Helsingin uusi yleiskaavaehdotus julki

10
17.10.2015
Oulunkyläinen • Pohjoiset esikaupungit
Helsingin uusi
yleiskaavaehdotus julki
Helsingin kaupunkisuunnittelulautakunta
aloitti uuden yleiskaavaehdotuksen
käsittelyn lokakuun alussa.
Yleiskaava on pitkän aikavälin maankäytön suunnitelma, jolla ohjataan kaupungin yhdyskuntarakenteen kehittämistä vuosikymmenten päähän. Ehdotus esittää, miten Helsinki
voisi kasvaa 250 000 asukkaalla vuoteen 2050 mennessä. Uutta yleiskaavaa
perustellaan mm. sillä, että Helsingistä pitäisi löytyä kohtuuhintaisia asuntoja kasvavalle väestölle.
Paljon ennallaan, muutoksia vähänYleiskaavaehdotus on työstetty vuodentakaisesta luonnoksesta, johon asukkaat ja muut tahot
saivat ottaa kantaa. Kaavan
perusratkaisut on säilytetty
ennallaan: Helsingistä esitetään tiivistä kaupunkia,
jonka useita keskuksia yhdistää raideliikenne. Kantakaupunki laajenisi kaupunkibulevardeiksi muutettujen moottoritiemäisten väylien varsille. Helsinki olisi
edelleen vihreä kaupunki,
jonka vahvuuksia olisivat
kaupunkimetsät ja kulttuuriympäristöt, näin ainakin ehdotuksessa väitetään.
Uudesta
rakentamisesta
noin kolmannes on sijoitettu kaupunkibulevardien varsille laajenevaan kantakaupunkiin, kolmannes
täydennysrakentamisena
erityisesti raideliikenteen
solmukohtiin ja kolmannes
uusille rakentamisalueille, kuten Malmin lentokentälle. Oulunkylän kohdalla ei muutoksia edelliseen
versioon juuri ole, runsaasta asukaspalautteesta
huolimatta.
Tietoa: Ehdotukseen teemakarttoineen voi tutustua
kokonaisuudessaan osoitteessa http://www.yleiskaava.fi/yleiskaava/aineistot/,
jossa on myös havainnekuvia mm. Tuomarinkylästä.
dan lähelle Liukumäentien
ympäristöön. OulunkyläSeura esitti alueelle lähinnä
asuntorakentamista.
Viheralueet yhä
uhattuna, Keskuspuisto
ja Helsinkipuisto ilman
turvaa
Kaavaluonnos uhkaa edelleen rakentamisella kaikkia tärkeimpiä Oulunkylän
seudun viheralueita, vaikka kasvava väestö tarvitsee lähimetsänsä ja -puistonsa. Helsinkipuiston eli
Vantaanjoen varren eikä
Keskuspuiston asemaa ole
kaavassa kunnolla turvattu. Molemmista ehdotetaan
alueita rakentamiseen: Keskuspuisto kutistuisi mm.
Metsälän kohdalla ja Helsinkipuisto kapenisi lähes
olemattomiin Oulunkylän
Itsenäisyydenpuiston kohdalla. Kyseisistä puistoalueista ei ehdoteta muodostettavan kansallista kaupunkipuistoa, vaikka Helsingillä
pitäisi olla varaa säilyttää
nimeään kantavan, Keskuspuiston ohella arvokkaimmaksi vihersormeksi mainittu Helsinkipuisto arvonsa mukaisessa laajuudessa ja kulissia leveämpänä
viheraluevyöhykkeenä.
Oulunkylä-Seuran aiemmin esittämät muutokset yleiskaavaan. Vihreät kuvapisteet säilytettävä viheralueina
(ehdotettu rakentamiseen) javiheryhteydet turvattava riittävän laajoina. Siniselle alueelle ehdotettu asuin- ja
toimitilarakentamista (K-raudan ympäristö). Muut värit: punainen alue liike- ja palvelukeskusta, oranssi lähikeskusta,
ruskeiden värien tummuminen kuvaa asuin- ja palvelurakentamisen tehoa asuntovaltaisesta kantakaupungiksi,
vaaleanpunainen yhdyskuntateknistä aluetta. Keltainen pilkkuviiva pyöräliikenteen nopea verkko.
joissa oltiin pääosin huolis- on edelleen uhattuna Helsingin maansaan viheralukäytön muueiden säilymi- Kaavaprosessitosalueena.
sestä Oulunkylän alueella, sissa ei ole toteu- Suunnitelennen kaikkea tunut asukkaiden mat ovat peAsukkaiden runsas
pitVantaanjoen
kuuleminen eikä lottavan
palaute jätetty lähes
källä ja aluvarrella, tuli
huomioitta
een rakentalähes 400 kpl, vuorovaikutus.
minen esiteOulunkylän alueelta annet- ei tämä palautiin poikkeuksellisen pal- te näy kaavaehdotukses- tään jo selviönä. Kaavaprojon asukaspalautetta, ja- sa muutoksina. Arvokkai- sessisissa ei ole toteutunut
kauman kuuden kärki on- ta virkistys- ja luontoaluei- asukkaiden kuuleminen eikin mielenkiintoinen: Tuo- ta on yhä jäämässä raken- kä vuorovaikutus.
marinkylä 194, Malmi 175, tamisen alle. ItsenäisyydenOulunkylä 130, Veräjämä- puistoa ja Pirunkallion poh- Miten yleiskaava
ki 126, Pirunkallio (Pikku- joispuolen lehtometsää uh- etenee?
kosken vieressä) 78 ja Kos- kaa rakentaminen, Veräjä- Kaupunkisuunnittelulautakela 61. Vaikka mielipiteitä mäen-Koskelan metsäalue kunnan hyväksynnän jälkeen pyydetään lausunnot ehdotuksesta, ja se tuEsa Kangas / Helsingin kaupunkisuunnitteluvirasto
lee nähtäville muistutuksia
varten. Muistutukset ja lau-
sunnot käsitellään syksyllä
2016 lautakunnassa, minkä
jälkeen ehdotus etenee kaupunginhallituksen ja -valtuuston päätettäväksi loppuvuodesta 2016. Yleiskaavalle valmistellaan myös toteuttamisohjelma, jossa esitetään järjestys ja aikataulu yleiskaavaa toteuttavalle
suunnittelulle. Jos siis haluaa vielä vaikuttaa, se on tehtävä nyt.
Palautetta päättäjille,
asukkaiden kaavailta
Oulunkylässä
Oulunkylä-Seura toivoo, että asukkaat antaisivat pa-
lautetta ja kertoisivat mielipiteensä kaavasta, etenkin
viheralueiden suhteen, niin
kaupunginvaltuutetuille
kuin kaupunkisuunnittelulautakunnan jäsenille jo tässä vaiheessa kaavan käsittelyä. Myös seura valmistelee
omaa lausuntoaan ja kutsuu asukkaat kaavailtaan
Oulunkylän Seurahuoneelle ke 29.10. klo 18–20 tutustumaan kaavaehdotukseen,
antamaan siitä palautetta ja
pohtimaan kuinka yhdessä siihen vaikuttaa – tervetuloa vaikuttamaan tulevaisuuden Oulunkylään!
EW
Mikä muuttuu
Oulunkylässä?
Tärkeimmät
Oulunkylää
koskevat muutokset, jotka
jo viime luonnoksessa esitettiin, ovat täydennysrakentaminen lähinnä Jokeri-reitin varrelle. Tämä tarkoittaa uusia taloja etenkin
Käskynhaltijantien varteen,
mutta myös Veräjälaaksoon
ja asemanseudulle, jota kehitetään liike- ja palvelukeskuksena. Mukana on
myös Tuusulantien Bulevardisointi asuntokaduksi
ja Lahdenväylän kantakaupunkimainen rakentaminen. Uutta toimitila-aluetta
ehdotetaan edelleen K-rau-
Lahdenväylän havainnekuvaa lounaasta. Bulevardisoitava
väylä ylittää Vantaanjoen oikealla, Pikkukoski ylhäällä
keskellä, nykyiset Jokiniementien isot kerrostalot
harmaalla vasemmalla keskellä. Kaava esittää runsaasta
asukaspalautteesta huolimatta rakentamista (ruskeat
talot) suosituille Veräjämäen ja Koskelan kallioalueille
ja metsiin Jokiniementien molemmin puolin. Jokivarren
metsä kutistuisi kulissiksi, ja rinteiden luontoarvot
olisivat vaarassa ulkoilupaineen ohjautuessa niille.
Oulunkylä-Seura ajaa edelleen kaavaan muutosta,
myös kasvava väestö tarvitsee virkistysalueensa.
Vantaanjokivarren Helsinkipuisto on kaavassa turvattava
elinvoimaisena.
OK-Hammas
Jukka Kärkkäinen
Hammaslääkäri, lääkäri
Siltavoudintie 4, 00640 Helsinki • Puh. 752 0880
[email protected]
11
Oulunkyläinen • Pohjoiset esikaupungit
17.10.2015
Pohjois-Helsingin kaavatilanne
Kaupunkisuunnitteluvirastossa valmistellaan asemakaavan
muutosta Maaliikennekeskuksen alueelle, joka sijaitsee Metsäläntien
eteläpuolella ja Veturitien eli junavarikon länsipuolella osoitteessa Metsäläntie 2–4. Asemakaavaluonnosta on valmisteltu vuonna 2014 laaditun osallistumis- ja arviointisuunnitelman pohjalta. Alueen rakentaminen päästäneen aloittamaan noin 4–5 vuoden
kuluttua.
Alueelle suunnitellaan
kerrostalovaltaista asuinaluetta noin 4 500 asukkaalle ja työpaikkarakentamista alueen eteläreunaan. Talot olisivat viisija kuusikerroksisia.
Alueesta tulisi kevytliikennevaltainen. Parkkipaikkoja tulisi kolmeen
useampikerroksiseen pysäköintitaloon tai pihakannen alle.
Alueen länsireunalla
oleva katu Postintaival poistettaisiin, jolloin alueelta tulisi suora yhteys keskuspuistoon. Postinlajittelukeskuksen koillisnurkasta lähtisi alueen lävistävä bulevardimainen kokoojakatu. Sen
varrelle ja alueen keskustaan varataan tontit kaupalle, palveluille ja torille. Alaasteen koululle on varaus
alueen lounaisnurkassa.
Asuinalueelta tulee kevyen liikenteen yhteys Käpylän asemalle. Suurjännitejohdon linjausta pyritään
siirtämään
Metsäläntien
keskelle niin, että sen suoja-alueet eivät rajoita uutta
rakentamista.
Kaavaluonnos ja muu
valmisteluaineisto on esillä lokakuun 30 päivään asti mm. info- ja näyttelytila Laiturilla eli vanhalla
linja-autoasemalla.
Alue on melko irrallinen
muun Pohjoisen suurpiirin
toiminnoista. Uusien asukkaiden työmatkavirran painopiste suuntautuu etelään.
Asukkaat käyttänevät Ou-
lunkylän palveluja Käpylän
asemalla, mutta suuntautuminen etelään ja Maunulaan on voimakasta. Alueen
pienen keskuksen palvelujen saavutettavuus on heikko muun suurpiirimme alueelta, Metsälästäkin.
Käskynhaltijantie ja
raidejokeri
Käskynhaltijantien tiivistysja raidejokerikaavan luonnos tulee nähtäville talvella. Kustaankartanon alue jää
kaavasta pois.
Uusia asuntotontteja tulee todennäköisesti sekä kadun etelä- ja pohjoispuolelle ja korttelinomaisesti kirkon pohjoispuolelle. Alueelle mahtunee asuntoja noin
1500 ihmiselle.
Käpylän asemanseudun
kehittäminen
Osana Pisara-rata -hanketta osan pohjoisesta tulevista busseista on tarkoitus jättää bussien matkustajat Käpylän aseman päälle rakennettavalle laiturille. Tuusu-
LOKAKUUN
TARJOUKSET
lantie tai sen päähaara oltaisiin kääntämässä Pasilaan. Tämän myötä radan sekä etelä- että pohjoispuolelle jäisi paljon
rakennusmaata.
Suunnitelma
sisältyy
yleiskaavaluonnokseen,
mutta ongelmallisuuden
takia virasto on asettanut
laajan työryhmän asiaa tutkimaan. Ryhmässä on mukana mm. Eeva Pirhonen
ja Heikki Hälvä. kaupunkisuunnitteluvirastosta.
Työryhmälle on asetettu kaksi tavoitetta: Varmistaa, että yleiskaavan ratkaisu on hyvä eli ehdottaa ehdotukseen loppuvalmistelussa tehtävät muutokset ja toiseksi tutkia
yleiskaavan toteuttamisen
vaiheistusta.
Työn painopiste on alkuvaiheessa
liikenteessä. Aihe on tärkeä, koska
yleiskaavaehdotuksen
liikenneratkaisut
ovat joiltakin osin lähes
epärealistisia.
6,-
Puistoaukioiden sarja
johtaa asuinkortteleista
Keskuspuistoon
SEBAMED LIQUID
FACE & BODY WASH
PUMPPUPULLO 300 ML
OULUNKYLÄN APTEEKKI
Kylänvanhimmantie 29, 00640 Helsinki. oulunkylanapteekki.fi
Palvelemme: ma–to 8.30–19, pe 8.30–18, la 9–15
Uudet pidennetyt
aukioloaikamme
ma-pe 8.30-19, la 9-16
Pakilantie 10, 00630 HKI
Puh. 09 724 8543
www.maunulanapteekki.fi
MAUNULAN APTEEKKI
Autopaikat keskitetty
pysäkointitaloon
Kirjanpitopalvelua Oulunkylässä
pienille yrityksille
Toimisto- ja hotellirakennus muutetaan
asunnoiksi
www.mikrotilit.fi
Tehokkaita umpikortteleita, selkeästi rajattu
katutila, yhtenäiset
korttelipihat
p. 040 733 68 69
Iloiset Kädet - joululahjatalo
Kevyen liikenteen reitti
johtaa Ilmalan asemalle
Käsityömyyjäiset Nuorisotalo Nuotassa
Toimitilaa junavarikon reunassa
Keskeinen tori, liike- ja
palvelutilaa ensimmäisissä
kerrokksissa
Nopeasti imeytyvä, riittoisa
tehokosteuttaja, joka hoitaa
myös kynsiä ja kynsinauhoja.
Tarjoukset ovat voimassa lokakuun 2015 ajan tai niin kauan kuin tuotteita riittää.
AS
Kaupunginosapuisto asuinalueen ja Keskuspuiston
välissä oleskelu, leikki ja
lähiliikunta
FAVORA HOITAVA
KÄSIVOIDE 75 ML X 2
Tehokkaasti puhdistava
pesuneste, joka säilyttää
ihon luonnollisen,
happaman suojan.
Kokoojakatuna kaareva
bulevardi, raitiotievaraus
Autopaikat pihakannan alla
(53,33/l)
Norm. yht. 17,50
(116,67/l)
Kaupan
päälle
Aqualan L
30 g!
Helsingin kaupunkisuunnitteluvirasto
Talot kiinni Metsäläntiehen,
sähkölinja siirretään tien
keskelle
Yht.
8,-
(20,-/l)
Norm. 7,95
(26,50/l)
(Kylänvanhimmantie 25)
sunnuntaina 22.11. klo 10-15
Kevyen liitenteen reitti
johta Käpylän asemalle
Kortteja, koruja, sukkia, tonttuja,
koreja, liinoja, enkeleitä, ym. ihanaa!
Paljon myyjiä!
Varaus ala-asteen koululle
puiston vieressä
Marttojen kahvio ja arpajaiset.
Tervetuloa!
Hyvän Olon Hoitola
Oulunkylän srk:n Kutomakerhon
JOULUMYYJÄISET
HAMMASLÄÄKÄRIT
Sanni Aho, Katariina Savijoki
Katja Kurhela
ERIKOISHAMMASLÄÄKÄRI
Susanna Paju (iensairaudet)
SUUHYGIENISTI
Maria Jaakkola
Käpyläntie1, p.720 6800
www.koskelanhammas.fi
Vastaanotollamme on Kelan suorakorvaussopimus
Kosmetologi, hieroja
Carita Nissinen
0400 789917
lauantaina 21.11.2015 klo 11.00–14.00
SUNNUNTAINA 22.11.2015 klo 11.00–14.00
www.caritanissinen.com
Kauppakeskus Ogeli, 2.krs Kylänvanhimmantie 29C, Hki
Osoite: Teinintie 8 B (vanha kansakoulu), 2.kerros
Myytävänä:
- kauniita kangaspuissa kudottuja yksilöllisiä
kudonnaisia
- käsin tehtyjä joulukoristeita
- mattoja
-kotileivonnaisia (vain lauantaina)
Kahviossa tarjolla perinteiseen tapaan
ohrapuuroa sekahedelmäsopan kera, kahvia,
teetä, mehua ja kotileivonnaisia
Lista- ja pika-arpoja
T E R V E T U L O A!
Kaikki hammas- ja
hygienistipalvelut, myös
särkyaikoina
Hammas ogeli
www.ogelinhammas.fi
Oulunkylän liikekeskus, 2. kerros
Kylänvanhimmantie 29 A, 00640 Helsinki
Puh. (09) 720 6200
Koskelan palvelukeskuksessa tapahtuu
loka-marraskuussa
Koskelan palvelukeskus tarjoaa maksutonta toimintaa helsinkiläisille eläkeläisille ja työttömille. Palvelukeskus on avoinna ma–pe klo 8–17.
Ti 20.10. klo 13–14.30 Puutarhaluento aiheena: Huonekasvit viihtymään
To 22.10. klo 14–15.30 Käpylän Senioreiden
muistikerho
To 22.10. klo 15–17 Oikeudellista neuvontaa,
ennakkoajanvaraus
To 29.10. klo 13–15 Omaishoidon vastaanotto
Pe 30.10. klo 12–13 Yhteislaulua
Ti 3.11. klo 13–14.30 Yhteislaullua
To 5.11. klo 13–14 Isänpäivän ohjelmaa
Pe 6.11. kl. 14.30–15.30 Svenska dagen program (ohjelmaa suomen- ja ruotsinkielisille)
Ti 10.11. klo 13–14 Luento ”Mitä minä tietokoneella
teksin?” Enter ry. Luennon jälkeen mahdollisuus
henkilökohtaiseen neuvontaan.
Ke 11.11. klo 10–12 Kuulolähipalvelu
To 12.11. klo 14–15.30 Käpylän Senioreiden
muistikerho
Ti 17.11. klo 13–14.30 Luento: ”Bysanttilaisen mosaiikin sirpaleet-sarja: Totuuden valehtelijat-sosialistisen
realismin mestareita”
To 19.11. klo 14–15 Luento asumisen
paloturvallisuudesta
To 19.11. klo 13–15 Omaishoidon vastaanotto
Tarjoamme myös mm. palveluneuvontaa ja erilaisia
luottamuksellisia keskusteluryhmiä (lisätietoa puh.
09 310 45998), fysioterapeutin neuvontaa ja monipuolisia liikuntaryhmiä (lisätietoa puh. 09 310 45999), muistikerhoa, peliryhmiä, rentoutusta jne. Tule kysymään lisää, tervetuloa!
Puh neuvonta: 09-310 50476. Osoite: Käpyläntie 11, Ntalo 1krs, 00600 Helsinki. Vapaa pääsy, tervetuloa!
17.10.2015
Oulunkyläinen • Pohjoiset esikaupungit
Musamaailman Kai
Saarikko vuoden yrittäjä
Helsingin Yrittäjät – Keski-Helsinki ry valitsi
vuoden 2015 keskihelsinkiläiseksi yrittäjäksi
25.9. Musamaailman Kai Saarikon.
Musamaailma
on
vuonna 1985 perustettu
soittimien, bändikamojen
ja pro audio -tuotteiden
maahantuoja, tukkuliike ja
jälleenmyyjä. Musamaailma Retail -myymälällä on
yli 500-neliöiset toimitilat
Kampissa. Itä-Pakilassa sijaitsevat yrityksen hallinnolliset tilat, varasto, soitinkorjaamo ja noutopiste.
Työntekijöitä Musamaailmassa on yhdeksän.
Kai Saarikko on hyvä
esimerkki yrittäjästä, jolle harrastuksesta on tullut työ. Työ alalla alkoi jo
14-vuotiaana. Yritys perustettiin lapsuuden kaverin kanssa ja ensimmäinen
toimipiste sijaitsi kellarissa
Oulunkylässä Larin Kyöstin tiellä. Sieltä siirryttiin
Mechelininkadulle ja lopulta nykyiseen paikkaan
Malminkadulle.
Itä-Pakilan
Ohrahuhdantien uudemmassa toimipisteessä
Musamaailma on toiminut jo 15 vuot-
ta. Verkkokaupan toiminta
aloitettiin noin kymmenen
vuotta sitten. Se on Kain
mukaan nykyiselle musiikkikaupalle elinehto. Siellä voi selailla ja tilata tuotteita. Oikea hinnoittelu on
keskeinen menestymiseen
vaikuttava tekijä: asiakkaat
vertailevat hintoja kansainvälisten verkkokauppojen
hintoihin.
Tärkeää on myös hyvien kumppaneiden löytäminen. Soitinvalmistajat ja laitevalmistajat on valittu siten, että laatu ja hyvän kaupanteon periaatteet kohtaavat. Kai Saarikko kehuu
myös omaa tiimiään. Työntekijät ovat viihtyneet yrityksessä ja työsuhteet ovat
perinteisesti olleet pitkiä.
Musamaailma on pitänyt pintansa alaa heiluttaneista pyörteistä huolimatta. Tänä vuonna yrityksel-
lä on juhlavuosi sen täyttäessä 30 vuotta. Jatkuva
uudistumien ja sydämen
pitäminen mukana bisneksessä ovat olleet Musamaailman menestyksen
edellytyksiä.
Keski-Helsingin Yrittäjät on Käpylä-VeräjämäkiOulunkylä-Metsälä-Pakila-Torpparinmäki -alueen
yrittäjien oma järjestö. Se
on Helsingin Yrittäjien paikallisyhdistys. Helsingin
Yrittäjät on Suomen yrittäjien aluejärjestö.
YRJÖ TEINILÄ
Vuoden yrittäjää Kai Saarikkoa (vas.) palkitsemassa Keski-Helsingin Yrittäjien
puheenjohtaja Seppo Tuovinen ja varapuheenjohtaja Timo Kangas (oik.).
Uusi Saga
Käpylinna
avautuu loppuvuodesta.
Tutustu ensimmäisten joukossa!
Saga Käpylinna on uusi upea seniorien palvelutalo,
joka avautuu loppuvuodesta 2015 Helsingin Veräjämäessä.
Saga-talo tarjoaa huipputason asumista, palveluita ja
turvallisuutta tyylikkäässä ympäristössä. Koteja on yhteensä
85 ja viihtyisissä yhteistiloissa on mm. sauna- ja allasosasto,
ravintola, kahvila ja kirjasto.
Eri hintaisia ja kokoisia palveluja sisältäviä
vuokra-asuntoja voi nyt hakea. Ota yhteyttä
ja varaa esittely!
Laura Isohanni
puh. 050 413 4223 | laura@sagacare.fi
www.sagacare.fi
Saga Care on osa Esperi Care -konsernia
12
Pohjoinen baana
Pyörämatka keskustaan helpottuu
Rakennusvirastossa suunnitellaan jo kovaa
vauhtia pyöräliikenteen pohjoisen baanan
rakentamista välille Pasilan Ratapihantie Käpylän asema.
Suunnitelmaluonnoksia esiteltiin 7.10. Käpylän työväentalolla. Suunnitelman toteutuksesta päätetään yleisten töiden lautakunnassa. Baanan rakennussuunnitelmat
valmistuvat vielä tänä syksynä ja
rakennustyöt on tarkoitus
aloittaa ensi keväänä.
Tällä hetkellä pyörätie
Oulunkylästä
keskustaan
kulkee Käpylän kohdalla
mäkisessä ja mutkittelevassa maastossa ja se on raskas polkea. Radan varressa
maasto on tasaista ja pyörä-
13
Oulunkyläinen • Pohjoiset esikaupungit
17.10.2015
matka sujuisi nopeasti. Baanayhteys toteutetaan pääradan varteen rautatiealueelle ja Louhenpuistoon. Radan vieressä joudutaan tekemään louhintatöitä.
Itäistä baanaa
suunnitellaan
Myös Itäväylän suunnan
baanayhteydestä on valmistunut luonnos Kulosaaren
sillan ja Herttoniemen Hiihtäjänkujan väliselle osuudelle. Suunnitelmaluonnosta on voinut kommentoida verkossa lokakuun alus-
sa ja asia tarkoitus tuoda
kaupunkisuunnittelulautakunnan päätettäväksi lokakuun loppupuolella.
Itäinen baana ulottuisi
Kulosaaren sillalta Tupasaarentien risteykseen. Tupasaarentiestä itään baanayhteys toteutettaisiin pyöräkaistana ja -tienä metroradan varressa.
Baanaverkosto
Helsingin
ensimmäinen
baanayhteys avattiin kesällä 2012. Se kulkee vanhassa
satamaradan kuilussa Kiasmalta Ruoholahteen 1,3
kilometrin matkalla.
Helsingin suunnitelmissa on rakentaa koko kaupungin kattava pyöräteiden eli baanojen verkko.
Baanat yhdistäisivät suurimmat asuinalueet keskustaan ja muihin työpaikkakeskittymiin. Baanaverkon on tarkoitus koostua
sekä uusista osuuksista että parannettavista nykyisistä pyöräteistä. Suunniteltu baanaverkko on kokonaisuudessaan 130 kilometrin
pituinen.
Helsingin
tavoitteena
on nostaa pyörämatkojen
osuus 15 prosenttiin vuoteen 2020 mennessä.. Pyöräilyn lisäämisellä tavoitellaan
viihtyisää ja elinvoimaista
kaupunkia. Kun Helsingin
väkiluku kasvaa, pitää kävelyn, pyöräilyn ja joukkoliikenteen suosiota lisätä, jotta kaupungin liikenne säilyy
toimivana.
Lähimetsät haltuun!
-tapahtuma Veräjämäessä
Luonto-Liitto ja Oulunkylä-Seura järjestivät lauantaina
19.9. koko perheen Veräjämäen metsät haltuun
-tapahtuman Pikkukosken uimarannalla ja lähimetsissä.
Sadesäästä huolimatta lasten ja aikuisten luontoretkille
riitti innokkaita osallistujia. Tapahtuma oli osa LuontoLiiton Lähimetsät haltuun! -kampanjaa (http://www.
lahimetsat.fi). Tilaisuudessa kuultiin alueen metsien
arvoista ja kaavoituksessa niihin kohdistuvista uhasta.
Lapsille oli myös puuharasteja uimarannalla ja metsässä.
Nimiä kuntalaisaloitteeseen kansallisen kaupunkipuiston
puolesta kertyi mukavasti (www.kaupunkipuisto.fi).
Gnistan ja KäPa mitalille
kakkosessa
Jalkapallon sarjakausi on lopuillaan ja kakkonen päätyi jo. Ogelin tekonurmella pelaavat Gnistan
ja Käpa sijoittuivat toiseksi
(46 pistettä) ja kolmanneksi (41).
Eteläisen lohkon voitti ylivoimaisesti espoolainen Honka, 70 pistettä. Se
on nousijaehdokas Ykköseen Kauniaisten GIFK:n
kanssa.
Jos näin käy, eikä lohkoon putoa (mikä todennäköistä) ykkösestä ketään,
Gnistan on ensi vuonna
nousijaehdokas. Se aset-
taa seuran johdon ja pelaajat haastavaan tilanteeseen.
Gnistanin ja Käpylän
Pallon kausi oli kaksijakoinen. Ensin mainittu pelasi
vahvan alku- ja keskikauden, mutta loppupelit menivät vaatimattomasti. Tosin seura oli jo varmistanut
toisen sijansa. Käpa puolestaan paransi roimasti loppua kohden.
Gnistan on Suomen noin
30. paras seurajoukkue.
Hieno suoritus, kun alueemme väkiluku on noin
0,3 % maamme väkiluvusta.
Oulunkylän kaupunkipolut netissä
Tutustu historiaan ja nykyisyyteen, luontoon ja kulttuuriin, arkkitehtuuriin ja henkilöhahmoihin.
Kantakylä: reitin pituus 5,5 km, kohteita 34 ja 7
tietolaatikkoa
Veräjämäki: reitin pituus 4 km, kohteita 28 ja 4
tietolaatikkoa
Tutustu ja tulosta http://kaupunginosat.net/
oulunkyla/kaupunkipolku/
Aloitteen takana on laaja, kaikille avoin Kansallinen kaupunkipuisto Helsinkiin! –liike. Kansallista kaupunkipuistoa
Helsinkiin ajavat myös mm. yli 60 kaupunginosa- ja muuta paikallisyhdistystä, Helsinki-Seura ja Helsingin
luonnonsuojeluyhdistys / Suomen Luonnonsuojeluliitto. Aloitteen voi allekirjoittaa myös omin käsin mm. Oulunkylän
kirjastossa ja Oulunkylä-Seuran syksyn tilaisuuksissa.
Pikkupekka Mustan
Pekan rinnalle
Käskynhaltijantielle Oulunkylään rakenteilla oleva K-market on laatuaan ensimmäinen K-kauppa. Keskon uuden strategian mukaisesti K-kauppias
voi avata olemassa olevan
kauppansa rinnalle myös
uuden kaupan.
Kauppias Jouni Ekholmilla on jatkossa kauppaduo, johon kuuluu Mäkitorpantiellä sijaitseva K-SuperMarket Musta Pekka ja rakenteilla oleva Pikkupekka.
Pikkupekkaan tulee 1300
neliömetriä, josta myynti-
pinta-alaa on 700 neliötä.
Ekholmin molemmat kaupat työllistävät jatkossa
noin 100 työntekijää.
Pikkupekka
sijaitsee
samalla tavalla kuin isoveljänsä Musta-Pekkakin
erinomaisten liikenneyhteyksien varrella. Monien bussireittien ja runkolinja 550:n eli Jokerilinjan
pysäkit ovat kaupan edessä. Omalla autolla kulkevien käyttöön pihalle tulee 45
parkkipaikkaa.
Aiheesta lisää lehden
seuraavassa numerossa.
osta 3, maksa 2
Puutarhajätteet oikeaan
paikkaan
Esitä alennuskuponki ennen tilausta. Tarjous on voimassa tällä kupongilla 20.11.2015
asti Maunulan Subway® -ravintolassa. Tarjous koskee vain 15 ja 30 cm Subi® -leipiä.
Yksi tarjous/asiakas. Etua ei voi yhdistää muihin tarjouksiin. Tarjoamme edullisimman
tuotteen. Maksulliset lisukkeet eivät sisälly tarjoushintaan. ©2015 Doctor’s Associates
Inc. Subway® is a registered trademark of Doctor’s Associates Inc.
30 cm Subi®
15 cm
hinnalla
Syksy varistaa lehdet pihoilta, mutta niiden paikka ei
ole yhteisissäulkoilumetsissä, puutarhajätteen vieminen
sinne on ympäristörikos. Lehti- ja risukasat rumentavat
ympäristöä ja estävät metsäkasvillisuuden luontaista
kasvua ja suosivat mm. nokkosia. Puutarhajätteen
paikka on kompostissa tontilla, jätehuollon käsittelyssä
tai Sortti-asemilla, joissa tarvitsee nykyään maksaa
vain toimitetusta jätteestä, puutarhajätelastin hinta
on 5 euroa. Metsien viereisillä kiinteistöillä ei ole
erityisoikeuksia. Pidetään viherympäristöstä huolta. Jos
ympäristön roskaamista havaitsee, on siitä paikallaan
tehdä rikosilmoitus. Kuvan laiton jätepaikka on
Vantaanjoen ulkoilumetsästä.
Esitä alennuskuponki ennen tilausta. Tarjous on voimassa tällä kupongilla 20.11.2015
asti Maunulan Subway® -ravintolassa. Yksi tarjous/asiakas. Etua ei voi yhdistää muihin
tarjouksiin. Maksulliset lisukkeet eivät sisälly tarjoushintaan. ©2015 Doctor’s Associates
Inc. Subway® is a registered trademark of Doctor’s Associates Inc.
Subway® Maunula
Pakilantie 8 a, 00630 Helsinki
puh: 010 4008071
avoinna: ma-pe 9-22,
la 10-20, su 12-20
©2015 Doctor’s Associates Inc. Subway® is a registered trademark of Doctor’s Associates Inc.
AS
14
17.10.2015
Oulunkyläinen • Pohjoiset esikaupungit
J
UHANNUSMÄELTÄ
ONNEA SATAVUOTIAS
ARTTULA 21
Arttula 21 on käsite. Se on ainoa
rakennus vanhaa Oulunkylää,
jonka nimi ei ole
lempinimi eikä enää katuosoite.
Se on Oulunkylän taajaväkisen
yhdyskunnan ajalta
Arttulan alueen talo nro 21.
On se ollut aikamoinen ilmestys: 1000 neliömetriä neljälle venäläiselle upseeriperheelle 1915. Suomen itsenäistyttyä talo sai väliseiniä ja palveli lukuisten perheiden vuokratalona.
Rakennus oli keskeinen osa vanhan Oulunkylän keskusta.
Keskustaan kuuluivat lisäksi Grönlundin talo, jossa olivat
kirjasto ja poliisiasema. Oli Lounas-kahvilan talo sosiaalisen elämän keskuksena, kuten Seurahuonekin. Oli Lintulan
kauppa ja Elannon rakennukset sekä nykyisen Larin-Kyöstintien puuhuvilat, samoin hieroja Olkkosen talo. Näistä
kaikista olen vuosien mittaan kertonut.
Omat kokemukseni Arttula 21:stä 1940–50 -luvuilta ovat
lämpimät. Kivijalassa ollut EHA eli Emil Hartosen elintarvikepuoti myi Viipurin leipää ja tynnyristä kourukauhalla vuoltua irtovoita. Jauhot myytiin irtojauhoina laareista,
maito litran mitalla omaan kannuun. Tykkäsin käydä siellä
koska kaupan täti ja setä olivat niin kivoja. Tienasin myös
joskus, kun hain puuseppä Tepolle pilsua Seurahuoneen
verstaalle pahan päivän lääkkeeksi.
Vaikka oma sosieteettini oli suurimmalta osaltaan Seurahuoneella, oli pari tosiystävää myös Arttula 21:ssä. Oli
Jude, joka oli fantastinen poikasopraano. Sen faija oli merillä ja paljon vek. Jouluaatot vietettiin siten, että alkuilta oltiin meillä ja/tai Judella tai päinvastoin. Laulettiin paljon
ja leikittiin. Juden perheen toisessa kerroksessa ollut asunto
vuoti sadevettä katosta: siellä oli usein ämpäri tai vati keittiöhuoneen lattialla.
Talon PuuCee oli nykyisen Larin-Kyöstin tien reunassa.
Laskiämpärit kaadettiin pytingin taakse. Jouluvedet kannettiin kaivosta, joka oli nykyisen toimistotalon parkkipaikan
vieressä. Vedet sisään ja ulos olivat osa jouluohjelmaa. Koska talossa ei ollut saunaa, kävin Juden kanssa ennen Joulua
Pohjolan saunassa Käpylässä.
Toinen kaverini Henkka asui talon pihanpuoleisessa päässä
myös tokassa kerroksessa. Hän oli puhelintekniikan virtuoosi. Samanlainen virtuoosi Johnny asui meidän talon yläkerrassa. Marconi keksi aikanaan langattoman lennättimen ja
kontaktoi Bostonista Englantiin, mutta nämä kundit virittivät langallisen puhelimen Arttula 21:n ja Juhannusmäki
12:n välille. Piuha kulki puusta puuhun talojen toisten kerrosten välillä ikkunasta ikkunaan. En ollut uskoa, kun sain
kokeilla puhelinta ekaa kertaa. Ihme kundit, mut ne oli kaks
vuotta vanhempia ku mä.
Koska futismatsit ja muu urheilu tapahtui usein Juhannusmäen kentällä, Arttula 21:n
skidit kokoontuivat myös siellä. Oli vaan sikäli dorkaa, että
talossa budjas friiduja eikä ne kuuluneet kunnon peleihin ja
leikkeihin. Talossa asui myös taidemaalari. Erikoinen kaveri.
Kerrottiin, että se goisas tolkuttomasti. Lapset pesi sen klabbit. Ja kyllä oli iso juttu tsiigata Pekka-Puupää-leffan tekoa
talon pihassa. Julkkikset livenä!
Kun arkkitehti Arno de la Chapelle vuonna 1995 aloitti Arttula 21:n saneerauksen, hän teki loistavan kulttuuriteon. Ei
mitään pompöösiä, vaan vanhaa puurakentamista kunnioittaen talo elpyi, sai uudet saniteettitilat sekä hyvät vanhan
ajan asunnot 14 perheelle. Talon sosiaalisuus ja yhteisöllisyys on ihailtavaa. Siinä olisi mallia monelle nykyaikaisen
kerrostalon asujaimistolle.
Onnittelen sydämestäni Arttula 21:ä näin post festum.
ero Rantala
Oulunkylän yhteiskoulun
tonttivuokra indeksiin
Oulunkylän
yhteiskoulun tontti on vuokrattu kaupungilta ja se sidotaan indeksiin. Vuokra on
noin 80 000 euroa vuodes-
sa. Virallinen vuokraaja ei
ole Oulunkylän yhteiskoulu vaan Viipurin Reaalikoulu Oy, jonka nimissä koulu
aikoinaan alkoi.
Uudistuva Oulunkylän kuntoutussairaala
Palveluja kaikille
senioreille
Alun perin sotainvalidien ja muiden
veteraanien hoitoon ja kuntoutukseen
erikoistunut 125-paikkainen Oulunkylän
kuntoutussairaala on elänyt viime
vuodet muutosten ja uudistusten aikaa.
Nyt palveluja tarjotaan kaikenikäisille
senioreille.
– Kuntoutussairaala on toiminut 23 vuotta. Veteraanien vähetessä
paikkoja alkoi vapautua asteittain muuhun käyttöön,
kuntoutussairaalan toimitusjohtaja Katja Ilvonen
kertoo.
– Oulunkylän sairaskotisäätiö kuuluu Helsingin
kaupunkikonserniin. Niinpä vuonna 2009 aloimme
silloisen
terveysvirastoin
kanssa suunnitella yhdessä
uusien geriatristen kuntoutuspalveluiden sisältöä, Ilvonen muistelee.
– Ensimmäisenä kehitimme sairaalatasoista jatkohoitoa ja kuntoutusta erilaisista leikkauksista saapuville iäkkäille potilaille, sillä
tähän kaupungilla oli suurin tarve. Näillä iäkkäillä
kuntoutujilla voi olla murtuma tai muu vamma, yleisimmin lonkkamurtuma.
– Toiminnan muutos
edellytti sotaveteraanien
palveluihin erikoistuneelta henkilökunnalta uudenlaista osaamista sekä kuntoutuksen että hoitotyön sisältöön. Myös lääkäreiden
määrää lisättiin. Kehittämisen vauhti on ollut ripeää
ja työ vaativaa, mutta hyvät
tulokset ja potilaiden onnistuneet kotiutukset vaikeiden leikkausten jälkeen palkitsivat. Jo yli puolet kuntoutussairaalan paikoista
on varattu näille iäkkäille
jatkohoitopotilaille, tilaajana siis Helsingin kaupunki
ja myös HUS, Katja Ilvonen
valaisee.
Huomio ikääntyvien
kunnon säilymiseen
– Ikääntyvien toimintakyvyn ylläpysymiseen ja kotona asumisen tukemiseen
on syytä panostaa ajoissa.
Tämä tavoitteena aloimme
sairaalatasoisen
kuntoutuksen ohella kehittää ihan
uusia palveluja, Ilvonen
tähdentää.
– Meillä otettiin Suomessa ensimmäisenä käyttöön
ns. WELMED –toimintakykylaboratorio. Sen avulla
on alettu tehdä KunnonStartti -arviointeja. Olemme
uusineet kokonaan myös
kuntosalilaitteet. Meillä kokoontuu jo säännöllisesti KunnonTreenaajat –kuntosaliryhmiä. Niihin osal-
listuvat seuraavat itse tietokoneelta omaa kehitystään ja älykorteilla toimivat laitteet säätävät vastusta automaattisesti.
– Olemme saaneet ilahduttavan hyvää palautetta treeneihin osallistuvilta.
Kaikissa ryhmissä on mukana ohjaajana seniorikuntoutukseen perehtynyt fysioterapeutti. Ohjelmat ovat
yksilöllisiä ja perustuvat arvioon kuntoutujan toimintakyvystä ja mm. lihasvoimasta. Ammattitaitoinen,
tavoitteellinen ohjaus kuuluukin kaikkiin palveluihimme, Ilvonen korostaa.
–
Kuntoutussairaalassamme on viihtyisät, avarat ja hyvin varustellut tilat. Meillä on iso kuntosali,
sauna-uima-allasosasto, monitoimitilat ja ravintola Veljeshovi. Ulkoilumaasto ja polut Vantaanjoen tuntumassa sekä oma
ulkoliikuntapuisto kutsuvat
liikkumaan.
– Tarjoamme myös paljon erilaisia hoitoja, kuten
fysio- ja lymfaterapiaa, akupunktiota,
jalkaterapiaa,
toimintaterapiaa, hierontaa
ja muita hyvinvointipalveluja. Alimman kerroksen tiloja peruskorjattiin ja uudistettiin vajaat kaksi vuotta
sitten. Lokakuussa valmistuu uima-allasosaston kun-
Toimitusjohtaja Katja Ilvonen ja fysioterapeutti Päivi
Antero uusia kuntosalilaitteita kokeilemassa.
nostustyö, jolloin uusi iso
hierova poreallas otetaan
käyttöön.
– Suunnittelemme parhaillaan ihan uusia päiväkuntoutuspaketteja kotona
asuville senioreille. Helsingin yliopiston kanssa yhteistyössä toteutetussa tutkimushankkeessa saimme
hyviä tuloksia myös muistisairaan ja hänen omaisensa kuntoutuksesta, ja myös
heille olemme suunnittelemassa omia kuntoutusryhmiä, Katja Ilvonen luettelee.
– Kehittäminen on ollut innostavaa ja henkilökuntamme on ollut mukana ilahduttavan aktiivisesti. Olemme halunneet jalos-
taa veteraanikuntoutuksen
oppeja yhdistäen niihin innovatiivisesti uutta, Ilvonen
kertoo.
– Seuraavassa vaiheessa panostamme myös palveluista tiedottamiseen ja
markkinointiin, sillä palvelumme tunnetaan vielä valitettavan huonosti. Meidän
pitää tulla paremmin näkyviin, jotta seniorit löytävät
meille. Ja aina on muistettava, että vain uudistamalla ja uudistumalla varmistamme myös sotainvalidien
ja veteraanien palvelut niin
kauan kuin niitä tarvitaan.
Se on tärkeä isänmaallinen
tehtävämme, Katja Ilvonen
muistuttaa.
Arttula täytti sata vuotta
Oulunkylän aseman läheisyydessä sijaitsee Suomen toiseksi suurin puinen
asuintalo Arttula. Alun perin Holmbegin taloksi nimitetty rakennus vietti satavuotisjuhlia lauantaina
19.9.
Talon vanha osoite oli
Arttula 21, nykyinen Larin
Kyöstin tie 13. Talossa on
vuokra-asuntoja.
Talon entisiä asukkaita
oli kutsuttu paikalle muistelemaan talon historiaa.
Heitä tulikin tilaisuuteen
runsaasti aina 60‐luvulta
tähän päivään asti.
Satavuotisjuhlia
varten Arttulan pihalle rakennettiin juhlateltta, jossa il-
taa vietettiin ruoan ja ohjelman parissa. Vanhimmat sota‐ajan asukkaat muistelivat,
miten Helsingin pommitukset kuuluivat ja näkyivät Oulunkylään asti. He muistelivat myös minkälaista elämä
oli siihen aikaan. Kun asukkaat pääsivät tutustumaan
rakennukseen sisältä päin,
muisti palautti mieleen niin
monia asioita, että jutuista
ei tahtonut tulla loppua. Ilta sujui rattoisasti vanhoja
muistelleen, arkkitehti Arno
de la Chapelle kertoo. Hän
on pitänyt toimistoa suunnittelemansa korjauksen jälkeen Arttulassa.
Varmaa tietoa talon iästä osanottajilla ei ollut. Idea
satavuotisjuhlaan tuli, kun
talon välipohjan korjauksessa löytyi sanomalehtiä
1914‐luvulta. Tämä varmisti, että huhut talon olevan
aivan vuosisadan alusta tai
1800-luvulta eivät pitäneetkään paikkaansa, vaan rakennusvuodeksi varmistui
vuosi 1915.
Arttulan elämä on ollut värikästä. Jo ennen sotia isot asunnot oli pilkottu
pieniin, yhteensä 17 asuntoon. Rakennus peruskorjattiin 1995, jolloin palautettiin entistä huoneistojakoa. Myös Arttulan ulkoväritys on palautettu
mahdollisimman lähelle
alkuperäistä.
15
Oulunkyläinen • Pohjoiset esikaupungit
17.10.2015
Seniorien palvelutalo Saga
Käpylinna valmistumassa
Veräjämäessä toiminut kaupungin omistama
Osmonkallion vanhainkoti lopetti toimintansa 2010.
Kiinteistö oli monta vuotta
lähes tyhjillään kunnes Minerva Kiinteistöpääomarahastoihin kuuluva Myrskyläntien Palvelukodit Kiinteistö Oy osti sen saneerattavaksi palveluasunnoiksi.
Uuden palvelutalon nimi on Saga Käpylinna ja
palvelusta vastaa Saga Care Oy. Koteja on 85. Ensimmäiset asukkaat pääsevät
muuttamaan joulukuussa.
– Olemme iloisesti yllättyneitä asuntojamme kohtaan osoitetusta kiinnostuksesta, toteaa asiakkuuspäällikkö Laura Isohanni Saga Caresta. Alustavia
varauksia on jo tehty yli 20
kpl.
Saga Käpylinna tarjoaa
sekä asukkaille että alueen
ikääntyvälle väestölle palveluita, sosiaalisia kontakteja ja virkistävää tekemistä
parantaen siten heidän elämänlaatuaan. Talossa työs-
kentelevät Sagan omat terveydenhuollon ammattilaiset, jotka ovat paikalla ympäri vuorokauden. Yhteistiloissa on ravintola, kahvila, takkahuone ja kirjasto. Asukkaiden käytössä on
kuntosali ja uima-allas. Pihalla voi pelata pelejä, istuskella ja grillata ruokia.
Myös omaiset voivat tulla
tapaamaan ja nauttimaan
palveluista.
Palvelutalossa on oma
keittiö, jossa valmistetaan
ruoat ja leivonnaiset. Fysioterapeutti, kampaaja ja
jalkahoitaja ovat itsenäisiä
yrittäjiä.
Palvelutaloon avataan
ensi vuoden puolella osasto muistisairaille.
Laura Isohannin mukaan vuokrattavat kodit
Kuvassa vasemmalta lukien Aili Typpö, tytär Helena
Haapala, Kaarlo Typpö tutustumassa Saga Käpylinnan
palveluasuntoon. Taustalla on asiakkuuspäällikkö Laura
Isohanni.
Tervetuloa
pakolaiset!
ovat valoisia, nykyaikaisesti varusteltuja ja esteettömiä. Ne voi sisustaa mieleisekseen omilla tavaroilla. Asuntojen koko on 25–
77 neliömetriä. Asumiskulut ovat 760 – 2400 € sisältäen yhteisten tilojen, kuten
kuntosalin, takkahuoneen,
kirjaston sekä sauna- ja allasosaston käytön.
Käpylinna on tarkoitettu ikäihmisille, jotka tarvitsevat eritasoista apua arjessa. Asumiskulujen lisäksi
tulevat palvelusopimuksen
mukaiset kustannukset, jotka riippuvat asukkaan tarpeesta. Tasoja on kolme:
viikkoturva (991 €/kk), päiväturva (1252 €/kk) ja täysturva (2028 €/kk).
Lisätietoja Saga Käpylinnasta antaa asiakkuuspäällikkö Laura Isohanni, puh.
050 413 4223, [email protected]
Huoneistoluettelo asumiskuluineen ja palvelupaketteineen löytyy osoitteesta sagacare.fi/kapylinna
MH
Suomen Kotiseutuliiton vetoomus
kotiseuduille syksyllä 2015
Hyvä kotiseutuväki!
Sodat ja väkivalta liikuttavat tänään suurta ihmismäärää. Ihmiset pakenevat sotaa, väkivaltaa, nälkää, kodittomuutta ja sitä
että heiltä on viety kotiseutu, tai että kotiseudulla taistellaan. Nämä ihmiset pakenevat lapsineen saadakseen perheensä turvaan, tai
ovat lähettäneet suvun nuoret työhön ja pois väkivallan alta.Välimerestä on tullut tuhansien lasten, naisten ja miesten hauta. Turvallisuutta haetaan niin epätoivoisesti, että perheet ottavat
riskejä, jotka ovat monen
kohdalla toteutuneet. Moni kuitenkin on päässyt Eurooppaan ja myös Suomeen.
Joka päivä maahamme tulee kymmeniä tai satoja turvapaikanhakijoita, tavallisia ihmisiä jotka tarvitsevat katon päänsä
päälle, lämpöä,
ruokaa ja terveydenhoitoa.
Nopeasti tarvitaan myös lapsille koulutusta, että heidän
arkensa vakiintuu.
Suomalaisilla on
poikkeuksellisen
vahvaa
kokemusta suuren väen
vastaanotosta ja hoitamisesta. Onhan kansakuntamme historiassa 400 000 karjalaisen evakuoiminen Karjalasta muun Suomen alueelle. Sekin aika oli vaikeaa
Pakilan kyläjuhlia
vietettiin syyskuussa
Pakilan yläasteen piha ja
koulu sisältäkin oli täynnä vilinää ja ohjelmaa. Yritystorilla alueen yrittäjät esittelivät
tuotteitaan ja palveluitaan.
Hyviä asiakaskontakteja syntyi ja tietoa levitettiin. Yrittäjiä oli lähes 20 ja toritunnelma
koulun aulassa ja pihalla oli
rento ja iloinen.
– Tarjolla oli monenlaista:
Pilates studio, terveys- ja hyvinvointituotteita ja palveluita, käsitöitä ja koruja, hunajaa,
kampaaja, parturi, kosmetologi, hoito-ja siivouspalveluita, kiinteistövälitystoimisto,
korituotteita, lastenvaatteita,
pipoja ja kukkia, lion Marica
Hämäläinen Lions club Helsinki/Aurorasta kertoo.
Perinteisen
kylätapahtuman järjestivät Lions-clubit Helsinki/Pakila ja Helsinki/Aurora. Mukana järjestelyissä oli myös yli kaksikymmentä alueen järjestöä ja
toimijaa.
ja edellytti luopumista kodeista, naapureista ja omaisuudesta, jakamaan omasta
ja ottamaan vastaan annettua.
Kykenimme sen tekemään ja
olemme
oppineet
olemaan
yksimielisiä ja ylpeitä saavutuksestamme.
Nyt on aika auttaa niitä, jotka tänään apuamme
tarvitsevat. Vetoammekin
kaikkiin kotiseutuja ja ihmisyyttä rakastaviin. Avataan
mielemme ja sydämemme
auttamaan niitä jotka apua
tarvitsevat. Pyydämme, että mahdollisimman moni
kotiseutu olisi valmis vastaanottamaan ja auttamaan
pakolaisia. Meidän yhteiset arvomme, omat vahvuutemme tunnistaen, ovat
ihmisyyttä ja erilaisuutta
kunnioittavia.
Tänään meitä kaikkia
tarvitaan; poliitikkoja tekemään kestäviä päätöksiä
turvallisuuden ja rauhan aikaansaamiseksi, ja jokaista
ihmistä näkemään tuska ja
turvattomuus joka väkeä liikuttaa, sekä auttamaan heitä selviämään turvallisesti
huomiseen. Tämä vaatii ovien aukaisua ja välittämistä,
olemaan ihminen ihmiselle.
Autetaan yhdessä!
DIMITRI MAYER
Pakolaiskriisi puhuttaa. Suomeen voi tulla jopa 50 000 turvapaikan hakijaa. Vastaanottokeskuksiin pääsee asian selvityksen ajaksi. Viranomaiset ovat
toimineet hyvin ja monet yksittäiset kansalaiset ovat avanneet
kotinsakin. Erimielisyyttä on siitä
onko kriisi se, että Suomeen tulee kerralla paljon uusia ihmisiä vai se, että maailmalla soditaan ja tapetaan sekä oman että vieraan maan kansalaisia.
Sodat ja vainot ovat aina saaneet ihmisiä liikkeelle oman ja
perheen hengissä säilymisen vuoksi.
Saman aikaan hallitus on leikkaamassa kehitysyhteistyörahoja tuntuvasti! Moni hyvin toimiva hanke kehittyvissä maissa joudutaan siksi keskeyttämään, jolloin ongelmien korjaaminen paikan päällä vaikeutuu entisestään ja huomattavasti. Pakolaisvirrat varmasti lisääntyvät entisestään. Sitäkö halutaan?
Suomalaiset ovat saavat matkustaa haluamiinsa maihin ja
useimmiten saavat myös työluvan ja kansalaisuuden niin halutessaan. Miksi Suomeen ei saisi myös tulla? Suomalaiset lähettivät lapsia Ruotsiin turvaan sodan aikana. Pois sodan jaloista turvaan. Miksi pakolaiset tai vastaanottokeskukset koetaan uhkana?
Olen iloinen siitä, että Facebookissa Koskelan vastaanottokeskuksen tukiryhmä on saanut tätä kirjoitettaessa jo yli 1240
tukijaa! On hienoa, että Koskelan sairaalasta löytyi sopivaa
tilaa hätämajoituskeskukselle. En ymmärrä sen vastaisia uhkakuvien maalailua lähialueen sähkötolpissa! En ymmärrä
KuKlux-klaaniin asuun pukeutunutta polttopullon heittelijää
Lahdessa. Mitä joku kuvittelee saavuttavansa heittelemällä
polttopullolla väsyneitä ja epäinhimillisistä oloista matkustaneita lapsia ja naisia? Kyseessä ei ole vain Suomen maine,
vaan paljon enemmän – ihmisoikeuksien kieltäminen.
Suomi tarvitsee lisää työntekijöitä vanhusten määrän kasvaessa. Syntyvyyden lasku on huolestuttavaa kehitystä. Meillä ei ole
varaa sanoa ei maahanmuuttaville – ovat he sitten pakolaistaustaisia tai muuten työhön tänne pyrkiviä. Kyllä pakolaistaustainenkin haluaa elättää perheensä, kun vain saa mahdollisuuden tehdä työtä, mieluiten jo vastaanottokeskuksessa olon aikana. Vastaanottokeskukset tuovat myös paljon työpaikkoja. Pitää
olla rohkeutta katsoa tulevaisuuteen eikä vain tähän hetkeen.
Perustulo, työpaikka ja inhimilliset työehdot sitouttavat parhaiten työhön ja tulevaisuuteen. Muualta tulevilla pelottelu,
pienipalkkaisten naisvaltaisten alojen sunnuntailisän poisto
tai sairasloma-ajan palkan heikentäminen eivät vie Suomea
nousuun. Ammattiyhdistyksen ja hallituksen on muistettava
myös tilkkutäkkityölliset, joilla tulot kertyvät monista eri lähteistä ja työtehtävistä.
Olin aiemmin kuusi vuotta maahanmuuttajataustaisten lasten ja nuorten valmistavan luokanopettajana Helsingissä. Pakolaistaustaiset perheet kotoutuvat kyllä Suomeen, kunhan
ensin autetaan riittävästi alkuun. Reseptinä on saada työ- tai
opiskelupaikka ja suomenkielen opetusta tarpeen mukaan.
Me tarvitsemme heitä, he tarvitsevat meitä.
Päivähoidon rajaukset ja ryhmäkoon suurentamiset sotivat
onnistunutta sekä kotouttamista ja lapsen oikeuksia vastaan.
Päivähoidon rajaukseen kuluvat hallinnonresurssit syövät nekin säästöt mitä kuviteltiin tulevan. Lapsiryhmien koon suurentaminen on tulevaisuudelta leikkaamista. Koulutuksen
ja varhaiskasvatuksen laatuun kannattaa panostaa eniten
juuri taantuman aikana.
Hallituksen työaikojen pidentämissuunnitelmat, sunnuntailisien ja sairaspäivien palkan leikkaukset ovat tuntuneet järjettömiltä. Silloin vielä pienempi porukka olisi uuvuttanut itsensä ja useammat jääneet ilman työtä. Mitä pitemmät työajat
ovat joillain – sitä vähemmän työpaikkoja. Onko tavoitteena ajaa koulutetut naiset kotiin omaishoitajiksi ja työvoimareserviksi? Tarvitaanko työttömyyttä, jotta on varmasti varalla halvalla töihin tulijoita?
Niin – minun ei tarvinnutkaan perustaa uutta puoluetta, sillä
punavihreäpuolue on jo olemassa. Kaiken keskellä tuntuu oikealta olla vasemmistolainen nainen. Onnellisesti vasemmalla. Tehdään muutosta yhdessä.
Sirkku Ingervo (vas.)
Kaunis sunnuntaisää veti ennätysyleisön lapsia ja
perheitä Pakilan ja Paloheinän kylätapahtumaan 6.9.
kaupunginvaltuutettu
nuorisolautakunnan jäsen
16
17.10.2015
Oulunkyläinen • Pohjoiset esikaupungit
HEIDI HIRSIMÄKI
Kolumni
Budjetin linjauksilla on
merkitystä
H
elsingin budjettivalmistelut
ovat
kiivaassa käynnissä, mutta tänä vuonna pohjaesityksen julkistus ja valtuustokäsittely on siirretty
aikaisempaa myöhempään.
Syynä varmaan suuri kysymys siitä, mitä muutoksia
maan hallitus tekee omilla
päätöksillään ja mikä merkitys niillä on Helsingille.
Pääkaupungin budjetin
suuret kysymykset liittyvät
aina sosiaali- ja terveyspalveluihin, opetustoimeen ja
investointeihin. Helsingissä on jo pitkään haettu kustannustehokkuutta sillä, että
väestönkasvun ja inflaation
vaikutusta ei täysimääräisesti lisätä budjettiin, vaan
odotetaan suuremman palvelumäärän tuovan kustannussäästöä. Inflaatio on nyt
olematon, mutta sitä vastoin Helsingin asukasmäärä
kasvaa. Tarvitaan enemmän
päiväkoteja, kouluja ja opettajia ja asuntoja.
Tämän syksyn valmisteluissa testataan se, onko Helsinki maan hallituksen linjoilla vai toteutuuko
oma linja. Helsinki antoi pari viikkoa sitten lausuntonsa maan hallitukselle varhaiskasvatuslain muutoksesta, jolla päivähoitoa rajattaisiin osa-aikaiseksi vanhempien työtilanteen perusteella ja päiväkotien ryhmäkokoa kasvatettaisiin. Molemmat esitykset tyrmättiin Helsingissä äänestyksellä sekä lautakunta- että
kaupunginhallitustasolla.
Maan hallitus on myös
esittänyt, että vanhusten kokoaikaisen hoidon hoitajamitoitusta lasketaan eli vanhustenpalveluissa olisi vähemmän hoitajia työssä. Tämän ministerin ajatuksen on
jopa Helsingin apulaiskaupunginjohtaja ja edellisen
hallituksen ministeri Laura
Räty sanonut olevan mahdotonta. Laitoshoidossa olevat ovat nykyisin niin huonokuntoisia, että henkilöstöä ei voi supistaa. Mielenkiintoista katsoa miten täs-
sä poliittinen keskustelu etenee. Hoitajamitoitusta on ollut tavoite kasvattaa, ei ainakaan laskea.
Kolmas suuri budjetin
kysymys on investoinnit eli
kuinka paljon käytetään rahaa talojen, teiden ja esimerkiksi päiväkotien rakentamiseen. Investoinneille on
laadittu tärkeysjärjestystä
ja pyritty luomaan vuositason kattoja. Vaikeus on siinä, että rakentaminen on perusedellytys muille toiminnoille ja useilla hankkeilla on kiire samaan aikaan.
Uudelle asuinalueelle tarvitaan päiväkoti, katuja ja
viemäreitä.
Rakentaminen
liittyy
myös tärkeimpään taksakysymykseen. Helsinki on
esittänyt asiasta päättävälle HSL:n hallitukselle, että joukkoliikenteen hintojen
korotus olisi mahdollisimman pieni. Kompromissia
HSLssä seitsemän kunnan ja
erilaisten lausuntojen perusteella pyritään löytämään.
Liikenteen hoitaminen sinänsä sujuisi pienillä korotuksilla, mutta osa suurten
liikenneinvestointien kustannuksista kerätään lippujenhinnoilla ja tämä luo korotuspaineita myös jatkossa.
Helsingissä on myös
käynnissä keskustelu koko
kaupungin johtamisen uudistamisesta. Pohdintaa ja
selvityksiä on menossa siitä, miten poliittinen ja virkamiesvalmistelu
jatkossa limittyvät ja miten vaalien tulos jatkossa näkyy selkeämmin asioiden valmistelussa. Tänä syksynä toinen
pohdittava asia on se, miten
maan hallituksen linjaukset
vaikuttavat helsinkiläiseen
päätöksentekoon.
Tarja Kantola
Varavaltuutettu ja HSL:
hallituksen jäsen
Heikki Järvinen
eläkkeelle
Pastori Heikki Järvisen eläkkeelle lähdön lähtömessu
pidettiin laajan ystäväjoukon kera sunnuntaina 27.9.
Oulunkylän kirkolla. Järvinen kiteytti saarnansa
ajatukseen armosta ja ihmisarvosta, jotka koskevat meitä
kaikkia. Heikki jätti koko Oulunkylään ja seurakuntaan
suuren aukon siirtyessään turistipapiksi Rhodokselle.
Kukkia Paulalle oli ojentamassa Kaj Vuorinen. Kuvassa takana Kustaankartanon palvelukeskuksen johtaja Leena
Pohjola.
Kustaankartanon
Taiteiden Ilta
Kustaankartanon
monipuolisessa palvelukeskuksessa vietettiin kolmannen kerran omaa Kustaankartanon taiteiden iltaa keskiviikkona 26.8.
Vaikka
aamupäivällä
vielä satoikin, ilta oli menestys ja osallistujia lähes
600 henkilöä. Mukana oli
Kustaankartanon asukkaita, palvelukeskuksen asiakkaita, asukkaiden omaisia, henkilökuntaa ja monia
vapaaehtoisia, joiden avulla illasta tuli ikimuistoinen.
Ohjelmassa oli muun
muassa ”Tipubaari”, jos-
sa sai nauttia pientä naposteltavaa sekä tipushotteja elävän musiikin ja upeiden, koko kesän Kustaankartanossa asuneiden, rotukanojen
kotkotuksen
säestyksellä.
Kuntokolmiossa Pakinkylän Leijonat grillasivat
lahjoittamiaan makkaroita
ja Kustaankartanon Ystävät
tarjosivat jälkiruuaksi jäätelöt ”jätskibaarista”. Lisäksi
Sami Majamäki soitti harmonikkaa mukavan yhdessäolon mausteeksi.
Illan kruunasi kuitenkin
orkestereineen Paula Koi-
vuniemi, joka esiintyi ilman keikkapalkkiota. Paulan esiintymistä oli odotettu jo useita kuukausia
ja konsertti oli upea! Koko esityksestä välittyi aito lämpö ja sydämellisyys
yleisöä kohtaan, huumoria
unohtamatta.
Paulalle löytyi myös ihka aito karjalainen heili.
Yhdessä lauletut kertosäkeistöt tuuli vei mennessään, samoin kuin erään
iäkkään naisasukkaan huudahtamat ”Paula olet upea
nainen” kommentit. Paulan laulaessa Lapin kesää
aurinko laski juuri puiden taakse ja tunnelma
oli sanoin kuvaamattoman hieno ja herkkä. Kukaan ei tunnustanut myöskään pelkäävänsä Paulaa,
ei edes pieni Jenna tyttö,
joka pääsi Paulan kanssa lavalle tuota kappaletta
esittämään.
Se on varmaa, että kaikki paikalla olijat saivat
Paulan vierailusta paljon
iloa ja hyvää mieltä ja eräs
Karjalasta kotoisin oleva
herrahenkilö kuulemma
vielä lisää elinvuosiakin.
Pirjo Tyllilä
Svensk förening i Åggelby
informerar
Torsdagsträffarna fortsätter som vanligt den tredje
torsdagen i månaden kl. 13–
15 i Tornkabinettet i Societetshuset i Åggelby. Också
andra än föreningens medlemmar är välkomna. Följande träffar är 15.10, 19.11
och 17.12.
Svenska dagen firar
Svensk förening i Åggelby tillsammans med de andra svenska föreningarna i
norra Helsingfors den 6 november kl. 18.00. Festen arrangeras på Solhem i Malm,
Kyrkobyvägen 23. Festtalare är fil.lic Rainer Knapas som talar under rubrik
Det svenska i Karelen. Glatt
umgänge och Modersmålets sång ingår gratis.
Välkommen!
Åggelby byafest arrangeras lördagen den 14.11
mellan kl. 15–18 i festsalen
på Gustavsgård. Kom med
och passa samtidigt på att
lyckönska Oulunkyläseura
till dess första framgångsrika 40 år.
De vackraste julsångerna sjunger vi i Åggelby
gamla kyrka tillsammans
med kaplan Halvar Sandell
och kantor Kai Varho lördagen den 28 november kl.
17.00–18.00. Sångstunden är
öppen för alla intresserade.
Hembygdskunskap är
trevligt. I detta nummer hittar du en berättelse om villa Hällebo i Åggelby. Att
man har svårt att komma
ihåg den kanske kan förklaras av att den låg så för sig
själv och att den revs redan
år 1967.
Seniorevenemanget Morjens Forsby ordnades den 10 september i strålande sol på Forsby tidiga-
re sjukhusområde, där numera den mångsidiga servicecentralen Forsby verkar. Programmet inleddes
i det vackra kapellet med
allsång, presentation av
arrangörerna och ett fint
uppträdanden av barnen i
daghemmet Fenix. Därefter blev det parkgymnastik
till de medryckande tonerna av Arne Alligator. Solen
gjorde sitt till för att höja
både humöret och värmen!
Efter att lämpligt nog ha
avslutat med en sång om
kaffe och bullar, promenerade det församlade gänget
på bortåt 30 personer upp
till N-huset där det bjöds
på både kaffe, bulle och
saft, samt ett infotorg med
ett brett utbud av aktiviteter på svenska. På infotorget presenterade sig Norr
om Stan rf, Folkhälsan, Pet-
rus församling, Arbis och
De synskadades förbund.
Dessutom
informerades
om de svenska aktiviteterna på Forsby servicecentral,
inte minst om gymmet där
den svenskspråkiga handledaren Annika Laaksonen
verkar.
Morjens Forsby ingick
i höstprogrammet för nätverken SeniorNord och
SeniorVäst.
Nästa satsning i norra Helsingfors blir då Finlands Lucia besöker Malms
kulturhus i samband med
en juljazzkonsert torsdagen
den 16 december kl. 14. Välkomna med!
Läs mer om verksamheten på www.aggelby.fi. Du
kan också gå in och gilla oss
på Facebook.
Kenneth Nykvist
ordförande
Enkelinäyttely Oulunkylän
kirjastossa
Sunnuntaina 4. lokakuuta vietettiin Mikkelinpäivää eli enkelien päivää.
Päivän kunniaksi Oulunkylän kirjastossa avattiin taidemaalari Marianne Palosen näyttely Enkeleitä. Se
on avoinna 30. lokakuuta
saakka ja näyttelyyn on vapaa pääsy.
Enkelit kuvataan Raamatussa Jumalan sanansaattajina, jotka suojelevat
ja opastavat ihmistä. Arkkienkeli Mikaelin, Mikkelinpäivän keskushahmon,
kunnioittaminen ja juhliminen aloitettiin jo 400-luvulla
Fryygiassa.
Marianne Palosen taidenäyttely on matka halki enkelimaailman ja -symboliikan. Enkelit lähestyvät katsojia herättäen ajatuksia sekä tuoden valoa ja suojaa
meille kaikille.
Palonen tunnetaan erityisesti enkeliaiheisista ak-
varelleista ja maalauksista. Hän tutkii teoksissaan
maalaustaiteen eri tekniikoilla ja materiaaleilla tätä
tuttua, mutta tänäkin päivänä ihmisille iloa ja lohtua tuovaa aihetta. Näyttelyssä on mukana niin
akvarelleja,
öljyväritöitä kuin puulevylle tehtyjä
munatemperamaalauksia.
Marianne Palonen on
mm. valtakunnallisesti toimivan Viipurin Taiteilijaseuran jäsen. Seura on perinteikäs Viipurissa vuonna
1930 perustettu ammattitaiteilijoiden yhdistys, jonka
kotipaikaksi sotien jälkeen
tuli Helsinki.
Marianne Palosen Enkeleitä -näyttely on 30. lokakuuta asti Oulunkylän kirjastossa Kylänvanhimmantie 27.
Näyttely on avoinna 1.10.–
30.10.2015 kirjaston aukioloaikoina ma-to klo 9–20, pe
9–18 ja la 10-16.
”Siunaus” akvarellin voi nähdä Marianne Palosen
Enkeleitä -taidenäyttelyssä Oulunkylän kirjastossa 30.
lokakuuta saakka.
Country White
Tuomarinkylän ihana lifestyle-putiikki
Tuomarinkylän kartanon alueen
entisissä Lastenmuseon tiloissa toimii
ihastuttava sisustusputiikki. Sitä pyörittää
yrittäjäpariskunta Ulla ja Jyrki Kumpulainen.
Tuomarinkylän Kartanon päärakennukseen on
tulossa ravintolayrittäjä, joten alueen palvelut vastaavat jatkossa entistä paremmin sekä ulkoilijoiden että
shoppailijoiden tarpeisiin.
– Muutimme Tuomarinkylään elokuussa 2011
ja olemme olleet täällä rei-
lut neljä vuotta. Olemme
viihtyneet äärettömän hyvin. Tuomarinkylä tuntui
heti omalta. Tänne on hienoa tulla töihin joka päivä,
keskelle historian havinaa,
Contry Whiteä pyörittävä
Ulla Kumpulainen toteaa.
– Myymälämme on pääasiassa lifestyle-liike, josta
Tuomarinkylään ravintola, kahvila ja
panimo
myös lounaita. Kevään mittaan suunnitelmissa on avata kahvilaterassi päärakennuksen eteläpuolelle.
Ravintolan
yhteydessä on tarkoitus käynnistää pienpanimotoimintaa.
Suunnitelmissa on myös
pellon vuokraaminen mallasohran
viljelemiseksi
omaan käyttöön. Ravintoloitsijana ja panimomestarina toimii yrittäjä Mikko
Tornivuori.
Tuomarinkylän päärakennus ja siipirakennus
otetaan taas käyttöön syyskauden aikana. Tuomarinkylään tulee kahvila- ja ravintolatoimintaa.
Jatkossa on odotettavissa myös
pienpanimo.
Rakennukset ovat olleet
tyhjillään kaksi vuotta sen
jälkeen, kun kartanomuseo ja ravintola lopettivat
toimintansa.
Juhlavaan päärakennukseen tulee tilausravintola,
jota ihmiset voivat vuokrata yksityistilaisuuksiin, juhliin ja kokouksiin. Sinne tulee myös viereisen ravintolan kabinettitiloja.
Siipirakennuksessa
aloittaa englantilaistyyppinen ja pub-henkinen ravintola Dumari, joka tarjoilee
17
Oulunkyläinen • Pohjoiset esikaupungit
17.10.2015
saa sisustusta ja vaatteita.
Pienoinen kahvilanurkkaus palvelee ulkoilijoita sekä
asiakkaitamme. Liikkeemme palveluihin kuuluu lisäksi ompelu- ja sisustussuunnittelupalveluja, Kumpulainen jatkaa.
– Odotamme Tuomarinkylän kartanon alueelle innolla uutta ravintolayrittäjää ja toivotamme heidät
lämpimästi
tervetulleeksi. On mahtavaa saada uusia innokkaita yrittäjiä alu-
eelle ja tokihan alueen yrittäjien kesken voisimme yhdessä ruveta kehittämään
erilaisia tilaisuuksia upeissa
maisemissa.
– Tuomarinkylän alue on
hieno rakennuksineen ja hevostalleineen. Täällä kannattaa käydä retkellä, shoppailemassa, jatkossa syömässä ja ihastelemassa hevosia.
Tuomarinkylässä on hyvä
henki ja fiilis! hehkuttaa Ulla ja tähän hehkutukseen on
helppo yhtyä.
likäs seinäkalenteri esittelee historiallisia kuvia alueen ihmisistä, tapahtumista
ja myös nykyhetkestä. Kartat kertovat, miten alue on
kasvanut ja kuinka asutus
levinnyt, Oksanen kertoo. –
Kalenteri sopii hyvin vaikka joululahjaksi.
Kalenteri on jo myynnissä joissakin alueen liikkeissä. Hinta on 15 euroa. Parhaiten kalenterin saa käsiinsä soittamalla tai tekstiviestillä 0400-311 092 tai 050-622
82.
Esitys kestää väliaikoineen
noin kaksi tuntia. Näytökset jatkuvat joulukuun alkupuolelle asti.
Valtimonteatteri on ryhmämuotoinen ammattiteatteri. Se tuottaa vuosittain
yhdestä kolmeen omaa esitystä sekä joukon pienempiä
kulttuuritapahtumia.
Lisäksi teatteri toimii vierailunäyttämönä ja on merkittävä areena tilattomille
teatteri- ja tanssiryhmille.
Teatterin nimi juontaa
juurensa Helsingin Valtimontielle, jossa ajatus teatterin perustamisesta syntyi.
Vuosina 2001–2003 Valtimonteatteri toimi Kulttuuritalon Alppisalissa. Seuraavana vuonna teatteri eli
kiertue-elämää ja teki vierailuesityksiä, kunnes keväällä 2005 muutti nykyisiin tiloihinsa Aleksis Kiven
kadulle.
www.valtimoteatteri.fi.
Osoite: Aleksis Kiven katu 22,
piharakennus,
puh. 041 536 7995
Kotiseutukalenteri ilmestyy Valtimonteatterilla juhlaPakila-Paloheinä-Torpparinmäki-Tuomarinkyvuosi
lä -alueen kotiseutukalenteri ilmestyy taas vuodelle
2016.
– Kalenteri tehdään nyt
kolmatta kertaa, kertoo idean isä Urpo Oksanen Lions
Club Helsinki/Pakilasta.
– Sisältö jatkaa aiempien
kalentereiden linjaa. Tyy-
Valtimonteatteri juhlii 15-vuotista taivaltaan
näytelmällä Naisten juhla.
Näytelmän ovat ohjanneet
ja kirjoittaneet Ulla Heikkilä ja Jenni Toivoniemi.
Naisten juhlan ensi-ilta
on perjantaina 23.10. klo 19.
Varttuneita
mietteitä
K
äytiin duunaamassa mökkiä talveen.
Siinä bilikalla skujatessa tsiigailtiin fogeleita puhelinlangoilla. Niitä oli useassa mestaa aika viltsisti, monii kymmenii. Mitä lie lehtokurppia
tai taivaanvuohia. Fogeleita
kumminkin.
Jäin funtsaamaan, että fogelit piuhoilla on aina tarkoittanut syksyn tuloa. Sanotaan västäräkeille ja muille ankoille baibai.
Ja jäädään venttaamaan, et
ne flygaa takasin keväällä.
Se on sitten taas summerin
merkki. On vapun ja siman
aika.
Nyt kuiteski jengi käyttää kännyjä ja stikkaa lankapuhelimet jorpakkoon.
Samalla katoo puhelinlangat. Jää funtsaamaan, että missä ne fogelit jatkossa tsittaa ja venttaa muuttoreissun alkua. Maailma
muuttuu.
Tällä hetkellä on fiilis, että poliitikot ovat mutaation
mestareita. Kun jengi putoo oppositioon, niin niistä tulee köyhien, eläkeläisten ja skidiperheiden edunvalvojia. Ja kaikki se mikä
duunattiin edellisen hallituskauden aikana unohdetaan. Näin kävi aikaa sitten
kun Kepu putos ja nyt kävi,
kun demarit ja vassarit putos. Arhinmäen Paavokin
sjungas eduskunnassa takin
vendaanmisesta, mutta en
snaijaa tarkottiko se omaa
vai jonkun muun rotsia. Mä
vaan venttaan sitä, kokoomus putoo. Tuleeko siitäkin
köyhien frendi. Joskus on
sellanen fiilis, että tää kaikki on pelkää teatteria.
Mä budjaan sillai, ett
Ogelin assalle on reilu kilsa. Fillari on ihan jees väline sen matkan taittamiseen. Mun Helbergin fillari
on jostain 1950 luvun alusta
ja sillä mä edelleen skujaan
stogelle. Fillari skulaa ihan
ok, kun keväällä muistaa
suihkii CRC:tä ketjuihin.
Ainoo probis on takastullessa mäki Nesteen huoltsikalle. Alkaa olla kova paikka, kun vaihteet puuttuu.
Mä skrivaan tähän fillarista siksi, että kun lemnaan
sen parkkiin assan tunneliin, niin aika usein joku
tsiigailee sitä ja sanoo, että
toi oli staili fillari 60 vuotta sitten. Mä tsennaan olevani osa jotai historiaa. Tiedä onks se sitten ok vai ei.
Ja muuten kaikille tiedoksi, että Raul Helberg oli aikanaan Suomen paras fillarin polkija joskus kolkytluvulla ja se finnas monta
Suomen ja pohjoismaiden
mestaruutta.
Sittemmin
kauppaneuvos kuten Paavo
Nurmikin.
Seurakunnasta jäi Heikki järvinen eläkkeelle. Jäbä oli palvellu Ogelia nelisenkymmentä vuotta. Se
takuulla tsennaa aika ison
jengin täältä meidän hörneiltä ja toistaki päin. Mulle
hän edusti äijämäistä, huumorillakin elämään suhtautuvaa pappia. Sen stoorit
uppos mun knubbiin. Jään
venttaamaan löytyykö tilalle joskus vastaava jätkä.
Duunimaailmassa sanotaan, että duunissa pitää olla kliffaa ja viihtyisää. Mun
mielestä seurakunnan touhukaan ei voi olla ryppyotsaista, vaan senkin olisi hyvä olla kliffaa ja svengaavaakin. Vain niin me opimme hyväksymään toisemme
ja rakastaan kaikkee jengii.
Nyt lokakuun tokalla
viikolla on aika frysis ulkona. Vetäsin pitemmät kalsarit klabeihin. Niissä on ihan
ok venttaa talven tuloa.
Raimo Anttila
Käpylän vanhan postin
tilalle kerrostalo
Rakennusyhtiö Lemminkäinen rakentaa Käpylän vanhan
postin paikalle Kullervonkadun ja Pohjolanaukion
viereen 57 asuntoa käsittävän kerrostalon.
Rakennuksesta tulee 6–7 -kerroksinen, asuntojen koot
ovat 30,5–120 m². Vanhan rakennuksen purkutyöt
ovat jo lopuillaan, ja seuraavaksi alkavat paalutustyöt.
Varsinaiset rakennustyöt käynnistyvät ensi tammikuussa.
Rakennuksen on määrä valmistua lokakuussa 2017.
18
17.10.2015
Oulunkyläinen • Pohjoiset esikaupungit
W. A. Mozart: Requiem
Jazz-kirkko
Pyhäinpäivänä la 31.10.
klo 15 Oulunkylän kirkossa, Teinintie 10
klo 20 Hyvän Paimenen kirkossa, Palosuontie 1
Iida Antola, sopraano
Katja Mäkiö, altto
Jussi Hirvonen, tenori
Jyrki Korhonen, basso
Kamarikuoro Chorus Sine Nomine
(valmennus Katja Mäkiö)
Kamarikuoro Vox Sonora
Storia-orkesteri periodisoittimin,
johtaa Ari Häyrinen
Ohjelma 15 euroa
helsinginseurakunnat.fi/oulunkyla
MESSU SUNNUNTAINA
klo 10 Oulunkylän kirkossa
klo 12 Käpylän kirkossa
klo 16 Maunulan kirkossa
Lisäksi
Arkimessu tiistaisin klo 18 Maunulan kirkossa.
Keskipäivän ehtoollinen ke 7.10., 4.11. ja 2.12.
klo 12 Käpylän kirkossa. Ehtoollisen jälkeen kahvi
ja päiväpiiri.
Hiljaisuuden rukoushetki keskiviikkoisin klo
18.30–19 Käpylän kirkossa.
Pyhäkoulu Oulunkylän kirkossa sunnuntaisin
klo 10 su 6.9. alkaen, ohjaajina Hanna Peltomaa,
Kirsi Kähkönen ja Sini Yli-Opas. Huom. ei pyhäkoulua su 11.10., 18.10., 8.11., 20.12.–6.1.
Pyhäkoulu Käpylän kirkossa
su 8.11. ja 13.12. klo 12. Ohjaajana Anne Lindell.
Pyhäkoulu Maunulan kirkossa
su 8.11. ja 29.11. klo 16. Ohjaajana Minna Ipek.
ERITYISMESSUJA
Su 25.10. klo 16 Messu ja 10-synttärit
Maunulan kirkossa. Elo, Handolin, PesonenKareinen, Kietäväinen, Tiljander, Oulunkylän
ala-asteen 4.-luokkalaiset.
Su 1.11. klo 12 Saavu-messu Käpylän kirkossa.
Heli Ojalehto, Albekoglu, Helenius, Kajos,
kehitysvammaisten kerholaisia. Keittolounas.
Su 8.11. klo 16 Iloinen isänpäivämessu
Maunulan kirkossa. Savik, Handolin, PesonenKareinen. Messun jälkeen tarjoilua ja musiikkia.
Su 15.11. klo 10 Messu ja 80-, 85-, 90-...
vuotiaiden syntymäpäiväjuhla Oulunkylän
kirkossa. Leinonen, Heininen, Mäkiö, Hapuli,
Murto, Chorus Sine Nomine.
Su 29.11. 1. adventti ja Rakenna joulupuu
-keräyksen avaus.
Klo 10 Messu Oulunkylän kirkossa. Kosonen, Savik, Mäkiö, Addictio-kuoro, johtaa Elisa
Huovinen.
Klo 12 Messu Käpylän kirkossa. Heininen,
Pelkonen, Helenius. Lyydia-toimikunnan
adventtipuuro ja kahvipakettikeräys.
Klo 16 Messu Maunulan kirkossa. Kosonen,
Savik, Pesonen-Kareinen. Messun jälkeen kahvi
ja kauneimmat adventtivirret.
Lähetyslounas
su 25.10. klo 13–15 Voudintie 4 B
-kerhohuoneella
Myynnissä lounasta lähetyksen
hyväksi. Käteismaksu.
Järj. Koskelan lähetyspiiri.
Pyhäinpäivä la 31.10.
Klo 10 Pyhäinpäivän jumalanpalvelus
Oulunkylän kirkossa. Raivo Savik, Maija
Pesonen-Kareinen, Pirkkolantie 22.
Klo 10 Pyhäinpäivän perhehertaus
Maunulan uurnalehdossa.
Klo 18 Pyhäinpäivän muistoilta
Käpylän kirkossa. Johanna Elo, Mikko
Helenius. Luetaan vuoden aikana poisnukkuneiden seurakuntalaisten nimet.
Klo 18 Pyhäinpäivän muistoilta
Oulunkylän kirkossa. Ulla Kosonen,
Maija Pesonen-Kareinen. Luetaan
vuoden aikana poisnukkuneiden
seurakuntalaisten nimet.
Joulumyyjäiset
la–su 21–22.11. klo 11–14
Oulunkylän kutomakerholla, Teinintie
8 b 2. krs.
Myynnissä kangaspuu-kudonnaisia,
käsintehtyjä joulukoristeita, kotileivonnaisia ja arpoja. Kahvio. Vapaa pääsy.
Järj. Oulunkylän kutomakerho.
LAPSET JA PERHEET
Muskarit torstaisin 10.9.–3.12. Maunulan kirkolla ikäryhmittäin: klo 9.30–10 2–5 v,. klo 10–10.30
1–2 v., klo 10.30–11 0–1 v. Ohj. Maija PesonenKareinen, p. 09 2340 5328, [email protected] ja
Mirva Keski-Vähälä. Maksuton, ei ilmoittautumista. Perhekahvio.
Perhekerhot Maanantaisin klo 9.45–11.15
Oulunkylän kirkolla. Ohj. Mirva Keski-Vähälä,
Engelbert Duma Avenido ja Toni Mäkinen.
Tiistaisin klo 9.45–11.30 Veräjälaakson kerhohuoneella. Ohjaajana Toni Mäkinen. Maksuton,
ei ilmoittautumista.
Perheiden tanssituokiot perjantaisin
11.9.–11.12. Käpylän kirkolla ikäryhmittäin: klo
9.30–10 3–5 v., klo 10–10.30 1–2 v., klo 10.30–11
0–1 v. Ohjaajana Mirva Keski-Vähälä, p. 09 2340
3845. Maksuton, ei ilmoittautumista. Perhekahvio.
Päiväkerhot, kysy vapaita paikkoja!
Oulunkylän kirkolla: Auringonkukat ja Siilit
(3–5 v) klo 8.30–11.30 joka ma, ti ja to.
Käpylän kirkolla: Nallekarhut (3–5 v) klo 8.30–
11.30 joka ma, ti ja to. Peruutuspaikkatiedustelut: Kirsi Satosalmi, p. 09 2340 5331.
Lasten kirkkohetki to 5.11. klo 9.30
Käpylän kirkossa.
la 24.10. klo 18 Oulunkylän kirkossa
Jazzahtava jumalanpalvelus Ogeli Big
Bandin kanssa, kapellimestarina Liisa
Lipas. Pastorit Ulla Kosonen ja Visa
Viljamaa. Makkaramyyntiä klo 17 alkaen.
Vapaa pääsy.
KONSERTTEJA
Oulunkylän kirkossa
La 17.10. klo 18 Lied-konsertti ”Aurinkoa
sydämessä”. Johanna Lehesvuori, sopraano
Jenna Ristilä, piano. Mm. Merikanto, Strauss,
Argento. Vapaa pääsy, ohjelma 10 e.
Su 25.10. klo 18 Amore Barocco – syksyn värit.
Amatööriorkesteri Amore Baroccon
ensimmäinen barokkikonsertti. Orkesterin lisäksi
pienyhtyeiden esityksiä periodisoittimin.
Vapaa pääsy, ohjelma 5 e.
To 12.11. klo 19 Italialaisen musiikin helmiä.
Päivä Vesalainen, cembalo, Eero Saunamäki,
nokkahuilu. Fontana, Castrucci, Berard.
Vapaa pääsy, ohjelma 10/5 e.
Maunulan kirkossa
To 29.10. klo 18 Kummituskonsertti.
Pianokoulu Viisas Heinäsirkka. Vapaa pääsy.
Ke 11.11. klo 13 ”Kiitos sulle Jumalani” –
kauneimmat hengelliset laulut. Kauneimpia hengellisiä lauluja kuunnellen ja yhteisesti
laulaen. Maija Pesonen-Kareinen, urut ja piano.
Diakoniatyöntekijä Elisa Hapuli. Maunulan kirkon
musiikkiryhmä. Kahvitarjoilu. Vapaa pääsy.
La 14.11. klo 14 Inkeri soi – musiikillinen
iltapäivä Suomen Inkeri-liiton toiminnan
tukemiseksi. Maco Oey, lauluyhtye Mesimarjat,
kanttori Julia Hyyrynen. Puheenvuorot Maija ja
Hannu Nyman. Paikan päällä kerätään kolehti.
Vapaa pääsy.
MUUTA
Pappi paikallisessa to 12.11. klo 18–20.
Albekoglu. Pub Päätön Kana, Pohjolankatu 2.
Avoin sururyhmä parittomien viikkojen ke klo
18 Oulunkylän kirkon takkahuoneessa ke 16.12.
asti.
Yksinhuoltajien olohuone parittomien viikkojen ke klo 17–19 Voudintie 4 b -kerhohuoneella
18.11. asti. Tied. Terhi Lahdensalo, p. 09 2340
5382.
VAPAAEHTOISTOIMINTA: ota yhteyttä
vapaaehtoistoiminnan koordinaattoriin,
Tarja Albekoglu, p. 09 2340 4219.
YHTEYSTIEDOT Kirkkoherranvirasto, Teinintie 10, avoinna ma, ti, to-pe klo 9–14, ke klo
13–16, p. 09 2340 5300, [email protected].
Huom. virasto suljettu ti 10.11. Huom. virkatodistukset p. 09 2340 5000. Kakkonen, Pohjolankatu
2. Käpylän kirkko, Metsolantie 14, p. 09 2340
4222. Käpylän kerhohuone Voudintie 4 B. Kerhohuone Pukkilantie 2. Maunulan kirkko, Metsäpurontie 15, p. 09 2340 5340. Oulunkylän kirkko,
Teinintie 10, p. 09 2340 5320, avoinna ma–to klo
8–20, pe–su klo 9–15. Oulunkylän vanha kirkko, Siltavoudintie 12. Veräjälaakson kerhohuone,
Otto Brandtin tie 10 A. Päivystävä pappi p. 09
2340 5302. Diakoniapäivystys p. 09 2340 5318,
taloudelliset asiat ti klo 9–11 p. 09 2340 4227. Diakoniatoimisto Käpylän kirkolla perjantaisin klo
9–11. Lisätiedot: Kirkko&Kaupunki -lehti, helsinginseurakunnat.fi/oulunkyla, uskotoivorakkaus.
fi (nuoret aikuiset), mestat.fi (nuoret), musiikkiakirkoissa.fi (konsertit). [email protected]
www.helsinginseurakunnat.fi/oulunkyla
www.joulu.fi
www.kauneimmatjoululaulut.fi
19
Oulunkyläinen • Pohjoiset esikaupungit
17.10.2015
Vapaaehtoiset perheiden arjen
tukena
Vapaaehtoisille:
ät!
kävelev
n
i
k
t
e
h
e
i
m
Meillä
klo 18–19
in
is
o
k
k
ii
iv
Kesk
ryhmä.
u
il
o
k
l
u
n
e
t
s
Mie
ajalta.
m
n
ä
in
e
h
o
l
Lähtö Pa
ö Jukka
Yhteyshenkil
.
Suomalainen
MESSU eli
jumalanpalvelus
sunnuntaisin klo 11
Hyvän Paimenen kirkolla,
Palosuontie 1
Meillä pääsee koko perhe
pyhäkouluun!!!
Kiinnostaako varaisovanhemmuus,
ulkoilu lasten kanssa, arkiaamun
kiireen helpottaminen, muu
auttaminen?
Perheille: Tuntuuko siltä,
että apukädet tulisivat joskus
tarpeeseen? Ota yhteys, kerro ja kysy lisää!
Tanja Berg 09 2340 5554 tai
[email protected]
Peittopiiri kokoontuu
parillisten viikkojen maanantaisin
klo 13 Pirtissä. Ota omat
puikot (3,5–4) mukaan ja tule
viihtymään yhdessä muiden
kutojien kanssa. Jos olet innostunut
kotikutoja, otamme vastaan (18 x
18 cm, 7 veljestä) tilkkuja kirkolla.
Auttaa voit myös lahjoittamalla
vanhat lankasi piirille.
ILTAPERHEPYHÄKOULU
Hyvän Paimenen kirkolla tiistaisin
klo 18–19 kaakao ja sämpylätarjoilu
Vietetään yhdessä perheiden kanssa
rauhallinen hetki ja suunnitellaan
tulevaa toimintaa.
Tervetuloa
www.helsinginseurakunnat.fi/pakila
Yhdyshenkilö on Helena Sipilä.
Pakilan seurakunta on myös
sosiaalisessa mediassa.
Seuraa meitä ja käy tykkäämässä!
Pakilan seurakunta
Hyvän Paimenen kirkko
Palosuontie 1 00660
Virasto avoinna:
ma, ti, to ja pe klo 10-14, ke klo 12-18
Oulunkylän ja Pakilan kuorojen yhteistuotos
Mozartin Requiem
Yhteisprojekti
on
poikkeuksellinen voimannäyttö, sillä ihan joka kylän
kirkkokuoro ei Requiemiin
taivu. W. A. Mozartin kuolinvuonna 1791 säveltämän
sielunmessun johtaa Pakilan kanttori ja Vox Sonoran
johtaja Ari Häyrinen. Häyrisen suhde teokseen on läheinen. – Tämä oli ensimmäisiä
levyjä, jonka ostin. Taisi olla
vuosi -75 tai -76, kun kuuntelin tätä lp-levyltä.
Mozart ei ehtinyt saattaa
teosta loppuun ennen kuolemaansa, vaan muut säveltäjät ovat täydentäneet sitä
jälkikäteen. Pyhäinpäivän
konsertissa kuullaan Mozartin oppilaan Süssmayerin
viimeistelemä versio. Süssmayr sai Mozartilta verrattain paljon ohjeistuksia siitä, miten sävellystyö tulee
tehdä.
Ari Häyrinen johtaa teoksen muistona noin vuosi sitten kuolleelle isälleen. Tavoitteena on rakentaa vaihteleva, dramaattinen, oopperamainen ja ilmaisuvoimainen sielunmessu, jossa
tunnelmat vaihtuvat nopeasti tekstin mukana.
W. A. Mozart:
Requiem
1. esitys la 31.10. klo 15
Oulunkylän kirkossa,
Teinintie 10
2. esitys samana päivänä
klo 20 Hyvän Paimenen
kirkossa Pakilassa,
Palosuontie 1
Konsertteihin on vapaa
pääsy. Ohjelma suomennoksineen 15 euroa.
– Voimakkaissa teksteissä liikutaan tuomiopäivän
maalailuista hyvin henkilö-
kohtaisiin surun tai ehkäpä
ennemminkin katumuksen
tunteisiin, Häyrinen arvioi.
Storiaorkesteri
maalailee
esityksessä
tummia sävyjä. Orkesterilla on
ns.periodisoittimet. Ne ovat
wieniläisklassisen ajan orkesterisoitinten
kopioita,
jolloin sointi on verhotumpi ja hiljaisempi. Kannattaa
kuunnella hienoa, aika tummaa sointia.
Suurteos vaatii suuren
kuoron
Requiemin solisteina kuullaan vanhoja konkareita ja nuoria kykyjä. Luvassa on kahden
ansioituneen kuoron täyteläinen esitys.
Idea Vox Sonoran ja Chorus
Sine Nominen yhdistämisestä Mozart-projektin ajaksi heräsi aktiivisen kuoroharrastajan, tenori Martti K.
Anttilan aloitteesta. Anttila
on molempien kuorojen jäsen ja on päässyt harjoittelemaan teosta sekä Chorus Sine Nominen johtajan, kant-
tori Katja Mäkiön että Häyrisen johdolla.
Kahden kuoron yhdistäminen tuntui Anttilan mielestä heti toteuttamiskelpoiselta idealta, sillä teos vaatii
suuren kuoron. Kustannusten jakaminen kahden kuo-
ron kesken on myös yksi syy
yhteistyölle.
– Odotan paikalle paljon
yleisöä ja sitä, että konsertti on nautittava elämys soittajille, laulajille ja yleisölle,
Anttila sanoo.
Sekä Oulunkylän että Pa-
kilan kirkon akustiikan tunteva Anttila vinkkaa etsimään hyvän paikan kirkonpenkistä, sillä se voi olla ratkaisevaa konserttielämyksen kannalta. – Pakilan kirkossa paras paikka on parvella edessä ja keskellä.
20
17.10.2015
Oulunkyläinen • Pohjoiset esikaupungit
HUIPPUTARJOUS!
Kaupan
Sebamed Liquid Face & Body
ipäälle greipp
Wash täyttöpussi tai
!
suihkugeeli
edullista
kosmetiikkaa
pumppupullo 1 000
ml
l,
(Koko 250 m
vo 9,80)
ar
AVENE kosmetiikkasarja
Norm.kasvotuotteet
18,75
EucEriN
15,-
-15%
(tarjous voimassa
Tarjous on voimassa 1.–30.4.2015
lokakuun 2015)
tai niin kauan kuin tuotteita riittää.
OULUNKYLÄN
APTEEKKI