Tampere-lehti 2/2015

Julkinen tiedote - jaetaan jokaiseen tamperelaistalouteen
TA M P E R E E N K A U P U N G I N T I E D O T U S L E H T I 2 | 2 0 1 5
Sukupolvet
kohtaavat
Kuuselassa
s. 19
Nauti kesämeiningistä
Tampereella! s. 9–16
Näsilinna kukoistaa
jälleen s. 3
Näin sen näin
Tampere-lehti kertoo mitä Tampereella touhutaan yhteisillä rahoilla
okaiseen tamperelaistalouteen jaettava Tampere-lehti on ilmestynyt
vuodesta 1999 ja kertoo tamperelaisille oman kotikaupungin palveluista ja toiminnasta.
Jotta Tampere-lehti voisi nykyistä paremmin vastata lukijoiden toiveisiin, teetimme lehden kehittämisen tueksi Taloustutkimus Oy:llä lukijatutkimuksen.
Tutkimus tehtiin puhelinhaastatteluina
15–79-vuotiaille tamperelaisille maaliskuussa, kun vuoden ensimmäinen lehti oli kolahtanut postiluukuista. Samalla myös selvitettiin yleisesti kaupungin
viestinnän toimivuutta.
Lukijatutkimuksessa selvitimme
muun muassa ketkä lukevat lehteä in-
nokkaimmin, kuinka tarkkaan se luetaan, paljonko lukemiseen käytetään aikaa, mitkä aihepiirit kiinnostavat ja miten jakelu toimii.
Tutkimuksen mukaan tamperelaisille paras tietolähde kaupungin palveluista on internet ja erityisesti www.tampere.fi, josta puolet vastaajista ilmoitti saavansa paljon kaupunkia koskevaa tietoa.
Neljäsosa vastaajista piti Tampere-lehteä erittäin hyvänä Tampereen asioiden
tietolähteenä.
Kotiin jaettava, painettu tiedotuslehti luetaan ilahduttavan hyvin. Yli 60 prosenttia lehden saaneista oli lukenut sen,
ja yli 65-vuotiaista jopa 84 prosenttia ilmoitti lukeneensa Tampere-lehden. Kun
Tampere-lehti otetaan käteen, se myös
luetaan melko perusteellisesti ja sitä säilytetään päivälehteä pitempään. Nykyistä ilmestymistiheyttä neljästi vuodessa pidettiin sopivana. Vaikka Tampere-lehti julkaistaan myös verkkolehtenä, vain 4 prosenttia kertoi joskus lukeneensa sen netistä.
Lukijat arvioivat lehteä laatusanoilla
asiallinen, luotettava, selkeä ja helppolukuinen. Eniten Tampere-lehden toivottiin käsittelevän terveyspalveluihin,
vapaa-aikaan, ympäristöön, sosiaalipalveluihin sekä kaavoittamiseen ja rakentamiseen liittyviä aiheita.
Saimme lukijoilta myös pitkän listan juttuaiheita ja toiveita tulevien leh-
tien sisällöstä. Eräs lukijamme toivoi,
että lehdessä kerrottaisiin jatkossakin
kaikista hulluista ja suureellisista suunnitelmista, mitä Tampereella touhutaan
yhteisillä rahoilla. Lisätoive kuului, että
paperilla edelleen ja joka kotiin.
Tämä kaikki on meille lehdentekijöille arvokasta tietoa. Silloin tällöin
saamme toki lukijoilta suoraakin palautetta lehdestä, mutta sitä saisi tulla vielä enemmän. Kaikki toiveet ja palaute – niin kiittävä kuin arvostelevakin
– ovat tervetulleita, jotta voisimme kehittää lehdestä entistä luettavamman ja
kiinnostavamman.
Aila Rajamäki
Päätoimittaja
Tampere on aktiivinen, ole sinäkin
TAMPERE on aktiivinen kulttuurikaupunki. Meillä on festareita, tapahtumia,
teattereita – jokaiselle riittää tekemistä.
Kulttuurikaupungin maine on saavutettu vuosikymmenien kuluessa, olemme
ansaitusti julistautuneet teatteripääkaupungiksi. Meillä on teatterikesä ja useita
kesäteattereita, hienoja näyttelyitä, museoita, konsertteja ja tapahtumia.
Suuri kuorotapahtuma Tampereen
Sävel avaa musiikin kesäkaupungin kesäkuun alussa ja jatkoa seuraa mitä erilaisimmista festareista ja keikoista iskelmästä rokkiin ja poppiin.
Tähän lehteen on koottu kesän parhaat menovinkit Tampereella. Tutustu
lehden Kesämeininkiä-liitteeseen ja nauti Tampereen tapahtumista.
www.tampere.fi
Pormestari Anna-Kaisa Ikonen
kannustaa tamperelaisia
aktiivisuuteen.
2
Kaupunkiin on tulossa kuvataiteen
mukana uutta ilmettä. Vuoreksen kaupunginosassa taideteokset antavat lisäväriä rakennuksiin, silloille ja aukioille.
Rantatunnelin valmistuttua saamme 40
metriä korkeista ilmavaihtopiipuista uusia värikkäitä maamerkkejä perinteisten
tehtaiden piippujen rinnalle. Tornihotellin 88 metrin korkeus kätkee sisäänsä paljon kuvataidetta, jokaisessa huoneessa ja käytävilläkin esittäytyvät Tampereen seudun taiteilijat.
Tampereen taidemuseon laajennus
on saamassa ratkaisun, kun tämän vuoden aikana ryhdytään hakemaan uudenlaisen museon mallia. Myös Sara Hildenin tulevaisuuden tilaratkaisuihin saadaan selvyyttä tämän vuoden aikana.
Kansainvälinen taidetarjontamme
kehittyy valtavasti Muumilaakso-museon saadessa uudet tilat Tampere-talossa. Kahden vuoden kuluttua voimme
varautua kasvaviin matkailijavirtoihin,
sillä selkeästi on havaittavissa kansainvälistä kiinnostusta uudenlaista Muumi-museota kohtaan. Me tamperelaiset
olemme lämpimästi kiitollisia Tove Janssonin lahjoituksesta. Viime vuonna tuli kuluneeksi 100 vuotta Tove Janssonin
syntymästä ja tämäkin vuosi on Muumien juhlaa: 70 vuotta sitten ensimmäiset
muumit painettiin paperille.
Kaupungissa voi tänä kesänä kokea
myös urheilujuhlan tuntua suurten urheilutapahtumien kautta tai itse liikku-
TAMPERE-lehti
2 | 2015
Jakelusta vastaa Ykkösjakelut Oy.
Jakeluun liittyvät palautteet:
[email protected]
Tampereen kaupungin tiedotuslehti ilmestyy vuonna 2015
neljä kertaa 7.3., 16.5., 26.9. ja
28.11. Lehti on julkinen tiedote,
joka jaetaan jokaiseen tamperelaistalouteen.
Tampere-lehteä saa myös
keskusvirastotalosta Aleksis
Kiven katu 14–16 C, Palvelupiste
Frenckellistä ja kirjastoista.
TAMPERE-lehti 2 | 2015
Julkaisija: Tampereen
kaupungin viestintäyksikkö
Tampereen kaupunki
PL 487, 33101 Tampere
[email protected]
Sisältö
en. Kesä on parasta aikaa liikunnalle: kävelyä, juoksua, pyöräilyä, uintia, soutua
– kaikki ne pitävät mielen ja kehon terveenä. Matonpesu – jos mikä – on hyvää
ja hyödyllistä liikuntaa, samoin puutarhapalstat.
Lähde vapaaehtoiseksi
kumppaniksi ikäihmiselle
Tampereella on runsaasti tarjolla erilaisia tehtäviä vapaaehtoisille. Ikäihmisten
parissa vapaaehtoiset voivat toimia esimerkiksi ulkoiluystävänä, asiointiapuna, ääneen lukijana, erilaisissa opastustehtävissä tai lähteä vaikkapa kaveriksi museoon tai kuntosalille. Arvokasta
apua vapaaehtoiset tarjoavat myös läsnäolijoina, kuuntelijoina ja keskustelukumppaneina sekä monenlaisten tapahtumien järjestelijöinä.
Parasta mitä voimme toisillemme tarjota, on aikaa ja läheisyyttä. Jos haluat
ryhtyä vapaaehtoistyöntekijäksi vanhuksille, ota yhteyttä esimerkiksi Mummon
Kammariin, Amurin Teon Tupaan, Tampereen Kaupunkilähetykseen, Nääsvilleen, Pirkanmaan muistiyhdistykseen,
Suomen Punaiseen Ristiin, Sopimusvuoreen, Yhdessä selviytymisen tukeen tai
ATK Seniorit Mukanettiin.
4–5
Voit hoitaa soteasioita netissä
5
Lapsiperheelle
apua helpommin
6
Rantatunneli on
nyt puolivälissä
7
Lielahden tehdasalueelle uusi alku
8
Pajasto tarjoaa
nuorille työkokeilua
9–16 Nauti Tampereen
kesämeiningistä
17
Kyttälässä ja
Ratinassa katutöitä
18
Kotikuntoutuksella
takaisin kiinni arkeen
19
Uimarantojen vesien
laatua tarkkaillaan
20
Nuorille tietoa
seksuaalisuudesta
21
Kesä tuo muutoksia
terveysasemille
22
Vihreä viikko
kesäkuun alussa
23
Tampere
In English
•
Hyvää kesää kaikille tamperelaisille!
Anna-Kaisa Ikonen
Tampereen pormestari
Päätoimittaja:
Viestintäpäällikkö Aila Rajamäki
[email protected],
puh. 040 550 5540
Kannen kuva: Hanna Leppänen.
Hilkka Ala-Uotila ja Leo
Cokranlar lukevat kirjaa
Kuuselakeskuksessa.
Toimitussihteeri:
Viestintäsuunnittelija
Tuuli Oinonen
[email protected],
puh. 040 801 2587
ISSN: 1458-557X (painettu),
1458-6991 (verkkolehti)
Taitto: Marja Muhonen
Paino: SLY-Lehtipainot Oy, 2015
Painos: 125 000 kpl
Tampere-lehti verkossa:
www.tampere.fi/tamperelehti
Seuraava Tampere-lehti
ilmestyy 26.9.2015
QR-lukija käytössä?
Nappaa lehti mobiilipäätteeseesi!
TEKSTI Matti Wacklin
KUVAT Hanna Leppänen, Mikko Taivalkorpi
Tästä puhutaan nyt
Alakerran huoneet ovat
ravintolan käytössä. Kävijän
huomio kiinnittyy muun muassa
loistokkaisiin lamppuihin.
Ala-aulakin on remontoitu
1800-luvun hengessä.
Museo Milavidaan
johtavat marmoriportaat
ja vanhat kaiteet ovat
kestäneet ajan patinaa.
NÄSILINNA on Tampereen
kaupungin omistama
rakennus. Ensimmäisessä
kerroksessa toimii ravintola, yläkerrassa on museo.
Museo Milavida avataan
12.6., avoinna keskiviikosta
sunnuntaihin kello 11–17.
www.museomilavida.fi
Kaupunki halusi löytää
vuokralaiseksi arvorakennukseen sopivan
ravintolapalveluiden
tuottajan. Huhtikuussa
tiloissa avattiin ravintola,
jonka toiminnasta vastaa
tamperelainen Koskiravintolat Oy.
Terassit sijaitsevat
talon molemmin puolin.
Tiloissa on myös
mahdollisuus järjestää
yksityistilaisuuksia.
Näsinkallion
helmi palasi
elämään
T
utkija Mari Lind seisoo
tyytyväisen oloisena Näsilinnan, nyt Museo Milavidaksi muuttuneen toisen kerroksen tyhjässä
huoneessa, vaikka ympäriltä kuuluu vielä viimeistelyä tekevien rakentajien työn touhu.
Komea, vuonna 1898 valmistunut rakennus on vihdoin kokenut arvonsa mukaisen kasvojenkohotuksen.
Alakerran ravintola on jo avannut
ovensa kansalaisille, jotka ovat hyvin
innostuneita uudesta tulokkaasta.
– Toisen kerroksen museotiloja viimeistellään. Näyttelyt avataan 12. kesäkuuta. Kiirettä pitää, mutta suurimmat
esteet on jo ylitetty, tuumii museokeskus Vapriikin joukkoihin kuuluva Lind
rauhaisasti.
Näsilinnan paluu yleisölle avoimeksi tilaksi on ollut vähintäänkin mutkikas
projekti, mutta nyt talossa kohtaavat yksityinen ravintolabisnes ja julkinen museo.
Hämeen museon viimeinen näyttely
järjestettiin vuonna 1998. Silloin pidettiin
selvänä, että tilojen remontti alkaa pikimmiten. Vaan toisin kävi. Kymmenen vuotta myöhemmin suunnitelmat olivat jo pitkällä. Vielä silloin ajateltiin, että koko talo jatkaa Tampereen museoiden käytössä.
– Hanke oli toteuttamista vailla valmis, mutta kansainvälisen talouden
käänteet hidastivat tahtia.
Kaupunkia kaunistavan talon uusi
elämä pääsi alkuun vuonna 2012, kun
perustettiin työryhmä miettimään rakennuksen uudiskäytön eri vaihtoehtoja. Remontin käynnistymiseen vaikutti todennäköisesti myös sitä puoltanut,
koko ajan voimistunut kansalaismielipide. Lähtökohtana oli, että Tilakeskuksen hallinnoima talo remontoidaan niin,
että vuokralaiseksi tulee museon lisäksi yksityinen toimija. Kulujen jakaminen helpottaa talouden ahtaudessa elävän museon mukanaoloa.
Runsaat viisi miljoonaa euroa maksaneessa remontissa alakerta kunnostettiin 1800-luvun hengessä. Yläkerran museo sai alakertaa pelkistetymmän asun.
Suljetussa Näsilinnassa uutta alkua
odottaneet Hämeen museon näyttelyesineet kuljetettiin kokoelmakeskukseen jo
muutama vuosi sitten, kun rakennuksessa ja sen ympäristössä kuvattiin Taistelu
Näsilinnasta 1918 -elokuva. Esimerkiksi
Hämeen museossa pitkän elämän viettänyt hämäläinen savupirtti on nyt varastoituna Ruskossa.
Nottbeckit ilman muuta
Mari Lind sanoo, että idea Finlaysonin
tehtaan omistaneiden Nottbeckien traagisen tarinan kertovasta näyttelystä syntyi lopulta melko itsestäänselvästi. Onhan kyse suvusta, joka on Näsilinnan rakentamisen takana.
– Kiinnostavuutta ei vähennä se, että valmiissa rakennuksessa ehtivät asua
vain Peter ja Olga von Nottbeckin varhain orvoiksi jääneet lapset. Suku on joka
tapauksessa tärkeä pala Tampereen varhaishistoriaa.
Nottbeckit olivat liikkuvaa väkeä ja
residenssejä oli ympäri Eurooppaa. Koti oli suvulle vähän eri käsite kuin monelle muulle. Olga kuoli synnytykseen
Baden-Badenissa syksyllä 1898 ja Peter
muutamaa kuukautta myöhemmin umpisuolen leikkaukseen Pariisissa.
Alustavasti on ajateltu, että suvun tarinaan pohjautuva näyttely on esillä ainakin viisi vuotta. Kesäkuussa nähtäville tuleva perusnäyttely johdattaa museovieraat 1800-luvun alun Pietarista nykyisin ravintolana toimivan Finlaysonin palatsin paikalla sijainneeseen puurakennukseen, joka oli Nottbeckien
ensimmäinen asunto alueella.
Nottbeckien hieno puutarhakin tehdään näkyväksi.
– Venäjän keisari Aleksanteri II vieraili Nottbeckin palatsissa. Näyttelyssä on esillä keisarin kunniaksi järjes-
Mari Lindin taustalla on Nottbeck-näyttelyyn tuleva, Tiina
Poutasen vielä keskeneräinen
maalaus. Se hahmottelee
nykyisen Finlaysonin palatsin
paikalla olleen puisen Nottbeckin
palatsin upeaa puutarhaa.
tetyn ruokailun kuvitteellinen kattaus.
Mukana on ajan aitoja ruokailuvälineitä, joita on säilynyt Tampereen museoiden kokoelmissa.
Näsilinna tuli kaupungin omistukseen vuonna 1905, kun Peterin ja Olgan
lapsista huolehtinut Edvard Nottbeck
myi sen tarpeettomana. Hämeen museo
aloitti tiloissa vuonna 1908.
Mari Lind sanoo, ettei Näsilinnan toinen kerros ole museolle helpoin näyttelytila. Huoneet ovat pieniä ja seinätilaa on vähän.
– Mitään suuria spektaakkeleita ei
tänne voi ajatella, mutta puitteet antavat historian, josta on hyvä ammentaa.
Museo Milavidassa on Nottbeck-näyttelyn lisäksi vaihtuvia erikoisnäyttelyitä
parissa huoneessa. Ensimmäisenä esitellään muotia Vapriikin kokoelmista.
•
TAMPERE-lehti 2 | 2015
3
Tästä puhutaan nyt
Monet sote-palvelut voi hoitaa netissä
U
udet sähköiset palvelut
ovat avautuneet kaupunkilaisille. Yhä useamman
sosiaali- ja terveyspalvelujen asioinnin ja terveydenhuollon ajanvarauksen voi
hoitaa internetissä. Ajan voi
varata terveysasemien ja Hatanpään sairaalan poliklinikoiden hoitajille, kouluterveydenhuoltoon sekä äitiys- ja lastenneuvolaan.
Huhtikuussa käyttöön tuli henkilökohtainen sähköinen terveyskansio, Terveystasku.
Toimeentulotuessa ja vammaispalveluissa on
jo jonkin aikaa voinut lähettää hakemukset
verkossa. Syksyllä käyttöön otettava viestipalvelu helpottaa yhteydenpitoa terveydenhuollon ammattilaisten ja asiakkaan välillä. Sen avulla voi kysyä omasta terveydestä ja hoidosta myös lääkärikäyntien välillä.
Kaikki sosiaali- ja terveyspalvelujen sähköiset palvelut on koottu omalle sivustolleen
asioinnin helpottamiseksi.
Projektipäällikkö Päivi Hodgson uskoo,
että uusista käytännöistä hyötyy kumpikin
osapuoli.
Henkilökunnalle jää enemmän aikaa varsinaiseen tekemiseen. Se ja kasvaneet asiointimahdollisuudet parantavat palvelua.
Sähköisiä kanavia voi käyttää omalta tietokoneelta milloin tahansa. Perinteiset palvelut toki säilyvät niiden rinnalla.
– Nettiajanvaraus vähentää varattujen aikojen tarkistamisia ja siirtämisiä puhelimitse. Työntekijät voivat keskittyä hoidon tarpeen
arviointiin ja neuvontaan. Näin myös palvelujen saatavuus paranee, Hodgson sanoo.
Kiireettömien
asioiden hoitoon
Uusia kanavia on rakennettu pari vuotta kestäneessä hankkeessa, johon kaupungin
sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaiset ovat osallistuneet.
He ovat voineet vaikuttaa siihen, mitä ja millaisia palveluja rakennetaan.
– Kyse on kaupungin
strategisesta valinnasta.
Se painottaa sähköisiä palveluja. Uudet kanavat edistävät palvelujen saavutettavuutta. Kaupunkilaiset saavat
käyttöönsä työkaluja, jotka tukevat oman terveyden säilyttämistä,
tietohallintokoordinaattori Tiina Karttunen kiteyttää.
Sähköinen asiointi on tarkoitettu kiireettömien terveysasioiden hoitoon.
Palvelujen käyttäminen edellyttää asiakkaan
suostumuksen, koska tiedot yhdistetään potilastietojärjestelmään. Suostumus annetaan joko sähköisellä lomakkeella tai asioitaessa terveydenhuollossa. Samalla suostumuksella asiakas ilmoittaa ne sähköiset palvelut, joita hän
haluaa ottaa käyttöön ja kertoo, haluaako hän
tekstiviestillä ilmoituksia esimerkiksi ajanvarauksista ja viestipalveluun tulevista viesteistä.
Osaan sähköisistä palveluista kirjaudutaan henkilökohtaisilla verkkopankkitunnuksilla, sähköisellä henkilökortilla tai mobiilivarmenteella.
•
TEKSTIT Jaana Kalliomäki
KUVAT Hanna Leppänen
4
TAMPERE-lehti 2 | 2015
– Nettiajanvaraus vähentää varattujen aikojen tarkistamisia
ja siirtämisiä puhelimitse. Työntekijät voivat keskittyä hoidon
tarpeen arviointiin ja neuvontaan, ja palvelujen saatavuus
paranee myös siten, projektipäällikkö Päivi Hodgson sanoo.
Omat tiedot Terveystaskuun
TAMPERELAINEN Erkki Ropo sai
sydäninfarktin toukokuussa 2014. Ripeästi annettu hoito koitui pelastukseksi, ja hän on toipunut hyvin. Elämän jatkoaika on saanut hänet vaalimaan terveyttään aktiivisesti.
– Olen osallistunut kuntoutus- ja
hyvinvointikoulutuksiin uusien elämänohjeiden saamiseksi ja niiden
noudattamiseksi, 66-vuotias Ropo
kertoo.
Viime joulukuussa hän
sai kutsun osallistua
kehitteillä olleen
sähköisen terveys-
kansion pilottiin ja otti sen mielihyvin vastaan.
Terveystaskuksi nimetty palvelu
avattiin kaikkien kaupunkilaisten
käyttöön huhtikuussa. Palvelussa voi
kirjata omaan henkilökohtaiseen kansioon terveys-, hyvinvointi- ja hoitotietojaan. Siellä voi myös vastata terveyskyselyihin ja tehdä riskitestejä.
– Itse aloitin heti pilottikoulutuksen jälkeen Terveystaskun sivujen osioiden täyttämisen. Totesin ohjelman
helpoksi tietokoneen keskiverto-osaajalle. Oli mielenkiintoista seurata verenpaineen kehitystä. Ohjelma piir-
tää käyrää tallennettujen lukujen perusteella. Se kertoo todellisen tilanteen eri tavalla kuin aiemmin täytetty ruutuvihko, Ropo kiittelee.
Hän täyttää kansiotaan aina kotona
verenpaineen ja painon mittaamisen
jälkeen 2–3 kertaa viikossa. Kansioon
hän on kirjannut myös laboratoriotuloksia, ajanvarausmuistutuksia, kuntosalikäynnin jälkeiset tuntemukset
sekä sairastamansa vatsataudin. Hän
aikoo vielä perehtyä lääkärien epikriisien skannaamiseen ja tallentamiseen
Terveystaskun tietokantaan.
Avuksi myös ammattilaisille
Jos käyttäjä haluaa, terveydenhuollon
henkilökunta voi nähdä kansion tietoja.
Se nopeuttaa palvelua ja lisää potilasturvallisuutta. Jokainen voi itse määritellä, kenellä on pääsy kansioon. Ropo on tyytyväinen mahdollisuuteen.
– Terveydenhoitajat, lääkärit, sairaalat ja ambulanssien ensihoitajat
saavat näin käyttöönsä ajan tasalla
olevaa tietoa. Terveystasku on kaikille itsestään huolehtiville ja terveydestään vastuuta kantaville loistava, ilmainen palvelu, hän suosittelee.
Kansiossa on asiointia helpottavia linkkejä muun muassa potilasjärjestöihin ja kaupungin muihin
sähköisiin terveydenhuollon palveluihin. Samalla kirjautumisella pääsee myös valtakunnalliseen Omakantaan. Ensi syksystä reseptit voi uusia
Omakannan kautta.
Terveystaskun ovat kehittäneet yhdessä Tampereen kaupunki, Lempäälän kunta ja Tays Sydänsairaala. Palvelusta on hyötyä kaikille, mutta erityisesti heille, joiden krooninen sairaus
vaatii hoitoa ja seurantaa.
•
Tampereen hyvinvointipalveluiden digitalisaation visio:
Vuonna 2025 Tampereella
kaikki käyttävät ensisijaisesti
digitaalisia palveluita
Viestipalvelussa
saa kysyä
terveydestä
VIESTIPALVELUSSA voi kysyä omasta terveydestä, sairaudesta tai hoidosta terveydenhuollon ammattilaiselta.
Toukokuussa pilottina avautuvassa palvelussa on aluksi mukana yksittäisiä
terveysasemia ja nuorisopsykiatria.
Palvelu laajenee myöhemmin kesällä.
Asiakas ja henkilökunta sopivat etukäteen, millaisissa asioissa viestejä lähetetään. Vastauksiin mahtuu enemmän asiaa kuin tekstiviestiin, jota myös
käytetään yhteydenpidossa. Viestipalvelu on tarkoitettu kiireettömien asioiden hoitamiseen. Kyseessä on tietoturvallinen, suojattu yhteys.
Verkossa pystyy
varaamaan aikoja
SÄHKÖISESSÄ asioinnissa voi nyt siis
varata ajan terveysasemien ja Hatanpään sairaalan poliklinikoiden hoitajille, kouluterveydenhuoltoon sekä äitiys- ja lastenneuvolaan. Ajan voi myös
tarkistaa, siirtää tai perua. Halutessaan
vastaanottoajasta saa vahvistuksen ja
muistutuksen tekstiviestillä.
Palvelu laajenee myöhemmin myös
muiden kuin hoitaja-aikojen varaamiseen. Lääkärille aikaa ei kuitenkaan voi varata sähköisesti, sillä terveydenhuollon ammattilaisen tulee
aina arvioida hoidon tarve. Sama pätee Hatanpään sairaalasta saatuun erikoissairaanhoidon vastaanottoaikaan.
Jos kyse on hoitotakuun piirissä olevasta vastaanotosta, siihen saatua aikaa ei voi perua verkossa, jos haluaa
tilalle uuden ajan.
Ajanvaraus on käytössä myös suun
terveydenhuollossa. Varauksen voi tehdä suuhygienistille ja kiireelliseen
hammashoitoon.
•
•
Lapsiperhe
voi hakea apua
entistä helpommin
T
ampereen kaupunki on ottanut käyttöön internetsivuillaan uuden Pyydä apua -lomakkeen, jolla tukea tarvitseva lapsiperhe voi pyytää apua erilaisissa tilanteissa.
Pyydä apua -nappi helpottaa kiireettömän
avun hakemista. Apua tarvitseva voi jättää sähköiselle lomakkeelle viestinsä ja yhteystietonsa, ja kaupungin perhepalvelu ottaa yhteyttä perheeseen 1–3
vuorokauden kuluessa.
Lomake aukeaa kaupungin internetsivuilla Pyydä apua -nappia klikkaamalla osoitteessa www.tampere.fi/lapsiperheidensosiaalityo.
Uusi palvelu auttaa tilanteissa, joissa
perhe tuntee tarvitsevansa apua, mutta ei tiedä, mistä tai miten sitä voi hakea. Apua voi pyytää
esimerkiksi, jos tuntee tarvitsevansa tukea lapsen kasvatuksessa tai hoidossa tai vanhemmilla on parisuhdeongelmia.
Asiakas voi palveluita tarvitessaan ottaa yhteyttä myös
suoraan esimerkiksi lapsiperheiden kotipalveluun ja perhetyöhön, perheoikeudellisiin palveluihin, Perhepiste Nopeaan, Nuorten taloon ja Etsivään työhön. Lapsiperheiden
sosiaalityön palveluun voi hakeutua ottamalla yhteyttä lapsiperheiden sosiaalityön palveluohjaajiin tai sosiaaliasemien neuvontaan.
Lastensuojeluilmoitus sosiaalipäivystykseen
Sähköinen hakemus nopeuttaa käsittelyä
VAMMAISPALVELUSSA on ollut käytössä sähköinen hakemus helmikuusta asti. Verkossa voi
tehdä sekä vammaispalveluhakemuksen että
vammaispalvelulain mukaisen kuljetuspalveluhakemuksen. Sosiaalityöntekijä Leena Köykkä
kertoo, että asiakkaat ovat olleet mahdollisuuteen tyytyväisiä.
– Sähköisiä hakemuksia tulee meille tasaiseen tahtiin. Palvelun käyttö on koettu helpoksi, ja myös hakemusten käsittely on helpottunut. Kun asiakas on antanut luvan sähköiseen
omapalveluun, hän on saanut myös päätöksen
sähköisesti. Se on nopeuttanut toimintaa, Köykkä kuvaa.
– Aivan esteetön palvelu ei valitettavasti vielä ole. Esimerkiksi näkövammaisilla on ollut ongelmia erilaisia apuohjelmia käytettäessä. Myös
näiden ongelmien ratkaisemiseksi teemme töitä. Palvelua kehitetään jatkuvasti, jotta se tavoittaisi mahdollisimman monet siitä hyötyvät kuntalaiset.
Sähköiseen asiointiin on loppuvuodesta tulossa myös asiakkaiden toivoma toisen puolesta asiointi.
– Se tuo varmasti uusia hakijoita. Toivomme,
että myös hakemuksiksi tarkoitetut sähköpostit
lähetettäisiin sähköisen asioinnin kautta. Se on
suojattua ja tietoturvallista. Näin myös vältytään
lisäselvityspyynnöiltä, Köykkä sanoo.
Vammaispalvelussa toivotaan, että mahdollisimman moni käyttäisi jatkossa nettihakemusta. Palvelussa voi lähettää myös hakemusten liitteet. Toki käytössä on edelleen myös kirjallinen
hakemus.
•
Lastensuojelun päivystyksessä virka-aikaan tapahtuva päivystys siirtyi huhtikuun alussa sosiaaliasemilta sosiaalipäivystykseen.
Lastensuojeluilmoitukset ja ilmoitukset sosiaalihuollon tarpeessa olevasta henkilöstä tehdään arkisin kello 9–15
numeroon 040 568 5520. Muina aikoina lastensuojeluilmoitukset tehdään numeroon 0500 625 990.
Lisätietoja sosiaalipäivystyksestä on Tampereen kaupungin internetsivuilla osoitteessa www.tampere.fi/sosiaalipaivystys.
Palveluja saa ilman asiakkuutta
Uudistukset liittyvät uuteen sosiaalihuoltolakiin, joka toi
merkittäviä muutoksia lapsiperheiden sosiaalipalveluihin
ja lastensuojeluun.
Perhe voi saada kotipalvelua, perhetyötä sekä tukihenkilö-, tukiperhe- tai vertaisryhmätoimintaa ilman, että se on
lastensuojelun asiakkaana. Lastensuojelun asiakkuus alkaa
vasta, jos sen tarve on todettu lastensuojelutarpeen selvityksessä tai perhe saa lastensuojelun palveluja tai tukitoimia.
Asiakkaalla on oikeus tarvittaessa saada arvio palvelutarpeestaan entistä aikaisemmin ja oikeus saada myös nimetty oma työntekijä.
•
Apulaisylilääkäri Sari Torkkeli (vas.), projektipäällikkö Kirsi Koivu ja sosiaalityöntekijä
Leena Köykkä ovat olleet mukana rakentamassa sosiaali- ja terveydenhuollon uusia
verkkopalveluja kaupunkilaisille.
TEKSTI Johanna Toivanen
KESKUSTORILLA järjestetään torstaina 4. kesäkuuta
kello 12–16 Nuorille töitä -tapahtuma. Tarjolla on paljon työpaikkoja ja koulutusmahdollisuuksia, mukana on kymmeniä yrityksiä. Tilaisuudessa voit testata
myös oman yritysideasi. Cv kannattaa ottaa mukaan.
Neljä bändiä kisaa tilaisuuden keikasta. Eniten
ääniä somessa saanut bändi pääsee esiintymään. Käy
äänestämässä Facebookissa: Nuorille töitä Pirkanmaa -bändikisa.
Tapahtuman järjestävät Tampereen kaupunki,
TE-keskus ja Pirkanmaan Yrittäjät.
•
TAMPERE-lehti 2 | 2015
5
Elävä kaupunki
dytetty yhteensä lähes 1 400 työntekijää. Tällä hetkellä työmaalla on noin 400
työntekijää ja yhteensä noin 50 eri yritystä. Työntekijöistä 22 prosenttia on Tampereelta, 19 prosenttia muualta Pirkanmaalta, 53 prosenttia muualta Suomesta ja 6 prosenttia Virosta. Tänä kesänä
tunnelityömaa tarjoaa kesätyötä myös
monelle nuorelle.
Rantatunnelin rakentaminen
on nyt puolivälissä
•
Tunnelin louhinta saadaan
päätökseen
kesäkuun
loppuun
mennessä.
R
antatunnelin rakentaminen on sujunut suunnitelmien mukaisesti. Tunnelia on nyt rakennettu
puolitoista vuotta ja hanke on puolivälissä.
Tunnelin louhinnoista on tehty noin 90 prosenttia. Maanrakennustöistä ja betonirakenteista valmiina on reilusti puolet. Kaikki vesistöjen täytöt on saatu valmiiksi. Hankesuunnitelman mukaan tunneli otetaan
käyttöön liikenteelle toukokuussa 2017.
Rakennustöissä ei tullut eteen suu-
ria yllätyksiä. Ainoa mainittava yllätys
oli pilaantuneiden maiden suuri määärä Santalahdessa, vaikka etukäteen tehhtiin maaperätutkimuksia. Pilaantuneiisuus on tosin ollut pääosin lievää. Seuulonnan jälkeen osa lievästi pilaantuneissta maista on voitu hyödyntää työmaalla.
a.
Tunnelihankkeen kustannukset ovat
at
pysyneet kokonaisuutena budjetissa. Aiinoastaan pilaantuneiden maiden kunnnostuskustannusten arvioidaan ylittyyvän 4,2 miljoonalla eurolla. Allianssisoopimuksen mukaisesti allianssin vastuullla on neljännes ylityksestä, Tampereen
n
kaupunki ja Liikennevirasto vastaavat
yhteisesti kolmesta neljäsosasta.
Tunnelin rakentamiseen on pereh-
Rantatunnelissa on molemmille ajosuunnille omat tunnelit,
joiden välinen etäisyys on
11–12 metriä. Tunneleiden
välillä on yhdyskäytäviä noin
150 metrin välein. Lisäksi
tunnelissa on yksi ajoneuvojen
mentävä yhdyskäytävä pelastus- ja huoltoajoa varten.
Nopeusrajoitus on 60 km/tunnissa. Jalankulku, pyöräily ja
hitailla ajoneuvoilla liikkuminen tunnelissa ovat kiellettyjä.
TÄNÄ VUONNA
TUNNELITYÖMAALLA
TAPAHTUU
•
Rantatunneli on
merkitty
kuvaan
katkoviivalla.
•
•
•
•
•
Tunnelin maarakennustyöt, verhouksen
rakentaminen, elementtiasennukset ja
teknisten järjestelmien asentaminen
on aloitettu suuaukoilta ja keskeltä
louhinnan perässä.
6
TAMPERE-lehti 2 | 2015
Tunnelilouhinta päättyy
kesäkuun loppuun mennessä.
Santalahdessa Rantaväylän
liikenne ohjataan kesäkuun
alussa kiertotielle.
Rauhaniementien silta avataan
liikenteelle kesäkuun loppuun
mennessä.
Kaasuputken siirtotyö Santalahden ja Naistenlahden välillä
valmistuu syyskuun loppuun
mennessä.
Tunnelin ilmanvaihtopiiput
taideaiheineen nousevat
pystyyn Santalahdessa ja
Naistenlahdessa syys–lokakuun vaihteessa.
Tunnelin verhousrakenteet
ja elementtiasennukset
valmistuvat vuoden 2015
loppuun mennessä.
TUNNELIN rakentamisen etenemistä voi seurata netissä osoitteesta
www.liikennevirasto.fi/rantatunneli. Sivuilla julkaistaan joka maanantai asukastiedote. Sieltä löytyvät myös karttaesitykset työnaikaisista liikennejärjestelyistä, hankesuunnitelma ja ilmanlaadun mittausten yhteenvedot.
RANTATUNNELIN Facebook-sivut
ovat www.facebook.com/rantatunneli. Asukastilaisuuksia tunnelin
rakentamisesta järjestetään muutaman kuukauden välein. Tietoa
saa lisäksi suoraan allianssin toimistolta.
Lielahden tehdasalue odottaa uutta heräämistä
L
ielahdessa toimineen puunjalostustehtaan alue on nyt hiljainen. Tampereen kaupunki osti sen 26 miljoonalla eurolla vuosi sitten. Kauppaan
kuuluvat vanhojen tehdaskiinteistöjen ja kartanon lisäksi 90 hehtaaria maa-aluetta ja yli 1000
hehtaaria Näsijärven vesialuetta.
Nyt mietitään, millaista korkoa tuo
kauppa saadaan tuomaan tamperelaisille. Mitä alueelle rakennetaan lähivuosikymmeninä? Mitä toimintaa tulee niihin
rakennuksiin, jotka säilytetään? Entä vesialueet – voidaanko nekin ottaa käyttöön ja miten?
Alue näyttää nyt juuri siltä, miltä autioituneen tehtaan voi kuvitellakin näyttävän. Hieman toimintaa siellä täällä, siistimistä ja purkutöitä. Osin ränsistyneitä eri-ikäisiä rakennuksia, myös kaunista Tampereelle leimallista punatiilistä
vanhaa tehtaan seinää. Iso, hieno kartano, joka muistelee nyt tyhjillään menneisyyttään.
Entisellä tehdasalueella on tietysti kaikkea sitä, mitä toiminnan vuosikymmenet ovat tuoneet. Kaupan myötä tuli myös maata, jossa on tuotannossa käytettyjä kemikaaleja. Osa alueesta
on puhdistettava, ennen kuin sitä voidaan ottaa uuteen käyttöön.
Lielahti on kaunista Näsijärven eteläosaa, mutta sen pinnan alla on myös
muistoja puutavaratuotannosta. Poukama on täynnä niin sanottua nollakuitua,
puuainesta, jota ei ole tarvittu tuotantoon. Se estää sellaisenaan vesialueen
täysimääräisen käytön. Parhaillaan tutkitaan, voisiko tuota kuitua uusiokäyttää.
Lielahden kartano on nyt tyhjillään. Terassin portaat odottavat uusia kulkijoita.
Unelma-asumista
järven rannalla
Ennen kuin kaupunki osti Lielahden alueen, laskettiin, että kauppahinta voidaan
saada tulevaisuudessa korkoineen takaisin aluetta kehittämällä.
Teetettiin myös visio, mitä mahdollisuuksia koko Lielahden alueella voisi olla. Voisiko kuituinen poukama muuttua
saariksi tai niemiksi, joilla toteutuisi asumisen unelmia järven rannalla, lähellä
ison kaupungin keskustaa? Raitiotie vei-
Tehdasalueella on eri-ikäisiä rakennuksia, osa jo tiensä päässä.
Ratikkasuunnitteluun
valitaan parhaat
yritysryhmät
RAITIOTIE kuljettaa ensimmäisessä vaiheessa tamperelaisia Hervannasta ja Taysin alueelta keskustaan, mikäli kehitysvaiheen jälkeen vuonna 2016 päätetään
raitiotien rakentamisesta.
Parhaillaan tarkistetaan yleissuunnitelmia ensimmäisillä reiteillä. Myös
raitiotien infran suunnittelun ja rakentamisen sekä vaunukaluston hankintakilpailut etenevät.
Radan ja varikon suunnitteluun ja
mahdolliseen rakentamiseen valitaan
yritysryhmittymä kesällä.
Hankinta tehdään niin sanotulla allianssimallilla, jossa yhteiset tavoitteet ja
yhteistyö korostuvat. Hankintamenettelyyn kuuluvat neuvottelut ja työpajat, joiden myötä karsitaan tarjoajien määrää.
Jotta valittu toimija pääsisi nopeasti
jatkamaan työtä, raitiotien yleissuunnitelmaa on tarkennettu edelleen kevään
aikana katukohtaisina tarkasteluina.
si asukkaat Tampereen ytimeen muutamassa minuutissa.
Lielahden elämä kartanoalueena alkoi vuonna 1682, kun autioksi jääneet
tilat yhdistettiin. Vuonna 1872 kantatilan osti liikemies Wilhelm von Nottbeck.
Ratsutilalla oli sen jälkeen monta omistajaa, ja kartanon maita myös pilkottiin
ja myytiin. Vuonna 1914 alkoi puuteollisuuden historia, kun J. W. Enqvist Oy
teki sellutehtaan kartanon navettaan.
Millaista historiaa Lielahden karta-
nossa ja sen ympäristössä kirjoitetaan
tulevina vuosina? Vanha tehdasalue on
nyt hankittu kaupungin omistukseen,
ja se herätetään uudelleen.
•
TEKSTI Anna-Leea Hyry
KUVAT Hanna Leppänen
Lisätietoa alueen kehittämisestä
sekä mahdollisuuksista osallistua
ideointiin tulee lähiaikoina kaupungin verkkosivuille www.tampere.fi
Vanha vedenpuhdistamo voi laittaa mielikuvituksen liikkeelle.
– Suunnittelu voi jatkua mahdollisimman saumattomasti heti, kun yritysryhmä on valittu. Kevään aikana pidetyissä allianssineuvotteluissa ja työpajoissa harjoitellaan jo yhteistyötä ja tullaan
tutuiksi, kertoo projektipäällikkö VilleMikael Tuominen.
Tarkempia katujen yleissuunnitelmia
on tehty muun muassa Itsenäisyydenkadulla ja Sammonkadulla, Teiskontiellä
ja Kuntokadulla sekä Hervannan suunnassa, jonne on tulossa myös varikko.
Varikon asemakaavaa laaditaan parhaillaan. Hallilan kohdalle tehdään täydennysrakentamiseen tähtäävää asemakaava.
Kesällä alkavan allianssin kehitysvaiheen tarkoitus on tuottaa niin tarkkaa tietoa, että sen perusteella päätöksenteko
toteuttamisesta on mahdollista. Yleissuunnittelun jälkeen tehdään vielä yksityiskohtaisemmat katusuunnitelmat.
Vaunukaluston toimittajaehdokas valitaan syksyllä. Raitiotien kehitysvaihetta jatketaan yritysryhmien, kaupungin
ja valtion yhteistyönä siten, että päätöksentekoon tarvittava tieto on käytettävissä syksyllä 2016. Ensimmäiset matkat ratikalla voisi päästä matkustamaan
vuonna 2019.
•
TEKSTI Anna-Leea Hyry
TAMPERE-lehti 2 | 2015
7
Lasten ja nuorten Tampere
Pajasto
ponnahduslautana
nuorille
kulttuurintekijöille
lisista arkisista huolista.
Pajaston kevätkausi huipentuu Laikunlavalla tiistaina 26.5. järjestettävään
päätösjuhlaan, Pajastofestiin. Tampereen
kaupungin nuorisopalvelut tarjoaa tapahtuman puitteet, ja nykyiset työkokeilussa olevat nuoret toteuttavat juhlan. Esiintymään saapuu muun muassa bändejä, joihin kuuluu entisiä pajastolaisia. Sateen sattuessa Pajastofestiä
juhlitaan Monitoimitalossa.
V
•
TEKSTI Päivi Pajula
KUVA Hanna Leppänen
sa. Vuosittain työkokeiluun pääsee noin
40 nuorta.
Ensimmäisen kuukauden aikana
nuorille opetetaan alan välineiden ja ohjelmistojen käyttöä sekä projektien työtapoja. Tämän jälkeen he kokeilevat kolmen kuukauden ajan työtä käytännössä.
− Pajaston nuoria työllistävät kaupungin nuorisopalvelut ja erilaiset kulttuurijärjestöt ja -yhteisöt, kertoo Pajaston työvalmentaja Jarkko Metsälammi.
Työkokemuksen lisäksi nuoret saavat Pajastossa tukea elämänhallintaan ja
Särkänniemessä vietetään synttärikesää
SÄRKÄNNIEMEN huvipuisto viettää tänä kesänä 40-vuotisjuhliaan. Huvipuisto avattiin vuonna 1975. Juhlatunnelmasta pääsevät tänä kesänä
kaikki nauttimaan, koska huvipuiston alueelle ei ole viimevuotiseen tapaan lainkaan erillistä pääsymaksua.
Särkänniemi myös kerää
parhaita muistoja vuosien
varrelta huvipuistossa
vietetyistä hetkistä.
Muistoja julkaistaan
somessa sekä huvipuistoon pystytetyllä tarinaseinällä.
Särkänniemen tämän kesän
jännittävimmät uutuudet ovat 5DKauhukino
ja uudistettu
Pelitorin alue.
5D-Kauhukinossa
sukelletaan vanhan mielisairaalaan syövereihin, jossa
katsoja saa tuntea aidontuntuista
kauhua 3D-lasien, liikkuvien penkkien ja erilaisten veden ja paineilman
8
TAMPERE-lehti 2 | 2015
avulla luotujen efektien ansiosta.
Myös Planetaariossa nähdään uusi Full Dome -elokuva Raivoisa maailmankaikkeus.
Delfinaarion kesän näytös on Yhdessä – Together, jossa kuvataan delfiinien ominaispiirteitä, lauman yhteistoiminnan merkityksellisyyttä sekä eläinten ja niiden kouluttajien
välistä erityislaatuista suhdetta.
Koiramäessä pääsee ihastelemaan uutta ponivarsaa Essiä
ja nauttimaan lastenteatterista Elsa, Kille ja Sammon ryöstö -nimisen
uutuusnäytelmän
parissa.
Akvaarion uusia
asukkaita ovat
nuolimyrkkysammakot ja
parta-agamat.
Särkänniemen
kesää jaksotetaan erilaisin teemapäivin ja tapahtumin. Kaikki Särkänniemessä kesällä
järjestettävät konsertit
ovat maksuttomia.
•
www.sarkanniemi.fi
oman urapolkunsa suunnitteluun. Lisäksi he tapaavat useita kulttuurialan harrastajia ja ammattilaisia.
− Olen tutustunut muihin pajastolaisiin ja saanut uusia kavereita. Täällä on
rento fiilis, mutta töitä tehdään kuitenkin tosissaan, Jarkko Lehtinen kertoo.
Pajaston ohjaajat kannustavat ja vahvistavat nuorten uskoa tulevaisuuteen,
mikä on tärkeää työttömänä olleen nuoren henkiselle hyvinvoinnille. Nuoret tapaavat jakson aikana myös yksilövalmentajan, jonka kanssa voi keskustella taval-
J A A K KO L AU R I L A
uosi sitten nuori tamperelainen työtön Jarkko
Lehtinen istui TE-toimiston ammatinvalinnanohjaajan vastaanotolla. Lehtinen kertoi
olevansa kiinnostunut
videokuvaamisesta, jota hän oli jo jonkin aikaa harrastanut.
− Kun kerroin mielenkiinnon kohteistani, ammatinvalinnanohjaaja ehdotti minulle kaupungin nuorisopalveluiden työkokeilua Pajastossa, Lehtinen kertoo.
Yksi puhelinsoitto ja Pajaston työvalmentajien tekemä haastattelu avasivat Lehtiselle ovet Monitoimitalo 13:n
mediapajan työkokeiluun.
Pajasto on 18–25-vuotiaille työttömille tarkoitettu työkokeilupaikka, jossa
voi valita joko median, av-tuotannon tai
teatterityön suuntautumisvaihtoehdon.
Monitoimitalon uudehkoissa tiloissa järjestetään kaksi työkokeilujaksoa vuodes-
HAKU syyskuussa alkavaan
Pajasto-työkokeiluun
Selvitä ensin TE-toimistosta
mahdollisuutesi työkokeiluun
Hakijalla ei tarvitse olla
aikaisempaa alan kokemusta
Haku aukeaa 22.6.2015
Soita ja varaa haastatteluaika
7.8. mennessä numerosta
050 464 8477
Hakijoiden haastattelut
pidetään viikolla 33
•
•
•
•
•
Kulttuurifestari Spark tuo esiin
lasten itse tekemää taidetta ja
tutustuttaa festarikävijöitä
erilaisiin taiteenlajeihin. Viimevuotiseen tapaan tänä vuonnakin
voi ihmetellä intialaisen tanssiryhmän liikkeitä.
Sparkkulttuurifestareilla
raikaa lasten ja
nuorten ääni
KULTTUURIFESTARI Spark tarjoaa
jälleen hykerryttäviä elämyksiä lapsille, nuorille ja perheille toukokuun toiseksi viimeisenä lauantaina. Festivaali
järjestetään tänä vuonna Laikunlavalla,
jolle nousee esiintymään päivän aikana
taitavia lapsia ja nuoria.
− Laikunlavan vehreä puistoympäristö on ihanteellinen paikka lapsille ja perheille viettää aikaa yhdessä ja aistia festivaalitunnelmaa. Tapahtumaan on vapaa pääsy, Tampereen kaupungin nuoriso-ohjaaja Piritta Brusi kertoo.
Festareille odotetaan tuhatpäistä yleisöä. Tämän vuoden festivaaliteemana on
ääni, ja esiintyjinä on useita erilaisia äänestä inspiroituneita lasten ja nuorten
harrasteryhmiä. Yleisö saa nauttia esimerkiksi puhallinorkesterin sävelistä,
intialaisen tanssiryhmän liikkeistä ja
kuorolaulusta.
Festarikävijät saavat halutessaan
myös touhuta erilaisissa toiminnallisissa työpajoissa, joissa saa oman äänensä kuuluviin. Yhdessä pajoista voi
esimerkiksi rakentaa ikioman soittimen.
Laikunlavan vieressä sijaitsee Tampereen kaupungin nuorisopalveluiden
jäätelökahvila, josta saa ostettua herkkuja festaripäivänä ja kesäkuusta alkaen myös arkipäivisin koko kesän ajan.
Laikunlavan jäätelökahvilassa palvelee kymmenen nuorta kesätyöharjoittelijaa. Vastaavanlaisia kahviloita on myös
Lasten liikennepuistossa Kalevassa sekä Koivistonkylän ja Helapuiston nuorisokeskuksissa.
Kulttuurifestari Spark kutsuu kaikki
lapset ja lapsenmieliset viettämään yhdessä iloista kevätpäivää Laikunlavalle
23. toukokuuta kello 12–16.
•
T R E D E A / O L L I - P E K K A L AT VA L A
Kesämeininkiä
ella
KO
IV
UM
ÄK
I
e
r
e
p
Ta m
IS
KA
RO
YA
L T
HA
I EM
BA
SSY HELSINK
I
M
TREDEA
/KA
RI
SA
VO
LA
IN
Muutokset mahdollisia.
E
N
Tampereen kesä on täynnä menoa ja kesämeininkiä.
Tähän liitteeseen on koottu Tampereella järjestettäviä
tapahtumia. Lähde liikkeelle ja nauti!
Lasten ja nuorten kulttuurifestari
Spark
Spark kuuluu la 23.5. klo 12–16
Laikunlavalta, Vanhalta kirjastotalolta
sekä ympäröivältä viheriöltä. Spark
tuo valokeilaan kymmeniä esiintyviä
lapsia ja nuoria. Lisäksi tapahtumassa
saa osallistua erilaisiin työpajoihin ja
tutustua harrastusmahdollisuuksiin.
Vapaa pääsy.
www.tampere.fi/spark
Lastenkulttuurikeskus Rulla
Rullassa lapset ja vanhemmatkin
pääsevät kesällä taiteilemaan. Finlaysoninkuja 6, vapaa pääsy. Avoinna:
to–pe klo 9–14, la–su klo 11–16
(ma–ke tilauksesta ryhmille)
Avoinna poikkeuksellisesti: 2.–14.6.
Ei ennakkoilmoittautumista.
ti–pe klo 9–14, la–su klo 11–16. Kesäa.
tauko: 15.6.–7.8. www.tampere.fi/rulla
7.–14.6. Väririeha – toiminnallinen
allinen
näyttely. Lasten ja kuvataiteilijoiden
23.5. Rulla mukana Museoiden yössä
ilijoiden
klo 18–21.
yhdessä aloittamat teokset jatkavat
atkavat
elämäänsä lasten avulla.
31.5. saakka Kuriositeettikabinetti. Erikoisia esineitä, outoja otuksia, hassuja
8.8.–18.10. Puistopäivä. Pahvinen
vinen
hahmoja Sara Hildén -akatemian oppipuisto, jossa voi leikkiä. Yli 2-vuotiaille.
laiden tekeminä.
Kujilta kuuluu kummia
2.–5.6. Sirkustyöpajat yli 6-vuotiaille.
-tapahtumat kaupunginosissa
Päivittäin vaihtuvat teemat akrobatiasKesällä lastentapahtumia järjestetään
ta klovneriaan. Työpajamaksu 2 €/päivä.
Tampereen kujilla ja kaukaisemmissaEnnakkoilmoittautuminen
kin kortteleissa. Tapahtumat ovat
p. 040 824 9118. Työpajapisteellä
täynnä iloista tekemistä lapsille ja
sirkusaiheista tekemistä ilman ennakkoko perheelle. Luovuuden voi päästää
koilmoittautumistakin.
valloilleen taidepajoissa ja
toiminnallisilla pisteillä.
6.6. Väririeha. Lapset ja kuvaLisää
Lastenmusiikkiorkesteri
taiteilijat täyttävät yhdessä
lastentapahtupistää jalan vipattamaan.
Rullan värein lattiasta seimia myös muualla Vapaa pääsy.
niin saakka klo 11–16.
TR
LASTEN KESÄ
ED
EA
/K
AR
I S
AV
OLA
INEN
La 4.7. klo 14–16 Tesoman nuorisokeskus
5.7.
Su 5
7 klo 14–17
14 17 Laikunlava
La 18.7. klo 12–15 Haiharan taidekeskus
www.tampere.fi/lastenkulttuuri
Lasten liikennepuisto
Lasten liikennepuisto Joukahaisenkatu 10:ssä tarjoaa 6–10-vuotiaille
mahdollisuuden opetella liikennekäyttäytymistä aikuisten ohjaajien
opastuksella. Puistossa voi lisäksi suorittaa maksuttoman ajokorttikokeen
ja kokemuksen kartuttua voi osallistua pikkupoliisikokeeseen. Puisto on
avoinna arkisin 3.6.–7.8. klo 10–17.
Arkipyhinä puisto on suljettu.
liitteessä.
TAMPERE-lehti
TAMPERE-lehti 22 || 2015
2015
9
Kesämeininkiä
m p e re e l l a
Ta
NUORTEN KESÄ
Monitoimitalo 13:n
kesän aukioloajat:
1.6.–18.6. avoinna arkisin klo 8.30–17
22.6.–7.8. avoinna arkisin klo 10–17
10.8. palataan normaaleihin aukioloaikoihin, poikkeuksena 13.8.–14.8.,
jolloin koko talo on suljettu.
Kädentaidot
1.6.–18.6. avointa + teemoitettua toimintaa arkisin klo 10–16
22.6.–7.8. Kädentaidot suljettu.
Peliaula ja konehuone
1.6.–5.6. Pelileiri (avoin toiminta suljettu).
8.6.–18.6. avointa toimintaa arkisin
klo 10–17
22.6.–7.8. avointa toimintaa arkisin
klo 10–17
Musa ja media
26.5. klo 18 Tampere Rock Academyn
maksuttoman klinikan tähtenä Noora
Louhimo. Battle Beast -heavybändistä
tuttu solisti kertoo oikeaoppisen laulutekniikan perusteita, joiden avulla ääni
pysyy kunnossa keikka toisensa jälkeen.
19.8. klo 18. Musta laatikko -bändiillassa Stagelle nousee aloittelevia
nuorten bändejä. Nuorten toimitus
taltioi maksuttoman keikan.
Jäätelökahvilat
Jäätelökahvilat toimivat
kesätyöharjoittelupaikkoina
lähes kolmellekymmenelle
13–17-vuotiaalle nuorelle.
Kahvilat ovat avoinna arkisin.
2.6.–7.8. Lasten liikennepuisto klo 10–17
2.6.–7.8. Laikunlava klo 11–18
3.6.–28.6. Helapuiston nuorisokeskus
klo 14–20
1.6.–28.6. Koivistonkylän nuorisokeskus klo 14–20
[email protected],
p. 040 191 8472
Rantavalvonta
Pyynikin uimaranta 1.6.–7.8. klo 10–
20 ja yleisimmillä uimarannoilla
rantasiistijät 1.6.–7.8. klo 9–17
Rantauimakoulut
keskiviikko klo 17 frisbeegolfkisa.
15.6.–17.6. liikunnallisia nuorten
tapahtumia ympäri kaupunkia.
www.nuortentampere.fi
Nuorten tilat
Helapuiston nuorisokeskus avoinna
kesäkuussa arkisin klo 16–22
Koivistonkylän nuorisokeskus avoinna kesäkuussa arkisin klo 14–20
Leinolan nuorisokeskus avoinna 1.6.–
25.6. arkisin klo 15–22
Multisillan nuorisokeskus avoinna
2.6.–6.6. klo 15–21 ja 23.–27.6.
klo 15–21
Nuorisokeskukset aukeavat elokuussa
koulujen alkaessa.
LIIKUNTAA
Liikuntapalvelut järjestää ajalla 1.6. –
26.6. lapsille ja nuorille suunnattua
ohjattua liikuntaa:
Jalkapallo
Ke klo 15–17 Ahvenisjärven kenttä
Pe klo 15–17 Ahvenisjärven kenttä
Ke klo 12–13.30 Lamminpään kenttä
Pe klo 12–14 Kaukajärven vapaa-aikatalo
Parkour
Muuta kesätoimintaa
lapsille ja nuorille
To klo 12–13 ja 13–14 Ratina, telinevoimistelusali
1.6.–26.6. Lahdesjärven uimarannalla
arkisin 12–17 pelivälineiden lainausta, leikkimielisiä kisoja ja soutamista.
1.6.–26.6. Vihiojan puistossa joka
Ohjattu kuntosaliharjoittelu
To klo 15–17 Ratina, kuntosali
Pe klo 15–17 Hervannan
vapaa-aikakeskus, kuntosali
29.6.–10.7. Teisko
22.6.–3.7. Kaukajärvi, Suolijärvi,
Tohloppi, Tahmela
6.7.–17.7. Suomensaari, Kaukajärvi,
Olkahinen
20.7.–31.7. Pyynikki
Kesäleiri
5–7-vuotiaille 1.–5.6. klo 9–15
Rauhaniemen uimarannalla.
8–10-vuotiaille 8.–12.6. klo 9–15
Rauhaniemen uimarannalla.
Leireillä liikutaan sekä maalla että
vedessä. Lounas ja välipala sisältyvät
leirin hintaan, 170 €.
Uimakoulut Rauhaniemessä
Ensimmäinen jakso arkisin 15.6.–26.6.
Toinen jakso arkisin 20.7.–31.7.
EasySwim Advanced (aikaisempi osallistuminen ko. ryhmään) klo 10.30–11
EasySwim Advanced klo 12–12.30
Uimarikoulu 6–8-vuotiaille klo 11–11.30
Uimarikoulu 9–10-vuotiaille klo 13–13.30
90 €/kurssi
www.tatu.fi. Kesäleiri- ja uimakoulutiedustelut [email protected],
klo 12–15 arkisin p. 045 602 5330
Uintileiri Hervannan uimahallissa
Haiharan taidekeskuksessa tapahtuu
H
aiharan taidekeskus Kaukajärvellä herää jälleen
täyteen kuhinaan kesäkaudeksi.
Kesäkuussa talli ja Runebergin
mökki täyttyvät taiteesta, Haiharan
nukketeatteri avaa ovensa yleisölle ja
Haihara soikoon raikaa piha-alueella.
Heinäkuun ensimmäisenä viikonloppuna alueen valtaa historiallinen Wanha Haihara -tapahtuma,
jossa pääsee tutustumaan käsityöläisten, sotureiden ja aatelisten aikaan. Luvassa on myös nykytaiteen
mielenkiintoisia nimiä Haamuarmeija- sekä Hehkuvaa-näyttelyissä. Lap-
TA R J A MA L I N EN
Huominen-teemanäyttely avautuu
Haiharan taidekeskuksessa elokuussa. Kuvassa
Tarja Malisen
installaatio
”Yhdessä”.
10
10–12-vuotiaat 8.–12.6.
www.koovee.fi
Uimahallit kesällä
set voivat seikkailla satupolulla,
osallistua työpajoihin tai nauttia
kesäteatterin Rölli ja metsänhenki
-näytöksistä.
Loppukesän kohokohtana elokuun alussa avautuu Tampereen
kulttuuripalveluiden järjestämä teemanäyttely. Tämän vuoden teema on
Huominen. Näyttelyn taiteilijat haettiin valtakunnallisen haun kautta.
Tänä vuonna hakemuksia tuli lähes
140, joista valikoitui 17 nykytaiteilijan joukko tuoreine näkemyksineen.
Huominen-teemalla halutaan
herättää sekä taiteilijoita että yleisöä pohtimaan, mitä huominen tuo
tullessaan ja millaisia seurauksia tämän päivän valinnoilla on tulevaan.
Lisäelämyksiä saa toista kertaa
järjestettävästä vaihtoehtoisen musiikin Haihara Jytää -illasta ja ihka ensimmäistä kertaa Kaukajärven maisemiin rantautuvasta performanssin
ja elävän taiteen Perfo! Haihara -tapahtumasta.
Kaikkea tätä voi sulatella vaikka virvokkeiden äärellä tunnelmallisessa Kahvikamarissa. Haiharaan on
helppo piipahtaa keskustasta, sillä
kartanoalue sijaitsee linjan 10 päätepysäkillä. •
www.tampere.fi/haihara
Uintikeskus Kalevassa
Avataan remontin jälkeen kesäkuussa,
avoinna koko kesän.
Hervanta 13.6.–10.8. suljettu
1.5.–5.6. avoinna klo 6–21
6.6.–7.6. suljettu
8.6.–12.6. avoinna klo 6–21
Tesoma 15.6.–19.7. suljettu
Pyynikki 19.6.–5.7. suljettu
Salibandyleirit
Kaukajärven Spiral-hallilla
Fat Pipe Floorball Camp 15.–18.6.
Tyttösäbä on timanttia -leiri 15.–18.6.
M & M Salibandyn taitoleiri 3.–7.8.
Monipuolisuusleirit Kaukajärven Spiralhallilla, Sport Camp 22.–26.6.
www.koovee.fi
Koriskerho ma–to, 8.6.–2.7.
Kissanmaan koulu
klo 11–12, -04, -05, -06-syntyneet
klo 12.15–13.15, -07, -08, -09-syntyneet
Kerhomaksu 50 €.
[email protected]
Pesäpalloa
Manse PP:n pesiskoulu, 80 €/kurssi
www.mansepp.fi/pesiskoulu-2015/
Tommi Malinen, p. 040 9611 046,
[email protected]
GALLERIA EMIL
Galleria Emil on Tampereen kaupungin kulttuuripalvelujen ylläpitämä tila
taiteelle. Emilillä on kaksi tilaa
Vanhalla kirjastotalolla, Galleria ja
Studio. Vuosittain niissä järjestetään
12–15 taidenäyttelyä. Näyttelyihin on
vapaa pääsy. Vanha kirjastotalo 2. krs,
Keskustori 4.
TAMPERE-lehti 2 | 2015
SUSA NNA LY LY
Chilifest
ED
EA
D
TRE
OL
LI
/O
EK
KA
L AT
VA L A
Puistokonsertit keskiviikkoisin. Katso
To 2.7.–23.7. klo 12–14 poikkitaiteellisia työpajoja lapsille. Mukaan mahtuu
15 ensimmäistä. Pajamaksu 3 €.
To 2.–23.7. klo 14 draamallinen satupolkukierros Hurjan papan opastuksella.
Haiharan tutut kesävieraat kummitus
TR
/
EA
I-P
Tapahtumat
Lastentapahtumat
Annikin Runofestivaali
LL
Avoinna ti–su klo 12–18.
Suljettu juhannuksena 19.6.–21.6.
31.5. saakka Tissi & Kassi. OmaPolku
ry:n kevätnäyttely. Päärakennus
31.5. saakka ”Olennaista”. Aikuisten
kuvataiteen perusopetuksen päättötöitä, Sara Hildén -akatemia, Tampereen seudun työväenopisto. Talli
6.6.–28.6. Volume. Taiteilijat Pia Feinik, Katri Heinänen, Tiina HuhtinenSiistonen, Heta Laitakari, Marianne
Laiti, Hannamari Matikainen, Anne
Mäkelä, Annu Salminen. Talli
4.7.–26.7. Hehkuvaa. Turun Taiteilijaseuran jäsenten kesänäyttely. Näyttely
koostuu vuosina 2011–2015 valmistuneista teoksista. Päärakennus
4.7.–26.7. Haamuarmeija. Anssi Kasitonni, Maria Stereo, Alpo Nummelin. Talli
1.8.–30.8. Huominen. Haiharan teemanäyttely. Päärakennus ja Talli. Taiteilijat Risto-Pekka Blom, Marjo Hyttinen,
Aino Jääskeläinen, Riikka Latva-Somppi, Tiina Lehikoinen, Tarja Malinen,
Maria Mastola, Tommi Musturi, Ville
Mäkikoskela, Saara Piispa, Mia Saharla, Sampsa Sarparanta, Noora Schroderus, Pia Siren, Pekka Suomäki, Janna
Syvänoja, Leena Turvanen
LA
Näyttelyt
T VA
HAIHARAN TAIDEKESKUS
Taidetta ja tapahtumia Kaukajärvellä
kartanomiljöössä. Haiharankatu 30,
bussi nro 10 päätepysäkki.
ohjelma kohdasta ”Puistokonsertit”.
4.6.–13.8. Hathajoogaa torstaisin klo
18.30–19.30 tuulimyllyn takana, Runebergin mökin edessä. Omat joogatai jumppamatot mukaan. Säävaraus,
tihkusade ei haittaa. 5 €/kerta, käteismaksu. www.joogamies.fi
Su 14.6. Haihara Soikoon -tapahtuma:
klo 14 Duo Laila Stolt & Juhani Usala,
15 Kamarikuoro Solenne, 16 Ahjolan
Hanurit, 17 Ahjolan pelimannit
4.–5.7. Wanha Haihara, la klo 12–18
ja su klo 10–15. Historiatapahtuma,
jossa vieras voi tutustua kylän historiallisten asukkaiden avulla käsityöläisten, sotureiden ja aatelisten arkipäivään. Juhlahetkiä päivään luovat
silmänkääntäjien, nukketeatterin ja
musikanttien esitykset. Käsityöläisten
vanhan ajan markkinat, työnäytökset,
kaikille avoimet leikkihetket ja seikkailupisteet ovat auki yleisölle koko
tapahtuman ajan. Vapaa pääsy.
La 8.8. klo 16 Haihara Jytää Vol. 2.
Vaihtoehtoisen musiikin ilta.
Kahvikamarin piha. Vapaa pääsy.
La 22.8. PERFO! Haihara. Performanssin ja elävän taiteen tapahtuma on
luotu sopivaksi sekoitukseksi performanssia, musiikkia, miljöötä ja rentoa ilmapiiriä. Tarkoitus ei ole säikytellä yleisöä korkeakulttuurisuuden
tai kokeellisen taiteen määreillä vaan
enemmänkin vietellä mukaan kokemaan jotakin innostavaa. Tapahtuman
taiteilijat törmäyttävät ajassa liikkuvia
aineksia sekä sisällöllisesti että esitysteknisesti, ja yleisö saa mahdollisuuden uusiin näkökulmiin.
LA
Avoinna: kesä-elokuu ma–pe klo 10–16
11.6.–31.7. Annika Haas. Me, romanit.
Valokuvareportaasi Viron romaneista
5.6.–26.6 Ritva Larsson
2.7.–31.7. Reetta Partanen
6.8.–6.9. Residenssitaiteilijan näyttely
(Düsseldorf)
KA
Näyttelyt
Jos tanssijalkaa vipattaa, mutta askeleet ovat unohtuneet, niin ei
hätää! Illat aloitetaan aina tanssinopetuksella ja opittuja taitoja pääsee heti tuoreeltaan kokeilemaan live-musiikin tahdissa. •
www.tampere.fi/kulttuuripalvelut
EK
V
iime syksynä kulttuuripalvelut jalkautui kyselemään tamperelaisten kulttuuritoiveita ja -unelmia.
Kulttuuripalvelut sai vastaajilta hyviä ideoita, joista nyt toteutuvat paljon toivotut kaupunkitanssit. Keinu
kanssani -tanssit järjestetään touko–kesäkuun aikana Pakkahuoneen
aukiolla.
10.–12.7. Teivon
hevos- ja ponihippalot
www.teivo.fi
15.–18.7. Tammerfest
www.tammerfest.fi
16.–19.7. Tampere Pride
ja Sateenkaarifestivaali
www.tamperepride.fi
18.–26.7. Aamulehti Tampere
Open
www.tampereopen.fi
20.–25.7. Tampereen
Flamencoviikko
www.tampereflamenco.com
20.–26.7. Fest Afrika
www.festafrika.net
24.–26.7. Kardaanikunkku
www.lempaalanua.net
24.–26.7. Näsijärvireitti: Suviajot
www.nasijarvireitti.fi
25.7. Pirkan soutu
www.pirkankierros.fi
25.7.–1.8. Kukkaisviikot
www.kukkaisviikot.fi
31.7. Nightwish, Children of
Bodom & Sonata Arctica Ratinassa
www.nightwishratina.com
31.7.–2.8. Delfin Basket Tournament
www.tampereenpyrinto.fi
1.8. Koripallomaaottelu
Suomi–Ranska
www.basket.fi
3.–9.8. Tampereen Teatterikesä
www.teatterikesa.fi
6.8. Tapahtumien yö
www.teatterikesa.fi/tapahtumien-yo
9.8. Hämeenpuiston Puistofiesta
www.hameenpuistonystavat.fi
14.–16.8. Chilifest
www.chilifest.fi
15.8. Team City Challenge
www.teamcitychallenge.com
15.–21.8. Tamperrada ja Pintxo-viikko
www.tamperrada.fi
21.–22.8. Blockfest
www.blockfest.fi
21.–28.8. Tampereen Designviikko
www.designontampere.com
23.8. Designtori Syksy
www.designontampere.com
23.8. Pyynikin ajot
www.svkmk.com
29.8. Työväenkirjallisuuden päivä
www.tkm.fi/tkp
-P
Kulttuuriunelmat
toteutuvat
Kaupunkilaiset pudottivat
käyttäjäpalautelaatikoihin kulttuuritoiveitaan, joista toteutetaan kaupunkitansseja Pakkahuoneen aukiolla. Elise Pedersen,
Jaakko Laurila ja Marianna
Lehtinen iloitsevat palautteiden
määrästä.
19.–24.5. Tanssivirtaa
Tampereella -nykytanssifestivaali
www.tanssivirtaa.net
21.–23.5. Suuret oluet –
Pienet panimot
www.sahti.fi
23.–24.5. Lentopallon maailmanliiga: Suomi–Belgia
www.lentopalloliitto.fi
23.5. Museoiden yö
www.tampere.fi/museoidenyo
23.5. Likkojen lenkki
www.likkojenlenkki.fi
24.5. Thailand Festival
www.tapahtumatoimisto.com
26.–30.5. Finland International
Improv Festival
www.finlandimprovfestival.com
30.5.–7.6. Tampere Guitar Festival
www.tgf.fi
1.–7.6. Vihreä viikko
www.tampere.fi/vihreaviikko
3.–6.6. Annikin Runofestivaali ja
Annikki OFF
www.annikinkatu.net/runofestivaali
3.–7.6. Tampereen Sävel
www.tamperemusicfestivals.fi/
vocal
5.–6.6. South Park Festival
www.southparktampere.fi
6.–7.6. Toko SM
www.tamsk.com
7.6. Pirkan Pyöräily
www.pirkankierros.fi
12.6. Yöpyöräily
www.pirkankierros.fi
12.6. Maarata Masters Teivossa
www.speedwaygp.fi
19.–20.6. Valtteri Festival
www.valtterifestival.fi
25.–28.6. Särkänniemi Cup
www.sarkanniemicup.fi
25.–28.6. SWÄG11V 11v.
swaeg.net
26.6.–4.7. Tammerkosken Sillalla
www.sillalla.net
29.6.–4.7. Pöytätenniksen
veteraanien EM-kilpailut
www.evttc2015.fi
5.–11.7. Rullakiekon MM-kisat
www.finhockey.fi
Blockfest
Kukkaisviikot
TAMPERE-lehti
TAMPERE-lehti 22 || 2015
2015
11
11
Kesämeininkiä
p e re e l l a
vat kansanmusiikin ja tanssin pyörteissä uudenlaisessa toteutuksessa.
Tule katsomaan, syntyykö röllien ja
menninkäisten välille koskaan sopua,
vaikka menninkäiset ovatkin röllien
mielestä niin ällöttävän kilttejä.
Kesto n. 1 tunti. Esitysajat: ti 21.7. klo
17, ke 22.7. klo 15, pe 24.7. klo 17, la
25.7. klo 15, su 26.7. klo 12. Kesäteatteriesitykset ulkolavalla.
Tam
Vuoden nuori taiteilija
kuvaa ihmishahmoja
Runebergin mökki
V
Tampereen Taideteollinen Yhdistys
Interi ry
Runebergin mökki avoinna: 9.5.–6.9.
ti klo 13–17, ke–su klo 12–18. Näyttelyt: 9.5.–31.5. Paula & Pobeda – risteilymuistoja, Tarja Lempisen valokuvia.
2.6.–2.7. Kesäpäiväunia – satumaisia akvarellimaalauksia, Ina Jaakkola.
3.7.–2.8. Kissankesä, Maija Kanervan
linoleikkauksia ja pastellitöitä. 4.8.–
4.9. Lasinlaulua ja mosaiikin taikaa,
Tiffans ry:n jäsenet Minna Floman,
Tarja Johansson, Else Korpi, Päivi Lappalainen ja Leena Nio. Mm. mosaiikkikurssi, kurssitiedustelut:
[email protected] tai p. 041 519 8373
ille Andersson on jo 31. vuoden nuori taiteilija. Hän käyttää ilmaisunsa välineinä erilaisia
Vuoden nuori
tekniikoita, kuten maalausta, tussipiirtämistä
taiteilija 2015 –
ja valokuvausta.
Ville Andersson
Andersson pyrkii löytämään ajatuksilleen ja ideoilleen
16.5.–23.8.
luontevimman ilmaisukeinon ja toisaalta tutkimaan, miTampereen
ten erilaiset välineet ja tekniikat vaikuttavat hänen työstaidemuseossa
kentelyynsä, miten ne ohjaavat varsinaista tekoprosessia.
Ville Andersson (s. 1986 Loviisassa) on leimallisesti nykytaiteilija, mutta
hän käy myös jatkuvaa keskustelua menneisyyden kanssa. Hänen teoksissaan
voi halutessaan nähdä runsaasti kulttuurisia ja taidehistoriallisia viitteitä.
Teosten tunnemaailma on
monipuolinen ja vivahteikas.
Anderssonin valokuvien lavastetuissa tilanteissa on salaperäinen pohjavire. Tämä psykologinen lataus on myös läsnä
pelkistetyissä ja hienovireisissä maalauksissa ja piirustuksissa, joiden keskiössä ovat
usein ihmishahmot.
Taiteilija ei anna teoksissaan helppoja valmiita vastauksia vaan tarjoaa kehyksen ja
kutsun katsojalle astua sisään
teosten maailmaan.
Esteettisyydellä ja kauneudella on myös oma erityinen sijansa Anderssonin taiteessa. •
Kahvikamari
Kahvikamarin tarjoilut ovat itse valmistettuja makeita ja suolaisia leivonnaisia. Tarjolla on aina myös gluteenittomia tuotteita ja jäätelöitä.
Palanpainikkeeksi voi nauttia olutta
tai muita virvokkeita. B-oikeudet.
Avoinna: Toukokuu ti–su klo 12–18,
kesä-, heinä- ja elokuu ti−su klo
11−20, syyskuu ke−su klo 12−18.
Syyskuun brunssit su klo 11−15.
TAMPEREEN TAIDEMUSEO
Puutarhakatu 34
www.tampere.fi/taidemuseo
Avoinna ti–pe klo 9–17 ja la–su 10-18
Yleisöopastukset sunnuntaisin klo 15.
su 17.5. klo 15 Taiteilijatapaaminen /
Ville Andersson
Museoiden yönä la 23.5. tapahtumarannekkeella
Klo 18.30 Tanssivirtaa Tampereella
-nykytanssifestivaali esittää: Lyhyt
matematiikka.
klo 19 Ville Andersson. Tule näyttelykierrokselle kuuntelemaan ja keskustelemaan.
klo 19–21 Kulttuuri- ja liikuntaluotsit
päivystävät ja lähtevät seuraksesi katsomaan näyttelyä.
klo 20–22 Nonstop-työpaja kaikenikäisille aiheena viiva ja piirros. Pajan
vetää taidekasvattaja Outi Virtanen.
Mukana menossa Ville Andersson.
ti 26.5. klo 14 opastus Vuoden nuori
taiteilija -näyttelyyn. Senioripäivä.
Ville Andersson:
I am Visconti, 2012.
La 18.7. klo 12–15 Kujilta kuuluu
kummia. Katso ohjelma kohdasta
”Lasten kesä”.
Pe 7.8. klo 18–21 Lasten taiteiden yö.
Iloa ja ilmaisuvapautta koko perheen
elämyksellisessä tapahtumassa.
Ohjelmassa mm. nukketeatteria,
musiikkia, sana- ja kuvataidetta sekä
avoin lava lasten omille esityksille.
Haiharan nukketeatteri
Nukketeatteria aikuisille: Koru, Guy de
Maupassant. ”Miten ihmeellistä elämä
oli ja miten vaihtelevaa, miten vähä
riittääkään saattamaan ihmisen
perikatoon, tai pelastamaan hänet.”
Esitysajat: 11.6. klo 19, 14.6. klo 19,
15.6. klo 19, 16.6. klo 19, 17.6. klo 19.
Liput 10 €, kesto 50 min.
Haiharan nukketeatteri ystävineen
esittää: Prinsessa Ruusunen. Haiharan
nukketeatteri ja puhallintrio MutSit
12
12
TAMPERE-lehti 2 | 2015
2015
kertovat tarinaa musiikin ja nukketeatterin vuoropuheluna. Esitykset:
16.8. klo 14 ja 16. Liput 6 €. Nukketeatteritiedustelut ja varaukset p.
040 570 3107. www.haiharannukketeatteri.fi
Kesäteatteri Lysti
Kauppa-Lopo. Minna Canthin novellista näytelmäksi dramatisoitu Kauppa-Lopo kertoo vapaudesta ja sen hinnasta. Onko vapaus aina onnellista,
kaunista ja huoletonta? Lystin versio
on sijoitettu 50-luvulle ja siinä näkyvät
aikakauden musiikki, värit ja vapauden
murros. Esitykset: pe 3.7. klo 19 (ensiilta), su 5.7. klo 16, to 9.7. klo 19, su
12.7. klo 15, ti 14.7. klo 19, to 16.7. klo
19, su 19.7. klo 15, to 30.7. klo 19, la 1.8.
klo 15, su 2.8. klo 15, to 6.8. klo 19, su
9.8. klo 15, to 13.8. klo 19, la 15.8. klo
15. Liput 17/15/12/10 € (peruslippu/eläkeläiset/opiskelijat, työttömät/lapset).
Lippuvaraukset p. 040 776 9401 (myös
tekstiviestit), [email protected] tai
www.ennakkolippu.com
Ryhmävaraukset p. 044 958 2184,
[email protected]. www.lysti.fi
Kesäteatteriesitys Rölli ja metsänhenki
Rölli ja metsänhenki on vauhdikas ja
jännittävä koko perheen kesäteatteriesitys, jossa tutut hahmot seikkaile-
CO U R T E S Y G A L E R I E T H A D D
DA
A E U S R O PA C © E R W I N W U R M
ja lohikäärme saapuvat jälleen kertoilemaan tarinoitaan. Polun varrella on
kenties jokunen uusikin tuttavuus.
25.6.–31.8. Satupolku. Mitä kummia
otuksia Haiharan pihapiiristä voi löytää?
Minkälaisia tarinoita niillä on kerrottavanaan? Satupolku kierretään omatoimisesti päärakennuksesta tai tallista
noudettavan kartan avulla taidekeskuksen aukioloaikoina ti–su klo 12–18.
su 7.6. klo 16 Tapiola Ensemblen jousikonsertti – ohjelmistossa Brahms,
Strauss, Sibelius.
MUUMILAAKSO
Puutarhakatu 34
Avoinna ti–pe klo 9–17, la–su klo 10–18
Museoiden yönä la 23.5. tapahtumarannekkeella
klo 18 Muumiperheen lauluretki
-konsertti, uusia muumilauluja
esittävät Soili Perkiö ja Eija Ahvo.
Kesto 40 min.
klo 18–19.30 Muumitietovisa. Käy
vastaamassa muumiaiheisiin kysymyksiin. Kolme parasta tietäjää palkitaan. Tulokset julkistetaan klo 19.45.
su 24.5. klo 12–14 Muumiaiheinen
pinssityöpaja nonstop-periaatteella.
SARA HILDÉNIN TAIDEMUSEO
Laiturikatu 13, Särkänniemi
www.tampere.fi/sarahilden
Itävaltalainen kuvanveistäjä Erwin
Wurm (s. 1954) tunnetaan parhaiten
humoristisesta asenteestaan ja oudoista
arkielämän kuvauksista. Wurmin tunnetuin teossarja One Minute Sculptures tuli maailmankuuluksi Red Hot
Chili Peppersin videolla Can’t Stop.
Wurm kritisoi huumorin avulla länsimaista ajattelua ja elämäntapaa. Näyttelyn teosten aiheina ovat vaatteet,
ruoka, autot ja talot – ja ihminen itse.
Esillä on vaatteiden väärinpukemiseen
perustuvia pronssiveistoksia, muotoaan muuttaneita autoja ja taloja,
pronssiin valettuja makkaraveistoksia
sekä päälle maalattuja valokuvia miestaiteilijoista. Varta vasten tätä näyttelytilaa varten on kudottu koko seinän
peittävä villapaita Mental Pink.
Näyttely esittelee taiteilijan teoksia
vuosilta 1992–2015.
Erwin Wurm: Disruption 30.4.–20.9.
Avoinna ma–su 10–18, syyskuussa ti–
su 10–18. Suljettu juhannuksena 19.–
21.6. Liput 12/8/4 €, perhelippu 22 €.
Taidetorstait
to 21.5., ja 20.8. ja 17.9. eläkeläisten ja
työttömien pääsymaksu 2 €, näyttelyn
opastus klo 14.
VAPRIIKKI
Yleisöopastukset Vapriikissa,
Alaverstaanraitti 5:
5.7.–30.8.2015
ke klo 14 Revontuli (8.7.–12.8.)
su klo 14 Suomalaisten pyhiinvaellukset keskiajalla (parittomilla viikoilla)
su klo 14 Viestinviejät, Postimuseo
(parillisilla viikoilla)
Vapriikki avoinna ti–su 10–18
www.vapriikki.fi
MUSEO MILAVIDA
Sara Hildénin taidemuseossa
nähtävät Erwin Wurmin makkaraveistokset ovat taiteilijan omakuvia. Erwin Wurm: Abstract
Sculptures (Lying on the side),
2013.
Näsinpuisto
Avoinna 12.6.–4.10. ke–su 11–17
Talvikaudella 9.10.
alkaen pe–su 11–17
www.museomilavida.fi
AMURIN
TYÖLÄISMUSEOKORTTELI
Thailand Festival
sunnuntaina 24.5. klo 12–16
Thaimaalaista ruokaa, musiikkia,
tanssia, käsitöitä ja paljon muuta
Laikunlavalla ja sen ympäristössä.
Pöytätenniksen veteraanien
EM-kilpailut 29.6.–4.7.
Veteraanien EM-tittelit ratkotaan
messu- ja urheilukeskuksessa.
Rullakiekon MM-kisat 5.–11.7.
Suomi puolustaa mestaruutta rullakiekon MM-turnauksessa Hakametsässä.
Satakunnankatu 49
Avoinna ti–su klo 10–18
www.tampere.fi/amuri
Amurin opastukset
kesä-, heinä- ja elokuussa:
Tiistai
klo 11, 12, 13, 15 ja 16 Johdanto
Amurin työläismuseokortteliin
klo 14 Korttelikierros
Keskiviikko
klo 11, 12, 15 ja 16 Johdanto Amuriin
klo 13 Kakarakierros
klo 14 Korttelikierros
Torstai
klo 11, 12, 15 ja 16 Johdanto Amuriin
klo 13 Ulkoleikkikierros (ei sateella)
klo 14 Korttelikierros
klo 12–14 ja klo 15–17 virkataan
mummoneliöitä
Perjantai
klo 11, 12, 15 ja 16 Johdanto Amuriin
klo 14 Korttelikierros
Amuriin on perjantaisin klo 15–18
vapaa pääsy.
Lauantai
klo 11, 12, 15 ja 16 Johdanto Amuriin
klo 13 Pyykinpesukierros
klo 14 Korttelikierros
klo 15.30 Korttelikierros
Sunnuntai
klo 11, 12, 15 ja 16 Johdanto Amuriin
klo 12 Guided tour in English
klo 14 Korttelikierros
klo 15.30 Korttelikierros
Kesäkuu
Perjantaina 5.6. Amurin työläismuseokorttelin 40-vuotisjuhlat.
Museo avoinna klo 10–21. Vapaa pääsy.
Juhannukset poikkeukselliset aukiolot: 18.6. museo avoinna klo 10–16,
19.6.–22.6. suljettu
Heinäkuu
Hämeenpuiston Puistofiesta
sunnuntaina 9.8.
Puistofiesta ja Harrastustori ovat
yhdistyneet: tule ja löydä itsellesi
uusi harrastus! Puistofiesta kokoaa paikalliset yhdistykset, yritykset ja muut toimijat Hämeenpuistoon esittelemään toimintaansa.
Luvassa on musiikkia, toimintapisteitä, näytöksiä ja muuta ilmaista ohjelmaa koko perheelle.
Pyynikin ajot 23.8.
Legendaarinen moottoripyöräkilpailu palaa kansallismaisemaan
1960-luvun hengessä.
Keskiviikko 1.7. klo 15–16.30
Kikka Salmi ja rakkauslaulut
Keskiviikko 8.7. klo 15 Työläismuseokorttelin amanuenssi, emerita
Paula Leinonen: Asuinkorttelista
museoksi
Perjantaina 10.7. Amurin työläisläismuseokortteli avoinna
klo 10–21
Keskiviikko 15.7. klo 15–16.30
Tuula Kivistö laulattaa
Keskiviikko 22.7. klo 15–16.30
Lauletaan lastenlauluja,
teatteri Valentino
Perjantaina 24.7. Amurin työläismuseokortteli avoinna klo 10–21,
klo 18 luento arkeologi Ulla Moilanen:
Muinais-DNA-tutkimus: Mitä geenit
kertovat? Luennolle on vapaa pääsy.
Keskiviikko 29.7. klo 15 Muistelutuokio
Laikunlava
Ma 1.6. klo 19 Sulasol-yhteislaulutilaisuus: Kesä, Seppo Suojanen.
Ti 2.6. Blues-ilta
18 BluesQ
19 The Blues Funnel
To 4.6. Tanssitorstai
18.30 Mihrimah. Ilta jatkuu Azúcarkesäsalsojen parissa klo 19–22.
Ma 8.6. Laikunlava laulaa
18.30 Mieskuoro Pirkanmiehet
19 Sulasol-yhteislaulutilaisuus:
Tammerkoski, Tapani Leppäsalko.
Ti 9.6. Laikunlava soi
18 Seminola
19 Sivuääni
Ke 10.6. Laikunlava soi
18 Tanssiyhtye Pieni Hetki
19 Los Dementitos
To 11.6. Tanssitorstai
18 Tampereen Työväenopiston
Tanhuajat
18.30 Maailmantanssi ry. Ilta jatkuu
Azúcar-kesäsalsojen parissa klo 19–22.
Ma 15.6. Laikunlava laulaa
18.30 Kovaa ja korkeelta
19 Sulasol-yhteislaulutilaisuus:
Onnelliset, Maire Salmi.
M
uumilaakso on kirjailija ja
taiteilija Tove Janssonin
alkuperäisiä muumiteoksia esittelevä museo. Museo perustuu Tove Janssonin muumikirjoihin, joita on käännetty jo yli 40
kielelle.
Janssonin alkuperäiset muumikuvitukset ovat olennainen osa museon tunnelmaa. Kolmiulotteiset kuvaelmat täydentävät mielikuvaamme
muumitarinoiden tapahtumista, ja niissä
Elokuu
Keskiviikko 5.8. klo 15 Mummonkammarin mukavat
Torstaina 6.8. Tapahtumien yö,
Amurin työläismuseokortteli avoinna
klo 10–22
Klo 18 ja klo 20 Vispilänkauppaa
Amurissa. Toiminnallisella
kierroksella pääsee kurkistamaan,
kuinka aikoinaan Amurissa riiattiin,
rakastuttiin ja jätettiin jäähyväisiä.
Perjantaina 21.8. Amurin työläismuseokortteli avoinna klo 10–21
Klo 18 luento FT Tapio Salminen.
Luennolle on vapaa pääsy.
Sunnuntaina 23.8. Lasten museosunnuntai
Museokeskus Vapriikissa näet
10 näyttelyä yhdellä lipulla.
Yleisöopastukset 5.7.–30.8.
keskiviikkoisin ja sunnuntaisin.
Muumilaaksossa voi aistia
kirjojen lämpimän tunnelman
O L L I -P E K K A L AT VA L A
ROYA L T HA I EMB A SSY HELSI NKI
Huippu-urheilua,
nostalgiaa ja
uusia harrastuksia
PUISTOKONSERTIT
Tampereen kaupungin kulttuuripalvelut ja paikalliset esiintyjäryhmät tarjoavat tänäkin kesänä
kuntalaisille lähes 200 esityksen
puistokonserttisarjan. Esiintymispaikkoja löytyy ympäri kaupunkia
ja kaikkiin konsertteihin on vapaa
pääsy.
voi melkein kuulla Nuuskamuikkusen
soittavan huuliharppuaan ystävilleen
leiritulen ääressä tai aistia levotonta
tunnelmaa Merenhuiske-laivan vesillelaskussa.
Teoksista hauraimmat ovat esillä
valolta suojatussa mustassa huoneessa.
Monet teoksista ovat myös lainauskiellossa, joten niitä ei voi nähdä koskaan
missään muualla kuin Muumilaaksossa Tampereella.
Näyttelyn helmenä on tietenkin
viisikerroksinen Muumitalo, jonka salaisuuksia voi tutkia taskulampulla. Tiloissa on myös
Muumitalon salia mukaileva lukunurkkaus
kristallikruunuineen.
Elämänviisaus, huumori, reipas seikkailumieli ja lämmin ystävällisyys puhuttelevat
muumikirjoissa yli
kielirajojen. Myös museossa voi aistia tuon
tunnelman. •
Muumilaaksossa
sulautuvat arki ja
seikkailu, tuttu
turvallisuus ja
arvaamattomat
vaarat.
TAMPERE-lehti 22| |2015
2015
TAMPERE-lehti
13
13
Kesämeininkiä
p e re e l l a
Tam
Ti 16.6. Rokkia ja rautalankaa
18 Kingbones
19 Herrakerho
To 18.6. Tanssitorstai
18 Pirkanmaan pyörätuolitanssijat.
Ilta jatkuu Azúcar-kesäsalsojen
parissa klo 19–22.
Ma 22.6. Laikunlava laulaa
18.30 Hepokatin viihdelaulajat
19 Sulasol-yhteislaulutilaisuus: Kesä
kauneimmillaan, Tapani Leppäsalko.
Ti 23.6. Bändi-ilta
18 Splashjoke
19 Noku
Ke 24.6. Bändi-ilta
18 Tammela 33100
19 Helena and the Horses
20 Jalava
To 25.6. Tanssitorstai
18.30 Raqs Jamila. Ilta jatkuu Azúcarkesäsalsojen parissa
klo 19–22.
Ma 29.6. Laikunlava laulaa
19 Sulasol-yhteislaulutilaisuus:
Reppu ja reissumies, Tapani Leppäsalko.
Ti 30.6. Bändi-ilta
18 Funktion
19 Joku puhuu
20 FM 64
Ke 1.7. Bändi-ilta
18 Vomitrip
19 Naryan
To 2.7. Tanssitorstai
18 Tampereen flamencoyhdistys
18.30 Danny’s Bollywood Dance Crew.
Ilta jatkuu Azúcar-kesäsalsojen
parissa klo 19–22.
Ma 6.7. Laikunlava laulaa
18.30 Lauluyhtye Pinkit Hinkit
19 Sulasol-yhteislaulutilaisuus:
Merellä, Maire Salmi.
Ti 7.7. Bändi-ilta
18 Ovenizer
19 I/O
20 Scaredom
Ke 8.7. Powerpoppia ja rytmiä
18 The Black Ducks of Despair
19 La Murga
J A AK KO L AU R I L A
Laikunlavalla
lauletaan taas
tänä kesänä
monena iltana.
Tampereen
keskusta
toreineen toimii
erilaisten kesätapahtumien
paikkana.
To 9.7. Tanssitorstai
19–22 Azúcar-kesäsalsat
Ma 13.7. Laikunlava laulaa
18.30 Trio AmA
19 Sulasol-yhteislaulutilaisuus:
Heinäkuussa, Keijo Saarinen.
Ti 14.7. Bändi-ilta
18 Kormus
19 Still
Ke 15.7. klo 18–21 Kulttuuriyhdistys
TMNT ry:n bändi-ilta – Vala,
The Fertility Cult, Trail of Life Decayed.
To 16.7. Tanssitorstai
19–22 Azúcar-kesäsalsat
Ma 20.7. Laikunlava laulaa
19 Sulasol-yhteislaulutilaisuus:
Pimenevät illat, Keijo Saarinen.
Ke 21.7. Bändi-ilta
18 Päättömät Miehet
19 Raavittu
Ke 22.7. Bändi-ilta
18 Isle of Mando
19 Susanna Borgenström Ensemble
To 23.7. Tanssitorstai
19–22 Azúcar-kesäsalsat
Ma 27.7. Laikunlava laulaa
18.30 Kamarikuoro Camena
19 Sulasol-yhteislaulutilaisuus:
Kuun sillalla, Seppo Suojanen.
Ti 28.7. Laikunlava soi
18 Samanna
19 Duo Adele Laurén ja Ville Koivula
Ke 29.7. Bändi-ilta
18 Fiola
19 Alma Sipilä + yhtye
To 30.7. Tanssitorstai
19–22 Azúcar-kesäsalsat
Ma 3.8. Laikunlava laulaa
18.30 Dominutz
19 Sulasol-yhteislaulutilaisuus: Elokuu, Seppo Suojanen.
Ti 11.8. Bändi-ilta
18 More
19 Hazed
Ke 12.8. Bändi-ilta
18 Misty Clan
19 Greenrose Faire
To 13.8. Tanssitorstai
18.30 Tampereen Kuntoliikunta ry
Supikas. Ilta jatkuu Azúcar-kesäsalsojen parissa klo 19–22.
Ma 17.8. Kuorojen jäähyväiset
18 Mieskuoro Laulajat
18.30 Sekakuoro Saurion Sävel
19 Miskantti
19.30 Viihdekuoro Sauriat
Ti 18.8. Bändi-ilta
18 Maakuunteluasema
19 John B Sails
20 Texasin Vallankumous
To 20.8. Tanssitorstai
19–22 Azúcar-kesäsalsat
Ahvenisjärven laituri
Ke 17.6. klo 18 A vot! -kuoro – slaavilaista kaunista ja kaihoisaa kuorolaulua.
Amurin työläismuseokortteli
Su 7.6. klo 14 Sampolan Laulajat –
25-henkinen naiskuoro esittää monipuolista musiikkia.
Su 14.6. klo 14 Rahvaan laulu –
kansanmusiikkia inkeriläisistä runolauluista iskelmään.
Su 28.6. klo 14 Sointuset – mukavaa
tanssimusiikkia.
Su 12.7. klo 14 Iltatähti – 40-luvun
viihdettä ja iskelmää.
Su 26.7. klo 14 Eeni – kansanmusiikkivaikutteinen folkduo.
Su 2.8. klo 14 Tampereen Rautatiehanurit – kevyttä harmonikkamusiikkia.
Su 16.8. klo 14 Vintake – iskelmämusiikkia eri vuosikymmeniltä.
Su 30.8. klo 14 Tulevat Anopit –
viihteellistä musiikkia laulava ja
soittava naisryhmä.
Arboretumin puutarha
La 13.6. klo 14 Annika Pudas & viulunsoittaja matolla. Musiikki, kaksi naista ja räsymatto.
La 11.7. klo 14 Tursaswarrior, kokeellista poppia.
Su 12.7. klo 14 9TuumanNaulaPäässä.
klo 15 Tuulia, akustisia suomennettuja covereita.
La 25.7. klo 14 Lauluyhtye Priima –
a cappella poppia ja iskelmää.
La 1.8. klo 14 Jartza
15 Nicolas Kivilinna – miehet ja kitarat.
La 8.8. klo 14 Läskit Lokit – suomirappia.
Su 9.8. klo 14 Tytti Koivunen & Ville
Huttunen Duo – suomenkielistä
popiskelmää.
Haiharan taidekeskus
Ke 3.6. Sisun senioreiden ilta
klo 18 Sisun laulajat
klo 18.30 Sisukkaiden senioritanssijat
Ma 22.6. klo 18 Capoeira Sol da Meia
Noite – taidokasta akrobatiaa ison
capoeira-orkesterin kera.
Ke 24.6. klo 18–20 Tanssiorkesteri
Aimo Liuta, Orkesteri Kipinä.
Ke 1.7. klo 18 Jatsiyhtye Hot Stuff –
jazzia ja ikivihreitä.
Ke 8.7. klo 18 Maida Vale – sielukasta
poppia.
Ke 22.7. klo 18 Taival – akustista
musiikkia monenlaisin maustein.
Ke 5.8. klo 18 Lauluyhtye Heijastuksia
– a cappella -laulua.
Kalkunvuoren koulun piha
La 4.7. klo 14 PowerBrassGirls
Karjalanpuisto
To 4.6. klo 18.30 Karjalan Kaiku –
jokakesäinen kuorokonsertti Muisto
elää -patsaalla.
Näsinpuiston laululava
Ke 10.6. klo 18 Tampereen vpk:n
puhallinorkesteri – kesäistä puhallinmusiikkia.
Ke 17.6. klo 18 Tampereen saxofonikvartetti – uutta ja klassista musiikkia
saksofoneille sovitettuna.
14
14
TAMPERE-lehti 2 | 2015
2015
R EET TA T ERVA KA NG A S
Ke 24.6. klo 18 Partiolippukunta
Tampereen Kotkien Puhallinorkesteri.
Ke 1.7. klo 18 Alice Express –
melodista pop-rockia.
Ke 8.7. klo 18 Elele – maailmanmusiikkia akustisin soittimin.
Osmonpuiston laululava
Ti 2.6. klo 18 Ahjolan tiistaijouset,
18.30 Ahjolan kamariyhtye – jousiorkesterien musiikkia.
To 4.6. klo 18 Tampereen nuorisoseuran tanssiryhmät – kansantanssia
ja liikunnan iloa.
La 6.6. klo 12 Petsamon sekakuoro –
svengaavaa musiikkia esittävä sekakuoro.
To 11.6. klo 18 Puhallinorkesteri
Harmo – puhallinmusiikkia.
To 18.6. klo 15 Sorokoska ja Niinirannan pelimannit – kansanmusiikkia ja
-tanssia.
To 25.6. klo 18 PirSKe Jazzband –
perinteistä jazzmusiikkia, standardeja, lattareita.
Pyynikin näkötornin piha
Ma 1.6. klo 18 Tampereen Poliisilaulajat –70-vuotias mieskuoro.
Ke 1.7. klo 18 Saltatores Tavastenses –
renessanssin ja varhaisbarokin kuviotansseja.
Ke 5.8. klo 18 Vakavalta – akustista
folkia.
Palvelukeskusten pihat
Kaukaharjun seniorikeskus, Keskisenkatu 13–15
To 21.5. klo 13 Salonkiryhmä Taipuisat
Ti 2.6. klo 14 Senioritanssiryhmä
Tahdikkaat
To 9.7. klo 14 Tampereen Rautatieläisten soittokunta
Keinupuiston kylätalo, Orivedenkatu 28
To 4.6. klo 13 Mansen laulajat
La 27.6. klo 13 Tampereen Kristillisen
Työväen Yhdistyksen Puhallinorkesteri
Ke 8.7. klo 13 Tuulantei-laulajat
Ke 15.7. klo 14 Tampereen Rautatieläisten soittokunta
Koivupirtti, Mutkakatu 48 A
Pe 5.6. klo 12.45 Rientolan Soittokunta
Kotipirtin Olkkari, Ristimäenkatu 35,
liikesiipi
Ke 10.6. klo 12.30 Trio AmaA
To 18.6. klo 12.30 ETY:n mieslaulajat
Kotipirtti, Käräjätörmä 12
Ti 30.6. klo 13 Harjunpään pelimannit
Pe 10.7. klo 13 Kabareeleidit
Ma 10.8. klo 13 Taipumattomat-kuoro
Lahdensivun koti, Jaakonmäenkatu 5
Ma 1.6. klo 13.30 Jazzbox
Ke 17.6. klo 13.30 Harjunpään pelimannit
To 9.7. klo 13.30 Haaremin Helmet
Lähitori Kuusela, Nuolialantie 46
To 28.5. klo 15 Tampereen kansalliset
seniorit, tanhukerho
Ke 10.6. klo 18 Tampereen Kristillisen
Työväen Yhdistyksen Puhallinorkesteri
Su 14.6. klo 13 Lauluyhtye Äänikäs
Muotialan Kotilinnasäätiön piha
Su 24.5. klo 14 Terapia Duo (Kikka
Salmi ja Lasse Kossila)
Ma 3.8. klo 14 Laulu- ja soitinyhtye
Trio Hilutus
Nekalan päivä- ja palvelukeskus,
Kuoppamäentie 24
Ma 1.6. klo 12.30 Taipumattomatkuoro
Pe 5.6., ma 8.6., ti 9.6., ke 10.6.,
to 11.6. klo 12.30 Terapia Duo
Pappilanpuiston palvelukeskus,
Kourutaltankatu 2
Amurin työläismuseokorttelissa
on tarjolla lasten
toiminnallisia
kierroksia.
Amurin työläismuseokortteli –
40 vuotta entisajan työläisarkea
A
murin työläismuseokortteli
täyttää tänä kesänä 40 vuotta. Pyöreitä vuosia juhlitaan
pullakahvien ja kuplettimusiikin kera perjantaina 5. kesäkuuta
kello 21 asti. Juhlapäivänä entisajan
nostalgiaa huokuvaan museoon on
vapaa pääsy.
Ainutlaatuisessa puutalokorttelissa pääsee kurkistamaan tamperelaisen
työväen koteihin ja niiden kuvitteellisten asukkaiden elämäntarinoihin
1880-luvulta 1970-luvulle.
Museokorttelissa on viisi alkuperäisillä paikoillaan olevaa asuinrakennusta sekä neljä piharakennusta.
Alueelta löytyvät myös leipomo, suutarinverstas, osuuskauppa sekä paperi- ja
lyhyttarvikekauppa. 1900-luvun alun
yleisen saunan löylyihin pääsee yhä.
– Asuinkorttelin sisustaminen museoksi alkoi 1930-luvun osuuskaupalla, joka valmistui vuonna 1975. Vii-
To 4.6. klo 13 Salonkitanssiryhmä
Taipuisat
To 25.6. klo 13 Katastrofin lumo -bändi
Ke 12.8. klo 13 Wanha Resepti Duo
To 28.5. klo 13 Tampereen kansalliset
seniorit, tanhukerho
Pellavakoti, Pellavantori 2 B
Ke 27.5. klo 17 Laulu-Siskot
Petsamo-koti, Mutkakatu 38
Pe 5.6. klo 14 Rientolan eläkeläisten
soittokunta
Peurankallion palvelukeskus/Lähitori,
Peurankallionkatu 10
Su 7.6. klo 14 Äänikäs
Pe 12.6. klo 18 Kolmas Painos
Ma 13.7. klo 14 Laulu- ja soitinyhtye
Trio Hilutus
Ti 4.8. klo 14 Haaremin Helmet
Taatalan seniorikeskus, Sulkavuorenkatu 6
Pe 12.6. klo 13 Trio AmaA
To 25.6. klo 13 ETY:n mieslaulajat
Tammelan palvelukeskus,
Itsenäisyydenkatu 21 B
Ke 3.6. klo 14.15 Jazzbox
Pe 5.6. klo 14.15 Amar, Eläkkeensaaji-
Palvelijatar
Matildan huone
vuodelta 1925.
meisenä on valmistunut
ns. näyttelytalo, missä
sijaitsee kahvila Amurin
Helmi, kertoo Amurin
työläismuseokorttelin
pitkäaikainen amanuenssi Paula Leinonen.
Amurin kesä on
täynnä elämyksiä. Halutessaan voi osallistua opastetuille kortteli- tai pyykinpesukierroksille. Lapsille on tarjolla
toiminnallisia ulkoleikkikierroksia.
Amurissa voi myös nauttia useista muistelu- ja yhteislauluhetkistä tai virkata mummoneliöitä. •
Amurin työläismuseokorttelin
ensimmäinen
museoitu kohde
oli Osuusliike
Voiman myymälä
vuodelta 1934.
Satakunnankatu 49
avoinna 12.5.–13.9.
ti–su klo 10–18
www.tampere.fi/amuri
en Tampereen Yhdistyksen itämaisen
tanssin kerho
Tammenlehväkoti, Kenttäkatu 17
Pe 29.5. klo 13.30 Tampereen kansalliset seniorit, tanhukerho
Ke 10.6. klo 13.30 Haaremin Helmet
Vaskikodit, Hatanpään puistokuja 22 G
La 27.6. klo 14 Taskel-kuoro
Viola-koti, Juhlatalonkatu 4
Ke 1.7. klo 15 Harjunpään pelimannit
Ti 9.6. klo 15 Tuulantei-laulajat
Vire koti Elämänpuu, Jankanraitti 23
Ti 14.7. klo 14 Terapia Duo
Siirtolapuutarhat
Su 24.5. Niihama klo 12 Yön Lyhdyt
To 9.7. Litukka klo 18 Soitinyhtyeyhdistys Carneval
Ti 11.8. Nekala klo 18 Härmälän
Pelimannit
Pe 14.8. Rahola klo 19 Tampereen
Työväenyhdistyksen soittokunta
Tallipiha
Su 31.5. Kesäkauden avajaiset
klo 11 Säde Kehä & Halogeenit
klo 13 Junnu Ikonen Ilmiö
Ti 16.6. klo 16 Light and Dark, rock-trio
La 11.7. klo 14 Duo Ots, Georg Otsin
tunnetuksi tekemiä lauluja
Su 12.7. klo 14 Verka, folkahtavaa
jazz/blues-musiikkia
La 18.7. klo 14 Delay Lama, suomenkielistä rock-musiikkia jazz-vivahtein
Ti 4.8. klo 17 Fresh Meet, rouhevaa
bluesia ja rockia
Su 23.8. klo 16 Tampere Big Band,
big band -rytmimusiikkia
Takahuhdin taidekeskus
Ti 2.6. klo 18 Naiskuoro Katajaiset
klo 18.30 Mieskuoro Kelot, seniorikuorolaulantaa
Su 7.6. klo 16 Nauravat Naakat,
kahdeksan naisen iloinen a cappella
-lauluryhmä
Ti 9.6. klo 18 Jäämien Kuoro, iloinen
ja aktiivinen sekakuoro
Viinikka-Nekalan alue
La 8.8. Viinikka-Nekalan 100-vuotisjuhlat
klo 15–18 Oskari Salama, Rieväkylän
poijat, The Outer Sonics
Vuores-lava
To 4.6. klo 18 MesoBotnia, kotimainen
TAMPERE-lehti
TAMPERE-lehti 22 || 2015
2015
15
15
Tam
PowerRock Trio
La 22.8. klo 17 Bluestones, musiikkia
laidasta laitaan bluesahtavalla otteella
Su 24.5. klo 18 Puhallinorkesteri
Mansetin svengaava kevätkonsertti
Tullikamarin Pakkahuoneella,
Härmälä Camping
Tullikamarinaukio 2.
Johtaa Sauli Saarinen, solistina Lauri
Mikkola. Konsertin ohjelmisto on
Michael Jacksonista Frank Sinatraan.
Puffetti.
La 8.8. klo 14 Kork Group, rockia,
bluesia ja rautalankaa
Lapinniemen kylpylän terassi
To 25.6. klo 18.30 Lapinniemi Big
Band, tanssi- ja swingmusiikkia
Tammelantori
Ti 9.6. klo 19 Puhallinorkesteri
Mansetti, puhallinmusiikkia kevyestä klassiseen
KAUPUNGINOSATAPAHTUMIA
20.5.–10.6. klo 19–22 Keinu kanssani
-tanssit Pakkahuoneen aukiolla. Kulttuuripalvelut toteuttaa yleisön pyynnöstä ja Kulttuuriunelmia-kyselyn
pohjalta kaupunkitansseja.
klo 19 tanssinopetus, Riikka Kangasmäki
klo 20 Trio Nautilus
Opetettavat tanssit: 20.5. Foksi,
27.5. Kuviohumppa, 3.6. Fusku,
10.6. Valssi. Vapaa pääsy.
Su 7.6. klo 17 Tampere-seuran
orkesterin konsertti Haiharan
taidekeskuksessa
Su 16.8. klo 13–15.30 Niittyjuhlat
Finlaysonin Palatsilla ja klo 16
konsertti Finlaysonin kirkossa
Su 30.8. klo 11–14 Tesoma-päivä
Tesomajärven ympäristössä
28.–30.8. Hervanta-päivät
Ohjelmaa eri puolilla Hervantaa
MUUT TAPAHTUMAT
18.–20.5. pääkirjasto Metso ja
lähikirjastot. Muista Sävel! Tampereen Sävel kuuluu ja näkyy kirjastoissa. Muista Sävel! -ennakkoviikolla
kuullaan kuoroesityksiä ja puheenvuoroja laulumusiikin monista vaiku-
tuksista. Katso tarkemmat tiedot nettisivuilta:
kirjasto.tampere.fi/ajankohtaista/
tapahtumat
www.tamperemusicfestivals.fi/vocal
26.5.–30.5. Finland International
Improv Festival Hällä-näyttämöllä,
Hämeenkatu 25. Finland International
Improv Festival (FiiF) on kansainvälinen improvisaatioteatterifestivaali, joka
tuo Tampereelle yli kymmenen esiintyvää ryhmää eri puolilta maailmaa.
Festivaalin aikana tamperelaisyleisölle
tarjoillaan vähintään kaksi ainutlaatuista esitystä joka ilta sekä tasokkaita työpajoja päivittäin.
www.finlandimprovfestival.com
Ke 3.6. klo 18 MILjazz Laikunlavalla.
Jukka Perko & Ilmavbb, dir. Tomi
Väisänen. Ilmavoimien Big Bandin
MILjazz-konsertissa rakastetut suomalaiset klassikkosävelmät saavat uuden,
entistä jazzikkaamman elämän.
Vellu Halkosalmen sovitusten tulkkina toimii Jukka Perko saksofoneineen.
Ilmavoimien Jazzcombon solistina
esiintyy Elena Mindru. Illan kruunaa
Puolustusvoimien varusmiessoittokunnan show band solistinaan Sami
Saari. Vapaa pääsy.
konserttikalenteri.puolustusvoimat.fi.
3.–7.6. Suomen suurin kuoroja yhtyelaulumusiikin festivaali
Tampereen Sävel juhlii 40-vuotista
taivaltaan.
Sibeliuksen harvinaisuudet ja klassikot soivat konserteissa. Jännitä
suosikkiasi yhtyelaulukilpailussa ja
kuorokatselmuksessa. Iltaklubeilla
viihdyttävät lauluyhtyeet.
www.tamperemusicfestivals.fi/vocal
www.lippu.fi
Ke 3.6. klo 16–19 pääkirjasto Metso,
Pietilä-sali. Tampere Guitar Festival
soi ja kuuluu myös Metsossa.
Klo 16–17 konsertti: Duo Martes –
Saara Lehtinen, huilu ja Francisco
Vasquez, kitara.
Klo 17.30–19 luento: David Russell,
Skotlanti. Russell on Grammy-palkittu klassinen kitaristi. Hänen luentonsa aihe on “The Physical and Mental
Benefits of Sport in the Daily Life of a
Musician”. Vapaa pääsy.
To 4.6. klo 18 Sampolan kirjasto.
Lukupysäkillä Annikki OFF: kirjailijat
Pekka Kytömäki ja Donald Adamson.
Vapaa pääsy.
Su 14.6. klo 12.30–13.15 Puistokatrilli Laikunlavalla.
Rieväkylän Rimppa kansantanssitapahtuma. Mukana Tampereen Työväenopiston Tanhuajat. Vapaa pääsy.
SÉBASTIEN ARMENGOL
Kesämeininkiä
p e re e l l a
Teatterikesä kutsuu
elokuun alussa
T
ampereen Teatterikesä järjestetään 47. kerran 3.–9. elokuuta.
Festivaaliviikolla Tampereelle
saapuu 19 teatteriryhmää, joista 8 on kansainvälisiä.
Ohjelmasta voi poimia itseään kiinnostavia esityksiä, joista on tässä esimerkkejä.
Uppsalan kaupunginteatterin Vanja-eno on Yana Rossin villi ja moderni
tulkinta Anton Tšehovin klassikosta.
Tässä versiossa maatila on vaihtunut
hotelliksi ja tee Saarenmaan vodkaksi, mutta hahmot rämpivät elämänvalheissaan ja saamattomuudessaan yhtä
tunnistettavasti kuin sata vuotta sitten.
Niin ikään Yana Rossin ohjaamana
Teatterikesään saapuu puolalaisen Teatr
Łaźnia Nowan Request Concert. Franz
Xavier Kroetzin tekstiin pohjautuvassa
esityksessä 50-vuotias pikakirjoittajana
työskentelevä nainen viettää tavallista iltaa modernisti ja keskiluokkaisesti sisustetussa asunnossaan kulutustavaroiden ja mainosten ympäröimänä.
Esityksessä luodaan maailma, jossa ihminen häviää näkymättömiin suurkaupungin maaniseen sykkeeseen ja
tuntee olevansa täysin yksin.
Galapiat Cirquen Mad in Finland
on ranskalais-suomalaisen sirkusryhmän hauska ja itseironinen upotus suomalaiseen mielenmaisemaan.
Katsoja viedään sirkuksen ja musiikin
keinoin maahan, jossa armoton ilmasto synnyttää vahvan luonnon ja luonteen. Keskieurooppalaiset villisti hurmannut show nähdään nyt ensi kertaa
kotikentällä.
Irlantilaisen Kat Woodsin ohjaama
ja käsikirjoittama Belfast Boy on koskettava, tositapahtumiin perustuva monologi ammattitanssija Martinista, joka
on päätynyt elämänsä ensimmäiselle
terapiaistunnolle unettomuuden takia.
Teemoiltaan valtava esitys kiskoo katsojan muistosta toiseen, hilpeydestä
suruun ja taas takaisin menettämättä kertaakaan otettaan.
Amy ja Rosana Caden Sister käsittelee sisaruutta, perhettä ja naisen
seksuaalisia identiteettejä. Cadet ovat
sisaruksia, joita elämä on vienyt eri
suuntiin: Amy on työskennellyt seksiteollisuudessa, Rosana taas on radikaali lesbo. Tankotanssin, strippauksen
ja sylitanssin lisäksi katsoja saa nähdä heidän lapsuuden kotivideoitaan.
Teoksen todellinen alastomuus löytyy
kuitenkin pintaa syvemmältä: sisarus-
C R I S TO P H E R H E W I T T
Hollantilainen Woe on Edit
Kaldorin ja nuorten työryhmän
yhteistyön hedelmä. Kolme teiniä
vievät katsojat tavallisiin lapsuusmuistoihin, jotka pikkuhiljaa
korvautuvat tarinoilla hylkäämisestä ja hyväksikäytöstä.
16
16
TAMPERE-lehti 2 | 2015
2015
Keskieurooppalaiset villisti hurmannut Mad in Finland nähdään
nyt ensi kertaa kotikentällä.
ten rehellisyydestä itseään, toisiaan ja
perhettään kohtaan.
Teatterikesässä nähdään myös islantilaisen DFM Companyn sympaattinen esitys Petra. Teatterintekijä Pétur Ármannssonin persoonallinen
isomummo keräsi itselleen maailman suurimman yksityisen mineraalikokoelman. Ármannsson inspiroitui
isomummostaan ja alkoi keräillä paloja yhteisestä menneisyydestä tuodakseen niitä näkyville – aivan kuten Petra
kiviä. Syntyi esitys muistoista, suvun
tarinoista, taiteen tekemisestäkin.
Hollantilainen Woe on Edit Kaldorin ja nuorten työryhmän yhteistyön
hedelmä. Kolme teiniä vie katsojat näiden omiin lapsuus- ja nuoruusvuosiin:
muistatko, voitko kuvitella, tiedätkö
tunteen? Pikku hiljaa aivan tavalliset
lapsuusmuistot korvautuvat tarinoilla, jotka kertovat hylkäämisestä ja hyväksikäytöstä. •
www.teatterikesa.fi
Ihmisten asialla
Kyttälässä ja Ratinassa tehdään katutöitä
K
eskustan alueella Kyttälässä kohennetaan katuja. Kunnostettavana on Kyttälänkatu ja Tuomiokirkonkadusta
osuus Kyttälänkatu–Rongankatu sekä kävelykatu Kyttälänkadusta Stockmannin laajennukseen saakka. Kävelykadun ja Kyttälänkadun kulmaukseen tulee kohotettu terassialue.
Myös Ratinassa tapahtuu, kun Sponda käynnisti kauppakeskuksen ja alueen
katujen rakennustyöt. Ratinan katutöiden
takia Tampereen valtatielle tehdään kiertotie, ja Vuolteenkatu katkaistaan liikenteeltä kesällä. Uusi Vuolteenkatu avataan
liikenteelle 2016. Ratinan työt jatkuvat
vuoteen 2018.
Keskustassa Armonkalliolla uusitaan
rautatien ylittävää Lapintien siltaa, joka
on suljettu ajoneuvoliikenteeltä; kiertotienä on Erkkilänsilta. Kevyelle liikenteelle
on rakennettu tilapäinen ylikulkukäytävä.
Kevyen liikenteen väylistä tänä kesänä kunnostetaan keskustassa Hatanpään
valtatien kävely- ja pyörätietä Hämeenkadulta Suvantokadulle saakka sekä reittiä
Pirkankadulta Pyynikintorin kohdalta Eteläpuistoon saakka. Näille pääreiteille tulee pyöräilijöille ja kävelijöille omat kaistat. Myös Teiskontien kävely- ja pyörätie
uusitaan erotelluksi väyläksi Ilmarinkadulle saakka.
Joukkoliikennekaistaa
Teiskontien varteen
Teiskontielle rakennetaan tänä vuonna
joukkoliikennekaista keskustan suuntaan Hervannan valtaväylältä Lääkärinkadulle saakka. Joukkoliikennekaista rakennetaan myös Heikkilänkadulle Teiskontien suuntaan.
Kalevan Prisman kohdalla uusitaan
Hervannan valtaväylän ja Rieväkadun liittymä. Työ alkanee heinäkuussa.
Raholassa uusitaan Nokiantien ja Tesoman valtatien liittyKyttälänkatu
mä kiertoliittymäksi. Hervannasydinkeskussa tehdään katutöitä Tieteenkatassa on yksi
dulla ja Tutkijankadulla.
•
TEKSTI Tarja Nikupaavo-Oksanen
KUVA Hanna Leppänen
kaupungin
tämän kesän
katutyökohteista.
Bussit kesäaikaan
kesäkuun alusta
TAMPEREEN joukkoliikenteen aikataulut vaihtuvat 1. kesäkuuta. Tuttuun tapaan kesällä liikennöidään vähemmän,
kun matkustajamäärätkin pienenevät.
Linjoilla 2, 5 ja 9 on harvemmat vuorovälit arki- ja lauantaiaamuisin. Myös linjalla 77 on vuorotarjontaa supistettu kesäksi. Linjat 38, 44, 46, 63, 74, Y21 ja Y35
jäävät kesäksi kokonaan tauolle.
Linjat 17 ja 25 saavat lisää liikennettä, sillä vuoroväli on nyt lyhennetty 20
minuuttiin arkipäivinä ruuhka-aikaan
ja keskipäivällä.
Linjan 1 reittimerkintöjä on selkeytetty Pirkkalassa. Osuus Vatiala–Suupantori pysyy ennallaan. Lentoasemalle liikennöidään nyt linjatunnuksella 1A, Vähäjärven ja Takamaan kautta liikennöidään
Vaittiin linjatunnuksella 1B, ja linjatunnuksella 1C liikennöidään Kyöstin, Turkkiradan ja Teollisuustien kautta Vaittiin.
Linjalla 14 (Pere–Pirkkala–Pitkäniemi–Nokia) liikennöidään tunnin välein
ainoastaan työmatkaliikenteessä. Keskipäivällä ei liikennöidä. Linjan pysäkit
myös muuttuvat Koskipuistossa: Petsamoon lähdetään pysäkiltä D ja Pereen
suuntaan pysäkiltä G.
Myös linjoilla 20 ja 28Y vaihtuvat keskustan pysäkit. Linja 20 pysähtyy Keskustorilla Särkänniemeen päin pysäkillä D, ja Hikivuoren suuntaan pysäkillä K.
Koskipuistossa linja pysähtyy Särkänniemeen mentäessä pysäkillä A ja Hikivuoren suuntaan pysäkillä C. Tuulensuussa pysäkit ovat Särkänniemeen päin
pysäkki A ja Hikivuoreen pysäkki F.
Linja 28Y alkaa pysähtyä rautatie-
Matkakortilla
asiakasetuja
asemalla Keskustorille mentäessä pysäkillä H ja Nurmiin päin ajettaessa pysäkillä
J. Koskipuistossa pysäkit ovat Keskustorille päin pysäkki A ja Nurmiin pysäkki D.
Linja 78 (Nokia–Sarkola) siirtyy Tampereen joukkoliikenteen hoidettavaksi kesäliikennekauden alusta alkaen. Sarkolan alueella on käytössä maksuvyöhyke 3.
Asiakaspalvelu on avoinna kesäkuun
alusta alkaen maanantaisin kello 10.45–
17.30 ja tiistaista perjantaihin kello 9–15.45.
Puhelinpalvelu (03 5656 4700) vastaa maanantaista perjantaihin kello 9–15.45.
•
Viime kesän tapaan
aikataulukirjat jaetaan joka
kotiin Tampereen kaupunkiseudulla
toukokuun viimeisellä viikolla.
Jakelusta huolehtii posti, josta voi
myös tiedustella tilannetta, jos kirja
ei ole luukusta tipahtanut
kesäkuun alkuun
mennessä.
TAMPEREEN matkakortti alkaa toimia kanta-asiakaskorttina
joissakin keskustan kivijalkaliikkeissä ja ravintoloissa.
Tampereen joukkoliikenne
on sopinut Kliento Oy:n kanssa yhteistyöstä, jonka kautta
joukkoliikenteen asiakkaat voivat käyttää matkakorttiaan myös
kanta-asiakaskorttina kaikissa
Kliento-palvelussa mukana olevissa yrityksissä. Pelkkä matkakortin näyttäminen riittää alennusten
saamiseen ja pisteiden kerryttämiseen, mutta käyttäjät voivat myös
käydä rekisteröimässä matkakorttinsa Kliento-palvelussa, jotta he
pystyvät seuraamaan palkintojensa kertymistä ja antamaan palautetta palvelusta.
Jokainen palvelussa mukana
oleva yritys tarjoaa asiakkailleen
omanlaisiaan kanta-asiakasetuja: kanta-asiakkaat voivat esimerkiksi kerätä suosikkiyrityksissään leimoja lounaspasseihin,
lunastaa vaihtuvia kanta-asiakasetuja tai kerätä palkintoihin oikeuttavia pisteitä. Asiakkaat tunnistautuvat liikkeissä näyttämällä etäluettavaa korttia.
Vastaavanlainen matkakorttiyhteistyö toimii jo pääkaupunkiseudulla ja Turussa. Tampereella palvelu lanseerataan kesän kuluessa.
Lisätietoja löydät joukkoliikenteen nettisivuilta kohdasta asiakasedut.
Joukkoliikenne
sai uudet
nettisivut
JOUKKOLIIKENTEEN uudet
nettisivut julkaistiin huhtikuussa. Sivustoa on nyt helpompi selailla esimerkiksi
tabletilla tai kännykällä.
Myös sivujen ilme ja rakenne ovat uudenlaiset. Sisällöt on jaoteltu kolmen eri aihealueen alle: aikataulut ja reitit, liput ja hinnat sekä ohjeita
ja tietoa. Uudistuksella on pyritty helpottamaan tiedonhakua ja selkeyttämään sivustoa.
Myös englanninkielisten sivujen määrää on lisätty.
Tutustu joukkoliikenteen
verkkopalveluihin osoitteessa
joukkoliikenne.tampere.fi
•
TAMPEREEN
JOUKKOLIIKENNE
NETISSÄ:
joukkoliikenne.tampere.fi
Lippujen verkkokauppa:
nella.tampere.fi
Reaaliaikaiset aikataulut:
lissu.tampere.fi
Pysäkkikohtaiset
aikataulut:
aikataulut.tampere.fi
Reittiopas:
reittiopas.tampere.fi
Yksittäisten linjojen reitit
ja pysäkit:
linjakartta.tampere.fi
•
TAMPERE-lehti 2 | 2015
17
Ihmisten asialla
Kotikuntoutuksella
takaisin kiinni arkeen
O
laan sängystä ylösnousua, toisen kanssa
taas ulkoillaan. Kunnon kohetessa voidaan suunnitella kodin ulkopuolista kuntoutusta, jonne menemistä harjoitellaan
yhdessä. Kun harjoitukset suunnitellaan
kotiin sopiviksi, niitä on helppo jatkaa
kotikuntoutusjakson päätyttyä itsenäisesti tai kotihoidon työntekijöiden avustuksella, kertoo Sanna Rauhala.
Liikkumisen esteet
paljastuvat kotona
Sormien liikeharjoitusten lomassa
Maija Kokko voi lepuuttaa käsiä
vaikka Osku-kissaa silittämällä.
Fysioterapian puolella harjoitusten
kirjo on laaja.
– Yhden asiakkaan kanssa harjoitel-
Yhteen käyntiin saattaa kulua kolmekin
tuntia, jos esimerkiksi kaupassa käyntiä tai palvelubussin käyttöä harjoitellaan yhdessä toimintaterapeutin kanssa.
– Ajankäyttö on kotikuntoutuksen
vahvuus. Voimme oikeasti olla asiakkaan
kanssa, kertoo Satu Onnia.
Arjen esteet paljastuvat hyvin kotona
toimiessa tai lähiympäristössä liikkuessa. Jo ulko-ovi saattaa tarvita muutoksia.
Maija Kokko kertoo kotikuntoutuksesta olleen hänelle iso apu.
– Kotikuntoutus on ollut kuin tikulla tökkäisy, joka virkisti ja herätti minut
talviunesta.
Kokko on myös mielissään siitä, että
apua saa nykyisin hyvin kotiin. Hän kertoo, että miehensä sairastaessa kymmenisen vuotta sitten olisi tarvinnut apua,
mutta ei osannut sitä silloin edes kysyä.
Kotikuntoutuksen lisäksi piristystä
Kokon päiviin tuovat esimerkiksi kotihoitajan suosittelemat äänikirjat. Vuolaat kehut saa osakseen myös oma poika, joka jaksaa auttaa arjen askareissa.
www.tampere.fi/kotikuntoutus
•
TEKSTI Marika Haapala
KUVA Hanna Leppänen
Muista hyvä hygienia uimarannalla
Mihin
vanhusneuvoston
pitäisi
keskittyä?
YLI 25-VUOTIAS Tampereen
vanhusneuvosto edistää erilaisia asioita joukkoliikenteen esteettömyydestä tehostetun palveluasumisen laatuun. Mutta tekeekö vanhusneuvosto kaupunkilaisten mielestä oikeita asioita, oikeassa suhteessa?
Siihen
vanhusneuvosto
hakee nyt vastausta kyselyllä.
Ikääntyneiden asioista kiinnostuneet tamperelaiset, kertokaa
oma kantanne: Mihin vanhusneuvoston tulisi keskittyä?
Kysely löytyy vanhusneuvoston internetsivuilta sekä
Hervannan kirjastosta ja pääkirjasto Metsosta. Kyselyyn voi
vastata 28.5. saakka.
www.tampere.fi/vanhusneuvosto
•
18
Maija Kokko harjoittelee tuolilta nousua yhdessä fysioterapeutti Sanna
Rauhalan kanssa. Toimintaterapeutti Satu Onnia seuraa taustalla.
TAMPERE-lehti 2 | 2015
www.tampere.fi/uimarannat
Uimaveden laadun valvonta:
www.tampere.fi/uimavesienlaatu
TAMPEREEN uimavesistä otetaan vesinäytteitä uimakauden aikana säännöllisesti hygieenisen laadun selvittämiseksi. Vilkkaimmilta rannoilta näyte otetaan neljä kertaa kesässä ja pienemmiltä kolme kertaa sekä tarvittaessa lisänäytteitä.
– Tulokset viedään uimarannoille,
ja ne löytyvät myös kaupungin verkkosivuilta. Viime kesän noroviruksen aiheuttamaa vatsatautiepidemiaa lukuun
ottamatta uimavesien laatu on ollut hyvä, kertoo Paula Saxholm ympäristöterveysyksiköstä.
Viime kesän helteillä uimarannat
houkuttelivat suuria kävijämääriä, ja
tauti pääsi leviämään.
Ympäristöterveyspäällikkö Merja Bojang muistuttaakin uimareita ja
rannoilla viihtyviä huolehtimaan hyväs-
tä hygieniasta, jotta tulevasta uimarantakesästä tulisi onnistunut.
– Ympäristön roskaamista ja rantavesien likaamista tulisi välttää. Tartuntojen ehkäisemiseksi sairastuneiden kannattaisi karttaa julkisia paikkoja, kuten uimahalleja ja uimarantoja, Bojang neuvoo.
Ympäristöterveysyksiköstä suositellaan uimarannan valinnassa huomioimaan uimarannan palvelut kuten pukusuojat, wc:t ja peseytymismahdollisuudet. Lapsiperheiden kannattaisi suunnata paremmin varustetuille rannoille etenkin, jos rannalla viihdytään pitempään.
Lista kaupungin uimarannoista ja
niiden palveluvarustuksesta löytyy kaupungin verkkosivuilta.
Uimarantojen varustusta parannetaan vähitellen. Siirtovessoilla varus-
tetaan tulevana kesänä Peltolammin,
Multisillan, Ryydynpohjan, Särkijärven,
Tesomajärven Ikurin puolen ja Tohlopin
Epilän puolen uimarannat.
Uusi ajanmukainen pukukoppirakennus valmistuu Tesomajärven Ristimäen puoleiselle rannalla syksyllä,
ja rannalle tulee myös leikkivälineitä.
Tesomajärven uimarannoille saadaan
myös uudet laiturit.
Uimarantojen kunnossapidosta, kuten uimarantojen roska-astioiden tyhjennyksestä, voi antaa palautetta Palvelupiste Frenckelliin.
•
TEKSTI Tarja Nikupaavo-Oksanen
Palvepiste Frenckell,
Frenckellinaukio 2 B,
[email protected]
puhelin 03 5656 4400
ARI JÄRVELÄ
sku-kissa raottaa nojatuolissaan silmiään,
kun hänen emäntänsä Maija Kokko harjoittelee tuolilta ylösnousuja fysioterapeutti Sanna Rauhalan avustuksella. Seuraavaksi on vuorossa sormien liikeharjoitteita, johon neuvoja antaa toimintaterapeutti Satu Onnia.
Vaikka olohuone muuttuukin hetkittäin kuntosaliksi, se ei juuri tunnu Oskua haittaavan.
Reilun vuoden Tampereella toimineesta kotikuntoutuksesta on saatu hyviä tuloksia: asiakkaiden toimintakyky
on noussut ja mieli virkistynyt. Kesästä saakka asiakkaille on tarjottu myös
psykogeriatrista kotikuntoutusta.
– Koti on hyvä ympäristö kuntoutukselle. Kotona asiakkaan tavat toimia tulevat eri lailla esiin kuin sairaalassa. Kotona myös kodinkoneet, joiden käyttöä
harjoitellaan, ovat tuttuja, kertoo Onnia
Kotikuntoutus on suunnattu yli 65vuotiaille kotihoidon ja omaishoidon tuen asiakkaille. Pisimmillään kolme kuukautta kestävä kuntoutus suunnitellaan
asiakkaan arjen tarpeiden mukaan.
– Toimintaterapiassa arvioidaan päivittäisten askareiden sujuvuutta ja tarvittaessa harjoitellaan esimerkiksi puuronkeittoa, liedenkäyttöä, suihkussa käyntiä, palvelubussilla kulkemista tai kaupassa käymistä, sanoo Onnia.
Tarkastuskertomus
viestii
epäkohdista
– USKON, että tarkastuslautakunnan huomautukset lastensuojelun
ongelmista ovat kohentaneet olennaisesti tilannetta. Muitakin esimerkkejä tarkastuskertomusten
vaikutuksista löytyy, sanoo Tampereen kaupungin tarkastuslautakunnan puheenjohtaja Seppo Salminen.
Veteraanipoliitikko Seppo Salmisen (sd) vuodesta 2004 johtamalla tarkastuslautakunnalla on
tärkeä rooli tamperelaisten edunvalvojana. Sen tehtäTARKASTUSvänä on seuraLAUTAKUNTA
ta ja raportoivalvoo, että
da siitä, miten valtuuston päätökset
valtuuston päätoteutetaan.
tökset ovat toteutuneet.
– Katsomme sitä,
miten eri lautakunnat, kaupunginhallitus, tytäryhteisöt ja virkamiehet ovat toteuttaneet valtuuston päätöksiä. Tehtävämme on tarkastella
hankkeiden taloutta, toimintaa ja
laatua.
Salminen ja kumppanit raportoivat tilanteesta vuosittain. Seuraava tarkastuskertomus tulee valtuuston käsittelyyn toukokuun aikana. Käytännössä paperi syntyy
niin, että tarkastuslautakunta esittää tarkastusohjelman mukaisesti
toimialoille kysymyksiä.
Tarkastuslautakunnassa on yksitoista jäsentä. Se raportoi huomioistaan suoraan valtuustolle ja on
muista lautakunnista poiketen vastuussa nimenomaan valtuustolle.
Kuuselakeskuksessa viihdytään
yhdessä ikään katsomatta
K
uuselakeskus sijaitsee
Tampereen Härmälässä, Pyhäjärven tuntumassa, metsien ympäröimänä. Kuusela toimii
ikäihmisten alueellisena lähipalvelukeskuksena ja tarjoaa kaupungin ostopalveluina senioreille asuntoja ja hoitoa.
Viime lokakuussa Kuuselakeskuksessa avautui 1–5-vuotiaille lapsille
35-paikkainen päiväkoti, joka sijaitsee saumattomasti samassa rakennuksessa senioriasuntojen ja toimintojen kanssa. Talon korkea ja valoisa
ruokailu- ja oleskelutila luo saumattoman mahdollisuuden ikäihmisten
ja lasten päivittäisille kohtaamisille.
Asukkaille kynnys tulla mukaan muiden seuraan on matala niin fyysisesti kuin henkisesti.
– Vanhusten ja lasten yhteistoiminta on tärkeä osa elinikäistä oppimista ja arkeamme. Lapset näkevät,
mitä vanhuus on. Toisaalta virikkeellinen toiminta tuo voimia, pidentää
tutkitusti ikää ja vähentää vanhusten
yksinäisyyttä, kertoo Kuuselan päiväkodin vastaava lastentarhanopettaja
Marika Raitanen, joka aloitti yhteistoiminnan.
Kuuselan päiväkoti on Tampereella ensimmäinen, jossa lapset ja ikäihmiset kohtaavat ja puuhailevat yhdessä jakaen ruokailu-, liikunta-, musiikki- ja askartelutilat.
Lapset käyvät viikoittain myös
Kuuselakeskuksen ryhmäkodeissa,
joissa hoidetaan muistisairaita vanhuksia. Yhdessä voidaan vaikkapa leipoa, maalata tai lukea satuja. Taitojen
ruostuminenkaan ei haittaa mitään.
– Vuodenkierron juhlat, laulut ja
Käyttötalousmenot
nousevat taas esiin
Seppo Salmisen mukaan uudessakin tarkastuskertomuksessa käsitellään tiukkaan taloustilanteeseen
liittyviä asioita. Alijäämäinen talous on ollut lautakunnassa esillä kolmen viime vuoden aikana.
Lakisääteinen tarkastuslautakunta perustettiin vuonna 1996,
kun luottamushenkilöiden tekemä tilintarkastus lopetettiin.
Tarkastuslautakunnalla on raportoiva rooli. Se puuttuu epäkohtiin sanallisesti, mutta ei jakele
muita rangaistuksia. Painoarvoa
kohentaa se, että myös media seuraa tarkastuskertomuksia.
Salmisen mukaan tarkastuslautakunnan merkitys on kasvanut ja
arviot ovat selvästi tehostaneet kaupungin työtä.
•
TEKSTI Matti Wacklin
Martti Mäkinen sai lukuseurakseen Taria Talashin
(vasemmalla) ja Melissa
Paloahon.
Kuuselankeskuksen
aulan sohville
kerääntyvät niin
vanhukset kuin
lapset lukemaan
ja juttelemaan
yhdessä.
leikit palauttavat vanhusten mieliin
vanhoja perinteitä ja opettavat niitä lapsille. Myös päiväkodin henkilökunta ja lasten vanhemmat kokevat tämän ikäpolvien ylittävän yhteisöllisyyden tärkeäksi ja arvokkaaksi,
Raitanen iloitsee.
Lasten ja seniorien kohtaamiset ja keskustelut Kuuselakeskuksessa ovat luonnollistakin luonnollisempia. He juttelevat niin jääkiekkopeleistä ja kevään kukista kuin letin teosta. Sekin selvitetään, kenel-
lä on omat hampaat suussa ja kenellä
vasta putoamassa – yhteisiä kokemuksia nekin.
– Ihanaa, kun on näitä pieniä ympärillä. Minulla kun ei ole omia lapsenlapsia, Mariitta Peronius kiittelee tapaamisia.
Kaikki ovat samaa mieltä. Yhteiset,
onnelliset hetket ovat merkityksellisiä
ikään katsomatta. Ne nostattavat hymyn
huulille.
•
TEKSTI Tuija Heikkilä
KUVAT Hanna Leppänen
Kyllikki Karttinen (vasemmalla) ja Mariitta Peronius sekä Leo
Cokranlar ja Melissa Paloaho maalaavat keväisiä näkyjä.
TAMPERE-lehti 2 | 2015
19
Ihmisten asialla
Nuorille tietoa
seksuaalisuudesta
K
ouluterveyskyselyn mukaan
nuorten tiedot seksuaaliterveydestä ovat heikentyneet.
Tampereen kaupungin nuorisoneuvolan lääkäri Marjo Kuortti on tehnyt työssään havainnon, että varsinkin pojat jäävät paitsioon seksuaalikasvatuksessa.
− Nuoret tytöt saavat poikia enemmän tietoa seksuaalisuudesta ja seksistä, sillä tytöt käyvät useammin terveydenhoitoalan ammattilaisen juttusilla
esimerkiksi kuukautisiin ja ehkäisyyn
liittyvissä asioissa, Marjo Kuortti kertoo.
Yleislääketieteen erikoislääkäri Kuortti ideoi kahdeksasluokkalaisten SepäSeseksuaaliterveyspäivän, jonka tavoitteena on edistää yhteisöllistä terveyttä. Päivä järjestetään osana peruskoulun terveyskasvatusta.
SepäSe-lyhenne tulee sanoista seksuaalisuus, päihteet ja seksuaaliterveys.
Nuoret pääsevät käsittelemään SepäSepäivänä näihin aiheisiin liittyviä teemoja järjestöjen, oppilaitosten ja kaupungin henkilökunnan kanssa.
Juhannuskylän koulun
kasiluokkalaiset Jenna
Puuska, Veera Tolonen,
Mikaela Kronlund ja Ville
Vinha ovat mielissään siitä,
että SepäSe-teemapäivien
opetustyyli poikkeaa
tavanomaisesta.
tavat nuorten käsityksiin minäkuvasta
ja seksuaalisuudesta, Heinäsuo sanoo.
Kahdeksasluokkalaiset kiertävät SepäSe-päivänä kuusi erilaista rastia. Rastien teemoja ovat esimerkiksi ehkäisy ja
raskaus, seksuaalinen ja sukupuolinen
moninaisuus ja seksuaalioikeudet. Minäkuva ja media -rastin toteuttavat Mannerheimin lastensuojeluliitto sekä Tamkin
liiketalouden, terveydenhoidon ja sairaanhoidon opiskelijat.
− Yleensä nuoret kokevan netin
voimaannuttavana, mutta sieltä löydetyn tiedon luotettavuuden arviointi voi olla vaikeaa. Minäkuva ja media
-rastilla keskustellaan myös seksuaalisesta häirinnästä ja netin sisällöistä, jotka voivat antaa nuorelle vääristyneen kuvan seksuaalisuudesta, Marjo Kuortti kertoo.
Arkaluonteiset aiheet
puheeksi myös kotona
Seksuaalisuudesta ja seksistä puhuminen ei ole välttämättä nykyajan nuorten
mielestä kiusallista, mutta vanhemmat
saattavat karttaa aihetta kotona.
− Aihe on monen mielestä arkaluontoinen, mutta myös vanhempien pitää
kantaa vastuuta. Esimerkiksi asenteet
ja suvaitsevaisuus erilaisuutta kohtaan
lähtevät usein kotoa, lapsiasiamies Tiia
Heinäsuo sanoo.
Marjo Kuortin mielestä koulun ja julkisen terveydenhuollon tehtävä on seksuaalisuuteen ja seksuaaliterveyteen liittyvien faktojen opettaminen.
− On tärkeää, että vanhemmat tietävät, mitä lapsi tai nuori tekee netissä.
Siitä pitää keskustella perheissä, Kuortti sanoo.
TEKSTI Päivi Pajula
•
KUVA Hanna Leppänen
Media vaikuttaa
SepäSe-päivän suunnittelussa on ollut
mukana myös lapsiasiamies Tiia Heinäsuo. Hän muistuttaa, että lasten ja
nuorten maailma on nykyään erilainen
kuin 10−15 vuotta sitten.
− Nuorten vapaa-ajankäyttö on muuttunut. Netti ja sosiaalinen media vaikut-
Lapsiasiamies palasi innokkaana sorvin ääreen
TAMPEREEN kaupungin lapsiasiamiehen toimi
oli vuoden ajan täyttämättä säästösyistä, mutta
tammikuussa hoitovapaalta palannut lapsiasiamies Tiia Heinäsuo on jälleen työntouhussa.
Heinäsuon toimenkuva rönsyilee, mutta päätehtävä on selkeä: lasten ja lapsiLapsiasiamies
perheiden aseman edistäminen TamTiia Heinäsuo korostaa
pereella. Lapsiasiamies pitää erilasten ja nuorten osallityisesti työnsä vaihtelevuudesta.
suuden merkitystä ja pitää
− Olen saanut olla kevään aitärkeinä vaikutuskanavina
kana mukana esimerkiksi perhekoulujen oppilaskuntia,
verkossa, jossa kehitetään lapsiLasten parlamenttia ja
perheiden palveluita yhdessä kauTampereen nuorisopungin, järjestöjen ja yksityisten palfoorumia.
veluntuottajien kanssa. Lisäksi olen
päivittänyt käsikirjaa kaltoinkohdeltujen lasten kanssa työskenteleville ja suunnitellut Perheiden taloa, Heinäsuo kertoo.
Perheiden talon oli tarkoitus aloittaa toimintansa jo tänä keväänä, mutta sopivia toimitiloja
ei ole vielä löydetty.
− Perheet, joilla on haasteita arjessa, tarvitsevat matalan kynnyksen palveluita ja vertaistukea.
Talosta tulee perheiden yhteinen kokoontumispaikka. Sinne on suunnitteilla myös palveluita,
20
TAMPERE-lehti 2 | 2015
kuten terveydenhoitajan neuvontaa.
Lapsiasiamiehen mukaan suurin osa tamperelaisista lapsiperheistä voi hyvin. Siitä huolimatta lapsiperheiden asemaa on Tiia Heinäsuon mukaan vahvistettava edelleen. Esimerkiksi lapsivaikutusten arviointi kaipaa uutta, toimivaa työkalua päätöksentekoon.
− Kaupunki on vastuussa siitä, että selvitetään, miten päätökset vaikuttavat lapsiin. Tämä
ei kuitenkaan käytännössä vielä toteudu. Toivonkin, että voisimme kehittää yhteisen työkalun,
jossa lapsivaikutukset tulevat aina arvioiduiksi muiden vaikutusten ohella, Heinäsuo sanoo.
Toinen lapsiasiamiehen sydäntä lähellä oleva
aihe on lasten liikkuminen. Koska iso osa lapsista liikkuu liian vähän, Heinäsuo arvio, että lasten liikkumattomuus aiheuttaa yhteiskunnalle
tulevaisuudessa isot kustannukset.
− Lapsille pitää olla tarjolla edullisia harrastuksia, joissa kilpailu ei ole pääasia. Myös koulujen liikunnallista toimintakulttuuria voisi vielä kehittää, hän visio.
•
TEKSTI Päivi Pajula
KUVA Hanna Leppänen
O L L I - P E K K A L AT VA L A
Kesä tuo muutoksia sosiaali- ja terveyspalveluihin
Hallituskadun, Tipotien ja Sarviksen psykiatriset yksiköt toimivat koko kesän, mutta minimimiehityksellä.
HAMMASHOITO:
Avoinna
olevilla terveysasemilla hoidetaan
vain kiireellistä
hoitoa tarvitsevia
potilaita.
T
ampereen kaupungin sosiaali- ja terveyspalveluissa
on loma-aikana toimipisteitä kiinni tai ne toimivat
vain päivystävän henkilökunnan voimin. Kesän
muuttuvista aukioloista
on tarkemmat tiedot osoitteessa
www.tampere.fi/terveyspalvelut/kesa
TERVEYSASEMAT:
Tampereen kaupungin terveysasemista ovat koko kesän avoinna Hatanpään,
Kaukajärven, Tammelakeskuksen ja Tipotien terveysasemat. Myös Oriveden
terveysasema palvelee koko kesän.
Muut terveysasemat ovat suljettuina
22.6.–2.8.2015. Myös Omapihlaja Hervannan terveysasema on kiinni saman
ajan, mutta Omapihlaja Kehräsaaren terveysasema on kiinni 22.6.–19.7.
Avoinna olevilla terveysasemilla
hoidetaan vain kiireellistä hoitoa tarvitsevia potilaita. Esimerkiksi reseptien uusiminen tai ajokorttia varten tarvittava lääkärintodistus eivät kuulu terveydenhuollossa kiireellisiksi luokiteltaviin asioihin. Säännöllisesti lääkkeitä käyttävien kannattaa tarkistaa, että
lääkettä riittää elokuun puoliväliin asti.
Kesäsulun aikana potilaalla on mahdollisuus päästä vastaanotolle sille terveysasemalle, minne nopeimmin saa
vastaanottoajan.
Ajanvaraus joka päivä kello 7–22 terveyspalvelujen neuvonnasta, puh. 03
10023. Ajanvaraus koskee sekä lääkärien että sairaanhoitajien vastaanottoja.
Sairaanhoitaja arvioi hoidon tarpeen
sekä hoitaa lieviä sairauksia ja vammoja. Sairaanhoitaja voi myös kirjoittaa lyhyitä sairauslomia ja antaa hoito-ohjeita. Kiireellisissä tapauksissa sairaanhoitajan vastaanotolle voi päästä myös ilman ajanvarausta. Sairaanhoitajan vastaanotto on maksuton.
Ei-kiireellisiä vastaanottoaikoja annetaan heinäkuun puolenvälin jälkeen.
MIELENTERVEYSPALVELUT:
Työikäiset voivat hakea 1.6. alkaen ohjausta ja neuvontaa mielenterveys- ja
päihdeongelmiin ensiohjaus Ensiosta,
joka on avoinna maanantaista perjantaihin aamupäivisin Kaupin sairaalassa, Parantolankatu 6. Sinne ei tarvita lähetettä eikä ajanvarausta. Apua voi hakea myös terveysasemalta, josta lääkäri tarvittaessa laatii lähetteen mielenterveys- ja päihdepalveluihin.
Vakavissa ja äkillistä päivystyksellistä hoitoa vaativissa tilanteissa otetaan
yhteys Akuuttipsykiatrian poliklinikkaan tai Ensiapu Acutaan.
Psykiatria- ja
päihdekeskus
aloittaa
Kaupissa
TAMPEREEN kaupungin uusi psykiatria- ja päihdekeskus aloittaa toimintansa kesäkuun alussa. Sen osaksi tulee ensiohjaus Ensio, jonne yli
18-vuotias tamperelainen voi hakeutua mielenterveys- ja päihdeongelmiensa vuoksi.
Psykiatria- ja päihdekeskus aloittaa väliaikaisissa tiloissa Kaupin sairaalassa, mutta siirtyy sieltä ensi vuoden alussa Kanta-Sarviksen rakennukseen Hatanpäälle. Kaupin sairaalan osoite on Parantolankatu 6.
Psykiatria- ja päihdekeskuksessa
arvioidaan asiakkaan hoidon tarve,
Hammashoitoloista ovat avoinna
koko kesän:
Tammelan hammashoitola,
Ilmarinkatu 16 D
Tipotien hammashoitola, Tipotie 4
Suupoli, Tampereen kaupunki,
Biokatu 6b
Kesän aikana avoinna olevissa hammashoitoloissa hoidetaan pääsääntöisesti kiireellistä hammashoitoa tarvitsevia potilaita.
Arkisin klo 8–17 ajanvaraus kaikkiin hammashoitoloihin numerosta
03 5657 0100.
Arkisin kiireellistä ensiapua tarvitseville annetaan päivystysaikoja Ensiapu Acutaan, puh. 03 5657 0111. Viikonloppuisin ja arkipyhinä klo
8–21 ajanvaraus terveyspalvelujen neuvonnasta, puh. 03 100 23.
LAPSIPERHEIDEN SOSIAALI- JA
TERVEYSPALVELUT:
Perhepiste Nopea palvelee kesälläkin
7–17-vuotiaita tamperelaisia lapsia,
nuoria ja heidän perheitään. Nopeasta saa apua silloin, kun ongelmat nousevat esiin ensimmäisiä kertoja. Nopeaan voi soittaa arkisin klo 9–15 numeroon 040 800 4735.
Lapsiperheiden sosiaalipalveluissa
perheoikeudelliset palvelut ovat kiinni
13.–28.7. Valvottujen tapaamisten palvelu on kiinni 6.–28.7. Lastenvalvojien ajanvaraus toimii normaalisti koko
kesän ajan.
Lasten ja nuorten terveyspalveluissa
perheneuvola on suljettu 6.–19.7., opiskeluterveydenhuolto 29.6.–2.8. ja ehkäisyneuvola 3.–9.8. Lasten ja nuorten poliklinikka on kiinni 13.–26.7.
Neuvoloissa palvelut toimivat supis-
jos hänellä on mielenterveyshäiriöitä, alkoholi- ja lääkeriippuvuutta tai
toiminnallisia riippuvuuksia, kuten
peli- ja nettiriippuvuutta.
Hoidot ovat lyhytaikaisia ja painottuvat ryhmähoitoihin. Myös läheiset otetaan mukaan potilaan hoitoon.
Toimintakäytäntöjä muokataan
tarpeen mukaan, koska palvelu on
uusi Tampereella.
Osa psykiatria- ja päihdekeskuksen palveluista annetaan tämän vuoden loppuun saakka nykyisellä Hallituskadun poliklinikalla ja osa väliaikaistiloissa Kaupissa. Potilaille ilmoitetaan hoitopaikasta erikseen.
Ensiohjaus Ensio aloittaa Kaupin
sairaalan tiloissa muutaman työntekijän voimin. Se on avoinna maanantaista perjantaihin aamupäivisin ja
sinne voi tulla päihde- ja mielenterveysongelmien vuoksi ilman lähetet-
tetusti kesä-, heinä- ja elokuun ajan. Puheterapiapalvelut toimivat supistetusti
ajalla 22.6.–2.8. ja kouluterveydenhuollossa ajalla 1.6.–9.8.
Nuorisoneuvola on avoinna koko kesän, mutta heinäkuussa lääkärinaikoja
on tarjolla tavallista vähemmän.
Lasten toimintaterapia on suljettuna 6.–26.7.
AIKUISSOSIAALITYÖ:
Sarviksen sosiaaliasemalla on 29.6.–
17.7. saatavissa normaalia vähemmän
palvelua osittaisen kesäsulun ja kesälomien takia.
Aikuissosiaalityön päivystys ja puhelinajat on tarkoitettu 29.6.–17.7. klo
9–10 ja 12–13 vain kiireellisiä asioita
varten.
Uusien toimeentulotukiasiakkaiden
yksikkö on auki ajanvarauksella.
Päivystyksen yhteystiedot ja puhelinnumerot ovat nähtävissä Tampereen
kaupungin verkkosivulla toukokuun
2015 lopussa.
Kirjallisen toimeentulotuen yksikkö
toimii normaalisti koko kesän.
Sosiaalipalvelujen neuvonta on kiinni
22.6.–10.7.
Maahanmuuttajainfo Mainio on kiinni 29.6.–12.7.
IKÄIHMISTEN PALVELUT:
Päiväkeskukset ovat suljettuna:
Annikin päiväkeskus 15.6.–12.7.
Nekalan päiväkeskus 13.7.–9.8.
Pappilanpuiston päiväkeskus 29.6.–
26.7.
Lielahden päiväkeskus 29.6.–26.7.
Palvelukeskukset ovat suljettuna:
Tammelan palvelukeskus 15.6.–12.7.
Nekalan palvelukeskus 13.7.–9.8.
Pappilanpuiston palvelukeskus
29.6.–26.7.
Lielahden palvelukeskus 29.6.–26.7.
Peipontuvan korttelikerho on suljettuna 29.6.–26.7.
•
tä ja ajanvarausta. Ensiohjaus Ensiossa arvioidaan asiakkaan elämäntilanne ja hänet ohjataan tarvittaessa saamaan hoitoa tai muuta apua.
Uudessa psykiatria- ja päihdekeskuksessa yhdistyvät nykyisen Hallituskadun psykiatrian poliklinikan
palvelut ja Tampereen kaupungin aiemmin A-klinikkasäätiöltä ostamat
A-klinikan päihdepalvelut.
A-klinikalta kaupunki ostaa edelleen nuorille suunnattuja palveluja
ja huumeiden käyttäjien palveluja.
Tampereen kaupungin terveysasemilla jatkavat entiseen tapaan
mielenterveystyöparit ja päihdetyöntekijät. Terveysasemilla jatkuvat myös opiaattikorvaushoidot.
Akuuttipsykiatrian poliklinikka
puolestaan keskittyy yhä enemmän
Ensiapu Acutan asiakkaiden auttamiseen.
•
TEKSTI Tuula Ala-Honkola
TAMPERE-lehti 2 | 2015
21
Luonto ja yhteinen ympäristö
K
TAMPEREELLA kunnostetaan ja rakennetaan useita puistoja tänäkin kesänä.
Leikkipaikkoja saadaan ajanmukaisiksi
muun muassa Tasanteella, Ristimäessä
ja Ryydynpohjassa. Merkittävin kunnostuskohde löytyy keskustasta, Petsamosta, jossa uusitaan Saukonpuisto sen alkuperäistä 1940- ja 1950-lukujen tyyliä
kunnioittaen.
Saukonpuiston uusi leikkialue sijoitetaan puiston lounaisosaan, vastapäätä
lastentaloa. Leikkipaikalle tulee karuselleja, monitoimiväline, kiipeilyverkko ja
tasapainoiluväline.
Keskustassa jatkuu Näsinpuiston
kunnostus. Puiston penkit ja roska-astiat uusitaan, puistokäytäviä kohennetaan ja Kurun haaksirikon muistomerkki kohdevalaistaan.
Tampereen seurakunnat järjestää
ympäristötalkoot leirikeskus Luhtaanrannassa 4.6. alkaen kello 16. Talkoolaisille on työvälineiden lisäksi tarjolla nokipannukahvia, lättyjä ja lämmin sauna.
Perjantaina 5.6. Maailman ympäristöpäivänä on Tutkijaosuuskunta Tapauksen kaikille avoin, maksuton seminaari Yhteinen kaupunkiluontomme Vapriikin auditoriossa kello 10–
12. Sen jälkeen voi tutustua laajennettuun Luonnontieteelliseen museoon.
Atalan Halimasjärven luonnonsuojelualueen laajennusosan vihkii
Luonto
tutuksi
vihreällä
viikolla
käyttöön apulaispormestari Pekka
Salmi 5.6. kello 18. Opastetuille kierroksille lähdetään ympäristösuunnittelija Lasse Kososen ja luontotohtori
Tomi Kumpulaisen seurassa.
Viikonloppuna Teiskoon
Vihreä viikko etenee viikonloppuna
Teiskoon. Kortejärven majalla avautuu Jurttakievari lauantaina 6.6.
Rantasaunassa pidetään saunajoogatunnit joka toinen tunti kello 10–
18, maksu 10 euroa. Tunnin jälkeen
voi vapaasti saunoa ja uida. Polun varrella on luonnon kiertokulkuun liittyvä draamaesitys. Jurttakievari on auki myös sunnuntaina.
Kintulammen majalla voi osallistua luontojoogaan.
Teisko Sideways -kulttuuripyörämatka vie osallistujat Teiskoon. Lähtö
on Mustalahden satamasta lauantaina
6.6. kello 10. Matkaa kertyy noin 60
kilometriä, mutta vauhti on rauhallinen ja lähtökohtana nautiskelu. Mukaan mahtuu 20 polkijaa.
•
www.vihreaviikko.fi
[email protected],
puh. 040 806 2018
H A N N A L E P PÄ N E N
Puistoja
uusitaan
Amuriin
saatiin uusi
Väinö Linnan
puisto.
esäkuun alussa Tampereella vietetään Vihreää
viikkoa. Viikon aloittaa
Ympäristötori Tammelantorilla maanantaina
1.6. alkaen kello 16. Mukana on luonto- ja ympäristöalan toimijoita ja pienyrittäjiä.
Jaossa on Pirkanmaan Jätehuollon
vihermultaa pihoille ja puutarhoihin.
Vaatteet, kodin pientavarat ja muun
voi kierrättää tavaranvaihtopöydillä.
Ongelmarojut vie mennessään Repe ja Romu. Luontotohtori vastailee
luontoaiheisiin kysymyksiin. Iltatoria
elävöittävät myös musiikki- ja tanssiesitykset.
Tiistaina 2.6. opetellaan kompostointia Pirkanmaan Marttojen järjestämällä kurssilla Lastenpuutarha Piparmintussa Laulumaankatu 20:ssa.
Villivihannesretket järjestetään keskiviikkona 3.6. kello 18–19 ja kello
19.15–20.15 Pirkkalan Pappilassa ja
torstaina 4.6. kello 18–20 Kangasalan
Äijälän talon lähiympäristössä.
Leikkipaikkoja ja koirapuisto
Yhteinen metsäpuutarha
Tesomajärven etelänpuoleisiin metsiin
perustetaan parhaillaan asukkaiden
suunnittelemaa metsäpuutarhaa. Suurten puiden lomaan istutetaan luonnonkasveja muistuttavia lajeja ja metsässä
jo olevia kasvustoja hoidetaan ja elvytetään. Sekaan istutetaan tesomalaisten
toiveesta näyttävämpiäkin kasveja, kuten alppiruusuja ja atsaleoja.
Istutukset tehdään talkoilla toukokuussa. Jatkossakin kaikki kiinnostuneet
saavat hoitaa yhteistä metsäpuutarhaa.
•
22
TAMPERE-lehti 2 | 2015
Kesällä satulaan ja Näsijärvi-reitille Kesän
NÄSIJÄRVIREITTI haastaa tarttumaan
pyörää sarvista ja viettämään laatuaikaa
lähimaisemissa. Kyseessä on viime kesänä lanseerattu omatoimilomailuun kannustava palvelu ja reittikokonaisuus.
Reitistö kiertää Näsijärven rantoja
seuraillen kuuden kunnan alueella Tampereelta Virroille. Matkan varrelle on koottu palveluetappiverkosto ennen kaikkea
polkupyöräilijöitä silmällä pitäen.
– Kohderyhmämme ovat tavalliset
arkipyöräilijät. Jokainen voi lähteä välineistä, kunnosta tai kokemuksesta riippumatta. Pitemmästäkin matkasta selviää, kun pitää vauhdin hiljaisena ja muistaa tankata, opastaa Näsijärvireittiä vetävä Olli Vakkala Ekokumppanit Oy:stä.
Tampereella lähtöpisteenä on Mustalahden satama. Höyrylaiva Tarjanne on
nostettu näkyvästi mukaan kulkupelien
joukkoon. Pyörän voi ottaa mukaan laivaan ja ihastella Näsijärven maisemia.
– Ideana on tarjota pitkiä välimatkoja vieroksuville vaihtoehto. Tarjanteella
voi seilata vaikka mennen tullen ja pyöräillä pienempiä lenkkejä perillä, Vakkala sanoo.
Teiskossa riittää omaleimaista nähtävää ja koettavaa, ja paikkoihin tutustuu parhaiten nimenomaan polkemalla.
Teiskosta löytyy monenlaista, Viinitilasta
suklaatilaan ja villisikaravintolasta upeisiin kansallispuistoihin. Majoitusvaihtoehtoja on myös laajalti.
Kesän varsinainen huipennus ovat
24.–26.7. vietettävät Näsijärven Suviajot.
www.nasijarvireitti.fi
•
luontoretket
SUNNUNTAI 24.5.
Kauppi-Niihaman Soukonvuori
SUNNUNTAI 31.5.
Villilänsaari, Vihreän
viikon retki
PERJANTAI 5.6.
Halimasjärven luonnonsuojelualue
SUNNUNTAI 7.6.
Makkarajärvi-Viitastenperä
SUNNUNTAI 26.7.
Kaukaniemen alue
SUNNUNTAI 9.8.
Peltolammi-Pärrinkoski
SUNNUNTAI 16.8.
Teiskon Holman luonnonsuojelualue
www.tampere.fi/luontoretket
O L L I VA K K A L A
Länsi-Tampereella jatkuu uuden Niemenrannan asuinalueen viheralueiden
monivuotinen urakka. Tänä vuonna rakennetaan käytäväverkostoa sekä hulevesiuomia ja -altaita. Viime vuonna Sellupuistoon valmistui alueleikkipaikka.
Tasanteella kunnostetaan Ekkilänpuiston leikkipaikka ja Ristimäessä Kohmanpuiston leikkipaikka. Raholassa kunnostetaan Jurvalanpuiston vanha hiekkakenttä senioripuistoksi. Kuntoilu- ja
toimintavälineet sopivat kaikenikäisille käyttäjille. Kaukajärvellä uusitaan Kuminapuisto ja Kynsilaukanpuisto. Myös
Terälahden leikkipaikka peruskorjataan.
Härmälässä uusitaan Vähäjärvenpuiston
koirapuisto.
Täksi kesäkaudeksi valmistuivat myös
Amurin Väinö Linnan puisto ja Iso-Vilusen tasokas skeittipaikka, joka sijaitsee Viialassa. Omaleimaisen ja kaikenikäisten käyttöön tarkoitetun Väinö Linnan puiston teemana on kirjailija itse ja
puu-Amuri.
< Pyöräilijä
voi taittaa osan
Näsijärvireitin
matkasta höyrylaiva
Tarjanteella.
In English
TESOMALAISTEN kokemuksia
asuinalueensa turvallisuudesta on kartoitettu kevään aikana. Tesomalaiset pääsivät kertomaan havainnoistaan asukastilaisuudessa ja turvallisuuskävelyiden aikana.
Kartoituksessa esiin nousseisiin asioihin etsitään asukkaiden kanssa yhdessä ratkaisuja keskustelutilaisuudessa, joka järjestetään Tesoman
liikekeskuksessa 26.5. alkaen
kello 17.30. Kartoituksen pohjalta laaditaan viranomaiskäyttöön Tesoman turvallisuussuunnitelma.
•
Tesomalla
taiteillaan
KOLMEN vuoden välein järjestettävä Pirkanmaan triennaali
-taidetapahtuma leviää tänä
vuonna tamperelaisiin lähiöihin. Triennaalin päätapahtumat
ovat syys–lokakuussa. Tesomalla toteutetaan useita triennaaliin kuuluvia taidekokonaisuuksia, osa yhteisötaideprojekteina, joihin kuka tahansa voi osallistua ilman aiempaa taideharrastusta.
Kesällä järjestetään useita lyhytkestoisia kuvataidepajoja, joihin osallistuneiden teokset kootaan Tesomalla elokuussa avautuvaan popup-galleriaan. Galleriaan tulee esille myös avoimessa teoshaussa mukaan valittuja
töitä.
Tesomalle on tulossa syksyllä myös yhdessä asukkaiden kanssa suunniteltu Metsän henki -niminen valaistusprojekti. Sen tuloksena alueen
metsiin syttyy lumoavasti valaistuja puita, joiden valaistus
muuttuu, kun ihmisiä kulkee
niiden lähellä.
Kesällä tesomalaiset avaavat kotinsa ovet ammattitaiteilijalle, joka vierailee kodeissa ja maalaa niistä pienikokoisia tauluja. Teokset tulevat esille Tesoman ulkoalueille. Tesomalla alkaa myös
Tessun kulttuurihöntsyt -projekti, joka avaa nuorille uusia mahdollisuuksia harrastaa
kulttuuria.
www.tampere.fi/omatesoma
•
The factory area of Lielahti expects new growth
T
he old factory area of
Lielahti, situated a
few kilometres west
of the city center,
was purchased by the
City of Tampere for
EUR 26 million. In
addition to factory facilities and a
mansion, the transaction covered
90 hectares of land and more than
1,000 hectares of water area in
Näsijärvi.
The woodworking factory
area, which once operated in
Lielahti, is now a quiet place. The
area looks like a desolate factory
area, some operations here and
there, cleaning and demolition
work. Partly rundown buildings of
different ages, but also beautiful,
old red-brick factory walls typical
to Tampere. The area also has a
wonderful, large, empty mansion.
The aim is to make the area
available for the people of Tampere,
which is why the current process
is to plan what to build in the area
in the next decades and for what
sort of use the remaining buildings
should be renovated.
Lielahti is a beautiful area
in the southern part of Näsijärvi,
but under its surface lie many
memories of the woodworking
industry. The cove is full of socalled flour, i.e. wood material
that has not been needed for
production. It prevents the full use
of the water area as it is.
The reuse of said flour is
currently under investigation. In
addition, the question of whether
the cove could be transformed into
islands or spits in order to fulfil
dreams of living by a lake, close to
the centre of a large city, is under
investigation. The railway will
run next to the area, which would
enable the residents to access the
city centre in minutes.
The life of Lielahti as mansion
grounds began in 1682, when its
H A N N A L E P PÄ N E N
Tesoman
turvallisuutta
kartoitetaan
deserted farms were
connected. In 1872,
the main estate
was purchased by businessman
Wilhelm von Nottbeck. In 1914,
J.W. Enqvist Oy constructed a
pulp factory in the cowshed
of the mansion, which marks
the beginning of the area’s
woodworking history.
•
Construction of the Rantaväylä tunnel
reaches its midpoint
THE RANTAVÄYLÄ TUNNEL has now been under construction for a
year and a half, and the project has reached its halfway point. About 90%
of the quarrying work in the tunnel has been completed. More than half
of the earthworks and concrete structures are finished. All filling of water systems has been achieved. The tunnel will be opened to traffic in
May 2017.
The construction work has mostly progressed as planned. The
overall expenses of the tunnel project have remained within the
limits of the budget. Almost 1,400 employees have been trained for
the construction of the tunnel. At the moment, the site has about
400 employees and a total of about 50 different
companies. This summer, the tunnel site will also
offer summer jobs to many students.
The tunnel
You can follow the progress of the tunnel
quarrying will
construction
in
be finished by
www.liikennevirasto.fi
/rantatunneli. fi
the end of June.
•
An increasing number of services
can be managed online
NEW ELECTRONIC services were
opened to the city’s residents in
May. An increasing number of
social and health services offer
the chance to receive service and
make appointments online. It is
possible to make an appointment
to the nurses of healthcare centres
and outpatient clinics of Hatanpää
hospital, school health care and the
maternity and child health clinic.
In April, a new personal
electronic health folder,
Terveystasku, was adopted for
use. Income support and services
for the disabled have already
offered the chance to send
applications online for some
time. The message service to
be implemented in the autumn
will facilitate communications
between healthcare professionals
and customers. You can use it to
inquire about your health and
treatment between appointments.
All the electronic services of
social and health services have
been compiled on their own site to
facilitate their use.
Electronic service is intended
for the use of non-urgent health
issues. Some services require
personal bank credentials,
electronic ID card or mobile
certificate for logging in.
Booking appointments online
reduces the need to verify and
reschedule booked appointments
over the phone. Employees can
focus on the assessment of the
need for treatment and
counselling.
•
TAMPERE-lehti 2 | 2015
23
JANNE MIKKILÄ
Tampereen Sävel juhlii Sibelius-ohjelmalla
S
uomen suurin kuoro- ja
yhtyelaulumusiikin festivaali tuo Tampereelle
parituhatta laulajaa 3.–7.
kesäkuuta. Tampereen kaupunki perusti festivaalin
vuonna 1975, joten tänä
vuonna vietetään Tampereen Sävelen
40-vuotisjuhlia. Juhlavuoden teemana
on Sibelius 150 vuotta.
Harvinaislaatuisen konserttiohjelman on suunnitellut festivaalin taiteellinen johtaja, kaikki Sibeliuksen mieskuorolaulut levyttänyt Matti Hyökki.
– Löytämällä musiikkimme juuret runonlaulusta Sibelius perusti suo-
MUSEOIDEN yötä vietetään Tampereella jälleen lauantaina 23. toukokuuta. Tapahtuma alkaa kello 18, ja museot ovat
avoinna keskiyöhön saakka.
Mukana tapahtumassa on 23 kohdetta, jotka tarjoavat monipuolisen valikoiman näyttelyitä ja erikoisohjelmaa
kaikenikäisille. Yhdellä lipulla on helppo
lähteä kiertelemään koko illaksi museoita ja kulkea kohteesta toiseen vaikkapa
Museoiden yö -busseilla.
Tampereella on nyt kahdeksatta kertaa mahdollisuus seikkailla museoissa
öiseen aikaan. Viime vuosina yhden
illan aikana on tehty lähes 10 000 mu24
TAMPERE-lehti 2 | 2015
malaisen kuorolaulun ja samalla koko
suomalaisen musiikin vuosina 1892–
1904. Sibeliuksen tuona aikana säveltämä musiikki oli itsestäänselvä valinta festivaaliohjelmaan, Hyökki kertoo.
Festivaalin aluksi Sibeliuksen kantaatit kuorolle ja orkesterille saavat vahvan tulkinnan Tampere Filharmonian
ja Tampereen Filharmonisen Kuoron
konsertissa Santtu-Matias Rouvalin
johdolla.
Euroopan parhaisiin ammattikuoroihin lukeutuvan Latvian radiokuoron
tulkitsemina Sibeliuksen klassikot soivat vuoropuhelussa modernien kuorosävellysten kanssa. Ylioppilaskunnan
seokäyntiä.
Näyttelyiden
pariin johdattelevat muun
muassa Poliisisoittokunnan
Nallekopla ja Palokunnan Tulikukot-kuoro.
Neuvostomaan rakkauselämää valottavan Lenin ja
naiset -opastuksen kautta
matkaa voi jatkaa Taidemuseolle nonstop-piirustustyöpajaan, jossa kävijöiden teoksia kommentoi Vuoden nuori
taiteilija Ville Andersson. Lasten kanssa voi aloittaa Muumiperheen lauluretkellä ja katsoa, mitä Taikurin hatusta löytyy.
Vapriikissa voi ihmetellä rautakautista ruumiinavausta ja Kuva-arkiston
kätköistä löytyneitä kotikaitafilmejä
1930-luvun lopulta. Jollei Rupriikin
peliturnausten parissa vierähdä keskiyöhön saakka, iltaa voi jatkaa rivakalla 8
kilometrin pituisella opastetulla Museoiden yö -juoksulla. Innokkaimmat voivat lähteä vielä Nyrkkeilymuseon nonstop-opastukselle tai Himmelblaun pajalle seuraamaan taiteilijoiden työnäytöksiä.
Pääsymaksuna on 10 euron tapahtumaranneke, kimppalipun saa 25 eurolla
ja alle 7-vuotiaat pääsevät mukaan
maksutta.
www.tampere.fi/museoidenyo
•
Laulajat tuo kuultavaksi piilossa olleen
kuoro-orkesteriversion, myös Klemetti-Opiston Kamarikuoro ja muusikko
Ilona Korhonen tulkitsevat Sibeliusta.
Katselmuksessa 47 kuoroa
Tampereen Sävelen ohjelmaan kuuluu
myös kansainvälinen yhtyelaulukilpailu, johon saapuu 14 yhtyettä yhdeksästä maasta. Tampere-talon Isossa
salissa soi 47 kuoron katselmus, jota
halukkaat pääsevät kuuntelemaan ilmaiseksi. Sekä yhtyelaulukilpailu että kuorokatselmus huipentuvat päätöskonsertteihin.
Tampereen Sävelen iltaklubit viih-
dyttävät festivaalivieraita
Klubilla ja Pakkahuoneella.
Yleisö voi nauttia
myös ilmaiskonserttisarjasta Kuule Sävel!, joka levittäytyy eri puolille kaupunkia.
Tampereen Sävel
3.–7.6.2015
Puh. 03 5656 6172
[email protected]
tamperemusicfestivals.fi/vocal
Toreilla on tunnelmaa
TÄNÄ kesänä Tampereella vietetään taas vilkasta torikesää.
Tampereen kauppatoreilla Tammelantorilla ja Laukontorilla
tapahtuu kesällä muutakin kuin torimyyntiä.
Tampereen vilkkain ja tavaravalikoimaltaan monipuolisin
kauppatori on Tammelantori, johon on tänä kesänä tulossa uusia myyjiä ja tuotteita. Torilla kuullaan ja nähdään myös kulttuuritoimen tuottamaa ohjelmaa torikansalle.
Tammelantorilla on entiseen tapaan marjojen, vihannesten,
kukkien ja kalojen myyjien lisäksi torin pohjoispäädyn pöydät
varattu kirpputoritoiminnalle. Tammelantori on avoinna koko
kesän arkisin ja lauantaisin kello 6–14. Juhannusaattona tori
sulkeutuu kello 13.
Viimekesäinen iltatorikokeilu Laukontorilla sai niin hyvää
palautetta, että torin ilta-aukioloa jatketaan tänäkin kesänä.
Laukontori on kesällä avoinna maanantaista perjantaihin kello 6–20 ja lauantaisin 6–16. Laukontorille on myös tulossa lisää
kauppiaita ja torilta on saatavana perinteisten tuotteiden lisäksi muun muassa kauppahallista tuttua itse valmistettua makkaraa eri muodoissaan.
•
Laukontori
on kesällä
avoinna arkisin
iltakahdeksaan.
•