Hallinnon Tutkimuksen päivät 2015: Työryhmä nro 8. Hallinta, ohjaus ja verkosto päätöksenteossa Työryhmän koordinaattorit: Vuokko Niiranen & Sirpa Virta Työryhmän ohjelma ja toimintatapa Paperinesittäjät lähettävät 18.11.2015 mennessä työryhmien koordinaattoreille noin 5-7 sivun pituisen (sis. lähteet) tekstimuotoisen työryhmäpaperin. Ohjeet työryhmäpapereiden sisällöstä: Kuvaa paperissasi tutkimuksesi tavoite, tutkimuksen kohteena oleva ilmiö, tutkimuksen teoriakehys tai lähestymistapa, mahdollinen teoreettinen ja/tai empiirinen aineisto ja pohdi muutamalla sanalla myös sekä tutkimuksesi tieteellistä että yhteiskunnallista merkitystä. Kirjoita paperin yläreunaan esittäjä/esittäjien nimet, organisaatio/tehtävä (esim. tohtoriopiskelija) ja sähköpostiosoitteet sekä paperin alkuun myös esityksesi otsikko. Valmiit työryhmäpaperit lähetetään sähköpostilla molemmille tämän työryhmän koordinaattoreille ([email protected] ja [email protected] ) viimeistään 18.11.2015. Huom. Se lyhyt varsinainen abstrakti, jonka olet lähettänyt aikaisemmin, julkaistaan Hallinnon Tutkimuksen päivien sivuilla. Varmistathan vielä, että myös sen abstraktin alussa ovat esityksen otsikko, nimesi ja sähköpostiosoitteesi. Tämä pidempi työryhmäpaperi on tarkoitettu vain työryhmän koordinaattoreille, mutta toivomme, että se auttaa sinua itseäsi myös oman tutkimuksesi jäsentämisessä ja tekstien kirjoittamisessa. Toimintatapa: Ensimmäisenä päivänä, 26.11. jokaiselle esitykselle on varattu aikaa yhteensä 25 min, josta 15 min esitysaikaa ja sitä seuraa 10 minuutin pituinen kommentointi- ja keskusteluosuus. Kommentteja esittävät sekä työryhmän koordinaattorit että työryhmän muut osanottajat. Toisena päivänä, 27.11. kullekin esitykselle on aikaa 25 min, ja tästä on 15 min esittäjälle ja 10 min kommenteille ja keskustelulle. Omassa esityksessä on hyvä käyttää selkeää powerpoint-esitystä, jolloin ryhmän osanottajien on helppo seurata esitystä ja osallistua keskusteluun. Työryhmän ohjelma: 26.11.2015 klo 15.00 – 17.45, paikka ilmoitetaan myöhemmin 15.00 – 15.10 Työryhmän aloitus, esittäytyminen ja työskentelytapa: Vuokko Niiranen ja Sirpa Virta 15.10 – 15.35 Anna Leppänen & Sirpa Virta: Tietoverkkorikollisuuden tilannekuva 15.35 – 16.00 Siina Raskulla: Tehokkaita markkinoita etsimässä 16.00 – 16.25 Päivi Alinen: Politiikkaohjaus ja politiikkainstrumentit 16.25-16.30 Pieni tauko 16.30 – 16.55 Tuomas Tenkanen: Tietoa on! Kuka ohjaa ja ketä? Informaatio-ohjauksen vuorovaikutuksellisuuden tutkiminen 16.55 – 17.20 Minna Joensuu: Strategisen ytimessä – luottamushenkilön ja viranhaltijan suhde kunnallisessa päätöksenteossa 17.20 – 17.45 Paula Rossi: Asiakaslähtöisyys ja verkostot vaikuttavien hyvinvointipalveluiden hankintaa ja kehittymistä ohjaamassa – case Turku 27.11.2015 klo 8.30 – 10.00, paikka ilmoitetaan myöhemmin 8.30 – 8.53 Kirsti Lehto ja Lotta Pitkänen: Minustako verkostojohtaja? Johtamisosaaminen uuden sukupolven haasteena. 8.55 – 9.20 Isak Vento ja Jaakko Hillo: Byrokraattisten ohjausmekanismien vaikutus hanketoiminnan innovatiivisuuteen politiikan toimeenpanossa 9.20 – 9.45 9.45 - 9.50 Helena Härkönen: Kontrollin ja autonomian monimutkaiset suhteet metropolihallinnossa. Työryhmän yhteenveto: Sirpa Virta ja Vuokko Niiranen Anna Leppänen1 & Sirpa Virta2 1 Tutkija, HM. Poliisiammattikorkeakoulu, Tampere. Tohtorikoulutettava, Johtamiskorkeakoulu, Tampereen yliopisto. Nordic Centre of Excellence for Security Technologies and Societal Values – NordSTEVA. S-posti: anna-riitta.leppanen[at]poliisi.fi 2 Professori, Johtamiskorkeakoulu, Tampereen yliopisto. Dosentti, Johtamisen ja sotilaspedagogiikan laitos, MPKK. Nordic Centre of Excellence for Security Technologies and Societal Values – NordSTEVA. Sposti:sirpa.virta[at]staff.uta.fi Kohti yhteistä kyberturvallisuutta Tietoverkkorikollisuus ja muut kyberuhkat ovat nousseet viime vuosina yhä voimakkaammin vakavien turvallisuusuhkien keskiöön. Kyse on hankalasti havainnoitavasta, nopeasti muuttuvasta ja monen tyyppisistä taustoista nousevasta ilmiöstä, jonka hoitaminen edellyttää yhteistyötä viranomaisten ja yksityisten yritysten välillä niin kansallisesti kuin kansainvälisesti. Useissa tutkimuksissa on osoitettu, että tietoverkkorikoksista ilmoitetaan harvoin poliisille. Rikoksen kohteeksi joutuneet yritykset pelkäävät maineensa puolesta, eivät koe poliisin voivan selvittää rikosta tai teko jää kohteelta havaitsematta. Kansalaisiin kohdistuva haitta, esimerkiksi kärsitty taloudellinen tappio, on puolestaan tyypillisesti yhtä uhria kohti melko pieni ja tapaukset eivät tule poliisin tietoon tai ne jäävät tutkimatta. Piilorikollisuus hankaloittaa tietoverkkorikollisuuden tilannekuvan ylläpitämistä ja siten rikostorjuntaa erityisesti poliisissa. Esimerkiksi rikosten sarjoittaminen on tärkeää, sillä sama epäilty voi liittyä samankaltaisiin tekoihin muissakin maissa. Muiden muassa Kansallinen kyberturvallisuusstrategia, Sipilän hallitusohjelma sekä Euroopan unionin kyberturvallisuusstrategia kehottavat kehittämään yhteistä tilannekuvatyötä sekä lisäämään yhteistyötä ja tutkimusta kyberturvallisuuden alalla. Hallintotieteellisellä tutkimuksella tietoverkkorikollisuuden ilmiötä voidaan lähestyä muiden muassa rikostorjunnan organisoinnin, työprosessien, verkostojen, yhteistyön ja kansalaisvaikuttamisen näkökulmista. Tämän artikkeliväitöstutkimuksen osatöissä tutkitaan tietoverkkorikollisuuden ilmiötä useamman toimijan näkökulmista: viranomaiset, kansalaiset ja yksityiset yritykset. Tutkimuksen läpileikkaavat teemat ovat eri tahojen välinen yhteistyö ja tietoverkkorikollisuuden ennaltaehkäisy. Tutkimuksen kokonaistavoite on löytää viitekehys, jonka avulla kyberturvallisuutta voidaan kehittää aidosti viranomaisten, yksityisten yritysten ja kansalaisten yhteisenä globaalina ilmiönä. Alustavien tulosten perusteella kyberrikostorjunnan mallintaminen systeemiälykkäänä verkostona tarjoaa lupaavan lähestymistavan. Toisaalta se tarjoaa myös haasteen sovittaa mukaan kansalaiset ja kolmas sektori. Käytetyt tutkimusaineistot ja menetelmät vaihtelevat artikkelikohtaisesti. Työssä sovelletaan esimerkiksi kvantitatiivista analyysia rekisteriaineistoon, policy-analyysia dokumenttianalyysiin ja rikosten tilannetorjunnan teoriaa systeemiälykkääseen verkostoon kuuluvien sidosryhmien tunnistamiseksi. Tehokkaita markkinoita etsimässä Sisämarkkinoiden oikeudellinen hallinta ja kannustava retoriikka talouskriisissä Siina Raskulla XXXIV Hallinnon Tutkimuksen Päivät 25.-27.11.2015, Tampere Abstrakti Finanssikriisin jälkeisen taloudellisen stagnaation johdosta on aiempaa ilmeisemmäksi tullut se, sisämarkkinoiden toiminta on Euroopan unionin integroiduilla sisämarkkinoilla markkinatoimijoista kiinni. Täten myös koko integraatioprosessin legitimiteettiä tuova "hyvä" on riippuvainen niistä toimijoista, jotka sekä arvioivat EU:n toimintaa, että ovat keskeinen osa toiminnan tulosten synnyttämisessä. Ovatko toimijat riittävään aktiivisia jotta markkinat toimivat tehokkaasti toivotun lopputuloksen ja siten koko sisämarkkinoiden oikeutuksen kannalta? Tutkimuspaperissa tarkastellaan, miten tämä dilemma heijastuu Euroopan komission ehdottamassa, laatimassa ja toimeenpanemassa sisämarkkinoiden sääntelyssä finanssi- ja talouskriisin aikaan. Sekä sääntelyä, että siihen liittyvää oikeuttamisen argumentaatiota tutkittaessa näyttää siltä, ettei markkinakäyttäytymisen ohjauksen kannalta ainoa, tai edes ensisijainen yleisö ole se jonka toimintamahdollisuuksia säädellään, vaan myös laajempi yleisö: Ne toimijat, jotka vakuutetaan sääntelyllä siitä, että sisämarkkinat toimivat kilpailullisesti, turvallisesti ja reilusti, ja siten heitä kannustetaan aktiivisuuteen talouden virrassa. Tämän retoriikan valossa sääntely itsessäänkin näyttäytyy jonkinlaisena legitimointiaktina, jossa sen suorat vaikutukset ovat toissijaisia välillisiin, luottamusta ja taloudellista aktiviteettia lisääviin vaikutuksiin nähden. Paperissa pohditaan lyhyesti myös sitä, miksi teknokraattisena nähdyn komission hallintametodit ovat laajentuneet informatiivisesta argumentaatiosta suostuttelun retoriikkaan, sekä sitä kykeneekö Euroopan unionin komissio tuottamaan lisää markkina-aktiivisuutta sääntelyn ja retoriikan yhteisvaikutuksella. Lisäksi tarkastellaan puheella ohjauksen ja kannustamisen retoriikan legitimiteettiä Euroopan komission mandaatin valossa. Päivi Alinen Kohteena terveydenhuollon 2000- 2010- luvun tutkimuskirjallisuus ja eri hallitusohjelmat. Tutkimuskysymykset: 1. Mitkä ovat politiikkaohjauksen tavoitteet? 2. Mitä uusia näkökulmia on tuotu esiin? 3. Ovatko ohjaukselle asetetut tavoitteet selkeät? POLITIIKKAOHJAUS JA POLITIIKKAINSTRUMENTIT Politiikkaohjauksen välineenä käytettävät politiikkainstrumentit ovat normiohjaus, resurssiohjaus ja informaatio- ohjaus. Normiohjaus edellyttää normin noudattamista ja sen edellyttämän toiminnan toteuttamista (Heinämäki 2012). Resurssiohjaus liittyy valtionosuuksiin ja kunnan tehtävien toteuttamiseen (Harisalo et al 2007) (sitova) sekä politiikkaohjelmiin ja niihin liittyviin hankkeisiin (ei sitova). Informaatio- ohjausta käytetään normiohjauksen ja resurssiohjauksen tukena (Heinämäki 2012). Politiikkaohjaus ja politiikkainstrumentit voidaan nähdä sopimuksina, joiden mukaisesti ihmiset ja organisaatiot toimivat (Voigt & Wagner 2002). Yleinen tietämys, uskomukset ja odotukset vaikuttavat osaltaan ja ohjaavat ihmisten toimintaa (Voigt & Wagner 2002). Politiikkainstrumentit toimivat julkisen talouden ja hyvinvointivaltion ohjaajana ja takaajana (Yeung 2013). Tutkittu tieto takaa tehokkuutta ja vaikuttuvuutta (Sanderson, 2002) ja sen tulisi tukea tehtäviä valintoja. Sanderson (2002) korostaa arviointitiedon saamista toimenpanosta, vaikutuksista ja lopputuloksesta. Tiedon käyttö mahdollistaa omien intressien korostamisen ja tukemisen, jolloin ei huomioida epäsuotuisaa tietoa tai käytetään tietoa valikoivasti (Junnila 2007, Leppo 2009) Politiikkaohjauksen tavoitteiden määrittäminen tuloksellisuuden ja vaikuttavuuden näkökulmasta liittyy New Public Management (NPM) ajatteluun. Julkisen toiminnan tulee lisätä avoimuutta ja yhteistyötä eri tahojen kanssa ja sitä kautta varmistaa yhteiskunnan toimivuus ja harmonia (Frederickson 2007). Tässä korostuvat toiminnan laadun ja asiakaslähtöisyyden kehittäminen sekä painopisteen suuntaaminen palveluiden loppukäyttäjään (Yeung 2013). Tarvitaan palautetietoa siitä, miten ohjauksen kohteena olevat asiat toteutuvat käytännössä (Harisalo et al 2007). Tavoitteellisuutta ja tuloksellisuutta seurataan ja mitataan arvioinnin avulla. Arviointi kohdistuu enimmäkseen toiminnan lopputulokseen, jolloin eri ohjelmien ja toimenpiteiden sisällöllinen arviointi jää vähemmälle (Dahler- Larsen 2007). Palautteen saaminen politiikkaohjauksen kokonaisuudesta ja sen toimivuudesta olisi tärkeää. Arviointi on osa poliittista strategiaa ja sen toimeenpanoa, sillä sen tulokset voivat muuttaa politiikkaa ja sen suuntaviivoja. Arviointi itsessään sisältää lupauksen asioiden, ohjelmien yms. uudelleen linjaamisesta tai ainakin mahdollisuudesta vaikuttaa niihin (Bovens et al 2006). Hallitusohjelma sitoo hallituksen toimintaa (Hänninen & Junnila 2012), jolloin laaditut dokumentit toimivat ohjeena ja ”karttana” sille miten ja keiden tulee toimia ja mihin suuntaan. 1 TULOKSIA Selkeää tapaa seurata toimintaa ja kehittämistä ei esitetä. Samat asiakokonaisuudet toistuvat (esim. terveydenhuollon rakenteen aiheuttama kompleksisuus), mutta uusia toimintatapoja ei juuri ehdoteta. Aineistosta ilmenee tietynlainen kritiikittömyys nykyistä toimintaa ja sen toimivuutta kohtaan. Näkemys terveydenhuollon asioihin hallinnollinen, joka ilmenee esim. korjaustoimien ja toimeenpanon esittämisenä olemassa olevan rakenteen kautta. Asiakkaan asemaa korostetaan, mutta tämä ei tule esiin toimeenpanossa. Rakentava kritiikki tilanteeseen on vähäistä eikä ehdotettuja toimenpiteitä suoraan vastuuteta kenellekään. Onko tällöin ongelmiin puuttuminen ja tavoitteiden saavuttaminen puutteellista? 2 HT 2015 Tuomas Tenkanen Abstrakti työryhmään 8: Hallinta, ohjaus ja verkostot päätöksenteossa TIETOA ON! KUKA OHJAA JA KETÄ? INFORMAATIO-OHJAUKSEN VUOROVAIKUTUKSELLISUUDEN TUTKIMINEN Tutkimukseni tavoitteena on selvittää, miten informaatio-ohjaus on kehitettävissä vuorovaikutuksellisemmaksi. Hyvinvointipalveluissa tehtävä työ kuten vaikkapa päihdetyö tai varhainen puuttuminen ei ole ongelmitta rajattavissa yhden sektorin työksi. Työtä tehdään verkostoissa ja se koskettaa laajaa toimijajoukkoa. Tällöin tarvitaan rajojen ylityksiä, jotka puolestaan edellyttävät kohtaamisen foorumeita ja dialogeja, joissa syntyy yhteistä ymmärrystä ja joissa voidaan jakaa asiantuntijuutta. Miten tiedolla voidaan ohjata toimintaa, joka edellyttää rajojen ylittämistä? Millaisia kohtaamisen tiloja vuorovaikutuksellisuus edellyttää? Kunnilla on yhä vahva itsenäisyysaste palveluiden tuottamisessa ja järjestämisessä, miten valtio voi ohjata informaatiolla vaikuttavasti? Onko Sosiaalija terveysministeriössä ja sen konsernilaitoksissa riittävää käsitystä kunnissa tehtävässä kehittämistyöstä? Suurena haasteena on myös se, että hyvinvointitehtävän alaan liittyvät professiot ovat hyvin vahvoja. Tähän kytkeytyy ajatus yhteisestä asiantuntijuudesta, on oltava valmius jakaa omaa asiantuntijuuttaan ja ottamaan vastaan toisilta. Tällöin myös valtionhallinnon ja kunnan asiantuntijuuden tulisi kohdata riittävästi. Minkälainen tieto on relevanttia toiminnan kehittämisen kannalta? Jos informaatio-ohjaus on vuorovaikutuksellista, dialogista, kuka ohjaa ja ketä? Kuinka dialogisuutta voidaan edistää? Tutkimukseni hakee näihin kysymyksiin vastauksia ja avaa informaatio-ohjauksen monimuotoisuutta, siihen liittyviä haasteita sekä mahdollisuuksia. Tutkimukseni teoreettisessa osassa hyödynnän ensinnäkin tietojohtamisen tutkimusperinteestä nousevia käsitteitä. Toiseksi tarkastelen informaatio-ohjauksen kehittämistä vuorovaikutuksellisemmaksi dialogisuuden käsitteen kautta. Tutkimuskysymykseni on: Voiko informaatio-ohjaus olla aidosti vuorovaikutuksellista? Miten ohjaaja (valtion keskushallinto) ja ohjauksen vastaanottajat (kunnat) ymmärtävät vuorovaikutuksellisen informaatio-ohjauksen? Mitkä elementit tukevat ja mitkä estävät vuorovaikutuksellisuutta? Miten tiedolla levitetään ja edistetään varhaista puuttumista ja päihdetyön hyvien käytäntöjen leviämistä? Mitä oppimisen tiloja on? Syntyykö yhteistä asiantuntijuutta? Jalostuuko datasta viisautta eli syntyykö ohjauksen avulla harkittua toimintaa? Tutkimuksen empiirisessä osassa haen vastausta tutkimuskysymykseen niin ohjauksen vastaanottajien eli kuntatoimijoiden kuin ohjaavan puolen näkemyksiä kartoittamalla. Tarkoitus on tarkentaa kuvaa yhdistämällä erilaisia aineistoja. Työryhmässä toivon keskustelua aineiston keräämiseen liittyviin kysymyksiin ja haasteisiin. Työni on siis aivan alussa. Hallinnon Tutkimuksen Päivät 2015 Strategisen ytimessä päätöksenteossa – luottamushenkilön ja viranhaltijan suhde kunnallisessa Minna Joensuu, nuorempi tutkija, Itä-Suomen yliopisto ([email protected]) Suomessa, kuten monessa muussakin länsimaisessa demokratiassa, kunnallinen päätöksenteko perustuu luottamushenkilöiden ja viranhaltijoiden yhteistyöhön ja tehtävänjakoon. Jatkuva toimintaympäristön muutos ja rakenteelliset uudistukset kunnissa haastavat nopeatempoisuudellaan ja yllätyksellisyydellään kunnallisen päätöksenteon uudella tavalla. Tällainen toimintaympäristön turbulenssi tekee poliittisesta päätöksenteosta vaativaa, sillä siltä odotetaan viisautta ja taitavuutta erityisesti silloin, kun kyse on toisilleen vastakkaisista asioista tai sellaisista ratkaisuista, joiden seurausvaikutuksia on vaikeaa tai mahdotonta ennakoida. Yhtä lailla kuntaorganisaation johtaminen ei ole teknis-rationaalinen ja lainalaisuuksiin perustuva toiminto, vaan sosiaalinen ja poliittinen ilmiö. Sosiaali- ja terveyspalvelujen organisoinnissa tapahtuu tulevaisuudessakin suuria muutoksia, jotka todennäköisesti vaikuttavat myös poliittisen ja toiminnallisen johdon tehtäviin ja vuorovaikutukseen. Toimintaympäristö näyttäisi vaativan hallinnolta ja päätöksenteolta enemmän osallisuutta, avoimuutta ja vuoropuhelua sekä nopeampia ratkaisuja kuin mihin nykyinen järjestelmä kykenee. Myös rakenteet ovat muuttumassa ja sen tiedetään vaikuttavan myös viranhaltijoiden ja luottamushenkilöiden väliseen suhteeseen ja sen rakentumiseen. Päätöksentekoprosessi kunnassa sisältää myös paljon muuta kuin virallisen kokouksen, jossa päätös tehdään. Se on pitkäaikainen sosiaalinen prosessi, johon liittyy päätösten tekemiseen tarvittava moninainen vuorovaikutus; ongelmanratkaisu, mukautuminen, poliittinen sopiminen, neuvottelu ja laajamittainen kommunikaatio. Tässä artikkelissa paneudutaan viranhaltijoiden ja luottamushenkilöiden väliseen suhteeseen kunnallisessa päätöksentekoprosessissa. Onko viranhaltijoiden ja luottamushenkilöiden välisessä suhteessa vuorovaikutuksellisia elementtejä ja jos on, mitä ne ovat? Millä tavoin ne vaikuttavat kunnalliseen päätöksentekoprosessiin? Artikkelin aineistona on kuudessa kunnassa tehdyt 27 viranhaltijoiden ja luottamushenkilöiden haastattelua, jotka on tehty professori Vuokko Niirasen johtamassa Johtamisen duaalimalli -tutkimushankkeessa (ItäSuomen yliopisto, Sosiaali- ja terveysjohtamisen laitos 2010–2012). Tutkimuksen teoreettiset lähtökohdat ovat klassinen weberiläinen byrokratian ideaalimalli sekä edustuksellinen demokraattinen päätöksentekoprosessi. Tieteenfilosofisena lähtökohtana ovat kriittinen realismi ja pragmatistinen, toimijalähtöinen, tarkastelu. Analyysimenetelmänä on käytetty teoriaohjaavaa sisällönanalyysiä. Alustavat tulokset kertovat vuorovaikutuksellisten elementtien olevan olennaisia kunnallisessa päätöksenteossa. Turbulentissa toimintaympäristössä olennaisia ovat paitsi selkeät ja luotettavat toimintamallit, myös luottamushenkilöiden ja viranhaltijoiden välinen luottamus. Formaalien kontaktien lisäksi päätöksentekoprosesseissa tarvitaan myös epämuodollista kanssakäymistä. Paula Rossi projektikoordinaattori, tohtoriopiskelija Johtamiskorkeakoulu Tampereen yliopisto Asiakaslähtöisyys ja verkostot vaikuttavien hyvinvointipalveluiden hankintaa ja kehittymistä ohjaamassa – case Turku Tässä osana Tekes -rahoitteista Markkinoiden luominen ja huoltaminen (ALIS) -hanketta tehdyssä casetutkimuksessa on tarkasteltu vaikuttavan palvelukokonaisuuden ja sitä luovan verkoston muotoutumista Turun kaupungissa. Kaupungin strategiassa korostuukin erityisesti kaupunkilaisten kestävä hyvinvointi, jonka tavoittelussa kaupunki on linjannut tärkeiksi seikoiksi vaikuttaviin ja ennaltaehkäiseviin palveluihin keskittymisen, laaja-alaisen yhteistyön tekemisen, sekä asukas- ja asiakaslähtöisen toiminnan myös uudistettaessa palveluprosesseja. Vuoden 2015 alussa Turussa on aloittanut poikkeuksellisen nopean ja verkostolähtöisen hankintaprosessin jälkeen uusi, palvelutarjontaa täydentävä ja näihin kaupungin strategisiin linjauksiin vastaava Vamos hyvinvointipalvelu. Tämän palvelun tavoitteena on ehkäistä 12–19-vuotiaiden varhaisnuorten ja nuorten syrjäytymistä, vähentää lastensuojelun asiakasmääriä ja ennaltaehkäistä raskaita lastensuojelutoimenpiteitä. Vamos on Helsingin Diakonissalaitoksen palvelukokonaisuus, jonka filosofian mukaan pirstoutuneen palvelujärjestelmän ja yliprofessionaalisen, toimistokeskeisen kohtaamisen sijaan tarvitaan asiakaslähtöistä välittämistä, kanssakulkemista ja kunnioittavaa kohtaamista. Vamoksen toimintakonseptiin on yhdistetty Turussa jo olemassa olevia sekä kehitettäviä palveluja. Palvelun rahoittajina ovat Turun kaupunki ja Mesäätiö. Ylläkuvatussa kontekstissa tämän case-tutkimuksen tavoitteena on selvittää, millaiset mekanismit ohjaavat vaikuttavan palvelukokonaisuuden ja -järjestelmän kehittymistä. Aineisto koostuu puolistrukturoiduista teemahaastattelusta, sekä Turun kaupunkistrategiasta ja strategisista ohjelmista. Haastateltavat olivat sekä Turun kaupungin, Helsingin Diakonissalaitoksen että Turun Vamoksen toimijoita. Empiirisesti tutkimuksessa tarkastellaan Vamos -toimintakonseptin hankintaprosessiin liittyviä kokemuksia suhteutettuna Turun kaupungin strategisiin valintoihin. Tutkimus on toteutettu kriittisen realismin mukaisesti. Kriittisen realismin mukainen tutkimus tyypillisesti kuvaa empiirisiä asioita ja tapahtumia sekä teoretisoi mekanismeja, joiden katsotaan olevan empiiristen tapahtumien luojina. Pohjimmiltaan tutkija pyrkii tarjoamaan teoreettisen selityksen sosiaalisesta. Vaikka sosiaalinen maailma nähdäänkin kompleksisena, ajatellaan kuitenkin, että havaittavissa olevien ilmiöiden taustalta voidaan löytää muutoin hämmentäviä seurauksia selittäviä mekanismeja tai prosesseja. Alustavan analyysin perusteella tutkimuksen tuloksina esitellään asiakaslähtöisyyttä ja sekä virallista että epävirallista verkostoyhteistyötä erityisesti vaikuttavuuden hankinnan, rahoittamisen ja mittaamisen ohjaajina, sekä yksittäisen palvelun, hyvinvointipalveluiden integroidun kokonaisuuden ja laajemmin julkisen organisaation palvelurakenteen kehittämistä ohjaavina mekanismeina. Abstrakti XXXIV Hallinnon Tutkimuksen Päivät 25.-27.11.2015 Työryhmä: Hallinta, ohjaus ja verkostot päätöksenteossa Minustako verkostojohtaja? Johtamisosaaminen uuden sukupolven haasteena Kirsi Lehto & Lotta Pitkänen Julkisjohtaminen/Vaasan yliopisto Tutkimuksemme tavoitteena on saada uutta tietoa verkostomaisen toiminnan johtamis- ja osaamisvaatimuksista niin kuntien ja kolmannen sektorin kuin tulevien julkisjohtajien osaamisen tueksi. Lisäksi tarkoituksena on nostaa esiin keskeisiä kehittämisalueita, joita verkostojen johtaja työssään kohtaa. Hyvä hallinto ja uusi julkinen hallinta (New Public Governance) ovat korvaamassa yhä vahvemmin uuden julkisjohtamisen keskustelua johtamisessa ja hallinnon kehittämisessä. Tehokkuuden, tuottavuuden ja vaikuttavuuden rinnalle on noussut yhteisen hyvän edistäminen ja arvokeskeisyys. Julkishallinto on tullut entistä riippuvaisemmaksi yhteiskunnan muista toimijoista, ja sen kohtaamat haasteet ovat yhä kompleksisempia. Julkisen johtamisen ja johtajuuden näkökulmasta toiminta nähdään horisontaalisena – sääntöjä ja lainmukaisuutta unohtamatta. Tähän vaikuttaa myös (kansallisella tasolla) tiukka taloudellinen tilanne, joka tarkoittaa julkisen ja etenkin kolmannen sektorin tiiviimpää yhteistyötä tulevaisuudessa. Uudelle johtajasukupolvelle tämä tuo uudenlaisia johtamisvaatimuksia. Verkostojen johtaminen ja jaettu/yhteisöllinen johtajuus haastavat perinteiset johtamismallit ja toimintatavat. Miten koordinoida ja sitouttaa erilaisia resursseja ja osaamista tuloksellisen sekä vaikuttavan toiminnan aikaansaamiseksi? Entä miten mahdollistaa innostavan vuorovaikutuksen ja keskinäisen luottamuksen syntyminen uudenlaisessa toimintakulttuurissa? Tarkoituksemme on selvittää ensinnäkin, mitä osaamista uuden sukupolven julkisjohtaja tarvitsee tulevaisuudessa. Toiseksi mitkä ovat ne keskeiset osaamisvaatimukset ja johtamistaidot, joita uudenlainen hallinta tuo mukanaan. Kolmanneksi tavoitteenamme on nostaa esiin johtamishaasteita, joita kuntien ja kolmannen sektorin yhteistoiminta tuo tullessaan. Tutkimuksen empiirinen osa on suunniteltu suoritettavaksi kyselyllä. Kohderyhmä koostunee kuntien sosiaali- ja terveydenhuollon johtajista ja esimiehistä, terveyden ja/tai hyvinvoinnin edistämisen koordinaattoreista sekä sosiaali- ja terveysjärjestöjen johtajista. Tämä sen vuoksi, että tulevaisuudessa sote-uudistuksen myötä kuntien rooli muuttuu järjestäjästä ja tuottajasta asukkaidensa hyvinvoinnin ja terveyden edistäjiksi ja ylläpitäjiksi. Vastaavasti kolmannen sektorin rooli palvelujen tuottajana kasvaa. On nähtävissä, että mm. tämän myötä uuden sukupolven julkisjohtajalta vaaditaan yhä enemmän verkostojohtamisen ja -johtajuuden taitoja. Avainsanat: New Public Governance, Network leadership, Collaborative Leadership Ohjausvälineiden vaikutus hanketoiminnan innovatiivisuuteen aluepolitiikassa Hankkeesta on tullut keskeinen organisaatiomuoto politiikan toimeenpanossa politiikanaloilla, joissa monimutkaisten ongelmien ratkaiseminen vaatii täsmällisiä panostuksia, joustavuutta ja yhteistyötä yli toiminta- ja aluerajojen. Aluepolitiikan toimeenpanossa, jossa on tavoiteltu uudistumiskykyä ja innovatiivisuutta siirtymällä byrokraattisesta ohjauksesta joustaviin ohjausmekanismeihin hanke on jo yleisin organisaatiomuoto. Tavoitteesta huolimatta hankeorganisointi ei ole vähentänyt byrokratiaa. Hanketoiminta aluepolitiikan toimeenpanossa edellyttää säännöllistä tulosraportointia, riskien välttämistä ja yhteistyötä toimintaa valvovan aluehallinnon kanssa. Hankeorganisointi on siten luonut uusia toiminnan ja normatiivisen byrokraattisen ohjauksen mekanismeja ja mahdollisesti vahvistanut vanhojen rakenteellisten byrokraattisen ohjausmekanismien merkitystä. Byrokraattisten ohjausmekanismien vaikutukset hankkeiden innovaatiokyvylle ovat epäselviä. Hankejohtamisen teorian näkökulmasta toiminnan ja normatiivisen byrokraattisen ohjauksen mekanismit ovat tarpeellisia suunnitelmallisen ja täsmällisen toiminnan takaamiseksi ja täten innovaatiokyvyn edistämisessä, mutta toisaalta voivat haitata joustavuutta ja riskinottoa ja siten haitata innovaatiokykyä. Yhteistoiminnallisen metagovernance ohjausteorian näkökulmasta rakenteellinen byrokratia saattaa puolestaan tukea hankkeiden innovaatiokykyä luomalla ennustettavat puitteet toiminnalle, mutta haittaavan innovaatiokykyä tullessaan liian lähelle hanketoimintaa. Tarkoituksena on tutkia miten byrokraattiset ohjausmekanismit aluepolitiikan toimeenpanossa hankkein vaikuttavat niiden innovaatiokykyyn. Tutkimuskohteena on Suomen aluepolitiikka Euroopan unionin koheesiopolitiikan rajoissa ohjelmakaudella 2007–2013. Tutkimuksen populaatio on 728 Euroopan aluekehitysrahaston kautta rahoitettua kehittämis- tai kehittämis- ja investointihanketta, joilla on pyritty luomaan tutkimus- ja innovaatiovetoisen talouskasvun edellytyksiä. Materiaali koostuu työ- ja elinkeinoministeriön hankkeiden seurantatilastoista, hankejohtajille suunnatusta kyselytutkimuksesta ja kvantitatiivisen sisältöanalyysin avulla tuotetusta datasta. Hankkeiden innovaatiokykyä politiikan toimeenpanossa tarkastellaan tuotettujen innovaatioiden, uuden tiedon, parhaiden käytäntöjen ja hyödyllisten sivuvaikutusten kautta. Byrokraattisten ohjausmekanismien vaikutusta hankkeiden innovaatiokykyyn tutkitaan regressioanalyysin keinoin. Metagovernance teoriasta johdettujen hypoteesien oletetaan osoittavan, että rakenteellinen byrokratia hankeohjauksessa tukee hankkeiden innovaatiokykyä, kunhan se pysyttelee ohjaustasolla eikä puutu hanketoimintaan. Hankejohtamisen teoriasta johdettujen hypoteesien oletetaan osoittavan, että toiminnallinen ja normatiivinen byrokratia, joka edistää hanketyön suunnitelmallisuutta ja täsmällisyyttä vahvistaa hankkeiden innovaatiokykyä, mutta joustavuutta ja riskinottoa haittaavana heikentää innovaatiokykyä. Tulokset kertonevat, että hallintopolitiikassa tulisi päästä eroon byrokraattisen ohjauksen monoliittisesta tarkastelusta ja ennemmin käsitellä byrokratiaa sen eri ohjausmekanismien kautta, jotka voivat edesauttaa uusien organisaatiomuotojen toimintaa politiikan toimeenpanossa. Kirjoittajat: Isak Vento, [email protected], Politiikan ja talouden tutkimuksen laitos, HY. Jaakko Hillo, [email protected], Politiikan ja talouden tutkimuksen laitos, HY. Helena Härkönen XXXIV Hallinnon tutkimuksen päivät 25.-27.11.2015 Työryhmä 8: Hallinta, ohjaus ja verkostot päätöksenteossa Abstrakti Kontrollin ja autonomian monimutkaiset suhteet metropolihallinnassa (Dynamics of state control and metropolitan autonomy) Metropolihallinta on monimutkaista. Metropolihallintarakenteiden tehtäväkenttään kuuluu tavallisesti maankäyttöön, asumiseen ja liikenteeseen sekä kilpailukyvyn edistämiseen liittyvät kysymykset. Metropolitasolla toteutettavat tehtävät ulottuvat näin kaupunginosien asioista globaalille tasolle. Samalla metropolihallinnan avulla puututaan hyvin eriluonteisiin asioihin teknisistä kysymyksistä laajoihin sosiaalisiin ja taloudellisiin ongelmiin. Metropolihallintarakenteita lähestytään tutkimuksissa usein hallinnan mekanismien ja hallinnan tasojen näkökulmasta. Mekanismien osalta pohditaan hierarkioiden ja verkostojen sopivuutta tai sopimattomuutta eri tilanteisiin ja tehtäviin. Hallinnon ja hallinnan tasoja tarkastelleessa mietitään esimerkiksi sitä, minkä hallinnon tason tulisi ohjata toimintaa, miten eri tasojen ohjaus näkyy hallinnassa ja mille tasolle hallinnan tulisi asettua. Mikään mekanismi tai minkään hallinnon tason mukanaolo ei kuitenkaan takaa rakenteen toimintakykyä. Tarkastelen tekeillä olevassa artikkelissani metropolihallinnan dynamiikkaa. Keskityn metropolihallinnan ohjaukseen, tarkemmin metropolihallintarakenteiden ja valtion erityiseen suhteeseen: metropolialueet ovat kansallisen talouden ja kilpailukyvyn vetureita, joten valtiot pyrkivät tukemaan, mutta myös ohjaamaan ja kontrolloimaan niitä. Artikkeli kysyy, miten metropolihallintarakenteen autonomia ja valtion kontrolli näkyvät rakenteen toimintakyvyssä. Toimintakyvyn tarkastelussa keskityn metropolihallintarakenteiden merkittäviin onnistumisiin ja epäonnistumisiin sekä siihen, miten rakenteille asetetut tavoitteet ovat toteutuneet. Kontrolliautonomia-suhdetta taas tarkastelen taloudellisen, hallinnollisen ja poliittisen autonomian näkökulmasta. Kontrollia tarkastellaan näin autonomian muotojen puutteena. Eri osa-alueiden tarkastelun takia autonomia ja kontrolli voivat painottua ja näkyä – tai olla näkymättä – yhtä aikaa. Artikkelissa vertailen kontrollin ja autonomian näkökulmasta neljää, joiltain perusominaisuuksiltaan samankaltaista metropolialuetta, Aucklandia, Dublinia, Montrealia ja Osloa. Aineisto on koottu virallislähteistä ja hallintarakenteiden internetsivuilta. Lisäksi tukeudun metropolirakenteita koskevaan aiempaan tieteelliseen tutkimukseen. Valitut alueet ovat länsimaisia, metropolialueiksi suhteellisen pieniä ja maansa (Montrealin tapauksessa provinssin) talouden vetureina toimivia metropoleja. Niiden hallintarakenteet, hallintaan osallistuvat keskeiset tasot ja tietenkin myös maiden hallintokulttuurit ja rakenteet ovat erilaisia. Valtion kontrolli ja metropolihallintarakenteen autonomia näkyvät erilailla eri alueiden hallinnassa. Eroista huolimatta kontrolli-autonomia-suhteesta voidaan löytää yhteinen nimittäjä toimintakyvyn näkökulmasta: sekä vahva kontrolli että vahva autonomia voivat tehdä metropolihallintarakenteesta toimintakykyisen tai toimintakyvyttömän. Toimintakyvyn kannalta olennaisinta on valtion tuki rakenteelle.
© Copyright 2024