IHMEEN HIENO

MAAILMANPERINTÖKOHDE
VERLA
Verlan puuhiomo ja pahvitehdas ovat olleet Verlan kylän
sydän 1870-luvulta lähtien, ensin toimivana tehtaana ja
vuodesta 1972 lähtien tehdasmuseona. Unescon maailmanperintölistalle Verla hyväksyttiin v. 1996. Koskimaisema,
historialliset tehdasrakennukset koneineen, patruunan pytinki puistoineen ja idylliset työläisten mökit antavat aidon
kuvan pohjoisen metsäteollisuuden varhaisvaiheista. Tehtaan koneet ja työvälineet ovat alkuperäisillä paikoillaan
aidossa ympäristössään. Verlankosken yläpuolen kalliossa
on esihistoriallinen kalliomaalaus noin 6000 vuoden takaa.
Ruukkikylän puodeista ja museokaupasta löytyy kotiin
viemisiä ja tuliaisia koko perheelle ja lounaskahvila palvelee myllymakasiinissa. Metsätietopolku sekä Kokkokallion
luontopolku tarjoavat mahdollisuuden muutaman kilometrin
mittaiselle luontoretkelle. Verlan tehdasmuseo on avoinna
toukokuusta syyskuulle.
Verlantie 295, 47850 Verla
verla.fi
10.-13.6.
Iitin musiikkijuhlat
26.-27.6.
Kymi GP
IHMEEN HIENO
AKTIVITEETIT KULTTUURI LUONTO TAPAHTUMAT
TAPAHTUMIA 2015
4.-6.4. TAIKAPÄIVÄT
24.4. MUODIN YÖ – kevään suuri muotitapahtuma
22.-24.5. KOUVOLAN KIRKKOPÄIVÄT –
valtakunnallinen tapahtuma
5.-7.6. ERÄ- JA VAPAA-AIKA 2015 MESSUT
5.-6.6. KOUVOLAN DEKKARIPÄIVÄT
10.-13.6. IITIN MUSIIKKIJUHLAT
11.-14.6. VAAKUNA PIKNIK – musiikkitapahtuma
26.-27.6. KYMI GP – kansanvälinen ravitapahtuma
1.-2.8. VERLAN AIKA– keskiaikatapahtuma
14.8. TAITEIDEN YÖ
28.8. MILJAZZ – sotilassoittokuntien kiertue
4.9. MUODIN YÖ – syksyn suuri muotitapahtuma
12.-13.9. LÄHIRUOKAMESSUT
13.9. WANHAN AJAN KÄSITYÖLÄISMARKKINAT, museokortteli
21.11. KESKUSTAN JOULUNAVAUS
29.11. ”TUNNELMALLINEN JOULU”, museokortteli
TYKKIMÄKI – HUVIPUISTO,
AQUAPARK, CAMPING
Naurunpärskeet ja villit vesileikit kuuluvat Tykkimäen
huvipuistopäivään. Yksi päivä huvipuistossa ja toinen päivä
vesipuistossa. Tykkimäen vapaa-aikakeskuksessa koko
perhe nauttii hauskasta lomasta. Tykkimäki on helppo ja
turvallinen huvittelupaikka. Monenlaiset huvipuistolaitteet,
seikkailupuisto Atreenalin, suloiset kotieläimet ja viime
kesänä avattu Aquapark liukumäkineen ja vesialtaineen
antavat huimat mahdollisuudet lomanviettoon. Myös majoitus onnistuu alueella Tykkimäki Campingin mökeissä.
Huvipuisto avautuu 14.5. ja Aquapark avautuu 6.6.
Tarkemmat aukiolotiedot nettisivuilta.
Kanuunakuja 2, 45200 Kouvola
tykkimaki.fi
[email protected]
facebook.com/visitkouvola
IITTI
Iitin kirkonkylä, kunnan historiallinen keskuspaikka,
toimii vuosittain järjestettävien Iitin Musiikkijuhlien,
10.-13.6.2015, päänäyttämönä. Pohjois-Iittiä hallitsevat
upeat järvet ja eteläisessä Iitissä idylliset maalaismaisemat. Keskellä kuntaa, valtatie 12:n tuntumassa, on keskustaajama Kausala. Kausalan maineikkaasta hevos- ja
raviperinteestä muistuttavat Ravilinnan monet tapahtumat.
Yli 130-vuotinen markkinaperinne jatkuu Kausalan torilla
vilkkaana joka kuukauden ensimmäisenä arkitiistaina ja
lauantaisin, sekä kesäkeskiviikkoisin iltatoritapahtumina.
• Iitin puinen ristikirkko vuodelta 1693 ja kirkonkylä
• Iitti Golf
• Hiidenvuori - Musiikkijuhlien keskiyönkonsertti
iitti.fi
iittifestival.fi
Tampere
URHEILUVIIHDETTÄ
KOUVOLASSA
Tallinna
LISÄÄ KOHTEITA
JA TAPAHTUMIA:
visitkouvola.fi
Kouvolassa voit harrastaa - vaella, melo, hiihdä tai pelaa – mahdollisuuksia kyllä riittää. Jos osallistut kuitenkin
mieluummin katsomosta käsin, niin tarjolla on pesäpallon,
jääkiekon ja koripallon maamme korkeimman sarjatason
ottelut.
Muista siis: KPL, KooKoo ja Kouvot!
Tutustu myös näihin:
• Moision taide- ja pitokartano
• Alppiruusun Tuottajatori, maaseututuotteiden erikoismyymälä ja kahvila-ravintola
• Piika ja Renki, tunnelmallinen kahvila
• Mustila Viini Oy, viinitupa ja myymälä
• Länsi-Kymen kulttuuritie
RETKEILE JYLHISSÄ
KALLIOMAISEMISSA
Retkeilyreitit risteilevät korkeiden kallioiden, vesistöjen
sekä korpi- ja rämesoiden pirstomassa luonnossa, jossa
osa on säilynyt lähes koskemattomana.
REPOVEDEN
KANSALLISPUISTO
Alueella on noin 45 km helpompia, vähän vaikeampia ja
lähes pystysuoria reittejä - alkaen vaikka 5 km pituisesta
Ketunlenkistä aina 26 km pituiseen Kaakkurin Kierrokseen.
Retkiin voit yhdistää myös melontaa, soutua tai ohjattuja
kalastusretkiä.
VUOHIJÄRVEN
LUONTO- JA KULTTUURITALO
Kouvolan Vuohijärven kylässä sijaitseva entinen kirkko sai
uuden omistajan, kun rakennus siirtyi tunnetun mäntyharjulaisen Taidekeskus Salmelan hallintaan. Avajaisia vietetään
17.6. luontoaiheisen näyttelyn avajaisilla. Myös kahvilapalvelut. Talo sijaitsee maantie 368 varrella Kouvolan keskustasta Repovedelle ajettaessa.
Näkkimistöntie 1, 47900 Vuohijärvi
taidekeskussalmela.fi
UUSI
KOHDE
!
Aloita retkesi joltakin kolmesta sisääntuloalueesta (pysäköintipaikat): Lapinsalmi ja Tervajärvi alueen eteläosassa,
Saarijärvi pohjoisosassa. Alueella toimii ohjelmapalveluyrityksiä, joilla on yhteistyösopimus Metsähallituksen kanssa.
Yritykset toteuttavat kestävän luontomatkailun periaatteita
toimiessaan kansallispuistossa.
Varoalue
Kansallispuisto
6-TIEN VARRELLA
ARBORETUM MUSTILA
JA MUUTA MUKAVAA
Arboretum Mustila on Suomen vanhin ja suurin arboretum
eli puulajipuisto. Mustila tunnetaan eksoottisista havupuumetsiköistä ja kesäkuussa kukkivista sadoista alppiruusuista
ja atsaleoista. Puistoon on merkitty retkeilyreittejä (1,5 –
3 km) sekä luontopolku. Lisäksi on vapaasti kuljettavia pikkupolkuja. Keskeisillä alueilla on leveitä ja hyvin huollettuja
polkuja, joita on mahdollisuus kulkea myös pyörätuolilla.
Arboretum on avoinna vuoden jokaisena päivänä. Puistokahvila palvelee touko-syyskuussa. Kouvolan keskustasta on
matkaa noin 25 km.
Mustilantie 57,
47200 Elimäki
mustila.fi
Luonnonsuojelualue
luontoon.fi
Varoalue
Saarijärven
sisääntulo
Mäntyharju
REPOVESI
Lapinsalmen
sisääntulo
Tervajärven
sisääntulo
Varoalue
Kouvola n. 50 km
KOUVOLAN MUSEOKORTTELI
Vinkkejä retkellesi
• UPEAT NÄKÖALAT – Olhavanvuorelta jalkojesi
juuresta putoaa 50 metrin pystysuora kallioseinämä.
Mustalamminvuoren näkötornista näet kirkkaalla säällä
melkein koko Repoveden alueen yli.
• USKALLATKO RIIPPUSILLALLE? – Lapinsalmen
50-metrinen riippusilta kulkee 10 metrin korkeudella
veden pinnasta.
• KETUNLOSSI – ylitä 140 –metrinen Määkijänsalmi
lossilla. Toimi itse lossinkuljettajana ja käyttövoimana.
• VESILTÄ KÄSIN – itse meloen tai veneen kyydissä,
maisemista nautiskellen.
• VIETÄ YÖSI LUONNOSSA – varaa kota.
(repovedenkansallispuisto.fi)
Kävelymatkan päässä kaupungin keskustasta on museokorttelialue. Kouvolan taidemuseo Poikilon kesänäyttely
7.5.-6.9.2015 on ”Puolivilli puutarha”. Teoksia, valokuvia
ja karttoja nykyisen Kouvolan alueen vanhoista tehdas- ja
rautatiepuistoista ja kartanoitten puutarhoista. Miljöö- ja
Radiomuseon päärakennuksessa on 1920 – 1960 –lukujen
aikaiset kodin tekniset apuvälineet (radio, levysoitin, puhelin yms.) sijoitettuina vastaavan vuosikymmenen kalustettuun
asuinhuoneeseen. Sotilasradiomuseossa on esillä talvi- ja
jatkosodan aikaisia radioita ja sanomien salaustekniikkaa.
Alueen muissa taloissa toimii käsityöläispuoteja, kahvila,
entisöintiverstas ja luontopuoti.
Varuskuntakatu
poikilo.fi
putkiradiomuseo.fi
TALVEN
TARJONTAA
Hiihdä, luistele tai laskettele. Kouvolassa on runsaasti hyvin
hoidettuja valaistuja hiihtolatuja ja voit hiihtää jopa pimeinä talvi-iltoina. Laduille pääset aivan keskustan tuntumasta.
Vauhdista kaipaavia palvelee Mielakan Rinnekeskus noin
2 km päässä keskustasta. Rinteet ovat kaikentasoisille laskettelijoille. Uusi Lastenmaa tarjoaa erilaisia mahdollisuuksia lapsille. Alueelta pääsee suoraan valaistuille murtomaahiihtoladuille. Välineet saat vuokrattua paikan päältä
ja rinnekahvio palvelee laskettelun lomassa. Talvisin jäiden
tultua voit kokeilla matka- ja retkiluistelua Kuusaanlammen
jäällä. Luistelin lisäksi alueella voi hiihtää, kelkkailla tai
harrastaa jäärata-ajoa.
mielakka.com
seikkailuviikari.fi