Painolastivesiyleissopimuksen ratifiointitilanne Suomessa

Painolastivesiyleissopimus
- pääpiirteet ja voimaansaattaminen
Suomessa
Lolan Eriksson
Hallitusneuvos
25.2.2015
Yleissopimuksen tausta
Torjutaan alusten painolastivesien ja sedimenttien
mukana leviäviä haitallisia vieraslajeja
Haitalliset vieraslajit
– Uhka luonnon monimuotoisuudelle
– Suuret taloudelliset vahingot esim. kalastuselinkeinolle
Asia esillä IMOssa ensimmäisen kerran 1980-l.
lopulla > suosituksia ja ohjeita > sitova
yleissopimus v. 2004
Ei vielä kv. voimassa (valtiota 44/tonnisto 32,86 %)
– mm. Norja, Ruotsi, Saksa, Tanska ja Venäjä ratifioineet
– Viro samoihin aikoihin kuin Suomi; Puola, Latvia ja Liettua
2016 aikana; Suurimmassa osassa EU-maita
yleissopimuksen ratifiointi aivan loppumetreillä
www.lvm.fi
26.2.2015
2
Yleissopimuksen keskeinen sisältö
Kansainvälisen liikenteen aluksille kielto päästää
veteen käsittelemätöntä painolastivettä
Painolastivesiä saa päästää aluksesta vain
yleissopimuksen liitteen määräysten mukaisesti
Koskee kaikkia laivoja sopimusvaltioiden
merialueilla, riippumatta laivan lipusta
Soveltamisen ulkopuolelle jäävät:
– alukset, jotka eivät ole suunniteltu tai rakennettu
käyttämään painolastivettä
– kotimaanliikenteen alukset
– sota-alukset, hallinnon ei-kaupallisessa käytössä olevat
alukset
– pysyvää painolastia sinetöidyissä tankeissa käyttävät
alukset
www.lvm.fi
26.2.2015
3
Yleissopimus ja sen osat
Yleissopimus
– määritelmät, soveltamisala ja sen rajaukset, yleiset
velvoitteet, sedimenttien vastaanotto, katsastukset ja
todistuskirjat, rikkomukset, aluksen tarkastaminen,
valvonta jne.
Liitteet ovat yleissopimuksen erottamaton osa
– Osa A
– Osa B
– Osa C
– Osa D
– Osa E
yleiset määräykset
aluksille asetettavat käsittely- ja
valvontavaatimukset
erityisvaatimuksia tietyillä alueilla
standardit painolastiveden käsittelyä varten
katsastusta ja todistuskirjoja koskevat
vaatimukset
IMO:n ohjeistus (guidelines)
www.lvm.fi
26.2.2015
4
Yleissopimuksen ohjeistukset
G1
G2
G3
G4
G5
G6
G7
G8
G9
G10
G11
G12
G13
G14
www.lvm.fi
Sedimentinvastaanottolaitteistot, MEPC.152(55)
Näytteenotto, MEPC.173(58)
Vastaavat menetelmät, MEPC.123(53)
Painolastivesien hallinta ja painolastivesisuunnitelman
kehittäminen, MEPC.127(53)
Vastaanottolaitteistot, MEPC.153(55)
Painolastivesien vaihto, MEPC.124(53)
Riskinarviointi vapautuksiin, MEPC.162(56)
Tyyppihyväksyntäohjeistus, MEPC.174(58)
Aktiivisen ainesosan hyväksyntä, MEPC.169(57)
Laitteistojen prototyyppiteknologiaohjelmien hyväksyminen, MEPC.
Painolastivesien vaihdon suunnittelu ja rakennestandardit
Aluksien sedimentin hallintaan suunnittelu- ja rakennestandardi
Lisätoimet liittyen painolastivesien hallintaan, sisältäen
hätätilanteet
Painolastivesien vaihtoalueen suunnittelu
26.2.2015
26.2.2015
5
Laivoja koskevat velvoitteet
B-1 Painolastiveden hallintasuunnitelma
B-2 Painolastivesipäiväkirja
B-3 Laivan rakennusvuodesta ja painolastitilavuudesta riippuvat voimaantuloajankohdat
vaihto D-1
käsittely D-2
nyt sovelletaan IMOn resoluutiota A.1088(28)
2013
B-4 Painolastiveden vaihto
200 merimailia lähimmästä rannasta ja 200 metrin
syvyys.
Mikäli 200 merimailia ei toteudu, 50 merimailia ja 200
metrin syvyys.
www.lvm.fi
26.2.2015
26.2.2015
6
www.lvm.fi
26.2.2015
7
www.lvm.fi
26.2.2015
8
www.lvm.fi
26.2.2015
9
Milloin pitää soveltaa?
IMO päätti 2013 soveltamisaikataulun lykkäyksestä
enintään viidellä vuodella, päätöslauselma
A.1088(28)
– sovelletaan aluksiin, jotka on rakennettu ennen
yleissopimuksen kansainvälistä voimaantuloa
– sidotaan eri alusten osalta viiden vuoden välein
alukselle tehtävään uusintakatsastukseen,
jolloin alus telakoidaan
– uusintakatsastus sidottu MARPOLyleissopimuksen IOPP-todistuskirjaan (Liite I)
– porrastettu vuosille 2016 – 2020 jopa 2021
www.lvm.fi
26.2.2015
10
Porrastus, jos yleissopimus voimaan 2016
IOPP –todistuskirjan viimeinen Käsittelylaitteiston
voimassaolo-päivä
asentaminen viimeistään
2015
2016
2017
2018
www.lvm.fi
2020
2016 tai 2021
2017
2018
26.2.2015
11
Standardit – osa D
D-1 painolastiveden vaihtostandardi
– vähintään 95% aluksen painolastivedestä tulee vaihtua
– läpipumppausmenetelmää käytettäessä kolme kertaa
tankin tilavuus katsotaan riittäväksi määräksi
läpipumpattavaa vettä, jotta 95% vaatimus täyttyy
– vaihtoalue
– ei vaatimusta poiketa reitiltä tai aluksen aikataulusta
vaihdon suorittamiseksi
D-2 laitteiston suorituskykystandardi
– ≥ 50µm, < 10 organismia / m3
– 10µm ≤ x < 50µm, < 10 organismia / ml
– huomioi myös taudinaiheuttajat: Vibrio Cholerae
<1cfu/100 ml, Escherichia Coli <250cfu/100ml,
Enterococci <100cfu/100 ml.
www.lvm.fi
26.2.2015
26.2.2015
1
2
Katsastukset ja sertifiointi
Artikla 7 ja osa E
Lippuvaltio varmistaa että alus on tarkastettu ja
sertifioitu yleissopimuksen E osion mukaisesti
400 GT ja sitä suuremmat alukset tulee katsastaa
ja hyväksytyn katsastuksen jälkeen tulee myöntää
todistusasiakirja alukselle
Peruskatsastus (Initial survey)
Uusintakatsastus (Renewal survey)
Välikatsastus (Intermediate survey)
Vuosikatsastus (Annual survey)
Todistuksen voimassaolo ei saa ylittää viittä vuotta
www.lvm.fi
26.2.2015
26.2.2015
Poikkeukset ja vapautukset
A-3 sääntö: poikkeukset soveltamisesta
– hätätilanteet
– painolastivesi päästetään aluksesta samassa paikassa,
josta kaikki painolastivesi on peräisin
A-4 sääntö: vapautukset
– sopimuspuoli voi tietyin edellytyksin oman
lainkäyttövaltaansa kuuluvilla vesillä myöntää
vapautuksia B-3 säännön soveltamisvaatimuksista
(painolastivesien käsittely aluksilla)
– myönnetään alukselle/aluksille tietylle reitille kahden
sataman tai paikan välille
– perustuu riskinarviointiin
– HELCOM ja OSPAR jäsenmaat ovat valmistelleet
yhteistyössä ohjeistuksen vapautusten myöntämiseksi
www.lvm.fi
26.2.2015
14
Milloin voimaan Suomen osalta?
HE tarkoitus viedä eduskuntaan syksyllä 2015
tavoitteena liittyä yleissopimukseen ennen sen
kansainvälistä voimaantuloa (12 kk
voimaantuloedellytysten täyttymisestä)
Yleissopimus tulee Suomen osalta voimaan
päivänä, jolloin yleissopimus tulee kansainvälisesti
voimaan, tai
3 kuukautta sen jälkeen kun Suomi on tallettanut
hyväksymisasiakirjan
sen mukaan kumpi näistä ajankohdista on myöhempi
www.lvm.fi
26.2.2015
15