Liite rehtorin päätökseen 80_2014.pdf

TOHTORIKOULUTUKSEN
JOHTORYHMÄ
1(2)
Perustelumuistio
18.6.2014
TOHTORIKOULUTETTAVAN TEHTÄVIEN MYÖNTÄMINEN TOHTORIOHJELMILLE
KAUDELLE 1.1.2015- 31.12.2018
Helsingin yliopiston rehtori on päättänyt 20.6.2013 (RP 126/2013) ja 3.9.2013 (RP 150/2013)
yliopiston tohtoriohjelmien perustamisesta ja yliopiston rahoituksen myöntämisestä tutkijakouluille
ja tohtoriohjelmille. Yliopiston neljässä tutkijakoulussa toimii yhteensä 32 tohtoriohjelmaa, joille
myönnettiin 134 tohtorikoulutettavan tehtävää nelivuotiskaudelle 1.1.2014-31.12.2017.
Tutkijakoulujen ja tohtoriohjelmien organisointia ja hallintoa koskevan rehtorin päätöksen (RP
141/2013, 18.8.2013) mukaan tutkijakoulun johtoryhmän tehtävänä on tehdä esitys rehtorille
rahoituksen ja muiden voimavarojen kohdentamisesta tutkijakoulun tohtoriohjelmille.
Tohtorikoulutuksen johtoryhmän valmistelu
Helsingin yliopiston hallituksen 5.12.2012 hyväksymässä tavoiteohjelmassa tohtorikoulutukseen
on alustavasti varattu vuosittain 15 miljoonaa euroa lisärahoitusta strategiakaudella 2013-2016.
Tohtorikoulutuksen johtoryhmä käsitteli tohtorikoulutuksen budjettia kokouksessaan 3.6.2014.
Rehtorin vuonna 2013 tekemillä päätöksillä tutkijakoulujen ja tohtoriohjelmien toimintaan ja
koordinaatioon, sekä tohtoriohjelmille myönnettyihin 134 nelivuotisiin tohtorikoulutettavan
tehtäviin sidottiin noin 8 miljoonaa euroa vuosiksi 2014-2017. Osa tohtorikoulutukseen varatusta
rahoituksesta on edelleen sidottu päättyvien Suomen Akatemian tohtoriohjelmien tekemien
päätösten mukaan näissä opiskelevien tohtorikoulutettavien palkkaukseen. Vuoden 2015 alkuun
mennessä vanhoja tohtoriohjelmakausia vapautuu kuitenkin siten, että vapautuneella
rahoituksella voidaan rahoittaa yhteensä 70 kpl uutta Helsingin yliopiston omaa
tohtorikoulutettavan tehtävää 4-vuotiskaudelle 1.1.2015-31.12.2018 laskettuna 40 000 euron
keskimääräisellä vuotuisella tohtorikoulutettavan palkkakustannuksella.
Tohtorikoulutuksen johtoryhmän keskustelussa todettiin, ettei tohtoriohjelmien toimintaa, laatua ja
tuloksellisuutta voida vielä käyttää resurssien kohdentamisessa, koska tohtoriohjelmat ja
yliopiston uusi tohtorikoulutusrakenne on ollut toiminnassa vasta joitakin kuukausia, vuoden 2014
alusta.
Tohtorikoulutuksen johtoryhmässä sovittiin, että uudet 70 tohtorikoulutettavan tehtävää kaudelle
2015-2018 jaetaan ensin tutkijakouluittain. Jakoperusteena käytettiin tohtoriohjelmiin 3.6.2014
mennessä ilmoittautuneiden (4009 henkilöä) tohtorikoulutettavien sijoittumista tiedekuntiin, ja
tiedekuntien tuottamien tohtorin tutkintojen kolmen edellisen vuoden 2011-2013 keskiarvoa.
HELSINGIN YLIOPISTO
HELSINGFORS UNIVERSITET
UNIVERSITY OF HELSINKI
Rehtorin kanslia / Tutkimusasiat , PL 33 (Yliopistonkatu 4), 00014 Helsingin yliopisto
Puhelin (09) 1911, www.helsinki .fi/yliopisto
Rektors kansli / Forskningsärenden , PB 33 (Universitetsgatan 4), 00014 Helsingfors universitet
Telefon ( 09) 1911, www.helsinki . filuniversitetet
Rector 's Office / Research Affairs , P.O. Box 33 (Yliopistonkatu 4), FI-00014 University of Helsinki
Telephone +358 9 1911, www.helsinki .filuniversity
2(2)
Kustakin tutkijakoulusta valmistuvien tohtorin tutkintojen arvioituun määrään perustuen 70
tohtorikoulutettavan tehtävää jaettiin tutkijakouluille samassa suhteessa seuraavasti:
Humanistis-yhteiskuntatieteellinen tutkijakoulu
Luonnontieteellinen tutkijakoulu
Terveyden tutkimuksen tutkijakoulu
Ympäristö-, elintarvike- ja biotieteellinen tutkijakoulu
24 paikkaa
10 paikkaa
26 paikkaa
10 paikkaa
Tohtorikoulutuksen johtoryhmässä esityksen valmisteluun osallistuivat vararehtori, professori
Keijo Hämäläinen (pj.), luonnontieteellisen tutkijakoulun johtaja, professori Paula Eerola,
humanistis-yhteiskuntatieteellisen tutkijakoulun johtaja, professori Pia Letto-Vanamo, terveyden
tutkimuksen tutkijakoulun johtaja, professori Hannu Sariola ja ympäristö-, elintarvike- ja
biotieteellisen tutkijakoulun johtaja, professori Jari Valkonen.
Tohtorikoulutuksen johtoryhmän kokouksessa 3.6.2014 sovittiin, että tutkijakoulujen johtoryhmät
tekevät 13.6.2014 mennessä rehtorille esityksensä paikkojen jakamisesta tohtoriohjelmilleen.
Tutkijakoulujen ehdotukset ovat liitteenä 1.
Esitys Helsingin yliopiston rahoittamien tohtorikoulutettavan tehtävien kohdentamisesta
tohtoriohjelmille
Tohtorikoulutuksen johtoryhmä esittää rehtorille, että yliopistoon perustetaan nelivuotiskaudelle
1.1.2015-31.12.2018 yhteensä 70 uutta kokopäiväiseen työskentelyyn tarkoitettua
tohtorikoulutettavan tehtävää, ja että näihin myönnetään 40 000 euroa/tohtorikoulutettava/vuosi.
Tutkijakoulujen johtoryhmät esittävät rehtorille, että perustettavat tohtorikoulutettavan tehtävät
jaetaan tutkijakoulujen tohtoriohjelmille tutkijakoulujen johtoryhmien esitysten mukaisesti (liitteet 1
ja 2)
Vararehtori Keijo Hämäläinen
Puheenjohtaja
Kehitysjohtaja Ritva Dammert
Sihteeri
Liitteet:
Liite 1 Tutkijakoulujen johtoryhmien esitykset
Liite 2 Tohtorikoulutuksen johtoryhmän ja tutkijakoulujen johtoryhmien esitys tohtorikoulutettavan
tehtävien myöntämisestä tohtoriohjelmille kaudelle 1.1.2015-31.12.2018
Huma ni st is-yht ei skunt at ieteel li n en t ut ki ja koul u
12.06.2014/ss
HELSINGIN YLIOPISTON REHTORILLE
Humanistis-yhteiskuntatieteellinen tutkijakoulu on saanut jaettavaksi siihen kuuluville tohtoriohjelmille kaksikymmentäneljä (24) Helsingin yliopiston rahoittamaa tohtorikoulutettavan paikkaa.
Koul un joh t or yhm ä on kä si t el lyt a si a a 11. 6.2014 pi det yssä kokouksessa .
Alla olevaa eh dotusta l aadi ttaessa kiinn itett iin huom iota eten kin ohjel mille ai emm i n m yön n et t yj en pa ikkojen lukumä ä r ää n , niiden ilmoit tamiin
toh t or in t ut kin t ojen mää rä ll isii n tavoi tt ei si in (suh t eut et t ui n a ohjelmiin
i l m oi t t a ut un ei d en t oh t or i koul ut t a vi e n m ä ä r ä ä n ) ja t a voi t t e i den r e a l i st i suut een , Suom en Aka t em ia n ja OKM: n r a hoi t uksen l a kka am i sest a joh t un eeseen t oh t or i koul ut et t a vi en p a i kkoje n vä h e n em i se en vuon n a 20 14 sekä oh jel m i en toi m i n ta suun n it el m i in et en ki n n i il t ä osin , kun kyse on t i edekun ta - ja ka mpusra ja t yli tt ävästä toim in na st a.
Ehdotamme , että paikat jaettaisiin seuraavasti:
Filosofian, taiteiden ja yhteiskunnan tutkimuksen tohtoriohjelma
Historian ja kulttuuriperinnön tohtoriohjelma
Kansantaloustieteen tohtoriohjelma
Kielentutkimuksen tohtoriohjelma
Koulun, kasvatuksen , yhteiskunnan ja kulttuurin tohtoriohjelma
3
2
1
3
1
Oikeustieteen tohtoriohjelma
Poliittisten, yhteiskunnallisten ja alueellisten muutosten tohtoriohjelma
Psykologian, oppimisen ja kommunikaation tohtoriohjelma
Sosiaalitieteiden tohtoriohjelma
Sukupuolen, kulttuurin ja yhteiskunnan tutkimuksen tohtoriohjelmaa
Teologian tohtoriohjelma
2
2
3
4
1
2
Yhteensä 24 pai kkaa.
PIA LETTO-VANAMO
Tut kijakoul un johtaja
SAMI SYRJÄMÄKI
Tutkijakoulun koordinaattori
E
Päätösesitys
12.6.2014
E
Luonnontieteellisen tutkijakoulun
esitys tohtorikoulutettavien tehtävien jaosta rehtorille
Luonnontieteellinen tutkijakoulu on saanut jaettavaksi 10 nelivuotista tohtorikoulutettavan tehtävää vuosille 2015-2018. Tutkijakoulun esitys paikkajaoksi tohtoriohjelmien kesken on
Aikeishiukkastutkimuksen ja universumitieteiden tohtoriohjelma 1
Geotieteiden tohtoriohjelma 1
Ilmakehätieteiden tohtoriohjelma 2
Kemian ja molekyylitutkimuksen tohtoriohjelma 2
Matematiikan ja tilastotieteen tohtoriohjelma 1
Materiaalitutkimuksen ja nanotieteiden tohtoriohjelma 2
Tietojenkäsittelytieteen tohtoriohjelma 1
Kaikki tutkijakoulun tohtoriohjelmiin osallistuvat yksiköt ovat korkeatasoisia kansainvälisiä tutkimusympäristöjä, joissa toimii muun muassa lukuisia huippuyksiköitä, ERC-grantien haltijoita, FiDiPro-professoreita
sekä akatemiaprofessoreita ja -tutkijoita. Matemaattis-luonnontieteellisen tiedekunnan, josta suurin osa
tohtoriohjelmien tohtorikoulutettavista tulee, valmistumisaikojen mediaani vaihteli vuosina 2011-2013
välillä 4,9-5,4. Tutkijakoulu katsoo, että kaikilla tohtoriohjelmilla on näin ollen erinomaiset valmiudet tohtorikoulukseen ja sen edelleen kehittämiseen ja tällä perusteella tutkijakoulu esittää jokaiselle tohtoriohjelmalle jaettavaksi vähintään yhtä tohtorikoulutettavan tehtävää. Kolmen jäljelle jääneen paikan jaossa
tutkijakoulu on kiinnittänyt huomiota yliopiston tutkimuksen painoaloihin, poikkitieteellisyyteen, kansainvälisyyteen, ja menestymiseen Helsingin yliopiston vuoden 2012 tutkimuksen ja tohtorikoulutuksen arvioinnissa.
Luonnontieteellinen tutkijakoulu pitää ensiarvoisen tärkeänä, että Helsingin yliopistossa käynnistetään
välittömästi keskustelu ja prosessi tohtorikoulutuksen indikaattorien määrittämiseksi sekä sovitaan aikataulusta, jolla indikaattoreiden laskemisessa siirrytään tiedekuntakohtaisista tilastoista tohtoriohjelmakohtaisiin tilastoihin.
Tutkijakoulun johtaja
professori Paula Eerola
HELSIN GI N YL IOPI ST O
HEL SI N GF ORS U NI VER SIT ET
UNIVERSRY OF HEL SINKI
Luonnontieteellinen tutkijakoulu , PL 44 (Jyrängöntie 2), 00014 Helsingin yliopisto
Naturvetenskapliga forskarskolan, PB 44
(Jyrängöntie 2), FI-00014 Helsingfors universitet
Doctoral School in Natural Sciences , P.o. Box 44 (Jyrängöntie 2), FI-00014 University of
Helsinki
http :/ /www. helsinki .fildoctoral -scho ols /natura l-scie nces/
ESITYS HY-PALKALLISTEN PAIKKOJEN KOHDENTAMISEKSI TT-TOHTORIOHJELMILLE
1 (1)
12.6.2014
E
TERVEYDEN TUTKIMUKSEN TUTKIJAKOULUN
(TT) JOHTORYHMÄN ESITYS HY-PALKALLISTEN TUTKIJAN-
KOULUTUSPAIKKOJEN KOHDENTAMISEKSI TT-TOHTORIOHJELMILLE
Terveyden tutkimuksen tutkijakoulun (TT) johtoryhmä on käsitellyt TT-tohtoriohjelmille kaudelle 20152018 kohdennettavien yhteensä 26 HY-palkallisen tutkijankoulutuspaikan jakoperusteita sähköpostitse
aikavälillä 3.-6.6.2014. Koska tohtoriohjelmien toiminta on vasta käynnistynyt, käytettävissä ei ole tohtorikoulutuksen laatua mittaavia indikaattoreita. Tästä syystä tutkijakoulun johtoryhmä on päättänyt esittää
HY-palkallisten tutkijankoulutuspaikkojen myöntämistä tohtoriohjelmille taulukon 1 mukaisesti, jossa kauden 2015-2018 paikoista 70 % on kohdennettu samassa suhteessa kuin kaudella 2014-2017 ja 30 % tohtoriohjelmiin ilmoittautuneiden tohtorikoulutettavien lukumäärän (OODI 3.6.2014) suhteessa. Tohtorikoulutettavien lukumäärää ei ole mahdollista käyttää HY-palkallisten tutkijankoulutuspaikkojen ainoana jakoperusteena siksi, että käytettävissä ei ole tietoa tohtorintutkintoaan osa-aikaisesti valmistelevien tohtorikoulutettavien lukumääristä ja osa-aikaisuuksien prosenttiosuuksista.
Taulukko 1 . TT-johtoryhmän esitys kaudelle 2015-2018 myönnettävien HY-palkallisten tutkijankoulutuspaikkojen (26) jakamiseksi TT-tohtoriohjelmille.
HY-palkallisten tutkijankoulutuspaikkoj en (2015-18) lukumäärä
TT-tohtoriohjelma
Biolääketieteellinen tohtorioh jelma
Kliininen tohtoriohjelma
Väestön terveyden tohtoriohjelma
Suun terveystieteen tohtoriohjelma
Lääketutkimuksen tohtoriohjelma
Integroivien biotieteiden tohtoriohjelma
Aivot ja mieli tohtoriohjelma
Kliinisen eläinlääketieteen tohtoriohjelma
2
1
YHTEENSÄ:
2
26
* paikkamäärän laskentaperuste: paikoista 70 % kohdennettu samassa suhteessa kuin
kaudella 2014-2017 ja 30 % tohtorikoulutettavien lukumäärän suhteessa
vasti,
u Pariola
professori , Terveyden tutkimuksen tutkijakoulun johtaja
HELSINGIN YLIOPISTO
HELSINGFORS UNIVERSITET
UNIVERSITY OF HELSINKI
Te r ve y d e n t u t k i m u k s e n t u t k i j a k o u l u
PL 63 (Haartmaninkatu 8). 00014 Helsingin yliopisto
Puhelin (09) 1911, www.helsinki .fithealth
YEB YMPÄRISTÖ -, ELINTARVIKE - JA BIOTIETEELLINEN TUTKIJAKOULU
Helsingin yliopiston Rehtorille
YEB-tutkijakoulun esitys Helsingin yliopiston paikallisten tohtorinkoulutuspaikkojen kohdentamisesta
tohtoriohjelmiin
Syksyllä 2014 aukeaa haettavaksi yliopiston rahoittamia tohtorinkoulutuspaikkoja, joista
tohtorikoulutuksen johtoryhmä on kokouksessaan 3.6.2014 päättänyt kohdentaa 10 paikkaa Ympäristö-,
elintarvike- ja biotieteelliselle tutkijakoululle (YEB).
Tutkijakoulun johtoryhmä on päättänyt kokouksessaan 12.6.2014 esittää paikkojen jakamista tutkijakoulun
tohtoriohjelmille seuraavasti:
Kasvitieteen tohtoriohjelma
Ruokaketjun ja terveyden tohtoriohjelma
Uusiutuvien luonnonvarojen kestävän käytön tohtoriohjelma
Luonnonvaraisten eliöiden tutkimuksen tohtoriohjelma
Mikrobiologian ja biotekniikan tohtoriohjelma
Ympäristöalan tieteidenvälinen tohtoriohjelma
1 paikka
1 paikka
3 paikkaa
2 paikkaa
1 paikka
2 paikkaa
Päätöksen perusteet noudattelivat samoja linjoja kuin tohtorikoulutuksen johtoryhmän käyttämät
perusteet tohtorikoulutuspaikkojen jakamiseksi tutkijakouluille. Yllä mainitun esityksen toteutuessa
yliopiston rahoittamien tohtorinkoulutuspaikkojen määrä suhteessa tohtoriohjelman tohtoriopiskelijoiden
kokonaismäärään on varsin yhteneväinen YEB:n tohtoriohjelmissa, vuonna 2013 tohtoriohjelmiin
kohdennettujen, yliopiston rahoittamien tohtorinkoulutuspaikkojen määrä huomioon ottaen.
Helsingissä 12.6.2014
Jari Valkonen
Ympäristö-, elintarvike- ja biotieteellisen tutkijakoulun johtaja
Perustelumuistio liite 2
Helsingin yliopiston rahoittamat tohtorikoulutettavan tehtävät tohtoriohjelmittain 2014-2018
134
mvönnetvt
2014-2017
HY-paikat
3
3
5
5
4
3
5
5
3
6
4
46
70
ehdotus
204
2015
2015-2018
HY-paikat
2
2
3
2
3
1
4
2
1
1
3
24
Yhteensä
2015
5
5
8
7
7
4
9
7
4
7
7
70
2014-2017
HY-paikat
1
2
3
4
2
4
2
18
2015-2018
HY-paikat
1
1
2
2
1
2
1
10
Yhteensä
2015
2
3
5
6
3
6
3
28
2014-2017
HY-paikat
10
9
7
1
2015-2018
HY-paikat
5
5
3
1
Yhteensä
2015
15
14
10
2
Lääketutkimuksen tohtoriohjelma
5
3
8
Integroivien biotieteiden tohtoriohjelma
Aivot ja mieli tohtoriohjelma
Kliinisen eläinlääketieteen tohtoriohjelma
10
4
3
49
5
2
2
26
15
6
5
75
2014-2017
HY-paikat
2015-2018
HY-paikat
Yhteensä
2015
HUM ANISTIS -YHTEISKUNTATIETEELLINEN TUTKIJAKOULU
11 tohtoriohjelmaa
Teologian tohtoriohjelma
Oikeustieteen tohtoriohjelma
Filosofian, taiteiden ja yhteiskunnan tutkimuksen tohtoriohjelma
Historian ja kulttuuriperinnön tohtoriohjelma
Kielentutkimuksen tohtoriohjelma
Sukupuolen, kulttuurin ja yhteiskunnan tutkimuksen tohtoriohjelma
Sosiaalitieteiden tohtoriohjelma
Poliittisten, yhteiskunnallisten ja alueellisten muutosten tohtoriohjelma
Kansantaloustieteen tohtoriohjelma
Koulun, kasvatuksen, yhteiskunnan ja kulttuurin tohtoriohjelma
,Ps ykologian, oppimisen ja kommunikaation tohtoriohjelma
Yhteensä
LUONNONTIETEELLINEN TUTKIJAKOULU
7 tohtoriohjelmaa
Alkeishiukkasfysiikan ja maailmankaikkeuden tutkimuksen tohtoriohjelma
Geotieteiden tohtoriohjelma
Ilmakehätieteiden tohtoriohjelma
Kemian ja molekyylitutkimuksen tohtoriohjelma
Matematiikan ja tilastotieteen tohtoriohjelma
Materiaalitutkimuksen ja nanotieteiden tohtoriohjelma
Tietojenkäsitteltieteen tohtoriohjelma
Yhteensä
TERVEYDEN TUTKIMUKSEN TUTKIJAKOULU
8 tohtoriohjelmaa
Biolääketieteellinen tohtoriohjelma
Kliininen tohtoriohjelma
Väestön terveyden tohtoriohjelma
Suun terveystieteen tohtoriohjelma
Yhteensä
YM PÄRISTÖ -, ELINTARVIKE - JA BIOTIETEELLINEN TUTKIJAKOULU
6 tohtoriohjelmaa
Luonnonvaraisten eliöiden tutkimuksen tohtoriohjelma
3
2
5
Kasvitieteen tohtoriohjelma
Ympäristöalan tieteidenvälinen tohtoriohjelma
2
3
1
2
3
5
Uusiutuvien luonnonvarojen kestävän käytön tohtoriohjelma
5
3
8
Mikrobiologian ja biotekniikan tohtoriohjelma
Ruokaketjun ja terveyden tohtoriohjelma
4
4
1
1
5
5
21
10
31
Yhteensä