Rikas mies ja Lasarus
Mihin lähteisiin Jeesuksen kertomus perustuu?
kirjoittanut Petteri Haipola, 27.12.2014
Jeesuksen kertomus rikkaasta miehestä ja Lasaruksesta on yksi vahvimpia todistuksia siitä, mitä
ihmisille kuoleman jälkeen tapahtuu tai on tapahtunut. (Luuk. 16:19-31) Niin ainakin uskotaan.
Samalla kun kristityt pitävät tätä kertomusta kuvauksena todellisista asioista, eivät he kiinnitä
lainkaan huomiota siihen, mistä lähteistä kuvauksen tiedot ovat peräisin.
Vanhasta testamentista ei löydy mitään, joka vastaisi Jeesuksen kertomuksen kuvausta tuonelassa.
Siellä tuonelaa käytetään yleisesti sanan "hauta" synonyyminä. 1 Tuonela eli hauta on paikka, jossa
ihmiset eivät tiedä mitään tästä tai ympäröivästä maailmasta tai Jumalasta. 2 Siellä ihminen lakkaa
olemasta.3 Ruumis muuttuu maaksi ja katoaa lopulta jäljettömiin.4 Tämä "kadotus" ja "kuolema" on
se rangaistus, jonka Jumala on säätänyt synnin palkaksi.5
Mistä Jeesus sitten sai tietoonsa kertomuksensa yksityiskohdat tuonelasta ja kuolemanjälkeisestä
elämästä, kun siitä ei ole kerrottu Vanhassa testamentissa? Vaihtoehtoja on kaksi: isältään Jumalalta
tai Raamatun ulkopuolisista lähteistä.
Jos Jumala olisi kertonut Jeesukselle tuonelasta ja kuolemanjälkeisestä elämästä asioita, joita herra
mainitsee kertomuksessaan rikkaasta miehestä ja Lasaruksesta, niin olisiko tämä lisäystä aiempaan
Jumalan sanan ilmoitukseen Vanhassa testamentissa vai kumoaisiko se sen? Se kumoaisi aiemmat
kirjoitukset, sillä tuonela kuvataan siellä haudaksi, jossa ihminen ei tiedä mitään eikä ajattele
mitään: häntä ei enää ole (ks. edellä).
Kristityille pitäisi olla itsestään selvä asia, että Jeesus ei ole voinut kumota Vanhan testamentin
kirjoituksia ja opetuksia tuomalla esiin jotakin uutta, joka on ristiriidassa pyhien kirjoitusten
kanssa.6 Siitä huolimatta he sivuuttavat sen tosiasian, että Jeesuksen kertomuksen kuvaus tuonelasta
kumoaa aiemmat kirjoitukset samasta aiheesta.
Sen sijaan, että kristityt etsisivät lähteitä Jeesuksen tuonela-kuvaukselle ja syitä, miksi hän kertoi
tarinan, tekevät he kaikkensa sisällyttääkseen saman kuvauksen Vanhan testamentin kirjoituksiin.
Heille ei tule mieleenkään kyseenalaistaa kuvauksen totuudellisuutta, koska ne ovat itsensä herran
Jeesuksen sanat ja niiden täytyy siten olla totta "niin ja aamen". Näin toimiessaan he sulkevat
itseltään tien kirjoitusten oikeaan ymmärtämiseen.
Syy miksi Jeesus kertoi kertomuksen
1
1. Moos. 37:35; 42:38; 44:29, 31; 5. Moos. 32:22; Job 7:9; 17:13-16; 21:13; 24:19; Psa. 6:6|5; 16:10; 18:6|5; 89:49|48;
116:3; 139:8; 141:7; Snl. 1:12; 5:5; 7:27; 9:18; 15:11, 24; 23:14; 27:20; 30:16; Snj. 9:10; Kork.v. 8:6; Jes. 14:9, 11, 15;
28:15, 18; 38:10, 18; 57:9; Hes. 31:15-17; 32:21, 27; Hoos. 13:14; Ams. 9:2; Hab. 2:5.
2
Snj. 9:5, 10; Psa 6:5|6; 115:17.
3
Job 7:6-8, 21b.
4
Job. 34:14-15.
5
1Moos. 2:15-17; 3:17-19; vrt. Room. 6:23.
6
Matt. 5:17-18.
Miksi Jeesus sitten kertoi tarinan rikkaasta miehestä ja Lasaruksesta, jos se kerran ei vastannut
todellisuutta kuvauksen yksityiskohtia myöten? Jotta löytäisimme vastauksen, tulee meidän
tarkastella tilannetta, jossa Jeesus puhui, ja kenelle hän puhui.
Huomaamme, että Jeesus kohdisti tämän kertomuksen sanat erityisesti fariseuksille, jotka olivat
rahanhimoisia ja ahneita.7 Jeesuksen tarkoitus oli nuhdella fariseuksia heidän ahneudestaan ja
varoittaa heitä tulevasta tuomiosta. Samalla hän käytti tehokeinona satiiria, sillä kertomuksessa
rikkaan miehen ja Lasaruksen osat kääntyivät päälaelleen. Herra puhui vastaavalla tavalla
fariseuksille useita kertoja: Jumalan valtakunta otettaisiin heiltä pois ja annettaisiin niille, jotka
olivat siihen arvollisia.8
Mitkä olivat kertomuksen tietojen lähteet?
Vanhasta testamentista ei löydy mitään vastaavaa kuvausta tuonelasta ja kuolemanjälkeisestä
elämästä, mitä Jeesus tuo kertomuksessaan rikkaasta miehestä ja Lasaruksesta esille. Mistä nämä
tiedot ovat sitten peräisin? Totesin aiemmin, että ne eivät voi olla peräisin Jumalalta, koska kuvaus
kumoaa Vanhan testamentin ilmoituksen siitä, millainen tuonela on ja mitä ihmisille tapahtuu
heidän kuolemansa jälkeen. Jeesus ei tullut kumoamaan Moosesta ja profeettoja vaan täyttämään
ne. Hänen opetuksensa olivat kauttaaltaan linjassa Vanhan testamentin kanssa.
Kertomuksen yksityiskohtia löytyy pakanauskonnoista, kreikkalaisesta filosofiasta ja juutalaisista
taruista. (Tästä lisää myöhemmin) Juutalaiset ja etenkin fariseukset pitivät näitä uskomuksia tosina.
Ne olivat juurtuneet juutalaisten uskoon Babylonian siirtolaisuuden ja Jeesuksen syntymän välisenä
aikana.9 Kun Jeesus puhui nämä sanat, niin kuulijat tunnistivat siitä ne yksityiskohdat, joihin he itse
uskoivat.
Se, että Jeesus käytti opetuksessaan, nuhtelussaan ja varoituksessaan apuna yleisesti tunnettuja
taruja tai vääriä uskomuksia, ei ollut ainutkertainen tapahtuma. Jeesus puhui myös Beelsebulista
kyseenalaistamatta tämän pakanajumalan takana olevaa tarua.10 Kun Jeesus kysyi opetuslapsiltaan,
kenen ihmiset luulivat hänen olevan, niin hän ei oikaissut vääriä uskomuksia, joiden mukaan joku
profeetoista nousisi ylös ennen messiaan ilmestymistä ja yleistä ylösnousemusta.11 Opetuslapset
uskoivat aaveisiin, mutta Jeesus ei korjannut heidän virheellistä uskomustaan.12
Jeesus puhui useissa eri yhteyksissä fariseuksille samalla tavalla tulevasta tuomiosta. He saisivat
"kovemman tuomion", jos eivät tekisi parannusta.13 Kovempi tuomio oli mahdollista vain siten, että
tuomio olisi määrämittainen. Juutalaiset uskoivat, että Gehennan tulen rangaistus kestäisi enintään
vuoden.14 Jeesus käytti tätä uskomusta hyväkseen nuhdellessaan ja varoittaessaan fariseuksia
tulevasta tuomiosta. Se ei tarkoita kuitenkaan sitä, että Jeesus olisi ollut heidän kanssaan samaa
mieltä tuomion pituudesta tai laadusta. Hän tahtoi vain saada fariseukset näkemään syntisen tilansa
ja että myös he tarvitsivat pelastusta, toisin kuin he itse uskoivat.
7
Luuk. 16:14ss.
Matt. 21:43; Luuk. 13:28.
9
Lester L. Grabbe, An Introduction to First Century Judaism: Jewish Religion and History in the Second Temple
Period,1995, pp.73-79.
10
Matt. 10:25; 12:24-27.
11
Matt. 16:13-16.
12
Matt. 14:25; Mar. 6:49; Luuk. 24:37-43.
13
Matt. 23:14.
14
Summary of Jewish Views of the Afterlife by Simcha Paull Raphael. Summary by Rabbi Dr. Barry Leff.
8
Jeesus mukautui käytöksessään juutalaisuuteen, kun siitä oli hyötyä Jumalan valtakunnan
leviämiselle. Niinpä hän kutsui pakanavaimoa "koiranpenikaksi" yleisen juutalaisen tavan ja
uskomuksen mukaan.15 Ei se tarkoita kuitenkaan sitä, että Jeesus olisi sisimmässään ajatellut
pakanoiden olevan koiria ja arvottomia Jumalan valtakuntaan, niin kuin juutalaiset uskoivat. Kun
Jeesus paransi sokean tekemällä tahtaan syljestä ja savesta, niin hän noudatti tässä juutalaisten
parantajien tapaa, vaikka tiesi, että Jumala parantaisi sokean ihmeen kautta, ei tahtaan avulla.16
Ei siis ollut tavatonta, että Jeesus toimi juutalaisten tavoin eikä kumonnut heidän taikauskoisia tai
harhaoppisia käsityksiään, vaikka hän ei itse uskonut niihin. Niinpä ei ollut poikkeuksellista, että
Jeesus käytti fariseusten taikauskoa hyväkseen nuhdellessaan ja varoittaessaan heitä kertomuksen
"rikas mies ja Lasarus" kautta.
Pakanallisen tuonelauskon alkuperä ja leviäminen juutalaisuuteen
Usko kahtia jaettuun tuonelaan, jossa hyvät ihmiset nauttivat onnea ja pahat kärsivät suunnatonta
tuskaa syntiensä tähden, on tullut juutalaisuuteen pakanauskonnoista ja kreikkalaisista taruista. Tätä
kehitystä on edesauttanut hepreankielen sanan "sheol" kääntäminen Septuagintaan ja Uuteen
testamenttiin kreikankielen sanalla "hades", jota on käytetty kreikkalaisen mytologian ja filosofian
tuonelakuvauksissa. Hadeksen pakanallinen merkitys on sisällytetty sittemmin tulkinnoissa
Raamattuun ja erityisesti Uuteen testamenttiin, vaikka hepreankielen sheol merkitsee hautaa, johon
elämä päättyy.
Usko tuonelaan ja elämän jatkumiseen kuoleman jälkeen
Ensimmäiset kirjalliset maininnat sielun elämän jatkumisesta tuonpuoleisessa ovat peräisin
Babyloniasta noin 2000 vuotta eaa. Tästä kertoo kirja Inannan matka alamaailmaan (Inana’s
descent to the nether world). Tässä kuvauksessa ei ole vielä mainittu erityisiä rangaistuksia synnin
tekijöille tuonelassa tai hyvien palkitsemista siellä.
Zarathustralaiset kehittivät oppia tuonelasta ja sielun elämän jatkumisesta kuoleman jälkeen 600luvulle tultaessa eaa.17 Näissä kuvauksissa on paljon yhtäläisyyksiä juutalaisten ja sittemmin myös
kristittyjen kuvauksiin tuonelasta. Jeesuksen ajan juutalaiset rabbit uskoivat zarathustralaisten
tavoin, että sielu jää ruumiin luokse kolmeksi päiväksi kuoleman jälkeen ennen kuin jatkaa
matkaansa siltaa pitkin joko paratiisiin tai kristittyjen helvettiä muistuttavaan paikkaan.18
Egyptissä kuolemanjälkeisestä elämästä kertoo mm. Kuolleiden kirja.19 Rooman hallituskaudelta
(100-l eaa.) on peräisin uskomus, jonka mukaan kuolleita poltetaan tulisessa meressä ja rangaistaan
monilla muillakin tavoin.20 Jeesuksen kertomusta "rikas mies ja Lasarus" muistuttava kertomus
15
Matt. 15:26
Joh. 9:6ss.
17
The Zend Avesta, Part II (SBE23), James Darmesteter, tr. [1882], at sacred-texts.com, YAST XXII.; The Zend
Avesta, Part I (SBE04), James Darmesteter, tr. [1880], at sacred-texts.com, FARGARD XIX. 28-34; The Zend Avesta,
Part III, Sacred Books of the East, Vol. 31, translated by L.H. Mills, Yasna XXXI. 20-22, XLVI.10-11, XLIX.10-11,
LI.13-14; Pahlavi Texts, Part III (SBE24), E.W. West, tr. [1885], at sacred-texts.com, CHAPTER II.140-198.
18
2013 Bible Lessons International, bible.org, exposition on John 11:17 Encyclopedia Judaica vol. 15 column 175.
19
THE BOOK OF THE DEAD The Papyrus of Ani by E. A. WALLIS BUDGE [1895]. Wikipedia.
20
S.G.F. Brandon, The Judgment of the Dead: The Idea of Life after Death in the Major Religions, Weidenfeld &
Nicolson, London 1967, p.45-46.
16
löytyy kirjallisena 200-luvulta, mutta itse tarinan arvellaan olleen peräisin ajalta ennen kristuksen
syntymää. (LIITE 1, P. 43)
Usko kuoleman jälkeiseen elämään kulkeutui lopulta kreikkalaiseen maailmaan. Kreikkalaiset
runoilijat (Homeros, Ilias ja Odysseia 750–650 eaa) ja filosofi Platon (Faidon 387-355 eaa)
kuvaavat helvetin kauhuja kristinuskostakin tutulla tavalla.
Juutalaiset omaksuivat pakanalliset käsitykset kuolemanjälkeisestä elämästä ja tuonelasta
Babylonian pakkosiirtolaisuuden jälkeen, Persian ja Rooman hallituskausilla (500–100 -luvuilla
eaa.). Heillä ei ollut kuitenkaan yhtenäistä näkemystä asioista ja osa Jeesuksen aikalaisista jopa
kielsi tuonpuoleisen todellisuuden (saddukeukset).21 Mutta ne, jotka uskoivat siihen, perustivat
näkemyksensä pakanallisten lähteiden lisäksi juutalaisiin taruihin, jotka tunnetaan apokryfeinä.
Niitä ei ole hyväksytty protestanttien Raamattuihin, mutta osa niistä on katolisten Raamatussa.
Ortodoksit pitävät protestanttien Raamatun lisäksi suuressa arvossa Septuagintan sisältämiä
apokryfejä.
Juutalaiset tarut kuolemanjälkeisestä elämästä ja tuonelasta
Rikas mies ja Lasarus kertomuksen joitakin yksityiskohtia löytyy juutalaisista taruista ja Raamatun
ulkopuolisista lähteistä (apokryfit ja muut lähteet). Seuraavassa on luettelo niistä.
•
•
•
•
•
•
21
Mainintoja "Aabrahamin, Iisakin ja Jaakobin helmasta" on löytynyt hautakirjoituksista (cf.
papyrus Preisigke Sb 2034:11).
Varhaisissa rabbiinissa legendoissa "Aabrahamin helma" oli paikka, johon vanhurskaat
menivät (cf. Kiddushin 72b, Ekah 1:85).
4 Makk. 13:17, "Aabraham, Iisak ja Jaakob ottavat meidät vastaan kuolemamme jälkeen
tällä tavalla ja kaikki esi-isämme ylistävät meitä."
Sefanjan ilmestys 9:1-4 (noin 100 eaa. – 70 jaa.), "Sitten suuri enkeli tuli esiin kultainen
torvi kädessään ja hän puhalsi siihen kolmesti minun pääni yläpuolella sanoen: ’Ole rohkea,
oi sinä, joka olet voittanut! Hallitse, oi sinä, joka olet hallinnut! Sillä nyt sinä olet voittanut
syyttäjän ja olet paennut syvyydestä ja tuonelasta. Nyt sinä kuljet yli ylityspaikasta. Sillä
sinun nimesi on kirjoitettu elävien kirjaan. Minä halusin halata häntä, mutta minä en
kyennyt halaamaan suurta enkeliä, koska hänen kirkkautensa on suuri. Sitten hän juoksi
kaikkien vanhurskaiden luokse, nimittäin Aabrahamin ja Iisakin ja Jaakobin ja Eenokin ja
Elian ja Daavidin. Hän puhui heidän kanssaan niin kuin ystävä ystävälle, puhuen yksi
toisensa jälkeen."
Sefanjan ilmestys 11:1-6, "Ja minä näin myös väkijoukot. Hän toi heidät esiin. Kun he
katsoivat kaikkia kidutuksia, he huusivat rukoillen Herraa Kaikkivaltiasta sanoen: ’Me
rukoilemme sinua niiden puolesta, jotka ovat kaikissa näissä kidutuksissa, että armahtaisit
kaikkia heitä.’ Ja kun minä näin heidät, minä sanoin sille enkelille, joka puhui kanssani:
’Keitä nämä ovat?’ Hän sanoi: ’Nämä, jotka rukoilevat Herraa, ovat Aabraham, Iisak ja
Jaakob. Eräällä hetkellä päivittäin he tulevat suuren enkelin kanssa. Hän soittaa torvea
taivaaseen ja toista ääntä maan päälle. Kaikki vanhurskaat kuulevat sen äänen. He tulevat
juoksemalla, rukoillen Herraa Kaikkivaltiasta päivittäin näiden puolesta, jotka ovat kaikissa
näissä kidutuksissa.’"
Eenokin 1. kirja, luvut 10, 15, 16, 22, 103 ja 108
Matt. 22:23; Apt. 23:8.
•
•
Talmud Yerushalmi (Jerusalem Talmud) c/o Joachim Jeremias, j. Sanh. 6.23c par. J Hagh.
2.77d; critical edition of the text in G. Dalman, Aram. Dialektproben, Leipzig, 1927, pp. 33
f. (LIITE 2) Kertomus, jossa kuollut rikas mies yrittää juoda vettä joesta tuskansa
lievittämiseksi ja köyhä opiskelija on paratiisissa.
Louis Ginsberg, the Legends of the Jews, (pdf-tiedoston lataaminen kestää useita
minuutteja, koska kirjassa on 1546 sivua ja 9,42 MB), ss. 55-58 Soul of Man (sielu voi erota
ihmisen ruumiista ja käydä taivaassa sekä helvetissä), 124 The Ascension of Enoch
(kuolleiden tilaa kuvataan sekä helvetissä että paratiisissa, jotka molemmat sijaitsevat
"kolmannessa taivaassa"), 246-249 Abraham Views Earth And Heaven (Abraham rukoilee
kuolleiden puolesta ja voi auttaa heitä, vrt. rikas mies rukoili Abrahamia, että tämä auttaisi
häntä; Aabrahamin helma mainitaan), The Ascension of Moses (enkeli näyttää Moosekselle
kaikki seitsemän taivasta, enkeli Samael aikoo noutaa hurskaan Jobin sielun taivaaseen),
505-509 Moses Visits Paradise And Hell (enkeli Gabriel näyttää Moosekselle helvetin tulen,
jossa tuhon enkelit kiduttavat pahojen tekojensa mukaan tuomittavia sieluja hirveää tuskaa
aiheuttavilla tavoilla; helvetistä kuuluu huuto ja katkera ääni pyytää saada syödäkseen
hurskaiden sieluja, mutta helvetin enkeli Nasargiel sanoo, että Pyhä ei anna heidän sieluja
hänelle), 831-832 God Kisses Moses' Soul (sielun erkaneminen ruumiista, kun enkelit
noutavat sen pois), 938-940 David In Paradise (patriarkat paratiisissa, pahat ihmiset voivat
siirtyä helvetistä paratiisiin).
Rikas mies ja Lasarus kertomuksen vastineet egyptiläisissä taruissa
•
•
•
S. G. F. Brandon, The Judgment of the Dead: The Idea of Life after Death in the Major
Religions, Weidenfeld & Nicolson, London 1967. Peter Myers, August 9, 2002; update May
3, 2004, ss. 43-48.
http://www.wrestedscriptures.com/b03hell/luke16v19-31_marshall.html (Source: I. Howard
Marshall, The New International Greek Testament Commentary - Commentary on Luke,
Wm. B. Eerdmans Publishing Co., Grand Rapids, MI).
William R. Herzog II, Parables as Subversive Speech: Jesus as Pedagogue of the Oppressed,
p.114-116. (Bultmann 1963, 197; Smith 1937, 54; Jeremias 1963, 183)
Pakanauskonnot ja kreikkalainen filosofia tuonelasta ja kuolemanjälkeisestä
elämästä
•
•
•
•
Muinainen Babylonia 2000-l. eaa., Inannan matka alamaailmaan (Inana’s descent to the
nether world).
Zarathustralaisuus 600-l. eaa., The Zend Avesta, Part II (SBE23), James Darmesteter, tr.
[1882], at sacred-texts.com, YAST XXII.; The Zend Avesta, Part I (SBE04), James
Darmesteter, tr. [1880], at sacred-texts.com, FARGARD XIX. 28-34; The Zend Avesta, Part
III, Sacred Books of the East, Vol. 31, translated by L.H. Mills, Yasna XXXI. 20-22,
XLVI.10-11, XLIX.10-11, LI.13-14; Pahlavi Texts, Part III (SBE24), E.W. West, tr. [1885],
at sacred-texts.com, CHAPTER II.140-198.
Egypti 100-l. eaa., Kuolleiden kirja, THE BOOK OF THE DEAD The Papyrus of Ani by E.
A. WALLIS BUDGE [1895]. Wikipedia.
Kreikkalaiset runokokoelmat (Homeros, Ilias ja Odysseia) ja Platonin filosofia (Faidon).
Eenok, Elias, Mooses ja taivas/taivaat Raamatun terminologiassa
•
•
United Church of God, Heaven & Hell, What Does the Bible Really Teach?
o Was Enoch Taken to Heaven?
o Did Elijah Go to Heaven?
Ecclesia.org, Elijah, Enoch, and Moses
Johtopäätös ja joitakin huomioita
Niin kuin tästä kirjoituksesta ja sen lähteistä käy ilmi, Jeesuksen kertomuksen "rikas mies ja
Lasarus" yksityiskohtia löytyy pakanauskonnoista, kreikkalaisesta filosofiasta ja juutalaisista
taruista, mutta ei Vanhasta testamentista, joka oli Jeesuksen ja apostolien Raamattu. Nämä lähteet
ajoittuvat aikaan ennen Jeesuksen syntymää, joten jos kertomuksen yksityiskohdat tuonelasta ja
kuoleman jälkeisistä tapahtumista olisivat totta, olisi Jumalan täytynyt puhua näistä asioista "ohitse
Raamatun" ja vieläpä pakanoille ennen omaa kansaansa Israelia! Kuinka uskottavaa tämä on?
Meidän on syytä huomata, että usko kuolleiden ylösnousemukseen on saanut hyvin pienen huomion
Vanhan testamentin teksteissä. Vasta Uudesta testamentista huomaamme selvästi ja monen eri
todistuksen kautta patriarkkojen uskoneen siihen. (Hebr. 11; Luuk. 24:44-47) Ja se, mihin he
uskoivat, oli nimenomaan usko ruumiin ylösnousemukseen: ei siihen, että sielu jatkaa elämäänsä
heti kuoleman jälkeen tuonelassa. Iankaikkisen elämän toivo oli myös apostoleilla ruumiin
ylösnousemuksessa, ei siinä, että sielu eläisi ilman ruumista ikuisesti. Päinvastoin! Ruumiin
ylösnousemus on välttämätön iankaikkisen elämän saavuttamiseksi! (1.Kor. 15:18)
Kun oppi sielun kuolemattomuudesta oli vallannut seurakunnan, alkoivat kristityt tulkita joitakin
Uuden testamentin kohtia sitä tukevalla tavalla. Niitä ei ole kuitenkaan alun perin tarkoitettu
ymmärrettäväksi sillä tavalla. Minulla on tästä on olemassa toinen seikkaperäisempi kirjoitus
monine lähteineen.
Jos olemme rehellisiä, niin meidän on syytä tunnustaa todeksi se seikka, että seuraavia kuvauksia ei
löydy Vanhasta testamentista, mutta ne löytyvät juutalaisista taruista ja pakanallisista uskomuksista.
Teen samalla joitakin huomioita aiheeseen liittyen.
•
•
Enkelit veivät Lasaruksen "Aabrahamin helmaan". (Luuk. 16:22)
o Vanhassa testamentissa ei ole yhtään kohtaa, jossa enkelit vievät kuolleen
tuonelaan.
o Juutalaiset tarut kertovat, että enkelit vievät sielun "paratiisiin", joka on
"kolmannessa taivaassa".
o Juutalaiset apokryfit ja hautakirjoitukset tuntevat "Aabrahamin helman", mutta
Vanha testamentti ei.
o "Aabrahamin helma" ei tarkoita juutalaisissa lähteissä kirjaimellisesti "Aabrahamin
syliä" vaan sillä kuvataan sitä asiaa, että Aabraham on ottamassa vastaan
vanhurskaiden sieluja tuonelassa ja muita patriarkkoja on siellä hänen seurassaan.
"Aabrahamin helma" tarkoittaa pikemmin paikkaa kuin syliä: vanhurskaat pääsevät
"Aabrahamin tykö" tuonelaan ja saavat olla siellä hänen kanssaan.
o Vanhassa testamentissa Aabraham ei ole tuonelassa ottamassa vastaan vanhurskaita
sieluja, mutta juutalaisissa taruissa näin tapahtuu.
Rikas mies pystyi näkemään Aabrahamin vaivan paikasta ja puhui hänelle. (Luuk. 16:2331)
•
•
o Vanhassa testamentissa ei ole yhtään kohtaa, jossa tuonelassa olevat vanhurskaat
sielut näkevät syvän kuilun takana toisessa osastossa olevat tuskaa ja vaivaa kärsivät
sielut, ja keskustelevat heidän kanssaan, mutta juutalaisissa taruissa näin tapahtuu.
o Voisivatko vanhurskaat sielut todella nauttia onnea, jos näkisivät kärsivät sielut
tuonelan liekissä ja kuulisivat heidän äänensä?
o Vanhassa testamentissa kuolleet eivät rukoile tuonelassa isä Aabrahamia
armahtamaan heitä ja lievittämään heidän tuskaansa, mutta juutalaisissa taruissa
tapahtuu niin.
o Vanha testamentti ei kerro, että Aabraham voisi auttaa tuonelassa kärsiviä sieluja,
mutta juutalaisissa taruissa niin voi tapahtua ja Aabraham herättää jopa kuolleita
henkiin. Rikas mies rukoileekin, että Aabraham antaisi hänen palata maan päälle
varoittamaan viittä veljeään.
o Jeesus vie kertomuksessaan fariseuksilta pois senkin toivon, että Aabraham voisi
armahtaa heitä vielä tuonelassa, mihin he olivat aiemmin uskoneet.
Rikkaalla miehellä oli kova tuska tuonelan liekissä ja hän pyysi vettä kielensä päälle
Lasaruksen sormesta saadakseen helpotusta oloonsa. (Luuk 16:24)
o Vanhassa testamentissa ei kuvata "sieluja" ruumiillisessa muodossa, niin että joku
voisi kastaa sormenpäänsä veteen ja kostuttaa sillä toisen kieltä. Näin tehdään
kuitenkin juutalaisissa taruissa.
o Vanhassa testamentissa sielut eivät tiedä tuonelassa mitään eivätkä ajattele mitään,
eivätkä kuolleet ylistä Jumalaa. Juutalaisissa taruissa näin kuitenkin tehdään.
o Koska ruumis on kuollut, niin sielut tuonelassa eivät ole materiaa; tuli, vesi ja
sielujen ruumiit eivät voi myöskään olla materiaa. Vanhassa testamentissa ei ole
vastaavaa kuvausta, jossa sielut jatkaisivat elämäänsä henkiruumiissa ja
henkimaailmassa.
Tuonelassa on kaksi osastoa (Aabrahamin helma ja kärsivien osasto), joita syvä kuilu
erottaa, niin että kuilua ei voida ylittää, ja kärsivien osastossa palaa tuli, joka aiheuttaa
tuskaa ja vaivaa tuomituille sieluille.
o Vanhassa testamentissa tuonela sijaitsee maan alla ja on hauta tai syvä kuoppa,
johon sielut voivat pudota "elävältä" (4. Moos. 16:30), mutta juutalaisissa taruissa
tuonela sijaitsee "kolmannessa taivaassa", jossa on paratiisi vanhurskaita varten ja
sen "pohjoisessa päässä" on tulinen kärsivien osasto. Vastaava kuvaus tuonelasta on
pakanauskonnoissa ja kreikkalaisessa tarustossa sekä Platonin filosofiassa, mutta ei
Vanhassa testamentissa.
Jos olet nyt tutkinut tätä asiaa rauhallisin mielin ja mietit, mitä tämä kaikki voisi tarkoittaa, niin
uskotko todella, että Jumala on kertonut pakanoille ja juutalaisille fariseuksille näitä asioita ohitse
Raamatun, sillä mitään näistä asioista ei kerrota Vanhassa testamentissa, mutta ne olivat tunnettuja
jo ennen Jeesuksen syntymää ja hänen julkista toimintaansa? Niinhän täytyisi olla, jos kertomuksen
jokainen yksityiskohta olisi totta. Jos taas jokainen yksityiskohta ei olisi totta, niin mitkä asiat
kertomuksessa ovat totta ja mitkä eivät?
Miten voit ratkaista tämän asian? Tutkimalla Jeesuksen ja profeettojen Raamattua, Vanhaa
testamenttia. Jos voit löytää sieltä vastaavia kuvauksia, niin voit pitää niitä totena, jos et, niin mieti
jotakin muuta vaihtoehtoa löytääksesi oikean ymmärryksen. Voit uskoa esimerkiksi siten, että
juutalaiset apokryfit ja pakanauskontojen sekä kreikkalaisen filosofian kuvaukset pitävät sisällään
totuuden näistä asioista, vaikka Vanha testamentti vaikenee niistä. Jos uskot näin, niin voit vain
ihmetellä sitä, miksi Jumala salasi nämä asiat Raamatun profeetoilta, mutta kertoi ne ensin
epäjumalia palvelleille pakanoille ja vasta sitten Jumalan seurakunnalle.
On myös toinen vaihtoehto. Onko mitenkään mahdollista, että ilmiselvä johtopäätös olisi oikea?
Jeesus käytti hyväkseen juutalaisten hyvin tuntemaa tarua ja kuvauksia tuonelasta nuhdellessaan
heitä rahanhimosta ja ahneudesta ja varoittaessaan heitä tulevasta tuomiosta, mutta ei itse uskonut
kertomuksen kuvausta tuonelasta ja sielun elämän jatkumista ruumiin kuoleman jälkeen. Jeesushan
kuvasi toisaalla kuolemaa "nukkumisena" ja puhui toistuvasti kuolleiden ylösnousemuksesta, jolloin
ihmiset tuomitaan tekojensa mukaan.22 Myös ainoa kohta Vanhassa testamentissa, jossa puhutaan
edes viittauksenomaisesti "ikuisesta kärsimyksestä" kuoleman jälkeen, kertoo ruumiiden
ylösnousemuksesta, ei sielun elämän jatkumisesta tuonelassa heti kuoleman jälkeen. (Dan. 12:1-2)
Voisiko siis sittenkin olla niin, että sielut nukkuvat tiedotonta kuolonunta ruumiin
ylösnousemukseen asti, jolloin herra Jeesus on tuomitseva heidät tekojensa mukaan? Jos uskot näin,
niin sinun ei tarvitse muuttaa käsitystäsi siitä, miten pitkä tuomittujen kärsimys tulisessa järvessä
on. (Ilm. 20:5-15) Ainoa, mitä sinun tarvitsee muuttaa, on näkemyksesi siitä, että sielut jatkavat
tietoista olemistaan välittömästi ruumiin kuoleman jälkeen. Raamatun mukaan se ei ole totta.
Voit uskoa isiltä perityn sielun kuolemattomuuden opin sijaan herran Jeesuksen sanat ja Raamatun
opetuksen, jonka mukaan kuolleet nukkuvat tiedottomina kuolonunta ja heräävät joko herran
tulemuksessa (vanhurskaat) tai viimeisellä tuomiolla (väärät). Sillä on oleva kaksi ylösnousemusta –
vanhurskasten ja vääräin – ja emmekö me juuri sitä varten ahkeroitse, että meillä olisi puhdas
omatunto Jumalan ja ihmisten edessä hänen tulemuksessaan?23 Jos tiedämme tai edes epäilemme
katolisten isien ja juutalaisten fariseusten erehtyneen näissä asioissa, niin miten voisimme enää
jatkaa virheellisten tulkintojen levittämistä "varmana Jumalan sanan totuutena"?
Aiheesta muualla:
•
•
•
Rob Hyndman, Rikas mies ja Lasarus, Miten juutalainen mytologia auttaa meitä
ymmärtämään Uutta testamenttia?
Steven David Cox, Rikas mies ja Lasarus
P. Haipola:
o Helvetti, Totuutta uskon asioissa -blogi
o Jesajan kirjan luvun jakeiden 1-22 selitys
LIITE 1:
http://mailstar.net/judgment.html
S. G. F. Brandon, The Judgment of the Dead: The Idea of Life after Death in the Major Religions,
Weidenfeld & Nicolson, London 1967. Peter Myers, August 9, 2002; update May 3, 2004. My
comments are shown {thus};
{p. 43} The impartiality of the post-mortem judgment renders irrelevant, according to Petosiris,
the social distinctions of this life. This theme finds dramatic expression in a popular story which
has been preserved to us in a manuscript dating from the second century AD, but which clearly
derives from an older source. The story belongs to a cycle of tales concerning the supernatural
wisdom of a young boy, Senosiris. The child is actually the reincarnation of an ancient sage;
he is born to a prince named Satmi, in response to the earnest prayer of his wife who had hitherto
22
23
Matt. 12:41-42; Joh. 5:24-30; 11:11-14.
Apt. 24:14-16.
been barren. The story is employed as a kind of parable concerning the change of fortune that might
result from the assessment of a man's life after death.
One day, in Memphis, Satmi observes from the roof of his house the funeral procession of a
rich man, who was being carried to the necropolis with all the pomp and lamentation customary
for those who could pay for such obsequies. Immediately after this spectacle he noticed the
squalid disposal of a poor man, who was carried out of the city, rolled only in a mat, and with
none to lament him. Struck by the contrast, Satmi uttered the wish that his end would be like that
of the rich man. He is profoundly shocked, therefore, when he hears his son exclaim: 'May
there be done to thee in Amentit that which is done for that poor man in Amentit, and may that
not be done to thee in Amentit what is done to that rich man in Amcntit'. To enlighten his father
on his mysterious utterance, the Wunderkind Senosiris takes him into the underworld, after the
manner in which Virgil was to lead Dante to see the Inferno. The underworld is pictured as
having seven immense halls. As the awe-struck father and his prescient son pass into the fifth
hall, they observe that the pivot of the door turns in the single right eye of one of the damned,
who cries out in agony. In the sixth hall, they see the door-keepers of Amentit calling those whose
cases are to be tried in the seventh hall. There they behold Osiris, enthroned, with Anubis on his
left and Thoth on his right, and about them the members of the divine tribunal. In the midst is the
great balance, on which the misdeeds of a man are weighed against his good deeds. Thoth has his
accustomed role of scribe, and Anubis supervises the transaction. Those whose misdeeds
outweigh their good deeds are delivered to 'Amait, the bitch belonging to the lord of Amentit',
so that their bodies and souls are utterly destroyed. Those who pass the awful test are
conducted to heaven. The man, whose good and bad deeds equally balance, is placed among the
dead 'furnished with amulets who serve Sokarosiris'.
{p. 44} Then comes the final revelation that forms the raison d'etre of the story:
{quote} While Satmi marvelled at that which he saw in Amentit, Senosiris, standing before him,
said: 'Satmi, my father, seest thou that exalted personage, clothed in garments of fine linen,
who is close by where Osiris sits? That poor man, whom you saw carried out from Memphis,
with none to follow him, and rolled in a mat, the same is he! He was brought to the underworld,
his misdeeds were weighed against the merits which he had on earth, and his merits were found to
outweigh his misdeeds. Since at the time of life, inscribed to his account by Thoth, there was not a
sum of happiness adequate to his time on earth, it was ordered, on behalf of Osiris, that the
funerary equipment of that rich man, whom you saw borne out of Memphis with full honours,
should be transferred to the poor man. Further, it was decreed that he should be assigned a place
among the venerable souls, the followers of Sokarosiris, close to the seat of Osiris. That rich man,
whom you saw, he was brought to the underworld, his misdeeds were weighed against his
merits, and the former outweighed the latter which he had while on earth. It was decreed that he
should be punished in Amentit, and it was he, whom you saw, with the pivot of the door of
Amentit planted in his right eye and rotating on this eye whenever the door is closed or opened,
whilst his mouth utters great cries. By the life of Osiris, the Great God, if I said to thee on earth:
"May it thus be done to thee as it is done to the poor man, and may it not be done to thee as it is
done to the rich man!", it was because I knew what would happen to him.' {end quote}
The story shows a few variations in detail from the presentation of the judgment in the New
Kingdom copies of the Book of the Dead; but these variations are not significant, and they do, in
fact, prove that the tradition was too vital to become stereotyped and unchanging. Thus the
weighing of a man's merits against his demerits seems to indicate a more practical way of
dealing with the mixture of good and bad in human nature than the idealistic assessment of the
heart against the abstract concept of Maat. But of greater significance is the presentation of the
post-mortem judgment as exclusively a balancing of a man's good and evil achievements; there
is no mention of the deceased's attesting his own innocence. Consequently, despite the many
fantastic elements in the story, the judgment of the dead is conceived as the decisive evaluation of
the individual's moral worth, without any suggestion that resort might be made to magic to gain a
favourable verdict.
This account of the visit of Satmi and Senosiris to the mderworld is clearly a popular tale, and, so,
we may reasonably infer that the picture it gives of the post-mortem judgment was widely known
and accepted.
LIITE 2
A rich tax-gatherer called Ma’jan had done many evil deeds. In the same city, lived a young. poor
student of the Torah. They both died and had funerals on the same day. Ma’jan’s was splendid.
Work stopped throughout the city as the townspeople followed him to his final resting place.
However, no-one took any notice of the death of the student, let alone his funeral. Why should this
be?
The answer is this …. Ma’jan had arranged a banquet to which he invited the city councillors –
unsurprisingly, they refused to attend and eat with a tax-gatherer, and so, to show his contempt for
them, Ma’jan invited all the poor, sick and beggars of the city to attend instead. As he presided over
this magnificent charitable act, death overtook him, and all his evil deeds were forgotten by the
people because of the good deed in which he was engaged at the moment of his death.
Now, one of the student’s friends had a dream, in which he saw the fate of the two souls after their
death. The student was in paradise, the garden of the King, enjoying its beauty and the richness of
its vegetation and streams. The man who had been rich in his life, Ma’jan, was also standing on the
banks of the stream, trying to reach the water, but unable to do so.
Lähde: http://www.rightreason.org/2009/bar-majan-calling-all-talmud-experts/
LIITE 3
Steven Cox esittää tutkielmassaan teorian, jonka mukaan kertomuksen rikas mies oli ylipappi
Kaifas, hänen isänsä oli hänen appensa Hannas, hänen veljensä olivat Hannaan viisi poikaa ja
Lasarus oli Jeesuksen ystävä, jonka herra herätti ylös kuolleista. Samalla kun tämä selitys tuntuu
järkeenkäyvältä ja uskottavalta, on kuitenkin mahdotonta todistaa tätä varmasti todeksi
evankeliumien avulla. Tämä johtuu siitä syystä, että evankeliumin kertomuksissa on ristiriitoja
keskenään koskien tapahtumajärjestystä ja Jeesuksen kulkemaa reittiä.
Raamatun tutkijat tuntevat ristiriidan, joka aiheutuu siitä, että Matteus ja Markus kertovat Jeesuksen
kulkeneen viimeisen kerran Galileasta Jerusalemiin Jordanin itäpuolista reittiä, joka kulkee Perean
lävitse, mutta Luukas sanoo hänen kulkeneen Samarian ja Galilean välisellä tiellä, joka sijaitsee
Jordanin länsipuolella (katso kartta). (Matt. 19:1; Mar. 10:1; Luuk. 17:11) Luukas sijoittaa lisäksi
Jeesuksen vierailun Martan ja Marian luona pian sen jälkeen, kun hän on lähtenyt kulkemaan
Jerusalemia kohti Galileasta. (Luuk. 9:51; 10:43-48) Muut evankeliumit sijoittavat vierailun aikaan
pari päivää ennen pääsiäistä. (Matt. 26:1-13; Mar. 14:1-9)
Johannes kertoo lisäksi aiemmasta vierailusta, jonka aikana herra herätti ystävänsä ja sisarusten
veljen Lasaruksen ylös kuolleista. (Joh. 11) Muut evankeliumit eivät kerro tästä ihmeestä yhtään
mitään. Tätä ennen Johannes mainitsee Jeesuksen viipyneen Jordanin itäpuolella (Joh. 10:40), mutta
siirtyneen Lasaruksen herättämisen jälkeen Efraimin kaupunkiin vähän ennen pääsiäistä (11:50-55).
Efraimin kaupunki sijaitsi Jordanin länsipuolella ja sieltä Jerusalemiin johtava tie saattoi kulkea
Jerikon kautta, jonka myös Luukas mainitsee olleen Jeesuksen viimeisen matkan varrella. (Luuk.
19)
Jeesus tunsi Marian ja Martan ja heidän veljensä sekä oman ystävänsä Lasaruksen hyvin. He kaikki
näyttävät uskoneen herraan, että hän on kristus ja Jumalan poika. (Joh. 11-12) Jeesuksen julkinen
toiminta kesti Raamatun tutkijoiden mukaan noin kolme ja puoli vuotta. Herra on käynyt sinä
aikana Jerusalemissa juutalaisten juhlissa useamman kerran. Hänen kulkureittejään ja kussakin
paikassa viettämäänsä aikaa ei ole kerrottu tarkasti evankeliumeissa. Tästä johtuen on vaikeaa ja
jopa mahdotonta laittaa tapahtumat oikeaan järjestykseen.
Kertomusten ristiriitaisuudesta johtuen ei ole selvää, milloin Jeesus herätti ystävänsä Lasaruksen
kuolleista. Se vain on varmaa, että se ei tapahtunut viimeisen vierailun aikana, joka sijoittuu aikaan
pari päivää ennen pääsiäistä. Johannes kertoo, että fariseukset tekivät päätöksen tappaa Jeesus pian
sen jälkeen, kun hän oli herättänyt Lasaruksen kuolleista. Jeesus meni tämän vuoksi Efraimin
kaupunkiin aikana, jolloin pääsiäinen oli lähellä. (Joh. 11:46-57) Johannes siirtyy tämän jälkeen
kuvaamaan Jeesuksen viimeisiä vaiheita Jerusalemissa ja sen ympäristössä. (Joh. 12-21)
Jos Jeesus tarkoitti kertomuksensa Lasaruksella ystäväänsä Lasarusta, niin on luultavaa, että hän ei
ollut vielä herättänyt tätä ylös kuolleista. Tämä siitä syystä, että fariseuksilla oli päätös tappaa
Jeesus tämän ihmeen jälkeen. (Joh. 11:46-57) Jeesusta kuulleet fariseukset eivät kuitenkaan
yrittäneet ottaa Jeesusta kiinni sen perusteella, mitä Luukas tapahtumista kertoo. Jeesus kertoi
tämän tarinan erään fariseusten johtomiehen kotona, joten kuolleista herättäminen tapahtui
ilmeisesti vasta tämän tapauksen jälkeen. (Luuk. 14:1)
Petteri Haipola 29.12.2014