Uuden henkilöstön opas

UUDEN
TYÖNTEKIJÄN
OPAS
TERVETULOA TAMPEREEN
KAUPUNGIN TEKIJÄKSI!
Onneksi olkoon työpaikastasi ja lämpimästi
tervetuloa Tampereen kaupungille. Työpaikkasi on Pirkanmaan suurin työnantaja noin 15 000
työntekijän voimin. Työtehtävien kirjo on erittäin
laaja, ja erilaisia tehtävänimikkeitä on lähes 900
kappaletta. Kuulut siis sangen monipuoliseen
joukkoon!
toimii kaupungin työntekijöiden omana pankkina, ja henkilöstöravintolat järjestävät henkilökunnalle mahdollisuuden työpaikkaruokailuun.
Vapaa-ajaksikin kaupunki tarjoaa monenlaista
toimintaa.
Tämä opas on tarkoitettu juuri Sinulle, uusi Tampereen kaupungin tekijä! Oppaasta saat tietoa
Arvostamme Tampereen kaupungin moni-am- esimerkiksi palvelussuhteeseen kuuluvista seimatillista ja asiantuntevaa henkilöstöä. Työpai- koista, kuten työajasta, vapaista, työterveyshuolkan henki luodaan yhdessä, ja siihen tarvitaan losta ja henkilöstön eduista.
meistä jokaista. Työ kaupungilla on työtä kaupunkilaisten hyväksi. Yhdessä me teemme Tam- Oppaan tehtävä on antaa kuva kaupungista työnpereen kaupungin: järjestämme ja tuotamme antajana. Lisätietoa saat esimieheltäsi, työkavepalveluja yli 220 000 kaupunkilaiselle, minkä reiltasi, perehdyttäjältäsi, kaupungin intranetistä
lisäksi palvelemme myös ympäröivää seutukun- (Loora) sekä henkilöstölehdistä ja -tiedotteista.
taa eri tavoin. Kaupungilla tehtävä työ on merki- Muista kysellä!
tyksellistä ja yhteiskunnallisesti arvokasta työtä.
Työ Tampereen kaupungilla on paljon muutakin
kuin vain puurtamista. Iso talo tarjoaa kunnon
edut. Henkilöstökoulutus tarjoaa monipuolisia
itsensä kehittämisen mahdollisuuksia. Henkilöstöllä on lisäksi mahdollisuus urakehitykseen eli
vaikkapa tehtävien vaihtamiseen talon sisällä.
Henkilöstöllä on käytettävissään myös kattavat
työterveyshuollon palvelut. Oma henkilöstökassa
2
Niina Pietikäinen
Henkilöstöjohtaja
UUDEN HENKILÖSTÖN OPAS
TEKIJÖIDEN TAMPERE................................................. 4
Kannustinraha........................................................................... 16
Tampereen kaupungin organisaatio........................................5
Työterveyshuolto...................................................................... 16
KAUPUNKISTRATEGIA ................................................6
YHTEISTOIMINTA........................................................... 19
Yhteistoiminta........................................................................... 19
TYÖHÖN TULTAESSA.....................................................8
Työsuojelu.................................................................................. 19
Palvelussuhteen lajit .................................................................8
Tasa-arvo ja yhdenvertaisuus................................................. 19
Työsopimus..................................................................................8
Aloitteet..................................................................................... 19
Työhöntulotarkastus .................................................................8
Kehittäjäpalkinto..................................................................... 20
Koeaika.........................................................................................8
Luottamusmiesjärjestelmä..................................................... 20
Kulunohjaus ja työajan seuranta .............................................9
Henkilökortti...............................................................................9
LOMAT JA VAPAAT........................................................23
Perehdytys...................................................................................9
Vuosiloma..................................................................................23
Muu virkavapaa tai työvapaa..................................................23
TÖISSÄ KAUPUNGILLA..............................................10
Äitiys-, isyys- ja vanhempainvapaa........................................23
Palkka – korvaus tehdystä työstä...........................................10
Opintovapaa............................................................................. 24
Työntekijän ja työnantajan oikeudet ja
Vuorotteluvapaa...................................................................... 24
velvollisuudet............................................................................10
Hoitovapaa............................................................................... 24
Työaika........................................................................................11
Sairauden sattuessa................................................................ 24
Salassapito ja julkisuus............................................................ 12
Uudelleensijoitus...................................................................... 12
TYÖTAPATURMAT..........................................................26
Oppisopimus............................................................................. 12
Työtapaturmat...........................................................................26
Tiedotustoiminta...................................................................... 12
Ryhmähenkivakuutus..............................................................26
HENKILÖSTÖEDUT........................................................14
PALVELUSSUHTEEN PÄÄTTYESSÄ......................27
Henkilöstöruokailu...................................................................14
Irtisanomisaika ........................................................................27
Vakuutuskassa...........................................................................14
Lähtökysely ...............................................................................27
Henkilöstökassa........................................................................14
Työtodistus................................................................................27
Työsuhdematkalippu................................................................14
Henkilöstön kehittäminen ja koulutus.................................. 15
LISÄTIETOJA.......................................................................28
Julkaisija: Tampereen kaupungin hallinto- ja
hyvinvointipalveluryhmä.
Valokuvat: Susanna Lyly, Atomi, Ari Järvelä
Painopaikka: Multiprint 2014
Ulkoasu: Atomi
3
TEKIJÖIDEN TAMPERE
Tampereen kaupunki perustettiin 1.10.1779, kun
Kustaa III allekirjoitti kaupungin perustuskirjan.
Kaupunki kohosi kosken rannalle Pyhäjärven ja
Näsijärven väliin. Koski leimasi myös kaupungin
elinkeinoja ja kehitystä. Kosken partaalle syntyneestä Tampereesta muodostui teollisuuskaupunki.
lönä toimivan pormestarin ja neljä apulaispormestaria omaksi toimikaudekseen. Kaupungin
johtamisessa pormestaria tukee konsernijohtaja,
joka johtaa konsernihallintoa.
Kunnallisen organisaation erityispiirre on luottamushenkilöjärjestelmä. Sen lisäksi, että kaupungilla työskentelee erilaisia viranhaltijoita ja
työntekijöitä, kuuluvat myös luottamushenkilöt
olennaisena osana kaupungin organisaatioon.
Luottamushenkilöt ja kaupungin henkilöstö työskentelevät yhteistyössä yhteisten tavoitteiden
saavuttamiseksi.
Nykyään Tampere on Suomen kolmanneksi suurin kaupunki, jossa asuu yli 220 000 asukasta.
Teollisuuskaupungista on muotoutunut monipuolinen ja vetovoimainen kasvukeskus, joka sijainnillaan, palveluillaan, opiskelu- ja harrastusmahdollisuuksillaan, kulttuuritarjonnallaan sekä
monipuolisilla työpaikoillaan houkuttelee uusia
Tärkein luottamushenkilöelin on joka neljäs vuoasukkaita Tampereelle.
si yleisillä vaaleilla valittava kaupunginvaltuusto,
jossa on 67 jäsentä. Valtuusto käyttää kaupungin
TAMPEREEN KAUPUNGIN ORGANISAATIO
Tampereen kaupunki on lähes 15 000 työnteki- ylintä päätösvaltaa. Se valitsee myös kaupunginjän kokoinen organisaatio. Suurin toimialue on hallituksen, joka johtaa kaupungin hallintoa, valhyvinvointipalvelut, jossa työskentelee lähes 3/4 mistelee kaupunginvaltuustossa käsiteltävät asiat
kaupungin henkilöstöstä. Hyvinvointipalvelut pi- ja huolehtii valtuuston päätösten täytäntööntää sisällään sekä sosiaali- ja terveyspalvelut että panosta sekä valvoo kaupungin etua ja edustaa
kaupunkia. Näiden lisäksi luottamushenkilöelipäivähoito-, koulutus- ja kulttuuripalvelut.
miä ovat erilaiset lautakunnat ja jaostot. LisätieTampereen kaupungilla on pormestarijohtoinen toja kaupungin johto- ja hallintosäännöistä sekä
hallintomalli. Pormestarimallissa kaupunginval- luottamushenkilöelinten kokoonpanoista saat
tuusto valitsee päätoimisena luottamushenki- www.tampere.fi-sivuilta ja Loorasta.
4
TAMPEREEN KAUPUNGIN ORGANISAATIO
KAUPUNGINVALTUUSTO
Keskusvaalilautakunta
KAUPUNGINHALLITUS
Liiketoimintajaosto
Tarkastuslautakunta
Henkilöstöjaosto
PORMESTARI
KONSERNIHALLINTO
Konsernijohtaja
Tarkastustoimikunta
Sisäinen tarkastus
Konserniohjausyksikkö
Tilaajaryhmä
Kaupunkikehitysryhmä
Hallinto- ja talousryhmä
TILAAJALAUTAKUNNAT
Lasten ja nuorten palvelujen
lautakunta
apulaispormestari
Ikäihmisten palvelujen
lautakunta
apulaispormestari
Terveyttä ja toimintakykyä
edistävien palvelujen lautakunta
Osaamis- ja elinkeinolautakunta
Konsernipalvelut
HYVINVOINTIPALVELUT
JOHTOKUNNAT
LIIKELAITOKSET
JOHTOKUNNAT
Avopalvelut
Tampereen Ateria
Kotihoito ja asumispalvelut
Tampereen Infra
Sairaala- ja kuntoutuspalvelut
Tampereen Kaupunkiliikenne
Varhaiskasvatus ja perusopetus
Tampereen Logistiikka
Toisen asteen koulutus
Tampereen Tilakeskus
Kulttuuri- ja vapaa-aikapalvelut
Tampereen Vesi
Sara Hildénin taidemuseo
Tullinkulman Työterveys
apulaispormestari
Pirkanmaan Pelastuslaitos
Sivistys- ja elämänlaatupalvelujen
lautakunta
TYTÄRYHTIÖT JA -YHTEISÖT
Yhdyskuntalautakunta
apulaispormestari
Tampereen kaupunkiseudun
joukkoliikennelautakunta
KAUPUNGIN HENKILÖSTÖ
PÄHKINÄNKUORESSA (2014)
Konsernihallinto 5 %
Konsernipalvelut 2 %
Liikelaitokset
ja
Aluepelastuslaitos 17 %
•
Noin 15 000 työntekijää
•
Lähes 900 ammattinimikettä
•
Henkilöstön keski-ikä 45 vuotta
•
Henkilöstöstä vakinaisia 81 %
•
Määräaikaisia ja sijaisia 19 %
•
Henkilöstömenot noin 668 milj. euroa vuodessa ja kulttuuripalvelut 41 %
Sosiaali- ja terveyspalvelut 35 %
Päivähoito-,
koulutus-
5
KAUPUNKISTRATEGIA
Kaupunginvaltuuston hyväksymässä Yhteinen
Tampere – näköalojen kaupunki -kaupunkistrategiassa asetetaan suuntaviivat koko kaupungin
toiminnalle ja kehittämiselle. Strategiassa määritellään kaupungin vuoteen 2025 ulottuva visio
ja toimintatavat, strategiset painotukset sekä tavoitteet vuosille 2014–2017.
Visio on kuvaus halutusta tulevaisuudesta.
Tampereen visio on:
Yhteinen Tampere – näköalojen kaupunki
Tuemme vision toteuttamista:
• Toimimalla yhdessä – kaikki mukaan
kaupungin kehittämiseen
• Toimimalla vastuullisesti – kannamme
vastuuta talouden tasapainosta, ympäristöstä
ja yhdenvertaisuudesta
• Toimimalla avoimesti ja rohkeasti –
uudistamme toimintatapojamme
YMPÄRISTÖVASTUU
Vastuun kantaminen ympäristöstä, ympäristökuormituksen keventäminen sekä kustannus- ja
Teemme yhdessä Suomen parasta ja houkutte- resurssitehokkaat toimintatavat ovat osa Tampelevinta, pohjoismaista suurkaupunkia. Meillä on reen kaupungin toimintatapoja.
näköaloja tulevaisuuteen – uuden sukupolven
toimivaan, kauniiseen ja kansainväliseen kult- Kaupungin ympäristöpolitiikka 2020 linjaa kaupungin ympäristöasioiden hoitoa ja hallintaa
tuurikaupunkiin.
sekä edistää kaupungin ympäristösitoumusten
Hyvinvointi on yhteinen päämäärämme. Tuem- toimeenpanoa.
me koteja hyvän elämän mahdollistajina. Huolehdimme, että kaikki otetaan mukaan. Tuemme Kestävää kehitystä edistävää ja ympäristö- vaikuhyvinvointia vahvistavien valintojen tekemistä, tuksia vähentävää toimintaa tukevat kaupungin
eri työyksiköihin nimetyt ekotukihenkilöt. Ekotuja painotamme ennaltaehkäiseviä palveluja.
kiverkoston tavoitteena on saada aikaan pysyviä
Luomme houkuttelevat mahdollisuudet yrittäjyy- muutoksia yksiköiden toimintatavoissa, jolloin
delle ja työpaikkojen syntymiselle. Yrityksille tarjo- säästetään sekä luontoa että rahaa.
amme näköaloja kasvuun ja kansainvälistymiseen.
Lisätietoja ekotukitoiminnasta saat Loorasta.
6
TYÖHÖN TULTAESSA
PALVELUSSUHTEEN LAJIT
Jokainen kaupungin työntekijä on joko työ- tai
virkasuhteessa kaupunkiin. Virkasuhteella tarkoitetaan julkisoikeudellista palvelussuhdetta,
jossa viranhaltijan tehtäviin kuuluu julkisen vallan käyttöä eli viranomaistoimintaa. Työsopimussuhde perustuu taas työntekijän ja työnantajan
väliseen yksityisoikeudelliseen työsopimukseen.
Palvelussuhde voi olla joko vakinainen tai määräaikainen. Määräajan pituus käy ilmi työsopimuksesta tai virkamääräyksestä.
TYÖSOPIMUS
Ennen kuin aloitat työsi kaupungilla, sinulle laaditaan joko työsopimus tai määräys viran hoitamiseksi. Työsopimus on työelämän perussopimus, jonka työntekijä ja työnantaja solmivat.
Siinä määritellään työntekijän palkkaus, työaika
sekä muita palvelussuhteen ehtoja. Työsopimus
tehdään kirjallisena, ja sen allekirjoittavat sekä
työntekijä että työnantaja. Virkamääräyksessä
määritellään lähinnä viranhaltijan palkka ja palvelussuhteen kesto.
teisten osalta. Näitä sopimuksia ovat kunnallinen yleinen virka- ja työehtosopimus (KVTES),
opetushenkilöstöä koskeva virka- ja työehtosopimus (OVTES), teknistä henkilöstöä koskeva
virka- ja työehtosopimus (TS), lääkäreitä koskeva virkaehtosopimus (LS), tuntipalkkaista henkilöstöä koskeva työehtosopimus (TTES) sekä
muusikoita koskeva virka- ja työehtosopimus.
Lisäksi on vielä perhepäivähoitajia koskevia
erityismääräyksiä.
Löydät viimeisimmät sopimukset sähköisessä
muodossa osoitteesta:
www.kuntatyonantajat.fi/fi/sopimukset
TYÖHÖNTULOTARKASTUS
Kaupungin virkaan tai toimeen valitun tulee vaadittaessa käydä työhöntulotarkastuksessa Tullinkulman työterveydessä. Työhöntulotarkastuksen
tarkoituksena on arvioida terveydentilaasi, työja toimintakykyäsi, työolosuhteitasi ja soveltuvuuttasi työtehtäviisi.
KOEAIKA
Työsopimuksessa työntekijä ja työnantaja voivat
sopia koeajasta, joka on enintään neljä kuukautta,
tietyissä poikkeustapauksissa se voi olla kuusikin
kuukautta. Virkasuhteessa koeaika voidaan määrätä korkeintaan kuudeksi kuukaudeksi. KoeaikaTyö- ja virkaehtosopimukset määrittelevät pal- na palvelussuhde on purettavissa molemmin puovelussuhteen ehtoja sekä työ- että virkasuh- lin asiallisin perustein ilman irtisanomisaikaa.
Ota työsopimuksen kirjoittamiseen mukaasi verokortti ja pankkitilisi numero, jotta palkanmaksu
voi alkaa sujuvasti. Palkanmaksusta saat palkkalaskelman, joka on pääsääntöisesti sähköinen.
8
KULUNOHJAUS JA
TYÖAJAN SEURANTA
Suuri osa kaupungin työntekijöistä kuuluu
Timecon-kulunohjauksen toimintapiiriin. Timecon-kulunvalvontatunnistetta käytetään työajan
seurantaan ja kulunvalvontaan, ja sillä voi esimerkiksi maksaa henkilöstöravintolassa lounaan.
valokuvauksesta suoraan mukaansa. Tarkista valokuvauksen aukioloajat Loorasta.
PEREHDYTYS
Uutena työntekijänä olet oikeutettu perehdytykseen. Päävastuu perehdytyksestä on esimiehelläsi. Perehdytys on kuitenkin sekä perehdyttämistä että perehtymistä. Sen lisäksi, että esimiehesi
Mikäli kuulut Timecon-kulunohjauksen piiriin, ja työkaverisi perehdyttävät sinua kaupunkiin
saat kulunvalvontatunnisteen käyttöösi. Useim- työnantajana, palvelussuhteen etuihin, vaatimissa yksiköissä on nimetty henkilö, joka huolehtii muksiin sekä omiin työtehtäviisi, perehdyt myös
tunnisteen hankinnasta ja opastaa sen käytössä. itsenäisesti edellä mainittuihin asioihin. Kumpikin perehdytyksen muoto on tärkeä osa työuran
alkua.
HENKILÖKORTTI
Kaupungin henkilöstön henkilökortti on osa kaupungin kulunvalvontaa ja turvallisuutta. Henki- Uuden työntekijän perehdytykseen kuuluu uulökunnan on käytettävä sitä niissä tiloissa, joissa den henkilöstön kurssi, joka järjestetään kerran
se on osoitettu asianomaisin kyltein. Kuvallinen vuodessa. Koulutuksesta löytyy myös tallenne
henkilökortti hankitaan esimiehen luvalla Hallin- Loorasta, jota voit seurata sopivana ajankohtatopalvelukeskus HALOsta. Tilauksia voivat teh- na. Kurssi kuuluu jokaisen uuden työntekijän
dä vain nimetyt yhdyshenkilöt. Valokuvaukset perehdytykseen. Perehdyttämisestä ja uuden
tehdään Hallintopalvelukeskuksen toimitiloissa henkilöstön kurssista saat tietoa Loorasta.
osoitteessa Naulakatu 2, 1. kerros, ja kortin saa
9
TÖISSÄ KAUPUNGILLA
PALKKA – KORVAUS TEHDYSTÄ TYÖSTÄ
Kaupungin palvelukseen tulleella on oikeus saada palkkaa siitä päivästä lukien, kun on aloittanut
tehtäviään hoitamaan. Voit tutustua työlainsäädäntöön intranetissä eli Loorassa. Palkan perustana ovat virka- ja työehtosopimukset, joissa on
määritelty tehtäväkohtaiset vähimmäispalkat.
Tehtäväkohtainen palkka määräytyy työtehtävän
vaativuuden mukaan. Tämän lisäksi työntekijä
voi saada henkilökohtaisiin ominaisuuksiin perustuvaa palkanlisää, palvelussuhteen kestoon
perustuvia lisiä, tulospalkkiota tai erityisiä työaika- ja olosuhdelisiä.
ohjeita, kieltäytyä työnantajan kanssa kilpailevasta toiminnasta, pitää liike- ja ammattisalaisuudet sekä huomioida työnantajan etu.
Työnantajan oikeuksiin kuuluu työhönotto- oikeus ja oikeus johtaa tehtävää työtä. Työnantajan
tulee noudattaa lakeja ja sopimuksia, kohdella
työntekijöitä tasapuolisesti, huolehtia työturvallisuudesta sekä edistää hyvää työilmapiiriä, työntekijän työssä suoriutumista ja ammatillista kehitystä. Voit tutustua työlainsäädäntöön Loorassa.
TYÖAIKA
Työaikana työntekijän on oltava työpaikallaan
Vakinaisten työntekijöiden ja viranhaltijoiden työnantajan käytettävissä. Työaikamuotoja on
palkanmaksupäivä on kuukauden 15. päivä. Mää- erilaisia:
räaikaisilla palkanmaksupäivä on kuukauden
viimeinen päivä. Tuntipalkkaisilla palkanmaksu Toimistotyöaika on enintään 9 tuntia vuorokauon parillisen viikon tiistai. Ensisijainen palkkalas- dessa ja 36 tuntia 15 minuuttia viikossa. Työkelman toimitustapa on ns. verkkopalkka eli säh- päivien pituus voi vaihdella, tai päivät voivat olla
köinen palkkalaskelma. Mikäli työntekijä ei voi tasapituisia.
vastaanottaa sähköistä palkkalaskelmaa, hänen
tulee ilmoittaa siitä erikseen asiaankuuluvalla Yleistyöajassa säännöllinen työaika on enintään
9 tuntia vuorokaudessa ja 38 tuntia 15 minuuttia
lomakkeella.
viikossa. Työnantaja voi myös järjestää viikkotyöPalkkauksesta saat lisätietoja oman alasi virka- ja ajan siten, että se on keskimäärin 38 tuntia 15 mityöehtosopimuksista sekä internetistä osoittees- nuuttia enintään 6 viikon ajanjaksossa.
ta www.kuntatyonantajat.fi/fi/sopimukset
Jaksotyöaika tarkoittaa sitä, että työaika toteutetaan aina etukäteen laaditulla työvuoroaikaTYÖNTEKIJÄN JA TYÖNANTAJAN
taululla. Päivittäisen työaikasi näet työnantajan
OIKEUDET JA VELVOLLISUUDET
Oikeuksiisi työntekijänä kuuluvat työ- ja vir- tekemästä työvuoroluettelosta.
ka- ehtosopimusten mukainen palkka, lakien ja
sopimusten antama suoja sekä oikeus järjestäy- Liukuvaa työaikaa käyttävät ne viranhaltijat ja
tymiseen ja terveelliseen ja turvalliseen työym- työntekijät, joiden säännöllinen työaika on kaupungin henkilöstöjohtajan päätöksellä järjespäristöön.
tetty liukuvaksi. Liukumarajat ovat +20 tunnista
Työntekijänä sinun tulee suorittaa oma työsi huo- –6 tuntiin. Kiinteä työaika on 5 tuntia päivässä
(9.30–14.30).
lellisesti, noudattaa työnjohdon antamia
11
SALASSAPITO JA TIETOTURVA
Kaupungin työntekijänä saat tietoosi kaupunkia ja
sen henkilöstöä, asiakkaita ja yhteistyötahoja koskevia salassa pidettäviä tietoja. Näihin tietoihin
sinulla on salassapito- ja vaitiolovelvoite. Kyseisiä
tietoja et saa kertoa sivullisille palvelussuhteen
kestäessä etkä sen päätyttyä ilman erityistä lain
velvoitetta.
siin tehtäviin. Sisäisistä avoimista työpaikoista
ilmoitetaan Loorassa.
OPPISOPIMUS
Tampereen kaupunki kannustaa työntekijöitään
kehittämään ammattitaitoaan oppisopimuksella. Oppisopimus on työnantajan ja työntekijän
välinen määräaikainen työsopimus, jonka aikana
työntekijä hankkii uutta kaupungin töissä tarvitKaupungilla on julkisena organisaationa myös tavaa ammattitaitoa. Lisätietoja saat Loorasta.
erityiset salassapitoa ja julkisuutta koskevat säädöksensä. Työssäsi saatat joutua vastaamaan näi- TIEDOTUSTOIMINTA
hin kysymyksiin, joten ota niistä selvää (kirjallisen Kaupungin intranet eli Loora on sähköinen ja
päätösmenettelyn ohjeet) ja kysy rohkeasti neu- koko kaupungin kattava ajankohtainen tiedotusvoa esimieheltäsi. Tietoturvaan ja tietosuojaan liit- kanava. Looraa kannattaa seurata säännöllisesti,
tyen löydät laajasti lisätietoa Loorasta, Tietoturva- sillä se on hyvä kanava perehtyä kaupungin organisaatioon, sen eri tehtäviin ja ajankohtaisiin
välilehdeltä.
asioihin. Tampereen kaupungin henkilöstölehti
Vilkku tulee jokaiselle kaupungin työntekijälle
UUDELLEENSIJOITUS
Ennakoivilla toimenpiteillä ja hyvällä henkilös- kotiin. Mikäli et saa lehteä, ota yhteys palkanlastösuunnittelulla kaupunki pyrkii turvaamaan kijaasi. Lehdestä on olemassa myös nettiversio,
työpaikkojen pysyvyyden ja palvelujen laadun jonka löydät Loorasta. Yksiköillä ja toimialueilla
myös taloudellisesti heikkoina aikoina. Kaupun- on lisäksi omia tiedotuslehtiä, ilmoitustauluja ja
ki pyrkii myös etsimään työntekijälleen uuden tiedotteita.
sopivan työn, mikäli tämä ei terveydellisistä
syistä voi jatkaa omassa tehtävässään. Henkilös- Kaupungin ulkoisesta viestinnästä vastaa kautöyksikkö (Heky), Hallintopalvelukeskus (HALO) pungin oma viestintäyksikkö. Sisäistä viestintää
ja oman työyksikön yhteyshenkilö auttavat puolestaan hoitavat viestintäyksikön ohella henkilöstöyksikkö ja oman alueensa osalta toimintatyöntekijää uuden sopivan työn etsimisessä.
yksiköt. Viestintäyksikkö toimittaa muun muassa
Suuri työnantaja antaa mahdollisuuksia myös henkilöstölehti Vilkkua ja palvelee tiedotusvälihakeutua kaupungin sisällä uusiin haasteelli- neitä sekä kaupunkilaisia.
12
HENKILÖSTÖEDUT
Tampereen kaupunki tarjoaa monia etuja Kassa korvaa lisäksi sääntöjensä mukaisesti
lääkärin määräämästä, tarpeellisesta hoidosta
henkilöstölleen.
johtuvia kustannuksia. Korvausta maksetaan
mm. sairaala-, poliklinikka- ja terveyskeskusHENKILÖSTÖRUOKAILU
Tampereen kaupunki on mahdollistanut hen- maksuista, fysikaalisesta hoidosta, hieronnasta,
kilöstölleen kohtuuhintaisen ja täysipainoisen erilaisten sidosten ja tukien kustannuksista sekä
aterian eri ruokailupaikoissa. Henkilöstöruokai- vuoden jäsenyyden jälkeen hammashoidon ja
lumahdollisuuksia on eri oppilaitoksissa, sairaa- silmälasien tai piilolinssien kustannuksista.
loissa ja muissa laitoksissa. Lisäksi on erillisiä
Kun palvelussuhde tehdään yli 6 kk:n mittaihenkilöstöravintoloita.
seksi, alkaa kassan jäsenyys ja jäsenmaksun
Kaupunki tukee henkilöstöravintoloissa järjes- perintä heti. Jos palvelussuhde tehdään pätkinä,
tettyä henkilöstöruokailua maksamalla osan jäsenyys alkaa seitsemännen kuukauden alusta
ruokailukustannuksista. Vakinainen henkilöstö lukien tai sen sopimuksen alusta, joka on tehty
ja lyhytaikaisessa (yli 1 kk) palvelussuhtees- yli 6 kuukautta jatkuvaksi.
sa oleva henkilöstö maksaa ateriansa henkilökohtaisella Timecon-etätunnistinnapilla, ja Tutustu Tampereen kaupungin vakuutuskassan
ateriamaksu peritään palkasta. Henkilö, jonka sääntöihin. Säännöt saat vakuutuskassasta,
palvelussuhde on lyhyempi kuin yksi kuukausi, (Aleksis Kiven katu 10 E 56) tai Loorasta.
maksaa ateriansa käteisellä tai muulla maksutavalla ja käyttää Timecon-etätunnistenappia HENKILÖSTÖKASSA
Tampereen kaupungilla on oma henkilöstökassa
alennuksen saadakseen.
eli henkilöstön oma pankki (heka). HenkilöstöMuista ilmoittaa erikoisruokavaliostasi ruokai- kassassa voit tehdä talletuksia ja ohjata palkkasi
lupisteeseesi. Useimmissa ruokailupaikoissa tai osan siitä henkilöstökassaan avattavalle tivoidaan ottaa huomioon yleisimmät erikois- lille. Käteisnostoja voit tehdä Henkilöstökassan
aukioloaikoina.
ruokavaliot.
Lisätietoja henkilöstöruokailusta saat Loorasta Muut edut:
ja henkilöstöravintoloista.
• Laskujen maksupalvelu
• HekaNetistä näet reaaliaikaisen saldon ja
VAKUUTUSKASSA
tilitapahtumat
Tampereen kaupungilla on oma vakuutuskassa.
Sen jäseniä ovat kaikki kaupungin työntekijät. • Määräaikaiset talletukset
Vakuutuskassa perii jäsenmaksua 0,5 % kunkin
jäsenen palkkasummasta. Vakuutuskassa mak- Kaupungin henkilökunnan muodostama kerho
saa kaikki sairausvakuutuslain mukaiset etuu- tai yhdistys voi myös perustaa tilin henkilöstödet jäsenilleen (esim. korvaukset sairaanhoidon kassaan.
kustannuksista, sairauspäivärahat sekä äitiys-,
Lisätietoja saat henkilöstökassan konttorista
isyys-, vanhempain- ja erityishoitorahat).
Puutarhakatu 6.
Aukioloajat ma–pe 8.30–15.45 ja Loorasta.
14
TYÖSUHDEMATKALIPPU
Työnantaja maksaa osan kodin ja työn väliseen
joukkoliikenteeseen tarkoitetusta henkilökohtaisesta työsuhdematkalipusta. Tuki on euromääräisesti kaikille sama riippumatta lipun hankintahinnasta. Työntekijä on oikeutettu työsuhdelippuun
sen jälkeen, kun palvelussuhde on kestänyt yhtäjaksoisesti kolme kuukautta. Yhtäjaksoisuus ei
katkea, jos virka- tai työsopimussuhteiden väliin
jäävä aika ei ole kolmea päivää pidempi. Työsuhdelipun voi ladata vain, jos työsopimusta on vähintään 1 kk jäljellä. Työsuhdelippuetuus koskee
henkilöstöä, jonka työaika on vähintään puolet
alalla vallitsevasta täydestä työajasta.
Työsuhdelippua voi työmatkojen lisäksi käyttää
myös vapaa-aikana, ja sen voi lunastaa käyttöönsä myös vuosiloman ajaksi. Palvelussuhde-etuutena tarjottava lippu on aina henkilökohtainen.
Lisätietoja löytyy Loorasta.
HENKILÖSTÖN
KEHITTÄMINEN JA KOULUTUS
Tampereen kaupunki panostaa henkilöstönsä
osaamisen kehittämiseen. Oppivan kaupungin
periaatteen mukaisesti kaupunki haluaa tarjota
henkilöstölleen monipuolista koulutusta. Kaupunki sekä järjestää koulutuksia että kannustaa
henkilöstöään omaehtoiseen opiskeluun. Henkilöstökoulutustarjonnan löydät Loorasta.
Toimialueet ja yksiköt tarjoavat lisäksi ammatillista täydennyskoulutusta. Mikäli opinnot liittyvät työtehtävissä tarvittavien tietojen ja taitojen
hankkimiseen, on henkilöstökoulutus pääsääntöisesti palkallista.
Lisätietoa antaa Hallintopalvelukeskus HALOn
kehittämispalvelut:
[email protected]
puh. 65802.
Työsuhdelipun voi käydä voi lataamassa Tampereen matkakortille Nella Nettilatauspalvelussa
(nella.tampere.fi) tai joukkoliikenteen asiakaspalvelussa (Frenckellinaukio 2 B).
15
KANNUSTINRAHA
Kannustinrahan tarkoituksena on kannustaa
ja tukea kaupungin henkilöstöä omaehtoiseen
opiskeluun. Kannustinrahajärjestelmän piiriin
kuuluvat vakinaisessa palveluksessa oleva henkilöstö sekä pitkäaikaisessa määräaikaisessa palvelussuhteessa olevat henkilöt. Kannustinrahaa voi
saada joko opiskelusta aiheutuneiden kustannusten korvaamiseksi tai palkkiona suoritetusta tutkinnosta. Kannustinrahaa voi hakea neljä kertaa
vuodessa. Lisätietoja löydät Loorasta.
kykyä ylläpitävien ja edistävien toimenpiteiden
suunnittelu ja toteuttaminen työterveyshuollon
osalta.Sairaanhoitona Tullinkulman Työterveys
järjestää mm. seuraavia palveluita:
TYÖTERVEYSHUOLTO
Ehkäisevän työterveyshuollon palveluita on työpaikkaselvitys, jonka avulla muodostuu käsitys
työpaikasta, sen vaaratekijöistä ja riskeistä sekä
henkilöstöstä. Lakisääteisillä terveystarkastuksilla arvioidaan erityistä sairauden vaaraa sekä
terveysvaatimuksia. Työterveyshuolto tekee
toimenpide-ehdotuksia työn terveellisyyden ja
turvallisuuden lisäämiseksi ja tarvittaessa työn
sopeuttamiseksi työntekijän edellytyksiin tai
työntekijöiden työ- ja toimintakyvyn ylläpitämiseksi ja edistämiseksi.
Vastaanotot toimivat osoitteessa Hammareninkatu 5 B. Voit itse varata ajan työterveyslääkärin
vastaanotolle. Työterveyshoitajan vastaanotolle
voit tulla joko ajanvarauksella tai ilman ajanvarausta ilmoittautumisen kautta.
• työterveyshuollon lääkäreiden vastaanottopalvelut
• yleislääkäritasoiset tutkimukset
• ammattihenkilöiden tarpeelliseksi katsomat
työfysioterapeutin ja työterveyspsykologin
konsultaatiot.
Sairaanhoidon palveluihin olet oikeutettu sen
jälkeen, kun palvelussuhteesi on kestänyt yhtäjaksoisesti kuusi kuukautta. Aukioloajat ja lisätietoja löytyy Tullinkulman työterveyden sivuilta:
www.tullinkulmantyoterveys.fi
Varhaisen vaiheen avokuntoutuskurssit on tarLisäksi tehtäviin kuuluu tietojen antaminen, neu- koitettu kaupungin vakinaiselle henkilöstölle ja
vonta ja ohjaus työn terveellisyydestä ja turvalli- pitkäaikaisille sijaisille.
suudesta sekä osatyökykyisen työntekijän työssä
Konsernihallinto, palvelukeskukset, hyvinvoinselviytymisen seuranta ja edistäminen.
tipalvelujen tuotantoalueet ja liikelaitokset vaTyöterveyshuollon tehtäviin kuuluu myös kun- raavat itse Tullinkulmasta tarvittavat avokuntoutusta koskeva neuvonta ja hoitoon tai lää- toutuksen kurssit ja maksavat kuntoutuksesta
kinnälliseen tai ammatilliseen kuntoutukseen syntyneet palkka-, sijais-, työterveyshuolto- ja
ohjaaminen, ensiavun järjestäminen sekä työ- kurssikustannukset.
16
17
YHTEISTOIMINTA
YHTEISTOIMINTA
Kaupungin ja henkilöstön yhteistoiminnalla on
tarkoitus edistää kunnallisen palvelutuotannon
tuloksellisuutta ja parantaa henkilöstön työ elämän laatua.
Yhteistoiminta mahdollistaa henkilöstön osallistumisen omaa työtään, työnsä toteuttamista ja työyhteisöään koskevien päätösten valmisteluun. Yhteistoiminnassa käsitellään mm.
henkilöstön asemaan merkittävästi vaikuttavat
muutokset työn organisoinnissa, kaupungin
palvelurakenteessa, kuntajaossa tai kuntien
välisessä yhteistyössä, palvelujen uudelleen
järjestämisen periaatteet, jos asialla voi olla
olennaisia henkilöstövaikutuksia, henkilöstöön,
henkilöstön kehittämiseen ja tasa-arvoiseen
kohteluun sekä työyhteisön sisäiseen tietojen
vaihtoon liittyvät periaatteet ja suunnitelmat
sekä taloudellista ja tuotannollisista syistä toimeenpantava osa-aikaistaminen, lomauttaminen tai irtisanominen. Yhteistoiminta käsittelee
myös työnantajan ja työntekijöiden välisiä työsuojelua koskevia asioita.
veellinen, myös viihtyisä ja kehittävä työympäristö. Työsuojelua toteutetaan parantamalla työoloja teknisten, ergonomisten ja työhygienisten
keinojen, valistustyön, koulutuksen, neuvonnan
sekä opastuksen avulla. Näiden lisäksi ennakoivan työsuojelutyön tavoitteena on estää etukäteen vaarallisen työympäristön syntyminen. Tällaisia keinoja ovat suunnittelun ja hankintojen
yhteydessä työsuojeluorganisaatiolta pyydetyt
lausunnot.
Työsuojeluvaltuutetut ja joillakin työpaikoilla valitut työsuojeluasiamiehet ovat henkilöstön valitsemia luottamushenkilöitä.
Lisätietoja saat liikelaitosten ja tuotantoyksiköiden työsuojelupäälliköiltä ja työsuojeluvaltuutetuilta sekä työsuojeluasiamiehiltä.
TASA-ARVO JA YHDENVERTAISUUS
Tampereen kaupunki on laatinut tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelmat.
Tasa-arvolakiin perustuvan tasa-arvosuunnitelman tavoitteena on estää sukupuoleen perustuKuntasektorin yhteistoimintamenettelyä sääte- va syrjintä ja edistää naisten ja miesten välistä
tasa-arvoa sekä tässä tarkoituksessa parantaa
lee vuonna 2007 voimaan tullut laki.
naisten asemaa erityisesti työelämässä.
TYÖSUOJELU
Työsuojelun päämääränä on luoda työolot sellai- Yhdenvertaisuussuunnitelman tarkoituksena on
siksi, ettei työntekijä joudu alttiiksi tapaturmil- henkilöstön ja palveluiden kehittäminen niin,
le eikä työperäisille sairauksille. Tavoitteena on että erilaisuutta hyväksytään ja osataan huomipaitsi fyysisesti ja psyykkisesti turvallinen ja ter- oida entistä paremmin.
19
KEHITTÄJÄPALKINTO
Kehittäjäpalkinnon avulla kannustetaan henkilöstöä miettimään millaisilla työkäytännöillä,
menetelmillä ja työtapojen kehittämisellä voidaan löytää uusia keinoja parantaa työn tuloksellisuutta, vaikuttavuutta sekä työssä jaksamista.
Kehittäjäpalkinto on yhteensä 20 000 euroa.
Vuosittain näin huomioidaan niin yksittäisiä henkilöitä, työyhteisöjä kuin työryhmiäkin. Palkinnot
jaetaan Raatihuoneella pormestarin toimesta. Lisätietoja saat Loorasta.
la pääse esimiehen kanssa neuvotellen ratkaisuun,
käänny työpaikkasi oman järjestön luottamusmiehen puoleen. Luottamusmies selvittää erimielisyydet esimiehesi kanssa. Mikäli näissä neuvotteluissa ei päästä ratkaisuun, luottamusmies voi siirtää
asian pääluottamusmiehen hoidettavaksi. Viime
kädessä erimielisyydet ratkotaan pääsopijajärjestöjen ja kunnallisen työmarkkinalaitoksen välisissä neuvotteluissa.
Luottamusmiehen tehtävänä on valvoa jäsenistön etua mm. suunnittelussa, kehittämishankkeissa ja organisaatiomuutoksissa. LuottamusLUOTTAMUSMIESJÄRJESTELMÄ
Luottamusmiesjärjestelmän avulla valvotaan mies neuvottelee myös paikallisia palkka- ja
virka- ja työehtosopimusten sekä muiden sol- muita sopimuksia.
mittujen sopimusten noudattamista. Lisäksi järjestelmän avulla varmistetaan, että työntekijän Luottamusmiehet edustavat seuraavia
ja työnantajan väliset erimielisyydet selvitetään työntekijäjärjestöjä:
tarkoituksenmukaisesti, nopeasti ja oikeudenmuTampere Julkis- ja yksityisalojen
kaisesti sekä ylläpidetään työrauhaa. Luottamus- JYTY miehet toimivat tiedonvälittäjinä työnantajan, toimihenkilöliitto
ammattijärjestöjen ja edustamiensa henkilöiden JUKO Julkisen alan koulutetut
Julkisten ja hyvinvointialojen liitto
välillä. Pääluottamusmiehistä useimmat ovat JHL KOHO Kunta-alan koulutettu henkilöstö
päätoimisia.
Tehy, Super, SPAL
Mikäli sinulle syntyy palvelussuhteen ehtoihin liittyviä ongelmia (aiheena esim. palkkaus, työaika, Pääluottamusmiehet tavoitat toimistosta
vuosiloma, lomakorvaus, irtisanominen, sairauslo- osoitteessa Satakunnankatu 22 G.
ma, perhevapaa ja virka-/työloma), etkä työpaikal-
20
22
LOMAT JA VAPAAT
VUOSILOMA
Vuosiloma määräytyy täysien lomanmääräytymiskuukausien lukumäärän, työkokemuslisään
oikeuttavan palveluajan ja palvelussuhteen pituuden mukaan alla olevan taulukon mukaisesti. Lomanmääräytymisvuosi alkaa 1.4. ja päättyy
31.3. Pääsääntöisesti lomaa kuluu viisi päivää viikossa. Virka- ja työehtosopimuksista löytyy tietoa voimassa olevista vuosilomataulukoista.
Lomakausi on 2.5.–30.9. Osan lomasta voi säästää pidettäväksi seuraavalla lomakaudella tai
sen jälkeen säästövapaana. Vuosiloman ajalta
maksetaan varsinainen kuukausipalkka. Lisäksi
jokaiselta täydeltä lomanmääräytymiskuukaudelta ansaitaan lomarahaa, jonka suuruus on
palveluajasta riippuen 4–6 prosenttia heinäkuun
varsinaisesta kuukausipalkasta. Tuntipalkkaisilla
laskentaperusteena on keskituntiansio. Lomaraha maksetaan pääsääntöisesti heinäkuussa.
Tuntipalkkaisten työehtosopimuksessa on omat
säännöksensä vuosilomasta. Opettajien loman MUU VIRKAVAPAA TAI TYÖVAPAA
määräytymisestä ja loma-ajoista on myös omat Palkallista virka- tai työvapaata myönnetään
50- ja 60-vuotispäivää, avioliiton solmimista tai
sääntönsä.
parisuhteen rekisteröintipäivää, lähiomaisen
Mikäli ennen palvelussuhteen päättymistä sovi- hautajaisia ja asevelvollisuuskutsuntapäivää vartaan uudesta työsuhteesta tai päätetään uudes- ten, reservin kertausharjoituksiin ja väestönsuota viranhoitomääräyksestä, työnantaja ja viran- jelukoulutukseen sekä tietyissä tapauksissa amhaltija tai työntekijä voivat samalla sopia, että mattiyhdistyskoulutukseen osallistumista varten.
ennen palvelussuhteen päättymistä kertyneet Huomioimisvapaita saa 10, 20, 30 ja 40 vuoden
vuosilomaetuudet lomarahaa lukuun ottamatta palveluksesta Tampereen kaupungilla.
siirretään annettavaksi seuraavan palvelussuhTyönantaja voi myöntää harkintansa mukaan
teen aikana.
myös muusta syystä virka- tai työvapaata.
Y H TÄ J A K S O I S E S T I VÄ H I N TÄ Ä N 6 KU U K A U T TA PA LV E LU S S U H T E E S S A J A VÄ H I N TÄ Ä N
1 5 V U OT TA T YÖ KO K E M U S L I S Ä Ä N O I K E U T TAVA A PA LV E LU A I K A A 31.3. M E N N E S S Ä .
Täysiä lomanmääräytymiskuukausia
1
2
3
4
5
6
7
8
9
10
11
12
Vuosilomapäivät
3
6
9
12
15
18
21
24
27
30
33
38
PA LV E LU S S U H D E J AT KU N U T Y H TÄ J A K S O I S E S T I VÄ H I N TÄ Ä N 1 V U O D E N TA I VÄ L I T TÖM Ä S T I J A Y H TÄ J A K S O I S E S T I VÄ H I N TÄ Ä N 6 K K PA LV E LU S S U H T E E S S A J A VÄ H I N TÄ Ä N 5 V U OT TA
T YÖ KO K E MU S L I S Ä Ä N O I K E U T TAVA A PA LV E LU S A I K A A 3 1. 3. M E N N E S S Ä .
Täysiä lomanmääräytymiskuukausia
1
2
3
4
5
6
7
8
9
10
11
12
Vuosilomapäivät
3
5
7
9
12
15
18
20
22
24
26
28
Jos henkilöllä on edellämainituin ehdoin palvelusaikaa vähintään 10 vuotta, on loman pituus 28 päivän
sijasta 30 päivää.
23
ÄITIYS-, ISYYS- JA VANHEMPAINVAPAA
Äitiysvapaa myönnetään äitiysraha-ajaksi eli
enintään 105 arkipäiväksi. Äitiysvapaa myönnetään aikaisintaan 50 arkipäivää ja viimeistään 30
arkipäivää ennen laskettua synnytysaikaa. Äitiysvapaan 72 ensimmäiseltä arkipäivältä maksetaan
täysi palkka, mikäli työntekijä on ollut kaupungin palveluksessa välittömästi ja keskeytymättä
ennen äitiysloman alkamista vähintään kaksi
kuukautta.
Työntekijä, joka on ollut kaupungin palveluksessa yhteensä vähintään kuusi kuukautta viimeksi
kuluneiden 12 kuukauden aikana, voi saada osittaista palkatonta hoitovapaata siihen saakka, kun
perusopetuksessa olevan lapsen toinen lukuvuosi päättyy. Tällöin työaika lyhennetään kuudeksi
tunniksi vuorokaudessa tai 30 tunniksi viikossa.
Tilapäistä hoitovapaata on mahdollista saada alle
10 vuoden ikäisen tai vammaisen lapsen äkillisen sairastumisen takia. Vapaata on mahdollista
saada enintään neljäksi työpäiväksi kerrallaan saVanhempainvapaa myönnetään äitiysraha-ajan maa sairautta kohti. Vapaan kolme ensimmäistä
jatkoksi enintään 158 arkipäiväksi. Vanhempain- kalenteripäivää ovat palkallisia.
vapaa on palkatonta ja sille voi jäädä äiti tai isä.
OPINTOVAPAA
Isyysvapaata on yhteensä enintään 54 arkipäivää, Jos päätoiminen palvelussuhde on kestänyt väjosta palkallista on ensimmäiset 6 arkipäivää, mi- hintään vuoden ajan, on työntekijällä oikeus
käli työntekijä on ollut kaupungin palveluksessa opintovapaaseen. Viiden vuoden aikana saman
välittömästi ja keskeyttämättä ennen isyysva- työnantajan palveluksessa työntekijä voi pitää
paan alkamista vähintään kaksi kuukautta. Isyys- opintovapaata kaksi vuotta. Opintovapaan ajalta
vapaata voi pitää enintään 18 arkipäivää äidin ei makseta palkkaa.
äitiys- ja vanhempainrahakaudella. 18 arkipäivää
voi jakaa enintään neljään osaan. Loput 53–36 ar- VUOROTTELUVAPAA
kipäivää voi pitää myöhemmin enintään kahdes- Vuorotteluvapaa on 100–360 kalenteripäivän
sa jaksossa siihen mennessä, kun lapsi täyttää 2 mittainen vapaa, josta työnantaja ja työntekijä
vuotta. Ylimääräisen isyysvapaan pituus voi olla erikseen sopivat. Vapaan ehtona on, että vapaal1–24 arkipäivää. Äitiys-, isyys- ja vanhempainva- le lähtevän tilalle palkataan työttömänä työntekipaata on haettava työnantajalta pääsääntöisesti jänä oleva henkilö. Vuorotteluvapaalle jäänyt saa
kaksi kuukautta ennen vapaan aiottua alkamista. Kelalta tai työttömyyskassalta korvausta, joka on
suuruudeltaan 70–80 % työttömyyspäivärahasta. Tämä tulo on veronalaista.
HOITOVAPAA
Vanhempainlomakauden päätyttyä isällä tai äidillä on oikeus saada palkatonta hoitovapaata sii- Vuorotteluvapaalle lähtevällä tulee olla takanaan
hen asti, kunnes lapsi täyttää kolme vuotta. Hoi- vähintään 16 vuoden työhistoria ja vähintään 5
tovapaata myönnetään enintään kaksi vähintään vuotta edellisestä vuorotteluvapaasta.
kuukauden mittaista jaksoa, elleivät työnantaja
ja työntekijä muutoin sovi.
24
SAIRAUDEN SATTUESSA
Sairastumisesta tulee ilmoittaa viipymättä esimiehelle. Esimiehen luvalla on mahdollista olla
poissa työstä saman sairauden takia enintään
kolme peräkkäistä kalenteripäivää. Työterveyshoitaja tai sairaanhoitaja voi kirjoittaa sairauslomaa enintään 1–5 peräkkäistä kalenteripäivää.
Jos esimies on jo myöntänyt poissaoloon kolme
peräkkäistä kalenteripäivää, voi työterveyshoitaja tai sairaanhoitaja kirjoittaa samasta sairaudesta vain kaksi lisäpäivää. Pidemmistä sairauslomista tulee esittää lääkärintodistus.
Jos vuosiloman, sen osan tai säästövapaan alkaessa tai sen aikana on sairauden, synnytyksen
tai tapaturman johdosta työkyvytön, siirretään
pitämättä olevat vuosiloma- ja säästövapaapäivät myöhäisempään ajankohtaan. Tämä edellyttää, että siirtoa pyydetään ilman aiheetonta
viivytystä ennen loman alkamista tai jos se ei
ole mahdollista, niin pian kuin mahdollista. Jotta työkyvyttömyysajalle sijoittuvat vuosiloma- ja
säästövapaapäivät voidaan siirtää myöhempään
ajankohtaan, on työkyvyttömyydestä esitettävä
aina lääkärintodistus.
Sairauslomalta maksetaan varsinainen palkka 60
kalenteripäivältä ja 2/3 varsinaisesta palkasta
seuraavilta 120 kalenteripäivältä. Lisäksi voidaan
harkinnan perusteella maksaa enintään 2/3 varsinaisesta palkasta enintään 185 kalenteripäivän
ajalta. Edellytyksenä sairausajan palkan saamiselle on, että palvelussuhde on kestänyt keskeytymättä vähintään 60 päivää ennen sairauslomaa.
Mikäli palvelussuhde ei ole kestänyt vähintään
60 päivää ennen sairauslomaa, maksetaan sairausajan palkkaa 14 kalenteripäivän ajalta.
Työssä aiheutuneesta työtapaturmasta, sairaudesta tai ammattitaudista maksetaan kunkin
tapaturman johdosta täydet palkkaedut 120 päivältä sekä 2/3 seuraavilta 120 päivältä.
Vuosilomat ja poissaolot haetaan sähköisen
asiointikanava Essin kautta.
25
TYÖTAPATURMAT
TYÖTAPATURMAT
Kaupungin henkilöstö on vakuutettu työajalla
tai työmatkalla tapahtuvien tapaturmien varalta. Työtapaturmasta on ilmoitettava viipymättä
esimiehelle, joka ohjaa tarvittaessa hoitoon. Työtapaturmista ja vakavista vaaratilanteista on laadittava sähköinen ilmoitus. Pääsääntöisesti työntekijä laatii ilmoituksen, tarvittaessa esimiehen
avustuksella. Tämän jälkeen esimies käsittelee
ilmoituksen ja lähettää ilmoituksen sähköisesti
eteenpäin. Esimerkiksi työmatkalla tapahtuneesta liukastumisesta tulee huomioida tarkka tapahtumapaikka, hiekoitustilanne ja mahdolliset
silminnäkijät.
Työtapaturmien ensisijainen hoitopaikka on Tullinkulman työterveys. Muita hoitopaikkoja voivat
olla TAYS Ensiapu Acuta tai Tampereen ulkopuolella kotikunnan terveyskeskus. Hoitopaikan valinnassa tulee huomioida vamman laatu sekä sat26
tumisaika ja -paikka. Tullinkulman Työterveyden
poliklinikalle hoitajan vastaanotolle voi hakeutua
ilman ajanvarausta tai varata ajan puhelimitse
työterveyshoitajan tai lääkärin vastaanotolle.
Ajan voi varata puhelimitse työterveyshoitajan
tai lääkärin vastaanotolle myös viikonloppuisin.
Internet-ajanvaraus koskee toistaiseksi vain lääkärin aikoja.
RYHMÄHENKIVAKUUTUS
Ryhmähenkivakuutus (Kevan taloudellinen tuki,
ryhmähenkivakuutusta vastaava etuus) antaa
taloudellista tukea kaupungin palveluksessa olleen työntekijän kuoltua hänen puolisolleen ja
alle 22-vuotiaille lapsille. Tuki on kertakorvaus,
jota haetaan Kevasta. Hakemus täytetään yhdessä HALOn eläke- ja uudelleensijoitus- palvelun
kanssa.
PALVELUSSUHTEEN PÄÄTTYESSÄ
IRTISANOMISAIKA
Määräaikainen työsopimus päättyy automaattisesti määräajan kuluttua, mutta toistaiseksi tehty
sopimus edellyttää irtisanomista. Palvelussuhde
voidaan irtisanoa molemminpuolisesti, jolloin se
päättyy irtisanomisajan kuluttua.
Työnantaja voi irtisanoa toistaiseksi voimassa
olevan sopimuksen joko työntekijästä johtuvista
syistä tai tuotannollisista ja taloudellisista syistä.
Myös työntekijä voi irtisanoutua. Työntekijän irtisanoutuessa irtisanomisaika vaihtelee työsuhteen keston mukaan kahdesta viikosta kuukauteen. Työnantajan irtisanoessa on irtisanomisaika
puolestaan työsuhteen keston mukaan kahdesta
viikosta aina kuuteen kuukauteen.
LÄHTÖKYSELY
Palvelussuhteen päättyessä poislähtijä täyttää lähtökyselyn, jossa kysytään palvelussuhteen päättymiseen liittyviä syitä. Lisätietoja saa
Loorasta.
TYÖTODISTUS
Palvelussuhteen päättyessä työntekijä saa pyynnöstä työtodistuksen. Työnantajalle on varattava
kohtuullinen aika tämän toimittamiseen. Työtodistukseen kirjataan palvelussuhteen kestoajat ja
työtehtävien laatu.
Hallintopalvelukeskus HALO toimittaa työtodistukset tilauksesta. Tilaus tehdään ensisijaisesti
sähköisellä lomakkeella tai puhelimitse.
Kun palvelussuhde päättyy, tulee työntekijän pa- Tarvittaessa työntekijän pyynnöstä työtodislauttaa kaikki työnantajan omaisuus, kuten hen- tukseen voidaan merkitä myös palvelussuhteen
kilökortti, avaimet, puhelin ja muut työvälineet. päättymisen syy sekä arvio työtaidosta, ahkeruudesta ja käytöksestä. Nämä tarkennukset on
pyydettävä omasta työyksiköstä.
27
LISÄTIETOJA
Tampereen kaupungin internet-sivut
www.tampere.fi.
TAMPEREEN KAUPUNKI
Aleksis Kiven katu 14–16 C
PL 487, 33101 Tampere,
puhelin 03 565 611
www.tampere.fi