KA1 -hakuneuvonta

KA1 yleissivistävälle
koulutukselle
Eurooppasali 3.2.2015
KA1 Opetushenkilöstön liikkuvuus
Henkilöstön kansainvälisen osaamisen kehittäminen
Lukio hakee Erasmus + KA1 -ohjelmasta tukea seitsemälle opettajalle, jotka haluavat lähteä eri EU-maihin
tutustumaan oman alansa toimintaa lukuvuoden aikana. Koulutuskuntayhtymän yhtenä keskeisenä
painopistealueena on kansainvälisyys ja sen kehittäminen niin henkilökunnan kuin opiskelijoiden keskuudessa.
Lukion tavoitteena on, että joka vuosi osa opettajista osallistuu kursseille, job shadowing- tai opetusjaksolle
jossain muussa maassa, niin että koko opettajakunta on ammattitaitoinen osa tässä kansainvälistyneessä
globaalissa maailmassa ja osaa ohjata myös opiskelijoita heidän tulevan työelämänsä tarpeiden mukaisesti.
Jyväskylän Lyseon lukio
Teacher training & team teaching
Opettajien täydennyskoulutuksen tavoitteina on työyhteisön kehittämisen lisäksi opettajien keskinäisen
yhteistyön lisääminen sekä uusien pedagogisten menetelmien kehittäminen niin, että oppilaiden
kansainvälisyyskasvatus huomioidaan luonnollisena osana eri oppiaineita. Koulumme osittain englanninkielinen
opetus tarvitsee uutta näkökulmaa, ajantasaista tietoa kansainvälisyyskasvatukseen ja kontakteja tämän
ylläpitämiseen. Uusi perusopetuslaki ja siihen liittyvä oppilaiden tuen uudelleen organisointi ovat johtaneet
tarpeeseen kehittää samanaikaisopetusta ja tiimiopettajuutta, jotta voidaan vastata tämän päivän oppimisen
haasteisiin. Hankkeessa on tarkoitus tarjota kuudelle henkilöstön jäsenelle mahdollisuutta osallistua kolmeen
täydennyskoulutuskokonaisuuteen ja kolmeen havainnointivierailuun (job shadowing).
Hakkarin koulu
Opettajuuden kehittäminen ja vahvistaminen koulun kansainvälisyysstrategian mukaisesti
Hankkeessamme haetaan rahoitusta kansainväliseen koulutukseen viidelle koulumme opettajalle. Jokainen
opettaja on oma-aloitteisesti hakeutumassa koulutukseen haluten parantaa omaa opettajuuttaan ja kielitaitoaan
sekä valmiuttaan edesauttaa koulun yhteisiä hankkeita. Koulutuksista eurooppalaisena lisäarvona on kokemusta
eri kulttuureiden opetusjärjestelyiden ja opetusperiaatteiden tuntemusta. Tutustumme kurssien/job shadowing jakson aikana koulun sidosryhmiin ja koulutuksen järjestäjiin, käymme keskustelua koulujen henkilökunnan
kanssa, aiheena opetusjärjestelyt, opetussuunnitelmat, opiskelijoiden tukeminen opinnoissa, opiskelijoiden
arviointi. Kurssilaiset työstävät kurssin aikana reflektoiden kaikkea oppimaansa ja kirjaavat sen ylös
kurssipäiväkirjaan nettiin. Näin voimme reaaliaikaisesti seurata kurssin etenemistä. Kurssin päätyttyä
reflektointipäiväkirja toimitetaan koulun kansainvälisyystiimille. Jaamme tuloksia koulussa oppitunneilla omassa
opetuksessamme, nettisivullamme, koulun virallisella nettisivulla, yhteistoimissamme vanhempien kanssa ja
somessa opettajien kanssa koulunkehittäjä-ryhmissä. Tulokset näkyvät myös koko koulun projekteissa ja myös
tekeillä olevan koulun ja kaupungin kansainvälisyysstrategian lopullisessa muodossa.
Saarijärven Keskuskoulu
Yleissivistävän koulutuksen
KA1 KA1
Opetushenkilöstön
liikkuvuus
Strateginen, organisaatiolähtöinen lähestymistapa:
• Koulu hakee tukea yhdelle tai usealle opetushenkilöstöön
kuuluvalle
• Konsortiohakemuksen tekee koulutuksen järjestäjä ( yleisimmin
kunta) alueellaan oleville min. kahdelle nimetylle koululle
• Liikkuvuushankkeen kesto on 1 tai 2 vuotta, jona aikana voi olla
useita erillisiä tai samanaikaisia 2 päivän - 2 kuukauden
liikkuvuuksia
• Yksittäisten osallistujien nimiä tai kurssien yksityiskohtaisia tietoja
ei kysytä hakuvaiheessa. Mutta job shadowing/teaching
assignments –kohde kysytään
• Lomakkeessa ilmoitetaan kaikkien liikkujien toiminta, maa ja
kesto, joiden perusteella tuki määräytyy
KA1 Opetushenkilöstön liikkuvuus
Eurooppalainen kehittämissuunnitelma (European
Development Plan):
• Koulun strategian ja kehittämistarpeiden kuvaus –
miten kansainvälinen liikkuvuus vastaa niihin?
• Ei ole erillinen suunnitelma vaan suunnitelman
kysymykset sisältyvät hakulomakkeeseen
 Strategisuus ja tavoitteellisuus
Kysymykset kehittämissuunnitelmassa:
1) koulun kehittämistarpeet ja kansainvälistyminen
2) liikkuvuuden vaikutukset oppilaisiin, kollegoihin ja koko
kouluun
3) uusien tietojen ja taitojen integrointi OPSiin ja koko
koulun toimintaan
4) mahdollinen eTwinning –työkalun käyttö
KA1 Opetushenkilöstön liikkuvuus
Konsortiohakemus
•
Hakemuksen tekee: koulutuksen järjestäjä
•
•
alueensa vähintään kahdelle nimetylle koululle
Koulutuksen järjestäjän tehtävät: hakemuksen teko,
hankkeen ja budjetin hallinnointi, loppuraportin tekeminen
•
•
( yleisimmin kunta)
aktiviteettien koordinointi niin, että hankkeen päämäärät
saavutetaan ja vaikutus maksimoituu
Vain koulu voi olla liikkuvuuden lähettävänä tahona, joten
koulutuksen järjestäjä ei voi olla lähettävänä tahona
•
koulun kehittämistoimintaan osallistuva henkilöstö voi
osallistua liikkuvuuteen
KA1 Opetushenkilöstön liikkuvuus
Yksikkökustannukset (unit cost)
Miten tuki määräytyy?
Yksikkökustannus (unit cost)
Matkatuki
Etäisyystaulukko / liikkuva hlö
linnuntietä organisaatioiden välillä
0‐99 km = 0 €/hlö
100‐499km = 180 €/hlö
500‐1999 km = 275 €/hlö
2000‐2999 km = 360 €/hlö
http://ec.europa.eu/programmes/erasmus‐
plus/tools/distance_en.htm
Yksilötuki (oleskelukulutuki)
3000‐3999 = 530 €/hlö
4000‐7999 = 820 €/hlö
8000‐
=1100 €/hlö
Maa / liikkuva hlö
päiväkohtainen yksikkösumma
euromääräistä vaihtelua välillä 42– 96
min. 2 pv ja max. 2 kk Organisaatiotuki
1 kpl / liikkuva hlö
1 – 100 hlö: 350€/hlö
>100 hlö: 200€/hlö Kurssimaksu
70 € / pv (max. 10 pv)
Erityistuki
Poikkeus: todelliset lisäkulut Ks. Programme Guide 2015 s. 59‐65
School Education Gateway
www.schooleducationgateway.eu
Työkaluja Erasmus+ hankkeille
1) löytää täydennyskoulutuskurssin (KA1)
2) etsiä job shadowing –kohdekoulun (KA1)
3) etsiä tai ilmoittaa partnerihaun K2 –kumppanuushankkeeseen
4) ilmoittaa koulusi job shadowing –opettajan vastaanottolistalle
5) ilmoittaa koulusi opettajaksi opiskelevan Erasmus+ -harjoittelijan
vastaanottolistalle
- Gateway –pikaopas on osoitteessa
http://www.schooleducationgateway.eu/fi/pub/tutorials/seg_-_how_to_use.htm
-
Kurssiluettelo
http://www.schooleducationgateway.eu/en/pub/tools/catalogue.cfm
- Kirjautumalla esim. facebook –tunnuksilla saa lisäominaisuuksia
KA1 Opetushenkilöstön liikkuvuus
•
•
•
•
•
•
Hakuaika päättyy 4.3.2015 klo 12 Brysselin aikaa Täydennyskoulutus voi alkaa aikaisintaan 1.6.2015
1) Koulu tekee hakemuksen yhdelle tai useammalle opettajalle perustuen koulun tarpeista lähtevään suunnitteluun tai
2) Koulutuksen järjestäjä tekee hakemuksen alueensa vähintään kahdelle nimetylle koululle
Hakemuksessa ilmoitetaan koulutusten kohdemaa ja kesto
Job shadowing/teaching assignments –kohde kysytään
Hakuohje ja –lomake 2015 CIMOn sivulla http://www.cimo.fi/ohjelmat/erasmusplus/yleissivistavalle_koulutukselle/avaintoimi_1_l
iikkuvuus/hakijalle
Erasmus+ ‐ohjelmaoppaassa on kaikki hakuun tarvittava tieto ks. Erasmus+ vuoden 2015 oppaan sivuilta 27‐28, 31‐34, s. 232‐248 ja erityisesti s. 59‐65 ja s. 260‐262.
Erasmus+ Programme Guide 2015 (pdf)
Komission Erasmus+ sivut
KA1: hakukierroksen 2014 tuloksia
•
KA1 hakemuksia 175, hyväksyttiin 146 (83 %)
•
Haettu tuki yhteensä lähes 2,2 milj €, myönnettiin
n. 1,7 milj. €. Tyypillinen tukisumma 10 000 € ja
tukisummat välillä 1075 € - 35665 €
•
Tyypillinen liikkuvuusmäärä 7 kpl (1-18 kpl)
•
Suosituimmat aiheet:
•
•
•
•
•
Opetusmenetelmien kehittäminen
Kansainvälistyminen
IT-taitojen kehittäminen
Kielten opetuksen kehittäminen
Laadun kehittäminen
KA1: hakukierroksen 2014 tuloksia
Hankkeen kesto
Alue
Alue
Etelä-Karjala
Etelä-Pohjanmaa
Etelä-Savo
Uusimaa
Kanta-Häme
Keski-Pohjanmaa
Keski-Suomi
Kymenlaakso
Lappi
Pirkanmaa
Pohjanmaa
Pohjois-Karjala
Pohjois-Pohjanmaa
Pohjois-Savo
Päijät-Häme
Satakunta
Varsinais-Suomi
Ahvenanmaa
Muu
Yhteensä
Hakemuksia Hyv.
5
3
6
5
2
2
44
36
9
9
2
0
10
10
1
1
9
7
13
12
3
3
10
6
22
18
10
8
4
4
7
6
12
10
5
5
1
1
175
146
kk
12kk
24kk
Yhteensä
lkm
42
104
146
Hakija
Tuetut
hankkeet
vuonna
2014
Hakemukset Hyv. Hyv %
Päiväkoti/esikoulu
3
3
100
Alakoulu
53
38
72
Yläkoulu
24
22
92
Yhtenäiskoulu
48
38
79
Lukio
41
40
98
Ammatillinen
2
1
50
Erityiskoulu
3
3
100
Muut
1
1
100
Yhteensä
175 146
Hakemuksen kirjoittaminen
•
•
•
•
•
•
•
Johdonmukainen tarina; eri osat liittyvät toisiinsa
Kaikkiin hakulomakkeen kysymyksiin vastataan
Koulun koulutustarve = osaamisvaje, työn haasteet, ongelma →
OPS, kunnan mahd. suunnitelma, Eurooppa 2020 ja Koulutus 2020
Mitä positiivisia vaikutuksia koulutuksella on 1) koululle 2)
opetushenkilöstölle 3) oppilaille 4) vastaanottavalle organisaatiolle ja
muille
Mitä hyötyä on siitä, että kurssi on eurooppalainen ja se pidetään
ulkomailla – miksei Suomessa järjestettävä koulutus?
Kenelle ja miten aiotaan kertoa koulutuksesta ja levittää opittua?
Hakemuksen arviointilomake on verkossa
http://www.cimo.fi/ohjelmat/erasmusplus/hakuprosessi ja kriteerit
Erasmus+ Programme Guide sivulla 61-62
Erasmus+ Programme Guide (pdf)
KA1 AWARD CRITERIA (s. 61-62) min 60 / max 100 points
Projects will be assessed against the following criteria
Relevance of the project
(max. 30 points)
(min. 15 points)
The relevance of the proposal to:
• the objectives and priorities of the Action (see section "What
are the aims of a mobility project")
• the needs and objectives of the participating organisations and of the
individual participants
The extent to which the proposal is suitable for:
• producing high quality learning outcomes for participants
• reinforcing the capacities and international scope of the
participating organisations
Quality of the project design and
implementation
(max. 40 points)
(min. 20 points)
• The clarity, completeness and quality of all the phases of the project
proposal (preparation, implementation of mobility activities and follow
up)
• The consistency between project objectives and proposed activities
• The quality of the European Development Plan of the applicant
organisation
• The appropriateness of measures for selecting and/or involving
participants in the mobility activities
• The quality of the practical arrangements, management and support
modalities
• The quality of the preparation provided to participants
• The quality of arrangements for the recognition and validation of
participants' learning outcomes, as well as the consistent use of
European transparency and recognition tools
Impact and dissemination
(max. 30 points)
(min. 15 points)
• The quality of measures for evaluating the outcomes of the project
• The potential impact of the project:
• on individual participants and on the participating
organisations during and after the project lifetimeoutside the
• organisations and individuals directly participating in the
project, at local, regional, national and/or European levels
• The appropriateness and quality of measures aimed at
disseminating the outcomes of the project within and outside the
participating organisations
Relevance of the project Hankkeen relevanssi
•
•
"What are the aims of a mobility project“ ks. s. 33
Hakemus on yleissivistävän koulutuksen alalta ja kohteena
on koulun henkilökunta ja heidän tietojensa ja taitojensa
lisääminen
•
•
•
•
•
•
•
•
•
esim. opetushenkilökunnan kyky vastata oppilaiden tarpeisiin ja ottaa
huomioon kulttuurien moninaisuus
uudet opetusmenetelmät ja innovatiiviset lähestymistavat
koulun johdon tietojen ja taitojen kohentaminen
täydennyskoulutuksen tunnustaminen
koulutuksen eurooppalainen ulottuvuus
Koulun ja henkilökunnan tarpeet; miten liikkuvat hlö:t
valitaan
Koulutus vastaa tarpeisiin ja saavutetaan tarvittavat tulokset
Liikkuvuuden suhde koulun kv-toimintaan; aloittaa – jatkaa
hanketta
max. 30 pistettä, min. 15 pistettä
Erasmus+ Programme Guide (pdf)
Quality of the project design and implementation
Hankkeen suunnittelun ja toteutuksen laatu
•
Eri hankevaiheiden selvyys, aukottomuus ja laatu
•
•
•
•
valmistautuminen, toteutus ja seuranta
hyvin suunniteltu ja selkeä aikataulutus
toiminta on selkeää, sisällökästä ja realistista
hankkeen tavoitteiden ja suunnitellun toiminnan johdonmukaisuus
•
•
•
eurooppalaisen kehityssuunnitelman laatu
•
•
•
•
•
•
koulun kehittämistarpeet ja kansainvälistyminen
liikkuvuuden vaikutukset oppilaisiin, kollegoihin ja koko kouluun
uusien tietojen ja taitojen integrointi OPSiin ja koko koulun toimintaan
mahdollinen eTwinning –työkalun käyttö
osallistuvan henkilökunnan valinta
•
•
•
toiminta on suhteutettu tavoitteisiin, koulutuksen (tapa, määrä, kesto) vastaa ja on koululle
realistinen
on vastinetta rahalle
avoin, läpinäkyvä ja valintakriteerit ovat koululla selkeästi määritetty ja varmistaa, että
osallistuvat omaavat relevantin profiilin
valmistautumisen ja käytännön järjestelyiden laatu
kuinka koulu tunnustaa henkilöstön saavuttamat tiedot ja taidot esim.
Europassi
max. 40 pistettä, min. 20 pistettä
Impact and dissemination
Vaikutus ja levitys
•
Arviointimenetelmä: yksittäisten liikkuvuuksien tulokset ja
myös koko hankkeen osalta – laatu ratkaisee
•
•
Hankkeen vaikutukset
•
•
•
•
positiivinen konkreettinen vaikutus osallistujien tietoihin ja taitoihin, sekä
kouluun ja ehkä myös vastaanottavalle organisaatiolle
hankkeen kerrannaisvaikutus koululla ja mahdollisesti laajemmin esim.
kunnan muihin kouluihin
hankkeen tulokset sisällytetään hallintoon, käytäntöön ja/tai
opetussuunnitelmaan
Levitystapojen sopivuus ja menetelmien laatu sekä koulussa
että sen ulkopuolella
•
•
onko tavoitteet saavutettu ja onko eri osapuolten odotukset kohdanneet
selkeä levityssuunnitelma; menetelmä ja kanavat, tunnistaa kohderyhmät
ja keskeiset kerrannaisryhmät (muut saman aineen opettajat,
paikallishallinto, järjestöt, lehdet, some, paikalliset ja kansalliset
tapahtumat)
max. 30 pistettä, min 15 pistettä
Hylkäysperusteet
Mihin hakemus yleisimmin kaatuu?
•
•
•
•
•
•
Hakemuksen perustelut ovat liian niukat ja yleiset → enemmän
konkretiaa!
Hyötyjä on tarkasteltu suppeasti, vain yhdestä näkökulmasta →
perustelut tulisi laatia kattavasti ja eri näkökulmat (organisaatio,
opetushenkilökunta) huomioiden
Kaikkiin kysymyksiin ei ole vastattu → pisteitä saa vain siitä, mikä
on kirjoitettu hakemukseen
Liian kevyt koulutus tai puutteellinen kuvaus → koulutuksen
oltava riittävän tarkasti kuvattu, ei turismia!
Joskus hakemuksesta löytyy hyviä aineksia, mutta palaset eivät
loksahda yhteen → hakemuksen perusteluista rakennettava
kokonaisuus, joka aukeaa hakemuksen ulkopuoliselle
arvioitsijalle
Kelpoisuussyyt: hakemus tulee myöhässä, koulutus ei ajoitu
sopimuskaudelle (haetaan väärään aikaan)
Vahva hakemus on
•
•
•
•
•
•
•
Kokonainen (ongelmat, ratkaisut, kohderyhmät, budjetti,
kohde, resurssit, kyky – kaikki vastaa toisiaan)
Yksinkertainen (tavoite, lähestymistapa)
Tietoon perustuva (tarveanalyysi)
Selkeä (identifioi ehdotuksen tarpeen, ratkaisut ja
tuotoksen)
Huolellisesti suunniteltu (mitä tehdään? kuinka kauan?
millä resursseilla?)
Täsmällinen (ei pidä mitään tietoa itsestäänselvyytenä, se
mikä ei ole hakemuksessa ei voida ottaa huomioon
Rajattu (selkeä aihe; vaikka voi olla moninainen)
Erasmus+ KA1 –hakemus
School education staff mobility
Checklist: submitting online your application form to the National Agency, please make sure that it
fulfils the eligibility criteria listed in the Programme Guide and check that:
•
you have used the official Key-Action 1 application form.
•
all relevant fields in the application form have been completed.
•
you have chosen the correct National Agency of the country in which your organisation is
established.
•
the application form has been completed using one of the official languages of the Erasmus+
Programme Countries.
•
you have annexed all the relevant documents:
•
•
•
•
•
•
•
•
•
the Declaration of Honour signed by the legal representative mentioned in the application.
the mandates of each partner to the applicant signed by both parties.
all participating organisations have uploaded the documents to give proof of their legal status in the
participants’ portal (for
more details, see the section "Selection Criteria" in Part C of the Programme Guide).
for grants exceeding 60 000 EUR, you have uploaded the documents to give proof of your financial
capacity in the participants’
portal (for more details, see the section "Selection Criteria" in Part C of the Programme Guide). Not
applicable in the case of
public bodies or international organisations.
you are complying with the deadline published in the Programme Guide.
you have saved or printed the copy of the completed form for yourself.
Yleissivistävän koulutuksen Erasmus+ infot
•
•
•
•
•
•
•
•
3.2. 13-16
5.2. 13-16
12.2. 13-16
16.2. 13-16
17.2. 14.30-16
17.3. 14.30-16
21.4. 15-16
19.5. 15-16
Hakuneuvonta, Helsinki, Eurooppasali
Hakuneuvonta, Joensuu
Hakuneuvonta, Tampere
Hakuklinikka, Vaasa
Hakuklinkka KA1, AC
Hakuklinikka KA2, AC
aihe avoin, AC
Comenius loppuraportit, AC
Info-ohjelmat osoitteessa: http://www.cimo.fi/ajankohtaista/yleissivistava_koulutus/101/1/yleissivistavan_koulutuksen_erasmus_infot_2014
AC eli Adobe Connect Pro osoitteessa: http://cimo.adobeconnect.com/comenius
Hakuprosessi / PIC
http://www.cimo.fi/ohjelmat/erasmusplus/hakuprosessi
• PIC (Personal Identification Code) – jokaisella
hakijalla
• Sähköinen ja dynaaminen lomake (.pdf)
varmista, että lomake on oikea!
• Arviointi
• KA1: hakijan kansallisessa toimistossa
• KA2: koordinaattorin kansallisessa toimistossa
• Arviointikriteerit CIMOn verkkopalvelussa
• CIMOn ulkopuoliset arvioijat arvioivat
hakemukset
Hakuprosessi / PIC
PIC (Personal Identification Code) – jokaisella hakijalla ja partnerilla
1) Tarkista onko organisaatiollasi PIC:
http://ec.europa.eu/education/participants/portal/
Organisations -> Search
2) Rekisteröi organisaatiolle / koululle PIC
a) Hanki ECAS (=European Commission Authentication Service) –
tunnukset (https://webgate.ec.europa.eu/cas/login)
b) Kirjaudu Participant Portal:iin (URF=Unique Registration Facility
Participant Portal) – ECAS tunnuksilla
c) Syötä organisaation tiedot ja tarvittavat lomakkeet järjestelmään
• PIC-ohjeet:
http://www.cimo.fi/ohjelmat/erasmusplus/yleissivistavalle_koulutukselle/avai
ntoimi_1_liikkuvuus/hakijalle
Erasmus+ -ohjelma 2014-2020
CIMOn verkkopalvelun Erasmus+ -ohjelman sivut:
http://www.cimo.fi/ohjelmat/erasmusplus
Euroopan komission Erasmus+ -ohjelman sivut:
http://ec.europa.eu/programmes/erasmusplus/index_en.htm
Ohjelmaopas 2015:
http://ec.europa.eu/programmes/erasmusplus/documents/erasmus-plus-programme-guide_en.pdf
Ehdotuspyyntö 2015 (hakuajat):
http://eur-lex.europa.eu/legalcontent/EN/TXT/?uri=uriserv:OJ.C_.2014.344.01.0015.0
1.ENG
Kiitos!
CIMOn Yleissivistävän ja aikuiskoulutuksen yksikkö
[email protected]
Comenius –sähköpostilista https://lists.cimo.fi/mailman/listinfo/co
menius
Tykkää meistä Facebookissa!
CIMO yleissivistävä koulutus