ja ohjaustyötä sekä
psykososiaalista
asiakastyötä
ammatillisen
osaamisensa
perusteella.
Lähihoitajat huolehtivat avohuollon tukitoimiin tai jälkihuoltoon liittyvästä
kotona tehtävästä lähityöstä tai kotipalvelusta. Laitoksissa sosiaaliohjaaja
vastaa hoito- ja kasvatustehtävistä, joita toteutetaan yhdessä lähihoitajan
kanssa.
-
ikääntyneiden sosiaalipalveluissa lähihoitaja osallistuu moniammatillisen
työryhmän jäsenenä palvelujen tarpeen arviointiin, asiakaskohtaisen hoito- ja
palvelusuunnitelman
psykososiaalisen
laatimiseen,
työn
suunnitelman
(palveluohjaus,
asiakkaan
toteuttamiseen
asian
hoitaminen
viranomaisverkostossa, itsenäisen suoriutumisen tukeminen, asiakkaan
toimintakykyä edistävä asiakastyö, perushoito- ja huolenpito, neuvonta ja
ohjaus asiakastilanteissa) osalta ja suunnitelman toteutumisen seurantaan ja
arviointiin. Lähihoitajan vastuulla on perushoito- ja huolenpitotyö sekä
neuvonta ja ohjaus asiakastilanteissa.
-
vammaistyössä sosiaaliohjaaja toteuttaa palveluohjausta ja hoitaa asiakkaan
asiaa viranomaisverkostoissa sekä huolehtii yhdessä lähihoitajan kanssa
itsenäisen
suoriutumisen
tukemisesta
ja
kuntoutumista
edistävästä
asiakastyöstä. Lähihoitaja vastaa perushoito- ja huolenpitotyöstä sekä
asiakkaan neuvonnasta ja ohjauksesta asiakastilanteissa. Lähihoitaja tukee
yhteistyössä sosiaaliohjaajan kanssa asiakkaan itsenäistä suoriutumista sekä
edistää
asiakkaan
kuntoutumista
ja
osallisuutta
yhteisössään.
Moniammatillinen tiimi arvioi palvelujen vaikutusta asiakkaan tilanteeseen
yhteistyössä asiakkaan kanssa.
-
aikuisten
palveluissa
(toimeentulo-ongelmat,
päihdeongelmat,
asunnottomuus, muut ongelmat) lähihoitajan tehtäviin kuuluvat perushoito55
ja huolenpitotyöhön liittyvät tehtävät sekä asiakkaan neuvonta ja ohjaus
näihin liittyvissä asiakastilanteissa. Moniammatillisen tiimin jäsenenä
lähihoitaja
osallistuu
palvelusuunnitelman
palvelutarpeiden
laatimiseen
sekä
tunnistamiseen
suunnitelman
ja
arviointiin,
seurantaan
ja
arviointiin.
-
päivähoidossa varhaiskasvatus on moniammatillista tiimityötä, jossa
yhteisiä, kaikille kuuluvia työtehtäviä ja orientaatioita ovat lapsen kasvun ja
kehityksen tukeminen, lapsen oppimisen edistäminen, vanhemmuuden ja
kotikasvatuksen tukeminen sekä hoito-, hoiva- ja huolenpitotehtävät.
Lähihoitajan
tehtävissä
huolenpitotehtävät.
painottuvat
Lisäksi
erityisesti
päiväkodeissa
olisi
hoito-,
nykyistä
hoiva-
ja
paremmin
mahdollista hyödyntää lähihoitajan terveydenhuollon peruskoulutusta kuten
terveyttä edistäviin ja sairauksia ehkäiseviin tottumuksiin ja työkäytäntöihin
vaikuttamista.
Ikäihmisten palvelujen laatusuositus (2008)
Ikäihmisten palvelujen laatusuosituksen (Sosiaali- ja terveysministeriö 2008)
tavoitteena
on
mm.
hyvinvointia
ja
terveyttä
edistävä
palvelurakenne.
Palvelujärjestelmää on kehitettävä niin, että pääpaino on ympärivuorokauden kotona
asumista mahdollistavissa ja tukevissa palveluissa. Dementiaoireisten ihmisten
tarpeet
on
otettava
palvelurakenteen
kehittämisessä
erityisesti
huomioon.
Pitkäaikaishoivan rakenteet uudistetaan tavoitteena ikäihmisten toiveiden mukaiset
kodinomaiset yksiköt, jolloin terveyskeskusten vuodeosastoilla voidaan keskittyä
akuuttihoitoon ja kuntoutukseen. Kaikkiin palveluihin on sisällytettävä ikäihmisten
mahdollisuus toimintakykyä ja kuntoutumista edistävään hoitoon ja palveluun.
Palvelutarpeen arviointi yksilötasolla perustuu toimintakyvyn eri ulottuvuuksien
(fyysinen, kognitiivinen, psyykkinen ja sosiaalinen sekä ympäristötekijät) kattavaan
arviointiin moniammatillisena yhteistyönä yhdessä asiakkaan ja hänen läheistensä
kanssa monipuolisin menetelmin.
Ikäihmisten palvelujen laatusuosituksessa käytetään käsitettä kuntouttava kotihoito,
joka on kattavaan toimintakyvyn arviointiin perustuvaa, ennakoivaa, ripeästi
asiakkaiden terveydentilan ja toimintakyvyn muutoksiin reagoivaa. Kotona
56
annettavia kuntoutusmuotoja kehitetään. Kotiutumista tukevien palvelujen, kuten
kotiutustiimien, laajempi käyttöönotto on suositeltavaa. Ikääntyneet tarvitsevat
henkilökohtaisissa päivittäistoiminnoissa avustamisen ja sairaanhoidon lisäksi tukea
arjessa selviytymiseen, kuten apua kodinhoitoon ja asioimiseen. Tähän tarpeeseen
vastataan riittävillä ja monipuolisilla koti- ja tukipalveluilla ja huolehtimalla
asiakkaiden palveluohjauksesta siten, että eri palvelujentuottajien tarjonta on
asiakaslähtöisesti yhdistettävissä.
Dementiaoireisten henkilöiden palvelujärjestelmää on Ikäihmisten palvelujen
laatusuosituksen mukaan kehitettävä niin, että pääpaino on kotona asumista
mahdollistavissa
ja
tukevissa
palveluissa.
Kuntien
ikääntymispoliittisissa
strategioissa tulisi huomioida myös moniongelmaisten, kuten päihdeongelmista
kärsivien, dementoituneiden ihmisten palvelutarpeet.
Henkilöstörakenteen osalta tavoitteena on (Sosiaali- ja terveysministeriö 2008, 35),
että kaikilla ikääntyneiden sosiaali- ja terveyspalveluissa toimivilla työntekijöillä on
sosiaali- ja/tai terveydenhuollon ammatillinen koulutus sekä perus-, jatko- ja/tai
täydennyskoulutuksessa hankittu gerontologinen asiantuntemus.
Valtioneuvoston vammaispoliittinen selonteko (2006)
Valtioneuvoston vammaispoliittinen selonteko (2006, 4) korostaa vammaisten
henkilöiden itsenäisen asumisen tukemista. Vammaisten henkilöiden asumista
kehitetään yleisen asuntopolitiikan osana edistämällä esteetöntä rakentamistapaa ja
toimivaa asuinympäristöä. Vammaispalveluilla pyritään parantamaan oman elämän
hallintaa ja vammaislainsäädännön uudistamisella vahvistetaan perusoikeuksien
toteutumista, selkiytetään vammaispalvelujen soveltamiskäytäntöjä ja lisätään
vammaisten henkilöiden itsenäisen elämän mahdollisuuksia. Vammaislakien
yhdistäminen ehdotusten mukaisesti johtaa henkilökohtainen avustaja -palvelun
asiakaskunnan laajentumiseen mm. kehitysvammaisiin ja mielenterveyskuntoutujiin,
joille työnantajavelvoitteiden hoitaminen saattaa olla vaikeaa. Tietoteknologisin
ratkaisuin lisätään osallisuutta ja saavutettavuutta. Lisätään teknologian luomia
mahdollisuuksia vammaisten henkilöiden opiskelun, työn tekemisen, asioinnin,
harrastamisen ja sosiaalisen kanssakäymisen edistämiseksi.
57
Lastensuojelun valtakunnallinen laatusuositus
Kaste 2008-2011 -ohjelman mukaan lastensuojelun valtakunnallista laatusuositusta
ryhdytään
valmistelemaan,
mutta
vuosi
on
avoin.
Lastensuojelun
kehittämisohjelmaa varten Heino (2008) on tehnyt selvityksen lastensuojelun
avohuollosta ja perhetyöstä. Perhetyö ja perhetyöntekijän työ käsitteinä ovat vielä
vakiintumattomat. Perhetyötä tehdään monessa eri toimintayksikössä ja monella eri
ammatillisella koulutuksella. Lähihoitajan osaamisvaatimusten näkökulmasta
perhetyö paikantuu peruspalveluihin, kuten kotipalveluun, neuvolatyöhön ja
päivähoitoon; näistä voitaisiinkin puhua perhepalveluina. Ennaltaehkäisevän
lastensuojelun työmuotona perhetyö kuuluu myös peruspalveluihin. Lastensuojelun
perhetyöstä puhutaan silloin, kun on kysymys lastensuojelun asiakkaana olevalle
perheelle kohdentuvasta perhetyöstä joko avohuollon tukitoimena, jälkihuoltona,
intensiiviperhetyönä tai ympärivuorokautisena perhekuntoutuksena (Heino 2008,
45-49).
6.3
Toimintaympäristön muutosten vaikutus lähihoitajan
osaamisvaatimuksiin
Palvelut 2020 on Elinkeinoelämän keskusliitossa EK:ssa toteutettu pitkän
aikavälin
ennakointihanke.
Siinä
tarkasteltiin
elinkeinoelämän
toimintaympäristössä, rakenteessa ja osaamisvaatimuksissa tapahtuvia muutoksia
palveluyritysten näkökulmasta. Hankkeen tavoitteena oli tunnistaa yksityisten
palvelualojen keskeisiä kehityssuuntia sekä ennakoida, millaista osaamista
palveluyritykset tarvitsevat muuttuneessa toimintaympäristössä vuonna 2020.
Ennakointihankkeen keskeisenä päämääränä oli pyrkimys vaikuttaa palvelualojen
koulutuksen suunnitteluun. (Elinkeinoelämän keskusliitto 2006, 5)
Palvelut 2020 -hankkeessa tarkasteltiin muiden palvelualojen ohella yksityisten
sosiaali-
ja
terveyspalvelujen
toimintaympäristön
teknologiankehitys
muutokset
ja
tulevaisuutta.
tutkimuksessa
digitalisointi,
Keskeiset
tarkasteltavat
olivat
globalisaatio,
verkostoituminen
ja
ikääntyminen.
Globalisaation vaikutukset sosiaalipalveluihin katsottiin olevan pitkälti välillisiä.
58
Maiden välinen kilpailu kiristyy vaikuttaen Suomen mahdollisuuksiin rahoittaa
sosiaaliturvaa.
Markkinoiden
mahdollisuuksia
alan
globalisoituessa
teknologian
ja
Suomelle
avautuu
palveluiden
uusia
vientiin.
Hyvinvointipalvelumarkkinat kehittyvät globaaleiksi ja avautuvat kilpailulle
mahdollistaen kansainvälisten palveluntuottajien rantautumisen Suomeen; tosin alan
pk-yrittäjät näkevät erityisesti palvelujen laadun kehittämisen kannalta uhkana jo
isot kansallisetkin yhtiöt, jotka uhkaavat vallata markkinat ostamalla pienet
yksityiset toimijat pois (ks. www.savonyrittajat.fi).
Elinkeinoelämän keskusliiton näkemyksen mukaan (2006, 48-50) Sosiaali- ja
terveysalalla arvioitiin tieto- ja viestintätekniikan hyödyntämisen kasvavan. Vuonna
2020 teknologiahyödyt näkyvät esimerkiksi palveluiden ja asiakasdokumenttien
hallinnan kehittymisenä sekä itse palveluprosessien parantumisena. Lisäksi
teknologian
kehittyminen
mahdollistaa
vanhusasiakkaiden
selviytymisen
omatoimisina nykyistä pidempään. Teknologinen kehitys parantaa erityisesti
tukiprosesseja, josta esimerkkinä on hoitotietojen sähköinen tarkistaminen
kotihoitokäynnillä. Tulevaisuudessakin asiakkaille on tärkeää, että heillä on
työntekijöihin henkilökohtainen kontakti. Sen rinnalle kehitetään kuitenkin uusia
ratkaisuja, etä- ja Internet-pohjaisia palveluja. Myös apuvälineitä kehitetään
teknologiaa hyödyntämällä. Esimerkkejä niistä ovat älyvaatteet, älykkäät kodit sekä
asumisturvallisuuteen, hälytys- ja ympäristönhallintajärjestelmiin liittyvät tuotteet.
Tutkimuksessa arvioitiin, että palveluntuottajat verkostoituvat selkeiden ja
saumattomien palveluketjujen muodostamiseksi, jolloin yksi toimija ei tuota
asiakkaalle kaikkia palveluja, vaan erilaiset palveluntuottajat ja muut toimijat ovat
entistä läheisemmässä yhteistyössä. Oleellista on katsoa, kuka tuottaa sujuvimmin
asiakkaan tarvitseman palvelun. Verkostoitumista tapahtuu sekä kotimaisella että
kansainvälisellä tasolla. (Elinkeinoelämän keskusliitto 2006, 48-50)
Myös vajaakuntoisten mahdollisuudet osallistua kykyjensä mukaan työelämään
parantuvat. Vajaakuntoisten työllistymistä on edistänyt mm. sosiaalisten yritysten
perustaminen sosiaalipalvelujen toimialalle (Ahonen ym. 2008). Vammaispoliittisen
selonteon mukaan (Sosiaali- ja terveysministeriö 2006, 3) vammaisten kansalaisten
työn saantia tulee edistää. Työ on keskeinen tapa lisätä osallisuutta ja ehkäistä
59
syrjäytymistä. Työhön osallistumisen esteitä poistetaan ja vammaisten henkilöiden
työllistymistä edistetään työntekijöitä ja työnantajia kannustavalla tavalla.
Väestön ikääntyminen tulee koskettamaan erityisesti sosiaalipalvelualaa. Hoidon ja
hoivan tarve tulee lisääntymään voimakkaasti. Ongelmat alan työvoiman
saatavuuden ja haasteet osaamisen kehittämisen osalta ovat tulevaisuudessa suuret.
Palvelut 2020 -tutkimuksessa arvioitiin, että työvoiman saatavuudessa olevia
puutteita ei pystytä korvaamaan kotimaisella työvoimalla; ulkomaisia osaajia
tarvitaan
yhä
enemmän.
tehtävärakenteiden
ja
Elinkeinoelämän
keskusliiton
koulutusvaatimusten
mielestä
tarvitaan
uudelleentarkastelua;
alan
tehtävärakenteita ja henkilöstömitoituksia tulee kehittää siten, että avustavissa
tehtävissä voidaan käyttää myös nykyistä lyhyemmän koulutuksen saanutta
henkilöstöä. Väestö on aikaisempaa pidempään hyväkuntoista ja itsenäisesti
selviytyvää.
Toisaalta erittäin iäkkäiden ja useista sairauksista yhtä aikaa kärsivien henkilöiden
määrä lisääntyy. Tämän johdosta ympärivuorokautisten palveluiden tarve lisääntyy.
Samalla hoitajien työn vastuullisuus ja hoitotilanteiden vaativuus kasvavat. Työtä
tehdään usein moniammatillisissa tiimeissä, joissa kysytään hyvää yhteistyötä eri
tahojen kanssa. Väestön ikääntyminen kasvattaa merkittävästi erilaisten uusien
sosiaali- ja virkistyspalveluiden kysyntää ja tarjontaa. Palveluvalikoima kattaa
palvelut julkisesti rahoitetuista peruspalveluista itserahoitettuihin vapaa-ajan
hyvinvointi- ja virkistyspalveluihin. Myös erilaisten ja eritasoisten laitoshoito- ja
palvelutalopaikkojen väliltä on mahdollisuus valita. Asiakkaan varallisuudesta
riippumatta tulee koko väestön osalta säilymään oikeus välttämättömään
perushoitoon. Hyvinvointipalveluiden tuottamisen peruslähtökohdat ja yleiset
käsitykset hyvinvointivaltiomallista tulevat kuitenkin globalisaatiokehityksen myötä
muuttumaan ja yhdenmukaistumaan. Julkisten yhteisöjen rooli on muuttumassa yhä
enemmän palveluiden tuottajasta palveluiden järjestäjäksi ja mahdollistajaksi.
Yksityisen
ja
julkisen
keskinäisen
verkostoitumisen
myötä
myös
asiakasnäkökulmaan sekä palveluprosessien tuloksellisuuteen ja tehokkuuteen
liittyvät näkemykset tulevat lähentymään toisiinsa. (Elinkeinoelämän keskusliitto
2006, 50)
60
Tutkimuksessa
muodostetussa
visiossa
vuodelle
2020
nähtiin
hyvinvointipalveluiden osana kansainvälistyneet ja verkottuneet sosiaalipalvelut.
Tuolloin yksilölliset asiakastarpeet ohjaavat palveluprosesseja, joita toteutetaan
vahvalla ammatillisella osaamisella ja teknologiaa monipuolisesti hyödyntäen.
Tasavertaiset työyhteisöt ovat moniammatillisia, -kulttuurisia ja ammattitaitoisesti
johdettuja. Terveyspalveluiden osalta visioitiin, että Suomessa tulee olemaan
kehittyneet, asiakkaan tarpeita ennakoivat terveyspalvelualan markkinat, joilla eri
toimijat tekevät uudenlaiseen osaamiseen ja innovatiivisuuteen perustuvaa joustavaa
ja kustannustehokasta yhteistyötä. (Elinkeinoelämän keskusliitto 2006, 51)
Vuorensyrjä ym. (2006) painottaa, että lähihoitajien ammatillisella osaamisella on
ydin, joka ei tule muuttumaan vuoteen 2015 ulottuvalla ennakointijaksolla, eikä
varmasti paljon tätä pidemmälläkään aikavälillä. Tähän ammatilliseen ytimeen
kuuluvat ensisijaisesti perushoidon ja -hoivan taidot, vuorovaikutustaidot sekä
elinkaariajattelu, joka suhteuttaa ja rakenteistaa molempia edellisiä potilaiden ja
asiakkaiden elinkaaren mukaisiin tarpeisiin. Lähihoitajan on tunnettava sekä
perushoidon ja -hoivan taidot että vuorovaikutustaidot elinkaaren mukaisina
taitoina. (Vuorensyrjä ym. 2006, 143-144) Samantyyppisiä osaamistarpeita löysi
Metsämuuronen (1999) selvittäessään sosiaali- ja terveysalan tulevaisuuden
kvalifikaatiotarpeita. Hän jakoi tutkimuksessaan osaamistarveluokat kolmeen
ryhmään: perusosaaminen, potentiaalinen osaaminen ja aito tulevaisuuden
osaaminen. Perusosaaminen kuvaa osaamista, jota tarvitaan tämän päivän työssä,
mutta sitä tarvitaan myös tulevaisuudessa niin kauan, kun asiakkaana on ihminen.
Metsämuurosen mukaan perusosaaminen sisältää oman persoonan käytön, ihmisen
kohtaamisen, arvo- ja eettisen osaamisen sekä äänettömien ja pehmeiden taitojen
hallinnan. (Metsämuuronen 2001, 129.)
”Perushoidon ja -hoivan taidot” on yleinen ilmaus. Perushoidon ja -hoivan taidot
voidaan määritellä yleisesti, kuten ihmisen peruselintoimintojen turvaaminen ja
ihmisen perustarpeisiin vastaaminen. Toisaalta tulee huomioida, että perushoidon ja
-hoivan taidot kytkeytyvät potilas- ja asiakaskunnan hoito- ja hoivatarpeisiin, ja
nämä hoito- ja hoivatarpeet muuttuvat ajassa. Vuorovaikutustaitoja voidaan kuvata
”kykynä ja haluna tulla toimeen toisten ihmisten kanssa”, ”lähellä olemisena”,
61
”ihmisen kohtaamisen taitona” tai ”aitona läsnäolona, aidon läsnäolon taitona”. On
tärkeää havaita analyyttinen ero hyvän lähihoitajan luonteenpiirteiden ja hyvän
lähihoitajan hankinnaisten vuorovaikutustaitojen välillä. Voidaan nähdä, että
koulutuksella on selvä tehtävä näiden taitojen tuottamisessa. Koulutuksen on
autettava opiskelijaa siinä, että hän tulee tietoiseksi oman toimintansa ja
käyttäytymisensä vaikutuksista toisiin ihmisiin (so. oman toimintansa ja
käyttäytymisensä
vaikutuksista
inhimillisessä
vuorovaikutuksessa).
Elinkaariajattelun voi ajatella suhteuttavan ja rakenteistavan molempia edellä
mainittuja taitoja empiirisesti, ts. sovittavan niitä asiakaskunnan elinkaaren
mukaisiin tarpeisiin. Lähihoitajan on tunnettava sekä perushoidon ja -hoivan taidot
että vuorovaikutustaidot elinkaaren mukaisina taitoina. Tätä voidaan kuvata mm.
”ihmisen kehityksen kaaren tuntemisena”, ”iän mukaisen tuen antamisena” , ”iän
mukaisten sairauksien
tuntemisena” ja
se
voidaan kytkeä tiiviisti
mm.
asiakaslähtöisyyteen sekä kuntouttavan työotteen näkökulmaan, jonka se omalta
osaltaan mahdollistaa. (Vuorensyrjä ym. 2006, 138-140) Sekä Vuorensyrjä (2006)
että Metsämuuronen (2001) pohtivat, mitkä ovat hyvän hoitotyöntekijän
luonteenpiirteitä ja mikä sellaista osaamista, joka tulee koulutuksen kautta. Koulutus
auttaa opiskelijaa reflektoimaan oman toimintansa vaikutuksia toisiin ihmisiin.
Metsämuuronen (2001) käyttää termiä pehmeä ja äänetön osaaminen, jolla tarkoittaa
mm. toisten huomioimista, ilmapiirin luomista ja työhön motivoituneisuutta.
Nopeimmin kasvaviksi osaamisalueiksi Vuorensyrjän ym. (2006, 142, 144)
raportissa
arvioitiin
innovaatioiden
tietoteknologiataidot,
löytäminen
ja
työn
kehittäminen,
arkisten
ongelmanratkaisutaidot
sekä
yrittäjyys/yrittäjyyskasvatus. Metsämuuronen (2006, 114) puolestaan nimittää
’aidoksi tulevaisuuden osaamiseksi’ kvalifikaatioryhmän, joka kuvaa osaamista, jota
ei vielä vuosituhannen vaihteen sosiaali- ja terveystoimessa tarvittu, mutta se olisi
oleellista osaamista 20 vuoden kuluttua. Aitoa tulevaisuusosaamista on teknologia,
kansainvälisyys ja yrittäjyysosaaminen.
Vähenevän kysynnän osaamisalueita kuvattiin suppeammin kuin kasvavan
kysynnän osaamisalueita, lähinnä kasvavan kysynnän osaamisalueiden vastakohtina.
Niitä olivat esimerkiksi yksityiskohtien opettelu oppimaan oppimisen ja
tiedonhankinnan vastakohtana (myös Rainio 2003, 10), erikoistuminen laaja62
alaisuuden vastakohtana sekä puolesta tekeminen kuntoutuksen ja kuntouttavan
työotteen
vastakohtana.
Perinteisistä
substanssialueista
vanhustyön
ja
mielenterveys- ja päihdetyön kysynnän ajateltiin kasvavan voimakkaimmin. Laajaalaisuudesta todettiin erikseen, että nimenomaan pohjoisessa Suomessa tullaan
tarvitsemaan
sellaisia
lähihoitajia,
joiden
osaamispohja
on
laaja.
Asiakaslähtöisyyden ja asiakaspalvelutaitojen kasvu nähtiin osana sitä yleistä
kehitystä,
joka
kytkeytyy
yksityisen
sektorin
palvelutuotannon
kasvuun.
Palvelujärjestelmän tuntemuksen ja tähän kytkeytyvän osaamisen kysynnän kasvu
nähtiin osana kotipalvelujen, avohoidon ja avohuollon ratkaisujen kasvua;
perushoidon ja perushoivan ammattilaisilla on ehkä ainoana sosiaali- ja
terveydenhuollon ammattiryhmänä tiivis, jatkuva kontakti asiakkaaseen, ja heidän
on osattava paitsi arvioida potilaiden ja asiakkaiden palvelutarpeita myös ohjata
heitä palvelujärjestelmän kokonaisuudessa eteenpäin. Järjestelmäkeskeisyyden
purkautuminen
ei
siis
järjestelmätuntemuksen
välttämättä
kysynnän
vielä
vähenemistä.
sellaisenaan
merkitse
Kuntatyönantajan
mukaan
työelämän uudet haasteet edellyttävät henkilöstöltä organisaation osaamista, joka
näkyy tehokkaina ja kekseliäinä tapoina järjestää asioita ja hioa toimintaketjuja,
tapoina vastata asiakkaiden tarpeisiin ja kehittää henkilöstöä (Rainio 2003, 9).
Merkittävimmät osaamisalueet Elinkeinoelämän keskusliiton tutkimuksen (2006,
51-52, 58-59) mukaan sosiaalipalvelualan työntekijätehtävissä vuonna 2020 ovat
asiakastarpeiden tunnistaminen ja ennakointi, asiakaspalveluosaaminen sekä
yhteistyökyky. Terveyspalvelualan osaamistarpeet työntekijätehtävissä ovat lähes
yhtenevät
sosiaalialan
osaamisalueiden
kanssa.
Sosiaalipalvelujen
työntekijätehtävissä selvästi suurin merkitys on palveluosaamisella. Keskeisimpinä
osaamisalueina korostuvat asiakkaan tarpeiden tunnistaminen ja ennakointi,
asiakaspalvelu- ja asiakasosaaminen sekä asiakasprosessin ja palveluketjun
kokonaisuuden hallinta. Palveluosaamisen merkitys korostuu vuonna 2020 erityisen
selkeästi, koska palvelukulttuuri on uudenlainen: toimitaan asiakaslähtöisesti, ja
asiakkaat rahoittavat myös itse haluamiaan palveluja. Toisaalta palveluosaamisen
vaatimus
näkyy
moniammatillisuuden
vastaamaan
käytännön
hoito-
vaatimuksena.
tehostamalla
ja
hoivatyössä
Lisääntyviin
ennaltaehkäisevää
lisääntyneenä
palvelutarpeisiin
työtä.
Ennakoinnin
pyritään
merkitys
63
palveluiden tuotannossa kasvaa. Alaa kohtaan kohdistuu aikaisempaa suurempia
tehokkuusvaatimuksia, joten ainakin joidenkin palveluiden osalta on työntekijän
pystyttävä hahmottamaan asiakasprosessien ja palveluketjujen kokonaisuuksia
nykyistä laajemmin.
Potentiaalinen tulevaisuuden kvalifikaatioryhmä kuvaa Metsämuurosen (2006, 115)
tutkimuksessa osaamista, jonka painoarvo tulevaisuudessa lisääntyy maltillisesti tai
sen osaamistarpeesta ei oltu yksimielisiä asiantuntijoiden kesken. Potentiaalista
tulevaisuuden
voimakkaampi
osaamista
on
vastuunotto,
mm.
yhteiskuntaosaaminen,
tiedonhankintaosaaminen
itsepuolustustaito,
sekä
projekti-
ja
yhteistyöosaaminen. Toisaalta varsinkin tiimityö- ja tiedonhankintataidot sekä
järjestelmän tuntemus nähtiin sekä Vuorensyrjän (2006) että Elinkeinoelämän
Keskusliiton (2006) tutkimuksissa tärkeiksi tulevaisuuden osaamisvaatimuksiksi.
Sosiaalipalvelualalla työntekijöiden itsensä ja oman työnsä johtamista painotetaan
tulevaisuuden osaamisalueena. Itsensä johtaminen korostuu työyhteisöjen roolin
muuttuessa yhä enemmän moniammatillisten tiimien suuntaan. Tiimin jäsenillä on
oma vastuualueensa, jossa hänen odotetaan toimivan itsenäisesti ja tehokkaasti
asiakkaan ja yhteisten tavoitteiden saavuttamiseksi. Työyhteisöissä perinteinen
työnjohto tulee vähenemään. Esimiesten roolina on sovittaa yhteen erilaiset ydin- ja
tukiprosessit ja vastata palveluprosessin sujumisesta. (Elinkeinoelämän keskusliitto
2006, 52)
Työntekijätehtävissä
merkittävimmiksi
taidoiksi
nousevat
yhteistyökyky,
tiimityötaidot sekä kyky jakaa omaa ja ymmärtää toisten osaamista sekä kunta- että
yksityisellä sektorilla (Rainio 2003, 9.; Elinkeinoelämän keskusliitto 2006, 52).
Keskimääräistä enemmän toimialalla korostuu eettinen osaaminen. Tiimityöskentely
sekä asiakkaiden lisääntyneet ja yksilöllistyneet palveluodotukset edellyttävät
työntekijöiltä
vahvaa
yhteistyökykyä.
Asiakkaille
tarjotaan
kokonaispalveluratkaisuja, joissa kunkin osatekijän tulee liittyä saumattomasti
toisiinsa. Palvelukulttuurin muutoksen myötä palvelua tarkastellaan asiakkaan
näkökulmasta: tavoitteena on, että asiakas saa yhdestä toimipaikasta kulloinkin
tarvitsemansa
palvelun.
Tiimityö
edellyttää
kykyä
jakaa
osaamista
sekä
horisontaalisesti että vertikaalisesti ja ymmärtää muiden osaamisen merkitys
64
saumattoman palveluprosessin kannalta. Toiminnassa hyödynnetään toimialarajoja
ylittäviä kumppanuuksia, mikä vaatii kykyä hahmottaa myös muiden osapuolten
toiminnan sisältöä. Sosiaali- ja terveyspalveluiden toimialat lähentyvät toisiaan,
jolloin palveluiden rajat hoiva-asiakkaiden osalta madaltuvat tai joidenkin
palveluiden osalta poistuvat kokonaan. Avohuollon merkitys kasvaa, ja kotona
hoidetaan myös vaativaa hoitoa tarvitsevia asiakkaita, jolloin työntekijältä
edellytetään kykyä työskennellä itsenäisesti. (Elinkeinoelämän keskusliitto 2006,
52)
Monikulttuurisuus korostuu työyhteisöissä. Sosiaalipalveluala on merkittävä
maahanmuuttajien työllistäjä. On keskeistä, miten eri kulttuureista tulevat toimivat
yhteistyössä.
Asiakkaan
tarpeen
tunnistamiseen
liittyy
läheisesti
kansainvälisyysosaaminen. Niin sanottu kulttuurinen lukutaito on keskeisessä
asemassa asiakkaan kohtaamisessa ja työyhteisöjen sisällä vuonna 2020.
Kielitaitovaatimukset korostuvat muiden osaamisien ohella. Suomen lisäksi kolme
tärkeintä kieltä ovat englanti, venäjä ja ruotsi. (Rainio 2003, 11.; Elinkeinoelämän
keskusliitto 2006, 51-52)
Tulevaisuuden
erikoisosaamista
tarvitaan
myös
laboratorioalalla.
Laboratoriokeskukset ovat osoittaneet kiinnostusta lähihoitajien rekrytointiin
näytteenottotehtäviin. Ainakin Tampereella ja Helsingissä on käyty neuvotteluja
näytteenottotehtäviin
liittyvän
koulutuksen
sisällyttämisestä
lähihoitajan
ammatillisiin opintoihin (Korte 2009).
Koulutuksen laadun näkökulmasta on tärkeätä kiinnittää huomiota myös opettajien
ammattitaidon ylläpitämiseen. Opettajien täydennyskoulutuksen järjestämistä
säädellään varsin väljästi. Opettajien täydennyskoulutukseen suunniteltu tuntimäärä
määritellään oppilaitoskohtaisesti, ja siihen käytetty aika luetaan opettajan
kokonaistyöaikaan. Terveysalan opettajien täydennyskoulutustarpeesta tehdyn
selvityksen mukaan (2007, 23) tärkeimmät keinot opettajan ammatillisen osaamisen
ylläpitämiseksi ja kehittämiseksi olivat opiskelijaohjaus, opettajan tutustumiskäynnit
ja työelämäjaksot alan toimintayksiköissä. Myös Metsämuuronen (2001, 182)
painottaa
sosiaali-
ja
terveysalan
ammatillisen
koulutuksen
opettajien
65
työelämätaitojen ylläpitämistä. Hän ehdottaa, että opettajien työelämävalmiuksien
ylläpitämiseen
kannustetaan
esimerkiksi
niin,
että
oman
ammattitaidon
ylläpysymiseksi tehty työ sisällytetään toimen tai viran velvollisuuksiin.
Metsämuurosen (2001), Vuorensyrjän (2006) ja Elinkeinoelämän Keskusliiton
(2006) raporteissa esille tulevissa sosiaali- ja terveysalan perustutkinnon
tulevaisuuden osaamistarpeissa näkyvät selvityksessä luvuissa 5.2 ja 5.3 tarkastellut
laki- ja palvelurakennemuutokset sekä sosiaali- ja terveysohjelmat. Tutkimusten
perusteella seuraavat osaamistarpeet nousivat keskeisiksi sosiaali- ja terveysalan
perustutkinnossa: vuorovaikutustaidot, perushoidon ja -hoivan taidot, sisältäen
toimintaympäristöstä
riippuen
hyvinkin
erilaista
erityisosaamista,
eettinen
osaaminen, asiakaslähtöisyys, terveyden edistäminen, toimintakyvyn ylläpitäminen,
edistäminen ja kuntouttava työote, laatuosaaminen ja työn kehittäminen,
palveluohjaus, yrittäjyysosaaminen, sisäinen yrittäjyys ja itsensä johtaminen,
tiimityötaidot, verkosto-osaaminen, työmenetelmäosaaminen (esim. varhainen
puuttuminen,
perhe-
monikulttuurisuus
ja
ongelmaratkaisutaidot.
66
ja
yhteisökeskeiset
kulttuurinen
työmenetelmät),
lukutaito,
oppimaan
teknologiataidot,
oppiminen
ja
Asiakasmuutokset
Poliittiset muutokset
Ekonomiset muutokset
Sosiaaliset muutokset
Teknologiset muutokset
Ekologiset muutokset


Väestö vanhenee ja monikulttuuristuu.
Kaikissa ikäluokissa toimintakyky paranee, mutta toisaalta
metabolinen oireyhtymä ja dementoivat sairaudet lisääntyvät
ja entistä sairaampia ihmisiä hoidetaan sekä avo- että
laitoshoidossa.
 Syrjäytymisen mahdollisuus kasvaa.
 Asiakkaat ovat entistä enemmän mukana päätöksenteossa.
Terveydenhuoltolakiuudistus(1.1.2010)
Kansanterveyslaki ja Erikoissairaanhoitolaki yhdistyvät
tavoitteena saumaton yhteistyö perusterveydenhuollon,
erikoissairaanhoidon ja sosiaalihuollon kesken
asiakaslähtöisyys lisääntyy
Parashanke:
70 terveydenhuollon ja sosiaalitoimen yhteistyöaluetta
Sosiaalihuollon lainsäädännön uudistus
Vammaispalvelulaki ja Kehitysvammalaki yhdistyvät:
palveluasuminen keskuslaitosten sijaan
laitoshoidon ja avohoidon raja poistetaan
Sosiaali- ja terveydenhuollon suositukset:
Kaste 2008-2011
Terveys 2015 kansanterveysohjelma
Mieli 2009, Kansallinen mielenterveys- ja
päihdesuunnitelma
Sosiaalihuollon ammatillisen henkilöstön tehtävärakennesuositus
Ikäihmisten palvelujen laatusuositus
Valtioneuvoston vammaispoliittinen selonteko
Suositusten tavoitteena:
Asiakkaiden osallisuuden lisääminen
Terveyden- ja hyvinvoinnin edistäminen, ennaltaehkäisy ja
varhainen puuttuminen kaikissa ikäluokissa
Palvelujen saatavuuden parantaminen
Laitoshoidon vähentäminen ja avopalveluiden kehittäminen







Työttömyys, työvoimapula
Työperäisen maahanmuuton tarve
Vajaakuntoisten työllistyminen
Työikäisten ja nuorten osuus väestöstä pienenee
Tuloerojen kasvu
Yrittäjyyden lisääntyminen
Verkostoituminen,
yksityisen
ja
julkisen
sektorin
verkostoituminen sekä kansallisella että kansainvälisellä
tasolla
 Yksilöllisyys /yhteisöllisyys terveys- ja sosiaalipalveluissa
 Moniammatillinen tiimityö
 Informaatioteknologia: henkilökohtaisen kontaktin rinnalle etäja Internet-pohjaiset palvelut
 Hyvinvointiteknologia: älyvaatteet, älykodit
 Geroteknologia: hälytys- ja ympäristönhallintalaitteet
 Sairaalateknologia
Ekologisesti, taloudellisesti, sosiaalisesti ja kulttuurisesti kestävän
kehityksen edistäminen
67
7. TULEVAISUUDEN
LÄHIHOITAJATYÖVOIMAN
TARVE
Työvoiman
kysynnän
aloittajatarpeiden
ja
tarjonnan
ennakoimiseksi
sekä
Hanhijoki
ym.
ammatillisen
(2009)
ovat
koulutuksen
selvittäneet
ammattiryhmittäin eritellen työvoiman poistumaa työmarkkinoilta. Poistumalla
tarkoitetaan henkilöiden pysyvää siirtymistä työvoiman ulkopuolelle valitun
ennustejakson
aikana
eläkkeelle
siirtymisen
tai
kuoleman
kautta.
Poistumalaskelmissa eivät ole mukana eläkeuudistuksen vaikutukset (mm.
varhennetun vanhuuseläkkeen ikärajan nostaminen 60 vuodesta 62 vuoteen, osaaikaeläkkeen ikärajan nosto 56 vuodesta 58 vuoteen), koska eläkeratkaisun ei nähdä
sanottavasti vaikuttavan koulutuksen aloittajatarpeisiin. Lisäksi eläkeuudistuksen
vaikutuksista eri ammattiryhmiin ei ole ollut riittävästi tietoa käytettävissä.
(Hanhijoki ym. 2009, 98-100)
Lähihoitajien poistumaksi työllisestä työvoimasta vuosina 2005-2020 arvioidaan
24.100 työntekijää. Poistumasta suhteellisesti vähäisin osa tapahtuu vuosina 20052010. Poistumat lisääntyvät voimakkaasti 2010-luvulla. Sosiaali- ja terveysalan
työssä poistuma on suurin 2016-2020. Tämä tarkoittaa sitä, että poistumalla on
merkittävä vaikutus ison ammattiryhmän avautuviin työpaikkoihin 2010-luvun
jälkipuoliskolla. Lähihoitajille vuosina 2005-2020 avautuvien työpaikkojen määrä
talouden peruskehityksen arviointimallin mukaan (BKT:n kasvu 2,2 % vuosina
2010-2025, työllisyysaste 75 %) olisi 33 600 ja tavoitekehityksen mallin mukaan
(BKT:n kasvu 2,5 %, työllisyysaste lähes 80 %) 39 000. (Hanhijoki ym. 2009, 105,
250)
68
Lähihoitaja tutkintoryhmän osuus sosiaalipalvelujen toimialan koko työllisestä
työvoimasta on kasvanut voimakkaasti 1990-luvulta lähtien. Vuonna 2000 työllisiä
perus- ja lähihoitajia oli 47 820 ja vuoteen 2004 määrä oli kasvanut 56 900. Viime
vuosien voimakkaan kasvun ennakoidaan hidastuvan jonkin verran, mutta se säilyy
kuitenkin suhteellisen korkeana. Tavoitekehitysmallin (BKT:n kasvu 2.5 %,
työllisyysaste lähes 80 %) mukaan lähihoitaja-ammattiryhmän ennakoitu kasvu on
932
lähihoitajaa
vuodessa.
Alemmalla
bruttokansantuotekasvuennusteella
lähihoitajamäärän vuotuinen kasvu on 594 lähihoitajaa. (Hanhijoki ym. 2009, 8788.)
Vuorensyrjän
ym.
(2006)
tutkimuksen
terveysalan
vastaajien
mukaan
voimakkaimmin kasvaa vanhustyön, mielenterveys- ja päihdetyön ja sairaanhoidon
ja huolenpidon koulutusohjelmia suorittaneiden lähihoitajien kysyntä. Sosiaalialan
vastaajien mukaan voimakkaimmin kasvaa vanhustyön ja mielenterveys- ja
päihdetyön koulutusohjelmien lisäksi kuntoutuksen koulutusohjelman suorittaneiden
lähihoitajien kysyntä. (Vuorensyrjä ym. 2006, 121.) Erikoissairaanhoidossa tullaan
lähihoitajia jatkossakin tarvitsemaan. Samoin kehitysvammahuollossa nykyisten
hoitoapulaisten tilalle halutaan tulevaisuudessa lähihoitajan tutkinnon suorittaneita.
(Aalto 2009)
Hanhijoen ym. (2009, 186) mukaan sosiaali- ja terveysalan perustutkinnon
aloittajatarve vuosille 2011-2015 on nuorten koulutuksessa peruskehityksen mukaan
7 860 ja tavoitekehityksen mukaan 7 920. Tutkinnon suorittajien kokonaistarve
kyseisenä aikana on 8 620 - 9 370.
Pentikäinen ym. (2009) toteavat myös, että nuorisokoulutuksen aloituspaikat
eivät tule kattamaan sosiaali- ja terveysalan työvoiman kokonaistarvetta. Työ- ja
elinkeinoministeriön peruskartoituksessa (Pentikäinen 2009, 27) esitetään, että tätä
vajetta
voitaisiin
täyttää
mm.
työttömänä
olevan
koulutetun
työvoiman
tehokkaammalla käytöllä, parantamalla työvoiman ulkopuolella olevien tutkinnon
suorittaneiden
ja
täsmäkoulutuksella
kouluttamattomien
sekä
siirtämällä
henkilöiden
työssä
olevien
työhön
osallistumista
eläkkeelle
siirtymistä
69
myöhemmäksi. Nämä ehdotukset lisäävät aikuiskoulutuksen tarvetta sosiaali- ja
terveysalalla.
Ulkomainen työvoima nähdään usein ratkaisuksi tulevaisuuden työvoimatarpeeseen
sosiaali- ja terveysalalla. Tilastokeskuksen mukaan vuonna 2008 Suomessa asui
143.300 ulkomaan kansalaista. Maahanmuuttajat muodostavatkin merkittävän
työvoimareservin, sillä tilastokeskuksen tietojen mukaan vuonna 2002 Suomessa
asuvista ulkomaalaisista 76 % oli työikäisiä, mutta työvoimaan heistä kuului vain 46
%. Maahanmuuttajataustaisia työntekijöitä on terveydenhuollon tehtävissä niukasti,
noin 2 % (Tehy 2005). Yksityiskohtaista tietoa Suomessa asuvista ulkomaalaisista
terveydenhuollon ammattihenkilöistä on vaikea saada. Rekisteröintiperusteet
vaihtelevat ja rekisteröijätahoja on useita. Tammiston ja Markkasen (2005)
selvityksen mukaan alalle pääsyn suurimpia esteitä ovat vajaa kielitaito, tutkintojen
tunnustamisen
vaikeus
ja
työyhteisöjen
heikot
monikulttuurisuustaidot.
Työllistyminen kilpistyykin useimmiten puutteelliseen kielitaitoon. Hoitotyössä
riittämätön kielen hallinta koetaan vakavana uhkana potilasturvallisuudelle eivätkä
työnantajat halua ottaa siitä koituvaa riskiä. Toisaalta omaa äidinkieltään oli
työtehtävissä käyttänyt 76 % maahanmuuttajavastaajista. Kaiken kaikkiaan
työnantajat näkevät maahanmuuttajilla olevan sellaisia positiivisia taitoja, joita
työyhteisöt voisivat oppia ja omaksua. Maahanmuuttajat nähdään positiivisena
mahdollisuutena avartaa ja rikastuttaa työyhteisöjen tietoisuutta erilaisista
kulttuureista. (Pentikäinen 2009, 37)
Hyvinvointisektorilla järjestöt ovat kuntien ohella merkittäviä toimijoita, joten myös
kolmannen sektorin osuus lähihoitajien mahdollisena työllistäjänä tulee huomioida.
Yksityisen toiminnan osuus terveyspalvelujen tuotoksesta (toiminnalla tuotettujen
palveluiden arvosta) oli vuonna 2007 27 % ja sosiaalipalvelun tuotoksesta 29 %
(Pentikäinen 2009, 4). Yhdistysten määrä on viime vuosina kasvanut ja kansalaiset
ovat yhä useammin yhdistysten jäseniä. Esimerkiksi sosiaali- ja terveysjärjestöjä on
rekisteröity arviolta 13 000 ja uusia rekisteröidään vuosittain lähes 200. Sosiaali- ja
terveysjärjestökenttä on hyvin järjestäytynyt, suurin osa paikallisyhdistyksistä on
jonkin valtakunnallisen liiton jäsen. Valtakunnallisia järjestöjä ja niiden
jäsenjärjestöjä on nykyisin yli 8 500. Sitäkin enemmän ihmisten hyvinvointiin
panostavat kansalaisjärjestöt, joissa vapaaehtoiset ja alan ammattihenkilökunta
70
toimivat useimmiten tilastoidun palvelutoiminnan ulkopuolella. (Vuorinen 2008,
24.)
Tulevaisuuden
työvoimatarpeen
määrällisen
ennakoinnin
näkökulmasta
on
huomioitava myös suppeampi koulutus. Lähiavustajia koulutetaan työ- ja
elinkeinoministeriön rahoituksella 120-150 päivän kestoisilla koulutusohjelmilla
sosiaali- ja terveysalan avustaviin tehtäviin lähinnä vanhus- ja vammaistyöhön
(www.paiko.fi; www.arfcon.fi). Koulutuksen tavoitteena on selviytyä erilaisista
perushoiva-,
ohjaus-,
siivous-
ja
ruokahuoltotehtävistä.
Osa
lähiavustaja-
koulutuksista toteutetaan siten, että koulutukseen osallistuva voi suorittaa sosiaalija terveysalan perustutkinnon Hoito ja huolenpito -tutkinnon osan näyttötutkinnon
tutkintosuorituksena; tällöin koulutus mahdollistaa opintojen täydentämisen
lähihoitajan tutkinnoksi myöhemmin.
Lähiavustaja-nimikkeen käyttäminen näyttää ”villiltä”; eräs oppilaitos markkinoi
samalla ammattinimikkeellä matkailu-, ravitsemis- ja talousalan koulutusalan
kotitalous- ja kuluttajapalvelujen perustutkintoa, kotitalousalan koulutusohjelmaa,
jonka
opetussuunnitelman
perusteen
mukainen
koulutusammattinimike
on
kotitalousyrittäjä, mutta oppilaitos ilmoituksessaan on nimennyt tämän sen lisäksi
lähiavustajan koulutusohjelmaksi. Koulutusesitteen mukaan ”kotitalousyrittäjä,
lähiavustaja huolehtii asiakkaan päivittäisistä toimista. Työ on kokonaisvaltaista ja
erityisesti luottamusta vaativaa. Lähiavustajan keskeisiä työtehtäviä ovat ruokailun,
henkilökohtaisen puhtauden ja kodin siisteyden sekä viihtyisyyden ylläpito.
Suuntautuminen toteutetaan vapaasti valittavien opintojen ja työssäoppimisen
kautta. Alan osaaja hallitsee hoivan ja huolenpidon perustaidot, mutta ei ole
terveydenhuollon
ammattilainen.”
(www.turku.fi)
Työvoimatoimistojen
Ammattinetti-portaalissa (www.ammattinetti.fi) tämän tutkinnon suorittaneen
työammattinimikkeenä esitellään kotityöpalvelutyöntekijä.
Helmikuussa 2009 käynnistyneessä työ- ja elinkeinoministeriön hyvinvointialan
työ- ja elinkeinopoliittisessa HYVÄ-hankkeessa on nostettu esille kevyen hoivan
konsepti; palvelujärjestelmän kokonaistuottavuuden kannalta tarvitaan raskaiden ja
kalliiden palvelujen tarvetta myöhentävää, kotona asumista tukevaa palvelua
71
ikääntyville. Tämän tarpeen tyydyttämisessä palvelujärjestelmän kokonaisuutta
tukevan ja täydentävän yritystoiminnan kehittäminen on suuri haaste ja
mahdollisuus. Työvoiman saatavuus, mutta myös kevyen hoivan konseptin
kehittäminen edellyttää henkilöstörakenteiden uudistamista - auttavia käsiä tarvitaan
ja käyttämättömiä resursseja käyttöön. Hankkeen tiedotteessa kysytäänkin, hoivaavustajastako ratkaisu. Lisäksi todetaan, että henkilöstörakenteiden kehittämisessä
on tärkeää tunnistaa hoiva- ja hoitotyön rajapinnat; esimerkiksi kotona asuvan
vanhuksen lisääntyvän palvelun ja hoivan tarpeen arviointi edellyttää vankkaa
ammattitaitoa. (HYVÄ-uutiset 1/2009) Hankkeen selvityksessä (Pentikäinen 2009,
36) esitetään perustettavaksi sosiaaliavustajan ammattitutkinto, johon valmistava
koulutus olisi lähihoitajakoulutusta suppeampi, kestoltaan noin vuoden mittainen.
Ehdotuksen mukaan tutkinnon suorittaneet tulisi laskea mukaan toimintayksiköiden
henkilöstömitoitukseen. Sosiaaliavustaja virkanimikkeenä on kuitenkin pitkään ollut
käytössä valtion hallinnossa; lain mukaan ulkomaiden sosiaali- ja terveystoimen ja
asianomaisissa maissa olevien suomalaisten sosiaalisten olojen seuraamiseksi voi
sosiaali-
ja
terveysministeriössä
olla
sosiaaliavustajan
virkoja.
Kelpoisuusvaatimuksena sosiaaliavustajan virkaan on ylempi korkeakoulututkinto,
perehtyneisyys sosiaali- ja terveysalaan sekä suomen ja ruotsin kielen hyvä
suullinen ja kirjallinen taito (A 334/1989).
Kaste 2008-2011 -ohjelman mukaan sosiaali- ja terveysalan perusosaamista
vahvistetaan siten, että käynnistetään aikuiskoulutuskokeiluja uusista tavoista
suorittaa tutkintoja ja lisäkoulutusta. Kokeilut kohdennetaan a) ammattiryhmiin,
joista on vajetta, b) maahanmuuttajien työllistymiseen ja c) asiakastyössä
avustamiseen liittyviin tehtäviin. (Sosiaali- ja terveysministeriö 2008, 38)
Hyvinvointi 2015 -ohjelman (Sosiaali- ja terveysministeriö 2007) mukaan kasvavan
työvoimatarpeen hoitamiseen tarvitaan uudentyyppisiä koulutuksellisia ratkaisuja
työvoiman saatavuuden turvaamiseksi erityisesti iäkkäiden hoivapalveluihin.
Koulutus mahdollistaisi nykyistä lähihoitajakoulutusta lyhyemmillä opinnoilla
valmistumisen erityisesti ikääntyneiden kotihoitoon ja tukipalveluihin ja olisi
sellaisenaan hyväksyttävissä osaksi lähihoitajakoulutusta. Toisaalta Ikäihmisten
palvelujen laatusuosituksessa (Sosiaali- ja terveysministeriö 2008, 35) on
henkilöstörakenteen osalta tavoitteena, että kaikilla ikääntyneiden sosiaali- ja
terveyspalveluissa toimivilla työntekijöillä on sosiaali- ja /tai terveydenhuollon
72
ammatillinen koulutus sekä perus-, jatko- ja /tai täydennyskoulutuksessa hankittu
gerontologinen asiantuntemus.
Asiakas muutokset
Poliittiset muutokset
Ekonomiset muutokset
.





Lähihoitajien määrän ennakoitu kasvu 594-932 lähihoitajaa
vuodessa
Lähihoitajille vuosina 2005-2020 avautuvien työpaikkojen
määrä 33 600-39 000.
Lähihoitajien ennakoidut aloittajatarpeet vuosille 2011-2015
nuorten koulutuksessa 7 860-7 920 ja kokonaistarve
8 620-9 370
Maahanmuuttajien työllistyminen sosiaali- ja terveysalalle
ongelmallista kielivaikeuksien vuoksi
Lähihoitaja-koulutusta suppeamman koulutuksen tarve ja
tulevaisuus epäselvä
Sosiaaliset muutokset
Teknologiset muutokset
Ekologiset muutokset
73
8. POHDINTA
Selvityksen tavoitteena oli tarkastella lähihoitajakoulutuksen kehitystä vuodesta
1993
nykypäivään,
lähihoitajakoulutuksen
selvittää
tuottama
olemassa
olevan
osaaminen
tiedon
vastaa
perusteella,
nykypäivän
miten
työelämän
osaamistarpeisiin ja kartoittaa lähihoitajan tulevaisuuden toimintaympäristöä,
osaamistarpeita ja lähihoitajien määrällistä tarvetta tulevaisuudessa. Selvitys on
pohjana syksyllä 2009 toteutettavalle ensimmäiselle Delfoi-kyselylle ja sen
analyysin jälkeen järjestettäville kahdelle tulevaisuuspajalle.
Miten lähihoitajan koulutus vastaa nykyhetken työelämän osaamistarpeisiin? Tähän
kysymykseen ei lähdeaineiston perusteella löytynyt yksiselitteistä vastausta.
Valmistuneet lähihoitajat kokivat koulutuksen antaneen keskimäärin hyvät
valmiudet työelämässä toimimiseen. Toisaalta työssäkäyvien lähihoitajien ja
työnantajien arvioinneissa tuli esille, että vasta alalle tulleilla on puutteita
osaamisessa.
Lähihoitajalta edellytetään laaja-alaista osaamista, jolla vastataan asiakkaiden tai
potilaiden monimuotoisiin hoidon, hoivan, kasvatuksen ja kuntoutumisen tarpeisiin
sosiaali- ja terveydenhuollon eri osa-alueiden perustyössä. Toisaalta edellytetään
erikoisosaamista, joka mahdollistaa toimimisen sellaisissa alan toimintayksiköissä,
joissa vastataan asiakkaiden tai potilaiden erityistarpeisiin. Kysymys laaja-alaisen ja
erikoisosaamisen tulevaisuuden tarpeista on tullut esille selvityksessä käytetyssä
lähdeaineistossa useasti. Työelämä tarvitsee sellaisia lähihoitajia, joilla on oman
työnsä kehittämisen taitoja ja joiden osaamispohja on laaja. Toisaalta niin hoivan,
hoidon, kasvatuksen kuin kuntoutuksenkin asiakkaat ovat tarpeiltaan entistä
heterogeenisempia ja tarvitsevat hyvin monenlaista erikoisosaamista palveluiden
tuottajilta.
Tässä selvityksessä käytetyssä aineistossa tulevaisuuden vaatimuksena korostui
lähihoitajan laaja-alainen osaaminen. On muistettava, että lähihoitajan tutkinto on
74
sosiaali- ja terveysalan perustutkinto. Erikoisosaamisen varmistamiseksi on
kehitetty
ammatti-
ja
erikoisammattitutkintoja.
täydennyskoulutussuositukset
ohjeistavat,
miten
Sosiaali-
ja
ammattitaitoa
terveysalan
työelämässä
kehitetään ja ylläpidetään. Tehty selvitys osoittaa, että lähihoitajan tulevaisuuden
ammattitaitovaatimuksiin liittyvää laaja-alaisen ja erikoisosaamisen problematiikkaa
on koulutuksen kehittämisstrategian laatimiseksi selvitettävä tarkemmin.
Sosiaali- ja terveysalan perustutkinnon tulevaisuuden osaamistarpeita kartoitettiin
Metsämuurosen
(2000,
2001),
Vuorensyrjän
(2006)
ja
Elinkeinoelämän
Keskusliiton (2006) tutkimusten perusteella. Lisäksi selvitettiin sosiaali- ja
terveysalan lakimuutosten ja suositusten vaikutusta lähihoitajan tulevaisuuden
osaamistarpeisiin. Lähihoitajan osaamistarpeita tulevaisuudessa oli selvitetty myös
opinnäytetöissä sekä alueellisesti. Kyseessä olevia töitä ei sisällytetty tähän
selvitykseen, koska tutkimukset olivat suppeahkoja ja niiden tulokset olivat
samansuuntaisia yllämainittujen laajempien tutkimusten kanssa.
Tämän selvityksen aineiston perusteella voidaan todeta, että osa lähihoitajan
osaamisesta on tulevaisuudessakin pysyvää; sitä voidaan kutsua ammatillisen
osaamisen ytimeksi. Ammatillisen osaamisen ydin pitää sisällään yleiset
työelämässä
toimimisen
taidot,
oman
persoonan
ammatillisen
käytön
ja
vuorovaikutustaidot, perushoivan ja -hoidon taidot sisältäen toimintaympäristöstä
riippuvan erityisosaamisen sekä eettisen osaamisen.
Yhteiskunnalliset muutokset vaikuttavat myös lähihoitajan osaamisvaatimuksiin.
Tässä selvityksessä yhteiskunnallisia muutoksia tarkasteltiin APESTE-analyysin
viitekehyksessä asiakkaiden, poliittisten, ekonomisten, sosiaalisten, teknologisten ja
ekologisten muutosten näkökulmasta (Kaavio 1).
Asiakkaissa tapahtuvat muutokset vaativat tulevaisuuden lähihoitajalta monipuolista
palveluosaamista; asiakkaiden palvelutarpeiden tunnistamista ja arviointia sekä
kulttuurista lukutaitoa. Poliittiset muutokset, jotka lähitulevaisuudessa näkyvät
voimakkaana palvelurakenneuudistuksena, edellyttävät lähihoitajalta oman työn
kehittämisen
osaamista,
johon
kytkeytyy
kiinteästi
tiedonhankinta-
ja
projektityötaidot. Lisäksi poliittiset muutokset edellyttävät entistä enemmän
terveyden- ja toimintakyvyn edistämisen taitoja, jolloin keskeistä lähihoitajan
75
osaamista on ennalta ehkäisevä työ, varhainen puuttuminen ja kuntouttava työote.
Muutosten keskellä tulee huolehtia myös työhyvinvoinnista ja omasta työssä
jaksamisesta. Ekonomiset muutokset yhteiskunnassa vaikuttavat siihen, että
lähihoitajat entistä useammin toimivat yrittäjinä tai työllistyvät yrityksiin
kunnallisen työnantajan sijasta, jolloin tarvitaan yrittäjyystaitoja ja sisäistä
yrittäjyyttä.
Yhteiskunnassa tapahtuvat sosiaaliset muutokset vaativat verkostoitumista, jolloin
lähihoitajan tulee tuntea palvelujärjestelmä ja palveluketjut kokonaisuutena, jotta
pystyy asiakasta ohjaamaan. Verkosto-osaamisen lisäksi työ muuttuu yhä enemmän
moniammatilliseksi tiimityöksi, jossa korostuu kyky jakaa omaa osaamistaan ja
ymmärtää muiden osaamisen merkitys ja hyödyntää sitä. Erittäin merkittävä muutos
osaamisvaatimuksissa tapahtuu teknologiaosaamisessa, niin asiakkaan hoidossa kuin
tiedonvälityksessäkin.
Tulevaisuudessa kasvavat osaamisvaatimukset ovat kaikki jo näkyvissä tämän
hetken lähihoitajan työssä jollain tavalla. Merkille pantavaa kuitenkin on, että niiden
merkitys tulevaisuudessa kasvaa entisestään. Tulevan Delfoi-kyselyn avulla on
ensiarvoisen tärkeää saada esille niitä tulevaisuuden osaamistarpeita, ns. heikkoja
signaaleja, joita ei vielä tässä selvityksessä käytetyssä aineistossa ole tunnistettu.
Viime vuosina lähihoitajien määrä työelämässä on voimakkaasti lisääntynyt
varsinkin sosiaalialalla. Erikoissairaanhoidon tilastoja lähihoitajanimikkeen osalta
on vaikea vertailla vanhojen ammattinimikkeiden ja sairaanhoitopiirien tuottamien
palveluiden uudelleenorganisoinnin
takia.
Esimerkiksi
kehitysvammahuollon
laitospalvelujen liittäminen osaksi joidenkin sairaanhoitopiirien toimintaa tullee
lisäämään lähihoitajatyövoiman tarvetta vailla ammatillista tutkintoa olevien
hoitoapulaisten siirtyessä eläkkeelle.
Vuorensyrjän (2006) tutkimuksessa arvioitiin lähihoitajakoulutuksen aloittajien
tavoitemääräksi 6 000 aloittajaa vuosittain. Kuitenkin vuonna 2009 sosiaali- ja
terveysalan
perustutkinnon
aloituspaikkoja
oli
8
733,
mikä
osoittaa
lähihoitajatarpeen määrän kasvun jatkuvan tulevaisuudessa Opetushallitus on
asettanut aloittajatavoitteeksi 7 400 opiskelijaa vuonna 2 012. Tässä esiselvityksessä
ei ollut tarkoitus paneutua tilastomatematiikan keinoin aloittajatarvemäärityksiin,
76
joten tässä on tyydytty olemassa olevaan tietoon sosiaali- ja terveysalan
perustutkinnon aloittajatarvemääristä. Keskeinen kysymys lienee, miten saadaan
tarvittava
määrä
hakijoita
lähihoitajakoulutukseen.
Lähihoitajakoulutuksen
kehittämisstrategian pohjaksi tämän hankkeen tulevassa aineiston keruussa, mm.
Delfoi-kyselyssä tulee paneutua maahanmuuttajien hoitoalalle työllistymiseen.
Osaamistarpeiden ja koulutuksen määrällisen ennakoinnin näkökulmasta on
pohdittava työelämässä tarvittavaa osaamista myös laajemmin kuin lähihoitajan
tutkinnon tuottaman osaamisen kautta. Voidaanko merkkinä lähihoitajakoulutusta
suppeamman
koulutuksen
tarpeesta
pitää
meneillään
olevia
lähiavustaja-
koulutuksia? Alalla avustavissa tehtävissä toimivien työntekijöiden valvonta
herättää
kysymyksiä.
Virallisessa
tutkintojärjestelmässä
toimivien
ammatinharjoittamista valvoo Valvira. Potilasvahingot kuuluvat Potilasvahinkolain
(585/1986) piiriin. Miten avustavissa tehtävissä olevien vastuu määräytyy? Laki
yksityisten
sosiaalipalvelujen
valvonnasta
(603/1996)
edellyttää
ympärivuorokautisia palveluja tuottavilta lääninhallituksen toimintalupaa, jonka
saamisen edellytyksenä on toimintayksikön asianmukainen henkilöstö; henkilöstön
on täytettävä samat kelpoisuudet kuin kunnan tai kuntayhtymän sosiaalihuollon
ammatilliselta henkilöstöltä vastaavissa tehtävissä vaaditaan. Millaiseksi muotoutuu
avustavissa tehtävissä toimivan työntekijän työnkuva perushoidon ja -hoivan
kentällä?
Tulevaisuuden lähihoitajalta edellytetään paljon – osaamisvaatimukset ovat laajaalaisella kentällä moninaisia. Sosiaali- ja terveysalan perustutkintoon johtavan
koulutuksen kehittämisstrategiaa laadittaessa on muistettava, että ammatillisen
perustutkinnon
tehtävänä
on
tuottaa
työelämään
siirtymisen
edellyttämä
ammattitaito ja pätevyys. Osaamisen tulee olla siirrettävissä työpaikasta toiseen.
Työpaikalla on vastuu uuden työntekijän perehdyttämisestä. Ammatti- ja
erikoisammattitutkinnoilla voidaan syventää osaamista jollakin osa-alueella.
Työnantajalla on täydennyskoulutusvelvoite.
77
Taulukko 5. Lähihoitajan tulevaisuuden ammattitaitovaatimukset
78
LÄHTEET
Ahonen, S., Luoma-Aho A., Mankki J. & Mustalammi E. 2008. Kestävää
työllisyyttä sosiaalisissa yrityksissä – projektin julkaisujen yhteenveto. Helsinki:
VATES-säätiö.
Aromaa, A. & Koskinen, S. (toim.) 2002. Terveys ja toimintakyky Suomessa.
Terveys 2000 -tutkimuksen perustulokset. Helsinki: Kansanterveyslaitos. Terveyden
ja toimintakyvyn osasto.
Asetus ammatillisesta aikuiskoulutuksesta 6.11.1998/812.
Asetus sairaankuljetuksesta 28.6.1994/565
Asetus sosiaaliavustajista 7.4.1989, 334/1989.
Asetus terveydenhuollon ammattihenkilöistä 28.6.1994/564.
Borgman, M., Kemppainen, T., Mäntysaari, M., Pohjola, A. & Vuorensyrjä, M.
2005. Sosiaalialan osaamis-, työvoima- ja koulutustarpeiden ennakointihanke.
Väliraportti. Sosiaali- ja terveysministeriön monisteita 2005:12. Helsinki: Sosiaalija terveysministeriö, Opetusministeriö, Euroopan sosiaalirahasto.
Elinkeinoelämän keskusliitto. 2006. Palvelut 2020 – Osaaminen kansainvälisessä
palveluyhteiskunnassa. Loppuraportti. Helsinki: Elinkeinoelämän keskusliitto.
Erikoissairaanhoitolaki 1.12.1989/1062.
Elomaa, L., 2007. Vammaistyön laatuohjelma-projekti. Valo1-/Valo2-hankkeet.
Loppuraportti. Jyväskylän ammattiopisto.
79
Hanhijoki, I., Katajisto J., Kimari M. & Savioja H. 2009. Koulutus ja työvoiman
kysyntä 2020. Tulevaisuuden työpaikat – osaajia tarvitaan. Helsinki: Opetushallitus.
Heino, T. 2008. Lastensuojelun avohuolto ja perhetyö: kehitys, nykytila, haasteet ja
kehittämisehdotukset. Selvitys Lastensuojelun kehittämisohjelmalle. Stakesin
työpapereita 9/2008. Helsinki: Stakes.
Hulkari, K. 2006. Työssäoppimisen laadun kehittäminen, itsearviointi ja
kehittäminen sosiaali- ja terveysalan ammatillisessa peruskoulutuksessa. Tampereen
yliopisto, kasvatustieteiden laitos, ammattikasvatuksen tutkimus- ja koulutuskeskus.
Acta Universitatis Tamperensis 1163.
Kansanterveyslaki 28.1.1972/66
Korte,
R.
2009.
Keskustelu
lähihoitajakoulutuksen
kehityksestä
ja
osaamisvaatimuksista 1.4.2009. Julkaisematon.
Kumpulainen, T. (toim.). 2008. Koulutuksen määrälliset indikaattorit 2008.
Helsinki: Opetushallitus.
Kärkkäinen, O. ym. 2008. Ammattiuramallin kehittäminen toisen asteen
koulutuksen saaneelle henkilökunnalle. Työryhmän raportti 31.1.2008. Helsingin ja
Uudenmaan sairaanhoitopiiri.
Kärkkäinen,
O.
ym.
2007.
Hoitohenkilökunnan
sisäinen
työnjako
erikoissairaanhoidossa – toisen asteen koulutuksen saaneen hoitohenkilökunnan
osaamisen kehittäminen sekä toimivaltuuksien ja vastuiden määritteleminen.
Oppilaitosyhteistyöryhmä. Työryhmän raportti 1.3.2007. Helsingin ja Uudenmaan
sairaanhoitopiiri.
Laki ammatillisesta aikuiskoulutuksesta 21.8.1998/631
80
Laki
sosiaalihuollon
ammatillisen
henkilöstön
kelpoisuusvaatimuksista
29.4.2005/272.
Laki yksityisten sosiaalipalvelujen valvonnasta 9.8.1996/603
Metsämuuronen, J. 2001. Sosiaali- ja terveysalan tulevaisuutta etsimässä. Viro.
Metsämuuronen,
J.
2006.
Tulevaisuusorientoituneisuus
suomalaisessa
koulutuskentässä. Futura 1/2006.
Meristö, T. 1991. Skenaariotyöskentely yrityksen johtamisessa. Acta Futura Fennica
no 3. Tulevaisuuden tutkimuksen seura. Helsinki: VAPK-kustannus..
Moisio, P., Karvonen, S., Simpura, J., Heikkilä, M. (toim.) 2008. Suomalaisten
hyvinvointi 2008. Helsinki. Stakes.
Möttönen, S., Niemelä, J. 2008. Kunnan ja kolmannen sektorin innovatiivinen
yhteistyö – esimerkkinä sosiaalinen säätiö. Teoksessa J. Saari (toim.) Sosiaaliset
innovaatiot ja hyvinvointivaltion muutos. Helsinki: Sosiaali- ja terveysturvan
keskusliitto.
Opetushallitus. 2001. Sosiaali- ja terveysalan perustutkinto. Ammatillisen
peruskoulutuksen opetussuunnitelman ja näyttötutkinnon perusteet. Helsinki:
Opetushallitus. Saatavilla www-muodossa
<URL:http://www.edu.fi/julkaisut/maaraykset/ops/sosiaali_korjattu14062001.pdf>
Opetushallitus. 2001a. Lääkealan perustutkinto. Ammatillisen peruskoulutuksen
opetussuunnitelman ja näyttötutkinnon perusteet. Helsinki: Opetushallitus.
Saatavilla www-muodossa
http://www.oph.fi/koulutuksen_jarjestaminen/opetussuunnitelmien_ja_tutkintojen_p
erusteet/ammatilliset_perustutkinnot/sosiaali_terveys_ja_liikunta_ala.
81
Opetushallitus. 2006. Ammattiosaamisen näytöt käyttöön. Vantaa: Opetushallitus.
Saatavilla www-muodossa <URL:http://www.edu.fi/julkaisut/nayttoopas.pdf>
Opetushallitus.
2006a.
Määräys
43/011/2006
Henkilökohtaistamismääräys.
Helsinki: Opetushallitus.
Opetushallitus.
2007.
Näyttötutkinto-opas.
3.
uudistettu
painos.
Helsinki:
Opetushallitus.
Opetushallitus.
2008.
Näyttötietoa
ammattiosaamisesta
I.
Kansallisen
oppimistulostiedon tuottaminen ammattiosaamisen näytöistä sosiaali- ja terveysalan,
hotelli- ja ravintola-alan, kone- ja metallialan sekä logistiikan perustutkinnoissa.
Opetushallitus.
Opetushallitus. 2008a. Sosiaali- ja terveysalan perustutkinnon perusteet 2010.
Luonnos.
Opetusministeriö.
Eduskunnalle
2009.
laeiksi
SORA-työryhmä.
ammatillisesta
Luonnos:
koulutuksesta
Hallituksen
ja
esitys
ammatillisesta
aikuiskoulutuksesta annettujen lakien sekä ammattikorkeakoululain ja yliopistolain
muuttamisesta
21.8.2009.
Saatavilla
www-muodossa
http://www.minedu.fi/OPM/Tiedotteet/2009/08/Koulutuksen_turvallisuus.html .
Opetusministeriön asetus 167/2002.
Opetusministeriön päätös 5/011/99, 31.3.1999
Pentikäinen, L., Tuomaala, M., Litja, P., Mursu, A. & Forsström, J. 2009.
Hyvinvointialan kehittäminen - peruskartoitukset. Osaava työvoima, Yritystoiminta
ja yrittäjyyden edellytykset. Tuottavuus. Työ- ja elinkeinoministeriön julkaisuja.
Strategiset hankkeet. 32/2009.
Potilasvahinkolaki 25.7.1986/585
82
Rainio, P. 2003. Rekrytointiopas kunta-alalle. Kuntatyö 2010. Suomen Kuntaliitto,
Kunnallinen työmarkkinalaitos, Kuntien eläkevakuutus.
Sairaankuljettajan tutkintotoimikunta, muutosesitys 23.2.2007 (dnro 2/449/2007)
Sarvimäki, P. & Siltaniemi, A. (toim.). 2007. Sosiaalihuollon ammatillisen
henkilöstön tehtävärakennesuositus. Sosiaali- ja terveysministeriön julkaisuja
2007:14. Helsinki: Sosiaali- ja terveysministeriö.
Stakes. 2005. Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet. Oppaita 56. Saarijärvi:
Gummerrus Kirjapaino Oy.
Sosiaali- ja terveysministeriö. 2001. Valtioneuvoston periaatepäätös Terveys 2015
kansanterveysohjelmasta.
Sosiaali-
ja
terveysministeriön
julkaisuja
2001:4.
Helsinki: Sosiaali- ja terveysministeriö.
Sosiaali- ja terveysministeriö. 2004. Terveydenhuollon täydennyskoulutussuositus.
Sosiaali-
ja
terveysministeriön
oppaita
2004:3.
Helsinki:
Sosiaali-
ja
terveysministeriö.
Sosiaali-
ja
terveysministeriö.
2005.
Vammaislakien
yhdistäminen,
lausuntoyhteenveto. Sosiaali- ja terveysministeriö
Sosiaali- ja terveysministeriö. 2006. Sosiaalihuollon täydennyskoulutussuositus.
Opas kunnille ja kuntayhtymille. Sosiaali- ja terveysministeriön julkaisuja 2006:6.
Helsinki: Sosiaali- ja terveysministeriö.
Sosiaali- ja terveysministeriö. 2006a. Turvallinen lääkehoito. Valtakunnallinen opas
lääkehoidon
toteuttamisesta
sosiaali-
ja
terveydenhuollossa.
Sosiaali-
ja
terveysministeriön oppaita 2005:32. Helsinki: Sosiaali- ja terveysministeriö.
83
Sosiaali-
ja
terveysministeriö.
2006b.
Valtioneuvoston
selonteko
vammaispolitiikasta 2006. Sosiaali- ja terveysministeriön julkaisuja 2006:9.
Helsinki: Sosiaali- ja terveysministeriö.
Sosiaali- ja terveysministeriö. 2007. Hyvinvointi 2015. Sosiaalialan pitkän aikavälin
tavoitteita. Sosiaali- ja terveysministeriön julkaisuja 2007:3. Helsinki: Sosiaali- ja
terveysministeriö.
Sosiaali- ja terveysministeriö. 2007a. Terveysalan opettajan ammatillisen osaamisen
ylläpitäminen ja kehittäminen. Sosiaali- ja terveysministeriön selvityksiä 2007:29.
Helsinki: Sosiaali- ja terveysministeriö.
Sosiaali-
ja
terveysministeriö.
Varhaiskasvatuksen
2007b.
henkilöstön
Varhaiskasvatuksen
koulutus
ja
osaaminen.
neuvottelukunta:
Nykytila
ja
kehittämistarpeet. Sosiaali- ja terveysministeriön selvityksiä 2007:7. Helsinki:
Sosiaali- ja terveysministeriö.
Sosiaali- ja terveysministeriö. 2008. Ikäihmisten palvelujen laatusuositus. Sosiaalija terveysministeriön julkaisuja 2008:3. Helsinki: Sosiaali- ja terveysministeriö.
Sosiaali- ja terveysministeriö. 2008a. Sosiaali- ja terveydenhuollon kansallinen
kehittämisohjelma Kaste 2008-2011. Sosiaali- ja terveysministeriön julkaisuja
2008:6. Helsinki: Sosiaali- ja terveysministeriö.
Sosiaali-
ja
terveysministeriö.
2008b.
Uusi
terveydenhuoltolaki.
Terveydenhuoltolakityöryhmän muistio. Sosiaali- ja terveysministeriön selvityksiä
2008:28. Helsinki: Sosiaali- ja terveysministeriö.
Sosiaali- ja terveysministeriö. 2009. Mielenterveys- ja päihdesuunnitelma. Mieli
2009 -työryhmän ehdotukset mielenterveys- ja päihdetyön kehittämiseksi vuoteen
2015. Sosiaali- ja terveysministeriön selvityksiä 2009:3. Helsinki: Sosiaali- ja
terveysministeriö.
84
Sosiaali- ja terveysministeriö. 2009a. Selvitys ensihoidon ja sairaankuljetuksen
kehittämisestä. Sairaankujetuksen ja ensihoidon kehittämisen ohjausryhmän
loppuraportti. Sosiaali- ja terveysministeriön selvityksiä 2009:13. Helsinki: Sosiaalija terveysministeriö.
Suojansalmi, J. 2009. Päihdeongelmaiset mielenterveys- ja päihdepalveluissa –
esimerkki päihdepalveluiden ja päihtyneiden akuuttipalvelujen kehittämisestä
kansallisen mielenterveys- ja päihdesuunnitelman 2015 pohjalta.
Terveysalan koulutustoimikunta, kokouspöytäkirja 14.5.2007.
Tilastokeskus. 2005. Työssäkäyntitilasto 2005.
Työ- ja elinkeinoministeriö. 2009. Hyvä-uutiset 1/2009.
Työvoima 2025. Täystyöllisyys, korkea tuottavuus ja hyvät työpaikat hyvinvoinnin
perustana työikäisen väestön vähentyessä. (2007). Työpoliittinen tutkimus
325/2007. Helsinki: Työministeriö.
Vaarama, M. 2006. Ikääntyminen, terveys ja toimintakyky. Teoksessa I. Söderling
(toim.) Väestöpolitiikan tulevaisuuden haasteet. Väestöliiton tulevaisuuspoliittinen
seminaari 12.9.2003. Esitelmät ja kommenttipuheenvuorot. Helsinki: Väestön
tutkimuslaitos, Väestöliitto, 43-56.
Valtioneuvosto. (1998). Valtioneuvoston selonteko kuntoutuksesta: valtioneuvoston
selonteko eduskunnalle 7.10.1998. Helsinki: Edita.
Valtioneuvosto. 2007. Koulutus ja tutkimus 2007-2012.
Voutilainen, P. 2008. Palvelujärjestelmän kehittäminen muistisairaiden ihmisten
tarpeisiin. Muisti 3/08, 36-37.
85
Vuorensyrjä, M., Borgman, M., Kemppainen, T., Mäntysaari, M., ja Pohjola, A.
2006.
Sosiaalialan
osaajat
2015.
Sosiaalialan
osaamis-,
työvoima-
ja
koulutustarpeiden ennakointihanke (SOTENNA): loppuraportti. Opetusministeriö,
Euroopan sosiaalirahasto, Sosiaali- ja terveysministeriö, Suomen kuntaliitto.
Sosiaalityön julkaisusarja 4. Jyväskylän yliopisto. Yhteiskuntatieteiden ja filosofian
laitos. Tampereen yliopistopaino.
Sähköiset lähteet:
Aalto, P. 2009. Kannanotto lähihoitajien tarpeeseen erikoissairaanhoidossa ja
kehitysvammahuollossa. Sähköpostitiedonanto 18.9.2009. Vastaanottaja Raili
Hakala.
Ammattinetti: http://www.ammattinetti.fi. Luettu 24.3.2009
Arffman Consulting Oy: http://www.arfcon.fi. Luettu 24.3.2009.
Eläketurvakeskus: http://www.etk.fi. (Eläkeuudistus 2005). Luettu 22.4.2009.
Hammaslääkäriliitto:
http://www.hammaslaakariliitto.fi/fileadmin/pdf/kannanotot/toimiva_tyonjako_2008
.pdf. Luettu 8.4.2009
Kansanterveyslaitos:
http://www.ktl.fi/org/esittely/huttunen/terveen-elinian-
odote.pdf. Luettu 3.3.2009.
Kolmassektori.net: http://www.kolmassektori.net/kolmas.htm. Luettu 30.5.2009.
Kunnat.net: http://www.kunnat.net. Luettu 28.5.2009
Kunnat.net, kuntaliiton linjaukset:
86
http://www.kunnat.net/k_peruslistasivu.asp?path=1;55264;55275;82183;82296.
Luettu 3.3.2009.
Natunen, S. 2009. Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontaviraston Valviran
rekisteritieto, sähköpostitiedonanto 5.6.2009. Vastaanottaja Raili Hakala.
Opetushallitus: http://www.oph.fi. (Näyttötutkintojen perusteet). Luettu 29.4.2009.
Opetushallitus, Wera-web -raportointipalvelu: http://www.data.oph.fi/wera. Luettu
16.3.2009, 14.5.2009 ja 18.5.2009.
Pirkanmaan aikuisopisto: http://www.paiko.fi. (Lähiavustaja-koulutus). Luettu
24.3.2009.
Saarinen, M. 2007. Lasten ja nuorten terveys – haaste terveyden edistämiselle.
http://demo.seco.tkk.fi/tervesuomi/item/ktl:12062. Luettu 2.3.2009.
Savon yrittäjät:
http://www.savonyrittajat.fi/savonyrittajat/liitetiedostot/Tyoelamakysely08_raportit/
Lahihoitajat.pdf. Luettu 24.3.2009.
Sosiaali- ja terveysministeriö: Työryhmä uudistamaan sosiaalihuollon lainsäädäntöä.
STM:n tiedote 08.05.2009.
http://www.stm.fi/tiedotteet/tiedote/view/1408765. Luettu 2.10.2009.
Tammisto, Markkanen. 2005. Hoitoala monikulttuuristuu - maahanmuuttajien tukea
ja
työpaikkojen
vetovoimaa
ja
parannettava.
http://www.tehy.fi/viestinta/tiedotteet/tiedotteet_2005/?x1576359=1576428. Luettu
5.5.2009.
Tampereen kaupunki: http://www.tampere.fi. Luettu 30.4.2009
87
Tehy:
http://www.tehy.fi/viestinta/tiedotteet/tiedotteet_2005/?x1576359=1576428.
Luettu 5.5.2009.
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos:
http://www.ktl.fi/portal/suomi/tietoa_terveydesta/terveys_ja_sairaudet.
Luettu 22.4.2009.
Tilastokeskus:
http://www.stat.fi/til/vaenn/2007/vaenn_2007_2007-05-31_tie_001.html.
Luettu 2.3.2009.
Turun ammatti-instituutti: http://www.turkuai.fi. Luettu 24.3.2009.
Varttua
–
ajankohtainen
tilanne
päivähoidon
hallinnosta:
http://varttua.stakes.fi/FI/Ajankohtaista/PHhallinto/phhallinto/ajankohtainen_phhalli
nto.htm. Luettu 23.4.2009
Kuntaliitto: Sairaanhoitopiirien voimavarat 2008. Kuntaliiton tilasto. Vastaanottaja:
Raili Hakala. Lähetetty: 28.5.2009. Sähköposti-tiedonanto.
88
LIITTEET
Liite 1. Vuosina 2002-2006 lähihoitajan
työmarkkinatilanne vuoden 2006 lopussa.
Maakunta
Tutkintoja
tutkinnon
suorittaneiden
Työlliset
Työttömät
Opiskelija
%
%
t%
Muu %
Uusimaa
5 826
86,9
2,5
6,2
4,5
Varsinais-Suomi
2 059
86,4
3,9
5,6
4,0
Satakunta
1 081
72,3
12,3
9,2
6,2
836
83,0
5,1
6,1
5,7
2 494
83,3
6,7
5,3
4,6
Päijät-Häme
805
80,6
6,6
6,7
6,1
Kymenlaakso
856
81,9
6,7
6,2
5,3
Etelä-Karjala
684
79,7
7,6
8,6
4,1
Etelä-Savo
1 003
78,8
9,3
6,5
5,5
Pohjois-Savo
1 473
75,0
9,5
9,1
6,4
983
73,9
12,2
7,7
6,2
1 718
71,7
11,8
8,8
7,7
Etelä-Pohjanmaa
980
78,1
8,8
7,8
5,4
Pohjanmaa
906
82,0
6,6
6,0
5,4
Keski-Pohjanmaa
470
73,6
13,2
7,7
5,5
2 282
74,5
10,9
7,4
7,2
453
75,5
8,4
9,7
6,4
1 031
71,2
13,7
8,2
6,9
412
85,2
4,4
6,3
4,1
26 352
80,2
7,4
7,0
5,5
Kanta-Häme
Pirkanmaa
Pohjois-Karjala
Keski-Suomi
Pohjois-Pohjanmaa
Kainuu
Lappi
Itä-Uusimaa
Kaikki yhteensä
89
Liite 2. Työammattinimikkeet lokakuussa 2008.
Ammattinimike
Lukumäärä
Apuhoitaja
97
Erityislasten ryhmäavustaja
26
Erityispäivähoitaja
12
joista osa-
Ammattiryhmä
aikaisia
% kaikista
31
Hammashoitaja
2 839
383
4,2
Hoitaja
8 124
777
yhteensä 8 865
Hoitaja (kehitysvammalaitoksessa)
313
43
eli %
Hoitaja (lasten ja nuorisohuoltol.)
182
12
13,1
Hoitaja, apuhoitajaan rinn. terv.k.
36
2
198
18
Hoitaja-hoitoapulainen
12
7
Jalkojenhoitaja
56
9
1 024
216
Kehitysvammaisten asuntolan hoitaja
20
1
Kehitysvammaistenhoitaja
91
5
Hoitaja, apuhoitajaan rinn.
Kehitysvammahoitaja
Kiertävä lastenhoitaja
Kodinhoitaja
1,5
8
5 176
679
7,6
Kodinhoitaja-lähihoitaja
10
Kotihoitaja
42
3
Koululaisten iltapäivähoitaja
10
4
Kuntohoitaja
532
77
0,8
Lastenhoitaja
13 947
963
20,6
95
5
15 715
1 337
Lähihoitaja-kodinhoitaja
49
12
Lähihoitaja-perushoitaja
9
Lastenhoitaja-päivähoitaja
Lähihoitaja
Mielenterveyshoitaja
Perhekodinhoitaja
Perushoitaja
Perushoitaja-yöhoitaja
Päivähoitaja
Päivähoitaja-ryhmäperhepäivähoitaja
1 933
117
8
3
13 666
1 688
10
3
2 245
140
7
1
Ryhmäavustaja/lastenhoitaja
10
Ryhmäpäivähoitaja
13
1
8
2
Valvoja-hoitaja
90
23,2
2,9
20,2
3,3
Vammaishoitaja
1 144
92
Vastaava hammashoitaja
28
2
Vastaava lastenhoitaja
10
2
Vastaava perushoitaja
15
Vastaava ryhmäperhepäivähoitaja
Yhteensä
1,7
8
67 728
6 635 (9.8 %)
100
91