Kemia

KEMIANKOE25.9.2015HYVÄNVASTAUKSENPIIRTEITÄ
Allaolevavastaustenpiirteiden,sisältöjenjapisteitystenluonnehdintaeisidoylioppilas‐
tutkintolautakunnanarvostelua.Lopullisessaarvostelussakäytettävistäkriteereistäpäät‐
täätutkintoaineensensorikunta.
Kemiassaarvioinninkohteinaovatkemiallisentiedonymmärtäminenjasoveltaminenlukion
opetussuunnitelman perusteiden mukaisesti. Arvioinnissa otetaan huomioon myös kokeelli‐
sentiedonhankinnanja‐käsittelyntaidot.Näihinkuuluvatesimerkiksikokeidensuunnittelu,
työvälineiden ja reagenssien turvallinen käyttö, tulosten esittäminen ja tulkitseminen sekä
johtopäätöstentekeminenjasoveltaminen.
Kemian tehtäviä arvosteltaessa painotetaan oppiaineen luonteen mukaista esitystapaa sekä
käsitteidenjakielenkäytöntäsmällisyyttä.Reaktioyhtälötesitetäänilmanhapetuslukujapie‐
nimminmahdollisinkokonaislukukertoiminjaolomuodoillavarustettuna.Orgaanisissareak‐
tioyhtälöissä käytetään rakennekaavoja, mutta olomuotoja ei vaadita. Rakennekaavojen eri
esitystavathyväksytään.
Laskennallisissatehtävissäsuureyhtälöjäjakaavojakäytetääntavalla,jokaosoittaakokelaan
ymmärtäneen tehtävänannon oikein ja soveltaneen ratkaisussaan asianmukaista periaatetta
tai lakia. Vastauksesta ilmenee yksiselitteisesti, miten lopputulokseen päädytään. Jos tehtä‐
vässä tarvitaan välituloksia, ne esitetään riittävällä tarkkuudella yksiköineen. Lopputulokset
annetaanlähtöarvojenmukaisellatarkkuudellayksiköineen,jajohtopäätöksetperustellaan.
Kuvaajatpiirretäänhuolellisestijariittävänkokoisina.Millimetripaperinkäyttöonsuositelta‐
vaa,muttaeipakollista.Kuvaajaanmerkitäänakseliennimetjayksiköt.Mittauspisteisiinsovi‐
tetaanasianmukainensuorataiyhtenäinenkaarevaviiva.Kuvaajaanmerkitäänjohtopäätös‐
tenkannaltaolennaisetkohdat,kutenekvivalenttikohtatitrauskäyrässätaihetkellistänope‐
uttalaskettaessakyseinentangentti.
Essee‐jaselittävissävastauksissatekstiäyleensätäydennetäänreaktioyhtälöillä,kaavoillatai
piirroksilla.Hyvävastausonjäsenneltyjasisällöltäänjohdonmukainen.Keskeistenseikkojen
painottaminenontärkeämpääkuinhajanaistenyksityiskohtienesittäminen.Jokeritehtävässä
korkeimmatpistemäärätedellyttävätkykyätietojensoveltamiseenmyöslaajemmissayhteyk‐
sissä.
Kemian kokeessakaikki funktio‐, graafiset ja symboliset laskimet ovat sallittuja. Symbolisen
laskimenavullatehdytratkaisuthyväksytään,kunhanratkaisustakäyilmi,mihintilanteeseen
jayhtälöihinratkaisusymboleineenperustuu.Laskintavoikäyttäämyösyhtälönratkaisemi‐
seentaikuvaajastaselvitettävienarvojenmäärittämiseen.
Tehtävän eri osat arvostellaan 1/3 pisteen tarkkuudella, ja loppusumma pyöristetään koko‐
naisiksipisteiksi.
Kemiankoe25.9.2015Hyvänvastauksenpiirteitä
1.
Yhdiste
propanoni
etaanihappo
etyylibutanaatti
1,2‐etaanidioli
2,2,4‐trimetyylipentaani
1,2,3,4,5‐pentahydroksipentaani
Käyttökohde
kynsilakanpoistoaine/liuotin
säilöntäaine
aromiaine
jäähdytysaine/jäätymisenestoaine
oktaaniluvunmäärittäminen/
polttomoottorinnakutuksenestäminen
makeutusaine
6x1p.
Kemiankoe25.9.2015Hyvänvastauksenpiirteitä
2.
a)Magnetiitinkoostumus:
FeO:ssaraudanhapetuslukuon+II
Fe2O3,jossaraudanhapetuslukuon+III
b)Rajoittavantekijänmäärittäminen
n(Fe3O4)=m/M=300,0g/(231,55g/mol)=1,2956mol
Täydelliseenreaktioontarvitaanvetyävähintään4n(Fe3O4)=41,2956mol
=5,1825mol
n(H2)=m/M=10,0g/(2,016g/mol)=4,9603mol<5,1825mol,
jotenH2onrajoittavatekijä.
Teoreettinensaantorautaaontällöin
n(Fe)teor.=¾n(H2),
missästoikiometriatuleereaktioyhtälöstä
m(Fe)teor.=nM=¾4,9603mol55,85g/mol=207,77g
todellinensaanto/teoreettinensaanto=195g/207,77g=0,939
Prosentuaalinensaantoon93,9%.
Kemiankoe25.9.2015Hyvänvastauksenpiirteitä
1/3p.
2/3p.
2p.
1p.
1p.
1p.
3. a)Neutraalissavesiliuoksessa[H⁺]=[OH⁻].Esim.NaCl(aq).
(NeutraalinliuoksenpH=7,00,kunlämpötilaon25°C.)
1p.
b)Amfolyyttionaine,jokavoitoimiasekähapponaettäemäksenä.Esim.vetysulfaatti‐ioni,
HSO4⁻.
1p.
c)Heikkohappoprotolysoituuvesiliuoksessavainosittain,elitasapainossavainosahappo‐
molekyyleistäonluovuttanutvetyionineliprotoninvesimolekyyleille.
(Happovakioonalle1mol/l).Esim.etaanihappo,jonkaKa=1,8∙10⁻⁵mol/l.
1p.
d)Polyproottinenhappoluovuttaauseammankuinyhdenvetyioninvedelle.Esim.hiilihap‐
poH2CO3.
1p.
e)Hapansuolaonionirakenteinenyhdiste(ioniyhdiste),jokaveteenliuetessaanmuodostaa
happaman vesiliuoksen. (Tyypillisesti kyseessä on suola, joka on muodostunut vahvan
haponjaheikonemäksenreaktiosta.)
1p.
Esim.NH4Cl(s)⇌NH4⁺(aq)+Cl⁻(aq),
NH4⁺(aq)+H2O(l)⇌NH3(aq)+H3O⁺(aq)
1p.
Kemiankoe25.9.2015Hyvänvastauksenpiirteitä
4.
a)
4‐etyyliheks‐2‐eeni(1‐)etyyli‐3‐metyylisyklopentaani
C
3‐etyyliheksaani
kaavat
nimet
3x2/3p.
3x2/3p.
b)YhdisteelläBesiintyymyösoptistaisomeriaa,koskasilläonrakenteessaankaksikiraalis‐
tahiiltä(merkittykuvaan).YhdisteelläCeiolekiraalisiahiiliä.Kaikillayhdisteilläesiintyy
myös konformaatioisomeriaa, sillä yksinkertainen sidos sallii atomien pyörimisen si‐
dosakselinympäri,jolloinsamamolekyylivoiesiintyäuseassakonformaatiossasidosten
katkeamatta.
2p.
Kemiankoe25.9.2015Hyvänvastauksenpiirteitä
5. a)Uima‐tailaskettelulasitestäväthaihtuvienrikkiyhdisteidenpääsynsilmiin.
1p.
b)Mikroaaltouunin säteily kuumentaa sipulia kauttaaltaan, joten vaikutus ulottuu myös
sipulinsisäosiin.
Kuumennusdenaturoientsyymienproteiineja./Entsyymienaktiivisuuspieneneekorke‐
assalämpötilassa.
1p.
c)Terävä veitsi rikkoo vähemmän soluja kuin tylsä veitsi.Tällöin rikkiyhdisteitävapautuu
vähemmän.
1p.
d)Rikkiyhdisteetreagoivatvedenkanssa.Reaktiossamuodostuvarikkihappoeiolehaihtuva
yhdisteeikäpääseärsyttämäänsilmiä.
1p.
e)Viilentäminen hidastaa reaktionopeutta. / Viilentäminen pienentää entsyymien aktiivi‐
suutta. 1p.
Viilentäminenvähentääyhdisteidenhaihtumista.
1p.
Kemiankoe25.9.2015Hyvänvastauksenpiirteitä
6. a)Kun epäjalompi (Mg tai Zn) metalli kytketään jalompaan, suojattavaan metalliin syntyy
sähköpari,jossasuojattavametallitoimiikatodinajaepäjalompimetallitoimiins.uhrau‐
tuvanaanodina,jokahapettuueliliukenee.
1p.
b)Katodillatapahtuvatseuraavatpelkistymisreaktiotannetussajärjestyksessä:
1.Ag⁺+e⁻→Ag
E°=+0,80V
2.Cu²⁺+2e⁻→Cu
E°=+0,34V
Koskaionienkonsentraatiotovatliuoksessasamat,katodilla aineetpelkistyvätpelkisty‐
misreaktioiden normaalipotentiaalien mukaisessa järjestyksessä. Ensin pelkistyy aine,
jonka normaalipotentiaali on suurin, ja viimeisenä aine, jonka pelkistymisreaktion nor‐
maalipotentiaalionpienin.
1p.
3.2H2O(l)+2e⁻→2OH⁻(aq)+H2(g)
E°=−0,83V
(Na⁺+e⁻→Na
E°=−2,71V)
Normaalipotentiaalienmukaisestivesipelkistyykatodillaennennatriumia.Natriumiaei
voipelkistyävesiliuoksesta,elinatriuminpelkistymisreaktiotaeitapahdu.
2p.
c)Alumiiniliukeneevoimakkaanemäksiseenliuokseenjasyntyyvetykaasua.
2/3p.
Muodostetaankokonaisreaktioyhtälö
Pelkistyminen:6H2O(l)+6e⁻→3H2(g)+6OH⁻(aq)
E°=−0,83V

Hapettuminen:2Al(s)+8OH⁻(aq)→2[Al(OH)4]⁻(aq)+6e E°=+2,31V
Kokonaisreaktio:
2Al(s)+2OH⁻(aq)+6H2O(l)→2[Al(OH)4]⁻(aq)+3H2(g)
2/3p.
E°=+1,48V>0
2/3p.
Kemiankoe25.9.2015Hyvänvastauksenpiirteitä
7.
Vastauksessaonannettumenetelmä,jonkaperusteellahavaitaaneroyhdisteidenvälillä.
Menetelmäonperusteltuyhdisteidenkemiallistentaifysikaalistenominaisuuksienavulla.
6x1p.
Esimerkkejämahdollisistakoejärjestelyistä:
1: vettävaietanolia
‐ Polttotesti:Etanolionorgaaninenhappiyhdiste,jasepalaa.Vesieipala.
‐ Liukoisuustesti: Natriumkloridi tai jokin muu runsasliukoinen suola liukenee veteen,
muttaeietanoliin.
2: etanoliavaiasetonia
‐ Hapettumistesti kaliumpermanganaatilla: Etanoli hapettuu, jolloin violetti väri muuttuu.
Asetonieihapetu,jakaliumpermanganaatinvärieimuutu.
‐ Kiehumispiste:Etanolillaonkorkeampikiehumispistekuinasetonilla.Etanolimolekyylien
välilläonvetysidoksia.Asetonimolekyylienvälilläondipoli‐dipolisidoksia.
3: asetoniavaietikkahappoa
‐ Happamuus:Etikkahaponvesiliuosonhapan,jaasetoninvesiliuosonneutraali.
‐ Kiehumispiste: Etikkahapolla on korkeampi kiehumispiste kuin asetonilla, koska etikka‐
happomolekyylien välillä on vetysidoksia. Asetonimolekyylien välillä on dipoli‐dipoli‐
sidoksia.
4: etikkahappoavaitrimetyyliamiinia
‐ Happamuus: Etikkahapon vesiliuos on hapan, ja trimetyyliamiinin vesiliuos on emäksi‐
nen.Indikaattorinavoikäyttääesimerkiksibromitymolisinistä.
‐ Natriumhydroksidinlisääminen:Etikkahapponeutraloituu,jolloineksotermisessäreak‐
tiossa vapautuu lämpöä ja astia kuumenee. (Natriumhydroksidin lisääminen pienentää
trimetyyliamiininliukoisuuttaveteen.)
5: trimetyyliamiiniavaiheksaania
‐ Happamuus: Trimetyyliamiinin vesiliuos on emäksinen. Indikaattorina voi käyttää esi‐
merkiksibromitymolisinistä.Heksaanieiliukeneveteen.
‐ Liukoisuus: Trimetyyliamiini on poolinen yhdiste, ja se liukenee veteen. Heksaani on
poolitonyhdiste,eikäseliukeneveteen.
6: heksaaniavaivettä
‐ Liukoisuus:Natriumkloriditaijokinmuurunsasliukoinensuolaliukeneeveteen,muttaei
heksaaniin.
‐ Polttotesti:Heksaanionhiilivety,jasepalaa.Vesieipala.
Josmenetelmänäonmaistaminen,0p.kyseisestäkohdasta.
Jos menetelmä perustuu varovaiseen haistamiseen, haistamisen turvallisuus on perusteltu ja
yhdisteentaiyhdisteryhmäntyypillinenhajuonkuvailtu,2/3p.kyseisestäkohdasta.
Kemiankoe25.9.2015Hyvänvastauksenpiirteitä
8.
a)
∙
1/3p.
2SO2(g)
alussa(mol/l)
0,200
tasapainossa(mol/l) 0,200‒2x
Tasapainossa61,3%eli0,1226mol/lSO2:staolireagoinutSO3:ksi
2x=0,1226
x=0,0613
O2(g)
1,00
1,00‒x
mol/l
∙
b)
+
,
mol/l ∙
,
mol/l
⇌
2SO3(g)
0
2x
2,67284mol/l
Tasapainovakiokokeenlämpötilassaon2,7mol/l.
2,7mol/l
11/3p.
1/3p.
1p.
TaulukkokirjastaHf°‐arvot
H=[2∙(−395,2)]kJ−[2∙(−296,9)+0]kJ=−196,6kJelireaktiooneksoterminen.
1p.
Tasapainosiirtyylämpötilanlaskiessalämpöätuottavaanelieksotermiseensuuntaan
(LeChâtelier’nperiaate).Koskareaktiooneksoterminen,tasapainosiirtyyreaktiotuot‐
teidensuuntaan.
1p.
Kunlämpötilalaskee,sekäeteneväreaktioettäpalautuvareaktiohidastuvat.Palautuva
reaktio hidastuu enemmän, mikä aiheuttaa tasapainon siirtymisen tuotteiden suun‐
taan.
1p.
Kemiankoe25.9.2015Hyvänvastauksenpiirteitä
9.
O
O
OCH2CH3
2
A
+
OCH2CH3
O
2
OH
B
+
OH
C
YhdisteetA,D,E,FjaG:1p./yhdiste
YhdisteB:2/3p.
YhdisteC:1/3p.
YhdisteessäGhyväksytäänmyösmuihinaromaattisenrenkaanhiiliatomeihinkiinnittynyt
nitroryhmä.
Kemiankoe25.9.2015Hyvänvastauksenpiirteitä
10.a) Liukoisuus(mol/l):56,9mg/l/535,2g/mol=1,0631510⁻⁴mol/l=c
1/3p.
⇌
Mg²⁺(aq) + 2CH3(CH2)14COO⁻(aq)
[CH3(CH2)14COO]2Mg(s)
tasapainossa(mol/l)
c
2c
2/3p.
Ks=[Mg²⁺][CH3(CH2)14COO⁻]²=c(2c)²=4c³=4,810⁻¹²(mol/l)³
2/3p.
Q=0,6010⁻³(0,08410⁻³)²=4,210⁻¹²(mol/l)³<Ks,
2/3p.
joteneisaostu.
2/3p.
b)
[CH3(CH2)14COO]2Mg(s) ⇌ Mg²⁺(aq)
+ 2CH3(CH2)14COO⁻(aq)
alussa
0,6010⁻³ 0,08410⁻³
(mol/l)
tasapainossa
x
0,6010⁻³‒x 0,08410⁻³‒2x
(mol/l)
1p.
(Saostumistatapahtuu,jotenx>0
jaalkukonsentraatiotrajoittavat0,6010⁻³‒x>0sekä0,08410⁻³‒2x>0
eli0<x<4,210⁻⁵)
Ks=[Mg²⁺][CH3(CH2)14COO⁻]²
=(0,6010⁻³‒x)(0,08410⁻³‒2x)²=3,310⁻¹²(mol/l)³
1/3p.
Josmagnesiumpalmitaattiasaostuu30mg,
x=0,030g/(535,13g/mol∙5,0l)=1,1212∙10⁻⁵mol/l
2/3p.
Sijoitetaanarvoionitulonlausekkeeseen.
Q=(0,6010⁻³‒x)(0,08410⁻³‒2x)²=2,210⁻¹²(mol/l)³
Ks=3,310⁻¹²(mol/l)³
Q<Kseliionienkonsentraatiotovatpienempiäkuinkylläisessäliuoksessa.
Magnesiumpalmitaattiasaostuualle30mg.
1p.
TAIlaskimella
(0,6010⁻³‒x)(0,08410⁻³‒2x)²=3,310⁻¹²
−4x³+0,002736x²−2,0865610⁻⁷x+9,33610⁻¹³=0
x=4,770710⁻⁶,muutjuuret8,110⁻⁵ja6,010⁻⁴eivätkäy
Magnesiumpalmitaattiasaostuu4,770710⁻⁶mol/l5,0l535,13g/mol=0,013g,
jotensaostuualle30mg.
Kemiankoe25.9.2015Hyvänvastauksenpiirteitä
+11.a) Massanmuutosonselitettyjapoistuvatkaasutontunnistettu.
12/3p.
Hajoamislämpötilatjalämpötila‐alueetonannettu.
11/3p.
Kysyttyreaktioyhtälöonannettu.
2/3p.
Reaktioyhtälöonperusteltulaskennallisestikuvantietojenavulla.
11/3p.
Massavähenee,sillähajoamisreaktiottuottavatkaasuja.
lämpötila‐alue/
pysyväyhdiste/reaktio
poistuva
hajoaminenalkaa
kaasu
pysyvä 25–100°C
CaC2O4H2O(s)
hajoaa 100°C
H2O(g)
CaC2O4H2O(s)→CaC2O4(s)+
H2O(g)
pysyvä 230–400°C
CaC2O4(s)
hajoaa 400°C
CaC2O4(s)→CaCO3(s)+CO(g)
CO(g)
pysyvä 510–690°C
CaCO3(s)
CO2(g)
hajoaa 690°C
CaCO3(s)CaO(s)+CO2(g)
pysyvä 840–(950)°C
CaO(s)
Kolmannessavaiheessamassanmuutoson61,6%‒31,5%=30,1%.
Massaennen3.vaihettaon0,7244g‒0,7244g0,315=0,4962g=m(CaCO3).
Poistunutosa:
M(x)=m(x)M(CaCO3)/m(CaCO3)
=0,3010,7244g100,09g/mol/0,4962g=43,98g/mol,
mikävastaaCO2:nmoolimassaa:(12,01+216,00)g/mol=44,01g/mol.
TAI
Jäljellejäänytosa:
M(y)=m(y)M(CaCO3)/m(CaCO3)
=0,3840,7244g100,09g/mol/0,4962g=56,11g/molM(CaO)
TAI
m(x)/M(x)=m(CaC2O4H2O)/M(CaC2O4H2O)
M(x)=(0,7244g0,301146,11g/mol)/0,7244g
0,301146,11g/mol=43,98g/molM(CO2)
jajäljellejäänytosa:(1‒0,616)146,11g/mol=56,11g/molM(CaO)
Kemiankoe25.9.2015Hyvänvastauksenpiirteitä
b)
Saadaanyhtälöpari:
m(CaC2O4)+m(SrC2O4)=0,5713g
m(CaCO3)+m(SrCO3)=0,4673g
Koskan(Ca)=n(CaC2O4),saadaan
CaC2 O4
1p.
vastaavasti:
Ca ∙
g
mol ∙
g
40,08
mol
m(CaCO3)=2,4973m(Ca)
m(SrC2O4)=2,0046m(Sr)
m(SrCO3)=1,6849m(Sr)
CaC2 O4
128,1
Ca
3,1961
Ca 1p.
Kunnämäsijoitetaanyhtälöpariin,saadaan
3,1961m(Ca)+2,0046m(Sr)=0,5713g
2,4973m(Ca)+1,6849m(Sr)=0,4673g,
jostasaadaanm(Ca)=0,068159gjam(Sr)=0,17632g.
1p.
Prosenttiosuudet:
0,068159g/0,6025g∙100%=11,3%kalsiumia
0,17632g/0,6025g∙100%=29,3%strontiumia
1p.
TAI
x=n(Ca)=n(CaCO3)=n(CaC2O4)
y=n(Sr)=n(SrCO3)=n(SrC2O4)
Yhtälöpari:
x∙M(CaC2O4)+y∙M(SrC2O4)=0,5713g
x∙M(CaCO3)+y∙M(SrCO3)=0,4673g
x=0,0017006jay=0,0020124
m(Ca)=0,068160gjam(Sr)=0,17632g
Prosenttiosuudet:11,3%kalsiumiaja29,3%strontiumia
Kemiankoe25.9.2015Hyvänvastauksenpiirteitä
+12. a)Vastauksessaonperusteltuammoniakinmerkitystäensimmäisenmaailmansodanaikanaja
nykyään.
1p.
Vastauksessa on kuvailtu vähintään kahta yhdistettä kahteen erilaiseen käyttötarkoituk‐
seen,japerustelunaonkäytettyyhdisteenkemiallisiaominaisuuksia.
2p.
Ammoniakkionlähtöainemonientyppeäsisältävienkemikaalientuotannossa.Sodanai‐
kana ruokahuolto ja ammusten tuotanto olivat olennaisia Saksalle. Nykyään yli puolet
elintarvikkeidentuotannostaperustuuammoniakistavalmistettuihinlannoitteisiin.
Typpipitoisiinlannoitteisiinkäytetäänesimerkiksiammoniumnitraattiajaammoni‐
umfosfaattia.Kasvitkäyttävättyppeäproteiinituotantoon,jasitäesiintyykasvinenergi‐
antuotannonkannaltatärkeissäATP/ADP‐molekyyleissäsekäDNA:ssa.
Ammoniakistavalmistetaanteollisestitypenoksidejajatyppihappoa(Ostwaldinproses‐
si).Typpihapostavalmistetaannitrattujayhdisteitä,kutenräjähteitä.Typpihappoakäyte‐
täänmyöshapettimena.
Ammuksissajaräjähteissäkäytetääntyppiyhdisteitä.Yhdisteet,kutennitroglyseriini,
trinitrotolueeni (TNT) ja kaliumnitraatti, hajoavat äkillisesti ja tuottavat runsaasti
kaasujajalämpöä,mihinräjähdysvaikutusperustuu.
b)Vastauksessaonperusteltukloorinvaarallisuuttaominaisuuksienjarakenteenavulla. 2p.
Esimerkiksi:
‐Kloorionkaasujaleviäähelposti.
‐Klooriylläpitääpalamista.
‐Kloori on erittäin reaktiivinen, koska klooriatomilla on seitsemän ulkoelektronia ja se
muodostaasiksihelpostiyhdisteitävastaanottamallayhdenelektronin.
‐Kloori on vahva hapetin, koska klooriatomilla on seitsemän ulkoelektronia ja se vas‐
taanottaahelpostielektronin.
‐Kloorikaasu muodostaa syövyttävää yhdistettä jouduttuaan kosketuksiin veden kanssa
(keuhkoissa).
Reaktiovedenkanssa
1p.
Cl2(g)+H2O(l)→HCl(aq/g)+HClO(aq)taijokinmuumahdollinenreaktio.
c)Vastauksessaonperusteltuklooriltasuojautumistakloorinominaisuuksienavulla.
11/3p.
Suojautumista natriumvetykarbonaattiliuosta sisältävän liinan avulla on selitetty tarkem‐
minjaperustelunaonkäytettyreaktioyhtälöä.
12/3p.
Esimerkiksi:
‐Kloorikaasuonvärillistä(kelta‐vihreää).Lisäksisenhajuonhavaittavissahyvinpieninä
pitoisuuksina,jotenseonhelppohavaita.
‐Kloorikaasu on tiheämpää kuin ilma, joten sen konsentraatio on suurin juoksuhaudan
pohjalla.
Koskaliinaonkostutettuvesiliuokseen,Cl2liukeneejamuodostaaHCl‐liuosta.Vetykloridi
reagoi liinassa olevan natriumvetykarbonaatin kanssa, eikä kloori tai vetykloridi pääse
vaikuttamaankeuhkoihin.
HCl(aq/g)+NaHCO3(aq)→NaCl(aq)+H2CO3(aq)
(HClOhajoaa:2HClO→2HCl+O2)
Kemiankoe25.9.2015Hyvänvastauksenpiirteitä