kohtsillään askolassa

N
KOHTSILLÄÄ
ASKULASSA
TAPAHTUMAKALENTERI | 1.2015
Tervehdys vuodelle 2015
Monella jouluun ja loppuvuoteen liittyy tiettyjä perinteisiä toimia ja tapoja. LC-toiminnassa loppuvuoden
suurimmat ”rutistukset” ovat perinteinen joulukonsertti sekä liukashiekan jakaminen Askolan ja Pukkilan
ikäihmisisille. Jukka Kuoppamäen konsertti onnistui loistavasti ja siitä kiitos teille kaikille, jotka olitte
mukana. Konsertin tuotto käytetään kokonaisuudessaan hyväntekeväisyyteen. Liukashiekan jakaminen on
ollut perinteenä jo reilut kymmenen vuotta. Tänä aikana on jaettu noin 10000 hiekkaämpäriä. Toivottavasti
olemme tällä toiminnalla voineet estää liukastumisia ja vammautumisia kotipihoilla.
Tämä vuosi tuo tullessaan Askolaan taas uusia tapahtumia – niistä tämä Kohtsillään Askulassa kertoo
kattavasti ensi tietoja. Mainittakoon mm. Lc-ladyjen järjestämä Seitsämän sortin kahvipöytä ”Muistojen
äärellä” Särkijärven Jukolassa 1.2.2015. Tapahtumat on hyvä siirtää jo omiin kalentereihin, vaikka tosin tämä
lehtinen löytyy myös Askolan kunnan sivuilta.
Toivotamme kaikille mitä parhainta uutta vuotta 2015!
Tehkäämme siitä mieleenpainuva vuosi yhdessä ja iloisesti!
Lions Club Askolan puolesta
Harri Snirvi, LC-Askolan Presidentti
ASKOLAN URHEILIJAT
Askolan Urheilijoiden kotisivut löytyvät osoitteesta www.asku.fi.
tervetulleita 2006-2008 -syntyneet tytöt
ja pojat. Lisätietoja erjaalanko@gmail.
com tai puh. 040 7066900
Peli-ilta tiistaisin Areenalla
klo 18:00-19:00.
Jalkapallo, miehet
Yhteyshenkilö Maina Anttilainen, puh.
040 5825 770, maina.anttilainen@
pp.inet.fi
Talvikaudella saliharjoituksia kerran
viikossa Askolan koululla keskiviikkoisin
klo 19-21 (sählyä) .
Yhteyshenkilö Teppo Luukka,
puh. 040-5064 748.
Harjoitukset Askola-Areenalla sunnuntaisin.
Salibandy, miehet
Yhteyshenkilö Joona Erkkilä,
puh. 050-356 3191
Salibandymiehet pelaavat kahdella
joukkueella. Joukkueet harjoittelevat
Areenalla maanantaisin klo 19-20 ja
keskiviikkoisin klo 20:30-21.30.
Joukkue harjoittelee maanantaisin
Askola-Areenalla 17.00-18.00 ja Askolan
koulun salissa perjantaisin klo 17.3019.00.
SUUNNISTUS
Lisätietoja: Pertti Tuomi, puh. 040 318
2212
YLEISURHEILU JA HIIHTO
Lisätietoja: Jouni Vilkki, puh. 0400
995679 tai email: [email protected]
AskU Arsenal (P00-01)
Valmentajana Timo Salminen, puh. 040
520 9531, Antti Inkilä ja Jani Kyyhkynen.
Joukkue harjoittelee torstaisin klo 18.0019.30 Askolan koulun salissa ja maanantai-sin klo 17.00-18.00 Askola-Areenalla.
AskU Leijonat (P02-03)
Valmentajana Jouni Juvani, puh. 040-530
8810 .
Punahiekantie 2
MONNINKYLÄ
Puh. 019-643 582
AskU Haka (04-05)
Valmentajana James Tester puh. 045 133
9414 ja Anssi Korsström, puh 0400-264
360. Treenit tiistaisin klo 17-18 Monninkylän Amiston salilla sekä AskolaAreenalla sunnuntaisin (aika vaihtelee,
useimmiten 15.30-17.00).
Asku Ilves (06-08)
Valmentajina Jarno ja Erja Alanko sekä
Antti Hytönen. Harjoitukset Askolan
koululla keskiviikkoisin klo 17-18 ja sunnuntaisin klo 15-16. Harjoituksiin ovat
NYT
EDULLISEEN
TALVIHINTAAN!
Sählykerhot
Minisählykerho (4-7 v)
Yhteyshenkilö Juha Kuusela,
puh. 050 316 4404
Kerho harjoittelee Askolan koulun
salissa keskiviikkoisin klo 18.00-19.00
ja maanan-taisin Askola-Areenalla klo
18.00-19.00.
Nappulasählykerho (7-12 v)
Yhteyshenkilö Tommi Tuominen,
puh. 044 5573 451
Kerho harjoittelee Askola-Areenalla
maanantaisin klo 18.00-19.00.
Koripallo
Pesäpallo
Lentopallo
Yhteyshenkilö Maina Anttilainen, puh.
040 5825 770, maina.anttilainen@
pp.inet.fi
Peli-ilta kerran viikossa sunnuntaisin klo
18.30-20.00 Askola-Areenalla.
BOOTCAMP
Askussa aloitetaan BootCamp-liikuntamuoto sunnuntaisin klo 17-18 ja
tiistaisin klo 20-21 Askolan koulun salissa
helmikuussa 2015
Mukaan otetaan n. 25 innokasta liikkujaa ja liikuntamuoto sopii kaikenikäisille, tavoite-lähtötasoista riippumatta.
Hinta on 50 € / osallistuja, treenejä yhteensä 10 kpl. Tuotolla tuetaan junnujen
sählykerhon toimintaa. Kurssin vetäjänä
toimii Juha Kuusela, Personal Trainer,
puh. 050 316 4404 tai juha.t.kuusela@
gmail.com
Yhteyshenkilö Jari Vettenranta,
puh. 050 3794 064
HANKOOK-AKKU
Luotettava ja
tehokas akku
takaa varman
käynnistyksen!
• varaosat
• tarvikkeet
• renkaat
• korjaamo
• huolto
3
ASKOLAN KUNNAN NUORISOTOIMI
PERINTEINEN
LINNANMÄEN RETKI
Askolan kunnan ja seurakunnan nuorisotoimet järjestävät retken nuorisotila
kauden päätteeksi Linnanmäelle perjantaina 8.5. Lähtö Askolan torilta klo 15.00
ja Amiston parkkipaikalta klo 15.15
Paluu klo 21.00 alkaen. Bussikuljetus on
maksuton, matkalaiset maksavat itse
muut kulut. Ilmoittautumiset tiistaihin
5.5. mennessä
LASKETTELURETKI
HIMOKSELLE
Kunnan vapaa-aikatoimi, Pukkilan vapaaaikapalvelut, Pukkilan nuorisoseura ja
Monninkylän nuorisoseura järjestävät
retken Himoksen laskettelukeskukseen
lauantaina 14.3. Lähtö Askolan torilta klo
8.20 ja Amiston parkkipaikalta klo 8.30.
Paluu lähtö klo 18.00
Retken hinta on 50 euroa, 12 -18v. 45
euroa ja alle 12v. 35 euroa. Hintaan
sisältyy päivälippu ja bussikuljetus.
Matka tarkoitettu yli 12-vuotiaille ja tätä
nuorimmille huoltajan seurassa.
Ilmoittautumiset torstaihin 5.3. mennessä Risto Vänttiselle p. 040-555 8344 tai
[email protected]
MEGAZONE FLAMINGOSSA
KESKIVIIKKONA 18.2.
MEGAZONE LASERSEIKKAILU
on hauska, futuristinen ja supersuosittu
sisällä pelattava laserseikkailu, joka sopii
ikään ja kuntoon katsomatta kaikille seikkailunhaluisille.
Pelialueena toimii hämärä, UV-valoin
valaistu labyrinttimainen kaupunkitaisteluareena.
4
Askolan kunnan vapaa-aikatoimi järjestää retken Flamingo viihdekeskukseen
Vantaalle Megazone laserseikkailuun.
Peliaika on 1 h, jonka jälkeen on omatoimista aikaa Jumbossa. Retki järjestetään
jos osallistujia ilmoittautuu mukaan
vähintään 15! Retki on tarkoitettu yli
13-vuotiaille.
Matka on hiihtolomaviikolla keskiviikkona 18.2. Lähtö Askolan koululta 11.15,
Monninkylän Amistolta 11.30. Olemme
takaisin Askolassa noin klo 17.00. Hinta:
30 € (sisältää bussikuljetuksen ja laserseikkailun osallistumismaksun). Sitovat
ilmoittautumiset viimeistään keskiviikkoon 11.2. mennessä.
YÖNUTA
Yönuta järjestetään nuorisotila Nutassa
hiihtolomalla torstaina 19.2.klo 19.00
alkaen. Yönuta päättyy perjantaina
20.2. klo 9.00 Yönuta on tarkoitetttu
13 – 17 –vuotiaille ja he voivat osallistua
yönutaan huoltajan suostumuksella.
Pelaillaan, kokkaillaan ja yms. mukavaa
nukkuakin saa. Omat makuupussit mukaan. Sitovat ilmoittautumiset keskiviikkoon 11.2. mennessä.
Himoksen retkelle, Linnanmäen
retkelle, Megazoneen ja
yönutaan ilmoittautumiset
Risto Vänttiselle p. 040-555 8344 tai
[email protected]
NUORTENILLAT KIRKONKYLÄN
NUORISOTILASSA
Askolan kirkonkylällä Linnankoskentie 49
(Yläkoulun pohjoissiipi) avointen ovien
illat 9.1. – 25.4.15 yli 13-vuotiaille ja
sitä vanhemmille. Vapaata yhdessäoloa,
mutta pleikkari ja netti PC( 2 kpl) on, tv
toimii ja mahdollisuus biljardin, pingiksen ym. peluuseen. Nuorisotila on auki
iltaisin tiistaisin klo 17 – 20, perjantaisin
ja lauantaisin klo 18 – 22. Nuta on kiinni
perjantaina ja lauantaina 13. – 14.2.,
mutta on auki hiihtolomaviikolla perjantaina ja lauantaina 20.-21.2.
3 – 6-LUOKKALAISTEN
ILTAPÄIVÄKERHO MONTUSSA
Nuorisotila Montussa toimii 3 – 6-luokkalaisten iltapäiväkerho maanantaisin ja
torstaisin klo 13.30 – 16.00. Kerhossa askarellaan, piirretään, syödään välipalaa
ja tehdään läksyjä. Kerho on maksuton.
Hiihtolomaviikolla kerhoa ei järjestetä.
4H-KERHOTOIMINTA
NUORISOTILOISSA
Keskiviikkoisin Kirkonkylän nuorisotila
Nutassa klo 14.45 – 18.00
Kerhoissa askarrellaan pelaillaan, ollaan
yhdessä ja kokkaillaan. Ilmoittautumiset: porvoo.4h.fi
PÖYTÄJALKAPALLOILUA
Itä-Uudenmaan pöytäjalkapalloilijat
(subbuteo) pelaavat kirkonkylän nuorisotilassa sunnuntaisin klo 16.00-21.00.
Toiminnasta kiinnostuneet voivat ottaa
yhteyttä Mika Mäkelään p. 050 5182 069
ASKOLA RUMANKOREEKS
Askola siivotaan taas rumankoreeks
lauantaina 25.4. klo 10 -14. Kokoontumispaikat tuttuun tapaan: Juornaankylän nuorisoseurantalo, Särkijärven
nuorisoseurantalo Jukola, Vahijärvellä
nuorisoseurantaloTanhuvaara, Monninkylän nuorisoseurantalo Helkamäki ja
Kirkonkylän nuorisoseurantalo Isopirtti.
Askolan kunta toimittaa paikalle hanskat ja jätesäkit. Talkooväelle mehu- ja
makkara tarjoilu.
TORITAPAHTUMA
Askolan nuorisoneuvosto järjestää kaikenikäisten tapahtuman Askolan torilla kevään
aikana. Tapahtumana sisällöstä ja ajankohdasta ilmoitetaan kevään 2015 aikana.
LIIKUNTATOIMI
Talvisotahiihto
Askolan kunnan liikuntatoimi ja Askolan Hiisi ry järjestävät perinteisen koko
perheen laturetkipäivän Monninkylän
hiihtolenkillä tänä vuonna nimeltään Talvisotahiihto. Tapahtumasta ilmoitellaan
myöhemmin ja ajankohta on riippuvainen lumitilanteesta.
5
NUORILLE RYHMÄLIIKUNTAA
AREENALLA VIIKOLLA 8.
Koulujen talvilomalla on Areenalla
liikuntaa alakouluikäisille maanantaista
– keskiviikkoon 16. – 18.2. klo 10 – 14.
Ohjelmassa temppurataa, pallopelejä
ja muuta mukavaa. Vetäjänä Tuukka
Virolainen. Hinta ainoastaan 10€/osallistuja sisältäen yhden välipalan päivässä.
Ilmoittautumiset viimeistään torstaihin
12.2. mennessä Risto Vänttiselle p. 040555 8344 tai [email protected]
ASKOLAN KOULUN
KUNTOSALIN AUKIOLOAJAT
JA VUOROT
Ma- Pe klo 15.30 – 22.00
La-Su klo 9-22
Naisten vuorot ke 18.00–20.00 ja su
16.00–18.00
Kansalaisopisto, ma 16.30-18.00 ja ti
17.00-18.30
Eläkeläisten vuoro perjantaisin 14.30–
15.30
SÄÄSTÖRINTEEN
VOIMAILUSALI
Pappilantie 2, 07500 Askola
Hinnat
vuosikortti 200€, lukukausikortti 125€,
kesäkausikortti 50 €
50 %:n alennus koululaisille, opiskelijoille, työttömille ja eläkeläisille
Kuntosalikortti kyselyt ja tilaukset: Maina
Anttilainen p. 040-7109 104
STARTTIPAJALTA SUUNTAA!
Syyskuussa 2014 startannut Starttipaja on tarkoitettu 15-29-vuotiaille
askolalaisille nuorille, jotka tarvitsevat
uutta suuntaa elämäänsä. Pajajakso luo
mahdollisuuden pohtia rauhassa omaa
tulevaisuutta, on se sitten opiskelu-, työharjoittelu- tai työpaikan löytyminen.
Toiminta sisältää erilaisia elämänhallintaan liittyviä asioita kuten ruoanlaittoa, kaupassa käyntiä, harrastusmahdollisuuksiin tutustumista, kädentaitoja,
oman talouden suunnittelua, vierailuja,
retkiä ym. Jokainen saa yksilöllisen neuvonnan ja ohjauksen omiin henkilökohtaisiin tavoitteisiin perustuen.
Starttipaja toimii NuTan tiloissa Askolan yläkoululla päivisin klo 9-14. Pajalle
voi osallistua 1-5 päivänä viikossa ja
pajajakso on aina 3 kk kerrallaan. Starttipajalle hakeudutaan joko TE-toimiston,
sosiaalitoimiston, Starttipajan tai etsi­
vien nuorisotyöntekijöiden kautta.
Etsivä nuorisotyö
Askolassa
Nuorisolaki koskee 15 -29-vuotiaita.
Etsivän nuorisotyön tarkoituksena on tavoittaa tuen tarpeessa oleva nuori, joka on
vailla koulutus- tai työpaikkaa tai joka ei tiedä, mitä haluaisi tehdä.
Käytännössä etsivässä nuorisotyössä esim.
•
autetaan tarvittaessa asioiden hoitamisessa, työ- tai
opiskelupaikan, asunnon tai harrastusten etsimisessä ja
toimeentulotuki- tai asumistukihakemusten kanssa
•
tavataan nuorta sovitusti, tarvittaessa jalkautuen sinne, minne
hänen on helpoin tulla
•
tuetaan tarpeen mukaan kaikissa elämään liittyvissä asioissa
•
kuljetaan rinnalla, tehdään yhdessä
•
järjestetään mahdollisuuksien mukaan halukkaille
ryhmätoimintaa, retkiä ym. toimintaa esim. sählyä tiistaisin
Askolan koululla klo 18 -19 ja Linkki Areenalla torstaisin klo 1315.
•
ollaan tavoitettavissa Etsivän nuorisotyön toimistossa Askolan
koulun nuorisotilasiivessä, osoite Linnankoskentie 49, 07510
Vakkola sekä resurssien mukaan esim. kouluilla ja nuorten
kokoontumispaikoissa, kuten esim. Askolan Amistossa ja
lukiossa maanantaisin klo 9-12.30 välillä.
Etsivän nuorisotyön palvelu on nuorelle maksutonta, luottamuksellista ja
perustuu vapaaehtoisuuteen.
Työntekijöiden kanssa voi keskustella mistä tahansa mieltä askarruttavasta asiasta.
Nuori voi itse hakeutua etsivän nuorisotyön pariin. Apua voivat pyytää myös nuoren
lähipiirin aikuiset tai toiset nuoret.
Ota yhteyttä!
Anja Mäenrinta
puh. 040 7109 186
[email protected]
Pertti Lautala
puh. 040 7109 111
[email protected]
EtsiväNuorisotyö-Askola Anja Mäenrinta ja
EtsiväNuorisotyö-Askola Pertti Lautala.
Käy tykkäämässä sivulla Etsivä Nuorisotyö Askola
6
7
LINKKI
ASKOLAN SEURAKUNTA
Sunnuntai 1.2.2015 klo
10 Messu kirkossa
Antti Kupiainen, Päivi Hakkari, Vesa
Erkkilä, Taina Lapinniemi ja Askolan kirkkokuoro. Seurakunnan luottamushenkilöt ja vs. pastori Päivi Hakkari siunataan
tehtäviinsä. Messun jälkeen juodaan
kirkkokahvit Yhteisvastuukeräyksen hyväksi ja vietetään Päivi-papin tulojuhlaa.
Etsivän nuorisotyön kohtaamispaikka
Sählyä
Askolan koululla
Tiistaisin klo 18.00-19.00
9 lk:lle ja sitä vanhemmille nuorille.
Toiminta on maksutonta.
Järjestäjä:
Askolan kunnan etsivä nuorisotyö
Ohjaajana Tommi Tuominen.
TORSTAISIN KLO 13-15
Sunnuntai 15.2.2015 klo
10 Messu kirkossa
22.1.2015 alkaen
ASKOLA-AREENALLA
Linnankoskentie 61, 07510 Vakkola
Vapaata yhdessäoloa ja jutustelua kahvin ja
pikkupurtavan äärellä, lauta- ja korttipelejä. Mahdollisuus
sulkapallon, koripallon, sählyn ja lentopallon pelaamiseen
ym. liikunnalliseen toimintaan.
Ei ilmoittautumista, senkus tulet! Voit ottaa kaverinkin mukaan!
Tervetuloa toivottavat Anja (040-7109186) ja Pera (040-7109111)
LC ASKOLAN TOIMINTAA
ASKOLAN SEURAKUNTA
Askolantie 23, 07500 ASKOLA
www.askolanseurakunta.fi
[email protected]
KIRKKOHERRANVIRASTO019-663 0011
ma, ti ja to 9-12, ke 12-17, fax 019-663 0535
pe suljettu
Tiina Perttilä, kanslisti019-663 0011
Päivi Tissola, talouspäällikkö040 759 9526
Päivi Erkkilä, kirkkoherra 28.02. asti 040-825 8058
Antti Kupiainen,
vs. kirkkoherra 1.3. alkaen
0400 199 839
Päivi Hakkari,
seurakuntapastori 1.3. alkaen
Vesa Erkkilä, kanttori
050 587 3040
Taina Lapinniemi, diakoni
040 839 0192
Susanna Koivula, nuorisotyönohjaaja 040 703 3211
Leena Tyyskä, vastaava lastenohjaaja 0400 598 010
Leena Kauranne, lastenohjaaja
040 748 3011
Kirsi Vahteri, lastenohjaaja
040 354 1210
Jouni Vilkki, seurakuntamestari
040 525 6504
Terttu Homma, siivooja
040 748 2133
Kuvassa idean isä Hannu Rantanen vierailee kylän vanhuksen luona tuomassa hiekan lisäksi juttuseuraa ja
huolenpitoa.
8
Seurakunnan tilaisuuksista kerrotaan sunnuntain
Uusimaa-lehdessä ja seurakunnan kotisivuilla.
Seurakunta löytyy myös Facebookista.
Työntekijät tavoitat sähköpostitse kirjoittamalla
etunimi.sukunimi(at)evl.fi.
Päivi ja Vesa Erkkilä, Antti Kupiainen ja
Askolan kirkkokuoro.
Päivi Erkkilä pitää lähtösaarnansa.
Messun jälkeen juodaan kakkukahvit
ja vietetään Päivi-rovastin lähtöjuhlaa.
Kolehti kerätään Evankelisen lähetysyhdistyksen työlle.
Rovasti Päivi Erkkilä aloittaa maaliskuun alussa työnsä hiippakuntasihteerinä Mikkelin tuomiokapitulissa.
Diakonian ryhmätoimintaa
Onkimaa-Korttian keskivikkokerho
Korttian monitoimitalossa (Tarkintie 10)
joka toinen keskiviikko klo 11.30-13 14.1,
28.1, 11.2, 25.2, 11.3, 25.3, 8.4, 22.4.
Kerhon kevätjuhla 6.5.Vinttikaffilassa. Kerhossa vaihtelevat teemat, hartaus ja kahvi.
Tuomirannan ryhmä
Tuomirannassa (Jäppiläntie 70) tiistaisin
13.1.-5.5. (ei 17.2.). Miesten saunavuoro klo 10.30, yhteinen hartaushetki ja
lounas (omakustannushintaan) klo 12 ja
naisten saunavuoro klo 12.45.
Vinttikaffila
keskiviikkoisin klo 12.30-14 Nuopparissa
(Pappilantie 2, sisäänkäynti pääkirjaston
9
yläoven viereisestä ovesta) 28.1.-6.5. (ei
18.2.). Aluksi pieni ohjelmahetki, jonka
jälkeen kahvia ja juttuseuraa!
Tervetuloa mukaan toimintaan!
Helatorstain jumalanpalvelus 14.5. klo
10 ja sen jälkeen ikäihmisten syntymäpäiväjuhla seurakuntakodissa.
Porvoon rovastikunnan yhteinen kehitysvammaisten kirkkopyhä Askolassa
26.4. Jumalanpalvelus klo 10, lounas ja
pieni päiväjuhla klo 11 alkaen.
Jumalan selän takana?
Vai sinun silmiesi edessä?
Leirimaksu on 10 euroa/leiriläinen.
Ilmoittautumiset leirille (arkipäivin)
Susanna Koivulalle, 040-7033211. Ilmoittautuminen alkaa ti 13.1. ja päättyy ke
28.1. Leirille mahtuu 15 lasta.
Majoitustiloissa ei ole wc:tä, mutta
sellainen löytyy läheisestä rantasaunasta, jossa on myös peseytymistilat. Yläkerrassa on sängyt ja alakerrassa patjat
yöpymistä varten. Leirillä on mukana
myös muutama iloinen isonen. Leirille ei
järjestetä yhteiskuljetusta.
Ei muuta kuin leirille viettämään mukavaa aikaa kivan tekemisen merkeissä,
hyvässä seurassa!
Lastenleiri 5-6-luokkalaisille 28.2.-1.3.
Tuomirannassa (Jäppiläntie 70)
Leiri alkaa lauantaina klo 10 ja päättyy
sunnuntaina lounaaseen klo 12.30. Leirillä leivotaan, ulkoillaan, pelataan, hiljennytään iltahartauteen ja saunotaan.
Leirimaksu on 10 euroa/leiriläinen.
Ilmoittautumiset tälle leirille 3.-18.2.
numeroon 040-7033211.
Osallistu Yhteisvastuukeräykseen.
Avullasi kehitetään suomalaista suurella sydämellä -vapaaehtoistoimintaa
ja autetaan lapsia kouluun Haitissa.
Yhteisvastuu -keräys näkyy Askolassa
lipaskeräyksenä ja tapahtumina, tule
mukaan!
Leirit
Varhaisnuoret
Lastenleiri 3-4-luokkalaisille tytöille ja
pojille 7.2.-8.2. Tuomirannassa (Jäppiläntie 70). Leiri alkaa lauantaina 7.2. klo
10 ja päättyy sunnuntaina 8.2. lounaaseen 12.30.
Leirin ohjelmaan kuuluu mm. leipomista, pelejä, askartelua, ulkoilua,
iltahartaus ja saunomista!
10
Perinteinen Junnusählyturnaus
järjestetään Askolan yläkoululla
lauantaina 28.3.
Junnusählyssä alakoululaiset pääsevät
nauttimaan sählyn iloista ja kisailemaan
joukkueittain hyvistä palkintosijoista.
Kisakioski toimii tapahtuman ajan.
Sarjat 1-3-luokkalaisille ja 4-6-luokkalaisille. Turnaukseen voi osallistua kokoamalla joukkueen, jossa on vähintään
5 jäsentä eli maalivahti ja 4 pelaajaa
kerrallaan kentällä. Joukkueiden tulee
sopia yhteyshenkilö, joka ilmoittaa joukkueen turnaukseen. Ilmoittautumiset
9.-19.3. puh. 040-7033211. Junnusählyn
järjestää Askolan seurakunnan Nuorten
Toimikunta ANTo.
Junnukirppis Nuopparissa lauantaina
25.4. klo 10-14.
Junnukirppikselle ovat tervetulleita
myymään omia tavaroitaan alakouluikäiset ja ostoksille pääsevät kaiken ikäiset.
Kevätsiivouksessa löytynee monelta
tarpeettomaksi jääneitä pelejä, vaatteita,
kirjoja tai muuta tavaraa. Pöytävuokra
on 4 euroa, joka menee lähetystyölle.
Ilmoittautuminen 8.4. alkaen, 0407033211 Susanna Koivulalle.
Kerhot
Kokkikerho ma klo 15.30-17 Nuopparissa (Pappilantie 2), 1.-3.-luokkalaisille.
Kerhossa kokkaillaan makeita ja suolaisia
herkkuja ja erilaisia välipaloja.
Kokkikerho ma klo 16.30-18.00 Nuopparissa 1.-3.-luokkalaisille. Kerhossa
kokkaillaan makeita ja suolaisia herkkuja
ja erilaisia välipaloja.
Sählykerho ma klo 17-18 Monninkylässä Amiston salissa, Helkamäentie
32, 1.-3.-luokkalaisille. Jokaisella kerholaisella tulee olla omat suojalasit, jotta
pelaaminen sujuu turvallisesti.
Sählykerhot Juornaankylässä ti klo
17-18 (1.-3.-luokkalaisille) ja klo 18-19
(4.-6.-luokkalaisille) Nuorisoseurantalolla, Myrskyläntie 1201. Jokaisella kerholaisella tulee olla omat suojalasit, jotta
pelaaminen sujuu turvallisesti.
Varhaisnuorten kerhot ovat käynnistyneet syksyllä, mutta vapaita kerhopaikkoja voi tiedustella. Kerhoista vastaa
nuorisotyönohjaaja Susanna Koivula p.
040 7033211, [email protected].
Nuoret
Nuorten Raamis alkaa 21.1. Nuopparilla
klo 16.45-17.45
Tervetuloa keskustelemaan ja etsimään
vastauksia isoihin kysymyksiin Raamatun
pohjalta.
Kevään kokoontumiset 21.1, 4.2, 25.2,
4.3, 18.3. ja 1.4.
Nuoppari-illat
keskiviikkoisin klo 18-20.30 Nuopparissa.
Yhdessä oloa, pelejä, kahvia ja teetä.
Retki Pop-messuun Helsiinkiin Temppeliaukion kirkkoon su 1.3. Lähtö Askolan
torilta klo 16.30 ja Monninkylän SEO:n
pysäkiltä 16.35. Käymme myös Kampin
McDonaldsissa (omakustanne). Paluu
n. klo 21. Retki on ilmainen. Ilm. Antti
Kupiainen p. 0400 199839 tai [email protected].
ANTo
ANTo koostuu vapaaehtoisista nuorista,
jotka ideoivat ja toteuttavat seurakunnan varhaisnuoriso- ja nuorisotyötä
yhdessä nuorisotyönohjaajan kanssa.
ANTosta ilmoitellaan aika ajoin, esim.
syksyn alussa kouluissa, ja siihen voi tulla mukaan kuka vain yli 13-vuotias nuori
ilmoittautumalla nuorisotyönohjaajalle
puh. 040-7033211.
Lapset
Perhekerhot
Perhekerhot kokoontuvat Seurakuntakodilla tiistaisin klo 9.30 alkaen 13.1. ja
Monninkylän Helkamäessä keskiviikkoisin klo 9.30 alkaen 14.1.
Perhekerhon ohjelmassa on alkupiiri,
mahdollisesti askartelua, yhteistä leikkiä
ja laulua,
kahvittelua sekä vapaata leikkiaikaa.
Perhekerhoon ei tarvitse ilmoittautua,
kerhot ovat ilmaisia, kahviraha 1euro/
aikuinen.
Perhekerhoja ohjaavat lastenohjaajat.
Lapset, äidit, isät, hoitajat…… tervetuloa
perhekerhoon!
11
Pyhäkoulut keväällä 2015
Pyhäkoulu kokoontuu joka toinen tiistai
klo 18 - 19.30.
Seurakuntakodin iltapyhäkoulu 27.1,
10.2, 24.2, 10.3, 24.3, 7.4, 21.4.
Monninkylän iltapyhäkoulu Helkamäessä 3.2, 17.2, 3.3, 17.3, 31.3, 14.4, 28.4.
Ohjelmassa pyhäkouluhartaus, askartelua, leikkiä ja mehuhetki.
Ohjaajina lastenohjaajat, alle 5-vuotiaat aikuisen kanssa
Lisätietoja Leena Tyyskältä. p. 0400
598 010, [email protected].
Varhispäivä
Monninkylän Helkamäessä to 19.2.
klo 9.30-15, max. 16 lasta
Päivän hinta 6 euroa, sis. lounaan ja
välipalan, askartelumateriaalit ja vakuutuksen.
Ilmoittautuminen 5.-13.2. Leena Tyyskälle, [email protected] tai tekstiviestillä, p.0400 598 010
Päivä toteutuu, jos ilmoittautuneita
on 8.
Pääsiäisaskarteluilta
seurakuntakodilla ke 25.3. klo 18-19.30.
Alle 6-vuotiaat aikuisen kanssa.
eskareille ja 1-2-luokkalaisille
Seurakuntakodilla ke 18.2. klo 9.30-15,
max. 16 lasta
ELÄKELIITON ASKOLAN YHDISTYS RY
Eläkeliitto on Suomen suurin
eläkeläisjärjestö. Järjestö valvoo
ikäihmisten etuja sekä tarjoaa
yhdessäolon mahdollisuuksia ja
monenlaista toimintaa. Askolan
yhdistyksessä on n. 650 jäsentä.
Tulevia tapahtumia:
Eläkeliiton oma lomapaikka on Lehmiranta Salon kaupungin läheisyydessä.
Siellä järjestetään ohjelmallisia teemalomia, kursseja ja koulutusta. Sinne
voi myös mennä viettämään vaikkapa
syntymäpäiviä tai muutaman päivän
pikkulomaa. Yhdistys järjestää vuosittain
muutaman päivän lomamatkan Lehmirantaan loppuvuodesta.
Joka jäsentalouteen 6 kertaa vuodessa tulevista EL-Sanomista löytyy tietoja
jäsenhintaisista lomaviikoista ja kursseista. Tietoja löytyy myös Eläkeliiton
kotisivuilta.
31.01.2015 Teatterimatka Tampereelle.
Täynnä!
12
15.01.2015 Kuukausitapaaminen
Askolan Seurakuntakodissa klo 13.00.
Vieraanamme Vanhustyönjohtaja Hannu
Leino ja Vanhusneuvoston puheenjohtaja Tuula Leivo.
12.03.2015 Kevätkokous Askolan Seurakuntakodissa klo 13.00. Kokouksen
jälkeen Tj Tuulikki Kyyhkynen Askolan
Osuuspankista kertoo testamenteista ja
edunvalvonnasta ja muista ikäihmisille
tärkeistä asioista.
16.04.2015 Kuukausitapaaminen Askolan Seurakuntakodissa klo 13.00. Vieraanamme psykiatrinen sairaanhoitaja Heidi
Hovisilta. Hän kertoo jaksamisesta.
Perjantaikerho Mäntyrinteellä perjantaisin klo 11.00 - 12.00 Mäntyrinteen
asukkaille.
Saamme myös kutsuja Eläkeliiton
Uudenmaan piirin muiden yhdistysten
tapahtumiin:
25.01.2015 Mäntsälän yhdistyksen Iloinen Iltapäivä Mäntsälän Seurojen talolla
klo 13.00.
18.05.2015 Toukosiunaus Juornaankylän
Rukoushuoneella klo 19.00.
04.02.2015 Pornaisten yhdistyksen
Pakkaspolkaisut.
Mölkkyä pelataan Askola-Areenalla
maanantaisin klo 14.30 - 16.00.
15.02.2015 Eläkeliiton Uudenmaan
Piirin kirkkopyhä Kirkkonummella.
Kuntosalivuoro Askolan Koululla perjantaisin klo 14.30 - 15.30.
Kevätkaudella tulossa muutakin esim.
teatterimatka ja risteily ja syksyllä sitten
ulkomaanmatka. Seuraa Uusimaan toimintaapalstaa ja kotisivujamme www.
uusimaa.elakeliitto.fi/askola.
Tarinatupa Juornaankylän Rukoushuoneella joka toinen maanantai alkaen klo
12.00.
Tervetuloa mukaan toimintaamme!
12.02.2015 Kuukausitapaaminen Askolan Seurakuntakodissa klo 13.00. Vieraanamme Vastaava hoitaja Taina Häkkinen
Syöpäjärjestöjen neuvontapalveluista.
17.02.2015. Laskiaistanssit Juornaankylän Nuorisoseurantalolla. Kahvitus alkaa
klo 11.00 ja tanssit klo 12.00. Musiikista
vastaa Heikki Lukkarinen ja Satu Maarit.
Hernekeittoa ja arpajaiset!
13
ASKOLAN KUNNANKIRJASTO
Askolan kunnankirjasto tarjoaa henkilökohtaista opastusta seniori-ikäisille
atk-laitteiden yms. uuden tekniikan käytössä. Tiedustelut ja varaukset Askolan
pääkirjasto puh 0400-151 833
UUTTA KIRJASTOSSA: E-kirjoja saadaan lainattavaksi Askolassa ja muissa Porssekirjastoissa maalis-huhtikuussa. Asiasta
tiedotetaan lähemmin mm. kirjaston
Internet-sivuilla.
Kirjaston poistomyynti jatkuu pääkirjastossa tammikuun ajan.
Kirjaston näyttelyt keväällä 2015.
helmikuu: Tila varattu. Näyttelystä tiedo-
tetaan myöhemmin.
maaliskuu: graafisen suunnittelun opiskelija Vera Horn: Akryyli- ja vesiväritöitä.
huhtikuu: kansalaisopiston työnäyttely
16.4. - 29.4.
toukokuu: Askolan lasten taidekoulun näyttely 9.5. -23.5. Avajaiset lauantaina 9.5.
Askolan pääkirjasto
Pappilantie 2, 07500 Askola
puh. 0400 - 151 833
sposti: [email protected]
Monninkylän kirjasto
Helkamäentie 32, 07230 Monninkylä
puh. 040 - 7146 704
sposti: [email protected]
Tarinoita ja tunnelmia Askolan tarinapiirissä
ASKOLA-AREENA
Askola-Areenalla tapahtuu kevät­
kaudella! Katso vuorokalenteri AskolaAreenan kotisivuilta www.askolaareena.fi ja tykkää Facebookissa!
Yleiset, kaikille avoimet lentopallo-,
koripallo- ja salibandyvuorot jatkuvat.
Lentopallo su klo 18.30, koripallo ti
18.00 ja salibandy ke 19.30.
Kamppailulajit!
keskiviikkoisin eri ryhmille kamppailu­
lajien ohjausta Areenalla. Tarkemmat
tiedot Areenan kotisivuilla.
Sulkisvuoroja vapaana!
- Tiistaisin klo 16-17, 17-18 ja 18-19
vapaita vuoroja
- Keskiviikkoisin klo 16-17 ja 17-18 vapaita vuoroja
- Torstaisin klo 16-17 vapaita vuoroja
- Perjantaisin klo 16-17 ja 17-18 vapaita
vuoroja
- Sunnuntaisin klo 14-15,16-17 ja 17-18
vapaita vuoroja
FUSTRA-ohjausta!
Suositut henkilökohtaiset Fustra-tunnit
jatkuvat Areenan jumppatiloissa. Mikäli
Tule mukaan suosittuun tarinapiiriin kertomaan ja kuulemaan tarinoita läheltä
ja kaukaa. Askolan tarinapiiri kokoontuu
keväällä 2015 joka kolmas torstai Askolan pääkirjastolla klo 18-20.
Tapaamiset ovat 22.1, 12.2, 5.3, 26.3,
16.4 ja 7.5.2015.
Kerromme tarinoita kaikesta maan ja
taivaan väliltä. Kevään aiheita voivat olla
käännekohdat, kiitollisuus, hiljaisuus ja
14
olet kiinnostunut Fustrasta soita PT Anne
Vilkki, puh. 045-7734 2584.
Ohjatut kahvakuulatunnit!
Kestävyyttä, muskeleita, voimaa, liikkuvuutta ja koordinaatiota! Vetäjänä Petri
Laakso. Voit ilmoittautua paikan päällä
mukaan.
Kuntonyrkkeily!
Nyt mukaan todella mukaansa tempaavaan liikuntamuotoon. Taatusti hiki
lentää ja core-alueen lihakset on kovilla.
Tarvitset mukaan ainoastaan omat säkkihanskat ja jos haluat omat pistarit tuoda.
Tällä treenillä pääset eroon niska/hartia
vaivoista!! Vetäjänä Petri Laakso. Voit
ilmoittautua paikan päällä mukaan.
TULOSSA!
Kesäkuun alussa SALIBANDY-leiri junnuille. Vetäjinä SM-sarjan pelaajat Rasmus
& Niklas Horn.
Salivuorojen tiedustelut ja varaukset:
[email protected],
puh. 040-653 2911,
www.askola-areena.fi
paikannimet sekä muut ryhmässä esille
tulevat aiheet. Tarinat tulevat ja menevät ja syntyvät yhdessä kertoen. Tule
mukaan iloiseen seuraamme!
Lisätiedot: Keth Strömdahl,
[email protected]
040 1375500.
Askolan tarinapiiri järjestetään yhteistyössä Askolan kirjaston kanssa.
15
Hyvä Elämä A
MONNINKYLÄN
NUORISOSEURA
skol a s sa ry
Olemme Askola-Areenalla pitämässä buffaa eli
kahvilaa seuraavien turnauspäivien aikana:
- 31.1. klo 10.00-19.45 Futsal P02 1
- 8.2. klo 10.00-17.30 Futsal Harrastesarja 2
- 28.2. klo 10.00-19.00 Futsal P02
Kiinnostaako sinua toimia yhdessä
yhteisen hyvän puolesta ja näin lisätä
ihmisten keskinäistä vuorovaikutusta?
Tule mukaan toimintaamme! Liity Hyvä
Elämä Askolassa –yhdistykseen, joko
postitse ilmoittamalla nimesi, yhteystietosi ja syntymävuotesi osoitteeseen:
Hyvä Elämä Askolassa ry, Nietoontie 198,
07510 Vakkola tai sähköpostiosoitteeseen: [email protected].
(yritys/yhdistys: yhteisön nimi, yhteyshenkilö ja osoite).
Voit myös liittyä yhdistykseemme
Askola-Areenan kahvilassa ko. päivinä.
Jäsenmaksu on ollut yksityishenkilöltä
20 €/vuosi, kannatusjäseniltä 30 €/vuosi,
yhdistyksiltä 40 €/vuosi ja yrityksiltä
100 €/vuosi
Toimi nopeasti, niin ehdit saada kutsun tämän vuoden vuosikokoukseen
23.2.2015, jossa päätämme mm. tämän
vuoden jäsenmaksuista ja toimintasuunnitelmasta.
Johtokuntaan kuuluvat: Rauna Kiiskinen, Saga Simelius-Nieminen, Hanna
Simola, Keth Strömdahl, Jaana Tummala,
Merja Lindström, Eerika Korhonen ja
Tero Aaltonen.
Tule mukaan tekemään Askolasta
viihtyisä paikka asua ja elää.
Yhdessä onnistumme!
HUOM! Monninkylän Kymppijuoksu
pidetään 30.8.2015
Olemme jo saaneet monta uudistamistoivetta tapahtumaan, mutta otamme
mielellämme vastaan lisää ideoita.
Tule yllämainittujen päivien aikana kertomaan joko ohjelmaan, aikatauluun tai
tarjoiluun liittyviä uudistusideoita.
Tervetuloa katsomaan pelejä sekä tutustumaan yhdistyksemme toimintaan!
Kahvilassa näytämme valokuvia yhdistyksemme alkutaipaleelta.
16
HUUVARIN-SÄRKIJÄRVEN
NUORISOSEURA
Nuorisoseurantaloa Helkamäkeä (Helkamäentie
34) voi vuokrata erilaisiin juhliin ja tapahtumiin.
Lasten synttärit (50€/2h) sisältävät astiat, koristelut, salin ja leikkivälineiden käytön sekä ohjatun
ohjelman. Seuralla pitopalvelu mahdollisuus ja
kangaspuut. Tiedotamme toiminnastamme myös
lehdissä, ilmoitustauluilla ja seuran sivuilla
http://www.monninkylannuorisoseura.kotisivukone.com/ sekä facebookissa
Puheenjohtaja Mirva Laakkio p. 040 8372868
Email: [email protected]
HELKAMÄEN JUMPAT:
Lasten tanssi 7-11 v. keskiviikkoisin klo
15.30-16.30
• kerhomaksu 10€/kevät
• ei tuntia vko 8
• ohjaajina Josefiina, Mitte ja Sara
JOOGA OHJAA TIINA OLLILA
• sunnuntaisin klo 18-19.30 26.4 saakka
• hinta 50€ koko kausi tai 8€ kerta
• EI tuntia vko 14 (pääsiäinen)
• tunnille mukaan luistamaton jumppamatto, viltti, villasukat ja lämmin
vaatetus
• jooga on kehonhuoltoa parhaimmillaan, parantaa ryhtiä ja kehonhallintaa
sekä helpottaa stressiä
Lisätied. Päivi Kyyhkynen p.040 7289400
NAISTEN SÄHLY
• sunnuntaisin klo 19-20 Amiston salissa
• Lisätied. Arja Hiltunen p. 040 7437333
Viihtyisässä Jukolassa voi viettää häitä
ja syntymäpäiviä, pitää kokouksia ja
muita tilaisuuksia. Saliin mahtuu noin
130 henkilöä, lisäksi on käytössä eteisen
parvi, josta on näköala saliin. Ruoka- ja
kahviastiastot ovat 150 hengelle. Keittiö
on tilava ja hyvin varusteltu. Vuokran
hintaan kuuluvat astiat ja kaikki muut,
paitsi pöytäliinat.
Tiedusteluja ja varauksia ottaa vastaan
Kaija Toivonen, puh. 040 7255830 ja
sähköposti: [email protected].
Leivomme karjalanpiirakoita yhdessä
Tarja Bergin johdolla helmi-maaliskuun
aikana pariin otteeseen Särkijärven
Jukolassa. Helmikuussa pidämme leivontapäivän hiihtolomaviikolla päiväsaikaan,
jotta myös äidit tai isät pääsevät lasten
kanssa kokeilemaan taitojaan. Toinen
kerta tulee olemaan illalla tai viikonloppuna kiinnostuksen mukaan. Tarvikekustannukset jaetaan osallistujien kesken.
Päivät ja ajat sovitaan ilmoittautumisten
pohjalta. Ota yhteyttä Satu Snirviin 4.2.
mennessä, 040 566 0691 miel. päiväaikaan, [email protected].
17
ASKOLAN
KUVATAIDEKOULU
Askolan kuvataidekoulu on Askolan
kuvataidekoulun kannatusyhdistys
ry:n ylläpitämä, taiteen perusopetusta antava lasten ja nuorten vapaa-ajan
oppilaitos. Koulun johtokuntana toimii kannatusyhdistyksen johtokunta.
Askolan kuvataidekoulu on perustettu vuonna 1992. Opetus noudattaa
kuvataiteen perusopetuksen yleistä
oppimäärää. Koulu on tarkoitettu 5 16 -vuotiaille askolalaisille lapsille ja
nuorille.
Uusien oppilaiden ilmoittautuminen
ja kevätnäyttelyn avajaiset Askolan
pääkirjastolla la 9.5. klo 10. Kevätnäyttely on avoinna kirjastolla 22.5. saakka
kirjaston aukioloaikoina.
Opetuspiste sijaitsee Askolan
yläkoululla Etevan tiloissa osoitteessa
Linnankoskentie 49 (yläkoulun vanhan ruokalan alakerrassa). Opettajat
ovat kuvataideopettajia ja visuaalisen
alan ammattilaisia. Lisätiedot opettaja Maisa Laine p. 045 898 3030 tai
Päivi kyyhkynen p. 040 728 9400 tai
kotisivuiltamme http://askolankuvataidekoulu.yhdistysavain.fi/
Meistä voi tykätä myös facebookissa
https://www.facebook.com/askolankuvataidekoulu
Sähköposti askolankuvataidekoulu@
gmail.com
Kuvataidekoulumme toimintaa voi
tukea maksamalla vapaaehtoisen kannatusmaksun. Tilit ovat Aktia 405036276278 ja Op 501300-60907395 (viestikenttään teksti kannatusjäsenmaksu).
18
PORVOON SEUDUN
4H-YHDISTYS
KORTTIAN
KYLÄYHDISTYS
Porvoon seudun 4H-yhdistyksen
iltapäiväkerhot
1.-6.-luokkalaisille
Askolassa ja
Monninkylässä:
Seitsemän sortin kahvipöytä
”MUISTOJEN ÄÄRELLÄ”
Särkijärven Jukolassa su
1.2.2015 klo 14 - 17
Askolan yläaste ke klo 14:40-17:30
Monninkylä, Helkamäki ma klo 16-17:30
(tiistain kerho täynnä)
Osallistumismaksu 4H-jäsenmaksu +
tarvikemaksu 10 € tai 40 €.
Ilmoittautuminen kerhoon
porvoo.4h.fi-sivujen lomakkeella.
4H-lastenhoitajat
Porvoon seudun 4H-yhdistys välittää yli
15-vuotiaita lastenhoitajakoulutuksen
käyneitä nuoria lastenhoitotehtäviin.
Lastenhoitopalvelu kohdistuu pääsääntöisesti yli 3-vuotiaiden lasten hoitoon.
Lastenhoitajien työstä veloitetaan
10,50-12 €/tunti. Sunnuntaina tehdystä
työstä laskutetaan sunnuntailisä ja mahdolliset matkakulut korvataan. Pitempien hoitokeikkojen hinnasta voidaan
neuvotella erikseen. Tarvittaessa nuoret
tekevät myös muita kotitöitä.
4H-lastenhoitajat tekevät asiakkaan
kanssa hoitosopimuksen, jossa käydään
läpi mahdollisimman tarkasti kaikki
lastenhoitoon liittyvät asiat. Lastenhoitaja täyttää tuntilistaa ja palauttaa
sen allekirjoitettuna 4H-yhdistykseen.
Yhdistys laskuttaa asiakasta ja maksaa
lastenhoitajalle palkan.
porvoo.4h.fi
[email protected]
040 5037725
LC ASKOLA
LADYT
KORTTIAN KYLÄYHDISTYS
Korttian monitoimitalo
Tarkintie 10
Kyläillat
tiistaisin klo 18.00
13.1, 27.1 , 10.2 , 24.2 , 10.3 , 24.3 ,
7.4 , 21.4
Yhdessä oloa kahvittelun merkeissä.
Uusille ja vanhoille asukkaille hyvä tilaisuus tutustua toisiinsa, kaikki rohkeasti
mukaan! Tervetuloa!
Vuokraus
Idyllisessä maalaismaisemassa sijaitsevaa Korttian monitoimitaloa vuokrataan
erilaisiin juhliin ja tapahtumiin: Häät,
syntymäpäivät, lastenjuhlat, kurssit,
kokoukset..... ota yhteyttä.
Lisätietoa: p.050 5488 586,
[email protected],
www.korttia.fi.
LC-Askolan ladyt järjestävät jälleen hyväntekeväisyystapahtumana ”Seitsemän
sortin kahvipöydän” Huuvarin-Särkijärven ns-talolle Jukolaan su 1.2.2015 klo
14 -17.
Tällä kertaa kahvittelemme ”MUISTOJEN ÄÄRELLÄ”. Jopa yli 100 vuotta vanhoja kortteja on säilynyt ullakkojen kätköissä ja ne kertovat nyt meille aikansa
tarinaa. Joulu-, pääsiäis-, onnittelukortteja, rippikoulumuistoja ja paljon muita
kortteja on esillä Jukolassa aihepiiriin
liittyvään rekvisiitan ympäröiminä.
Hannele Tenhovuori Porvoon
­museosta on paikalla kertomassa postikorttien historiasta klo 14.30 ja 15.45,
joten voit ajoittaa tulosi sen mukaan.
Olet lämpimästi tervetullut ystäviesi kanssa nauttimaan kahvihetkestä
sen seitsemän sortin kera – muistojen
äärelle. Tapahtuman tuotto käytetään
mm. alueemme ikäihmisten ja nuorison
toiminnan tukemiseen. Pika-arpajaiset.
Huom! Myös mm. gluteenittomia ja
maidottomia vaihtoehtoja tarjolla.
Lippuja voit tiedustella ennakkoon mm.
Satu Snirviltä, 040 566 0691 tai LCAskolan jäseniltä ja niitä saa myös ovelta
tapahtuman aikana.
Lipun hinta: aikuiset/10 e,
lapset 4 - 12 v/5e. Jukolan osoite:
Myrskyläntie 458, Huuvari.
19
JUORNAANKYLÄN NUORISOSEURA RY
KEVÄTKAUDEN HARRASTERYHMÄT JUORNAANKYLÄSSÄ
SEURAKUNNAN SÄHLYKERHOT
Tiistaisin 13.1. alkaen seuratalolla.
1-3 lk klo 17.00-18.00, 4-6 lk klo 18.0018.55. Ohjaaja Jenny Nyholm
BAILATINO
Tiistaisin klo 19 ? 20 seuratalolla 13.1. ?
7.4. Ohjaaja Tarmo Kippola.
Kansalaisopisto.
LASTEN LIIKUNTAKERHO
Liikkumisen iloa leikitellen.
Joka toinen keskiviikko 4.2. alkaen seuratalolla. Ohjaaja Pilvi Ryynänen
Ryhmä 4-6 v. klo 17.30, ryhmä 7-9 v. klo
18.30
KAHVAKUULAJUMPPA
Kahvakuulajumppa perjantaisin klo 19 ?
20 seuratalolla. Ohjaaja Petri
Laakso. Hinta 5?/kerta. Liikuntasetelit
käyvät. Omat kahvakuulat mukaan.
LAVATANSSIN ALKEET
Sunnuntaisin klo 12.45 ? 14.15 seuratalolla 1.2. ? 15.3. Opettaja Heli
Rusanen. Kansalaisopisto.
NÄYTELMÄRYHMÄ
Kansalaisopiston Tehdään teatteriesitysryhmä kokoontuu sunnuntaisin klo
18 ? 20.30 seuratalolla 11.1. ? 19.4.
Ohjaaja Aino-Leena Kylätasku. Yli
12-vuotiaille. Kansalaisopisto.
MLL ASKOLAN YHDISTYS
HYVÄÄ ALKANUTTA
VUOTTA KAIKILLE!
Yhdistyksemme viides toiminnan vuosi
pärähti käyntiin järjestäytymiskokouksessa 6.1.2015
Hallituksen puheenjohtajana jatkaa
Pauliina Myllynen, varapuheenjohtaja
Heidi Ojanen, sihteeri Salla Piironen,
rahastonhoitaja Riitta Koivisto, tiedottaja Hanna Simola, nuorisovastaava
Heidi Hammar, yhteistyö – ja varainkeruuvastaava Kati Pråhl, jäsenvastaava
Laura Olsson, hallituksen muut jäsenet
Päivi Salo ja Sari Keipi. Varajäseninä Pia
Servin, Veera Syrjänen, Mirva Laakkio,
Riikka Perälä, Anne – Maarit Falck ja Eija
Palmroos. Yhteystietoja löydät www.mll.
fi/askola Olethan meihin yhteydessä!
Viidettä toiminnan vuotta juhlistamme suurimmassa kokoperheen
tapahtumassamme Äijä Päivässä syksyn
korvilla – tuttuun tapaan! Ilmoittauduthan mukaan jo nyt ideasi kanssa?
Ja tule juhlimaan kanssamme! Mutta
ennen sitä tapahtuu jo paljon….
KAIKILLE AVOIMET
MLL:n PERHEKAHVILAT
KOLMELLA KYLÄLLÄ
Monninkylän Helkamäki
(Helkamäentie 34, Monninkylä
) Tiistaisin klo 9.30 – 11.15
13.1.Perhekahvila avaa ovensa –
Suunnitellaan kevättä!
20.1.Vapaata leikkiä ja seurustelua
27.1.Keittolounasta tarjolla
Ajankohtaiset tiedot löydät osoitteessa www.juornaankyla.fi
Talven taittajaiset ke 28.1.2015 klo 18-20
Juornaankylän seuratalolla (Myrskyläntie 1201).
Paikalla paljon tuote-esittelijöitä. Esillä mm. sisustustuotteita, kynttilöitä, koruja,
alusvaatteita koko perheelle, hyvinvointituotteita, kauneudenhoitotuotteita, paikallisia
hunajatuotteita. Mahdollisuus myös käydä niska-hartiaseudun hieronnassa tai kokeilla
reiki-hoitoa.
Kahviosta pientä purtavaa. Arpajaiset.
Tarkempi ohjelma löytyy netistä www.juornaankyla.fi.
Tervetuloa yksin tai yhdessä talven taittajaisiin.
Lisätietoja p.0400 976584/Marita tai 040 7087470/Mia
TERHOKERHOSSA ON YHTEISTÄ ILOA!
Askolan Terhokerho on lasten ja aikuisten yhteinen paikka. Toiminta on suunnattu
erityisesti 5 -10 vuotiaille ja eläkeläisille, mutta paikalle voivat tulla kaikenikäiset yksin,
yhdessä, perheenä tai vaikka naapurin vaarin kanssa!
Vuoden 2015 Terhokerho käynnistyy 13.1 17.00 – 18.30
Kun Leakodissa askarrellaan yhdessä heijastimia
(Helkamäentie 16, Monninkylä).
Kevään seuraavat kerhopäivät Leakodilla joka toinen tiistai klo 17.00-18.30
27.1 (Sään salliessa lumileikkejä) ja
10.2, 24.2, 10.3, 24.3, 7.4, 21.4, 5.5 & 19.5.
Paikalle Askolan Terhokerho on kohtaamispaikka kaikille leikeistä ja eri-ikäisten
yhteisestä tekemisestä pitäville. Ilmoittautumista ei tarvita!
Lisätietoja:
Vapaaehtoinen Laura Karlsson, [email protected] / 044 - 325 5353
tai MLL:n Askolan yhdistyksen pj. Pauliina Myllynen,
[email protected] / 040 – 7489 339
Lue lisää: www. kokosuomileikkii.fi
20
21
3.2.Me&I lastenvaatekutsut, uusin
mallisto esittelyssä
10.2.Ystävänpäiväkorttien askartelua
17.2.Talviloma, kahvila kiinni!
24.2.Keittolounasta tarjolla
3.3.Jaana Dolk MLL Uudenmaan piiristä vierailee
10.3.Vapaata leikkiä ja seurustelua
17.3.Vapaata leikkiä ja seurustelua
24.3.Istutamme pääsiäisruohot
31.3.Kunnan perhetyöntekijä vierailee,
keittolounasta tarjolla
7.4. Vapaata leikkiä ja seurustelua
14.4.Vapaata leikkiä ja seurustelua
21.4.Vapaata leikkiä ja seurustelua
28.4.Askarrellaan Vapuksi! Vappulounasta tarjolla
5.5.Äitienpäivän lahja – askartelua!
Toukokuussa katsotaan säiden mukaan
ollaanko Helkamäessä vai puistossa
1.6. Perhekahvilan kesäretki
Muutokset mahdollisia, ja niistä tiedotetaan www.mll.fi/askola ja MLL Perhekahvila Askola Facebook – sivuillamme!
Lisätiedot Mirva/ p. 040 837 2868
KIRKONKYLÄN NUOPPARI (Pappilantie
2) MAANANTAISIN KLO 9.30 – 11.15
12.1.Perhekahvila avaa ovensa Suunnitellaan kevättä!
19.1.Piirileikkejä
26.1.Muovaillaan! Jos sinulla on kotona
joku upea muotti tms ota mukaan!
2.2.Me&I lastenvaatekutsut, uusin
mallisto esittelyssä
9.2.Ystävänpäiväkorttien askartelua
16.2.Täytetään laskiaispullat ja keitetään kaakaot
23.2.Muskari, Jaana Dolk vierailee MLL
Uudenmaanpiiristä
2.3.Hamahelmeilyä: Silitetään raudalla
helmitaidetta kotiin viemisiksi
9.3.Vapaata leikkiä ja seurustelua
22
Liity jäseneksi nyt, www.mll.fi – liity
jäseneksi kohta, ja valitse oma yhdistyksesi MLL Askolan yhdistys ry.! Yhdistyksemme jäsenmaksun maksamalla kannatat paikallista toimintaamme, Askolan
lasten ja perheiden hyväksi. Saat myös
käyttöösi paikalliset jäsenedut ( vuoden
2015 etuja päivitetään), sekä alennuksia
järjestämistämme tapahtumista, kursseista ja retkistä.
Samalla paikallisyhdistyksemme jäsenenä saat Mannerheimin lastensuojeluliiton valtakunnalliset lukuisat jäsenedut
mm. kylpylät, nettikaupat ja retkikohteet, sekä Lapsemme – lehden vuosikerran! Katso lisää www.mll.fi/jäsenedut ja
www.mll.fi/askola
16.3.Talviloma, kahvila kiinni
23.3.Istutamme pääsiäisruohot, askarrellaan
30.3.Kunnan perhetyöntekijä vierailee
6.4. Pääsiäinen, kahvila kiinni
13.4.Vapaata leikkiä ja seurustelua
20.4.Jumppatuokio
27.4.Askarrellaan Vapuksi!
4.5.Äitienpäivän lahja – askartelua!
11.5.Satutuokio
18.5.Muskari
25.5.Puistopiknik joen varren puistossa
(säävaraus, jolloin olemme sisällä)
1.6. Perhekahvilan kesäretki
Muutokset mahdollisia, ja niistä tiedotetaan www.mll.fi/askola ja MLL Perhekahvila Askola Facebook – sivuillamme!
Tule mukaan kahvilamme avausrinkiin
Nuoppariin! Tarvitsemme lisää apulaisia
avaamaan ja sulkemaan kahvilamme
ovia. Ilmoittaudu mukaan kahvilalla,
näin varmistamme kahvilan toiminnan
tänäkin keväänä.
Lisätiedot Pauliina/ 040 7489 339
Iloista alkanutta vuotta
kaikille – Tervetuloa
mukaan toimintaamme!
JUKOLAN (HUUVARI – SÄRKIJÄRVI
NS. TALO, Myrskyläntie 458
Huuvari ) PERHEKAHVILA
PERJANTAISIN klo 10 - 12
pe 16.1.
pe 13.2.
pe 13.3.
pe 17.4.
pe 22.5.
ma 1.6. MLL:n Perhekahviloiden yhteinen kesäretki
Lisää tietoja ja päivitettyä ohjelmaa
www.mll.fi/askola ja MLL Perhekahvila
Askola Facebook – sivuillamme!
Lisätiedot Sari/040 – 864 1136
Kaikissa kahviloissamme aina mahdollisuus leikkiä, pelata, piirtää….yhdessä
vanhemman kanssa! Kahvia/teetä,
mehua ja pientä purtavaa tarjolla pientä
maksua vastaan. Tule mukaan tapaamaan alueesi lapsia ja aikuisia
Mannerheimin lastensuojeluliiton
Askolan yhdistys ry.
Lisätietoja hallituksen puheenjohtaja
Pauliina Myllynen 040 7489 339
[email protected]
www.mll.fi/askola
[email protected]
www.mll.fi
23
ASKOLA COUNTRY DOGS RY
Askola Country Dogs ry eli ACD on
Askolassa toimiva monipuolinen
vapaaehtoisvoimin toimiva
yhdistys koiraharrastajille.
Jäseniä yhdistyksessämme on tällä
hetkellä noin 50. Yhdistys järjestää treenimahdollisuuden seuraavissa lajeissa:
agility, tottelevaisuus (TOKO), rally-toko,
metsästysjäljestys (MEJÄ), vesipelastus
(VEPE) sekä erilaisia koulutuksia mm.
sienikoira-, naksutin- ja näyttelykoulutusta sekä kisatapahtumia. Seurassamme
jäseniä on joka lähtöön, kotikoirista
kilpaileviin koirakoihin. Kilpaileminen tai
kokeisiin osallistuminen ei ole seuramme
pääasiallinen tavoite. Yhdistyksemme
periaatteisiin kuuluu, että koiraharrastaminen on kivaa ja siitä saavat nauttia
kaikki koirat omistajineen - karvoihin
katsomatta!
Yhdistykseemme ovat tervetulleita
kaikki eri lajien koiraharrastajat kehittämään toimintaamme ja viettämään aikaa
koiraharrastuksen parissa. Myös kaikki
uudet koiraihmiset, joilla ei ole aikaisempaa kokemusta koiraharrastuksista, olette tervetulleita mukaan toimintaamme!
Seuramme koulutuskenttä sijaitsee
Mäntyrinteen alueella, Askolan kirkonkylällä. Koulutuskenttä on hiekkapohjainen aidattu kenttä. Kentällä pyörivät
viikoittain jäsenille tarkoitetut ilmaiset
harjoitusvuorot agilityssä, tokossa ja
rally-tokossa. Talvisin harjoittelemme
hallissa.
Lisätietoja yhdistyksemme toiminnasta
osoitteessa: http://www.acdry.com.
puheenjohtaja, Anja Lindberg,
040-5687376, [email protected]
vara-pj Eerika Korhonen,
040-0933508, [email protected]
24
KOIRAMAISTA TOIMINTAA
KEVÄÄLLE:
UUTTA!
KAHVILA/POSTI
avoinna ma 12-17, ti-to 09-20,
pe 09-21 ja la 12-20
(Sunnuntaisin suljettu)
KAMPAAMO
ke-pe 10-18 ja
sopimuksen mukaan
(Sunnuntaisin suljettu)
KOALA (Koirat Askolassa Lapsien kanssa) on
uusi koiramainen iltapäiväkerho jonne on mahdollista osallistua koko perheen kanssa. Tämä
siis tarkoittaa, että näihin koiratreeneihin myös
lapset ovat tervetulleita. Koiran aktivointiharjoitukset pidetään lasten ehdoilla, treenataan mitä
ehditään ja vaihdetaan samalla kuulumiset!
KOALA-ryhmä kokoontuu maanantaisin klo
13 eteenpäin, tai sitten kun ehdit paikalle.
Lisätietoja ryhmän toiminnasta Eerikalta.
MATCH SHOW 16.5
Leikkimielinen näyttelykilpailu eli match show
järjestetään lauantaina 16.5. Askolan urheilukentällä. Paikalla myös lasten lelukoira-kilpailu.
Tarkka aikataulu tiedotetaan myöhemmin
Facebookissa Askola Foorumilla sekä kauppojen
ilmoitustauluilla.
COUNTRY DOGS RUN 16.5
Nyt on hyvä syy lähteä lenkille! Viime syksynä
ensimmäistä kertaa järjestetty Country Dogs
Run saa jatkoa. Seuraava koirien kanssa tapahtuva koirajuoksukilpailu pidetään match shown
yhteydessä Askolan urheilukentän maastoissa.
Tuttuun tapaan sarjoja on kaksi. Voit osallistua
yhdessä koirasi kanssa koirakkona tai ilmoittautua mukaan laumana, joilloin koko perhe
voi osallistua kilpailuun yhdessä. Voit myös
osallistua kävellen ja kunhat et ota kilpailua liian
vakavasti.
El café belleza
Eija 041-4792415, Pappilantie 4, 07500 Askola
SUOMALAISELTA
KK A A
II
N
K
E
T
A
T
IN
S
U
U
UA
L
E
V
L
A
P
A
T
S
A
R
A
&P
METSÄSTYSJÄLJESTYS-kurssi
(MEJÄ) 30.4-3.5.2015
Viikonlopun aikana tutustutaan teorian ja
käytännön harjoitteiden avulla jäljestämiseen
verijäljellä. Kurssi sopii kaikenikäisille ja rotuisille koirille. Ohjaajalta vaaditaan peruskuntoa
metsässä liikkumiseen. Lisätietoja Eerikalta.
VUOSIKOKOUS 25.2
Vuosikokous pidetään 25.2. klo 18.00 alkaen
Pikku-parlamentissa, osoitteessa Lääkärintie 1.
Tervetuloa!
PORVOO
Ratsumestarinkatu 9, 06100 Porvoo
KUNINKAANPORTTI
Ark. 10–19, la 10–16,
SUOMAL AISTEN PUOLELL A
puh. 019–5348 440
www. tekniset.fi
Meillä voit maksaa TUOHELLA. Kysy lisää myymälästämme.
25
KIINTEISTÖNARVIOINTI JA -VÄLITYS
www.asuntoverkko.com/porvoo
Vahva kotikentällä.
Rihkamakatu 4, 06100 Porvoo
Pirjo Mäkinen
www.muovi-heljanko.fi
Karri Ollila
LKV, KED
Vastaava-LKV, AKA, MMM
Julkinen kaupanvahvistaja
puh. 0505 999 697
[email protected]
puh. 040 53 53 567
[email protected]
ISitOK Oy, Välityspalkkio 4,85 % velattomasta kauppahinnasta, minimi 3600 e (sis alv 24 %)
Myös tiilikaton
pinnoitukset!
Pidä vesikattosi kunnossa huoltosopimuksella,
omakotitaloille alkaen 200 €/vuosi!
Myös taloyhtiöille - soita ja kysy tarkemmin:
010 680 4010
26
27
JA MONTA MUUTA
SYYTÄ LIITTYÄ
, Huuvari
ASIAKASOMISTAJAKSI.
A
s
i
a
k
a
s
o
m
i
s
ta
j
uuso
nn
y
te
r
i
ty
i
s
e
nh
y
v
äv
a
l
i
n
ta
:
V
o
i
ts
i
jo
i
tta
av
a
i
k
k
ah
e
tiT
u
o
tto
o
s
u
u
te
e
n
,jo
n
k
atu
o
tto
ta
v
o
i
te
*o
np
e
r
äti3,
25 %
.A
s
i
a
k
a
s
o
m
i
s
ta
ja
n
as
i
n
u
l
l
ao
nm
y
ö
s
o
i
k
e
u
sv
a
i
k
u
tta
ap
a
n
k
k
i
s
ito
i
m
i
n
ta
a
njav
o
i
th
y
ö
ty
är
a
h
a
n
a
rv
o
i
s
i
s
tak
e
s
k
i
ttäm
i
s
e
d
u
i
s
ta
.L
u
el
i
s
ää
a
s
i
a
k
a
s
o
m
i
s
ta
ju
u
d
e
s
tajae
d
u
i
s
tao
s
o
i
tte
e
s
s
ao
p
.
fi/
e
d
u
t
Y
h
d
e
s
s
äh
y
v
ä tu
l
e
e
.
Askolantie 80, 07510 Vakkola, www.kultapiisku.fi
*
T
u
o
tto
ta
v
o
i
tev
o
im
u
u
ttu
av
u
o
s
i
tta
i
njao
s
u
u
s
p
a
n
k
k
i
s
iv
a
h
v
i
s
ta
ak
o
r
o
nm
a
k
s
a
m
i
s
e
ns
e
k
äm
äär
änv
u
o
s
i
tta
i
njäl
k
i
k
äte
e
n
.Sa
a
d
a
k
s
e
s
il
i
s
äti
e
to
jaT
u
o
tto
o
s
u
u
d
e
no
m
i
n
a
i
s
u
u
k
s
i
s
ta
,r
i
s
k
e
i
s
tä ja
ta
k
a
i
s
i
n
m
a
k
s
a
m
i
s
e
ne
h
d
o
i
s
tatu
tu
s
tup
a
n
k
k
i
k
o
h
ta
i
s
e
e
nm
e
r
k
i
n
täe
s
i
tte
e
s
e
e
njam
u
u
h
u
nT
u
o
tto
o
s
u
u
d
e
nl
i
i
te
m
a
te
r
i
a
a
l
i
i
n
.L
i
i
te
m
a
te
r
i
a
a
l
i
tl
ö
y
ty
v
ät p
a
n
k
k
i
k
o
h
ta
i
s
i
l
tao
p
.
fis
i
v
u
i
l
tata
ip
a
n
k
k
i
s
i
k
o
n
tto
r
i
s
ta
.T
u
o
tto
o
s
u
u
s
a
n
tip
äätty
yv
u
o
d
e
n20
1
5l
o
p
u
s
s
a
,m
u
ttap
a
n
k
k
i
s
iv
o
ik
e
s
k
e
y
ttää a
n
n
i
njoa
i
k
a
i
s
e
m
m
i
n
.
parturi-kampaamo
marja saarinen
askolantie 27
07500 askola
019-663 0493
28
Kauneudenhoitopalvelut ammattitaidolla
yli 10 vuoden kokemuksella.
AJANVARAUS: 050-596 2733
AVOINNA: MA-LA sopimuksen mukaan
Tarjoamme: jalkahoidot, kasvohoidot, kemialliset
kuorintahoidot,vartalohoidot, rakennekynnet,
ripsienpidennykset, kestovärjäykset,sokerointi karvanpoistot, manikyyrit,geelilakkaukset... yms.
Lämpimästi tervetuloa!
SKY-Kosmetologi: Johanna Kotilainen
PKH masiinapaja Oy
Huollamme ja myymme sähkö- ja
polttomoottorilla toimivat koneet ja laitteet
Ammattilaisen Pumppuhuolto: Afec, Flygt, Grindex, Pumpex
PKH masiinapaja Oy
p. 050-549 2664
Huhtaniityntie 111
07500 Askola
[email protected] www.masiinapaja.fi
29
areena
PARTURI-KAMPAAMO
SAARNIO
areena
A U T O K O U L U
ASKOLA | PORNAINEN
areena
A U T O K O U L U
Joka 5. kert
a
-20 %
Puh. 019-643 662
Meijeritie 18
07230 MONNINKYLÄ
www.pakasaarnio.fi
[email protected]
•MOPOKURSSIT
• MOPOAUTOKURSSIT
• HENKILÖAUTOKURSSIT
ASKOLAN
LOKAPOJAT
040-763 6631
www.autokouluareena.fi
Linnankoskentie 61, Askola, Askola-Areena
Kirkkotie 174, Pornainen, kirjastotalo
Asko Pitkänen, puh 045-124 1175
Myydään
POLTTOPUITA
Askola
ma/pe/må-fr 7-21,
la/lö 8-18, su/sö 12-18
Kuivia
koivuklapeja
Monninkylä/Monnby
ma/pe/må-fr 7-21,
la/lö 8-18, su/sö 10-21
www.varuboden-osla.fi
Edullinen. Tuore. Helppo.
Förmånlig. Färsk. Behändig.
30
Kotiinkuljetus tai nouto
Monninkylästä
p. 040-5069658
Jukka Tuiskula
[email protected]
31
LAADUKASTA KAUNEUDENHOITOA
AMMATTITAIDOLLA:
Volyymiripset, Ripsienpidennykset sekä ripsikoulutukset
Kasvo-, käsi-, vartalo-, & jalkahoidot
Rakennekynnet, Shellac-geelilakkaukset,
Varpaiden geelaukset
AUS
AJANVAR SÄ!
Meikit, Mariacos-huulihoidot,
IS
MYÖS NET
Sokerointi-karvanpoisto
WWW.
Kestopigmentointi,
Kestovärjäykset, T
I.NE
KAUNIIKS
Korvien & nenän rei´itys
Suihkerusketus, Tuotemyynti
KAUNEUSHOITOLA, HELKAMÄENTIE 15
(OP:n talo) MONNINKYLÄ,
www.kauniiksi.net p. 040-419 1985
TEITÄ PALVELEVAT JONNA & RIINA, TERVETULOA!
N
KOHTSILLÄÄ
ASKULASSA
Aineisto-ohje ja toimitusosoite:
Kirjoita sähköpostiviestin aiheeseen
­(subject) kohtaan kenen aineistoa olet
lähettämässä ja lähetä se osoitteeseen
[email protected]
Yritysten ilmoitukset:
[email protected]
qmac & m&m 01.2015
”Kohtsillään Askulassa”
-julkaisun toimitus
toivoo, että kaikki kunnan
yhdistykset kertovat tulevasta
toiminnastaan kuntalaisille.
Kalenteri jaetaan jokaiseen
kotitalouteen ja toiminnasta
ilmoittaminen on maksutonta.
Varat kalenterin julkaisuun saadaan
kunnan yrityksiltä, A
­ skolan kunnalta ja
Askolan seurakunnalta.