Liikunnan tuputtamisesta ihmisen lähtökohtien ymmärtämiseen

IX Liikuntatieteen päivät 10.–11.6.2015
Teksti: KATI KAURAVAARA
JOS RIISUISIT SILMÄLASIT, NÄKISITKÖ TOISIN?
Liikunnan tuputtamisesta
ihmisen lähtökohtien
ymmärtämiseen
LIIKUNTA & TIEDE 50 • 2-3 / 2015
33
IX Liikuntatieteen päivät 10.–11.6.2015
”Huomaan, että minulla on taipumus tarjota kaikille liikuntaa
lääkkeeksi erilaisiin vaivoihin tai ennaltaehkäisyksi mahdollisiin
tuleviin vaivoihin. Tarjoukseni toimii tiettyyn pisteeseen saakka ja
etenkin silloin, kun vastaanottaja on samaa mieltä. Jos taas henkilö
ei sisäistä liikuntaa omakseen eikä ole motivoitunut liikkumaan,
valistus menee hukkaan ja turhauma iskee sekä valistajaan että
valistettavaan. Tämä on ikään kuin ylhäältä ohjattu ”minä
ammattilainen tiedän, mikä on sinulle hyväksi” -ajattelumalli,
joka ei kunnioita ihmisen omaa itsemääräämisoikeutta.”
Pauli Rintala (Rintala 2015, 29)
”Teen työtä liikunnan parissa ja haluan kannustaa ihmisiä
liikkumaan, omalla tavallaan ja oman tuntemuksensa mukaan.
Koska olen aina katsonut ylipaino-ongelmaa ”liikunta-lasit”
päässä, en ole tajunnut kuinka paljon asiakkaita ehkä pelotin aikanani pois tarjoamalla liikuntaa lääkkeeksi ruokavalion ohella. Ja
sellaista liikuntaa, joka oli itselleni tuttua.”
Nimimerkki ”Sisuvalkku” (Aineisto 1)
E
dellä kaksi liikunnanedistäjää reflektoi
omaa toimintaansa. Voisin kirjoittaa saman­
suuntaisesti. Vaikka pidän ihmisen näkökul­
man ymmärtämistä keskeisenä asiana liikunnanedistämistyössä, en aina huomaa, että itsellä
on joskus näkökulma asioihin, jonka luulee olevan
ainoa oikea. En siis huomaa kantavani silmälaseja
päässäni. Silloin tällöin joudun kyseenalaistamaan
omaa toimintaani. Katsonko asioita tiiviisti omasta
näkökulmastani? Tuputanko vai onko minul­la aito
halu ymmärtää? Annanko vai vienkö tilaa?
Suomessa on hyviä esimerkkejä siitä, kuinka vähän­
liikkuville kohdennettuja liikuntainterventiota on
toteutettu tai toteutetaan kohderyhmälähtöisesti
alhaalta ylöspäin. Esimerkiksi Oulun Diakonissalaitoksen toteuttamassa Hyvinvointiliikuntaa elämän
poluilla -hankkeessa (HEP-hanke) kohderyhmänä
on syrjäytymisvaarassa olevat 20–30-vuotiaat nuoret.
Nuorten kanssa keskusteltiin ennen intervention
alkamista muun muassa liikkumiseen liittyvistä
peloista ja ennakkoluuloista. Olennaiseksi koettiin,
että interventiossa vaatimustaso niin fyysisesti kuin
sosiaalisen altistuksenkin osalta oli kohderyhmälle
sopiva. Nuorten kanssa sovittiin myös toimintatavoista. Sovittiin esimerkiksi, että jokaisella on oikeus
kieltäytyä liikunnasta tai lähteä pois liikuntatilanteesta ilman, että siihen reagoidaan. Asian ääneen
sanominen oli tärkeää. Se saattoi antaa osallistujalle
juuri ratkaisevan rohkaisevan viestin, jonka pohjalta
hän uskaltautui mukaan. (Lisää tietoa HEP-hankkeesta Oulun Diakonissalaitoksen verkkosivuilta
www.odl.fi)
Hyvistä hankkeista ja interventioista huolimatta
pidän tärkeänä ja tarpeellisena nostaa esille asiakaslähtöisyyden ja kohderyhmän arvostamisen ja
huomioimisen näkökulman. Mielestäni me liikunnanedistäjät edelleen tuputamme liikaa. Kutsun
tässä tuputtamiseksi sellaista toimintaa, jossa ohi-
34
LIIKUNTA & TIEDE 50 • 2-3 / 2015
tetaan vastaanottajan, kohteen, asiakkaan, liikkujan
tai vähän­liikkuvan näkökulma. Asioita katsotaan
pääosin liikuntaan myönteisesti suhtautuvan näkökulmasta riippumatta siitä, tapahtuuko ohittaminen
tiedostamatta vai tiedostaen, haluamatta vai haluten.
Tällöin liikkumista tarjotaan ylhäältä alaspäin ratkaisuna, joka ei välttämättä huomioi ihmisen elämäntilannetta, hänen tärkeiksi ja merkitykselliseksi
kokemiansa asioita tai sitä, mitä hänelle tarkoittaa
hyvä elämä.
Ihmisillä on liikunnasta hyviä kokemuksia valtavan paljon, ja moni kokee liikkumisen myönteiseksi
ja merkitykselliseksi (ks. esim. Koski 2015; Myllyniemi & Berg 2013, 72–76). Liikuntaan myönteisesti
suhtautuvien on usein helppo saada kiinni liikuntaan
kannustavista viesteistä, koska näkökulma on yhteneväinen. Valitettavasti monella on liikkumisesta ja
siihen kannustamisesta myös toisenlaisia kokemuksia. Niiden pohjalta voi tehdä myös sellaisen tulkinnan, ettei liikkumisen edistämisessä tai liikuntainterventiossa ole aina kohderyhmälähtöistä otetta.
”…negatiivisia ajatuksia [liikunnasta] koska hirveen paljon puhutaan liikunnasta, niin siihen tulee
sellasia paineita ja odotuksia…” (H1) (Aineisto 2)
”…se [liikunta] on kuitenkin tosi tärkeä osa kuntoutumista ja toivoisin että sitä enemmän otettaisiin
kaikissa kuntoutumissuunnitelmissa huomioon ja just
sitä että siihen saisi tukee, että se ei ois sitä että nyt sun
pitäisi liikkua ja nyt kaks tuntia ulkoilua joka päivä ja
se jätetään sairaiden ja hauraan ihmisen omille harteille. Se vaan enemmän ahdistaa kun ei sitten saakaan
tehtyä niitä… kun se oisi ohjattua ja tuettua…” (H3)
(Aineisto 2)
”Kun liikuntarajoitteisille rakennetaan ympäristöjä
ja palveluita, miksi silloin lähes poikkeuksetta ajatellaan palveluihin osallistuvan olevan 60 kiloinen pieni
nainen? Kun ennen liikuntakyvyn dramaattista rajoittumista yritin päästä uimahalliin, salille tai vaikka
toimintaterapiaan, joka paikassa tuli eteen kapeita
tuoleja, painorajoja, pitkiä portaikkoja, hissittömiä
ratkaisuja ja tai hissi oli sivussa lukkojen takana.
Esitteissä on aina terveitä ja hyvinvoivia hymyileviä
henkilöitä. Heihin samaistuminen vaatii kaltaiseltani
läskiltä melkoista perversiota. Elämäni parhaita hetkiä
on, kun pääsen terapia-altaaseen lämpimään veteen
liikkumaan.” (Aineisto 3)
Lasten ja nuorten osallistuminen päätöksentekoon
Suomessa -raportissa (Opetus- ja kulttuuriministeriö
2011, 94–95) todetaan, että lasten ja nuorten osallistumiseen sovelletaan enimmäkseen ylhäältä alas
eikä alhaalta ylös suuntautuvaa lähestymistapaa, eli
toiminnot ovat ennalta suunniteltuja.
Osallistumismenetelmät eivät myöskään ole avoi­
mia kaikille lapsille ja nuorille. Ne ovat liian valikoivia, eikä suunnitteluprosessissa ole suoraa osallistamisen kulttuuria. Yleensä lapsia kuullaan vasta päätöksentekoprosessin loppuvaiheessa, jolloin he eivät
käytännössä enää voi vaikuttaa päätöksiin. Raportin
mukaan erityisesti sijaishuoltoa, terveydenhoidon
tilanteita sekä leikkiin, vapaa-ajan toimintoihin ja
IX Liikuntatieteen päivät 10.–11.6.2015
liikuntaan liittyvissä asioissa lapsia ei kuunnella eikä
heidän näkemyksiään oteta vakavasti.
Toivottavasti raportin julkaisemisen jälkeen on
tapahtunut myönteistä kehitystä, sillä etenkin vähän
liikkuvien ihmisten näkemys liikkumisesta, vähän
liikkumisesta, arjesta ja elämästä on usein kovin erilainen kuin liikuntapolitiikan ja liikunnanedistäjien
näkemys. Jos ei kohderyhmän maailmaa tunneta, on
heidän haluihinsa, tapoihinsa ja tarpeisiinsa hankala
vastata.
Valintojen merkityksellisyys
Omassa etnografisessa väitöskirjatutkimuksessani
(Kauravaara 2013) tarkastelin vähäisen liikkumisen
ilmiötä 18–20-vuotiaiden kone- ja metallialaa opiskelevien nuorten miesten arjessa ja elämäntavassa.
Vähäinen liikkuminen näyttäytyi nuoren miehen
näkö­
kulmasta mielekkäänä valintana. Tutkimuksessani kävi ilmi, ettei nuori mies häpeile vähäistä
liikkumistaan. Hänellä ei ole syytä salailla valintaansa tai tässä tapauksessa valitsematta jättämistään.
Vähäi­nen liikkuminen on hänen elämässään samanarvoinen asia kuin moni muukin sellainen toiminto, jota nuori mies ei tee. Usein hän ei edes mieti
erikseen, mitä jättää tekemättä. Väitänkin, ettei liikkumisen välttäminen ole nuorelle miehelle sinänsä
itsetarkoitus, eikä siinä ei ole kapinaa liikunnanedistäjien odotuksia vastaan.
Kutsun nuorelle miehelle tärkeitä asioita elämän
suoloiksi. Ne ovat hetkessä eläminen, kiireettömyys,
vapaa-ajan runsaus, mahdollisimman vähällä pääseminen ja kaverit. Käsitys siitä, mikä on hyvää elämää
tai mikä on itselle hyväksi, on subjektiivista. Elämän
suolat toimivat valintoja ohjaavina tekijöinä, jolloin
valinnat edistävät elämän suolojen toteutumista tai
eivät ainakaan saa estää sitä.
Nuorelle miehelle vähäinen liikkuminen on itsestäänselvyys, joka vastaa elämän suoloihin, hänel­
le merkitykselliseksi kokemiinsa asioihin. Tässä
tapauk­sessa vähäinen liikkuminen merkitsee muiden
asettamista velvoitteista ja tavoitteista vapaata aikaa,
kiireettömyyttä ja mahdollisimman vähällä pääsemistä. Vaikka kaverit ovat tärkeitä, etenkään organisoitu
liikkuminen ei juuri tarjoa niitä sosiaalisia merkityksiä, joita nuori mies hakee ja tavoittelee. Aikataulut,
sovitut täsmälliset kellonajat ja tietyt harjoitusvuorot
ovat juuri niitä, joihin nuori mies ei halua sitoutua.
Myöskään liikunnan terveyttä edistävä vaikutus tai
vähäisen liikkumisen terveyttä heikentävä vaikutus
eivät riitä nuorelle miehelle motii­viksi liikkua, koska
nuori mies ei juuri tarkastele valintojaan terveyden
kehyksessä.
Nuori mies rakentaa oman toimintojen hierarkiansa, jossa tietyt toiminnot ja valinnat ovat toisia
merkityksellisempiä. Liikkuminen kilpailee pääsystä merkitykselliseksi koettujen toimintojen listalle
moni­en muiden toimintojen kanssa. Merkityshierarkian yläpäässä ei ole tilaa liikkumiselle. Sinänsä itse
valinnat eivät välttämättä aina ole toisiaan poissulkevia. Esimerkiksi juuri kavereiden kanssa hengailuun
voisi ainakin teoriassa olla mahdollista liittää liikkumista tietyin edellytyksin. Toisaalta taas esimerkiksi
autoilu ja liikkuminen omaa kehoa käyttäen eivät
juuri voi toteutua yhtä aikaa.
Ihminen siis tekee valintoja sen mukaan, minkälainen subjektiivinen merkitys niillä on hänelle.
Merkitykset eivät kuitenkaan synny tyhjiössä, vaan
vuorovaikutuksessa toisten kanssa. Lähiyhteisössä
yhteisesti jaetut merkitykset, arvot, normit ja käytännöt muodostavat kulttuurin, jonka kautta ihminen tekee havaintoja, jäsentää todellisuutta, tulkitsee
maailmaa ja toimii vuorovaikutuksessa toisten kanssa. Kulttuuri yhdistää yhteisöön kuuluvia toisiinsa
ja toisaalta erottaa ryhmän muista yhteisöistä. Nämä
ryhmien antamat merkitykset eivät kuitenkaan ole
pysyviä vaan saattavat muuttua kontekstissa, ajassa
ja paikassa.
Ihmisen elämänkulun ja arjen toiminnan voi siis
ajatella rakentuvan yksilöllisten valintojen ja sosi­
aalisten rakenteiden vuorovaikutuksessa. Toisin
sanoen kulttuuriset, sosiaaliset ja yhteiskunnalliset
rakenteet ohjaavat ihmisen toimintaa riippumatta
siitä, onko se yksilön tiedostettavissa tai ei. Rakenteet luovat kehykset, joiden puitteissa ihmisen on
mahdollista toimia. Toisinaan rakenteet voivat olla
pakottaviakin ja yksilön mahdollisuudet toteuttaa
toimijuuttaan rakenteiden puristuksissa varsin
vähäi­siä. Esimerkiksi nuoren miehen lähiyhteisössä
vähäisen liikkumisen voi tulkita jopa normiksi, jonka mukaan on pakko toimia lunastaakseen paikkansa ryhmässään ja vahvistaakseen asemaansa siellä.
Tästä näkökulmasta sosiaali- ja kulttuuriantropologien tutkimusmatka vieraaseen kulttuuriin voisi
olla hyödyllinen metafora meille liikunnanedistäjille.
Antropologeille tärkeä kulttuurirelativismin periaate
kannustaa tarkastelemaan vierasta kulttuuria aina
vieraan kulttuurin omista lähtökohdista käsin, eikä
tarkastelijan oman kulttuurin näkökulmasta. Keskeistä on oppia ymmärtämään toista toisena. (Eriksen 2004, 21–22; Spradley 1979, 34) Antropologien
tapaan kohderyhmään kuuluvat voi nähdä tietävinä
subjekteina ja oman elämänsä asiantuntijoina. Tällöin ei ole olennaista, ovatko kohderyhmään kuuluvat sinänsä oikeassa vai väärässä tai onko heidän
kertomansa totta vai ei. Tärkeää on nimenomaan se,
minkälaisia merkityksiä he antavat asioille, esimerkiksi valinnoilleen.
Omaehtoisen liikkumisen avaimet
Kulttuurirelativismin nimissä voisi jättää puuttumatta esimerkiksi edellä mainittujen nuorten miesten
liikkumistottumuksiin, sillä universaalia hyvää ei
ole olemassa. Jos vähäinen liikkuminen on nuorelle
miehelle hyvää elämää, sille tulee antaa arvoa. Yksilöiden valinnat ovat kuitenkin osittain myös raken­
teiden muokkaamia, toisinaan jopa pakottamia.
Pidän­kin ongelmallisena sitä, että relativistisen ajattelun avulla on mahdollista olla kantamatta vastuuta
rakenteiden tuottamasta epätasa-arvosta perustellen
sitä kulttuuristen erityispiirteiden kunnioittamisella.
Tällöin relativismissa kangistuu sekä liikunnanedistäjän että edistämistoimien kohteena olevien toimijuus, kuten Elina Valovirta (2010, 98) on osuvasti
toisessa yhteydessä kirjoittanut.
LIIKUNTA & TIEDE 50 • 2-3 / 2015
35
IX Liikuntatieteen päivät 10.–11.6.2015
Nuorten miesten näkökulmasta vaikuttavaa liikunnanedistämistyötä voisi olla ennen kaikkea
liikkumista mahdollistavat ja rakenteisiin puuttuvat
toimet. Omaehtoisen liikkumisen mahdollistaminen
esimerkiksi rakentamalla sopivia tiloja ja fyysisiä
ympäristöjä voisi tarjota puitteet kavereiden kanssa
hengailulle, joka on olennainen osa nuorten, myös
esillä olleiden nuorten miesten vapaa-aikaa. Jotta
liikkuminen olisi osa hengailua, on ehtojen oltava
samat kuin muussakin hengailussa: ei ole aikatauluja
tai sovittuja kellonaikoja. Tärkeää on kokemus, että
aika on omaa aikaa, joka koetaan vapaa-ajaksi ja jonka sisällöstä päätetään itse. Toiminta on omaehtoista
ja sille luodaan omat säännöt. Toiminnon voi milloin
tahansa keskeyttää.
Nuorten vapaa-aikakyselyn mukaan valtaosa
10–29-vuotiaista nuorista on sitä mieltä, että toimintaan on mukava osallistua, jos ei tarvitse liittyä mihinkään jäseneksi (Myllyniemi & Berg 2013, 47–48).
Elina Hasasen havaintojen mukaan nuoret voisivat
liikkua omaehtoisesti enemmän, jos nimenomaan
omaehtoisuudelle olisi enemmän fyysistä, sosi­aalista
ja kulttuurista tilaa. Keskeistä olisikin löytää ne elementit, jotka kulloinkin kannustavat nuoria tilan
käyttöön ja hyödyntämiseen. Tällaisia elementtejä
voivat olla fyysisen tilan suhteen esimerkiksi tunne tilan omistamisesta, tilan tarjoamat haasteet ja
mahdollisuudet muokata tilaa omiin käyttötarkoituksiin sopivaksi. (Hasanen 2013, 40; 42; ks. myös
Ojala 2015, 83–85). Nuorten omaehtoista toimintaa
tulisi pystyä tukemaan niin, ettei nuoria inspiroivaa
omavaltaisuutta tukahduteta. Kuka muu kuin nuori itse voi parhaiten omalla toimijuudellaan vastata
kysymykseen, mikä on nuorille merkityksellistä ja
mahdollista tässä ja nyt? Jotta nuoret eivät pakenisi
aikuisen tarkkailevaa, ohjaamaan pyrkivää, kontrolloivaa katsetta, nuorille tulee antaa tilaa aidosti.
Silloin nuoret eivät esimerkiksi ole meidän aikuisten
ennalta määräämissä rooleissa vaan tasavertaisina
toimijoina arvokkaine mielipiteineen, näkemyksineen ja tulokulmineen. Silloin ei ole meidän liikunnanedistäjien ennalta määräämää ”oikeaa” tapaa tai
motiivia tehdä ja toimia.
Omaehtoiseen liikkumiseen virittävien ja harhauttavien ympäristöjen lisäksi lienee syytä kiinnittää
huomio niihin instituutioihin, joissa nuoret aikaansa
viettävät. Ovatko esimerkiksi koulujen ja työharjoittelupaikkojen fyysiset ja kulttuuriset rakenteet liikkumisen vai vähäisen liikkumisen mahdollistavia,
liikkumiseen vai vähäiseen liikkumiseen kannustavia? Omat kokemukseni ammattioppilaitoksesta
(Kauravaara 2013, 183–207; 229–232) ja kollegojeni
kokemukset Liikkuva koulu -ohjelman yläkouluista
(Rajala ym. 2013) kertovat, että kouluinstituutiolla
on hyvät edellytykset jähmettää sekä instituutio että
oppilas. Fyysinen aktiivisuus on vähäistä, mihin sekä
opettajien että oppilaiden käytänteet ja rutinoituneet toimintatavat, asenteet ja normit sekä fyysinen
ympä­ristö johdattelevat.
Instituutioiden fyysisiä ja kulttuurisia rakenteita
on mahdollista muuttaa, mutta se edellyttää toisin
näkemistä ja tekemistä. Eikä niitä voida muuttaa
mahtikäskyllä ylhäältä alaspäin. Liikkuva kouluohjelmassa saadut myönteiset muutokset ovat
36
LIIKUNTA & TIEDE 50 • 2-3 / 2015
edellyttäneet kouluhenkilökunnan yhteistä määrätietoisuutta ja sitoutumista asian taakse sekä koulun
henkilökunnalta nuorten kohtaamista yksilöinä,
oppilaiden kuuntelemista, kuulemista ja aitoa toimintaan osallistamista sekä uskallusta ja halua katsoa asioita oppilaiden silmin. Kun oppilaiden ideoita
toteutetaan, syntyy samalla omistajuutta yhteisiin
asioihin, mikä sitouttaa. (Rajala ym. 2013, 25–26)
Yksilön näkeminen
ammattieettisten arvojen kautta
Oman tutkimukseni nuoret miehet osoittautuivat
välinpitämättömiksi liikkumista kohtaan. Yläkoululaisille liikkuminen saattaa olla noloa. Kuitenkin
liikkumiseen kannustava ympäristö tarjoaa mahdollisuuksia oman kehon käytön lisäämiseen myös
heille. Joku voi tarttua tilaisuuteen tietämättä edes
tarttuvansa tilaisuuteen.
Yksilö tulisi nähdä kokonaisuutena, jossa elämäntilanteet ja elinolosuhteet, käytettävissä olevat resurssit ja pääomat sekä arvot, kokemukset ja merkitykset ohjaavat yksilöiden toimintaa, myös sitä, sisältääkö toiminta liikettä ja liikkumista vai ei (Itkonen
& Kauravaara 2015, 184). Jos liikkumista halutaan
lisätä, meidän on välttämätöntä olla kiinnostuneita
ihmisen näkökulmasta. Jos ymmärrystä kohderyhmästä ei ole, toimet eivät välttämättä kohtaa vähän
liikkuvaa ja mahdolliset muutokset liikkumisessa
jäävät lyhytkestoisiksi.
Yhteiskunnallinen markkinointi (engl. social
marketing; ks. esim. French ym. 2010; Hopwood, T.
& Merritt, R. 2012) hyödyntää kaupallisten toimijoiden markkinointikonsepteja prosesseissa, joiden
tavoitteena on käyttäytymisen muuttaminen. Yhteiskunnallisessa markkinoinnissa keskeistä on pyrkiä
tuntemaan ja ymmärtämään kohdejoukkoon kuuluvan yksilön arkielämää, asenteita, intressejä sekä nykyistä käyttäytymistä ja sen todellisia motiiveja. Kun
ensin ymmärretään syvällisesti kohderyhmän lähtökohtia, seuraavaksi tunnistetaan kohdejoukon sisällä
erilaisia ryhmiä. Tämän jälkeen jokaiselle ryhmälle
kohdennetaan omannäköisensä interventio. Tällöin
interventio voidaan toteuttaa parhaassa tapauksessa
niin, että siinä autetaan kohdejoukon yksilöitä saavuttamaan juuri ne asiat, jotka ovat heille merkityksellisiä ja tärkeitä ja mitä he haluavat saavuttaa.
Mikäli henkilö hakeutuu yksilöllisen neuvonnan
ja ohjauksen piiriin ja on halukas työskentelemään
oman hyvinvointinsa eteen, on siinä oivallinen
lähtökohta. Kohderyhmälähtöisessä toiminnassa
keskeistä ei ole saada ihminen tekemään niin kuin
ammattilainen tai asiantuntija haluaa, vaan auttaa
ihmistä tunnistamaan, mitä hän haluaa, mikä hänelle
on tärkeää, mitä hänelle tarkoittaa hyvä elämä. Ihmisen hyvinvointi on viime kädessä hänen itsensä määriteltävissä. On useita tapoja elää hyvää ja mielekästä
elämää yhteiskunnan jäsenenä. Jos suunnitellut
muutokset ovat ihmisen omien elämänarvojen suuntaisia ja sopivan pieniä, niiden on mahdollista muuttua pysyviksi (Kangasniemi ym. 2015). Se kuitenkin
vaatii liikunnanedistäjältä uudenlaista ajattelutapaa,
jossa hyvä tulos on sekin, että ihmisen hyvinvointi
IX Liikuntatieteen päivät 10.–11.6.2015
paranee ja mahdollisesti edellytykset liikkumisen
lisäämiselle kasvavat, vaikka askelten määrässä tai
liikuntakertojen tiheydessä ei tapahtuisikaan mitään
muutosta.
Edellä esitetyt liikunnanedistämisratkaisut ovat
sellaisia, jotka mahdollistavat yksilön mielekkään
elämän keskeisten elementtien toteutumisen ja itsensä toteuttamisen. Silloin jää myös se vaihtoehto, ettei
liikunta ole jollekulle mielekäs vaihtoehto. Yksilöä
ei voi pakottaa liikkumaan, eikä vähäisestä liikkumisesta tule syyllistää tai leimata. Liikkumista kannattaa silti edistää, jotta kaikilla olisi halutessaan mahdollisuuksia liikkumiseen. Eettisesti kestävät toimet
ovat läpinäkyviä, niiden vaikuttimet ovat avoimia
ja arvoperusta on mietitty. Hyvä lähtökohta on se,
että me liikunnanedistäjät havaitsemme oman positiomme ja sen, mihin perustamme työmme. Silloin
kyse on omien arvojemme, ennakkokäsitystemme ja
asenteidemme tunnistamisesta ja tunnustamisesta.
Hyvää ammattitaitoa on kyetä omista arvoistaan,
merkityksellisiksi kokemistaan asioista, ennakkooletuksistaan ja -luuloistaan huolimatta – tai niiden
tuella – toimimaan ammattieettisesti kohderyhmän
tai asiakkaan arvoja ja tilannetta kunnioittavalla
tavalla silloinkin, kun omat arvot poikkeavat kohderyhmän tai asiakkaan arvoista.
Unelmani on, että me liikunnanedistäjät olisimme halukkaita reflektoimaan ja kyseenalaistamaan
omaa toimintaamme aikaisempaa useammin. Että
tunnistaisimme tapamme ja vaikuttimemme toimia
suhteessa kohderyhmään. Ehkä siten tunnistamme
entistä useammin silmälasimme, voimme nähdä toisin ja myös tehdä toisin.
KATI KAURAVAARA, LitT
Erikoissuunnittelija
LIKES – tutkimuskeskus
Sähköposti: [email protected]
Jälkikirjoitus: Aineistolähteet eivät ole systemaattisesti poimittuja tai
edusta tiettyä joukkoa. Käytän niitä tässä artikkelissa esimerkinomaisesti
nostamaan esille sitä, että tällaisiakin mielipiteitä, näkemyksiä ja kokemuksia on olemassa sen rinnalla, että on olemassa hyviä, mielekkäitä
kokemuksia sekä liikkumisen edistämisestä että liikkumisen edistämisen
kohteeksi joutumisesta.
Sitaatit poimittu seuraavista lähteistä:
Aineisto 1: Helsingin Sanomissa 29.3.2015 julkaistua Anna-Stina Nykäsen kirjoittamaa artikkelia ”Lihavien salille kehtaa mennä kuka tahansa”
verkkoversiota oli kenen tahansa mahdollista kommentoida nimimerkillä.
Sitaatti on poimittu artikkelin yhteydestä osoitteessa http://www.hs.fi/
sunnuntai/a1427432691805 (27.4.2015).
Aineisto 2: Sitaatit on poimittu Tanja Sillanpään Laurea-ammattikorkeakouluun vuonna 2014 tekemästä opinnäytetyöstä ”’Toivon, että mä saisin
elää ja kasvaa omana ittenäni’ Mielenterveyskuntoutujien kokemuksia
kuntoutuksesta ja liikunnasta”. Sillanpää on nimennyt 20–30-vuotiaat
haastateltavansa numeroin: H1, H2 ja H3. Olen kysynyt ja saanut luvan
sitaattien julkaisemiseen.
Aineisto 3: Sitaatti on poimittu LIKES-tutkimuskeskuksen ja Liikuntatieteellisen Seuran yhteistyössä 22.1.2015 järjestämän Liikunta kansalaisen
silmin -seminaarin keskusteluhetkeen kerättyjen seminaariosallistujien
ennakkokysymysten joukosta.
LÄHTEET:
Eriksen, T. H. 2004. Toista maata? Johdatus antropologiaan. Helsin-
Koski, P. 2015. Liikunnan merkitykset. Teoksessa: S. Kokko & R. Hämylä (toim.) Lasten ja
ki: Gaudeamus & Suomen antropologinen seura r.y.
nuorten liikuntakäyttäytyminen Suomessa. LIITU-tutkimuksen tuloksia 2014. Valtion liikun-
French, J.; Blair-Stevens, C.; McVey, D. & Merrit, R. 2010. Social
taneuvoston julkaisuja 2015:2. Valtion liikuntaneuvosto.
marketing and public health. Theory and practice. Oxford University
Myllyniemi, S. & Berg, P. 2013. Nuoria liikkeellä! Nuorten vapaa-aikatutkimus 2013. Nuo-
Press.
risotutkimusseuran julkaisuja 140. Opetus- ja kulttuuriministeriö; Valtion liikuntaneuvosto;
Hasanen, E. 2013. Me ei välttämättä edes saatais olla siellä. Teok-
Nuorisoasiain neuvottelukunta & Nuorisotutkimusverkosto.
sessa: P. Harinen & A. Rannikko (toim). Tässä seison enkä muuta
Ojala, A.-L. 2015. Vaihtoehtoisuutta ja valtavirtaisuutta. Tutkimus suomalaisten lumilautaili-
voi? Nuorisotutkijoiden ajatuksia nuorten liikunnasta ja sen kipupis-
joiden uria raamittavista asenteista, olosuhteista ja resursseista. Studies in sport, physical
teistä. Nuorisotutkimusverkosto / Nuorisotutkimusseura Verkkojul-
education and Health 219. Jyväskylän yliopisto.
kaisuja 65. Helsinki: Nuorisotutkimusverkosto, 39–42.
Opetus- ja kulttuuriministeriö. Päätöksenteko ja nuorten osallistuminen päätöksentekoon
Hopwood, T. & Merritt, R. 2012. Sosiaalisen markkinoinnin ABC.
Suomessa. Euroopan neuvoston politiikkatutkinta. Helsinki: Opetus- ja kulttuuriministeriön
Suom. H. Tukia; K. Wilskman & M. Lähteenmäki (toim.). Opas 18.
julkaisuja 2011:27.
Helsinki: Terveyden ja hyvinvoinnin laitos.
Rajala, K.; Turpeinen, S. & Laine, K. 2013. Notkeampi koulu – aktiivisempi koulupäivä?
Itkonen, H. & Kauravaara, K. 2015 Epilogi. Kurottuja kulttuurikui-
Teoksessa: P. Harinen & A. Rannikko (toim.) Tässä seison enkä muuta voi? Nuorisotutkijoi-
luja. Teoksessa: H. Itkonen & K. Kauravaara Liikunta kansalaisten
den ajatuksia nuorten liikunnasta ja sen kipupisteistä. Nuorisotutkimusverkosto / Nuoriso-
elämänkulussa. Tulkintoja liikkumisesta ja liikunnanedistämisestä.
tutkimusseura Verkkojulkaisuja 65. Helsinki: Nuorisotutkimusverkosto, 39–42.
Liikunnan ja kansanterveyden julkaisuja 296. Jyväskylä: LIKES-
Rintala, P. 2015. Vammaiset ja pitkäaikaissairaat liikkumaan – Miksi, kuka päättää, mitä ja ke-
tutkimuskeskus, 184–189.
nen puolesta? Teoksessa: H. Itkonen & K. Kauravaara Liikunta kansalaisten elämänkulussa.
Kauravaara, K. 2013. Mitä sitten, jos ei liikuta? Etnografinen tutki-
Tulkintoja liikkumisesta ja liikunnanedistämisestä. Liikunnan ja kansanterveyden julkaisuja
mus nuorista miehistä. Liikunnan ja kansanterveyden julkaisuja 276.
296. Jyväskylä: LIKES-tutkimuskeskus, 29–32.
Jyväskylä: LIKES-tutkimuskeskus.
Spradley, J. P. 1979. The ethnographic interview. New York: Holt, Rinehart & Winston.
Kangasniemi, A. M.; Lappalainen, R..; Kankaanpää, A.; Tolvanen,
Valovirta, E. 2010. Ylirajaisten erojen politiikkaa. Teoksessa: T. Saresma; L.-M. Rossi & T.
A. & Tammelin, T. 2015. Towards a physically more active lifestyle
Juvonen (toim.) Käsikirja sukupuoleen. Tampere: Vastapaino, 92–105.
based on one´s own values: the results of a randomized controlled
trial among physically inactive adults. BMC Public Health 15:260.
LIIKUNTA & TIEDE 50 • 2-3 / 2015
37