Rehtorin päätös 237_2012.pdf

REHTORIN PÄÄTÖS
2 3 7 /2012
1(3)
17.12.2012
Tohtoriohjelmien jakamattomien tutkijankoulutuspaikkojen
rahoittaminen vuonna 2013
Yliopistojen rahoitusta uudistetaan vuoden 2013 alusta lukien. Uudella rahoitusmallilla on
merkittävä vaikutus tohtoriohjelmien rahoitukseen. Jatkossa opetus- ja kulttuuriministeriö ei enää
kohdenna erillistä rahoitusta tohtorikoulutettavien ja koordinaattoreiden palkkoihin Suomen
Akatemian tohtoriohjelmia koskevien rahoituspäätösten mukaisesti. Tohtoriohjelmien
palkkatukirahoitus muuttuu osaksi yliopistojen perusrahoitusta, joka jaetaan yliopistojen
rahoitusmallin mukaisesti.
2013-2015 tulee olemaan siirtymäkausi, jolloin Suomen Akatemian rahoituspäätöksen mukaiset
tohtoriohjelmat jatkavat toimintaansa tohtoriohjelman rahoituskauden loppuun saakka. Vuonna
2012 ministeriön rahoittamia tutkijankoulutuspaikkoja on ollut yliopistojen koordinoimilla
toh tor ioh jel mil la yht een sä 1600. Näi stä 901 pää ttyy vuoden 2013 jälkeen ja loput 699 vuoden
2015 lopussa.
Suomen yliopistot ry UNIFI on 26.6.2012 linjannut tohtoriohjelmien siirtymäkauden
rahoitusjärjestelyistä seuraavaa:
1. Yliopistot eivät maksa koordinoimiensa tohtoriohjelmien palkkatukia 2013-2015 muihin
yliopistoihin.
2. Jo tehdyt päätökset pätevät. Jokainen yliopisto sitoutuu siten huolehtimaan siirtymäkauden
2015 loppuun asti oman yliopistonsa osalta tohtoriohjelmissa jo olevien tutkijakoulutettavien
palkkauksesta voimassa olevien työsopimusten mukaisesti.
3. Jakamattomat tutkijakoulupaikat/palkkatukikuukaudet voidaan laittaa avoimeen hakuun
samalla tavoin kuin aikaisemmin on tehty. Tohtoriohjelman johtoryhmä voi tehdä esityksen
yliopistolle palkattavista henkilöistä/jaettavista tukikuukausista. Johtoryhmän esitys on ehdotus.
Päätöksen palkkauksesta tekee yliopisto. Yliopistoilla on omia sisäisiä toimintaohjeita
menettelytavoista.
4. Tohtoriohjelman johtor yhmä voi tehdä yliopistol le ehdotuksen jaettavista
tut kijakoul upaikoi sta /palkka tukikuukausista ai noa st aan vuoden 2015 loppuun asti . Vuodesta 2016
eteenpä in sii rtym äka uden päät yttyä yliopistot vastaa vat tutkijankoul utuksesta lin jaustensa
mukaisesti.
Helsingin yliopisto on antanut tohtoriohjelmille 2.11.2012 päivätyn ohjeen tohtoriohjelmien
rahoituksesta siirtymäkaudella 2012-2015. Ohje toimitettiin Helsingin yliopiston koordinoimille
tohtoriohjelmille, laitosten ja erillisten laitosten johtajille, tutkimus- ja jatkokoulutusverkostolle,
laitosten talousvastaaville sekä muiden yliopistojen tohtorikoulutuksen vastuuhenkilöille.
Ohjeessa pyydett iin toht oriohjel mia toim itta maa n vuotta 2013 koskevat ehdot ukset Helsin gin
yl iopi st oon t yösuh teeseen otett avien t oh tori koulutet ta vi en r a hoit ta mi sesta 26. 11. 2012 m enn essä .
HELSINGIN YLIOPISTO
HELSINGFORS UNIVERSITET
UNIVERSITY OF HELSINKI
Ke skusha l l i nt o, PL 33 ( Y l i opi s t onkat u 4) , 000 14 He l si ngi n yl i opi st o
Puhelin (09) 1911, www.heisinki.tilyiiopisto
Ce nt rat t ör val t ni n ge n . PB 33 ( U ni ve rsi t e t sgat an 4) , FI - 000 14 He l s i ngfor s un i ve rsi t e t
T e i e fon +358 9 1911, www. he i si nki .t l l uni ve rsi t e t e t
Ce nt ral Admi ni st rat i on, P.O. Box 33 ( Y l i opi st onkat u 4) , FI -00014 U ni ve rsi t y of He l si nki
Telephone +358 9 1911, www.helsinki.filuniversity
REHTORIN PÄÄTÖS
2-3? /2012
2(3)
17.12.2012
Mää rä ai ka an m en nessä ehdot uksi a saa ti in yht eensä 21 toht or iohjel ma lta , joista kol me
tohtoriohjelmaa ei hakenut rahoitusta vuodelle 2013. T ohtoriohjelmien ehdotuksissa h aettiin
rahoitusta tohtorikoulutettaville yhteensä 2,14 miljoonan euron verran (814 kk, noin 68 htv)
vuodelle 2013. Helsingin yliopistossa OKM-rahoitteisen tohtorikoulutettavan palkkatuki vuonna
2013 on 31 500 eur/v/FTE.
Tohtorikoulutuksen kehittämisprojektin ohjausryhmä on käsitellyt tohtoriohjelmien ehdotuksia
kokouksi ssaan 4. 11.2012 ja 11.12.2012. Lisäksi ehdotuksia on käsitelt y Helsi ngin yli opiston
ti edesää ti ön h al li tuksen kokouksissa 4.11. 2012 ja 12. 12.2012. T iedesä ät iö on pä ät tä nyt myön tä ä
yhteensä 472 500 euroa tukea ehdotuksia tehneille tohtor ioh jelm ill e vuodeksi 2013 (liite).
Helsingin yliopiston tohtorikoulutuksen kehittämisprojektin ohjausryhmä on tehnyt rehtorille
esi tyksen tohtoriohjelmi en rah oit tam isest a seur aavien peria att eiden mukaisest i:
Rahoitusta myönnetään vain vuodelle 2013. Vuodesta 2014 alkaen tohtorikoulutuksen
rahoitus kohdennetaan Helsingin ylipiston uuden tohtorikoulutusrakenteen ja
rahoitusmallin kautta.
Tohtoriohjelmien ehdotuksia rahoitetaan yhteensä 496 kk (41,3 htv) vuonna 2013.
Kaikille rahoitusta vuodelle 2013 hakeneille tohtoriohjelmille myönnetään tukea yksi
henkilötyövuosi, tai haetun määrän mukaisesti jos tohtoriohjelma on hakenut rahoitusta
alle vuodeksi (yhteensä 199 kk).
Loput jaettavana olevat rahoituskuukaudet (297) kohdennetaan ehdotuksia tehneille,
tohtoriohjelmille hakupaineen mukaisesti yhden henkilötyövuoden kokonaisuuksina.
Kohdentamisessa on lisäksi huomioitu tohtoriohjelman jakamattomien
paikkojen/palkkatukikuukausien määrä kuluvalla SA-rahoituskaudella.
Ohjausryhmä ehdottaa tohtoriohjelmille lisärahoitusta vuonna 2013 seuraavasti:,
KOORDINOI
VA
YLIOPISTO
JY
Aalto
HY
ISY
HY
HY
HY
HY
JY
JY
TaY
JY
HY
HY
HY
OY
HY
ISY
TOHTORIOHJELMAN NIMI
Biologiset vuorovaikutukset
CHEMSEM - Chemical Sensons and Microanalytical Systems
Doctoral Program Brain & Mind (FGSN)
Epäorgaanisen materiaalikemian tohtoriohjelma, EMTKO
Finnish Graduate School in Development Studies (DEVESTU)
Graduate Program in Biotechnology and Molecular Biology (GPBM)
Helsingin biolääketieteellinen tohtoriohjelma
Helsinki Doctoral Programme in Computer Science - Advanced
Computing and Intelligent Systems (Hecse)
Hiukkas- ja ydinfysiikan tohtoriohjelma
Kansallinen nanotieteen tohtoriohjelma (NGS-NANO)
Kansanterveyden tohtoriohjelma
Langnet
Matematiikka ja sen sovellukset
Suomen luonnonvaraisten eliöiden kestävän käytön ja suojelun
tohtoriohjelma (LUOVA)
The Finnish Graduate School on Applied Bioscience: Bioengineering,
Food & Nutrition, Environment
Tähtitieteen ja avaruusfysiikan tutkijakoulu
Viikin molekulaaristen biotieteiden tohtoriohjelma / Viikki Doctoral
Programme in Molecular Biosciences (VGSB)
Ympäristötieteen- ja tekniikan tohtoriohjelma (EnSTe)
Henkilötyökuukausia yhteensä
Henkilötyövuosia yhteensä
HY
myöntö
hkt
10
12
24
12
3
60
96
HY myöntö
26250
31500
63000
31500
7875
157500
252000
31500
12
12
12
12
24
21
31500
31500
31500
63000
55125
24
63000
10
8
132
12
496
41,3
26250
21000
346500
31500
1302000
REHTORIN PÄÄTÖS
,,2 37 /2012
3(3)
17.12.2012
Esitys:
Myönnetään tohtoriohjelmille vuodelle 2013 lisärahoitusta Helsingin yliopistoon
työsuhteeseen otettavien tohtorikoulutettavien palkkaamiseksi yhteensä 1 302 000
euroa tohtorikoulutuksen kehittämisprojektin ohjausryhmän esityksen mukaisesti.
Päätös
Esityksen mukainen.
Rehtori
Thomas Wilhelmsson
c)U I SKu,-)
Tutkimushallinnon asiantuntija
Liite:
Nina Saris
Tiedote Helsingin yliopiston tiedesäätiön hallituksen tukipäätöksistä (kokous 4/ 2012,
12.12.2012)