Tietohaarukka 2015

TIETOHAARUKKA
TIETOHAARUKKA
Tilastotietoa
Tilastotietoaelintarvikealasta
elintarvikealasta2015
2015
LUKIJALLE
Tietohaarukka – tilastotietoa elintarvikealasta on monipuolinen
tilastopaketti, joka kattaa koko suomalaisen ruokaketjun pellolta
pöytään.
Tietohaarukkaan on sisällytetty tilastolukuina ruokaketjun käytäntöjä ja lisäarvotekijöitä, joita voidaan hyödyntää rakennettaessa suomalaisen ruokaketjun vastuullisuuteen nojaavaa kilpailukykyä. Tilastot on jaoteltu ruokaketjumallin sisällä otsikoilla
ympäristö, tuoteturvallisuus, ravitsemus, työ ja työhyvinvointi,
eläimet ja eläinten hyvinvointi, paikallisuus ja talous. Jaottelu noudattaa ruokaketjussa tunnistettuja vastuullisuuden seitsemää eri
ulottuvuutta. On silti huomattava, ettei valituilla tilastoilla tarkoiteta vastuullisuuden mittaristoa, sillä asiaa koskeva tutkimus on
vielä alkuvaiheissaan.
Tietohaarukan tuoreimmat tiedot ovat pääosin vuodelta 2014.
Mukana on myös tietoja aikaisemmilta vuosilta sekä kansainvälisiä
vertailulukuja. Tänä vuonna uusia taulukoita on lisätty erityisesti
paikallisuuteen ja talouteen liittyen.
Tietohaarukka on saatavissa kolmella kielellä (suomi, ruotsi,
englanti) painettuna julkaisuna sekä myös verkkojulkaisuna osoitteessa www.ruokatieto.fi/tietohaarukka.
Talous
Tuoteturvallisuus
Eläimet ja eläinten
hyvinvointi
Ravitsemus
Kauppa ja
ruokapalvelut
Teollisuus
Ympäristö
Panosteollisuus
Kuluttaja
Maatila
Paikallisuus
Työ ja työhyvinvointi
SISÄLLYSLUETTELO
Yleistä
Sademäärä 1981–2014
3
Maatalouden työlliset
14
Keskilämpötila 1981–2014
3
Ilmasto kasvukauden aikana
3
Maatalous- ja puutarhayritysten päätuotantosuunnat
15
Kotitalouksien määrä
4
Suomen väkiluku
4
Maatalous- ja puutarhayritysten tulot tuotantosuunnittain
15
Suomen asukastiheys
4
Muu yritystoiminta maatalousja puutarhayrityksissä
16
Kotitalouksien keskikoko
4
Peltoalan käyttö
17
Sato
18
Maa- ja puutarhatalouden
tuotantokustannukset
19
Ammattitaudit
toimialoittain 2012
5
Työtapaturmien määrä
5
Maatalousyrittäjien keski-ikä
ja lukumäärä
5
Tärkeimmät työkyvyttömyyseläkkeelle siirtymisen syyt
maatalousyrittäjällä
6
Bruttokansantuote
6
Tuotannon bruttoarvo
toimialoittain
7
Tuotannon jalostusarvo
toimialoittain
7
Työvoima
8
Maa- ja puutarhatalouden tuotto 20
Luomutoimijoiden määrä
21
Maatalouden kannattavuuskerroin tuotantosuunnittain
2001–2014 e.
21
Yrittäjätulo
22
Tuottajahinnat
22
Kotieläimet
23
Keskimääräinen eläinluku tiloilla 23
Otantaan perustuvat
eläinsuojelutarkastukset
24
9
Eläinsuojelutarkastukset
kaupallisissa eläinkuljetuksissa
24
9
Eläinten terveydenhuoltotyön
toteutuminen sika- ja nautatiloilla 25
Maatalous
Luonnonmukaisesti viljelty
peltoala ja luomutilat
Mehiläisalan lukuja
vuonna 2014
Luomupeltoalan käyttö
10
Luomutuotanto
11
Luomun markkinaosuus
11
Maatalouden ympäristötuki
11
Kasvinsuojeluaineiden myynti
12
Kasvinsuojeluaineiden
jäämävalvonta 2014
12
Maatalousyrittäjien lomitus
13
Maatalous- ja puutarhayritykset
Vastuullisen tuotannon
raja-arvot sianlihantuotannossa 26
Mikrobilääkkeiden käyttö
tuotantoeläimillä
26
Eläinten hyvinvointitukea
saavat tilat
26
Kanalat 2014
27
Navettatyypit tuotosseurantakarjoissa 2014
27
13
Maatalous- ja puutarhayritysten määrän muutos
Laiduntaminen ja ulkoilutus
tuotosseurantakarjoissa 2014
27
14
Lypsykoneet 2014
28
Maatalous- ja puutarhayritysten omistus
14
Tuotosseurantakarjan keskituotos ja maidon pitoisuudet 2014
28
1
Elintarvikkeet
Elintarvikkeiden kulutus henkeä
kohti Suomessa ja EU:ssa
29
Liha
48
Energiaravintoaineiden ja kuidun
keskimääräinen päivittäinen saanti sekä osuus kokonaissaannista
30
Maitotuotteet ja ravintorasvat
49
Leipävilja
50
Kananmunat
50
Kala
51
Kalan kulutus
51
Kasvikset ja hedelmät
52
32
Marjat ja sienet
53
Suomalaisten päivittäinen
ateriointi
33
Määräystenvastaiset
elintarvikkeet 2014
54
Terveyskäyttäytyminen
34
Elintarvikeomavaraisuus
34
Määräystenvastaisuuden syyt
2014
55
Ruuanjalostuksen osuus
maakuntien taloudesta
35
Elintarvikejalostajat
toimialoittain
Eläviä eläimiä ja eläimistä saatavia elintarvikkeita koskeva
vierasainevalvontaohjelma
55
36
Elintarvikevalvontamäärät 2014
56
Elintarviketeollisuuden
suurimmat toimialat
Takaisinvetojen määrä
57
37
Takaisinvetojen syyt 2014
57
Elintarviketuonti ja -vienti
38
Elintarvikevienti maittain
40
Ruokamyrkytysepidemiat ja
sairastuneiden määrä 2014
57
Elintarvikevienti maittain ja
tuoteryhmittäin 2014
41
Ruokamyrkytysepidemiat
aiheuttajan mukaan 2014
58
Elinarviketeollisuuden
T&K-menot
42
Kulutusmenot
42
Ravintomenot
43
Elintarvikkeiden reaalihintakehitys Suomessa
43
Vähittäishinnat
Merkittävimmät ravintoaineiden lähteet
Vitamiinien ja kivennäisaineiden saanti ruuasta suosituksiin
verrattuna
31
Päivittäistavarakauppa ja
ammattikeittiöt
Myymälöiden lukumäärä
myymälätyypin mukaan
59
59
44
Päivittäistavaroiden myynti
myymälätyypeittäin
Yleisin elintarvikkeiden arvonlisävero EU-maissa 2014
45
Suurkeittiöiden lukumäärä
toimialoittain
60
Hintaindeksit 2013
46
Suurkeittiöiden annosmäärät
toimialoittain
60
Luomutuotteiden osuus
julkisissa ruokapalveluissa
60
Kotitalouksien kulutus elintarvikkeisiin ja alkoholittomiin
juomiin
47
Merkkien selityksiä
e = ennakkotieto
.. = puuttuva tieto
2
YLEISTÄ
48
49
50
50
51
51
52
53
SADEMÄÄRÄ 1981–2014, MM
Helsinki-Kaisaniemi
Jyväskylä
Oulu
Sodankylä
Lähde: Ilmatieteen laitos
kevät
106
114
86
100
kesä
202
231
191
194
syksy
203
178
135
138
talvi
149
126
96
101
kesä
16,3
14,8
14,7
12,7
syksy
6,7
3,7
3,3
0,0
talvi
-3,5
-7,6
-8,5
-12,5
54
55
KESKILÄMPÖTILA 1981–2014, °C
55
Helsinki-Kaisaniemi
Jyväskylä
Oulu
Sodankylä
56
57
57
kevät
4,4
2,4
1,6
-1,0
Lähde: Ilmatieteen laitos
57
58
59
59
60
ILMASTO KASVUKAUDEN AIKANA
Tehoisa lämpösumma
Sademäärä
vertailukaudella
vertailukaudella
2014 2013 1981–2010 2014 2013 1981–2010
Jokioinen 1 476 1 502
1 307 340 283
341
Kauhava
1 380 1 442
1 185 307 309
286
Oulu
1 274 1 377
1 170 296 290
257
Sodankylä 1 004 1 129
795 266 204
227
Lähde: Ilmatieteen laitos
60
60
3
KOTITALOUKSIEN MÄÄRÄ
2013 talouksia yhteensä 2 622 500
6+ hengen talouksia
3%
5 hengen talouksia
3%
4 hengen talouksia
8%
1 hengen talouksia
41 %
3 hengen
talouksia
10 %
2 hengen talouksia
35 %
Lähde: Tilastokeskus
Suomen väkiluku 31.12.2014 oli 5 471 753 henkilöä.
Lähde: Väestörekisterikeskus
Suomen asukastiheys oli 1.1.2015 noin 18,0 henkeä
neliökilometrillä.
Kotitalouksien keskikoko oli vuonna 2013 2,05 henkeä.
Lähde: Tilastokeskus
4
TY
Työ
työ
Ma
Elin
työ
Ka
Läh
¹⁾ v
²⁾ a
v
r
3
⁾a
a
Työ ja työhyvinvointi
AMMATTITAUDIT TOIMIALOITTAIN 2012
100 000
Kpl työllistä kohden
Ammattitautitapauksia
Kasvinviljely, kotieläintalous, riistatalous
Elintarvikkeiden valmistus
299
161
Lähde: Työterveyslaitos
483
502
Työ ja työhyvinvointi
6+ hengen talouksia
TYÖTAPATURMIEN MÄÄRÄ
5 hengen talouksia
Työtapaturmat ¹⁾ 100 000 alalla 2005
työskentelevää
kohden
4 hengen
talouksia
Maatalousyrittäjät
5 962
3 hengen talouksia
Elintarviketeollisuuden
työntekijät ²⁾
7 696
2 hengen talouksia
Kaikki ammatit 3⁾
2 581
Lähde: Tilastokeskus
1 hengen talouksia
2010
2012
2013
4 882
4 953
4 994
6 919
2 103
..
..
..
..
¹⁾ vähintään 4 päivän työkyvyttömyyteen johtaneet työtapaturmat
²⁾ ammateittain työtapaturmatieto saatavissa seuraavan kerran referenssivuoden 2015 tiedoista, kun Tapaturmavakuutuslaitosten Liitto (TVL)
ryhtyy käyttämään ISCO-08 luokitusta
3
⁾ ammattiryhmät, joissa vähintään 10 000 palkansaajaa
Työ ja työhyvinvointi
MAATALOUSYRITTÄJIEN KESKI-IKÄ JA LUKUMÄÄRÄ
Maatalousyrittäjät
Aloittavat
yrittäjät 1)
Eläkkeelle
siirtyvät 2)
LUTU luopujat 3)
1995
2005
2014
keskilkm keski- lkm keskilkm
ikä
ikä
ikä
45,1 142 000 47,6 90 000 48,6 68 000
29,9
70 29,8
760
28,2
570
60,2
6 600 60,8
3 900
62,4
2 000
57,8
560 58,6
1 420
58,1
440
Lähde: Mela, tilasto perustuu MYEL-vakuutettujen maatalousyrittäjien
tietoihin
1)
luopumistukijärjestelmässä jatkajina aloittavat yrittäjät
2)
tarkastelussa on huomioitu vanhuus-, työkyvyttömyys- ja työttömyys eläkkeelle siirtyvät
3)
luopumistukijärjestelmän puitteissa sukupolvenvaihdoksella luopuvat
5
Työ ja työhyvinvointi
TÄRKEIMMÄT TYÖKYVYTTÖMYYSELÄKKEELLE
SIIRTYMISEN SYYT MAATALOUSYRITTÄJILLÄ
%
Hengityselinsairaudet
Mielenterveyssairaudet
Tuki- ja liikuntaelinsairaudet
Vammat, myrkytykset yms.
Verenkiertoelinten sairaudet
Kasvaimet
Hermoston sairaudet
1995
7
14
46
6
15
..
..
2005
3
20
47
9
8
..
..
2013
2
17
46
10
8
7
5
2014
2
18
43
10
8
6
7
Lähde: Mela
% = osuus koko vuoden työkyvyttömyyseläkkeistä maatalousyrittäjillä
Talous
BRUTTOKANSANTUOTE
Toimialoittain %
Maa-, metsä- ja kalatalous
josta maatalous
Teollisuus
josta elintarviketeollisuus
Rakentaminen
Tukku- ja vähittäiskauppa 1)
Kuljetus ja varastointi
Majoitus- ja ravitsemistoiminta
Informaatio ja viestintä
Rahoitus- ja vakuutustoiminta
Kiinteistöalan toiminta
Terveys- ja sosiaalipalvelut
Muut palvelut
Yhteensä
1)
2005
2,6
1,1
24,3
1,5
6,4
9,8
5,7
2010 2013 e. 2014 e.
2,7
2,7
2,8
0,9
1,0
0,8
19,5
16,6
16,7
1,3
1,3
1,2
6,4
6,4
6,2
9,4
9,9
9,6
5,1
5,1
5,0
1,6
5,0
2,7
10,2
8,2
23,4
100
1,6
5,0
2,6
11,2
9,3
27,1
100
sis. moottoriajoneuvojen ja moottoripyörien korjaus
Bruttoarvonlisäys
perushintaan mrd e
Bruttokansantuote markkinahintaan mrd e
1,6
5,3
2,5
11,9
10,0
28,0
100
1,6
5,5
3,0
12,3
10,0
27,3
100
143,6 163,6 174,4 176,7
164,4 187,1 202,7 205,2
Lähde: Tilastokeskus/kansantalouden tilinpito, TOL2008-luokitus
6
Me
Ke
Me
Elin
Tek
ja n
Mu
14
2
18
43
10
8
6
7
Talous
TUOTANNON BRUTTOARVO TOIMIALOITTAIN
2012 teollisuus yhteensä 124,7 mrd euroa
Metalliteollisuus
52,1
21,8
Kemianteollisuus
18,5
Metsäteollisuus
Elintarviketeollisuus
Teksili-, vaatetus- 1,1
ja nahkateollisuus
Muut
11,6
19,6
Lähde: Tilastokeskus, TOL 2008-luokitus
ous
e.
,8
,8
,7
,2
,2
,6
,0
,6
,5
,0
,3
,0
,3
00
Talous
TUOTANNON JALOSTUSARVO TOIMIALOITTAIN
2012 teollisuus yhteensä 29,1 mrd. euroa
10,7
Metalliteollisuus
4,2
Kemianteollisuus
Metsäteollisuus
Elintarviketeollisuus
Teksili-, vaatetus0,4
ja nahkateollisuus
Muut
3,5
2,6
7,7
Lähde: Tilastokeskus, TOL 2008-luokitus
,7
,2
7
Talous
TYÖVOIMA
2000 2005 2013
2014
2014
1 000
% henkeä
Työlliset
%
%
%
toimialoittain
Maa-, metsä- ja kalatalous
sekä kaivostoiminta
6
5
4
4
Maatalous
5
4
3
3
Metsätalous
1
1
1
1
Teollisuus 1)
20
18
15
15
josta elintarvike- ja
juomateollisuus
2
2
2
2
josta muu teollisuus
18
17
14
13
Rakentaminen
6
7
7
7
Tukku- ja vähittäis2)
kauppa
12
12
12
12
Kuljetus ja varastointi
7
6
6
6
Majoitus- ja
ravitsemistoiminta
3
3
4
4
Muut palvelut
45
48
51
52
Toimiala tuntematon
0,3 0,2 0,4
0,4
Työllinen työvoima
100 100 100
100
1 000 henkeä
2 335 2 401 2457 2 447
Työvoima yhteensä
1 000 henkeä
2 589 2 621 2 676 2 679
heistä työttömiä %
9,8 8,4 8,2
8,7
Lähde: Tilastokeskus, Työvoimatutkimus, TOL 2008-luokitus
1)
2)
sis. sähkö-, lämpö-, vesi- ja jätehuolto yms.
sis. moottoriajoneuvojen ja moottoripyörien korjaus
8
109
76
26
359
37
323
169
290
140
86
1 282
11
2 447
2 679
8,7
ous
14
00
eä
09
76
26
59
37
23
69
MAATALOUS
Ympäristö
LUONNONMUKAISESTI VILJELTY
PELTOALA JA LUOMUTILAT
Ala, ha
Luomuhyväksytty ala
Siirtymävaiheessa
Kokonaisluomuala
Luomualan osuus
kokonaisviljelyalasta %
Luomuala/tila
Luomutiloja, kpl
1995
2005
2013
2014
23 139 135 223 170 462 188 720
21 557 12 364 35 708 23 933
44 696 147 588 206 170 212 653
..
20
2 793
Lähde: Elintarviketurvallisuusvirasto Evira
6,7
34
4 296
90
40
86
82
11
47
79
,7
9,0
49
4 215
9,4
51
4 180
Paikallisuus
LUOMUTOIMIJOIDEN MÄÄRÄ
Luomualkutuotanto ¹⁾
josta luomueläintiloja
Luomuelintarviketoimijat
Luomurehutoimijat
Luomusiemenpakkaamot
Yhteensä
2008
3 758
511
401
16
..
4 175
Lähde: Elintarviketurvallisuusvirasto Evira
2011
3 975
643
487
33
31
4 526
2013
4 145
814
621
44
28
4 845
¹⁾ maatilojen lisäksi mukana myös pelkät kasvihuone-, sienimö- ja
mehiläistoimijat
9
2014
4 119
825
651
45
25
4 840
Talous
LUOMUPELTOALAN KÄYTTÖ
Luomuhyväksytty
ala, ha
Nurmikasvit
Vilja yht.
vehnä
ruis
ohra
kaura
seos: korsiviljat
seos: palko+korsiviljat
Herne
Tattari
Kumina
Pellava
Rypsi
Peruna
Avomaan vihannekset
Kasvihuonevihannekset
Lehtiyrtit
Marjat ja hedelmät
Muut kasvit
Kesanto
Yhteensä
1995 1)
2005
2013
2014
11 431 60 195 81 999 91 482
8 158 46 362 49 760 57 093
724
6 629
6 303
6 861
1 616
4 594
3 188
4 904
2 118
6 760
6 450
7 166
2 447 23 134 24 350 24 047
302
2 798
2 264
2 859
927
1 842
7 204 11 256
120
1 289
901
1 205
23
185
271
328
9
355
120
180
22
277
51
98
64
2 419
2 042
2 271
423
440
446
466
197
211
241
268
2
9
9
9
17
16
20
69
256
800
612
701
395
3 672 12 270 11 772
2 022 19 178 21 189 22 754
23 139 135 223 169 931 245 788
Lähde: Elintarviketurvallisuusvirasto Evira
1)
Ahvenanmaan tiedot puuttuvat
Tavanomaisen peltoalan käytön luvut sivulla 17.
10
Talous
ous
LUOMUTUOTANTO
Nauta
Sika
Lammas
Siipikarja
Kananmunat
Leipäviljat
(vehnä ja ruis)
Peruna
Herne
Maito, milj. litr.
2014
milj.
kg
2
0,7
0,2
0,03
2,5
%
kokonaistuotannosta
2,4
0,4
18,2
0
4,1
2,1
0,7
0,2
0,08
2,8
%
kokonaistuotannosta
2,6
0,4
22,4
0,1
4,5
17,2
6,9
1,6
41,2
1,9
1,1
25,8
1,9
23,9
4,9
2,7
47,2
2,1
0,8
18,9
2,1
2013
milj.
kg
..
..
..
..
1,1
%
kokonaistuotannosta
..
..
..
..
2
18,2
0,3
1,2
26,8
2,1
0
18,8
1,2
2007
milj.
kg
Lähde: Suomen Gallup Elintarviketieto Oy, Pro Luomu,
Luonnonvarakeskus
Talous
Luomun markkinaosuus vuonna 2014 oli 1,7 %.
Lähde: Pro Luomu
Ympäristö
MAATALOUDEN YMPÄRISTÖTUKI 2014
Kpl
Ympäristötukeen sitoutuneet
maatilat
52 663
Lähde: Maaseutuvirasto
11
% maa- % peltotiloista
alasta
90
95
Ympäristö
KASVINSUOJELUAINEIDEN MYYNTI
1995
Tehoaineiden myynti (tn)
kasvitautien torjunta-aineet
tuhoeläinten torjunta-aineet
rikkakasvien torjunta-aineet
kasvunsääteet
Valmisteiden myynti (tn)
kasvitautien torjunta-aineet
tuhoeläinten torjunta-aineet
rikkakasvien torjunta-aineet
kasvunsääteet
2005
2012
2013
114
255
198
57
47
31
791 1 077 1 224
73
52
93
217
26
1 133
100
236
718
704
160
147
219
1 768 2 639 3 069
131
107
165
817
184
2 909
184
Lähde: Turvallisuus- ja kemikaalivirasto
Tuoteturvallisuus
KASVINSUOJELUAINEIDEN JÄÄMÄVALVONTA 2014 ¹⁾
Satunnaisnäytteitä
327
952
1 104
2 383
Näytteen alkuperä
Kotimainen
EU
EU:n ulkopuolelta
Yhteensä
Lähde: Elintarviketurvallisuusvirasto Evira
Määräyksenvastaisia %
0,0
1,1
3,5
2,1
¹⁾ näytteitä hedelmistä, kasviksista, viljasta, prosessoiduista elintarvikkeista,
lastenruuista ja eläinperäisistä tuotteista
12
Työ ja työhyvinvointi
stö
MAATALOUSYRITTÄJIEN LOMITUS
MYEL¹⁾-vakuutetut
maatalousyrittäjät
Vuosiloman käyttäjät ²⁾
Sijaisavun käyttäjät
Tuetun maksullisen
lomituksen käyttäjät
Täysin maksullisen
lomituksen käyttäjät
Lähde: Mela
2000
2005
2013
2014
105 993
45 254
14 934
90 007
34 719
14 624
70 448
21 909
8 879
67 859
20 811
8 398
10 995
13 521
11 979
10 939
643
314
703
663
¹⁾ Maatalousyrittäjien eläkelaitos
²⁾vuosiloman saamiseksi maatalousyrittäjällä tulee olla kotieläimiä vähintään neljä kotieläinyksikköä ja hänen tulee olla päätoiminen maatalousyrittäjä
uus
Paikallisuus
MAATALOUS- JA PUUTARHAYRITYKSET
Tilakoko
pelto ha
0–5
5–10
10–15
15–25
25–50
50–75
75–100
100–150
150–
Yhteensä
1995
2005 20131) 20141)
%
% peltokpl
kpl
kpl
kpl tiloista
alasta
9 988 5 228 3 297 3 011
6
0
17 049 8 765 6 114 5 927
11
2
16 918 8 481 5 832 5 622
11
3
25 634 13 989 9 692 9 205
17
8
23 870 19 660 14 430 13 798
26
22
4 508 7 549 6 954 6 868
13
19
1 209 3 116 3 602 3 643
7
14
622 1 990 2 906 2 979
6
16
166
739 1 571 1 722
3
17
99 964 69 517 54 398 52 775
100
100
Lähde: Luonnonvarakeskus
Vuonna 1995 vain yli 1 hehtaarin tilat
1)
maatalous- ja puutarhayrityksen määritelmää on muutettu. Lukuja ei voi verrata aiempien vuosien lukuihin.
13
Paikallisuus
MAATALOUS- JA PUUTARHAYRITYSTEN MÄÄRÄN MUUTOS
Maatiloja
kpl
2000
78 434
Lähde: Luonnonvarakeskus
1)
2013
54 398
1)
2014 Muutos 14/13 %
52 775
-3
1)
maatalous- ja puutarhayrityksen määritelmää on muutettu. Lukuja ei
voi verrata aiempiin lukuihin.
Paikallisuus
MAATALOUS- JA PUUTARHAYRITYSTEN OMISTUS
Omistajaryhmä
Yksityishenkilöt
Perikunnat ja
maatalousyhtymät
Valtiot, kunnat ym.
yhteisöt
Maatiloja yhteensä
1995
2005
2013
kpl
kpl
kpl
86 933 61 477 47 545
12 468
7 297
%
20141)
kpl tiloista
45 721
86,6
5 739
5 811
11,0
563
743 1 114
99 964 69 517 54 398
1 243
52 775
2,4
100
Lähde: Luonnonvarakeskus
Vuonna 1995 vain yli 1 hehtaarin tilat
1)
maatalous- ja puutarhayrityksen määritelmää on muutettu. Lukuja ei
voi verrata aiempien vuosien lukuihin.
Paikallisuus
MAATALOUDEN TYÖLLISET
Työlliset, 1 000 henk.
Yrittäjät
heistä naisia
Palkansaajat
heistä naisia
Yhteensä
1995
116
37
25
12
141
Lähde: Tilastokeskus/työvoimatutkimus
2005
73
22
20
9
93
2013
59
16
17
8
76
2014
60
17
16
8
76
M
PÄ
Til
Lyp
tal
Mu
kar
Sik
Siip
Ka
jo
Mu
Yh
Läh
Vuo
1)
m
v
M
TU
Lyp
tal
Mu
kar
Siip
tal
Sik
Lam
vuo
he
Vil
Mu
tuo
Mu
tuo
Ke
Läh
14
uus
a
,6
,0
Talous
MAATALOUS- JA PUUTARHAYRITYSTEN
PÄÄTUOTANTOSUUNNAT
Tilojen lkm
1995 2005 20131) % 20141)
%
Lypsykarjatalous
32 480 16 495 8 497 16
8 084
15
Muu nautakarjatalous
9 394 4 508 3 941
7
3 803
7
Sikatalous
6 249 3 165 1 020
2
932
2
Siipikarjatalous
2 239
976
395
1
423
1
Kasvinviljely
42 287 40 960 34 843 64 34 144
65
josta viljanviljely
.. 28 563 19 579 36 19 216
36
Muut
7 315 3 413 5 702 10
5 389
10
Yhteensä aktiivitilat 99 964 69 517 54 398 100 52 775 100
Lähde: Luonnovarakeskus
Vuonna 1995 vain yli 1 hehtaarin tilat
1)
maatalous- ja puutarhayrityksen määritelmää on muutettu. Lukuja ei
voi verrata vuosien 1995 ja 2005 lukuihin
,4
00
a ei
uus
14
60
17
16
8
76
Talous
MAATALOUS- JA PUUTARHAYRITYSTEN TULOT
TUOTANTOSUUNNITTAIN
Valtionveronalaiset
Maatilatalouden tulot
tulot puolisot yhteensä puolisot yhteensä
2005 2011 2012 2005 2011 2012
e
e
e
e
e
e
Lypsykarjatalous
Muu nautakarjatalous
Siipikarjatalous
Sikatalous
Lampaat,
vuohet,
hevoset
Viljanviljely
Muu kasvintuotanto
Muu
tuotanto
Keskimäärin
39 878 58 958 61 561 30 734 47 385 49 523
38 772 54 099 56 913 19 983 28 777 29 776
60 272 76 491 82 323 35 880 48 166 53 178
47 593 66 457 67 415 31 980 43 674 44 627
40 398 48 374 50 446 4 995 7 271 8 148
44 271 58 829 60 514 10 397 15 081 15 364
43 334 54 443 54 773 11 756 14 989 14 657
37 542 55 025 55 431 6 533 9 310 9 825
44 008 59 085 61 172 19 032 26 832 28 137
Lähde: Tilastokeskus, Maa- ja metsätalousyritysten taloustilasto
15
Talous
MUU YRITYSTOIMINTA MAATALOUS- JA PUUTARHAYRITYKSISSÄ
Tilojen lkm
Teollisuus
elintarvikkeiden jatkojalostus
muiden maataloustuotteiden jatkojalostus
puutavaran jatkojalostus
käsitöiden valmistus
myyntiin
energian tuotanto
muu teollinen tuotanto
Rakentaminen
Kauppa
Palvelut
matkailu, majoitus,
virkistyspalvelut
urakointi
muut palvelut
Muu alkutuotanto kuin
maa- ja metsätalous
kalojen, rapujen yms.
viljely tilalla
turkistarhaus
poronhoito
kalastus
muu alkutuotanto
Päätoimiala tuntematon
Monialaisia tiloja yhteensä
Lähde: Luonnonvarakeskus, MTT
20001)
4 786
20051)
3 753
2010
2 747
2013
2 245
1 065
684
479
381
134
1 349
152
889
94
583
78
405
274
959
1 005
277
155
79
1 037
907
855
714
529
448
2)
881
438
344
1 056 1 298
850
986
15 252 16 547 13 793 12 419
2 272 1 865
8 880 10 013
4 100 4 669
744
1 815
112
632
65
510
573
144
523
1 440
8 896
3 457
1 180
8 583
2 656
981
808
48
51
315
280
2)
365
310
2)
104
62
2)
149
103
721
..
21 838 24 294 19 530 16 802
1)
vuosien 2000 ja 2005 luvuissa ei ole mukana puutarhayrityksiä, jotka
harjoittavat vain kasvihuonetuotantoa.
2)
toimialaluokitus osittain erilainen, kyseistä toimialaa ei kysytty
Huom. Tilan liikevaihdoltaan suurin toimiala.
16
Talous
PELTOALAN KÄYTTÖ
Kylvetty ala
Nurmikasvit
Vilja yht.
vehnä
ruis
ohra
kaura
seosvilja
muut viljat
Rypsi ja rapsi
Sokerijuurikas
Peruna
Muut viljelykasvit
Tuotantoala yhteensä
Kesanto 1)
Viljelyala yhteensä
siitä salaojitettu
1995
2005
2013
2014
1 000 ha 1 000 ha 1 000 ha 1 000 ha
755
620
650
652
978
1 188
1 179
1 193
101
215
231
272
21
14
12
24
516
595
533
532
329
346
367
326
11
16
33
37
1
1
2
2
85
77
53
44
35
31
12
14
36
29
22
22
29
49
54
58
1 918
1 993
1 969
1 983
223
241
254
247
2 141
2 235
2 223
2 230
1 290
..
..
1 3612)
Lähde: Luonnonvarakeskus ja Salaojayhdistys
1)
2)
sisältää hoidetun viljelemättömän pellon vuonna 2013 ja 2014
sisältää viljelykäytöstä poistuneen salaojitetun peltoalan
Maatalous- ja puutarhayritysten keskipeltoala
Lähde: Luonnonvarakeskus
1995
ha
2005
ha
2013
ha
2014
ha
21,7
33,0
41,5
43,0
17
Talous
SATO
Vehnä
ala 1000 ha
kokonaissato milj. kg
sato kg/ha
Ruis
ala 1000 ha
kokonaissato milj. kg
sato kg/ha
Ohra
ala 1000 ha
kokonaissato milj. kg
sato kg/ha
Kaura
ala 1000 ha
kokonaissato milj. kg
sato kg/ha
Sokerijuurikas
ala 1000 ha
kokonaissato milj. kg
sato kg/ha
Rypsi ja rapsi
ala 1000 ha
kokonaissato milj. kg
sato kg/ha
Herne
ala 1000 ha
sato milj. kg
sato kg/ha
Peruna
ala 1000 ha
sato milj. kg
sato kg/ha
Vihannekset
kokonaissato milj. kg
tomaatti
kasvihuonekurkku
valkokaali
porkkana
sipuli
Ruukkuvihannekset milj. kpl
1995
2005
2013
2014
101
380
3 770
215
801
3 730
228
869
3 820
267
1 088
4 070
21
58
2 770
14
32
2 290
12
26
2 090
24
75
3 160
516
1 764
3 420
594
2 103
3 540
494
1 904
3 850
497
1 855
3 730
329
1 097
3 330
345
1 073
3 110
344
1 197
3 480
305
1 039
3 410
35
31
12
14
1 110 1 181
480
626
31 900 37 870 40 190 45 820
85
128
1 500
77
106
1 380
53
80
3 160
43
62
3 140
5
11
2 420
4
8
93
4
11
2 570
6
14
2 540
36
29
22
22
798
743
622
600
22 110 25 700 28 120 27 300
234
31
24
24
61
17
30
Lähde: Luonnonvarakeskus
18
248
38
32
19
67
21
64
254
38
36
22
71
23
97
269
40
38
24
74
26
108
14
67
88
70
24
75
60
97
55
30
05
39
10
14
26
20
43
62
40
6
14
40
22
00
00
69
40
38
24
74
26
08
Talous
MAA - JA PUUTARHATALOUDEN TUOTANTOKUSTANNUKSET
Kustannuserä
Tarvikekustannukset
yhteensä
Lannoitteet ja kalkitus
Muut kasvinviljelykustannukset
Polttoaineet
Sähkö
Ostorehukustannukset
Kotieläinkustannukset
Tilakäyttökustannus 1)
Konekustannukset
yhteensä
Konepoistot
Muut konekustannukset
Rakennuskustannukset
yhteensä
Rakennuspoistot
Muut rakennuskustannukset
Muut kustannukset
yhteensä
Vakuutukset
Kiinteät vuokrat
Muut poistot
Muut kustannukset
Työkustannukset
yhteensä
Maksetut palkat
Palkkavaatimus
Korkokustannukset
yhteensä
Korkokulut
Oman pääoman
korkovaatimus
Yhteensä
2000
Milj. e
2005
Milj. e
2013
Milj. e
2014 e.
Milj. e
1 525
193
1 628
185
2 235
285
2 072
267
264
189
114
482
282
318
324
207
102
454
357
314
388
341
207
620
395
536
383
308
194
544
375
463
757
445
311
885
545
340
1 104
595
508
1 095
594
501
301
237
329
273
379
306
377
305
64
57
73
73
641
227
82
44
288
785
262
104
45
373
921
318
150
50
403
924
311
161
50
402
1 493
190
1 303
1 771
180
1 591
1 482
236
1 246
1 434
234
1 200
598
133
622
114
734
111
720
104
465
5 631
508
6 335
624
7 391
616
7 085
Lähde: MTT Taloustohtori. Maatalouden kokonaislaskenta -palvelu.
Aineisto: MTT kannattavuuskirjanpitotulokset
1)
omalla tilalla tuotettujen ja käytettyjen rehujen ja kasvinsiementen
kustannukset
19
Talous
MAA- JA PUUTARHATALOUDEN TUOTTO
M
2000
2005
2013 2014 e.
Tuottoerä
Milj. e Milj. e Milj. e Milj. e
Kasvinviljelytuotto yhteensä
881
720 1 161 1 034
Ruis ja vehnä
84
74
160
151
Ohra
171
155
283
235
Kaura ja muut viljat
139
80
163
136
Öljykasvit
15
19
48
41
Nurmirehut
269
218
397
358
Peruna ja sokerijuurikas
183
158
82
88
Palkokasvit ja muut kasvit
21
16
26
25
Kotieläintuotto yhteensä
1 612 1 653 2 154 2 075
Nautakarjatuotto
1 089 1 094 1 510 1 491
Sikatuotto
311
360
373
330
Siipikarja
204
194
219
201
Lammas- ja vuohituotto
9
6
53
53
Kasvihuone- ja avomaatuotto
549
517
614
557
Rahoitustuotto
16
14
12
11
Muu tuotto
147
168
209
229
Tuet yhteensä
1 776 1 966 2 002 1 954
CAP-tuet
385
514
596
554
LFA-tuki ja ympäristötuki
721
747
814
811
Kansalliset tuet ja
investointituet
667
702
584
589
Yhteensä
4 981 5 038 6 152 5 860
Su
Am
Luo
Tuo
Luo
Yh
Hu
Hu
Hu
Hu
Me
Me
Lähde: MTT Taloustohtori. Maatalouden kokonaislaskenta -palvelu.
Aineisto: MTT kannattavuuskirjanpitotulokset
Laskennassa mukana myös omalla tilalla tuotettujen ja käytettyjen
rehujen ja siementen arvo
20
Läh
1)
p
2)
ta
3)
v
Talous
ous
MAATALOUDEN KANNATTAVUUSKERROIN
TUOTANTOSUUNNITTAIN 2001–2014 e.
1,0
0,8
0,6
0,4
0,2
Viljanviljely
Puutarhatuotanto
Lypsykarja
Muu nautakarja
Sikatalous
Kaikki lat
1)
Lähde: MTT Maatalouden kokonaislaskenta
1)
vuosien 2012–2014 tietoja ei saatavilla
21
2013
2014e
2012
2011
2010
2009
2008
2007
2006
2005
-0,2
2004
-0,0
2003
89
60
2 256
65
61
60 000
4 915
55
2 600
1 605
3 200
591
7
27 200
Lähde: Suomen Mehiläishoitajain Liitto SML ry, Luonnonvarakeskus
1)
pesätukitilaston yli 100 pesän tarhaajat
2)
talven aikana kuolleiden mehiläisten osuus
3)
vuoden 2013 tieto
Talous
2002
57
11
29
54
54
11
Suomen Mehiläishoitajain Liiton SML ry:n jäsenet
Ammattitarhaajat 1), kpl
Luomutarhaajien määrä
Tuottavien mehiläispesien määrä (talveutettujen)
Luomumehiläispesien määrä
Yhden mehiläispesän sato, kg
Hunajantuotanto, tonnia
Hunajan tuonti, tonnia
Hunajan kokonaiskulutus, tonnia
Hunajan kulutus, g/hlö
Mehiläispesien talvitappiot 2), %
Mehiläistarhauksen kokonaistuotto 3), €
2001
e.
e
34
51
35
36
41
58
88
25
75
91
30
01
53
MEHILÄISALAN LUKUJA VUONNA 2014
Talous
YRITTÄJÄTULO
2000
Milj. e
1 114
Yrittäjätulo
2005
Milj. e
808
2013
Milj. e
628
2014 e.
Milj. e
592
Lähde: MTT Taloustohtori. Maatalouden kokonaislaskenta -palvelu.
Aineisto: MTT kannattavuuskirjanpitotulokset
Talous
TUOTTAJAHINNAT
Maito
normimaidon
hinta 1)
meijerin jälkitili
Liha
naudanliha
sianliha
broilerinliha
karitsanliha
hevosenliha
Kananmunat
Vilja ja peruna
leipävehnä 2)
ruis 2)
rehuohra 2)
kaura 2)
mallasohra 2)
ruokaperuna 3)
rypsi ja rapsi 2)
snt/litra
1995 2005 2013 2014 Muutos
13/14 %
31,3
1,5
31,5
2,2
39,8
3,8
40,6
1,1
2,1
-72,3
2,4
1,3
1,1
1,9
1,3
0,5
2,1
1,3
1,1
2,6
0,3
0,6
3,1
1,7
1,5
3,9
..
1,2
3,0
1,6
1,5
4,0
..
1,0
-2,6
-9,2
-3,3
2,8
-14,5
e/tonni 147,0
e/tonni 149,5
e/tonni 122,3
e/tonni 118,4
e/tonni 142,1
e/100 kg
..
e/tonni
..
106,2
118,4
99,5
87,1
115,3
..
200,1
200,0
218,1
175,2
168,5
210,2
23,8
408,8
166,9
196,6
132,8
126,3
159,2
14,6
361,7
-16,5
-9,9
-24,2
-25,0
-24,3
-38,7
-11,5
e/kg
e/kg
Lähde: Luonnonvarakeskus
perushinta I-luokan maidolle, joka sisältää 4,3 % rasvaa ja 3,3 % valkuaista. Ei sisällä laatuosaa, muita lisiä, tuotantotukea eikä jälkitiliä.
viljelijöille maksettu perushinta sisältäen kuljetuksen ensimmäiseen
vastaanottopisteeseen.
3)
viljelijöille maksettu hinta 100 nettokiloa kohden pakkaamolle toimitettuna. Ei sisällä varhaisperunaa.
1)
2)
22
e.
e
92
os
%
,1
,3
,6
,2
,3
,8
Eläimet ja eläinten hyvinvointi
KOTIELÄIMET
Kotieläimiä 1 000 kpl
Hevosia
Nautakarjaa
lypsylehmiä
emolehmiä
Lampaita
uuhia
karitsoja ja pässejä
Sikoja
emakoita
lihasikoja
porsaita
Siipikarjaa
kanoja
broilereita
kalkkunoita
Vuohia
Eloporoja
1995
50
1 148
399
29
159
69
90
1 400
161
451
476
10 358
4 179
4 276
80
6
208
val-
2013
75
912
283
57
136
69
66
1 308
126
490
365
11 981
3 432
6 861
274
5
192
Lähde: Luonnonvarakeskus, Tilastokeskus, Suomen Hippos ry
,5
,5
,9
,2
,0
,3
,7
,5
2005
64
959
319
35
87
52
35
1 401
177
460
451
10 538
3 128
5 472
495
7
207
2014
75
914
285
58
138
69
69
1 245
121
464
362
12 577
3 645
7 341
292
4
187
Eläimet ja eläinten hyvinvointi
KESKIMÄÄRÄINEN ELÄINLUKU TILOILLA
Keskieläinluku kpl/tila
Siat
Naudat
Siipikarja
2012
1 175
70
32 412
20131)
1 275
73
30 331
20141)
1 336
77
29 733
Lähde: Luonnonvarakeskus
1)
maatalous- ja puutarhayrityksen määritelmää on muutettu 2013.
Vuoden 2012 luku on laskettu takautuvasti. Lukuja ei voi verrata
aikaisempien vuosien tilastoihin.
een
et-
23
Eläimet ja eläinten hyvinvointi
OTANTAAN PERUSTUVAT ELÄINSUOJELUTARKASTUKSET
kpl
Siat
Naudat
Munivat kanat
Broilerit
Vuohet
Ankat ja hanhet
Lampaat
Tarkastuksia
2011 2013 2014
52
63
55
362
244
200
26
20
5
..
132
3
12
9
4
8
11
1
32
42
12
Laiminlyöntejä
2011 2013 2014
13
12
16
97
66
46
5
3
0
..
64
0
0
1
0
0
0
0
8
7
0
Lähde: Elintarviketurvallisuusvirasto Evira
Eläimet ja eläinten hyvinvointi
ELÄINSUOJELUTARKASTUKSET KAUPALLISISSA
ELÄINKULJETUKSISSA
Tarkastukset (lkm)
Epäkohdat (%)
2005
451
24
Lähde: Elintarviketurvallisuusvirasto Evira
24
2011
387
16
2013
384
20
2014
418
12
1 747
7 548
1528
7580
95
57
91
57
64
..
60 1 456
..
..
1366
..
80
..
61
..
211
..
2013
2013
25
3)
2)
1)
täyttää vapaaehtoiset elinkeinon jalostussikaloille asettamat erityisvaatimukset www.sikava.fi
täyttää vapaaehtoiset elinkeinon asettamat terveydenhuollon vaatimukset
joku vapaaehtoisista kansallisen tason vaatimuksista ei täyty
4)
pitopaikka tyhjänä
6285
5745
2014
Terveydenhuoltokäyntejä
101 6 587
.. 5 872
2014
Passivoitu 4)
Eläimet ja eläinten hyvinvointi
Lähde: ETT, Sikava (sikaloiden terveysluokitusrekisteri) ja Naseva (nautojen terveydenhuollon seurantajärjestelmä)
Sikatilat
(pitopaikat)
Nautatilat
Terveydenhuoltosopimus
Kansallisella
Perustasolla 3)
Kattavuus % Erityistasolla 1)
eläinlääkärin
tasolla 2)
kanssa
2013 2014 2013 2014 2013 2014 2013 2014 2013 2014
ELÄINTEN TERVEYDENHUOLTOTYÖN TOTEUTUMINEN SIKA- JA NAUTATILOILLA
inti
Eläimet ja eläinten hyvinvointi
VASTUULLISEN TUOTANNON RAJA-ARVOT
SIANLIHANTUOTANNOSSA
Pitopaikat 1),
joilla VTM
alit- ylitJakso
tuu tyy
1_2014 96,1 3,9
2_2014 94,1 5,9
VTM-ylitykset 1),
VTM-ylitykset 1),
lihasiat
emakot
koko- osa- kuol- koko- kuolleiruho ruho leisuus ruho
suus
0,6 1,1
1,4 0,4
0,5
0,6 1,0
2,2 1,2
0,4
Lähde: ETT, Sikava (sikaloiden terveysluokitusrekisteri)
Vastuullisen tuotannon mittarit (VTM) ovat osa sianlihantuotannon kansallisen tason ehtoja (sikava.fi/terveysluokitus). Näiden raja-arvojen ylittymistä tarkastellaan puolivuosittain. Raja-arvo kokoruhohylkäyksille:
emakot 7 % ja lihasiat 1,1 %. Raja-arvo lihasikojen osa-ruhohylkäyksille
on 12 %. Raja-arvo emakkokuolleisuudelle on 25 % ja lihasikojen kuolleisuudelle 4 %.
¹⁾ %-osuudet pitopaikoista suhteutettuna kaikkiin pitopaikkoihin
Eläimet ja eläinten hyvinvointi
MIKROBILÄÄKKEIDEN KÄYTTÖ TUOTANTOELÄIMILLÄ
mg/PCU 1)
EU/ETA-alue
keskimäärin
20102) 20113)
131
151
Suomi
2012
144
4)
Lähde: Euroopan lääkevirasto EMA, ESVAC
2010
25
2011
24
2012
24
tuotantoeläinpopulaatioon suhteutettu kulutus (PCU, population correction unit = populaatiokorjausyksikkö, jonka laskennassa huomioidaan
tärkeimmät tuotantoeläinlajit) EU/ETA-alueen tulos on laskettu jakamalla
mikrobilääkkeiden kokonaismyynti kaikissa raporttiin osallistuneissa
maissa näiden maiden yhteenlasketulla populaatiokorjausyksiköllä.
2)
osallistuneiden maiden lukumäärä: 19
3)
osallistuneiden maiden lukumäärä: 25
4)
osallistuneiden maiden lukumäärä: 26
1)
Eläimet ja eläinten hyvinvointi
ELÄINTEN HYVINVOINTITUKEA SAAVAT TILAT ¹⁾
Tiloja, kpl 2012 % tiloista 2013 % tiloista 2014 % tiloista
Nautatilat 5 364
38
5 006
39
4 875
40
Sikatilat
846
47
757
48
715
49
Lähde: Mavi
¹⁾ tilat, joille maksettu tukea
26
inti
Eläimet ja eläinten hyvinvointi
KANALAT 2014
,
1)
ei-
anylitlle:
ille
uol-
12
24
oraan
alla
ssa
inti
ta
Kanalatyyppi
Virikehäkki
Lattia
Luomu
% kananmunatuotannosta
62
33
4
Lähde: Suomen siipikarjaliitto
Eläimet ja eläinten hyvinvointi
NAVETTATYYPIT TUOTOSSEURANTAKARJOISSA 2014
Navetoita
Parsinavetta
Pihatto
Muu
Yhteensä
Lähde: ProAgria
1)
3 966
1 680
53
5 6991)
%
Lehmiä
%
70
29
1
100
102 719
108 192
2 523
213 434
49
50
1
100
Keskilehmäluku, kpl/tila
25,9
64,4
47,6
37,9
tiedossa ei ole mukana kaikki tuotosseurantakarjat
Parsinavetta: Lehmä on kytketty päästään kiinni parteen, jossa se syö ja
lepää, ja jossa se myös lypsetään.
Pihatto: Lehmät ovat irti rakennuksessa, jossa niille on erillinen ruokintaja lepoalue. Lehmät lypsetään joko lypsyasemalla tai robotti lypsää ne.
Eläimet ja eläinten hyvinvointi
LAIDUNTAMINEN JA ULKOILUTUS TUOTOSSEURANTAKARJOISSA 2014
Karjoja
Kesällä laidun, talvella ulkoilu
Kesällä laidun, talvella sisällä
Kesällä tarhassa, talvella ulkoilu
Kesällä tarhassa, talvella sisällä
Kesällä ja talvella sisällä
Yhteensä
Lähde: ProAgria
27
kpl
455
3 895
103
347
946
5 746
%
7,9
67,8
1,8
6,0
16,5
100
Eläimet ja eläinten hyvinvointi
LYPSYKONEET 2014
Lypsykonetyyppi
Putkilypsy
Automaattilypsy
Kalaruotolypsyasema
Tandemlypsyasema
Kannukone
Takaalypsyasema
Karusellilypsyasema
Automaattilypsy ja lypsyasema
Muu lypsyasema
Yhteensä
Tilat
3 996
722
628
395
94
64
15
10
23
5 947
Lähde: ProAgria
%
67,2
12,1
10,6
6,6
1,6
1,1
0,3
0,2
0,4
100
Eläimet ja eläinten hyvinvointi
TUOTOSSEURANTAKARJAN KESKITUOTOS JA MAIDON
PITOISUUDET 2014
Rotu
Lehmiä, Keski- Maidon pitoisuudet, %
kpl
tuotos, Valku- Rasva EKM ¹⁾ Solut 2⁾
kg/
ainen
lehmä
132 627 8 749
3,44 4,27 9 137
164
95 839 9 707
3,31 3,96 9 689
187
2 723 6 104
3,44 4,39 6 450
186
Ayrshire
Holstein
Suomenkarja
Itäsuomenkarja
366
Länsisuomenkarja
1 818
Pohjoissuomenkarja
539
Jersey
420
Muu
154
Kaikki
231 763
Lähde: ProAgria
3 783
3,44 4,24 3 944
194
6 777
3,45 4,43 7 192
183
5 410
7 958
7 820
9 112
3,39
3,63
3,39
3,38
198
165
144
174
4,26
4,84
4,08
4,13
5 649
9 006
8 040
9 333
¹⁾ energiakorjattu maitotuotos (maidon rasva-, valkuais- ja laktoosipitoisuudet huomioidaan)
2
⁾ maidon solupitoisuuden geometrinen keskiarvo
28
ELINTARVIKKEET
%
,2
,1
,6
,6
,6
,1
,3
,2
,4
00
⁾
2
64
87
86
94
83
98
65
44
74
itoi-
Ravitsemus
ELINTARVIKKEIDEN KULUTUS HENKEÄ KOHTI SUOMESSA
JA EU:SSA
Kulutus kg/asukas
Viljat yhteensä
Peruna
Liha yhteensä 3)
naudanliha
sianliha
siipikarjanliha 3)
muu liha
Nestemäinen
maito yhteensä
(litraa)
maidot
piimät, viili ja
jogurtti
kermat
Voi
Kasviöljyt
Juusto (sisältää
rahkan)
Jäätelö (litraa)
Kananmunat
Sokeri
Hedelmät
Vihannekset yht.
Kala (perattu)
Kahvi (paahdettu)
Virvoitusjuomat
(litraa)
Olut (litraa) 6)
Viini (litraa)
Väkevät alkoholijuomat (litraa)
1995 2005 2011
69,8 78,8 78,8
59,6 62,0
..
60,3 73,0 77,6
18,8 18,6 18,6
32,0 33,5 36,4
9,0 16,1 18,2
0,6
4,8
4,4
2013 EU-27 1) 2014e.
80,0 124,9 80,0
52,3 71,9 52,3
77,1 82,5 76,6
18,4 15,7 18,7
35,6 40,4 34,6
19,5 21,7 20,1
3,6
4,8
3,2
198,1 189,7 183,8
145,6 134,6 127,6
181,4 240,1 2) 178,4
132,2
.. 130,9
37,1
6,3
5,2
..
15,3
14,1
11,7
35,4
75,9⁴⁾
61,7
14,0
8,3
36,8
5,8
2,7
..
40,7
6,3
4,1
..
18,6 22,5
14,0 12,3
9,3 10,0
32,0 30,1
75,9 58,2⁵⁾
68,4
..
14,1 15,2
9,6 12,7
37,3
6,7
4,4
5,2
..
4,0
3,7
..
35,3
6,5
3,9
5,2
23,2
.. 24,9
..
..
..
10,7 12,0 10,8
28,9 33,3 29,5
58,45) 100,1⁴⁾ 61,2 5)
61,2 115,8 65,3
..
..
..
10,0
4,8
9,5
45,8
82,7
8,2
52,0
90,6
10,8
56,0
89,0
..
45,5
85,6
12,1
..
70,1
24,4
44,4
84,1
11,8
4,9
6,7
5,4
4,9
..
4,6
Lähde: Suomen Gallup Elintarviketieto Oy, Luonnonvarakeskus,
FAO - Statistics Division - Food Balance Sheet, Canadean,
ICO International Coffee Organization, Elintarviketeollisuusliitto,
Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliitto ry
1)
vuonna 2011
2)
maitotuotteet, ilman voita
3)
laskentaperusteet muutettu 2007–2012
4)
mukaan lukien marjat
5)
pois lukien hedelmämehut
6)
vuodesta 2009 lähtien Suomen luvut sisältävät myös matkailijatuonnin
29
Proteiini, g
Rasva,2) g
Tyydyttyneet
rasvahapot 3), g
Kertatyydyttymättömät
rasvahapot 3), g
Monityydyttymättömät
rasvahapot 3), g
Hiilihydraatit, g
Sakkaroosi, g
Ravintokuitu,
g/MJ
Energia, MJ
(kcal)
Ravitsemus
Ravitsemus
ENERGIARAVINTOAINEIDEN JA KUIDUN
KESKIMÄÄRÄINEN PÄIVITTÄINEN SAANTI SEKÄ
OSUUS ENERGIAN KOKONAISSAANNISTA
Saanti vrk
E% 1)
Miehet Naiset Miehet Naiset Suositus
95,0
72,0
17,3 17,2 10–20 E%
93,0
71,0
37,0 35,9 25–40 E%
39,0
30,0
15,5 15,1 < 10 E%
36,0
27,0
14,5
17,2
13,4
6,9
230,0
51,0
2,4
186,0
43,0
2,9
42,2
9,2
13,8 10–20 E%
6,9
5–10 E%
43,9 45–60 E%
10,0 ≤ 10 E%
3 g/MJ
9,4
7,3
(2 243) (1 733)
Lähde: Finravinto 2012 -tutkimus
25–64 -vuotiaat
2)
3)
ravintoaineen saannin osuus energian kokonaissaannista
uutettu raakarasva
triglyserideinä
30
MERKITTÄVIMMÄT RAVINTOAINEIDEN LÄHTEET
Energiassa mukana kuitu ja alkoholi
1)
31
Lähde: Finravinto 2012 -tutkimus
25–64 -vuotiaat
10
20
40
24
Maitovalmisteet
30
Levieet, öljyt, kaskkeet
Liharuoat
33
32
61
52
50
Juomat
32
20
17
70
10
12
80
10
13
90
100 %
Ravitsemus
Sokeri, makeiset
Muut
Hedelmät, marjat, hedelmä- ja marjaruuat
13
19
21
60
17
%
Kasvikset, kasvisruuat
0
26
15
13
%
%
MJ
20
19
27
31
21
23
31
%
23
18
17
30
us
%
%
%
Viljavalmisteet
Energia Miehet
Naiset
Tyydyynyt Miehet
rasva Naiset
Miehet
Sakkaroosi
Naiset
Ravinto- Miehet
kuitu Naiset
Miehet
Suola
Naiset
MERKITTÄVIMMÄT RAVINTOAINEIDEN LÄHTEET
mus
A-vitamiini
D-vitamiini
E-vitamiini
Tiamiini
Riboflaviini
Niasiini
Pyridoksiini
Folaa
B-12-vitamiini
C-vitamiini
Natriumkloridi
Kalium
Fosfori
Kalsium
Magnesium
Rauta
Seleeni
Sinkki
Kupari
Jodi
0
100
200
300
400 %
A-vitamiini
D-vitamiini
E-vitamiini
Tiamiini
Riboflaviini
Niasiini
Pyridoksiini
Folaa
B-12-vitamiini
C-vitamiini
Natriumkloridi
Kalium
Fosfori
Kalsium
Magnesium
Rauta
Seleeni
Sinkki
Kupari
Jodi
0
100
200
300
400 %
Naiset
Lähde: Finravinto 2012 -tutkimus
25–64 -vuotiaat
32
Ravitsemus
Miehet
SUOMALAISTEN PÄIVITTÄINEN ATERIOINTI (%-osuuksina)
Ravitsemus
VITAMIINIEN JA KIVENNÄISAINEIDEN SAANTI RUUASTA
SUOSITUKSIIN VERRATTUNA (% saantisuosituksista)
33
68
48
Pojat
63 8)
85 8)
77 8)
29 8)
69 8)
Tytöt
91
94
91
68
87
Pojat
90
96
86
70
92
65
42
71
41
3)
2)
1)
lapsilla iltapäivän aikana nautittu välipala
ruokailukerta, joka sisältää pelkästään juomaa
iltapäivän tai illan ateria, jolloin koko perhe ruokailee yhdessä
4)
lapsilla ja nuorilla arkipäivinä syödyt ateriat
5)
peruskoulun 1. ja 5. luokkalaiset
6)
peruskoulun 8. ja 9. luokkalaiset
7)
lukion ja ammattikoulun 1. ja 2. vuoden opiskelijat
8)
peruskoulun 8. luokkalaiset
Lähteet: Finravinto 2012 -tutkimus, Late-tutkimus, Kouluterveystutkimus 2013
Aamupala
Lounas
Päivällinen
Välipala 1)
Iltapala
Juoma-ateria 2)
Kouluateria
Perheateriointi 3)
71
37
Lukio/
ammattikoulu 7)
Tytöt
Pojat
Tytöt
67 8)
57
60
73 8)
67 8)
35 8)
64 8)
Yläkoulu 6)
Alakoulu 5)
Lapset/nuoret 4)
SUOMALAISTEN PÄIVITTÄINEN ATERIOINTI (%-osuuksina)
Miehet
91
84
83
88
80
86
Naiset
95
86
81
95
85
84
Työikäiset
Ravitsemus
Miehet
94
79
72
92
81
74
Naiset
98
84
72
95
85
77
Ikääntyneet
Ravitsemus
TERVEYSKÄYTTÄYTYMINEN (%)
Ruokavalion laadun mittarit
Hedelmien, marjojen kulutus 3)
Tuoreiden kasvisten kulutus 3)
Rasvatonta maitoa käyttävät
Enimmäkseen margariinia tai
kasvirasvalevitettä leivällä
Alkoholin kulutus
Ei koskaan
Vähintään kerran viikossa
Päivittäin
Tupakointi päivittäin
Ylipainoisia tai lihavia 4)
Uni Alle 6 tuntia
6–8,9 tuntia
9 tuntia tai enemmän
Aikuiset 1)
Eläkeikäiset 2)
32
44
41
37
36
30
51
56
13
33
3
14
50
25
29
4
7
43
4
87
9
RU
TA
Ko
13
95
Lähteet: Suomalaisen aikuisväestön terveyskäyt. ja terveys 2014, Eläkeläisväestön terveyskäyt. ja terveys keväällä 2013, Finriski 2012 -tutkimus
1)
15–64 -vuotiaat, 2014 2) >65-vuotiaat, 2013 3) 6–7 päivänä viikossa
4)
aikuisilla BMI 25 tai yli, eläkeikäisillä BMI 27 tai yli
ELINTARVIKEOMAVARAISUUS
Paikallisuus
Tuotannon %-osuus kulutuksesta
1994 2005 2013 2014
(tuotanto+tuonti)
Leipävilja
75 102 115 155
Maitotuott., nesteomavaraisuus
112 106
95
97
Naudanliha
111
89
81
81
Sianliha
113 116 100
99
Kananmunat
130 119 115 113
Sokeri
68
83
39
51
Tomaatti
..
62
61
58
Kurkku
..
74
79
80
1)
Porkkana
..
94
92
92
..
80
92
92
Sipulit 2)
Kukkakaali
..
62
82
82
Mansikka
..
67
70
68
Vadelma
..
24
19
23
3)
..
21
9
9
Omena
Omena (kotipuutarhasato huomioitu)
..
31
19
20
Lähde: Suomen Gallup Elintarviketieto Oy, Hedelmän- ja Marjanviljelijäin
liitto, Kauppapuutarhaliitto, MTK, Tulli, Luke, Puutarhatilastot
1)
mukaan lukien nauriit 2) poislukien valkosipuli ja purjo
3)
luvut ovat arvioita (ei sisällä kotipuutarhatuotantoa)
34
Ah
6,5
69
60
Läh
1)
b
mus
2)
kemus
sa
RUUANJALOSTUKSEN OSUUS MAAKUNTIEN
TALOUDESTA 1)
Paikallisuus
Koko Suomi 7,1 %
13,2 miljardia euroa
95 860 htv 2)
Lappi 2,5 %
132,3 milj.e 1 183 htv
Pohjois-Pohjanmaa 7,7 %
891,8 milj.e
7 105 htv
Keski-Pohjanmaa 10,6 %
234,1 milj.e
2 389 htv
Kainuu 1,8 %
36,3 milj.e
383 htv
Pohjois-Savo 9,5 %
664,5 milj.e
Pohjois-Karjala
6 771 htv
5,3 %
Keski-Suomi
219,2 milj.e
Etelä-Pohjanmaa 25,4 %
5,4 %
2 597 htv
1 326,2 milj.e
438,3 milj.e
10 300 htv
4 010 htv
Etelä-Savo 4,2 %
Pirkanmaa
165,4 milj.e
Satakunta 7,6 % 4,8 %
1 714 htv
785,4 milj.e
544,9 milj.e
Etelä-Karjala 4,2 %
6 910 htv
5 013 htv
174,7 milj.e
1 626 htv
Varsinais-Suomi
9,7 %
Kymenlaakso 4,6 %
1 451,3 milj.e
247,9 milj.e
Uusimaa 5,8 % 1 825 htv
10 832 htv
4 002,2 milj.e
Ahvenanmaa
19 004 htv
6,5 %
69,7 milj.e
601 htv
Kanta-Häme 12,2 %
Päijät-Häme 13,2 %
666,7 milj.e
824,5 milj.e
5 210 htv
4 877 htv
Pohjanmaa 5,7 %
341,5 milj.e
3 509 htv
Lähde: Helsingin yliopisto, Ruralia-instituutti
1)
bruttokansantuotteesta 2) henkilötyövuotta
35
36
Talous
373
108
145
991
85
330
2 605
22
42
8
110
14
48
307
439
81
124
879
116
351
2 662
22
31
16
86
16
42
269
433
89
128
874
128
343
2 680
Talous
27
32
14
78
19
43
270
2000
2013
2014
< 20 henkeä ≥ 20 henkeä < 20 henkeä ≥ 20 henkeä < 20 henkeä ≥ 20 henkeä
330
50
374
40
385
42
243
13
298
16
300
15
ELINTARVIKETEOLLISUUDEN SUURIMMAT TOIMIALAT
Lähde: Ruoka Suomi -teemaryhmä
Toimiala
Teurastus ja lihanjalostus
Kalanjalostus
Vihannesten ja marjojen ja hedelmien
jalostus
Maidon jatkojalostus
Myllytuotteiden valmistus
Leipomotoiminta
Juomien valmistus
Muiden elintarvikkeiden jalostus
Yhteensä
ELINTARVIKEJALOSTAJAT TOIMIALOITTAIN
37
Lähde: Teollisuuden alue- ja toimialatilasto 2012, Tilastokeskus
Toimiala
Teurastus ja lihanjalostus
Meijerituotteet ja jäätelö
Kasvikset ja hedelmät
Kalatuotteet
Öljyt ja rasvat
Myllytuotteet ja tärkkelys
Maltaiden valmistus
Eläinten ruokien valmistus
Alkoholijuomien valmistus
Virvoitusjuomat, vedet
Leipomotuotteiden valmistus
Suklaa, makeiset, kaakao
Mausteet ja maustekastikkeet
Einekset ja valmisruoat
Muut elintarvikkeet
Yhteensä
Tuotannon Muutos Aine-, tarvike- Kokonais-jabruttoarvo
ja tavaraostot lostusarvo
2012 11/12
2012
2012
milj. €
%
milj. €
milj. €
2 757,5
7,1
1 564,9
508,0
2 739,0
1,7
1 689,4
435,3
473,2
0,2
294,5
128,8
311,1
8,0
227,0
68,1
228,9
-4,4
153,4
35,7
358,0
5,8
190,9
52,8
81,7
-8,5
56,8
17,8
668,0
7,6
525,2
88,6
1 051,7
0,2
602,4
307,5
90,4
8,0
47,0
29,5
1 069,6
-2,3
293,9
473,7
460,0
6,6
164,1
132,7
87,9
10,8
57,9
18,5
353,4
7,9
117,3
110,1
859,6
13,9
429,1
190,7
11 590,0
3,6
6 413,8
2 597,8
ELINTARVIKETEOLLISUUDEN SUURIMMAT TOIMIALAT
TOL 2008 -luokituksella
Palkat
2012
milj. t
287,6
219,9
62,3
29,3
12,4
28,7
7,5
34,3
134,8
8,6
241,5
59,8
10,7
61,2
66,0
1 264,6
Muutos
11/12
%
0,7
1,5
-4,3
33,1
-11,4
-22,0
28,6
-1,5
4,7
-7,6
0,2
1,6
0,8
32,7
8,0
2,5
7 596
4 845
1 634
830
270
496
168
788
2 909
210
7 435
1 640
311
1 756
1 627
32 512
Henkilöstö
yhteensä
Talous
ELINTARVIKETUONTI JA -VIENTI
Tuonti milj. e
Tuoteryhmä
1995
2005
2013
2014
Teolliset valmisteet
Alkoholijuomat, väkevät ja viinit
99,5
267,8
327,8
341,4
Eläin- ja kasvirasvat sekä öljyt
31,1
41,2
56,8
57,5
Hedelmäsäilykkeet
28,3
47,1
74,8
80,2
Hunaja
1,3
2,2
5,9
6,8
Kahvi (instant ja paahdettu)
11,3
19,7
64,5
59,0
Kalavalmisteet
50,1
82,2
165,2
151,3
Kasvimehut ja -uutteet
9,1
13,0
17,3
13,4
Kasvissäilykkeet
18,2
38,7
68,1
69,2
Keitot ja liemet
8,5
12,8
16,9
15,6
Lastenruoat
2,0
9,3
22,7
21,9
Liha
57,3
102,8
218,5
213,8
Lihavalmisteet
12,1
41,6
111,2
112,7
Maitovalmisteet
63,6
178,8
407,3
411,6
Maltaat
1,7
0,4
4,1
1,0
Margariini
6,9
23,6
35,7
33,8
Marja- ja vihannespakasteet
23,6
59,0
102,3
91,0
Mehut
32,6
46,2
56,3
61,5
Myllyteollisuustuotteet
1,4
3,0
8,8
12,5
Olut
7,4
20,6
38,3
36,6
Perunajauho
0,5
1,6
0,5
0,5
Rehut
83,7
147,0
304,1
312,1
Sinappi
1,0
4,7
3,8
2,5
Sokeri ja melassi
9,9
33,5
36,5
34,5
Sokerikemian tuotteet
3,5
6,4
4,8
4,1
Suklaa ja makeiset
90,9
134,7
210,1
213,1
Tomaattikastike
5,8
13,9
23,1
23,2
Tärkkelystuotteet
69,5
82,0
120,2
108,0
Viljatuotteet
66,2
197,3
341,6
348,8
Virvoitusjuomat ja kivennäisvedet
4,0
33,5
47,4
48,0
Muut elintarvikkeet
60,9
116,4
242,3
250,0
Yhteensä
860,1 1 781,6 3 136,9 3 135,6
Maataloustuotteet
49,0
57,3
95,3
72,2
Erikoiskasvit 1)
Hedelmät
146,7
220,3
302,5
309,4
Kaakaopavut
0,2
0,0
0,1
0,2
Kahvi, raaka
124,3
115,7
160,9
183,1
Kala, tuore
14,4
65,6
189,5
196,5
Kananmunat
0,1
1,3
2,4
3,1
Marjat
2,6
5,7
14,6
15,8
Mausteet
4,4
6,8
12,4
12,9
Pähkinät
7,4
9,5
22,4
32,3
Raakasokeri
17,7
26,7
82,2
51
Tee
6,9
11,4
14,7
13,9
Vihannekset ja kasvikset
62,5
113,6
192,4
195
Viljat
37,2
28,5
38,5
33,8
Äyriäiset
2,4
4,1
11,4
12,4
Maataloustuotteet yhteensä
475,6
666,7 1 139,3 1 131,6
Teolliset ja maataloustuotteet yht. 1 335,8 2 448,3 4 276,0 4 267,0
Lähde: Tullihallitus, Elintarviketeollisuusliitto ry
1)
Öljysiemenet ja -hedelmät, sokerijuurikas ja -ruoko, muut siemenet ja kasvinosat
38
M
Talous
14
Muutos
14/13
,4
,5
,2
,8
,0
,3
,4
,2
,6
,9
,8
,7
,6
,0
,8
,0
,5
,5
,6
,5
,1
,5
,5
,1
,1
,2
,0
,8
,0
,0
,6
4,1
1,2
7,2
15,3
-8,5
-8,4
-22,5
1,6
-7,7
-3,5
-2,2
1,3
1,1
-75,6
-5,3
-11,0
9,2
42,0
-4,4
0,0
2,6
-34,2
-5,5
-14,6
1,4
0,4
-10,1
2,1
1,3
3,2
0,0
,2
,4
,2
,1
,5
,1
,8
,9
,3
51
,9
95
,8
,4
,6
,0
osat
Vienti milj. e
1995
2005
40,1
7,0
2,6
0,0
21,9
13,2
0,0
2,4
0,4
7,4
26,4
11,4
161,9
15,7
30,7
9,0
13,0
4,3
19,7
0,2
15,0
0,4
9,6
13,4
94,9
6,6
8,5
44,1
7,4
21,5
609,0
73,4
26,5
3,9
0,0
8,0
9,6
1,6
4,9
0,4
4,9
91,5
8,5
303,1
21,9
32,7
18,2
2,1
7,7
11,3
0,5
21,7
0,3
18,7
81,5
86,3
0,3
15,7
53,4
4,8
48,0
961,9
2013
135,9
21,4
4,9
0,1
28,7
17,0
2,6
5,3
2,3
9,3
123,9
9,7
523,8
16,1
7,0
28,5
3,3
28,4
14,6
0,4
46,1
0,7
27,3
0,0
103,4
1,0
9,5
79,3
19,8
24,4
1 294,7
Muutos
2014
14/13
147,8
18,3
4,4
0,1
30,6
16,4
2,8
6,0
1,1
9,6
101,7
12,4
464,4
15,5
7,0
25,1
3,8
29,1
14,1
0,5
50,9
0,9
24,6
0,0
103,4
1,4
7,5
87,9
8,3
28,8
1 224,4
8,8
-14,5
-10,2
0,0
6,6
-3,5
7,7
13,2
-52,2
3,2
-17,9
27,8
-11,3
-3,7
0,0
-11,9
15,2
2,5
-3,4
25,0
10,4
28,6
-9,9
0,0
0,0
40,0
-21,1
10,8
-58,1
18,0
-5,4
-24,2
0,1
0,0
2,0
4,6
130,0
2,3
13,0
0,8
1,5
1,5
0,0
100,0
0,0
0,0
0,0
0,0
0,0
13,8
2,3
0,0
11,0
11,7
6,4
3,7
2,1
3,3
23,9
21,6
-9,6
29,2
7,1
6,6
11,8
12,4
5,1
8,2
0,8
0,2
2,7
3,2
18,5
4,0
1,5
1,9
6,9
8,2
18,8
44,2
0,1
0,0
0,2
0,3
50,0
-38,0
0,0
0,8
1,1
1,2
9,1
-5,4
3,4
0,7
1,3
1,1
-15,4
1,4
7,2
3,9
5,4
6,1
13,0
-12,2
35,8
42,3
130,4
160,0
22,7
8,8
0,7
0,2
0,4
0,4
0,0
-0,7
74,0
60,9
198,6
232,3
17,0
-0,2
683,1 1 022,8 1 493,3 1 456,7
-2,5
Huom! Yksittäiset luvut ovat pyöristyksiä, ja yhteenlaskettu summa kertoo
viennin ja tuonnin todellisen kokonaisarvon.
39
40
%
29,5
14,2
6,9
5,1
4,4
3,7
3,6
3,4
3,2
2,8
23,2
100
2005
Venäjä
Ruotsi
Viro
USA
Saksa
Iso-Britannia
Puola
Norja
Tanska
Ranska
Muut
Yhteensä
%
19,7
15,4
9,2
5,9
5,3
4,4
3,2
2,9
2,8
2,8
28,4
100
2013
Venäjä
Ruotsi
Viro
Saksa
Kiina
Tanska
Norja
USA
Iso-Britannia
Puola
Muut
Yhteensä
ELINTARVIKEVIENTI MAITTAIN JA TUOTERYHMITTÄIN, VIENTI 2014
Lähde: Tullihallitus, Elintarviketeollisuusliitto ry
1995
Venäjä
Ruotsi
Viro
Saksa
Belgia
Norja
USA
Iso-Britannia
Tanska
Alankomaat
Muut
Yhteensä
ELINTARVIKEVIENTI MAITTAIN
%
28,9
18,5
9,1
4,9
3,6
2,7
2,6
2,6
2,4
2,4
22,2
100
2014
Venäjä
Ruotsi
Viro
Saksa
Kiina
USA
Tanska
Alankomaat
Norja
Puola
Muut
Yhteensä
Talous
%
21,4
20,6
9,8
4,4
3,5
3,3
3,1
3,1
2,9
2,7
25,2
100
Talous
41
Venäjä
1 000 e
Juusto
84 168
Voi ja muut maitorasvat
45 936
Rehuseokset
20 213
Maito ja kerma
11 792
Alkoholijuomat
11 437
Muut maitovalmisteet
10 445
Muut leipomovalmisteet
10 266
Suklaa
9 331
Muut viljavalmisteet
8 823
Kahvi, raaka
8 447
Maltaat
8 303
Jogurtti
8 101
Muut myllyteollisuustuotteet
7 836
Kalapakasteet
4 114
Ruokaleipä
3 930
Maitojauhe
3 877
Olut
3 446
Kahvi, paahdettu
3 237
Siipikarja
3 177
Virvoitusjuomat ja kivennäisvedet
3 001
Muut
39 979
Yhteensä
309 859
Lähde:Tullihallitus, Elintarviketeollisuusliitto ry
Ruotsi
Jogurtti
Alkoholijuomat
Suklaa
Muut maitovalmisteet
Maito ja kerma
Muut leipomovalmisteet
Eläin- ja kasvirasvat
Makeiset
Voi ja muut maitorasvat
Muu liha ja eläimenosat
Sianliha
Maitojauhe
Juusto
Linnunmunat
Marjapakasteet
Makkarat
Tärkkelysjohdannaiset
Muut lihavalmisteet
Naudanliha
Ohra
Muut
Yhteensä
1 000 e
30 369
27 782
26 571
25 398
22 795
13 318
12 096
11 639
10 397
7 833
7 358
6 415
5 978
5 747
5 361
5 034
4 846
4 806
4 301
3 893
56 894
298 831
ELINTARVIKEVIENTI MAITTAIN JA TUOTERYHMITTÄIN, VIENTI 2014
Viro
1 000 e
Alkoholijuomat
25 710
Kala, tuore
13 694
Kahvi, paahdettu
12 679
Muut elintarvikkeet
12 599
Olut
7 256
Suklaa
6 975
Kalapakasteet
5 603
Siipikarja
4 694
Sianliha
3 936
Vehnäjauhot
3 057
Kala, kuivattu, suolattu, savustettu
3 043
Linnunmunat
2 849
Kidesokeri
2 782
Makeiset
2 182
Muut leipomovalmisteet
2 017
Maitojauhe
1 923
Juusto
1 687
Kahvi, raaka
1 631
Margariini
1 626
Ohra
1 594
Muut
24 981
Yhteensä
142 518
Talous
Talous
ELINTARVIKETEOLLISUUDEN T&K-MENOT
(% tuotannon bruttoarvosta)
0,65
Suomi 2010
0,57
Suomi 2011
0,64
Suomi 2012
EU-15, 2007
0,38
Lähde: Tilastokeskus, OECD Main Science and Technology Indicators
Talous
KULUTUSMENOT
Yksityiset kulutusmenot milj. euroa,
käypiin hintoihin
Elintarvikkeet ja alkoholittomat juomat
Elintarvikkeiden ja alkoholittomien juomien %-osuus
Alkoholijuomat ja tupakka
Vaatteet ja jalkineet
Asuminen, vesi, sähkö,
kaasu ja muut polttoaineet
Sisustus, kotitalousvälineistö ja kodinhoito
Terveys
Liikenne
Tietoliikenne
Virkistys ja kulttuuri
Koulutus
Hotellit, kahvilat ja
ravintolat
Muut tavarat ja palvelut
1995
2005
2013
2014
7 411
9 381 13 529
13 736
15
2 976
2 218
12
4 052
3 771
13
4 967
4 765
13
5 023
4 685
11 889 19 253 28 576
29 806
2 132 4 147 5 341
1 631 3 367 4 643
5 924 10 438 13 026
780 2 185 2 459
5 087 9 094 11 791
228
333
410
5 384
4 717
12 969
2 464
11 683
409
3 383
4 709
6 682
10 301
5 259
7 074
Lähde: Tilastokeskus/kansantalouden tilinpito
42
6 625
9 907
Talous
RAVINTOMENOT
Kotitalouksien 1995
2005
2013
2014
ravintomenot
e/v % e/v % e/v % e/v %
asukasta kohti
Leipä- ja viljatuotteet
232 17 301 18 380 16 380 16
Liha ja lihatuotteet
311 23 359 21 492 21 481 20
Kala ja kalatuotteet
58
4
73
4 115
5 117
5
Maito, juusto ja
munat
248 18 308 18 463 20 469 20
Rasvat ja öljyt
42
3
39
2
51
2
46
2
Hedelmät ja
kasvikset
190 14 287 17 422 18 437 19
Perunat ja
perunavalmisteet
45
3
45
3
54
2
53
2
Sokeri
21
2
14
1
15
1
15
1
Kahvi, tee ja
kaakao
69
5
45
3
70
3
72
3
Muut 1)
150 11 203 12 272 12 279 12
Elintarvikkeet
yhteensä
1 365 100 1 674 100 2 334 100 2 349 100
Lähde: Tilastokeskus/kansantalouden tilinpito, yksityiset kulutusmenot
1)
ei sisällä muita juomia
Talous
ELINTARVIKKEIDEN REAALIHINTAKEHITYS SUOMESSA
120
110
100
90
80
1995
1996
1997
1998
1999
2000
2001
2002
2003
2004
2005
2006
2007
2008
2009
2010
2011
2012
2013
2014
ous
Elintarvikkeiden
tuoajahinnat, €
Elintarvikkeiden
kuluajahinnat, €
Lähde: Tilastokeskus
43
Talous
VÄHITTÄISHINNAT
Hinnat, €/kg, €/l
Maito
kevytmaito
rasvaton maito
piimä 1⁾
Juustot
emmental
edam
Rasvat
voi
jääkaappimargariini
Liha
naudan paisti 2)
naudan jauheliha
porsaanleikkele 3)
broilerin rintafile 4)
meetvursti
nakit
lenkkimakkara
Kananmunat
Kala
kirjolohi 5)
Vilja- ja kasvituotteet
vehnäjauhot
reikäleipä
vehnäleipä
pullapitko
hienosokeri
ruokaperuna
porkkana
tomaatti
kahvi
1994
2005
2013
2014
0,66
0,58
0,58
0,74
0,72
0,89
1,05
0,97
1,33
1,1
1,01
1,33
8,34
7,03
10,59
7,92
14,13
9,69
14,02
9,8
5,28
3,73
4,96
2,87
6,12
3,85
5,74
3,9
11,16
7,86
7,59
4,10
15,86
5,82
3,70
2,79
9,08
7,44
7,89
2,03
12,19
4,68
3,43
2,33
16,88
10,68
..
13,75
15,8
7,94
4,8
4,25
16,74
10,2
..
13,47
15,88
7,89
4,94
3,68
5,84
10,45
16,14
16,85
0,90
2,79
..
5,63
1,23
1,52
1,56
2,39
5,56
0,59
3,15
3,57
5,79
1,08
0,65
1,21
2,98
5,04
0,69
..
3,88
7,39
1,13
0,94
1,92
3,08
7,12
0,68
..
3,90
7,19
1,08
0,87
1,65
3,25
7,18
Lähde: Tilastokeskus/hinta- ja palkkatiedote
vuoden 1994 keskihinta laskettu rasvattomasta piimästä
vuoden 1994 keskihinta laskettu ulkopaistista
vuoden 1994 keskihinta laskettu porsaankyljyksestä
4)
vuoden 1994 keskihinta laskettu broilerin koipireisipaloista
5)
vuoden 1994 keskihinta laskettu peratusta kokokalasta,
vuosien 2005–2014 fileestä
1)
2)
3)
44
Talous
YLEISIN ELINTARVIKKEIDEN ARVONLISÄVERO
EU-MAISSA 2014 (%)
Tanska
25,0
Romania
24,0
Latvia
21,0
Lieua
21,0
Bulgaria
20,0
Slovakia
20,0
Viro
20,0
Unkari
18,0
Tsekki
15,0
SUOMI
14,0
Kreikka
13,0
Ruotsi
12,0
Itävalta
10,0
Slovenia
9,5
Saksa
7,0
6,0
Alankomaat
6,0
Belgia
Portugali
6,0
Ranska
5,5
5,0
Puola
Kypros
5,0
5,0
Kroaa
Italia
4,0
Espanja
4,0
Luxemburg
3,0
Iso-Britannia 0,0
0,0
Irlan
Malta
0,0
EU 28 -keskiarvo
-maat yhteensä 10,7 %
Lähde: Euroopan komissio
45
46
Lähde: Eurostat/ Suomen Gallup Elintarviketieto Oy
Alankomaat
Belgia
Espanja
Irlanti
Iso-Britannia
Italia
Itävalta
Kreikka
Luxemburg
Portugali
Ranska
Ruotsi
Saksa
Suomi
Tanska
EU-15
Todellinen Elintarv. ja Elin- Leipä- ja
yksilöl- alkoholitt. tarvik- viljatuotteet
keet
juomat
llinen
kulutus
106,3
91,3
91,5
84,4
106,8
105,3 105,6
103,6
86,4
88,1
88,5
105,6
114,7
110,4 108,9
102,6
106,1
94,8
93,1
83,1
96,0
105,4 106,5
107,6
104,9
115,1 115,6
129,6
80,0
95,2
94,5
102,1
127,5
111,6 113,6
111,7
73,6
85,3
84,8
93,7
103,5
101,8 102,7
99,4
130,0
117,9 117,6
127,3
95,5
101,8 101,8
99,7
115,8
116,0 115,5
126,3
132,9
132,6 128,0
148,6
100
100
100
100
HINTAINDEKSIT 2013 (EU15 = 100)
Läh
1)
v
Talous
AlkoLiha- ja Kala- ja Maito, Rasvat Hedelmät, Muut
elin- holitt.
kala- juusto ja ja öljyt kasvikset,
lihaperunat tarvik- juomat
tuot- munat
tuotkeet
teet
teet
106,9
97,8
89,6
79,3
91,4
86,1
89,7
109,2 120,5
107,7 110,0
97,7 106,3 101,8
75,3
87,4
89,0
91,7
90,1
98,7
84,0
100,9 107,7
113,7
97,9
125,2 112,2 126,2
87,9
92,1
97,6
97,8
104,8
96,4 111,6
103,9 112,1
121,5 101,5
96,2 114,6
93,9
122,8 123,8
98,4 118,6
115,1 109,1 111,7
81,8 109,4
125,1 115,1
69,8 117,4 103,6
119,6 125,5
115,4 112,1
111,6 105,7
99,7
68,0
75,8
99,8
95,1
85,4 109,9
90,9
111,6 107,0
93,1
94,4
107,9
97,3
93,2
116,9 113,7
111,5 113,1
129,4 112,5 121,1
118,2 108,5
91,3 101,3
102,2
93,5 101,7
112,2 114,9
115,8 105,9
117,3 111,5 120,7
115,6 122,7
111,3 134,3
120,4 166,9 177,7
100
100
100
100
100
100
100
Talous
KOTITALOUKSIEN KULUTUS ELINTARVIKKEISIIN JA
ALKOHOLITTOMIIN JUOMIIN
% kotitalouksien kokonaiskulutuksesta
8,3
Luxemburg
8,5
11,1
9,3
8,7
Iso-Britannia
10,7
10,0
10,3
11,4
10,2
9,4
Itävalta
Irlan 11,3
11,2
Tanska
15,0
13,2
11,7
11,0
12,3
12,0
10,6
13,0
Saksa
Alankomaat
12,1
12,0
Ruotsi
15,4
13,4
13,0
14,5
13,6
13,4
15,3
Kypros
Belgia
13,7
13,6
14,7
14,2
13,8
Ranska
Espanja
17,2
14,4
14,8
Italia
16,9
14,7
16,0
Malta
14,9
14,8
Slovenia
18,6
17,8
15,5
15,0
Tsekki
Lähde: Eurostat/ Suomen Gallup Elintarviketieto Oy
14,1
12,5
12,1
SUOMI
18,7
16,2 1)
16,2
Kreikka
17,5
18,2
Slovakia
27,7
17,6
16,6
Unkari
Portugali
16,4
Puola
23,4
18,2
18,4
18,5
21,1
29,9
19,0
18,7
Viro
19,2
Latvia
28,9
22,3
19,7 1)
20,5
Bulgaria
36,1
25,1
25,4 2)
25,8
Lieua
27,5 3)
Romania
2012
2005
39,4
29,8
38,5
1995
Lähde: CIAA, Eurostat, Suomen Gallup Elintarviketieto Oy
1)
vuoden 2011 tieto 2) vuoden 2009 tieto 3) vuoden 2010 tieto
47
Talous
LIHA
Milj.kg
Sianliha
tuotanto
kulutus
vienti 1)
tuonti 1)
Naudanliha
tuotanto
kulutus
vienti 1)
tuonti 1)
Siipikarjanliha
tuotanto
kulutus
vienti 1)
tuonti 1)
Lampaanliha
tuotanto
kulutus
vienti 1)
tuonti 1)
Hevosenliha
tuotanto
Liha yhteensä
tuotanto
kulutus
vienti 1)
tuonti 1)
Lihavalmisteiden vienti
1995
2005
2013
2014
166
165
9
10
204
176
40
15
195
194
35
33
186
189
30
34
95
96
6
8
87
98
2
14
81
100
2
24
83
102
2
21
43
45
3
0,3
87
84
10
7
111
106
22
17
113
110
20
18
2,0
2,0
0,0
1,0
0,6
1,9
0,0
1,4
1
3,4
0,1
2,6
1,1
3,7
0,1
2,7
0,4
0,1
0,5
0,5
306
308
15
21
3,7
378
361
52
39
2,1
388
406
58
78
1,5
384
407
52
78
2,1
Lähde: Suomen Gallup Elintarviketieto Oy, Luonnonvarakeskus,
Tullihallitus/tuonnintarkkailu
1)
arvio ruholihaksi muutettuna
48
Talous
MAITOTUOTTEET JA RAVINTORASVAT
Maito, milj. litraa
tuotos
litraa/lehmä
vastaanotettu meijereihin
kulutus (maitoa ja nestemäisiä maitovalmisteita)
milj. kg
Voi, milj. kg
tuotanto
kulutus
vienti
Juusto, milj. kg
tuotanto
kulutus
vienti
Maitojauhe, vienti, milj. kg
1995
2005
2013
2014
2 397
5 981
2 296
2 362
7 505
2 293
2 260
7 977
2 220
2 330
8 201
2 289
1 012
995
987
976
45
27
19
50
14
37
44
20
24
49
19
27
96
78
29
7
97
98
37
15
102
135
46
22
99
141
33
27
Lähde: Suomen Gallup Elintarviketieto Oy, Luonnonvarakeskus
49
Talous
KA
LEIPÄVILJA
Vehnä
Sato, milj. kg
Sadosta myllykelpoista 1), %
Tuonti, milj. kg
Vienti, milj. kg
Kulutus ravinnoksi, milj. kg
- brutto
- netto
Ruis
Sato, milj. kg
Sadosta myllykelpoista 2), %
Tuonti, milj. kg
Vienti, milj. kg
Kulutus ravinnoksi, milj. kg
- brutto
- netto
1995
379,5
..
131,6
8,4
2005
801,3
32
23,2
25,5
2013
2014
869,4 1 088,2
58
37
11,4
4,7
163,5 175,0
306,1
229,5
338,3
253,7
333,6
250,2
335,1
251,4
57,7
..
61,4
..
32,4
28
80,4
2,4
25,7
73
56,5
0,2
74,9
84
56,0
4,2
80,9
79,2
90,0
88,2
87,0
85,3
82,8
81,2
Lähde: Luonnonvarakeskus, Tullihallitus
1)
hehtolitrapaino ≥78,0 kg, sakoluku ≥180, valkuainen (N*5,7) ≥12,5 %
2)
hehtolitrapaino ≥71,0 kg, sakoluku ≥120
Talous
KANANMUNAT
Milj. kg
Tuotanto
Kulutus
Vienti
1995
74,7
61,0
14,0
Lähde: Suomen Gallup Elintarviketieto Oy
2005
58,2
48,8
11,2
2013
67,4
58,1
11,5
2014
67,7
59,3
11,2
Ka
Sila
Mu
Siik
Loh
Ah
Ku
Am
Vap
Kal
Läh
1)
m
k
2)
k
3)
ti
s
KA
Ko
Kas
Sila
Ha
Ah
Mu
Siik
Ku
Mu
Tuo
Kas
Kas
Ton
val
Sei
Kat
Sill
Mu
Läh
Koti
Tuo
lask
Ma
laje
50
ous
14
,7
,3
,2
Talous
KALA
Kalansaalis milj. kg1)
Silakka
Muikku
Siika
Lohi
Ahven
Kuha
Ammattikalastus yhteensä
Vapaa-ajankalastus yhteensä
Kalaviljely
1995
96
4
6
2
17
2
111
57
17
2005
67
5
3
1
13
3
94
38
14 2)
20133)
122
4
2
0,4
8
4
143
25
14
20143)
131
4
2
0,4
8
4
153
25
13
Lähde: Luonnonvarakeskus
1)
merkittävimmät talouskalat, sisältää sekä ammatti- että vapaa-ajan
kalastussaaliin
2)
kirjolohta yli 90 %
3)
tiedot vapaa-ajan kalastuksen ja sisävesialueen ammattikalastuksen
saaliista ovat vuodelta 2012
Talous
KALAN KULUTUS
Kotimainen kala (kg/hlö)
Kasvatettu kirjolohi
Silakka
Hauki
Ahven
Muikku
Siika
Kuha
Muu kotimainen kala
Tuontikala (kg/hlö)
Kasvatettu kirjolohi
Kasvatettu lohi
Tonnikala (säilyke ja
valmiste)
Seiti (pakastefile)
Katkarapu
Silli- ja silakkasäilykkeet
Muu tuontikala
2000
1,6
1,2
0,7
0,7
0,7
0,4
0,2
0,6
2005
1,4
0,7
0,7
0,6
0,7
0,3
0,3
0,5
2012
1,0
0,3
0,4
0,4
0,6
0,3
0,3
0,5
2013
1,1
0,3
0,4
0,4
0,6
0,3
0,3
0,4
0,3
0,9
0,6
1,9
1,0
4,2
0,9
4,0
1,2
0,6
0,4
0,5
2,3
1,6
0,4
0,5
0,5
2,4
1,6
0,5
0,6
0,3
2,7
1,9
0,3
0,6
0,4
2,7
Lähde: Luonnonvarakeskus
Kotimaisen kalan kulutus (kg/hlö) muutettu filepainoksi.
Tuontikalan kulutus (kg/hlö) lohi ja kirjolohi muutettu filepainoksi, muut
laskettu tuotepainona.
Makean veden tuontikaloja (esim. siika, kuha jne.) ei ole raportoitu
lajeittain, sisältyvät luokkaan muu tuontikala.
51
Talous
KASVIKSET JA HEDELMÄT
1 000 kg
1995
2005
2013
2014
Peruna
vienti
2 895
4 853
8 499 12 349
tuonti
3 909 19 304 20 757 15 524
Tomaatti
vienti
2 368
58
173
114
tuonti
16 130 19 471 27 823 29 428
Kelta- ja punasipuli
vienti
400
3
20
130
tuonti
5 357
5 233 12 654 11 420
Kukkakaali
vienti
75
0
1
..
tuonti
2 166
2 407
3 087
3 280
Valko- ja punakaali
vienti
2 447
3
58
236
tuonti
1 660
1 608
2 352
2 614
Keräsalaatti
vienti
104
35
221
122
tuonti
5 672 11 056 18 068 18 699
Porkkanat ja nauriit
vienti
1
21
19
53
tuonti
2 643
4 816
9 442
6 557
Kurkku
vienti
498
66
0,4
38
tuonti
11 107 11 256
9 932 11 307
Paprika
vienti
354
5
10
21
tuonti
5 438
9 538 14 422 15 360
Kesäkurpitsa
vienti
17
0
..
..
tuonti
710
2 118
..
..
Muut tuoreet kasvikset
vienti
7 372
1 552
595
708
tuonti
33 385 61 227 81 834 82 948
Banaani
vienti
2 352
0
..
..
tuonti
6 619 65 491
..
..
Sitrushedelmät
vienti
3 968
91
134
62
tuonti
62 100 63 749 71 424 72 107
Omena
vienti
11 480
100
141
65
tuonti
54 001 49 719 44 575 45 613
Muut tuoreet hedelmät
vienti
15 181
472
1 831
1 903
tuonti
151 112 108 370 124 012 133 259
Lähde: Tullihallitus, tilastopalvelu
52
Talous
MARJAT JA SIENET
Puutarhamarjojen
kokonaissadot milj.kg
Mansikka
josta luomua
Musta- ja viherherukka
Puna- ja valkoherukka
Vadelma
josta luomua
Karviainen
Yhteensä
2005
2010
2013
2014
10,1
..
1,8
0,5
0,6
..
0,03
13,1
10,3
0,19
1,0
0,4
0,5
0,01
0,06
12,5
13,2
0,22
1,5
0,4
0,7
0,02
0,05
16,1
12,9
0,25
1,1
0,6
0,8
0,01
0,04
15,6
Luonnonmarjojen kauppaantulomäärät, 1 000 kg
Mustikka
3 111
2 780
5 008
josta luomua
..
1 036
856
Puolukka
8 544
6 057 10 746
josta luomua
..
1 232
757
Lakka
321
152
146
josta luomua
..
1
5
Muut luonnonmarjat
51
108
67
Yhteensä
12 027
9 097 15 968
5 866
3 044
2 981
759
162
90
81
9 090
Luonnonsienten kauppaantulomäärät, 1 000 kg1)
Keltavahvero
16
5
Herkkutatit
181
747
Rouskut
152
98
Muut sienet
77
5
Yhteensä
426
855
11
238
51
10
309
Lähde: Luonnonvarakeskus, Suomen Gallup Elintarviketieto Oy,
Hedelmän- ja Marjanviljelijäin liitto ry, Maaseutuvirasto
1)
tuorepainon mukaan
53
10
369
82
28
489
Tuoteturvallisuus
MÄÄRÄYSTENVASTAISET ELINTARVIKKEET 2014
Tutkitut
elintarvikkeet
Vihannekset ja sienet
Vihannesvalmisteet
Hedelmät ja marjat
Hedelmävalmisteet
Pähkinät, mantelit ja
valmisteet
Mehut ja juomat
Vilja- ja leipomotuotteet
Makeiset, sokeri ja
hunaja
Mausteet ja maustevalmisteet
Kaakaovalmisteet,
kahvi ja tee
Kastikkeet, keitot ja
liemet
Ravintolisät
Erityisruokavalmisteet
Lastenruoat
Muut elintarvikkeet
Yhteensä
Lähde: Tullilaboratorio
Tutkitut
erät 1),
kpl
678
114
698
61
Määräystenvastaiset erät
%
6,2
11,4
3,6
4,9
Huomautetut erät
%
6,6
10,5
5,0
4,9
176
159
5,1
8,2
8,5
27,7
324
7,1
9,6
79
3,8
6,3
224
16,5
11,6
187
15,5
12,8
153
95
48
66
267
3 329
13,7
23,2
22,9
3,0
10,9
8,5
14,4
23,2
14,6
7,6
13,5
10,0
eristä 51 % alkuperältään EU:n ulkopuolisista maista,
46 % EU:n alueelta ja 3 % alkuperältään tuntemattomia
1)
EL
KO
Ko
näy
Mä
Läh
Vie
ym
ohj
vie
ja s
tulo
54
uus
uät
%
,6
,5
,0
,9
,5
,7
,6
,3
,6
,8
,4
,2
,6
,6
,5
,0
Tuoteturvallisuus
MÄÄRÄYSTENVASTAISUUDEN SYYT 2014
Määräystenvastaisuuden syy
Pakkausmerkinnät
Kasvinsuojeluaineet
Lisäaineet
Elintarvikkeen koostumus
Koostumuksen vertailu lains.
Muut tutkimukset ¹⁾
Mikrobiologia
Mykotoksiinit
Säteilytys
Pehmittimet
Allergeenit
Vierasaineet ²⁾
Kivennäisaineet
GMO
Raskasmetallit
Tölkkien kuntotarkastus
Lihalajin tunnistus
Radioaktiivisuus
Vitamiinit
Yhteensä
Lähde: Tullilaboratorio
¹⁾ sisältää mm. asiakirjatarkastukset
²⁾ PAH, MCPD, histamiini, nitraatti, melamiini
Erien lkm
114
68
43
27
18
17
12
12
10
8
7
7
4
0
0
0
0
0
0
347
%
32,9
19,6
12,4
7,8
5,2
4,9
3,5
3,5
2,9
2,3
2,0
2,0
1,2
0,0
0,0
0,0
0,0
0,0
0,0
100
Tuoteturvallisuus
ELÄVIÄ ELÄIMIÄ JA ELÄIMISTÄ SAATAVIA ELINTARVIKKEITA
KOSKEVA VIERASAINEVALVONTAOHJELMA
Kohdennettuja
näytteitä kpl
Määräyksenvastaisia %
EU-27 keskiarvo
Suomi
2010
2012 2010 2012 2014
418 081 427 195 4 344 4 424 4 324
0,33
0,25
0,0 0,02
0,0
Lähde: EFSA ja Elintarviketurvallisuusvirasto Evira
Vierasaineilla tarkoitetaan kiellettyjä aineita, sallittuja lääkeaineita sekä
ympäristöstä peräisin olevia kontaminantteja. EU-tulokset sisältävät kaikki
ohjelmassa tutkitut näytteet, myös tulokset ympäristöstä peräisin olevista
vierasaineista. Suomen osalta tuloksissa on huomioitu kiellettyjen aineiden
ja sallittujen lääkeaineiden jäämät, mutta ei kaikkia raja-arvon ylittäviä
tuloksia, kuten riistan raskasmetalleja.
55
300
502
5
109
16
189
31 337
1 623
1 909
626
106
359
14
30
48
18
3 085
1 759
4 568
331
Alku- Valmistus
tuotanto ja pakkaaminen
0
0
0
0
0
0
32 012
7 794
30 230
2 407
655
5 030
0
38
26
51
9 477
4 204
7 722
504
125
770
3
2
120
13
14
52
1
0
9
1
2 690
584
903
59
Vähittäismyynti
valmistuspaikan
yhteydessä
0
0
0
0
Jakelu ja Vähittäis- Tarjoilu
kuljetus
myynti
1 200
6 713
23
179
219
272
78 601
15 964
45 332
3 927
Yhteensä
Tuoteturvallisuus
Pak
virh
Lähde: Elintarviketurvallisuusvirasto Evira, Raportti Suomen elintarvikeketjun monivuotisen kansallisen valvontasuunnitelman 2012–2016
toteutumisesta vuonna 2014
Kohteiden lukumäärä
Tarkastettujen kohteiden lukumäärä
Tarkastusten lukumäärä
Vaatimusten vastaisten toimijoiden
lukumäärä
Havaittujen puutteiden tyypit
Hygienia (HACCP, osaaminen)
Yleinen hygienia
Koostumus
Kontaminaatio (muu kuin mikrobiologinen)
Pakkausmerkinnät ja esitteet
Muut
Tarkastuksia, kpl
ELINTARVIKEVALVONTAMÄÄRÄT 2014
Luv
uus
56
Fys
liuk
RU
MÄ
Aih
Elin
Ba
Ca
Clo
He
His
Lek
No
Yer
(+C
Tun
Yht
Tal
Cam
EH
ter
No
Tun
Yht
Läh
Tuoteturvallisuus
TAKAISINVETOJEN MÄÄRÄ
Takaisinvetoja 1), kpl
2005
28
2010
84
2013
134
2014
120
Lähde: Elintarviketurvallisuusvirasto Evira
1)
sis. sekä vähittäiskaupan että suurkeittiön takaisinvedot
Tuoteturvallisuus
TAKAISINVETOJEN SYYT 2014
Muut 10 %
Luva omat
uuselintarvikkeet 6 %
Muu
Mikrobiologiset 23 %
Luva
Pakk
Pakkausmerkintävirheet 16 %
Fysik
Allergeenit 8 %
Pest
Fysikaaliset virheet,
liukenemiset 10 %
Aller
Pessidit, toksiinit,
lisäaineylitykset ym. 27 %
Lähde: Elintarviketurvallisuusvirasto Evira
Tuoteturvallisuus
RUOKAMYRKYTYSEPIDEMIAT JA SAIRASTUNEIDEN
MÄÄRÄ 2014
Aiheuttaja
Elintarvikevälitteiset
Bacillus cereus
Campylobacter jejuni
Clostridium perfringens
Hepatiitti A -virus
Histamiini
Lektiini
Norovirus
Yersinia pseudotuberculosis
(+Campylobacter jejuni)
Tuntematon
Yhteensä
Talousvesivälitteiset
Campylobacter jejuni
EHEC O103 (+Campylobacter jejuni, EPEC, ETEC)
Norovirus
Tuntematon
Yhteensä
Epidemioita, kpl Sairastuneita, kpl
N=42
N=990
%
2
1
1
1
1
1
8
55
22
67
12
23
12
203
8
3
10
2
3
2
29
1
20
36
55
253
702
8
36
100
1
96
33
1
1
3
6
9
76
107
288
3
26
37
100
Lähde: Elintarviketurvallisuusvirasto Evira
57
Mikr
58
1
2
3
8
5
19
25
69
1
4
11
1
2
6
1
1
1
3
1
1
3
1
0
0
Liha ja Kasvikset Kala ja Maito ja Vilja ja Muna ja
lihaval- ja kasvis- kalaval- maitoval- viljaval- munavalmisteet
misteet misteet
misteet tuotteet misteet
1
1
Lähde: Elintarviketurvallisuusvirasto Evira
Bacillus cereus
Campylobacter
jejuni
Clostridium
perfringens
Yersinia pseudotuberculosis (+
Campylobacter
jejuni)
Hepatiitti A -virus
Norovirus
Histamiini
Lektiini
Tuntematon
Yhteensä
%
Tuntematon
tai useita
ruokia
1
Tuoteturvallisuus
0
0
0
0
1
8
1
1
20
36
100
1
1
Juomat Leipomo- Yht.
valmisteet
2
1
RUOKAMYRKYTYSEPIDEMIAT AIHEUTTAJAN MUKAAN 2014
Aiheuttaja
PÄIVITTÄISTAVARAKAUPPA JA AMMATTIKEITTIÖT
Talous
MYYMÄLÖIDEN LUKUMÄÄRÄ MYYMÄLÄTYYPIN MUKAAN
Myymälätyyppi
Hypermarketit
Tavaratalot
Supermarketit, isot
Supermarketit, pienet
Valintamyymälät, isot
Valintamyymälät, pienet
Pienmyymälät
Erikoismyymälät
Kauppahallit / Suoramyyntihallit
Yhteensä 1.1.2015
Myymäläautot ja -veneet
Lopettaneet
Lähde: A.C. Nielsen Finland Oy, Myymälärekisteri
Yhteensä 1.1.2015
150
115
621
402
1 065
394
410
910
34
4 101
14
167
Talous
PÄIVITTÄISTAVAROIDEN MYYNTI MYYMÄLÄTYYPEITTÄIN
Milj. euroa
Hypermarketit ¹⁾
Tavaratalot
Supermarketit, isot
Supermarketit, pienet
Valintamyymälät, isot
Valintamyymälät,
pienet
Pienmyymälät
Erikoismyymälät ja
hallit
Yhteensä
Myymäläautot ja
-veneet
Lopettaneet
Yhteensä
1996
1 533
655
1 847
2 118
1 401
2005
2 772
611
3 789
1 648
1 916
2013
4 524
567
5 775
1 871
2 601
2014
4 519
571
6 019
1 783
2 628
766
131
490
216
456
338
438
346
148
8 599
158
11 601
268
16 399
296
16 599
52
114
8 765
18
289
11 908
7
145
16 551
6
100
16 705
Lähde: A.C. Nielsen Finland Oy, Myymälärekisteri
¹⁾ luokitus muuttunut ketjuperusteiseksi 2005 alkaen, sisältäen ketjut
K-Citymarket, Prisma ja Euromarket
59
Talous
SUURKEITTIÖIDEN LUKUMÄÄRÄ TOIMIALOITTAIN
Kahvilat ja ravintolat
Henkilöstöravintolat
Julkiset keittiöt
Yhteensä
2009
kpl
10 429
1 349
4 530
16 308
2011
kpl
11 211
1 360
4 116
16 687
2013 Muutos
kpl 11/13 %
11 229
0,2
1 242
-8,7
3 835
-6,8
16 3151)
-2,2
Lähde: Taloustutkimus Oy, Horeca-rekisteri
1)
luvussa mukana muutama suurkeittiö, joiden toimialasta ei tietoa
Talous
SUURKEITTIÖIDEN ANNOSMÄÄRÄT TOIMIALOITTAIN
Milj. annosta
Kahvilat ja ravintolat
Henkilöstöravintolat
Julkiset keittiöt
Yhteensä
2009
345
63
441
850
2011
398
72
419
889
2013
416
70
411
9041)
Muutos
11/13 %
4,5
-2,8
-1,9
1,7
Lähde: Taloustutkimus Oy, Horeca-rekisteri
1)
luvussa mukana muutama suurkeittiö, joiden toimialasta ei tietoa
Talous
Julkisissa ruokapalveluissa luomutuotteiden osuus vuonna
2014 oli noin 5 % (kiloina).
Lähde: EkoCentria, Taloustutkimus Oy
60
en
lta
äyetkililla
nti,
oueri
oion
14.
siä
esti
tsi,
oit-
Tietohaarukka -julkaisua on tilattavissa Ruokatiedosta sähköpostitse:
[email protected]
tai puhelimitse 040 710 4170.
Julkaisu on maksuton, mutta toimituskulut peritään
(käsittelykulut 5 € + postikulut).
Tietohaarukka 2015 – tilastotietoa elintarvikealasta -julkaisun on tuottanut
Ruokatieto Yhdistys ry yhteistyötahoinaan Agronomiliitto ry, Elintarviketeollisuusliitto ry, Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK ry, ProAgria
Keskusten Liitto ry ja Svenska lantbruksproducenternas centralförbund SLC r.f.
Arvokasta asiantuntija-apua ovat antaneet myös Evira, Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskus MTT, Maatalousyrittäjien eläkelaitos Mela sekä
Helsingin yliopisto. Ruokatieto kiittää lämpimästi kaikkia apuaan antaneita
tahoja.
Ruokatieto Yhdistys ry
Helsinki 2015
T
RUOKATIETO
RUOKATIETOYHDISTYS
YHDISTYSRY
RY
P.P.040
040710
7104170
4170
www.ruokatieto.fi
www.ruokatieto.fi
Agronomiliitto
Agronomiliittoryry
P.P.(09)
(09)251
2511160
1160——www.agronomiliitto.fi
www.agronomiliitto.fi
Elintarviketeollisuusliitto
Elintarviketeollisuusliittoryry
P.P.(09)
(09)148
148871
871——www.etl.fi
www.etl.fi
MaaMaa-jajametsätaloustuottajain
metsätaloustuottajain
Keskusliitto
KeskusliittoMTK
MTKryry
P.P.020
0204131
4131——www.mtk.fi
www.mtk.fi
Svenska
Svenskalantbruksproducenternas
lantbruksproducenternas
centralförbund
centralförbundSLC
SLCr.f.r.f.
TFN.
TFN.(09)
(09)586
5860460
0460——www.slc.fi
www.slc.fi
ProAgria
ProAgriaKeskusten
KeskustenLiitto
Liitto
P.P.020
020747
7472400
2400——www.proagria.fi
www.proagria.fi