Keski-Suomen SOTE 2020 –hanke Liite 5 Vanhuspalvelujen

Keski-Suomen SOTE 2020 –hanke
Vanhuspalvelujen prosessi
Peurunka 2 työpaja 15.4.2015
Liite 5
KASVAVAT HAASTEET – NIUKKENEVAT RESURSSIT
MITEN RATKAISTAAN VANHUSPALVEUIDEN TULEVAISUUS
”Eletään vuotta 2030 Keski-Suomessa. Vielä vuonna 2015 vanhuspalveluissa työskennelleestä henkilöstöstä on eläköitynyt puolet. Kansalaiset ovat ikääntyneet sitten vuoden 2015,
75 vuotta täyttäneitä on 15.000 enemmän kuin tuolloin. Väestöllinen huoltosuhde, joka vielä
vuonna 2015 oli 61,2 on nyt 74,8. Veronmaksukyky kasvaa noin 3% samalla kun kokonaisväestömäärä kasvaa 6%.”
Tehtävänänne on laatia ikääntyneiden palveluiden (vanhuspalveluiden) järjestämissuunnitelma koskien vuotta 2030. Järjestämissuunnitelma pitää sisällään alla olevat otsikot. Miettikää 2-3 sisältöasiaa, mitä kunkin otsikon alle kirjoitettu.
1.
-
Visio
vireä vanhuus; yksilöllisyys; yhteisöllisyys (erilaiset asumisratkaisut)
kotona asuminen
osallisuus – toiminnallisuus
kodikkuus
kotona asuminen on painopisteenä
on mahdollisuuksia osallistua omaan yhteisöön
perusarki on turvattu, ihmisillä on vaihtoehtoja valita
kodinomaisuus ja osallisuus eri palveluissa (kotihoito, palveluasuminen, laitos)
hyvinvointiteknologiaa hyödynnetään monipuolisesti
henkilökohtainen budjetointi
ikäihmisellä on mahdollisuus vaikuttaa omaan elämään ja hyvinvointiin
arjessa pärjäämiseen ja kuntoutumiseen on tarjolla riittävästi tukea
HYVÄ VANHUUS ON YHTEINEN ASIA!
yhteisöllinen, osallistava, aktiivinen ikääntyminen / vanheneminen kotona
kotimaan vapaaehtoistyö; ulkomaan vapaaehtoistyö; organisoitua, yrityslähtöistä
”trendikkäästi” markkinoitua
kuntoutus ja virikkeellisyys; yhteisöllisyys
kevyempää asumista, jossa palvelut lähellä
kotihoito vetovoimaiseksi opiskelijoille
tietotekniikan hyödyntäminen: sähköinen palvelutarjonta (asiakkaalle vapaaehtoinen)
95 % asuu kotona tai kodinomaisessa ympäristössä
toimintakykyiset, vireät ja hyvinvoivat ikäihmiset (oman elämänsä sankarit) asuvat
omissa kodeissaan yhteisöissä räätälöidyt palvelut tukenaan
apua yksilöllisesti, valinnan mahdollisuus; mielekäs elämä
vanhuspalveluiden käsitteen tilalla uusi nimike
vaihtoehtoisia palveluita, seniorikyliä
henkilökohtaista budjetointia mahdollista käyttää
erilaiset asumisratkaisut, yksilöllisiä palveluasumisen ratkaisuja
2. Arvot
-
innovatiivisuus (rohkeus, joustavuus)
yksilöllisyys (itsemääräämisoikeus, osallisuus)
inhimillisyys (kokonaisvaltaisuus)
yksilöllisyys, asiakaslähtöisyys
itsemääräämisoikeus
-
asiakkaan kunnioittaminen ihmisenä
ihmislähtöisyys
rohkeus ja kyky uudistua
yhteisöllisyys
myönteisyys ja ilo
itsemääräämisoikeuden kunnioittaminen
yksilöllisyys
valinnan mahdollisuus
turvallisuus
asiakkaan huomiointi, tuntemus
itsemääräämisoikeus
valinnanvapaus
asiakaslähtöisyys
valinnan vapaus
turvallisuus
itsemääräämisoikeus
osallisuus omassa elämässä
turvallisuus
palvelutarve on perusta, ei ikä
henkilökohtaista räätälöintiä
ihmislähtöinen itsemääräämisoikeus
valinnanvapaus, myönteisyys, ilo
3. Toiminta- ja palveluajatus: kenelle ja kenen toimesta
-
yhdessä – kuntalainen – omaiset
erotetaan vireät ja omatoimiset enemmän apua tarvitsevista
lähiympäristö – julkinen – yhteisöt
yksityinen, julkinen, kolmas sektori, omaiset
palvelut riskiryhmille ja enemmän apua tarvitseville
palveluohjaus ja neuvonta ennaltaehkäisevästi
luodaan yhdessä toimijoiden ja asiakkaiden kanssa
asiakaspalautteen hyödyntäminen palveluiden suunnittelussa sekä systemaattisesti
kerätyn tiedon
erityistä tukea tarvitsevat
lähipalveluiden toimesta – tutut työntekijät – tässä etuna yksilöllisyyden muodostuminen
monituottajamalli
riskiryhmien tunnistaminen -> oikea-aikaisuus
seniori-ikäisille
ennaltaehkäisevät palvelut
toimintakyvyn ja voimavarojen tukeminen
moniammatillinen yhteistyö verkosto: kunta, yksityiset, vapaaehtoiset, kolmassektori,
lähiomaiset
senioritalot
tekniikan hyödyntäminen
maakunnassa tulee olla yhteiset kriteerit palveluiden kohdentamiselle
monituottajamalli
yksityiset, kolmas sektori, kunta
omaiset
palveluatarvitseville hyvinvointipalvelut yhdestä organisaatiosta / palvelutarjoajan kokonaisuudesta
riskien tunnistaminen
yhteistuottajamalli, julkinen / kolmassektori
4. Kansalaisen / asiakkaan vastuut
-
iso (ennaltaehkäisy)
hiljaisten huomiointi
omaisten vastuu -> asennemuutos
omasta kunnosta ja terveydestä huolehtiminen
oman varallisuuden käyttäminen omaksi hyväksi
kannustetaan ja innostetaan ikääntyneitä ottamaan vastuu omasta hyvinvoinnista
asennemuutos: lupa käyttää varallisuutta omaan hyvinvointiin
yhteisöllisyyden rakentuminen jokaisen vastuulla
suunnitella hyvissä ajoin omaa ikääntymistä
edunvalvontavaltuutus
asuminen yms
aktiivisuuden jakaminen
yksityisten palveluiden käyttö; oman varallisuuden hyödyntäminen
omaisten rooli
vastuu omasta liikuntakyvystä – mahdollisuuksia ja vaihtoehtoisia toimintoja
parempi markkinointi ja mahdollistaminen vapaaehtoistyöhön
oman hyvinvoinnin tukeminen, oman terveyden ylläpitäminen
yhteisöllisyys
selvittää, varautua, hyvissä ajoin vanhuuden asumisen vaihtoehtoja
omasta terveydestä huolehtiminen / seuranta teknologian avulla esimerkiksi
sosiaaliset suhteet ja niistä huolehtiminen
oman elämän suunnittelu tulevaisuuden varalle
itsestä huolehtiminen ja läheisistä huolehtiminen
yhteisön vastuu
ei voi asua yksin ”hevonkuusessa”, jos tarvitsee palveluita
5. Kunnan vastuut
-
järjestelmä, että saadaan ”kiinni” esim syrjäytymisvaarassa olevat ym.
yhteistyö toimijoiden kanssa – koordinointi
itsemääräämisoikeus vs heitteille jättö
osallisuuteen mahdollistava ja vahvistava ympäristö
ennaltaehkäisevätyö ja terveyden edistäminen
turvata heikoimmassa asemassa olevien arki
kuntalaisten hyvinvoinnin edistäminen
yhteistyö eri toimijoiden kanssa
yhteisöllisen asumisen mahdollistaminen
valvonta
yhteistyön luominen ja kehittäminen yhdessä yksityisten ja kolmannen sektorin kanssa
tiedotusvastuu
suunnittelua, suunnitelmallisuus
palveluiden suunnittelu, koordinointi, tarpeen arviointi
tarjota mahdollisuuksia oikeaan aikaan
peruspalvelujen turvaaminen
lakisääteiset palvelut
palvelun laadunvalvonta
palveluneuvonta, palveluohjaus ->räätälöinti / koordinointi ”case manager”
perustason palvelut, pakolliset, lakisääteiset
6. Palvelutuottajan vastuut:
- laadukkuus ( luotettavuus, valvonta)
- monitoimijuus ( julkinen, yksityinen, järjestö, yksittäiset toimijat)
-
-
laadukkaat palvelut
taloudelliset edellytykset tarjota palveluita
kuntako? tuottajana yksityinen / kolmas sektori
6.1. Ehkäisevät palvelut
kulttuuri, liikunta
matala kynnys
kansalaistaito
yksilöllinen
kasvattaa
riskiryhmien tunnistaminen
seniorineuvolatoiminta
neuvonta- ja ohjaus – turvallisuus
aivoterveydestä huolehtiminen
fyysisen ja henkisen toimintakyvyn ylläpitämisen tukeminen
ympäristön fyysisten esteiden poistaminen
varhainen tuki; koordinointi, verkostotyö (toimijoina kunta, seurakunnat, järjestöt ja yhdistykset, sote -palvelut, vapaaehtoiset)
tiedottaminen, tiedon keruu, ennakointi -> tieto kuntalaisista, vaikuttavuuden seuraaminen
terveyttä ja hyvinvointia edistävää ja tukevaa
toimintakykyä tukevaa ja edistävää
helposti saatavilla
oikeanlaista toimintaa, esim fysioterapia, sosiaalihoitaja
lähipalvelut saatavissa helposti (kuljetus, asiantuntijat)
ehkäisevä palvelu ajallaan
etsivä vanhustyö, palveluohjaus
viriketoiminnan järjestäminen
neuvonta, ohjaus, viriketoiminta
liikkuvat palvelut
tiedottaminen
kohdentaminen
riskiryhmien tunnistaminen, ”kiinnipitäminen” ja seuranta
terveyscoaching
estää raskaampiin palveluihin siirtyminen
panostusta kaikilta palvelujen tuottajilta, yhteiskuntasuunnittelussa mm. esteetön liikkuminen
hyvissä ajoin eri ikäkausina ohjausta terveydestä, palveluista, osallistumisesta 1) senioripuistot
liikkuvat palvelupisteet, monitoimipisteet
6.2.
-
Hoitavat palvelut
liikkuvat palvelut
kotiin tuotavat palvelut
sähköiset palvelut
tarvearviointi ja seuranta
keinojen ja tavoitteiden miettiminen asukkaan arjesta ja tottumuksesta käsin
turvallisuus
yhteisyyden ylläpitäminen
yksilöllisyys
mielekäs elämä
selkeät suunnitelmat ja tavoitteet, yhdessä laaditut
ihminen hoidetaan kokonaisuutena
moniammatillisesti
-
oikea-aikaisia
palveluiden kohdentaminen oikein ja oikea-aikaisesti
palvelujen riittävyys ja saatavuus
kuntouttava työote
toimintakyvyn säilyttäminen mahdollisimman pitkään
oikeat ihmiset oikeassa paikassa oikeaan aikaan
kotiin annettavia palveluita, koti voi olla myös yhteisöasumista
tarvearviointi ja seuranta
6.3.
-
nopeus, tehokkuus palveluihin pääsyyn
liikkuvat erityispalvelut
kotoa alkava kotiutuminen
yksilöllisyys
sujuvat hoitoketjut
yksilön sitoutuminen
tavoitteellisuus
ongelmat pyritään estämään ajoissa ja korjaamaan myös ajoissa, jotta ongelmat eivät
syvene
järjestämisvastuu asiakkaan tilanteen parantamiseksi ja korjaamiseksi
yksittäisestä toimenpiteestä huolehtiminen
ohjaus eteenpäin
kotiin annettavia liikkuvia palveluita / erityispalveluita
palveluketjut sujuvat, ei väliinputoajia
6.4.
-
Korjaavat palvelut
Kuntouttavat palvelut
ennaltaehkäisevyys
monipuolisuus
seuranta
asiakkaan tukeminen ja motivoiminen omaehtoiseen / omatoimiseen kuntoutumiseen
teknologian hyödyntäminen
keinojen ja tavoitteiden miettiminen asiakkaan ja omaisten kanssa
yksilöllisyys
kaikille ikäihmisille saatavilla ilman läheteitä
henkilökohtainen kuntoutumissuunnitelma heti toimintakyvyn alkaessa heiketä
tavoitteellisuus
moniammatillisesti yhteistyö käyttöön
jatkuvuus, seuranta, uudelleen arviointi -> uusi suunnitelma
veteraanikuntoutukset
lisää vakansseja
enemmän kuntoutusalan työntekijöitä
kuntouttava työote päivittäisissä toiminnoissa
kuntoutussuunnitelma, jossa moniammatillinen tiimi
vastuu tuloksesta yhdessä kuntoutujan ja tarvittavan verkoston kanssa + omaiset. läheiset
jatkuvuus
liikkuvat ohjaus ja toimintapisteet
senioripuistot
geriatrinen poliklinikka
7. Henkilöstösuunnitelma
-
monipuolinen henkilöstö
jatkuva kouluttautuminen, osaaminen ja sen täysi hyödyntäminen
riittävä henkilöstömitoitus
moniammatillisuus
asenne
ennakointi
moniammatillisuuden hyödyntäminen -> ihmisillä monia tarpeita
henkilöstöresurssit asiakkaiden tarpeen mukaan
alan houkuttelevuus
koulutettava hoiva-avustajia
enemmän kuntoutusalan työntekijöitä
tiimejä joilla on erikoisosaamista: päihdetyö, mielenterveystyö, kuntoutus jne
palkkaus kohdalleen
PT:t (liikunta, fyysisestä toimintakyvystä huolehtiminen)
sosiaalityöntekijät, gerontologit
terveyscoach
lifecoach
toimintaterapeutit
lähihoitajat, sairaanhoitajat ja lääkärit
monialainen osaaminen
monialaista hyvinvointiin liittyvää henkilöstöä (kampaaja, kosmetologi, talonmies)
vapaaehtois- ja vertaistoimintaa
8. Johtaminen ja laadunhallinta
-
hyvä johtaminen
tietojohtaminen: tiedon ajantasaisuus ja helppo saatavuus; tietojärjestelmät tukevat
perustehtävää
motivaatiojohtaminen
kuunteleva johtaminen
esimies tietää ja tuntee alaistensa työn, on tarvittaessa osallistuva esimies
valvoo näin omaa toimintaansa ja pystyy puuttumaan / korjaamaan virheitä
esimies on valmentaja, rinnalla kulkija, tukee haastavissa tilanteissa
lähiesimiestyön tukeminen
objektiivinen tieto
valmentava työote
laatuindikaattorit vaikuttavuuden näkökulmasta
9. Lisäksi
-
aika loppui kesken
yhtenevät laatutyökalut maakunnassa
prosessien suunnittelemisessa huomioidaan taloudellinen näkökulma
uudet tekniikat (laite, ohjelmat käyttöön)
innovatiivista ja raikasta uutta idearikasta ja ennakkoluulotonta suunnittelua ja toteuttamista