1. No category

Eurooppalainen korkeakoulutusalue vuonna 2015: Bolognan prosessin
eteneminen
Korkeakoulutuksen Bolognan prosessin ministerikokouksen yhteydessä Jerevanissa julkaistava raportti
tarkastelee monipuolisesti prosessin etenemistä ja nykytilaa. Raportissa vertaillaan tutkintorakenteiden,
laadunvarmistuksen,
sosiaalisen
ulottuvuuden,
elinikäisen
oppimisen,
työllistymisen
ja
kansainvälisyyden etenemistä kaikissa Bolognan prosessiin kuuluvissa 47 maassa. Raportti hyödyntää
vuoden 2014 alkupuolella kerättyä aineistoa ajanjaksolta 2012–2014 ollen jatkumoa vuonna 2012
julkaistulle raportille.
Eurooppalaiset korkeakoulut ovat raportin mukaan kehittyneet merkittävästi kohti yhtenäisempiä
tutkintorakenteita, mutta eroja maiden välillä löytyy edelleen. Kansainvälisyyttä ei ole kaikkialla
onnistuttu sitomaan osaksi käytäntöjä ja monissa maissa opiskelijat kohtaavat esteitä yrittäessään saada
ulkomailla suoritettuja opintoja hyväksytyksi toisessa maassa. Talouskriisin vuoksi korkeakoulutettujen
työllisyysnäkymät ovat heikentyneet selvästi vuodesta 2008 ja työttömyys on kasvanut merkittävästi
suhteessa alempiin koulutusasteisiin. Matalammin koulutettujen vanhempien lapset hakeutuvat
edelleen harvemmin korkeakouluopintojen pariin. Suomessa koulutustaustan periytyminen on kuitenkin
verrattain heikompaa kuin muualla.
Bolognan prosessiin kuuluvien maiden välillä on edelleen merkittäviä eroja tutkintorakenteissa, vaikka ne
ovatkin prosessin aikana kehittyneet yhtenäisemmiksi (ks. liite 1). Ylemmälle korkeakouluasteelle jatkavien
osuus vaihtelee suuresti maittain jääden osassa maita alle neljäsosan, kun taas osassa maita kolme
neljäsosaa opiskelijoista suorittaa myös ylemmän korkeakoulututkinnon. Yleinen trendi on, että alemman
korkeakoulututkinnon suorittaneet jatkavat maisteriopintoihin entistä harvemmin. Suomessa ylemmän
korkeakoulututkinnon suorittaminen on edelleen verrattain suosittua. Maihin, joissa ainoastaan alle
neljäsosa opiskelijoista jatkaa vuoden sisällä alemman korkeakoulututkinnon suorittamisesta
maisteriopintoihin lukeutuvat mm. Iso-Britannia ja Norja. Tohtorivaiheen jatko-opiskelijoita on
lukumäärällisesti eniten Saksassa, Itävallassa, Suomessa ja Luxemburgissa (6-7 %).
Siltaopintojen vaatiminen siirryttäessä ammatillisesti suuntautuneesta alemmasta korkeakoulututkinnosta
maisteriopintoihin sekä siirryttäessä opiskelualalta toiselle on varsin yleistä. Erilaiset yhteistyörakenteet
erityyppisten korkeakoulujen välillä ovat kuitenkin lisääntyneet. Korkeakoulututkintoihin vaadittavat
opintopistemäärät vaihtelevat edelleen eri maiden välillä. Puolessa alueen maista akateemiset ja
ammatillisesti suuntautuneet alemmat korkeakoulututkinnot ovat erimittaisia ja strukturoitu toisistaan
eroavasti. Suomen kaltainen malli, jossa ammattikorkeakoulututkinto (210/240 opintopistettä) on pidempi
kuin yliopiston kandidaatin tutkinto (180 opintopistettä), on yleinen myös Tanskassa, Virossa, Unkarissa,
Latviassa ja Hollannissa. Myös ylemmissä korkeakoulututkinnoissa esiintyy variaatiota vaadittujen
opintopistemäärien suhteen.
Tasa-arvon toteutuminen korkeakoulutukseen hakeutumisessa
Yksi Bolognan prosessin keskeisistä periaatteista on, että opiskelijoiden taustalla ei pitäisi olla vaikutusta
korkeakoulutukseen osallistumiselle. Raportin mukaan tavoite on vielä kaukana toteutumisestaan, eikä
riittäviä keinoja epätasa-arvoisuuden vähentämiseksi ole onnistuttu kehittämään. Vanhempien
koulutustaustan vaikutus on edelleen vahva ja kaikissa Bolognan prosessiin kuuluvissa maissa matalammin
koulutettujen vanhempien lapset hakeutuvat harvemmin korkeakouluopintojen pariin. Matalan
koulutustason perheistä tulevat opiskelijat myös aloittavat opintonsa vanhempina, ja on
todennäköisempää että he opiskelevat ammatillisesti orientoituneissa korkeakouluissa kuin yliopistoissa.
Suomi ja Slovenia lukeutuvat raportissa maihin, joissa koulutustaustan periytyminen on muita
vähäisempää. Yleisintä periytyvyys on Bulgariassa, Romaniassa ja Luxemburgissa.
Naiset ovat yliedustettuina opiskelijoiden joukossa melkein jokaisessa maassa, mutta suurimmat
epätasapainot erottuvat eri opintoalojen välillä. Perinteisesti naisvaltaisilla sosiaalialoilla miehet ovat
aliedustettuina, ja naisia puolestaan ei hakeudu opiskelijoiksi tekniikan alalle. Raportin mukaan
maahanmuuttajataustaisuus korreloi negatiivisesti korkeakoulutukseen osallistumisen kanssa.
Opiskelijavalinnat, suoritettujen tutkintojen määrät ja lukukausimaksut
70 prosenttia alueen koulutusjärjestelmistä perustuu malliin, jossa opiskelijat valitaan joko aikaisempien
opintosuoritusten tai pääsykokeen perusteella. Joissain maissa on keskitettyjä pääsykokeita, jotka kaikkien
opiskelijoiden tulee läpäistä, kun taas esimerkiksi Suomessa pääsykokeesta päättävät korkeakoulut
itsenäisesti. Erityisvaatimuksia käytetään yleisimmin lääketieteissä, arkkitehtuurissa, taiteissa, musiikissa ja
urheilussa.
Välivuosia pitävien opiskelijoiden määrä on suurin Ruotsissa (47,2 %), Suomessa (39,1 %), Norjassa (39 %),
Tanskassa (29,7 %) ja Itävallassa (21 %). Sloveniassa, Maltalla ja Ranskassa vain viisi prosenttia opiskelijoista
pitää välivuosia. Edelliseen raporttiin verrattuna vähentymistä välivuotta pitävien määrässä on tapahtunut
Ruotsissa, Irlannissa ja Maltalla, kun taas Suomessa ja Puolassa välivuosia pitävien määrä on kasvanut jopa
kymmenellä prosentilla. Raportissa todetaan, että Pohjoismaiden ja erityisesti Ruotsin korkeat
välivuosiluvut heijastelevat selkeää kulttuurisidonnaista käytäntöä, jossa välivuoden pitäminen näyttäisi
olevan yleinen sosiaalinen normi. Suomessa, Ruotsissa ja Tanskassa 11–12 prosenttia opiskelijoista
suorittaa korkeakoulututkinnon olleessaan yli kolmekymmentävuotiaita. Puolessa maita yli
kolmekymmenvuotiaista opiskelijoista suurin osa on naisia, ja trendi näkyy erityisen selkeästi Pohjoismaissa
ja Baltiassa.
Korkeakoulututkinnon suorittaneiden määrät ovat olleet hienoisessa kasvussa. Nuoremmat ikäluokat
suorittavat vanhempia enemmän tutkintoja lähes kaikissa alueen maissa. Ainoastaan Suomessa, sekä
hieman vähemmässä määrin Islannissa, Espanjassa, Sveitsissä ja Iso-Britanniassa, 35–44-vuotiailla on 25–
34-vuotiaisiin verrattuna enemmän korkeakoulututkintoja. Vaikka korkeakoulutukseen osallistuvien määrät
ovatkin nousussa, yhä harvemmat opiskelijat saavat tutkintonsa valmiiksi. Läpäisyaste vaihtelee 48–88
prosentin välillä. Opintojen keskeyttämiseen ja pudokkaiden osuuteen vaikuttavat useat tekijät
henkilökohtaisista yleisimpiin. Suurimmassa putoamisriskissä ovat ensimmäisen vuoden opiskelijat. Maissa,
joissa opiskelijavalintojen selektiivisyys on suurempaa, opiskelijat yleensä myös valmistuvat varmemmin
kuin maissa, joissa kaikille taataan avoin väylä korkeakouluihin. Suomessa kolme neljästä korkeakoulun
aloittaneesta myös suorittaa korkeakoulututkinnon.
Lukukausimaksuja ei peritä ensimmäisen syklin opiskelijoilta ollenkaan seitsemässä alueen maassa:
Suomessa, Norjassa, Ruotsissa, Kyproksella, Kreikassa, Turkissa ja Isossa Britanniassa Skotlannin alueella.
Kreikkaa ja Kyprosta lukuun ottamatta tämä koskee myös maisteriopintoja. Saksassa peritään
rekisteröintimaksuja, mutta kaikki osavaltiot ovat äskettäin lakkauttaneet korkeakoulutuksen
lukukausimaksut. Useissa maissa osa opiskelijoista maksaa lukukausimaksuja, osan taas ei. Yleisesti ottaen
alemman korkeakouluasteen opiskelijat saavat enemmän rahallista tukea kuin toisen asteen.
Työllisyysnäkymät heikentyneet
Korkeakoulutus vähentää edelleen todennäköisyyttä päätyä työttömäksi. Talouskriisin vuoksi
korkeakoulutettujen työllisyysnäkymät ovat kuitenkin heikentyneet selvästi vuodesta 2008 ja työttömyys
on kasvanut merkittävästi suhteessa alempiin koulutusasteisiin. Kolmasosassa maita korkea-asteelta
valmistuneilla ei ole enää kaikkein suojatuinta asemaa työmarkkinoilla. Yli puolessa Bolognan prosessin
piiriin kuuluvassa maassa korkeasti koulutettujen nuorten työttömyys on kasvanut enemmän kuin
kymmenen prosenttia vuodessa. Pahiten ovat kärsineet Kypros, Kreikka ja Espanja. Poikkeuksen tekee
Saksa, jossa korkeasti koulutettujen työttömyys on jopa parantunut vuoteen 2008 verrattuna. Miehillä
korkea koulutus suojaa työttömyydeltä paremmin kuin naisilla ja lähes kaikkialla korkeasti koulutetut
miehet työllistyvät paremmin kuin matalasti koulutetut.
Korkeasti koulutettujen palkat ovat edelleen paremmat kuin matalammin koulutetuilla, vaikka yleinen
palkkataso on joko pysynyt samana tai laskenut talouskriisin aikana. Korkeimmat palkkaerot korkeasti ja
matalasti koulutettujen välillä ovat Saksassa, Armeniassa, Sveitsissä, Luxemburgissa ja Itävallassa,
matalimmat puolestaan Suomessa, Ruotsissa ja Tanskassa.
Työttömyyden lisäksi tehtäviinsä ylipätevien osuus on lisääntynyt merkittävästi ja yhä useampi työllistyy
alempiin tehtäviin kuin mihin tutkinto antaisi edellytykset. Valmius ottaa vastaan matalamman
vaativuustason tehtäviä on suurinta työttömyydestä pahiten kärsivissä Etelä-Euroopan maissa. Suomessa
naiset päätyvät miehiä useammin koulutustaan vastaamattomiin töihin.
Liikkuvuus, laadunvarmistus ja elinikäinen oppiminen
Opiskelijoiden liikkuvuus on hieman lisääntynyt vuodesta 2012, mutta koskettaa edelleen vähemmistöä
opiskelijoista. Monissa maissa opiskelijat kohtaavat esteitä yrittäessään saada ulkomailla suoritettuja
opintoja hyväksytyksi toisessa maassa. Kansainvälistymisen aste ja liikkuvuus vaihtelevat merkittävästi
maiden välillä. Useimmat maat tukevat kansainvälistymistä ajatuksena, mutta konkreettisuus ja kattavat
strategiat puuttuvat. Kansainvälisyyskehitystä hidastavat myös rahoituksen puute sekä joustamattomat
kansalliset rakenteet esimerkiksi ulkomailla suoritettujen opintojen hyväksymisen suhteen.
Ulkoinen laadunvarmistus on kehittynyt merkittävästi Bolognan prosessin aikana. Korkeakouluilla on
aiempaa enemmän käytössään strategioita laadunvarmistuksen kehittämiseksi. Opiskelijoiden
osallistumisessa laadunvarmistuksen mekanismeihin on vielä parantamisen varaa. Laadunvarmistuksen
tulosten julkistaminen, vaikka ne olisivat negatiivisiakin, on yleistynyt.
Elinikäinen oppiminen on useimmissa alueen maissa tunnustettu korkeakouluille kuuluvaksi tärkeäksi
tehtäväksi. Toisaalta elinikäisen oppimisen käsitteen ja sen piiriin luettavan koulutuksen määrittely on
jäänyt puutteelliseksi. Elinikäisen oppimisen rahoitus on fragmentoitunutta, mutta suurin osa rahoituksesta
tulee yleisestä julkisen puolen koulutusbudjetista. Lisäksi on lisärahoitusta yksityisiltä tahoilta aina
opiskelijoista liike-elämään. Ainoastaan kahdeksalla maalla on erillinen julkisista varoista rahoitettu
budjetti elinikäiseen oppimiseen, ja niissäkin vain osittain. Yksityiset kontribuutiot eivät muodosta
enemmistöä yhdessäkään systeemissä.
Linkki raporttiin:
https://webgate.ec.europa.eu/fpfis/mwikis/eurydice/index.php/Publications:The_European_Higher_Educa
tion_Area_in_2015:_Bologna_Process_Implementation_Report
LIITE 1: Kuvat
Kuva 2.3: Koulutusohjelmiin kirjautuneiden opiskelijoiden jakautuminen Bolognan prosessin kolmivaiheisen
rakenteen mukaan (2011/12)
lyhyet ohjelmat (vähemmän kuin kolme vuotta)
Pitkät ohjelmat (enemmän kuin neljä vuotta)
Kandidaatti
Tohtori
Maisteri
Muut ohjelmat
(Bolognan prosessin
ulkopuolella)
Kuva 2.4: Osuus alemman korkeakoulutuksen ohjelmista vaaditun opintopistemäärän (ECTS) mukaan 2013–
2014 (180, 210, 240 tai muu opintopistemäärä)
180 ECTS
210 ECTS
240 ECTS
Muu
2.5: Osuus ylemmän korkeakoulutuksen ohjelmista vaaditun opintopistemäärän (ECTS) mukaan 2013–2014
(60–75, 90, 120 tai muu opintopistemäärä)
120 ECTS
90 ECTS
60-75 ECTS
Other