OPPISOPIMUSKOULUTUS

oppisopimuskoulutus
Työeläkekuntoutus työpaikalla
Oppisopimuskoulutus on työpaikalla tapahtuvaa ammattitutkintoon tähtäävää opiskelua, johon liittyy teoriaopintoja. Oppisopimuskoulutus on käytännönläheisyytensä vuoksi
luonteva opiskelumuoto monelle aikuisopiskelijalle, jonka opiskelusta on jo aikaa.
O
Esimerkki oppisopimuskoulutuksesta
ppisopimuskoulutus johtaa ammattipätevyyteen ja se suunnitellaan aina
yksilöllisesti opiskelijan ja työpaikan
tarpeiden mukaan yhdessä paikallisen oppisopimustoimiston kanssa. Tarjolla on lähes
samat ammattitutkinnot kuin oppilaitosopiskelussakin. Koulutuksen päätyttyä opiskelija saa
tutkintotodistuksen ja voi usein myös jatkaa
työskentelyä oppisopimustyöpaikassaan.
Jukka on 48-vuotias lasityöntekijä, jonka käsija rannevaivat haittasivat raskaassa, runsaasti
nostamista sisältävässä ja tapaturma-alttiissa
työssä. Vaivoja ei useillakaan leikkauksilla saatu
korjattua, joten Jukka haki työeläkekuntoutusta Ilmariselta. Myönteisen ennakkopäätöksen
saatuaan hän otti yhteyttä paikkakuntansa oppisopimustoimistoon, koska pitkä teoreettinen
uudelleenkoulutus ei häntä kiinnostanut.
Jukalla oli pohjakoulutuksena peruskoulu
ja hän oli työskennellyt lasityöntekijänä lähes koko työikänsä. Vaihtoehtoja mietittyään
Jukka kiinnostui virastomestarin työstä ja löysi
kotipaikkakunnaltaan työnantajan, joka oli
halukas ottamaan hänet oppisopimussuhteeseen. Jukka esitti suunnitelman Ilmariselle.
Ilmarinen hyväksyi Jukan suunnitelman kahden
vuoden pituisesta virastovahtimestarin oppisopimuskoulutuksesta. Oppisopimukset tehtiin,
oppisopimustoimisto järjesti tarvittavan teoriakoulutuksen ja Ilmarinen maksoi työnantajalle
kuntoutusrahan oppisopimusajalta. Jukka sai
koulutuksen ajalta palkkaa ja valmistuttuaan
jatkoi työskentelyä virastomestarina oppisopimuskoulutuspaikassaan.
Milloin Ilmarinen voi tukea
oppisopimuskoulutusta?
Ilmarinen voi tukea asiakasyrityksensä työntekijän oppisopimuskoulutusta silloin, kun
tällä on havaittu sairauden aiheuttama todennäköinen työkyvyttömyyseläkkeen uhka,
jota voidaan työeläkekuntoutuksella vähentää.
Työeläkekuntoutusta haetaan kuntoutushakemuksella. Ennakkopäätöksen oikeudesta
ammatilliseen kuntoutukseen voi hakea myös
ennen oppisopimuskuntoutussuunnitelman
tekemistä.
Oppisopimuskoulutuksen
kustannukset
Koska oppisopimus on juridisesti työnantajan
ja opiskelijan välinen määräaikainen työsuhde,
työnantaja maksaa oppisopimuskoulutuksen
ajalta (myös teoriajaksoilta) työehtosopimuksen mukaisen palkan sivukuluineen. Ilmarinen
maksaa kuntoutusetuuden työnantajalle oppisopimuskoulutuksen ajalta. Palkan määrästä
huolimatta Ilmarisen maksama etuus on aina
enintään kuntoutusrahan suuruinen. Mikäli kuntoutusetuus on suurempi kuin palkka,
maksetaan ylite kuntoutujalle itselleen. Lisäksi
työnantajalla on mahdollisuus saada oppisopimusajalta koulutuskorvaus oppisopimustoimiston kautta.
Lisätietoja
Lisätietoja saat osoitteista
•www.ilmarinen.fi/kuntoutus
•www.oppisopimus.net
•www.edu.fi ja
•oppisopimustoimistot ja -keskukset
•Kuntoutusasioissa saa neuvoja myös
Ilmarisen asiakaspalvelusta, p. 010 195 000.
1
1. Kuntoutustarpeen havaitseminen ja
kuntoutuksen hakeminen
3. Oppisopimuskoulutuksen
käynnistyminen
Työntekijä, työnantaja tai työterveyshuolto
havaitsee työkyvyttömyyseläkkeen uhan ja tarpeen vaihtaa työtehtäviä. Työntekijä toimittaa
Ilmariseen kuntoutushakemuksen, työnantajan
kuvauksen (TAK2-lomake) ja B-lääkärinlausunnon. Jos hakemus hyväksytään, kuntoutuja
saa päätöksen oikeudesta ammatilliseen kuntoutukseen.
Oppisopimuksesta ja henkilökohtaisesta opiskelusuunnitelmasta lähetetään kopiot Ilmariseen. Työnantaja täyttää Työnantajan hakemus
kuntoutusrahasta –lomakkeen ja lähettää sen
Ilmariseen. Ilmarinen aloittaa kuntoutusetuuden maksamisen työnantajalle. Työpaikalla
esimiehen olisi hyvä tiedottaa työyhteisölle
oppisopimuskoulutuksesta ja sen tavoitteista.
2. Oppisopimuskoulutuksen
suunnittelu
4. Seuranta ja ilmoitusvelvollisuus
Oppisopimuskoulutusta suunniteltaessa tulee
ottaa yhteyttä oppisopimustoimistoon tai oppisopimuskeskukseen. Oppisopimustoimiston
avustuksella laaditaan henkilökohtainen opiskelusuunnitelma (HOPS) sekä tehdään kirjallinen
oppisopimus työnantajan ja työntekijän kesken.
Oppisopimuksessa määritellään sen voimassaoloaika ja opetussuunnitelman/tutkinnon sekä
palkkauksen perusteet. Työnantajan velvollisuus
on huolehtia opiskelijan perehdytyksestä sekä
tutkintoon ja ammattiin soveltuvista monipuolisista työtehtävistä.
Oppisopimuskoulutuksen aikana työnantaja
lähettää puoli- tai kolmannesvuosittain raportin
koulutuksen edistymisestä oppisopimustoimistoon. Kuntoutusetuuden maksamisen jatkamiseksi koulutusraportista on lähetettävä kopio
myös Ilmariseen.
5. Kuntoutuksen päättyminen
Oppisopimuskoulutuksen päätyttyä kuntoutuja
saa tutkintotodistuksen ja jatkaa työskentelyä
uudessa ammatissaan. Tutkintotodistuksesta on
lähetettävä kopio Ilmariseen.
Porkkalankatu 1, 00018 Ilmarinen • Puh. 010 284 11 • www.ilmarinen.fi
6.2013 500
Oppisopimuskoulutuksen eteneminen