PDF-versio - KF

K&F
4| 2015
www.kf-lehti.com 19. vuosikerta
ISSN 1457-2966
Kuntosali & Fitness
K&F Kuntosali&Fitness löytyy myös Facebookista
PÄÄKIRJOITUS
Ajatuksia kesään ja tulevaan syksyyn
J
okaiselle meistä on ominaista rutiinien luominen ja ylläpitäminen. Tämä näkyy myös
hyvin jokaisen liikunnassa. Kun kuntosali
kuuluu neljästi viikossa kalenteriin, niin se
kuuluu sinne. Taasen niillä, joille kuntosalista ei ole tullut rutiinia, on rutiinin aikaansaanti
melko työlästä.
Ja kyllähän kaikki luvutkin sen todistavat. Vain
joka kymmenes on saanut kuntokeskuksessa liikkumisen rutiiniksi.
Tätä lehteä tehdessäni ei voinut kuin kiittää liikuntatoimijoiden innovatiivisuutta: Paljon hienoja uusia
asioita tulossa, joista moni kuntoilija voi löytää sen
oman liikunnan rutiiniksi saattavan boosterin.
Personal training elää uudelleen tulon aikaa.
Perinteinen ”kymmenen tapaamista pt:n kanssa” on
muovautumassa sisällöllisesti järkeviksi ja helpommin miellettäviksi kokonaisuuksiksi. Moni personal
trainerkin on huomannut tämän toimivan seurattuaan fustran menestystarinaa.
Ensimmäisenä pitää nostaa esiin pienryhmävalmennus. Tämä toiminta on hiljalleen lähdössä
käyntiin myös Suomessa – maailmalla se edustaa
jo reilua puolta personal trainingin kokonaiskakusta.
Pitkän linjan personal trainer Mikko Nummenmaa
yhteistyössä Trainer4Youn porukan kanssa on
näyttämässä suuntaa pienryhmävalmennuksen
konseptoinnille.
Toinen mielenkiintoinen lisä personal trainingiin
on erikoistuminen. Tässäkin lehdessä SATS ELIXIA
etsii kuntoilijoita, jotka haluaisivat erikoistua kuntokeskuksissa tapahtuvaan pt-työhön. Sen lisäksi
kerrotaan juuri valmistuneista fysioterapeutin pohjan
omaavista ja toisaalla painonhallintaan erikoistuneista personal trainereista.
Jatkossa jokaisen personal trainingia harkitsevan
kannattaakin udella pt-kokelaan omia vahvuuksia.
Toisenlaista lisäarvoa antavat uudet liikuntamuodot. Esimerkiksi sennuspinning kuulostaa todelliseen tarpeeseen tulevalta konseptilta. Toisaalta
myös Pink Gloves –naisnyrkkeilytunti löytänee
oman kannattajakuntansa.
Pieniä merkkejä on näkymässä iloisuuden ja heittäytymisen uudesta tulemisesta ryhmäliikunnassa.
Hyvä esimerkki tulee solemaan yksyn aikana Suomeenkin rantautuva Les Mills Immersive Fitness.
Siinä hien lisäksi tärkeää on elämyksellisyys – siis
ei pelkkä kipu.
Kilpaileminen monin eri muodoin kuuluu myös
saligenreen.
Hieno lisä tapahtumia ajatellen on niiden ns.
”viihdelajit”: Puolimaraton, neljännestriathlon, tough
viking. Näistä tough viking on selkeästi huomannut
liikunnan yhden tärkeän elementin – yhteisöllisen
kokemisen myös osana yksilölajia.
Niin maraton kuin triathlon on suunnattu hyvin
vahvasti urhelijoille ja taasen viihdematkat sopivat
erinomaisesti juuri aktiivikuntoilijoille.
Myös kuntokeskukset ovat luoneet tuotepaketteja, joissa tähdätään jonhonkin itsensä ylittämiseen
tähtäävään tapahtumaan. Niistä löytynee tietoa ja
taitoa edetä oikein eteenpäin ja sen lisäksi ryhmän
tuki tiukemmissa paikoissa.
Kaikkien ei tietenkään tarvitse kilpailla, mutta kil-
pailujen seuraaminen paikan päällä antaa mahtavia
kokemuksia. Kesän aikana tullaan järjestämään eri
paikkakunnilla monia erilaisia kilpa- ja kuntotapahtumia. Kannattaa oman vapaa-ajan puitteissa seurata
mitä omalla paikkakunnalla tapahtuu.
Kesän vinkkinä: Salille, kun on liian kuumaa ulkona.
Tsekkaa paikkakunnan tapahtumat.
Ari Katajisto
päätoimittaja
Active Sitting –palloja koululle!
Let´s Move for a Better World -hyväntekeväisyyskampanjan palkinnon sai rovaniemeläinen Napapiirin yläaste.
K
ansainvälinen Let’s Move for a Better
World –hyväntekeväisyyskampanja
pidettiin 2.–22. maaliskuuta 2015.
Let’s Move for a Better World –kampanjaan otti osaa vuonna 2014 yli
21 000 kuntoilijaa, 180 kuntokeskuksessa ympäri
maailmaa. Kuntokeskukset keräsivät yhteensä yli
100 miljoonaa MOVE-pistettä.
Napapiirin koululla Active
Sitting –pallot vastaanottivat
(vas) terveystiedon lehtori
Katri Sarpola, liikunnan opettaja Joni Haataja sekä rehtori
Hannu Virkkunen. Palloja
olivat luovuttamassa LadyLine
Rovaniemen myyntipäällikkö
Salla Niskanen ja asiakasneuvoja Mari Auno. >>
Salla Niskanen ja Netta
Järvinen >
2|
K&F 4/2015
Vuonna 2015 oli myös Suomi mukana kampanjassa ja pisteitä kerättiin kokonaisuudessaan globaalisti kolminkertainen määrä.
Tämän vuoden kampanjaan otti osaa 356 kuntokeskusta 17 maasta. 356 kuntokeskusta sai 79382
jäsentään liikkumaan hyvän asian puolesta. Kampanjassa kerätyt pisteet kolminkertaistuivat tänä
vuonna niiden ollessa 315 593 823 MOVE-pistettä.
Espanjalainen voittajakuntokeskus Fisco Majadahonda keräsi 10 382 871 MOVE-pistettä.
Suomessa haasteeseen otti osaa viisi kuntokeskusta: EasyFit Nokia, EasyFit Pasila, Hanhivaaran
Liikuntakeskus, Kuntokeskus Ote ja LadyLine
Rovaniemi. Let´s Move for a Better World -hyväntekeväisyyskampanjan voitti Suomessa kuntokeskus LadyLine
Rovaniemi, joka keräsi
yhteensä 149 343 MOVE
-pistettä. LadyLine Rovaniemi on päättänyt luovuttaa palkinnon Napapiirin
yläasteelle. Palkinto on
20 Technogymin Active Sitting -palloa Let´s
Move for a Better World
-hyväntekeväisyyskampanjan järjesti Suomessa
Qicraft Finland Oy.
Palkinnon luovutustilaisuus järjestettiin maanantaina 4.5. Napapiirin
yläasteella. TEKSTI JA KUVAT: ARI KATAJISTO
Kivaolo juhli 15 vuottaan
Vantaa Myyrmäessä 15 vuotta sitten aloittanut Kivaolo tarjoaa kuntokeskusliikuntapalveluja naisille nykyään Myyrmäen lisäksi myös vuodesta 2007 toimineessa Kivaolo Kannelmäessä.
H
uhtikuussa Kivaolo juhli monin tavoin taivaltaan. Synttäriviikolla monin luennoin
ja erikoistapahtumin tuotiin lisäarvoa
Kivaolossa kuntoilevien naisten arkeen.
Varsinainen juhla järjestettiin torstaina
23. huhtikuuta yli 300 ystävän ja kuntoilijan kokoontuessa iltaan Myyrmäkeen.
Liikunta osaksi arkea
Pitkäaikaiset asiakkaat ovat jokaisen kuntokeskuksen peruspilari – ilman heitä toimintaa ei voisi olla.
Kivaolon juhlaillassa kukitettiin yli 10 vuotta Kivaolossa liikkuneet jäsenet, joita oli lähes 70!
Juhlaillan aikana saatiin kuulla monin eri muodoin
niistä onnistumisen hetkistä, joita Kivaolo on päässyt tuottamaan jäsenilleen.
Hieno hetki oli, kun kahdeksan ladya tuli omakohtaisesti estradille kertomaan oman tarinansa
onnistumisestaan ja miksi juuri Kivaolo on heille
niin tärkeä. Joillekin omistaja Tuija Nikkilän step- ja
muut tunnit ovat olleet arjen henkireikä jo ennen
Kivaoloa ja jatkunut tähän päivään saakka. Joillekin
Kivaolon henkilökunta on ollut auttamassa yli omasta henkilökohtaisesta haasteesta.
Kaikesta kuuli hyvin tehdyn työn sitouttavan myös
kuntoilijan omaan tekemiseen.
Henkilökunta tärkeä osa
liikkumista
Lähes 70 ladya kukitettiin lavalla. Jokainen on liikkunut Kivaolossa vähintään kymmenen vuotta.
Juhlassa muistettiin pitkäaikaisia työntekijöitä Suomen Yrittäjien ansioristeillä.
Pitkäaikaisista työntekijöistä pronssisen ansioristin
saivat Niina Kettunen, jolla koko 15 vuotta kivaoloa, Sonja Toivonen ja naistensalin miehet Heikki
Laatikainen, Tomi Lalu ja Markku Möykky.
Suomen Yrittäjien hopeisen ansioristin sai keskusjohtaja Laura Peltovuori.
Vuosittain pääsevät myös niin Myyrmäen kuin
Kannelmäen jäsenet kertomaan oman näkemyksensä Kivaolon parhaasta ohjaajasta. Vuoden 2014
ohjaajan kunniakirjan sai Marjut Rantanen.
– Positiivinen piiskuri, aina hyvällä tuulella, ääni
kuuluu kovaa ja kauas, tehokkaat tunnit, mieletön
Vuoden 2014 ohjaaja Marjut Rantanen.
4|
K&F 4/2015
energia, sanottiin jäsenten antamissa kommenteissa.
Illan huipentaja
Alkuillasta ruokailun ja kuulumisten vaihtamisen
aikaan trubaduuri Vihtori Maijanen viihdytti kitaransa kanssa. Paikalla oli myös kaksi Soluttautujaa,
toinen tarjoilijana ja toinen valokuvaajana, jotka
”varastivat” alkuillan shown.
15-vuotisbileiden huippuesiintyjänä loisti näyttelijä-imitaattori Jarkko Tamminen. Hänen hahmossaan estradilla kävivät mm. Tami Tamminen,
presidentti Halonen, jonka luona saunassa olivat
kuulemma olleet pt-Make ja omistaja-Tuija, Niinistö, Väyrynen, Ahtisaari, Kimi Räikkönen, jonka
hyvä kaveri on puolestaan Nummisen Jesse:
Karaokea yhdessä ilman paitaa.
Tuskin edellisistä nauruista toivuttiin, niin jo taas
lisää henkilöitä lappasi lauteille! 88-vuotias Aira
Samulin tanssi Möykyn Maken kanssa KIVAOLOtanssin, josta Jorma Uotinen antoi täydet 10 pistettä! Ja miten se Tamminen tiesi tämänkin: Andy
M. on Laatikaisen Heikin kavereita. Andy ja Heikki
käyvät Hesessä syömässä ja taitavat pitää jatkot
Hot Studiossa!
Kyllä saivat naurulihakset treeniä!
Myös Kivaolon yhteistyökumppanit juhlistivat tilaisuutta. Electro Wavesin Esa Karppinen ja
DL Softwaren Pekka Kero onnittelivat Tuija Nikkilää.
Jarkko Tamminen eläytyy Haloseksi.
TEKSTI JA KUVAT: ARI KATAJISTO
Pienryhmässä
tuloksen tekoon
Pienryhmävalmennus on tekemässä vahvaa nousua kuntoilijoiden parissa. Maailmalla pienryhmävalmennus eli small group training on suosituin henkilökohtaisen valmennuksen muoto.
S
uomessa muutamat kuntokeskukset ja
personal training studiot ovat ottaneet
tämän harjoitusmuodon valikoimaansa
viimeisen vuoden aikana.
Pienryhmävalmennus on loistava
ratkaisu kuntokeskuksille, jotka haluavat tarjota
asiakkailleen yksilöllistä palvelua. Se tarkoittaa kuntokeskuksessa tapahtuvaa liikuntaa 6-12 hengen
ryhmissä.
Jokaista ryhmää ohjaa personal trainer. Asiakkaat
saavat ammattitaitoista ohjausta, mahdollisesti
ravintoneuvontaa. Monelle tärkeää on myös se,
että hinta on kohtuullinen varsinkin jos sitä vertaa
perinteiseen one-to-one pt-palveluun.
Parhaimmillaan pienryhmään muodostuu kannustava ja motivoiva ilmapiiri, jossa yhden onnistuminen lisää halua omien tavoitteiden saavuttamiseen.
EasyFit Pasilan makein juttu
EasyFit Pasilassa jokainen keskiviikko kokoontuu
kuuden naisen ryhmä personal trainer Enni Lai-
neen johdolla. Heidän tavoitteensa on kehonmuokkauksellinen: Kesäksi bikinikuntoon.
Ryhmän kuudesta naisesta kaksi aloitti jo tammikuussa EasyFitin ensimmäisessä kehonmuokkausryhmässä.
– Kolmen kuukauden aikana vyötäröstä lähti useita
senttejä ja kun alkoi seuraava valmennus, ilmoittauduimme mukaan, kertovat edellisessäkin valmennuksessa mukana olleet Päivi Jussila ja Riina
Nenonen.
Enni Laine on rakentanut 12 tapaamisen kokonaisuuden Revolution pienryhmävalmennuksen
pohjalle. Ensimmäisellä kerralla tehdään 21 liikkeen
testi. Samoin valmennuksen loppuun kuuluu tulosten tarkistaminen testillä.
Enni kertoo tapaamisten kestävän tunnin ja hän
suunnittelee jokaiselle tunnille kehoa haastavan
treenin. Tapaamispäivänä treenin aihe oli jalka- ja
pakaratreeni.
Päivän treeni tehtiin pariharjoituksena, jolloin
pari pääsi palautuessaan (liikkeiden välillä) tsemppaamaan kaveria. Tunti pääasiassa isoja lihaksia
harjoittaen on varmasti tehokas. Niinpä treenin
viimeisenä ollut askelkyykky hypyllä hapotti lihaksia
aivan varmasti.
– Kun ensimmäisellä kaudella tätä samaa liikettä
pystyin tekemään vain kahdeksan, niin nyt pystyin
suorittamaan koko liikesarjan eli kolmesti 20 hyppyä, hengähtivät Päivi Jussila ja Riina Nenonen.
Pienryhmävalmennuksen koetinkivi on personal
trainerin taito antaa erityishuomio sitä tarvitsevalle
kuitenkaan jättämättä muita huomiotta. Ennin kehonmuokkausryhmässä tämä näytti toimivan hyvin.
Tuloksia asiakkaiden arkeen
– Lähdimme alkuvuodesta 2015 mukaan pienryhmävalmennuksen pilottiin, kertoo EasyFit Pasilan
yrittäjä Anna Kallio.
EasyFit Pasilassa käytettävä pienryhmävalmennus pohjautuu Revolution pienryhmävalmennustuotteisiin.
– Pienryhmävalmennuksessa yhdistyy erittäin hyviä
tekijöitä. Kuntoilija saa personal trainerin täyden
Kehonmuokkaus ajatuksella bikinikuntoon on naisten mieleen. Jalkaosasto saa tällä kertaa hyvää treeniä kokonaisvaltaisilla liikkeillä. Treeniliikkeiden oikeellisuudesta huolehtii valmentaja Enni
Laine näyttäen mm. mallisuoritusta askelkyykystä.
6|
K&F 4/2015
osaamisen käyttöönsä ja mikä parasta hän saa treenatessaan oman
ryhmän ympärilleen.
– Pienryhmävalmennuksessa kuntoilija pääsee näkemään mitä personal
training on ja uskon, että siinä asiakkaalle tulee pelkästään positiivisia
kokemuksia.
Anna Kallion mielestä pienryhmävalmennus istuu EasyFit- konseptiin
erittäin hyvin. Pienryhmävalmennuksessa EasyFit pääsee varmistamaan, että kuntoilija treenaa turvallisesti ja, että hän myös saavuttaa
haluamiaan tuloksia.
– EasyFitillä kuntoilee paljon aloittelijoita ja ns. tavallisia ihmisiä. Mielestäni pienryhmävalmennuksista löytyy
hyviä tuotteita kaiken kuntoisille
asiakkaille ja eri tavoitteisiin pyrkiville, lisää Anna Kallio.
EasyFit Pasilassa pienryhmävalmennuksista kerrotaan mm.
Personal trainer cornerilla, julisteilla
keskuksessa sekä sähköpostitse.
– Pidämme myös ryhmistä demo-
tunteja, joissa asiakkaat pääsevät
kokeilemaan valmennusta ja näin
uskaltavat tehdä helpommin päätöksen tulla pienryhmään mukaan.
– Monet tällä hetkellä pienryhmässä olevat asiakkaat ovat jo olleet
yksilövalmennuksessa. He ovat
tulleet yksilövalmennuksessa tutuksi
valmentajan kanssa, joten on luonnollinen jatkumo tulla pienryhmään
mukaan. Uskon, että tämä toimii
myös toisin päin, jatkossa varmasti
myös pienryhmässä olleet asiakkaat
jatkavat yksilövalmennuksessa.
Anna Kallio kertoo, että heillä on ollut pienryhmävalmennuksista pelkästään positiivisia kokemuksia. Hänen
mukaansa pienryhmistä nivoutuu
tiivis yhdessä toimiva porukka, jossa
tsempataan kaveria aina parempiin
tuloksiin ja suorituksiin.
– Tästä tulee syksyllä 2015 EasyFit
Pasilan makein juttu.
Päivän harjoitteisiin kuului mm. pistoolikyykky, mistä Enni antoi jokaiselle omaan kuntotasoon
soveltuvan version.
Revolutionia
Revolution tarjoaa laadukkaat ja luotettavat personal training –tuotteet sekä
yksilö- että pienryhmävalmennukseen. Tuotteet tukevat esimerkiksi elämäntapamuutoksessa tai painonpudotuksessa, tai tarjoavat uusia haasteita
ja motivaatiota liikuntaan. Revolution -verkostoon kuuluu sekä Revolution
personal trainereita, että Revolution -tuotteita tarjoavia liikuntakeskuksia.
Revolutionin Mikko Nummenmaa kertoo, että konseptiin kuuluu kolmen
tyyppisiä pienryhmävalmennuksia: WORKSHOP, SMALL GROUP TRAINING ja TEAM TRAINING.
– Worksopissa tutustutaan pienryhmätoimintaan, kolmen kuukauden pienryhmävalmennuksessa (small group training) saadaan aikaan ensimmäiset
tulokset ja tiimiharjoittelussa (team training) liikunta saatetaan elämäntavaksi, sanoo Nummenmaa.
Revolutionin tämän hetken valmennustuotteiden nimet jo kertovat mistä
on kyse: Kehonmuokkaus, Painonhallinta, Kunto, Juoksu, Sali ja Crosstraining.
Pienryhmävalmennuksista saa tietoa omasta kuntokeskuksesta
tai mm. osoitteesta www.revo.fi.
TEKSTI JA KUVAT: ARI KATAJISTO, PIIRROS: TOUGH VIKING
Syksyinen viikinkihaaste
Oman treenaamisen motivaatio kasvaa aina kun tekemiselle löytyy itseä tekemiseen piiskaava
syy. Joillekin tämä tavoite on selvitä syksyiseltä ruskaretkeltä hyvissä voimissa, joillekin muille se
on kilpailuissa itsensä ylittäminen.
12 kilometrin esterata on haastava, mutta ei mahdoton.
T
änä vuonna selvässä kasvussa ovat kestävyysliikunnan tapahtumat. Triathloneille
osallistunee enemmän suomalaisia kuin
koskaan. Samoin pyöräily- ja juoksutapahtumat kiinnostavat ihmisiä.
Kestävyysliikunnan selkeä trendi on lyhempien,
”viihdematkojen” suosion vahva nousu. Ja onhan
se selvää, että hyvin harvalle maraton tai vaikkapa
teräsmieskisa tullevat kysymykseen, mutta puolimaraton ja neljäsosamatkojen triathlon on monelle
hieno tapa mitata omaa kestävyyskuntoa.
Onnistumisen iloa
Kestävyysliikunnan tapahtumista haetaan oman
itsensä ylittämisen lisäksi kokemuksia. Yksi elämyksiin perustuva tapahtumalaji on extreme esteratakilpailut. USA:ssa ja Keski-Euroopassa nämä elämystapahtumat houkuttelevat mukaan kymmenet
tuhannet osallistujat.
Ominaista niille on se, että merkittävä osa juoksijoista tulee oman joukkueen – kuuluipa siihen sitten
kaksi tai kaksikymmentä – kanssa. Jaettu ilo on
kolminkertainen kokemus.
Tough Viking Pohjoismaissa
Extreme-esteratakisojen tunnetuin pohjoismainen
tapahtuma on Tough Viking. Useamman vuoden
Ruotsissa toiminut organisaatio toi viime vuoden
syyskuussa tapahtuman Helsinkiin ja tämä vuosi
8|
K&F 4/2015
Kunnon kohottaminen kannattaa aloittaa jo keväällä.
alkoi Levillä Arctic Tough Viking –kisalla.
Tough Viking on 12 kilometrin matkalle Kaisaniemen ja Töölönrannan maisemiin rakentuva tapahtuma. 12 kilometrin matkalle luodaan rata, mikä koostuu rankoista, märistä ja haastavista olosuhteista ja
brutaaleista esteistä, mitkä haastavat kilpailijat.
Esteet koostuvat mm. vedestä, jäästä, sähköstä,
piikkilangasta, mudasta ja amerikkalaisista jalkapalloilijoista.
Kaisaniemeen sijoittuva, Eläintarhanlahden, Alppipuiston ja Töölönlahden kiertävä kilpailu juostaan
syyskuun alussa 5.9.. Matkaa kertyy 12 kilometriä ja
esteitä on toistakymmentä.
Mitä Tough Viking vaatii?
Moni haluaa omalta ”kuntotestiltään” muutakin kuin
puuduttavaa menoa eteenpäin. Tough Viking on
monipuolinen.
Monille lähteminen 12 kilometrin esteratakilpailuun pohjautuu kokeilunhaluun. Tough Vikingissä
pääsee yhdistämään uusia ja haastavia asioita.
Toinen tärkeä osa kisaa on säännöissä vahvasti
mukana oleva kaverin auttaminen. Esteradasta
selviäminen voi myös itseltä vaatia avun vastaan
ottamista jossain vaiheessa matkaa.
Treenata pitää
Jos mielii mukaan Tough Viking –tapahtumaan,
kannattaa kesän ajaksi rakentaa itselleen niin kes-
Kestävyyden lisäksi esteradalla tarvitaan voimaa liikuttaa
omaa painoa myös pystysuunnassa.
tävyyttä kuin myös voimatasoja kehittävä treeniohjelma.
Vaikka kyseessä on juoksu, niin matkan voi kävellä tai hölkätä. Harva juoksee arkena 12 kilometrin
matkoja. Hyvän peruskestävyyskunnon ja voimakkaan tahdon kombinaatiolla tavoitteeseen pääseminen on helpompaa.
Oman treeniohjelman rakentamisessa auttanevat
kuntokeskusten personal trainerit.
SATSELIXIAlla omia tunteja
Tough Viking ei sovi tosikoille, mutta matkaan on
lähdettävä tosissaan ja valmistautuneena. SATSELIXIA kuntokeskukset ovat ottaneet Tough Viking
–tapahtumaan osallistujien kunnon kohottamisen
omaksi asiakseen.
SATS ELIXIA on kehittänyt yhteistyössä Tough
Vikingin kanssa Prformance Tough Viking –tunnit
valmistamaan kuntoilijoita syksyn koitokseen.
Prformance Tough Viking –tunti alkaa dynaamisella koko kehon lämmittelyllä, jonka jälkeen on
vuorossa esteradan vaativien tekniikoiden harjoituksiin perustuva treeni ja lopuksi muutama sykettä
nostava harjoite.
Prformance Tough Viking –tunteja pidetään SATS
Elielissä, SATS Itiksessä ja ELIXIA Espoonlahdessa.
TEKSTI: RIITTA KOUKKARI, KUVA: JUKKA KOUKKARI
Rankat dieetit, ruansulatus
ja kylläisyyden tunne?
Voiko vatsasi ja ruoansulatuksesi hyvin? Miltä vatsassasi
tuntuu tällä hetkellä? Syötkö
mielestäsi terveellisesti ja olosi
tuntuu silti turvonneelta?
K
un olin luennoimassa ravitsemukseen
liittyvistä uskomuksista, teimme harjoituksen, jossa pysähdyimme hetkeksi
kuuntelemaan sitä, miltä vatsassa ja
ruoansulatuksessa tuntui. Yleisö oli
hämmästynyt, sillä koskaan aiemmin kukaan ei ollut
pyytänyt heitä tekemään sitä. Olin myös itse hämmästynyt, sillä tämä on asia, jota teen itse koko ajan
(myös herkkuja syödessä ja jopa jouluaterialla).
Kun lopetin kilpailu-urani, heitin vaa’an pois. Tapani pysyä normaalipainoisena perustuu pitkälti juuri
tähän kehon kuunteluun. Ruokia valitessani tunnustelen, miltä se maistuu, miltä tuntuu heti aterian
jälkeen ja vielä pari tuntia senkin jälkeen. Pyrin aina
maksimoin nautinnon. Syön aina vain (sopivasti)
nälkäisenä ja maistuvia ruokia, sillä haluan nauttia ateriasta. Näin myös mieli nauttii eikä tarvitse
ruokaa ylen määrin. Opin tämän asian jo varhain
kilpailudieeteillä. Huomasin, että pienentyneeseen
vatsalaukkuun ei kisojen jälkeen mahtunut kovin
monenlaisia herkkuja. Ähky tuntui epämiellyttävältä
ja aloin välttää sitä. Aloin pohtia myös ruokailun
merkitystä mielelle ja lopulta löysin tasapainon.
Elämääni on siitä asti kuulunut luontevasti kehon
kuuntelu.
Myöhemmin olen huomannut sen auttavan myös
asiakkaitani ja yllättäen myös jumiin jäänyt paino
saattaa alkaa laskea tämän asian myötä. Tällä
hetkellä vallalla oleva ”rahkabuumi” aiheuttaa
ongelmia ihmisille. Maitorahka kohtuudella voi olla
hyvä lisä aterioihin, mutta se ei välttämättä sovi kaikille eikä se korvaa lämmintä ateriaa. Lämpö lisää
liikettä ja ruoansulatuskin saattaa toimia paremmin
lämpöisillä aterioilla. Usein lämmin ruoka tuo myös
kylläisyyden tunteen. Tämän voi itsekin testata, kun
pysähtyy hetkeksi kuuntelemaan oloaan.
Yksi vinkki hyvään vatsan ja ruoansulatuksen
toimintaan tulee kiinalaisen lääketieteen puolelta.
Hirssi hoitaa ja hellii vatsaa. Se toimii kokemukseni
mukaan parhaiten suurimoina veteen keitettynä.
Sitä voi syödä puurona esim. luonnonjogurtin ja hunajan kanssa tai riisin asemasta pääruoalla. Hirssi
ei sisällä juurikaan kuitua, mutta jostain syystä se
sopii monille ja auttaa ruoansulatuksessa.
Minkälainen on kylläisyyden
tunne ja missä se tuntuu?
Edelliseen liittyen on hyvä myös havaita, että kylläisyyden tunne ei ole kaikilla samanlainen. Yllätyksekseni se ei tunnu kaikilla pelkästään vatsassa,
vaan se on joillain hyvin kokonaisvaltainen tunne.
Tämä paljastaa sen, ettei kylläisyyden tunne ole
pelkästään tekninen asia. Siihen liittyy todennäköisesti paljon mielemme kautta tulevia asioita,
esimerkiksi ravintoon liittyviä erilaisista tilanteista
syntyneitä tunteita.
Kehomme kuuntelu ja itsetuntemuksemme auttaa tässäkin. Kylläisyyden tunnetta voi
säätää myös mielen kautta. Kun
sukellamme mielen alitajuisiin
rakenteisiin, voi muutos tapahtua
joskus välittömästikin esim. NLP
harjoitteen avulla. Aivoissamme
syntyy tällöin ns. uusia kytköksiä ja käyttäytymistämme on
helpompaa muuttaa. Todellinen
uuden oppiminen ei ole pelkästään aina tiedon lisäämistä. Se
on myös muutos kehossamme ja
käyttäytymisessämme.
Takaavatko rankka
dieeti ja treeni aina
parhaan lopputuloksen?
Mm. Hesari uutisoi siitä, kuinka
stressaantunut ihminen saattaa
treenata itsensä pienessä ajassa
ylikuntoon ja siitä, kuinka ihmiset
treenaavat nykyään liikaa tai liian
kovaa. Jos aikoo kilpaurheilijaksi, on luonnollisesti treenattava
enemmän ja tehokkaammin
kuin terveysliikkuja. Tämän
eron pitäisi olla itsestään selvä,
mutta välillä tuntuu, että ihmiset
sekoittavat nämä keskenään.
Tällä hetkellä vallalla oleva
”fitnessbuumi” voi saada ihmiset
kuvittelemaan, että kilpalavalla
poseeraavan kaunottaren kunto
on ympäri vuoden sama ja siksi myös ns. normaali
ihmisen tavoiteltavissa. Kun on kilpaurheilija, lähes
kaikki energia kuluu monesti kilpailukunnon saavuttamiseen yhden päivän ajaksi. Kilpailijalla mahdollisen työn ja muiden normaaliaskareiden lisäksi jää
harvoin energiaa muihin projekteihin. Jos työ stressaa paljon, en suosittele kovia treenejä ja rankkaa
dieettiä, enkä tällaisessa tilanteessa kilpaurheilijaksi
ryhtymistä.
Liian ankara dieetti ja treenaus yhdistettynä stressaavaan työhön tai tilanteeseen saattaa aiheuttaa
hormonitoiminnassa vakavia muutoksia ja mm. sen,
ettei aineenvaihdunta toimi normaalisti tai samalla
tavalla kuin aiemmin. Siksi ankaralle laihdutuskuurille ryhtymistäkin kannattaa harkita pidempään.
Jos ylipainoa on reippaasti, todennäköisesti ruokailussakin on ongelmia. Paino voi pudota myös vain
normalisoimalla ruokavaliota jättämällä esimerkiksi
ylimääräiset herkut pois ja pyrkimällä ruokailemaan
säännöllisesti. Yksi asiakkaistani pudotti tällä tavoin
painon 104 kilosta 73 kiloon.
Pohdimme tätä aihetta yhtenä päivänä myös ennen tuntia Bodypump- asiakkaitteni kanssa ja he olivat yhtä mieltä kanssani siitä, että kannattaa ryhtyä
ruokavaliolle, jota voi kuvitella noudattavansa lähes
sellaisenaan koko loppuelämänsä. Monet heistä
ovatkin luopuneet vain enimmäkseen makeasta ja
todenneet sen lopulta helpoksi.
”Asiat ovat usein
yksinkertaisia, mutta eivät
yhtään yksinkertaisempia”
Ennen kuin haemme uusia vinkkejä laihduttamiseen tai tehokkaampaan liikkumiseen, on tärkeää
pysähtyä hetkeksi ajattelemaan ja tiedostaa omaa
käytöstään. Eräs asiakkaani kertoi jokin aika sitten
keskustelumme jälkeen huomanneensa, kuinka hän
stressaavassa tilanteessa aluksi tiedostamattaan
vain kauhoi ruokaa sisäänsä helpottaakseen oloaan. Tuo hetki avasi ns. hänen silmänsä ja muutos
alkoi tapahtua myös syvemmällä tasolla.
Ihmiset ovat usein viisaampia kuin he itse kuvittelevatkaan ja niin kuin monesti sanon, oman
kehonsa parhaita asiantuntijoita. Se vaatii monesti
vain pienen muistutuksen ja tietoisuuden lisäämistä
omasta kehosta.
Nyt sivustollani jaossa myös ilmainen
2-jakoinen kuntosaliohjelma:
www.bemotion.fi/ilmainenruokavalio
K&F 4/2015 |
9
TEKSTI JA KUVAT: ARI KATAJISTO
Tavoitteellisesti Pirkkalassa
Maaliskuussa Tampereen kupeessa sijaitsevaan Pirkkalaan
avautui uusi Liikuntakeskus
Hei. Hei jatkaa, kylläkin vahvasti uudistuneena, Pirkkalan
Liikunnan salitoimintaa uusissa
tiloissa.
P
itkään Pirkkalan Liikunnan kuntosalista
vastannut Kim Keskimäki on siirtynyt
yrittäjäksi saaden partnerikseen Mari
Vapaatalon. Molemmilla on takanaan
pitkä ura itsensä ja muiden liikuttajana
Pirkanmaan alueella.
Personal training luo
uskottavuutta
Liikuntakeskus Hein tärkeä palvelu on ammattitaitoisen opastuksen tuottaminen niin peruskuntosaliohjauksissa kuin myös yksilövalmennuksissa.
– Olemme koulutettuja personal trainereita, joilla
on pitkä oma liikuntatausta. Ottamalla kuntoilijan
tavoitteet huomioon, luomme heille mahdollisuuden
parantaa oman arjen jaksamista, sanoo Mari.
Hein pt-asiakkaat etsivät siis jaksamista arkeen.
Se on myös Marin yhden asiakkaan, Olli Lindholmin tavoite.
– Kerran viikossa Marin kanssa kova treeni ja sen
päälle omat treenit, pitää minut kunnossa, sanoo
Olli Lindholm.
Olli kertoo monesti kilometrejä auton mittariin
tulevan todella paljon. Usein Ollin työn painopiste
on myös illoissa.
– Kun joskus tulee pakollinen muutaman viikon
tauko Marin pt-tapaamisista, niin melko pian jaksaminen heikkenee. Taasen kun saamme treenirytmin
vauhtiin, virtaa löytyy mukavasti, lisää Olli.
Mari kertoo Ollin kanssa tekevänsä paljon toiminnallista harjoitusta ja sen lisäksi liikkeitä, joilla auton
ratissa ”laskeutunut” ryhti saadaan oikenemaan.
Personal trainingissa Heillä on mahdollisuus
ottaa personal trainer joko yksin tai duona kaverin
kanssa.
Classic bodybuildingkisaaja Samu
Alho kyykkää ja
treenikaveri, men´s
physiquekilpailija
Jarkko Vähänen
avittaa viimeisiä
suorituksia.
10 |
K&F 4/2015
Olli Lindholmin treenissä toiminnallisuus korostuu.
Yläselkä saa kunnon treeniä yhden käden suotuliikkeessä.
– Jos tarve on oma treeniohjelma, niin sitä varten
teemme alkuhaastattelun, harjoitusohjelman ja tunnin ohjauksen varmistaen sen toimivuuden, kertoo
Mari Vapaatalo.
– Tärkeä pt-muoto on ollut myös fiilaus. Siinä
käymme 35 minuutin pituisessa tapaamisessa läpi
treenitekniikoita ja etsimme mahdollisesti vaihtoehtoja vanhan ohjelman liikkeille.
Kuntosaliharrastuksen myötä monelle myös oman
ruokailun kuntoon laittaminen on osa arjen parantamista. Mari ja Kim tekevät myös ravinto-ohjelmia.
– Ravintovalmennus sisältää haastattelun, ravintoanalyysin ruokapäiväkirjan avulla sekä henkilökohtaisen ruokavalioesimerkin.
Kilpailutoimintaa
Jo ennen Liikuntakeskus Hein perustamista Kim
Keskimäen ympärille oli rakentunut Team Hei. Team
Hei on 16 fitness- ja bodykilpailuihin tähtäävän seura, jonka vahvuudet ovat mens physique ja classic
bodybuildingin saralla unohtamatta myöskään muita
body- ja fitnesslajeja.
Syksyn Nordic Fitness Expon yhteydessä pidettäviin SM-kisoihin on Team Heistä valmistautumassa
kolme kilpailijaa.
– Tiimin tärkein tehtävä on tuoda yhteisöllisyyttä eli
meidän tapauksessa pidämme tiimipäiviä, joiden
aikana treenataan ja päästään vaihtamaan näkemyksiä kilpailemiseen liittyvistä asioista, kertoo Kim
Keskimäki.
Kim kertoo Team Hein olevan vain pieni osa
Liikuntakeskus Hein arkea, mutta kilpailijoiden valmentaminen edellyttää jatkuvaa itsensä ajan tasalla
pitämistä, mikä sitten näkyy myös kuntoilijoiden
kanssa työskenneltäessä.
Toimivat tilat kuntoilijoille
– Kuntosalin 600 m² pinta-ala antaa mahdollisuuden
erinomaiselle kuntosaliharjoittelulle alan parhailla
kuntosalilaitteilla, laajalla valikoimalla vapaita painoja sekä muita harjoitteluvälineitä, sanoo Keskimäki. Aerobisen harjoittelun laitteet löytyvät omasta
tilastaan kuntosalin parvelta. Laitteita on monipuolisesti jokaista harjoittelumuotoa ajatellen. Parven
venyttelytilassa voi rauhoittua keskittymään lihashuoltoon.
– Tervetuloa nauttimaan liikunnan ilosta myös
ryhmäliikuntatunneillemme. Positiivisella asenteella
ja iloisella mielellä varustetut ohjaajamme kutsuvat
tutustumaan erityyppisiin ryhmäliikuntamuotoihin,
lisää Mari Vapaatalo.
Ryhmäliikunnan tunteja on jokaiselle ikäryhmälle,
tenavista senioreihin. Tunneista löytyy vaihtoehtoja kehonhuollosta hikiliikuntaan ja lopputuloksena
kaikista saa itselleen hyvän olon! – Poikkeamme varmaan yleisestä linjasta, mutta kesän tullen meillä ryhmäliikuntatuntien määrä kasvaa
ja samalla monipuolistuu, lisää Kim.
Lapsiparkki on tarkoitettu asiakaskortin omaavien
vanhempien lapsille treenin ajaksi.
– Lapsiparkkiin tulevan lapsen on hyvä olla tottunut
jäämään hetkeksi vieraan hoitoon.
TEKSTI: ARI KATAJISTO
Emmi on Fitness Cover Girl
Vuoden 2012 syyskuussa aloitti uudenlainen kauneuskilpailu, jossa yhdistyy show ja urheilullisuus, kovassa nosteessa oleva fitnesstrendi, esiintyminen sekä kauneuskilpailun elementit. K
ilpailussa etsitään nimenomaan sporttista, mallin ominaisuudet omaavaa tyttöä
jolla olisi myös kiinnostusta fitnestä
kohtaan lajina. Kilpailun osallistujilta ei
kuitenkaan vaadita perusteellista fitnesskuntoa vaan liikunnallista ja mallimaista vartaloa. Fitness Cover Girl -kilpailu pitää sisällään naiskauneutta, sporttisuutta, vauhtia ja seksikkyyttä!  Nyt kolmannen kerran pidetty kilpailu on saavuttanut huikean suosion. Fitness Cover Girl 2015 oli
kilpailukiertue, jossa etsittiin uutta, valovoimaista
raikasta mallikasvoa edustamaan tuotemerkki
SportLife Nutritionia ja työskentelemään mallina
Mallitoimisto FaceMakerin listoilla. Urheilullinen mallikasvo Tämän vuoden kilpailun voitti 25-vuotias helsinkiläistynyt Emmi Ojala. Emmin tie Fitness Cover Girl
–kilpailuun alkoi jo vuosi sitten. Etsiessään itselleen mielekästä harrastusta (ja jatkossa mahdollisesti myös ammattia), Emmi koosti
ammattivalokuvaajan kanssa itselleen mallikansion.
Olemalla yhteydessä mallitoimistoihin, Emmi tapasi
FaceMakerin Johanna Loirin, joka ehdotti Emmiä
osallistumaan Best Model of Finland 2014 -kauneuskilpailuun – ja Emmihän kunnon tuumaushetken jälkeen osallistui. – Itselleni kuitenkin Fitness Cover Girl tuntui paljon
luontevammalta kilpailulta kuultuani siitä Johannalta, kertoo Emmi Ojala. Ennen ilmoittautumista Fitness Cover Girl –kilpailuun, Emmi keskusteli lähipiirin kanssa sekä neuvotteli työvuorot kilpaan soveltuviksi. Kilpailun karsinta ja semifinaali käytiin Emmin
nuoruuden maisemissa: Kangasniemeltä ei ole pitkä matka Jyväskylään eikä Mikkeliin. Molemmissa
paikoissa oli paikalla Emmin tuttuja, jotka laittoivat
Emmin tsemppaamaan tosissaan. – Niin karsintaan, semifinaaliin kuin finaaliin
Voittajien on helppo hymyillä.
lähdin asenteella, että teen parhaani ja olen oma
itseni, vaikka varsinaista sijoittumistavoitetta
minulla ei aluksi ollut. Kuitenkin kilpailun edetessä karsinnoista finaaliin haave voitosta kasvoi. Niinpä 11. huhtikuuta tiukan finaalin voittajaksi
nousi Emmi Ojala. Liikunnallinen tausta Kangasniemeltä kotoisin olevan Emmin lapsuuteen
kuuluu yleisurheilu ja erityisesti juoksu. Yleisurheilun jälkeen Emmin liikuntaharrastukseksi nousi
ringette. Liikunnan lisäksi Emmi opiskeli Mikkelissä sairaanhoitajaksi. Opiskeluiden puolessavälissä Emmin avopuolison työpaikka oli vaihtunut Helsinkiin, ja Emmin
valmistuttua joulukuussa 2012 tuli vastaan muutto
pääkaupunkiseudulle. – Sairaanhoitajien työmarkkinoilla työpaikkoja on
paremmin pääkaupunkiseudulla ja nykyään työskentelen Vantaalla päivystyksessä sairaanhoitajana. Saliliikunta harrastukseksi Emmi Ojala kertoo viimeisen vajaan kahden vuoden
ajan tärkein liikuntamuoto hänellä ja avopuolisolla
on ollut kuntosaliharrastus. – Tutustuin kylläkin kuntosaliharjoitteluun jo lukiossa. – Treenaamme neljästä kuuteen kertaa viikossa.
Useimmiten teemme treenin asuntoamme lähellä
olevan Liikuntamyllyn kuntosalilla. Emmi kertoo kolmivuorotyön olevan suurin haaste
aktiiviselle liikunnalle, mutta hyvin suunnittelemalla
on harjoitteluaikojen laittaminen kalenteriin onnistunut hyvin. Mylly on perustaltaan urheilupainotteinen liikuntapaikka. Ja tämä näkyy myös Emmin treeneissä:
Tanko ja vapaat painot ovat tärkeimmät treeni
välineet. Ulkoilumaastot
ovat myös erinomaiset
juoksua edelleenkin harrastavalle. – Kun olen aikoinaan
juossut ja luistellut, olen
saanut jalkoihin ja pakaroihin hyvän lihaskunnon ja
pohjan, jota muokata. Nyt
tarkoitus on siirtää treenin
painopistettä enemmän
ylävartalopainotteiseksi,
kertoo Emmi. Emmin ohjelman sisällöstä vastaa hänen avomiehensä. Treenien perusajatus on kehittyminen ja
pääliikkeitä hän tekee viisi
viiden toiston sarjaa. Palautumisaikoineen treenin
kesto on hiukan yli tunnin. Niin Emmi kuin monet
muut aloitettuaan kuntosaliharjoittelun samalla
kiinnittävät huomiota
ravintoon. Emmin arkeen kuuluu kuntosaliharjoittelu Liikuntamyllyn kuntosalilla.
– Ruoka on aivan tavallista kotiruokaa. Ei mitään erikoista, mutta katson, mitä syön, erityisesti
hiilihydraatteihin ja niiden määrin sekä herkkuihin
kiinnitän huomiota. Niin kuin monen muunkin, kalaa
pitäisi muistaa laittaa useammin. Lisäravinteet ovat olleet Emmille tuttuja jo pitempään.
– Työni on haastava ja käytänkin ruoan lisänä proteiinishakeja, jolloin voin olla varma jaksamisestani. Kesällä tapahtumia Emmi Ojalan yksi tavoite osallistumisella Fitness
Cover Girl –kilpailuun oli saada monipuolisia töitä
ja keikkoja mm. kuvausten, juontojen ja messujen
muodossa. – Minun sanotaan olevan lämmin ja helposti lähestyttävä. Minusta on hauskaa päästä tapaamaan
uusia ihmisiä. Viimeisen puolen vuoden aikana kilpailuihin kuuluvien esiintymisten myötä olen saanut
paljon itseluottamusta esiintymiseeni ja minusta on
ihanaa päästä keskustelemaan ihmisten kanssa. – Ensi kesänä onkin kaikki työn ulkopuolinen aika
buukattu erilaisissa tapahtumissa toimimiseen. FaceMaker on upeasti markkinoinut työpanostani. Emmi kertoo, että lisäksi hän on mukana FaceMakerin ja Kaasujalan tuottamassa vuoden 2016
seinäkalenterissa. Kilpailemista? Emmi kertoo tulevan vuoden menevän työssä ja
keikoilla. Kesäksi ja syksyksi on buukattuja jo useita
keikkoja eri puolelle Suomea ja lisää on varmasti
vielä luvassa. Mielessä Emmillä on myös mahdollisesti kilpailla
fitnesslajeissa, mutta sen aika ei ainakaan vielä ole.
K&F 4/2015 |
11
TREENI
TEKSTI JA KUVAT: MILJA BOSTRÖM, MALLI: HEIDI SEPPÄLÄ, KUVAUSPAIKKA: BECOME KIVENLAHTI
Kevättreeni 4|4
Kevään viimeinen K&F-treeni vedettiin Becomessa personal trainer Heidin kanssa. Loput 3-jakoisen ohjelman
liikkeistä on esitelty jo ilmestyneissä tämän vuoden numeroissa.
KEVÄTTREENI 4|4
3x etukyykky *
3x jalkojen nosto riippuen
3x T-kulmasoutu *
2x takadippi
3x pullover *
2x vipunosto sivulle
3x selän ojennus penkillä *
3x vartalon kierto *
3-jakoinen ohjelma
Suositeltava toistomäärä on 8-12.
* lyhyempi versio treenistä
JALAT- KESKIVARTALO:
SELKÄ-HAUIS-TAKAREIDET
RINTA-HARTIA-OJENTAJA
3x askelkyykky
3x ylätaljaveto taakse / alataljasoutu lapiokahvalla
3x penkkipunnerrus smith-telineessä / penkkipunnerrus käsipainoilla
3x takakyykky smith-telineessä / kyykky jumppapallolla
3x T-kulmasoutu
3x vinopenkkipunnerrus
2x hack-kyykky / etukyykky / polven ojennus laitteessa
2x kulmasoutu käsipainolla
2x pullover
3x kylkitaivutus selkäpenkissä / nosto kylkimakuulla / vartalon kierto
3x selän ojennus penkillä
3x pystypunnerrus / vipunosto sivulle
3x vatsarutistus jumppapallolla / voimapyörä (jumppapallo)
2x polven koukistus laitteessa
2x hartian takaosa taljassa / hartian takaosa käsipainoilla
2x jalkojen nosto penkillä / jalkojen nosto riipuen
3x hauiskääntö mutkatangolla
3x takadippi
3x varpaillenousu
2x hauiskääntö hammer-otteella
2x kick back
Etukyykky*
Pidä kyynärpäät koko harjoituksen ajan riittävän ylhäällä ja rinta avoimena,
jolloin tanko pysyy tukevasti hartialihaksen päällä. Tarvittaessa voit käyttää
matalahkoa koroketta kantapäiden alla.
Kyykätessä huomio erityisesti jalkojen linjaus: polvi-varvaslinja säilyy
(polvet eivät esimerkiksi lähde kiertymään yhteen). Myös keskivartalon tuki
on tärkeä. Halutessasi voit laske liikkeen alle 90 asteen polvikulman, mutta
huomioi että alaselän ei tule pyöristyä.
T-kulmasoutu*
T-kulmasoudun harjoitusasento on etukeno; polvet hieman koukussa ja
selkä suorana. Kyynärpäät ovat hiukan koukussa ja hartiat keskilinjassa;
vältä venyttävää alkuasentoa. Keskity liikkeessä erityisesti tuomaan lapoja
yhteen ja vältä päästämästä yläselkää rennoksi toistojen välissä. Liike
tapahtuu yläselän lihaksilla, jolloin muu vartalo pysyy liikkumattomana.
Pullover*
Aloitusasennossa kädet ovat suorassa linjassa rinnan
yläpuolella (painoa on suositeltavaa kannatella kuvan
mukaisesti).Suorita liike rauhallisesti kyynärkulmaa
muuttamatta; selkä pysyy kiinni penkissä. Liikelaajuuteen vaikuttaa oma liikkuvuutesi.
12 |
K&F 4/2015
Vartalon kierto *
Jo aloitusasennossa keskivartalon lihakset ovat aktiivisina.
Pidä selkä suorana ja rinta avoimena. Suorita kierto hallitusti.
Liikkeen voit tehdä myös ilman painoa tai haastavampana
jalat ilmassa.
Selän ojennus
penkillä*
Säädä penkin korkeus lonkkien korkeudelle. Liikkeen voit
tehdä myös ilman lisäpainoa.
Laskeudu rauhallisesti alas
ja vältä selän yliojentamista
liikkeen yläasennossa; jätä liike vartalolinjaan. Malta säilyttää rauhallinen suoritustempo
ja vältä turhaa ”heilumista”.
Takadippi
Dipissä kädet ovat suunnilleen hartialeveydellä ja
kyynärpäät liikkuvat suoraan
taaksepäin. Pidä paino käsien
päällä ja laskeudu noin 90
asteen kyynärkulmaan. Anna
selän liikkua lähes kiinni penkissä. Ponnistaessasi takaisin
ylös, vältä tuomasta kyynärpäitä lukkoon.
Liikkeestä saat kevyemmän
siirtämällä jalkoja lähemmäs
penkkiä ja tuomalla ne koukkuun.
Vipunosto sivulle
Hyvä ryhti on tärkeää vapaapainoliikkeissä; pidä keskivartalo aktiivisena.
Kyynärpäät ovat hiukan koukussa; liikkeesä löytyy myös variaatio, jossa
kyynärkulma on 90 astetta. Aloitusasennossa painot ovat lähellä reisiä ja
yläasennossa suunnilleen hartiakorkeudella. Vältä avustamasta kehon muilla
lihaksilla; ole maltillinen vastuksen valinnassa.
Jalkojen
nosto
riippuen
Nosta polvet kohti rintaa, tee lyhyt
staattinen pito ja laske
jalat takaisin suoraksi.
Vältä turhaa heijaamista.
Apuna riippumiseen
voit käyttää siihen
tarkoitettuja riipuntalenkkejä. Kannattaa
kuitenkin muistaa että
puristusvoima kehittyy
ainoastaan harjoittelemalla.
TEKSTI: JAN SUNDELL
Tärkeät proteiinilisät
Tällä kertaa kuntosaliravintolisä – artikkelisarjassa puhutaan
proteiinilisistä. Tutkimuksissa
on havaittu, että proteiini menettää anabolista tehoaan, jos
se nautitaan liian myöhään. Täten laadukasta proteiinia kannattaa nauttia heti liikunnan
jälkeen tai jopa sen aikana.
proteiinisynteesiä pian voimaharjoituksen jälkeen.
Hiljattain on myös osoitettu, että heraproteiini stimuloi ruokailun jälkeistä lihaksen proteiinisynteesiä
tehokkaammin kuin kaseiini. Herassa on erityisen
paljon leusiini aminohappoa (isolaatissa jopa 14%),
jolla on lihasproteiinisynteesissä aminohapoista
tärkein rooli. 3 grammaa leusiinia (20 – 25 g heraproteiinia) maksimoi proteiinisynteesin. Myös heran
muiden EAA ja BCAA aminohappojen pitoisuus
on erityisen suuri. Tämä on tärkeää, sillä BCAA:t
muodostavat jopa kolmanneksen lihasproteiinien
aminohappomäärästä. Lisäksi heran proteiinit eivät
saostu mahan happamassa tilassa, vaan kulkeutuvat nopeasti ohutsuoleen, josta aminohapot imeytyvät pikaisesti verenkiertoon.
H
arjoituksen jälkeen lihasten verenkierto on kiihtynyt ja aminohappojen sekä
glukoosin hyväksikäyttö lisääntynyt.
Laadukkaan, runsaasti kaikkia välttämättömiä aminohappoja sisältävän proteiiniravinnon (~15-30 g proteiinikerta-annos) nauttiminen lihasvoimaharjoitusten yhteydessä on lisännyt
pääosassa tutkimuksissa harjoituksen vaikutusta.
Proteiinilisät ovat kätevä apu tässä ilman pelkoa
pilaantumisesta.
taisti lihasvoimaharjoittelun anabolista vaikutusta
plaseboon verrattuna.
Cermak ym 2012 osoittivat myös työllään palkkarien hyödyn. Heidän tutkimusryhmä julkaisi toisen
vielä isomman meta-analyysin proteiinipalautumisjuomasta. Tutkimusryhmä osoitti, että kun 22
laadukasta (satunnaistettu, plasebo-kontrolloitu)
tutkimusta laitettiin yhteen (680 henkilöä) niin
proteiinipalautumisjuoma lisäsi yli 6 viikon lihasvoimaharjoittelun jälkeen tilastollisesti merkitsevästi
rasvatonta kehonpainoa (0.69 kg versus 0.91 kg; P
< 0.00001) ja yhden toiston maksimivoimaa (1-RM
13.5 kg versus 20.7 kg; P < 0.005) verrattuna plaseboon sekä nuorilla että iäkkäillä henkilöillä.
Näiden yllä mainitun kahden meta-analyysin
lisäksi on kuvattu hiljattain meta-analyysi (Schoenfeld ym. 2013), jossa proteiinin ajoituksella ei ollut
merkitystä, jos päivittäin muuten nautitaan tarpeeksi
proteiinia. Täten palautumisjuomien hyöty ei ehkä
ole niin voimakas, mitä on aiemmin ajateltu erityisesti Phillipsin työssä. Kokemusperäinen että
pääsääntöisesti tutkimustietokin puoltaa kuitenkin
edelleen palautumisjuomien hyötyä ja siten käyttöä.
Hiilihydraattien rooli
Proteiinilisiä on markkinoilla mm. proteiinijauheina
(proteiinia noin 30-95 %), patukoina (proteiinia noin
10 – 30 g) ja valmiina juomina. Proteiinilisiä on
yleensä tarjolla hera-, kaseiini-, maito-, muna- ja
soijaproteiineista. Myös yksittäisiä aminohappoja on
markkinoilla kuten leusiinia, glutamiinia, BCAA:ta
(haaraketjuiset aminohapot) ja EAA:ta (välttämättömät aminohapot). Maitoproteiinista viidennes
on heraproteiinia ja loput kaseiinia. Heraproteiinit
ovat nopeasti, jopa puolessa tunnissa, imeytyviä,
kun taas soija-, muna- ja erityisesti maito- sekä
kaseiiniproteiinit ovat hitaasti imeytyviä (2-7 tuntia)
proteiineja. Täten heraproteiinit ovat optimaalisia
mm. palautusjuomissa ja muut hitaammin imeytyvät
proteiinit käteviä välipaloina ja yötä vastaan.
Välittömästi harjoittelun jälkeen tarkoitetuissa palautusjuomissa on mukana proteiinin rinnalla yleensä
hiilihydraattia. Usein käytetty hiilihydraattilisä on
maltodekstriini, mikä toisaalta imeytyy nopeasti
mutta millä on myös pitkäketjuisen hiilihydraatin tapaan pidempääkin vaikutusta verensokeriin. Toinen
nopeasti imeytyvä yleisesti käytetty tärkkelys on
Vitargo. Myös puhtaasti lyhytketjuisia hiilihydraatteja eli sokereita kuten dekstroosia eli D-glukoosia,
sakkaroosia ja fruktoosia käytetään. Nämä kaikki
hiilihydraatit täyttävät nopeasti tyhjentyneet glukogeenivarastot harjoittelun jälkeen ja stimuloivat
insuliinin eritystä, jolloin palautusjuomassa olevien
aminohappojen sisäänotto lihassoluihin tehostuu.
Palautumisjuomissa höttöhiilihydraatit ovat siis
ainakin teoriassa perusteltuja. Varsinaista tutkimustietoa optimaalisesta hiilihydraattimäärästä palautumisjuomassa ei kuitenkaan ole. Itse suosittelen noin
20 grammaa, mutta jos painoa on tarkoitus nostaa,
voisi hiilihydraattia olla 40 grammaakin.
Heraproteiini
Tärkeä yöproteiini
Eri proteiinilisät
Heraproteiinia on proteiinikonsentraattina, -isolaattina ja esipilkottuna eli hydrolisoituna proteiinina.
Konsentraatissa on noin 70-80 % proteiinia sekä 5
% laktoosia ja rasvaa kun taas isolaatissa on noin
90 % proteiinia sekä alle 1 % laktoosia ja rasvaa.
Hydrolisoitu hera (proteiiniketjut pilkottu peptideiksi
ja aminohapoiksi) imeytyy erityisen nopeasti ja voi
soveltua proteiiniallergisille. Heraproteiini ei ole
suhteessa muihin laadukkaisiin proteiinilähteisiin
mitenkään ylihinnoiteltua. Saman proteiinimäärän
saaminen esimerkiksi maitorahkasta, raejuustosta tai kananmunasta on hinnaltaan heraproteiinin
luokkaa. Konsentraatti on halvin ja soveltuu suurelle
osalle ihmisistä, mutta vähälaktoosista ruokavaliota
noudattaville isolaatti on parempi valinta.
Nykykäsityksen mukaan voidaankin sanoa heran
oleva laadultaan parasta valkuaista. Heraproteiinin
vaikutus elimistön typpitasapainoon (proteiinin synteesi verrattuna proteiinin hajoamiseen) on tavallista
valkuaisainetta suurempi, minkä takia sen hyväksikäytettävyyttä kuvaava biologinen arvo (BV) on sillä
erittäin korkea. Heran proteiinit kohottavat esim.
kaseiini- tai soijaproteiineihin verrattuna huomattavasti enemmän lihaskasvussa tärkeää lihasten
14 |
K&F 4/2015
Palautumisjuomat
Voimaharjoituksen yhteydessä nautitun heraproteiiniravinnon on havaittu olevan hyödyllinen lisä jopa
silloin, kun normaali päivittäinen proteiininsaanti
on jo melko korkea. Ensiksi asian ehti raportoida
Phillips ym. 2009, jotka julkaisivat hieman yli kahdensadan koehenkilön meta-analyysin eli yhteenvetotutkimuksen. Tutkimuksen, jossa keskiarvokesto
oli 11,2 viikkoa, tulos oli että suurin rasvattoman
kehonpainon lisääntyminen saavutettiin aiemmin
harjoittelemattomilla tai melko vähän harjoitelleilla heraproteiinilla (2.9±1.6kg), maitoproteiinilla
(2.7±1.3kg) verrattuna kahteen muuhun verrokkiin
soijaproteiiniin (1.4±0.6 kg) tai hiilihydraattiin/energiattomaan plaseboon (0.9±0.6kg). Kuten huomaatte heraproteiini piti ykköspaikkaa, josta soijaproteiini
jäi jo selvästi jälkeen. Heraproteiini siis kolminker-
Lihas kasvaa levossa ja unessa, koska silloin mm.
erittyy anaboliaa lisäävää kasvuhormonia. Täten
loogisesti ajateltuna riittävä proteiinin saanti juuri
ennen nukkumaan menoa olisi myös ideaalista.
2012 Luc van Loon tutkimusryhmineen teki hienon pioneerityön. He totesivat että juuri ennen
nukkumista otettu kaseiini (40 g) imeytyi hyvin
verenkiertoon pitkin yötä ja edisti lihaskasvua sekä
palautumista lihasvoimaharjoittelusta. Yönaikainen proteiinisynteesi lisääntyi jopa neljänneksellä
ryhmässä, joka oli ottanut yökaseiinin verrattuna
placeboryhmään.
Yhteenveto
Niin tieteellisen näytön kuin käytännön kokemuksen
perusteella voidaan siis todeta, että harjoituksen
jälkeisen palautumisjuoman (heraproteiini + hiilihydraatti) lisäksi illalla kannattaa ottaa hitaasti imeytyvää proteiinia kuten maito- tai kaseiiniproteiinia.
Proteiinilisän käytössä pitää kuitenkin huomioida
myös ruuasta tulevan proteiinin määrä ja pyrittävä
pysymään kokonaissuositusarvoissa (1,5 – 2 g/kg).
TEKSTI JA KUVA: TARJA LEMSTRÖM
FUEL – hyvinvointia ryhmäliikunnanohjaajille
Ryhmäliikunnanohjaajat toimivat työssään terveyden
edistäjinä. Jatkuva fyysinen ja
henkinenkin kuormitus yhdistettynä epäsäännöllisiin työaikoihin ajavat kuitenkin liian
monet ohjaajat ylirasitustilaan
ja omasta hyvinvoinnista huolehtiminen jää usein työn jalkoihin.
R
yhmäliikunnanohjaajien blogiteksteissä
ja keskustelupalstojen kommenteissa
vilahtelevat tuon tuosta kommentit:
”Liikunnan ammattilaisena tiedän kuinka
pitää treenata, mutta todellisuudessa en
itse jostain syystä noudata näitä ohjeita”.
Liikunta-alan ammattilaisia kouluttava Gymstick
Liikuntapalvelut halusi tarttua tähän ajankohtaiseen
aiheeseen ja lanseerasi alkuvuodesta ryhmäliikunnanohjaajille suunnatun FUEL-hyvinvointitapahtuman. Olympiastadionilla 28.2.2015 ensimmäisen
kerran toteutettu tapahtuma herätti erittäin positiivista kiinnostusta kohdeyleisön keskuudessa.
Tapahtumaan osallistuneiden antama palaute
vahvisti olettamuksemme, että olemme tärkeällä
asialla! Tapahtuma herätti myös useiden liikuntaalan organisaatioiden mielenkiinnon ja vastaavia
teemakokonaisuuksia tullaan toteuttamaan sisäisinä
koulutuspäivinä näiden organisaatioiden henkilöstöille vielä vuoden 2015 aikana. Mainion avauksen
rohkaisemana Gymstick Liikuntapalvelut tulee
toteuttamaan FUELin vuosittain toistuvana tapahtumana, joka kerää yhteen ryhmäliikunnanohjaajat
ja muut liikunta-alan ammattilaiset tärkeiden, omaa
hyvinvointia edistävien teemojen ja harjoitteiden
äärelle.
Ensimmäisessä FUELissa tutustuttiin luentojen
merkeissä muun muassa fyysiseen palautumiseen
ja henkisen hyvinvoinnin edistämiseen, ääneen
ohjaajan työvälineenä, lantionpohjan lihaksiston
merkitykseen sekä terveyttä edistävään funktionaaliseen ravintoon. Käytännön harjoitteiden kautta
perehdyttiin sekä ammattilaisten että asiakkaiden
keskuudessa suosittuun foam roller –kehonhuoltoon
sekä ajankohtaiseen mindfulnessiin terveysliikuntalaji Asahin keinoin. Osallistujilta kerätyn palautteen
perusteella lantionpohjan lihaksiston huomioiminen,
fyysinen palautuminen ja kehonhuolto rullaten olivat
tärkeimmiksi koettuja aiheita. FUEL-tapahtumaa
kuvailtiin osallistuneiden toimesta muun muassa
seuraavasti:
”Koulutus, jossa yhteen päivään
on lyöty kaikki parhaat jutut, mitä
liikunta ja hyvinvointi pitävät
sisällään, ja mihin kannattaa
keskittyä.”
”Luentosisällöt koostuivat sekä
liikunta-ammattilaisten oman hyvinvoinnin edistämistä koskevasta
tiedosta ja yleisestä hyvinvointitietoudesta sopivassa suhteessa.”
www.liikuntapalvelut.com/fuel
www.facebook.com/
gymstick.liikuntapalvelut
TEKSTI: SATU TUOMISTO (IMPERIAL HELATH CLUB)
Supermuonat syynnissä -osa 2-
Herkut juhlapöytään
Nyt on taas se aika vuodesta kun kevätjuhlien
leipomisinto hakee inspiraatiota lehtien ja internetin tarjonnasta. Moni
kotikokki löytää mieleisensä ja yhä useampi kattaa kevätjuhlien pöydät
toinen toistaan houkuttelevimmilla omatekoisilla
herkuilla.
Mustikkainen superfood
–raakakakku
Ihana suussa sulava kesäherkku sopii niin juhlapöytään kuin
välipalaksi.
Reseptissä käytetyt marjat voit
korvata omilla suosikeillasi.
Superfood raakapohja:
3 dl 3 tl 3 tl 1
2 rkl
0,5 dl mantelijauhetta
raakakaakaojauhetta
kookosjauhoja
jauhettu vaniljatanko
agavesiirappia
vettä
R
aakakakkujen ja –leivonnaisten
suosio on nousussa ja lisämakua terveellisiin makeisiin
haetaan pienellä superfoodien
antamalla twistillä. Parasta raakakakuissa on se että ne ovat sen verran
täyteläisiä ja ravinnerikkaita että niitä voi
nauttia myös ateriankorvikkeena. Tämän
ansiosta nälkä pysyy loitolla pidempään ja
herkuttelija saa takuuvarmasti tarvitsemansa määrän hyviä rasvoja sekä hivenaineita.
Lisäksi raakakakku antaa energiaa
pitkälle päivään, eikä sen syömisen jälkeen
ole yhtä turvonnut tai pöhöttynyt olo kuten
tavallisen vehnällä ja sokerilla täytetyn
kakkupalan jälkeen. Raakakakut sopivat
myös erityisruokavaliota noudattaville sillä
lähes jokainen raaka-aine on korvattavissa
itselleen sopivaksi.
Raakakakuissa ei käytetä lainkaan prosessoituja maitotuotteita, valkoista sokeria,
Mustikkatäyte:
Liota cashewpähkinöitä muutaman
tunnin ajan runsaan veden kera
ennen käyttöönottoa.
200 g cashewpähkinöitä
1 dl agavesiirappia
1,5 dl neitsytkookosöljyä
2 rkl
raakakaakaonidsejä
300 g mustikoita
30 g
kuivattuja karpaloita / gojimarjoja
Vuoraa pienen irtopohjavuoan pohja
leivinpaperilla ja
valele vuoan seinämät kookosöljyllä.
Öljyn avulla kakku
irtoaa vuoasta
helpommin.
Hienonna cashewpähkinät tehosekoittimessa
tasaiseksi massaksi.
Annostele loput täyteaineet ja sekoita kunnes
massa on tasaista.
Levitä mustikkatäyte pohjan päälle tasaiseesti. Nosta jääkaappiin jähmettymään puoleksi
tunniksi.
Sekoita raakapohjan aineet keskenään ja painele
tasaisesti voidellun
vuoan pohjalle.
Suklainen banaaniherkku
Suklainen banaaniherkku on helppoudessaan ja nopeudessaan
aivan ylivoimainen. Tämä taivaallinen makupala sulaa niin tekijän
kuin juhlavieraidenkin suussa.
Tämän ohjeen mukaan saat tehtyä kaksi valmista annosta.
2 kpl 3 dl 1 dl
1 barebareja
hasselpähkinäjuomaa
leaderin minttusuklaa
pudding -jauhetta
banaani
koristeluun raakakaakaonibsejä
gelatiinia eikä transrasvoja, joten raakakakku on täydellinen valinta sokeria, viljaa,
hiivaa sekä maitoa vältteleville. Kakun
raaka-aineita ei ole kuumennettu yli 40
asteen, jolloin olennaiset vitamiinit, hivenaineet sekä hyvät rasvahapot ovat tallella.
Näin ollen nämä terveyspommit ennen
kaikkea maistuvat taivaalliselta, mutta myös
sisältävät ainesosia, joiden nauttimisesta ei
tarvitse kantaa huonoa omaatuntoa.
Raakakakkujen valmistaminen on myös
todella helppoa. Tarvitset vain hyvän irtopohjavuoan, sekä laadukkaan tehosekoittimen tai monitoimikoneen. Uunia kakkujen
valmistamisessa ei luonnollisestikaan
käytetä, joten lopputulosta on lähes mahdoton pilata. Seuraat vain reseptin ohjeita
ja maltat odottaa jääkaapissa jähmettyvän
kakun valmistumista. Jokainen kakku on
tekijänsä näköinen ja sehän on raakakakkujen pohjimmainen idea.
Cashewtäyte:
150g
1 dl 2 rkl 2 rkl
Valmista vanukas sekoittaen hasselpähkinäjuoma
sekä minttusuklaa pudding
-jauhe keskenään tasaiseksi massaksi.
Kerrosta lasiseen pikariin
(voit halutessasi käyttää
myös viinilaseja) murskattua barebaria, sekä
valmista vanukasta.
Koristele banaaniviipaleilla, sekä barebar murskalla.
Lisää pinnalle hyppysellinen raakakaakaonibsejä.
liotettuja cashewpähkinöitä
neitsytkookosöljyä
vettä
agavesiirappia
Hienonna cashewpähkinät tehosekoittimessa
tasaiseksi massaksi.
Annostele loput täyteaineet ja sekoita kunnes
massa on tasaista.
Levitä cashew –täyte mustikkatäytteen päälle
tasaisesti.
Vie kakku jääkaappiin jähmettymään noin kolmeksi tunniksi.
Nosta jähmettynyt kakku kylmästä ja irrota
varovasti irtopohjavuoan seinämät. Käytä apuna
terävää veistä.
Asettele valmis kakku tarjoiluastialle tai annostele valmiita kakkupaloja lautaselle.
Koristele mielen mukaan.
16 |
K&F 4/2015
Immersive Fitness luo elämyksiä
Viime vuoden lokakuussa aloitti ensimmäinen
Immersive Fitness –studio osana kuntokeskusta Los Angelesissa.
I
mmersive fitness on elämystunti, jossa elokuvateatteritasoinen
videosisältö näytetään varta vasten
rakennetun studion seinäpinnoille ja
samalla tunnin ohjaus soljuu sopusoinnussa musiikin ja kuvan kanssa.
Tuotannon takana ovat Adam Lazarus ja Les Mills. Adam Lazarus on mm.
Beyouncen ja Kanye Westin musiikkivideoiden toteuttaja.
Immersive fitness –tunneilla liikkeeseen reagoidaan omien tuntemusten
mukaan, eikä toistoja laskien. Uusi teknologia on luonut mahdollisuuden tuoda
aistit mukaan.
Ohjattava tunti on taattua Les Mills
tasoa.
TRIPillä matkaan
Ensimmäiset immersive fitness -tunnit
tulevat olemaan kaksi sisäpyöräilyn THE
TRIP-tuntia. Tunneilla viedään polkijat
mukaan matkalle, jonka tekeminen ulkomaailmassa ei ainakaan nykyään vielä
onnistu. Matkalla poljetaan avaruusajan
kaupungissa ja sprintataan digitaalisella
velodromilla - vain mielikuvitus luo rajat
maisemalle. Abstrakti maailma imaisee
polkijat mukaansa.
Mielikuvituksellinen maailma lisää aistien käyttöä. Polkijan mennessä sisään
ohjelmaan, hän ei enää ajattele matkan
pituutta vaan pyrkii omaan parhaimpaansa.
SATS ELIXIA kärkenä
Ruotsissa ensimmäinen Immersive
Fitness –studio aloittaa toukokuussa
Tukholmassa SATS ELIXIAlla. Suomeen
konsepti rantautunee syksyn aikana.
Alkuvaiheessa tuntikehys on suunniteltu sisäpyöräilyyn, mutta viimeistään ensi
vuonna lattiatunteja tuodaan immersivemaailmaan.
KAUNEUS
TOIMITTANUT: LAURA JA TIIA ESKOLA
Kesän ihanat
uutuustuoksut miehille ja naisille
Lanvinin viettelevä miesten uutuus, Éclat d’Arpège pour
Homme huokuu puhtautta
ja raikkautta kuljettaen kantajansa
suoraan Välimeren rannoille. Tuoksu avautuu häikäisevällä meren
raikkaudella sekä italialaisten
sitrushedelmien cocktaililla. Sydäntuoksussa sykkii rosmariini seetripuun ja myskin antaessa tuoksulle
tyylikkään loppusilauksen. Repetton tuoksuperheen kolmas
tulokas Eau Florale ilmentää
ballerinojen raikkautta ja energiaa.
Uskalias, iloinen ja häikäisevä
tuoksu avautuu elinvoimaisella
greipillä sekä valkoisen luumunkukan naisellisella vivahteella.
Sydäntuoksu kietoutuu herkän
ruusun sekä orvokin syleilyyn.
Pohjatuoksuna on seetripuun,
meripihkan ja myskin jännittävä yhdistelmä.
Pigmenttiläiskien hoito
Pigmenttiläiskät, eli maksaläiskät ovat ihon tapa huutaa apua: “minua on kohdeltu kaltoin!” Läiskät johtuvat
useimmiten auringosta ja kuivasta ihosta, mutta joskus
niitä ilmestyy myös raskauden ja imetyksen jälkeen. Miten
niistä sitten pääsee eroon?
•
Pidä huoli että suojaat ihoasi jatkossa AINA. Kevät
aurinko on petollisin, joten käytä vähintään 15
suojakertoimista suojaa. Jos tiedät, että sinulla on
taipumusta epätasaisen pigmentin muodostumiseen
ole erityisen varovainen - jo pieni hetki auringonsäteitä laukaisee häiriön.
•
Kosteuta ihoasi. Suurin pigmenttihäiriöiden aiheuttaja
on rusketusta muodostavien solujen joutuminen syväkuivaan tilaan, jolloin ne eivät kykene muodostamaan
tasaista väriä. Valitse siis voide, joka kosteuttaa ihosi
pintaa syvemmältä.
•
Käytä pigmentoituneelle iholle tarkoitettua seerumia
aamuin illoin.​
Miten epäpuhdas iho meikataan kesähelteillä?
FLOW kosmetiikan hengittävä mineraalimeikkipuuteri on kesällä jokaisen
ongelmaihoisen suosikkituote. Hajusteeton, öljytön ja säilöntäaineeton puuteri
ei tuki ihohuokosia, eikä aiheuta finnejä. Sinkkidioksidi rauhoittaa esimerkiksi
auringosta tai merivedestä ärtynyttä ihoa. Erinomaisesti peittävä puuteri antaa
kaiken lisäksi noin 15 aurinkosuojakertoimen!
Saatavuus: www.flowkosmetiikka.fi
Kapselit avuksi auringolta
suojautumisessa
Solgarin uutuus, Astaxanthin kapselit
auttavat ihoa suojautumaan palamista vastaan tuoden iholle samalla tervettä hehkua. Tutkimuksien mukaan ne suojaavat ihoa DNA-vauroilta,
jotka johtuvat auringon gamma-säteistä. Astaksantiini on yksi voimakkaimmista tunnetuista antioksidanteista. Saatavuus: Luontaistuotekaupat
Hiusten hoito kesähelteillä
Hiukset kärsivät auringossa, meri- ja kloorivedessä ihan yhtälailla, kuin iho. Framesin ihanat uudet aurinkotuotteet suojaavat ja
korjaavat vaurioitunutta hiusta.
After Sun shampoo puhdistaa hiuksista hiekan, kloorin ja
suolan jäänteet manteliproteiinin avulla, ja After Sun hoito-
aine korjaa, kosteuttaa ja pehmentää auringon karheuttamat
hiukset tunkeutumalla niiden ytimeen.
Protective Invisible Spray ja Protective Cream
suojaavat hiuksia ennen aurinkoon ja veteen menoa. Estää väriä
haalistumiselta ja pitää hiukset joustavina.
Saatavuus: kampaamot
Hurraw! aurinkosuoja
huulille
Hurraw huulirasvat ovat vegaanisia ja raakoja, eli raaka-aineita ei ole kuumennettu
yli 47 asteen. Maut ovat täysin luonnollisia,
eikä rasvoja ole testattu eläimillä. Sun
balm –voide suojaa huulien herkkää ihoa
tehokkaasti suojakertoimella 15, samalla
kosteuttaen ja rauhoittaen. Tuoksuu ja
maistuu mehukkaalta mandariinilta, kamomillalta, ja miedosti vaniljalta.
Saatavuus: Luontais- ja ekoliikkeet
Dui Cliniquen Pigment Spot
Formula korjaa kaikentyyppisiä ihon
pigmenttihäiriöitä, jopa pigmentoituneita arpia. Se syväpuhdistaa kudoksia ja
suojaa ihoa vapailta radikaaleilta. Iho
kirkastuu ja pehmenee, ja väri tasoittuu
kun solutuotanto aktivoituu. Uusimpien tutkimusten mukaan suurien suojakertoimien
kemikaalit saattavat jopa pahentaa tilannetta. Käytä siis
luonnonmukaista aurinkosuojaa, joka ei sisällä myrkkyjä.
Dui Cliniquen Sun
Protection Cream on
luonnonkosmetiikkaa parhaimmillaan, se tehostaa ja tukee
melanosyyttisolujen toimintaa
ehkäisten pigmenttiläiskien
muodostumisen. Suojakerroin
15 suojaa ihoa voimakkaaltakin
auringolta antaen kuitenkin
kauniin rusketuksen.
Saatavauus: www.duiclinic.fi
Kesän ehdoton terveystuote ihan jokaiselle:
Oxytarm suolenpuhdistaja
Magnesiumhydroksidi ravintolisä puhdistaa suolenpinnan
kuonaplakin, vauhdittaa ruuansulatusta ja tuo happea suoleen,
jolloin hiivakaan ei pääse pilaamaan kesälomaasi. Kun ruuansulatus nopeutuu ja kuona saa saman tien kyytiä, ei ole pelkoa
grilliherkkujen kerääntymisestä vyötärömakkaroiksi. Hämmästys on ollut suuri, kun vatsan ja suoliston “suursiivous”
on vienyt mukanaan ummetuksen lisäksi mm. allergioita, nivelkipuja, päänsärkyjä ja finni-ongelmia. Magnesiumhydroksidia on
käytetty suolenpuhdistuksessa tunnetusti hyvin tuloksin jo satojen
vuosien ajan. Saatavuus: Hyvin varustetut luontaistuote- ja terveyskaupat
18 |
K&F 4/2015
Lämmin lähisali
Kauniaisten keskusta sai oman kuntosalinsa
helmikuun alussa Nice & Guys -kuntosalin
avattua kauppakeskuksen yläkertaan.
N
ice & Guys on Joanna Bymanin johdolla tarjoamassa liikuntapalvelua, mikä tuotetaan tyylikkäässä ja modernissa kuntosalissa.
Joanna kertoo kuntosalin suuntautuvan siisteyttä ja laatua arvostavalle harjoittelijalle. Laadukas kokonaisuus
Nice & Guys -kuntosalilla panostetaan salin siisteyteen ja viihtyisään harjoitteluympäristöön.
– Korkeatasoiset kuntosalilaitteet, vapaapaino- ja toiminnallinen alue sekä
lämmittelyosasto on tarkkaan mietitty vastaamaan vaativammankin harjoittelijan treenivaatimuksia, kertoo Joanna.
Alku- ja loppulämmittely hoituu kattavalla cardio- eli lämmittelyosastolla,
jossa on mm viisi juoksumattoa sekä useampi crosstrainer. – Ryhmäliikuntatunteja meillä ei ole, lisää Joanna Byman.
Joanna kertoo monelle olevan tärkeää päästä treenaamaan ennen töihin
lähtemistä. Niinpä kello viisi aamulla avautuvassa salissa moni tekee päivän
liikuntansa ennen junalle kiirehtimistä.
Toisena huomiona Joanna kertoo illan alkavan Kauniaisissa myöhemmin
kuin Helsingin keskustan saleilla – täällä käydään ensin kotona ja sitten tullaan liikkumaan. Nice & Guys onkin auki iltayhteentoista.
Joanna Byman avasi Nice & Guys kuntosalin Kauniaisten keskustaan helmikuun alussa.
Henkilökohtaista ohjausta
Nice & Guys tarjoaa kaksi eri vaihtoehtoa oman liikunnan aktivoimiseen:
Omaohjaus tai Henkilökohtainen valmennus.
Omaohjaus on kuntosaliohjelman luonti kuntoilijan tavoitteista lähtien. Tähän
sisältyy myös kehonkoostumusanalyysi, mikä antaa toistettuna muutaman
kuukauden jälkeen hyvin tietoa oman harjoittelun tehokkuudesta.
Henkilökohtainen valmennus taasen oman liikunnan aktivointia ammattitaitoisen valmentajan kera. Valmentaja on tällöin se, joka motivoi ja kannustaa
tavoitteellisempaan treenaamiseen.
Nice & Guysilla toimivat henkilökohtaiset valmentajat ovat pitkän linjan valmentajia, joilla on myös monien eri lajien osaamista.
– Henkilökohaiselta valmentajalta eli personal trainerilta saat myös lajikohtaisen, itsellesi räätälöidyn harjoitteluohjelman!
TEKSTI JA KUVAT: ARI KATAJISTO
Tiina Noko ensi kerralla Eurooppaan
Fitness Classic –kilpailu nosti koko bodykansan tietoisuuteen keravalaisen Tiina Nokon. Tiina nousi
ensimmäistä kertaa kilpalavalle ja tuloksena heti kilpailun voitto ja edustusmatka EM-kisoihin.
J
os kyse olisi bikinifitnesskilpailijasta, olisi
kyseinen tulema todella hieno, mutta kun
kyseessä on jo oman linjansa löytänyt
bodyfitness, on kysymyksessä todellinen
teko.
Näin kirjoitti bodylajien erikoismedia Bodylehti:
”Alle 163cm: n sarjan todellinen stand out oli aiemmin bodykansalle hieman tuntemattomampi kilpailija
Tiina Noko, jolla oli pyöreää ja näyttävää lihasta ja
sitä oli juurikin oikeissa paikoissa. Kun Tiinan kunto
oli vielä suhteellisen kohdallaan lukuun ottamatta
takaosaston pientä pehmeyden vivahdetta, jätti hän
Kulttuuritalon voittajana.” tosalilla loistavasti. Lihas oikeasti kasvaa treenaamalla.
Tässä vaiheessa Tiina ei miettinyt kilpailemista
vaan tärkeintä oli kuntosalin antama vastapaino
työlle.
Kuten niin monella muulla, myös Tiinalla saliharrastuksen myötä kiinnostus terveelliseen ravintoon
kasvoi. Parin vuoden verran Tiina työsti omaa
ravinto-ohjelmaansa omatoimisesti. Tämän jälkeen
syntyi ajatus valmentajan ottamisesta varmistamaan
liikunnan ja ravinnon oikea tasapaino.
Oikeita valintoja
– sattumaltako?
Saatuaan kuntosaliharrastuksen alkuun, Tiina halusi
katsoa mitä pystyy tekemään hyvän valmentajan
kanssa. Kinnari Gymin perintöä on ainakin osittain
avoin suhtautuminen mahdolliseen kilpailemiseen.
Muutamien kuukausien ajan Tiina etsi itselleen
mieluista ja sopivaa valmentajaa ja puolitoista
vuotta sitten hän päätyi Matti Halosen valmennusryhmään.
– Ajatuksemme oli tehdä harjoittelua pitkällä tähtäyksellä. Itse puhuin kolmen, neljän vuoden tavoitteesta.
Valmennus lähti hyvin käyntiin. Tiina vieraili
kuuden viikon välein Tampereella ja sai joka kerta
päivitetyn treeni- ja ravinto-ohjelman.
– Monessa mielessä elämä helpottui. Matti laittoi
ohjelmaan kaikki treenit ja myös ruoat, mitä tulisi
syödä. Itselleni on helppoa seurata ohjeita, joten
tämä sopi hyvin minulle.
– Oli myös hienoa saada siinä vaiheessa ensimmäinen sponsori – Sportlife. Olin siirtynyt urheilijaksi.
Tiina pitää tärkeänä, että jokainen panostaa
laadukkaaseen palautusjuomaan. Tiinan palkkari on
Recovery+ vanilja maustettuna raakasuklaalla.
Ravintopuolen mielenkiintoinen lisäjuonne on ollut
karkinhimon väheneminen.
Tiinan viikko sisältää viisi salitreeniä, jotka nykyään muutettuaan työn perässä Keravalle, tekee
Power Centerillä.
– Treenatessani haluan tehdä treenin hyvin ja silloin
haluan olla omassa rauhassa. Keskityn treeniin ja
silloin se on tehokasta.
Tiina Nokon liikuntaa nuorempana on ollut ratsastus
ja talleille polkeminen pyörällä. Näistä kahdesta
Tiinan elämään on jäänyt pyöräily, mitä hän tekee
ympärivuotisesti.
Kuntosalin löytyminen omaan harrastusvalikoimaan tapahtui vasta vajaa neljä vuotta sitten hänen
elämäntilanteensa muuttuessa. Tiina kertoo etsineensä turvallista paikka, jossa voi purkaa itseään.
Silloin Tiina asui Järvenpäässä ja hänen lähisalinsa oli nykyään jo historiaan siirtynyt Kinnari Gym.
– Salin valintaan vaikutti kodin läheisyyden lisäksi
Pipa Honkasen ammattitaito, joten uskoin siellä
saavani hyvää apua saliharrastukseeni.
Kinnari Gymillä Tiina pääsi kuntoilun alkuun –
alussa painojen ollessa maltilliset.
– Huomasin hyvin pian, että oma kehoni toimii kun-
Oikea valmentaja
Kilpalavalle
Tiina on valmiina kohtaamaan eurooppalaiset kilpasiskot.
20 |
K&F 4/2015
Tiinan oma ajatus oli tähdätä kilpailemaan vasta parin vuoden kuluttua. Matti Halonen puolestaan näki
viime syksynä Tiinan fysiikan menneen niin paljon
eteenpäin, että näin keväällä voisi olla hyvä hetki
testata diettaaminen ja hakea kokemusta lavalta.
Muutaman hetken miettimisen jälkeen päädyttiin
huhtikuun Fitness Classic –kilpailuihin.
Tiinan paino päätöstä tehdessä oli säädyllinen,
sillä pudotettavaa oli vain kymmenisen kiloa.
– Luotan Matin silmään ja hänen näkemyksiin
oikeasta ajoituksesta.
– Halusin pelata varman päälle ja dieetin pituudeksi
laskimme 22 viikkoa. Ja ainahan sitä ongelmia tulee
matkalla. Niin minullekin mm. orastava A-virus.
Dieetin aikana käynnit valmentajan luona kaksinkertaistuivat eli kolmen viikon välein katsottiin
ollaanko oikeassa suunnassa.
Tiina painottaa hyvää yhteistyötä Matin kanssa.
Kun Matti laittaa koko oman tietotaitonsa hänen kilpamenestyksen eteen, hän näkee oman tehtävänsä
olevan suunnitelman toteuttaja.
Keravan Power Center on Tiina Nokon kotisali.
22 viikkoa meni melko nopeasti. Sisälsihän kilpailuun valmistautuminen paljon uusia asioita; kilpabikinit, meikkaaja ja huoltaja. Myös korkokengät
kuuluivat hankintoihin – 12 senttiset. Korkkareilla piti
myös harjoitella kävelemään T-kävelyä.
– Oman päivätyöni pyrin hoitamaan hyvin vaikka viimeisen kuukauden aikana joskus ei tuntunut hyvältä.
Vasta viimeisen viikon olin lomalla.
Lavalla, voittajana
Tiina Noko kertoo oman tavoitteen olleen ensinnäkin
päästä kilpalavalle.
– Kun menin finaalissa lavalle, olin valmistautunut
hakemaan finaalin jumbosijan eli kuudennen palkinnon.
– Ja lisäksi minut valittiin Santa Monicaan toukokuun
puolessa välin pidettäviin EM-kisoihin. Siis kaikki
Fitness Classic –kisan jälkeen nautittavaksi hankitut herkut (karkit) joutuvat odottamaan vielä yhden
kisan.
Jatkoa seuraa
Tiina Noko ei tällä hetkellä ole aivan varma, milloin
seuraava kilpailu merkitään kalenteriin.
– Alustavasti olen ajatellut syksyn SM-kisoja, mutta
katsotaan ensiksi EM-kisat. Niiden jälkeen pitänee
keskustella Matin kanssa ja sitten tehdä päätös.
Tiina kertoo uuden dieetin alkavan juhannukselta,
mikäli päätetään kilpailla lokakuussa.
Nyt 31-vuotias Tiina Noko tulee olemaan hyvä lisä
Suomen bodyfitnesstiimiin. Hänen fysiikkansa on
hyvää eurooppalaista tasoa ja toisaalta Tiinalla on
kilpailemiseen tarvittavaan luonteen lujuutta.
Fitnesstähdet häikäisivät Kulttuuritalossa
Fitness- ja bodylajien kiinnostavuus on vahvassa nousussa. Aikoinaan yhden päivän kilpailutapahtuma kattoi tänä
vuonna koko viikonlopun.
333 kilpailijaa nousi Sportyfeel Fitness Classicissa lavalle.
Aleksi motivoi Supermass-tuotteiden
hankintaa.
Fastin tuotteet kuuluvat monen
arkeen.
L
auantaina 18. ja sunnuntaina 19. huhtikuuta käydyt Sportyfeel Fitness Classic –kilpailut
vetivät mukaansa 333 kilpailijaa. Myös katsomo oli lauantaina loppuunmyyty ja sunnuntainakin tilaa jäi vain muutamalla paikan päältä lippunsa hankkineelle.
Kulttuuritalossa pidettiin myös pienoismessut ja paikalla oli toistakymmentä toimijaa
tuoden esiin ravinteita, vaatteita, kirjoja ja muuta kuntoiluun kuuluvaa.
Seuraavan kerran suuremmalla joukolla fitnesskansa kokoontuu Lahteen Nordic Fitness Expoon
lokakuun 10.-11.päivinä.
Biancavenen fitnessvaatteet hyvin esillä.
FitClubin valmennukset.
Nettiliha tuo parhaat pihvit kotiin.
Markus Heinänen SportLifen
osastolla.
Flodinsin snacksit ovat
fitnesstasoa.
Shakepullot ja kanasäilykkeet…
TEKSTI JA KUVA: TIINA RANIN
Cambridge personal trainer
– Olen tehnyt pt:n työtä yli 10 vuotta ja Cambridge
Huhtikuussa valmistuivat envalmennusta liki vuoden. Minulle CO-valmentajan
simmäiset Cambridge Personal työ on avannut aivan uusia ovia ja olen saanut
uuden asiakasryhmän, joka ei palkkaa perinteistä
Trainerit. Nämä valmentajat
treenaria. Nyt tarjoan sulassa sovussa laihdutusvalmennusta ja liikuntapalveluja, kertoo Tiina
ovat entuudestaan laihduttaRanin.
miseen erikoistuneita osaajia,
Kuntotestausta ja tulosten
jotka nyt suorittivat puolen
tulkintaa
vuoden liikuntaerikoistumisEnsimmäinen pilottikurssi starttasi syksyllä 2014.
Mukaan valikoitui jo useamman vuoden Cambridjakson.
A
jatus kouluttaa omia liikuntavalmentajia Cambridge-ohjelmaan lähti
tarpeesta saada ammattilaisia, jotka
osaavat kannustaa laihduttavia asiakkaita pienin askelin liikunnan pariin.
Koulutusohjelman ovat suunnitelleet sen päävastuuvalmentajat Annika Rak ja Tiina Ranin.
Erikoisosaamisen tarve
Annikalla oli selkeä näkemys siitä, mitä kaikkea
treenarin pitää osata kannustaessaan laihduttajaa
liikkumaan Cambridge taso-ohjelmaa myötäillen.
– Oma Cambridge PT tarvitaan siksi, että laihduttajan ei tarvitse
palkata kahta
valmentajaa. Pt
saa valmiin rungon,
jonka avulla edeten
varmistetaan asiakkaan laihtuminen
ja kuntoutuminen,
vähitellen ja askel
askeleelta. Pääajatuksena on, että
liikunta ei yksin
laihduta, mutta se
on oiva apu painonhallinnassa, tiivistää
Annika Rak.
ge-valmennusta tehneitä valmentajia.
Koulutus alkoi valmentajien omilla kuntotesteillä: UKK- ja Laturin testit tehtiin heti ensimmäisen
koulutusviikonlopun aikana ja jokainen kurssilainen
asetti itselleen kuntotavoitteet seuraavalle kuudelle
kuukaudelle.
Testit opeteltiin pareittain ja tulosten tulkintaan
käytettiin paljon aikaa. On olennaisen tärkeää, että
valmentaja osaa antaa oikeanlaisen ”liikuntareseptin” asiakkaalleen hänen kuntotasonsa mukaan.
– Liian usein treenari ohjeistaa aloittelijaa liikkumaan 3-4 kertaa viikossa, minimissään puoli tuntia
kerralla. Jos kantaa kolmeakymmentä ylimääräistä
kiloa mukanaan, on tuollainen tavoite masentava ja
monille mahdoton. Ensin pitää saada painoa pois
ruokavaliota muokkaamalla. Cambridge PT:n tehtä-
vänä on sitten auttaa ylipainossa kireytyneiden
lihasten venyttämisessä, ylipainon painaman ryhdin
oikaisussa ja “turbotehon” käyttöön ottamisessa.
Kävely ja arkiliikunta ovat itse asiassa parempia
vaihtoehtoja laihduttajalle alussa kuin 2-3 kuntosalikäyntiä viikossa. Lihaskuntoharjoittelu voi tulla
ohjelmaan mukaan myöhemmin.
Arkiliikunta ykkösasiaksi
Koulutus koostui viidestä lähijaksosta sekä etätehtävistä ja itseopiskelusta. Jokainen kurssilainen teki
harjoitustyönään kuuden kuukauden valmennusohjelman valitsemalleen laihduttavalle harjoitusasiakkaalle.
Kouluttajina toimivat Tiinan ja Annikan lisäksi
ravitsemustieteiden dosentti ja Helsingin Yliopiston
professori Mikael Fogelholm, istumista ja sen haittoja tutkiva liikuntafysiologi Arto Pesola Jyväskylän
Yliopistosta sekä lihavuustutkija, professori Pertti
Mustajoki. Kaikki ovat siis kovan luokan ammattilaisia.
Koulutusohjelman punaisena lankana on, että
valmentajat osaavat seurata Cambridge taso-ohjelmaa ja neuvoa liikuntaa sen mukaan. Laihduttaville
asiakkaalle opetetaan liikuntaa asteittain ja liikuntamäärät kasvavat sitä mukaa, kun asiakkaan paino
putoaa ja energiamäärät kasvavat. Liikunnasta pyritään tekemään luonteva osa jokapäiväistä elämää,
jolla myös tuetaan painonhallintaa.
– CO PT etenee AINA laihduttajan ehdoilla ja
varsinkin noudatettavan kaloritason ehdoilla Hän
opettaa ja vahvistaa ohjelman punaista lankaa
toistojen kautta: säännöllinen ruokailurytmi, oikea
annoskoko, lautasmalli ja ravintosuositusten mukainen ravinto. Näitä asioita opetellaan kuusiportaisen
taso-ohjelman aikana.
Cambridge Pt-koulutus on tarkoitettu ainoastaan Cambridge-valmentajille. Jos olet
kiinnostunut ohjelmasta ja haluat lisää tietoa
valmentajan työstä, ota yhteyttä: tiina.ranin@
cambridgeohjelma.fi ja lue lisää sivuilta www.
cambridgeohjelma.fi
Personal traineriksi?
SATS ELIXIA ja Trainer Lab järjestävät yhteistyössä personal trainer -koulutuksen, joka antaa valmiudet toimia ammattitaitoisena personal trainerina kuntokeskusympäristössä.
T
rainerLabin Jarno Lemmelä kertoo, että
he odottavat koulutukseen hakevalta sosiaalista, avointa ja iloista luonnetta sekä
urheilullista asennetta. Tärkeää on myös
oma harjoittelutausta ja kuntosaliympäristön tulee olla tuttu. Erillisiä pohjakoulutusvaatimuksia ei ole.
SATS ELIXIA:n PT Manager Jaakko Sarantaus
lisää, että koulutuksesta valmistuneilla on erinomainen mahdollisuus työllistyä heti SATS ELIXIAan
personal trainerina.
Koulutukseen voi hakea 17. toukokuuta saakka
22 |
K&F 4/2014
täyttämällä sähköisen hakulomakkeen osoitteessa
trainerlab.fi. Koulutuksen laajuus on 168 lähiopetustuntia.
Lähiopetusjaksot pidetään viikonloppuisin aikavälillä
1.6.-31.10.2015. Lähiopetuksen lisäksi koulutus
sisältää itsenäistä opiskelua, oppimistehtävien suorittamista sekä harjoitusasiakasprojekteja. Koulutuksen lähijaksot järjestetään Trainer Labin ja SATS
ELIXIAN tiloissa pääkaupunkiseudulla.
Koulutuksen hyväksytysti suorittaneet saavat
personal trainer -tutkintotodistuksen.
Tiedustelut:
[email protected]
[email protected]
Kehon tuntemus vahvuutena
Personal trainerille erittäin tär- Koulutusta vastaavaa työtä
Oman mielenkiintoisen uran luominen on monen
keä ominaisuus on oman vahkoulutukseen hakeutuvan tavoitteena. Niin Physio
vuuden löytäminen muihin pal- Trainereillakin.
-PhysioTrainer -koulutus antoi rutkasti lisätietoa
henkilökohtaisesta valmentamisesta ja koulutuksen
velun tarjoajiin nähden. FIHF
aikana päätin ryhtyä pt-yrittäjäksi tukemaan ihmis– Finnish Institute of Health
ten hyvinvointia, kertoo fysioterapeutti ja vanhempi
Allan Anttila.
and Fitness Oy:n kautta Physio konstaapeli
Samanlainen tie on myös keskisuomalaisella
Kirsti Siekkisellä:
Trainer personal trainer –op– Koulutus avasi ovia uusiin haasteisiin. Aloitan
pinsa saaneet ovat peruskoulu- toiminimellä PhysioTrainer –valmennuksen kevään
aikana Jyväskylän alueella.
tukseltaan fysioterapeutteja.
Kirstihän on tullut tutuksi urheilun kautta sillä hän
F
IHF:n koulutuksen on käynyt läpi kaksi
kurssia ja 54 fysioterapeuttia on valmistautumassa personal trainereiden töihin.
Kolmas kurssi on meneillään.
Physio Trainereita kouluttaa hyvin
ammattitaitoinen nuoremman polven kaarti Timo
Haikarainen, Marko Pirhonen, Johannes Hesso,
Martti Alanko, Juha Parikka, Sampsa Kautto ja
lääkäriluennoitsija Nils Kyrklund.
Physio Trainer–koulutuksen taustalla toimivilla
FIHF:llä ja Terveysliikuntainstituutilla on 30 vuoden
kokemus koulutuksien järjestämisestä.
on vuoden 2014 naisaikuisurheilija ja moniottelija.
Physio Trainer –lisenssin saa vain ja ainoastaan
fysioterapeutiksi valmistunut henkilö. Koulutuksessa
voi olla mukana myös samaan aikaan opiskellessaan. Lisäopintona Physio Trainer voi olla ponnahduslauta mielenkiintoiseen työpaikkaan:
– Koulutus täydensi hyvin fysioterapiaopintojani
sekä avarsi ajatustani ammatin mahdollisuuksista.
Myös työnhaku helpottui. Olen jo alustavasti sopinut
pt-töistä Suomen johtavan pt-palvelun-tarjoajan
Kuntokompassin kanssa. Työt tarkoitus aloittaa heti
kun valmistun fysioterapeutiksi, kertoo ft-opiskelija
Maria Alopaeus.
Fysioterapeutteja koulutetaan personal trainereiksi.
www.trainerkoulutus.fi ja valmiit physiotrainerit löytyvät:
www.physiotrainerit.fi
MR DIPPI
TEKSTI JA KUVA: JARI “DIPPI” LAMPI
Olympiaprojekti Rio de Janeiroon J
oel Naukkarisesta tuli ensimmäinen
suomalainen, joka on voittanut sisäsoudun SM-kultaa avoimessa luokassa
kaikilla matkoilla. Sisäsoutukausi päättyi
Keravalle ergomaratoniin, jossa Joel veteli
uuden Suomen ennätyksen 2.26.00.5. Pikamatkalla
500m:llä Naukkarisen SE-aika on 1.14.8. Tonnilla
maailmanmestari Klaus Geiger menetti Suomen
ennätyksensä Naukkariselle muutamalla kymmenyksellä: SE-lukemat 2.44.1. 2000m:llä Joel voitti
SM-kultaa ajalla 5.54.00. Siinä SE-lukemat ovat
hurjat 5.46.5 maailmanmestari Klaus Geigerillä. 10
000m oli neljäs matka, jossa Nesteen Soutajien
Naukkarinen vei mestaruuden. 10 000m SE-lukemat ovat Geigerillä 32.14.0 Siihen on matkaa vielä
puolisen minuuttia.
Monipuolisen kuvan soutajasta antaa kuitenkin
kun samassa miehessä on nopeutta ja kestävyyttä. Maratonilla Naukkarisen keskinäyttö oli hurja
1.43.8. Eli vauhtia, jota kadulta napattu mies ei
kestä edes 500m.
Päälajinaan raamikas Naukkarinen soutaa perämiehellistä kaksikkoa ja parina Antti Kilpeläinen.
Kaksikon tinkimätön tavoite on saada olympiapaikka Rio de Janeiron olympialaisiin ja voittaa olympiakultaa lähivuosina. Kaksikko on nuorukaisia eli vielä
22 vuotiaita.
Maastavetoa toistoina
Aika lailla tämän lehden numeron ilmestymisaikoihin
olen tekemässä come backia ennätystehtailijaksi.
Lapualla on Voiman Juhlaa -niminen tapahtuma,
jossa etsitään Lakeuden vahvinta miestä. Tapahtuman yhteydessä itselläni on SE-yritys sotilasmaastavedossa. Aikoinaan vein lajin televisioon ja Ennätystehdas -nimisessä ohjelmassa vedin 120x72.5kg,
joka oli silloinen SE. Voittaessani
sotilasvoimanoston SM-kultaa Oulussa vedin 110 toistoa. Ennätystehtaan jälkeen sain kutsun Forssaan. Kaksintaistelussa väkivahva
Mikko Lehtomäki piti pilkkana
SE:täni ja veti 180 toistoa. Kehuin
että: ’aivan hyvin mutta mitä
tykkäät tästä?’ Vedin kaksi toistoa
päälle eli 182 toistoa.
Tempauksen jälkeen Lehtimäki
tuohtui ja treenasi eläimellisesti sotilasmaastavetoa vuoden.
Ilmoittautui mtv3:n Ennätystehtaalle ja veti käsittämättömät 250
toistoa! En vastannut, koska työn
alla itselläni oli treenaaminen
sisäsoudun MM-kisoihin Bostoniin
(4.s).
Nyt vuosien tauon jälkeen laji alkoi uudestaan
kiinnostaa, kun etsin itselleni motivaatiota ja päätin
hyökätä SE:n kimppuun. Ensi numerossa kerron
miten projektissa kävi ja sen että toteutuiko sanonta:
”mies ja viini vain paranevat vanhetessaan”.
Sotilasmaastavedossa saa käyttää vain nostovyötä lisävarusteina.
Laajentuva Sportsnutrition.fi-myymälä
Lisäravinne- ja treenivaateliike Sportsnutrition.fi avasi viime vuonna myymälän Vantaalla Koivuhaan liikekeskuksessa aivan Kehä III:n varressa. Huhtikuun aikana myymälä laajeni, siirtyen uuteen tilaan samassa liikekeskuksessa.
S
Tasokkaat tuotteet
portsnutrition.fi palvelut ovat
saatavissa niin myymälästä kuin
myös verkkokaupasta sekä jatkossa
verkkokaupasta ostettujen tuotteiden nouto on mahdollista tehdä
myymälästä.
– Tilamme kolminkertaistuivat ja samalla myös
verkkokauppamme siirtyy myymälän yhteyteen, kertoo Riku Kekkonen.
Myymälän päivittäisestä toiminnasta vastaa
Emilia Miinalainen. Emilian on itsekin fitnesskilpailija, joten häneltä saa myös asiantuntevaa
opastusta lisäravinteiden käyttöön.
FORCE uutuuksia markkinoille
Sportsnutrition.fi oma tuotemerkki FORCE on
ollut markkinoilla pitkään ja sillä on vankka
kanta-asiakasryhmä.
Riku Kekkonen kertoo toukokuun ja kesän aikana FORCE tuoterepertuaarin saavan monta
uutta tuotetta.
– Mielenkiintoinen lisä tulee olemaan tehonlisääjä karkki GH Stack Funky.
– Toukokuun uutuuksiin kuuluvat myös kolmen
tuotteen Boogie nimeä kantava sarja, johon
kuuluvat ennen treeniä nautittava preworkout,
treenin aikana käytettävä intra- ja palautukseen soveltuva recovery juoma, kertoo Riku
Kekkonen.
– Myös kahvin ystäville on saatavilla laadukas
ja virkistävä Sports Coffee –kahvi.
24 |
K&F 4/2015
Riku Kekkonen ja Emilia Miinalainen palvelevat Sportnutrition.fi –myymälässä.
FORCEn lisäksi Sportsnutrition.fi valikoimaan kuuluu ruotsalaisen Selfin ja
suomalaisen Mannisen lisäravinteet ja
Foodinin superfoodit.
Treenivaatevalikoimassa on pitempään ollut Pursue Fitness ja aivan
uusimpana War Hammer Gym Gear
-FORCE varustevalikoima tuodaan
markkinoille jo kesän aikana sekä vaate
valikoima tulee laajenemaan. Kotimaisen FORCE tuotesarjan laajentuminen
mahdollistaa myös erittäin laadukkaiden
tuotteiden jälleenmyynnin kehittämisen,
kertoo Tytti Kajasniemi, joka on astunut
myös työskentelemään Sportsnutrion.fi
n toimiston puolelle.
Avajaiset
Uudistuneen myymälän avajaisviikkoa
vietetään 11.-16. Toukokuuta, avajaisviikko tulee sisältämään huikeita tarjouksia ja kilpailuita sekä paikan päälle
voit tavata fitness- ja kehonrakennus
kilpailijoita – kannattaa siis käydä
kysymässä vinkkejä! . Riku Kekkonen
ja Emilia Miinalainen toivottavat kaikki
lämpimästi tervetulleiksi.
Uudet War Hammer Gym Gear –vaatteet löytyvät Vantaalta.
Viiden ikäkauden mestari
Petri Raatikainen teki suomalaista bodylajien historiaa
saavuttamalla ensimmäisenä
suomalaisena kehonrakennusurheilijana Suomen mestaruuksissa viiden eri ikäkauden mestaruuksien sarjan.
E
nsimmäisen kerran Petri kilpaili SM kilpailuissa 1983 ollen sijalla 3. Sen jälkeen
SM-kilpailuista on tuloksena ollut aina
mestaruus. Fitness Classic viikonlopun 18 19.4.2015 mestaruus on seitsemäs. Bodyn
PM- ja MM- edustuksia on kertynyt niin yleisen sarjan
kuin mastersien sarjoissa.
Aktiivinen liikkuja
Petri Raatikainen on monipuolinen urheilija.
Kuntosaliharjoittelun lisäksi Petri tunnetaan myös kestävyysurheilun ystävänä. Petri on juossut bodyuran
ohessa 12 maratonia ja useita muita juoksutapahtumia ja kilpailuja. Paras aika maratonilla on Tukholmassa vuonna 2006 saavutettu 3h22min. Ennätysajat 10
kilometrillä on 39. 06 ja 5000m:llä on 18.46. Cooperin
testijuoksun tulos vuonna 2008 oli 3300m.
Petri on voittanut myös sisäsoudussa sotilaiden
Suomen mestaruuden 2008 ja sisäsoudun yleisen sarjan joukkue SM-hopeaa 2008. Ennätysaika
sisäsoudussa 1000m:llä on 2.59.2 (1.29.9/500m),
5000m:llä 17:24 (1.44.5/500m) ja 10000 m:llä 36.24
(1.49.2 /500m).
Petrillä on myös yksi voimassa oleva maailmanennätys: Jalkakyykkyä 100kg:lla 160 toistoa.
Petrin kohdalla kunnossa kaiken ikää pitää hyvin
paikkaansa. Vuosia kestävän tavoitteellisen harjoittelun tekee mahdolliseksi sen monipuolisuus ja intohimo
liikuntaan. Jokaiseen harjoituksen hän kertoo lähtevänsä mielellään ja siitä seuraava hyväolo palkitsee.
Petrillä kilpailuja on vähän uran pituuteen suhteutettuna. Elämässä on monta muutakin tärkeämpää
tavoite kuin urheiluvoitot. Petri on hyvin pystynyt yhdistämään työn, opiskelun ja muun elämän liikuntaan.
Petri on tehnyt pitkän, 30 vuoden uran puolustusvoimissa opistoupseerina ja on opiskellut työn ohessa,
liikunnan voimalla, diplomi-insinööriksi teknillisestä
fysiikasta, erikoistuen aerosolifysiikkaan.
•
•
•
•
•
Junioreiden SM 1 (1984)
Noviisen SM 1 (2008)
Yleisen sarjan SM 1 (2008 ja 2009)
Masterien sarjan SM 1 yli 40 vuotta (2008 ja 2009)
Masterien sarjan SM 1 yli 50 vuotta (2015)
Fit24 laajenee
Fit24 Kuntoklubiketju
laajentuu jälleen. Uusin
toimipiste Helsinkiin sai
sinetin tänään 15. huhtikuuta, kun sopimus
Hotelli Haagan kanssa
allekirjoitettiin.
it24 toimii tällä hetkellä Klaukkalassa ja Pornaisissa. . Tänä
vuonna aukeavat uudet keskukset ovat syyskuun alussa Fit24
Ärrävaara Vantaalla sekä Fit24
Haaga Helsingissä.
Peltonen Fit24:ltä.
Fit24 Haaga tulee olemaan kaikille avoin kuntoklubi ja Best Western
Rewards kanta-asiakasklubin jäsenille
sisäänpääsy kuntoklubille tulee olemaan
majoituksen yhteydessä ilmainen. Kuntoklubin asiakkailla on mahdollisuus saunaan ja uintiin aukioloaikojen puitteissa.
Kuntoklubi Fit24 Haaga täydentää erinomaisesti hotellin Day Spa- hyvinvointipalvelut-konseptia, jossa asiakkaat voivat
nauttia kokonaisvaltaisista hyvinvointipalveluista. Day Span muodostavat Suomen
Kosmetologien Yhdistyksen Opiston
Verso Opetushoitola, liikuntapalveluja
tuottava Erimover, BEST WESTERN
PLUS Hotel Haaga ja Fit24. Ryhmät
voivat jatkossa tilata kuntotestejä ja personal trainer-palveluja oheisohjelmana
ryhmälleen.
Fit24 Haagaan
Kasvuhakuisuutta
F
BEST WESTERN PLUS Hotel Haaga ja
Fit24 ovat solmineet yhteistyösopimuksen kuntoklubin avaamisesta Haagaan.
Uusi kuntoklubi avataan vuoden 2015
lopulla. Kuntoklubi Fit24 Haaga on kooltaan 400 m2.
-Olen erittäin iloinen uudesta keskuksestamme. Ensinnäkin se on päänavaus
Helsinkiin ja toisekseen tilat ja puitteet
ovat mahtavat. Hotelli Haagaan tulevat
tilat käsittää suuren kuntosalin sekä
spa-alueen uima-altaineen, kertoo Tomi
- Fit24 kuntoklubiketju on kasvava ketju.
Lisää on tulossa. Käsi on kaasulla kokoajan ja sopivien toimitilojen etsintä on
käynnissä aktiivisesti, kertoo Fit24 Kuntoklubiketjun perustaja Tomi Peltonen
Fit24 Klaukkalan kuntoklubi valittiin viimevuonna vuoden K-Kuntokeskukseksi
Suomessa.
Lisätietoja Fit24 Keskuksista:
www.fit24.fi
K&F 4/2015 |
25
TEKSTI JA KUVAT: ARI KATAJISTO
Booztausta syksyn liikuntaan
CMS-ryhmän ryhmäliikuntaohjaajille järjestetään vuosittain huhtikuussa Boozt-ideapäivä. Tämän
vuoden Boozt pidettiin Forever Töölössä 25. huhtikuuta.
Pink Gloves – uutta naisboksausta.
Les Mills BodyStep.
K
aikkiaan 28 ryhmäliikuntatuntia kattava
CMS Boozt antoi ryhmäliikunnan ohjaajille ajatuksia kesän ja syksyn oman
keskuksen tarjontaan. Viidessä tilassa
reilut 80 ryhmäliikunnan ammattilaista
sai rakennettua monipuolisen päivän omia vahvuuksia tai mieltymyksiä ajatellen.
Moninaisesti uusia konsepteja
Uutta Pink Gloves -tuntikehystä oli esittelemässä
amerikkalainen Garret Garrels. Pink Gloves on
naisille suunnattu nyrkkeilyn ideologian pohjalle rakentuva liikuntakonsepti. Kunnon ja hauskan pidon
lisäksi omaa kehittymistä pääsee tässä konseptissa
seuraamaan taitotasokokeiden kautta: Pink Gloves
sisältää seitsemän eri tasoa. Pink Gloves on jo rantautunut Ruotsiin, missä
kuusi kuntokeskusta on ottanut sen omaan valikoimaansa.
Mielenkiintoinen oli kuulla ja nähdä Flowriden
uusi Flowride Senior -konseptitunti, mikä on tuotettu
ajatellen senioreiden mahdollisia rajoitteita sisäpyöräilyssä. Flowride Senior -tunnit alkanevat muutamassa kuntokeskuksessa toukokuun alussa.
Power Slider on Gymstickin uusi tuntikehys.
26 |
K&F 4/2015
Kehonhuoltoa rollereilla.
Kolmas uusi konsepti on CMS Body Weight, jonka
esitteli Ville Rintala. Tässä kehonpainoharjoittelutunnissa on otettu paljon mallia painijoiden maailmasta. Suuri osa tunnin liikkeistä on hyvin kokonaisvaltaisia käyttäen koko kehoa tasapainoisesti. Tanssi, sisäpyöräily…
Tanssillisten tuntien osalta tarjolla oli maistiaisia Les
Mills Body Jamista ja BodyStepistä, Aerobic moves,
latinalaispohjaisesta Dance Zonesta ja CMS:n
omasta Step Energy -tunnista. Tarjolla oli paljon
energistä menoa huippuohjaajien vetämänä.
Sisäpyöräilyn tunneista vastasivat Wiltsu Santala
ja Sami Hurme. Senioritunnin lisäksi Wiltsu Santala
keskittyi tekniikkatuntien rakentamiseen ja ohjaajan
omaan ajotekniikkaan sekä esitteli Flowride HIIT 4
-tunnin. Samin harteilla oli Iqniter Challenge -tunti.
Siis fillaristeille oli vahva kattaus sisäpyöräilyn asiaa
ohjaajille.
Toiminnallista, harmoonista…
Uusimpana tuotiin näytille Power Slider -tunti, mikä
pohjautuu liu’untaan slidermatolla. Lisäksi esillä
olivat perinteinen gymstick ja hieman tuoreempi
fitness bag.
Toiminnallisessa tilassa Ville Rintala veti kehonpainotunnin lisäksi Girya-kahvakuulatunnin.
Mentaalipuolella Nina Saarman-Bartoldo aloitti
roller-kehonhuollolla. Sen lisäksi Bailamaman
Emilia ja Maija vetivät 9Monts- ja Women-tunnit.
Näitäkin mentaalisempia olivat Method-Putkisto
-tunti, Pranaflow jooga ja Aroma jooga. Aulatilassa Timo Kujanen piti neljä puolen tunnin
TRX-harjoitusta.
CMS-ryhmän ryhmäliikunnan vastaava Jutta
Hurme kertoi tänä vuonna Boozt-päivän kokonaissisällön rakentuneen onnistuneesti. Jutan mukaan
hienoa oli saada esitellä muutama uutuus CMS:n
ryhmäliikunnan vaikuttajille ja lisäksi antaa hyvä
kuva ryhmäliikunnan monipuolisista mahdollisuuksista.
Itse voin hyvin yhtyä tähän.
Toiminnallisessa tilassa kolme ensimmäistä tuntia
oli Gymstickin ryhmäliikuntakonseptien esittelyä.
Tanssillisia tunteja kysytään.
Omankehonpainolla harjoittelu tekee tuloaan CMS-ryhmän liikuntakalentereihin.
TEKSTI JA KUVA: HEAVY EVENTS
Heavy Events SM 2015
-kevyet sarjat
Oulussa, Toimintasali Voimalassa
taisteltiin kevyiden vahvojen
miesten/naisten
SM-titteleistä ensimmäistä kertaa
ADT-järjestelmän
alla. (kevyet sarjat:
naiset -60kg/-70kg
ja miehet -80kg/90kg).
Alle 60kg voittaja Terhi Sievers rekanvedossa
M
ukana neljässä sarjassa oli yli kaksikymmentä urheilullista puhtaan urheilun kannattajaa ja kilpailuissa nähtiin
todella kovia suorituksia tuomareiden
(Niina Jumppanen ja Anu Rytkönen)
valvovan silmän alla.
Päivä käynnistyi 8,3 tonnia painavan MAN-rekannupin vedolla ja tällä kertaa ohjelmassa oli veto
valjailla ja köydellä. Eri painoluokkien edustajat vetivät samaa rekkaa, mutta vedettävä matka kasvoi
kilpailijan painon myötä siten, että kevyimmät naiset
vetivät 10 metriä ja raskaimmat miehet 25 metriä.
Lajivoittajina sarjoissa Hanna Santavuori, Kirsi
Järvi, Sami Pätäri ja Eemeli Majamaa.
Toisena lajina vuorossa oli sileän, 5cm paksun
laakeroimattoman akselin nosto maasta suorille
käsille mahdollisimman monta kertaa minuutissa
painojen ollessa 45-55-80-90kg. Toistomäärät
vaihtelivat 1-12 toiston välissä eli johtopäätöksenä
voi sanoa, että adt-kilpailuissa kehonpaino (naisilla
-20%) on aivan riittävä paino tämänmuotoiseen toistokilpailuun, koska vain 4 kilpailijaa koko porukassa
sai 10 toistoa rikki muiden keskiarvon pysytellessä
5 toiston tietämissä. Parhaat akselissa Terhi Sievers, Järvi, Pätäri ja Majamaa.
Alle 80kg voittaja Sami Pätäri starttaa
yhdistelmä-lajin
Yhdistelmä lajissa kilpailijat juoksuttivat ensin
merimieskävely-telineen (160-180-220-260) 15
metrin päähän lähtöpaikastaan ja sen jälkeen pyörittivät keskiraskaan renkaan takaisin niin ikään 15
metriä ja tämän jälkeen urheilijan piti vielä nostaa
75-120kg säkki telineelle ennen kuin kello lopetti
juoksunsa. Tässä kovassa lajissa kaikki sarjavoittajat ottivat myös lajivoitot.
Ennen taukoa ja Tankotanssija Henriikka Roon
esitystä vuorossa oli vielä kestävyyttä mittaava säkin kantaminen mahdollisimman pitkälle - säkki painoi naisille 75kg ja miehille 120kg. Naisten sarjoissa
pisimmälle säkin raahasivat Hanna Santavuori
(60m) ja Eveliina Rosenström (135m) ja miehissä
Pätäri (68,58m) ja Niko Laine (109m).
Väliajan jälkeen kilpailijat kävivät max maastanoston kimppuun last man/woman standing tyylillä
eli aloituspainon jälkeen joka kierroksella painoa
nostettiin 10kg ja noston onnistuessa kilpailija
jatkoi seuraavalle kierrokselle ja epäonnistuessa
peli loppui siihen.Laji suoritettiin ilman remmejä ja
nostotrikoita ja parhaille nostajille nostoja tuli peräti
8. Tuloshaarukat sarjoittain 120-140, 150-175, 190250 ja 210-260kg.
Kilpailun päätti farmarikävely, jossa kilpailijat
Alle 70kg voittaja Kirsi Järvi akselin nostossa
kantoivat 65-75-95-105kg painoja niin kauan kuin
ote kiinni pysyi. Naisten -60kg ja miesten -90kg
sarjassa tilanne oli kutkuttava sillä lajissa taisteltiin
vielä täysin kokonaiskilpailun voitosta. Kirsi Järven
ja Sami Pätärin sarjoissa tilanne oli vähän kevyempi, mutta kovina urheilijoina hekin voittivat lajinsa eli
veivät kilpailun loppuun asti ilman löysäilyä.
Kevyemmissä naisissa tilanne oli se, että voittamalla lajin Terhi Sievers veisi mestaruuden, mutta
mikäli Hanna Santavuori voittaisi, niin tilanne heidän
kesken olisi mennyt täysin tasan niin pisteiden, lajivoittojen kuin muidenkin sijoitusten suhteen. Terhi
kuitenkin säästi järjestäjät päänsäryltä ja varmisti
voittonsa reilulla liki 15 metrin erolla Hannaan.
Miesten isommassa sarjassa Eemeli Majamaa
johti kisaa niukasti viimeiseen lajiin lähtiessä, mutta
Niko Laine puristi pidemmälle ja sai onnekseen
vielä kilpailun pronssia ottaneen Timo Lindströmin
väliin pisteissä ja näin ollen vei sarjansa voiton vaivaisen 0,5 pisteen erolla ennen Majamaata.
Kilpailun järjesti Suomen Voimalajiliitto, jonka
seuraava tapahtuma on raskaampien sarjojen SMkilpailut Jämsänkosken Ilveslinnalla 24.5.
Tulokset ensimmäisistä ADT:n alaisista vahvin mies/nainen SM-kilpailuista:
Naiset -60kg
1. Terhi Sievers 8 pts
2. Hanna Santavuori 10 pts
Naiset-70kg
1. Kirsi Järvi 7 pts
2. Eveliina Rosenström 13 pts
3. Reetta Makkonen 18 pts
4. Hannele Kokko 22 pts
28 |
K&F 4/2015
Miehet -80kg
1. Sami Pätäri 6,5 pts
2. Heikki Palokangas 15,5 pts
3. Ville Majuri 19,5 pts
4. Aleksi Nummi 22,5 pts
5. Arto Karppinen 27 pts
6. Juha-Vesa Jäntti 36,5 pts
7. Jarkko Kapiainen 40,5 pts
Miehet -90kg
1. Niko Laine 15 pts
2. Eemeli Majamaa 15,5 pts
3. Timo Lindström 25 pts
4. O.P. Pöllänen 29 pts
5. Matti Vornanen 31,5 pts
6. Mikko Kiviharju 34 pts
7. Juho Pakkanen 35,5 pts
8. Juha Torvinen 41,5 pts
9. Rauno Haapalainen 43 pts
Alle 90kg voittaja Niko Laine farmarikävelyssä
POWER NEWS
- Suomen Voimailulajiliitto
Tapahtumakalenteri 2014
Tälle palstalle päivitetään ADT:n alaisia voimailutapahtumia Suomessa sekä tapahtumia,
jotka ovat suunnattu- ja aloitteleville voimailijoille ja tukevat antidopingtyötä. Haluatko
tapahtumasi kalenteriin - ota yhteyttä: [email protected].
17.5. Aloittelijoiden kilpailu, Kitin Vapari, Kannus
23.-24.5. Heavy Events SM N-85kg, Avoin ja M-105kg ja avoin
9.8. Timanttityttö-karsinta, Hämeenlinna, www.elomessut.fi
22.8. Jämsä Fitfest, vahvin nainen/mies kilpailu aloittelijoille, Timanttityttö-karsinta
23.8. Highland Games EM, Hämeen Keskiaikamarkkinat
28.-30.8. Aulanko Power Weekend: US WORLD CHAMPIONSHIPS 2015, Hämeenlinna
19.9. Highland Games SM/Joukkue SM, Taipalsaari
30.10. Timanttityttö- finaali Kylpylähotelli Aulanko, Hämeenlinna
30.10. Otevoima MM-kilpailut, Kylpylähotelli Aulanko, Hämeenlinna
Ensimmäiset SM-kilpailut takana
Ensimmäiset ADT:n alaiset vahvin mies/nainen SM-kilpailut ovat takana kevyiden sarjojen
osalta - lue erillinen kilpailuraportti. Seuraavaksi vuorossa ovat raskaiden sarjojen SM:t Jämsänkosken Ilveslinnalla toukokuun 24.päivä.
Timanttityttö-karsinnat alkaneet
- Karinen ja Juvas finaaliin
Tämän vuoden ensimmäiset Timanttityttö kilpailijat karsittiin Maken Fitness Centerillä, Lahdessa huhtikuussa. Jatkoon Aulangon finaaliin eteni kaksi Mariaa - Karinen ja Juvas.
Seuraavat karsinnat ovat elokuussa Hämeenlinnan Elomessuilla (9.8) ja Jämsän Timanttityttö (22.8). Timanttityttö on uusi kilpailu, jossa puolet pisteistä tulee ulkokuoren perustella
- haussa on luontaisen lihaksikas, urheilullinen nainen. Toinen puoli pisteistä tulee fyysisistä
suorituksista, joita ovat kahden minuutin max toistot rinnalleveto + ylöstyönnössä (80%
kehonpainosta) ja maastanostosta (120% kehonpainosta) sekä otevoimaa testaavasta roikkumisesta ja lankutuksesta.
Finalisteille tarjotaan majoitus ja ruoka 31.10 finaalissa Kylpylähotelli Rantasipi Aulangolla
ja top-3 palkitaan aidoin Kohinoor-timantein.
Voittajalle on lisäksi tarjolla mm. edustustehtäviä Casall- ja MAN-tuotemerkkien parissa.
Kilpailijoiden on oltava Suomen Voimalajiliiton jäseniä ja heillä on oltava voimassa oleva
ADT-sopimus viimeistään kolme kuukautta ennen karsintakilpailua, ellei heillä ole voimassaolevaa ADT-sopimusta jossakin muussa liitossa.
Lisätietoja [email protected].
Highland Games SM/joukkue SM
Kuluvan vuoden Highland Games SM-kilpailut käydään Taipalsaarella 19. syyskuuta ja
kilpailussa on mahdollista osallistua joko yksilökilpailuun miesten tai naisten sarjassa - ja/tai
joukkue-kilpailuun.
Kilpailijoiden tulee olla SVL:n jäsen allekirjoitetun ADT-sopimuksen kera viimeistään 18.6
mennessä.
Flowride Senior
- Sisäpyöräilyharjoitus enemmän
elämänkokemusta omaaville
Flowride -sisäpyöräilykonsepti on saanut uuden teematuotteen normaalien
tasotuntiensa ja HIIT -harjoituksen
rinnalle nyt uuden Flowride Seniortunnin.
F
lowriden Wiltsu Santala kertoo, että senioriliikkujille on
jo jonkin aikaa kaivattu helposti toteutettavaa, yksinkertaista ja erilaiset toimintakyvyn tasot huomioivaa
sisäpyöräilytuotetta.
-Flowride Senior pyrkii vastaamaan seniori-ikäisten
liikkujien tarpeisiin ja omalta osaltaan edesauttamaan mielekkäiden liikuntakokemusten saavuttamista siten, että myös pitkän
elämänkokemuksen tuomat fyysiset haasteet otetaan huomioon,
sanoo Santala.
Toimiva harjoitus
Flowride Senior -harjoitus on valmiiksi konseptoitu ja koreografioitu harjoitus, jonka aikana keskitytään rentoon tekemiseen ja
liikunnasta saatavaan toiminnalliseen hyötyyn.
Flowride Senior -harjoitus on rytmitetty siten, että se mahdollistaa riittävän pitkän alkuverryttelyn sitä kaipaaville, mutta toisaalta
mahdollistaa toisen osallistujan kokeilemaan haastavampia suorituksia, mikäli toimintakyky ja vireystila sen sallii. Harjoituksessa
keskitytään myös tietoisesti senioriliikkujalle tärkeiden tasapainonopeus- ja voimaominaisuuksien harjoittamiseen sekä ylläpitoon.
-Eikä seniorharjoitukseen osallistuminen edellytä tiettyä kalenteriikää, vaan myös nuoremman polven kammenpyörittäjät voivat
nauttia harjoituksesta, mikäli esimerkiksi musiikki tai harjoituksellinen sisältö tuntuvat miellyttäviltä, lisää antala.
Valmis koreografia sisältää vaihtoehtoisia suoritustapoja niille,
joiden toimintakyky ylittää tai jää alle ns. perustason suoritustavan.
Flowride Senior -harjoitusta, kuten muitakin Flowride-harjoituksia, ohjaa varta vasten harjoituksen tavoitteita ja tietysti tunnelmaa tukeva musiikki. Senioriharjoituksessa erityishuomio on
suoritusnopeuksissa ja iloisen yhdessä tekemisen meiningissä.
Senior -harjoituksen musiikki on luonnollisesti, sekin, ajan vahvistamaa laatutavaraa.
Flowride Senior -harjoituksista voi käydä nauttimassa -Flowride -lisenssiklubeilla.
Kysymyksiä ja vastauksia:
1. Minulla on toisen ADT:n alaisen liiton adt-sopimus - pitääkö kilpaillakseen tehdä
sopimus myös Suomen Voimalajiliiton kanssa ja onko kolmen kuukauden karenssi
silloinkin.
Kyllä, sopimus pitää tehdä myös SVL:n kanssa, koska ne ovat liittokohtaisia ja säännöissä
on pieniä eroja, mutta mikäli sinulla on ollut voimassa toisen liiton ADT-sopimus vähintään
kolmen kuukauden ajan, niin se luetaan hyväksi jolloin kisoihin voi osallistua heti SVL-sopimuksen tekemisen jälkeen.
2. Onko rajoituksia missä muualla kilpailen, jos olen SVL jäsen?
Liitto ei rajoita urheilijoiden osallistumista muihin kilpailuihin, kunhan kilpailussa ei ole mukana ketään urheilun toimintakiellossa olevaa henkilöä.
Mukaan liiton toimintaan?
Oletko kiinnostunut tekemään pyyteentöntä työtä voimalajien eteen adt-periaatteita
edistäen? Haluatko järjestämäsi tapahtuman liiton toiminnan alaisuuteen tai haluaisitko osallistua tapahtumien järjestämiseen tai olla muuten mukana liiton toiminnassa?
Ota yhteys [email protected], sillä 2016-2017 tapahtumakalenteria rakennetaan jo nyt.
K&F 4/2015 |
29
KOULUTUS
FAF
Kustantaja:
Ari Katajisto/ K&F-lehdet
www.kf-lehti.com
Toimitus:
Nöykkiönpuro 19, 02300 ESPOO
[email protected]
Vakituiset avustajat:
Jenni Nordström, Jari Lampi, Janne
Viljamaa, Janne Mustonen, Jyrki Rantanen, Pekka Tyrylahti, Poltesalin treenarit
Ilmoitusmyynti:
Ari Katajisto
Puh. 040-5020 727
[email protected]
1.6.-8.8.
15.8. alkaen
5.6.-24.5.
29.8. alkaen
28.8. alkaen
14.8. alkaen
5.9. alkaen
12.9. alkaen
22.8. alkaen
28.8. alkaen
28.8. alkaen
7.-8.8.
28.-30.8.
28.8. alkaen
21.5.
26.5.
13.-14.6.
6.6.
22.8.
4.9.-25.10.
25.9. alkaen
3.10. alkaen
10.10. alkaen
FAF Personal Trainer Intensiivi
FAF Personal Trainer koulutuskokonaisuus
FAF Personal Trainer
FAF Personal Trainer koulutuskokonaisuus FAF Personal Trainer koulutuskokonaisuus FAF Personal Trainer koulutuskokonaisuus
FAF Personal Trainer koulutuskokonaisuus
FAF Personal Trainer koulutuskokonaisuus
FAF Personal Trainer koulutuskokonaisuus
FAF International Personal Trainer
FAF Group Exercise Instructor
Peak Pilates Mat Basic
Peak Pilates Mat Basic
Peak Pilates Comprehensive, Level 1
Seniorivoimaa koulutus
Seniorivoimaa koulutus
Optimal Muscle Training
FAF Running Trainer
FAF Running Trainer
FAF Wellness Coach
FAF Nutrition Coach
FAF Nutrition Coach
FAF Indoor Cycling
Helsinki
Helsinki
Jyväskylä
Jyväskylä
Kuopio
Lahti
Oulu
Tampere
Turku
Helsinki
Helsinki
Helsinki
Helsinki
Helsinki
Helsinki
Tampere
Espoo
Helsinki
Helsinki
Helsinki
Helsinki
Tampere
Helsinki
Lehden jakelu kuntokeskukset eri
puolilla Suomea 40-1 000 kpl nipuissa.
Koulutuksien tarkat kuvaukset, aikataulut sekä ilmoittautuminen
osoitteessa www.faf.fi. Kysy lisää [email protected] tai soita 050 412 0163.
FIHF OY / TERVEYSLIIKUNTAINSTITUUTTI
PilatesHealth -ohjaajakoulutus taso 1
Alkaa 5.6.2015 /Espoo, Otahalli. 9 lähiopetuspäivää.
Lehti on kuntokeskusten asiakaslehti ja
noudettavissa jakelupisteistä niin kauan
kuin lehtiä riittää.
PhysioFit –päivityskoulutus
14.8.2015 / Espoo, Otahalli. 1 lähiopetuspäivä.
Nipputilaukset:
PhysioFit –ohjaajakoulutus
14.-15.8.2015 / Espoo, Otahalli. 2 lähiopetuspäivää.
Nipputilaus alk. 69 euroa/8 numeroa
Puh. 040-5020 727/Ari Katajisto
[email protected]
PhysioPilates -ohjaajakoulutus taso 1
Alkaa 5.6.2015 /Espoo, Otahalli. 9 lähiopetuspäivää.
Kotitilaus:
PhysioTrainer – FIHF Personal Trainer -koulutus fysioterapeuteille (PhT4)
Alkaa 11.9.2015 /Espoo, Otahalli. 12 lähiopetuspäivää.
Yksittäinen lehti 19 euroa/vuosikerta (sis.
alv) [email protected]
Painatus:
Sanomala
Martinkyläntie 9 A 01770 Vantaa
Ulkoasu ja taitto:
PhysioPilates -ohjaajakoulutus taso 2
Alkaa 25.9.2015 /Espoo, Otahalli. 9 lähiopetuspäivää.
PilatesHealth -ohjaajakoulutus taso 2
Alkaa 25.9.2015 /Espoo, Otahalli. 9 lähiopetuspäivää.
Manuaalinen ohjaus pilateksessa
Alkaa 9.10.2015 /Espoo, Otahalli. 1 lähiopetuspäivä
Pömpöttääkö? – Sonopalpaatio koulutus
10.10.2015 /Espoo, Otahalli. 1 lähiopetuspäivä
Milja Boström
[email protected]
FTP palvelin tarvittaessa
Ilmoitusaineiston toimitus:
Email-osoitteeseen aineisto@kf-lehti.
com tai K&F -lehtien postiosoitteeseen
Acrobat PDF-muodossa tai sopimuksen
mukaan.
PhysioTrainer – FIHF Personal Trainer -koulutus fysioterapeuteille (PhT5)
Alkaa 27.11.2015 /Espoo, Otahalli. 12 lähiopetuspäivää.
www.terveysverkko.fi | [email protected]
PhysioTrainer: www.trainerkoulutus.fi | 050 595 0925 | [email protected]
Ilmestymisaikataulu 2015:
Nro 5/15 6/15 7/15 8/15 Ilmestyy 20.08. 24.09. 29.10. 03.12. Vastuu virheistä:
Aineisto
10.08.
14.09.
19.10.
23.11.
Lehti ei vastaa ilmoitusten poisjäämisen
aiheuttamasta vahingosta. Vastuu
virheellisestä ilmoituksesta rajoittuu
enintään ilmoitushintaan.
30 |
K&F 4/2015
Basic – Liikunnanohjauksen perusteet
Helsinki, Kaksi jaksoa 16.5.-7.6.
Gym Trainer – Kuntosaliohjaajakoulutus
Helsinki, Neljä jaksoa 12.6.-16.8.
Personal Trainer Espoo-Helsinki
Viisi jaksoa 18.9.-13.12.
Group Fitness Trainer –
Ryhmäliikuntaohjaajakoulutus,
Kolme jaksoa 21.8.-4.10.
Basic – Liikunnanohjauksen perusteet
Helsinki, Kaksi jaksoa 8.8.-30.8.
Wellbeing Coach – Hyvinvointivalmentaja
Helsinki, Kaksi jaksoa 5.9.-27.9.
Ravintolisät Helsinki 8.10.
Nutrition - Ravitsemustiede ja liikkujan ravinto
Helsinki 30.-31.10.
Valmennuksen psykologia Helsinki 22.11.
www.trainerlab.fi| [email protected] |
Puh: 045 263 0089
Jakelu:
Kuntokeskusten asiakaslehtenä n.
35.000 kpl.
TRAINERLAB
WELLNESS MENTOR
22.5. Roller – kehonhuolto, Lohja
29.8. Inspiration Day – Yoga Garuda,
Lohja
www.wellnessmentor.fi |
[email protected]
GYMSTICK
LIIKUNTAPALVELUT
Gymstick Trainer 17.5.
010 – 229 3055 |
liikuntapalvelut.com |
[email protected]
TRAINER4YOU
Alkavat Trainer4You Personal trainer -koulutukset: Vaasa: 5.6.2015, Espoo, Oulu,
Tampere: 26.6.2015, Turku: 21.8.2015, Lappeenranta: 4.9.2015, Jyväskylä: 18.9.2015,
Joensuu: 27.11.2015
Alkavat Trainer4You Ravintovalmentaja
-koulutukset: Turku: 22.5.2015, Tampere:
12.6.2015, Espoo: 3.7.2015, Oulu: 10.7.2015,
Lappeenranta: 24.7.2015, Vaasa: 27.11.2015
Hyvinvointivalmentaja ja Kuntosalivalmentaja –koulutuksien ajankohdat, sekä
Ammattina personal trainer ja Ravintovalmentaja –oppaat löydät osoitteesta www.
trainer4you.fi
050 3024 324 | [email protected] | www.
trainer4you.fi
FIPO ACADEMY (eREPs hyväksytyt)
FIPO Basic Trainer (FBT)
–tankotanssi/tankofitness ohjaajakoulutus
10-11.10.2015, FIPO, Askonkatu 9, Lahti.
FIPO Basic Trainer (FIT)
–tankotanssi/tankofitness ohjaajakoulutus
16-18.10.2015, FIPO, Askonkatu 9, Lahti.
www.fipoacademy.com |
[email protected]
Osta suoraan:
fitpolestore.com/koulutukset
0449746363
IISEE
Pro: 23.-24.5. Helsinki , 6.-7.6. Rovaniemi,18.-19.7. Helsinki
Freesaus: 5.6. Rovaniemi, 13.6. Helsinki,
4.7. Jyväskylä, 29.8. Kuopio
MixMeister: 22.5. Helsinki, 29.8. Kuopio
[email protected] | iisee.fi
TUOTEUUTUUKSIA
M-Nutrition
Force
Force Sports Coffee
Force Sports Coffee on Suomessa paahdettu
laadukas espresso jonka kofeiinipitoisuus on
puolet peruskahveja korkeampi. Aineenvaihduntaa buustaamaan siinä on ripaus chiliä
mukana joka tuo miellyttävän kevyen jälkipolton kahvielämykseen. Urheilijan miellyttävä
kahvinautinto.
Tulossa syksyllä
Innovatiivinen Manninen Nutraceuticals –tuotemerkki muuttaa muotoaan yhtenäiseksi
ja vahvaksi M-NUTRITION –tuoteperheeksi. Olemme kehittäneet M-NUTRITION –tuoteperheen, jotta voimme palvella asiakkaidemme tarpeita entistäkin paremmin. Houkuttelevan ja tyylikkään ulkomuodon lisäksi pakkauksista löytyy myös kattavasti tietoa
tuotteesta.
M-NUTRITION -tuoteperheen tarina on lähtenyt liikkeelle halusta luoda laadukkaita ja
innovatiivisia tuotteita. Nyt työn tulos konkretisoituu, kun tuotteet saavat ylleen tyylikkään ulkomuodon. Muutoksen ansiosta teidän on asiakkaina helpompi löytää oikea
tuote tukemaan aktiivista elämäänne.
Manninen Nutraceuticals -tuotemerkki tulee kokemaan muodonmuutoksensa tulevan
kesän ja syksyn aikana, jolloin uudet pakkaukset saapuvat myyntiin. Syksyllä Nordic
Fitness Expossa tulette näkemään kokonaisuudessaan yhtenäisen ja vahvan M-NUTRITION –tuoteperheen, jonka taustalla on palava intohimo ja rautainen ammattitaito. M-NUTRITION – INNOVATION. QUALITY.
Liikuntaravitsemus
– tehoa, tuloksia ja terveyttä ruuasta
K
irja huomioi kaikki päivänpolttavat ravitsemuskysymykset paastodieeteistä makeutusaineiden
turvallisuuteen, kookosrasvasta
gluteenittomiin ruokavalioihin ja
paastoharjoittelusta ketogeenisiin
dieetteihin. Kirja kattaa niin ei-urheilevan väestön kuin kuntoilijoiden ja
kilpaurheilijoiden näkökulmat.
Kirjan suurimpiin ansioihin kuuluu
tiedon luotettavuus. Kaikki väitteet
perustellaan huolellisesti tieteellisten
tutkimusten pohjalta. Myös kaikki
vakiintuneet käsitykset ja yleisluontoiset ”totuudet” kuten säännöllisen ateriarytmin ja riittävän veden
juomisen merkitys saavat kirjassa
osakseen ansaitsemansa tieteelliset
perustelut. Kirjaa kirjoitettaessa on
huomioitu aivan viimeisin tutkimustieto. Ja mikä tärkeintä, tutkimukset
on huomioitu tasapuolisesti ilman
asenteellisuutta tai kirjoittajien omia
agendoja ja pyrkimättä edistämään
jotain tiettyä ravitsemusideologiaa
tai kaupallista intressiä. Ravitsemustutkimus on viime vuosina
tuottanut valtavasti uutta tietoa, joka
myös monin paikoin on osoittanut
aikaisemman tiedon puutteelliseksi tai jopa virheelliseksi. Uudessa
Liikuntaravitsemus-kirjassa murretaankin myyttejä urakalla.
Kirjan vahvasta tieteellisestä pohjasta huolimatta teksti on helppolukuista ja asiat esitetään käytännönläheisellä tavalla. Kirjoittajien
pyrkimyksenä on ollut, että lukija
saisi kirjasta enemmän vastauksia
kuin lukukokemuksen synnyttämiä
uusia kysymyksiä.
Uusi Liikuntaravitsemus -kirja on
tarkoitettu jokaiselle, joka kaipaa
viimeisintä, luotettavinta ja ennen
kaikkea puolueetonta tietoa siitä,
miten ruuan avulla voidaan edistää
terveyttä ja hyvinvointia, parantaa
harjoittelun laatua ja saada harjoittelu tuottamaan mahdollisimman hyviä
tuloksia. Kirja soveltuu niin omaksi
huvikseen ja hyödykseen liikkuville
kuntoilijoille kuin kilpaurheilijoille
sekä valmentajille, personal trainereille ja muille fyysisesti aktiivisten
ihmisten kanssa työskenteleville
ammattilaisille. Näitä ravitsemusneuvontaa antavia toimijoita silmällä
pitäen kirja sisältää tietoa, joka
käsittelee ravitsemusvalmennuksen
toteuttamista käytännössä. Tieteellisen lähtökohdan ja kattavien kirjallisuusviitteiden ansiosta kirja soveltuu
myös erinomaisesti oppikirjaksi
liikunta- ja terveysalan opiskelijoille.
VK-Kustannus Oy julkaisi joulukuussa 2014 odotetun ja täysin
uudistetun Liikuntaravitsemus
-kirjan. Uudessa kirjassa ei tyydytä
esittämään pelkästään liikuntaravitsemuksen vakiintuneita ja sinänsä
erittäin tärkeitä perusteita, vaan kirja
esittelee rohkeasti myös lukuisia
tuoreita näkökulmia ja kertoo tieteen
uusimmista käsityksistä liikkujan
ravitsemuksen saralla.
GH Stack Funky
Superuutuus Forcelta. Force jalosti vanhasta
toimivasta GH Stackista kovan tehonlisääjään. Uusi tapa nauttia tehonlisääjä, GH
Stack Funky, tehonlisääjäkarkki.
www.sportsnutrition.fi
Wattbike Powerapp
V
erkon sähköiset palvelut tukevat monien liikuntaa. Huhtikuussa pidetyillä
FIBO-messuilla Wattbike esitteli oman powerapp-sovelluksen. Powerappsovellus on tällä hetkellä saatavilla Google Playn ja iOS:n kautta.
Wattbike powerapp tallentaa yhdellä kosketuksella treenin tiedot sovellukseen. Langaton treenin lataaminen sovellukseen nopeuttaa treenidatan saamista analysoitavaksi ja tärkeää on myös, että sovelluksen käyttöön oton jälkeen ei
tarvitse tallentaa treenitietoja muualle.
Analyysiosassa powerhubissa on helppo tutkia omaa harjoitusta hetki hetkeltä.
Tietoa saa mm vasen/oikea-tasapainosta, voimasta, kadenssista, sykkeestä, ajetusta ajasta eri treenitasoilla.
Monille oman harjoituksen jakaminen sosiaalisessa mediassa
on nykypäivää: facebook ja
twitter. Myös tietojen jakaminen
valmentajan kanssa sähköpostitse onnistuu.
Wattbike powerapp tuo helppoutta pyöräilyn seurantaan.
Kysy lisää:
[email protected]
tai [email protected]