HeViä kuten haluat

H
eViä
kuten
haluat
Tiesithän, että Chipstersiltä saa myös HeViä. Sesonkien mukaan elävästä
monipuolisesta HeVi-tarjonnastamme löydät sekä koti- että ulkomaiset
hedelmä- ja vihannestuotteet sekä yrtit, joissa tuoreus ja raikkaus sekä
näkyy että maistuu.
Värikäs kattauksemme korkealaatuisia kausi- ja villiyrttejä, esikäsiteltyjä juureksia, vihanneksia ja hedelmiä, sekä tarjoiluvalmiita salaatteja,
tarjoaa selkeää ajansäästöä ammattikeittiöille ja vapauttaa sinut keskittymään ydintoimintaasi, eli herkullisen ruuan valmistamiseen.
Saat lisäksi kaikki tarvitsemasi tuotteet kätevästi sinulle sopivissa toimituserissä joko kiloittain tai laatikoittain, kokonaisina tai valmiiksi paloiteltuina – ja totta kai aina tuoreena vuodenajasta riippumatta.
S
esongin
parhaat
palat
Tuoreus ja sesongit ovat Chipstersin vihannes- ja juuresvalikoiman
perusta. Tarjoamme laajan kattauksen laadukkaita, taatusti tuoreita
vihanneksia ja juureksia aina perunasta porkkanaan ja parsakaalista
palsternakkaan – monipuolisesti sekä kokonaisina että valmiiksi
pilkottuina. Perustuotteiden lisäksi valikoimaamme kuuluu myös
hiukan erikoisempiakin vihanneksia ja juureksia, kuten juuripersilja, myskikurpitsa ja maa-artisokka, joista syntyvät
satokausien ehdottomasti mielenkiintoisimmat herkut.
Esikäsitellyt
vihannekset ja juurekset
Valmiit grillijuuressekoituksemme sujuvoittavat
ammattikeittiön arkea. Ne sopivat erinomaisesti
tarjottavaksi sellaisenaan tai vaikkapa grillatun ruoan,
kuten kalan ja lihan herkullisena kylkiäisenä.
Juuripersilja
Liemikasviksena juuripersilja on lyömätön.
Makunsa puolesta se soveltuu erinomaisesti
myös mm. pata-, keitto- ja kasvisruokiin.
Kaalit
Kaalit taipuvat moneen – salaatteihin,
keittoihin, leivonnaisten täytteeksi, melkein
mihin vain haluat. Monipuolisesta kaalivalikoimastamme löydät mm. trendikkään
lehtikaalin, joka sopii hienonnettuna
lähes ruokaan kuin ruokaan.
Myskikurpitsa
Makea ja ravinnerikas myskikurpitsa
on varsinainen trendivihannes.
Eikä ihme, niin monikäyttöinen se on.
Kokeile myskikurpitsaa sellaisenaan
salaateissa, keitoissa tai paistettuna
muiden vihannesten seassa.
Parsa
Meiltä saat tuoretta parsaa
ympäri vuoden. Muista
hyödyntää erityisesti suotuisassa
meri-ilmastossa kasvaneen kotimaisen Ahvenanmaan parsan
sesonki, joka alkaa jo toukokuun
puolesta välistä ja kestää aina
pitkälle juhannukseen.
Tilli
Italian hedelmällisessä
maaperässä kasvanut tillimme
on vahva- ja runsasrakenteista.
Suomalaisesta lajitoveristaan
poiketen, se ei nuupahda
yhtä helposti, vaan säilyttää
raikkaan ja tuoreen
makunsa pitkään.
Y
rttien
makujuhlaa
Yrtit ovat olennainen osa modernia ammattilaiskeittiötä.
Ne täydentävät ruuan kuin ruuan makua ja rikastuttavat
pohjoismaista makumaailmaamme. Chipstersin yrttivalikoimasta löydät kaikki suosikit – basilikan, tillin, ruohosipulin ja monet muut, myös ne hieman erikoisemmat
yrtit, joilla loihdit aromikkaita makuja niin ruokiin,
juomiin kuin salaatteihinkin.
Rakuuna
& Rosmariini
Aromikas rakuuna sopii hyvin
maustamaan liha-, kala-, kanaja sieniruokia. Lampaanlihan ja
riistaruokien kumppaniksi
voimakkaan tuoksuinen
rosmariini on oiva
valinta.
Fenkolitilli
Fenkolilta ja lakritsilta
maistuvat salaattifenkolin
lehdet sopivat mainiosti
koristeeksi tai mausteeksi
mm. salaatteihin, kala- ja
äyriäisruokiin, sekä
keittoihin ja
kastikkeisiin.
Salvia
Ruuan omaa makua
korostava monikäyttöinen salvia sopii erinomaisesti käytettäväksi
lähes kaikkiin
liharuokiin.
Timjami
Timjami on kala- ja
vihannesruokien sekä
salaattien kumppani
ylitse muiden.
Basilika
Runsaslehtinen basilika on
yrttien yrtti. Sen maku on
lempeä ja tuoksu aromaattinen.
Koska basilika ei peitä muiden
mausteiden makua, sitä voi
lisätä lähes jokaiseen
ruokaan.
K
otimaan kotoiset,
etelän eksoottiset
Chipstersin monipuolinen hedelmä- ja marjavalikoima tuo ulottuvillesi sesonkien
kaikki ajankohtaisimmat tuoreet hedelmät ja marjat, niin ne tutut kotimaiset
kuin eksoottiset ulkomaisetkin. Omenoita, sharoneita, vesimeloneja ja
kaikkea siltä väliltä – toiveesi mukaan joko kokonaisina tai haluttuun
muotoon pilkottuina. Kaikenkattava hedelmien ja marjojen
valikoimamme täyttää varmasti erikoisimmatkin toiveesi.
Ahvenanmaan omenat
Kotimaiset omenamme tulevat Suomen
omenapuutarhalta, eli Ahvenanmaalta.
Kokeile tuoreita ja raikkaita omenoita mm.
salaatteja, pata- ja jälkiruokia
mehevöittämään.
Tuoreet marjat
Mielestämme marjat kannattaa aina syödä tuoreena.
Juuri siksi tarjoamme pelkästään kulloisenkin sesongin
mukaisia tuoreita marjoja, joista loihdit asiakkaillesi
makuhermoja kutkuttelevia marjaherkkuja.
Tuorehedelmäsalaatit
Raikkailla ja riittoisilla tuorehedelmäsalaateillamme
et vain piristä tarjontaasi, vaan hurmaat myös
asiakkaasi tarjoamalla heille herkullista vaihtelua.
Muista myös käteviin annospikareihin
pakatut Hedelmix-hedelmäsalaatit!
S
alaattisekoituksista...
Valmiiksi pestyt, pilkotut ja pakatut salaattisekoituksemme
ovat ruuanlaitossa varsin käteviä. Ne sisältävät monipuolisesti useita eri salaattilajeja, kuten rapsakkaa jäävuorisalaattia, vuonankaalinakin tunnettua mache-salaattia ja
makeahkoa friseesalaattia.
... salaattiversoihin
Merikoralli
Makurikkaat salaattiversomme eivät
vain tuo makua, vaan myös pirteää väriä
ja rapsakkaa rakennetta salaattiin kuin
salaattiin. Salaattiversovalikoimastamme löydät
mm. erilaisia krasseja,
joita voidaan käyttää
koristeena, sellaisenaan salaateissa tai
vaikkapa voileivän
päällä makua tuomaan.
Eksoottinen
merikoralli tuo
yllätyksellisyyttä kalaja äyriäisannosten
koristeluun.
Tiesithän,
että esikäsitellyt
salaatit voi kaataa
näppärästi suoraan
pussista
lautaselle!
Terveellinen, vihreä ravinto tekee kauppansa paremmin kuin koskaan ennen. Siksi luotettavan
HeVi-toimittajan valinta on ensisijaisen tärkeää. Mikäli haluat tietää lisää monipuolisesta HeVivalikoimastamme, ota yhteyttä – palvelemme mielellämme!
AB CHIPSTERS FOOD OY / HORECA
Etelä-Suomi
020 773 8201
Keski- ja Pohjois-Suomi 020 773 8270
info@chipsters.fi
www.chipsters.fi
Länsi-Suomi
Ahvenanmaa
020 773 8265
018 19830