Kuntosali & Fitness - KF

K&F
2| 2015
www.kf-lehti.com 19. vuosikerta
ISSN 1457-2966
Kuntosali & Fitness
K&F Kuntosali&Fitness löytyy myös Facebookista
PÄÄKIRJOITUS
Lihas liikkeelle, mars!
H
arvoin pääsee näin hyvin uutiseen
mukaan meidän viiden viikon välein
ilmestyvässä lehdessä, kuin nyt. Perjantain 20. helmikuuta tärkeä uutinen YLE:n
pääuutisissa oli suomalaisten riittämätön
lihaskuntoharjoittelu.
Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tekemästä
tutkimuksesta ilmenee, että peräti 81,1 prosenttia
20–54-vuotiaista suomalaisista harrastaa lihaskuntoa riittämättömästi eli alle kaksi kertaa viikossa.
Uutisen mukaan ”THL:n erikoistutkija Tomi MäkiOpas allekirjoittaa, että tulokset ovat valitettavasti
jopa masentavan surkeita.
– Erityisesti nuorten lihas- ja fyysinen kunto on
heikentynyt. Taustalla on se, että yhä vähemmän
harrastetaan lihaskuntoa ylläpitävää harjoittelua,
Mäki-Opas kertoo.
Hänen mukaansa nuoret keskittyvät liikaa kestävyyteen lihaskunnon laistamisen kustannuksella.
– Jo pienillä asioilla saataisiin paljon edistettyä
ihmisten hyvinvointia.
Naisten ja miesten välillä ei ole suurta eroa. Suomen 20–54-vuotiaista naisista riittävästi lihaskuntoa
harrastaa 21,5 prosenttia ja miehistä vain 19,1
prosenttia. Miehistä matalasti koulutetut ja nuoret
muodostavat suurimman ongelmaryhmän.
– Tilanne on huolestuttava, ja ihmisten pitäisi osallistua liikuntapalveluihin, joissa he saavat ohjatusti
lihaskuntoharjoitusta. Lihaskuntoa voi pitää yllä
myös kotona, jos ei halua mennä kuntosalille. Lisäksi miehillekin järjestetään kuntojumppia ja kahvakuulaharjoittelua, Mäki-Opas sanoo.
Suurista kaupungeista Tampereella hoidetaan
lihaskuntoa aktiivisemmin ja vähiten Hämeenlinnassa.
THL haastatteli tutkimustaan varten 95 000 suomalaista vuonna 2013. ”
Todella mielenkiintoista. Tämä pitänee paikkaansa, sillä parhaiten lihaskuntoa kehittävää liikuntaa
harrastetaan kuntosaleilla ja kuntosaleilla harjoittelee vain joka kymmenes suomalainen. Näistäkin
aika moni käy salilla vain kerran viikossa ja silloinkin
jumpassa.
Kyllä viimeisen vuoden aikana on näkynyt positiivisiakin trendejä. Monissa kuntokeskuksissa
kuntosalin puolelle siirtyminen on näkynyt naisten
ja vieläpä nuorten naisten lisääntymisenä vapaiden
painojen ja kyykkytankojen lähettyvillä. Osasyynä
tässä on myös meneillään oleva bikinifitnessbuumi.
Plussaa on annettava myös kuntokeskuksille, sillä
niiden tarjonnassa lihaskuntopainotteiset tuotteet
ja palvelut ovat olleet aika lailla nousussa. Ja sama
koskee myös konsepteja.
Fustra on melko selkeästi lihaskuntopainotteinen
palvelutuote. Samoin voi katsoa Les Millsin uusimpien konseptien (CXWorks ja GRIT) kuuluvan myös
tähän genreen.
Viime numerossa käsiteltiin tämän vuoden liikuntatrendejä. Niistä TOP10:ssä oli ainoastaan jooga
ryhmäliikuntatuotteena – kaikki muut kohdisti suuren osan vaikutuksestaan lihaskuntoon. Joogakin
auttanee lihaskunnon kehittämistä osana liikuntakokonaisuutta.
Siis ainakin kuntokeskuksissa on pyrkimystä tuottaa liikuntaa, mikä ylläpitää ja parantaa lihaskuntoa.
Toisaalta oli hieman yllättävää saman päivän Atalkissa seurata, kuinka ns. asiantuntijat kehottivat
joko mukaan seuratoimintaan tai sitten kuten UKKInstituutin asiantuntija ”lisäämään muutama minuutti
hyötyliikuntaa”.
Itsekin toimin harrastuksen puolesta seuratoiminnassa ja ne, jotka väittävät seuroissa tehtävän kuntoliikuntatyötä, pettyvät. Yksi Suomen suurimmista
yleisurheiluseuroista, HKV, saa omaan kuntoliikuntatoimintaansa muutaman kymmenen aikuiskuntoilijaa. Ja oma seurani, Espoon Tapiot, parikymmentä.
Onhan alueella muitakin seuroja, mutta kaikkiaan
urheiluseurat ovat todella marginaalinen kuntoliikuttaja. Ja niiden tehtäväkin on urheilu- ei kuntoliikunta.
Ja lihaskuntoa ajatellen ei suoran tai edes hieman
pitemmän matkan juokseminen kehitä merkittävästi
lihaskuntoa…
Parasta, mitä jokainen meistä voi tehdä, on
motivoida ystäväpiiri ottamaan kuntosaliharjoittelu
osaksi omaa arkea.
Kuntokeskusmaailma tarjoaa hyviä mahdollisuuksia ja useimmiten kyse ei ole edes suurista taloudellisista satsauksista. Peruspalvelun eli puitteet
harjoittelemiseen saa käyttöönsä melkein jokaisella
paikkakunnalla alle 30 euron kuukaudessa, monin
paikoin jopa alle 20 euroa.
Jos ja kun löytyy tarvetta myös tietotaidolle eli
ohjaamisille joko ryhmissä tai pt-hetkenä, niin valinnanvara joka paikkakunnalla kasvaa merkittävästi.
Kun tutkijat sanovat, että kahdesti viikossa lihaskuntoharjoittelua riittää, niin siihen omaan kalenteriin kannattaa sijoittaa kolme tai neljä harjoituskertaa. On todettu, että vuodessa pitää harjoitella
vähintään 124 kertaa, että siitä tulee tapa. Ja se
on enemmän kuin kahdesti viikossa. Ja toisaalta
aina tulee lomia, sairastumisia ja monia muita syitä,
minkä vuoksi ei pääsekään salille. Siis kolme liikuntahetkeä viikkoon, kiitos.
Ari Katajisto
päätoimittaja
K-salit historiaan
K-Kuntokeskusverkoston toiminta on päättynyt helmikuussa 2015. V
alo pitää merkittävänä ja arvokkaana
K-Kuntokeskusten työtä suomalaisten
liikuttajana ja terveyden ja hyvinvoinnin
edistäjänä sekä kiittää kaikkia verkoston
jäseniä hyvästä yhteistyöstä kuluneiden
vuosien aikana.
-Saimme yllättäen tiedon, että K-kuntokeskusverkostoa ylläpitänyt Valo ry on juuri lopettanut
K-kuntokeskusverkoston toiminnan ja tästä syystä
myös GoGo Liikuntakeskus Parkin jäsenetuna
tarjoama K-salien vierailuoikeus päättyy, kerrotaan
tamperelaiselta GoGolta.
Samanlaista viestiä on luettavissa myös monen
muun kuntokeskuksen kotisivuilta, sillä tähän järjes-
2|
K&F 2/2015
telmään kuului vielä vuodenvaihteessa toista sataa
kuntokeskusta.
-Koska tieto K-Kuntoverkoston lakkauttamisesta tuli näin yllättäen, GoGo Liikuntakeskus Park
on päättänyt vastaanottaa K-salikortilla vierailijat
vielä kuluvan kuun loppuun saakka. Koska GoGo
Liikuntakeskus Oy ei voi luvata vastaavaa muiden
keskusten puolesta, vierailukortteja muille paikkakunnille emme valitettavasti voi enää tarjota. 1.3.
lähtien myös K-korttivierailut GoGossa päättyvät.
Pahoittelemme kovasti tätä yllättävää tilannetta,
lisää GoGo tiedotteessaan.
Muita vaihtoehtoja
Ketjuilla on ollut erilaisia vaihtoehtoja treenin tekemiseen myös vieraalla paikkakunnalla. Niistä kannattaa kysyä omalta keskukselta. Ketjujen lisäksi
CMS:n yhteistyöklubeilla on oma travelpass.
Myös kansainvälisen kuntokeskusjärjestö
IHRSA:n hallitsema järjestelmään kuuluu suomalai-
sia kuntokeskuksia(valitettavasti sinne eivät kaikki
ole päivittäneet tietojaan).
Kaikki GoGo Liikuntakeskukset, oululainen Hukka
ja monet muut kuuluvat kansainväliseen IHRSA
Passport -järjestelmään ja tarjoaa vierailuoikeuden
muille IHRSA-keskusten jäsenille edullisempaan
hintaan. Suomalaisia IHRSA Passport -keskuksia
voit etsiä tämän linkin kautta löytyvällä hakukoneella.
TEKSTI: MILJA BOSTRÖM, KUVAT: MILJA BOSTRÖM JA ARI KATAJISTO
Jumpalla Pohjois-Suomessa
K&F -lehdet tutustui Pohjois-Suomen ryhmäliikuntatarjontaan. Vierailu piti sisällään niin pieniä
kuin suuria, jopa valtavia, liikunta- ja hyvinvointikeskuksia.
P
ohjoinen Suomi on täynnä erilaisia
liikunnallisia harrastusmahdollisuuksia.
Monipuolisuus ryhmäliikunnassa yllätti
positiivisesti ja vastaan tuli myös kokonaan uusia konsepteja. Pinnalle keskusteluissa nousivat usein yhdessä tekeminen, omaan
palvelukokonaisuuteen uskominen, itsensä haastaminen ja liikunnallinen hauskanpito.
Lady Line Kajaanissa rullataan
Henkilökohtaisesti pidän Lady Line Kajaania infraltaan yhtenä onnistuneimmista Lady Line -keskuksista. Remonttiin on panostettu ja tunnelma on
kotoisa. Lady Line- yrittäjä Noora Hälinen saa olla
syystä ylpeä.
Lady Line Kajaanin erikoisuutena löytyy Lady
Roller-tunnit, joilla välineenä käytetään putkirullauksen uusinta välinettä: HighRolleria. HighRoller
poikkeaa perinteisistä rullista säädettävien jalkojen
vuoksi. Niiden avulla on rennon harjoitusasennon
löytäminen helpompaa kun esimerkiksi asennon
ylläpitäminen ei vaadi kovaa lihastyötä.Kun keho
saadaan harjoittelun aikana sille luonnolliseen
asentoon lihaksisto rentoutuu, ja ottaa lihashuoltoharjoittelun vastaan tehokkaamin.
High Rollerin keksijä, Atte Haataja yhteistyössä
Lady Line-yrittäjä Noora Hälisen kanssa ovat luoneet toimivan sovelluksen ryhmäliikunnan käyttöön.
- Liikepankki kasvaa koko ajan ja sen pohjalta suunnitellaan tunnit, Atte kertoo ja Noora jatkaa:
- High Roller sopii erinomaisesti asiakaskunnallemme. ” Vaikka rullaus tekeekin kipeätä, tulen silti
uudelleen, koska olen huomannut tuloksia”, eräskin
asiakkaamme sanoi.
- Tunnit ovat olleet täynnä ja muutama asiakas
on liittynyt jäseneksi nimenomaan putkirullauksen
vuoksi. Uskon henkilökohtaisesti, että tämä väline
on tullut jäädäkseen, lisää iloinen yrittäjä.
Kajaanin Lady Linen ryhmäliikuntatarjontaan on
muutenkin valittu omaa asiakaskuntaa kiinnostavia
tuotteita Les Millsiltä ja Lady Linen konsepteista.
Sisäpyöräilyä on tarjolla myös IISEEnä.
- Pyrimme tarjoamaan joka päivä sekä syke- ja
lihaskuntotunteja että rauhallisempia harjoituksia,
Noora kertoo ja jatkaa:
- Haluan jatkuvasti kehittää keskusta ja sen ryhmäliikuntatarjontaa. Meillä on hyvät perustuotteet,
mutta uutuuksia on tuotava säännöllisesti.
Yksi osa uudistautumista olivat virtuaalitunnit.
Virtuaalitunneilla ollaan saatu hiljaisempiin aikoihin
tarjontaa ja erityisesti aamu- ja päiväaikaan aktiivisuutta.
- Meillä on paljon päiväasiakkaita ja lounastunnilla
harrastajia, Noora kertoo.
Noora huomasi virutaalituntien vetävän harrastajia
liikkumaan ennakko-odotuksia enemmän:
- Virtuaalitunnit ovat meille hyvä lisäpalvelu, josta
olemmekin saaneet paljon kiitosta. Asiakkaat, joilla
ei ole aikaisempaa kokemusta ryhmäliikunnasta
tulevat mielellään kokeilemaan virtuaalitunteja esimerkiksi ystävän kanssa. Olen iloinen, että teimme
tämän satsauksen!
HIITiä isolla hoolla
Iso Hoon toinen omistaja Marjut Heikkinen pitää
ryhmäliikuntaa ehdottomana kilpailuvalttina ja luottaakin sen monipuolisuuteen keskuksessaan:
- Meillä on paljon tarjontaa ja ohjaajina erilaisia
persoonia ja he luovat omanlaisensa tunnelman
tunneille, hän kertoo.
Iso Hoon kattavan LesMills -tarjonnan lisäksi keskuksesta löytyy hienosti myös omanlaista tarjontaa.
Yksi keskuksen itsensä kehittelemä tunti on
Humppajumppa. Tunti sisältää yksinkertaista
liikkumista, tasapaino-ja lihaskuntoharjoittelua sekä
venyttelyä. Humppajumppa-tunnilla vallitsee leppoisa tunnelma: iskelmämusiikki voi saada, ohjaajan
lisäksi, toisinaan myös jumppaajat laulamaan.
Toiminnallisen kovatehoisen intervalliharjoittelun
Atte Haataja esitteli HighRolleria Lady Line Kajaanissa. Kuntokeskuksssa väline on
käytössä ryhmäliikunnassa.
4|
K&F 2/2015
sekä henkilökohtaisemman ohjauksen tarpeeseen
Iso Hoossa tarjotaan HooHiittiä. Puolituntinen
kiertoharjoitus toteutetan kuntosalin toiminnallisella puolella. Tämän jakson treeniin oli valittu kovia
liikkeitä kuten: leuanveto Jungle Sport- slingeissä,
sumomaastaveto tangolla, liikkeitä Kinesiksessä ja
yhden jalan jalkaprässi.
Maksimiosallistujamäärä pienryhmätunnille
on yhdeksän, jolloin ohjaajalla on mahdollisuus
keskittyä jokaisen osallistujan motivoimisen lisäksi
myös liikkeiden korjaamiseen. Huomasin pienessä
ryhmässä myös yhteishengen nousevan korkealle.
Aitoa innostusta Kunnon
Paikassa
Myös rovaniemeläinen Kunnon Paikka luottaa Les
Millssiin, jonka tuotteet luovatkin pohjan keskuksen
ryhmäliikuntatarjonnalle. Alunperin ryhmäliikuntasalina aloittanut keskus täydentää tarjontaansa myös
perinteisemmillä tunneilla kuten RVP:llä, rauhallisilla kehonhuolto-ja joogatunneilla sekä suositulla
kahvakuulalla.
Kunnon Paikan henkilökunta kertoo tehneensä
kehitytyötä kauan ja jatkavansa sitä asiakkaiden
tarpeiden mukaan.
- Haluan edelleen tuoda uusia tuotteita- ja konsepteja tarjontaan. Koskaan ei saisi ”jumittua” vaan
tehdä jatkuvasti pientä uudistautumista. Olen
huomannut että meillä erityisesti tanssilliset- ja
lihaskuntotunnit ovat suosituimpia. Tällä hetkellä
itseäni kiinnostaa erityisesti kehonpaino-liikkeet.
ryhmäliikuntavastaava Riina Jänkälä kertoo.
Lähistöllä sijaitsevan yliopiston ja liikuntaopiston
ansiosta on Rovaniemessä ohjaajien perusammattiosaaminen korkea. Ja kun tarjontaa ja osaamista
löytyy, ei kompromissejä aikataulujen suhteen
tarvitse tehdä. Aikataulu onkin tarkaan mietitty ja
seuraavaa kautta Riina alkaakin suunnittelemaan
hyvissä ajoin etukäteen.
Iso Hoon ryhmäliikuntavalikoimasta löytyy myös pienryhmätoimintaa.
Vauhtia riitti Kunnon Paikan BODY ATTACK-tunnilla.
- Jokaisen kuun ja kauden tilastot kävijämääristä
ovat minulle tärkeitä apuvälineitä ja vaikuttavat
siihen mitä muutoksia on kannattavaa tehdä.
Riina on ryhmäliikuntavastaavana hyvin omaaloitteinen ja tykkää järjestää arkeen piristystä.
- Järjestimme kauppakeskuksessa yli 70 asiakkaan
kanssa tanssi flash mobin, mikä oli todella hauskaa,
hän kertoo.
Pienet jutut, jotka eivät lopulta vaadi paljoa, vain
viitseliäisyyttä. Kunnon Paikan ryhmäliikuntatunneilla on mm. arvottu lahjakorttea, järjestetty kilpailuja
ja huollettu kehoa livemusiikin tunnelmassa.
- Meillä on oikeaa intohimia tehdä tätä työtä ja meillä on avoin ilmapiiri ideointiin. Olemme tilanteessa,
jossa asiakkaat jo odottavat seuraavaa tapahtumaa,
Riina naurahtaa.
nipuoliseen harrastamiseen. Kevätkauden aikana
järjestetään tsemppipäiviä, joilla liikutaan, rentoudutaan ja opitaan terveellisistä elämäntavoista,
SantaSportilta kerrotaan.
Liikkuminen vähenee erinäisistä syistä tietyssä
iässä. SantaSport pyrkii kuitenkin kannustamaan
mukavan harrastuspohjaisen liikunnan jatkamista.
Järjestettyä lastenliikuntaa pystyy harrastamaan
keskuksessa 16-vuotiaaseen saakka.
Omana yrityksenään talon sisällä, urheiluhallissa,
toimii CrossFit SantaSport.
- ONRAMP- eli aloituskurssin suorittanut voi liittyä
salimme jäseneksi, jolloin hän voi osallistua ohjattuihin harjoituksiin ja omatoimisille harjoitusvuoroille.
Jäsenyys sisältää kylpyläpalveluiden käytön sekä
lapsiparkin, päävalmentaja Saija Määttä kertoo.
SantaSportilla liikkuu koko
perhe
Pohjoinen Lady Line
Lapin Urheiluopiston SantaSportin valtavissa tiloissa löytyy urheilumahdollisuuksia kaikkeen makuun.
Liikuntaklubin puolella SantaSportin ryhmäliikuntakalenterin tarjonta on kattava ja tuntivalikoima
on monipuolinen. Syys- ja kevätkaudella viikkotasolla tunteja järjestetään noin 60! Rauhallisempia
liikuntamuotoja, kuten kehonhuoltoa, Pilatesta ja
BODYBALANCEa löytyy lähes joka päivältä. Lihaskuntoaan pääsee harjoittamaan BODYPUMPIN
lisäksi esimerkiksi kahvakuulailemalla ja maanantain Miestentrimmissä.
SantaSportin ryhmäliikuntatunnit on jaoteltu CMS
-ketjun tapaan eri elementteihin; ilma, kivi, metsä,
tuli, maa ja tässä keskuksessa myös vesi. Elementit
edustavat erityyppisiä liikuntamuotoja ja niiden avulla itselleen ominaisimmat lajit löytää helpommin.
Sisäpyöräilyn puolella on käytössä IISEE-tunnit,
jotka ovatkin selkeytensä vuoksi toimineet hyvin.
Tuntikalenterista pomppaa esille esimerkiksi Rockteemapyöräilytunti sekä erilaiset yhdistelmätunnit,
joissa puolituntisen polkemisen jälkeen siirrytään
harjoittamaan esimerkiksi keskivartaloa.
Tekniikkaan on SantaSportin sisäpyöräilyssä
panostettu. Keiserin pyöristä löytyy mm. wattimittaus mitä käyttämällä polkija löytää treeniinsä uutta
mielekkyyttä haastamalla itseään ja monipuolistamalla harjoitteluaan. Käytössä on myös iQniterin
sykeohjausjärjestelmä. Ryhmäliikunnan virtuaalitunnit tekevät vahvasti tuloaan.
SantaSportin tarjonnassa on huomioitu hienosti
erilaiset haasteet eri ikäryhmissä. Terveysliikunnan
puolelta on mahdollista osallistua erilaisiin liikuntaryhmiin muiden yli 50+ -vuotiaiden seurassa.
- Liikuntaryhmät tarjoavat 50+ -vuotiaille vielä
työelämässä mukana oleville sekä jo eläkkeelle
siirtyneille miehille ja naisille mahdollisuuden mo-
Lady Line Rovaniemen toimistusjohtaja Katriina
Pyhäjärvi on ylpeä keskuksensa tarjoamasta ohjatusta liikunnasta. Hot-salin rauhallisemmat tunnit
kuten pilates, jooga ja BODYBALANCE, sisäpyöräilytunnit sekä monipuoliset tanssi- ja lihaskuntotunnit
liikuttavat kaikenikäisiä naisia. Myös erityisryhmät
on huomioitu järjestämällä ryhmäliikuntaa esimerkiksi kotiäideille ja yli 60-vuotiaille.
- Nyt meillä alkaa myös Bailamama 9months-kurssi,
lisää Pyhäjärvi.
Aikataulua on täällä täydennetty sekä Lady Linen
omilla että Les Millsin virtuaalijumpilla.
- Salin ollessa tyhjillään, saa asiakas mennä sinne
myös itksekseen, vinkkaa Katriina.
Rovaniemen ladylinelaiset saavat hyvää ryhmäohjausta myös kuntosalin puolella. Aikataulusta
löytyy ohjattuja harjoituksia niin Kinesiksellä- kuin
Omnialla.
Monipuolisessa HyväFiiliksessä
pääsee jopa tankoilemaan
HyväFiilis perustettiin alunperin jumppakeskukseksi
ja nykyäänkin se tunnetaan vahvasta ja ammattitaitoisesta ryhmäliikunnastaan. Kaikilla kolmella
omistajalla Sanna Vanhapihalla, Arvi Kolehmaisella ja Krista Konttajärvellä on oma vahva osaamisalueensa, minkä hyödyntäminen monipuolistaa
keskuksen tarjontaa.
Les Mills-konseptituntien lisäksi HyväFiiliksen aikatauluista löytyykin paljon keskuksen omia tunteja.
Suosittuja ovat olleet esimerkiksi keskivartaloharjoitus kasipack, core-pump, foamroller-venyttely,
kuntonyrkkeily ja zumba. Aikoinaan ohjelmistossa
on ollut mm. itsekehitelty runcover-juoksutunti
steppilaudalla, rasvanpolttoa sekä sixpack-keskivartalotunti.
- Tavoitteenamme on tuottaa asiakkaillemme hyvää
Santa Sportin ryhmäliikuntatarjonta on katta- Lady Linessa on panostettu myös kuntosalilla tapahtumaan ryhmäliikuntaan.
va. (Kuvassa: Lilli Peltonen)
oloa ja tuoda mukaan omaa sosiaalista aspektia.
Haluamme pysyä matalan kynnyksen salina ja tehdä omaa juttuamme, HyväFiiliksestä sanotaan.
Sisäpyöräilyn HyväFiiliksessä ovat löytäneet
erityisesti kestävyysurheilijat, kuten pyöräilijät, juoksijat, triathlonistit ja hiihtäjät.
- Les Millsin RPM on toimiva tuote niin kuntoliikkujille kuin urheilijoillekkin. Siitä on jätetty turhat ”temppuilut” pois ja keskitytään olennaiseen: pyöräilyyn,
Arvi kertoo.
Sisäpyöräilystudion vieressä törmää tilaan, jota
ei ihan ensimmäisenä kuntokeskuksesta usko
löytävänsä: tankovoimistelustudio! Materiaaleihin ja
välineisiin on selkeästi panostettu.
- Tankovoimistelua löytyy eritasoisille, starttikursseja, tunteja edistyneemmille sekä tankokonkareille,
Sanna esittelee.
Tankovoimistelua on tarjolla myös nuoremmille
liikkujille ja tunnit ovat olleet suosittuja. Lastenliikuntaan on panostettu myös muilla tavoin HyvässäFiiliksessä. Sporttikerhossa lapsi pääsee kokeilemaan erilaisia liikuntalajeja myös kuntokeskuksen
ulkopuolella.
- Olemme käyneet mm. pelaamassa jääkiekkoa,
uineet ja kokeilleet taekwondoa, Arvi kertoo.
Kokeilemalla urheilulajeja mahdollisimman monipuolisesti, lapsen on mahdollista löytää itselleen
mieluinen tapa liikkua ja kasvaa näin myös aktiiviseksi aikuiseksi.
Kokemuksen kautta HyväFiiliksen tuntitarjonta
muuttuu ja parannusmahdollisuuksiin reagoidaan
nopeasti. Myös jatkuva uudistautumista on tehtävä.
- Esimerkiksi HIIT- harjoittelua olemme kokeilleet
erilaisissa muodoissa. Asiakkaista kyllä huomaa,
minkä tyyppiset tunnit vetävät, Sanna kertoo.
Keminmaan kuntosali
Keminmaan kuntosalin Keskuksen aikataulusta
löytyy mm. käsipainosteppiä, mahavek-tunti, dancebicciä, rvp/venyttelyä ja sisäpyöräilyä. Pienehkössä
keskuksessa käy paljon ns.vakkari-asiakkaita, joille
ryhmäliikunnasta on tullut rutiinia.
- Meillä on aikataulussa tunteja, joiden ajankohta
on niin vakiintunut, ettei niitä ”voi” siirtää. On paljon
ihmisiä,jotka käyvät samoilla tunneilla vuodesta
toiseen, kertoo yrittäjä Anitta Liikamaa.
Uudistautumista löytyy aktiivisten ohjaajien ja
asiakkaiden toiveiden ansioita. Esimerkiksi ryhmäliikunnasta vastaava Auli Saukko on kehitellyt
pump-pohjaisen Pump Action-tunnin, jossa keskiraskaaseen lihaskuntotuntiin on yhdistetty myös
koko kehon aktivointiliikkeitä.
Keminmaan kuntosalia hyödyntää myös Kivaolo-opisto, joka järjestää liikuntaryhmiä esimerkiksi
omaishoitajille ja yli 55-vuotiaille. Ulkopuolisen toimijan country-tanssikurssille pääsee kertamaksulla.
”Tavoitteenamme on tuottaa asiakkaalle hyvää oloa”, hyväfiilisläiset kertovat.
K&F 2/2015 |
5
Pohjois-Suomessa on monipuolinen tarjonta ja keskenään hyvin erilaisia kuntokeskuksia (Kuvassa (vas) Keminmaan kuntosalin Anitta ja Auli, Kemin Body Centerin ryhmäliikuntavastaava Venla ,
Beauty Centerin Anne ja Coren Janne.
Body Center luottaa
kokeneisiin ohjaajiin
Kemin Body Centerin ryhmäliikuntavastaava Venla
on tyytyväinen sekä Kemin että Tornion keskusten
tämän hetkisee tarjontaan. Les Mills-tuotteiden,
Zumban ja perusjumpan lisäksi myös sisäpyöräily ja
uutuutena tullut Piloxing toimivat.
- Erityisesti BODYCOMBAT vetää täällä Kemissä
erittäin hyvin kuten myös BODYATTACK, jossa omia
rajojaan pystyy todella testaamaan, hän sanoo ja
lisää:
- Piloxing kuvastaa tietyllä tavalla meitä ja valitsimme sen aikatauluun uutuutena. Tunnit ovatkin aina
täynnä!
Venla muistuttaa kuitenkin keskuksen tarjonnan
olevan monipuolista, myös kevyempiä vaihtoehtoja
löytyy.
- Kokeneet ohjaajat osaavat ottaa huomioon myös
ensikertalaiset. Meillä on asiakkaiden ja ohjaajien
kesken todella hyvä fiilis, hän lisää.
Beauty Centerillä vahvat
perinteet Oulussa
Naisten liikunta- ja hyvinvointikeskus Beauty Center
on liikuttanut alueen naisia jo kolmenkymmenen
vuoden ajan. Keskus kuuluu CMS-ketjuun.
- Tarjoamme kaupungin laajimman ja monipuolisimman valikoiman yksinomaa naisille suunnattuja
jumppatunteja. Lisäksi meillä on sisäpyöräily, pace
ja kinesistunteja, Beauty Centeristä kerrotaan.
- Meidän ykköstuotteemme on nimenomaan ryhmä-
Hukka on innovatiivinen oululainen kunto- ja hyvinvointikeskus.
6|
K&F 2/2014
liikunta ja se onkin valtakunnallisesti todella korkeatasoista, lisää klubivastaava Anne Tuohino.
Hän pitää keskusksen vahvuutena loistavaa henkilökuntaa.
- Meiltä löytyy ohjaajia, jotka ovat olleet mukana
alusta saakka eli lähes kolmekymmentä vuotta! hän
kertoo ja jatkaa:
- Monipuolisuutta ryhmäliikuntaan tuo myös ohjaajien omat persoonat sekä ikähaitari; meillä nuorimmat ohjaajat ovat parikymppisiä ja ”vanhimmat” yli
viisikymppisiä.
Anne kertoo, ettei ohjaajien kesken ole keskinäistä kilpailua, sillä kaikilla on selkeät tehtävät. Suurimmalla osalla ohjaajista on keskuksessa suunnilleen
viisi tuntia viikossa, mikä lisää yhteenkuuluvuuden
tunnetta.
Kolmeenkymmeneen vuoteen on mahtunut paljon
erilaisia liikuntatrendejä ja uudistautumista tapahtuu
kaiken aikaa.
- Jokaisen meille tulevan lajin on toimittava. Aika vähän on ollut tuotteita, jotka ovat olleet aikataulussa
pari kuukautta ja sitten ne on jouduttu lopettamaan,
Anne sanoo ja jatkaa:
- Alkuaikoina ryhmäliikunta-aikataulun kokoaminen
oli helppoa kun lajeja oli kolme: helppo-aerobic,
keskivaikea-aerobic ja haastava-aerobic, hän naurahtaa.
Valtava Hukka
Hukan ryhmäliikuntatarjonta on Pohjois-Suomen
laajin: tuntitarjonta keväällä 2015 pitää sisällään
lähes 120 ohjattua tuntia! Kuusi ryhmäliikuntatilaa
mahdollistavat valtavan määrän lajeja: yhteensä
kaksitoista LesMillsiltä ja kahdeksantoista Hukan omia. Lukujärjestyksestä löytyy mm. pallopilatesta
jättipallolla, ”matalan kynnyksen” HukkaBodya, tenniskentällä
järjestettävää CardioTennistä,
toiminnallista FunkkisCircuitia ja
HukkaCyclingia.
Hukassa on myös mahdollista
liikkua virtuaalisesti: ajastettuja
virtuaalitunteja on yli 60 viikossa.
Virtuaalistudiossa on tarjolla Les
Mills-tuotteita ja zumbaa. Myös
sisäpyöräilemään pääsee silloin
kun se itselleen parhaiten sopii.
Virtuaalijumpat ovat asiakkaiden
käytössä myös tuntien välissä.
Hukka on tunnettu jatkuvasta
kehittymisestä ja se tuokin onnistuneesti uutuuslajeja valikoimaansa.
- Seuraamme trendejä ja paljon tulee toiveita myös
suoraan asiakkailta, ryhmäliikunnasta vastaava
Sirpa Antikainen sanoo a lisää:
- Hukka panostaa ohjaajien koulutukseen ja ammattitaidon ylläpitämiseen.
Toiminnallisesti Core
Core on juuri avattu liikunta- ja hyvinvointikeskus
Kellossa. Yrityksen toinen sali sijaitsee Haukiputaalla. Ryhmäliikuntapuolella perinteisten jumppien
ja sisäpyöräilyn lisäksi keskuksen ehdottomana
vahvuutena on toiminnallinen harjoittelu. Jannen
ohjaamat crossfit-tyyppiset tunnit ovat olleet erittäin
suosittuja.
- Pääajatuksena on käyttää kroppaa eri tavoilla.
Harjoituksissa yhdistelläänkin eri osa-alueita ja
liikkeitä keskenään. Myös kehonhuolto ja liikkuvuus
ovat tärkeässä roolissa, hän kertoo ja jatkaa:
- Tunneille voi tulla lähes minkä tasoinen asiakas
tahansa. Koska kyseessä on pienryhmä, noin
kymmenen asiakasta, pystyn tarkistamaan ketä on
tulossa ja muuttamaan harjoitusta tarpeen mukaan.
Janne pitääkin turvallisuutta tärkeänä valmennuksessa:
- Tarkoitus ei ole hajottaa vaan kehittää. Siksi panostammekin alkulämmittelyn lisäksi tekniikan tärkeyteen. Toisinaan joudunkin pyytämään asiakasta
vähentämään vastusta.
Asiakkaiden lisäksi myös ohjaaja kokee onnistumisen iloa:
- On ollut paljon hienoja hetkiä kun asiakas esimerkiksi onnistuu tekemään ensimmäisen punnerruksen! Janne kertoo.
Toinen erikoisuus Coressa on lauantain paritanssit, joihin osallistuu sekä pariskuntia että yksittäisiä
asiakkaita. Paritansseja ohjaa myös Zumba-tunteja
vetävät kilpatanssijat.
Monipuolinen ja osaava
Pohjoinen
Tarjonta Pohjois-Suomessa ryhmäliikunnan osalta
on monipuolista. Vaikka moni keskus luottaakin vahvasti konseptitunteihin, kuten Les Millsin tarjontaan,
löytyy omia tuotteita kiitettävästi.
Ohjaajat ovat yleisesti ottaen erittäin ammattitaitoisia, mihin vaikuttaa olennaisesti alueen liikuntaalan oppilaitosten läheisyys. Moni ryhmäliikuntavastaava kertoikin, ettei osaavasta työvoimasta
ole pulaa vaan on mahdollisuus keskittyä oikeiden
persoonien palkkaamiseen ja luoda näin onnistuneita ryhmäliikuntaelämyksiä.
Kevät käyntiin lauantaitapahtumalla
Nurmijärven Klaukkalassa toimiva Liikuntakeskus Balanssi
järjesti tammikuun viimeisenä
lauantaina Super Saturday –tapahtuman keskustan koululla.
S
uper Saturdayn idea oli esitellä niin
Balanssin kuin monien muiden hyvinvointialan yritysten tuotteita ja palveluita
tilassa, johon mahtuu suurempikin ryhmä
liikkumaan.
Tuttua ja uusia ideoita
Balanssin tiimi oli tuottanut aamusta iltapäivän
loppuun kestäneen ryhmäliikuntaohjelman. Balanssin ryhmäliikunnasta vastaava Mervi Valimaa kertoi
ryhmäliikunnassa esiteltävän heidän lukujärjestyksen suosituimmat tunnit kuten Les Mills BodyStep,
BodyAttack, Body Combat, Sh´bam ja uusin tulokas
GRIT Plyo.
– Fysioterapeuttimme ohjaavat tämän kevään uutuustunnin TerveSelkä. TerveSelkä on 45 minuutin
pituinen fysioterapeutin ohjaama tunti, jonka tavoitteena on lisätä selän hyvinvointia sekä ennaltaehkäistä selkävaivoja. Tunti sisältää lämmittelyn,
selän hyvinvoinnin kannalta keskeisten lihasryhmien
vahvistamisen sekä liikkuvuus- ja kehonhallintaosuuden. Tunti sopii mainiosti sekä vasta-alkajille
että liikunnan suurkuluttajille, sillä huolehtimalla
selkäsi hyvinvoinnista saat myös muusta treenistä
enemmän irti, kertoi Mervi.
Ohjelmaan kuului myös joogaan tutustuminen.
– Potkunyrkkeily on viime vuosina nostanut suosiotaan saatuamme ohjaajakaartiimme todellisen
osaajan. Potkunyrkkeilyn perustunnille et tarvitse
muuta kuin avointa mieltä ja liikuntaan soveltuvat
vaatteet. Harjoittelu tehdään pääsääntöisesti avojaloin. Harjoittelun tarkoituksena on opetella
Potkunyrkkeily kuuluu olennaisena osana Balanssin ryhmäliikuntatarjontaan.
lajinominaisia tekniikoita; otteluasento, liikkumista
päkiöillä, lyöntejä ja potkuja sekä kehittää kehonhallintaa, jolloin harjoitukset edistävät niin mielen kuin
kehonkin hyvinvointia. Tunti sopii kaikenkuntoisille
naisille ja miehille.
– Potkunyrkkeilyshowssa ohjaajamme Delcio Pereira ja apuvalmentaja Tiina Nordman harrastusryhmineen esittelivät tunneilla harjoiteltuja taitojaan.
Tapahtumaan oli hyvä ottaa myös lapset mukaan,
sillä aivan nuoremmille oli järjestetty lapsiparkki.
Nälän tullen paikallisen LC Klaukkalan Leatin
Wellness Cafessa löytyi terveellistä välipalaa.
Messuilua
TerveSelkä-tunti veti
naiset mukaansa.
Selkää tukevaa keskivartaloa treenattiin
myös pallon kera.
Messualueella oli paikallisten yritysten osastoja,
joilla löytyi mm. hyvinvointiesittelyjä ja liikuntaväline
ja –asumyyntiä.
Liikuntakeskus Balanssi toi esiin myös omia
palveluitaan, joista tärkeitä olivat keväällä alkavat
pienryhmävalmennukset.
– Aloitamme Balanssissa pienryhmävalmennukset,
joiden kesto on kolme kuukautta. Samanhenkiset
ja samanlaisin tavoittein ryhmä pääsee ohjaajan
kanssa hyviin tuloksiin, kertoi Mervi Valimaa.
Aluksi Balanssi tarjoaa kolme pienryhmää: painonpudottajat, kuntostarttilaiset ja wellnesstyylinen
kohti lempeää hyvää oloa.
Kehon huoltoa
hieroen
Hieronta kuuluu monen kuntoilijan rutiineihin. Kerran kuukaudessa tehty hieronta avaa kehon ongelmakohdat antaen mahdollisuuden tehdä kovaakin
treeniä.
H
ieronta tulee usein mieleen siinä vaiheessa, kun oma keho
alkaa tuntua jumissa.
Moni kysyy miksi hieronta kannattaa. Kuntoilijalle
perusvastaus on, että sillä on positiivinen
vaikutus lihaksiin. Lihasjännitys sekä tukkoiset tai väsyneet lihakset saadaan helposti hoidettua. Lihakset voivat kipeytyä
liikuntaa tai urheilua harrastaessa, mutta
hieronta auttaa lihaksia palautumaan.
Hierontaa voidaan käyttää myös lihaksen lämmittämiseen ja aktivointiin ennen
urheilusuoritusta. Näin vähennetään vammautumisriskiä ja lisätään treenaustehoa. Näin kertoo Vantaan Gym Clubilla
hierontaa tekevä Super J., Johanna Ekblom. Johanna on kuusi vuotta toiminut
hierojana ja niistä kolme viimeistä nykyisessä toimipisteessä.
– Valmistuin urheiluhierojaksi Suomen
Urheiluhierojaopistosta vuonna 2008.
Miten hieronta osaksi
kehon huoltoa
Johanna Ekblom kertoo tavanomaisimman syyn tulla ensi kertaa hierojalle on
juuri kehossa olevat jumit - aika usein
hartian seudulla ja niskassa.
– Hyvä tapa olisi ottaa alkuun noin viikon
välein viiden hieronnan sarja, jolloin
yleensä pahimmat jumit saadaan avattua.
Sen jälkeen kerran kuukaudessa koko kehon huoltava hieronta pitää jumit loitolla.
Aktiiviselle kuntoilijalle ja urheilijalle taasen joka toinen viikko tapahtuva hieronta
voi olla sopiva rytmitys.
Hieronnan jälkeen samana päivänä ei
suositella minkäänlaista rasitusta hierotuille lihasryhmille. Tärkeintä on levätä ja
juoda paljon vettä. Seuraavana päivänä
saattavat lihakset olla kosketusarat. Miten
kukin reagoi on hyvin yksilöllistä.
– Säännöllisesti hierojalla käyvät kertovat
usein olevansa notkeampia kuin aiemmin. Hieronta poistaa lihasten jännitystä
ja tekee siten raajoista joustavampia ja
liikkuvampia. Urheiluhierontaa?
Tavanomaisin hierontamuoto Suomessa
on klassinen hieronta ja kuntoilijoiden
sekä urheilijoiden eniten käyttämä on siitä
kehitetty urheiluhieronta.
– Urheiluhieronta on klassista hierontaa,
jota sovelletaan urheilijan ja aktiivikuntoilijan tarpeisiin. Urheiluhieronta voi olla
aktivoivaa, huoltavaa, hoitavaa, muokkaavaa, palauttavaa tai rentouttavaa
8|
K&F 2/2015
hierontaa. Urheiluhieronnalla pyritään
poistamaan lihasjännityksiä ja syntyneitä
kiinnikkeitä sekä ennaltaehkäisemään
niiden syntyä, kertoo Johanna Ekblom.
Hieronnassa huomioidaan urheilijan
harjoitus- ja kilpailukaudet. Hieronnassa
huomioidaan myös kuntoilumuoto tai
urheilulaji. Säännöllisen harjoittelun ja
tavoitteellisen liikunnan lihashuolloksi ei
riitä pelkkä venyttely ja lepo. Urheiluhieronta ehkäisee rasitusvammojen syntyä
ja edistää niiden parantumista sekä
ylläpitää lihasten venyvyyttä ja nivelten
liikelaajuutta.
Super J. kertoo urheiluhieronnan
soveltuvan todellakin kaikille liikuntaa
harrastaville.
Ryhmäliikuntaa
kuntosalin puolelle
Yksi selkeä trendi viime vuonna oli
pienryhmissä tapahtuvien ryhmäliikuntatuntien siirtyminen myös kuntosalin
puolelle. Uuden Elixia Espoonlahden
CardioClubin ja Prformance-tunnit edustavat tätä trendiä.
Mistä hyvä hieroja?
Johanna Ekblom kertoo jokaisen hierojan
olevan persoona myös hierojana. Hän
ei näe suurta eroa miesten ja naisten
kesken.
– Hieronnan tekniikka lähtee jaloista ja
isot kädet ei pelkästään tee hyvää hierojaa, sanailee Johanna.
– Aktiivisen kuntoilijan kannattanee katsoa paikallisen kuntokeskuksen tarjonta.
Itsekin toimin Vantaan Gym Clubilla ja jo
sillä kuvastan omaa suuntautuneisuuttani
juuri aktiivisesti liikkuvien huoltamisessa,
lisää Johanna.
H
otelli Meripuisto Espoonlahdessa kokee muodonmuutoksen, kun hotellin tiloista 1800 neliötä rakentuu
kuntokeskuksen tiloiksi. Keskuksen vastaava Eini Roue
kertoo keskuksen tuovan oivan lisän Länsiväylän varren
liikuntatarjontaan.
Pienryhmät kuntosalille
Eini Roue kertoo heidän tuovan kaksi uutta liikuntamuotoa espoolaisten arkeen. CardioClub on keskuksen cardio-osastolla pidettävä
intervallityyppinen puolen tunnin treeni.
– Monet keskustemme asiakkaista yhdistelevät puolen tunnin treeniä
oman liikuntatavoitteen mukaisesti. CardioClub sopii mainiosti yhdistettäväksi toiseen ryhmäliikuntatuntiin tai erinomaiseksi alkulämmittelyksi kuntosaliharjoituksen osana, kertoo Eini.
CardioClubilla jokainen voi valita, tekeekö liikuntasuorituksen juoksumatolla, crosstrainerilla vaiko sisäpyörällä.
Eini Roue nostaa toisena Elixia-uutuutena esiin Elixia Espoonlahteen tulevan Prformance-tunnin.
– Maaliskuun lopussa alkavilla tunneilla 16 kuntoilijan ryhmässä
tehdään toiminnallista harjoitusta ohjaajan opastaessa tekniikoissa ja samalla tsempaten. Aluksi meillä on tarjolla voimapohjainen
Strenght-tunti ja liikkuvuutta kehittävä Mobility.
Liikuntaa aamuin illoin
Moni Elixiassa treenaava on ottanut aamun omaksi treeniajakseen.
Monille tärkeä palvelu onkin Elixian kahvilan tarjoama aamupala siis treenin jälkeen hyvä aamupala ja töihin tai opiskelemaan.
Eini Roue lisää myös lapsiparkin olevan monen liikuntaa helpottava palvelu.
Elixia Espoonlahden sisältöön kuuluu vahva ryhmäliikuntakalenteri, jossa on hyvin huomioitu ryhmäliikuntastudio ja kuntosalin puolella
pidettävät tunnit.
– Liikuntakalenteri on todella monipuolinen, lisää Eini.
Eini Roue lisää, että kuntokeskuksen aukioloajat tulevat olemaan
asiakasystävälliset keskuksen avautuessa jo ennen kello seitsemää
ja ilta jatkuu pitkälle.
TEKSTI JA KUVA: ARI KATAJISTO
Motivoituneena kuntosalille
Monelle kuntoilun vuoden vaihteessa aloittaneelle jo maaliskuussa alkaa nousta esiin kysymys,
onko tässä kuntoilussa ideaa. Liian usein vastausta ei löydy.
K
ajaanilaisen Body Centerin Heikki
Karppinen kertoo aktiivisen kuntoilun
motivaation lähtevän useimmiten arkipäivän työtehtävien ja muiden askareiden
läpiviemisen helpottamisesta.
Heikki nostaa esiin kaksi jokapäiväisen elämän
tärkeää ilmentymää, joissa keho totutetaan huonoon
asentoon. Nämä kaksi ovat tietokoneen ääressä
työskentely ja auton ajaminen. Molemmat aktivoivat
kehoa väärään asentoon.
Heikki Karppinen kertoo, että monelle kuntoilijalle
omakohtaisen kokemisen kautta on löytynyt hyvä
motivaatio aktiiviseen kuntoiluun salilla pitääkseen
itsensä aktiivisena.
Päätevammaisten määrä
kasvaa
Monelle tietokoneen ääressä istumatyötä tekevälle
erilaiset kivut ovat tuttuja. Hartiat jumittavat, päätä
särkee, selkää kolottaa ja kyynärpää reistailee.
Suurin osa päivät päätteen äärellä töitä tekevistä
on oikeakätisiä, ja heillä kehon kuormitus kohdistuu pelkästään oikealle puolelle. Usein tällaisten
henkilöiden kohdalla puhutaan päätevammaisista eli
heillä on niin sanottu oikean puolen syndrooma.
– Tällaisessa tapauksessa kuormitus tulee lähes
pelkästään hiirikäden puolelle. Siitä seuraa se, että
hiirikäden hartia kääntyy eteenpäin, selkä kääntyy
eteenpäin, ja myös saman puolen lonkka kääntyy
eteenpäin. Ja niinpä ollaankin ongelmien ytimessä,
urheiluhieroja ja jäsenkorjaaja Heikki Karppinen
sanoo.
– Näistä virheasennoista seuraakin sitten oikea
vaivojen kavalkadi: polvi- ja nilkkavaivoja, lonkkavaivoja ja tietenkin hartia- ja niskavaivoja.
Väärä auton ajoasento altistaa myös lonkan virheasennoille
Ergonomisesti väärässä
asennossa työskentely
päätteen ääressä ei ole
ainoa suomalaisten keino
hankkia itselleen tuki- ja
liikuntaelinvaivoja. Myös
väärässä asennossa
autolla ajo on omiaan
aiheuttamaan ongelmia.
Usein penkki on liian
kaukana ja selkänoja liian
kaltevassa asennossa.
– Varsinkin niille, jotka
ajavat autolla työnsä puolesta paljon, olisi oikean
ajoasennon omaksuminen
tärkeää. Usein penkki on
liian kaukana ja selkänoja
liian kaltevassa asennossa. Siitä seuraa, että maataan auton istuimella, ja
siitä seuraa, että kaasua
painetaan pakaralihaksella. Siitä taas seuraa sitten
se, että lonkka kääntyy,
ja se taas tiputtaa oikean
olkapään alas, Heikki
Karppinen toteaa.
– Ergonomisesti oikea
ajoasento on kohtalaisen
pysty, ja istuin on varsin
lähellä polkimia. Siten
todennäköisesti ennaltaehkäistään niin sanotuilta
tules- eli tuki- ja liikuntaelinvaivoilta.
Väärä lonkan asento vetää koko kehon vinoon
M
onelle lenkkeilyn aloittavalle polvi- ja nilkkakivut ovat tuttuja. Kivun kanssa kamppailevat myös
monet istumatyötä tekevät ja päivät tietokonetta nakuttavat suomalaiset. Syitä kipuihin on useita,
mutta monelle saattaa tulla yllätyksenä se, että erilaiset vaivat voivat johtua lantion virheasen-
nosta.
Urheiluhieroja ja jäsenkorjaaja Heikki Karppiselle tällaiset tapaukset ovat tuttuja.
– Moni lenkkeilijä saa kiputuntemuksia nilkkoihin, polviin ja lonkkiin. Se tarkoittaa sitä, että lihastasapaino ei ole kohdallaan, ja sitten on ergonomia- eli työperäinen lonkan virheasento. Silloin kun lonkka ei
ole suorassa, se kääntää myös polvia ja nilkkoja väärään asentoon, ja tämä sitten korostuu esimerkiksi
lenkkeilyn yhteydessä polvikipuna, nilkan seudun kipuna ja jopa niska- ja hartiakipuina, Heikki Karppinen kertoo.
Pitkällinen lonkan virheasento saattaa aktiiviselle lenkkeilijälle pahimmassa tapauksessa aiheuttaa
kulumia ja rustovaurioita, ja niiden korjaaminen on usein todella vaikeaa. Heikki Karppinen puhuu ennaltaehkäisyn puolesta.
– Tällaisista lonkan virheasennoista, kiertymisistä ja vääristä kuormituksista päästään tehokkaasti eroon
työergonomian tarkistamisella. Lisäksi kannatta tarkistaa miten seisoo ja istuu.
– Oikein istuminen tapahtuu siten, että istutaan molempien kankkujen varassa, ja seisottaessa paino on
tasan molemmilla jaloilla. Muistetaan perusasiat, ja niiden avulla lonkka pysyy suorassa, Heikki Karppinen muistuttaa.
10
| K&F 2/2015
Jalat ovat ihmiskehon
kivijalka
Heikki Karppinen rinnastaa ihmisen jalat talon
kivijalkaan.
Omatoiminen kehon tasapainon tarkistaminen
ei ole usein kovin vaikeaa. Apuna voi käyttää
vanhaa keksintöä – kokovartalopeiliä. Hän
kehottaa meitä jokaista menemään vähissä pukeissa peilin eteen ja katsomaan, onko lonkka,
hartiat, polvet ja pää suorassa.
– Jalat ovat ihmisen kivijalka. Jos perusta jostain
kohdin pettää, niin sitten pettää myös yläkerta,
eikä auta, vaikka katto olisi miten hieno tahansa. Keho kuntoon kuntosalilla
Heikki Karppinen kertoo monien asiakkaittensa
löytäneen kuntosaliharjoittelun kautta pysyvän
avun ongelmiinsa ja ymmärtäessään ongelmien
laadun, löytyy myös motivaatio harjoitella salilla.
Asiantuntemuksella
Viime vuoden syksyllä kemiläinen kuntokeskustoiminta
sai lisäpotkua Ari Uusitalon ja
Antti Kotvion avatessa Kemi
Gymin. Kemi Gymillä kuntoilu
nähdään vahvasti onnistuneina
treeneinä.
Tärkeää on tehdä liikkeet oikein harjoittaen
lihasta, sanoo Ari
Uusitalo.
A
ri Uusitalo kertoo Kemi Gymin rakentuvan pitkälle heidän omalle ajattelumallille toimivasta harjoittelusta.
-Jokaista lihasryhmää varten on tarjolla
useampia kuntosalilaitetta, mikä mahdollistaa nousujohteisen kehittymisen. Opastamme
asiakkaita oikeaoppiseen harjoitteluun jokaista
lähtötasonsa mukaan, kertoo Uusitalo.
Tehokkaasti liikkeelle
Ari Uusitalon mukaan suomalainen kuntoilu lähtee
liian vahvasti painon- ja voimannostokulttuuria myötäillen. Kemi Gymillä ajatus on lähteä asiakaslähtöisesti. Itse hän peräänkuuluttaa Weiderin perintöä.
-Meillä idea on opettaa asiakas ajattelemaan ja
tekemään omaa tavoitetta palvelevaa harjoittelua.
Siihen kuuluu usein kaikkien perusasioiden kuntoon
laittaminen ravinnosta alkaen.
Ravintovalmennuksen pääpainonamme on harjoittelun tukeminen. Se auttaa myös painonhallinnassa, sekä monien sairauksien ennaltaehkäisyssä.
Uuteen ruokavalioon opetellaan aina maltillisesti ja
hyvästä olosta pyritään nauttimaan jo ihan alusta
asti.
Kuntoilijoiden harjoitusohjelmaa työstäessään Ari
Uusitalo uskoo tehokkuuteen.
-Yleisemmin teemme kolmijakoisen ohjelman,
jolloin kolmesti viikossa harjoittelevalla on joka päivälle sopiva treeni. Usein jako menee selkä.-rinta,
olkapäät-kädet ja jalat.
Uusitalo painottaa ainakin alkuvaiheessa olevan
kuntoilijan treenissä helppoutta. Useimmiten viisi
liikettä päivän ohjelmassa tuottaa hyvää tulosta.
-Tärkeää on tietysti tehdä liikkeet oikein harjoittaen
lihasta, lisää Ari.
Monipuolisuutta liikuntaan
Kemi Gymillä on kuntosalin lisäksi panostettu myös
ryhmäliikuntaan ja kamppailu-urheiluun.
- Tarjoamme intensiivisen, jännittävän, haastavan ja
turvallisen tavan rakentaa tarvittavia ominaisuuksia
itsepuolustukseen sekä parantaa yleistä kuntotasoa.
Ryhmäliikunta ja spinning tuovat sopivasti lisämaustetta liikuntaan.
Miten kannattaa käyttää urheiluravinteita?
Suunnilleen 700 000 suomalaista käyttää erilaisia urheiluravinteita, joita löytyy nykyään
jos jonkinlaisia. Ne lupaavat
muun muassa auttaa palautumisessa sekä tarjota elimistölle tarpeellisia ravintoaineita.
Mistä näissä urheiluravinteissa
oikein on kyse?
U
rheiluravinteiden tarkoituksena on ylläpitää parasta mahdollista harjoitustasoa ja
suorituskykyä urheilusuorituksen aikana
sekä ylläpitää verensokeria ja vireystasoa.
–Ne, joista on oikeasti hyötyä, sisältävät samantyyppisiä ravintoaineita kuin tavallinen ruokakin,
kertoo ravitsemusterapeutti Eija Orreveteläinen.
Mitä merkitystä sillä sitten on, syökö oikeaa
ruokaa vai käyttääkö urheiluravinteita? Ainakin
käytännöllisyys, Orreveteläinen sanoo.
– Urheiluravinteita on helpompi kuljettaa mukana
treeneissä ja kätevämpi käyttää kuin tavallista
ruokaa. Oikea ruoka on tietysti monipuolisempaa,
kun taas urheiluravinteet on räätälöity urheilusuo-
ritusta varten. Osa voi tarvita urheilujuomaa jo yli
tunnin suorituksessa. Palautumisjuoma tai -patukka
on hyvä vaihtoehto palautusvälipalaksi – varsinkin,
jos ei pysty kuljettamaan normaalilla elintarvikkeilla
koostettua palautusvälipalaa mukana esimerkiksi
puuttuvista kylmäsäilytystiloista johtuen. Näin palautuminen alkaa heti ja elimistö ehtii paremmin toipua
seuraavaa treeniä varten.
Kuutisenkymmentä prosenttia urheiluravinteiden
käyttäjistä on miehiä, mutta naisten osuus kasvaa
koko ajan. Kaikkien ei silti tarvitse käyttää urheiluravinteita.
– Saatava hyöty riippuu siitä, kuinka tavoitteellista
urheilu on. Urheiluravinteista hyötyvät esimerkiksi
huippu-urheilijat, aktiiviurheilijat tai tavoitteellisesti
johonkin urheilutapahtumaan harjoittelevat kuntoilijat. Toki vähemmänkin kuntoileva voi hyötyä urheiluravinteista silloin, jos esimerkiksi menee suoraan
töistä lenkille tai salille, ja tavallisesta ateriasta on
pitkä aika.
K&F 2/2015 |
11
TREENI
TEKSTI JA KUVAT: MILJA BOSTRÖM, TREENIVAATTEET: GORILLA WEAR/AMINOPÖRSSI,
TREENIKONSULTOINTI: MARKO HEIKKINEN JA MARJO KRISHI (KERAVAN POWER CENTER, 24FITNESS-ONLINE.COM)
Kevättreeni 2|4
KEVÄTTREENI 2|4
Kevään toinen kokovartalotreeni tehdään Markon kanssa. Välineinä käytämme mm. kiskotelinettä ja taljoja. Huomaathan, että kevään treenit
muodostavat kolmijakoisen kokonaisuuden.
3x vinopenkkipunnerrus tangolla *
3x ylätaljaveto taakse *
3x takakyykky smith-telineessä *
3x jalkojen nosto penkillä *
* lyhyempi versio treenistä Vinopenkkipunnerrus tangolla*
Vinopenkkipunnerrus tukee hyvin rintalihastreeniä
rasittamalla erityisesti sen yläosaa. Selkeästi lähes
pystyasentoa muistuttava kulma penkissä siirtää
lihastyötä enemmän mm. hartian etuosalle.
Ota tangosta suunnilleen hartioiden levyinen ote.
On suositeltavaa kuitenkin varioida oteleveyttä ja saada esimerkiksi näin vaihtelua ko.liikkeeseen. Laske
tanko rauhallisesti alas ja huomaa, että myös kyynärpäät liikuvat suorassa linjassa kohti lattiaa.
Liikkeen ala-asennossa tanko jää hiukan irti rinnasta. Yläasennossa puolestaan vältä työntämästä
kyynärpäitä ”lukkosuoriksi” ja saattamasta hartioita
eteenpäin. Näin lihasjännitys pysyy optimaalisena
harjoituksen ajan.
3x nosto kylkimakuulla *
2x polven ojennus laitteessa
2x pystypunnerrus
2x kick back
Suositeltava toistomäärä on 8-12.
Ylätaljaveto taakse*
Erilaiset variaatiot ylätaljavedosta harjoittavat erityisesti leveää selkälihasta
ja epäkäslihasta. Ylätaljavedon niskan
taakse voi tehdä myös selkä laitteeseen
päin. On suositeltavaa kokeilla myös
erilaisia kahvavaihtoehtoja, kuten ns.
lapiokahvaa.
Harjoitusasento on hiukan etukeno
ja pää pysyy rangan jatkeena ( ts. vältä
työntämästä leukaa eteenpäin) Aloitusasennossa kyynärpäät ovat hiukan
koukussa ja hartiat alhaalla. Vedä tanko
suoraviivaisesti alaspäin siten että
kyynärpäät eivät työnny taaksepäin.
Huomaa, että tanko ei kosketa niskaa
vaan jää suunnilleen takaraivon kohdalle. Liikerata on melko lyhyt.
Takakyykky
smith-telineessä*
Hyödynnä kiskotelinettä ja aseta jalat
selkeästi tangon etupuolelle. Näin
liike on etureisipainotteinen.
Kyykkyliikkeissä polvien
ja nilkkojen linjaus on tärkeä
mm.rasitusvammojen välttämiseksi:
tarkista että polvi-varvaslinja säilyy.
Tanko lepää epäkäslihaksen päällä.
Laske liike jarrutellen suunnilleen
90 asteen polvikulmaan (”takareisi
vaakatasoon”). Halutessasi voit laske
liikkeen myös alemmas. Tarkkaile kuitenkin alaselän asentoa: älä
päästä sitä pyöristymään! Liikkeen
ylä-asennossa jätä polvet hiukan
koukkuun; vältä yliojentamista.
3-jakoinen ohjelma
JALAT- KESKIVARTALO:
SELKÄ-HAUIS-TAKAREIDET
RINTA-HARTIA-OJENTAJA
3x askelkyykky
3x ylätaljaveto taakse / alataljasoutu lapiokahvalla
3x penkkipunnerrus smith-telineessä / penkkipunnerrus käsipainoilla
3x takakyykky smith-telineessä / kyykky jumppapallolla
3x T-kulmasoutu
3x vinopenkkipunnerrus
2x hack-kyykky / etukyykky / polven ojennus laitteessa
2x kulmasoutu käsipainolla
2x pullover
3x kylkitaivutus selkäpenkissä / nosto kylkimakuulla / vartalon kierto
3x selän ojennus penkillä
3x pystypunnerrus / vipunosto sivulle
3x vatsarutistus jumppapallolla / voimapyörä (jumppapallo)
2x polven koukistus laitteessa
2x hartian takaosa taljassa / hartian takaosa käsipainoilla
2x jalkojen nosto penkillä / jalkojen nosto riipuen
3x hauiskääntö mutkatangolla
3x takadippi
3x varpaillenousu
2x hauiskääntö hammer-otteella
2x kick back
12 |
K&F 2/2015
Treenivaatteet tarjoaa:
Jalkojen nosto penkillä*
Tässä keskivartaloharjoituksessa liikelaajuutta tärkeämpää
on liikkeen hallinta.
Asetu penkille siten, että saat tuettua asennon käsillä.
Laske jalat niin alas, että tunnet jännityksen vatsalihaksissa.
Huomaa, että selkä ei pääse irtoamaan alustasta notkolle;
tarvittaessa voit pitää polvet reilusti koukussa. Ponnista jalat
suunnilleen lantion tasolle ja lisäksi voit nostaa takapuolta
hiukan irti alustasta. Malta kuitenkin laskea se hallitusti takaisin alas (ts.vältä ”tömähdystä”).
Nosto kylkimakuulla*
Tämä liike vaatii kehon hallintaa ja sen harjoittelun voi aloittaa myös staattisella pidolla.
Liikelaajuus suurenee harjoittelun myötä.
Asetu kylkinojaan siten, että hartia on suorassa linjassa kyynärpään päällä. Jalat voit
pitää päällekkäin tai tarvittaessa tuoda myös
ylemmän jalan lattiaan. Pidä vartalo mahdollisimman ryhdikkäänä ja suorana harjoituksen
ajan; esimerkiksi takapuoli ei työnny taakse.
Nosta liike hallitusti ylös; pyri tuomaan
vartaloa kaarelle työntämällä lantiota suoraan
ylöspäin. Laske liike hallitusti takaisin alas;
huomaa että lantio ainoastaan ”hipaisee”
alustaa, jolloin lihasjännitys säilyy.
Pystypunnerrus
Tässä pystypunnerrusvariaatiossa rystyset osoittavat eteenpäin liikkeen aloitusasennossa. Kyynärpäät ovat lähellä vartaloa ja käsipainot suunnilleen leuan
korkeudella. Työnnä painot suoraan ylöspäin ja käännä kämmenet eteenpäin
liikkeen aikana.
Polven ojennus laitteessa
Polven ojennus laitteessa on ns. eristetty liike, joka harjoittaa tehokkaasti
reiden etuosaa. Säädä laite siten että polvet ovat suunnilleen 90 asteen
kulmassa, polvitaive kiinni penkin reunassa ja selkä tukevasti selkänojassa. Jalkarulla asettuu nilkan päälle.
Jo liikkeen alkuasennossa etureisissä pitäisi tuntua kevyt jännitys.
Ojenna polvet suoriksi, pidä hetki ylhäällä ja laske jarrutellen takaisin alas.
Takapuoli pysyy kiinni penkissä ja liike on hallittu; jätä turha ”heijaus” pois.
Kick back
Alataljaa kannattaa hyödyntää
kick back-liikkeessä! Kiinnitä
huomiota vartalon asentoon:
selkä suorana, rinta kohti lattiaa
ja hartiat takana. Tarvittaessa voit tukea asentoa toisella
kädellä.
Aloitusasennossa kyynärpää
on 90 asteen kulmassa lähellä
vartaloa, josta se ojennetaan
suoraksi. Vältä turhaa ”heijaamista”.
Katso videoita
kotisivultamme
www.kf-lehti.com !
K&F 2/2015 |
13
TEKSTI: RIITTA KOUKKARI, KUVAT: JUKKA KOUKKARI
”Totuuksia” ravinnosta #2
Kuulin radiosta, että Brasiliassa ravitsemussuositukset ovat
niin yksinkertaiset, että vähän
hölmömpikin ne ymmärtää.
Yksi esimerkki tästä on, että
kehotetaan syömään enemmän kasviksia.
T
ästä voisi mielestäni hyvin ottaa mallia ja
aterioihin voisi sekoittaa ripauksen maalaisjärkeäkin. Yksinkertainen on kaunista,
mutta se ei tunnu usein riittävän.
Ihmeelliset rasvat
Miltä kuulostaa maalaisjärjellä ajateltuna voikahvi?
Välillä tuntuu, että erilaisten ravintoon liittyvien asioiden puolesta taistellaan, jotta saisimme luvan syödä
jotain ja mielellään täysin vapaasti ylen määrin.
Yllätys, yllätys! Kaikki ruoka-aineet ovat sallittuja,
niin myös voi. Pohjoismaisissa ravitsemussuosituksissa yksi kolmasosa rasvoista saa olla kovia
rasvoja. Voi ei ole ravitsemussuositusten mukaan
ollut koskaan kielletty.
Ovatko pehmeät rasvat, joita suositellaan olevan
kaksi kolmasosaa, jollain tavalla sitten haitallisia?
Kuten oliiviöljy? Luulen, että aika moni liputtaa
myös oliiviöljyn puolesta.
Minulla on sellainen tunne, että rasvoista puhuttaessa (kiisteltäessä) on usein kyse jostain
muusta kuin tutkimustuloksista. Me tiedämme, että
tutkimukset eivät useinkaan anna suoraa näyttöä
ja tarpeeksi niitä itse tutkittuaan saattaa huomata,
että viimeistään lehtiartikkeliin päädyttyään tutkimustuloksissa on kyse myös siitä, kuka tutkimusta
tulkitsee.
kasviksia, marjoja ja hedelmiä päivässä? Ainoa
asia, mistä rasvasodan riehuessa olen itse vakuuttunut on, että rasva tulisi olla mahdollisimman
hellävaraisella valmistustavalla tehtyä tai käsittelemätöntä (kylmäpuristus öljyissä, avokadot, pähkinät
ja siemenet)
Mikä määrä on paljon tai
vähän rasvaa?
Ravitsemussuositusten mukaan rasvaa saisi olla
noin 25 % tai jopa 40 % energian saannista. Se
kuulostaa kohtuullisen suurelta. Mutta mitä tämä
oikeastaan tarkoittaa?
Otetaanpa esimerkiksi ikäiseni nainen, painoa noin
60 kg, liikuntaa kohtuullisesti harrastava (2-3 x viikko). Normaalisti hän kuluttaa energiaa helposti 2000
kcal päivässä, mikä tarkoittaa sitä, että esim. 30 %
tästä energiamäärästä, mikä on jo kohtuullisen iso
osuus ravintoaineiden saannista, tuottaa 600 kcal.
Yksi gramma rasvaa tuottaa energiaa 9 kcal ja 600
kcal tarkoittaa noin 67 grammaa rasvaa päivässä.
Kun haluamme muodostaa ruokavalion, joka sisältää tuon 67 grammaa rasvaa päivässä, saatamme
kuitenkin huomata, että joudumme tarkkailemaan
rasvan käyttöämme sillä tämä rasvamäärä tulee
täyteen jo pelkästään seuraavista ruoka-aineista:
• 2 voinappia
• 2 rkl oliiviöljyä
• 100 g lohta
• ½ avokado
14 |
K&F 2/2015
Karppaatko vai skarppaatko?
Karppaajat eli hiilihydraatteja ruokavaliossaan
karttavat saattavat ylittää tuon rajan ja se tehdään
hiilihydraattien kustannuksella. Onko se sitten
järjellä ajateltuna terveellistä? Johtaako se pysyviin
muutoksiin ja terveellisempiin ruokailutottumuksiin? Alimmillaan hiilihydraattien määrää saatetaan
rajoittaa jopa 20 grammaan, mikä voi tarkoittaa
myös sitä, että yksi terveyteemme liittyvistä (vähiten
toistaiseksi kiistellyistä asioista) nimittäin kasvisten,
marjojen ja hedelmien suositeltu saanti saattaa
alentua riittämättömälle tasolle. Samalla myös
kuidun ja muiden ravintoaineiden saanti saattaa
heilahtaa miinuksen puolelle. Kun lähtee radikaalisti vähentämään hiilareita ravinnostaan, tämä on
hyvä tiedostaa. On myös hyvä pohtia, kykenenkö
elämään tämän kaltaisella ruokavaliolla koko loppuelämäni?
Kasvisten määrää on helppo lisätä ruokavaliossamme, jos myös kypsennämme ja maustamme niitä. Näin niistä saa helpommin sulavia ja maistuvia.
Kasvisten määrän lisääminen on yksinkertainen,
terveellinen ja toimiva kikka myös laihduttajalle.
Miksi ääripään kikkailut tuntuvat olevan niin suosittuja?
Dieetit eivät toimi tai paino ei ainakaan pysy halutuissa lukemissa, jos tavoitteemme ei ole ekologinen eli kehomme ja/tai mielemme ei ole yhtä mieltä
asiasta. Myös luopuminen saattaa olla tuskallista.
Joissakin dieeteissä luovutaan yhdestä asiasta
saadaksemme nauttia mielin määrin toisesta. Se
saattaa tuntua helpommalta, koska loppupelissä
emme ehkä ole kuitenkaan vielä valmiita luopumaan mistään. Tutkittuani ja opiskeltuani asiaa
vuosikausia oman koulutuksen, kokemukseni ja
asiakkaideni avulla olen huomannut, että millä
tahansa toiminnallamme on sisimmiltään positiivinen tarkoitus, niin myös tavoillamme, jotka päältä
päin katsottuna näyttävät haitallisilta. Kyse ei ole
pelkästään asenteesta. Kuinka moni syö herkkuja
rentoutuakseen? Olisiko muita tapoja rentoutua?
Mitä muuta voisi tulla tilalle?
Miten toimia rasvojen kanssa?
Kun valmistauduin elämäni ensimmäisen kerran
kilpailua varten, valmentajani laittoi minut melko tiukalle ja varsinkin jälkikäteen ajateltuna myös melko
omituiselle dieetille. Olin asiasta hiukan huolissani
ja tutkin sen vuoksi ravintoasioita kirjoista. Sain
selville, että elimistömme tarvitsee välttämättömiä
omega 3- ja omega 6-sarjan rasvahappoja kuten
linolihappoa ja alfalinoleenihappoa. Tämän voisi
sanoa pitävän edelleenkin paikkansa.
Koska rasva oli totaalisesti karsittu ruokavaliostani, eikä valmentajani puhunut mitään kalaöljyistä
tai soijalesitiinirakeista (niistä ei tiedetty) marssin
apteekkiin, jossa kerroin rasvahappojeni tarpeesta hämmentyneen näköiselle farmaseutille. Hän
hiukan ihmetteli miksi en syö rasvaa, jos rasvahappoja tarvitsen, mutta minä halusin olla kuuliainen
valmentajalle. Lopulta tulin ulos apteekista ostettuani hainrustoöljyä kapseleina. En ole sen jälkeen
nauttinut niitä, mutta silloin se saattoi olla viisasta.
Nautin myöhemmin kalaöljyä, soijalesitiinirakeita ja
lopulta dieetilläkin maltillisesti öljyjä ja kalaa.
Epäilen, että tulemme koskaan saamaan yksioikoisesti selville, minkälaista rasvaa meidän tulisi
nauttia pysyäksemme terveenä. Ihmisen terveyteen
vaikuttavat samanaikaisesti niin monet muutkin
ravitsemukselliset asiat. Syötkö mm. puoli kiloa
Näiden ruoka-aineiden lisäksi muun ruoan tulisi
siis olla täysin rasvatonta (sisältäen 0% rasvaa).
30% ei ehkä tunnukaan enää niin isolta. Vaikka
lisäisimmekin energiansaantiamme vielä 10% eli
suosituksen ylärajaan (40%) saakka, meidän pitäisi
silti tarkkailla rasvan saantia, jos haluamme sen
pysyvän järkevissä lukemissa.
Tämä asia saattaa auttaa ymmärtämään, miksi
voikahvi kuulostaa järjettömältä.
Hiljaa hyvä tulee
Ihmedieetit tai kikkailu toimivat kuitenkin usein vain
hetken. On myös huomattava, että fitnesskilpailijoidenkin dieetit ovat kilpailua varten ja ne eivät välttämättä sellaisenaan sovi kuntoilijalle tai tavalliselle
ihmiselle. Lopulta, jos lakkaat rankaisemasta itseäsi
ja tutkit, mitä on toimintasi takana, saatat huomata
haitallisten tottumusten jäävän jopa itsestään pois ja
laihtuminen ns. normaalimittoihin tapahtuu helposti.
Tilaa itsellesi ilmaiseksi yksinkertaiset
ruokavalio-ohjeet ja esimerkki:
Personal trainer ja kouluttaja Riitta Koukkari pohtii ravintoon
liittyviä totuuksia.
www.bemotion.fi/ilmainenruokavalio
TEKSTI: JAN SUNDELL
Nivelkuntoon suunnatut ravintolisät
Tuki- ja liikuntaelimistön erilaiset rasitustilat ovat yleisiä kuntosaliharjoittelijoilla. Eikä ihme, sillä
saahan saleilla kymmenet ellei sadat kilot rautaa kovaa kyytiä.
N
ivelet ovatkin monen aktiiviliikkujan
ongelmakohta. Esimerkiksi polvi saattaa vihoitella kovassa kyykkytreenissä.
Tältä pohjalta on kehitelty erilaisia
urheiluravintolisiä parantamaan nivelten
huoltoa ja kestävyyttä. Tässä artikkelissa käsittelen
näitä valmisteita, joita ovat erityisesti glukosamiini,
kondroitiinisulfaatti, MSM, C-vitamiini ja Omega-3
rasvahapot.
Yleistä nivelten hyvinvoinnista
Perusasiat on hyvä pitää aina mielessä. Vältä
turhaa ylipainoa eli rasvakudosta. Lämmittele
hyvin ennen treeniä, tee liikkeet hyvällä tekniikalla
puhtaasti ja äläkä heti laita maksimipainoja peliin.
Jos jokin liike satuttaa niveliä, älä tee sitä. Varsinkin jos treenaat kovaa kannattaisi käyttää polvi- ja
kyynärlämmittimiä massaliikkeissä kuten erilaiset
punnerrukset ja kyykyt. Ne pitävät nivelet ja jänteet
lämpimänä treenin aikana.
Nivelet ovat monen
aktiiviliikkujan ongelmakohta, kirjoittaa
Jan Sundell.
Glukosamiini ja
kondroitiinisulfaatti
Glukosamiini on nivelissä luonnostaan olevaa
ainetta, joka vähenee iän myötä. Glukosamiini on nivelnesteen rakenneosa, jolla on ratkaiseva merkitys
rustojen joustavuudelle ja kestävyydelle. Glukosamiinia on saatavana sekä luontaistuotteina (vihersimpukkauute, hainrustovalmisteet) että synteettisenä reseptilääkkeenä, glukosamiinipolysulfaattina.
Kondroitiinisulfaatti on tärkeä osa nivelkudosta ja
yksi glykosaminoglykaaneista.
Glukosamiinia ja kondroitinsulfaattia on käytetty
lääkkeenä nivelrikkokivun ja liikearkuuden hoitoon.
Nykykäsitys kuitenkin on, että glukosamiinista taitaindroitiinisulfaatista saadaan käytössä niin pienet
kudospitoisuudet, ettei sillä ole merkitystä rustosolujen glykosaminoglykaanien muodostuksessa.
Laajoissa kliinisissä kokeissa ei glukosamiinille tai
kondroitiinisulfaatille ole saatu tehoa polven nivel-
rikon hoidossa tai teho on ollut niin pieni ettei sillä
ole käytännössä suurta merkitystä. Niitä ei ehkä
pitäisi aloittaa enää uusille nivelrikkopotilaille. Osa
potilaista saa kuitenkin niistä apua (lumevaikutus?).
He voivat jatkaa niiden käyttöä, sillä glukosamiini
aiheuttaa harvoin haittavaikutuksia.
Osa liikunnallisesti aktiivisista ihmisistä kokee
glukosamiinien helpottavan erilaisia nivelvaivoja.
Glukosamiineja markkinoidaankin laajasti niveliä
suojelevina ja hoitavina urheiluravintolisinä. Tähän
on myös hieman tutkimusnäyttöä olemassa. Glukosamiinit saattavat hieman auttaa tutkimusten mukaan liikunnallisesti aktiivisten ihmisten nivelvaivoja.
MSM
MSM (metyylisulfonyylimetaani) eli orgaaninen rikki
on noussut urheilijoiden suosioon viime aikoina.
Sitä kaupataan ravintoaineena, joka vaikuttaa
ihon, hiusten, kynsien, luiden, nivelten, nivelsiteiden
ja jänteiden hyvinvointiin. Lisäksi sitä kaupitellaan
entsyymitoiminnan turvaamiseksi ja happo-emästasapainon, hormonitasapainon ja immuunijärjestelmän toiminnan varmistamiseksi. MSM-valmisteita
tutkitaan parhaillaan mm. allergioissa sekä erilaisissa kiputiloissa ja tulevaisuus tulee näyttämään
valmisteeseen kohdistetut odotukset.
MSM:llä on jo nyt jonkin verran näyttöä nivelkipujen hoidossa. Teho lienee samaa luokkaa kuin
glukosaminien. MSM:ä myydään sellaisenaan tai
sitä on kombinoitu urheilijoille tarkoitettuihin nivelten
hyvinvointivalmisteisiin yhdessä esim. glukosamiinin
kanssa, jolloin teho on mahdollisesti parempi.
C-vitamiini ja Omega-3
rasvahapot
Kudokset tarvitsevat C-vitamiinia kollageenin
muodostamiseen, josta riippuu kaikkien sidekudosten lujuus. Nivelkivut ovatkin C-vitamiinipuutoksen
oireita. Siksi pidä huolta, että ruokavaliossasi on
tarpeeksi C-vitamiinia. Itse otan 500 mg poretabletin
päivittäin.
Kalan rasva sisältää runsaasti omega-3-ryhmän
rasvahappoja. Ne muuttavat arakidonihapon
aineenvaihduntaa tulehduskipulääkkeiden tavoin.
Teho ei ole lääkkeiden veroinen, mutta haittojakin
on vähän. Esimerkiksi reumataudeissa on saatu
eräissä tutkimuksissa niveloireita lievittymään parin
kuukauden mittaisen säännöllisen kalan tai kalaöljyvalmisteiden käytön jälkeen.
Lopuksi
Liikunnasta tulevia nivelkipuja hoitamaan ja
estämään saattavat nivelten hyvinvointia tukevat
ravintolisät auttaa, joskin mitään ihmetroppeja ne
eivät ole. Nivelkivuissa niitä voi käyttää kokeilumielessä ja lopettaa sitten jollei niistä ole apua. Ehkä
järkevintä on käyttää yhdistelmävalmistetta, missä
on sekä glukosamiineja että MSM:ää. Tämän lisäksi
huolehdi nivelille tärkeistä aineista kuten riittävästä
C-vitamiinin, Omega-3 ja D-vitamiinin saannista.
K&F 2/2015 |
15
TEKSTI: JUSSI RIEKKI
Miksi hyvin syöminen
on niin vaikeaa?
Espoolainen Hanna Ismael on
totutellut hyvään syömiseen
ravitsemusasiantuntija Jonna Heinosen johdolla viime
keväästä saakka. Hyvin syömisessä yleisin ongelmakohta
on syömisen hallinnan puute,
Heinonen sanoo.
E
spoolainen Hanna Ismael on pyrkinyt
laihduttamaan. Hän uskoo malttiin, eikä
halua hötkyillä asian suhteen. Jos nyt
aluksi lähtisi vaikkapa kymmenisen kiloa,
24-vuotias Hanna tuumii.
Hän kertoo aiemmin yrittäneensä karistaa liikakiloja personal trainerin avustuksella, mutta päätti
valmennussuhteen, kun näkemykset valmentajan
kanssa eivät osuneet oikein yksiin. Lisäksi Hanna
koki valmentajan antamat ruokaohjeet liian vaikeaksi sovittaa matkailuvirkailijaksi opiskelevan yksinhuoltajan arkeen.
Viime keväänä nettiä selaillessaan hän törmäsi Jonna Heinoseen, joka paraikaa viimeistelee
terveystieteiden opintojaan Itä-Suomen yliopistossa.
Tuleva ravitsemusterapeutti toimii myös ravitsemusasiantuntijana Trainer4Youssa sekä liikunnanohjaajana (AMK).
Hanna päätti ottaa yhteyttä Jonnaan, ja siitä
yhteistyö sitten alkoi. Keväästä lähtien Hanna on totutellut hyviin ruokailutottumuksiin ja säännölliseen
ateriarytmiin Heinosen tuella.
Hanna ei kamppaile liikakilojensa kanssa yksin.
Laihduttaminen on todella yleistä. Terveyden ja
hyvinvoinnin laitoksen tekemän terveystutkimuksen
vastaajista reilu kolmannes oli yrittänyt vakavasti
laihduttaa edellisen vuoden aikana. Eikä ihme, sillä
yli puolet suomalaisista voidaan luokitella liikapai-
noisiksi.
Suomalaisten miesten paino on noussut 1970-luvulta ja naisten 1980-luvulta lähtien. Viimeisen
vuosikymmenen aikana kehitys on hidastunut ja
jopa tasaantunut, mutta tästä huolimatta ylipaino ja
lihavuus ovat yleisiä Suomessa.
Pohjimmiltaan lihavuus johtuu pitkäaikaisesta
energiankulutuksen ja -saannin epätasapainosta,
toisin sanoen ruoasta saadaan enemmän energiaa
kuin sitä kulutetaan. Tämä fakta ei kuitenkaan vastaa kysymykseen, miksi energiatasapaino horjuu,
eli miksi syömme liikaa?
Lihavuustutkijat ovat kuumeisesti etsineet vastausta tähän kysymykseen ja vaikka tieteessä on
tehty edistyksellisiä löytöjä, ei lihavuuden hoitoon
ole vielä keksitty käänteentekevää ratkaisua.
Hanna kokee, että liian usein lääkärit vain toteavat, että syö vähemmän ja liiku enemmän. ”Ihan
kuin tämä viesti ei olisi jo kaikille tuttu!” Hanna suhtautuu skeptisesti myös lihavuusleikkauksiin. ”Eihän
se korjaa sitä perimäistä ongelmaa, miksi ihminen
lihoaa”, hän tuhahtaa.
Lihavuuden syitä etsitään
aivoista
Viime vuosina lihavuustutkijat ovat kääntäneet
katseensa aivoihin ja syömisen psykologiaan. On
arvioitu, että suurin osa ellei kaikki kehonpainoon
vaikuttavat geenit ilmentyvät aivojen hypotalamuksessa.
Hypotalamus on eräänlainen keskus, joka pyrkii
ylläpitämään energiatasapainoa säätelemällä
autonomisen hermoston ja umpieritysjärjestelmän
toimintaa. Hypotalamus rekisteröi elimistön tarpeita
ja säätelee sen mukaisesti kylläisyyden ja nälän
tunnetta sekä energiankulutusta.
Syömisen säätely toimii sekä pidemmällä että
lyhyemmällä aikavälillä. Hormonit kuten leptiini ja
insuliini säätelevät energiavarastoja pitkällä aikavälillä, kun taas esimerkiksi kolekystokiniini toimii
lyhytaikaisen säätelyn viestinvälittäjänä. Pitkäaikaisen säätelyn ansiosta paino säilyy päivästä
Kuvateksti
Kuva: Wikipedia
16 |
K&F 2/2015
Jussi Riekki
toiseen jokseenkin samana. Lyhytaikainen säätely
vastaa puolestaan ateriakohtaisesta ja yksittäisen
päivän aikana tapahtuvasta säätelystä.
Ongelma on, että tämä säätelyjärjestelmä sallii
herkemmin ylensyönnin kuin aliravitsemuksen.
Yltäkylläisessä ruokaympäristössä tämä on havaittavissa yleisesti väestön painon nousuna.
Ihmisen syömiskäyttäytymiseen vaikuttavat
kymmenet ellei sadat eri tekijät. Jonna Heinosen
mukaan ihminen tekee keskimäärin 250 ruokaan
liittyvää päätöstä päivässä ja suurin osa näistä
päätöksistä on tehty meidän puolestamme etukäteen. Esimerkiksi kulttuuri määrittää suurilta osin
myös ruokakulttuuria eli tarjolla olevaa ruokavalikoimaa, ateriointitapoja ja -ajankohtia sekä itse
aterioita sisältöineen.
- Ruokakulttuurin sisällä syömiskäyttäytymistä ohjaa muun muassa synnynnäinen mieltymys makeaan. Tämä on sisäänrakennettu mekanismi, joka
on aikoinaan ohjannut esi-isämme valitsemaan
turvallisia ruoka-aineita luonnosta, joita makealta
maistuvat hedelmät ja marjat usein olivat, Heinonen valottaa.
- Hapan ja karvas maku on tyypillinen myrkyllisille
kasveille, jolloin on myös loogista, ettei synnynnäistä mieltymystä kyseisiin makuihin ole. Niistä
opitaan pitämään vasta useiden maistelukertojen
ja tottumuksen myötä.
- Myös ympäristössä olevat vihjeet ohjaavat syömiskäyttäytymistämme, Heinonen jatkaa. Tähän
liittyvät olennaisena osana mainonta ja sen tuomat
aistiärsykkeet, jotka saattavat laukaista mielihaluja.
- Samoin kellonaika voi laukaista tarpeen syödä.
Lounasaikaan on usein nälkä riippumatta siitä,
milloin olemme edellisen aterian nauttineet.
Lisäksi ruoan hajut ja näkeminen ohjaavat
syömiskäyttäytymistä, jolloin esimerkiksi herkkujen
jatkuva näkeminen kotona saattaa altistaa turhalle
napostelulle.
Heinosen mukaan edellä mainittuihin ärsykkeisiin emme kovin usein pysty vaikuttamaan, mutta
se miten päätämme niihin reagoida, on merkitsevä
tekijä, joka ohjaa lopulta syömiskäyttäytymistämme.
TEKSTI: ANSSI MANNINEN (TtM, liikuntalääketiede)
Syömisen vaikeus harvoin
kiinni tiedon puutteesta
Vaikka Hannan paino ei ole merkittävästi pudonnut,
kokee hän edenneensä Jonna Heinosen tuella parempaan suuntaan. Syömiskäyttäytymisen lisäksi yhdessä
on opeteltu jotain aivan muuta, nimittäin omanarvontuntoa.
- En tykännyt itestäni yhtään. En nähnyt itessäni mitään hyvää, Hanna kertoo valmennuksen alkuvaiheista. Vihaa ja surua hänellä oli tapana lohduttaa syömällä. Tämän tavan Hanna oli omaksunut jo lapsena, kun
vanhempien poissaoloa paikkasi materia ja ruoka.
Jonna Heinosen avulla Hanna on oppinut tunnistamaan kehonsa signaaleja; esimerkiksi tilanteita, jolloin
makeanhimon taustalla onkin itseasiassa nälkä. Toisaalta hän on myös oppinut sanomaan kiusauksille ei.
- Ei mun tarvitse totella niitä mielihaluja. Ne on vain
ääniä mun päässä, Hanna painottaa.
Myös hänen suhteensa ruokaan on parantunut.
Aiemmin hän esimerkiksi ajatteli, ettei voisi syödä
tavallista ruokaa. Erään kerran vastaanotolla hän oli
häpeissään myöntänyt Heinoselle, että oli syönyt kuusi
palaa leipää. ”Miksi ajattelet, että se on huono asia?”
Heinonen oli vastannut.
Hanna onkin ymmärtänyt, ettei itse ruoka hänen
lihomistaan ole aiheuttanut, vaan epäterve suhde
ruokaan.
- Kyllä laihduttajakin voi syödä leipää, perunaa ja
jauhelihakastiketta, eli aivan tavallista ruokaa, Hanna
korostaa.
Jonna Heinosen mukaan syömisen vaikeus tai helppous on hyvin harvoin kiinni tiedon puutteesta. Usein
syy löytyy siitä, ettei tiedosteta miksi teemme jatkuvasti
huonoja ruokavalintoja.
- Vain tiedostamalla voimme vaikuttaa omaan käyttäytymiseemme, Heinonen sanoo.
Toinen yleinen syy on liian mustavalkoinen ajattelu.
Ruoka tai tavat luokitellaan joko hyviin tai huonoihin.
Pienten muutosten ei uskota vaikuttavan riittävästi,
jolloin annetaan kokonaan periksi.
- Tämä johtaa usein tiukkoihin dieettikokeiluihin,
pettymyksiin siitä, ettei niistä pystytä pitämään kiinni
ja jälleen periksi antamiseen. Tämä aiheuttaa turhaa
stressiä ja vaikeuttaa myös sitä kautta painonhallintaa
tai -pudotusta.
Yleisin ongelmakohta
syömisen hallinta
Jonna Heinosen mukaan syömiskäyttäytymisessä
yleisin ongelmakohta on syömisen hallinnan puute.
Syömisen hallinnalla tarkoitetaan, että hallitaan omaa
fysiologista tarvetta syödä, mutta myös ajanhallintaa.
Tärkeää on tiedostaa muun muassa miksi syödään,
onko kyseessä todellinen fysiologinen nälkä vai esimerkiksi tekemisen puute, Heinonen avaa. Syöminen
eri tunnetiloihin sekä itsensä palkitseminen ruoalla on
hyvin yleistä.
Myös se milloin syödään, on syömisen hallinnan
kannalta erittäin tärkeää.
- On todettu, että lihavilla nälän tunne laukaisee
ikään kuin paniikkireaktion, jolloin nälän tunne pyritään tyydyttämään mahdollisimman nopeasti, vaikka
seuraavaan kunnon ateriaan ei olisi kuin vähän aikaa.
Tavallisesti ihminen kykenee odottamaan ruoka-aikaa
ja näin ollen hallitsemaan nälkäänsä.
Syömisen hallintaan liittyy myös se, milloin syöminen
lopetetaan, tunnistetaanko kylläisyyttä vai syödäänkö
toistuvasti ähkyyn. Heinosen mukaan jatkuva ähkyyn
syöminen saattaa häiritä kylläisyyssignaalien kulkua,
eikä syömistä osata lopettaa ajoissa.
- Kaikkia edellä mainittuja asioita on mahdollista opetella ja ensisijaisen tärkeätä on noudattaa säännöllistä
ateriarytmiä ja kohtuullisia annoskokoja. Tällöin muun
muassa nälänsäätelyn on mahdollista toimia normaalisti ja hallitsemattomia, yleensä ilta-aikaan tapahtuvia
ruokakaappien tyhjennyksiä ei pääse tapahtumaan.
Kuntosaliharjoittelijan ravintolisät:
HMB ja GAKIC
Tässä artikkelissa käsitellään kahta valmistetta,
joiden positiivisista vaikutuksista lihasmassanja voiman kehitykseen
tai anaerobiseen suorituskykyyn on tieteellistä
näyttöä.
Anssi Manninen on oululainen liikuntalääketieteilijä (TtM), joka
on erikoistunut tutkimaan urheilijoiden ravitsemusta ja suorituskykyä parantavia aineita. Nykyisin Anssi toimii Manninen
Nutraceuticals Oy:n hallituksen puheenjohtajana.
HMB – antikatabolinen yhdiste
HMB on leusiiniaminohapon aineenvaihduntatuote, jonka oletetaan vastaavan leusiinin antikatabolisesta eli lihaskudoksen purkua estävästä
vaikutuksesta. Vähentynyt lihaskatabolia kovan
harjoitusjakson aikana johtaa nopeutuneeseen
lihasvoiman- ja massan kasvuun. HMB:n pääasiallinen vaikutusmekanismi lienee kolesterolisynteesin tehostuminen luustolihassoluissa. Niin
sanotun kolesterolisynteesihypoteesin mukaan
luustolihassolut eivät kykene stressin (esim.
kovan fyysisen rasituksen) aikana syntetisoimaan
riittävästi kolesterolia, mikä johtaa lihassolukalvon heikentymiseen. Solun sisälle kulkeutunut
HMB muuttuu tehokkaasti HMG-CoA -nimiseksi
yhdisteeksi, josta voidaan sitten valmistaa soluissa lisää kolesterolia. Tällä mekanismilla HMB
voi suojata lihassoluja kovan fyysisen rasituksen
aikana. Kuten sanottua, HMB on vaikutuksiltaan
lähinnä antikatabolinen, joten kevyessä liikun-
nassa sen käytöstä ei ole odotettavissa mitään
hyötyjä. Selvin vaikutus HMB:llä on aloitteleviin
urheilijoihin, joilla lihasten mikrovauriot ovat suurimmillaan.
HMB:tä on myynnissä kalsium-HMB:tä sisältävinä kapseleina ja tabletteina sekä juomajauhesekoituksina, joissa on usein mukana myös
kreatiinia. Kreatiinilla ja HMB:llä näyttäisikin olevan additiivinen vaikutus lihasmassan- ja voiman
kehitykseen. Toisin sanoen kreatiini-HMB -yhdistelmällä on havaittu olevan suurempi vaikutus
lihasmassan ja -voiman kasvuun kuin kreatiinilla
tai HMB:llä yksinään käytettynä. Sopiva päiväannos HMB:tä on noin 3 g.
Vastikään markkinoille on tullut myös vapaa
happo muodossa olevaa HMB:tä (HMB-FA), jonka oletetaan olevan elimistön hyödynnettävissä
tehokkaammin kuin perinteinen kalsium-HMB.
GAKIC – lihasväsymyksen estäjä
Hiilihydraatti- ja rasva-aineenvaihdunnan lopputuotteina syntyy vettä ja hiilidioksidia, jotka on
tarvittaessa helppo poistaa elimistöstä. Aminohappoaineenvaihdunta on sen sijaan ”jätehuollollisesti” haastavampaa, sillä aminohapoissa
on typpeä. Näin ollen aminohappoaineenvaihdunnassa syntyy ammoniakkia, mikä on hyvin
myrkyllistä kaikille nisäkkäille. Tämän vuoksi
elimistöllä on tehokkaita keinoja ammoniakin
poistamiseksi elimistöstä. Ylivoimaisesti tärkein
näistä on maksassa tapahtuva ureakierto. Tässä
monimutkaisessa kierrossa ammoniakkimolekyylit muuttuvat ureaksi eli virtsa-aineeksi. Urea
päätyy lopulta munuaisiin, joista se erittyy pois
virtsana.
Fyysisen kuormituksen aikana lihassolut hapettavat (polttavat) energiaksi myös aminohappoja,
joten veren ammoniakkipitoisuus nousee. Toinen
syy ammoniakkipitoisuuden nousuun fyysisen
kuormituksen aikana on verenvirtauksen vähentyminen maksaan ja munuaisiin, joissa edellä
mainittu ureakierto tapahtuu. Ammoniakkipitoisuuden nousu on yhtenä syynä lihasväsymyk-
seen kovatehoisen urheilusuorituksen aikana.
GAKIC on tieteellisesti kehitetty yhdistesekoitus, joka vähentää fyysisen kuormituksen aiheuttamaa ammoniakkipitoisuuden nousua. Medicine
& Science in Sports & Exercise -tiedelehdessä
julkaistiin vuosituhannen alkupuolella kaksi laadukasta tutkimusta GAKIC -valmisteen (11,2 g:n
kerta-annos) vaikutuksista anaerobiseen suorituskykyyn. Yksinkertaistettuna todettakoon, että
kerta-annos GAKIC -valmistetta vaikutti molemmissa tutkimuksissa positiivisesti anaerobiseen
suorituskykyyn. Ensimmäisessä tutkimuksessa
käytettiin tietokoneohjattua dynamometria ja
toisessa toistuvia sprinttejä polkypyöräergometrillä. Dynamometri on laite, jolla voidaan mitata
lihasten tuottamaa vääntöä.
GAKIC -valmisteen vaikutuksia on tutkittu myös
kuntosaliharjoittelun yhteydessä. Toisessa tutkimuksessa oli mukana nuoria miehiä ja toisessa
nuoria naisia. Molemmissa tutkimuksissa GAKIC
-valmisteen (kerta-annos 10,2 g) havaittiin parantavan suorituskykyä kuntosalilla.
K&F 2/2015 |
17
TEKSTI JA KUVAT: ARI KATAJISTO
Kunnon testaamista salien kesken
Ennen vanhaan kylien paremmuutta mitattiin erilaisilla kylien välisillä kilpailuilla. Myös hyvin suosittuja ovat naapurikaupunkien väliset jalkapallo- tai jääkiekkomatsit.
K
ukapa ei olisi kuullut sanailtavan Lukon ja Ässien
keskinäisistä matseista.
Tai sitten Tampereella
Ilveksen ja Tapparan. Kuitenkin harvemmin on kuultu kahden
kuntokeskuksen jäsenten mittaavan
paremmuuttaan keskenään.
Tammikuussa (24.1.) aloittivat
espoolaiset Become Kivenlahdesta
ja Move Ymmerstasta keskinäisten
kuntoliikuntakilpailujen järjestämisen.
– Molemmilla saleilla treenaa tavoitteellisesti harjoittelevia useampia ja
heidän kesken syntyi ajatus yhteisen
salikilpailun järjestämisestä, kertoo
Moven Teresa de Rita-Cavlek.
Becomen vahvuus on crosstraining ja metcon, joiden vetovastuu
on Jari Ollilalla. Hänen johdollaan
on Espoonlahteen syntynyt vahvasti
treenaava CT-tiimi.
Puolestaan Move Wellness Centerillä on hyvin pitkä yhteistyö Fight
Clubin merkeissä. Lauri Puuronen
on pitempään vastannut Fighter Clubin liikuttamisesta.
Becomella
crosstraining-kisat
(ylh.) Becomelaiset aussitreenin parissa ja (alh.) movelaiset poseeraavat ennen kisan alkua.
Crosstraining on hyvin lähellä becomelaisten sydäntä, niinpä oli itsestään
selvää, että vieraileva joukkue pääsi
testaamaan taitojaan tuon haastavan
lajin puitteissa. Kilpailun lajivalinnat
oli tehnyt Jari Ollila ja hän toimi Lauri
Puurosen kanssa myös tuomarina.
24. tammikuuta käydyn crosstraining-kisan valtiaiksi nousi ennakkoodotusten mukaisesti Becomen
CT-tiimi.
Aussitreeniä Movella
Tammikuun viimeisenä lauantaina oli
puolestaan Moven vuoro järjestää tilat
ja kilpalajit.
Lauri Puuronen on jo kymmenen
vuoden ajan ohjannut itsensä haastamiseen kutsuvaa aussitreeniä. Lauri
kertoo aussitreenissä yhdistyvän
taistelulajit, viivajuoksu ja voimaharjoitteet.
Tätä lajia oli osa becomelaisista
päässyt kokeilemaan, kylläkin pari
vuotta sitten Laurin vieraillessa Becomella.
Vajaan tunnin aikana saivat molemmat joukkueet tehdä parhaansa.
Hiki nousi pintaan ja jokainen laittoi
itsensä peliin. Mutta samalla nautittiin
tekemisestä.
Kisan voittajaksi nousi (ehkä tälläkin
kertaa kotikenttäedun vuoksi) Moven
tiimi.
Uutta kisaa on työn alla ja ajatuksissa haastaa mukaan Lauttasaaren
Liikuntakeskuksen tiimi.
Erityisen hyvää salien välisellä
kisaamisessa on omaan treeniin lisäbuustin antaminen, tutustuminen muiden keskusten tyyliin tuottaa saman
genren liikuntaa ja tietysti seuraavan
viikon aikana käytävä jälkipeli.
Huhtikuussa fiboilemaan
Huhtikuun 9.-11. päivinä järjestetään Saksan Kölnissä yhdet maailman suurimmista kuntoilun messuista FIBO.
S
en kaksi kuntoilijaa koskettavaa osaa ovat FIBO
ACTIVE, mikä on suunnattu ryhmäliikuntaan
ja taasen FIBO Power, kovempaa treenaavan
messukokonaisuus.
Myös vakavammin liikuntaan suhtautuvalle
FIBO tarjoaa paljon, sillä sen puitteissa järjestetään kolme
erillistä tapahtumaa: DFAV Convention, Zumba Instructor
Network ja Cycling Festival.
DFAV:n järjestämässä conventionissa mukana on yli 60
ohjaajaa tarjoten todella monipuolisia kokemuksia jumpan
saralla. Ohjelmaan kuuluu mm. step aerobicia, dance aerobicia, joogaa, pilatesta, toiminnallista harjoittelua ja viimei-
18 |
K&F 2/2015
simmät liikunnan trendilajit.
Mukaan treenivaatteet, paikan päällä on suihkut ja lukittavat pukukaapit osallistujien käytössä.
Viikonloppuna järjestettävässä tapahtumassa Zumba
Instructor Networkiin kuuluville on tarjolla erikoiskoulutuksia
ja muille mahdollisuus oppia ja nauttia zumbasta. Paikan
päällä on myös itse Beto!
FIBO Cycling Festival tuo myös huippuohjaajat paikan
päälle. Tunneille ja myös pyöräilymaratoneille on mahdollisuus osallistua. Oma erikoisuutensa on tiimiajo eli mukaan
voi ilmoittautua tiiminä (4+1 henkilöä) tai sitten vain yksilöpolkijana.
FIBO Power on monelle kuntosaliharrastajalle näkemisen
ja kokemisen arvoinen paikka. Powerin osastoilla pääsee
tutustumaan maailman parhaisiin kehonrakentajiin ja fitnesskilpailijoihin. Lisäksi paikalle saapuu paljon eri voimailulajien edustajia.
Tutustu tarkemmin : fibo.de
KAUNEUS
TEKSTI: LAURA JA TIIA ESKOLA
Työuupumuksesta eroon
- iloa elämään ilman lääkkeitä
T
arget 1 on enemmän kuin tervetullut
luontaistuote työuupumuksen synkentämään Suomeen. Jatkuva työpaikan
menettämisen pelko johtaa uupumukseen ja masentumiseen. Yhä useampi
yli 50 -vuotias masentuu tajutessaan, ettei tule
työllistymään enää ikinä. Eikä ole helppoa niilläkään, joita Yt:t hellivät - he saavatkin yllättäen
tehdä kolmen ihmisen työt, kun työkaverit on
pistetty kilometritehtaalle.
Suuri osa suomalaisten nykyisestä masennuksesta liittyy työperäiseen uupumukseen ja
työongelmiin. Kukaan ei välitä siitä, että 400 000
suomalaista napsii masennuslääkkeitä - olemattomin tuloksin.
Target 1 on ranskalaisten tiedemiesten kehittämä täysin turvallinen, sivuvaikutukseton
luontaistuote, jolle myönnettiin vuonna 2014
maailmanlaajuinen patentti. Erikoista on se, että
tuote toimii täysin yli odotusten. Laajat kaksoissokkotutkimukset osoittivat masennuksen
oireiden lievittyvän merkittävästi ja energiatason
paranevan. Koehenkilöt kertoivat myös, että työn
aiheuttaman kuormituksen sietokyky koheni eivätkä työtehtävät tuntuneet enää niin turhauttavilta
kuin aiemmin. Suomalainen käyttäjä kuvasi valmisteen vaikutuksen osuvasti: "Velatkin alkoivat
tuntua saatavilta."
Target 1 valmisteessa on neljä eri ainesosaa,
jotka toimivat tuloksellisesti yhdessä:
• Maidon kaseiini - rentouttava ja rauhoittava
vaikutus (tuote sopii laktoosi sietohäiriöisille, mutta maitoproteiiniallergisten on syytä
kokeilla tuotetta varauksella)
•
Venäjänjuuri - adaptogeeni eli se lisää käyttäjän vastustuskykyä stressitekijöitä kohtaan.
Edistää henkistä ja fyysistä toipumisprosessia
•
Extramel -verkkomeloniuute - vahva antioksidantti, joka suojaa stressiltä ja allergeeneilta
sekä hillitsee tulehduksia
•
Tauriini - aminohappojohdannainen, joka
on erinomainen energianlähde. Parantaa
aivojen keskittymiskyky - ja muistitoimintoja
ja säätelee lihasten, sydämen ja aivojen
sähköistä toimintaa
Target 1 ei kaikista hyvistä ominaisuuksistaan
huolimatta toimi aivan taikasauvan tavoin, vaan
tuotetta täytyy toisinaan ottaa päivittäin 4-6
viikonkin ajan ennenkuin merkittäviä tuloksia on
huomattavissa. On toki ehditty jo kuulla hyvin
nopeistakin vaikutuksista suomalaisilta Target 1:n
käyttäjiltä, mm. kova päänsärky oli hävinnyt vain
parilla tabletilla, univaikeudet helpottaneet muutamassa päivässä ja elämisen ilo on palannut jo
viikossa. Eli yksilöllisesti vaikuttavat luontaistuotteetkin.
Tuotteen saatavuus: Hyvinvarustetut luontaistuote- ja terveyskaupat kautta maan.
Eikö paino putoa? Kärsitkö vatsakivuista, turvotuksesta, väsymyksestä
tai unettomuudesta? Flunssan oireista,
päänsäryistä tai iho-ongelmista? Näiden
ja monien muiden oireiden syy voi olla
ruokayliherkkyys!
V
ain muutama prosentti ihmisistä kärsii
ruoka-aineallergioista, kun taas ruokayliherkkyydestä kärsivien määrän arvioidaan olevan jopa 45 prosenttia.
Ruokayliherkkyydet eivät ole hengenvaarallisia, mutta ikävät oireet saattavat hankaloittaa
elämää.
Oireet saadaan yleensä hallintaan, kun ongelmia
aiheuttavat ruoka-aineet tunnistetaan ja poistetaan
ruokavaliosta. Ensimmäinen vaihe on Food Detective
-testi, joka auttaa tunnistamaan ruoka-aineet, jotka
oireita aiheuttavat. Jos testi osoittaa, että veressä on
paljon tietyn ruoka-aineen vasta-aineita, kyseinen
ruoka-aine pitäisi jättää kokonaan pois ruokavaliosta
ainakin kolmeksi kuukaudeksi. Kun oireita ei enää
ole, poistetut ruoka-aineet voidaan palauttaa ruokavalioon yksitellen, minkä jälkeen niiden vaikutuksia
tarkkaillaan.
Helppo ja nopea Food Detective -kotitesti testaa
reaktiosi 59 tavalliseen ruoka-aineeseen. Tutusti
ruoka-ainelistaan ja oireisiin tarkemmin: www.
food-detective.com
Bailamamaa kirjana
Vuoden Liikuntatuotteeksi tähtäävä naisten liikuntakonsepti esitellään
myös nyt kirjan muodossa. Bailamaman synnyttäjät Emilia Ek-Huuhka
ja Maija Kiljunen saivat
markkinoille uuden Bailamama – Pysy tiukkana
–kirjan.
B
ailamama – Pysy tiukkana
keskittyy lantionpohjanlihasten
monipuoliseen aktivointiin, ja se
on tarkoitettu kaikille naisille.
Kuntosalilla ja kotona
treenatessa jää monesti naisen tärkein
lihasryhmä huomiotta. Lantionpohjanlihasten harjoittelu koetaan hankalaksi, eikä
oikeita lihaksia ole aina helppo paikallistaa.
Lantionpohjanlihasten vahvistaminen lisää
naisen seksuaalista nautintoa, parantaa
virtsanpidätyskykyä ja vaikuttaa ryhtiin
sekä naisen koko olemukseen. Asennot
perustuvat maailmaa valloittavaan Bailamama Women -ohjelmaan, joka suorastaan puristaa naiset kuntoon. Maija Kiljusen ja Emilia Ek-Huuhkan
Bailamama – Pysy tiukkana -kirjassa on 52
eri asentoa, yksi vuoden jokaiselle viikolle. Kirjan ovat toimittaneet Heli Bergius
ja Christian Rönnbacka, ja valokuvista
vastaavat Sami Lommi ja Jussi Talvitie
(Photolies.com).
Nyt siis pääsee tutustumaan bailamamaan niin kuntokeskuksissa kuin myös
kirjallisesti.
www.bailamama.fi
K&F 2/2015 |
19
Unelmapepun metsästys:
PAKARAKIMARAN tarina
Kukapa meistä ei haaveilisi täydellisen kauniista, pyöreistä pakaroista. Silti ainaiset kyykyt eivät
ehkä ole tuottaneet toivottua tulosta, tai tuntuu, ettei pepun tehotreenille jää aikaa…
V
astaus näihin ongelmiin on PAKARAKIMARA, pakaroiden tehostettuun
aktivointiin kehitetty erikoisohjelma,
jonka valikoimassa on useita liikkeitä,
joista treenaaja saa valita itselleen
sopivan fiiliksen ja kestävyyden mukaan. Ohjelman
treenityyli yhdistää tehokkaan aerobisen harjoittelun vastusharjoitteluna tehtävään kuntosalitreeniin.
Monipuolisten liikevaihtoehtojen takia ohjelma ei
ala kyllästyttää, vaan pakarat vedetään hapoille
kerta toisensa jälkeen. FitClub Finlandin Hanna Savolainen kertoo
PAKARAKIMARAN synnystä:
- Kaikki lähti siitä, että en ole oikeastaan ikinä
tykännyt treenata erityisesti pakaralihaksia, toteaa
Hanna.
- Niiden treeni on sellaista hipsuttelua, kuten
eristävissä liikkeissä yleensä. Olen aina tehnyt
mieluummin raskaita perusliikkeitä, kuten kyykkyä
tai prässiä.
20 |
K&F 2/2015
Hanna Savolainen on itse kisannut kahdet Body
Fitness –kilpailut, joista molemmista vei ykkössijan.
Nainen siis tietää, millaista on tavoitella todellisia
tuloksia, ja millaisia haasteita liittyy tehokkaan treeniohjelman muovaamiseen.
- Koska valmentajani (ja puolisoni) Marko Savolaisen kanssa veimme treenejä vuosien saatossa yhä
enemmän eriytettyyn suuntaan, missä esimerkiksi
etureisille oli oma treeninsä, jäi pakaroiden aktivointi mm. kyykkyliikkeissä vähemmälle. Opin tekemään
etureisiä hyvin kohdistetusti, ja niihin sainkin hyvää
kehitystä aikaseksi. Pakarat tuntuivat kuitenkin
jäävän jälkeen. Niiden muoto itselläni on myös geneettisistä syistä johtuen hieman “lättänä”, sellainen
leveä, mutta harmikseni ei lähelläkään brasilialaistyylistä pystyä tarakkamallia.
Mitä tämä kovaa treenaava superpariskunta
sitten keksi ratkaisuksi?
- Olin tuohon aikaan dieetillä kisoja varten ja aerobisia oli jo alkanut tulla mukaan ohjelmaan. Olen
aina oikeastaan tykännyt tehdä myös aerobisia
harjoitteita raskaan treenin ohella, ainoa mikä ei
niin maistunut oli juuri pakaratreeni. Ehkä pohkeet
ovat toinen lihasryhmä, jonka treenistä en niinkään
erityisesti nauti, mutta pohkeet ovat minulla aina kehittyneet hyvin ihan vain parillakin sarjalla viikossa.,
Savolainen pohtii.
- Tässä huomataan geenien merkitys, huikkaa väliin
puoliso, IFBB PRO –kehonrakentaja ja FCF:n päävalmentaja Marko Savolainen,
- Minulla pohkeet eivät ole kasvaneet kovinkaan
helposti, vaikka olen kokeillut jos jonkun näköistä
metodia. Kaikki kehitys on pohkeissa ollut erittäin
kovan työn takana.
Hanna muistuttaa miestään:
- Mutta sinulla kehitys taas muissa lihasryhmissä on
ollut huikeaa. Me oikeastaan täydennämme tässä
mielessä hyvin toisiamme, minulla kehittyvät ne
lihasryhmät hyvin, kuten pohkeet, ojentajat ja olkapäät, jotka taas sinulle ovat haasteellisia...
- …ja minulla taas selkä, hauikset ja takareidet”,
keskeyttää Marko nauraen ja lisää:
- joiden kanssa sinulla on ollut työstämistä.
Hanna nyökkää:
- Kyllä, juuri näin. Mutta pakara on tainnut olla molemmille haasteellinen?
- Näin on, Marko vahvistaa.
- Minullakaan ei ole pahemmin pakaralahjakkuutta,
tuo lihas itselläni on aina ollut melko pieni kooltaan.
Geneetiikka määrittelee myös hyvin pitkälle minkä
muotoinen pakarasta tulee, ja koko riippuu lisäksi
lihaksen kiinnityskohdista, valottaa Savolainen.
Hanna näyttää ilkikuriselta: - Minä kyllä itse asiassa ajattelin silloin aikoinaan kun tapasimme, että
sinulla on hyvä peppu….
Marko toteaa rauhallisesti:
- No, kyllähän se aina naisille on kelvannut...
- Jassoo, nostaa Hanna kulmakarvojaan:
- on vai?
- Niin, sinulle rakkaani, toteaa Savolainen leveästi
hymyillen.
Pariskunta selvästi nauttii toistensa kiusoittelusta.
Entä sitten PAKARAKIMARA?
- Mietimme uutta treeniohjelmaa, missä pakarat
otettaisiin paremmin huomioon. Marko ehdotti, että
kokeillaan jotain erilaista, uutta ärsykettä pakaroille.
Hanna kertoo.
- Hermotusta tuli parantaa huomattavasti, mietin
miten siinä onnistun, aloin jopa jännitellä pakaralihaksia kävellessä.
Marko jatkaa:
- Volyymi oli tässä myös avainasana. Hannalla on aina vastannut kroppa hyvin runsaanseekin
sarjamäärään, kiertoharjoittelu toimii yleensä erityisen hyvin. Olemme
käyttäneet tätä metodia yhdistettynä raskaampiin
treeneihin, joilla haetaan aina isompia vastuksia,
jotka voi siirtää myös kiertoviikoille.
Hanna nyökkää:
- Kyllä, näistä olen itsekin huomannut hyödyn, ja
se mikä on minulle myös tärkeää, on vaihtelevuus.
Vaihdan aina vähintään liikejärjestystä jokaisessa
treenissä., avaa Hanna treenifilosofiaansa.
- Niinpä sitten tulimme tulokseen, että kehitämme
pakaroille erillisohjelman. Tämä toteutettiin kiertomuodossa eli usea liike peräkkäin suurella sarjamäärällä tehtynä. Jatkossa painoja nostetaan ja
toistoja vähennetään., Hanna kuvaa ohjelmaa.
- Volyymitreeni antaa myös hyvän aineenvaihdunnallisen kuormituksen, ja sen voi toteuttaa aerobisten treenien sijaan., Savolainen kertoo ohjelman
perusteista.
- Tällä tavalla saa myös melkoisen pumpin pakaralihaksiin, se vasta onkin kiva tunne, vähän kuin takapuolen tilalla olisi tyyny… Ainakin hetken on kunnon
tarakka paikoillaan, päättää Hanna nauraen.
Huom. Fitness- ja fysiikkalajeissa kehon lihasten
tasapaino ja oman kehon lihasten kehittäminen
ovat avainroolissa. Treenataksesi PAKARAKIMARA
-ohjelmalla sinun ei kuitenkaan tarvitse olla kokenut
treenaaja, pakaroiden kehittäminen onnis-tuu ohjeiden avulla hyvin myös vasta-alkajalta.
www.fitclubfinland.fi
Fitness Cover Girl 2015
Sportlife Nutritionin mainoskasvokilpailu Fitness Cover
Girl 2015 on semifinaalivaiheessa ja kolmetoista upeaa
kaunotarta pääsivät viettämään lauantaina 31.tammikuuta antoisaa koulutus -ja treenipäivää Hyvinvointikeskus Huumaan Kotkaan.
GoGoExpress
Launeella
GoGoExpress on tunnettu laajasta
kuntosalista ja edullisesta treenaamisesta. Seitsemäs GoGoExpress avautui
vuoden vaihteessa Lahteen Launeen
kaupunginosaan.
L
ahti on perinteikäs liikuntakaupunki, jolla on pitkät
perinteet mm. Salpausselän kisojen pitopaikkana. Samoin monet joukkueurheilulajit ovat Suomen huippua
tänäkin päivänä.
Kuntokeskuspalveluja Lahdessa on tarjolla laajasti ja
GoGoExpress tuo niihin oman pikantin lisän.
Hyvä sijainti houkuttelee
M
allitoimisto FaceMakerin tuottaman mainoskasvokilpailun kandidaateille tarjottiin
upeat puitteet valmentautua maaliskuussa pidettävään kovatasoiseen semifinaaliin.
Päivän aikana treenattiin crossfit-tyyppisen kuntopiirin muodossa, harjoiteltiin
tulevaa koreografiaa, tutustuttiin Hypoxiin, kuvattiin tyttöjä ja rentouduttiin saunan ja ulkoporeammeilun merkeissä.
Fitness Cover Girl 2015 semifinaali pidetään Mikkelissä Night Vaakunassa 21.maaliskuuta.
Loppufinaali käydään Viking XPRS:llä 11.huhtikuuta.
Voittaja kuittaa itselleen palkintoja liki kolmen tuhannen euron edestä sekä Sportlife Nutritionin mainoskasvo-tittelin.
Fitness Cover Girl 2016 kilpailuun voi hakea jo nyt mukaan lähettämällä kuvallisen
hakemuksen osoitteeseen [email protected]
Bikini Challenge starttaa
– Sijainti on hyvä, keskustaan matkaa on pari kilometriä ja
Launeen ostoskeskukseen noin kilometri. Pihaan on helppo
ajaa ja parkkitilaa on ollut riittävästi. Ilmaista parkkia on kehuttu
paljon, ja monet ovat kehuneet, että tykkäävät senkin takia
käydä meillä, koska auton saa parkkeerattua ilmaiseksi ja ihan
talon eteen, kertoo GoGoExpress Launeen manageri Katariina
Suikki.
- Lahtelaisia kuntoilijoita on tullut uudelle salille runsaasti ja
uusia tulee päivittäin lisää, huudahtaa Katariina.
Katariina kertoo, että palaute salista on ollut positiivista:
– Laitteita ja tiloja on kehuttu paljon. Laitteita on paljon ja ne
ovat erittäin hyviä, ja palaute niistä on ollut positiivista. Itse
uskomme, että parasta GoGo Expressissä on erittäin hyvä
hinta-laatusuhde.
Ohjelmaa pukkaa
GoGoExpress-konseptin yksi liikuntaa aktivoiva elementti on
edullinen kuntosaliohjaus.
– Kuntosaliohjauslista on ollut kovassa käytössä ja ohjauksia on
tullut paljon. Tällä hetkellä meillä on kolme kuntosaliohjaajaa.
Henkilökunnan vahvuuksiksi Katariina näkee positiivisuudessa ja ystävällisyydessä.
– Henkilökunta on asiakaspalveluhenkistä ja auttavat asiakkaita
parhaansa mukaan. Koko henkilökunta harrastaa myös kuntosalilla käyntiä, joten ammattitaitoa löytyy sitäkin kautta.
– Meille on tärkeää, että asiakkaat ovat tyytyväisiä ja pitävät
GoGo Express Launeella käymisestä. Haluamme tarjota heille
hyvää ja henkilökohtaista palvelua ja haluamme, että kaikki
voivat lähteä salilta kotiin tyytyväisin mielin.
Valtakunnallinen Bikini
Challenge 2015 haastekisa
starttaa maaliskuun alusta
ja kisaan voi ilmoittautua
koko helmikuun ajan.
K
yseessä on kaikille bikinikuntoa sekä
sporttimallintöitä hakeville naisille
loistava ponnahduslauta kisan kautta
saada uusia työtilaisuuksia tai vaikka vaan
saavuttaa unelmiensa bikinivartalon.
Kilpailun palkintona on kansikuvaukset
sekä promootioita ja mallintöitä Mallitoimisto
FaceMakerilla.
Kilpailu koostuu kolmesta osiosta; nettivalmennuksesta, treenipäivästä sekä kuvaus/
kilpailupäivästä.
Bikini Challenge haastekampanjaan
hakemukset sähköpostilla :
[email protected]
K&F 2/2015 |
21
TEKSTI JA KUVAT: MILJA BOSTRÖM
Savonlinna liikkuu
Savonlinnalaisilla riittää valinnanvaraa kun pieneltä alueelta
löytyy monipuolisesti ryhmäliikuntaa.
K
&F-lehti kävi tutustumassa kolmeen
ryhmäliikuntaa tarjoavaan keskukseen
Savonlinnassa. Gym 42, Lady Line ja
Kristalli Sport ovat kaikki löytäneet oman
tyylinsä liikuttaa ja niille kaikille vaikuttlöytyvän oma kohderyhmänsä.
Perinteinen Gym 42
Savonlinnalaisessa Gym 42:ssa aistii aidon kuntosalifiiliksen. Asiakkaita löytyy joka lähtöön:
- Meillä käy kaikenlaisia asiakkaita liikkumassa: eri
ikäisiä kuntoliikkujia sekä myös voimannostajia, InaRiikka kertoo.
Heteregeeninen asiakaskunta vaatii ryhmäliikunnan puolelta monipuolisuutta ja siihen onkin
Gym 42:lla pyritty panostamaan. Ensikertalaiset,
liikunnan juuri aloittaneet on huomioitu kiitettävästi; keskuksen omat tunnit kuten mm. peruscircuit,
fyiotraining, kehonhuolto, perusjumppa ja kevyttehoisemmat sisäpyöräilytunnit ovat ns. ”matalankynnyksen” tunteja.
Erityisryhmille, varttuneemmille harrastajille,
Gym42 tarjoaa seniorijumppaa kerran viikossa.
Kantavina teemoina ovat monipuolisesti tasapainon- voiman- ja liikkuvuuden parantaminen.
- Senioriliikuntaan osallistujista osa on löytänyt
säännöllisen harjoittelun vasta myöhemmällä iällä,
mutta mukana on myös huippukuntoisia harrastajia.
Haastavampia tunteja löytyy hienosti niin Les
Mills-tarjonnasta kuin CrossFit -puolelta.
CrossFit onkin Gym 42:ssa lyönyt itsensä upeasti
läpi. WOD-aamutreeneihin pääsee osallistumaan
viikolla lähes joka aamu ja illalla on useampi tunti
tarjolla.
- Tämäntyyppisestä harjoittelusta on moni kiinnostunut ja heistä osa onkin hurahtanut lajiin kokonaan.
On Ramppeja eli aloituskursseja meillä on pyörinyt
puolisentoista vuotta ja suosion vuoksi laajensimme
tiloja vuoden alussa, Ina-Riikka kertoo.
- Noin puolet CrossFit- harrastajista käyttää myös
”Gym 42 pyrkii monipuolisuuteen myös ryhmäliikunnassa”,
sanovat Ina-Riikka Niiranen ja Jenni Tuunanen.
22 |
K&F 2/2015
muita palveluita. Erityisen hyvin lajin kanssa toimii
kehonhuoltotunnit, jotka kehittävät lajin vaatimaa
liikkuvuutta ja nopeuttavat harjoituksista palautumista.
Gym 42:n yhteydessä toimii myös Savonlinnan
kamppailuopisto, josta löytyy tällä hetkellä tarjontaa
neljässä lajissa.
Yhteistyö Lady Linen kanssa mahdollista naisasiakkaille myös toisen keskuksen palveluiden käytön
kuudesti kuukaudessa.
- Olemme yhdessä Lady Linen ryhmäliikuntavastaavan, Marikan Pischosen, kanssa sovitettu
ryhmäliikunta-aikataulujamme yhteen, jotta suuremmilta päällekkäisyyksiltä vältyttäisiin. Samoja tuttuja
ohjaajia työskentelee molemmissa keskuksissa.
Savonlinnalainen
hyvinvointikeskus naisille
Lady Line Savonlinnan tuntitarjonnasta löytyy paljon
tuttuja ja toimivia perustunteja kuten RVP, kuntosalicircuit ja kehonhuolto. Lyhytkestoisimmilla, puolentunnin, tunneilla pyritään madaltamaan kynnystä
liikkua säännöllisesti. Niistä on yksinkertaista myös
koota pidempi harjoitus yhdistelemällä tunteja keskenään tai tekemällä salitreenin.
- Meille on tärkeää tarjota myös ns. omia tunteja. Ne
vetoavat osaan asiakkaista, erityisesti aloittelijoilta
olemme saaneet kiitosta, ryhmäliikuntavastaava
Marika Pischos kertoo.
Konsepteina Les Mills ja IISEE on todettu toimiviksi.
- IISEE tarjoaa meille helpot ja selkeät raamit, mutta
myös ohjaaja voi itse vaikuttaa tunnin sisältöön
esimerkiksi musiikkivalinnoilla. IISEE-tunnit ovat
pyörineet meillä noin vuoden ja nyt olemmekin
muuttaneet kaikki sisäpyöräilytunnit IISEEKSI, jotta
laatu tarjonnassa pysyy samana, Marika sanoo.
Hän pitääkin tasalaatuisuutta tärkeänä:
- Ohjaajapersoonillamme haemme laatua. Käyn
jokaisen ohjaajan tunnilla kuvaamassa lyhyen
videopätkän, joita käymme workshopeissa läpi. On
tärkeää, että kaikki ohjaajat työskentelevät samojen
arvojen ja tavoitteiden mukaisesti.
Henkilökunnan toimistotilan seinältä löytyykin yhdessä mietityt arvot: asiakaslähtöisyys, avoimuus,
luotettavuus, tasalaatuisuus ja iloisuus.
Marika pyrkii riittävästi uudistamaan tuntitarjontaa:
Lady Linen Marika Pischos pitää ryhmäliikunnan tasalaatuisuutta tärkeänä.
- Uutuustunteja pyritään löytämään vähintään kerran vuoteen. Kovemman toiminnallisen harjoittelun
tarpeeseen vastasimme Grit-tunneilla. Ideat uutuuksiin tulevat usein seuraamalla fitness-trendejä
ja Les Mills-tarjontaa. Yhdessä mietimme vaihtoehdoista mikä toimisi meillä ja ja sopisi juuri meidän
keskukseen.
Ohjaajillla on mahdollisuus vaikuttaa ja osallistua
keskuksen ja sen ryhmäliikunnan kehittämiseen.
Tämä kasvattaa osaltaan hyvää yhteishenkeä ja luo
parempaa ilmapiiriä. Hyvinvoiva henkilökunta pystyy
tarjoamaan myös asiakkaille parasta palvelua!
Moderni Kristalli Sport
Kivenheiton päässä Gym 42:sta sijaitsee CMS-ketjuun kuuluva Kristalli Sport. Moderneihin ja siisteihin
tiloihin sekä ilmanvaihtoon on panostettu.
- Tavoitteenamme on alusta saakka ollut luoda Kristalli Sportista koko kansan liikunnallinen olohuone,
sanoo toimitusjohtaja Eero Piironen.
Heli Lehikoinen vastaa Kristalli Sportin ryhmäliikunnasta ja rakentaa aikataulun yhteistyössä ryhmäliikuntaohjaajien kanssa. Ryhmäliikuntatarjonta
on laaja ja aikataulusta löytänee jokainen itselleen
sopivan lajin. Les Millsin konseptituntien ja Zumban
lisäksi tarjonnasta löytyy monipuolisesti erityyppisiä
tunteja niska-hartia-selkäjumpasta ja terveysliikuntatunneista toiminnallista harjoittelua edustavaan
Cross Basiciin ja kahvakuulaan.
MyRide tuo paljon lisää sisäpyöräilyyn:
- On jotain muutakin kuin ohjaaja. Treenaaja saa
lisämotivaatiota liikkuvasta kuvasta ja jaksaa
tsempata paremmin maaston mukana. Myös oikean
polkutekniikan ja tuntuman löytyminen helpottuu
kun kankaalla näkee maaston esimerkiksi jyrkkenevän mäeksi, Kristalli Sportilta kerrotaan.
Ilman ohjaajaa vedettävät virtuaalitunnit palvelevat osaa asiakkaista ja osa kuntosalikävisjöistä
käyttää sisäpyöräilyä lämmittelyssä.
Kristalli Sportilla yhdistelmätunnit ovat olleet suosittuja. Spinni+BODYPUMP, Spinni+Kristalli Sport
Core ja Spinnig+Kristalli Sport HIIT ovat toimivia
kokonaisuuksia.
Aikatauluun on valittu ns.vaihtuvia tunteja
perjantai-iltaan ja lauantaihin, jolloin esimerkiksi
mahdollisia uutuustunteja testataan ennen niiden
lisäämistä tarjontaan. Myös asiakkaiden toiveita
pystytään täyttämään ko.ajankohtina.
Kristalli Sportin Eero Piironen uskoo MyRiden suosioon.
Kuntoilijan näköisesti
Tammikuun lopussa
klaukkalalainen Fit24
–kuntokeskus täytti viisi vuotta. Tämän viiden
vuoden aikana Jaakko
Ahovuon ja Markus Peltosen vetämä keskus on
aina haastanut kuntoilijan liikkumaan.
J
aakko Ahovuo kertoo kuntokeskuksen muuttuneen tänä
aikana merkittävästi pyrkien
palvelemaan aina vain paremmin
Klaukkalan kuntoilijoita.
Monipuolisuutta
Vuosi 2014 oli Fit24:n historiassa palvelujen monipuolistamisen vuosi.
- Ennen kaikkea ryhmäliikuntaan olemme
tuoneet syvyyttä. Isompi ryhmäliikuntatila
ja uusi sisäpyörästudio tuovat kuntoilijan
arkeen hienoja mahdollisuuksia, sanoo
Jaakko.
Yli 40 viikkotunnin ryhmäliikuntakalenterista, jossa sisäpyöräilyä toistakymmentä
tuntia, on liikuntavaihtoehtoja niin senioreille kuin kovempaa jumppaa vaativalle.
Itsensä haastamista
Fit24:n tiimin yksi ajatus on omalla esimerkillä haastaa asiakkaat aina silloin tällöin
menemään oman turvallisen maailman
ulkopuolelle.
-Kaikki ohjaajamme ovat ammattitaitoisia.
Uuden tunnin tai uuden treenin testaaminen aina silloin tällöin tuo hyvää lisäpuhtia
liikuntaviikkoon, pohjustaa Jaakko.
Jaakko Ahovuo on vuoden vaihteen
jälkeen myös itse lähtenyt haastamaan
omaa liikuntaansa. Jaakko tunnustaa itsekin valitsevan liikunnan liian usein vanhan
kaavan mukaan.
Jaakon ajatelma tälle keväälle on tutustua kaikkiin Fit24:n liikuntatuotteisiin. Kaikkein ensimmäinen itsensä haastaminen
postattiin myös Facebookiin, jossa Jaakko
löytyy Sh´bam-tunnilta.
- Haasta itsesi, löydät itsestäsi paljon uusia
voimavaroja, sanoo Jaakko.
Fitness Classic kalenteriin
Fitness Classic –kilpailu on perinteinen fitnessurheilukilpailu, joka on pidetty yli 20 vuotta Helsingin Kulttuuritalolla.
S
e on myös fitness- ja kehonrakennusharrastajien kohtaamispaikka keväisin. Tänä
vuonna tapahtuma järjestetään 18.-19.
huhtikuuta.
2015 Sportyfeel Fitness Classic Helsingin Kulttuuritalolla on kaksipäiväinen tapahtuma
ja suurempi kuin koskaan. Kilpailuun ilmoittautunut
yli 360 kilpailijaa! Tule kokemaan fitnesskilpailujen
mahtava fiilis ja kannustamaan suosikkejasi!
Kilpailujen ohessa Kulttuuritalolla järjestetään
myös fitnessmessut, joilla on mahdollisuus tehdä
hyviä niin urheiluravinne- kuin vaateostoksia. Samoin K&F-lehti ja Bodylehti ovat paikalla.
Niin lauantaina kuin sunnuntaina tapahtuma ja
samalla kilpailut alkavat kello 10. Sportyfeel Fitness
Classic –tapahtuman pääsylippuja myydään Lippupalvelusta.
Osta liput ennakkoon ja varmista paikkasi
kevään kovimmassa kilpailussa! Kolmena
aikaisempana vuotena tapahtuma on ollut
loppuunmyyty!
fitnessclassic.fi
K&F 2/2015 |
23
TEKSTI: MARI NUMMINEN (FYSIOTERAPEUTTI, VASTAAVA KOULUTTAJA
Spartan Gearin toiminnallisen harjoittelun
personal trainer –koulutus
K&F-lehti listasi vuoden ensimmäisessä numerossaan liikunnan trendit vuonna 2015. Listan kärkipäässä komeili muun muassa body weight training, personal training sekä koulutetut ja ammattitaitoiset ohjaajat.
T
eknologian kehittyminen mahdollistaa sen, että liikkumiseen ja
liikuttamiseen tarvittavaa tietoa on saatavilla nykyään helpommin
kuin koskaan ennen. Liikunnan lisääntyminen ja liikuntakärpäsen
puraisu näkyy taas joulun jälkeen liikuntakeskuksissa, kuntosaleilla, ulkona hiihtoladulla sekä uimahalleissa, joten personal
trainereille on kysyntää.
Asiakkaat osaavat vaatia ammattitaitoista ohjausta ja harjoittelun monipuolistamista. He osaavat jo pääsääntöisesti kuntosaliharjoittelun ja hyvän
ruokavalion koostamisen perusteet ja ovat valmiita maksamaan piiskurista
rinnalleen. Treenipiiskuria kun ei edelleenkään naistenlehtien mukana postiteta, vaikka hyvät treenivinkit opiskelisivatkin kannesta kanteen.
Syvempää osaamista
Personal trainerit kaipaavat tiedoilleen päivitystä, lisää materiaalia niin
sanottuun ”liikepankkiin” ja vaihtelevuutta työnsä monipuolistamiseksi.
Uudet, alkavat trainerit taas kaipaavat liikuntakulttuurin muuttuessa erilaisia
liikuntamuotoja vastatakseen asiakkaiden kysyntään. Asiakkaista ei haluta
luopua tai ohjata muualle, jos omat taidot ja asiakkaan mieltymykset eivät
kohtaa. Tällöin on aika opiskella uutta, päivittää tietoja ja monipuolistua.
Elinikäinen oppiminen on arkipäivää myös liikunta-alalla.
Korviimme oli jo parin vuoden ajan kantautunut viestiä kentältä, että
asiakkaiden jano toiminnallisiin harjoituksiin olisi kasvanut valtavasti, mutta
personal trainerien koulutus ei ollut pystynyt vastaamaan tähän kysyntään
riittävän nopeasti.
Vaikka tarjolla on ollut paljon liikunta-alan koulutusta, ei joukosta ole
tuntunut löytyvän yhtään sellaista, joka olisi palvellut personal trainereita tai
alalle aikovia toiminnallisen harjoittelun pariin. Olemassa olevista koulutuksista tulisi erottua sillä, että kokonaisuus olisi ollut räätälöity juuri toiminnallista yksilöliikuntaa ohjaaville henkilöille.
Toiminnallisuuden osaaja
Spartan Gear on toiminnallisen harjoittelun ohjaajakoulutuksiin keskittynyt
yritys, jolla on kouluttamisesta pitkät perinteet. Yrityksen keulakuva on
Spartan Gear ”isä” Antti Nurmi, joka on ensimmäisenä Suomessa vienyt
toiminnallisen harjoittelun ohjaajakoulutuksia maamme rajojen ulkopuolelle
ja vie yritystä eteenpäin kansainvälisesti.
Maaliskuussa 2015 käynnistyy ensimmäinen Spartan Gear toiminnallisen harjoittelun personal trainer -koulutus Turussa. Koulutus sisältää
muun muassa toiminnallista- , kahvakuula- ja kehonpainoharjoittelua
sekä voimannostoa ja teoria osuuksia. Mukana on myös tietoa henkisestä
valmennuksesta, anatomiasta ja superfoodeista. Emmekä ole unohtaneet
lihashuoltoa tai ensiaputaitoja! Kouluttajat voidaan ylpeästi esitellä oman
alansa huippuina: Antti Nurmi, Mari Numminen, Eveliina Tistelgren, Anni
Vuohijoki, Aleksi Nyström, Petri Halonen ja Petri Salminen.
Koulutuksen sisällöstä ja kouluttajista saa lisätietoa koulutuksen nettisivuilta: http://www.spartan.fi/fi/pt-koulutus.
Kesäkuun puolivälissä kun koulutus päättyy, saadaan markkinoille
kahdenkymmenen personal trainerin verran toiminnallisen harjoittelun
moniosaajia. Moni koulutukseen hakeutuneista on jo nyt liikunta-alan rautaisia ammattilaisia tai alan yrittäjä. Kaikilla on vahva liikunta tausta ja kova
motivaatio oppia uutta. Koulutettavat ovat kaikkialta Suomesta ja jalkauttavat varmasti nopeasti oppimaansa omaan toimintaympäristöön.
Spartan Gear aloittaa syyskuussa seuraavan koulutuksen, johon voi
hakea laittamalla sähköpostia Antti Nurmelle
sähköpostiosoitteeseen: [email protected]
24 |
K&F 2/2015
Treenaa omien tavoitteiden mukaisesti
Rovaniemeläinen Liikuntakeskus Kunnon Paikka aloitti
jo vuonna 1992 tarjoten monipuolisesti liikuntapalveluja
mailapelien hallitessa tiloja.
V
uosien myötä myös rovaniemeläisten
liikuntatottumukset ovat muuttuneet ja
niiden mukana on myös Kunnon Paikka
muotoutunut uuteen uskoon.
Nykyiset perustukijalat Kunnon Paikassa ovat kuntosali ja ryhmäliikunta, joita tuetaan
niin fysioterapia- ja personal training –palveluilla.
Omana vahvuutenaan Kunnon Paikka näkee
joustavuuden, mikä näkyy mm. jokaisen henkilökohtaiseen tilanteeseen soveltuvan treenijakson
huomioimisessa: kertakäynnistä vuosikorttiin.
Feja Suopela,
Riina Jänkälä
ja Arto Autti
ovat luoneet
hyvät puitteet
ja kannustavan
sisällön liikunnalle Kunnon
Paikassa.
Laajentunut kuntosali
Kunnon Paikan toinen tukijalka on kuntosali. Arto
Autti kertoo tilaa tänä päivänä kuntosalin puolella
olevan yli 600 neliötä.
– Kuntosali on meidän tärkein palvelumme, sillä
enemmistö asiakkaistamme harrastaa juuri kuntosaliharjoittelua.
Arto lisää, että Kunnon Paikan ajatus on tarjota
loistavat puitteet ja toisaalta kuntoilun saamisessa
arkeen, heillä on tuottaa myös kolmetasoisia palve-
luita kuntoilijan tarpeiden mukaisesti.
– Monille kuntosaliopastus on tarpeellinen ja riittävä,
mutta hyvää kysyntää on myös henkilökohtaisella
kuntosaliohjelmalla.
– Kolmantena mahdollisuutena on käyttää personal
trainerin palveluita, joissa meillä on tarjota tasokkaita valmentajia.
Ryhmäliikuntaa ja terveyttä
Ryhmäliikunta on Kunnon Paikan toinen vahva
tukijalka, josta enemmän artikkelissamme PohjoisSuomen ryhmäliikunta-artikkelissa.
Fysioterapiaa Kunnon Paikassa tuottaa FysioMinttu. FysioMintun palveluihin kuuluu sekä hieronta
että fysioterapia.
Tilaa ja tietotaitoa
Kajaanilaisella Kuntokeskus Balancella viimeisen kahden vuoden aikana on kuntoilijaa hemmoteltu niin uusilla tiloilla kuin myös liikunnallisella sisällöllä.
A
ivan ydinkeskustaan sijoittuvan Balancen vahvuus on kuntosalitoiminnassa.
Balancen vetäjä Aki Huttunen tuo
esille sen tosiasian, että aktiivisen
liikuntarytmin saadakseen on kuntoilijan
viihdyttävä kuntosalilla.
– Meillä on lähtökohtana luoda kotoisan viihtyisä
ympäristö, johon on kiva tulla kuntoilemaan, urheilemaan ja viettää aikaa ystävien kanssa.
Aki lisää, että on ollut mukava huomata mitä erilaisimpien kuntoilijoiden löytävän tiensä Balancelle.
Mm. kaupungin kanssa tehtävä yhteistyö on tuonut
parikymmentä yli 70 vuotiasta kuntoilijaa vakioasiakkaaksi.
Tilat tämän päivän
vaatimusten mukaiset
Kuusi vuotta sitten avattu kuntosali sai pari vuotta
sitten mahdollisuuden laajentaa aivan seinän taa
ja tämä mahdollisuus käytettiin hyväksi. Lisätila tuli
tarpeeseen, sillä niin kuntosaliliikunta kuin myös
toiminnallinen harjoittelu oli vahvasti nousussa
Kajaanissa.
– Laajensimme peruskuntosaliamme ja sen lisäksi
olemme ottaneet toiminnallisen treenin vahvasti
mukaan lajivalikoimaan.
Opastus- ja valmennusavun saamiseen on monia
valinnanmahdollisuuksia.
– Olipa tavoite kuntoilun, laihdutus tai tuloshakuinen kuntosaliharjoittelu, kunto-ohjaajamme auttaa
tavoitteiden saavuttamisessa.
Aki kertoo myös pitempiaikaisten valmennusohjelmien onnistuvan.
– Teemme yhteistyötä paikallisten personal trainereiden kanssa ja heidän palvelupaketeistaan
löytyy monipuolinen tarjonta alkaen fustrasta ja
vaikkapa fitnesskilpailemisesta.
Ravitsemus kuntoon
Balanssin facebookista löytyy hyvät treeniohjelmat videoineen,
kertovat balanssilaiset.
Opastusta ja
valmennusta
Aki Huttunen kertoo, että kuntoilijan on helppo tulla
heille. Balancen linja on auttaa apua tarvitsevaa
kuntoilun sairalla.
Yksi Balancen tarjoamista lisäpalveluista on oman
ravinto-ohjelma.
– Ravinto-ohjelmat ovat nousseet suosituiksi ja niissä henkilökunnaltamme löytyy hyvää tietotaitoa.
Kuntosalilta saa myös mukaan kuntoilua ja
urheilua tukevat lisäravinteet joustavasti. Aki kertoo
Fastin, Finnmaxin ja Mannisen tuotevalikoimista
löytyvän jokaisen tarpeisiin soveltuvat.
Omana erikoisuutenaan voi myös pitää tyky- ja
muita tapahtumia silmällä pitäen Balancen saunakabinettia, jonka voi vuokrata joko aivan omatoimiseen käyttöön tai juuri yhdistämällä se tykypäivään.
K&F 2/2015 |
25
TEKSTI JA KUVAT: ARI KATAJISTO
Teatterillinen hyvää oloa
Usealle elokuvan ystävälle Bristol on ollut yksi niistä elokuvateattereista, joissa on moni elokuvan
ensi-ilta koettu. Jatkossa Bristolissa tullaan nauttimaan liikunnallisista ensi-illoista Esportin lanseeratessa uusia ryhmäliikunta- tai kuntosaliuutuuksia.
Uusi teknologia on hienosti avittamassa kuntoilijan arkea Esport Bristolissa mm. Suomen suurimman sisässcreenin ja liikuttamisen sisällön ja välineiden hallinnassa.
M
aaliskuun kuudes päivä avautuu
Helsingin keskustan yksi suurimmista
kuntokeskuksia, Esport Bristol.
Toimivaa ja elämyksellistä
Entisen elokuvateatterin muuttuminen liikuntapyhätöksi on antanut suunnittelijoille paljon mahdollisuuksia. Esimerkiksi korkea ja avonainen tila
yhdistävät hyvin cardio-osaston ja stage-ryhmäliikuntatilan.
Esport Bristol tulee tarjoamaan vahvan sisällön
niin ryhmäliikuntaan kuin kuntosalille.
Ryhmäliikuntatiloja Esport Bristolissa on kolme,
joista suurin 80 liikkujaa vetävä stage edustaa
aivan uutta ajattelua. Stage itse sijoittuu omaksi
alueekseen ja siellä ohjaava kuvautuu lähes 60
neliön kokoiselle näytölle.
– Suomen suurin sisäscreen nostaa stagella ohjaavan ohjaajan entistä paremmin esiin. Uutuutemme MovieStar-tunti tulee olemaan musiikillinen ja
liikunnallinen elämys, kertoo ryhmäliikuntavastaava
Harri Pitkänen.
Stagen lisäksi Bristoliin sijoittuu functional studio, jossa nimestäkin päätellen pidetään toiminnalli
set tunnit ja Airyoga. Kolmas sali on hot studio,
jossa liikunnasta pääsee nauttimaan 35-37 asteen
lämmössä.
Bristolissa on nykyaikanen 500 m2 kuntosali. Kuntosalin aerobiset laitteet tulevat
maailman johtavalta valmistajalta - Precorilta. Laitemallisto sisältää nykyteknologiaa
soveltavat juoksumatot, cross trainerit,
kuntopyörät, vapaan liikeradan AMT –laitteet
ja stepperit.
Laaja
ryhmäliikuntatarjonta
Katariina Järveläinen ja Harri Pitkänen.
26 |
K&F 2/2015
Kolme ryhmäliikuntatilaa antaa hienot
mahdollisuudet tarjota todella monipuolinen
kattaus.
– Kampin keskuksen ryhmäliikuntakalenteri
on toiminut pohjana ensimmäisten kuukausien kalenteria rakentaessani, kertoo Harri
Pitkänen.
Harri kertoo aina uuden kalenterin rakentamisen olevan haastavaa – tarjontaa on 110
viikkotuntia.
– Esport Kampin ohjaajat siirtyvät meille ja
olemme myös kouluttaneet uusia ohjaajia taataksemme tasokkaat liikuntakokemukset.
Uutuuksista Harri Pitkänen nostaa esiin
airyogan. Ilmajoogaa pääsee harrastamaan
30 silkkiliinaa sisältävällä functional studiolla.
– Näytetunnit ovat olleet todella suosittuja ja
olemmekin lisänneet niitä jo heti aloituskalenteriin. Parina aamuna pääsee myös ennen
töitä avaamaan päivän joogaamalla.
Harri kertoo AirYogaStart-tunneilla alussa mukana
olevan kaksi ohjaajaa, jolloin ensimmäisiä kertoja
mukana oleva pääsee hyvin mukaan.
Samassa functional studiossa pidetään myös
Esport-tiimin oma konsepti CrossX. Se on toiminnallinen tunti, jossa oman kehon painolla tekeminen
korostuu.
Erityisen innostunut Harri Pitkänen on Airyogan
ohella uudesta MovieStar-tunnista, mikä hänen
mukaansa tulee olemaan todellinen spektaakkeli.
Musiikki, videot ja koreografia saavat jokaisen tuntemaan itsensä tähdeksi.
Kaupunkilaisen kuntokeskus
- Esport Bristol takaa korkealaatuiset liikuntapalvelut, mutta meiltä löytyy myös rentoutumisen ja
palautumisen takaavat hierontapalvelut ja motivoitunut henkilökunta. Huolella suunniteltu ja rakennettu
kuntokeskuskokonaisuus on valmiina vastaanottamaan vaativakin helsinkiläiset kuntoilijat, kertoo Katariina Järveläinen Esport Bristolin Club Manager.
– Kuntoiluhetki Esport Bristolissa tulee olemaan
nautinto. Nykyaikainen teknologia on myös vahvasti
mukana, lisää Katariina Järveläinen.
Tällä hän viittaa mm. siihen, että yhdellä kortilla
toimii niin sisäänkirjautuminen, pukutilan kaapit,
juoma-automaatti ja vieläpä cardiomaailman digitaaliset palvelut.
Esport Bristolissa on kiinnitetty huomiota personal
training palveluihin.
– Personal trainer varmistaa jokaisen kuntoilijan
turvallisen harjoittelun. Henkilökohtaiset valmennuspalvelut tuovat lisäpotkua harjoitteluun ja auttaa
kuntoilijaa saavuttamaan tavoitteensa.
Maaliskuussa alkuun
Katariina Järveläinen ja Harri Pitkänen odottavat
innolla maaliskuun kuudetta ja täydellä teholla alkavaa kevätkautta.
Avajaisviikolla perjantaista keskiviikkoon Esport
Bristolissa järjestetään joka päivä ohjelmaa yleisölle. Perjantaina 6.3. esiintyy Yleisradion Uuden
musiikin kilpailun (UMK) finalisti Satin Circus.
– Tervetuloa tutustumaan ja ottamaan Esport Bristol
oman kuntoilun kantapaikaksi!
Kuntosalia ajatuksella – oikeasti
Helsingin Hakaniemessä Solana mat Sami ja muut personal trainerit ohjaavat kiireettömästi, jotta jokainen oppii oikean tekniikan.
Fitness Center on kasvanut viime vuosina kuntosaliksi, missä Tule sellaisena kuin olet
Solanalla ei pelkästään harjoittelu ole avainasemasasiakas - kuntoilijasta urheilisa. Samin mukaan tärkeää on tuntea myös olevansa
jaan - viihtyy tehden tavoitteel- tervetullut porukkaan.
-Pyrimme olemaan näkyviä salillamme. Me trainerit
lisia treenejä.
näymme aktiivisesti salilla treenauttamassa asi-
S
alin isäntä Sami Maaniemi kertoo tämän
päivän trendin treenata ”oikeasti” näkyvän heillä positiivisesti:
-Kuntoilun aloittaja etsii aina omiin tavoitteisiin istuvaa liikuntapaikkaa ja tyytyväisenä on sanottava, että ilahduttavan moni kuntoilua
aloittava on kuullut meistä ja siten uskaltautuu
salillemme.
Tavoitteelliseen harjoitteluun Solanaa on rakennettu viime vuodet. Sami kertoo uusia laitteita hankitun
useita vuosittain. Lisätilaa kuntosalille on saatu
solariumtiloja poistamalla.
-Kaikilla meille hankituilla kuntosalilaitteilla on todella
hyvä harjoitella. Jokaisessa laitteessa oikea liikerata
on ensisijainen, sen on oltava hyvä.
Jokaisen oman tavoitteen mukaiset kuntosaliohjel-
Salla Kaurasen personal training – ja valmennusasiakkaat
treenaavat Solanalla.
akkaitamme ja tietysti myös vastaanotossa. Näin
meihin on helppo ottaa kontaktia, kertoo Sami.
Sami lisää, että jo myös pitempään treenanneet
loistavasti huomioivat ne, joilla ei ole vielä salin
laitteet ja harjoitus täydellistä.
-Apua treeniliikkeiden oikeisiin suoritustekniikoihin
antavat meidän lisäksi myös enemmän treenanneet.
Välitön ilmapiiri laskee kynnystä ottaa tietoa vastaan.
Toisena saliin sitoutumista parantava alue on vastaanoton vieressä sijaitseva klubinurkkaus.
-Jokainen treenaaja on tervetullut nauttimaan kupin
kahvia ja vaihtamaan mielipiteitä nurkkaukseen.
Siellä jokainen on oma itsensä ja meistä jokaiselle
hyvän treenin jälkeen maistuu kahvi tai tee ja pieni
rauhoittuminen, lisää Sami Maaniemi.
Personal trainingia
tuloksekkaasti
Personal training on pitempiaikaista tavoitelähtöistä
valmennusta. Sami Maaniemi on toiminut useamman vuoden personal trainerina. Sami kertoo oman
filosofiansa lähtevän oikeilla tekniikoilla suoritetusta,
oikein rytmitetystä tavoitehakuisesta liikunnasta.
-Todella usein törmään kuntoilijoihin, joille liikkeet on
ohjattu lähes oikein. Kun käymme harjoitusohjelman
läpi oikeilla tekniikoilla, huomataan treenin osuvan
oikeaan lihakseen ja tuloksia alkaa syntyä.
Personal training on henkilökohtaista valmennusta
ja tehdessään pt-työtä, on hänen aikansa asiakkaan
käytössä.
Personal trainingissa myös paljon kysyntää on
ravintovalmennuksella.
-Kyllä treeni, ravinto ja lepo ovat liikunnan perusta.
Personal training on Sami Maaniemen intohimo.
Kilpailutiimi
Sami Maaniemi ja Salla Kauranen ovat tehneet
pitkähkön uran kehonrakennuskilpailuissa. Vuosien
varrella on Samin ja Sallan ympärille rakentunut
kilpailutiimi, jossa muutaman vuoden tähtäimellä
kilpalavalle tähtääviä on kolmisenkymmentä.
-Yksilöllinen valmentaminen on monen syy valita
meidän tiimimme, kertoo Salla Kauranen.
Yksilöllisyyden lisäksi Solanassa kilpailutiimi
kokoontuu kaksi kertaa vuodessa tiimipäiville, joihin
tuotetaan hyvin vahva ja asiantunteva sisältö.
-Helmikuun lopussa pidettävässä kilpailutiimin
tapaamisessa kuultiin mm. fitnesstuomarin näkemyksiä, saatiin vinkkejä ja oppia tanssiopettajalta
ja treenin ohella harjoiteltiin poseerauksia, lisää
Kauranen.
Tämän vuoden kisoihin osallistunee toistakymmentä Solanan tiimiin kuuluvaa kilpailijaa erilaisissa
fitness- ja kehonrakennuslajeissa.
Vesimaailman kuntosali
Anna Tokola vastaa kuntosaliharjoittelusta Satu Pyykkösen vastatessa Kaukaveden palvelukokonaisuuden sujuvuudesta.
Reilun vuoden toiminut kajaanilainen Vesiliikuntakeskus
Kaukavesi on löytänyt sijansa
kajaanilaisessa liikuntamaailmassa. Myös Kaukaveden
kuntosali on noussut suosituksi
liikuntapaikaksi.
S
atu Pyykkönen kertoo ensimmäisen
vuoden ylittäneen odotukset, sillä liikuntakäyntejä kertyi yli 300.000.
Kuntosali osa kokonaisuutta
Satu Pyykkönen kertoo kuntosalin muovautuneen
soveltuvaksi jokaisen kajaanilaisen kuntoiluun.
– Nykyaikainen, laitekannaltaan monipuolinen ja viihtyisä kuntosali televisioineen
houkuttelee harjoittelemaan. Tilojen esteettömyys mahdollistaa
myös erityisryhmille
erinomaisen mahdollisuuden harrastaa ja
ylläpitää lihaskuntoa,
kertoo Satu Pyykkönen.
Satu lisää, että
muutama kuntosalin
laite hankittiin siten,
että niihin on helppo
mennä pyörätuolilla tai
niistä saadaan istuinosa pois.
Aapo ja Kauko ovat ottaneet Kaukaveden kuntosalin kerran viikossa treenikalenteriinsa.
Kuntosalilla opastava Anna Tokola kertoo monelle ensimmäinen kosketus saliliikuntaan käy helpoiten HURin paineilmalaitteilla. Kymmenen laitteen
kokonaisuudella voi rakentaa jo hyvän perustreenin.
Salikokonaisuuteen kuuluu myös Precorin cardioosasto, painopakkalaitteet ja tietysti kyykky- ja penkkipaikat unohtamatta vapaita painoja.
Kuntosalin aukioloajoissa on hyvin huomioitu
erilaiset elämäntilanteet ja kahdesti viikossa salille
pääsee jo aamukuudesta. Iltaisin sali sulkeutuu
uutisten aikoihin.
– Lisäksi meillä on asiakkaiden toiveiden mukaisesti keskiviikkoiltaisin puolentoista tunnin salivuoro
naisille. Ja tasa-arvon mukaisesti vastaava vuoro
miehille torstaisin, kertoo Pyykkönen.
Oman kunnon vuoksi
Jo eläkkeellä olevat Aapo ja Kauko kertoivat kuntosalin kuuluvan nykyään heidän viikkorytmiin kerran
viikossa.
– Liikumme kyllä muutenkin aktiivisesti. Ulkosää
paljolti vaikuttaa, mitä harrastamme minäkin päivänä. Tänään oli oiva päivä tulla kuntosalille, kun ul-
kona on hieman liian kylmää hiihtolenkkiä ajatellen,
kertoi Aapo.
Aapon ja Kaukon kuntosalitreeni on useimmiten
tunnin pituinen. Myös ystävien tapaaminen harjoittelun ohessa on tärkeää.
Kaukaveden palvelut ovat muutenkin miesten
käytössä, sillä myös uinti kuuluu heidän liikuntakalenteriin.
Vierailuhetkellä salilla harjoittelevien ikähaitari
oli laaja nuorimman ollessa 16-vuotias ja Aapo ja
Kauko jo eläkeiässä. Ja kaikille näytti löytyvän oma
sija salilla.
Vesimaailma osana
Joillekin kuntosali on se oma harjoittelupaikka, mutta Satu Pyykkönen kertoo todella monen yhdistävän
vesiliikunnan ja kuntosalin.
Vesiliikuntapuolella uinnin lisäksi on laaja ja tasokas tarjonta vesijumppaa.
Vesi- ja kuntosalimaailma on myös hyvä lisä samassa kiinteistössä toimivan hotellin asiakkaille.
POWER NEWS/Suomen voimalajiliitto by Jyrki Rantanen
Tapahtumakalenteri 2015
Tälle palstalle päivitetään ADT:n alaisia voimailutapahtumia Suomessa sekä tapahtumia, jotka ovat
suunnattuja aloitteleville voimailijoille ja tukevat antidopingtyötä. Haluatko tapahtumasi kalenteriin
- ota yhteyttä: [email protected].
5.3
Vahvin nainen/mies harjoitusleiri, Heavy Events, Hämeenlinna
14.3.
Queen of the Castle - Vahvin nainen PM, Kylpylähotelli Aulanko, Hämeenlinna
14.3.
Aulanko Winter Challenge
11.4.
Timanttityttö-karsinta, Maken Fitness Center, Lahti
18.4.
17.5.
Heavy Events SM N-60kg, N-70kg ja M-80kg, M-90kg, Toimintasali Voimala, Oulu
Aloittelijoiden kilpailu, Kitin Vapari, Kannus
23.-24.5. Heavy Events SM N-85kg, Avoin ja M-105kg ja avoin
22.8.
Jämsä Fitfest, vahvin nainen/mies kilpailu aloittelijoille, Timanttityttö-karsinta
28.-30.8.
Aulanko Power Weekend: US WORLD CHAMPIONSHIPS 2015, Hämeenlinna
30.10.
Timanttityttö - finaali Kylpylähotelli Aulanko, Hämeenlinna
30.10.
Otevoima MM-kilpailut, Kylpylähotelli Aulanko, Hämeenlinna
Voimalajiliitto nousussa
Aloittelijoiden vahvin nainen/mies
kilpailut 17.5 Kannuksessa ja
22.8 Jämsän Fitfest-tapahtumassa
Heavy Events järjestää yhteistyössä Kitin Vaparin (Kannus) ja
Kuntokeskus Karbonin (Jämsä) kanssa aloittelevien voimailijoiden vahvin nainen ja mies - kilpailut. Ko. kilpailuihin ei
tarvitse Suomen Voimalajiliiton lisenssiä, mutta kilpailijat ei
saa olla minkään lajiliiton alaisessa urheilun toimintakiellossa
ja kilpailija ei saa olla sijoittunut 6 parhaan joukkoon SMkilpailuissa tai osallistunut kv. kilpailuun.
Molemmissa tapahtumissa on sarjat sekä naisille, että
miehille ja lajien painot tulevat olemaan suhteutettuna osallistujien keskimääräiseen kokoon/voimatasoon. Tapahtumissa
saat myös infoa Suomen Voimalajiliiton toiminnasta ja mahdollisuuksistasi kilpailla eri lajeissa antidopingsopimukseen
sitoutuneena.
Näihin aloittelija-kilpailuihin ei ole osallistumismaksua
ja osallistujamäärä on rajattu 8 per sarja. Kilpailujen lajit
kerrotaan paikan päällä ja niihin voi ilmoittautua 30.4
mennessä (Kannus), 31.7 mennessä (Jämsä) osoitteeseen [email protected]
Suomen/Kv.Voimalajiliiton aloitus on osoittautunut odotettua hienommaksi eli jo muutamien ensimmäisten viikkojen aikana adt-sopimusten pariin on rekisteröitynyt lukemattomia urheilijoita
useasta eri maasta ja positiivista palautetta ja tukea on tullut ympäri maailmaa. Suomessakin
kilpailijoita on jo rekisteröitynyt mukaan selkeästi enemmän kuin esim. viime vuonna oli aktiivisia kilpailijoita - toki hajaääniäkin on kuulunut ja kaikki ei A: halua tai B: pysty testien takia
tulemaan mukaan, mutta todella ilahduttavaa on ollut nähdä uusien nimien maihinnousu lajien
pariin ja kiinnostus muiden testattujen lajien parista.
Vahvin Nainen/Mies harjoitusleiri 5.3.
Hämeenlinnassa
Queen of the Castle/Aulanko Winter Challenge 14.3.2015
Leirin hinta on 30€/hlö (sis.alv) ja sinne mahtuu rajoitettu
määrä osallistujia. Sitovat ilmoittautumiset osoitteeseen
[email protected].
Voimanaisten perinteinen PM kilpailu ja promotionaalinen miesten Aulanko Winter Challenge
saavat kunnian olla maailman ensimmäiset WADA tasoisen anti-doping ohjelman alaiset vahvin nainen/mies kilpailut.
Aulangon kylpylän 9-v synttäreiden yhteydessä järjestettävään tapahtumaan on yleisöllä
vapaa pääsy ja mukana PM-tittelistä on taistelemassa mm. Islannin Anna Hulda Olafsdottir
(painonnoston PM ja yksi Euroopan huippuja Crossfitissa), Norjan Janne Grandalen (MM-1
2014), Islannin Vahvin Nainen Ingebjörg Lilja sekä Suomen kärkinimiä -60kg, -70kg ja avoimesta sarjasta.
Aulanko Winter Challengessa kiltit päällä heiluvat Suomen joukkueessa Niko Vesterinen ja
Yrjö Hämäläinen ja heitä vastaan tulee Pohjoismaista väriä tunnustava joukkue.
Monista toiveista johtuen Heavy Events järjestää 5.3. klo 17
alkaen Hämeenlinnassa vahvin nainen/mies harjoitusleirin eli
jos olet halunnut koittaa lajeja ja haluat oppia oikeat lajitekniikat jne, mutta kilpailuihin osallistuminen vielä mietityttää on
tämä leiri sinulle omiaan.
Heavy Events SM-kisat
- Kevyet sarjat 18.4 Oulussa, Raskaat sarjat 24.5 Jämsänkoskella
ADT:n alaiset SM-kisat järjestetään kevyiden sarjojen (N-60, N-70, M-80, M-90) osalta
18.4.2015 Toimintasali Voimalassa Oulussa ja raskaiden sarjojen (N-85 ja avoin, M-105 ja
avoin) osalta 24.5.2015 Jämsänkosken Ilveslinnalla.
Lisätiedot tapahtumapaikoista:
www.toimintasalivoimala.com ja www.ilveslinna.fi.
Tapahtumien lisätiedot Facebook eventeistä HEAVY EVENTS
SM - KEVYET/RASKAAT SARJAT.
Lajeina kilpailuissa on mm. MAN-kuorma-autojen vetoa, akselinostoa, maastaveto max ja monta muuta kovaa lajia.
Timanttityttö - karsinnat alkavat 11.4.2015
Maken Fitness Centerillä Lahdessa
Ensimmäinen Timanttityttö- karsintakilpailu järjestetään 11.4 Lahdessa Maken Fitness Centerillä avoimien ovien päivän yhteydessä. Karsinnan kaksi parasta saavat paikan kv. finaaliin
31.10 Kylpylähotelli Rantasipi Aulangolle - finaalipaikka sisältää majoituksen ja aterian sekä
mahdollisuuden kilpailla finaalissa Timanttityttö 2015 tittelistä, Kohinoor-timanteista (ovh-arvot
1. 1500€, 2. 1000€ ja 3. 500€) sekä MAN-kuorma-autojen messu-edustustehtävistä ja mahdollisesti muistakin mainostöistä.
Ennen finaalia karsintoja on tulossa mm. Jämsän Fitfestiin 22.8. Karsintoja on tarkoitus
järjestää 5-6 kpl eri puolille Suomea. Karsintoihin osallistujien tulee olla Suomen Voimalajiliiton
jäseniä ja heillä tulee olla voimassa oleva adt-sopimus kolme kuukautta ennen tapahtumaa.
Lisätiedot ja kilpailuun ilmoittautumiset (15.3 mennessä) os. [email protected]
Otevoima MM-kilpailut 31.10.
Timanttityttö™ - tapahtuman yhteydessä 31.10 järjestetään
Otevoimailun MM-kilpailut sekä naisten, että miesten sarjassa. Kilpailijoiden tulee olla Voimalajiliiton jäseniä ja heillä
tulee olla antidopingsopimus voimassa 31.7.2015 mennessä.
Lisätietoa kilpailun lajeista osoitteessa www.suomenvoimalajiliitto.fi > muut lajit. Kilpailuun ei ole erillisiä
karsintoja.
MAS-WRESTLING
Roland Wahlsten toi hienosti pronssia MAS-Wrestlingin
MM-kilpailuista viime vuoden puolella ja lajiin on tulossa tänä
vuonna myös SM-kilpailut, joista tiedotetaan lisää kevään
aikana.
Jos tapahtumasi on kiinnostunut SM-kilpailujen järjestämisestä, niin ota yhteyttä [email protected].
K&F 2/2015 |
29
KOULUTUS
FAF
TRAINERLAB
Personal Trainer Espoo-Helsinki
Viisi jaksoa 17.4.-28.6.
Gym Trainer – Kuntosaliohjaajakoulutus Helsinki
Neljä jaksoa 13.3.-17.5.
Basic – Liikunnanohjauksen perusteet Helsinki
Kaksi jaksoa 21.3.-12.4.
Kustantaja:
Ari Katajisto/ K&F-lehdet
www.kf-lehti.com
Wellbeing Coach – Hyvinvointivalmentaja Helsinki
Kaksi jaksoa 28.3.-26.4.
Toimitus:
Group Fitness Trainer – Ryhmäliikuntaohjaajakoulutus
Kolme jaksoa 20.3.-10.5.
Nöykkiönpuro 19, 02300 ESPOO
[email protected]
Ravintolisät Helsinki 16.4.
Nutrition - Ravitsemustiede ja liikkujan ravinto Helsinki 17.-18.4.
Vakituiset avustajat:
Jenni Nordström, Jari Lampi, Janne
Viljamaa, Janne Mustonen, Jyrki
Rantanen, Pekka Tyrylahti, Poltesalin
treenarit
Ilmoitusmyynti:
Ari Katajisto
Puh. 040-5020 727
[email protected]
Jakelu:
Valmennuksen psykologia Helsinki 19.4.
Ilmoittautumiset ja kuvaukset koulutuksista:
www.trainerlab.fi | [email protected] | p.045 263 00 89
TRAINER4YOU
Alkavat Trainer4You Personal trainer -koulutukset:
Turku 13.3., Vaasa 27.3., Tampere 10.4.
Kuntokeskusten asiakaslehtenä n.
35.000 kpl.
Alkavat Trainer4You ravintovalmentaja –koulutukset:
Jyväskylä, Oulu 13.3.
Lehden jakelu kuntokeskukset eri
puolilla Suomea 40-1 000 kpl nipuissa.
Lisätietoja: Teemu Karjaluoto / 010 5053115 tai [email protected]. Koulutuksien tarkemmat sisältökuvaukset sekä
ilmoittautuminen osoitteessa www.trainer4you.fi.
Lehti on kuntokeskusten asiakaslehti
ja noudettavissa jakelupisteistä niin
kauan kuin lehtiä riittää.
FIHF OY/ TERVEYSLIIKUNTAINSTITUUTTI
Pömpöttääkö? – Sonopalpaatio koulutus
Nipputilaukset:
Nipputilaus alk. 69 euroa/8 numeroa
Puh. 040-5020 727/Ari Katajisto
[email protected]
14.3.2015 /Espoo, Otahalli. 1 päivä.
PhysioFit –ohjaajakoulutus
21.-22.3.FAF FoundationEspoo
27.3.-17.5.
FAF Gym Instructor
Espoo
1.6.-8.8.
FAF Personal Trainer
Helsinki
28.-29.3.FAF FoundationJyväskylä
10.4.-24.5.
FAF Gym Instructor
Jyväskylä
5.6.-24.5.
FAF Personal Trainer
Jyväskylä
20.2.-12.4.
FAF Gym Instructor
Kuopio
24.4.-30.8.
FAF Personal Trainer
Kuopio
6.2.-22.3.
FAF Gym Instructor
Lahti
10.4.-23.8.
FAF Personal Trainer Lahti
13.2.-12.4.
FAF Gym Instructor
Oulu
24.4.-30.8.
FAF Personal Trainer
Oulu
30.1.-22.3.
FAF Gym Instructor
Tampere
17.4.-23.8.
FAF Personal Trainer
Tampere
30.1.-22.3.
FAF Gym Instructor
Turku
27.3.-16.8.
FAF Personal Trainer
Turku
13.2.-10.4.
FAF Nutrition Coach
Helsinki
20.2.-24.4.
FAF Nutrition Coach
Tampere
28.3.-19.4.
FAF Indoor Cycling Instructor Helsinki
7.-8.5.
Peak Pilates Intermediate MatHelsinki
11.-12.9.
Peak Pilates Advanced Mat
Helsinki
6.3.-17.5.
FAF Wellness Coach
Helsinki
11.4.
CrossCore RBT Training
Tampere
21.5.
Seniorivoimaa koulutus
Helsinki
6.6.
FAF Running Trainer
Helsinki
Koulutuksien tarkat kuvaukset, aikataulut sekä ilmoittautuminen osoitteessa www.faf.fi. Kysy lisää [email protected] tai
soita 050 412 0163.
WELLNESS MENTOR
22.3. Yoga Garuda, Lohja
11.-12.4. Yoga Flow, Lohja
22.5. Roller – kehonhuolto, Lohja
19.-20.3.2015 / Espoo, Otahalli. 2 lähiopetuspäivää.
wellnessmentor.fi | [email protected]
Yksittäinen lehti 19 euroa/vuosikerta
(sis.alv) [email protected]
PhysioTrainer
Uudet kansainväliset
– FIHF Personal Trainer -koulutus fysioterapeuteille (PhT3)
FIPO ACADEMY KOULUTUKSET (REPs hyväksytyt)
Painatus:
Alkaa 9.4.2015 /Espoo, Otahalli. 12 lähiopetuspäivää.
FIPO Basic Trainer (FBT)
Kotitilaus:
Sanomala
Martinkyläntie 9 A, 01770 Vantaa
FIPO Basic Trainer (FBT)
Milja Boström
[email protected]
FTP palvelin tarvittaessa
www.terveysverkko.fi | [email protected]
Email-osoitteeseen aineisto@kf-lehti.
com tai K&F -lehtien postiosoitteeseen
Acrobat PDF-muodossa tai sopimuksen mukaan.
Ilmestymisaikataulu 2014:
Vastuu virheistä:
Aineisto
23.03.
27.04.
10.08.
14.09.
19.10.
23.11.
Lehti ei vastaa ilmoitusten poisjäämisen aiheuttamasta vahingosta. Vastuu
virheellisestä ilmoituksesta rajoittuu
enintään ilmoitushintaan.
30 |
K&F 2/2015
–tankotanssi/tankofitness ohjaajakoulutus
18-19.4.2015, FIPO, Askonkatu 9, Lahti.
Ilmoitusaineiston toimitus:
Ilmestyy 02.04.
07.05.
20.08.
24.09.
29.10.
03.12.
25-27.3.2015, Tel Aviv, Israel
Alkaa 5.6.2015 /Espoo, Otahalli. 9 lähiopetuspäivää.
Ulkoasu ja taitto:
Nro 3/15
4/15
5/15
6/15
7/15
8/15
–tankotanssi/tankofitness ohjaajakoulutus
PilatesHealth -ohjaajakoulutus taso 1
PhysioTrainer:
www.trainerkoulutus.fi (050-5950925) | [email protected]
FIPO Intermediate Trainer (FIT)
–tankotanssi/tankofitness ohjaajakoulutus
IISEE
Pro:
14.-15.3. Helsinki,
6.-7.6. Rovaniemi,
18.-19.7. Helsinki
Freesaus:
26.4. Helsinki,
9.5. Kouvola,
5.6. Rovaniemi,
13.6. Helsinki,
4.7. Jyväskylä
24-26.4.2015, FIPO, Askonkatu 9, Lahti.
GYMSTICK KOULUTUSPALVELUT
Gymstick Trainer 17.5.
FIPO Intermediate Trainer (FIT)
Bootcamp 15.3., 3.5.
–tankotanssi/tankofitness ohjaajakoulutus
Myofascial function 21.3.
1-3.5.2015, Artmove Studio, Tarragona, Espanja
Liikeklinikka workshop 27.3.
Gymstick Muscle 12.4.
FIPO Basic Trainer (FBT)
Pelvic Power 17.4.
–tankotanssi/tankofitness ohjaajakoulutus
FitnessBag 26.4.
10-11.10.2015, FIPO, Askonkatu 9, Lahti.
Ryhmäliikunnan ohjaajan äänenkäyttö –
workshop 8.5.
–tankotanssi/tankofitness ohjaajakoulutus
MixMeister:
22.5. Helsinki
iisee.fi |
[email protected]
FIPO Basic Trainer (FIT)
liikuntapalvelut.com |
[email protected] |
010 – 229 3055
16-18.10.2015, FIPO, Askonkatu 9, Lahti.
www.fipoacademy.com | [email protected]
Osta suoraan: fitpolestore.com/koulutukset
0449746363
24 Fitness Online
nettivalmennuksella tekniikat kuntoon
UUTUUDET
Fast uutuus: HYDROWHEY
puhdas heraproteiinihydrolysaatti
•
No more bloating
•
Faster delivery of amino
acids to the muscles ->
faster recovery
•
Gentle enzymatic production process
Vähälaktoosinen HYDROWHEY on laadukas
ainoastaan hydrolysoituja heraproteiineja sisältävä
proteiinijauhe urheilijoille ja kuntoilijoille.
Hydrolysoinnissa proteiinien aminohappoketjuja
on esipilkottu valmiiksi lyhyempiin ketjuihin proteiinin imeytymisen helpottamiseksi. Tästä syystä
parhaat käyttöajat HYDROWHEY:n nauttimiselle
ovat harjoituksen jälkeinen aikaikkuna sekä ensimmäisenä aamulla.
Hellävaraisen entsyymien avulla tapahtuvan
hydrolyysimenetelmän ansiosta HYDROWHEY
maistuu aiemman sukupolven proteiinihydrolysaatteihin nähden neutraalilta ja sen aminohapot ovat
säilyneet muuttumattomina. Kenelle:
Paljon harjoitteleville/kilpaileville urheilijoille
rasituksesta palautumisen nopeuttamiseen. Sopii
mainiosti myös henkilöille, joilla tavanomainen
proteiinijauhe aiheuttaa vatsavaivoja.
Vinkki:
Saat todellisen pro-tason palautumisjuoman sekoittamalla HYDROWHEY:tä ja FAST Pro Series
Vitargo:a. Uudistettu 24 Fitness Online
nettivalmennus tarjoaa monipuolisia vaihtoehtoja kuntosalitreenaajien tavoitteiden
saavuttamiseen. Monipuolistamisen yhteydessä palvelu
tehtiin entistä helpommaksi
käyttää ja palvelu toimii älypuhelimilla sekä padeilla vieläkin
paremmin.
2
4 Fitness Online on ammattivalmentajien
Marko Heikkisen ja Marjo Krishin nettivalmennus, jolla tuodaan personal training
-palvelu verkkoon niin henkilökohtaisena
kuin se vain on mahdollista. Kolme eri
tuotetasoa tarjoaa monipuolisia mahdollisuuksia
tehostaa treenejä ja kehitystä. Tuotteiden joukosta
on helppo löytää itselle sopivin taso lihaskunto- ja
fysiikkatavoitteiden saavuttamiseksi.
Palvelu perustuu Maximum Result System
-treenikonseptiin, jolla saavutetaan perinteiseen
treenaamiseen verrattuna huomattavasti enemmän
ja nopeammin tuloksia. Konseptin keskiössä on
lihasten liikeradoilla treenaaminen liikkeen liikeratojen sijasta. Lihasten liikeradoilla harjoittelu
tehostaa palautumista, sillä liikkeet kohdistuvat vain
kohdelihakselle. Parempi palautuminen ja liikkeen
tehokkaampi kohdistaminen lihakselle auttavat kehittämään nopeammin lihasmassaa ja aktivoimaan
tehokkaammin rasvanpolttoa. Kohdelihaksella
työskentely säästää myös niveliä turhalta rasitukselta.
Mitä kaikkea 24 Fitness Online
sisältää?
12 viikon nettivalmennukset sisältävät eri tasoisille treenaajille räätälöityjä treeniohjelmia ja
treeniohjelman sisältämien liikkeiden liikevideot.
Liikevideoissa käsitellään tarkkaan sekä oikeita
että virheellisiä tekniikoita. Liikevideot ovat helposti
käytettävissä niin älypuhelimilla kuin padeilla. Nettivalmennuksen sisältää myös Forum –palvelun,
jossa Marjo ja Marko vastaavat kaikkeen treenaamiseen liittyvään. Kehittymistä tukee myös tietopankki, joka sisältää valmentajien ja
vierailevien bloggaajien blogikirjoituksia.
Vierailevina säännöllisinä bloggaajina
ovat mm. IFBB Bikini
Pro Anna Virmajoki ja Juoppohullun
päiväkirjan kirjoittaja
Juha Vuorinen.
Valmennuksista on
myös mahdollisuus
valita täysin räätälöity nettivalmennus,
MR-System Personal
Coach. Räätälöidyn
nettivalmennuksen
treeniohjelma on
täysin yksilöity asiakkaan tavoitteiden ja
kehitystason mu-
kaisesti. Ohjelman lisäksi asiakas saa käyttöönsä
kaikki 24 Fitness Onlinen liikevideot, tietopankin ja
Forum –palvelun.
Räätälöidyt ruokavaliot tukevat tehokkaasti
nettivalmennuksien tuloksia. Yksilöllinen ruokavalio
suunnitellaan asiakkaan tarpeiden ja tavoitteiden
mukaisesti. Ruokavaliossa otetaan huomioon allergiat, ruoka-aine rajoitteet ja asiakkaalle epämiellyttävät ruoat. Tärkeintä ruokavaliossa on kuitenkin
energian riittävyys tehokkaaseen treenaamiseen ja
arjen aktiviteetteihin. Ruoka-ainevalinnoissa korostetaan luonnollisia ja terveellisiä ruoka-aineita.
Tutustu palveluun: www.24fitness-online.com.