B1971017 2015 Aivokalvontulehdusrokotetta koskeva tutkimus Yhteystietonne olemme saaneet väestörekisteristä (Väestötietojärjestelmä, Tampereen maistraatti, PL 682,33101 Tampere). Tällä kirjeellä tiedotamme Teitä tutkimuksesta, jossa selvitetään rokotteen tehoa B-ryhmän meningokokkibakteerin aiheuttamaa aivokalvontulehdusta vastaan. Tutkimus on suunnattu 2–9 vuotiaille lapsille. Tutkimuksessa annettavat rokotteet Tutkimukseen osallistuvat lapset arvotaan saamaan joko meningokokki B -rokotetta aivokalvontulehdusta vastaan tai hepatiitti A -rokotetta (VAQTA Paediatric) tarttuvaa maksatulehdusta vastaan. Rokotuskertoja on puolen vuoden aikana kolme. ¾ osallistujista saa aivokalvontulehdusrokotetta, ¼ hepatiitti A-rokotetta. Rokotuksista voi aiheutua lieviä paikallisreaktioita, kuten pistoskohdan kipua ja punoitusta. Tutkimuksen aikana otetaan neljä verinäytettä vastaainetasojen määrittämiseksi. Tutkimukseen osallistuminen Tutkimus toteutetaan Tampereen yliopiston tutkimusklinikoilla ja siihen osallistuminen on täysin vapaaehtoista. Tähän kansainväliseen rokotetutkimukseen otetaan mukaan noin 400 tervettä tyttöä ja poikaa. Lapset, jotka ovat jo aikaisemmin saaneet rokotteen A-hepatiittia vastaan, eivät voi osallistua tähän tutkimukseen. Tutkimukseen osallistumisesta ei makseta korvausta, mutta osallistumisesta aiheutuneet kohtuulliset matkakulut korvataan. Mikäli tutkimus kiinnostaa, pyydämme ystävällisesti ottamaan yhteyttä tutkimusklinikkaamme. Yhteystiedot löytyvät tämän kirjeen kääntöpuolelta. Voitte myös jättää yhteydenottopyynnön www.rokotetutkimus.fi-sivustolla olevalla sähköisellä lomakkeella. Sivustolla on lisäksi tarjolla tietoa yleisimmistä lastentaudeista ja rokotteista. Asiantunteva henkilökuntamme vastaa mielellään kysymyksiinne ja on käytettävissänne koko tutkimuksen ajan. Kunnioittavasti Timo Vesikari Professori Tutkimuksesta vastaava lääkäri Aivokalvontulehdus Hengenvaarallinen sairaus, jota esiintyy usein lapsilla ja nuorilla aikuisilla. Alkaa äkillisesti ja etenee nopeasti. Oireita ovat mm. korkea kuume ja päänsärky, niskajäykkyys, silmien valonarkuus ja iholla näkyvät pistemäiset verenpurkaumat. Vaatii välitöntä hoitoa. Tarttuu helposti pisaroiden välityksellä mm. yskimällä ja aivastamalla. B-ryhmän meningokokki aiheuttaa suurimman osan (60–70 %) Suomessa todetuista tautitapauksista. Hepatiitti A Viruksen aiheuttama tarttuva maksatulehdus, jota esiintyy hyvin yleisesti lähes kaikkialla maailmassa. Tartunnan voi saada esimerkiksi ruuan tai veden välityksellä. Voidaan ehkäistä rokotteella. Kaksi annosta rokotetta voi antaa jopa elinikäisen suojan A-hepatiittia vastaan. Rokote on tarpeellinen erityisesti matkailijoille. Lääketieteen yksikkö/FM3 33014 Tampereen yliopisto Biokatu 10 33520 Tampere Puh/Tel +3583 355 111 Telefax +3583 364 1512 www.rokotetutkimus.fi School of Medicine/FM3 FIN-33014 University of Tampere, Finland
© Copyright 2025