Lataa - Danske Bank

DANSKE BANK OYJ -KONSERNI
OSAVUOSIKATSAUS 30.6.2015
Danske Bank Oyj on osa Danske Bank -konsernia, joka on johtavia toimijoita Pohjoismaiden pankkimarkkinoilla.
Danske Bank Oyj on Suomen kolmanneksi suurin pankki ja sillä on lähes miljoona henkilöasiakasta sekä noin
90 000 yritys- ja yhteisöasiakasta.
Tämä osavuosikatsaus kattaa Danske Bank Oyj:n ja sen tytäryhtiöiden toiminnan.
DANSKE BANK OYJ -KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-KESÄKUU 2015
Toimitusjohtaja Risto Tornivaara: Luotto- ja talletuskannat kehittyivät myönteisesti vaikeassa
markkinatilanteessa
”Toimintaympäristö pysyi alkuvuonna erittäin haasteellisena. Korkotaso oli edelleen poikkeuksellinen matala, ja
Kreikan kriisi lisäsi epävarmuutta rahoitusmarkkinoilla. Haastavassa tilanteessa Danske Bank Oyj –konserni,
Danske Bank A/S -konsernin Suomen tytäryhtiö, paransi tulostaan. Vuoden ensimmäisen vuosipuoliskon voitto
ennen veroja oli 113 miljoonaa euroa, 9 prosenttia vertailukautta enemmän. Suotuisaan tuloskehitykseen
vaikutti määrätietoinen työ pankin kulurakenteen kehittämiseksi sekä luottotappioiden pienentyminen.
Pankin kulu-tuotto -suhde parani edellisvuodesta 2 prosenttiyksikköä ollen 60,5 prosenttia. Korkoympäristö
painoi pankin korkokatetta, joka laski 2 prosenttia. Palkkiotuotot olivat miltei edellisvuoden tasolla. Liiketoiminnan
tuotot olivat tammi-kesäkuussa yhteensä 293 miljoonaa euroa, kolme prosenttia vähemmän kuin vuotta aiemmin.
Danske Bankin tavoitteena on olla suomalaisten luotetuin pankkikumppani. Asiakastyytyväisyys kehittyi
myönteisesti kaikissa liiketoiminnoissamme, ja vahvistui etenkin keskisuurten ja suurten yritysasiakkaittemme
keskuudessa. Asiakkaidemme luottamus näkyi luotto- ja talletuskantojemme kehityksessä, johon voimme
vaikeassa markkinatilanteessa olla tyytyväisiä sekä henkilö- että yritysasiakasliiketoiminnassa.
Uusien asuntolainojen määrä kasvoi vaivattomaan asiointiin keskittyvien kampanjoidemme vauhdittamana yli 20
prosenttia edellisvuodesta. Yli 22 000 kotitalousasiakastamme puolestaan hyödynsi Suomen talouden
vauhdittamiseksi tarjottua mahdollisuutta asuntolainojen lyhennysvapaaseen, mikä vapautti noin 110 miljoonan
euron arvosta varoja kotitalouksien käyttöön.
Suomalaisyritysten investointihalukkuudessa näkyy pitkän taantuman jälkeen positiivisia merkkejä.
Rahoituksessa on hyödynnetty aktiivisesti yrityslainamarkkinoita, ja yritykset ovat rohkaistuneet myös
listautumaan pörssiin pitkän tauon jälkeen. Danske Bankin Corporate Finance –liiketoiminnalle vuoden
alkupuolisko oli menestys; olimme mukana järjestämässä suurimpia listautumisanteja sitten vuoden 2006, ja
meillä oli tärkeä rooli useissa suurissa rahoitusjärjestelyissä.
Danske Bank Oyj -konsernin vakavaraisuus on erittäin hyvä, ja vakavaraisuussuhdelukumme oli kauden lopussa
15,5 prosenttia (14,5% vuoden 2014 lopussa). Danske Bankin tavoitteena on kasvaa Suomessa, ja tähän vahva
vakavaraisuutemme antaa hyvän pohjan.”
Konsernin avainluvut
Tuotot yhteensä
Voitto ennen veroja
Tase kauden päättyessä
Henkilöstön määrä (FTE) kauden lopussa
Milj. e
Milj. e
Milj. e
1-6/2015
1-6/2014
1-12/2014
293
113
31 647
1 923
302
104
27 037
1 811
603
214
29 692
1 709
2
2
Danske Bank Oyj -konserni lyhyesti
Danske Bank Oyj -konserni on osa Danske Bank -konsernia, joka on johtavia toimijoita Pohjoismaiden
pankkimarkkinoilla. Konsernin pääkonttori on Kööpenhaminassa, ja Danske Bankin osake noteerataan
Kööpenhaminan Nasdaq Omx listalla.
Pohjoismaisena laajan palvelutarjonnan pankkina Danske Bank –konserni tarjoaa täyden palvelun pankkipalveluja
asiakkailleen niin tanskalaisen Danske Bank A/S:n Helsingin sivuliikkeen kuin tytäryhtiö Danske Bank Oyj konsernin kautta. Danske Bank Suomen toimintojen yhdistetty taseen loppusumma kesäkuun 2015 lopussa oli
noin 33 miljardia euroa, ja tulos vuoden ensimmäiseltä vuosipuoliskolta 96 miljoonaa euroa.
Alkujaan postisäästöpankkina toimintansa aloittanut Danske Bank Oyj on ollut olennainen osa suomalaista
yhteiskuntaa jo melkein 130 vuoden ajan. Pankille on näin syntynyt vahva asema Suomessa ja se on maan
kolmanneksi suurin pankki, jolla on laajat yhteydet maailmalle. Danske Bank Oyj:llä on Suomessa lähes miljoona
henkilöasiakasta sekä noin 90 000 yritys- ja yhteisöasiakasta. Suomessa Danske Bankin markkinaosuus
lainoissa on hieman alle 10 prosenttia ja talletuksissa hieman yli 11 prosenttia.
Marraskuun 2014 alusta lähtien Danske Bank Oyj –konserni on ollut Euroopan keskuspankin (EKP) valvonnassa,
ja se on määritelty valvojan toimesta systeemisesti merkittäväksi pankiksi. Heinäkuussa 2015 Danske Bank Oyj
määriteltiin myös kansallisen rahoitusjärjestelmän kannalta systeemisesti merkittäväksi luottolaitokseksi (O-SII),
mikä korostaa, että pankilla on keskeinen merkitys Suomen finanssisektorilla.
Toimintaympäristön kehitys
Suomen bruttokansantuotteen kehitys on ollut negatiivista viimeisen kolmen vuoden ajan, ja BKT:n taso on
edelleen yli 5 prosenttia talouskriisiä edeltävää tasoa alhaisempi. Tämäkin vuosi on alkanut varsin heikosti BKT:n
pienentyessä 0,1 prosenttia ensimmäisellä vuosineljänneksellä. Euroopan elpyminen ei siis vielä ole ulottunut
Suomeen asti. BKT:n laskusta huolimatta Suomen talous on ollut varsin sinnikäs; työttömyys on kasvanut
maltillisesti, ja konkurssien määrä väheni alkuvuonna 2015. Julkinen talous on kuitenkin heikentynyt. Moody’s
muutti Suomen AAA-luottoluokituksen näkymät vakaista negatiivisiksi toukokuussa. Uusi kolmen puolueen
konservatiivihallitus on uudistushenkinen, ja finanssipolitiikkaa tiukennetaan merkittävästi, minkä pitäisi auttaa
hyvien luottoluokitusten säilyttämisessä.
Odotamme BKT:n kasvun jäävän 0,5 prosenttiin tänä vuonna, ja nousevan 1,4 prosenttiin ensi vuonna. Odotettu
kasvu on todennäköisesti vientivetoista. Suomalaisten päävientimarkkinoiden (Saksa, Ruotsi ja Yhdysvallat)
näkymät ovat suhteellisen hyvät. Euron heikkenemisen pitäisi tukea Suomen vientiä Yhdysvaltoihin, joka on
nykyisin Suomen kolmanneksi suurin kauppakumppani. Venäjä on poikkeus, sillä sen talous supistuu, ja
maahantuontia on korvattu paikallistuotannolla. Mikäli euroalueen inflaatio pysyy alhaisena, työttömyys normaalia
korkeampana ja talouskasvu vaatimattomana, odotetaan lyhyiden korkojen pysyvän erittäin matalina vuonna
2015. Myös joukkolainamarkkinoiden tuottojen odotetaan pysyvän kohtalaisen alhaisina, vaikka korkokäyrä
jyrkkenikin vuoden 2015 ensimmäisellä puoliskolla.
Suomalaisten kuluttajien luottamus on parantunut ja on nyt pitkän aikavälin keskiarvoa korkeampi. Matalat korot,
kulutushintojen lasku ja pankkien tarjoamat lyhennysvapaat ovat kohentaneet kotitalouksien taloustilannetta
työttömyyden kasvusta huolimatta. Odotamme kuitenkin yksityisen kulutuksen nousevan vain maltillisesti vuonna
2015. Hiljalleen kasvava työttömyys ja alhainen tulojen kasvu heikentävät kotitalouksien ostovoimaa.
Asuntomarkkinat näyttävät suhteellisen vakailta suurempien asuntojen ja omakotitalojen myynnin ollessa
kuitenkin normaalia alhaisempaa. Ennakkotietojen mukaan vanhojen kerrostaloasuntojen ja rivitalojen hinnat
nousivat 0,4 prosenttia huhti-toukokuussa. Hinnat laskivat toukokuussa 0,6 prosenttia vuoden 2014 vastaavaan
ajanjaksoon verrattuna. Sijoitusaktiviteetti on ollut heikkoa, mutta teollisuuden pääomamenot ovat näyttäneet
orastavia elpymisen merkkejä, ja myös rakentamisen tahti tasaantui vuoden 2015 ensimmäisellä puoliskolla.
3
3
Elinkeinoelämän keskusliiton EK:n tuottaman kyselyn mukaan yritykset ovat lisänneet investointisuunnitelmiaan
merkittävästi.
Tuloskehitys
(Suluissa olevat luvut viittaavat vuoden 2014 kuuteen ensimmäiseen kuukauteen).
Danske Bank Oyj –konsernin voitto ennen veroja tammi-kesäkuulta oli 113,0 miljoonaa euroa (103,6 milj. euroa).
Tulos oli 78,1 miljoonaa euroa (83,2 milj. euroa). Oman pääoman tuotto (vuositasolla) oli 6,3 prosenttia kesäkuun
2015 lopussa (6,9 prosenttia).
Konsernin ensimmäisen vuosipuoliskon kokonaistuotot tippuivat kolme prosenttia edellisen vuoden vastaavaan
ajanjaksoon verrattuna ollen 293,0 miljoonaa euroa (302,1 milj. euroa). Konsernin korkokate oli 150,6 miljoonaa
euroa (153,6 milj. euroa). Matalana jatkunut korkotaso, erityisesti negatiiviset lyhyet korot, pitävät pankin
korkokatteen puristuksessa. Myös EKP:n talletuskorko pankeille pysyi negatiivisena. Tämä yhdistettynä vain
hienoiseen lainakasvuun aiheutti korkokatteen alenemisen kahdella prosentilla edelliseen vuoteen verrattuna.
Konsernin palkkiotuotot pysyivät melkein samalla tasolla edellisen vuoden vastaavan ajanjaksoon kanssa ollen
116,8 miljoonaa euroa (117,8 milj. euroa).
Arvopaperikaupan ja valuuttatoiminnan nettotuotot laskivat 19 prosenttia edelliseen vuoteen verrattuna ollen
14,8 miljoonaa euroa (18,2 milj. euroa). Lasku selittyy osittain johdannaisten kasvaneesta vastapuoliriskistä
(CVA), mutta myös likviditeettisalkussa olevien joukkovelkakirjalainojen negatiivisesta arvostuksesta.
Vertailukaudella puolestaan Ukrainan kriisi aiheutti haastetta, erityisesti ruplan valuuttakaupassa ja ruplan
korkojen suojauksessa, vaikuttaen negatiivisesti tuloserään. Edellisen kauden arvopaperikaupan ja
valuuttatoiminnan nettotuotot sisältävät myös Luottokunnalta saadun osingon, jota vastaavaa tuottoa ei vuoden
2015 ensimmäisellä vuosipuoliskolla ole.
Konsernin muut tuotot laskivat myös edellisen vuoden vastaavaan ajanjaksoon verrattuna noin 15 prosentilla
ollen 10,7 miljoonaa euroa (12,6 milj. euroa). Muiden tuottojen lasku johtuu pääasiassa muutamasta
vertailukaudelle kirjatusta kertaluontoisesta tuotosta joita vastaavia ei kuluneella tilikaudella ollut.
Danske Bank Oyj –konsernin kulu-tuotto –suhde oli 60,5 prosenttia, jossa parannusta kaksi prosenttiyksikköä
vertailukauteen (62,5 prosenttia). Konsernin liiketoiminnan kulut tammi-kesäkuulta olivat yhteensä 176,9
miljoonaa euroa (188,9 milj. euroa).
Liiketoiminnan kulut yhteensä laskivat edellisen vuoden vastaavasta ajankohdasta noin kuusi prosenttia (12 milj.
euroa). Pankkiveron osuus vuoden 2014 kuluista oli 17,2 miljoonaa, ja jota vastaavaa kulua ei kuluvalla
tarkastelujaksolla ole.
Saamisten arvonalentumisia kirjattiin 3,1 miljoonaa euroa (9,6 milj. euroa). Sopimuskohtaisten
arvonalentumiskirjausten ja lopullisten luottotappiokirjausten yhteismäärä oli 7,3 miljoonaa euroa (15,5 milj.
euroa). Ryhmäkohtaisia varauksia peruutettiin 0,4 miljoonaa euroa (-1,0 milj. euroa) ja luottotappioiden
palautukset olivat 4,0 miljoonaa euroa (6,9 milj. euroa). Arvonalentumiset ja luottotappiot koostuivat muutamista
yrityssaatavista.
Danske Bank Oyj –konsernin efektiivinen verokanta kesäkuun 2015 lopussa oli 30,9 prosenttia. Korkea verokanta
selittyy tanskalaisella konserniverojärjestelyllä, johon koko Danske Bank –konserni kuuluu.
4
4
Henkilöasiakasliiketoiminta
Tuotteet ja palvelut
Tavoitteemme henkilöasiakasliiketoiminnassa on olla edelläkävijä sekä verkkoratkaisuissa että mobiili- ja
tablettiratkaisuissa ja tarjota asiakkaillemme näin helppo pääsy päivittäisiin pankkipalveluihin. Jo vuodesta 2013
lähtien on henkilökohtainen asiointi Danske Bankissa ollut mahdollista hoitaa verkkotapaamisena.
Verkkotapaamisista on tullut keskeinen osa asiakaspalveluamme ja tällä hetkellä joka neljäs tapaaminen
hoidetaan verkossa. Asiakkailta saatu palaute verkkotapaamisista on ollut positiivista.
Danske Bankin mobiili- ja tabletpankkisovelluksilla on nyt yli 100 000 käyttäjää, ja sovelluksiin kirjaudutaan
kuukausittain yli 2,5 miljoonaa kertaa. Arvioimme mobiili- ja tablettilaitteilla kirjautumisten ylittävän
verkkopankissa tehdyt kirjautumiset kuluvan vuoden aikana.
Danske Etuohjelmaan liittyi edelleen uusia asiakkaita hyvällä vauhdilla. Kesäkuun 2015 loppuun mennessä yli 80
prosenttia pankin nykyisistä ylimmän etutason asiakkaista oli rekisteröitynyt ohjelmaan.
Danske Bankin MobilePay-sovellus mahdollistaa yksityishenkilöiden väliset rahansiirrot älypuhelimen avulla.
Sovellus on ladattu Suomessa yli 175 000 kertaa ja latauksista yli 60 prosenttia oli muiden kuin pääasiallisesti
Danske Bankia käyttävien asiakkaiden tekemiä. Lisäksi olemme vuoden 2015 alkupuoliskolla käynnistäneet useita
hankkeita digitaalisen asioinnin tekemiseksi entistä helpommaksi.
Pyrimme olemaan aktiivinen toimija suomalaisessa yhteiskunnassa. #suominousuun-kampanjan hengessä
vaikutimme suomalaisten ostovoimaan asuntolaina-asiakkaille tarkoitetun lyhennysvapaa-kampanjan avulla.
Kampanjan aikana yli 20 000 perhettä hyödynsi mahdollisuutta pitää jopa vuoden pituisen lyhennysvapaan jakson
asuntolainoista ilman kuluja. Tämä kampanja sekä joustavaa pankkiasiointia koskeva markkinointikampanja
otettiin hyvin vastaan julkisessa keskustelussa, ja ne vaikuttivat pankin imagon positiiviseen kehitykseen vuoden
2015 alkupuoliskolla.
Myönteinen vaikutuksemme suomalaisten arkipäivään jatkui huhtikuussa, kun asunnonmyyjille ja -ostajille
tarkoitettu uusi palvelu #helpompikodinvaihto lanseerattiin yhteistyössä Kiinteistömaailman ja Keskinäinen
Vakuutusyhtiö Fennian kanssa. Kodinostajat ja -myyjät voivat nyt saada apua Danske Bankin neuvonantajilta
Kiinteistömaailman verkkosivuilla olevan chatin kautta. Tarjoamme myös uusia palveluita, joissa arvioidaan
osakehuoneiston taloudellinen kunto ja remontin hinta, jotta kodinostajat saisivat kaipaamansa varmistuksen
pohtiessaan unelmiensa toteuttamista. Palveluiden käyttöönotto on saanut positiivisen vastaanoton.
Asiakastyytyväisyys
Vuoden 2015 ensimmäisen vuosipuoliskon lopulla asiakastyytyväisyys henkilöasiakasliiketoiminnassa ei vielä
yltänyt tavoitteeseen, eli ykkös- tai kakkossijaan pankin tärkeimmässä asiakaskohderyhmässä. Kehitys on
kuitenkin ollut myönteistä viime aikoina ja uskomme, että jatkuva asiakassuhteisiin panostaminen ja
saumattomasti toimivat verkkoratkaisut parantavat asiakaskokemusta.
Tuloskehitys
Henkilöasiakasliiketoiminnan tuotot yhteensä laskivat edellisvuodesta 10 prosenttia 127,7 miljoonaan euroon
(141,4 milj. euroa) pääasiassa alhaisen korkokehityksen johdosta. Lisääntynyt aktiivisuus ja myönteinen
marginaalikehitys luotonannossa kuitenkin tasapainottivat nettokorkotuottojen kehitystä. Luottokanta kasvoi
ensimmäisellä vuosipuoliskolla yhdellä prosentilla vuoden loppuun verrattuna. Muut tuotot kuin nettokorkotuotot
kasvoivat 4 prosenttia edellisvuoteen verrattuna.
5
5
Kahdeksan prosentin kulusäästöt vaikuttivat positiivisesti tulokseen. Lisäksi lainojen ja saamisten
arvonalentumiset vähenivät edelliseen vuoteen verrattuna.
Yritysasiakasliiketoiminta
Tuotteet ja palvelut
Tavoitteemme on olla luotettava taloudellinen kumppani yritysasiakkaillemme ja sen takia olemme jatkaneet
työntekijöidemme, tuotteidemme ja prosessiemme kehittämistä. Asiakkaiden kannalta tämä tarkoittaa parempaa
palvelua, parempaa laatua ja nopeampaa toimitusta. Vuoden 2015 ensimmäisellä puoliskolla olemme alkaneet
aktiivisesti tarjota verkkotapaamisia myös yritysasiakkaille. Tämän ansiosta asiakkaamme voivat tavata eri
asiantuntijoita sijainnista riippumatta ja hyödyntävät näin parasta mahdollista ammattitaitoa. Olemme myös
yksinkertaistaneet pankkitunnuksien hankintaprosessia niille asiakkaillemme, jotka tarvitsevat niitä pelkästään
Business Onlinea varten.
Myös digitaalisia kanaviamme on kehitetty edelleen, ja olemme mm. lanseeranneet uusia ominaisuuksia
Mobiilipankissa ja Tablettipankissa. Nyt on esimerkiksi mahdollista lähettää liitetiedostoja pankille. Visuaalisempi
Business Online ja Tablettipankki parantaa käytettävyyttä kanavissa, joissa tapaamme asiakkaita päivittäin.
Lähettämällä pääosan asiakirjoista sähköisesti Business Online -arkistoon varmistamme tehokkuuden asiakkaille
ja tuemme myös ympäristö- ja yritysvastuuta.
Tänä vuonna olemme laajentaneet yhteistyötämme Fennian kanssa tarjotaksemme yritysasiakkaillemme
käytännöllisiä ratkaisuja vakuutustarpeisiinsa. Yhteistyö on osoittautunut hyödylliseksi myös asiakkaiden
rahoituksen näkökulmasta.
Asiakastyytyväisyys
Vuoden 2015 ensimmäisellä puoliskolla Yritysasiakasliiketoiminta vakautti asemansa asiakastyytyväisyyden
kannalta kahden parhaimman pankin joukossa tärkeimmissä asiakassegmenteissämme. Erityisesti
keskikokoisten ja suurten asiakkaidemme keskuudessa tyytyväisyys on vahvistunut edelleen. Suppean tuotteisiin
tai jopa vain ratkaisuihin panostamisen sijaan olemme jatkaneet määrätietoista työtämme asiakasymmärrykseen
panostamisessa. Työntekijämme kouluttautuvat jatkuvasti tehdäkseen asiakaskokemuksesta entistä paremman.
Tuloskehitys
Yritysasiakasliiketoiminnan tuotot yhteensä kasvoivat 4 prosenttia edelliseen vuoteen verrattuna ollen 88,7
miljoonaa euroa. Sekä nettokorkotuotot että nettopalkkiotuotot nousivat edelliseen vuoteen verrattuna.
Nettokorkotuottojen nousu selittyy lainataseen kasvulla, mihin vaikuttivat laaja asiakaskunta ja parantuneet
lainamarginaalit.
Kokonaistuottojen nousun lisäksi kustannukset jatkoivat laskua edelliseen vuoteen verrattuna. Aktiiviset
toimenpiteet johtivat yli 9 prosentin laskuun kokonaiskustannuksissa. Lainojen ja saamisten arvonalentumiset
nousivat viime vuoden erittäin matalalta tasolta 11,1 miljoonaan euroon.
Corporates & Institutions
Corporates & Institutions –liiketoiminta (C&I) sisältää konsernin Markets-toiminnot, Corporate and Institutional
Banking –yksikön (CIB) sekä Transaction Banking –yksikön. Pyrimme liiketoiminnassamme asettamaan uudet
standardit tukkupankkitoiminalle ja tulemaan erinomaisten arvolupaustemme avulla luotettavaksi taloudelliseksi
kumppaniksi asiakkaillemme.
6
6
Corporate and Institutional Banking -yksikkö
Yritysasiakkaidemme aktiviteetti oli hyvää niin joukkovelkakirjojen emissioissa, osakkeisiin liittyvissä palveluissa
kuin yritysjärjestelyihin liittyvässä neuvonnassa, mikä vaikutti myönteisesti liiketoimintayksikön
kokonaiskehitykseen. Instituutioasiakkaiden keskuudessa aktiivisuus oli kaikkien aikojen korkeimmalla tasolla,
mikä johti positiivisiin tuloksiin niin laadullisesti kuin määrällisestikin.
Pääomamarkkinat
Vuoden 2015 ensimmäinen vuosipuolisko oli erityisen menestyksekäs Corporate Finance –yksikölle niin
yritysjärjestelyissä kuin osakemarkkinoiden toimeksiannoissakin. Olimme mukana järjestämässä esimerkiksi
Fortumin ruotsalaisen sähköverkoston myyntiä, arvoltaan 6,5 miljardia euroa, sekä Neste Oilin Porvoon
jalostamon sähköverkoston ostoa. Danske Corporate Finance avasi listautumisantimarkkinat kahdella
merkittävällä liikkeeseenlaskulla Helsingin Pörssin päälistalle. Asiakastiedon n. 200 miljoonan euron ja
Pihlajalinnan 80 miljoonan euron listaukset ovat Suomen markkinoiden suurimmat sitten vuoden 2006.
Velkakirjamarkkinoiden aktiviteetti on jatkunut erittäin hyvänä vuoden 2015 ensimmäisen puoliskon aikana, kun
suomalaiset yritykset hyödynsivät markkinatilannetta ja uudelleenrahoittivat keskeisiä luottojärjestelyjään.
Katsauskauden päätapahtumia ovat mm. koordinointirooli Pohjolan Voima Oy:n syndikoidussa 573 miljoonan
euron takausfasiliteettisopimuksessa, sekä siltarahoituksen järjestäminen Citycon Oyj:lle norjalaisen Sektor
Gruppen AS:n hankinnassa.
Corporate Finance -yksikön järjestämien onnistuneiden listautumisantien lisäksi Danske Bank pääsi järjestämään
Asiakastiedolle ja Pihlajalinnalle myös listautumisannin jälkeisiä rahoitustoimia. Danske Bankin Leverage Finance
–yksikkö puolestaan tuki Actaa sen Inspecta-hankinnassa.
Danske Bank Markets -yksikkö
Suomen Danske Bank Markets -yksikkö toimii tiiviissä yhteistyössä Danske Bank -konsernin Markets -toiminnan
kanssa. Konsernitasolla Markets-liiketoimintamallia sopeutetaan lisääntyvän sääntelyn ja muuttuvan
markkinatilanteen johdosta. Tavoitteena on tasapainoisempi tuottorakenne asiakasliiketoimintaa kasvattamalla
sekä pienentämällä volatiliteettia kaupankäyntitoiminnan tuotoissa. Suomen Markets-toiminnoissa on jo
aikaisemmin toteutettu vastaavanlainen muutos, ja suurin osa kertyneistä tuloista perustuu asiakkaiden
aktiviteettiin.
Keskuspankkien toimet ovat vaikuttaneet vahvasti markkinoiden toimintaan. Erityisesti EKP:n julkaisema
elvytysohjelma (quantitative easing program) johti suuriin markkinaliikkeisiin sekä valuutoissa että koroissa.
Epävakaat markkinaolosuhteet pitivät asiakasaktiviteetin ja -tuotot hyvällä tasolla vuoden 2015 ensimmäisellä
puoliskolla. Asiakasaktiviteettia tukeva Trading-toiminta onnistui saavuttamaan hyvän tuoton haastavista
markkinaolosuhteista huolimatta erityisesti toisella vuosineljänneksellä.
Debt Capital Markets -yksikön aktiviteetti pysyi korkealla tasolla katsauskauden aikana. Danske Bank Markets
järjesti joukkovelkakirjojen liikkeeseenlaskuja useille suurille suomalaisyhtiöille, kuten Teollisuuden Voima, Neste
Oil, Kemira, Sampo ja Technopolis.
Cash Management -yksikkö
Useat suomalaiset yritysasiakkaat valitsivat katsauskaudella Danske Bankin Cash Management -yksikön
palveluidensa tuottajaksi, ja asemamme markkinoilla vahvistui näin entisestään. Markkinaosuuden nousu näkyy
myös viimeisimmissä riippumattomissa Cash Managementia koskevissa asiakastutkimuksissa, esimerkiksi
Prosperassa, jossa kolmantena peräkkäisenä vuonna suuret suomalaiset asiakkaat arvostivat Danske Bankin
7
7
parhaaksi Cash Management -pankiksi (Overall Performance -mittari). Tutkimuksessa arvioiduista pankeista
ainoastaan Danske Bank paransi tulostaan vuodelta 2014. Prosperan mukaan Danske Bank oli Suomen lisäksi
paras Cash Management –pankki myös Pohjoismaissa.
Tuloskehitys
C&I -liiketoiminnan tuotot kehittyivät varsin myönteisesti viime vuoden vastaavaan ajankohtaan verrattuna. Tuotot
yhteensä kasvoivat kolme prosenttia edelliseen katsauskauteen verrattuna ollen 43,1 miljoonaa euroa (41,8 milj.
euroa). Nettokorkotuotot nousivat 17 prosenttia edellisestä vuodesta pääosin talletusmarginaalien positiivisen
kehityksen ja sisäisen siirtohinnoittelun ansiosta. Lisäksi trading-tuotot olivat hieman paremmat kuin edellisenä
vuonna.
Danske Bank –konsernissa kulutasoon kiinnitetään jatkuvasti huomiota ja Suomessa C&I on kyennyt edelleen
alentamaan kulutasoaan. Lisäksi C&I sai katsauskaudella merkittäviä luottotappiopalautuksia.
Danske Capital
Tuotteet ja palvelut
Capital –liiketoiminta käsittää Danske Capital omaisuudenhoitotoiminnot sekä Danske Invest Rahastoyhtiö Oy:n.
Danske Capital hoitaa instituutioasiakkaita, yksityispankin valtakirjasalkkuja sekä pääosaa Danske Investin
rahastoista.
Danske Invest Rahastoyhtiö Oy on kolmanneksi suurin rahastoyhtiö Suomessa 12,2 prosentin
markkinaosuudella. Danske Investin hallinnoimat varat olivat kesäkuun lopussa 11,9 miljardia euroa (10,6
miljardia euroa 30.6.2014). Suomeen rekisteröityjen rahastoyhtiöiden nettomerkinnät aikavälillä tammikuukesäkuu olivat 7 824,5 miljoonaa euroa. Samalla aikavälillä Danske Invest Rahastoyhtiön nettomerkinnät olivat
295,5 miljoonaa euroa.
Danske Invest Global Tech –rahasto palkittiin luokkansa parhaana rahastona Lipperin vertailussa. Arvostetut
Lipper Fund Awards 2015 -palkinnot myönnetään rahastoille, joiden riskikorjattu tuotto on johdonmukaisesti ollut
paras. Danske Invest Global Tech -rahaston vuosituotto on ollut 19,6 prosenttia viiden vuoden tuottohistorialla
mitattuna.
Asiakastyytyväisyys
Danske Capital on Scandinavian Financial Research Ltd:n viimeisimmän tutkimuksen mukaan parhaimpien
joukossa asiakastyytyväisyydessä institutionaalisten asiakkaiden keskuudessa Suomessa 2014.
Danske Capitalin asiakastyytyväisyys on erinomaisella tasolla ja parani jopa hieman viime vuodesta Prosperan
2015 teettämän asiakastyytyväisyystutkimuksen mukaan.
Tuloskehitys
Danske Capital –liiketoiminta menestyi katsauskaudella hyvin. Liiketoimintayksikön tuotot yhtensä olivat 19,7
miljoonaa euroa ja kasvoivat näin 4 prosenttia edellisen vuoden vastaavasta ajanjaksosta. Kulut yhteensä
pysyivät samalla tasolla kuin vuotta aikaisemmin ja kauden voitto ennen veroja oli 10,8 miljoonaa euroa (10,0 milj.
euroa).
8
8
Muut toiminnot
Muut toiminnot sisältää konsernin treasury–liiketoiminnan, konsernin palvelukeskuksen sekä muut tukitoiminnot
ja eliminoinnit. Muut toiminnot –segmentin tuotot yhteensä olivat 13,7 miljoonaa euroa (14,6 milj. euroa).
Konsernin treasury -toiminto on vastuussa konsernin likviditeetin hallinnasta sekä varainhankinnasta. Se toimii
sisäisenä pankkina muille liiketoiminta-alueille. Konsernin treasury-toimintojen kaksi tärkeintä tehtävää on
varmistaa, että Danske Bank Oyj:n likviditeetti pysyy riittävänä selviytyäkseen myös markkinoiden
stressitilanteesta, ja varmistaa, että pankki aina noudattaa lakisääteisiä likviditeettivaatimuksia. Riittävän suuri ja
laadukas likviditeettisalkku on tärkeä tekijä kokonaislikviditeettiriskien hallinnassa. Treasury-toiminnot seuraavat
likviditeettiriskejä jatkuvasti ja likviditeettisalkkua tarkistetaan säännöllisesti niin, että se vastaa tapahtuneita
muutoksia. Likviditeettisalkku sisällytetään tasehallintaan taserakenteen optimoimiseksi ja likviditeettisalkun
ylläpitokustannusten minimoimiseksi.
Vuoden 2014 ja 2015 aikana tehdyt muutokset varojen siirtohinnoittelumalliin likviditeettikulujen osalta
paransivat treasuryn korkokatetta. Tämän johdosta treasury-toiminnon tuotot yhteensä ja voitto ennen veroja
nousivat vuoden 2014 vastaavaan ajanjaksoon peilattuna.
Tase ja rahoitus
(Suluissa olevat vertailuluvut viittaavat vuoden 2014 lopun lukuihin).
Danske Bank Oyj –konsernin taseen loppusumma oli 31 647,2 miljoonaa euroa (29 691,8 milj. euroa). Lainat ja
muut saamiset asiakkailta laskivat 1 050,3 miljoonaa euroa ollen 22 778,0 miljoonaa euroa (23 828,3 milj.
euroa). Lasku aiheutuu pääasiassa emolta olevien saatavien pienenemisestä. Kaikissa pankin segmenteissä oli
nähtävissä positiivista kehitystä luottojen kasvussa ja kysynnässä vuoden 2015 ensimmäisen vuosipuoliskon
aikana viime vuoden loppuun verrattuna. Pankin markkinaosuus lainoissa pysyi samalla tasolla kuin se oli vuoden
2014 lopussa ollen 9,8 prosenttia.
Vuoden 2015 ensimmäisen vuosipuoliskon aikana otettiin käyttöön Eräpäivään asti pidettävien rahoitusvarojen
salkku, arvoltaan yhteensä 200,8 miljoonaa euroa. Salkku sisältää lähinnä valtioiden joukkovelkakirjalainoja.
Talletukset kasvoivat tarkastelujaksolla 4 455,9 miljoonaa euroa ollen 20 190,2 miljoonaa euroa (15 734,3 milj.
euroa). Talletusten marginaalien alentumista nähtiin kaikissa segmenteissä. Rahoitus- ja likviditeettitilanne säilyi
hyvänä ja lyhytaikainen varainhankinta toimi tarkastelujaksolla hyvin.
Vakavaraisuus
(Suluissa olevat vertailutiedot viittaavat vuoden 2014 lopun lukuihin).
Danske Bank Oyj –konserni soveltaa vakavaraisuuslaskennassa standardimenetelmää (luottoriskin ja
operatiivisen riskin oman pääoman vaade) ja perusmenetelmiä (markkinariskien oman pääoman vaade).
Danske Bank Oyj –konsernin omat varat yhteensä koostuvat ensisijaisesta pääomasta (ydinpääomasta ja
ensisijaisesta lisäpääomasta vähennysten jälkeen). Omat varat olivat 30.6.2015 yhteensä 2 484,9 miljoonaa
euroa (2 437,3 milj. euroa) ja vakavaraisuussuhdeluku oli 15,5 (14,5) prosenttia. Ydinpääoman suhde
riskipainotettuihin saamisiin oli 14,8 (13,9) prosenttia.
Vähimmäisomavaraisuusaste oli 6,6 prosenttia kesäkuun 2015 lopussa. Danske Bank Oyj –konsernin
vähimmäisomavaraisuusaste on laskettu toisen vuosineljänneksen lopun tietojen perusteella, jolloin ensisijainen
pääoma oli 2 484,9 miljoonaa euroa ja vastuiden kokonaismäärä 37 409,5 miljoonaa euroa.
9
9
Danske Bank Oyj -konsernin riskipainotetut saamiset olivat 16 063,7 miljoonaa euroa (16 812,1 milj. euroa).
Kauden voitto verojen jälkeen on luettu ensisijaisten omien varojen vapaaseen omaan pääomaan EKP:n
hyväksyntäprosessin mukaisesti.
Pääomapuskurit
Finanssivalvonta on 6.7.2015 julkistamassaan päätöksessä määritellyt Danske Bank Oyj:n luottolaitoslain
mukaiseksi kansallisen rahoitusjärjestelmän kannalta systeemisesti merkittäväksi luottolaitokseksi (O-SII).
Samassa yhteydessä Finanssivalvonta asetti Danske Bank Oyj:lle merkittävänä instituutiona 0,5%:n
lisäpääomavaatimuksen, joka pitää täyttää ydinpääomalla. Uusi vaatimus on täytettävä 7.1.2016 alkaen.
Kesäkuun lopussa Finanssivalvonta jo päätti ettei se aseta pankeille ns. vastasyklistä pääomapuskuria eikä
muutoinkaan kiristä luottosuhdanteisiin vaikuttavaa makrovakauspolitiikkaa. Vakavaraisuustaulukon alla on
listattu Danske Bank Oyj:n vähimmäispääomavaatimukset ja pääomapuskurit.
Sisäisten mallien perusmenetelmä (F-IRB)
Danske Bank Oyj sai heinäkuussa 2015 Suomen Finanssivalvonnalta luvan käyttää F-IRB -mallia luottoriskin
riskipainotettujen saatavien (REA) laskennassa yrityssalkulle. Saatu hyväksyntä Suomen salkulle koskee myös
Danske Bank –konsernia. Lupa tullaan ottamaan käyttöön syyskuun 2015 lopussa.
1
10
VAKAVARAISUUS
Danske Bank Oyj -konserni
Omat varat
30.6.2015
31.12.2014
30.6.2014
2 427,7
106,0
271,1
1 972,4
78,1
0,1
2 502,4
106,0
271,1
1 955,9
169,1
0,4
2 416,3
106,0
271,1
1 955,9
83,0
0,4
-42,8
-165,1
-41,3
2 384,9
2 337,3
2 375,0
100,0
100,0
100,0
2 484,9
2 437,3
2 475,0
-
-
-
2 484,9
2 437,3
2 475,0
16 063,7
16 812,1
17 369,5
1 285,1
1 184,0
17,2
83,8
1 345,0
1 235,5
25,6
83,8
1 389,6
1 266,2
35,9
87,5
14,8 %
15,5 %
15,5 %
13,9 %
14,5 %
14,5 %
13,7 %
14,2 %
14,2 %
Milj. €
Ydinpääoma ennen vähennyksiä
Osakepääoma
Vararahasto
Kertyneet voittovarat
Tilikauden tulos
Määräysvallattomien omistajien osuus
Vähennykset ydinpääomasta
Ydinpääoma (CET1)
Ensisijainen lisäpääoma (AT1) 1)
Ensisijainen pääoma (T1 = CET1 + AT1)
Toissijainen pääoma (T2)
Omat varat yhteensä (TC = T1 + T2)
Riskipainotetut saamiset ja vastuut
Omien varojen vähimmäisvaatimus
(8% riskipainotetuista saamisista ja vastuista)
Luotto- ja vastapuoliriski
Markkinariski
Operatiivinen riski
Ydinpääoma (CET1), %
Vakavaraisuussuhde ensisijaisilla omilla varoilla, %
Vakavaraisuussuhdeluku, %
Konsernin vakavaraisuussuhde on laskettu sekä luottolaitoslain 9-10 luvun että EU:n vakavaraisuusasetuksen mukaisesti.
Luotto-, markkina- ja operatiivisen riskien riskipainotetut saamiset ja vastuut on laskettu vakiomenetelmää käyttäen.
1)
Pääomalainojen osuus ensisijaisista konsernin omista varoista on 4 % (4%).
1
11
Vähimmäispääomavaatimukset ja pääomapuskurit (prosenttiosuutena kokonaisriskin määrästä):
30.6.2015:
4,5 %
6,0 %
8,0 %
31.12.2014:
4,5 %
6,0 %
8,0 %
Kiinteä lisäpääomavaatimus 1)
2,5 %
2,5 %
Muuttuva lisäpääomavaatimus 2)
0,0 %
0,0 %
0,0 %
0,0 %
1,0 %
0,0 %
8,0 %
7,0 %
Vähimmäispääomavaatimukset:
Ydinpääoma (CET 1)
Ensisijainen pääoma (T1)
Omat varat yhteensä
Pääomapuskurit:
Muun rahoitusjärjestelmän kannalta merkittävä luottolaitos (O-SII)
EKP:n lisävaade 28. toukokuuta
3)
4)
Vähimmäispääomavaatimus lisättynä pääomapuskureilla:
Ydinpääoma (CET 1)
1)
Laki luottolaitostoiminnasta luku 10: 3 § ja CRD IV. Voimassa 1.1.2015 lähtien.
2)
Laki luottolaitostoiminnasta luku 10: 4-6 § ja CRD IV.
Finanssivalvonta päätti 30. kesäkuuta 2015 olla asettamatta muuttuvaa pääomavaatimusta. Voimaan 12 kuukauden kuluttua päätöksestä.
3)
Laki luottolaitostoiminnasta luku 10: 8 § ja CRD IV.
Finanssivalvonnan päätös 6.7.2015. Voimaan 6 kuukauden kuluttua päätöksestä.
4)
EKP:n päätös koskien Danske Bankin vakavaraisuutta perustuen EKP:n laajaan arvioon vuonna 2014 (SSM SREP).
Luottoluokitukset
Moody’s vahvisti 17.6. 2015 Danske Bank Oyj:n pitkän luottoluokituksen pysyvän ennallaan A2 negatiivisin
näkymin. Myös lyhyt luottoluokitus säilyi ja on P-1. Tarkistukset perustuvat Moody’sin maaliskuiseen julkistukseen
missä se ilmoitti muuttavansa pankkien luottoluokitusmetodologiaa, ja sisällyttävänsä näihin oletuksen valtion
tuesta pankeille. Standard & Poor’sin pitkä luottoluokitus Danske Bank Oyj:lle on A- vakain näkymin ja lyhyt
luokitus A-2.
Henkilöstö ja organisaatio
Konsernin henkilöstömäärä oli tarkastelujakson lopussa 1 923 (1 811). Henkilöstömäärä kasvoi 112 henkilöllä
eli noin 6 prosenttia edellisen vuoden vastaavaan ajanjaksoon verrattuna. Kasvu johtuu siitä, että vuoden 2015
alusta osa-aikaiset tuntityöntekijät on otettu mukaan lukuihin. Henkilöstöstä 57,3 prosenttia työskenteli
henkilöasiakasliiketoiminnassa, 19,9 prosenttia yritysasiakasliiketoiminnassa, 5,4 prosenttia C&I –toiminnoissa,
2,9 prosenttia Capitalissa sekä 14,4 prosenttia muissa toiminnoissa.
Danske Bank Oyj:n hallitus ja tilintarkastajat
Hallituksen kokoonpano on pysynyt samana vuodenvaihteesta 2014. Danske Bank Oyj:n hallituksen jäseniä ovat;
Tonny Thierry Andersen (puheenjohtaja), Niels-Ulrik Mousten (varapuheenjohtaja), Jeanette Fangel Løgstrup,
Peter Rostrup-Nielsen, Maija Strandberg ja Sakari Tamminen.
Danske Bank Oyj:n toimitusjohtaja on Risto Tornivaara ja toimitusjohtajan sijainen Kenneth Kaarnimo.
Danske Bank Oyj:n varsinainen yhtiökokous valitsi maaliskuussa 2015 varsinaiseksi tilintarkastajaksi
tilintarkastusyhteisö Deloitte & Touche Oy:n päävastuullisena tilintarkastajanaan KHT Aleksi Martamo.
1
12
Danske Bank Oyj:n osake-, omistus- ja konsernirakenne
Danske Bank Oyj –konserni kuuluu Danske Bank –konserniin. Danske Bank –konsernin emoyhtiö on Danske Bank
A/S. Danske Bank Oyj –konsernin emoyhtiö on Danske Bank Oyj.
Danske Bank Oyj –konserniin 30.6.2015 kuuluivat myös seuraavat yhtiöt: Danske Invest Rahastoyhtiö Oy, Danske
Finance Oy, Kiinteistömaailma Oy, Aurinkopihan Palvelut Oy, MB Equity Partners Oy ja MB Mezzanine Fund II Ky.
Danske Bank Oyj:n osakkeiden lukumäärä on 106 000 ja osakepääoma 106 miljoonaa euroa. Danske Bank A/S
omistaa Danske Bank Oyj:n koko osakekannan.
Noudatetut kirjanpitoperiaatteet
Osavuosikatsauksen laadinnassa on noudatettu samoja kirjanpitoperiaatteita kuin edellisen vuositilinpäätöksen
laadinnassa. Pankissa on kesäkuussa 2015 otettu käyttöön Eräpäivään asti pidettävät rahoitusvarat erä, jonka
kirjanpitoperiaatteet löytyvät liitetiedoista. Myös muista noudatetuista kirjanpitoperiaatteista kerrotaan
osavuosikatsauksen liitetiedoissa sekä tarkemmin tilinpäätöksen 2014 liitetiedoissa.
Konsernin riskienhallinta
Riskienhallinnan keskeinen tavoite on varmistaa pääomien riittävyys suhteessa liiketoiminnan aiheuttamiin
riskeihin. Danske Bank Oyj:n hallitus vahvistaa riskienhallinnan periaatteet, riskilimiitit ja muut yleisohjeet, joiden
mukaan riskienhallinta organisoidaan Danske Bank Oyj:ssä. Hallituksen riskivaliokunnan tehtävänä on avustaa
hallitusta pankin riskistrategiaa ja riskinottoa koskevissa asioissa sekä sen valvomisessa, että pankin toimiva
johto noudattaa hallituksen päättämää riskistrategiaa. Varmistaakseen, että pankilla on sekä ulkoiset että
sisäiset vaatimukset täyttävä riskienhallintaorganisaatio, hallitus on asettanut myös toimivasta johdosta
riskikomitean, jonka päätehtävänä on varmistaa, että Danske Bank Oyj noudattaa hallituksen antamaa, riskejä
koskevaa ohjeistusta sekä seuraa kaikkia riskityyppejä ja raportoi tarvittaville tahoille. Hallitus on myös asettanut
varainhallintakomitean (ALCO), joka vastaa taseen rakenteellisen korkoriskin seurannasta ja hallinnoinnista
Danske Bank Oyj:n toimintaperiaatteiden ja limiittien mukaisesti. Varainhallintakomitea määrittelee myös
operatiiviset tavoitetasot likviditeettiriskin hallinnalle ja valvoo likviditeettiriskin hallintaa. Riskienhallintayksikkö
valvoo päivittäistä liiketoimintaa.
Vakavaraisuuslaskennan lisäksi Danske Bank Oyj –konsernin riskien seurannassa käytetään sisäisiin luokituksiin
ja malleihin perustuvia taloudellisen pääoman mittareita, jotka kuvaavat eri riskien kantamiseksi tarvittavan
pääoman määrää. Pääomavaatimuksen katteena tulee olla riittävästi omaa pääomaa, pääoma- ja
debentuurilainoja. Merkittävimmät Danske Bank Oyj –konsernin toimintaan liittyvät riskit ovat luottoriski,
rahoitustaseen korkoriski sekä likviditeettiriski, operatiivinen riski ja erilaiset liiketoimintariskit. Näistä luottoriskin
osuus on merkittävin.
Konsernin riskiasema säilyi hyvänä. Konsernin liiketoiminnan keskeiset riskit liittyvät yleisen taloudellisen
toimintaympäristön ja sijoitusmarkkinoiden kehitykseen sekä finanssialan tuleviin sääntelymuutoksiin.
Järjestämättömät saamiset olivat alhaisella tasolla suhteessa luotto- ja takauskantaan. Bruttomääräisten
järjestämättömien saamisten määrä kasvoi vuodenvaihteesta ollen 600,5 miljoonaa euroa (571,5 milj. euroa) eli
2,83 (2,74) prosenttia suhteessa luotto- ja takauskantaan. Nettoluottotappiot olivat 3,1 miljoonaa euroa.
Danske Bank Oyj–konsernilla ei ole sijoituksia GIIPS -valtioiden lainoihin.
Riskeistä ja riskienhallinnasta kerrotaan yksityiskohtaisemmin vuoden 2014 tilinpäätöksessä.
1
13
Katsauskauden jälkeiset tapahtumat
Finanssivalvonta on 6.7.2015 julkistamassaan päätöksessä määritellyt Danske Bank Oyj:n luottolaitoslain
mukaiseksi kansallisen rahoitusjärjestelmän kannalta systeemisesti merkittäväksi luottolaitokseksi (O-SII).
Samassa yhteydessä Finanssivalvonta asetti Danske Bank Oyj:lle merkittävänä instituutiona 0,5%:n
lisäpääomavaatimuksen, joka pitää täyttää ydinpääomalla. Uusi vaatimus on täytettävä 7.1.2016 alkaen.
Lisäksi Danske Bank Oyj sai heinäkuussa 2015 Suomen Finanssivalvonnalta luvan käyttää F-IRB -mallia
luottoriskin riskipainotettujen saatavien (REA) laskennassa yrityssalkulle. Lupa tullaan ottamaan käyttöön
syyskuun 2015 lopussa.
Näkymät vuodelle 2015
Suomen talouden kasvun odotetaan jatkuvan erittäin vaatimattomana myös vuoden 2015 loppupuolella ja
nojautuvan pääasiassa viennin kasvuun länsimarkkinoille ja Yhdysvaltoihin.
Luotonannon henkilö- ja yritysasiakkaille odotetaan jatkavan hienoista kasvua myös loppuvuoden aikana. Alhaisen
kotimaisen kysynnän, melko hiljaisen asuntomarkkinan ja alhaisena jatkuvan korkotason johdosta odotamme
kuitenkin korkokatteen ja tuottojen yhteensä laskevan hieman edelliseen vuoteen verrattuna.
Kulujen odotetaan laskevan edelliseen vuoteen verrattuna, sillä tavoitteena on edelleen parantaa
kustannustehokkuutta ja toimintaprosesseja vuoden toisen vuosipuoliskon aikana. Kaiken kaikkiaan odotamme,
että voitto ennen arvonalentumistappioita vuodelle 2015 on hieman parempi kuin vuonna 2014.
Luottojen ja saamisten arvonalentumisten odotetaan pysyvän suurin piirtein linjassa edellisen vuoden tason
kanssa ja näin tuloksen odotetaan myös pysyvän vuoden 2014 tasolla.
Odotuksiin sisältyy epävarmuutta ja lopputulos riippuu taloudellisista olosuhteista. Erityistä epävarmuutta liittyy
trading-tuottoihin ja lainojen arvonalentumisiin.
Helsingissä 22.7.2015
Danske Bank Oyj
Hallitus
1
14
***********************************************************************************************************************
Lisätietoja:
Toimitusjohtaja, Risto Tornivaara
puh. 010 546 6675
Head of Accounting, Laura Sepponen
puh. 010 546 7816
Osavuosikatsauksen luvut ovat tilintarkastamattomat.
Danske Bank Oyj –konsernin tammi-joulukuun 2015 tilinpäätös julkaistaan 2.2. 2016. Tiedotteet ja muu
yritysinformaatio löytyvät Danske Bank Oyj:n internet-sivuilta osoitteesta www.danskebank.fi.
1
15
KONSERNIN LAAJATULOSLASKELMA
Milj. e
Korkotuotot
Korkokulut
Korkokate
Palkkiotuotot
Palkkiokulut
Arvopaperi- ja valuuttatoiminnan nettotuotot
Liiketoiminnan muut tuotot
Sijoitustoiminnan nettotuotot
Liiketoiminnan tuotot yhteensä
Liite
1-6/2015
1-6/2014
1-12/2014
223,9
-73,3
150,6
151,7
-34,9
14,8
10,3
0,4
293,0
249,0
-95,4
153,6
149,4
-31,6
18,2
12,5
0,1
302,1
495,8
-180,7
315,1
298,7
-66,1
31,7
23,2
0,9
603,5
-71,6
-102,9
-2,4
-176,9
-70,7
-113,8
-4,4
-188,9
-140,7
-223,2
-9,1
-373,0
-3,1
-9,6
-16,7
113,0
103,6
213,7
Verot
-34,8
-20,4
-44,4
Tilikauden laaja tulos yhteensä
78,1
83,2
169,3
78,1
0,0
83,0
0,3
169,1
0,3
1
Henkilöstökulut
Liiketoiminnan muut kulut
Poistot ja arvonalentumiset
Liiketoiminnan kulut yhteensä
Arvonalentumistappiot luotoista ja muista saamisista
Tilikauden voitto ennen veroja
Jakautuminen
Emoyhtiön omistajien osuus
Määräysvallattomien omistajien osuus
2
1
16
KONSERNITASE
Milj. e
Varat
Käteiset varat
Lainat ja muut saamiset
Kaupankäyntitarkoituksessa pidettävät rahoitusvarat
Eräpäivään asti pidettävät rahoitusvarat
Sijoitukset osakkuusyhtiöissä
Aineettomat hyödykkeet
Aineelliset hyödykkeet
Muut varat
Tuloverosaamiset
Laskennalliset verosaamiset
Varat yhteensä
Velat
Velat luottolaitoksille ja keskuspankeille
Velat yleisölle ja julkisyhteisöille
Liikkeeseen lasketut velkakirjat
Käypään arvoon tulosvaikutteisesti kirjattavat
rahoitusvelat
Johdannaissopimukset ja muut
kaupankäyntitarkoituksessa pidettävät velat
Muut velat
Tuloverovelat
Laskennalliset verovelat
Velat yhteensä
Oma pääoma
Osakepääoma
Rahastot
Kertyneet voittovarat
Emoyhtiön omistajien osuus
Määräysvallattomien omistajien osuus
Oma pääoma yhteensä
Velat ja oma pääoma yhteensä
Liite
4
5, 6
5
6/2015
6/2014 12/2014
4 323,1
22 778,0
4 181,4
200,8
6,9
1,7
8,6
140,7
0,0
6,1
31 647,4
1 355,2
1 060,1
22 625,0 23 828,3
2 779,0
4 640,2
6,8
7,7
3,0
1,9
11,9
10,1
245,8
135,6
0,0
0,0
10,7
8,0
27 037,4 29 691,8
7
7
8
1 690,5
20 190,2
4 475,2
1 730,0
15 281,7
4 582,5
2 480,5
15 734,3
4 528,6
5, 8
127,6
889,8
717,8
5, 6
2 365,6
361,7
8,8
29 219,6
1 668,6
3 310,1
462,6
405,0
6,1
13,2
24 621,1 27 189,4
106,0
271,1
2 050,6
106,0
271,1
2 038,9
106,0
271,1
2 125,0
2 427,7
0,1
2 427,7
2 416,0
0,4
2 416,3
2 502,1
0,4
2 502,4
31 647,4
27 037,4 29 691,8
1
17
KONSERNIN OMAN PÄÄOMAN MUUTOSLASKELMA
Milj. €
Oma pääoma 1.1.2014
OsakeVarapääoma rahasto
106,0
Määräysvallattomien
Voittoomistajien
varat Yhteensä
osuus Yhteensä
271,1 2 006,3
2 383,4
0,1
2 383,5
83,0
83,0
-50,4
0,3
0,3
0,4
83,2
83,2
-50,4
2 416,3
Tilikauden laaja tulos yhteensä
Kaudelle kirjatut tuotot ja kulut yhteensä
Osingonjako
Määräysvallattomien omistajien osuuden muutos
Oma pääoma 30.6.2014
106,0
271,1 2 038,8
83,0
83,0
-50,4
2 415,9
Oma pääoma 1.1.2014
106,0
271,1 2 006,3
2 383,4
0,1
2 383,5
169,1
169,1
-50,4
0,3
0,3
0,4
169,3
169,3
-50,4
2 502,4
Tilikauden laaja tulos yhteensä
Kaudelle kirjatut tuotot ja kulut yhteensä
Osingonjako
Määräysvallattomien omistajien osuuden muutos
Oma pääoma 31.12.2014
106,0
271,1 2 125,0
169,1
169,1
-50,4
2 502,1
Oma pääoma 1.1.2015
106,0
271,1 2 125,0
2 502,1
0,4
2 502,4
78,1
78,1
-152,5
78,1
78,1
-152,5
2 427,7
-0,3
-0,3
77,8
77,8
-152,5
2 427,7
Tilikauden laaja tulos yhteensä
Kaudelle kirjatut tuotot ja kulut yhteensä
Osingonjako
Määräysvallattomien omistajien osuuden muutos
Oma pääoma 30.6.2015
106,0
271,1 2 050,6
0,1
1
18
KONSERNIN RAHAVIRTALASKELMA
EURm
Liiketoiminnan rahavirta
Voitto ennen veroja
Oikaisut
Osakkuusyhtiöiden tulokset
Poistot ja arvonalentumiset aineettomista hyödykkeistä
Poistot ja arvonalentumiset aineellisista hyödykkeistä
Arvonalentumistappiot luotoista ja muista saamisista
Maksetut verot
Muut oikaisut
Yhteensä
1-6/2015
1-6/2014
1-12/2014
113,0
103,6
213,7
-0,4
0,2
2,2
3,1
-37,1
19,6
100,5
-0,1
0,9
3,5
9,6
-23,5
10,9
105,0
-0,9
1,8
7,3
16,7
-33,1
-6,4
199,2
-787,7
-483,8
-495,4
4 455,9
-912,4
1 877,0
400,1
-67,4
-2,6
-816,6
658,8
277,2
1 173,0
-286,0
156,0
-364,0
500,1
1 378,4
0,0
-0,6
0,3
-0,4
-0,4
-2,2
0,7
-1,9
-0,2
-4,2
1,5
-2,9
-1,0
-152,5
-0,3
-153,9
-128,1
-50,4
0,3
-178,3
-132,0
-50,4
0,3
-182,1
Rahavarat kauden alussa
Rahavarojen muutos kaudella
Rahavarat kauden lopussa
5 637,1
1 722,8
7 359,9
4 443,8
97,0
4 540,8
4 443,8
1 193,4
5 637,1
Käteiset varat ja vaadittaessa maksettavat saamiset keskuspankeilta
Saamiset luottolaitoksilta ja keskuspankeilta, maturiteetti alle 3 kuukautta
Yhteensä
4 323,2
3 036,8
7 359,9
1 355,2
3 185,6
4 540,8
1 060,1
4 577,1
5 637,1
Muutokset käyttöpääomassa
Käteiset varat ja vaadittaessa maksettavat saamiset keskuspankeilta
Kaupankäyntivarat
Lainat ja saamiset
Talletukset
Muut varat/velat
Liiketoiminnan rahavirta
Investointien kassavirta
Investoinnit aineettomiin hyödykkeisiin
Investoinnit aineellisiin hyödykkeisiin
Aineellisten hyödykkeiden myynnit
Investointien rahavirta
Rahoitustoiminnan rahavirta
Liikkeeseen lasketut velkakirjat, lyhennykset
Osingot
Muutos määräysvallattomien omistajien osuuksissa
Rahoitustoiminnan rahavirta
Suurimmat Muut varat/velat riviin vaikuttavat yksittäiset erät, kesäkuun 2015 lopun tilanteessa, ovat sijoitustodistusten
(590,2 miljoonaa euroa) nettomuutos sekä eräpäivään asti pidettävien rahoitusvarojen salkku (200,8 miljoonaa euroa)
vuodenvaihteeseen 2014 verrattuna.
1
19
SEGMENTTI-INFORMAATIO
Segmentointiperusteet
Danske Bank Oyj -konserni koostuu useista liiketoimintayksiköistä sekä niitä avustavista tukitoiminnoista.
Liiketoimintayksiköt on jaettu segmentteihin pankin organisaatiorakenteen mukaisesti.
Segmenttien välinen hinnoittelu perustuu käypiin markkinahintoihin. Keskitetysti syntyneet kulut, mukaan lukien tukija pääkonttoritoimintojen kulut, veloitetaan liiketoimintayksiköiltä kulutuksen ja käyttöasteen mukaisesti tai
markkinahinnoin, jos sellainen on saatavilla.
Segmenttien varat ja velat ovat eriä, joita segmentti tarvitsee ylläpitääkseen toimintaansa tai jotka ovat syntyneet
liiketoiminnan seurauksena. Nämä varat ja velat ovat joko suoraan kohdistettavissa tai järkevästi allokoitavissa
segmenteille. Jokaiselle segmentille on allokoitu osuus omasta pääomasta.
Konsernitilinpäätöksessä segmenttien väliset liiketapahtumat sekä saamiset ja velat on eliminoitu. Segmenttien
tulokset on raportoitu eliminointien jälkeen.
Raportoitavat toimintasegmentit
Danske Bank Oyj –konserni raportoi seuraavat toimintasegmentit:
• Henkilöasiakkaat
• Yritysasiakkaat
• Corporates & Institutions (C&I)
• Danske Capital
• Muut toiminnot
Henkilösasiakkaat –segmentti palvelee henkilö- ja yksityispankkiasiakkaita. Yksikkö keskittyy tarjoamaan innovatiivisia
digitaalisia ratkaisuja, joiden tarkoituksena on tehdä päivittäisestä pankkiasioinnista yksinkertaista ja tehokasta.
Ennakoivaa neuvontaa tarjotaan ennen kaikkea asiakkaille, jotka tarvitsevat monipuolisia pankkipalveluita.
Kiinteistömaailma Oy on osa segmenttiä.
Yritysasiakkaat –segmentti palvelee pk-asiakkaita laajan verkoston avulla, johon kuuluvat finanssiyksiköt, konttorit,
palvelukeskukset sekä online-kanavat. Yksikkö tarjoaa johtavia ratkaisuja rahoituksen, investointien, kassanhallinan ja
riskienhallinan osa-aluilta. Danske Finance Oy on osa segmenttiä.
Corporates & Institutions -segmentti on Pohjoismaiden johtava pankki- ja rahoituspalveluita tarjoava yksikkö, joka
palvelee suurimpia instituutio- ja yritysasiakkaita. Yksikön tuotteisiin ja palveluihin sisältyvät kassanhallintapalvelut;
kaupanrahoitus ratkaisut; säilytyspalvelut; bondi, valuutta ja johdannaistuotteet sekä yrityskauppojen rahoitus.
Danske Capital kehittää ja myy rahastoja ja varallisuudenhallinnan tuotteita ja palveluita, joita markkinoidaan
henkilöasiakassegmentin kautta, mutta myös suoraan yrityksille, institutionaalisille asiakkaille sekä ulkopuolisille
jakelijoille. Danske Capital tukee henkilöasiakasliiketoimintaa myös neuvonta- ja omaisuudenhoitopalveluissa.
Muut toiminnot -segmentti sisältää konsernin treasury-toiminnon, konsernin IT-toiminnot ja muut konsernipalvelut.
Treasury-toiminto on vastaa konsernin likviditeetin hallinnasta ja varainhankinnasta.
2
20
KONSERNIN TULOS SEGMENTEITTÄIN 1.1.2015 - 30.6.2015
Milj. €
Tuotot yhteensä
Kulut yhteensä
Arvonalentumistappiot luotoista ja
muista saamisista
Voitto ennen veroja
Henkilöasiakkaat
Yritysasiakkaat
Corporates
&
Institutions
Danske
Capital
127,7
-89,8
88,7
-44,2
43,1
-22,4
19,7
-8,9
13,7
-11,6
0,0
0,0
293,0
-176,9
-3,9
34,0
-11,1
33,4
11,9
32,6
0,0
10,8
0,0
2,1
0,0
0,0
-3,1
113,0
12 394
4 075
12 394
77
57
77
21 735
30 505
21 735
-27 363
-25 117
-27 363
31 647
22 778
31 647
8 968
30
13 492
-25 105
21 881
104
56
277
KONSERNIN VARAT JA VELAT SEGMENTEITTÄIN 30.6.2015
Varat yhteensä
11 847
12 958
josta lainat ja muut saamiset
6 746
6 511
Velat ja oma pääoma yhteensä
11 847
12 958
josta velat luottolaitoksille ja
asiakkaille
11 773
12 723
FTE kauden lopussa
1103
383
Muut Eliminoinnit
Konserni
1923
KONSERNIN TULOS SEGMENTEITTÄIN 1.1.2014 - 30.6.2014
Milj. €
Tuotot yhteensä
Kulut yhteensä
Arvonalentumistappiot luotoista ja
muista saamisista
Voitto ennen veroja
Henkilöasiakkaat
Yritysasiakkaat
Corporates
&
Institutions
Danske
Capital
141,4
-97,3
85,3
-48,6
41,8
-23,9
19,0
-9,0
14,6
-10,1
0,0
0,0
302,1
-188,9
-8,6
35,5
-3,7
33,0
2,7
20,6
0,0
10,0
0,0
4,6
0,0
0,0
-9,6
103,6
7 100
4 889
7 100
62
43
62
22 266
25 788
22 266
-26 349
-24 929
-26 349
27 037
22 625
27 037
4 504
24
13 737
-24 929
17 012
49
55
290
KONSERNIN VARAT JA VELAT SEGMENTEITTÄIN 30.6.2014
Varat yhteensä
11 829
12 129
josta lainat ja muut saamiset
10 643
6 191
Velat ja oma pääoma yhteensä
11 829
12 129
josta velat luottolaitoksille ja
asiakkaille
11 756
11 920
FTE kauden lopussa
994
423
Muut Eliminoinnit
Konserni
1 811
IFRS 8 mukaisesti Danske Bank Oyj -konsernin tulee ilmoittaa, jos tuotot liiketoimista yhden yksittäisen ulkoisen asiakkaan kanssa
ovat vähintään 10 prosenttia konsernin tuotoista. Danske Bank Oyj -konsernilla ei ole tällaisia asiakkaita.
2
21
DANSKE BANK OYJ -KONSERNIN AVAINLUVUT
1-6/2015
1-6/2014
1-12/2014
Korkokate
Tuotot yhteensä
Kulut yhteensä
Arvonalentumistappiot luotoista ja muista
Milj. e
Milj. e
Milj. e
151
293
177
154
302
189
315
603
373
saamisista 1)
Voitto ennen veroja
Kulu-tuotto -suhde
Tase kauden päättyessä
Oma pääoma kauden päättyessä
Milj. e
Milj. e
%
Milj. e
Milj. e
3
113
60,5
31 647
2 428
10
104
62,5
27 037
2 416
17
214
61,8
29 692
2 502
%
%
6,3
15,5
6,9
14,2
6,9
14,5
1 923
1 811
1 709
0,5
7,7
0,6
8,9
0,6
8,4
Oman pääoman tuotto 2)
Vakavaraisuus
Henkilöstön määrä (FTE) kauden lopussa 3)
Koko pääoman tuotto 2)
Omavaraisuusaste
1)
%
%
Arvonalentumistappiot luotoista ja muista saamisista sisältävät arvonalentumistappiot,
niiden peruutukset, toteutuneet luottotappiot ja luottotappioiden palautukset.
2)
Annualisoitu
3)
Esitystapaa muutettu vuodelle 2015 niin, että tuntityöntekijät on otettu mukaan FTE -lukuun.
Vertailukauden lukuja ei ole muutettu vastaamaan uutta esitystapaa.
TUNNUSLUKUJEN LASKENNASSA KÄYTETYT KAAVAT
Kulu- tuotto -suhde, %:
Henkilöstökulut
+ liiketoiminnan muut kulut
x 100
………………………………………………………………………………………………………………………………………………………………………………….
Korkokate + arvopaperikaupan ja valuuttatoiminnan nettotuotot +
palkkiotuotot, netto + sijoitustoiminnan nettotuotot + liiketoiminnan muut tuotot
Oman pääoman tuotto, %:
Voitto
ennen veroja - verot
x 100
………………………….………………………………………………………………………………………………………………………………………………………….
Oma pääoma (vuoden alun ja lopun keskiarvo) + määräysvallattomien omistajien osuus
(vuoden alun ja lopun keskiarvo)
Kokonaispääoman tuotto, % :
Voitto
ennen veroja - verot
x 100
………………………………………………………………………………………………………………………………………………………………………………….
Taseen loppusumma (vuoden alun ja lopun keskiarvo)
Omavaraisuusaste, % :
Oma
pääoma + määräysvallattomien omistajien osuus
x 100
………………………………………………………………………………………………………………………………………………………………………………….
Taseen loppusumma
2
22
OSAVUOSIKATSAUKSEN LIITETIEDOT
TILINPÄÄTÖSPERIAATTEET JA ARVIOT
Yleistä
Danske Bank Oyj -konserni on osa Danske Bank -konsernia. Danske Bank Oyj:n
konsernitilinpäätös on laadittu noudattaen EU:n hyväksymiä International Accounting
Standards Board:in (IASB) IFRS-standardeja ja kansainvälisen tilinpäätöskysymysten
tulkintakomitean IFRS Interpretations Committee:n kyseisiä standardeja koskevia tulkintoja.
Laatimisessa on myös noudatettu eräitä muita Suomen kirjanpitolain ja luottolaitoslain
määräyksiä sekä Finanssivalvonnan standardeja. Osavuosikatsausta laadittaessa Danske
Bank Oyj on noudattanut kaikkia liiketoimintaansa liittyviä 30.6.2015 voimassa olleita uusia
tai muutettuja standardeja ja tulkintoja kuin emoyhtiö.
Tämä osavuosikatsaus on laadittu IAS 34, Osavuosikatsaukset -standardin mukaisesti.
Tilinpäätösperiaatteet ovat olennaisilta osin samat kuin vuoden 2014 tilinpäätöksessä.
Muutokset vuodenvaihteeseen on esitetty alla. Tilinpäätöksen 2014 liitetiedoista löytyy
konsernissa noudatetut tilinpäätösperiaatteet kokonaisuudessaan.
Osavuosikatsaus on esitetty miljoonissa euroissa, yhdellä desimaalilla, ellei muuta ilmoiteta.
Liitetietojen luvut on pyöristetty, joten yksittäisten lukujen yhteenlaskettu summa saattaa
poiketa esitetystä summaluvusta.
Muutokset tilinpäätösperiaatteissa ja esittämistavassa
Danske Bank Oyj on kesäkuussa 2015 ottanut käyttöön Eräpäivään asti pidettävien
rahoitusvarojen salkun. Eräpäivään asti pidettävät rahoitusvarat sisältävät joukkovelkakirjoja
joiden käypä arvo perustuu markkinoilla noteerattuun hintaan ja joiden tarkoituksena on
tuottaa tuottoa eräpäivään asti. Joukkovelkakirjalainat arvostetaan jaksotettuun
hankintamenoon. Korkotuotot on kirjattu efektiivisen koron menetelmää käyttäen,
mukaanlukien alkuperäisen arvostuksen ja lunastusarvon välinen hintaero jaksotettuna
eräpäivään saakka. Kiinteäkorkoisia joukkovelkakirjoja ei suojata.
Segmentti-informaatio on 1.1.2015 muutettu vastaamaan Danske Bank A/S -konsernin
segmentti-informaatiota. Aikaisemmin yhdessä esitetty henkilö- ja yritysasiakkaat segmentti esitetään jatkossa kahtena eri segmenttinä (henkilöasiakkaat -segmentti ja
yritysasiakkaat -segmentti). Lisäksi Danske Capital siirretään pois Muut -segmentistä ja
esitetään omana segmenttinä. Vertailutiedot on muutettu vastaamaan uutta esitystapaa.
Myös liitetieto 4 Lainat ja saamiset esitystapaa on muutettu 1.1.2015 lähtien.
Vertailukausien luvut on muutettu vastaamaan uutta esitystapaa.
2
23
Johdon harkintaa edellyttävät laatimisperiaatteet ja arviot
Tilinpäätöksen laatiminen IFRS -standardien mukaisesti perustuu johdon tekemiin arvoihin ja
käsityksiin tulevaisuuden tapahtumista, jotka vaikuttavat merkittävästi tilinpäätöksessä
esitettäviin varoihin ja velkoihin. Harkintaa joudutaan käyttämään myös tilinpäätöksen
laatimisperiaatteiden soveltamisessa. Luvut joihin arviot ja käsitykset eniten vaikuttavat on
kerrottu tilinpäätöksen 2014 liitetiedoissa.
Julkaisuaikataulu
Osavuosikatsauksen lukuja ei ole tilintarkastettu. Tilinpäätös 2014 on luettavissa Danske
Bank Oyj:n Internet-sivuilta http://www.danskebank.fi.
Danske Bank Oyj -konserni julkaisee tilikauden 2015 aikana vain yhden osavuosikatsauksen.
Danske Bank Oyj -konsernin tammi-joulukuun 2015 tilinpäätös julkaistaan 2.2.2016.
MUUT LIITETIEDOT
1 KORKOKATE
Milj. €
Korkotuotot
Saamisista luottolaitoksilta
Saamisista yleisöltä ja julkisyhteisöiltä
Saamistodistuksista
Johdannaissopimuksista
Muut korkotuotot
Yhteensä
Korkokulut
Veloista luottolaitoksille
Veloista yleisölle ja julkisyhteisöille
Yleiseen liikkeeseen lasketuista velkakirjoista
Veloista joilla on huonompi etuoikeus kuin muilla veloilla
Muut korkokulut
Yhteensä
Korkokate
1-6/2015
1-6/2014 1-12/2014
3,9
176,0
7,9
29,7
6,4
223,9
15,7
196,2
10,0
21,7
5,3
249,0
22,8
385,7
20,7
56,8
9,7
495,8
-3,4
-15,4
-53,5
-0,7
-0,3
-73,3
-9,2
-25,2
-57,9
-2,5
-0,7
-95,4
-14,6
-43,9
-118,1
-3,3
-0,7
-180,7
150,6
153,6
315,1
Korkotuotot sisältävät negatiivista korkoa 2,3 MEUR
2
24
2 ARVONALENTUMISTAPPIOT LUOTOISTA JA MUISTA SAAMISISTA
Milj. €
Saamisista luottolaitoksilta
Saamisista asiakkailta
-arvonalentumiset
-luottotappiot
-peruutukset
Takauksista ja muista taseen ulkopuolisista eristä
-arvonalentumiset
-luottotappiot
-peruutukset
Yhteensä 1-6/2015
SopimusRyhmäkohtaiset
kohtaiset
arvonalentu- arvonalentumistappiot mistappiot Palautukset
-37,6
-20,8
49,4
4,0
0,5
-0,2
1,6
-7,4
0,3
4,0
SopimusRyhmäkohtaiset
kohtaiset
arvonalentu- arvonalentumistappiot mistappiot Palautukset
Yhteensä
-37,6
-16,8
49,9
1,6
-3,1
Saamisista luottolaitoksilta
Saamisista asiakkailta
-arvonalentumiset
-luottotappiot
-peruutukset
Takauksista ja muista taseen ulkopuolisista eristä
-arvonalentumiset
-luottotappiot
-peruutukset
Yhteensä 1-6/2014
-34,9
-15,6
34,0
-1,1
1,1
-15,5
0,1
-1,0
6,9
Yhteensä
-36,0
-8,7
34,0
1,1
-9,6
Yhteensä 1-12/2014
-39,8
1,2
21,9
-16,7
6,9
2
25
3
TASEEN LUOKITTELU JA MATURITEETTIJAKAUMA
Milj. €
Jaksotettuun
Käypään
arvoon
tulosvai-
Suojaavat
kutteisesti
kirjattavat
johdannaiset
VARAT
Käteiset varat ja keskuspankkitalletukset
hankintamenoon
4 323,1
Saamiset yleisöltä ja julkisyhteisöiltä
19 694,3
19 694,3
3 083,6
3 083,6
Saamiset luottolaitoksilta
Yhteensä
4 323,1
Kaupankäyntivarat
Saamistodistukset
1 416,0
Osakkeet ja osuudet
89,2
Johdannaissopimukset
Eräpäivään asti pidettävät rahoitusvarat
1 416,0
2 281,1
89,2
395,1
200,8
Osakkeet ja osuudet omistusyhteysyrityksissä
2 676,2
200,8
6,9
6,9
Aineettomat hyödykkeet
1,7
Aineelliset hyödykkeet
8,6
8,6
146,8
27 459,1
3 793,2
395,1
146,8
31 647,4
Jaksotettuun
Käypään
arvoon
tulosvai-
Suojaavat
kutteisesti
kirjattavat
johdannaiset
Muut taseen vastaavaa puolen erät
Yhteensä 30.6.2015
Milj. €
1,7
VARAT
Käteiset varat ja keskuspankkitalletukset
hankintamenoon
1 060,1
Saamiset yleisöltä ja julkisyhteisöiltä
19 201,8
19 201,8
4 626,4
4 626,4
Saamiset luottolaitoksilta
Yhteensä
1 060,1
Kaupankäyntivarat
Saamistodistukset
1 009,3
Osakkeet ja osuudet
Johdannaissopimukset
Eräpäivään asti pidettävät rahoitusvarat
Osakkeet ja osuudet omistusyhteysyrityksissä
Aineettomat hyödykkeet
Aineelliset hyödykkeet
Muut taseen vastaavaa puolen erät
Yhteensä 31.12.2014
1 009,3
89,8
3 068,8
89,8
472,4
-
7,7
1,9
10,1
7,7
1,9
10,1
143,6
25 044,0
4 175,5
3 541,2
472,4
143,6
29 691,8
2
26
3
TASEEN LUOKITTELU JA MATURITEETTIJAKAUMA (jatkuu)
Käypään
arvoon
Milj. €
VELAT
Velat luottolaitoksille ja keskuspankeille
Velat asiakkaille
Liikkeeseen lasketut velkakirjat
-> Joukkovelkakirjalainat
Käypään arvoon tulosvaikutteisesti kirjattavat rahoitusvelat
-> Sijoitustodistukset
Johdannaissopimukset ja muut
kaupankäyntitarkoituksessa pidettävät velat
Velat, joilla huonompi etuoikeus kuin muilla veloilla
Muut velat
Yhteensä 30.6.2015
Jaksotettuun
tulosvai-
Suojaavat
hankintamenoon
1 690,5
20 190,2
kutteisesti
kirjattavat
johdannaiset
4 354,7
4 354,7
127,6
120,6
370,6
26 726,5
Yhteensä
1 690,5
20 190,2
127,6
2 340,1
25,5
2 467,7
25,5
2 365,6
120,6
370,6
29 219,6
Käypään
arvoon
Milj. €
Jaksotettuun
tulosvai-
Suojaavat
VELAT
Velat luottolaitoksille ja keskuspankeille
hankintamenoon
2 480,5
kutteisesti
kirjattavat
johdannaiset
Velat asiakkaille
15 734,3
15 734,3
4 407,0
4 407,0
Yhteensä
2 480,5
Liikkeeseen lasketut velkakirjat
-> Joukkovelkakirjalainat
Käypään arvoon tulosvaikutteisesti kirjattavat rahoitusvelat
-> Sijoitustodistukset
Johdannaissopimukset ja muut
kaupankäyntitarkoituksessa pidettävät velat
Velat, joilla huonompi etuoikeus kuin muilla veloilla
Muut velat
Yhteensä 31.12.2014
717,8
121,6
418,1
23 161,6
717,8
3 197,8
112,3
3 915,6
112,3
3 310,1
121,6
418,1
27 189,4
2
27
TASEEN MATURITEETTIJAKAUMA
Milj. €
Varat
Käteiset varat
Saamiset luottolaitoksilta
Saamiset yleisöltä ja julkisyhteisöiltä
Kaupankäyntivarat
Eräpäivään asti pidettävät rahoitusvarat
Osakkeet ja osuudet omistusyhteysyrityksissä
Aineettomat hyödykkeet
Aineelliset hyödykkeet
Muut taseen vastaavaa puolen erät
Yhteensä 30.6.2015
Velat
Velat luottolaitoksille
Velat yleisölle ja julkisyhteisöille
Yleiseen liikkeeseen lasketut velkakirjat
Johdannaissopimukset ja muut
kaupankäyntitarkoituksessa pidettävät velat
Muut taseen vastattavaa puolen erät
Velat joilla huonompi etuoikeus kuin muilla veloilla
Oma pääoma
Yhteensä 30.6.2015
Yhteensä
4 323,1
3 083,6
19 694,3
4 181,4
200,8
6,9
1,7
8,6
146,8
31 647,4
< 1 vuosi
4 323,1
3 020,5
3 254,6
1 466,5
146,8
12 211,6
> 1 vuosi
63,1
16 439,7
2 715,0
200,8
6,9
1,7
8,6
19 435,8
Yhteensä
1 690,5
20 190,2
4 482,2
< 1 vuosi
1 250,5
20 166,1
1 142,4
> 1 vuosi
440,0
24,1
3 339,8
2 365,6
370,6
120,6
2 427,7
31 647,4
907,8
370,6
120,6
23 958,0
1 457,7
2 427,7
7 689,4
2
28
TASEEN MATURITEETTIJAKAUMA (jatkuu)
Milj. €
Varat
Käteiset varat
Saamiset luottolaitoksilta
Saamiset yleisöltä ja julkisyhteisöiltä
Kaupankäyntivarat
Eräpäivään asti pidettävät rahoitusvarat
Osakkeet ja osuudet omistusyhteysyrityksissä
Aineettomat hyödykkeet
Aineelliset hyödykkeet
Muut taseen vastaavaa puolen erät
Yhteensä 31.12.2014
Velat
Velat luottolaitoksille
Velat yleisölle ja julkisyhteisöille
Yleiseen liikkeeseen lasketut velkakirjat
Johdannaissopimukset ja muut
kaupankäyntitarkoituksessa pidettävät velat
Muut taseen vastattavaa puolen erät
Velat joilla huonompi etuoikeus kuin muilla veloilla
Oma pääoma
Yhteensä 31.12.2014
Yhteensä
1 060,1
4 626,4
19 201,8
4 640,2
7,7
1,9
10,1
143,6
29 691,8
< 1 vuosi
1 060,1
4 562,2
3 787,5
1 870,0
143,6
11 423,3
> 1 vuosi
64,2
15 414,4
2 770,3
7,7
1,9
10,1
18 268,5
Yhteensä
2 480,5
15 734,3
5 124,7
< 1 vuosi
2 040,0
15 684,1
1 742,1
> 1 vuosi
440,5
50,2
3 382,7
3 310,1
418,1
121,6
2 502,4
29 691,8
1 410,3
418,1
121,6
1 899,8
Erääntyneiden rahoitusvarojen ikäjakauma, netto
Milj. €
Erääntyneet saamiset 30-90 päivää
Saamiset, jotka todennäköisesti jäävät maksamatta
Järjestämättömät saamiset 90-180 päivää
Järjestämättömät saamiset vähintään 180 päivää - 1 vuosi
Järjestämättömät saamiset > 1 vuosi
Saamiset, joihin liittyy lainanhoitojousto, brutto
21 416,2
2 502,4
8 275,6
6/2015
47,0
192,4
42,1
36,9
111,7
12/2014
48,9
175,4
36,8
49,2
83,4
212,7
116,3
Määräaikaistalletukset ja vaadittaessa maksettavat talletukset sisältyvät velkoihin yleisölle
ja julkisyhteisöille. Määräaikaistalletukset on esitetty sopimuksen mukaisessa, jäljellä olevassa
maturiteettiluokassa. Vaadittaessa maksettavilla talletuksilla on lyhyt sopimuksen mukainen
maturiteetti, mutta ne luokitellaan pysyvämmäksi rahoituslähteeksi, jonka odotettu maturiteetti on yli
vuoden.
2
29
4
LAINAT JA MUUT SAAMISET
Milj. €
Saamiset yleisöltä ja julkisyhteisöiltä
Henkilöasiakkaat
Yritysasiakkaat
Arvonalentumistappiot
Yhteensä
6/2015
12/2014
6/2014
12 724,6
7 213,0
-243,3
19 694,3
12 645,4
6 812,1
-255,7
19 201,8
12 822,5
6 800,8
-255,7
19 367,6
877,0
2 206,6
3 083,6
889,7
3 736,7
4 626,4
921,6
2 335,8
3 257,4
22 778,0
23 828,3
22 625,0
Saamiset luottolaitoksilta
Reposopimukset
Muut saamiset
Yhteensä
Lainat ja muut saamiset yhteensä
Vertailukausien luvut on muutettu vastaamaan uutta esitystapaa.
5
RAHOITUSINSTRUMENTIT
Milj. €
Kaupankäyntivarat/ -velat
Johdannaissopimukset (liite 6)
Käypään arvoon kirjattavat
saamistodistukset
Eräpäivään asti pidettävät rahoitusvarat
Rahoitusinstrumentit yhteensä
Rahoitusinstrumentit yhteensä 6/2014
6/2015
12/2014
Varat
Velat
Varat
Velat
1 505,3
2 676,2
2 365,6
1 099,1
3 541,2
3 310,1
127,6
200,8
4 382,3
2 493,1
717,8
4 640,2
4 027,9
2 779,0
2 558,3
3
30
6
JOHDANNAISSOPIMUKSET
6/2015
12/2014
Milj. €
Kaupankäyntitarkoituksessa pidettävät
johdannaissopimukset
Käypä arvo
Saamiset
Velat
Nimellisarvo
Käypä arvo
Saamiset
Velat
Nimellisarvo
Korko
OTC-tuotteet
Vakioidut tuotteet
691,1
690,6
0,5
890,6
889,3
1,3
61 196,0
60 649,6
546,3
851,4
849,1
2,3
1 025,9
1 023,8
2,1
85 934,0
83 076,5
2 857,5
Osake
OTC-tuotteet
Vakioidut tuotteet
18,9
10,2
8,7
18,9
18,8
0,1
1 254,1
748,1
505,9
9,0
7,9
1,1
9,2
9,1
0,1
553,3
447,8
105,5
Valuutta ja kulta
OTC-tuotteet
Vakioidut tuotteet
1 425,9
1 425,9
-
1 281,1
1 281,1
-
46 631,5
46 631,5
-
2 053,7
2 051,4
2,3
1 991,7
1 991,7
-
46 855,3
46 778,4
76,9
0,0
0,0
0,0
0,0
3,2
3,2
0,0
0,0
0,0
0,0
3,2
3,2
145,2
144,1
1 296,9
154,7
171,0
1 441,2
2 281,1
2 334,6
110 381,6
3 068,8
3 197,8
134 787,0
1 863,4
1 668,6
115 019,5
Luotto
Luottoriskinvaihtosopimus
Hyödyke
Johdannaiset yhteensä
Johdannaiset yhteensä 6/2014
Velat
Nimellisarvo
395,1
25,5
6 336,5
Korko
OTC-tuotteet
Vakioidut tuotteet
395,1
395,1
-
25,3
25,3
-
Valuutta ja kulta
OTC-tuotteet
Vakioidut tuotteet
0,0
0,0
-
Suojaavat johdannaissopimukset
Käyvän arvon suojaukset
Suojaavat johdannaiset yhteensä
Konserniyritysten kanssa tehdyt sopimukset
Kohde-etuuden nimellisarvo
Jäljellä oleva maturiteetti
joista konserniyritysten kanssa:
Käypä arvo
Saamiset
Velat
Nimellisarvo
472,4
112,3
7 122,0
6 010,9
6 010,9
-
467,4
467,4
-
83,4
83,4
-
6 050,0
6 050,0
-
0,2
0,2
-
325,6
325,6
-
5,0
5,0
-
28,8
28,8
-
1 071,9
1 071,9
-
395,1
25,5
6 336,5
472,4
112,3
7 122,0
1 379,1
1 552,2
69 390,3
1 565,1
2 082,6
62 980,2
alle 1 vuosi
73 926,3
1-5 vuotta
26 478,0
yli 5 vuotta
16 313,8
alle 1 vuosi
100 883,0
1-5 vuotta
26 439,9
yli 5 vuotta
14 586,0
42 581,7
15 217,3
11 591,3
37 616,7
14 755,6
10 607,9
Milj. €
Johdannaiset
Johdannaisten käypä arvo
Netotus kirjanpidon säännösten mukaan
Kirjanpitoarvo
Netotus vakavaraisuussäännösten mukaan
Johdannaiset netotuksen jälkeen (vakavaraisuussäännösten mukaan)
Käypä arvo
Saamiset
Positiivinen käypä arvo
6/2015
12/2014
2 676,2
2 676,2
694,0
1 982,2
3 541,2
3 541,2
683,7
2 857,5
3
31
7
VELAT LUOTTOLAITOKSILLE JA YLEISÖLLE
Milj. €
Velat luottolaitoksille ja keskuspankeille
Velat keskuspankeille
Talletukset luottolaitoksilta
Muut velat luottolaitoksille
Yhteensä
8
6/2015
12/2014
6/2014
350,4
834,7
505,4
1 690,5
351,4
1 390,5
738,6
2 480,5
0,6
1 187,9
541,5
1 730,0
Velat yleisölle ja julkisyhteisölle
Talletukset
Käyttötilit
Säästötilit
Maksuliiketilit
Markkinarahatalletukset
Muut määräaikaan sidotut talletukset
Yhteensä
2 870,8
3 084,9
12 966,5
320,0
947,9
20 190,2
2 742,1
3 019,8
8 994,3
6,2
971,9
15 734,3
2 701,4
3 046,7
8 397,5
184,7
951,4
15 281,7
Velat luottolaitoksille ja yleisölle yhteensä
21 880,7
18 214,8
17 011,7
6/2015
12/2014
6/2014
4 354,7
27,1
4 407,0
26,2
4 457,2
25,6
120,6
120,6
121,6
121,6
125,3
125,3
4 475,2
4 528,6
4 582,5
127,6
717,8
889,8
LIIKKEESEEN LASKETUT VELKAKIRJAT
Milj. €
Joukkovelkakirjalainat
josta ulkomaanrahanmääräisiä
Velat, joilla on huonompi etuoikeus
Pääomalainat
josta ikuisia lainoja
Liikkeeseen lasketut velkakirjat
Käypään arvoon tulosvaikutteisesti kirjattavat rahoitusvelat
Sijoitustodistukset
3
32
9
EHDOLLISET VELAT JA SITOUMUKSET
Milj. €
Taseen ulkopuoliset sitoumukset
Takaukset ja pantit
Käyttämättömät luottojärjestelyt
Yhteensä
6/2015
12/2014
6/2014
1 251,0
3 297,2
4 548,2
1 370,2
2 951,5
4 321,7
1 454,2
3 712,8
5 167,0
Danske Bank Oyj -konsernin yhtiöt ovat osallisina erilaisissa oikeusprosesseissa, joiden ei
kuitenkaan odoteta vaikuttavan merkittävästi yhtiöiden taloudelliseen asemaan.
Milj. €
Ei-purettavissa olevat vuokrasopimukset (toimitilavuokrat)
Ei-purettavissa olevien muiden vuokrasopimusten
perusteella maksettavat vähimmäisvuokrat
yhden vuoden kuluessa
yli yhden vuoden ja enintään viiden vuoden kuluttua
yli viiden vuoden kuluttua
Yhteensä
6/2015
12/2014
6/2014
22,5
40,0
2,9
65,4
22,9
47,0
2,1
72,0
22,5
55,5
2,6
80,6
6/2015
12/2014
6/2014
-
-
0,0
-
-
0,0
Milj. €
Ei-purettavissa olevat muut leasingsopimukset (huoltoleasing)
Ei-purettavissa olevien muiden leasingsopimusten tulevien
leasingmaksujen vähimmäismäärien jakauma:
yhden vuoden kuluessa
yli yhden vuoden ja enintään viiden vuoden kuluttua
yli viiden vuoden kuluttua
Yhteensä
3
33
10 LÄHIPIIRITIEDOT
Danske Bank Oyj -konsernin lähipiirin muodostavat Danske Bank Oyj, konserniin yhdistellyt tytäryhtiöt, osakkuusyhtiöt,
hallintohenkilöt ja muut lähipiiriin kuuluvat yhteisöt. Danske Bank Oyj -konsernin hallintohenkilöihin luetaan Danske Bank Oyj:n
toimitusjohtaja, toimitusjohtajan sijainen, hallituksen jäsenet ja näiden läheiset perheenjäsenet. Lähipiiriin luetaan myös yhtiöt,
joissa hallintohenkilöllä tai hallintohenkilön läheisellä perheenjäsenellä on huomattava vaikutusvalta. Muihin lähipiiriin kuuluviin
yhteisöihin luetaan emoyritys, sisaryritykset ja emoyrityksen johtoon kuuluvat hallintohenkilöt.
Lähipiiriliiketoimissa ei ole tapahtunut olennaisia muutoksia 31.12.2014 jälkeen.
Lähipiirilainojen ehdot vastaavat konsernissa vahvistettuja työsuhdelainan ehtoja.
11 RAHOITUSVAROJEN JA -VELKOJEN KÄYVÄT ARVOT
Rahoitusinstrumentit esitetään taseessa käypään arvoon tai jaksotettuun hankintamenoon. Vuoden 2014
tilinpäätöksen liitetiedossa 13 kuvataan rahoitusvarojen ja -velkojen luokittelu arvostustavan mukaan ja perusteet
arvostamistavoille.
KÄYPÄÄN ARVOON ARVOSTETTAVAT RAHOITUSINSTRUMENTIT
Käypä arvo on rahamäärä, jolla rahoitusinstrumentti voitaisiin vaihtaa asiaa tuntevien, liiketoimeen halukkaiden osapuolten välillä.
Mikäli aktiivinen markkina on olemassa, käypä arvo määritetään tilinpäätöshetken viimeisimmän markkinahinnan mukaan.
Jos rahoitusinstrumentin hinta noteerataan ei-aktiivisilla markkinoilla, konserni määrittelee käyvän arvon viimeisimmän
markkinatransaktion hinnan perusteella ja ottaa käyvän arvon määrityksessä huomioon markkinaolosuhteissa tapahtuneet
muutokset, esimerkiksi olennaisilta osiltaan samanlaisella instrumentilla, toimivilla markkinoilla tehdyt transaktiot.
Jos aktiivista markkinaa ei ole olemassa, konserni määrittää käyvän arvon samankaltaisilla instrumenteilla tehtyjen transaktioiden
ja diskontattujen kassavirtojen tai markkinoilla yleisesti hyväksyttyjen arvostusmenetelmien avulla ja käyvän arvon määrittäminen
perustuu markkinoilta saatavaan informaatioon tilinpäätöksen laatimishetkellä.
Konserni käyttää arvostusmenetelmiä yleensä OTC-johdannaisille ja listaamattomille kaupankäyntivaroille ja -veloille.
Pääsääntöisesti käytetyt arvostus- ja arviointimenetelmät sisältävät tulevaisuudessa selvitettävien transaktioiden hinnoittelun
ja johdannaismalleja, joissa käytetään nykyarvolaskentaa, luottohinnoittelumalleja ja optiomalleja, kuten Black & Scholes -malleja.
Listaamattomien osakkeiden arvostus perustuu merkittävästi ei-markkinaperusteisiin havaintoihin.
Rahoitusinstrumentit, joiden käypä arvo perustuu markkinoilla noteerattuun hintaan, esitetään luokassa Markkinoilla noteerattu
hinta (taso 1). Rahoitusinstrumentit, joiden käypä arvo perustuu merkittävästi markkinahavaintoihin, esitetään luokassa
Markkinahavaintoihin perustuva (taso 2). Muut rahoitusinstrumentit esitetään luokassa Ei markkinahavaintoihin perustuva
(taso 3). Luokka sisältää listaamattomat osakkeet.
Jos rahoitusinstrumentin luokittelu raportointikauden päättyessä poikkeaa sen luokituksesta verrattuna raportointikauden
alkuun, niin rahoitusinstrumentin luokittelu muuttuu. Muutoksen katsotaan tapahtuneen raportointikauden päättyessä.
30 kesäkuuta 2015 päättyneellä raportointikaudella tapahtuneet siirtymät tasolle/tasolta 3 (Ei markkinahavaintoon perustuva)
käyvän arvon määritysten välillä käyvät ilmi alla olevasta taulukosta.
3
34
11 RAHOITUSVAROJEN JA -VELKOJEN KÄYVÄT ARVOT (jatkuu)
Milj. €
Rahoitusvarat
Kaupankäyntivarat
Johdannaissopimukset
Yhteensä
Rahoitusvelat
Käypään arvoon tulosvaikutteisesti
kirjattavat rahoitusvelat
Johdannaissopimukset
Yhteensä
Milj. €
Rahoitusvarat
Kaupankäyntivarat
Johdannaissopimukset
Yhteensä
Rahoitusvelat
Käypään arvoon tulosvaikutteisesti
kirjattavat rahoitusvelat
Johdannaissopimukset
Yhteensä
Markkinoilla
noteerattu
hinta
6/2015
MarkkinaEi markkinahavaintoon
havaintoon
perustuva
perustuva
Yhteensä
1 189,7
17,5
1 207,2
288,7
2 540,2
2 828,9
26,8
118,5
145,3
1 505,2
2 676,2
4 181,4
5,4
71,0
76,5
127,6
2 165,9
2 293,5
0,0
123,1
123,2
133,1
2 360,1
2 493,2
Markkinoilla
noteerattu
hinta
12/2014
MarkkinaEi markkinahavaintoon
havaintoon
perustuva
perustuva
Yhteensä
989,6
22,5
1 012,1
80,6
3 382,2
3 462,8
28,8
136,4
165,2
1 099,0
3 541,1
4 640,1
78,7
78,7
717,8
3 088,2
3 806,0
143,2
143,2
717,8
3 310,1
4 027,9
3
35
11 RAHOITUSVAROJEN JA -VELKOJEN KÄYVÄT ARVOT (jatkuu)
Johdannaiset
-6,9
0,3
2015
Yhteensä
-6,9
0,3
-0,1
1,3
Ei markkinahavaintoon perustuvat
Käypä arvo 1.1.
Käyvän arvon muutos
Muut tuloslaskelmaan kirjatut
Lisäykset
Myynnit ja vähennykset
Markkinahavaintoihin perustuvista ja
noteeratuista siirretyt
Markkinahavaintoihin perustuviin ja
noteerattuihin siirretyt
Käypä arvo 30.6.
Osakkeet Saamistodistukset Yhteensä
28,8
28,8
0,7
0,7
-2,7
-2,7
0,7
-4,6
0,7
-4,6
Ei markkinahavaintoon perustuvat
Käypä arvo 1.1.
Käyvän arvon muutos
Muut tuloslaskelmaan kirjatut
Lisäykset
Myynnit ja vähennykset
Markkinahavaintoihin perustuvista ja
noteeratuista siirretyt
Markkinahavaintoihin perustuviin ja
noteerattuihin siirretyt
Käypä arvo 31.12.
Osakkeet Saamistodistukset Yhteensä
Johdannaiset *)
59,0
59,0
-13,5
18,3
18,3
0,8
-0,5
-48,5
-48,5
6,3
2014
Yhteensä
-13,5
0,8
-0,5
6,3
-0,1
1,3
-
26,8
-
26,8
-
-
28,8
-
28,8
-
-6,9
-6,9
3
36