Palvelun kuvaus

Palvelukokonaisuuden TYÖKOKEILUUN LIITETTÄVÄ TOIMIALAAN
nimi
TUTUSTUMISEN MAHDOLLISTAVA JA TYÖNTEKIJÄN
EDELLYTYKSIÄ KARTOITTAVA PALVELU
AVUSTAVISSA TYÖTEHTÄVISSÄ
Säädösperusta
Laki sosiaali- ja terveydenhuollon palvelusetelistä
24.7.2009/569, Laki julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta
28.12.2012/916
Kohderyhmä
Tampereen työllisyydenhoidon asiakkaat, jotka ovat
palaamassa työelämään. Alanvaihtajat, ikääntyvät työntekijät
sekä uutta alaa harkitsevat työnhakijat. Asiakkaat täyttävät
kuntakokeilun kriteerit eli ovat olleet vähintään vuoden
yhtäjaksoisesti työttöminä tai ovat saaneet 500.päivää
työmarkkinatukea.
Keskeiset sidosryhmät Työnantajat, Tampereen työllisyydenhoidon asiakkaat,
Tampereen kaupunki, TE-palvelut
Asiakkaiden
ohjautuminen
palveluun
Yli vuoden työttömänä olleet Tampereen työllisyydenhoidon
työhönvalmennuksen asiakkaat, joille harkitusti myönnetään
palveluseteli ko. palveluun työkokeilujakson ajaksi.
Kuntakokeilun valmentajat esittelevät työnhakija-asiakkaalle
mahdolliset palveluntuottajat, jonka jälkeen hän voi
halutessaan käydä tutustumiskäynnillä työpaikalla.
Työnhakija-asiakas valitsee itse palveluntuottajan, jolta hän
hankkii palvelun palvelusetelin avulla.
Palvelun tarkoitus ja
tavoitellut
vaikutukset
Palvelun tavoitteena on työkokeilun ajan kartoittaa
intensiivisesti asiakkaan osaamista, arvioida työllistymisen
edellytyksiä sekä soveltuvuutta alalle aidossa työympäristössä.
Palvelun aikana selvitetään pystyykö työnhakija-asiakas
työskentelemään ko. työtehtävissä ja sitoutumaan työhön ja
siihen liittyviin sopimuksiin.
Asiakas saa palvelun aikana yksityiskohtaisen
osaamiskartoituksen taidoistaan sekä työnantajan tarjoamaa
valmennusta työnhaun tueksi.
Palvelun aikana palveluntarjoajan toimesta kartoitetaan, onko
työpaikalla mahdollista räätälöidä työtehtäviä työntekijän
edellytyksiä vastaaviksi.
Palvelu toteutetaan TE-hallinnon työkokeiluna.
Tavoitellut vaikutukset toimintajakson aikana:
-asiakas pystyy käymään läpi koko jakson suunnitelman
mukaisesti ja pitää kiinni yhteisistä sopimuksista
-asiakas saa todenmukaisen kokemuksen työskentelystä
valitsemaltaan toimialalta
-asiakas pysähtyy tarkastelemaan työllistymiseensä
vaikuttavia tekijöitä
-asiakas tietää millä koulutusvalinnoilla ko. toimialalle hänen
on mahdollista hakeutua
Palvelun keskeinen
sisältö
Palvelu tulee toteuttaa intensiivisenä kokonaisuutena
työyhteisössä työskentelyn kautta.
Palveluntarjoaja voi määritellä, monelleko työnhakijaasiakkaalle palvelua sitoutuu vuoden aikana tarjoamaan.
Jokaiselle palvelujaksolle määritellään yksilölliset tavoitteet,
joiden mukaan toiminta järjestetään. Jakson tulee sisältää:
1. Tarkoituksenmukaista, asiakkaan kyvyt ja voimavarat
huomioivaa työtä
2. Työssä suoriutumisen ja tavoitteiden systemaattista
arviointia, sisältäen työnhakija-asiakkaan tekemän
itsearvioinnin (seurantalomake)
3. Palvelun kirjallisen dokumentoinnin (seurantalomake)
4. Kirjallisen dokumentaation asiakkaan läsnäolosta sekä
hänelle annetun yksilöllisen ohjauksen määrästä sekä
sisällöstä
5. Kirjallisen palautteen palvelusta ja saavutetuista
tuloksista Tampereen kuntakokeilun nimetylle
vastuuvalmentajalle
6. Kuntakokeilun työhönvalmentajan tuki mahdollisen
palkkatuen ja Tampereen työllistämistuen hakemiseen.
Asiakkaan jatkosuunnitelma varmistetaan
kolmikantaneuvottelussa ennen työkokeilun
päättymistä.
Peruslaatutason
vaatimukset ja
vaadittavat resurssit
Palvelun keskeisiä laatuvaatimuksia ovat:
1. Palveluntuottajan työpaikalleen nimeämä vastuuohjaaja
on tutustunut työnhakija-asiakkaan lähtötilanteeseen
2. Työpaikalla tarjotaan yksilöllistä ja kannustavaa tukea
sekä ohjausta.
3. Työpaikalla on saatavilla henkilökohtaista tukea ja
ohjausta, työhön on nimetty henkilö (max.5 työnhakijaasiakasta/vastuuohjaaja)
4. Perehdytykseen kiinnitetty huomiota, johdonmukaisuus
ja työtehtävien yksityiskohtainen läpikäyminen yhdessä
palveluntarjoajan ohjaajan kanssa
5. Nopea reagointi asiakkaan muuttuvaan tilanteeseen
6. Vahva verkostoyhteistyö sidosryhmien kanssa
7. Ajantasainen tiedottaminen työnhakija-asiakkaan
tilanteesta kuntakokeilun vastuuvalmentajalle
8. Asiakaspalautteen kerääminen ja raportti tilaajalle
9. Toiminnan jatkuva seuraaminen, arviointi ja
kehittäminen
Palvelun tuottamiseen varattavat resurssit:
1. Ammattitaitoinen vastuuohjaaja, jolla riittävä
perehtyneisyys työllistymisen edellytyksiä arvioivan
palvelun tuottamiseen. Vastuuohjaaja toteuttaa myös
käytännön työn opastuksen ja suorittaa työssä
suoriutumisen arviointia sekä on tarvittaessa
työnhakija-asiakkaan tavoitettavissa
2. Asianmukaiset työolosuhteet
3. Työtehtävän tarjoaja huolehtii työssä tarvittavista
suojavaatteista ja- varusteista sekä tarjoaa työhön
soveltuvat ja turvalliset työtilat, koneet ja laitteet.
Palvelun hankinta ja
hinnoittelu
Palvelun kesto/työnhakija-asiakas on 1-4 kuukautta.
Työpäivän kesto on 6 tuntia.
Palveluseteli on asiakaskohtainen ja siinä määritellään
asiakastarpeen mukaan palvelun kesto ja työ- ja tai
yksilövalmennuksen määrät.
Yksilövalmennuksesta maksettava korvaus: 48 € /h
Yksilövalmennusta tulee sisällyttää palveluun keskimäärin 20
h / kuukaudessa. Kokonaismäärä enintään 80 h/ 4
kuukaudessa. Asiakkaan yksilövalmennus voidaan sisällyttää
työkokeilun viikoittaiseen kestoon.
Valmennuksen sisältöön lasketaan kuuluvaksi perehdytys,
työtehtävien opetus ja ohjaus, kirjallinen läsnäoloseuranta
sekä muut työnjohdolliset asiat, työllistymismahdollisuuksien
arvioinnin työskentelyn aikana ja ohjauskeskustelujen avulla,
arvioinnin soveltuvuudesta alalle, viikoittaiset palautteet
työnhakija-asiakkaalle, kirjalliset palautteet ja yhteenvedot.
Korvaus palvelun tuottamisesta maksetaan laskutuksen
perusteella toteutuneiden toimintapäivien ja ohjaustuntien
mukaan kerran kuussa jälkikäteen.
Raportointi
Raportoinnissa käytetään kaupungin palkkatuetun työn
seurantalomaketta.
Yhteiset seurantapalaverit palveluntuottajan ja tilaajan välillä 4
krt/vuosi.
Haku
palveluntuottajaksi
Palveluntuottajaksi voi hakeutua jatkuvalla
ilmoittautumismenettelyllä Työllisyydenhoidon
palveluyksikköön:
1. Vapaamuotoinen kuvaus siitä, miten palvelu tarkoitus
järjestää (työtehtävät, valmennus, valmentaja(t),
yleiskuva siitä, miten asetettuihin tavoitteisiin edetään,
työnhakija-asiakkaiden vastaanotto)
2. Hakemus palveluntuottajaksi, nimenkirjoittajan
allekirjoitus (sääntökirja)
Palvelusetelisuhteen
purkaminen
Palveluntuottajalla on oikeus purkaa työsopimus työnhakijaasiakkaaseen normaalia koeaikakäytäntöä noudattaen