Juuri-rahasto, Jouni Lauttalammi

Juuri Rahasto –
menestystarinoita
rakentamassa
28.5.2015
1
Tausta
•
Kiristynyt pankkisääntely vähentää pysyvästi pankkien kykyä ja halua luotonantoon Suomessa
•
Hyvien ja kehityskelpoisten yhtiöiden pääomahuolto on merkittävästi vaikeutunut
•
Kotimaisella yritysrahoitusmarkkinalla niukasti vaihtoehtoja pankkirahoituksen ja
yrityskaupparahastojen (enemmistökaupat) lisäksi
 Muuttuneessa rahoitusympäristössä yritykset ja yrittäjät tarvitsevat vaihtoehtoisia ja
uusia rahoituskanavia ja –kumppaneita. Juuri Partners vastaa tähän kysyntään.
2
Juuri rahoittaa ja kehittää suomalaisia
yrityksiä yhdessä yrittäjien kanssa
•
Juuri Partners Oy on rahoittaja, joka toimii aktiivisena vähemmistöomistajana ja kumppanina suomalaisissa
PK-yrityksissä
•
Juuri Partners on Suomessa uudenlainen liiketoiminnan rahoitus- ja kehitysmuoto, missä kokeneet partnerit
toimivat yhdessä yrittäjän kanssa
•
Juuri Partners tukee yrittäjää/omistajaa ja mahdollistaa osaltaan yrityksen kehittämisen ja kasvun sekä
rahoittajana että yritykseen voimakkaasti sitoutuneena ulkopuolisena sparraajana
•
Juuri Rahaston pääomat ovat kotimaisilta vakavaraisilta instituutiosijoittajilta. Rahaston pääomat ovat
toiminnan alkaessa 55 meur.
•
Tyypillinen rahoituskoko on noin 2 – 5,5meur yritystä kohde ja rahoitus toteutetaan osake- ja
velkasijoituksen yhdistelmänä. Tavoitteena on löytää n. 15 kehitys- ja kasvukykyistä yrittäjää ja yritystä.
Sijoitukseen liittyy aina yrityksessä tehtävä omistaja-arvoa kasvattava kehitystyö
Raportoinnin
kehittäminen
Strategian
kirkastaminen
& tavoitteiden
asetanta
Johtamisen
kehitys
Liiketoiminnan
kehittäminen
Jälleenrahoituskelpoisuuden
parantaminen
Exit
3
Juuri Rahaston kohdeyritykset
Vakiintuneita yrityksiä, joiden tuote/palvelu on lähtökohdiltaan kunnossa
Strategian kehittämisen mahdollistaminen ja kasvun esteiden poistaminen (esim.
myynti- ja jakelukanavakehitys, tuotekehitysinvestointi, tuotantohyödykeinvestointi,
jalostusasteen nostaminen, kansainvälistyminen)
Kasvuinvestointien rahoitus (esim. yritysostot, tiimien tai yksittäisten osaajien
hankkiminen) yritysten lähtökohdista joustavilla rahoitusinstrumenteilla
Merkittävään omistajarakenteen muutokseen valmistautuminen (enemmistömyynti,
omistajan-/sukupolven tai yrittäjän vaihdos)
Kasvuun perustuvien käyttöpääomahaasteiden ja rajoitteiden eliminointi
Jälleenrahoituskyvyn parantaminen
4
Juuren toimintatapa
•
Kokonaisrahoitus räätälöidään aina yrityksen kehittämisen lähtökohdista
–
Juuren vähemmistöomistus 20-49%
–
Lainainstrumenttien käyttö: joustava kasvua tukeva velkarahoitus sisältäen mahdollisuuden warrantteihin tai
muihin oman pääoman johdannaisiin
•
Yrityksen rahoitusasema vakautetaan kasvun edellytysten tukemiseen
•
Omistaja-arvon kasvattamiseksi luodaan ohjauskeinot yhdessä yrittäjän kanssa
•
–
Läpinäkyvyyden parantaminen
–
Raportointityökalujen kehittäminen
–
Yrityksen kehityksen ja tuloksen ennustamisen merkittävä parantaminen
–
Rahoitukseen ja osaomistamiseen liittyvistä kontrollimekanismeista sopiminen
Perinteistä pääomasijoittajaa voimakkaampi sitouttaminen ja arvonnousu yrittäjälle
5
Juuren resurssit
Analyytikko
Liiketoiminnan
kehittäminen
Hanna
Viinikainen
Rahoitus
Tapani Varjas
Riskienhallinta
yritysjärjestelyt
Hallitus
Jukka Hienonen (pj), Jouni Heinonen, Pertti Karjalainen,
Vesa Silaskivi ja Samuli Sipilä
Hallitusosaaja-pooli
Anita Ojala
Rahoitus
Adviser network
Markus Einiö
Liiketoiminnan
kehittäminen
Strateginen kumppani (Panostaja)
Samuli Sipilä
Toimitusjohtaja
Erittäin kokenut ja laaja-alainen tiimi ja hallitus
• Kaikilla menestyksekäs ura ja vähintään 20 vuoden kokemus liikkeenjohdosta
• Osaaminen liiketoiminnan kehittämisestä ja kasvattamisesta
• Omistaja-arvon kasvattaminen sekä yritysjärjestely- ja rahoitusosaaminen (M&A, rahoitus)
• Panostaja: yhteistyökumppani jonka raportointi- ja kehitystyökalut käytössä
• Adviser network: Toimialaosaamista, liikkeenjohdollista kokemusta, syväosaamista
• Hallitusosaaja pooli: Laaja valikoima hallitus- ja liiketoimintaosaamista
6
Tiimi
Samuli Sipilä
Toimitusjohtaja
•
•
•
Markus Einiö
Liiketoiminnan
kehittäminen
•
•
•
•
•
Anita Ojala
Rahoitus
•
•
•
Tapani Varjas
Riskienhallinta,
M&A transaktiot
•
•
•
Hanna
Viinikainen
Rahoitus
•
•
•
Työuransa Samuli on tehnyt rahoitusalalla, viimeiset 8 vuotta hän on toiminut toimitusjohtajana kahdessa eri yhtiössä,
OP Rahastoyhtiössä sekä Pohjola Private Equity Funds Oy:ssä.
Samulilla on laajalti kokemusta yritystoiminnan kehittämisestä, kasvattamisesta sekä myymisestä, ja hän on toiminut
useissa eri hallituksissa eri toimialoilla.
Samuli on työskennellyt pääomasijoitusalalla toistakymmentä vuotta ja toimii Juuri Rahaston hallinnointiyhtiö Juuri
Partners Oy:n toimitusjohtajana.
Markuksella on monipuolinen, yli 20 vuoden kokemus yrittäjänä, konsulttina sekä ammattijohtajana yritysten
liiketoiminnan kehittämisestä ja johtamisesta.
Hän omaa vahvan taustan erityisesti myynnin, markkinoinnin ja brändin tuloksekkaasta rakentamisesta.
Markus vastaa kohdeyritysten analysoinnista, niiden strategiatyöskentelyn, liiketoiminnan kehittämisen ja
muutosjohtamisen tukemisesta.
Markus on aiemmin toiminut mm. toimitusjohtajana asianajotoimisto Hammarström Puhakka Partnersissa,
toimitusjohtajana mainostoimisto Family Inc:ssä ja liikkeenjohdon konsulttina PricewaterhouseCoopersilla.
Anitalla on reilu 20 vuoden kokemus yritysjärjestelyiden rahoittamisesta sekä velkainstrumenteilla että oman
pääoman ehtoisesti.
Hän on kokenut yritysten analysoija ja omaa vahvaa toimiala- sekä rahoitusmarkkinaosaamista.
Anita vastaa kohdeyritysten taloudellisesta analyysistä, sijoitusten rakenteen suunnittelusta, rahoitusjärjestelyiden
toteutuksesta, kohdeyritysten taloudellisesta seurannasta, jälleenrahoituksen ja irtautumisten valmistelusta.
Viimeksi Anita on toiminut johtajana Nordean Investointipankissa ja sijoituspäällikkönä Finnfundissa.
Tapanilla on laaja-alainen, noin 20 vuoden kokemus yrittäjyydestä, investointipankkitoiminnasta, yritysjärjestelyistä,
vähemmistöomistamisesta, hallinnoinnista ja riskienhallinnasta.
Tapani vastaa kohdeyritysten hallinnointitavan kehittämisestä, yritys- ja rahoitusjärjestelyiden dokumentaatiosta,
riskienhallinnasta ja omistaja-arvolähtöisen yritysvastuun toteutumisesta sijoitustoiminnassa.
Tapani on toiminut mm. päälakimiehenä Solidium Oy:ssä, johtajana Aventum Partnersissa ja Mandatum & Co:ssa.
Hannalla on kokemusta yritysjärjestelyiden rahoittamisesta erilaisilla velkainstrumenteilla ja vahva tausta yritysten
kokonaisvaltaisesta analysoinnista
Hanna vastaa kohdeyritysten analysoinnista, rahoitusjärjestelyjen toteutuksesta sekä kohdeyritysten seurannasta.
Viimeksi Hanna on ollut Associate Nordean Investointipankissa
7
Lisätietoja:
Samuli Sipilä, 040-771 1764
Markus Einiö, 050-594 6363
Anita Ojala, 040-826 2085
Tapani Varjas, 050-555 5758
Hanna Viinikainen, 050-407 1788
[email protected]
8