Tullin tilastot

Kauppa 2015
Handel
Trade
Suomen elintarvikevienti ja -tuonti
Kuvio 1. Suomen elintarvikevienti ja -tuonti v. 2005–2015 (1-6)
Milj. e
4 500
4 000
3 500
3 000
2 500
2 000
1 500
1 000
500
0
2005 2006 2007 2008 2009 2010 2011 2012 2013 2014
Tuonti
Vienti
Helsinki 15.9.2015
Tietoja lainattaessa lähteenä mainittava Tulli.
Uppgifterna kan citeras med uppgivande av Tullen som källa.
Quoting is encouraged provided Finnish Customs is acknowledged as the source.
2014 2015
(1-6) (1-6)
1
ELINTARVIKKEIDEN TUONTI SUOMEEN ON KASVANUT LÄHES VUOSITTAIN
Kokonaisvienti laski kymmeneksen alkuvuonna
Elintarvikkeiden tuonti Suomeen kasvoi 2010-luvulla vakaasti 4-13 prosenttia vuodessa. Vuonna
2014 tuonti kääntyi lievään prosentin laskuun ja aleni hiukan alle 4,2 miljardiin euroon, mutta palasi jälleen nousuun vuoden 2015 ensimmäisellä puoliskolla. Tuonti on suurentunut merkittävästi
vuosikymmenessä: kymmenen vuotta sitten elintarvikkeiden tuonnin arvo oli vain 2,3 miljardia,
kun se viime vuosina on ylittänyt jo neljän miljardin euron arvon.
Suomen elintarvikevienti toipui kasvutrendille 2009 talouskriisin jälkeen ja sen arvo lähestyi viime
vuosina jo 1,6 miljardin euron rajaa. Vuonna 2013 alkaneet Venäjän talousvaikeudet ja maan
eräille elintarvikkeille vuoden 2014 elokuussa asettamat tuontikiellot kuitenkin katkaisivat viennin
positiivisen kehityksen. Viime vuonna vienti laski kaksi prosenttia, ja kuluvan vuoden alkupuoliskolla elintarvikkeiden vienti oli jo vajonnut kymmeneksen edellisvuoden vastaavaan ajanjaksoon
verrattuna lähinnä Venäjälle suuntautuvan maitotaloustuotteiden viennin loppumisen vuoksi.
Suomen elintarvikkeiden ulkomaankauppa on aina ollut selvästi alijäämäistä, ja alijäämän suuruus on kasvanut vuosittain jo kymmenen vuoden ajan. Viime vuonna alijäämää kertyi hieman yli
2,6 miljardia euroa. Kuluvan vuoden kuuden ensimmäisen kuukauden aikana alijäämää on tullut
lähes 1,4 miljardia euroa, mikä on selvästi viime vuoden vastaavan ajankohdan alijäämää
enemmän. Päätavararyhmistä ainoastaan energiatuotteiden kauppataseen alijäämä on elintarvikekaupan alijäämää suurempi.
Elintarvikkeiden osuus Suomen kokonaistuonnista on viime vuosina kohonnut melko tasaisesti.
Osuus oli vuonna 2005 viisi prosenttia, kun kuluvana vuonna osuus on noussut jo lähes kahdeksaan prosenttiin. Ryhmän osuus Suomen koko viennistä on viime vuosina sen sijaan säilynyt
kolmen prosentin tuntumassa.
Saksa on ollut Suomen tärkein elintarvikkeiden tuontimaa vuodesta 2003 lähtien, jolloin se ohitti
Ruotsin. Viime vuosina Saksan osuus on pyörinyt 16 prosentin tuntumassa elintarvikkeiden kokonaistuonnista. Toisena tulevan Ruotsin osuus oli viime vuonna 11 prosenttia, kolmantena olevan Alankomaiden osuus oli noin yhdeksän prosenttia.
Venäjä, Ruotsi ja Viro ovat perinteisesti kattaneet noin puolet Suomen elintarvikeviennistä. Vuonna 2013 yli 28 prosenttia elintarvikkeista toimitettiin Venäjälle ja vielä vuonna 2014 sen osuus oli
noin viidennes, mutta kuluvana vuonna Venäjän osuus romahti alle kahdeksaan prosenttiin.
Ruotsin osuus oli alkuvuonna hiukan vajaat 21 prosenttia ja Viron yhdeksän prosenttia. Venäjänviennin päättymisen jälkeen suomalaisia maitotaloustuotteita on viety tavanomaista enemmän
mm. Alankomaihin ja Egyptiin.
Kuvio 2. Elintarvikkeiden kauppatase
2005-2015
Milj. e
0
-500
-1 000
-1 500
-2 000
-2 500
-3 000
Kuvio 3. Elintarvikkeiden osuus Suomen
tuonnista ja viennistä 2005-2015 (1-6)
9
8
7
6
5
4
3
2
1
0
Osuus %
Tuonti
Vienti
______________________________
Elintarvikkeisiin on tässä katsauksessa luettu kuuluviksi SITC-luokituksen ryhmät 01-12. Niitä
vastaavat CN-luokituksessa ryhmät 02-24.
Tulli Tilastointi
2
Taulukko 1. Suomen elintarviketuonti ja -vienti v. 2005–2015 (1-6)
Vuosi
2005
2006
2007
2008
2009
2010
2011
2012
2013
2014
2015
(1-6)
Tuonti
Milj. e
Muutos %
Vienti
Milj. e
Osuus %
Muutos %
Osuus %
Kauppatase
Milj. e
2 341
2 533
2 813
3 127
3 075
3 341
3 788
3 957
4 178
4 153
+8
+8
+11
+11
-2
+9
+13
+4
+6
-1
5,0
4,6
4,7
5,0
7,0
6,4
6,3
6,6
7,2
7,2
927
1 058
1 254
1 310
1 129
1 270
1 513
1 518
1 542
1 514
+3
+14
+19
+4
-14
+13
+19
0
+2
-2
1,8
1,7
1,9
2,0
2,5
2,4
2,7
2,7
2,8
2,7
-1 414
-1 475
-1 559
-1 816
-1 946
-2 071
-2 274
-2 438
-2 636
-2 639
2 075
+3
7,8
708
-10
2,6
-1 367
Kauppataseen vaje on kasvanut eniten hedelmien ja kasvisten kohdalla
Suomen elintarvikekaupan huomattavan kauppataseen alijäämän kasvu erityisesti johtuu viime
vuosina voimistuneesta hedelmien ja kasvisten tuonnista. Tavararyhmän kohdalla alijäämä on
kasvanut vuoden 2010 tammi-kesäkuun 340 miljoonasta eurosta kuluvan vuoden ensimmäisen
puoliskon 456 miljoonaan euroon. Vaje on suurentunut selvästi myös lihan ja kalan sekä rehujen
kohdalla. Alijäämä on pienentynyt viljan ja viljatuotteiden kaupassa Suomen vehnän ja leipomotuotteiden viennin kasvun myötä. Maitotaloustuotteet ovat perinteisesti olleet ainoa elintarvikeryhmä, jonka ulkomaankauppa on Suomelle ylijäämäistä. Ylijäämä on kuitenkin kutistunut viime
vuosina juuston tuonnin kasvun ja Venäjän-viennin heikkenemisen vuoksi.
Kuvio 4. Suomen elintarvikekaupan kauppatase (milj. e) tavararyhmittäin
2005 (1-6), 2010 (1-6) ja 2015 (1-6)
01 Liha ja lihatuotteet
02 Maitotaloustuotteet ja munat
03 Kalat ja kalavalmisteet
04 Vilja ja viljatuotteet
05 Hedelmät ja kasvikset
06 Sokeri ja sokerivalmisteet, hunaja
07 Kahvi, tee, kaakao, mausteet; tuotteet niistä
08 Rehuaineet
09 Erinäiset elintarvikkeet
11 Juomat
12 Tupakka ja tupakkavalmisteet
-500
-450
-400
2015 (1-6)
-350
-300
2010 (1-6)
-250
-200
-150
-100
-50
0
50
100
2005 (1-6)
Elintarvikkeiden vienti Venäjälle laski jyrkästi
Maitotaloustuotteiden vienti pieneni viime vuonna 477 miljoonan euroon eli 11 prosenttia vuoden
2013 vientiä pienemmäksi. Tammi-kesäkuussa 2015 vienti on edelleen vaipunut 28 prosenttia ja
se oli arvoltaan vain 207 miljoonaa euroa. Vientiä painoi alaspäin erityisesti Venäjälle suuntautuneen viennin tyrehtyminen. Maitotaloustuotteiden osuus Suomen elintarvikeviennistä oli vielä
kaksi vuotta sitten yli kolmannes, mutta kuluvana vuonna osuus oli kutistunut 29 prosenttiin. Se
on kuitenkin edelleen arvoltaan viennin merkittävin elintarviketavararyhmä. Vuoteen 2013 asti
Suomen maitotuotteiden vienti oli selvällä kasvu-uralla: vuonna 2005 niitä vietiin 308 miljoonan
euron edestä, mutta vuonna 2013 viennin arvo oli kohonnut peräti 536 miljoonaan euroon. Kasvun takana oli lähinnä Venäjän-viennin voimistuminen, mutta myös vienti Ruotsiin ja Kiinaan nousi.
Maidon, kerman ja hapanmaitotuotteiden vienti väheni alkuvuonna 21 prosenttia 110 miljoonaan
euroon. Maidon ja kerman osuus oli noin 54 miljoonaa, jogurtin 15 miljoonaa ja heran 22 miljooTulli Tilastointi
3
naa euroa. Ruotsi oli edellisten vuosien tapaan selvästi tärkein tuotteiden ostaja 39 miljoonan euron osuudellaan. Vienti Ruotsiin heikkeni kuitenkin lähes viidenneksen. Vienti Kiinaan oli arvoltaan 17 miljoonaa euroa, vähennystä tuli yli kolmannes, kun taas vienti Egyptiin moninkertaistui
kymmeneen miljoonaan euroon. Yhteenlaskettu vienti muihin maihin kuin Venäjälle luisui alkuvuonna prosentin. Vienti Venäjälle säilyi olemattomana alkuvuonna loputtuaan kokonaan vuoden
2014 elokuussa; viime vuonna viennin kokonaisarvo oli 34 miljoonaa euroa eli noin 14 prosenttia
koko maitoviennistä. Venäjä oli tuolloin kolmanneksi tärkein suomalaisen maidon ostajamaa. Ennen tuontikieltoja Venäjä oli vuodesta 2005 alkaen toiseksi suurin vientimaa Ruotsin jälkeen.
Suurimmillaan vuonna 2010 noin neljäsosa Suomen viemästä maidosta suuntautui Venäjälle.
Taulukko 2. Elintarvikevienti tavararyhmittäin 2014–2015 (1-6)
SITC- tavararyhmä
2014
Milj. e Muutos %
113
-14
477
-11
39
-7
277
+16
51
-5
77
-8
121
+7
01 Liha ja lihatuotteet
02 Maitotaloustuotteet ja munat
03 Kalat ja kalavalmisteet
04 Vilja ja viljatuotteet
05 Hedelmät ja kasvikset
06 Sokeri ja sokerivalmisteet, hunaja
07 Kahvi, tee, kaakao, mausteet; tuotteet niistä
08 Rehuaineet
09 Erinäiset elintarvikkeet
11 Juomat
12 Tupakka ja tupakkavalmisteet
Yhteensä
Osuus %
7,5
31,5
2,6
18,3
3,4
5,1
8,0
2015 (1-6)
Milj. e Muutos %
60
+7
207
-28
16
-29
146
0
30
25
38
-4
57
+7
Osuus %
8,4
29,2
2,3
20,6
4,2
5,3
8,1
48
138
+12
+6
3,1
9,1
22
59
-5
-13
3,1
8,4
168
4
1 514
0
+167
-2
11,1
0,3
100,0
71
2
708
+1
+6
-10
10,1
0,3
100,0
Voita vietiin alkuvuonna 15 prosenttia edellisvuotta enemmän, viennin arvo oli lähes 61 miljoonaa
euroa. Vientiä suuntautui eniten Ranskaan (17 milj. e), Alankomaihin (14 milj. e) ja Egyptiin (kahdeksan milj. e). Voita ei viety lähes ollenkaan näihin maihin viime vuonna vastaavana ajankohtana. Vuonna 2013 noin 72 prosenttia ja vuonna 2014 noin puolet Suomen voiviennistä suuntautui
Venäjälle. Viennin arvo oli viime vuonna 46 miljoonaa euroa, mutta alkuvuonna 2015 vientiä Venäjälle ei kertynyt ollenkaan vuonna 2014 voimaan tulleiden tuontikieltojen vuoksi. Toisin kuin
juuston ja maidon kohdalla, voin kokonaisvienti ei kuitenkaan laskenut Venäjän-viennin pysähdyttyä, vaan nousi rivakasti tuontikieltojen astuttua voimaan.
Juuston vienti aleni alkuvuonna peräti 67 prosenttia 29 miljoonaan euroon. Vienti Venäjälle oli
vielä viime vuonna arvoltaan 84 miljoonaa euroa, kun se kuluvana vuonna oli tuontikieltojen
vuoksi pudonnut alle miljoonaan euroon. Venäjän osuus Suomen juuston viennistä oli 77 prosenttia vuonna 2013, hieman alle 70 prosenttia viime vuonna ja kuluva vuonna vain muutaman prosentin. Muualle kuin Venäjälle viedyn juuston arvo kohosi alkuvuonna 57 prosenttia verrattuna
edellisvuoden ensimmäiseen puoliskoon, mutta tämä ei riittänyt korvaamaan Venäjän-viennin
loppumisen aiheuttamaa menetystä. Tärkeimmät juuston vientimaat olivat Yhdysvallat (8 milj. euroa, kasvua 43 prosenttia) ja Belgia (6 milj. euroa, nousua 49 prosenttia).
Kuvio 5. Suomen maidon, voin ja juuston vienti Venäjälle ja muihin maihin kuukausittain 2013–2015 (1-6)
1000 e
Maidon, kerman yms vienti Venäjälle
Juuston vienti Venäjälle
Voin vienti Venäjälle
25 000
Maidon, kerman yms vienti muihin maihin
Juuston vienti muihin maihin
Voin vienti muihin maihin
20 000
15 000
10 000
5 000
0
I
II
III
IV
V
VI
VII VIII IX
X
XI
XII
I
II
III
IV
V
VI
VII VIII IX
2014
2013
Tulli Tilastointi
X
XI
XII
I
II
III
IV
2015
V
VI
4
Viljan ja viljatuotteiden vienti säilyi vuoden 2015 ensimmäisellä puoliskolla edellisvuoden tasolla.
Viennin arvo oli 146 miljoonaa euroa ja osuus koko elintarvikeviennistä noin viidennes. Myllytuotteista vehnän vienti parani huomattavasti edellisvuodesta (+160 %) ja oli arvoltaan reilut 34 miljoonaa euroa. Viennin kasvu johtui 11 miljoonan euron arvoisista vehnätoimituksista SaudiArabiaan. Lisäksi vehnän vienti Espanjaan (arvo 11 milj. e) ja Alankomaihin (4 milj. e) moninkertaistui. Viennin huomattava nousu johtui yksinomaan vientimäärien kasvusta, sillä vientihinnat
laskivat aavistuksen. Kauran vienti väheni alkuvuonna reilun viidenneksen 32 miljoonaan euroon.
Vajaa kolmannes kaurasta vietiin Saksaan (-18 %), muita merkittäviä ostajamaita olivat Alankomaat (+21 %) ja Yhdysvallat (-72 %). Alkuvuonna kauraa toimitettiin myös Etelä-Afrikkaan viiden
miljoonan euron edestä, kun viime vuonna vastaavaan aikaan vientiä sinne ei ollut lainkaan. Leipiä, kakkuja, keksejä yms. leipomotuotteita vietiin seitsemän prosenttia edellisvuotta vähemmän
eli 31 miljoonan euron edestä. Kolmannes viennistä suuntautui Ruotsiin. Vienti Venäjälle syöksyi
36 prosenttia, mutta vienti Norjaan koheni viidenneksen.
Alkoholijuomien viennin arvo kohosi kuluvan vuoden ensimmäisellä puoliskolla 68 miljoonaan euroon (runsaat 42 miljoonaa litraa) eli kaksi prosenttia edellisvuotta suuremmaksi. Juomien osuudeksi koko elintarvikeviennistä muodostui noin kymmenes. Arvosta laskettuna viedyistä juomista
noin 37 prosenttia oli vodkaa. Reilu viidennes alkoholijuomista toimitettiin Viroon, jonne vienti kuitenkin laski 14 prosenttia. Ruotsiin vietiin alkoholia 13 miljoonan euron (+16 %) ja Puolaan seitsemän miljoonan euron (+61 %) arvosta. Alkoholijuomien vienti Venäjälle putosi reilun kolmanneksen ja oli arvoltaan hiukan alle viisi miljoonaa euroa.
Lihan viennin arvo on viime vuosina ollut 110–130 miljoonan euron paikkeilla. Alkuvuonna 2015
vienti kasvoi seitsemän prosenttia ja oli arvoltaan 60 miljoonaa euroa. Osuus koko elintarvikeviennistä oli runsaat kahdeksan prosenttia. Yli puolet viedystä lihasta oli sianlihaa. Sianlihan vienti parani alkuvuonna yhdeksän prosenttia, mutta vienti on kuitenkin ollut jo vuosia laskusuunnassa. Parhaimmillaan vuonna 2008 Suomi vei lähes sadan miljoonan euron edestä sianlihaa, kun
viime vuonna vientiä kertyi enää 61 miljoonaa euroa. Suurin ostajamaa alkuvuonna oli edellisvuosien tapaan Uusi-Seelanti, jonne toimitettiin sianlihaa 11 miljoonan euron arvosta (+36 %), joka oli noin kolmannes kokonaisviennistä. Toisella sijalla olevaan Etelä-Koreaan vienti kasvoi jopa
43 prosenttia. Maan osuus oli noin 15 prosenttia. Vienti Venäjälle lakkasi alkuvuonna kokonaan
viime vuoden elokuussa voimaan tulleiden tuontikieltojen vuoksi, kun maahan vietiin vielä vuonna
2013 sianlihaa 12 miljoonan euron arvosta.
Sekä suklaan ja suklaatuotteiden että sokerin vienti oli alkuvuonna laskussa, mutta makeisten
viennin arvo säilyi edellisvuoden tasolla. Suklaan ja suklaatuotteiden (27 milj. e) tärkein ostaja oli
Ruotsi (+8 %), jonne vietiin suklaasta noin 45 prosenttia. Sokeria toimitettiin kokonaisuudessaan
21 miljoonan euron arvosta eli kahdeksan prosenttia viime vuotta vähemmän. Sokerin vienti jakaantui melko tasaisesti usean eri ostajamaan kesken. Suurimpien maiden, Alankomaiden ja Irlannin osuus viedystä sokerista oli molemmilla noin kolme miljoonaa euroa. Makeisia (16 milj. e)
vietiin lähinnä Ruotsiin (kuusi miljoonaa euroa) sekä Tanskaan (kaksi miljoonaa euroa).
Muita merkittäviä tuotteita elintarvikeviennissä olivat kahvi, jonka vienti koheni yli neljänneksen
(24 milj. e) ja rehut, joiden vienti jäi 22 miljoonaan euroon (-5 %). Kahvista vietiin Venäjälle 38
prosenttia ja Viroon 36 prosenttia. Rehujen suurin ostajamaa oli Venäjä reilun 39 prosentin osuudellaan. Muu rehuvienti meni lähinnä Pohjoismaihin. Erilaisia hedelmäsäilykkeitä ja valmisteita,
enimmäkseen jäädytettyjä mustikoita ja lakkaa, vietiin 19 miljoonalla eurolla (+66 %). Kolme neljännestä viennistä suuntautui Ruotsiin ja Kiinaan. Kalan, eli suurelta osin silakan ja lohen, vienti
putosi kolmanneksen reiluun 13 miljoonaan euroon. Yli puolet kalasta vietiin Viroon, vajaa kolmannes Tanskaan.
Kahvin tuontihinnat kasvoivat, hedelmien ja rehujen tuonti selvässä nousussa.
Hieman alle neljännes Suomen elintarviketuonnista koostui alkuvuonna hedelmistä ja kasviksista.
Niiden tuonnin arvo oli yhteensä 486 miljoonaa euroa, mikä oli seitsemän prosenttia edellisvuoden tammi-kesäkuuta enemmän. Tuonnin arvo on kasvanut keskimäärin noin 5-10 prosentin
Tulli Tilastointi
5
vuosivauhtia viime vuosikymmenellä. Vuonna 2005 Suomeen tuotiin 536 tuhatta tonnia hedelmiä
ja kasviksia, kun vuonna 2014 tuontia kertyi jo 659 tuhatta tonnia.
Taulukko 3. Elintarviketuonti tavararyhmittäin 2014–2015 (1-6)
SITC- tavararyhmä
01 Liha ja lihatuotteet
02 Maitotaloustuotteet ja munat
03 Kalat ja kalavalmisteet
04 Vilja ja viljatuotteet
05 Hedelmät ja kasvikset
06 Sokeri ja sokerivalmisteet, hunaja
07 Kahvi, tee, kaakao, mausteet; tuotteet niistä
08 Rehuaineet
09 Erinäiset elintarvikkeet
11 Juomat
12 Tupakka ja tupakkavalmisteet
Yhteensä
2014
Milj. e Muutos %
331
0
401
0
362
-1
336
-2
860
0
156
-20
423
+6
Osuus %
8,0
9,7
8,7
8,1
20,7
3,8
10,2
2015 (1-6)
Milj. e Muutos %
160
-4
200
-2
172
-6
163
+2
486
+7
72
+6
227
+20
Osuus %
7,7
9,6
8,3
7,9
23,4
3,4
10,9
313
432
+5
+4
7,5
10,4
164
213
+6
+1
7,9
10,2
405
134
-1
-19
9,8
3,2
195
24
-2
+5
9,4
1,2
4 153
-1
100,0
2 075
+3
100,0
Hedelmiä ja pähkinöitä tuotiin 2015 tammi-kesäkuussa 208 miljoonan euron arvosta eli 178 tuhatta tonnia, arvossa kasvua 12 prosenttia edellisvuodesta. Tästä banaanien osuus oli 48 miljoonaa
euroa (+39 %), sitrushedelmien 32 miljoonaa euroa (+5 %), viinirypäleiden 24 miljoonaa euroa
(+7 %) ja omenoiden 20 miljoonaa euroa (-10 %). Banaaneista noin puolet tuotiin Costa Ricasta
ja sitrushedelmistä kolmasosa Espanjasta. Muita hedelmiä tuotiin melko tasaisesti eri maista,
muun muassa Saksasta ja Alankomaista. Viime vuosina erityisesti avokadojen ja mangojen tuonti
Suomeen on moninkertaistunut vuoden 2007 kahdesta miljoonasta viime vuoden lähes 18 miljoonaan euroon. Näitä hedelmistä noin puolet saapui Suomeen Espanjasta (+51 %) ja Alankomaista (+17 %). Alkuvuonna 2015 mangojen ja avokadojen tuonti vahvistui edelleen lähes neljänneksen. Myös pähkinöiden tuonti on suurentunut selvästi vuosikymmenessä ja ylsi viime
vuonna lähes 28 miljoonaan euroon, ja kasvoi kuluvana vuonna vielä kymmeneksen. Hieman alle
neljäsosa pähkinöistä tuotiin alkuvuonna Yhdysvalloista (+28 %); Vietnamista (+45 %) ja Saksasta (+14 %) tuotiin molemmista noin 15 prosenttia pähkinöistä. Kasvisten tuonnin arvo oli alkuvuonna 137 miljoonaa euroa (+1 %) ja paljous 97 tuhatta tonnia. Tomaatteja tuotiin 29 miljoonan
euron arvosta (-4 %), joista noin puolet Espanjasta. Hedelmä- ja marjasäilykkeiden ja valmisteiden tuonniksi muodostui 59 miljoonaa euroa eli 16 prosenttia vuoden 2014 tammikesäkuun tuontia enemmän. Suurimmat tuontimaat olivat Saksa, Ruotsi ja Puola. Kasvisvalmisteita ja –säilykkeitä tuotiin kaksi prosenttia edellisvuotista enemmän eli 51 miljoonan euron arvosta. Alankomaiden osuus oli 17 prosenttia, Ruotsin 16 prosenttia ja Saksan 15 prosenttia.
Maitotaloustuotteiden tuonti on ollut kuluvalla vuosikymmenellä huomattavassa kasvussa lähinnä
juuston tuonnin ansiosta. Viime vuonna maitotaloustuotteita tuotiin 401 miljoonan euron arvosta.
Alkuvuonna 2015 tuonti kuitenkin heikkeni kaksi prosenttia edellisvuoden ensimmäiseen puoliskoon verrattuna ja oli arvoltaan 200 miljoonaa euroa. Maitotaloustuotteiden osuus koko elintarviketuonnista on viime vuodet ollut noin kymmenes. Juuston osuus alkuvuoden maitotaloustuotteiden tuonnista oli 140 miljoonaa euroa eli 70 prosenttia. Tärkeimmät juustojen tuontimaat olivat
Tanska (52 milj. e, kasvua 26 %) ja Saksa (36 milj. e, laskua 13 %). Juustojen tuonti Ruotsista
(11 milj. e) supistui noin viidenneksen. Erityisesti Tanska on viimevuosina kasvattanut osuuttaan
Suomen juustontuonnissa Ruotsin kustannuksella: vuonna 2011 Tanskan osuus oli noin neljäsosa, mutta kuluvan vuoden ensimmäisellä puoliskolla jo 37 prosenttia Suomeen tuodusta juustosta oli tanskalaista. Ruotsalaisen juuston osuus on pudonnut kymmenessä vuodessa 17 prosentista 8 prosenttiin. Maitoa ja kermaa tuotiin alkuvuonna prosentti edellisvuotta vähemmän; tuonnin
arvoksi muodostui 56 miljoonaa euroa. Kolmasosa maidosta ja kermasta tuotiin Saksasta, 14
prosenttia Ruotsista ja 12 prosenttia Puolasta.
Tulli Tilastointi
6
Alkoholijuomien tuonnin arvo on viime vuosina ollut lievässä laskussa. Alkuvuonna 2015 tuonti
hiipui kaksi prosenttia edellisvuodesta ja jäi 162 miljoonaan euroon. Juomien osuus koko elintarviketuonnista oli jonkin verran yli yhdeksän prosenttia. Viiniä tuotiin 97 miljoonan euron arvosta (1 %) eli noin 39 miljoonaa litraa. Väkevien tuonti oli arvoltaan 40 miljoonaa euroa, mikä oli neljä
prosenttia vertailuajanjaksoa vähemmän. Tuonnin määrä oli hieman yli kuusi miljoonaa litraa. Viinin suurimmat tuontimaat olivat Ranska (19 milj. e), Chile (16 milj. e) ja Italia (13 milj. e). Väkeviä
juomia tuotiin eniten Ranskasta (12 milj. e) ja Isosta-Britanniasta (11 milj. e). Alkoholittomien
juomien, muun muassa virvoitusjuomien ja kivennäisveden, tuonti (33 milj. e, 44 milj. litraa) oli
aavistuksen edellisvuotista pienempi. Noin kolmannes näistä juomista tuotiin Saksasta.
Kalan ja kalatuotteiden tuonti oli alkuvuonna 2015 arvoltaan 172 miljoonaa euroa, mikä oli kuusi
prosenttia edellisvuotta vähemmän. Osuus koko elintarviketuonnista oli kahdeksan prosenttia.
Kalaa, pääasiassa lohta ja kirjolohta, tuotiin Norjasta 70 miljoonalla eurolla eli kymmenyksen
edellisvuotista vähemmän. Myös tuonti Ruotsista (20 milj. e) väheni suunnilleen saman verran.
Yhteensä tuoretta tai jäädytettyä kalaa tuotiin 106 miljoonan euron edestä eli noin 24 tuhatta tonnia. Kala- ja äyriäisvalmisteiden tuonnin arvo oli 54 miljoonaa euroa. Suurimmat tuontimaat olivat
Ruotsi (-5 %), Norja (-1 %) ja Tanska (+48 %).
Rehujen ja lemmikkien ruokien tuonti kohosi alkuvuonna kuusi prosenttia 164 miljoonaan euroon.
Osuudeksi koko elintarviketuonnista tuli kahdeksan prosenttia. Rehuista noin kolmannes, eli 57
miljoonaa euroa, oli rehuteollisuuden käyttöön tarkoitettuja elintarviketeollisuuden jätetuotteita
muun muassa soijasta ja rypsistä. Kissan-, koiran- ym. lemmikkiruuan tuonnin arvo kohosi viisi
prosenttia 76 miljoonaa euroon. Öljykakkuja ja muita jätetuotteita tuotiin sekä Venäjältä että Saksasta noin kolmannes koko tuonnista. Lemmikkien ruuan suurimmat tuontimaat olivat IsoBritannia ja Tanska.
Viljan ja viljatuotteiden tuonti on 2010-luvulla kasvanut vuosittain rivakasti viime vuoden kahden
prosentin laskua lukuun ottamatta. Alkuvuonna 2015 näiden tuotteiden tuonti toipui kaksi prosenttia ja oli arvoltaan 163 miljoonaa euroa. Osuus koko elintarviketuonnista oli kahdeksan prosenttia.
Viime vuosien kasvun takana on leipien, kakkujen, keksien yms. leipomotuotteiden tuonnin suurentuminen. Niitä tuotiin alkuvuonna 104 miljoonalla eurolla (+4 %). Suurimmat leipomotuotteiden
tuontimaat olivat Saksa (27 milj. e) ja Ruotsi (24 milj. e). Maiden yhteenlaskettu osuus leipomotuotetuonnista oli siis lähes puolet.
Lihan ja lihatuotteiden tuonti väheni neljä prosenttia alkuvuonna. Tuonnin arvo supistui 160 miljoonaan euroon, ja osuudeksi koko elintarviketuonnista muodostui hieman alle kahdeksan prosenttia. Alkuvuoden laskua huomioimatta lihan tuonti Suomeen on vuosikymmenen aikana kasvanut merkittävästi: vuonna 2005 lihaa tuotiin vain 144 miljoonan euron edestä, kun viime vuonna
tuonti ylsi 331 miljoonaan euroon. Tuonnin vahvistumisen syy on Saksasta tuodun lihan arvon
kasvu. Myös tuonti Alankomaista ja Puolasta on kohonnut selvästi. Tuoreen tai jäädytetyn lihan
tuonti Saksasta oli alkuvuonna arvoltaan 27 miljoonaa euroa (+4 %) ja lihasäilykkeiden ja –
valmisteiden arvo 14 miljoonaa euroa (-13 %).
Kahvin tuonnin arvo kohosi alkuvuonna peräti 38 prosenttia ollen yli 146 miljoonan euroa, mikä oli
seitsemän prosenttia koko elintarviketuonnista. Raakakahvin osuus kahvintuonnista oli 79 prosenttia, paahdetun kahvin 16 prosenttia. Raakakahvin tuonnin kasvu johtui lähes kokonaan tuontihintojen 43 prosentin loikasta; tuonnin määrä oli 32 tuhatta tonnia eli vain muutaman prosentin
edellisvuoden ensimmäistä puoliskoa enemmän. Suurimmat raakakahvin tuontimaat olivat perinteiseen tapaan Brasilia (53 milj. e), kasvua 58 prosenttia, ja Kolumbia (30 milj. e), josta tuonnin
arvo kohosi huomattavat 70 prosenttia. Näistä kahdesta maasta tuotiin lähes kolme neljäsosaa
Suomeen tuodusta raakakahvista. Paahdettua kahvia tuotiin eniten Alankomaista.
Sokerin ja sokerivalmisteiden tuonti saavutti tammi-kesäkuussa 72 miljoonan euron arvon, ja oli
kuusi prosenttia vuoden 2014 tuontia suurempi. Kuitenkin vain reilut kolme prosenttia koko elintarviketuonnista koostui sokerituotteista. Raaka- ja ruokosokerin tuonnin osuus oli reippaasti yli
puolet näistä tuotteista. Niiden tuonti Saksasta kaksinkertaistui 12 miljoonaan euroon, ja tuonti
Tulli Tilastointi
7
Swazimaasta oli arvoltaan lähes yhdeksän miljoonaa euroa, kun tuontia ei viime vuonna ollut sieltä yhtään. Makeisia tuotiin lähes 32 miljoonan euron edestä (-1 %), lähinnä Alankomaista, Tanskasta, Ruotsista, Slovakiasta ja Saksasta.
Suklaata tuotiin vuoden 2015 ensimmäisellä puoliskolla yhdeksän prosenttia viime vuotta vähemmän. Arvo jäi 51 miljoonaan euroon, mikä oli runsaat kaksi prosenttia koko elintarviketuonnista. Noin kolmasosa suklaasta tuotiin Ruotsista (+3 %), hieman yli neljäsosa Saksasta (-9 %).
Tupakkavalmisteiden tuonti oli alkuvuonna arvoltaan 24 miljoonan euroa, kasvua viisi prosenttia
edellisvuoden vastaavaan ajankohtaan. Tupakan tuonnissa on tyypillistä, että tuonnin arvo on
loppuvuonna selvästi alkuvuotta suurempi. Suurimmat tuontimaat vuoden ensimmäisellä puoliskolla olivat Saksa (7 milj. e), Alankomaat (6 milj. e) ja Liettua (5 milj. e)
Tulli Tilastointi
LIITE 1: Elintarvikkeiden vienti ja tuonti SITC-tavararyhmittäin
Elintarvikevienti SITC-tavararyhmittäin vuosina 2011-2014 ja 2015 (1-6)
2011
2012
2013
2014
2015 (1-6)
SITC-tavararyhmä
Milj. € Muutos % Osuus % Milj. € Muutos % Osuus % Milj. € Muutos % Osuus % Milj. € Muutos % Osuus % Milj. €
Muutos % Osuus %
01 Liha ja lihatuotteet
121
19
8,0
123
2
8,1
132
7
8,5
113
-14
7,5
60
7
8,4
02 Maitotaloustuotteet ja munat
465
6
30,7
495
6
32,6
536
8
34,8
477
-11
31,5
207
-28
29,2
03 Kalat ja kalavalmisteet
34
8
2,3
43
26
2,9
42
-3
2,7
39
-7
2,6
16
-29
2,3
04 Vilja ja viljatuotteet
301
62
19,9
248
-18
16,3
239
-4
15,5
277
16
18,3
146
0
20,6
05 Hedelmät ja kasvikset
64
20
4,2
61
-6
4,0
54
-11
3,5
51
-5
3,4
30
25
4,2
06 Sokeri ja sokerivalmisteet, hunaja
81
33
5,3
88
8
5,8
84
-4
5,5
77
-8
5,1
38
-4
5,3
07 Kahvi, tee, kaakao, mausteet; tuotteet niistä
123
20
8,1
116
-6
7,6
113
-2
7,3
121
7
8,0
57
7
8,1
08 Rehuaineet
30
15
2,0
39
28
2,5
42
10
2,8
48
12
3,1
22
-5
3,1
09 Erinäiset elintarvikkeet
141
6
9,3
146
4
9,6
130
-11
8,4
138
6
9,1
59
-13
8,4
11 Juomat
148
11
9,8
157
7
10,4
168
7
10,9
168
0
11,1
71
1
10,1
12 Tupakka ja tupakkavalmisteet
4
97
0,2
2
-41
0,1
2
-28
0,1
4
167
0,3
2
6
0,3
Yhteensä
1 513
19
100,0
1 518
0
100,0
1 542
2
100,0
1 514
-2
100,0
708
-10
100,0
Elintarviketuonti SITC-tavararyhmittäin vuosina 2011-2014 ja 2015 (1-6)
2011
2012
2013
2014
2015 (1-6)
SITC-tavararyhmä
Milj. € Muutos % Osuus % Milj. € Muutos % Osuus % Milj. € Muutos % Osuus % Milj. € Muutos % Osuus % Milj. €
Muutos % Osuus %
01 Liha ja lihatuotteet
279
16
7,4
338
21
8,5
331
-2
7,9
331
0
8,0
160
-4
7,7
02 Maitotaloustuotteet ja munat
343
19
9,1
382
11
9,7
401
5
9,6
401
0
9,7
200
-2
9,6
03 Kalat ja kalavalmisteet
310
13
8,2
318
3
8,0
368
16
8,8
362
-1
8,7
172
-6
8,3
04 Vilja ja viljatuotteet
278
7
7,3
319
15
8,1
342
7
8,2
336
-2
8,1
163
2
7,9
05 Hedelmät ja kasvikset
783
11
20,7
824
5
20,8
857
4
20,5
860
0
20,7
486
7
23,4
06 Sokeri ja sokerivalmisteet, hunaja
166
41
4,4
175
5
4,4
194
11
4,6
156
-20
3,8
72
6
3,4
07 Kahvi, tee, kaakao, mausteet; tuotteet niistä
495
22
13,1
465
-6
11,8
398
-14
9,5
423
6
10,2
227
20
10,9
08 Rehuaineet
224
2
5,9
259
16
6,5
298
15
7,1
313
5
7,5
164
6
7,9
09 Erinäiset elintarvikkeet
364
9
9,6
380
4
9,6
417
10
10,0
432
4
10,4
213
1
10,2
11 Juomat
393
5
10,4
400
2
10,1
408
2
9,8
405
-1
9,8
195
-2
9,4
12 Tupakka ja tupakkavalmisteet
153
27
4,0
96
-37
2,4
166
72
4,0
134
-19
3,2
24
5
1,2
Yhteensä
3 788
13
100,0
3 957
4
100,0
4 178
6
100,0
4 153
-1
100,0
2 075
3
100,0
LIITE 2: Elintarvikkeiden tuonti ja vienti maittain
Elintarvikevienti maittain vuosina 2013-2014 ja 2015 (1-6)
2013
2014
2015 (1-6)
Maa
Milj. € Muutos % Osuus % Milj. € Muutos % Osuus % Milj. €
Muutos % Osuus %
Ruotsi
269
1
17,5
291
8
19,2
147
5
20,7
Viro
137
5
8,9
145
6
9,6
64
-10
9,0
Venäjä
434
5
28,2
321
-26
21,2
56
-74
7,8
Alankomaat
31
8
2,0
52
66
3,4
44
93
6,1
Saksa
73
-8
4,8
65
-12
4,3
35
6
4,9
Tanska
36
12
2,4
43
18
2,8
27
35
3,8
Saudi-Arabia
3
-30
0,2
22
646
1,5
25
135
3,6
Kiina
56
16
3,6
52
-7
3,4
25
-19
3,5
Belgia
37
54
2,4
40
8
2,6
24
15
3,4
USA
39
-1
2,5
48
22
3,1
23
-19
3,2
Ranska
15
35
1,0
16
6
1,1
22
295
3,1
Egypti
9
-5
0,6
15
65
1,0
18
532
2,6
Norja
40
11
2,6
42
4
2,7
18
-20
2,6
Espanja
13
-34
0,9
25
84
1,6
18
75
2,6
Puola
36
-5
2,3
40
12
2,7
15
2
2,1
Latvia
30
11
1,9
28
-7
1,8
12
0
1,7
Uusi-Seelanti
20
16
1,3
20
-1
1,3
12
20
1,7
Sveitsi
18
-2
1,2
18
-3
1,2
11
22
1,5
Japani
20
10
1,3
18
-12
1,2
11
7
1,5
Liettua
23
10
1,5
24
4
1,6
10
4
1,4
Muut
Yhteensä
202
-14
13,1
192
-5
12,7
92
3
13,1
1542
2
100,0
1514
-2
100,0
708
-10
100,0
54,5
50,0
37,6
Elintarviketuonti maittain vuosina 2013-2014 ja 2015 (1-6)
2013
2014
2015 (1-6)
Maa
Milj. € Muutos % Osuus % Milj. € Muutos % Osuus % Milj. €
Muutos % Osuus %
Saksa
651
7
15,6
692
6
16,7
335
0
16,1
Ruotsi
492
4
11,8
462
-6
11,1
226
-2
10,9
Alankomaat
390
7
9,3
369
-5
8,9
186
0
8,9
Tanska
292
14
7,0
293
0
7,1
150
3
7,2
Espanja
221
19
5,3
221
0
5,3
115
-2
5,6
Norja
207
17
5,0
213
3
5,1
99
-5
4,8
Ranska
209
0
5,0
196
-6
4,7
90
-7
4,3
Brasilia
141
-33
3,4
142
1
3,4
79
23
3,8
Italia
141
-1
3,4
139
-1
3,4
70
-1
3,4
Belgia
134
6
3,2
127
-5
3,1
68
11
3,3
Iso-Britannia
106
10
2,5
117
11
2,8
62
13
3,0
Viro
128
0
3,1
131
2
3,2
60
-1
2,9
Puola
139
18
3,3
136
-2
3,3
56
-4
2,7
Kolumbia
39
-18
0,9
46
18
1,1
33
73
1,6
Costa Rica
32
26
0,8
35
10
0,8
32
64
1,6
USA
44
7
1,1
51
16
1,2
28
18
1,3
Venäjä
31
39
0,8
42
35
1,0
25
12
1,2
Thaimaa
56
1
1,3
46
-18
1,1
23
-7
1,1
Chile
43
2
1,0
43
1
1,0
21
-3
1,0
Liettua
76
54
1,8
50
-35
1,2
17
22
0,8
Muut
Yhteensä
606
5
14,5
601
-1
14,5
301
7
14,5
4178
6
100,0
4153
-1
100,0
2075
3
100,0
LIITE 3. Elintarvikevienti 2014-2015 (1-6); tärkeimmät tuotteet maittain (1000 e)
2014
2014 (1-6)
2015 (1-6)
Muutos %
2014 (1-6)
/2015 (1-6)
022 Maito ja kerma
Ruotsi
Kiina
Egypti
Alankomaat
Malesia
243 025
86 517
43 545
10 937
9 727
6 543
139 300
48 853
26 960
2 618
2 039
1 036
109 831
39 331
17 147
10 067
6 945
5 587
-21
-19
-36
285
241
439
100,0
35,8
15,6
9,2
6,3
5,1
112 Alkoholipitoiset juomat
Viro
Ruotsi
Puola
Latvia
159 773
31 488
29 304
20 919
11 624
66 397
16 765
11 553
4 633
3 614
67 698
14 459
13 373
7 450
5 076
2
-14
16
61
40
100,0
21,4
19,8
11,0
7,5
023 Voi ja muut voiöljyt ja -rasvat
Ranska
Alankomaat
Egypti
Ruotsi
96 583
7 246
4 254
3 597
10 397
52 896
350
4 295
60 624
17 378
14 184
8 096
4 853
15
>999
13
100,0
28,7
23,4
13,4
8,0
041 Vehnä
Saudi-Arabia
Espanja
Alankomaat
28 628
12 066
2 366
13 244
4 310
683
34 465
11 413
10 908
3 612
160
153
429
100,0
33,1
31,6
10,5
0122 Sianliha
Uusi-Seelanti
Etelä-Korea
Ruotsi
Japani
61 169
17 609
7 625
7 358
7 293
30 258
7 768
3 412
3 688
4 414
32 964
10 579
4 870
4 067
3 600
9
36
43
10
-18
100,0
32,1
14,8
12,3
10,9
0452 Kaura
Saksa
Alankomaat
Etelä-Afrikka
USA
69 565
23 272
11 208
0
17 541
41 544
11 922
4 323
13 253
32 200
9 818
5 241
4 673
3 774
-22
-18
21
-72
100,0
30,5
16,3
14,5
11,7
0484 Leipä, kakut, keksit ym.
Ruotsi
Venäjä
Saksa
Norja
66 325
18 939
17 962
9 037
3 988
33 529
9 487
8 230
4 993
2 136
31 043
10 210
5 288
4 604
2 557
-7
8
-36
-8
20
100,0
32,9
17,0
14,8
8,2
124 472
12 545
7 662
255
5 999
87 051
5 641
3 932
1
2 725
28 816
8 041
5 854
2 415
2 245
-67
43
49
>999
-18
100,0
27,9
20,3
8,4
7,8
073 Suklaa ja suklaatuotteet
Ruotsi
Viro
Saksa
Venäjä
69 411
29 133
7 610
4 175
9 654
28 798
11 240
3 101
2 069
3 194
27 210
12 121
3 308
2 118
1 879
-6
8
7
2
-41
100,0
44,5
12,2
7,8
6,9
043 Ohra
Saudi-Arabia
Alankomaat
Ruotsi
Tanska
60 885
19 665
8 591
3 893
395
32 493
9 986
7 500
1 938
-
24 474
11 310
4 002
3 246
2 293
-25
13
-47
67
-
100,0
46,2
16,4
13,3
9,4
071 Kahvi
Venäjä
Viro
Liettua
42 212
12 233
14 331
10 514
19 456
6 619
5 575
4 410
24 442
9 242
8 759
4 016
26
40
57
-9
100,0
37,8
35,8
16,4
081 Rehuaineet
Venäjä
Norja
Ruotsi
Tanska
47 592
21 171
11 154
5 169
598
23 555
9 997
5 673
2 373
160
22 289
8 792
5 891
2 810
1 195
-5
-12
4
18
647
100,0
39,4
26,4
12,6
5,4
061 Sokeri
Alankomaat
Irlanti
Iso-Britannia
Viro
43 320
7 725
9 846
4 608
4 122
23 233
3 932
6 451
2 061
2 107
21 412
3 278
2 854
1 858
1 487
-8
-17
-56
-10
-29
100,0
15,3
13,3
8,7
6,9
058 Hedelmäsäilykkeet ja valmisteet
Ruotsi
Kiina
Saksa
25 249
5 624
6 140
4 908
11 523
1 312
3 002
3 198
19 157
8 387
5 934
1 323
66
539
98
-59
100,0
43,8
31,0
6,9
062 Makeiset
Ruotsi
Tanska
Saksa
33 878
11 639
4 537
2 683
16 301
5 754
1 812
1 400
16 373
5 670
2 313
1 282
0
-1
28
-8
100,0
34,6
14,1
7,8
034 Kala, tuore, jäähdytetty, jäädytetty
Viro
Tanska
33 014
19 297
4 495
20 116
10 171
3 161
13 497
7 317
4 245
-33
-28
34
100,0
54,2
31,5
SITC-tavararyhmä
024 Juusto
USA
Belgia
Alankomaat
Ruotsi
Osuus %
2015 (1-6)
LIITE 4. Elintarviketuonti 2014-2015 (1-6); tärkeimmät tuotteet maittain (1000 e)
2014
2014 (1-6)
2015 (1-6)
Muutos %
2014 (1-6)
/2015 (1-6)
057 Hedelmät, tuoreet tai kuivatut, pähkinät
Costa Rica
Espanja
Saksa
Alankomaat
Italia
357 972
31 206
59 817
46 639
38 623
19 245
185 148
16 938
26 320
22 001
23 774
9 576
208 069
29 080
27 178
26 974
23 489
10 211
12
72
3
23
-1
7
100,0
14,0
13,1
13,0
11,3
4,9
081 Rehuaineet
Saksa
Venäjä
Tanska
Ranska
312 502
78 427
33 777
41 147
25 771
155 068
34 925
17 478
20 683
15 289
164 195
29 533
21 323
20 834
15 152
6
-15
22
1
-1
100,0
18,0
13,0
12,7
9,2
112 Alkoholijuomat
Ranska
Chile
Iso-Britannia
Italia
Saksa
Espanja
338 685
72 142
34 349
28 763
31 769
27 831
30 940
164 617
33 813
16 947
13 855
14 959
13 574
15 999
161 648
31 850
16 068
14 738
14 498
13 971
13 171
-2
-6
-5
6
-3
3
-18
100,0
19,7
9,9
9,1
9,0
8,6
8,1
071 Kahvi
Brasilia
Kolumbia
Alankomaat
242 401
84 104
42 434
15 024
105 756
33 732
17 322
8 084
146 189
54 588
29 967
9 171
38
62
73
13
100,0
37,3
20,5
6,3
024 Juusto
Tanska
Saksa
Ruotsi
Alankomaat
280 055
86 525
81 777
25 391
22 024
140 239
41 669
41 940
13 845
10 714
140 241
52 472
36 368
11 004
9 597
0
26
-13
-21
-10
100,0
37,4
25,9
7,8
6,8
054 Kasvikset, tuoreet tai kuivatut
Espanja
Alankomaat
Saksa
Ruotsi
231 318
75 223
64 510
24 433
14 922
135 690
49 113
34 884
13 901
8 314
137 415
49 853
35 510
15 914
8 388
1
2
2
14
1
100,0
36,3
25,8
11,6
6,1
034 Kala, tuore, jäähdytetty, jäädytetty
Norja
Ruotsi
Tanska
233 882
155 587
42 177
10 189
119 572
77 508
22 575
6 095
105 918
69 598
20 193
4 797
-11
-10
-11
-21
100,0
65,7
19,1
4,5
0484 Leipä, kakut, keksit ym.
Saksa
Ruotsi
Alankomaat
Belgia
209 073
56 590
46 850
18 512
19 025
99 494
27 316
22 373
7 991
9 278
103 588
27 251
23 841
8 707
8 460
4
0
7
9
-9
100,0
26,3
23,0
8,4
8,2
011,012 Liha, tuore, jäähdytetty, jäädytet.
Saksa
Alankomaat
Uusi-Seelanti
Tanska
192 742
55 262
19 811
12 143
18 057
96 825
26 461
11 954
6 941
10 071
94 654
27 489
9 341
8 617
7 704
-2
4
-22
24
-24
100,0
29,0
9,9
9,1
8,1
058 Hedelmäsäilykkeet ja muut valmisteet
Saksa
Ruotsi
Puola
105 741
13 494
10 206
11 901
51 084
6 204
4 855
5 755
59 450
7 295
7 005
5 825
16
18
44
1
100,0
12,3
11,8
9,8
022 Maito ja kerma
Saksa
Ruotsi
Puola
108 338
39 069
13 951
13 847
56 510
20 217
7 167
7 461
55 781
18 387
7 892
6 899
-1
-9
10
-8
100,0
33,0
14,1
12,4
017 Lihasäilykkeet ja muut valmisteet
Saksa
Ruotsi
Tanska
114 208
30 260
20 529
13 382
58 577
16 189
10 986
6 455
53 939
14 052
9 961
6 463
-8
-13
-9
0
100,0
26,1
18,5
12,0
037 Kala- ja äyriäisvalmisteet
Ruotsi
Norja
Tanska
Mauritius
100 405
17 758
14 147
9 726
7 902
50 251
8 741
7 177
4 547
2 636
53 665
8 299
7 139
6 708
6 004
7
-5
-1
48
128
100,0
15,5
13,3
12,5
11,2
056 Kasvisvalmisteet ja -säilykkeet
Alankomaat
Ruotsi
Saksa
102 844
17 146
15 156
14 384
49 561
8 519
7 763
7 094
50 795
8 361
8 095
7 369
2
-2
4
4
100,0
16,5
15,9
14,5
073 Suklaa, suklaatuotteet
Ruotsi
Saksa
116 018
34 051
27 685
55 272
15 477
14 512
50 556
15 921
13 259
-9
3
-9
100,0
31,5
26,2
92 937
14 308
15 692
10 060
8 164
35 663
5 930
2
6 176
4 028
39 883
11 900
8 707
4 303
3 603
12
101
>999
-30
-11
100,0
29,8
21,8
10,8
9,0
SITC-tavararyhmä
061 Sokeri
Saksa
Swazimaa
Brasilia
Alankomaat
Osuus %
2015 (1-6)
LIITE 5. Suomen Elintarvikekaupan kauppatase SITC-tavararyhmittäin 2005 (1-6), 2010 (1-6) ja 2015 (1-6)
2005 (1-6)
SITC-tavararyhmä
Tuonti
2010 (1-6)
Vienti
Kauppatase
Tuonti
2015 (1-6)
Vienti Kauppatase
Tuonti
Vienti
Kauppatase
-100
01 liha ja lihatuotteet
72
50
-23
124
49
-75
160
60
02 maitotaloustuotteet ja munat
88
152
64
140
218
79
200
207
7
03 kala- ja kalavalmisteet
74
7
-68
129
15
-114
172
16
-156
04 vilja ja viljatuotteet
96
53
-43
122
83
-39
163
146
-17
-456
05 hedelmät ja kasvikset
290
16
-274
363
23
-340
486
30
06 sokeri, sokerivalmist., hunaja
50
39
-10
47
31
-15
72
38
-34
07 kahvi, tee, kaakao, mausteet
110
28
-83
172
41
-131
227
57
-170
08 rehuaineet
66
10
-57
103
13
-90
164
22
-142
09 erinäiset elintarvikkeet
108
47
-61
167
63
-104
213
59
-153
11 juomat
143
44
-99
179
61
-118
195
71
-123
55
1
-54
54
1
-53
24
2
-22
1 152
446
-706
1 600
599
-1 001
2 075
708
-1 367
12 tupakka ja tupakkavalmisteet
Yhteensä
Kauppa 2015
Handel
Trade
Suomen elintarvikevienti ja -tuonti
2015:M16 15.9.2015
Tiedustelut - Förfrågningar - Inquiries:
Kaarna, Anssi
p. 040 332 8153
Telasuo, Christina p. 040 332 1828
Sähköposti: [email protected]
Kaikki katsaukset ovat ilmaiseksi luettavissa Tullin Internet-sivuilla www.tulli.fi
Internet-sivuiltamme löytyvät myös käsikirja ulkomaankaupan tilastointiperiaatteista,
Intrastat-opas sekä kunkin tilaston kuvaus ja laatuseloste.
Tarkempia maa- ja tavarakohtaisia tietoja on saatavissa maksutta ulkomaankauppatietojen jakelujärjestelmästä (ULJAS) uljas.tulli.fi
Yhteystiedot:
Kontaktuppgifter:
Contact information:
Tulli
Tilastointi
Tullen
Statistik
Finnish Customs
Statistics
Opastinsilta 12
PL 512
00101 Helsinki
Semaforbron 12
PB 512
00101 Helsingfors
Opastinsilta 12
PO Box 512
FI-00101 Helsinki
Vaihde 0295 5200
Tilastopalvelu 029 552 335
[email protected]
Växel 0295 5200
Statistikservice 029 552 335
[email protected]
Exchange + 358 (0) 295 5200
Statistics service + 358 (0) 295 52 335
[email protected]