Akaan seurakuntaviesti

Akaan Seutu – Keskiviikko 9.4.2014
15
Akaan seurakuntaviesti
Akaan seurakunnan tiedotuslehti - Numero 2 - 3.6.2015
Soi kunniaksi Luojan nyt, virsi kiitoksen,
tuon kaiken hyvän tuojan ja suojan ainaisen!
Hän, Isä, rakkahasti ain vaalii luotujaan,
ja kaiken taitavasti hän ohjaa tuolta taivaastaan.
Virsi 462:1 (Jean Sibelius 1897)
Manria Polus on kevään uusi ylioppilas
Manria Polus on kevään
uusi ylioppilas. Hän vastaa
muutamaan kysymykseen
seuraavassa.
Kuka olet, mistä tulet ja
minne menet?
Olen Manria Polus, tänä
keväänä valmistuva abiturientti Tampereen Yhteiskoulun lukiosta. Olen asunut ensimmäiset 19 vuottani Kylmäkoskella, ja vastikään muutin kesän ajaksi
Toijalan puolelle.
Joko tiedät mikä sinusta
tulee isona?
Lukiossa kiinnostuin
psykologiasta ja nykyään
haaveilenkin psykologin
urasta.
Onko sinulla jo suunnitelmia tulevalle vuodelle?
Hain yliopistoihin Turkuun ja Helsinkiin, mutta
saan tietää vasta heinäkuun
puolella miten kävi. Lisäksi
hain muutamaan skotlantilaiseen yliopistoon. Siellä
on vähän erilainen hakusysteemi, mutta tällä hetkellä mahdollisuudet sinne pääsyyn näyttäisivät
ihan hyvältä. Joten toivon
mukaan olen ensi vuonna
Skotlannin puolella opiske-
tä nostalginen, sillä asun
ensimmäistä kertaa yksin
uudessa kodissa, ja toisaalta tämä saattaa olla myös
viimeinen kesäni täällä
Akaassa.
Toivotamme oikein mu-
kavaa nostalgiakesää Manrialle ja onnea ja hyvän Jumalan siunausta hänen elämäänsä.
Hele Ali-Löytty
Nainen – aika tuulettaa tunteita
VIRKISTYSPÄIVÄ NAISILLE
Manria Polus kirjoitti ylioppilaaksi Tampereen yhteiskoulun lukiosta.
lemassa psykologiaa.
Olet toiminut isosena ja
aktiivisena nuorena seurakunnassa. Oletko mitä
olet siellä oppinut ja oletko saanut mitään eväitä
elämääsi?
Isos-ajaltani on jäänyt
monia rakkaita muistoja sekä isosena että leiriläisenä.
Isostoiminnassa ja muussa
seurakunnan toiminnassa
olen saanut kehittää monenlaisia taitoja, mm. ryhmätyöskentelyä ja vastuunkantoa sekä löytää omia
vahvuuksiani.
Moni ”Musupallero” aloittaa ensi syksynä lukion
tai ammattiopinnot. On-
ko sinulla heille jotain
neuvoja tulevia vuosia
varten?
Ottakaa kaikki ilo irti,
kolme vuotta hurahtaa yllättävä nopeasti!
Mikä sinusta on parasta
tulevassa kesässä?
Tämä kesä on minulle siitä sekä jännittävä et-
lauantaina 8.8. klo 11.00
Toukolan leirikeskuksessa, Toukolantie 98.
Luennoitsijana terapeutti, kouluttaja
ja kirjailija Salme Blomster
- aiheena itsetunto ja tunteet.
Lisäksi hyvää ruokaa, rentoa yhdessäoloa,
uimista ja saunomista, grillailua nuotiolla
Kirjapöytä. Osallistumismaksu 10 €.
Ilm. 24.7. mennessä Merjalle 040 764 9967
tai Seijalle 040 505 9331.
Yhteiskristillisen tilaisuuden järjestää
Akaan srk:n aikuistyö
2
Akaan seurakuntaviesti
Kirkkoherran kynästä
Hetki hiljentyen
Turvallisia tuulia
Vapaus elää ja uskoa
Toukokuussa olivat kovasti Hengen asiat esillä seurakunnissa. Onhan ollut helatorstai, puhetta Pyhän
Hengen odotuksesta ja helluntai, Pyhän Hengen saamisen juhla. Kirkolliskokouksessa kauan höyrytetty
seurakuntien rakenneuudistus kaatui määräenemmistön puutteeseen. Kovin merkittäviä muutoksia ei
tehdä ilman suurta yksimielisyyttä. Tätä Jeesuskin
toivoo seuraajiltaan, yksimielisyyttä. Se ei tarkoita,
että kaikkien pitää olla samaa mieltä, vaan ettei isoja
päätöksiä tehdä niin, että ne jakavat seurakuntalaiset kahtia. Pitää olla riittävä yksimielisyys muutoksista.
Ilo, toivo ja vapaus kuuluvat alkukesään. Alkukesän
vihreys ja hämmästyttävä valoisuus tuovat mukanaan toivon ja hilpeyden.
On helppo uskoa hyvään.
On jopa helpompi hymyillä
toiselle ihmiselle.
Uskonpuhdistuksen juhlavuosi 2017 on kohta käsillä.
Se ei jäänyt huomiotta 2224.5. Kouvolassa pidetyillä Kirkkopäivillä. Päivien
ohjelmatarjonta oli hengästyttävän laaja, ja uskon
ydinasioiden lisäksi kirjallisuuden, urheilun, musiikin
sekä kunnon keskusteluiden ystäville oli kattaukset,
teatteria ja oopperaa unohtamatta. Ilo, toivo ja vapaus
hengittivät Kouvolassa. Oli
hienoa saada olla mukana.
Uskonpuhdistuksen isälle Martti Lutherille kaikki
musiikki oli tärkeää: hänen
mielestään maallinen musiikki hoiti ihmisen sielua
siinä missä hengellinenkin.
Kristityllä oli oikeus nauttia ja iloita elämästä, mikään elämän alue ei ollut
sellainen, mitä usko ei olisi
läpäissyt. Kristityn kutsumus oli arkisessa elämässä.
Kristityllä oli myös oikeutensa ja velvollisuutensa
osallistua yhteiskunnalli-
Aiottu ”uudistus” olisi pakottanut kaikki
seurakunnat muodostamaan uudenlaisen seurakuntayhtymän lähivuosina. Juuri nyt, kun
monet seurakunnat, kuten Akaa, ovat saaneet
edelliset liitokset sulateltua ja sopeutuminen
on vielä kesken. Uudistuksen taustalla oli muun
muassa takavuosien luja usko kuntien tuleviin
pakkoliitoksiin. Samalla naapuriseurakunnat
olisi laitettu maksamaan huonossa kunnossa
olevien lähiseurakuntien kuluja.
Onkin reilumpaa, että koko Suomen seurakunnat yhdessä kantavat heikompia jäseniään,
kuin että köyhien alueiden köyhät naapuriseurakunnat keskenään yhtymissään jakavat vähiä
rahojaan. Nykyjärjestelmässä kirkon keskushallinnon kautta kerätään kassaan varoja ihan koko Suomesta ja jaetaan tarvitseville.
Meillä Akaassa on lämpimiä, turvallisia tuulia
seurakunnan elämässä. Olemme saaneet sijaisiksi kaksi elämänmyönteistä ja monitaitoista
pappia. Uusi kirkkovaltuusto, kirkkoneuvosto ja
työryhmät ovat aloittaneet toimintansa hyvässä
yhteistyön hengessä. Minut on otettu uusvanhana kirkkoherrana hymyillen vastaan. Kylmäkosken kulttuurikirkkotoiminta on lähtenyt huikealla tavalla rikastuttamaan seurakuntamme
toiminnallista kokonaisuutta. Ihmiset ovat löytäneet tiensä kirkkoon.
Lukuisien seurakuntalaisten toiveena Toijalan taajamassa on ollut se, että Akaan kirkossa
olisi joka sunnuntai jumalanpalvelus juuri kello
10. Moni on käynyt näiden 7,5 vuoden aikana
nykimässä pyhäaamuna kirkon ovea turhaan.
Kävijätilastot kertovat samaa. Täytynee uskoa,
että tämä kello 10 on juuri Toijalan kylällä ”se
oikea” jumalanpalveluksen aika. Asia on otettu
pöydälle tutkittavaksi ja ratkaisu tehdään pian,
ehkä jo syksyksi.
Kesällä on taas vesillä kirkkovene Vilas. Se on
käsin kosketeltava tulos seurakuntalaisten vapaaehtoistyöstä. Kun sitä soudetaan, niin jokainen joutuu ottamaan huomioon toiset ja oppii
elämään samassa veneessä. Jos aallot vähän
nousevat, alkaa rukouksiakin kohota taivasta kohti. Näinhän jo Raamatussa opetuslapset
kääntyivät Jeesuksen puoleen tuulien noustessa.
Vene ei kulje virkamiesvoimin, vaan siihen
tarvitaan ihmisiä, jotka haluavat vapaaehtoisesti nähdä vaivaa. Näin on myös muussakin seurakunnan toiminnassa. Jokaiselle on tehtävää,
loputtomasti. Jos ei muuta löydä tai voimat ovat
vähissä, niin aina voi rukoilla seurakunnan ja
seurakuntalaisten puolesta. Herra siunatkoon,
varjelkoon ja ohjatkoon meitä!
Päätoimittaja: Ali Kulhia
Toimitussihteeri: Jaana Viitakangas-Klemola
Kirjoittajat: Riina Saastamoinen, Hele Ali-Löytty,
Juhani Valli, Sirkka Salminiemi
Valokuvat: Hele Ali-Löytty, Kimmo Lyytikäinen,
Jaana Viitakangas-Klemola ja Riina Saatamoinen.
Taitto: Akaan Seutu - Juha Kosonen
Seuraava lehti ilmestyy 25.11.2015
tä edes sanoja, pelkkä huokauskin voi riittää.
Sanat ovat silti tärkeitä.
Erityisesti silloin, kun kohtaamme toisemme. Rukoilen meille jokaiselle rohkeutta sanoa työkaverille,
perheenjäsenelle ja ystävälle kannustavia sanoja,
lempeää huumoria unohtamatta. Sanotaan toisillemme arjessa: Sinä osaat, sinä
pystyt, sinä riität. Sinä teit
työsi tänään hyvin. Meistä
jokainen kaipaa noita sanoja. Alkukesän aurinko antakoon meille voimaa ja aitoutta kohdata toisiamme.
Lillimari Lehmijoki
vs. Talouspäällikkö
Sillä lähimmäisessä me näemme myös Hänet.
Niin kauan kaipasin, niin kauan ikävöin
Niin kauan taistelin ja päätä seinään löin
Ei kaikki mennytkään niin kuin odotin,
ja pilkko pimeään toivon hukkasin
Ei matka kuitenkaan, siihen päättynyt
Taas ihmetellä saan, seison tässä nyt
Menköön eilinen, tahdon nostaa pään
Tulkoon huominen, kyllä siitä selvitään
Kyllä siitä selvitään!
Pekka Simojoki
Toisen huomiointi
15
Akaan seurakuntaviesti
Akaan seurakunnan tiedotuslehti 2 - 2015
esim. ihmisten välisissä
kiistoissa. Se antaa meille
kyvyn katsoa asioita ulkopuolisen silmin niissä tilanteissa, kun loukatut ylpeydet kolisevat toisiaan
vasten.
Vapaus elää ja uskoa on
meidän ihan jokaisen ulottuvilla. Siihen ei tarvita rituaalin omaista tietoista
kääntymystä, vaikka mikään ei sitä kielläkään, jos
se omalta jutulta tuntuu.
Kristityn usko on sitä, että
saamme epäillä, kysellä ja
huokailla Jumalan puoleen.
Saamme rauhassa olla epäileviä Tuomaita – tärkeintä
on, että keskusteluyhteys
säilyy edes jonkinlaisena.
Siihen ei tarvita välttämät-
Luottamushenkilön kynästä
Ali Kulhia
Akaan kirkkoherra
Akaan Seutu – Keskiviikko 9.4.2014
seen elämään ja auttaa heikompia. Ja kristityllä, jopa
papilla, oli oikeus rakastaa
ja perustaa perhe.
Kristinusko on vastakohtien uskonto. Sitoutuminen
uskoon vapauttaa eikä vangitse, vihamiestä tulee rakastaa eniten, kaikkein pienin ihmisten silmissä onkin
Jumalan silmissä suurin.
Kuulostaa äkkiseltään melko monimutkaiselta yhtälöltä. Miten ihmeessä tuo
kaikki on mahdollista? Kirjassaan “Kristityn vapaus”
(1520) Luther opastaa:
Kristitty on toisaalta kaikkien asioiden herra, uskosta vanhurskas, laista vapaa,
eikä kenenkään alamainen
ja toisaalta kaikkien palvelija ja alamainen.
Pastori ja kirjailija Jaakko Heinimäki on kirjassaan
Pyhä nauru rinnastanut
huumorin uskoon – molemmilla on valtava voima
kääntää asiat päälaelleen
ja nähdä asiat eri näkökulmasta. Ja nyt en puhu pistävän ivallisesta sarkasmista, jolla omaa älykkyyttä ja
erinomaisuutta halutaan
pönkittää. Lämmin huumorintaju on suhteellisuudentajun antaja, suuri lahja, joka antaa meille voimaa
Jokainen ihminen kaipaa
huomiota osakseen. En
lainkaan tarkoita yletöntä
ylistämistä ja korkealentoisia huomion osoituksia
vaan aivan tuiki tavallista
toisen huomiointia. Sellaista luonnikasta ja aivan arkista huomiointia, joka näkyy, kuuluu ja tuntuu pienissä asioissa. Silloin, kun
kohtaamme kenet tahansa
eli ei ainoastaan puolison,
perheenjäsenen tms. läheisen kohdalla.
Huomaammeko toisen
ihmisen oikeasti vai huolehdimmeko vain sen, ettemme törmää, istu samaan
tuoliin tai puhu päällekkäin? Entä mitä ajattelee
hän, ken tulee tai vasta
pohtii tulevansa uutena läsnäolijana mukaan ryhmään
kuin ryhmään. Huomioimmeko hänet vai jatkammeko vakiintuneilla keskustelukäytännöillä vanhojen
tuttujen kesken. Asetun
seuraavaksi uuden tulijan
asemaan ja mietin, miltä
asiat näyttävät hänen vinkkelistään. Hän voi olla aivan
hyvin joku nykyisen seurakuntamme jäsenistä.
Suurin osa seurakuntien
jäsenistä on lehtikirjoittelun varassa uskontoon liittyen. Toki iso osa luettavissa olevista teksteistä on eh-
käpä varsin yleisellä tasolla
kuitenkin. Nämä tekstit eivät juurikaan huomioi lukijaansa yksilönä vaan niiden
tarkoitus on herättää yleistä keskustelua ja ne yrittävät muokata ihmisten mielipiteitä.
Toisin on silloin, kun em.
asioista ja seurakunnan
asioista kirjoitetaan oman
seurakunnan alueella ilmestyvässä seurakuntalehdessä tai paikallislehden
osana. Kirjoitukset ja ilmoitukset kertovat paikallisen seurakunnan asioista
ja tapahtumista, mutta miltä asiat näyttävät sen seurakuntalaisen silmissä, joka ei ole ”sisäpiiriläinen?”
Miten hänet on huomioitu
tapahtumailmoituksissa,
kun hänellä ei ole kosketuspintaa ihmisiin, paikkoihin
eikä käytäntöihin? Saako
hän niistä riittävästi tietoa
lähteäkseen mukaan?
Löytääkö hän itsestään
niin paljon rohkeutta, että hän lähtee tilaisuuksiin,
joihin hän on kuukausittain
maksanut prosenttihintaisen pääsylipun? Lähteekö hän tilaisuuksiin, joissa
hänen odotetaan osaavan
nykymuotoiset käyttäytymissäännöt, kun niitä ei
hänelle kukaan saapuessa
opasta eikä hän välttämättä
myöskään itse aikoja sitten
oppimiansa asioita muista?
Hänellä pyörii mielessään
edellinen kerta, jolloin oli
mukana paljon ihmisiä ja
jolloin häntä ei tervehditty
kädestä pitäen, ei sen paremmin pään nyökkäyksellä, ei avattu tilaa kuulumistenvaihtorinkiin tai osoitettu pienellä elellä mahdollisuutta istua vierellä
olevaan vapaaseen tuoliin
tai penkkirivin vapaaseen
paikkaan. Aikansa nolona
seisoskeltuaan hän meni
yksikseen muiden taakse
istumaan.
Hän tunsi jäävänsä ulkopuoliseksi, ei-tervetulleeksi vaikka itse ohjelma olikin hyvä ja lämmitti mieltä.
Vaikka hänet aivan varmasti uudeksi läsnä tulevaksi huomattiin, liikkumista
seurattiin, vierustoveria
kyynärpäällä tökättiin ja
pään nyökkäyksellä katsomissuuntaa osoitettiin.
Hän ei todellakaan jäänyt
huomaamattomaksi, mutta viileä välimatka häneen
jätettiin. Vielä seuraavalla
viikolla tutuilta kyseltiin,
että tiesikö kukaan, ken tuo
tuntematon oli?
Olisi ollut hienoa, kun
olisi tervehditty tai pyydetty mukaan keskustelurinkiin. Olisi tuntunut hy-
vältä, kun joku napannut
olkapäästä kiinni ja lähtenyt kierrättämään ihmisten joukossa esitelläkseen
puolin sun toisin. Kahvi olisi maistunut paremmalta,
kun ei olisi tarvinnut jännittyneenä arvuutella kuinka moni silmäpari katselee.
Santsikuppikin olisi maistunut, kun vain olisi rohkeentunut sellaisen hakemaan.
Tuttujen ihmisten on
helppoa huomioida toisiaan. Mistä löytyvät ne rohkeat, jotka uskaltavat sisältäpäin vaatia nykykäytäntöjen muokkaamista siihen
suuntaan, että tulevaisuudessa selvästi suurempi
joukko seurakuntalaisia
saa kokea tulevansa huomioiduksi omassa seurakunnassaan? Tarvitaan asennemuutosta, tarvitaan vuoropuhelua, tarvitaan läsnäoloa ja toisten huomiointia,
jotta saamme nykyisin vielä kotiin jäävät luottamaan
ja tulemaan mukaan.
Erja Pentti
kirkkovaltuutettu
Akaan seurakunnan
kesätyöntekijät
esittelyssä
1. Kerro vähän itsestäsi: kuka olet ja mistä tulet?
2. Mikä on opiskelu- ja työhistoriasi?
3. Miten tulit valituksi Akaan seurakunnan kesätyöntekijäksi?
4. Mitä työtä tulet kesällä tekemään ja kuinka
pitkään?
5. Mitä tiedät seurakunnasta etukäteen?
6. Onko sinulla jotain odotuksia seurakunnan
ja työn suhteen?
7. Mitä teet vapaa-ajalla?
Kaisa Pentti
1. Olen Kaisa, teologian ylioppilas, ikää 22 vuotta. Tulen Helsingistä. Asuin ennen opiskeluja Viialassa, joten sinänsä Akaa on varsin
tuttua seutua.
2. Olen nyt opiskellut
teologiaa kaksi vuotta. Sitä
ennen kävin lukion ja varusmiespalveluksen. Akaan
seurakunnassa olin töissä viime kesänä sekä viime uutena vuotena. Kokemusta seurakuntatyöstä on
tullut myös isosena ollessa
Akaan ja Kärkölän seurakunnissa.
3. Olin Akaassa töissä
jo viime kesänä ja minua
kysyttiin tänne uudestaan
töihin.
4. Olen paljolti leirityössä sekä nuorten että varhaisnuorten parissa. Lisäksi olen mukana joissain
muissa seurakunnan tarjoamissa töissä. Reilu kaksi kuukautta on tarkoitus
täällä työskennellä.
5. Tiedän ainakin sen,
että Akaan seurakunnas-
Iina Jokilaakso
1. Olen Iina, 27-vuotias teologian opiskelija, asun tällä hetkellä Helsingissä mutta lapsuuteni ja nuoruuteni olen viettänyt Valkeakoskella.
2. Olen opinnoissani loppusuoralla ja valmistun teologian maisteriksi tulevana
syksynä. Töissä olen ollut
monissa paikoissa, seurakunnissa Tampereella, Kangasalla ja vähän entisessä
kotiseurakunnassani Sääksmäellä. Helsingissä olen
myös opiskelujen ohessa
osa-aikainen suntio kauniissa Helsingin Vanhassa Kirkossa.
3. Otin yhteyttä kirkkoherra Sari Lindströmiin ja
kysyin olisiko Akaassa tarvetta kesäteologille.
4. Olen Akaassa työssä
kesä-heinäkuun, ja tähän
mahtuu monta leiriä, yksi
ripari, pari tyttöleiriä, sekaleiri, nuortenleiri ja päihdeleiri.
5. Minulla on hyvä kuva
Akaan seurakunnasta. Pienillä paikkakunnilla seurakuntaelämän etuina on paikallisuus ja seurakunnan
mahdollisuus tukea ja tavoittaa kaikenikäisiä ihmisiä toimintaansa. Jokainen
seurakunta on kuitenkin
persoonallinen ja uniikki
sa on mukava olla töissä.
Työntekijät ovat ammattitaitoisia ja osaavia, heiltä uskaltaa kysyä neuvoa.
Isoset ovat hyviä ja osaavat hommansa! Toiminta
on monipuolista ja myös
kesätyöntekijän ajatuksia
otetaan huomioon.
6. Odotan hauskaa ja
iloista leirikesää sekä muita seurakunnan tarjoamia
työtehtäviä innolla.
7. Vietän aikaa kihlattuni kanssa. Harrastan partiota, toimin Viialan Metsänkävijöissä. Muiden menojen salliessa osallistun
seurakunnan toimintaan
sekä Akaassa että Helsingissä.
yhteisönsä, ja odotan innolla pääseväni näkemään ja
kokemaan, millaisia huikeita
juttuja täällä teillä tehdään.
6. Opiskelijalle kesätyöt
ovat aina upea oppimisen
mahdollisuus kun pääsee
soveltamaan aikaisempaa
kokemusta ja osaamista
käytäntöön. Työssäni tänä
kesänä pääsen leireilemään
paljon varhaisnuorten kanssa, joten leikkimistä ja uimavalvontaa on varmasti paljon luvassa. Uudelle paikkakunnalle ja uuteen työyhteisöön tutustuminen on myös
todella inspiroivaa, ja olen
varma että kohtaamieni ihmisten kanssa avautuu taas
uusia näkökulmia kirkkoon,
elämään ja hengellisyyteen.
7. Opiskelijan vapaa-aika
kuluu paljolti töissä, mutta
silloin kun oikeasti on vapaata mielipuuhiani ovat
muiden muassa uinti, hyvän
ruoan syöminen ja valmistaminen sekä lenkkeily meren
läheisyydessä.
Akaan seurakuntaviesti
Pappi Tero Kuparinen
on myös trubaduuri
ja lauluntekijä
Kuka olet ja mistä tulet?
Tero Kuparinen pappi,
lauluntekijä, trubaduuri.
Muutin Akaalle Kotkasta.
Olen kuitenkin syntynyt
Haapajärvellä missä kasvoin nuoruuteni. Aikuisiästä suurimman osan olen
viettänyt pääkaupunkiseudulla missä edelleen asuu
kolme aikuista tytärtäni.
Minkälainen työhistoria
sinulla on?
Minulla on erittäin monipuolinen työkokemus
mutta ennen pappisvihkimystä toimin 17 vuotta
musiikin parissa. Opetin
musiikkiopistossa bändisoittimia, pidin konsertteja, sävelsin, sanoitin ja
tuotin musiikkia. Julkaisin kaksi soololevyä, yhden kuorolevyn sekä parin
singleä. Nykyään olen tehnyt musiikkivideoita You
Tubeen.
Mikä sai sinut hakeutumaan Akaan seurakuntaan?
Pidän
hämäläisestä maalaismaisemasta ja
kulttuurista ja minulla on
lähistöllä ystäviä. Vaimoni
mummulakin on ollut alun
perin Sahalahdesta. Hän on
Anssi Kasitonnin serkku.
Lisäksi Viialan kappalaisen
virassa oli minua kiinnostavia musiikkitehtäviä.
Millaisin odotuksin tulit?
Toivon että työilmapiiri
on hyvä ja että minut ote-
taan täällä avosylin vastaan. Siltä ensimmäiset
viikot ovatkin tuntuneet.
Odotan myös että työssäni
voisin rakentaa Akaan seurakuntaa vaikkapa synnyttämällä messuryhmiä niin,
että seurakuntalaiset voisivat tehdä enemmän itsensä
näköisiä messuja.
Mitä työhösi kuuluu?
Normaalien papin töiden lisäksi vastaan Majataloilloista, käyn onnittelemassa synttärisankareita ja
koordinoin myös tulevien
messuryhmien toimintaa.
Työalani on aikuistyö
Minkälainen työntekijä
koet olevasi?
Olen avoin ja luova, melko aikaansaava luonne. Minulla on sellainen perusluonne että saavutan tavoitteeni. En jätä asioita
kesken vaan teen ne yleensä aina yhdeltä istumalta
loppuun.
Mitkä ovat vahvuuksiasi?
Esiintymistaito ja musikaalisuus sekä myös sellainen ex tempore ilmaisu
tilanteessa kuin tilanteessa. Tykkään puhua asioista suoraan henkilöille joita asiat koskevat, koska en
pidä selän takana puhumisesta.
Miten haluat kohdata
akaalaisia ihmisiä?
Haluan kohdata heitä siinä elämäntilanteessa missä
he elävät kuunnellen ja ymmärtäen avoimesti ja rehel-
lisesti. Arvostan läsnä olemisen taitoa jota pyrin harjoittamaan säännöllisesti.
Miten vietät vapaa-aikaasi?
Hyppään seivästä. Sen
tähden pidän hyvää huolta kunnostani juoksemalla,
voimistelemalla ja käymäl-
3
lä kuntosalilla. Pidän myös
lukemisesta sekä meditoin
ja rukoilen paljon. Joskus
myös matkustelen, menen
mökille tai vietän aikaa ystävien kanssa.
Jaana Viitakagas
-Klemola
Pihla
Rapolasta
pastori
Ilari Halonen
1. Olen Ilari Halonen,
25-vuotias ja olen kotoisin Hämeenlinnasta, mutta
asun tällä hetkellä Tampereella.
2. Olen käynyt erityislukion Helsingissä, ja syksyllä
minun olisi tarkoitus saada muusikon paperit Tampereen Ammattikorkeakoulusta. Olen tehnyt paljon keikkatöitä esimerkiksi
SLEY:lle viimeisinä vuosina.
3. Hain paikkaa Akaasta jo
hyvissä ajoin. Olin sitten
pitkin vuotta yhteydessä
Viialan kanttori Heikki AliLöyttyyn.
4. Toimin kanttorina kaikissa kolmessa Akaan kirkossa - aina siellä missä minua
milloinkin tarvitaan, kesäja heinäkuun ajan. Toisin sanoen istun urkuparvella hikisessä kauluspaidassa, ja
muita variaatioita normaalista kesäpäivästä.
5. Olen käynyt jo kaikissa
kolmessa Akaan kirkossa,
Akaan seurakunnan nuorisotyön teologi Pihla Rapola vihittiin helluntaina
papiksi Tampereen tuomiokirkossa. Vihkimyksen
toimitti Tampereen piispa
Matti Repo. Yhtenä avustajana toimi kirkkoherra Ali
Kulhia.
Kuvassa pastori Rapola jakaa ehtoollista yhdessä
piispa Revon kanssa.
minulla on tiedot urkujen
äänikerroista, olen tavannut muutamia seurakunnan
työntekijöitä ja tiedän, että
saa julistaa!
6. Toivon, että ihmiset tulevat avoimesti juttelemaan
ja saadaan homma yhdessä
toimimaan!
7. Vapaa-ajalla yleensä katson elokuvia ja kuuntelen/
sävellän musiikkia. Nautin
myös hiljaisuudesta ja luonnosta.
4
Akaan seurakuntaviesti
Sirkka Näsin elämään on kuulunu
Kirkkokuorolainen ja laulun harrastaja Sirkka Näsi on syntynyt Alavudella.
Hän on viisilapsisen perheen toiseksi vanhin. Perhe
muutti Sääksmäelle Sirkan
ollessa 13-vuotias. Muutossa tuttu koulu, rakkaat serkut ja ystävät jäivät. Aluksi
uusia kavereita oli vaikea
löytää. Sopeutuminen pieneen kyläkouluun ison 200
oppilaan koulun jälkeen oli
haasteellista.
Mutta jotain hyvääkin
tuli: uudessa koulussa saivat kaikki halukkaat osallistua ”henkisiin” – eli sen
aikaisiin kilpailuihin piirustuksessa, laulussa, runonlausunnassa, kirjoituksessa. Sirkka sijoittui heti ensi
yrittämälle kakkoseksi laulussa ja runonlausunnassa.
Seuraavina vuosina toinen
sija sitten vaihtuikin ykköseen. Ja siitä voitosta alkoi
elinikäinen laulu- ja kilpailuinnostus.
nat. Sirkka osasi laulunsa
”Puhelin langat laulaa” ulkoa, mutta ensikertalaisena
luuli, että kädessä pitää olla paperit. Kaikilla kun oli.
Hän sai toisen palkinnon.
Elämä uudella kotipaikalla ei sujunut ilman vastoinkäymisiä. Sirkan pieni veli sairastui pian muuton jälkeen ja nukkui pois.
Pikkuveli oli ollut rakas ja
tärkeä, olihan Sirkka perheen vanhimpana tyttärenä joutunut jo hoitamaan
ja kaitsemaan tätä. Suru oli
lohduton, kun pieni veli ei
enää tullutkaan sairaalasta
kotiin.
Sirkka oppi tekemään
työtä jo pienestä pitäen;
ensin kotiaskareita äidin
apuna ja sitten jo nuorena
ansiotyössä. Hän muistelee
konfirmaatiopäivänsä iltana aloittaneensa ensimmäisessä työpaikassaan Toijalan Asemaravintolassa. Kun
juhlakahvit oli juotu, hän
lähti polkemaan työhön.
Ensimmäinen
iskelmäkilpailu
Toijalan Pirtillä
Tanssiorkesterista
perheenäidiksi
Ensimmäiseen Iskelmälaulukilpailuunsa hän osallistui 14-vuotiaana Toijalan
Pirtillä. Jalassa korkeakorkoiset kengät ja yllä kukkamekko hän taivalsi vii-
Kova into laulamiseen ja
esiintymiseen säilyi koko
ajan. Sirkka päätti ystävänsä kanssa laittaa lehteen ilmoituksen, jossa tytöt halusivat saada solistin pestin
Sirkka Näsillä on laulaminen verissä.
den kilometrin matkan salaa vanhemmiltaan. Lupaa
kilpailuun ei olisi tullut,
sen hän tiesi. Sillä kertaa
ensimmäistä sijaa ei jaettu lainkaan. Syynä oli, et-
Kukkia ostetaan sekä ilossa että surussa
tä jokaisella kilpailijalla oli
ollut kädessään laulun sa-
Kevät merkitsee kiirettä yrittäjälle
Joihinkin liikkeisiin on aina
mukava piipahtaa. Ja kun
usein piipahtaa niin tulee
tutuksi. Yksi tällainen liike
on Toijalan torin kupeessa
sijaitseva Huhtalan kukkakauppa. Erityisen tutuksi
on tullut välitön ja mutkaton yrittäjä Riitta Huhtala. Kävin juttusilla hänen
kanssaan eräänä aurinkoisena toukokuun päivänä.
Kevät on yrittäjälle kiireistä aikaa, ensin vietettiin äitienpäivää ja sitten
ylioppilas- ja muita valmistujaisjuhlia.
Riitta kertoo, että
Huhtalan kukkakaupassa tehdään kauppaa jo
kolmannessa polvessa.
- Jos Luoja suo, niin vuonna 2017 vietetään liikkeemme 50-vuotisjuhlia, naurahtaa Riitta.
Riitan äiti työskenteli ensin torikauppiaana ja sitten
kukkakauppiaana.
Omena ei pudonnut kauas puusta, sillä jo pienenä tyttönä Riitta autteli äitiään torimyynnissä.
- Kun äitini jouluaattona tuli väsyneenä kotiin, ajattelin etten kyllä ikinä ryhdy yrittäjäksi, muistelee Riitta.
Ja niin meinasikin todella
käydä, sillä Riitta kertoo
huvittuneena käyneensä
peräti seitsemän, lisäksi
oli vaatekauppoja, paperikauppa, nykyisessä seurakuntatalossa Arola ja
huonekaluliike, pankkeja.
- Eihän siihen aikaan ihmisillä ollut autoja. Nyt
on, ja ihmisten on helppo lähteä muualle kauppoihin.
lihamiehen koulutuksen.
Niissä töissä kuluikin muutama vuosi. Sikaa ja nautaa
tuli leikattua ja paloiteltua.
Riitta muistelee, että se oli
aika kylmää työtä. Mutta
sitten kukat veivät voiton.
Ensimmäinen
kauppa Viialaan
Riitta perusti oman ensimmäisen kukka- ja
luontaistuotekauppansa Viialaan vuonna 1986.
- Viisi vuotta myin sekä
kukkia että luontaistuotteita, hedelmiä ja vihanneksiakin oli kaupan. Mutta pienen kaupan ongelmana oli se, että asiakkaat
ostivat niitä samoja tuotteita marketeista edullisemmin. Ei se kannattanut. Luontaistuotteiden
loppuunmyynnissä sitten
väkeä riitti, kun tuotteet
myytiin puoleen hintaan.
Toijalaan Riitta siirtyi yrittäjäksi, kun hänen äitinsä
jäi eläkkeelle 68-vuotiaana. Riitta ehti siihen mennessä olla kauppiaana Viialassa kymmenen vuotta.
- Äidilläni ei ollut hautaustoimistoa kukkakaupan
yhteydessä. Kun Savolahti tarjosi edustusta, päätin että kokeillaan, kertoo
energinen Riitta.
Trendit hallussa
kukkakauppiaalla
Riitta Huhtala kertoo, että Huhtalan kukkakaupassa kauppaa tehdään jo kolmannessa polvessa.
Paljon kauppoja
Toijalassa
Yrittäjyys on muuttunut
vuosikymmenten aika-
na. Riitta luettelee tuosta
vaan kauppoja, joita Toijalassa oli silloin kun hän
eli lapsuuttaan: kukkakauppoja ja –kioskeja oli
Nykyisin oman haasteensa tuo se, että myös marketeissa myydään kukkia. Samalla kun tekee
ruokaostokset, on helppo
ostaa kukkakimppu kotiin. Nämä kukkaostokset marketeista nakertavat kukkakauppayrittäjän leipää. Erikoiskimppuja, hää- ja hautaseppeleitä, ei sentään vielä
marketeista saa, onneksi.
Riitan tytär Kati Lahtinen
kertoo, että kukkakauppayrittäjän täytyy olla tietoinen nykytrendeistä ja
tietää, mitä maailmalla tapahtuu. Lisäksi on oltava
mukana sosiaalisessa mediassa ja internetissä. Ei
siis riitä, että tekee kauniita kukkakimppuja ja suruseppeleitä, vaan on oltava
näkyvillä ja esillä. Riitan
miniä, yrityksessä työs-
kentelevä floristi Mirva
Kälvälä, kuvaakin kukkaasetelmia nettisivuille.
Kukkia surussa
ja ilossa
Niin, ne suruseppeleet.
Kukkakauppias ja hautaustoimistoyrittäjä kohtaa työssään omaisia, jotka ovat menettäneet läheisensä. Kun arkkua tullaan
hankkimaan, on yrittäjällä aina aikaa asiakkaalle. Kukkia ostetaan siis
sekä ilossa että surussa.
- Läheisen kuolema on pysähtymisen paikka. Silloin
omaisten kannattaa ottaa
itselleen aikaa ja unohtaa
lopultakin se ainainen kiire. Mutta monesti siihen
kiireen oravanpyörään palataan pian, vaikka hetkisen elämän arvojärjestys
on kohdillaan, kertoo Riitta.
- Paras kiitos on se, kun
omaiset tulevat myöhemmin
kiittämään.
Lähden pois kukkien huumaava tuoksu perässäni ja
tiedän, että tähän liikkeeseen on hyvä tulla palveltavaksi sekä jutustelemaan
uudelleenkin.
Riina Saastamoinen
Akaan seurakuntaviesti
ut aina musiikki
yhtyeeseen. Hän pääsikin
laulamaan tanssiorkesteriin. Päivisin hän uurasti
töissä ja iltaisin lauloi tanssikansan iloksi. Kunnes sitten tuli se ikä, jolloin haluaa perustaa perheen. Ja tuli naapurinpoika, kosi ja vei
vihille. Sitten syntyi kaksi
lasta. Mutta elämä ei aina
mene niin kuin toivoisi, tulee vastoinkäymisiä, joista
ei päästäkään enää yhdessä yli. Sirkka jäi yksin lasten
kanssa, sinnitteli kovissa
olosuhteissa ja selvisi. Välillä saattoi laulaa vain omaksi ja lastensa iloksi, mutta
aina laulusta sai voimaa.
Yksinäisten, työntäyteisten ja vaikeidenkin vuosien
jälkeen ystävä saattoi kuin
vahingossa Sirkan ja Näsin
Matin yhteen. Sirkka naurahtaakin: ”Sanotaan, ettei kukaan tule kotoa hakemaan, mutta minut haki
mies kotoa.” Ja se oli menoa. Nyt yhteistä matkaa
on taivallettu 31 vuotta. Ja
lapsia on tullut kolme lisää.
Karaokelaitteet
avasivat uuden
maailman
25 vuotta sitten Sirkka
sai joululahjaksi karaokelaitteet ja niin avautui jälleen uusi musiikinmaa-
ilma. Ja palkintokaappiin
alkoi tulla lisää pokaalia,
lautasta yms. entisten lusikkapalkintojen lisäksi.
Nykyisin hän kiertää ympäri Suomea seniorilaulajakilpailuissa ja karaokekisoissa.
Laulaminen on ollut terapiaa vaikeasta sairaudestakin toipumisessa.
Sinnikkäästi Sirkka kuntoutti itsensä asenteella
”mä en vaan meinaa, mä
teen sen”. Sanojen ulkoa
opettelu on myös erinomaista muistin ylläpitämistä. Harrastajateattereissa näytteleminenkin
on kuulunut hänen harrastuksiinsa. Mieleenpainuvin kappale on ollut
”Stadin kundi”, siinä kun
sai laulaa paljon.
Sirkka Näsi on myös
kiinnostunut yhteisten
asioiden hoitamisesta.
Hän oli mukana kunnallispolitiikassa 10 vuotta.
Kun Matti-puoliso lopetti, hän heitti vaimolleen,
että ”menes sinä nyt vuorostas”. Sirkka asettui ehdolle ja pääsi.
Kirkkovaltuutettuna
10 vuotta
Kirkkovaltuutettuna Sirkka Näsi ehti olla 10 vuotta
e
ja sen lisäksi muissa luottamustehtävissä monia
vuosia.
Ikääntyneiden
vanhempiensa hoitamisen
takia hän ei kuitenkaan
enää viime syksynä asettunut ehdolle. Kylmäkosken kirkko ja sen korjaaminen sekä toiminta ovat
vieläkin lähellä hänen sydäntään. Sirkka kertoi, miten pelko kouristi sydäntä,
kun puhuttiin, ettei kotikirkkoa ehkä saataisikaan
koskaan kuntoon. Pieni,
omanlaisensa kappeliyhteisö on parasta kirkossa,
siellä yhteisöllisyys ja tuttuus tuovat turvallisuutta
ja jatkuvuutta.
Nyt hänellä on aikaa
vapaaehtoistyöhön seurakunnassa. Hän kulkee
diakonissa Henna Helmisen mukana laitoksissa ja
tilaisuuksissa laulamassa. Samoin kuorolaulu on
lähellä hänen sydäntään.
Aikoinaan hänet houkuteltiin kirkkokuoroon ja
siellä hän yhä edelleenkin
on. Kuorossa laulaminen
yhdessä toisten kanssa on
tärkeää. Ja siellä saa laulamisen tekniikan opetustakin.
Sirkka on valoisa ja rohkea ihminen, jonka yksi
motto on: ”Minkä joku toi-
5
Avoin kesäpäivä Toukolassa
nen on oppinut, sen minäkin opin ihan varmasti.”
Kun elämää katsoo taaksepäin, kaikella taitaa sittenkin olla tarkoituksensa,
myös niillä vaikeuksilla.
Ilman sitä kaikkea ei olisi
nyt tätä. Jumala on johdattanut ja varjellut.
Tervetuloa viettämään kesäpäivää Toukolan leirikeskukseen keskiviikkona 22.7.! Tule oman aikataulusi mukaan
välillä 11-19. Saunomista, uimista, makkaranpaistoa ja pihapelejä. Ota omat eväät, kahvia ja mehua tarjolla keittiössä. Musiikillinen iltahartaus vietetään Aittakirkossa kello 18.
Unelmissa
oma levy
Nyt kun tila on siirtynyt pojan hallintaan, on aikaa niille asioille, joita haluaa tehdä – ja unelmille. Sellainen
on oma levy, joka onkin pian toteutumassa. Tai matka Intiaan, jossa perhe on
jo käynyt, mutta niin paljon
jäi vielä näkemättä. Sirkan
lempivirsi soi mielessäni
lähtiessäni haastattelusta
paluumatkalle.
”Päivä vain ja hetki kerrallansa, siitä lohdutuksen
aina
saan.
Mitä päivä tuokin tullessansa,
Isä
hoitaa
lasta
armollaan.
Kädessään hän joka päivä kantaa, tietää kaiken,
mitä
tarvitsen,
päivän kuormat, levon hetket antaa, murheen niin
kuin ilon seesteisen.”
Sirkka Salminiemi
Kiertoajelu Akaan
seurakunnan alueella
Lähdemme tutustumaan Akaan seurakunnan alueeseen
torstaina 2.7. Lähtö Viialan kirkolta kello 10, tullaan Kylmäkosken kirkon kautta kello 10.15. Toijalan torilla ollaan noin 10.40. Kierrämme laajan seurakunnan eri kylillä, joissa on kyläläisten toimesta esittelyä. Lounasruokailu
on Urjalan Metsälinnassa puolen päivän maissa. Paluu on
noin kello 16 Viialaan. Retken hinta on noin 30-40 euroa.
Ilmoittautuminen ja tiedustelut Mari Pakkaselle puh. 040
7257426.
Lähetysväen tapahtumia
Akaan seurakunnassa
Viialan lähetystupa (Keskustie 39) on auki kesä-elokuussa
torstaisin kello 10-13. Lähetys on mukana juhannusaaton
juhlassa Viialan Kumpulassa (Kumpulantie 19) kello 1821. Mukana pastori Tero Kuparinen, Lasse Jussila sekä
musiikissa Jenni Leppänen ja Joni Hietala. Kahvitarjoilua, arpoja, makkaraa lettuja lähetyksen hyväksi. Kolehti
lähetykselle Kansanlähetyksen kautta.
Lähetysväen virkistysiltaa vietetään Toukolassa (Toukolatie 98) 20.8. kello 17 alkaen. Ruokaillaan yhdessä, lauletaan ja saunotaan. Ilmoittautumiset 10.8. mennessä p. 040 3583339. Kerrothan, jos sinulla on erityisruokavalio tai tarvitse kyydityksen.
Elokuussa 22. - 23.8. diakonia- ja lähetys järjestää yhdessä
retken Itä-Suomeen, Imatra-Lappeenranta seudulle. Sinne
voit ilmoittautua Mari Pakkaselle pyh. 040 7257426. Ilmoittautuneille lähetetään leirikirje. Retken hinta on noin
130-140 euroa.
Toijalassa vietetään elokuussa hunajaviikkoja ja lähetysväki osallistuu hunajahulinoille Toijalan torilla 29.8.
kello 9-14. Myynnissä mm. kahvia ja muurinpohjalettuja.
Syyskuussa, lauantaina 26.9. juhlitaan Viialan lähetystupaa. Viialan lähetystupa on ollut toiminnassa 15 vuotta vapaaehtoisvoimin. Juhlitaan yhdessä, kahvio-myymälä on auki 10-13.
Syyskuun 19. päivänä vietetään Uskon yötä Kylmäkosken
kirkossa. Kirkossa on paikallisten taiteilijoiden kokoamia
taidealttareita, joihin voi jättää myös rukouspyyntöjä. Tiedossa myös runoja ja musiikkia.
Kallellaan olevat
hautakivet ovat vaaraksi
Tällainen ruusu oli äitienpäivän yksi suosikkikukista.
Hautamuistomerkin hoito ja vastuu sen turvallisuudesta
kuuluu omaisille. Hautakiviä menee nurin erityisesti keväisin, jolloin routa sulaa. Kiven suoristus on syytä tehdä
perustuksia myöten, pohjakiven alta pitää poistaa routiva maa-aines, jotta kivi ei pääsisi kallistumaan uudelleen.
Lähtökohta on, että hautakivi on pystytettävä sulan maan
aikana eikä maa saa olla liian märkä. Hautausmaiden henkilökunta havainnoi hautakivien kuntoa ja tarvittaessa laskee kallistuneita kiviä hallitusti alas, kun niiden huomataan aiheuttavan selkeää vaaraa hautausmaalla vieraileville tai työntekijöille.
Kiven oikaisun voi tilata suoraan kiviliikkeeltä tai suoristaa kiven itse, mikäli se on mahdollista. Seurakunnalla ei
ole tarjota kiven oikaisupalvelua. Seurakunta voi kuitenkin tarvittaessa avustaa kiviliikkeitä ja omaisia. Kiven oikaisemisessa tarvittavia maa-aineksia ja haudan viimeistelyyn mahdollisesti tarvittavaa pintahiekkaa löytyy hautausmaalta.
Paula Pastell
6
Akaan seurakuntaviesti
Miesten illassa ei kysytä jäsenkorttia
Akaan seurakunnan siipien suojassa toimivat monet pienryhmät. Vuodesta
toiseen kokoontuu eri paikoissa myös miesporukka.
Enimmillään äijiä on ollut
koolla puolen sataa, tavallisesti reilut kymmenen innokasta.
Mikä merkittävintä, niin
miesten illat on tarkoitettu kaikille miehille uskonnollisesta suuntauksesta
riippumatta. Myös uskonnottomat voivat osallistua
vapaaehtoiseen harrastustoimintaan.
- Ei meillä kysytä ovella
jäsenkorttia, tuumaa Ilkka
Holma, yksi miesporukan
aktiiveista.
- Porukka koostuu 50 60 miehestä ja pidämme
yhteyttä toisiimme ja tiedotamme esimerkiksi sähköpostitse ja seurakunnan
nettisivuilla. Ryhmän kokoontumispaikat vaihtelevat. Kesäkaudella paikaksi on vakiintunut Viialan
Kumpulan leirikeskus. Talviaikaan porukka kokoontuu muun muassa kodeissa.
Ei rahaa
seurakunnalta
Toiminta on monesti
keskustelua ajankohtaisista
asioista ja näkökulmia riittää aiheesta kuin aiheesta.
Soppaa ja saunomista
Raamattupiirit toimivat
säännöllisesti talvikautena.
Kesäisin puolestaan Kumpulan lentopallokenttä ja
sauna ovat kovassa käytössä joka keskiviikko. Ohjelmaan mahtuu tietenkin
myös sanaa ja soppaa.
-Keskustelujen aiheet
vaihtelevat laidasta laitaan.
Puheenvuorojen ei tarvitse olla valmisteltuja. Välillä
mielipiteet eri asioista vaihtelevat eri voimakkuuksilla,
sanoo Holma.
-Keskustelimme äskettäin myös siitä, onko avioliitto vain miesten ja naisten välinen. Siitä virisi aktiivinen keskustelu.
Holman mukaan mielipiteet vaihtelivat, vaikka erimielisyys saattoi myös pysyä piilossa.
-Tähdennämme kuitenkin sitä, että ne ihmiset, jot-
Kumpulan miesten illassa käytiin keskustelua menneestä ja tulevasta toiminnasta. Kuvassa
vas. Markku Sarkki, Seppo Heritty ja Erkki Kivisara.
ka toimivat eri tavalla, ovat
kuitenkin Jumalan edessä
samanarvoisia. Avioliittoasioista on ollut paljon keskustelua, toteaa Holma.
Myös maallistuminen,
uskonasioiden hylkäämi-
nen ja moraalin rapistuminen ja laskeminen ovat
olleet usein keskustelujen
aiheina.
Vaikka
miesporukka
koostuu perusluterilaisista,
niin toiminnassa on muka-
na lisäksi helluntailaisia ja
vapaakirkkolaisia.
-Kesällä raamattupiirit
tosin hiljenevät, kun Kumpulassa aktiivisuus lisääntyy, sanoo Holma.
Ryhmän toiminta pohjautuu
vapaaehtoisuuteen. Talkoot
ovat suosiossa ja apua kerätään myös ulkomaille. Parhaillaan on keräyskohteena
Uganda.
-Meidän miesten illat toimivat vapaaehtoisuuden
pohjalta. Seurakunta ei niihin rahallisesti ole osallistunut, paitsi antamalla Kumpulan käyttöömme, sanoo
Holma.
Miesporukkaa illat vetävät akaalaisia seurakunnan
eri puolilta. Kylmäkosken
miehet tosin ovat huonosti
edustettuna joukossa.
Sana on vapaa miesten illoissa. Keskusteluja syntyy
eri asioista maan ja taivaan
väliltä. Kenenkään näkökulma ei ole väärä, vaikka mielipiteet saattavat vaihdella.
Kuukausittaiset Valon illat keräävät miesporukkaa
tavallista enemmän kokoon.
Niissä puhujana toimii usein
vaikkapa kirkkoherra.
Juhani Valli
Kesään kepeitä kirjoja koskettavista aiheista
Melkein äiti –kirja kertoo aiheesta, joka koskettaa monien arkea, mutta
jota usein ei romaaneissa
käsitellä: Uusperheen elämää ja sen haasteita. Puolison myötä päähenkilön
elämään astuvat puolison
tytär mutta myös ex-puoliso ja tämän perhe. Toisena
teemana kirjassa on lapsettomuus. Millaista on olla äitipuoli ilman omia lapsia?
Kerronta etenee kepeästi
ja on raikasta vaikeista aiheistaan huolimatta. Myös
kerronnan vaihtelevuus
viehätti. Kirjaa ei jopa olisi malttanut laskea käsistään. Surullinenkin se on,
toivo herää mutta sammuu.
Silti kirjan sanoma on, että
ihminen riittää sellaisena
kuin on. Tämän kirjailijan
seuraavaa teosta jään odottamaan!
Laura Honkasalon tuoreimmassa kirjassa Perillä kello kuusi kuvataan
1960-luvun Helsinkiä kiehtovalla tavalla. Ajanjakso on
vapautumisen aikaa, mutta
samalla vanhat tavat istuvat tiukassa. Elämä 60-luvulla avautuu monen henkilön kautta. Yksi mielenkiintoisimmista henkilöis-
asukkaat ovat palanneet
remontoituun Ehtoolehdon palvelutaloon. Takana
ovat ne ajat, jolloin palvelutalossa oli paikalla hoitajia, siivoojia tai kokkeja.
Nyt talossa on vain koneita: On älyseiniä ja ateriAutomaatteja, joista asiakas voi ostaa jauhettua
ruokaa. Selvää on, etteivät
vanhukset ja koneet puhu
samaa kieltä – ja mitäpä
sitten tapahtuukaan!
Pepit lukulistalle
tä on neiti-ihminen, uskovainen sihteeri Aune, jolle
elämä näyttäytyy harmaana mutta matka Kanarialle
saa aikaan muutoksen.
Ei-niin-perinteisiä
ratkaisuja
Harvemmin romaaneissa
yhdistyy vakava sairaus ja
murha. Yhdistelmä vaikutti niin kiinnostavalta, että
tartuin Elina Pullin kirjaan
Tukkasurma. Päiväkoti Punarinnan johtaja löydetään
murhattuna työpaikaltaan,
ja kirjan päähenkilö, rintasyöpään sairastunut Maaria, alkaa tutkia murhaa.
Kirjailija on itse sairastanut
rintasyövän, ja hänen omat
mietteensä sairauden ajalta päätyivät osaksi dekkarin päähenkilön persoonaa.
Paluu Ehtoolehtoon
Minna Lindgrenin Ehtoolehto-trilogian ensimmäi-
Kesä työllistää Akaan
hautausmailla
Monet hautausmaalla vierailevat kohtaavat siellä työn
touhussa joko seurakunnan kausityöntekijöitä tai kesäksi
palkattuja nuoria kesätyöntekijöitä. Kuvassa Akaan seurakunnan hautausmaatyöntekijät tänä kesäkautena. Eturivi
vasemmalta; Paula Hakala, Arttu Joensuu, Veera Lintunen, Elina Toivonen, Asta Lehmusvirta, Sirpa Siltanen,
Sanna Iivonen, Kirsi Haavisto. Takarivi vasemmalta;
Antti-Pekka Enroth, Esko Kuismanen, Elias Metsäntähti, Paula Pastell.
nen osa herätti ilmestyessään keskustelua vanhustenhoidosta. Usein ei
romaani sijoitukaan vanhainkotiin eikä romaanin
päähenkilöinä ole senioriväkeä. Nyt ilmestyneessä kolmannessa osassa tutut Anna-Liisa, Siiri, Irma ja muut Ehtoolehdon
Peppi Pitkätossu täyttää
tänä vuonna 75 vuotta!
Siksikin suosittelen tarttumista tuohon ikinuoresta sankarittaresta kertoviin kirjoihin. Ja tietysti myös siksi, että Peppikirjoista välittyy huumori
ja hyvä tahto. Lisäksi kirjat kertovat mielestäni siitä, että lasten pitää saada
olla lapsia, lyhytjännitteisiä, aitoja ja eläväisiä eikä
mitään pikkuaikuisia. Lapsuus on korvaamatonta aikaa!
Riina Saastamoinen
Kylmäkosken kirkko
tiekirkkona 24.6.-26.7.
Kirkko avoinna maanantaista perjantaihin klo
11-16. Anneli Vainosen taidenäyttely Kylmäkosken kirkossa 24.6.-26.7.
Uskon yö 2015 19.9.
Järjestäjänä Akaan seurakunnan lähetystyön
Unelmaryhmä ja Kylmäkosken kappeliseurakunta.
Akaan seurakuntaviesti
Kesänaika Akaan seurakunnassa
Kylmäkosken
kappeliseurakunta
su 7.6. klo 10 visuaalinen messu kirkossa. Taidekuvia ja gospelia. Saastamoinen, Karhu, Polus, Koponen.
ti 9.6. klo 11 liikuntarajoitteisten leiripäivä Kumpulassa (Kylmäkosken ja Viialan alue).
pe 12.6. klo 10 eläkeikäisten leiripäivä Kumpulassa. (Kylmäkosken ja Viialan alue). Kyyti Kylmäkosken srk-talolta klo 9.15. Saunomismahdollisuus. Hinta 8 euroa, kyyti 2e. Ilmoittautumiset
5.6. mennessä p. 040 3583339.
su 14.6. klo 10 messu kirkossa. Saastamoinen,
Ilari Halonen.
ke 17.6. klo 18 kesäinen yhteislauluilta Kinnarin
kotimuseolla Suvilinnun lauluvihkosen lauluin.
la 20.6. ei kirkonmenoja Kylmäkoskella.
su 21.6. klo 17 iltakirkko Savikosken Myllypirtissä Suvilinnun lauluvihkosen lauluin.Saastamoinen, Karhu.
ke 24.6. klo 12 urkuvartti kirkossa.
su 28.6. klo 17 metsäkirkko Arinamajalla Mellolassa Suvilinnun lauluvihkosen lauluin. Saastamoinen, Ali-Löytty.
ke 1.7. klo 12 urkuvartti kirkossa.
su 5.7. klo 10 konfirmaatiomessu kirkossa (Toukola 2). Kuparinen, Helenius, Ali-Löytyt, Yogaswaran.
ke 8.7. klo 12 urkuvartti kirkossa.
su 12.7. klo 10 sanajumalanpalvelus Aseman
srk-kodissa. Pakkanen, Poikselkä.
ke 15.7. klo 12 urkuvartti kirkossa.
su 19.7. klo 10 messu kirkossa. Kuparinen, Halonen.
ke 22.7. klo 12 urkuvartti kirkossa.
su 26.7. klo 17 kansanlaulukirkko kirkossa. Pakkanen, Salmesvuori.
su 2.8. klo 10 messu kirkossa. Saastamoinen,
Karhu. klo 15 Akaan Kamarimusiikkiseuran konsertti kirkossa.
su 9.8. klo 10 messu kirkossa. Saastamoinen,
Poikselkä.
su 16.8. klo 10 messu kirkossa ja messun jälkeen
70-75-80-vuotiaitten syntymäpäivät srk-talossa.
su 23.8. klo 17 iltakirkko kirkossa. Lauletaan
Toivon veisuja. Saastamoinen, Karhu.
su 30.8. klo 10 messu kirkossa.
Toijala
ke 3.6. klo 9 kohtaamispaikka Akaan alasalissa,
Martat emäntinä.
su 7.6. klo 10 messu Akaan kirkossa, Pakkanen,
Salmesvuori. ke 10.6. klo 9 kohtaamispaikka Akaan alasalissa.
klo 19 kesähartaus Akaan vanhalla siunauskappelilla, Pakkanen, Halonen.
su 14.6. klo 10 konfirmaatiomessu (Toukola 1)
Akaan kirkossa, Rapola, Repo, Karhu, Gospelkuoro.
ma 15.6.-17.6. klo 10-17 lapsityön perheleiripäivät Toukolassa, Yogaswaran, Rekola, Viitanen.
ke 17.6. klo 19 kesähartaus Akaan vanhalla siunauskappelilla, Kulhia.
la 20.6. klo 10 Juhannuspäivän messu Akaan
kirkossa, Pakkanen, Ilari Halonen.
ke 24.6. klo 19 kesähartaus Akaan vanhalla siunauskappelilla, Ali-Löytty, Mäenpää Kerttu-Kaarina.
su 28.6. klo 10 messu Akaan kirkossa, Pakkanen,
Rapola, Poikselkä. ke 1.7. klo 18 sanan ja laulun ilta Galleriakirkolla, Sotkia. klo 19 kesähartaus Akaan vanhalla siunauskappelilla, Viitakangas-Klemola Jaana.
to 2.7. kiertoajelu Akaan seurakunnan alueella
kello 10 alkaen, kuljetus järjestetty. Retken hinta
noin 30-40 e. Ilmoittautuminen ja tiedustelut Marille p. 040 7257426.
su 5.7. klo 10 konfirmaatiomessu Akaan kirkossa (Marttisen rippikoulu), Kulhia, Ilari Halonen,
Heliövaara.
ke 8.7. klo 19 kesähartaus Akaan vanhalla siunauskappelilla, Kuparinen Tero.
su 12.7. klo 17 iltakirkko Akaan kirkossa. Rapola, Halonen.
ti 14.7. klo 12 päihdetyön leiri Toukolassa, Laaksonen.
ke 15.7. klo 19 kesähartaus Akaan vanhalla siunauskappelilla, Pihla Rapola, Ilari Halonen.
su 19.7. klo 10 messu Akaan kirkossa, Pakkanen,
Salmesvuori.
ke 22.7. klo 19 kesähartaus Akaan vanhalla siunauskappelilla, Halonen.
pe 24.7. klo 10 eläkeläisten leiripäivä Toukolassa, Laaksonen, Halonen.
su 26.7. klo 10 messu Akaan kirkossa, Rapola,
Halonen.
ke 29.7. klo 19 kesähartaus Akaan vanhalla siunauskappelilla, Jenni Leppänen, Joni Hietala, Karhu.
su 2.8. klo 10 sanajumalanpalvelus kivisakastilla, Pakkanen, Salmesvuori.
ke 5.8. klo 18 sanan ja laulun ilta Galleriakirkolla,
Sotkia. Vieraana Eero Hedin Ruotsista. klo 19 kesähartaus Akaan vanhalla siunauskappelilla, Salmesvuori.
la 8.8. klo 11 naisten virkistyspäivä Toukolan leirikeskuksessa, kouluttajana Salme Blomster.
su 9.8. klo 10 konfirmaatio (Toukola 4), Rapola, Helenius, Salmesvuori, Rupponen.
klo 13 kesäseurat Lontilassa Frösenillä
ke 12.8. klo 19 kesähartaus Akaan vanhalla siunauskappelilla, Salmesvuori, Viitakangas-Klemola.
pe 14.8. klo 9 kehitysvammaisten leiripäivä Toukolassa, Pakkanen, Laaksonen, Helminen.
su 16.8. klo 10 messu Akaan kirkossa, Kulhia,
Salmesvuori.
ma 17.8. klo 10 kuulo- ja näkövammaisten leiripäivä Toukolassa, Pakkanen, Laaksonen, Helminen.
ke 19.8. klo 19 kesähartaus Akaan vanhalla siunauskappelilla, Marttojen runo- ja musiiki-ilta,
Pakkanen.
su 23.8. klo 10 messu Akaan kirkossa, Kuparinen, Karhu.
la 29.8. klo 9 alkaen hunajahulinat Toijalan torilla, lähetystyö mukana.
su 30.8. klo 10 messu Akaan kirkossa, Kulhia,
Salmesvuori.
Kohtaamispaikka jää kesätauolle 17.6. ja kohtaamispaikka jälleen syyskaudella keskiviikkoisin 9-12 12.8. alkaen.
Viiala
pe 3.6. klo 13 yhteinen kevätjuhla Viialan srksalissa, Kuparinen, Mäenpää, Lasse Järvinen,
Ali-Löytty, Ruskakuoro, kahvitarjoilu.
ke 5.6. klo 19 Pietari & Kalat-kuorokonsertti Viialan kirkossa, kanttori Pietari Korhosen
johdolla.
su 7.6. klo 10 messu Viialan kirkossa, Helenius, Kuparinen, Ilari Halonen. klo 17 pihaseurat Mäntymäen vanhainkodilla, Kallio, Yogaswaran.
ti 9.6. klo 11 liikuntarajoitteisten leiripäivä
Kumpulassa (Kylmäkosken ja Viialan alue).
ke 10.6. klo 10 matkakumppanit Viialan
7
Kumpulassa, Helminen, Yogaswaran. pe 12.6. klo 10 eläkeikäisten leiripäivä Kumpulassa. (Kylmäkosken ja Viialan alue).
su 14.6. klo 17 messu Viialan kirkossa, Kuparinen, Halonen.
ti 16.6. klo 18 kirkkovene Vilaksella soutelua
Viialan Varrasniemestä.
ke 17.6. klo 18 kesähartaus Viialan kirkossa,
Kulhia, Markus Mantere.
to 18.6. klo 17 majataloiltojen suunnittelua ja
yhteislaulua Viialan Kumpulassa, Kulhia, Kuparinen.
pe 19.6. klo 18 Kumpulan juhannusjuhla, Kuparinen.
la 20.6. klo 10 juhannuspäivän messu Viialan
kirkossa, Kulhia, Karhu.
ke 24.6. klo 18 kesähartaus Viialan kirkossa,
Ali-Löytty, Mäenpää.
su 28.6. klo 10 messu Viialan kirkossa, Helenius, Ali-Löytty.
ti 30.6. klo 18 kirkkovene Vilaksella soutelua
Viialan Varrasniemestä.
ke 1.7. klo 18 pihaseurat Anneli ja Antero
Kalliolla.
su 5.7. klo 10 messu Viialan kirkossa, Pakkanen, Poikselkä. ke 8.7. klo 18 kesähartaus Viialan kirkossa,
Kuparinen.
su 12.7. klo 10 messu Viialan kirkossa, Kulhia, Halonen.
ti 14.7. klo 12 päihdetyön leiri Toukolassa,
Laaksonen.
ke 15.7. klo 18 kesähartaus Viialan kirkossa,
Rapola Pihla, Ilari Halonen.
su 19.7. klo 17 iltakirkko Viialan kirkossa,
Rapola, Halonen, Koraalikuoro.
ke 22.7. klo 18 kesähartaus Viialan kirkossa,
Halonen, Anneli ja Antero Kallio.
su 26.7. klo 10 messu Viialan kirkossa, Kuparinen, Antero Kallio, Salmesvuori.
ke 29.7. klo 18 kesähartaus Viialan kirkossa,
Jenni Leppänen, Joni Hietala, Marja Karhu.
su 2.8. klo 10 messu Viialan kirkossa, Kuparinen, Helenius, Poikselkä.
ke 5.8. klo 18 kesähartaus Viialan kirkossa,
Salmesvuori, Marja Eskola.
su 9.8. klo 10 konfirmaatiomessu (päivärippikoulu) Viialan kirkossa, Pakkanen, Karhu,
Laaksonen, Gospelkuoro.
pe 14.8. klo 19 Kumpula-Hölkkä
su 16.8. klo 10 messu Viialan kirkossa, Kuparinen, Salmesvuori. klo 18 konsertti Viialan
kirkossa, harpputaiteilija Kirsi Kiviharju ja urkutaiteilija Kalevi Kiviniemi.
ti 18.8. klo 18 kirkkovene Vilaksella soutelua
Viialan Varrasniemestä.
to 20.8. klo 10 lasten toritapahtuma Viialan
torilla, mukana mm. valkovenäläiset lapset.
su 23.8. klo 10 messu Viialan kirkossa, Helenius, Poikselkä.
la 29.8. klo 15 retki kirkkoveneellä Birgitan
vaellukseen.
su 30.8. klo 10 messu Viialan kirkossa, Kuparinen, Helenius, Ali-Löytty. klo 18 konsertti Viialan kirkossa, Pekka Murto ja Juuso Lähdekorpi.
Viialan lähetystupa avoinna torstaisin klo
10-13 kesä-, heinä- ja elokuun.
Miestyön lentopallo- ja saunaillat keskiviikkoisin klo 17 heinäkuun alusta syyskuun loppuun.
Akaan seurakunnan tarkemmat
tapahtumat ja tiedot syyskaudella
ovat viikottaisissa Akaan Seudun
kirkollisissa ilmoituksissa.
8
Akaan seurakuntaviesti
Akaan seurakunta
www.akaanseurakunta.fi
[email protected]
Akaan seurakunta on Facebookissa
Työntekijöiden sähköpostiosoite muotoa [email protected]
Kirkkoherranvirasto (Sontulantie 1, Toijala)
Avoinna ma-to klo 9-12, 13-15 ja pe 9-12
040 358 3342
Kesäaika ma-pe 22.6.-31.8.2015 klo 9-12.
fax
(03) 541 3245
Virkatodistustilaukset sähköpostilla
[email protected]
Reunanen Sirkka
Siltanen Marjut
Hallintosihteeri Margit Ahola
040 358 3339
Papit
kirkkoherra Ali Kulhia
kappalainen Riina Saastamoinen
seurakuntapastori Mari Pakkanen
seurakuntapastori Rauli Helenius
vs. seurakuntapastori Pihla Rapola
vt. kappalainen Tero Kuparinen
040 739 8390
040 518 1853
040 725 7426
040 553 8485
040 725 7427
0400 511 677
Kanttorit
Heikki Ali-Löytty
Marja Karhu
Juha Salmesvuori
040 839 5937
040 836 4648
040 721 1182
Suntiot
Akaan kirkko, Toijala
Markku Laaksonen
Viialan kirkko, Viiala
Merja Salonen
Kylmäkosken kirkko, Kylmäkoski
Pasi Nieminen
040 725 7412
040 839 5856
040 594 8556
Diakoniatyöntekijät
Aila Laaksonen
Kerttu-Kaarina Mäenpää
Henna Helminen
040 725 7418
040 839 5975
040 849 4496
Nuorisotyönohjaajat
Hele Ali-Löytty
Tarmo Repo
Jaana Heliövaara
vs. Paula Adekanye
040 543 5906
040 725 0027
040 839 6465
040 484 1626
Lähetys- ja tiedotussihteeri
Jaana Viitakangas-Klemola
040 182 5226
Lapsi- ja perhetyön diakoni
Hanna Yogaswaran
040 725 7415
Lastenohjaajat
Berit Joki, Toijala
Susanna Antosalo, Toijala
Arja Haarala, Kylmäkoski
Mervi Viitanen, Viiala
Ulla Rekola, Viiala
040 358 3334
040 765 5544
040 742 2711
040 358 3336
040 358 3337
Hautausmaatyöntekijät
seurakuntapuutarhuri Paula Pastell
erityisammattimies Markku Heikkilä
haudankaivaja, kiinteistötyöntekijä
Kalle Lampinen
Kylmäkosken kirkko toimii
jo toisena kesänä tiekirkkona viiden viikon ajan 24.6.26.7. Kirkko on avoinna
keskiviikosta sunnuntaihin
klo 11-16 sekä tietysti tilaisuuksien aikana. Keskiviikkoisin kello 12 saa kuunnella upeaa urkumusiikkia
urkuvartissa.
Lisäksi tiekirkon aikana
kirkossa on esillä paikallisen taiteilijan Anneli Vainosen taidenäyttely.
Tiekirkossa vierailijalla on mahdollisuus saada
tietoa kirkon historiasta ja
nykypäivästä tiekirkko-op-
paalta sekä jaossa olevan
materiaalin avulla. Tiekirkkopäivystäjiä on listoilla
reilu kolmekymmentä, ja
heille on järjestetty infotilaisuus toukokuussa.
Poikkea tiekirkoissa
lomallasi
Tiekirkkoja oli Suomessa viime vuonna vajaa kolmesataa, kirkoissa vieraili
350 000 kävijää. Tiekirkko
tarkoittaa kirkkoa, joka on
avoinna vähintään kolme
viikkoa kesällä ja joka sijaitsee hyvien liikenneyh-
teyksien varrella pääteiden
läheisyydessä. Usein tiekirkoissa on jotain ohjelmaa
ja voipa olla mehutarjoilukin kuten Kylmäkosken kirkossa. Lisätietoja ja kirkkojen aukioloajat www.tiekirkot.fi
Kylmäkosken kirkkoon
on helppo ajaa Turun tieltä.
Viime kesänä Kylmäkosken
kirkossa vieraili reilu 400
henkilöä.
Kirkonmenoja
kirkossa ja kylillä
Pääsääntöisesti Kylmäkos-
kella toimitetaan kirkonmenot joka pyhä joko klo
10 tai klo 17. Vietämme
kansanlaulukirkkoa ja laulamme Suvilinnun laulukirjasta kesäisiä lauluja. Tulevana sunnuntaina 7.6. klo
10 on visuaalinen messu
sekä gospelia kirkossa.
Kylmäkosken kappeliseurakunta myös jalkautuu
kylille eli kirkonmenoja toimitetaan eri puolilla kylää.
Katso tarkemmat tiedot kesän ohjelmasta Seurakuntaviestin lopussa.
Riina Saastamoinen
040 587 3729
040 358 3330
040 765 5533
Keittiötyöntekijä
emäntä Johanna Inkinen
040 743 3477
Kiinteistötyöntekijä
huoltomestari Kimmo Lyytikäinen
040 556 0664
Taloustoimisto (srk-talon 2. krs, Toijala)
avoinna ma-pe klo 9-15
vs. talouspäällikkö Lillimari Lehmijoki
kirjanpito Marjut Lehtimäki
0400 396 694
040 358 3341
Leirikeskukset
Toukola, Päivi Lahtinen
Toukolantie 98, Kylmäkoski
Kumpula, Heinäsuo, Viiala
Kulttuurikirkon kesässä
uutuutena urkuvartti ja
taidenäyttely
040 579 5919
Iloa kesään!