Tervetuloa peruskouluun_opas koulutulokkaille ja

 Nastolan kunta
Sivistyspalvelut
Pekkalantie 5, PL 4,
15561 Nastola
puh. 03 885 111
www.nastola.fi
[email protected]
Turvallisuus. Rehellisyys. Avoimuus.
Tervetuloa peruskouluun
Opas koulutulokkaille ja huoltajille 2015
Nastolan kunta
Opas löytyy osoitteesta: www.nastola.fi > palvelut
>koulutus
Kuvat:
Jukka Konttinen: Erstan ja Villähteen alakoulut
Outi Sirviö: Iltapäiväkerhotoiminta,
Erkki Hämäläinen: Kirkonkylän koulu, Kunnantalo
Tervetuloa peruskouluun pieni
innokas koululainen
Koulun aloittaminen on lapsen elämässä uusi tärkeä vaihe.
Ensimmäiselle luokalle tullessaan oppilaat ovat hyvin erilaisia tiedoiltaan ja taidoiltaan. Toiset osaavat lukea ja hiukan laskeakin,
mutta ryhmässä toimiminen on haasteellista. Toiset osaavat
yhteispelin säännöt, vaikka kirjaimet, tavut ja sanat ovat vielä pitkään sekaisin. Erilaista tukea tarvitaan. Siksi on tärkeää, että vanhemmat ja koulu yhdessä tukevat oppilaan koulunkäyntiä. Myös
kodit tulevat huomaamaan, että koulun aloittaminen tuo monenlaisia muutoksia ja järjestelyjä perheen elämään.
Opetus kouluissa järjestetään oppilaiden ikäkauden ja edellytysten mukaisesti niin, että se edistää oppilaan terveellistä kasvua ja
kehitystä. Lapsiryhmissä kehitytään nopeasti uusissa taidoissa ja
tiedoissa, mutta lapsi kaipaa vielä pitkään ohjausta ja turvaa.
Koulujen iltapäivätoiminta tarjoaa tätä koulupäivän jälkeen, jos
oppilas joutuu muuten olemaan liian kauan yksin.
Luokan lukujärjestyksestä oppilas näkee koulupäivän alkamis- ja
päättymisajan sekä opetettavat aineet. Koulu huolehtii myös ajankohtaisten asioiden tiedottamisesta huoltajille.
Kodin ja koulun yhteistyö on tärkeää
Perusopetuksen tärkein tavoite on tukea oppilaiden kasvua ja
oppimista sekä antaa heille elämässä tarpeellisia tietoja ja taitoja.
Tähän tehtävään tarvitaan perheen ja opetushenkilöstön taitoja
sekä kodin ja koulun vuorovaikutuksellista kasvatuskumppanuutta.
LUKUVUODEN 2013–2014 Tervetuloa peruskouluun
Sisällysluettelo
Sivu
1.
Tervetuloa ensimmäiselle luokalle Nastolaan ……………..
1
2.
Ensimmäiselle luokalle ilmoittautuminen …………………..
2
3.
Mitä ja miten koulussa opitaan ……………………………..
3
4.
Koulun aloittaminen ………………………………………….
4
5.
Maahanmuuttajaoppilaat …………………………………….
5
6.
Uskontoa vai elämänkatsomustietoa ……………………….
6
7.
Koulunkäynnin ja oppimisen tukeminen ……………………
7-9
7.1.
Yleinen tuki …………………………………………….
7
7.2.
Tehostettu tuki ………………………………………...
7
7.3.
Erityinen tuki …………………………………………..
7
7.4.
Tukiopetus …………………………………………….
8
7.5.
Laaja-alainen erityisopetus ………………………….
8
7.6.
Koulunkäyntiavustajien tuki ………………………….
8
7.7.
Pienluokkatoiminta …………………………………...
9
7.8.
Luokan kertaaminen ………………………………….
9
8.
Nastolan kunnan alakoulut oppilasalueittain ………………
10
9.
Koulumatkat ………………………………………………….. 11-12
10.
Oppilashuolto ………………………………………………... 13-14
10.1. Kouluterveydenhuolto ………………………………..
13
10.2. Koulukuraattori ja –psykologi ……………………….
13
10.3. Kouluateriat …………………………………………..
14
11.
Iltapäivätoiminta koululaisille ……………………………….
15
12.
Koulun kerhotoiminta ………………………………………. 16-17
13.
Kodin ja koulun yhteistyö ………………………………….. 18-19
12.
Yhteystiedot ………………………………………………...
20-21
1 Kumppanuus 1. Tervetuloa ensimmäiselle
luokalle Nastolaan
Toivotamme lapsenne tervetulleeksi kouluun ja ensimmäiselle luokalle. Tähän oppaaseen olemme koonneet tietoa
koulunkäyntiin liittyvistä asioista.
Koulun aloittaminen on jännittävää niin lapselle, vanhemmille kuin opettajallekin. Toukokuussa koulut järjestävät koulutulokkaille ja heidän huoltajilleen kouluun tutustumispäivän.
Ennen koulun alkua on hyvä keskustella koulunkäyntiin liittyvistä asioista sekä yhdessä harjoitella muutamia taitoja:





omista tavaroista huolehtiminen
oman vuoron odottaminen
pukeutuminen, esimerkiksi kengännauhojen sitominen
haarukan ja veitsen käyttö ruokailussa
turvallisen koulumatkan kulkeminen
Pienten koululaisten uurastuksen alkuvaiheessa on tärkeää,
että yhteistyö kodin ja koulun välillä käynnistyy mutkattomasti
ja sujuvasti. Huoltajilla on lapsen ensisijainen kasvatusvastuu
ja koulut haluavat tukea tätä kaikin käytettävissä olevin
keinoin. Olkaa rohkeasti yhteydessä kouluun ja opettajaan.
Hoidamme oppilaiden asioita aina luottamuksellisesti.
tus
iku
a
v
ro
Vuo
2 Vanhemman tehtävä on olla lapsen lähellä,
2. Ensimmäiselle luokalle
ilmoittautuminen
läsnä arjessa ja kuunnella lasta.
Nastolassa asuvien huoltajien tulee ilmoittaa lapsensa
oman oppilasalueensa kouluun. Ilmoittautuminen tapahtuu helmikuussa Nastola-lehdessä ja Etelä-Suomen
Sanomissa julkaistussa kuulutuksessa mainittuna ajankohtana.
Avoimuus
Rehellisyys
Turvallisuus
Kouluun voi ilmoittautua myös täyttämällä sähköinen
lomake kouluhallintojärjestelmä Wilmassa Internetissä.
Ensiluokkalaisille lähetetään ohjeet ilmoittautumisesta
kirjeitse ja samalla vanhemmat saavat tunnukset Wilman
käyttöä varten. Kirjeen ohessa on myös paperinen ilmoittautumislomake, joka palautetaan kouluun ilmoittautumispäivänä tai koulujen aukioloaikoina.
Tulevat ensiluokkalaiset ja heidän vanhempansa kutsutaan tutustumaan kouluun ja tuleviin luokkakavereihin
toukokuussa.
Vastuullisuus
Vanhemman tehtävä on olla lapsen lähellä, läsnä
arjessa ja kuunnella lasta. Lapselle on tärkeää, että
vanhemmat
ovat
kiinnostuneita
koulunkäyntiin
liittyvistä asioista ja keskustelevat lapsen kanssa
päivittäin läksyistä, koulumatkasta, koulukavereista ja
muista koulupäivän tapahtumista. Koulun aloitus
saattaa aiheuttaa lapsessa myös jännitykseen liittyviä
pelkoja, joista on tärkeä puhua lapsen kanssa.
3 4 3. Mitä ja miten koulussa
opitaan
Ensiluokkalainen on innokas oppimaan uusia asioita.
Koululaisena hän oppii huolehtimaan omista koulutarvikkeistaan, kirjoistaan ja läksyistään sekä työskentelemään
ryhmässä ja itsenäisesti.
Turvallinen ja ystävällinen oppimisympäristö edistää
hyvää oppimista, osallisuutta ja hyvinvointia. Oppimiseen
vaikuttavat oppilaan omat taidot, tunteet sekä hyvä vuorovaikutus opettajan ja koko ryhmän kanssa.
Peruskoulu on oppilaalle maksuton. Oppilas saa koulusta
maksutta kouluaterian, oppikirjat ja muun oppimateriaalin.
Liikuntavarusteet hankitaan itse.
Kouluikäinentarvitseen.10
tunninyöunet.Riittäväunija
hyvävireystilaluovatperus‐
edellytyksetuusienasioiden
oppimiselle.
4. Koulun aloittaminen
Suomessa oppivelvollisuus alkaa yleensä sinä vuonna,
kun lapsi täyttää 7 vuotta. Nastolassa koulunkäynnin
aloittaa vuonna 2015 n. 200 oppilasta.
Lapsella on oikeus aloittaa koulu jo 6-vuotiaana, mikäli
hänellä psykologisten ja tarvittaessa lääketieteellisten
tutkimusten perusteella on edellytykset suoriutua koulunkäynnistä. Vastaavasti huoltaja voi edellä mainittujen
selvitysten perusteella anoa lapselle lupaa aloittaa koulunkäynti vuotta säädettyä myöhemmin eli 8-vuotiaana.
6 5 5. Maahanmuuttajaoppilaat
Maahanmuuttajaoppilailla tarkoitetaan sekä Suomeen
muuttaneita että Suomessa syntyneitä maahan muuttajataustaisia lapsia ja nuoria. Maahanmuuttajien opetuksessa
noudatetaan perusopetuksen opetussuunnitelman perusteita oppilaiden taustat ja lähtökohdat kuten äidinkieli ja
kulttuuri, maahanmuuton syy ja maassaoloaika huomioon
6. Uskontoa vai elämänkatsomustietoa
Evankelis-luterilaiseen tai ortodoksiseen seurakuntaan
kuulumattoman oppilaan on mahdollista uskonnon opiskelun sijaan opiskella elämänkatsomustietoa (huoltajan
kirjallinen ilmoitus).
Koulun hengellisiä tilaisuuksia ovat mm seurakunnan järjestämät päivänavaukset ja koululaisjumalanpalvelukset.
Oppilas voi olla osallistumatta niihin huoltajan kirjallisella ilmoituksella.
7 7. Koulunkäynnin ja
oppimisen tukeminen
Oppilas voi saada oppimisen ja koulunkäynnin tueksi
yleistä, tehostettua tai erityistä tukea. Tukea voi saada
myös oppilaan erityisvahvuuksien edistämiseksi.
7.1. Yleinen tuki
Yleinen tuki on osa päivittäistä koulutyötä ja tarkoittaa
sitä, että jokainen oppilas saa laadukasta opetusta,
ohjausta ja tukea kaikkina koulupäivinä.
7.2. Tehostettu tuki
Jos yleisen tuen keinot eivät riitä, siirrytään tehostettuun
tukeen. Oppilaalle laaditaan pedagoginen arvio, jossa
kuvataan oppilaan vahvuudet sekä koulunkäynnin ja
oppimisen kokonaistilanne. Oppilaalle tehdään myös
oppimissuunnitelma.
7.3. Erityinen tuki
Mikäli tehostettu tuki ei ole riittävä tuen muoto, oppilaalle
tehdään henkilökohtainen opetuksen järjestämistä
koskeva suunnitelma eli HOJKS. Suunnitelmat laaditaan
yhteistyössä huoltajien, opettajien ja muiden asiantuntijoiden kanssa.
Päätöksen oppilaan siirtämisestä tuen portaalta toiselle
tekee oppilashuoltoryhmä yhdessä huoltajien kanssa.
Hallinnollisen päätöksen
siirtymisestä
erityiseen
tukeen tekee sivistystoimen johtaja rehtorin esityksestä.
8 9 7.7. Pienluokkatoiminta
Rakokiven koulussa toimivat kunnan yhteiset pienluokat
1 - 6-luokkien oppilaille. Pienluokan opetuksesta vastaa erityisluokanopettaja. Siirtymistä pienryhmäopetukseen harkitaan erityisen tuen vaiheessa, mikäli mitkään muut oppimisen tuen muodot eivät ole riittäviä.
Erityisen tuen päätös on määräaikainen ja se tarkistetaan kolmannen vuosiluokan alussa, kuudennen
vuosiluokan loppuun mennessä, sekä tarvittaessa.
Kun tuen tarve vähenee, oppilas siirtyy tuen portailla alemmas.
7.4. Tukiopetus
Tukiopetus on aina ensisijainen tukimuoto, kun oppilas on
oppimisvaikeuksia tai on muutoin jäänyt tilapäisesti
jälkeen opinnoissa tai tarvitsee muuten erityistä tukea.
Tukiopetus on opetusta, jossa otetaan huomioon oppilaan
erityistarpeet yksilöllisten tehtävien ja ohjauksen avulla.
Tukiopetusta tulee antaa heti, kun oppilaan tuen tarve on
havaittu. Sitä ei kuitenkaan anneta oppilaan aiheettomien
poissaolojen tai lomamatkojen vuoksi.
Tukiopetusta annetaan ensisijaisesti lukujärjestyksen
ulkopuolisena aikana ja siitä ilmoitetaan oppilaan huoltajille. Aloitteen tukiopetukseen pääsemisestä tekee huoltaja,
oppilas itse tai opettaja.
Kirkonkylän koulussa järjestetään kehitysvammaisten opetus. Sitä kutsutaan toiminta-alueittain annettavaksi opetukseksi (TAO-luokat), ja opetusta annetaan esiopetuksesta
perusopetuksen päättymiseen asti.
Pienluokissa opetus vastaa oppilaan oppimisedellytyksiä, ja
opetusryhmät ovat kooltaan melko pieniä. Oppilas opiskelee pienryhmässä joko yleisen tai henkilökohtaisen opetussuunnitelman mukaisesti.
7.8. Luokan kertaaminen
Oppilaan koulunkäynnin tukitoimena voidaan käyttää myös
luokan kertaamista. Siitä sovitaan aina etukäteen huoltajan
kanssa. Vuosiluokan kertaavan edellisen vuoden suoritukset
raukeavat. Erityisestä syystä voidaan tehdä päätös siitä, että
oppilas käy koulua vuosiluokkaan sitomattomasti, jolloin aiemmat suoritukset pysyvät voimassa.
7.5. Laaja-alainen erityisopetus
Luokkien 1 - 6 osa-aikainen erityisopetus on järjestetty
Nastolassa viiden kiertävän erityisopettajan toimesta.
Pääkouluja ovat Erstan, Kanervan, Rakokiven, Kirkonkylän ja Villähteen koulut, mutta erityisopettajat käyvät muilla kouluilla erikseen sovitun suunnitelman mukaan.
7.6. Koulunkäyntiavustajien tuki
Oppilaalla on oikeus saada tietyin ehdoin myös koulunkäyntiavustajan palveluja. Koulunkäyntiavustajan toiminnassa painottuu lapsen ja nuoren itsenäistymisen ja omatoimisuuden tukeminen opettajan ohjeiden mukaan,
kasvuympäristön toimivuudesta huolehtiminen ja pedagogiset tavoitteet.
Villähteen
alakoulu
10
8. Nastolan kunnan
alakoulut
oppilaaksiottoalueittain
Lähikoululla tarkoitetaan sitä oppilaan omalla oppilasalueella sijaitsevaa koulua, jonka Nastolan kunta
osoittaa oppilaalle kouluksi. Lähikoulu on jokin oppilasalueen kouluista, mutta lähikouluksi ei aina
osoiteta maantieteellisesti lähintä
koulua.
Oppilaaksiotto tarkoittaa kaikkia
niitä toimia, joiden tuloksena oppilaalle osoitetaan lähikoulu omalta
oppilasalueelta.
Pääsääntöisesti
huoltaja ilmoittaa lapsen oppilasalueelle. Hän voi hakuvaiheessa
esittää toiveen lähikoulusta.
Huoltaja voi myös hakea lapselleen
koulupaikkaa toisen oppilasalueen
koulusta.
Päätöksen oppilaaksi otosta tekee
koulun rehtori.
11
12 9. Koulumatkat
Pienet koululaiset kulkevat koulumatkansa pääsääntöisesti
jalkaisin. Turvallinen koulureitti on hyvä harjoitella yhdessä
lapsen kanssa moneen kertaan.
Koulukuljetus
Nastolan kunta järjestää 1. ja 2. luokan oppilaalle kuljetuksen, jos oppilaan koulumatka on lyhintä reittiä yli 3 km ja 3.
luokasta eteenpäin, jos matka ylittää 5 km.
Jos koulumatka tai osa koulumatkasta on vaarallinen,
kunta on velvollinen järjestämään koulukuljetuksen vaaralliseksi katsotulle koulumatkan osuudelle tai korvaamaan
huoltajalle sovitusti koulumatkakustannuksia oppilaan kuljettamisesta.
Jos matka on oppilaalle liian vaikea tai rasittava, kunta
järjestää oppilaalle kuljetuksen tai korvaa oppilaan huoltajalle sovitusti koulumatkakustannuksia. Koulumatka saattaa
olla liian vaikea esim. oppilaan henkilökohtaiseen kehitystasoon nähden tai liian raskas, jos oppilaalla on terveydellisiä esteitä kulkea koulumatka omin neuvoin. Kuljetuksen
järjestäminen koulumatkan vaikeuden tai rasittavuuden
perusteella edellyttää aina asiantuntijan lausuntoa.
Muussa kuin lähikoulussa tai toisessa kunnassa
koulua käyvät oppilaat
Oppilaalle tulee aina ensin hakea Nastolan koulutoimelta
lupa käydä koulua muussa kuin lähikoulussaan tai toisen
kunnan alueella sijaitsevassa koulussa. Samalla päätetään
oppilaan koulumatkakuljetuksesta. Hakulomakkeita saa
kouluilta ja sivistyspalvelujen toimistosta.
Periaatteista, joiden mukaan oppilaille myönnetään kunnan
kustantama koulukuljetus kerrotaan tarkemmin Nastolan
kunnan koulukuljetusoppaassa.
14 13 10. Oppilashuolto
Koulu on paikka, jossa koko yhteisön tehtävä on toimia
vastuullisesti ja oppilaiden hyvinvointia edistäen. Oppilashuollossa toteutetaan oppilaiden tasapainoista kasvua ja kehitystä sekä luodaan edellytyksiä hyvälle oppimiselle. Oppilashuoltotyön painopiste on oppilaiden fyysinen, psyykkinen ja sosiaalinen hyvinvointi, ja vastuu
siitä kuuluu koulun kaikille aikuisille.
Tavoitteena on, että oppilas voi kokea koulun turvalliseksi ja viihtyisäksi työpaikaksi, jossa hän saa riittävästi
ohjausta ja tukea sekä apua ongelmatilanteissa. Oppilaan asioita hoidetaan luottamuksellisesti. Ratkaisuja
pulmiin etsitään yhdessä oppilaan ja hänen vanhempiensa kanssa laadittujen suunnitelmien ja sovittujen pelisääntöjen mukaisesti.
10.1. Kouluterveydenhuolto
Kouluterveydenhuollon tavoitteena on oppilaiden
terveyden edistäminen sekä terveen kasvun ja
kehityksen tukeminen yhteistyössä vanhempien,
opettajien ja muun oppilashuollon henkilöstön
kanssa. Tavoitteena on myös koko kouluyhteisön
terveyden, hyvinvoinnin ja turvallisuuden edistäminen.
Hampaiden perustarkastus on osa kouluterveyden
huoltoa. Se järjestetään kouluaikana. Varsinainen
hammashoito on vanhempien vastuulla.
10.2. Koulukuraattori ja –psykologi
Koulukuraattori ja psykologi toimivat osana koulun
oppilashuoltoa ja -psykososiaalisen tuen palveluita.
10.3. Kouluateriat
Oppilaille tarjotaan koulun jokaisena työpäivänä
maksuton kouluateria, jonka tarkoituksena on edistää
oppilaan terveyttä, työtehoa sekä hyviä
tapoja. Ateria täydentää kotona tapahtuvaa ruokailua, ohjaa terveelliseen ravitsemukseen sekä kehittää maku– ja ruokailutottumuksia. Terveydentilasta johtuvat erityisruokavaliot toteutetaan lääkärin tai terveydenhoitajan lausunnon perusteella.
Myös eettisistä ja uskonnollisista syistä
johtuvat erityisateriat huomioidaan.
Kouluruoka tuli Suomeen yli sata vuotta sitten. Alkujaan kouluruokaa ei tarjottu kaikille, vaan se alkoi vähävaraisille tarkoitettuna
avustuksena. Kaikille ilmaiseksi se tuli vuonna 1948. Oppikouluissa joutui ruuasta maksamaan. Usein oppilaat velvoitettiin keräämään marjoja tai tuomaan
esimerkiksi perunoita kouluun.
Vuonna 1978 Suomi siirtyi
peruskoulujärjestelmään, josta
alkaen kaikille peruskoululaisille on järjestetty kouluruokailu.
Pienikoululainentarvitseeruo‐
kaauseitakertojapäivässä.Moni‐
puolisetateriatjavälipalatanta‐
vatlapselletyytyväisenolonsekä
ehkäisevätväsymystä.
15 11. Iltapäivätoiminta
koululaisille
Nastolassa järjestetään koululaisten iltapäivätoimintaa
1. ja 2. luokan oppilaille. Kunnassa toiminnasta vastaa
Sivistyslautakunta ja liikunta– ja nuorisopäällikkö. Iltapäivätoimintaa koordinoi ja järjestää koululaisten aamu– ja
iltapäivätoiminnan koordinaattori.
Toimintaa järjestetään koulupäivinä klo 12.00 - 16.00
lukuun ottamatta lauantain koulupäiviä. Iltapäivätoiminnan
toimikausi noudattaa koulun toimintakautta. Loma-ajat
pidämme koulun lomien mukaan.
Toimintaryhmiä järjestetään Erstan, Kirkonkylän, Rakokiven ja Villähteen kouluissa. Iltapäivätoiminta aloitetaan,
jos ryhmässä on vähintään kymmenen lasta. Mikäli lapsia
on ryhmässä alle 7, toiminta lakkaa.
Hakuaika 18.2.-30.4.2015.
Iltapäivätoiminnasta löytyy lisätietoja kunnan internetsivuilta osoitteesta www.nastola.fi > palvelut > koulutus
12. Koulun kerhotoiminta
16 Koulujen kerhotoiminnan kehittämisen tavoitteena on saada
aikaan monipuolista, lapsen ja nuoren kasvua tukevaa vapaa-ajan toimintaa. Kerhotoiminta on lapselle vapaaehtoista.
Kerhotoiminnan kehittämisessä on tavoitteena myös kodin ja
koulun yhteistyömuotojen syventäminen.
Kerhotoiminnan tavoitteet ovat:
 kodin ja koulun kasvatustyön tukeminen
 lasten ja nuorten osallisuuden lisääminen
 mahdollisuuden antaminen sosiaalisten taitojen kehittämiseen ja yhteisöllisyyteen kasvamiseen
 mahdollisuuden antaminen onnistumisen ja osaamisen
kokemukseen
 luovan toiminnan ja ajattelun kehittäminen
 lasten ja nuorten kannustaminen tuottamaan omaa
kulttuuriaan
 mahdollisuus oppilaan tuntemisen lisäämiseen
 harrastuneisuuden tukeminen ja myönteisten harrastusten edistäminen.
Erstan koulussa harrastusmahdollisuuksia tarjoavat koulun
lisäksi mm. urheiluseurat sekä Wellamo-opisto. Koulun tiloissa voi harrastaa mm. liikuntaa, kuvataidetta, käsitöitä, pianonsoittoa sekä bändisoittoa. Oppilas voi myös osallistua
4H-kerhoon tai koulun omaan puuhakerhoon.
Kirkonkylän koulu osallistuu koulujen kerhotoiminnan kehittämishankkeeseen. Tavoitteena on pitää lukuvuoden aikana
vaihtelevia eri luokka-asteille suunnattuja muutaman viikon
kerhojaksoja, jotta mahdollisimman monet oppilaat pääsisivät osallistumaan niihin kiinnostuksensa mukaan. Kerhoista
tiedotetaan oppilaille ennen uuden jakson alkamista.
Kivijärven koulu on kolmatta vuotta mukana Liikkuva koulu
-hankkeessa. Tällä hankkeella rahoitetaan liikkuvaa iltapäivätoimintaa. Liikkuva iltapäivätoiminta on tarkoitettu
1 - 3-luokkalaisille ja ohjaajana siellä toimii liikuntaneuvoja.
17 Kerho on tarkoitettu 3. - 6.luokka-laisille. Liikuntakerho järjestetään kunnan saaman erityismäärärahan turvin 1. lk:n
oppilailleKerhossa keskitytään
lasten motoriikan kehittämiseen. Bändikerho kokoontuu
keskiviikkoisin ja se on tarkoitettu 3. - 4.-luokka-laisille.
Uudenkylän koulussa kerhotoimintaa on kolmena iltapäivänä
viikossa. 4H-kokkikerho kokoontuu perjantaisin 3 - 6luokkalaisille ja maanantaisin
1.- 2.-luokkalaisille. Monitoimikerho on toiminut koulullamme
keskiviikkoisin ja se on tarkoitus
järjestää kerran viikossa myös
tulevana lukuvuonna.
Kivijärven koulu on kolmatta
vuotta mukana Liikkuva koulu
-hankkeessa. Tällä hankkeella
rahoitetaan liikkuvaa iltapäivätoimintaa. Liikkuva iltapäivätoiminta on tarkoitettu 1 - 3luokkalaisille ja ohjaajana siellä toimii liikuntaneuvoja. Liikuntaneuvoja ohjaa myös sählykerhoa, joka on suunnattu 3
- 6-luokkalaisille.
Villähteen koulussa monitoimikerho kokoontuu tiistaisin klo
14.15 - 15.15. Kerhossa mm.
askarrellaan, pelataan, ”leikitään” ja ulkoillaan jne. Kerho on
opetushallituksen ja kerhokeskuksen ylläpitämää ja tukemaa.
Kerhoa ohjaavat opettajat vuorotellen.
Teemoiltaan vaihtuvia kerhoja
järjestetään 1 - 2 kertaa viikossa. Esimerkkejä: englanti-, taitoluistelu-, elokuva-, tarina-,
paperilennokki-, draama-, pelija käsityökerho. Kerhot voivat
olla koulupäivän jälkeen tai
keskellä koulupäivää
4H-kerho kokoontuu koululla
torstaisin klo 13.30 - 14.30 ja
sählykerho torstaisin klo 14.30 15.30. Sählykerhon ohjaajana
toimii Timo Hakanen.
Rakokiven koulussa monipuolista kerhotoimintaa on neljänä
iltapäivänä viikossa eri-ikäisille
oppilaille.
Nastolan ev.lut. seurakunnan
järjestämä sählykerho on tiistaisin klo 14.15 - 15.00.
13. Kodin ja koulun
yhteistyö
18 Vanhemmilla on ensisijainen vastuu
lastensa kasvattamisesta. Koulu
puolestaan vastaa opetuksesta ja
lapsen kehityksestä kouluyhteisön
jäsenenä. Koululaisten kannalta parhaaseen oppimistulokseen päästään, kun nämä osapuolet yhdistävät
voimansa.
Nastolan kouluissa kotien kanssa tehtävä yhteistyö on
tärkeä osa opetustyötä. Toimiva yhteistyö edellyttää kotiväeltä ja opettajilta aktiivisuutta sekä sitoutumista. Perinteisiä yhteistyön muotoja ovat vanhempainillat,
luokkatoimikunnat ja erilaiset vanhempain tapaamiset.
Lisäksi vanhemmat pääsevät osallistumaan koulutyön
kehittämiseen koulujen vanhempainyhdistysten kautta.
Wilma-palvelu, www-liittymä Kouluhallintojärjestelmään
Internetin kautta käytettäviä palveluita kehitetään oppilaiden ja heidän huoltajiensa sekä opettajien väliseen yhteydenpitoon Nastolan kouluilla. Huoltajat saavat palvelun käyttäjätunnukset kouluilta.
Wilma liittymän kautta koti (=huoltajat) voi




olla yhteydessä opettajiin opetuksen toteutukseen
tai järjestelyihin liittyvissä asioissa,
ilmoittaa oppilaan sairastumisesta,
seurata oman lapsensa oppiaineissa suoriutumista,
selvittää poissaoloja
20 19 


lukea rehtorin tai opettajan lähettämiä opetusjärjestelyjä koskevia tiedotteita,
vastata mahdollisiin rehtorin ja opettajan lähettämiin
kyselyihin
nähdä oppilaan henkilökohtaisen lukujärjestyksen.
14.Yhteystiedot
Sivistyspalvelut
Pekkalantie 5, PL 4, 15561 Nastola
Puhelinvaihde 03 885 111,
fax. 03 885 1207
[email protected]
Henkilöstön sähköpostiosoite:
[email protected]
Sivistystoimenjohtaja Jaana Suvisilta ………………..
Hallintosihteeri Marjo Pinonummi …………………….
Taloussihteeri Hannele Rouvari ………………………
Aamu– ja iltapäivätoiminnan koordinaattori
Tia Mäkinen……………………………………………..
040 5408 287
044 7909 379
040 1834 314
044 7698 695
Alakoulut
Kodin ja koulun yhteistyö on parhaimmillaan
vastavuoroista kasvatuskumppanuutta.
Erstan koulu
Kärrytie 7, 15540 Villähde
puh. 044 7909 319
[email protected]
Rehtori Riitta Siltanen,
puh. 0400 545 248
Kirkonkylän koulu
Hoitokodintie 1, 15560 Nastola
puh. 044 7909 350 ja
044 7909 342
faksi 03 8851 408
Rehtori Ari Misukka
Puh. 040 725 4634
Kivijärven koulu
Vehkamäentie 24, 15460 Mäkelä
puh. 044 7909 354
Rehtori Pirjo Tenhu,
puh. 040 1979 670
Rakokiven koulu
Toritie 6, 15550 Nastola
puh. 044 7909 382
Rehtori Susanna Kulonen
puh. 040 834 9330
21 Uudenkylän koulu
Heinolantie 278, 16100 Uusikylä
puh. 044 7909 406
Rehtori Kari Osanen,
puh. 044 7909 406
Villähteen koulu
Kankaantie 5, 15540 Villähde
puh. 044 7909 411
Rehtori Hannele Kärnä
puh. 040 7661 664
Lukuvuoden 2015 - 2016 työ- ja lomapäivät
Lukuvuosi ja syyslukukausi 2015 alkaa torstaina 13.8.2015
Syysloma
Syyslukukausi päättyy lauantaina
19. - 25.10.2015 (vko 43)
19.12.2015
Työpäiviä syyslukukaudella 88
Kevätlukukausi alkaa 4.1.2016
Loppiaispäivä lasketaan työpäiväksi
Talviloma
Pääsiäinen
Helatorstain jälkeinen perjantai vapaapäivä
Lukuvuosi päättyy lauantaina
Työpäiviä kevätlukukaudella 102
6.1.2016
29.2. - 6.3.2016 (vko 9)
25. - 28.3.2016
6.5.2016
4.6.2016