Päivähoidon ja muiden varhaiskasvatuspalvelujen asiakasmaksut

4.11.2015
PÄIVÄHOIDON JA MUIDEN VARHAISKASVATUSPALVELUJEN ASIAKASMAKSUT AJALLA
1.1.– 31.7.2016
HOITOMAKSU
Päivähoitomaksujen perintä perustuu lakiin sosiaali- ja terveydenhuollon
asiakasmaksuista 734/1992 ja sen muutoksiin sekä asetukseen
sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista 912/1992 ja sen
muutoksiin.
Kunnallisen päivähoidon asiakasmaksut vaihtelevat perheen koon,
tulojen sekä hoitoajan mukaan. Maksu peritään kuukausimaksuna niiltä
kalenterikuukausilta, joina lapsi on hoidossa, kuitenkin enintään
yhdeltätoista kuukaudelta toimintavuoden aikana. Heinäkuu on
maksuton, mikäli lapsen hoitosuhde on alkanut viimeistään edellisen
vuoden elokuussa.
Maksun enimmäismäärä kokopäivähoidossa on 283 euroa
kuukaudessa. Maksu on lapsikohtainen. Korkeinta maksua peritään
perheen nuorimmasta lapsesta. Ikäjärjestyksessä seuraavasta peritään
enintään 255 euroa. Kustakin seuraavasta lapsesta maksu on 20 %
nuorimman lapsen kokopäivämaksusta.
Lasta koskevaa 26 euroa pienempää kuukausimaksua ei peritä.
Sopimus päivähoitopalvelun tarpeesta
Päivähoitomaksu
perustuu
kirjalliseen
sopimukseen
päivähoitopalvelujen tarpeesta. Sopimuksessa määritellään hoitopäivän
pituus ja hoitopäivien määrä kuukaudessa. Hoitoajat ilmoitetaan
päivähoitopaikkaan hoidon tarvetta edeltävän viikon maanantaina,
vuorohoitoyksiköissä sovittuun kellonaikaan mennessä.
Hoitopäivän pituuden vaikutus maksuun
Annettavasta päivähoidosta peritään hoidon keston mukainen maksu
seuraavasti:
Hoitopäivän pituus
tuntia/päivä
Yli 5 tuntia
% kokopäivähoidon
maksusta
100 %
Enimmillään
euroa
283
Enintään 5 tuntia
60 %
169,80
Maksu määräytyy pisimmän hoitopäivän mukaisesti koskemaan koko
kuukautta.
1
Hoitopäivien määrän vaikutus maksuun
Jos lapsi on jatkuvasti ja säännöllisesti poissa päivähoidosta osan
kalenterikuukautta, otetaan maksun suuruutta määrättäessä huomioon
päivähoitopalvelun tarpeesta tehdyn sopimuksen mukaiset hoitopäivät.
Hoitomaksu määrätään vähintään kahdelletoista hoitopäivälle
kuukaudessa. Jos läsnäolopäiviä on 13 tai enemmän, määrätään
lapselle vahvistettu päivähoidon täysi kuukausimaksu.
Vuorohoidossa yhden laskutettavan hoitopäivän pituus on enintään 10
h jakso.
Esiopetus
Sovitut hoitopäivät
12 tai vähemmän
Maksu enimmillään kuukaudessa
161,71 euroa
13 tai enemmän
283 euroa
Perusopetuslain mukainen esiopetus on maksutonta. Maksuton
esiopetus ei koske lasta, joka aloittaa koulun ennen oppivelvollisuuden
alkamista ja osallistuu esiopetukseen vuotta aikaisemmin.
Maksuttoman esiopetuksen kesto on 4 tuntia toimintapäivässä.
Esiopetusta
annetaan
erikseen
päätettävinä
ajanjaksoina
lukuvuosittain. Esiopetuksen kuljetusoikeuden piirissä olevalta lapselta
ei peritä päivähoitomaksua kunnan järjestämän kuljetuksen
odotusajalta.
Ennen ja jälkeen esiopetuksen annetusta päivähoidosta peritään maksu
hoitopäivän pituuden mukaan seuraavasti:
Hoitopäivän pituus
tuntia/päivä
Yli 5 tuntia
% kokopäivähoidon
maksusta
80 %
Enimmillään
euroa
226,40
Enintään 5 tuntia
60 %
169,80
Porvoon
kaupungin
peruskoulujen/esiopetuksen
loma-aikoina
päivähoidosta peritään päivähoidossa olevalta lapselta hoitomaksu
perheen koon ja tulojen mukaan hoitoaika huomioon ottaen.
Tilapäisestä päivähoidosta perittävä maksu
Tilapäistä päivähoitoa on enintään yhden viikon kestävä yhtäjaksoinen
hoito, jota tarjotaan lapsille, joilla ei ole Porvoon kaupungin
päivähoitopaikkaa.
Maksut:
2
0-5 tuntia kestävä hoito
5 euroa/tunti
yli 5 tuntia kestävä hoito
20 euroa/päivä
Avoimien varhaiskasvatuspalvelujen asiakasmaksut
Kaikki lasten päivähoidon järjestämät avoimet varhaiskasvatuspalvelut,
joihin vanhemmat osallistuvat yhdessä lastensa kanssa, ovat
maksuttomia.
Lapsiparkki
Lapsen jäädessä hoitoon ilman aikuista (enintään 2 tuntia), kertamaksu
on 4 euroa.
Kerhomaksut
Kerhoissa on kiinteät kuukausimaksut, jotka peritään myös koulujen
loma-ajoilta. Lapsen sairaus- tai muut poissaolot eivät vaikuta
kerhomaksuun.
enintään 3 tunnin
kerhot
enintään
kerhot
3 kertaa viikossa
43 €/kk
31 €/kk
2 kertaa viikossa
31 €/kk
22 €/kk
1 kerta viikossa
19 €/kk
13 €/kk
2
tunnin
PÄIVÄHOITOMAKSUN MÄÄRITTELEMINEN JA TULOSELVITYKSET
Päivähoitomaksu määrätään lapsen vanhempien, samassa taloudessa elävien avio/avopuolisoiden tai muiden huoltajien yhteisten
bruttotulojen perusteella. Kuukausituloina otetaan huomioon veronalaiset ansio- ja pääomatulot sekä verosta vapaat tulot sekä päivähoidossa olevan lapsen saama elatusapu, -tuki ja eläke. Lapselle
määritellään yksi päivähoitomaksu. Lasku lähetetään siihen osoitteeseen, jossa lapsi on virallisesti kirjoilla.
Tuloina ei oteta huomioon lapsilisää, lapsen hoitotukea,
asumistukea, vammaistukea, tapaturmavakuutuksen perusteella
suoritettavia sairaanhoito- ja tutkimuskuluja, sotilasavustusta,
rintamalisää,
opintorahaa,
aikuisopintorahaa,
opintotuen
asumislisää, opintojen johdosta suoritettavia apurahoja ja muita
vastaavia avustuksia, perhehoidon kustannusten korvauksia, lasten
kotihoidon tukea, eläkkeen saajan hoitotukea, kansaneläkelain
mukaista
lapsikorotusta,
toimeentulotukena
maksettavaa
toimintarahaa ja matkakorvausta, kuntoutusrahalain mukaista
3
ylläpitokorvausta eikä työvoimapoliittisesta aikuiskoulutuksesta
annetun lain mukaista ylläpitokorvausta. Näiden lisäksi tuloina ei
oteta
huomioon
työnantajan
maksamia
päivärahoja
ja
kilometri-korvauksia siltä osin kun ne eivät ylitä verohallinnon
päätöksessä
matkakustannusten
korvaamisesta
mainittuja
enimmäismääriä.
Bruttotulojen vähennyksenä otetaan huomioon toiselle perheelle
suoritetut elatusavut sekä kiinteistön luovutuksen yhteydessä määräajaksi tai elinkaudeksi pidätetty rahana suoritettava etuus (syytinki).
Tuloselvitys
Tuloselvityslomake liitteineen on toimitettava päivähoitoyksikön
esimiehelle / sivistystoimistoon viimeistään päivähoidon alkaessa.
Huoltaja merkitsee itse bruttotulonsa tuloselvityslomakkeeseen ja
allekirjoittaa antamansa tiedot. Huoltaja voi ilmoittaa suostuvansa
maksamaan korkeimman maksun, jolloin tulotietoja ei tarvitse
toimittaa. Ilmoitus tuloselvityslomakkeessa ja allekirjoitus riittävät.
Mikäli tuloselvityslomaketta liitteineen ei toimiteta, määrätään korkein
päivähoitomaksu.
Korjausta näin määräytyneeseen maksuun ei jälkikäteen tehdä ilman
erityisen painavia perusteita.
Tuloselvityslomakkeen liitteeksi tarvitaan:
Selvitys ennakonpidätyksen perusteista kuluvalle vuodelle ja
palkkatodistus, josta käy ilmi vähintään viimeisimmän 6 kuukauden
tulokertymä, tai palkanlaskijan antama selvitys tuloista.
Yksityisyrittäjän tulee toimittaa edellisten lisäksi erillinen ”yrittäjän
tuloselvityslomake ” liitteineen.
Opiskelijoiden tulee toimittaa päätös opintorahan maksamisesta.
Selvitys muista tuloista, kuten esim.
- Kelan tekemät maksupäätökset tai vastaavat.
- todistus osallistumisesta työvoimapoliittiseen koulutukseen/ aikuiskoulutukseen.
- päätös työmarkkinatuesta
Selvitys lapsen tuloista
- huomioidaan vain päivähoidossa olevan lapsen osalta.
Tositteet vähennyksistä
- maksettu elatusapu ja syytinki
Jos kuukausitulot vaihtelevat, huomioon otetaan viimeksi kuluneen
vuoden keskimääräinen kuukausitulo. Päivähoitomaksu määrätään
päätöksentekohetken tilannetta vastaavaksi todettavissa olevien tulojen
4
perusteella. Kaikkien päivähoitomaksut
indeksikorotusten yhteydessä.
tarkistetaan
viimeistään
Maksun tarkistus kesken toimintakauden
Päivähoitomaksu on voimassa toistaiseksi. Perheellä on velvollisuus
ilmoittaa, jos perheen tulot muuttuvat olennaisesti (vähintään 10 %,
tarkasteluajanjakso väh. 3 kk) tai perheen koko muuttuu. Maksu tarkistetaan uusien tositteiden perusteella seuraavan kuukauden alusta
alkaen.
Opiskelijoiden tulee toimittaa tuloselvitys liitteineen ajalta 1.5. – 30.9.
Jos maksun määräämistä koskeva päätös on ilmeisesti perustunut
asiakkaan tai hänen edustajansa antamiin virheellisiin tietoihin, maksu
voidaan oikaista takautuvasti enintään vuoden ajalta.
Päätöksentekijällä on oikeus tarkistaa tiedot ao. viranomaisilta (sosiaalija terveydenhuollon asiakasmaksulaki 14a§).
Perhekoko
Maksuja määrättäessä perheen koossa otetaan huomioon yhteistaloudessa avioliitossa tai avioliitonomaisissa olosuhteissa elävät henkilöt
sekä molempien samassa taloudessa asuvat alaikäiset lapset. Jos
perheen koko on suurempi kuin kuusi, korotetaan päivähoitomaksun
perusteena olevaa tulorajaa 133 eurolla kustakin seuraavasta perheen
alaikäisestä lapsesta.
Maksun laskukaava
Päivähoitomaksu lasketaan vähentämällä perheen bruttotuloista
perheen koon mukainen vähimmäistuloraja. Jäljelle jäävästä erotuksesta lasketaan korkeimman maksuprosentin mukainen summa.
Perheen
henkilöä
2
3
4
5
6
koko
Vähimmäistuloraja
euroa/kk
1355
1671
1983
2116
2248
Korkeimman päivähoitomaksun tulorajat:
Perheen
henkilöä
2
3
4
5
6
koko
Kuukausitulot
3816
4682
5566
5699
5831
5
K o r k e i n
maksuprosentti
11,5
9,4
7,9
7,9
7,9
Hoitosuhteen alkaminen ja päättyminen
Päivähoitomaksu peritään vanhemman vahvistamasta hoidon
aloituspäivämäärästä alkaen. Maksun periminen päättyy hoitosuhteen
päättyessä. Päivähoitopaikka on kirjallisesti irtisanottava 14 vrk ennen
hoitosuhteen päättymistä.
MAKSUTON KUNTOUTUKSELLINEN PÄIVÄHOITO
1) Päivähoitomaksusta voidaan vapauttaa, mikäli lapsella on
erikoissairaanhoidon lausunto päivähoidon tarpeesta kuntoutuksellisista
syistä. Tällä perusteella myönnetyn maksuttoman päivähoidon laajuus
on korkeintaan 25 h/vko.
2) Päivähoitomaksusta voidaan vapauttaa mikäli lapsella on
kehitysvammadiagnoosi. Kehitysvammaisen lapsen päivähoito voidaan
katsoa kuntouttavaksi, erityishuoltona annettavaksi hoidoksi ja
huolenpidoksi. Maksuttoman
päivähoidon saaminen edellyttää
lääkärinlausuntoa, jossa otetaan kantaa kuntouttavan päivähoidon
laajuuteen. Kehitysvammaisella lapsella tulee olla voimassaoleva
erityishuolto-ohjelma, johon on merkitty kuntoutuksellisen päivähoidon
laajuus.
Mikäli lapsen päivähoidon laajuus ylittää kuntouttavan päivähoidon
laajuuden peritään ylittävältä osalta perheen tulojen mukainen
päivähoitomaksu.
(Laki kehitysvammaisten erityishuollosta 519/1977)
Lääkärinlausunnon / erityishuolto-ohjelman perusteella kiertävä
erityislastentarhanopettaja
tekee
esityksen
päivähoitomaksusta
vapauttamisesta
sivistystoimen
hallintopäällikölle,
joka
tekee
viranhaltijapäätöksen asiasta.
POISSAOLOJEN VAIKUTUS PÄIVÄHOITOMAKSUUN
Kun lapsi on oman sairauden johdosta poissa vähintään 11 toimintapäivää kalenterikuukaudessa, peritään puolet kuukausimaksusta.
Kun lapsi on oman sairauden johdosta poissa koko kalenterikuukauden,
maksua ei tältä kuukaudelta peritä. Erityistä tukea tarvitsevien lasten
sairaala- ja tutkimusjaksot ovat lapselle maksuttomia päiviä
päivähoidossa, mikäli jakso liittyy lapsen erityiseen tukeen (ko. lapsella
tulee
olla
päätös
erityisen
tuen
tukitoimista
päivähoidossa/erikoissairaanhoitoa vaativa sairaus).
6
Kun lapsi on muun syyn vuoksi poissa koko kuukauden, peritään puolet
kuukausimaksun määrästä. Perheen vuosiloma muulloin kuin Porvoon
kaupungin peruskoulujen loma-aikana ei pienennä kyseisen kuukauden
hoitomaksua.
Joululoma-ajan 19.12.2015 - 6.1.2016 ja talviloma-ajan 22. - 26.2.2016 maksut
Päivähoitomaksua ei peritä Porvoon kaupungin peruskoulujen ja
esiopetuksen (lautakunnan vahvistamien) joulu- ja talviloman ajalta
koskien arkipäiviä, mikäli vanhemmat ovat tehneet kirjallisen
poissaoloilmoituksen 30 kalenteripäivää ennen loman alkua päiväkodin
johtajalle / perhepäivähoidon ohjaajalle.
Kesä- ja heinäkuun maksu
Kesä- ja heinäkuun ajalta poissaoloilmoitus tulee jättää huhtikuun
viimeiseen arkipäivään mennessä. Päivähoitomaksu peritään etukäteen
varatuista hoitopäivistä. Mikäli poissaoloilmoitusta ei ole palautettu
määräaikaan mennessä peritään sopimuksen mukainen päivähoidon
kuukausimaksu.
Päivähoitoyksikön tilapäinen sulkeminen
Päivähoitomaksua ei peritä niiltä arkipäiviltä, jolloin päivähoitoyksikkö
on
muusta
syystä
suljettuna
tai
toimii
supistetusti
varhaiskasvatusjohtajan päätöksen mukaan, mikäli vanhemmat
järjestävät lapsen hoidon itse.
Päivähoitomaksua ei peritä niiltä arkipäiviltä, jolloin omassa kodissaan
tai lapsen kodissa työskentelevä perhepäivähoitaja ei ole työssä ja
vanhemmat järjestävät lapsen hoidon itse, eivätkä ole varanneet
varahoitoa.
Käyttämättä ja peruuttamatta jätetystä palvelusta perittävä maksu
Jos lapsen vanhemmat eivät ota vastaan lapselle haettua ja myönnettyä hoitopaikkaa eikä hoitopaikkaa ole peruutettu ennen kunnan
päätöksen mukaisen hoitosuhteen alkamista, peritään lapsen vanhemmilta puolet korkeimmasta kuukausimaksusta.
MAKSUPÄÄTÖS
Päätöksen
päivähoitomaksusta
toimistosihteeri.
7
tekee
varhaiskasvatuspalvelujen
Kunnalla on mahdollisuus poiketa yksittäisissä tapauksissa maksujen
määräämisen perusteista, jotta perheen olosuhteet tulevat mahdollisimman hyvin huomioonotetuksi.
Huoltajien vapaamuotoiset maksunalennusanomukset tulee toimittaa
päiväkodinjohtajalle tai perhepäivähoidonohjaajalle, joka valmistelee
asian sivistystoimen hallintopäällikölle.
Maksupäätöksen tekijä voi oikaista oman lasku- tai kirjoitusvirheensä.
ASIAKASMAKSUN PERIMÄTTÄ JÄTTÄMINEN TAI ALENTAMINEN
Varhaiskasvatuspalvelujen asiakasmaksu voidaan jättää perimättä tai
sitä
voidaan
alentaa,
jos
henkilön
tai
perheen
toimeentulonedellytykset tai lakisääteinen elatusvelvollisuus vaarantuu
(asiakasmaksulaki 11§). Maksualennusta ja perimättä jättämistä
haetaan
vapaamuotoisella
hakemuksella
sivistystoimen
hallintopäälliköltä.
LASKU
Lasku lähetetään kerran kuukaudessa jälkikäteen. Jos maksua ei ole
TIEDUSTELUT
Varhaiskasvatuspalvelujen
suoritettu eräpäivänä, lasku siirretään perintään. Perinnästä aiheutuu
asiakkaalle lisäkustannuksia. Päivähoidosta säädetyt maksut voidaan
ulosmitata.
asiakasmaksujen
määräytymistä
ja
laskutusta
koskeviin
tiedusteluihin
vastaavat
varhaiskasvatuspalvelujen toimistosihteerit.
Lapsen hoitoaikoihin, päivähoidon tarpeeseen ja perhetietoihin liittyviin
tiedusteluihin
vastaa
ao.
päiväkodinjohtaja
tai
perhepäivähoidonohjaaja.
Yhteystiedot
löytyvät
osoitteesta
www.porvoo.fi.
8