Joensuun seudun kansalaisopisto

o
t
s
i
p
o
s
i
a
l
a
s
n
a
k
opinto-opas 2015–2016
JOENSUU • KONTIOLAHTI • LIPERI • OUTOKUMPU • POLVIJÄRVI
JOENSUUN SEUDUN KANSALAISOPISTO
Papinkatu 3, 80110 Joensuu
www.joensuunseudunkansalaisopisto.fi
sisältö
2–4
ILMOITTAUTUMINEN & INFO
5
YHTEYSTIEDOT
6
YLEISLUENNOT & YHTEISÖ
7–11
TIETOTEKNIIKKA
12–18 TAITEEN PERUSOPETUS,
LAPSET JA NUORET
12–15
Kuvataiteen perusopetus
16–18
Teatteritaiteen perusopetus
16–18
Sanataiteen perusopetus
16–18
Sirkustaiteen perusopetus
20–23 KUVATAIDE
24–25 TEATTERI, ILMAISU JA SIRKUS
N O N S C H O L A E,
S E D V I TA E D I S C I M U S
- E I K O U L U A, VA A N
E L Ä M Ä Ä VA R T E N
Tuttu sitaatti osuu maaliinsa erinomaisesti vapaan sivistystyön
opinnoissa. Vapaan sivistystyön opinnoista saa virkeyttä arjen harmauteen, uusia taitoja työn haasteisiin, uuden suunnan tulevaisuuteen. Oman
oppimisen ja virkistymisen lisäksi bonuksena tulee yhdessä tekemisen
hienous. Muutenkin maailman parantaminen on helpointa ja tehokkainta aloittaa omasta itsestä. Siitä tykkäävät puoliso, tyttö- tai poikakaveri,
tutut ja työnantajakin.
Penaalin terävimmät kynät, maisterit ja Suomen mestarit
26
KIRJALLISUUS
27–
MUSIIKKI
27–32
Musiikin ryhmäopetus
33–37
Musiikin yksilöopetus
Opiskelijoidemme mukaan opettajamme on huippuja! Ei tämä ole ihmekään, ovathan he maistereita, tohtoreita, Suomen mestareita, itsekin opettamaansa asiaan intohimoisesti suhtautuvia tekijöitä. Liki 300
tuntiopettajaamme ovat oman opetusalansa erityisosaajia, ja innokkaita
jakamaan osaamistaan opiskelijoille. Saamamme hyvä palaute opiston
toiminnasta on koko henkilöstön ansiota, kiitos siis kaikille työntekijöillemme ja virtaa alkavaan syksyyn!
38–48 KIELET
44
Poimi uutta elämään
Finnish as foreign language
Uusi lukuvuosi on alkamassa ja kädessäsi oleva opas sisältää tutun ja turvallisen lisäksi runsaasti uutta kokeilemisen arvoista. Kuuntelemme myös
herkällä korvalla toiveita – jos jotakin tärkeää mielestäsi puuttuu, laita
kurssitoive tulemaan, pyrimme huomioimaan toiveita joka lukukauden
suunnittelussa.
49–51 VIP-KURSSIT
52
HYVINVOINTI
Toivotan antoisia opiskeluelämyksiä kaikille!
52–69 LIIKUNTA JA TERVEYS
TERO VÄÄNÄNEN
rehtori
70–73 TANSSI
74–
KÄDENTAIDOT JA MUOTOILU
74–78
Tekstiilityö
78–81
Tekninen työ
79
VENEILY
81–83 KOTITALOUS JA PUUTARHA
Page 6: Courses taught in English
2
Julkaisija: Joensuun seudun kansalaisopisto
Painopaikka: PunaMusta Oy, Joensuu 2015
Etukannen kuva: Johanna Turunen
Takakannen kuvat: ylempi kuva: Iina Puolanne
alempi kuva: Eeva Riihelä
Taitto: Katja Laasonen
Opinto-opas on jaettu kansalaisopiston toiminta-alueella jokaiseen kotiin.
Painosmäärä 61 000 kpl.
www.joensuunseudunkansalaisopisto.fi
ilmoittautuminen
I L M O I T TA U D U
NETISSÄ
KE 19.8. KLO 9 ALKAEN:
PUHELIMITSE TAI TOIMISTOSSA
MA 24.8. KLO 9 ALKAEN:
WEBKUHA.JNS.FI
PUH. 013 337 5929
OPISTOTALO, PAPINKATU 3
Hanki itsellesi käyttäjätunnus hyvissä ajoin ennen
ilmoittautumisen alkamista:
• rekisteröitymällä osoitteessa webkuha.jns.fi tai
• soittamalla asiakaspalveluun,
puh. 013 337 5929.
Jos et saa vahvistusviestiä luotuasi käyttäjätunnuksen
netissä, tarkista roskapostikansiosi.
Soita asiakaspalveluun, puh. 013 337 5929
• jos tarvitset apua tai olet kadottanut tunnuksen tai
salasanan
• jos olet oikeutettu alennuksiin (ks. sivu 4)
Voit ilmoittautua netin kautta suurimmalle osalle
kursseista. Netin kautta et voi ilmoittautua, jos
• olet alle 16-vuotias
• ilmoitat osallistujan lapsiryhmiin
• ilmoittaudut Vip-kursseille
• ilmoittaudut musiikin yksilöopetukseen.
Asiakaspalvelu avoinna
lukukauden aikana (2.9.–13.12.):
ma-to klo 10–16.30
pe klo 9–12
muulloin:
ma-to klo 10–15
pe klo 9–12
• Valitse kurssi ja kirjaa kurssinumero ylös jo ennen
ilmoittautumissoittoa. Puhelinilmoittautumisen alkuvaiheessa
saattaa olla ruuhkaa.
• Jos olet oikeutettu alennuksiin (ks. sivu 3), muista sopia
alennusoikeutesi todistamisesta jo ilmoittautumisen yhteydessä.
Huom! Ilmoittautuminen lasten ja
nuorten kuvataideopetukseen:
puh. 050 408 7936 / Pekkala, Pekkalankatu 7
ma–to klo 8–15.30 ja pe klo 9–12
VA S TA U K S E T K Y S Y M Y K S I I S I
Mille kurssille?
Pääsenkö kurssille?
Valitse kurssi ja kirjaa kurssinumero ylös.
Kurssipaikat täytetään ilmoittautumisjärjestyksessä.
Milloin ilmoittaudun?
Viimeistään 1 viikko ennen kurssin alkua, ellei
kurssin kuvauksessa ole muuta mainintaa.
Miten ilmoittaudun?
Netissä, puhelimitse tai toimistossa.
Netissä: rekisteröimällä itsesi tai kirjautumalla olemassaolevilla tunnuksillasi ja ilmoittautumalla kurssille (webkuha.jns.fi). Varmista
tunnustesi toimivuus hyvissä ajoin ennen
ilmoittautumista.
Puhelimitse/toimistossa: luomme sinulle
asiakkuuden, jos sellaista ei vielä ole ja ilmoitamme sinut kurssille.
Sähköpostilla ei voi ilmoittautua.
Jos ilmoittaudut lukuvuoden mittaiselle
(syksy + kevät) kurssille, ilmoittautuminen kattaa myös kevätosuuden, eikä keväällä tarvitse ilmoittautua uudelleen.
Puhelimitse voit ilmoittautua myös käynnissä olevalle kurssille, jos kurssilla on tilaa.
Tiedustele lisää asiakaspalvelusta.
Huomioithan, että netti-ilmoittautuminen
alkaa aiemmin.
Saat tiedon kurssille pääsystä ilmoittautuessasi.
Kurssi alkaa aina, jos peruuntumisesta ei erikseen
ilmoiteta.
Voiko kurssi peruuntua?
Jos ilmoittautuneita ei ole riittävästi viikkoa
ennen kurssin alkua, kurssi perutaan (minimimäärä on opetuspaikasta riippuen 6–8 opiskelijaa).
Kurssin perumisesta ilmoitetaan tekstiviestillä –
pidäthän yhteystietosi ajan tasalla.
Voinko perua ilmoittautumisen?
Ilmoittautuminen on sitova.
HUOM!
Ilmoittautuminen ei ole mahdollista,
jos sinulla on maksamattomia kurssimaksuja.
Voit, kuitenkin viimeistään 1 viikko ennen kurssin
alkua, suoraan asiakaspalveluun.
Netti-ilmoittautumisen voi perua netissä viimeistään 12 vrk ennen kurssin alkua.
Jos joudut perumaan kurssin myöhemmin,
toimita asiakaspalveluun kirjallinen ilmoitus ja
todistus perumisen syystä (sairaus, työeste paikkakunnalta poismuutto).
ilmoittautumissivu: webkuha.jns.fi
Ilmoittauduin koko lukuvuoden
kestävälle kurssille, voinko
peruuttaa kevätosuuden?
Voit, kuitenkin viimeistään syyslukukauden
loppuun mennessä (13.12.2015).
Jos kurssimaksu on jo laskutettu kevään osalta,
maksu voidaan palauttaa em. perumisehtojen
täyttyessä ja todistuksen perusteella.
HUOM! Opettajalle ei voi peruuttaa kurssia,
ilmoita aina perumisesta asiakaspalveluun.
Milloin lasku tulee?
Laskut postitetaan ilmoitettuun osoitteeseen.
HUOM! Kurssi käynnistyy vaikka lasku ei
ehtisi tulla ennen kurssin alkua. Kurssin perumisesta ilmoitetaan aina tekstiviestillä.
Yli 100 euron laskut koko lukuvuoden mittaisista kursseista laskutetaan automaattisesti
kahdessa erässä. Kevätkauden osuus laskutetaan viikolla 3.
Jos jätät maksamatta kurssin ilman
perumista, lasku on perintäkelpoinen.
3
info
OPINTOSETELIETUUS
UUDISTUU
Syyslukukaudesta 2015 alkaen opetushallituksen opintosetelituki on siirretty
suoraan eläkeläisille, senioreille, oppimisvaikeuksista kärsiville ja maahanmuuttajille tarkoitettujen kurssien
hintaan. Opintosetelietuuskurssit on
merkitty oppaaseen OPSET-merkinnällä.
Opintoseteli ei ole siis enää henkilökohtainen alennus, jonka voi siirtää
valitsemalleen kurssille, eikä sitä voi
enää ilmoittautumisen yhteydessä
pyytää.
Etuus on edelleen 10€ / kurssi (kahdessa
erässä laskutettavat koko lukuvuoden
kurssit 5€ + 5€).
ALENNUKSET
ALENNUKSET PUHELIMITSE JA
TOIMISTOSTA
Pyydä alennusta ja sovi alennusoikeutesi
todistamisesta jo ilmoittautumisen yhteydessä. Alennuksia ei myönnetä enää kurssilaskutuksen jälkeen.
TYÖTTÖMYYSALENNUS
Työtön työnhakija saa pyynnöstä 20 euron
alennuksen yhdestä kurssista lukukaudessa. Koko lukuvuoden mittaisesta kurssista
alennuksen saa vain kerran.
Työttömyys on todistettava Kelan tai
työttömyyskassan edellisen kuukauden
maksutositteella tai työvoimatoimiston
antamalla todistuksella (ei asiakaskortilla).
Todistus on esitettävä ilmoittautumisen
yhteydessä tai erikseen sovittuna aikana
opistotalon asiakaspalvelussa tai kuntien
palvelupisteissä.
YHTEISKOULUN LUKION
UUDET TILAT
KÄYTÖSSÄMME
ILTAISIN
Papinkadun Opistotalon uuden siiven
remontti on valmis. Kansalaisopiston
käytössä on iltaisin uudet modernit ja
huippuvarustellut luokkatilat. Erityistiloja ovat mm. kuntosali, bänditila,
valoisa kuvataideluokka, suurryhmätila
yleisluentoihin.
LUKUKAUDET JA LOMAT
Syyslukukausi: 2.9.2015–13.12.2015
Syysloma (vko 42): 12.–18.10.2015
Kevätlukukausi: 11.1.– 23.6.2016
Talviloma (vko 10): 7.–13.3.2016
Lomien ja juhlapyhien aikana ei ole
opetusta ja asiakaspalvelu on suljettu.
TIETOA UUSISTA KURSSEISTA,
VAPAISTA KURSSIPAIKOISTA JA
ILMAISTAPAHTUMISTA
•
•
•
•
•
•
nettisivuillamme
Facebook-sivullamme
kuntien nettisivuilla ja
tapahtumakalentereissa
paikallislehdissä
Joensuun Uutisissa
kirjastoissa ja palvelupisteissä
VOIT VAIHTAA ERITASOISEEN
RYHMÄÄN ASIAKASPALVELUSSA
Voit vaihtaa toiseen ryhmään, jos ryhmässä
on tilaa. Kysy lisää asiakaspalvelusta.
Netti-ilmoittautujan tulee soittaa asiakaspalveluun heti ilmoittautumisen jälkeen
saadakseen alennuksen.
Oppitunnin (t) pituus on 45 minuuttia.
SOTAVETERAANIALENNUS
MUUTOKSET
Sotaveteraaneilta ei peritä kurssimaksua.
Pidätämme oikeuden muutoksiin. Kurssin
kokoontumiskertojen muutoksista ilmoitamme tekstiviestillä.
OPINTOSETELIETUUS UUDISTUU
OPPITUNNIN PITUUS
TAPATURMAVAKUUTUS
ks. vasen lohko
Opiskelijat on vakuutettu tapaturman
varalta.
TODISTUKSET
PALAUTTEETJA KURSSITOIVEET
Anna palautetta tai välitä kurssitoiveesi
opettajalle, suunnittelijalle, asiakaspalveluun
tai nettisivujen lomakkeiden kautta.
Opiskelija, joka on ollut läsnä vähintään
75% oppitunneista, saa pyynnöstä osallistumistodistuksen, joka on maksuton kuluvan
lukuvuoden opinnoista. Aikaisemmilta
vuosilta pyydetyn todistuksen maksu on 10
euroa.
ENROLMENT
ЗАПИСЬ НА КУРСЫ
You need to register one week before the course begins at the latest.
You can do this in three different ways:
1) by phone at +358 13 337 5929 / +358 50 572 5984 / +358 50 912 6689
from August 24th, 2015
2) personally at 3 Papinkatu Street in Joensuu to fill in a registration form
(also available on our website) from August 24th, 2015
3) online from August 19th, 2015: webkuha.jns.fi
Запись на курсы не позже чем за 7 дней до начала занятий:
1. На сайте с 19.08. (личный код требуется): webkuha.jns.fi
2. По телефону по-русски с 24.08., тел. ¬¬+358 50 912 6689
• c 24.08.–11.09. ежедневно в 10-15
• c 14.09. вт. и чт. в 15-16
3. С 24.8. заполнять анкету в офисе Papinkatu 3, Joensuu
(анкету сможете найти также на нашем сайте)
NB! the online form is in Finnish, and Finnish Personal Identity Code is needed
Additional information: www.joensuunseudunkansalaisopisto.fi
Courses taught in English - page 6
44
OPISKELIJA-INFO
Дополнительная информация:
www.joensuunseudunkansalaisopisto.fi
www.joensuunseudunkansalaisopisto.fi
Ilmoittaudu
viimeistään viikko ennen kurssin alkua!
yhteystiedot
ALUEPALVELUPISTEET:
www.joensuunseudunkansalaisopisto.fi
facebook.com/joensuunseudunkansalaisopisto
013 3375929
Sähköpostiosoitteet (ei koske tuntiopettajia):
[email protected]
PÄÄTOIMIPAIKKA:
Opistotalo, Papinkatu 3,
80110 Joensuu
puh. 013 337 5929
OPISTOTALON ASIAKASPALVELU:
PUH. 013 337 5929
lukukausien aikana
(2.9.–13.12.2015):
ma–to klo 10–16.30 ja pe klo 9–12
muulloin:
ma–to klo 10–15 ja pe klo 9–12
Henkilökunta
Rehtori Tero Väänänen
puh. 050 593 1191
Apulaisrehtori Juha Pasanen (vs.)
puh. 050 572 5984
Tiedottaminen, tilavaraukset:
Palvelukoordinaattori Katja Laasonen
puh. 050 442 8639
TOIMISTO / ASIAKASPALVELU
LASTEN JA NUORTEN
KUVATAIDEOPETUS:
Pekkalan kartano,
Pekkalankatu 7 A,
80260 Joensuu,
puh. 050 408 7936
PEKKALAN
ASIAKASPALVELU:
ma–to klo 8–15.30 ja pe klo 9–12
toimistosihteeri Ulla Korhonen
puh. 050 408 7936
[email protected]
OPETUKSEN SUUNNITTELU
JA OPINTO-OHJAUS
Suunnittelijaopettajat vastaavat ainealueiden opetuksen suunnittelusta ja
antavat opinto-ohjausta. Tavattavissa
alla ilmoitettuina aikoina Opistotalolla,
Papinkatu 3.
Tietotekniikka
Terho Kontkanen
puh. 050 574 4432
Opistotalolla ma–pe klo 9–15
Ilmoittautuminen, kurssilaskutus:
Kuvataiteen perusopetus,
lapset ja nuoret
Toimistosihteeri Ulla Parviainen
puh. 013 337 5953
klo 10–15
Elina Vaaherkumpu
puh. 050 9126687
Pekkalassa ma–pe klo 9–15
Palkat:
Kuvataide, aikuiset
Toimistosihteeri Terttu Hirvonen
puh. 013 337 5955
klo 10–15
Talous- ja henkilöstöasiat:
Toimistonhoitaja Maire Halonen
puh. 013 337 5950
klo 10–15
Asiakaspalvelu, tilavaraukset:
Opistoisäntä Anssi Turtiainen
lukukausien aikana (2.9. alkaen):
ma–to klo 14–20 ja
pe klo 9–16,
muulloin ma–pe klo 9–16
puh. 050 435 2113
Elina Vaaherkumpu
(maalaus, piirustus, grafiikka,
Pekkalan keramiikkakurssit)
puh. 050 9126687
Pekkalassa ma–pe klo 9–15
Satu Nevalainen
(lasi, keramiikka, posliini)
puh. 050 353 7892
Opistotalolla ma–pe klo 9–15
Teatteri, ilmaisu, sirkus ja kirjallisuus
Teatteri-, sana- ja sirkustaiteen
perusopetus
Hannele Autti
puh. 050 461 2312
Opistotalolla ti ja ke klo 10–11
•
•
•
•
•
•
•
•
ENO, Kunnantie 2
KIIHTELYSVAARA, Aprakkatie 2
PYHÄSELKÄ, Hammaslahdentie 2
TUUPOVAARA, Virastotie 10
KONTIOLAHTI, Koulutoimisto, Keskuskatu 8
LIPERI, Keskustie 10
OUTOKUMPU, Kaupungintalo, Hovilankatu 2
POLVIJÄRVI, Koulukeskus, A-talo, Polvijärventie 6
Opetusta järjestetään noin 180 opetuspaikassa
koko toiminta-alueella.
Musiikki
Markku Könttä (ryhmäopetus)
puh. 050 912 6682
Opistotalolla ma ja ke klo 13–14
Liisa Karhu (yksilöopetus)
puh. 050 311 9183
Opistotalolla ma, ke, to, pe klo 9–15,
ti klo 9–13
Kielet
Juha Pasanen
puh. 050 572 5984
Opistotalolla ma–to klo 13–14
Anne Siippainen-Miljuhin
puh. 050 912 6689
Opistotalolla ti ja to klo 15–16
Liikunta, terveys ja tanssi
Jenni Raassina-Asikainen
puh. 050 432 5842
s-posti: [email protected]
Opistotalolla ma klo 10–14,
pe klo 12–13
Sonja Vänskä
puh. 050 358 8991
Irma Maasilta
puh. 050 315 6502
Opistotalolla ma klo 9–10.30,
ti–pe klo 9–15
Tekstiilityö, puutarha
Anne Soininen
puh. 050 912 6690
Opistotalolla ti ja to klo 12–13
Tekstiilityö alueilla: Joensuu, Eno,
Kiihtelysvaara, Tuupovaara, Kontiolahti
Tekstiilityö, kotitalous
Elina Martikainen
puh. 050 912 6683
Opistotalolla to klo 12–13
Tekstiilityö alueilla:
Pyhäselkä, Liperi, Outokumpu, Polvijärvi
Tekninen työ, vip-kurssit, kalastus
Satu Nevalainen
puh. 050 353 7892
Opistotalolla ma–pe klo 9–15
Veneily, yleisluennot, yhteisö
Juha Pasanen
puh. 050 572 5984
Opistotalolla ma–to klo 13–14
Käynnissä olevien
kurssien vapaille paikoille voit ilmoittautua puhelimitse!
facebook.com/joensuunseudunkansalaisopisto
55
yleisluennot ja yhteisö
YLEISLUENNOT
Kaikki luennot ovat maksuttomia.
Luennoille ei tarvitse ilmoittautua
etukäteen.
JOENSUU
(kantakaupunki)
MISTÄ JA MITEN HANKIN KOIRAN?
la 10.10. klo 12:00-15:00
OPISTOTALO, Papinkatu 3, lk 2128
Luennoitsija: Koirakouluttaja Katja Tohmo
Koiran hankkiminen tänään on aivan eri asia kuin
vaikkapa kymmenen vuotta sitten. Pentu-business kukoistaa, valitettavasti! Luennolla käydään
läpi roturyhmiä ja niiden ominaisuuksia ja mitä
vaatimuksia ne asettavat hankkijalleen, valitako
uros vai narttu, oma vai sijoituskoira, pentu vai
aikuinen, löytökoira jne.
LIPERI
YHTEISÖ
MISTÄ JA MITEN HANKIN KOIRAN?
ti 15.9. klo 18:00-20:30
Ylämyllyn koulu, PALOAUKEAN YKSIKKÖ,
Patteristontie 12 e, kuvataidelk
15.9.2015 - 15.9.2015
Luennoitsija: Koirakouluttaja Katja Tohmo
Ks. Joensuun luento.
JOENSUU
KOIRAN STRESSI JA ONGELMAKÄYTTÄYTYMINEN
to 24.9. klo 18:00-20:30
Ylämyllyn koulu, PALOAUKEAN YKSIKKÖ,
Patteristontie 12 e, teksiililuokka
Luennoitsija: Koirakouluttaja Katja Tohmo
Koira stressaantuu kuten ihmisetkin. Jatkuva
stressi paitsi altistaa koiran sairauksille, on myös
usein syynä koiran ongelmakäyttäytymiseen.
Mistä koiran stressin tunnistaa? Mitä pitäisi tehdä
vähentääksemme koiran stressiä? Mikä on ongelmakäyttäytymistä ja kuinka sitä voi ehkäistä?
Minun Ranskani -luentosarja
Sarjan luennot toteutetaan yhteistyössä
Joensuun suomalais-ranskalaisen yhdistyksen
kanssa. Yhdistys täyttää 35 vuotta.
LASIN TAKANA - TULKIN TYÖTÄ
ti 18.8. klo 18:00-19:30
SEUTUKIRJASTO, pääkirjasto,
Koskikatu 25, Muikku-sali
Konferenssitulkki, FM Aija Kivisaari-Martinez
kertoo työstään Euroopan parlamentissa
Brysselissä ja Strasbourgissa. Hän tulkkaa
englannista, ranskasta, espanjasta ja italiasta suomeen sekä suomesta espanjaan.
RANSKALAISPULPETTIEN TAKANA
ti 27.10. klo 18:00-19:30
SEUTUKIRJASTO, pääkirjasto,
Koskikatu 25, Muikku-sali
Opiskelija Heidi Hellgren on käynyt ranskalaisen ala- ja yläkoulun, jotka molemmat
sijaitsevat Saint-Genis-Pouillyssa, ja päästötodistuksen hän sai Mouans-Sartoux’ssa
Grassen lähellä sijaitsevasta yläkoulusta.
Nykyään hän opiskelee lavastajaksi ja
opettaa myös ranskaa Joensuun seudun
kansalaisopistossa.
KUVIA CLAUDE MONET’N
GIVERNYSTA JA RANSKAN GOOTTILAISESTA ARKKITEHTUURISTA
ti 3.11. klo 18:00-19:30
SEUTUKIRJASTO, pääkirjasto,
Koskikatu 25, Muikku-sali
Kuopiolainen Juha Hyttinen kertoo kuvin
impressionisti Monet’n kotimuseosta Givernysta sekä pohjoisranskalaisista keskiaikaisista rakennuksista.
MAALAISELÄMÄÄ RANSKASSA
ti 10.11. klo 18:00-19:30
SEUTUKIRJASTO, pääkirjasto,
Koskikatu 25, Muikku-sali
Graafikko Leea Wasenius kertoo omasta
suhteestaan Ranskaan. Heidän ranskalainen
kotinsa sijaitsee Lounais-Ranskassa Dordognen departementissa.
(kantakaupunki)
151753 Joensuu UUTUUS!
PUNAHATTUISET LEIDIT
ma 12:00-14:00, 4 krt. 10t/50€
14.9.2015 – 14.12.2015, Tuire Hindikka
Punahattuisten leidien esikuva on Yhdysvalloissa. Siellä punaisten hattujen sosieteetin
muodostavat naiset, jotka varttuvat ikäisikseen
huvittuneesti, energisesti ja huumorilla. Ryhmä
on tarkoitettu naisille, jotka aika ajoin voivat
hassutellen tai lapsekkaastikin sonnustautua
punaiseen, purppuraan tai pinkkiin ja lähteä
iloitsemaan taiteesta ja kulttuurista. Kurssin ohjelma: 14.9. KUVANVEISTÄJÄN vaikutuspiirissä;
Reetta Göhn-Soinisen ateljeessa. 5.10. TANSSIJAN TRIKOISSA; tanssitaiteilija Mari Kortelaisen
treenikämpällä. 9.11. GRAFFITIA JA TUFTATTUA
VILLAA; muotoilija Niina Katinka Mantsisen maailmassa. 14.12. VALTIONPALKITUN TV-DRAAMAN PALOITTELU; käsikirjoittaja Pirkko Kurikka
ja Uppotukki Pakkahuoneella.
Sukututkimus
150600 Joensuu
SUKUTUTKIMUS
INTERNETIN AVULLA
pe 16:30-20:30, 8 krt. 40t/88€
OPISTOTALO, Papinkatu 3, lk 103
4.9.2015 - 30.10.2015
Tuula Kiiski
Kurssilla tutustutaan sukututkimuksen tekemiseen ja suvun historian selvittämiseen internetin
tietokantojen avulla. Jatkuvasti lisääntyvä digikuvattu aineisto internetissä laajentaa saatavilla
olevaa aineistoa sekä tutkimusmahdollisuuksia.
Kurssi on tarkoitettu sukututkimusta aloittaville
tai jo pidemmälle ehtineille luterilaisten ja ortodoksisten sukujen tutkijoille. Kurssiin sisältyy
käynti Joensuun maakunta-arkistossa
Matematiikka
151667 Joensuu
TÄHTITIETEEN PERUSTEET
ke 17:30-20:00, 6 krt. 19t/44€
OPISTOTALO, Papinkatu 3, lk 200
2.9.2015 - 7.10.2015
Timo Hoikkala
Luento-osuuden illat on jaettu eri teemoihin
kuten maailmankaikkeus, aurinkokunta ja sen
rakenne, avaruusluotaimet jne. Luennoilla käsitellään myös aihepiirin ajankohtaisia aiheita.
Kurssiin sisältyy käynti Jakokosken tähtitornilla.
Courses taught
in English
151537 IRISH DANCE -VIP (p. 50)
151021 INTIALAISTEN CURRY-RUOKIA /
INDIAN CURRY DISHES (p. 81)
KUVA PIRJO PASSO JA
6
151016 ESPANJALAINEN KEITTIÖ /
SPANISH KITCHEN (p. 81)
Ilmoittaudu viimeistään viikko ennen kurssin alkua.
tietotekniikka
TIETOTEKNIIKKA
JOENSUU
(kantakaupunki)
Tietokoneen
ajokorttikoulutus,
moduulit
150585 Joensuu
TIETOKONEEN AJOKORTTI: WINDOWS 8.1
ke 17:30-20:45, 4 krt. 16t/37€
OPISTOTALO, Papinkatu 3, lk 103
2.9.2015 - 23.9.2015
Jussi Ilvonen
Opiskellaan ja tentitään a-ajokorttimoduuli
”Käyttöjärjestelmä ja tiedonhallinta”. Katso tarkempi sisältökuvaus http://www.tieke.fi/display/
Akortti/A-kortti tai kysy opistolta. Kurssille voi
tulla myös opiskelemaan oppimäärän tekemättä
tenttiä. Kurssikirja ilmoitetaan kurssin alussa (ei
pakollinen).
Taso: [2]
150586 Joensuu
TIETOKONEEN AJOKORTTI: WORD 2013
ke 17:30-20:45, 6 krt. 24t/55€
OPISTOTALO, Papinkatu 3, lk 103
30.9.2015 - 11.11.2015
Jussi Ilvonen
Opiskellaan ja tentitään a-ajokorttimoduuli
”Tekstinkäsittely”. Katso tarkempi sisältökuvaus
http://www.tieke.fi/display/Akortti/A-kortti tai
kysy opistolta. Kurssille voi tulla myös opiskelemaan oppimäärän tekemättä tenttiä. Kurssikirja
ilmoitetaan kurssin alussa (ei pakollinen).
Taso: [2]
150587 Joensuu
TIETOKONEEN AJOKORTTI:
INTERNET JA SÄHKÖPOSTI
ke 17:30-20:45, 3 krt. 12t/28€
OPISTOTALO, Papinkatu 3, lk 103
18.11.2015 - 2.12.2015
Jussi Ilvonen
Opiskellaan ja tentitään a-ajokorttimoduuli ”Internet ja sähköposti”. Katso tarkempi sisältökuvaus http://www.tieke.fi/display/Akortti/A-kortti
tai kysy opistolta. Kurssille voi tulla myös opiskelemaan oppimäärän tekemättä tenttiä. Kurssikirja ilmoitetaan kurssin alussa (ei pakollinen).
Taso: [2]
150639 Joensuu
SUUNNITELLAAN TIETOKONEELLA CAD-PERUSTEITA ILMAISOHJELMALLA
ti 17:30-20:00, 7 krt. 21t/48€
OPISTOTALO, Papinkatu 3, lk 103
8.9.2015 - 27.10.2015
Minna Nirkko
Haluatko piirtää pohjapiirroksia tai muita mittatarkkoja 2D-suunnitelmia tietokoneella? Opit käyttämään ilmaista, ammattitasoista DraftSight-ohjelmaa käytännönläheisellä tavalla. Työstämme
opiskelijoiden omia suunnitelmia, kohderyhminä
erityisesti sisustajat, kotirakentelijat tai muut
suunnittelijat. DraftSight vastaa toiminnoiltaan
AutoCAD-ohjelmaa, joten kurssi soveltuu myös
sen alkeiden opiskeluun tai unohtuneiden taitojen herättelyyn. Taso: [4]
150638 Joensuu
3D-SUUNNITTELUN ALKEET
ti 17:30-20:00, 5 krt. 15t/35€
OPISTOTALO, Papinkatu 3, lk 103
3.11.2015 - 1.12.2015
Minna Nirkko
Perehdymme ilmaisen Sketch Up -ohjelman
käyttöön. Otamme haltuun ohjelman käyttöliittymän, perustoimintoja ja lataamme verkosta
valmiita malleja. Voit halutessasi tuoda esim.
oman pohjapiirroksen ja tehdä siitä 3D-mallinnuksen. Taso: [4]
Ohjelmointi
Ohjelmointikurssien sisällöt löytyvät netistä: http://www.joensuunseudunkansalaisopisto.fi/course/view.php?id=123
150635 Joensuu
2D-PELIN RAKENTAMINEN
UNITY-YMPÄRISTÖSSÄ
C#-KIELELLÄ
ti 17:30-20:00, 8 krt. 24t/55€
OPISTOTALO, Papinkatu 3, lk 211
8.9.2015 - 3.11.2015
Mikko Anttonen
Unity-perusteet, C#-kielen perusteet. Kurssilla
luodaan 2D-peli (esim. tasohyppely tai puzzle-peli). Vähäinen ohjelmoinnin ennakkotunteminen tarpeellista. Peligrafiikkaa tuotetaan
Gimp-ohjelmalla. Taso: [4]
150690 Joensuu
VERKKOKURSSI:
2D-PELIKEHITYS, OSA I
24t/95€
7.9.2015 - 18.10.2015 Taso: [4]
Tietotekniikan
jatkoryhmät,
tekninen piirtäminen
150691 Joensuu
VERKKOKURSSI:
2D-PELIKEHITYS, OSA II
24t/95€
26.10.2015 - 6.12.2015 Taso: [4]
150610 Joensuu
WINDOWS 8.1 - PÄIVITÄ TIETOSI
to 17:30-20:00, 5 krt. 15t/35€
OPISTOTALO, Papinkatu 3, lk 211
17.9.2015 - 22.10.2015
Jussi Ilvonen
Ovatko tietosi aiemmista Windows-versioista?
Windows 8.1 on erilainen ja sisältää ominaisuuksia, joita et ehkä tunne. Lyhyt, napakka kurssi
saa tietosi nopeasti ajan tasalle ja pärjäät jatkossa myös uuden Windowsin kanssa. Tietoja myös
Windows 10:n tulemisesta.
Taso: [2]
150695 Joensuu
VERKKOKURSSI:
C-OHJELMOINTIKIELEN PERUSTEET,
OSA I
24t/95€
7.9.2015 - 18.10.2015 Taso: [4]
150696 Joensuu
VERKKOKURSSI:
C-OHJELMOINTIKIELEN PERUSTEET,
OSA II
24t/95€
26.10.2015 - 6.12.2015 Taso: [4]
OPISTOSSA
OHJELMOIDAAN
Ihmisiä kannustetaan nyt ohjelmoimaan.
Mm. peruskouluissa on menossa uudistus, jossa ohjelmoinnin opetus otetaan
mukaan ala- ja yläkoulujen opetussuunnitelmiin.
Seuraavassa joitakin näkökohtia, miksi ohjelmoinnin opettaminen on tärkeää
1. Suomi tarvitsee it-osaajia, erityisesti
koodaajia
2. Ohjelmointia on tärkeä ymmärtää, vaikka ei itse koodaisikaan (vrt. koululainen
opiskelee biologiaa, vaikka hänestä ei tule
biologia tai opiskelee maantietoa, vaikka ei
tule geologia)
3. Ohjelmointi on motivoivaa ja opettaa
ajattelua sekä kehittää loogista päättelykykyä
4. Ongelmien jakamista osiin tarvitaan sekä ohjelmoinnissa että arkielämässä
Kansalaisopisto tarjoaa nyt ohjelmoinnin
opetusta peräti viidessä opintoryhmässä.
Yksi näistä on perinteinen lähiopetusryhmä. Verkkokursseja on neljä ja ne toteuttaa yhteistyökumppani Viope Solutions
Ltd. Lisätietoja verkkokursseista http://
www.joensuunseudunkansalaisopisto.fi/
course/view.php?id=123
Ohjelmoinnin kursseille voivat ilmoittautua kaikki aiheesta kiinnostuneet. Verkkokursseilla opiskelu on täysin paikkariippumatonta. Riittää kun sinulla on tietokone
ja nettiyhteys. Kursseilla liikumme pelikehityksen maailmassa, joka ennakkoarvion
mukaan kiinnostanee nuoria. Ehkä sopiva
alaikäraja lienee kuitenkin n. 15 vuotta, sillä jonkin verran ohjelmoinnissa tarvitaan
mm. matemaattista perusosaamista.
Kaikenlainen tieto- ja viestintätekniikan
osaaminen on hyvin tärkeää – niin työssä
kuin vapaa-ajalla. Tulevaisuudessa osaaminen on yhä enemmän myös tasa-arvokysymys. Osa pystyy hankkimaan itselleen
olennaiset tvt-palvelut koko ajan lisääntyvästä tarjonnasta. Nämä taitajat pystyvät
analysoimaan tarjontaa ja he elävät toimivassa, joustavassa helppokäyttöyhteiskunnassa. Ne, jotka eivät tähän pysty, kohtaavat kokonaan toisenlaisen Suomen.
Kansalaisopistot ovat profiloituneet kaikentasoisten ja kaikenikäisten henkilöiden
tietotekniikkataitojen kehittämispaikaksi.
Viime vuonna reilut 900 osallistujaa kävi
Joensuun seudun kansalaisopiston ryhmissä oppimassa atk-taitoja. Toivon, että
tarjontamme kiinnostaa Sinua tulevanakin
lukuvuotena.
TERHO KONTKANEN
koulutussuunnittelija
Käynnissä olevien kurssien vapaille paikoille voit ilmoittautua puhelimitse.
7
tietotekniikka
Tablet-tietokoneet
150643 Joensuu
IPAD-TABLET PERUSTEET A
ma 18:30-21:00, 5 krt. 15t/35€
OPISTOTALO, Papinkatu 3, lk 103
7.9.2015 - 5.10.2015
Tapio Terenius
Omistatko Ipadin tai harkitsetko siihen siirtymistä? Tässä opintoryhmässä saat rautaisannoksen
oppia Ipadistä ja sen käyttökelpoisimmista ohjelmista. Oma Ipad mukaan kurssille. Taso: [3]
150634 Joensuu
IPAD-TABLET PERUSTEET B
la 10:00-14:15, 3 krt. 15t/35€
OPISTOTALO, Papinkatu 3, lk 103
19.9.2015 - 3.10.2015
Tapio Terenius
Kuten kurssi A. Viikonloppukurssi. Taso: [3]
150701 Joensuu
IPAD-TABLET JATKOKURSSI
ti 13:30-16:00, 4 krt. 12t/28€
OPISTOTALO, Papinkatu 3, lk 103
10.11.2015 - 1.12.2015
Tapio Terenius
Kurssilla perehdytään iPadin ohjelmistotarjontaan tarkemmin ja selvitellään iTunes Storen sekä pilvipalvelun käyttöä perusteellisemmin. Sopiva ryhmä jo aiemmin iPad-kursseilla olleille sekä
henkilöille, jotka hallitsevat laitteen perustasolla.
Oma iPad mukaan kurssille. Taso: [3]
150700 Joensuu
VAIHTOEHTONA TABLET, ANDROID
ti 17:30-20:00 5 krt. 15t/35€
OPISTOTALO, Papinkatu 3, lk 211
10.11.2015 - 8.12.2015
Tapio Terenius
Tablet, taulutietokone, sormitietokone - rinnakkaisia nimityksiä kosketusnäytölliselle tietokoneelle. Ota haltuun laitteen parhaat käyttökohteet, ohjelmien hallinta ja asennus. Kurssilla
käytössä Android-pohjaiset taulutietokoneet. Voit
tuoda halutessasi myös oman laitteen. Taso: [3]
Digitaalivalokuvaus
150599 Joensuu
DIGIKUVAUKSEN MAASTOKURSSI
to 17:30-20:45, la 10-15, su 10-16, 4 krt. 16t/37€
OPISTOTALO, Papinkatu 3, lk 211
3.9.2015 - 10.9.2015
Auvo Ryynänen
Kurssi sopii luontokuvauksesta kiinnostuneille.
Hallitset perussäätöjen käytön, mutta haluat harjoitella niiden soveltamista käytännön tilanteissa.
Opetus tapahtuu pääasiassa maastossa käytännön tilanteiden kautta. Kokoontuminen luokassa
3.9., jolloin kartoitetaan lähtötilanne ja kerrataan
perusasiat. Viikonloppuna (5.-6.9.) tehdään 2
retkeä max. 50 km etäisyydelle. Viimeinen kerta
10.9. luokassa kuvankäsittelyä. Matkat omilla ja
yhteiskyydeillä. Taso: [3]
150597 Joensuu
DIGIKUVAUKSEN PERUSKURSSI
ke 17:30-20:00, 8 krt. 24t/55€
OPISTOTALO, Papinkatu 3, lk 211
9.9.2015 - 4.11.2015
Auvo Ryynänen
Perehdymme aukon, ajan ja herkkyyden säätöihin harjoitusten avulla. Tietoa myös RAW-kuvauksesta. Kurssille mukaan oma kamera. Kuvia
käsitellään Photoshop Elementsillä. Taso: [3]
8
150584 Joensuu
DIGIKUVAUKSEN VIIKONLOPPUKURSSI A
la 10:00-16:00, su 10:00-16:00, 4 krt. 24t/55€
OPISTOTALO, Papinkatu 3, lk 211
19.9.2015 - 27.9.2015, Auvo Ryynänen
Kurssilla käsitellään perusasiat digikuvauksesta,
varusteista ja kuvankäsittelystä kahden viikonlopun aikana. Perehdymme aukon, suljinajan ja
herkkyyden säätöihin sekä niiden käyttämiseen
käytännön tilanteissa. Opimme myös RAW-kuvauksen niksit. Oma kamera mukaan.
Taso: [3]
150596 Joensuu
DIGIKUVAUKSEN VIIKONLOPPUKURSSI B
la 10:00-16:00, su 10:00-16:00, 4 krt. 24t/55€
OPISTOTALO, Papinkatu 3, lk 211
24.10.2015 - 1.11.2015
Auvo Ryynänen
Kuten kurssi A. Taso: [3]
150598 Joensuu
DIGIKUVAUKSEN JATKOKURSSI TEKNIIKKAA JA TEMPPUJA
ke 17:30-20:00, 5 krt. 15t/35€
OPISTOTALO, Papinkatu 3, lk 211
11.11.2015 - 9.12.2015
Auvo Ryynänen
Hallitset jo perussäätöjen käytön ja kuvankäsittelyn. Alussa lyhyt kertaus ja sen jälkeen
tutustumme erikoissäätöihin ja asetusten mukauttamiseen, kameran puhdistukseen jne. Kokeilemme käytännössä erilaisia temppuja kuten
360 astetta -kuvaus, videot, time-lapse-videot,
makrokuvaus ja tarkkuuspinoaminen, lisäsalaman käyttö jne. Taso: [3]
Ks. myös nämä VIP-kurssit s. 51:
•
KUINKA PERUSTAN BLOGIN
-VIP (3t)
•
PAREMPIA VALOKUVIA
KOTIKONSTEIN- VIP (3t)
Kuvankäsittelyn
alkeisryhmät
150613 Joensuu
LIGHTROOM PERUSTEET
to 17:30-20:00, 6 krt. 18t/41€
OPISTOTALO, Papinkatu 3, lk 211
29.10.2015 - 3.12.2015
Jarmo Kortelainen
Lightroomilla tuot kuvien parhaat puolet tehokkailla yhden napsautuksen säädöillä tai teet säädöistä sarjan. Lightroomilla voit arkistoida kuvasi
ja käsitellä nopeaan tahtiin suurenkin määrän
kuvia. Paljon kuvaavan ehdoton työkalu.
Taso: [3]
150617 Joensuu
PHOTOSHOP ELEMENTS 11 PERUSTEET
ma 17:30-20:00, 5 krt. 15t/35€
OPISTOTALO, Papinkatu 3, lk 211
9.11.2015 - 7.12.2015
Auvo Ryynänen
Photoshopilla voit säätää kuvan perusasioita kuten kirkkaus/kontrasti/valoisuus/värit, muuttaa
kuvakokoa, rajata ja korjata vääristymiä. Opit
myös tasojen käyttöä, taustan sumentamista ja
panoraamakuvien tekemistä.
Taso: [3]
Muut aiheet
151173 Joensuu
KEHITYSVAMMAISTEN ATK-KERHO OPSET
ti 14:00-16:30, 7 krt. 21t/38€
OPISTOTALO, Papinkatu 3, lk 211
15.9.2015 - 3.11.2015, Helena Riuttala
Kehitysvammaisten aikuisten atk-kerho, jossa harjoitellaan kaikessa rauhassa tietokoneen
käyttöä. Perustaitojen kohentaminen, nettikäytön tehostaminen ym. hyödyllisten taitojen oppiminen kuuluu ohjelmaan. Oman läppärin saa
tuoda mukanaan.
Senioreiden
tietotekniikan
alkeisryhmät
150609 Joensuu
WINDOWS 8.1.
ALUSTA ALKAEN SENIOREILLE OPSET
ma 13:00-15:30, 6 krt. 18t/31€
OPISTOTALO, Papinkatu 3, lk 211
7.9.2015 - 19.10.2015, Jussi Ilvonen
Windows 8.1. opiskellaan alkeista lähtien. Sopii
esim. henkilöille, jotka ovat hiljattain hankkineet
kannettavan mikron, jonka ohjelmana on Windows 8.1. Voit tuoda kannettavan mukanasi, mikäli
haluat (ei pakollista). Verkkainen etenemistahti.
Taso: [2]
150630 Joensuu
SENIORIN HELPPO PERUSKURSSI OPSET
ma 9:00-11:30, 7 krt. 21t/38€
OPISTOTALO, Papinkatu 3, lk 211
26.10.2015 - 7.12.2015
Helena Riuttala
Tällä kurssilla poistuu pelko tietokoneita
kohtaan. Kurssi on tarkoitettu alkeiskurssiksi
ikäihmisille, jotka haluavat tutustua mikrotietokoneen käyttöön rauhallisesti asioita useampaan kertaan kerraten. Opetus lähtee aivan
perusasioista. Taso: [1]
www.joensuunseudunkansalaisopisto.fi
tietotekniikka
150636 Joensuu
KUVAKIRJAKURSSI,
SENIORIT OPSET
ti 9:00-11:30, 7 krt. 21t/38€
OPISTOTALO, Papinkatu 3, lk 211
27.10.2015 - 8.12.2015
Auvo Ryynänen
Vanhoista valokuvistasi saat melko pienellä vaivalla näyttävän kuvakirjan. Paperikuvat skannataan digitaalisiksi ja voit käyttää digikameran kuvia sijoittaen ne kuvakirjaohjelmaan. Ohjelmassa
pystyt lisäämään tekstejä ja asemoimaan kirjan
näyttävästi.
Taso: [2]
150629 Joensuu
TALLENNUKSET HUKASSA
- OHJELMAT PÄIVITTÄMÄTTÄ? OPSET
to 9:00-11:30 6 krt. 18t/31€
OPISTOTALO, Papinkatu 3, lk 211
29.10.2015 - 3.12.2015
Auvo Ryynänen
Opit hallitsemaan levyasemat, kansiot, muistitikut, etsimään kadonneet tallennukset ja huolehtimaan varmistuksista. Lisäksi asennus- ja
päivitysharjoituksia tietoturvaa unohtamatta.
Kannettavan voi tuoda mukana. Taso: [2]
150711 Joensuu
SENIORI KERTAA JA SYVENTÄÄ OPSET
ma 13:00-15:30, 5 krt. 15t/25€
OPISTOTALO, Papinkatu 3, lk 211
2.11.2015 - 30.11.2015
Jussi Ilvonen
Sopii alkeet osaavalle, joka haluaa pitää taitonsa ajan tasalla. Tavoitteena parempi tiedostojen
hallinta, netin ja sähköpostin sujuva käyttö ja
tietokoneen pitäminen päivitettynä ja tietoturvallisena. Kerrataan paljon ja edetään leppoisasti.
Oma läppäri mukaan, jos on.
Taso: [2]
Digikuvauksen suosio kasvaa
ja se on mieluisa harrastus
monen ikäiselle ja monen
tasoiselle kuvaajalle.
Tabletit ja
kännykät
seniorille
Senioreiden
tietotekniikan
jatkoryhmät
150628 Joensuu
SOSIAALINEN MEDIA SENIOREILLE OPSET
ti 9:00-11:30, 5 krt. 15t/25€
OPISTOTALO, Papinkatu 3, lk 211
15.9.2015 - 20.10.2015
Annu Schroderus
Mikä on sosiaalinen media? Facebook, blogi,
Twitter, Skype. Tutustutaan sosiaalisen median
käsitteisiin ja välineisiin opiskelijoiden kiinnostuksen mukaisesti. Pohditaan sosiaalisen median merkitystä ikäihmisen elämän rikastuttajana.
Taso: [2]
150593 Joensuu
PILVIPALVELUT JA TIEDON SIIRTO OPSET
to 9:00-11:30, 6 krt. 18t/31€
OPISTOTALO, Papinkatu 3, lk 103
22.10.2015 - 26.11.2015
Jussi Ilvonen
Palveluja Internetin yli tallennettavaksi - ilmaiseksi? Pääset tietoihin mistä tahansa tietokoneelta, älykännykästä, tabletilta. Kuulostaa hyvältä, mutta tunnetko tekniikat riittävän hyvin ja
osaatko suoriutua tietojen siirrosta? Voit tuoda
omia välineitäkin mukana, kuten älykännykän tai
tabletin. Taso: [3]
150601 Joensuu
SENIORIN ÄLYKÄNNYKKÄKURSSI,
(WINDOWS PHONE) OPSET
ma 9:00-11:30, 4 krt. 12t/25€
OPISTOTALO, Papinkatu 3, lk 103
7.9.2015 - 28.9.2015
Jussi Ilvonen
Älykännykkä on enemmän kuin puhelin. Se on
oikeastaan tietokone. Tule ottamaan selvää mihin
kaikkeen puhelimesi taipuu ja osaatko hyödyntää
kaikkia ominaisuuksia. Oma älykännykkä
(Windows Phone, mm. Lumiat) mukaan kurssille.
Taso: [3]
150603 Joensuu
SENIORIN ÄLYKÄNNYKKÄKURSSI,
(ANDROID) OPSET
ma 13:00-15:30, 4 krt. 12t/25€
OPISTOTALO, Papinkatu 3, lk 103
19.10.2015 - 9.11.2015
Tapio Terenius
Kuten edellinen kurssi, mutta Android-puhelimille. Oma älykännykkä (Android) mukaan kurssille.
Taso: [3]
150611 Joensuu
TABLET (ANDROID) TUTUKSI
SENIORILLE OPSET
ke 9:00-11:30, 5 krt. 15t/25€
OPISTOTALO, Papinkatu 3, lk 211
9.9.2015 - 7.10.2015
Jussi Ilvonen
Omistatko Android-tabletin tai harkitsetko siihen
siirtymistä? Tässä opintoryhmässä saat rautaisannoksen oppia tablet-tietokoneista ja niiden
käyttökelpoisimmista ohjelmista. Voit ottaa
oman laitteen mukaan, mutta se ei ole pakollista.
Taso: [3]
150612 Joensuu
TABLET (ANDROID)
JATKOKURSSI SENIORILLE OPSET
ke 9:00-11:30, 4 krt. 12t/25€
OPISTOTALO, Papinkatu 3, lk 211
21.10.2015 - 11.11.2015
Jussi Ilvonen
Kurssilla
perehdytään
syvällisemmin
Android-tabletin ohjelmavalikoimiin. Kerrataan
unohtuneita tai muuten heikosti hallussa olevia
ominaisuuksia. Käytössä opiston tabletit tai voit
tuoda myös oman laitteesi.
Taso: [3]
PYHÄSELKÄ
151136 Pyhäselkä
KEHITYSVAMMAISTEN ATK-KERHO OPSET
ma 15:15-17:45, 7 krt. 21t/38€
PYHÄSELÄN LUKIO, Opettajantie 3 B, atk-lk
7.9.2015 - 26.10.2015
Auvo Ryynänen
Kehitysvammaisten aikuisten atk-kerho, jossa harjoitellaan kaikessa rauhassa tietokoneen
käyttöä. Perustaitojen kohentaminen, nettikäytön tehostaminen ym. hyödyllisten taitojen oppiminen kuuluu ohjelmaan. Oman läppärin saa
tuoda mukanaan.
ENO
150699 Eno
VAIHTOEHTONA TABLET,
ANDROID OPSET
ti 17:30-20:00, 5 krt. 15t/25€
UIMAHARJUN KOULU, Harjunraitti 9,
aineenopetus
20.10.2015 - 17.11.2015
Jussi Ilvonen
Tablet, taulutietokone, sormitietokone - rinnakkaisia nimityksiä kosketusnäytölliselle tietokoneelle. Ota haltuun laitteen parhaat käyttökohteet, ohjelmien hallinta ja asennus. Tuo
mukanasi Android-pohjainen tabletti kurssille.
Taso: [3]
facebook.com/joensuunseudunkansalaisopisto
MEISTÄ SAA TYKÄTÄ
MYÖS FACEBOOKISSA:
FACEBOOK.COM/
JOENSUUNSEUDUNKANSALAISOPISTO
9
tietotekniikka
KONTIOLAHTI
Digitaalivalokuvaus
150640 Kontiolahti
DIGIKUVAUKSEN
VIIKONLOPPUKURSSI
la 10:00-15:00, su 10:00-15:00, 4 krt. 24t/55€
LEHMON KOULU, Kylmäojantie 6, lk105
7.11.2015 - 15.11.2015
Auvo Ryynänen
Digitaalivalokuvausta ja kuvankäsittelyä lomittain
kahden viikonlopun aikana tiiviissä paketissa. Perehdymme aukon, ajan ja herkkyyden säätöihin
harjoitusten avulla. Tietoa myös RAW-kuvauksesta. Oma kamera mukaan.
Taso: [3]
LIPERI
Senioreiden
tietotekniikan
jatkoryhmät
Senioreiden
tietotekniikan
alkeisryhmät
150594 Kontiolahti
SENIORIEN TIETOTEKNIIKKAA
EDISTYNEILLE OPSET
to 13:00-15:30, 8 krt. 24t/45€
KONTIOLAHDEN OPISTOTALO,
Puutarhatie 1, atk-lk
17.9.2015 - 12.11.2015
Jarmo Kortelainen
Kurssi on tarkoitettu opiston edellisvuosien seniorikursseilla olleille tai muuten jo tietoteknistä kokemusta omaaville. Kurssilla syvennetään
perustaitoja ja käsitellään opiskelijoiden kanssa
erikseen sovittavia aiheita.
Taso: [3]
150645 Liperi
SENIORIN ENSIKOSKETUS
TIETOKONEESEEN OPSET
ma 15:00-17:30, 5 krt. 15t/25€
VIINIJÄRVEN KOULU, Kirkkotie 4, atk-lk
21.9.2015 - 26.10.2015
Mirja Parviainen
Täysin alkeistason kurssi henkilöille, jotka eivät
ole koskaan käyttäneet tietokonetta. Kenen tahansa taidot riittävät osallistumaan tälle kurssille. Tavoitteena on tietokonepelon voittaminen.
Oma läppäri mukaan, jos on. Taso: [1]
150702 Kontiolahti
PILVIPALVELUT JA
TIEDON SIIRTO OPSET
ke 13:00-15:30, 8 krt. 24t/45€
KONTIOLAHDEN OPISTOTALO,
Puutarhatie 1, atk-lk
21.10.2015 - 9.12.2015
Jussi Ilvonen
Palveluja Internetin yli tallennettavaksi - ilmaiseksi? Pääset tietoihin mistä tahansa tietokoneelta, älykännykästä, tabletilta. Kuulostaa hyvältä, mutta tunnetko tekniikat riittävän hyvin ja
osaatko suoriutua tietojen siirrosta (opetellaan
myös resurssienhallintaohjelmaa)? Voit tuoda
omia välineitäkin mukana, kuten älykännykän
tai tabletin.
Taso: [3]
Tablet-tietokoneet ja
kännykät senioreille
150602 Kontiolahti
SENIORIN ÄLYKÄNNYKKÄKURSSI,
(WINDOWS PHONE) OPSET
ti 13:00-15:30, 4 krt. 12t/25€
KONTIOLAHDEN OPISTOTALO,
Puutarhatie 1, atk-lk
15.9.2015 - 6.10.2015
Jussi Ilvonen
Älykännykkä on enemmän kuin puhelin. Se on
oikeastaan tietokone. Tule ottamaan selvää mihin
kaikkeen puhelimesi taipuu ja osaatko hyödyntää
kaikkia ominaisuuksia. Oma älykännykkä
(Windows Phone, mm. Lumiat) mukaan kurssille. Taso: [3]
10
150698 Kontiolahti
VAIHTOEHTONA TABLET, ANDROID OPSET
to 17:30-20:00, 5 krt. 15t/25€
KONTIOLAHDEN OPISTOTALO,
Puutarhatie 1, atk-lk
29.10.2015 - 26.11.2015
Jussi Ilvonen
Tablet, taulutietokone, sormitietokone - rinnakkaisia nimityksiä kosketusnäytölliselle tietokoneelle. Ota haltuun laitteen parhaat käyttökohteet, ohjelmien hallinta ja asennus. Kurssilla
käytössä Android-pohjaiset Samsung-taulutietokoneet. Voit tuoda halutessasi myös oman laitteen. Taso: [3]
Senioreiden
tietotekniikan
jatkoryhmät
150751 Liperi
SENIORI KERTAA JA SYVENTÄÄ A OPSET
to 15:00-17:30, 5 krt. 15t/25€
LIPERIN KOULU, Koulutie 2, atk-lk
17.9.2015 - 22.10.2015
Mirja Parviainen
Sopii alkeet osaavalle, joka haluaa pitää taitonsa
ajan tasalla. Tavoitteena parempi tiedostojen
hallinta, netin ja sähköpostin sujuva käyttö ja
tietokoneen pitäminen päivitettynä ja tietoturvallisena. Kerrataan paljon ja edetään leppoisasti.
Oma läppäri mukaan, jos on. Taso: [2]
150646 Liperi
SENIORI KERTAA JA SYVENTÄÄ B OPSET
ma 15:00-17:30, 5 krt. 15t/25€
VIINIJÄRVEN KOULU, Kirkkotie 4, atk-lk
2.11.2015 - 30.11.2015
Mirja Parviainen
Kuten kurssi A. Taso: [2]
150752 Liperi
SOSIAALINEN MEDIA TUTUKSI OPSET
to 17:30-20:00, 5 krt. 15t/25€
LIPERIN KOULU, Koulutie 2, atk-lk
29.10.2015 - 26.11.2015
Mirja Parviainen
Mikä on sosiaalinen media? Facebook, blogi,
Twitter, Skype. Tutustutaan sosiaalisen median
käsitteisiin ja välineisiin. Pohditaan sosiaalisen
median merkitystä ihmisen elämän rikastuttajana. Taso: [2]
Digitaalivalokuvaus
150742 Liperi
DIGIKUVAUKSEN PERUSKURSSI
ti 17:30-20:00, 8 krt. 24t/55€
Ylämyllyn koulu, PALOAUKEAN YKSIKKÖ,
Patteristontie 12 e, atk-luokka
8.9.2015 - 2.11.2015
Auvo Ryynänen
Perehdymme aukon, ajan ja herkkyyden säätöihin
harjoitusten avulla. Tietoa myös RAW-kuvauksesta. Kurssille mukaan oma kamera.
Taso: [3]
Tabletit ja kännykät
senioreille
150644 Liperi
VAIHTOEHTONA TABLET, ANDROID OPSET
ma 15:00-17:30, 5 krt. 15t/25€
Ylämyllyn koulu, PALOAUKEAN YKSIKKÖ,
Patteristontie 12 e, atk-luokka
7.9.2015 - 5.10.2015
Tapio Terenius
Tablet, taulutietokone, sormitietokone - rinnakkaisia nimityksiä kosketusnäytölliselle tietokoneelle. Ota haltuun laitteen parhaat käyttökohteet,
ohjelmien hallinta ja asennus. Kurssilla käytössä
Android-pohjaiset Samsung-taulutietokoneet. Voit
tuoda halutessasi myös oman laitteen. Taso: [3]
150604 Liperi
SENIORIN ÄLYKÄNNYKKÄKURSSI,
(ANDROID)
ma 16:30-19:00, 4 krt. 12t/25€
Ylämyllyn koulu, PALOAUKEAN
YKSIKKÖ,
Patteristontie 12 e, atk-luokka
19.10.2015 - 9.11.2015
Tapio Terenius
Älykännykkä on enemmän
kuin puhelin. Se on oikeastaan
tietokone. Tule ottamaan selvää
mihin kaikkeen puhelimesi taipuu
ja osaatko hyödyntää kaikkia
ominaisuuksia. Oma älykännykkä
(Android) mukaan kurssille.
Taso: [3]
Ilmoittaudu viimeistään viikko ennen kurssin alkua.
tietotekniikka
OUTOKUMPU
Tablet-tietokoneet,
kännykät
150991 Outokumpu
VAIHTOEHTONA TABLET, ANDROID OPSET
ti 18:00-20:30, 5 krt. 15t/25€
KUMMUN 5-9 KOULU (Pohjoisaho),
Pohjoisahonkatu 29, luokka 7/atk
8.9.2015 - 6.10.2015
Tapio Terenius
Tablet, taulutietokone, sormitietokone - rinnakkaisia nimityksiä kosketusnäytölliselle tietokoneelle. Ota haltuun laitteen parhaat käyttökohteet, ohjelmien hallinta ja asennus. Tuo oma laite
mukana tullessasi kurssille.
Taso: [3]
150992 Outokumpu
IPAD-TABLET HALTUUN OPSET
ke 18:00-20:30, 5 krt. 15t/25€
KUMMUN 5-9 KOULU (Pohjoisaho),
Pohjoisahonkatu 29, luokka 7/atk
9.9.2015 - 7.10.2015
Tapio Terenius
Omistatko Ipadin tai harkitsetko siihen siirtymistä? Tässä opintoryhmässä saat rautaisannoksen oppia Ipadistä ja sen käyttökelpoisimmista ohjelmista. Oma Ipad mukaan kurssille.
Taso: [3]
150995 Outokumpu
ÄLYKÄNNYKKÄKURSSI
(WINDOWS PHONE)
ma 18:00-20:30, 4 krt. 12t/25€
KUMMUN 5-9 KOULU (Pohjoisaho),
Pohjoisahonkatu 29, luokka 7/atk
16.11.2015 - 7.12.2015
Tapio Terenius
Älykännykkä on enemmän kuin puhelin. Se on
oikeastaan tietokone. Tule ottamaan selvää mihin
kaikkeen puhelimesi taipuu ja osaatko hyödyntää
kaikkia ominaisuuksia. Oma älykännykkä
(Windows Phone, mm. Lumiat) mukaan kurssille.
Taso: [3]
Senioreiden
tietotekniikan
jatkoryhmät
150994 Outokumpu
LÄPPÄRI MUKAAN JA WINDOWS 8.1.
KURSSILLE OPSET
ke 18:00-19:30, 6 krt. 18t/31€
KUMMUN 5-9 KOULU (Pohjoisaho),
Pohjoisahonkatu 29, luokka 7/atk
21.10.2015 - 25.11.2015
Tapio Terenius
Tuo mukanasi Windows 8.1 -läppärisi ja ota
uusi järjestelmä kunnolla haltuun. Sopii hiukan
jo järjestelmää tunteville, eikä suositella aivan
ensimmäiseksi kurssiksi. Sisältöä voidaan jonkin
verran myös räätälöidä toiveiden mukaan, mutta
viitekehyksenä on Windows 8.1.
Taso: [2]
150996 Outokumpu
SENIORI KERTAA JA SYVENTÄÄ OPSET
to 15:15-17:45, 5 krt. 15t/25€
KUMMUN 5-9 KOULU (Pohjoisaho),
Pohjoisahonkatu 29, luokka 7/atk
5.11.2015 - 3.12.2015
Tapio Terenius
Sopii alkeet osaavalle, joka haluaa pitää taitonsa ajantasalla. Tavoitteena parempi tiedostojen hallinta, netin sekä sähköpostin sujuva
käyttö ja tietokoneen pitäminen päivitettynä ja
tietoturvallisena. Kerrataan paljon ja edetään
leppoisasti. Oma läppäri mukaan, jos on.
Taso: [2]
Tabletit ja kännykät
senioreille
150997 Outokumpu
SENIORIN ÄLYKÄNNYKKÄKURSSI,
(ANDROID)
la 10:00-13:30, 3 krt. 12t/25€
KUMMUN 5-9 KOULU (Pohjoisaho),
Pohjoisahonkatu 29, luokka 7/atk
24.10.2015 - 7.11.2015
Tapio Terenius
Älykännykkä on enemmän kuin puhelin. Se on
oikeastaan tietokone. Tule ottamaan selvää mihin
kaikkeen puhelimesi taipuu ja osaatko hyödyntää
kaikkia ominaisuuksia. Oma älykännykkä
(Android) mukaan kurssille. Taso: [3]
POLVIJÄRVI
Senioreiden
tietotekniikan
ryhmät
150641 Polvijärvi
SENIORIN ENSIKOSKETUS
TIETOKONEESEEN OPSET
to 15:30-18:00, 5 krt. 15t/25€
POLVIJÄRVEN KOULUKESKUS, A-talo,
Polvijärventie 6, atk-lk 3. krs
1.10.2015 - 5.11.2015
Auvo Ryynänen
Täysin alkeistason kurssi henkilöille, jotka eivät
ole koskaan käyttäneet tietokonetta. Kenen tahansa taidot riittävät osallistumaan tälle kurssille. Tavoitteena on tietokonepelon voittaminen.
Taso: [1]
150642 Polvijärvi
SENIORI KERTAA JA SYVENTÄÄ OPSET
to 15:30-18:00, 5 krt. 15t/25€
POLVIJÄRVEN KOULUKESKUS, A-talo,
Polvijärventie 6, atk-lk 3. krs
12.11.2015 - 10.12.2015
Auvo Ryynänen
Sopii alkeet osaavalle, joka haluaa pitää taitonsa ajan tasalla. Tavoitteena parempi tiedostojen hallinta, netin sekä sähköpostin sujuva
käyttö ja tietokoneen pitäminen päivitettynä ja
tietoturvallisena. Kerrataan paljon ja edetään
leppoisasti. Taso: [2]
Tietotekniikan
kurssien tasoluokitus
Vertaa kurssin esittelytekstin lopussa
olevaa tasoluokkaa (esim. Taso: [1])
oheiseen sanalliseen kuvaukseen. Valitse
kurssi siitä tasoluokasta, johon arvioit tietosi ja taitosi sijoittuvan.
TASO 1. Oppilaalla ei ole aiempaa kokemusta tietokonelaitteista ja ohjelmista.
Ei omista omaa laitetta, arastelee laitteen
käyttöä. Epäluuloinen laitteen käytön oppimisen ja hyödyn suhteen.
TASO 2. Oppilaalla on vähäinen kokemus
tietokoneen käytöstä. Taidot rajoittuvat
jonkin yksittäisen ohjelman osaamiseen
(esim. pelkkä kirjoittaminen tai netin selailu). Näppäimistön ja hiiren käyttö on
kuitenkin tuttua. Tietojen tallentamisessa, hakemisessa, useamman ohjelman
käyttämisessä tai ohjelmien monipuolisessa osaamisessa on puutteita. Tiedot
voivat olla myös vanhentuneita. Oppilas
omistaa mikron, eikä arkaile tietokoneen
käyttöä. Ei tunne sosiaalista mediaa, kuten Facebookia tai blogeja. Tuntee kumminkin sähköpostin, joskin kaikilta osin
sen käyttö ei ole sujuvaa.
TASO 3. Oppilaan tiedot ja taidot ovat
keskimääräisiä. Tietokoneen käyttökokemusta on kertynyt jo useammalta vuodelta. Tekstien kirjoittelu, tallentaminen, haku, tulostaminen onnistuvat hyvin, mutta
esim. kirjoitusohjelman monipuolinen
käyttö ei vielä onnistu. Internetin selailu
ja sähköposti ovat perusteiltaan hallinnassa ja esim. laskut maksetaan tietokoneella. Taitoja puuttuu lähinnä laitteen
ylläpidon osalta tai esim. kuvankäsittelytaidot puuttuvat. Omistaa mahdollisesti
joitakin lisälaitteita kuten digikameran tai
skannerin, mutta ei osaa hyödyntää niitä
kovin hyvin.
TASO 4. Oppilas käyttää laitetta lähes
päivittäin. Omistaa tai käyttää useita
oheislaitteita (esim. tulostin, kamera,
videokamera, skanneri) ja käyttää niitä
säännöllisesti. Uusii laitteensa vähintään
viiden vuoden välein, mutta ei välttämättä käytä uusimpia ohjelmaversioita. Osaa
asentaa ohjelmia internetistä ja pystyy
asentamaan laitteet käyttökuntoon.
Erikoisemmat sovellukset kuten esim.
videoiden leikkaaminen, valokuvien monipuoliset säädöt ja kotisivujen teko eivät
ole vielä hallinnassa. On keskimääräistä
kiinnostuneempi tietotekniikasta myös
muiden kuin Windows-laitteiden osalta,
esim. taulutietokoneet, älykännykät.
ILMOITTAUDU VIIMEISTÄÄN
VIIKKO ENNEN
KURSSIN ALKUA!
Käynnissä olevien kurssien vapaille paikoille voit ilmoittautua puhelimitse.
11
taiteen perusopetus
KUVATAITEEN
PERUSOPETUS
TAITEEN
PERUSOPETUS
JOENSUU
Taiteen perusopetus on ensisijaisesti lapsille ja nuorille tarkoitettua tavoitteellista
ja tasolta toiselle etenevää opetusta. Opetuksessa noudatetaan opetushallituksen
hyväksymiä valtakunnallisia opetussuunnitelman perusteita, jotka perustuvat taiteen perusopetuksesta säädettyyn lakiin
(633/1998) ja asetukseen (813/1998).
Taiteen perusopetusta annetaan yleisen ja/
tai laajan oppimäärän mukaisesti seuraavilla taiteenaloilla:
kuvataide, s. 12
teatteritaide, s. 16
Lisäksi kansalaisopisto tarjoaa lasten ja
nuorten sanataiteen opetusta yhteistyössä Ukrin Sanarattaan kanssa sekä sirkuskursseja etupäässä pienille lapsille.
sirkustaide, s. 16
sanataide, s. 16
KUVATAITEEN
PERUSOPETUS
4–20-VUOTIAILLE
• Kuvataiteen perusteet tutuiksi.
EI VERKKOILMOITTAUTUMISTA.
LAAJA OPPIMÄÄRÄ
Valmentava opetus:
4–6-vuotiaat
• Työskennellään laadukkain, monipuolisen, välinein ja materiaalein.
• Materiaalit sisältyvät kurssimaksuun.
• Jokaisella mahdollisuus itsensä toteuttamiseen ja omien aiheiden käyttöön.
• Opetusta useissa toimipisteissä mm.
Pekkalan kartanolla ja useilla kouluilla.
• Opetusta myös erityisryhmille.
Opetusta järjestetään laajan oppimäärän
mukaan kanta-Joensuussa.
Opetusta järjestetään yleisen oppimäärän
mukaan Enossa, Kiihtelysvaarassa, Kontiolahdella, Liperissä, Polvijärvellä ja Pyhäselässä.
Oppilas voi halutessaan valita yleisen tai
laajan oppimäärän mukaiset opinnot asuinpaikasta riippumatta. Oppilas voi myös siirtyä oppimäärästä toiseen.
Kehitetään kuvallista ajattelua ja ilmaisua.
Opitaan kuvanrakentamisen perustiedot ja
-taidot.
151067 Joensuu
PERUSOPINNOT
ma 15:15-17:30, 17 + 17 krt. 102t/158 € + 158 €
NOLJAKAN KOULU,
Noljakankaari 19, kuvaamataidonlk
17.8. - 14.12.2015 ja 4.1. - 9.5.2016
Jutta Iman
Tutustutaan taiteen ilmiöihin leikinomaisen
ja mielikuvitusta rikastavan työskentelyn
kautta. Harjoitellaan monipuolisesti kuvallista ilmaisua.
151068 Joensuu
PERUSOPINNOT
ke 15:15-17:30, 17 + 17 krt. 102t/158 € + 158 €
NOLJAKAN KOULU,
Noljakankaari 19, kuvaamataidonlk
19.8. - 16.12.2015 ja 13.1. - 11.5.2016
Tiina Geijer
151013 Joensuu
4-6-VUOTIAAT
ma 16:15-17:45, 17 + 17 krt. 68t/126 € + 126 €
PEKKALAN KARTANO, Pekkalankatu 7
17.8. - 14.12.2015 ja 4.1. - 9.5.2016
Sari Parkkulainen
151070 Joensuu
PERUSOPINNOT
ma 14:15-16:30, 17 + 17 krt. 102t/158 € + 158 €
NEPENMÄEN KOULU (ent. Niinivaaran lukio),
Tikkamäentie 17, kuvaamataidelk
17.8. - 14.12.2015 ja 4.1. - 9.5.2016
Reetta Gröhn-Soininen
151015 Joensuu
4-6-VUOTIAAT
ti 16:15-17:45, 17 + 17 krt. 68t/126 € + 126 €
PEKKALAN KARTANO, Pekkalankatu 7
18.8. - 15.12.2015 ja 5.1. - 3.5.2016
Sari Parkkulainen
151017 Joensuu
4-6-VUOTIAAT
ke 16:15-17:45 17 + 17 krt. 68t/126 € + 126 €
PEKKALAN KARTANO, Pekkalankatu 7
19.8. - 16.12.2015 ja 13.1. - 11.5.2016
Reetta Gröhn-Soininen
151019 Joensuu
4-6-VUOTIAAT
to 15:00-16:30, 17 + 17 krt. 68t/126 € + 126 €
PEKKALAN KARTANO, Pekkalankatu 7
20.8. - 17.12.2015 ja 7.1.- 19.5.2016,
Sari Parkkulainen
• Syvennetään kuvallista ilmaisua,
tietoja ja taitoja.
12
(kantakaupunki)
Perusopinnot
151022 Joensuu
4-6-VUOTIAAT
to 16:15-17:45, 17 + 17 krt. 68t/126 € + 126 €
PEKKALAN KARTANO, Pekkalankatu 7
20.8. - 17.12.2015 ja 7.1. - 19.5.2016,
Reetta Gröhn-Soininen
151024 Joensuu
4-6-VUOTIAAT
ma 17:45-19:15, 17 + 17 krt. 68t/126 € + 126 €
NOLJAKAN KOULU,
Noljakankaari 19, kuvaamataidonlk
17.8. -14.12.2015 ja 4.1.- 9.5.2016
Jutta Iman
151026 Joensuu
4-6-VUOTIAAT
to 16:15-17:45, 17 + 17 krt. 68t/126 € + 126 €
PATALUODON KOULU,
Pataluodonkatu 2 A, kuvataidelk
20.8. - 17.12.2015 ja 7.1.-19.5.2016
Anja Turunen
www.joensuunseudunkansalaisopisto.fi
151071 Joensuu
PERUSOPINNOT
to 14:30-16:45, 17 + 17 krt. 102t/158 € + 158 €
NEPENMÄEN KOULU (ent. Niinivaaran lukio),
Tikkamäentie 17, kuvaamataidelk
20.8. - 17.12.2015 ja 7.1. - 19.5.2016
Pasi Pitkänen
151072 Joensuu
PERUSOPINNOT
to 14:15-16:30, 17 + 17 krt. 102t/158 € + 158 €
MARJALAN KOULU, Aurinkokatu 31, askartelulk
20.8. - 17.12.2015 ja 7.1. - 19.5.2016
Hanna Pulkka
151073 Joensuu
PERUSOPINNOT
to 18:00-20:15, 17 + 17 krt. 102t/158 € + 158 €
PATALUODON KOULU,
Pataluodonkatu 2 A, kuvataidelk
20.8. - 17.12.2015 ja 7.1.- 19.5.2016,
Anja Turunen
151109 Joensuu
PERUSOPINNOT
ma 15:30-17:45, 17 + 17 krt. 102t/158 € + 158 €
PEKKALAN KARTANO, Pekkalankatu 7
17.8. - 14.12.2015 ja 4.1. - 9.5.2016
Tiina Geijer
151110 Joensuu
PERUSOPINNOT
ma 15:30-17:45, 17 + 17 krt. 102t/158 € + 158 €
PEKKALAN KARTANO, Pekkalankatu 7
17.8. - 14.12.2015 ja 4.1.- 9.5.2016
Pasi Pitkänen
151111 Joensuu
PERUSPINNOT
ma 15:30-17:45, 17 + 17 krt. 102t/158 € + 158 €
PEKKALAN KARTANO, Pekkalankatu 7
17.8. - 14.12.2015 ja 4.1.- 9.5.2016
Pia Saari
taiteen perusopetus
151112 Joensuu
PERUSOPINNOT
ma 18:00-20:15 17 + 17 krt. 102t/158 € + 158 €
PEKKALAN KARTANO, Pekkalankatu 7
17.8.2015 - 14.12.2015 ja 4.1.2016 - 9.5.2016
Sari Parkkulainen
151123 Joensuu
PERUSOPINNOT
to 18:00-20:15 17 + 17 krt. 102t/158 € + 158 €
PEKKALAN KARTANO, Pekkalankatu 7
20.8.2015 - 17.12.2015 ja 7.1.2016 - 19.5.2016
Pia Saari
151133 Joensuu
MAALAUKSEN TYÖPAJA
ke 18:00-20:15 17 + 17 krt. 102t/158 € + 158 €
PEKKALAN KARTANO, Pekkalankatu 7, maalaus 1
19.8.2015 - 16.12.2015 ja 13.1.2016 - 11.5.2016
Pia Saari
151113 Joensuu
PERUSOPINNOT
ti 15:30-17:45 17 + 17 krt. 102t/158 € + 158 €
PEKKALAN KARTANO, Pekkalankatu 7
18.8.2015 - 15.12.2015 ja 5.1.2016 - 3.5.2016
Pia Saari
151124 Joensuu
PERUSOPINNOT
to 18:00-20:15 17 + 17 krt. 102t/158 € + 158 €
PEKKALAN KARTANO, Pekkalankatu 7
20.8.2015 - 17.12.2015 ja 7.1.2016 - 19.5.2016
Sari Parkkulainen
151135 Joensuu
MAALAUKSEN TYÖPAJA
to 18:00-20:15 17 + 17 krt. 102t/158 € + 158 €
PEKKALAN KARTANO, Pekkalankatu 7, maalaus 1
20.8.2015 - 17.12.2015 ja 7.1.2016 - 19.5.2016
Pasi Pitkänen
151114 Joensuu
PERUSOPINNOT
ti 15:30-17:45 17 + 17 krt. 102t/158 € + 158 €
PEKKALAN KARTANO, Pekkalankatu 7
18.8.2015 - 15.12.2015 ja 5.1.2016 - 3.5.2016
Pasi Pitkänen
151125 Joensuu
KUVATAITEEN ERITYISRYHMÄ
ti 18:00-19:30 17 + 17 krt. 68t/126 € + 126 €
PEKKALAN KARTANO, Pekkalankatu 7
18.8.2015 - 15.12.2015 ja 5.1.2016 - 3.5.2016
Sari Parkkulainen
151139 Joensuu
SARJAKUVAPIIRUSTUKSEN JA
KUVITUKSEN TYÖPAJA
ma 18:00-20:15 17 + 17 krt. 102t/158 € + 158 €
PEKKALAN KARTANO, Pekkalankatu 7, maalaus 2
17.8.2015 - 14.12.2015 ja 4.1.2016 - 9.5.2016
Pasi Pitkänen
151115 Joensuu
PERUSOPINNOT
ti 18:00-20:15 17 + 17 krt. 102t/158 € + 158 €
PEKKALAN KARTANO, Pekkalankatu 7
18.8.2015 - 15.12.2015 ja 5.1.2016 - 3.5.2016
Jokke Saharinen
151116 Joensuu
PERUSOPINNOT
ke 15:30-17:45 17 + 17 krt. 102t/158 € + 158 €
PEKKALAN KARTANO, Pekkalankatu 7
19.8.2015 - 16.12.2015 ja 13.1.2016 - 11.5.2016
Johanna Turunen
151117 Joensuu
PERUSOPINNOT
ke 15:30-17:45 17 + 17 krt. 102t/158 € + 158 €
PEKKALAN KARTANO, Pekkalankatu 7
19.8.2015 - 16.12.2015 ja 13.1.2016 - 11.5.2016
Pia Saari
151118 Joensuu
PERUSOPINNOT
ke 15:30-17:45 17 + 17 krt. 102t/158 € + 158 €
PEKKALAN KARTANO, Pekkalankatu 7
19.8.2015 - 16.12.2015 ja 13.1.2016 - 11.5.2016
Jarkko Suvela
151119 Joensuu
PERUSOPINNOT
to 15:30-17:45 17 + 17 krt. 102t/158 € + 158 €
PEKKALAN KARTANO, Pekkalankatu 7
20.8.2015 - 17.12.2015 ja 7.1.2016 - 19.5.2016
Seija Sokura-Turkki
151120 Joensuu
PERUSOPINNOT
ke 18:00-20:15 17 + 17 krt. 102t/158 € + 158 €
PEKKALAN KARTANO, Pekkalankatu 7
19.8.2015 - 16.12.2015 ja 13.1.2016 - 11.5.2016
Reetta Gröhn-Soininen
151121 Joensuu
PERUSOPINNOT
to 15:30-17:45 17 + 17 krt. 102t/158 € + 158 €
PEKKALAN KARTANO, Pekkalankatu 7
20.8.2015 - 17.12.2015 ja 7.1.2016 - 19.5.2016
Pia Saari
151122 Joensuu
PERUSOPINNOT
to 15:30-17:45 17 + 17 krt. 102t/158 € + 158 €
PEKKALAN KARTANO, Pekkalankatu 7
20.8.2015 - 17.12.2015 ja 7.1.2016 - 19.5.2016
Jokke Saharinen
151128 Joensuu
PERUSOPINNOT
ti 18:00-20:15 17 + 17 krt. 102t/158 € + 158 €
PEKKALAN KARTANO, Pekkalankatu 7
18.8.2015 - 15.12.2015 ja 5.1.2016 - 3.5.2016
Reetta Gröhn-Soininen
Syventävät opinnot ja
työpajat
Perusopintojen jälkeen työpajoissa laajennetaan ja syvennetään tietoja ja taitoja
kuvan tekemisestä taiteen eri osa-alueilla.
Itsenäisen työskentelyn kautta etsitään
omaa ilmaisutapaa ja kehitetään visuaalisen kulttuurin tuntemusta. Työpaja valitaan vuodeksi kerrallaan. Työpajat ovat
muotoilu ja arkkitehtuuri, keramiikka,
laaja kuvataide, grafiikka, kuvanveisto,
tekstiili, maalaus, piirustus, sarjakuva ja
kuvitus sekä valokuvaus.
151140 Joensuu
VALOKUVAUKSEN TYÖPAJA
ti 15:30-17:45 17 + 17 krt. 102t/158 € + 158 €
PEKKALAN KARTANO, Pekkalankatu 7,
valokuvaus
18.8.2015 - 15.12.2015 ja 5.1.2016 - 3.5.2016
Tiina Geijer
151137 Joensuu
PIIRUSTUKSEN TYÖPAJA
ti 18:00-20:15 17 + 17 krt. 102t/158 € + 158 €
PEKKALAN KARTANO, Pekkalankatu 7, maalaus 2
18.8.2015 - 15.12.2015 ja 5.1.2016 - 3.5.2016
Tiina Geijer
151138 Joensuu
PIIRUSTUKSEN TYÖPAJA
ke 18:00-20:15 17 + 17 krt. 102t/158 € + 158 €
PEKKALAN KARTANO, Pekkalankatu 7, maalaus 2
19.8.2015 - 16.12.2015 ja 13.1.2016 - 11.5.2016
Pasi Pitkänen
151129 Joensuu
MUOTOILUN JA ARKKITEHTUURIN
TYÖPAJA
to 18:00-20:15, 17 + 17 krt.
102t/158 € + 158 €
PEKKALAN KARTANO, Pekkalankatu 7, kuvanveisto
20.8.- 17.12.2015 ja 7.1. - 19.5.2016
Reetta Gröhn-Soininen
TIEDUSTELE
VAPAITA
OPPILASPAIKKOJA!
151130 Joensuu
LAAJA KUVATAIDETYÖPAJA
ma 18:00-20:15, 17 + 17 krt.
102t/158 € + 158 €
PEKKALAN KARTANO, Pekkalankatu 7, grafiikka
17.8. - 14.12.2015 ja 4.1. - 9.5.2016
Pia Saari
151131 Joensuu
LAAJA KUVATAIDETYÖPAJA
ti 18:00-20:15, 17 + 17 krt.
102t/158 € + 158 €
PEKKALAN KARTANO,
Pekkalankatu 7, grafiikka
18.8. - 15.12.2015 ja 5.1. - 3.5.2016
Pia Saari
151132 Joensuu
MAALAUKSEN TYÖPAJA
ma 18-20:15 17 + 17 krt. 102t/158 € + 158 €
PEKKALAN KARTANO,
Pekkalankatu 7, maalaus 1
17.8. - 14.12.2015 ja 4.1. - 9.5.2016
Tiina Geijer
Lisätietoja:
Ulla Korhonen
puh. 050 408 7936
[email protected]
Pekkalan kartano
Pekkalankatu 7 A
80260 Joensuu
facebook.com/joensuunseudunkansalaisopisto
13
taiteen perusopetus
Kuvataidekoululaiset
Pyhäselän koulun
ryhmästä toteuttivat
seinämaalauksen uusittuun
Pyhäselän kirjastoon.
KUVA REETTA LIPPONEN
YLEINEN
OPPIMÄÄRÄ
HARRASTUKSEN KUVATAITEEN PARISSA VOI
ALOITTAA MIKÄ IKÄISENÄ
TAHANSA 4–20
IKÄVUODEN VÄLILLÄ!
YLEINEN
OPPIMÄÄRÄ
4–6 -vuotiaat
Oppilaat kehittävät kuvallista ilmaisuaan monipuolisten ja leikinomaisten
tehtävien kautta.
Perusopinnot
Oppilas tutustuu monipuolisesti kuvailmaisun perusteisiin. Työskentelyn
kautta kehitetään kuvallista ajattelua,
ilmaisu- ja arviointitaitoja sekä materiaalituntemusta.
Syventävät opinnot
Oppilaat jatkavat perusopintojen jälkeen opintojaan syventävissä opinnoissa. Syventäviä opintoja suorittavat
oppilaat sijoittuvat perusopintoryhmiin,
joissa opettaja huomioi syventäviä
opintoja tekevät oppilaat.
14
PYHÄSELKÄ
EI VERKKOILMOITTAUTUMISTA.
Yleinen oppimäärä
150677 Pyhäselkä
4-6-VUOTIAAT
ke 17:00-18:30 14 + 14 krt. 56t/66 € + 66 €
REIJOLAN KOULU, Tiedonpolku 3, tekstiililk
9.9.2015 - 16.12.2015 ja 13.1.2016 - 20.4.2016
Sari Parkkulainen
150678 Pyhäselkä
PERUSOPINNOT
ti 14:30-16:45 14 + 14 krt. 84t/99 € + 99 €
SUHMURAN KOULU,
Suhmurantie 199, tekstiililuokka
8.9.2015 - 15.12.2015 ja 5.1.2016 - 12.4.2016
Reetta Lipponen
150679 Pyhäselkä
PERUSOPINNOT
ke 14:30-16:45 14 + 14 krt. 84t/99 € + 99 €
REIJOLAN KOULU, Tiedonpolku 3, tekstiililk
9.9.2015 - 16.12.2015 ja 13.1.2016 - 20.4.2016
Sari Parkkulainen
150680 Pyhäselkä
PERUSOPINNOT
ma 14:30-16:45 14 + 14 krt. 84t/99 € + 99 €
NIITTYLAHDEN KOULU, Kummuntie 9, tekstiililk
7.9.2015 - 14.12.2015 ja 4.1.2016 - 18.4.2016
Reetta Lipponen
150681 Pyhäselkä
PERUSOPINNOT
ke 15:45-18:00 14 + 14 krt. 84t/99 € + 99 €
PYHÄSELÄN KOULU, Opettajantie 2, kuvataidelk
9.9.2015 - 16.12.2015 ja 13.1.2016 - 20.4.2016
Reetta Lipponen
150682 Pyhäselkä
PERUSOPINNOT
ke 18:15-20:30 14 + 14 krt. 84t/99 € + 99 €
PYHÄSELÄN KOULU, Opettajantie 2, kuvataidelk
9.9.2015 - 16.12.2015 ja 13.1.2016 - 20.4.2016
Reetta Lipponen
150683 Pyhäselkä
PERUSOPINNOT
ti 17:15-19:30, 14 + 14 krt. 84t/99 € + 99 €
REKIVAARAN KOULU, Rekivaarantie 41
8.9.2015 - 15.12.2015 ja 5.1.2016 - 12.4.2016
Reetta Lipponen
ENO
EI VERKKOILMOITTAUTUMISTA.
Yleinen oppimäärä
150663 Eno
PERUSOPINNOT
ma 13:15-15:30, 14 + 14 krt. 84t/99 € + 99 €
ENON YLÄKOULU (6-9), Alapappilantie 6 E,
kuvataidelk
7.9.2015 - 14.12.2015 ja 4.1.2016 - 18.4.2016
Tuija Hirvonen-Puhakka
Ilmoittaudu viimeistään viikko ennen kurssin alkua.
taiteen perusopetus
KIIHTELYSVAARA
EI VERKKOILMOITTAUTUMISTA.
Yleinen oppimäärä
150664 Kiihtelysvaara
PERUSOPINNOT
ti 14:30-16:45 14 + 14 krt. 84t/99 € + 99 €
HEINÄVAARAN KOULU, Isäntäläntie 1,
kuvataidelk
8.9.2015 - 15.12.2015 ja 5.1.2016 - 12.4.2016
Seija Sokura-Turkki
150665 Kiihtelysvaara
PERUSOPINNOT
ti 17:45-20:00 14 + 14 krt. 84t/99 € + 99 €
TAITEIDEN TALO, Tohmajärventie 143
8.9.2015 - 15.12.2015 ja 5.1.2016 - 12.4.2016
Seija Sokura-Turkki
KONTIOLAHTI
EI VERKKOILMOITTAUTUMISTA.
Yleinen oppimäärä
150649 Kontiolahti
4-6-VUOTIAAT
ke 17:00-18:30 14 + 14 krt. 56t/66 € + 66 €
KIRJASTO- JA VAPAA-AIKATALO,
Puutarhatie 5, luokka
9.9.2015 - 16.12.2015 ja 13.1.2016 - 20.4.2016
Anja Turunen
150650 Kontiolahti
4-6-VUOTIAAT
ti 17:45-19:15 14 + 14 krt. 56t/66 € + 66 €
KYLMÄOJAN KOULU, Pohjatuulentie 6,
teknisen työn lk
8.9.2015 - 15.12.2015 ja 5.1.2016 - 12.4.2016
Anja Turunen
150652 Kontiolahti
PERUSOPINNOT
ke 14:30-16:45 14 + 14 krt. 84t/99 € + 99 €
KIRJASTO- JA VAPAA-AIKATALO,
Puutarhatie 5, luokka
9.9.2015 - 16.12.2015 ja 13.1.2016 - 20.4.2016
Anja Turunen
150653 Kontiolahti
PERUSOPINNOT
ke 14:30-16:45 14 + 14 krt. 84t/99 € + 99 €
ONTTOLAN KOULU, Koulutie 10
9.9.2015 - 16.12.2015 ja 13.1.2016 - 20.4.2016
Hanna Pulkka
150654 Kontiolahti
PERUSOPINNOT
ti 14:30-16:45 14 + 14 krt. 84t/99 € + 99 €
KULHON KOULU, Rekiraitti 9,
teknisen työn luokka
8.9.2015 - 15.12.2015 ja 5.1.2016 - 12.4.2016
Riikka Mattinen
150655 Kontiolahti
PERUSOPINNOT
to 14:30-16:45 14 + 14 krt. 84t/99 € + 99 €
KULHON KOULU, Rekiraitti 9,
teknisen työn luokka
10.9.2015 - 17.12.2015 ja 7.1.2016 - 21.4.2016
Riikka Mattinen
150657 Kontiolahti
PERUSOPINNOT
ma 13:30-15:45 14 + 14 krt. 84t/99 € + 99 €
SELKIEN KOULU, Selkientie 47 B, teknisentyönlk
7.9.2015 - 14.12.2015 ja 4.1.2016 - 18.4.2016
Seija Sokura-Turkki
150658 Kontiolahti
PERUSOPINNOT
ma 15:00-17:15 14 + 14 krt. 84t/99 € + 99 €
KYLMÄOJAN KOULU, Pohjatuulentie 6,
teknisen työn lk
7.9.2015 - 14.12.2015 ja 4.1.2016 - 18.4.2016
Anja Turunen
150659 Kontiolahti
PERUSOPINNOT
ti 15:15-17:30 14 + 14 krt. 84t/99 € + 99 €
KYLMÄOJAN KOULU, Pohjatuulentie 6,
teknisen työn lk
8.9.2015 - 15.12.2015 ja 5.1.2016 - 12.4.2016
Anja Turunen
150660 Kontiolahti
PERUSOPINNOT
ma 14:30-16:45 14 + 14 krt. 84t/99 € + 99 €
LEHMON PUUKOULU, Kylmäojantie 6
7.9.2015 - 14.12.2015 ja 4.1.2016 - 18.4.2016
Pia Sinkkonen
150662 Kontiolahti
PERUSOPINNOT
ma 17:00-19:15 14 + 14 krt. 84t/99 € + 99 €
LEHMON PUUKOULU, Kylmäojantie 6
7.9.2015 - 14.12.2015 ja 4.1.2016 - 18.4.2016
Pia Sinkkonen
LIPERI
EI VERKKOILMOITTAUTUMISTA.
Yleinen oppimäärä
150666 Liperi
4-6-VUOTIAAT
ma 16:45-18:15 14 + 14 krt. 56t/66 € + 66 €
Ylämyllyn koulu, PALOAUKEAN YKSIKKÖ,
Patteristontie 12 e, kuvataidelk
7.9.2015 - 14.12.2015 ja 4.1.2016 - 18.4.2016
Riikka Mattinen
150667 Liperi
4-6-VUOTIAAT
ke 16:45-18:15 14 + 14 krt. 56t/66 € + 66 €
LIPERIN KOULU, Koulutie 2, kuvataidelk K46
9.9.2015 - 16.12.2015 ja 13.1.2016 - 20.4.2016
Jutta Iman
150668 Liperi
4-6-VUOTIAAT
ti 16:15-17:45 14 + 14 krt. 56t/66 € + 66 €
YLÄMYLLYN YRITYSTALO,
Tehtaantie 8, grafiikanlk
8.9.2015 - 15.12.2015 ja 5.1.2016 - 12.4.2016
Sanna Palm
150850 Liperi
4-6-VUOTIAAT
to 17:45-19:15 14 + 14 krt. 56t/66 € + 66 €
VIINIJÄRVEN KOULU, Kirkkotie 4, taidelk
10.9.2015 - 17.12.2015 ja 7.1.2016 - 21.4.2016
Jutta Iman
150669 Liperi
PERUSOPINNOT
ma 14:15-16:30 14 + 14 krt. 84t/99 € + 99 €
Ylämyllyn koulu, PALOAUKEAN YKSIKKÖ,
Patteristontie 12 e, kuvataidelk
7.9.2015 - 14.12.2015 ja 4.1.2016 - 18.4.2016
Riikka Mattinen
150670 Liperi
PERUSOPINNOT
ti 14:15-16:30 14 + 14 krt. 84t/99 € + 99 €
Ylämyllyn koulu, PALOAUKEAN YKSIKKÖ,
Patteristontie 12 e, kuvataidelk
8.9.2015 - 15.12.2015 ja 5.1.2016 - 12.4.2016
Pia Sinkkonen
150851 Liperi
PERUSOPINNOT
ke 14:30-16:45 14 + 14 krt. 84t/99 € + 99 €
Ylämyllyn koulu, PALOAUKEAN YKSIKKÖ,
Patteristontie 12 e
9.9.2015 - 16.12.2015 ja 13.1.2016 - 20.4.2016
Riikka Mattinen
150671 Liperi
PERUSOPINNOT
ke 15:30-17:45 14 + 14 krt. 84t/99 € + 99 €
YLÄMYLLYN YRITYSTALO, Tehtaantie 8,
grafiikanlk
9.9.2015 - 16.12.2015 ja 13.1.2016 - 20.4.2016
Sanna Palm
150672 Liperi
PERUSOPINNOT
ke 18:00-20:15 14 + 14 krt. 84t/99 € + 99 €
YLÄMYLLYN YRITYSTALO,
Tehtaantie 8, grafiikanlk
9.9.2015 - 16.12.2015 ja 13.1.2016 - 20.4.2016
Sanna Palm
150673 Liperi
PERUSOPINNOT
ke 14:15-16:30 14 + 14 krt. 84t/99 € + 99 €
LIPERIN KOULU, Koulutie 2, kuvataidelk K46
9.9.2015 - 16.12.2015 ja 13.1.2016 - 20.4.2016
Jutta Iman
150674 Liperi
PERUSOPINNOT
to 15:15-17:30 14 + 14 krt. 84t/99 € + 99 €
VIINIJÄRVEN KOULU, Kirkkotie 4, taidelk
10.9.2015 - 17.12.2015 ja 7.1.2016 - 21.4.2016
Jutta Iman
150675 Liperi
PERUSOPINNOT
ti 14:15-16:30 14 + 14 krt. 84t/99 € + 99 €
SALOKYLÄN KOULU, Liperintie 51 A
8.9.2015 - 15.12.2015 ja 5.1.2016 - 12.4.2016
Anne-Maria Kinnunen
POLVIJÄRVI
Yleinen oppimäärä
150676 Polvijärvi
PERUSOPINNOT
to 15:00-17:15 14 + 14 krt. 84t/99 € + 99 €
SOTKUMAN KOULU, Käsämäntie 6 A,
teknisen työn lk
10.9.2015 - 17.12.2015 ja 7.1.2016 - 21.4.2016
Reetta Lipponen
Käynnissä olevien kurssien vapaille paikoille voit ilmoittautua puhelimitse.
15
taiteen perusopetus
TEATTERITAIDE
Teatteritaiteen, ilmaisun ja draaman opetus
antaa opiskelijalle mahdollisuuksia pitkäjänteiseen opiskeluun ja jatkuvaan kehittymiseen draamallisen ilmaisun monimuotoisella
alueella. Peruslähtökohtana on teatteri esittävänä taiteena; siten myös esitykset kuuluvat olennaisena osana teatteritaiteen oppimisprosessiin.
Opetus tukee itseymmärryksen, itseluottamuksen ja esiintymisvarmuuden kasvua. Tärkeää on rohkaisu luovuuteen sekä taiteelliseen ajatteluun ja toimintaan sekä tekemisen
ja kokeilemisen ilo. Teatteritaiteen ryhmät
toimivat taiteen perusopetuksen opetussuunnitelmaa noudattaen. Ryhmät on jaoteltu pääsääntöisesti osallistujien iän mukaan.
Lisäksi kansalaisopisto tarjoaa sanataiteen
opintoja yhteistyössä Ukrin Sanarattaan
kanssa sekä sirkuskursseja etupäässä pienille
lapsille. Teatterin, sanataiteen ja sirkuksen
ryhmien lisäksi tarjolla on myös monitaiteisia sekä tanssi-ilmaisuun painottuvia ryhmiä.
Syksylle on perustettu myös aivan uusia ryhmiä niin lapsille kuin nuorille, valitse omasi ja
tule mukaan!
TEATTERI-, SIRKUSJA SANATAITEEN
PERUSOPETUS
JOENSUU
(kantakaupunki)
EI VERKKOILMOITTAUTUMISTA.
Teatteritaide
151621 Joensuu
LAPSITEATTERI ALKURÄJÄHDYS 7-10-V.
ti 16:30-18:00, 12 krt. 24t/56€
RANTAKYLÄN KOULU/ent. yhteiskoulun lukio,
Pataluodonkatu 6, Luokka
22.9.2015 - 15.12.2015, Eija Jalkanen
Tule tutustumaan teatteriin! Alkuräjähdys on hyvä ensikosketus teatteriin ilon, riemun ja teatterileikkien kautta. Toiminta tukee monipuolisesti
esiintymisrohkeutta, ryhmätyötaitoja, omien rajojen löytämistä, itsensä ylittämistä ja itseluottamuksen vahvistumista turvallisessa ympäristössä
leikin kautta. Vuoden lopussa valmistetaan pieni
esitys joko valmiin tekstin tai ryhmän tuottaman
materiaalin pohjalta.
16
151726 Joensuu UUTUUS!
LAPSITEATTERI VÄLÄYS 7-10-V.
to 16:00-17:30, 13 krt. 26t/61€
OPISTOTALO, Papinkatu 3, lk 401
3.9.2015 - 3.12.2015, Hannele Autti
Hyppää teatterin maailmaan! Ilmaisun iloa, teatterileikkejä, improvisaatioharjoituksia. Opitaan
ryhmässä tekemistä ja esiintymisen perusteita.
Toiminta tukee lapsen kokonaisvaltaista kasvua
sekä itsetuntemuksen ja itseluottamuksen vahvistumista.
151695 Joensuu
LAPSITEATTERI LEGENDA
ALAKOULUIKÄISILLE
ti 16:00-17:30, 13 + 17 krt. 60t/82€ + 82€
HUKANHAUDAN KOULU, Niinivaarantie 91, lk
1.9. - 1.12.2015 ja 12.1. - 10.5.2016, Tarja Jänis
Lähde seikkailuun ja löytöretkelle teatterin maailmaan! Legendan toimintaa kuvastaa parhaiten
uteliaisuus, löytäminen, heittäytyminen ja irroittelu. Riemukasta improvisaatiota, pelejä, leikkejä, iloa ja tutkimusmatkailua erilaisten ilmiöiden
parissa. Kauden aikana valmistetaan näytelmä
valmiista näytelmätekstistä. Kurssimaksuun sisältyy 10 tuntia teatterin erityistaitojen opetusta.
150978 Joensuu
HULVATTOMAT HAHMOT - MONITAITEINEN ILMAISURYHMÄ 7-12-V.
ma 16:00-18:00, 13 + 15 krt. 73t/86€ + 86€
HUKANHAUDAN KOULU, Niinivaarantie 91, lk
7.9.2015 - 7.12.2015 ja 11.1.2016 - 2.5.2016
Riitta Pirttisalo-Pirinen
Tervetuloa Matkatoimisto Unelmaan! Unelma lupaa järjestää asiakkailleen matkan juuri sinne,
missä nämä aina ovat halunneet käydä: esimerkiksi sienenpäälläpomppimiskisoihin SuperMarion ja Luigin kanssa, pelastamaan prinsessoja
pahoilta noidilta, Tylypahkan kolmivelhoturnaukseen tai seikkailemaan suosikkielokuvan sankareiden kanssa. Apuna matkanteossa toimivat
teatteri-ilmaisu, kuvataide ja liikeilmaisu. Draamaopetus Riitta Pirttisalo, kuvataide Päivi Saarelma ja liikeilmaisu Mira Laakkonen.
151625 Joensuu
NUORISOTEATTERI FLOPPI
to 17:45-19:45, 12 + 18 krt. 80t/106€+ 106€
HUKANHAUDAN KOULU, Niinivaarantie 91, lk
24.9.2015 - 17.12.2015 ja 7.1.2016 - 26.5.2016
Eija Jalkanen
Nuorisoteatteri Floppi keskittyy tänä vuonna
luonnollisen, läsnäolevan näyttelijäntyöntekniikan harjoittelemiseen. Tutkitaan muun muassa
tekstin ja tilanteen tulkintaa, tunteita, ajatuksen kirkkautta sekä statustyöskentelyä. Toinen
vuoden painopiste on improvisaatiotaitojen kehittämisessä. Kevään lopussa ryhmä valmistaa
joko valmiin tekstin tai ryhmälähtöisen prosessin
kautta esityksen, riippuen ryhmän kiinnostuksesta. Kurssiin sisältyy 10 tuntia syventäviä opintoja
tanssin, laulun ja/tai näyttämöliikunnan alueella
esityksen ja ryhmän tarpeista riippuen.
151700 Joensuu
NUORISOTEATTERI KATAPULTTI
ti 18:00-20:00, 13 + 17 krt. 80t/106€ + 106€
HUKANHAUDAN KOULU, Niinivaarantie 91, lk
1.9. - 1.12.2015 ja 12.1. - 10.5.2016, Tarja Jänis
Heittäydy seikkailuun ja sukella tutkimusmatkalle
mitä pinnan alta löytyy! Nuorisoteatteri hyppää
uusien ilmaisuvalmiuksien metsästämiseen ja
ylittämään omia rajojaan. Tutkimme erilaisten
teemojen kautta näyttämörohkeutta, itsensä ylittämistä, statuksen ja liikkeen voimaa, sanatonta
viestintää ja vahvistamme ryhmätyötaitoja. Valmistamme näytelmän käyttäen valmista tekstiä.
Kurssihintaan sisältyy 10 tuntia teatterin erityistaitojen opetusta.
151272 Joensuu
NUORISOTEATTERI FIBA
to 16-17:30, ti 16-18, 26 + 26 krt. 120t/141€+ 141€
RANTAKYLÄN AUDITORIO, Pataluodonkatu 2
18.8.-26.11.2015 ja 12.1.-19.4.2016, Tuire Hindikka
Vuosi painottuu tavoitteenaan Nuori Kulttuuri
-organisaation TEATRIS-tapahtuma ja Shakespearen 400-vuotisjuhlavuosi. Kautta maailman
valmistetaan tulkintoja KESÄYÖN UNELMASTA.
Ja niin tekee Fibakin: teoksessa on herttua, keijut, keijujen kuninkaalliset, rakastuneita nuoria,
ymmärtämätön isä, vakaita käsityöläisiä, lemmentaikaa ja pahanilkisiä juonia. Näyttelijäntyön
perusteet ovat syventävien opintojen painopisteenä: roolin rakentaminen, äänenkäyttö, fyysinen ilmaisu, tekstianalyysi ja tulkinta. Lisäksi
osallistuminen esityksen kokonaisuuden rakentamiseen, suunnitteluun ja ohjaukseen osallistuminen.
151529 Joensuu
MONITAITEINEN LASTENHUONE 3-5-V.
ti 17:00-18:30, 11 krt. 22t/52€
SEUTUKIRJASTO, pääkirjasto,
Koskikatu 25, muikkunen-sali
8.9.2015 - 24.11.2015, Mira Laakkonen
Lastenhuone-kerhon monitaiteinen toimintamalli on ainutlaatuinen. Kerho on kehitetty yhteistyössä Pohjois-Karjalan taidetoimikunnan kanssa. Ryhmässä sukelletaan tanssin maailmaan
hauskojen ja mielikuvituksellisten liikeharjoitusten ja leikkien kautta. Musiikki, kuvataide, lorut,
tarinat ja draama antavat toiminnalle pikantin
lisämausteen. Lapset osallistuvat toimintaan ilman vanhempia.
151531 Joensuu
LOIKKAVARPAAT 5-6-VUOTIAILLE
ke 17:00-17:45, 11 krt. 11t/26€
HUKANHAUDAN KOULU,
Niinivaarantie 91, pienluokka
9.9.2015 - 25.11.2015, Mira Laakkonen
Tunneilla tutustutaan lastentanssin maailmaan
mielikuvitusta ja kehontuntemusta vahvistavien
liikeleikkien, tanssi-ilmaisun, rytmin ja luovan
tanssin keinoin. Kokonaisuuden tavoitteena on
antaa lapselle myönteisiä ja monipuolisia kokemuksia tanssi-ilmaisusta sekä auttaa lasta löytämään oma kehollinen luovuus ja vuorovaikutus
mukavassa ilmapiirissä, yhdessä ryhmän kanssa.
www.joensuunseudunkansalaisopisto.fi
taiteen perusopetus
151533 Joensuu
TANSSIMYLLY 7-9-V.
ke 18:00-18:45, 11 krt. 11t/26€
HUKANHAUDAN KOULU,
Niinivaarantie 91, pienluokka
9.9.2015 - 25.11.2015, Mira Laakkonen
Tunneilla tutustutaan lastentanssin maailmaan
mielikuvitusta ja kehontuntemusta vahvistavien
liikeleikkien, tanssi-ilmaisun, rytmin ja luovan
tanssin keinoin. Kokonaisuuden tavoitteena on
antaa lapselle myönteisiä ja monipuolisia kokemuksia tanssi-ilmaisusta sekä auttaa lasta löytämään oma kehollinen luovuus ja vuorovaikutus
mukavassa ilmapiirissä, yhdessä ryhmän kanssa.
Lukuvuoden aikana tutustumme myös eri tanssimuotoihin ja -tekniikoihin ”ruohonjuuritasolla”.
Sirkustaide
150938 Joensuu
TENAVASIRKUS A
ke 17:00-17:45, 13 krt. 13t/40€
KARSIKON KOULU, Pohjolankatu 29, sali
2.9.2015 - 2.12.2015, Anna Holopainen
Tenavasirkuksessa tutustutaan sirkuksen maailmaan leikin ja temppuratojen kautta. Kurssilla
pääset harjoittelemaan akrobatiaa, tasapainoilua
ja esiintymistaitoja. Tenavasirkukseen ovat tervetulleita 5-6-vuotiaat lapset.
150941 Joensuu
TENAVASIRKUS B
su 12:00-12:45, 13 krt. 13t/40€
KARSIKON KOULU, Pohjolankatu 29, sali
6.9.2015 - 13.12.2015, Anna Holopainen
ks. Tenavasirkus A
150943 Joensuu
TENAVASIRKUS C
su 12:55-13:40, 13 krt. 13t/40€
KARSIKON KOULU, Pohjolankatu 29, sali
6.9.2015 - 13.12.2015, Anna Holopainen
ks. Tenavasirkus A
150939 Joensuu
PERHESIRKUS A
ke 18:00-18:45, 13 krt. 13t/46€
KARSIKON KOULU, Pohjolankatu 29, sali
2.9.2015 - 2.12.2015, Anna Holopainen
Perhesirkukseen ovat tervetulleita kaikki
2-4-vuotiaat lapset ja heidän vanhempansa.
Perhesirkuksessa vanhempi ja lapsi pääsevät tekemään temppuja yhdessä, mutta lapsille ja aikuisille löytyy myös itsenäisesti tehtäviä liikkeitä.
Perhesirkuksessa sirkuksen alkeet tulevat tutuksi
ilon ja leikin kautta! Ilmoittautuminen vanhemman nimellä. Kurssihinta sisältää yhden lapsen
ja yhden aikuisen.
150946 Joensuu
PERHESIRKUS B
su 9:25-10:10, 13 krt. 13t/46€
KARSIKON KOULU, Pohjolankatu 29, sali
6.9.2015 - 13.12.2015, Anna Holopainen
Ks. Perhesirkus A.
150944 Joensuu
PERHESIRKUS C
su 10:15-11:00, 13 krt. 13t/46€
KARSIKON KOULU, Pohjolankatu 29, sali
6.9.2015 - 13.12.2015, Anna Holopainen
Ks. Perhesirkus A.
150945 Joensuu
PERHESIRKUS D
su 11:05-11:50, 13 krt. 13t/46€
KARSIKON KOULU, Pohjolankatu 29, sali
6.9.2015 - 13.12.2015, Anna Holopainen
Ks. Perhesirkus A.
Sanataide
151717 Joensuu
SILKKIPAPERITAIVAS 0-1-V.
ti 9:30-10:15, 12 krt. 12t/28€
SEUTUKIRJASTO, pääkirjasto,
Koskikatu 25, muikkunen-sali
8.9.2015 - 1.12.2015, Riikka Linjama
Lapsen ja vanhemman yhteinen runoleikkihetki, jossa körötellään ja leikitään perinteisten ja
uusien lorujen tahtiin. Lorukortit kotiin iloksi. Ilmoittautuminen vanhemman nimellä.
151718 Joensuu
RUNOVARPAAT 1-3-VUOTIAILLE
ma 17:15-18:00,12 krt. 12t/28€
SEUTUKIRJASTO, pääkirjasto,
Koskikatu 25, muikkunen-sali
7.9.2015 - 30.11.2015, Riikka Linjama
Lapsen ja vanhemman runoleikissä körötellään
perinteisten ja uusien lorujen tahtiin, kurkistetaan kuvakirjoihin ja runokirjoihin. Lorukortit kotiin iloksi. Ilmoittautuminen vanhemman nimellä.
151721 Joensuu
TARINANUOTIO 8-12-VUOTIAILLE
pe 14:45-16:15, 12 krt. 24t/61€
SEUTUKIRJASTO, pääkirjasto,
Koskikatu 25, Muikkunen-sali
4.9.2015 - 4.12.2015, Sari Hietala
Syksyn aiheena ystävyys! Tule tutustumaan uusiin ystäviin tai tuo oma mukanasi! Viihdymme
yhdessä tarinoiden ja runojen parissa, kuvittelemme mukavia ja hurjia.
TEATTERI- JA SANATAITEEN
PERUSOPETUKSEEN ILMOITTAUTUMINEN
KÄYNNISSÄ, PUH. 013 3375929
PYHÄSELKÄ
EI VERKKOILMOITTAUTUMISTA.
Teatteritaide
151713 Pyhäselkä
REKIVAARAN LAPSITEATTERI
ke 17:00-18:30, 13 krt. 26t/61€
REKIVAARAN KOULU, Rekivaarantie 41, sali
9.9.2015 - 9.12.2015, Hannele Autti
Iloa ilmaisusta! llmaisu- ja draamaharjoitteiden kautta tutustutaan näyttelijäntyöhön ja
teatteriesityksen valmistamiseen. Valmistamme
yhdessä ohjelmaa perinteiseen Honkavaaran
Joulunavaukseen.
151712 Pyhäselkä
TEATTERIREKI – REKIVAARAN NUORTEN
JA AIKUISTEN TEATTERIRYHMÄ
ke 18:30-20:30, 13 krt. 35t/82€
REKIVAARAN KOULU, Rekivaarantie 41, sali
9.9.2015 - 9.12.2015, Hannele Autti
Iloa ilmaisusta! llmaisu- ja draamaharjoitteiden
kautta syvennytään näyttelijäntyöhön ja teatteriesityksen valmistamiseen ideasta käsikirjoitukseksi ja aina valmiiseen esitykseen asti.
Valmistamme yhdessä ohjelmaa perinteiseen
Honkavaaran Joulunavaukseen.
Sanataide
151585 Pyhäselkä
RUNOVARPAAT 2-6-V.
to 17:00-17:45, 12 krt. 12t/28€
PYHÄSELÄN KIRJASTO, Opettajantie 3 a, tila
10.9.2015 - 3.12.2015, Minna Tahvanainen
Kurkkaamme kuvakirjoihin, ryntäämme runoleikkiin. Tutustumme uusiin sanataideteoksiin ja perinteisiin loruihin. Vanhemmat voivat olla mukana lapsen kanssa. Ilmoittautuminen vanhemman
nimellä.
Kansalaisopiston lasten ja nuorten
teatterifestareiden esityksiä keväältä 2015.
facebook.com/joensuunseudunkansalaisopisto
KUVAT EEVA RIIHELÄ
17
taiteen perusopetus
KONTIOLAHTI
LIPERI
OUTOKUMPU
EI VERKKOILMOITTAUTUMISTA.
EI VERKKOILMOITTAUTUMISTA.
EI VERKKOILMOITTAUTUMISTA.
Teatteritaide
Teatteritaide
Teatteritaide
150982 Kontiolahti
LAPSITEATTERI RÄISKIS 7-12-V.
ti 15:00-16:30, 13 krt. 26t/61€
KONTIOLAHDEN KOULU, Keskuskatu 11,
ilmaisutaito
8.9.2015 - 8.12.2015, Riitta Pirttisalo-Pirinen
Teatteritaiteen perusopintoryhmä. Ilmaisun iloa
ja riemukasta irrottelua pelien, leikkien, improvisaation, ilmaisuharjoitteiden ja mininäytelmien
parissa. Ryhmän toiminnassa korostuvat ryhmälähtöisyys ja yhdessä tekeminen. Ryhmän toiveiden mukaan lukuvuoden aikana valmistetaan
näytelmä joko omien ideoiden tai valmiin tekstin
pohjalta.
151567 Liperi
LASTEN JA NUORTEN TEATTERI FORTE
ke 14:30-16:00, 13 krt. 26t/61€
JYRIN LIIKUNTASALI,
Patteristontie 12, liikuntasali
9.9.2015 - 9.12.2015, Natalia Lundysheva
Ilmaisun iloa, pelejä, leikkejä ja improvisaatiota. Ryhmän toiveiden mukaisesti tehdään pieni
näytelmä.
151466 Outokumpu
TEATTERI SÄIHKE 7-9-VUOTIAILLE
ti 15:15-16:45, 13 krt. 26t/61€
KULTTUURITALO MARITA, Koulukatu 1, tila
8.9.2015 - 8.12.2015
Karoliina Silvennoinen
Lähde löytöretkelle teatterin maailmaan! Syksyn
aikana tutustutaan teatteriin ja ilmaisuun pelien,
leikkien, ilmaisuharjoitusten ja mininäytelmien
kautta. Keväällä 2016 valmistamme pienen yleisöesityksen.
150989 Kontiolahti
LAPSITEATTERI HIIHOO 7-12-V.
ti 17:15-18:45, 13 krt. 26t/61€
LEHMON MONITOIMITALO, Kylmäojantie 49, sali
8.9.2015 - 8.12.2015, Riitta Pirttisalo-Pirinen
Teatteritaiteen perusopintoryhmä. Ilmaisun iloa
ja riemukasta irrottelua pelien, leikkien, improvisaation, ilmaisuharjoitteiden ja mininäytelmien
parissa. Ryhmän toiminnassa korostuvat ryhmälähtöisyys ja yhdessä tekeminen. Ryhmän toiveiden mukaan lukuvuoden aikana valmistetaan
näytelmä joko omien ideoiden tai valmiin tekstin
pohjalta.
150990 Kontiolahti
NUORISOTEATTERI PAPARULAPA YLI 13-V.
to 15:00-17:00, 13 krt. 34t/80€
KONTIOLAHDEN KOULU,
Keskuskatu 11, ilmaisutaito
10.9.2015 - 10.12.2015, Riitta Pirttisalo-Pirinen
Teatteritaiteen perusopetuksen jatko-opintoryhmä.Nuorisoteatteri improvisoi rohkeasti päin uusia haasteita ja vuolaita teatteritaiteen virtoja.
Lukuvuoden aikana valmistetaan näytelmä joko
tyhjästä nyhjäten tai valmiin tekstin pohjalta.
Näyttelijäntyössä ovat keskiössä mm. tunne- ja
statusilmaisu, sanaton viestintä, läsnäolo ja tarinan ja roolin sisäistäminen.
Sanataide
151502 Kontiolahti
SANASEIKKAILU 5-7-V.
ke 16:30-18:00, 13 krt. 26t/61€
LEHMON MONITOIMITALO,
Kylmäojantie 49, luokka
9.9.2015 - 9.12.2015, Jonna Ihanainen
Seikkaillaan sanoissa ja saduissa liikkuen, leikkien, maalaten ja askarrellen.
151501 Kontiolahti
SANASUKELLUS 8-12-V.
to 16:30-18:00, 13 krt. 26t/61€
LEHMON MONITOIMITALO,
Kylmäojantie 49, luokka
10.9.2015 - 10.12.2015, Jonna Ihanainen
Tiedettä ja sanataidetta. Tehdään helppoja ja
hauskoja luonnontieteellisiä kokeita, ja kirjoitetaan ja kuvitetaan lehteä, jossa kaiken ei tarvitse
olla aivan totta... Jos haluat tehdä hiekka-ansan
tai kirjoittaa salaviestejä sitruunalla, tämä on
ryhmäsi.
18
151589 Liperi UUTUUS!
TEATTERI TAIKA 7-10-VUOTIAILLE
to 12:30-14:00, 12 krt. 24t/56€
PENTTILÄ-SALI, Koulukuja 1
10.9.2015 - 3.12.2015, Hannele Autti
Hyppää teatterin maailmaan! Ilmaisun iloa, teatterileikkejä, improvisaatioharjoituksia. Opitaan
ryhmässä tekemistä ja esiintymisen perusteita.
Toiminta tukee lapsen kokonaisvaltaista kasvua
sekä itsetuntemuksen ja itseluottamuksen vahvistumista.
Sanataide
151578 Liperi
RUNOVARPAAT 3-5-VUOTIAILLE
ti 17:00-17:45, 12 krt. 12t/28€
Ylämyllyn koulu, PALOAUKEAN YKSIKKÖ,
Patteristontie 12 e
8.9.2015 - 1.12.2015, Minna Tahvanainen
Kurkkaamme kuvakirjoihin, ryntäämme runoleikkiin. Tutustumme uusiin sanataideteoksiin ja perinteisiin loruihin. Vanhemmat voivat olla mukana lapsen kanssa. Ilmoittautuminen vanhemman
nimellä.
151579 Liperi
TARINATAIVAS 6-10-VUOTIAILLE
ti 15:15-16:45, 12 krt. 24t/56€
Ylämyllyn koulu, PALOAUKEAN YKSIKKÖ,
Patteristontie 12 e
8.9.2015 - 1.12.2015, Minna Tahvanainen
Luetko mielelläsi kirjoja? Pysyykö kynä kädessäsi? Laukkaako mielikuvituksesi kuin villiintynyt
hevonen? Tule muiden kaltaistesi joukkoon koulun jälkeen tehtailemaan tarinoita, kuvittamaan
ja näyttelemään kertomuksia, jakamaan lukuvinkkejä ja leikkimään sanoilla. Ei vaadi luku- ja
kirjoitustaitoa.
151582 Liperi
SANANJALKOJA JA JUTUNJUURIA 11-15-V.
ti 15:15-17:30 8 krt. 24t/56€
Ylämyllyn koulu, PALOAUKEAN YKSIKKÖ,
Patteristontie 12 e
8.9.2015 - 3.11.2015, Mari Väänänen
Kirjoitamme ja luemme, seikkailemme lähiympäristössä, keräämme taide-elämyksiä ja jaamme
niitä. Kokeilemme erilaisia kirjoittamisen tapoja.
TEATTERI- JA SANATAITEEN
PERUSOPETUKSEEN ILMOITTAUTUMINEN
KÄYNNISSÄ, PUH. 013 3375929
151470 Outokumpu
TEATTERI KARISMA 10-13-VUOTIAILLE
ti 17:00-18:30, 13 krt. 26t/61€
KULTTUURITALO MARITA, Koulukatu 1, tila
8.9.2015 - 8.12.2015
Karoliina Silvennoinen
Syksyn aikana sukelletaan teatterin ja ilmaisun
maailmaan erilaisten ilmaisuharjoitusten, leikkien, improvisoinnin ja mininäytelmien myötä.
Keväällä 2016 valmistamme yleisöesityksen joko
valmiista tekstistä tai ryhmäläisten omien ideoiden pohjalta.
Sirkustaide
151741 Outokumpu
KIRPPUSIRKUS 1-3 V. LAPSILLE JA
VANHEMMILLE
la 10:00-10:45, 7 krt. 7t/25€
KYYKERIN KYLÄTALO, Kyykerinkatu 32, sali
12.9.2015 - 5.12.2015, Hilkka Salovaara
Tunneilla keskitytään vanhemman ja lapsen
väliseen vuorovaikutukseen ja yhteistyöhön ja
opitaan jotain mm. akrobatiasta, tasapainosta,
jongleerauksesta ja kehonhahmottamisesta. Ohjaajina Hilkka Salovaara, Mataleena Kaasinen ja
Heli Valjus. Kokoontumiskerrat joka toinen lauantai. Ilmoittautuminen vanhemman nimellä.
151742 Outokumpu
LEPPÄKERTUT - SIRKUSRYHMÄ 3-4-V.
LAPSILLE JA VANHEMMILLE
la 10:50-11:35, 7 krt. 7t/25€
KYYKERIN KYLÄTALO, Kyykerinkatu 32, sali
12.9.2015 - 5.12.2015, Hilkka Salovaara
Tutustutaan eri sirkusvälineisiin ja harjoitellaan
niiden edellyttämiä taitoja. Ryhmässä olemisen
taidot, koordinaatio, tasapaino, ilmaisu ja kehonhuolto saavat harjoitusta ja samalla pidetään
hauskaa. HUOM! Lapset tarvitsevat mukaansa
aikuisen. Ohjaajina Hilkka Salovaara, Mataleena
Kaasinen ja Heli Valjus. Kokoontumiskerrat joka
toinen lauantai.
151478 Outokumpu
KOPPAKUORIAISET - SIRKUSRYHMÄ 5-6-V.
ma 16:45-17:30, 13 krt. 13t/31€
KYYKERIN KYLÄTALO, Kyykerinkatu 32, sali
7.9.2015 - 7.12.2015, Heli Valjus
Tutustutaan eri sirkusvälineisiin ja harjoitellaan
niiden edellyttämiä taitoja. Ryhmässä olemisen
taidot, koordinaatio, tasapaino, ilmaisu, kehonhuolto saavat harjoitusta, ja samalla pidetään
hauskaa. Lapset osallistuvat itsenäisesti, vanhempien läsnäolo ei välttämätöntä.
Ilmoittaudu viimeistään viikko ennen kurssin alkua.
kuvataide
POLVIJÄRVI
EI VERKKOILMOITTAUTUMISTA.
Teatteritaide
151605 Polvijärvi
LAPSITEATTERI HUPSIS 7-10-V.
ke 15:00-16:30, 13 krt. 26t/61€
POLVIJÄRVEN KOULUKESKUS, B-talo,
Polvijärventie 6, luokka 107
9.9.2015 - 9.12.2015, Riitta Pirttisalo-Pirinen
Teatteritaiteen perusopintoryhmä. Ilmaisun iloa
ja riemukasta irrottelua pelien, leikkien, improvisaation, ilmaisuharjoitteiden ja mininäytelmien
parissa. Ryhmän toiminnassa korostuvat ryhmälähtöisyys ja yhdessä tekeminen. Ryhmän toiveiden mukaan lukuvuoden aikana valmistetaan
näytelmä joko omien ideoiden tai valmiin tekstin
pohjalta.
151606 Polvijärvi
POLVIJÄRVEN NUORISOTEATTERI YLI 11-V.
ke 16:45-18:15, 13 krt. 26t/61€
POLVIJÄRVEN KOULUKESKUS,
B-talo, Polvijärventie 6, luokka 107
9.9.2015 - 9.12.2015Riitta Pirttisalo-Pirinen
Teatteritaiteen perusopintoryhmä. Ilmaisun iloa
ja riemukasta irrottelua ikäkaudelle sopivien pelien, ilmaisuharjoitteiden ja improvisaation parissa. Näyttelijäntyössä ovat keskiössä tunneilmaisu, läsnäolo ja kontakti. Lukuvuoden aikana
valmistetaan näytelmä joko omien ideoiden tai
valmiin tekstin pohjalta.
Sanataide
151594 Polvijärvi
TARINATAIVAS 9-12-VUOTIAILLE
ke 15:15-16:45, 12 krt. 24t/56€
SOTKUMAN KOULU, Käsämäntie 6 A
9.9.2015 - 2.12.2015, Minna Tahvanainen
Luetko mielelläsi kirjoja? Pysyykö kynä kädessäsi? Laukkaako mielikuvituksesi kuin villiintynyt
hevonen? Tule muiden kaltaistesi joukkoon koulun jälkeen tehtailemaan tarinoita, kuvittamaan
ja näyttelemään kertomuksia, jakamaan lukuvinkkejä ja leikkimään sanoilla.
151597 Polvijärvi
TARINATIE 5-8-VUOTIAILLE
ke 14:15-15:00, 12 krt. 12t/28€
SOTKUMAN KOULU, Käsämäntie 6 A
9.9.2015 - 2.12.2015
Minna Tahvanainen
Luetko tai tarinoitko mielelläsi? Tule muiden
kaltaistesi joukkoon satuilemaan, kuvittamaan,
kuvittelemaan, kurkkaamaan kirjoihin, laukkaamaan runoratsulla ja keittämään sanasoppaa. Ei
vaadi luku- ja kirjoitustaitoa.
151601 Polvijärvi
RUNOVARPAAT 2-4-VUOTIAILLE
ke 17:00-17:45, 12 krt. 12t/28€
SOTKUMAN KOULU, Käsämäntie 6 A
9.9.2015 - 2.12.2015, Minna Tahvanainen
Kurkkaamme kuvakirjoihin, ryntäämme runoleikkiin. Tutustumme uusiin sanataideteoksiin ja perinteisiin loruihin. Vanhemmat voivat olla mukana lapsen kanssa. Ilmoittautuminen vanhemman
nimellä.
KUVATAIDE
JOENSUU
(kantakaupunki)
Maalaus
150647 Joensuu
KUVASTA MAALAUKSEKSI
ma 18:00-20:30, 11 + 11 krt. 66t/69€ + 69€
PEKKALAN KARTANO, Pekkalankatu 7, maalaus 3
7.9.2015 - 23.11.2015 ja 11.1.2016 - 4.4.2016
Johanna Turunen
Maalataan omien kuva-aiheiden mm. valokuvien
pohjalta. Työskentely tapahtuu etupäässä öljy- ja
akryyliväreillä. Sopii vasta-alkajille ja jatkajille.
150648 Joensuu
MAALAUKSEN JATKORYHMÄ
ke 12:00-14:30, 11 + 11 krt. 66t/69€ + 69€
PEKKALAN KARTANO, Pekkalankatu 7, maalaus 3
23.9.2015 - 9.12.2015 ja 13.1.2016 - 30.3.2016
Matti Törmäkangas
Maalauksen kurssilla kehitetään omaa ilmaisua
ja tutkitaan oman elämän tärkeitä aiheita. Maalataan myös yhteisiä teemoja pääasiassa öljy- ja
akryyliväreillä.
150734 Joensuu
TAIVAANRANNAN MAALARIT OPSET
ti 10:00-15:00, 11 + 11 krt. 36t/61€ + 61€
PEKKALAN KARTANO, Pekkalankatu 7, maalaus 1
8.9.2015 - 24.11.2015 ja 12.1.2016 - 29.3.2016
Johanna Turunen
Maalauksen avoin ateljee on tarkoitettu itsenäiseen työskentelyyn omien aiheiden parissa.
Kurssilla on henkilökohtaista ohjausta ja yhteiskritiikkejä 18 h/lukukausi. Opiskelija voi työskennellä haluamansa ajan klo 10:00-15:00 välisenä
aikana.
150736 Joensuu
MAALAUS JA PIIRUSTUS
ke 18:00-20:30, 10 + 11 krt. 63t/63€ + 69€
PEKKALAN KARTANO, Pekkalankatu 7, maalaus 3
16.9.2015 - 25.11.2015 ja 13.1.2016 - 30.3.2016
Heidi Vasara
Kurssilla työskennellään omilla välineillä maalaten tai piirtäen. Etupäässä työskennellään omien
aiheiden ja ideoiden pohjalta, mutta myös yhteisten aiheiden parissa.
150754 Joensuu
MAALAUSTA ALOITTELIJOILLE
JA JATKAJILLE
ti 18:00-20:30, 10 + 10 krt. 60t/63€ + 63€
OPISTOTALO, Papinkatu 3, lk 4101
8.9.2015 - 17.11.2015 ja 12.1.2016 - 22.3.2016
Jarkko Suvela
Syksyn aikana tutustutaan maalaamisen perusteisiin harjoitteiden avulla ja keväällä syvennetään opittua taitoa. Materiaaleina voit käyttää vesi- tai öljyohenteisia maaleja. Kurssi sopii kaikille
maalaamisesta kiinnostuneille.
150765 Joensuu
KIINALAISTA SIVELLINMAALAUSTA
ke-pe 17:00-19:30, la 10:00-13:30, 4 krt. 13t/30€
OPISTOTALO, Papinkatu 3, lk 4101
2.9.2015 - 5.9.2015
Marja-Leena Kleiner
Kiinalaista sivellinmaalausta alkajille ja jatkajille.
150767 Joensuu
KIINALAINEN KALLIGRAFIA
to 17:30-19:00, 6 krt. 12t/28€
OPISTOTALO, Papinkatu 3, lk 4101
10.9.2015 - 22.10.2015
Yue Dai
Opitaan kirjoittamaan kiinalaisia kirjoitusmerkkejä siveltimellä. Kurssi sopii vasta-alkajille ja
aikaisemmin harrastaneille.
150769 Joensuu
KUVASTA MAALAUKSEKSI PÄIVÄRYHMÄ
ma 11:00-13:30, 11 + 11 krt. 66t/69€ + 69€
PEKKALAN KARTANO,
Pekkalankatu 7, maalaus 3
7.9.2015 - 23.11.2015 ja 11.1.2016 - 4.4.2016
Johanna Turunen
Maalataan omien kuva-aiheiden mm. valokuvien
pohjalta etupäässä öljy- ja akryylivärein. Sopii
vasta-alkajille ja jatkajille.
150774 Joensuu
AKVARELLIMAALAUKSEN PÄIVÄRYHMÄ
to 12:00-14:30, 11 + 11 krt. 66t/69€ + 69€
PEKKALAN KARTANO,
Pekkalankatu 7, maalaus 3
24.9.2015 - 10.12.2015 ja 14.1.2016 - 7.4.2016
Matti Törmäkangas
Kurssilla opetellaan akvarellimaalauksen perusteita ja tekniikkaa maalaamalla omia aiheita, erilaisia teemoja maisemista asetelmiin sekä elävää
mallia. Kurssi sopii vasta-alkajille ja jatkajille.
150947 Joensuu UUTUUS!
KOKEILEVAN MAALAUKSEN KURSSI
ti 18:00-20:30, 11 + 11 krt. 66t/69€ + 69€
PEKKALAN KARTANO,
Pekkalankatu 7, maalaus 3
8.9.2015 - 24.11.2015 ja 12.1.2016 - 29.3.2016
Laura Melkinen
Kurssilla tutustutaan maalauksen mahdollisuuksiin nykytaiteen välineenä ja etsitään maalaten
uudenlaisia, innostavia tapoja itseilmaisuun.
Kurssilla kokeillaan ja tutkitaan värin, maaliaineen, maalauksen apuaineiden, erilaisten
maalausvälineiden, pohjamateriaalien ym. vaikutuksia maalauksessa. Materiaalien hankinnasta sovitaan yhdessä opettajan kanssa kurssin
aikana.
Piirustus
150726 Joensuu
ELÄVÄN MALLIN PIIRUSTUS
ke 18:15-20:45, 11 + 11 krt. 66t/69€ + 69€
OPISTOTALO, Papinkatu 3, lk 4101
23.9.2015 - 9.12.2015 ja 13.1.2016 - 30.3.2016
Matti Törmäkangas
Kurssilla piirretään ja maalataan elävän mallin
mukaan. Tehdään nopeita harjoitelmia ja tutkitaan henkilökuvaa pitemmissäkin asennoissa.
150729 Joensuu
ELÄVÄN MALLIN PIIRTÄMISTÄ
PIIRTOPÖYDÄLLÄ
la 10:00-12:30, su 10:00-12:30, 6 krt. 18t/41€
OPISTOTALO, Papinkatu 3, lk 211
14.11.2015 - 29.11.2015
Johanna Turunen
Kurssi on tarkoitettu mallin piirtämisestä kiinnostuneille. Opetuksessa huomioidaan oppilaan
osaaminen, tietokonetuntemusta ei tarvita. Voit
olla piirtänyt aiemmin kynällä ja hiilellä ja nyt
voit kokeilla uutta piirtämistapaa Photoshop Elements -ohjelmalla.
Käynnissä olevien kurssien vapaille paikoille voit ilmoittautua puhelimitse.
19
kuvataide
150764 Joensuu
LUOVAN PIIRTÄMISEN KURSSI
ke 18:00-20:30, 11 + 11 krt. 66t/69€ + 69€
PEKKALAN KARTANO, Pekkalankatu 7, grafiikka
9.9.2015 - 25.11.2015 ja 13.1.2016 - 30.3.2016
Jarkko Suvela
Kurssilla kehitetään omaa piirtämistaitoa harjoitteiden avulla ja tutustutaan erilaisiin piirustusvälineisiin. Kurssi sopii kaikille luovasta piirtämisestä kiinnostuneille.
Taidetta eri tekniikoin
150948 Joensuu UUTUUS!
VUOSI TAITEILIJANA
to 12:00-14:30, 11 + 11 krt. 66t/69€ + 69€
PEKKALAN KARTANO,
Pekkalankatu 7, maalaus 1
3.9.2015 - 19.11.2015 ja
14.1.2016 - 7.4.2016
Johanna Turunen
Kurssilla tutustutaan kuvataitelijan työhön, toteutetaan omia taideprojekteja, tehdään apurahahakemuksia, esitteitä, julisteita ja toteutetaan
yhteinen näyttely.
Ikonimaalaus
Keramiikka
151438 Joensuu
IKONIMAALAUS A
ma 16:00-18:30, 11 + 11 krt. 66t/70€ + 69€
OPISTOTALO, Papinkatu 3, lk 4101, kuvataide
7.9.2015 - 23.11.2015 ja 11.1.2016 - 4.4.2016
Helena Saaristo-Parovuori
Opetuksessa sovelletaan Suomen Ikonimaalarit
ry:n ikonimaalauksen perusopetuksen opetussuunnitelmaa. Käytännön työskentelyn lisäksi
käsitellään ikonien teologiaa, materiaalioppia
ja tutustutaan ikonikirjallisuuteen. Aloittelijat
ja aikaisemmin maalanneet ovat tervetulleita!
Tarvittavat välineet ja materiaalit on mahdollista
hankkia myös opettajalta.
150746 Joensuu
KERAMIIKAN ALKEET
ke 16:30-19:30, 12 + 11 krt. 69t/81€ + 74€
PEKKALAN KARTANO, Pekkalankatu 7, keramiikka
9.9.2015 - 2.12.2015 ja 13.1.2016 - 30.3.2016
Riikka-Liisa Eskelinen
Keramiikan alkeiskurssilla opitaan valmistamaan
savi keramiikaksi. Kurssi sisältää muotoilua, koristelua, lasittamista ja polttotietoutta. Teemme
ideoista esineitä! Materiaalimaksu kulutuksen
mukaan.
151456 Joensuu
IKONIMAALAUS B
ma 18:30-21:00, 11 + 11 krt. 66t/70€ + 69€
OPISTOTALO, Papinkatu 3, lk 4101, kuvataide
7.9.2015 - 23.11.2015 ja 11.1.2016 - 4.4.2016
Helena Saaristo-Parovuori
Ks. Ikonimaalaus A.
150749 Joensuu
KERAMIIKKA
ma 17:45-21:00, 11 + 11 krt. 88t/97€ + 97€
PEKKALAN KARTANO, Pekkalankatu 7, keramiikka
7.9.2015 - 23.11.2015 ja 11.1.2016 - 4.4.2016
Riikka-Liisa Eskelinen
Jatkajien ryhmä. Pidennetty iltaryhmä, jossa on
aikaa keskittyä erityisesti dreijaamiseen ja valuun. Käsinrakennuksessa mahdollisuus toteuttaa isojakin töitä esim. veistoksia. Materiaalimaksu kulutuksen mukaan.
150743 Joensuu
KERAMIIKAN JOULUKURSSI
la 9:30-14:30, su 9:30-12:00, 4 krt. 18t/46€
PEKKALAN KARTANO,
Pekkalankatu 7, keramiikka
28.11.2015 - 13.12.2015, Riikka-Liisa Eskelinen
Tule tekemään joululahjat ja -koristeet itse!
Opitaan myös keramiikan tekemisen perusteita ja toteuttamaan omia ideoitasi. Mahdollisuus valmistaa mm. kuusenkoristeita,
tuikkulyhtyjä, kelloja jne. Materiaalimaksu
kulutuksen mukaan.
Grafiikka
150688 Joensuu
METALLIGRAFIIKAN TYÖPAJA
to 18:30-21, 12 + 13 krt. 75t/79€ + 85€
GRAFIIKAN PAJA , Jokikatu 8
10.9.2015 - 3.12.2015 ja
14.1.2016 - 21.4.2016
Seija Sokura-Turkki
Kurssilla opitaan syväpainografiikan tekniikoita perinteisin menetelmin: viivasyövytys, akvatinta, pehmeäpohja ja kuivaneula. Opetellaan tekniikoiden yhdistelmiä
sekä useiden laattojen ja värien käyttöä.
Painovärit sisältyvät kurssihintaan. Painopaperin ja laattamateriaalin opiskelijat
maksavat itse. Kurssi sopii vasta-alkajille
ja jatkajille.
150741 Joensuu
METALLIGRAFIIKKA
pe 18-20:30, la 12-17,
8 + 8 krt. 72t/79€ + 79€
PEKKALAN KARTANO,
Pekkalankatu 7, grafiikka
18.9.2015 - 12.12.2015 ja
15.1.2016 - 16.4.2016, Seija Sokura-Turkki
Kurssilla opetellaan syväpainografiikan tekniikoita: viivasyövytys, pehmeäpohja,
akvatinta, kuivaneula jne. Opetellaan tekniikan
yhdistelmiä sekä useiden laattojen ja värien
käyttöä. Mahdollisuus kohopainomenetelmiin.
Painovärit sisältyvät kurssihintaan. Painopaperin
ja laattamateriaalin opiskelijat maksavat itse.
Kurssi sopii vasta-alkajille ja jatkajille. Kurssi
kokoontuu viikonloppuisin kerran kuukaudessa.
150732 Joensuu
SERIGRAFIA
ti 17:00-19:30, 11 krt. 33t/76€
GRAFIIKAN PAJA , Jokikatu 8, opetustila
8.9.2015 - 24.11.2015, Johanna Turunen
Serigrafia-tekniikka on verrattavissa kankaanpainotekniikkaan. Voit valmistaa esimerkiksi yksilölliset joulukortit tai painaa kuvia kankaalle tai
vanerille. Et tarvitse aiempaa kokemusta. Kurssilla käytettävissä kopiokone, Photoshop -ohjelma
ja tulostin. Painovärit hankitaan yhdessä, muut
kemikaalit kuuluvat hintaan.
20
150745 Joensuu
LAPSI JA AIKUINEN YHDESSÄ
KERAMIIKKAKURSSI
la 9:30-12:00, su 9:30-12:00 4 krt. 12t/44€
PEKKALAN KARTANO,
Pekkalankatu 7, keramiikka
26.9.2015 - 4.10.2015, Riikka-Liisa Eskelinen
Yhteinen harrastuskurssi lapselle ja aikuiselle. Kurssilla opetellaan savenmuotoilun
ja -käsittelyn perusasioita ja tehdään pienimuotoisia esineitä mm. astioita, keramiikkatauluja ja eläinveistoksia. Materiaalimaksu
kulutuksen mukaan. Ilmoittautuminen vanhemman nimellä. Kurssihinta sisältää molempien osallistumismaksun.
ikoni
Anu Heino
Luova toiminta
151540 Joensuu
LUOVAN TOIMINNAN RYHMÄ
la 12:30-15, su 12:30-15, 10 + 11 krt. 63t/71€ + 71€
OPISTOTALO, Papinkatu 3, lk 4101
19.9.2015 - 22.11.2015 ja 13.2.2016 - 30.4.2016
Tiina Lasaroff
Kuvataidepainotteinen kurssi kehitysvammaisille
henkilöille. Henkilökohtainen avustaja mukaan
tarvittaessa. Kurssimaksu sisältää käytettävät
materiaalit.
150748 Joensuu
KERAMIIKAN PÄIVÄRYHMÄ OPSET
ke 13:00-16:15, 11 + 11 krt. 88t/92€ + 92€
PEKKALAN KARTANO, Pekkalankatu 7, keramiikka
9.9.2015 - 25.11.2015 ja 13.1.2016 - 30.3.2016
Riikka-Liisa Eskelinen
Pidennetty päiväryhmä keramiikan työstöön.
Käydään läpi ja kerrataan savesta keramiikaksi
prosessi. Käsinrakennetaan, dreijataan ja valetaan. Syvennytään koristeluun omien teemojen
mukaan. Materiaalimaksu kulutuksen mukaan.
150750 Joensuu
KERAMIIKKA
ma 15:00-17:30, 12 + 11 krt. 69t/81€ + 74€
PEKKALAN KARTANO, Pekkalankatu 7, keramiikka
7.9.2015 - 30.11.2015 ja 11.1.2016 - 4.4.2016
Riikka-Liisa Eskelinen
Alkajien ja jatkajien ryhmä. Iltapäiväryhmässä
käsinrakennetaan, dreijataan, valetaan ja toteutetaan omia ideoita. Käydään läpi ja kerrataan
savesta keramiikaksi -prosessi. Materiaalimaksu
kulutuksen mukaan.
www.joensuunseudunkansalaisopisto.fi
kuvataide
150753 Joensuu
KERAMIIKKA
pe 17:00-19:30, 11 + 11 krt. 66t/74€ + 74€
PEKKALAN KARTANO, Pekkalankatu 7, keramiikka
11.9.2015 - 27.11.2015 ja 15.1.2016 - 8.4.2016
Riikka-Liisa Eskelinen
Alkajien ja jatkajien ryhmä. Kurssilla käydään
läpi savesta keramiikaksi prosessi ja käsinrakennetaan, dreijataan ja valetaan. Materiaalimaksu
kulutuksen mukaan.
151608 Joensuu UUTUUS!
IKEBANA-ASTIAT
pe 17:00-18:30, la 10:00-15:00, 4 krt. 12t/30€
PEKKALAN KARTANO, Pekkalankatu 7, keramiikka
6.11.2015 - 27.11.2015
Riikka-Liisa Eskelinen, Liisa Kontturi
Tule tekemään omat astiat ikebana-asetelmille!
Lauantaina tutustutaan keramiikan perusteisiin
ja muotoillaan käsinrakennustekniikoin ikebanan
astiamuodot (esim. matala moribana tai korkea
maljakko nageire -tyyliin). Toisella kerralla työt
lasitetaan, mikä antaa astioille vedenpitävyyden.
Tutustu keramiikkaan ja japanilaiseen ikebanaan.
Rakenna itse koko ikebana -kokonaisuus! Kokoontumiset 6.11 klo 17-18:30, 7.11 klo 10-15,
19.11 klo 17-19:30 ja 27.11. klo 17-18:15
Lasityö
Muut tekniikat
151526 Joensuu
TUTUSTU LASINSULATUKSEEN
ma 17:00-19:30, 3 krt. 9t/25€
OPISTOTALO, Papinkatu 3, lk 006
7.9.2015 - 21.9.2015
Hanna Pulkka
Tule perehtymään lasinsulatuksen alkeisiin! Kurssilla voit tutustua lasinsulatuksessa käytettäviin
tekniikoihin ja erilaisiin materiaaleihin. Materiaalit hankitaan itse alan liikkeistä, opettaja ohjeistaa ensimmäisellä kerralla.
150777 Joensuu
VALOKUVAUS
ke 18:00-20:30, 11 + 11 krt. 66t/74€ + 74€
PEKKALAN KARTANO, Pekkalankatu 7, valokuvaus
9.9.2015 - 25.11.2015 ja 13.1.2016 - 30.3.2016
Tiina Geijer
Haluatko uusia kuvia albumiisi tai työstää kuvista kirjan tai seinätaulun suurtulostimella? Kurssi
sopii pimiötyöskentelystä ja filminkehityksestä
kiinnostuneille. Voit myös skannata negojasi,
kuvata studiossa ja käsitellä kuvia Photoshop
Elements- ohjelmalla. Käytössä myös laser- ja
mustesuihkutulostimet.
151530 Joensuu
LASINSULATUKSEN TYÖPAJA
ma 17:00-19:30, 10 krt. 30t/66€
OPISTOTALO, Papinkatu 3, lk 006
28.9.2015 - 7.12.2015, Hanna Pulkka
Itsenäiseenkin työskentelyyn sopiva työpajatyyppinen lasinsulatuskurssi jatkajille. Kurssilla
valmistetaan erilaisia taide-ja käyttöesineitä lasia
yhteensulattamalla ja muovailemalla. Materiaalina voi käyttää sekä kierrätys- että valmiita
sulatuslasia.
Posliininmaalaus
151517 Joensuu
POSLIININMAALAUS
ma 17:45-20:15, 12 + 12 krt. 72t/81€ + 80€
LYSEON PERUSKOULU, Koskikatu 10,
D 111 kuvataidelk
7.9.2015 - 30.11.2015 ja 11.1.2016 - 11.4.2016
Pirkko Makkonen
Suunnitellaan ja maalataan käyttö- ja koriste-esineitä posliininmaalauksen perustekniikoita
käyttäen.
151603 Joensuu
PINTAKORISTELUAINEET
POSLIININMAALAUKSESSA
pe 17:00-20:30, 3 krt. 12t/31€
OPISTOTALO, Papinkatu 3, lk 006
6.11.2015 - 20.11.2015
Varpu Mustonen
Kurssilla koristellaan posliinia mm. lasikuidulla, koho- ja kreppisavella sekä lasilla. Väreinä
lysterit ja jauhevärit, viimeistelyssä voi käyttää
kultaa, hopeaa ym. Opettajalla mallitöitä, tarvikkeita voi ostaa opettajalta.
Keramiikka
151542 Pyhäselkä
KERAMIIKKA
ma 17:30-20:00, 12 + 12 krt. 72t/76€ + 75€
HAMMASLAHDEN KOULU, Hammaslahdentie 27
7.9.2015 - 30.11.2015 ja
11.1.2016 - 11.4.2016, Johanna Rieppo
Opitaan erilaisia saventyöstömenetelmiä, lasitusja koristelutekniikoita sekä dreijausta. Tehdään
käyttöesineitä, koruja ja veistoksia. Sopii vasta-alkajille ja jatkajille.
151750 Pyhäselkä
KERAMIIKAN PÄIVÄRYHMÄ OPSET
ti 11:45-15:00, 11 + 11 krt. 88t/93€ + 92€
SUHMURAN KOULU, Suhmurantie 199, lk
8.9.- 24.11.2015 ja 12.1. - 29.3.2016
Eskelinen Riikka-Liisa
Perehdytään erilaisten savilaatujen työstömenetelmiin. Kokeillaan pinnan käsittelyä kohopainotekniikoin, värein ja lasituksin. Vasta-alkajille ja
jatkajille.
151518 Joensuu
POSLIININMAALAUS
to 18:00-20:30, 12 + 12 krt. 72t/81€ + 80€
LYSEON PERUSKOULU, Koskikatu 10,
D 111 kuvataidelk
10.9.2015 - 3.12.2015 ja 14.1.2016 - 14.4.2016
Pirkko Makkonen
Ks. edellinen kurssi.
151583 Joensuu
POSLIININMAALAUS
ke 10:00-13:15, 12 + 12 krt. 96t/106€ + 106€
OPISTOTALO, Papinkatu 3, lk 006
2.9.2015 - 25.11.2015 ja 13.1.2016 - 6.4.2016
Varpu Mustonen
Posliininmaalausta pääasiassa jauhevärein perinteisiä tekniikoita käyttäen. Opitaan myös erilaisia pintakoristelutekniikoita. Tunnilla maalattujen
esineiden poltto sisältyy kurssimaksuun.
PYHÄSELKÄ
ENO
Maalaus
akvarellimaalaus
Merja Flink
151458 Joensuu
LASINSULATUS
ke 17:45-20:15, 8 krt. 24t/55€
OPISTOTALO, Papinkatu 3, lk 006
16.9.2015 - 11.11.2015
Hanna Pulkka
Tule perehtymään lasinsulatukseen! Kurssilla
opetellaan lasinsulatuksen perustekniikoita selkeiden tehtävien kautta, sopii vasta-alkajille!
Materiaalit hankitaan itse alan liikkeistä, opettaja
ohjeistaa ensimmäisellä kerralla.
150768 Eno
LAUANTAIN MAALARIT OPSET
la 9:00-13:15, 7 + 7 krt. 70t/69€ + 69€
LOUHITALO, Heintie 16
12.9.2015 - 5.12.2015 ja
16.1.2016 - 16.4.2016
Tuija Hirvonen-Puhakka
Monipuolista kuvantekemistä valitsemallasi tavalla: öljy-, akryyli tai guassiväreillä. Myös piirtäminen mahdollista. Työstetään omia kuva-aiheita, tutustutaan taiteen historiaan ja nykytaiteen
suuntauksiin. Sopii hyvin myös vasta-alkajille!
151743 Eno
MUOTOKUVA
su 11:00-14:15, 8 krt. 32t/70€
LOUHITALO, Heintie 16
6.9.2015 – 1.11.2015
Tuija Hirvonen-Puhakka
Kurssilla tutustutaan muotokuvamaalaukseen
ja perehdytään erilaisten muotokuvien tekemiseen, kasvojen mittasuhteisiin ja kuvaamiseen.
Kurssi sopii kaikille muotokuvan maalaamisesta
kiinnostuneille!
facebook.com/joensuunseudunkansalaisopisto
21
kuvataide
Taidetta eri tekniikoin
151627 Eno
NYHJÄÄ TYHJÄSTÄ,
KIERRÄTÄ JA KORISTELE!
la 10:00-14:30, 6 krt. 30t/66€
POHJAN ENTINEN KOULU, Pohjantie 11
26.9.2015 - 5.12.2015
Helena Vartiainen
Kurssin aikana valmistamme koriste-, käyttö- ja
taide-esineitä kierrätys- ja luonnonmateriaaleista. Ensimmäisellä kerralla aiheena farkut uusiksi. Muita aiheita: Kahvipussit käyttöön, itsetehty
paperi, järviruoko himmeliksi. Kokoontuu 26.9.,
10.10., 24.10., 7.11., 21.11. ja 5.12.
Keramiikka
151624 Eno
ENON SAVIVEISTO A
ma 17:00-19:30, 12 + 12 krt. 72t/75 € + 76 €
ENON YLÄKOULU (6-9),
Alapappilantie 6 E, tekstiililk
7.9.2015 - 30.11.2015 ja
11.1.2016 - 11.4.2016
Helena Vartiainen
Kurssilla työstetään savea ja opiskellaan saven
muotoilemisen perustekniikoita. Sopii vasta-alkajille ja jatkajille.
Posliininmaalaus
151544 Eno
POSLIININMAALAUS
la 10-14:15, su 10-14:15, 7 + 7 krt. 70t/78€ + 78€
Sarvinki, Sarvingintie 850
12.9.2015 - 28.11.2015 ja
9.1.2016 - 2.4.2016
Marja Mononen
Maalataan vapaita aiheita erilaisia posliininmaalauksen tekniikoita käyttäen.
KIIHTELYSVAARA
Maalaus
150687 Kiihtelysvaara
KUVATAIDE
la 10:00-14:15, 6 + 6 krt. 60t/63€ + 63€
TAITEIDEN TALO, Tohmajärventie 143
19.9.2015 - 5.12.2015 ja 16.1.2016 - 23.4.2016
Tuija Kakko
Kokeilevaa tai perinteistä kuvataidetta valitsemillasi välineillä esim. akryyli- tai öljyväreillä tai pastelliliiduilla. Syksyn teemana unelmat, utopia ja
paratiisi. Kurssi kokoontuu joka toinen lauantai.
ILMOITTAUDU VIIMEISTÄÄN
VIIKKO ENNEN
KURSSIN ALKUA!
22
TUUPOVAARA
Maalaus
150686 Tuupovaara
KUVATAIDE OPSET
la 10:00-14:15, 6 + 6 krt. 60t/58€+ 58€
TUUPOVAARAN YLÄKOULU, Vesitornintie 5 A
26.9.2015 - 12.12.2015 ja 23.1.2016 - 2.4.2016
Tuija Kakko
Kokeilevaa tai perinteistä kuvataidetta valitsemillasi välineillä esim. akryyli- tai öljyväreillä tai pastelliliiduilla. Syksyn teemana unelmat, utopia ja
paratiisi. Kurssi kokoontuu joka toinen lauantai.
Ikonimaalaus
150778 Tuupovaara
IKONIMAALAUS
ke 18:00-20:30, 11 krt. 33t/69€
ORTODOKSINEN KAPPELI, Koulutie 4
16.9.2015 - 2.12.2015
Veikko Malvela
Kurssilla käydään läpi ikonin valmistusvaiheet
alkeista lähtien sekä kerrataan ikonin käyttöön
ja teologiaan liittyviä seikkoja. Kurssi sopii sekä
aloittelijoille että pidempää harrastaneille maalareille. Tarvikkeita voi ostaa opettajalta.
KONTIOLAHTI
151564 Kontiolahti UUTUUS!
TUTUSTU TEKNIIKOIHIN!
ma 17-18:30, ma 18:30-20, to 12:30-15, 3 krt. 7t/25€
KIRJASTO- JA VAPAA-AIKATALO, Puutarhatie 5
7.9.2015 - 10.9.2015
Jaana Tolonen, Varpu Mustonen, Laura Melkinen
Harkitsetko osallistumista keramiikan, posliininmaalauksen tai öljyvärimaalauksen kurssille,
mutta et oikein tiedä, mitä niillä tehdään? Tällä
kurssilla pääset tutustumaan kaikkien näiden
kurssien sisältöön! Kokeilumateriaalit sisältyvät
kurssin hintaan.
Maalaus
150739 Kontiolahti
MAALAUKSEN PÄIVÄRYHMÄ OPSET
to 12:30-15:00, 10 + 10 krt. 60t/58€ + 58€
KIRJASTO- JA VAPAA-AIKATALO, Puutarhatie 5, halli
17.9.2015 - 26.11.2015 ja 14.1.2016 - 31.3.2016
Laura Melkinen
Maalausta ja piirustusta monipuolisin välinein:
öljy- tai akryylivärit, vesivärit tai sekatekniikat.
Työskentelyä yhteisten ja omien aiheiden pohjalta, omaa ilmaisua vahvistaen. Lukuvuoden
aikana tutkitaan nykymaalauksen erilaisia mahdollisuuksia ja kootaan yhteinen näyttely. Sopii
kaikille maalauksesta kiinnostuneille!
150740 Kontiolahti
MAALAUKSEN ILTARYHMÄ
to 18:00-20:30, 10 + 10 krt. 60t/63€ + 63€
LEHMON MONITOIMITALO, Kylmäojantie 49
17.9.2015 - 26.11.2015 ja 14.1.2016 - 31.3.2016
Laura Melkinen
Ks. edellinen kurssi.
Taidetta eri tekniikoin
150651 Kontiolahti
KUVATAIDETTA MONIPUOLISESTI
ke 18:00-20:30, 10 + 10 krt. 60t/63€ + 63€
MÖNNIN KYLÄTALO, Mönnintie 87, kuvataidelk
9.9.2015 - 18.11.2015 ja 13.1.2016 - 23.3.2016
Tuija Kakko
Kokeilevaa ja perinteistä kuvataidetta valitsemillasi välineillä esim. akryylivärit, vesiliukoiset
öljyvärit, väriliidut jne. Syksyn teemana unelmat,
utopia ja paratiisi.
Keramiikka
151607 Kontiolahti
KERAMIIKKA
ma 17:30-20:00, 10 + 10 krt. 60t/68 € + 68 €
KIRJASTO- JA VAPAA-AIKATALO, Puutarhatie 5, halli
14.9.2015 - 23.11.2015 ja 11.1.2016 - 21.3.2016
Jaana Tolonen
Tehdään käyttö- ja koriste-esineitä, koruja ja
veistoksia kotiin ja puutarhaan käsinrakentaen.
Myös dreijaus ja valaminen mahdollista. Opiskellaan koristelua ja lasittamista. Kurssi sopii hyvin
myös aloittelijoille.
151610 Kontiolahti
KERAMIIKAN PÄIVÄRYHMÄ OPSET
pe 10:15-12:45, 10 + 10 krt. 60t/63 € + 63 €
KIRJASTO- JA VAPAA-AIKATALO, Puutarhatie 5, halli
18.9.2015 - 27.11.2015 ja 15.1.2016 - 1.4.2016
Jaana Tolonen
Ks. edellinen kurssi.
Posliininmaalaus
151568 Kontiolahti
POSLIININMAALAUS
ma 17:30-20:00, 10 + 10 krt. 60t/68 € + 68 €
KIRJASTO- JA VAPAA-AIKATALO, Puutarhatie 5, lk
14.9.2015 - 23.11.2015 ja 11.1.2016 - 21.3.2016
Varpu Mustonen
Posliininmaalausta pääasiassa jauhevärein perinteisiä tekniikoita käyttäen. Opitaan erilaisia
pintakoristelutekniikoita. Poltto sisältyy kurssimaksuun. Aiheet voi valita itse.
151592 Kontiolahti
POSLIININMAALAUS OPSET
to 10:00-12:30, 10 + 10 krt. 60t/63 € + 63 €
LEHMON MONITOIMITALO, Kylmäojantie 49, lk
17.9.2015 - 26.11.2015 ja 14.1.2016 - 24.3.2016
Varpu Mustonen
Ks. edellinen kurssi.
151598 Kontiolahti
POSLIININMAALAUS
to 17:30-20:00, 10 + 10 krt. 60t/68 € + 68 €
KULHON KOULU, Rekiraitti 9
17.9.2015 - 26.11.2015 ja 14.1.2016 - 31.3.2016
Varpu Mustonen
Ks. edellinen kurssi.
Ilmoittaudu viimeistään viikko ennen kurssin alkua.
kuvataide
LIPERI
Katso VIP-kurssit opinto-oppaan
sivulta 51:
• TUTUSTU TEKNIIKOIHIN-VIP (7T)
Maalaus
150738 Liperi
MAALAUS, ALKEET JA JATKO OPSET
ma 18:00-20:30, 11 + 11 krt. 66t/64€ + 64€
VIINIJÄRVEN KOULU, Kirkkotie 4, taidelk
14.9.2015 - 30.11.2015 ja 11.1.2016 - 4.4.2016
Oleg Tchoumak
Maalausta akryyli- ja öljyväreillä. Aiheina muotokuvat, maisemat, asetelmat jne.
150942 Liperi
MAALAUS
to 18:00-20:30, 10 + 10 krt. 60t/63€ + 63€
YLÄMYLLYN YRITYSTALO, Tehtaantie 8, keramiikkalk
24.9.2015 - 3.12.2015 ja 14.1.2016 - 31.3.2016
Matti Törmäkangas
Kurssilla maalataan akryyli- tai öljyväreillä. Kurssilla tutustutaan materiaaleihin ja tekniikoihin.
Kurssi sopii aloittelijoille ja jatkajille.
Taidetta eri tekniikoin
150862 Liperi
TAIDETTA ERI TEKNIIKOIN
ti 17:00-19:30, 11 + 11 krt. 66t/69€ + 69€
LIPERIN KOULU, Koulutie 2, kuvataidelk K46
8.9.2015 - 24.11.2015 ja 12.1.2016 - 29.3.2016
Anne-Maria Kinnunen
Kurssilla tutustutaan kuvataiteen erilaisiin perustekniikoihin, kuten maalaamiseen, piirtämiseen,
keramiikkaan ja taidegrafiikkaan. Myös kankaanpainon ja betonitöiden kokeilu on mahdollista.
Kurssilaisten omat kiinnostuksen kohteet otetaan
huomioon. Sopii vasta alkajille ja aikaisemmin
harrastaneille.
150874 Liperi
LAPSI JA AIKUINEN YHDESSÄ
KUVATAIDETTA TEKEMÄÄN
ti 10:00-11:30, 9 + 11 krt. 40t/62€ + 76€
YLÄMYLLYN YRITYSTALO, Tehtaantie 8, grafiikanlk
6.10.2015 - 8.12.2015 ja 12.1.2016 - 29.3.2016
Reetta Gröhn-Soininen
Tule harrastamaan yhdessä kuvataidetta! Työskentelemme savella, erilaisilla väreillä ja piirtimillä sekä teemme itse erilaisia muovailumassoja.
Materiaalit sisältyvät kurssihintaan. Ilmoittautuminen vanhemman nimellä. Kurssihinta sisältää
molempien osallistumismaksun.
Grafiikka
150737 Liperi
TAIDEGRAFIIKKA
ke 17:30-20:00, 10 + 10 krt. 60t/66€ + 66€
YLÄMYLLYN YRITYSTALO, Tehtaantie 8, grafiikanlk
23.9.2015 - 2.12.2015 ja 13.1.2016 - 23.3.2016
Anne-Maria Kinnunen
Taidegrafiikassa kuva valmistetaan ensin painolaatalle, jolla voidaan painaa useita kuvia
papereille. Kurssilla tutustumme taidegrafiikan
helppoihin menetelmiin mm. monotypia, kuivaneula ja viivasyövytys. Aikaisempaa kokemusta
ei tarvita. Pidemmälle ehtineet harrastajat voivat
työskennellä omaan tahtiinsa. Opistolta saa tarvittavat työvälineet ja painovärit. Painopaperia ja
painolaattoja voi ostaa opettajalta.
Ikonimaalaus
OUTOKUMPU
151457 Liperi
IKONIMAALAUS
to 18:00-20:30, 11 + 11 krt. 66t/70 € + 69 €
YLÄMYLLYN YRITYSTALO,
Tehtaantie 8, grafiikanlk
10.9.2015 - 26.11.2015 ja 14.1.2016 - 7.4.2016
Helena Saaristo-Parovuori
Opetuksessa sovelletaan Suomen Ikonimaalarit
ry:n ikonimaalauksen perusopetuksen opetussuunnitelmaa. Käytännön työskentelyn lisäksi
käsitellään ikonien teologiaa, materiaalioppia
ja tutustutaan ikonikirjallisuuteen. Aloittelijoille
ja jatkajille.Tarvittavat välineet on mahdollista
hankkia opettajalta.
Ikonimaalaus
Keramiikka
Posliininmaalaus
151615 Liperi
KERAMIIKKA
ma 17:30-20:00, 12 krt. 36t/84€
LIPERIN KOULU, Koulutie 2, kuvataidelk K46
7.9.2015 - 30.11.2015
Heidi Mononen
Keramiikkaa jälleen kirkonkylällä! Kurssilla tehdään käsinrakentaen käyttö-ja koriste-esineitä,
koruja ja veistoksia kotiin ja puutarhaan. Kurssi
sopii myös aloittelijoille. Materiaalimaksu kulutuksen mukaan.
151618 Outokumpu
POSLIININMAALAUS
to 18:00-20:30, 11 + 11 krt. 66t/69 e + 70 €
KUMMUN 5-9 KOULU (Pohjoisaho),
Pohjoisahonkatu 29, kuvataidelk 13
17.9.2015 - 3.12.2015 ja 14.1.2016 - 7.4.2016
Soili Kurikka-Mononen
Posliininmaalauksen kurssilla opiskelemme perusasioita aloittelijoiden ja pidemmälle edistyneiden kanssa. Maalataan vesiliukoisilla ja tuoksuttomilla öljyillä. Erilaiset tekniikat opetellaan
työskennellessä.
151613 Liperi
KERAMIIKKA
ti 17:30-20:00, 12 + 12 krt. 72t/80 € + 81 €
YLÄMYLLYN YRITYSTALO,
Tehtaantie 8, keramiikkalk
15.9.2015 - 8.12.2015 ja 12.1.2016 - 5.4.2016
Jaana Tolonen
Tehdään käsinrakentaen käyttö-ja koriste-esineitä, koruja ja veistoksia kotiin ja puutarhaan.
Myös dreijaus ja valaminen mahdollista. Materiaalimaksu kulutuksen mukaan. Kurssi sopii myös
aloittelijoille.
151614 Liperi
KERAMIIKAN PÄIVÄRYHMÄ OPSET
to 12:15-15:30, 9 + 9 krt. 72t/75 € + 76 €
YLÄMYLLYN YRITYSTALO,
Tehtaantie 8, keramiikkalk
17.9.2015 - 19.11.2015 ja 14.1.2016 - 17.3.2016
Jaana Tolonen
Ks. edellinen kurssi.
151562 Liperi
KERAMIIKAN JOULUPAJA
la 9:30-14:30, 3 krt. 18t/42€
YLÄMYLLYN YRITYSTALO,
Tehtaantie 8, keramiikkalk
31.10.2015 - 21.11.2015
Jaana Tolonen
Tehdään savesta käsinrakentaen tonttuja, tuikkulyhtyjä, enkeleitä, piparkakkutaloja, kelloja
ym. Samalla opit keramiikan tekemisen perusteita. Ryhmä kokoontuu 31.10., 7.11. ja 21.11.,
sopii myös aloittelijoille! Materiaalimaksu kulutuksen mukaan.
KURSSI KÄYNNISTYY VAIN
JOS ILMOITTAUTUNEITA ON
RIITTÄVÄSTI VIIKKOA ENNEN
KURSSIN ALKUA.
150656 Outokumpu
IKONIMAALAUS OPSET
la 10:00-15:00, 5 + 6 krt. 66t/58€ + 71€
KUMMUN 5-9 KOULU (Pohjoisaho),
Pohjoisahonkatu 29, kuvataidelk 13
12.9.2015 - 28.11.2015 ja 9.1.2016 - 9.4.2016
Arja Hokkanen
Ikonimaalausta aloittelijoille ja jatkajille. Kurssin
kokoontumiskerrat ovat seuraavat: 12.9., 26.9,
10.10., 7.11., 28.11.2015 ja 9.1., 23.1., 13.2.,
5.3., 19.3., 9.4.2016
Muut tekniikat
151620 Outokumpu UUTUUS!
PUUTARHAN ELÄIMIÄ
KIERRÄTYSMATERIAALEISTA
ma 18:00-20:30, 10 krt. 30t/66€
KUMMUN 5-9 KOULU (Pohjoisaho),
Pohjoisahonkatu 29, kuvataidelk 13
14.9.2015 - 23.11.2015, Soili Kurikka-Mononen
Puutarhan eläimiä säänkestävistä materiaaleista.
Kurssille tarvitaan hieman sorminäppäryyttä,
reilusti iloista mieltä ja mielikuvitusta sekä selkeitä kuvia eläimistä. Tarvittavista materiaaleista
tehdään lista ensimmäisellä kokoontumiskerralla.
POLVIJÄRVI
Keramiikka
151543 Polvijärvi
SAVESTA KERAMIIKAKSI
la & su 9:00-10:30, 4 krt. 20t/50€
POLVIJÄRVEN KOULUKESKUS, B-talo,
Polvijärventie 6, kuvataide/tekstiili
3.10.2015 - 21.11.2015, Marja-Leena Toivanen
Kurssi sopii sekä aloittelijoille että aiemmin keramiikkaa harrastaneille.
Posliininmaalaus
151584 Polvijärvi
POSLIININMAALAUS
ke 18:00-20:30, 12 + 12 krt. 72t/81 € + 80 €
POLVIJÄRVEN KOULUKESKUS, B-talo,
Polvijärventie 6, kuvataide/tekstiili
9.9.2015 - 2.12.2015 ja 13.1.2016 - 6.4.2016
Varpu Mustonen
Posliininmaalausta pääasiassa jauhevärein perinteisiä tekniikoita käyttäen. Opitaan pintakoristelutekniikoita. Poltto sisältyy kurssimaksuun.
Käynnissä olevien kurssien vapaille paikoille voit ilmoittautua puhelimitse.
23
teatteri, ilmaisu ja sirkus
Notkeus on Fiaskon
yksi vuoden teemoista.
KUVA AARNE KUKKONEN
Teatteri Fiasko viettää tänä vuonna
35-vuotisjuhlavuotta. Yllä kuvassa
Ronja Silvennoinen 30-vuotisjuhlaesityksessä.
Tämän vuoden juhlanäytelmä
Tarmo, Rääkkylä, Finland – Rääkkylä-trilogian
neljäs jakso, on ensi-illassa Pakkahuoneella
3.9.2015.
TEATTERI, ILMAISU JA
SIRKUS
JOENSUU
(kantakaupunki)
Teatterityö
151628 Joensuu
IMPRO! JOO!
to 18:00-20:30, 11 krt. 33t/79€
OPISTOTALO, Papinkatu 3, lk 401
10.9.2015 - 26.11.2015, Hannele Autti
Improvisaatiossa heittäydytään hetkeen, tuotetaan ideat tässä ja nyt - ilman käsikirjoitusta.
Kurssilla opitaan improvisaation perusteita, tehdään spontaaneja kohtauksia, tarinoita, lauluja,
liikettä... Et tarvitse aikaisempaa kokemusta,
ainoastaan avoimen mielen. Improvisointi on
hauskaa ja luovaa. Heittäydy mukaan, koet yllätyksiä ja oivalluksia.
151619 Joensuu
IMPRO! TYHJÄPIÄT!
ma 18:00-20:30, 11 krt. 33t/79€
HUKANHAUDAN KOULU, Niinivaarantie 91, lk
7.9.2015 - 23.11.2015, Tero Sarkkinen
Improvisaatiossa heittäydytään hetkeen, tuotetaan ideat tässä ja nyt - ilman käsikirjoitusta.
Tyhjäpiät on tarkoitettu jonkin aikaa impronneille, joilla on perusteet hallussa. Kurssilla on
tarkoitus syventää tekemistä, heittäytyä vaikeampien tekniikoiden äärelle. Heittäydy mukaan,
koet yllätyksiä ja oivalluksia!
24
151623 Joensuu
VALOA VERHOISTA! -TEATTERI
ti 18:30-21:00, 11 + 14 krt. 75t/90€ + 90€
RANTAKYLÄN AUDITORIO, Pataluodonkatu 2
22.9.2015 - 8.12.2015 ja 12.1.2016 - 19.4.2016
Eija Jalkanen
Valoa Verhoista! -teatteri keskittyy tänä vuonna
produktion valmistamisen opetteluun. Tartutaan
johonkin Minna Canthin näytelmään ja lähdetään
tutkimaan tekstin tulkintaa, tekstilähtöistä näyttelijäntyötä, roolin rakentamista sekä näytelmän
kokonaisrakennetta. Näyttelijäntyön keskiössä
ovat luonnollinen näytteleminen, ajatuksen kirkkaus, läsnäolo sekä äänenkäyttö. Vuosi vaatii
produktiokeskeisyytensä vuoksi vahvaa sitoutumista, motivaatiota ja jonkin verran näyttelijäntyön perusteiden ymmärtämistä.
151727 Joensuu UUTUUS!
TEATTERI IN ESPANGLISH
la 10:00-12:00 11 krt. 29t/70€
OPISTOTALO, Papinkatu 3, lk 401
12.9.2015 - 28.11.2015
Isabel Munoz Hidalgo
¡Hola! oletko kokeillut teatterin tekemistä vieraalla kielellä? Työskentelemme monikielisesti,
mukana leikkiä ja liikettä. Jos olet kiinnostunut
teatterista, monikulttuurisuudesta ja espanjan
kielestä ja haluat kokeilla jotakin uutta, tämä on
sinulle! ¡Bienvenidos! Syksyn työskentely työpajamuotoista. Rakennamme mahdollisesti pienen
kevyen esityksen kurssin päätteeksi. Kevään jatkokurssi työstää esitystä, joka on tarkoitus viedä
teatterifestivaaleille Granadaan.
www.joensuunseudunkansalaisopisto.fi
151569 Joensuu
SENIORITEATTERI
ti 14:00-15:30, 10 krt. 20t/41€
KERHOTALO RUPLA, Sepänkatu 42, sali
8.9.2015 - 24.11.2015
Eeva Sinkkonen
Senioriteatteri valmistaa ryhmän valitseman
tekstin pohjalta näytelmän ja rakentaa pilke silmäkulmassa omannäköisiään esityksiä.
151273 Joensuu
TEATTERI FIASKO
su & ke 18:00-19:00, 30 + 30 krt. 78t/94€ +94€
HUKANHAUDAN KOULU, Niinivaarantie 91, lk
12.8.2015 - 9.12.2015 ja 13.1.2016 - 8.5.2016
Tuire Hindikka
Fiaskon 36. toimintavuosi käynnistyy ja alksyksyn huipentaa Rääkkylä-trilogian 3. osa: TARMO,
RÄÄKKYLÄ.FINLAND. Hyvinvointi ja auvoisuus
leimaavat loppusyksyä lyhytfilmiprojekteilla:
HYÖKKÄÄ! MUMMO TORJUU! sekä MISSÄ PIPPURI KASVAA? ja KUTSUIKO DELFIINI? VAI
KUINKA? Kevät 2016 kurkottaa tähtiin ja sekä
fyysiseen että henkiseen notkeuteen ja mahdollisesti klovneriaan.
Sirkus
151728 Joensuu
YLÖSALAISIN ILMASSA JA MAASSA
pe 18:00-21:15, la 10:00-14:15, 4 krt. 18t/54€
RANTAKYLÄN AUDITORIO, Pataluodonkatu 2
25.9.2015 - 3.10.2015, Karoliina Turkka
Akrobatian ja ilma-akrobatian alkeis- ja jatkotason kurssi. Kurssilla harjoitellaan ilma-akrobatiaa
trapetsilla, paritrapetsilla sekä ympyrätrapetsilla,
kankaalla ja vertikaaliköydellä. Lisäksi kahden tason harjoitteita permanto- ja pariakrobatian saralla sekä käsinseisonta-akrobatian harjoitteita
oppilaiden tason mukaisesti. Kurssin opettajana
toimii ilma-akrobatiaan ja akrobatiaan erikoistunut sirkustaiteilija Karoliina Turkka.
teatteri, ilmaisu ja sirkus
PYHÄSELKÄ
TUUPOVAARA
Teatterityö
Vuorovaikutustaidot
151712 Pyhäselkä
TEATTERIREKI – REKIVAARAN NUORTEN
JA AIKUISTEN TEATTERIRYHMÄ
ke 18:30-20:30, 13 krt. 35t/82€
REKIVAARAN KOULU, Rekivaarantie 41, sali
9.9.2015 - 9.12.2015, Hannele Autti
Iloa ilmaisusta! llmaisu- ja draamaharjoitteiden
kautta syvennytään näyttelijäntyöhön ja teatteriesityksen valmistamiseen ideasta käsikirjoitukseksi ja aina valmiiseen esitykseen asti.
Valmistamme yhdessä ohjelmaa perinteiseen
Honkavaaran Joulunavaukseen.
151704 Tuupovaara
LUOVA ILMAISU ELMERI
to 9:00-9:45, 12 krt. 12t/25€
ELMA-KOTI, Revonsonkajantie 59, sali
10.9.2015 - 3.12.2015
Tarja Jänis
Ryhmä hyppää ilmaisun iloiseen, hassuun ja
hauskaan maailmaan! Opetukseen sisältyy teatteripelejä- ja leikkejä, liikettä, tuolitanssia, tunneilmaisua sekä improvisaatiota. Ryhmä tutkii
myös musiikin, laulun, värien, kuvien ja esine- ja
tarinateatterin kautta omaa ilmaisua sekä valmistaa pieniä esityksiä omaksi ilokseen. Ryhmä on
tarkoitettu kehitysvammaisille, heidän avustajilleen ja erityisryhmien kanssa työskenteleville.
Vuorovaikutustaidot
151709 Pyhäselkä
LUOVA ILMAISU KOTIPIHAN TEATTERI
ke 9:00-9:45, 12 krt. 12t/25€
KOTIPIHAN TOIMINTAKESKUS, Autoilijantie 13
9.9.2015 - 2.12.2015, Tarja Jänis
Ryhmä hyppää ilmaisun iloiseen, hassuun ja
hauskaan maailmaan. Ohjelmassa on teatteripelejä, liikettä, varjoteatteria, tunneilmaisua sekä
improvisaatiota. Ryhmä tutkii musiikin, tanssin,
kuvien, värien ja esine- ja tarinateatterin kautta
elämän ilmiöitä sekä valmistaa esityksen yleisölle
esitettäväksi. Ennenkaikkea luvassa on naurua ja
luomisen iloa! Ryhmä on tarkoitettu kehitysvammaisille, heidän avustajilleen ja erityisryhmien
kanssa työskenteleville.
151710 Pyhäselkä
LUOVA ILMAISU B
ke 10:00-10:45, 12 krt. 12t/25€
KOTIPIHAN TOIMINTAKESKUS, Autoilijantie 13
9.9.2015 - 2.12.2015, Tarja Jänis
Ryhmä hyppää ilmaisun iloiseen, hassuun ja
hauskaan maailmaan! Opetukseen sisältyy teatteripelejä- ja leikkejä, liikettä, varjoteatteria, tunneilmaisua, sanojen selitystä sekä improvisaatiota. Ryhmä tutkii myös musiikin, värien, kuvien
ja esine- ja tarinateatterin kautta omaa ilmaisua
sekä valmistaa pieniä hassuja esityksiä omaksi
ilokseen. Ryhmä on tarkoitettu kehitysvammaisille, heidän avustajilleen ja erityisryhmien kanssa
työskenteleville.
ENO
Teatterityö
151611 Eno
ENON NÄYTELMÄRYHMÄ
to 17:00-20:15, 10 + 14 krt. 96t/115€ + 115€
UIMAHARJUN KOULU, Harjunraitti 9, sali
10.9.-19.11.2015 ja 14.1.-28.4.2016
Lauri Jänis
Ryhmä innoittavasta teatteriharrastuksesta kiinnostuneille sekä uusille aloittajille että kokeneille
harrastajille.
KURSSI KÄYNNISTYY VAIN
JOS ILMOITTAUTUNEITA ON
RIITTÄVÄSTI VIIKKOA ENNEN
KURSSIN ALKUA.
ENNAKKOTIETOA:
TEATTERITAITEEN
PERUSOPETUSKOKONAISUUS
AIKUISILLE
Keväällä 2016 kansalaisopistossa käyn-
nistyy aikuisten teatteritaiteen opintokokonaisuus, joka noudattaa opetushallituksen hyväksymiä teatteritaiteen
opetussuunnitelman yleisen oppimäärän
mukaisia perusteita. Opetuksessa keskeistä on näyttelijäntyö ja teatteriesityksen
valmistaminen, niin ikään opetuksessa
korostuvat käytäntö, toiminnallisuus ja
itseohjautuvuus.
151705 Tuupovaara
LUOVA ILMAISU ELMA
to 10:00-10:45, 12 krt. 12t/25€
ELMA-KOTI, Revonsonkajantie 59, sali
10.9.2015 - 3.12.2015
Tarja Jänis
Ks. Luova ilmaisu Elmeri
Ryhmässä voimme lisäksi vahvistaa opiskelijoiden omaa luovaa erityispiirrettä ilmaisun eri
osa-alueilla esim. kirjoittaminen, soittaminen,
laulaminen ja tanssi. Voimme myös valita tarkastelun kohteeksi jonkin erityisteeman, jonka
ympärille rakennamme esityskokonaisuuden.
Teatteritaiteen
perusopetuksen
aikuisten opintokokonaisuuden kokonaislaajuus on 500 oppituntia. Opetus
jakaantuu pääsääntöisesti kolmelle vuodelle. Ensimmäisenä ja toisena vuonna
paneudutaan teatterin eri osa-alueisiin,
mm. näyttelijäntyöhön, äänenkäyttöön,
teatteriliikuntaan ja tanssiin sekä improvisaatioon ja dramaturgian perusteisiin. Toisena ja kolmantena vuonna painotus
siirtyy esityksen valmistamiseen. Jaksoon
kuuluvat näyttelijäntyön syventävät opinnot, lisäksi tutustutaan esityksen valmistusprosessiin ja sen eri osa-alueisiin, kuten
valo- ja äänisuunnitteluun, skenografiaan
ja puvustukseen, sekä teatterin soveltaviin
muotoihin. Opintoihin kuuluu myös portfoliotyöskentelyä.
151706 Tuupovaara
LUOVA ILMAISU VEIJARITEATTERI
to 12:00-12:45, 12 krt. 12t/25€
TUUPOVAARAN NUORISOTALO, Urheilutie 10
10.9.2015 - 3.12.2015
Tarja Jänis
Ks. Luova ilmaisu Kotipihan teatteri.
LIPERI
Opiskelija
laatii yhdessä opintojen
ohjaajan, suunnittelijaopettajan kanssa
henkilökohtaisen opintosuunnitelman ja
aikataulun. Opiskelija voi jo tänä syksynä
aloittaa opintokokonaisuuden suorittamisen valitsemalla opiston teatterikursseista itselleen soveltuvia kursseja
kiinnostuksensa mukaan. Tiedustelut ja
alustavat ilmoittautumiset opintokokonaisuuteen lokakuun loppuun mennessä:
suunnittelijaopettaja Hannele Autti,
puh. 050 4612312 tai [email protected].
Teatterityö
151561 Liperi
RISTIN NÄYTELMÄRYHMÄ
to 19:00-21:30, 12 krt. 36t/86€
VIINIJÄRVEN KOULU, Kirkkotie 4, luokka 8
10.9.2015 - 3.12.2015
Heidi Mutanen
Teatterissa tehostetaan monipuolisesti esiintymisvalmiuksia ja ilmaisun taitoja. Improja, näyttelijäntyötä, karaktäärien työstämistä.
OUTOKUMPU
Teatterityö
151473 Outokumpu
OUTOKUMMUN NÄYTELMÄRYHMÄ
ma 18:00-19:30, 13 + 15 krt. 56t/67€ + 67€
KULTTUURITALO MARITA, Koulukatu 1
7.9.2015 - 7.12.2015 ja 11.1.2016 - 2.5.2016
Mikael Mckeough
Valmistetaan näytelmä ryhmälähtöisesti syksyn ja kevään aikana. Voit tulla näyttelemään,
rakentamaan roolia tai tekemään lavastusta ja
rekvisiittaa. Aiempaa kokemusta teatterin parista
ei tarvita.
POLVIJÄRVI
Teatterityö
151549 Polvijärvi
POLVIJÄRVEN
NÄYTELMÄRYHMÄ
pe & ti 18:00-19:30, 14 krt. 28t/67€
HONKAPIRTTI, Kinahmontie 74 A
8.9.2015 - 30.10.2015, Päivi Voutilainen
Tutustutaan näyttelemisen eri osa-alueisiin. Ilmaisuharjoituksia, näyttelijäntyön tekniikoita ja
teatteriesityksen valmistaminen.
facebook.com/joensuunseudunkansalaisopisto
25
kirjallisuus
KIRJALLISUUS
JOENSUU
(kantakaupunki)
151262 Joensuu
LUKEMISEN LUMO
ti 18:00-19:30, 12 krt. 24t/58€
SEUTUKIRJASTO, pääkirjasto,
Koskikatu 25, kokoushuone 2
1.9.2015 - 24.11.2015
Kari Tahvanainen
Kaunokirjallisuuden ystäville, lukutoukille ja satunnaisille sanojen tavaajille. Ryhmä, jossa saa
puhua lukemastaan, olla eri mieltä tai istua ja
kuunnella toisten mielipiteitä kirjojen maailmasta. Syyskauden ensimmäinen teos:
Markus Nummi: Karkkipäivä.
151270 Joensuu
VARJO NOBEL HUKANHAUDAN SENIORILUKIJAT
ma 13:15-14:45 7 krt. 14t/29€
HUKANHAUDAN KOULU,
Niinivaarantie 91, Majakka
7.9.2015 - 30.11.2015
Hannele Autti
Joka toinen maanantai kokoontuvassa kirjallisuuspiirissä käsitellään ryhmän valitsemia kirjoja
toiveiden ja mahdollisuuksien mukaan. Ajankohtaiset kirjauutiset ja kulttuuritapahtumat
kuuluvat osana kokonaisuuteen. Ryhmä toimii
vapaassa, avoimessa hengessä keskustellen.
Syyskauden ensimmäinen teos: Leena Kirstinä:
Kirsi Kunnas, sateessa ja tuulessa
151687 Joensuu
KIRJAVIRKUT - SENIORILUKUPIIRI
to 11:00-12:30, 7 krt. 14t/29€
SEUTUKIRJASTO, pääkirjasto,
Koskikatu 25, kokoushuone 2
10.9.2015 - 3.12.2015
Airi Syri
Kirjavirkut-lukupiiri kokoontuu joka toinen torstai. Ryhmässä luetaan ja tutkaillaan luettua tai
kuunneltua, vaihdetaan mielipiteitä kirjoista ja
tarinoiden maailmasta. Osallistuminen ei edellytä
kirjan lukemista, voit tulla mukaan myös keskustelemaan ja vaikka saamaan hyviä lukuvinkkejä.
Syyskauden ensimmäinen teos: Günter Grass:
Sipulia kuoriessa.
151722 Joensuu
LUOVA KIRJOITTAMINEN
ti 18:00-20:30, 12 krt. 36t/86€
OPISTOTALO, Papinkatu 3, lk 3108
8.9.2015 - 1.12.2015, Lea Tajakka
Kirjoittamisen taitoa ja luovuusharjoituksia. Painopiste kertovan tekstin kirjoittamisessa. Teemme lyhyehköjä harjoituksia sekä luemme tekstejä. Syvemmän palautteen kertoja pidetään 2-3
kertaa lukukaudessa.
151723 Joensuu
LUOVA KIRJOITTAMINEN JA
OMAN ELÄMÄN TARINAT
pe 10:15-12:45, 7 krt. 21t/50€
SEUTUKIRJASTO, pääkirjasto,
Koskikatu 25, kokoushuone 2
4.9.2015 - 4.12.2015, Lea Tajakka
Ryhmässä tehdään luovan kirjoittamisen harjoitteita ja keskitytään erityisesti omaäänisyyteen
sekä mm. omasta elämästä nouseviin tarinan
mahdollisuuksiin. Sopii myös aloittavalle kirjoittajalle ja antaa eväitä muistelmalliseen kirjoittamiseen. Kokoontumiskerrat: 4.9., 18.9., 2.10.,
23.10., 6.11., 20.11. ja 4.12.
151690 Joensuu
JÄNNÄN ÄÄRELLÄ DEKKARIKIRJOITTAMISEN KURSSI
to 18:00-20:30, 10 krt. 30t/72€
OPISTOTALO, Papinkatu 3, lk 103
10.9.2015 - 19.11.2015, Tuomas Lius
Löydä sisäinen dekkaristisi ja tule kirjoittamaan
mielesi mustimmat sopukat tarinaksi jännityskirjailija Tuomas Liuksen johdolla. Kurssilla
perehdytään tarinankerronan saloihin teorian,
kirjoitusharjoitusten ja rakentavan palautekeskustelun myötä. Kurssi sopii niin vasta-alkajille
kuin pöytälaatikkodekkaristeille. Oma läppäri/
muistiinpanovälineet mukaan. Kurssilla syntyvä materiaali jaetaan digitaalisessa muodossa
kurssilaisille. Kirjoitustehtävät tehdään pääosin
omalla ajalla.
151724 Joensuu
ELÄMÄKERTA, JATKAVA RYHMÄ
pe 10:15-12:45, 7 krt. 21t/50€
SEUTUKIRJASTO, pääkirjasto,
Koskikatu 25, Muikku-sali
11.9.2015 - 11.12.2015, Lea Tajakka
Ryhmässä kirjoitetaan muistelmallisia katkelmia
ja kootaan tekstejä/materiaalia omaa muistelmallista kokoelmaa varten. Jos olet aiemmin
pohjustanut muistelmia/elämäkertaa tai kirjoittanut jo jotain, voit tulla mukaan ryhmään.
Kokoontumiskerrat: 11.9., 25.9., 9.10., 30.10.,
13.11., 27.11. ja 11.12.
KIRJOITTAMISTA MONIN TAVOIN,
JAETTUJA LUKUKOKEMUKSIA
Kansalaisopiston kirjoittajaryhmät antavat eväitä monentyyppisen kirjoittamisen kehittämiseen niin aloittelijoille kuin edistyneille kirjoittajille.
Kirjailija Tuomas Liuksen kiitetty dekkarikurssi käynnistyy taas. Voit valita myös luovan kirjoittamisen tai elämäkertakirjoittamisen, tai vaikkapa näitä molempia yhdistävän kurssin, ja
uutuutena on tarjolla runon kirjoittamisen viikonloppukurssi. Monet lukupiirimme taas tarjoavat mainion ympäristön jakaa mielipiteitä ja lukukokemuksia, lukupiirien moniäänisyyden
kautta teokset avautuvat kiehtovasti ja saat varmasti uusia lukuvinkkejä.
26
151725 Joensuu
ELÄMÄNTARINAT JA
MUISTELMALLINEN KIRJOITTAMINEN
pe 13:30-15:00, 7 krt. 14t/29€
SUVITUULI, Suvikatu 21, Tila
11.9.2015 - 4.12.2015, Lea Tajakka
Muistojen löytäminen ja niiden kertominen auttaa jäsentämään ja ymmärtämään elettyä elämää ja suvun historiaa. Oma tausta, elämän
kokemukset ja tapahtumat ovat aineksina, kun
hahmotamme teemoja, jatkumoja, kuuluvuutta
ja merkityksiä elämän tapahtumille. Ryhmässä
etsitään ovia muistoihin, puhutaan ja kirjoitetaan muistelmallisia katkelmia sekä jaetaan niitä
ryhmässä. Aloitamme perusteista. Kokoontumiskerrat 11.9., 25.9., 9.10., 23.10., 6.11., 20.11.
ja 4.12.
151754 Joensuu UUTUUS!
RUNON KIRJOITTAMINEN
la 10:00-14:00, 3 krt. 12t/29€
OPISTOTALO, Papinkatu 3, lk 3108
26.9., 17.10. ja 28.11.2015, Lea Tajakka
Käydään runoon liittyvää asiaa, kuten runon historiaa, tyylejä, kuvallisuutta, lasten runoa jne.
ja kirjoitetaan runoja. Tavoitteena runon maailmaan tutustuminen ja kirjoittaminen. Runoista
voidaan myös keskustella, mutta palaute ei ole
kovin oleellisessa asemassa.
ENO
151616 Eno
LUKUPIIRI
ke 18:00-19:30, 6 + 8 krt. 28t/67€
ENON KIRJASTO, Alapappilantie 6
9.9.2015 - 18.11.2015 ja 13.1.2016 - 20.4.2016
Marita Mustonen
Kirjallisuuspiiri kokoontuu joka toinen viikko
Enon kirjastossa. Piirissä valitaan yhdessä luettavia kirjoja: klassikoita, uutuuksia, runoja, elämänkertoja, joiden pohjalta keskustelut käyvät
vilkkaina päivän polttavista aiheista aina kirjan
sisältöön saakka. Osallistuminen ei edellytä kirjan lukemista.
151688 Eno
LUOVA KIRJOITTAMINEN
pe 18:00-20:30, la 9:00-13:30, 6 krt. 24t/58€
LOUHIOJAN KOULU, Opinpolku 8
18.9.2015 - 31.10.2015, Tapani Tavi
Henkilökohtaista ohjausta ja omien tekstien arviointia ryhmässä. Rakennamme omaa tekstimaisemaamme maailmassa. Väliviikoille annetaan
kotitehtäviä. Tervetuloa myös uutena aloittamaan kirjoittajaryhmässä! Kokoontumiskerrat pe
ja la 18. ja 19.9., 9. ja 10.10. sekä 30. ja 31.10.
KONTIOLAHTI
151556 Kontiolahti
KIRJALLISUUDEN YSTÄVÄT
ke 18:00-19:30, 5 krt. 10t/25€
KIRJASTO- JA VAPAA-AIKATALO, Puutarhatie 5
9.9.2015 - 2.12.2015
Elina Makkonen
Kerran kuukaudessa kokoontuvassa lukupiirissä
keskustellaan avoimessa hengessä suhteellisen
uudesta ulkomaisesta ja kotimaisesta kirjallisuudesta. Pääpaino on kaunokirjallisuudessa, mutta välillä luetaan myös tietokirjallisuutta, esim.
elämäkertoja. Syksyn ensimmäinen teos: Tahmina Anam: Kulta-aika. Kokoontumiskerrat: 9.9.,
30.9., 21.10., 11.11. ja 2.12.
Ilmoittaudu viimeistään viikko ennen kurssin alkua.
musiikki
Lauluniloa Reijolassa
KUVA VESA VÄÄNÄNEN
MUSIIKIN
RYHMÄOPETUS
JOENSUU
(kantakaupunki)
Kuorot
151689 Joensuu
LAULAJAKSI KUOROON!
(VALMISTAVA KURSSI KUOROLAULUUN)
ti 17:30-18:15, 12 + 12 krt. 24t/ 56€
OPISTOTALO, Papinkatu 3, lk 2128
8.9.2015 - 1.12.2015 ja 12.1.2016 - 5.4.2016
Pirkko Myller
Kurssilla opetellaan laulamisen perusteita rentoutus-, hengitys- ja ääniharjoitusten avulla, kehonhallintaa ja äänenhoitamista. Yksiäänisestä
moniääniseen ohjelmistoon.
151247 Joensuu
VIIHTÄEN -KUORO (SEKAKUORO)
to 16:30-18:00, 11 + 12 krt. 48t/ 56€
OPISTOTALO, Papinkatu 3, lk 316 musiikki
10.9.2015 - 3.12.2015 ja 14.1.2016 - 14.4.2016
Sanna Heikkinen
Sekakuorolaulua mukavalla meiningillä ja monipuolisella ohjelmistolla.
151251 Joensuu
NAISKUORO SENIORIITAT
ti 13:00-14:30, 12 + 12 krt. 48t/ 53€ + 53€
EV.LUT SEURAKUNTAKESKUS, Kirkkokatu 28, yläsali
8.9.2015 - 1.12.2015 ja 12.1.2016 - 5.4.2016
Sanna Heikkinen
Lauluryhmä, jolla on kokemusta yksiäänisestä
sekä moniäänisestä laulannasta.
151245 Joensuu
WOMENA (NAISKUORO/LAULUYHTYE)
ma 18:00-19:30, 12 + 12 krt. 48t/ 53€ + 53€
OPISTOTALO, Papinkatu 3, lk 316 musiikki
7.9.2015 - 30.11.2015 ja 11.1.2016 - 11.4.2016
Markku Könttä
151244 Joensuu
JOENSUUN NAISKUORO
to 18:30-20:00, 12 + 12 krt. 48t/ 53€ + 53€
EV.LUT SEURAKUNTAKESKUS, Kirkkokatu 28, yläsali
10.9.2015 - 3.12.2015 ja 14.1.2016 - 14.4.2016
Helena Hulmi
Kuoro on monipuolinen, uudistuva, mukautuva,
iloinen, innostuva, perinteinen, vahva ja kasvava
naiskuoro. Ohjelmisto koostuu perinteisistä naiskuorokappaleista kansanlauluihin, iskelmään ja
viihteellisen. Kuoro esiintyy säännöllisesti.
Soitinyhtyeet
151253 Joensuu
JOEN SOTTIISI
ma 18:00-19:30, 12 + 12 krt. 48t/ 53€ + 53€
HUKANHAUDAN KOULU, Niinivaarantie 91, Majakka
7.9.2015 - 30.11.2015 ja 11.1.2016 - 11.4.2016
Edo Pennings
Joen Sottiisi on kansanmusiikkiryhmä, joka soittaa pääasiallisesti perinteistä pelimannimusiikkia
Pohjois-Karjalasta. Silloin tällöin on pieniä esiintymisiä ja sottiisilaiset osallistuvat maakunnan
kansanmusiikkitapahtumiin. Kaikki ovat tervetulleita mukaan kaikilla soitimilla ja soittotaidolla!
Ikäihmisten musiikkikerhot
Vanhusten lauluryhmät kokoontuvat joka toinen
viikko. Ilmoittautuminen ensimmäisellä kokoontumiskerralla. Ei verkkoilmoittautumista.
151047 Joensuu
LAULURYHMÄ VANHUKSILLE
ke 9:30-10:15, 6 + 6 krt. 12t/ 28€
RUORITIEN PALVELUTALO, Ruoritie 1
9.9. - 2.12.2015 ja 13.1. - 6.4.2016, Arto Tarkkonen
Karaoke
151084 Joensuu
LAULUNOPETUS KARAOKELAULAJILLE
ke 17:30-19:00, 12 + 12 krt. 48t/ 53€ + 53€
OPISTOTALO, Papinkatu 3, lk 316 musiikki
9.9.2015 - 2.12.2015 ja 13.1.2016 - 6.4.2016
Anne Härkönen
151086 Joensuu
LAULUNOPETUS KARAOKELAULAJILLE
ke 19:15-20:45, 12 + 12 krt. 48t/ 53€ + 53€
OPISTOTALO, Papinkatu 3, lk 316 musiikki
9.9.2015 - 2.12.2015 ja 13.1.2016 - 6.4.2016
Anne Härkönen
Musiikkileikkikoulu
Musiikkileikkikouluihin ilmoittaudutaan puhelimitse ma 24.8.2015 alkaen. Ei verkkoilmoittautumista. Katso musiikkileikkikouluryhmien kuvaus
s. 31.
151076 Joensuu
VAUVA- JA TAAPEROMUSKARI 0-2 V
ma 17:00-17:45, 12 + 12 krt. 24t/ 56€
NOLJAKAN KOULU,
Noljakankaari 19, luokka 111
7.9.2015 - 30.11.2015 ja 11.1.2016 - 11.4.2016
Mea Kähkönen
151077 Joensuu
MUKSUMUSKARI 3-4 V
ma 17:45-18:30, 12 + 12 krt. 24t/ 56€
NOLJAKAN KOULU,
Noljakankaari 19, luokka 111
7.9.2015 - 30.11.2015 ja 11.1.2016 - 11.4.2016
Mea Kähkönen
151048 Joensuu
LAULURYHMÄ VANHUKSILLE
ke 10:45-11:30, 6 + 6 krt. 12t/ 28€
KOTILAHDEN SAIRAALA, Kartanontie 10
9.9.- 2.12.2015 ja 13.1. - 6.4.2016
Arto Tarkkonen
151078 Joensuu
SOITTOMUSKARI 5-6 V
ma 18:30-19:15, 12 + 12 krt. 24t/ 56€
NOLJAKAN KOULU,
Noljakankaari 19, luokka 111
7.9.2015 - 30.11.2015 ja 11.1.2016 - 11.4.2016
Mea Kähkönen
151049 Joensuu
LAULURYHMÄ VANHUKSILLE
to 10:45-11:30, 6 + 6 krt. 12t/ 28€
SENIORI-PIHA, Rauhankatu 1 A, Mattitalo
10.9. - 3.12.2015 ja 14.1. - 14.4.2016
Arto Tarkkonen
151079 Joensuu
VAUVA- JA TAAPEROMUSKARI 0-2 V
ti 8:30-9:15, 12 + 12 krt. 24t/ 56€
OPISTOTALO, Papinkatu 3, lk 316 musiikki
8.9.2015 - 1.12.2015 ja 12.1.2016 - 5.4.2016
Mea Kähkönen
Käynnissä olevien kurssien vapaille paikoille voit ilmoittautua puhelimitse.
27
musiikki
151080 Joensuu
MUKSUMUSKARI 3-5 V
ti 9:15-10:00, 12 + 12 krt. 24t/ 56€
OPISTOTALO,
Papinkatu 3, lk 316 musiikki
8.9.2015 - 1.12.2015 ja 12.1.2016 - 5.4.2016
Mea Kähkönen
SÄVELASKELEET
MUSIIKIN
MAAILMAAN
Joensuun seudun kansalaisopiston musiik-
kikurssit lukuvuodelle 2015-2016 on suunniteltu siten, että jokainen musiikin opiskelusta
opistossamme kiinnostunut voi löytää itselleen mielenkiintoisen ja mielekkään kurssin.
Musiikin kurssitarjonnassa pyrimme takaamaan mahdollisuuden opintojen jatkamiseen
edellisen vuoden ryhmien pohjalta ja siksi valtaosa kursseista saa jatkoa tänäkin vuonna.
Toki näille kursseille myös syksyllä 2015 opiskelunsa aloittavat ovat tervetulleita.
Meillä voit opiskella musiikkia joko soittaen
tai laulaen, yksin tai mukavassa ryhmässä
tai uusimuotoisessa pienryhmäopetuksessamme motivoituneen ja ammattitaitoisen
opettajan ohjauksessa. Musiikkikurssimme
ovat pääsääntöisesti koko lukuvuoden mittaisia muutamaa poikkeusta lukuunottamatta. Kurssimme on suunnattu vapaasti kaiken
ikäisille ja -tasoiselle opiskelijoille. Poikkeuksen muodostavat ainoastaan muskarit ja erilaiset vanhuksille ja erityisryhmille suunnatut
kurssit. Nämä ryhmät on määritelty oppaassaamme ko. kohderyhmille.
Lukuvuoden 2015-2016
kurssitarjontaamme olemme saaneet runsaasti myös uusia ryhmiä. Näitä löytyy mm. musiikiin perusteista, muskareiden määrän lisääntymisestä,
lasten laulukerhosta ja bänditoiminnan lisäämisestä, soitonopetuksen laajenemisesta ja
vaikkapa Enon ikäihmisten musiikkikerhon ja
Liperin lauluyhtyeen alkamisesta. Musiikkia
opettavien tuntiopettajiemme ammattitaitoiseen joukkoon olemme saaneet myös uusia opettajia, jotka toivotamme lämpimästi
tervetulleiksi.
Yksilöopetuksessamme
-niin soitossa
kuin laulussa- kukin opiskelija saa viikoittaisen
oman oppitunnin, jonka kesto on pääsääntöisesti 22,5 min. Yksilöopetukseen ilmoittaudutaan kullakin opetuspaikkakunnalla järjestettävässä tilaisuudessa erikseen ilmoitettuna
ajankohtana. Aikataulut löytyvät oppaasta
sivulta 35. Musiikin ryhmäopetukseen ilmoittaudutaan netissä tai puhelimitse.
Olen
useasti aiemminkin todennut, että
musiikin opiskelu opistossamme voi olla mukava harrastus tai hyvinkin määrätietoista
opiskelua omien tavoitteiden saavuttamiseksi. Tähän olemme pyrkineet antamaan
mahdollisuuden laatimalla kurssitarjontamme mahdollisimman monipuoliseksi niin tarjonnaltaan kuin myös alueellisesti ajateltuna. Toivomme, että tutustut kursseihimme
ja löydät sieltä itsellesi sopivan tavan astua
musiikin maailmaan ja iloiseen opiskelijajoukkoomme.
Siis kurssi kohti musiikin maailmaa!
MARKKU KÖNTTÄ
musiikin suunnittelijaopettaja
28
151081 Joensuu
VAUVA- JA TAAPEROMUSKARI 0-2 V
ke 16:00-16:45, 12 + 12 krt. 24t/ 56€
RANTAKYLÄN KOULU,
Rantakylänkatu 12
9.9.2015 - 2.12.2015 ja 13.1.2016 - 6.4.2016
Mea Kähkönen
151082 Joensuu
MUKSUMUSKARI 3-5 V
ke 16:45-17:30, 12 + 12 krt. 24t/ 56€
RANTAKYLÄN KOULU,
Rantakylänkatu 12
9.9.2015 - 2.12.2015 ja 13.1.2016 - 6.4.2016
Mea Kähkönen
Musiikkileikkikoulu
Musiikkileikkikouluihin ilmoittaudutaan puhelimitse ma 24.8.2015 alkaen. Ei verkkoilmoittautumista. Katso musiikkileikkikouluryhmien kuvaus
s. 31.
151261 Pyhäselkä
VAUVA- JA TAAPEROMUSKARI 0-2 V
to 9:00-9:45, 12 + 12 krt. 24t/ 56€
PYHÄSELÄN KIRJASTO, Opettajantie 3 a, tila
10.9.2015 - 3.12.2015 ja 14.1.2016 - 14.4.2016
Mea Kähkönen
151263 Pyhäselkä
MUKSUMUSKARI 3-5 V
to 10:00-10:45, 12 + 12 krt. 24t/ 56€
PYHÄSELÄN KIRJASTO, Opettajantie 3 a, tila
10.9.2015 - 3.12.2015 ja 14.1.2016 - 14.4.2016
Mea Kähkönen
ENO
PYHÄSELKÄ
Kuorot
Laulun ryhmäopetus
150873 Eno
NAISKUORO LAULUNAISET
ti 18:30-20:00, 12 + 12 krt. 48t/ 53€ + 53€
ENON ALAKOULU (E-5), Alapappilantie 6 C,
luokka 8 musiikki
8.9.2015 - 1.12.2015 ja 12.1.2016 - 5.4.2016
Lahja Haapasalo
Laulunaiset-kuoro on pirteä lauluryhmä Enossa.
Ohjelmisto on helppoa ja kaunista kansanmusiikkia. Ryhmän iloinen ilmapiiri tukee oppimista monella tapaa. Toimintaan kuuluu myös virkistysretket lähiympäristöön. Tervetuloa viihtyisään ja
antoisaan ryhmään mukaan!
Ilmoittautuminen yksilöopetuksen ilmoittautumisviikolla (katso ilmoittautumisillat s. 35). Ei
verkkoilmoittautumista.
151738 Pyhäselkä
AIKUISTEN PIENRYHMÄOPETUS,
YKSINLAULU
ma 17:30-18:15, 12 + 12 krt. 24t/ 70€ + 70€
PYHÄSELÄN EV.LUT. SEURAKUNTAKESKUS,
Virastotie 4
7.9.2015 - 30.11.2015 ja 11.1.2016 - 11.4.2016
Pirkko Myller
Laulun opiskelua 3-5 hengen pienryhmässä.
Äänenkäytön ohjausta ja lauluohjelmiston kokoamista.
Kuorot
151254 Pyhäselkä
REIJOLAN LAULU (SEKAKUORO)
ke 18:00-19:30, 12 + 12 krt. 48t/ 53€ + 53€
REIJOLAN SEURAKUNTATALO,
Santerintie 11
9.9.2015 - 2.12.2015 ja 13.1.2016 - 6.4.2016
Pirkko Myller
Kuoro laulaa monipuolista 3-äänistä ohjelmistoa.
Erityisesti uusia mieslaulajia kaivataan kuorotoimintaan mukaan.
Kehitysvammaisten
musiikkikerhot
Ilmoittautuminen 1. kokoontumiskerralla. Ei
verkkoilmoittautumista. Kurssi kokoontuu joka
toinen viikko.
151259 Pyhäselkä
MUSIIKKIKERHO
KEHITYSVAMMAISILLE
ti 12:15-13:00, 6 + 6 krt. 12t/ 28€
KOTIPIHAN TOIMINTAKESKUS,
Autoilijantie 13
8.9.2015 - 1.12.2015 ja
12.1.2016 - 5.4.2016
Pirkko Myller
Kerhossa lauletaan ja soitetaan rytmisoittimia.
www.joensuunseudunkansalaisopisto.fi
Soitinten ryhmäopetus
151065 Eno
HARMONIKAN YHTEISSOITTO (ALKEET)
ti 18:30-21:00, 12 + 12 krt. 72t/ 76€ + 76€
ENON ALAKOULU (E-5), Alapappilantie 6 C,
luokka 4 musiikki
8.9.2015 - 1.12.2015 ja 12.1.2016 - 5.4.2016
Pentti Karjalainen
151066 Eno
HARMONIKAN YHTEISSOITTO (JATKO)
ke 18:30-21:00, 12 + 12 krt. 72t/ 76€ + 76€
ENON ALAKOULU (E-5), Alapappilantie 6 C,
luokka 4 musiikki
9.9.2015 - 2.12.2015 ja 13.1.2016 - 6.4.2016
Pentti Karjalainen
Ikäihmisten musiikkikerhot
151509 Eno
IKÄIHMISTEN MUSIIKKIKERHO
ti 16:00-16:45, 12 + 12 krt. 24t
PALVELUTALO KOTIRANTA, Välskärintie 9
8.9.2015 - 1.12.2015 ja 12.1.2016 - 5.4.2016
Mikko Heikkinen
Ilmoittautuminen 1. kokoontumiskerralla. Ei
verkkoilmoittautumista.
musiikki
KIIHTELYSVAARA
KONTIOLAHTI
Orkesterit ja soitinyhtyeet
Yhtyeet ja ikäihmisten
musiikkikerhot
Musiikin teoria
150957 Kontiolahti
STEELPANNUORKESTERI 1, STEEL MONKEYS
ti 15:45-16:30, 12 + 12 krt. 24t/ 56€
LEHMON KOULU, Kylmäojantie 6, musiikkilk 101
8.9. - 1.12.2015 ja 12.1.- 5.4.2016, Kalle Rintala
12-15- vuotiaiden ryhmä.
150830 Kiihtelysvaara
BÄNDIKERHO NAISILLE
ke 18:00-19:30, 12 + 12 krt. 48t/ 53€ + 53€
KIIHTELYSVAARAN KOULU,
Tohmajärventie 145, musiikkilk
9.9.2015 - 2.12.2015 ja 13.1.2016 - 6.4.2016
Timo Hacklin
Rentoa yhdessäoloa ja yhteissoittoa. Bändin
ohjelmisto muodostuu osallistujien kiinnostuksen
ja taitojen perusteella. Bändiin ei vaadita
aiempaa soittokokemusta, tärkeintä on hyvä
asenne ja kiinnostus musiikkia kohtaan!
150829 Kiihtelysvaara
LAULUPIIRI VANHUKSILLE
ke 12:30-13:15, 6 + 6 krt. 12t/ 28€
VAAHTERAPIHA, Taanontie 4 B, Ruokasali
9.9.2015 - 25.11.2015 ja 13.1.2016 - 30.3.2016
Timo Hacklin
Kurssi kokoontuu joka toinen viikko. Ilmoittautuminen 1. kokoontumiskerralla. Ei verkkoilmoittautumista.
Musiikkileikkikoulu
Musiikkileikkikouluihin ilmoittaudutaan puhelimitse ma 24.8.2015 alkaen. Ei verkkoilmoittautumista. Katso musiikkileikkikouluryhmien kuvaus
s. 31
150831 Kiihtelysvaara
VAUVAMUSKARI 0 - 2 V
to 14:30-15:15, 12 + 12 krt. 24t/ 56€
HEINÄVAARAN SEUROJENTALO,
Heinävaarantie 121, sali
10.9.2015 - 3.12.2015 ja 14.1.2016 - 14.4.2016
Mea Kähkönen
150832 Kiihtelysvaara
MUKSUMUSKARI 3 - 6 V.
to 15:15-16:00, 12 + 12 krt. 24t/ 56€
HEINÄVAARAN SEUROJENTALO,
Heinävaarantie 121, sali
10.9.2015 - 3.12.2015 ja 14.1.2016 - 14.4.2016
Mea Kähkönen
TUUPOVAARA
Laulupiirit ja ikäihmisten
musiikkikerhot
150827 Tuupovaara
YHTEISLAULUPIIRI
ti 18:30-20:00, 6 + 6 krt. 24t/ 56€
HOILOLAN SEURAKUNTASALI, Hoilolantie 133, sali
8.9. - 24.11.2015 ja 12.1. - 29.3.2016, Eero Lassila
Kurssi kokoontuu joka toinen viikko.
150828 Tuupovaara
LAULUPIIRI VANHUKSILLE
ti 13:00-13:45, 6 + 6 krt. 12t/ 28€
PALVELUKESKUS HOPEARINNE,
Paimentie 3, ruokasali
8.9.- 24.11.2015 ja 12.1.- 29.3.2016, Eero Lassila
Kurssi kokoontuu joka toinen viikko. Ilmoittautuminen 1. kokoontumiskerralla. Ei verkkoilmoittautumista.
151737 Kontiolahti
MUSIIKIN PERUSTEIDEN ALKEET
la 10:00-13:15 & su 13:00-16:15, 2 krt. 8t/ 25€
KONTIOLAHDEN OPISTOTALO,
Puutarhatie 1, musiikkilk 2
28.11.2015 - 29.11.2015, Tatiana Kantanen
Musiikin perusteiden alkeiskurssi. Sisältö: notaation perusteet (sävelnimet, avaimet, etumerkit,
oktaavialat, nuottiarvot, tauot), rytmiikka (esim.
tahtiosoitukset), intervallit (nimet ja tunnistaminen), asteikot (duuri ja molli), kolmisoinnut (perusteet, merkinnät).
Kuorot ja lauluyhtyeet
150955 Kontiolahti
LAULUYHTYE KAIUTIN
su 17:00-18:30, 12 + 12 krt. 48t/ 53€ + 53€
LEHMON KOULU, Kylmäojantie 6, musiikkilk 101
13.9.2015 - 13.12.2015 ja 17.1.2016 - 17.4.2016
Kalle Rintala
Nuotinlukutaito on tarpeellinen. Vaativaa lauluyhtyeohjelmistoa.
150956 Kontiolahti
MIESKUORO KONTIOISET
ma 18:00-19:30, 12 + 12 krt. 48t/ 53€ + 53€
LEHMON KOULU, Kylmäojantie 6, luokka
7.9.2015 - 30.11.2015 ja 11.1.2016 - 11.4.2016
Kalle Rintala
Perinteistä mieskuoro-ohjelmistoa.
150962 Kontiolahti
MIESKUORO VESSELÄT
ke 18:30-20:00, 12 + 12 krt. 48t/ 53€ + 53€
LEHMON KOULU, Kylmäojantie 6, musiikkilk 101
9.9.2015 - 2.12.2015 ja 13.1.2016 - 6.4.2016
Kalle Rintala
Pienimuotoista lauluyhtyeohjelmistoa.
150963 Kontiolahti
NAISKUORO TUULIA
ke 18:30-20:00, 12 + 12 krt. 48t/ 53€ + 53€
KIRKONKYLÄN KOULU, Koulukuja 2, musiikkilk
9.9.2015 - 2.12.2015 ja 13.1.2016 - 6.4.2016
Satu Pennanen
Tuulia-kuoro on Kontiolahdella toimiva iloinen
ja rempseä naiskuoro. Ohjelmisto vaihtelee
hengellisestä musiikista kansanlaulujen kautta aina viihdemusiikin klassikoihin asti. Tervetuloa nauttimaan laulunilosta kanssamme!
Karaoke
151758 Kontiolahti
LAULUNOPETUS KARAOKELAULAJILLE
to 18:30-20.00, 12 + 12 krt 48t/ 53€ + 53€
KONTIOLAHDEN OPISTOTALO,
Puutarhatie 1, musiikkilk 2
10.9.2015 - 3.12.2015 ja 14.1.2016 - 14.4.2016
Anne Härkönen
150958 Kontiolahti
STEELPANNUORKESTERI 2,
DRAGON STEEL BAND
ti 16:30-18:00, 12 + 12 krt. 48t/ 53€ + 53€
LEHMON KOULU, Kylmäojantie 6, musiikkilk 101
8.9.- 1.12.2015 ja 12.1. - 5.4.2016, Kalle Rintala
Lukioikäisten ryhmä.
150959 Kontiolahti
STEELPANNUORKESTERI 3,
ROSTERI AIKUISILLE
ti 18:00-19:30 12 + 12 krt. 48t/ 53€ + 53€
LEHMON KOULU, Kylmäojantie 6, musiikkilk 101
8.9. - 1.12.2015 ja 12.1. - 5.4.2016, Kalle Rintala
Aikuisten ryhmä.
150960 Kontiolahti
STEELPANNUORKESTERI 4,
9-11-VUOTIAILLE
ke 15:15-16:00, 12 + 12 krt. 24t/ 56€
LEHMON KOULU, Kylmäojantie 6, musiikkilk 101
9.9. - 2.12.2015 ja 13.1. - 6.4.2016, Kalle Rintala
9-11-vuotiaiden ryhmä.
151134 Kontiolahti
SEUTUOPISTO SOI - ORKESTERI
la 12:30-15:45, 3 + 4 krt. 20t/ 70€
KONTIOLAHDEN OPISTOTALO,
Puutarhatie 1, musiikkilk 2
26.9.2015 - 8.4.2016, Timo Hacklin ja Liisa Karhu
Yhteissoiton iloa ja mukavaa meininkiä! Tule
soittamaan porukassa toisten kanssa. Soittoharrastuksen parissa myös pieniä esiintymisiä.
Soitinvalikoima on vapaa pelimannimusiikin merkeissä (esim. viulu, harmonikka, kitara, basso,
klarinetti).
Soitinten ryhmäopetus
151265 Kontiolahti
KITARANSOITTO RYHMÄOPETUKSENA
ma 15:15-16:45, 12 + 12 krt. 48t/ 53€ + 53€
KONTIOLAHDEN OPISTOTALO,
Puutarhatie 1, musiikkilk 1
7.9. - 30.11.2015 ja 11.1. - 11.4.2016
Juha-Pekka Himanka
Kitaran soittamisen aloittaminen ei välttämättä
tarvitse olla vaikeaa. Soitat jo ensimmäisellä tunnilla kokonaisen kappaleen. Ryhmässä oppiminen on myös jakamista: ideoita, keinoja oppia ja
tehdä. Ryhmässä voidaan soittaa moniäänisesti
ja harjoitella yhteissoittoa kuten kitarabändissä.
151266 Kontiolahti
PIENRYHMÄOPETUS KITARA
ti 15:15-16:00, 12 + 12 krt. 24t/ 70€ + 70€
LEHMON KOULU, Kylmäojantie 6, luokka
8.9. - 1.12.2015 ja 12.1. - 5.4.2016
Juha-Pekka Himanka
Kitaransoiton opiskelua 3-5-hengen pienryhmässä. Ilmoittautuminen yksilöopetuksen ilmoittautumisviikolla (katso ilmoittautumisillat s. 35). Ei
verkkoilm.
facebook.com/joensuunseudunkansalaisopisto
29
musiikki
Ikäihmisten musiikkikerhot
Musiikkileikkikoulu
LIPERI
Ilmoittautuminen ensimmäisellä kokoontumiskerralla. Ei verkkoilmoittautumista. Osa ryhmistä
kokoontuu joka toinen viikko.
Musiikkileikkikouluihin ilmoittaudutaan puhelimitse ma 24.8.2015 alkaen. Ei verkkoilmoittautumista. Katso musiikkileikkikouluryhmien
kuvaus s. 31.
Kuorot
150961 Kontiolahti
MENNINKÄISEN LAULUPIIRI OPSET
ti 17:00-17:45, 12 + 12 krt. 24t/ 46€
MENNINKÄISEN PALVELUKOTI,
Menninkäisentie 1, juhlasali
8.9.2015 - 1.12.2015 ja 12.1.2016 - 5.4.2016
Sami Hopponen
151052 Kontiolahti
LAULUPIIRI VANHUKSILLE
pe 9:00-9:45, 6 + 6 krt. 12t/ 28€
TOIMINTAKESKUS TÄHKÄPIHA, Tähkätie 3, tila
11.9.- 4.12.2015 ja 15.1. - 15.4.2016
Arto Tarkkonen
Kurssi kokoontuu joka toinen viikko.
151054 Kontiolahti
LAULUPIIRI VANHUKSILLE
pe 10:00-10:45, 6 + 6 krt. 12t/ 28€
ILOLAN HOIVAKOTI, Menninkäisentie 2-4 F, Opetustila
18.9. - 11.12.2015 ja 22.1. - 22.4.2016
Arto Tarkkonen
Kurssi kokoontuu joka toinen viikko.
151053 Kontiolahti
LAULUPIIRI VANHUKSILLE
pe 11:00-11:45, 6 + 6 krt. 12t/ 28€
RINNETIEN HOIVAKOTI, Rinnetie 1 b, opetustila
11.9. - 4.12.2015 ja 15.1. - 15.4.2016
Arto Tarkkonen
Kurssi kokoontuu joka toinen viikko.
151055 Kontiolahti
LAULURYHMÄ VANHUKSILLE
pe 11:00-11:45, 6 + 6 krt. 12t/ 28€
KONTIOLAHDEN TERVEYSKESKUS,
vuodeosasto, Aputie 1
18.9. - 11.12.2015 ja 21.1. - 22.4.2016,
Arto Tarkkonen
Kurssi kokoontuu joka toinen viikko.
150966 Kontiolahti
MUSIIKKIKERHO 6-8 V
ke 13:30-14:15, 12 + 12 krt. 24t/ 56€
KONTIOLAHDEN OPISTOTALO,
Puutarhatie 1, musiikkilk 2
9.9. - 2.12.2015 ja 13.1. - 6.4.2016, Mea Kähkönen
150967 Kontiolahti
VAUVA- JA TAAPEROMUSKARI 0-2 V
ma 10:30-11:15, 12 + 12 krt. 24t/ 56€
LEHMON MONITOIMITALO, Kylmäojantie 49, sali
7.9. - 30.11.2015 ja 11.1. - 11.4.2016, Mea Kähkönen
150968 Kontiolahti
MUKSUMUSKARI 3-5 V
ma 11:15-12:00, 12 + 12 krt. 24t/ 56€
LEHMON MONITOIMITALO, Kylmäojantie 49, sali
7.9. - 30.11.2015 ja 11.1. - 11.4.2016, Mea Kähkönen
Orkesterin johtaminen
Kehitysvammaisten
musiikkikerhot
Ilmoittautuminen ensimmäisellä kokoontumiskerralla. Ei verkkoilmoittautumista.
151751 Kontiolahti
BÄNDIKERHO KEHITYSVAMMAISILLE OPSET
ke 16:30-18:00 12 + 12 krt. 48t/ 48€ + 48€
TYÖTANHUA
9.9. – 2.12.2015 ja 13.1. – 6.4.2016,
Petri Friman
30
150965 Kontiolahti
MUKSUMUSKARI 3-5 V
ke 12:45-13:30, 12 + 12 krt. 24t/ 56€
KONTIOLAHDEN OPISTOTALO,
Puutarhatie 1, musiikkilk 2
9.9. - 2.12.2015 ja 13.1. - 6.4.2016, Mea Kähkönen
151075 Kontiolahti
MUSKARI 0-5 v
to 17:00-17:45, 12 + 12 krt. 24t/ 56€
SELKIEN KOULU, Selkientie 47 B
10.9. - 3.12.2015 ja 14.1. - 14.4.2016,Mea Kähkönen
151051 Kontiolahti
LAULUPIIRI VANHUKSILLE
pe 13:00-13:45, 6 + 6 krt. 12t/ 28€
VARPARANNAN PALVELUKESKUS,
Varparannantie 46, tila
11.9. - 4.12.2015 ja 15.1. - 15.4.2016,
Arto Tarkkonen
Kurssi kokoontuu joka toinen viikko.
151050 Kontiolahti
MUSIIKKIKERHO AIKUISILLE
KEHITYSVAMMAISILLE
pe 10:00-10:45, 6 + 6 krt. 12t/ 28€
TYÖTANHUA, Yrittäjäntie 6, kerhotila
11.9. - 4.12.2015 ja 15.1. - 15.4.2016
Arto Tarkkonen
Kurssi kokoontuu joka toinen viikko.
150964 Kontiolahti
VAUVA- JA TAAPEROMUSKARI 0-2 V
ke 12:00-12:45, 12 + 12 krt. 24t/ 56€
KONTIOLAHDEN OPISTOTALO,
Puutarhatie 1, musiikkilk 2
9.9. - 2.12.2015 ja 13.1. - 6.4.2016, Mea Kähkönen
151436 Kontiolahti
ORKESTERIN JOHTAMINEN
la & su 12:00-17:00, 2 krt. 12t/ 28€
KONTIOLAHDEN OPISTOTALO,
Puutarhatie 1, musiikkilk 2
24.10.2015 - 25.10.2015
Ville Pääkkönen
Orkesterin johtamisen alkeiskurssi. Kurssille ovat
tervetulleita kaikki asiasta kiinnostuneet. Sis. perehdytys kapellimestarin työtehtäviin, lyöntikaavat, aloitukset, lopetukset, ylimenojen alkeet.
Osallistujista muodostetaan harjoitusorkesteri
kurssin ajaksi.
LUKUVUODEN
MITTAISET YLI
100 EURON KURSSIT
LASKUTETAAN
KAHDESSA ERÄSSÄ
150622 Liperi
LAULUPELIMANNIT SEKAKUORO
ke 18:30-20:00, 12 + 12 krt. 48t/ 53€ + 53€
LIPERIN KOULU, Koulutie 2, musiikkilk K29
9.9. - 2.12.2015 ja 13.1. - 6.4.2016
Tarja Surakka-Luostarinen
150623 Liperi
LAULUPELIMANNIT (LYHYT)
ke 20:00-20:45, 12 + 12 krt. 24t/ 56€
LIPERIN KOULU, Koulutie 2, musiikkilk K29
9.9. - 2.12.2015 ja 13.1. - 6.4.2016
Tarja Surakka-Luostarinen
Laulu- ja soitinyhtyeet,
soitinten ryhmäopetus
151058 Liperi
LAULUYHTYE PIENRYHMÄOPETUS
ke 18:00-18:45, 12 + 12 krt. 24t/ 70€ + 70€
Ylämyllyn koulu, JYRIN YKSIKKÖ,
Patteristontie 12
9.9.2015 - 2.12.2015 ja 13.1.2016 - 6.4.2016
Arto Tarkkonen
Lauluyhtyeopetusta 3-5- hengen pienryhmässä.
Ilmoittautuminen yksilöopetuksen ilmoittautumisviikolla (katso ilmoittautumisillat s. 35). Ei
verkkoilmoittautumista.
151352 Liperi
KOULUIKÄISTEN LAULUKERHO 7-12 v
to 13:45-15:15 12 + 12 krt. 48t/ 53€ + 53€
MATTISENLAHDEN KOULU,
Mattisenlahden koulutie 7
10.9.2015 - 3.12.2015 ja 14.1.2016 - 14.4.2016
Elsa Villman
Laulumusiikin tekemisen iloa: laulaen, liikkuen,
musiikkileikein, rytmitellen… Laulukerhossa voit
laulaa yhdessä toisten kanssa. Ohjelmistoon
kuuluu yksi- ja kaksiäänistä laulumusiikkia, kaanoneita, kehorytmi- ja rytmisoitinosia.
151126 Liperi
BÄNDI
pe 18:00-19:30, 12 + 12 krt. 48t/ 53€ + 53€
Ylämyllyn koulu, PALOAUKEAN YKSIKKÖ,
Patteristontie 12 e, musiikkilk
11.9.2015 - 4.12.2015 ja 15.1.2016 - 15.4.2016
Kai Åberg
Haluaisitko soittaa tai laulaa yhdessä toisten
kanssa bändimusiikin parissa? Kurssille voi tulla
mukaan taitotasosta riippumatta.
150817 Liperi
KITARAN JA BASSON PIENRYHMÄOPETUS
pe 15:00-15:45, 24t/ 70€ + 70€
VIINIJÄRVEN KOULU,
Kirkkotie 4, musiikkilk
11.9.2015 - 4.12.2015 ja 15.1.2016 - 15.4.2016
Kai Åberg
Kitaran- tai bassonsoit on opiskelua 3-5- hengen
pienryhmässä. Ilmoittautuminen yksilöopetuksen ilmoittautumisviikolla (katso ilmoittautumisillat s. 35). Ei verkkoilmoittautumista.
Ilmoittaudu viimeistään viikko ennen kurssin alkua!
musiikki
Kehitysvammaisten
musiikkikerhot
Ilmoittautuminen ensimmäisellä kokoontumiskerralla. Ei verkkoilmoittautumista.
150624 Liperi
MUSIIKKIKERHO
KEHITYSVAMMAISILLE OPSET
ti 10:00-10:45, 12 + 12 krt. 24t/ 46€
TOIMINTAKESKUS TOIMELA, Koulukatu 3,
päivätoimintatila
8.9.2015 - 1.12.2015 ja 12.1.2016 - 5.4.2016
Petri Friman
150625 Liperi
MUSIIKKIKERHO
KEHITYSVAMMAISILLE OPSET
ma 15:30-17:00, 12 + 12 krt. 48t/ 48€ + 48€
HONKALAMPI-KESKUS, Ylämyllyntie 94, luokka
7.9.2015 - 30.11.2015 ja 11.1.2016 - 11.4.2016
Petri Friman
Musiikkileikkikoulu
Musiikkileikkikouluihin ilmoittaudutaan puhelimitse ma 24.8.2015 alkaen. Ei verkkoilmoittautumista. Katso musiikkileikkikouluryhmien kuvaus
alta.
151059 Outokumpu
VAUVAMUSKARI 0 - 2 V
to 17:00-17:45, 12 + 12 krt. 24t/ 56€
KUMMUN 5-9 KOULU (Pohjoisaho),
Pohjoisahonkatu 29
10.9.2015 - 3.12.2015 ja 14.1.2016 - 14.4.2016
Elina Hautakoski
151061 Outokumpu
MUKSUMUSKARI 3-5 V
pe 17:00-17:45, 12 + 12 krt. 24t/ 56€
KUMMUN 5-9 KOULU (Pohjoisaho),
Pohjoisahonkatu 29
11.9.2015 - 4.12.2015 ja 15.1.2016 - 15.4.2016,
Elina Hautakoski
151060 Outokumpu
MUKSUMUSKARI 3 - 5 V
to 18:00-18:45, 12 + 12 krt. 24t/ 56€
KUMMUN 5-9 KOULU (Pohjoisaho),
Pohjoisahonkatu 29
10.9.2015 - 3.12.2015 ja 14.1.2016 - 14.4.2016
Elina Hautakoski
Ikäihmisten musiikkikerhot
Nämä ryhmät kokoontuvat joka toinen viikko.
Ilmoittautuminen ensimmäisellä kokoontumiskerralla. Ei verkkoilmoittautumista.
MUSKARIT
151056 Liperi
LAULURYHMÄ VANHUKSILLE,
HOPEINEN KUU
to 14:00-14:45, 6 + 6 krt. 12t/ 28€
LIPERIN VANHAINKOTI/ILTARUSKO,
Käsämäntie 111 b 2. kerros
10.9.2015 - 3.12.2015 ja 14.1.2016 - 14.4.2016
Arto Tarkkonen
Muskari
151057 Liperi
LAULURYHMÄ VANHUKSILLE,
HOPEINEN KUU
to 15:00-15:45, 6 + 6 krt. 12t/ 28€
LIPERIN VANHAINKOTI/ILTARUSKO,
Käsämäntie 111 b 2. kerros
10.9.2015 - 3.12.2015 ja 14.1.2016 - 14.4.2016
Arto Tarkkonen
Muskariryhmät on jaoteltu ikäryhmittäin Vauva- ja taaperomuskariin (0-2 v), Muksumuskariin (3-4 tai
3-5 v) ja Soittomuskariin (5-6 v). Lisäksi Kontiolahdella on uutena muskarin jatkomuotona Musiikkikerho 6-8 vuotiaille lapsille. Karaoke
MUKSUMUSKARI 3-4 V (tai 3-5 V)
150627 Liperi
LAULUNOPETUS KARAOKELAULAJILLE
ma 17:15-18:45, 12 + 12 krt. 48t/ 53€ + 53€
Ylämyllyn koulu, JYRIN YKSIKKÖ,
Patteristontie 12, musiikkilk
7.9.2015 - 30.11.2015 ja 11.1.2016 - 11.4.2016
Anne Härkönen
150626 Liperi
LAULUNOPETUS KARAOKELAULAJILLE
ma 19:15-20:45, 12 + 12 krt. 48t/ 53€ + 53€
LIPERIN KOULU, Koulutie 2, musiikkilk K29
7.9.2015 - 30.11.2015 ja 11.1.2016 - 11.4.2016
Anne Härkönen
OUTOKUMPU
Kuorot
eli musiikkileikkikoulu tarjoaa musiikkiharrastusmahdollisuuden lapsiperheille ja alle
kouluikäisille lapsille. Muskarissa tutustutaan musiikin maailmaan leikinomaisesti. Muskarissa
lauletaan, soitetaan, lorutellaan, liikutaan musiikin mukana, kuunnellaan musiikkia ja saadaan
monipuolisesti elämyksiä musiikista sekä taiteesta lapsen oppimista kokonaisvaltaisesti tukien.
Muskari voi vahvistaa lapsen ja vanhemman välistä vuorovaikutusta ja antaa mahdollisuuden
tutustua toisiin lapsiperheisiin. Musiikillisten taitojen ohella lapset voivat opetella yhdessä olemista
ja toimimista toisten lasten kanssa.
VAUVA- JA TAAPEROMUSKARI 0-2 V
Muskarin voi aloittaa jo 3 kuukauden ikäisenä. Vauva- ja taaperomuskarissa tutustutaan pehmeästi
musiikin maailmaan lorutellen, laulaen, liikkuen, rytmisoittimia soittaen ja varhaista vuorovaikutusta
vahvistaen.
Muksumuskarissa lapsi tutustuu musiikin maailmaan elämyksellisesti muskaritunnilla jo yksin tai
yhdessä tutun aikuisen kanssa käyden. Musiikin peruskäsitteisiin tutustutaan monipuolisesti ja
leikinomaisesti (esim. rytmi, melodia, harmonia, sointiväri, musiikin muoto). Rytmisoitinten ohella
soitetaan mm. djemberumpuja ja laattasoittimia.
SOITTOMUSKARI 5-6 V
Soittomuskarissa lapsi käy jo yksin muskaritunnilla viikoittain. Soittomuskarissa jatketaan elämyksellistä musiikkiin tutustumista monipuolisesti erilaisten työtapojen kautta. Soittimina ovat mm.
rytmisoittimet, laattasoittimet, djembe-rummut ja pienkanteleet.
MUSIIKKIKERHO 6-8 v
Musiikkikerhossa eskarilaiset ja alaluokkalaiset
voivat puuhailla monipuolisesti musiikin parissa
viikoittain yhdessä oman opettajan kanssa
(soittoa, laulua, musiikkiliikuntaa jne). KUVA JOH ANN A TUR UNE
Muskariopettajina Joensuun seudun
kansalaisopistossa lukuvuonna 2015-2016
toimivat musiikki-pedagogit Mea Kähkönen,
Elina Hautakoski ja Liisa Karhu.
Tervetuloa muskaritoiminnan pariin!
150798 Outokumpu
SEKAKUORO
ti 18:00-19:30, 12 + 12 krt. 48t/ 53€ + 53€
KUMMUN 5-9 KOULU (Pohjoisaho),
Pohjoisahonkatu 29, luokka 18/musiikki
8.9.2015 - 1.12.2015 ja 12.1.2016 - 5.4.2016
Matti Väänänen
LIISA KARHU,
musiikin koulutussuunnittelija
Käynnissä olevien kurssien vapaille paikoille voit ilmoittautua puhelimitse!
31
N
musiikki
Orkesterit
POLVIJÄRVI
150800 Outokumpu
PUHALLINORKESTERI
ke 17:00-18:30, 12 + 12 krt. 48t/ 53€ + 53€
KUMMUN 5-9 KOULU (Pohjoisaho),
Pohjoisahonkatu 29
9.9. - 2.12.2015 ja 13.1. - 6.4.2016, Mika Hirvonen
Alun perin kaivosyhtiön vaskiseitsikkona vuonna
1913 aloittanut kokoonpano soittaa musiikkia
laidasta laitaan. Ohjelmistoon kuuluvat perinteisen puhallinmusiikin lisäksi kappaleita klassisesta musiikista räppiin ja kaikkea siltä väliltä.
Kokoonpanoon kuuluvat kaikki puhallinsoittimet
sekä lyömäsoittimet.
Laulu- ja soitinyhtyeet
150805 Outokumpu
BIG BAND
su 10:00-11:30, 12 + 12 krt. 48t/ 53€ + 53€
KUMMUN 5-9 KOULU (Pohjoisaho),
Pohjoisahonkatu 29
13.9. - 13.12.2015 ja 17.1. - 17.4.2016
Mika Hirvonen
Big Band soittaa viihteellistä musiikkia perinteisestä jazzmusiikista nykypäivän pophitteihin.
Kokoonpanoon kuuluvat pianon, kitaran, basson
ja rumpujen muodostama komppiryhmä sekä
trumpettien, pasuunoiden ja saksofonien muodostama puhallinryhmä.
Kehitysvammaisten
musiikkikerhot
150621 Outokumpu
MUSIIKKIKERHO
KEHITYSVAMMAISILLE OPSET
ti 13:15-14:00, 12 + 12 krt. 24t/ 46€
TOIMINTAKESKUS, Teollisuuskatu 3, luokka
8.9. - 1.12.2015 ja 12.1. - 5.4.2016
Petri Friman
Ilmoittautuminen ensimmäisellä kokoontumiskerralla. Ei verkkoilmoittautumista.
Karaoke
150807 Outokumpu
LAULUNOPETUS KARAOKELAULAJILLE
ti 18:30-20:00, 12 + 12 krt. 48t/ 53€ + 53€
KUMMUN 5-9 KOULU (Pohjoisaho),
Pohjoisahonkatu 29, luokka 12
8.9.2015 - 1.12.2015 ja 12.1.2016 - 5.4.2016
Anne Härkönen
32
150614 Polvijärvi
POLVISET- SEKAKUORO
ma 18:00-19:30, 12 + 12 krt. 48t/ 53€ + 53€
POLVIJÄRVEN KOULUKESKUS, B-talo,
Polvijärventie 6, musiikkilk
7.9.2015 - 30.11.2015 ja 11.1.2016 - 11.4.2016,
Elsa Villman
Polvisten ohjelmisto koostuu tutuista kansanlauluista, hengellisestä musiikista ja populäärimusiikista yksi- tai kaksiäänisesti laulettuina. Kuoro
tekee tärkeää yhteistyötä juukalaisen Timanttikuoro-sekakuoron kanssa. Polviset –kuoro esiintyy mm. erilaisissa tilaisuuksissa, vanhainkodilla,
terveyskeskuksessa sekä kirkossa. Kuoro kutsuu
iloiseen joukkoonsa laulamisesta kiinnostuneita
miehiä ja naisia.
150759 Polvijärvi
LAULUYHTYE RENTUKAT
ti 18:15-19:45, 12 + 12 krt. 48t/ 53€ + 53€
POLVIJÄRVEN KOULUKESKUS, B-talo,
Polvijärventie 6, musiikkilk
8.9.2015 - 1.12.2015 ja 12.1.2016 - 5.4.2016
Elina Hautakoski
Rentukoilla on monipuolinen lauluohjelmisto laulun ja musiikin iloa unohtamatta! Lauluyhtyeessä voit kehittää ääntä yksin ja yhdessä toisten
kanssa.
150760 Polvijärvi
KANSANMUSIIKKIRYHMÄ IKÄHAITARI
su 15:00-18:30, 12 + 12 krt. 48t/ 53€ + 53€
POLVIJÄRVEN KOULUKESKUS, B-talo,
Polvijärventie 6, musiikkilk
13.9.2015 - 13.12.2015 ja 17.1.2016 - 17.4.2016
Reetta Kellokoski
Ikähaitarin jäsenten ikäjakauma on nimensä
mukaisesti laaja, lukiolaisesta eläkeläiseen. Ikähaitari soittaa kansanmusiikkia laidasta laitaan
rennolla meiningillä. Ohjelmistossa on niin polkkaa, Pohjanmaan puukkojunkkarilauluja kuin
Itä-Euroopan klezmer-sävelmiä. Ikähaitariin ovat
tervetulleita kaikki laulajat ja soittajat soittimesta
tai soittokokemuksesta riippumatta!
Ikäihmisten musiikkikerhot
Ilmoittautuminen 1. kokoontumiskerralla. Ei
verkkoilmoittautumista.
150758 Polvijärvi
LAULUPIIRI VANHUKSILLE OPSET
ma 13:00-13:45, 12 krt. 12t/ 23€
VANHUSTENTALO, Lounastupa-kahvila,
Kallioniementie 116
7.9.2015 - 30.11.2015
Anja Jaskari
150761 Polvijärvi
MUSIIKKIKERHO
to 17:00-17:45, 12 + 12 krt. 24t/ 56€
PALVELUKOTI KURJENPOLVI, Välitie 7, tila
10.9.2015 - 3.12.2015 ja 14.1.2016 - 14.4.2016
Sami Hopponen
Musiikkikerho on tarkoitettu ensisijaisesti talon
asiakkaille. Kokoontumisissa tutustutaan musiikkiin laulaen ja soittaen.
Karaoke
150619 Polvijärvi
LAULUNOPETUS KARAOKELAULAJILLE
ti 16:15-17:45 12 + 12 krt. 48t/ 53€ + 53€
POLVIJÄRVEN KOULUKESKUS, B-talo,
Polvijärventie 6, luokka
8.9.2015 - 1.12.2015 ja 12.1.2016 - 5.4.2016
Anne Härkönen
Musiikkileikkikoulu
Musiikkileikkikouluihin ilmoittaudutaan puhelimitse ma 24.8.2015 alkaen. Ei verkkoilmoittautumista. Katso musiikkileikkikouluryhmien kuvaus
s. 31.
150757 Polvijärvi
MUKSUMUSKARI 2 - 6 V.
pe 17:15-18:00, 12 + 12 krt. 24t/ 56€
SOTKUMAN KOULU, Käsämäntie 6 A, luokka (3-4)
11.9.2015 - 4.12.2015 ja 15.1.2016 - 15.4.2016
Liisa Karhu
150615 Polvijärvi
BÄNDI
ke 18:00-19:3, 12 + 12 krt. 48t/ 53€ + 53€
POLVIJÄRVEN KOULUKESKUS, B-talo,
Polvijärventie 6, musiikkilk
9.9.2015 - 2.12.2015 ja 13.1.2016 - 6.4.2016
Mikko Kähkönen
Lisätiedot kursseista ja tapahtumista www.joensuunseudunkansalaisopisto.fi
musiikki
MUSIIKIN
YKSILÖOPETUS
Yksilöopetusta 22,5 min/vko.
Ei verkkoilmoittautumista.
Katso ilmoittautumisaikataulu s. 35.
JOENSUU
(kantakaupunki)
Yksinlaulu klassinen
äänenmuodostus
Tutustutaan monipuolisesti omaan lauluinstrumenttiin ja sen kehittämiseen, keskiössä vapaa
ja terve äänenkäyttö. Ohjelmistoa valikoidaan
kattavasti, oppilaan toiveet huomioiden.
151313 Joensuu
YKSINLAULU /
KLASSINEN ÄÄNENMUODOSTUS
ti 16:00-17:30, 12 + 12 krt. 132€+132€
PATALUODON KOULU, Pataluodonkatu 2 A
8.9.2015 - 1.12.2015 ja 12.1.2016 - 5.4.2016
Elsa Villman
151314 Joensuu
YKSINLAULU /
KLASSINEN ÄÄNENMUODOSTUS
ti 14:45-17:15, 12 + 12 krt. 132€+132€
SPR:N KIINTEISTÖ, Kauppakatu 35, 3. krs
8.9.2015 - 1.12.2015 ja 12.1.2016 - 5.4.2016
Sanna Heikkinen
151321 Joensuu
YKSINLAULU /
KLASSINEN ÄÄNENMUODOSTUS
JA VIIHDEMUSIIKKI
pe 16:00-18:30, 12 + 12 krt. 132€+132€
OPISTOTALO, Papinkatu 3, lk 2128
11.9.2015 - 4.12.2015 ja 15.1.2016 - 15.4.2016
Talvi-Maaria Turunen
Yksinlaulu
pop- ja viihdemusiikki
151331 Joensuu
YKSINLAULU
pe 14:30-18:00, 12 + 12 krt. 132€+132€
OPISTOTALO, Papinkatu 3, lk 301 sävel
11.9.2015 - 4.12.2015 ja 15.1.2016 - 15.4.2016
Anne Härkönen
Piano
Pianotunnit on suunnattu kaikille pianon soittamisesta kiinnostuneille, olit sitten aloittelija
tai jo pidemmälle ehtinyt. Tunneilla edetään
oppilaan kiinnostusten ja tavoitteiden mukaan
harjoitellen niin soittotekniikkaa kuin ohjelmistoakin.
151336 Joensuu
PIANONSOITTO
ma 17:00-20, 12 + 12 krt. 132€+132€
KARSIKON KOULU, Pohjolankatu 29
7.9.2015 - 30.11.2015 ja 11.1.2016 - 11.4.2016
Päivi Nylund
151335 Joensuu
PIANONSOITTO
pe 13:00-18:00, 12 + 12 krt. 132€+132€
OPISTOTALO, Papinkatu 3, lk 302 sointu
11.9.2015 - 4.12.2015 ja 15.1.2016 - 15.4.2016
Tatiana Kantanen
Viulu ja alttoviulu
Soitonopetusta lapsille, nuorille ja aikuisille. Lasten kanssa soittoa opiskellaan leikinomaisesti.
Aloittelijoista pidemmällä oleviin soittajiin asti.
Viulu on monenlaiseen musiikkiin ja musiikin tekemiseen sopiva soitin!
151337 Joensuu
VIULUN- JA ALTTOVIULUNSOITTO
ke 17:15-19:45 12 + 12 krt. 132€+132€
OPISTOTALO, Papinkatu 3, lk 301 sävel
9.9. - 2.12.2015 ja 13.1. - 6.4.2016, Liisa Karhu
Opiskelijalähtöistä opetusta kaikille
saksofoneille (tenori, altto jne.).
151739 Joensuu
SAKSOFONIN SOITTO
ti 16:00-20:15 12 + 12 krt. 132€ +132€
OPISTOTALO, Papinkatu 3, lk 301 sävel
8.9.2015 - 1.12.2015 ja 12.1.2016 - 5.4.2016
Petrus Makkonen
Kitara ja basso
Kitaran soittamisen aloittamisen ei tarvitse olla
vaikeaa. Soitat jo ensimmäisellä tunnilla kokonaisen kappaleen. Tervetuloa mukaan mukavan
harrastuksen pariin!
151297 Joensuu
KITARAN- JA BASSONSOITTO
ti 15:30-19:45 12 + 12 krt. 132€+132€
OPISTOTALO, Papinkatu 3, lk 302 sointu
8.9. - 1.12.2015 ja 12.1. - 5.4.2016, Kai Åberg
151299 Joensuu
KITARAN- JA BASSONSOITTO
to 15:30-19:45 12 + 12 krt. 132€+132€
OPISTOTALO, Papinkatu 3, lk 302 sointu
10.9.- 3.12.2015 ja 14.1. - 14.4.2016, Kai Åberg
Harmonikka
Monipuolinen, yksilöllinen tietopaketti harmonikasta, musiikkityyleistä ja teoriasta.
151340 Joensuu
HARMONIKANSOITTO
ma 16:00-18:30 12 + 12 krt. 132€+132€
OPISTOTALO, Papinkatu 3, lk 302 sointu
7.9.2015 - 30.11.2015 ja 11.1.2016 - 11.4.2016
Pentti Karjalainen
151338 Joensuu
VIULUN- JA ALTTOVIULUNSOITTO
la 9:00-11:30 12 + 12 krt. 132€+132€
OPISTOTALO, Papinkatu 3, lk 302 sointu
12.9. - 5.12.2015 ja 16.1. - 16.4.2016, Liisa Karhu
151341 Joensuu
HARMONIKANSOITTO
ti 17:30-19:00 12 + 12 krt. 132€+132€
OPISTOTALO, Papinkatu 3, lk 316 musiikki
8.9.2015 - 1.12.2015 ja 12.1.2016 - 5.4.2016
Jorma Kultamaa
Sello
Rummut
151315 Joensuu
YKSINLAULU
ma 15:00-18:00, 12 + 12 krt. 132€+132€
OPISTOTALO, Papinkatu 3, lk 316 musiikki
7.9.2015 - 30.11.2015 ja 11.1.2016 - 11.4.2016
Markku Könttä
Sello on jousisoitinperheen toiseksi suurin jäsen.
Sitä voidaan käyttää monipuolisesti soolo-, orkesteri- sekä kamarimusiikkisoittimena. Sellon
ominaisuudet sopivat useaan tyylilajiin klassisesta kansanmusiikkiin ja aina raskaampaan
musiikkiin asti.
151312 Joensuu
YKSINLAULU
ke 16:00-16:45, 12 + 12 krt. 132€+132€
OPISTOTALO, Papinkatu 3, lk 316 musiikki
9.9.2015 - 2.12.2015 ja 13.1.2016 - 6.4.2016
Markku Könttä
151342 Joensuu
SELLONSOITTO
pe 16:00-16:45, 12 + 12 krt. 132€+132€
OPISTOTALO, Papinkatu 3, lk 401
11.9.2015 - 4.12.2015 ja 15.1.2016 - 15.4.2016
Mea Kähkönen
151334 Joensuu
YKSINLAULU
ke 15:00-17:30, 12 + 12 krt. 132€+132€
OPISTOTALO, Papinkatu 3, lk 302 sointu
9.9.2015 - 2.12.2015 ja 13.1.2016 - 6.4.2016
Anne Härkönen
Huilu
151324 Joensuu
YKSINLAULU
pe 14:00-19:15, 12 + 12 krt. 132€+132€
OPISTOTALO, Papinkatu 3, lk 119
11.9.2015 - 4.12.2015 ja 15.1.2016 - 15.4.2016
Timo Turunen
Saksofoni
Poikki- tai nokkahuilunsoittoa lapsille (6-v.
ylöspäin), nuorille ja aikuisille.
151306 Joensuu
HUILUNSOITTO
ma 10:30-12:00 12 + 12 krt. 132€+132€
OPISTOTALO, Papinkatu 3, lk 302 sointu
7.9.2015 - 30.11.2015 ja 11.1.2016 - 11.4.2016
Helena Manninen
Rumpujen soittoa kaiken ikäisille ja tasoisille.
Oppitunnit räätälöidään henkilökohtaisesti oppilaan ja hänen tavoitteidensa ja toiveidensa
mukaisesti.
151339 Joensuu
RUMPUJENSOITTO
pe 14:30-17:00, 12 + 12 krt. 132€+132€
OPISTOTALO, Papinkatu 3, lk 0102, bänditila
11.9.2015 - 4.12.2015 ja 15.1.2016 - 15.4.2016
Jani Leskinen
PYHÄSELKÄ
Yksinlaulu
pop- ja viihdemusiikki
151442 Pyhäselkä
YKSINLAULU
ke 15:15-21:30, 12 + 12 krt. 132€+132€
NIITTYLAHDEN KOULU, Kummuntie 9,
pianoluokka2
9.9.2015 - 2.12.2015 ja 13.1.2016 - 6.4.2016
Timo Turunen
Seuraa ja tykkää: facebook.com/joensuunseudunkansalaisopisto
33
musiikki
Piano
Pianotunnit on suunnattu kaikille pianon soittamisesta kiinnostuneille, olit sitten aloittelija tai jo
pidemmälle ehtinyt. Tunneilla edetään oppilaan
kiinnostusten ja tavoitteiden mukaan harjoitellen
niin soittotekniikkaa kuin ohjelmistoakin.
150907 Pyhäselkä
PIANONSOITTO
ti 14:45-16:15, 12 + 12 krt. 132€+132€
HAMMASLAHDEN KOULU, Hammaslahdentie 27, lk
8.9.2015 - 1.12.2015 ja 12.1.2016 - 5.4.2016
Tatiana Kantanen
150908 Pyhäselkä
PIANONSOITTO
ti 17:00-19:30, 12 + 12 krt. 132€+132€
NIITTYLAHDEN KOULU, Kummuntie 9,
pianoluokka1
8.9.2015 - 1.12.2015 ja 12.1.2016 - 5.4.2016
Tatiana Kantanen
150868 Eno
YKSINLAULU
ti 17:00-19:30, 12 + 12 krt. 132€+132€
ENON ALAKOULU (E-5), Alapappilantie 6 C,
luokka 4 musiikki
8.9. - 1.12.2015 ja 12.1. - 5.4.2016, Mikko Heikkinen
Viulu ja alttoviulu
Soitonopetusta lapsille, nuorille ja aikuisille. Lasten kanssa soittoa opiskellaan leikinomaisesti.
Aloittelijoista pidemmällä oleviin soittajiin asti.
Viulu on monenlaiseen musiikkiin ja musiikin tekemiseen sopiva soitin!
Huilu
150869 Eno
VIULUN- JA ALTTOVIULUNSOITTO
ti 14:15-15, ti 18:45-19:30, 12 + 12 krt. 132€+132€
ENON ALAKOULU (E-5), Alapappilantie 6 C, lk
8.9. - 1.12.2015 ja 12.1. - 5.4.2016, Liisa Karhu
Poikki- tai nokkahuilunsoittoa lapsille (6-v. ylöspäin), nuorille ja aikuisille.
Kitara
151309 Pyhäselkä
HUILUN- TAI NOKKAHUILUNSOITTO
ma 17:15-18:45, 12 + 12 krt. 132€+132€
REIJOLAN KOULU, Tiedonpolku 3, musiikkilk
7.9.2015 - 30.11.2015 ja 11.1.2016 - 11.4.2016
Helena Manninen
Kitara ja basso
Kitaran soittamisen aloittamisen ei tarvitse olla
vaikeaa. Soitat jo ensimmäisellä tunnilla kokonaisen kappaleen. Tervetuloa mukaan mukavan
harrastuksen pariin!
150867 Pyhäselkä
KITARAN- JA BASSONSOITTO
to 17:00-18:30, 12 + 12 krt. 132€+132€
NIITTYLAHDEN KOULU, Kummuntie 9,
pianoluokka2
10.9.2015 - 3.12.2015 ja 14.1.2016 - 14.4.2016
Jerzy Glod
ENO
Piano
Pianotunnit on suunnattu kaikille pianon soittamisesta kiinnostuneille, olit sitten aloittelija tai jo
pidemmälle ehtinyt. Tunneilla edetään oppilaan
kiinnostusten ja tavoitteiden mukaan harjoitellen
niin soittotekniikkaa kuin ohjelmistoakin.
150905 Eno
PIANONSOITTO
to 14:30-16:00, 12 + 12 krt. 132€+132€
ENON ALAKOULU (E-5), Alapappilantie 6 C,
luokka 4 musiikki
10.9.2015 - 3.12.2015 ja 14.1.2016 - 14.4.2016,
Siiri Simpanen
150906 Eno
PIANONSOITTO
to 16:45-18:15, 12 + 12 krt. 132€+132€
UIMAHARJUN KOULU, Harjunraitti 9, yleisluokka
10.9.2015 - 3.12.2015 ja 14.1.2016 - 14.4.2016
Siiri Simpanen
34
Yksinlaulu pop- ja
viihdemusiikki
Kitaran soittamisen aloittamisen ei tarvitse olla
vaikeaa. Soitat jo ensimmäisellä tunnilla kokonaisen kappaleen. Tervetuloa mukaan mukavan
harrastuksen pariin!
150870 Eno
KITARAN- JA BASSONSOITTO
ma 18:00-19:30, 12 + 12 krt. 132€+132€
ENON ALAKOULU (E-5), Alapappilantie 6 C
7.9.2015 - 30.11.2015 ja 11.1.2016 - 11.4.2016
Juha-Pekka Himanka
Harmonikka
Monipuolinen, yksilöllinen tietopaketti harmonikasta, musiikkityyleistä ja teoriasta.
150872 Eno
HARMONIKANSOITTO
ti 16:00-17:30, 12 + 12 krt. 132€+132€
ENON ALAKOULU (E-5), Alapappilantie 6 C,
luokka 4 musiikki
8.9. - 1.12.2015 ja 12.1. - 5.4.2016, Pentti Karjalainen
150871 Eno
HARMONIKANSOITTO
ke 16:00-18:30, 12 + 12 krt. 132€+132€
ENON ALAKOULU (E-5), Alapappilantie 6 C,
luokka 4 musiikki
9.9.2015 - 2.12.2015 ja 13.1.2016 - 6.4.2016
Pentti Karjalainen
KIIHTELYSVAARA
Piano
151044 Kiihtelysvaara
PIANONSOITTO
to 16:00-19:15, 15 + 9 krt. 132€+132€
KIIHTELYSVAARAN KOULU,
Tohmajärventie 145, pianolk
10.9.2015 - 3.12.2015 ja 14.1.2016 - 14.4.2016
Miina Hiltunen
Pianotunnit on suunnattu kaikille pianon soittamisesta kiinnostuneille, olit sitten aloittelija tai jo
pidemmälle ehtinyt. Tunneilla edetään oppilaan
kiinnostusten ja tavoitteiden mukaan harjoitellen
niin soittotekniikkaa kuin ohjelmistoakin.
TUUPOVAARA
Piano
150826 Tuupovaara
HARMONIKKA JA
VIIHTEELLINEN PIANO
ke 14:15-17:30, 12 + 12 krt. 132€+132€
TUUPOVAARAN YLÄKOULU,
Vesitornintie 5 A , musiikkilk
9.9.2015 - 2.12.2015 ja 13.1.2016 - 6.4.2016
Timo Hacklin
Piano-opetusta alkeista viihteelliseen pianomusiikkiin, opetellaan myös vapaata säestystä sointumerkkejä apuna käyttäen. Harmonikkaopetusta alkeista pitkällä oleviin soittajiin asti.
151043 Tuupovaara
KLASSINEN PIANONSOITTO
to 14:00-15:30, 12 + 12 krt. 132€+132€
TUUPOVAARAN YLÄKOULU,
Vesitornintie 5 A , musiikkilk
10.9.2015 - 3.12.2015 ja 14.1.2016 - 14.4.2016
Miina Hiltunen
Pianotunnit on suunnattu kaikille pianon soittamisesta kiinnostuneille, olit sitten aloittelija tai jo
pidemmälle ehtinyt. Tunneilla edetään oppilaan
kiinnostusten ja tavoitteiden mukaan harjoitellen
niin soittotekniikkaa kuin ohjelmistoakin.
KONTIOLAHTI
Yksinlaulu klassinen
äänenmuodostus
Tutustutaan monipuolisesti omaan lauluinstrumenttiin ja sen kehittämiseen, keskiössä vapaa
ja terve äänenkäyttö. Ohjelmistoa valikoidaan
kattavasti, oppilaan toiveet huomioiden. 151698
YKSINLAULU /
KLASSINEN ÄÄNENMUODOSTUS
ti 17:00-20:15 12 + 12 krt. 132+132€
KONTIOLAHDEN OPISTOTALO,
Puutarhatie 1, musiikkilk 2
8.9.2015 – 1.12.2015 ja 12.1.2016 – 5.4.2016
Jarmo Kuittinen
151444 Kontiolahti
YKSINLAULU / KLASSINEN ÄÄNENMUODOSTUS JA VIIHDEMUSIIKKI
ti 16:00-20:15 12 + 12 krt. 132€+132€
LEHMON KOULU, Kylmäojantie 6, lk 103
8.9.2015 - 1.12.2015 ja 12.1.2016 - 5.4.2016
Talvi-Maaria Turunen
151577 Kontiolahti
YKSINLAULU / KLASSINEN ÄÄNENMUODOSTUS JA VIIHDEMUSIIKKI
ke 16:00-19:30 12 + 12 krt. 132€+132€
KONTIOLAHDEN OPISTOTALO,
Puutarhatie 1, musiikkilk 2
9.9.2015 - 2.12.2015 ja 13.1.2016 - 6.4.2016
Talvi-Maaria Turunen
ILMOITTAUDU VIIMEISTÄÄN
VIIKKO ENNEN KURSSIN ALKUA!
Ilmoittaudu viimeistään viikko ennen kurssin alkua.
musiikki
Yksinlaulu pop- ja
viihdemusiikki
151443 Kontiolahti
YKSINLAULU
to 14:00-18:00, 12 + 12 krt. 132€+132€
KONTIOLAHDEN OPISTOTALO,
Puutarhatie 1, musiikkilk 1
10.9. - 3.12.2015 ja 13.1. - 14.4.2016
Markku Könttä
151446 Kontiolahti
YKSINLAULU
to 14:00-19:00, 12 + 12 krt. 132€+132€
KONTIOLAHDEN OPISTOTALO,
Puutarhatie 1, musiikkilk 3
10.9.2015 - 3.12.2015 ja 14.1.2016 - 14.4.2016
Timo Turunen
151447 Kontiolahti
YKSINLAULU
to 15:00-18:15, 12 + 12 krt. 132€+132€
KONTIOLAHDEN OPISTOTALO,
Puutarhatie 1, musiikkilk 2
10.9.2015 - 3.12.2015 ja 14.1.2016 - 14.4.2016
Anne Härkönen
Piano
Pianotunnit on suunnattu kaikille pianon soittamisesta kiinnostuneille, olit sitten aloittelija tai jo
pidemmälle ehtinyt. Tunneilla edetään oppilaan
kiinnostusten ja tavoitteiden mukaan harjoitellen
niin soittotekniikkaa kuin ohjelmistoakin.
151088 Kontiolahti
PIANONSOITTO
ti 14:00-18:30, 15 + 9 krt. 132€+132e
KIRKONKYLÄN KOULU, Koulukuja 2, musiikkilk
8.9.2015 - 1.12.2015 ja 12.1.2016 - 5.4.2016
Jussi-Pekka Heikkilä
151090 Kontiolahti
PIANONSOITTO
ke 16:00-19:15, 15 + 9 krt. 132€+132€
KIRKONKYLÄN KOULU, Koulukuja 2, luokka 2
9.9.2015 - 2.12.2015 ja 13.1.2016 - 6.4.2016
Jussi-Pekka Heikkilä
150914 Kontiolahti
PIANONSOITTO
to 14:30-18:45, 12 + 12 krt. 132€+132€
KIRKONKYLÄN KOULU, Koulukuja 2
10.9.2015 - 3.12.2015 ja 14.1.2016 - 14.4.2016
Tatiana Kantanen
150903 Kontiolahti
PIANONSOITTO
pe 14:00-18:15, 12 + 12 krt. 132€+132€
KONTIOLAHDEN OPISTOTALO,
Puutarhatie 1, musiikkilk 2
11.9.2015 - 4.12.2015 ja 15.1.2016 - 15.4.2016
Siiri Simpanen
151141 Kontiolahti
PIANONSOITTO
ti 15:30-18:45, 12 + 12 krt. 132€+132€
KYLMÄOJAN KOULU, Pohjatuulentie 6, musiikkilk
15.9.2015 - 8.12.2015 ja 12.1.2016 - 5.4.2016
Miina Hiltunen
151092 Kontiolahti
PIANONSOITTO
ke 13:00-15:30, 12 + 12 krt. 132€+132€
KYLMÄOJAN KOULU, Pohjatuulentie 6, musiikkilk
9.9.2015 - 2.12.2015 ja 13.1.2016 - 6.4.2016
Jussi-Pekka Heikkilä
151142 Kontiolahti
PIANONSOITTO
ma 14:30-18:45, 12 + 12 krt. 132€+132€
LEHMON KOULU, Kylmäojantie 6, llk 106
14.9.2015 - 7.12.2015 ja 11.1.2016 - 11.4.2016
Miina Hiltunen
151045 Kontiolahti
PIANONSOITTO
ma 13:45-16:15,12 + 12 krt. 132€+132€
KULHON KOULU,
Rekiraitti 9, luokka 5
7.9.2015 - 30.11.2015 ja 11.1.2016 - 11.4.2016
Jussi-Pekka Heikkilä
151046 Kontiolahti
PIANONSOITTO
ma 17:00-19:30, 12 + 12 krt. 132€+132€
AHOKKALAN KOULU,
Suontauksentie 2, luokka
7.9.2015 - 30.11.2015 ja 11.1.2016 - 11.4.2016
Jussi-Pekka Heikkilä
150902 Kontiolahti
PIANONSOITTO
ma 13:00-16:30, 12 + 12 krt. 132€+132€
ONTTOLAN KOULU, Koulutie 10, luokka
7.9.2015 - 30.11.2015 ja 11.1.2016 - 11.4.2016
Tatiana Kantanen
Viulu ja alttoviulu
Soitonopetusta lapsille, nuorille ja aikuisille. Lasten kanssa soittoa opiskellaan leikinomaisesti.
Aloittelijoista pidemmällä oleviin soittajiin asti.
Viulu on monenlaiseen musiikkiin ja musiikin tekemiseen sopiva soitin!
MUSIIKIN
YKSILÖOPETUS JA
ILMOITTAUTUMISVIIKKO
Musiikin yksilöopetuksessa opiskelija saa
viikoittain 22,5 min yksilötunnin ammattitaitoiselta soiton- tai laulunopettajalta. Opetus on
oppilaslähtöistä ja yksilöllistä. Voit aloittaa uuden
musiikkiharrastuksen, jatkaa aiempaa musisointia
tai virkistelellä mieliin vaikkapa vuosia sitten keskeytynyttä musiikkiharrastusta!
Musiikin yksilöopetukseen ilmoittaudutaan ilmoittautumisviikolla, joka järjestetään viikko
ennen varsinaisen opetuksen alkua. Katso oheinen aikataulu ja tule paikan päälle oman paikkakuntasi ilmoittautumisiltaan. Huomaathan, että
Joensuussa soittajat ja laulajat ilmoittautuvat eri
aikaan. Syksyn 2015 ilmoittautumisaikataulu:
Joensuu, Opistotalo, Papinkatu 3
Ma 31.8.2015: soittajat klo 17, laulajat klo 18
Kontiolahti, Kontiolahden Opistotalo,
Puutarhatie 1
Ti 1.9.2015 klo 17
Eno, Enon alakoulu, Alapappilantie 6 C
Ti 1.9.2015 klo 19
151344 Kontiolahti
VIULUN- JA ALTTOVIULUN SOITTO
ke 15:15-16:45, 12 + 12 krt. 132€+132€
LEHMON KOULU, Kylmäojantie 6
9.9.2015 - 2.12.2015 ja 13.1.2016 - 6.4.2016
Liisa Karhu
Liperi, Ylämyllyn koulu,
Paloaukean yksikkö, Patteristontie 12 E
Ke 2.9.2015 klo 16
151345 Kontiolahti
VIULUN- JA ALTTOVIULUN SOITTO
to 15:15-16, to 19-19:45, 12 + 12 krt. 132€+132€
ONTTOLAN KOULU, Koulutie 10, alakertalk
10.9.2015 - 3.12.2015 ja 14.1.2016 - 14.4.2016
Liisa Karhu
Polvijärvi, Koulukeskus B-talo, Polvijärventie 6
Ke 2.9.2015 klo 19
Huilu
Poikki- tai nokkahuilunsoittoa lapsille
(6-v. ylöspäin), nuorille ja aikuisille.
151305 Kontiolahti
HUILUNSOITTO
ma 13:30-16:45, 12 + 12 krt. 132€+132€
LEHMON KOULU, Kylmäojantie 6
7.9.2015 - 30.11.2015 ja 11.1.2016 - 11.4.2016
Helena Manninen
Kitara ja basso
Kitaran soittamisen aloittamisen ei tarvitse olla
vaikeaa. Soitat jo ensimmäisellä tunnilla kokonaisen kappaleen. Tervetuloa mukaan mukavan
harrastuksen pariin!
151295 Kontiolahti
KITARAN- JA BASSONSOITTO
ti 13:00-14:30, 12 + 12 krt. 132€+132€
KIRKONKYLÄN KOULU, Koulukuja 2, musiikkilk
8.9.2015 - 1.12.2015 ja 12.1.2016 - 5.4.2016
Kai Åberg
Outokumpu, Kummun 1-4 koulu, Koulukatu 6
Ke 2.9.2015 klo 17.30
Tuupovaara, Tuupovaaran koulu, Kankaalantie 5
To 3.9.2015 klo 15
Kiihtelysvaara, Kiihtelysvaaran koulu,
Tohmajärventie 145
To 3.9.2015 klo 16.30
Pyhäselkä, Niittylahden koulu, Kummuntie 9
To 3.9.2015 klo 18
Yksilöopetuksen ilmoittautumisviikolla opettaja
ja oppilaat tapaavat toisensa ennen varsinaisen
opetuksen alkua ja sopivat jokaisen omat soitto-/
laulutuntiajat etukäteen. Näin opetus pääsee alkamaan varsinaisella opetusviikolla tehokkaasti
ja mutkattomasti. Jos kurssille ilmoittautujia on
enemmän kuin opinto-oppaassa ilmoitettu maksimimäärä, kunkin kurssin opettaja järjestää halutessaan ilmoittautumispaikalla pienimuotoisen
testin, johon ilmoittautujan on hyvä valmistautua
ja varautua mahdollisesti tarvittavin nuotein /
instrumentein.
Tervetuloa musiikkiharrastukseen! Yksi-
löopetus on tarkoitettu kaikenikäisille ja -tasoisille
musiikista kiinnostuneille. Opetuksen tavoitteissa
huomioidaan oppilaan toivomukset.
LIISA KARHU
musiikin koulutussuunnittelija
Käynnissä olevien kurssien vapaille paikoille voit ilmoittautua puhelimitse.
35
musiikki
151699 Kontiolahti
KITARANSOITTO
to 16:00-17:30, 12 + 12 krt. 132€+132€
KONTIOLAHDEN OPISTOTALO,
Puutarhatie 1, opetustila
10.9.2015 - 3.12.2015 ja 14.1.2016 - 14.4.2016
Juha-Pekka Himanka
151293 Kontiolahti
KITARAN- JA BASSONSOITTO
ke 14:00-14:45, 12 + 12 krt. 132€+132€
KYLMÄOJAN KOULU, Pohjatuulentie 6, musiikkilk
9.9.2015 - 2.12.2015 ja 13.1.2016 - 6.4.2016
Kai Åberg
151294 Kontiolahti
KITARAN- JA BASSONSOITTO
ke 15:15-20:00, 12 + 12 krt. 132€+132€
LEHMON KOULU, Kylmäojantie 6, lk 107
9.9.2015 - 2.12.2015 ja 13.1.2016 - 6.4.2016
Kai Åberg
Harmonikka
Monipuolinen, yksilöllinen tietopaketti harmonikasta, musiikkityyleistä ja teoriasta.
151749 Kontiolahti
HARMONIKANSOITTO
pe 15:15-17.45, 12 + 12 ktr. 132€+132€
KONTIOLAHDEN OPISTOTALO,
Puutarhatie 1, musiikkilk 3
11.9.2015 - 4.12.2015 ja 15.1.2016 - 15.4.2016
Pentti Karjalainen
Rummut
Rumpujen soittoa kaiken ikäisille ja tasoisille.
Oppitunnit räätälöidään henkilökohtaisesti oppilaan ja hänen tavoitteidensa ja toiveidensa
mukaisesti.
151343 Kontiolahti
RUMPUJENSOITTO
ma 17:00-20:15, 12 + 12 krt. 132€+132€
LEHMON KOULU, Kylmäojantie 6
7.9.2015 - 30.11.2015 ja 11.1.2016 - 11.4.2016
Jani Leskinen
LIPERI
Yksinlaulu klassinen
äänenmuodostus
Tutustutaan monipuolisesti omaan lauluinstrumenttiin ja sen kehittämiseen, keskiössä vapaa
ja terve äänenkäyttö. Ohjelmistoa valikoidaan
kattavasti, oppilaan toiveet huomioiden. 151350 Liperi
YKSINLAULU /
KLASSINEN ÄÄNENMUODOSTUS
to 16:00-17:30, 12 + 12 krt. 132€+132€
Ylämyllyn koulu, PALOAUKEAN YKSIKKÖ,
Patteristontie 12 e, lk 008 kellarikrs
10.9.2015 - 3.12.2015 ja 14.1.2016 - 14.4.2016
Elsa Villman
151453 Liperi
YKSINLAULU / KLASSINEN ÄÄNENMUODOSTUS JA VIIHDEMUSIIKKI
ma 16:00-17:30, 12 + 12 krt. 132€+132€
Ylämyllyn koulu, PALOAUKEAN YKSIKKÖ,
Patteristontie 12 e, lk 008 kellarikrs
7.9.2015 - 30.11.2015 ja 11.1.2016 - 11.4.2016
Talvi-Maaria Turunen
36
Yksinaulu pop- ja
viihdemusiikki
150816 Liperi
YKSINLAULU
ma 14:00-17:00, 12 + 12 krt. 132€+132€
Ylämyllyn koulu,
Ylämyllyn koulu, JYRIN YKSIKKÖ,
Patteristontie 12, musiikkiluokka
7.9.2015 - 30.11.2015 ja 11.1.2016 - 11.4.2016
Anne Härkönen
Piano
Pianotunnit on suunnattu kaikille pianon soittamisesta kiinnostuneille, olit sitten aloittelija tai jo
pidemmälle ehtinyt. Tunneilla edetään oppilaan
kiinnostusten ja tavoitteiden mukaan harjoitellen
niin soittotekniikkaa kuin ohjelmistoakin.
150810 Liperi
PIANONSOITTO
ke 16:30-19:45, 12 + 12 krt. 132€+132€
Ylämyllyn koulu,
PALOAUKEAN YKSIKKÖ,
Patteristontie 12 e, lk 207
9.9.2015 - 2.12.2015 ja 13.1.2016 - 6.4.2016
Tatiana Kantanen
150812 Liperi
PIANONSOITTO
ke 14:15-15:45, 12 + 12 krt. 132€+132€
VIINIJÄRVEN KOULU,
Kirkkotie 4, musiikkilk
9.9.2015 - 2.12.2015 ja 13.1.2016 - 6.4.2016
Tatiana Kantanen
Viulu ja alttoviulu
Soitonopetusta lapsille, nuorille ja aikuisille. Lasten kanssa soittoa opiskellaan leikinomaisesti.
Aloittelijoista pidemmällä oleviin soittajiin asti.
Viulu on monenlaiseen musiikkiin ja musiikin tekemiseen sopiva soitin!
151182 Liperi
VIULUN- JA ALTTOVIULUNSOITTO
to 18:15-19:45, 12 + 12 krt. 132€+132€
Ylämyllyn koulu,
PALOAUKEAN YKSIKKÖ,
Patteristontie 12 e, lk 203
10.9.2015 - 3.12.2015 ja 14.1.2016 - 14.4.2016
Piritta Gröhn
151183 Liperi
VIULUN- JA ALTTOVIULUNSOITTO
to 14:00-16:30, 12 + 12 krt. 132€+132€
VIINIJÄRVEN KOULU,
Kirkkotie 4, musiikkilk
10.9.2015 - 3.12.2015 ja 14.1.2016 - 14.4.2016
Piritta Gröhn
Huilu
Huilunsoiton opetusta kaiken ikäisille ja tasoisille.
Soitettavaa ohjelmistoa kootaan oppilaan toiveet
huomioiden.
Kitara ja basso
Kitaran soittamisen aloittamisen ei tarvitse olla
vaikeaa. Soitat jo ensimmäisellä tunnilla kokonaisen kappaleen. Tervetuloa mukaan mukavan
harrastuksen pariin!
150818 Liperi
KITARAN- JA BASSONSOITTO
pe 16:15-17:45, 132€+132€
Ylämyllyn koulu, PALOAUKEAN YKSIKKÖ,
Patteristontie 12 e, musiikkilk
11.9.2015 - 4.12.2015 ja 15.1.2016 - 15.4.2016
Kai Åberg
Harmonikka
Monipuolinen, yksilöllinen tietopaketti harmonikasta, musiikkityyleistä ja teoriasta.
150815 Liperi
HARMONIKANSOITTO
ti 14:00-16:30, 12 + 12 krt. 132€+132€
Ylämyllyn koulu, PALOAUKEAN YKSIKKÖ,
Patteristontie 12 e, luokka 1
8.9.2015 - 1.12.2015 ja 12.1.2016 - 5.4.2016
Sami Hopponen
Rummut
Rumpujen soittoa kaiken ikäisille ja tasoisille. Oppitunnit räätälöidään oppilaan ja hänen tavoitteidensa ja toiveidensa mukaisesti.
150814 Liperi
RUMPUJENSOITTO
ke 15:30-18:00, 12 + 12 krt. 132€+132€
Ylämyllyn koulu, PALOAUKEAN YKSIKKÖ,
Patteristontie 12 e, musiikkilk
9.9.2015 - 2.12.2015 ja 13.1.2016 - 6.4.2016
Jani Leskinen
OUTOKUMPU
Yksinlaulu popja viihdemusiikki
Kurssilla tutustutaan monipuolisesti lauluohjelmistoon oppilaan toiveet, suuntautuneisuuden
ja vahvuudet huomioiden. Tule tulkitsemaan, kehittymään ja nauttimaan äänestäsi ja musiikista!
151063 Outokumpu
YKSINLAULU
ma 19:15-20:00, 12 + 12 krt. 132€+132€
KUMMUN 5-9 KOULU (Pohjoisaho),
Pohjoisahonkatu 29
7.9.2015 - 30.11.2015 ja 11.1.2016 - 11.4.2016
Elina Hautakoski
151062 Outokumpu
YKSINLAULU
to 15:30-17, to 19-20:53 12 + 12 krt. 132€+132€
KUMMUN 5-9 KOULU (Pohjoisaho),
Pohjoisahonkatu 29
10.9.2015 - 3.12.2015 ja 14.1.2016 - 14.4.2016
Elina Hautakoski
150813 Liperi
HUILUNSOITTO
ma 16:00-17:30, 12 + 12 krt. 132€+132€
Ylämyllyn koulu, PALOAUKEAN YKSIKKÖ,
Patteristontie 12 e, luokka 1
7.9.2015 - 30.11.2015 ja11.1.2016 - 11.4.2016
Mari Hirvonen
Lisätiedot kursseista ja tapahtumista www.joensuunseudunkansalaisopisto.fi
musiikki
MEISTÄ SAA TYKÄTÄ
MYÖS FACEBOOKISSA:
FACEBOOK.COM/
JOENSUUNSEUDUNKANSALAISOPISTO
Piano
Pianotunnit on suunnattu kaikille pianon soittamisesta kiinnostuneille, olit sitten aloittelija tai jo
pidemmälle ehtinyt. Tunneilla edetään oppilaan
kiinnostusten ja tavoitteiden mukaan harjoitellen
niin soittotekniikkaa kuin ohjelmistoakin.
KUVA JOHANNA TURUNEN
Saksofoni
Soitonopetusta saksofonista kiinnostuneille.
Vasta-alkajat tervetulleita mukaan.
Piano
Pianotunnit on suunnattu kaikille pianon soittamisesta kiinnostuneille, olit sitten aloittelija tai jo
pidemmälle ehtinyt. Tunneilla edetään oppilaan
kiinnostusten ja tavoitteiden mukaan harjoitellen
niin soittotekniikkaa kuin ohjelmistoakin.
150823 Outokumpu
PIANONSOITTO
ma 15:00-16:30, 12 + 12 krt. 132€+132€
KUMMUN 5-9 KOULU (Pohjoisaho),
Pohjoisahonkatu 29, luokka 18/musiikki
7.9.2015 - 30.11.2015 ja 11.1.2016 - 11.4.2016
Mikko Kähkönen
Huilu
Huilunsoiton opetusta kaiken ikäisille ja tasoisille.
Soitettavaa ohjelmistoa kootaan oppilaan toiveet
huomioiden.
150822 Outokumpu
HUILUNSOITTO
to 14:00-15:30 12 + 12 krt. 132€+132€
KUMMUN 1-4 KOULU , Koulukatu 6, musiikkilk
10.9.2015 - 3.12.2015 ja 14.1.2016 - 14.4.2016
Mari Hirvonen
Kitara ja basso
150820 Outokumpu
SAKSOFONINSOITTO
ke 16:30-17:15, 12 + 12 krt. 132€+132€
KUMMUN 5-9 KOULU (Pohjoisaho),
Pohjoisahonkatu 29
9.9.2015 - 2.12.2015 ja 13.1.2016 - 6.4.2016
Heli Hirvonen
POLVIJÄRVI
Yksinlaulu klassinen
äänenmuodostus
Tutustutaan monipuolisesti omaan lauluinstrumenttiin ja sen kehittämiseen, keskiössä vapaa
ja terve äänenkäyttö. Ohjelmistoa valikoidaan
kattavasti, oppilaan toiveet huomioiden. 150616 Polvijärvi
YKSINLAULU
ma 14:00-17:30, 12 + 12 krt. 132€+132€
POLVIJÄRVEN KOULUKESKUS, B-talo,
Polvijärventie 6, musiikkilk
7.9.2015 - 30.11.2015 ja 11.1.2016 - 11.4.2016
Elsa Villman
Yksinlaulu pop- ja
viihdemusiikki
Kitaran soittamisen aloittamisen ei tarvitse olla
vaikeaa. Soitat jo ensimmäisellä tunnilla kokonaisen kappaleen. Tervetuloa mukaan mukavan
harrastuksen pariin!
Tutustutaan monipuolisesti lauluohjelmistoon
oppilaan toiveet, suuntautuneisuuden ja vahvuudet huomioiden. Tule tulkitsemaan, kehittymään
ja nauttimaan äänestäsi ja musiikista!
150865 Outokumpu
KITARAN- JA BASSONSOITTO
ti 16:30-18:00, 12 + 12 krt. 132€+132€
KUMMUN 5-9 KOULU (Pohjoisaho),
Pohjoisahonkatu 29, luokka 18/musiikki
8.9.2015 - 1.12.2015 ja 12.1.2016 - 5.4.2016
Jerzy Glod
151064 Polvijärvi
YKSINLAULU
ti 16:30-18:00, 12 + 12 krt. 132€+132€
POLVIJÄRVEN KOULUKESKUS, B-talo,
Polvijärventie 6, musiikkilk
8.9. - 1.12.2015 ja 12.1. - 5.4.2016,
Elina Hautakoski
150618 Polvijärvi
PIANONSOITTO
ke 15:00-17:30, 12 + 12 krt. 132€+132€
POLVIJÄRVEN KOULUKESKUS, A-talo,
Polvijärventie 6, musiikkiluokk, 2.krs
9.9. - 2.12.2015 ja 13.1. - 6.4.2016, Mikko Kähkönen
150901 Polvijärvi
PIANONSOITTO
ma 17:00-18:30, 12 + 12 krt. 132€+132€
SOTKUMAN KOULU, Käsämäntie 6 A, luokka
7.9. - 30.11.2015 ja 11.1. - 11.4.2016
Tatiana Kantanen
Viulu ja alttoviulu
Soitonopetusta lapsille, nuorille ja aikuisille. Lasten kanssa soittoa opiskellaan leikinomaisesti.
Aloittelijoista pidemmällä oleviin soittajiin asti.
Viulu on monenlaiseen musiikkiin ja musiikin tekemiseen sopiva soitin!
150824 Polvijärvi
VIULUN- JA ALTTOVIULUNSOITTO
pe 15:45-17:15, pe 18-18:45,
12+12 krt. 132€+132€
SOTKUMAN KOULU, Käsämäntie 6 A, lk 140, 1.krs
11.9. - 4.12.2015 ja 15.1. - 15.4.2016, Liisa Karhu
Kitara ja basso
Kitaran soittamisen aloittamisen ei tarvitse olla
vaikeaa. Soitat jo ensimmäisellä tunnilla kokonaisen kappaleen. Tervetuloa mukaan mukavan
harrastuksen pariin!
150866 Polvijärvi
KITARAN- JA BASSONSOITTO
ti 15:00-15:45, 12 + 12 krt. 132€+132€
POLVIJÄRVEN KOULUKESKUS, A-talo,
Polvijärventie 6, luokka 147
8.9. - 1.12.2015 ja 12.1. - 5.4.2016, Jerzy Glod
Harmonikka
Monipuolinen, yksilöllinen tietopaketti harmonikasta, musiikkityyleistä ja teoriasta.
150620 Polvijärvi
HARMONIKANSOITTO
ma 15:00-18:15, 12 + 12 krt. 132€+132€
POLVIJÄRVEN KOULUKESKUS, A-talo,
Polvijärventie 6, luokka 140, 1.krs
7.9. - 30.11.2015 ja 11.1. - 11.4.2016,
Sami Hopponen
Seuraa ja tykkää: facebook.com/joensuunseudunkansalaisopisto
37
kielet
KIELET
JOENSUU
(kantakaupunki)
Taso Kurssit
LEPPOISAT
6 (C2)
TEHOKURSSIT
5 (C1)
4 (B2)
3 (B1) Stepping
Stones 1
Headway
Upper-Intermediate
Headway
Intermediate
2 (A2) EFY 4
Headway PreEFY 3
Intermediate
1 (A1) EFY 2
EFY 1
EFY Starter
Matkailuenglantia
vasta-alkajille
TUKIKURSSIT
SUULLISPAINOTTEISET
Face2Face
Advanced
Englannin Activate Your
täydennys- English by Talking
kurssi
The English
Living Room
Ääntämiskurssi 1-2
Minikielioppi 1-2
Englanti
TUKI- JA TÄYDENNYSKURSSIT
151732 Joensuu UUTUUS!
ERITYISKURSSI: LUKIENGLANNIN ALKEET
to 12:00-13:30, 12 krt. 24t/45€
OPISTOTALO, Papinkatu 3, lk 211
10.9.2015 - 3.12.2015, Helena Riuttala
Englannin kielen kurssi aikuisille, jotka kokevat
kielten oppimisen työläänä, mutta haluaisivat
löytää oman tapansa oppia. Opiskelu tapahtuu
kunkin oppilaan yksilölliset lähtökohdat huomioiden. Steps into English 1. Tammi. Taso: [0-1]
151574 Joensuu
TUKIKURSSI: ENGLANNIN ÄÄNTÄMINEN 1
la & su 9:00-14:15, 2 krt. 10t/25€
LYSEON LUKIO, Koskikatu 8, kielistudio
3.10.2015 - 4.10.2015, Anne-Marita Järviluoto
Kurssilla harjoitellaan meille suomalaisille yleensä vaikeita äänteitä (erik. konsonantit). Kurssin
alussa käymme läpi foneettisen tarkekirjoituksen
merkit. Tarkastelemme mm. englannin kielen
äänteiden erityispiirteitä sekä eroavaisuuksia
suomen kieleen verrattuna. Tämä kurssi sopii
kaikille englannin opiskelun jo aloittaneille. Siispä
tule mukaan seikkailulle ääntämisen maailmaan!
Omat eväät mukaan. Ilm. 28.9. mennessä. Monistemateriaali. Taso: [4-]
151576 Joensuu
TUKIKURSSI:
MINI-COURSE IN ENGLISH GRAMMAR 1
ma, ti, ke 17:00-20:15, 3 krt. 12t/25€
OPISTOTALO, Papinkatu 3, lk 209
31.8.2015 - 2.9.2015, Anne-Marita Järviluoto
Haluatko saada tukea englannin opiskelullesi tai
kerrata kielioppia? Ilman paniikkia ja tavatonta
kiirettä? - Tässäpä yksi vaihtoehto! Tällä kurssilla
käydään läpi keskeisimpiä kielioppiasioita mm.
artikkelit, aikamuodot, passiivi ja yksikkömonikko harjoituksineen (ja muitakin mikäli
ehditään). Vähintään englannin perustiedot ja
-kieliopin omaaville. Tervetuloa! Yhdessä se selviää! Omat eväät mukaan. Ilm. 26.8. mennessä.
Monistemateriaali. Taso: [4-]
38
Palvelualan
englantia
Passiivinen kielitaito
aktiiviseksi
Face2Face Pre-Intermediate
Face2Face
Elementary
KESKUS- SENIORIT
TELU
Text and
Conversation
Matkailuenglantia
senioreille jatko
Matkailuenglantia
senioreille
160002 Joensuu
ENGLANNIN TÄYDENNYSKURSSI
pe 17:00-20:15, la 9:00-14:15, 6 krt. 30t/69€
OPISTOTALO, Papinkatu 3, lk 209
15.1.2016 - 13.2.2016, Anne-Marita Järviluoto
Kokoontumispäivät 15.-16.1. ja 29.-30.1. ja 12.13.2. Monipuolisesti kielitaitoa täydentävä ja
aktivoiva intensiivinen englannin kielen täydennyskurssi sisältäen englannin kielen suullisia ja
kirjallisia harjoituksia, tekstinymmärtämisiä ja
kuunteluharjoituksia erilaisilta aihealueilta. Sopii
mainiosti n. 7 vuotta opistossa opiskelleille tai
peruskoulun/keskikoulun käyneille. Omat eväät
mukaan! Halutessaan kurssia voi edelleen täydentää kieliopin osalta kansalaisopiston erillisillä
Mini-Course in English Grammar 1 ja 2 -tukikursseilla. Opettajan monistemateriaali. Ilm. 8.1.
mennessä. Taso: [5]
LEPPOISAT
151039 Joensuu
MATKAILUENGLANTIA VASTA-ALKAJILLE
to 16:30-18:00, 12 + 12 krt. 48t/55 + 55€
OPISTOTALO, Papinkatu 3, lk 200
17.9. - 10.12.2015 ja 14.1. - 14.4.2016
Heini Tiainen
Käytännönläheinen englannin alkeiskurssi
aikuisopiskelijoille, jotka eivät ole aikaisemmin
opiskelleet englantia. Opitaan kertomaan itsestä
ja perheestä ja perehdytään rauhalliseen tahtiin
englannin kielen perusrakenteisiin. Harjoitellaan
arkielämän perussanastoa ja helppoa matkailusanastoa. English for You, too! Starter, kpl 1-.
Otava. Taso: [0]
151213 Joensuu
PÄIVÄKURSSI: MATKAILUENGLANTIA
SENIOREILLE
ke 9:25-10:55, 12 + 12 krt. 48t/49€ + 49€
OPISTOTALO, Papinkatu 3, lk 308
16.9. - 9.12.2015 ja 13.1. - 6.4.2016
Heini Tiainen
Käytännönläheinen englannin alkeiskurssi. Harjoitellaan arkielämän perussanastoa ja helpohkoa matkailusanastoa. Kerrataan ja opitaan lisää
englannin kielen perusrakenteita. English for
You, too! Book 2, kpl 6-. OTAVA. Taso: [1]
151333 Joensuu
PÄIVÄKURSSI: MATKAILUENGLANTIA
SENIOREILLE (60+)
to 13:15-14:45, 11 + 12 krt. 46t/46€ + 50 €
SEUTUKIRJASTO, pääkirjasto,
Koskikatu 25, muikku-sali
17.9.2015 - 3.12.2015 ja 7.1.2016 - 7.4.2016
Anne Siippainen-Miljuhin
Jatkokurssi 60+ -vuotiaille, jotka eivät kouluaikoinaan ole opiskelleet englantia. Tutustutaan
englannin kielen ja kulttuurin saloihin, varsinkin
matkailijan näkökulmasta. Opitaan sanontoja,
joita voi tarvita ulkomaanmatkoilla. Jokela ym.:
English for You, too! BOOK 2, unit 8-. OTAVA.
Taso: [1]
151228 Joensuu
MATKAILUENGLANNIN JATKO
to 18:15-19:45, 12 + 12 krt. 48t/55€ + 55€
OPISTOTALO, Papinkatu 3, lk 200
17.9.2015 - 10.12.2015 ja 14.1.2016 - 14.4.2016
Heini Tiainen
Käytännönläheinen englannin alkeiskurssi aikuisopiskelijoille, jotka eivät ole aikaisemmin
paljoakaan opiskelleet englantia. Opitaan kertomaan itsestä ja perheestä ja perehdytään rauhalliseen tahtiin englannin kielen perusrakenteisiin. Harjoitellaan arkielämän perussanastoa ja
helppoa matkailusanastoa. English for You, too!
Starter. Kpl 8-. Otava. BOOK 1. Taso: [1]
151440 Joensuu
MATKAILUENGLANTIA
VENÄJÄNKIELISILLE JATKO 1.2.
ke 18:15-19:45, 12 krt. 24t/55€
OPISTOTALO, Papinkatu 3, lk 308
16.9.2015 - 9.12.2015
Marina Sallinen
Englannin alkeiskurssin jatko venäjänkielisille.
Kurssilla kerrataan ja syvennetään englannin
perusrakenteita ja edetään ryhmän tarpeen mukaan. Runsaasti kuuntelu- ja keskustelutehtäviä.
New Total English Starter. Workbook, kpl 7-. Taso: [1]
150999 Joensuu
PÄIVÄKURSSI: ENGLANTI 1 - STARTEROPSET
ke 11:45-13:15, 12 + 12 krt. 48t/100€
OPISTOTALO, Papinkatu 3, lk 103
9.9. - 2.12.2015 ja 13.1. - 6.4.2016,
Raenu Mathews
Englannin alkeiskurssi, joka alkaa aivan alkeista.
English for You, too! Starter-oppikirja perehdyttää opiskelijan englannin kielen alkeisiin jokapäiväisissä tilanteissa: kotona, kahvilassa, kaupungilla, vapaapäivänä. Aikaisempia englannin
opintoja ei vaadita. English for You, too! Starter.
OTAVA. Taso: [0]
150977 Joensuu
PÄIVÄKURSSI: ENGLANTI 1 ENGLISH FOR YOU 1 OPSET
ti 11:45-13:15, 12 + 12 krt. 48t/50€ + 50€
OPISTOTALO, Papinkatu 3, lk 103
8.9.2015 - 1.12.2015 ja 12.1.2016 - 5.4.2016
Raenu Mathews
English for You, too! Book 1 on jatkoa Starter-kirjalle. Harjoitellaan arkielämän perussanastoa ja
helpohkoa matkailusanastoa. Kerrataan ja opitaan lisää englannin kielen perusrakenteita.
English for You, too! BOOK 1. OTAVA. Taso: [1]
Ilmoittaudu viimeistään viikko ennen kurssin alkua.
kielet
150714 Joensuu
ENGLANTI 1 JATKO ENGLANTIA VASTA-ALKAJILLE
ke 16:00-17:30, 12 + 12 krt. 48t/55€ + 55€
OPISTOTALO, Papinkatu 3, lk 4106
9.9.2015 - 2.12.2015 ja 13.1.2016 - 6.4.2016
Anne-Marita Järviluoto
Oppikirjan myötä voit opiskella englantia alkeista
lähtien rauhallisesti ilman kiirettä! Kurssilla opitaan kertomaan itsestä ja perheestä, harjoitellaan jokapäiväistä perussanastoa ja helpohkoa
matkailusanastoa samalla perehtyen englannin
kielen perusrakenteisiin. Kirjan harjoitukset rohkaisevat myös käyttämään kieltä. Jatkamme kappaleesta 4 A (s. 59).”Vanhat” ja uudet sydämellisesti tervetuloa! Ilm. 2.9. mennessä. English for
You, too! Starter. Jokela- Mackenzie-Mäkelä-Sjögren. OTAVA. Taso: [0-1]
150986 Joensuu
PÄIVÄKURSSI: ENGLANTI 2 - ENGLISH
FOR YOU, TOO! 2 OPSET
to 13:30-15:00, 12 + 12 krt. 48t/50€ + 50€
OPISTOTALO, Papinkatu 3, lk 103
10.9.2015 - 3.12.2015 ja 7.1.2016 - 7.4.2016
Raenu Mathews
Kurssilla harjoitellaan arki- ja työelämän perussanastoa ja helpohkoa matkailusanastoa sekä
kerrataan ja opitaan lisää englannin kielen perusrakenteita. English for You, too! Book 2. OTVA. Taso: [1]
150971 Joensuu
ENGLANTI 2 - ENGLISH FOR YOU, TOO! 2
ma 16:30-18:00, 12 + 12 krt. 48t/55€ + 55€
OPISTOTALO, Papinkatu 3, lk 209
7.9.2015 - 30.11.2015 ja 11.1.2016 - 11.4.2016
Raenu Mathews
Harjoitellaan arkielämän perussanastoa ja helpohkoa matkailusanastoa. Kerrataan ja opitaan
lisää englannin kielen perusrakenteita. English
for You, too! BOOK 2. OTAVA. Taso: [1]
150976 Joensuu
PÄIVÄKURSSI: ENGLANTI 3 - ENGLISH
FOR YOU, TOO! 3 OPSET
ti 9:30-11:00, 12 + 12 krt. 48t/50€ + 50€
OPISTOTALO, Papinkatu 3, lk 103
8.9.2015 - 1.12.2015 ja 12.1.2016 - 5.4.2016
Raenu Mathews
Kurssilla harjoitellaan arki- ja työelämän perussanastoa ja helpohkoa matkailusanastoa sekä
kerrataan ja opitaan lisää englannin kielen perusrakenteita.English for You, too! Book 3. OTAVA.
Taso: [1-2]
150987 Joensuu
PÄIVÄKURSSI: ENGLANTI 4:
ENGLISH FOR YOU, TOO! 4 OPSET
ke 9:25-10:55, 12 + 12 krt. 48t/50€ + 50€
OPISTOTALO, Papinkatu 3, lk 405
9.9.2015 - 2.12.2015 ja 13.1.2016 - 6.4.2016
Raenu Mathews
Materiaali kertaa ja syventää englannin
perusrakenteita,
laajentaa
aiemmin opittua sanavarastoa sekä tutustuttaa opiskelijan amerikklaiseen kulttuuriin
ja elämänmenoon. English for You, too! BOOK 4.
OTAVA. Taso: [1-2]
150716 Joensuu
ENGLANTI 5: ENGLISH FOR YOU, TOO! 5
ma 16:30-18:00, 12 + 12 krt. 48t/55€ + 55€
OPISTOTALO, Papinkatu 3, lk 4106
7.9.2015 - 30.11.2015 ja 11.1.2016 - 11.4.2016
Anne-Marita Järviluoto
Ajankohtaisia aiheita kuten maahanmuuttoa, hyvinvointia, populaarikulttuuria, ympäristöasioita
ja mediaa.. Oppikirjan tekstit vahvistavat aiemmin opittuja rakenteita, laajentavat sanavarastoa
sekä innostavat keskustelemaan englanniksi kiinnostavista asioista. Tehtävissä painotetaan puheen tuottamista. Tervetuloa ”vanhat” ja uudet
opiskelijat mukaan miellyttävään seuraan! Ilm.
31.8. mennessä. English for You, too! Book 5
(kpl 1-). Haukanpää-Jokisalo-Siliämaa OTAVA.
(ISBN9789511242383) Taso: [3-]
150983 Joensuu
PÄIVÄKURSSI: ENGLANTI 5:
ENGLISH FOR YOU, TOO! 5 OPSET
to 9:25-10:55, 12 + 12 krt. 48t/50€ + 50€
OPISTOTALO, Papinkatu 3, lk 407
10.9.2015 - 3.12.2015 ja 7.1.2016 - 7.4.2016
Raenu Mathews
Ks. Edellinen kurssi. Taso: [2]
151000 Joensuu UUTUUS!
PÄIVÄKURSSI: DESTINATIONS 1 OPSET
ke 13:30-15:00, 12 + 12 krt. 48t/50€ + 50€
OPISTOTALO, Papinkatu 3, lk 103
9.9.2015 - 2.12.2015 ja 13.1.2016 - 6.4.2016
Raenu Mathews
Uudessa kirjassa opitaan yleisimmät tervehdykset ja kertomaan itsestä, harrastuksista ja työstä. Lisäksi opitaan toimimaan englanniksi mm.
lentokentällä, ravintolassa ja tietä kysyttäessä.
Kirjan mukana tulee opiskelijan CD. Destinations
1. OTAVA Taso: [1]
150972 Joensuu UUTUUS!
DESTINATIONS 1
ma 18:15-19:45, 12 + 12 krt. 48t/55€ + 55€
OPISTOTALO, Papinkatu 3, lk 209
7.9.2015 - 30.11.2015 ja 7.1.2016 - 11.4.2016
Raenu Mathews
Ks. Edellinen kurssi. Taso: [1]
150980 Joensuu
PÄIVÄKURSSI: ALRIGHT? ALRIGHT! KERTAUSKURSSI AIKUISILLE OPSET
ti 13:30-15:00, 8 + 12 krt. 40t/32€ + 50€
OPISTOTALO, Papinkatu 3, lk 103
8.9.2015 - 3.11.2015 ja 12.1.2016 - 5.4.2016
Raenu Mathews
Oppikirjan tehtävät harjoittavat monipuolisesti
kaikkia kielitaidon osa-alueita. Kuullunymmärtämisen taitoa harjoitetaan runsaasti heti alusta
alkaen sekä lähdetään rohkeasti puhumaan. Kieliopin opiskelussa keskitytään viestinnän kannalta olennaisiin perusrakenteisiin. Myös runsaasti
kulttuuri- ja tapatietoa brittiläisestä yhteiskunnasta. Alright? Alright! Englannin peruskurssi
aikuisille. Tarja Folland-Selja Saarialho. OTAVA.
Taso: [1]
150974 Joensuu
PÄIVÄKURSSI: STEPPING STONES 1 OPSET
ma 14:45-16:15, 12 + 12 krt. 48t/50€ + 50€
OPISTOTALO, Papinkatu 3, lk 209
7.9.2015 - 30.11.2015 ja 11.1.2016 - 11.4.2016
Raenu Mathews
Oppimateriaalissa harjoitukset keskeisessä asemassa, ja kieltä opitaan kieltä käyttämällä. Aiheet ovat jokapäiväiseen elämään liittyviä, ja
kappaleissa käsitellään mm. matkailua ja matkalla sattuvia ongelmatilanteita, englannin kieltä ja
sen oppimista, tutustumista ja ystäviä, vapaa-aikaa ja harrastuksia, ruokaa, ostosten tekoa,
omaa hyvinvointia ja hyvää elämää. Teksteissä
ja tehtävissä vankennetaan kielen perusrakenteiden hallintaa ja laajennetaan sanavarastoa.
Stepping Stones 1. Finn Lectura.
Taso: [1]
150984 Joensuu
PÄIVÄKURSSI: DESTINATIONS 2 OPSET
to 11:45-13:15, 12 + 12 krt. 48t/50€ + 50€
OPISTOTALO, Papinkatu 3, lk 103
10.9.2015 - 3.12.2015 ja
7.1.2016 - 7.4.2016
Raenu Mathews
Uusi oppikirja Destination 2 syventää käytännön
kielitaitoa ja laajentaa sanavarastoa. Matkustelun ja arkisten tilanteiden liäsksi etsitään töitä ja
käydään lääkärissä. Kurssi sopii esim. Stepping
Stones -sarjaa lukeneille. Destinations 2. OTAVA.
Taso: [2-3]
INTENSIIVISET
150728 Joensuu
TEHOKURSSI: NEW HEADWAY
PRE-INTERMEDIATE JATKO
ma 17:00-19:15, 12 krt. 36t/83€
OPISTOTALO, Papinkatu 3, lk 4107
7.9.2015 - 30.11.2015
Celeste Richman
Syyslukukauden kestävä ripeästi etenevän peruskoulun englannin kertauskurssin jatko. Runsaasti kotitehtäviä. Luokkahuonekieli englanti.
New Headway Pre-Intermediate. Student´s
Book, 4th edition. ISBN 978-0-19-4769556.
Harjoituskirja: New Headway Pre-Intermediate
workbook with key.
Taso: [2]
150735 Joensuu
TEHOKURSSI: NEW HEADWAY
INTERMEDIATE 1
ke 17:00-19:15, 12 krt. 36t/83€
OPISTOTALO, Papinkatu 3, lk 4107
9.9.2015 - 8.12.2015
Celeste Richman
First of the three courses to cover the New Headway Intermediate syllabys. Strong grammar focus, clear vocabulary syllabus and integrated
skills work.Oppikirjan mukana oleva iTutor on
interaktiivinen DVD-ROM, jossa on runsaasti
luetunymmärtämisharjoituksia sekä kuunteluja kielioppiharjoituksia. Työkirjan mukana oleva
iChecker sisältää runsaasti tehtäviä, jotka sopivat itseopiskeluun. Opetuskieli englanti. New
Headway Intermediate (FOURTH EDITION): Student’s Book +iTutor Pack and Workbook (with
Key). Oppimateriaali hankitaan yhteistilauksella
ensimmäisellä kerralla.
Taso: [3]
LUKUVUODEN MITTAISET YLI 100€
KURSSIT LASKUTETAAN KAHDESSA ERÄSSÄ. ERÄT NÄET KURSSIKUVAUKSESTA, ESIM. 50€ + 50€.
Käynnissä olevien kurssien vapaille paikoille voit ilmoittautua puhelimitse.
39
kielet
150731 Joensuu UUTUUS!
TEHOKURSSI: NEW HEADWAY
UPPER-INTERMEDIATE 1
ti 17:00-19:15, 12 krt. 36t/83€
OPISTOTALO, Papinkatu 3, lk 4107
8.9.2015 - 1.12.2015, Celeste Richman
First of the three courses to cover the New
Headway Upper-Intermediate syllabys. Strong
grammar focus, clear vocabulary syllabus and
integrated skills work. Oppikirjan mukana oleva iTutor on interaktiivinen DVD-ROM, jossa on
runsaasti luetunymmärtämisharjoituksia sekä
kuuntelu- ja kielioppiharjoituksia. Työkirjan mukana oleva iChecker sisältää runsaasti tehtäviä,
jotka sopivat itseopiskeluun. Opetuskieli englanti. New Headway Upper-Intermediate (FOURTH
EDITION): Student’s Book +iTutor Pack and
Workbook (with Key). Oppimateriaali hankitaan
yhteistilauksella ensimmäisellä kerralla.Taso: [4]
SUULLISPAINOTTEISET
150719 Joensuu
FACE2FACE ELEMENTARY JATKO
ma 18:15-19:45, 12 + 12 krt. 48t/55€ + 55€
OPISTOTALO, Papinkatu 3, lk 4106
7.9.2015 - 30.11.2015 ja 11.1.2016 - 11.4.2016
Anne-Marita Järviluoto
Suullisen taidon kehittämiseen painottuva leppoisasti etenevä alkeistason jatkokurssi (kpl 3C). Tervetuloa ”vanhat” ja uudet opiskelijat! Ilm.
31.8. mennessä. Face2face Elementary Student’s
Book. Redston - Cunningham. Cambridge University Press (2005). ISBN13:9780521600613
Taso: [1]
150713 Joensuu
SUULLISET: FACE2FACE
PRE-INTERMEDIATE JATKO
ke 17:45-19:15, 12 + 12 krt. 48t/55€ + 55€
OPISTOTALO, Papinkatu 3, lk 4106
9.9.2015 - 2.12.2015 ja 13.1.2016 - 6.4.2016
Anne-Marita Järviluoto
Oppikirjan avulla aktivoidaan edelleen orastavaa suullista kielitaitoa kielen eri osa-alueita
monipuolisesti harjoittaen; lisäämällä sanavarastoa, kehittämällä ja harjoittamalla puhe- ja
kuuntelutaitoja sekä vahvistamalla kielioppirakenteita. Jatketaan kappaleesta 3B. Sydämellisesti tervetuloa! Ilm. 2.9. mennessä. Face2face
Pre-Intermediate Student’s Book, SECOND
EDITION ISBN13:9781107422070; DVD-ROM:
ISBN10:1107422078 (Chris Redston, Gillie Cunningham). Taso: [2-3]
151571 Joensuu
SUULLISET: ENGLANTI 3-4 -PASSIIVINEN
KIELITAITO AKTIIVISEKSI!
pe 17:00-20:15, la 9:00-14:15, 2 krt. 10t/25€
OPISTOTALO, Papinkatu 3, lk 209
4.9.2015 - 5.9.2015, Anne-Marita Järviluoto
Tämä lyhytkurssi on tarkoitettu juuri sinulle, joka olet (joskus) lukenut vähintään 5 vuotta englantia ja haluat tukea ja lempeää kannustusta
passiivisen kielitaitosi aktivoimisessa ohjattujen
pienimuotoisten suullisten harjoitusten ja aktiviteettien avulla. Rohkeasti mukaan - siitä se
alkaa! Ilm. 25.8. mennessä. Opettajan monistemateriaali. Taso: [3]
151572 Joensuu
SUULLISET: YES, PLEASE!
la 9:00-14:15, su 9:00-14:15, 2 krt. 12t/28€
OPISTOTALO, Papinkatu 3, lk 209
26.9.2015 - 27.9.2015, Anne-Marita Järviluoto
Milloin vastaat ”Yes, please”? Miten ilmaiset kohteliaisuuden tai vastaat kauniisti tai vältellen? Se selviää tällä kurssilla kuten monien muidenkin
englannin kielen fraasien ja ilmaisujen käyttö,
joita harjoitellaan mm. minidialogien avulla. Sopii vähintään n. 5 vuotta englantia opiskelleille.
Welcome! Ilm. 21.9. mennessä. Opettajan monistemateriaali. Taso: [3]
40
YLIN TASO
150715 Joensuu
KESKUSTELURYHMÄ: ACTIVATE YOUR
ENGLISH BY ... TALKING
ti 17:15-18:45, 12 + 12 krt. 48t/55€ + 55€
OPISTOTALO, Papinkatu 3, lk 4109
8.9.2015 - 1.12.2015 ja 12.1.2016 - 5.4.2016
Anne-Marita Järviluoto
Englannin keskustelukurssi n. 7-8 vuotta kieltä
opiskelleille eli perustiedot hyvin hallitseville. Aiheet kaikkea mahdollista taivaan ja maan väliltä
pohjautuen erilaisiin teksteihin. Tule avaamaan
salainen sanainen arkkusi! Tervetuloa nauttimaan juttutuokioista! Ilm. 1.9. mennessä. Opettajan monistemateriaali. Taso: [5]
150722 Joensuu
PÄIVÄKURSSI: ENGLANTI 5 - TEXTS AND
CONVERSATION JATKO OPSET
to 11:30-13:00, 12 + 12 krt. 48t/50€ + 50€
SEUTUKIRJASTO, pääkirjasto,
Koskikatu 25, Muikku-sali
10.9.2015 - 3.12.2015 ja 14.1.2016 - 14.4.2016
Anne-Marita Järviluoto
Monipuolisia autenttisia artikkeleita harjoituksineen. Tavoitteena kielitaitoa syventävä itseilmaisun kehittäminen. Kappaleiden pohjalta tehdään
erilaisia kirjallisia harjoituksia ja suullisia aktiviteetteja (ja ajoittain kuullun ymmärtämisiä); ja
viritellään keskustelua. Jatkamme kappaleesta
Driven mad (s. 14). Tervetuloa ”vanhat” ja uudet mainion kirjan pariin! Ilm. 4.9. mennessä.
Ideas & Issues Advanced: Martin Hunt. CHANCEREL International Publishers Ltd, 2003. ISBN
978-3-12-508423-0. Tilattavissa ainakin nettikirjakaupoista. Taso [5]
150721 Joensuu
PÄIVÄKURSSI: ENGLANTI 5-6:
FACE2FACE ADVANCED JATKO OPSET
to 9:30-11:00, 12 + 12 krt. 48t/50€ + 50€
SEUTUKIRJASTO, pääkirjasto,
Koskikatu 25, muikku-sali
10.9.2015 - 3.12.2015 ja 14.1.2016 - 14.4.2016
Anne-Marita Järviluoto
Englannin suullisen taidon aktivoimiseen painottuvalla ja sitä edelleen hiovalla rauhallisesti
etenevällä kurssilla käsitellään oppikirjan erilaisia autenttisia tekstejä ja artikkeleita kaikenlaisine aiheineen ja harjoituksineen. Jatketaan
kappaleesta 5A (s. 48). Tervetuloa ”vanhat” ja
uudet opiskelijat mainioon seuraan! Ilm. 4.9.
mennessä. Face2face Advanced Student’s Book
with CD-ROM. Gillie Cunningham and Jan Bell
with Chris Redston. Cambridge University Press
(2009). Kieli Englanti. ISBN13:9780521712781.
Taso: [6]
151570 Joensuu
ENGLANTI 5-6: FACE2FACE ADVANCED
ti 19:00-20:30, 12 + 12 krt. 48t/55€ + 55€
OPISTOTALO, Papinkatu 3, lk 4109
8.9.2015 - 1.12.2015 ja 12.1.2016 - 5.4.2016
Anne-Marita Järviluoto
Englannin suullisen taidon aktivoimiseen painottuvalla ja sitä edelleen hiovalla rauhallisesti
etenevällä kurssilla käsitellään oppikirjan erilaisia
autenttisia tekstejä ja artikkeleita kaikenlaisine
aiheineen. Oppikirja käsittää myös runsaasti
monipuolisia sanasto-, kielioppi-, rakenne-,
kuuntelu- ja keskusteluharjoituksia. Sydämellisesti tervetuloa! Ilm. 1.9. mennessä. Face2face
Advanced Student’s Book with CD-ROM. Gillie
Cunningham and Jan Bell with Chris Redston.
Cambridge University Press 2009. Kieli Englanti.
ISBN13:9780521712781. Taso: [6]
Espanja
150571 Joensuu UUTUUS!
LAPSET:
OPI ESPANJAA LEIKKIEN
ke 15:30-16:15, 5 krt. 5t/20€
OPISTOTALO, Papinkatu 3, lk 209
9.9.2015 - 7.10.2015, Tiia Mela
Tunnit ovat lyhyitä kielisuihkutuokioita,
jotka koostuvat lauluista, leikeistä ja
peleistä. Kurssi on tarkoitettu suomenkielisille alle 5-7-vuotiaille lapsille. Varusteena jumppatossut, sillä opetus on
vauhdikasta. Taso: [0]
150547 Joensuu
PÄIVÄRYHMÄ: ESPANJA 1.1 OPSET
ma 9:15-10:45, 11 krt. 22t/41€
SEUTUKIRJASTO, pääkirjasto,
Koskikatu 25, Muikku-sali
14.9.2015 - 30.11.2015, Päivi Jalkanen
Syyslukukauden kestävä espanjan alkeiskurssi 0-tasolta. Keväällä 2016 kurssi 1.2. Tällä
kurssilla opitaan tervehtimään ja hyvästelemään
sekä esittelemään itsensä espanjaksi. Lisäksi
harjoitellaan asioimista kahvilassa, lentokentällä
ja hotellissa. ¡Fantástico! 1 (kpl 1-6), Kaasinen,
Laine, Salo i Nevado. TAMMI . Taso: [0]
150560 Joensuu
ESPANJA 1.1 A
ti 18:30-20:00, 12 krt. 24t/55€
OPISTOTALO, Papinkatu 3, lk 209
8.9.2015 - 1.12.2015, Isabel Munoz Hidalgo
Syyslukukauden kestävä espanjan alkeiskurssi 0-tasolta. Keväällä 2016 kurssi 1.2. Tällä
kurssilla opitaan tervehtimään ja hyvästelemään
sekä esittelemään itsensä espanjaksi. Lisäksi
harjoitellaan asioimista kahvilassa, lentokentällä
ja hotellissa. ¡Fantástico! 1 (kpl 1-6), Kaasinen,
Laine, Salo i Nevado. TAMMI. Taso: [0]
150570 Joensuu
ESPANJA 1.1 B
to 18:30-20:00, 12 krt. 24t/55€
OPISTOTALO, Papinkatu 3, lk 209
10.9.2015 - 3.12.2015, Isabel Munoz Hidalgo
Syyslukukauden kestävä espanjan alkeiskurssi
0-tasolta. Keväällä kurssi 1.2. Tällä kurssilla
opitaan tervehtimään ja hyvästelemään
sekä esittelemään itsensä espanjaksi. Lisäksi
harjoitellaan asioimista kahvilassa, lentokentällä
ja hotellissa. ¡Fantástico! 1 (kpl 1-6), Kaasinen,
Laine, Salo i Nevado. TAMMI. Taso: [0]
150548 Joensuu
PÄIVÄRYHMÄ: ESPANJA 1.2 OPSET
ma 11:00-12:30, 11 krt. 22t/41€
SEUTUKIRJASTO, pääkirjasto,
Koskikatu 25, Muikku-sali
14.9.2015 - 30.11.2015, Päivi Jalkanen
Syyslukukauden kestävä kurssi. Keväällä 2016
kurssi 2.1. Aihepiirit: asioidaan kaupungilla,
ravintolassa, apteekissa ja vaatekaupassa, kerrotaan säästä ja kysytään tietä. Kielioppi: akkusatiivi, kellonajat, gustar-verbi. Kieliopin aiheita:
kellonajat, ir + a + infinitiivi, passiivi, menneistä
aikamuodoista perfekti. ¡Fantástico! 1 (kpl 7-12),
Kaasinen, Laine, Salo i Nevado. TAMMI. Taso: [1]
150549 Joensuu
ESPANJA 2.1
ma 16:30-18:00, 12 krt. 24t/55€
OPISTOTALO, Papinkatu 3, lk 4109
7.9.2015 - 30.11.2015, Tarja Simonen
Syyslukukauden kestävä kurssi. Keväällä 2016
espanja 2.2. Aihepiirit: asuntosanastoa, vertaillaan tuotteita ja tehdään ruokaostoksia, kuvaillaan henkilöitä ja esineitä. Kielioppi: perfekti,
henkilöobjekti, datiivi, adjektiivien vertailumuodot. ¡Fantástico! 2 (kpl 1-6), Kaasinen, Laine,
Salo i Nevado. TAMMI. Taso: [2]
Lisätiedot kursseista ja tapahtumista www.joensuunseudunkansalaisopisto.fi
kielet
KIELI & KULTTUURI
Tämän syksyn
opinto-oppaan sivuilta löytyy kursseja peräti 16 eri kielestä.
Uutuuksina mm. suosittujen lomakohdemaiden Turkin ja Kreikan kielen kättelykurssit.
Uutena
kohderyhmänä on lapset; alle kouluikäiset voivat pulahtaa espanjan
kielen suihkutukseen. Myös maakunnissa
on haluttu monipuolistaa kielitarjontaa ja
esim. Kontiolahdessa on nyt mahdollista
nauttia ranskan kielen alkupalat.
Unkarin kielestä ja kulttuurista kiinnostunut voi kielen lisäksi opetella valmistamaan iloista ja tulista unkarilaista ruokaa
lyhyellä VIP-kurssilla (s. 50).
Tervetuloa
nauttimaan vieraista
kielistä ja kulttuureista! Sana on vapaa –
millä kielellä vaan!
150554 Joensuu
PÄIVÄRYHMÄ: ESPANJA 2.1 OPSET
ke 9:15-10:45 11 krt. 22t/41€
SEUTUKIRJASTO, pääkirjasto,
Koskikatu 25, Muikku-sali
16.9.2015 - 2.12.2015, Päivi Jalkanen
Katso edellinen kurssi. Syyslukukauden kestävä
kurssi. Keväällä 2016 Espanja 2.2. ¡Fantástico! 2
(kpl 1-6), Kaasinen, Laine, Salo i Nevado. TAMMI. Taso: [2]
150561 Joensuu
ESPANJA 2.1
ke 16:30-18:00, 12 krt. 24t/55€
OPISTOTALO, Papinkatu 3, lk 209
9.9.2015 - 2.12.2015, Tiia Mela
Katso edellinen kurssi. Syyslukukauden kestävä
kurssi. Keväällä 2016 Espanja 2.2. ¡Fantástico! 2
(kpl 1-6), Kaasinen, Laine, Salo i Nevado. TAMMI. Taso: [2]
150555 Joensuu
PÄIVÄRYHMÄ: ESPANJA 2.2 OPSET
ke 11:00-12:30, 11 krt. 22t/41€
SEUTUKIRJASTO, pääkirjasto,
Koskikatu 25, Muikku-sali
16.9.2015 - 2.12.2015, Päivi Jalkanen
Syyslukukauden kestävä kurssi. Keväällä 2016
kurssi 3.1. Aihepiirit: asioidaan autovuokraamossa, poliisiasemalla ja terveyskeskuksessa;
kerrotaan voinnista ja jokapäiväisestä elämästä.
Kielioppi: futuuri, gerundi. ¡Fantástico! 2 (kpl
7-12), Kaasinen, Laine, Salo i Nevado. TAMMI.
Taso: [2]
150553 Joensuu
PÄIVÄRYHMÄ: ESPANJA 3.1 OPSET
ti 11:00-12:30, 11 krt. 22t/41€
SEUTUKIRJASTO, pääkirjasto,
Koskikatu 25, Muikku-sali
15.9.2015 - 1.12.2015, Päivi Jalkanen
Syylukukauden kestävä kurssi. Keväällä 2016
kurssi 3.2. Aihepiirit: perheen arkirutiinit, erilaiset elämänvaiheet, työ- ja matkatoimistosanastoa, kierrätyssanastoa. Kielioppi: imperfekti ja
preteriti, niiden erot ja käyttö; relatiivipronominit. ¡Fantâstico! 3 (kpl 1-6) Kaasinen, Laine, Salo
i Nevado. TAMMI. Taso: [3]
150567 Joensuu
ESPANJA 3.1
ke 18:30-20:00, 12 krt. 24t/55€
OPISTOTALO, Papinkatu 3, lk 209
9.9.2015 - 2.12.2015, Tarja Simonen
Syyslukukauden kestävä kurssi. Keväällä 2016
kurssi 3.2. Jatkoa espanja 2.2 kurssille. Aihepiirit: perheen arkirutiinit, erilaiset elämänvaiheet,
työ- ja matkatoimistosanastoa, kierrätyssanastoa. Kielioppi: imperfekti ja preteriti, niiden erot
ja käyttö; relatiivipronominit. ¡Fantâstico! 3 (kpl
1-6) Kaasinen, Laine, Salo i Nevado. TAMMI.
Taso: [3]
150552 Joensuu
PÄIVÄRYHMÄ: ESPANJA 4.1 OPSET
ti 9:15-10:45 11 krt. 22t/41€
SEUTUKIRJASTO, pääkirjasto,
Koskikatu 25, Muikku-sali
15.9.2015 - 1.12.2015, Päivi Jalkanen
Syyslukukauden kestävä keskitason espanjan
kurssi. Keväällä 2016 Espanja 4.2. Tällä kurssilla
opitaan ottamaan kantaa uutisaiheisiin sekä
kertomaan oma mielipide. Lisäksi harjoitellaan
asioimista verovirastossa ja silmälasiliikkeessä.
Kieliopin aiheita: relatiivipronomini cuyo,
subjunktiivin preesens, subjunktiivin perfekti,
subjunktiivin imperfekti, jos-ehtolauseet sekä
subjunktiivin käyttötilanteet, konditionaali. Fantástico 4 (kpl 1-6). Álvarez Reyes Jorge, Kaasinen Kaija, Kurhinen Antti, Laine Marja-Liisa.
TAMMI. Taso: [4]
150569 Joensuu
ESPANJA 4.1
to 16:30-18:00, 12 krt. 24t/55€
OPISTOTALO, Papinkatu 3, lk 209
10.9.2015 - 3.12.2015, Isabel Munoz Hidalgo
Ks. edellinen kurssi. Syyslukukauden kestävä
keskitason espanjan kurssi. Keväällä 2016 Espanja 4.2. Álvarez Reyes Jorge, Kaasinen Kaija, Kurhinen Antti, Laine Marja-Liisa. TAMMI.
Taso: [4]
SUULLISPAINOTTEISET
150568 Joensuu
SUULLISET: LOS HABLADORES
ma 18:00-19:30, 12 krt. 24t/55€
OPISTOTALO, Papinkatu 3, lk 4109
7.9.2015 - 30.11.2015, Isabel Munoz Hidalgo
Los habladores es un curso de español en el que
no te quedará más remedio que hablar. Practicaremos juntos de manera amena y recordaremos cosas que ya hemos estudiado. Este otoño
prepárate para hablar en español sin olvidarte
del buen humor. Opettajan materiaali. Taso: [3]
150588 Joensuu UUTUUS!
SUULLISET:
KÄSIKIRJOITETTUA ESPANJAA
pe 14:00-15:30, 10 krt. 20t/46€
OPISTOTALO, Papinkatu 3, lk 211
11.9.2015 - 20.11.2015
Isabel Munoz Hidalgo
Kieli on tilannesidonnaista. Kielenkäyttötilanteet noudattavat tiettyjä kaavoja,
käsikirjoituksia sitä mitä meidän kuuluu
sanoa, millä äänensävyllä ja millaisia
eleitä käyttää. Kurssilla harjoittelemme
elokuvista otettuja hauskoja ja hyödyllisiä kielenkäyttötilanteita. Pari- ja ryhmätöitä. Sopii suulliseksi jatkokurssiksi
esim. Espanja 4.1. ja 4.2 kurssilaisille.
Taso: [2]
TAITOTASOKUVAUKSET
PERUSTASO 1. ALKEISTASO
Ymmärtää hitaasta ja selkeästä puheesta yksinkertaisia ilmauksia, jotka liittyvät suoraan
omaan elämään tai arkielämään. Saa selville
perustiedot yksinkertaisista teksteistä. Selviää
kaikkein yksinkertaisimmissa puhetilanteissa,
mutta puhe on hidasta ja katkonaista ja ääntämisessä puutteita. Pystyy kirjoittamaan lyhyitä
tekstejä, joissa on lukuisia kielellisiä puutteita.
2. SELVIYTYJÄN TASO
Ymmärtää selkeää ja yksinkertaistettua puhetta, joka käsittelee jokapäiväisiä ja tuttuja
asioita. Ymmärtää lyhyitä, yksinkertaisia tekstejä ja pääasiat tuttuja aihepiirejä käsittelevistä
teksteistä. Selviää rutiininomaisissa yksinkertaisissa puhetilanteissa, vaikka ääntäminen on
puutteellista. Pystyy kirjoittamaan suppeita,
yksinkertaisia tekstejä jokapäiväisistä asioista,
mutta teksti voi olla hajanaista.
KESKITASO
3. KYNNYSTASO
Ymmärtää pidempää puhetta ja keskeisen ajatuksen, jos aihepiiri on tuttu. Ymmärtää tekstejä, jotka eivät vaadi aiheen erityistuntemusta.
Normaalitempoinen mutta pitkä ja vierasta
aihetta käsittelevä puhe ja tekstit saattavat
tuottaa vaikeuksia. Selviää tavallisimmissa käytännön puhetilanteissa ja pystyy kirjoittamaan
yksinkertaista, yhtenäistä tekstiä tavallisista
aiheista, vaikka kieliopilliset ja sanastolliset
puutteet vaikeuttavat ymmärtämistä.
4. OSAAJAN TASO
Ymmärtää normaalitempoista puhetta ja keskustelua yleisistä aihepiireistä, mutta joitakin
yksityiskohtia voi jäädä ymmärtämättä. Nopea
puhekieli ja murteellinen puhe tuottavat vaikeuksia. Ymmärtää vaivatta yleisiä aihepiirejä
käsitteleviä tekstejä, joskin sävyerot voivat
jäädä epäselviksi. Selviää melko hyvin myös
vieraammissa puhetilanteissa. Pystyy kirjoittamaan sekä yksityisiä että puolivirallisia tekstejä
ja esittämään ajatuksiaan yhtenäisinä kokonaisuuksina. Tekee puheessa ja kirjoituksessa
eron virallisen ja epävirallisen kielimuodon välillä. YLIN TASO
5. TAITAJAN TASO
Ymmärtää pidempää, normaalitempoista puhetta sekä mm. televisiosta ja radiosta kuultavaa puhetta, vaikka se vaatii jonkin verran
ponnistelua. Ymmärtää kieliopillisesti ja kielellisesti monimutkaisia tekstejä ja nykykirjallisuutta. Puhuu ja kirjoittaa selkeästi ja sujuvasti
erilaisista aiheista, mutta harvinaisten sanojen
ja monimutkaisten lauserakenteiden käyttö
saattaa tuottaa vaikeuksia.
6. MESTARIN TASO
Ymmärtää vaikeuksitta kaikenlaista puhuttua
ja kirjoitettua kieltä. Ilmausten hienot sävyerot
tuottavat enää harvoin vaikeuksia. Puhuu ja
kirjoittaa erittäin sujuvasti tilanteeseen sopivalla tyylillä, ja pystyy ilmaisemaan hienojakin
merkitysvivahteita. Kieliopin ja sanaston hallinta on varmaa lähes kaikissa tilanteissa ja pienetkin puutteet ovat harvinaisia.
Seuraa ja tykkää: facebook.com/joensuunseudunkansalaisopisto
41
kielet
MONIMUOTO
150747 Joensuu UUTUUS!
MONIMUOTO: ESPANJA 1.1 - AVE
pe 16:30-18:00, 8 krt. 16t/60€
OPISTOTALO, Papinkatu 3, lk 211
25.9.2015 - 4.12.2015
Juha Pasanen
Espanja 1.1 - AVE eroaa muista kursseistamme
siinä että opiskeltava materiaali on sähköinen.
Näin voit jatkaa luokkatuntien jälkeen opiskelua
kotona tietokoneellasi. Tämä on ensimmäinen
taitotaso 1:n kursseista. Jatkoa (Espanja 1.2
- AVE) seuraa keväällä 2016. Opit mm. miten
vieraita tai tuttuja ihmisiä puhutellaan tavatessa, miten esittelet perhettäsi, ystäviäsi, miten
tilaat ruokaa ravintolassa. Materiaali sisältää
runsaasti animaatiota ja videoita. Joka jaksossa
on pieniä testejä joiden avulla voit seurata edistymistäsi. Lisämateriaalit auttavat ääntämisen ja
kieliopin oppimista. Pienenä hauskana lisänä on
animoitu seikkailupeli, jota opit jo alusta alkaen
pelaamaan espanjaksi. Kokoontumiskerrat: 25.9,
2.10, 9.10, 30.10, 6.11, 20.11, 27.11 ja 4.12.
Verkkomateriaali on käytössäsi 120 vrk kurssin
alusta.
Italia
151020 Joensuu
ITALIA 1 A
ke 17:10-18:40 12 + 12 krt. 48t/55€ + 55€
LYSEON LUKIO, Koskikatu 8, lk 402
9.9.2015 - 2.12.2015 ja 7.1.2016 - 7.4.2016
Luciana Turunen
Alkeiskurssilla tutustumme Italian kiinnostavaan
ja rikkaaseen kulttuuriin sekä elämätapaan. Peruskieliopin ohella keskitymme harjoittamaan
matkailun perussanastoa ja tilanteita. Ei edellytä aiempia italian opintoja. Bella Vista 1 (kpl 1-).
Imperato - Kuusela - Feroldi. Taso: [0]
151031 Joensuu
ITALIA 1 B
ma 18:00-19:30, 12 + 12 krt. 48t/55€ + 55€
OPISTOTALO, Papinkatu 3, lk 4110
7.9.2015 - 30.11.2015 ja 11.1.2016 - 11.4.2016
Riikka Kaasinen
Alkeiskurssilla tutustumme Italian kiinnostavaan
ja rikkaaseen kulttuuriin sekä elämätapaan. Peruskieliopin ohella keskitymme harjoittamaan
matkailun perussanastoa ja tilanteita. Ei edellytä aiempia italian opintoja. HUOM. Ei tunteja:
28.9.2015. In Piazza 1 ja harjoituskirja. Marchesani-Mehtonen-Saari. TAMMI. Taso: [0]
151029 Joensuu
ITALIA 2
ti 18:00-19:30, 12 + 12 krt. 48t/55€ + 55€
OPISTOTALO, Papinkatu 3, lk 4110
8.9.2015 - 1.12.2015 ja 12.1.2016 - 5.4.2016
Riikka Kaasinen
Peruskurssi, joka on jatkoa Italia 1 -kurssille
(noin vuoden opinnot). Kurssilla tutustumme Italian kiinnostavaan ja rikkaaseen kulttuuriin sekä
elämätapaan. Peruskieliopin ohella keskitymme
harjoittamaan matkailun perussanastoa ja tilanteita. HUOM. Ei kokoonnu 29.9.2015. In Piazza
1 (kpl 9- ) ja harjoituskirja. Marchesani-Mehtonen-Saari. TAMMI. Taso: [1]
42
151030 Joensuu
ITALIA 3
to 18:00-19:30, 12 + 12 krt. 48t/55€ + 55€
OPISTOTALO, Papinkatu 3, lk 4110
10.9.2015 - 3.12.2015 ja 7.1.2016 - 7.4.2016
Riikka Kaasinen
Peruskurssi, joka on jatkoa Italia 2 kurssille (noin
kahden vuoden opinnot). Kurssilla tutustumme
Italian kiinnostavaan ja rikkaaseen kulttuuriin
sekä elämätapaan. Kieliopin ohella harjoitamme
matkailusanastoa ja tilanteita keskittyen varsinkin suullisen kielentuottamisen taitojen kehittämiseen. HUOM. Ei tunteja: 2.10.2015. In Piazza
1 (kpl 14-) ja harjoituskirja. Marchesani-Mehtonen-Saari. TAMMI. Taso: [1]
151023 Joensuu
ITALIA 3 A
ke 18:45-20:15, 12 + 12 krt. 48t/55€ + 55€
LYSEON LUKIO, Koskikatu 8, lk 402
9.9.2015 - 2.12.2015 ja 13.1.2016 - 6.4.2016
Luciana Turunen
Rauhallisesti etenevä kielikurssi, joka sopii pääasiassa Italian matkaa suunnitteleville ja Italian
kulttuurista, ruoasta ja musiikista kiinnostuneille.
Kurssin aikana tarjotaan myös ajankohtaisia uutisia Italiasta. Bella Vista 1 (kpl 12) ja sitten Bella
Vista 2 (kpl 1- ). Imperato - Kuusela - Feroldi.
Taso: [1-2]
151014 Joensuu
ITALIA 3 B
ti 18:50-20:20, 12 + 12 krt. 48t/55€ + 55€
LYSEON LUKIO, Koskikatu 8, luokka 308
8.9.2015 - 1.12.2015 ja 12.1.2016 - 5.4.2016
Luciana Turunen
Kurssi, joka jatkaa edelliseltä vuodelta. Tutustutaan oppikirjan avulla kohdemaan kiinnostavaan
ja rikkaaseen kulttuuriin, musiikkiin ja ruokaan.
Benvenuti al corso! Bella Vista 2, kpl 1-. Taso:
[1-2]
151012 Joensuu
ITALIA 4 A
ti 17:15-18:45, 12 + 12 krt. 48t/55€ + 55€
LYSEON LUKIO, Koskikatu 8, luokka 308
8.9.2015 - 1.12.2015 ja 12.1.2016 - 5.4.2016
Luciana Turunen
Jatkokurssi edellisvuodelta. Kurssi kehittää italian kielen ja kulttuurin yleistuntemusta. Alussa
kerrataan vanhoja asioita. Harjoitellaan myös puhumista pareittain tai ryhmässä aiheen mukaan.
Lisäksi netin avulla löytyy oheismateriaalia, mm.
musiikkia ja ajankohtaisia tapahtumia. Bella Vista 2 (kpl 8-).Taso: [1-2]
151018 Joensuu
CAFFÈ DEL MATTINO OPSET
ti 9:25-10:55, 12 + 12 krt. 48t/50€ + 50€
OPISTOTALO, Papinkatu 3, lk 405
8.9.2015 - 2.12.2015 ja 12.1.2016 - 5.4.2016
Luciana Turunen
Aloita aamusi italiaksi! Italian jatkokurssi n. 2-3
vuotta opiskelleille. Ajankohtaisia asioita, ohjattua keskustelua, opettajan jakamia tekstejä.
Benvenuti! Opettajan materiaali. Taso: [2]
151027 Joensuu
ITALIAN KUUNTELUKURSSI
la 10:00-12:15, 3 krt. 9t/25€
LYSEON LUKIO, Koskikatu 8, kielistudio
21.11.2015 - 5.12.2015
Luciana Turunen
Kokoontuminen seuraavina lauantaina: 21.11,
28.11. ja 5.12.2015. Kuunteluharjoituksia vähintään 2 vuotta italiaa opiskelleille. Soveltuu
myös yo-kirjoituksiin osallistuvalle. Opettajan
materiaali.
Japani
JAPANI - TASO
ylin taso 5-6
KURSSIT
keskitaso 3-4
Japani 6
Japani 5
Japani 4
perustaso 1-2
Japani 3
Japani 2
0-taso
Japani 1
Kansainvälinen japanin kielikoe Japanese Language
Proficiency Test, JLPT (Nihongo Nooryoku Shiken), on
järjestetty Suomessa vuodesta 2005. Koe on kansainvälinen ja järjestetään ympäri maailmaa joulukuun
ensimmäisenä sunnuntaina. Testi on mahdollista suorittaa Helsingissä. Katso lisätietoja:
http://www.nihongo.fi/taitotasokoe.htm
http://www.jlpt.jp/e/
150572 Joensuu
JAPANI 1 A
ma 16:30-18:00, 12 + 12 krt. 48t/55€ + 55€
OPISTOTALO, Papinkatu 3, lk 300
7.9.2015 - 30.11.2015 ja 11.1.2016 - 11.4.2016
Pirjo Mustonen
Japanin kielen ja kulttuurin kurssi. Syyslukukaudella opiskellaan hiragana-tavumerkit. Rakenteet: verbit, lukusanat ja prononominit. Helppoja
keskusteluharjoituksia. Kevätlukukaudella opiskellaan katakana-tavumerkit. Kulttuuri: Japanin
eri alueet ja niiden erityispiirteet. Taso: [0]
150580 Joensuu
JAPANI 1 B
pe 16:30-18:00, 12 + 12 krt. 48t/55€ + 55€
OPISTOTALO, Papinkatu 3, lk 300
11.9.2015 - 4.12.2015 ja 15.1.2016 - 15.4.2016
Megumi Pehkonen
Japanin kielen ja kulttuurin kurssi. Syyslukukaudella opiskellaan hiragana-tavumerkit. Rakenteet: verbit, lukusanat ja prononominit. Helppoja
keskusteluharjoituksia. Kevätlukukaudella opiskellaan katakana-tavumerkit. Kulttuuri: Japanin
eri alueet ja niiden erityispiirteet. Taso: [0]
150574 Joensuu
JAPANI 2A
ti 16:30-18:00, 12 + 12 krt. 48t/55€ + 55€
OPISTOTALO, Papinkatu 3, lk 300
8.9.2015 - 1.12.2015 ja 12.1.2016 - 5.4.2016
Pirjo Mustonen
Rakenteet: verbit, adjektiivit, eri partikkeleiden
käyttö. Teemat: ravintossa asiointi, ostokset,
puhelut, päivämäärien ilmaiseminen ym. Kirjoitusmerkit: kiinalaisia kanji-merkkejä Taso: [1-2]
150577 Joensuu
JAPANI 2B
ke 18:30-20:00, 12 + 12 krt. 48t/55€ + 55€
OPISTOTALO, Papinkatu 3, lk 300
9.9.2015 - 2.12.2015 ja 13.1.2016 - 6.4.2016
Pirjo Mustonen
Rakenteet: verbit, adjektiivit, eri partikkeleiden
käyttö. Teemat: ravintossa asiointi, ostokset,
puhelut, päivämäärien ilmaiseminen ym. Kirjoitusmerkit: kiinalaisia kanji-merkkejä Taso: [1-2]
150576 Joensuu
JAPANI 3
ke 16:30-18:00, 12 + 12 krt. 48t/55€ + 55€
OPISTOTALO, Papinkatu 3, lk 300
9.9.2015 - 2.12.2015 ja 13.1.2016 - 6.4.2016
Pirjo Mustonen
Rakenteet: mennyt aikamuoto ja te-muoto, relatiivilauseen vastine, adjektiivin te-muoto, erilaiset
ja-sanan muodot sanojen ja lauseiden välissä.
Pieniä kirjoitelmia helpoista aiheista. Taso: [2]
Ilmoittaudu viimeistään viikko ennen kurssin alkua.
kielet
150579 Joensuu
JAPANI 4
to 18:30-20:00, 12 + 12 krt. 48t/55€ + 55€
OPISTOTALO, Papinkatu 3, lk 300
10.9.2015 - 3.12.2015 ja 14.1.2016 - 14.4.2016
Pirjo Mustonen
Rakenteet: verbin vartalot ja niiden käyttö, potentiaali, konditionaalit ja passiivi. Kuullunymmärtämistä, lyhyitä kirjoitelmia helpoista aiheista. Puhetilanteita. Taso: [3]
150573 Joensuu
JAPANI 6
ma 18:30-20:00, 12 + 12 krt. 48t/55€ + 55€
OPISTOTALO, Papinkatu 3, lk 300
7.9.2015 - 30.11.2015 ja 11.1.2016 - 11.4.2016
Opettaja ilmoitetaan myöhemmin
Rakenteet: verbin kausatiivi ja kausatiivipassiivi, yhdysverbit, verbin eri vartalot ja käyttö.
Tekstien kääntäminen. Kirjoitelmia ja keskusteluharjoituksia. Kulttuuri: japanilainen sarjakuva,
manga. Kirjoitusmerkit: kiinalaiset kanji-merkit.
Taso: [4]
Karjala
151326 Joensuu UUTUUS!
KARJALAN KIELI JA KULTTUURI
to 16:30-18:00, 10 krt. 20t/46€
OPISTOTALO, Papinkatu 3, lk 214
17.9.2015 - 26.11.2015
Sanna-Riikka Knuuttila
Kurssilla tutustutaan karjalan eri kielimuotoihin,
ainakin varsinaiskarjalaan, aunuksenkarjalaan ja
tverinkarjalaan. Erilaisten tekstien ja tehtävien
avulla opiskellaan murteiden erityispiirteitä, perussanastoa ja vähän kielioppiakin. Kurssi sopii
kaikille karjalasta kiinnostuneille eikä vaadi aikaisempia kieliopintoja. Taso: [0]
151329 Joensuu
KARJALAN (LIVVIN) KIELEN JATKO
to 18:15-19:45, 10 krt. 20t/46€
OPISTOTALO, Papinkatu 3, lk 308
17.9.2015 - 26.11.2015
Sanna-Riikka Knuuttila
Kurssilla parannetaan karjalan kielen perustaitoja lukemalla, puhumalla, kirjoittamalla ja tekemällä tehtäviä. Kurssi sopii jo jonkin verran
karjalaa osaaville. Taso: [1]
Kiina
150575 Joensuu
KIINA 1
ti 18:30-20:00, 12 + 12 krt. 48t/55€ + 55€
OPISTOTALO, Papinkatu 3, lk 300
8.9.2015 - 1.12.2015 ja 12.1.2016 - 5.4.2016
Pirjo Mustonen
Kurssi on tarkoitettu kiinan kielen vasta-alkajille.
Pääpaino on käytännön suullisissa harjoituksissa sekä Kiinan kulttuurissa ja tapatietoudessa.
Zou ba! Kiinan alkeet. Kettunen, T. Tammi.
Taso: [0]
150578 Joensuu
KIINA 2
to 16:30-18:00, 12 + 12 krt. 48t/55€ + 55€
OPISTOTALO, Papinkatu 3, lk 300
10.9.2015 - 3.12.2015 ja 14.1.2016 - 14.4.2016
Pirjo Mustonen
Kiinan kielen alkeisjatkokurssi yhden vuoden kiinaa opiskelleille. Zou ba! Kiinan alkeet. Kettunen,
T. Tammi. Taso: [1]
Kreikka
151355 Joensuu UUTUUS!
KREIKAN KÄTTELYKURSSI
to 16:30-18:00, 9 krt. 18t/42€
OPISTOTALO, Papinkatu 3, lk 3105
1.10.2015 - 3.12.2015
Anna Adamopoulou
Kreikan kielen alkeiskurssi. Tavoitteena selvitä
arkipäivän matkailuun liittyvissä tilanteissa, esim.
kaupassa, hotellissa, ravintolassa. Opetuskieli
suomi ja englanti. Instruction will be in Finnish
and English. Opettajan materiaali. Taso: [0]
151356 Joensuu UUTUUS!
MATKAILUKREIKAN JATKOKURSSI
ti 16:30-18:00, 9 krt. 18t/42€
OPISTOTALO, Papinkatu 3, lk 3105
20.10.2015 - 15.12.2015
Anna Adamopoulou
Matkailukreikan jatkokurssi. Tavoitteena selvitä
arkipäiväisissä tilanteissa, esim. kaupassa, hotellissa, ravintolassa. Opetuskieli suomi ja englanti.
Instruction will be in Finnish and English. Opettajan materiaali. Taso: [1]
Ranska
151232 Joensuu
RANSKA 2
ma 17:30-19:00, 8 krt. 16t/37€
OPISTOTALO, Papinkatu 3, lk 214
7.9.2015 - 16.11.2015
Jemina Jeannier
Ranskan jatkokurssi. Jatkamme tutustumista
kiehtovaan ranskalaiseen kulttuuriin ja elämäntapaan sekä Ranskaan ja muihin ranskankielisiin
maihin. Samalla opimme nopeasti selviytymään
arkielämän tilanteissa ranskan kielellä. HUOM! Ei
opetusta 21.9. ja 28.9. Escalier 1, kpl 12-. WSOY.
Taso: [1]
151731 Joensuu
RANSKA 4
to 18:15-19:45, 12 krt. 24t/55€
OPISTOTALO, Papinkatu 3, lk 4109
17.9.2015 - 10.12.2015
Saila Sutela
Jatkokurssi ranskaa jo hieman osaaville. Aihepiireinä ranskalainen elämäntapa arjessa ja työssä,
lomalla ja vapaa-aikana. Lisäksi tutustutaan lisää Ranskan alueisiin ja kaupunkeihin. Parfait 2.
Ranskaa aikuisille. Tiina Martikainen- Olli-Pekka
Lindgren. Otava. Taso: [1-2]
Ruotsi
151229 Joensuu
PÄIVÄKURSSI: HÅLLIGÅNG 1 OPSET
pe 12:00-13:30, 12 + 12 krt. 48t/50€ + 50€
OPISTOTALO, Papinkatu 3, lk 103
18.9.2015 - 11.12.2015 ja 15.1.2016 - 15.4.2016
Heini Tiainen
Ruotsin kielen kurssi jonkin verran kieltä jo
osaaville ja kertausta tarvitseville. Käsittelemme
arkielämän aihepiirejä, kuulumisten vaihtoa
ja puhetilanteita esim. ravintolassa asiointia.
Kielioppirakenteista opiskellaan esim. verbien
taivutusta ja aikamuotoja, sanajärjestystä,
adverbejä, adjektiivien vertailua. Hålligång 1, kpl
4-. M.Hakkarainen - S.Karjalainen- K.Turpeinen.
OTAVA. Taso [1]
151225 Joensuu
PÄIVÄKURSSI: KERTAA RUOTSIA! OPSET
to 14:30-16:00, 12 + 12 krt. 48t/50€ + 50€
OPISTOTALO, Papinkatu 3, lk 201
17.9.2015 - 10.12.2015 ja 14.1.2016 - 14.4.2016
Heini Tiainen
Tule virkistämään ruotsin kielen taitojasi! Ruotsin
kielen keskustelukurssi. Juttelemme ajankohtaisista aiheista, kuuntelemme ja katselemme kiinnostavia videoita (myös riikinruotsia). Luemme
erilaisia tekstejä, kieliopin kertausta unohtamatta. Opettajan oma materiaali. Taso: [2-3]
Saksa
151729 Joensuu UUTUUS!
SAKSA 1
ke 16:30-18:00, 12 krt. 24t/55€
OPISTOTALO, Papinkatu 3, lk 3105
16.9.2015 - 9.12.2015, Mira Paaso
Aikuisille suunnattu saksan alkeiskurssi, jossa
kielen opiskelun ohella tutustutaan myös saksankielisten maiden kulttuuriin ja ihmisten arkielämään erilaisine tapoineen. Kirjallisten harjoitusten lisäksi lukuisat puhe- ja kuunteluharjoitukset
valmentavat opiskelijaa tositilanteisiin saksankielisessä ympäristössä. Hotanen-Kauppi: Hallo!1.
Finn Lectura. Taso: [0]
151730 Joensuu
SAKSAN KERTAUSKURSSI 1
ke 18:15-19:45, 12 krt. 24t/55€
OPISTOTALO, Papinkatu 3, lk 3105
16.9.2015 - 9.12.2015, Mira Paaso
Saksan kertauskurssin tavoitteena on kerrata jo
aiemmin opittua laajentamalla sanavarastoa ja
vahvistamalla rakenteiden käyttöä sekä suullisten että kirjallisten tehtävien avulla. Kurssin keskeisenä sisältönä ovat kulttuurin lisäksi matkustaminen, itsestä ja perheestä kertominen sekä
ostokset ja nähtävyydet. Oppikirjasta sovitaan
yhdessä. Taso: [2-3]
150861 Joensuu
ALLTAGSDEUTCH
to 16:30-18:00, 12 krt. 24t/55€
OPISTOTALO, Papinkatu 3, lk 4106
10.9.2015 - 3.12.2015, Franka Kermer
Willst du in alltäglichen Situationen in Deutschland zurechtkommen? Dann ist dieser Kurs genau
richtig für dich. Wir wollen mit viel Spaß, Spielen
und Übungen die deutsche Alltagssprache verbessern und auffrischen. Wir achten nur geringfügig auf die Grammatik: das Ziel ist es, dass wir
uns gegenseitig verstehen können. Nach diesem
Kurs könnt ihr euch in verschiedenen Situationen
in Deutschland oder mit Deutschen verständigen und mitteilen. Wir lernen auch etwas über
Deutschland: Kultur, Traditionen, Feste und Feiertage. Taso: [3]
150858 Joensuu
UNTERHALTUNG UND DISKUSSION
(FORTGESCHRITTENE)
ti 19:15-20:45, 12 krt. 24t/55€
OPISTOTALO, Papinkatu 3, lk 4107
8.9.2015 - 1.12.2015, Franka Kermer
Dieser Kurs eignet sich für alle, die ihre deutschen
Sprachkenntnisse mit anderen zusammen üben
und verbessern wollen. Herzlich Willkommen!
Wir wollen viel sprechen, lachen und spielen,
deutschsprachige Musik hören und Filme (oder
Teile daraus) anschauen, lustige Texte lesen und
über aktuelle Themen sprechen und vielleicht diskutieren. Dabei ist es auch immer interessant,
Finnland und Deutschland miteinander zu vergleichen und Unterschiede und Gemeinsamkeiten
der beiden Länder herauszufinden. Und all das
ohne jeden Stress! Taso: [5-6]
Käynnissä olevien kurssien vapaille paikoille voit ilmoittautua puhelimitse.
43
kielet
YLEISET KIELITUTKINNOT
SIIRTYNEET KESÄYLIOPISTOLLE
HUOM! 1.8.2015 lähtien YKI-tutkintoja
järjestää Kesäyliopisto
Tiedustelut puhelimitse (013) 244 2540 tai
sähköpostitse [email protected]
www.pkky.fi/kesayliopisto
NEW TEST CENTRE FOR NATIONAL CERTIFICATES
OF LANGUAGE PROFICIENCY (YKI)
Pohjois-Karjalan Kesäyliopisto is the new test centre for
YKI tests. Please contact tel. (013) 244 2540
НОВЫЙ
ОРГАНИЗАТОР
ГОСУДАРСТВЕННЫХ
ЭКЗАМЕНОВ ПО ВЛАДЕНИЮ ФИНСКИМ ЯЗЫКОМ
(YKI) Pohjois-Karjalan Kesäyliopisto, тел. (013) 244
2540
YLEISET KIELITUTKINNOT:
SYKSY 2015
La 24.10.2015: englanti
(perustaso, keskitaso, ylin taso)
La 7.11.2015: suomi
(perustaso, keskitaso, ylin taso)
La 14.11.2015: espanja, ruotsi, saksa
(perustaso, keskitaso)
Syksyn tutkintoihin ilmoittautuminen:
1.–30.9.2015 Kesäyliopistoon
TAMMIKUU 2016
La 23.1.2016: suomi (keskitaso)
Tammikuun tutkintoon ilmoittautuminen:
1.–11.12.2015 Kesäyliopistoon
LISÄTIETOA TUTKINNOISTA:
www.joensuunseudunkansalaisopisto.fi -> Opiskelija/Tutkinnot
www.oph.fi/koulutus_ja_tutkinnot/kielitutkinnot/yleiset_kielitutkinnot
150860 Joensuu
PÄIVÄKURSSI: UNTERHALTUNG UND
DISKUSSION (FORTGESCHRITTENE) OPSET
to 14:00-15:30, 12 krt. 24t/45€
SEUTUKIRJASTO, Papinkatu 3, lk 211
9.9.2015 - 2.12.2015, Franka Kermer
Katso edellinen kurssi. Taso: [5-6]
Suomi
FREE TWO-WEEK
KICK-OFF COURSES
ILMAISET KAHDEN VIIKON ALOITUKURSSIT
150589 Joensuu
KOKEILE SUOMEA - TRY OUT FINNISH
ma & ke 16:30-18:00, 4 krt. 8t
OPISTOTALO, Papinkatu 3, lk 405
7.9.2015 - 16.9.2015, Maria Rämönen-Suvorova
A free of charge crash course for people with no
prior knowledge of Finnish. The emphasis will
be on basic expressions and phrases needed in
everyday situations. After the course, the students will move on to Suomi 1.1. Kokeile suomea
- monistemateriaali. Taso: [0]
150590 Joensuu
KERTAA SUOMEA REFRESH YOUR FINNISH
ma & ke 18:30-20:00 4 krt. 8t
OPISTOTALO, Papinkatu 3, lk 405
7.9.2015 - 16.9.2015, Essi Puumalainen
A free of charge course to get your new term
off to a great start. For people with some prior knowledge of Finnish at the elementary or
pre-intermediate level. After the course, the
students will move on to other Finnish courses
according to their level. Taso: [1-2]
44
BEGINNERS’ LEVEL – 0-TASO
150877 Joensuu UUTUUS!
SUOMI 1.1 - FINNISH FOR
ABSOLUTE BEGINNERS
ma & ke 16:30-18:00, 24 krt. 48t/110€
OPISTOTALO, Papinkatu 3, lk 405
21.9.2015 - 16.12.2015
Maria Rämönen-Suvorova
For people with no or very little prior knowledge
of Finnish. Oma suomi 1. Suomea aikuisille. Otava. Taso [0]
150878 Joensuu UUTUUS!
SUOMI 1.1 - FINNISH FOR
ABSOLUTE BEGINNERS
ti & pe 16:30-18:00, 16 krt. 32t/74€
OPISTOTALO, Papinkatu 3, lk 405
20.10.2015 - 11.12.2015, Anu Rantala
For people with no or very little prior knowledge
of Finnish. Oma suomi 1. Suomea aikuisille. Otava. Taso [0]
ELEMENTARY LEVEL - PERUSTASO
150889 Joensuu
SUOMI 1.2
ma & ke 18:30-20:00, 24 krt. 48t/110€
OPISTOTALO, Papinkatu 3, lk 407
21.9.2015 - 16.12.2015, Essi Puumalainen
Jatkoa Suomi 1.1. -kurssille. A continuation
course in Finnish at A 2.1 level. Opiskelijoille,
joilla on jo pieni sanavarasto suomen kielestä
(ks. kurssi suomi 1.1). The course is intended
for those who have some very basic Finnish already (cf. Suomi 1.1). Suomen mestari 1, kpl 6-9.
Taso: [1]
150864 Joensuu
SUOMI 1.3
ma 18:30-20, to 16:30-18, 24 krt. 48t/110€
OPISTOTALO, Papinkatu 3, lk 405
21.9.2015 - 17.12.2015, , Maria Rämönen-Suvorova
Jatkoa Suomi 1.2 -kurssille. Hyvin menee 1.
Kpl 14-. Taso: [1]
150891 Joensuu
SUOMI 1.3
ti & to 18:30-20:00, 24 krt. 48t/110€
OPISTOTALO, Papinkatu 3, lk 3111
22.9.2015 - 17.12.2015, Anu Rantala
Jatkoa kurssille 1.2. A countinuation course in
Finnish at 1.2 level. Suomen mestari 2, kpl 1-4.
Taso: [1]
150887 Joensuu
SUOMI 2.2
ke & to 18:30-20:00, 24 krt. 48t/110€
OPISTOTALO, Papinkatu 3, lk 405
23.9.2015 - 17.12.2015
Maria Rämönen-Suvorova
Jatkoa Suomi 2.1 kurssille. A continuation course
in Finnish at A 2.1 level. Hyvin menee 2. Kpl 2 -.
Taso [2]
PRE-INTERMEDIATE LEVEL ALEMPI KESKITASO
150923 Joensuu
SUOMI 2.3 ALEMPI KESKITASOPRE-INTERMEDIATE FINNISH
ti & to 16:30-18:00, 24 krt. 48t/110€
OPISTOTALO, Papinkatu 3, lk 3111
22.9.2015 - 17.12.2015, opettaja ilm. myöhemmin
Jatkoa Suomi 2.1 kurssille. A continuation course
in Finnish at A 2.1 level. Suomen mestari 3, kpl
5-8. Finn Lectura. Taso: [2]
YKI PREPARATION COURSES –
YKI-KURSSIT
150591 Joensuu
VALMISTAUDU SUOMEN
KESKITASON YKI-TUTKINTOON
ma, ke & pe 16:30-18:00, 24 krt. 48t/110€
OPISTOTALO, Papinkatu 3, lk 407
7.9.2015 - 6.11.2015, Essi Puumalainen
Kurssilla valmistaudutaan Yleisten kielitutkintojen suomen kielen keskitason osakokeisiin.
Harjoituksia tehdään seuraavista aiheista (tasoilla 3-4): puhuminen, puheen ymmärtäminen,
kirjoittaminen, tekstin ymmärtäminen. Huom!
Seuraava suomen YKI-testi keskitasolla on la
7.11.2015. Ilmoittautuminen 1.-30.9.2015 välisenä aikana Kesäyliopistoon.
150592 Joensuu
VALMISTAUDU SUOMEN
KESKITASON YKI-TUTKINTOON
ma, ke & pe 16:30-18:00, 18 + 6 krt. 48t/110€
OPISTOTALO, Papinkatu 3, lk 407
9.11.2015 - 18.12.2015 ja 11.1.2016 - 22.1.2016
opettaja ilmoitetaan myöhemmin
Katso edellinen kurssi. Huom! Seuraava suomen
YKI-testi keskitasolla on la 23.1.2016. Ilmoittautuminen 1.-11.12.2015 välisenä aikana Kesäyliopistoon. Taso [3-4]
160001 Joensuu
VALMISTAUDU SUOMEN
KESKITASON YKI-TUTKINTOON
ma 16:30-18:00, ke 16:30-18:00, to 16:3018:00 24 krt. 48t/110€
OPISTOTALO, Papinkatu 3, lk 407
27.1.2016 - 31.3.2016
opettaja ilmoitetaan myöhemmin
Katso edellinen kurssi.
Huom! Seuraava suomen YKI-testi keskitasolla
on la 2.4.2016. Ilmoittautuminen 1.-29.2.2016
välisenä aikana Kesäyliopistoon. Taso [3-4]
Lisätiedot kursseista ja tapahtumista www.joensuunseudunkansalaisopisto.fi
kielet
Unkari
151238 Joensuu
UNKARIA ASKEL ASKELEELTA
ke 17:00-19:15, 8 krt. 24t/55€
OPISTOTALO, Papinkatu 3, lk 407
21.10.2015 - 9.12.2015, Eva Ikonen
Käytännönläheistä opiskelua pirteässä seurassa,
vasta-alkajille ja jatkajille. Keskitytään käytännön
kielitaidon hankkimiseen. Tunneilla myös tapaja kulttuuritietoutta sekä tietoa ajankohtaisista
asioista. Huomaa myös VIP-kurssi Iloista ja tulista - Unkarilainen ruokakurssi - VIP (8t)! Unkaria
Askel askeleelta, Unkaria helposti 1 ja 2 ja opettajan oma materiaali. Taso: [0-2]
Venäjä
151152 Joensuu
VENÄJÄ 1.1. A
ma 16:30-18:00, 12 krt. 24t/55€
OPISTOTALO, Papinkatu 3, lk 4110
7.9.2015 - 30.11.2015, Anu Rantala
Opetellaan kyrilliset aakkoset ja ääntäminen,
sitten siirrytään Kafe Piter 1 -kirjaan. Aiheina
mm. tutustuminen, kaupungilla liikkuminen, vapaa-aika ja ostosten tekeminen. Kirjassa tutustutaan venäjän kielen perusrakenteisiin aidoissa
puhetilanteissa. Jokainen oppitunti sisältää myös
kulttuuritietoutta. Kafe Piter 1 (kpl 1) Finn Lectura. Taso: [0]
151154 Joensuu
VENÄJÄ 1.1. B
ke 19:00-20:30, 12 krt. 24t/55€
OPISTOTALO, Papinkatu 3, lk 3112
9.9.2015 - 2.12.2015, Elena Tolppanen
Opetellaan kyrilliset aakkoset ja ääntäminen,
sitten siirrytään Kafe Piter 1 -kirjaan. Aiheina
mm. tutustuminen, kaupungilla liikkuminen, vapaa-aika ja ostosten tekeminen. Kirjassa tutustutaan venäjän kielen perusrakenteisiin aidoissa
puhetilanteissa. Jokainen oppitunti sisältää myös
kulttuuritietoutta. Kafe Piter 1 (kpl 1) Finn Lectura. Taso: [0]
151160 Joensuu
TEHOKURSSI: VENÄJÄ 1.1.
ma & to 19:00-20:30 12 krt. 48t/110€
OPISTOTALO, Papinkatu 3, lk 405
7.9.2015 - 3.12.2015, Dmitriy Loginov
Tehoalkeiskurssi (4t/vko). Aiempia opintoja ei
vaadita. Aluksi opitaan kyrilliset kirjaimet. Aiheina mm. tutustuminen, kaupungilla liikkuminen,
vapaa-aika ja ostosten tekeminen. Kirjassa tutustutaan venäjän kielen perusrakenteisiin aidoissa puhetilanteissa. Jokainen oppitunti sisältää myös kulttuuritietoutta. Kurssin päätteeksi
keväällä tehdään mahdollisesti omakustanteinen
opintomatka Venäjälle. Kafe Piter 1 (kpl 1-). Finn
Lectura sekä opettajan materiaali. Taso: [0]
151156 Joensuu
VENÄJÄ 1.2.
ti 17:15-18:45, 12 krt. 24t/55€
OPISTOTALO, Papinkatu 3, lk 3112
8.9.2015 - 1.12.2015, Elena Tolppanen
Tule jatkamaan venäjän opiskelua rennolla
asenteella! Osaat jo kyrilliset aakkoset, hallitset
varsinaisia ilmauksia arkipäivänkeskustelusta.
Rohkeasti mukaan! Jatkokurssi n. puoli vuotta
kansalaisopiston kurssilla käynneille. Kafe Piter 1
(kpl 4-). Finn Lectura sekä opettajan materiaali.
Taso: [1]
151155 Joensuu
VENÄJÄ 1.2. B
ma 17:15-18:45, 12 krt. 24t/55€
OPISTOTALO, Papinkatu 3, lk 3112
7.9.2015 - 30.11.2015, Elena Tolppanen
Tervetuloa jatkokurssille! Kurssi sopii henkilölle,
jolla on perusvenäjän kielen taidot. Jatkokurssilla tutustutaan venäjän kielen perusrakenteisiin aidoissa puhetilanteissa. Jokainen oppitunti
sisältää myös tietoja Venäjän kulttuurista sekä
tavoista. Kafe Piter 1 (kpl 7- ). Finn Lectura.
Taso: [1]
151161 Joensuu
VENÄJÄ 1.2. C
ti 17:15-18:45, 12 krt. 24t/55€
OPISTOTALO, Papinkatu 3, lk 405
8.9.2015 - 1.12.2015, Dmitriy Loginov
Jatkokurssi kevään kurssille. Oppikirjassa tutustutaan venäjän kielen perusrakenteisiin aidoissa
puhetilanteissa. Jokainen oppitunti sisältää myös
kulttuuritietoutta; musiikkia, elokuvan pätkiä jne.
Kurssin päätteeksi keväällä tehdään mahdollisesti omakustanteinen opintomatka Venäjälle. Kafe
Piter 1 (kpl 4-). Finn Lectura. Taso: [1]
151164 Joensuu
VENÄJÄ 1.2. D
ke 19:00-20:30, 12 krt. 24t/55€
OPISTOTALO, Papinkatu 3, lk 405
9.9.2015 - 2.12.2015, Dmitriy Loginov
Jatkoa kevään kurssille. Aiheina mm. tutustuminen, kaupungilla liikkuminen, vapaa-aika ja ostosten tekeminen. Kirjassa tutustutaan venäjän
kielen perusrakenteisiin aidoissa puhetilanteissa.
Jokainen oppitunti sisältää myös kulttuuritietoutta; musiikkia, elokuvan pätkiä jne. Kurssin
päätteeksi keväällä tehdään mahdollisesti omakustanteinen opintomatka Venäjälle. Kafe Piter 1
(kpl 6-). Finn Lectura sekä opettajan materiaali.
Taso: [1]
151157 Joensuu
VENÄJÄ 1.3.
to 17:15-18:45, 12 krt. 24t/55€
OPISTOTALO, Papinkatu 3, lk 3112
10.9.2015 - 3.12.2015, Elena Tolppanen
Tervetuloa jatkokurssille! Kurssi sopii henkilölle,
jolla on perusvenäjän kielen taidot. Jatkokurssilla
tutustutaan venäjän kielen perusrakenteisiin aidoissa puhetilanteissa. Jokainen oppitunti sisältää myös tietoja Venäjän kulttuurista sekä tavoista. Kafe Piter 1 (kpl 8-). Finn Lectura. Taso: [1]
151153 Joensuu
VENÄJÄ 1.3. B
ke 17:15-18:45, 12 krt. 24t/55€
OPISTOTALO, Papinkatu 3, lk 3112
9.9.2015 - 2.12.2015, Elena Tolppanen
Rohkeasti mukaan jatkamaan! Kurssi hyvin sopii
venäjää 2-3 vuotta opiskelleille. Tule testaamaan
ja päivittämään osaamisiasi sekä ehdottomasti
oppimaan uutta! Kafe Piter 1 (kpl 11-). Finn Lectura. Taso: [1]
151165 Joensuu
VENÄJÄ 1.3 C
ma 16:30-18:00, 12 krt. 24t/55€
OPISTOTALO, Papinkatu 3, lk 3111
14.9.2015 - 7.12.2015, Heini Tiainen
Jatkokurssi kevään kurssille. Kafe Piter 1 -kirjassa tutustutaan venäjän kielen perusrakenteisiin
aidoissa puhetilanteissa. Jokainen oppitunti sisältää myös kulttuuritietoutta: musiikkia, elokuvan
pätkiä jne. Kafe Piter 1 (kpl 11-). Finn Lectura.
Taso: [1]
151159 Joensuu
VENÄJÄ 1.3. D
ma 17:15-18:45, 12 krt. 24t/55€
OPISTOTALO, Papinkatu 3, lk 405
7.9.2015 - 30.11.2015, Dmitriy Loginov
Jatkokurssilla tutustutaan venäjän kielen perusrakenteisiin aidoissa puhetilanteissa. Jokainen
oppitunti sisältää myös kulttuuritietoutta. Kurssin
päätteeksi tehdään mahdollisesti omakustanteinen opintomatka Venäjälle. Kafe Piter 1 (kpl 9-).
Finn Lectura sekä opettajan materiaali. Taso: [1]
151162 Joensuu
VENÄJÄ 1.3. E
ti 19:00-20:30, 12 krt. 24t/55€
OPISTOTALO, Papinkatu 3, lk 407
8.9.2015 - 1.12.2015
Dmitriy Loginov
Jatkokurssilla tutustutaan venäjän kielen perusrakenteisiin aidoissa puhetilanteissa. Jokainen
oppitunti sisältää myös kulttuuritietoutta. Kurssin päätteeksi keväällä tehdään mahdollisesti
omakustanteinen opintomatka Venäjälle. Kafe
Piter 1 (kpl 10-). Finn Lectura sekä opettajan
materiaali. Taso: [1]
151158 Joensuu
VENÄJÄ 2.1.
ma 18:10-19:40, 12 krt. 24t/55€
OPISTOTALO, Papinkatu 3, lk 300
7.9.2015 - 30.11.2015, Anu Rantala
Kurssi on jatkoa venäjä 1.3 -kurssille. Kafe Piter
1 (kpl 10-). Finn Lectura. Taso: [1]
151163 Joensuu
VENÄJÄ 2.1. B
ke 17:15-18:45, 12 krt. 24t/55€
OPISTOTALO, Papinkatu 3, lk 405
9.9.2015 - 2.12.2015, Dmitriy Loginov
Jatkokurssilla tutustutaan venäjän kielen perusrakenteisiin aidoissa puhetilanteissa. Jokainen
oppitunti sisältää myös kulttuuritietoutta. Kurssin
päätteeksi keväällä tehdään mahdollisesti omakustanteinen opintomatka Venäjälle. Kafe Piter 1
(kpl 15-). Finn Lectura sekä opettajan materiaali.
Taso: [1]
151166 Joensuu
VENÄJÄÄ AAMUVIRKUILLE OPSET
to 9:15-10:45, 12 + 12 krt. 48t/50€ + 50€
OPISTOTALO, Papinkatu 3, lk 300
17.9.2015 - 10.12.2015 ja 14.1.2016 - 14.4.2016
Heini Tiainen
Tule jatkamaan käytännönläheistä venäjän opiskelua pirteässä seurassa, rennolla asenteella!
Saat runsaasti kulttuuri- ja tapatietoa sekä ajankohtaisia lukuvinkkejä venäläiseen yhteiskuntaan
liittyen. Oppikirjan Mozhno 2 viim. kappale kopioidaan tarvittaessa opiskelijoille. Mozhno 2 (kpl
13) ja sitten Mozhno 3. Otava. Taso: [2]
151167 Joensuu
TEHOKURSSI:
VENÄJÄN KESKITASO JATKO
ti 17:15-19:45, 12 + 12 krt. 72t/83€ + 83€
OPISTOTALO, Papinkatu 3, lk 200
8.9.2015 - 1.12.2015 ja 12.1.2016 - 11.4.2016
Maria Rämönen-Suvorova
Jokaisen oppitunnin alussa luetaan lyhyitä Venäjän uutisia ja sitten keskustellaan luetusta.
Pääpaino on kuullun ymmärtämisessä ja puhumisessa. Taso: [3]
Seuraa ja tykkää: facebook.com/joensuunseudunkansalaisopisto
45
kielet
Turkki
Viittomakieli
151235 Joensuu
SUOMALAINEN VIITTOMAKIELI 1
ma 17:00-18:30, 11 krt. 22t/51€
OPISTOTALO, Papinkatu 3, lk 400
14.9.2015 - 7.12.2015, Saara Lautala
Kurssilla opiskellaan suomalaista viittomakieltä
ja sen kielioppia arkipäivän viittomiston kautta.
Opetuskielenä on suomalainen viittomakieli ja
kirjoitettu suomi. Aikaisempaa osaamista viittomakielestä ei vaadita, mutta se on hyödyksi.
Ensimmäisellä kerralla paikalla on viittomakielentulkki, muutoin kurssi toteutetaan viittoen.
Huom! Ei opetusta viikolla 41. Opettajan oma
materiaali. Taso: [0]
151236 Joensuu
SUOMALAINEN VIITTOMAKIELI 3
ti 17:00-18:30, 11 krt. 22t/51€
OPISTOTALO, Papinkatu 3, lk 400
15.9.2015 - 8.12.2015, Saara Lautala
Jatkokurssi suomalainen viittomakieli 1 ja 2
kurssin käyneille tai niille, joilla on perustaidot
hallussa ja pystyvät keskustelemaan arkielämän
asioista. Kurssilla opiskellaan keskustelemaan
sujuvammin viittomakielellä, laajennetaan viittomistoa sekä kielioppituntemusta. Kurssi toteutetaan viittoen. Huom! Ei opetusta viikolla 41.
Opettajan materiaali. Taso: [1-2]
151234 Joensuu
VIITTOMAT 1
ke 17:00-18:30, 11 krt. 22t/51€
OPISTOTALO, Papinkatu 3, lk 308
9.9.2015 - 25.11.2015, Sirpa Hassinen
Alkeiskurssi, joka sopii esim. henkilöille, jotka toimivat työssään tai vapaa-ajalla viittomia puheen
tukena käyttävien henkilöiden kanssa. Kurssilla
opiskellaan jokapäiväisessä elämässä tarpeellisia
viittomia. Aiempia viittomien opintoja ei tarvita.
Opettajan materiaali. Taso: [0]
151233 Joensuu
VIITTOMAT 3
ti 17:00-18:30, 11 krt. 22t/51€
OPISTOTALO, Papinkatu 3, lk 308
8.9.2015 - 24.11.2015, Sirpa Hassinen
Jatkokurssi viittomat 2 -kurssin tai muutoin n.
40 h opiskelleille. Kurssilla opiskellaan jokapäiväiseen elämään liittyviä viittomia. Keskusteluharjoituksia. Opettajan materiaali. Taso: [1-2]
Viro
151243 Joensuu
VIRON KIELEN JA KULTTUURIN TYÖPAJA
ti 18:15-19:45, 7 + 6 krt. 26t/60€
OPISTOTALO, Papinkatu 3, lk 3106
8.9. - 1.12.2015 ja 12.1. - 15.3.2016, Tarja Tanttu
Jatkoa edellisen vuoden viron kursseille. Tunnit noin joka toinen tiistai syksyllä: 8.9., 22.9.,
6.10., 20.10., 3.11., 17.11. ja 1.12. Keväällä:
12.1., 19.1., 2.2., 16.2., 1.3. ja 15.3. Työpajaan
ovat tervetulleita kaikki viron kielestä ja kulttuurista kiinnostuneet, sekä pidemmälle ehtineet
että alkeistasolla olevat. Materiaalina opettajan omat ja autenttiset materiaalit (sanoma- ja
aikakausilehdet, televisio-ohjelmat, elokuvat,
musiikki ym.), ja mahdollisesta oppikirjasta sovitaan ryhmän kanssa tarpeen mukaan. Taso:
[0-2]
46
151151 Joensuu UUTUUS!
TURKIN KIELEN JA
KULTTUURIN KURSSI
ke 16:30-18:00, 9 krt. 18t/41€
OPISTOTALO, Papinkatu 3, lk 4110
9.9.2015 - 11.11.2015, Yasemin Kontkanen
Turkin kielen kättelykurssi vasta-alkajille.
Kurssilla opitaan selviytymään arkipäiväisistä tilanteista, joita matkailija voi
kohdata. Kurssilla tutustutaan myös turkkilaiseen kulttuuriin. Opetuskieli suomi,
apukieli englanti. Opettajan materiaali.
Taso: [0] vihreä
PYHÄSELKÄ
Englanti
151033 Pyhäselkä
ENGLANNIN KERTAUSKURSSI 2
ke 18:30-20:00, 12 krt. 24t/55€
HAMMASLAHDEN KOULU,
Hammaslahdentie 27, luokka
9.9.2015 - 2.12.2015, Christiana Harle
Jatkoa kevään 2015 kurssille. Sinulle, joka olet
joskus lukenut englantia ja/tai käyttänyt sitä vain
harvoin esim. lomamatkoilla. Kirja: English for
You, too! BOOK 1 kpl 6- , Otava. Taso: [1]
Venäjä
151380 Pyhäselkä
VENÄJÄ 1.3.
to 18:45-20:15, 12 krt. 24t/55€
REIJOLAN KOULU, Tiedonpolku 3, luokka 7
17.9.2015 - 10.12.2015, Opettaja ilm. myöhemmin
Jatkokurssi. Kirjassa tutustutaan venäjän kielen
perusrakenteisiin aidoissa puhetilanteissa. Kurssi
sisältää kulttuuritietoutta. Kafe Piter 1 (kpl 7- ).
Finn Lectura. Taso: [1]
151381 Pyhäselkä
VENÄJÄ 4
to 17:00-18:30, 12 krt. 24t/55€
REIJOLAN KOULU, Tiedonpolku 3, luokka 7
17.9.2015 - 10.12.2015, Opettaja ilm. myöhemmin
Jatkokurssi. Jatkamme tutustumista venäjän
kielen alkeisiin ja keskusteluteemoina on mm.
kielitaito, asuminen, liikennevälineet. Kafe Piter
1 (kpl 15-). Finn Lectura. Taso: [1]
ENO
Englanti
151451 Eno UUTUUS!
ENGLANNIN KERTAUSKURSSI
ma 17:00-18:30, 12 krt. 24t/55€
UIMAHARJUN KOULU, Harjunraitti 9, yleisluokka
14.9.2015 - 7.12.2015, Marina Sallinen
Kurssi sopii niille, jotka haluavat virkistää englannin kielentaitoaan. Alussa kertaamme englannin
kielen alkeet (aakkoset, ääntäminen, lukeminen,
peruskielioppi ja sanasto). Tunnilla käytetään video- ja kuuntelu materiaalia. Oppikirja valitaan
yhdessä. Taso: [1]
151433 Eno
ENGLISH FOR YOU, TOO! -JATKOKURSSI
ti 17:30-19:00, 12 + 12 krt. 48t/55€ + 55€
ENON LUKIO, Alapappilantie 6 e, luokka C 3
15.9.-8.12.2015 ja 12.1.-5.4.2016, Marina Sallinen
Kurssilla kerrataan ja syvennetään englannin
perusrakenteita ja edetään English for you, too!
BOOK 3 -oppikirjan mukaan. Kurssiin kuuluu paljon kulttuuri- ja tapatietoa brittiläisestä yhteyskunnasta sekä turisteille hyödyllisiä sanontoja.Kirja:
English for You, too! BOOK 3, kpl 6-. Taso: [1-2]
Venäjä
151452 Eno
VENÄJÄN ALKEET
ma 18:45-20:15, 12 krt. 24t/55€
UIMAHARJUN KOULU, Harjunraitti 9, yleisluokka
14.9.2015 - 7.12.2015, Marina Sallinen
Matkustatko Venäjälle? Haluatko tutustua venäjän kieleen ja kulttuuriin matkailijan näkökulmasta? Tervetuloa venäjän peruskurssille. Ensin opetellaan kyrilliset aakkoset ja ääntäminen, sitten
perussanasto ja turisteille hyödyllisiä fraaseja.
Kafe Piter 1. Finn Lectura. Taso: [0]
151435 Eno
VENÄJÄ 2.1.
ti 19:15-20:15, 12 krt. 24t/55€
ENON LUKIO, Alapappilantie 6 e, luokka C 3
15.9.2015 - 8.12.2015, Marina Sallinen
Kurssi on tarkoitettu niille, jotka ovat opiskelleet
venäjää n. kolme vuotta. Tervetuloa jatkamaan!
Kurssi sopii myös niille, jotka haluavat päivittää
venäjän kielen taitoja. Oppimateriaali rohkaisee
puhumaan ja kertaa tehokasti venäjän keskeiset
rakenteet. Kafe Piter 1 (kpl 12-18). Finn Lectura.
Taso: [1]
TUUPOVAARA
Espanja
KURSSI KÄYNNISTYY VAIN,
JOS ILMOITTAUTUNEITA ON
RIITTÄVÄSTI VIIKKO ENNEN
KURSSIN ALKAMISTA.
ILMOITTAUDUTHAN SIIS
AJOISSA!
LUE KAIKKI ILMOITTAUTUMISINFOT SIVULTA 3.
151609 Tuupovaara
ESPANJA 1.1
ma 16:30-18:00, 11 krt. 22t/51€
TUUPOVAARAN YLÄKOULU,
Vesitornintie 5 A , luokka 2
14.9.2015 - 30.11.2015
Tiia Mela
Syyslukukauden kestävä espanjan alkeiskurssi. Keväällä 2016 Espanja 1.2. Tällä kurssilla
opitaan tervehtimään ja hyvästelemään
sekä esittelemään itsensä espanjaksi. Lisäksi
harjoitellaan asioimista kahvilassa, lentokentällä
ja hotellissa. Fantástico 1 (kpl 1-). Kaasinen, Laine, Salo i Nevado. TAMMI. Taso: [0]
Ilmoittaudu viimeistään viikko ennen kurssin alkua.
kielet
150550 Tuupovaara
ESPANJA 4.1
ma 18:00-19:30, 11 krt. 22t/51€
TUUPOVAARAN YLÄKOULU,
Vesitornintie 5 A , luokka 2
14.9.2015 - 30.11.2015
Tiia Mela
Syyslukukauden kestävä espanjan kurssi. Keväällä 2016 Espanja 4.2. Tällä kurssilla opitaan
ottamaan kantaa uutisaiheisiin sekä kertomaan
oma mielipide. Lisäksi harjoitellaan asioimista
verovirastossa ja silmälasiliikkeessä.
Kieliopin aiheita: relatiivipronomini cuyo,
subjunktiivin preesens, subjunktiivin perfekti,
subjunktiivin imperfekti, jos-ehtolauseet sekä
subjunktiivin käyttötilanteet, konditionaali. Fantástico 4 (kpl 1-6). Álvarez Reyes Jorge, Kaasinen Kaija, Kurhinen Antti, Laine Marja-Liisa.
TAMMI. Taso: [4]
KONTIOLAHTI
Englanti
151448 Kontiolahti
MATKAILUENGLANTIA
UMMIKKOSENIOREILLE 1.2.
to 17:00-18:30, 12 krt. 24t/55€
KONTIOLAHDEN KOULU, Keskuskatu 11, C106
17.9.2015 - 10.12.2015
Marina Sallinen
Jatkokurssi sopii niille, jotka aloittivat viime syksynä kirjana English for you, too! starter. Tervetuloa myös uudet opiskelijat, jotka haluavat
päivittää kielitaitojaan. Sopivalla tahdilla harjoitellaan englannin kielen alkeet ja opitaan lisää
matkailusanastoa ja peruskielioppia. English for
You, too! Starter, kpl 6-. OTAVA. Taso: [1]
151209 Kontiolahti
ENGLANTI 5
ma 19:00-20:30, 12 + 12 krt. 48t/55€ + 55€
KONTIOLAHDEN KOULU, Keskuskatu 11, C107
14.9.2015 - 7.12.2015 ja 11.1.2016 - 11.4.2016
Heini Tiainen
Jos olet opiskellut englannin alkeita ehkä jo vuosia sitten, unohtanutkin jo jonkin verran, mutta
sinulla on nyt aikaa ja motivaatiota opiskella 2
tuntia viikossa opiston ryhmässä ja vähintään
saman verran kotona, voit saada kielen perusteet (taitotaso 1) kerralla kuntoon. New Headway Pre-Intermediate Student´s Book. Oxford
University Press. Liz and John Soars: The 4th
edition (kpl 8-). Taso: [1]
Ranska
151740 Kontiolahti
ALKUPALAT RANSKAN
KIELEEN JA KULTTUURIIN
ma 19:00-20:30, 10 krt. 20t/46€
KONTIOLAHDEN KOULU, Keskuskatu 11, C106
14.9.2015 - 23.11.2015, Saila Sutela
Kiinnostako kaunis maa, sen kieli, ruoka ja kulttuuri? Tule tutustumaan ranskan kieleen. Matkailuranskan alkeiskurssi. Opettajan materiaali.
Taso: [0]
Venäjä
151450 Kontiolahti
VENÄJÄ 1.2.
to 18:45-20:15, 12 krt. 24t/55€
KONTIOLAHDEN KOULU, Keskuskatu 11, C106
17.9.2015 - 10.12.2015, Marina Sallinen
Jatkokurssi sopii niille, jotka aloittivat viime syksynä kirjana Kafe Piter 1. Tervetuloa myös ne,
joilla on perusvenäjän kielen taidot. Käymme
läpi arki- ja ammatteihin liittyvää sanastoa sekä
turisteille hyödyllisiä fraaseja. Jatkamme tutustumista venäläiseen kulttuuriin. Kafe Piter 1 (kpl
6-). Finn Lectura. Taso: [1]
Viittomakieli
151747 Kontiolahti
VIITOTTU PUHE JATKOKURSSI
ke 12:45-13:30, 10 krt. 10t/23€
LEHMON KUNTOUTUSKOTI,
Kylmäojantie 58, askartelutila
9.9.2015 - 18.11.2015, Sirpa Hassinen
Suomalaisen viittomakielen viittomia puheen
kanssa yhtäaikaisesti tuotettuna. Tarkoitettu
mielenterveyskuntoutujille. Kurssilla opiskellaan
jokapäiväiseen elämään liittyviä, arkielämän
tarpeita vastaavia viittomia rauhallisesti edeten.
Opettajan oma materiaali.
LIPERI
Englanti
151382 Liperi
ERITYISKURSSI: LUKIENGLANTI 3
to 17:00-18:30, 12 krt. 24t/45€
LIPERIN KOULU, Koulutie 2, lk K15
17.9.2015 - 10.12.2015, Helena Riuttala
Englannin kurssin tavoitteena on parantaa ja
kehittää käytännön kielitaitoa kertaamalla kielioppia, oppimalla uusia sanoja, tekemällä monimuotoisia harjoituksia ja käsittelemällä uudet
aiheet pieninä annoksina kerrallaan. English for
You, too! BOOK 2, kpl 4-. Taso: [1-2]
151383 Liperi
SUULLISET: ENGLANTIA
HUVIKSI JA HYÖDYKSI OPSET
ti 10:00-11:30, 12 krt. 24t/45€
LIPERIN KIRJASTO, Keskustie 12, käsikirjasto
15.9.2015 - 8.12.2015, Helena Riuttala
Tervetuloa mukaan aktiiviseen aamuryhmään,
jossa kielitaitoa kohennetaan ajankohtaisten aiheiden ja hauskojen harjoitusten avulla!
Opettajan materiaali. Taso: [1-2]
Espanja
150559 Liperi
ESPANJA 1.1
ti 16:30-18:00, 12 krt. 24t/55€
LIPERIN KOULU, Koulutie 2, lk K15
15.9.2015 - 8.12.2015, Isabel Munoz Hidalgo
Syyslukukauden kestävä espanjan alkeiskurssi 0-tasolta. Keväällä 2016 kurssi 1.2. Tällä
kurssilla opitaan tervehtimään ja hyvästelemään
sekä esittelemään itsensä espanjaksi. Lisäksi
harjoitellaan asioimista kahvilassa, lentokentällä
ja hotellissa. ¡Fantástico! 1 (kpl 1-6), Kaasinen,
Laine, Salo i Nevado. TAMMI. Taso: [0]
150744 Liperi
VERKKOKURSSI:
AULA VIRTUAL DE ESPAÑOL
ma 10:00-14:00, 5 krt. 20t/60€
7.9.2015 - 14.12.2015, Antonio Humanes Ochavo
AVE (Aula Virtual de Español) on Instituto Cervantes kanssa yhteistyössä toteutettava verkko-opintojen kokonaisuus, joka koostuu viidestä
taitotasosta, kukin taso 30 tunnin kursseista
(kussakin 3 teemaa). Kurssi sisältää runsaasti
ääni-, kuva- ja kulttuuriaineistoa. Ks. esittely ja
tasotesti http://ave.cervantes.es
HUOM! Kurssi on kokonaan verkossa, eikä lähitapaamisia ole. Lisätietoja ja tunnukset:
[email protected]. Tutustu AVEen myös
www.joensuunseudunkansalaisopisto.fi -->
Opiskelija --> Verkkokurssit --> Espanja --> AVE
Taso [1-6] kaikki tasot
Venäjä
151711 Liperi
VENÄJÄN KIELEN KÄTTELYKURSSI
pe 17:15-18:45, 8 krt. 16t/37€
LIPERIN KOULU, Koulutie 2, lk K14
18.9.2015 - 13.11.2015
Elena Tolppanen
Tule tutustumaan venäjän kielen koukeroihin! Lyhytkurssilla opetellaan aluksi
lukemaan kyrillisiä kirjaimia. Tavoitteena
selvitä arkipäivän matkailuun liittyvissä
tilanteissa, esim. tervehtiessä; kaupassa, hotellissa, ravintolassa. Opettajan
materiaali.
151375 Liperi
VENÄJÄ 1.3.
ke 18:30-19:45, 12 krt. 24t/55€
Ylämyllyn koulu, PALOAUKEAN YKSIKKÖ,
Patteristontie 12 e, lk 126, I krs
16.9.2015 - 9.12.2015
Opettaja ilmoitetaan myöhemmin
Jatkokurssi. Kirjassa tutustutaan venäjän kielen
perusrakenteisiin aidoissa puhetilanteissa. Kurssi
sisältää kulttuuritietoutta. Kafe Piter 1 (kpl 7- ).
Finn Lectura. Taso: [1]
151379 Liperi
VENÄJÄ 3.1. - KAFE PITER
ke 16:30-18:00, 12 krt. 24t/55€
Ylämyllyn koulu, PALOAUKEAN YKSIKKÖ,
Patteristontie 12 e, lk 126, I krs
16.9.2015 - 9.12.2015
Opettaja ilmoitetaan myöhemmin
Jatkokurssi niille, joilla on perusvenäjän kielitaito. Keskusteluteemat esim. lomanvietto, uusi
koti, ostosten tekeminen Kafe Piter 2, (kpl 5- ).
Finn Lectura. Taso: [1-2]
LUKUVUODEN
MITTAISET YLI
100 EURON KURSSIT
LASKUTETAAN
KAHDESSA ERÄSSÄ
Käynnissä olevien kurssien vapaille paikoille voit ilmoittautua puhelimitse.
47
kielet
151211 Outokumpu
KIELTEN TYÖPAJA
ti 16:30-18:00, 12 krt. 24t
KUMMUN 5-9 KOULU (Pohjoisaho),
Pohjoisahonkatu 29, luokka 7/atk
15.9.2015 - 8.12.2015
Heini Tiainen
Valitse juuri sinulle sopiva opiskelumuoto.
Jos et halua tai pysty osallistumaan säännöllisesti kokoontuviin ryhmiin tai jos haluat
tehostaa opiskeluasi, hyödynnä työpajan
oppimateriaalit. Jos opiskelet jollakin kielikursseillamme, työpaja ja ohjaus on ilmaista!
Jos käyt vain työpajassa, hinta on 6€/kerta.
(max. 12 krt = 72€).
OUTOKUMPU
Englanti
151212 Outokumpu
ENGLANTI 2
ti 18:15-19:45, 12 + 12 krt. 48t/55€ + 55€
KUMMUN 5-9 KOULU (Pohjoisaho),
Pohjoisahonkatu 29, luokka 3
15.9.2015 - 8.12.2015 ja 12.1.2016 - 5.4.2016
Heini Tiainen
Onko englannin opiskelusta jo aikaa? Tule virkistämään englannin kielen taitojasi. Kurssilla
harjoitellaan arki- ja työelämän perussanastoa
ja helpohkoa matkailusanastoa sekä kerrataan
ja opitaan lisää englannin kielen perusrakenteita.
English for You, too! BOOK 2. Otava. Taso: [1]
151384 Outokumpu
PÄIVÄKURSSI:
ENGLANTIA AAMUVIRKUILLE OPSET
ma 10:00-11:30,11 + 12 krt. 46t/45€ + 49€
OUTOKUMMUN KAUPUNGINTALO,
Syrjäkatu 12, kh:n kokoushuone
14.9.2015 - 30.11.2015 ja 11.1.2016 - 11.4.2016
Anne Siippainen-Miljuhin
Aloita viikko englanniksi! Kurssi kaikille niille,
jotka haluavat virkistää englannin kielitaitoaan.
Lähtökohtana arkipäivän kielenkäyttötilanteet ja
viestinnän tarpeet. English for You, too! BOOK 3
kpl 3-. Taso: [1-2]
151387 Outokumpu
PÄIVÄKURSSI: DAY-TIME ENGLISH
FOR SENIOR CITIZENS OPSET
ke 11:30-13:00, 11 + 12 krt. 46t/45€ + 49€
OUTOKUMMUN KAUPUNGINTALO,
Syrjäkatu 12, kh:n kokoushuone
16.9.2015 - 2.12.2015 ja 13.1.2016 - 6.4.2016
Anne Siippainen-Miljuhin
Kurssin lähtökohtana ovat arkipäivän kielenkäyttötilanteet ja viestinnän tarpeet. Oppimateriaali
rohkaisee puhumaan ja kertaa tehokkaasti englannin keskeiset rakenteet oppikirjan English for
You, too! Book 3 pohjalta. English for You, too!
BOOK 3 kpl 5-. Taso: [1-2]
151386 Outokumpu
PÄIVÄKURSSI: TEKSTI- JA PUHEKURSSI
4-5: FREESTYLE ENGLISH OPSET
ma 11:45-13:15, 11 + 12 krt. 46t/45€ + 49€
OUTOKUMMUN KAUPUNGINTALO,
Syrjäkatu 12, kh:n kokoushuone
14.9.2015 - 30.11.2015 ja 11.1.2016 - 11.4.2016
Anne Siippainen-Miljuhin
Kielikurssi edistyneille. Pääpaino suullisessa
viestinnässä sekä erilaisten tekstien analyysissa.
Opettajan materiaali/oppikirjan valinta kurssin
alussa. Taso: [4-5]
48
Italia
151007 Outokumpu
ITALIA 1
ma 18:35-20:05, 12 krt. 24t/55€
KUMMUN 5-9 KOULU (Pohjoisaho),
Pohjoisahonkatu 29, luokka 2
14.9.2015 - 7.12.2015, Luciana Turunen
Kiinnostako kaunis maa, sen musiikki, kieli,
ruoka ja kulttuuri? Rauhallisesti etenevän kurssin
avulla pääset tutustumaan Italian salaisuuksiin.
Bella Vista 1, kpl 1-. Taso: [0]
151006 Outokumpu
BELLA VISTA 2
ma 17:00-18:30, 12 + 12 krt. 48t/55€ + 55€
KUMMUN 5-9 KOULU (Pohjoisaho),
Pohjoisahonkatu 29, luokka 2
14.9.2015 - 7.12.2015 ja 11.1.2016 - 11.4.2016
Luciana Turunen
Kurssi on jatkoa edelliseltä vuodelta ja tarkoitettu ensisijaisesti Italiaan matkustamista suunnitteleville sekä italian kielestä ja kulttuurista kiinnostuneille. Bella Vista 2. Taso: [1-2]
Saksa
151389 Outokumpu
IST DEIN DEUTSCH EINGEROSTET?
SAKSAN KERTAUSKURSSI
to 18:30-20:00, 12 + 12 krt. 48t/55€ + 55€
KUMMUN 5-9 KOULU (Pohjoisaho),
Pohjoisahonkatu 29, luokka 8
17.9.2015 - 10.12.2015 ja 7.1.2016 - 7.4.2016
Eeva Borgas
Sopii ruostuneen saksan kielen taidon parantamiseen tai vasta-alkajille. Tervetuloa! Opettajan
materiaali, lehtiartikkelit ym. Taso: [1-2]
Venäjä
151748 Outokumpu
VENÄJÄ 1
to 18:00-19:30, 12 + 12 krt. 48t/55€ + 55€
KUMMUN 5-9 KOULU (Pohjoisaho),
Pohjoisahonkatu 29, luokka 3
17.9.2015 - 10.12.2015 ja 7.1.2016 - 7.4.2016
Antonina Mustonen
Opetellaan kyrilliset aakkoset ja ääntäminen,
sitten siirrytään Kafe Piter 1 -kirjaan. Aiheina
mm. tutustuminen, kaupungilla liikkuminen, vapaa-aika ja ostosten tekeminen. Kirjassa tutustutaan venäjän kielen perusrakenteisiin aidoissa
puhetilanteissa. Kafe Piter 1, kpl 1-. Finn Lectura.
Taso: [0]
151388 Outokumpu
VENÄJÄ 4
ke 17:00-18:30, 11 + 12 krt. 46t/48€ + 53€
KUMMUN 5-9 KOULU (Pohjoisaho),
Pohjoisahonkatu 29, luokka 2
16.9.2015 - 2.12.2015 ja 13.1.2016 - 6.4.2016
Anne Siippainen-Miljuhin
Venäjän kielen jatkokurssi. Aluksi kerrataan
aiemmin opittua. Sopii myös niille, joilla on jo
pidempi aika venäjän opiskelusta. Kafe Piter 1
(kpl 8-). Finn Lectura. Taso: [1]
151393 Outokumpu
VENÄJÄÄ SALJUT!
ke 19:15-20:45, 12 + 12 krt. 48t/55€ + 55€
KUMMUN 5-9 KOULU (Pohjoisaho),
Pohjoisahonkatu 29, luokka 3
16.9.2015 - 9.12.2015 ja 13.1.2016 - 6.4.2016
Antonina Mustonen
Saljut! - venäjän kurssi antaa hyvät valmiudet
toimia sujuvasti käytännön puhetilanteissa, joihin Venäjällä matkustava tai venäläisten kanssa
asioiva väistämättä joutuu. Monipuolinen harjoitusaineisto. Saljut 2 (kpl 3-). OTAVA. Saljut! 2 kpl
5-. Taso: [1-2]
151392 Outokumpu
VENÄJÄN TEKSTI- JA PUHEKURSSI
ke 17:30-19:00, 12 + 12 krt. 48t/55€ + 55€
KUMMUN 5-9 KOULU (Pohjoisaho),
Pohjoisahonkatu 29, luokka 3
16.9.2015 - 9.12.2015 ja 13.1.2016 - 6.4.2016
Antonina Mustonen
Venäjän kielen jatkokurssi. Aihepiirit ja tilanteet:
nuoriso ja yhteiskunta, politiikka ja vaikutusmahdollisuudet, ympäristö. Mozhno 3, (kpl 8-).
Taso: [2]
151395 Outokumpu
LYHYTKURSSI: VENÄLÄISET SANONNAT
to-pe 15:00-18:15, 2 krt. 8t/25€
KUMMUN 5-9 KOULU (Pohjoisaho),
Pohjoisahonkatu 29, luokka 3
29.10.2015 - 30.10.2015, Antonina Mustonen
Pysyviä venäläisiä sanontoja käyttöön. Opit
värikkäitä ja kuvaavia venäläisiä ilmauksia ja
selviydyt elämän tilanteista venäjän kielellä.
Taso: [2-3]
POLVIJÄRVI
Englanti
151218 Polvijärvi
ENGLANNIN KERTAUSKURSSI
ke 18:15-19:45, 12 + 12 krt. 48t/55€ + 55€
POLVIJÄRVEN KOULUKESKUS, B-talo,
Polvijärventie 6, luokka 238
16.9.2015 - 9.12.2015 ja 13.1.2016 - 6.4.2016
Heini Tiainen
Onko englannin opiskelusta jo aikaa? Tule virkistämään englannin kielen taitojasi. Lähtökohtana
arkipäivän kielenkäyttötilanteet ja viestinnän
tarpeet. Alright? Alright? Englannin peruskurssi
aikuisille, kpl 7-. Otava. Taso: [1-2]
151223 Polvijärvi
ERITYISKURSSI: LUKIENGLANTI
ke 16:30-18:00, 12 + 12 krt. 48t/50€ + 50€
POLVIJÄRVEN KOULUKESKUS, B-talo,
Polvijärventie 6, luokka 238
16.9.2015 - 9.12.2015 ja 13.1.2016 - 6.4.2016
Heini Tiainen
Käytännönläheinen jatkokurssi aikuisille, jotka
kokevat kielten oppimisen työlääksi, ja haluaisivat löytää oman tapansa oppia. Kurssilla otetaan
huomioon oppilaiden yksilölliset lähtökohdat.
English for You, too! BOOK 5 (kpl 5-). Otava.
Taso: [1-2]
Venäjä
151394 Polvijärvi
VENÄJÄ 3
ti 17:00-18:30, 12 + 12 krt. 48t/55€ + 55€
POLVIJÄRVEN KOULUKESKUS, B-talo,
Polvijärventie 6, luokka 239
15.9.2015 - 8.12.2015 ja 12.1.2016 - 5.4.2016
Antonina Mustonen
Jokapäiväistä arkivenäjää matkailijoille ja kielestä/kulttuurista kiinnostuneille. Aluksi kerrataan
aiemmin opittua. Aiheina mm. tutustuminen,
kaupungilla liikkuminen, vapaa-aika ja ostosten
tekeminen. Kirjassa tutustutaan venäjän kielen
perusrakenteisiin aidoissa puhetilanteissa. Jokainen oppitunti sisältää myös kulttuuritietoutta;
musiikkia, elokuvan pätkiä jne. Kafe Piter 1 (kpl
8-). Taso: [1]
ILMOITTAUDU VIIMEISTÄÄN VIIKKO
ENNEN KURSSIN ALKUA!
Lisätiedot kursseista ja tapahtumista www.joensuunseudunkansalaisopisto.fi
VIP-kurssit
VIP-KURSSIT
VIP
VIP-OPINTOKORTTI
ANTAA TILAISUUDEN
VALITA, TUTUSTUA JA
KOKEILLA
JOENSUU:
•
•
150909 VIP-OPINTOKORTTI
6 OPPITUNTIA / 25€ Joensuu 150910 VIP-OPINTOKORTTI
12 OPPITUNTIA / 40€ Joensuu
LIPERI:
•
•
150912 VIP-OPINTOKORTTI
6 OPPITUNTIA / 25€ Liperi 150913 VIP-OPINTOKORTTI
12 OPPITUNTIA / 40€ Liperi Kurssipaketin hinta, 25 tai 40 euroa, riippuu
siitä valitsetko 6 vai 12 tuntia opetusta. Voit
hankkia myös useamman VIP-opintokortin
lukukauden aikana. Opintokortti on voimassa 1.9.2015–7.12.2015.
TOIMI NÄIN:
1. Valitse VIP-kursseista sinua kiinnostavat
aiheet, yhteensä 6 tai 12 tuntia
(1 oppitunti = 45 min).
Voit koota VIP-pakettisi esimerkiksi seuraavasti: Pipityyny (3 t), Raakasuklaalaboratorio (3 t) ja Tanssillinen kehonhuolto (6
t) (=12 t) (esimerkit Joensuun tarjonnasta).
2. Ilmoittaudu opiskelijaksi jollekin
seuraavista paketeista:
Joensuun VIP-kurssit 150909 (6 t)
tai 150910 (12 t)
Liperin VIP-kurssit 150912 (6 t)
tai 150913 (12 t)
Kurssipaketti toimii ”kotikurssinasi”.
ILMOITTAUTUMINEN
24.8.2015 klo 9 alkaen
PUHELIMITSE NUMEROON
013 3375929
Samalla sinut ilmoitetaan valitsemillesi
kursseille ja saat varmistuksen ryhmään
mahtumisesta.
3. Saat ennen kurssia postitse tietoa valitsemistasi kursseista. Ota ryhmiin mukaan
kurssi-infossa kerrottu varustus.
Pidätämme oikeudet kurssin tietojen muutoksiin. Muutoksista ja peruutuksista ilmoitamme tekstiviestillä tai sähköpostilla.
Käyttämättömiä tunteja ei voi siirtää muihin ryhmiin tai seuraavalle lukukaudelle eikä käyttämättä jääneitä tunteja palauteta.
EI VERKKOILMOITTAUTUMISTA.
JOENSUU
(kantakaupunki)
150897 Joensuu
ROTTINKISANKAINEN KASSI -VIP (3t)
to 1.10. 18:00-20:30, 1 krt. 3t
OPISTOTALO, Papinkatu 3, lk 201
Anne Holopainen
Mahdollisuus valitaan erilaisista malleista. Opettajalta voi ostaa sankoja 8-11€ pari. Lisäksi
tarvitset tukevaa puuvillakangasta väh. 0,35 m
päällisen ja 0,35m vuorikankangasta. Sisätaskuun n. 20 cm:n vetoketjun ja ompelulankaa.
Katso kuvia nettisivuiltamme.
150896 Joensuu
PIPITYYNY -VIP (3t)
to 8.10. 18:00-20:30, 1 krt. 3t
OPISTOTALO, Papinkatu 3, lk 201
Ulla Kokkonen
Tule ompelemaan omaksesi suloinen maatuska,
joka hoitaa ja hellii. Pipityyny rentouttaa lämpimänä lihasalueita, avaa flunssaisen tukkoista
nenää ja toimii lämpimänä unileluna nukkumaan
mennessä. Kylmäpakkauksena se lievittää kipua
pienten kolhujen sattuessa. Nukkemainen malli on muunneltavissa herttaisesta maatuskasta
veikeäksi pojaksi. Tuo mukanasi 20 cm pala
puuvillakangasta. Muut tarvikkeet opettajalta.
Tarvikemaksu 3-5 €.
151736 Joensuu
PÖLLÖMÄINEN TYYNY -VIP (6t)
ti 18:00-20:30, 2 krt. 6t
OPISTOTALO, Papinkatu 3, lk 006
20.10.2015 & 27.10.2015
Kirsi Rötsä-Tanninen
Tähän tyynyyn tarvitset yhteensä n. 1,5 kg trikoo- tai ontelokudetta sekä kuteeseen sopivan
virkkuukoukun ja vanua tyynyn täyttämiseen.
Tuo tarvikkeet tullessasi. Kurssilla opitaan kirjovirkkaus. Huom. ilmoittaudu 7.10. mennessä.
150898 Joensuu
TUNIKA -VIP (6t)
to 18:00-20:30 2 krt. 6t
OPISTOTALO, Papinkatu 3, lk 201
19.11.2015 - 26.11.2015
Anne Holopainen
Valmistetaan hihaton tai ”pikku” hihallinen tunika. Tarvitset kaksilevyistä esim. puuvillakangasta
n. 1 m (koko 34-42), 1,7m (koko 44-50). Lisäksi
tuo tullessasi liimakangasta 0,3 m ja ompelulanka. Saumurimaksu 1 €.
150916 Joensuu
JUMPPAPALLON PÄÄLLINEN -VIP (3t)
ti 17:30-20:00, 3 krt. 9t
OPISTOTALO, Papinkatu 3, lk 006
3.11.2015 - 17.11.2015
Kirsi Rötsä-Tanninen
Jumppapallo voi olla osa sisustusta. Kuteesta pehmeä pinta palloon. Tuo tullessasi oma
jumppapallo, trikoo- tai ontelokudetta n. 3 kg
ja kuteeseen sopivat neulepuikot, yleensä numero 8-15 kuteen paksuudesta riippuen. Kurssilla
neulomme pallon päälle irtopäällisen.
150925 Joensuu
NIPSUKUKKARO -VIP (3t)
to 5.11. 18:00-20:30, 1 krt. 3t
OPISTOTALO, Papinkatu 3, lk 201
Emilia Lammi
Lojuuko nurkissasi jämäkankaita joille et keksi
käyttöä? Ota kankaat hyötykäyttöön ja opettele
tekemään niistä nipsukukkaroita. Nipsukukkarot
ovat käteviä, aina hyödyllisiä ja helppoja valmistaa. Tuo mukanasi kangasta 0,3 m. Tarvikemaksu opettajalle.
151581 Joensuu
PONCHO -VIP (3t)
pe 6.11. 17:00-19:30, 1 krt. 3t
OPISTOTALO, Papinkatu 3, lk 201
Anne Holopainen
Valmistamme kevyen viittamaisen ponchon. Voit
valita kahdesta mallista itsellesi mieleisen. Tuo
mukanasi vähintään 1,2 m kangasta tai neulosta
sekä ompelulanka. Materiaali voi olla puuvillaa,
pellavaa, villaa jne. Saumurimaksu 1 €.
150899 Joensuu
BEAUTYBOX -VIP (3t)
to 12.11. 18:00-20:30, 1 krt. 3t
OPISTOTALO, Papinkatu 3, lk 201
Anne Holopainen
Valmistetaan sisältä muovitettu monikäyttöinen
”laukku” pikkutavaroille. Tuo mukanasi isoon
boxiin 0,3 m markiisikangasta tai tukevaa puuvillakangasta, 50 tai 65 cm:n vetoketju ja ompelulanka. Opettajalta voit ostaa muovin ja saumurilangat n. 2,5 €.
150915 Joensuu
JOULUINEN MAISEMA -VIP (3t)
ke 25.11. 17:30-20:00, 1 krt. 3t
OPISTOTALO, Papinkatu 3, lk 006
Kirsi Rötsä-Tanninen
Maalaus kertoo tarinaa lapsuuden jouluista ja
talvimaisemista. Ovatko mäen päällä puput
syömässä? Kuka kurkistaa kuusen takaa? Tule
kertomaan tarinaa omalla pensselillä. Kurssilla
harjoitellaan piimällä maalaamista ikkunaan. Voit
tuoda oman peilin, koko 30 x 30 cm, tai voit harjoitella maalaamista opiston aulan ikkunaan. Aulan ikkunaan tehdään marraskuun lopulla maalaus, johon voi käydä etukäteen tutustumassa.
Maalaus on mukavaa ja jokainen varmasti oppii
taidon.
151363 Joensuu
BRIDGE -VIP (12t)
pe 18:00-19:30, 6 krt. 12t
OPISTOTALO, Papinkatu 3
25.9.2015 - 6.11.2015
Juha Ristioja
Bridge on tunnetuin ja arvostetuin korttipeli
maailmassa. Bridge on perusteiltaan yksinkertainen tikkipeli. Bridgessä yritetään voittaa pelejä
keräämällä tarpeeksi pisteitä viivan alle suorittamalla luvattuja tarjouksia.
151685 Joensuu
TERIEN TEROITUS -VIP (3t)
pe 2.10. 17:00-19:30, 1 krt. 3t
PUUVERSTAS, Raatekankaantie 14, opetustila
Matti Laukkanen
Kurssilla opetellaan kodin perustyövälineiden,
kuten veitsien ja puukkojen terien teroitusta.
Omat puukot ja veitset kurssille mukaan. Teroitusvälineitä on kurssipaikalla.
Seuraa ja tykkää: facebook.com/joensuunseudunkansalaisopisto
49
VIP-kurssit
151622 Joensuu
KORUJA POSLIINI- JA HOPEASAVESTA VIP (10t)
la 24.10. 10-13:15 & la 7.11. 10-15, 2 krt. 10t
OPISTOTALO, Papinkatu 3, lk 006
24.10.2015 - 7.11.2015, Soili Kurikka-Mononen
Kurssilla valmistetaan koruja posliini- ja hopeasavesta.
151683 Joensuu
SISUSTUSTAULUN VALMISTUS -VIP (12t)
la 24.10. & su 25.10. 10:00-15:00, 2 krt. 12t
OPISTOTALO, Papinkatu 3, lk 4109
Johanna Röynä
Tällä kurssilla teet juuri omaan sisustukseesi
sopivan taulun sekatekniikoin käyttäen esim.
maaleja, spraymaaleja, tapettia ym. Materiaalikustannukset n. 50 € maksetaan opettajalle.
151696 Joensuu
HITSAUKSEN PERUSTEET -VIP (3t)
ke 28.10. 17:00-19:30, 1 krt. 3t
PIELISJOEN KOULU, Pappilantie 2,
Teknisentyön luokka, Marko Paaso
Kurssilla tutustutaan niukkaseosteisten terästen
hitsauksen perusteisiin kaari- ja kaasukaarihitsaus menetelmillä. Keskeisiä sisältöjä kurssilla
ovat hitsauslaitteiden tuntemus, säätöarvojen
merkitys ja hitsausturvallisuus. Kurssipaikalta on
saatavissa koekappaleita, joihin hitsaamista voi
kokeilla.
151686 Joensuu
KORUKIVEN HIONTA -VIP (6t)
pe 17:00-19:30, 2 krt. 6t
PUUVERSTAS, Raatekankaantie 14, opetustila
30.10.2015 - 6.11.2015, Satu Nevalainen
Kurssilla opetellaan pyöröhionnan ja tauluhionnan perusteita ja tehdään samalla korukivi esim.
hopeakurssilla tehtyyn korupohjaan. Materiaalia
saatavissa opettajalta, maksu menekin mukaan.
151684 Joensuu
MITEN SISUSTAT 50-100-500
EUROLLA -VIP (4t)
la 7.11. 10:00-13:15 1 krt. 4t
OPISTOTALO, Papinkatu 3, lk 103
Johanna Röynä
Vinkkejä ja sisustusideoita. Kuinka kotisi ilme
muuttuu, jos sinulla on käytössä 50 euroa sisustukseen? Entä mitä kaikkea voi tehdä, jos käytössäsi onkin 500 euroa?
151697 Joensuu
HITSAUKSEN JATKOKURSSI -VIP (3t)
ke 11.11. 17:00-19:30, 1 krt. 3t
PIELISJOEN KOULU, Pappilantie 2,
Teknisentyön luokka
Marko Paaso
Kurssi on tarkoitettu hitsauksen perusteet -kurssin käyneille tai muuten hitsaustaitoa omaaville.
Hitsauksen perusteiden lisäksi kurssilla käydään
läpi pistehitsaus, kaasuhitsaus ja kovajuotokset.
Kurssilla voi tehdä oman pienen hitsaustyön,
esim. korjata irronneen tuolinjalan liitoksen tai
valmistaa pienen hitsaustyön kuten kynttilänjalan, -lyhdyn tms. Materiaalia saatavissa paikan
päältä.
151671 Joensuu
MUINAISKETJU HOPEASTA -VIP (6t)
ma 17:30-20:00, 2 krt. 6t
PIELISJOEN KOULU, Pappilantie 2,
Teknisentyön luokka
30.11.2015 - 7.12.2015, Anne Tikkanen
Kurssilla tutustutaan hopeaketjutöihin ja valmistetaan muinaisketju.
50
151546 Joensuu
RAAKASUKLAALABORATORIO -VIP (3t)
la 12.9. 10:00-12:15, 1 krt. 3t
LYSEON PERUSKOULU, Koskikatu 10,
B 104 kotitalouslk, Larissa Potkonen
Perehdytään raakasuklaan valmistamiseen käytännössä. Opitaan suklaan valmistamisen lisäksi
se, kuinka maustaa ja tuunata tästä terveellisestä
herkusta juuri mieleisensä. Näitä herkkuja voi
syödä hyvällä omallatunnolla! Raaka-ainemaksu
15€ opettajalle, varaa raha mukaasi.
151547 Joensuu
PUHDISTA KEHOSI SYÖMÄLLÄ DETOX-KURSSI -VIP (3t)
la 12.9. 13:00-15:15, 1 krt. 3t
LYSEON PERUSKOULU, Koskikatu 10,
B 104 kotitalouslk, Larissa Potkonen
Perehdytään kehoa puhdistaviin ja helliviin raaka-aineisiin sekä siihen, kuinka lisätä niiden käyttöä jokapäiväisessä ruoan valmistamisessa. Tällä
kurssilla valmistetut ateriat ja juomat tulevat antamaan kuona-aineille kyytiä! Raaka-aineet ovat
gluteenittomia, munattomia, laktoosittomia ja
täysin vegaanisia. Raaka-ainemaksu 10 € opettajalle, varaa raha mukaasi.
151240 Joensuu
ILOISTA JA TULISTA - UNKARILAINEN
RUOKAKURSSI -VIP (8t)
to 12.11. & 19.11. 17:00-20:15, 2 krt. 8t
LYSEON PERUSKOULU, Koskikatu 10,
B 104 kotitalouslk, Eva Ikonen
Tutustutaan unkarilaiseen ruoka- ja viinikulttuuriin. Valmistamme yhdessä menukokonaisuuden
ja lopuksi nautimme sen unkarilaisen musiikin
säestyksellä. Tarvikemaksu 20 € maksetaan
opettajalle 1. kerralla.
151558 Joensuu
TUNNISTA KEHOSI JA
VOI PAREMMIN -VIP (6t)
ma 18:00-19:30, 3 krt. 6t
OPISTOTALO, Papinkatu 3, lk 401
14.9.2015 - 28.9.2015, Maarit Sotikov
Elämäntapa, stressi, oman kehon hormonityyppi
ja aineenvaihdunta vaikuttavat siihen, millaista
ravintoa tai liikuntaa keho hyödyntää parhaiten.
Tarkkaile kehoasi ja tunnista oma vartalotyyppisi, silloin voit harjoittaa täsmäliikuntaa ja syödä
sinulle sopivalla tavalla. Puhdistaudu, tunnista
oma kehosi ja rentoudu tietoisesti, niin hyödynnät voimasi tehokkaammin ja voit paremmin.
151566 Joensuu
NYKYTANSSI -VIP (6t)
ma 18:00-19:30, 3 krt. 6t
OPISTOTALO, Papinkatu 3, juhlasali
14.9.2015 - 28.9.2015, Mari Laamanen
Nykytanssi on kokonaisvaltainen ja monipuolinen tanssilaji, jossa korostuu liikkeen virtaavuus, rentous sekä painovoiman ja eri tasojen
käyttö (lattiataso, hypyt jne.). Kurssille osallistuminen ei vaadi aiempaa tanssitaustaa.
151537 Joensuu
IRISH DANCE -VIP (6t)
ma 18:00-19:30, 3 krt. 6t
OPISTOTALO, Papinkatu 3, juhlasali
26.10.2015 - 9.11.2015, Olga Donkovtceva
Irlantilainen tanssi on irlantilaista kansantanssia,
jossa musiikki ja sen rytmi ovat hyvin keskeisiä
elementtejä. Tunnit koostuvat lämmittelystä,
perusaskelien opettelusta ja harjoittelusta sekä
erilaisten Irlantilaisten ryhmätanssien opettelusta. Tunneille osallistuminen ei vaadi paria eikä
aiempaa tanssitaustaa. Opetuskieli englanti.
151565 Joensuu
TANSSILLINEN KEHONHUOLTO -VIP (6t)
ma 18:00-19:30, 3 krt. 6t
OPISTOTALO, Papinkatu 3, juhlasali
16.11.2015 - 30.11.2015
Mari Kortelainen
Tunneilla keskitytään liikkuvuuden, kehotietoisuuden ja elastisuuden kehittämiseen nykytanssin release-tekniikkaa ja kehonhuollollisia menetelmiä käyttäen. Kehonhuolto soveltuu kaikille
ikään ja fyysiseen kuntoon katsomatta. Kaikki
harjoitteet tehdään oman kunnon mukaan. Varusteeksi sopivat rennot ja joustavat vaatteet,
sekä sukat/paljaat jalat/luistamattomat tossut.
Kansalaisopisto on osa
Joensuun veneilykoulua
www.joensuunveneilykoulu.fi
www.facebook.com/joensuunveneilykoulu
www.youtube.com/user/joensuunveneilykoulu
Retkimelontakurssi
19.8.2015 ja 28.8.–30.8.2015
Purjehtija-Perämiesretkipurjehduskurssi (40t) 21.8.–24.8.2015
SUP-lautailu & Joogakurssi, Niittylahti
5.9.–6.9.2015
SUP-ohjaajakoulutus, Niittylahti
12.9.2015
Suomen purjehdus ja veneilyn
Junioriohjaajan peruskurssi (16t),
Niittylahti 4.9.–6.9.2015
Käytännön navigointiajokurssi (11t),
Joensuu 18.9.–19.9.2015
Navigoinnin perusteet (8t),
Ylämylly ja Outokumpu 26.9–27.9.2015
Elektronisen navigoinnin kurssi (16t),
Joensuu 9.10–11.10.2015
Veneilykouluttajien koulutuspurjehdus
Kroatiassa 17.10–24.10.2015
Vesipelastautumiskurssi veneilijöille,
Niittylahti 30.10–31.10.2015
Saaristonavigoinnin kurssi (30t), Joensuu
10.9.–26.11.2015
Saaristonavigoinnin viikonloppukurssi (30t), Ylämylly
7.11.–8.11.2015 ja 14.11.–15.11.2015
Rannikkonavigoinnin viikonloppu
-kurssi (30t), Outokumpu
21.11.–22.11.2015 ja 28.11.–29.11.2015
Saaristo- ja rannikkolaivuritutkinnot (4t),
Joensuu pe 11.12.2015 klo 18:00–22:00
LISÄTIEDOT JA ILMOITTAUTUMINEN
VENEILYKOULUN KURSSEILLE:
www. joensuunveneilykoulu.fi
KATSO MUUT VENEILY- JA KALASTUSKURSSIT OPINTO-OPPAAN SIVULTA 79.
Ilmoittaudu viimeistään viikko ennen kurssin alkua.
VIP-kurssit
LIPERI
151563 Liperi
TUTUSTU TEKNIIKOIHIN! -VIP (7t)
ti 17-18:30, ti 18:30-20 & ke 17:30-20, 3 krt. 7t
YLÄMYLLYN YRITYSTALO, Tehtaantie 8,
keramiikkalk, 1.9.2015 - 2.9.2015
Jaana Tolonen, Pia Renkonen, Anne-Maria Kinnunen
Harkitsetko osallistumista keramiikan, tiffanytöiden tai taidegrafiikan kurssille, mutta et oikein
tiedä, mitä niillä tehdään? Tällä kurssilla pääset
tutustumaan kaikkien näiden kurssien sisältöön!
Kokeilumateriaalit sisältyvät kurssin hintaan.
150855 Liperi
LASTENJUHLAT: OHJELMAN
JÄRJESTÄMINEN -VIP (3t)
ke 23.9.17:30-20:00, 1 krt. 3t
Ylämyllyn koulu, PALOAUKEAN YKSIKKÖ,
Patteristontie 12 e, kuvataidelk, Juha Pasanen
Lapselle juhlia suunniteltaessa on tärkeää ottaa
huomioon lapsen ikä ja luonne. Vaihtoehtoja on
lukemattomia, eikä kaikkiin suinkaan tarvitse
käyttää paljon rahaa. VIP-kurssi sarjan avulla
saat vinkkejä ohjelman laadintaan, tarjoiluun
ja koristeluun. Tällä kerralla teemana ohjelman
järjestäminen.
150856 Liperi
LASTENJUHLAT: TARJOILUT -VIP (3t)
ke 30.9. 17:30-20:00, 1 krt. 3t
Ylämyllyn koulu, PALOAUKEAN YKSIKKÖ,
Patteristontie 12 e, kuvataidelk
Lilli Lempessalmi
Ks. edellinen kurssi. Tällä kerralla teemana tarjoilut.
150857 Liperi
LASTENJUHLAT: KORISTELU -VIP (3t)
ke 7.10. 17:30-20:00 1 krt. 3t
Ylämyllyn koulu, PALOAUKEAN YKSIKKÖ,
Patteristontie 12 e, kuvataidelk
Kirsi Rötsä-Tanninen
Ks. edellinen kurssi. Tällä kerralla teemana juhlien koristelu.
151472 Liperi
KUINKA PERUSTAN BLOGIN -VIP (3t)
ke 21.10. 17:30-20:00, 1 krt. 3t
Ylämyllyn koulu, PALOAUKEAN YKSIKKÖ,
Patteristontie 12 e, atk-luokka
Mirja Parviainen
Oletko miettinyt oman blogin perustamista?
Kurssilla tutustutaan ilmaisiin blogialustoihin
ja kuinka niihin lisätään sisältöä kuten kuvia ja
tekstiä. Opetellaan myös alustan muokkaamista
käyttäjänsä näköiseksi ja blogin linkittämistä haluamallasi tavalla. Huom. ilmoittaudu 7.10. mennessä. Ks. myös seuraava kurssi 151474.
151474 Liperi
PAREMPIA VALOKUVIA KOTIKONSTEINVIP (3t)
pe 23.10. 17:30-20:00, 1 krt. 3t
Ylämyllyn koulu, PALOAUKEAN YKSIKKÖ,
Patteristontie 12 e, atk-luokka, Tiina Geijer
Kuinka kuvataan omia käsitöitä, teoksia tai muita tuotteita edustavasti kotioloissa, kuinka kuvaa muokataan jälkikäteen, halutun estetiikan
aikaansaaminen valaistuksen / lavastamisen ja
kuvankäsittelyn keinoin ja kuvien julkistaminen
netissä, esimerkiksi omassa blogissa. Kurssille
suositeltavaa ottaa mukaan kuvauskohteita ja
oma kamera, jolloin voin myös auttaa kameran
käytössä ja sen ominaisuuksien hallinnassa, mikäli tarvetta on. Huom. ilmoittaudu 7.10. mennessä. Ks. myös edellinen kurssi 151472.
151552 Liperi
JUUREKSET KEITTIÖSSÄ -VIP (3t)
la 24.10.13:00-15:15, 1 krt. 3t
LIPERIN KOULU, Koulutie 2, lk K12
Larissa Potkonen
Kotimaiset juurekset ovat kotikeittiön perusta.
Tällä kurssilla etsitään uusia tuulia arkisten juuresten ja vihannesten käyttöön. Tehdään tutuista
ruoista uuden oloisia ja mielenkiintoisia vaihtamalla näkökulmaa sekä ottamalla oppia muiden
maiden keittiöperinteistä. Raaka-ainemaksu
opettajalle 10 €, ota raha kurssille.
151557 Liperi
TOFU-KURSSI - VIP (3t)
la 7.11. 10:00-12:15, 1 krt. 3t
LIPERIN KOULU, Koulutie 2, lk K12
Larissa Potkonen
Haluaisitko oppia käyttämään ja maustamaan tofua? Tällä käytännönläheisellä kurssilla tutustutaan tofuruokien moniin eri mahdollisuuksiin. Se
taipuu näet padoiksi ja keitoiksi, alkupaloiksi ja
pääruoiksi, se sopii jopa sokeriseen leivontaan!
Raaka-aineet ovat gluteenittomia, munattomia,
laktoosittomia ja täysin vegaanisia. Raaka-ainemaksu opettajalle 10 €, ota raha kurssille
151560 Liperi
SMOOTHIEBAARI -VIP (3t)
la 7.11. 13:00-15:15, 1 krt. 3t
LIPERIN KOULU, Koulutie 2, lk K12
Larissa Potkonen
Pyöräytetään tehosekoittimet käyntiin ja opetellaan käytännössä pirtelöiden valmistamisen
parhaat niksit. Ruokaisat lounas-, terveelliset
viher-, makoisat suklaa- ja piristävät hedelmäja marjasmoothiet. Raaka-aineet ovat gluteenittomia, munattomia, laktoosittomia ja täysin
vegaanisia. Raaka-ainemaksu 10 € opettajalle,
ota raha kurssille.
150854 Liperi
SYÖMISET SYYNIIN: LAADI OMA
RAVINTO-OHJELMASI - VIP (6t)
ke 9.9. ja 16.9. 17:30-20:00, 2 krt. 6t
Ylämyllyn koulu, PALOAUKEAN YKSIKKÖ,
Patteristontie 12 e, atk-luokka
Juha Pasanen
Mistä löytyvät ruokavaliosi ongelmakohdat ja miten niitä voisi korjata? Tällä kurssilla seurataan,
suunnitellaan ja laaditaan oma ruokavalio ruokapäiväkirjan ja Finelin ravinto-ohjelman avulla.
Saat sähköpostiisi ruokapäiväkirjapohjan ja ohjeet sen täyttöön ennen kurssipäivää.
151548 Liperi
PUHDISTA KEHOSI SYÖMÄLLÄ DETOX-KURSSI -VIP (3t)
la 24.10. 10:00-12:15, 1 krt. 3t
LIPERIN KOULU, Koulutie 2, lk K12
Larissa Potkonen
Perehdytään kehoa puhdistaviin ja helliviin raaka-aineisiin sekä siihen, kuinka lisätä niiden käyttöä jokapäiväisessä ruoan valmistamisessa. Tällä
kurssilla valmistetut ateriat ja juomat tulevat antamaan kuona-aineille kyytiä! Raaka-aineet ovat
gluteenittomia, munattomia, laktoosittomia ja
täysin vegaanisia. Raaka-ainemaksu opettajalle
10 €, ota raha kurssille.
OHJEET VIP-KURSSEILLE
ILMOITTAUTUMISESTA S. 49.
151505 Liperi
HYVINVOINTI JA ITSENSÄ HOITAMINEN
KOTIKONSTEIN -VIP (4t)
ti 17:30-19:00, 2 krt. 4t
Ylämyllyn koulu, PALOAUKEAN YKSIKKÖ,
Patteristontie 12 e, kuvataidelk
20.10.2015 - 27.10.2015, Tuija Kukkonen
Kurssilla tutustutaan, kuinka voit kotikonstein
rentoutua ja edistää omaa hyvinvointia. Käytämme kurssilla erilaisia kotoa löytyviä tuotteita.
Valmistetaan naamioita, hauteita, kylpyjä jne.
1. kerralla kerätään materiaalimaksu 5 €. Tuo
mukanasi 2 pientä pyyhettä, pesuvati ja jumppamatto. Huom. ilmoittaudu 7.10. mennessä.
151575 Liperi
LAVALATTARIT -VIP (6t)
ma 18:00-19:30, 3 krt. 6t
VIINIJÄRVEN KOULU, Kirkkotie 4, liikuntasali
19.10.2015 - 2.11.2015, Päivi Hämäläinen
Lavoilla tanssittavia lattareita (lavarumba,
cha cha ja jive). Sopii vasta-alkajille ja perusaskeleiden kertaajille. Voit tulla myös ilman paria.
Mukaan juomapullo ja sisäkengät / -tossut.
151146 Liperi
LAULUJA LAPSIPERHEILLE -VIP (1t)
to 3.9. 18:00-18:45, 1 krt. 1t
MATTISENLAHDEN KOULU,
Mattisenlahden koulutie 7
Elsa Villman
151147 Liperi
LAULUN TAIKAA 1.
KUN SAAPUU SYYS -VIP (1t)
to 1.10. 18:00-18:45, 1 krt. 1t
Ylämyllyn koulu, PALOAUKEAN YKSIKKÖ,
Patteristontie 12 e, musiikkilk, Timo Hacklin
Laulun taikaa, yhteislaulu raikaa! Tule laulamaan
yhdessä syyslauluja harmonikan säestyksellä!
151148 Liperi
LAULUN TAIKAA 2.
KOSKA MEILLÄ ON JOULU - VIP (1t)
to 19.11. 18:00-18:45 1 krt. 1t
Ylämyllyn koulu, PALOAUKEAN YKSIKKÖ,
Patteristontie 12 e, musiikkilk, Timo Hacklin
Laulun taikaa, yhteislaulu raikaa! Tule laulamaan
yhdessä joululauluja harmonikan säestyksellä!
151149 Liperi
MUSIIKIN PERUSTEIDEN ALKEET
-VIP (5t)
la 3.10. 10-11:30, su 4.10. 13-15:30, 2 krt. 5t
Ylämyllyn koulu, PALOAUKEAN YKSIKKÖ,
Patteristontie 12 e, musiikkilk
3.10.2015 - 4.10.2015, Tatiana Kantanen
Musiikin perusteiden alkeiskurssi. Sisältö: notaation perusteet (sävelnimet, avaimet, etumerkit,
oktaavialat, nuottiarvot, tauot), rytmiikka (esim.
tahtiosoitukset), intervallit (nimet ja tunnistaminen), asteikot (duuri ja molli), kolmisoinnut (perusteet, merkinnät).
151150 Liperi
MUSIIKIN PERUSTEIDEN JATKO
-VIP (7t)
la 14.11. 10-12:30, su 15.11. 13-16:15, 2 krt. 7t
Ylämyllyn koulu, PALOAUKEAN YKSIKKÖ,
Patteristontie 12 e, musiikkilk, Tatiana Kantanen
Musiikin perusteiden jatkokurssi. Rytmiikka (mm.
poikkijakoiset rytmit), kvinttiympyrä ja asteikot,
intervallit (tunnistaminen ja muodostaminen,
käännökset), kolmisoinnut (tunnistaminen,
muodostaminen, käännökset, reaalisoinnut),
nelisoinnut, sointuanalyysi ja kadenssit.
Käynnissä olevien kurssien vapaille paikoille voit ilmoittautua puhelimitse.
51
hyvinvointi ja liikunta
HYVINVOINTI
JOENSUU
151753 Joensuu UUTUUS!
PUNAHATTUISET LEIDIT
ma 12:00-14:00, 4 krt. 10t/50€
14.9.2015 – 14.12.2015, Tuire Hindikka
Punahattuisten leidien esikuva on Yhdysvalloissa. Siellä punaisten hattujen sosieteetin
muodostavat naiset, jotka varttuvat ikäisikseen
huvittuneesti, energisesti ja huumorilla. Ryhmä
on tarkoitettu naisille, jotka aika ajoin voivat
hassutellen tai lapsekkaastikin sonnustautua
punaiseen, purppuraan tai pinkkiin ja lähteä
iloitsemaan taiteesta ja kulttuurista. Kurssin ohjelma: 14.9. KUVANVEISTÄJÄN vaikutuspiirissä;
Reetta Göhn-Soinisen ateljeessa. 5.10. TANSSIJAN TRIKOISSA; tanssitaiteilija Mari Kortelaisen
treenikämpällä. 9.11. GRAFFITIA JA TUFTATTUA
VILLAA; muotoilija Niina Katinka Mantsisen maailmassa. 14.12. VALTIONPALKITUN TV-DRAAMAN PALOITTELU; käsikirjoittaja Pirkko Kurikka
ja Uppotukki Pakkahuoneella.
151289 Joensuu
RENTO, LUOVA, ONNELLINEN!
ke 17:00-18:30, 8 krt. 16t/hinta
OPISTOTALO, Papinkatu 3, lk 401
16.9.2015 - 11.11.2015, Minna Ronkainen
Olet oman elämäsi tärkein henkilö ja ansaitset
parasta! Haluatko oppia rentoutumaan? Tahdotko luoda hyviä asioita elämääsi? Taideterapeuttisia menetelmiä ja syvärentoutusta yhdistävällä
kurssilla tutustumme tunteisiimme, toiveisiimme
ja hyvinvointiimme kuvallisen ilmaisun ja mielikuvatyöskentelyn keinoin. Teemme vesivärimaalauksia ja piirustuksia, mutta minkäänlaista taiteellisuutta tai maalaustaitoa ei tarvita. Kurssilla
on joka kerta ohjattu alku- ja loppurentoutus,
ja opimme myös itserentoutusmenetelmiä. Jokaisella tapaamisella on oma teemansa. Tämä
taideterapeutin vetämä kurssi ei ole ryhmäterapiaa, mutta työskentelyllä voi olla terapeuttisia vaikutuksia. Tervetuloa voimaannuttavalle matkalle!
151488 Joensuu
VÄRIT ELÄMÄSSÄSI
la & su 9:30-14:30, 2 krt. 12t/34€
ALAVIN KYLÄTALO, Tervasuontie 65, sali
26.9.2015 - 27.9.2015, Anja-Liisa Rintala
Värejä ja niiden merkityksiä ymmärtämällä voi
lisätä itsetuntemustaan. Tule tutustumaan tunteisiisi ja hyvinvointiisi värien kautta. Apuna
käytetään pastellivärejä mutta piirustustaidollasi
tai taiteellisuudellasi ei ole merkitystä. Kurssilla
käydään läpi värejä, niiden eri sävyjä, värin merkityksiä ja vaikutuksia. Tervetuloa elämän värit
matkalle!
150863 Joensuu
HYVÄ OLO JA ITSENSÄ
HOITAMINEN KOTIKONSTEIN
to 17:30-19:00, 6 krt. 12t/31€
OPISTOTALO, Papinkatu 3, lk 3108
22.10.2015 - 26.11.2015, Tuija Kukkonen
Kurssilla tutustutaan, kuinka voit kotikonstein
rentoutua ja edistää omaa hyvinvointia. Käytämme kurssilla erilaisia kotoa löytyviä tuotteita.
Valmistetaan naamioita, hauteita, kylpyjä jne.
tutustumme myös suomalaiseen kukkaterapiaan
ja jokainen saa tehdä itselleen kukkatipat. Tuntien lopuksi rentoudumme erilaisin menetelmin.
Ensimmäisellä kerralla kerätään materiaalimaksu
10 €. Tuo mukanasi 2 pientä pyyhettä, pesuvati
ja jumppamatto. Huom. ilm. 8.10. mennessä.
52
151756 Joensuu UUTUUS!
JUTTU-TUPA
to 13:00-15:30, 10 krt. 30t/62€
SEUTUKIRJASTO, pääkirjasto,
Koskikatu 25, kokoushuone 2
1.10.2015- 10.12.2015
Taru Hänninen
Juttu-tupa on kurssi afaattisille henkilöille. Kurssin tavoite on edistää osallisuutta, ehkäistä sosiaalista syrjäytymistä sekä tarjota afaattiselle
henkilölle mahdollisuus keskusteluun ja kommunikoinnin sekä vuorovaikutustaitojen harjoittamiseen turvallisessa ryhmässä. Tavoitteena on
myös toimia siltana kansalaisopiston muuhun
kurssitoimintaan. Kurssin teemakeskustelujen
aiheet vaihtuvat kuukausittain. Kommunikointia
harjoitellaan myös pelien, taiteen, musiikin ja
mahdollisuuksien mukaan tietokoneharjoittelun
avulla. Jokainen Juttu-tupa -kerta noudattaa
samaa kaavaa: ajankohtaisryhmä, kahvituokio,
teemaryhmä ja kommunikaatioryhmä.
LIIKUNTA JA
TERVEYS
JOENSUU
*-merkityt kurssit järjestetään yhteistyössä Joensuun liikuntapalveluiden kanssa
**-merkityt kurssit järjestetään yhteistyössä Joensuun liikunta-, sosiaali- ja terveyspalveluiden kanssa
151746 Joensuu MAKSUTON!
KAUSISTARTTI
LA 29.8.2015 klo 12:00-15:00
URHEILUTALO, Koskikatu 12
Tule käynnistämään
syyskausi jumpaten!
Klo 12:00-12:45 Lavis®
Klo 13:00-13:45 Bodyintervall
Klo 14:00-14:45 Kehonhuolto
Ei ennakkoilmoittautumista.
Lapset ja vanhemmat
yhdessä
151346 Joensuu
VANHEMPI-VAUVAJUMPPA A
ke 16:30-17:15, 6 krt. 6t/25€
VESIKKO, Uimarintie 1, aerobicsali
2.9.2015 - 7.10.2015,
Elena Agueenko
Vanhemman ja vauvan yhteinen liikuntatuokio,
joka sisältää loruja ja musiikkileikkejä vauvalle
sekä jumppaa vanhemmalle. Vauvan tulisi olla
vähintään 0,5 vuotta ja kannatella päätään napakasti. Ilmoittautuminen vanhemman nimellä.
151347 Joensuu
VANHEMPI-VAUVAJUMPPA B
ke 16:30-17:15, 6 krt. 6t/25€
VESIKKO, Uimarintie 1, aerobicsali
28.10.2015 - 2.12.2015
Elena Agueenko
Ks. kurssi A.
Ilmoittautuminen vanhemman nimellä.
151187 Joensuu UUTUUS!
PERHELIIKUNTA
ti 11:50-12:35, 11 krt. 11t/46€
OPISTOTALO, Papinkatu 3, liikuntasali
8.9.2015 - 24.11.2015
Jenna Hiltunen
Perheliikuntatunnilla lapset liikkuvat ja leikkivät
yhdessä vanhemman tai isovanhemman kanssa.
Tunnit koostuvat lyhyistä ohjatuista tuokioista
sekä omaehtoisesta liikkumisesta rakennetussa
oppimisympäristössä. Kurssimaksu sisältää 2
lasta / aikuinen. Ilmoittautuminen vanhemman
nimellä.
151188 Joensuu
VANHEMPI-LAPSILIIKUNTA
1,5-2 -VUOTIAILLE A
ti 11:00-11:45, 11 krt. 11t/31€
OPISTOTALO, Papinkatu 3, liikuntasali
8.9.2015 - 24.11.2015
Jenna Hiltunen
Erityisesti lapsen liikuntatuokio, jossa kielen kehitystä, kehontuntemusta ja liikuntakykyisyyttä
tuetaan mm. vaihtelevilla oppimisympäristöillä.
Samalla tunnit ovat lapsen ja vanhemman yhteyttä vahvistavia hetkiä, jossa lapsi pääsee kokemaan erilaisia tunnetiloja ja kokeilemaan omia
rajojaan turvallisesti. Tunnit koostuvat lyhyistä
ohjatuista tuokioista sekä omaehtoisesta liikkumisesta rakennetussa oppimisympäristössä.
Ilmoittautuminen vanhemman nimellä.
151249 Joensuu
VANHEMPI-LAPSILIIKUNTA
2-3 -VUOTIAILLE B
ti 17:15-18:00, 11 krt. 11t/31€
Opetuspaikka ilmoitetaan myöhemmin
8.9.2015 - 24.11.2015
Anni Jaatinen
Erityisesti lapsen liikuntatuokio, jossa kielen kehitystä, kehontuntemusta ja liikuntakykyisyyttä
tuetaan mm. vaihtelevilla oppimisympäristöillä.
Samalla tunnit ovat lapsen ja vanhemman yhteyttä vahvistavia hetkiä, jossa lapsi pääsee kokemaan erilaisia tunnetiloja ja kokeilemaan omia
rajojaan turvallisesti. Tunnit koostuvat lyhyistä
ohjatuista tuokioista sekä omaehtoisesta liikkumisesta rakennetussa oppimisympäristössä.
Ilmoittautuminen vanhemman nimellä.
151248 Joensuu
VANHEMPI-LAPSILIIKUNTA 4-5-V.
ti 18:15-19:00 11 krt. 11t/31€
Opetuspaikka ilmoitetaan myöhemmin
8.9.2015 - 24.11.2015
Anni Jaatinen
Sekä vanhemman että lapsen liikuntatuokio, jossa lapsen liikuntakykyisyyttä, kehontuntemusta
ja kielen kehitystä tuetaan leikinomaisesti vaihtelevissa oppimisympäristöissä. Samalla tunnit
ovat lapsen ja vanhemman yhteyttä vahvistavia
hetkiä, jossa lapsi pääsee kokemaan erilaisia
tunnetiloja ja kokeilemaan omia rajojaan turvallisesti. Ilmoittautuminen vanhemman nimellä.
ILMOITTAUDU VIIMEISTÄÄN
VIIKKO ENNEN
KURSSIN ALKUA!
Lisätiedot kursseista ja tapahtumista www.joensuunseudunkansalaisopisto.fi
liikunta ja terveys
SOVELTAVA LIIKUNTA
Soveltavalla liikunnalla tarkoitetaan liikuntaa, joka on suunnattu henkilöille, joiden on vamman, sairauden tai muun toimintakyvyn heikentymisen tai sosiaalisen tilanteen vuoksivaikea osallistua yleisesti tarjolla oleviin liikuntaryhmiin, ja
joiden liikunta vaatii soveltamista sekä erityisosaamista. Joensuun liikuntapalveluiden vammaisliikuntakortin haltijat saavat liikunnan kurssimaksuista 10€ alennuksen ottamalla yhteyttä
kansalaisopiston asiakaspalveluun.
Soveltava liikunta
151197 Joensuu
VAUHTIVARPAAT 4-6 -VUOTIAAT*
ti 17:00-17:45, 11 krt. 11t/29€
RANTAKYLÄN KOULU/ent. yhteiskoulun lukio,
Pataluodonkatu 6, Liikuntasali
8.9.2015 - 24.11.2015,
Susanne Frondelius
Alle kouluikäisten lasten liikuntaryhmä, jonka
tavoitteena on tukea liikuntataitojen, kehontuntemuksen ja kielen kehittymistä. Sisältöinä
erilaiset pelit, leikit ja liikuntalajit. Kurssi sopii
erityisesti lapsille, jotka tarvitsevat yksilöllisen
lähestymistavan huomioimista ja hyötyvät liikunnan antamasta tuesta kasvuun ja kehittymiseen.
EI VERKKOILMOITTAUTUMISTA.
151198 Joensuu
VAUHTIJALAT 7-9 -VUOTIAAT*
ti 18:00-18:45, 11 krt. 11t/29€
RANTAKYLÄN KOULU/ent. yhteiskoulun lukio,
Pataluodonkatu 6, Liikuntasali
8.9.2015 - 24.11.2015,
Susanne Frondelius
Alakouluikäisten lasten liikuntaryhmä, jonka
tavoitteena on tukea liikuntataitojen, kehontuntemuksen ja kielen kehittymistä. Sisältöinä
erilaiset pelit, leikit ja liikuntalajit. Kurssi sopii
erityisesti lapsille, jotka tarvitsevat yksilöllisen
lähestymistavan huomioimista ja hyötyvät liikunnan antamasta tuesta kasvuun ja kehittymiseen.
EI VERKKOILMOITTAUTUMISTA.
151040 Joensuu
ERILAINEN TANSSI* OPSET
ma 15:00-16:00, 11 krt. 15t/32€
VESIKKO, Uimarintie 1, aerobicsali
7.9.2015 - 23.11.2015, Anna Venäläinen
Kurssi on suunnattu sekä nuorille että aikuisille
kehitysvammaisille. ”Erilaisen tanssin” lähtökohtina ovat oman liikkeen ja tanssin ilon löytäminen sekä kehollisen kommunikaation harjoittelu
tanssin avulla. Osallistuminen ei vaadi aiempaa
tanssikokemusta. Tutkimme tanssi-improvisaation keinoin liikkeeseen liittyviä elementtejä kuten nopeutta, tilan käyttöä, liikkeen eri laatuja
sekä liikkeellistä kommunikaatiota ja ilmaisua.
151328 Joensuu
SOVELTAVA JUMPPA
LIIKEHÄIRIÖITÄ SAIRASTAVILLE*
ke 10:15-11:00, 11 + 13 krt. 24t/63€
VESIKKO, Uimarintie 1, aerobicsali
2.9. - 18.11.2015 ja 13.1. - 13.4.2016
Hanna-Krista Hirvonen
Liikehäiriösairautta sairastaville (parkinson,
MS-tauti yms.) suunnattu jumppa, jonka tavoitteena on toimintakyvyn ylläpito. Tunnit sisältävät liikkuvuutta, lihaskuntoa, tasapainoa sekä
koordinaatiota kehittäviä harjoitteita. Taso: [1]
151418 Joensuu
SOVELTAVA LIIKUNTA* OPSET
to 12:15-13:00, 11 + 8 krt. 19t/43€
OPISTOTALO, Papinkatu 3, liikuntasali
3.9. - 19.11.2015 ja 14.1. - 3.3.2016, Päivi Hamunen
Monipuolista jumppaa kehitysvammaisille. Kurssin tavoitteena liikunnan ilo ja virkistyminen sekä
harrastaminen porukassa.
Ikääntyvien liikunta
151008 Joensuu
SENIORIJUMPPA A*
ma 9:15-10:00, 11 + 13 krt. 24t/63€
VESIKKO, Uimarintie 1, aerobicsali
7.9.2015 - 23.11.2015 ja 11.1.2016 - 18.4.2016
Päivi Huttu
Monipuolista jumppaa ikääntymisen erityiskysymykset huomioiden. Tunnit koostuvat lämmittelyosuudesta sekä tasapaino-, lihaskunto- ja
liikkuvuusharjoitteista.
Taso: [1]
151009 Joensuu
SENIORIJUMPPA B*
ma 10:15-11:00, 11 + 13 krt. 24t/63€
VESIKKO, Uimarintie 1, aerobicsali
7.9.2015 - 23.11.2015 ja 11.1.2016 - 18.4.2016
Päivi Huttu
Ks. kurssi A.
151091 Joensuu
SENIORIJUMPPA C*
ma 10:30-11:15, 11 + 13 krt. 24t/63€
KUNTOHOVI, Tikkarinne 3, sali
7.9.2015 - 23.11.2015 ja 11.1.2016 - 18.4.2016
Marjo Siintomaa-Toljander
Ks. kurssi A.
151196 Joensuu
SENIORIJUMPPA D*
ti 16:00-16:45, 11 + 13 krt. 24t/63€
RANTAKYLÄN KOULU/ent. yhteiskoulun lukio,
Pataluodonkatu 6, Liikuntasali
8.9.2015 - 24.11.2015 ja 12.1.20116 - 12.4.2016
Opettaja ilmoitetaan myöhemmin
Ks. kurssi A.
151292 Joensuu
SENIORIJUMPPA E*
ke 9:00-9:45, 11 krt. 11t/29€
NIINIVAARAN LIIKUNTAHALLI,
Vakkosalmenkatu 11, liikuntahalli
9.9.2015 - 25.11.2015, Marjo Siintomaa-Toljander
Ks. kurssi A.
151325 Joensuu
SENIORIJUMPPA F*
ke 9:15-10:00, 11 + 13 krt. 24t/63€
VESIKKO, Uimarintie 1, aerobicsali
2.9.2015 - 18.11.2015 ja 13.1.2016 - 13.4.2016
Hanna-Krista Hirvonen
Ks. kurssi A.
151300 Joensuu
SENIORIJUMPPA G*
ke 16:00-16:45, 11 + 13 krt. 24t/63€
POHJOIS-KARJALAN AMMATTIOPISTO,
Peltolankatu 4, peilisali
2.9.2015 - 18.11.2015 ja 13.1.2016 - 13.4.2016
Saara Sotikov
Ks. kurssi A.
151417 Joensuu
SENIOREIDEN KUNTOJUMPPA*
to 11:00-12:00, 11 + 8 krt. 26t/68€
OPISTOTALO, Papinkatu 3, liikuntasali
3.9. - 19.11.2015 ja 14.1. - 3.3.2016, Päivi Hamunen
Monipuolista jumppaa hyväkuntoisille senioreille.
Tunnit koostuvat lämmittelyosuudesta sekä tasapaino-, liikkuvuus- ja lihasvoimaharjoitteista.
Taso: [1]
151317 Joensuu
SENIOREIDEN KUNTOSALISTARTTI A*
ke 9:15-10:30, 5 krt. 8t/35€
VESIKKO, Uimarintie 1, kuntosali
2.9.2015 - 21.10.2015, Jenni Raassina-Asikainen
Kuntosalistartissa opetellaan käyttämään kuntosalilaitteita turvallisesti ja tehokkaasti. Kurssin
hinta sisältää yksilöllisen kuntosaliohjelman sekä
viisi pienryhmätapaamista. Kokoontumiskerrat:
2.9., 9.9., 16.9., 23.9. ja 21.10. Kurssimaksun
lisäksi osallistuja maksaa kuntosalimaksun suoraan hallin kassalle. Taso: [1]
151319 Joensuu
SENIOREIDEN KUNTOSALISTARTTI B*
ke 10:45-12:00, 5 krt. 8t/35€
VESIKKO, Uimarintie 1, kuntosali
2.9.2015 - 21.10.2015, Jenni Raassina-Asikainen
Ks. kurssi A. Kokoontumiskerrat: 2.9., 9.9., 16.9.,
23.9. ja 21.10. Kurssimaksun lisäksi osallistuja
maksaa kuntosalimaksun suoraan hallin kassalle.
151320 Joensuu
SENIOREIDEN KUNTOSALISTARTTI C*
ke 9:15-10:30, 5 krt. 8t/35€
VESIKKO, Uimarintie 1, kuntosali
28.10.2015 - 16.12.2015, Op. ilm. myöhemmin
Ks. kurssi A. Kokoontumiskerrat: 28.10., 4.11.,
11.11., 18.11. ja 16.12. Kurssimaksun lisäksi
osallistuja maksaa kuntosalimaksun suoraan
hallin kassalle.
151323 Joensuu
SENIOREIDEN KUNTOSALISTARTTI D*
ke 10:45-12:00, 5 krt. 8t/35€
VESIKKO, Uimarintie 1, kuntosali
28.10.2015 - 16.12.2015, Op. ilm. myöhemmin
Ks. kurssi A. Kokoontumiskerrat: 28.10., 4.11.,
11.11., 18.11. ja 16.12. Kurssimaksun lisäksi
osallistuja maksaa kuntosalimaksun suoraan
hallin kassalle.
151010 Joensuu
IKIVETREÄ*
ma 11:15-12:00, 11 + 13 krt. 24t/63€
VESIKKO, Uimarintie 1, aerobicsali
7.9. - 23.11.2015 ja 11.1. - 18.4.2016, Päivi Huttu
Ikääntyneille suunnattu kehonhuoltotunti, jonka
tavoitteena on kehon ja mielen hyvinvointi. Tunnit sisältävät tasapainoa, lihaskuntoa ja liikkuvuutta kehittäviä liikkeitä. Taso: [1]
Seuraa ja tykkää: facebook.com/joensuunseudunkansalaisopisto
53
liikunta ja terveys
151195 Joensuu
SENIOREIDEN TASAPAINORYHMÄ*
ti 12:00-12:45, 11 krt. 11t/29€
VESIKKO, Uimarintie 1, aerobicsali
8.9.2015 - 24.11.2015, Marjo Siintomaa-Toljander
Tasapainoryhmässä keskitytään ylläpitämään ja
kehittämään tasapainoa, koordinaatiota, motoriikkaa ja lihaskestävyyttä eri menetelmien ja
välineiden avulla. Taso: [1]
151693 Joensuu
SENIORIPIHAN VOIMARYHMÄ** OPSET
ti 9:00-10:00, 11 krt. 15t/32€
SENIORI-PIHA, Rauhankatu 1 A
8.9.2015 - 24.11.2015, Jenna Hiltunen
Lihaskunnon ja tasapainon ylläpitoon painottuva
kurssi, joka auttaa arjessa selviytymistä sekä lisää liikkumisvarmuutta. Harjoitteet tehdään kuntosalilaitteilla sekä erilaisia välineitä käyttäen.
Soveltuu hyvin apuvälineen kanssa liikkuville
henkilöille, joiden toimintakyky on heikentynyt.
Taso: [1]
151593 Joensuu
KOIVUPIHAN VOIMARYHMÄ A** OPSET
to 9:30-10:30, 11 krt. 15t/32€
KOIVUPIHAN PALVELUKESKUS, Kirkkokatu 13
3.9.2015 - 19.11.2015, Päivi Hamunen
Ks. Senioripihan voimaryhmä.
151591 Joensuu
KOIVUPIHAN VOIMARYHMÄ B** OPSET
pe 11:00-12:00, 11 krt. 15t/32€
KOIVUPIHAN PALVELUKESKUS, Kirkkokatu 13
4.9.2015 - 20.11.2015, Jenna Hiltunen
3.9.2015 - 19.11.2015, Päivi Hamunen
Ks. Senioripihan voimaryhmä.
Kurssivalinnan helpottamiseksi jumpparyhmien nimen perässä on ilmoitettu kurssin vaikeustaso numerolla ja tehotaso värillä esim. Taso [2] = keskivaikea keskiraskas. Tutustu tasokuvauksiin ja valitse
itsellesi sopiva kurssi.
VAIKEUSTASO
Helppo 1 Et tarvitse aikaisempaa kokemusta.
Yksinkertaiset ja helpot liikkeet.
Keskitaso 2 Sinulla on perusasiat hallussa. Tunnit sisältävät jonkin verran haasteellisuutta.
Vaativa 3 Kurssi sopii kokeneelle harrastajalle.
Myös vaikeita askelsarjoja ja koreografiaa.
VARUSTUS
Yleisimpiin liikuntaryhmiin varustukseksi sopivat esim. t-paita ja joustavat housut. Jalkineiksi käyvät sisäpelikengät tai tossut. Varaa vauh
dikkaille tunneille mukaan myös juomapullo ja
pieni pyyhe.
TEHOTASO
KEVYT
Tunneilla on rauhallinen vauhti ja kohtuullisen
kevyet lihaskuntoliikkeet. Sopii kevyen liikunnan
ystävälle ja liikuntaa aloittavalle.
KESKIRASKAS
Tunneilla on reipas vauhti, mutta ei mennä ”hapoille” asti. Sopii kohtuullista tempoa haluavalle,
esimerkiksi 2–3 kertaa viikossa liikuntaa harrastavalle.
RASKAS
Tunneilla pidetään yllä kovaa vauhtia ja tehdään
raskaita lihaskuntoliikkeitä. Sopii rankan treenin
ystävälle, esim. aktiiviselle kuntoliikkujalle muun
harjoittelun lisäksi.
VAUVAUINTI
Joensuun seudun kansalaisopiston ja Joensuun liikuntapalveluiden syksyllä 2011 aloittama yhteistyö laajenee kaudella 2015–2016. Aiemmin liikuntapalveluiden järjestämät vauvauinnit tulevat
osaksi kansalaisopiston kurssivalikoimaa.
Vauvauinnit on tarkoitettu ensisijaisesti joensuulaisille perheille. Mikäli ryhmään hakee enemmän
kuin ryhmässä on paikkoja, osallistujat arvotaan. Uusia ryhmiä aloitetaan kahdesti vuodessa: syysja tammikuussa. Ryhmään pääsyn edellytyksenä on vähintään 3 kk:n ikä, 5 kg:n paino sekä infotilaisuuteen osallistuminen.
ALTAAT
Vesikon ja Rantakylän uimahallien allasjumpissa
kansalaisopistolle maksettavan kurssimaksun
lisäksi kurssilainen maksaa uimahallikohtaisen
käyntimaksun (Rantakylässä kuntosalikäynnin
hinta) uimahallin kassalle. Kurssilainen voi suorittaa uimahallimaksut joko kertamaksuina tai
sarjalippuina (10 krt/50 krt/kk-kortti/vuosikortti).
Alennuksen saa korttia näyttämällä (opiskelijat,
eläkeläiset, työttömät, varusmiehet, siviilipalvelusmiehet). Liikuntapalveluiden seniorikortin
ostaneilta sekä vammaisliikuntakortin haltijoilta
ei peritä erikseen uimahallikohtaista käyntimaksua.
Allasliikunta
151519 Joensuu UUTUUS!
VAUVAUINTI ALKEET A*
su 8:30-9:00, 8 krt. 5t
VESIKKO, Uimarintie 1, lasten allas
13.9.2015 - 29.11.2015,
Opettaja ilm. myöhemmin
Vauvauinti on vauvojen ja vanhempien yhteinen,
koulutetun ohjaajan valvoma leikkihetki lämmitetyssä vedessä. Vauvauinnin ihanteellinen aloittamisikä on 3-6 kk ja lapsen on painettava vähintään 5kg. Ei kokoonnu: 27.9., 11.10., 18.10. ja
15.11. Huom! ILMOITTAUTUMINEN INFOTILAISUUDESSA to 20.8. Seutukirjaston Muikku-salissa. Kurssimaksu 115 € (+5 € pantti) maksetaan
suoraan uimahallin kassalle. EI VERKKO- EIKÄ
PUHELINILMOITTAUTUMISTA.
54
TUNNISTA TASOSI –
VALITSE LIIKUNTARYHMÄ OIKEIN
Ilmoittautuminen alkeisryhmiin tapahtuu infotilaisuudessa, joka järjestetään torstaina 20.8.2015
klo 17.30 pääkirjaston Muikku-salissa (Koskikatu 25). Jatkoryhmien vapaita paikkoja voi tiedustella
p. 0503109610 tai sähköpostilla [email protected]. Alkeis- ja jatkovauvauintiryhmiin osallistumisen hinta on 115 € /vauva (+ 2aik.) + uimahallikortin
panttimaksu 5 €. Hintamuutokset mahdollisia. Lisätietoja osoitteesta:
http://www.joensuu.fi/vauvauinti
151521 Joensuu UUTUUS!
VAUVAUINTI ALKEET B*
su 9:00-9:30, 8 krt. 5t
VESIKKO, Uimarintie 1, lasten allas
13.9.2015 - 29.11.2015,
Opettaja ilm. myöhemmin
Ks. kurssi A. Ei kokoonnu: 27.9., 11.10., 18.10. ja
15.11. Huom! ILMOITTAUTUMINEN INFOTILAISUUDESSA to 20.8. Seutukirjaston Muikku-salissa. EI VERKKO- EIKÄ PUHELINILMOITTAUTUMISTA.
151522 Joensuu UUTUUS!
VAUVAUINTI ALKEET C*
su 9:30-10:00, 8 krt. 5t
VESIKKO, Uimarintie 1, lasten allas
13.9.2015 - 29.11.2015,
Opettaja ilm. myöhemmin
Ks. kurssi A. Ei kokoonnu: 27.9., 11.10., 18.10. ja
15.11. Huom! ILMOITTAUTUMINEN INFOTILAISUUDESSA to 20.8. Seutukirjaston Muikku-salissa. EI VERKKO- EIKÄ PUHELINILMOITTAUTUMISTA.
151523 Joensuu UUTUUS!
VAUVAUINTI JATKO A*
su 10:00-10:30, 8 krt. 5t
VESIKKO, Uimarintie 1, lasten allas
13.9.2015 - 29.11.2015
Opettaja ilm. myöhemmin
Vauvauinnin jatkoryhmä on tarkoitettu vauvauinnin alkeet keväällä 2015 suorittaneille. Huom!
Muut voivat tiedustella vapaita paikkoja elokuun
aikana p. 0503109610 tai sähköpostilla heini.
[email protected]. Ei kokoonnu: 27.9., 11.10.,
18.10. ja 15.11. Kurssimaksu 115 € (+5 € pantti)
maksetaan suoraan uimahallin kassalle. EI VERKKO- EIKÄ PUHELINILMOITTAUTUMISTA.
151525 Joensuu UUTUUS!
VAUVAUINTI JATKO B*
su 10:30-11:00 8 krt. 5t
VESIKKO, Uimarintie 1, lasten allas
13.9.2015 - 29.11.2015
Opettaja ilm. myöhemmin
Ks. kurssi A. Ei kokoonnu: 27.9., 11.10., 18.10.
ja 15.11. EI VERKKO- EIKÄ PUHELINILMOITTAUTUMISTA.
Ilmoittaudu viimeistään viikko ennen kurssin alkua.
liikunta ja terveys
150782 Joensuu
NÄKÖVAMMAISTEN ALLASJUMPPA*
ma 15:00-15:30, 11 + 13 krt. 16t/42€
RANTAKYLÄN UIMAHALLI,
Pataluodonkatu 2, allas
7.9.2015 - 23.11.2015 ja 11.1.2016 - 18.4.2016
Opettaja ilmoitetaan myöhemmin
Näkövammaisten oma allasjumppa, joka ylläpitää ja vahvistaa hengitys- ja verenkiertoelimistöä, lihaskuntoa sekä huoltaa nivelistöä. Ryhmään oman avustajan kanssa. Kurssimaksun
lisäksi osallistuja maksaa uimahallimaksun (Rantakylässä kuntosalikäynnin hinta) suoraan hallin
kassalle. Taso: [1]
150806 Joensuu
MUISTISAIRAIDEN ALLASJUMPPA*
to 14:40-15:10, 11 krt. 7t/25€
VESIKKO, Uimarintie 1, rata-allas
3.9.2015 - 19.11.2015
Opettaja ilmoitetaan myöhemmin
Monipuolista allasjumppaa muistisairaille. Jumppa sisältää lämmittelyn, lihaskunto sekä liikkuvuusharjoitteita. Avustajat ryhmään joko avustajakortilla tai uimahallimaksulla. Kurssimaksun
lisäksi osallistuja maksaa uimahallimaksun suoraan hallin kassalle. Taso: [1]
150819 Joensuu
ALLASJUMPPA + UINTI ERITYISRYHMÄT*
ke 17:00-18:00, 11 krt. 15t/42€
KUNTOHOVI, Tikkarinne 3, allas
2.9.2015 - 18.11.2015
Saija Kinnunen
Monipuolinen allasjumppa henkilöille, jotka
vamman, sairauden tai muun toimintakyvyn
heikentymisen tai sosiaalisen tilanteen vuoksi ovat estyneet osallistumaan yleisesti tarjolla
oleviin liikuntaryhmiin. Jumppa sisältää lämmittelyn, sykettä kohottavia osuuksia sekä lihaskuntoharjoitteita. Lääkärintodistus esitettävä
ohjaajalle ensimmäisellä kokoontumiskerralla.
Taso: [1]
150788 Joensuu
SENIOREIDEN ALLASJUMPPA A*
ma 14:00-14:30, 11 + 13 krt. 16t/42€
VESIKKO, Uimarintie 1, rata-allas
7.9.2015 - 23.11.2015 ja 11.1.2016 - 18.4.2016
Hanna-Leena Partinen
Monipuolinen allasjumppa, jossa on huomioitu ikääntymisen erityiskysymykset. Allasjumppa ylläpitää ja vahvistaa hengitys- ja verenkiertoelimistöä, lihaskuntoa sekä huoltaa
nivelistöä. Kurssimaksun lisäksi osallistuja maksaa uimahallimaksun suoraan hallin kassalle.
Taso: [1]
150781 Joensuu
SENIOREIDEN ALLASJUMPPA B*
ma 14:15-14:45, 11 + 13 krt. 16t/42€
RANTAKYLÄN UIMAHALLI,
Pataluodonkatu 2, allas
7.9.2015 - 23.11.2015 ja 11.1.2016 - 18.4.2016
Opettaja ilmoitetaan myöhemmin
Ks. Kurssi A. Kurssimaksun lisäksi osallistuja
maksaa uimahallimaksun (Rantakylässä kuntosalikäynnin hinta) suoraan hallin kassalle.
150792 Joensuu
SENIOREIDEN ALLASJUMPPA C*
ke 14:00-14:30, 11 + 13 krt. 16t/42€
VESIKKO, Uimarintie 1, rata-allas
2.9.2015 - 18.11.2015 ja 13.1.2016 - 13.4.2016
Päivi Hamunen
Ks. Kurssi A. Kurssimaksun lisäksi osallistuja
maksaa uimahallimaksun suoraan hallin kassalle.
150789 Joensuu
KEVYT ALLASJUMPPA A*
ma 14:40-15:10, 11 + 13 krt. 16t/42€
VESIKKO, Uimarintie 1, rata-allas
7.9.2015 - 23.11.2015 ja 11.1.2016 - 18.4.2016
Hanna-Leena Partinen
Monipuolinen allasjumppa, joka sisältää lämmittelyn, lihaskunto sekä - liikkuvuusharjoitteita.
Tunti sopii erityisesti nivelongelmaisille, iäkkäille
sekä ylipainoisille. Kurssimaksun lisäksi osallistuja
maksaa uimahallimaksun suoraan hallin kassalle.
Taso: [1]
150783 Joensuu
KEVYT ALLASJUMPPA B*
ma 16:30-17:00, 11 + 13 krt. 16t/42€
RANTAKYLÄN UIMAHALLI,
Pataluodonkatu 2, allas
7.9.2015 - 23.11.2015 ja 11.1.2016 - 18.4.2016
Susanne Frondelius
Ks. kurssi A. Kurssimaksun lisäksi osallistuja
maksaa uimahallimaksun (Rantakylässä kuntosalikäynnin hinta) suoraan hallin kassalle.
150793 Joensuu
KEVYT ALLASJUMPPA C*
ke 14:40-15:10, 11 + 13 krt. 16t/42€
VESIKKO, Uimarintie 1, rata-allas
2.9.2015 - 18.11.2015 ja 13.1.2016 - 13.4.2016
Päivi Hamunen
Ks. kurssi A. Kurssimaksun lisäksi osallistuja
maksaa uimahallimaksun suoraan hallin kassalle
150797 Joensuu
ALLASJUMPPA 50 +*
to 15:50-16:20, 11 + 13 krt. 16t/42€
RANTAKYLÄN UIMAHALLI,
Pataluodonkatu 2, allas
3.9.2015 - 19.11.2015 ja 14.1.2016 - 21.4.2016
Jenni Raassina-Asikainen
Yli viisikymppisten oma allasjumppa! Jumppa
sisältää lämmittelyn, hyppy- ja juoksuosuuksia
sekä lihaskuntoharjoitteita. Sopii kaikille vesiliikunnasta kiinnostuneille. Kurssimaksun lisäksi
osallistuja maksaa uimahallimaksun (Rantakylässä kuntosalikäynnin hinta) suoraan hallin kassalle.
Taso: [1]
150791 Joensuu
AAMUVIRKKUJEN
ALLASJUMPPA A*
ke 7:00-7:30, 11 + 13 krt. 16t/42€
VESIKKO, Uimarintie 1, hyppyallas
2.9.2015 - 18.11.2015 ja 13.1.2016 - 13.4.2016
Opettaja ilmoitetaan myöhemmin
Monipuolinen allasjumppa syvässä vedessä!
Jumppa sisältää vauhdikkaan lämmittelyn, juoksuosuuksia sekä lihaskuntoharjoitteita. Uimataito
pakollinen. Vesijuoksuvyön voit lainata uimahallilta. Kurssimaksun lisäksi osallistuja maksaa uimahallimaksun suoraan hallin kassalle. Taso: [2]
150796 Joensuu
AAMUVIRKKUJEN
ALLASJUMPPA B*
to 6:30-7:00, 11 + 13 krt. 16t/42€
RANTAKYLÄN UIMAHALLI,
Pataluodonkatu 2, allas
3.9.2015 - 19.11.2015 ja 14.1.2016 - 21.4.2016
Opettaja ilmoitetaan myöhemmin
Monipuolinen allasjumppa, joka sisältää vauhdikkaan lämmittelyn, hyppy- ja juoksuosuuksia
sekä lihaskuntoharjoitteita. Sopii kaikille vesiliikunnasta kiinnostuneille. Kurssimaksun lisäksi
osallistuja maksaa uimahallimaksun (Rantakylässä kuntosalikäynnin hinta) suoraan hallin kassalle. Taso: [2]
150809 Joensuu
AAMUVIRKKUJEN
ALLASJUMPPA C*
pe 7:00-7:30, 11 + 13 krt. 16t/42€
VESIKKO, Uimarintie 1, rata-allas
4.9.2015 - 20.11.2015 ja 15.1.2016 - 22.4.2016
Jenni Raassina-Asikainen
Ks. kurssi B. Kurssimaksun lisäksi osallistuja
maksaa uimahallimaksun suoraan hallin kassalle.
150795 Joensuu
AQUABAILA*
ke 16:00-16:30, 11 krt. 7t/25€
VESIKKO, Uimarintie 1, rata-allas
2.9.2015 - 18.11.2015
Tiina Dahl
Aquabaila on hauska ja monipuolinen tanssillinen allasjumppa, joka sisältää sykettä
nostavia osuuksia sekä lihaskuntoharjoitteita. Sopii kaikille vesiliikunnasta kiinnostuneille. Kurssimaksun lisäksi osallistuja maksaa uimahallimaksun suoraan hallin kassalle.
Taso: [2]
150790 Joensuu
ALLASJUMPPA A*
ma 15:20-15:50, 11 + 13 krt. 16t/42€
VESIKKO, Uimarintie 1, rata-allas
7.9.2015 - 23.11.2015 ja 11.1.2016 - 18.4.2016
Hanna-Leena Partinen
Tehokas allasjumppa, joka sisältää vauhdikkaan
lämmittelyn, hyppy- ja juoksuosuuksia sekä lihaskuntoharjoitteita. Sopii kaikille vesiliikunnasta
kiinnostuneille. Kurssimaksun lisäksi osallistuja
maksaa uimahallimaksun suoraan hallin kassalle.
Taso: [2]
150785 Joensuu
ALLASJUMPPA B*
ma 17:50-18:20, 11 + 13 krt. 16t/42€
RANTAKYLÄN UIMAHALLI,
Pataluodonkatu 2, allas
7.9.2015 - 23.11.2015 ja 11.1.2016 - 18.4.2016
Saija Kinnunen
Ks. kurssi A. Kurssimaksun lisäksi osallistuja
maksaa uimahallimaksun (Rantakylässä kuntosalikäynnin hinta) suoraan hallin kassalle.
150794 Joensuu
ALLASJUMPPA C*
ke 15:20-15:50, 11 + 13 krt. 16t/42€
VESIKKO, Uimarintie 1, rata-allas
2.9.2015 - 18.11.2015 ja 13.1.2016 - 13.4.2016
Päivi Hamunen
Ks. kurssi A. Kurssimaksun lisäksi osallistuja
maksaa uimahallimaksun suoraan hallin kassalle.
150808 Joensuu
ALLASJUMPPA D*
to 15:20-15:50, 11 + 13 krt. 16t/42€
VESIKKO, Uimarintie 1, rata-allas
3.9.2015 - 19.11.2015 ja 14.1.2016 - 21.4.2016
Opettaja ilmoitetaan myöhemmin
Ks. kurssi A. Kurssimaksun lisäksi osallistuja
maksaa uimahallimaksun suoraan hallin kassalle.
150801 Joensuu
ALLASJUMPPA E*
to 17:10-17:40, 11 + 13 krt. 16t/42€
RANTAKYLÄN UIMAHALLI,
Pataluodonkatu 2, allas
3.9.2015 - 19.11.2015 ja 14.1.2016 - 21.4.2016
Jenni Raassina-Asikainen
Ks. kurssi A. Kurssimaksun lisäksi osallistuja
maksaa uimahallimaksun (Rantakylässä kuntosalikäynnin hinta) suoraan hallin kassalle.
Käynnissä olevien kurssien vapaille paikoille voit ilmoittautua puhelimitse.
55
liikunta ja terveys
150802 Joensuu
ALLASJUMPPA F*
to 17:50-18:20, 11 + 13 krt. 16t/42€
RANTAKYLÄN UIMAHALLI,
Pataluodonkatu 2, allas
3.9.2015 - 19.11.2015 ja 14.1.2016 - 21.4.2016
Katja Antrela
Ks. kurssi A. Kurssimaksun lisäksi osallistuja
maksaa uimahallimaksun (Rantakylässä kuntosalikäynnin hinta) suoraan hallin kassalle.
150787 Joensuu
VESITREENI VESIJUOKSUVYÖLLÄ A*
ma 18:30-19:00, 11 + 13 krt. 16t/42€
RANTAKYLÄN UIMAHALLI,
Pataluodonkatu 2, allas
7.9.2015 - 23.11.2015 ja 11.1.2016 - 18.4.2016
Saija Kinnunen
Tehokasta allasjumppaa syvässä vedessä!
Jumppa sisältää vauhdikkaan lämmittelyn,
juoksuosuuksia sekä lihaskuntoharjoitteita. Uimataito pakollinen. Vesijuoksuvyön voit lainata
uimahallilta. Kurssimaksun lisäksi osallistuja
maksaa uimahallimaksun (Rantakylässä kuntosalikäynnin hinta) suoraan hallin kassalle.
Taso: [2]
150804 Joensuu
VESITREENI VESIJUOKSUVYÖLLÄ B*
to 14:00-14:30, 11 + 13 krt. 16t/42€
VESIKKO, Uimarintie 1, hyppyallas
3.9.2015 - 19.11.2015 ja 14.1.2016 - 21.4.2016
Opettaja ilmoitetaan myöhemmin
Ks. kurssi A. Kurssimaksun lisäksi osallistuja
maksaa uimahallimaksun suoraan hallin kassalle.
150799 Joensuu
VESITREENI VESIJUOKSUVYÖLLÄ C*
to 16:30-17:00, 11 + 13 krt. 16t/42€
RANTAKYLÄN UIMAHALLI,
Pataluodonkatu 2, allas
3.9.2015 - 19.11.2015 ja 14.1.2016 - 21.4.2016
Jenni Raassina-Asikainen
Ks. kurssi A. Kurssimaksun lisäksi osallistuja
maksaa uimahallimaksun (Rantakylässä kuntosalikäynnin hinta) suoraan hallin kassalle.
150803 Joensuu
VESITREENI VESIJUOKSUVYÖLLÄ D*
to 18:30-19:00, 11 + 13 krt. 16t/42€
RANTAKYLÄN UIMAHALLI,
Pataluodonkatu 2, allas
3.9.2015 - 19.11.2015 ja 14.1.2016 - 21.4.2016
Katja Antrela
Ks. kurssi A. Kurssimaksun lisäksi osallistuja
maksaa uimahallimaksun (Rantakylässä kuntosalikäynnin hinta) suoraan hallin kassalle.
150811 Joensuu
VESITREENIMIX*
la 10:30-11:00, 11 + 12 krt. 15t/39€
VESIKKO, Uimarintie 1, hyppyallas
5.9.2015 - 12.12.2015 ja 16.1.2016 - 23.4.2016
Useita eri opettajia
Haluatko oppia vesijuoksutekniikan, nostaa sykettä intervalliharjoittelulla ja testata reipastempoista kiertoharjoittelua syvässä vedessä? Kurssi on suunnattu kaikille
vesiliikunnasta kiinnostuneille ja uimataitoisille.
Vesijuoksuvyön voit lainata uimahallilta. Kurssimaksun lisäksi osallistuja maksaa uimahallimaksun suoraan hallin kassalle. Ei kokoonnu 26.9.
Taso: [2]
56
Miesten liikunta
150784 Joensuu
MIESTEN ALLASJUMPPA*
ma 17:10-17:40, 11 + 13 krt. 16t/42€
RANTAKYLÄN UIMAHALLI,
Pataluodonkatu 2, allas
7.9.2015 - 23.11.2015 ja 11.1.2016 - 18.4.2016
Susanne Frondelius
Miesten oma allasjumppa, joka sisältää vauhdikkaan lämmittelyn, hyppy- ja juoksuosuuksia sekä
lihaskuntoharjoitteita. Sopii kaikille vesiliikunnasta kiinnostuneille. Kurssimaksun lisäksi osallistuja maksaa uimahallimaksun (Rantakylässä kuntosalikäynnin hinta) suoraan hallin kassalle.
Taso: [2]
151194 Joensuu
SENIORIMIESTEN KUNTOTREENI*
ti 8:15-9:15, 11 + 13 krt. 32t/83€
VESIKKO, Uimarintie 1, aerobicsali
8.9.2015 - 1.12.2015 ja 12.1.2016 - 12.4.2016
Juha Pasanen
Mutkatonta perusjumppaa ikämiessarjalaisille!
Jumpan tavoitteena on kunnon kohotus ja liikunnan ilo. Tunnit painottuvat lihaskunnon, tasapainon ja liikkuvuuden ylläpitoon ja kehittämiseen
huomioiden iän tuomat rajoitteet. Ei kokoonnu
20.10. Taso: [1]
151330 Joensuu
SENIORIMIESTEN NISKA-SELKÄJUMPPA*
ke 13:00-13:45, 11 + 13 krt. 24t/63€
VESIKKO, Uimarintie 1, aerobicsali
2.9.2015 - 18.11.2015 ja 13.1.2016 - 13.4.2016
Jenni Raassina-Asikainen
Niska-selkäjumpan tavoitteena on helpottaa ja
ehkäistä niska-hartiaseudun ja lanneselän ongelmia sekä parantaa ryhtiä. Tunnit sisältävät
kevyen alkulämmittelyn, niska-hartiaseudun
sekä keskivartalon syviä lihaksia vahvistavan
harjoitusosion, rangan liikkuvuusharjoituksia ja
venyttelyä. Taso: [1]
151426 Joensuu
MIESTEN NISKA-SELKÄJUMPPA
to 16:30-17:15, 11 + 12 krt. 23t/65€
VESIKKO, Uimarintie 1, aerobicsali
3.9.2015 - 26.11.2015 ja 14.1.2016 - 14.4.2016
Marjo Siintomaa-Toljander
Ks. kurssi seniorimiesten niska-selkäjumppa.
151202 Joensuu
MIESTEN KUNTOJUMPPA
ti 18:15-19:15, 11 + 12 krt. 31t/87€
MUTALAN KOULU, Lastenkatu 4, sali
8.9.2015 - 24.11.2015 ja 12.1.2016 - 5.4.2016
Ville Takkinen
Monipuolisen jumpan tavoitteena on kunnon kohotus ja liikunnan ilo. Tunnit sisältävät sekä aerobista, että lihaskuntojumppaa ja venyttelyn. Käytettävistä
liikuntavälineistä ja -muodoista sovitaan kurssin
alkaessa ohjaajan kanssa. Ota mukaan oma alusta.
Taso [1]
151296 Joensuu
MIESTEN CIRCUIT
ke 17:15-18:15, 11 + 12 krt. 31t/87€
KANERVALAN KOULU, Vanamokatu 26, sali
2.9.2015 - 18.11.2015 ja 13.1.2016 - 6.4.2016
Krista Sutinen
Kuntopiiriharjoittelu kehittää lihaskuntoa ja
kiinteyttää lihaksia. Circuitissa jokainen voi
säädellä oman tekemisensä tehoa ja vauhtia.
Taso: [1]
YHTEISPELIÄ
Joensuun seudun kansalaisopiston ja Joensuun liikuntapalveluiden vuonna 2011
aloittama yhteistyö laajenee kaudella
2015–2016. Aiemmin Joensuun liikuntapalveluiden järjestämät vauvauinnit tulevat
syksyllä 2015 osaksi Kansalaisopiston kurssivalikoimaa. Vauvauinneista on kerrottu
tarkemmin Allasliikunta-osiossa.
Liikunnan, terveyden ja tanssin kurssit
tekevät paluun Opistotalolle lukuvuonna
2015–2016. Papinkadulle valmistuneen uuden lukion myötä yhteiskäytössämme ovat
uusi kuntosali ja kaksi liikuntasalia. Nepenmäen koulun siirtyessä entisen Niinivaaran
lukion tiloihin olemme tiivistäneet keskusta-alueen kurssitarjontaa Opistotalon tiloihin. Pyrkimyksenä on jatkossakin säilyttää
laaja kurssivalikoima ympäri toiminta-aluetta, ottaen huomioon myös muut palvelun
tarjoajat.
Kurssivalikoimastamme löydät tulevana
kautena jo tutuksi tulleita suosikkeja mutta
on joukossa reilusti uuttakin. Kurssiuutuuksia syksyllä 2015 ovat mm. LAVIS®, Bailamama®, vauvauinnit sekä Asahi. Tervetuloa
liikkumaan kursseillemme!
LIIKUNNAN SUUNNITTELIJATIIMI
150556 Joensuu
MIESTEN KAHVAKUULA
ma 17:10-17:55, 11 krt. 11t/31€
POHJOIS-KARJALAN AMMATTIOPISTO,
Peltolankatu 4, peilisali
7.9.2015 - 23.11.2015
Juha Pasanen
Kahvakuulatunnilla harjoitetaan lihaskestävyyttä,
voimaa sekä kehon syviä lihaksia. Kahvakuulalla
tehtävät perusharjoitteet harjaannuttavat lihasten yhteistyötä ja parantavat kehon koordinaatiota ja tasapainoa. Ota mukaan juomapullo ja
pieni pyyhe. Taso: [1]
151514 Joensuu
PILATES MIEHILLE + VENYTTELY
su 15:30-17:00, 11 + 12 krt. 46t/62 € + 67 €
KANERVALAN KOULU,
Vanamokatu 26, sali
6.9.2015 - 22.11.2015 ja
17.1.2016 - 17.4.2016
Irina Häyrinen
Pilates on kehonhallintaa ja hengitystekniikkaa
kehittävää terveysliikuntaa, jossa keskitytään
erityisesti syvien vatsa- ja selkälihasten vahvistamiseen. Parantaa myös ryhtiä ja lisää liikkuvuutta. Tunneilla lisäksi pitkäkestoiset venyttelyt,
jotka käsittelevät jopa syvällä sijaitsevat lihakset.
Taso: [1]
Lisätiedot kursseista ja tapahtumista www.joensuunseudunkansalaisopisto.fi
liikunta ja terveys
Kuntouttava ja
huoltava liikunta
151378 Joensuu UUTUUS!
BAILAMAMA® 9MONTHS
ti 18:15-19:15, 11 krt. 15t/42€
VESIKKO, Uimarintie 1, aerobicsali
8.9.2015 - 24.11.2015
Hennariikka Virtanen
Bailamama 9Months on turvallinen ryhmäliikuntatunti raskaana oleville ja synnytyksestä palautuville naisille. Tunnit koostuvat helpoista askelsarjoista sekä raskausaikana ja synnytyksessä
kovalle rasitukselle joutuvien lihasten, mm. lantionpohjalihasten harjoituksista. Taso: [1]
151373 Joensuu
MAMMAJUMPPAA
ODOTTAVILLE ÄIDEILLE A
ti 17:20-18:05, 6 krt. 6t/25€
VESIKKO, Uimarintie 1, aerobicsali
8.9.2015 - 20.10.2015
Hennariikka Virtanen
Raskausajan erityiskysymykset huomioivan jumpan tavoitteena on innostaa odottavaa äitiä huolehtimaan kunnostaan odotusaikana. Hyvä kunto
auttaa kehoa sopeutumaan raskauden tuomiin
muutoksiin ja palautumaan paremmin synnytyksen jälkeen. Taso: [1]
151374 Joensuu
MAMMAJUMPPAA
ODOTTAVILLE ÄIDEILLE B
ti 17:20-18:05, 6 krt. 6t/25€
VESIKKO, Uimarintie 1, aerobicsali
3.11.2015 - 8.12.2015
Hennariikka Virtanen
Ks. kurssi A. Taso: [1]
151371 Joensuu
MAMMAJUMPPAA
VASTASYNNYTTÄNEILLE ÄIDEILLE A
ti 16:15-17:00, 6 krt. 6t/25€
VESIKKO, Uimarintie 1, aerobicsali
8.9.2015 - 20.10.2015
Hennariikka Virtanen
Kurssilla paneudutaan raskauden ja synnytyksen
jälkeiseen kuntoutumiseen. Erityisesti huomioidaan lantionpohjan, selän ja syvien vatsalihasten
alueita. Kevyet ja turvalliset liikkeet kehittävät lihaskuntoa ja auttavat palautumaan raskauden
tuomista muutoksista. Tunneille voi ottaa myös
vauvat mukaan. Taso: [1]
151372 Joensuu
MAMMAJUMPPAA
VASTASYNNYTTÄNEILLE ÄIDEILLE B
ti 16:15-17:00 6 krt. 6t/25€
VESIKKO, Uimarintie 1, aerobicsali
3.11.2015 - 8.12.2015
Hennariikka Virtanen
Ks. kurssi A. Taso: [1]
151479 Joensuu
LANTIONPOHJA KUNTOON
to 16:30-17:30, 11 krt. 15t/42€
PENTTILÄN PÄIVÄKOTI, Vehkakuja 4
3.9.2015 - 19.11.2015
Opettaja ilmoitetaan myöhemmin
Tunneilla yhdistellään lantionpohjaharjoitteita
erilaisiin lihasharjoituksiin, tavoitteena oikeaoppinen lantionpohjalihasten hallinta. Kurssi soveltuu raskautta suunnitteleville, synnyttäneille,
pidätyskyvyn heikentymisestä ja karkailuongelmista kärsiville. Ei sovellu loppuraskauden ajalle.
Taso: [1]
151301 Joensuu
TULE-JUMPPA A
ke 16:50-17:35, 11 + 13 krt. 24t/67€
POHJOIS-KARJALAN AMMATTIOPISTO,
Peltolankatu 4, peilisali
2.9.2015 - 18.11.2015 ja 13.1.2016 - 13.4.2016
Saara Sotikov
TULE-jumppa on kevyttä liikuntaa, joka painottuu tuki- ja liikuntaelimistön toimintakyvyn ylläpitoon ja ongelmien ennaltaehkäisyyn. Tunnit
sisältävät lämmittely-, lihaskunto-, liikkuvuus- ja
venyttelyosiot. Kurssi soveltuu kaikille kevyen liikunnan ystäville, erityisesti ikääntyville, liikuntaa
aloitteleville, ylipainoisille ja istumatyötä tekeville. Taso: [1]
151494 Joensuu
TULE-JUMPPA B
to 17:00-17:45, 11 + 12 krt. 23t/65€
RANTAKYLÄN KOULU/ent. yhteiskoulun lukio,
Pataluodonkatu 6, Liikuntasali
3.9.2015 - 19.11.2015 ja 14.1.2016 - 14.4.2016
Opettaja ilmoitetaan myöhemmin
Ks. kurssi A. Taso: [1]
151208 Joensuu
NISKA-SELKÄJUMPPA A
ti 19:50-20:35, 11 + 12 krt. 23t/65€
KARSIKON KOULU, Pohjolankatu 29, sali
8.9.2015 - 24.11.2015 ja 12.1.2016 - 5.4.2016
Päivi Huttu
Niska-selkäjumpan tavoitteena on helpottaa
ja ehkäistä niska-hartiaseudun ja lanneselän ongelmia sekä parantaa ryhtiä. Tunnit sisältävät kevyen alkulämmittelyn, niska-hartiaseudun sekä keskivartalon syviä lihaksia
vahvistavan harjoitusosion, rangan liikkuvuusharjoituksia ja venyttelyä. Ota mukaan oma alusta.
Taso: [1]
151201 Joensuu
NISKA-SELKÄJUMPPA B
ti 20:10-20:55, 11 + 13 krt. 24t/67€
RANTAKYLÄN KOULU/ent. yhteiskoulun lukio,
Pataluodonkatu 6, Liikuntasali
8.9.2015 - 24.11.2015 ja 12.1.2016 - 12.4.2016
Saara Sotikov
Ks. kurssi A.
151083 Joensuu
NISKA-SELKÄJUMPPA PLUS A
ma 16:15-17:15, 11 + 12 krt. 31t/87€
VESIKKO, Uimarintie 1, aerobicsali
7.9.2015 - 23.11.2015 ja 11.1.2016 - 11.4.2016
Marjo Siintomaa-Toljander
Ks. kurssi A. Tunnin lopuksi pitkät venyttelyt.
151427 Joensuu
NISKA-SELKÄJUMPPA PLUS B
to 17:25-18:25 11 + 12 krt. 31t/87€
VESIKKO, Uimarintie 1, aerobicsali
3.9.2015 - 26.11.2015 ja 14.1.2016 - 14.4.2016
Marjo Siintomaa-Toljander
Ks. kurssi A. Tunnin lopuksi pitkät venyttelyt.
151498 Joensuu UUTUUS!
ASAHI
su 12:10-12:55, 11 krt. 11t/31€
KARSIKON KOULU, Pohjolankatu 29, sali
6.9.2015 - 22.11.2015
Irina Häyrinen
Asahi health ylläpitää ja hoitaa terveyttäsi.
Asahi on kehon ja mielen liikuntamuoto, jonka avulla voidaan lievittää niska-hartiaseudun vaivoja, laukaista erilaisia jännitystiloja
sekä poistaa jännitystä ja lieventää stressiä.
Taso: [1]
151176 Joensuu
PILATES ALKEET A
ma 14:35-15:35, 11 krt. 15t/42€
OPISTOTALO, Papinkatu 3, juhlasali
5.10.2015 - 14.12.2015
Irina Häyrinen
Pilateksen tarkoituksena on edistää terveyttä
ja kokonaisvaltaista hyvinvointia paremman kehontuntemuksen avulla. Pilatesharjoittelu mm.
auttaa hallitsemaan selkäkipuja. Kurssilla vahvistetaan lihaksistoa ja kehitetään tasapainoa sekä
hengitystekniikkaa. Taso [1]
151455 Joensuu
PILATES ALKEET B
to 19:45-21:00, 11 krt. 18t/50€
KANERVALAN KOULU, Vanamokatu 26, sali
3.9.2015 - 19.11.2015
Sonja Vänskä
PilatesHealth kurssi pohjautuu pilatesharjoitteluun, jossa yhdistetään Joseph Pilateksen
(1880-1967) luoma kehonhallintamenetelmä
terveysliikunnan nykytietämykseen sekä uusimpaan tutkimustietoon tuki- ja liikuntaelin harjoittelusta. Tunnin tavoitteena on edistää kehonhallinnan kautta hyvinvointia ja mielen tasapainoa.
Tunnin pohjana ovat Joseph Pilateksen kuusi
perusperiaatetta: keskittyminen, kehon keskustan käyttö, kontrolli, tarkkuus, liikkeen virtaus ja
hallittu hengittäminen. Tunnit kehittävät voimaa
ja liikkuvuutta sekä antavat hyvää oloa. Taso: [1]
150557 Joensuu
PILATES 2
ma 17:15-18:15, 11 + 12 krt. 31t/87€
LINNUNLAHDEN PÄIVÄKOTI,
Heinäpurontie 66, sali
7.9.2015 - 23.11.2015 ja 11.1.2016 - 11.4.2016
Irina Häyrinen
Kurssi soveltuu vähintään vuoden pilatesta harrastaneille. Taso: [2]
151507 Joensuu
PILATES 3
su 13:05-14:05, 11 + 12 krt. 31t/87€
KANERVALAN KOULU, Vanamokatu 26, sali
6.9.2015 - 22.11.2015 ja 17.1.2016 - 17.4.2016
Irina Häyrinen
Kurssi soveltuu vähintään vuoden pilatesta harrastaneille. Kevätkaudella kurssilla käytetään
välineitä mm. palloa ja pilatesrengasta. Taso [2]
151177 Joensuu
PILATES 4 A
ma 15:45-16:45, 11 + 8 krt. 26t/73€
OPISTOTALO, Papinkatu 3, juhlasali
5.10.2015 - 14.12.2015 ja 11.1.2016 - 29.2.2016
Irina Häyrinen
Kurssi soveltuu 1,5-2 vuotta harrastaneille.
Taso [3]
150558 Joensuu
PILATES 4 B
ma 18:20-19:20, 11 krt. 15t/42€
LINNUNLAHDEN PÄIVÄKOTI,
Heinäpurontie 66, sali
7.9.2015 - 23.11.2015
Irina Häyrinen
Ks. kurssi A.
151508 Joensuu
PILATES 4 C
su 14:20-15:20, 11 + 12 krt. 31t/87€
KANERVALAN KOULU, Vanamokatu 26, sali
6.9.2015 - 22.11.2015 ja 17.1.2016 - 17.4.2016
Irina Häyrinen
Ks. kurssi A.
Seuraa ja tykkää: facebook.com/joensuunseudunkansalaisopisto
57
liikunta ja terveys
Kevyt kuntoliikunta
151428 Joensuu
HYVÄNOLON JUMPPA
to 18:35-19:35, 11 krt. 15t/42€
VESIKKO, Uimarintie 1, aerobicsali
3.9.2015 - 26.11.2015
Marjo Siintomaa-Toljander
Aloita liikkuminen helposti mukavassa ryhmässä! Monipuolisen jumpan tavoitteena on kunnon
kohotus, hiki ja liikunnan ilo! Tunnit sisältävät
sekä kevyttä aerobista- ja lihaskuntojumppaa sekä venyttelyn. Pukeudu väljiin liikuntaan sopiviin
housuihin, T-paitaan sekä sisäkenkiin/tossuihin.
Mukaan pieni pyyhe sekä juomapullo. Taso: [1]
Kuntojumppa
151207 Joensuu
KUNTOJUMPPA A
ti 18:40-19:40, 11 + 12 krt. 31t/87€
KARSIKON KOULU, Pohjolankatu 29, sali
8.9.2015 - 24.11.2015 ja 12.1.2016 - 5.4.2016
Päivi Huttu
Monipuolisen jumpan tavoitteena on kunnon
kohotus ja liikunnan ilo. Tunnit sisältävät sekä
aerobista, että lihaskuntojumppaa ja venyttelyn.
Käytettävistä liikuntavälineistä ja -muodoista
sovitaan kurssin alkaessa ohjaajan kanssa. Ota
mukaan oma alusta. Taso: [1]
151600 Joensuu
VUOROTYÖLÄISTEN
LIIKUNTARYHMÄT JNS
11 krt. 15t/42€
7.9.2015 - 23.11.2015
Useita eri opettajia
Vuorotyöläisille on varattu paikkoja eri
jumpparyhmistämme Joensuun kantakaupungin alueella. Voit valita itsellesi
sopivat ajat käydä jumpassa 11 kertaa
syyslukukauden aikana. Alla on lueteltu ryhmät, jotka kuuluvat tämän palvelun piiriin. Ilmoittaudu tälle kurssille, joka toimii kotiryhmänäsi ja valitse
itsellesi sopivat ajat käydä jumpassa!
MA 7.9. - 23.11.2015
Kiinteytysjumppa, Noljakan koulu
klo 19:00 - 20:00 Taso: [2]
TI 8.9. - 24.11.2015
Kuntojumppa, Karsikon koulu
klo 18:40 - 19:40 Taso [1]
KE 2.9. - 18.11.2015
Kuntojumppa, Utran koulu
klo 18:30 - 19:30 Taso [1]
TO 3.9. - 19.11.2015
Tehojumppa, Karsikon koulu
klo 18:55 - 19:55 Taso: [1]
SU 6.9. - 22.11.2015
Zumba, Kanervalan koulu
klo 17:10 - 18:10 Taso: [1]
58
151369 Joensuu
KUNTOJUMPPA B
ke 17:30-18:30, 11 + 12 krt. 31t/87€
IIKSENVAARAN KOULU,
Ketunpesäntie 1, sali
2.9.2015 - 18.11.2015 ja 13.1.2016 - 6.4.2016
Tiina Dahl
Ks. kurssi A.
151357 Joensuu
KUNTOJUMPPA C
ke 18:30-19:30, 11 + 12 krt. 31t/87€
UTRAN KOULU,
Miilunpolttajantie 13, sali
2.9.2015 - 18.11.2015 ja 13.1.2016 - 6.4.2016
Minna Tornberg
Ks. kurssi A.
151495 Joensuu
KUNTOJUMPPA D
to 17:50-18:50, 11 + 12 krt. 31t/87€
RANTAKYLÄN KOULU/ent. yhteiskoulun lukio,
Pataluodonkatu 6, Liikuntasali
3.9.2015 - 19.11.2015 ja 14.1.2016 - 14.4.2016
Opettaja ilmoitetaan myöhemmin
Ks. kurssi A.
151424 Joensuu
TEHOJUMPPA
to 18:55-19:55, 11 krt. 15t/42€
KARSIKON KOULU, Pohjolankatu 29, sali
3.9.2015 - 19.11.2015
Aino Tykkyläinen
Helppoa, vauhdikasta ja rankkaa jumppaa! Aerobiset ja haastavat lihaskunto-osuudet vuorottelevat ja kuormittavat useampaa lihasryhmää yhtä
aikaa. Tunnin lopuksi jäähdyttelevät venyttelyt.
Taso: [1]
Aerobic
151089 Joensuu
SWEATBIC
ma 19:55-20:55,11 krt. 15t/42€
VESIKKO, Uimarintie 1, aerobicsali
7.9.2015 - 23.11.2015
Marjo Siintomaa-Toljander
Sweatbic on helppo tunti joka koostuu kahdesta aerobisesta osuudesta, kahdesta lihaskunto-osuudesta sekä venyttelyistä. Tunnilla
vuorottelevat sykettä nostattava askellus sekä
lihaskunto-osuus. Lihaskunto-osuudessa keskitytään pääosin kolmeen lihasryhmään kerrallaan
per/ohjelma. Taso: [1]
151286 Joensuu
STEP ALKEET
ke 17:25-18:25, 11 + 8 krt. 26t/73€
OPISTOTALO, Papinkatu 3, juhlasali
9.9.2015 - 25.11.2015 ja 13.1.2016 - 2.3.2016
Marjo Siintomaa-Toljander
Tehokas penkkiaskellustunti, jossa askelosuuden
jälkeen lyhyt keskivartalon lihaskunto-osuus.
Kurssi alkaa helpoista perusaskelista. Kurssin
edetessä askellusta kehitellään haasteellisemmiksi askelsarjoiksi. Taso: [1]
ILMOITTAUDU VIIMEISTÄÄN
VIIKKO ENNEN
KURSSIN ALKUA!
Jumppapalat
syksy 2015
151199 Joensuu
FUNCTIONAL CIRCUIT A
ti 19:00-20:00, 6 krt. 8t/25€
RANTAKYLÄN KOULU/
ent. yhteiskoulun lukio,
Pataluodonkatu 6, Liikuntasali
8.9.2015 - 20.10.2015
Saara Sotikov
Kova ja tehokas toiminnalliseen harjoitteluun pohjautuva tunti, jossa kuormitetaan
kehoa kokonaisvaltaisesti. Liikkeet tehdään
kiertoharjoitteluna ja ne kehittävät tasapainoa, notkeutta, voimaa, kestävyyttä sekä
koordinaatiota. Tunneilla yhdistellään eri
lihasryhmien työskentelyä käyttäen apuna
erilaisia välineitä ja omaa kehoa. Sopii niin
naisille kuin miehillekin! Taso: [2]
151175 Joensuu
FUNCTIONAL CIRCUIT B
ma 18:30-19:30, 8 krt. 11t/31€
OPISTOTALO, Papinkatu 3, liikuntasali
26.10.2015 - 14.12.2015
Juha Pasanen
Ks. kurssi A.
151310 Joensuu
BODYINTERVALL B
ti 19:00-20:00, 6 krt. 8t/25€
RANTAKYLÄN KOULU/
ent. yhteiskoulun lukio,
Pataluodonkatu 6, liikuntasali
3.11.2015 - 8.12.2015
Saara Sotikov
Tehokas HIIT-tyyppinen tunti! Tunnilla vuorottelevat helpot, mutta tehokkaat syke- sekä lihaskunto-osuudet. Käytämme tunneilla
hyväksi oman kehon painoa sekä välineistöä. No pain, No gain, tule haastamaan itsesi hauskalla ja rankalla treenillä! Tuntien
tarkoitus on saada hikipintaan helpoilla mutta rankoilla liikkeillä! Taso: [1]
Kiinteytys ja lihaskunto
151085 Joensuu
BODYCIRCUIT
ma 17:25-18:40, 11 krt. 18t/50€
VESIKKO, Uimarintie 1, aerobicsali
7.9.2015 - 23.11.2015
Marjo Siintomaa-Toljander
Raskas, mutta helppo lihaskuntoon keskittyvä
tunti. Alkulämmittelysarjan jälkeen kiertoharjoittelutreeni, mutta bodytunnin malliin paikallaan
pysyen. Kaikki päälihasryhmät käydään läpi. Bodycircuit kehittää lihaskestävyyttä ja sopii mainiosti myös miehille! Taso: [1]
151285 Joensuu
BODYWORK
ke 16:30-17:15, 11 + 8 krt. 19t/53€
OPISTOTALO, Papinkatu 3, juhlasali
9.9.2015 - 9.12.2015 ja 13.1.2016 - 2.3.2016
Marjo Siintomaa-Toljander
Tehokas lihaskuntoon keskittyvä tunti. Kaikki
kehon päälihasryhmät käydään läpi. Kehittää lihaskestävyyttä ja kiinteyttää kehoa. Ei kokoonnu
16.9. ja 23.9. Taso: [1]
Ilmoittaudu viimeistään viikko ennen kurssin alkua.
liikunta ja terveys
151041 Joensuu
KIINTEYTYSJUMPPA
ma 19:00-20:00 11 krt. 15t/42€
NOLJAKAN KOULU, Noljakankaari 19, sali
7.9.2015 - 23.11.2015
Heidi Brand
Lämmittelyosuudessa helppo askelsarja, jonka
jälkeen lihaksia muokkaava osuus. Taso: [2]
151419 Joensuu
BODYINTERVALL A
to 16:45-17:45, 11 krt. 15t/42€
OPISTOTALO, Papinkatu 3, juhlasali
3.9.2015 - 19.11.2015
Päivi Baltzar
Tehokas HIIT-tyyppinen tunti! Tunnilla vuorottelevat helpot, mutta tehokkaat syke- sekä lihaskunto-osuudet. Käytämme tunneilla hyväksi
oman kehon painoa sekä välineistöä. No pain, No
gain, tule haastamaan itsesi hauskalla ja rankalla
treenillä! Tuntien tarkoitus on saada hiki pintaan
helpoilla mutta rankoilla liikkeillä! Taso: [1]
151287 Joensuu
REISI - PEPPU - VATSA A
ke 18:35-19:35, 11 + 8 krt. 26t/73€
OPISTOTALO, Papinkatu 3, juhlasali
9.9.2015 - 25.11.2015 ja 13.1.2016 - 2.3.2016
Marjo Siintomaa-Toljander
RPV on perustunti, joka sopii sekä liikuntaa
aloitteleville että kokeneille kuntoilijoille. Tunnin alussa helppo alkulämmittely, jonka jälkeen
keskivartalon, pakaroiden ja alaraajojen lihaksiin
painottuva lihaskunto-osuus. Oma alusta mukaan. Taso: [1] g/g
151429 Joensuu
REISI - PEPPU - VATSA B
to 19:45-20:45, 11 krt. 15t/42€
VESIKKO, Uimarintie 1, aerobicsali
3.9.2015 - 26.11.2015
Marjo Siintomaa-Toljander
Ks. kurssi A.
151425 Joensuu
REISI - PEPPU - VATSA C
to 20:00-21:00, 11 krt. 15t/42€
KARSIKON KOULU, Pohjolankatu 29, sali
3.9.2015 - 19.11.2015
Aino Tykkyläinen
Ks. kurssi A. Ota mukaan oma alusta. Taso: [1]
151366 Joensuu
KUNTONYRKKEILYN ALKEET
ke 17:00-18:30, 11 krt. 22t/62€
MUTALAN KOULU, Lastenkatu 4, sali
2.9.2015 - 18.11.2015
Jere Tontti
Kuntonyrkkeilyssä keskitytään kunnon kohentamiseen nyrkkeilyn tekniikoita apuna käyttäen.
Tunnit sisältävät alkulämmittelyn, tekniikka-,
lihaskunto- ja koordinaatioharjoitteita sekä venyttelyosuuden. Monipuoliset harjoitteet kuormittavat koko kehoa ja kuluttavat tehokkaasti
energiaa. Taso: [1]
151367 Joensuu
KUNTONYRKKEILY JATKO
ke 18:40-20:10, 11 krt. 22t/62€
MUTALAN KOULU, Lastenkatu 4, sali
2.9.2015 - 18.11.2015, Jere Tontti
Keskitytään kunnon kohentamiseen nyrkkeilyn
tekniikoita apuna käyttäen. Tunnit sisältävät alkulämmittelyn, tekniikka-, lihaskunto- ja koordinaatioharjoitteita sekä venyttelyosuuden. Kurssi
sopii kuntonyrkkeilyä aiemmin harrastaneille.
Taso: [2]
Kuntosali
151422 Joensuu
KUNTOSALITRIMMI A
to 17:00-18:30, 11 krt. 22t/62€
OPISTOTALO, Papinkatu 3, kuntosali
3.9.2015 - 19.11.2015, Ninja Tuupainen
Kuntosalitrimmissä huolletaan ja vahvistetaan
lihaksistoa sekä opitaan kuntosalityöskentelyn
periaatteet. Pumppaavat lihaskuntoharjoitteet
tehostavat lihasten verenkiertoa. Lisäksi muokkaamme vatsaa, reisiä ja pakaroita. Kurssi soveltuu esim. kuntosaliharjoittelua aloittaville.
Taso: [1]
151423 Joensuu
KUNTOSALITRIMMI B
to 18:45-20:15, 11 krt. 22t/62€
OPISTOTALO, Papinkatu 3, kuntosali
3.9.2015 - 19.11.2015, Katri Tiainen
Ks. kurssi A.
Jumppaa välineillä
151174 Joensuu
AIKUISTEN PELIRYHMÄ
ma 16:30-17:45, 11 krt. 18t/50€
OPISTOTALO, Papinkatu 3, liikuntasali
14.9.2015 - 30.11.2015, Reetta Partanen
Peliryhmässä pelataan, nimensä mukaisesti! Lajit
suunnitellaan yhdessä ohjaajan kanssa ryhmälle sopiviksi. Mahdollisuus myös ulkolajeihin ja
lisämaksullisiin lajeihin (esim. keilaus). Kurssille
osallistuminen ei vaadi aiempaa pelikokemusta,
tärkeintä on kiinnostus kunnon kohottamiseen
pelaamalla eri lajeihin tutustuen. Huom! 14.9.,
21.9., ja 28.9. kokoontuminen Tapion kentällä
(Tapionkatu 6).
151349 Joensuu
KEPPIJUMPPA
ke 18:40-19:40, 11 krt. 15t/42€
VESIKKO, Uimarintie 1, aerobicsali
2.9.2015 - 18.11.2015, Opettaja ilm. myöhemmin
Keppijumppa on hyvä tapa ennaltaehkäistä tai
kuntouttaa niska-hartiaseudun ongelmia. Samalla jumppa kiinteyttää ja vahvistaa tehokkaasti jalkojen, keskivartalon ja käsien lihaksia.
Taso: [1]
151004 Joensuu
GYMSTICK
ma 19:00-20:00, 11 krt. 15t/42€
POHJOIS-KARJALAN AMMATTIOPISTO,
Peltolankatu 4, peilisali
7.9.2015 - 23.11.2015, Jenna Hiltunen
Gymstick on väline, jossa yhdistyy keppi ja
vastuskuminauhat. Se on koko kehon kuntoiluväline, joka kiinteyttää kehoa, parantaa hengitys- ja verenkiertoelimistön kuntoa, liikkuvuutta,
tasapainoa sekä koordinaatiokykyä. Tunnit ovat
lihaskuntopainotteisia, eivätkä sisällä vaikeita
askelsarjoja. Sopii niin naisille kuin miehillekin!
Taso: [1]
151087 Joensuu
FITBALL
ma 18:50-19:50, 11 krt. 15t/42€
VESIKKO, Uimarintie 1, aerobicsali
7.9.2015 - 23.11.2015
Marjo Siintomaa-Toljander
Monipuolinen ja tehokas jumppa jättipallolla taituroiden. Jättipalloharjoittelu kehittää mm. tasapainoa ja kehon keskivartalon lihaksistoa. Tunnit sisältävät aerobisia ja lihaskuntoharjoitteita
pallon kanssa sekä venyttelyosuuden. Taso: [1]
150786 Joensuu
HULAVANNE ALKEET
ma 19:55-20:55, 11 krt. 15t/42€
KANERVALAN KOULU, Vanamokatu 26, sali
7.9.2015 - 23.11.2015
Irina Häyrinen
Hulavanneharjoittelu haastaa monipuolisesti
keskivartalon lihaksistoa ja saa sykkeen nousemaan! Aikaisempaa kokemusta et tarvitse, vanteen käyttöön opetellaan tällä kurssilla. Tuntien
alussa aerobinen osuus vanteen kanssa, jota
seuraa keskivartalon muokkaukseen keskittyvä
lihaskunto-osuus sekä lyhyet venyttelyt. HUOM!
Osallistuja tarvitsee oman voimavanteen, n. 1-2
kg. Taso: [1]
151348 Joensuu
JUMPPAMIX
ke 17:30-18:30, 11 + 12 krt. 31t/87€
VESIKKO, Uimarintie 1, aerobicsali
2.9.2015 - 18.11.2015 ja 13.1.2016 - 6.4.2016
Elena Agueenko
Monipuolinen liikuntatuokio erilaisia liikuntavälineitä hyödyntäen. Virkistävän alkulämmittelyn
jälkeen ryhtiä ja tasapainoa harjoittava osuus,
sekä lihaskuntoharjoitteita ja venyttelyä kauniin
musiikin kanssa. Taso: [1]
151003 Joensuu
KAHVAKUULA A
ma 18:05-18:50, 11 krt. 11t/31€
POHJOIS-KARJALAN AMMATTIOPISTO,
Peltolankatu 4, peilisali
7.9.2015 - 23.11.2015
Jenna Hiltunen
Kahvakuulatunnilla harjoitetaan lihaskestävyyttä, voimaa sekä kehon syviä lihaksia. Kahvakuulalla tehtävät perusharjoitteet harjaannuttavat
lihasten yhteistyötä ja parantavat kehon koordinaatiota ja tasapainoa. Ota mukaan juomapullo
ja pieni pyyhe. Taso: [1]
151596 Joensuu
KAHVAKUULA B
ti 19:30-20:15, 11 krt. 11t/31€
VESIKKO, Uimarintie 1, aerobicsali
8.9.2015 - 24.11.2015
Opettaja ilmoitetaan myöhemmin
Ks. kurssi A.
151002 Joensuu
KAHVAKUULA JATKO
ma 16:15-17:00, 11 krt. 11t/31€
POHJOIS-KARJALAN AMMATTIOPISTO,
Peltolankatu 4, peilisali
7.9.2015 - 23.11.2015, Tero Väänänen
Tunneilla opetellaan vaativampia tekniikoita
haastaen kehon koordinaatiota ja tasapainoa.
Kurssin edetessä harjoitellaan käyttämään raskaampia kuulia ja tehdään pitempikestoisia suorituksia. Kurssi on tarkoitettu kahvakuulaharjoittelun perusteet hallitseville! Ota mukaan pieni
pyyhe. Kurssi on sekaryhmä naisille ja miehille.
Taso: [2] g/g
MEISTÄ SAA TYKÄTÄ
MYÖS FACEBOOKISSA:
FACEBOOK.COM/
JOENSUUNSEUDUNKANSALAISOPISTO
Käynnissä olevien kurssien vapaille paikoille voit ilmoittautua puhelimitse.
59
liikunta ja terveys
151001 Joensuu
SYVÄVENYTTELY JATKOTASO
ma 19:40-21:10, 11 + 12 krt. 46t/62€ + 67€
OPISTOTALO, Papinkatu 3, lk 306
7.9.2015 - 23.11.2015 ja 11.1.2016 - 11.4.2016
Sari Kotonen
Kurssi on tarkoitettu syvävenyttelyä jo aiemmin
harrastaneille. Venytykset ovat osittain pitempikestoisia ja vaativampia. Taso: [2]
Kehonhuolto ja venyttely
151005 Joensuu
KEHONHUOLTO A
ma 20:10-20:55, 11 krt. 11t/31€
POHJOIS-KARJALAN AMMATTIOPISTO,
Peltolankatu 4, peilisali
7.9.2015 - 23.11.2015
Jenna Hiltunen
Kehonhuoltotunti koostuu pehmeistä liikeratoja
avaavista joustoista ja venytyksistä, tasapaino-,
koordinaatio- sekä selän liikkuvuusharjoitteista.
Keskivartaloa vahvistetaan jooga-/pilatestyyppisillä harjoitteilla. Tunnin tavoitteena on nivelliikkuvuuden parantaminen ja keskivartalon lihasten
vahvistuminen. Taso: [1]
151042 Joensuu
KEHONHUOLTO B
ma 20:10-20:55, 11 krt. 11t/31€
NOLJAKAN KOULU, Noljakankaari 19, sali
7.9.2015 - 23.11.2015
Heidi Brand
Ks. kurssi A. Ota mukaan oma alusta.
151191 Joensuu
KEHONHUOLTO C
ti 14:30-15:15, 11 + 8 krt. 19t/53€
OPISTOTALO, Papinkatu 3, juhlasali
8.9.2015 - 24.11.2015 ja 12.1.2016 - 1.3.2016
Jenni Raassina-Asikainen
Ks. kurssi A. Ota mukaan oma alusta.
60
151354 Joensuu
KEHONHUOLTO F
ke 20:15-21:00, 11 + 12 krt. 23t/65€
VESIKKO, Uimarintie 1, aerobicsali
2.9.2015 - 18.11.2015 ja 13.1.2016 - 6.4.2016
Päivi Huttu
Ks. kurssi A.
150998 Joensuu
SYVÄVENYTTELY A
ma 18:00-19:30, 11 + 12 krt. 46t/62€ + 67€
OPISTOTALO, Papinkatu 3, lk 306
7.9.2015 - 23.11.2015 ja 11.1.2016 - 11.4.2016
Sari Kotonen
Syvävenyttely palauttaa lihasten lepopituuden
ja poistaa kestojännityksestä johtuvia kiputiloja. Tunneilla lihaksia venytetään 2-5 minuuttia
kestävillä rauhallisilla, asteittain vaikeutuvilla venytyssarjoilla. Kurssia ei suositella välilevyongelmaa poteville. Tunneille kannattaa pukeutua kerroksittain ja ottaa mukaan juomapullo. Taso: [1]
151239 Joensuu
SYVÄVENYTTELY B
ti 16:20-17:50, 11 + 12 krt. 46t/62€ + 67€
OPISTOTALO, Papinkatu 3, lk 306
8.9.2015 - 24.11.2015 ja 12.1.2016 - 5.4.2016
Sari Kotonen
Ks. kurssi A.
151241 Joensuu
SYVÄVENYTTELY C
ti 18:00-19:30, 11 + 12 krt. 46t/62€ + 67€
OPISTOTALO, Papinkatu 3, lk 306
8.9.2015 - 24.11.2015 ja 12.1.2016 - 5.4.2016
Sari Kotonen
Ks. kurssi A.
151290 Joensuu
SHINDO RENTOUTUSVENYTTELY
ALKEIS-JATKO
ke 18:30-19:30, 11 krt. 15t/42€
OPISTOTALO, Papinkatu 3, lk 306
9.9.2015 - 25.11.2015, Sari Kotonen
Shindo on japanilaiseen kansanperinteeseen ja
kiinalaiseen lääketieteeseen pohjautuva hoito- ja
itsehoitomenetelmä. Sillä ei ole sidoksia aatteisiin
tai uskontoihin. Joka kerran toistettavilla 6 meridiaanivenytyksellä poistamme tukoksia energiakanavista ja vaikutamme näin henkiseen ja fyysiseen hyvinvointiin. Tässä ryhmässä etenemme
nopeammin perusharjoitteista hoitoihin. Opetus
eriytetään ryhmän tarpeiden mukaan: jatkajat
voivat rentoutua omaan tahtiin, kun aloittajat
opettelevat perusliikkeitä. Sopii erinomaisesti
myös raskaana oleville. Pukeudu kerroksittain ja
ota mukaan varvassukat, pieni tyyny, torkkupeitto ja juomapullo. Taso: [1-2]
Jooga
151719 Joensuu
AAMUJOOGA
ma 8:00-9:30, 11 + 8 krt. 38t/62€ + 45€
OPISTOTALO, Papinkatu 3, juhlasali
5.10.2015 - 14.12.2015 ja 11.1.2016 - 29.2.2016
Mia Tarma
Joogakurssilla opetetaan yksinkertaisia venytysliikkeitä, jotka edistävät ihmisen kokonaisterveyttä. Tietoinen rentoutuminen, luonnollinen
hengitys sekä sisäisen hiljaisuuden kokeminen
syventävät harjoituksen vaikutusta. Kurssi sopii
kaikille. Mukaan sopiva alusta sekä pukeutuminen joustavaan, lämpimään asuun.
151720 Joensuu
PÄIVÄJOOGA
ma 9:45-11:15, 11 + 8 krt. 38t/62€ + 45€
OPISTOTALO, Papinkatu 3, juhlasali
5.10.2015 - 14.12.2015 ja 11.1.2016 - 29.2.2016
Mia Tarma
Ks. Aamujooga
151186 Joensuu
HATHAJOOGA A
ma 18:00-19:30, 11 + 12 krt. 46t/62€ + 67€
MUTALAN KOULU, Lastenkatu 4, sali
7.9.2015 - 23.11.2015 ja 11.1.2016 - 11.4.2016
Mia Tarma
Ks. Aamujooga
151359 Joensuu
KEHONHUOLTO D
ke 19:40-20:25, 11 + 12 krt. 23t/65€
UTRAN KOULU, Miilunpolttajantie 13, sali
2.9.2015 - 18.11.2015 ja 13.1.2016 - 6.4.2016
Minna Tornberg
Ks. kurssi A. Ota mukaan oma alusta.
151291 Joensuu
SYVÄVENYTTELY D
ke 19:40-21:10, 11 krt. 22t/62€
OPISTOTALO, Papinkatu 3, lk 306
9.9.2015 - 25.11.2015
Sari Kotonen
Ks. kurssi A.
151252 Joensuu
HATHAJOOGA B
ti 16:00-17:30, 11 + 12 krt. 46t/62€ + 67€
POHJOIS-KARJALAN AMMATTIOPISTO,
Peltolankatu 4, peilisali
8.9.2015 - 24.11.2015 ja 12.1.2016 - 5.4.2016
Mia Tarma. Ks. Aamujooga.
151288 Joensuu
KEHONHUOLTO E
ke 19:45-20:30, 11 + 8 krt. 19t/53€
OPISTOTALO, Papinkatu 3, juhlasali
9.9.2015 - 25.11.2015 ja 13.1.2016 - 2.3.2016
Marjo Siintomaa-Toljander
Ks. kurssi A.
151497 Joensuu
SYVÄVENYTTELY E
pe 17:30-19:00, 11 + 12 krt. 46t/62€ + 67€
OPISTOTALO, Papinkatu 3, lk 306
11.9.2015 - 27.11.2015 ja 15.1.2016 - 15.4.2016
Sari Kotonen
Ks. kurssi A.
151304 Joensuu
HATHAJOOGA C
ke 19:20-20:50 11 + 12 krt. 46t/62€ + 67€
POHJOIS-KARJALAN AMMATTIOPISTO,
Peltolankatu 4, peilisali
2.9.2015 - 18.11.2015 ja 13.1.2016 - 6.4.2016
Mia Tarma. Ks. Aamujooga
Lisätiedot kursseista ja tapahtumista www.joensuunseudunkansalaisopisto.fi
liikunta ja terveys
151485 Joensuu
HATHAJOOGA D
to 18:00-19:30, 11 + 12 krt. 46t/62€ + 67€
UTRAN KOULU, Miilunpolttajantie 13, sali
3.9.2015 - 26.11.2015 ja 14.1.2016 - 14.4.2016
Mia Tarma
Ks. Aamujooga. Ei kokoonnu 12.11.
151420 Joensuu
JOOGA JATKOTASO A
to 15:00-16:30, 11 + 8 krt. 38t/62€ + 45€
OPISTOTALO, Papinkatu 3, juhlasali
3.9.2015 - 19.11.2015 ja 14.1.2016 - 3.3.2016
Paula Parppei
Jatketaan perehtymistä klassisiin liikesarjoihin.
Asanoiden avulla keskitytään hiljentymiseen
korostaen joogan henkilökohtaista lähestymistapaa. Oma alusta mukaan. Kurssi sopii joogaa
aiemmin harrastaneille.
151421 Joensuu
JOOGA JATKOTASO B
to 17:15-18:45, 11 + 12 krt. 46t/62€ + 67€
KARSIKON KOULU, Pohjolankatu 29, sali
3.9.2015 - 19.11.2015 ja 7.1.2016 - 7.4.2016
Paula Parppei
Ks. kurssi A.
151599 Joensuu
KUNDALIINIJOOGA A
ti 17:00-18:30, 11 + 12 krt. 46t/62€ + 67€
KARSIKON KOULU, Pohjolankatu 29, sali
8.9.2015 - 24.11.2015 ja 12.1.2016 - 5.4.2016
Sandra Kinnarinen
Kundaliinijooga on kokonaisvaltaista joogaa, joka
vaikuttaa ihmiseen sekä fyysisellä, että henkisellä tasolla. Se yhdistää hengityksen, fyysisen harjoituksen, meditaation ja mantran kokonaisuudeksi, jonka avulla keho ja mieli puhdistuu. Tämä
mahdollistaa tietoisen ja tasapainoisen elämisen
arjen kiireiden keskellä. Tunnit sopivat kaikille aiemmasta joogakokemuksesta riippumatta. Oma
alusta mukaan.
151308 Joensuu
KUNDALIINIJOOGA B
ke 17:30-19:00, 11 + 12 krt. 46t/62€ + 67€
LINNUNLAHDEN PÄIVÄKOTI,
Heinäpurontie 66, sali
9.9.2015 - 25.11.2015 ja 13.1.2016 - 6.4.2016
Sandra Kinnarinen
Ks. kurssi A.
Astangajooga
151210 Joensuu
ASTANGAJOOGA ALKEET A
ti 16:00-17:15, 11 krt. 18t/50€
LINNUNLAHDEN PÄIVÄKOTI,
Heinäpurontie 66, sali
8.9.2015 - 24.11.2015, Ihva Aula
Astangajoogassa kehon ja mielen yhteys luodaan voimakkaan fyysisen asana- eli asentoharjoittelun avulla. Astangajooga on kaikista
joogamuodoista fyysisesti vaativimpia. Alkeissa
harjoitellaan astangajoogalle ominaista hengitystapaa, aurinkotervehdyksiä ja seisomasarjaa.
Vasta-alkajille.
151464 Joensuu
ASTANGAJOOGA ALKEET B
to 16:00-17:15, 11 krt. 18t/50€
LINNUNLAHDEN PÄIVÄKOTI,
Heinäpurontie 66, sali
3.9.2015 - 19.11.2015, Ihva Aula
Ks. kurssi A.
151237 Joensuu
ASTANGAJOOGA JATKO 1 A
ti 19:15-20:45, 11 + 12 krt. 46t/62€ + 67€
LINNUNLAHDEN PÄIVÄKOTI,
Heinäpurontie 66, sali
8.9.- 24.11.2015 ja 12.1.- 5.4.2016, Ihva Aula
Kurssilla syvennetään alkeissa opittua seisomasarjaa. Soveltuu astangajoogan alkeiskurssin
käyneille.
151465 Joensuu
ASTANGAJOOGA JATKO 1 B
to 17:30-19:00, 11 + 12 krt. 46t/62€ + 67€
LINNUNLAHDEN PÄIVÄKOTI,
Heinäpurontie 66, sali
3.9.2015 - 19.11.2015 ja 14.1.2016 - 14.4.2016
Ihva Aula. Ks. kurssi A.
151230 Joensuu
ASTANGAJOOGA JATKO 1-2 A
ti 17:30-19:00,11 + 12 krt. 46t/62€ + 67€
LINNUNLAHDEN PÄIVÄKOTI,
Heinäpurontie 66, sali
8.9.2015 - 24.11.2015 ja 12.1.2016 - 5.4.2016
Ihva Aula
Kurssilla syvennetään kehon ja mielen yhteyttä
ja lisätään asanamäärää istumasarjan navasanaan asti.
151475 Joensuu
ASTANGAJOOGA JATKO 1+2 B
to 19:15-21:00, 11 + 12 krt. 54t/73€ + 78€
LINNUNLAHDEN PÄIVÄKOTI,
Heinäpurontie 66, sali
3.9.2015 - 19.11.2015 ja 14.1.2016 - 14.4.2016
Ihva Aula
Ks. kurssi A.
PYHÄSELKÄ
*-merkityt kurssit järjestetään yhteistyössä
Joensuun liikuntapalveluiden kanssa
Soveltava ja
ikääntyvien liikunta
150563 Pyhäselkä
SOVELTAVA LIIKUNTA* OPSET
to 17:45-18:30, 11 krt. 11t/21€
PYHÄSELÄN ENT. KUNNANTALO,
Hammaslahdentie 1, peilisali
10.9.2015 - 26.11.2015
Seija Lappalainen
Kehitysvammaisille suunnattu kurssi,
jonka tavoitteena ilo ja virkistys sekä
porukassa harrastaminen. Kurssi painottuu tanssiin ja musiikkiliikuntaan
sekä luovuuden kehittämiseen.
151431 Pyhäselkä
SENIORIJUMPPA*OPSET
ti 13:00-13:45, 11 + 13 krt. 24t/57€
PYHÄSELÄN ENT. KUNNANTALO,
Hammaslahdentie 1, peilisali
8.9.2015 - 24.11.2015 ja 12.1.2016 - 12.4.2016
Irina Häyrinen
Monipuolista jumppaa ikääntymisen erityiskysymykset huomioiden. Tunnit koostuvat lämmittelyosuudesta sekä tasapaino-, lihaskunto- ja
liikkuvuusharjoitteista. Taso: [1]
150969 Pyhäselkä
SENIOREIDEN KUNTOJUMPPA* OPSET
ma 13:00-14:00, 11 + 13 krt. 32t/80€
REIJOLAN YHTEISÖTALO,
Urheilupuistontie 2, sali
7.9.2015 - 23.11.2015 ja 11.1.2016 - 18.4.2016
Irina Häyrinen
Monipuolista jumppaa hyväkuntoisille senioreille.
Tunnit koostuvat lämmittelyosuudesta sekä tasapaino-, liikkuvuus- ja lihaskuntoharjoitteista. Ota
mukaan oma alusta. Taso: [1]
151636 Pyhäselkä
SENIORIKUNTOSALI A*OPSET
ke 16:00-17:00, 11 + 12 krt. 31t/77€
REIJOLAN YHTEISÖTALO,
Urheilupuistontie 2, kuntosali
9.9.2015 - 25.11.2015 ja 13.1.2016 - 6.4.2016
Päivi Huttu
Kuntosaliharjoittelu sopii erityisen hyvin ikääntyvän liikunnaksi, sillä juuri lihaskunnon ylläpitäminen on iän myötä yhä tärkeämpää hyvän
toimintakyvyn ylläpitämiseksi. Varusteiksi tukevat liikuntaan sopivat kengät, liikuntaan sopivat
vaatteet ja juomapullo. Taso: [1]
151489 Pyhäselkä
SENIORIKUNTOSALI B*OPSET
pe 14:00-15:00, 11 krt. 15t/32€
PYHÄSELÄN TERVEYSASEMA,
Sähkötie 22, Kuntosali
11.9.2015 - 27.11.2015
Irina Häyrinen
Ks. kurssi A. Taso: [1]
Lasten ja nuorten liikunta,
lapset ja vanhemmat
yhdessä
150970 Pyhäselkä
LIIKU JA LEIKI! 4-6-VUOTIAILLE
ma 17:00-17:45, 11 krt. 11t/29€
REIJOLAN YHTEISÖTALO,
Urheilupuistontie 2, sali
7.9.2015 - 23.11.2015
Elena Agueenko
4-6-vuotiaiden lasten musiikkiliikuntatuokio,
jossa mielikuvien, voimistelun ja leikkien kautta opetellaan erilaisia liikuntataitoja Tavoitteena
iloinen mieli! Oma lempilelu ja juomapullo mukaan.
151657 Pyhäselkä
VANHEMPI-LAPSILIIKUNTA
4-6-VUOTIAAT
ke 17:15-18:00, 12 krt. 12t/34€
POHJOIS-KARJALAN OPISTO,
Niittylahdentie, liikuntahalli
16.9.2015 - 9.12.2015
Marianne Tarva-Parviainen
Lapset ja vanhemmat liikkuvat yhdessä hiki
päässä ja nauru naamassa. Sisältöinä mm. pelejä, leikkejä, temppuja. Kurssi toteutetaan yhteistyössä Pohjois-Karjalan opiston Terveysliikunnan
ohjauksen linjan kanssa. Ilmoittautuminen vanhemman nimellä.
ILMOITTAUDU VIIMEISTÄÄN
VIIKKO ENNEN KURSSIN ALKUA!
Seuraa ja tykkää: facebook.com/joensuunseudunkansalaisopisto
61
liikunta ja terveys
Kuntouttava ja
huoltava liikunta
151641 Pyhäselkä
NISKA - SELKÄJUMPPA PLUS
ke 17:10-18:10, 11 + 12 krt. 31t/87€
REIJOLAN YHTEISÖTALO,
Urheilupuistontie 2, sali
9.9.2015 - 25.11.2015 ja 13.1.2016 - 6.4.2016
Päivi Huttu
Niska-selkäjumpan tavoitteena on helpottaa ja
ehkäistä niska-hartiaseudun ja lanneselän ongelmia sekä parantaa ryhtiä. Tunnit sisältävät kevyen alkulämmittelyn, niska-hartiaseudun sekä
keskivartalon syviä lihaksia vahvistavan harjoitusosion, rangan liikkuvuusharjoituksia ja tunnin
lopuksi pitkät venyttelyt. Taso: [1]
151432 Pyhäselkä UUTUUS!
ASAHI
ti 14:00-14:45, 11 krt. 11t/31€
PYHÄSELÄN ENT. KUNNANTALO,
Hammaslahdentie 1, peilisali
8.9.2015 - 24.11.2015
Irina Häyrinen
Asahi healt ylläpitää ja hoitaa terveyttäsi. Asahi
on kehon ja mielen liikuntamuoto, jonka avulla voidaan lievittää niska-hartiaseudun vaivoja,
laukaista erilaisia jännitystiloja sekä poistaa jännitystä ja lieventää stressiä. Taso: [1]
151490 Pyhäselkä
PILATES
pe 15:45-16:45, 11 + 13 krt. 32t/90€
HAMMASLAHDEN KOULU,
Hammaslahdentie 27, liikuntasali
11.9.2015 - 27.11.2015 ja 15.1.2016 - 22.4.2016
Irina Häyrinen
Kurssi soveltuu sekä aloittelijoille että pilateksen
alkeet jo hallitseville. Kurssin aikana opetellaan
uusia liikeharjoitteita ryhmälle sopivaan tahtiin.
Kurssi sopii niin naisille kuin miehille. Ota mukaan oma alusta. Taso: [1]
Kuntojumppa,
kiinteytys ja lihaskunto
151644 Pyhäselkä
TEHOJUMPPA
ke 18:15-19:45, 11 + 12 krt. 46t/62€ + 67€
REIJOLAN YHTEISÖTALO,
Urheilupuistontie 2, sali
9.9.2015 - 25.11.2015 ja 13.1.2016 - 6.4.2016
Päivi Huttu
Helppoa, vauhdikasta ja rankkaakin jumppaa.
Lämmittelyjen ja aerobisen vauhtiosuuden jälkeen haastava lihaskunto-osuus ja jäähdyttelevät venyttelyt. Käytettävistä liikuntavälineistä ja
-muodoista sovitaan kurssin alkaessa ohjaajan
kanssa. Ota mukaan oma alusta. Taso: [1]
150973 Pyhäselkä
KIINTEYTYSJUMPPA
ma 18:00-19:00, 11 + 12 krt. 31t/87€
REIJOLAN YHTEISÖTALO,
Urheilupuistontie 2, sali
7.9.2015 - 23.11.2015 ja 11.1.2016 - 11.4.2016
Elena Agueenko
Lämmittelyosuudessa askelsarja, jonka jälkeen
lihaksia muokkaava osuus. Ota mukaan oma
alusta. Taso: [2]
62
151269 Pyhäselkä
KIINTEÄ JA NOTKEA
to 17:40-19:10, 11 + 12 krt. 46t/62€ + 67€
PYHÄSELÄN KOULU, Opettajantie 2, sali
10.9.2015 - 26.11.2015 ja 14.1.2016 - 14.4.2016
Päivi Huttu
Alkulämmittelyn jälkeen lihaksia kokonaisvaltaisesti aktivoiva osuus. Lihasvoiman lisäksi
harjoitukset kohentavat kestävyyttä, nopeutta,
notkeutta, tasapainoa ja koordinaatiota. Harjoitukset vaikuttavat useisiin lihasryhmiin yhtäaikaa. Sisältää myös pidennetyn venyttelyosion.
Ota mukaan oma alusta. Taso: [1]
151467 Pyhäselkä
KUNTO-HUT
su 14:30-15:30, 11 + 12 krt. 31t/87€
REIJOLAN YHTEISÖTALO,
Urheilupuistontie 2, sali
13.9.-29.11.2015 ja 17.1.-17.4.2016, Päivi Huttu
Tule nauttimaan kuntoilusta hyvän musiikin parissa! Tunneilla hikoillaan niin hevimusiikin, diskohittien kuin suomipopinkin tahtiin, kuntoillen
ja tanssien. Sisältää myös lihaskunto-osion. Ota
mukaan oma alusta. HUOM! 13.9.–27.9. kokoontuminen Niittylahden koululla. Taso: [1]
151658 Pyhäselkä
FUNCTIONAL TRAINING
- TOIMINNALLINEN TREENI
ke 18:15-19:15, 12 krt. 16t/45€
POHJOIS-KARJALAN OPISTO,
Niittylahdentie, liikuntahalli
16.9.2015 - 9.12.2015
Marianne Tarva-Parviainen
Kova ja tehokas toiminnalliseen harjoitteluun
pohjautuva tunti, jossa kuormitetaan kehoa kokonaisvaltaisesti. Liikkeet tehdään kiertoharjoitteluna ja ne kehittävät tasapainoa, notkeutta,
voimaa, kestävyyttä sekä koordinaatiota. Tunneilla yhdistellään eri lihasryhmien työskentelyä
käyttäen apuna erilaisia välineitä ja omaa kehoa.
Sopii niin naisille kuin miehillekin! Taso: [2]
Kuntosali ja välinejumppaa
151471 Pyhäselkä
KUNTOSALITRIMMI
su 16:00-17:30, 11 + 12 krt. 46t/62€ + 67€
PYHÄSELÄN KOULU, Opettajantie 2, kuntosali
13.9.2015 - 29.11.2015 ja 17.1.2016 - 17.4.2016
Päivi Huttu
Kuntosalitrimmissä huolletaan ja vahvistetaan
lihaksistoa sekä opitaan kuntosalityöskentelyn
periaatteet. Pumppaavat lihaskuntoharjoitteet
tehostavat lihasten verenkiertoa. Lisäksi muokkaamme vatsaa, reisiä ja pakaroita. Kurssi soveltuu esim. kuntosaliharjoittelua aloittaville.
Taso: [1]
151277 Pyhäselkä
KAHVAKUULA
to 19:30-20:30, 11 + 12 krt. 31t/87€
REKIVAARAN KOULU, Rekivaarantie 41, sali
10.9.2015 - 26.11.2015 ja 14.1.2016 - 14.4.2016
Päivi Huttu
Kahvakuulatunnilla harjoitetaan lihaskestävyyttä,
voimaa sekä kehon syviä lihaksia. Kahvakuulalla
tehtävät perusharjoitteet harjaannuttavat lihasten yhteistyötä ja parantavat kehon koordinaatiota ja tasapainoa. Kurssille tarvitset oman
kahvakuulan, suositus naisille 4-8 kg ja miehille
8-16 kg. Ota mukaan oma alusta, juomapullo ja
pieni pyyhe. Taso: [1]
151639 Pyhäselkä
KAHVAKUULA JATKO
ke 16:15-17:00, 11 + 12 krt. 23t/65€
REIJOLAN YHTEISÖTALO,
Urheilupuistontie 2, sali
9.9.2015 - 25.11.2015 ja 13.1.2016 - 6.4.2016
Tero Väänänen
Tunneilla opetellaan vaativampia tekniikoita
haastaen kehon koordinaatiota ja tasapainoa.
Kurssin edetessä harjoitellaan käyttämään raskaampia kuulia ja tehdään pitempikestoisia suorituksia. Kurssi on tarkoitettu kahvakuulaharjoittelun perusteet hallitseville! Ota mukaan pieni
pyyhe. Kurssille tarvitset oman kahvakuulan,
suositus naisille 4-10 kg ja miehille 10-16 kg.
Ota mukaan kahvakuula ja oma alusta. Ryhmä
on sekaryhmä naisille ja miehille. Taso: [2] g/g
151654 Pyhäselkä
JUMPPAMIX
ke 16:00-17:00, 12 krt. 16t/45€
POHJOIS-KARJALAN OPISTO,
Niittylahdentie, liikuntahalli
16.9.2015 - 9.12.2015, Marianne Tarva-Parviainen
Jumppamix kurssilla käydään läpi useita eri teemoja, mm. HiiT, tanssillinen ja askellus. Tunnit
sisältävät lämmittelyn, sykettä nostattavan ja
lihaskestävyyttä parantavan osion. Tunnin lopuksi lyhyet venyttelyt. Ota mukaan oma alusta.
Taso: [1]
Kehonhuolto,
venyttely ja jooga
151660 Pyhäselkä
KEHONHUOLTO
ke 19:30-20:15, 12 krt. 12t/34€
POHJOIS-KARJALAN OPISTO,
Niittylahdentie, liikuntahalli
16.9.2015 - 9.12.2015
Marianne Tarva-Parviainen
Kehonhuoltotunti koostuu pehmeistä liikeratoja
avaavista joustoista ja venytyksistä, tasapaino-,
koordinaatio- sekä selän liikkuvuusharjoitteista.
Keskivartaloa vahvistetaan jooga-/pilatestyyppisillä harjoitteilla. Tunnin tavoitteena on nivelliikkuvuuden parantaminen ja keskivartalon lihasten
vahvistuminen. Taso: [1]
151276 Pyhäselkä
SYVÄVENYTTELY
to 18:00-19:30, 11 krt. 22t/62€
PYHÄSELÄN ENT. KUNNANTALO,
Hammaslahdentie 1, Santran sali
10.9.2015 - 26.11.2015, Sari Kotonen
Syvävenyttely palauttaa lihasten lepopituuden
ja poistaa kestojännityksestä johtuvia kiputiloja. Tunneilla lihaksia venytetään 2-5 minuuttia
kestävillä rauhallisilla, asteittain vaikeutuvilla venytyssarjoilla. Kurssia ei suositella välilevyongelmaa poteville. Tunneille kannattaa pukeutua kerroksittain ja ottaa mukaan juomapullo. Taso: [1]
151172 Pyhäselkä
HATHAJOOGA
ti 17:00-18:30, 12 krt. 24t/67€
PYHÄSELÄN KOULU, Opettajantie 2, sali
1.9.2015 - 24.11.2015, Mirja Oras
Joogakurssilla opetetaan yksinkertaisia venytysliikkeitä, jotka edistävät ihmisen kokonaisterveyttä. Tietoinen rentoutuminen, luonnollinen
hengitys sekä sisäisen hiljaisuuden kokeminen
syventävät harjoituksen vaikutusta. Kurssi sopii
kaikille. Mukaan sopiva alusta sekä pukeutuminen joustavaan, lämpimään asuun.
Ilmoittaudu viimeistään viikko ennen kurssin alkua.
liikunta ja terveys
ENO
*-merkityt kurssit järjestetään yhteistyössä
Joensuun liikuntapalveluiden kanssa
Ikääntyvien liikunta
150981 Eno
SENIORIJUMPPA A* OPSET
ma 14:30-15:15, 11 + 13 krt. 24t/57€
ENON KUNNANTALO, Kunnantie 2, valtuustosali
7.9.2015 - 23.11.2015 ja 11.1.2016 - 18.4.2016
Päivi Hamunen
Monipuolista jumppaa ikääntymisen erityiskysymykset huomioiden. Tunnit koostuvat lämmittelyosuudesta sekä tasapaino-, lihaskunto- ja
liikkuvuusharjoitteista. Taso: [1]
150979 Eno
SENIORIJUMPPA B* OPSET
ma 16:00-16:45, 11 + 13 krt. 24t/57€
UIMAHARJUN KOULU, Harjunraitti 9, sali
7.9.2015 - 23.11.2015 ja 11.1.2016 - 18.4.2016
Päivi Hamunen
Ks. kurssi A.
Kuntojumppa
150975 Eno
VUOROTOTYÖLÄISTEN
LIIKUNTARYHMÄT ENO
11 krt. 16t/45€
7.9.2015 - 23.11.2015
Useita eri opettajia
Vuorotyöläisille on varattu paikkoja eri
jumpparyhmistämme Enon alueella.
Voit valita itsellesi sopivat ajat käydä
jumpassa 11 krt syyslukukauden aikana. Alla on lueteltu ryhmät, jotka
kuuluvat tämän palvelun piiriin. Ilmoittaudu tälle kurssille, joka toimii kotiryhmänäsi ja valitse itsellesi sopivat
ajat käydä jumpassa!
MA 7.9. - 23.11.2015
Kuntojumppa A, Uimaharjun koulu
klo 17:00 - 18:00 Taso: [1]
Functional circuit, Enon liikuntahalli
klo 19:00 - 20:00 Taso: [2]
TO 10.9. - 26.11.2015
Kuntojumppa B, Enon liikuntahalli
klo 18:30 - 19:30 Taso: [1]
Kehonhuolto, Enon liikuntahalli
klo 19:35 - 20:20 Taso: [1]
PE 11.9. - 27.11.2015
Latinomix, Louhiojan koulu
klo 17:30 - 18:30 Taso: [1]
150985 Eno
KUNTOJUMPPA A
ma 17:00-18:00, 11 + 12 krt. 31t/87€
UIMAHARJUN KOULU, Harjunraitti 9, sali
7.9.2015 - 23.11.2015 ja 11.1.2016 - 11.4.2016
Päivi Hamunen
Monipuolisen jumpan tavoitteena on kunnon
kohotus ja liikunnan ilo. Tunnit sisältävät sekä
aerobista, että lihaskuntojumppaa ja venyttelyn.
Käytettävistä liikuntavälineistä ja -muodoista
sovitaan kurssin alkaessa ohjaajan kanssa. Ota
mukaan oma alusta. Taso: [1]
151278 Eno
KUNTOJUMPPA B
to 18:30-19:30, 11 + 12 krt. 31t/87€
ENON LIIKUNTAHALLI, Purokyläntie 9, lohko A
10.9.2015 - 26.11.2015 ja 14.1.2016 - 14.4.2016
Margareetta Räty
Ks. kurssi A. Ota mukaan oma alusta.
Kiinteytys,
kehonhuolto ja venyttely
150988 Eno
FUNCTIONAL CIRCUIT
ma 19:00-20:00, 11 + 12 krt. 31t/87€
ENON LIIKUNTAHALLI, Purokyläntie 9, lohko C
7.9.2015 - 23.11.2015 ja 11.1.2016 - 11.4.2016
Päivi Hamunen
Kova ja tehokas toiminnalliseen harjoitteluun
pohjautuva tunti, jossa kuormitetaan kehoa kokonaisvaltaisesti. Liikkeet tehdään kiertoharjoitteluna ja ne kehittävät tasapainoa, notkeutta,
voimaa, kestävyyttä sekä koordinaatiota. Tunneilla yhdistellään eri lihasryhmien työskentelyä
käyttäen apuna erilaisia välineitä ja omaa kehoa.
Sopii niin naisille kuin miehillekin! Taso: [2]
151279 Eno
KEHONHUOLTO
to 19:35-20:20, 11 + 12 krt. 23t/65€
ENON LIIKUNTAHALLI, Purokyläntie 9, lohko A
10.9.2015 - 26.11.2015 ja 14.1.2016 - 14.4.2016
Margareetta Räty
Kehonhuoltotunti koostuu pehmeistä liikeratoja
avaavista joustoista ja venytyksistä, tasapaino-,
koordinaatio- sekä selän liikkuvuusharjoitteista.
Keskivartaloa vahvistetaan jooga-/pilatestyyppisillä harjoitteilla. Tunnin tavoitteena on nivelliikkuvuuden parantaminen ja keskivartalon lihasten vahvistuminen. Ota mukaan oma alusta.
Taso: [1]
KIIHTELYSVAARA
*-merkityt kurssit järjestetään yhteistyössä
Joensuun liikuntapalveluiden kanssa
Ikääntyvien liikunta
151376 Kiihtelysvaara
SENIORIJUMPPA A* OPSET
ti 11:00-11:45, 11 krt. 11t/21€
KIIHTELYSVAARAN LIIKUNTAHALLI,
Liikuntatie 1, liikuntasali
8.9.2015 - 24.11.2015, Anssi Turunen
Monipuolista jumppaa ikääntyville. Tunnit koostuvat lämmittelyosuudesta sekä tasapaino-, liikkuvuus- ja lihasvoimaharjoitteista. Ota mukaan
oma alusta. Taso: [1]
150949 Kiihtelysvaara
SENIORIKUNTOSALI* OPSET
ma 15:30-16:30, 11 krt. 15t/32€
KIIHTELYSVAARAN LIIKUNTAHALLI,
Liikuntatie 1, kuntosali
7.9.2015 - 23.11.2015, Päivi Huttu
Kuntosaliharjoittelu sopii erityisen hyvin ikääntyvän liikunnaksi, sillä juuri lihaskunnon ylläpitäminen on iän myötä yhä tärkeämpää hyvän
toimintakyvyn ylläpitämiseksi. Varusteiksi tukevat liikuntaan sopivat kengät, liikuntaan sopivat
vaatteet ja juomapullo. Taso: [1]
Kevyt kuntoliikunta
151318 Kiihtelysvaara UUTUUS!
HYVÄNOLON JUMPPA
ma 16:00-17:00, 11 krt. 11t/31€
RAATEVAARAN KYLÄTALO,
Hyypiäntie 681, liikuntalk
7.9.2015 - 23.11.2015, Tuire Rautiainen
Aloita liikkuminen helposti mukavassa ryhmässä! Monipuolisen jumpan tavoitteena on kunnon
kohotus, hiki ja liikunnan ilo! Tunnit sisältävät
sekä kevyttä aerobista- ja lihaskuntojumppaa sekä venyttelyn. Ota mukaan oma alusta. Pukeudu
väljiin liikuntaan sopiviin housuin, T-paitaan sekä
sisäkenkiin/tossuihin. Mukaan pieni pyyhe sekä
juomapullo. Taso: [1]
Miesten liikunta
150952 Kiihtelysvaara
MIESTEN NISKA-SELKÄJUMPPA
ma 19:00-20:00, 11 + 12 krt. 31t/87€
KIIHTELYSVAARAN LIIKUNTAHALLI,
Liikuntatie 1, liikuntasali
7.9.2015 - 23.11.2015 ja 11.1.2016 - 11.4.2016
Päivi Huttu
Niska-selkäjumpan tavoitteena on helpottaa ja
ehkäistä niska-hartiaseudun ja lanneselän ongelmia sekä parantaa ryhtiä. Tunnit sisältävät
kevyen alkulämmittelyn, niska-hartiaseudun
sekä keskivartalon syviä lihaksia vahvistavan
harjoitusosion, rangan liikkuvuusharjoituksia ja
venyttelyä. Taso: [1]
Kuntouttava ja
huoltava liikunta
151311 Kiihtelysvaara
TULE-JUMPPA A
ma 15:00-15:45, 11 + 12 krt. 23t/65€
RAATEVAARAN KYLÄTALO, Hyypiäntie 681
7.9.2015 - 23.11.2015 ja 11.1.2016 - 11.4.2016
Tuire Rautiainen
TULE-jumppa on kevyttä liikuntaa, joka painottuu tuki- ja liikuntaelimistön toimintakyvyn ylläpitoon ja ongelmien ennaltaehkäisyyn. Tunnit
sisältävät lämmittely-, lihaskunto-, liikkuvuus- ja
venyttelyosiot. Kurssi soveltuu kaikille kevyen liikunnan ystäville, erityisesti ikääntyville, liikuntaa
aloitteleville, ylipainoisille ja istumatyötä tekeville. Ota mukaan oma alusta. Taso: [1]
151332 Kiihtelysvaara
TULE-JUMPPA B
ma 19:15-20:00, 11 + 12 krt. 23t/65€
ALAVIN KYLÄTALO, Tervasuontie 65, sali
7.9.2015 - 23.11.2015 ja 11.1.2016 - 11.4.2016
Tuire Rautiainen
Ks. kurssi A. Taso: [1]
151275 Kiihtelysvaara
NISKA-SELKÄJUMPPA PLUS
to 16:15-17:00, 11 + 12 krt. 31t/87€
KESKIJÄRVEN KYLÄTALO,
Keskijärventie 110, talo
10.9.2015 - 26.11.2015 ja 14.1.2016 - 14.4.2016
Irina Häyrinen
Niska-selkäjumpan tavoitteena on helpottaa ja
ehkäistä niska-hartiaseudun ja lanneselän ongelmia sekä parantaa ryhtiä. Tunnit sisältävät kevyen alkulämmittelyn, niska-hartiaseudun sekä
keskivartalon syviä lihaksia vahvistavan harjoitusosion, rangan liikkuvuusharjoituksia ja tunnin
lopuksi pitkät venyttelyt. Taso: [1]
Käynnissä olevien kurssien vapaille paikoille voit ilmoittautua puhelimitse.
63
liikunta ja terveys
151551 Kiihtelysvaara UUTUUS!
ASAHI
ke 16:00-16:45, 11 krt. 11t/31€
HEINÄVAARAN KOULU,
Isäntäläntie 1, liikuntasali
9.9.2015 - 25.11.2015, Irina Häyrinen
Asahi healt ylläpitää ja hoitaa terveyttäsi. Asahi
on kehon ja mielen liikuntamuoto, jonka avulla voidaan lievittää niska-hartiaseudun vaivoja,
laukaista erilaisia jännitystiloja sekä poistaa jännitystä ja lieventää stressiä. Taso: [1]
151483 Kiihtelysvaara
PILATES
su 18:50-19:50, 11 + 12 krt. 31t/87€
HEINÄVAARAN KOULU,
Isäntäläntie 1, liikuntasali
13.9.2015 - 29.11.2015 ja 17.1.2016 - 17.4.2016
Irina Häyrinen
Pilates on kehonhallintaa ja hengitystekniikkaa
kehittävää terveysliikuntaa. Tunnilla keskitytään
erityisesti syvien vatsa- ja selkälihasten vahvistamiseen. Parantaa myös ryhtiä ja lisää liikkuvuutta. Tunnit sopivat niin naisille kuin miehille.
Taso: [1-2]
Kuntojumppa ja
välinejumppa
151327 Kiihtelysvaara
KUNTOJUMPPA
ma 18:00-19:00, 11 + 12 krt. 31t/87€
ALAVIN KYLÄTALO, Tervasuontie 65, sali
7.9.2015 - 23.11.2015 ja 11.1.2016 - 11.4.2016
Tuire Rautiainen
Monipuolisen jumpan tavoitteena on kunnon
kohotus ja liikunnan ilo. Tunnit sisältävät sekä
aerobista että lihaskuntojumppaa ja venyttelyn.
Käytettävistä liikuntavälineistä ja -muodoista
sovitaan kurssin alkaessa ohjaajan kanssa. Ota
mukaan oma alusta. Taso: [1]
150953 Kiihtelysvaara
KAHVAKUULA
ma 20:05-20:50, 11 + 12 krt. 23t/65€
KIIHTELYSVAARAN LIIKUNTAHALLI,
Liikuntatie 1, liikuntasali
7.9.2015 - 23.11.2015 ja 11.1.2016 - 11.4.2016
Päivi Huttu
Kahvakuulatunnilla harjoitetaan lihaskestävyyttä,
voimaa sekä kehon syviä lihaksia. Kahvakuulalla
tehtävät perusharjoitteet harjaannuttavat lihasten yhteistyötä ja parantavat kehon koordinaatiota ja tasapainoa. Kurssille tarvitset oman
kahvakuulan, suositus naisille 4-8 kg ja miehille
8-16 kg. Ota mukaan kahvakuula ja oma alusta.
Taso: [1]
Kiinteytys, lihaskunto
ja kuntosali
151553 Kiihtelysvaara
TEHOJUMPPA
ke 17:00-18:00, 11 + 12 krt. 31t/87€
HEINÄVAARAN KOULU, Isäntäläntie 1, liikuntasali
9.9.2015 - 25.11.2015 ja 13.1.2016 - 6.4.2016
Irina Häyrinen
Helppoa, vauhdikasta ja rankkaakin jumppaa.
Lämmittelyjen ja aerobisen vauhtiosuuden jälkeen haastava lihaskunto-osuus ja jäähdyttelevät venyttelyt. Ota mukaan oma alusta.
Taso: [1] g/g
64
150950 Kiihtelysvaara
KUNTOSALITRIMMI
ma 17:35-18:50, 11 + 12 krt. 46t/62€ + 67€
KIIHTELYSVAARAN LIIKUNTAHALLI,
Liikuntatie 1, kuntosali
7.9.2015 - 23.11.2015 ja 11.1.2016 - 11.4.2016
Päivi Huttu
Kuntosalitrimmissä huolletaan ja vahvistetaan
lihaksistoa sekä opitaan kuntosalityöskentelyn
periaatteet. Pumppaavat lihaskuntoharjoitteet
tehostavat lihasten verenkiertoa. Lisäksi muokkaamme vatsaa, reisiä ja pakaroita. Kurssi soveltuu esim. kuntosaliharjoittelua aloittaville.
Taso: [1]
Kehonhuolto, venyttely
ja jooga
151555 Kiihtelysvaara
KEHONHUOLTO
ke 19:35-20:20, 11 + 12 krt. 23t/65€
KIIHTELYSVAARAN LIIKUNTAHALLI,
Liikuntatie 1, liikuntasali
9.9.2015 - 25.11.2015 ja 13.1.2016 - 6.4.2016
Irina Häyrinen
Kehonhuoltotunti koostuu pehmeistä liikeratoja
avaavista joustoista ja venytyksistä, tasapaino-,
koordinaatio- sekä selän liikkuvuusharjoitteista.
Keskivartaloa vahvistetaan jooga-/pilatestyyppisillä harjoitteilla. Tunnin tavoitteena on nivelliikkuvuuden parantaminen ja keskivartalon lihasten
vahvistuminen. Taso: [1]
151169 Kiihtelysvaara
HATHAJOOGA
ti 18:00-19:30, 11 + 12 krt. 46t/62€ + 67€
SUOJAPIRTTI, Tulrompsuntie 2, sali
8.9.2015 - 24.11.2015 ja 12.1.2016 - 5.4.2016
Sirpa Autio
Rauhallista Hathajoogaa. Sopii vasta-alkajille ja
kaikille joogasta kiinnostuneille. Mukaan alusta,
joustavat vaatteet ja tarvittaessa tyyny polvien
ja/tai pään alle.
TUUPOVAARA
*-merkityt kurssit järjestetään yhteistyössä
Joensuun liikuntapalveluiden kanssa
Ikääntyvien liikunta
151391 Tuupovaara
HOPEARINTEEN SENIORILIIKUNTA*OPSET
ti 15:00-15:45, 11 krt. 11t/21€
PALVELUKESKUS HOPEARINNE,
Paimentie 3, ruokasali
8.9.2015 - 24.11.2015, Aino Hassinen
Senioriliikunnan tavoitteena on lihaskunnon,
tasapainon ja liikkuvuuden ylläpito ja kehittäminen, huomioiden iän tuomat rajoitteet. Taso: [1]
151716 Tuupovaara UUTUUS!
SENIOREIDEN TASAPAINORYHMÄ*-OPSET
ma 14:30-15:15, 11 krt. 11t/21€
TUUPOVAARAN LIIKUNTAHALLI,
Kankaalantie 6, sali
7.9.2015 - 23.11.2015, Aino Hassinen
Tasapainoryhmässä keskitytään ylläpitämään ja
kehittämään tasapainoa, koordinaatiota, motoriikkaa ja lihaskestävyyttä eri menetelmien ja
välineiden avulla. Taso: [1]
151559 Tuupovaara
SENIORIKUNTOSALI* OPSET
ke 16:30-17:30, 11 + 13 krt. 32t/80€
TUUPOVAARAN LIIKUNTAHALLI,
Kankaalantie 6, kuntosali
9.9.2015 - 25.11.2015 ja 13.1.2016 - 13.4.2016
Aino Hassinen
Kuntosaliharjoittelu sopii erityisen hyvin ikääntyvän liikunnaksi, sillä juuri lihaskunnon ylläpitäminen on iän myötä yhä tärkeämpää hyvän
toimintakyvyn ylläpitämiseksi. Varusteiksi tukevat liikuntaan sopivat kengät, liikuntaan sopivat
vaatteet ja juomapullo. Taso: [1]
Allasjumppa
151385 Tuupovaara
ALLASJUMPPA A* OPSET
ti 16:30-17:15, 11 + 13 krt. 24t/57€
PALVELUKESKUS HOPEARINNE,
Paimentie 3, allasosasto
8.9.2015 - 24.11.2015
Aino Hassinen
Monipuolinen allasjumppa, joka sisältää lämmittelyn, hyppy- ja juoksuosuuksia sekä lihaskuntoharjoitteita. Sopii erinomaisesti myös nivelongelmaisille, iäkkäille sekä ylipainoisille. Taso: [1]
151390 Tuupovaara
ALLASJUMPPA B* OPSET
ti 17:45-18:30, 11 + 13 krt. 24t/57€
PALVELUKESKUS HOPEARINNE,
Paimentie 3, allasosasto
8.9.2015 - 24.11.2015
Aino Hassinen
Ks. kurssi A.
151399 Tuupovaara
ALLASJUMPPA C* OPSET
to 16:30-17:15, 11 + 12 krt. 23t/55€
PALVELUKESKUS HOPEARINNE,
Paimentie 3, allasosasto
10.9.2015 - 26.11.2015
Aino Hassinen
Ks. kurssi A.
151206 Tuupovaara
ALLASJUMPPA D* OPSET
to 17:45-18:30, 11 + 12 krt. 23t/57€
PALVELUKESKUS HOPEARINNE,
Paimentie 3, allasosasto
10.9.2015 - 26.11.2015 ja 14.1.2016 - 14.4.2016
Irina Häyrinen
Tehokas allasjumppa, joka sisältää vauhdikkaan
lämmittelyn, hyppy- ja juoksuosuuksia sekä lihaskuntoharjoitteita. Sopii kaikille vesiliikunnasta
kiinnostuneille. Taso: [2]
Kuntouttava ja
huoltava liikunta ja
kuntosali
151226 Tuupovaara
PILATES
to 19:55-20:55, 11 + 12 krt. 31t/87€
TUUPOVAARAN LIIKUNTAHALLI, Kankaalantie 6, sali
10.9.2015 - 26.11.2015 ja 14.1.2016 - 14.4.2016
Irina Häyrinen
Pilates on kehonhallintaa ja hengitystekniikkaa
kehittävää terveysliikuntaa. Tunnilla keskitytään
erityisesti syvien vatsa- ja selkälihasten vahvistamiseen. Parantaa myös ryhtiä ja lisää liikkuvuutta. Tunnit sopivat niin naisille kuin miehille.
Taso: [1]
Lisätiedot kursseista ja tapahtumista www.joensuunseudunkansalaisopisto.fi
liikunta ja terveys
151612 Tuupovaara
KUNTOSALICIRCUIT
ti 17:00-18:00, 11 krt. 15t/42€
TUUPOVAARAN LIIKUNTAHALLI,
Kankaalantie 6, kuntosali
8.9.2015 - 24.11.2015, Maarit Sotikov
Kuntosalicircuitissa vahvistetaan lihaksistoa kiertoharjoittelun avulla sekä opitaan kuntosalityöskentelyn periaatteet. Pumppaavat lihaskuntoharjoitteet tehostavat lihasten verenkiertoa. Kurssi
soveltuu myös kuntosaliharjoittelua aloittaville.
Taso: [1]
Kehonhuolto,
venyttely ja jooga
151617 Tuupovaara
SYVÄVENYTTELY
ti 18:15-19:00, 11 krt. 11t/31€
TUUPOVAARAN LIIKUNTAHALLI, Kankaalantie 6
8.9.2015 - 24.11.2015, Maarit Sotikov
Syvävenyttely kehittää hengitystekniikkaa, venyttää ja avaa kireät ja kehon luonnollisia liikkeitä estävät lihakset sekä vahvistaa ryhtiä ylläpitäviä lihaksia. Kurssi sopii kaikille itsenäisesti
liikkumaan kykeneville. Taso: [1]
151168 Tuupovaara
KUNDALIINIJOOGA
ti 17:30-19:00, 10 + 12 krt. 44t/56€ + 67€
KOVERON NUORISOSEURAN TALO, Koverontie 7, sali
8.9.2015 - 24.11.2015 ja 12.1.2016 - 5.4.2016
Tuulikki Hukka
Kundaliinijooga on kokonaisvaltaista joogaa, joka
vaikuttaa ihmiseen sekä fyysisellä, että henkisellä tasolla. Se yhdistää hengityksen, fyysisen harjoituksen, meditaation ja mantran kokonaisuudeksi, jonka avulla keho ja mieli puhdistuu. Tämä
mahdollistaa tietoisen ja tasapainoisen elämisen
arjen kiireiden keskellä. Tunnit sopivat kaikille
aiemmasta joogakokemuksesta riippumatta. Ota
mukaan oma alusta. Ei kokoonnu 20.10.
151528 Kontiolahti
SENIORIJUMPPA OPSET
ke 14:00-14:45, 11 + 12 krt. 23t/54€
LEHMON MONITOIMITALO, Kylmäojantie 49, sali
9.9.2015 - 25.11.2015 ja 13.1.2016 - 6.4.2016
Päivi Huttu
Monipuolista jumppaa ikääntyville. Tunnit koostuvat lämmittelyosuudesta sekä tasapaino-, liikkuvuus- ja lihasvoimaharjoitteista. Taso: [1]
Lasten ja nuorten liikunta,
lapset ja vanhemmat
yhdessä
151504 Kontiolahti
LIIKU JA LEIKI! 4-7-VUOTIAILLE
ti 18:20-19:05, 11 krt. 11t/29€
VARPARANNAN KOULU,
Riihilahdentie 5, liikuntasali
8.9.2015 - 24.11.2015
Hanna-Krista Hirvonen
4-7-vuotiaiden lasten liikuntatuokio, jossa pelien
ja leikkien kautta opetellaan erilaisia liikuntataitoja. Tavoitteena iloinen mieli! Ryhmä jatkaa toimintaa myös kevätkaudella. EI VERKKOILMOITTAUTUMISTA.
KONTIOLAHTI
151403 Kontiolahti
VANHEMPI-LAPSILIIKUNTA 2-3 -V.
to 17:00-17:45, 11 krt. 11t/31€
KIRKONKYLÄN KOULU, Koulukuja 2, liikuntasali
10.9.2015 - 26.11.2015
Jenna Hiltunen
Erityisesti lapsen liikuntatuokio, jossa kielen kehitystä, kehontuntemusta ja liikuntakykyisyyttä
tuetaan mm. vaihtelevilla oppimisympäristöillä.
Samalla tunnit ovat lapsen ja vanhemman yhteyttä vahvistavia hetkiä, jossa lapsi pääsee kokemaan erilaisia tunnetiloja ja kokeilemaan omia
rajojaan turvallisesti. Tunnit koostuvat lyhyistä
ohjatuista tuokioista sekä omaehtoisesta liikkumisesta rakennetussa oppimisympäristössä.
Ilmoittautuminen vanhemman nimellä.
Soveltava ja
ikääntyvien liikunta
Kuntouttava ja
huoltava liikunta
150562 Kontiolahti
SOVELTAVA LIIKUNTA OPSET
ke 14:00-14:45, 11 krt. 11t/21€
MENNINKÄISEN PALVELUKOTI,
Menninkäisentie 1, juhlasali
9.9.2015 - 25.11.2015, Seija Lappalainen
Kehitysvammaisille suunnattu kurssi, jonka tavoitteena ilo ja virkistys. Kurssi painottuu musiikilliseen toimintaan ja luovuuden
kehittämiseen.
151407 Kontiolahti
SOVELLETTU PELIKERHO OPSET
to 15:45-16:45, 11 krt. 15t/32€
KONTIOLAHDEN LIIKUNTAHALLI,
Keskuskatu 11, peilipääty
10.9.2015 - 26.11.2015. Päivi Hamunen
Ryhmä on suunnattu kehitysvammaisille nuorille aikuisille joiden liikunnanharrastaminen on
vähäistä. Lajeina kerhossa on mm. sulkapallo,
koripallo, sähly sekä muu pallottelu. Varustus:
sisäliikuntaan sopiva varustus eli t-paita, verkkarit ja sisäpelikengät/tossut. On tarkoitus että
jokaisella kerhokerralla tulee hiki ja hyvä mieli!
151752 Kontiolahti
SOMATIC PILATES PERUSKURSSI
ti 16:50-17:50, 5 krt. 7t/20€
AHOKKALAN KOULU, Suontauksentie 2, liikuntasali
8.9.2015 - 6.10.2015
Päivi Karhu-Sormunen
Pilates kuuluu somaattisiin harjoitusmenetelmiin;
näissä kehonhallintaharjoituksissa herätellään ja
vahvistetaan kykyä tuntea ja korjata itseämme.
Somatic Pilates on laaja kehonhallintakokonaisuus, joka perustuu Joseph Pilateksen luomaan
kehonhallintamenetelmään. Tunnit vahvistavat
syviä vatsalihaksia ja keskivartaloa tehokkaasti,
tavoitteena kohentaa sekä ylläpitää ryhtiä ja pitää selkä terveenä. Kurssilla opiskellaan pilateksen metodeja, historiaa, teoriaa ja alkeita. Ota
mukaan oma alusta.
151513 Kontiolahti
SOMATIC PILATES
ti 18:00-19:00, 11 krt. 15t/42€
AHOKKALAN KOULU, Suontauksentie 2, liikuntasali
8.9.2015 - 24.11.2015
Päivi Karhu-Sormunen
Ks. Somatic pilates -peruskurssi. Ota mukaan
oma alusta.
Jumppapalat
syksy 2015
151106 Kontiolahti
TOIMINNALLINEN
KEHONPAINOHARJOITTELU
ma 19:25-20:25, 6 krt. 8t/25€
LEHMON KOULU, Kylmäojantie 6, liikuntasali
7.9.2015 - 19.10.2015, Tiina Dahl
”Tuntuuko askelkyykky tylsältä ja peruslankutus on pakkopullaa?” Tällä kurssilla
menemme hieman pidemmälle. Alussa testaamme/ etsimme kehomme heikot kohdat
ja vahvistamme niitä kokonaisvaltaisilla kehonhallintaliikkeillä. Kurssilla tutustumme
myös toiminnalliseen harjoitteluun oman kehonpainolla. Kurssi ei sovellu ensimmäiseksi
liikuntaharrastukseksi eikä nivelongelmista
kärsiville. Taso: [2]
151404 Kontiolahti
GYMSTICK A
to 18:00-19:00, 6 krt. 8t/25€
KIRKONKYLÄN KOULU,
Koulukuja 2, liikuntasali
10.9.2015 - 22.10.2015, Jenna Hiltunen
Gymstick on väline, jossa yhdistyy keppi ja
vastuskuminauhat. Se on koko kehon kuntoiluväline, joka kiinteyttää kehoa, parantaa
hengitys- ja verenkiertoelimistön kuntoa,
liikkuvuutta, tasapainoa sekä koordinaatiokykyä. Tunnit ovat lihaskuntopainotteisia, eivätkä sisällä vaikeita askelsarjoja. Sopii niin
naisille kuin miehillekin! Taso: [1]
151107 Kontiolahti
GYMSTICK B
ma 19:25-20:25, 6 krt. 8t/25€
LEHMON KOULU, Kylmäojantie 6, liikuntasali
2.11.2015 - 7.12.2015, Tiina Dahl
Ks. kurssi A.
151405 Kontiolahti
FUNCTIONAL CIRCUIT
to 18:00-19:00, 6 krt. 8t/25€
KIRKONKYLÄN KOULU, Koulukuja 2, liikuntasali
5.11.2015 - 10.12.2015, Jenna Hiltunen
Kova ja tehokas toiminnalliseen harjoitteluun
pohjautuva tunti, jossa kuormitetaan kehoa
kokonaisvaltaisesti. Liikkeet tehdään kiertoharjoitteluna ja ne kehittävät tasapainoa,
notkeutta, voimaa, kestävyyttä sekä koordinaatiota. Tunneilla yhdistellään eri lihasryhmien työskentelyä käyttäen apuna erilaisia
välineitä ja omaa kehoa. Sopii niin naisille
kuin miehillekin!
Taso: [2] g/g
151535 Kontiolahti
LANTIONPOHJA KUNTOON
ke 19:15-20:15, 11 krt. 15t/42€
LEHMON KOULU, Kylmäojantie 6,
terapiasali, H-ovi
9.9.2015 - 25.11.2015
Opettaja ilmoitetaan myöhemmin
Tunneilla yhdistellään lantionpohjaharjoitteita
erilaisiin lihasharjoituksiin, tavoitteena oikeaoppinen lantionpohjalihasten hallinta. Kurssi soveltuu raskautta suunnitteleville, synnyttäneille,
pidätyskyvyn heikentymisestä ja karkailuongelmista kärsiville. Ei sovellu loppuraskauden ajalle.
Taso: [1]
Seuraa ja tykkää: facebook.com/joensuunseudunkansalaisopisto
65
liikunta ja terveys
Kimppajumppa
151101 Kontiolahti
FYSIOKIMPPA
ma 18:30-20:00, 11 + 12 krt. 46t/62€ + 67€
KIRKONKYLÄN KOULU, Koulukuja 2, liikuntasali
7.9.2015 - 23.11.2015 ja 11.1.2016 - 11.4.2016
Tuija Lintunen
Harjoitetaan hengitys- ja verenkiertoelimistöä,
lihaskestävyyttä, selkärangan ja nivelten liikkuvuutta, koordinaatiota ja tasapainoa. Intervallityyppinen tunti, jossa vuorottelevat sykkeenkohotus ja lihaskunto-osuudet. Taso: [1]
Kuntojumppa
151103 Kontiolahti
KUNTOJUMPPA A
ma 18:30-19:30, 11 + 12 krt. 31t/87€
KUNNASPIRTTI, Kunnaspirtintie 2, liikuntasali
7.9.2015 - 23.11.2015 ja 11.1.2016 - 11.4.2016
Reetta Partanen
Monipuolisen jumpan tavoitteena on kunnon
kohotus ja liikunnan ilo. Tunnit sisältävät sekä
aerobista että lihaskuntojumppaa ja venyttelyn.
Käytettävistä liikuntavälineistä ja -muodoista
sovitaan kurssin alkaessa ohjaajan kanssa. Ota
mukaan oma alusta. Taso: [1]
151506 Kontiolahti
KUNTOJUMPPA B
ti 19:10-20:10, 11 + 12 krt. 31t/87€
VARPARANNAN KOULU,
Riihilahdentie 5, liikuntasali
8.9.2015 - 24.11.2015 ja 12.1.2016 - 5.4.2016
Hanna-Krista Hirvonen
Ks. kurssi A.
151532 Kontiolahti
KUNTOJUMPPA C
ke 18:30-19:30, 11 + 12 krt. 31t/87€
JAKOKOSKEN LIIKUNTAHALLI, Holoppalantie 2, sali
9.9.2015 - 25.11.2015 ja 13.1.2016 - 6.4.2016
Annika Haimilahti
Ks. kurssi A.
151538 Kontiolahti
KUNTOJUMPPA D
ke 19:00-20:00, 11 + 12 krt. 31t/87€
KULHON KOULU, Rekiraitti 9, liikuntasali
9.9.2015 - 25.11.2015 ja 13.1.2016 - 6.4.2016
Tiina Dahl
Ks. kurssi A.
151401 Kontiolahti
KUNTOJUMPPA E
to 18:00-19:00, 11 + 12 krt. 31t/87€
LEHMON KOULU, Kylmäojantie 6, liikuntasali
10.9.2015 - 26.11.2015 ja 14.1.2016 - 14.4.2016
Heidi Brand
Ks. kurssi A.
Kiinteytys, lihaskunto ja
välinejumppa
151503 Kontiolahti
BODYWORK
ti 17:00-17:45, 11 + 12 krt. 23t/65€
KYLMÄOJAN KOULU,
Pohjatuulentie 6, liikuntasali 1
8.9.2015 - 24.11.2015 ja 12.1.2016 - 5.4.2016
Hanna-Krista Hirvonen
Tehokas lihaskuntoon keskittyvä tunti. Kaikki
kehon päälihasryhmät käydään läpi. Kehittää lihaskestävyyttä ja kiinteyttää kehoa. Ota mukaan
oma alusta. Taso: [1]
66
151108 Kontiolahti
REISI-PEPPU-VATSA
ma 18:00-19:00, 11 + 12 krt. 31t/87€
SELKIEN KOULU, Selkientie 47 B, liikuntasali
7.9.2015 - 23.11.2015 ja 11.1.2016 - 11.4.2016
Ninja Tuupainen
RPV on perustunti, joka sopii sekä liikuntaa
aloitteleville että kokeneille kuntoilijoille. Tunnin alussa helppo alkulämmittely, jonka jälkeen
keskivartalon, pakaroiden ja alaraajojen lihaksiin
painottuva lihaskunto-osuus. Oma alusta mukaan. Taso: [1]
151105 Kontiolahti
SWEATBIC
ma 18:30-19:15, 11 + 12 krt. 23t/65€
LEHMON KOULU, Kylmäojantie 6, liikuntasali
7.9.2015 - 23.11.2015 ja 11.1.2016 - 11.4.2016
Tiina Dahl
Sweatbic on helppo tunti joka koostuu kahdesta aerobisesta osuudesta, kahdesta lihaskunto-osuudesta sekä venyttelyistä. Tunnilla
vuorottelevat sykettä nostattava askellus sekä
lihaskunto-osuus. Lihaskunto-osuudessa keskitytään pääosin kolmeen lihasryhmään kerrallaan
per/ohjelma. Taso: [1]
151368 Kontiolahti
KAHVAKUULA A
ma 18:40-19:25, 11 krt. 11t/31€
AHOKKALAN KOULU,
Suontauksentie 2, liikuntasali
7.9.2015 - 23.11.2015
Opettaja ilmoitetaan myöhemmin
Kahvakuulatunnilla harjoitetaan lihaskestävyyttä,
voimaa sekä kehon syviä lihaksia. Kahvakuulalla
tehtävät perusharjoitteet harjaannuttavat lihasten yhteistyötä ja parantavat kehon koordinaatiota ja tasapainoa. Kurssille tarvitset oman
kahvakuulan, suositus naisille 4-8 kg ja miehille
8-16 kg. Ota mukaan kahvakuula ja oma alusta.
Taso: [1]
151631 Kontiolahti
KAHVAKUULA B
ke 20:10-20:55, 11 krt. 11t/31€
KULHON KOULU, Rekiraitti 9, liikuntasali
9.9.2015 - 25.11.2015
Tiina Dahl
Ks. kurssi A.
151409 Kontiolahti
KAHVAKUULA C
to 16:50-17:35, 11 + 12 krt. 23t/65€
KONTIOLAHDEN LIIKUNTAHALLI,
Keskuskatu 11, peilipääty
10.9.2015 - 26.11.2015 ja 14.1.2016 - 14.4.2016
Päivi Hamunen
Ks. kurssi A.
Kehonhuolto,
venyttely ja jooga
151402 Kontiolahti
KEHONHUOLTO A
to 19:10-19:55, 11 + 12 krt. 23t/65€
LEHMON KOULU, Kylmäojantie 6, liikuntasali
10.9.2015 - 26.11.2015 ja 14.1.2016 - 14.4.2016
Heidi Brand
Kehonhuoltotunti koostuu pehmeistä liikeratoja
avaavista joustoista ja venytyksistä, tasapaino-,
koordinaatio- sekä selän liikkuvuusharjoitteista.
Keskivartaloa vahvistetaan jooga-/pilatestyyppisillä harjoitteilla. Tunnin tavoitteena on nivelliikkuvuuden parantaminen ja keskivartalon lihasten vahvistuminen. Ota mukaan oma alusta.
Taso: [1]
151406 Kontiolahti
KEHONHUOLTO B
to 19:05-19:50, 11 + 12 krt. 23t/65€
KIRKONKYLÄN KOULU, Koulukuja 2, liikuntasali
10.9.2015 - 26.11.2015 ja 14.1.2016 - 14.4.2016
Jenna Hiltunen
Ks. kurssi A.
151511 Kontiolahti
HATHAJOOGA A
ti 18:15-19:45, 11 + 12 krt. 46t/62€ + 67€
KULHON KOULU, Rekiraitti 9, liikuntasali
8.9.2015 - 24.11.2015 ja 12.1.2016 - 5.4.2016
Mia Tarma
Joogakurssilla opetetaan yksinkertaisia venytysliikkeitä, jotka edistävät ihmisen kokonaisterveyttä. Tietoinen rentoutuminen, luonnollinen
hengitys sekä sisäisen hiljaisuuden kokeminen
syventävät harjoituksen vaikutusta. Kurssi sopii
kaikille. Mukaan sopiva alusta sekä pukeutuminen joustavaan, lämpimään asuun.
151550 Kontiolahti
HATHAJOOGA B
ke 17:00-18:30, 11 + 12 krt. 46t/62€ + 67€
SELKIEN KOULU, Selkientie 47 B, liikuntasali
9.9.2015 - 25.11.2015 ja 13.1.2016 - 6.4.2016
Mia Tarma
Ks. kurssi A.
151400 Kontiolahti
HATHAJOOGA C
to 16:00-17:30, 11 + 12 krt. 46t/62€ +67€
LEHMON KOULU, Kylmäojantie 6, terapiasali
10.9.2015 - 3.12.2015 ja 14.1.2016 - 14.4.2016
Mia Tarma
Ks. kurssi A. Ei kokoonnu 12.11.
151104 Kontiolahti
KAHVAKUULA JATKO
ma 17:30-18:15, 11 + 12 krt. 23t/65€
LEHMON KOULU, Kylmäojantie 6, liikuntasali
7.9.2015 - 23.11.2015 ja 11.1.2016 - 11.4.2016
Tiina Dahl
Tunneilla opetellaan vaativampia tekniikoita
haastaen kehon koordinaatiota ja tasapainoa.
Kurssin edetessä harjoitellaan käyttämään raskaampia kuulia ja tehdään pitempikestoisia
suorituksia. Kurssi on tarkoitettu kahvakuulaharjoittelun perusteet hallitseville! Ota mukaan
kahvakuula, pieni pyyhe ja oma alusta.
Taso: [2] g/g
Ilmoittaudu viimeistään viikko ennen kurssin alkua.
MEISTÄ SAA TYKÄTÄ
MYÖS FACEBOOKISSA:
FACEBOOK.COM/
JOENSUUNSEUDUNKANSALAISOPISTO
liikunta ja terveys
LIPERI
Lapset ja vanhemmat
yhdessä
151468 Liperi
VANHEMPI-LAPSILIIKUNTA 2-4 V.
ti 16:00-16:45, 11 krt. 11t/31€
LIPERIN KOULU, Koulutie 2, pieni sali
8.9.2015 - 24.11.2015, Päivi Hamunen
Erityisesti lapsen liikuntatuokio, jossa kielen kehitystä, kehontuntemusta ja liikuntakykyisyyttä
tuetaan mm. vaihtelevilla oppimisympäristöillä.
Samalla tunnit ovat lapsen ja vanhemman yhteyttä vahvistavia hetkiä, jolloin lapsi pääsee
kokemaan erilaisia tunnetiloja ja kokeilemaan
omia rajojaan turvallisesti. Tunnit koostuvat lyhyistä ohjatuista tuokioista sekä omaehtoisesta
liikkumisesta rakennetussa oppimisympäristössä. Ilmoittautuminen vanhemman nimellä.
Kuntouttava ja
huoltava liikunta
151413 Liperi
NISKA-SELKÄJUMPPA
to 18:00-18:45, 11 krt. 11t/31€
Ylämyllyn koulu, PALOAUKEAN YKSIKKÖ,
Patteristontie 12 e, keltainen sali
10.9.2015 - 26.11.2015, Juha Pasanen
Niska-selkäjumpan tavoitteena on helpottaa ja
ehkäistä niska-hartiaseudun ja lanneselän ongelmia sekä parantaa ryhtiä. Tunnit sisältävät
kevyen alkulämmittelyn, niska-hartiaseudun
sekä keskivartalon syviä lihaksia vahvistavan
harjoitusosion, rangan liikkuvuusharjoituksia ja
venyttelyä. Taso: [1]
151416 Liperi UUTUUS!
BAILAMAMA® 9MONTHS
ke 16:30-17:30, 11 krt. 15t/42€
Ylämyllyn koulu, PALOAUKEAN YKSIKKÖ,
Patteristontie 12 e, keltainen sali
9.9.2015 - 25.11.2015, Hennariikka Virtanen
Bailamama 9Months on turvallinen ryhmäliikuntatunti raskaana oleville ja synnytyksestä
palautuville naisille. Tunnit koostuvat helpoista
askelsarjoista sekä raskausaikana ja synnytyksessä kovalle rasitukselle joutuvien lihasten, mm.
lantionpohjalihasten harjoituksista. Ota mukaan
oma alusta.
150842 Liperi
PILATES A
ke 15:30-16:30, 11 + 12 krt. 31t/87€
Ylämyllyn koulu, PALOAUKEAN YKSIKKÖ,
Patteristontie 12 e, punainen sali
9.9.2015 - 2.12.2015 ja 13.1.2016 - 6.4.2016
Riitta-Liisa Lyytikäinen
Pilates on kehonhallintaa ja hengitystekniikkaa
kehittävää terveysliikuntaa. Tunnilla keskitytään
erityisesti syvien vatsa- ja selkälihasten vahvistamiseen. Syksyllä aloitetaan pilateksen alkeista
ja edetään ryhmän tason mukaan. Oma alusta
mukaan. Ei kokoonnu 21.10. Taso: [1]
150845 Liperi
PILATES B
to 17:00-18:00, 11 + 12 krt. 31t/87€
VIINIJÄRVEN KOULU, Kirkkotie 4, liikuntasali
10.9.2015 - 3.12.2015 ja 14.1.2016 - 14.4.2016
Riitta-Liisa Lyytikäinen
Ks. kurssi A. Ei kokoonnu 22.10.
150840 Liperi
PILATES JATKO A
ma 17:00-18:00, 11 + 12 krt. 31t/87€
LIPERIN KOULU, Koulutie 2, pieni sali
7.9.2015 - 30.11.2015 ja 11.1.2016 - 11.4.2016
Riitta-Liisa Lyytikäinen
Kurssi soveltuu pilatesta vähintään vuoden harrastaneille. Ei kokoonnu 19.10. Oma alusta mukaan. Taso: [2]
150841 Liperi
PILATES JATKO B
ma 18:30-19:30, 11 + 12 krt. 31t/87€
MATTISENLAHDEN KOULU,
Mattisenlahden koulutie 7, liikuntasali
7.9.2015 - 30.11.2015 ja 11.1.2016 - 11.4.2016
Riitta-Liisa Lyytikäinen
Ks. kurssi A. Ei kokoonnu 19.10.
150843 Liperi
PILATES JATKO C
ke 16:40-17:40, 11 + 12 krt. 31t/87€
Ylämyllyn koulu, PALOAUKEAN YKSIKKÖ,
Patteristontie 12 e, punainen sali
9.9.2015 - 2.12.2015 ja 13.1.2016 - 6.4.2016
Riitta-Liisa Lyytikäinen
Ks. kurssi A. Ei kokoonnu 21.10.
Kuntojumppa ja
välinejumppa
151316 Liperi
KUNTOJUMPPA A
ke 18:00-19:00, 11 + 12 krt. 31t/87€
SALOKYLÄN KOULU, Liperintie 51 A, liikuntasali
9.9.2015 - 25.11.2015 ja 13.1.2016 - 6.4.2016
Hennariikka Virtanen
Monipuolisen jumpan tavoitteena on kunnon
kohotus ja liikunnan ilo. Tunnit sisältävät sekä
aerobista että lihaskuntojumppaa ja venyttelyn.
Käytettävistä liikuntavälineistä ja -muodoista sovitaan kurssin alkaessa ohjaajan kanssa. Oma
alusta mukaan. Taso: [1]
151322 Liperi
KUNTOJUMPPA B
ke 19:30-20:30, 11 + 12 krt. 31t/87€
MATTISENLAHDEN KOULU,
Mattisenlahden koulutie 7, liikuntasali
9.9.2015 - 25.11.2015 ja 13.1.2016 - 6.4.2016
Hennariikka Virtanen
Ks. kurssi A.
150836 Liperi UUTUUS!
HIIT
su 17:00-17:45, 11 krt. 11t/31€
YLÄMYLLYN MONITOIMITALO, Viljatie 1, liikuntasali
13.9.2015 - 29.11.2015, Tuula Martiskainen
HIIT (High Intensity Interval Training) tehokas
hapenottokykyä ja lihaskuntoa kehittävä tunti. Tunnin aikana vuorottelevat kovatehoiset ja
palauttavat työosuudet. Työosuuksiin kuuluu sykettä nostavia liikkeitä (hyppyjä) ja tehokkaita lihaskuntoharjoitteita. Tunti ei sovellu aloittelijoille
tai nivelongelmista kärsiville. Ota mukaan oma
alusta. Taso: [1]
151477 Liperi
KAHVAKUULA A
ti 17:00-17:45, 11 + 12 krt. 23t/65€
LIPERIN KOULU, Koulutie 2, pieni sali
8.9.-24.11.2015 ja 12.1.-5.4.2016, Päivi Hamunen
Kahvakuulatunnilla harjoitetaan lihaskestävyyttä,
voimaa sekä kehon syviä lihaksia. Kahvakuulalla
tehtävät perusharjoitteet harjaannuttavat lihasten yhteistyötä ja parantavat kehon koordinaatiota ja tasapainoa. Kurssille tarvitset oman kahvakuulan, suositus naisille 4-8 kg ja miehille 8-16
kg. Ota mukaan oma alusta. Taso: [1]
150934 Liperi
KAHVAKUULA B
ti 19:00-19:45, 11 + 12 krt. 23t/65€
VIINIJÄRVEN KOULU, Kirkkotie 4, liikuntasali
8.9.2015 - 24.11.2015 ja 12.1.2016 - 5.4.2016
Mirva Hirvonen
Ks. kurssi A.
150922 Liperi
KAHVAKUULA C
to 17:00-17:45, 11 krt. 11t/31€
Ylämyllyn koulu, PALOAUKEAN YKSIKKÖ,
Patteristontie 12 e, keltainen sali
10.9.2015 - 3.12.2015
Juha Pasanen
Ks. kurssi A.
Kiinteytys ja lihaskunto
150703 Liperi
KUNTONYRKKEILY
ma 19:10-20:40, 11 + 12 krt. 46t/62€ + 67€
LIPERIN KUNTOSALI, Koulutie 2, molski
7.9.2015 - 23.11.2015 ja 11.1.2016 - 11.4.2016
Jere Tontti
Kuntonyrkkeilyssä keskitytään kunnon kohentamiseen nyrkkeilyn tekniikoita apuna käyttäen.
Tunnit sisältävät alkulämmittelyn, tekniikka-, lihaskunto- ja koordinaatioharjoitteita sekä
venyttelyosuuden. Monipuoliset harjoitteet kuormittavat koko kehoa ja kuluttavat tehokkaasti
energiaa. Kurssi sopii sekä vasta-alkajille että
aiemmin harrastaneille. Taso: [1 ja 2]
150835 Liperi
CIRCUIT
su 18:00-19:00, 11 + 12 krt. 31t/87€
YLÄMYLLYN MONITOIMITALO,
Viljatie 1, liikuntasali
13.9.2015 - 29.11.2015 ja 17.1.2016 - 17.4.2016
Tuula Martiskainen
Kuntopiiriharjoittelu kehittää lihaskuntoa ja kiinteyttää lihaksia. Circuitissa jokainen voi säädellä
oman tekemisensä tehoa ja vauhtia. Oma mukaan oma alusta.Taso: [1]
Käynnissä olevien kurssien vapaille paikoille voit ilmoittautua puhelimitse.
67
liikunta ja terveys
Kehonhuolto ja jooga
OUTOKUMPU
151480 Liperi
KEHONHUOLTO
ti 18:00-18:45, 11 krt. 11t/65€
LIPERIN KOULU, Koulutie 2, pieni sali
8.9.2015 - 24.11.2015
Päivi Hamunen
Kehonhuoltotunti koostuu pehmeistä liikeratoja
avaavista joustoista ja venytyksistä, tasapaino-,
koordinaatio- sekä selän liikkuvuusharjoitteista.
Keskivartaloa vahvistetaan jooga-/pilatestyyppisillä harjoitteilla. Tunnin tavoitteena on nivelliikkuvuuden parantaminen ja keskivartalon lihasten
vahvistuminen. Taso: [1]
Ikääntyvien liikunta
150708 Liperi
HATHAJOOGA
ma 19:30-21:00, 11 + 12 krt. 46t/62€ + 67€
Ylämyllyn koulu, PALOAUKEAN YKSIKKÖ,
Patteristontie 12 e, punainen sali
7.9.2015 - 23.11.2015 ja 11.1.2016 - 11.4.2016
Mirja Oras
Joogakurssilla opetetaan yksinkertaisia venytysliikkeitä, jotka edistävät ihmisen kokonaisterveyttä. Tietoinen rentoutuminen, luonnollinen
hengitys sekä sisäisen hiljaisuuden kokeminen
syventävät harjoituksen vaikutusta. Kurssi sopii
kaikille. Mukaan sopiva alusta sekä pukeutuminen joustavaan, lämpimään asuun.
150924 Outokumpu
SENIORIJOOGA
ma 9:00-10:30, 11 + 12 krt. 46t/57 € + 62 €
URHEILUTALO, Outolamminkatu 1, monitoimitila
7.9.2015 - 23.11.2015 ja 11.1.2016 - 11.4.2016
Larissa Potkonen
Tunnilla teemme lempeitä, mutta vahvistavia
joogaliikkeitä ja venytyksiä rauhalliseen tahtiin.
Harjoitus lämmittää koko kehoa. Se vetreyttää
lihaksia ja niveliä, vahvistaa luustoa sekä edistää
liikkuvuutta. Mukaan tarvitset joustavat vaatteet,
lämpimät sukat, jumppamaton ja pienen viltin.
Jumppaa välineillä
150880 Outokumpu
KAHVAKUULA
to 16:55-17:55, 5 krt. 7t/25€
URHEILUTALO, Outolamminkatu 1, monitoimitila
10.9.2015 - 8.10.2015
Mirva Hirvonen
Kahvakuulatunnilla harjoitetaan lihaskestävyyttä,
voimaa sekä kehon syviä lihaksia. Kahvakuulalla
tehtävät perusharjoitteet harjaannuttavat lihasten yhteistyötä ja parantavat kehon koordinaatiota ja tasapainoa. Kurssille tarvitset oman kahvakuulan, suositus naisille 4-8 kg ja miehille 8-16
kg. Ota mukaan oma alusta. Taso: [1]
KUVA
JOHANNA TURUNEN
Kuntojumppa, kiinteytys ja
lihaskunto
150849 Outokumpu
KEVYT KUNTOJUMPPA
ma 13:00-14:00, 11 + 12 krt. 31t/87€
URHEILUTALO, Outolamminkatu 1, monitoimitila
7.9.2015 - 23.11.2015 ja 11.1.2016 - 11.4.2016
Mirva Hirvonen
Monipuolisen jumpan tavoitteena on kunnon
kohotus ja liikunnan ilo. Tunnit sisältävät sekä
kevyttä aerobista että lihaskuntojumppaa ja
venyttelyn. Käytettävistä liikuntavälineistä ja
-muodoista sovitaan kurssin alkaessa ohjaajan
kanssa. Ota mukaan oma alusta. Taso: [1]
150882 Outokumpu
HITKICK
to 16:55-17:55, 6 krt. 8t/25€
URHEILUTALO, Outolamminkatu 1, monitoimitila
22.10.2015 - 26.11.2015
Mirva Hirvonen
Aerobista kuntoa kohottava tunti joka sisältää
helppoja isku- ja potkusarjoja musiikin tahtiin tehtynä. Tunnit sisältävät lyhyen lihaskunto-osion. Taso: [1]
150704 Outokumpu
KUNTONYRKKEILY
ma 17:00-18:30, 11 + 12 krt. 46t/62€+ 67€
URHEILUTALO, Outolamminkatu 1, monitoimitila
7.9.2015 - 23.11.2015 ja 11.1.2016 - 11.4.2016
Jere Tontti
Kuntonyrkkeilyssä keskitytään kunnon kohentamiseen nyrkkeilyn tekniikoita apuna käyttäen.
Tunnit sisältävät alkulämmittelyn, tekniikka-,
lihaskunto- ja koordinaatioharjoitteita sekä venyttelyosuuden. Monipuoliset harjoitteet kuormittavat koko kehoa ja kuluttavat tehokkaasti
energiaa. Kurssi sopii sekä vasta-alkajille että
aiemmin harrastaneille. Taso: [1-2]
Kehonhuolto, venyttely
ja jooga
150853 Outokumpu
VENYTÄ JA VAHVISTA!
to 16:00-16:45, 11 + 12 krt. 23t/65€
URHEILUTALO, Outolamminkatu 1, monitoimitila
10.9.2015 - 26.11.2015 ja 14.1.2016 - 14.4.2016
Mirva Hirvonen
Tunnit sisältävät alkuverryttelyn askeltaen, liikkuvuus-, lihastasapaino- ja venytysharjoituksia,
joilla pyritään huoltamaan kehon toimintakykyä
kokonaisvaltaisesti. Tunneille kannattaa pukeutua kerroksittain. Ota mukaan oma alusta.
Taso: [1]
151691 Outokumpu UUTUUS!
TANSSILLINEN KEHONHUOLTO
la & su 10:00-12:30, 2 krt. 6t/25€
KUMMUN 1-4 KOULU , Koulukatu 6, juhlasali
21.11.2015 - 22.11.2015
Mari Kortelainen
Tunneilla keskitytään liikkuvuuden, kehotietoisuuden ja elastisuuden kehittämiseen nykytanssin release-tekniikkaa ja kehonhuollollisia menetelmiä käyttäen. Kehonhuolto soveltuu kaikille
ikään ja fyysiseen kuntoon katsomatta. Kaikki
harjoitteet tehdään oman kunnon mukaan. Varusteeksi sopivat rennot ja joustavat vaatteet,
sekä sukat/paljaat jalat/luistamattomat tossut.
68
Lisätiedot kursseista ja tapahtumista www.joensuunseudunkansalaisopisto.fi
liikunta ja terveys
151127 Outokumpu
JOOGA
ke 19:30-21:00, 11 + 12 krt. 46t/62€ + 67€
KUMMUN 1-4 KOULU , Koulukatu 6, juhlasali
9.9.-25.11.2015 ja 13.1.-6.4.2016, Larissa Potkonen
Jooga-tunnilla hengitys ja liike kietoutuvat yhtenäiseksi dynaamiseksi kehon ja mielen harjoitteeksi. Harjoitus lisää liikkuvuutta, lämmittää,
vahvistaa ja tasapainottaa kehoa sekä mieltä.
Lähdemme perusteista, joten aikaisempaa kokemusta joogasta et tarvitse. Ota mukaan joustavat vaatteet, jumppamatto ja pieni viltti. Perinteisesti joogaharjoitus tehdään paljain jaloin.
POLVIJÄRVI
Ikääntyvien liikunta
151527 Polvijärvi
TUOLIJUMPPA OPSET
ke 15:45-16:30, 12 krt. 12t/24€
VAPAA-AIKATALO, Räätälintie 6, liikuntasali
9.9.2015 - 2.12.2015, Larissa Potkonen
Kevyttä, monipuolista istumajumppaa tuolin kera.
Taso: [1]
151411 Polvijärvi
PILATES B
to 12:00-13:00, 11 + 12 krt. 31t/87€
FYSIKAALINEN HOITOLA TERHAKKA, Välitie 2,
10.9.2015 - 3.12.2015 ja 14.1.2016 - 14.4.2016
Riitta-Liisa Lyytikäinen
Ks. kurssi A. Ota mukaan oma alusta. Ei kokoonnu 22.10.
Kuntosali ja välinejumppa
151280 Polvijärvi
KUNTOSALITRIMMI A
to 16:00-17:30, 12 + 12 krt. 48t/67€ + 67€
VAPAA-AIKATALO, Räätälintie 6, kuntosali
10.9.2015 - 3.12.2015 ja 14.1.2016 - 14.4.2016
Sinikka Sydänmaa
Kuntosalitrimmissä huolletaan ja vahvistetaan
lihaksistoa sekä opitaan kuntosalityöskentelyn
periaatteet. Pumppaavat lihaskuntoharjoitteet
tehostavat lihasten verenkiertoa. Lisäksi muokkaamme vatsaa, reisiä ja pakaroita. Kurssi soveltuu esim. kuntosaliharjoittelua aloittaville.
Taso: [1]
Lapset ja vanhemmat
yhdessä
151281 Polvijärvi
KUNTOSALITRIMMI B
to 18:00-19:30, 12 + 12 krt. 48t/67€ + 67€
VAPAA-AIKATALO, Räätälintie 6, kuntosali
10.9.2015 - 3.12.2015 ja 14.1.2016 - 14.4.2016
Sinikka Sydänmaa
Ks. kurssi A
151283 Polvijärvi
VANHEMPI-LAPSILIIKUNTA 2-4 V.
to 17:00-17:45, 11 krt. 11t/31€
SOTKUMAN KOULU, Käsämäntie 6 A, liikuntasali
10.9.2015 - 26.11.2015, Reetta Partanen
Erityisesti lapsen liikuntatuokio, jossa kielen kehitystä, kehontuntemusta ja liikuntakykyisyyttä
tuetaan mm. vaihtelevilla oppimisympäristöillä.
Samalla tunnit ovat lapsen ja vanhemman yhteyttä vahvistavia hetkiä, jolloin lapsi pääsee
kokemaan erilaisia tunnetiloja ja kokeilemaan
omia rajojaan turvallisesti. Tunnit koostuvat lyhyistä ohjatuista tuokioista sekä omaehtoisesta
liikkumisesta rakennetussa oppimisympäristössä. Ilmoittautuminen vanhemman nimellä.
151100 Polvijärvi
KAHVAKUULA
ke 17:15-18:00, 12 + 13 krt. 25t/70€
POLVIJÄRVEN KOULUKESKUS, A-talo,
Polvijärventie 6, sali
9.9.2015 – 2.12.2015 ja 13.1.2016 - 13.4.2016
Tiia Kyllönen
Kahvakuulatunnilla harjoitetaan lihaskestävyyttä,
voimaa sekä kehon syviä lihaksia. Kahvakuulalla
tehtävät perusharjoitteet harjaannuttavat lihasten yhteistyötä ja parantavat kehon koordinaatiota ja tasapainoa. Kurssille tarvitset oman
kahvakuulan, suositus naisille 4-8 kg ja miehille
8-16 kg. Ota mukaan kahvakuula ja oma alusta.
Taso: [1]
Kuntouttava ja
huoltava liikunta
Kiinteytys ja lihaskunto
151434 Polvijärvi
NISKA-SELKÄJUMPPA
ti 16:30-17:15, 12 krt. 12t/34€
POLVIJÄRVEN KOULUKESKUS, A-talo,
Polvijärventie 6, sali
8.9.2015 - 1.12.2015, Ninja Tuupainen
Niska-selkäjumpan tavoitteena on helpottaa ja
ehkäistä niska-hartiaseudun ja lanneselän ongelmia sekä parantaa ryhtiä. Tunnit sisältävät
kevyen alkulämmittelyn, niska-hartiaseudun
sekä keskivartalon syviä lihaksia vahvistavan
harjoitusosion, rangan liikkuvuusharjoituksia ja
venyttelyä. Taso: [1]
151520 Polvijärvi
PILATES A
ke 18:45-19:45, 12 + 12 krt. 32t/90€
SOTKUMAN KOULU, Käsämäntie 6 A, liikuntasali
9.9.2015 - 2.12.2015 ja 13.1.2016 - 6.4.2016
Päivi Karhu-Sormunen
Pilates on kehonhallintaa ja hengitystekniikkaa
kehittävää terveysliikuntaa. Tunnilla keskitytään
erityisesti syvien vatsa- ja selkälihasten vahvistamiseen. Syksyllä aloitetaan pilateksen alkeista
ja edetään ryhmän tason mukaan. Mukaan oma
alusta.
151437 Polvijärvi
REISI-PEPPU-VATSA
ti 17:30-18:30, 12 krt. 16t/45€
POLVIJÄRVEN KOULUKESKUS, A-talo,
Polvijärventie 6, sali
8.9.2015 - 1.12.2015, Ninja Tuupainen
RPV on perustunti, joka sopii sekä liikuntaa
aloitteleville että kokeneille kuntoilijoille. Tunnin alussa helppo alkulämmittely, jonka jälkeen
keskivartalon, pakaroiden ja alaraajojen lihaksiin
painottuva lihaskunto-osuus. Taso: [1] g/g
151284 Polvijärvi
FUNCTIONAL CIRCUIT
to 18:15-19:30, 11 + 12 krt. 38t/50€ + 56€
SOTKUMAN KOULU, Käsämäntie 6 A, liikuntasali
10.9.2015 - 26.11.2015 ja 14.1.2016 - 14.4.2016
Reetta Partanen
Kova ja tehokas toiminnalliseen harjoitteluun
pohjautuva tunti, jossa kuormitetaan kehoa kokonaisvaltaisesti. Liikkeet tehdään kiertoharjoitteluna ja ne kehittävät tasapainoa, notkeutta,
voimaa, kestävyyttä sekä koordinaatiota. Tunneilla yhdistellään eri lihasryhmien työskentelyä
käyttäen apuna erilaisia välineitä ja omaa kehoa.
Sopii naisille ja miehille! Taso: [2] g/g
151439 Polvijärvi
TOIMINNALLINEN KEHO 1
ti 18:40-19:40, 6 krt. 8t/25€
POLVIJÄRVEN KOULUKESKUS,
A-talo, Polvijärventie 6, sali
8.9.2015 - 20.10.2015, Ninja Tuupainen
Harjoittelua omalla kehonpainolla. Kurssilla käydään voima-, tasapaino-, nopeusharjoittelua
oman kehon painoa hyödyntäen. Ota mukaan
oma alusta. Taso: [2]
151441 Polvijärvi
TOIMINNALLINEN KEHO 2
ti 18:40-19:40, 6 krt. 8t/25€
POLVIJÄRVEN KOULUKESKUS,
A-talo, Polvijärventie 6, sali
27.10.2015 - 1.12.2015, Ninja Tuupainen
Kehonhallinnan masterointi. Kurssilla käydään
motoriikan, koordinaation ja kehonhallinnan
harjoitteita läpi omalla painolla. Tutustutaan mm.
kuperkeikan tekemiseen ja pää-kehoyhteyteen.
Ota mukaan oma alusta. Taso: [2]
Kehonhuolto, venyttely
ja jooga
151099 Polvijärvi
KEHONHUOLTO
ke 16:15-17:00, 12 + 13 krt. 25t/70€
POLVIJÄRVEN KOULUKESKUS, A-talo,
Polvijärventie 6, sali
9.9.2015 – 2.12.2015 ja 13.1.2016 - 13.4.2016
Tiia Kyllönen
Kehonhuoltotunti koostuu pehmeistä liikeratoja
avaavista joustoista ja venytyksistä, tasapaino-,
koordinaatio- sekä selän liikkuvuusharjoitteista.
Keskivartaloa vahvistetaan jooga-/pilatestyyppisillä harjoitteilla. Tunnin tavoitteena on nivelliikkuvuuden parantaminen ja keskivartalon lihasten
vahvistuminen. Taso: [1]
151098 Polvijärvi
HATHAJOOGA
ma 18:00-19:30, 11 krt. 22t/62€
SOTKUMAN KOULU, Käsämäntie 6 A, liikuntasali
7.9.2015 - 23.11.2015, Tuula Manninen
Rauhallista hathajoogaa. Sopii vasta-alkajille ja
jo vähän jooga-kokemusta omaaville. Mukaan
alusta, joustavat vaatteet ja tarvittaessa tyyny
polvien ja/tai pään alle.
151524 Polvijärvi
JOOGA
ke 17:00-18:30, 12 + 12 krt. 48t/67€ + 67€
PÄIVÄKOTI PEUKALOINEN, Rinnetie 12,
9.9.2015 - 2.12.2015 ja 13.1.2016 - 6.4.2016
Larissa Potkonen
Tunnilla teemme lempeitä, mutta vahvistavia
joogaliikkeitä ja venytyksiä rauhalliseen tahtiin.
Harjoitus lämmittää koko kehoa. Se vetreyttää
lihaksia ja niveliä, vahvistaa luustoa sekä edistää
liikkuvuutta. Mukaan tarvitset joustavat vaatteet,
lämpimät sukat, jumppamaton ja pienen viltin.
151763 Polvijärvi UUTUUS!
JOMON-SHINDO
su 16:00-17:30, 9 krt. 18t/50€
SOTKUMAN KOULU, Käsämäntie 6a, liikuntasali
6.9. - 15.11.2015, Sari Kettunen
Jomo-Shindo on japanilainen kehontyöskentelymenetelmä, joka pohjautuu meridiaanivenytyksiin. Tunnit koostuvat rentoutusharjoituksista ja
-venytyksistä. Pukeudu tunneille kerroksittain,
ota mukaan tukityyny tai vilttirulla ja juomapullo. Osallistuminen ei vaadi aiempaa kokemusta.
Ei kokoonnu 1.11. Taso: [1-2]
Seuraa ja tykkää: facebook.com/joensuunseudunkansalaisopisto
69
tanssi
TANSSI
JOENSUU
Lasten tanssiliikunta
151744 Joensuu
TAAPEROTANSSI –
LAPSI-VANHEMPITANSSI
la 15:00-15:45, 10 krt. 10t/28€
KANERVALAN KOULU, Vanamokatu 26, sali
5.9.–21.11.2015, Marianne Ruhanen
2-3 -vuotiaan lapsen ja vanhemman yhteinen
tanssituokio. Mukavien tanssileikkien ja tarinoiden kautta lapset oppivat rytmitajua, kuuntelemista, tanssiliikkeitä sekä kehotietoisuutta. Myös
isä/ äiti saa liikunnallista harjoitusta, venyttelyä
ja loppurentoutumisen. Ei kokoonnu 31.10. Ilmoittautuminen vanhemman nimellä.
151460 Joensuu
LIIKU JA TANSSI! 5-6-VUOTIAAT
ti 17:25-18:10, 11 krt. 11t/29€
KANERVALAN KOULU, Vanamokatu 26, sali
8.9.2015 - 24.11.2015, Sonja Vänskä
Kurssi sisältää erilaisia tanssillisia, rytmisiä ja
liikunnallisia harjoitteita. Opetus tapahtuu leikin kautta, mutta harjoitukset sisältävät myös
tanssitekniikkaa sopivissa määrin. Harjoitusten
avulla lapset oppivat ilmaisemaan itseään erityisesti kehollisesti. Sosiaalisuus ja liikunnan ilo
ovat kurssin päätavoitteita. EI VERKKOILMOITTAUTUMISTA.
151482 Joensuu
HIP HOP 7-9-VUOTIAILLE
to 17:40-18:40, 11 krt. 15t/39€
PENTTILÄN PÄIVÄKOTI, Vehkakuja 4
3.9.2015 - 19.11.2015, Meeri Lipponen
Hip hop on energistä ja rytmikästä tanssia. Tunneilla opetellaan hip hopin perusteita. Varusteeksi joustavat vaatteet, sisäkäyttöön sopivat
jalkineet ja pieni juomapullo. EI VERKKOILMOITTAUTUMISTA.
151484 Joensuu
HIP HOP 10-12-VUOTIAILLE
to 18:50-19:50, 11 krt. 15t/39€
PENTTILÄN PÄIVÄKOTI, Vehkakuja 4
3.9.2015 - 19.11.2015, Meeri Lipponen
Huippusuosittu hip hop on energistä ja rytmikästä tanssia. Tunneilla opetellaan hip hopin
perusteita hauskaa pitäen. Varusteeksi joustavat
vaatteet, sisäkäyttöön sopivat jalkineet ja pieni
juomapullo. EI VERKKOILMOITTAUTUMISTA.
Nuorten tanssiliikunta
151588 Joensuu
BREAKDANCE (AVOIN TASO)
ke 17:00-18:00, 11 krt. 15t/39€
PENTTILÄN PÄIVÄKOTI, Vehkakuja 4, tila
2.9.2015 - 18.11.2015
Jarno Loijas
Breakdance kurssilla tutustutaan vauhdikkaan
tanssilajin monipuoliseen sisältöön. Tunneilla
kokeillaan mm. akrobaattisia temppuja ja ketteryyttä kehittäviä liikkeitä. Avoin taso sopii niin
vasta-alkajille kuin lajia jo harrastaneille. Varustuksena joustavat liikuntaan sopivat vaatteet ja
vaaleapohjaiset sisäkengät. Ei mustapohjaisia
kenkiä. Kurssi on tarkoitettu 9-vuotiaasta ylöspäin. EI VERKKOILMOITTAUTUMISTA.
70
151449 Joensuu UUTUUS!
NUORTEN DANCE
to 17:10-18:10, 11 krt. 15t/39€
KANERVALAN KOULU, Vanamokatu 26, sali
3.9.2015 - 19.11.2015, Sonja Vänskä
Yli 16-vuotiaille nuorille suunnatulla dance-tunnilla yhdistellään eri tanssityylejä kuten jazz-, nyky-, showtanssi, miksei mukaan mahtuisi ripaus
baletin tekniikkaakin. Tunti koostuu menevästä
lämmittelystä, tanssitekniikkaa kehittävistä harjoituksista sekä koreografisista tanssisarjoista.
Sopii aikaisemmin tanssia harrastaneille. Heittäydy tanssin vietäväksi! EI VERKKOILMOITTAUTUMISTA.
150565 Joensuu
LATINOBIC ALKEET
la 10:30-11:30, 10 krt. 13t/36€
KANERVALAN KOULU, Vanamokatu 26, sali
5.9.2015 - 21.11.2015, Seija Lappalainen
Tanssillista liikuntaa lähinnä latinalaismusiikkiin (samba, cha cha, rumba, jive). Tavoitteena
iloinen hikitreeni, jossa opit samalla lattareiden
askelsarjoja. Tunnilla ei tarvita paria. Asuna
jumppavaatteet. Kurssi soveltuu sekä miehille
että naisille. Perustaso sopii vasta-alkajille tai
niille, jotka haluavat aloittaa alusta. Ei kokoonnu
31.10. Taso: [1]
151745 Joensuu UUTUUS!
URBAN BEATS
la 16:00-17:00, 10krt. 13t/34€
KANERVALAN KOULU, Vanamokatu 26, sali
5.9.–21.11.2015, Marianne Ruhanen
Tällä kurssilla pääset tutustumaan erilaisiin katutansseihin ja tanssimaan lyhyitä koreografioita
mm. housen, voguingin, streetin, street jazzin ja
dancehallin rytmeihin! Kurssi on suunnattu yli
16-vuotiaille. Aikaisempi tanssikokemus ei välttämätön. Tanssivarusteiksi rennot vaatteet sekä
tennarit tai paljaat varpaat. Ei kokoonnu 31.10.
EI VERKKOILMOITTAUTUMISTA.
151192 Joensuu
LATINOBIC/DANCEBIC 50+ ALKEET
ti 15:30-16:30, 11 krt. 15t/42€
OPISTOTALO, Papinkatu 3, juhlasali
8.9.2015 - 24.11.2015, Seija Lappalainen
Kurssi on tarkoitettu yli viisikymppisille naisille ja miehille. Tunneilla et tarvitse paria.
Kurssin aikana käydään läpi useimpien latinalaistanssien perusaskeleet ja tehdään pieniä koreografioita. Tunneilla voi soida myös
kotoinen humppa, tango jne. Koreografioita
toistetaan paljon ja ne eivät sisällä hyppyjä.
Taso: [1]
Aikuisten tanssiliikunta
150564 Joensuu
LATINOBIC/DANCEBIC ALKEIS-JATKO
ti 17:00-18:00, 11 + 12 krt. 31t/87€
MUTALAN KOULU, Lastenkatu 4, sali
8.9.2015 - 24.11.2015 ja 12.1.2016 - 5.4.2016
Seija Lappalainen
Tanssillista liikuntaa lähinnä latinalaismusiikkiin (samba, cha cha, rumba, jive). Tavoitteena
iloinen hikitreeni, jossa opit samalla lattareiden
askelsarjoja. Tunnilla ei tarvita paria. Asuna
jumppavaatteet. Kurssi soveltuu sekä miehille
että naisille. Alkeis-jatkotasolla kerrataan perusaskeleet ja edetään jatkotasolle. Taso: [2]
*-merkityt kurssit järjestetään yhteistyössä Joensuun liikuntapalveluiden kanssa
151180 Joensuu UUTUUS!
LAVIS®
ma 17:00-17:45, 11 krt. 11t/31€
OPISTOTALO, Papinkatu 3, juhlasali
7.9.2015 - 23.11.2015, Tuula Martiskainen
LAVIS on hauska, helppo ja hikinen liikuntamuoto, joka perustuu lavatanssiaskeleiden ja jumpan
välimuotoon. Laviksessa ei tarvita paria. Tunnilla
soi perinteinen suomalainen lavatanssimusiikki. Koko tunti jumpataan seisten, ei lihaskunto-osuuksia lattialla. Taso: [1]
150566 Joensuu
ZUMBA® A
la 11:45-12:45, 10 + 11 krt. 28t/78€
KANERVALAN KOULU, Vanamokatu 26, sali
5.9. - 21.11.2015 ja 16.1. - 9.4.2016,
Seija Lappalainen
Tunneilla yhdistyvät tanssin ja terveys-/ kuntoliikunnan parhaat puolet; helppoa ja hauskaa
tanssillista liikuntaa pääasiassa latinorytmien
tahdittamana. Ei kokoonnu 1.11. Taso: [1]
151515 Joensuu
ZUMBA® B
su 17:10-18:10, 11 krt. 15t/42€
KANERVALAN KOULU, Vanamokatu 26, sali
6.9.2015 - 22.11.2015, Irina Häyrinen
Tunneilla yhdistyvät tanssin ja kuntoliikunnan
parhaat puolet; helppoa ja hauskaa tanssillista
liikuntaa pääasiassa latinorytmien tahdittamana.
Taso: [1]
151271 Joensuu
SENIORITANSSI*
ke 12:30-13:30, 11 + 8 krt. 26t/68€
OPISTOTALO, Papinkatu 3, juhlasali
2.9.2015 - 2.12.2015 ja 13.1.2016 - 2.3.2016
Seija Lappalainen
Rentoja ja helppoja seuratansseja, joissa liikutaan eri tanssilajien tahtiin. Tunnit ovat erinomaisia ikääntyvän toimintakyvyn ylläpidolle
haastaen niin koordinaation kuin tasapainonkin
ja antaen harjoitusta myös sydän- ja verenkiertoelimistölle. Tule nauttimaan rennosta ja iloisesta
menosta! Kurssille et tarvitse paria, sopii miehille
ja naisille. Ei kokoonnu 16.9. ja 23.9. Taso: [1]
151307 Joensuu
LATINOMIX
ke 16:15-17:15, 11 krt. 15t/42€
LINNUNLAHDEN PÄIVÄKOTI,
Heinäpurontie 66, sali
2.9.2015 - 18.11.2015, Opettaja ilm. myöhemmin
Hauskoja, vauhdikkaita ja letkeitä latinorytmejä
pilke silmäkulmassa! Taso: [2]
151203 Joensuu
DANCEMIX AIKUISILLE
ti 16:15-17:15, 12 krt. 16t/45€
KANERVALAN KOULU, Vanamokatu 26, sali
8.9.2015 - 1.12.2015, Useita eri opettajia
Dancemix on hauska jammailutanssitunti! Se on
aikuisten keholle ja temmolle sopiva. Kauden aikana tutustutaan mm. afro- ja lattarirytmeihin
sekä sukelletaan hip hopin maailmaan. Sopii
aloittelijoille. Taso: [1]
151454 Joensuu UUTUUS!
DANCE
to 18:20-19:35, 11 krt. 18t/50€
KANERVALAN KOULU, Vanamokatu 26, sali
3.9.2015 - 19.11.2015, Sonja Vänskä
Dance tunnilla yhdistellään eri tanssityylejä
kuten jazz-, nyky-, showtanssi, miksei mukaan
mahtuisi ripaus baletin tekniikkaakin. Tunti koostuu menevästä lämmittelystä, tanssitekniikkaa
kehittävistä harjoituksista sekä koreografisista
tanssisarjoista. Sopii aikaisemmin tanssia harrastaneille. Heittäydy tanssin vietäväksi!
Ilmoittaudu viimeistään viikko ennen kurssin alkua.
tanssi
151260 Joensuu
AIKUISBALETTI PERUSTASO
ti 19:20-20:50, 11 krt. 22t/62€
8.9.2015 - 24.11.2015
Mari Laamanen
Tunnit alkavat baletin perusharjoituksilla, joista
siirrytään lattian poikki liikkuviin harjoitteisiin.
Kurssilla opettelemme myös erilaisia tanssisarjoja. Opetuksessa korostuu kehon oikeanlaisen
linjauksen löytäminen ja kehittymistä tukee jokaisen oppilaan huomioiva kannustus ja palaute.
Lempi Hakkarainen
näyttää mallia
mihin näyttävä
mustalaistanssin
hame taipuu.
151430 Joensuu
HIP HOP AIKUISILLE
to 16:00-17:00, 11 krt. 15t/42€
KANERVALAN KOULU, Vanamokatu 26, sali
3.9.2015 - 19.11.2015, Meeri Lipponen
Hip hop on energistä ja rytmikästä tanssia, jossa kunto kohoaa kuin huomaamatta samalla kun
nautit tanssimisesta. Aikuisten omalla tunnilla
opetellaan hip hopin perusteita helpoin askelin
hauskaa pitäen. Aiempaa tanssikokemusta et
tarvitse, mutta lajille ominaisesti sitäkin enemmän asennetta! Varusteeksi joustavat vaatteet
ja sisäkäyttöön sopivat jalkineet.
151302 Joensuu
LUOVA TANSSI
ke 17:40-19:10, 11 krt. 22t/62€
POHJOIS-KARJALAN AMMATTIOPISTO,
Peltolankatu 4, peilisali
2.9.2015 - 18.11.2015, Mari Laamanen
Tunneilla lähdetään liikkeelle lämmitellen ja
omaa kehoa kuunnellen, josta jatketaan hauskaan ja rentoon jammailuun. Tavoitteena on
vahvistaa osallistujan taiteellisuutta sekä päästää irti kehon erilaisista jännitystiloista. Sopii
myös henkilöille, joilla ei ole aiempaa liikunnallista taustaa.
151587 Joensuu UUTUUS!
SAMBA & SAMBA-REGGAE
ma 19:45-21:00, 11 krt. 18t/50€
OPISTOTALO, Papinkatu 3, juhlasali
7.9.2015 - 23.11.2015, Marianne Ruhanen
Tanssimatka brasilialaisen samban ja afro-brasilialaisen samba-reggaen rytmeihin! Kurssilla
käymme läpi karnevaalisamban sekä bahialaisen
samba-reggaen perusteita. Aikaisempi tanssikokemus ei välttämätön. Tunnille mukaan tarvitset
rennot vaatteet sekä paljaat varpaat tai pehmeät
tanssitossut.
151184 Joensuu
MUSTALAISTANSSIN ALKEET
ma 17:10-18:10, 11 krt. 15t/42€
KANERVALAN KOULU,
Vanamokatu 26, sali
7.9.2015 - 23.11.2015, Lempi Hakkarainen
Tutustutaan mustalaistanssille tunnusomaisiin perusliikkeisiin sekä -tekniikkaan. Kurssille
tarvitset poimutetun leveähelmaisen hameen
(360 astetta, katso kuva yllä), sekä hapsuhuivin.
151204 Joensuu
JAZZTANSSI ALKEET
ti 18:20-19:35, 11 krt. 18t/50€
KANERVALAN KOULU, Vanamokatu 26, sali
8.9.2015 - 24.11.2015, Sonja Vänskä
Jazz on näyttävä tanssilaji, jossa nautitaan
liikkeestä ja musiikista. Se tunnetaankin musikaalien ja showesitysten tanssityylinä. Kurssilla
opetellaan lajin perustekniikkaa sekä tanssitaan
erityylisiä koreografioita. Sukellamme musikaalilavoilta säihkyvien showesitysten tunnelmiin,
josta jatkamme hämyisille jazzklubeille. Kurssi
sopii vasta-alkajille. Varusteeksi joustavat vaatteet ja pilkettä silmäkulmaan.
Lavatanssi
151205 Joensuu
JAZZTANSSI PERUSTASO
ti 19:45-21:00, 11 krt. 18t/50€
KANERVALAN KOULU, Vanamokatu 26, sali
8.9.2015 - 24.11.2015, Sonja Vänskä
Kurssilla syvennetään jazzin perustekniikkaa
mm. piruetti- ja hyppyharjoituksin sekä tanssitaan koreografiaa. Kurssi sopii jazztanssin alkeis-jatkokurssin käyneille tai jazzia vähintään
vuoden aktiivisesti harrastaneille.
151257 Joensuu
AIKUISBALETTI ALKEET
ti 17:40-19:10, 11 krt. 22t/62€
POHJOIS-KARJALAN AMMATTIOPISTO,
Peltolankatu 4, peilisali
8.9.2015 - 24.11.2015, Mari Laamanen
Käydään läpi klassisen baletin liikesarjoja ja perusteita, aloittaen niiden alkeista, joista eteneminen tapahtuu ryhmän tason ja aikaisemman
tanssitaustan mukaan. Harjoituksissa keskitytään mm. vartalon hyvään kannatukseen, käsien ja jalkojen linjauksiin, hengityksen käyttöön
tekniikkasarjojen yhteydessä ja tanssillisuuteen.
Tanssiteknisten harjoitusten lisäksi oppilaat pääsevät harjoittelemaan myöskin ilmaisutaitoa ja
improvisaatiota. Kurssin tavoitteita ovat mm.
liikkuvuuden lisääminen, lihasten vahvistaminen
ja kehonhallinnan parantaminen musikaalisten ja
tanssillisten liikesarjojen yhteydessä.
151189 Joensuu
PÄIVÄLAVATANSSIT ALKEIS-JATKO
ti 11:05-12:25, 11 + 8 krt. 38t/62€ + 45€
OPISTOTALO, Papinkatu 3, juhlasali
8.9. - 24.11.2015 ja 12.1. - 1.3.2016, Viljo Soikkeli
Tunneilla harjoitellaan perinteisiä lavatansseja
sekä haluttaessa myös esim. latinalaisia tansseja. Alkeis-jatko tasolla kertaamme perusteet ja
etenemme jatkotasolle. Kurssille voi tulla myös
ilman paria.
151190 Joensuu
PYÖRÄTUOLITANSSI* OPSET
ti 12:45-14:15 11 + 8 krt. 38t/97€
OPISTOTALO, Papinkatu 3, juhlasali
8.9. - 24.11.2015 ja 12.1. - 1.3.2016, Viljo Soikkeli
Kurssilla perehdytään pyörätuolitanssin perusteisiin ja erilaisiin tanssiotteisiin. Tunneilla opetellaan perinteisiä lavatansseja pystyparin kanssa.
Tansseina valssi, tango, foksi, cha cha, humppa,
fusku ja hidas valssi. Kurssille osallistuminen ei
vaadi aiempaa tanssikokemusta. Kurssille oman
avustajan/pystyparin kanssa.
151250 Joensuu
LAVALATTARIT ALKEIS-JATKO
ti 19:15-20:45, 10 krt. 20t/56€
Opetuspaikka ilmoitetaan myöhemmin
8.9.2015 - 17.11.2015
Viljo Soikkeli
Tansseina samba, cha cha, rumba, jive, fusku.
Kurssilla edetään osallistujien tason mukaan.
Kurssi opetellaan alkuun lavalattareiden perusteita, jonka jälkeen aloitamme jatko-osan harjoitteet.
Käynnissä olevien kurssien vapaille paikoille voit ilmoittautua puhelimitse.
71
tanssi
Itämainen tanssi
151193 Joensuu
ITÄMAINEN VATSATANSSI ALKEET
ti 17:15-18:30, 11 krt. 18t/50€
OPISTOTALO, Papinkatu 3, juhlasali
8.9.2015 - 24.11.2015, Heli Viitalahti
Kurssilla opetellaan perustekniikkaa (ympyrät,
kahdeksikot ja iskut) sekä tutustutaan samalla
itämaiseen musiikkiin. Varusteeksi joustavat,
mielellään vartalonmyötäiset vaatteet, paljaat
jalat, sukat tai tossut.
151185 Joensuu
ITÄMAINEN VATSATANSSI ALKEIS-JATKO
ma 18:20-19:50, 11 krt. 22t/62€
KANERVALAN KOULU, Vanamokatu 26, sali
7.9.2015 - 23.11.2015, Lempi Hakkarainen
Kurssi tarkoitettu vatsatanssin alkeet hallitseville.
151298 Joensuu
ITÄMAINEN VATSATANSSI SYVENTÄVÄ
ke 18:30-20:45, 10 + 11 krt. 63t/84€ + 92€
KANERVALAN KOULU, Vanamokatu 26, sali
9.9.2015 - 18.11.2015 ja 13.1.2016 - 30.3.2016
Lempi Hakkarainen
Kurssilla syvennetään ilmaisua ja tekniikkaa.
Tähän esiintyvään tanssiryhmään aikovaa pyydetään ensin ottamaan yhteyttä opettajaan, yhteystiedot opintopalvelusta.
151496 Joensuu
VATSATANSSIA
SELKÄ-HARTIAKIPUISILLE
pe 17:00-18:30, 10 + 12 krt. 44t/56€ + 67€
KANERVALAN KOULU, Vanamokatu 26, sali
11.9.2015 - 20.11.2015 ja 15.1.2016 - 15.4.2016
Lempi Hakkarainen
Kurssin tarkoituksena on helpottaa ja ennaltaehkäistä niskan, hartioiden ja selän ongelmatiikkaa.
Kehonhuoltoa ja venyttelyä itämaisittain.
PYHÄSELKÄ
151481 Pyhäselkä
LASTEN KATUTANSSI 5-8-VUOTIAILLE
ti 17:00-18:00, 11 krt. 15t/39€
NIITTYLAHDEN KOULU, Kummuntie 9, sali
8.9.2015 - 24.11.2015, Jarno Loijas
Lasten katutanssissa harjoitellaan perusliikkeitä
ja temppuja leikkien ohella iloisella ja kokeilun
haluisella mielellä! EI VERKKOILMOITTAUTUMISTA.
151227 Pyhäselkä UUTUUS!
LAVIS®
to 16:45-17:30, 11 krt. 11t/31€
PYHÄSELÄN KOULU, Opettajantie 2, sali
10.9.2015 - 26.11.2015, Päivi Huttu
LAVIS on hauska, helppo ja hikinen liikuntamuoto, joka perustuu lavatanssiaskeleiden ja jumpan
välimuotoon. Laviksessa ei tarvita paria. Tunnilla
soi perinteinen suomalainen lavatanssimusiikki. Koko tunti jumpataan seisten, ei lihaskunto-osuuksia lattialla. Taso: [1]
151170 Pyhäselkä
LAVATANSSI ALKEET
ti 17:30-19:00, 10 + 11 krt. 42t/56€ + 62€
REIJOLAN YHTEISÖTALO,
Urheilupuistontie 2, sali
8.9.2015 - 17.11.2015 ja 12.1.2016 - 29.3.2016
Seppo Kaikkonen
Alkeistaso sopii vasta-alkajille tai niille, jotka haluavat kerrata perusaskeleet. Kurssille voi tulla
ilman paria. Ei kokoonnu 10.11.
72
151171 Pyhäselkä
LAVATANSSI JATKOTASO
ti 19:15-20:45, 10 + 11 krt. 42t/56€ + 62€
REIJOLAN YHTEISÖTALO,
Urheilupuistontie 2, sali
8.9.2015 - 17.11.2015 ja 12.1.2016 - 29.3.2016
Seppo Kaikkonen
Jatkotaso sopii niille, jotka hallitsevat perusteet.
Hiomme tekniikkaa ja opettelemme uusia kuvioita. Kurssille voi tulla ilman paria. Ei kokoonnu
10.11.
ENO
151491 Eno
LATINOBIC
pe 16:00-17:00, 11 krt. 15t/42€
UIMAHARJUN KOULU, Harjunraitti 9, sali
11.9.2015 - 27.11.2015
Jonna La Guardia
Tanssillista liikuntaa lähinnä latinalaismusiikkiin (samba, cha cha, rumba, jive). Tavoitteena
iloinen hikitreeni, jossa opit samalla lattareiden
askelsarjoja. Tunnilla ei tarvita paria. Taso: [1]
151492 Eno
LATINOMIX
pe 17:30-18:30, 11 krt. 15t/42€
LOUHIOJAN KOULU, Opinpolku 8, sali
11.9.2015 - 27.11.2015
Jonna La Guardia
Tunneilla yhdistyvät tanssin ja kuntoliikunnan
parhaat puolet; helppoa ja hauskaa hikiliikuntaa
pääasiassa latinorytmien tahdittamana. Taso: [1]
151633 Eno
LAVATANSSI JATKOTASO
ke 18:00-19:30, 11 krt. 22t/62€
UIMAHARJUN KOULU, Harjunraitti 9, sali
9.9.2015 - 25.11.2015
Viljo Soikkeli
Jatkotaso sopii niille, jotka hallitsevat perusteet.
Hiomme tekniikkaa ja opettelemme uusia kuvioita. Kurssille voi tulla ilman paria.
KIIHTELYSVAARA
150951 Kiihtelysvaara UUTUUS!
LAVIS®
ma 16:40-17:25, 11 krt. 11t/31€
KIIHTELYSVAARAN LIIKUNTAHALLI,
Liikuntatie 1, liikuntasali
7.9.2015 - 23.11.2015
Päivi Huttu
LAVIS on hauska, helppo ja hikinen liikuntamuoto, joka perustuu lavatanssiaskeleiden ja jumpan
välimuotoon. Laviksessa ei tarvita paria. Tunnilla
soi perinteinen suomalainen lavatanssimusiikki. Koko tunti jumpataan seisten, ei lihaskunto-osuuksia lattialla. Taso: [1]
151554 Kiihtelysvaara
ZUMBA®
ke 18:30-19:30, 11 + 12 krt. 31t/87€
KIIHTELYSVAARAN LIIKUNTAHALLI, Liikuntatie 1
9.9.2015 - 25.11.2015 ja 13.1.2016 - 6.4.2016
Irina Häyrinen
Tunneilla yhdistyvät tanssin ja terveys-/kuntoliikunnan parhaat puolet; helppoa ja hauskaa
tanssillista liikuntaa pääasiassa latinorytmien
tahdittamana. Taso: [1]
TUUPOVAARA
151224 Tuupovaara
LATINOBIC
to 18:45-19:45, 11 krt. 15t/42€
TUUPOVAARAN LIIKUNTAHALLI,
Kankaalantie 6, sali
10.9.2015 - 26.11.2015, Irina Häyrinen
Tanssillista liikuntaa lähinnä latinalaismusiikkiin
(samba, cha cha, rumba, jive). Tavoitteena iloinen hikitreeni, jossa opit samalla lattareiden askelsarjoja. Tunnilla ei tarvita paria. Asuna jumppavaatteet. Kurssi soveltuu sekä miehille että
naisille. Taso: [1]
KONTIOLAHTI
151102 Kontiolahti
LAVATANSSI ALKEIS-JATKO A
ma 18:45-20:15, 11 + 12 krt. 46t/62€ + 67€
LEHMON KOULU, Kylmäojantie 6, liikuntasali
7.9.2015 - 23.11.2015 ja 11.1.2016 - 11.4.2016
Sari Vaakanainen
Alkeis-jatkotasolla kerrataan perusteet ja edetään jatkotasolle. Kurssille voi tulla myös ilman
paria.
151493 Kontiolahti
LAVATANSSI ALKEIS-JATKO B
pe 18:00-19:30, 11 + 12 krt. 46t/62€ + 67€
KUNNASPIRTTI, Kunnaspirtintie 2, liikuntasali
11.9.2015 - 27.11.2015 ja 15.1.2016 - 15.4.2016
Viljo Soikkeli
Alkeis-jatkotasolla kerrataan perusteet ja
edetään jatkotasolle.
LIPERI
Lasten ja nuorten
tanssiliikunta
150935 Liperi
ZUMBAKIDS® 7-12-VUOTIAILLE
ti 18:05-18:50, 11 + 12 krt. 23t/60€
VIINIJÄRVEN KOULU, Kirkkotie 4, liikuntasali
8.9.2015 - 24.11.2015 ja 12.1.2016 - 5.4.2016
Mirva Hirvonen
Tunnilla pidetään hauskaa ja harjoitellaan erilaisia helppoja koreografioita, kuten hiphop, cumbia ja rock. Tanssin lisäksi tunti voi sisältää pelejä
ja leikkejä. Sopii sekä tytöille että pojille. Minkäänlaista tanssitaustaa ei tarvita, ota mukaan
iloinen asenne! EI VERKKOILMOITTAUTUMISTA.
151692 Liperi UUTUUS!
BREAKDANCE
to 17:00-18:00, 11 krt. 15t/39€
YLÄMYLLYN MONITOIMITALO,
Viljatie 1, liikuntasali
10.9.2015 - 26.11.2015, Jarno Loijas
Breakdance kurssilla tutustutaan vauhdikkaan
tanssilajin monipuoliseen sisältöön. Tunneilla
kokeillaan mm. akrobaattisia temppuja ja ketteryyttä kehittäviä liikkeitä. Avoin taso sopii niin
vasta-alkajille kuin lajia jo harrastaneille. Varustuksena joustavat liikuntaan sopivat vaatteet ja
vaaleapohjaiset sisäkengät. Ei mustapohjaisia
kenkiä. Kurssi on tarkoitettu 9-vuotiaasta ylöspäin. EI VERKKOILMOITTAUTUMISTA.
Lisätiedot kursseista ja tapahtumista www.joensuunseudunkansalaisopisto.fi
tanssi
Aikuisten tanssiliikunta
Aikuisten tanssiliikunta
150779 Liperi UUTUUS!
LAVIS®
ma 18:15-19:00, 11 krt. 11t/31€
Ylämyllyn koulu, PALOAUKEAN YKSIKKÖ,
Patteristontie 12 e, punainen sali
7.9.2015 - 23.11.2015, Tuula Martiskainen
LAVIS on hauska, helppo ja hikinen liikuntamuoto, joka perustuu lavatanssiaskeleiden ja jumpan
välimuotoon. Laviksessa ei tarvita paria. Tunnilla
soi perinteinen suomalainen lavatanssimusiikki. Koko tunti jumpataan seisten, ei lihaskunto-osuuksia lattialla. Taso: [1]
150876 Outokumpu UUTUUS!
LAVIS®
ma 14:15-15:00, 11 krt. 11t/31€
URHEILUTALO, Outolamminkatu 1,
monitoimitilan aula
7.9.2015 - 23.11.2015
Mirva Hirvonen
LAVIS on hauska, helppo ja hikinen liikuntamuoto, joka perustuu lavatanssiaskeleiden ja jumpan
välimuotoon. Laviksessa ei tarvita paria. Tunnilla
soi perinteinen suomalainen lavatanssimusiikki. Koko tunti jumpataan seisten, ei lihaskunto-osuuksia lattialla. Taso: [1]
150933 Liperi
ZUMBA®
ti 20:00-21:00, 11 + 12 krt. 31t/87€
VIINIJÄRVEN KOULU, Kirkkotie 4, liikuntasali
8.9.2015 - 24.11.2015 ja 12.1.2016 - 5.4.2016
Mirva Hirvonen
Tunneilla yhdistyvät tanssin ja terveys-/kuntoliikunnan parhaat puolet; helppoa ja hauskaa
tanssillista liikuntaa pääasiassa latinorytmien
tahdittamana. Taso: [1]
OUTOKUMPU
Lasten ja nuorten
tanssiliikunta
151534 Outokumpu UUTUUS!
LIIKU JA TANSSI (6-9 V.)
ti 16:30-17:30, 11 krt. 15t/42€
Vanha kaivos, Kummunkatu 21, Multivisio-studio
8.9.2015 - 24.11.2015, Riina Paarma
Kurssi sisältää erilaisia tanssillisia-, rytmisiä ja
liikunnallisia harjoitteita. Opetus tapahtuu leikin kautta, mutta harjoitukset sisältävät myös
tanssitekniikkaa sopivissa määrin. Harjoitusten
avulla lapset oppivat ilmaisemaan itseään erityisesti kehollisesti. Sosiaalisuus ja liikunnan ilo
ovat kurssin päätavoitteita. EI VERKKOILMOITTAUTUMISTA.
150852 Outokumpu
ZUMBAKIDS® 7-12-VUOTIAILLE
to 15:00-15:45, 11 + 12 krt. 23t/60€
URHEILUTALO, Outolamminkatu 1,
monitoimitilan aula
10.9.2015 - 26.11.2015 ja 14.1.2016 - 14.4.2016
Mirva Hirvonen
Tunnilla pidetään hauskaa ja harjoitellaan erilaisia helppoja koreografioita, kuten hiphop, cumbia ja rock. Tanssin lisäksi tunti voi sisältää pelejä
ja leikkejä. Sopii sekä tytöille että pojille. Minkäänlaista tanssitaustaa ei tarvita, ota mukaan
iloinen asenne! EI VERKKOILMOITTAUTUMISTA.
151516 Outokumpu
NUORTEN SHOWTANSSI
ti 17:45-18:45, 11 krt. 15t/39€
Vanha kaivos, Kummunkatu 21, Multivisio-studio
8.9.2015 - 24.11.2015, Riina Paarma
Tanssi ei ole vain liikettä, se on tunne, rytmi ja
elämäntapa. Showtanssi on 13-16 -vuotiaille
nuorille suunnattu tanssitunti, jossa miksataan
tanssin eri tyylejä (hiphop, jazz, modernitanssi
jne.) Showtanssi on nopea, fyysinen ja energinen
laji, jossa ei tarvita aikaisempaa tanssikokemusta. Mukaan rennot liikkumiseen sopivat vaatteet,
juomapullo ja sisäliikkumiseen soveltuvat kengät/tossut. EI VERKKOILMOITTAUTUMISTA.
151459 Polvijärvi
LIIKU JA TANSSI! 7-9-VUOTIAILLE
su 13:00-13:45, 12 krt. 12t/31€
SOTKUMAN KOULU, Käsämäntie 6 A, liikuntasali
6.9.2015 - 29.11.2015, Jonna La Guardia
Kurssi sisältää erilaisia tanssillisia-, rytmisiä ja
liikunnallisia harjoitteita. Opetus tapahtuu leikin kautta, mutta harjoitukset sisältävät myös
tanssitekniikkaa sopivissa määrin. Harjoitusten
avulla lapset oppivat ilmaisemaan itseään erityisesti kehollisesti. Sosiaalisuus ja liikunnan ilo
ovat kurssin päätavoitteita. EI VERKKOILMOITTAUTUMISTA.
151500 Outokumpu
JAZZTANSSI ALKEET
ke 17.15-18.15, 11 krt. 15t/42€
KUMMUN 1-4 KOULU, Koulukatu 6, sali
9.9.2015 - 25.11.2015
Liisa Laihia
Jazz on näyttävä tanssilaji, jossa nautitaan liikkeestä ja musiikista. Opetellaan lajin perustekniikkaa sekä heittäydytään jazzin moniulotteiseen
ilmaisuun tanssimalla erityylisiä koreografioita.
Sopii vasta-alkajille. Varusteeksi joustavat vaatteet ja pilkettä silmäkulmaan.
151462 Polvijärvi
NUORTEN SHOWTANSSI
su 14:15-15:15, 12 krt. 16t/42€
POLVIJÄRVEN KOULUKESKUS, A-talo,
Polvijärventie 6, sali
6.9.2015 - 29.11.2015, Jonna La Guardia
12-15-vuotiaille nuorille suunnattu tanssitunti,
jossa rakennamme lyhyitä, hauskoja ja helppoja koreografioita radiossa soiviin hittibiiseihin.
Tanssityyleissä liikumme musiikkivideoista tuttujen tyylien kuten jazzin, hiphopin ja lattareiden
tunnelmissa. Aikaisempaa tanssikokemusta ei
tarvita. Mukaan rennot liikkumiseen sopivat vaatteet, juomapullo sekä sisäliikuntaan soveltuvat
kengät/tossut. EI VERKKOILMOITTAUTUMISTA.
Lavatanssi
Aikuisten tanssiliikunta
150718 Outokumpu
LAVATANSSI ALKEET
su 16:00-17:30, 10 + 12 krt. 44t/56€ + 67€
KUMMUN 5-9 KOULU (Pohjoisaho),
Pohjoisahonkatu 29, sali
13.9.2015 - 22.11.2015 ja 17.1.2016 - 17.4.2016
Osmo Oinonen
Vasta-alkajille tai perusaskeleiden kertaajille. Et
tarvitse aiempaa kokemusta. Kurssille voi tulla
ilman paria.
151463 Polvijärvi
LATINOBIC
su 15:30-16:30, 12 krt. 16t/45€
POLVIJÄRVEN KOULUKESKUS, A-talo,
Polvijärventie 6, sali
6.9.2015 - 29.11.2015, Jonna La Guardia
Tanssillista liikuntaa lähinnä latinalaismusiikkiin
(samba, cha cha, rumba, jive). Tavoitteena iloinen hikitreeni, jossa opit samalla lattareiden askelsarjoja. Tunnilla ei tarvita paria. Asuna jumppavaatteet. Kurssi soveltuu sekä miehille että
naisille. Taso: [1]
150720 Outokumpu
LAVATANSSI JATKOTASO
su 17:45-19:15, 10 + 12 krt. 44t/56€ + 67€
KUMMUN 5-9 KOULU (Pohjoisaho),
Pohjoisahonkatu 29, sali
13.9.2015 - 22.11.2015 ja 17.1.2016 - 17.4.2016
Osmo Oinonen
Jatkotaso sopii niille, jotka hallitsevat perusteet.
Hiomme tekniikkaa ja opettelemme uusia kuvioita. Kurssille voi tulla ilman paria.
POLVIJÄRVI
Lasten ja nuorten
tanssiliikunta
151461 Polvijärvi
LIIKU JA TANSSI! 5-7 -VUOTIAILLE
su 12:00-12:45, 12 krt. 12t/31€
SOTKUMAN KOULU, Käsämäntie 6 A, liikuntasali
6.9.2015 - 29.11.2015
Jonna La Guardia
Kurssi sisältää erilaisia tanssillisia, rytmisiä
ja liikunnallisia harjoitteita. Opetus tapahtuu
leikin kautta, mutta harjoitukset sisältävät
myös tanssitekniikkaa sopivissa määrin. Harjoitusten avulla lapset oppivat ilmaisemaan
itseään erityisesti kehollisesti. Sosiaalisuus
ja liikunnan ilo ovat kurssin päätavoitteita.
EI VERKKOILMOITTAUTUMISTA.
151486 Polvijärvi
LAVATANSSI ALKEET
su 18:30-20:00, 10 + 11 krt. 42t/56€ + 62€
POLVIJÄRVEN KOULUKESKUS, A-talo,
Polvijärventie 6, sali
6.9.2015 - 15.11.2015 ja 17.1.2016 - 10.4.2016
Sari Vaakanainen
Alkeistaso sopii vasta-alkajille tai niille, jotka haluavat kerrata perusaskeleet. Kurssille voi tulla
ilman paria.
151487 Polvijärvi
LAVATANSSI JATKOTASO
su 16:45-18:15, 10 + 11 krt. 42t/56€ + 62€
POLVIJÄRVEN KOULUKESKUS, A-talo,
Polvijärventie 6, sali
6.9.2015 - 15.11.2015 ja 17.1.2016 - 10.4.2016
Sari Vaakanainen
Jatkotaso sopii niille, jotka hallitsevat perusteet.
Hiomme tekniikkaa ja opettelemme uusia kuvioita. Kurssille voi tulla ilman paria.
151370 Polvijärvi
ITÄMAINEN VATSATANSSI
ma 17:15-19:30, 8 krt. 24t/67€
FYSIKAALINEN HOITOLA TERHAKKA, Välitie 2
7.9.2015 - 2.11.2015, Heli Viitalahti
Kurssilla opetellaan ja kerrataan eri lihasryhmien
hallintaa ja itämaisen vatsatanssin tekniikkaa tarkasti, mutta kehoa kunnioittaen ja iloisella mielellä. Teemme tanssisarjoja ja tutustumme itämaiseen musiikkiin sekä venyttelemme lopuksi.
Seuraa ja tykkää: facebook.com/joensuunseudunkansalaisopisto
73
tekstiilityö
Kirjontatyön taidonnäyte
”Naisen kolme ikää”
tekijänä Eija Räsänen
TEKSTIILITYÖ
Nypläys, lankatyöt ja
huovutus
JOENSUU
150773 Joensuu
PITSINNYPLÄYS
ke 18:00-20:30, 11 + 12 krt. 69t/69€ + 74€
OPISTOTALO, Papinkatu 3, lk 201
23.9.2015 - 9.12.2015 ja 13.1.2016 - 6.4.2016
Pirjo Kontiainen
Tule tutustumaan nypläykseen! Uudet opiskelijat
opettelevat perustaitoja ja -tietoja harjoitustöiden avulla. Aiemmin nyplänneet jatkavat hallitsemaltaan tasolta valiten itse mallinsa. Opistolla
on lainattavana nypläystyynyjä.
(kantakaupunki)
Vaateompelu
Vaateompeluryhmissä valmistamme pukineita
eri-ikäisille henkilöille heidän tarpeisiinsa. Muokkaamme kaavat mittojesi ja mallisi mukaisiksi.
Vaatteen yksityiskohtien rakenteet harjoittelemme työn edetessä.
150606 Joensuu
VAATEOMPELU B
ti 18:00-20:30, 10 + 11 krt. 63t/63€ + 69€
OPISTOTALO, Papinkatu 3, lk 201
15.9.2015 - 24.11.2015 ja 12.1.2016 - 29.3.2016
Anne Holopainen
150607 Joensuu
VAATEOMPELU C, NOLJAKKA
ke 18:00-20:30, 10 + 11 krt. 63t/63€ + 69€
NOLJAKAN KOULU, Noljakankaari 19, tekstiililk
16.9.2015 - 25.11.2015 ja 13.1.2016 - 30.3.2016
Anne Holopainen
150717 Joensuu
VAATEOMPELU A
ti 12:30-15:00, 10 + 11 krt. 63t/63€ + 69€
OPISTOTALO, Papinkatu 3, lk 201
15.9.2015 - 24.11.2015 ja 12.1.2016 - 29.3.2016
Anne Holopainen
151590 Joensuu
VAATEOMPELU D OPSET
ma 14:00-16:30, 10 + 11 krt. 63t/58€ + 64€
RANTAKYLÄN KOULU, Rantakylänkatu 12,
tekstiililuokka
14.9.2015 - 23.11.2015 ja 11.1.2016 - 4.4.2016
Anne Holopainen
Katso nämä VIP-kurssit opintooppaan sivulta 49:
•
•
•
•
•
•
•
•
ROTTINKISANKAINEN KASSI
-VIP (3T)
PIPITYYNY- VIP (3T)
PÖLLÖMÄINEN TYYNY- VIP (6T)
TUNIKA- VIP (6T)
PONCHO- VIP (3T)
BEAUTYBOX- VIP (3T)
JUMPPAPALLON PÄÄLLINEN
-VIP (3T)
NIPSUKUKKARO -VIP (3 T)
150780 Joensuu
VIRKATAAN KLIPSEJÄ
ke 18:00-20:30, 6 krt. 18t/41€
LYSEON PERUSKOULU, Koskikatu 10,
D 111 kuvataidelk
7.10.2015 - 18.11.2015, Hannele Kinnunen
Virkataan juomatölkkien klipsuista iltalaukkuja,
vöitä ym. Ota mukaan klipsuja, virkkuukoukku
ja puuvillalankaa, pienet pihdit, vasara ja vanha
pyyhe. Klipsut voi ostaa opettajalta aloituskerralla.
150776 Joensuu
HUOVUTUKSEN ILO
to 18-19:30, la & su 10-16, 3 krt. 16t/37€
PEKKALAN KARTANO, Pekkalankatu 7, maalaus 1
12.11.2015 - 29.11.2015, Marja Ilonen
Info 12.11., 28-29.11.2015. Ensimmäisellä kerralla perehdymme aiheeseen, teemme suunnitelmia ja kartoitamme paikkoja mistä jokainen
voi ostaa tai tilata huovutusvilloja sekä muita
tarvikkeita kurssia varten. Kurssilla tutustumme
huovutuksen perustekniikoihin; taso-, muoto- ja
neulahuovutus. Voit valmistaa sisustukseesi sopivan seinävaatteen, istuinalusia, lämpöiset tossut,
lapaset tai vaikkapa persoonallisen huopahatun.
Nuket ja nallet
151604 Joensuu UUTUUS!
SUKKAHOUSUISTA NAAMATAULUIKSI
to 17:30-20:00, la 10:00-14:15 2 krt. 9t/25€
OPISTOTALO, Papinkatu 3, lk 201
22.10.2015 - 24.10.2015, Heli Soikkeli
Kurssilla tehdään taulu tai kyltti, johon tulee sukkahoususta muotoiltu naama. Sukkahousunaama muotoillaan ompelemalla ilmeikkääksi. Taulun tai kyltin pohjana voi käyttää vanhaa kehystä,
vanerin tai laudan palaa, leikkuulautaa, tai vaikka vanhaa lautasta. Melkein mitä vain. Puisen
pohjan voi käsitellä esimerkiksi krakleeraamalla,
koristemaalauksilla tai servettitekniikalla. Kurssille ilmoittautuneille lähetetään tarvikelista sähköpostitse. Huom. ilmoittaudu 8.10. mennessä.
Mosaiikki- ja betonityöt
Tilkkutyö
150772 Joensuu
HELPOT TILKKUTYÖT
ma 17:30-20:00, 8 krt. 24t/55€
OPISTOTALO, Papinkatu 3, lk 201
5.10.2015 - 30.11.2015
Anne Soininen
Ommellaan tilkuista pikatekniikoilla seinätekstiilejä, pusseja, kasseja ja peitteitä oman tarpeesi
mukaan. Tekstiilien pintoja koristellaan tikkauksin ja kirjonnoilla. Tule kokemaan värien hehkua
ja nauttimaan tekemisen ilosta.
74
150632 Joensuu
VÄRIEN LEIKKIÄ MOSAIIKKITEKNIIKALLA
ti 17:30-20:00, 11 + 11 krt. 66t/69€ + 69€
LYSEON PERUSKOULU, Koskikatu 10,
D 111 kuvataidelk
22.9.2015 - 8.12.2015 ja 12.1.2016 - 29.3.2016
Anne Soininen
Valmistetaan kotiin ja puutarhaan käyttöesineitä
ja mosaiikkiveistoksia. Opit kurssilla mosaiikkitöiden perusteet ja saat tietoa eri materiaalien
sopivuudesta vaihteleviin sääolosuhteisiin, esim.
ulkoveistoksiin. Materiaaleina käytetään lasin ja
keraamisten laattojen paloja.
151694 Joensuu UUTUUS!
NIKSIBETONISTA PUUTARHAAN
pe 17:30-20, ke 17:30-20:45,
la 9-15, 4 krt. 18t/41€
PEKKALAN KARTANO, Pekkalankatu 7, kuvanveisto
11.9.2015 - 23.9.2015, Anne Soininen
Voit valmistaa laattoja, ruukkuja, lintujen juottoaltaita ja veistoksia. Käytämme töissä sekä
betonia että niksibetonia, jossa on tekstiiliteollisuuden kuitusilppua vahvistuksena. Perehdytään
niksibetonin erilaisien massojen käyttötarkoituksiin ja valmistetaan niistä esineistä ja puutarharakenteita. Kokoontumiset pe 11.9, ke 16.9, la19.9
ja ke 23.9.2015.
Punonta ja
jouluaiheiset kurssit
150756 Joensuu UUTUUS!
PUNOTAAN LUONNONMATERIAALEISTA
JA KIERRÄTETÄÄN
ke 18-19:30, pe 18-20:30, la 9-14, 5 krt. 20t/46€
PEKKALAN KARTANO, Pekkalankatu 7, maalaus 1
21.10.2015 - 21.11.2015, Liisa Kärkkäinen
Käytetään luonnonmateriaaleja; - koivunrisua,
pajua, sammalta, mustikanvarpuja ym. ja luodaan koristeita sisä- ja ulkotiloihin. Käytetään
kierrätysmateriaalia esim. lampunvarjostimen
runkoa pohjana uudelle työlle. Tehdään joulukoristeluun enkeleitä. Suunnitellaan yhdessä ensimmäisellä kokoontumiskerralla. Huom. ilmoittaudu 7.10. mennessä.
Ks. myös nämä kurssit:
•
JOULUINEN MAISEMA-VIP (3T) s. 49
•
JOULUISIA SIDONTATÖITÄ JA
LUONNONMATERIAALEJA s. 82
•
KUKKA-ASETELMIA IKEBANAA
SOVELTAEN s. 82
•
IKEBANA-ASTIAT s. 82
Ilmoittaudu viimeistään viikko ennen kurssin alkua.
tekstiilityö
150775 Joensuu
ILOISTA ASKARTELUA
KEHITYSVAMMAISILLE
ti 15:00-17:30, 10 + 11 krt. 63t/62€ + 68€
OPISTOTALO, Papinkatu 3, lk 201
22.9. - 1.12.2015 ja 12.1. - 29.3.2016, Saara Tuomi
Monipuolista ja luovaa askartelu- ja käsityötoimintaa. Tarvikemaksu 10 € maksetaan opettajalle 1. kerralla. EI VERKKOILMOITTAUTUMISTA.
PYHÄSELKÄ
151398 Pyhäselkä
KAIKEN MAAILMAN KÄSITYÖT OPSET
to 14:00-16:30, 12 + 12 krt. 72t/71€+70€
SUHMURAN KOULU, Suhmurantie 199, tekstiililk
17.9.-10.12.2015 ja 14.1.-14.4.2016, Elina Martikainen
Valmistetaan tekstiilitöitä kunkin tarpeen mukaan: kirjonta- (mm. villalankakirjonta), tilkku(tilkkumaalaus, päällike-/alikeompelu ja chenilletyöt), lanka- (tuftaus ja koukkuaminen) sekä
vaate- ja sisustusompelutyöt.
ENO
150918 Joensuu UUTUUS!
HIMMELI; MODERNI JA VÄRIKÄS
to 18:00-20:30, 4 krt. 12t/28€
LYSEON PERUSKOULU, Koskikatu 10, D 109 tekstiililk
19.11.2015 - 10.12.2015, Ulla Kokkonen
Uudista käsityksesi himmelistä. Askartelupillit
antavat uusia mahdollisuuksia himmelin toteuttamiseen. Sisusta kotisi jouluisen punaisella,
graafisen mustalla tai värikkäillä himmeleillä
ympäri vuoden. Opi erilaisia himmelimalleja,
olkea helpommin käsiteltävien, ohuiden askartelupillien kanssa. Sopii sekä vasta-alkajille että
uutta kaipaaville himmelin taitajille. Ota mukaasi
musta ja valkea ompelulanka. Tarvikemaksu 8 €
opettajalle.
150919 Joensuu UUTUUS!
JOULUKORTTIKURSSI
ke 17:15-20:30, 4 krt. 16t/37€
LYSEON PERUSKOULU, Koskikatu 10, D 109 tekstiililk
11.11.2015 - 2.12.2015, Liisa Kontturi
Perehdytään joulukorttiperinteeseen, ideoidaan
ja valmistetaan joulukortteja ja pikku tauluja eri
materiaaleja ja tekniikkoja hyödyntäen; mm.
kierrätys- ja luonnonmateriaalit, uusiopaperi ja
painotekniikat.
Tekstiilityön
monitoimiryhmät
151408 Joensuu
VIRKEYTTÄ KÄSITÖISTÄ
to 9:30-11:00, 10 krt. 20t/41€
SUVITUULI, Suvikatu 21, ruokasali
24.9.2015 - 3.12.2015, Elina Martikainen
Tutustutaan käsityön laajaan tarjontaan näytetöiden ja kirjallisuuden avulla. Valmistetaan
pieniä töitä kunkin tarpeiden mukaan, mm. erilaisia lankatöitä, kirjontaa ja punontaa. Tervetuloa talon ja ympäristön asukkaat muistelemaan
menneitä ja suunnittelemaan tulevaa mukavassa seurassa! Kurssi on järjestetty yhteistyössä
sote:n kanssa. EI VERKKOILMOITTAUTUMISTA.
150710 Eno UUTUUS!
KAUNISTA KIERRÄTTÄEN
ke 18:00-20:30 7 krt. 21t/48€
ENON YLÄKOULU (6-9), Alapappilantie 6 E, tekstiililk
14.10.2015 - 2.12.2015, Jonna Tahvanainen
Kurssilla tutustutaan kahvipusseihin ja pyöränsisäkumiin kierrätysmateriaaleina. Näistä materiaaleista valmistetaan erilaisia käyttöesineitä:
kasseja, essuja, kukkaroita, pinnejä, korviksia
yms. Tule ja tutustu mitä kaikkea halvoista ja
ympäristöystävällisistä materiaaleista saakaan
aikaan.
150712 Eno
VIHERKODON VIRIKEKÄSITYÖ
ma 15:00-16:30, 12 + 13 krt. 46t/49€ + 53€
VIHERKODON PALVELUKOTI, Kotilantie 11, aula
14.9. - 7.12.2015 ja 11.1. - 4.4.2016, Soile Eronen
Käsitöitä ja askartelua kehitysvammaisille eri teemoista. EI VERKKILMOITTAUTUMISTA.
KIIHTELYSVAARA
150846 Kiihtelysvaara
LUO VANHASTA UUTTA
to 18:00-20:30, 5 krt. 15t/35€
HEINÄVAARAN SEUROJENTALO, Heinävaarantie 121
29.10.2015 - 26.11.2015, Kirsi Rötsä-Tanninen
Tehdään kaappien kätköissä olevista materiaaleista uusia ja kekseliäitä tekstiilejä ja esineitä.
Voit ommella, punoa tai vaikkapa virkata. Tarkempi ohjelma sovitaan ryhmässä.
150844 Kiihtelysvaara
KÄSITÖITÄ MONIN TAVOIN
ma 17:30-20:00, 12 + 12 krt. 72t/76€ + 76€
HEINÄVAARAN SEUROJENTALO,
Heinävaarantie 121, sali
14.9.2015 - 7.12.2015 ja 11.1.2016 - 11.4.2016
Kirsi Rötsä-Tanninen
Opiskellaan kankaankudontaa alkeista alkaen.
Muita käsityötekniikoita tehdään opiskelijoiden
toiveiden mukaan.
TUUPOVAARA
150848 Tuupovaara UUTUUS!
JOULUISIA LAHJOJA
to 18:00-20:30, 5 krt. 15t/35€
TUUPOVAARAN YLÄKOULU,
Vesitornintie 5 A, tekstiililk
12.11.2015 - 10.12.2015, Tellervo Salonen
Kurssilla ideoidaan ja valmistetaan lahjoja jouluksi. Opiskelemme uusia ja aiemmin opittuja
tekniikoita, joissa voidaan käyttää erilaisia vaikkapa poikkeaviakin materiaaleja. Tule nauttimaan käsillä tekemisestä.
150847 Tuupovaara
TEKSTIILITYÖ JA KUDONTA OPSET
ti 17:00-19:30, 11 + 12 krt. 69t/64€ + 70€
TUUPOVAARAN YLÄKOULU,
Vesitornintie 5 A, tekstiililk
22.9.2015 - 8.12.2015 ja 12.1.2016 - 5.4.2016
Tellervo Salonen
Lankatekniikoita, kirjontaa ja kudontaa. Tarkemmat aiheet sovitaan ryhmässä.
KONTIOLAHTI
Kudonta, nypläys ja
lankatyöt
Vaateompelu
150707 Eno
KARHUNSALON KUDONTA OPSET
ma 9:30-12:00, 11 + 11 krt. 66t/64€ + 64€
KARHUNSALON KYLÄTALO,
Heinäsuontie 110, tekstiilitila
21.9.2015 - 7.12.2015 ja 11.1.2016 - 4.4.2016
Hilkka Huovinen-Korhonen
Kurssilla suunnitellaan, rakennetaan ja kudotaan
kodin sisustus- ja käyttötekstiilejä osallistujien
tarpeiden mukaan. Viimeinen kerta ti 29.3.2016
150723 Kontiolahti
VAATEOMPELU
ma 18:00-20:30, 10 + 11 krt. 63t/63€ + 70€
KONTIOLAHDEN KOULU, Keskuskatu 11, tekstiililk
14.9.2015 - 23.11.2015 ja 11.1.2016 - 4.4.2016
Anne Holopainen
Vaateompelussa valmistamme pukineita erilaisiin
käyttötarkoituksiin. Muokkaamme kaavat mittojesi ja mallisi mukaisiksi. Vaatteen yksityiskohtien
rakenteet harjoittelemme työn edetessä.
150709 Eno
NYPLÄTÄÄN PITSIÄ
la 10:00-13:00, 8 + 8 krt. 58.60t/61€ + 61€
KARHUNSALON KYLÄTALO,
Heinäsuontie 110, kokoustila
26.9.2015 - 28.11.2015 ja 16.1.2016 - 19.3.2016
Sisko Pirinen
Tule opiskelemaan nypläystä. Aloitamme perusasioita harjoitellen. Nypläämällä voi tehdä kauniita pitsejä esim. liinoihin tai koristeeksi. Nypläystyynyn voit lainata opistolta.
ILMOITTAUDU VIIMEISTÄÄN VIIKKO
ENNEN KURSSIN ALKUA!
Käynnissä olevien kurssien vapaille paikoille voit ilmoittautua puhelimitse.
75
tekstiilityö
TEKSTIILITYÖ JA
ERITYISTEKNIIKAT
Opetuksen tavoitteena
on, että
erilaisten käsityötaitojen saavuttamisen
lisäksi tukea opiskelijoiden ilmaisutaitoa
ja luovuutta sekä tuottaa elämyksiä ja
lisätä hyvinvointia. Kurssien sisällöissä
painottuu käsityöprosessin luonne, jossa
edetään suunnittelusta tutkivanotteen
kautta valmiiseen tuotteeseen. Kursseilla
opiskelija saa monipuolisesti tietoa materiaaleista ja välineistä, kehittää taitojaan
ja oppii soveltamaan tietojaan tuotteen
suunnittelussa ja persoonallisten tuotteiden valmistuksessa.
Opetustilat, välineet,
materiaalit ja vakuutus
Opetustiloissa on pääsääntöisesti ko-
neet ja laitteet sekä joitakin pienempiä
työvälineitä, jotka ovat opiskelijoiden käytettävissä. Opettajat opastavat 1. kerralla
materiaalien ja työvälineiden hankintaan
liittyvissä asioissa. Mukanaolo ensimmäisellä kerralla on se vuoksi tärkeää.
Lyhytkurssien
ja VIP-kurssien (katso
oppaan sivu 49) opiskelijat saavat sähköpostitse tiedot etukäteen hankittavista
tarvikkeista tai tiedon mahdollisuudesta
ostaa tarvikkeita opettajalta. Tuo näille
kursseille tullessasi henkilökohtaiset välineet ja muut tarvittavat materiaalit. Materiaalit eivät sisälly kurssien hintaan. Varastotilojen vähyyden vuoksi keskeneräisiä
töitä ei voi säilyttää opetustiloissa.
Tervetuloa
nauttimaan käsillä tekemisestä ja hyvästä seurasta!
Kudonta
150724 Kontiolahti
KUDOTAAN KANGASTA OPSET
ke 12:00-14:30, 11 + 12 krt. 69t/65€ + 71€
TAITOLA, Vaskelantie 2, kudontasali
23.9.2015 - 9.12.2015 ja 13.1.2016 - 6.4.2016
Anne Soininen
Kudotaan mattoja ja muita kodin tekstiilejä opiskelijoiden toiveiden mukaan. Aiempaa kudontakokemusta ei tarvitse olla, koska opettelemme
kudonnan eri vaiheet.
150725 Kontiolahti
KAUNISTA KUTOEN
to 17:30-20:00, 11 + 12 krt. 69t/70€ + 76€
TAITOLA, Vaskelantie 2, kudontasali
24.9.2015 - 10.12.2015 ja 14.1.2016 - 14.4.2016
Anne Soininen
Kudotaan mattoja ja muita kodintekstiilejä opiskelijoiden tarpeen mukaan. Ryhmässä opiskellaan kankaankudonnat työvaiheet töiden etenemisen mukaan.
76
150727 Kontiolahti
KANKAANKUDONTA
ma 18:00-20:30, 11 + 12 krt. 69t/70€ + 76€
LEHMON PUUKOULU, Kylmäojantie 6, ent. tekstiililk
21.9.-7.12.2015 ja 11.1.-11.4.2016, Arja Kettunen
Opitaan suunnittelemaan, rakentamaan ja kutomaan kodin käyttö- ja sisustustekstiilejä ohjeiden
mukaan ja niitä muunnellen. Käytetään myös
kierrätys- ja luonnonmateriaaleja.
150733 Kontiolahti
TEKSTIILITYÖ JA KUDONTA OPSET
ti 12:00-14:30, 11 + 11 krt. 66t/64€ + 64€
LEHMON PUUKOULU, Kylmäojantie 6, ent. tekstiililk
22.9.-8.12.2015 ja 12.1.-29.3.2016, Arja Kettunen
Tutustutaan käsityön eri tekniikoihin mm. metallilangan punontaan, värjäykseen ja huovutukseen. Ryhmän käytössä on kolmet kangaspuut.
Keväällä tuftausta. Ensimmäisellä kerralla sovitaan ohjelmasta tarkemmin.
150730 Kontiolahti
KUDONTA JA TEKSTIILITYÖ OPSET
ti 18:00-20:30, 10 + 10 krt. 60t/58€ + 58€
MÖNNIN KYLÄTALO, Mönnintie 87, käsityölk
22.9.-1.12.2015 ja 12.1.-22.3.2016, Arja Kettunen
Kudotaan ja valmistetaan eri tekniikoita käyttäen
kodin käyttö- ja sisustustekstiilejä opiskelijoiden
tarpeiden mukaan. Alkusyksystä mahdollisuus
valmistaa tuftattuja- tekstiilejä.
Nypläys-, lankatyöt ja
huovutus
150900 Kontiolahti UUTUUS!
TUFTAUSTA- NUKKAMAISTA PINTAA
TEKSTIILISSÄ
pe 17:30-20:00, la 9:00-14:30, 5 krt. 21t/48€
TAITOLA, Vaskelantie 2, luokka
23.10.2015 - 4.12.2015, Anne Soininen
Tuftauksella voit tehdä ryijymäistä pintaa, johon
kuviot muodostuvat väreistä ja pinnan rakenteesta. ”Malli maalataan” langoilla helposti ja
suhteellisen nopsasti. Pystyt hyödyntämään työhösi keränloput. Työvälineet lainataan opistolta.
Ks. kuvia nettisivuiltamme. Huom. ilmoittaudu
8.10. mennessä.
150954 Kontiolahti
PITSIÄ NYPLÄTEN JA LANKATÖITÄ
to 15:00-17:30, 10 + 10 krt. 60t/63€ + 63€
AHOKKALAN KOULU, Suontauksentie 2, luokka
24.9.- 3.12.2015 ja 14.1.- 31.3.2016, Pirjo Kontiainen
Opettelemme pitsinnypläystä ja erilaisia lankatyötekniikoita ryhmän toiveiden mukaan. Nypläten voit tehdä yksilöllisiä tuotteita kotiin, vaatetukseen tai lahjaksi. Uusien harrastajien kanssa
aloitamme perusasioista, aiemmin nyplänneet
jatkavat taitojensa kartuttamista valitsemiensa
mallien parissa. Nypläystyynyn voit lainata opistolta. Mukana myös neulomisen ja virkkauksen
eri tekniikoita. 1. kerralla harjoittelemme virkkaustekniikkaa, jolla voit valmistaa huivin. Tuo
mukanasi lankaa huivia ja harjoittelutyötä varten
sekä lankaan sopiva virkkauskoukku.
150904 Kontiolahti UUTUUS!
ILOA JA OPPIA LANKOJEN LOMASTA
to 18:00-20:30, 6 krt. 18t/41€
KUNNASPIRTTI, Kunnaspirtintie 2, alaluokka
22.10.2015 - 26.11.2015, Vilma Reijonen
Opettelemme huovutusta ja erilaisia lankatyötekniikoita ryhmän toiveita mukaillen. Mukana on
esimerkiksi neulomisen ja virkkauksen eri tekniikoita. 1. kerralla kokeilemme kirjovirkkausta.
Tuo mukanasi virkkuukoukku numero 3 tai 3,5 ja
kahta eriväristä koukullesi sopivaa (villa) lankaa.
Huom. ilmoittaudu 8.10. mennessä.
Tekstiilityön
monitoimiryhmät
150771 Kontiolahti
MOSAIIKKIA JA
KOKEILEVAA KÄSITYÖTÄ OPSET
ke 16:30-19:00, 10 + 10 krt. 60t/58€ +58€
IIKSEN ENTINEN KOULU, Iiksenraitti 4, tekstiililk
30.9.-9.12.2015 ja 13.1.-23.3.2016, Anne Soininen
Valmistetaan niksibetonista esineitä ja veistoksia puutarhaa sekä mosaiikkitöiden rungoiksi.
Mosaiikkitöissä on uutena mosaiikin yhdistämistä
eri materiaaleihin ja käyttötarkoituksiin. Lisäksi
solmeilua ja keväällä tuftausta.
150837 Kontiolahti
VARPARANNAN KÄSITYÖ OPSET
ma 10:00-12:30, 10 + 10 krt. 60t/58€ + 58€
VARPARANNAN TYÖVÄENTALO, Varparannantie
21.9.2015 - 30.11.2015 ja 11.1.2016 - 21.3.2016
Annikka Johansson
Käsityön monitoimiryhmä, jossa neulotaan, virkataan, ommellaan ja kirjotaan. Myös kangaspuut ovat käytössämme. Virkataan klipsuista
koru tai pieni laukku. Marraskuussa teemme
jouluisia aiheita.
150770 Kontiolahti
KÄSITYÖ JA ASKARTELU
ma 12:00-14:30, 11 + 11 krt. 66t/69€ + 69€
LEHMON KUNTOUTUSKOTI,
Kylmäojantie 58, askartelutila
21.9.2015 - 7.12.2015 ja 11.1.2016 - 4.4.2016
Irma Maasilta
Valmistamme erilaisia kodin tekstiilejä ja vaatteita, korjaamme ja tuunaamme. EI VERKKOILMOITTAUTUMISTA.
LIPERI
Vaateompelu
150834 Liperi
VAATEOMPELU
ke 15:00-17:30, 8 krt. 24t/55€
Ylämyllyn koulu, JYRIN YKSIKKÖ,
Patteristontie 12, tekstiililuokka
30.9.2015 - 25.11.2015, Anne Holopainen
Vaateompeluryhmissä valmistamme pukineita
eri-ikäisille henkilöille heidän tarpeisiinsa. Muokkaamme kaavat mittojesi ja mallisi mukaisiksi.
Vaatteen yksityiskohtien rakenteet harjoittelemme työn edetessä.
Tekstiilityön
monitoimiryhmät
150881 Liperi
KÄSITYÖN MONITOIMIRYHMÄ A OPSET
ke 9:00-11:30, 10 + 12 krt. 66t/58€+71€
YLÄMYLLYN YRITYSTALO, Tehtaantie 8, keramiikkalk
16.9.-25.11.2015 ja 20.1.-13.4.2016, Hannele Kinnunen
Ryhmässä tutustutaan monipuolisesti eri käsityötekniikoihin: ompelua, metallilankatöitä, lankatöitä jne. Kurssin sisältöä suunnitellaan yhdessä.
150894 Liperi
KÄSITYÖN MONITOIMIRYHMÄ B OPSET
to 9:00-11:30, 10 krt. 30t/56€
HANNELE KINNUSEN TYÖHUONE, Kallarintie 6
17.9.2015 - 26.11.2015, Hannele Kinnunen
Katso kurssi A.
Lisätiedot kursseista ja tapahtumista www.joensuunseudunkansalaisopisto.fi
tekstiilityö
150895 Liperi
KÄSITYÖN MONITOIMIRYHMÄ C OPSET
ma 10:00-15:00, 5 krt. 30t/56€
YLÄMYLLYN YRITYSTALO, Tehtaantie 8, keramiikkalk
21.9.2015 - 23.11.2015, Hannele Kinnunen
Katso kurssi A. Kokoontumiset joka toinen viikko
21.9., 5.10., 26.10., 9.11. ja 23.11.
Tilkkutyö
150883 Liperi UUTUUS!
TILKKUTYÖN KALEIDOSKOOPIT
la & su 9:00-15:00, 2 krt. 14t/32€
YLÄMYLLYN YRITYSTALO, Tehtaantie 8, keramiikkalk
19.9.2015 - 20.9.2015, Hannele Kinnunen
Tutustutaan tilkkutyön erikoistekniikkaan ja tilkkuviivainten käyttöön sekä valmistetaan tuote.
Ota mukaan erilaisia kuviokankaita ja ompelutarvikkeet.
150884 Liperi
TILKKUILUA PÄIVISIN
ke 12:00-14:30, 6 krt. 24t/55€
YLÄMYLLYN YRITYSTALO, Tehtaantie 8, keramiikkalk
30.9.2015 - 25.11.2015, Hannele Kinnunen
Tilkkutyön eri tekniikoita sekä aloittelijoille että
tilkkutyöhön hurahtaneille.
150886 Liperi
OMPELUA JA TILKKUTÖITÄ OPSET
ti 15:00-17:30, 6 krt. 18t/31€
LIPERIN KOULU, Koulutie 2, käsityölk K4
29.9.2015 - 10.11.2015, Hannele Kinnunen
Ryhmässä voi tehdä erilaisia käsitöitä oman valinnan mukaan, esim. tilkkutöitä.
150892 Liperi
TILKKUMAALAUSTA,
PISTOJA JA APPLIKAATIOITA
la & su 9:00-15:00, 2 krt. 14t/32€
YLÄMYLLYN YRITYSTALO, Tehtaantie 8, keramiikkalk
14.11.2015 - 15.11.2015, Hannele Kinnunen
Nyt työstetään kaikkein pienin tilkkusilppu,
tikataan ja yhdistetään työhön päällikeompelua värileikkiä tilkuilla!
Nypläys ja lankatyöt
150879 Liperi
VIRKATAAN TÖLKKIEN KLIPSUISTA
ma 17:30-20:00, 4 krt. 12t/28€
YLÄMYLLYN YRITYSTALO, Tehtaantie 8, keramiikkalk
14.9.2015 - 5.10.2015, Hannele Kinnunen
Kurssilla tutustutaan suosittuun klipsuvirkkaukseen. Virkataan laukkuja, kukkaroita yms. Ota
mukaan klipsuja, pihdit, vasara, pyyhe, puuvillalankaa ja virkkuukoukku.
150885 Liperi
KESKENERÄISET KÄSITYÖT JA LANKATEKNIIKOITA
ma 17:30-20:00, 6 krt. 18t/41€
YLÄMYLLYN YRITYSTALO, Tehtaantie 8, keramiikkalk
19.10.2015 - 23.11.2015, Hannele Kinnunen
Valmistetaan loppuun kesken jääneet käsityöt ja
tutustutaan eri lankatekniikoihin: tuftaus, lossaus,
haarukkapitsi jne. Huom. ilm. 9.10. mennessä.
Muut tekniikat
150888 Liperi UUTUUS!
MINIATYYRIMAAILMA SIKARILAATIKKOON
la & su 9:00-14:00, 4 krt. 24t/55€
YLÄMYLLYN YRITYSTALO, Tehtaantie 8, keramiikkalk
3.10.2015 - 25.10.2015, Hannele Kinnunen
Rakennamme ”tarinan” laatikkoon. Yhdistelemme erilaisia materiaaleja, vanhoja pitsejä, paperia ym. luoden niistä puitteet laatikkoon. Valmistamme taloon asukkaan, esim. nuken, nallen tai
vaikka linnun. Tarvikelista tulee kirjeenä.
150890 Liperi UUTUUS!
KASSI, PUSSUKKA, KUKKARO MALLEJA JOKA LÄHTÖÖN
to 17:30-20:00, 4 krt. 12t/28€
YLÄMYLLYN YRITYSTALO, Tehtaantie 8, keramiikkalk
22.10.2015 - 12.11.2015, Hannele Kinnunen
Mitä kaikkea voidaankaan hyödyntää, kun teemme tarpeellisia tuotteita yhdistellen tilkku-, karkkipaperi-, muovipussi-, sateenvarjo- ja servettitekniikoita! Huom. ilmoittaudu 9.10. mennessä.
150893 Liperi
TONTTUPAJA JOULUKSI
la & su 9:00-14:00, 4 krt. 24t/55€
YLÄMYLLYN YRITYSTALO, Tehtaantie 8, keramiikkalk
28.11.2015 - 13.12.2015, Hannele Kinnunen
Valmistetaan tonttuja, joulutähtiä, himmeleitä
jne. erilaisista materiaaleista koristamaan joulua
ja lahjaksi pukinkonttiin. Tutustutaan uutuuksiin
ja muistellaan vanhoja tekniikoita.
150940 Liperi
OLKITYÖT
pe 17:30-20:00, la 9:00-15:00, 2 krt. 10t/25€
VIINIJÄRVEN KOULU, Kirkkotie 4, tekstiililk
6.11.2015 - 7.11.2015, Kaarina Leskinen
Valmistetaan oljista himmeli ja joulukoristeita.
Kerää oljet itse ja puhdista ne valmiiksi työstettäviksi. Voit ostaa oljet myös askarteluliikkeestä
tai opettajalta. Tarvikeluettelo lähetetään ilmoittautuneille.
151074 Liperi
NUORTEN KÄSITYÖKERHO
pe 15:30-17:00, 6 krt. 12t/25€
Ylämyllyn koulu, JYRIN YKSIKKÖ,
Patteristontie 12, tekstiilityön lk
25.9.2015 - 4.12.2015, Mirka Kosunen
Joka toinen viikko kokoontuva kerho 10-14-v.
tytöille ja pojille, vanhempi ilmoittaa. Helppoa
ja mukavaa ompelua käsin ja koneella. Sisältöä
suunnitellaan 1. kerralla - tule kertomaan toiveesi!
Materiaalimaksu käytön mukaan. EI VERKKOILM.
OUTOKUMPU
Vaateompelu ja tekstiilityön monitoimiryhmät
150927 Outokumpu
OMPELUA MONEEN MALLIIN
ke 18:00-20:30, 9 + 9 krt. 54t/57€+56€
KUMMUN 5-9 KOULU (Pohjoisaho),
Pohjoisahonkatu 29, tekstiililk 14
23.9.-25.11.2015 ja 13.1.-16.3.2016, Kaarina Leskinen
Ommellaan vaatteita, asusteita ja kodin tekstiilejä kunkin oman tarpeen mukaan. Tuunataan
vanhoja vaatteita uusiotuotteiksi: laukut, peitot,
matot ym.
150929 Outokumpu
MAANANTAIN KÄSITYÖT OPSET
ma 12:00-14:30, 9 + 9 krt. 54t/52€+51€
VANHUSTENTALO, Työmiehenkatu 11, kerhohuone
21.9.-23.11.2015 ja 11.1.-14.3.2016, Kaarina Leskinen
Ommellaan vaatteita, asusteita ja kodin tekstiilejä oman tarpeen mukaan sekä tuunataan
vanhaa. Tutustutaan vanukirjontaan, kokeillaan
nokipainantaa, valmistetaan kankaankovetinaineen avulla esim. jouluenkeli sekä virkataan
juomatölkkien avausrenkaista laukkuja, koruja
ym. uusia malleja. Rohkeasti mukaan!
150930 Outokumpu
KÄSITÖITÄ MONIN TAVOIN OPSET
ke 13:00-15:30, 9 + 9 krt. 54t/52€+51€
KYYKERIN KYLÄTALO, Kyykerinkatu 32, työpaja
23.9.-25.11.2015 ja 13.1.-16.3.2016, Kaarina Leskinen
Kokeillaan kankaanpainantaa ja värjäystä yhdistettynä trapuntokirjontaan sekä tilkkuillaan seinävaate, liina tai peitto. Sovitaan ensimmäisellä
kerralla tarkemmin talven aiheet. Sopii aloittelijoille ja kokeneille tekijöille.
Seuraa ja tykkää: facebook.com/joensuunseudunkansalaisopisto
77
tekstiilityö
150931 Outokumpu
TORSTAIN KÄSITYÖT OPSET
to 13:00-15:30, 9 + 9 krt. 54t/52€+51€
KYYKERIN KYLÄTALO, Kyykerinkatu 32, työpaja
24.9.-26.11.2015 ja 14.1.-17.3.2016, Kaarina Leskinen
Ommellaan vaatteita ja kodin tekstiilejä oman
tarpeen mukaan. Virkataan juomatölkkien avausrenkaista laukkuja (uusia malleja!). Kokeillaan
nokipainantaa ja vanutikkausta. Tilkkuillaan erilaisia blokkeja pikatekniikoilla. Tutustutaan kankaankovetinaineeseen valmistamalla sen avulla
esim. ledilyhty.
150932 Outokumpu
TÖRISEVÄN KÄSITYÖT OPSET
ma 17:30-20:00, 9 + 9 krt. 54t/52€+51€
LOUKON MAJA, Töriseväntie 2 B
21.9.-23.11.2015 ja 11.1.-14.3.2016, Kaarina Leskinen
Tekstiilitöitä monipuolisesti osallistujien kiinnostuksen mukaan. Ommellaan uutta ja tuunataan
vanhaa. Valmistetaan jouluksi olkikoristeita ja
himmeli - varatkaa rukiinolkia tätä varten! Sovitaan ensimmäisellä kerralla aiheista enemmän.
Rohkeasti mukaan!
Tilkkutyö ja kudonta
150928 Outokumpu
TILKKUILUA JA KIRJONTAA
ti 17:30-20:00, 9 + 9 krt. 54t/57€+56€
KUMMUN 5-9 KOULU (Pohjoisaho),
Pohjoisahonkatu 29, tekstiililk 14
22.9.-24.11.2015 ja 12.1.-15.3.2016, Kaarina Leskinen
Kaarevat ja pyöreät muodot ovat muotia; opitaan
ympyrän ompelu suurilla paloilla. Valmistetaan
kirjonta- ja trapuntotikkaustyönä kirjankannet tai
tyyny ja ommellaan japanilaistyylisiä tilkkumalleja - pikatekniikoita unohtamatta.
151274 Outokumpu
ASUSTEITA JA
KODINTEKSTIILEJÄ KUTOEN OPSET
ma 17:00-19:30, 12 + 12 krt. 72t/71€+70€
KYYKERIN KYLÄTALO, Kyykerinkatu 32, kudontatila
14.9.-7.12.2015 ja 11.1.-11.4.2016, Elina Martikainen
Kudontatöitä kunkin toiveiden mukaan: suunnitelmissa mm. kaulahuiveja, ontelokasseja,
2-puoleisia mattoja, sänkypeittoja pitsisidoksella
ja pitsipoimintaa. Tule mukaan kimppaloimiin:
opit kankaanrakentamisen vaiheet ja kutomisen
niksit.
151011 Outokumpu UUTUUS!
TEKSTIILIVEISTOS
pe 18:00-19:30, la & su 10-13:15, 3 krt. 10t/25€
KYYKERIN KYLÄTALO, Kyykerinkatu 32, työpaja
9.10.2015 - 11.10.2015, Kaarina Leskinen
Tutustutaan säänkestävään kankaankovetusaineeseen ja valmistetaan pieniä tekstiiliveistoksia
sisälle ja puutarhaan. Ilmoittautuneille lähetetään tarvikeluettelo. Mallitöitä on esillä kirjaston
vitriinissä elokuussa.
POLVIJÄRVI
151396 Polvijärvi
KÄSITYÖN KERTAUSKURSSI OPSET
ma 12:00-14:30 12 + 12 krt. 72t/71€+70€
KOSKIPIRTTI, Ruvaslahdentie 30, kudontatila
14.9.2015 - 7.12.2015 ja 11.1.2016 - 11.4.2016
Elina Martikainen
Käyttö- ja koriste-esineitä kotiin ja puutarhaan.
Alkusyksystä muotoillaan betonitöitä ulkotiloissa ja viimeistellään ne talvella mosaiikkityönä.
Suunnitellaan muut aiheet yhdessä. Valmistetaan keskeneräiset kudontatyöt loppuun ja laitetaan myös uusia. Syyskuun alussa on kirjastolla
esillä vinkkejä talven töiksi - käy katsomassa ja
ilmoittaudu kurssille!
151397 Polvijärvi
TOIVEIDEN KUDONTA, JATKO OPSET
ti 18:00-20:30, 12 + 12 krt. 72t/71€+70€
TAITOTALO WILLA, Polvijärventie 6, Yläkerta
15.9.2015 - 8.12.2015 ja 12.1.2016 - 5.4.2016
Elina Martikainen
Syvennetään kudontataitoja erilaisilla haasteellisemmilla töillä, esim. 2-kertaiset kankaat.
Harjaannutetaan kankaanrakentamisen vaiheita
kunkin kankaan yhteydessä jokainen vuorollaan.
Rohkeasti mukaan myös aloittelijat!
TEKNINEN TYÖ
JOENSUU
(kantakaupunki)
Puutyö
151640 Joensuu
PUUTYÖ JA ENTISÖINTI
PÄIVÄRYHMÄ A OPSET
ma 13:30-17:00, 11 + 11 krt. 88t/88 € + 87 €
PUUVERSTAS, Raatekankaantie 14, opetustila
7.9.-23.11.2015 ja 11.1.-4.4.2016, Matti Laukkanen
151642 Joensuu
PUUTYÖ A
ti 17:30-21:00, 11 + 11 krt. 88t/93 € + 92 €
PUUVERSTAS, Raatekankaantie 14, opetustila
1.9.-17.11.2015 ja 12.1.-29.3.2016, Matti Laukkanen
151643 Joensuu
PUUTYÖ JA ENTISÖINTI
PÄIVÄRYHMÄ B OPSET
ke 13:30-17:00, 11 + 11 krt. 88t/88 € + 87 €
PUUVERSTAS, Raatekankaantie 14, opetustila
2.9.-18.11.2015 ja 13.1.-30.3.2016, Matti Laukkanen
151645 Joensuu
PUUTYÖ B
to 17:30-21:00, 11 + 11 krt. 88t/93 € + 92 €
PUUVERSTAS, Raatekankaantie 14, opetustila
3.9.-19.11.2015 ja 14.1.-7.4.2016, Matti Laukkanen
151646 Joensuu
KORISTEVEISTO A
ma 17:30-21:00, 11 + 11 krt. 88t/93 € + 92 €
PUUVERSTAS, Raatekankaantie 14, opetustila
7.9.-23.11.2015 ja 11.1.-4.4.2016, Terho Kettunen
151647 Joensuu
KORISTEVEISTO B OPSET
ti 11:30-17:00, 11 + 11 krt. 132t/134 € + 133 €
PUUVERSTAS, Raatekankaantie 14, opetustila
8.9.-24.11.2015 ja 12.1.-29.3.2016
Terho Kettunen
Tällä kurssilla voit veistää myös isompia veistotöitä kuten kaappikelloja ja
huonekaluja.
Muut tekniikat
150936 Outokumpu UUTUUS!
SAIPPUAN VALMISTUS
la & su 9:00-13:00, 2 krt. 10t/25€
KYYKERIN KYLÄTALO, Kyykerinkatu 32, työpaja
3.10.2015 - 4.10.2015, Kaarina Leskinen
Valmistetaan omatekoisia saippuoita - mahdollisuus kokeilla myös nestesaippuan tekoa. Kiva
joululahjaidea! Tarvikeluettelo lähetetään ilmoittautuneille.
150937 Outokumpu UUTUUS!
HIMMELIN VALMISTUS
pe 18:00-19:30, la & su 10-13:15, 3 krt. 10t/25€
KYYKERIN KYLÄTALO, Kyykerinkatu 32, työpaja
23.10.2015 - 25.10.2015, Kaarina Leskinen
Valmistetaan himmeli ja olkikoristeita. Osta olkia
askarteluliikkeestä tai kerää oljet itse. Voit ostaa
olkia myös opettajalta. Tarvikeluettelo lähetetään
ilmoittautuneille. Outokummun kirjastolla on elokuussa -15 esillä näytteitä lukuvuoden kurssiaiheista - käyhän katsomassa! Huom. ilmoittaudu
9.10. mennessä.
78
Kineettinen veistos on
Vladimir Rychkovin
käsialaa
Ilmoittaudu viimeistään viikko ennen kurssin alkua.
tekninen työ
151648 Joensuu
PUUKELLO JA KINEETTINEN VEISTOS
ke 17:30-21:00, 11 + 11 krt. 88t/93 € + 92 €
PUUVERSTAS, Raatekankaantie 14, opetustila
9.9.-25.11.2015 ja 13.1.-30.3.2016
Vladimir Rychkov
Veistä ja rakenna kaunis kineettinen puutaideteos!
Kurssilla tehdään ”liikkuva” taideteos, joka käyntiin
vedettäessä lähtee elämään ja luo liikkeen avulla
lumoavan ja mieltä rentouttavan illuusion. Kurssilla voit vaihtoehtoisesti tehdä myös puukellon,
joka on nimensä mukaisesti puuta aina koneistoa
myöten.
151649 Joensuu UUTUUS!
GEOMETRISEN KAIVERRUKSEN
PERUSTEET A, LIPPAAN VALMISTUS
ti 17:30-21:00, 4 krt. 16t/37€
UTRAN KOULU, Miilunpolttajantie 13, puutyölk
15.9.2015 - 6.10.2015, Vladimir Rychkov
Geometrinen kaiverrus on ympäri maailman käytetty, geometrisiin, toistuviin kuvioihin perustuva
kaiverrustapa. Tällä kurssilla valmistetaan lipas,
joka koristellaan kaiverruksin jatkokurssilla. sopii
myös vasta-alkajille!
151650 Joensuu UUTUUS!
GEOMETRISEN KAIVERRUKSEN
PERUSTEET B, LIPPAAN KAIVERRUS
ti 17:30-21:00, 4 krt. 16t/37€
UTRAN KOULU, Miilunpolttajantie 13, puutyölk
20.10.2015 - 10.11.2015, Vladimir Rychkov
Geometrisen kaiverruksen jatkokurssilla tehdään
ensimmäisellä kurssilla valmistettuun lippaaseen
koristekaiverrukset. Ei vaadi aiempaa veistokokemusta!
151651 Joensuu
SÄHKÖKITARAN VALMISTUS
la 9:00-14:00, 11 + 11 krt. 132t/139 € + 138 €
PUUVERSTAS, Raatekankaantie 14, opetustila
5.9. - 21.11.2015 ja 9.1. - 2.4.2016, Veijo Rautia
Lähtökohtana Fender- tai Gibson-tyyppinen sähkökitara. Ensimmäisellä kerralla mukanaolo välttämätön. Silloin työturvallisuusasiaa, suunnittelua ja
raaka-ainehankinnoista sopimista.
151652 Joensuu
SÄHKÖKITARAN VALMISTUS, PÄIVÄRYHMÄ
to 13:30-17:00, 11 + 11 krt. 88t/93 € + 92 €
PUUVERSTAS, Raatekankaantie 14, opetustila
10.9. - 26.11.2015 ja 14.1. - 7.4.2016, Veijo Rautia
Ks. edellinen kurssi.
151653 Joensuu UUTUUS!
TEE-ITSE TALOON JA PUUTARHAAN
pe 17:30-19, la & su 10:00-14:00, 5 krt. 22t/51€
PUUVERSTAS, Raatekankaantie 14
20.11.2015 - 13.12.2015, Auvo Ryynänen
Tee itse helppoja ja omien mittojen mukaisia
puutarhakalusteita, pieniä huonekaluja tai vaikka
ilmalämpöpumpun suojakotelo. Samalla opit käyttämään puuntyöstökoneita ja muita työkaluja.
Kurssin vetäjältä löytyy myös valmiita piirustuksia.
Materiaalien hankinta voidaan hoitaa yhteisesti,
materiaalit eivät kuulu kurssin hintaan.
Entisöinti ja verhoilu
151679 Joensuu
HUONEKALUJEN PUUOSIEN ENTISÖINTI
ti 17:30-21:00, 11 + 11 krt. 88t/93 € + 92 €
LYSEON PERUSKOULU,
Koskikatu 10, C105 puutyölk
8.9. - 24.11.2015 ja 12.1. - 29.3.2016,
Matti Lehikoinen
Kalusteiden puuosien entisöintiä ja pintakäsittelyä
erilaisilla aineilla.
151680 Joensuu
HUONEKALUJEN VERHOILU
ke 17:30-21:00, 11 + 11 krt. 88t/93 € + 92 €
LYSEON PERUSKOULU,
Koskikatu 10, C105 puutyölk
9.9.-25.11.2015 ja 13.1-30.3.2016, Matti Lehikoinen
Kurssilla verhoillaan entisöityjä ja miksei uudempiakin huonekaluja.
Metallityö
151669 Joensuu
HOPEAKETJUKURSSI
pe 17-20:15, la & su 10-16:45, 3 krt. 20t/46€
LYSEON PERUSKOULU,
Koskikatu 10, D111 kuvataidelk
18.9.2015 - 20.9.2015, Anne Tikkanen
Kurssilla valmistetaan aidosta hopealangasta erilaisia lenkkiketjuja (mm. muinais-, kuningas- ja
cordell-ketjuja) sekä käätyjä. Hopeamateriaalia
voi ostaa opettajalta, materiaalikustannukset n.
50–150 € töiden määrästä riippuen.
151670 Joensuu
HOPEALEVYTYÖ
pe 17-20:15, la & su 10-16:45, 3 krt. 20t/46€
LYSEON PERUSKOULU, Koskikatu 10, C106 metallityölk
23.10.2015 - 25.10.2015, Anne Tikkanen
Kurssilla valmistetaan hopealevystä esim. sormuksia ja muita yksinkertaisia korupohjia. Hopeamateriaalin voi ostaa opettajalta, materiaalikustannus
n. 20–60 € töiden määrästä riippuen.
151675 Joensuu
KÄSITYÖPAJA
ma 17:30-21:00, 11 + 11 krt. 88t/93 € + 92 €
LYSEON PERUSKOULU, Koskikatu 10, C 106 metallityölk
7.9. - 23.11.2015 ja 11.1. - 4.4.2016, Kari Litja
Haluatko tehdä käsilläsi jotain erilaista, korjata
vanhaa, tehdä uutta? Kurssilla on mahdollista
valmistaa ja korjata esim. huonekaluja, valmistaa
käyttöesineitä, takoa puukkoja, valaa pienimuotoisia pronssivaluja, jne. Käytössäsi on laaja valikoima ajanmukaisia laitteita ja käsityössä tarvittavia
työkaluja.
151677 Joensuu
PUUKKOKURSSI
to 17:30-21:00, 4 krt. 16t/45€
LYSEON PERUSKOULU, Koskikatu 10,
C 106 metallityölk
17.9.2015 - 8.10.2015, Kari Litja
Puukonteon peruskurssilla valmistetaan puukkoja
sekä takomalla että valmiista aihioista. Valmistamme myös puukkoihin tupet nahkasta.
151678 Joensuu
PRONSSINVALUKURSSI
to 17:30-21:00, 4 krt. 16t/45€
LYSEON PERUSKOULU, Koskikatu 10,
C 106 metallityölk
5.11.2015 - 26.11.2015, Kari Litja
Kurssilla valetaan pronssista hiekkavalumenetelmällä erilaisia pienesineitä, kuten koruja ja korupohjia, pilkkejä, nimikylttejä tai esim. vetimiä
mallin mukaan vanhoihin kalusteisiin.
Muut tekniikat
151634 Joensuu UUTUUS!
TOIMIVA TALOYHTIÖ
ti 17:00-19:30 3 krt. 9t/25€
OPISTOTALO, Papinkatu 3, lk 006
22.9.2015 - 6.10.2015, Pirkko-Liisa Hirvonen
Mitä pitää sisällään uusi asunto-osakeyhtiölaki?
Entä mitkä ovat taloyhtiön hallituksen tehtävät ja
miten jakautuu vastuu? Mitä taloyhtiön vakuutuksen kuuluu korvata? Kurssilla opitaan myös yhtiökokouksen järjestämiseen liittyvät asiat, miten
päätöksiä tehdään ja toimintakertomuksen teko.
VENEILY JA
KALASTUS
150689 Joensuu UUTUUS!
KÄYTÄNNÖN NAVIGOINTIAJOKURSSI
pe 17:00-19:30, la 9:00-16:00, 2 krt. 11t/50€
OPISTOTALO, Papinkatu 3, lk 209
18.9.2015 - 19.9.2015, Juha Pasanen
Käytännön navigointikurssi. Kun suunnittelet
vähänkin pidempää esim. viikonlopun venematkaa, kannattaa uhrata hieman aikaa ennakkosuunnitteluun. Sää, veneen ominaisuudet,
miehistön taidot, vaaratekijät reitillä, ajettavat
suunnat. Pe: Reittisuunnitelman laatiminen. La:
Reittisuunnitelman ajaminen s/y Pohjantytöllä
150839 Joensuu UUTUUS!
ELEKTRONISEN NAVIGOINNIN
APUVÄLINEET JA REITTISUUNNITTELU
pe 17-19:30, la 9-11:30, su 9-12:30, 3 krt. 10t/40€
OPISTOTALO, Papinkatu 3, lk 209
9.10.2015 - 11.10.2015, Useita eri opettajia
Pe: Luokassa tutustumme GPS, karttaplotterit, elektroniset kartat, PC-laitteet, käsiplotterit, mobiililaitteet ja siihen mitä tietoa nämä
kertovat meille ja miten niitä voimme käyttää
reittisuunnittelussa (reittipisteet, reitit), La: Tutustumme uusimpiin laitteisiin jälleenmyyjällä.
Su: Harjoittelemme käyttöä veneessä.
151666 Joensuu
KATISKOITA, PILKKEJÄ JA
KAIRAN TEROITUSTA
ma, ti, ke & to 17:00-20:30, 4 krt. 16t/37€
PUUVERSTAS, Raatekankaantie 14, opetustila
7.12.2015 - 10.12.2015, Alpo Leinonen
Kurssilla opetellaan tekemään pystypilkkejä kotikonstein, katiskan valmistusta ja kairan teroitusta. Materiaalia voi ostaa opettajalta.
150705 Liperi UUTUUS!
NAVIGOINNIN PERUSTEET
la 9:00-12:00, su 9:00-12:00 2 krt. 8t/25€
Ylämyllyn koulu, PALOAUKEAN YKSIKKÖ,
Patteristontie 12 e, kuvataidelk
26.9.2015 - 27.9.2015, Juha Pasanen
Vesillä liikkuminen on hauskaa kun perusasiat
ovat hallinnassa. Merikartta, viitoitus, väistämissäännöt, elektronisen navigoinnin apuvälineet - kaikki taitoja, jotka veneen päällikön ja
miehistön tulee osata. Kurssi on aloitteleville
veneilijöille sekä jo hieman aikaa vesillä viettäneille, jotka eivät ole vielä käyneet mitään navigointikurssia. Loistava jatko Tutustu veneilyyn
-kurssille ja hyvä pohja Veneilijä-kurssille. Kirja:
Navigoinnin perusteet. Kaiku Books (2015).
50706 Outokumpu UUTUUS!
NAVIGOINNIN PERUSTEET
la & su 13:00-16:00, 2 krt. 8t/25€
KUMMUN 5-9 KOULU (Pohjoisaho),
Pohjoisahonkatu 29, luokka 9
26.9.2015 - 27.9.2015
Juha Pasanen
Katso edellinen kurssi.
KATSO MYÖS JOENSUUN VENEILYKOULUN KANSSA YHTEISTYÖSSÄ
JÄRJESTETYT KURSSIT S. 50
Käynnissä olevien kurssien vapaille paikoille voit ilmoittautua puhelimitse.
79
tekninen työ
PYHÄSELKÄ
Puutyö
151672 Pyhäselkä
PUUTYÖT JA ENTISÖINTI
ke 17:00-20:30, 10 + 10 krt. 80t/84 € + 84 €
PYHÄSELÄN LUKIO, Opettajantie 3 B, puutyölk
16.9.2015 - 25.11.2015 ja 13.1.2016 - 23.3.2016
Veli-Matti Nuora
Kurssilla mahdollisuus tehdä myös pienimuotoisia
entisöintitöitä!
151701 Pyhäselkä
PUUTÖITÄ VANHEMPI JA LAPSI YHDESSÄ A
ma 17:00-19:30, 4 krt. 12t/37€
HAMMASLAHDEN KOULU,
Hammaslahdentie 27, puutyölk
14.9.2015 - 5.10.2015, Ari Hyttinen
Yhteinen hetki tekemiseen. Tehdään puisia tarve-esineitä. Lähtövalmius lapselle, että vasara pysyy
kädessä. Aiheet työparit voivat valita (ja suunnitellakin) yhdessä. Koulun teknisen työn kirjat oppimateriaalina. Kurssimaksu veloitetaan vain vanhemmalta,
ilmoittautuminen vanhemman nimellä.
151702 Pyhäselkä
PUUTÖITÄ VANHEMPI JA LAPSI YHDESSÄ B
ma 17:00-19:30, 4 krt. 12t/37€
HAMMASLAHDEN KOULU,
Hammaslahdentie 27, puutyölk
19.10.2015 - 9.11.2015, Ari Hyttinen
Ks. edellinen kurssi.
151707 Pyhäselkä
PUULELUJEN VALMISTUS 1
ke 17:30-21:00, 4 krt. 16t/37€
HAMMASLAHDEN KOULU,
Hammaslahdentie 27, puutyölk
16.9.2015 - 7.10.2015, Ari Hyttinen
Valmistetaan puuleluja valmiiden piirustusten tai
omien suunnitelmien mukaan. Kurssi sopii niin
aloitteleville kuin edistyneemmillekin harrastajille.
151708 Pyhäselkä
PUULELUJEN VALMISTUS 2
ke 17:30-21:00 , 4 krt. 16t/37€
HAMMASLAHDEN KOULU,
Hammaslahdentie 27, puutyölk
21.10.2015 - 11.11.2015, Ari Hyttinen
Ks. Puulelujen valmistus 1.
Muut tekniikat
151665 Tuupovaara
PUUTYÖ, ENTISÖINTI,
KORISTEVEISTO JA TIFFANYTYÖ
to 18:00-20:30, 12 + 12 krt. 72t/76 € + 75 €
SAARIVAARAN NUORISOSEURAN TALO,
Hoilolantie 46,
10.9.-3.12.2015 ja 14.1.-14.4.2016, Alpo Leinonen
KIIHTELYSVAARA
Puutyö, entisöinti ja
verhoilu
Puutyö ja muut tekniikat
151655 Kiihtelysvaara UUTUUS!
ÄITIEN PUUTYÖT JA KEKSIJÄKURSSI
ma 15:30-18:00, 12 + 12 krt. 72t/76 € + 75 €
KIIHTELYSVAARAN KOULU,
Tohmajärventie 145, puutyölk
7.9.-30.11.2015 ja 11.1.-11.4.2016, Alpo Leinonen
Tällä kurssilla teemme puutöitä, kehittelemme
keksintöjä idearikkaassa seurassa ja valmistamme
koekappaleita keksimistämme tuotteista.
151656 Kiihtelysvaara
PUU- JA METALLITYÖ
ma 18:00-20:30, 12 + 12 krt. 72t/76 € + 75 €
KIIHTELYSVAARAN KOULU,
Tohmajärventie 145, puutyölk
7.9.-30.11.2015 ja 11.1.-11.4.2016, Alpo Leinonen
Metalli- ja puutöitä samalla kurssilla!
151661 Kiihtelysvaara
PUUTYÖ JA ENTISÖINTI OPSET
ti 18:00-20:30, 12 + 12 krt. 72t/71 € + 70 €
RAATEVAARAN KYLÄTALO,
Hyypiäntie 681, puutyölk
8.9. - 1.12.2015 ja 12.1. - 5.4.2016, Alpo Leinonen
151659 Kiihtelysvaara UUTUUS!
HOPEAKORU-, TIFFANY- JA
KORUKIVIKURSSI
ti 15:30-18:00, 12 + 12 krt. 72t/76 € + 75 €
RAATEVAARAN KYLÄTALO, Hyypiäntie 681, puutyölk
8.9. - 1.12.2015 ja 12.1. - 5.4.2016, Alpo Leinonen
Kurssilla valmistamme hopea- ja pronssikoruja sekä teemme hopealusikantuunausta, tiffanytöitä ja
hiomme korukiviä.
TUUPOVAARA
151635 Pyhäselkä UUTUUS!
TOIMIVA TALOYHTIÖ
ti 17:00-19:30, 3 krt. 9t/25€
PYHÄSELÄN LUKIO, Opettajantie 3 B, atk-lk
20.10.2015 - 3.11.2015, Pirkko-Liisa Hirvonen
Mitä pitää sisällään uusi asunto-osakeyhtiölaki?
Entä mitkä ovat taloyhtiön hallituksen tehtävät ja
miten jakautuu vastuu? Mitä taloyhtiön vakuutuksen kuuluu korvata? Kurssilla opitaan myös yhtiökokouksen järjestämiseen liittyvät asiat, miten
päätöksiä tehdään ja toimintakertomuksen teko.
Puutyö
ENO
151663 Tuupovaara
PUUTYÖ, ENTISÖINTI JA TIFFANYTYÖ
ke 18:00-20:30, 12 + 12 krt. 72t/76 € + 75 €
TUUPOVAARAN YLÄKOULU,
Vesitornintie 5 A, puutyölk
9.9. - 2.12.2015 ja 13.1. - 6.4.2016, Alpo Leinonen
Puutyö ja metallityö
151668 Eno
PUUTYÖ JA TAONTA
ke 17:30-21:00, 10 + 10 krt. 80t/84 € + 84 €
ENON YLÄKOULU (6-9),
Alapappilantie 6 E, teknisen työnlk
16.9.-25.11.2015 ja 13.1.-23.3.2016, Heikki Kontturi
Puutyöt ja taonta uusissa teknisen työn tiloissa!
Vapaavalintaisten puutöiden lisäksi kurssilla on
mahdollisuus valmistaa koriste- ja käyttöesineitä
kuten puukkoja.
80
151095 Eno
HOPEATYÖVIIKONLOPPU
pe 17-20:15, la & su 10-16:45, 3 krt. 20t/46€
ENON YLÄKOULU (6-9), Alapappilantie 6 E, kuvataidelk
25.9.2015 - 27.9.2015, Anne Tikkanen
Hopeatyökurssilla valmistetaan hopeakoruja sekä levy- että ketjutyötekniikoita käyttäen.Voit
myös muokata vanhat hopealusikat vaikkapa
koruiksi. Materiaalia voi ostaa opettajalta.
151662 Tuupovaara
NAISTEN NIKKARIPIIRI
JA TIFFANYTYÖ OPSET
ke 15:15-17:45, 12 + 12 krt. 72t/71 € + 70 €
TUUPOVAARAN YLÄKOULU,
Vesitornintie 5 A, puutyölk
9.9. - 2.12.2015 ja 13.1. - 6.4.2016, Alpo Leinonen
Monipuolista harrastamista yhdellä ja samalla
kurssilla!
151664 Tuupovaara
PUUTYÖ, ENTISÖINTI JA
TIFFANYTYÖ OPSET
to 14:45-17:15, 12 + 12 krt. 72t/71 € + 70 €
TUUPOVAARAN YLÄKOULU,
Vesitornintie 5 A, puutyölk
10.9.-3.12.2015 ja 14.1.-14.4.2016, Alpo Leinonen
KONTIOLAHTI
151637 Kontiolahti
PUUTYÖ JA ENTISÖINTI A
ma 17:30-21:00, 10 + 10 krt. 80t/84 € + 84 €
KYLMÄOJAN KOULU, Pohjatuulentie 6,
teknisen työn lk
14.9. - 23.11.2015 ja 11.1. - 21.3.2016, Petri Itälä
151638 Kontiolahti
PUUTYÖ JA ENTISÖINTI B
ti 17:30-21:00, 10 + 10 krt. 80t/84 € + 84 €
KONTIOLAHDEN KOULU, Keskuskatu 11, tekn. työ
15.9. - 24.11.2015 ja 12.1. - 22.3.2016, Petri Itälä
151681 Kontiolahti
VERHOILU JA PUUOSIEN ENTISÖINTI
to 17:30-21:00, 10 + 10 krt. 80t/84 € + 84 €
KYLMÄOJAN KOULU,
Pohjatuulentie 6, teknisen työn lk
17.9.-26.11.2015 ja 14.1.-31.3.2016, Matti Lehikoinen
Tällä kurssilla voit sekä entisöidä tai korjata kuluneet puuosat että verhoilla vaikkapa vanhan nojatuolin uuteen uskoon.
LIPERI
Puutyö
151673 Liperi
PUUTYÖ
ti 17:30-21:00, 12 + 12 krt. 96t/101 € + 101 €
LIPERIN KOULU, Koulutie 2, puutyölk K03
8.9.-1.12.2015 ja 12.1.-5.4.2016, Jukka Saharinen
Materiaalia voi ostaa paikan päältä.
151674 Liperi UUTUUS!
SÄHKÖKITARAN JA
-BASSONRAKENNUSKURSSI
ke 17:30-21:00, 12 + 12 krt. 96t/101 € + 101 €
LIPERIN KOULU, Koulutie 2, puutyölk K03
9.9. - 2.12.2015 ja 13.1. - 6.4.2016, Juha Lötjönen
Lähtökohtana Fender- tai Gibson-tyyppinen sähkökitara. Myös sähköbasson valmistaminen onnistuu! Ensimmäisellä kerralla mukanaolo välttämätön. Silloin työturvallisuusasiaa, suunnittelua ja
raaka-ainehankinnoista sopimista.
Metalli- ja lasityö
151093 Liperi
HOPEATYÖVIIKONLOPPU 1
pe 17-20:15, la & su 10:00-16:45, 3 krt. 20t/46€
YLÄMYLLYN YRITYSTALO, Tehtaantie 8, grafiikanlk
11.9.2015 - 13.9.2015, Anne Tikkanen
Hopeatyökurssilla valmistetaan hopeakoruja sekä
levy- että ketjutyötekniikoita käyttäen. Voit myös
muokata vanhat hopealusikat vaikkapa koruiksi.
Materiaalia voi ostaa opettajalta.
151094 Liperi
HOPEATYÖVIIKONLOPPU 2
pe 17-20:15, la & su 10:00-16:45, 3 krt. 20t/46€
YLÄMYLLYN YRITYSTALO, Tehtaantie 8, grafiikanlk
20.11.2015 - 22.11.2015, Anne Tikkanen
Ks. edellinen kurssi.
Lisätiedot kursseista ja tapahtumista www.joensuunseudunkansalaisopisto.fi
koti ja puutarha
151097 Liperi
HOPEATYÖVIIKONLOPPU
la & su 10:00-16:45 2 krt. 16t/37€
LIPERIN KOULU, Koulutie 2, metallityölk
14.11.2015 - 15.11.2015, Anne Tikkanen
Ks. edellinen kurssi.
150821 Liperi
TIFFANY- JA LYIJYLASIKURSSI
ti 18:00-20:30, 12 + 12 krt. 72t/76 € + 75 €
YLÄMYLLYN YRITYSTALO, Tehtaantie 8, grafiikanlk
8.9.- 1.12.2015 ja 12.1.- 5.4.2016, Pia Renkonen
UUSI PAIKKA! Kurssilla valmistetaan lasitöitä tiffany- ja lyijylasitekniikalla. Sopii sekä vasta-alkajille
että aiemmin lasitöitä harrastaneille, työkaluja lainattavissa kurssipaikalla!
Katso Liperin ja Outokummun
veneilykurssit sivulta 80.
OUTOKUMPU
Puutyö
151629 Outokumpu
PUUTYÖT A OPSET
ti 15:45-18:15, 12 + 12 krt. 72t/71 € + 70 €
KUMMUN 5-9 KOULU (Pohjoisaho),
Pohjoisahonkatu 29, puutyölk
8.9.2015 - 1.12.2015 ja 12.1.2016 - 5.4.2016
Pirjo-Leena Kuronen
151630 Outokumpu
PUUTYÖ B
ti 18:30-21:00, 12 + 12 krt. 72t/76 € + 75 €
KUMMUN 5-9 KOULU (Pohjoisaho),
Pohjoisahonkatu 29, puutyölk
8.9.2015 - 1.12.2015 ja 12.1.2016 - 5.4.2016
Pirjo-Leena Kuronen
151682 Outokumpu UUTUUS!
PUUKONVALMISTUSKURSSI
pe 17:45-21, la & su 9:00-15:45, 6 krt. 40t/92€
KUMMUN 5-9 KOULU (Pohjoisaho),
Pohjoisahonkatu 29, puutyölk
6.11.2015 - 15.11.2015, Ari Hopponen
Kurssilla valmistetaan omaan käteen sopiva peruspuukko. Terä taotaan hiiliteräksestä, hiotaan,
karkaistaan ja päästetään. Valmistetaan hela ja terään sopiva puukahva, joka muotoillaan, hiotaan
ja pintakäsitellään. Kootaan lesta ja ommellaan
nahkainen tuppi, joka voidaan koristella, värjätä
ja pintakäsitellä. Materiaalimaksu 40 € maksetaan
opettajalle.
POLVIJÄRVI
Puu- ja metallityö
151632 Polvijärvi
PUUTYÖ JA ENTISÖINTI
ke 17:30-21:00, 12 + 12 krt. 96t/101 € + 101 €
POLVIJÄRVEN KOULUKESKUS, C-talo,
Polvijärventie 6, puutyölk
9.9.2015 - 2.12.2015 ja 13.1.2016 - 6.4.2016
Pirjo-Leena Kuronen
151096 Polvijärvi
HOPEATYÖVIIKONLOPPU
pe 17:00-20:15, la & su 10-16:45, 3 krt. 20t/46€
POLVIJÄRVEN KOULUKESKUS, B-talo,
Polvijärventie 6, kuvataide/tekstiili
2.10.2015 - 4.10.2015, Anne Tikkanen
Hopeatyökurssilla valmistetaan hopeakoruja sekä
levy- että ketjutyötekniikoita käyttäen.Voit myös
muokata vanhat hopealusikat vaikkapa koruiksi.
Materiaalia voi ostaa opettajalta.
KOTITALOUS JA
PUUTARHA
JOENSUU
(kantakaupunki)
Kotiruoka
151016 Joensuu UUTUUS!
ESPANJALAINEN KEITTIÖ
to 18:00-19:30, la 10:00-16:15, 2 krt. 10t/25€
LYSEON PERUSKOULU, Koskikatu 10,
B 104 kotitalouslk
1.10.2015 - 3.10.2015, Jaume Gort-Oromi
Valmistetaan perinteinen espanjalainen menu:
kroketit (Croqvetas), alkukeitto (Sopa Castellana), paella (Paella de arroz) ja jälkiruoaksi friteeratut puikot (Churros) suklaakastikkeen kera.
Info-illassa to 1.10. saat tietoa Espanjan ruokaperinteestä ja ohjeet raaka-aineiden ostoon lauantaita varten. Opetus englanniksi.
151021 Joensuu
INTIALAISTEN CURRY-RUOKIA /
INDIAN CURRY DISHES
la 10:00-16:15, 1 krt. 8t/25€
LYSEON PERUSKOULU,
Koskikatu 10, B 104 kotitalouslk
24.10.2015 - 24.10.2015, Pramod Jayaprakash
Curry ei ole vain mausteseos, vaan nimitys useille herkullisille kastikkeille. Se esiintyy satoina
erilaisina yksilöllisinä makuina ja koostumuksina.
Curryjen valmistamisessa käytetään runsaasti
erilaisia mausteita, yrttejä, öljyjä, kasviksia, kanaa, kalaa ja lihaa. Opetus on englanniksi. 20 €
raaka-ainemaksu opettajalle. Huom. ilmoittaudu
9.10. mennessä (sitova ilm.!). Nettisivuilla lisää
tietoa kurssista.
151025 Joensuu UUTUUS!
MAKEAA MAHAN TÄYDELTÄ
to 16:00-20:00 2 krt. 10t/25€
LYSEON PERUSKOULU,
Koskikatu 10, B 104 kotitalouslk
29.10.2015 - 5.11.2015, Lilli Lempessalmi
29.10. Halloween-juhliin tehdään kauhistuttavan herkullisia leipomuksia, jotka koristellaan ja
kuorrutetaan teeman mukaisesti. 5.11. Isänpäivän brunssi koostuu monipuolisesti suolaisesta
ja makeasta, raikkaasta smoothiesta täytettyihin
croissantteihin. Raaka-ainemaksu 15 € opettajalle 1. kerralla.
151028 Joensuu UUTUUS!
PERINTEISET JOULULEIVONNAISET
pe 16:30-19:00, la 10:00-15:30, 2 krt. 10t/25€
LYSEON PERUSKOULU, Koskikatu 10,
B 104 kotitalouslk
27.11.2015 - 28.11.2015, Anja-Liisa Rintala
Valmistetaan maistuvaa joulupullaa ja -leipää
suomalaiseen ja keskieurooppalaiseen (esim.
jouluhalko) tapaan. Taiteillaan myös piparilinna
koristeluineen. Materiaalimaksu opettajalle ostoskuittien mukaan.
Katso myös nämä VIP-kurssit
opinto-oppaan sivulta 50:
•
RAAKASUKLAALABORATORIO -VIP (3t)
•
PUHDISTA KEHOSI SYÖMÄLLÄ DETOX-KURSSI -VIP (3t)
•
ILOISTA JA TULISTA - UNKARILAINEN
RUOKAKURSSI -VIP (8t)
KOTOISTA JA
KANSAINVÄLISTÄ PERINTEITÄ JA
UUTUUKSIA
Suomenkin kansainvälistyessä on meillä
mahdollisuus tutustua eri maiden ruokakulttuureihin syntyperäisten opettajien
johdolla (opetus on näillä kursseilla englanniksi, tulkkausapua on saatavilla). Tänä
syksynä uutta on Espanjalainen keittiö
-kurssi, jolla päästään muutaman tyypillisen
espanjalaisen ruokalajin makuun. Aasialaisista ruoista tarjotaan Intialaiset curryruoat
-kurssia.
Kiinnostus ruoan alkuperään
ja
terveysvaikutuksiin sekä erilaisten ruoka-aineallergioiden yleistyminen lisäävät
tarvetta järjestää näistä opastusta: Keventäjän keittiö- ja Raakaa ravintoa -kursseilla
Lyseon peruskoululla paneudutaan ei-eläinperäiseen ruoanlaittoon. Outokummussa
on ohjelmassa Vegaaniruokaa ja -leivontaa
-kurssi tiiviinä viikonloppupakettina syyskuussa. Vip-paketin avulla voi tutustua terveelliseen ravintoon Joensuussa ja Liperissä
lyhyiden kurssien muodossa (Raakasuklaa,
Detox, Juurekset, Tofu, Smoothiet).
Pimeää syksyä piristävät muutamat juh-
lapäivät, joissa niihin sopiva ruoka ja leivonnaiset ovat tärkeässä roolissa: Halloweeniin
ja Isänpäivään laitetaan herkkuja kahtena
torstaina Makeaa mahan täydeltä -kurssilla; Perinteisiä joululeivonnaisia -kurssilla
varmistellaan entisiä taitoja ja opitaan uusia
leivontaniksejä (nämä kurssit ovat Lypellä).
Outokummussa ja nyt myös Kontiolah-
della on miehille omat ruoanlaittokurssit.
Lisäksi Kontiolahden Kotiseutukeskuksella
kurkistetaan maakuntien ruoka- ja leivontaperinteisiin toivotulla 3 ke-illan lyhytkurssilla.
Ulkotiloissa
tapahtuvaa kokkailua pääsee taas kokeilemaan Kalmonkatiskalla
Nuotiogourmeeta luonnossa - ja Riistaa
nuotiolla -kursseilla alkusyksystä 2 lauantaina. Metsässä liikutaan myös Syksyn satoa
luonnosta -kurssilla Särkivaarassa, missä
kasvien tunnistamisen ja keruun lisäksi laitetaan niistä terveellistä syötävää.
Kehitysvammaisten
ruokakurssit jatkavat entisissä paikoissa ja aikoina, uutena
Hammaslahden kurssi.
Kursseilla on opiston kurssimaksun lisäksi
raaka-ainemaksu, mikä peritään 1. kokoontumisessa. Ota mukaan myös essu ja sisäkengät. Ruokatarvikkeiden hankkimisen
takia mahd. peruutukset ajoissa! Ruoka-ainerajoitteista myös tieto vastuuopettajalle!
Onnistuneita kokkauksia,
toivottelee ELINA MARTIKAINEN, OPETTAJA
Seuraa ja tykkää: facebook.com/joensuunseudunkansalaisopisto
81
koti ja puutarha
151144 Joensuu
KOTITALOUTTA KEHITYSVAMMAISILLE
(JOENSUULAISET)
ke 17:00-19:15, 6 krt. 18t/37€
LYSEON PERUSKOULU,
Koskikatu 10, B 104 kotitalouslk
9.9.2015 - 25.11.2015, Leila Helenius
Kokoontumiset joka toinen viikko 9.9., 23.9.,
7.10., 28.10., 11.11. ja 25.11. Henkilökohtainen
avustaja tarvittaessa mukaan, opistolta paikalla
1 avustaja. Valmistetaan helppotekoisia ruokia ja
nautitaan ne yhdessä. Tarvikemaksu 25 € opettajalle 1. kerralla. Käynti opetustilaan Urheilutalon
puoleisesta B-ovesta. EI VERKKOILM.
151267 Joensuu
RIISTAA NUOTIOLLA
la 9:00-15:30, 1 krt. 8t/25€
KALMON KATISKA, Kukkosensaari 5 b, Kalastusmaja
3.10.2015 - 3.10.2015, Markku Laatikainen
Perinteisen hirvikäristyksen taikamausteet! Mitä
sorsan lisukkeeksi? Miten savustan poronfileen?
Millä voi liekittää riekon? Vastaukset näihin ja
paljon muuta tällä kurssilla! Raaka-ainemaksu
15 € opettajalle. Kurssipaikkana Joensuun kalastuskunnan kalamaja Kalmonkatiska Kuhasalossa.
Kokoontuminen Kukkosensaaren parkkipaikalla.
Mukaan tarvitset iloisen mielen, säänmukaisen
vaatetuksen ja puukon.
151145 Joensuu
KOTITALOUTTA KEHITYSVAMMAISILLE
(MAAKUNTALAISET)
ke 17:00-19:15, 6 krt. 18t/37€
LYSEON PERUSKOULU,
Koskikatu 10, B 104 kotitalouslk
16.9.2015 - 2.12.2015, Leila Helenius
Kokoontumiset joka toinen viikko 16.9., 30.9.,
21.10., 4.11., 18.11. ja 2.12. Ks. edellinen kurssi.
EI VERKKOILMOITTAUTUMISTA.
Piha- ja puutarha
151541 Joensuu
KEVENTÄJÄN KEITTIÖ
la &,su 10:00-14:00, 2 krt. 10t/25€
LYSEON PERUSKOULU,
Koskikatu 10, B104 kotitalouslk
26.9.2015 - 27.9.2015, Larissa Potkonen
Käydään läpi helppoja tapoja lisätä vihreän määrää keittiössä ja arkisessa ruoanvalmistuksessa.
Perehdytään myös kasvirasvojen käyttöön sekä
lihaproteiinin korvaamiseen kasviproteiineilla.
Kumpanakin päivänä valmistetaan ateriakokonaisuus, joka sisältää salaatin/alkuruoan, pääruoan
ja jälkiruoan. 15 € raaka-ainemaksu opettajalle.
151545 Joensuu
RAAKAA RAVINTOA
la & su 10:00-14:00, 2 krt. 10t/25€
LYSEON PERUSKOULU,
Koskikatu 10, B104 kotitalouslk
14.11.2015 - 15.11.2015, Larissa Potkonen
Valmistetaan ateriakokonaisuuksia noudattaen
raakaravinnon ja elävän ravinnon periaatteita.
Tutustutaan myös idättämiseen, kotoisiin suomalaisiin superruokiin sekä raakaleivonnaisten
valmistamiseen. Ateriat ovat täysin vegaanisia,
laktoosittomia ja gluteenittomia. Luvassa uusia
entistä herkullisempia reseptejä! 20 € raaka-ainemaksu opettajalle 1. kerralla.
Luonnon antimet
151264 Joensuu
NUOTIOGOURMEETA LUONNOSSA
la 9:00-15:30, 1 krt. 8t/25€
KALMON KATISKA, Kukkosensaari 5 b, Kalastusmaja
26.9.2015 - 26.9.2015, Markku Laatikainen
Neljän ruokalajin kokonaisuus nuotiolla - tule
testaamaan, tehdään yhdessä nuotiogourmeeta!
Raaka-ainemaksu 10 € opettajalle. Kurssipaikkana Joensuun kalastuskunnan kalamaja Kalmonkatiska Kuhasalossa. Kokoontuminen Kukkosensaaren parkkipaikalla. Mukaan tarvitset iloisen
mielen, säänmukaisen vaatetuksen ja puukon.
Katso myös UUTUUS-kurssit:
•
PUNOTAAN LUONNONMATERIAALEISTA JA KIERRÄTETÄÄN s. 75
•
82
NIKSIBETONISTA PUUTARHAAN s. 75
151539 Joensuu UUTUUS!
JOULUISIA SIDONTATÖITÄ JA
LUONNONMATERIAALEJA
ke 18:00-20:30, la 10:00-15:00, 2 krt. 9t/25€
LYSEON PERUSKOULU,
Koskikatu 10, D 111 kuvataidelk
18.11.2015, 28.11.2015, Helena Jämsen
Työstetään luonnonmateriaaleja ja sidotaan niistä kransseja, pöytä- ja seinäkoristeita, joiden
muodot voivat olla pyöreitä, viuhkamaisia tai
vaikkapa valloittavan hupaisia. Koristeisiin voidaan sitoa myös kukkia. Lisäksi jouluisten leikko- ja ruukkukukkien hoitoa sekä ideoita muiden
jouluisten sidontatöiden valmistamiseen. 1. kerralla saat ohjeet luonnon- ja muun materiaalin
keräämiseen sekä hankintaan.
150911 Joensuu UUTUUS!
KUKKA-ASETELMIA IKEBANAA SOVELTAEN
ti 17:30-20:00, la 10:00-16:00, 2 krt. 10t/25€
LYSEON PERUSKOULU, Koskikatu 10, D 109 tekstiililk
20.10.2015, 24.10.2015, Liisa Kontturi
Ikebana on japanilaista kukkienasettelutaidetta,
kurssilla perehdytään asettelun perusteisiin ja toteutuksiin. Harjoitusten avulla hyödynnetään kotoisia materiaaleja ja sovelletaan ikebanan tarjoamia
tekniikoita omissa asetelmissa. Huom. ilmoittaudu
6.10. mennessä.
151608 Joensuu UUTUUS!
IKEBANA-ASTIAT
pe 6.11. 17-18:30, la 7.11 10-15, pe 19.11 17-19:30,
la 27.11. 17-18:15, 4 krt. 12t/30€
PEKKALAN KARTANO, Pekkalankatu 7, keramiikka
6.11.2015 - 27.11.2015
Riikka-Liisa Eskelinen, Liisa Kontturi
Tule tekemään omat astiat ikebana-asetelmille!
Lauantaina tutustutaan keramiikan perusteisiin ja
muotoillaan käsinrakennustekniikoin ikebanan astiamuodot (esim. matala moribana tai korkea maljakko nageire -tyyliin). Toisella kerralla työt lasitetaan, mikä antaa astioille vedenpitävyyden. Tutustu
keramiikkaan ja japanilaiseen ikebanaan. Rakenna
itse koko ikebana -kokonaisuus!
151512 Joensuu UUTUUS!
PIHASUUNNITTELU
la 10:00-14:15, 1 + 3 krt. 20t/60€
OPISTOTALO, Papinkatu 3, lk 201
7.11.2015 ja 23.1.2016 - 20.2.2016, Juha Forsblom
Kuinka oma piha ja puutarha suunnitellaan viihtyisäksi,
helppohoitoiseksi ja toimivaksi? Kurssilla käydään
läpi suunnitteluun vaikuttavat tekijät. Sijoittelemme
pihan eri toiminnot oikeille paikoilleen. Mahdollisuus
oman suunnitelman tekoon ohjauksessa. Ensimmäisellä kerralla 7.11. käsitellään pihasuunnitteluun
liittyviä asioita ja annetaan ohjeet oman pihan valokuvaukseen ja mittaamiseen. Kevään kokoontumisilla 23.1., 6.2. ja 20.2. jäsennellään oman pihan
toimintoja, piirretään suunnitelmaa ja mietitään
kasvivalintoja.
PYHÄSELKÄ
151035 Pyhäselkä
KOTITALOUTTA KEHITYSVAMMAISILLE
to 16:00-18:15, 6 krt. 18t/37€
KOTIPIHAN TOIMINTAKESKUS, Autoilijantie 13
17.9.2015 - 3.12.2015
Riikka Jokela
Kokoontumiset joka toinen viikko 17.9., 1.10.,
22.10., 5.11., 19.11. ja 3.12. Henkilökohtainen
avustaja tarvittaessa mukaan. Valmistetaan
helppotekoisia ruokia ja nautitaan ne yhdessä.
Tarvikemaksu 25 € tuodaan opettajalle 1. kerralla. EI VERKKOILMOITTAUTUMISTA.
KIIHTELYSVAARA
151036 Kiihtelysvaara
KOTITALOUTTA KEHITYSVAMMAISILLE
to 16:00-18:15, 6 krt. 18t/37€
KIIHTELYSVAARAN KOULU,
Tohmajärventie 145, kotitalouslk 01
24.9.2015 - 10.12.2015
Riikka Jokela
Kokoontumiset joka toinen viikko 24.9., 8.10.,
29.10., 12.11., 26.11. ja 10.12. Henkilökohtainen avustaja tarvittaessa mukaan. Valmistetaan
helppotekoisia ruokia ja nautitaan ne yhdessä.
Tarvikemaksu 25 € tuodaan opettajalle 1. kerralla. EI VERKKOILMOITTAUTUMISTA.
151069 Kiihtelysvaara
SYKSYN SATOA LUONNOSTA
ti 17:00-20:30, la 9:00-16:30, 2 krt. 14t/32€
SÄRKIVAARAN KYLÄTALO, Kissapurontie 10, lk
8.9.2015 - 12.9.2015, Arja Leinonen
Opitaan hyödyntämään ajankohtaisia luonnonantimia jokapäiväisessä elämässä. 1.kerralla
tietoa syksyn villiyrttien, sienien ja marjojen käsittelystä ja käytöstä mm. ravintona ja rohtona.
2. kerralla pääpaino sienissä; retki luontoon,
sienien keruu ja tunnistaminen. Valmistamme
myös terveellistä syötävää luonnon tarjoamia
superfoodeja hyödyntäen. Pieni tarvikemaksu
opettajalle.
LIPERI
151037 Liperi
KOTITALOUTTA KEHITYSVAMMAISILLE
ma 15:15-17:30, 3 krt. 18t/37€
HONKALAMPI-KESKUS,
Ylämyllyntie 94, kotitalouslk.
21.9.2015 - 7.12.2015
Eeva Sivonen-Vattulainen
Kokoontumiset joka toinen viikko 21.9., 5.10.,
26.10., 9.11., 23.11. ja 7.12. Opitaan laittamaan
helppotekoista terveellistä ruokaa ja leivonnaisia.
Tarvikemaksu 15 € opettajalle 1. kokoontumisessa. EI VERKKOILMOITTAUTUMISTA.
Katso myös nämä VIP-kurssit
opinto-oppaan sivulta 51:
•
•
•
•
•
Ilmoittaudu viimeistään viikko ennen kurssin alkua.
JUUREKSET KEITTIÖSSÄ -VIP (3t)
TOFU-KURSSI -VIP (3t)
SMOOTHIEBAARI -VIP (3t)
SYÖMISET SYYNIIN: LAADI OMA
RAVINTO-OHJELMASI - VIP (6t)
PUHDISTA KEHOSI SYÖMÄLLÄ DETOX-KURSSI -VIP (3t)
koti ja puutarha
KONTIOLAHTI
151032 Kontiolahti UUTUUS!
PERINNERUOKIA JA -LEIVONNAISIA
ke 17:30-20:00,
ke 17:30-20:45, 3 krt. 10t/25€
KONTIOLAHDEN KOTISEUTUKESKUS,
Vierevänniementie 5
16.9.2015 - 30.9.2015
Päivi Kaikkonen
Toivottu kurssi! Kurkistetaan karjalaiseen ja
muidenkin maakuntien perinneruokakulttuuriin. Tehdään perinneruokia ja -leivonnaisia
tähän päivään sopiviksi. Raaka-ainemaksu
opettajalle ostoskuittien mukaan.
151034 Kontiolahti UUTUUS!
MIESTEN KEITTIÖ
ke 17:30-20:00,
ke 17:30-20:45, 3 krt. 10t/25€
KONTIOLAHDEN KOTISEUTUKESKUS,
Vierevänniementie 5
7.10.2015 - 28.10.2015
Päivi Kaikkonen
Toivottu kurssi! Valmistetaan helppoja arkiruokia ja -leivonnaisia osallistujien toiveet
huomioiden. Raaka-ainemaksu opettajalle
ostoskuittien mukaan.
151143 Kontiolahti
KOTITALOUTTA
KEHITYSVAMMAISILLE
ti 16:00-18:15, 4 krt. 12t/25€
TYÖTANHUA, Yrittäjäntie 6, kerhotila
22.9.2015 - 8.12.2015, Krista Reijonen
Kokoontumiset ti 22.9., 20.10., 10.11. ja
8.12. Henkilökohtainen avustaja tarvittaessa
mukaan. Valmistetaan helppotekoisia ruokia
ja nautitaan ne yhdessä. Tarvikemaksu 20
€ opettajalle 1. kerralla. EI VERKKOILMOITTAUTUMISTA.
OUTOKUMPU
151038 Outokumpu
MIESTEN RUOKAA
ma 18:00-20:30, 9 krt. 27t/62€
KUMMUN 5-9 KOULU (Pohjoisaho),
Pohjoisahonkatu 29, luokka 5/kotitalous
28.9.2015 - 30.11.2015, Riitta Belov
Kurssin sisältö suunnitellaan yhdessä: toiveet huomioidaan. Ruoanvalmistuksessa ja
leivonnassa hyödynnetään mahdollisuuksien
mukaan puutarhan, metsän ja järven antimia. Kurssi sopii sekä aloitteleville että harjaantuneille kokkaajille. Raaka-ainemaksu
opettajalle ostoskuittien mukaan.
151536 Outokumpu
VEGAANIRUOKAA JA -LEIVONTAA
la & su 10:00-14:00, 2 krt. 10t/25€
KUMMUN 5-9 KOULU (Pohjoisaho),
Pohjoisahonkatu 29, luokka 5/kotitalous
19.9.2015 - 20.9.2015,Larissa Potkonen
La 19.9. Kasvisruokaa syksyn sadosta. Valmistetaan yhtenäinen ateriakokonaisuus
hyödyntäen kauden tuoreita antimia; mausteita ja vivahteita lainataan eri kulttuurien
keittiöperinteistä. Su 20.9. Munattoman ja
maidottoman / vegaanisen leivonnan ABC.
Käydään läpi erilaisia vaihtoehtoja allergiavapaaseen ja ei-eläinperäiseen leivontaan.
Valmistetaan kakkuja, leivonnaisia ja sämpylöitä. Raaka-ainemaksu 15 € opettajalle
1. kerralla.
KURSSI KÄYNNISTYY VAIN, JOS
ILMOITTAUTUNEITA ON RIITTÄVÄSTI
VIIKKO ENNEN KURSSIN ALKAMISTA.
ILMOITTAUDUTHAN SIIS AJOISSA!
LUE KAIKKI ILMOITTAUTUMISINFOT SIVULTA 3.
ILMOITTAUTUMINEN
NETISSÄ
http://webkuha.jns.fi/
19.8. klo 9 alkaen
PUHELIMITSE TAI TOIMISTOSSA
013 337 5929 / Opistotalo, Papinkatu 3
24.8. alkaen
ma–to klo 10–15, pe klo 9–12 (2.9. saakka)
ma–to klo 10–16.30, pe klo 9–12 (2.9.–13.12.)
Non scholae,
sed vitae
discimus.
KURSSITOIVEET
KUULUVILLE!
Kerro meille milloin, mitä, missä ja millaisen kurssin
sinä haluaisit kurssitarjontaamme:
www.joensuunseudunkansalaisopisto.fi
Huomioimme toiveita seuraavan kauden
kurssisuunnittelussa.
Emme opiskele koulua,
vaan elämää varten.
JOENSUUN SEUDUN KANSALAISOPISTO
Papinkatu 3, 80110 Joensuu
www.joensuunseudunkansalaisopisto.fi
facebook.com/joensuunseudunkansalaisopisto
013 3375929
KEVÄÄN 2016 OPINTO-OPAS
Kevään uusien kurssien opinto-opas ja asiakaslehti
POINTTI jaetaan koteihin tammikuun alussa.
Uudet kurssit nähtävillä nettisivuilla jo joulukuussa.
Seuraa tiedotuskanaviamme!