Pienkuormaaja lähti maailmalle s.14

It’s all about logistics
DSV-yhtiöiden
asiakaslehti
1 | 2015
Pienkuormaaja lähti maailmalle s.14
MIKÄ ON
LOGISTIIKAN
TULEVAISUUS?
cargo_115_260315.indd 1
DSV AIR & SEA
TUOTTEISTI
PALVELUITAAN
AINONTIEN
VARASTO VALMIINA
PALVELEMAAN
HARRASTUKSENA
HUIPPUNOPEAT
KOIRAT
9.4.2015 10.04
Pääkirjoitus | Jurkka Mäkelä | myynti- ja markkinointijohtaja, DSV Road Oy
Asiakas on tärkein myös muutoksessa
DSV Groupin liikevaihto ylsi viime vuonna lähes 7 miljardiin euroon. DSV Roadin osuus oli 3,2 miljardia euroa, DSV Air & Sean
2,95 miljardia euroa ja DSV Solutionsin 0,8 miljardia euroa.
Kaikkien yksiköiden liikevaihto myös kasvoi. DSV Roadissa kasvua oli 4,6 %, mutta tulos heikkeni 10 %. DSV Air & Seassa liikevaihto kasvoi 8,9 % ja tulos yli 10 %. DSV Solutionsissa liikevaihto
kasvoi 4,7 % ja tulos 7 %.
Viime vuoden tulos oli konsernin historian paras, joten DSV
Groupin kassatilanne on hyvä. Se mahdollistaa kasvun myös yrityskaupoilla, joita on tehty koko ajan etenkin Etelä-Amerikassa.
Kotimaan tuloksista kerromme sivulla 21.
Maailma ympärillämme muuttuu kovaa tahtia ja me sen mukana. Muutoksesta ja tulevaisuudesta puhutaan tässä lehdessä
laajemminkin. IT-maailmassa ja asiakkuuksien hallinnassa
uusia sovelluksia syntyy jatkuvasti. Iso osa muutok­
sista on kansainvälisiä ja ne koskettavat koko DSV
Groupia. Uudet asiat pyritään tekemään yhdenmukaisesti. Siksi kaikille projekteille nimetään maakohtaiset päävastuuhenkilöt, jotka vastaavat muutoksen läpiviemisestä jokaisella osa-alueella.
Haasteena on usein se, että muutosprojekteja on käynnissä useita samanaikaisesti.
Useimmissa muutosprojekteissa
asiakasnäkökulma on päällimmäisenä. Kysymys on usein siitä, kuinka
organisaatiomme saadaan palvelemaan asiakkaitamme entistä
paremmin. Se voi tarkoittaa esimerkiksi sitä, että osa henkilös-
töstä keskittyy jatkossa selkeämmin tuotantoon ja osa asiakaspalveluun. Tehtävät saattavat siis keskittyä, jolloin niiden hallinnointi ja
edessä olevat muutokset on helpompi omaksua ja toteuttaa käytännössä.
Asiakastyytyväisyystutkimusten rinnalle olemme ottaneet kahdesti vuodessa tehtävän Customer Success Program -tutkimuksen, jolla pyrimme selvittämään, missä meillä on toiminnassamme
parannettavaa. Mikäli saamassamme palautteessa esiintyy pienintäkään tyytymättömyyttä, tieto viedään asiakashallintajärjestelmäämme ja asia pyritään selvittämään heti. Kysely voidaan lähettää
asiakasyrityksessä muillekin kuin sopimusvastuussa oleville, jotta
saamme läpinäkyvyyttä koko prosessiin.
Asiakasuskollisuuden säilyttäminen on yksi myynnin päätehtä­
vistä. On aina jännittävää valloittaa uusia asiakkuuksia, mutta
samalla kivuliasta menettää hyviä asiakkaita kilpailijoille. Vielä
pahempaa on, jos syynä on välinpitämättömyytemme ja kyvyttömyytemme tulkita asiakkaittemme signaaleja ennen kuin on myöhäistä. Jatkuva huolenpito ja henkilökohtaiset yhteydet asiakkaisiimme ovat avainasemassa, jotta yhteistyö ja luottamus säilyvät.
Meidän tulee muuttua yhä asiakaskeskeisemmiksi ja reagoida
ympärillämme tapahtuviin muutoksiin. Hyvän asiakaspalvelijan on
osattava ennakoida myös tulevaisuutta. Seuraavilla sivuilla tulevaisuutta pohditaan laajemminkin, mutta oli se mikä tahansa, henkilökohtaisen yhteydenpidon ja palvelun laadun merkitys ei tule katoamaan minnekään. Olipa logistiikkayhtiö tulevaisuudessa sitten
vaikka 3D-printtaustehdas.
Mukavaa kesää toivottaen
Tässä lehdessä
Tulevaisuuden logistiikka 3 | Kustannustehokas toimitusketju 5 | Muutoksen
hallinta 6 | Logistiikan opiskelijat ennustivat tulevaisuutta 8 | Logistiikan iso kuva
vuonna 2040 10 | Sisälogistiikan tulevaisuus 11 | Lentopikakuljetukset tuotteistettiin 12 | Pienkuormaajia ympäri maailmaa 14 | Ainontien varasto täydessä
valmiudessa 17 | Ammattipätevyysdirektiiviä tarkistettava 20 | Rikkidirektiivin
kustannusvaikutukset 21 | DSV-yhtiöiden viime vuoden tulos 21 | Harrastuksena
greyhound-koirat 22 | Lisätty todellisuus tulee logistiikkaan 24 | Lyhyesti 24
PÄÄTOIMITTAJA
Jurkka Mäkelä
TOIMITUSPÄÄLLIKKÖ
Ralf Ahlskog
0400 870 484
[email protected]
RA Communications Oy
TUOTTAJA
RA Communications Oy
Kannen kuva: Avant Tecno
2 Cargo | DSV-yhtiöiden asiakaslehti
cargo_115_260315.indd 2
TOIMITUSNEUVOSTO
Dick Bäckström
Kaisa Hopponen
Jurkka Mäkelä
Markku Wasenius
Daniel Wikman
Tarja Witikka
Ralf Ahlskog
ULKOASU
Nymandesign Oy
KIRJAPAINO Libris Oy
DSV Road Oy
Tulkintie 29
01740 Vantaa
puh. 020 738 8388
DSV Air & Sea Projects Oy
Yrittäjänkatu 15 (Futura II)
65380 Vaasa
puh. (06) 282 8414
DSV Air & Sea Oy
Ansatie 4
01740 Vantaa
puh. 020 738 8344
Uudenmaan Pikakuljetus Oy
Tulkintie 29
01740 Vantaa
puh. 020 738 8222
DSV Solutions Oy
Honkanummentie 3
01260 Vantaa
puh. 020 738 8322
www.fi.dsv.com
www.upk.fi
PAINOS 8 700
VASTUU VIRHEISTÄ
Cargossa esitetyt näkemykset ovat yksittäisten henkilöiden
esittämiä näkemyksiä ja mielipiteitä asioista. Yhtiömme
näkemys lehdessä esitettyihin näkökantoihin tulee tarkistaa
erikseen. DSV-yhtiöt eivät vastaa lehdessä mahdollisesti
esitetyistä virheellisistä näkemyksistä.
Osoitteenmuutokset pyydetään toimittamaan
sähköpostitse osoitteeseen [email protected]
Asiaa logistiikasta | www.fi.dsv.com
9.4.2015 10.04
THINKSTOCK
TEEMA | Tulevaisuuden logistiikka
Logistiikan tulevaisuus
ja muutos työssä – Cargo
kysyi asiantuntijoilta
TEEMA
Tulevaisuuden
logistiikka on
älykästä
Yritykset ovat suurten
haasteiden edessä. Tarvitsemme tulevaisuuden
vision kehittyvän tekniikan
suomista mahdollisuuksista,
joilla tehostetaan ja helpotetaan tuotantoa ja vähennetään päästöjä. Muutokset tulevat eteemme vääjäämättä
ja niiden kanssa on elettävä.
Sopeutuminen muutokseen
voi olla yrityksen elinehto.
Tässä teemassa pohdimme
logistiikan tulevaisuutta
ja muutokseen
valmistautumista.
Asiaa logistiikasta | www.fi.dsv.com
cargo_115_260315.indd 3
Markku Kuula........................... s. 3
Tero Lunnela............................. s. 5
Jukka Sundberg........................ s. 6
Marko Kaistinen...................... s. 6
Pekka Aaltonen..................... s. 10
Karri Rantasila....................... s. 11
Kuljetusten tarve ei vähene,
mutta muoto muuttuu
Helsingin Kauppakorkeakoulun logistiikan professori Markku Kuula
uskoo kuljetusten tarpeen pysyvän tulevaisuudessakin ennallaan
tai jopa kasvavan, mikäli elintaso pysyy ennallaan tai kasvaa. Kasvua
syntyy erityisesti kierrätyksestä ja ihmisten kuljettamisesta.
Kuula on toiminut Kauppakorkeakoulun
professorina kuutisen vuotta ja sitä ennen
erilaisissa opetustehtävissä Kauppakorkeakoulussa vuodesta 1988. Hänen aloittaessaan opetustehtävissä Kauppakorkeakoulussa ei opetettu logistiikkaa, vaan oppiaineena
oli tavarateknologia. Logistiikan opetus alkoi
1990-luvun alkupuolella.
Logistiikan maisteriohjelmaa ei enää ole,
mutta oppiaineena sitä voi lukea kuten ennenkin. Alan professoreita on Kauppakorkeassa tällä hetkellä peräti viisi. Logistiikan
merkitys tärkeänä osana kansantaloutta houkuttelee myös opiskelijoita oppiaineen pariin.
Kuula arvelee monien seikkojen muuttavan logistiikkaa tulevaisuudessa. IT-pohjaisia
järjestelmiä hyödynnetään entistä enemmän
tavaran käsittelyssä, liikuttelussa ja seurannassa. Esimerkiksi käsiskannereiden mahdolli-
suuksia hyödynnetään jo nyt esimerkiksi Hollannissa aivan eri tavoin kuin Suomessa.
– IT mahdollistaa rahdin sisällön tunnistamisen paljon tarkemmin. Keräyslistoja ei tulevaisuudessa enää tarvita, vaan ne ovat
hyödynnettävissä sähköisessä muodossa lastintarkastamisen pohjana.
– Älyteknologia tulee jossain määrin helpottamaan autolla ajamista. Onhan Volvolla ja
Mersulla jo tehty kokeita, joissa rekat ajavat
ilman kuljettajaa. Telematiikka ohjaa liikennettä entistä tehokkaammin ja nopeusrajoitukset
muuttuvat sääolojen mukaan.
– Automaatiotaso nousee varsinkin varastoinnissa. Täysin automatisoituja varastoja ei
tule kaikkialle. Ihan kaikkea ei olla valmiita automatisoimaan jo puhtaasti kustannussyistä.
Tulemme kuitenkin näkemään varastoja, joissa hyödynnetään samoja periaatteita kuin
Cargo | DSV-yhtiöiden asiakaslehti 3
9.4.2015 10.04
MEUR
5 000
Tuonti
Vienti
4 000
TEEMA | Tulevaisuuden logistiikka
3 000
esimerkiksi japanilaisissa parkkipaikoissa, joissa hissit ja kuljettimet etsivät autoille tyhjän
parkkitilan. Näin tilankäyttöä voidaan huomattavasti tehostaa, Kuula uskoo.
Kuula uskoo, että varastoja ulkoistetaan
jatkossa yhä enemmän, mikäli partneri kykenee tarjoamaan tehokkaampia ja ketterämpiä ratkaisuja. Hienona esimerkkinä Kuula pitää Uudenkaupungin autotehtaan varastoinnin
ulkoistamista. Siellä HUB Logistics otti vastuulleen komponenttitoimitusten purkamisen
ja varastoinnin, sekä osien toimittamisen tuotantolinjoille. HUB rakensi tehtaan viereen logistiikkakeskuksen ja automaattivaraston. Autotehtaan vanhat varastotyöntekijät siirtyivät
HUB Logisticsin palvelukseen. DSV puolestaan
on päävastuussa kuljetuslogistiikasta.
2 000
1 000
0
2004
2005
2006
2007
2008
4 Cargo | DSV-yhtiöiden asiakaslehti
cargo_115_260315.indd 4
2010
2011
2012
2013
2013
1–7
2014
1–7
Suomen ja Kiinan välinen kauppa vuosina 2004–2014 (1–7)
on ennustettu jo vuosia. Euroopassa junakuljetukset ovat lisääntyneet, mutta Suomessa
on menty jopa takapakkia. Vuosaaresta lähtee
yksi tavarajuna päivässä. Jos halutaan muutosta, VR:n pitää muuttaa toimintatapojaan.
Nykyinen palvelu ei kiinnosta kuljetusten tarvitsijoita. Toisaalta rataverkkomme rajoittaa
toimintavapauksia melkoisesti.
Valmistus palaa takaisin
Valmistusta on siirtynyt paljon Kiinaan, koska
tuotantokustannukset ovat siellä alhaisemmat ja tuotteille on Aasiassa kysyntää. Nyt
kuitenkin esimerkiksi Yhdysvalloissa valtiovalta on ryhtynyt tukemaan osavaltioita teollisuustuotannon elvyttämiseksi. Kiinasta onkin
saatu tuotantoa takaisin. Esimerkiksi Apple
siirsi jokin aika sitten kalleimpien tietokoneidensa valmistuksen Teksasiin. Apple ei ole ainoa. Vuoteen 2020 mennessä Yhdysvaltoihin
arvellaan syntyvän useita miljoonia valmistavan teollisuuden työpaikkoja. Esimerkkejä kotiinpaluusta on nähty myös Suomessa. Syinä
ovat muun muassa Kiinan kustannustason
nousu, toimitusaikojen optimointi ja laadunvalvonta.
Marraskuussa Financial Times kertoi konsulttiyhtiö PricewaterhouseCoopersin (PwC)
tekemästä kyselystä, jonka mukaan lähes
kaksi kolmesta euroalueen yrityksestä sanoi
palauttaneensa ulkomaille vietyjä toimintoja kotimaahan.
Kiina on pyrkinyt reagoimaan
muutoksiin suunnittelemalla
entistä nopeampia yhteyksiä
Kiinasta Eurooppaan. Koillisväylän
lisäksi kaavailuissa on ollut myös
kolmessa päivässä Venäjän
halki kulkeva luotijuna. Siperian rataa on jo parannettu, tavoitteena on lyhentää matkustusaika
kahdeksaan päivään.
Poliittiset riskit ovat
kuitenkin suuria.
– Tavaravirtojen
siirtymistä juniin
2009
”Tällä hetkellä
terrorismia suurempi
riski on teiden
kunnossapidon
määrärahojen
riittämättömyys.”
– Tavaravirtojen määrään ja kulkuun vaikuttaa tulevaisuudessa varmasti myös 3Dtulostustekniikka. Materiaalit eivät kuitenkaan kestä ihan kaikenlaisten tuotteiden
tekemistä. Ensimmäiset 3D-tulostetut autot on jo tehty, mutta en oikein usko niiden
kestävyyteen. Kiinassa on tulostettu jopa kokonaisia betonitaloja. 3D on varmasti parhaimmillaan pienehköissä ja muunneltavissa tuotantosarjoissa. Niidenkin raaka-aineet
on kuljetettava tulostusasemille, Kuula muistuttaa.
Säännökset rassaavat
kuljettamista
Logistiikkaan vaikuttavat yhteiskunnalliset megatrendit, kuten vaikkapa väestön ikääntyminen,
kaupungistuminen, verkkokaupan ja kierrätyksen
lisääntyminen, energian hinta ja ympäristöasiat.
– Ikääntyminen
lisää ainakin kotiinkuljetuksia. Kau-
punkirakenteen tiivistäminen tulee puolestaan
määrittelemään kaupunkilogistiikan aikaikkunoita ja kokorajoituksia. Todennäköisesti se
hankaloittaa yritystoimintaa ja lisää kustannuksia. Helsingissä on hyvät tunneliverkostot,
mutta tavaroiden kuljettamiseen ne ovat ahtaita eivätkä ne ole yhteydessä toisiinsa.
– Verkkokauppa lisää pakettikuljettamista,
mutta esimerkiksi ovelta ovelle tapahtuviin
ilmakuljetuksiin en usko. Ne kiellettiin esimerkiksi Yhdysvalloissa turvallisuussyistä. Pakkaukset kehittyvät koko ajan ja niihin tulevat
vaikuttamaan erityisesti kestävään kehitykseen liittyvät asiat. Kylmäkuljetusketjut tehostuvat ja verkkokaupasta voidaan tulevaisuudessa toimittaa vaikkapa pakasteita
suoraan asiakkaan pakastimeen kylmäpak­
kauksissa, Kuula luettelee.
Terrorismin uhka on Kuulan arvion mukaan
yksi merkittävimmistä logistiikkaa säätelevistä tulevaisuuden tekijöistä. Se voi hankaloittaa kaikenlaista liikkumista ja nostaa logistiikan kustannuksia. Lastien tarkastamiseen ja
seurantaan uhrataan yhä enemmän voimavaroja.
– Tällä hetkellä terrorismia suurempi riski
on teiden kunnossapidon määrärahojen riittämättömyys. Se on eniten kuljetusturvallisuuteen vaikuttava asia. Tulevaisuudessa minua
pelottaa eniten sääntelyn lisääntyminen. Ammattipätevyysvaatimusten vuoksi kuljettajia
on jo nyt vaikea saada.
– Sääntelyä lisätään myös vääristä syistä.
Jos tieliikenteessä tapahtuu onnettomuus,
niin Suomessa lainsäätäjät keksivät heti lisää
rajoituksia. Suurin osa onnettomuuksista johtuu kuitenkin siitä, että joku ei ole noudattanut olemassa olevia sääntöjä, kuten nopeusrajoituksia. Esimerkiksi Munkkiniemen
Puistotiellä pikkutyttö jäi auton alle, koska
kuljettaja ei noudattanut nopeusrajoitusta.
Nyt sitä on laskettu 10 km/h. Tätä logiikkaa
en ymmärrä. Onnettomuuksia seuraa hirveä
säännösten ryöppy, kun niiden laatimisen sijaan pitäisi miettiä, miksi nykyisiäkään sääntöjä ei noudateta, Kuula lopettaa.
Asiaa logistiikasta | www.fi.dsv.com
9.4.2015 10.04
Logistiikan konkari Tero Lunnela:
Toimiva logistiikka perustuu asiakkaiden kuunteluun
TEEMA
Logistiikan parissa elämäntyönsä tehnyt Tero Lunnela kehottaa kuuntelemaan asiakasta,
jotta logistiikka saadaan kustannustehokkaaksi. Vain siten pystytään rakentamaan
asiakaslähtöinen toimitusketju, jossa kestävän kehityksen ja vihreän logistiikan elementit
ovat hyvässä tasapainossa.
Viime vuosina toimitusketjuista on tullut
pitkiä ja vaikeasti hallittavia. Samalla läpimenoajat tuotannosta loppuasiakkaalle ovat hidastuneet. Määräykset ja rajoitukset ovat
kasvattaneet logistiikkakustannuksia, kun samaan aikaan kiristyvä kilpailu sekä jatkuva
kustannusjahti ovat madaltaneet logistiikkayritysten katteita entisestään.
Lukuisat yritykset pohtivatkin, miten palvella asiakasta paremmin, nopeammin, oikeaaikaisemmin ja kustannustehokkaammin. Missä päin maailmaa ja mikä yritys tuotteitamme
tekisi jatkossa, jotta myös logistiikkakustannukset pysyisivät kurissa eivätkä haukkaisi
noin 10–15 % yrityksen liikevaihdosta? Kestävä kehitys, vihreä logistiikka sekä ilmastoasiat asettavat paineita lokalisaatiolle sekä lähilogistiikkaratkaisuille.
Kustannustehokkuutta haetaan eräkokoja ja kuljetusten frekvenssejä muuttamalla.
Myös runkokuljetuksille ja jakoreiteille suunnitellaan vaihtoehtoja, jotta tehokkuusaspekti
olisi kouriintuntuvampi.
Pitkissä toimitusketjuissa varastoihin sitoutuu valtavasti pääomaa. Varastotasot
saattavat olla liian korkeita kysyntään nähden, mikä voi tuoda yllättäviä tasetta rasittavia kustannuksia. Avainkysymyksiä ovatkin:
Onko yritys kysyntäohjautunut vai varastoohjautunut? Maksimoidaanko kapasiteetin
käyttöaste, valmistetaanko vain todelliseen
kysyntään sekä tarpeeseen, vai pullottavatko
varastot epäkuranttia tavaraa?
Uudet innovaatiot
olleet harvassa
Todelliset logistiikan innovaatiot ovat olleet
suhteellisen harvassa. Viimeisten 10–20
vuoden aikana varsinaisia arvontuottajia ovat
olleet erilaiset tietotekniset ratkaisumallit ja
järjestelmät. Toimitusketjuja sekä tuotantoa
on muuttanut 1900-luvun alussa taylorismi,
1948–1975 kehitetty TPS (Toyota Production System, Taiichi Ohno), 70-luvulla päivänvalon saanut viivakoodijärjestelmä sekä
sen jälkeinen RFID.
Asiaa logistiikasta | www.fi.dsv.com
cargo_115_260315.indd 5
Murroksia logistiikan läpinäkyvyyteen toivat erilaiset lähetysten seurantajärjestelmät,
joita erityisesti kuriiriyhtiöt rupesivat aluksi kehittämään. Myös massaräätälöinti toi
uusia malleja koko toimitusketjun rakenteeseen aina raaka-aineista lopulliseen jakeluun.
Luonnollisesti erilaiset lähetysten kuljetusyksiköt, kuten merikontit sekä pakkaamistekniikat, ovat muuttaneet ratkaisevasti logistiikan rakennetta.
Pitkien ja osin varsin hankalien toimitusketjujen takia myös varastojen hallinta
on kehittynyt. Varaston kirjanpitoarvojen
kustannuksien laskeminen sekä parempi ymmärtäminen nostivat ICC (Inventory Carrying
Cost) -mallin varsin tärkeäksi työkaluksi ja siten osaksi kokonaislogistiikan hallintaa. Vaikka
kustannuslaskelman hallitseminen toi monille yrityksille konkreettisia hyötyjä, niin nykypäivänä vain harvat yritykset panostavat sen
osaamiseen. Kiihtyvässä kilpailussa moni perusasia on unohtunut tai jäänyt erilaisten uusien ismien varjoon.
Tulevaisuudessa arvon tuottaminen,
ympäristöasiat, informaation oikeaaikainen hallinta, läpinäkyvyys, asiakastyytyväisyys sekä yhteistoiminta
tulevat olemaan keskeisiä menestystekijöitä koko logistisen ketjun hallinnassa. Yritysten strategian jalkauttaminen, joka
sisältää myös kokonaislogistiikan toimintatapamallin, on
aivan ratkaiseva onnistumistekijä. Liian usein yritysten
ylin johto ei pitkäjännitteisesti sitoudu logistiikan kehittämiseen eikä siten ryhdy suunnitelmista käytännön tekoihin.
Yritysten tavoiteasetelmat,
yksilötason tavoitteet ja palkkiojärjestelmät eivät ole riittävällä tasolla yritystason tavoitteisiin nähden. Erilaiset tuloskortit, yksilötason
mittaristot (KPI) sekä käytännön ohjaaminen ja johtaminen ovat vain harvoin napakymppisuorituksia. Toimiva
logistiikka perustuu kuitenkin johtamiseen ja
verkoston optimointiin.
Yhteistyö on poikaa
Nyt ja tulevaisuudessa yhteistoiminnan merkitys kasvaa, koska logistiikka on ihmiskeskeistä vuorovaikutusta. Kumppaneiden kanssa
tulee saavuttaa yhä laajempi, syvempi, monipuolisempi ja avoimempi yhteistyö. Liian
usein toimintaa ohjaavat kuitenkin omat lähtökohdat, kuten kannattavuus ja rahan tekeminen.
Suomi ei ole erilaisessa asemassa kuin
muutkaan markkina-alueet. Meidän tulee
pohtia erilaisia logistisia ratkaisumalleja standardituotteille, erikoistuotteille ja kovan kysynnän tuotteille. Tuoko kenties Uber-tyyppinen ratkaisu näihin tehokkuutta?
Yhteistoiminta sekä ympäristöasiat ovat
voittavan konseptin keskeisiä asioita. Kilpailussa pärjäämiseen tarvitaan vielä brändi­
lupaukset lunastava logistiikka, joka huomioi
myös arvon tuottamisen (Lean Management). Säilytä fokus ja johda toimintaa
pitkäjännitteisesti – älä luovuta!
Tero Lunnela
• Yli 31 vuotta kansainvälistä
liiketoimintaa
• Toimitusketjujen sekä
kokonaislogistiikan osaaja
• Erityisalueita asiakas­hallinta ja johtaminen,
Lean Management
• Keskeinen työkokemus
DHL (1988–2000), Satama
Inter­active (2000–2002),
AGO (2002–2005), Travia
Logistics (2005–2011), Nokia
& Microsoft (2011–2014),
Logistiikan seuraaja sekä yrittäjä (2015-)
Cargo | DSV-yhtiöiden asiakaslehti 5
9.4.2015 10.04
TEEMA | Tulevaisuuden logistiikka
Resilienssi auttaa
hallitsemaan muutosta
Muutos ympärillämme ja työelämässä ei ole koskaan ollut niin
nopeaa kuin nyt. Voimme yksilöinä ja yhteisöinä joko muuttaa
tätä ympäristöä tai sopeutua uusiin vaatimuksiin.
Työelämän päällekkäisten muutosten keskellä tarvitsemme aivan uudenlaisia taitoja,
jotta voimme menestyä ja hyödyntää itsestämme parhaat puolet. Enää on turha puhua
yksittäisistä muutostilanteista, muutoksesta
on tullut vallitseva tila.
Ihmisellä on kyky edistää tasapainoista elämää myös muutoksen keskellä. Menestyviä yksilöitä ja organisaatioita on tutkittu
maailmanlaajuisesti ja on tunnistettu piirteitä, joita harjoittamalla muutoksesta tulee hallittavampi – puhumme tällöin ominaisuudesta
nimeltä resilienssi. Resilienssi tarkoittaa kykyä
kohdata eri elämän osa-alueiden muutoksia ja
palautua niistä nopeasti.
Johtavat resilienssitutkijat Daryl Conner
ja Linda Hoopes nostavat esiin seitsemän resilienssin
ominaispiirrettä:
1 | Optimismi (positiivinen maailma)
Kyky tarkastella tilannetta realistisesti, mutta
myönteisessä valossa, ja nähdä uhkien sijaan
mahdollisuuksia. Yksilö pitää epäonnistumista oppimiskokemuksena ja uskoo, että tulevaisuudessa on paljon hyvää. Maailma on ystävällinen paikka.
2 | Vahva itsetunto (positiivinen itse)
Yksilöllä on vahva perusluottamuksen tunne
itseä ja ympäristöä kohtaan. Hän uskoo lisäksi pystyvänsä vaikuttamaan aktiivisesti tapahtumiin.
3 | Fokusointi – suuntatietoisuus
(keskittynyt)
Yksilö on vahvasti tietoinen siitä, mikä on
kaikkein tärkeintä. Toiminta on ennakoitavaa
ja hallittua. Osaa sulkea asiaankuulumattomat
ärsykkeet pois mielestään.
4 | Joustava ajattelu
Ominaista sekä-että-ajattelu, ei
joko-tai. Kyky punnita erilaisia
ratkaisumalleja myös paineen
alla, eikä lukita ajattelua ensimmäiseen vaihtoehtoon.
5 | Sosiaalinen joustavuus
Kyky hyödyntää muiden osaamista, rohkeut­
ta pyytää ja vastaanottaa apua. Paineen alla
ei sulkeuduta kammioon, vaan luotetaan,
että paras lopputulos syntyy yhdessä muiden kanssa.
6 | Järjestelmällisyys
Suunnitelmat, rakenteet ja yksityiskohdat
ovat tärkeitä. Emme käytä aivokapasiteet­
tiamme ulkoa muistamiseen, vaan vapautamme sen parempaan käyttöön luomalla selkeitä
rakenteita ja etenemismalleja.
7 | Proaktiivisuus
Kokeillaan ja tartutaan toimeen myös epävarmassa tilanteessa. Ei jäädä palaverihuoneeseen ihmettelemään vaan kokeillaan, ja
jos menee pieleen, niin epä­
onnistutaan nopeasti.
TEEMA
Näiden näkemysten takana ovat pitkän linjan resilientit valmentajat ja organisaatiokehittäjät
Jukka Sundberg ja Marko Kaistinen. Yhteistyössä he ovat olleet auttamassa monia
organisaatioita ja yksilöitä vaativissa muutostilanteissa.
6 Cargo | DSV-yhtiöiden asiakaslehti
cargo_115_260315.indd 6
Asiaa logistiikasta | www.fi.dsv.com
9.4.2015 16.29
Muutoskyvykkyyttä
voi edistää johtamalla
Hyvä uutinen on, että resilienssiä voidaan kehittää. Resilienssiä voidaan mitata, ja sitä voidaan vahvistaa vain, jos siihen on aidosti halua. Tässä piileekin yksi johtamisen suurista
haasteista. Meidät on primitiivisesti ohjelmoitu suojautumaan herkästi ulkoisilta uhilta – nykyään tuo petoeläin voi olla vaikkapa
toimitusjohtajan viesti, jossa ei ole pelkästään
energisoivia uutisia.
Tulevaisuudessa johtamisen tulisi yhä
enemmän painottua kontrolloinnin sijasta piilevän potentiaalin tunnistamiseen ja luoda
puitteet, joissa on helpompi saavuttaa onnistumisia. Johtavassa roolissa olevien on erityisen tärkeää ymmärtää vallitseva kulttuuri ja
sen vaikutukset ihmisten käyttäytymiseen.
Määräävään johtamistapaan tottuneet työntekijät eivät totu hetkessä keskustelevaan ja
valmentavaan johtamisotteeseen. Vastaavasti asiantuntijatiimin johtamisessa se on tutkitusti erityisen järkevä johtamisen linja.
Asiaa logistiikasta | www.fi.dsv.com
cargo_115_260315.indd 7
Kokemus on osoittanut, että organisaatioissa ei kovin usein mietitä, miten erilaiset
muutosaallot vaikuttavat kuhunkin organisaation osaan tai yksilöön. Usean muutoksen samanaikaisuus aiheuttaa hyökyaaltomaisen ilmiön, jossa kukaan organisaatiossa ei pysty
tarkasti kertomaan muutosaalloista aiheutuvia hyötyjä tai kustannuksia.
Kuinka paljon näissä tilanteissa pysähdytään pohtimaan, miten tuemme toisiamme,
kun joillain nuo kaikki muutokset ovat iholla
yhdellä kertaa? Ymmärtämättömyys voi tulla kalliiksi, kun näennäiset muutokset etenevät paperilla, mutta reaalielämässä moni asia
saattaa junnata paikallaan. Tämän suunnan voi
onneksi muuttaa.
Miksi resilienssiä pitäisi kehittää?
”Ymmärtämättömyys
voi tulla kalliiksi, kun
näennäiset muutokset
etenevät paperilla,
mutta reaalielämässä
moni asia saattaa
junnata paikallaan.
Suunnan voi onneksi
muuttaa.”
Seuraavassa muutama hyvin keskeinen muutosvoima, joiden vaikutusten piirissä olemme
useimmissa organisaatioissa:
• Aito tarve ja kiire luoda uutta liiketoimintaa
ennen kilpailijoita.
Yrityksen
imagon ja myönteisen näkyvyy•
den rakentaminen, missä kaikkien tulee
osallistua bränditalkoisiin.
Toimialojen
ja toimintamallien muutos,
•
missä asiointi siirtyy sähköiseen muotoon
ja ihmisten on omaksuttava täysin uudenlainen rooli menestyäkseen. Asiakkaiden
tapa ostaa ja hakea tietoa on siirtynyt
Cargo | DSV-yhtiöiden asiakaslehti 7
9.4.2015 10.04
TEEMA | Tulevaisuuden logistiikka
verkkoon. Yli 60 % ostopolusta on kuljettu
ennen kuin tavataan ensimmäistäkään myyjää.
Työn
vaativuus on kasvanut ja moninaistu•
nut. Vastuu taitojen kehittämisestä ja ylläpidosta on siirtynyt yksilölle. Pelkkä kurssittaminen ei riitä oman markkina-arvon
ylläpitämiseksi.
Elämme
maailmassa, jossa henkilöbrändille
•
syntyy paineita niin julkisesti kuin yksityisesti. Jos et kuulu sähköiseen verkostoon
tai käytä sähköisiä medioita, olet passé.
Yksilön
kokemus omasta arvosta,
•
merkityk­sellisyydestä sekä itsenäisyydestä
on korostunut, mikä asettaa painetta vuorovaikutukselle sekä johtamiselle.
Monia
työvaiheita automatisoidaan ja siksi
•
työttömyyden uhka on monilla aloilla konkreettinen.
Muutoksen jalkauttamisen sijasta meidän tulee miettiä, miten saamme eteenpäin menemisen energian kasvamaan sisään organisaatiokulttuurin DNA:han. Joku voisi puhua
aidosta halusta oppia uutta.
Resilienssi menestystekijäksi
Yksilötasolla on selvästi havaittavissa, että ihmiset, jotka ovat tottuneet toimimaan isoissa
muutoksissa, ovat myös kyvykkäämpiä kohtaamaan niitä. Ilman yksilöllistä muutosvalmiutta
yritykset usein puhdistuvat yksilöistä, jotka eivät kestä muutostahtia. Se saattaa tapahtua
kalliiden vaiheiden kautta. Pitkään jatkuva,
oman sietokyvyn ylittävä muutospaine johtaa
tuottavuuden merkittävään laskuun, kun fokus
katoaa ja tuottamaton puuhastelu lisääntyy.
Resilienssiä pitää harjoitella jatkuvasti silloin, kun tilanne on suhteellisen normaali.
Muutospaineessa toimimme selkäytimestä
emmekä kykene pohtimaan toimintaamme
kovin hyvin. Paineessa ajattelu kaventuu ja
aivot tyytyvät automaattiohjaukseen. Mitä
enemmän pystymme toimimaan ilman tällaista automaattiohjausta, sitä enemmän organisaatio hyötyy. Näistä hyödyistä olemme tehneet joitakin euromääräisiä laskelmia, luvut
ovat huomattavan suuria.
Väitämme, että ihmisten muutoskäyttäytyminen ja kyky selviytyä paineen alla pitäisi tiedostaa nykyistä paremmin ja tehdä siitä johtamisen kulmakivi. Pitäisi puhua enemmän siitä,
miltä muutos tuntuu ja miten siitä tulisi helpompaa ja mielekästä. Resilienssi on tulevaisuuden menestyjien avainosaamista! Jos haluat
tietää, miten resilienssin keinoin saadaan aikaan
nopeampia ja helpompia muutoksia, jaamme
mielellämme kanssasi lisää kokemuksia.
8 Cargo | DSV-yhtiöiden asiakaslehti
cargo_115_260315.indd 8
Nuoret ennustivat
logistiikan
tulevaisuutta
Cargo-lehti kävi kysymässä Metropolian ammattikorkeakoulun
International Business and Logistics -linjan toisen vuosikurssin
opiskelijoilta heidän tulevaisuudennäkymistään.
Kysymykset
1 | Minkälaisiin logistisiin tehtäviin tähtäät?
2 | Minkälaisia taitoja logistiikka-alan tehtävissä
tullaan mielestäsi tarvitsemaan?
3 | Minkälaista logistiikka on vuonna 2050?
Jesse Karlén
1 | Jakelu tai koko jakeluketjun hallinta kiinnostaa, ja siitä on jo jonkin verran työkokemustakin.
2 | Logistiikassa tarvitaan tarkkaavaisuutta,
loogista ajattelua ja stressinsietokykyä. Olen
töissä Sinebrychoffilla ja siellä pitää tehdä
nopeita ratkaisuja, mikä on välillä aika stressaavaa.
3 | Tulevaisuudessa 3D-tulostimet ovat
muuttaneet maailmaa. Netistä saa maksua
vastaan ohjeet laitteen kokoamiseen. Sitten
tuotteet tulostetaan omasta tai lähellä sijaitsevasta tulostimesta. Lähijakelun hoitavat
robotit eli thronit.
Elina Silvola
1 | Olen tehnyt varastotyötä, mutta haluaisin
ostoon, myyntiin tai jakelutehtäviin.
2 | Organisointikyky, kyky toimia ja tehdä
päätöksiä nopeasti. Tulevaisuudessa teknologia korostuu ja ihmistyövoima vähenee. Erilaisten tietokoneohjelmien hallitseminen on
välttämätöntä.
3 | Maailma on teknologiapainotteisempi,
koneet pyörittävät varastoja, ja tavaroiden
hankkiminenkin on automatisoidumpaa. Ihmisiä tarvitaan johtamaan ja jossain määrin koneiden ohjaamiseen ja huoltamiseen.
Helena Ikonen
1 | Johtoportaan, hallinnon ja liikenteenhoitajan tehtävät kiinnostavat. Olisi siistiä saada
kuljettaa vaikka elävä delfiini Helsingistä Englantiin.
2 | Muutoksiin sopeutuminen on aika hallitsevaa kaikessa bisneksessä. Kielten osaaminen
on välttämätöntä.
3 | Logistiikka vähenee 3D-tulostamisen
myötä. Sen menestys riippuu paljon siitä,
suostuvatko ihmiset tinkimään laadusta. Tuotetaanhan nytkin heikkolaatuista tavaraa
etenkin Aasiassa.
Sibel Caglayan
1 | Tavaranhankinnan johtotehtäviin. Olisi kiva
päästä matkustelemaan paljon.
2 | Kielitaitoa ja ongelmanratkaisukykyä.
Omaa toimintaa on pystyttävä muokkaamaan
asiakkaan mukaan.
3 | Logistiikka on paljon integroituneempaa.
Nyt meillä on useita toimijoita, jotka tekevät
samoja töitä eri paikoissa. Pienet toimijat häviävät, toiminta globalisoituu ja varastokoot
kasvavat. Pieniä tuotteita varten ei tarvita
pikkukauppoja, kun tuotteet voi itse tulostaa.
Joonatan Akkanen
1 | Logistiikan koordinointi ja koko toimitusketjun suunnittelu kiinnostavat. Ehkä myöhemmin voisin olla logistiikkapäällikkönä vastuussa henkilöistä, jotka koordinoivat.
2 | Tulevaisuudessa kansainväliset taidot painottuvat, joten on tiedettävä eri kulttuureista.
Tietotekninen ja teknologinen osaaminen ja
soveltaminen korostuvat.
3 | Teknologia kehittyy edelleen ja toiminnot
automatisoituvat. Suunnittelun rooli kasvaa.
Varastot automatisoituvat ja kuljetusmenetelAsiaa logistiikasta | www.fi.dsv.com
9.4.2015 10.04
Joonatan Akkanen
Sibel Caglayan
mät kehittyvät. Tavarankuljetus siirtyy enenevässä määrin juniin ja rekkaliikenne vähenee.
Simo-Pekka Heikkilä
Elina Silvola
Jesse Karlén
(Ensimmäinen vuosikurssi)
1 | Valmistuttuani tähtään lentorahdin puolelle, koska uskon siellä olevan eniten kasvu­
mahdollisuuksia. Jos toimintaa saadaan
automatisoidummaksi pakkaus- ja vastaanottovaiheessa, volyymeja pystytään kasvattamaan huikeasti. Suomi sijaitsee lentorahdin
kannalta hyvässä solmukohdassa. Nyt olen
lentoterminaalissa töissä, ja siellä tehokkuus
on täysin ihmisten käsityötaidoista kiinni.
2 | Sosiaaliset taidot, verkostoituminen ja
analytiikkataidot korostuvat tulevaisuudessa.
Meidänkin koulutusohjelmaamme on tulossa
Big data analytics -kurssi.
3 | Automaatio tulee lisääntymään. Verkkokaupasta tulee iso juttu, ja se muuttaa logistiikan ja yhteiskunnan rakenteita. Kaupunkien
keskustoissa pyöräjakelu lisääntyy.
Metropolialla voittoisa
logistiikkavideo
TEEMA
Helena Ikonen
Simo-Pekka Heikkilä
Suomen Huolintaliikkeiden Liitto järjesti 2013 ammattikorkeakoulussa logistiikkaa
opiskeleville videokilpailun, jonka tavoitteena
oli esitellä logistiikkaa ja sen tulevaisuutta
uudella, raikkaalla tavalla. Kilpailulla haluttiin
myös tiivistää yhteistyötä alan opiskelijoiden
ja yritysten välillä.
Kilpailukutsu lähetettiin ensisijaisesti Kymenlaakson ammattikorkeakouluun (KYAMK),
Turun ammattikorkeakouluun, Satakunnan
ammattikorkeakouluun (SAMK), Jyväskylän
ammattikorkeakouluun (JAMK) sekä Metropolian ammattikorkeakouluun.
Jokaisessa ammattikorkeakoulussa käydyn
alkukarsinnan jälkeen varsinaiseen loppukilpailuun tuli yhteensä kymmenen videota neljästä eri ammattikorkeakoulusta.
Voittajavideon tekijätiimi opiskeli Metro­
poliassa ensimmäistä vuotta liiketalouden
International Business and Logistics -koulu­
tus­ohjelmassa. Voittajatiimissä olivat mukana Joni Hares, Sandra Lusmägi, Jesse
Karlén ja Daniel Iles.
Katso
video!
Voittajavideolla esitetään kaksi tulevaisuus­
skenaariota. Linkki esitykseen ohessa.
www.huolintaliitto.fi/
huolintaliikkeidenliitto/fi/video.php
Asiaa logistiikasta | www.fi.dsv.com
cargo_115_260315.indd 9
Cargo | DSV-yhtiöiden asiakaslehti 9
9.4.2015 19.41
TEEMA | Tulevaisuuden logistiikka
Pekka Aaltonen, Logistiikkayritysten Liitto ry:
Tulevaisuuden logistiikka kehittyy
talouden ja ympäristön ehdoilla
Logistiikkayritysten liiton toimitusjohtaja Pekka Aaltosen mukaan vuonna
2040 logistiikka-alalla moni asia on toisin kuin nyt. Muutokseen pakottavat
kallistuva energia, vihreät arvot ja kustannuspaineet.
Suomalaisten yritysten logistiikkakustannukset ovat 12 % suhteutettuna liikevaihtoon. Kaupan alalla jopa kolmannes yritysten
kokonaiskilpailukyvystä syntyy logistiikasta,
teollisuudessa noin viidennes. Tästä kilpailukyvystä yritys voi itse vaikuttaa noin puoleen.
On arvioitu, että kuljetusalaa koskee yli
8 000 asetusta. Noin 80 % niistä tulee
EU:sta. Siksi olisi tärkeää vaikuttaa EU-sääntelyyn. Direktiivien soveltamisessa pitäisi
huomioida kansalliset olosuhteet. Valvonnan
tulisi olla tasapuolista ympäri Suomea. Sääntely, lupakäytännöt ja niiden hitaus ovat esteenä investoinneille.
Perustienpidon rahoitus on edelleen vähenemässä, mikä heikentää teiden kuntoa. Teiden ajettavuus ja turvallisuus heikkenevät.
Nopeus- ja painorajoituksia lisätään, kuljetusaika pitenee ja logistinen kilpailukyky heikkenee. Tarvitaan vähintään 200 miljoonan euron
korotus perustienpitoon. Rahoitus tulisi sitoa
tienrakennuksen kustannusindeksiin.
Kuljetusvahinkojen suorat kustannukset
ovat arviolta 10 miljoonaa euroa vuodessa.
Yli 80 % vahingoista on tuotteiden särkymisiä. Näitä kuljetusvahinkoja voidaan vähentää
kehittämällä pakkaamista.
Kuljetustilaustiedoista Suomessa välittyy
sähköisesti tällä hetkellä yli 70 prosenttia.
Muissa Pohjoismaissa osuus on yli 90 prosenttia. Logistiikkayritysten Liitto ry:n tahtotilana on saada kaikki kuljetustilaustiedot sähköisiksi, tämän vuoden välitavoite on 80 %.
Mikä muuttuu?
On todennäköistä, että tulevaisuudessa lisä­
tään varastointia, jotta kuljetuksia voidaan
harventaa ja hidastaa. Tiettyjen kuluttajatuotteiden osalta valmistus pysyy tai pa-
laa lähemmäs kuluttajaa; kaikkea ei valmisteta Kiinassa.
Vuonna 2040 Kiina ja Intia ovat maailman
suurimmat taloudet – talouden painopiste on
siirtynyt takaisin Aasiaan. Energian hinnan ja
työvoiman kallistuminen palauttavat teollisuutta Suomeen.
Junayhteys Baltian kautta tulee olemaan
tärkeää tavaraliikenteelle. Kenties junayhteys
alkaa jo Helsingistä.
Turvallisuus on keskeinen tekijä logistiikassa. Tämän vuoksi on jouduttu rakentamaan
erilaisia tarkistus- ja seurantajärjestelmiä.
Hyvä puoli niissä on, että niiden avulla logistisen ketjun tehokkuutta ja palvelutasoa voidaan lisätä. Riskinä on kuljetusketjun hidastuminen.
Logistiikan iso kuva 2040
• Kallistuva energia ja öljyn niukkuus maapallolla nostavat erityisesti kuljetusten hintaa
ja vaihtoehtoiset energiamuodot ovat merkittävässä roolissa.
• Vihreät arvot, erityisesti hiilijalanjälki, vaikuttavat kuljetuksiin ja logistiikkaan.
• Työvoiman saatavuus koko logistisessa ketjussa on Suomessa haaste.
• Äly lisääntyy koko logistisessa ketjussa.
• Optimointi ja simulointi lisäävät tehokkuutta.
• Raskas teollisuus vähenee, verkkokauppa ja 3D-tulostus muuttavat logistiikkaa;
rautateiden haasteena on raskaiden kuljetusten väheneminen.
• Ajattele globaalisti, työskentele paikallisesti. Suomi on periferia, jonka tärkein naapuri
on vauras Venäjä – toivottavasti.
• Turvallisuushaasteet lisääntyvät.
• Automaatio lisääntyy varastoinnissa ja materiaalinkäsittelyssä
– kuljettajia voidaan osin korvata automaatiolla.
• Tavaraa kuljetetaan kumi- ja rautapyörillä, vesi- ja ilma-aluksilla – kaikissa
välineissä istuu edelleen ”kuljettaja” tai useampi, mutta rooli on eri kuin tänään.
Tavaraa varastoidaan vähemmän, kun verkkokauppa ohittaa perinteisen tukkukaupan.
10 Cargo | DSV-yhtiöiden asiakaslehti
cargo_115_260315.indd 10
Asiaa logistiikasta | www.fi.dsv.com
9.4.2015 10.05
Henkilöstön osaaminen: Erityisesti uusien
teknologioiden käyttö ja soveltaminen on keskeistä tulevaisuudessa. Sisälogistiikan merkityksen ymmärtäminen osana toimitusketjua ja
loppuasiakkaan huomioiminen ovat entistä tärkeämpiä.
INFOGRAFIIKKA OIKEALLA:
Varastokustannusten jakautuminen toiminnoittain
Uusi silkkitie Kiinasta Eurooppaan
Kiina satsaa maa- ja meriväyliin, jotka yhdistävät Kiinan ja Euroopan. Helmikuussa
Kiina ilmoitti avanneensa 40 miljardin dollarin rahaston, jolla maa edistää kahden yli
kymmenentuhannen kilometrin kauppareitin kehittämistä Kiinasta Keski-Eurooppaan.
Maareitti on nimeltään ”Silkkitien taloussilta”. Se alkaisi Kiinan Xi’anista ja kulkisi
luoteiseen Urumqiin. Sieltä se kaartuisi Kazakstanin, Kirgisian ja Uzbekistanin kautta
Tadžikistanin Dushanbeen, josta se kääntyy Teheranin kautta Istanbuliin. Sieltä se
koukkaisi Moskovaan. Venäjältä reitti jatAsiaa logistiikasta | www.fi.dsv.com
cargo_115_260315.indd 11
kuisi Pohjanmeren rannalle Rotterdamiin ja
kääntyisi sieltä etelään. Reitti päättyisi Venetsiaan Välimeren rannalle.
”Merten silkkitie” taas alkaisi Kiinasta
Fuzhoun satamakaupungista ja kulkisi rannikkoja pitkin Indonesiaan ja sieltä Intian valtamerelle. Merireitille osuisivat esimerkiksi
Intian Kolkata, Sri Lankan Colombo ja Kenian Nairobi. Suezin kanavaa pitkin reitti kulkisi Välimerelle ja jatkaisi Pireuksen satamaan
Kreikassa. Merireittikin päättyy Venetsiaan.
Kiinalaiset ovat valmistelleet hanketta jo pitkään lisäämällä muun muassa
(LÄHDE: HYPPÖNEN ET AL.)
Lähetys ja nouto 8,5%
Keräily ja sisäiset siirrot 37,5%
omistuksiaan reittien varrella. Pireuksen
satamaa Kreikassa yksityistetään paraikaa
kiinalaiselle Cosco Pacific -yhtiölle. Tosin
tammikuussa valtaan noussut Syriza-puolue uhkaa estää sopimuksen.
Kiinalaiset laskevat, että uuden silkkitien
piirissä asuu 60 prosenttia maailman ihmisistä. Silkkitien taloudellisen yhteistyön alue
ulottuisi myös Itämerelle. Avoimia kysymyksiä on kuitenkin paljon, eikä niistä vähäisin reitin varrella olevan Venäjän suhtautuminen.
Vastaanotto ja hyllytys tuotannosta 1,5%
Toiminnanohjaus/tilausjärjestelmät:
Tiedonvaihto on täysin sähköistä ja integroitu
automaattisesti eri sisälogistiikan toimintoihin.
Internet of Things -ajattelu antaa tarkan ja
reaaliaikaisen kuvan toimitusketjusta.
Säilytys, pientavara 2,3%
Säilytys, lavatavara 7,1%
Inventointi 1,7%
TEEMA
Lisäarvopalvelut: Verkostojen merkitys kaupassa ja varastojen merkitys logistiikan solmu­
kohtina korostuvat. Näin ollen tarvitaan enemmän yhdistämistä, kustomointia ja muita
lisäarvopalveluja, joita tehdään lähempänä
asiakasta.
Säilytys, muu 0,2%
Hyllytys: Hyllytyksessä ja keräi­
lyssä teknologian käyttö joko
täysin automatisoitujen toimintojen (automaattivarasto) tai
ihmistä avustavien teknologioiden (esim. lisätty todellisuus
älylaseihin) muodossa tulee kasvamaan.
Cargo
Cargo
| DSV-yhtiöiden
| DSV-yhtiöiden
asiakaslehti
asiakaslehti
1111
Hyllytys 8,3%
Vastaanotto ja tunnistaminen: Automaattisten tunnistusteknologioiden (esim. RFID)
käyttö kasvaa entisestään. Samalla kun varastoja keskitetään isompiin yksiköihin ja volyymit
kasvavat, tulee automaation lisääminen entistä
ajankohtaisemmaksi. Täysautomaattisten
varastojen määrä tulee kasvamaan.
Pakkaaminen ja lavat: Verkkokaupan volyymien kasvu saattaa muuttaa tarvittavia pak­
kausmenetelmiä. Pakkaukset ja lavat ovat
entistä enemmän vuorovaikutuksessa muiden
toimintojen kanssa (Internet of Things –
tavaroiden internet).
Vastaanotto 8,7%
Materiaalin siirto: Siirtolaitteet kehittyvät
koko ajan, ja suljetuissa varastoissa automaatio
tulee kasvamaan. Samalla nämä integroidaan
toimitusketjun sähköiseen tiedonvaihtoon.
Säilytys lattialla 0,5%
”Verkostojen merkitys
kaupassa ja varastojen
merkitys logistiikan
solmukohtina
korostuvat”
Varastointi: Yrityksillä on edelleen paineita pienentää varastointikustannuksia, mukaan lukien
varastoon sitoutuneen pääoman kustannus. Toisaalta kuluttajien palvelutasovaatimukset kannustavat yrityksiä pitämään tuotteita varastoissa nopeasti toimitettavana. Näiden välillä
tasapainoileminen saattaa lisätä varastointipalveluja päätuotteenaan tarjoavien logistiikkaoperaattoreiden kysyntää. Tarkempi ja ajantasainen
tilannetieto varastosta ja sen integrointi toimitusketjun ohjaukseen on keskeistä.
Keräily tuotantoon 1,6%
VTT:n liikenne- ja logistiikkayksikön asiakaspäällikkö Karri Rantasila pitää
älykkäitä ratkaisuja ja teknologiaa sisälogistiikan tulevaisuuden tehostajina.
Yhdistely ja pakkaus 9,7%
Cross docking yht. 1,1%
Lisäarvopalvelut 4,0%
Sisälogistiikan tulevaisuus on älykäs
Johtaminen ja kehittäminen 4,5%
Jätehuolto, kierrätys ja
ympäristöasiat 0,9%
Reklamaatioiden ja
palautusten hoito 2,2%
Karri Rantasila, VTT:
9.4.2015 10.05
Terveisiä DSV:stä | DSV XPress
Lentopikakuljetukset
tuotteistettiin
DSV Air & Sea on tuotteistanut lentopikarahtikuljetukset ja antanut
niille nimeksi DSV XPress. Uusi konsepti on ollut Suomessa käytössä
vuoden alusta, muissa Pohjoismaissa ja Saksassa jo aiemmin.
DSV XPress
nopea, joustava ja helppokäyttöinen
soveltuu niin tuontiin kuin vientiin
henkilökohtainen asiointi
palvelut yhdestä pisteestä
1
12 Cargo | DSV-yhtiöiden asiakaslehti
cargo_115_260315.indd 12
Asiaa logistiikasta | www.fi.dsv.com
9.4.2015 10.05
DSV XPress -pikarahtipalvelu on DSV Air
& Sean globaali palvelu, joka on tarkoitettu
pääsääntöisesti pienille, alle 70 kiloa painaville
kolleille tietyin poikkeuksin. Palvelussa on kolme eri kategoriaa tuonti- ja vientilähetyksille.
Ensimmäinen on DSV XPress, jossa rahti kuljetetaan kaikkialle maailmaan ja toimitetaan vastaaottajan ovelle. Kuljetusaika on
2–5 työpäivää, riippuen määränpäästä. Esimerkiksi Euroopan ja Yhdysvaltojen viennissä
kuljetusaika on 2–3 työpäivää. Jakelu suoritetaan seuraavana päivänä Euroopan ja Pohjois-Amerikan kaupallisissa keskuksissa.
DSV XPress Economyssä hinta on muita
palveluja alhaisempi ja toimitusajat hieman
pidempiä. Suomesta lähdettäessä rahti kuljetetaan pääsääntöisesti rekkakyydillä Eurooppaan, josta Euroopan ulkopuolisiin maihin jatketaan lentämällä.
DSV XPress Special Service -palvelu räätälöidään asiakkaan tarpeiden mukaan. Reitille etsitään mahdollisimman nopea vaihtoehto.
Tarvittaessa laitetaan vaikka saattaja matkalle mukaan. Kyseessä on siis VIP-palvelu, jossa
toimitusaika pyritään saamaan mahdollisimman lyhyeksi. Palveluun kuuluu paikallinen jakelu, joka voidaan myös aikatauluttaa. Painorajoituksia ei ole.
1
DSV XPress
– kun aika on kortilla
2
Kilpailua uudella alueella
Pakkaa oikein!
– Uudella palvelukonseptilla pyrimme kilpailemaan nykyisten door-to-door -palveluntarjoajien kanssa. Tästä on hyötyä myös asiakkaille, jotka haluavat ostaa kaikki kuljetus- ja
huolintapalvelunsa samasta talosta. Uusi pikarahtipalvelumme on poikinut meille jo uusia asiakkuuksia, joilla on tarvetta erityisesti pienten kollien lähetyksille, DSV Air & Sean
lentoviennin päällikkö Erkka Lind kertoo.
Lindin mukaan kaikki Suomen DSV Air &
Sean myyjät ovat perehtyneet uusiin tuotteisiin ja osaavat konsultoida eri vaihtoehdoista.
Muihin palveluntarjoajiin verrattuna Lind pitää
DSV Air & Sean kilpailuetuna henkilökohtaista
palvelua myös pienille asiakkaille.
Esimerkkirahti voisi Lindin mukaan kulkea
vaikka niin, että maanantaina kolli noudetaan
Oulusta, tiistaina se lähtee New Yorkiin ja jaetaan asiakkaalle keskiviikkona.
– Tämä on nopea, luotettava, yksinkertainen, edullinen ja kokonaisvaltainen palvelu,
jota muilta suurilta huolintaliikkeiltä ei vastaavanlaisena saa, Lind painottaa.
Lähetykset on tärkeä pakata ja merkitä oikein.
Pakkauksena käytettävän laatikon on oltava
riittävän suuri, jotta sisään mahtuu myös tarpeeksi pehmentävää materiaalia. Lähetyksissä voi käyttää omia pakkauksia ja kirjekuoria,
mutta tarvittaessa DSV XPress tarjoaa asiakkaan käyttöön erikokoisia ja erilaisista materiaaleista tehtyjä pakkauksia sekä kirjekuoria.
Lisätietoja asiakaspalvelustamme:
[email protected]
DSV XPress Economy
– kun raha ratkaisee
3
Runsaasti lisäpalveluja
DSV tarjoaa lisäarvopalveluna Tavarankuljetusvakuutusta, joka korvaa vahinkotapauksessa normaaliluonteisen, pakatun lähetyksen
kauppalaskun täydestä arvosta ilman omavastuuta kansainvälisten ICC A -ehtojen mukaan. Alimmillaan DSV Tavarankuljetusvakuutuksen hinta on vain EUR 15 /lähetys.
DSV XPress- ja DSV XPress Economy
-palveluissa voi valita myös lukuisia lisäpalveluja, kuten myöhäisen noudon - aikaisen jakelun, huolinnan, palautukset ja ylisuuret kollit.
DSV XPress Special Services -palvelussa voi
valita lukuisia erilaisia toimitustapoja.
DSV XPress Special Services
– kun tilanne on kriittinen
• Maailmanlaajuiset ja kotimaiset palvelut
• Maailmanlaajuiset ja kotimaiset palvelut
• Yksilölliset kuljetusratkaisut
• Kuljetusaika* 1–5 työpäivää
• Kuljetusaika* 2–7 työpäivää
• Ei painorajoja
• Nopea toimitus suurimpiin kaupunkeihin
ja kaupallisiin keskuksiin.
• Edulliset kustannukset
• Räätälöidyt aikataulut
Kuljetusajat
• Toimitukset jopa samana päivänä
ovelta ovelle
Kuljetusajat
• Kotimaa 1 päivä
• Eurooppa 2–3 päivää
• USA/Kanada 2–3 päivää
• Aasia 2–3 päivää
• Latinalainen Amerikka 2–4 päivää
• Lähi-itä 2–3 päivää
• Afrikka/Oseania 2–5 päivää
Asiaa logistiikasta | www.fi.dsv.com
cargo_115_260315.indd 13
• Kotimaa 1–2 päivää
• Eurooppa 2–5 päivää
• USA/Kanada 4 päivää
* Kuljetusaika tarkoittaa työpäiviä. Jakelu
talous- ja teollisuusalueiden ulkopuolelle
voi vaatia lisäaikaa määränpäästä riippuen.
• Aasia 4–6 päivää
• Latinalainen Amerikka 3–5 päivää
• Lähi-itä 3–5 päivää
Kysy lisätietoja XPress-tuotteesta ja
lisäpalveluista [email protected]
• Afrikka/Oseania 3–7 päivää
Cargo | DSV-yhtiöiden asiakaslehti 13
9.4.2015 10.05
Asiakkaalta | Avant Tecno
Avant-pienkuormaajia
toimitetaan ympäri maailmaa
Avant Tecnon pienkuormaajia käytetään Australian lämmöstä Siperian
pakkasiin. Tuttu vihreä kuormaaja on seikkaillut jopa Aku Ankassa. Vaikka
vientialueena ovat kaikki mantereet, valtaosa eli 85 % viennistä lähtee
kuitenkin Eurooppaan. Kuljettajana toimii tuttu kumppani, DSV.
14 Cargo | DSV-yhtiöiden asiakaslehti
cargo_115_260315.indd 14
Asiaa logistiikasta | www.fi.dsv.com
9.4.2015 10.05
Terho Hyrylä Avant Tecnosta (vas.) ja Juhani
Juusenaho DSV Roadista ovat yhdessä etsineet ratkaisuja toimitusketjun lyhentämiseksi.
johtaja. Eri maissa menestyvät eri tuotteet,
mutta lippulaiva on Avant 760i ilmastoidulla
hytillä varustettuna. Suurimmat vientimaat
ovat Pohjoismaat, Länsi- ja Keski-Eurooppa
sekä USA. Noin 80 prosenttia liikevaihdosta
tulee viennistä.
– Eniten kasvua on USA:ssa. Avasimme
sinne uuden myyntiyhtiön, jota vetää suomalainen kaveri. Uskomme huiman kasvun siellä
jatkuvan, se kompensoi Venäjän menetyksiä
ja heikkoa kasvua Euroopassa, tilaus-toimitusprosessin päällikkö Terho Hyrylä uskoo.
Tavara kulkee rekoilla
Ylöjärvellä sijaitseva Avant Tecnon erittäin
moderni ja pitkälle automatisoitu tehdas valmistaa kaikki pienkuormaajat alusta loppuun.
Kuormaajia on valmistettu jo yli 40 000 ja niitä toimitetaan yli 50 eri maahan. Mallisarjoja on seitsemän, ja niihin saa kiinnitettyä jopa
165 erilaista työlaitetta.
Monipuolisia kuormaajia käytetään viherrakentamisessa, maataloudessa, kiinteistönhoidossa, rakentamisessa, yrityksissä, hevostalleilla ja vapaa-aikana.
Tehtaalta valmistuu 80–90 kuormaajaa
viikossa. Toimitusaika tilauksesta on 6–8 viikkoa. Laitteita kehitetään jatkuvasti asiakaspalautteen perusteella. Peruskuormaajaan on
saatavilla yli 20 erilaista lisävarustetta aina
lisäpainoista ilmastoituihin ohjaamoihin.
Moottoritehot alkavat 13 hevosvoimasta
ja päätyvät 57 hevosvoimaan.
”Suomalainen laatu
kiinnostaa myös
ulkomailla.”
Suomalainen laatu kiinnostaa myös ulkomailla. Avant Tecnolla on myyntiyhtiöt Saksassa, Iso-Britanniassa ja USA:ssa, sekä maahantuontikumppaneita yli 50 maassa. DSV
Road on ensisijainen kumppani vienti- ja
tuontikuljetuksissa.
Avant Tecno on alle 2000-kiloisten pienkuormaajien maailmanlaajuinen markkinaAsiaa logistiikasta | www.fi.dsv.com
cargo_115_260315.indd 15
Avant Tecnon omavaraisuusaste on korkea.
Teräsrungot valmistetaan alusta loppuun Ylöjärvellä. Poltto- ja hydraulimoottorit, sylinte­
rit, renkaat, muoviosat, sähkölaitteet sekä
osa työlaitteista on muiden valmistamia.
– Kaikki tuontitavara tulee Euroopan
kautta. Vaikka osa olisi valmistettu Japanissa,
se kulkee Saksan kautta. Tuontikuljetuksia tulee päivittäin. DSV vastaa kaikista Avant Tecnon Euroopan sopimuskuljetuksista. Kuljetusten aikataulussa pysyminen on tärkeää, koska
komponentteja ostetaan sitä mukaa kuin
tilauksia tulee, Hyrylä selvittää.
Vientikuljetuksia on päivittäin. Viikon aikana tavaraa lähtee keskimäärin 15–20 rekallista kappaletavarana sekä osa- ja täys­
kuormana. Määränpäänä on useimmiten
maahantuojan varasto.
Lento- ja merikuljetusten osuus viennistä
ja tuonnista on 10–15 prosenttia. Lentokuljetuksia käytetään lähinnä kiireellisissä vientikuljetuksissa esimerkiksi USA:han. Silloin kyse
on useimmiten varaosien tai työlaitteiden kuljetuksista. DSV Air & Sea on yksi palveluntarjoajista.
Vakaata kasvua
Avant Tecno on ollut jo vuosia hyvässä kasvu­
vauhdissa. Kuluvalle vuodelle on budjetoitu
viiden prosentin kasvu. Laajeneva toiminta
edellyttää myös lisää tuotanto- ja varastotiloja. Avant Tecno onkin tehnyt sopimuksen
naapuritontilla sijaitsevan Pilkington Oy:n
tehdasrakennuksen ostosta, jonne on tarkoitus siirtää kokoonpano ja lähettämö.
Cargo | DSV-yhtiöiden asiakaslehti 15
9.4.2015 10.05
Avant Tecno on keskittänyt Euroopan
maantiekuljetukset DSV Roadille. Tarve muutokseen lähti kasvavista volyymeista.
– Täytyy ajatella tulevaisuutta vaikka viiden vuoden päähän. Jos kuormaajia valmistetaan nyt 80–90 viikossa, niin muutaman
vuoden päästä luku voi olla 150. Kyse on
isoista tuotteista, joille täytyy löytyä riittävä
kuljetuskapasiteetti. Keskittämällä kuljetukset
yhdelle toimijalle pystymme tehostamaan logistiikkaa ja hallinnoimaan kuljetuksia paremmin. Kilpailutimme useita kuljetusliikkeitä, ja
neuvottelujen jälkeen DSV Road tuntui parhaalta. Intressimme kohtasivat, Hyrylä kertoo.
DSV Roadin aluemyyntipäällikkö Juhani
Juusenaho muistuttaa, että kumppanuudessa pyritään molemmin puolin myötävaikuttamaan toisen bisnekseen. Tiivistämällä
yhteistyötä toimitusketjua voidaan saada lyhyemmäksi.
– Esimerkiksi työlaitteet voidaan kuljettaa
suoraan alihankkijalta maahantuojalle sen sijaan, että ne tuotaisiin ensin Suomeen varastoon. Kuormia voidaan myös yhdistellä DSV:n
euroopanlaajuisessa verkostossa. Myös pakkaus- ja lastausratkaisuja kehitetään yhdessä,
Juusenaho lisää.
Logistiikan merkitys on kasvanut
– Logistiikan rooli suomalaisten vientituotteiden kilpailukyvyn kannalta on merkittävä.
Vuoden 2008 jälkeen alkanut taantuma
muutti yritysten toimintatapoja. Tavaroiden
varastointia vähennettiin ja tuotantoa virtaviivaistettiin. Myynti-valmistus-toimitusprosessi on tiukkaan aikataulutettu. Siksi myös logistiikkakumppanilta edellytetään joustavuutta,
toimitusvarmuutta, kapasiteettia, maantieteellistä kattavuutta, kilpailukykyisiä hintoja ja
kykyä kehittää yhteistyötä, Hyrylä perustelee.
Avant Tecno hyödyntää kuljetustilauksissaan DSV:n internetissä toimivaa e-serviceskuljetustilauspalvelua.
– Ennen jouduimme lähettämään sähköposteja useille ihmisille ja yrityksille. Nyt kaikki
ovat samassa järjestelmässä ja tilaukset ovat
kaikkien nähtävissä. Työntekijöiden poissaolo
ei enää teetä lisätyötä tilaustietojen tarkistamisessa, Hyrylä kehuu.
Avant Tecnon tytäryhtiö Leguan Lifts on
itsekulkeviin henkilönostimiin erikoistunut yritys. Kaikki Leguan-nostimet valmistetaan
Avant Tecno Oy:n tiloissa Ylöjärvellä. Niinpä
myös Leguanin valmistuksessa voidaan hyödyntää Avantin tehokasta toimitusketjua.
Leguan-nostimia toimitetaan samoille markkina-alueille kuin Avant Tecnon pienkuormaajia. DSV on partnerina myös Leguan Liftsin
Euroopan kuljetuksissa.
Avant Tecno lyhyesti
• Liikevaihto
82 milj. euroa
• Henkilöstö 192
• Perustettu 1991
• Kotipaikka Ylöjärvi
• Tärkeimmät
vientimaat USA, Ruotsi, Norja,
Saksa, Britannia
• Omistaja ja
perustaja
Risto Käkelä
• Mainoslause “Muuta sinäkin tilasi
ikävin homma
mukavimmaksi!”
• Tytäryhtiö Leguan Lifts
• Leguan Liftsin
liikevaihto 4 milj. euroa
Pienkuormaajia näytillä
Ylöjärven pääkonttorissa.
www.avanttecno.com
Avant Tecno Oy on ostanut
naapuritontillaan sijaitsevan
Pilkington NSG:n 44 000 neliömetrin teollisuuskiinteistön.
Avantin hallitilat kasvavat kaupan myötä yli kaksinkertaisiksi.
16 Cargo | DSV-yhtiöiden asiakaslehti
cargo_115_260315.indd 16
Asiaa logistiikasta | www.fi.dsv.com
9.4.2015 10.05
Terveiset DSV:stä | DSV Solutions
Ainontien
varasto täydessä
valmiudessa
Ainontien varastorakennuksessa käyttöaste on hyvällä tasolla, mutta uusistakin
asiakkaista ollaan aina kiinnostuneita.
Ainontien varastorakennus siirtyi kokonaisuudessaan DSV Solutionsin hallintaan viime vuoden alussa. Varastotilaa
löytyy yhteensä noin 50 000 neliötä
sekä parituhatta neliötä toimistotilaa.
Tilaa löytyy tarvittaessa muualtakin.
DSV Solutions tuli Vantaan Hämeenkylään vuonna
2012. Siitä lähtien toiminta on laajentunut ja reilu vuosi
sitten kiinteistö siirtyi kokonaisuudessaan DSV Solutionsille. Optimaalinen sijainti Kehä III:n sisäpuolella on tuonut
varastoon kymmeniä asiakkaita, mutta resursseja ja tilaa
on tarvittaessa useammallekin.
Suuri osa varastosta on kalustettu kuormalavahyllyin.
Pientavaroille on myös varastoautomaatteja ja pientavarahyllyjä. Kiinteistössä on lisäksi noin 15 000 m2 erillisillä
tasoilla olevaa käsittelytilaa lisäarvopalveluille.
– Meillä on paljon projektiluontoisia asiakkaita, minkä
vuoksi kausivaihteluita on melko paljon. Maaliskuussa on
melko täyttä, syksyllä on väljempää, Logistics Manager
Sami Happonen kertoo.
Site Manager Kim Bäckström pitää DSV Solutionsin merkittävänä etuna nykyaikaisia varastonhallintajärjestelmiä, joista järeämpi CargoWrite on DSV Solutionsin
käytössä globaalisti. Monipuolista järjestelmää pystytään
räätälöimään asiakkaiden tarpeen mukaan. Osa asiakkaista käyttää kevyempää LWS-sovellusta, joka mahdollistaa yksinkertaisten tilaus-toimitusjärjestelmien käyttöönoton muutamassa päivässä.
– Lähtökohtana uusien asiakkaiden toiminnan käynnistämiselle on perusteellinen data-analyysi volyymeistä,
minkä pohjalta lähdemme rakentamaan tuotantomallia ja
lay-outia. Tarvittaessa DSV kykenee tarjoamaan koko
tilaus-toimitusketjuun ratkaisun aina kuljetuksia myöten,
Happonen tarkentaa.
Ainontien varastolla on lupa myös elintarvikkeiden
varastoinnille. Uutena toimialana ovat käynnistyneet
terveydenhuollon tuotteiden toimitukset sairaaloihin.
Asiaa logistiikasta | www.fi.dsv.com
cargo_115_260315.indd 17
Cargo | DSV-yhtiöiden asiakaslehti 17
9.4.2015 10.05
Trukkisopimukset uusiksi
Lisäarvopalvelut lisääntyvät
Lisäarvopalvelut ovat yhä merkittävämmässä
roolissa DSV Solutionsin kokonaispalvelussa.
Ainontiellä tuotteita muun muassa pakataan
uudelleen ja tarroitetaan sekä rakennetaan
display-lavoja. Tekninen laite voidaan esiasentaa, kuljettaa asiakkaalle aikataulutetusti ja asentaa paikan päällä käyttökuntoon.
Toimitukseen sisältyy vielä käyttöopastus.
Monia tuotteita myös kierrätetään.
– Lisäarvopalveluiden tarjonnassa jyvät
erottuvat akanoista. Meidän asiakkaistamme
lähes kaikki ostavat jonkinlaista lisäarvopalvelua. Etenkin isot kauppaketjut haluavat minimoida myymälässä tehtävän ylimääräisen
työn, tavaroiden purkamisen ja hyllyttämisen.
Siksi tuotteet toimitetaan suoraan varastosta
valmiina myynti- ja esittelypakkauksina. Kannattaa kysyä tarjousta, Happonen kehottaa.
DSV Solutions on tehnyt euroopanlaajuisen yhteistyösopimuksen
kahden trukkitoimittajan, Toyotan ja Jungheinrichin, kanssa.
DSV Solutionsin Euroopan kattavassa tarjouskilpailussa haettiin kahta trukkitoimittajaa.
Tarkoituksena oli siirtyä trukkien omistajasta
vuokraajaksi. Kumppaneiksi valikoituivat
Toyota Material Handling ja Jungheinrich.
– Meillä oli aiemmin käytössä ja omassa
omistuksessa useiden eri valmistajien trukkeja, työntömastotrukeista lavansiirtovaunuihin.
Niiden ikääntyessä korjauskustannukset alkoivat nousta kohtuuttoman suuriksi. Sen johdosta päätettiin järjestää tarjouskilpailu, jonka
tavoitteena oli vähentää trukkien määrää
10 %, pienentää energiankulutusta 30 % ja
vähentää tapaturmia.
– Trukkitoimittaja arvioi tilastojen pohjalta
laitetarpeemme. Energiamäärän vähentämisessä on kyse hiilijalanjäljestä. Nykyteknologia
mahdollistaa laitteiden, moottoreiden ja akkujen hiilijalanjäljen pienentämisen vaatimallemme tasolle, Happonen selvittää.
Tapaturmien määrän vähentäminen puolella perustuu Toyotan Eye Sight -järjestelmään. Jokaisella trukilla on nimetyt käyttäjät,
joiden osaamistason työnjohto on määritel-
lyt. Kokemattoman käyttäjän trukin tehoja
voidaan esimerkiksi rajoittaa. Trukin järjestelmä valvoo myös osumia, joita on kolmea eri
tasoa. Rajuimmassa törmäyksessä trukki pysähtyy. Työnjohdolla on koodi, jolla trukin saa
taas liikkeelle. Järjestelmä antaa aina varman
tiedon siitä, kuka kolarin on aiheuttanut. Näin
pystytään selvittämään, onko vika varaston
lay outissa tai trukissa, vai onko vain ajettu
huolimattomasti.
– Enää syitä ei voi sälyttää muiden niskoille. Kaikki saadaan selville heti. Lisäksi meillä on internetissä sivusto, jonne voi ilmoittaa
läheltä piti -tilanteista ja kehitysideoista. Ilmoituksen voi tehdä myös nimettömänä. Pyrimme vastaamaan niihin vuorokauden kuluessa ja kertomaan, kuinka asia on hoidettu.
Systeemi on osoittautunut toimivaksi, sillä ilmoitusten määrä on moninkertaistunut aikaisempaan verrattuna, jolloin ilmoitus tehtiin
paperisena työnjohdolle. Työntekijät ovat ottaneet työsuojelun kehittämisen ihan velvollisuudekseen, Happonen iloitsee.
Iso ja joustava
Bäckström ja Happonen pitävät DSV Solutionsin kilpailuetuna myös yhtiön suurta kokoa ja
kansainvälistä osaamista. Siitä huolimatta yhtiö on joustava ja mukautuu monen erityyppisen asiakkaan tarpeisiin. DSV:ssä ei tyrkytetä
vain omia malleja, vaan kuunnellaan asiakasta
ja rakennetaan sen jälkeen tarvittava palvelu.
Projektimainen toimintamalli yhdessä eurooppalaisten kollegoiden kanssa varmistaa riittävän suunnittelu- ja IT-osaamisen.
– Pystymme reagoimaan asiakkaidemme
tarpeisiin hyvinkin nopeasti. Päätäntävalta on
Suomessa, joten turhaan byrokratiaan ei kulu
aikaa. Lisäksi meillä on erittäin motivoitunut ja
osaava henkilökunta, joka on aina valmis palvelemaan, Bäckström hehkuttaa.
– Taantuman aikana monen asiakkaan varastot käyvät vajaateholla ja henkilökuntaa
saattaa olla liikaa. Kiinteät kulut pysyvät kuitenkin samana, vaikka liikevaihto pienenee.
Sellaisille yrityksille tarjoamme uuden mahdollisuuden. Täällä ei tarvitse maksaa kuin
käytetystä tilasta ja tehdystä työstä. Joskus
olemme ottaneet ulkoistuksen yhteydessä
myös asiakkaan varastohenkilökunnan palvelukseemme, Happonen lopettaa.
18 Cargo | DSV-yhtiöiden asiakaslehti
cargo_115_260315.indd 18
1 Site Manager
Kim Bäckström
(vas.) ja Logistics Manager Sami
Happonen ovat
valmiina palvelemaan uusiakin
asiakkaita.
2 Merkittävä
osa varastopalveluista sisältää
lisäarvopalveluiden tuottamista. 3 Lähes
kaikki trukit
ovat nyt Toyotan
leasingtrukkeja.
2
3
Asiaa logistiikasta | www.fi.dsv.com
9.4.2015 10.05
Tehoa
varastointiin!
Tarvitsetko varasto- tai toimistotilaa?
Tarjoamme yrityksellesi siistiä, lämmintä ja turvallista varasto- tai toimistotilaa hyvien
kulkuyhteyksien varrelta Vantaan Ainontieltä. Meille voit ulkoistaa koko varastoinnin ja
siihen liittyvät logistiset ratkaisut lisäarvopalveluineen kilpailukykyiseen hintaan vaikka heti.
Juuri sinulle räätälöidyn tarjouksen antavat
• Juhamatti Joensuu – Sales Manager
[email protected] | +358 (0)40 712 1967
• Magnus Nordman – Sales and Contract Manager
[email protected] | +358 (0)44 760 0285
Asiaa logistiikasta
DSV
| www.fi.dsv.com
Solutions
cargo_115_260315.indd 19
Katso
video!
youtu.be/
-ZAZC8zRU0s
Oy | Honkanummentie 3, 01260 Vantaa | Vaihde 020 738 8322 | Cargo
www.fi.dsv.com
| DSV-yhtiöiden asiakaslehti
19
9.4.2015 10.05
Mielipide
Liikenne- ja viestintäministeriö:
Ammattipätevyysdirektiiviä tarkistettava
Kuljettajien ammattitutkintovaatimukset koetaan tiukkoina ja menettelytapoja rajoittavina sekä koulutuksesta aiheutuvat kustannukset kohtuuttomina, jollei työnantaja järjestä
koulutusta tai muuten osallistu kustannuksiin. Myös poikkeusten
soveltamisen on todettu aiheuttavan ongelmia sekä kuljettajille
että valvonnalle.
Ammattipätevyysvaatimus on laaja ja koskee korttia edellyttävän raskaan ajoneuvon kuljettamista, jollei kuljetukseen soveltuvaa poikkeusta löydy. Nyt kun myös aiemmin alalla toimineet
kuljettajat ovat tulleet jatkokoulutusvaatimuksen piiriin, meillä
on enemmän kokemuksia ja näyttöä vaatimusten vaikutuksista.
Saadut kokemukset osoittavat, että muutokselle on selkeä
tarve. Vaatimusten taustalla on kuitenkin tiukka EU-sääntely,
joka jättää hyvin vähän kansallista liikkumavaraa. Komissio on
kartoittanut jäsenvaltioiden ja sidosryhmien kokemuksia ja on
tältä pohjalta arvioimassa säännöstöä ja sen mahdollisia muutostarpeita. Kartoitus valmistunee kuluvan vuoden aikana.
Vaatimusten kohdistaminen on tärkeää
Keskeistä on se, mihin kuljettajiin ammattipätevyysvaatimus on
tarpeen kohdistaa tavoiteltujen liikenneturvallisuusvaatimusten aikaansaamiseksi, ja
mitä vaatimusten on tarpeen pitää sisällään. Joka tapauksessa säännöstö olisi selkeästi
rajattava koskemaan vain
ammattikuljettajia kaupallisissa kuljetuksissa.
Kuljetusalan kannalta
merkittävä kysymys on
alalle pääsyn vähimmäisikä.
Viimeisimpien EU:n ajokorttisäännösten myötä vähimmäisikärajoja nostettiin.
Tällä ei kuitenkaan käytännössä ole vaikutusta kuljetusalalle tulevaan, koska silloin joka
tapauksessa edellytetään ammattipätevyyttä. Peruskestoinen
ammattipätevyyskoulutus on peruste alempien, aiempaa vastaavien ajokortin vähimmäisikävaatimusten soveltamiselle.
20 Cargo | DSV-yhtiöiden asiakaslehti
cargo_115_260315.indd 20
”Menettelyihin on saatava
väljyyttä ja niitä on saatava
ajanmukaiseksi.”
Ammattipätevyysvaatimuksen ulkopuolella olevien tai vain
nopeutetun ammattipätevyyskoulutuksen suorittaneiden kuljettajien vähimmäisikävaatimus on käytännössä korkeampi ajokortin korkeammista ikävaatimuksista johtuen, eikä niiden laskeminen vaikuta todennäköiseltä viimeaikaisen kehityksen valossa.
Keski-Euroopassa suhtaudutaan myönteisemmin kevyemmän kuorma-autokaluston käyttöön alempine ikärajoineen ja
raskaamman kaluston kuljettamisen korkeampiin ikävaatimuksiin
kuin Suomessa, jossa kuorma-autokortti on perinteisesti ajettu
usein ensimmäisenä auton ajokorttina. Nyt se ei ole enää EU:n
sääntelyn johdosta mahdollista. Suhtautuminen ikärajan alentamiseen pienemmän kuorma-autokaluston (C1) kohdalla mahdollistaisi monessa tapauksessa jakeluliikenteen tarpeet nuoremmalla iällä ja alemmin ammattipätevyysvaatimuksin.
Menettelyjä ajanmukaistettava
Ammattipätevyysvaatimuksiin liittyvän koulutuksen sääntely on
myös hyvin yksityiskohtaista. Toivottu muutos olisi saada käyttöön myös tutkintopainotteinen vaihtoehto, sillä nykyisin koulutuksen hintaan ja saatavuuteen liittyy haasteita. Kustannuksiin
vaikuttaa tällä hetkellä paitsi kokeiden suorittamiseen tarvittava koulutus, myös kokeiden kesto ja vaativuus sekä vastaanottajan henkilöresurssin sitoutuminen yhden kokelaan suoritukseen kerrallaan.
Menettelyihin on saatava väljyyttä ja niitä on saatava ajanmukaiseksi. Esimerkiksi nykyaikaisia oppimismenetelmiä on voitava ottaa käyttöön perinteisen luokkaopetuksen sijaan. Jatko­
koulutuksen kohdalla Suomessa on pyritty mahdollisimman
joustavaan menettelyyn. Mahdollisuus joustavuuteen olisi säilytettävä myös tulevaisuudessa.
Tarpeita direktiivin tarkistamiseen on siis riittämiin. Edellä
kerrottujen epäkohtien viestiminen EU:n komission suuntaan ei
ole mikään helppo tehtävä. Hyvä yhteistyö kotimaisten sidosryhmien kanssa on jälleen enemmän kuin tervetullutta.
Kirsi Miettinen
Liikenne ja viestintäministeriö
Liikennepolitiikan osasto
Liikenteen turvallisuus ja automatisaatio -yksikön johtaja
Asiaa logistiikasta | www.fi.dsv.com
9.4.2015 10.05
”Hinnanalennus on antanut teollisuudelle ja varustamoille lisäaikaa. Hinnannousu vaanii kuitenkin nurkan takana”
Lyhyesti | 1/2015
DSV kasvatti liikevaihtoaan
Suomessa
Polttonesteiden halventuminen
tasoittaa rikkidirektiiviä
THINKSTOCK
Laivojen käyttämien polttonesteiden
hintojen aleneminen on tasoittanut rikki­
direktiivin voimaantulosta aiheutuneita
lisäkustannuksia. Meridieselin hinta on
lähes puolittunut viime syksystä.
Raskas polttoöljy on halventunut suhteessa enemmän
kuin vähärikkinen kevyt polttoöljy. Vielä viime vuoden syyskuussa raskaan polttoöljyn hinta oli 547 dollaria/tonni,
mutta tammikuussa se oli enää 251 dollaria. Maaliskuussa
hinta oli noussut 305 dollariin.
Kevyen polttoöljyn hinta oli syyskuussa 809 dollaria/
tonni, mutta tammikuussa enää 450 dollaria. Maaliskuussa
hinta oli noussut 556 dollariin.
Raskaan polttoöljyn hinta on halventunut suhteessa
enemmän kuin kevyen polttoöljyn, suhteellinen hintaero oli
maaliskuussa 82 %, kun se syyskuussa oli 48 %.
– Hinnanalennus on antanut teollisuudelle ja varustamoille vain lisäaikaa. Hinnannousu vaanii kuitenkin nurkan
takana, ja se on myrkkypilleri, jota pelkäämme, Suomen Varustamoyhdistys ry:n toimitusjohtaja Olof Widén toteaa.
Ennakkoarvioihin nähden rikkidirektiivin kustannusvaikutukset ovat jääneet noin kolmannekseen.
Varustamot ovat pääasiassa siirtyneet käyttämään kevyttä polttoöljyä, mutta rikkipesureihinkin on investoitu satoja miljoonia euroja. Investointien takaisinmaksu kestää
vuosia ja näkyy hinnoissa.
– Polttoaineen osuus kuljetuskustannuksista on noin
neljännes. On kuitenkin hyvä muistaa, että verotuksellisista
syistä raakaöljyn hinta ei korreloi dieselin kuluttajahinnan
muutoksen kanssa. Polttoaineen hinnan laskun vaikutus
kuljetuskustannuksiin on kuitenkin ollut suurempi kuin Marpol-lisä uutena kustannuksena. Maaliskuussa tilanne oli kutakuinkin ±0. Reittikohtaiset lisät ovat asettuneet alun perin
ilmoitetulle tasolle ja pysyvät kiinteänä koko vuoden 2015,
DSV Roadin myynti- ja markkinointijohtaja Jurkka Mäkelä
kertoo.
Samaa sanoo DSV Air & Sean toimitusjohtaja Daniel
Wikman: – Rahtien hinnat elävät koko ajan, mutta rikkidirektiivistä johtuvat lisäkustannukset ovat asettuneet alun
perin ilmoitetulle tasolle. Pohjois-Amerikkaan lisämaksu on
140 USD/teu ja Aasiaan sekä muualle maailmaan 75–90
USD/teu.
Asiaa logistiikasta | www.fi.dsv.com
cargo_115_260315.indd 21
Suomen DSV-yhtiöt pärjäsivät viime
vuonna toimialaan verrattuna hyvin. Liikevaihtoa pystyttiin kasvattamaan, mutta tuloksenteko hieman hiipui.
– DSV Roadin viime vuoden liikevaihto oli 149 milj. euroa. Liiketulos (EBITA) oli 3,5 milj. euroa. Liikevaihtoon suhteutettuna teimme kuitenkin kohtuullista tulosta ja pystyimme hieman lisäämään myös markkinaosuuttamme, DSV
Roadin myynti- ja markkinointijohtaja Jurkka Mäkelä kertoo.
– Vuosi 2015 tulee olemaan haasteellinen, sillä talouden
trendi ei näytä olevan olennaisesti muuttumassa. Laskevan
suhdanteen aikana tuloksen pitäminen entisellään on todella
kovan työn takana, DSV Roadin uusi toimitusjohtaja Björn
Andler toteaa.
DSV Air & Sean liikevaihto oli 27 milj. euroa. Liiketulos
(EBITA) oli 778 000 euroa. Vuosi 2014 toi liikevaihtoon
pientä laskua edellisvuodesta, nettotulos jäi noin kolmeen
prosenttiin liikevaihdosta. Aktiivisen asiakashankinnan ansios­
ta lähetysmääriä pystyttiin kuitenkin lisäämään. Lentoviennissä lähetysmäärät kasvoivat lähes 40 % ja meriviennissäkin 20 %.
– Koska rahtien hintataso pysyi alhaisena, lähetysmäärien
lisääntyminen ei kasvattanut liikevaihtoa. Kuluva vuosi tulee
olemaan haasteellinen, koska Venäjälle tuotavien konttimäärien vähentyminen heikentää konttien saatavuutta myös
Suomessa. Se asettaa paineita ostorahtihintoihin, mikä voi
vaikuttaa myös tulokseemme, toimitusjohtaja Daniel
Wikman sanoo.
DSV Solutionsin liikevaihto oli 17 milj. euroa. Liiketulos
(EBITA) oli -448 000. Liikevaihto kasvoi edellisestä vuodesta
1,1 miljoonaa euroa eli 7,1 prosenttia. Toimialan heikko kannattavuus näkyy myös Solutionsin tuloksessa, joka heikkeni
edellisestä vuodesta liikevaihdon kasvusta huolimatta.
– Viime vuonna investoitiin merkittävästi liiketoiminnan
kehittämiseen, erityisesti tiloihin ja järjestelmiin. Uusien varastojen täyttö sujui kuitenkin ennakoitua hitaammin. Panostukset terveydenhuollon logistiikkaan avasivat uuden asiakkuuden myötä myös Suomessa Healthcare-liiketoiminnan,
jonka saralta odotetaan kasvua myös tulevina vuosina, toimitusjohtaja Dick Bäckström toteaa.
UPK:n liikevaihto oli 25 milj. euroa. Liiketulos (EBITA)
231 000 euroa. Lähetysmäärät pienenivät edellisvuodesta
3 %, mikä kokonaisuutena tarkoitti kuitenkin yli 1,7 miljoonan
lähetyksen toimittamista asiakkaille.
– Tilikauden aikana tehdyt operatiiviset muutokset saivat
yhtiön tuloksen kääntymään positiiviseksi, toimitusjohtaja
Rainer Ahlamaa summaa.
DSV Projectsin liikevaihto oli 26 milj. euroa. Liiketulos
(EBITA) oli 641 000 euroa.
Cargo | DSV-yhtiöiden asiakaslehti 21
9.4.2015 10.05
Terveiset DSV:stä | Harrastukset
Harrastuksena
maailman nopeimmat koirat
DSV Roadin liikennekoordinaattori ja Team Leader Lotta Lostedt käyttää
vapaa-aikansa greyhoundeihinsa (englanninvinttikoiriin). Yksi koirista on
valittu toissa vuonna vuoden tulokkaaksi ja viime vuoden parhaaksi.
Jos koirilta jää aikaa, Lostedt tekee tiffany-lasitöitä.
Greyhound kuuluu maailman kolmen nopeimman maaeläimen joukkoon – sitä nopeampia ovat vain gepardi ja mahdollisesti hanka-antilooppi. Greyhoundin nopeus voi olla
jopa yli 80 km/h.
Se on näkömetsästäjä, joka juoksee saaliinsa kiinni. Greyhoundien ruumiinrakenne on
ihanteellinen juoksemiseen: ne ovat voimakasrakenteisia, lihaksikkaita ja linjakkaita. – Kotioloissa ne ovat rauhallisia ja helppoja lemmikkejä. Eivät ne paljon muuta tee kuin
röhnöttävät. Talvella ei paljon treenata, joten
löhöaikaa tulee enemmän. Ei niiden kanssa
muutenkaan tehdä tuntien lenkkejä, siitä ei
ole greyhoundille hyötyä. Koirat saavat olla
vapaana takapihalla ja välillä juostaan metsässä ja pelloilla, joten varsinaiseen pitkäkestoiseen lenkittämiseen ei ole suurta tarvetta.
Monipuolinen liikunta on tarpeen motoriikan
kehittymisen kannalta, Lostedt kertoo.
Lostedtin koiraharrastus alkoi, kun äidin
miehellä oli aikanaan greyhoundeja, joihin Lotta tykästyi. Ensimmäisen oman koiransa hän
hankki 2003 ja sittemmin hankintoja on tullut
kolme lisää. Eikka tuli taloon 2011, Stefan
2013 ja Kassu 2014.
Sulan maan aikana koirat käyvät juoksuradalla noin kerran viikossa, yleensä kisaamassa.
22 Cargo | DSV-yhtiöiden asiakaslehti
cargo_115_260315.indd 22
Ne osaavat jahdata sähköjänistä luontaisesti,
kun jahtaamiseen on totuteltu pienestä pitäen rättileikeillä ja erilaisilla apuvälineillä, jotka
muistuttavat koiraratojen sähköjänistä. Lopuksi koira saa aina syötin kiinni.
– Geenit, treenit ja kunto ratkaisevat, tuleeko koirasta kilpailija. Kaikista siihen ei ole.
En ole juuri muuta koirille opettanut, eivät ne
esimerkiksi osaa istua käskettäessä, mutta
tulevat kyllä paikalle kutsuttaessa. Jos ne näkevät jäniksen metsässä, niin silloin kutsu kaikuu kuuroille korville, Lostedt nauraa.
Kisajännitys huumaa
Eikka on valittu vuoden tulokkaaksi 2013 ja
vuoden koiraksi 2014. Arvonimen saa, kun
kerää eniten pisteitä kauden kilpailuista. Viime
vuoden SM-kisoissa Eikka oli kolmas sekä
Grand Prix -voittaja. Tänä vuonna tavoitteet
ovat vielä korkeammalla, sillä parin vuoden
päästä siirrytään jo veteraaniluokkaan. Veteraanit ovat viisivuotiaita ja sitä vanhempia.
Kilpaura alkaa noin 15 kuukauden ikäisenä.
– Arvokisojen osallistumismaksu on
yleensä 40 euroa ja sijoituslähtöjen 20 €. Jatkoon pääseminen karsinnoista verottaa kukkaroa vielä 10 euroa. Maksut sisältävät lää-
kärintarkastuksen kisapaikalla. Lisäkuluja tulee
matkoista ja majoittumisesta. Arvokisoista
voi voittaa sponsorirahapalkintojakin, mutta
ne ovat maksimissaan muutamia satasia,
joten kulupuolelle mennään vääjäämättä,
Lostedt sanoo.
Palkintoja tärkeämpiä Lostedtille ovat
kisajännitys, fiilis kisapaikalla ja seurustelu
samanhenkisten tuttujen kanssa. Kilpailuihin osallistuakseen on kuuluttava Suomen
Greyhound Racing Liittoon sekä sen alaisuudessa toimivaan kerhoon.
Koiran pitää suorittaa ennen kilpailua virallinen koejuoksusuoritus, jossa testataan, onko
koiralla riittävät fyysiset ja psyykkiset valmiu­
det. Ajan on oltava määrätyssä aikaikkunassa.
Sen jälkeen tuomari voi myöntää koiralle kilpailulisenssin, joka maksetaan kisoihin osallistuttaessa.
– Jos koira häiriköi kisojen aikana, niin se
saa diskauksen ja joutuu karenssiin. Koiralla
on oltava riittävä kiinnostus ja varmuus kisasuoritukseen, muuten ei pääse mukaan. Ajatuksissa ei saisi kisasuorituksen aikana olla
muu kuin painaa sähköjäniksen perässä täysillä alusta loppuun, Lostedt painottaa.
Suomessa on noin 50 grey­houndkilpakoiraa. Kisasuorituk­sessa radalla on yhtä
Asiaa logistiikasta | www.fi.dsv.com
9.4.2015 10.05
aikaa vähintään kolme koiraa ja enintään kuusi. Kisamatkat ovat 280–325 m, 480–560
m ja 680–785 m. Lostedtin koirat ovat parhaimmillaan keskimatkalla. Pitkää kisamatkaa
ne eivät juokse.
Lostedtin koirilla ei ole tavanomaisesta
poikkeavaa ruokavaliota. Lihaa ja papanoita kuluu paljon ja kilpailukaudella jonkin verran vitamiinilisiä. Lisäksi koiria hierotaan ja venytetään.
– Ei minulla mitään pitkän tähtäimen tavoitteita ole. Jos seuraavan koiran saa yhtä
hyväksi kuin edellisen, se riittää. Tykkään
greyhoundeista niiden luonteen ja helppo-
hoitoisuuden vuoksi. Kilpailu tuo puolestaan
mahtavan fiiliksen, kun tietää tehneensä parhaansa ja koira tekee loput, Lostedt sanoo.
Ensi kesänä Eikan tavoitteena on juosta
mahdollisimman monta kilpailua mahdollisimman hyvin. Pääkisa on Suomessa pidettävä
Euroopan derby.
Tiffany-tauluja koirista
Tiffany tarkoittaa kuparifoliotekniikkaa, jolla
lasinpaloista tehdään taidetta. Sitä Lostedt on
harrastanut puolitoista vuotta, ja opiskelee
nyt myös Sipoon kansalaisopiston kursseilla.
Luonnollisesti Lostedt leikkelee lasinpaloista
pääasiassa koiratauluja.
Lasinpalat leikataan, hiotaan, päällystetään kuparifolioteipillä, tinataan yhteen ja
asetetaan lasikehikoihin. Laseja ei värjätä,
vaan ne ostetaan halutun värisinä kaupasta
tai netistä. Yksi 20 x 30 cm:n pala voi maksaa yli kympin. Raaka-aineisiin voi siis helposti upota parikin sataa. Työn valmistumiseen voi kulua jopa parikymmentä tuntia,
mikä tekee taiteen hinnakkaaksi.
– Siksi en ole näitä juuri myynyt, kun
oman työn hintaa on vaikea arvioida. Olen
antanut näitä lähinnä lahjaksi. Koiratapahtumissa ihmiset tykkäävät koira-aiheisesta taiteesta. Tiffany-töitä on ehtinyt nyt valmistua
parikymmentä, Lostedt laskee.
– Harrastukset tuovat mukavaa vaihtelua
työhön, kun ajatukset ovat aivan muualla. En
löydä kovin paljon yhtäläisyyksiä harrastusteni ja työtehtävieni välillä, mutta ehkä luovuutta tarvitaan molemmissa, Lostedt lopettaa.
AUKEAMAN PÄÄKUVA: THINKSTOCK
Lotta Lostedt
Asiaa logistiikasta | www.fi.dsv.com
cargo_115_260315.indd 23
Syntynyt: Asuinpaikka: Perhe: Tehtävänimike: Vuosia DSV:ssä: Kirkkonummella 1982
Sipoo
Mies, kaksi poikaa ja kolme koiraa
Liikennekoordinaattori, Team Leader,
Saksan ja Itävallan vienti
7,5
Greyhound Racing Liitto: www.grl.fi
Cargo | DSV-yhtiöiden asiakaslehti 23
9.4.2015 10.05
Lyhyesti | 1/2015
Lisätty todellisuus tulee myös logistiikkaan
TEEMA
Lentoliikenteessä vähän
onnettomuuksia 2014
Vuosi 2014 oli lentoturvallisuudessa kaksijakoinen. Kuolonuhreja vaatineita onnettomuuksia oli vähän, mutta kuolonuhreja paljon,
kolme kertaa enemmän kuin edellisenä vuotena. Rahtikoneille sattui 10 turmaa ja kaupallisessa matkustajaliikenteessä kahdeksan
turmaa, joista neljä kansainvälisessä lentoliikenteessä. Aviation Safety Network (ASN) tilastoi vähintään 14-paikkaiset matkustajakoneet ja vastaavat rahtikoneet.
Kuolonuhreja tuli viime vuonna 990, joista 239 oli Malaysia Airlinesin kadonneessa
koneessa ja 298 Ukrainassa alas ammutussa koneessa. Lentäminen on silti edelleen turvallisin tapa matkustaa. Vuonna 2014 kaupallisessa lentoliikenteessä matkusti yli 3,3
miljardia ihmistä 38 miljoonalla lennolla. Todennäköisyys kuolonuhreja vaativalle lentoonnettomuudelle on yksi onnettomuus 8,3
miljoonaa lentoa kohden.
Paperiset rekisteröintitodistukset historiaan
Rekisteröintitodistuksen ykkösosaa ei
tulevaisuudessa enää tarvitse pitää autossa
mukana, kun liikutaan kotimaassa.
Paperisen rekisteröintitodistuksen sijaan
ajoneuvon omistaja saa ajoneuvokohtaisen
koodin eli omistajaoikeutta osoittavan varmenteen.
Ulkomailla ajettaessa paperinen todistus
on pidettävä mukana. Tulosteen saa maksutta
pyytämällä Liikenteen turvallisuusvirasto
Trafista.
Kun auto myydään, omistaja voi luovuttaa
uudelle omistajalle rekisteri-ilmoituksen tekemistä varten joko pelkän varmenteen tai paperisen todistuksen.
Asiaa koskeva lakimuutos tulee voimaan
16. marraskuuta 2015. Bussien, kuorma-autojen ja perävaunujen rekisteröintitodistuksia on kuitenkin pidettävä mukana ajoneuvossa 31. joulukuuta 2016 saakka.
DSV Road Oy
www.fi.dsv.com
Tulkintie 29
01740 Vantaa
puh. 020 738 8388
24 Cargo | DSV-yhtiöiden asiakaslehti
cargo_115_260315.indd 24
Uusi teknologia nimeltä lisätty todellisuus (augmented reality
eli AR) voi mullistaa tulevaisuudessa myös logistiikan.
AR-teknologiassa käyttäjä voi nähdä matkapuhelimella, tietokoneella tai älylaseilla todellisen ympäristön siten, että siihen on tietokonegrafiikalla tuotettu keinotekoisia
elementtejä (esim. kuva, teksti, ääni tai GPSinformaatio).
Lisätty todellisuus toimii interaktiivisesti ja reaaliaikaisesti yhdistämällä todelliset ja
virtuaaliset objektit. Näyttöteknologiana voivat toimia esimerkiksi päässä pidettävät näkölaitteet. Optisissa näytöissä käyttäjä näkee
todellisuuden läpinäkyvän pinnan läpi, johon
virtuaalinen informaatio liitetään. Esimerkiksi kuorman keräilijällä voi olla silmillään älylasit, jotka näyttävät varastohallissa kerättävän
tuotteen halutulla värillä.
Videoprojisoinnissa todellisuus kuvataan
päässä pidettävällä kameralla. Saatu informaatio liitetään virtuaaliseen informaatioon ennen
sen esittämistä käyttäjälle valitulla näytöllä,
vaikka kännykällä tai tietokoneella. Menetelmää on tutkittu mm. lääketieteessä, koska
leikkaussalissa lisätty todellisuus olisi helpompaa toteuttaa paikallaan olevalla projektorilla kuin tarkkaa kalibrointia ja reaaliaikaista seu-
rantaa vaativalla päässä pidettävällä näytöllä. Lisätyn todellisuuden sovelluksia on tutkittu monella toimialalla. Suomessa teknologiaa on käytetty ainakin rakennusten ja aluesuunnitelmien havainnollistamiseen paikan
päällä. Ostajallekin on mahdollista luoda realistinen kuva rakennettavasta talosta katseltaessa maisemaa tontilla.
Lääketieteessä erilaisilla kuvausmenetelmillä helpotetaan esimerkiksi tähystysleikkauksia. Asennusta ja kunnossapitoa voidaan
helpottaa luomalla kolmiulotteinen näkymä
henkilön silmien eteen ja näyttämällä vaihe
kerrallaan miten asennus tai korjaus pitää
tehdä. Tulevaisuudessa teknologia voisi helpottaa vaikkapa henkilöauton kuljettajaa korjaamaan itse tien päällä yllättänyt vika.
Logistiikassa AR-teknologia sattaa tulevaisuudessa olla merkittävässä roolissa. Virtuaalinäkymällä voidaan optimoida kuljetuksia,
varaston tavaransijoittelua ja keräilyä sekä
autojen lastaamista ja purkamista. Se voisi
helpottaa myös jakelukohteen löytämistä ja
lisäarvopalveluiden tuottamista, kun asennusohjeet näkyvät reaaliaikaisena älylaseilta.
Mikä on 3D-tulostin?
3D-tekniikalla tulostetaan jo soittimia,
vaatteita ja ruokaa. Kiinalaiset ovat tulostaneet kokonaisen talon, ja ensimmäinen autokin on jo nähnyt päivänvalon. Isoista erikoistulostimista on hypätty nopeasti kuluttajille
suunnattuihin pienempiin tulostimiin.
Tulostimessa voidaan käyttää materiaa­leina
esimerkiksi muovia, metallia, keraamia tai lasia.
Tulostusmateriaali on yleensä omissa kaseteissaan, joista mallintamiseen tarvittava materiaali johdetaan tulostuspäähän esimerkiksi nauha-
DSV Air & Sea Oy
Ansatie 4
01740 Vantaa
puh. 020 738 8344
DSV Air & Sea
Projects Oy
Yrittäjänkatu 15 (Futura II)
65380 Vaasa
puh. (06) 282 8414
na tai jauheena. Tulostuspää sulattaa tai liuottaa
materiaalin nesteeseen ja suihkuttaa sen tulostinalustalle, jossa se kovettuu ohuina kerroksina
haluttuun kohtaan. Malli muodostuu näin useista ohuista kerroksista.
3D-tulostamisen arvellaan mullistavan
tavarantuotannon. Esineet, lääkkeet ja ruoka
voitaisiin synnyttää paikan päällä netistä ostettujen mallien ja reseptien perusteella. Valmiiden tuotteiden kuljettaminen on vaihtumassa raaka-aineiden kuljettamiseksi.
DSV Solutions Oy
Honkanummentie 3
01260 Vantaa
puh. 020 738 8322
Uudenmaan
Pikakuljetus Oy
Tulkintie 29
01740 Vantaa
puh. 020 738 8222
Asiaa logistiikasta | www.fi.dsv.com
9.4.2015 10.05