Liikuntavalistus, visiot ja arkitodellisuus
IX Liikuntatieteen päivät 10.–11.6.2015 Kuva: LEHTIKUVA/ROBERT NIEDRING Teksti: ANTTI LAINE Liikuntavalistus, visiot ja arkitodellisuus 60 LIIKUNTA & TIEDE 50 • 2-3 / 2015 IX Liikuntatieteen päivät 10.–11.6.2015 L Nykyinen liikuntapaatos ja vähäisen liikkumisen todelliset syyt eivät kohtaa. Liikuntatutkimuksen, -valistuksen, -visioiden ja -kampanjoiden massiivisesta määrästä huolimatta suomalaiset liikkuvat hyvinvointinsa kannalta riittämättömästi. Yksilöön kohdistuvan liikuntapuheen ohella katse olisi syytä kohdistaa myös yhteiskunnan rakenteisiin. iikunta-alan toimijat ja muut liikunnan puolestapuhujat ovat perustelleet liikunnan yhteiskunnallista merkitystä runsaat sata vuotta. Keppihevosena on käytetty kulloisellakin hetkellä yhteiskunnallisesti merkittäviksi määriteltyjä asioita ja ongelmia. Argumentaatiossa liikunta on esitetty ratkaisuksi ajankohtaisiin ongelmiin, olipa yhteiskunnallisena huolenaiheena sitten sairaudet, ylipaino, nuorison elämäntavat tai syrjäytyminen. Näin vielä 1900-luvun alkupuolella lähin nä turhanpäiväiseksi koetusta harrastuksesta on muodostunut sivistyksellinen perusoikeus, jota pyri tään edistämään elämänkaaren kaikissa vaiheissa. Erilaisia liikuntakampanjoita on toteutettu sadoittain. Niitä tutkineen Jussi Turtiaisen mukaan mens sana in corpore sano – terve sielu terveessä ruumiissa – tyyppinen liikuntavalistus ei ole 2000-luvulle tultaessa vaiennut, mutta muodot ovat ajan saatossa muuttuneet. 1930-luvun valistusideologialle ominainen ihannekansalaisen prototyyppi oli yksilöä kansakunnan tarkoituksiin palveleva voimaruumis. Tavoitteena oli maanpuolustusta palveleva massojen ”liikuntakannallepano”. Tällainen kansallisia arvoja korostava liikuntavalistus alkoi murtua vasta 1960-luvulla. Tilalle tuli kuntoliikuntaoppi, jonka päämääränä oli väestön terveyden ylläpitäminen ja parantaminen. Liikuntaa ei perusteltu enää nationalistisilla ja siveellisillä aatteilla vaan perustelut tieteellistyivät ja rationaalistuivat. Samankaltaisen liikunta- ja terveysvalistuksen nimiin vannotaan vielä 2000-luvullakin. Kuntoliikuntaa on tosin jatkojalostettu, mistä osoitukseksi soveltuvat esimerkiksi hyöty-, terveys- ja arkiliikunnan kaltaiset uudissanat. Yksilön vastuuta korostetaan nykyisin selvästi aiempaa enemmän. (Kokkonen 2003; ks. myös Hintsanen 2006, 11–12; Rantala 2014, 80–82.) Liikuntakampanjoita on vuosittain käynnissä kymmenittäin. On erilaisia valtionhallinnon tukemia hankkeita kuten vuonna 1995 käynnistetty Kunnossa Kaiken Ikää -ohjelma (KKI), joka on toiminut monenlaisten liikkumishankkeiden alullepanijana. Viimeisimpiä valtakunnallisia KKI-kampanjoita ovat SuomiMies seikkailee ja Porraspäivät. Valtakunnallisten hankkeiden ohella ohjelma tukee paikallisia KKI-hankkeita, joita arvioidaan ohjelman 15 toimintavuoden aikana käynnistyneen noin tuhat. Tällainen on esimerkiksi Stadin kundi kondikseen -hanke. (Kunnossa kaiken ikää -ohjelma s.a.) Lajiliitoilla ja liikuntajärjestöillä on kymmenittäin koululaisille suunnattuja kampanjoita. Löytyy Taisto-lihaskuntokampanjaa, Nouse ratsaille -viikkoa, Turvassa tiellä -tieliikenneturvallisuuskampanjaa, koulupingistä ja sulkissäpinäkiertuetta. Vastaavan kaltaisia on tarjolla myös koko väestölle, esimerkiksi Suomen Uimaliiton järjestämä valtakunnallinen Ui kesäksi kuntoon -kampanja. Kaupungeilla ja kunnilla on lukuisia omia liikuntakampanjoita, joissa hyödynnetään erilaisia liikuntapasseja ja suorituskortteja. Ryhmiä on tarjolla niin työttömille, varttuneemmalle väestölle kuin muillekin. Osan kampanjoista toteuttavat liikuntaalan yritykset. Eräässä tällaisessa etsitään Suomen Huippukuntoisinta Kuntaa. Työnantajat puolestaan kannustavat liikkumaan muun muassa tarjoamalla LIIKUNTA & TIEDE 50 • 2-3 / 2015 61 IX Liikuntatieteen päivät 10.–11.6.2015 työntekijöilleen liikuntaseteleitä ja osallistumalla kilometrikisojen kaltaisiin kampanjoihin. Myös monil la viestimillä on omia kampanjoita. Visioita liikuntaväellä riittää – samoin matkaa niiden toteutumiseen Liikuntapolitiikkaa, -puhetta ja -kampanjoita Suomessa siis riittää, minkä perusteella voisi olettaa, että suomalaiset liikkuvat poikkeuksellisen paljon. Valtakunnallisen liikuntaorganisaatio Valon vuonna 2012 määrittelemä visio, Maailman liikkuvin urheilukansa 2020, toteutunee ongelmitta – ja vieläpä etuajassa? Ei toteudu, ei etuajassa, eikä aikataulussa. Visio on valitettavasti täysin epärealistinen, aivan kuten sekin,että Suomi olisi vuonna 2020 paras pohjoismaa huippu-urheilussa tai jalkapallossa kaikilla mittareilla Euroopan top 10:ssa. Liikuntatottumuksia kartoittavassa eurooppalaisessa kyselytutkimuksessa (Sport and Physical activity 2014) suomalaiset sijoittuvat muiden pohjoismaiden tapaan kärkipäähän, mutta siihen ilonaiheet jäävätkin. Vilkaisu vaikkapa nuorten liikkumisesta kertoviin tutkimustuloksiin osoittaa, että urheiluliikkeen visionääreillä on arkinen todellisuudentaju pahemman kerran kateissa. Visioiden toteutuminen edellyttäisi maahamme viisivuotista ihmekeskittymää, sillä kolmen ensimmäisen vuoden aikana ihmeitä ei ole tapahtunut. Otetaan yksi esimerkki. Valon Mediapalvelun vuoden 2012 alussa julkaisemalla videolla esitellään suomalaisen liikunta- ja urheiluyhteisön viisi valintaa. Valinnoilla tarkoitetaan tehtäviä, joilla visiota pyritään ensivaiheessa, kolmen ensimmäisen vuoden aikana (2012–2014), toteuttamaan. Tehtävät ovat: 1) ”me haluamme koululaisten liikkuvan vähintään tunnin päivittäin”, 2) ”me haluamme vanhempien kasvattavan lapsensa liikkumaan omin voimin”, 3) ”me haluamme kehittää seuratoiminnan laatua”, 4) ”me haluamme antaa lahjakkaille nuorille mahdollisuuden sekä opiskella että valmentautua huippu-urheilijoiksi”, 5) ”me haluamme kehittää liikkumisen olosuhteita ja edellytyksiä”. (Suomalaisen liikunta- ja urheiluyhteisön viisi valintaa 2012.) Haluttu on ennenkin, mutta toteutus havaittu erilaisten yhteiskunnallisten intressien puristuksissa haastavaksi. Idea ”tunti liikuntaa koulupäivään” esitettiin jo vuonna 1825 oppilaitoksien uudistuksia pohtineessa toisessa Koulukomissiossa (Meinander 1993, 83). Toisin sanoen Valo määritteli ensimmäisen tehtävän muodossa kolmivuotiseksi urakaksi sen, mitä on eri tavoin pyritty toteuttamaan jo lähes kahdensadan vuoden ajan. Tavoitteen toteutumiseen on edelleen pitkä matka, tällä hetkellä pidempi kuin koskaan ennen. Liikuntasuosituksia elämänkaaren eri vaiheisiin Tieteellistyneen liikuntavalistuksen tueksi on tuotettu mittavasti tutkimustietoa ja laadittu erilaisia suosituksia. Terveysliikunnan näkökulmasta kouluikäisille määriteltyjen fyysisen aktiivisuuden yleis- 62 LIIKUNTA & TIEDE 50 • 2-3 / 2015 suosituksien mukaan 7–18-vuotiaiden lasten ja nuorten tulisi liikkua vähintään 1–2 tuntia päivässä monipuolisesti ja ikään sopivalla tavalla. Yli kahden tunnin pituisia istumisjaksoja suositellaan välttämään ja ruutuajan viihdemedian ääressä suositellaan rajoittuvan korkeintaan kahteen tuntiin päivässä. Fyysisen aktiivisuuden vähimmäissuositukseksi on määritelty lapsuusiässä (7–12-vuotiaat) kaksi tuntia päivässä ja nuoruusiässä (13–18-vuotiaat) tunnista puoleentoista tuntia päivässä. (Ks. Tammelin & Karvinen 2008, 16–19.) Maailman terveysjärjestö WHO:n aikuisille (18–64-vuotiaat) suunnattujen fyysisen aktiivisuuden suositusten mukaan kestävyyskuntoa tulee harjoittaa liikkumalla reippaasti, esimerkiksi reipasta kävelyä vastaavalla teholla, yhteensä vähintään kaksi ja puoli tuntia viikossa tai liikkumalla rasittavasti, esimerkiksi juoksua tai hölkkää vastaavalla teholla, yhteensä tunti ja viisitoista minuuttia viikossa. Kestävyysliikunnan lisäksi tarvitaan lihaskuntoa kohentavaa liikuntaa ainakin kaksi kertaa viikossa. Aikuisten fyysisen aktiivisuuden suositus soveltuu myös ikääntyneille. Heikon liikkumiskyvyn omaaville ikääntyneille suositellaan lisäksi kaksi kertaa viikossa toteutettavia tasapaino- ja liikkuvuusharjoituksia. (Husu ym. 2011, 17.) Suomen valtakunnalliset yhteiset linjaukset ter veyttä ja hyvinvointia edistävään liikuntaan 2020 julkaistiin vuonna 2013. Linjauksien mukaan tulisi: 1) arjen istumista elämänkulussa vähentää, 2) liikuntaa elämänkulussa lisätä, 3) liikunta nostaa keskeiseksi osaksi terveyden ja hyvinvoinnin edistämistä sekä sairauksien ehkäisyä, hoitoa ja kuntoutusta sekä 4) liikunnan asemaa suomalaisessa yhteiskunnassa vahvistaa. Visio 2020 on, että suomalaiset liikkuvat enemmän ja istuvat vähemmän koko elämänkulun aikana. (Muutosta liikkeellä! 2013, 4, 20.) Linjaukset sisältävää raporttia kohtaan on esitetty kritiikkiä. Hannu Itkosen ja Kati Kauravaaran (2015) mukaan tavoitteineen, strategisine valintoineen ja toimenpideluetteloineen asiakirja ilmentää liikuntakansalaisuuden ihannetta. Liikuntakansalaisen käsitteellä tutkijat viittaavat eetokseen, jossa fyysisen aktiivisuuden tulisi toteutua jokaisessa kansalaisessa. (Itkonen & Kauravaara 2015, 9.) Tapio Bergholm (2015) arvioi suositukset ylimitoitetuiksi ja luotaantyöntäviksi, kynnyksen elintapamuutokselle kohtuuttoman korkeaksi nostaviksi. Hänen mielestään mahtipontisten julistusten ja ylimitoitettujen tavoitteiden sijaan tunnukseksi sopisi ”pienin askelin parempaan”. (Bergholm 2015, 43.) Kansalaisten liikuntatottumukset seurannassa useissa tutkimuksissa Tutkimustietoa suomalaisten liikkumistottumuksista on runsaasti. Tutkijoiden katseet ovat 2000-luvulla kohdistuneet erityisesti lasten ja nuorten liikkumiseen. Päivi Berg ja Maarit Piirtola (2014) ovat laatineet tutkimuskatsauksen, joka kokoaa yhteen vuosien 2000–2012 aikana lasten ja nuorten liikunnasta eri tieteenaloilla julkaistut suomalaistutkimukset. Systemaattisesti kerätty aineisto osoittaa tutkimuk- IX Liikuntatieteen päivät 10.–11.6.2015 sien kokonaismääräksi 347. Määrä muodostuu eri alojen suomalaisissa yliopistoissa tehdyistä väitöskirjatutkimuksista (n=69), suomenkielisistä vertaisarvioiduista artikkeleista (n=89) sekä kansainvälisesti julkaistuista artikkeleista, joissa oli ainakin yksi Suomessa työskennellyt kirjoittaja ja jossa käytettiin ainakin osaksi suomalaista aineistoa (n=189). (Berg & Piirtola 2014, 3.) Suomalaisnuorten liikuntatottumuksia kartoittavia kysymyksiä sisältyy muun muassa Kouluterveyskyselyyn, johon vastaa joka toinen vuosi noin 200 000 peruskoulun 8. ja 9. luokkien oppilasta sekä lukioiden ja ammatillisten oppilaitosten 1. ja 2. vuoden opiskelijaa. Yksi kyselyn liikuntatottumuksia kartoittava kysymys on, Kuinka monena päivänä viikossa harrastat hengästyttävää ja hikoiluttavaa liikuntaa vähintään tunnin ajan? Vuoden 2013 aineistossa kysymykseen vastasi, kuutena tai seitsemänä päivänä, 12 prosenttia peruskoululaisista, yhdeksän prosenttia lukiolaisista ja seitsemän prosenttia ammat tikoululaisista. Kolmena päivänä tai harvemmin harrastavien osuus oli peruskoulussa sekä lukiossa 63 prosenttia ja ammattioppilaitoksissa 75 prosenttia. (Kouluterveyskysely s.a.) Merkittävä osa oppilaista vastasi, etteivät he harrasta hengästyttävää ja hikoiluttavaa liikuntaa vähintään tuntia yhtenäkään päivänä viikossa (peruskoulu kymmenen prosenttia, lukio 13 prosenttia ja ammattikoulu 22 prosenttia). Tämä puolestaan tarkoittaa sitä, että kyseiset oppilaat eivät liiku hengästyen ja hikoillen tuntia viikossa edes koulun liikuntatunneilla. (Kouluterveyskysely s.a.) Kouluterveyskyselyn tulokset vastaavat melko hyvin objektiivisten mittausten tuloksia. Esimerkiksi Liikkuva koulu -hankkeen pilottivaiheen alussa ala- ja yläkoululaisille (n=284) kiihtyvyysantureilla tehtyjen mittauksien perusteella vähintään tunnin päivässä liikkui vain noin puolet alakoululaisista ja alle kuudennes yläkoululaisista (Tammelin ym. 2014, 29–30). Bergin ja Piirtolan (2014, 106–107) tutkimuskatsauksen julkaisuhetkellä alle 18-vuotiaiden liikunnasta ja fyysisestä aktiivisuudesta oli meneillään 16 tutkimushanketta, jotka olivat joko jatkuvia tiedonkeruita tai useampivuotisia hankkeita. Kouluterveyskyselyn ohella tällaisia ovat muun muassa Nuorten terveystapatutkimus ja Nuorten vapaa-aikatutkimus. Liikuntapoliittisten päätöksentekijöiden mielestä valtakunnan tasolle yltävää seurantatietoa lasten ja nuorten liikunnasta on silti ollut tarjolla vähän (ks. Harkimo & Paajanen 2015). Tietoaukkoa paikkaamaan on käynnistetty nuorten liikuntakäyttäytymistä kartoittava LIITU-kyselytutkimus. Vuonna 2014 ensimmäistä kertaa toteutettuun LIITU-tutkimukseen vastasi noin kolmetuhatta viides-, seitsemäs- ja yhdeksäsluokkalaista oppilasta. Vain viidesosa tutkituista lapsista ja nuorista arvioi liikkuvansa suositusten mukaisesti eli vähintään tunnin seitsemänä päivänä viikossa. Oppilaiden liikuntaaktiivisuus väheni iän myötä. Viidesluokkalaisten keskuudessa suositusten mukaan liikkuvien osuus oli lähes kolmannes, mutta yhdeksäsluokkalaisten keskuudessa enää noin kymmenes. Ruutuajan suositus, vähemmän kuin kaksi tuntia ruutuaikaa päivässä, toteutui jokaisena päivänä viikossa vain viidellä prosentilla oppilaista. Vastaavasti noin kolmasosalle oppilaista kertyi ruutuaikaa yli suosituksen vähintään viitenä päivänä viikossa. (Kokko ym. 2015; Kokko & Hämylä 2015.) Myös suomalaisen aikuisväestön fyysistä aktiivisuutta seurataan säännöllisesti useilla kyselyillä. Aikuisväestön terveyskäyttäytyminen ja terveys (AVTK) -tutkimus toteutetaan vuosittain postikyselynä noin 5 000 suomalaiselle, jotka ovat 15−64-vuotiaita. Vapaa-ajan liikuntaharrastus määritellään kyselyssä vähintään puolen tunnin kestoiseksi ja ainakin lievää hengästymistä sekä hikoilua aiheuttavaksi liikunnaksi. Vuoden 2013 aineistossa kestävyysliikunnan suositusten mukaisesti, vähintään kaksi ja puoli tuntia viikossa, ilmoitti liikkuvansa 26 prosenttia miehistä ja 31 prosenttia naisista. Vähintään neljä kertaa viikossa vapaa-ajan liikuntaa ilmoitti harrastavansa noin kolmannes kyselyyn vastaajista (miehet 33 %, naiset 34 %). Kokonaan liikuntaa harrastamattomien osuus oli mittava, miehistä 37 prosenttia ja naisista 34 prosenttia. (Helldán ym. 2013, 19, 167.) Vuoden 2009 AVTK-kyselyn perusteella sekä kestävyys- että lihaskuntoliikunnan suositukset täyttää vain runsas kymmenesosa työikäisistä suomalaista (Husu ym. 2011, 9, 36). Eläkeikäisille on AVTK-tutkimusta vastaava EVTK-tutkimus. Liikuntaharrastuksia, istumista ja liikuntasuosituksien toteutumiseen liittyviä kysymyksiä sisältyy myös Alueellinen terveys- ja hyvinvointi (ATH) -tutkimukseen, joka on laajin kansallinen terveyden ja hyvinvoinnin seurantatutkimus. Ensimmäiset objektiiviset väestömittaukset fyysisen aktiivisuuden, kunnon ja passiivisuuden osalta toteutettiin puolestaan Terveys 2011 ja FINRISKI 2012 -tutkimuksien yhteydessä. Näiden mittausten tuloksia voidaan käyttää tulevien tutkimusten lähtötasona. Terveys 2011 -tutkimus toteutetaan kymmenen ja FINNRISKI-tutkimus viiden vuoden välein. (Muutosta liikkeellä! 2013, 52.) Muissa maissa tehdyt mittaukset ovat osoittaneet, että kyselyillä saatu itse ilmoitettu tieto usein yliarvioi väestön fyysistä Hankkeet eivät tavoita kaikkia ja pysyviä tuloksia on sangen vaikea saada aikaan. Vaikutukset hiipuvat, kun resurssit loppuvat. Poliittista päätöksentekoa ohjaa monilta osin lyhytjänteinen, taloudellisia pikavoittoja tavoitteleva ajattelutapa. LIIKUNTA & TIEDE 50 • 2-3 / 2015 63 IX Liikuntatieteen päivät 10.–11.6.2015 aktiivisuutta. (Husu ym. 2011, 8.) Suomalaisetkin saattavat siis liikkua todellisuudessa vielä vähemmän kuin kyselytutkimuksien tulokset osoittavat. Selvää joka tapauksessa on, että kyselyt eivät ole tarpeeksi luotettavia liikuntakäyttäytymisen arvioinnissa ja oman ongelmansa teettää myös se, että niiden kirjavasta annista löytyy eri tarkoitusperiin soveltuvia lukuja (ks. Pyykkönen 2011). Arkitodellisuus unohtuu Liikuntatutkimuksen, -valistuksen, -visioiden ja -kampanjoiden massiivisesta määrästä huolimatta suomalaiset liikkuvat terveytensä ja hyvinvointinsa kannalta riittämättömästi. Liikuntaväenkin on siis syytä tarkastella toimiaan kriittisesti, mutta vastuu ei ole yksin liikuntasektorilla. Yhteiskunta on monilta osin muuttunut huolimatta siitä, mitä liikunnan puolestapuhujat ovat sanoneet tai tehneet. Ilman liikunnan edistämistyötä tilanne luultavimmin olisi vielä paljon nykyistä synkempi. Kuten Teijo Pyykkönen ja Esa Rovio (2011) toteavat, liikuntasektori joutuu melko yksin taistelemaan liikunnan vähenemistä vastaan ja tulokset jäävät tällöin väistämättä vaatimattomiksi. Kenenkään on turha kuvitella yksin paikkaavansa kaikkien yhteisiä erehdyksiä. Liikuntasektorille tehtävä on resursseihin nähden liian iso. (Pyykkönen & Rovio 2011, 49.) Yhteiskunnassa on useita intressiryhmiä ja konkreettiset toimenpiteet liikunnan edistämiseksi jäävät valitettavan usein toteutumatta. Juhlapuheissa ja vaalilupauksissa liikunnan merkitystä muistetaan korostaa, mutta päätöksiä tehdessä muut päämäärät ajavat edelle. Otetaan esimerkiksi koululiikunnan määrä. Vuonna 1993 valtioneuvosto teki perusopetuksen tuntijaossa teoria-aineita taito- ja taide-aineiden kustannuksella suosineen arvovalinnan. Osana uudistusta kaikille yhteisten liikuntatuntien määrä supistui 22–23 vuosiviikkotunnista nykytilanteen mukaiseen 18 tuntiin. Vuonna 2016 astuu voimaan uudistus, joka lisää kaikille yhteisen liikunnan määrää kahdella vuosiviikkotunnilla eli noin puolet vuonna 1993 vähennetyistä tunneista palautetaan. Samanaikaisesti valinnaisten tuntien määrää kuitenkin supistetaan ja mikäli koulutuksen järjestäjät kohdistavat valinnaisaineiden supistuksia liikuntaan, liikuntaa ei välttämättä ole tarjolla oppilaille yhtään aiempaa enempää. (Laine 2015.) Vuonna 2016 voimaan astuvaa lukiokoulutuksen uudistusta vuoden verran valmistellut asiantuntijaryhmä esitti kolme vaihtoehtoista tuntijakomallia. Näistä jokainen olisi lisännyt kaikille yhteisten liikuntakurssien määrää kahdesta kolmeen ja edellyttänyt liikuntakurssien jakamista useammalle opiskeluvuodelle. Työryhmän esityksestä käynnistyi vilkas keskustelu. Eripuraa aiheutti ennen kaikkea se, tulisiko opiskelijoiden suorittaa kaikista aineista vähintään yksi pakollinen kurssi vai voisiko esimerkiksi osa reaaliaineista olla vapaavalintaisia. Poliittisten paineiden kasvaessa opetusministeri määräsi virkamiestyöryhmän valmistelemaan neljättä mallia, joka hyväksyttiin pitkän odottelun päätteeksi. 64 LIIKUNTA & TIEDE 50 • 2-3 / 2015 Hyväksytty asetus poikkesi asiaa valmistelleen työryhmän esityksistä. Esimerkiksi tuntijakoon tehdyt uudistukset olivat vähäisiä. Monen muun aineen tapaan liikunnan tuntimäärät jäivät ennalleen eli asiaa valmistelleen työryhmän esitykset liikuntatuntien määrän lisäämisestä sivuutettiin. (Laine 2015.) Liikunnallisuutta lisääviä hankkeita (esim. Liikkuva koulu) on käynnistetty, mutta hankkeet eivät tavoita kaikkia ja pysyviä tuloksia on sangen vaikea saada aikaan. Vaikutukset hiipuvat, kun resurssit loppuvat. Poliittista päätöksentekoa ohjaa monilta osin lyhytjänteinen, taloudellisia pikavoittoja tavoitteleva ajattelutapa. Elämää liikunnan vai liikuntaa elämän läpi? Myös liikuntaväki voisi tehdä monta asiaa toisin. Liikunnan asemointia ja argumentointia suomalaisessa liikuntapolitiikassa runsaan sadan vuoden ajanjaksossa (1909–2013) tutkinut Maria Rantala näkee puutteita tehdyssä tutkimustyössä. Hänen mielestään useiden liikuntatutkimusten ongelmana on, että liikkumista ei ole suhteutettu osaksi ihmisen arkea. Tutkimuksissa tarkastellaan elämää liikunnan läpi, ei liikuntaa elämän läpi. Poikkeukseksi tutkija mainitsee kolmen metallitehtaan henkilöstöjen työolojen, terveydentilan ja liikuntakäyttäytymisen välisiä yhteyksiä analysoineen ja paljon huomiota 1970-luvulla herättäneen METELI-tutkimusohjelman sekä Esa Rovion 40 vuotta myöhemmin ideoiman Liikuntakynnyksen yli -tutkimushankkeen. Molemmissa tutkimuksissa liikunta ymmärrettiin osaksi ihmisten arkea, ei sen ensisijaiseksi sisällöksi. Ensin jäsennettiin tutkittavien ajankäyttöä, sosiaalisia suhteita, työtä ja toimeentuloa ja vasta tämän jälkeen liikuntatottumuksia. Johtopäätöksenä Rantala arvioi, että todennäköisesti seuraavat radikaalit, uudet ideat liikuntatottumusten muuttamiseksi syntyvät ympäristöissä, joissa liikkumistottumuksia tarkastellaan muistakin kuin liikunta-alan toimijoiden näkökulmista. (Rantala 2014, 73; ks. myös METELI 1975a, 1; Rovio 2011b, 28; Rovio, Saaranen-Kauppinen & Pyykkönen 2014, 21–23, 45–46.) Nykyinen liikuntapaatos ja vähäisen liikkumisen todelliset syyt eivät kohtaa. Liikunta-aktiivisuuden tutkimuksessa ja edistämisessä ei ole huomioitu riittävästi ihmisen käyttäytymistä määrittävää arkea ja elämän reunaehtoja. Ihmisen elämänkaaressa on useita mahdollisuuksia notkahduksille. Liikuntatottumuksiin vaikuttavat monet tekijät. (Rovio 2011a; 2011b.) On myös syytä muistaa, että monille vähäinen liikunta on mielekäs ja omaa hyvää elämää tuke va valinta, kuten Kati Kauravaara (2013) ammattioppilaitoksissa opiskelevien nuorten miesten arkea ja elämäntapoja jäljittävässä väitöskirjassaan toteaa. Katse myös yhteiskunnan rakenteisiin Liikuntakampanjoilla on pyritty ensisijaisesti herät telemään kansalaisen omavastuuta liikunnastaan ja hyvinvoinnistaan. Yksilön motiivien huomiointi, arjen elinympäristön tarjoamien mahdollisuuksien IX Liikuntatieteen päivät 10.–11.6.2015 arviointi ja liikkumisen esteiden poistaminen on jäänyt vähemmälle huomiolle. Keskiluokkaistuneessa liikuntakulttuurissa liikuntaeliitti on luonut tavoiteltavan liikkujan kuvan, johon liikuntaheimoon kuulumattomien ja varsinkin syrjäytyneiden on hankala samastua. (Pyykkönen 2011.) Valistusjulkaisuja kuvittavat komeat atleettiset miehet ja länsimaisen kauneusihanteen mukaiset naiset. Jussi Turtiaisen mielestä tällaisesta on syytä olla huolissaan: ”Valistusmateriaalien esittelemät ruumiit ovat usein hyvin kaukana koetusta kunnosta sekä omasta ruumiinkuvasta. Valistuksen ideaaleja voi olla mahdoton saavuttaa. Tällainen liikuntavalistus ruokkii riittämättömyyden tunteita.” (Kokkonen 2003.) Virhe on pyritty korjaamaan viimeaikaisimpiin valistusmateriaaleihin. Esimerkiksi SuomiMies seikkailee -kampanjan mannekiineina on myös selvästi ylipainoisia miehiä. Arjen todellisuuden huomioiville tutkimuksille ja kampanjoille on tilausta jatkossakin, mutta kyse on myös paljon laajemmista kysymyksistä. Yksilöön kohdistuvasta ja liikunnan kaikenpuolista autuutta korostavasta puheesta huomio olisi syytä siirtää myös yhteiskunnan rakenteisiin. Liikuntakäyttäytymisessä ei ole kyse vain yksilöstä, vaan yhdyskuntien suunnittelusta. Esimerkiksi kaupunkisuunnittelun tulisi tukea ihmisten arkista liikkumista. Arki- ja hyötyliikunnan perinteen katkeamista ei paikata liikuntapaikkojen ohjelmoidulla toiminnoilla. ANTTI LAINE, LitT Tutkijatohtori Jyväskylän yliopisto Sähköposti: [email protected] LÄHTEET Berg, P., & Piirtola, M. 2014. Lasten ja nuorten liikuntatutkimus Kouluterveyskysely s.a. Viitattu 2.10.2014. http://www.thl.fi/fi/tutkimus-ja-asiantuntijatyo/ Suomessa -tutkimuskatsaus 2000–2012. Liikuntatieteellisen Seu- vaestotutkimukset/kouluterveyskysely ran tutkimuksia ja selvityksiä 10. Kunnossa kaiken ikää -ohjelma s.a. Viitattu 8.4.2015. http://www.kkiohjelma.fi/kki-ohjel- Bergholm, T. 2015. Ohitetaanko taas ”liikkumattomat”? Teoksessa ma H. Itkonen & K. Kauravaara (toim.) Liikunta kansalaisten elämänku- Laine, A. 2015. Koulut liikuttajina. Teoksessa H. Itkonen & A. Laine (toim.) Liikunta yhteis- lussa. Tulkintoja liikkumisesta ja liikunnan edistämisestä. Liikunnan kunnallisena ilmiönä. Jyväskylän yliopisto. Liikuntakasvatuksen laitos. Tutkimuksia 1/2015, ja kansanterveyden julkaisuja 296, 49–53. 133–151. Harkimo, L. & Paajanen, M. 2015. Valtion liikuntaneuvoston alku- Meinander, H. 1992. Warpaille y-lös, kyykkyyn a-las. Teoksessa T. Pyykkönen (toim.) Suomi sanat. Teoksessa S. Kokko & R. Hämylä (toim.) Lasten ja nuorten lii- uskoi urheiluun. Suomen urheilun ja liikunnan historia. Liikuntatieteellisen seuran julkaisu kuntakäyttäytyminen Suomessa. LIITU-tutkimuksen tuloksia 2014. nro 131. Helsinki: VAPK-kustannus, 81–99. Valtion liikuntaneuvoston julkaisuja 2015:2, 5–7. METELI 1975. Kolmen metallitehtaan henkilöstöjen elinolot ja elämäntapa. Liikunnan ja Helldán, A., Helakorpi, S., Virtanen, S.i & Uutela, A. 2013. Suoma- kansanterveyden julkaisuja 1. Jyväskylä. laisen aikuisväestön terveyskäyttäytyminen ja terveys, kevät 2013. Muutosta liikkeellä! 2013. Valtakunnalliset yhteiset linjaukset terveyttä ja hyvinvointia edis- Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen raportti 21/2013. tävään liikuntaan 2020. Sosiaali- ja terveysministeriön julkaisuja 2013:10. Hintsanen, J. 2006. Liikunta elämäntapana ja itsen projektina. Tam- Pyykkönen, T. 2011. Yritys hyvä – tulos tuntematon. Teoksessa E. Rovio & T. Pyykkönen pereen yliopisto. Matematiikan, tilastotieteen ja filosofian laitos. Vähän liikkuvat juoksuttavat päättäjiä ja tutkijoita. Liikuntatieteellisen Seuran Impulssi nro Filosofian pro gradu -tutkielma. 26. Liikunnan ja kansanterveyden julkaisuja 251, 13–19. Husu, P., Paronen, O., Suni, J., Vasankari, T. 2011. Suomalaisten Rantala, M. 2014. Sata vuotta toistoa. Liikunnan asemointi ja argumentointi suomalaisessa fyysinen aktiivisuus ja kunto 2010. Terveyttä edistävän liikunnan liikuntapolitiikassa vuosina 1909–2013. Liikunnan ja kansanterveyden julkaisuja 287. nykytila ja muutokset. Opetus- ja kulttuuriministeriön julkaisuja Rovio, E. 2011a. Liikuntapaatosta ja divisioonapäiväkäskytystä. Teoksessa E. Rovio & T. 2011:15. Pyykkönen Vähän liikkuvat juoksuttavat päättäjiä ja tutkijoita. Liikuntatieteellisen Seuran Itkonen, H. & Kauravaara, K. 2015. Kohti liikkumisen muutosta. Impulssi nro 26. Liikunnan ja kansanterveyden julkaisuja 251, 4. Teoksessa H. Itkonen & K. Kauravaara (toim.) Liikunta kansalaisten Rovio, E. 2011b. Tutkijat hukassa. Teoksessa E. Rovio & T. Pyykkönen Vähän liikkuvat elämänkulussa. Tulkintoja liikkumisesta ja liikunnan edistämisestä. juoksuttavat päättäjiä ja tutkijoita. Liikuntatieteellisen Seuran Impulssi nro 26. Liikunnan ja Liikunnan ja kansanterveyden julkaisuja 296, 8–16. kansanterveyden julkaisuja 251, 20–28. Kauravaara, K. 2013. Mitä sitten, jos ei liikuta? Etnografinen tutki- Rovio, E. & Pyykkönen, T. 2011. Vähän liikkuvat juoksuttavat päättäjiä ja tutkijoita. Liikunta- mus nuorista miehistä. Liikunnan ja kansanterveyden julkaisuja 276. tieteellisen Seuran Impulssi nro 26. Liikunnan ja kansanterveyden julkaisuja 251. Kokko, S., Hämylä, R., Villberg, J., Aira, T., Tynjälä, J., Tammelin, Rovio, E., Saaranen-Kauppinen, A. & Pyykkönen, T. 2014. Liikuntakynnyksen yli – oh- T., Vasankari, T. & Kannas, L. 2015. Liikunta-aktiivisuus ja ruutuaika. jelmista ihmisen kohtaamiseen. Liikuntatieteellisen Seuran Impulssi nro 28. Liikunnan ja Teoksessa S. Kokko & R. Hämylä (toim.) Lasten ja nuorten liikunta- kansanterveyden julkaisuja 281. käyttäytyminen Suomessa. LIITU-tutkimuksen tuloksia 2014. Val- Sport and Physical activity 2014. Special Eurobarometer 412. European Comission. Vii- tion liikuntaneuvoston julkaisuja 2015:2, 14–20. tattu 16.4.2015. http://ec.europa.eu/health/nutrition_physical_activity/docs/ebs_412_en.pdf Kokko, S. & Hämylä R. 2015. Päätuloksia ja toimenpidesuosituk- Suomalaisen liikunta- ja urheiluyhteisön viisi valintaa 2012. Viitattu 5.4.2015. https:// sia. Teoksessa S. Kokko & R. Hämylä (toim.) Lasten ja nuorten lii- www.youtube.com/watch?v=t4KjOO1XJyM&list=PL7BBDE742125382C7 kuntakäyttäytyminen Suomessa. LIITU-tutkimuksen tuloksia 2014. Tammelin, T. & Karvinen, J. 2008. (toim.) Fyysisen aktiivisuuden suositus kouluikäisille Valtion liikuntaneuvoston julkaisuja 2015:2, 91–97. 7–18-vuotialle. Opetusministeriö ja Nuori Suomi ry. Kokkonen, J. 2003. Valistuskin on vallankäyttöä. Jussi Turtiaisen haastattelu. Liikunta & Tiede 5–6, 9. LIIKUNTA & TIEDE 50 • 2-3 / 2015 65
© Copyright 2024