Kaakkois-Suomen Metsätilat Oy LKV:n markkinakatsaus

Metsänomistajat Kaakko
16
Kaakkois-Suomen Metsätilat Oy LKV:n
markkinakatsaus
Jarmo Haimila
Millaiset ovat
metsätilakaupan näkymät
loppu vuodelle?
Vuonna 2015 kaupankäynti
metsätilojen osalta on sujunut
ihan entiseen malliin, mutta rantatonttien ja rakennettujen kohteiden kauppa on käynyt selkeästi aiempaa nihkeämmin. Epävarmat ajat vaikuttavat yleisestikin
kaikiin vapaa-ajan viettoon liittyviin investointeihin, mutta tämän
lisäksi rantapaikkojen kauppaan
vaikuttaa enen muuta se, että ulkomaalaiset puuttuvat tätä
nykyä markkinoilta tyystin ja
toisaalta pienentyneiden perhekokojen myötä me suomalaiset
myös perimme aika usein kesämökkejä ja varsinkin ns. kuivan
maan mummonmökkejä. Mutta
metsä sijoituskohteena on edelleen erinomaisen houkutteleva ja
turvalliseksi koettu vaihtoehto.
Kysytyimpiä ovat edelleen taajamien lähellä sijaitsevat puustoiset kohteet hyvien tie-yhteyksien
varrella. Metsäkiinteistökaupassa lama ei vaikuta niin kuin
asuntokaupassa.
Minkälaisiin myyntiaikoihin tulisi varautua?
Keskimääräinen myyntiaika
on yli kuukauden. Tarjousten
pyyntö pitkittää myyntiaikaa,
mutta se on antanut yleensä
hyvän lopputuloksen myyjälle. Oleellisinta olisikin asettaa lähtöhinta oikein, jolloin
kauppa käy sujuvasti. Ostajat
arvostavat oikein hinnoiteltuja kohteita ja tällöin niihin
on saatu runsaammin tarjouksia.
Mitä erityistä tulisi ottaa
huomioon, kun myy tai
ostaa metsätilaa?
Myyjän kannattaa myydä tila
puineen. Tällöin maksaa vähemmän veroja valtiolle. Lisäksi
sellaiset kohteet ovat kysytympiä, joissa on hakattavaa. Vanhat
rakennukset ovat yleensä rasite
metsänostajalle.
Metsäarvio kannattaa teettää
aina metsänhoitoyhdistyksellä.
Vain siten myyntihinta asettuu
oikealle tasolle, kun arvio perustuu maastossa käyntiin. Myös
ostajat arvostavat hyvin tehtyä
tila-arviota.
Ostettaessa kannattaa selvittä
mm. kiinteistön sijainti, tiestö,
tilan metsänhoidollinen tila ja
hakkuumahdollisuudet. Joillekin
osuudet yhteisiin vesialueisiin tai
mahdollisuus liittyä metsästysseuraan ovat tärkeitä asioita.
Kohteeseen kannattaa aina käydä tutustumassa paikan päällä.
Jarmo Haimila,
kiinteistönvälittäjä (LKV),
julkinen kaupanvahvistaja
p. 0500 556 913
Riihitie 1, 54500 Taavetti
Kaakkois-Suomen Metsätilat Oy LKV
johtava metsätilojen välittäjä Kaakkois-Suomessa
Metsätiloja myynnissä:
Imatra, Hallikkala ja Räikkölä, 12,2 ha, 4 tilaa, mitkä
myydään yhdessä. Hp. 38.000 € / Kivistö
Imatra, Immalanjärvi, n. 2,6 ha puustoinen määräala Laitilanlahdentien ja Jäppilänniementien risteyksessä.
Hp. 22.000 € / tarjous 30.9. mennessä/ Kivistö
Parikkala, Koitsanlahti, n. 9,6 ha taimikkovaltain määräala Simpeleentien varrella. Hp. 20 000 € / tarjous
30.9. mennessä/ Kivistö
Pertunmaa, 9,8 ha:n metsätila Kuortin tuntumassa.
H. 27.000 €. Tarj. 7.10.2015 klo 12:00 mennessä/
Kontinen
Imatra, Siitola, n. 2 ha tontti/ metsätila tien varrella.
Hp. 3.800 € / tarjous 30.9. mennessä/ Kivistö
Ruokolahti, Kattelus, 14,2 ha. Puustoine (1 790 m³),
hyvä sijoituskohde. Tila rajoittuu Ruusinmäentiehen ja
Tarkkolantiehen. Hp. 68 000 € / Kivistö
Kouvola, Kimola, 11,9 ha. Metsämaata n. 11,2 ha lisäksi
vanha maatilan pihapiiri rakennuksineen. Lähtöhinta
63.300 €, tarjoukset viimeistään 30.9. /Viitarinne
Rautjärvi, Lassila, 6,3 ha taimikkovaltainen tila Varpaanlahdentien ja Lassilantien risteyksessä. Hyvä puuhapalsta.
Hp. 9 800 € / tarjous 30.9. mennessä / Kivistö
Kouvola, Mämmälä, n. 38,6 ha:n määräala.
Hp. 160.000 € /tarjous / Sipola
Rautjärvi, Pirhola. n. 14 ha taimikkovaltainen määräala
Nurmijärven Suurisaaressa. Hp. 22.000 € / tarjous 28.9.
mennessä / Kivistö
Kouvola, Ratula, 14,76 ha, puustoinen metsätila.
Hp. 65.000 € / tarjous 30.9.2015 mennessä / Sipola
Kouvola, Ratula, n. 13,2 ha:n runsaspuustoinen määräala.
Hp. 115.000 € / tarjous 4.10.2015 mennessä/Sipola
Kouvola, Värälä, n. 6,4 ha:n määräala Sikomäentien varrella. Hp. 14.000 € / tarjous 27.9.2015 mennessä/Sipola
Lappeenranta, Sirkjärvi. 11,5 ha, Korkea-Ahontie kulkee
tilan poikki. Hp. 35.000 € / tarjous 30.9. mennessä/
Kivistö
Rautjärvi, Vähikkälä, 20 ha puustoinen (n. 2.920 m³)
tila. Uudistuskypsää metsää n. 9 ha. Hp. 118.000 € /
tarjous 30.9. mennessä/ Kivistö
Taipalsaari, Sammaljärvi, 2 puustoista tilaa yht. 7 ha.
Hp. 45 000 €/ tarjous 30.9. mennessä / Kivistö
Muut kohteet:
Lappeenranta, Joutsenon Tujula, n. 9,1 ha puustoinen
4 määräalan kohde Partalantien varrella. Hp. 45.000 €/
tarjous 30.9. mennessä/ Kivistö
Imatra, Immalanjärvi, rantatontti (0,32 ha) ja vanha saunamökki Immalanjärven rannalla sekä n. 1,3 ha
määräala tontin ja Laitilanlahdentien välissä. Tie perille
ja sähköliittymä on. Hp. 27.000 € / tarjous 30.9. mennessä / Kivistö
Luumäki, Luotonen kaksi metsätilaa (15,8 ha ja 12,4
ha); myydään yhdessä tai erikseen. Hp. yht. 72 000 €
/ Tarjoukset 28.9. mennessä / Haimila
Lappeenranta, Säkkijärven Lavola (Ylämaa), n. 1,6
ha määräala. 1 rantarakennuspaikka Valkjärven rannalla.
Ranta avautuu etelään. Hp. 64.500 €/ tarjous / Kivistö
Mikkeli Suomenniemi, 65,2 ha:n runsaspuustoinen
metsätila. H. 198.000 €. Tarj. 12.10.2015 klo 12:00
mennessä/Kontinen
Loviisa, Kuninkaankylä, n. 2,5 ha:n määräala, jolla
maatilan asuinrakennus, talousrakennukset sekä metsää
n. 1,5 ha. Pihapiiri on n. hehtaarin, runsaasti istutuksia.
Hp 335.000 € / tarjous.
Mikkeli Ristiina, 4,1 ha:n tila.
Tarj. 5.10.2015 klo mennessä/Kontinen
H.
17.500€.
Mikkeli Ristiina, kaksi tilaa, 8,8 ha. Tosi kova puusto.
H. 69.000 €. Tarj.19.10.2015 klo 12:00 mennessä/Kontinen
Luumäki, Salmi, vapaa-ajan asuintontti n. 5 000 m², jolla
aurinkoisella rannalla rantaviivaa n. 160 m. Rakennettu
hyvä tie perille asti! Nyt syystarjoushintaan 60 000 € /
tarjous / Haimila
Mäntyharju Partsimaa, 4,0 ha. Hyvää nuorta männikkökangasta. H. 11.600 €. Tarj. 02.10. klo 10:00 mennessä
/ Ratamaa
Pyhtää, Siltakylä, kaksi asuintonttia, alueella yleiskaava.
Tontit 4190 m² ja n. 3000 m². Hp. 22.000 € / tontti
/ Sipola.
Rautjärvi, Korpjärvi. 3,1 ha tila Purnujärven rannalla.
1 rantarakennuspaikka. Ranta aukeaa etelään. Ranta on
matala ja järvi rehevä kesäisin. Tilalla vanhoja peltopalstoja. Osittain taimettuneet. Hp. 12.000 € / Kivistö
Tarkemmin ja lisää kohteita
osoitteessa: www.metsatilat.fi
Markus Anttila, LKV, puh. 0400 925 348
Sibeliuskatu 34 B, 49400 HAMINA
Jarmo Haimila, LKV, puh. 0500 556 913
julkinen kaupanvahvistaja
Riihitie 1, 54500 TAAVETTI
Heikki Marjomaa, myynties. puh. 0400 882 010
julkinen kaupanvahvistaja
Sibeliuskatu 34 B, 49400 HAMINA
Reino Pietikäinen, LKV, puh. 0400 505 984
julkinen kaupanvahvistaja
Keskustie 15 C 49700 Miehikkälä
Erkki Kivistö, LKV, puh. 0400 158 082
julkinen kaupanvahvistaja
Toritie 1, 56100 RUOKOLAHTI
Lomalla 15.-28.9.2015
Jouni Tiainen, LKV, puh. 0400 158 369
julkinen kaupanvahvistaja
Lavolankatu 10, 50600 Lappeenranta
Marjo Sipola, LKV, puh. 040 571 7871
julkinen kaupanvahvistaja
Vanhamaantie 22, 47200 ELIMÄKI
Jari Ursin, LKV, puh. 0400-354989
julkinen kaupanvahvistaja
Vanhamaantie 22, 47200 ELIMÄKI
Timo Ratamaa, LKV, puh. 0400 358 860
Pentinpolku 1, 52700 Mäntyharju
Tuomo Kontinen, LKV puh. 0400 240 479
Brahentie 16, 52300 RISTIINA
Seppo Vesakoivu LKV PUH. 050-3240467
Kievarintie 7 54800 Savitaipale
Esa Viitarinne, LKV, puh. 0400 570 278
Kustaa III-tie 9, 45370 Valkeala
Turvallinen metsän ammattilainen välittää