Helsingin yliopisto - Katsaus vuoteen 2014

HELSINGIN YLIOPISTO
KATSAUS VUOTEEN
2014
77
KESKIMÄÄRÄINEN
RANKING-SIJOITUS
HELSINGIN YLIOPISTO
2
KATSAUS VUOTEEN 2014
SAATTEEKSI
Katsaus vuoteen 2014 on yliopiston vuosiraportti, joka
on tarkoitettu sekä sisäiseen että ulkoiseen käyttöön.
Sen tehtävänä on viestiä yliopiston toiminnan tuloksista
ja asetettujen tavoitteiden saavuttamisesta. Vuoden
2014 katsaus keskittyy strategian ja tavoiteohjelman
tavoitteiden toteutumisesta raportointiin.
Vuosikatsaus pohjautuu vuosiraportointiin, BDO
Audiatorin tiedekunnista ja erillisistä laitoksista keräämään aineistoon strategian toteutumisesta sekä tietojärjestelmistä koottuun indikaattoritietoon.
Katsauksen laadinnasta on vastannut vuosiraportointiryhmä, jonka puheenjohtajana toimii laatupäällikkö Aimo Virtanen (Suunnittelu ja laadunvarmistus)
ja jäseninä hallintopäällikkö Kaisa Ala (Tila- ja kiinteistökeskus), projektisuunnittelija Sanni Holm (Opetuksen
toimiala), kehittämispäällikkö Kari Huittinen
(Yleishallinto), pääsuunnittelija Markku Javanainen
(Suunnittelu ja laadunvarmistus), alumnikoordinaattori Tuomo Kauha (Viestintä ja yhteiskuntasuhteet),
tiedottaja Tiina Palomäki (Viestintä ja yhteiskuntasuhteet), suunnittelija Antti Moilanen (Suunnittelu ja
laadunvarmistus), suunnittelija Annamari Puhakka
(Suunnittelu ja laadunvarmistus), tiedottaja Kati
Salmivaara (Kvestuuri), tutkimushallinnon päällikkö
Sipo Vanhanen (Tutkimuksen toimiala) ja henkilöstöasiantuntija Jussi Vasanen (Henkilöstö- ja lakiasiat).
Vuosikatsauksen lisäksi Helsingin yliopisto julkaisee
toiminnastaan virallisen tilinpäätöksen sekä Helsingin
yliopiston rahastojen tilinpäätöksen. Tiedekunnat ja laitokset julkaisevat omia vuosikertomuksia. Näihin voi
tutustua osoitteessa www.helsinki.fi.
Rehtorin kansliassa 25.3.2015
Vuosiraportointiryhmä
HELSINGIN YLIOPISTO
KATSAUS VUOTEEN 2014
3
SISÄLLYS
MAAILMAN PARHAAKSI------------------------------------------------------------------------------------------- 5
STRATEGISTEN TAVOITTEIDEN TOTEUTUMINEN---------------------------------------------- 6
KUULUU MAAILMAN 50 PARHAAN YLIOPISTON JOUKKOON ------------------------ 6
RANKINGIT------------------------------------------------------------------------------------------------------------------- 6
LAADUNHALLINTA JA LAATUJÄRJESTELMÄN AUDITOINTI----------------------------------------------------------- 7
Laboratorioiden laatuhanke------------------------------------------------------------------------------------------- 7
KANSAINVÄLISEN TASON TUTKIMUS- JA OPETUSINFRASTRUKTUURI---------------------------------------------- 7
HUIPPUTUTKIMUKSEN TUNNISTAMINEN JA TUKEMINEN-------------------------------------------------------------- 7
Tutkimuksen painoalat------------------------------------------------------------------------------------------------- 7
Panostukset strategisiin alueisiin-------------------------------------------------------------------------------------- 8
Täydentävä tutkimusrahoitus----------------------------------------------------------------------------------------- 8
Keskeiset julkaisutulokset--------------------------------------------------------------------------------------------- 8
Tutkimusjulkaisujen kansainvälisen vaikuttavuuden arviointi------------------------------------------------------- 9
KANSAINVÄLISYYS JA MONIKIELISYYS NÄKYVÄKSI JA KUULUVAKSI --------------------------------------------- 10
Kansainvälinen henkilöstö-------------------------------------------------------------------------------------------- 10
Kansainväliset opiskelijat----------------------------------------------------------------------------------------------12
Kaksikielisyyden vahvistaminen matkalla toimivaan monikielisyyteen--------------------------------------------13
Kansainväliseen vaihtoon kannustaminen-------------------------------------------------------------------------- 14
AKTIIVINEN REKRYTOINTI – PARHAAT OPISKELIJAT JA TYÖNTEKIJÄT --------------------------------------------- 14
Uni på väg--------------------------------------------------------------------------------------------------------------15
TOHTORIKOULUTUKSEN UUSI ORGANISAATIO ------------------------------------------------------------------------ 15
TUTKINTOJEN JA OPETUKSEN LAATU SEKÄ SITOUTUNEET OPISKELIJAT ----------------------------------------- 16
Kandidaatin, maisterin ja tohtorin tutkinto-ohjelmien uudistaminen----------------------------------------------17
Opetusfilosofia ja eettiset periaatteet--------------------------------------------------------------------------------18
Parantaa opiskelijoiden mahdollisuutta suorittaa 55 opintopistettä-----------------------------------------------18
Digitaalinen opetus- ja oppimisympäristö---------------------------------------------------------------------------18
Kandipalaute vakiinnutti paikkansa yliopiston palautteen keruuvälineenä----------------------------------------19
KANTAA VASTUUNSA YHTEISKUNNALLISENA VAIKUTTAJANA--------------------19
TUTKIMUSTULOKSET JA OSAAMINEN YHTEISKUNNAN KÄYTTÖÖN-------------------------------------------------19
Tulosten hyödyntämisen tehostaminen ---------------------------------------------------------------------------- 20
HELSINGIN YLIOPISTO
KATSAUS VUOTEEN 2014
4
Osaamisen siirrolle uudet toimintamallit ---------------------------------------------------------------------------- 20
Helsingin yliopisto näkyväksi kansainväliseksi vaikuttajaksi------------------------------------------------------- 20
OSALLISTAVA TOIMIJA – VUOROVAIKUTUKSELLA RATKAISUIHIN ---------------------------------------------------21
Monitieteisten kohtaamisten edistäminen ---------------------------------------------------------------------------21
Opiskelijoiden valmentaminen työelämään--------------------------------------------------------------------------21
TÄRKEÄT YHTEISTYÖTAHOT YLIOPISTON VAIKUTUSPIIRIIN-----------------------------------------------------------21
Tunnistaa kansainväliset strategiset kumppaninsa------------------------------------------------------------------21
Tulokselliset kumppanuudet----------------------------------------------------------------------------------------- 22
Aktiiviset alumnit------------------------------------------------------------------------------------------------------ 22
ON INNOSTAVA JA HYVINVOIVA YHTEISÖ---------------------------------------------------------- 22
VUOROVAIKUTTEINEN JA YHTEISÖLLISYYTTÄ TUKEVA JOHTAMINEN--------------------------------------------- 22
Uudistunut opintoasiainneuvosto------------------------------------------------------------------------------------ 22
Kannustava johtaminen ja vuorovaikutuksen käytännöt----------------------------------------------------------- 23
Työ- ja opiskeluyhteisön hyvinvointi--------------------------------------------------------------------------------- 23
TOIMIVAT RAKENTEET JA SELKEÄT TOIMINTATAVAT------------------------------------------------------------------ 23
Tiedontuotanto-------------------------------------------------------------------------------------------------------- 23
Tiedekunta- ja erillislaitosrakenteen kehittäminen----------------------------------------------------------------- 23
HUOLELLINEN HENKILÖSTÖSUUNNITTELU----------------------------------------------------------------------------- 24
RAKENTAA TALOUTENSA KESTÄVÄLLE POHJALLE----------------------------------------- 25
JULKAISUTOIMINTA------------------------------------------------------------------------------------------------- 29
JULKAISUT OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN JULKAISULUOKISSA JA SEURANTAKOHTEISSA------------ 29
Julkaisutulos yksiköittäin OKM:n seurantakohteissa--------------------------------------------------------------- 30
YHTEISJULKAISEMINEN--------------------------------------------------------------------------------------------------- 30
JULKAISUFOORUMILUOKITUKSET----------------------------------------------------------------------------------------31
PÄÄTIETEENALOJEN KÄRKILEHDET------------------------------------------------------------------------------------- 32
JULKAISUJEN KIELET------------------------------------------------------------------------------------------------------ 34
OPEN ACCESS -JULKAISEMINEN----------------------------------------------------------------------------------------- 35
HENKILÖSTÖKATSAUS-------------------------------------------------------------------------------------------- 36
HENKILÖSTÖRAKENTEEN KEHITYS-------------------------------------------------------------------------------------- 36
MÄÄRÄAIKAINEN HENKILÖSTÖ------------------------------------------------------------------------------------------ 37
KOULUTUS JA KEHITTÄMINEN------------------------------------------------------------------------------------------- 38
TYÖHYVINVOINTI JA JAKSAMINEN-------------------------------------------------------------------------------------- 38
SAIRAUSPOISSAOLOT, TYÖTAPATURMAT JA TYÖTERVEYSHUOLTO------------------------------------------------ 38
ELÄKKEELLE SIIRTYMINEN----------------------------------------------------------------------------------------------- 39
PALKKAKEHITYS JA TASA-ARVO---------------------------------------------------------------------------------------- 40
TILAT
-------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------- 42
TOIMITILOJEN OMISTUSSUHTEET---------------------------------------------------------------------------------------- 42
TILAT JA TILANKÄYTTÖ--------------------------------------------------------------------------------------------------- 42
HUONEISTOALA KAMPUKSITTAIN 2014--------------------------------------------------------------------------------- 44
TILAKUSTANNUKSET------------------------------------------------------------------------------------------------------ 45
RAKENTAMINEN, PERUSKORJAUS JA VARUSTAMINEN--------------------------------------------------------------- 46
HELSINGIN YLIOPISTO
5
KATSAUS VUOTEEN 2014
MAAILMAN PARHAAKSI
”Rakennamme parempaa maailmaa ottamalla entistä
merkittävämmän roolin globaalien ongelmien ratkaisemisessa. Monitieteinen opetuksemme ja tutkimuksemme tuottavat uutta osaamista koko yhteiskunnan
hyödyksi. Tuore ajattelu ja luova vuorovaikutus auttavat meitä tavoitteessamme nousta maailman 50:n parhaan yliopiston joukkoon.” (Helsingin yliopiston strategia 2013–2016)
Yliopiston keskeinen arvo on pyrkimys totuuteen. Totuuden ja uuden tiedon etsintä on tutkimuksen ja opetuksen lähtökohta. Tieto on arvo sinänsä.
Kriittisyys on tutkimusta harjoittavan, opettavan ja
opiskelevan yliopistolaisen perusasenne ja perustana
on vapaus, eli yliopiston autonomia.
Muut arvot ovat luovuus, autonomia, sivistys
ja hyvinvointi.
HELSINGIN YLIOPISTO
6
KATSAUS VUOTEEN 2014
STRATEGISTEN
TAVOITTEIDEN
TOTEUTUMINEN
KUULUU MAAILMAN 50 PARHAAN
YLIOPISTON JOUKKOON
RANKINGIT
Yleiskuva Helsingin yliopiston sijoituksesta maailman
noin 17 000 yliopiston joukossa muodostuu eri menetelmiä ja arviointikriteerejä käyttävien rankingien avulla.
Yliopiston asema maailman sadan parhaan tutkimusyliopiston joukossa on vakaa. Tutkimustoiminnan
laajuuden ja vaikuttavuuden bibliometriseen analyysiin perustuvissa listauksissa yliopiston sijoitukset –
vuonna 2014 Taiwan 68. ja Shanghai 73. – osoittavat,
että yliopiston tutkimus on korkeaa kansainvälistä
tasoa. QS- ja Times-listauksissa käytetään julkaisuanalyysien lisäksi subjektiivisia, tutkijoille ja asiantunti-
Helsingin yliopiston sijoitukset kansainvälisissä rankingeissa 2010–2014
40
47
50
Taiwan
56
60
64
67
66
70
Shanghai
72
75
Sijoitus
73
74
74,0
80,0
73
76
Keskiarvo
80
68
69
78
77,3
79,0
77,8
QS
89
91
90
100
Times Higher E.
100
102
103
109
110
120
Shanghai (ARWU)
QS
2010
72
75
2011
74
89
2012
73
78
2013
76
69
2014
73
67
103
Times Higher E. (THE)
102
91
109
100
Taiwan
47
66
56
64
68
74,0
80,0
79,0
77,3
77,8
Keskiarvo
HELSINGIN YLIOPISTO
7
KATSAUS VUOTEEN 2014
joille tehtäviä mainekyselyjä. Näissäkin yliopiston sijoitukset ovat hyviä – QS 67. ja Times 103.
Kaikkien neljän rankingin vuosikeskiarvo on parantunut kahtena viime vuonna. Vuonna 2014 keskiarvo oli 77. Maailman ei-englanninkielisten yliopistojen joukossa Helsingin yliopiston sijoitus oli 22. Koko
Euroopassa sijoitus oli 25.
Pohjoismaisista yliopistoista Helsingin yliopisto
sijoittui vuonna 2014 Shanghain listalla sijalle 5, QS:ssa
sijalle 3, Timesissa sijalle 4 ja Taiwanin listalla sijalle 4.
Tarkasteltaessa rankingeja tarkemmin voidaan
todeta useiden tieteenalojen yltävän maailmanlaajuisessa vertailussa selkeästi viidenkymmenen parhaan
joukkoon.
Puutteistaan huolimatta rankingit tulevat kansainvälisesti yhä tärkeämmiksi ja niitä käytetään nykyisin
moniin sellaisiin asioihin, joihin niitä ei alun perin ole
tarkoitettu. Yhteistyökumppaniksi valituksi tuleminen,
eri maiden apurahaohjelmiin mukaan pääseminen ja
tutkintojen suora tunnustaminen ovat esimerkkejä hyödyistä, joita yliopiston nykyiset hyvät sijoitukset sille
antavat.
LAADUNHALLINTA JA
LAATUJÄRJESTELMÄN
AUDITOINTI
Yliopiston laatujärjestelmää terävöitettiin samalla, kun
valmistautuminen kansainväliseen auditointiin eteni.
Laatujärjestelmän kuvauksessa ja arvioinnissa keskeinen dokumentti on itsearviointiraportti, joka laadittiin
suomeksi ja englanniksi.
Yliopiston, tiedekuntien, laitosten ja erillisten laitosten toimintakäsikirjat toteutettiin osana yliopiston
intranetiä Flammaa.
Auditointiryhmän vierailu oli lokakuussa, jolloin
ryhmä haastatteli lähes 200 yliopistolaista. Koulutuksen
arviointikeskuksen (Karvi) Korkeakoulujen arviointijaos päätti 27.2.2015, että Helsingin yliopisto läpäisee auditoinnin. Auditointi on voimassa kuusi vuotta.
Auditointiraportti julkistettiin maaliskuussa 2015.
Raportti sisältää runsaasti käyttökelpoista palautetta,
niin vahvuuksia ja hyviä käytäntöjä kuin kehittämiskohteitakin.
LABORATORIOIDEN LAATUHANKE
Yliopistossa aloitettiin laboratorioiden laadunhallinnan ja turvallisuuden kehittämishanke, jonka tavoitteena on kartoittaa, miten laboratorioiden toiminta ja
niiden laadunhallinta on kuvattu. Tavoitteena on laatia
keskeisille toiminnoille yhteiset ohjeet. Samassa yhteydessä käydään läpi laboratorioiden viranomaisluvat ja
toiminnan vastaavuus lupavaatimuksiin. Hankkeen on
määrä päättyä kesällä 2015.
200
YLIOPISTOLAISTA VASTASI
AUDITOIJIEN KYSYMYKSIIN
KANSAINVÄLISEN TASON TUTKIMUSJA OPETUSINFRASTRUKTUURI
Yliopiston infrastruktuurien kehittämistä jatkettiin tutkimusinfrastruktuuriohjelman mukaisesti.
Opetus- ja kulttuuriministeriön sekä Suomen
Akatemian organisoima uusi kansallisten tutkimusinfrastruktuurien tiekartta valmistui. Tiekartalle valituista 35 hankkeesta 21 on Helsingin yliopiston koordinoimia tai sellaisia, jossa se on kumppanina.
Tutkimustietojärjestelmä TUHATin osaksi luotiin
portaali, jonka avulla voi hakea yliopiston tutkimusinfrastruktuurit.
Yliopisto menestyi hyvin Suomen Akatemian FIRI
2014 -tutkimusinfrastruktuurihaussa. Yliopisto on
mukana yhdeksässä hankkeessa, joiden yhteinen rahoitus on 8 miljoonaa yhteensä 15 miljoonasta eurosta.
HY:n osuus on 4 miljoonaa euroa.
Syyskuussa järjestettiin ensimmäinen Helsingin
yliopiston kansainvälisten ESFRI -tutkimusinfrastruktuurin (European Strategy Forum of Research
Infrastructures) seminaari.
Vuoden aikana laadittiin tutkimusdatapolitiikka,
joka sisältää tutkimusdatan keräämistä, tallentamista,
käyttöä ja hallintaa koskevat periaatteet. Tutkimusdatan
hallintaan liittyviä prosesseja ja palveluita kehitetään
yhdessä Helsingin yliopiston kirjaston, tietotekniikkakeskuksen ja keskushallinnon kanssa.
HUIPPUTUTKIMUKSEN
TUNNISTAMINEN JA TUKEMINEN
TUTKIMUKSEN PAINOALAT
Tutkimuksen painoalojen uudistamistyö alkoi syksyllä.
Harvemmilla ja fokusoidummilla painoaloilla tulee olemaan entistä tärkeämpi rooli toiminnan ohjauksessa
ja resurssien jakamisessa. Hallitus päättää yliopiston
uudet painoalat keväällä 2015.
HELSINGIN YLIOPISTO
8
KATSAUS VUOTEEN 2014
PANOSTUKSET STRATEGISIIN ALUEISIIN
Suomen Akatemian 29 huippuyksiköstä Helsingin yliopistossa koordinoidaan 15:tä yksikköä, lisäksi yliopisto
on mukana viidessä muualla koordinoitavassa huippuyksikössä. Vuonna 2012 aloittaneet huippuyksiköt
neuvottelivat syksyllä 2014 Suomen Akatemian kanssa
toisesta 3-vuotiskaudestaan. Akatemian rahoituksen ja
yliopiston omarahoitusosuuden lisäksi laitokset ja tiedekunnat tukevat huippuyksikköjään yhteensä neljällä
miljoonalla eurolla. Rehtorin strateginen tuki tulee olemaan kokonaisuudessaan 5,1 miljoonaa kolmeksi vuodeksi, mikä merkitsee miljoonan euron lisäystä ensimmäiseen kolmivuotiskauteen verrattuna.
Kaikilla yliopiston kampuksilla järjestettiin työpajoja ERC Starting Grant -hakijoille yliopiston menestyksen parantamiseksi kansainvälisen kilpaillun tutkimusrahoituksen hauissa. Työpajoissa hakijat saivat
tukea hakemusprosessiin kokeneemmilta tutkijoilta,
toisiltaan ja tutkimusrahoituksen asiantuntijoilta.
Marie Sklodowska-Curie -hakuneuvontaan panostettiin resursseja lisäämällä.
TÄYDENTÄVÄ TUTKIMUSRAHOITUS
Täydentävän tutkimusrahoituksen tuotot olivat noin
184 miljoonaa euroa. Kasvua vuoteen 2013 oli 5 prosenttia. Suurista rahoittajista eniten kasvoi EU:n puiteohjelmarahoitus, 11 prosenttia. Suomen Akatemian
rahoitus kasvoi 9 prosenttia ja Tekes-rahoitus pieneni
yhden prosentin.
Viimeiset Euroopan unionin tutkimuksen 7.
puiteohjelman hakutulokset saatiin vuonna 2014.
Seitsenvuotisessa ohjelmassa rahoitettiin yhteensä 233
Helsingin yliopiston hanketta ja siitä saadut tuotot olivat yhteensä lähes 125 miljoonaa euroa.
Yliopiston tutkijat osallistuivat aktiivisesti Euroopan
unionin uuden tutkimuksen ja innovaatioiden tutkimusohjelman Horisontti 2020 -hakuihin. Hakemuksia
lähetettiin 266, joista 30 hankkeelle on tähän mennessä
myönnetty rahoitusta. Euroopan kiristyneestä taloustilanteesta ja puiteohjelmarahoituksen vähenemisestä
johtuen Horisontti 2020 -ohjelman keskimääräiset
onnistumisprosentit tulevat olemaan ainakin kahtena
tulevana vuonna ennätyksellisen alhaisia.
Tekes myönsi niin sanotun ison strategisen avauksen ympäristötieteiden laitoksen hankkeelle
ADELE, autoimmune defence and living environment.
Tekes nimitti Helsingin yliopistoon yhden FiDiProprosessorin (Peter Dendooven, matemaattis-luonnontieteellinen tiedekunta) ja Suomen Akatemia kaksi
(Lorenza Mondada, humanistinen tiedekunta ja Hans
Micklitz, oikeustieteellinen tiedekunta).
Helsingin yliopiston menestyksestä Tekesin rahoitushauissa sekä Tekes-palveluista tehtiin analyysi vuosilta 2012–2014. Sen perusteella lähes puolet hylkäävistä rahoituspäätöksistä johtuu tavalla tai toisella
puutteellisesta tutkimuksen hyödyntämisosiosta.
Myös Horisontti 2020 -koordinaatiohakemuksissa on
havaittu sama ongelma.
KESKEISET JULKAISUTULOKSET
Helsingin yliopiston tutkijat julkaisivat 10 3891 julkaisua vuonna 2014 (tilanne 5.3.2015). Julkaisumäärä on
lähes vastaava kuin edellisen vuoden maaliskuussa, jolloin julkaisuja oli 10 381.
Täydentävän tutkimusrahoituksen tuotot 2013–2014
Rahoituslähde
Suomen Akatemia
Tekes
Ministeriöt
Kunnat ja kuntaliitot, muu julkinen
Kotimaiset rahastot ja säätiöt (ml. HYR ja kotitaloudet)
Kotimaiset yritykset
EU-puiteohjelma
EU-rakennerahastot
Muu EU-rahoitus
EU-maat, muu rahoitus
Ulkomaiset rahastot ja säätiöt
Ulkomainen yritysrahoitus
Muut ulkomaat, muu rahoitus
Yhteensä
2014
€
103 513 000
12 625 000
11 462 000
3 716 000
20 244 000
4 268 000
18 450 000
1 668 000
282 000
975 000
2 999 000
931 000
2 979 000
184 112 000
2013
€
95 276 000
12 817 000
11 100 000
3 692 000
19 089 000
5 197 000
16 665 000
2 219 000
820 000
1 083 000
3 543 000
531 000
2 822 000
174 855 000
Muutos-%
9
-1
3
1
6
-18
11
-25
-66
-10
-15
75
6
5
HELSINGIN YLIOPISTO
9
KATSAUS VUOTEEN 2014
Julkaisutiedot täydentyvät kuitenkin takautuvasti.
Esimerkiksi vuoden 2013 lopullinen julkaisumäärä täydentyi 2014 aikana lähes 1 200 julkaisulla. Tämä merkitsee sitä, että lopullinen julkaisutulos 2013 on lähes
11 600 julkaisua, joka vastaa viime vuosien keskiarvoa.
Strategian toteutumista seurataan julkaisujen osalta
kahdella indikaattorilla: kansainvälisten vertaisarvioitujen artikkeleiden ja monografioiden2 sekä kansainvälisten yhteisjulkaisujen3 määrällä. Kansainvälisten vertaisarvioitujen julkaisujen määrä on kasvanut tasaisesti
viime vuosina. Vuonna 2014 kansainvälisiä julkaisuja
oli 5 854, ja näin ollen määrä ylittää jo nyt vuodelle 2016
asetetun tavoitteen (5 200 kv. julkaisua).
Myös kansainvälisten yhteisjulkaisujen määrä on
kasvanut tasaisesti. Vuonna 2014 kansainvälisiä yhteisjulkaisuja oli 2 884. Vuodelle 2016 asetettu tavoite,
2 600 kansainvälistä yhteisjulkaisua, ylitettiin ensimmäistä kertaa vuonna 2014. Määrä on enemmän
kuin vuonna 2013, jolloin yhteisjulkaisuja oli 2 421.
Kansainvälisten yhteisjulkaisujen määrän kasvu selittyy osin lähtöaineistojen kattavuuden parantumisella.
Yhä useammasta julkaisutietueesta löytyy TUHATtutkimustietojärjestelmästä ulkopuolisten tekijöiden
maa- ja organisaatiotiedot.
Julkaisutoimintaa seurataan yliopistotasolla myös
muilla indikaattoreilla, kuten julkaisufoorumin tasolle
3 sijoittuvien julkaisujen määrällä ja opetus- ja kulttuuriministeriön rahoitusmallin seurantakohteilla. Vuonna
2014 julkaisufoorumin tasolle kolme sijoittui 1 253 julkaisua, mikä vastaa vuodelle 2016 asetettua tavoitetta
(1 250 julkaisua).
Vuonna 2015 OKM:n rahoitusmallin seurantakohteet ja laskentaperusteet muuttuivat julkaisujen osalta
siten, että kahdesta kiintiöstä (kansainväliset referee
julkaisut 9 % ja muut tieteelliset julkaisut 4 %) siirryttiin yhteen 13 % kiintiöön, jossa julkaisut saavat ns. julkaisupisteitä julkaisutyypin ja julkaisufoorumin tasoluokan mukaan4.
Julkaisutuloksia käsitellään yksityiskohtaisesti
luvussa julkaisutoiminta, josta löytyvät vuoden 2014
tuloksen ohella aikasarjat 2011–2013 keskeisissä seurantakohteissa. Lukuun sisältyvät myös tiedekuntien,
erillisten laitosten ja muiden yksiköiden eritellyt julkaisutiedot.
1
2
3
4
7 Laskentatapa on osittamaton eli jokainen käsitelty yhteisjulkaisu
arvioidaan samalla painoarvolla riippumatta HY:n tutkijoiden
osuudesta julkaisussa. Luokittelu on tehty lehtien mukaan tieteenaloittain. Käytetty tieteenalajako ei ole suoraan verrannollinen Helsingin yliopiston tiedekuntajakoon, sillä kunkin tieteenalan julkaisut jakautuvat yleensä useiden eri tiedekuntien
kesken.
8 Ks. myös OKM:n raportti Suomen kansainvälinen yhteisjulkaiseminen, http://www.minedu.fi/export/sites/default/OPM/
Julkaisut/2012/liitteet/okm04.pdf
9 Tieteen tila 2014, http://www.aka.fi/fi/A/Paatokset-javaikutukset/Tieteen-tila/Tieteen-tila-2014/Yhteenveto--tieteen-tila-2014
Sisältää opetus- ja kulttuuriministeriön julkaisuluokat A-E.
Sisältää julkaisutyypit A1-A4 ja C1-C2.
Sisältää julkaisuluokat A ja C.
Opetus- ja kulttuuriministeriön asetus yliopistojen perusrahoituksen laskentakriteereistä annetun opetus- ja kulttuuriministeriön asetuksen muuttamisesta, http://www.finlex.fi/fi/laki/
alkup/2014/20140526
5 CWTS Bibliometric Report: Research performance analysis for
the University of Helsinki 2005–2012/13, http://hdl.handle.
net/10138/144507
6 Helsingin yliopiston kirjasto on laatinut raporttia tukevia täydentäviä lisäanalyysejä kuten VOSviewer -visualisointeja ja
tiedekuntatason julkaisufoorumipistelaskelmia. Lisätietoa:
CWTS Report Results and Data, https://wiki.helsinki.fi/display/
CWTS2014/CWTS+report+results+and+data
TUTKIMUSJULKAISUJEN
KANSAINVÄLISEN
VAIKUTTAVUUDEN ARVIOINTI
Helsingin yliopiston kirjasto tuotti yhteistyössä
Leidenin yliopistossa toimivan tieteen- ja teknologiantutkimuksen yksikön (CWTS) kanssa bibliometrisen
raportin5 HY:n tutkimuksen vaikuttavuudesta 2005–
2012/2013. Se on toistaiseksi laajin Helsingin yliopiston tuottama selvitys oman tutkimuksensa kansainvälisestä vaikuttavuudesta6.
Raportin7 mukaan Helsingin yliopiston tutkimuksen vaikuttavuus on keskitasoa korkeampi. Helsingin
yliopiston vahvimmat alat ovat biotieteet, luonnontieteet ja lääketiede. Tutkimustulosten luotettavuuden
arvioinnin kannalta keskeinen sisäinen kattavuus –
eli kuinka suuri osuus julkaisujen lähdeviittauksista
viittaa aineistoon, joka sisältyy käytettyyn tietokantaan (Web of Science) – oli myös vahvinta näillä aloilla.
Ihmistieteiden osalta sisäinen kattavuus vaihteli heikosta (humanistiset tieteet) keskitasoon (valtiotieteet).
Näiden alojen arviointi raportin pohjalta on siksi haasteellista. Tieteenalojen välillä esiintyy myös merkittäviä
julkaisukulttuureista aiheutuvia eroja.
Kansainvälinen yhteistyö lisää selvästi tutkimuksen vaikuttavuutta8. Tulos on samansuuntainen kuin
tuoreessa Suomen Akatemian Tieteen tila 2014 -raportissa9. Kotimaisen yhteistyön ei havaittu lisäävän merkittävästi julkaisun vaikuttavuutta. Lisäksi raportissa
nostetaan esiin Helsingin yliopiston julkaisujen korkea
vaikuttavuus monitieteisissä lehdissä. Merkittävänä
syynä tähän on lisääntynyt julkaiseminen arvostetussa
PLoS One Open Access -lehdessä.
HELSINGIN YLIOPISTO
10
KATSAUS VUOTEEN 2014
KANSAINVÄLISYYS JA MONIKIELISYYS
NÄKYVÄKSI JA KUULUVAKSI
KANSAINVÄLINEN HENKILÖSTÖ
Kansainvälisen henkilöstön osuus opetus- ja tutkimushenkilöstöstä (1–4. tutkijauraportailla) on noussut 22
prosenttiin, kun strategiassa tavoitteeksi on asetettu
15 prosenttia vuoteen 2017 mennessä. Koko yliopiston
henkilöstöstä muun kuin Suomen kansalaisia oli 14 %.
Kansalaisuustiedon tilastoimistavasta johtuen muualta kuin Suomesta tulleita työntekijöitä on tosiasiallisesti vieläkin enemmän, sillä useat muualta yliopistoon töihin tulleet ovat saaneet myöhemmin Suomen
kansalaisuuden.
Yliopistolla järjestettiin kaksi englanninkielistä
Leadership Program for Academic Staff -ohjelmaa.
Ohjelma on edistänyt ei-suomalaisten esimiesten integroitumista yliopistoon johtamisosaamisen kehittymisen lisäksi.
22 %
OPETTAJISTA JA TUTKIJOISTA
MUUALTA KUIN SUOMESTA
Kansainvälisen henkilöstön osuus eri henkilöstöryhmissä
kv-henkilöstö yht
1. - 4. porras yht
Muu henkilöstö yht
Hallintohenkilöstö
25 %
20 %
15 %
10 %
5%
0%
Q1
Q2
Q3
2010
Q4
Q1
Q2
Q3
2011
Q4
Q1
Q2
Q3
2012
Q4
Q1
Q2
Q3
2013
Q4
Q1
Q2
Q3
2014
Q4
HELSINGIN YLIOPISTO
11
KATSAUS VUOTEEN 2014
Henkilöstön äidinkielen jakauma 2014
100 %
90 %
80 %
60 %
60 %
50 %
50 %
40 %
30 %
19 %
7%
80 %
70 %
3%
10 %
22 %7 %
90 %
70 %
5%
2%
100 %
5%
5%
muu
muu ruotsi
91 %
40 %
83 %
93 %
76 %
73 %
30 %
ruotsi suomi
suomi
20 %
20 %
10 %
10 %
0%
Alempi, N=18732
0%
Ylempi, N=9608
Opetus- ja tutkimushenkilöstö,
N=4636
Tohtori, N=4735
Muu henkilöstö, N=3525
Opiskelijoiden äidinkielen jakauma 2014
100 %
90 %
80 %
70 %
2%
100 %
7%
90 %
2%
7%
10 %
7%
10 %
7%
80 %
19 %
19 %
5%
5%
70 %
60 % 60 %
50 % 50 %
40 % 40 %
30 %
30 %
20 %
20 %
10 %
10 %
0%
0%
muu
muu
91 %
ruotsi
ruotsi
91 %
83 % 83 %
76 %76 %
N=18732
Ylempi, N=9608
Tohtori, N=4735
Alempi,Alempi,
N=18732
Ylempi,
N=9608
Tohtori,
N=4735
suomi
suomi
HELSINGIN YLIOPISTO
12
KATSAUS VUOTEEN 2014
Ulkomaalaisten tutkinto-opiskelijoiden määrä tiedekunnittain vuonna 2014
Ylempi Tavoite 20132016
91
65
0
0
1
5
179
400
8
50
19
20
182
200
199
350
44
65
15
40
152
205
890
1400
Tiedekunta
Bio- ja ympäristötieteellinen
Eläinlääketieteellinen
Farmasian
Humanistinen
Käyttäytymistieteellinen
Lääketieteellinen
Maatalous-metsätieteellinen
Matemaattis-luonnontieteellinen
Oikeustieteellinen
Teologinen
Valtiotieteellinen
Koko yliopisto
Toteuma
(%)
140 %
100 %
20 %
45 %
16 %
95 %
91 %
57 %
68 %
38 %
74 %
64 %
Tohtori Tavoite 20132016
151
120
24
25
31
30
112
145
47
70
132
135
108
100
124
150
38
50
11
30
107
145
885
1000
Toteuma
(%)
126 %
96 %
103 %
77 %
67 %
98 %
108 %
83 %
76 %
37 %
74 %
89 %
Lähde: Oodi
KANSAINVÄLISET OPISKELIJAT
KAKSIKIELISYYDEN VAHVISTAMINEN
MATKALLA TOIMIVAAN MONIKIELISYYTEEN
Ulkomaalaisia ylempää korkeakoulututkintoa suorittavia opiskelijoita oli 890, mikä on 64 prosenttia tavoitteesta. Ulkomaalaisia tohtoriopiskelijoita oli 885 eli
89 % tavoitteesta.
Ulkomaalaisten suorittamien ylempien korkeakoulututkintojen ja tohtorin tutkintojen määrä on noussut,
mutta suoritettujen tutkintojen määrät ovat huomattavasti opiskelijamäärää pienemmät.
Yliopiston kieliperiaatteet uudistettiin. Periaatteet
rohkaisevat yliopistoyhteisöä keskustelemaan ja päättämään kielten käytöstä erilaisissa viestintätilanteissa.
Kielipalvelut järjesti henkilöstölle 18 kielikurssia,
joihin osallistui 228 yliopiston työntekijää. Suosituin
kieli oli englanti, mutta kielikursseja järjestettiin myös
ruotsista, ranskasta ja suomesta.
Ulkomaalaisten tutkinto-opiskelijoiden ja heidän suorittamiensa tutkintojen määrän kehitys 2008–2014
Ylempää korkeakoulututkintoa suorittavat opiskelijat
Tohtorin tutkintoa suorittavat opiskelijat
Ylempi korkeakoulutukinto
Tohtorin tutkinto
1000
897
792
800
700
600
698
588
885
737
612
396
135
47
2008
141
185
118
111
67
63
62
70
81
2009
2010
2011
2012
2013
74
100
0
855
509
400
200
803
633
500
300
890
890
900
198
109
2014
HELSINGIN YLIOPISTO
13
KATSAUS VUOTEEN 2014
Kansainvälinen opiskelijaliikkuvuus vuosina 2011–2014
Lähteneet
Saapuneet
Yhteensä
Tavoite
2500
1945
1862
2000
1922
1843
1500
1000
935
927
954
991
904
1018
845
998
500
0
2011
2012
Suomi vieraana kielenä -kursseille osallistui 375 yliopiston työntekijää ja jatko-opiskelijaa. Tutkijakouluissa
järjestettiin 30 englannin kurssia, joihin osallistujia oli
431. Yliopiston muut yksiköt tilasivat yhteensä 13 englannin, suomen ja ruotsin kielen kurssia, joihin osallistui 97 henkilöä.
Suhteellisesti eniten muun kuin suomen- tai ruotsinkielisiä on tohtoriopiskelijoiden joukossa ja vähiten
kandidaatin tutkintoa suorittavien opiskelijoiden joukossa.
Vuoteen 2012 verrattuna englannin kielellä suoritettujen opintopisteiden osuus on noussut huomattavasti
tohtoriopiskelijoiden joukossa ja hieman myös ylempää
tutkintoa suorittavien joukossa.
KANSAINVÄLISEEN VAIHTOON
KANNUSTAMINEN
Opiskelijavaihto
Erasmus+ -ohjelmakausi 2014–2020 käynnistyi ja
yliopisto sai ensimmäiselle lukuvuodelle hankerahoitusta Erasmus-liikkuvuuteen yli 900 000 euroa.
2013
2014
Rahoituksella katetaan arviolta noin 600 liikkujan apurahat ja ohjelman hallinnollisia kuluja. Uuden ohjelmakauden myötä opiskelijoiden kansainvälistymismahdollisuudet lisääntyivät kaikilla tutkintotasoilla, mikä
mahdollistaa jatkossa useamman vaihto- tai harjoittelujakson opintojen aikana. Samanaikaisesti opintojen
ennakkosuunnittelua ja hyväksi lukua tehdään entistä
tarkemmin. Ohjelma laajenee lähivuosina kaikissa toiminnoissaan kattamaan myös Euroopan ulkopuoliset
kumppanimaat.
Yliopistotason kahdenvälisiä liikkuvuussopimuksia
uusittiin ja uusia kumppanuuksia neuvoteltiin tavoitteena liikkuvuuden lisääntyminen. Yksiköiden omien
kahdenvälisten liikkuvuussopimusten määrä Euroopan
ulkopuolisten yliopistojen kanssa on tasaisessa nousussa.
Saapuneiden ja lähtevien vaihto-opiskelijoiden
määrä on laskussa. Bio- ja ympäristötieteellisessä tiedekunnassa, käyttäytymistieteellisessä tiedekunnassa
ja Svenska social- och kommunalhögskolanissa vaihtoopiskelijoiden yhteismäärä on noussut viime vuoteen
verrattuna.
Kansainvälinen opiskelijaliikkuvuus vuonna 2014 (opiskelijavaihdon tai harjoittelun kesto vähintään 3 kk)
Tiedekunta
Teologinen
Oikeustieteellinen
Lääketieteellinen
Humanistinen
Matemaattis-luonnontieteellinen
Farmasian
Bio- ja ympäristötieteellinen
Käyttäytymistieteellinen
Valtiotieteellinen**
Svenska social- och kommunalhögskolan
Maatalous-metsätieteellinen
Eläinlääketieteellinen
Koko yliopisto
Lähteneet Saapuneet 2014
2014
13
7
125
142
20
23
188
167
65
99
6
39
49
59
74
68
187
203
27
43
76
127
15
21
845
998
Yhteensä
20
267
43
355
164
45
108
142
390
70
203
36
1843
Tavoite
2013–2016*
80
280
60
460
220
60
130
160
375
74
250
45
2200
Toteuma
2013
26 %
103 %
72 %
84 %
75 %
102 %
79 %
86 %
104 %
70 %
91 %
98 %
87 %
* Tiedekuntien tavoitteet ovat tiedekuntien tavoiteohjelmista. Tiedekuntien tavoitteiden summa ei vastaa koko yli-opiston tavoitetta,
joka on päätetty ennen tiedekuntien tavoitteita.
Lähde: Mobility Online
Toteuma
2014
25 %
95 %
72 %
77 %
75 %
75 %
83 %
89 %
104 %
95 %
81 %
80 %
84 %
HELSINGIN YLIOPISTO
14
KATSAUS VUOTEEN 2014
300
International staff exchange week (ISEW)
Erasmus-ohjelman kansainvälisiä hallintohenkilökunnan vaihtoviikkoja (ISEW) on järjestetty vuodesta 2009
alkaen.
Hakijoita yliopiston kolmelle vaihtoviikolle oli yli
300. Valitut 56 osallistujaa tulivat 20 eri maasta ja he
sijoittuvat keskushallinnon kaikille toimialoille sekä
kirjastoon ja tietotekniikkakeskukseen.
Vaihtoviikon toteuttava tiimi, osallistujat ja sisältö
edustavat aina useita toimialoja, mikä on linjassa yliopiston valtavirtaistetun kansainvälisyyden kanssa.
ISEW-konseptia ovat hyödyntäneet myös muun
muassa kirjasto ja opetuksen toimiala toteuttamalla
omia teemapohjaisia vaihtoviikkojaan. Näissä yhdistyvät uudella tavalla yliopiston oman henkilöstön kansainvälistyminen sekä aito ammatillinen kehittyminen.
AKTIIVINEN REKRYTOINTI – PARHAAT
OPISKELIJAT JA TYÖNTEKIJÄT
Kansainvälistä rekrytointia edistettiin ja tiedekuntiin
perustettiin hakukomiteat.
Keväällä otettiin käyttöön uusien kansainvälisten
professorien starttipaketti. Kaikille ulkomailta pysyvään kokoaikaiseen työsuhteeseen rekrytoiduille professoreille osoitetaan keskitetystä rahoituksesta kolmen
vuoden ajaksi yhteensä 160 000 euroa. Rahoitus on tarkoitettu post doc -vaiheessa olevan tutkijatohtorin palkkaamiseen. Yksikkö maksaa omista varoistaan tarvittavan muun lisätuen.
Vierailevan professorin kutsumisen käytännöt
uudistettiin.
Yliopistossa oli 43 apulaisprofessoria (2013: 36),
joista 13 oli siirtynyt niin sanottuun vakinaistamispolun 2. vaiheeseen. Kaikista apulaisprofessoreista 17 eli
40 % oli muun kuin Suomen kansalaisia.
HAKIJAA HALLINTOHENKILÖSTÖN
KANSAINVÄLISILLE
VAIHTOVIIKOILLE
Vuoden 2014 päävalinnassa10 Helsingin yliopistoon
haki lähes 27 000 opiskelijaa, joista 3 676 kirjoittautui opiskelemaan. Hakijamäärät ovat nousseet eniten
teologisessa ja farmasian tiedekunnassa ja laskeneet
Svenska social- och kommunalhögskolanissa ja valtiotieteellisessä tiedekunnassa.
Maisterivalinnassa haki yhteensä 2 841 henkilöä,
joista 658 otti opiskelupaikan vastaan. Englanninkielisiin
maisteriohjelmiin haki yhteensä 1 947 henkilöä.
Tutkinnon suoritusoikeus myönnettiin 419 hakijalle,
joista 227 otti opiskelupaikan vastaan. Eniten hakemuksia kansainvälisiin maisteriohjelmiin lähettivät
kiinalaiset, suomalaiset ja pakistanilaiset.
10 Päävalinnassa haetaan opinto-oikeutta sekä alempaan että ylempään korkeakoulututkintoon, lääketieteessä ylempään korkeakoulututkintoon tai farmasiassa ja lastentarhanopettajan koulutuksessa alempaan korkeakoulututkintoon.
Hakijoiden lukumäärä, muutos edelliseen vuoteen, valintakokeeseen osallistuneiden osuus kaikista hakijoista sekä
hyväksyttyjen, opiskelupaikan vastaanottaneiden ja kirjoittautuneiden lukumäärät vuonna 2014
Tiedekunta
Teologinen
Oikeustieteellinen
Lääketieteellinen
Humanistinen
Matemaattis-luonnontieteellinen
Farmasian
Bio- ja ympäristötieteellinen
Käyttäytymistieteellinen
Valtiotieteellinen
Svenska social- och kommunalhögskolan
Maatalous-metsätieteellinen
Eläinlääketieteellinen
Koko yliopisto
Lähde: Harek
Hakeneet
Muutos edell.
vuoteen (+/-%)
Hakijat
aloituspaikkaa
kohden
857
2823
1978
5685
4323
1205
2357
6842
5114
474
2673
776
26724
9,7 %
1,2 %
6,1 %
-7,8 %
-4,8 %
9,9 %
-0,9 %
6,8 %
-8,5 %
-15,5 %
-2,1 %
-3,4 %
0,3 %
5
11
12
9
6
6
16
13
16
4
8
11
7
Valintakokeeseen Hyväksytyt
Paikan
osallistuneiden
vastaanosuus hakijoista
ottaneet
(%)
51 %
58 %
63 %
43 %
37 %
57 %
60 %
56 %
42 %
46 %
50 %
69 %
58 %
206
275
174
666
1691
199
262
644
347
143
417
68
4723
190
275
170
588
797
191
149
513
320
99
323
68
3683
Kirjoittautuneet
189
282
171
587
780
191
151
512
322
99
323
69
3676
HELSINGIN YLIOPISTO
15
KATSAUS VUOTEEN 2014
UNI PÅ VÄG
Ruotsinkielisen Uni på väg -opiskelijarekrytointikonseptin kehittämistä jatkettiin. Perusajatus on ottaa lukioiden opetus haltuun päivän ajaksi ja tutustuttaa lukiolaiset yliopiston opintoihin ja ruotsinkieliseen koulutustarjontaan esimerkkiluentojen kautta. Luennoitsijoina
toimivat yliopiston omat opiskelijat, ja luentojen teemat vaihtelivat ajankohtaisista yhteiskunnallisista
ilmiöistä fysiikan lakeihin. Yhteensä kahdeksan ruotsinkielistä lukiota Etelä-Suomessa, Pohjanmaalla ja
Ahvenanmaalla avasivat ovensa Uni på väg -päiville,
joilla tavoitettiin yhteensä 1 029 ruotsinkielistä koululaista.
TOHTORIKOULUTUKSEN
UUSI ORGANISAATIO
Uusi neljän tutkijakoulun muodostama tohtorikoulutusorganisaatio aloitti toimintansa. Vuodesta 2014
lähtien kaikki tohtorin tutkinnon suoritusoikeuden
saaneet on valittu johonkin yliopiston 32 tohtoriohjelmasta. Myös ennen vuotta 2014 tohtorin tutkinnon
aloittaneet siirtyvät tohtoriohjelmien opiskelijoiksi.
Uuden järjestelmän toimintatapoja, viestintää, indikaattoreita ja tiedontuotantoa on edelleen kehitetty.
Myös tohtorikoulutettavien palveluiden kehittäminen
käynnistyi. Alustavia kokeiluja tehtiin myös sähköisten järjestelmien hyödyntämiseksi hakuprosesseissa.
Tohtorikoulutettavien pää- tai sivutoimisuuden kirjaamisesta käynnistettiin päätösvalmistelu. Tieto helpottaisi tohtorikoulutuksen ohjaus- ja opetusresurssien
suunnittelua ja valmistuvien tutkintomäärien ennustamista.
Ympäristö-,
elintarvike- ja
biotieteellinen
tutkijakoulu
Terveyden tutkimuksen
tutkijakoulu
Luonnontieteellinen
tutkijakoulu
Humanistis-yhteiskuntatieteellinen
tutkijakoulu
Tohtorintutkinnot ja opiskelijat tohtoriohjelmittain ja tutkijakouluittain vuonna 2014
Muu
Yhteensä
Tohtoriohjelma / tutkijakoulu yhteensä
Teologian tohtoriohjelma
Oikeustieteen tohtoriohjelma
Filosofian, taiteiden ja yhteiskunnan tutkimuksen tohtoriohjelma
Historian ja kulttuuriperinnon tohtoriohjelma
Kielentutkimuksen tohtoriohjelma
Sukupuoli, kulttuuri ja yhteiskunta -tohtoriohjelma
Sosiaalitieteiden tohtoriohjelma
Poliittisten, yhteiskuntatieteellisten ja alueellisten muutosten tohtoriohjelma
Kansantaloustieteen tohtoriohjelma
Koulun, kasvatuksen, yhteiskunnan ja kulttuurin tohtoriohjelma (SEDUCE)
Psykologia, oppiminen ja kommunikaatio, tohtoriohjelma (PsyCo)
Yhteensä
Alkeishiukkasfysiikan ja maailmankaikkeuden tutkimuksen tohtoriohjelma (PAPU)
Geotieteiden tohtoriohjelma (GeoDoc)
Ilmakehätieteiden tohtoriohjelma (ATM-DP)
Kemian ja molekyylitieteiden tohtoriohjelma (CHEMS)
Matematiikan ja tilastotieteen tohtoriohjelma (Domast)
Materiaalitutkimuksen ja nanotieteiden tohtoriohjelma (MATRENA)
Tietojenkäsittelytieteiden tohtoriohjelma (DoCS)
Yhteensä
Biolääketieteellinen tohtoriohjelma
Kliininen tohtoriohjelma
Väestön terveyden tohtoriohjelma
Suun terveystieteen tohtoriohjelma
Lääketutkimuksen tohtoriohjelma (DRDP)
Integroivien biotieteiden tohtoriohjelma
Aivot ja mieli tohtoriohjelma
Kliinisen ja translationaalisen eläinlääketieteen sekä
eläinten terveyden ja hyvinvoinnin tohtoriohjelma (ANIWEL)
Yhteensä
Luonnonvaraisten eliöiden tutkimuksen tohtoriohjelma (LUOVA)
Kasvitieteen tohtoriohjelma (DPPS)
Ympäristöalan tieteidenvälinen tohtoriohjelma (DENVI)
Uusiutuvien luonnonvarojen kestävän käytön tohtoriohjelma (AGFOREE)
Mikrobiologian ja biotekniikan tohtoriohjelma
Ruokaketjun ja terveyden tohtoriohjelma
Yhteensä
Tutkinnot
Opiskelijat
10
4
9
8
10
0
17
8
2
11
12
91
7
3
11
6
5
10
4
46
20
21
11
3
10
21
3
154
169
185
226
219
46
244
176
43
254
173
1889
53
52
108
73
68
77
40
471
180
232
113
25
98
172
62
5
94
8
3
5
8
11
5
40
209
480
69
951
76
52
96
173
72
72
541
830
4682
Lähde: Helsingin yliopiston tietovarasto / RAPO 1/28/2015, Oodi
Taulukossa muilla opiskelijoilla tarkoitetaan opiskelijoita, jotka eivät ole siirtyneet uusiin tohtoriohjelmiin ja joiden tohtoriohjelma on
vanhan rakenteen mukainen.
HELSINGIN YLIOPISTO
16
KATSAUS VUOTEEN 2014
TUTKINTOJEN JA OPETUKSEN LAATU
SEKÄ SITOUTUNEET OPISKELIJAT
saavutettiin hieman yli 90 prosenttia. Tohtorin tutkintojen osalta tavoite ylitettiin.
Alempaa tai ylempää korkeakoulututkintoa suorittavien opiskelijoiden määrä on laskenut hieman vuoden
2010 jälkeen. Lisensiaatin tai tohtorin tutkintoa suorittavien määrä on laskenut hieman kahtena edellisenä
vuonna. Vuonna 2014 Helsingin yliopistossa opiskeli
lähes 35 000 opiskelijaa.
Alempia ja ylempiä korkeakoulututkintoja suoritettiin
hieman edellisvuotta vähemmän. Tohtorin tutkintojen määrä on noussut kolmena viime vuotena. Alempia
korkeakoulututkintoja suoritettiin 2 719, ylempiä korkeakoulututkintoja 2 648 ja tohtorin tutkintoja 480.
Alempien ja ylempien tutkintojen osalta tavoitteesta
Tutkintomäärien kehitys vuosina 2000–2014
5000
Ylempi tutkinto
4500
4000
3500
3000
2500
2000
1500
1000
500
0
2000
2001
2002 2003 2004 2005 2006 2007 2008 2009
2010
2011
2012
2013
2014
Tohtorin tutkinto
600
500
400
300
200
100
0
2000
2001
2002 2003 2004 2005 2006 2007 2008 2009
2010
2011
2012
2013
2014
Suoritetut tutkinnot tiedekunnittain ja koulutusaloittain 2014
Tiedekunta
Teologinen
Oikeustieteellinen
Lääketieteellinen
Lääketieteellinen ala
Hammaslääketieteellinen ala
Luonnontieteellinen ala
Humanistinen
Matemaattis-luonnontieteellinen
Farmasian
Bio- ja ympäristötieteellinen
Käyttäytymistieteellinen
Psykologian ala
Kasvatustieteellinen ala
Humanistinen ala
Valtiotieteellinen
Svenska social- och kommunalhögskolan
Maataloustieteellinen
Eläinlääketieteellinen
Koko yliopisto
Alemmat tutkinnot
Tutkinnot
Tavoite
Toteuma
185
180
103 %
267
270
99 %
Lähde: Helsingin yliopiston tietovarasto / RAPO 2/9/2015
607
305
135
124
425
570
400
150
155
522
106 %
76 %
90 %
80 %
81 %
281
74
256
60
2719
360
65
264
64
3000
78 %
114 %
97 %
94 %
91 %
Ylemmät tutkinnot
Tutkinnot
Tavoite
Toteuma
177
160
111 %
273
265
103 %
153
193
79 %
117
140
84 %
30
45
67 %
6
8
75 %
509
497
102 %
266
350
76 %
53
50
106 %
133
147
90 %
379
433
88 %
50
55
91 %
302
340
89 %
27
38
71 %
399
350
114 %
247
59
2648
255
62
2762
97 %
95 %
96 %
Tohtorin tutkinnot
Tutkinnot Tavoite
Toteuma
14
15
93 %
12
16
75 %
119
103
116 %
114
95
120 %
5
8
63 %
65
67
13
51
35
10
20
5
37
52
64
10
55
36
11
24
1
43
125 %
105 %
130 %
93 %
97 %
91 %
83 %
500 %
86 %
49
18
480
35
16
445
140 %
113 %
108 %
HELSINGIN YLIOPISTO
17
KATSAUS VUOTEEN 2014
Opiskelijamäärän kehitys vuosina 2000–2014
Alempaa ja ylempää korkeakoulututkintoa suorittavat
Lisensiaatin tai tohtorin tutkintoa suorittavat
35000
30000
25000
20000
15000
10000
5000
0
2000 2001 2002 2003 2006 2007 2008 2009 2010 2011
2012 2013 2014
Opiskelijamäärät tiedekunnittain ja koulutusaloittain vuonna 2014
Opintoaste
Ylempi Lisensiaatti Tohtori
413
416
212
125
202
12
122
2252
761
867
84
461
1184
4
747
837
402
1089
14
574
386
94
248
Tiedekunta
Bio- ja ympäristötieteellinen
Eläinlääketieteellinen
Farmasian
Humanistinen
Käyttäytymistieteellinen
Lääketieteellinen
Maatalous-metsätieteellinen
Matemaattis-luonnontieteellinen
Oikeustieteellinen
Svenska social- och kommunalhögskolan
Teologinen
Valtiotieteellinen
Koko yliopisto
Alempi
813
262
621
3375
2578
1752
4088
1715
472
1139
1876
18691
522
1530
9494
27
235
225
601
4682
Yhteensä
Muu*
162
1569
1731
1642
761
957
6388
3990
3504
2991
5765
2443
472
1886
4034
34833
* Erikoiseläinlääkärin, erikoishammaslääkärin tai erikoislääkärin tutkinto
Lähde: Oodi, tilanne 20.9.2014
KANDIDAATIN, MAISTERIN JA TOHTORIN
TUTKINTO-OHJELMIEN UUDISTAMINEN
Uudet kandidaatin tutkinto-ohjelmat
Viikin kampuksella suunniteltiin kaksi tiedekuntien
yhteistä kandidaatin tutkinto-ohjelmaa molekyylibiotieteissä ja ympäristötieteissä. Uudet tutkinto-ohjelmat sujuvoittavat opintoja ja takaavat maisteriopintoihin siirtyville laaja-alaisen ja monipuolisen perustan.
Opetusta rationalisoitaessa myös henkilöstön opetuskuorma vähenee, mikä tuo lisää aikaa tutkimukselle.
Samalla syntyy uudenlainen, keveämpi hallintomalli,
jota voidaan hyödyntää muidenkin yhteistyönä tehtävien tutkinto-ohjelmien kohdalla. Ohjelmat käynnistyvät syksyllä 2015.
Maatalous-metsätieteellinen tiedekunta uudistaa
myös muita kandidaatin tutkintoon johtavia koulutuksiaan. Tiedekunnan koulutusaloille on jo suurimmaksi
osaksi rakennettu laaja-alaiset kandidaatin tutkinnot.
Tohtorin tutkinto-ohjelmien uudistaminen
Tohtorikoulutettavien pää- tai sivutoimisuuden kirjaamisesta käynnistettiin päätösvalmistelu syksyllä
2014. Tieto pää- tai sivutoimisuudesta helpottaa tohtorikoulutuksen ohjaus- ja opetusresurssien suunnittelua. Lisäksi yliopistossa voidaan jatkossa ennakoida
valmistuvien tutkintojen määrää entistä paremmin.
Tohtorin tutkinnon suoritusoikeuden ja yliopiston
rahoittamien tohtorikoulutettavan tehtävien hakuprosesseja analysoitiin ja jäsennettiin tiedekuntien ja tutkijakoulujen toimijoiden yhteistyönä. Alustavia keskusteluja käytiin ja kokeiluja tehtiin myös sähköisten järjestelmien hyödyntämiseksi hakuprosesseissa. Myös
tohtorikoulutettavien palvelujen kehittäminen käynnistyi.
HELSINGIN YLIOPISTO
18
KATSAUS VUOTEEN 2014
OPETUSFILOSOFIA JA EETTISET PERIAATTEET
Opettajien akatemia työsti opetusfilosofian tavoitteenaan koota yliopiston opetustehtävän pysyväisluonteiset arvo- ja laatulähtökohdat yhdeksi kokonaisuudeksi. Opetusfilosofia sisältää kolme teema-aluetta:
opetus perustuu tutkimukseen, yliopisto on korkeatasoinen oppimisyhteisö ja -ympäristö sekä opetus tähtää oppimiseen.
Opetusfilosofiaan kiteytettiin arvot ja lähtökohdat,
joihin yliopisto yhteisönä sitoutuu. Opetusfilosofia on
osa opetusta ja opintoja koskevaa kokonaisuutta, johon
kuuluvat myös yliopiston opetuksen ja opintojen eettiset periaatteet sekä yliopistossa käytettävät opetustaidon arvioimisen kriteerit.
PARANTAA OPISKELIJOIDEN MAHDOLLISUUTTA
SUORITTAA 55 OPINTOPISTETTÄ
Tiedekunnat ovat panostaneet opintojen sujuvuutta
ja 55 opintopisteen suorittaneiden määrän kasvattamista edistäviin toimenpiteisiin uudistamalla opintojen rakenteita, suunnittelemalla ja järjestämällä opintoja paremmin sekä tehostamalla ohjauskäytäntöjä11.
Vähintään 55 opintopistettä suorittaneiden osuus on
kasvanut yliopistossa hieman.
DIGITAALINEN OPETUS- JA OPPIMISYMPÄRISTÖ
Digitaalisen opetus- ja oppimisympäristön uudistaminen käynnistyi. Tavoitteena on luoda entistä yhtenäisempi, avoimempi ja selkeämpi kurssien hallintarakenne opiskelijoille ja opettajille. Jokaiselle opetustapahtumalle luodaan digitaalinen työtila (kurssisivu),
11 Esimerkkejä toimenpiteistä löytyy täältä.
Edellisenä lukuvuonna vähintään 55 opintopistettä suorittaneiden osuus alempaa tai ylempää korkeakoulututkintoa
suorittavista vuosina 2009–2014 tiedekunnittain
Tiedekunta
2009
2010
2011
2012
2013*
Teologinen
Oikeustieteellinen
Lääketieteellinen
Humanistinen
Matemaattis-luonnontieteellinen
Farmasian
Bio- ja ympäristötieteellinen
Käyttäytymistieteellinen
Valtiotieteellinen
Svenska social- och kommunalhögskolan
Maatalous-metsätieteellinen
Eläinlääketieteellinen
Koko yliopisto
19 %
24 %
36 %
17 %
16 %
25 %
24 %
22 %
20 %
11 %
23 %
48 %
21 %
23 %
25 %
40 %
17 %
17 %
22 %
19 %
24 %
19 %
13 %
23 %
53 %
21 %
21 %
25 %
36 %
19 %
19 %
27 %
24 %
25 %
17 %
16 %
23 %
47 %
22 %
22 %
28 %
39 %
19 %
17 %
25 %
24 %
28 %
18 %
15 %
28 %
49 %
23 %
20 %
28 %
44 %
23 %
20 %
21 %
24 %
30 %
21 %
21 %
27 %
47 %
25 %
* Mukana sekä suoritetut että hyväksiluetut opintopisteet.
Lähde: Oodi
Vuosina 2009-2011 alemman, ylemmän tai tohtorin tutkinnon suorittaneiden
työllisten osuus työvoimaan kuuluvista seuraavan vuoden lopussa*
Tiedekunta
Teologinen
Oikeustieteellinen
Lääketieteellinen
Humanistinen
Matemaattis-luonnontieteellinen
Farmasian tiedekunta
Bio- ja ympäristötieteellinen
Käyttäytymistieteellinen
Valtiotieteellinen
Maatalous-metsätieteellinen
Eläinlääketieteellinen
Koko yliopisto
2010
2011
2012
94 %
97 %
100 %
95 %
98 %
99 %
98 %
98 %
96 %
94 %
100 %
97 %
94 %
98 %
100 %
93 %
96 %
100 %
95 %
98 %
98 %
94 %
100 %
96 %
91 %
97 %
100 %
94 %
96 %
99 %
93 %
97 %
97 %
94 %
99 %
96 %
Lähde: Tilastokeskus
* Työvoimaan kuuluminen tarkoittaa, että henkilö on joko työllinen
(vuoden viimeisellä viikolla voimassaoleva työsuhde) tai työtön työnhakija.
Työn ohessa tutkintoa opiskelevat sisältyvät työllisiin.
Opiskelijat, varusmiehet ja ulkomaille muuttaneet jne. eivät kuulu työvoimaan.
55 op
suorittaneet
285
494
452
1006
783
171
244
894
629
101
517
180
5756
2014*
Opiskelijat
yhteensä
1302
1702
1043
4249
3575
622
946
2710
2708
349
1962
421
21589
%
22 %
29 %
43 %
24 %
22 %
27 %
26 %
33 %
23 %
29 %
26 %
43 %
27 %
HELSINGIN YLIOPISTO
19
KATSAUS VUOTEEN 2014
joka kokoaa kaikki opetukseen liittyvät välineet ja
materiaalit yhteen paikkaan. Kurssisivun konsepti ja
demoversio valmistuivat.
Opetustarjonnan esittämiseen tuotettiin kaksi palvelua, Genetiikkaopetuksen haku Viikin kampuksen
tarpeisiin sekä Avoimen yliopiston kurssitarjonnan esittely ja haku. Molemmat palvelut on integroitu Oodiin.
Sähköistä tenttimistä varten avattiin 16-paikkainen
tenttiakvaariotila Porthaniassa. Vuoden aikana akvaariossa suoritettiin noin 800 tenttiä.
KANDIPALAUTE VAKIINNUTTI PAIKKANSA
YLIOPISTON PALAUTTEEN KERUUVÄLINEENÄ
Kaksi vuotta käytössä ollut valtakunnallinen
Kandipalaute on vakiinnuttanut paikkansa. Palautteella
selvitetään kandidaatin tutkinnon suorittaneiden tyytyväisyyttä yliopistoonsa, opetukseen sekä heidän kokemuksiaan opintojen sujumisesta. Kandipalautteen
tulokset tiedekunnittain – 2013 valmistuneet
on koottu vuosiraportiksi.
Yliopiston oman uusitun Learn-opiskelijapalautejärjestelmän käyttöönoton toinen vaihe käynnistyi.
Learn-järjestelmään on sisällytetty valmistumisvaiheen kysely, jossa kartoitetaan opiskeluaikaista työelämäkokemusta ja tutkinnon antamia työelämätaitoja.
Palautteen perusteella yliopisto saa tietoa opintojen
etenemiseen vaikuttavista tekijöistä, opintojen kuormittavuudesta, oppimisympäristön käytännöistä sekä
opintoja edistävistä tekijöistä ja opiskelijoiden oppimisesta eri tieteenaloilla. Tiedekunnittain on sovittu
ensimmäisen vuoden opiskelijoiden opetustapahtuma,
johon kysely kiinnitetään. Tavoitteena on Learnin kattava käyttöönotto vuoden 2015 aikana.
Ruotsinkielisten asioiden yksikkö toteutti Unis
studentbarometer 2014 –kyselyn, joka suunnattiin
kaikille yliopiston ruotsinkielisestä opetuksesta kiinnostuneille opiskelijoille. Kyselyn tulokset julkaistaan
keväällä 2015.
KANTAA VASTUUNSA
YHTEISKUNNALLISENA
VAIKUTTAJANA
Helsingin yliopiston 375-vuotisjuhlan ja siihen keskittyvien tapahtumien suunnittelu aloitettiin.
Juhlallisuuksiin kuuluvat muun muassa kansainvälinen tiedekilpailu Helsinki Challenge sekä Thinkfestkaupunkifestivaalin toteuttaminen.
Joulukuussa julkistettiin Helsinki Insight 375
-varainhankintakampanja. Kampanjan tavoitteena on
kerätä 25 miljoonaa euroa vuosina 2014–2017, vahvistaa yliopiston kumppanuussuhteita erityisesti elinkeinoelämän kanssa sekä aktivoida alumneja yliopiston
toimintaan ja lahjoittajiksi.
Helsingin yliopisto mainittiin suomenkielisessä
mediassa 11 400 kertaa. Ahkerimmin yliopistosta kirjoittivat Helsingin Sanomat, Yle ja Turun Sanomat.
Ruotsinkielisessä mediassa osumia oli 1 600. Lukuihin
eivät sisälly radio- ja tv-osumat. Lehdistötiedotteita
lähetettiin noin 600. Tiedeteemoista nostettiin esille
aivoja, hyvinvointiyhteiskuntaa ja suomalaisia koulutusinnovaatioita.
Yliopisto toimi aiempaa aktiivisemmin sosiaalisessa
mediassa. Sosiaalisen toimintatavan ja some-läsnäolon
tueksi luotiin sidosryhmähaastatteluihin perustuvat
toimintatavoitteet – tutkimuksella dialogiin, opiskelijaelämää opiskelijoiden itsensä kertomana ja ajatuksia
kaupunkiin.
Virallisten Facebook- ja Twitter-seuraajien/tykkääjien määrä nousi 38 000:een.
LinkedInin kautta yliopisto tavoittaa 55 000 seuraajaa ja/tai alumnia.
Yliopiston YouTube-videoita oli katsottu vuoden
lopussa 420 000 kertaa. Sosiaalisen median kanavien yleisö tuplaantui vuoden aikana suomenkielistä
Facebookia lukuun ottamatta. Etenkin tutkijat löysivät sosiaalisen median hyödyt tutkimuksen, dialogin, kumppanuuksien ja verkostojen rakentamiseen:
somessa aktiivisia Helsingin yliopiston tutkijoita on jo
satoja.
Julkisilla verkkosivuilla oli 6,3 miljoonaa kävijää.
Yliopiston digitaaliselle jalanjäljelle määriteltiin
strategiset mittarit, joilla tullaan seuraamaan uusien
kohderyhmien tavoittamista, kansainvälistä vaikuttavuutta ja verkkosivuston merkitystä opiskelija- ja henkilörekrytoinnissa.
TUTKIMUSTULOKSET JA OSAAMINEN
YHTEISKUNNAN KÄYTTÖÖN
Keksintöilmoitusten ja tutkimuslähtöisten innovaatioiden kaupallistaminen on keskitetty Helsingin
Innovaatiopalvelut Oy:hyn (HIS). HISin toiminta on
jaettu kolmeen osioon: bio- ja lääketieteet, luonnontieteet sekä humanistiset- ja yhteiskuntatieteet.
Tekesin TUTL (Tutkimuksesta Uutta Tietoa ja
Liiketoimintaa) -rahoitusta saaneita hankkeita oli käynnissä kahdeksan. Näiden Tekesin rahoitusosuus oli
yhteensä 2,7 miljoonaa euroa. Syksyn haussa rahoitus
myönnettiin neljälle uudelle kaupallistamishankkeelle,
joiden ulkopuolisen rahoituksen määrä oli yhteensä yli
1,1 miljoonaa euroa. Nämä hankkeet käynnistyivät vuoden 2015 alussa.
Helsingin yliopisto suojaa immateriaalioikeuksia
vain, jos keksintö on myös kaupallisesti hyödynnettävissä. Uusien patenttihakemusten määrä kasvoi vuoden 2013 kuudesta uudesta prioriteettihakemuksesta
neljääntoista, kasvattaen yliopiston portfolion koon
HELSINGIN YLIOPISTO
20
KATSAUS VUOTEEN 2014
26 patenttiperheeseen. Patenttihakemusten määrällä
Helsingin yliopisto sijoittui suurimpien suomalaisten
patentoijien listalle.
Helsingin yliopisto osallistui ensimmäistä kertaa Slush 2014 -tapahtumaan. Slushissa esiteltiin
Helsingin yliopiston tutkimuksessa syntyneitä keksintöjä ja muita innovaatioita, joita ollaan kaupallistamassa muun muassa yllämainitun TUTL-rahoituksen
avulla. Viestinnällinen tavoite oli kertoa, että Helsingin
yliopisto on aktiivinen toimija kaupallistamisessa ja että
yliopistosta syntyy paljon kaupallistettavia innovaatioita. Media otti tämän viestin hyvin vastaan ja viestiä
saatiin välitettyä paitsi lehdistön, myös radion ja television kautta.
Rehtori nimitti keväällä Innovaatiotoimikunnan.
Kaupallistamisen periaatteet valmistuivat joulukuussa.
TULOSTEN HYÖDYNTÄMISEN
TEHOSTAMINEN
Kansainvälisen Helsinki Challenge -tiedekilpailun
tavoitteeksi määriteltiin ”luoda ratkaisuja tulevaisuuden hyvinvoinnin rakentamiseen”. Kilpailun teemoiksi nousivat ympäristönmuutos, terveys ja hyvinvointi, uusi maailmankuva, globaali Helsinki sekä tulevaisuuden oppiminen. Kilpailussa ongelmia ratkotaan
monitieteisissä joukkueissa yhteistyössä yhteiskunnan
eri toimijoiden kanssa. Helsinki Challengen kilpailun
palkintosumma on 375 000 euroa, joka on tarkoitettu
voittavan idean toteuttamiseen. Kilpailun voittaja julkistetaan marraskuussa 2015.
Think Company laajeni Viikin kampukselle. Kesällä
perustettiin Helsinki Think Company ry, joka on osa
kansallista opiskelijavetoisten entrepreneurship society
-yhteisöjen verkostoa. Yhdistyksen perustaminen oli
askel kohti ruohonjuuritason toiminnan vakiinnuttamista.
Think Companyn toimintaan kuului muun muassa
yliopistolaisen yrittäjyyden CRM:n rakentaminen, projektikurssiverkoston luominen, Pop Science -tapahtumien järjestäminen sekä yhdessä MiniChallengetyöpajojen järjestäminen Avanto Helsingin kanssa.
Lisäksi kannustettiin myös omaehtoiseen toimintaan,
johon Think Company voi tarjota tiloja ja muuta järjestämisapua. Vuorikadulla tapahtumia organisoitiin noin
180–200 ja Viikissä yli 40.
OSAAMISEN SIIRROLLE UUDET TOIMINTAMALLIT
Urapalvelut
Urapalvelut teki työelämäorientaation 10-vuotistaipaleen kunniaksi selvityksen, miten työelämään orientoituminen on sisällytetty tutkintoihin yliopistossa.
Selvitykseen koottiin työelämäorientaation mallit tiedekunnittain ja tutkintotasoittain.
Urapalvelut osallistui 60 työelämäorientaatiokurssin suunnitteluun ja toteuttamiseen yhteistyössä laitosten ja tiedekuntien kanssa. Kursseille osallistui 2000
opiskelijaa. Koulutusten tavoitteena on antaa opiskelijoille välineitä suunnitella omaa tulevaisuuttaan ja
uraansa sekä edistää työllistyvyyttä. Kursseilla on
yhteiskunnallisen vuorovaikutuksen ulottuvuutensa
työpaikkavierailujen ja alumnien haastatteluiden muodossa.
Urapalvelut käynnisti neljännen kerran suositun
ryhmämentorointiohjelman, johon osallistuu vuosina 2014–2015 yhteensä 26 mentoria, 100 opiskelijaa ja tiedekuntien koordinaattoreita. Ohjelmassa on
mukana neljä tiedekuntaa sekä Lahden ympäristötieteiden laitos. Yksi ryhmä koostuu tohtorikoulutettavista.
Urapalvelut oli mukana alumnitoimijoiden kanssa jatkokehittämässä Coach Cafe -mentorointia.
Projektikurssiverkoston toiminta käynnistyi.
Yhteistyökumppaneiden antamien haasteiden tai toimeksiantojen työstämiseen tarkoitetuilla kursseilla
korostuu yhdessä tekeminen, monitieteisten ratkaisujen löytäminen ja erilainen tapa oppia. Kurssien ideologian ytimessä on myös vuorovaikutus työelämän
kanssa sekä yrittäjämäisen asenteen ja toimintatavan
edistäminen yliopiston sisällä. Verkosto tekee tiivistä
yhteistyötä Think Companyn kanssa.
Helsingin yliopiston urapalvelut oli mukana
HERIEC-hankkeen (Helsinki Region Immigrant
Employment Council) toteuttamisessa. Hankkeen
tavoitteena on edistää alueen kansainvälisten osaajien
työllistymistä. Vuoden 2014 aikana HERIEC-hanke tarjosi mentorointia ja muita verkostoitumismahdollisuuksia pääkaupunkiseudun kansainvälisille opiskelijoille.
HELSINGIN YLIOPISTO NÄKYVÄKSI
KANSAINVÄLISEKSI VAIKUTTAJAKSI
Yliopiston verkkosivuja uudistettiin ja kehitystyö jatkuu koko vuoden 2015 ajan. Uudistuksen tavoite on
tukea yliopiston huipulle ja yhteiskuntaan -visiota.
Verkkosivuilla vieraili 1,4 miljoonaa kansainvälistä
kävijää. Tavoitteena on 40 %:n kasvu vuonna 2016.
Helsingin yliopisto menestyi hienosti verkkojulkaisemisen avoimuutta mittavassa Webometrics -rankingissa: sijoitus eurooppalaisten yliopistojen listalla oli
6. ja maailmanlistalla 45.
Yliopisto näkyi kansainvälisessä mediassa: englanninkielisiä mediaosumia oli 4 500 ja muilla kielillä
1 000. Yliopistolla vieraili 140 kansainvälistä toimittajaa 21 maasta. Eniten toimittajia tuli Kiinasta, IsostaBritanniasta ja Venäjältä. Toimittajien kiinnostuksen
kohteista tärkein oli jälleen suomalainen koulutusjärjestelmä, etenkin opettajankoulutus. Vuonna 2014 aloitettiin yhteistyö useita kansainvälisiä toimittajaryhmiä
vuosittain Suomeen tuovan Finnfactsin kanssa.
HELSINGIN YLIOPISTO
21
KATSAUS VUOTEEN 2014
Yliopisto esittäytyi Pure Finland-tapahtumasarjassa
Pekingin yliopiston kampuksella Science in Dialogueseminaarissa. Helsingin yliopiston teemat olivat puhdas ilma, tulevaisuuden oppiminen ja oikeuskäytäntö.
Science in Dialogue -tapahtumassa yliopiston tavoitteena oli kehittää tutkimusyhteistyötä Pekingin yliopiston kanssa sekä tukea yliopiston kansainvälistä opiskelijarekrytointia ja vahvistaa sen tunnettuutta Kiinassa
ja erityisesti Pekingissä. Tapahtuman yhteydessä allekirjoitettiin myös päivitetty kahdenvälinen yhteistyösopimus Pekingin yliopiston kanssa. Pekingin yliopisto
on yksi Helsingin yliopiston strategisista kumppaneista.
Tapahtuman yhteyteen järjestettiin myös alumnitapahtuma Suomen Kiinan suurlähettilään residenssissä yli
140 hengelle ja käynnistettiin alumniyhteistyö Kiinaan
liittyen CSSA-UH:n (Chinese Students and Scholars
Association – University of Helsinki) kanssa.
Yliopisto osallistui laajalti muun muassa LERU
(League of European Research University)- ja CASE
(Council for Advancement and Support of Education)
-verkostojen tilaisuuksiin.
OSALLISTAVA TOIMIJA –
VUOROVAIKUTUKSELLA RATKAISUIHIN
MONITIETEISTEN KOHTAAMISTEN EDISTÄMINEN
Tiedekulman toiminta Porthaniassa jatkui laajempien
tiedeteemojen ja -viikkojen sekä yksittäisten ohjelmien
parissa. Uusinta tieteellistä tutkimusta ja ajankohtaisia aiheita esiteltiin kaupunkilaisille eri näkökulmista
sekä Porthaniassa että suorien videolähetysten avulla.
Laajana monitieteisenä tiedeteemana oli helmihuhtikuussa järjestetty Aivot, jonka tilaisuudet vetivät
Tiedekulman täyteen yleisöä. Yhteiskumppanina teemassa oli Heureka.
Ohjelmakokonaisuuksista ajankohtaisiin haasteisiin
ja hyvinvointiyhteiskunnan tulevaisuuden näkymiin
tarttui erityisesti Hyvä yhteiskunta 2100 -teema, jonka
tilaisuuksissa esiintyjinä nähtiin sekä yliopistolaisia että
ulkopuolisia asiantuntijoita. Maailmanpoliittisiin teemoihin ja Venäjän tilanteeseen keskityttiin Aleksanteriinstituutin Sotshi ja RussiaHUB Helsinki -viikoilla.
Euroopan tulevaisuutta taas tarkasteltiin Euroopan
uusjako -viikolla, jonka Aleksanteri-instituutti toteutti
yhdessä valtiotieteellisen ja oikeustieteellisen tiedekunnan kanssa.
Helsingin yliopiston ja Helsingin Sanomien yhteinen Vox Helsinki -sarja jatkoi puheenvuoroja hyvästä
elämästä.
Helmikuussa järjestettiin Helsinki Design Weekin ja
Helsingin yliopiston yhteistyönä yhdeksän illan aikana
pecha kucha -tyyppisiä luentosessioita.
OPISKELIJOIDEN VALMENTAMINEN
TYÖELÄMÄÄN
Urapalvelut pilotoi henkilöstöosaston kanssa tohtorikoulutettaville suunnatun urakurssin ja tuotti Viikin
PhD to business -kurssikokonaisuuteen kaksi PhD
Career Coaching -kurssia. Uutena toimintamallina
urapalvelut tarjosi opiskelijoille yksilöllistä uraohjausta
ajanvarauksella ja ohjauksessa kävi noin 200 opiskelijaa. Lisäksi 370 opiskelijaa hyödynsi ilman ajanvarausta
tarjolla olevaa työnhaun neuvontaa.
Urapalvelut loi koko yliopistolle yhteisen alustan
tuettujen harjoittelupaikkojen ilmoittamiseen ja kokosi
yhteen opiskelijoiden ohjeistuksen harjoittelun suhteen.
Uuden järjestelmän kautta välitettiin yli 500 opintoihin
liittyvää harjoittelupaikkaa, joihin toivottiin yliopiston
tukea. Kaiken kaikkiaan tuetun harjoittelujärjestelmän
piirissä harjoitteli 700 opiskelijaa.
TÄRKEÄT YHTEISTYÖTAHOT
YLIOPISTON VAIKUTUSPIIRIIN
TUNNISTAA KANSAINVÄLISET
STRATEGISET KUMPPANINSA
Helsingin yliopisto aloitti kiinteämmän yhteistyön
Tukholman yliopiston ja uutena yhteistyön Pekingin
yliopiston kanssa. Yhteistyön tavoitteena on yhdessä
tehtävä korkeatasoinen tutkimus valituilla aloilla sekä
yhteistyö tohtorikoulutuksessa. Tukholman yliopiston
kanssa tehtävä yhteistyö keskittyy Itämeritutkimukseen,
opettajankoulutukseen sekä kielten ja lingvistiikan tutkimukseen. Pekingin yliopiston kanssa tehtävä yhteistyö keskittyy aivot ja oppiminen, ilman laatu ja vertaileva oikeustiede -aloille. Pekingin yliopiston kanssa käydään vielä neuvotteluja yhteistyöstä lääketieteen alalla.
University of Cape Townin kanssa yhteistyöneuvotteluita jatketaan vuonna 2015.
TULOKSELLISET KUMPPANUUDET
Yliopiston päättäjäsuhteita tiivistettiin ja yhteiskunnallista roolia vahvistettiin.
Yliopiston johto määritteli yliopiston tavoiteagendan. Vaikuttamistyö käynnistettiin muun muassa
tapaamalla poliittisia päättäjiä Suomi Areena -tapahtumassa. Yliopiston tutkijoita osallistui Suomi Areenaan
politiikan, filosofian, ympäristön, kielipolitiikan, lastensuojelun, konfliktienhallinnan, kaupunki- ja aluesuunnittelun, vanhustenhoidon ja demokratiakehitykseen liittyvien keskustelujen alueilla. Yliopisto osallistuu Suomi Areenaan myös vuonna 2015.
Yliopisto osallistui Helsingin kirjamessuille järjestämällä keskustelutilaisuuksia Tiedetorille. Yliopiston
tutkijoita osallistui myös muihin tapahtuman tilaisuuksiin.
HELSINGIN YLIOPISTO
22
KATSAUS VUOTEEN 2014
Tavoitetut alumnit tiedekunnittain 2013–2016
Tiedekunta
Bio- ja ympäristötieteellinen
Eläinlääketieteellinen
Farmasia
Humanistinen
Käyttäytymistieteellinen
Lääketieteellinen
Maatalous-metsätieteellinen
Matemaattis-luonnontieteellinen
Oikeustieteellinen
Social- och kommunalhögskolan
Teologinen
Valtiotieteellinen
Yhteensä (sis. myös ne,
joilla ei ole koulutustietoa merkittynä)
Tilanne
1.1.2013
775
189
519
3013
1507
882
1713
2570
951
Tilanne
31.12.2014
1062
261
796
5264
2056
1605
2267
3014
1530
105
1090
3010
Tavoite
2014
1471
524
782
6324
3385
2005
2455
5261
1977
Tavoite
2015
1716
611
912
7378
3949
2339
2864
6138
2306
Tavoite
2016
1963
699
1043
8432
4513
2673
3273
7015
2635
505
2387
Tilanne
1.1.2014
964
225
680
3610
1728
1121
1974
2842
1265
99
847
2774
1691
3706
1972
4323
2254
4941
15587
18778
22027
30000
35000
40000
AKTIIVISET ALUMNIT
Tavoitettuja alumneja on yli 22 000 ja tavoite vuodelle
2016 on 40 000 alumnia. Tavoitetuiksi alumneiksi lasketaan Alumnikampus-verkkopalveluun rekisteröityneet ja/tai Helsingin yliopiston alumniyhdistykseen
liittyneet henkilöt.
Alumneja ja yhteistyötahoja aktivoidaan osallistumaan yliopiston toimintaan, vahvistamaan työelämäyhteyksiä sekä tukemaan osaltaan yliopiston varainhankintaa.
Merkittävin alumnitoiminnan tapahtumakokonaisuus oli ajattelun ja tieteen Thinkfest-kaupunkifestivaali.
Thinkfest juhli tiedettä, oppimista ja ajattelua. Vuoden
teemana oli tulevaisuuden oppiminen. Toimintaan
sai osallistua muun muassa Tee-se-itse -yliopiston,
tiedesaunan tai seminaarin muodossa. Tapahtuman
aikana yleisöä kannustettiin sisältöjen jakamiseen
muun muassa sosiaalisessa mediassa.
Kaisa-kirjastoon avattiin alumnitila, joka on yliopiston alumnien vapaassa käytössä arki-iltaisin. Tila on
tarkoitettu kohtaamispaikaksi, ryhmätyötilaksi ja keskusteluihin.
Yksi menestyksellisimmistä alumniyhteistyön
muodoista oli Heurekan arkeologiset yleisökaivaukset Vantaan Jokiniemessä. Kaivauksiin osallistui 80
alumnia. Jokiniemen arkeologisilta kaivauksilta viime
kesänä tehdyt löydöt olivat esillä Heurekassa tammikuulle 2015 saakka. Tapahtuma toteutetaan myös
vuonna 2015.
ON INNOSTAVA JA HYVINVOIVA
YHTEISÖ
VUOROVAIKUTTEINEN
JA YHTEISÖLLISYYTTÄ
TUKEVA JOHTAMINEN
UUDISTUNUT
OPINTOASIAINNEUVOSTO
Opintoasiainneuvoston (ONE) kokoonpano ja asema
yliopiston johtamisjärjestelmässä uudistettiin. ONEn
puheenjohtaja on opetuksesta vastaava vararehtori ja
jäsenet ovat opetuksesta vastaavat varadekaanit, ylioppilaskunnan nimeämät opiskelijat sekä Avoimen yliopiston ja opetuksen toimialan johtajat. ONEn toimikausi on neljä vuotta.
ONE päätti käsitellä ja hyväksyä jatkossa opiskelijarekrytoinnin markkinointisuunnitelman. Syksyllä ONE
järjesti työpajan, jossa linjattiin ja pohjustettiin digitaalisen opetus- ja oppimisympäristön etenemistä. ONE
käynnisti keskustelun yliopiston tutkintokoulutuksen
muutostarpeista ja nimesi hankkeen Isoksi Pyöräksi.
Lähtökohtana on varmistaa, että yliopiston tutkinnot
ovat kansainvälisesti kilpailukykyisiä ja valmistavat
opiskelijat tulevaisuuden tehtäviin.
KANNUSTAVA JOHTAMINEN JA
VUOROVAIKUTUKSEN KÄYTÄNNÖT
Vuorovaikutteista johtamista on tuettu nelipäiväisillä
johtamistaitojen kehittämisohjelmilla ja lyhyemmillä
koulutuksilla, joissa on käsitelty kehityskeskusteluja,
HELSINGIN YLIOPISTO
23
KATSAUS VUOTEEN 2014
osaamisen johtamista, palautteen antamista, varhaisen
tuen mallia sekä moninaisen työyhteisön ja poikkeustilanteiden johtamista. Johtoryhmille on ollut tarjolla
kilpailutettuja asiantuntijoita johtoryhmätyöskentelyn kehittämiseen. Uusille professoreille ja johtajille on
suunnattu omat mentorointiohjelmat ja lisäksi uusille
professoreille järjestettiin jälleen professorin työhön
liittyvä perehdytystilaisuus.
TYÖ- JA OPISKELUYHTEISÖN HYVINVOINTI
Henkilöstön hyvinvointi
Varhaisen tuen toimintamallin vakiinnuttamista jatkettiin käymällä kaikkien tiedekuntien ja erillisten laitosten johtajien kanssa työterveyshuollon vuositapaamiset,
joissa teemoina olivat varhainen tuki, sairauspoissaolotilastot, päihdeohjelma ja toiminta haastavissa työyhteisötilanteissa. Kaikilla kampuksilla ja pääkaupunkiseudun ulkopuolisilla toimipaikoilla järjestettiin koulutukset uuden työterveyshuollon sisällöstä. Samassa
yhteydessä käytiin läpi myös varhaisen tuen toimintamallia. Vuoden 2013 työhyvinvointikyselyn tuloksia
käsiteltiin yksiköiden kanssa keväällä ja niihin liittyviä
jatkotoimenpiteitä toteutettiin.
Yliopisto otti käyttöön työyhteisösovittelun yhtenä
konfliktien ratkaisumenetelmänä yliopiston työyhteisöissä.
Opiskelijoiden hyvinvointi
Opiskelijoiden hyvinvointi- ja kriisiopas julkaistiin
Flammassa. Yhteistyötä opiskelijoiden terveydentilan
seuraamiseksi, YTHS:n toiminnan ja oppilaitosselvitysten kehittämiseksi samoin kuin työterveyshuollon
työpaikkaselvitysten hyödyntämiseksi YTHS:n oppilaitosselvityksissä jatkettiin YTHS:n ja HYYn kanssa.
UniSport panosti kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin
palveluihin lisäämällä tarjontaansa hyvinvointimittauksia ja tukea henkiseen hyvinvointiin. Opiskelijoita
aktivoitiin liikkumaan matalan kynnyksen palveluilla
ja tarjoamalla maksutonta ohjausta vähän liikkuville
(Liiku niin voit -palvelu). UniSport ylläpiti VARPUmallia mahdollisiin syömishäiriötä sairastaviin asiakkaisiin YTHS:n kanssa.
Yliopisto uudisti erityisjärjestelyjä koskevat linjauksensa ja perusti erityisjärjestelyjen asiantuntijaryhmän. Ryhmän tehtävä on opiskelijan ja erityisjärjestelyjä toteuttavan tahon tukeminen ja auttaminen
antamalla lausuntoja suositeltavista toimenpiteistä.
TOIMIVAT RAKENTEET JA
SELKEÄT TOIMINTATAVAT
Keväällä otettiin käyttöön SAP HR -järjestelmään sisältyvä sähköinen asiointi henkilöstöhallinnon lomakkeiden käsittelyssä.
Vuoden aikana valmisteltiin keväällä 2015 käyttöön
otettavaa sähköistä rekrytointijärjestelmää ja henkilöstön kansainvälistä liikkuvuutta helpottavia sähköisiä
prosesseja. Prosessit tukevat sekä kansainvälisen henkilöstön asettautumista Helsingin yliopistoon että yliopiston henkilöstön ulkomailla työskentelyä.
Tekesin ja yliopiston yhteisrahoittamassa Tutkijan
palvelut -projektissa tavoiteltiin lisää aikaa tutkimukselle ja käyttäjälähtöisesti toteutettuja tukipalveluita.
Projektin toteuttamisessa kumppanina oli palvelumuotoilutoimisto Palmu Inc. Projekti tuotti tietoa tutkijoiden palvelutarpeista sekä käyttäjälähtöisen palvelun
toteuttamismallista, sen edellytyksistä ja mahdollisuuksista. Pilottiyksiköinä toimivat Biotieteiden laitos
ja Opettajankoulutuslaitos. Lisäksi edistettiin tutkijan
sähköisiä palveluita Flammassa. Työ jatkuu vuoden
2015 ajan.
Syksyllä tehtiin kokonaisarkkitehtuuriarvio neljästä
kohteesta: Tuhat-Aava (Tuhatissa olevan CV- ja julkaisutiedon hyödyntäminen), koulutustarjonta, sidosryhmärekisteri sekä tutkimustilastojen aineistot -projekti.
Näiden lisäksi arvioitiin viiden SAP-projektiesityksen ja
kahdeksan muun esityksen kokonaisarkkitehtuuriyhteensopivuus.
TIEDONTUOTANTO
Tiedontuotannon kehittämistä jatkettiin organisoimalla sitä uudelleen keskushallinnon toimialojen ja
kirjaston yhteistyötiiminä. Tiedontuotantotiimin tehtävänä on tarjota yliopiston johdolle riittävät, luotettavat ja ajantasaiset tiedot yliopiston toiminnasta päätöksenteon pohjaksi. Tiimin jäsenet osallistuvat tiedontuotannon kehittämiseen ja ongelmien ratkaisemiseen,
välittävät tietoa tietopyynnöistä ja delegoivat tehtäviä
eteenpäin omilla toimialoillaan. Tiimi kehitteli uusia
toimintatapoja kuten yhteisen wiki-pohjaisen työskentelyalustan ja Connect Pro -etäkokoukset.
TIEDEKUNTA- JA ERILLISLAITOSRAKENTEEN
KEHITTÄMINEN
Rakenteellisen kehittämisen tavoitteena on vahvistaa
yliopiston laatua, vaikuttavuutta ja kansainvälistä kilpailukykyä.
Erillislaitosten rakenteita kehitettiin. Tutkimuspainotteisten erillislaitosten johtokuntien puheenjohtajiksi nimitettiin tiedekuntien dekaanit. Rehtorin vierailut toteutettiin yhdistetysti tiedekuntaan ja erilliseen
laitokseen. Jatkossa myös tavoiteneuvottelu rehtorin
kanssa on yhteinen.
Ruralia-instituutti liitettiin 1.1.2015 maatalous-metsätieteelliseen tiedekuntaan. Toiminnallinen yhdistyminen tapahtuu vuosien 2015 ja 2016 aikana.
Myös valtio on tarkastellut tutkimuslaitosrakennettaan. Helsingin yliopiston valtiotieteelliseen tiedekun-
HELSINGIN YLIOPISTO
24
KATSAUS VUOTEEN 2014
taan liitettiin 1.1.2015 alkaen Kuluttajatutkimuskeskus
(KTK) ja Oikeuspoliittisen tutkimuslaitos (Optula). KTK
liitettiin politiikan ja talouden tutkimuksen laitokseen
ja Optula sosiaalitieteiden laitokseen. Yhdistyminen
lisää yliopiston henkilöstömäärää 51 henkilöllä ja puiterahoitusta (valtakunnallisen tehtävän hoitoon) yhteensä
lähes neljä miljoonaa euroa.
Koulutus- ja kehittämiskeskus Palmenian talouden tasapainottamista ja sen toiminnan suuntaamista
jatkettiin. Käytyjen yt-neuvottelujen perusteella henkilöstömäärää vähennettiin 60:lla, joista irtisanottuja
oli 30. Organisaation uudistamisen myötä alueyksiköt
Hyvinkäällä, Kotkassa, Kouvolassa ja Lahdessa lakkautettiin ja korvattiin uusilla sisältöyksiköillä, jotka
tuottavat vastuutiedekuntiensa tieteenaloihin liittyviä
palveluita.
Lahden toiminnot organisoitiin tutkimus- ja opetusverkostoksi, jolla on yhteinen toiminnan ja talouden
suunnitelma. Yliopisto sopi Lahden kaupungin kanssa
kaupungin rahoitusosuuden säilyttämisestä.
Helsingin yliopiston kirjaston jaosta kampuskirjastoihin luovuttiin. Tilalle luotiin uusi toimintopohjainen
organisaatio, joka koostuu kolmesta palvelukokonaisuudesta.
UniSportissa siirryttiin prosessipohjaiseen organisaatioon.
Yliopistomuseo siirrettiin viestinnän toimialalle.
Yliopistossa selvitettiin mahdollisuuksia luoda ja
ottaa käyttöön koko hallintohenkilöstön kattava yhteinen osaamisen johtamisen, hallinnan ja kehittämisen
malli sekä samalla suuremmat hallintoyksiköt.
Kampuksilla ja tiedekunnissa jatkettiin rakenteellista kehittämistä. Lääketieteellisen tiedekunta aloitti
1.1.2015 laitoksettomana tiedekuntana.
Viikin kampuksella toteutettiin opetusjärjestelyt,
jotka koskivat kahta bio- ja ympäristötieteellisen tiedekunnan ja maatalous-metsätieteellisen tiedekunnan
yhteistä kandidaattiohjelmaa sekä henkilöstösuunnit-
telua, sekä koko kampuksen tilankäyttöä ja tutkimusinfrastruktuureja.
Käyttäytymistieteellinen tiedekunta lakkautti fonetiikan puheviestinnän tutkintoon johtavan koulutuksen. Tiedekunta vastaa edelleen tiedekunnan tutkintoopiskelijoiden yleisopintoihin kuuluvasta puheviestinnän opetuksesta.
Valtakunnallisella tasolla yliopisto osallistui Suomen
yliopistot UNIFI ry:n viiteen eri alojen rakenteellisen
kehittämisen selvitysten valmisteluun. Selvityksillä
tavoitellaan yliopistojen profiloitumista ja mahdollisesti aloittaisia poisvalintoja.
HUOLELLINEN
HENKILÖSTÖSUUNNITTELU
Henkilöstökoulutuksessa aloitettiin uutena kokonaisuutena tutkijoille suunnattu urakurssi, jonka tavoitteena on tukea nuoria tutkijoita urasuunnittelussa ja
työnhaussa. Kurssilaisille suunnattiin myös omat coaching-ryhmät, joissa käsiteltiin henkilökohtaisen urasuunnittelun lisäksi osallistujien hyvinvointia ja jaksamista.
Yliopistossa on vuodesta 2012 ollut muun kuin opetus- ja tutkimushenkilöstön rekrytoinnissa käytössä
lupamenettely. Vuoden aikana käsiteltiin ja myönnettiin lähes tuhat rekrytointilupaa, joista suurimmassa
osassa lupaa haettiin määräaikaisen työsuhteen jatkamiseen. Luvat myönnettiin ensisijaisesti yliopiston
sisäiseen hakuun, koska henkilöstölle halutaan antaa
mahdollisuus uralla etenemiseen tai urakiertoon.
Rekrytointilupamenettelyn yhteydessä jatkettiin
myös pitkään määräaikaisissa työsuhteissa työskennelleiden projektien tukihenkilöiden työsuhteiden
vakinaistamista. Kahtena viime vuonna on yhteensä
98 henkilön työsuhde muutettu määräaikaisesta työsuhteesta toistaiseksi voimassa olevaksi.
HELSINGIN YLIOPISTO
25
KATSAUS VUOTEEN 2014
RAKENTAA TALOUTENSA
KESTÄVÄLLE POHJALLE
Yliopistouudistuksen alusta vuoteen 2013 asti yliopiston oma toiminta oli kumulatiivisesti laskien alijäämäistä. Pitkäjänteisesti toimimalla talous on saatu
kestävälle pohjalle. Yksi osa talouden tasapainottamista
on vuonna 2012 käyttöön otettu rekrytointilupamenettely, minkä seurauksena henkilöstö on vähentynyt noin
500 hengellä.
Helsingin yliopisto jatkoi taloutensa sopeuttamista.
Tavoitteena on hankkia kahden–kolmen kuukauden
toiminnan kuluja vastaava taloudellinen puskuri, joka
osaltaan mahdollistaisi toiminnan pitkäjänteisen kehittämisen.
Tuotot ja kulut 2014
TUOTOT 715 MILJ.
KULUT 680 MILJ. + YLIJÄÄMÄ 35 MILJ.
miljoonaa euroa, 2014
HY:n sijoitustoiminnan tuotot
19 milj.
700
3%
YLIJÄÄMÄ
35 milj.
600
Täydentävä rahoitus
257 milj.
21 %
36 %
2%
500
86 % kotimaisista
lähteistä. Suomen
Akatemia on suurin
yksittäinen rahoittaja.
13 %
Valtion perusrahoitus
439 milj.
61 %
Muut kulut
145 milj.
Poistot
11 milj.
Tilavuokrat
87 milj.
Ylijäämän
jakautuminen 2014
Sijoitustoiminta
16 milj.
Yliopiston
ylijäämät
19 milj.
400
Ylijäämän osuus vastaa
5 % yliopiston kuluista.
300
Vastaavalla summalla
voisi rahoittaa yliopiston
toimintaa 19 päivän ajan.
64 %
200
Henkilöstökulut
437 milj.
100
Henkilöstön
palkkakulut
354 milj.
0
Ylijäämän muodostuminen 2010–2014, milj. e
Yliopisto
40
35
30
25
20
15
10
5
0
-5
-10
Sijoitustoiminta
Rahastot
34,9
29,4
4
13,8
1,9
6
6
11
6
1
-5
4
3
2010
2011
2012
4
12
11
15
2013
19
2014
Viiden vuoden kumulatiivisesta ylijäämästä 33 miljoonaa euroa on tullut yliopiston omasta toiminnasta ja 55 miljoonaa euroa sijoitustoiminnan tuotoista.
Sijoitustoiminnan tuottojen vuosivaihtelu
voi olla suurta ja siihen tulee varautua.
HELSINGIN YLIOPISTO
26
KATSAUS VUOTEEN 2014
Ylijäämä prosentteina kokonaiskuluista (1.000 e)
Yliopiston tulos 35 miljoonaa euroa on 5 % yliopiston kokonaiskuluista.
Ylijäämä 2010 – 2014 suhteutettuna kuluihin
(1000 e)
Yliopiston kulut
2010
626 675
2011
644 319
2012
678 156
2013
669 738
2014
680 144
1 viikon kulu
12 051
12 391
13 041
12 880
13 080
Ylijäämä
7 724
1 924
13 850
29 389
34 902
Tulos % kokonaiskuluista
1,20 %
0,30 %
2,00 %
4,40 %
5,10 %
4
1
7
16
19
Tulos vastaa x päivää
Vuonna 2014 Helsingin yliopiston tuotot olivat 715
miljoonaa euroa ja kulut 680 miljoonaa euroa, ylijäämä
35 miljoonaa euroa. Ylijäämästä lähes puolet eli 16 miljoonaa euroa tuli sijoitustoiminnan tuotoista ja 19 miljoonaa euroa yliopiston omasta toiminnasta. Ylijäämä
vastaa noin viittä prosenttia kokonaiskuluista ja sillä
voisi rahoittaa yliopiston toimintaa 19 päivän ajan.
Helsingin yliopiston merkittävin taloudellinen riski
on kokonaisrahoituksen supistuminen, sillä 61 prosenttia yliopiston toimintamenoista katetaan valtion perusrahoituksella, 36 prosenttia täydentävällä rahoituksella
ja kolme prosenttia sijoitustoiminnan tuotoilla. Vuonna
2014 valtion perusrahoitus oli 439 miljoonaa euroa ja
täydentävän rahoituksen tuotot 257 miljoonaa euroa.
Suomen valtion taloudellinen tila vaikuttaa merkittävästi yliopiston toimintaan, sillä perusrahoituksen
lisäksi suuri osa täydentävästä rahoituksesta tulee valtion yksiköiltä, mm. Suomen Akatemialta.
Yliopiston suurimmat menoerät ovat henkilöstöja vuokrakulut, joita on vaikea nopealla aikataululla
sopeuttaa. Henkilöstökulujen osuus kokonaiskuluista
on 64 % ja vuokrakulujen osuus 13 %, yhteensä 524
miljoonaa euroa.
HELSINGIN YLIOPISTO
27
KATSAUS VUOTEEN 2014
Kokonaismenojen jakaantuminen 2014, %
Kokonaistuottojen lähteet 2014, %
Matkat
2%
Poistot
2%
Muut
4%
Ostopalvelut
8%
Täydentävä
rahoitus
36 %
Aineet ja
tarvikkeet
7%
Opetus- ja
kulttuuriministeriö
60 %
Henkilöstö
64 %
Vuokrat
13 %
Omat tuotot
3%
Valtiovarainministeriö
1%
Perus- ja täydentävän rahoituksen suhde vaihtelee
suuresti eri yksiköissä. Mitä isompi täydentävän rahoituksen osuus on, sitä suurempi ylijäämävaranto kyseisellä yksiköllä tulisi olla. Jos täydentävä rahoitus laskee tilapäisesti, yksikkö pystyy jatkamaan toimintaansa
ylijäämävarannon turvin. Pienten yksiköiden, joiden
rahoitus koostuu suurelta osin täydentävästä rahoituksesta, on varauduttava ajoissa rahoituksen päättymiseen.
Täydentävän rahoituksen lähteet 2014, %
Loppuvuonna käynnistettiin varainhankintakampanja, jota jatketaan koko yliopiston 375-juhlavuosi
2015. Varainhankinnan tavoitteena on antaa yliopistolle puskureita, joita se tarvitsee tutkimuksen ja opetuksen kehittämiseen niin, että yliopisto pääsee tavoitteeseensa ja nousee maailman 50 parhaan yliopiston
joukkoon.
Rahoitus kampuksittain 2014
Perusrahoitus
Tekes
5%
Muut
12 %
Milj. €
Kunnat
4%
Suomen
Akatemia
40 %
Säätiöt
10 %
Täydentävä rahoitus
180
160
140
43
120
56
100
80
60
117
41
39
43
45
Kumpula
Meilahti
40
Yritykset
9%
78
20
EU
10 %
0
Ministeriöt
10 %
Keskusta
Viikki
HELSINGIN YLIOPISTO
KATSAUS VUOTEEN 2014
28
Tiedekuntien rahoitus 2014
Milj. €
Perusrahoitus
Täydentävä rahoitus
90
80
70
60
50
40
30
20
10
0
Erillislaitosten rahoitus 2014
Milj. €
Perusrahoitus
Täydentävä rahoitus
140
120
100
80
60
40
20
0
Milj. €
Perusrahoitus
Täydentävä rahoitus
250
200
Palvelulaitokset: Tila- ja kiinteistökeskus, Kielikeskus,
Tietotekniikkakeskus, UniSport, Helsingin yliopiston kirjasto,
Helsingin yliopiston koe-eläinkeskus
20
150
100
50
0
181
32
18
33
42
Palvelulaitokset Tutkimuslaitokset
YVV laitokset
Tutkimuslaitokset: Tutkijakollegium, Aleksanteri-instituutti,
Fysiikan tutkimuslaitos, Suomen molekyylilääketieteen
instituutti, Neurotieteen tutkimuskeskus, Biotekniikan
instituutti, Ruralia-instituutti, Helsingin tietotekniikan
tutkimuslaitos
YVV laitokset: Kansalliskirjasto, Luonnontieteellinen
keskusmuseo, Avoin yliopisto, Koulutus- ja kehittämiskeskus
Palmenia
HELSINGIN YLIOPISTO
29
KATSAUS VUOTEEN 2014
JULKAISUTOIMINTA
Helsingin yliopiston tutkijat julkaisivat vuonna
2014 yhteensä 10 389 julkaisua (tilanne 5.3.2015).
Vertaisarvioituja tieteellisiä artikkeleita oli 6 690 ja tieteellisiä kirjoja 304. Yhteiskunnallisesti vaikuttavista
julkaisuista vertaisarvioimattomia tieteellisiä kirjoituksia oli 1 369, ammattijulkaisuja 912 tai yleistajuisia
kirjoituksia 1 114. Julkaisumäärissä ei ole mukana taiteen julkaisuja, väitöskirjoja, audiovisuaalisia aineistoja tai patentteja.
JULKAISUT OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN JULKAISULUOKISSA
JA SEURANTAKOHTEISSA
Taulukossa alla nähdään OKM:lle raportoitujen lukumäärien kehitys julkaisuluokissa A–E vuosina 2011–
2014. Julkaisujen kokonaismäärä on pysynyt 2011–
2014 tasaisena, mutta muutamissa julkaisuluokissa
on tapahtunut joitakin muutoksia. Tieteellisten monografioiden (C) lukumäärä on hieman laskenut vuoden
2012 jälkeen. Tähän voivat olla syynä normaali vaihtelu
julkaisumäärissä ja lisääntyvä artikkelimuotoisten julkaisukanavien suosiminen. Julkaisujen bibliometriset
arvioinnit kohdistuvat erityisesti vertaisarvioituihin
tieteellisiin artikkeleihin, minkä vuoksi artikkelien tiedot ovat täydentyneet TUHAT-järjestelmään12 muita
julkaisutyyppejä enemmän.
Vertaisarvioitujen tieteellisten artikkeleiden (A)
osuus on kasvanut seurantakautena. Muiden luokkien
osuudet ovat vastaavasti osin laskeneet, osin pysyneet
samansuuruisina.
10 389
JULKAISUA
Vuonna 2015 OKM:n rahoitusmallin mukaiset seurantakohteet muuttuivat13. Aiemmat seurantakohteet,
kansainväliset vertaisarvioidut -julkaisut ja muut tieteelliset julkaisut, vaihtuivat seurantakohteiksi vertaisarvioidut julkaisut ja muut julkaisut. Laskennallisten
julkaisujen (ns. julkaisupisteiden) määrittämisessä
jako kansainvälisiin ja kotimaisiin julkaisuihin poistui ja tilalle tuli julkaisutyyppiin ja julkaisufoorumiluokitukseen perustuva määrittely14. Lisäksi mukaan
otettiin ammatilliset (D-luokka) ja yleistajuiset julkaisut
(E-luokka), jolloin myös yhteiskunnallisesti vaikuttavat
julkaisut tulivat osaksi rahoitusmallia.
12Tuhat-tutkimustietojärjestelmä, https://tuhat.halvi.helsinki.fi/
portal/
13 Yliopistojen rahoitusmalli 2015 alkaen, http://www.minedu.
fi/export/sites/default/OPM/Koulutus/yliopistokoulutus/hallinto_ohjaus_ja_rahoitus/liitteet/yo_rahoitusmalli_2015.pdf
14 Opetus- ja kulttuuriministeriön asetus yliopistojen perusrahoituksen laskentakriteereistä annetun opetus- ja kulttuuriministeriön asetuksen muuttamisesta, http://www.finlex.fi/fi/laki/
alkup/2014/20140526
Julkaisumäärät ja -osuudet OKM:n julkaisuluokissa A–E 2011–2014
Julkaisuluokka
A Vertaisarvioidut tieteelliset artikkelit
B Tieteelliset kirjoitukset
C Tieteelliset kirjat
D Ammattiyhteisöille suunnatut julkaisut
E Suurelle yleisölle suunnatut julkaisut
Yhteensä
2011
6 501
1 781
362
1 337
1 176
11 157
2012
6 654
1 943
395
1 332
1 267
11 591
2013*
6 408
1 604
278
1 107
984
10 381
Lähde: 2011–2013 Vipunen http://vipunen.fi ja 2014 HY:n OKM-raporttitiedostot 5.3.2015.
* 2013 ei sisällä 2015 takautuvasti raportoituja julkaisuja, joita oli alustavan tiedon mukaan noin 1160.
2014
6 690
1 369
304
912
1 114
10 389
2011 %
58 %
16 %
3%
12 %
11 %
100 %
2012 %
57 %
17 %
3%
12 %
11 %
100 %
2013 %
61 %
16 %
3%
11 %
9%
100 %
2014 %
64 %
13 %
3%
9%
11 %
100 %
HELSINGIN YLIOPISTO
30
KATSAUS VUOTEEN 2014
JULKAISUTULOS YKSIKÖITTÄIN
OKM:N SEURANTAKOHTEISSA
Taulukossa alla näkyvät yksiköiden julkaisumäärät ja
-pisteet vuonna 2014 OKM:n rahoitusmallin (2015)
mukaisesti. Lisäksi taulukossa on vertailtu vuoden 2014
julkaisupistemäärän suhteellista muutosta 2010–2013
keskiarvoon. Tulokset ovat suuntaa antavia, koska 2014
julkaisutiedot täydentyvät vuoden 2015 aikana.
Tiedekuntien ja erillisten laitosten julkaisutiedot ovat tarkasteltavissa myös yliopiston Raporaportointivälineessä15.
YHTEISJULKAISEMINEN
Yliopistotasolla kansainvälisten yhteisjulkaisujen lukumäärä on kasvanut tasaisesti 2011–2014.
Kansainvälisten yhteisjulkaisujen määrä vuonna 2011
oli 2011, vuonna 2014 määrä on kasvanut 2 884 julkaisuun. Myös kansainvälisten yhteisjulkaisujen osuus kaikista vertaisarvioiduista tieteellisistä julkaisuista (AC)
on kasvanut, 30 %:sta 41 %:iin.
15 HY:n raportointiväline Rapo
2 884
KANSAINVÄLISTÄ YHTEISJULKAISUA
MÄÄRÄ KASVUSSA
Kansainvälisten yhteisjulkaisujen määrän kasvava
trendi mukailee yleistä suuntausta, jossa kansainvälisten yhteisjulkaisujen osuus kasvaa eri tieteenaloilla verrattuna organisaation sisäiseen tai kansalliseen yhteisjulkaisemiseen. Kansainvälisten yhteisjulkaisujen on
havaittu saavan keskimäärin enemmän viittauksia
kuin kotimaisessa yhteistyössä tehtyjen, mikä tarkoittaa myös tutkimuksen laajempaa kansainvälistä näkyvyyttä. Tieteenalojen väliset erot kansainvälisten yhteisjulkaisujen osuuksissa ovat kuitenkin merkittäviä.
Kansainvälisten yhteisjulkaisujen määrä (julkaisuluokat A ja C) on sekä yliopiston strategian toteutumisen
että yksi OKM:n kanssa sovittujen strategisten kehittämiskohteiden seurantaindikaattori. Yliopiston tavoiteohjelmassa 2014 asetettu tavoite vuodelle 2016 oli 2 600
kansainvälistä yhteisjulkaisua, joka on nyt ylitetty.
Yksiköiden julkaisumäärät ja -pisteet 2014 OKM:n seurantakohteissa
Tiedekunta
Bio- ja ympäristötieteellinen tiedekunta
Eläinlääketieteellinen tiedekunta
Farmasian tiedekunta
Humanistinen tiedekunta
Käyttäytymistieteellinen tiedekunta
Lääketieteellinen tiedekunta
Maatalous-metsätieteellinen tiedekunta
Matemaattis-luonnontieteellinen tiedekunta
Oikeustieteellinen tiedekunta
Svenska social- och kommunalhögskolan
Teologinen tiedekunta
Valtiotieteellinen tiedekunta
Tiedekuntiin kuulumattomat laitokset
ja muut yksiköt
Aleksanteri-instituutti
Avoin yliopisto
Biotekniikan instituutti
Fysiikan tutkimuslaitos
Helsingin taloustieteellinen tutkimuskeskus (HECER)
Helsingin yliopiston kirjasto
Kansalliskirjasto
Kielikeskus
Koulutus- ja kehittämiskeskus Palmenia
Luonnontieteellinen keskusmuseo
Neurotieteen tutkimuskeskus
Ruralia-instituutti
Suomen molekyylilääketieteen instituutti (FIMM)
Tutkijakollegium
Lukumäärät 2014
Julkaisupisteet 2014
Vertailu 2011–2013 keskiarv. kaikki yht.
VertaisMuut
Yht.
Vertais- Muut
Yht.
määräpisteMuutos 2014 %
arvioidut
arvioidut
keskikeskiverrattuna
arvo
arvo
pisteka.
453
162
615
1106
19
1124
591
1046
7%
283
43
326
676
5
680
260
464
47 %
193
25
218
446
3
449
175
366
23 %
630
917
1547
1312
128
1440
1497
1529
-6 %
615
261
876
1201
39
1240
813
1089
14 %
1917
537
2454
4305
57
4362
2470
4349
0%
492
152
644
1127
16
1143
721
1025
12 %
1262
189
1451
3126
24
3150
1535
2999
5%
166
167
333
372
22
393
499
530
-26 %
48
42
90
111
5
116
86
104
12 %
229
272
501
523
34
557
422
413
35 %
513
450
963
1238
58
1296
930
1227
6%
1187
80
10
166
318
11
2
5
10
13
181
72
14
198
130
570
93
23
13
5
7
41
12
9
31
128
2
135
9
69
1757
173
33
179
323
18
43
17
19
44
309
74
149
207
199
2850
174
15
424
866
28
5
10
19
17
355
167
32
504
296
69
12
4
3
1
1
5
1
2
4
14
0
14
1
10
2919
186
18
426
866
29
9
11
21
21
369
167
45
504
305
1777
135
30
173
314
45
52
18
27
61
331
57
120
202
229
2810
122
23
420
806
55
13
17
26
40
260
129
59
506
370
4%
53 %
-23 %
2%
7%
-48 %
-28 %
-37 %
-21 %
-48 %
42 %
30 %
-23 %
0%
-17 %
Lähde: HY:n OKM-raporttitiedostot 5.3.2015
Vertaisarvioidut julkaisut:
julkaisutyypit A1-A4 ja C1
Muut julkaisut:
julkaisutyypit C2, B1-B3, D1-D5, E1-E2
2014 julkaisupisteitä on verrattu 2011–2013 ”jäädytettyyn” keskiarvoon, mikä tarkoittaa tilannetta kunkin raportointivuoden maaliskuussa. Raportointivuoden julkaisutiedot
täydentyvät takautuvasti seuraavana vuonna. Jäädytetyn aineiston käyttö mahdollistaa täydentyvän aineiston vertailun aikaisempien vuosien tulokseen.
HELSINGIN YLIOPISTO
31
KATSAUS VUOTEEN 2014
Tiedekuntien vertaisarvioitujen kansainvälisten yhteisjulkaisujen lukumäärät ja osuudet kaikista
vertaisarvioiduista julkaisuista
Julkaisujen lukumäärä
Tiedekunta
Bio- ja ympäristötieteellinen tiedekunta
Eläinlääketieteellinen tiedekunta
Farmasian tiedekunta
Humanistinen tiedekunta
Käyttäytymistieteellinen tiedekunta
Lääketieteellinen tiedekunta
Maatalous-metsätieteellinen tiedekunta
Matemaattis-luonnontieteellinen tiedekunta
Oikeustieteellinen tiedekunta
Svenska social- och kommunalhögskolan
Teologinen tiedekunta
Valtiotieteellinen tiedekunta
Tiedekuntiin kuulumattomat laitokset ja muut yksiköt
2011
154
88
69
49
89
743
143
569
13
6
5
46
491
2012
160
70
52
57
96
662
149
735
9
11
4
55
504
2013
178
93
87
50
112
782
160
818
6
9
5
77
568
2014
229
133
103
84
161
967
222
806
9
15
8
97
672
Kansainvälisten yhteisjulkaisujen osuus
kaikista AC-julkaisuista
2011
2012
2013
2014
36 %
36 %
38 %
50 %
40 %
34 %
47 %
47 %
41 %
33 %
51 %
53 %
7%
7%
7%
12 %
18 %
15 %
21 %
25 %
40 %
34 %
42 %
50 %
31 %
33 %
36 %
45 %
48 %
60 %
63 %
63 %
6%
3%
3%
5%
12 %
19 %
18 %
29 %
3%
2%
3%
3%
8%
10 %
14 %
18 %
39 %
42 %
50 %
55 %
Lähde: HY:n OKM-raporttitiedostot 5.3.2015
JULKAISUFOORUMILUOKITUKSET
Julkaisukanavien uusi julkaisufoorumiluokitus tuli
voimaan vuoden 2015 alusta. Sen mukaan luokitellaan vuoden 2015 ja sen jälkeiset julkaisut seuraavan
neljän vuoden ajan. Pienempiä muutoksia luokitukseen voi tulla myös tänä aikana. Yliopiston rahoitukseen uusi vuoden 2015 luokitus sen sijaan vaikuttaa
viiveellä, koska rahoitusmallissa otetaan huomioon
kolmen edellisen vuoden julkaisut. Esimerkiksi vuoden 2016 rahoitukseen vaikuttavat vuosien 2012–2014
julkaisut, joiden luokituksessa käytetään vuoden 2014
julkaisufoorumiluokitusta. Seuraavina vuosina vuoden 2015 ja sitä uudemmat julkaisut tulevat mukaan
raportointiin. Tällöin käytetään kahta luokitusta rinnakkain. Vuoden 2015 luokitus vaikuttaa täysimääräisesti OKM:n rahanjakoon vasta vuonna 2019.
Taulukossa alla nähdään vertaisarvioitujen julkaisujen (julkaisutyypit A1-A4 ja C1) lukumäärät ja osuudet yksiköittäin julkaisufoorumi-järjestelmän tasoluokissa vuonna 2014. Mukana ovat yksiköt, joilla oli julkaisuja vähintään 30 vuonna 2014.
Yksiköiden vertaisarvioidut julkaisut julkaisufoorumijärjestelmän tasoluokissa 2014
Julkaisut
yhteensä
6803
Taso 0
Taso 1
Taso 2
874
2556
2215
1158
Tiedekunta
Bio- ja ympäristötieteellinen tiedekunta
Eläinlääketieteellinen tiedekunta
Farmasian tiedekunta
Humanistinen tiedekunta
Käyttäytymistieteellinen tiedekunta
Lääketieteellinen tiedekunta
Maatalous-metsätieteellinen tiedekunta
Matemaattis-luonnontieteellinen tiedekunta
Oikeustieteellinen tiedekunta
Svenska social- och kommunalhögskolan
Teologinen tiedekunta
Valtiotieteellinen tiedekunta
453
283
193
630
615
1917
492
1262
166
48
229
513
24
23
11
217
143
52
56
87
49
6
52
95
142
85
74
216
251
895
163
348
74
20
88
159
169
124
63
164
181
582
182
454
37
19
81
212
Tiedekuntiin kuulumattomat laitokset
1187
132
345
80
166
318
181
72
198
130
21
11
9
32
6
4
27
29
37
47
92
25
55
42
Yliopisto yhteensä
ja muut yksiköt
Aleksanteri-instituutti
Biotekniikan instituutti
Fysiikan tutkimuslaitos
Luonnontieteellinen keskusmuseo
Neurotieteen tutkimuskeskus
Suomen molekyylilääketieteen instituutti (FIMM)
Tutkijakollegium
Lähde: HY:n OKM-raporttitiedostot 5.3.2015
Sisältää julkaisutyypit A1-A4 ja C1
Taso 3 Taso 0 %
Taso 1 %
Taso 2 %
Taso 3 %
13 %
38 %
33 %
17 %
118
51
45
33
40
388
91
373
6
3
8
47
5%
8%
6%
34 %
23 %
3%
11 %
7%
30 %
13 %
23 %
19 %
31 %
30 %
38 %
34 %
41 %
47 %
33 %
28 %
45 %
42 %
38 %
31 %
37 %
44 %
33 %
26 %
29 %
30 %
37 %
36 %
22 %
40 %
35 %
41 %
26 %
18 %
23 %
5%
7%
20 %
18 %
30 %
4%
6%
3%
9%
440
270
11 %
29 %
37 %
23 %
29
62
181
37
22
50
51
1
56
81
20
19
89
10
26 %
7%
3%
18 %
8%
2%
21 %
36 %
22 %
15 %
51 %
35 %
28 %
32 %
36 %
37 %
57 %
20 %
31 %
25 %
39 %
1%
34 %
25 %
11 %
26 %
45 %
8%
KATSAUS VUOTEEN 2014
32
PÄÄTIETEENALOJEN KÄRKILEHDET
dut alkuperäisartikkelit tieteellisessä aikakauslehdessä (A1), katsausartikkelit tieteellisessä aikakauslehdessä (A2) sekä (vertaisarvioimattomat) kirjoitukset tieteellisessä aikakauslehdessä (B1). Valitut lehdet
ovat tiedeyhteisön arvostamia tieteellisiä aikakauslehtiä
(Julkaisufoorumiluokitukset 2 ja 3).
Taulukoihin on koottu kultakin päätieteenalalta
15 kärkilehteä. Taulukosta löytyvät lisäksi yleisimmin
julkaisukanavina käytettyjen lehtien julkaisufoorumin
tasoluokat kahden eri luokituksen mukaisesti. Vuonna
2015 julkaisufoorumi-luokitus kiristyi useimmilla tieteenaloilla, koska tasoluokkien kiintiöt määriteltiin
lehtien ja sarjojen julkaisuvolyymin eikä lehti- ja sarjanimekkeiden määrän mukaan, kuten vuoden 2014
luokituksessa. Muutos oli suurin luonnon- ja lääketieteen aloilla, joissa tasolle 2 sijoitettiin vain 7–9 prosenttia julkaisunimekkeiden määrästä. Tason 3 julkaisusarjojen osuus vaihtelee alasta riippuen 1–3 prosentin
välillä.16
HELSINGIN YLIOPISTO
Julkaisukulttuuri vaihtelee tieteenaloittain. Tämä
näkyy muun muassa julkaisukanavana käytettyjen
lehtien kirjon laajuudessa ja artikkelien vuotuisessa
määrässä. Seuraavissa taulukoissa esitetään päätieteenaloittain tieteellisiä aikakauslehtiä, joissa Helsingin
yliopiston tutkijat julkaisevat eniten. Taulukkoon on
valittu OKM:n luokituksen mukaiset vertaisarvioiArtikkelien määrä julkaisufoorumiluokituksen tasoilla
2 ja 3 päätieteenaloittain
Tieteenala
Humanistiset tieteet
Luonnontieteet
Lääke- ja terveystieteet
Maatalous- ja metsätieteet
Tekniikka
Yhteiskuntatieteet
Artikkelien määrä
(A1+A2+B1, Jufo 2+3)
250
1296
1190
273
36
434
Lähde: HY:n OKM-raporttitiedostot 5.3.2015
16 Julkaisufoorumi -sivusto, usein kysytyt kysymykset, http://
www.tsv.fi/julkaisufoorumi/usein%20kysytty%C3%A4.php
Luonnontieteiden ja lääketieteiden kärkilehdet, artikkelien lukumäärä
2014 ja julkaisufoorumin tasoluokat vuoden 2014 sekä 2015 mukaan
Lääke- ja terveystieteet
PLoS One
Stroke
Human Molecular Genetics
Nature Genetics
PLoS Genetics
Acta Ophthalmologica
Diabetes Care
International Journal of Cancer
Journal of Clinical Investigation
EMBO Reports
Forensic Science International
Journal of Clinical Endocrinology and Metabolism
New England Journal of Medicine
Annals of Medicine
Nature Communications
Luonnontieteet
Astronomy & Astrophysics
PLoS One
Journal of High Energy Physics
Atmospheric Chemistry and Physics
Physical Review D : Particles, Fields, Gravitation and Cosmology
Boreal Environment Research
Physical Review Letters
Physics Letters B
European Physical Journal C. Particles and Fields
Journal of Cosmology and Astroparticle Physics
Physical Review C (Nuclear Physics)
Monthly Notices of the Royal Astronomical Society
Atmospheric Measurement Techniques
Physical Chemistry Chemical Physics
Proceedings of the National Academy of Sciences of
the United States of America
Lähde: HY:n OKM-raporttitiedostot 5.3.2015
lkm 2014 JUFO 2014 JUFO 2015
91
2
1
33
3
2
16
3
2
14
3
3
14
3
2
13
2
1
11
3
2
11
2
2
11
3
3
10
3
3
10
2
2
10
3
2
10
3
3
9
2
2
9
2
3
56
43
42
41
40
36
31
28
18
18
16
15
14
14
3
2
2
3
2
2
3
2
2
2
2
3
2
3
3
1
1
3
2
1
3
2
2
1
2
1
1
1
14
3
3
HELSINGIN YLIOPISTO
33
KATSAUS VUOTEEN 2014
Maatalous- ja metsätieteiden, yhteiskuntatieteiden ja humanististen tieteiden kärkilehdet,
artikkelien lukumäärä 2014 ja julkaisufoorumin tasoluokat vuoden 2014 sekä 2015 mukaan
Maatalous- ja metsätieteet
PLoS One
Boreal Environment Research
Forest Ecology and Management
Journal of Dairy Science
Acta Veterinaria Scandinavica
Plant and Soil
Annals of Botany
Applied and Environmental Microbiology
Applied Animal Behaviour Science
Food Chemistry
Biogeosciences
BMC Genomics
Canadian Journal of Forest Research
Food Control
Veterinary Journal
Yhteiskuntatieteet
PLoS One
Lakimies
Kasvatus
Yhteiskuntapolitiikka
Historiallinen Aikakauskirja
Oikeus
Psykologia
Politiikka : Valtiotieteellisen yhdistyksen julkaisu
Social Science & Medicine
Sosiologia
American Journal of Epidemiology
BMC Public Health
European Journal of International Law
Anthropological Theory
PLoS Genetics
lkm 2014 JUFO 2014 JUFO 2015
18
2
1
12
2
1
9
3
3
8
3
3
7
2
1
7
2
3
6
2
1
6
3
2
6
2
1
6
3
2
5
2
2
5
2
1
5
3
3
5
2
2
5
3
2
22
18
13
12
11
10
10
9
8
8
5
5
5
4
4
Humanistiset tieteet
Teologinen Aikakauskirja
45
Virittäjä
20
Historisk tidskrift för Finland
10
Elore
8
Kirjallisuudentutkimuksen Aikakauslehti Avain
7
Pragmatics
6
Folkmålsstudier : Meddelanden från Föreningen för Nordisk
5 Filologi
Historiallinen Aikakauskirja
5
Journal of Pragmatics
4
European History Quarterly
3
Journal of Finnish studies
3
Kulttuurintutkimus
3
Linguistics
3
Religious Studies
3
Temenos
3
Lähde: HY:n OKM-raporttitiedostot 5.3.2015
2
2
2
2
2
2
2
2
3
2
3
2
3
3
3
1
2
2
2
2
2
2
2
3
2
2
1
3
3
2
2
2
2
2
2
2
2
2
3
2
2
2
3
2
3
2
2
2
2
2
2
2
2
3
2
2
1
3
2
3
HELSINGIN YLIOPISTO
34
KATSAUS VUOTEEN 2014
JULKAISUJEN KIELET 2005–2014
Helsingin yliopiston kieliperiaatteiden mukaan yliopisto seuraa julkaisujen kieliä Tuhat-tutkimustietojärjestelmän avulla. Vertaisarvioitujen tieteellisten
julkaisujen hallitseva kieli on englanti, ja sen asema
on entisestään vahvistunut. Tarkastelujaksolla 2005–
2012 suomenkielisten julkaisujen osuus kaikista julkaisuista on vähentynyt kaikissa julkaisutyypeissä.
Voimakkainta väheneminen on ollut vertaisarvioiduissa artikkeleissa (A1-A4) ja kirjoissa (C1).
Ruotsinkielisten artikkeleiden osuus vertaisarvioiduista julkaisuista on vähentynyt n. 1,5 prosentista n.
0,7 prosenttiin. Muissa julkaisutyypeissä ruotsinkielis-
85 %
VERTAISARVIOIDUISTA
TIETEELLISISTÄ JULKAISUISTA
ENGLANNINKIELISIÄ
ten julkaisujen osuus on pysytellyt 5-6 prosentin tuntumassa. Muun kielisten vertaisarvioitujen artikkeleiden
osuus on vähentynyt n. 3,5 prosentista n. 2,5 prosenttiin. Muissa julkaisutyypeissä muun kielisten artikkeleiden osuus on pysytellyt 4-5 prosentin tuntumassa.
Julkaisukielten osuudet 2005–2014
Suomi A
Englanti A
Ruotsi
Vertaisarvioidut tieteelliset
julkaisut (A1-A4 + C1)
Muut kielet
90%
80%
70%
60%
50%
40%
30%
20%
10%
0%
2005
2007
2009
2011
2013
Lähde: Tuhat-järjestelmä 9.3.2015
Suomi A
Englanti A
Ruotsi
Muut julkaisut (B-E)
Muut kielet
80%
70%
60%
50%
40%
30%
20%
10%
0%
2005
2007
Lähde: Tuhat-järjestelmä 9.3.2015
2009
2011
2013
HELSINGIN YLIOPISTO
35
KATSAUS VUOTEEN 2014
OPEN ACCESS -JULKAISEMINEN
Avoimesti saatavilla olevat julkaisut ovat lisääntyneet tasaisesti erilaisten Open Access -strategioiden
seurauksena. Oheisessa kaaviossa on esitetty avoimesti saatavien, Helsingin yliopiston tutkijoiden kirjoittamien artikkelien osuuden lisääntyminen Web of
Science -tietokannassa eri alojen lehdissä. Luokittelu
seuraa CWTS-analyysin luokittelua ja käsittää laadultaan korkeatasoisia julkaisukanavia. OA-artikkelien
osuus on noussut joillakin aloilla kymmenekseen koko
julkaisuvolyymistä.
Helsingin yliopisto edellyttää tutkimusjulkaisujen
rinnakkaistallentamista avoimesti saataville17. OKM:lle
raportoiduista julkaisutiedoista löytyvät OA-tiedot eivät
vielä ole kattavia eikä niitä siksi esitetä tässä.
17 Julkaisut rinnakkaistallennetaan Helsingin yliopiston digitaaliseen arkistoon (HELDA), https://helda.helsinki.fi
Open Access -julkaisujen osuudet aloittain 2005–2013
12 %
10 %
Med+Life 3301
8%
Natural 14545
Social 2344
6%
Engin 1046
Human. 713
4%
Lang, Comm 318
All
2%
0%
2005-2008
2006-2009
2007-2010
2008-2011
2009-2012
2010-2013
Open Access -artikkeleita julkaisseet HY:n kärkilehdet aloittain 2005–2013
Koko HY
PLoS One
Atmospheric Chem. & Phys.
Boreal Environment Research
Acricultural and Food Science
BMC Bioinformatics
Biogeosciences
Emerging Infectious Diseases
BMC Genomics
Silva Fennica
PLoS Genetics
N
472
286
172
130
120
98
74
72
70
65
Medical + Life Sciences
PLoS One
Agricultural and Food Science
BMC Bioinformatics
Emerging Infectious Diseases
BMC Genomics
Natural Sciences
Atmospheric Chem. & Phys.
Boreal Environment Research
Biogeosciences
Silva Fennica
Annales Geophysicae
N
418
130
120
74
72
286
172
98
70
58
Other areas (N > 5)
Social, Behav. Sciences
Frontiers in Psychology
Demographic Research
N
15
7
Engineering Sciences
J. Machine Learning Res.
13
Law, Arts, Humanities
Folklore
6
Language, Inf. & Comm.
Linguistica Uralica
11
HELSINGIN YLIOPISTO
36
KATSAUS VUOTEEN 2014
HENKILÖSTÖKATSAUS
Yliopistossa jouduttiin ensimmäistä kertaa toteuttamaan laajempi henkilöstön vähentämisprosessi ytmenettelyn kautta. Yt-menettely koski koulutus- ja
kehittämiskeskus Palmenian koko henkilöstöä sekä
taloudellisilla että tuotannollisilla perusteilla. Käytyjen
yt-neuvottelujen perusteella henkilöstömäärää väheni
noin 160:sta noin 100 työntekijään.
Naisten osuus koko henkilöstöstä oli 58 % (2013: 58
%), opetus- ja tutkimushenkilöstöstä 50 % (2013: 49 %),
muusta henkilöstöstä 68 % (2013: 68 %) ja harjoittelukoulujen opetushenkilöstöstä 69 % (2013: 69 %).
Henkilöstön keski-ikä oli 43,1 vuotta (2013: 43,0
vuotta), joista alle 35-vuotiaita oli 30 % (2013: 30 %),
35 – 54-vuotiaita oli 49 % (2013: 48 %) ja 55-vuotiaita
tai sitä vanhempia 21 % (2013: 22 %).
Koko henkilöstön henkilötyövuodet olivat 7 818.
Opetus- ja tutkimushenkilöstön henkilötyövuodet olivat 4 164, muun henkilöstön henkilötyövuodet 3 514
ja harjoittelukoulujen opetushenkilöstön henkilötyövuodet 140.
HENKILÖSTÖRAKENTEEN KEHITYS
Helsingin yliopiston henkilöstömäärä vuoden lopussa
oli 8 162, josta opetus- ja tutkimushenkilöstöä oli 55 %,
muun henkilöstön osuus oli 43 % ja harjoittelukoulujen
opetushenkilöstön osuus 2 %.
Henkilölukumäärä ja suhteellinen muutos henkilöstöryhmittäin 2010–2014
Henkilöstöryhmät
4. porras
3. porras
2. porras
1. porras
Muu O&T henkilöstö (tuntiopettajat)
Opetus- ja tutkimushenkilöstö
2010
614
941
771
1814
705
4845
Lukumääärä 15.12.
2011
2012
2013
638
632
641
1197
1154
1178
817
864
872
1809
1721
1688
359
152
150
4820
4523
4529
2014
629
1216
884
1674
85
4488
IT-henkilöstö
Kirjastohenkilöstö
Tekninen henkilöstö
Hallintohenkilöstö
Opetuksen ja tutk. tukihenkilöstö
Muut
Muu henkilöstö
344
427
427
1684
783
160
3825
359
374
420
1704
776
137
3770
Harj.koulujen opetushenkilöstö
Koko henkilöstö
8670
8590
Muutos edellisestä vuodesta (%)
2010
2011
2012
2013
2014
3,9 % -0,9 %
1,4 % -1,9 %
- 27,2 % -3,6 %
2,1 %
3,2 %
6,0 %
5,8 %
0,9 %
1,4 %
- -0,3 % -4,9 % -1,9 % -0,8 %
- -49,1 % -57,7 %
-1,3 % -43,3 %
- -0,5 % -6,2 %
0,1 % -0,9 %
347
349
406
1648
769
213
3732
365
347
403
1586
740
164
3605
359
329
391
1532
723
191
3525
4,4 %
- -12,4 %
- -1,6 %
1,2 %
- -0,9 %
- -14,4 %
- -1,4 %
-3,3 %
5,2 %
-6,7 % -0,6 %
-3,3 % -0,7 %
-3,3 % -3,8 %
-0,9 % -3,8 %
55,5 % -23,0 %
-1,0 % -3,4 %
-1,6 %
-5,2 %
-3,0 %
-3,4 %
-2,3 %
16,5 %
-2,2 %
145
152
149
-
-
-
4,8 %
-2,0 %
8400
8286
8162
-
-0,9 %
-2,2 %
-1,4 %
-1,5 %
HELSINGIN YLIOPISTO
37
KATSAUS VUOTEEN 2014
Henkilötyövuodet ja suhteellinen muutos henkilöstöryhmittäin 2010–2014
Henkilöstöryhmät
4. porras
3. porras
2. porras
1. porras
Muu O&T henkilöstö (tuntiopettajat)
Opetus- ja tutkimushenkilöstö
Henkilötyövuodet
2010
2011
2012
2013
2014
571,7 590,3
573,6
575,8 560,3
884,8
1115,8 1056,8 1077,6
1121,1
710,3
754,5 780,8 807,0
819,2
1689,2 1661,8 1580,3 1537,4 1495,3
630,4
266,2
198,3
188,5
168,5
4486,4 4388,6 4189,8 4186,3 4164,5
IT-henkilöstö
Kirjastohenkilöstö
Tekninen henkilöstö
Hallintohenkilöstö
Opetuksen ja tutk. tukihenkilöstö
Muut
Muu henkilöstö
329,6
335,7
334,1
339,8
376,2
388,2
348,7
330,1
435,2
426,7
415,8 404,0
1627,8 1609,3 1614,7 1555,0
762,5
776,6
802,7
731,3
196,6
191,0
222,3
214,7
3727,9 3727,5 3738,3 3574,9
342,9
316,2
399,8
1507,0
723,0
224,9
3513,9
-
143,1
139,7
-
-
8116,2 8073,2 7904,2
7818,1
-
-1,2 %
Harj.koulujen opetushenkilöstö
Koko henkilöstö
145,1
8214,3
Muutos edellisestä vuodesta (%)
2010
2011
2012
2013
2014
3,3 % -2,8 %
0,4 % -2,7 %
- 26,1 % -5,3 %
2,0 %
4,0 %
6,2 %
3,5 %
3,4 %
1,5 %
- -1,6 % -4,9 % -2,7 % -2,7 %
- -57,8 % -25,5 % -4,9 % -10,6 %
- -2,2 % -4,5 % -0,1 % -0,5 %
Hallintohenkilöstön määrää on vähennetty tehostamalla työtä, yhdistämällä tehtäviä ja vähentämällä
tarpeettomia rutiineja. Hallintohenkilöstöryhmässä
on tapahtunut suurin absoluuttinen henkilötyövuosien
lasku verrattuna luvanvaraisen rekrytoinnin aloittamisvuoteen 2012. Myös opetuksen ja tutkimuksen tukihenkilöstön ja kirjastohenkilöstön henkilötyövuodet
ovat laskeneet merkittävästi.
Muun kuin opetus- ja tutkimushenkilöstön muu
henkilöstö -ryhmän kasvu selittyy yliopistomuseon
muuttoon liittyvällä lisääntyneellä määräaikaisen työn
tarpeella. Yliopistomuseon uusi päänäyttely ”Ajattelun
voimaa” avautuu yleisölle yliopiston päärakennuksessa
maaliskuussa 2015.
1,8 % -0,5 %
3,2 % -10,2 %
-2,0 % -2,6 %
-1,1 %
0,3 %
1,9 %
3,4 %
-2,9 % 16,4 %
0,0 % 0,3 %
1,7 %
-5,3 %
-2,8 %
-3,7 %
-8,9 %
-3,4 %
-4,4 %
0,9 %
-4,2 %
-1,0 %
-3,1 %
-1,1 %
4,8 %
-1,7 %
-
-1,4 %
-2,3 %
-0,5 %
-2,1 %
-1,1 %
Opetus- ja tutkimushenkilöstön määrän laskun taittuminen näyttää vakiintuneen samalla kun tukihenkilöstön määrän lasku jatkuu edelleen. Henkilöstömäärän
ja -rakenteen muutos on jatkunut strategian mukaisesti
oikean suuntaisena.
MÄÄRÄAIKAINEN HENKILÖSTÖ
Henkilöstöstä 49 % (2013: 49 %) työskenteli määräaikaisessa työsuhteessa. Näistä työsuhteista noin puolet
on luonnostaan määräaikaisia; tutkijanuravaiheen puolesta määräaikaiset tohtorikoulutettavat ja tutkijatohtorit 25 % (2013: 25 %) ja osa-aikaiset tuntiopettajat 1 %
(2013: 2 %). Näin ollen varsinaisesti määräaikaista henkilöstöä oli noin 22 % (2013: 22 %).
Määräaikaisen henkilöstön osuus sukupuolittain 2014
Henkilömäärät
Vakinaiset
Tutkijauravaiheen puolesta
määräaikaiset (tohtorikoulutettavat,
tutkijatohtorit)
Muut määräaikaiset
Osa-aikaiset tuntiopettajat
Yhteensä
Naisia
2554
Miehiä
1639
Yhteensä
4193
Naisia %
61 %
Miehiä %
39 %
%-osuus
henkilöstöstä
51 %
1102
1041
59
946
788
33
2048
1829
92
54 %
57 %
64 %
46 %
43 %
36 %
25 %
22 %
1%
4756
3406
8162
58 %
42 %
100 %
HELSINGIN YLIOPISTO
38
KATSAUS VUOTEEN 2014
KOULUTUS JA KEHITTÄMINEN
Koulutus- ja kehittämisyksikön järjestämässä henkilöstökoulutuksessa oli 6 045 osallistumiskertaa
(2013: 5 420) ja lisäksi kielipalveluilta tilatussa kielikoulutuksessa oli 193 osallistumiskertaa (2013: 148).
Kokonaisiksi henkilötyöpäiviksi muutettuna henkilöstökoulutuksissa oltiin 3 059 työpäivää.
Koulutuksia oli 191 ja keskimääräinen osallistujamäärä oli 33 henkilöä/tilaisuus. Osallistujista naisia oli
71 % ja miehiä 29 %.
Keskitetysti järjestettyyn henkilöstön kehittämiseen käytettiin perusrahoitusta 111 423 euroa ja ulkopuolista rahoitusta 112 163 euroa, yhteensä 223 587
euroa (2013: 205 370). Kustannus oli keskimäärin 36
euroa osallistumiskertaa kohti (2013: 37).
3 059
TYÖPÄIVÄÄ
HENKILÖSTÖKOULUTUKSISSA
TYÖHYVINVOINTI JA JAKSAMINEN
Työterveyshuolto vuosille 2015–2019 kilpailutettiin.
Toimittajaksi valittiin pääkaupunkiseudulla Mehiläinen
ja muualla pääsääntöisesti Suomen Terveystalo.
Lapin toimipaikoissa jatkavat entiset toimittajat.
Kilpailutuksen keskeisenä tavoitteena oli kiinnittää työterveyshuollon huomio ja resurssit entistä enemmän
ennaltaehkäisevään työterveyshuoltotyöhön.
Kampuksilla ja lähes kaikilla pääkaupunkiseudun
ulkopuolisilla toimipaikoilla järjestettiin koulutusta
uuden työterveyshuollon sopimuksen sisällöstä.
Yliopistolla panostettiin työympäristön kehittämiseen käynnistämällä yliopiston Laboratorioiden laadunhallinnan ja turvallisuuden kehittäminen -projekti sekä yliopiston ja Työterveyslaitoksen yhteishanke
Monitilatoimistojen sisäympäristö, käytettävyys ja
tilankäyttäjien hyvinvointi. Työsuojelutoimijat edistivät osaltaan työhyvinvointia järjestämällä muun
muassa kampuksilla työhyvinvointi-iltapäiviä sekä
työsuojelukahveja, jotka jatkossa ankkuroidaan valtakunnalliseen 112-hätänumeropäivään. Työsuojelussa
panostettiin myös tiedottamiseen sähköisellä
Ajankohtaista työsuojelussa ja työhyvinvoinnissa -kirjeellä. Työympäristön riskien arviointi tehtiin vuoden
2014 aikana 20 eri yksikössä ja neljässä erillisessä laitoksessa.
Syksyn 2013 työhyvinvointikyselyn tulosten jatkotoimenpiteitä toteutettiin: johtoryhmätyöskentelyä, esimiestaitoja, työyhteisöjen vuorovaikutustaitoja ja konfliktoituneiden tilanteiden selvittämisen taitoja parannettiin. Työhyvinvointikyselyn jatkokehittämisestä
on aloitettu keskustelut eläkevakuutusyhtiö Varman
kanssa.
Varhaisen tuen toimintamallin käyttöönottoa jatkettiin tiedekuntien ja erillisten laitosten johdon
kanssa käydyissä työterveyshuollon vuositapaamisissa.
Yliopisto otti käyttöön työyhteisösovittelun yhtenä konfliktien ratkaisumenetelmänä. Sovittelutoimintaa koordinoi työhyvinvointiyksikkö.
Influenssarokotteen ottaneiden määrä nelinkertaistui ensimmäisestä vuodesta 803 rokotettuun.
Rokotteen ottaja maksoi rokotteen itse. Mehiläisen
tuottamissa sairauspoissaolotilastoissa tämä on vähentänyt pitkien sairauspoissaolojen määrää hengityselinten sairaudet -diagnoosiluokassa yhteensä 1 263 sairaspoissaolopäivällä.
SAIRAUSPOISSAOLOT,
TYÖTAPATURMAT JA
TYÖTERVEYSHUOLTO
Yliopiston henkilöstö oli sairauden tai työtapaturman
takia poissa töistä 41 183 työpäivää. Opetus- ja tutkimushenkilöstö ilmoittaa sairauspoissaolojaan eri
tavalla kuin työajanseurannan piirissä oleva muu henkilöstö, mistä johtuen sairauspoissaolojen määrä opetus- ja tutkimushenkilöstön osalta on alhainen verrattuna muuhun henkilöstöön. Yliopiston sairauspoissaolopäivät suhteutettuna henkilötyövuosiin on 5,3 spv/
htv. Muun henkilöstön osalta sairauspoissaolopäiviä
oli 9,5 spv/htv ja opetus- ja tutkimushenkilöstöllä vastaavasti 1,7 spv/htv.
HELSINGIN YLIOPISTO
39
KATSAUS VUOTEEN 2014
Sairauspoissaolot henkilöstöryhmittäin 2012–2014
Muu henkilöstö (stp/htv)
Koko henkilöstö (stp/htv)
Opettajat ja tutkijat (stp/htv)
Koko henkilöstö (stp)
12,0
43000
42614
42500
10,0
41183
8,0
40318
stp/htv 6,0
4,0
41500
41000 stp
9,6
9,0
5,0
2,0
0,0
42000
9,5
5,4 1,8
1,5
2012
2013
40500
5,3
1,7
2014
Lyhyiden sairauspoissaolojen (1–3 pv) määrä sairauspoissaoloista on 43 %. Eniten sairauspoissaoloja
aiheutui tuki- ja liikuntaelinten diagnoosiryhmässä,
26 %. Mielenterveyden ja hengityselinten perusteella
syntyneitä poissaoloja oli molemmissa diagnoosiluokissa 21 %.
Työtapaturmista aiheutui 1 157 poissaolopäivää
(2013: 1408).
Työterveyshuollon kulut olivat noin 360 euroa/henkilö. Ennaltaehkäisevään työterveyshuoltoon käytettiin
kokonaiskustannuksista 36 %. Suurin osa työterveyshuollon kustannuksista muodostuu sairaanhoidonkustannuksista (ns. Kela 2 korvausryhmä).
Eläkkeelle siirtyneet ja eläkkeelle siirtyneiden keski-ikä
2013
lkm k.arvo
125
65,4
16
46,7
8
51,9
149
62,5
39000
VANHUUSELÄKKEELLE
JÄÄNEIDEN KESKI-IKÄ
Yliopistosta jäi eläkkeelle viime vuonna yhteensä 150
henkilöä. Vanhuuseläkkeelle jääneiden keski-ikä on
noussut 65,5 vuoteen. Työeläkkeelle jääneiden keskiikään lasketaan mukaan myös työkyvyttömyys- ja osatyökyvyttömyyseläkkeelle jääneet. Työeläkkeelle jääneiden keski-ikä oli myös noussut vertailujakson korkeimmaksi ollen 64,1 vuotta.
2012
lkm k.arvo
137
64,9
12
51,2
7
58,4
156
63,6
39500
65,5
ELÄKKEELLE SIIRTYMINEN
Eläkelaji
Vanhuuseläke
Työkyvyttömyyseläke
Osatyökyvyttömyyseläke
Yhteensä
40000
2014
lkm k.arvo
132
65,5
10
52,2
8
56,3
150
64,1
HELSINGIN YLIOPISTO
40
KATSAUS VUOTEEN 2014
PALKKAKEHITYS JA TASA-ARVO
Ansiokehitys oli syyskuun 2013 ja syyskuun 2014 vertailussa hyvin maltillista18. Elokuussa 2014 palkkataulukoiden tehtäväkohtaisiin palkanosiin lisättiin 20
euron suuruinen sopimuskorotus. Käytännössä työntekijöille sopimuskorotuksesta johtuva palkannousu oli
hieman tätä suurempaa, koska henkilökohtaista suori18 Ansiokehitys kuvaa molempina vertailuvuosina laskennassa
mukana olleiden (identtisten) YPJ-järjestelmään kuuluvien henkilöiden ansioiden nousua. Henkilöt sijoittuvat ansiokehitystilastossa jälkimmäisenä tarkasteluvuotena voimassa olevalle tehtävän vaativuustasolle. Ansiokehitystilastoista ei ole raportoitu
niiden vaativuustasojen tietoja, joissa henkilömäärä jää tilastoeettiseltä näkökannalta liian pieneksi.
1,7 %
OPETUS- JA TUTKIMUSHENKILÖSTÖN
ANSIOKEHITYS VUONNA 2014
tustasoa vastaava prosenttiosuus lasketaan tästä korotetusta tehtäväkohtaisesta palkanosasta.
Ansiokehitys oli aikaisempien vuosien tapaan suurempaa opetus- ja tutkimushenkilöstöllä, 1,7 %, kuin
muuhun henkilöstöön kuuluvilla, 1,3 %. Tätä selittää
Opetus- ja tutkimushenkilöstö: identtisten henkilöiden keskiansio ja vaatitasojakauma 2014 ja ansiokehitys 2013–2014
naisilla ja miehillä vaatitasoittain
Keskiansio naiset
Keskiansio miehet
Ansiokehitys (%) naiset
Ansiokehitys (%) miehet
Ansiokehitys (1,7 %) O&T
9000
6%
8000
5%
7000
4%
3%
6000
2%
5000
1%
4000
0%
3000
-1%
2000
-2%
1000
-3%
0
VT2
VT3
VT4
VT5
VT6
VT7
VT8
VT9
VT1
0
Keskiansio naiset
2336
2622
2929
3586
4359
5110
6079
7276
8212
Keskiansio miehet
2361
2606
3019
3570
4319
5202
6076
7146
8376
Ansiokehitys (%) naiset
1,4 %
2,7 %
5,2 %
2,6 %
1,3 %
1,6 %
2,2 %
2,0 %
-3,3
Ansiokehitys (%) miehet
1,5 %
2,9 % 4,4 % 2,3 %
1,6 %
0,5 % 2,0 % 0,8 %
1,3 %
1,7 %
1,7 %
1,7 %
1,7 %
Ansiokehitys (1,7 %) O&T 1,7 %
1,7 %
1,7 %
1,7 %
1,7 %
-4%
VT2 VT3 VT4 VT5 VT6 VT7 VT8 VT9 VT10
Vaatitaso naiset N
Vaatitaso miehet N
233 125
195 99
80 343 252 108
50 309 226 157
61
112
51
143
9
49
HELSINGIN YLIOPISTO
41
KATSAUS VUOTEEN 2014
väitöskirjan etenemiseen sidottu tehtävän vaativuustason nousu tutkijan uran edetessä. Opetus- ja tutkimushenkilöstön vaativuustasolla 10 ilmenevä negatiivinen
ansiokehitys selittyy yksittäisten henkilöiden erilaisten
hallintotehtäväpalkkioiden muutoksella, kun tilastovuosien välillä on siirrytty pois johtotehtävästä.
Yhtä vaativiksi arvioitujen tehtävien välillä palkkatasa-arvo toteutuu yliopistossa erinomaisesti.
Keskimääräinen ansiokehitys oli molemmissa ryhmissä naisilla hieman korkeampi kuin miehillä: opetus- ja tutkimushenkilöstö naiset 2,0 %, miehet 1,5 %
ja muu ryhmän naiset 1,4 %, miehet 1,1 %19. Opetus- ja
tutkimushenkilöstön ylemmillä vaativuustasoilla miehet ovat yliedustettuina.
Tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden edistäminen
Helsingin yliopiston tavoitteena on olla edelläkävijä tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden edistämisessä.
Yliopiston periaatteet ja tavoitteet on kirjattu tasaarvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelmaan vuosille 2013–
2016. 19 Koko yliopistosektorin kansallisen tason ansio- ja henkilöstörakenteen kehityksestä voi lukea Sivistystyönantajien raportista Tilastojulkaisu 2014 - Yliopistot joka ladattavissa: http://
www.sivistystyonantajat.fi/tiedostopankki/272/tilastojulkaisu_2014_yliopistot.pdf
Muu henkilöstö: identtisten henkilöiden keskiansio ja vaatitasojakauma 2014 ja ansiokehitys 2013–2014 naisilla ja
miehillä vaativuustasoittain
Keskiansio naiset
Keskiansio miehet
Ansiokehitys (%) naiset
Ansiokehitys (%) miehet
Ansiokehitys (1,3 %) Muut
3%
8000
7000
2%
6000
5000
2%
4000
1%
3000
2000
1%
1000
0
VT3
VT4
VT5
VT6
VT7
VT8
VT9
VT10
VT12
VT13
Keskiansio naiset
2112
2336
2510
2668 2862
3152
3633
4279 4989 5734
6761
Keskiansio miehet
2064
2312
2473
2658
2838
3161
3600
4221
4867 5589 6630
Ansiokehitys (%) naiset
1,2 %
1,4 % 1,0 %
1,2 %
1,1 %
2,2 % 1,9 %
1,7 %
1,1 %
Ansiokehitys (%) miehet
1,2 %
1,7 % 0,9 % 1,4 % 1,4 % 1,0 %
1,7 % 0,7 % 0,8 % 0,8 % 0,4 %
1,3 %
1,3 %
Ansiokehitys (1,3 %) Muut 1,3 %
1,3 %
1,3 %
1,3 %
1,3 %
1,3 %
VT11
1,3 %
0%
1,1 % 0,4 %
1,3 %
1,3 %
VT3 VT4 VT5 VT6 VT7 VT8 VT9 VT10 VT11 VT12 VT13
Vaatitaso naiset N
Vaatitaso miehet N
108
13
83
35
195 324 309 229 269 164
98 129 128 122 166 108
82
53
27
27
8
4
HELSINGIN YLIOPISTO
42
KATSAUS VUOTEEN 2014
TILAT
Laadukkaat ja tarkoituksenmukaiset toimitilat tukevat
yliopiston strategian toteuttamista.
Yliopiston hallitus linjaa vuosittain keskeiset toimitilojen hallintaa, käyttöä, ylläpitoa ja kehittämistä
koskevat tavoitteet sekä hyväksyy investointisuunnitelman.
Tilakustannusten osuutta yliopiston menoista
vähennetään tehostamalla tilankäyttöä sekä vähentämällä toimitilojen määrää muun muassa tarjoamalla
tilaa yhteistyökumppaneille. Laajat tilajärjestelyt jatkuivat kaikilla kampuksilla. Käynnissä on myös selvitykset valtion joidenkin sektoritutkimuslaitosten sijoittumisesta yliopistokampuksille.
TOIMITILOJEN OMISTUSSUHTEET
Yliopiston käytössä olevat toimitilat ovat pääosin yliopistokonsernin omistuksessa olevissa kiinteistöissä.
Yliopisto vuokrasi tiloistaan 25 % kokonaan omistamaltaan Helsingin yliopiston rahastoilta ja 58 % Helsingin
Yliopistokiinteistöt Oy:ltä, josta yliopisto omistaa 61 %.
Yhtiön muita omistajia ovat valtio (33 %) sekä Svenska
Handelshögskolan ja Taideyliopisto (yhteensä 6 %).
Tämän lisäksi yliopiston käytössä oli ulkopuolelta vuokrattuja tiloja.
Yliopisto vuokraa yliopistokonsernin tilat käyttöönsä nettovuokraperiaatteella, jolloin vuokra sisältää
pääomavuokran, kiinteistöveron, vakuutukset ja yhtiön
osalta myös yleiskulut. Tilojen ylläpidosta ja käyttökustannuksista yliopisto vastaa itse.
Tila- ja kiinteistökeskus vastasi yliopiston omistuksessa ja käytössä olevien tilojen kiinteistö- ja hankejohtamisesta, kehittämisestä ja hallinnasta sekä toimitilojen investointisuunnitelmaan sisältyvien hankkeiden
rakennuttamisesta. Lisäksi se vastasi kiinteistöjen hoidosta, huollosta ja kunnossapidosta sekä muista kiinteistö- ja tilapalveluista.
TILAT JA TILANKÄYTTÖ
Yliopistolla oli vuokrattuna 576 500 huoneistoneliömetriä (htm2) yli 300 rakennuksessa 33 paikkakunnalla.
Tiloista oli yliopistokäytössä noin 477 600 htm2 (81 %)
ja noin 99 000 htm2 muussa käytössä (edelleen vuokrattuna ja asuntoina). Korjattavana tiloista oli 3 % ja
vapaana hiukan yli 3 %.
Yliopistokäytössä olevien tilojen määrä on supistunut kahden viime vuoden aikana noin 24 000 htm2
(4,8 %). Yliopisto luopui konsernin omistamista tiloista
Vironkatu 1:ssä ja Aleksanterinkatu 7:ssä sekä ulkopuolelta vuokratuista tiloista Kluuvikatu 7:ssä, Vuorikatu
24:ssä ja Mannerheimintie 166:ssä. Samanaikaisesti
asuntokäytössä olevien tilojen määrä kasvoi vajaalla
9 000 htm2:llä (74 %) erityisesti Pihlajamäen kansainvälisten opiskelija- ja tutkija-asuntojen käyttöönoton myötä. Lisäksi vuonna 2014 luovuttiin Senaattikiinteistöiltä vuokratusta Arppeanumista (noin 2 200
htm2), mikä tulee näkymään vuoden 2015 tilastoissa.
24 000
HTM2 (4,8 %) VÄHENNETTY
YLIOPISTOKÄYTÖSSÄ OLEVAA TILAA
KAHDEN VIIME VUODEN AIKANA
HELSINGIN YLIOPISTO
43
KATSAUS VUOTEEN 2014
Nettokäyttöala/htv yksiköittäin 2013 ja 2014 (nettokäyttöala ei sisällä yhteiskäyttötiloja, käytäviä, auloja,
wc-tiloja, kevyiden väliseinien pinta-alaa)
Tilankäyttö tulosyksiköittäin
2013
Toimistotila Kaikki tilat
nkm2/htv
nkm2/htv
Tiedekunnat
Bio- ja ympäristötieteellinen tiedekunta
Eläinlääketieteellinen tiedekunta
Farmasian tiedekunta
Humanistinen tiedekunta
Käyttäytymistieteellinen tiedekunta
Lääketieteellinen tiedekunta
Maatalous-metsätieteellinen tiedekunta
Matemaattis-luonnontieteellinen tiedekunta
Oikeustieteellinen tiedekunta
Teologinen tiedekunta
Valtiotieteellinen tiedekunta
Svenska social- och kommunalhögskolan
Tiedekunnat keskimäärin
Erilliset laitokset
Aleksanteri-instituutti
Avoin yliopisto
Biotekniikan instituutti
FIMM
Fysiikan tutkimuslaitos
HECER
Helsingin yliopiston kirjasto
Helsingin yliopiston koe-eläinkeskus
IPR University Center
Kansalliskirjasto
Kielikeskus
Koulutus- ja kehittämiskeskus Palmenia
Luonnontieteellinen keskusmuseo
Neurotieteen tutkimuskeskus
Ruralia-instituutti
Tietotekniikkakeskus
Tila -ja kiinteistökeskus
Tutkijakollegium
UniSport
Erilliset laitokset keskimäärin
Muut yksiköt
Keskushallinto
Yliopistokäyttö keskimäärin
Toimistotilan ja kokonaistilan käyttö henkilötyövuotta kohti yksiköittäin on eritelty oheisessa taulukossa kahden viime vuoden osalta. Tiedekuntien ja erillisten laitosten toiminnan erilaisuuden vuoksi henkilötyövuosiin suhteutetut tunnusluvut eivät ole kaikin
osin keskenään vertailukelpoisia. Kokonaistilanne ei
ole muuttunut.
2014
Toimistotila Kaikki tilat
nkm2/htv
nkm2/htv
10,8
7,4
7,9
17,1
13,0
8,0
13,2
9,3
17,0
13,7
16,9
18,6
11,5
53,7
42,1
34,6
33,4
33,7
32,9
75,5
27,3
25,9
27,8
28,2
49,1
38,4
10,4
7,9
6,4
17,1
13,3
8,2
12,5
10,0
18,6
13,1
17,5
18,4
11,7
51,7
44,4
24,1
33,5
33,8
33,2
73,7
29,1
29,0
25,4
28,6
34,3
38,1
20,9
9,4
6,0
5,1
9,4
27,3
24,5
23,1
15,5
15,9
21,3
9,0
5,8
5,0
9,5
27,0
23,0
22,0
16,0
16,1
14,4
3,8
6,8
13,2
11,0
10,9
12,9
5,2
16,2
13,0
2,7
20,9
4,9
9,4
129,1
93,6
7,7
91,8
28,8
19,0
91,2
20,2
28,0
30,5
15,0
28,2
138,8
48,2
15,5
4,1
132,7
93,3
13,5
9,7
10,8
10,7
6,1
17,3
12,8
3,0
24,8
3,8
9,3
94,3
32,3
21,9
88,5
20,5
27,1
28,6
15,8
33,2
108,4
48,2
13,3
11,0
23,0
43,8
13,7
11,0
23,6
43,6
Yksiköiden tilamäärissä/htv oli supistumista mm.
siksi, että kaikki tavanomaiset opetustilat siirrettiin
vuoden alussa yksiköistä Tila- ja kiinteistökeskuksen
hallintaan. Muutos farmasian tiedekunnan tiloissa johtui siitä, että tiedekunta toimi talotekniikkakorjauksen vuoksi tavanomaista suppeammissa väliaikaisissa
evakkotiloissa.
HELSINGIN YLIOPISTO
Huoneistoala kampuksittain 2014, % ja htm2
Keskusta
Meilahti-Ruskeasuo
Viikki
Kumpula
Muu Helsinki
Muu maa
HUONEISTOALA KAMPUKSITTAIN 2014
1%
10 %
11 %
35 %
27 %
16 %
Keskusta
Meilahti-Ruskeasuo
Viikki
Kumpula
Muu Helsinki
Muu maa
250 000
200 000
150 000
100 000
44
KATSAUS VUOTEEN 2014
Yliopiston kampusalueista suurin on edelleen keskustakampus, jossa yliopiston käytössä olevista tiloista oli yli
35 % ja toiseksi suurin Viikin kampus, jossa on noin 27
% tiloista. Meilahden kampuksella on tiloista noin 15 %
ja Kumpulan kampuksella 10 %. Kymmenesosa tiloista
oli kampusalueiden ulkopuolella Helsingissä ja muualla
Suomessa. Kampusten väliset osuudet ovat viimeisen
viiden vuoden aikana säilyneet ennallaan.
Käyttötarkoituksen mukaan tiloista 20 % on toimistotiloja ja saman verran sekä opetus- ja tutkimustiloja
että liikenne- ja teknisiä tiloja. Noin 13 % tiloista on erityistiloja (mm. laboratoriot) ja samoin 13 % säilytystiloja. Edelliseen vuoteen verrattuna lähinnä säilytystilojen määrä on vähentynyt.
Opetustilojen käyttöaste oli keskimäärin 72 %
(2013: 74 %). Korkeimmat käyttöasteet olivat
Keskustakampuksella 78 % (82 %) ja Kumpulan
kampuksella 78 % (75 %) ja matalimmat MeilahtiRuskeasuon kampuksella 48 % (50 %) ja Viikin kampuksella 57 % (58 %). Käyttöastetta seurataan ja
sen nostamiseksi opetustiloja muunnetaan muihin
käyttötarkoituksiin. Käyttöaste lasketaan TIMMIvarausjärjestelmässä olevan 331 (313) opetustilan
perusteella. 100-prosenttinen käyttöaste saavutetaan,
kun tila on käytössä vähintään 1 000 h/v (noin 7 h/pv,
5 pv/vk ja 28 vk/v).
50 000
0
Yliopiston vuokraamat tilat käyttötarkoituksen mukaan 2014, htm2
120 000
100 000
80 000
Toimistotilat
Liikenne- ja tekniset tilat
Opetus- ja tutkimustilat
Erityistilat
60 000
Säilytystilat
Sosiaali- ja virkistystilat
40 000
20 000
0
Yhteistilat
Asuin- ja majoitustilat
Ruokailu-ja keittiötilat
HELSINGIN YLIOPISTO
45
KATSAUS VUOTEEN 2014
TILAKUSTANNUKSET
sia ulkopuolelta vuokrattavien tilojen hintoihin, koska
yliopiston sisäiseen vuokraan on jyvitetty myös osuus
yhteisten tilojen kuten käytävien, aulojen, sosiaalitilojen ja teknisten tilojen kustannuksista. Lisäksi sisäinen
vuokra sisältää toimitilojen käyttökustannukset, ylläpitomenot ja käyttäjäpalvelut tavallista toimitilavuokraa
merkittävästi kattavammin.
Ylläpitokustannuksista suurimpia olivat lämpöenergia 4,1 miljoonaa euroa ja kunnossapito 3,9 miljoonaa
euroa. Käyttökustannuksista siivouspalvelujen osuus
oli puolet, 7,8 miljoonaa euroa ja sähkön hankinta 5,4
miljoonaa euroa. Käyttäjäpalvelujen menoista suurimmat kokonaisuudet olivat asunto- ja majoituspalvelut
5,7 miljoonaa euroa ja vahtimestaritoimi 2,9 miljoonaa euroa.
Asunto- ja majoituspalvelujen toiminta laajeni, kun
Vuolukiventie 1:n peruskorjatut tilat otettiin täysimääräisesti kansainvälisten vaihto-opiskelijoiden asuntokäyttöön. Menot katettiin 90-prosenttisesti liiketoiminnan tuotoilla. Toiminta oli alijäämäinen noin 0,6 miljoonaa euroa lähinnä Vuolukiventien asuntojen odotettua
hitaamman käyttöönoton vuoksi.
Tilakustannusten seurannan indikaattorina käytetään
tilakustannusten osuutta yliopiston kokonaismenoista.
Yliopiston hallituksen asettama tavoite on 15,8 % vuoden 2016 loppuun mennessä. Vuoden 2014 lopussa
osuus oli 16,7 %.
Tilakustannukset sisältävät pääomavuokrien ja vastikkeiden, 65 %, lisäksi ylläpitomenot 11 %, käyttökustannukset 14 % ja käyttäjäpalvelut 10 %.
Nettovuokra- ja hoitovastikemenot laskivat edellisvuodesta 1,5 prosenttia ja olivat 73 miljoonaa euroa.
Sisäiset tilavuokrat olivat edellisvuoden tapaan
yhteensä 112,3 miljoonaa euroa. Tämän lisäksi osa yliopiston yksiköistä maksoi vuokria suoraan muille vuokranantajille noin 2 miljoonaa euroa.
Sisäinen vuokra on tasattu eri rakennusten välillä
alueittain. Tilojen hinnat lasketaan tilatyypeittäin. Esimerkiksi toimistotilan sisäinen vuokra oli
Helsingissä noin 26 euroa/nkm2, erikoislaboratorion
noin 54 euroa/nkm2 ja varastotilan noin 19 euroa/
nkm2. Neliöhinnat eivät ole kuitenkaan verrannolli-
Tilakustannusten jakaantuminen 2014, %
10 %
Vuokramenot
12 %
Ylläpitokustannukset
Käyttökustannukset
11 %
Käyttäjäpalvelut
67 %
Toteutuneet nettotilakustannukset 2012 - 2014 (ei sis. ALV ja menoista vähennetty vastaavat liiketoiminnan tulot).
2013
2014
Tilakustannukset
Pääomavuokrat ja vastikkeet
Kiinteistöpalvelut
1 000 e
%
Muutos
2012 - 2013
74 037
66 %
5,3 %
1 000 e
%
Muutos
2013-2014
72 951
65 %
-1,5 %
12 162
11 %
-5,0 %
12 222
11 %
0,5 %
86 199
77 %
3,7 %
85 173
76 %
-1,2 %
15 163
14 %
-5,2 %
15 732
14 %
3,8 %
Tilakustannus yhteensä
101 361
90 %
2,3 %
100 905
90 %
-0,4 %
Liitännäispalvelut *
Laaja tilakustannus yhteensä
10 932
112 293
10 %
1,2 %
10 %
3,9 %
100 %
2,2 %
11 356
112 261
100 %
0,0 %
Vuokrakustannus yhteensä
Tilapalvelut
*) sisältää varustamisinvestointien poistot
HELSINGIN YLIOPISTO
46
KATSAUS VUOTEEN 2014
RAKENTAMINEN, PERUSKORJAUS
JA VARUSTAMINEN
Rakennusten omistajat vastaavat uudis- ja peruskorjauksesta, joiden investoinnit vaikuttavat yliopiston tilakustannuksiin pääomavuokrien nousuna.
Vuosittaisen kunnossapidon kustannukset olivat
4 miljoonaa euroa, puhelin-, turva- ja AV-tekniikan
investoinnit 1,4 miljoonaa euroa ja tilojen kalustamisinvestoinnit 1 miljoonaa euroa.
KESKUSTAKAMPUS
Kansalliskirjaston Teollisuuskatu 23:ssa olevat toiminnot siirtyvät keskustakampukselle vuonna 2015.
Humanistisen tiedekunnan yksiköitä siirtyy Topeliaan,
ja tiedekunnan kanslia muuttaa päärakennuksesta
Metsätaloon kesällä 2015.
Valtiotieteellinen tiedekunta sai uusia tiloja
Unioninkatu 35:stä, jonka peruskorjaus valmistui
kesällä. Tilat tulivat pääosin sosiaalitieteille. Lisää tilaa
on tulossa Unioninkatu 37:ään, missä aloitettiin suunnittelu C-siiven muutostöistä. Metsätalon entiset kirjastotilat korjattiin ja muutettiin työtiloiksi. Uusiin tiloihin
muuttaa maaliskuussa 2015 Kuluttajatutkimuskeskus
KTK.
Yliopistomuseo muutti päärakennukseen, jossa
näyttelytilaksi kunnostettiin uuden puolen iso kirjastosali. Sinne rakennettava uusi perusnäyttely avautuu
yleisölle maaliskuussa 2015. Museo sai uusia kokoelmatiloja vastakorjatun Unioninkatu 35:n kellarikerroksesta. Arppeanum-rakennus poistui kokonaan yliopiston käytöstä.
Kaisaniemen kasvitieteellisessä puutarhassa toteutettiin laaja ulkoalueen uudistustyö. Istutusalueet muodostavat evoluutiopuun. Yksi uudistuksen tarkoituksista on valmistella uuden pääsisäänkäynnin rakentamista puutarhan eteläpuolelle.
Kansalliskirjaston rakennushistoriallisesti arvokkaan Engelin osan peruskorjaus eteni. Peruskorjauksessa uusitaan talotekniikka sekä parannetaan esteettömyyttä ja kirjastotilojen toimivuutta. Korjaustyötä
leimaa konservointitöiden suuri määrä ja suunnitteluratkaisujen työstäminen mallitöiden avulla yhteistyössä
museoviraston ja muiden asiantuntijoiden kanssa.
Korjaus valmistuu syksyllä 2015.
Hallintorakennuksen muutos- ja korjaustyöstä järjestettiin arkkitehtuurikilpailu, jonka voitti JKMM
Arkkitehdit. Hanke toteutetaan allianssimallilla, jossa
hankkeen osapuolet suunnittelevat ja rakentavat kohteen yhteistyössä alusta alkaen. Tavoitteena on käynnistää rakennustyöt vuoden 2016 alusta. Katutasoon liittyvissä kerroksissa aloittaa vuoden 2017 aikana uudenlainen Tiedekulma, matalan kynnyksen kohtaamispaikka
kaupunkilaisille ja yliopistolaisille.
Aleksanterinkatu 7:n peruskorjaus jatkui. Tilat korjataan ympäristöministeriön käyttöön. Franzénian korjaustyömaa käynnistyi alkuvuodesta. Tilat muutetaan
Helsingin kaupungin päiväkodiksi. Molemmat hankkeet valmistuvat keväällä 2015.
Siltavuorenpenkereellä kirjasto supistaa toimintaansa ja laitokset suunnittelevat tilankäytön
vähentämistä. Lisäksi aloitettiin tilasuunnittelu,
jossa myös Avoin yliopisto ja Palmenia sijoitetaan
Siltavuorenpenkereen rakennuksiin vuoden 2015
lopulla.
KUMPULAN KAMPUS
Chemicumissa jatkui talotekniikan laaja ja vaiheittainen
peruskorjaus, jonka arvioidaan valmistuvan vuoden
2016 loppuun mennessä. Peruskorjattuna Chemicumin
talotekniikka mahdollistaa kemian tutkimusinfrastruktuurin ajanmukaisen toiminnan. Korjaustöiden
valmistuttua laitoksen tilankäyttö tehostuu ja mahdollistaa osaltaan yliopistokäytössä olevien tilojen vähentämisen Kumpulan kampuksella. Vaihtoehtoina ovat
luopuminen Ilmatieteen laitokselta vuokratuista tiloista
tai kampuksella olevien muiden toimitilojen vuokraaminen yhteistyötahoille.
Physicumissa tehtiin tilajärjestelyjä kirjaston ja
matemaattis-luonnontieteellisen tiedekunnan kanssa
siten, että muutostöiden jälkeen tiedekunnan kanslia
muutti Kumpulan kasvitieteellisen puutarhan alueelta
Physicumiin.
MEILAHDEN KAMPUS
HUSLAB-uudisrakennushanke eteni koko vuoden 2014
ja se valmistuu loppukesästä 2015. Syksyllä käynnistyi
Haartmaninkatu 3:sta vapautuvien tilojen hankesuunnittelu muun muassa hammaslääketiedettä varten.
Yhteistyössä Senaatti-kiinteistöjen ja THL:n kanssa selvitettiin oikeuslääketieteen sijoittumista Tilkanmäelle.
Helsingin kaupunkisuunnitteluviraston kanssa valmisteltiin Ruskeasuon yliopistorakennuksista luopumista
ja kolme arkkitehtitoimistoa laati asemakaavamuutosta
varten rinnakkaistoimeksiantoina ehdotukset PikkuHuopalahden pohjoisosan eli Ruskeasuon yliopistoalueen muuttamisesta asuntoalueeksi.
VIIKIN KAMPUS
Biokeskus 3:n ensimmäisessä kerroksessa sijaitseva
eläintila-alue toteutettiin alkuvuodesta. Tiloihin siirrettiin kevään aikana kaikki sellaiset Viikin koe-eläintoiminnot, jotka eivät voi sijaita F-talossa tai navetassa.
Tietotekniikkakeskuksen uusi pääkonesali valmistui
Metsätieteiden talon luentosalisiipeen.
HELSINGIN YLIOPISTO
47
KATSAUS VUOTEEN 2014
Vuonna 1995 valmistuneen Biokeskus 2:n talotekniikkakorjausta ja siihen liittyviä tilajärjestelyjä aloitettiin toukokuussa. Rakennustyöt rajattiin auditorioihin, jotka toteutettiin alkusyksyyn mennessä sekä
E-noppaan, josta Farmasian tiedekunnan toiminnot
siirrettiin huhtikuun aikana väliaikaistiloihin Viikissä.
D-nopan suunnittelun edetessä kävi selväksi, että tyydyttävää vaihtoehtoa maatalous-metsätieteellisen ja
bio- ja ympäristötieteellisen tiedekunnan molekyylibiotieteiden sijoittamiseksi ei löydy, jos toiminnat
edelleen sijaitsevat sekä Biokeskus 2:n D-nopassa että
Biokeskus 1:ssä. Tämän vuoksi marraskuussa tehtiin
päätös sijoittaa D-noppaan Biotekniikan Instituutin toiminnot Cultivator 2:sta ja Biokeskus 1:stä elektronimikroskopiaa lukuun ottamatta. Molekyylibiotieteet keskitetään tulevaisuudessa Biokeskus 1:een. D-nopasta
remontin vuoksi poistuvien Bio- ja ympäristötieteellisen tiedekunnan molekyylibiotieteiden evakkosuunnittelu aloitettiin loppuvuodesta. Biokeskusten alueen
tilajärjestelyt ovat Viikin alueen toiminnan ja talouden
kannalta merkittävä kokonaisuus.
Myös Koetilanmäellä tiivistettiin tilankäyttöä.
Arcuksen (Koetilantie 3) lisäksi Tietotekniikkakeskus
keskitettiin Koetilantie 7:ään ja Eläinlääketieteellinen
tiedekunta Eläinsairaalarakennukseen. Järjestelyn
mahdollisti Yliopiston Apteekin Prevett- tukku Oy:n siirtyminen pois rakennuksesta. Tietotekniikkakeskuksen
koko toiminta saatiin siirretyksi Viikkiin Teollisuuskatu
23:sta, josta yliopiston toiminta poistuu kokonaan kesäkuussa 2015.
HELSINGIN ULKOPUOLISET YKSIKÖT
Mäntsälässä Saaren Tuotantoeläinklinikan peruskorjauksen suunnittelu käynnistettiin joulukuussa.
Hyytiälän metsäaseman asuntoloiden peruskorjauksen
esiselvitys ja tilatarveselvitys tehtiin kuluneen vuoden
aikana, ja Tvärminnen eläintieteellisen aseman päärakennuksen, oppilasasuntolan, tutkija-asuntolan ja huoltorakennuksen korjausten hankeselvitystyö aloitettiin
vuoden lopulla. Yliopiston toiminta Lahdessa keskitetään Niemen alueelle vuonna 2015, mitä koskeva suunnittelu eteni kuluneen vuoden aikana.