ABC Ilomielin koulua käymme Otteita koululaitoksen
ABC Ilomielin koulua käymme Otteita koululaitoksen historiasta ja Loviisan varhaisista kouluista Jaana Toivari-Viitala Näyttely Loviisan kaupungin museossa 15.2.–10.5.2015 Suomen ensimmäinen koulu & Mikael Agricola Koulunkäynti keskiajalla Loviisan varhaiset koulut Pernaja Degerby/Loviisa Ruotsinpyhtää Liljendal Suomen ensimmäinen koulu ja Mikael Agricola Entisaikaan oppia saatiin eri ammattimiehiltä, joilta taidot siirtyivät eteenpäin. Kirjasivistystä vaadittiin kirkon jäseniltä ja melko pian kirkkojen ja luostareiden yhteyteen perustettiinkin kouluja. Mahdollisuus opetukseen suotiin vain pienelle kansan osalle. Suomen ensimmäinen koulu oli katedraalikoulu Turun tuomiokirkon yhteydessä. Se perustettiin noin vuonna 1276. Koulun ensisijainen tehtävä oli kouluttaa pappeja ja valtion virkamiehiä. Katedraalikoulun lisäksi Suomessa oli katoliseen aikaan niin kutsuttuja ”klosterikouluja” Turussa, Raumalla (fransiskaani-veljeskunnan perustama) ja Viipurissa. Porvoossa vaikutti lisäksi ”lastenkoulu”, joka kuitenkin siirrettiin 1551 vastaperustettuun Helsingin kaupunkiin Vantaanjoen suulla.1 1600-luvun ensimmäiseltä vuosi-kymmeneltä lähtien Porvoossa oli taas toimiva pieni koulu. Yksi katedraalikoulun tunnetuimmista rehtoreista oli Mikael Agricola (noin 1510–1557).2 Hän oli uus-maalaisen talonpoikaisperheen poika, joka syntyi Pernajan Torsbyn kylässä. Pojan osoittautuessa varsin lahjakkaaksi kirkkoherra vaati, että hänet on lähetettävä Viipurin latinakouluun. Päätettyään koulun-käyntinsä hänestä tuli 1528 Turun hiippakunnan piispan Martti Skytten kirjuri. Agricola paneutui uskonpuhdistukseen ja hänet lähetettiin vuonna 1536 opiskelemaan Wittenbergin yliopistoon, josta hän valmistui kolme vuotta myöhemmin. Kotiinpaluun jälkeen häntä odotti rehtorin toimi Turun katedraalikoulussa (1539–1548). Työtehtävä ei oikein miellyttänyt Agricolaa, minkä hän tuo esille kirjeessään eräälle ystävälleen: "Kuinka hankala toimi on johtaa poikia, noita kesyttömiä eläimiä, johonkin hyvään ja varmaan 1 2 Akiander 1866, 2. Tarkiainen, V. & K. Tarkiainen, Mikael Agricola Suomen uskonpuhdistaja. Helsinki: Otava 1985. opilliseen kasvatuksen tulokseen". Vaikka opetusta annettiin pääosin latinan kielellä, uskonpuhdistus loi lisääntyvää painetta levittää kansalle Jumalan sanaa sen omalla kielellä. Tässä hengessä Agricola julkaisi vuonna 1543 ensimmäisen teoksensa, ABC-kirjan, joka sisälsi kristinopin keskeiset elementit: käskyt, uskontunnustuksen, Isä meidän -rukouksen jne. Kirjaa käytettiin todennäköisesti oppikirjana katedraalikoulussa. Sitä seuraavilla teoksillaan ”Rucouskiria” (1544) ja ”Se Wsi Testamenti” (1548) Mikael Agricola vakiinnutti asemansa suomen kielen isänä. Rehtorinura päättyi erimielisyyksiin Kustaa Vaasan kanssa, jonka jälkeen Agricola hoiti edesmenneen piispa Skytten tehtäviä. Vuonna 1554 Agricola nimitettiin Turun hiippakunnan piispaksi. Hän kuoli Viipurissa virkamatkalta palatessaan 1557. Koulunkäynti keskiajalla Opetusta annettiin keskiajalla enimmäkseen latinan kielellä ja oppilaiden edellytettiin puhuvan keskenään latinaa. Uskonpuhdistuksen myötä myös äidinkieli alkoi saada sijaa kouluopetuksessa. Koulunkäynti oli tuolloin hyvin vaativaa ja huonosta käytöksestä rangaistiin eri tavoin ruumiillisesti kurittamalla, kuten esim. häpeäpuulla, risuilla ja raipalla. Koulupäivä alkoi viideltä aamulla ja päättyi viideltä iltapäivällä. Päivään sisältyi kolme ruokailuun ja lepoon varattua tuntia. Koulupäivän jälkeen piti usein vielä mennä kirkkoon illalla. Koulua käytiin seitsemänä päivänä viikossa. Keskiviikko ja lauantai olivat kertauspäiviä, jolloin kahtena edellisenä päivänä opittua kuulusteltiin. Sunnuntaisin koulumestari saattoi antaa ylimääräistä vapaata, jolloin sai leikkiä tai vapaasti puuhata jotain virkistävää (pro recreatione). Koulua käytiin yleensä neljä vuotta. Ensimmäisenä vuotena opeteltiin sisälukua ja harjoiteltiin kirjoittamista. Toisena vuotena opeteltiin puheen pitämistä ja suullista ilmaisua (retoriikkaa). Myös kirkollinen ajanlasku opittiin, jotta kyettiin laskemaan kirkollisten pyhien ja juhlien ajankohdat. Kahtena viimeisenä vuotena opinto-ohjelman oppiaineina olivat filosofia ja logiikka. Laulutunteja pidettiin jokaisena kouluvuotena. Vähitellen myös kreikan ja heprean kielet tulivat opintoohjelmaan. Opetus tapahtui niin, ettei oppilailla ollut kirjoja. Heidän odotettiin oppivan kirjoitusten sisältö ulkoa. Opetuksen pohjana oli opettamisen peruselementit esittelevä Filip Melanchtonin koulujärjestys vuodelta 1528. Oppilaita kutsuttiin teineiksi. Koulukustannustensa kattamiseksi oppilaat lähtivät koulun lomaaikoina vaeltamaan maaseudulle (nk. teinikulku) esittämään almuja vastaan hartaita lauluja, useimmiten latinan kielellä (Piae Cantiones). Ajan myötä kävi yhä tavallisemmaksi, että koulun oppilaita määrättiin erilaisiin valtion työtehtäviin ja suorittamaan työpalveluksia rälssimiehille ja voudeille. Tämän tuloksena yhä harvemmat nuorukaiset halusivat kouluun, koska heidät voitiin koska tahansa ottaa sieltä pois ja komentaa töihin. Tämän vuoksi hallitus kirjoittikin 1500-luvulla useita suojelukirjeitä, mm. Turun kouluun, joissa luvattiin olla ottamatta yhtäkään teiniä koulusta ilman kuninkaan lupaa. Aateliston keskuudessa heräsi näihin aikoihin ajatus, että lapsille tulisi antaa erilainen koulusivistys, joka ei olisi niin sidoksissa kirkon intresseihin. Katedraalikoulun oppilasmäärä laskikin siten merkittävästi. Loviisan varhaiset koulut Pernaja Vuonna 1571 annettiin koulujärjestys, josta tuli uuden koululaitoksen perusta. Kuten aiemminkin, koulua hoiti usein vain yksi henkilö, koulumestari, jota vanhemmat oppilaat tarvittaessa auttoivat. Ja koska oppilailla ei ollut omia koulukirjoja, opettajan oli pakko olla jotain enemmän kuin kuiva läksyjen kuulustelija, sillä hänen täytyi olla oppikirja.3 Yliopistojen, kymnaasien ja triviaalikoulujen lisäksi 1600-luvulla perustettiin pienempiä lastenkouluja, ns. pedagogioita. Porvoon pedagogion lisäksi myös Pernajaan perustettiin pedagogio. Valitettavasti ei ole tarkasti tiedossa, milloin tämä koulu perustettiin eikä milloin ja miksi se lakkautettiin,4 mutta pitäjänkokouksessa 1746 rovasti Johan Haberman esitti toiveensa, että pitäisi rakentaa ”koulutalo”, mikä luultavasti tarkoitti, että pedagogio ei ollut enää toiminnassa. Vuonna 1763 maaherra Otto Wilhelm de Geer yhdessä vaimonsa Anna Dorothea Muhlin kanssa perusti yksityisen oppilaitoksen, ”Tervikin lastenkoulun”, maatilalleen Pernajan pitäjän Tervikiin.5 Myös lapset, joiden perheillä ei ollut suoranaista yhteyttä maatilaan, saivat osallistua koulun opetukseen koulumestarille maksettavaa kohtuullista korvausta vastaan. Opetusohjelma, joka käytiin läpi kahdesta neljään lukukautta kestävän koulujakson aikana, koostui kirjainten opettelusta, abc-kirjan sisäluvusta, katekismuksesta ja psalmikirjasta sekä ulkoluvusta ja valmiuksista kyetä vastaamaan omin sanoin kristinoppia koskeviin kysymyksiin Svebeliuksen katekismuksesta.6 Painopisteenä oli toisin sanoen antaa lapsille kristinopin tietoa ennen aikuiselämään asumista ja konfirmaatiota. Koulu ei aina onnistunut palkkaamaan oppimestaria, mikä aiheutti tilapäisiä katkoja koulutoiminnassa. Koulu oli suljettuna myös 1791–1803, jolloin perhe oleskeli toisella maatilallaan Tyresön kartanossa Ruotsissa. Piispantarkastuksessa 1780 seurakunnan jäseniä kehotettiin voimakkaasti sallimaan lastensa osallistuminen opetukseen. Talonpojat lupasivat järjestää opetusta lukutaidossa pitäjän eri osissa. Vaikka asiasta ei ole olemassa paljon lähteitä, osa kyläkunnista vaikutti pitävän lupauksensa ja ne palkkasivat koulumestareita tehtävään ainakin joissain Pernajan osissa. Kartanoihin palkattiin yksityisopettajia kotiopettajiksi. Nämä olivat usein opiskelijoita tai nuoria maistereita. Aleksanteri II:n asetuksessa vuodelta 1858 oli vahvistettu kansanopetuksen järjestämisen perusteet Suomen suurherttuakunnassa. Asetuksen sisältöä oli edelleen valmistellut ”kansakoulun isä” Uno Cygnaeus ja tuloksena oli vuoden 1866 kansakouluasetus. Siinä määrättiin, että kansakoulujen tuli antaa säännöllistä opetusta noin 30 viikkoa vuodessa ja tarjota oppilaille neljä vuosiluokkaa. Vuoden 1872 koulujärjestyksellä kansakoulujen toiminta saatettiin lopulta Suomen yleisten oppikoulujen opetuksen yhteyteen.7 Vuosina 1866–1886 asetuksiin sisällytettiin sääntö, 3 Akiander 1866, 45. Akiander 1866, 4. 5 Sirén 2003, 340. 6 Sirén 2003, 340. 7 Cederlöf 1939, 275. 4 että poikia ja tyttöjä opetettaisiin erikseen. Pernajassa, josta tuli edelläkävijä varhaisena kansakoulujen perustajana, sääntöä sovellettiin Gislomissa ja Sarvilahdessa niin, että poikia ja tyttöjä opetettiin samassa koulussa, mutta eri viikonpäivinä. Lisäksi poika- ja tyttökouluja alettiin yhdistellä jo kolme vuotta ennen kuin siitä varsinaisesti tuli asetuksen mukaan laillista. Vuosina 1870–1891 perustettiin seuraavat (ruotsinkieliset) kansakoulut:8 Sarvilahti (1870), Vanhakylä (1872, muutti 1884 Koskenkylään), Gislom (1872, muutti 1886 Haddomiin), Härpe (1872), Tervik-Tjusterby (1876, jolloin Tervikin lastenkoulu lopetti toimintansa), Torsby (1877), Fasarby (1879), Köpbacka (1882), Kejvsalö-Våtskär (1891 kiertokoulu), Malmgård (1891) ja Hommansby (1879), jonka koulualueeseen sisältyi kyliä sekä Liljendalista että Pernajasta. Ensimmäinen alakoulu (alakansakoulu) perustettiin 1905 Bergbyn tilalle nuorisoseuran aloitteesta ja sen tuella. Vuosi perustamisensa jälkeen koulu sai tukea Vanhankylän kansakoulupiiriltä. Alakoulujen lukumäärä kasvoi kahdeksaan seuraavan kahdeksan vuoden aikana. Kunnan ensimmäinen suomenkielinen koulu, Valkon koulu, aloitti toimintansa työväenliikkeen aloitteesta 1906. ”Suomen Kansakoulun Ystävät” -yhdistys tuki hanketta sillä edellytyksellä, että työväenliike järjesti luokkahuoneen ja opettajalle majoituksen, johon sisältyi valaistus ja lämmitys.9 Vuodesta 1908 alkaen koulu sai tukea myös kunnalta. Koulun toimittua ensimmäisinä toimintavuosinaan eri osoitteissa saatiin vihdoin oma koulurakennus vuonna 1914 (sijaitsi nykyisen Valkon keskustassa). Koulurakennuksessa oli kaksi luokkahuonetta, joista toinen toimi voimistelu- ja käsityöluokkana. Myös opettajilla oli asuintilat rakennuksessa. Yleinen oppivelvollisuus säädettiin voimaan lailla 1921 ja vuosi sen jälkeen yläkansakoulu aloitti toimintansa Valkossa. Talvisodan aikana koulu toimi armeijan kasarmina, jonka jälkeen tasaisesti kasvava oppilasmäärä johti lopulta uuden koulurakennuksen rakentamiseen 1950. Seitsemän vuotta myöhemmin, kun Pernajan alueet liitettiin Loviisaan, Valkon suomenkielinen ja ruotsinkielinen kansakoulu sekä Köpbackan ruotsinkielinen kansakoulu siirrettiin Loviisan hallinnon alle. Toinen suomenkielinen kansakoulu aloitti toimintansa 1929 Koskenkylässä. Myös se sai alkunsa yksityisestä aloitteesta. Kunta otti vastuun koulusta vuonna 1956 ja vuonna 1963 Gislarböleen valmistui uusi koulurakennus, josta tuli Koskenkylän koulu. Seuraava suomenkielinen kansakoulu aloitti toimintansa vasta 1958. Muutaman muuton jälkeen tämä koulu päätyi lopulta Isnäsiin vuonna 1973. Jo ennen kuin ensimmäiset suomenkieliset koulut perustettiin, joissakin ruotsinkielisissä kouluissa oli annettu opetusta myös suomen kielellä. Pernajan kouluissa annettiin opetusta, paitsi kansakoulun opetusohjelmaan yleensä kuuluvissa oppiaineissa, myös sellaisissa aineissa kuin puutarhanhoito (Haddom, Härpe, Sarvilahti) ja lehmien lypsäminen (Sarvilahti).10 Kansakoulujen alkuaikoina lukukausi päättyi joulukuun puolivälissä Lucia8 Sirén 2003, 343. Loviisan Sanomat 27.10.2006. 10 Sirén 2003, 349. 9 juhlaan, jossa jaettiin makeisia ja Julhälsning-lehteä – ja joulupukki kävi vieraisilla. Kevätlukukauden päätteeksi pidettiin suuri kuulustelutilaisuus opituista asioista. Vanhemmat saivat olla läsnä näissä tilaisuuksissa. 1800-luvulta alkaen tuli tavaksi, että koulu antoi koulunsa päättäville oppilaille muistolahjan. Koskenkylän koulussa annettiin lahjaksi esim. raamattu, Fasarbyssä Vänrikki Stoolin tarinat. Oppilaiden kokonaismäärä lukuvuonna 1900 oli 476. Vuosina 1920–1940 Pernajan kouluissa (noin 20 koulua) oli yhteensä 1 100 oppilasta.11 1910-luvulla koulussa alettiin tarjota oppilaille ruokaa, alussa useimmiten maksua vastaan. Kouluruokaa rahoittivat etupäässä nuorisoseurat, erilaiset rahastot ja yksityishenkilöt. 1920-luvulta lähtien myös kunta tuli mukaan rahoittajana. Vuonna 1943 kouluruoasta tuli kansakouluissa lain mukaan maksutonta, mikä johti siihen, että opettajien lisäksi kouluihin palkattiin myös keittäjiä. Koulujen henkilökunnan määrä kasvoi edelleen vuoden 1940 tienoilla, kun Pernajassa alettiin kouluihin palkata myös siivoojia. Aiemmin oppilaat olivat vastanneet koulujen siivouksesta ja lämmityksestä. Degerby/Loviisa Vuonna 1748 kruunu myönsi varat opettajan palkkaamiseen Degerbyn (1752 lähtien Loviisa) kaupunkiin. Seuraavana vuonna kouluasia otettiin esille maistraatissa, jossa todettiin, että koulu (pedagogio) tulisi perustaa mahdollisimman pian. Porvoon tuomiokapituli lupasi koululle opettajan. Ylioppilas Petter Heinrichius nimitettiin virkaan. Hän toimi koulun ”rehtorina” neljä vuotta (1750–1754). Heinrichiusta seurasi 1754 Gustaf Fredrik Aurenius, joka oli vihitty filosofian maisteriksi samana vuonna. Koska oppilasmäärä oli noussut merkittävästi, kaupunki ja piispa anoivat hiippakunnalta kouluun toista opettajanvirkaa. Kruunu hyväksyi anomuksen. Vuodesta 1756 lähtien koulussa oli rehtorin lisäksi myös ”kollega”, jota myös ”vararehtoriksi” kutsuttiin. Virka annettiin Johan Lagukselle, joka oli Aureniuksen velipuoli. Pedagogio aloitti toimintansa vuokratiloissa ja joutui muuttamaan usein. Luokkahuoneen ja kaksi kamaria sekä tilavan porstuan käsittävä koulutalo rakennettiin 1752 ”alakaupunkiin” Kuningattarenkadulle.12 Vuonna 1760 Loviisan koulu laajennettiin pedagogiosta triviaalikouluksi, jossa oli kolme opettajaa: rehtori, vararehtori ja kollega. Aurenius jatkoi rehtorina vuoteen 1769. Triviaalikoulu oli toiminnassa kevääseen 1842 asti, mutta koulutyö oli keskeytyksissä sotavuosina 1788–1790 ja 1808, jolloin rakennus oli kalustettu sairaalaksi Ruotsin armeijan tarpeita varten. Vuoden 1649 koululain mukaan maassa oli oltava kolmenlaisia oppilaitoksia: akatemioita, kymnaaseja ja triviaalikouluja. Triviaalikoulut saattoivat olla joko ylempiä ja täysimittaisia triviaalikouluja tai alempia triviaalikouluja (lastenkouluja), joiden opetusohjelma oli sama kuin ylempien triviaalikoulujen alimmalla luokalla. Jo vuoden 1611 koulujärjestyksessä oli määritelty, että triviaalikoulun (schola provincialis) tulisi periaatteessa käsittää neljä luokkaa. Kaksi viimeistä triviaalikoululuokkaa voitiin kumpikin jakaa kahteen tasoon. Kun katsottiin, että oppilaiden siirtely 11 12 Sirén 2003, 349. Kuningattarenkadun itäpuolella etelään Karlskronabulevardista. Sirén 1995, 52. luokalta toiselle oli haitallista, yhden luokan opetus jaettiin kahdelle lukuvuodelle. Kokonaisoppiajasta tuli siten pitempi kuin luokkien määrästä. Ylempien yhteiskuntaluokkien jäsenet eivät mielellään lähettäneet lapsiaan yleisiin kouluihin. Heille palkattiin yksityisiä kotiopettajia. Oppilaiden tuli oppia lukemista, kirjoitusta, kielioppia ja äidinkieltä, latinaa, kreikkaa, Lutherin katekismusta, raamattua ja dogmaattista teologiaa, retoriikkaa ja logiikkaa. Aritmetiikkaa voitiin alkuaikoina opettaa vapaaehtoisena, privatim. Pojille, jotka triviaalikoulun ensimmäisen luokan käytyään eivät halunneet jatkaa opintojaan, perustettiin erillinen ”laskuluokka”. Laskuluokalla opittiin kirjoittamaan siistiä ruotsalaista ja latinalaista kaunokirjoitusta, laatimaan kirjeitä oikeakielisesti ja ratkomaan käytännön laskutehtäviä. Katekismus, raamatunluku, isänmaan historia ja laulu olivat myös mukana lukujärjestyksessä. Niiden, jotka halusivat jatkaa opintojaan triviaalikoulun jälkeen, oli lähdettävä Loviisasta. Käytyään jonkin aikaa lukiota Porvoossa, he saattoivat jatkaa opintojaan edelleen jossakin yliopistossa. Venäjän kieli otettiin oppiaineeksi maan kaikkiin oppilaitoksiin 1812, mutta myöhemmin vuonna 1863 annetun asetuksen mukaan venäjästä tuli valinnainen, vapaaehtoinen aine. Loviisan triviaalikoulu sai vuonna 1813 venäjän kielen opettajaksi Karl Fredrik Wahlbergin. Koulun viimeinen rehtori (1833–1841) Gustaf Leonhard Stenbäck onnistui vakuuttamaan päättäjät perustamaan kouluun myös kaksi uutta opettajanvirkaa. Virat täytettiin 1835. Maan molemmista äidinkielistä tehtiin oppiaineita vuoden 1843 koulujärjestyksellä. Näin myös suomen kieli sai jalansijaa koulussa. Tämän seurauksena alkoi syntyä kouluja, joissa opetusta oli ainoastaan suomen kielellä. Triviaalikoulun kouluviikko koostui neljästä kahdeksan tunnin päivästä. Päivä alkoi kello viisi aamulla ja sisälsi kolme taukoa: 8–9, 11–12 ja 14–15. Opetus päättyi kello viisi iltapäivällä. Opetusmetodeihin kuului edelleen ankaria nuhtelumenettelyjä, joita jonkin verran rajoitettiin valtakunnan kymnaaseja ja kouluja koskevassa asetuksessa vuodelta 1693, jossa opettajien suhteesta oppilaisiin määrätään (§ 3) mm. seuraavasti: De måste ej vara vrånge, bittre eller högfärdige, icke banna sina underhafvande disciplar och önska dem ondt eller för hårt med hugg och slag handtera dem, utan aga och näpsa de otidige och försumlige så fogligt, att de kunna bättra sig och uppmana de flitige, att de uti dygd och lärdom mer och mer tilltaga.13 (Vapaa suomennos: He (opettajat) eivät saa olla tylyjä, katkeramielisiä tai koppavia, eivätkä torua oppilaitaan ja toivoa heille pahaa tai käsitellä heitä liian kovakätisesti iskuin ja lyönnein, vaan heidän tulee kurittaa ja läksyttää hävyttömiä ja leväperäisiä oppilaita siten, että nämä parantavat tapansa, sekä kannustaa ahkeria oppilaita niin että heissä nuhteettomuus ja oppineisuus yhä enemmän kasvaa.) 13 Akiander 1866, 70. Porvaristolla oli velvollisuus järjestää pedagogioiden opettajille asunto. Velvollisuus ei koskenut triviaalikoulujen opettajia, joiden täytyi hankkia itse asuntonsa. Vuokrakustannusten lisäksi suuri osa opettajien palkasta meni polttopuiden hankintaan koulurakennukseen, jonka puutteista usein mainittiin. Aurenius otti esille mm. seuraavan dramaattisen tapahtuman:14 Koulupoika Forskåhl palellutti kylmänä talvipäivänä toisen jalkansa koulussa niin pahoin, että hänen täytyi pysytellä sisällä koko kevätlukukausi. Ja tämä siitä huolimatta, että tuona päivänä luokkahuoneessa oli poltettu kaksi suurta pesällistä puita. Uusi koulutalo, yksikerroksinen mansardikattoinen luutnantti Rabinin piirustusten mukainen rakennus, valmistui lopulta vuonna 1799. Siinä oli luokkahuone, kaksi kamaria, keittiö ja porstua. Pienemmät kamarit toimivat kollegan asuntona. Opettajat kuitenkin valittivat koulurakennuksen kunnosta jo melko pian sen valmistuttua. Rehtori Gustaf Neclair, jonka parannusehdotukset eivät saaneet kannatusta maistraatissa, sai mahdollisuuden esitellä asiansa kenraalikuvernööri Arsenij Zakrevskijille, joka tuli tarkastusmatkalle 1824. Nyt tulos oli positiivinen. Merikapteeni Israel Sucksdorffin johdolla koulurakennuksessa tehtiin merkittäviä korjauksia.15 Vaatimukset opettajien ilmaisista asuinhuoneista tai ylimääräisistä vuokrarahoista eivät saaneet kannatusta kaupunginhallituksessa eivätkä senaatissa. Porvoon tuomikapitulille, joka oli jo vuosikymmenten ajan pyrkinyt siirtämään koulun Loviisasta hiippakuntakaupunkiin, porvareiden haluttomuus tukea opettajien asumiskustannuksia oli hyvä uutinen. Uudessa koulujärjestyksessä 1841 määrättiin, että Loviisan triviaalikoulu siirretään Porvooseen. Uusi koulujärjestys oli vuosien työn tulos. Armollisella julistuksella Turkuun oli nimitetty koulukomissio jo vuonna 1814. Sen tehtävänä oli laatia esitys koko Suomen yleisen opetustoimen parantamiseksi ja säätelyksi. Ennen työn valmistumista ei saanut perustaa ainuttakaan koulua. Mutta komissio ei selvinnyt tehtävästään. Yhdessätoista vuodessa ehdittiin ainoastaan kerätä faktoja maan vallitsevasta koululaitoksesta, joten komissio lakkautettiin 1825. Sen tilalle asetettiin uusi komissio, joka vuonna 1826 esitteli ehdotuksen oppilaitosten täydelliseksi uudelleen organisoimiseksi ja vuonna 1841 julkaistiin useita keisarillisia asetuksia, jotka toimivat pohjana uuden lukio- ja koulujärjestyksen laatimiselle. Triviaalikoulun sijaan Loviisaan perustettiin nyt alempi alkeiskoulu (1841–1862). Siinä oli kaksi luokkaa. Seuraavana vuonna alkeiskoulun perustamisen jälkeen annettiin uusi asetus sunnuntaikoulujen pakollisesta järjestämisestä (miespuolisten) käsityöläisten ja manufaktuurituotteiden valmistajien sivistämiseksi kaikissa maan kaupungeissa, lukuun ottamatta kuutta pienintä. Koulurakennus päätettiin antaa käyttöön ilman vuokraa sunnuntai-iltapäiviksi kello 15–18 elokuusta juhannukseen. Lukujärjestyksen runkona oli kristinopin opettaminen sekä kirjoitus- ja laskutaito.16 Vuoden 1856 koulujärjestyksen mukaan myös Haminan ylempi alkeiskoulu 14 Nikander 1930, 272. Nikander 1932, 153. 16 1891 kaupunkiin perustettiin alempi käsityökoulu korvaamaan pyhäkoulu. Cederlöf 1939, 284. 15 muutti Loviisaan 1862( – 1874). Koulua varten vuokrattiin tilat pappilasta.17 Lisäksi kaupungin porvareilta vuokrattiin sali voimistelun ohjaamista varten. Lapset aloittivat koulunkäyntinsä seitsemänvuotiaina. Oppilasmäärä vaihteli 1750- ja 1760-luvulla 50 ja 70 oppilaan välillä, jonka jälkeen määrä väheni jonkin verran. 1770-luvulla oppilaita oli koulussa noin 40 ja vuonna 1802 ainoastaan 23 kirjoihin merkittyä oppilasta. Oppilasmäärä kääntyi nousuun tarmokkaan Gustaf Neclairin rehtorinvirkakaudella (1814–1831). Kevään 1824 lopulla oppilaita oli koulun alemmalla luokalla 65. 1840-luvun alussa oppilaita oli keskimäärin 150 jakautuneena neljälle luokalle. Triviaalikoulun muuton jälkeen alempaa alkeiskoulua kävi keskimäärin vain runsaat 30 oppilasta. Koska osa oppilaista asui kaupungin ympäristössä, vuonna 1838 oli perustettu koulukoti, jossa noin 30 poikaa oli täysihoidossa. Oppilasasuntolaa esiteltiin lehdissä esikuvana muille paikkakunnille.18 Loviisan palon 1855 jälkeen, kun myös koulurakennus oli tuhoutunut, perustettiin koulu vanhaan maaherran virka-asuntoon, Degerbyn rustholliin. Lukuhuoneen pinta-ala oli siellä noin 40 neliömetriä. Maistraatille toimitettiin luettelo kaikista vastaperustettuun kouluun tarvittavista varusteista. Tarvittiin mm. jalallinen suuri puutaulu (noin 180 x 120 cm) laskennon ja geometrian opetusta varten ja pienempi musta taulu seinälle ripustettavaksi. Koska valaistukseen käytettiin kynttilänvaloa, listalla oli myös kynttilänjalkoja ja kynttiläsaksia. Lisäksi toivottiin, että naapurin ulkorakennuksen suuntaan olevat ikkunat peitettäisiin ”esteettisistä syistä”. 19 Vaikka tarkoitus oli, että tämä 1855 käyttöönotettu koulutila olisi vain väliaikainen, päätös (joka sitten toteutettiin) uusista koulutiloista tehtiin vasta syksyllä 1861. Vanha vaivaistalo Puutarhakadulla muutettaisiin alkeis- ja sunnuntaikoulun tiloiksi.20 Koulu toimi talossa vuoteen 1875 asti. Vuosina 1871–1875 myös poikien kansakoulu toimi samassa tilassa. Vanhasta koulutalosta tuli kokonaisuudessaan opettajien asunto. 1850-luvulta lähtien poikien kouluopetus käsitti uskontoa, yleistä historiaa, maantiedettä, matematiikkaa, luonnonhistoriaa, latinaa, saksaa, suomea, venäjää, ruotsin kielioppia, kauno- ja oikeinkirjoituksen harjoituksia sekä voimistelua ja laulua.21 Vuonna 1874 Loviisaan perustettiin reaalikoulu, ja ylempi alkeiskoulu lakkautettiin vähitellen viiden seuraavan vuoden aikana. 22 Rehtorina toimi Karl-Gustaf Ruuth. Reaalikoulun puolestaan korvasi aluksi neliluokkainen alkeiskoulu (”opinkoulu”). Pappilan tiloista luovuttiin 1889, kun koulu sai tilat kaupungin-lääkäri Öhmanin talosta Kuningattarenkadun ja Karlskronabulevardin 17 Nykyisen yläasteen tontin läntinen osa. Sirén 1995, 53. Nikander 1932, 155. 19 Cederlöf 1939, 270. 20 Sunnuntaikoulun toiminta siirrettiin lopulta Raatihuoneelle. Sirén 1995, 54. 21 Cederlöf 1939, 275. 22 Öfverstyrelsen för Skolväsendet (Koulutoimen ylihallitus) 1876, 67. 18 kulmasta.23 Täällä otettiin käyttöön pulpetit koulunpenkkien sijasta. Vuodesta 1890 alkaen myös tytöt saivat kirjoittautua kouluun. Koska lukukausimaksu oli korkea ja oppilaspula haluttiin torjua, koulussa oli 10 vapaaoppilaspaikkaa. Vuoden 1906 asetuksella Suomessa uudelleen organisoitiin neljä koulua, niiden joukossa Loviisan alkeiskoulu, josta alun perin neliluokkaisesta oppilaitoksesta tuli viisiluokkainen alkeiskoulu pojille ja tytöille. Hallitus lupasi lisäksi rakennuttaa uuden koulutalon. Rakennustyöt aloitettiin 1908. Vuosi sen jälkeen alkeiskoulu laajennettiin täydelliseksi oppikouluksi (alkeiskoulu yksityisine jatkoluokkineen, 1914–1922: Loviisan keskikoulu yksityisine jatkoluokkineen)24, joka toimi vastarakennetussa koulutalossa, nykyisessä Lovisa Gymnasiumissa. Ensimmäiset ylioppilaat valmistuivat keväällä 1912.25 Valtion tukemia naistenkouluja alettiin perustaa vuoden 1843 koulujärjestyksen myötä. Kouluissa oli kaksi luokkaa. Gustaf Stenbäck sai vuonna 1850 luvan perustaa valtiollisen mallin mukaisen naistenkoulun Loviisaan. 26 Koulussa, jossa sen ensimmäisenä vuotena oppilaita oli yhdeksän, oli kolme miesopettajaa ja kaksi naisopettajaa. Myöhemmin vuosina 1850–1855 keskimääräinen oppilasmäärä oli 23. Koulu toimi kaiketi oppilasmaksujen varassa ja opettajat oli palkattu osaaikaisiksi. 1850-luvun lopussa toiminta siirtyi mamselli Åkerstedtille ”täysi- ja puolihoidolla” ja jatkui vuoteen 1892. Yksityinen osakeyhtiö perusti kaupunkiin uuden naistenkoulun 1863. Koulussa oli aluksi kaksi luokkaa, mutta se laajeni pian kolmi-luokkaiseksi. Lukukausimaksujen lisäksi koulu sai valtionapua vuosina 1863–1875. Tyttöjen oppiaineina olivat saksa, ranska, piirustus, sisäluku, oikeinkirjoitus, havainto-oppi, ajatusharjoitukset, kaunokirjoitus, käsityö, uskonto, historia, maantiede, aritmetiikka, pintojen ja tilavuuksien mittaus, luonnontieto, ruotsin kieli, ruotsin kielen kirjoitus sekä suomi.27 Rehtori Gustaf Oskar Theodor Nordströmillä oli vastuu koulusta vuodesta 1869 alkaen sivutoimena, mutta hän luovutti tehtävän 1874 Elisabeth Stenbäckille. Tämä sai vapaasti päättää koulun omaisuudesta ja opetusmateriaalista. ”Köyhiä tyttölapsia” varten perustettiin vuonna 1852 koulu, joka vastasi käsityöläisille perustettua sunnuntaikoulua. Koulua ylläpiti naisyhdistys ja se toimi pitkään talossa, joka oli nykyisen Kuningattarenkatu 14:n paikalla.28Koulun oppilaat puuhasivat suurelta osin ”sukankutimien ja liinavaateompelun” parissa, mutta koulun alkaessa saada valtionapua vuodesta 1870, se alkoi käytännössä vaikuttaa kansakoululta. Kaupunki oli nimittänyt kansakoulujohtokunnan, jonka työn tuloksena voitiin perustaa alakansakoulu, ”pikkukoulu” ja poikien yläkansakoulu 1873. Kaksi vuotta myöhemmin perustettiin myös tyttöjen yläkansakoulu. Alakoulu ja tyttöjen yläkansakoulu toimivat aluksi vanhassa vaivaistalossa Puutarhakadulla. Poikien yläkansakoululla oli käytössään kaksi huonetta Raatihuoneella. Kaksi viimeksi mainittua koulua 23 Öhmanin aloitteesta kaupunkiin perustettiin kutomakoulu 1891. Se toimi aluksi vanhassa kansakoulurakennuksessa Puutarhakadulla, mutta muutti 1910 Komendantintaloon. Kutomakoulun toiminta lakkautettiin 1915. 24 Andersson 2995, 11. 25 Cederlöf 1939, 279. 26 Finlands Allmänna Tidning 1850, 676, Nikander 1932, 157. 27 Helsingfors Dagblad 1863, 1. 28 Nikander 1932, 159. muutti sitten entiseen pappilaan, joka sijaitsi nykyisen Lovisanejdens högstadiumin (tyttökoulu 1890, poikakoulu 1903) paikalla. Koulut yhdistettiin 1907. Johtokunta katsoi, ettei ole tarpeen perustaa suomenkielisiä kouluja, koska suomenkielisten lapsiperheiden määrä oli pieni. Sen vuoksi suomenkielinen kouluopetus aloitettiin kaupungissa yksityisestä aloitteesta. Suomalaisen Kansakoulun Ystävät -yhdistyksen tuella yksityinen suomalainen kansakoulu avattiin Loviisassa 1896. Kaksi vuotta myöhemmin kunnallinen suomalainen kansakoulu aloitti toimintansa vanhassa Komendantintalossa. Ruotsalainen kansakoulu sai oman rakennuksen 1951 (Svenska centralfolkskolan, sittemmin Generalshagens skola). Suomalainen koulu sai oman koulurakennuksen 1964 (sittemmin Länsiharjun ala-aste). Oli osoittautunut, että alkeiskouluun hakeutuneiden oppilaiden tiedot olivat hyvin vaihtelevia. Ongelman poistamiseksi rehtori Karl Nyström käynnisti vuonna 1889 valmistavan koulun satamamestari Petter Gratschoffin talossa. Hänellä oli apuna vaimonsa Maria Nyström. Muut opettajat olivat Ida Serlachius, Elice Selenius ja Alma Husberg. Myöhemmin syntyi useita yksityisiä pienten lasten kouluja, mm. neiti Lina Englundin koulu Degerbyn rusthollissa (1888–1930) ja ”yksityinen valmistava koulu”, joka aloitti toimintansa 1895 Öhmanin talossa Karin Öhmanin johdolla. Hildur Freder seurasi tehtävässä Öhmania ja koulu jatkoi toimintaansa 1905–1946.29 Ensimmäisenä vuotena ”Frederin koulu” toimi luultavasti Öhmanin talossa, mutta 1906 alkaen koulu vuokrasi tilat Smirnoffin talosta Kuningattarenkadulta. Frederin koulu oli viimeinen yksityinen valmistava koulu Loviisassa. Ruotsinpyhtää Aluksi pappien harteilla ollut opetustyö siirtyi ajan myötä yhä enemmän seurakuntien lukkareiden vastuulle. Ruotsinpyhtään seurakunnan ensimmäinen hengellinen johtaja pastori Carl Östberg otti pedagogisen tehtävänsä tosissaan ja lukkarissa hänellä oli lisäksi oiva lasten opettaja. Tämän tuloksena lukutaito oli Ruotsinpyhtäällä jo varhaisessa vaiheessa sangen hyvä. Piispantarkastuksessa 1753 kävi selväksi, että vanhemmat suhtautuivat positiivisesti lastensa lukuharjoituksiin, mutta monien mielestä lasten käynti lukkarin lukutunneilla oli liian kallista. Piispa ehdottikin, että oppia saaneet poikalapset, ”joiden palvelusta ei maatiloilla kaivata tai voida hyödyntää” saisivat tehtäväkseen opettaa kyläkunnan muita lapsia, tai sitten useammat kylät voisivat muodostaa koulupiirin. Opetukseen tulisi sisältyä tavaamista ja abc-kirjan lukemista. Kannustukseksi opettajina toimivien nuorukaisten tulisi saada pieni palkkio jokaisesta lapsesta. Seurakunta hyväksyi piispan ehdotuksen ja tämän mallin mukaisia alakouluja saatiin aikaan. Ne olivat kuitenkin lyhytaikaisia, koska vanhempien mielestä opettajaksi tuntui sopivan paremmin joku vanhempi lukutaitoinen nainen tai mies, jolla olisi enemmän auktoriteettia koululaisiin nähden. Vanhin tunnettu kyläkoulumestari Ruotsinpyhtäällä oli kirjoitustaitoinen Daniel Forsberg. Hän piti koulua 1820- ja 1830-luvulla ja todennäköisesti juuri hän opetti lapset, paitsi lukemaan, myös kirjoittamaan ja laskemaan. Forsbergin aikalainen oli Tesjoen kylässä asuva Erik Lind. Hänet 29 Gustafsson-Pessar 2013. mainitaan 1845 henkikirjoissa ”entisenä koulumestarina”. 30 1840- ja 1850-luvuilla A. M. Ströberg piti koulua Tesjoella. Hän oli hyvin pidetty opettaja, vaikka hän uhmakkaita koululaisia ojentaessaan saattoi käyttää kainalosauvaansa (hänellä oli puujalka) kuritusvälineenä. 1840-luvun lopussa asetettiin komitea järjestämään pitäjän alkeisopetusta. Komitean tehtävänä oli laatia koululle ohjesääntö ja päättää tarkemmin koulumestarin palkasta. Vuorineuvos Henrik Johan af Forselles tarjoutui luovuttamaan tiluksiltaan maata tulevalle koulurakennukselle, mutta paikkaa tarkastaessaan komitea totesi, että rakennus olisi aivan liian kaukana kirkolta, joten avokätinen tarjous torjuttiin. Koulurakennus pystytettiin sen sijaan Kyrkholmeniin sillan lähelle. Varat saatiin pitäjänmakasiinirahastosta ja erityisinä avustuksina niiltä tiloilta, joilla et ollut osuutta rahastoon. Koulumestarin tuli opettaa seurakunnan lapsia yhteensä seitsemän ja puoli kuukautta vuodessa (15.1–1.6. ja 15.9.–15.12.) kuusi tuntia päivässä (9–12 ja 14–17). Opetusohjelmaan kuuluivat lukeminen, kirjoittaminen ja laskeminen. Katekismusta käytettiin oppikirjana ja uusi testamentti ja psalmikirja toimivat lukukirjoina. Opetus jatkui 45 päivää kerrallaan seuraavissa lukukunnissa: Haavisto & Vastila, Ruotsinkylä, Kuninkaankylä, Suomenkylä & Niemistö, Viirilä & Jokiniemi, Ruukki & Vähä-Ahvenkoski, Läntinen Tesjoki, Itäinen Tesjoki, Kulla & Marinkylä & Björkböle, Lappom & Björnvik & Keitala, Österby & Reimars & Bullers.31 Opettaja Blomfeltin anottua eroa vuonna 1875 horjuvan terveytensä vuoksi, hänen tilalleen palkattiin Gustaf Roos Lapinjärven Harsbölestä. Blomfeltin eron yhteydessä päätettiin, että Ruotsinkylän koulupiiri jaettaisiin kahtia ruotsinkieliseksi ja suomenkieliseksi piiriksi, ilman että opettajan kokonaisopetus-velvollisuus (7,5 kuukautta) muuttuisi. Vuosi tämän jälkeen, 1876, Strömforsin ruukin uusi omistaja kieltäytyi maksamasta, aiemmista omistajista poiketen, työntekijöidensä lasten opetusta. Näin oppimestarin opetustaakka keveni. Lukukunnat olivat velvollisia luovuttamaan koulun käyttöön huoneen, joka oli riittävän kokoinen kulloisillekin opetettaville lapsille. Tämä ei koskenut Strömforsin ruukkia eikä Vähä-Ahvenkoskea, missä lapsia opetettiin koulumestarin kotona. Muissa kylissä talonpoikaistorppa tai suurempi kamari sai toimia luokkahuoneena ja talonväki joutui usein tekemään askareitaan samassa huoneessa. Vanhempien velvollisuus oli, kunkin vuorollaan, ylläpitää koulumestaria yksi päivä kutakin koulussa olevaa lasta kohti. Yleensä koulumestari sai asua jonkun maatilan kamarissa koko lukukauden ajan. Tuolloin niiltä, jotka asuivat kaukana opettajan majoituspaikasta ja joiden piti huolehtia hänen ruokailustaan, meni koko päivä opettajan passaamiseen. Koulumestarin piti saada ruokaa ja kahvia kolme kertaa päivässä ja hänen huoneensa piti lämmittää ja siivota. Mutta tehtävä ei muodostunut kuitenkaan liian suureksi rasitteeksi, koska lukukausi oli lyhyt ja kesti kaksi vuotta ennen kuin koulumestari tuli uudelleen. 30 31 Allardt 1988, 288. Allardt 1988, 289. Roosin erottua tehtävästään 1889 vastuu koulupiiristä jaettiin kahdelle opettajattarelle, Maria Borgmanille ja Hanna Nervinille. Opettajat olivat tästä alkaen kirkonkokouksen aiemman päätöksen mukaisesti velvollisia kustantamaan itse asumisensa. Vuonna 1906 seurakunnan koulupiirit organisoitiin uudelleen niin että niiden lukumääräksi tuli neljä: saaristo mukaan lukien Kulla ja Marinkylä, Tesjoki ja Strömforsin ruukki, Viirilä, Ruotsinkylä ja Vastila. Joitakin vuosia myöhemmin jaettiin Tesjoki ja Strömforsin ruukki vielä omiksi piireikseen. Kokonaisopetusajaksi tuli 36 viikkoa, 12 viikkoa piiriä kohti. Päivittäisiä koulutunteja oli kuusi, kolme tuntia suomenkielistä opetusta ja kolme tuntia ruotsinkielistä opetusta. Jos joko suomenkielisten tai ruotsinkielisten lasten määrä oli alle viisi, opetusta annettiin neljä tuntia enemmistön kielellä ja kaksi tuntia vähemmistön kielellä. Opetusohjelmaa laajennettiin käsittämään havainto-opetusta, piirustusta, voimis-telua ja leikkiä sekä käsityötä. Laajennetun opetusohjelman myötä kiertokoulu jaettiin kahteen osastoon, joissa oli kaksivuotiset luokat. Ensimmäinen (ruotsinkielinen) kansakoulu perustettiin vuonna 1885 Viirilään vanhaan ”Kallströmiin”, kylän pohjoisosaan. Vuonna 1901 koulusta tehtiin kaksoiskoulu, jonka vuoksi koulurakennusta kunnostettiin ja suurennettiin. Koulun ensimmäiseksi opettajaksi otettiin Lapväärtissä syntynyt Josefina Liljeblad ja kaksoiskoulua perustettaessa palkattiin lisäksi Frank Henrik Bruno Nordling. Suomenkielinen (ylä-) kansakoulu aloitti toimintansa Ruotsinkylässä 1886 oppilasmäärän ollessa 38 ja Vastilan koulun avattiin 1893. Kaksi vuotta myöhemmin aloitti saariston koulu, Bullersin (ruotsinkielinen) kansakoulu. Uusia kansakouluja, sekä suomen- että ruotsinkielisiä, syntyi seuraavan vuosikymmenen aikana tiuhaan tahtiin. Vuonna 1898 asetettiin komitea organisoimaan kunnan jakoa kansakoulupiireihin. Koulupiirejä tuli seitsemän. Lisäksi määrättiin, että kaikki koulut siirtyisivät lähitulevaisuudessa kunnallisiksi. Koska kiinteille alakouluille oli alkanut ilmetä tarvetta, syntyi lukuisia aloitteita kiinteiden (yksityisten) alakoulujen perustamiseksi. Ensimmäinen perustettiin 1902 Viirilään ompeluseuran keräämillä varoilla. Kaksi vuotta myöhemmin perustettiin Tesjoen alakoulu, jonka opettajaksi tuli Lydia Klefström Sipoon Paippisesta. Myös Strömforsin ruukissa toimi yksityinen alakoulu. Kunta otti alakoulut hallintaansa 1920. 1920-luvulla saariston ylä- ja alakansakoulujen piirissä oli ruotsinkielinen yläkansakoulu (Bullersissa) ja kiertävä ruotsinkielinen alakansakoulu. Kullan ylä- ja alakansakoulujen piirissä oli kiinteä ruotsinkielinen alakansakoulu. Tesjoen ruotsinkielisessä kansakoulupiirissä toimi ruotsinkielinen ylä- ja alakansakoulu, kun taas suomenkielisessä vastaavassa kansakoulupiirissä oli suomenkielinen ylä- ja alakansakoulu. Viirilän ruotsin- ja suomenkielisissä kansakoulupiireissä toimivat ruotsin- ja suomenkieliset ylä- ja alakansakoulut, kun taas Ruotsinkylän ja Vastilan suomenkielisissä koulupiireissä oli kummassakin oma ylä- ja alakansakoulunsa. Liljendal Liljendalin piispantarkastuksessa 1746 ilmeni, ettei vielä ollut palkattu ”Pitäjän Pedagogia” (”Sokne Pedagog”) opettamaan lapsia kristinopissa, mutta että Mickelspiltomissa oli oppinut, irtisanottu aliupseeri, joka antoi opetusta myös muiden kylien lapsille. Kyseinen henkilö oli luultavasti kersantti Gustaf Östberg (ᵻ1814), jonka kirkonkirjoissa mainitaan pitäneen mainiota lastenkoulua.32 Hänen kolme tytärtään jatkoivat isänsä kutsumustyötä. Vauraammat perheet Liljendalissa lähettivät lapsensa Loviisan ”publique scholaan”. 1830-luvun alussa Hommansbyssä oli koulumestarina Salomon Pihlstedt. Muutama vuosikymmen myöhemmin Daniel Forsberg piti koulua Nybondasin leipomossa i Eskilomissa. Samassa kylässä, mökissään Hantverkarbackenilla, opetti myös rouva Maja Lisa Blomqvist, joka oli ”pieni hento nainen, jolla oli miellyttävä olemus”.33 Garpomissa ja Andersbyssä Anders Wilhelm Andersson Klåskas vastasi opetuksesta kyläkoulumestarina. Garpomissa myös kyläseppä Gustav Borgström piti lastenkoulua mökissään 1860-luvulla. Lukuisat asiasta kiinnostuneet ihmiset eri kylissä tarjosivat opetusta lähinnä kristinopissa ja lukemisessa, mutta vaihtelevassa määrin myös kirjoituksessa ja laskutaidossa. Kirkonkokouksessa 1858 päätettiin kiertokoulusta. Kappelikunnan asukkaat palkkasivat siten kiertävän koulumestarin, jonka tuli pitää koulua jokaisessa kylässä vähintään 14 päivää. Kirkonkokouksessa 1863 päätettiin edelleen, että lukkarin tulisi opettaa kunnalliskodissa olevassa kiinteässä koulussa syys- ja talvikuukausien aikana niitä yli 12-vuotiaita lapsia, jotka olivat huonoja lukemisessa. Tästä muodostui niin sanottu ”laiskankoulu”. Laiskankoulun tulokset olivat niin huonoja, että vuonna 1869 sen tilalle päätettiin perustaa koulu jokaiseen lukukuntaan. Liljendalissa avattiin kaksi yläkansakoulua (tyttökoulu Sävträskiin ja poikakoulu Söderbyhyn) vuonna 1871 mm. pastori Edvard Mennanderin hanketta kohtaan tunteman innostuksen seurauksena. Söderbyssä vanha pappila kalustettiin poikakouluksi. Oppilaita tuli kouluun runsaasti ja toiminnan alkaessa heitä oli 60. Koulun ensimmäisenä opettajana toimi lukkari David Sandqvist. Vuonna 1883 rakennettiin uusi koulurakennus ja vanha muutettiin opettajan asunnoksi. Lukukausi alkoi 1. lokakuuta ja päättyi 1. toukokuuta. Muutamana viikkona alkusyksyllä ja vapun jälkeen pidettiin lisäksi pienten lasten koulua, jossa tarjottiin valmistavaa opetusta koulua varten. Yläkansakoulu tytöille rakennettiin Sävträskiin. Neiti A. Jakobssonista tuli koulun ensimmäinen opettaja. Uusi koulurakennus valmistui 1890. Se sijaitsi Lill-Vekumin maalla kirkon pohjoispuolella. Oppilasmäärä kasvoi tasaisesti niin että vuonna 1916 kouluun palkattiin toinenkin opettaja, August Edvin Lindvall. Mutta sitä mukaa kun kuntaan perustettiin uusia kouluja, oppilasmäärän kehitys kääntyi laskuun ja tämä opettajanvirka lakkautettiin 1920. Vuonna 1894 molemmat koulut järjesteltiin uudelleen yhteiskouluiksi niin, että Sävträskin pojilla oli yhteiset veistotunnit Söderbyn oppilaiden kanssa ja Söderbyn koulun tytöillä oli yhteiset käsityötunnit Sävträskin oppilaiden kanssa.34 Vuonna 1903 molemmat koulut saivat oman käsityön- ja veistonopettajan. 32 Allardt 1980, 412. Allardt 1980, 413. 34 Allardt 1980, 421. 33 Hommansbyssä avattiin yläkansakoulu 1878. Koulutaloa varten ostettiin tontti ja tilat talonpojalta Labbasissa. Koulun ensimmäiseksi opettajaksi tuli Berta Nissén. Oppilasmäärä oli alussa 24–37, mutta vuodesta 1900 alkaen oppilaita oli jo noin 50. Kasvaneen oppilasmäärän vuoksi koulu muutettiin kaksois-kouluksi 1902 ja kaksi vuotta myöhemmin alettiin rakentaa uutta koulurakennusta Ollasin tilan maalle. Alakansakoulu avattiin Sävträskissä 1898. Toiminta alkoi kauppias J. E. Nyströmin salissa. Koulun toisena lukukautena opetusta annettiin yhdessä pappilan huoneista. Sitten toiminta siirrettiin yläkansakoulun veistoluokkaan.35 Seurantalo ”Hembackan” valmistuttua koulu sai muuttaa sinne 1907. Koulun ensimmäinen opettaja oli Hilma Bruse. Hopomissa avattiin alakansakoulu 1902, joka toimi aluksi Lassaksen tilan pikkutuvassa. Vuonna 1903 koulu sai oman koulutalon Nybondaksen tilan maille. Embom sai koulutalonsa 1920 ja siellä toimi sekä ala- että yläkansakoulu. Michelspiltomissa 1897 perustettu yläkansakoulu sai oman koulutalon Kortaksen tilan maille vuosi perustamisen jälkeen. Koulun ensimmäiseksi opettajaksi tuli Anna Mennander. Oppilasmäärän kasvaessa voimakkaasti, palkattiin apuopettaja Marta Thorwall vuonna 1912. Kouluun täytyi rakentaa myös lisäosa 1922. Alakansakoulu perustettiin kylään 1914 ja se toimi vastarakennetuissa tiloissa ensimmäisenä opettajanaan Salome Back. Eskilomissa alakansakoulu aloitti toimintansa 1910 opettaja Karin Grandellin johdolla ja Hommansbyhyn perustettiin vastaava koulu opettajanaan Karolina Wallenius 1920. Kreivilään perustettiin suomenkielinen kansakoulu. 35 Allardt 1980, 426. Lähteet Akiander, M. 1866 Skolverket inom fordna Wiborgs och nuvarande Porvoo stift. Bidrag till kännedom om Finlands natur och Folk utgifna af Finska Vetenskaps-Societeten. Nionde häftet. Helsingfors: Svenska Litteratursällskapet. Allardt, A. 1980 1988 Liljendal sockens historia. Loviisa: Eget förlag [första upplagan 1935]. Ruotsinpyhtää socken. Loviisa: Eget förlag [första upplagan 1923]. Cederlöf, J., 1939 Loviisa stads historia III. 1855–1918. Loviisa: A/B Loviisa Nya Bokhandel i Distribution. Gustafsson-Pensar, U.-B. 2013 Privata förberedande skolan i Lovisa. Freders koulu som jag minns den. Nykarleby: eget förlag 20.7.1863 Privat fruntimmersskola öppnas i Lovisa den 1 nästkommande september. Helsingfors Dagblad nr. 164, s. 1. Nikander, G. 1930 Loviisa stads historia I. 1745–1808. Loviisa: Östra Nylands Tryckeri. 1932 Loviisa stads historia II. 1808–1855. Loviisa: Östra Nylands Tryckeri. Sirén, O. 1995 2003 Loviisa stads historia 1745–1995. Loviisa: Loviisa stad. Pernajan pitäjän historia keskiajalta 2000-luvulle. Pernaja: Pernajan kunta. Takiainen, V. & K. Tarkiainen 1985 Mikael Agricola Suomen uskonpuhdistaja. Helsinki: Otava. 27.10.2006 Uutiset. Valkon työväki perusti oman koulun 100 vuotta sitten. Loviisan Sanomat. http://www.loviisansanomat.net/lue.php?id=1989 [18.3.2015] Öfverstyrelsen för Skolväsendet 1876 Underdånig berättelse öfver elementarläroverkens i Finland tillstånd och verksamhet under läsåren 1870–1875. Helsingfors: Finska Litteratur-sällskapets tryckeri.
© Copyright 2024