Illallinen pimeässä

12
Suur-Jyväskylän Lehti keskiviikko 13.5.2015
Illallinen pimeässä
Tatu Kuukkanen
Tatu Kuukkanen
Kohotamme alkumaljat ja
saan käsiini mustat silmälaput, jotka on tarkoitus laittaa päähän. Kohta pääsemme syömään pimeässä.
–Tarjoilijoilla on hämäränäkölaitteet, jotka mahdollistavat pimeässä näkemisen.
He ohjaavat teidät yksitellen ruokailusaliin. Tarjoilijan
huomion saa nostamalla käden ylös. Illan menu pidetään
salaisena, jotta ruokailu pysyy yllätyksellisenä ja jännittävänä. Tervetuloa ja ottakaa
ihan rennosti, tuotepäällikkö
Katri Pirinen opastaa.
Siirryn jonoon ja odotan
vuoroani. Oviaukon kohdalla laput päähän ja menoksi:
hyppy tuntemattomaan. Kun
näkökenttä pimenee, se yllättää. Tulee hieman epämiellyttävä olotila. Kävelen hitaasti
tarjoilijan ohjatessa kädestä
pitäen. Tunnustelen kädelläni seinää. Hikoilen. Meinaan
jo sanoa, että minusta ei ole
tähän, mutta hillitsen itseni,
skarppaan ja jatkan matkaa.
Lopulta pöytä ja tuoli löytyvät. Kun kaikki ovat päässeet perille, laput voi ottaa silmiltä. Silloin helpottaa. Rauhoitun. Erikoista, että vaikka
edelleenkin on pilkkopimeää,
aikaisempi ”ahtauden tunne”
on poissa.
Hapuilua
pimeässä
avoin.jyu.fi
Tarjoilija kertoo, missä ruokailuvälineet ovat. Tunnustelen kädelläni tavaroita ja
etäisyyksiä. Illallisen hostina
toimii sokea henkilö Riikka
Kannisto. Hän kertoo tarinoita arjestaan ja opastaa miten toimia ilman näköaistia.
Alussa osa jutuista menee itseltäni ohi, sillä huomioni on
niin tiukasti kiinnittyneenä
sokeana toimimiseen.
Kun ei näe, ei näe myöskään puhujaa. Huomaan silti hakevani katseellani puhuvaa henkilöä. On yllättävää,
kuinka nopeasti uuteen tilanteeseen alkaa sopeutua. Haarukat ja viinilasi löytyvät,
ruokaa menee suuhun. Aluksi arvelen olevani isossa huoneessa. Istahdettuani pöy-
Ruokailijat saapuvat pimeään ruokasaliin laput silmillä. Tarjoilijoilla sen sijaan on hämäränäkölaitteet.
tään ja kuunneltuani puheesta lähtevää kaikua tarkemmin, ymmärrän tilan olevan
hieman pienempi kuin oletin.
Muut aistit
herkistyvät
–Näköaistin tilapäinen menetys pakottaa luottamaan maku-, kuulo-, haju- ja tuntoaistiin, jotka vahvistuvat illallisen aikana, Pirinen opastaa.
Tämä on totta. Muut aistit todella herkistyvät, kun
näkö on poissa käytöstä. Alkuruoan tuoksun haistaa jo
kaukaa. Ensimmäinen palanen maistuu hämmentävältä suussa. Kuin makuja olisi
normaalia enemmän tai kaiken aistisi herkemmin.
Tarjoilija koputtaa minua
olkapäähän merkiksi, kun
hän tuo ruoan eteeni. Yökiikareista tulee ajoittain pientä valoa pimeään. On syytä
tarkentaa, että muuten tilassa on tosiaan aivan pilkkopimeää, ei vain ”hieman hämärää”.
Ilta on täynnä haasteita:
löydä lautanen, löydä ruoka,
paloittele, vie suuhun. Noin.
Kysyn tarjoilijalta, onko lautaseni tyhjä. Kuulemma on.
Tunnustelen, kahmin välillä
tyhjää, haen viinilasia, pientä kilistelyäkin.
❞
Näköaistin
tilapäinen menetys
pakottaa
luottamaan maku-,
kuulo-, haju- ja
tuntoaistiin.
Vierustoverilta kaatuu viinilasi. Säästymme haavereilta ja tarjoilija kuivaa pienet
roiskeet. En tiedä tarkkaan
mitä syön, mutta hyvää on.
Arvauksia ruokalajeista satelee. Jälkiruoka vakuuttaa.
Virkistävä
kokemus
Olin pohtinut etukäteen, mitä kaikkea illallisella voikaan
mennä pieleen. Sähläänkö
ruoat ja viinit päälleni? Ja miten pimeässä olemisen ja syömisen yhdistäminen ylipäänsä onnistuu? Yllättävää on,
paitsi alkuhämmennyksen
voima, myös kehityksen nopeus: kuinka vauhdilla ruokatoimet ryhtyvät sujumaan.
Kokemus on kokonaisuutena jännittävä, avartava ja
erilainen. Se poikkeaa normaalista arkikokemuksesta
hyvin paljon ja virkistää kuin
raikas suihku kylmää vettä
kasvoille.
Kun kynttilä sytytetään
ruokailun päättymisen merkiksi, olotilani on epätodellinen kuin astronautilla kuulennon jälkeen. Käymme
kymmenhenkisen tutkimusryhmän kanssa ajatuksia ja
tuntemuksia läpi. Havainnot
kiertävät kehää. Ilmeet ovat
hymyileviä ja näyttävät tyytyväisiltä.
Illallinen pimeässä on ElämysLahjat-nimisen yrityksen
järjestämä elämyspalvelu. Illallisia järjestetään Helsingissä, Turussa ja Tampereella, sekä nyt myös Jyväskylässä, Ravintola Harmoonin tiloissa.
KESÄ - mikä ihana syy opiskella!
Aikuiskasvatustiede | Erityispedagogiikka | Kasvatustiede | Kirjallisuus
Liiketoimintaosaamisen perusteet | Perheopinnot | Psykologia
Terveystieteet | Yhteiskuntatieteet ja filosofia
Ja paljon muita oppiaineita sekä yksittäisiä
opintojaksoja opiskeltavissa kesällä etäopintoina!
JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO
AVOIN YLIOPISTO
AVOIN
YLIOPISTO-OPETUS
Lisätietoja:
VUOTTA
avoin.jyu.fi •30
[email protected]
• puh. 040 576 7760
Kävelykatu muuttuu
kirppariksi
n Kävelykatukirppis järjestetään tulevana sunnuntaina 17.5 klo 12–16. Kirppis on
uudistanut tänä vuonna kasvojaan, ja myyjiä onkin saapumassa yli sata. Kaksi kertaa vuodessa järjestettävä
kirppis on oiva paikka laittaa
tuotteet kiertoon uusiin koteihin tai vaihtoehtoisesti tehdä edullisia löytöjä vaikkapa
omaan vaatekaappiin.
Tapahtuman järjestävät
yhteistyössä Jyväskylän Elävä Kaupunkikeskusta ry ja
Osuuskunta Millio.
Myös osa kävelykadun kivijalan toimijoista on ottanut kirppiksen omakseen ja
esimerkiksi Sokos pystyttää
suuren suosion saavuttaneen
outletin katoksensa juureen.
Lisämausteena kävelykadulla jatketaan Ravintolapäivän tunnelmissa vielä sunnuntainakin, kun Anttilan edustalle muodostuu
Street food corner viiden
ruokamyyjän voimin. Katuruoka on kovassa nosteessa,
ja myös kävelykadulle ollaan
halukkaita luomaan tulevaisuudessa isompikin katuruokatapahtuma, jolle Kävelykatukirppis toimii oivana testialustana.
Elävää musiikkia tapahtumaan tarjoillaan kahden eri
kokoonpanon voimin, esiintymässä ovat Caira -duo ja
Schildtin lukion musaluokkalaiset. Musiikkia tarjoillaan Osuuspankin edustan
portailla tapahtuman ajan
akustisesti.
Kävelykatukirppis päättää kävelykeskustan superviikonlopun, johon kuuluvat
myös lauantaina järjestettävä
Yläkaupungin Yö sekä Kompassirock klo 12–16.00 Kompassiaukiolla. Muotipäivät
tuo perjantaina muotinäytökset Kompassin lavalle ja ohjelma jatkuu liikkeissä aina
klo 23.00 asti.
Teatterilla tanssitaan
kaksi päivää
n Toista kertaa Jyväskylän
kaupunginteatterilla järjestettävä kaksipäiväinen Alwar
Urban -tanssifestari on tänä vuonna 15.–16.5. Tapahtuman matalan kynnyksen ohjelmisto kokoaa yhteen tanssin ammattilaisia sekä harrastajia. Festarin avaa KeskiSuomen Tanssin Keskuksen
perjantaina toteuttama tanssi- ja hyvinvointiseminaari,
joka esittelee tanssin ja liikkeen vaikutuksia kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin edistäjänä. Seminaarissa luennoitsijana paikalla on muun
muassa tanssin läänintaiteilija Isto Turpeinen Taiteen edistämiskeskuksesta.
Perjantai-illassa sekä lauantaina päivällä nähdään
Tanssiryhmä Off/Balancen
nykytanssiesitys Void. Void
sai ensi-iltansa vuoden 2013
Tanssin Aika -festivaalilla ja
nähdään kuluvana keväänä
myös Tampereen Tanssivirtaa
-festivaalilla.
Lapsille ja perheille suunnattua ohjelmaa nähdään
lauantaina, kun teatterin
yleisölämpiön sekä Sokoksen täyttää Muksujamit. Lauantai-illassa on mahdollisuus
tanssia isolla näyttämöllä Jyväskylän kaupunginteatterin järjestämien Lauantaitanssien tahtiin ja jatkaa iltaa muun muassa huutokatrillin saattelemana Alwar Urban goes crazy -päätöstapahtumaan. Päätöstapahtumassa
nähdään myös tanssiesityksiä katutanssista tankotanssiin ja kuullaan musiikkia
teatterin omilta kokoonpanoilta.
Alwar Urban -tanssifestarin tarkoitus on esitellä tanssia helposti ja eri kohde- ja
ikäryhmät saavuttaen. Tapahtuma hyödyntää tuottajatahojen vahvuuksia ja korostaa yhteistyön tärkeyttä alueella. Pääosaan Alwar Urban
-tanssifestarin tapahtumista
on vapaa pääsy.