RENTOUTUMISEN UUSI AIKA

RENTOUTUMISEN
UUSI AIKA
Unen laadun edistäminen
Stressin lievitys
Lihasjännityksen lievitys
Kivun lievitys
Työssäjaksaminen
Neurologinen kuntoutus
Palautuminen rasituksesta
Ikä-ihmisten kuntoutus
YLEISTÄ NEUROSONICISTA
Neurosonic matalataajuusmenetelmä
Suomessa kehitetyt neurosonic-rentoutuslaitteet ovat tarkoitettu kohentamaan henkilön fyysistä ja henkistä hyvinvointia sekä
terveyttä. Vaikuttavana tekijänä hoidossa on kehoon kohdistettu, lihaksia rentouttava ja mieltä rauhoittava ja rentouttava tai
aktivoiva matalataajuinen värähtely. Stimulaatio kohdistetaan haluttuihin kehon osiin tai koko kehoon samanaikaisesti ja se
etenee kudoksiin kehon syvimpiä osia myöten. Tämän vuoksi menetelmä poikkeaa täysin perinteisistä hierontatuoleista.
Laitteiden käyttö
Menetelmä on kehitetty ensisijaisesti stressiperäisten oireisiin, erityisesti unihäiriöiden ja jännittyneisyyden sekä kehollisen
stressin lievitykseen. Laitteita voi hyödyntää lihasjännityksiin, erilaisiin kipuihin, päänsärkyyn sekä nestekierron ja verenkierron
edistämiseen ja vatsan toiminnan edistämiseen. Menetelmä auttaa ikääntyneillä sekä neurologissa tapauksissa ja tuo
kuntoutukseen sekä toimintakyvyn ylläpitämiseen erinomaisen lisän. Menetelmää tulee käyttää säännöllisesti parhaiden
tulosten saavuttamiseksi. Laitetta voi käyttää päivittäin ilman sivuvaikutuksia. Laitteiden käytöllä ei ole ikärajoituksia.
Turvallisuus
Menetelmä on turvallinen käyttää ominaisuuksiensa vuoksi. Laitteiden tuottama värähtely toimii samalla alueella kuin kehon
kudosten omat värähtelyt, eikä sillä ole sivuoireita. Menetelmää on kehitetty yhteistyössä fysioterapeuttien ja lääkäreiden kanssa
noin 8000 hoidon verran. Tämän vuoksi menetelmä on turvallinen ja luotettava.
On kuitenkin tilanteita, joissa laitteiden käyttöä ei suositella. Jos sinulla on jokin seuraavista, älä käytä menetelmää:
- Akuutti tulehdustila
- Akuutti välilevyn pullistuma
- Akuutti veritulppa
- Sydämentahdistin
- Olet raskaana
- Flunssa tai kuume
- Olet erityisen herkkä tärinälle tai värähtelylle
Epäselvissä tilanteissa konsultoi hoitavaa lääkäriäsi tai ota yhteyttä tuotetukeemme [email protected]
2
SISÄLLYSLUETTELO
Unihäiriöt
Työssäjaksaminen
Neurologinen kuntoutus
Ikä-ihmisten kuntoutus
Ammattilaisten palautteita
Neurosonic tutkimuksia
4
5
6
9
10
12
3
UNIHÄIRIÖT
KEHON JA MIELEN RAUHOITTUMINEN
Jo 1990 -luvulta lähtien tunnen henkilökohtaisesti pitkittyneen selkä- ja niskakivun vaivan ja sen aiheuttaman henkilökohtaisen
työ- ja toimintakyvyn heikentymisen. Tuttu on myös kroonisen niska- ja selkäkipuun liittyvä unihäiriö, vaikka käytössä on ollut
monia kipulääkkeitä. Lisänä ovat selkäleikkauksesta jääneet faskiaaliseteli lihas- ja lihaskalvokivut. Niihin liittyy tyypillisesti
triggerpisteiden painoarkuus ja unihäiriöt.
Kesästä 2013 lähtien olen käyttänyt viikottain (2-3 xvko) Neurosonic-professional-tuolin eri ohjelmia, jakesästä 2014 lähtien myös
Divaanin ohjelmia kotona. Neurosonic-menetelmä on selvästi lievittänyt kivun tuntemusta, vähentänyt kivun aiheuttamaa
haittaa sekä ratkaisevasti lieventänyt ja vähentänyt unihäiriöitä. Psykiatrian erikoislääkärinä voin todeta, että akuutti tai pitkittynyt stressi on yleinen unihäiriön aiheuttaja. Stressi voi vaikuttaa keskushermoston välittäjäaine-toimintaan ja heikentää kehollisen tasapainon ylläpitämiseen tarvittavia mekanismeja. Henkisesti hankalaksi koettu stressi voi lisätä kehollisen stressin
negatiivista vaikutusta.
Olen todennut, että Neurosonic uni-/stressiohjelmat rauhoittavat kehoa ja mieltä. Nukahtaminen on helpompaa rentoutuksen
jälkeen. Unen on laatu palauttavampaa, ja yölliset heräämiset ovat harvenneet. Nykyisin koen olevani virkeämpi. Aikaisemmin
jaksoin kipuilevana eläkeläisenä kaksi työpäivää viikossa, nyt jaksan kolme. Uskon, että osaltaan siinä on auttanut monipuolinen
Neurosonic-menetelmä.
Lahti 21.8.2014
Leena Kiviharju-Parviainen
psykiatrian erikoislääkäri
APUA UNIHÄIRIÖIHIN
Olen kärsinyt unettomuudesta ja nukahtamisvaikeuksista jo 15 vuoden ajan. Hoitomuotoina
on käytetty ns. perinteistä, eli lääkkeellistä hoitoa. Lääkehoidon vaste alkoi olla jo hyvin huono
ja lääkemäärät hyvin suuria. Aloitin Neurosonic-hoidot keväällä 2011 viikon kestäneen
unettoman jakson jälkeen. Hoidon välitön vaikutus oli hyvin selkeä ja noin kuukauden hoidon
jälkeen, kerran viikossa, en ole kärsinyt ainoastakaan unettomasta yöstä. Nukahtamiseen
tarvittava aika on myös lyhentynyt normaaliksi ja vieroittautuminen pitkäaikaisesta
unilääkkeiden käytöstä alkaa olla loppusuoralla. Suosittelen lämpimästi Neurosonic-hoitoa
vastaavista ongelmista kärsiville.
Mikko Heino, Lahti
4
TYÖSSÄJAKSAMINEN
FAZER OY LAHDEN LEIPOMO
Työntekijöiden palautteita:
- monipuolinen, värinäohjelma vaihtuu useasti
- huomasin, että helpotti puutumisoireita
- auttaa rentouttamaan kireitä lihaksia
- todella hyvä laite työpaikalle, saa pika-avun jäykille lihaksille ym.
- rauhoittava
- tuli hyvin rentoutunut olo, varsinkin kun työpäivä oli tehty ja takana
- ihana rentoutumistapa
- hyvin rentouttava
- jännittyneisyys laukeaa
- hieroo hyvin koko kropan
- tuli hyvä rentoutunut olo
- tuli hyvä olo
- rentouttaa koko kroppaa
- mahtava laite
- olo parempi, tärinä tuntuu auttavan, venyttely ei laukaise näin hyvin.
- rentouttaa mukavasti
- tuoli hyvä semmoiselle, joka ei mene muuten hierojalle. Saa nauttia omassa rauhassa hieronnasta
- rentouttava, mutta ei kuitenkaan unettava.
- rentouttaa, rauhoittaa ja antaa aivoille lepoa
- aina hoidon jälkeen koko kroppaan tuli lämmin ja rentoutunut olo. Poisti jännittyneisyyden loppupäiväksi.
Työterveyshuollon näkökulma:
- kaikki välittömät asiakaspalautteet ovat olleet todella positiivisia
- lähes jokainen tuolissa kävijä on halunnut tulla toistekin hoitoon ja jo useampi asiakas käy tuolissa säännöllisesti.
- lihasoireilut eivät ole päässeet liian pahoiksi eli tuoli on toiminut loistavasti ennalta ehkäisevänä hoitomuotona.
- osa kävijöistä on voinut korvata perinteisen hieronnan tuolihoidoilla
- unihäiriöt ovat helpottuneet muutamilla asiakkailla ja he ovat kertoneet nukkuvansa tuolihoidon jälkeisinä öinä todella hyvin.
- on ollut mukava tarjota oman työn näkökulmasta uudenlaista hoitomuotoa ja vielä kun on nähnyt tuolihoitojen auttavan, niin
sitä on saanut itselleenkin hyvän mielen!
- usein asiakas tulee työterveyshuoltoon hengästyneenä ja kiireisen oloisena. On ollut suuri ilo nähdä, kuinka rentoutuneita
ja hieman uneliaitakin he ovat tuolihoidon jälkeen. Rentoutumisen ja rauhoittumisen voi havaita siis välittömästi hoitojensa
jälkeen.
- uskon tuolin kehoa ja mieltä hoitaviin vaikutuksiin ehdottomasti!
Työterveyshoitaja Sari Putkonen
Fazer Leipomot Oy Lahden leipomo työterveyshuolto
AMIEDU TYÖSSÄJAKSAMINEN
Ami-säätiö, Amiedu pääkaupunkiseudun ammatillisena aikuiskouluttajana on tarjonnut henkilökunnalleen
(320 henkeä) osana työhyvinvointia tukevaa toimintaa mahdollisuuden käyttää Neurosonic hoitotuolia
vuodesta 2011. Useat työntekijämme ovat kokeneet sen lievittävän stressiä, parantaneen unta sekä helpottaneen
erilaisia särkyjä. Erityisesti tuoli on tarjonnut mahdollisuuden palautua ja rentoutua työn rasituksesta
parantaen työhyvinvointia.
Tytti Forssell, henkilöstöasiantuntija, Amiedu
5
NEUROLOGINEN KUNTOUTUS
NEUROSONIC VAMMAUTUNEEN LAPSEN KUNTOITUMISEN TUKENA
Tyttärellämme Sannilla (12v.) on ollut Neurosonic Pro-tuoli kotona käytössä hieman yli vuoden. Sanni vammautui erittäin vaikeasti
3-vuotiaana oltuaan vakavassa autokolarissa ja vammautumisesta johtuva oireisto on laaja ja vaikeahoitoinen. Olemme erittäin
tyytyväisiä Neurosonic-laitteen tuomaan oireiden lievitykseen Sannin kohdalla. Lisäksi koko perhe käyttää Neurosonicia
hyvinvoinnin lisäämiseen ja ylläpitämiseen.
Sannille Neurosonic-tuoli on auttanut seuraaviin asioihin:
-spastisuus on vähentynyt
-lihasjäntevyys parantunut, vasen puoli ei ole enää läheskään niin hypotoninen kuin
aikaisemmin
-skolioosi ei ole edennyt, eli selkälihakset ovat rennommat
-ylävartalon käyttö on parantunut, vaikuttaen mm. suun ja nielun käyttöön
(pureskelee keksiä, mitä ei ole tapahtunut kohta kahdeksaan vuoteen!!!)
-tuoli on ollut Sannilla päivittäisessä käytössä. Taas tuli todistettua tuolin
tehokkuus, kun flunssan aiheuttama limaisuus saatiin irrotettua todella nopeasti!
Maikki Lehtola , Jurva
NEUROSONIC PRO-TUOLI NELIRAAJAHALVAUKSEN KUNTOUTUKSESSA
Olen halvaantunut rintakehästä alaspäin muutama vuosi sitten ja diagnoosini on siis tetraplegia. Hankimme kotiini Neurosonic
Pro-tuolin noin kaksi kuukautta sitten elokuussa 2014. Käytän laitetta lähes päivittäin ja siitä on ollut suuri apu päivittäisessä
voinnissa ja kuntoutumisessa. Laitteen vaikutukset tulivat esiin nopeasti käytön aloittamisen jälkeen. Suosittelen Neurosonicia
vilpittömästi kenen tahansa käyttöön. Neurosonic tuolin ansiosta olen pystynyt vähentämään lääkitystä (kovat kipulääkkeet,
verenkierto- ja spastisuuslääkkeet ym.)
Neurosonic tuoli on auttanut itselläni:
-erilaisiin hermokipuihin
-verenkiertoon
-aineenvaihduntaan
-vatsantoimintaan
-päänsärkyyn
-niska- ja selkäkipuihin
-spastisuuteen
-rentoutumiseen
-unenlaatuun
-piristymiseen
6
Mika Mörsky, Riihimäki
KOKEMUKSIA NEUROSONIC-PRO TUOLISTA KEHITYSVAMMAISILLA
Isonniitynkadun ryhmäkoti sijaitsee Helsingissä ja se aloitti toimintansa syyskuussa 2013.
Ryhmäkodissa asuu 22 runsaasti tukea ja apua tarvitsevaa kehitysvammaista henkilöä neljässä eri kodissa. Asukkaiden tuen
tarpeista johtuen, heidän päivätoimintansa järjestetään ryhmäkodin elämyshuoneissa. Päivätoiminnan taustalla on multisensorinen toimintamalli ja yhtenä välineenä toiminnassamme käytämme Neurosonic-Pro tuolia. Tuoli on käytössä mm. kehotunto- ja
rentoutusryhmissä. Useimmiten käytämme uni- ja stressiohjelmaa ja/tai spastisuus- ohjelmaa.
Olemme käyttäneet Neurosonic-tuolia vuoden ajan päivittäin. Hoitojen positiiviset vaikutukset näkyvät asukkaiden arjessa, mm.
spastisuus lievittyy ja asukas on rennompi loppupäivän hoitotilanteissa. Asukkaat, joilla on ollut kosketusyliherkkyyttä, ovat
Neurosonic-hoitojen myötä oppineet paremmin sietämään kosketusta.
Neurosonic-hoidot ovat vaikuttaneet positiivisesti myös asukkaiden aineenvaihduntaan. Esimerkiksi henkilö, jolla on taipumusta
”pissan panttaamiseen”, usein hoidon aikana tai heti sen jälkeen tekee pissat. Hoidoilla on positiivisetvaikutukset myös vatsan
toimintaan. Lisäksi olemme huomanneet asukkaiden rentoutuvan tuolissa niinhenkisesti kuin fyysisestikin. Hoitojen jälkeen
asukkaissa on aistittavissa levollisuus ja rauhallisuus.
Olemme erittäin tyytyväisiä Neurosonic-tuoliin. Työntekijän näkökulmasta katsottuna tuolia on helppo ja turvallinen käyttää.
Tuolin muotoilu ja säädöt mahdollistavat käytön henkilöille, joilla saattaa olla hyvinkin vaikeita virheasentoja. Vuoden
käyttökokemuksen jälkeen voimme lämpimästi suositella Neurosonic-tuolia kaikille, myös kehitysvammahuollon yksiköille!
Terveisin,
Päivätoiminnan ohjaajat Sari Jokela ja Tanja Nuutinen
Isonniitynkadun ryhmäkoti
Helsingin kaupunki
ELÄMÄNI KÄÄNNEKOHTA
Kuulin Neurosonic-tuolista ensimmäisen kerran fysioterapeuttini kautta. Minulla on synnynnäinen diplecia spactica ja paljon
jäykkyyttä ja kipuja etenkin alaraajoissa. Aiemmin olemme huomanneet pienten väreilyjen positiivisen vaikutuksen lihaksistoon.
Suhtauduin laitteeseen skeptisesti, mutta tuumasin, että voisin sitä kaikesta huolimatta kokeilla – olinhan jo vuosia tarvinnut
useita kipulääkkeitä päivittäin lihassärkyyn ja ollut muutenkin stressaantunut. Asiantuntijat näkivät sen hyödyllisenä, joten miksei.
Neurosonic oli ennennäkemätön jo heti alkuunsa: maatessani siinä tunsin, kuinka väreily rentoutti kehoa ja vähensi spastisuutta.
Olo oli kevyt ja kykenin esimerkiksi liikuttelemaan varpaitani, mitä tapahtuu harvoin. Soittimesta tuleva rentoutusmusiikki
rentoutti mielen sillä välin, kun väreily hoiteli kehoa. Muistan ihmetelleeni, miksen stressaa tai mieti asioita, joita olen jo pitkään
vatvonut. Olin vain. Hoidon loputtua olin niin kivuton ja rauhallinen, etten ollut uskoa silmiäni. Vaikutus kesti viikkoja ja auttoi
jalkojen venyttelyyn ja esim. omaan pirteyteni – toki voin paremmin ilman kipuja!
Myöhemmin hoito on vaikuttanut nilkkojen turvotuksen laskemisena, unen saantiin ja ennen
kaikkea vähentänyt kipuja. Otin ennen n. 4 kolmiolääkettä kipuun, nykyään otan yhden tabletin
kerran päivässä tai kahdessa. Hoidon merkitys ja lääkkeistä irti pääseminen merkitsee paljon
18-vuotiaalle, jolla on kuitenkin koko elämä edessä. Suosittelin hoitoa myös äidilleni, jolla hoito on
auttanut tenniskyynärpäähän. Minullakin on ollut vaikutusta myös käsien toiminnassa. Hoito
vaikuttaa ihanasti koko kehoon. Puolitosissani nimitän Neurosonicia ”elämäni käännekohdaksi”.
Enkä turhaan.
Aino Ikävalko, Vääksy
7
NEUROSONIC MS-POTILAAN FYSIOTERAPIASSA
Hoitoraportti Neurosonic-menetelmän vaikutuksesta neurologisiin oireisiin:
Asiakas on 52-vuotias työkyvyttömyyseläkkeellä oleva kuntoutuja. Ms-tauti on diagnosoitu 1992, tyyppinä aaltomainen sairaus.
Keskeisimpänä oireena parapareesi, alaraajat heikompivoimaiset. Vasen alaraaja toimii lyhyitä matkoja siirryttäessä ns. tukijalkana
koska sen varaan on turvallisempi varata (vahvempi, aktiivisempi). Pitemmät matkat potilas liikkuu pyörätuolilla, sisätiloissa
lyhyemmät siirtymiset kyynärsauvojen avulla. Kuntoutuja käy n. 2 kertaa viikossa fysioterapiassa, yleensä tiistaina tai keskiviikkona
allasjumpassa ja perjantaisin ”kuivajumpassa” toimipisteellä. Huhtikuusta 2012 lähtien on käytetty kuntoutujan kanssa Neurosonic
matalataajuushoitoa osana toimipistekäyntejä.
Pääasiallisena tavoitteena Neurosonic-hoidossa on kipeiden ja kireiden lihasten palautuminen sekä osatavoitteena päivittäisten
toimien helpottuminen arjessa. Asiakas koki heti ensimmäisestä hoitokerrasta lähtien, että hän saa Neurosonic-hoidosta apua
liikkumiseen sekä koettujen lihaskipujen ja kireyksien lievitykseen. Ohjelmana on käytetty pääasiallisestipalaudu/stressi -ohjelmaa,
hoidon pituuden ollessa10–38 minuutin väliltä tilanteen mukaan. Toisena ohjelmana on käytetty 11 minuuttia kestävää lyhyt
hieronta-ohjelmaa. Jokaisella kerralla asiakas rentoutui, alkoi haukotella, kasvot punoittivat voimakkaasti ja suurimmat vasteet
tuntuivat vasemmassa alaraajassa,varsinkin vasemman lonkkanivelen lihaksistossa.
Syystalvella 2012 lihaskireyksien ja kipujen helpotukseen on tehty myös faskia-käsittelyjä ja niistä asiakas saanut hyvin samanlaisia
vasteita kuin Neurosonic-hoidosta. Vuosi 2013 alkoi kuntoutujan puolesta vaikeasti, alaraajat menivät täysin voimattomaksi ja hän
joutui muutamaksi päiväksi tiputukseen sairaalaan. Tämän jälkeen palattiin fysioterapiassa ns. lähtöpisteeseen ja alettiin taas
lapsenaskelin palauttaa liikuntakykyä erilaisten harjoitteiden keinoin. Alkuvuodesta 2013 Neurosonic-tuolia päivitettiin uusien
ohjelmien muodossa. Päätimme kokeilla kuntoutujan kanssa uutta palaudu/hieronta – ohjelmaa palautumiseen harjoittelusta.
Ensimmäisellä kerralla (1.2) asiakas oli täyden ohjelman (40 min). Tämän jälkeen asiakas harjoitteli Thera Vital–restoraattorilla
15 minuuttia. Tämä on ollut osana jokaista fysioterapiakertaa. Viimeisen vuoden aikana asiakason polkenut restoraattorilla
passiivisesti eli laitteen moottori on pyörittänyt polkimia. Tämä siksi, että oikean alaraajan aktiivisuus ei ole riittänyt aktiiviseen
polkemiseen.
Kun Theral Vital-laitteen käynnistettiin, niin ensimmäistä kertaa yli vuoteen laitteen näyttö meni aktiivisen harjoittelun tilaan
(näytössä näkyy tie ja ohjaustanko). Ohjaustangon sijainti suhteessa tien keskiviivaan ilmoittaa alaraajojen aktiivisuuden.
Ensimmäisellä kerralla asiakas jaksoi polkea muutaman minuutin aktiivisesti, aktiivisuuden jakautuessa seuraavasti: vasen alaraaja
99 %, oikea alaraaja 1 %. Seuraavalla kerralla (8.2) päätimme edetä samalla reseptillä eli otimme täyden palaudu/hierontaohjelman. Nyt asiakas jaksoi polkea tämän jälkeen aktiivisesti 15 minuuttia aktiivisuuden jakautuessa seuraavasti: vasen alaraaja
62 %, oikea alaraaja 38 %. Kolmannella kerralla (15.2) taas sama juttu, asiakas jaksoi polkea kokonaiset 15 minuuttia omin voimin.
Aktiivisuus: vas. alaraaja 55 %, oikea alaraaja 45 %. Neljännellä kerralla (22.2) jälleen 40 minuutin palaudu/hieronta ohjelma
fysioterapiakäynnin alkuun ja sen jälkeen thera vitalilla polkemaan 15 min. Tällä kertaa aktiivisuus jakautuiseuraavasti: vasen
alaraaja 75 %, oikea alaraaja 25 %. Tästä 15 minuutista asiakas oli 7,5 min eli n. puolet puhelimessa ja jaksoi silti polkea aktiivisesti
koko ohjelman läpi. Oikean alaraajan aktiivisuus laski (näytön perusteella) puhelun aikana ja näin ollen vaikutti lopputulokseen.
MS-tauti voi vaikuttaa erilaisiin kognitiivisiin eli ajattelun tiedonkäsittelyn toimintoihin. Keskittymisen hankaluudet ja esim.
ajatustoimintojen tavallista herkempi väsyminen voivat olla tällaisia oireita. Kuntoutuja itse vahvistaa myös, että kahdesta
keskittymistä vaativasta tehtävästä (vrt. restoraattorilla harjoittelu + puhelimessa puhuminen) on yleensä hankala suoriutua.
Jotain merkittävää on siis tapahtunut helmikuun 2013 aikana potilaan motorisessa toiminnassa. Potilaan omat subjektiiviset
tuntemukset vahvistavat myös, että liikunta- ja toimintakyvyssä on tapahtunut positiivisia muutoksia. Hän kertoo, että lyhyet
siirtymiset sisätiloissa sujuvat nyt paremmin kuin oikea alaraaja on nyt aktiivisempi. Aiemmin vasen alaraaja toimi tukijalkana
ja oikeaa alaraajaa sai ”vetää perässä”. Hänen mukaansa myös ojentautuminen pystyasennossa on nyt helpompaa ja sujuu
paremmin. Tämän huomion voin itse vahvistaa myös fysioterapeuttina. Ainoa muutos fysioterapiassa on nyt se, että olemme
viimeiset 4 kertaa ottaneet toimipisteellä tapahtuvan fysioterapiakerran alkuun Neurosonic ”palaudu/hieronta ” – ohjelman ja
tämän jälkeen asiakas on harjoitellut aina Thera Vital-restoraattorilla. Jatkamme interventiota vielä kahtena seuraavana
perjantaina, jonka jälkeen asiakas lähtee laitoskuntoutukseen. Neurosonic-hoito jatkuu laitoskuntoutuksen jälkeen Fysioterapia
Virikkeessä.
Lappeenrannassa 24.2.2013
Fysioterapeutti Tuomas Repo, Fysioterapia Virike
8
IKÄ-IHMISTEN KUNTOUTUS
NEUROSONIC-TUOLI VANHUSTENHUOLLOSSA
Forssan kaupungin vanhuspalvelujen yksikössä on ollut käytössä Neurosonic - tuoli alkuvuodesta 2013 lähtien.
Erityisesti muutamat yksiköt ovat tuolia käyttäneet aktiivisesti samoin osa henkilöstöstä.
Henkilöstö on tutustunut laitteeseen tiimien kehittämispäivien yhteydessä. Muutamat henkilöstöstämme ovat käyttäneet tuolia
säännöllisesti. Erityisesti hyötyä on koettu unettomuuden hoidossa, urheilevilla lihasten rentoutumista ja niska-hartiaseudun
kiputilojen hoidossa.
Asiakkaiden osalta erityistiä vaikutuksia on koettu fyysisen toimintakyvyn kohentumisessa. Muutama asiakas, jotka eivät olleet
pitkään aikaan nousseet itsenäisesti ylös, ovat hoitokertojen jälkeen nousseet itsenäisesti jalkeille ja liikkuminen on ollut kaikin
tavoin parempaa. Hoidot ovat vähentäneet myös lihasjännitystä ja jäykkyyttä. Mielentervetsasiakkaiden hoidosta on niin ikään
myönteisiä kokemuksia. Hoitohetki on rauhallinen, usein jopa yhteinen hetki henkilöstön jäsenen kanssa, jolloin kaikki huomio
on asiakkaassa itsessään. Tämä koetaan merkitykselliseksi kiireen keskellä.
Tuula Suominen
Vanhuspalvelujohtaja
Forssan kaupunki
p. (03) 4141 5531
[email protected]
KOKEMUKSIA NEUROSONIC HOIDOISTA HAUKIRANNAN HOIVAKODISSA
Pro-tuoli ja sänkyversio ovat olleet Haukirannassa marraskuusta 2014. Neurosonic on osoittaumassa hyväksi lisä apuvälineeksi
iäkkäiden ja pitkäaikaissairaiden kuntoutuksessa. Haukirannassa on useita muistisairaita asiakkaita, joilla aika ajoin esiintyy
muistisairauksien aiheuttamaa, disorientaatiolevottomuutta. Levottomuus leviää helposti myös muihin asiakkaisiin.
Hoitohenkilökunta on ”poiminut” niitä asiakkaita, joilla levottomuus on meinannut vallata mielen ja asiakkaalle on ehdotettu
rentoutushetkeä Neurosonicissa.
Jo lyhyenkin kokemuksen perusteella voidaan sanoa, että useat asiakkaat ovat rauhoittuneet tuolissa tai sängyssä. Myös toiseen
suuntaan, passivoituneen ja alakuloisen asiakkaan virkistämisessä laitteen aktivointiohjelmat ovat toimineet hyvin. Olen sitä
mieltä, että myös asiakkaiden orientaatio on hetkellisesti ollut parempaa ja masentunut ja passivoitunut asiakas on ollut
selkeämpi ja iloisempi rentoutuksen jälkeen.
Neurologisille asiakkaille ja varsinkin raajojen halvausoireita omaaville, sänkyversio on ollut hyvä apuväline kuntoutuksessa.
Spasmien avaaminen ja jäykkyyksien helpottaminen kehon eri osissa on helpompaa, kuin tavallisella vuoteella maaten.
Fysioterapeutti
Jari Kuusisto
9
AMMATTILAISTEN PALAUTETTA
NEUROSONIC OPETUSALALLA
Käytimme kansainvälisten kollegojeni ja sosiaali- ja terveysalan ammattikorkeakouluopiskelijoitteni kanssa Neurosonicin
mekaanisesti värähtelevää tuolia viikon ajan keväällä 2012 HAMKin Hyvinvointiosaamisen koulutus- ja tutkimuskeskuksessa
Hämeenlinnassa.
Olen aikaisemmin käyttänyt useita vuosia muita laitteita alaselän ahtaumien ja polvien kulumisista johtuvaan lihassärkyyn ja
nivelien jäykkyyteen sekä stressiperäiseen vireystilan lisäämiseen hyvällä menestyksellä. Arvioni mukaan Neurosonic tuolin käytön
jälkeen olo oli heti rauhallinen, mutta vireä, eikä vaikutuksia tarvinnut odotella niin pitkään kuin aiemmin kokeilemieni tuolien
käytössä. Vaikutus unen laatuun oli myös välitön eli seuraavan yön uni oli syvempää ja unien näköön/muistamiseen vaikuttavaa.
Opiskelijoillani ja kollegoillani oli paljon positiivisia kokemuksia rauhallisesta olosta ja hyvästä
yöunesta ja lihasjäykkyyden katoamisesta välittömästi. Fibromyalgiaa sairastava opiskelija halusi
varata heti lisää hoitokertoja Lahdesta. Yksi opiskelija kertoi saaneensa illalla kotimatkalla migreenin,
mutta arvioi sen mahdollisesti osittain tulleen väsymyksestä ja pitkästä ajomatkasta kohti aurinkoa.
Yliopettajan työhöni ja tutkijan koulutukseeni kuuluu tietysti tutkimuskriittisyys, joten olen erityisen
kiinnostunut keräämään lisää aineistoa tuolin käytöstä erilaisissa ryhmissä, työhyvinvointiin ja
kuntoutukseen liittyen. Pitkäaikainen kokemukseni ja tietoni eri tavalla värähtelevistä laitteista on
kaiken kaikkiaan ollut positiivista. Ehdottomasti haluan jatkaa Neurosonic-tuolin kehittämistä
yhdessä opiskelijoideni kanssa ja jatkaa sen käyttöä myös henkilökohtaisesti. Neurosonicin
käyttöjärjestelmä tuntuu toimivalta ja selkeältä, erittäin käyttäjäystävälliseltä.
Marja Sirkkola, Doctor of Education (EdD), Australia
HAMK, Hyvinvointiosaamisen koulutus- ja tutkimuskeskus Sosiaalialan Koulutusohjelma,
yliopettaja Multisensorisen työn tutkija, opettaja ja konsultti
NEUROSONIC-MENETELMÄ OSANA KUNTOUTUSTA
Auron on Suomen suurin hyvinvoinnin ja kuntoutuksenasiantuntija. Auroniin kuuluu tällä hetkellä 12 omaa
toimipistettä, joidenlisäksi Auron-ketjussa on yhteistyökumppaneita yli 70 paikkakunnalla kautta maan.
Neurosonic-menetelmä on tärkeä osa kuntoutusta potilaille, joilla on häiriöitä keskushermoston toiminnassa (kuten hemiplegia,
paraplegia tai tetraplegia), estämään spastisuutta. Tuki-ja liikuntaelinpotilailla voidaan lievittää akuuttia ja kroonista kipua, ja niillä
henkilöillä, joilla on posttraumaattinen stressireaktio tai liikunnan aiheuttamaa lihasjännitystä, voidaan lievittää stressiä ja
nopeuttaa palautumista.
Nämä ovat muutamia esimerkkejä, miten Neurosonicia voidaan käyttää, jolloin saadaan parempia ja nopeampia tuloksia
kuntoutuksessa.
Markku Paatelma
Terveystieteiden tohtori
OMT-fysioterapeutti
TULE-fysioterapian erikoisasiantuntija
OMT-kouluttaja
Auron Oy
10
FYSIOTERAPEUTTIEN KOKEMUKSIA
Olen tutustunut ja käyttänyt Neurosonic-rentoutustuolia vuodesta 2011 fysioterapia-asiakkaiden
kanssa. Lisäksi olen käyttänyt tuolia urheilijoilla. Urheilijat kokevat tuolista olevan hyötyä etenkin
rasituksesta palautumiseen ja lisäksi myös lihas- ja faskiakireydet ovat vähentyneet. Monet tuolissa
käyneistä henkilöistä ovat kuvanneet oloaan hyvin rentoutuneeksi ja kevyeksi ja he kokevat myös
alaraajoissa aineenvaihdunnan sekä verenkierron lisääntyvän.
Mikko Poutiainen, fysioterapeutti, FootFysio, FC Lahti
Voin hyvällä omallatunnolla sanoa, että Neurosonic toimii. Sen potentiaalia ei erilaisissa
stressiperäisissä ja neurologisissa sairauksissa ja monissa muissa ongelmissa ole vielä lähellekään
kartoitettu, mutta omat kokemukseni ja asiakkailta saamani huikea palaute kertovat, että
kyseessä saattaa olla toimivin keksintö rentoutumishoitojen saralla.
Jari Kuusisto, fysioterapeutti, Trionfo Medical
MATALATAAJUISEN VÄRÄHTELYHOIDON POSITIIVISET VAIKUTUKSET
ELIMISTÖN TOIMINTAAN
Pääosa ihmisen elimistön säätelymekanismeista perustuu joko autonomisen hermoston tai sisäeritysrauhasten välittämiin
viesteihin. Näihin säätelyjärjestelmiin voidaan vaikuttaa monilla tavoin esim. lääkeaineilla, mutta myös fysikaalisilla elimistön
ulkopuolelta tulevilla ärsykkeillä. Neurosonic-menetelmässä matalafrekventtisillä värähtelyaalloilla on monia elimistön toimintaa
tervehdyttäviä ja balansoivia vaikutuksia. Hyviä tuloksia on saavutettu erityisesti kivunhoidon ja autonomisen hermoston
moninaisiin säätelyhäiriöiden hoidossa. Erityisen mielenkiintoisia ovat tutkimukset, joissa värähtelyaalloilla on saatu muutoksia
elimistön aineenvaihdunnan säätelyssä, jotka ovat olleet mitattavissa verestä mitattuina arvoina, mm. kolesteroliarvoihin. Myös
värähtelyhoidon vaikutukset Parkinsonin taudin hoidossa ja vanhusten lihastoiminnan vireyden säätelyssä ovat merkittäviä.
Matalafrekventtisiä menetelmiä on kuitenkin tutkittu vielä erittäin vähän, jolloin
varsinainen tieteellisen näytön tulokset perustuvat vasta suppeaan materiaaliin ja
harvoihin sairaustiloihin ja oireisiin. Tästä huolimatta menetelmää voi varauksetta
suositella yksittäisten potilaiden hyvin moninaisten oireiden hoitoon, koska yksilötason erot hoidon tehoon voivat olla hyvinkin suuria. Tulevaisuudessa menetelmän
lisääntyvä tutkimus ja laajentuvat hoitokokeilut antavat lisäviitteitä Neurosonic-hoidon
moninaisiin käyttöindikaatioihin.
Risto Kuosa, Lahti
Anestesiologian ja tehohoidon erikoislääkäri/PHKS
11
NEUROSONIC TUTKIMUKSIA
NEUROSONIC-MATALATAAJUUSHOIDON VAIKUTUS PRIMAARISTA
UNETTOMUUDESTA KÄRSIVIEN POTILAIDEN UNEN LAATUUN
Tiivistelmä:
Tutkimuksen tavoite oli selvittää Neurosonic-matalataajuustuolilla annettujen koko kehon värähtelyyn (KKV; Whole-Body
Vibration; WBV) perustuvien hoitojen vaikutuksista primaarista unettomuudesta kärsiville.
Tutkimushypoteesit olivat:
1. Neurosonic-rentoutustuoli parantaa unettomuudesta kärsivän unenlaatua
2. Neurosonic-rentoutustuolin käyttö lievittää unettomuuteen liittyvää ahdistusta
Tutkimukseen osallistui 16 unettomuudesta kärsivää henkilöä. Heidät
satunnaistettiin interventio- ja verrokkiryhmään (8+ 8). Sisäänottokriteerinä oli unettomuuden vaikeutta mittaavan ISI-kyselyn
pistemäärä 15 tai yli. Molemmat ryhmät saivat viisikertaa KKV-hoitoa. Verrokkiryhmällä oli kolmen viikon jakso alussa, jolloin he
eivät saaneet hoitoa. Tutkimusmenetelminä olivat aktigrafia, SCL-90-, WHO-5-, PSQI-, ISI-, EQ-5D-lomakeet sekä Vitalmedin laaja
unikysely.
Molemmissa ryhmissä ISI-arvot laskivat KKV-hoitojenjälkeen tilastollisesti merkitsevästi. Myös ahdistus vähenihoitojen jälkeen.
SCL-90-kyselyssä havaittiin merkitseviä muutoksia yhdistetyissä tuloksissa somatisaatiossa (N = 16, Z = 2,88; P = 0,004),
ahdistuneisuudessa (N = 16, Z = 2,24; P = 0,025) sekä pakko-oireissa (N = 16, Z= 1,77; P = 0,078) ja nämä kolme tekijää voivat
häiritä unta merkittävästi.
Saadut tulokset antavat viitteitä KKV-hoidon myönteisistä vaikutuksista primaarisen unettomuuden sekä ahdistuksen hoidossa.
Merkittäviä haittavaikutuksia ei havaittu.
Helsinki 14.10.2013
Loppuraportti
Työryhmä:
Janne Tuomi, LK
Gabriele Sved, neurologi
Anne Huutoniemi
Minna Kuurne-Koivisto
Markku Partinen, LKT, professori
Helsingin uniklinikka, Tutkimuskeskus Vitalmed
12
KROONISEN NISKA- JA SELKÄKIVUN JA UNIHÄIRIÖIDEN HOITO
NEUROSONIC-MENETELMÄLLÄ
Johdanto
Selkä- ja niskakivun pitkittyminen on teollistuneessa yhteiskunnassa erittäin yleistä, aiheuttaen henkilökohtaisia työ- ja
toimintakyvyn heikentymisiä, ja sosiaalisia ja taloudellisia seurauksia. Kroonisilla niska- ja selkäkivusta kärsivillä henkilöillä on 42
%:lla unihäiriöitä kipulääkkeiden käytöstä huolimatta. On todettu, että kivun voimakkuus ja siihen liittyvä väsymys ovat
unettomuutta ennustavia tekijöitä. Selkä- ja niskakipujen lisäksi myös ns. myofaskiaaliset eli lihasja lihaskalvokivut, joihin liittyy
tyypillisesti riggerpisteiden painoarkuutta, aiheuttavat unihäiriöitä. Henkilöiden subjektiivisia selkä- ja niskakipuja onpitkään
kartoitettu vakioiduilla kyselyillä, ja nyttemmin myös unihäiriöitä.
Käypähoito-suositukset puoltavat fysioterapiaa pitkittyneissä selkä- ja niskakivuissa. Fysioterapian tueksi unihäiriöiden hoitoon on
viime aikoina kokeiltu erilaisia kehoon kohdistuvia värinämenetelmiä, whole body vibration(WBV). Neurosonic-menetelmä, joka
perustuu WBV:oon, on ollut jo jonkin aikaa käytössä neurologisessa fysioterapiassa, jossa on todettu sen positiivinen vaikutus
asennon hallintaan, mutta myös unihäiriöihin. Käypähoito-suositukset puoltavat unihäiriöiden hoitoon ensisijaisesti rentouttavia
hoitomuotoja ja Neurosonic-menetelmä onkin kehitetty rentouttavaksi hoitomuodoksi.
Tutkimuksen tarkoitus
Tarkoituksena oli selvittää Neurosonic-menetelmän vaikuttavuutta kroonisilla selkä- ja niskakipupotilailla, joilla on myös
unihäiriöitä.
Menetelmät
Kyseessä on kontrolloitu hoitotutkimus, jossa kohderyhmänä oli 6 niska- tai selkäkipukroonikkoa, joilla oli merkittäviä unihäiriöitä.
Tutkittavat saivat kuukauden aikana 4 kertaa ns. vibraatiokäsittelyä Neurosonic-menetelmällä.
Tutkittaville tehtiin seuraavat kyselyt: Tämän hetkinen kipu (visual analogue scale – VAS), niskan- ja alaselän toimintakykykysely;
Neck pain disability index – NPI sekä Oswestry – haittakysely alaselän osalta. Unihäiriöitä selvitettiin Sleep disorder index
-kyselyllä. Tutkittaville tehtiin myös selkä- ja niskakivun osalta kliininen toimintakykykartoitus.
Tutkittavia hoidettiin kuukauden aikana neljä kertaa Neurosonic-menetelmällä. Neurosonic perustuu matalafrekventtiseen koko
kehon värähtelyyn. Mekaaninen oskillaatio johdetaan kehoon tuolin tai vuoteen päällä mahdollisimman rennossa asennossa.
Yhden hoitokäynnin pituus oli keskimäärin 30 minuuttia.
Tulokset:
Niska- ja alaselkäkivun aiheuttama haittaindeksi laski NPI tai Oswestry indeksillä (0-50) keskimäärin 5.7 (SD.10.9) pistettä ja kipu
VAS asteikolla (0-10) 3 (SD.3.2) pistettä. Unihäiriöiden aiheuttama haita Sleep disability indeksillä (0-16) laski 6.5 (SD.7.79) pistettä.
Edellä mainittuja muutoksia voidaan pitää sekä kliinisesti, että tilastollisesti merkittävinä. Fyysisessä toimintakyvyssä, kuten
liikelaajuuksissa tai lihaskireyksissä ei tapahtunut muutoksia.
Pohdintaa
Unihäiriöt selkä- ja niskakipupotilailla ovat yleisiä aiheuttaen työ- ja toimintakyvyn sekä elämän laadun heikentymistä.
Syy-seuraus suhteita ei vieläole pystytty lopullisesti selvittämään. Hyvin laadituilla kyselyillä kuitenkin niiden yleisyyttä voidaan
kartoittaa, ja näin ollen niihin tarvittaessa myös vaikuttaa.
Unihäiriöihin voidaan puuttua monin eri keinoin; lääkityksen avulla, sopivalla liikunnalla, eri fysioterapiamenetelmillä ja nykyisin
myös Neurosonic-menetelmällä. Tässä tutkimuksessa Neurosonic-menetelmällä saatiin positiivinen vaste sekä kipuun, kivun
aiheuttamaan haittaan sekä unihäiriöihin.
Markku Paatelma
TtT, OMT-Fysioterapeutti, Kouluttaja
13
TUTKIMUS NEUROSONIC-METELMÄN VAIKUTUKSESTA STRESSIIN
JA UNIHÄIRIÖÖN.
Oulun seudun ammattikorkeakoulu
Hyvinvointiteknologian koulutusohjelma
Tekijä(t): Heli Haapaniemi
Opinnäytetyön nimi: Tutkimus Neurosonic-menetelmän vaikutuksesta stressiin ja unihäiriöön
Työn ohjaaja(t): Jukka Jauhiainen
Työn valmistumislukukausi ja -vuosi: Kevät 2013 Sivumäärä: 69 + 11 liitettä
Opinnäytetyössä tutkittiin Neurosonic-menetelmän vaikutusta stressiin ja unihäiriöön. Neurosonic-menetelmässä
kohdistetaan matalataajuista värähtelyä haluttuihin kehon osiin tai koko kehoon samanaikaisesti. Työn tilaajana toimi
Neurosonic-menetelmän kehittäjä psykoterapeutti Marco Kärkkäinen yrityksestä Oy Neurosonic Finland. Työn tavoitteena oli
selvittää subjektiiviseen menetelmään perustuvalla VAS-jana-arvioinnilla menetelmän vaikutusta stressitasoon ja yleiseen
rentoutumistasoon. Lisäksi suoritettiin biosignaalimittauksia, joiden tuloksia käytettiin subjektiivisten tuntemustuloksien
tulkitsemisen tukena ja autonomisen hermoston toiminnan tutkimiseen.
Neurosonic-tutkimuksesta suoritettiin tässä työssä pilotointi, jonka pohjalta suoritettiin jatkotutkimus, johon osallistui 10
henkilöä. Tutkimushenkilöiden valintakriteerinä oli subjektiivisesti koettu stressi ja vähintään 3 kuukautta kestänyt unihäiriö.
Tutkimus perustui Neurosonic-tuolihoitosarjoihin, subjektiivisten tuntemuksien arviointiin ja biosignaalimittauksiin, jossa
mitattiin EEG:tä, EMG:tä ja EKG:tä. Tuloksista laskettiin EEG:n ja EMG:n theeta-aallon RMS-arvot sekä
EKG:stäsykevaihtelusuureiden arvoja.
Tuloksien perusteella stressitaso lieveni, yleinen rentoutumistaso kasvoi sekä unihäiriöt vähentyivät. Tutkimushenkilöt
kertoivat nukkuvansa paremmin ja pitempiä jaksoja, mikä oli havaittavissa aamuöisten ja kesken unien tapahtuvien
heräämiskertojen vähentymisenä. Menetelmä vaikutti autonomisen hermoston toimintaan nostamalla parasympaattisen
hermoston aktiivisuutta. Tämä oli havaittavissa myös sykevaihtelutuloksista, jotka kertovat henkilöiden olevan rentoutuneempia
tutkimusjakson jälkeen kuin ennen sitä. Tulokset osoittavat, että tarvitaan lisätutkimuksia menetelmän vaikutuksista stressiin
ja mahdollisesti unihäiriöihin.
Asiasanat: Neurosonic, stressi, sykevaihtelu, unettomuus, biosignaali
14
YKSITTÄISEN NEUROSONIC-MATALATAAJUUSHOIDON AKUUTIT VAIKUTUKSET
FYSIOLOGISTA JA SUBJEKTIIVISTA PALAUTUMISTA KUVAAVIIN MUUTTUJIIN
Haaga-Helia ammattikorkeakoulu
Liikunnan ja vapaa-ajan koulutusohjelma
Tekijä: Veera Ikonen
Opinnäytetyön nimi: Yksittäisen Neurosonic-matalataajuushoidon akuutit vaikutukset fysiologista ja subjektiivista palautumista
kuvaaviin muuttujiin
Ohjaaja: Timo Vuorimaa
5. Joulukuuta 2013
Tiivistelmä:
Neurosonic-rentoutustuoli tuottaa matalataajuista värähtelyä kehon eri osiin, jonka tarkoituksena on rentouttaa ja rauhoittaa
kehon lihaksia, sekä mieltä ja edistää palautumista fyysisen harjoittelun jälkeen. Tämän opinnäytetyön tarkoituksena oli selvittää
yksittäisen Neurosonic matalataajuushoitokerran akuutteja vaikutuksia urheiluharjoituksen palautumista kuvaaviin fysiologisiin ja
subjektiivisiin muuttujiin.
Koehenkilöinä oli 10 vapaaehtoista liikunnanharrastajaa. Tutkimuksessa mitattiin urheiluharjoitusten jälkeisen Neurosonic-hoidon
akuutteja vaikutuksia levossa mitattuun syketiheyteen, sykevälivaihteluun, veren maitohappopitoisuuteen jasubjektiivista
palautumista kuvaaviin muuttujiin. Lisäksi selvitettiin hoidon vaikutusta seuraavan yön uneen.
Neurosonic-hoidolla näytti olevan vaikutusta seuraavan yön unen pituuteen ja unen laatuun. Koehenkilöiden unen laatu oli ON
hoitokerran jälkeen merkitsevästi parempi kuin OFF hoitokerran jälkeen, p < 0.05. ON hoitokerran jälkeen koehenkilöt nukkuivat
merkitsevästi vähemmän kuin OFF kerran jälkeen (7.1 + 4.7 vs. 7.7 +4.7 h, p < 0.05). Subjektiivisissa muuttujissa löytyi myös
ilastollisesti merkitseviä eroja. Urheilijat kokivat, että ON kerralla he virkistyivät huomattavasti enemmän hoidon aikana (3.5+0.87),
kuin OFF kerralla (2.95+1.01), p < 0.05. ON kerran jälkeen testattavat olivat mielestään myös selvästi palautuneimpia (4.4+0.66),
kuin OFF kerran jälkeen (3.3+1.4), p < 0.05. , ja kokivat rentoutuvansa paremmin ON (4.75+0.68), kuin OFF kerralla (3.75+1.12),
p < 0.05. Tutkimuksen tulokset viittaavat siihen, että jo yksittäisellä Neurosonic-hoitokerralla näyttäisi olevan joitakin, lähinnä
ei-fysiologisia, positiivisia vaikutuksia fyysisestä kuormituksesta palautumiseen.
Mr. Bruce Oreck tutustumassa Neurosonic-divaaniin
15
Rentoutumisen
uusi aika
Professional-tuoli
svh. 4990€ (Sis. alv. 24%)
Divaani
svh. 2990€ (Sis. alv. 24%)
Mobiili-patja
svh. 1488€ (Sis. alv. 24%)
Moottorisänky
svh. 2990€ (Sis. alv. 24%)
Kysy myös osamaksu- tai leasing-vaihtoehtoja.
Leasing alkaen 39,43€ / kk (Sis. alv. 24%)
Osamaksu alkaen 56,77€ / kk (Sis. alv. 24%)
Kaikissa laitteissa mukana 7” tablet, jolla laitetta ohjataan.
Laitteilla on vähintään kahden vuoden takuu.
Oy Neurosonic Finland Ltd
Mukkulankatu 19
15210 Lahti, Finland
+358 40 808 6312
[email protected]
www.neurosonic.fi