Kirje yksityisteille 21.4.2015

Nastolan kunta
Tekniset palvelut
Paikkatieto
Yksityistiejaosto
1 (4)
Dnro 1090/42.421/2015
21.4.2015
Kunnan avustus yksityisteille
Tiekuntien vuoden 2014 tilinpäätöstietojen toimittaminen
Vuoden 2014 kunnossapitomenoihin avustusta hakevien tiekuntien
tulee laatia selvitys tiekunnan menoista vuonna 2014. Lomake palautetaan 31.8.2015 mennessä kunnalle ensisijaisesti sähköisenä.
Avustus suoritetaan tiekunnille syksyllä 2015.
Selvityslomake kunnan avustukseen oikeuttavista menoista on tämän asiakirjan liitteenä. Toivomme kuitenkin, että selvityslomake palautetaan sähköisesti täytettynä. Sähköisesti täytettävä selvityslomake löytyy Nastolan kunnan verkkosivuilta. Lomakkeen voi myös pyytää sähköisenä kunnalta ([email protected]).
Tiekunnan yhteystietojen toimittaminen
Pyydämme kaikkia tiekuntia ilmoittamaan yhteyshenkilön tiedot
oheisella lomakkeella, vaikka tiekunta ei avustusta hakisikaan.
Hakuohjeita
Tiliselvityksessä, kun se lähetetään postitse, on ehdottomasti oltava
allekirjoitus. Sähköpostitse lähetettävässä ei tarvitse olla silloin, kun
lähettäjän tiedosta ei ole epäselvyyttä. Selvityksessä on oltava tieto
vuosikokouspäivästä. Selvityksen voi toimittaa jo ennen vuosikokousta, jos tilinpäätös on kunnossa. Lomaketta täyttäessänne pyydämme Teitä huolehtimaan pankkitilin numeron oikeellisuudesta ja
ilmoittamaan ajantasaiset tiekunnan yhteyshenkilön tiedot, vaikkei
tiekunta hakisikaan avustusta.
Selvitykseen tulee liittää ote sen vuosikokouksen pöytäkirjasta, jossa
tieyksiköintiä tai sen muuttamista on viimeksi käsitelty, mikäli otetta
ole toimitettu jo aikaisemmin. Epäselvissä tapauksissa on varmempi
lähettää se uudelleen.
Tiekunnan ei tarvitse toimittaa tilikirjaansa ja tositeaineistoaan yksityistiejaostolle. Teknisen lautakunnan yksityistiejaosto pyytää tarvittaessa tiekunnan tilinpäätöksen nähtäväksi tai tekee erillisen tarkastuksen.
Postiosoite
Nastolan kunta
Yksityistiet
PL 4
15561 Nastola
Käyntiosoite
Kunnantalo
Pekkalantie 5
15560 Nastola
Laskutusosoite
Nastolan kunta
Yksityistiet
PL 605
15101 Lahti
Sähköposti
[email protected]
[email protected]
www.nastola.fi
Puhelin
03 8851 11*
Faksi
03 8851 450
Nastola
Y-tunnus
0151364-1
ALV rek
Nastolan kunta
Tekniset palvelut
Paikkatieto
Yksityistiejaosto
2 (4)
Dnro 1090/42.421/2015
21.4.2015
Avustusperusteet
Nastolan tekninen lautakunta on hyväksynyt avustusperusteet kokouksessaan 11.12.2014 § 110.
Yleiset ehdot
− Yksityistielle tulee olla perustettuna yksityistielain (358/1962) mukainen tiekunta.
− Yksityistien on oltava vähintään yhden pysyvän asutuksen pääasiallinen pääsytie yleiselle tielle, tai sillä on paikallisesti huomattavaa merkitystä.
− Tiekunnan tulee vuosittain kerätä tiemaksuja tieosakkailta.
Avustuksen määräytyminen
− Avustukseen oikeuttavat hoito-, kunnossapito- ja yleiskustannukset voivat olla enintään kyseisen vuoden avustushakemusten
mediaani euroa/km, enintään 1 500 euroa/km.
− Avustusta suoritetaan ainoastaan pysyvän asutuksen pääsytien
osalta. Pysyvän asutuksen pääsytien pituudesta vähennetään
100 metriä kutakin tiekunnan osakkaana olevaa vakituisesti asuttua kiinteistöä kohti. Jos kiinteistö on useamman kuin yhden järjestäytyneen tiekunnan osakas, vähennys suoritetaan vain kiinteistöä lähinnä sijaitsevan tiekunnan tien osalta.
− Avustus suoritetaan tiliselvitysten mukaisena jälkiavustuksena
edellisen vuoden menojen perusteella.
− Kunnan myöntämän avustuksen suuruus määräytyy talousarvioon varatun määrärahan mukaan. Kunnan avustus on kuitenkin
enintään 50 prosenttia hyväksytyistä avustukseen oikeuttavista
kunnossapitokuluista.
− Merkittävillä läpikulkuteillä voidaan edellä mainitun avustusperusteen lisäksi käyttää lisäavustusta, jonka suuruus on 10 prosenttia
hyväksytyistä avustukseen oikeuttavista kunnossapitokuluista.
− Tiekunnan tulee vuosittain kerätä tiemaksuja tieosakkailta. Mikäli
tiemaksuja ei ole kerätty, avustusta ei myönnetä.
− Avustus on haettava elokuun loppuun mennessä. Mikäli hakemus saapuu myöhästyneenä, avustusta ei myönnetä.
− Kunnan toiminnasta johtuva palveluliikenne on sallittava ilman
erillistä veloitusta silloin, kun palveluliikenne kohdistuu avustusta
hakevan tiekunnan osakkaan kiinteistölle tai sellaisen tiekunnan
osakkaan kiinteistölle, jolla olisi mahdollisuus hakea avustusta.
Vuoden 2015 hakemusten viimeinen jättöpäivä on 31.8.2015. Mikäli
hakemus saapuu myöhästyneenä, avustusta ei myönnetä.
Pysyvän asutuksen pääsytien vähennyksen tekee kunta. Hakija ilmoittaa koko tien pituuden.
Postiosoite
Nastolan kunta
Yksityistiet
PL 4
15561 Nastola
Käyntiosoite
Kunnantalo
Pekkalantie 5
15560 Nastola
Laskutusosoite
Nastolan kunta
Yksityistiet
PL 605
15101 Lahti
Sähköposti
[email protected]
[email protected]
www.nastola.fi
Puhelin
03 8851 11*
Faksi
03 8851 450
Nastola
Y-tunnus
0151364-1
ALV rek
Nastolan kunta
Tekniset palvelut
Paikkatieto
Yksityistiejaosto
3 (4)
Dnro 1090/42.421/2015
21.4.2015
Tieyksiköinnin saattaminen ajantasalle
Kunta edellyttää, että avustettavien teiden yksiköintien pitää olla ajan
tasalla. Tiekunnan tulee lain yksityisistä teistä (YksTL 358/1962)
29 §:n mukaisesti vähintään kerran viidessä vuodessa vuosikokouksessaan tarkistaa tieyksikköjen ajantasaisuus ja tehdä tarvittavat
muutokset.
Yksiköinti on suositeltavaa tehdä noudattaen Maanmittauslaitoksen
julkaisussa nro 92 ”Käsikirja yksityisteiden tienpidon osittelusta” esitettyjä ohjeita. Siitä tulee käydä ilmi kunkin osakaskiinteistön nimi,
kiinteistötunnus/rekisterinumero ja omistaja sekä painoluku, tienkäyttöyksiköiden lukumäärä, käytetty matka ja käytetyt korjauskertoimet
liikennelajeittain eriteltynä.
Kunnalle osoitettavat yksikkömaksulaskut
Kunnalle osoitettavista kunnossapitolaskuista tulee selvitä, kuinka
kunnan omistamien alueiden tieyksiköt muodostuvat. Pelkkä yksiköiden määrä ja hinta eivät enää riitä. Kunta ei maksa laskua, mikäli
näitä tietoja ei ole laskussa.
Kunnan laskutusosoite on
Nastolan kunta
Yksityistiet
PL 605
15101 Lahti
Lasku on varustettava viitteellä: Jouni Lehto.
Liikennemerkit
Kunnan avustusta saavan tienosan liikennettä ei saa ilman kunnan
suostumusta kieltää tai rajoittaa liikennemerkeillä. Tien liikennettä
saa rajoittaa vain tilapäisesti painorajoituksella tien kunnossapidon
niin vaatiessa. (YksTL 67, 96 §.)
Liikennemerkkien tai liikenteenohjauslaitteiden (esim. puomi) sijoittaminen tien varteen edellyttää YksTL 18 §:n ja tieliikennelain 51.2
§:n mukaan kunnan lupaa. Lupahakemukset käsittelee Nastolan
kunnan tekninen lautakunta.
Postiosoite
Nastolan kunta
Yksityistiet
PL 4
15561 Nastola
Käyntiosoite
Kunnantalo
Pekkalantie 5
15560 Nastola
Laskutusosoite
Nastolan kunta
Yksityistiet
PL 605
15101 Lahti
Sähköposti
[email protected]
[email protected]
www.nastola.fi
Puhelin
03 8851 11*
Faksi
03 8851 450
Nastola
Y-tunnus
0151364-1
ALV rek
Nastolan kunta
Tekniset palvelut
Paikkatieto
Yksityistiejaosto
4 (4)
Dnro 1090/42.421/2015
21.4.2015
Selvityksen toimitusosoite
[email protected]
Viestin otsikko "Yksityistiet, avustukset 2014" + hakevan yksityistien
nimi
tai
Nastolan kunta
Paikkatieto/Yksityistiet
Avustukset
PL 4
15561 Nastola
tai
käyntiosoite: Pekkalantie 5, Nastola
faksi 03 8851 450.
Vuoden 2015 hakemusten viimeinen jättöpäivä on 31.8.2015. Mikäli
hakemus saapuu myöhästyneenä, avustusta ei myönnetä.
Nastolassa 21. huhtikuuta 2015
Nastolan kunta
Yksityistiet
Maankäyttöinsinööri
Liitteet
Jouni Lehto
puh. 0400 959 790
[email protected]
Kunnan avustukseen oikeuttavat kunnossapitomenot
Selvityslomake vuoden 2014 kunnossapidon kustannuksista
Postiosoite
Nastolan kunta
Yksityistiet
PL 4
15561 Nastola
Käyntiosoite
Kunnantalo
Pekkalantie 5
15560 Nastola
Laskutusosoite
Nastolan kunta
Yksityistiet
PL 605
15101 Lahti
Sähköposti
[email protected]
[email protected]
www.nastola.fi
Puhelin
03 8851 11*
Faksi
03 8851 450
Nastola
Y-tunnus
0151364-1
ALV rek
Nastolan kunta
Tekniset palvelut
Paikkatieto
Yksityistiejaosto
Ohje
Kunnossapitomenot
1 (2)
Dnro 1090/42.421/2015
21.4.2015
Kunnan avustukseen oikeuttavat kunnossapitomenot
Ohjeena tiliselvityslomakkeen täyttämisestä todetaan kunnan avustukseen oikeuttavista kunnossapitomenoista seuraavaa:
Kunnan avustukseen oikeuttaviksi kunnossapitomenoiksi katsotaan
kuuluvan mm. seuraavat toimenpiteet:
− ajoradan sorastus ja muu tienpitoaineen toimittaminen tielle
− tasaisuuden ja oikean poikkileikkausmuodon säilyttäminen höyläämällä tai lanaamalla
− toimenpiteet tien kuivana pitämiseksi, kuten sivu- ja laskuojien
avaaminen
− vieri- ja näkemäalueiden aluskasvillisuuden ja muiden näkyvyyttä
haittaavien esteiden poistaminen
− päällysteen paikkaus ja tasoittaminen
− tiepölyn sitominen ja tien puhtaana pitäminen
− rumpujen kunnossapito ja korjaaminen
− siltojen kunnossapitäminen
− kaiteiden, liikenne- ja tiemerkkien asentaminen ja kunnossapito
− tiennimiviittojen kunnossapito ja korjaus
− lumi- ja jääesteiden poistaminen sekä liukkauden torjunta
− alv.
Tien kunnossapitoon ei sen sijaan katsota kuuluvan tien parantamistoimenpiteitä, kuten
− tien perusparantaminen
− ajoradan kantavuuden lisääminen
− uusien sivu- ja laskuojien kaivaminen tai siirtäminen
− yli 200 cm läpimittaisten rumpujen uusiminen
− sellaisten siltarakenteiden uusiminen, jotka edellyttävät kuormitus- ja lujuuslaskelmien suorittamista
− siltojen uudestaan rakentaminen.
Sillaksi katsotaan ne rakenteet, joiden vapaa aukko on yli 200 cm.
Tien kunnossapitokustannuksiksi hyväksytään ne hallintokustannukset, jotka aiheutuvat tien kunnossapidosta. Tällaisina kustannuksina
voidaan pitää mm.
− kirjanpitokustannuksia
− lomake- ja toimistotarvikekustannuksia
− ilmoitus- ja tiedoksiantokuluja
− pankkien perimiä tiekunnan maksuliikenteen hoitokuluja
− lakisääteisten vakuutuksien maksuja
− toimitsijamiehen/hoitokunnan jäsenten, rahastonhoitajan, sihteerin ja tilintarkastajien kohtuullisia palkkioita
− tiekunnan asiain hoidosta aiheutuvia puheenjohtajan tai toimitsijamiehen kohtuullisia puhelin- ja matkakuluja.
− alv.
Postiosoite
Nastolan kunta
Yksityistiet
PL 4
15561 Nastola
Käyntiosoite
Kunnantalo
Pekkalantie 5
15560 Nastola
Laskutusosoite
Nastolan kunta
Yksityistiet
PL 605
15101 Lahti
Sähköposti
[email protected]
[email protected]
www.nastola.fi
Puhelin
03 8851 11*
Faksi
03 8851 450
Nastola
Y-tunnus
0151364-1
ALV rek
Nastolan kunta
Tekniset palvelut
Paikkatieto
Yksityistiejaosto
Ohje
Kunnossapitomenot
2 (2)
Dnro 1090/42.421/2015
21.4.2015
Hallintokustannusten määräksi voidaan yleensä hyväksyä enintään
10 % tien kunnossapitokustannusten määrästä.
Kunnan avustuksen piiriin ei hyväksytä esim. seuraavia kustannuksia:
− tien kunnossapitoa varten otettujen lainojen korkokuluja
− kahvi- ja muista tarjoiluista aiheutuneita kuluja
− jätehuoltomaksuja, joita ei muutenkaan tulisi kierrättää tiekunnan
kirjanpidon kautta
− tiekunnan toiselle tiekunnalle maksamia käyttökorvauksia, koska
avustus maksetaan vain kertaalleen
− tiekunnan oikeudenkäyntikuluja.
Postiosoite
Nastolan kunta
Yksityistiet
PL 4
15561 Nastola
Käyntiosoite
Kunnantalo
Pekkalantie 5
15560 Nastola
Laskutusosoite
Nastolan kunta
Yksityistiet
PL 605
15101 Lahti
Sähköposti
[email protected]
[email protected]
www.nastola.fi
Puhelin
03 8851 11*
Faksi
03 8851 450
Nastola
Y-tunnus
0151364-1
ALV rek
Nastolan kunta
Tekniset palvelut
Paikkatieto
Yksityistiejaosto
Selvityslomake
Yksityistieavustushakemus
1 (2)
Dnro 1090/42.421/2015
Yksityistieavustushakemus
Hakemuksen palautus 31.8.2015 mennessä
Hakija
YT
Yksityistien täydellinen nimi
Numero
Rahalaitos ja konttori
Tilinnumero
Tiekunnan yhteyshenkilö
Puhelin
Lähiosoite
Postinumero ja toimipaikka
Sähköpostiosoite
Yksityistien tiedot
Tien kokonaispituus
km
Osakasmäärä
kpl
Tien pituus Nastolan puolella
km
Vakituinen asutus 2014
kpl
Pysyvän asutuksen pääsytien pituus
km
Yksikköjen määrä vuonna 2014
kpl
Yksikkömaksu vuonna 2014
€/yks.
Perusmaksu vuonna 2014
€
(vuosi) ☐ Pöytäkirjanote liitteenä
Tieyksikköjen jakoa on viimeksi käsitelty vuosikokouksessa
Tiekunnan viimeisin kokous pidettiin
(pvm)
Seuraava tiekunnan kokous on suunniteltu pidettäväksi
(pvm)
Tiliselvitys vuoden 2014 kunnossapidon toteutuneista kustannuksista koko tien osalta
Menot 2014
Tulot 2014
Kunnan avustukseen oikeuttavat
hoito- ja kunnossapitomenot
€
Kunnan avustukseen oikeuttavat
hallintomenot
€
Muut kuin kunnan avustukseen
oikeuttavat menot
€
€
Kunnan avustus kunnossapitoon
Muut avustukset
(muut kunnat ja valtio)
€
€
Yksikkömaksut
€
Muut tulot
Menot yhteensä
Rahallinen pääoma 1.1.2014
Postiosoite
Nastolan kunta
Yksityistiet
PL 4
15561 Nastola
Käyntiosoite
Kunnantalo
Pekkalantie 5
15560 Nastola
€
€
Laskutusosoite
Nastolan kunta
Yksityistiet
PL 605
15101 Lahti
€
Tulot yhteensä
€
Rahallinen pääoma 1.1.2015
Sähköposti
[email protected]
[email protected]
www.nastola.fi
Puhelin
03 8851 11*
Faksi
03 8851 450
Nastola
Y-tunnus
0151364-1
ALV rek
Nastolan kunta
Tekniset palvelut
Paikkatieto
Yksityistiejaosto
Selvityslomake
Yksityistieavustushakemus
2 (2)
Dnro 1090/42.421/2015
Hoitokunnan allekirjoitus ja nimien selvennys
Tiekunnan nimen kirjoittaa toimitsijamies tai hänen varamiehensä tai, milloin tiekunnan asioita hoitamaan on
asetettu tiehoitokunta, 2 hoitokunnan varsinaista jäsentä yhdessä. (YTL 62 § 2 mom.)
Paikka ja päiväys
Hoitokunnan jäsen
Hoitokunnan puheenjohtaja
Nimen selvennykset
Puhelinnumero
Tiliselvityksessä, kun se lähetetään postitse, on ehdottomasti oltava allekirjoitus.
Sähköpostitse lähetettävässä ei tarvitse olla silloin, kun lähettäjän tiedosta ei ole epäselvyyttä.
Sähköpostitse lähetettävässäkin tulee olla yksilöitynä ne henkilöt, jotka vakuuttavat tiedot oikeiksi.
Postiosoite
Nastolan kunta
Yksityistiet
PL 4
15561 Nastola
Käyntiosoite
Kunnantalo
Pekkalantie 5
15560 Nastola
Laskutusosoite
Nastolan kunta
Yksityistiet
PL 605
15101 Lahti
Sähköposti
[email protected]
[email protected]
www.nastola.fi
Puhelin
03 8851 11*
Faksi
03 8851 450
Nastola
Y-tunnus
0151364-1
ALV rek