Kajaanin tekninen toimi – tosiasiat ja tulevaisuus - MAL

Kajaanin tekninen toimi
– tosiasiat ja tulevaisuus
Tekninen johtaja Timo Soininen
Asukkaita noin 38 000, pinta-ala 2 264 km2
Asukasluku ei kasva, rakentaminen keskittyy keskustaajamaan
Keskustaajamassa ja sen vaikutusalueella 35 000 asukasta
Keskustaajaman kasvusuunnat
Maankäyttöpolitiikan tavoite
Yhdyskuntarakennetta kehitetään ekologisesti, kulttuurisesti, sosiaalisesti
ja taloudellisesti kestävien periaatteiden mukaisesti
•
Edistetään olemassa olevan kunnallistekniikan, kunnallisten palvelujen ja rakennusten
käyttöä ja tuetaan kaupunkirakenteen eheytymistä.
•
Kunnallistekniikan ja viheralueiden ylläpitoon, rakentamiseen ja peruskorjaamiseen
varataan riittävät määrärahat.
•
Maankäytön suunnittelussa ja päätöksenteossa pidetään huoli alueiden riittävyydestä ja
kelpoisuudesta virkistyskäyttöön myös jokamiehen oikeudella jättämällä sinänsä
rakennuskelpoista rantaa maa- ja metsätalousalueeksi.
•
Yhdyskuntarakennetta tiivistetään muuttamalla keskustaajamassa sekä Otanmäen ja
Vuolijoen kaupunginosissa sijaitsevien rakentamattomien tai vajaasti rakennettujen
tonttien asemakaava nykyisen kysynnän / muuttuneiden tarpeiden mukaiseksi. Samalla
huolehditaan siitä, ettei synny tarvetta julkisten palvelujen laajentamiseen.
Vuolijoen taajaman kumottu asemakaava
Keskustaajaman yleiskaava 2030
• Strateginen maankäytönsuunnitelma
• Edellyttää kaikkien yhdyskuntatekniikan toimijoiden
omien toimintojen yleissuunnittelua
esimerkiksi talomuuntamoiden siirrot, tietoliikennemastot ja -keskukset,
hulevesien käsittely, vesi- ja jätevesihuolto, keskitettyjen kierrätyspisteiden paikat,
energiahuolto
Ympäristötekninen toimiala
Ympäristötekninen lautakunta
11 jäsentä
Lupajaos
5 jäsentä
Toimialajohtaja
Tekninen johtaja Timo Soininen
Tilakeskus
Toimitilapäällikkö
Markku Haverinen
Maankäyttö-, suunnittelu- ja
viranomaistulosalue
Suunnittelupäällikkö
Jari Kauppinen
Suunnittelu ja rakennuttaminen
Rakennuttajapäällikkö Jari Pietarila
Kaavoitus ja aluesuunnittelu
Kaupunginarkkitehti
Anne Siltavuori
Rakennuttaminen
Rakennuttajainsinööri
Teemu Hurskainen
Toimitilapalvelut
Kiinteistöjen isännöitsijä Ari Heikkinen
Tontti ja paikkatieto
Kiinteistöinsinööri
Jari Säkkinen
Katu ja puisto
Kaupungininsinööri
Matti Nousiainen
Kunnossapito ja talonrakennus
Rakennusinsinööri
Jari Pietarila
Rakennusvalvonta ja
ympäristönsuojelu
Rakennustarkastaja
Hannu Leskinen
Liikunta
Teknikko
Jouko Hukkanen
Kunnallistekniikka ja liikunta
Kaupungininsinööri
Matti Nousiainen
Keskeinen tehtävä
Lautakunta valmistelee ja ylläpitää viisi vuotta
eteenpäin tehtävää investointisuunnitelmaa,
jolla turvataan kaupungin omistaman rakennusja kunnallisteknisen omaisuuden toimivuus ja
estetään korjausvelan kasvu.
Tulevaisuus
Tehostamisvaatimukseen vastaaminen
• Viranomaistoiminnat alueellistetaan
• Palvelutoiminnat liikelaitostetaan ja alueellistetaan
tai ulkoistetaan
• Tukipalvelut ulkoistetaan
• Pääasia on, että kaikki pelaa ja mikään ei pala!