Kyselylomakkeen - Kangasalan kunta

KANGASALAN KUNTA
Sivistyskeskus
Varhaiskasvatus
PÄIVÄHOITO
KESÄ 2015
PÄIVÄHOIDON PALVELUT KESÄLLÄ 2015
Kangasalan kunnan varhaiskasvatuksessa yhdistetään kesä-elokuun aikana varhaiskasvatuksen yksiköiden tarjoamia päivähoitopalveluita, jolloin osa yksiköistä on suljettuna koko kesäkuun tai osan kesäkuusta ja elokuusta. Päiväkodinjohtajat tiedottavat oman päivähoitoalueen yksiköiden yhdistymisistä
kesäkuun 1.6. - 28.6. ja elokuun 3. -9.8. ajalta.
Kesä-heinäkuussa ajalla 29.6. – 31.7.2015 ovat avoinna seuraavat päiväkodit:
 Vatialan päiväkoti, aukioloaika ma - pe klo 6:3021:30
 Harjunsalon päiväkoti (A-talo), 27.7.2015 klo 6:00 alkaen aukioloaika ma-su 24 h
Heinäkuussa päivähoitoa tulee varata ensisijaisesti työstä johtuvaan välittömään tarpeeseen.
Muut päiväkodit ovat suljettuina ajalla 29.6. -31.7. Myös perhepäivähoitajista on suurin osa lomalla ko.
ajan. Harjunsalon päiväkodin vuorohoitoryhmät (A-talo, kaksi ryhmää) ovat suljettuna 29.6. -26.7.2015.
Lapsen päivähoitomaksusta on mahdollisuus saada hyvitystä, mikäli lapsi on yhtäjaksoisesti pois
päivähoidosta koko kesä- ja heinäkuun 2015 eli 1.6.2015 - 31.7.2015 välisen ajan. Hyvityksen saamiseksi vanhemman/huoltajan tulee ilmoittaa lapsen poissaolosta sähköisesti tai kirjallisesti tällä
lomakkeella 2.4.2015 mennessä lapsen hoitopaikan päiväkodinjohtajalle.
Mikäli lapsen päivähoito on päättymässä eli lapsi ei tarvitse päivähoitoa elokuussa 2015, päivähoitopaikan voi irtisanoa Päivähoitopaikan irtisanominen -lomakkeella.
Lapsen
tiedot
Hoitopaikka
Lapsen nimi
Henkilötunnus
Päiväkoti
Perhepäivähoitaja
Yksikön / perhepäivähoitajan nimi:
Lapsellani on loma päivähoidosta ajalla
_________________________________________________
Järjestän lapselleni yhtäjaksoisen poissaolon päivähoidosta ajalle
1.6.201531.7.2015, jolloin päivähoitomaksua tältä ajalta ei peritä.
En voi järjestää lapselleni yhtäjaksoista poissaoloa koko maksuhyvitykseen
oikeuttavalle ajalle. Päivähoitomaksu määräytyy kasvatus- ja opetuslautakunnan
30.1.2014 hyväksymän ohjeen Varhaiskasvatuspalveluista perittävät asiakasmaksut
1.8.2014 mukaisesti.
Allekirjoitus
Päivähoitopaikan
merkintöjä
/
2015
____________________________________________
Huoltajan allekirjoitus ja nimenselvennys
Tallennettu Efficaan
Ilmoitus vastaanotettu
/
2015
Vastaanottajan nimi:
Tallentajan nimi:
___________________________
_______________________
KANGASALAN KUNTA
PÄIVÄHOITOPAIKAN
IRTISANOMINEN
Sivistyskeskus/Varhaiskasvatus
Lapsen tiedot
Lapsen nimi
Hoitopaikka
Henkilötunnus
Päiväkoti
Perhepäivähoitaja
Yksikön / perhepäivähoitajan nimi:
Lapsen viimeinen hoitopäivä on _
/
20
HUOM. Päivähoitomaksu peritään siihen päivämäärään asti, kunnes hoitopaikka on kirjallisesti irtisanottu. Hoitopaikkaa ei voi irtisanoa takautuvasti.
Jos esiopetuksessa olevan lapsen päivähoito jatkuu kesä-heinäkuulle, niin ilmoitamme, että lapsen hoitoaika 1.6. alkaen on
kokopäivähoito
tuntiperusteinen maksu (täytettävä
erikseen tuntiperusteinen maksu- ja
osapäivähoito
hoitoaikasopimus 1.6. alkaen)
/
20
___________________________________
Huoltajan allekirjoitus ja nimenselvennys

Mikäli lapsen huoltajalle tulee päivähoidontarve irtisanomisen jälkeen, on uusi hakemus jätettävä päivähoitoon neljä kuukautta ennen hoidon toivottua alkamispäivää. Jos päivähoidon
tarve johtuu työllistymisestä, opinnoista tai koulutuksesta eikä hoidon tarpeen ajankohtaa voi
ennakoida, on päivähoitopaikkaa haettava mahdollisimman pian – kuitenkin viimeistään kaksi
viikkoa ennen kuin lapsi tarvitsee hoitopaikan.

Mikäli esiopetuksessa oleva lapsi käyttää päivähoitopaikkaa kesä-heinäkuussa, peritään
näiltä kuukausilta normaali päivähoidon maksu. Mikäli irtisanotte esiopetuksessa olevan lapsenne päivähoitopaikan kesäkuun alusta alkaen, niin toimittakaan tämä irtisanomisilmoitus
lapsenne päivähoitoryhmän henkilökunnalle 15. toukokuuta mennessä.
________________________________________________________________________________
PÄIVÄHOITOYKSIKÖN MERKINTÖJÄ
Ilmoitus vastaanotettu
/
20
Vastaanottajan nimi
______________
Tallennettu Efficaan