sivut 10-20 - Kaupunginosat.net

10
14.2.2015
Oulunkyläinen • Pohjoiset esikaupungit
Vihreän idyllin varjosta
Oulunkylä-Seurassa rivakka ote
Seuran uusittu johtokunta kokoontui tammikuussa
ensi kerran, sovimme työnjaosta ja pohdimme kuinka
toteuttaa tämän vuoden toiminnan painopistealueet.
Ne ovat: asukkaiden osallistaminen asuinalueen
suunnitteluun (yleiskaava 2016), tiedottaminen alueen
asioista (lehti, kotisivut ja some), toiminta asukastalo
Seurahuoneen puolesta, johtokunnan työskentelyn
kehittäminen, kotiseutujulkaisujen myynti (OulunkyläÅggelby -kirjan ja Kotikaupunkipolkuopas) ja
seuran roolin korostuminen (OKS täyttää 40 vuotta).
Kotisivuilta löytyy koko toimintasuunnitelma,
joka periaatteessa mahdollistaa rajattoman hyvän
tekemisen Oulunkylän eteen, jos vain tekijöitä löytyy.
Uusia johtokunnan jäseniä ovat Kukka Korkeaoja,
Marja Markko, Otto Miettinen ja Sebastian Ulmanen,
entisistä jatkavat Marjatta Kuusela, Sirkku Kuusava,
Timo Pokela, Anja Suominen ja Keijo Tanner.
Itse toimin puheenjohtaja vielä tämän vuoden
työparinani eli varapuheenjohtajana Jaana Kenola.
Olen iloinen uudesta aktiivisuudesta ja yhteen hiileen
puhaltamisesta, jota ryhmä on jo osoittanut!
Yleiskaava, tutustu ja osallistu
Miten tulevaisuuden Oulunkylä rakentuu, täyteen ahdetuksi kasvottomaksi epämukavaksi lähiöksi vai inhi-
millisellä mittakaavalla rakennetuksi, viihtyisäksi ja rakennusperintöään kunnioittavaksi kaupunginosaksi? Tässä
numerossa on ajankohtaisuutensa takia paljon kaava-asiaa, toivottavasti et kyllästy vaan paneudut ja otat kantaa.
Mielipiteitä yleiskaavan luonnoksesta otetaan vastaan
vielä helmikuun ajan, mitä enemmän niitä jätetään, sen
suuremman painoarvon ne saavat suunnittelijoiden käsissä. On esim. turha enää haikailla oman lähimetsän perään,
kun se on kaavoitettu rakentamiselle. Tulevaisuus on myös
asukkaiden aktiivisuuden käsissä. Tätä osoittivat ne monet
asukkaat jotka ilahduttavasti osallistuivat kaupunkisuunnitteluviraston järjestämiin raide-Jokerin messuihin ja pajailtaan helmikuun alussa.
Tapahtumia tulossa
Maaliskuussa olemme mukana Tapio Rautavaara 100
vuotta –tapahtumassa, ks. erillinen ohjelma. Jos haluat, että kesällä pidetään jälleen Puistopiknik-konsertit Seurahuoneella, ilmoittaudu järjestelyihin mukaan (Keijo Tanner p. 045 677 [email protected]). Taiteiden yönä elokuussa ainakin tapahtuu ja syksyllä vietämme Oulunkylä-Seuran 40-vuotisjuhlaa. Kaikille avoin seuran kevätkokous ja asukasilta pidetään Seurahuoneella ma 30.3.
klo 17.30. Illan aihe rakentuu liikuntapaikka- ja viheralueteeman ympärille. Tarkempi ohjelma tulee mm. Ogelin ilmoitustaululle ja kotisivuille.
Jäseneksi
On monta hyvää syytä tukea kaupunginosayhdistyksesi
toimintaa ja liittyä seuraan: ilmoita tietosi seuran postilaatikkoon Ogeliin tai kirjaston palautelaatikkoon tai sähköisesti www.oulunkyla.net. Jäsenmaksu on 12 €, jäsenetuna
vielä nyt Kotikaupunkipolkuvihkonen.
Seurahuoneen kohtalosta
Kaupunginjohtaja Jussi Pajusen esitys kaupungin asukastalojen toiminnan alasajosta ei mennyt kaupunginhal-
Huomionosoituksia Oulunkylän
asukasillassa 4.12.
Oulunkylä-Seura nimesi Vuoden 2014 oulunkyläläiseksi Anja Kervanto Nevanlinnan hänen työstään ja ansioistaan Oulunkylä-Åggelbyn aikakerrostumien selvittäjänä. Kervanto
Nevanlinna vastasi keväällä ilmestyneen uuden Oulunkylän historiakirjan kirjoittamisesta ja sen taustalla
olevasta tutkimustyöstä.
Seuran aloitteesta Helsingin
kaupunginyhdistykset Helka ry:n kultainen
Pro Helsinki -ansiomerkki myönnettiin Kaija-Leena Sinkolle hänen pitkäjänteisestä toiminnastaan Oulunkylän ja pohjoisten kaupunginosien viihtyisyyden
ja elinvoimaisuuden edistämiseksi, erityisesti hänen
ansioituneesta ja tulokselli-
Oulunkylän
kampaamo
Siltavoudintie 7, 00640 Hki
Puh: 09 728 7012
Soita
040 7280505
Koiraihmiset
Puoli vuotta iloisena koiranomistajana on takana
villakoiran tultua osaksi perheemme elämää. Koiran
kanssa ulkoilu on avannut minulle, kokeneellekin
Oulunkylän seudun tallaajalle, uusia polkuja ja
näkökulmia. Avartavaa on ollut kohdata toisia
koiraihmisiä ja tulla juttuun uusien asukkaiden kanssa.
Heitänkin meille haasteen: biohajoavat kakkapussit
aina mukaan, niin vältymme kaikki epämiellyttäviltä
yllätyksiltä lumien sulettua. Jos kymmenen
karvaturria tekee kahdesti päivässä pikkuläjän saman
lähimetsän ulkoilupolulle, ehtii läjiä kasaantua kolmen
lumikuukauden aikana yhteensä
lähes parituhatta. Ei mikään pieni
kiusa muille ja maineellemme
kevään koitettua!
Toivoisin voivani toivottaa kaikille
vielä aurinkoisia keväthankia, edes
hetkeksi,
mutta joka tapauksessa
Oulunkylän
Seurahuoneella tapahtuu
Larin Kyöstin tie 7
hyvää talven taittumista kevääksi
Tiistaisin:
kaikille
lehden lukijoille!
Sosiaalityöntekijän
matalan kynnyksen
neuvontaa klo 12-15.30
kirjakahvilassa. Ei ajanvarausta.
Vanhemman Neuvo,
erovanhempien vertaistukiryhmä
käynnistymässä.
Ilmoittautumiset:
Erwin
Woitsch
Camilla 310 24092 tai Laura 310 24097
Oulunkylä-Seuran puheenjohtaja
[email protected]
www.oulunkyla.info
Kirjakahvila
Facebook: Oulunkylä-Seura
ry.
avoinna :
Keskiviikkoisin:
Kalliolan Setlementin ylläpitämä
Ne-Rå neuvontapiste klo 12-14
Sosiaalialan korkeakouluopiskelijat
auttavat Sinua sosiaaliturvaan ja
palveluihin liittyvissä asioissa.
Askartelu ja tuunaustunti
ke klo 11-12
Askartelu ja tuunaustunti kestävän
kehityksen periaatteella.
Tuo omat ehdotuksesi ja tule
hakemaan inspiraatiota asiantuntijoilta.
söllisyyden hyväksi. Sinkko
on mm. toiminut Oulunky-
MATTI P. PULKKINEN
läinen-lehden päätoimittajana vuodesta 1996.
Pro Tuomarinkylä -liikkeen järjestämä
koko perheen
Vaikuttava
Talvirieha
sunnuntaina 22.2. klo 11.00–15.00
KUTSU
Tule keskustelemaan Helsingin kaupungin kaava-asiasta päättäjien
kanssa. Sisäänpääsy ja kaikki ohjelmat ovat ilmaisia! Ohjelmassa
mm. lapsi-lelukoirajuoksukilpailu, keppiheppalaukkakilpailu,
vetokoira-ajelua, talutusratsastusta, hevoskärryajelua, runsas buffetti,
kuuluttaja Riitta Havukainen! Silitettävia kaverikoiria ja kilttejä
hevosia! Infopiste kaava-asiasta: tule ja vaikuta!
KEVÄTKOKOUS
PRO
Tervetuloa!
Tuomarinkylä
Liity Facebook-ryhmään PRO Tuomarinkylä
www.tuomarinkyla.com
Kahvi 0.50 eur
Pulla tai
sämpylä 1.00 eur
Tulevia tapahtumia :
Oulunkylä-Seura palkitsi Anja Kervanto Nevanlinnan (vas.) ja Kaija-Leena Sinkon (oik.)
asukasillassaan joulukuun alussa.
sesta toiminnastaan alueen
paikallisviestinnän ja yhtei-
ti ja ke klo.
10.30 - 14.30
Oulunkylän Seurahuoneella tapahtuu
Larin Kyöstin tie 7
Oulunkylän Seurahuoneella
MLL:n kirppis 21.3 klo. 10-13.
Pöytävaraukset [email protected]
Myyntipöydän hinta:
MLL:n jäsenille 8e ja muille 10e.
Oulunkylä-Seuran
&
ASUKASILTA
30.3. klo 17.30
Oulunkylän Seurahuone,
Larin Kyöstin tie 7
Tervetuloa!
tapahtuu
Larin Kyöstin tie
Yksinäisyys on Suomen
”kansallissairaus”.Tiistaisin:
Sosiaalityöntekijän
Vanhemman Neuvo,
Tähtihetkiä Seurahuoneella
Seurahuoneenteema
vuonna
kynnyksen
erovanhempien vertaistukir
31.3. ke klo 18-20matalan
neuvontaa klo 12-15.30
käynnistymässä. Ilmoittautumise
Tulevaisuusverstas työskentelyä.
2015Tule
onyksinäisyyden
kirjakahvilassa. Ei ajanvarausta.
Camilla 310 24092 tai Laura 310 2
mukaan ideoimaan
Seurahuoneen tulevaisuutta
ja
vähentäminen
ja terveyden
Keskiviikkoisin:
toimintamuotoja.
Kalliolan Setlementin ylläpitämä
lisääminen.Tänä vuonna
Ne-Rå neuvontapiste klo 12-14
Sosiaalialan
korkeakouluopiskelijat
vietämme Oulunkylässä
erilaisin
auttavat Sinua sosiaaliturvaan ja
Kirjakahvila
tilaisuuksinTapioTilojen
Rautavaaran
palveluihin
liittyvissä
asioissa. Katri Laaksonen puh. 310 69720 avoinna :
varaukset
ja100-vuotisjuhlaa.
tiedustelut:
Askartelu ja tuunaustunti
Tuomarinkartanon vinttikoirakeskuksessa,
Tuomarinkyläntie 1, 00690 Helsinki.
Ilmoita.
lituksessa läpi, monet puolueet ovat oivaltaneet vaikutustyömme ansiosta nykyisenkaltaisen toiminnan merkityksen. Esitys tulee valtuustokäsittelyyn ja siihen otetaan vielä kantaa monessa lautakunnassa, joten seuran
valistustyö jatkuu. Valtuustossa tehtiin tammikuussa
aloitekin talojen puolesta, erityisesti siinä näkyy paikallisen kaupunginvaltuutettumme Anna Vuorjoen (vas.)
aktiivisuus.
ti ja ke klo.
ke klo 11-12Unelmien asuinaluTule mukaan ideoimaan
10.30 - 14.30
Askartelu ja tuunaustunti kestävän
etta ja asukastaloa
kohtaamispaikkana.
kehityksen
periaatteella.
Kahvi 0.50 eur
Tuo omat ehdotuksesi ja tule
Pulla tai
Kaikenlaiset ideat,hakemaan
unelmatinspiraatiota
ja ajatukset
ovat terasiantuntijoilta.
sämpylä 1.00 eu
vetulleita. Ilmoittautuminen: katri.laaksonen@
Tulevia tapahtumia :
hel.fi
MLL:n kirppis 21.3 klo. 10-13.
Pöytävaraukset 09-310
[email protected]
Tilavaraukset ja tiedustelut
40912 ja oulunkylan.
Myyntipöydän hinta:
[email protected]:n jäsenille 8e ja muille 10e.
Aluetyöntekijä Katri
Laaksonen, 09-310 69720 ja katri.laakTähtihetkiä Seurahuoneella
31.3. ke klo 18-20
[email protected]
Tulevaisuusverstas työskentelyä.
Bändipajatoiminnan
Lauri Tuomas, 09-310 46815 ja
Tuleohjaaja
mukaan ideoimaan
Seurahuoneen tulevaisuutta ja
[email protected]
toimintamuotoja.
Ohjelmassa mm.
5.3. klo 12–14 Helsingin sydänyhdistyksen pj. Marjatta
Tilojen
varaukset ja tiedustelut: Katri Laaksonen puh. 310
Kuusela, aiheena Tunne pulssisi
ja verenpainearvosi
klo 18–20 Oulunkylä Seurahuone Band jami -ilta yhdessä
vierailevien muusikoiden kanssa. Be there!
11.3. klo 17.30 Asukastalon käyttäjien suunnittelukokous
26.3. klo 18.30 Musavisa kahvilassa, palkintoja!
16.4. klo 18–20 OSB jami-ilta yhdessä vierailevien muusikoiden kanssa
Kädentaidoissa helmikuun teemana virkkaus, maaliskuussa pukuompelu
Toimitusryhmä aloittaa maaliskuussa, tule mukaan jos olet
kiinnostunut lehden tekemisestä!
Ruokalistalla toteutamme periaatteita miten valmistat herkullista ja terveellistä, sydänystävällistä ruokaa ja vieläpä
edullisesti. Viikon ruokalistan löydät Oulunkylän Seurahuoneen facebookista.
Asukastalon palvelut: Tiloja vuokrataan myös helsinkiläisille yksityishenkilöille ja yhdistyksille. Käytössä tietokoneita, läppäreitä (win 8), skanneri, biljardi, ompelukoneita,
saumuri ja päivän Hesari. Kahvilassa kahvia, pullaa ja sämpylää. Lämmin lounas tiistaisin ja torstaisin klo 11–13.
HUOM: Uudet aukioloajat maaliskuun alusta ma–ke klo
9–16 ja pe 9–14. Aamupuuro joka aamu klo 9–10 yhden euron hintaan.
11
Oulunkyläinen • Pohjoiset esikaupungit
14.2.2015
Aluetyöntekijän
L
uin lehdestä, miten kerrostaloasunnosta löydettiin kuukauden päivät sitten kuollut ihminen.
Naapuri oli hälyttänyt huoltomiehen, kuna rappukäytävään oli kantautunut niin karmea haju. Jutussa
ei kerrottu liikuttiko yksinäisen naapurin kuolema tai
että kuinka monta surijaa oli hautajaisissa.
Lähikaupan kassaneiti kertoi viime viikolla, miten rasittavaa on välillä kuunnella päivästä toiseen samojen ihmisten samoja juttuja. Vedin jo henkeä, kun kassaneiti jatkoi, ’’että mikäpä tässä on kuunnellessa, kun itsellä on työ, perhe ja ystäviäkin, eihän nämä ihmiset varmaan puhu kenenkään muun ku mun kanssa, osaavat
tullakin aina siihe aikaa päivästä ku ei oo ruuhkaa kassalla.’’ Ostoskoria ei kuulemma tarvitse, kun ostos on
vain yksi banaani kerrallaan.
Kyselin joulun alla Oulunkylä kierrättää facebook -ryhmässä olisiko kiinnostusta yhteisen joulujuhlan järjestämiseen jouluaattona asukastalolla. Hämmästyin ehdotukseen tullutta vastausvyöryä. Tekstistä tykkäsi hetkessä satoja ja yhteydenottoja tulvi vielä vuoden vaihteen jälkeenkin. No, joulunviettoa emme saaneet järjestettyä asukastalolla. Koska on säännöt, joita pitää
noudattaa.
Yksinäisyys on pahin ”kansansairaus”. Stadissa melkein puolet talouksista on yhden hengen talouksia.
Kaikki eivät ole itse valinneet yksinasumista. Yksinäisyydellä tehdään myös politiikkaa. Sosiaali- ja terveysministeri julistaa, että yksinäisyys tappaa enemmän
kuin ylipaino ja kannustaa meitä talkoisiin yhteisöllisyyden lisäämiseksi.
Asukastalo on paikka, jossa karkotetaan yksinäisyyttä
ja tehdään yhdessä asioita. Yhteisöllisyys on muotisana, jota kaikki tuntuvat nykyään viljelevän. Yhteisöllisyys ei saa olla itseisarvo eikä sellaista, johon pakotetaan. Yhteisöllisyys ja yhdessä tekeminen tarvitsee kuitenkin paikan ja tilan, jossa toimia. Onkin hyvin huojentavaa, että päättäjät ovat myös ymmärtäneet tämän
ja asukastalojen tulevaisuus selvitetään vielä kerran
kaupungin omana toimintana.
Haluaisitko sinä tehdä jotain itsesi, asuinalueesi tai
naapurisi hyväksi, mutta et oikein tiedä mihin ottaisi
yhteyttä ja mitä rupeaisit tekemään? Kerro mielipiteesi,
huolesi tai ideasi sähköisesti vaikka Oulunkylän Seurahuoneen facebookissa tai tule jättämään lappunen asukastalon idealaatikkoon. Kaikki ideat ovat tervetulleita,
koskevat ne mitä tahansa.
Asukastalo on käyttäjiensä näköinen ja kokoinen Haluaisitko Sinä, että siinä näkyisi sinunkin sormenjälkesi?
Kerro se minulle, niin osaan hakea sinutkin mukaan.
Yhdessä olemme vahvempia!
palsta
Yksinäistä?
OK-Hammas
Katri Laaksonen
aluetyöntekijä
Puh. 09-310 69720
[email protected]
Jukka Kärkkäinen
Hammaslääkäri, lääkäri
Siltavoudintie 4, 00640 Helsinki • Puh. 752 0880
[email protected]
HAMMASLÄÄKÄRIT
Sanni Aho, Katariina Savijoki & Katja Kurhela
ERIKOISHAMMASLÄÄKÄRI
Susanna Paju (iensairaudet)
SUUHYGIENISTI
Maria Jaakkola
MAALISKUUN TARJOUS
HAMPAIDEN
TARKASTUS
39€
JOSTA VIELÄ 20€
KELAKORVAUS*
* 39€ maksusta vähennetään 20€ kelakorvaus, mikäli et ole aiemmin vuonna 2015 saanut
Kelakorvausta hampaiden tarkastuksesta. Normaalihinta 60,50€ ilman kelakorvausta. Ei
koske erikoishammaslääkärin tarkastusta/konsultaatiota. Tarjousmaksu ei sisällä
palvelumaksua eikä toimenpidekuluja. Tarjous voimassa 1.3.2015 – 31.3.2015.
Käpyläntie 1
09-720 6800
www.koskelanhammas.fi
Vastaanotollamme on Kelan suorakorvaussopimus
Jo riittää leikkaaminen!
Suunta reilusti vasemmalle
MAUNULAN APTEEKKI
Yrjö Hakanen
Mikko Korhonen
Kaupunginvaltuutettu
Maunula-Pirkkola
www.yrjohakanen.fi
Opiskelija, taksikuski
Pakila
www.facebook.com/
mikostaedustaja
Metsäpurontie 25
Tilaisuuden juontaa
Tuomas Kurttila.
Yrjö Hakanen
(SKP)
Järj. Maunulan Seudun
Sosialidemokraatit ja Paloheinän
Sos.dem. Työväen yhdistys
Anna Vuorjoki
(Vas.)
Terhi Koulumies Maria Ohisalo
(KOK)
(Vihr.)
Rene Hursti
(PS)
Markku
Vuorinen (kesk.)
Työtä, rauhaa ja perusturvaa
Suomen kommunistinen puolue. www.skp.fi
LIIKEKESKUS OGELI
SHOP
Lankamaailmassa
on maailman
paras valikoima
norjalaisneuleita
100% villaa
alk.
20€
Ilmoita.
Soita
040 7280505
asukastalo Saunabaarissa,
Pentti Arajärvi
(SDP)
Älä palele!
Pakilantie 10, 00630 HKI
Puh. 09 724 8543
www.maunulanapteekki.fi
Maanantaina 9.3. klo 18.00
Kahvia ja grillimakkaraa.
Tervetuloa!
Myös valmiit
asusteet:
Huivit, pipot,
käsineet,
sukat!
Avoinna ma-to 8.30-19,
pe 8.30-18, la 9-15
kesällä ark. 8.30-18, la 9-14
Vaalipaneeli Maunulassa
- Päivän lehdet , tietokone ja
internet-yhteydet kahviossa
- Yhteislaulua
- Keskiviikkoisin tietovisailua
- Tiistai ja torstai taukojumppaa
- Tiistai ja torstai Biljardia
... ja paljon muuta toimintaa!
TERVETULOA TUTUSTUMAAN!
Avoinna:
Ma - To
Pe
H E L S I N K I | TA M P E R E | T U R K U | O U L U | R O VA N I E M I
Kahvila:
ma-to
pe
9-15
9-14
Soita ja kysy lisää 09 310 69 722
A
Liikekeskus Ogeli, Kylänvanhimmantie 29, 00640 Helsinki (Oulunkylä)
Avoinna ma-pe 10-19, la 10-16, su 12-16 (09) 774 1177
9-15
9-14
S
U
K
A
S
T
A
L
O
SAUNABAARI
M E T S Ä P U R O N T I E
2 5
•
M A U N U L A
12
14.2.2015
Oulunkyläinen • Pohjoiset esikaupungit
Mauri Leppälä
Kolme Pakila-kirjaa
Vuoden Pakilalainen myynnissä
Pakila-Seuran
Puheenjohtajan palsta
Talvi on ollut vaihtelevasäinen ja vähäluminen. Katujemme kunnossapidon ”palveluallianssi” on toistaiseksi välttynyt runsaalta lumentulolta eikä ole kunnolla
päässyt näyttämään toimintakykyään. Tähän mennessä on nähty pääväylien suolausta ja koettu asuntokatujen jäistä liukkautta ja ”pyykkilauta-muodostumia”. Tosin tänä sunnuntaiaamuna, helmikuun ensimmäisenä,
maata peitti reilu kymmensenttinen lumikerros, ja kotikatuni Lepolantie aurattiin jo ennen kymmentä. Sen
jälkeen pihojen sisäänajojen märkien lumivallien poisto olikin aikamoinen urakka. Kotikatuni on tällä hetkellä aurattu niin kapeaksi, että voi vain toivoa kinoksien
sulavan ennen tulossa olevia pakkasia, jotta lumi ei täysin tukkisi katuamme.
Katujemme kunnossapitoa koskevat palautteet tulee
osoittaa Rakennusviraston asiakaspalveluun, joka löytyy osoitteesta www.hel.fi. ”Palvelu Plus” seuraa myös
kunnossapitotöitä; se löytyy osoitteesta www.palveluplus.fi/helsinki. Antakaa runsaasti palautetta tarvittavista parannuksista!
Alueemme yleiskaava puhuttaa. Yleiskaavaryhmän
esittämässä luonnoksessa ehdotetaan mm. Pakiloiden,
Paloheinän ja Torpparimäen alueille uutta kerrostalorakentamista jopa 10 000 asukkaan tarpeisiin. Tuomarinkartanon alueelle kaavaillaan asuntoja noin 6000 hengelle. Omakotialueiden tehokkuutta halutaan myös
tuntuvasti nostaa. Kaavoittajien voidaan olettaa haluavan alueellemme asukasmäärän 50 prosentin lisäystä.
Prosenttiluku on linjassa Helsingin kaupungin tavoitteleman asukasmäärän puolitoistakertaistamisen kanssa.
Pakila-Seura järjestää yleiskaavaa käsittelevän asukasfoorumin maanantaina 23. helmikuuta klo 18 alkaen
Hyvän Paimenen kirkolla. Tervetuloa keskustelemaan
tästä tämän hetken tärkeästä aiheesta! Pakila-Seura arvostaa foorumin näkemyksiä ja tulee huomioimaan ne
lausunnossaan yleiskaavaryhmälle helmikuun lopulla.
Pakila-Seuran uusi hallitus järjestäytyi 19.1. kokouksessaan. Matti Enroth valittiin varapuheenjohtajaksi ja Tapio Klemetti taloudenhoitajaksi. Alueen etujen valvojana jatkaa Matti Enroth, Simo Sankari vastaa alueen tulevaisuustyöstä ja Erja Vuorio viestinnästä ja sen kehittämisestä. Muut vastuuhenkilöt nimetään myöhemmin.
Talvitanssit järjestetään jälleen lauantaina 28.2. klo 15–
18 VPK:lla. Edellisiin tansseihin joulukuussa osallistui
n. 40 innostunutta tanssijaa. Toive tanssien uusimiseksi on kuultu, ja helmikuun viimeisenä lauantaina järjestetään uudet tanssit, joissa Pakilan Pelimannit jälleen
tahdittavat. Tilaisuuden alussa opetellaan kansainvälisen senioritanssin kuvioita tanssinopettajan johdolla.
Liput 10 e/kpl. Väliajalla voi ostaa virvokkeita buffetista, josta vastaa Pakinkylän VPK Tanssien tuotto lahjoitetaan kokonaisuudessaan Pakinkylän VPK:n nuorisotyön hyväksi.
Toivon runsasta osallistumista asukasfoorumiin tunteita herättäneestä yleiskaavaluonnoksesta ja sen jälkeen iloisiin VPK:n tansseihin! Pakilan ajankohtaisia asioita voit seurata ja osallistua keskusteluun Pakilan kotisivuilla osoitteessa www.
kaupunginosat.net/pakila ja ja Facebookissa (www.facebook.com/
pakilaseura)
Hyvää talven jatkoa!
Urpo Oksanen
Pakila-Seuran pj.
0400-311092
[email protected]
Vaikuta! Metsät uhattuina
Helsingin uusi yleiskaavaehdotus esittää kaupungin tiivistämistä ottamalla viheralueita rakentamiseen. Kerro mielipiteesi kaupunkisuunnitteluvirastolle 27.2.2015
mennessä (www.yleiskaava.fi).
Lisätietoa www.oulunkyla.info
Pakila-Seura
nimesi
Vuoden Pakilalaiseksi Pakilan yläasteen rehtorin Mauri Leppälän. Kunniakirja
luovutettiin hänelle koulun
75-vuotisjuhlassa 5.12.
Mauri Leppälä on toiminut yläasteen rehtorina
vuodesta 1996 lähtien. Hänen määrätietoinen työnsä
lasten ja nuorten hyväksi on
ollut merkittävää ja näkyvää. Pakilan yläaste on hyvän koulun maineessa. Se
menestynyt kilpailuissa ja
palkintoja on saatu erityisesti matematiikan, fysiikan
ja liikunnan saralla.
Mauri Leppälä on asunut
Pakilassa neljännesvuosisadan ja Pakilalle tyypillisen
rintamamiestaloasumisen
ilot ja surut ovat tulleet tutuksi. Hyvin hoidettu talo
P
ja pihapiiri Halkosuontiellä
kertovat isännän taidoista
ja kiinnostuksen kohteista.
Merkkinä Leppälän yhdestä keskeisestä harrastuksesta on pihalla seisova korkea radioamatööriantenni.
Vuoden Pakilalainen nähdään usein lenkkeilemässä
Keskuspuistossa.
Maunulasta vuoden
2015 uusmaalainen
kaupunginosa
Uudenmaan maakuntahallitus valitsi viime marraskuussa Maunulan Vuoden 2015 uusmaalaiseksi
kaupunginosaksi.
Uudenmaan liitto nosti
ensimmäiseksi perusteluksi
valinnalle sen, että maunulalaiset ovat kunnostautuneet taloyhtiöiden yhteisissä peruskorjaushankkeissa
tavalla, joka käy esimerkiksi muuallekin.
Liitto nostaa myös esille
Maunulan keskustan kehittämishankkeen, jota maunulalaiset ovat vieneet ponnekkaasti eteenpäin kaupungin kanssa vuodesta 2000 alkaen. Maunulalaisten ääni on kuulunut
keskustan suunnittelussa
vahvasti.
Keskusta-alueen kaava
vahvistettiin vuonna 2009 ja
uusi liikerakennus valmistui maaliskuussa 2014. Kirjaston, työväenopiston ja
nuorisotoimen keskuksen
kokonaisuus avataan kesällä 2016.
Lisäksi vuoden kaupunginosa -palkintoa myönnettäessä kiinnitettiin erityisesti huomiota yhteisöllisyyteen.Ryhmäremontoinnin lisäksi Maunulassa on pitkät perinteet asukasyhteistyöstä.Yhteisöllisyys on näkynyt Maunulassa myös kulttuurin saralla.
Viime aikoina helsinkiläiset ovat saaneet ihastella ja
kummastella Mustat kissat
-miesporukan spontaaneja
lauluesityksiä.
Maunula on saamassa
myös oman levyn, jota työstää Waltari-yhtyeen perustaja Kari ”Kärtsy” Hatakka.
Levyä tehdään teemoilla
yhteisöllisyys, luottamus ja
luovuus. Maunula-levy julkaistaan syksyllä 2015.
Lisätietoja:
www.uudenmaanliitto.fi
TAPAHTUMAT
Maanantaina 23.2.2015 klo 18–20
Maunulan 108. aluefoorumi
ma 23.2.2015. klo 18–20
Miten tulkita yleiskaavaa Maunulan osalta?
Tilaisuudessa keskustellaan uuden yleiskaavan
luonnoksesta, jonka kommentointiaika päättyy
27.2.2015.
Lisätietoja:
www.maunula.net
Paikka: Asukastalo Saunabaari, Metsäpurontie 25,
3. krs. Maunulasali
akila-Seuran kustantama Pakila – asuinalue teiden risteyksessä -kirja julkaistiin vuoden 2012 lopussa. Kirja on
arkkitehti Kristiina Kujalan
diplomityö ja esittelee Pakilan historiaa ja kehitystä nykyiseksi arvostetuksi pientaloalueeksi ja tulevaisuuden kehittämissuuntia. Kirjassa on 114 sivua ja 150 kuvaa. Kirja sopii sekä uusille
että entisille pakilalaisille.
Myyntihinta on vain 25 euroa ja sillä katetaan PakilaSeuralle kirjasta aiheutuneita kuluja.
Olavi Haimi on lahjoittanut Pakila-Seuralle 200 kirjoittamaansa Rintamamiehet rakentajina Helsingissä -kirjaa. Siinä kerrotaan kuvin, sanoin ja haastatteluin rintamamiestalojen rakentamisen vaiheista.
Kirja sopii erityisesti rintamamiestalojen rakentajille, niissä asuville ja heidän
omaisilleen ja naapureille.
Paloheinässä ja Torpparinmäessä on laajat rintamamiestaloalueet, rivistö rintamamiestaloja on myös
Länsi-Pakilan Saarnaajan-
tiellä. Kovakantinen teos on
julkaistu vuonna 2010, siinä
on 209 sivua ja yli 60 kuvaa.
Pakila-Seura myy kirjaa toimintansa tukemiseksi hintaan 20 euroa.
Pakilan seudun historia ry on julkaissut vuonna 2014 näköispainoksen
vuonna 1985 julkaistusta Pakilan seudun historia -kirjasta. Uusintapainos
otettiin, koska aiemat painokset oli myyty loppuun
ja kirjaa kyseltiin jatkuvasti. Yli 300-sivuinen kirja on Pakilan alueen historian perusteos, jossa artikkelein, kuvin ja kartoin kuvataan alueen maankäytön
historiaa, alueen järjestöjen
toimintaa, elinkeinojen kehitystä ja alueen asukkaita arjen toimissa ja juhlissa.
Teoksen myyntihinta on 30
euroa.
Kirjojen tilaukset sähköpostitse:
enrothmatti@
gmail.com tai puhelimella p. 044 045 4015 tai Urpo Oksanen e-mail: [email protected], p. 040 031
1092. Enimmäkseen kirjat
on noudettu ostajan iltakävelyn yhteydessä.
Ydinkeskustan
ulkopuolella tehdään
fiksuja valintoja
Mikä on oikeaa Helsinkiä? Pääkaupungin kehittämisestä puhuttaessa käytetään sanoja kuten urbaani
metropoli, asumisen tiivistäminen, hiilidioksidipäästöjen vähentäminen. Jotkut
kaupunkipoliitikot ja puolueetkin tuntuvat ajattelevan, että kaikkien helsinkiläisten on mahduttava samaan muottiin. Maailma
ydinkeskustan ulkopuolella tuntuu unohtuvan.
Meitä helsinkiläisiä asuu
muuallakin kuin Töölössä ja Kalliossa. Itse asiassa pohjoisen ja koillisen
Helsingin alueellakin asuu
kymmeniätuhansia
kaupunkilaisia. Hearvostavat
luonnon läheisyyttä, kävelyteitä, pyöräilyä, usein
omaa, kenties pientäkin pihamaata tai parveketta aurinkoon. Tai joilla ei ole varaa hankkia kaksiota Töölöstä, suuremmasta asunnosta puhumattakaan. Kaupunginvaltuutettuna ollessani tuntui, että me
Kehä I:n lähettyvillä asuvat
saamme jatkuvasti muistuttaa siitä, että meilläkin on
tarpeemme ja huolemme.
Töihin kulkemiseen kuluu
aikaa, mutta Helsingin kokoisessa kaupungissa siihen ei tarvitse kulua lähes
tuntia suuntaansa. Joukkoliikenne toimii, välillä tökkien, ja siihen samoin kuin
teihin ja raiteisiin on investoitava ja kunnosta pidettä-
vä huoli. Päätieväylät ovat
täynnä liikkujia idästä länteen, pohjoisesta etelään ja
päinvastoin, ja me alueiden
asukkaatkin haluamme sopia sekaan.
Myös palveluja tarvitsemme. Kaiken ei tarvitse olla kävelyetäisyydellä,
muttei voi olettaa, että kaikki suuntaamme tulevaan
keskustakirjastoon
lähikirjastojen sijaan. Päiväkodit, koulut, terveysasemat,
hammashoitolat, vanhusten
päiväkerhot on hyvä olla
sopivalla etäisyydellä, vaikkei välttämättä ihan naapurissa. Ja me ydinkeskustan ulkopuolella asuvatkin
kannamme varmasti kortemme kekoon ilmastotalkoissa ja päästöjen vähentämisessä, tekemällä fiksuja
valintoja lämmityksen, liikkumisen ja muun kulutuksen osalta.
Vaikka näissä aiheissa
kyse on kaupunkipolitiikasta, myös eduskunnassa päätetään asioista, jotka
liittyvät asumiseen, palveluihin ja liikkumiseen. Tulevissa vaaleissa on mahdollisuus päättää näiden asioiden suuntaviivoista. Siksi
on merkitystä sillä, minkälaisia poliitikkoja - minkälaisia asujia, liikkujia ja mistä päin kaupunkia - helsinkiläiset sinne valitsevat. Nina Suomalainen (kok)
Erityisasiantuntija
Paloheinästä
13
Oulunkyläinen • Pohjoiset esikaupungit
14.2.2015
Maunula-levyä duunataan innnolla
Maunula-levyn
teko on hyvässä vauhdissa.
Maunula-äänilevyä
työstää Kari Kärtsy Hatakka ja
levyä varten koottu bändi.
Levyn tuottaa pirkkolalainen Pave Maijanen. Levyn
nauhoitukset käynnistyivät
Malmin Studio 303:ssa joulukuussa ja ne jatkuvat helmikuuhun asti. Maunulalevy tullaan julkistamaan
Musiikkilegenda Pave
Maijanen tuottamassa
Flatus-bändin materiaalia
Maunula-levyksi Studio
303:ssa. Kuvassa takana
vasemmalta alkaen Nino
Silvennoinen, kitara, Ismo
Myhrberg, basso, Axel
Virkkunen, kitara.
Muutoksia
bussiliikenteeseen
Koillis-Helsingin bussien
linjastomuutoksen
luonnos tuo useita muutoksia Käskynhaltijantietä kulkevien bussien reitteihin.
Ne ovat herättäneet kaupunkilaisissa voimakasta
kritiikkiä.
Suunnitelman mukaan
vanhaa linjan 72 reittiä alkaa kulkea uusi linja 61.
Rautatientorilta Oulunkylän kautta Pukinmäen asemalle. Reitti jatkuu Kehä
I:ltä Malminkaarta Malmin
asemalle ja edelleen nykyistä linjan 77A reittiä Töyrynummelle ja Siltamäkeen.
Linjan 61 avulla saadaan
vaihdoton yhteys Mäkelänkadun suunnasta Malmille. Suunnitelmassa bussien
ruuhkavuoroväli on 10 mi-
nuuttia ja päiväliikenteen,
lauantain ja sunnuntain 20
minuuttia ja hiljaisten aikojen 30 minuuttia.
Linjat 69, 74 ja 76A/B aiotaan yhdistää uudeksi linjaksi 74. Bussi lähtee Kampista ja kulkee Pasilan kautta linjan 69 nykyistä reittiä Pukinmäen asemalle asti. Reitti jatkuu radanvartta Malmin asemalle ja edelleen Tapanilan ja Puistolan
aseman kautta Heikinlaaksoon. Linjan sanotaan palvelevan monipuolisesti työja koulumatkoja, liityntää
junalla sekä asiointia esimerkiksi Malmin palveluihin. Matkat Malmilta länteen nopeutuvat, kun bussi ei enää kiertele Pukinmäessä. Ruuhkavuoroväli oli-
si 15 minuuttia, päiväliikenteen, lauantain ja sunnuntain 20 minuuttia ja hiljaisten aikojen 30 minuuttia.
Itä-Pakilan ja Rautatietorin väliä liikennöivän bussilinjan 64 N-yöreitti lyhenee
linjan 64 mukaiseksi, kun
yöreitin aikataulu on osoittautunut liian kireäksi. Käpylään liikennöi yöaikaan
linja 65 N, mutta se ei enää
kierrä Kunnalliskodintien
kautta.
Myös lähijunaliikenteeseen on tulossa muutoksia,
kun uusiKehärata otetaan
käyttöön. Tietoa siitä, millä
kaikilla pysäkeillä junat pysähtyvät, saadaan kevään
mittaan, kun Kehäradalle
päästään koeajoon ja tarkat
ajoajat saadaan selville.
Maunulan jääjuhla kokoaa
asukkaat
Maunulan talvinen asukastapahtuma
Jääjuhla järjestetään sunnuntaina 1.3.2015 klo 13–15 Maunulan ala-asteen pihalla ja
ruokalassa.
Jääjuhlan ohjelmassa on
perinteisesti ollut lapsille on koiravaljakkoajelua,
poniratsastusta, saappaan
heittoa ja ongintaa. Lisäksi
on tarjolla kuumia makkaroita, mehua ja hernekeittoa
sekä leivonnaisten myyntiä
ja kahvila.
Maunulalaiset järjestöt
esittelevät toimintaansa ja
tilaisuudessa on mahdollista tutustua myös Maunulalevyn tekemiseen. Samoin
tilaisuudessa on mahdollista tutustua myös Maunulan
suunnitteluun.
Jääjuhlan järjestettiin ensimmäisen kerran vuon-
na 1960. Jääjuhlassa kerätyt varat palautuvat takaisin Maunulaan koulujen stipendeinä ja järjestöille an-
nettavina avustuksina.
Paikka: Maunulan alaasteen piha ja ruokala,
Maunulanmäki 5
Lukijapostia
syys- lokakuussa 2015.
Levy tehdään vuosina
1978-83 toimineen maunulalaisen Flatus-yhtyeen
musiikin pohjalta. Flatusyhtyeen musiikkia tekivät
Tavoitteena on tehdä tunnetuksi maunulalaista luovuutta
ja yhteisöllisyyttä.
Ilkka ”Ile” Nieminen (19552005) ja Pauli ”Tote” Hatakka (1956-). Levy tallentaa
70–80-luvun taitteen Suomi-poppia ja esittelee Maunulan tuon ajan vilkasta
musiikkielämää.
Levyn tekemisen tavoitteena on tehdä tunnetuksi
maunulalaista luovuutta ja
yhteisöllisyyttä. Rahoituksesta vastaa Maunula-Seura. Ideana on kerätä rahat
Maunula-Seuran yhteisö- ja
kannatusjäsenyyksinä, tukikonserteilla sekä Mesenaatti.me-sivuston kautta.
Maunula-seuran yhteisöjäseniä voivat olla taloyhtiöt, yhdistykset ja yritykset. Levystä järjestetään
huhtikuussa tukikonsertti,
jossa kuullaan livenä, millaista musiikkia on tulossa.
Lisätietoja:
www.maunula.net
Saunabaarille lisää tiloja
Maunulan
asukastalo
Saunabaarille saatiin viime
vuoden lopulla lisää tiloja.
Sote-viraston ylläpitämien
tilojen lisäksi siellä on nyt
Maunula-seuran asukastila
Mediapaja, Retrojen vapaaehtoistoiminnan tila, Helsingin Eläinsuojeluyhdistys ja työhuonekunta Månsas. Myös toisen kerroksen kokoustila saatiin Hekalta asukkaiden yhteiseen
käyttöön.
Lisätilat saatiin Maunulan
demokratiahankkeen aloitteesta. Vastaavia
tarpeita kehittää ja laajentaa asukastalojen toimintaa
löytyy myös muista kaupunginosista. (YH)
Asukastalo Saunabaarin uusien tilojen avajaisissa Anne
Dikert Maunulan kirjastosta (kuvassa vasemmalla), Auli
Syrenius työväenopistolta, Teija Kamb Maunula-seurasta,
Emilia Palonen Maunulan demokratiahankkeesta sekä
Risto Heikkinen ja Leena Suikkanen tilakeskuksesta.
Pakin talo
kruunaa
juhlasi
Pakilan kotiseututalo on oiva mieleen jäävien juhlien ja
onnistuneiden kokousten pitopaikka.
Vanha tunnelmallinen maalaistalo paritupineen tarjoaa
tilat 60-70 hengelle. Talossa on modernit mukavuudet,
pieni keittiö ja täydellinen astiasto.
Pakin taloa isännöi Pakila-Seura ry. Tiedustelut ja
varaukset vahtimestarilta, puh. 050 352 0060.
Katso lisätietoja ja kuvia
osoitteesta www.facebook.com/pakilantalo.
Uusi bussilinja 604 vajaassa
käytössä
Näyttää siltä, että uutta bussilinjaa 604 käytetään
vähän. Useimmat bussit
kulkevat lähes tyhjänä. Kutsulinja J60 lopetettiin luultavasti vähäisen käytön takia
ja linja 604 tuli sen tilalle.
Pirkkola – Itä-Pakila väliä kulkevan bussin tarkoituksena on auttaa kaukana
pääväylistä asuvia tuomalla
heidät pääväylille, joista he
pääsevät edelleen vakiolinjoilla eteenpäin.
Linja liikennöi arkipäivisin tunnin välein klo 9.17–
16.17 Pirkkolan liikuntapuistosta ja klo 7.39–12.39
Itä-Pakilasta
Metsolan
koululta.
Bussia 604 pitäisi ryhtyä
nyt ahkerasti käyttämään,
jottei sitäkin lopeteta.
Seppo Latvala
Pakila-Seura ry. järjestää yleiskaavaa käsittelevän
aluefoorumin
maanantaina 23.2.2015 klo 18 alkaen Hyvän Paimenen kirkolla.
Tervetuloa keskustelemaan tärkeästä ajankohtaisesta aiheesta:
 Miltä Pakilan ja Tuomarinkylän kaupunginosien tulevaisuus näyttää
valmisteltavana olevassa yleiskaavassa?
 Millaisena asukkaat näkevät nykyisen ympäristönsä tulevaisuuden?
 Minkälaisia mahdollisuuksia yleiskaava tarjoaa alueellemme?
Kahvitarjoilu
Tervetuloa
14
14.2.2015
Oulunkyläinen • Pohjoiset esikaupungit
Vaalipaneelit jatkuvat Seurahuoneella
Seurahuoneella järjestettiin tammikuun
lopulla ensimmäinen tämän vuoden
neljästä vaalipaneeleista ennen kevään
eduskuntavaaleja.
Tammikuun vaalipaneelissa oli yleisöä mukavasti paikalla. Panelisteilla oli
asiantuntemusta ja sanottavaa niin, että tilaisuudelle
varattu aika ylittyi roimasti. Kyllä oli hyvä tilaisuus,
osanottajat kiittelivät ulkoovella lähtiessään.
Ja jatkoa näille Seurahuoneen
vaalipaneeleille
seuraa vielä helmi-, maalis- ja huhtikuussa. Paneelien järjestäjänä toimivat asukastalo Seurahuone, Oulunkylä-Seura ja
Oulunkyläinen-lehti.
Lapsiperheiden asiat
tuttuja panelisteille
Panelisteiksi oli saatu edustava näyte ehdokkaita eri
puolueista. Mukana olivat
Terhi Koulumies (kok), Benjamin Ellenberg (rkp), Nina Castén (sd), Jukka Järvinen (sd), Kirsi Pihlaja (vas)
ja Mikko Korhonen (SKP).
Tarkoituksena
Seurahuoneen vaalipaneelien järjestämisessä on ollut esitellä Pohjois-Helsingin omia
ehdokkaita. Paikalla olleista ehdokkaista Mikko Korhonen ja Kirsi Pihlaja olivat
paikallisia. Pakilassa asuva
Mikko työskentelee talonmiehenä ja opiskelee. Hän
kiinnitti puheenvuorossaan
huomiota elämisen laatuun
ja toimeentuloon. Köyhyys
eriarvoistaa ja se on valitettavan tuttua nuorille.
Terhi Koulumies kertoi
tuntevansa yksinhuoltajan
ongelmat omakohtaisesti.
Hän odottaa verojen vastikkeeksi hyviä peruspalveluja
Guggenheimien sijaan. Kuitenkin hyvinvointi pohjaa
terveeseen talouteen. Elämä
on arvaamatonta ja kuka tahansa voi joutua tilanteeseen, jossa tarvitaan apua,
hän kiteytti. Terhillä on paljon kokemusta politiikasta.
Hän on mm. toisen kauden
valtuutettu.
Nina Castén korosti yhteisöllisyyden
tärkeyttä.
Kiusaamisesta, välinpitämättömyydestä,
yksinäisyydestä johtuva syrjäytyminen on saatava loppumaan. Välittämisen ilmapiiri on palautettava kunniaan. Kulttuurituottajana
ja kulttuurijärjestön toiminnanjohtajana toimiva Nina
luonnehtii itseään kulttuuri- ja sivistyspolitiikan osaajaksi. Hän on kaupungin-
Pohjois-Helsingin
Vihreät toimivat
Helsingin Vihreät uskovat voivansa saada
lisäpaikkoja uudessa eduskunnassa.
Pohjois-Helsingin
Vihreillä (PoHeVi) on edessään aktiivinen vuosi.Eduskuntavaalit
työllistävät,
mutta antavat myös paljon
iloa ja energiaa.
– Vielä tätä kirjoitettaessa Pohjois-Helsingin alueelta ei ole nimetty yhtään vihreää ehdokasta, mutta paikalliset toimivat ylipäänsä
helsinkiläisten ehdokkaiden
hyväksi. Uskomme, että onnistumme kauttamme saamaan myös pohjoishelsinkiläisen äänen kuulumaan,
sanoo pj. Terhi Ainiala.
Kuluvan vuoden paikallisia teemoja ovat Helsingin
uuden yleiskaavan vaikutukset alueella ja asukastalojen puolustaminen.
– Otamme mielellämme
kantaa alueemme kysymyk-
siin ja toimimme turvallisen, viihtyisän ja terveellisen Pohjois-Helsingin puolesta, Terhi Ainiala toteaa.
Pohjois-Helsingin Vihreiden hallitus on järjestämässä kaavakävelyn Tuomarinkartanon
alueella,
jossa uusi yleiskaava toisi
muutoksia kasvavan rakentamisen vuoksi.
Vuonna 2015 PohjoisHelsingin Vihreiden hallituksessa toimivat länsipakilalaisen Ainialan lisäksi myös Länsi-Pakilassa asuvat Susanna Airola ja Jan Ruusuvuori. Paloheinästä ovat Arja Toiviainen ja Max Toiviainen,
Oulunkylästä Joonas Lyytinen, Maunulasta Sami Halme ja Itä-Pakilasta Anna
Heinsalmi.
Oulunkylän kaupunkipolut netissä
Tutustu historiaan ja nykyisyyteen, luontoon ja kulttuuriin, arkkitehtuuriin ja henkilöhahmoihin.
Kantakylä: reitin pituus 5,5 km, kohteita 34 ja 7
tietolaatikkoa
Veräjämäki: reitin pituus 4 km, kohteita 28 ja 4
tietolaatikkoa
Tutustu ja tulosta http://kaupunginosat.net/
oulunkyla/kaupunkipolku/
hallituksen varajäsen.
Benjamin Ellenberg on
nuorisolautakunnan jäsen.
Suomi on hänen mukaansa hyvä maa elää, vaikka
noin 5 000 nuorta jää peruskoulun jälkeen ilman koulutuspaikkaa. Siksi nuorisotakuu on hyvä asia. Valtiotieteitä opiskeleva Benjamin tunnustautui liberaalien pohjoismaisten arvojen
puolustajaksi.
Kirsi Pihlaja asuu tällä hetkellä Oulunkylässä, mutta on muuttamassa Maunulaan. Hän kiinnitti huomiota lapsiperheköyhyyteen. Köyhyys kiristää kodin ilmapiiriä. Nuoret
kiinnittävät paljon huomiota toistensa pukeutumiseen
ja harrastuksiin ja erilaiset
putoavat ryhmästä. Koulun arkipäivä on liian kiireinen eikä opettajille jää aikaa
nuorten kohtaamiseen.
Asumisen hinta rasittaa
perheitä. Miksi kaupungilla
ei ole omaa rakennusyhtiötä, joka tuottaisi kohtuuhintaisia asuntoja, hän esitti.
Kirsi työskentelee nuorisotyön suunnittelijana Mannerheimin Lastensuojeluliitossa ja sanottavaa lasten
asioista riitti.
Jukka Järvisenkin mielestä lapsiköyhyys on häpeä, eivätkä lapset ole siihen syyllisiä. Entinen ammattinyrkkeilijä on valmis
Seurahuoneen tammikuun vaalipaneelissa yleisöstä todettiin, että tehän olette
nyt työhönottohaastattelussa. Teidän pitää kertoa, mitä osaatte ja mitä lupaatte.
Keskustelu kävikin vilkkaana. Kuvassa vasemmalta oikealle: Jukka Järvinen, Kirsi
Pihlaja, Nina Castén, Benjamin Ellenberg, Mikko Korhonen ja Terhi Koulumies.
antamaan täystyrmäyksen
syrjäytymiselle. Syrjäytymisen estämisessä opiskelu on paras lääke. Jukka korosti sitä, miten tärkeää on,
että jokaisella nuorella on
edes yksi aikuinen arjessa.
Jukka työskentelee päihdetyöntekijänä ja opiskelee
sosionomiksi.
Nuoretkin kysyivät
Tilaisuuden lopulla paikalla olleet nuoret pyysivät
panelisteja kuvaamaan yhden piirroksen avulla, miksi nuorten pitäisi kiinnostua
politiikasta ja äänestää. Tehtävää pidettiin vaikeana,
mutta jotain saatiin aikaan.
Yksi piirros esitti punaista
nyrkkiä. Toiseen paperiin
oli piirretty kyltti, jossa luki Minulla on asiaa!
Seurahuoneen
Katri Laaksonen oli pyytänyt
paikallisesta päiväkodista
lapsilta kysymyksiä panelisteille esitettäväksi. Vilkkaan keskustelun vuoksi aika loppui, mutta Katri lupasi lähettää lasten kysymykset sähköpostilla panelistien vastattavaksi.
Paneeleille on jatkoa. Ennen huhtikuun 19. äänestyspäivää Seurahuoneella
järjestetään vielä paneelit
torstaisin 19.2., 19.3. ja 9.4.
Kun tämän vuoden ensimmäisessä paneelissa aiheena olivat lapset ja nuoret, seuraavassa helmikuun
paneelissa
paneudutaan
työelämän ongelmiin. Maaliskuussa puheenaiheena
ovat vanhustenpalvelut ja
viimeisessä, vaalien alla pidettävässä paneelissa keskustellaan ajankohtaisista
asioista.
Tuomiojaa tentattiin Seurahuoneella
Pohjois-Helsingin sd-yhdistykset
järjestivät yhdessä keskustelutilaisuuden
Seurahuoneella 22.1. Tilaisuuden alustajaksi
oli kutsuttu ulkoministeri Erkki Tuomioja.
Ulkoministeri
kertoi alkuun EU:n toimista
Ukrainan kriisin ratkaisemiseksi. Venäjää kohtaan
suunnatuilla
EU-pakotteilla on hänen mukaansa
suuremmat seuraukset Venäjälle, mitä siellä alkuun
oletettiin. Kriisin ratkaisu
näyttää vievän aikaa, Tuomioja arvioi.
Ilmaston muutos, kestävä kehitys ja köyhyys ovat
maailmanlaajuisia ongelmia. – Elämme tänään globaalissa, keskinäisen riippuvuuden
maailmassa.
Emme pysty yksin ratkaisemaan ilmaston, ympäristön tai epidemioiden vaaroja. Ne voidaan saada kuriin vain tekemällä yhteistyötä yli rajojen, Tuomioja
tähdensi.
Vuosien 1991–2015 välisenä aikana maamme tuloerot alkoivat kasvaa. Tänään 13 prosenttia suomalaisista jää köyhyysrajan alle. Eriarvoisuus näkyy jopa
elinajan pituudessa. Hyväosaiset elävät 10 vuotta pidempään kuin alin tulonsaajaryhmä.
Tulevaisuus
turvataan vain eriarvoi-
suutta poistamalla.
Hyvätuloiset ja työssä
käyvät voivat käyttää yksityisiä
terveyspalveluja,
mutta eläkeläiset, työttömät ja lapsiperheet menevät terveyskeskukseen, jossa lääkäriin pääsyä voi joutua odottamaan jopa viikkoja. – Kuitenkin yksityisiä
lääkäripalveluja tuetaan verovaroin, Tuomioja kritisoi.
Euroopan talous rämpii
vaikeuksissa ja myös Suomella on talous tiukalla.
Oikeisto tarjoaa köykäisiä
malleja, joissa perusongelmat jäävät ennalleen ja jopa kasvavat. Eriarvoisuuden lisääntyminen on saatava pysähtymään. Kevään
eduskuntavaaleissa
ratkaistaan hyvinvointiyhteiskunnan tulevaisuus, hän
tähdensi.
Erkki Tuomiojan ura on
ollut komea. Ulkoministerinä 11 vuotta ja kansanedustajana 35 vuotta. Hän
on edelleen ehdolla kevään
vaaleissa.
– Niin kauan, kun tuntee, että virtaa ja kannatusta riittää, haluan olla mukana ajamassa niitä sosiali-
Pohjois-Helsingin sd-yhdistykset järjestivät yhdessä
keskustelutilaisuuden Seurahuoneelle 22.1. Erkki
Tuomioja oli haastettu paikalle kertomaan ajankohtaisista
asioista ja keskustelemaan yleisön kanssa, jota oli
tilaisuudessa mukana salin täydeltä.
demokratian perusasioita –
tasa-arvoa, rauhaa, turvallisuutta, hyvinvointivaltio-
ta –, joita oikeisto tänä päivänä Suomessakin vaarantaa, Tuomioja kiteyttää.
Sara Paavolainen
avasi kampanjan
Oulunkylän Sosialidemokraattien ehdokas
Sara Paavolaisen vaalikampanja avattiin
Seurahuoneella 20. tammikuuta. Puheena
olivat lasten ja nuorten asiat.
– Minusta on tärkeää, että
sosiaaliturva saadaan tukemaan erilaisia elämäntilanteita ja pätkätyöläisiä. Aikuisen kehitysvammaisen
tyttären äitinä tiedän, miten
yhteiskunta pitää heikoimmista huolta. Yhdenvertaisuus ja oikeudenmukaisuus
ovat yhteiskunnan koossa
pysyminen ehdoton edellytys, ja niiden puolesta toimin kaikin voimin, Sara perusteli ehdokkuuttaan. Sara on 2. kauden kaupunginvaltuutettu ja valtuuston 2. varapuheenjohtaja. Aiemmin hän toimi itselleen läheisten asioiden parissa sosiaalilautakunnassa. Ammattinäyttelijänä Sara tuntee edustavansa kulttuurin kenttää
laaja-alaisesti.
Lapsiasiavaltuutettu
Tuomas Kurttilaa kertoi,
että yhdeksän kymmenestä 11–15 -vuotiaasta nuoresta arvioi elävänsä hyvää elämää, mutta joka 10.
lapsi elää köyhyydessä.
Se merkitsee käytännössä
esimerkiksi sitä, että perheen rahat eivät riitä lukion käymiseen. THL:n selvityksen mukaan vuon-
15
Oulunkyläinen • Pohjoiset esikaupungit
14.2.2015
na 1987 syntyneistä nuorista lähes viidennes ei peruskoulun jälkeen ole missään – ei koulussa eikä töissä. Joka 8. poika ei osaa lukea kunnolla.
– Onko näillä nuorilla tulevaisuutta? Kadun lakaisemista ja aputöitä kyllä löytyy, mutta onko näillä pojilla enää mahdollisuutta
entisenlaiseen ”luokkaretkeen”, nousta köyhyydestä
menestykseen, vaikka heissä kaikissa löytyisi potentiaalia, kunhan siihen olisi mahdollisuus, Kurttila
pohti.
Sanotaan, että lapsissa
ja nuorissa on tulevaisuus.
Miten siihen satsataan?
– Koulutuksesta on leikattu lähes kaksi miljardia euroa eduskuntakauden aikana. Opetusryhmiä
on kasvatettu, tuntimääriä
leikattu ja oppimateriaaleja karsittu – ja edelleen paineet lisäsäästöihin ovat kovat. Ennen maailman paras
perusopetus murenee käsiin ja Pisa-tulokset osoittavat
suomalaisoppilaiden pudonneen kauas entisiltä kärkisijoilta, Kurttila
murehti.
Ohjelmaa Oulunkylän
kirjastossa
Novellikoukku kerran
kuussa tiistaisin klo 14–16.
Päivämäärät 24.2., 24.3., ja
21.4.
Tule mukaan kuuntelemaan novelleja ja neulomaan yhdessä! Mukaan
voit tuoda oman neuletyösi tai voit osallistua hyväntekeväisyyteen lähetettävien neuletöiden tekoon. Tarjolla kahvia ja teetä.
Hyvän olon iltapäivä
- Sointukylpy perjantaisin 13.3. ja 8.5. klo 16.30–18
Vetäjänä on Sointukylpyohjaaja Taina Koskimäki.
Tapahtuma on maksuton
ja mukaan mahtuu 15 henkeä. Ilmoittautumiset puh.
09-310 85064 tai sähköpostilla eeva.karhunen(at)hel.
fi. Otathan mukaan pehmeän alustan ja lämmintä vaatetta päälle. Sointukylpy on
menetelmä, jossa metallimaljoista tuotettavat äänivärähtelyt purkavat kehon
ja mielen jännitystiloja virkistäen ja vahvistaen hyvinvointia. Sointukylvyssä
maataan mukavasti alustalla ja annetaan äänimaljojen harmonisten sointujen huuhdella kehoa, mieltä ja sielua.
Kirjailijavieras Krista
Launonen: Luovuus lähtee
käsistä ti 10.3 klo 18.00
Krista Launonen on kuvataiteilija, taideterapeutti
ja luovuusvalmentaja, joka
julkaisi syksyllä 2014 Luovuus lähtee käsistä -tietokirjan. Kirja on käytännön
opas, josta löytyy vinkkejä oman luovuuden etsimiseen niin töissä kuin vapaa-ajallakin. Tilaisuudessa on mahdollisuus hankkia Luovuus lähtee kä-
sistä -teosta tarjoushinnoin. Tapahtuma on maksuton. Tervetuloa mukaan
inspiroitumaan!
Kirjastoklubi kokoontuu kirjaston monitoimitilassa noin kerran kuussa.
Seuraava kokoontuminen
on torstaina 12.3. klo 18.
Klubissa keskustellaan
ajankohtaisista asioista tai
mistä tahansa mikä osanottajia kiinnostaa. Joskus voidaan pyytää myös osaavia
alustajia keskustelua tukemaan ja täydentämään.
Uudet osallistujat ovat
tervetulleita!
· Käsitöitä kirjastossa
Tapaamiset kirjaston monitoimitilassa lauantaisin
14.2., 14.3. ja 18.4. klo 1113. Kumpulan Kätsyt eli
Kumpulan Siirtolapuutarhan käsityön harrastajat tapaavat käsitöiden merkeissä Oulunkylän kirjastossa.
Tervetuloa myös muut käsityön ystävät!
Lautapeli-illat
kerran kuussa torstaisin 19.2.,
19.3., 16.4. ja 21.5. klo 1719. Pelitoiveita otetaan
vastaan!
Työväenopiston
yleisluennot
Annu Kapulainen: Maalausteni synty to 19.3.2015
klo 17.30–19.45. Taidemaalari Annu Kapulainen kertoo taiteellisesta työskentelystään kuvin ja sanoin.
Timo Kirves: Valokuvieni synty to 16.4.2015 klo
17.30–19.45. Tunnettu lehtikuvaaja Timo Kirves kertoo
kuvin ja sanoin valokuvistaan. Kirves on pitkänlinjan
lehtikuvaaja ja hänet tunnetaan etenkin reportaasi- ja
muotikuvaajana.
Anne Myllykoski ja Päivi Suhonen viihtyvät työssään.
He toivovat että lahjoittajat toimittaisivat kirppistavarat
SaunaKattiin ja eläinten alustoiksi tarkoitetut lakanat,
verhot ja pyyhkeet suoraan Itä-Pakilaan HESYn tiloihin.
Saunabaarista löytyy
SaunaKatti
Helsingin Eläinsuojeluyhdistys HESY:n kirpputori Itä-Pakilassa siirtyi viime
syksynä Maunulaan Saunabaarin kiinteistöön. Se on
nimeltään SaunaKatti ja on
avoinna ma–pe 11–18, la–su
11–16.
Myyntivalikoimaan
kuuluvat vaatteet, kirjat,
musiikkitallenteet,
käyttö- ja koriste-esineet sekä
huonekalut.
Tuotto käytetään kodittomien eläinten hyväksi.
Metsäpurontie 25
00630Helsinki
puh. 040 577 1494
www.hesy.fi
Boklycka på Malms kulturhus
SeniorNord: Boklycka
på Malms kulturhus, Nedre Malms torg 1, on 11.3
kl.14, fritt inträde, ingen
anmälan.
Litterärt café och seniorinfo på svenska. Vi träffas för att prata om favoritböcker och höra om andras, samt ta del av utbudet av svenska evenemang
och service i norra Helsingfors med omnejd. Pausgymnastik, seniorinfo, kaffeservering. Bokbytarbord
för svenskspråkiga böcker,
bokdoktor.
SeniorNord
erbjuder
skjuts med inva-taxi t/r in-
om norra Helsingfors med
medel från Folkhälsans Luciainsamling från tidigare
år. Bokning av skjuts senast
4.3 till Tamara Bergkvist,
tfn 045-881 9743. Arr. SeniorNord-nätverket i samarbete med Helsingfors
kulturcentral.
Senior-nätverket
för
samman olika aktörer för
att skapa gemenskap och
förebygga ensamhet bland
svenskspråkiga
seniorer;
SenioRöst i första hand i öster och SenioNord i norr,
och nu för första gången
också SeniorVäst i västra
Helsingfors!
Svensk Förening i Åggelby r.f.
Onko tuleva yhteiskunta tasa-arvoinen kaikkien
yhteiskunta vai pelkästäänkö harvojen etuoikeutettujen?
Uuteen eduskuntaan tarvitaan viisaita päättäjiä,
lapsiasiainvaltuutettu Tuomas Kurttila muistutti Sara
Paavolaisen vaalikampanjan avauksessa.
Kansallisseuralla juhlavuosi
Oulunkylän
Kansallisseura viettää tänä vuonna 90-vuotisjuhlavuottaan.
Varsinaiset 90-vuotisjuhlat
järjestetään ensi syksynä.
Keväällä on luvassa ajankohtaisia vaalitapahtumia.
Myös yhdistyksen, jo perinteeksi muodostunut, kaikille avoin mielenkiintoinen
teematilaisuus toteutetaan
jälleen keväällä.
Seurahuoneella
pidettäviin kevään vaalitentteihin osallistuu myös Kokoomuksen paikallispoliitikko,
joten kuuntelemassa kannattaa käydä, vinkkaa yhdistyksen puheenjohtaja Johanna Krabbe.
Högaktuellt är det
nu att skicka in ansökningar om bidrag och understöd till Svensk Förening i Åggelby. Föreningen understöder verksamhet på svenska i Åggelby med omnejd. Mottagare av understöd kan vara bl.a. föräldraföreningar, skolor, skolklasser, dagisar eller andra aktörer
med verksamhet på svenska. Vänligen skicka ansökan per e-post till: mats.
[email protected]
så att den är i datorn senast onsdagen den 25 februari 2015. Ansökningarna behandlas på föreningens årsmöte torsdagen den
26 mars. De som erhållit
understöd bör skicka in en
redovisning inom år 2015.
Ring gärna och fråga tel:
044-3301 274.
Likaså aktuellt är det
med Helsingfors stads planer på vad som skall hän-
da med invånarhusen som
t.ex. Åggelby Societetshus
i framtiden. I dagarna har
en bredare opinion för att
bevara invånarhusen synts
i media. Den 17.1 fanns en
artikel i Husis och i regionalnyheterna i TV1 den
19.1 visades ett inslag som
bandats på Socis och åsiktsyttringar till förmån för invånarhusen framför stadshuset i Helsingfors. Staden
äger Socis, social- och hälsovårdverket bedriver en
välbehövlig och mångsidig verksamhet här. Vidare är ju Socis hem för ett
flertal föreningar, bl.a för
Svensk Förening. Tillsammans i arbetsgruppen ”pro
Ågeli Socis” arbetar vi för
att Helsingfors stad skall ta
sitt förnuft till fånga och låta allt fortsätta som hittills.
Just nu verkar det som om
året 2015 löper som förut
men hur det sedan blir vet
vi ännu inte.
”Vi som är hemma på
dagen” träffas som vanligt mellan 13-15 den tredje torsdagen i månaden i
tornrummet på Åggelby
Socis, Larin Kyöstis väg 7
över en kopp kaffe. Fram
till sommaren är mötesdagarna de här: 19.2, 19.3,
16.4 och 21.5. Det är långt
mellan de svenskspråkiga i
trakten, här är ett utmärkt
tillfälle att umgås på svenska. Kom med!
Svensk Förenings traditionsrika Bridgeklubb har
spelaftnar varje tisdag på
Åggelby Socis. Spelet börjar vid halv fem tiden i stora salen.
SeniorNord kallas en
ny programform som riktar sig till svenskspråkiga personer i mogen ålder
i våra trakter. Norr-omStan, Helsingfors stad och
Folkhälsan är några av aktörerna. Kom till Malmhuset onsdagen den 11.3
så får du mellan kl. 14-16
uppleva ”Boklycka”. Till
Malmhuset kommer man
enklast med buss 69.
Är du intresserad av att
bevara och utveckla kulturen på svenska i Åggelby
med omnejd? Vill du vara
med och skapa meningsfulla aktiviteter (utfärder,
teaterbesök, fester, samkväm) för de svenskspråkiga i trakten? Då är arbete inom Svensk Förening i
Åggelby en givande uppgift. Tag kontakt t.ex. med
ordförande Mats Blomqvist (044-3301 274) så kan
vi pratas vid. Om du har
synpunkter på hur föreningens verksamhet kunde
utvecklas, är du också välkommen att ta kontakt.
Gilla oss på Facebook
och se de senaste Ågelinyheterna på vår hemsida aggelby.fi.
Mats Blomqvist
ordförande
16
14.2.2015
Oulunkyläinen • Pohjoiset esikaupungit
Kolumni
Vammaisille
oikeuksia
Y
Kssa saatiin kohta kymmenen vuotta sitten aikaankansainvälinen sopimus vammaisten ihmistenoikeuksista. Ihmisoikeudet ja perusvapaudet kuuluvat kaikille,
mutta vammaisten osalta
ne eivät toteudu maailmassa ollenkaan kunnolla.
Suomi on allekirjoittanut
sopimuksen ja voimaantuloa on valmisteltu koko tämän hallituksen ajan. Kuulostaa tietysti pitkältä ajalta, mutta toimiakseen sopimus edellyttää muutaman oman lakimme korjaamista ensin.Monenlaista kiemuraa sisältyi siihen
kun vähemmistövaltuutetun tehtävä muuttuu yhdenvertaisuusvaltuutetuksi ja hänestä tulee keskeinen sopimuksen valvoja.
Erilaisten palvelujen tuottamisvastuu on kunnilla
ja niiden toimintaa valvoo
aluehallinto ja monet muut
erityisviranomaiset.
Miksi sopimuksen voimaansaattaminen on sitten niin vaikeaa? Suomessa
on tapana, että kaikki tarvittavat muutokset muuhun lainsäädäntöön tehdään ensin, eikä sitten vasta kun uusi maata sitova sopimus on jo voimassa. Tässä tapauksessa valmistelu
on kestänyt siksi, että vammaisia koskevat kaikki elämän alueet, kuten ketä hyvänsä. Kysymys on oikeudesta itse päättää omasta
hoidosta, jopa asuinpaikasta. Sopimuksen hengen toteuttaminen edellyttää siirtymisestä laitosasumisesta enemmän normaaleihin
asuntoihin, esteettömyyden
huomioimista palveluissa ja
esimerkiksi erilaisten viittomakielisten tulkkauspalvelujen saatavuutta. Siis vaikka ei luoda uusia oikeuksia,
on tavoitteena kaikessa oltava syrjinnän kielto.
Maailmassa arvioidaan
olevan yli miljardi ja Suomessa noin satatuhatta
vammaista henkilöä. Kyse
on siis merkittävästä määrästä ihmisiä, joiden itsemääräämisoikeutta itseään
koskevissa asioissa tulee
parantaa. Itsenäisen elämän
mahdollistaminen
vaatii
uudenlaisia
tukipalveluja. Koulutukseen ja työelämään kannustaminen lisää
mahdollisuuksia
itsenäisempään toimintaan.
Uuden sopimuksen ja
uusien lakien turvin kaikki
eivät kuitenkaan pysty koskaan elämään ilman ympärivuorokautista hoitoa ja tukea. Vammaissopimus koskee kuitenkin heitäkin.Koko yhteiskunnan asenteita on muutettava korostamaan sitä, että kaikki olemme yhteiskunnan jäseniä ja
kukin osallistuu sen toimintaan kykyjensä mukaan.
Eduskunnasta toivottavasti pian valmistuvan lainsäädännön
toimeenpano
tulee vaatimaan vielä paljon käytännön työtä ja tuo
hallintoon valituksia, mutta parempaan suuntaan
mennään.
Euroopan mestari asuu
Oulunkylässä
Tuire Salomaa voitti Euroopan mestaruuden
Haidong Gumdossa viime lokakuussa
Pariisissa.
– Haidong Gumdon eli
korealaisen miekkailun nykymuoto kehittyi 1970-luvulla Etelä-Koreassa. Suomessa lajia on harrastettu
vuodesta 2005 lähtien. Lajilla on täällä noin sata harrastajaa. Puolet heistä treenailee Helsingissä, puolet Mikkelissä, Oulunkylässä asuva Tuire Salomaa kertoo.
– Korealaisista kamp-
pailulajeista taekwondo on
olympialaji, mutta siinä ei
käytetä miekkaa. Perinteinen miekkailu on taas erilaista kuten myös japanilainen kendo.
Haidong Gumdossa käytetään puumiekkaa ja oikean näköistä ”replikaattimiekkaa”. Ylemmillä vyöasteilla harjoitellaan myös
terävällä miekalla. HG:lle
tyypillisiä piirteitä ovat terävät, nopeat ja tarkat miekanviillot, pehmeät pyöreät
liikeradat, lentävät hyppylyönnit ja akrobatia.
Haidong Gumdo on monipuolinen laji. Siinä kisataan sekä yksilö- että ryhmälajeissa eri tasoilla (värivyöt, mustat vyöt ja valmentajat). Kisalajeja ovat mm.
liikesarjat, paperin leikkaus
ja kynttilän sammutus. Yksi kisalaji on myös heitetyn
pallon leikkaus eli ottelijan
on lyötävä itsensä ilmaan
heittämää palloa. Kyntti-
län sammutuksessa ottelija
suorittaa suoria pystyviiltoja, joiden aikaansaama ilmavirta tulee ohjata tarkasti edessä olevaan kynttilään
ja sammuttaa se ilman, että miekka koskettaa kynttilää. Myös mm. paritaistelu ja miekkatanssi ovat
kisalajeja. – Seuraavaksi kisataan
MM-tasolla Mulimpia-kisoissa Koreassa kesällä
2015. Mulimpia-kisat ovat
eräänlaiset eri kamppailulajien olympialaiset, Salomaa selittää.
Tarja Kantola
ulkoministerin
erityisavustaja
Pohjois-Helsingin
kansallissenioreiden
kevätkausi
Kansallisseniorit kokoontuvat joka kuun ensimmäisenä tiistaina klo
14—16 Oulunkylän kirkon
seurakuntasalissa (Teinintie 10) paitsi kesä-, heinä, ja
elokuussa. Yleensä tällöin
on ohjelmassa kahvituksen
lomassa jokin mielenkiintoinen esitelmä ajankohtaisesta aiheesta.
Kansallissenioreiden toimintaan kuuluu myös teatteri-, konsertti-, museo- ja
taidenäyttelykäyntejä, retkiä ja matkoja. Lisäksi yhdistyksessä toimii erityiskerhoja, mm. muistikerho,
kirjallisuuskerho, pelikerho
ja luontokerho. Tarkoituksena on pitää seniorit aktii-
Oulunkylässä asuva Tuire Salomaa voitti kultaa Haidong Gumdon mustien vöiden yksilöliikesarjassa. Hän harrastaa
myös korealaista kamppailulajia hapkidoa ja japanilaista taidoa. Myös karate on aiemmin ollut ohjelmassa.
visina ja vireinä.
Yhdistyksen sääntömääräinen kevätkokous on ti
3.3. klo 14 Oulunkylän kirkon seurakuntasalissa, Teinintie 10. Ohjelmassa ylikomisario Juha Hakolan esitelmä aiheesta ”Arjen turvallisuus — Kohti turvallista huomista”.
Kansallissenioreiden jäseneksi voit liittyä kokouksissa tai ilmoittautumalla
hallituksen jäsenille.
Pj. Matti Turtola puh.
050-353 366, siht. Marja
Lehto puh. 050-340 8978.
Tarkempia tietoja verkosta osoitteesta www.pohjoishelsinki.senioriyhdistys.fi
Tule mukaan!
Botnia on noussut kärkeen
Jääpallon mestaruussarjan huippuotteluja pelataan Oulunkylän kentällä,
ovathan Botnian nuoret pelaajat jo kasvaneet ”miehen
ikään”.
Ennen sarjan alkua ennustettiin, että Akilles on
todennäköinen mestari. Se
voittikin kotonaan Porvoossa Botnian niukasti 4–3. Silti
seuramme on toisena. Johdossa on Veiterä.
Botnian tuore viikonvaihde oli tosin vaikea, yhden maalin häviö Jyväskylälle ja tasapeli Veiterää vastaan. HIFK oli ennen Stadin kunkku, mutta Botnia
on tänä vuonna voittanut
kaikki keskinäiset ottelut.
Botnialla on seuraavat ottelut lehden ollessa painossa.
Pudotuspelit kuitenkin ratkaisevat ja ne pelataan pääosin lehden ilmestymisen
jälkeen
Botnian Teemu Määttä
pistepörssissä toisena velipoika Tuomas kahdeksantena. Teemu on syöttänyt eniten sarjassa maalille,
mutta Tuomas puolestaan
tehnyt enemmän maaleja,
neljänneksi eniten.
Botnialla on nuorten sarjoissa yhteistyötä Vestan
kanssa. Botnian oma joukkue johtaa ylivoimaisesti alle 21 vuotiaitten sarjaa.
OKK jatkaa aktiivisena
nuorisokiekkoseurana
Tällä kaudella Oulunkylän Kiekkokerholla on yhdesän
juniorijoukkuetta
(joukkue kaikissa ikäluokissa), naisten joukkue, kolme seniorijoukkuetta ja viisi miesten joukkuetta. Kotihalli on pääasiassa tietysti
oma hallimme Oulunkylän
liikuntapuistossa.
3. divisjoonan joukkue
oli alkusarjassa toinen päästen kahdeksan joukkueen
jatkosarjaan. Se on siinä hävinnyt vain yhden ottelun.
Jos se saa vähintään tasapelin helmikuun alussa Sipoossa paikallista Wolfia
vastaan, se pääsee sarjassa toiseksi ja vielä jatkoon.
Joukkueen parhaat pistemiehet ovat Jouni Kivelä,
Lauri Penttinen ja Anssi
Laitinen.
Ottelua
Voitto
Tasan
Häviö
Pistettä
Maalisuhde
Lappenrannan
Veiterä
14
11
2
1
24
71–55
(Oulunkylän)
Botnia
14
9
2
3
20
64–31
JyvPS
15
9
2
4
20
67–53
Porvoon
Akilles
14
8
3
3
19
82–47
HIFK
14
6
3
5
15
65–48
Mikkelin
Kampparit
14
5
3
6
13
50–45
Lukijapostia
Ihmisen ja ympäristön suojelun
puolella!
Rupea puistokummiksi!
Omien kokemusten pohjalta puistokummina mieleen pälkähti ajatus, löytyisikö täältä uusia puistokummeja. Mm.Ogelin keskustassa on alueita, jotka suorastaan huutavat
kummeja.
Toiminta käynnistyy ilmoittautumalla vapaaehtoistyön koordinaattorille.
Käteen saa roskapihdit ja
siitä se alkaa! Omalla alueella, omassa rytmissä…
Helsinki myös palkitsee hyväntekijänsä. Tämän
vuoden huipentumana on
tulossa yhteinen leffailta.
Puistokummitoiminnasta on ilmestynyt opinnäytetyö: Armi Koskela: Puistokummit – Helsingin yleisistä alueista vastaavat
vapaaehtoiset.
Kiinnostaisiko…?
Kauppareissuun saattaa turahtaa tunti jos toinenkin, kun tapaa pitkästä
aikaa tuttuja, joiden kanssa pitää vaihtaa viime kuulumiset. Voi, kun olisi kiva
jutella oikein kunnolla, pälkähtää mielessä.
Oulunylä-Seuraa on pyydelty apuun ja halua epävirallisten tapaamisten järjestämiseen löytyy. Onpa mietitty sitäkin, josko Seura voisi silloin tällöin piffata vaikka muusikon esiintymään ja
Oulunkylä-Seura
haluaa herätellä
asukkaita ottamaan
kantaa yleiskaavan
uhkaamien viheralueiden
puolesta. Jos haluat
levittää julistetta,
voit pyytää julisteen
sähköpostiviestinä omaa
tulostamista ja jakelua
varten ympäristöryhmän
vetäjiltä: erwin.
woitsch(at)kolumbus.fi
tai otto.miettinen(at)iki.
fi. Samalla voit kertoa
halustasi tulla ryhmään
mukaan, kiitos!
laulattamaan
osanottajia.
Tapaamisia voisi olla vaikka
yksi per kuukausi loma-aikoja lukuun ottamatta.
Olisitko Sinä kiinnostunut tällaisista epävirallisista tapaamisista jossain alueen ravintolassa, esimerkiksi Ogelin kauppakeskuksen
ravintola Valtikassa?
Asiasta
kiinnostunut:
Ota yhteyttä lehden toimitukseen,
[email protected] tai puh.
0400 93 44 33.
Yli vuoden suljettuna ollut Paloheinän maja on avattu.
Niin hiihtäjät kuin muutkin kuntoilijat voivat käyttää
sitä päivittäin. Kahvilatarjoilun lisäksi on käytössä
kaksi saunaa. Majan edessä oleva tunnelityömaa on
valmistumassa. Tunneli otetaan käyttöön elokuussa,
jolloin uusi runkolinja 560 aloittaa liikennöinnin.
Paloheinän maja avautui
Paloheinän ulkoilumaja on remontin jälkeen avannut ovensa. Majan sisätilat
on uusittu. Rakenteilla olevan tunnelin yli pääsee sekä
hiihtäen että kävellen. Yhteys ladulta majalle on jälleen
auki.
Majan kaksi saunaa on
peruskorjattu ja ne ovat ulkoilijoiden käytössä maanantaisin ja perjantaisin klo
16–20. Yleisövuoron hinta on 4,5 euroa aikuinen ja
muut 2,5 euroa.
Pakilan Veto vastaa Paloheinän ulkoilumajan ja kah-
vilan palveluista. Maja on
auki arkisin 9–20 ja viikonloppuisin 9–18, kahvio arkisin 9.30–9.30 ja viikonloppuisin 9.30–7.30.
Tunnelityömaa edistyy
Majalta Kuninkaantammeen
johtava tunneli on viimeistelyvaiheessa. Nyt tehdään
sähkö- ja ilmastointitöitä,
varustellaan teknisiä tiloja ja
tunnelin suuaukkoja maisemoidaan. Työmaa valmistuu
lopullisesti tulevan kesän aikana ja elokuussa runkolinja
560 alkaa liikennöidä.
METSÄT Seurahuoneen remontti
UHATTUNA!
Helsingin uusi
yleiskaavaehd
otus
ottamalla vihe
ralueita rakentam esittää kaupungin tiivistäm
istä
iseen. Yhteens
3 km2 lähimet
siä, niittyjä ja
ä 300 hehtaar
puistoa on nyt
ia eli
Oulunkylän seudu
uhan alla!
• Patolanpuist lla rakentaminen uhkaa mm.
o, jota kaava esittä
näitä alueita
• Pikkukosken
pohjoispuolinen ä kaupunginosapuistoksi, kutist
• Veräjämäen
ja Koskelan laaja Pirunkallion metsäalue jokeen uisi jälleen kerran
• Savelanpuist
metsäalue Jokini
asti
on-Viikinmäen
puolen jokivarressaementien molemmin puolin
• Toivolanpui
sto ja
kutistuisi kuliss
jäljellä olevat
iksi
• Käpylä ja Kump Itsenäisyydenpuisto raken
nettaisiin jokeen metsät
• Metsälä ja Maunula: Panuntien ja radanvarren
asti
metsä
ulanpuisto Kesku
spuiston itälait t
Oulunkylä-Seuran
a, viheryhteys
Vantaanjokeen
mielestä Kesku
Helsinkipuisto
katkeaisi
(Vantaanjokivarsi) spuisto,
lähimetsät ja vihera
sekä muutkin
lueet
tulee
säilyttää raken
tamattomina ja
elinkelpoisina
kasvavan asukasmäärän virkist
uudessa yleisk ystä varten. Ne on turvattava
aavassa. Lisära
kentaminen tulee
osoittaa muille
alueille.
Ota kantaa, jos
lähimetsien kaavo
itus
rakennusmaaksi
huolestuttaa.
Kerro mielipiteesi
kaupunkisuunnit
teluvirastolle 27.2.2
015 mennessä
(www.yleiskaava
.fi). Helpot ohjee
t ja
lisätietoa: www
.oul
unkyla.info
Asukastalon kellarikerros on edelleen suljettu
ja odottaa remonttia.
Tilakeskuksen
hankeosasto on pyytämässä tarjouksia pihan salaojitusten
ja kellarin remontin tekemisestä. Urakkatarjousten
hyväksymisen pitäisi olla
selvillä helmikuuhun mennessä, jolloin pihan raken-
nustyöt päästäisiin alkalmaan huhtikuussa ja olisivat valmiit kesäkuuhun
mennessä.
Kellarin urakkatarjoukset pyydetään maaliskuussa ja rakennustyöt voisivat
alkaa elokuussa 2015. Asukastalon kellarikerros olisivat siten käyttövalmiina
marraskuussa.
Kolumni
GALLERIAKAHVILA AULA OULUNKYLÄN KIRKOLLA
O
17
Oulunkyläinen • Pohjoiset esikaupungit
14.2.2015
ulunkylän kirkon aulaan avataan Galleriakahvila Aula.
Pehmeät tuolit, näyttelyitä, pysähtymispaikka kahvin ja pienen makean ajaksi. Halukkaille mahdollisuus tulla mukaan kahvilan taustaryhmään ideoimaan näyttelyitä tai virtuaalista kahvilaa. Saa kokea vieraanvaraisuutta, irrottautua arkisesta matkanteosta ja parhaassa
tapauksessa kohdata vanhoja, tai vielä parempi, kokonaan uusia, tuttuja. Aulakahvila aloittaa pienimuotoisena, mutta sen
vahvuus on olla avoin uudelle.
Kirkon vieraanvaraisuus kumpuaa Jeesuksen suorasta ohjeesta, ja se toteutuu kirkon työssä kaikkialla koskien kaikkia
ihmisiä yhtä lailla asemaan, alkuperään, vakaumukseen, uskontoon tai mielipiteeseen katsomatta.
Realistisesti raamattu näyttää myös sen, mitä vieraanvaraisuutta harjoittava voi joutua kohtaamaan: vihaa, koska vieraanvaraisuus saattaa suututtaa jotakuta, joka ei ajattele yhtä avoimesti, tai kateutta, koska vieraanvaraisen ihmisen läheisten etu voi kärsiä vieraanvaraisuudesta. Kristitylle
vieraanvaraisuudella on hengellinen merkitys ja se on tärkeä
osa elämää.
Kahvihetki on paitsi vieraanvaraisuuden vastaanottamista ja antamista, myös oman arjen keskeyttämistä hetkeksi ja
avautumista muulle.
Näyttelyt kirkon aulassa edustavat katselua, mihin raamattu ohjaa ”Katsokaa taivaan lintuja ja kedon
kukkia.” Jumala houkuttaa meitä luotujaan iloon. Maailma on Jumalan ruumis, me kunnioitamme sitä ja pidämme
kallisarvoisena. Jumala on halunnut tulla meille näkyväksi
ja läsnä olevaksi kauneudessa. Taide, harrastukset, vaikkapa
kasvit ja luonto, ovat katselua ja ihmettelyä.
Kristillisessä perinteessä ihmettely on yksi uskon harjoituksen muoto. 1700-luvulla Linné kehotti pappeja vaalimaan puutarhaa ja tarkkailemaan luontoa osoituksena Jumalan ihmeellisestä luomistaituruudesta.
Seurakunnan järjestämissä retriiteissä raamatun tapahtumat asetellaan mielen näyttämölle, retriitin kävijä itse mukaan lukien, ihmeteltäviksi. Uusi teologian suuntaus,
ekoteologia, kiinnittää huomiomme Jumalan luomaan maailmaan ja Pyhyyden kokemiseen siinä.
Tällaisia näköaloja kahvilan avaamisen alla. Seuraa ilmoittelua. Lämpimästi tervetuloa!
Katri Uutela
seurakuntapastori
Anni Sinnemäestä tuli kaupunkisuunnittelusta vastaava apulaiskaupunginjohtaja 14.1. Ja
samalla minusta tuli viidennen
kerran kaupunginvaltuutettu!
Vinkkasin Sinnemäelle Taivaskallion iki-ihanan kallioisen metsäalueen ja Tuomarinkylänkartanon joenvarren peltoalueen sekä vinttikoirakentän säilyttämisen tärkeydestä. Miksi näitä alueita ei jätettäisi myös
seuraaville sukupolville iloksi? Koko Suomea ei voi eikä kannata väkisin mahduttaa asumaan nykyisen Helsingin alueelle. Räjäytettyä kalliota ei saa takaisin. Yleiskaavaan voi vielä vaikuttaa.
Keskustakirjastoon on päätetty laittaa 98 miljoonaa euroa. Se on paljon rahaa. Miten voisi luottaa, että rakentamisbudjettia ei ylitetä ja lähiökirjastoja vähennetä? Turhaa
on säilyttää keskustatunnelin varaus, johon halutaan upottaa 2 miljoonaa euroa keskustakirjastohankkeen yhteydessä! Onko todella tähän varaa juuri nyt?
Nuorisolautakunnassa yksi tärkeä tavoitteemme on nuorelle merkityksellisten ihmissuhteiden syntyminen ja tukeminen. Erityisesti pienryhmätoiminnassa tämä toteutuu helposti. Nuorille tehdyn tutkimuksen mukaan suhde oman
asuinalueen lähiympäristöön on tärkeä. Kaikki eivät haikailekaan keskustaan. Kävely tai pyöräilymatka on nuorelle sopiva matka. Harvalla peruskouluikäisellä edes on HSL:n kuukausilippu. Silti linja 69 ja 72 ovat säilyttämisen arvoisia.
Peruskoulu on sekä kasvatusta että sivistystä. Jos elinkeinoelämän lyhyen aikavälin tarpeet ovat koulutuksen keskiössä, niin mennään väärään suuntaan. Talouden mittareiden
ylivertaisuus mietityttää. On jo korkea aika saada perusopetukselle ja yleissivistävälle koulutukselle päätöksenteon pohjaksi laadullisia mittareita eikä keskittyä laskennallisen oppilasmäärän ja koulun neliömäärän suhteeseen! Esillä on ollut muuttaa kaupungin koulut vähintään 500 oppilaan kouluiksi. Mihin tämän 500 oppilaan minimi perustuu?
Oppilasmäärät voivat muuttua vuosittain Minkä vuoden
mukaan koulujen yhdistäminen siis määräytyisi. En kannata koulujen yhdistämisiä, joissa koulurakennukset ovat kaukana eri kortteleissa.
Päivähoitoikäisten lasten määrä kasvaa Helsingissä noin
900 lapsella vuonna 2015. Toivottavasti varhaiskasvatuslakiin saadaan velvoittava ryhmäkokomaksimi. Se on lapsen
edun mukainen. Helsingissä ollaan koulujen ja päiväkotien
kimpussa tilasäästöjen kiilto silmissä. Esikoululaiset ovat
myös tulilinjalla. Onko järkeä siirtää 6-vuotiaiden ikäluokkaa päiväkodeista pihattomiin tiloihin vuodeksi? Samalla
monilapsisten perheiden arki hankaloituisi, kun lapsia joutuisi viemään eri hoitopaikkoihin.
En halua eskareita koulurakennuksiin, vaikka ruotsinkielisellä puolella näin usein on. Ruotsinkieliset pienten lasten
koulut on rakennettu pihoineen eri mentaliteetilla kuin suomenkieliset isoille oppilaille suunnitellut asfalttipihaiset peruskoulut. Asfalttia on kuulemma helpompi aurata talvella
kuin nurmikkoa! Koulujen suunnitteluun pitäisi ottaa alueen
lapsia ja nuoria mukaan. Koulujen pihat voisivat olla välituntien lisäksi koko asuinalueen virkistyspaikka koulupäivän
jälkeen ja kesäisin.
Sirkku Ingervo
kaupunginvaltuutettu
Matti P.Pulkkinen
Tänä talvena sää on vaihdellut nopeasti. Sadetta
on riittänyt. Milloin on pyryttänyt, milloin sataa
lotuuttanut silkkaa vettä. Kuva on Oulunkylän torilta. Paria päivää ennen joulua valkea vaippa verhosi maan
joulutunnelmaan. Sitten lumi suli kokonaan pois ja
jonkun ajan päästä taas sai kahlata hangessa. Tätähän
ne ilmastomuutoksen ennusteet povasivat: lauhtuvaa ja
tuulista.
18
Oulunkyläinen • Pohjoiset esikaupungit
14.2.2015
KONSERTIT
Oulunkylän kirkossa
Su 22.2. klo 16 Mi palpita il cor - vanhan
musiikin konsertti. Erica Back, mezzosopraasu 29.3. klo 13 Maunulan kirkossa
no, Stephanie Laimer, nokkahuilu, Elina Mattila,
Lahjoita Yhteisvastuu-huutokauppaan! Lahjoitukset
barokkisello, Päivi Vesalainen, cembalo. Rameau
voi tuoda Oulunkylän kirkolle ma–to kirkon aukioloaikoina maaliskuun loppuun mennessä.
ja Händel. Vapaa pääsy, ohjelma 5 e.
Toivotaan hyväkuntoista arvotavaraa, koruja tms, ei vaatteita. Tied. Raivo Savik, p. 09 2340 5326.
Su 1.3. klo 18 Omia kuvia. Suomalaisrunoilijoiden tekstit heräävät eloon laulettuina, lausuttuiMESSU SUNNUNTAINA
PÄÄSIÄISEN AJAN MESSUT
na sekä kuvin. Ritva Auvinen, sopraano, Heikki
klo 10 Oulunkylän kirkossa
Palmusunnuntai su 29.3.
Pellinen, piano, Eeva-Maija Haukinen, lausunta,
klo 11 Käpylän kirkossa
klo 10 Messu Oulunkylän kirkossa. Väyrynen-Si,
Heidi Jakkula, valokuvat. Merikanto, Kilpinen,
klo 12 Maunulan kirkossa
Järvinen, Hämäläinen.
Kuula. Vapaa pääsy, ohjelma 10 e.
(noin kerran kuussa iltamessu klo 18)
klo 11 Messu Käpylän kirkossa. Pelkonen, PesoSu 22.3. klo 16 Kielin, palkein koskettimin.
Lisäksi
nen-Kareinen.
Sibelius-Akatemian pianomusiikin opiskelijoiden
Arkimessu joka ti klo 18 Maunulan kirkossa
klo 12 Messu Maunulan kirkossa. Savik, Järvinen,
ainejärjestö Pihka ry:n konsertti. Vapaa pääsy.
Hiljaisuuden rukoushetki joka ke klo 18.30
Mäkiö.
Konsertti on osa Kielin, palkein, koskettimin -konKäpylän kirkossa
Malkamaanantai 30.3.
serttisarjaa. Ohjelma 10/5 e.
Pyhäkoulut: Oulunkylän kirkossa joka su klo
klo 9.45 Lasten pääsiäiskirkkohetki Oulunkylän
Su 29.3. klo 16 Pianokonsertti ja -konsertto
10 messun ajan, huom. EI hiihtolomalla 15.2. eikä kirkossa.
kevään kynnyksellä. Pianodiplomia edeltävä
22.2. Käpylän kirkossa joka kuun 1. ja 3. su klo
Kellokeskiviikko ke 1.4.
soolokonsertti. Emma Teronen, piano. Scarlatti,
11 messun ajan, su 15.2., 1.3., 15.3., 5.4. Maunuklo 13 Hiljaisen viikon messu Koskelan kirkossa.
Mozart, Liebermann, Skrjabin, Chopin, Debussy
lan kirkossa su 29.3. klo 12.
Leinonen, Mäkiö, Murto.
ja Grieg. Jenna Ristilä, pianokonserton säestys.
Kiirastorstai to 2.4.
Vapaa pääsy, ohjelma 10/ 5 e.
ERITYISMESSUJA JA
klo 10.30 Lasten pääsiäiskirkko Maunulan kirJUMALANPALVELUKSIA
kossa. Handolin, Pesonen-Kareinen.
Käpylän kirkossa
Oulunkylän kirkossa
klo 18 Kiirastorstain ehtoolliskirkko Maunulan
Pe 3.4. klo 20 Pitkäperjantain konsertti. AaSu 15.3. klo 10 Messu ja 70- ja 75-vuotiaiden
kirkossa. Leinonen, Elo, Hämäläinen.
rioita ja kirkkolauluja kärsimyksestä ja ylösnousyntymäpäiväjuhla. Järvinen, Savik, Hämäläiklo 19 Kiirastorstain ehtoolliskirkko Oulunkysemuksesta. Laulajat Ursula Hynninen, Karmen
nen, Hapuli, Murto.
län kirkossa. Järvinen, Kosonen, Evi Kant.
Kelk, Johan Tilli, Heli Närhi, Kari-Kyösti SilvennoiKäpylän kirkossa
Klo 20 Kiirastorstain ehtoolliskirkko Käpylän
nen, Jorma Martikainen, Katja Mäkiö ja Hannu
Su 22.2. klo 11 Messu. Uutela, Leskinen, Käpykirkossa. Savik, Uutela, Hämäläinen.
Leskinen. Tapio Tiitu, urut, Säde Erkkilä, piano,
län kirkkokuoro. Kirkkokahvit Tallinnan ystävyys- Pitkäperjantai pe 3.4.
jousiorkesteri. Vapaa pääsy, ohjelma 10 e. Järj.
seurakunnan hyväksi, järj. Lyydia-toimikunta.
klo 10 Sanajamalanpalvelus Oulunkylän kirCantor-seura ry ja Oulunkylän srk.
Ke 4.3. klo 12 Keskipäivän viikkomessu. Koso- kossa. Savik, Handolin, Hämäläinen, Chorus Sine
nen, Hämäläinen.
Nomine.
Maunulan kirkossa
Maunulan kirkossa
la 4.4. klo 23 Pääsiäisyön messu Käpylän kirkosKe 25.2. klo 13 Kansanlauluja. Myös yhteislauSu 15.2. klo 18 Valon messu. Heininen, Savik,
sa. Uutela, Pelkonen,
luja. Hämäläinen. Kahvi.
Pesonen- Kareinen, Maunulan musiikkiryhmä,
la 4.4. klo 23 Pääsiäisyön messu Oulunkylän
Ke 4.3. klo 13 Musiikkimatinea ”Oi kiitos sä
Elsa Sihvola, sello. Valoaiheisille alttareille voi
kirkossa. Järvinen, Kosonen, Pesonen-Kareinen.
Luojani armollinen”. Viivi Tulkki, mezzosopraajättää rukousaiheita ja sytyttää tuohuksia. TaizePääsiäispäivä su 5.4.
no, Maija Pesonen- Kareinen, urut ja piano
lauluja. Messun lauluja voi tulla harjoittelemaan
klo 10 Messu Oulunkylän kirkossa. Kosonen,
Merikanto ja Kuula, myös yhteislauluja. Kahvi.
klo 17. Messun jälkeen tarjoilua ja yhdessäoloa.
Savik, Hämäläinen.
Su 8.3. klo 16 ”Soi kunniaksi Luojan”
Su 22.2. klo 12 Pyöreän pöydän messu. Järviklo 11 Messu Käpylän kirkossa. Pelkonen, Uutela,
-konsertti. Janne Maaralan virsinen, Leinonen, Hämäläinen, Kasper Haikonen,
Leskinen, Käpylän kirkkokuoro.
improvisaatioita. Kahvi Yhteisvastuun hyväksi.
saksofoni, Tommi Tampio, kitara. Tervetuloa
klo 18 Aurinkomme ylösnousi. Pääsiäisen
Ke 25.3. klo 13 Musiikkimatinea. Esiintyjiä
kaikki uudet seurakuntamme jäsenet!
iltaehtoollinen Maunulan kirkossa. Pääsiäisvirsiä.
Helsingin konservatoriosta. Kahvi.
Su 8.3. klo 12 Messu. Savik, Elo,
Kosonen, Savik, Pesonen-Kareinen, Maunulan
Su 29.3. klo 18 Vivaldi: Stabat mater. Paula
Pesonen-Kareinen. Messun jälkeen
musiikkiryhmä, soitinyhtye. Pääsiäiskahvit.
Patosalmi, laulu, soitinyhtye.
myynnissä Marttojen leipomaa
2. pääsiäispäivä ma 6.4.
Ke 1.4. klo 13 ”Käy yrttitarhasta polku”. Ristinleipää Yhteisvastuun hyväksi.
klo 10 Sanajumalanpalvelus Oulunkylän kirkostien tekstejä ja musiikkia. Eva Kasvio, sopraano.
Su 22.3. klo 18 Maria-musiikkia ja iltaehtoolli- sa. Handolin, Pelkonen, Hämäläinen.
Pesonen-Kareinen, urut. Hapuli. Kahvi.
nen. Elo, Pesonen-Kareinen.
Pe 3.4. klo 18 Pitkäperjantain passiokonsertKoskelan kirkossa
MUITA TILAISUUKSIA
ti. Bachin, Pergolesin ja Haydinin musiikkia ja
Su 22.2. klo 13.30 Messu. Uutela, Leskinen.
Lasten talvitapahtuma Yhteisvastuun hyväksi
ristintien tekstejä. Viivi Tulkki, mezzosopraano,
Su 15.3. klo 13.30 Messu. Järvinen, Mäkiö.
to 19.2. klo 10–16 Maunulan leikkipuistossa,
Johanna Jokinen, viulu, Maija Pesonen-Kareinen,
Su 12.4. klo 13.30 Messu. Uutela, Hämäläinen.
Metsäpurontie 14–16. Hernekeittoa ja laskiaisurut, Raivo Savik, tekstinluku.
Oulunkylän vanhassa kirkossa
pullia myynnissä klo 10.30-12.30, 0,5e-1,5 e/lapsi
Ke 18.2. klo 18 Tuhkamessu. Järvinen, Leinoja 1,5e-3e/aikuinen. Muskarihetket klo 10 ja 11.
MUITA TILAISUUKSIA
nen, Hämäläinen. Avoin lauluryhmä, harjoitukset Hevosajelua. Järj. Leikkipuisto Maunula ja OulunTi 17.3. klo 13.30 Virsikinkerit Kustaankartanon
klo 17. Kaikki tervetuloa laulamaan!
kylän srk.
monipuolisen palvelukeskuksen juhlasalissa,
Oulunkylän kutomakerhon myyjäiset la 21.3
Oltermannintie 32. Savik, Pesonen-Kareinen, saiHAKU KOULULAISTEN ILTAPÄIVÄklo 11–15. Keittoa, kahvia, käsitöitä. Teinintie 8 B.
raalapapit, Maunulan musiikkiryhmä, soitinyhtye.
KERHOIHIN SYKSYLLE 2015 28.1.-30.4.
Lähetyslounas su 22.3 klo 12–14, Voudintie 4 B.
Pappi paikallisessa to 12.3. klo 18–20, Savik ja
Hakulomakkeita iltapäiväkerhoista
Lounas lähetystyön hyväksi!
to 9.4. klo 18–20, Heininen. Pub Päätön kana,
ja netistä: www.hel.fi/koululaiset > IltapäivatoiMarkuksen evankeliumi -näytelmä
Pohjolankatu 2.
minta kouluissa -->Hakeminen ja valinnat. Hake- ma 23.2. klo 18 Oulunkylän kirkossa.
mus palautetaan toivottuun kerhopaikkaan.
Tornion kaupunginteatteri. Kesto 2 h. Vapaa
YHTEYSTIEDOT Kirkkoherranvirasto, Teinintie 10,
HAKU SYKSYN 2015 PÄIVÄKERHOIHIN
pääsy! Väliaikatarjoilusta vapaaehtoinen maksu
ma-ti, to-pe klo 9–14, ke klo 13–16. P. 09 2340 5300, [email protected]. Huom. virkatodistukset p. 09 2340 5000.
8.-30.4. sähköisellä lomakkeella. Lomake seuYhteisvastuun hyväksi.
rakunnan kotisivuilla helsinginseurakunnat.fi/
Avoin sururyhmä ke 25.2., 11.3., 25.3., 8.4. klo Kakkonen, Pohjolankatu 2. Käpylän kirkko, Metsolantie
14, p. 09 2340 4222. Käpylän kerhohuoneet Voudintie 4
oulunkyla. Tiedustelut: Kirsi Satosalmi, kirsi.
18 Oulunkylän kirkossa.
B. Koskelan kirkko, Käpyläntie 11. Maunulan kirkko,
[email protected], p. 09 2340 5331
Lukupiiri ti 24.2. klo 18 Oulunkylän kirkossa.
Metsäpurontie 15, p. 09 2340 5340. Oulunkylän kirkko,
Aihe: Viivi Luik: Seitsemäs rauhan kevät. Ti 17.3.
Teinintie 10, p. 09 2340 5320, avoinna ma–to 8–20, pe klo
8–15, la klo 10–18, su klo 9–15. Oulunkylän vanha kirkko,
MUITA TILAISUUKSIA
klo 18 aihe Silene Lehto: Lumikin sydän.
Hartaus Käpylän kutomakerhossa ti 3.3. klo
Naisten kirjallisuuspiiri ke 11.3. klo 18 Käpylän Siltavoudintie 12. Veräjälaakson hoitokodin kerhohuone,
15, Pelkonen ja ti 7.4. klo 15, Kosonen. Kunnalkirkolla. Aihe Thomas Mann: Taikavuori. Ke 15.4. Otto Brandtin tie 10 A. Päivystävä pappi p. 09 2340 5302.
Diakoniapäivystys p. 09 2340 5318, taloudelliset asiat ti klo
liskodintie 6 C N.
klo 18 aihe Donna Tartt: Pieni ystävä.
9–11 p. 09 2340 4227. Diakoniatoimisto Käpylän kirkolla pe
Hartaus Oulunkylän kutomakerhossa ke 11.3. Yksinhuoltajien olohuone ke 25.2., 11.3.,
klo 9–11, p. 09 2340 4218. Nuorisodiakoni 12–13-vuotiaita
ja heidän lähiverkostoaan varten p. 050 5681 297. Lisätiedot:
klo 18, Uutela. Teinintie 8 B 2. krs.
25.3., 8.4. klo 17–19 Voudintie 4 B. LevähdysIslam ja kristinusko -luentosarja ma 2.3. ja
hetki ja yhdessäoloa. Lastenhoito järjestetty. Illan Kirkko & Kaupunki -lehti, helsinginseurakunnat.fi, uskotoivorakkaus.fi, mestat.fi, musiikkiakirkoissa.fi
16.3. klo 18 Oulunkylän kirkossa. Järvinen.
aluksi tarjolla iltapalaa.
Rukousryhmä to 19.3. ja 16.4. klo 18 Oulunky- Uusi ryhmä: Etsijät-raamattupiiri maanantai- helsinginseurakunnat.fi
yhteisvastuu.fi
län kirkolla. Kiviranta.
sin klo 17 Maunulan kirkolla.
Yhteisvastuu-huutokauppa
ja virsikaraokea
19
Oulunkyläinen • Pohjoiset esikaupungit
14.2.2015
Jumalan selän
takana vai sinun
silmiesi edessä? –
Yhteisvastuukeräys
on alkanut!
Miesten peliryhmä
sunnuntaisin klo 11.30–13
Namikan salilla, Palosuontie 4 B.
Ryhmä on tarkoitettu kaikille
pelaamisesta tykkääville, taidoista
riippumatta.
Varhaisnuorten
sählyt Metsolan koululla ItäPakilassa torstaisin klo 14–16 (2
ryhmää)
Tervetuloa pelaamaan kaikki
alakoululaiset.
MESSU eli
jumalanpalvelus
joka sunnuntai klo 11
Hyvän Paimenen kirkolla,
Palosuontie 1
Tarjoamme hiihtolomalla Kuumaa mehua hiihtäjille
Suomen Ladun majan vieressä Paloheinässä
klo 10–12.
Tervetuloa lämmittelemään.
www.helsinginseurakunnat.fi/pakila
Pakilan seurakunta on myös
sosiaalisessa mediassa.
Seuraa meitä ja käy tykkäämässä!
Pakilan seurakunta
Hyvän Paimenen kirkko
Palosuontie 1 00660
Virasto avoinna:
ma, ti, to ja pe klo 10-14, ke klo 12-18
Varttuneita mietteitä
T
aisin jo viime vuoden puolella kertoa,
että pääsin toiselle
kaudella Oulunkylän seurakuntaneuvostoon. Halusin katsella toimintaa toisen
nelivuotiskauden,
koska
ensimmäisellä kaudella otti
tovin aikaa, ennen kuin ymmärsin, mihin porukkaan
olin tullut valituksi ja mistä
asioista yleensä ollaan päättämässä. Tärkeätä on ymmärtää toisten ajattelutavat,
jotta osaa ottaa ne huomioon omassa mietinnässä.
Mielestäni
kirkkoon
kuuluminen ja mukana oleminen on tärkeää. Se on laajin Suomessa toimiva yhteisö, joka viestittää anteeksiantamisen, toisten hyväksymisen ja heikommassa asemassa olevien auttamisen
sanomaa. Tärkeitä asioita
tässä voimakkaasti oman
edun tavoittelemiseen keskittyvässä maailmassa.
Kirkon jäsenistöstä vain
noin kymmenen prosenttia
on edes jollain tavoin säännöllisesti mukana yhteisönsä tapahtumissa. Suurimman osan kontaktit seurakuntaan rajoittuvat kastee-
Tänä vuonna kotimaassa kehitetään Suurella
sydämellä -vapaaehtoistoimintaa, jonka
avulla tuetaan erityisesti yksinäisiä, sairaita
ja erilaisissa ahdingoissa olevia. Ulkomaan
kohteena ovat Haitin koululaiset ja koulut.
Voit lahjoittaa suoraan:
Nordea FI16 2089 1800 0067 75
Pohjola Pankki FI14 5000 0120 2362 28
Danske bank FI81 8000 1600 0516 51
Handelsbanken FI81 3131 1000 4651 24
Aktia FI82 4055 0010 4148 41
Ålandsbanken FI53 6601 0002 2825 80
Pakilan seurakunnan viitenumero on
308456
Jos haluat ryhtyä lipaskerääjäksi, tule kirkolle
hakemaan lipas ja lista. Lisätietoja antaa
Elina Aro p. 09 2340 5535.
rjantaina
e
p
a
t
il
n
e
t
is
Na
–24 Hyvän
20.3. klo 1k8irkolla.
Paimenen
. elokuvien
Luvassa mhmemmottelua,
katselua, a ja liikunnallinen
napostelu
yllätys. ja antaa Irene
Lisätieto vinen, p. 09 2340
Berg-Jär
5563.
Kevät on halojen aikaa
MATTI P.PULKKINEN
seen, rippikouluun, häihin
ja hautajaisiin Ehkäpä lisäksi tulee käydyksi joulun
aikaan kirkossa tai jossakin
mielenkiintoisessa muussa
tapahtumassa.
Miksi suurin osa seurakunnan jäsenistä ei ole kiinnostunut seurakunnan toiminnasta? Ja toisin päin.
Miksi seurakunta ei ole juurikaan kiinnostunut niistä,
jotka eivät ole kiinnostuneita seurakunnan toiminnasta ja sen palveluista? Näiden ihmisten takana kuitenkin piilee kirkon tulevaisuuden elinvoima. Mikäli
tämä voima hupenee, mahdollisuus parantaa maailmaa muuta kuin pienen sisäpiirin osalta on kovasti
pieni.
Oulunkylässä
seurakunnan työntekijät yrittävät entistä enemmän jalkautua meidän perusjunttien joukkoon. Tavoitteena
on parantaa seurakunnan
jäsenkontakteja, näkyvyyttä ja mukana oloa arjessamme. Aktiivisuus on varmasti hyvästä.
Ei kuitenkaan riitä, että
seurakunta tulee nykimään
meitä hihasta. Tärkeätä on
myös, miten erilaiset tilaisuudet saadaan kiinnostaviksi oman henkisen kehittymisemme kannalta. Tätä kautta ihmiset saataisiin
avaamaan kirkon ovi useammin ja vastaanottamaan
hyvää sanomaa.
Uskon, että kaikki seurakuntaneuvoston jäsenet
ja varmasti myös seurakunnan työntekijät ottavat mielellään vastaan ehdotuksia
siitä, miten toimintaa tulisi kehittää ja muuttaa. Koska myös raha on hupeneva
resurssi, niin kommenttien
arvoa lisäisi, jos ehdotukset pitäisivät sisällään sekä uutta toimintaa että sitä,
mistä voitaisiin luopua.
Pojanpoikieni päiväkodissa oli käyty etelänmatkalla. Punakantinen passi
oli rustattu kuvineen kaikkineen ja siihen sitten saatu leimoja. Missä oli käyty,
ei ollut tarkkaan mielessä,
mutta mukava reissu kuitenkin. Päivä oli ollut todella hyvä ja poislähtemiseen
ei ollut kiirettä. Hyvää duunia päiväkotitädit.
Raimo Anttila
Aurinkoa
ympäröivät
renkaat ja muut haloilmiöt eivät ole harvinaisia. Silti verrattain harva on niitä
nähnyt.
Aurinkoisena kevätpäivänä, kun korkealle alkaa
kehittyä ohutta, pumpulimaista cirrocumulus-pilveä,
on aika etsiä haloja. Kevät
on Oulunkylässä paras haloilmiöiden havaitsemisaika. Kun yläilmakehä alkaa
jäähtyä ja siellä syntyy pieniä, rajuissa ilmavirtauksissa pyöriviä jääkiteitä, auringon valon heijastumat luovat yllättäviä valoilmiöitä.
Osaava havainnoija näkee joka kevät useita pieniä
haloja. Ne ovat auringon
ympärillä olevia sateenkaarimaisia ympyröitä. Auringon tasossa sivulla näkee
usein sivuauringon, kansankielellä auringonsapen.
Jos ojennat käsivarren suoraksi ja ojennat peukalon
aurinkoon, huomaat pienen
halon ja sivuauringon olevan aina vaaksan päässä auringosta. Pienen halon koko
läpimitta on aina 22 astetta
ympyrän kaarimitalla. Koska aurinko sijaitsee sen kes-
Pieni halo Siltavoudintiellä 31.3.2012. Kuvassa kaksi
sivuaurinkoa ja yläaurinko 22 asteen halossa. Ylinnä
melko harvinainen yläkaari.
kellä, halo asettuu 11 asteen
päähän auringosta. Vaaksa
suoralla käsivarrella vastaa
taivaalla noin 10 astetta.
Mitä enemmän on onnea, sitä komeampia haloja löytää. Suuri halo, jonka läpimitta on 46 astetta, on jo harvinaisempi ja
himmeämpi.
Taivaalla, auringon vastakkaisella puolella voi
nähdä vasta-auringon läikän. Ja joskus, hyvin harvoin, taivaan täyttävät kaa-
ret, ristit ja muut muodot.
Halon voi nähdä, tavallisimmin talvella, myös kuun
ympärillä.
Hienoinkin halonäytelmä voi hävitä parissa minuutissa. Onnekas on se,
jolla on silloin kamera käsillä. Haloa kuvatessa keskellä oleva aurinko kannattaa
jättää rakennuksen, liikennemerkin tai vaikka edessä seisovan ystävän pään
varjoon, jotta kuvasta tulisi
näyttävä.
20
Oulunkyläinen • Pohjoiset esikaupungit
Helsingin
OP-Kiinteistökeskus Oy LKV
14.2.2015