kuvataide-työpajat. - Suomen ortodoksinen kirkkomuseo

KUVATAITEEN
PEDAMATERIAALI
Simsalabim! Taio kuva!
Frottaasi-tekniikka
Ikonimaalausta peittävää suojalevyä kutsutaan riisaksi. Voit loihtia riisamaisia
pintoja frottaasi- eli hankaustekniikalla, joka synnyttää kuvia kuin itsestään. Kokoa onnistuneimmat frottaasikokeilusi pieneksi vihkoksi.
Tehtävä 1:
Aseta paperinpala pintarakenteeltaan eli tekstuuriltaan mielenkiintoisen pinnan,
esimerkiksi vanerilevyn tai kaakelin, päälle. Pitele paperia paikallaan ja hankaa
sitä grafiitilla tai lyijykynällä. Pyri siihen, että pitelet kynää vakaassa kulmassa ja
värität pintaa konemaisesti edestakaisin lähes koko paperin alueelta.
Kun olet kokeillut frottaasin tekemistä pöydän ääressä, etsi sopivia tekstuureja
tästä tilasta. Tee kekseliäitä kokeiluja vaikkapa kymmenen frottaasin verran. Katsothan kuitenkin, ettet samalla väritä seiniä ja lattioita! Kokoa valmiista frottaaseista vihko. Pinoa takakansi, frottaasit ja etukansi siististi päällekkäin ja tee reiät
pinon yhdelle sivulle ja sido paperit yhteen kultanauhalla. Valitse sitten vihkosta
lempitekstuurisi. Miten se syntyi? Millaiseen käyttöön se sopisi? Mitä haluaisit
peittää tai suojata sillä?
Välineet: (Kierrätettyjä)materiaaleja, joissa on selkeä tekstuuri, esim. laudanpätkiä, kaakeleita, riisaverkkoa, rautalankaverkkoa, hiekkapaperia…
Noin A7-kokoon leikattuja papereita ja saman kokoisia värikkäitä kansikartonkeja, 4B grafiittia tai 2-6B lyijykyniä, rei´ttimiä, saksia, kultanauhaa
Mahtava leijona ja kavala käärme
Voimaeläin
Vahaliitu ja vesiväri
Ikoneista ja kirkkotekstiileistä löytyy eläimiä, kuten kyyhkysiä, kukkoja, kotkia,
leijonia, hevosia, härkiä, käärmeitä, lohikäärmeitä ja lampaita. Eri eläimiin liitetään
erilaisia ominaisuuksia. Esimerkiksi hevosta pidetään voimakkaana ja arvokkaana
kulkuvälineenä, käärmettä viekkaana sihisijänä ja leijonaa niin hyvänä suojelijana
kuin pelottavana petonakin.
Tehtävä 2:
Mitä eläintä ihailet tai pelkäät, tai millainen eläin sinä haluaisit olla? Tee sekatekniikkatyö, joka kuvaa itseäsi kiinnostavaa eläintä. Piirrä eläinhahmo paperille
suoraan vahaliiduilla ja väritä kuvaa vain jonkin verran. Jatka työtä vesiväreillä
maalaamalla. Voit maalata ronskisti vahaliidun päälle, sillä väri tarttuu ainoastaan
puhtaaseen paperiin. Pyri kuvaamaan väreillä eläimen luonnetta. Voit vielä lisätä
kuvaan yksityiskohtia kullanvärisellä peitevärillä. Kun työ on valmis, pohdi, miksi
kiinnostuit juuri kuvaamastasi eläimestä? Mikä siinä kiehtoo tai kauhistuttaa? Onko
sillä joitain piirteitä, joita toivoisit itsellesi? Minkä toisen eläimen kanssa kuvaamasi
eläin viihtyisi?
Välineet: A3-maalauspaperia, vahaliituja, peitevärinapit, siveltimiä, vesikuppeja
(kierrätettyjä lasi- tai muovipurkkeja)
Paratiisilinnun höyhenissä
Paperipussinaamari
Sekatekniikka
Joidenkin ikonien paratiisikuvausten puiden ja kukkien lomassa liihottelee pikkulintuja. Näillä
värikkäillä, töyhtöpäisillä ja omalaatuisen näköisillä sirkuttajilla ei ole sen kummempaa tehtävää. Ne lähinnä tarkkailevat ympäristöään, ilahduttavat toisia läsnäolollaan ja nautiskelevat
puiden marjoista. Eksoottisia ja tuttuja lintuja on kirjottu runsaasti myös käspaikkoihin.
Tehtävä 3:
Jos sinä olisit pikkulintu, millainen olisit? Rakenna itsellesi paperipussista lintunaamari.
Sovita ensin pussi päähäsi ja merkitse varovaisesti tussilla silmänreikien paikka.
Leikkaa sitten naamariin haluamasi kokoiset ja muotoiset silmät. Liimaa linnulle nokka. Koristele työsi vahaliiduilla värittämällä.
Koristele lintunaamari halutessasi vielä höyhenillä ja kimalteella. Sovita naamari päähäsi ja
kuvittele, mitä paratiisilintu näkisi oksaltaan. Keiden toisten eläinten kanssa se viihtyisi parhaiten ja miten se viettäisi päivänsä? Mitä se haluaisi nokkia ruoakseen ja minne se haaveilisi lentävänsä?
Välineet: tusseja, päähän hyvin mahtuvia paperipusseja, vahaliituja, saksia, väripapereita,
liimaa, liimatikkuja, höyheniä ja kimalleliimaa.
Ihmeidentekijöitä
Enkelimuotokuva
Raapekartonki
Ortodoksisessa kirkkotaiteessa esiintyy monenlaisia enkeleitä, esimerkiksi siivekkään mieshahmon saaneita ylienkeleitä, ruumiittomia kaksisiipisiä kerubeja ja kuusisiipisiä punaisia serafeja.
Erilaisilla enkeleillä katsotaan olevan erilaisia kykyjä ja tehtäviä. Ne saattavat esimerkiksi ilmestyä tyhjästä, välittää jumalallisia viestejä, suojella vaaraan joutuneita, johtaa taivaallisia sotajoukkoja tai surmata lohikäärmeen kaksintaistelussa. Länsimaissa enkeleitä kuvataan tavallisesti keijumaisina naishahmoina tai kiiltokuvista tuttuina pulleina lapsienkeleinä, jotka liitetään
hyvyyteen, iloon, rakkauteen ja unelmiin. Lisäksi jotain ihanaa ihmistä, miksei eläintäkin, saatetaan kutsua enkeliksi.
Tehtävä 4:
Millainen on sinun enkelisi? Piirrä raapekartongille kuva siivekkäästä hahmosta, jolla on mahtavia voimia, tai jonka kanssa on erityisen hyvä olla. Raapekartongille piirretään terävällä raapeterällä, jolla poistat mustaa väriä kartongin valkoisen pohjan päältä. Ennen kuin aloitat varsinaisen työn, voit harjoitella raapeterän käyttämistä kokeilupalalle. Kun tekniikka alkaa sujua, piirrä
enkelikuva suoraan kartongille raapeterällä. Muista, että tällä tekniikalla piirrettyjä viivoja ei saa
poistettua, mutta suunnitelmaa voi aina muuttaa! Pohdi lopuksi, millaisia luonteenpiirteitä ja voimia kuvaamallasi enkelillä on? Mikä sen nimi on? Millaisiin ihmetekoihin se pystyisi? Millaisiin
asioihin toivoisit siltä apua?
Välineet: noin A6-kokoista raapekartonkia (valkoinen pohjaväri), raapetyökalut
Kerro se kukkasin!
Press print -grafiikka
Kirkkotekstiilien ja ikoneiden kasviaiheilla on kahdenlaisia tehtäviä. Ensinnäkin ne toimivat
kauniina koristeina ja toiseksi ne viestittävät asioita symbolisesti, vertauskuvien kautta. Voisi
melkein sanoa, että kukat puhuvat omaa kieltään. Esimerkiksi valkoisella liljalla on kuvattu
Neitsyt Mariaa. Kukkien kuningatarta, ruusua, on käytetty sekä Neitsyt Marian että Kristuksen
symbolina. Eriväriset orvokit ovat puolestaan kuvanneet nöyryyttä ja uskollisuutta ja mansikat
oikeudenmukaisuutta ja hyviä tekoja.
Tehtävä 5:
Suunnittele itsellesi tai sinulle tärkeälle ihmiselle kukkakimppu, jonka toteutat press print
-grafiikalla. Piirrä kukkakuva esimerkiksi tylsällä lyijykynällä press print -levylle. Painunut piirrosjälki tulee jäämään valkoiseksi ja painoväri tulee tarttumaan ainoastaan koholla olevaan
pintaan. Lopullinen työ tulee olemaan peilikuva piirroksestasi.
Valitse mieleisesi painoväri ja rullaa sitä tasaisesti telalle. Väriä on sopivasti telassa, kun se
“rätisee” mukavasti. Telaa painoväri tasaisesti press print -levylle, joka on tukevasti pöydällä.
Nosta grafiikanpaperi suoraan oikeaan kohtaan press print -levyn päälle. Hiero paperia hellästi puhtaalla ja kuivalla lusikalla kunnes kuva on siirtynyt sille.
Irrota paperi levystä hellävaraisesti ja siirrä työsi kuivumaan. Tee useampia vedoksia, jotta saat
väripinnasta tasaisen.
Kerro tai kirjoita, millainen kukkakimpustasi tuli? Mitä kukkia tai mielikuvituskukkia siinä on? Jos
kukat osaisivat puhua, mitä ne kertoisivat? Kenelle haluaisit antaa kukkaset?
Välineet: press print -levyt, lyijykynät, linovärit, telat, levyt/kaukalot värin telaamista varten (vanhoja tarjottimia/eineskaukaloita/paksuja lasilevyjä), silkkipaperia, metallisia ruokalusikoita värin
hiertämiseen.