Kai Öistämö, Tamperelaisten korkeakoulujen yhteistyösuunnitelmista

Kai Öistämö
Tampereen yliopiston hallituksen
puheenjohtaja, tekniikan tohtori
Kai Öistämö on työskennellyt
Nokian kehitysjohtajana ja ollut
Nokian johtokunnan jäsen 20052014. Öistämö on Tekesin
johtokunnan puheenjohtaja ja
InterDigitalin, Oikian Solutionsin ja
Sanoman hallitusten jäsen.
Tampere3
Kai Öistämö
TaY Hallituksen puheenjohtaja
Tampere3 Visio
Tampere3 on monialainen, innostava ja globaalisti vetovoimainen
uusi yliopisto, jonka TY, TTY ja TAMK perustavat. Sen perustana on
korkea tieteellinen ja teknologinen osaaminen sekä monipuoliset
tieteen ja työelämän tarpeita palvelevat tutkinnot.
Miksi Tampere3?
• Uudenlainen yhteisö joka vastaa entistä paremmin
kansainvälisen toimintaympäristömme muuttuviin tarpeisiin
• Selkeä, muista yliopistoista poikkeava tieteellinen profiili erinomainen mahdollisuus poikkitietellisyyteen
• Yhdistää ainutlaatuisesti sekä tieteellisen että soveltavan
tutkimuksen
• Tarjoaa opiskelijoille aiempaa joustavammat opintopolut ja
sujuvan etenemisen tutkintovaiheesta toiseen ja työelämään
Tampere3 tunnuslukuja
• Noin 35 000 opiskelijaa, joista
– ulkomaalaisia opiskelijoita 2800
– tohtoriopiskelijoita 2300
• Henkilöstöä yhteensä 4600 (htv), joista
– Opetus- ja tutkimushenkilöstöä 3000
– Muuta henkilökuntaa 1600
– Ulkomaalaisia 500
• Yli 4000 julkaisua vuosittain
Tampere3 - historia
• Keväällä 2014 TaYn, TTYn ja TAMKn hallitukset pyysivät
Stig Gustavson’ia tekemään selvityksen mahdollisuuksista
muodostaa entistä tiiviimpi korkeakouluyhteisö
Tampereelle
• Syyskuussa 2014 korkeakoulujen hallitukset päättivät
jatkaa yhteistyöprosessia selvitysmiehen jättämän
selvityksen pohjalta
• Tavoitteena on saada aikaan monialainen, innostava ja
globaalisti vetovoimainen tutkimus- ja oppimisympäristö
• Lokakuussa 2014 asetettiin vararehtorityöryhmä
tekemään konkreettinen ehdotus Tampere3:sta
Tampere3 - historia
Vararehtorityöryhmän tehtävänä oli tehdä 15.5.2015
mennessä ehdotus
1.
2.
3.
4.
korkeakouluyhteisön profiilista, tutkimusalueista ja mahdollisuuksista,
tutkintorakenteesta, raja-aidat ylittävistä tutkinto-ohjelmista
ja niiden toteuttamismalleista,
toimintamallista, jolla tutkimus ja opetus sekä
yhteiskunnallinen vaikuttaminen toteutetaan sekä
toimenpiteistä ja aikataulusta hankkeen toteuttamiseksi.
Tieteellinen profiili ja tutkimusalueet
• tavoitteena korkeakoulujen nykytilannetta kartoittamalla löytää vahvuusalueet, joilla
voidaan saavuttaa tutkimuksen kansainvälinen huipputaso
− yhteisen tutkimusprofiilin määrittely
− tutkimuksen resurssit ja ideat voidaan yhdistää monella alalla (yhteiset ja
limittyvät tutkimusalueet)
− tutkimuksen vahvat alat voidaan tuoda yhteen siten, että ne vahvistavat toisiaan
uudella tavalla yhdistettynä (tekniikka, terveystieteet, yhteiskunta- ja
ihmistieteet)
• esim. Tekniikka ja terveystieteet (BMT käynnistynyt)
• tavoitteena löytää myös toimintamalli,
jolla Tutkimuksesta innovaatioihin ketju toimii tehokkaasti
Tekniikka
Terveys
Talous
Yhteiskunta
Tieteellinen profiili ja tutkimusalueet
- yhdistävä visio
1) vaikuttavuus yhteiskunnassa
2) perustutkimuksen ja soveltavan tutkimuksen tiivis ja
ennakkoluuloton yhdistäminen
TaY
TAMK
Luonnontiede
Kasvatusala
Kulttuuri
40,0
30,0
20,0
10,0
0,0
Metsätalous
Marata
TTY
Liiketalous
SOTE
Tekniikka
Tutkintorakenne ja –ohjelmat
• tavoitteena tuottaa selvitys uuden korkeakoulun tutkintorakenteesta, rajaaidat ylittävistä tutkinto-ohjelmista ja niiden toteuttamismalleista
• pitkän tähtäimen visiona Bolognan prosessin mukainen kolmiportainen
tutkintorakennemalli: Batchelor – Master - Doctorate
• alustava selvitys kolmen korkeakoulun nykyisistä koulutuksista yhteisillä
koulutusaloilla → koulutusalakohtaiset alatyöryhmät
• kaikkia koulutuksia poikkileikkaavina teemoina
– oppimisympäristöt ja pedagogiikka
– kansainvälisyys
– kieli- ja viestintäopinnot
– elinikäinen oppiminen
– yrittäjyys
– kestävä kehitys
Tuki- ja hallintopalvelut
• valmisteluryhmällä on ollut alatyöryhmiä, jotka ovat selvittäneet
yhteistyömahdollisuuksia eri alueilla:
– Opintopalvelut
– Kirjasto
– Talous ja toiminnan suunnittelu
– Henkilöstöpalvelut
– Tilapalvelut
– Tietohallinto ja tietojärjestelmät
– Viestintä
– Tutkimus- ja innovaatiopalvelut
Sidosryhmien osallistaminen
• valmisteluryhmät ja niiden alatyöryhmät (ote valmisteluryhmien ohjeesta)
– jokaisesta korkeakoulusta valitaan sama määrä jäseniä ellei vararehtoriryhmän
kanssa toisin sovita
– opiskelijakuntia pyydetään tarvittaessa nimeämään ryhmään yksi opiskelija
kustakin korkeakoulusta
– puheenjohtajisto kutsuu mukaan korkeakoulujen ulkopuolisia sidosryhmien
edustajia haluamiinsa tapahtumiin
• keskustelu- ja kuulemistilaisuuksia opiskelijoille, henkilöstölle, työelämäedustajille ja
etujärjestöille
Tampere3 – missä nyt mennään?
Tampere3 - tavoite
TAMK, TTY ja TaY jatkavat Tampere3-prosessia tavoitteenaan
perustaa uudenlainen yliopisto Tampereelle
Suunniteltu etenemistapa
Yliopistot näkevät yhden, kaiken tutkintokoulutuksen yhdistävän
tutkintorakenteen olennaisena osana uutta yliopistoa. Tampereen uusi
yliopisto voisi aloittaa ottamalla opiskelijoita sekä yliopisto- että
ammattikorkeakoulututkinto-ohjelmiin.
Tutkintojärjestelmän kehittäminen Suomessa tapahtuu valtakunnallisena
ratkaisuna. Tähän uusi yliopisto haluaa aktiivisesti vaikuttaa.
nyt
Uusi yliopisto
Yksi tutkintorakenne
Heti toteutettavissa oleva yhteistoiminta
Hankkeita, jotka kannattaa joka tapauksessa toteuttaa kun
• hyödyt opiskelijoille, henkilöstöille tai sidosryhmille ovat saavutettavissa
• yhteistoiminta on sellaista, ettei sitä tarvitse perua
Ehdotuksia:
1. Yhteisten opintokokonaisuuksien suunnittelu ja toteutus
2. Opintokokonaisuuksien tuottaminen vain yhdellä kampuksella, vaikka
ne kuuluvatkin eri korkeakoulujen tutkinto-ohjelmiin
3. Tietohallinnon palvelut
4. Kampusten innovaatioalustat
5. Uudet tutkimusavaukset ja tutkimusympäristöt
6. Yhteisten oppimisympäristöjen kehittäminen
7. Kansainväliset henkilöstöpalvelut
8. Kirjastoyhteistyö
9. Yhteiset opintopalvelut
10.Kiinteistö- ja tilapalvelut
Kriittiset asiat, joissa onnistuttava
1. yhteinen, selkeästi ilmaistu tavoitetila
2. onnistuminen edellyttää osallistumisen kautta saatavaa laajaa sitoutumista
muutokseen, joten henkilöstö, opiskelijat ja sidosryhmät pitää saada mukaan sen
suunnitteluun ja toteutukseen
3. kyettävä luopumaan niistä rakenteista ja toimintamalleista, jotka eivät parhaalla
tavalla tue parhaiden yhteisten toimintatapojen kehittämistä
4. pystyttävä suunnittelemaan ja toteuttamaan erilaiset opintopolut
5. opiskelijarekrytoinnissa onnistuminen
6. Tampere3:n on voitettava sekä työnantajien että opiskelijoiden arvostus, ja saatava
laajan toimintaympäristönsä tuki
7. keskeisin ulkoinen haaste Tampere3:n rakentamisessa on lainsäädännölliset
muutokset
Mitä seuraavaksi?
• Korkeakoulujen hallitukset päättävät etenemissuunnasta
vararehtorityöryhmän ehdotukseen toukokuun loppuun mennessä
• Ehdotus on, että TAMK, TTY ja TaY jatkavat Tampere3-prosessia
tavoitteenaan perustaa Tampereelle uudenlainen yliopisto, joka
korvaa nykyiset oppilaitokset
Kiitos!