Avaa tiedosto - Tampereen yliopisto
TAMPEREEN YLIOPISTO JOHTAMISKORKEAKOULU Yrityksen laskentatoimi Vastuullista vai ei? Verot ja yritysten yhteiskuntavastuu suomalaisessa kontekstissa Yrityksen taloustiede, laskentatoimi Pro gradu -tutkielma Toukokuu 2015 Ohjaajat: Matias Laine & Salme Näsi Kirsi Kalliola TIIVISTELMÄ Tampereen yliopisto Johtamiskorkeakoulu; yrityksen laskentatoimi Tekijä: Tutkielman nimi: KALLIOLA, KIRSI Vastuullista vai ei? Verot ja yritysten yhteiskuntavastuu suomalaisessa kontekstissa 84 sivua Toukokuu 2015 Verot, yhteiskuntavastuu, legitimaatio, verojalanjälki Pro gradu -tutkielma: Aika: Avainsanat: Yhteiskuntavastuu on ehtinyt jo muodostumaan arkipäiväiseksi yritysmaailmassa, mutta verot on liitetty yritysten yhteiskuntavastuuseen vasta viime vuosien aikana. Julkinen kritiikki yritysten harjoittamaa aggressiivista verosuunnittelua kohtaan on pakottanut yritykset tarkastelemaan kriittisesti verosuunnittelukäytäntöjään. Useissa yrityksissä aggressiivinen verosuunnittelu on kuitenkin ehtinyt muodostua normiksi, ja tästä syystä verojen ymmärtäminen yhteiskuntavastuun osana voi tuottaa hankaluuksia. Tämän tutkimuksen tavoitteena on lisätä ymmärrystä siitä, miten verot nähdään osana yhteiskuntavastuuta suomalaisessa yhteiskunnassa, ja miten vastuullisesta veronmaksusta voidaan raportoida. Tutkimus sisältää kaksi empiiristä osiota, joista ensimmäisessä aihetta lähestytään sanomalehtikirjoittelun pohjalta, ja toisessa tutkitaan kolmen esimerkkiyrityksen verojalanjälkiraportteja. Lehtikirjoitusten avulla pyritään selventämään miten verot ymmärretään osana yhteiskuntavastuuta suomalaisessa yhteiskunnassa, ja mitä odotuksia yhteiskunta asettaa yrityksille. Verojalanjälkiraporttien avulla pyritään syventämään lehtikirjoittelusta saatua näkemystä sitä, miten yritykset itse ymmärtävät verot osana yhteiskuntavastuutaan. Lisäksi raportteja analysoimalla kartoitetaan miten veroista voi ylipäätään raportoida yhteiskuntavastuun osana. Tutkimusta ohjaa legitimaatioteoria, jonka mukaan yrityksen ja yhteiskunnan arvojen tulee kohdata, jotta yrityksillä olisi oikeutus toimia yhteiskunnassa. Tutkimuksen tulokset osoittavat, että yrityksillä ja yhteiskunnalla on osittain ristiriitaiset näkemykset siitä, miten verot tulisi ymmärtää osana yhteiskuntavastuuta. Useat yritykset pyrkivät oikeuttamaan aggressiivisen verosuunnittelun perustelemalla toimivansa lakien sallimissa rajoissa. Julkisesta keskustelusta nousee kuitenkin esiin, että yrityksiltä odotetaan laajempaa vastuullisuutta kuin vain lakien noudattamista. Tämä ristiriita voi johtua sitä, että suomalaiset yritykset eivät ole pysyneet perässä yhteiskuntavastuun kehityksessä. Nykyään yrityksiltä odotetaan lain kirjaimen noudattamisen lisäksi myös lain tarkoituksen noudattamista. Viime vuosina julkaistut verojalanjälkiraportit tuntuvat vastaavan sosiaaliseen paineeseen tehdä yritysten verot läpinäkyvimmiksi. Laajimmillaan raportit voivat sisältää verojen lisäksi tietoa yrityksen verostrategiasta, siirtohinnoittelusta ja saaduista julkisista tuista, sekä näkemyksistä verotuksellisen toimintaympäristön nykytilasta. SISÄLLYSLUETTELO 1 2 JOHDANTO ............................................................................................................................ 1 1.1 Aihealueen esittely ja merkitys ................................................................................................ 1 1.2 Tutkimuksen tavoite ja keskeiset rajaukset ............................................................................ 3 1.3 Tutkimusmetodit....................................................................................................................... 4 1.4 Tutkimuksen kulku .................................................................................................................... 5 VEROT JA YRITYKSEN YHTEISKUNTAVASTUU......................................................................... 7 2.1 Legitimaatioteoria yhteiskuntavastuuta selittävänä teoriana............................................... 7 2.2 Yrityksen yhteiskuntavastuu .................................................................................................... 9 2.2.1 Yhteiskuntavastuun määritelmiä..................................................................................... 9 2.2.2 Yhteiskuntavastuun ulottuvuuksia ................................................................................ 11 2.2.3 Yhteiskuntavastuuraportit ............................................................................................. 12 2.3 3 4 Verot ja yhteiskuntavastuu .................................................................................................... 14 2.3.1 Verot yhteiskuntavastuun tutkimuksessa ja akateemisissa julkaisuissa .................... 14 2.3.2 Verovilppi, veronkiertäminen ja verosuunnittelu ........................................................ 17 2.3.3 Mitä on vastuullinen veronmaksu? ............................................................................... 21 2.3.4 Verot ja moraali .............................................................................................................. 23 VEROJALANJÄLKI VASTUULLISEN VERONMAKSUN RAPORTOINNIN VÄLINEENÄ................. 25 3.1 Verojalanjälki: termin lyhyt historia ...................................................................................... 25 3.2 Raportointia koskeva sääntely ............................................................................................... 28 3.2.1 Kansallinen sääntely ja ohjeistus ................................................................................... 28 3.2.2 EU:n direktiivit ja direktiivihankkeet ............................................................................. 30 3.2.3 Muu kansainvälinen sääntely ja ohjeistus .................................................................... 31 VEROT YHTEISKUNTAVASTUUTA KOSKEVASSA JULKISESSA KESKUSTELUSSA...................... 33 4.1 Sanomalehtikirjoittelu tutkimuksen aineistona ................................................................... 33 4.2 Aineiston analyysi ja tulkinta ................................................................................................. 34 4.3 Verosuunnittelu ja veron kiertäminen .................................................................................. 35 4.3.1 Yleinen keskustelu .......................................................................................................... 35 4.3.2 Veroparatiisit .................................................................................................................. 36 4.3.3 Terveyspalveluyritykset.................................................................................................. 38 4.3.4 Eläkeyhtiöt ...................................................................................................................... 40 4.3.5 Valtio-omisteiset yritykset ............................................................................................. 42 4.4 Veropohjan turvaaminen ....................................................................................................... 43 4.5 Verojalanjälki ........................................................................................................................... 45 4.6 Näkökulmia yritysten vastuulliselle veronmaksulle ............................................................. 47 4.6.1 Maine............................................................................................................................... 47 4.6.2 Vastavuoroisuus ............................................................................................................. 48 4.6.3 Moraali ............................................................................................................................ 49 4.7 5 VEROJALANJÄLJEN RAPORTOINTI SUOMESSA ..................................................................... 54 5.1 Aineiston valinta ja käsittely .................................................................................................. 54 5.2 Yrityskuvaukset ....................................................................................................................... 55 5.3 Raporttien rakenne ja tyyli ..................................................................................................... 56 5.3.1 Julkaisu ............................................................................................................................ 56 5.3.2 Rakenne........................................................................................................................... 57 5.3.3 Luettavuus ja visuaalinen ilme....................................................................................... 58 5.3.4 Ulkoinen varmennus ...................................................................................................... 59 5.4 Verojalanjäljen sisältö ja teemat ........................................................................................... 60 5.4.1 Julkaisun taustaa............................................................................................................. 60 5.4.2 Periaatteet ja strategia................................................................................................... 61 5.4.3 Verotuksellinen toimintaympäristö .............................................................................. 63 5.4.4 Sisäiset transaktiot/siirtohinnoittelu ............................................................................ 64 5.4.5 Verot ja veroluontoiset maksut ..................................................................................... 65 5.5 6 Yhteenveto lehtikirjoittelusta ................................................................................................ 50 Yhteenveto verojalanjälkiraporteista .................................................................................... 68 YHTEENVETO JA JOHTOPÄÄTÖKSET .................................................................................... 72 1 1 JOHDANTO 1.1 Aihealueen esittely ja merkitys Taloustieteen Nobelilla palkittu ekonomisti Milton Friedman teki 1960-luvulla kuuluisaksi ajatuksen, jonka mukaan yrityksen ainoa tehtävä on tuottaa voittoa osakkeenomistajilleen. Samankaltainen ajatus on sittemmin kirjattu myös Suomen osakeyhtiölakiin, jossa säädetään, että ”yhtiön toiminnan tarkoituksena on tuottaa voittoa osakkeenomistajille, jollei yhtiöjärjestyksessä määrätä toisin” (OYL 5 §). Kiihtyvä julkinen keskustelu yritysten yhteiskuntavastuusta on sittemmin haastanut tämän näkemyksen. Yritykset on alettu nähdä — paitsi voitontekokoneina — myös yhteiskunnallisina toimijoina, jotka ovat vastuussa muillekin sidosryhmille kuin vain osakkeenomistajilleen (Matten & Crane 2005). Kun tarkastellaan verotusta yhteiskuntavastuun osa-alueena, niin oletuksena on, että yrityksillä ylipäätään on jokin lain asettamia velvoitteita laajempi yhteiskuntavastuu. Tällä samalla periaatteella voidaan ajatella, että yrityksillä on myös jonkinlainen veronmaksua koskeva yhteiskuntavastuu, joka saattaa ylittää verolainsäädännön ja muiden sitovien normien asettamat vaatimukset. Koska veronmaksun vastuu-ulottuvuudet ovat kuitenkin nousseet laajempaan julkiseen keskusteluun vasta viime vuosien aikana, niin tätä ennen verojen minimointi on ehtinyt tulla useissa yrityksissä arkipäiväiseksi ja hyväksytyksi toiminnaksi. Tämä voi aiheuttaa yritysmaailmassa oman haasteensa verotuksen ymmärtämiselle vastuukysymyksenä. (Simola & Ylönen 2011) Yrityksen eri sidosryhmien edut eivät aina ole harmoniassa keskenään. Tämä ongelma nousee esiin tutkittaessa yrityksen maksamia veroja yhteiskuntavastuun kontekstissa. Usein yhtiöt näkevät verot vain yhtenä kustannuseränä muiden joukossa. Tällöin verojen minimointi lakien puitteissa toteuttaa osakeyhtiölaissa säädettyä osakeyhtiön tarkoitusta, sillä se on edullista yrityksen omistajille. Tämä kustannuskeskeinen ajattelutapa johtaa kuitenkin helposti siihen, että verojen ei nähdä kuuluvan yrityksen yhteiskuntavastuun piiriin. Sen 2 sijaan jos verot nähdäänkin voitonjakoeränä, tilanne on toisenlainen. Yritysten maksamia veroja voidaan pitää selvästi suurimpana kontribuutiona, jonka ne tuottavat muille sidosryhmilleen kuin osakkeenomistajille ja työntekijöille. Verotulot ovat elintärkeitä yhteiskunnalle, jotta se voi kehittää ja ylläpitää muun muassa infrastruktuuria sekä julkisin varoin tuotettuja palveluita. (Desai & Dharmapala 2006) Verot voidaankin nähdä tuottona näille yhteiskunnan sijoituksille. Tällöin yhteiskuntavastuun näkökulmasta verot tulisi maksaa sinne missä verotettava tulo syntyy, ja verojen minimoiminen asettaisi yrityksen kyseenalaiseen valoon. Syntyy siis etujen ristiriita kahden yrityksen tärkeän sidosryhmän, omistajien ja yhteiskunnan, välille. (Knuutinen 2014, 416—417) ”Viime aikoina yritys on päässyt julkisuuteen varmimmin tiedolla siitä, miten paljon se on onnistunut välttelemään veroja.” (Helsingin Sanomat 5.5.2013) Edellinen sitaatti kuvaa osuvasti yritysten veronmaksuun, tai pikemminkin maksamatta jättämiseen, liittyvää julkista keskustelua viime vuosilta. Verot ovat nousseet yritysten yhteiskuntavastuuseen liittyvän julkisen keskustelun keskiöön vasta 2010-luvulla. Tätä ennen verokeskustelu on Suomessa keskittynyt lähinnä varakkaiden yksityishenkilöiden ansio- ja pääomatuloihin. Yksi suurista aiheeseen liittyvistä kohuista syntyi terveyspalveluyritysten verosuunnittelusta vuonna 2011. Tällöin julkisuuteen nousi tieto, että terveysalalla toimiva Mehiläinen Oy maksoi vuoden 2010 liikevoitostaan Suomeen ainoastaan noin yhden prosentin veroja (Yle Uutiset 22.11.2011). Median tekemät paljastukset joidenkin yritysten verokäytännöistä ovatkin avanneet laajemman keskustelun koskien yritysten verosuunnittelua ja veronkiertoa. Julkisen keskustelun luoma paine on lisännyt vaatimuksia verotuksen läpinäkyvyydestä, ja samalla se on pakottanut monet yritykset arvioimaan kestävätkö niiden verokäytännöt julkisen tarkastelun. (Knuutinen 2014, 330—331) Vuonna 2013 ensimmäiset yritykset Suomessa ovat alkaneet julkaista lakisääteisiä vaatimuksia laajempaa tietoa maksamistaan veroista. Verotiedot on julkaistu useimmiten yhteiskuntavastuuraporttien yhteydessä tai toisinaan erikseen yrityksen verkkosivuilla. Näistä raporteista on julkisuudessa alettu käyttää termiä verojalanjälki, ja ne tuntuvat vastaavan yhteiskunnan luomaan paineeseen tehdä yritysten maksamat verot entistä läpinäkyvämmiksi. Esimerkiksi aikaisemmin mainittu Mehiläinen julkaisi syyskuussa 2013 oman verojalan- 3 jälkensä. Verojalanjälkiraportit perustuvat vapaaehtoisuuteen, sillä tällä hetkellä yritysten velvollisuus raportoida veroistaan on varsin suppea. Tilanne on kuitenkin muuttumassa muun muassa valtio-omisteisten yhtiöiden raportointiohjeen, sekä Euroopan Unionin direktiiviehdotusten myötä. (Torkkel 2013b) Verojen liittäminen yritysten yhteiskuntavastuuseen on ilmiönä varsin tuore ja tämä tekee siitä mielenkiintoisen tutkimuskohteen. Aihe on kokonaisuutena erittäin ajankohtainen, minkä siitä käyty vilkas julkinen keskustelukin osoittaa. Aihepiirin kiinnostavuutta lisäävät sen sisäiset ristiriidat. Ovatko yritysten omistajien ja yhteiskunnan edut tosiaan ristiriidassa keskenään? Onko yrityksillä ylipäätään jotain lain noudattamista ylittävää yhteiskuntavastuuta? Myös verojalanjälkiraportit ovat Suomessa kovin uusi ilmiö, eikä niistä vielä ehtinyt syntyä laajaa tieteellistä tutkimusta. Tämä on omiaan lisäämään aiheen merkittävyyttä tutkimuskohteena. 1.2 Tutkimuksen tavoite ja keskeiset rajaukset Tämän tutkimuksen tavoitteena on lisätä ymmärrystä siitä, miten verot nähdään osana yhteiskuntavastuuta suomalaisessa yhteiskunnassa. Empiirinen aineisto on kerätty vuosilta 2011—2014, ja se muodostuu kahdesta osasta. Ensimmäinen osa koostuu Helsingin Sanomien artikkeleista, joiden odotetaan heijastavan sitä, miten verot ymmärretään osana yhteiskuntavastuuta suomalaisessa kontekstissa. Toinen osa sisältää kolmen esimerkkiyhtiön, Fortum Oyj:n, Neste Oil Oyj:n ja Mehiläinen Oy:n, verojalanjälkiraportit. Näiden raporttien odotetaan heijastavan sitä, miten verot ymmärretään osana yhteiskuntavastuuta yrityksissä. Raporttien avulla pyritään myös selventämään miten yritykset voivat raportoida veroistaan. Kahta eri empiiristä aineistoa käyttämällä pyritään saamaan tarkastelusta mahdollisimman monipuolista, ja samalla saamaan sekä yhteiskunnan että yritysten äänet kuuluviin. Tästä kahden eri näkökulman synteesistä muodostuukin tutkimuksen merkittävin kontribuutio. Tutkimuskysymykseni ovat seuraavat: · Onko yrityksellä veronmaksua koskevaa yhteiskuntavastuuta? 4 · Miten verot nähdään osana yhteiskuntavastuuta suomalaisessa kontekstissa? · Miten yritykset voivat raportoida veroistaan osana yhteiskuntavastuuta? Tutkimukseni on rajattu koskemaan veroja osana yhteiskuntavastuuta nimenomaan suomalaisessa kontekstissa. Tutkin siis nimenomaan Suomessa käytävää julkista keskustelua, ja otan empiirisessä osiossa vertailuun ainoastaan suomalaisten yhtiöiden julkaisemat verojalanjälkiraportit. Rajaus suomalaiseen kontekstiin auttaa tutkimusta pysymään annetussa laajuudessa. 1.3 Tutkimusmetodit Tämä tutkimus on luonteeltaan laadullinen, kuvaileva tutkimus, jonka avulla pyritään lisäämään ymmärrystä tutkittavasta aiheesta. Laadullisessa tutkimuksessa pyritään kuvaamaan tutkimuskohdetta mahdollisimman kokonaisvaltaisesti. Laadullisessa tutkimuksessa luotetaan tutkijan omiin havaintoihin mittausvälineiden sijaan. Tutkija ei testaa ennalta laadittuja hypoteeseja, vaan pyrkii paljastamaan tutkimuskohteestaan odottamattomia seikkoja. (Hirsjärvi, Remes & Sajavaara 1997, 161–165) Tutkimus koostuu teoriaosiosta sekä kahdesta empiirisestä osasta, joiden analyysimetodiksi on valittu sisällönanalyysi. Sisällönanalyysissä tavoitteena on kuvata tutkimuskohde yleisessä ja tiivistetyssä muodossa (Alasuutari 1999). Analyysissä aineistosta etsitään merkityssuhteita ja kuvataan näitä sanallisesti. Sisällönanalyysiä voidaan tehdä aineistolähtöisesti, teoriaohjaavasti tai teorialähtöisesti. Aineistopohjainen sisällönanalyysi on induktiivista, eli se etenee yksittäisistä havainnoista yleisempiin väitteisiin. Pääpaino on aineistossa ja teoria rakennetaankin sen pohjalta. Tavoitteena ei siis voi olla hypoteesien eikä teorian testaaminen. Teorialähtöinen sisällönanalyysi on puolestaan deduktiivista, eli se etenee yleisestä havainnosta yksittäiseen. Analyysia ohjaa jokin valmis malli tai teoria. Tämä menetelmä soveltuu erityisen hyvin esimerkiksi mallin tai teoriaan testaamiseen uudessa kontekstissa. Teoriasidonnaista tutkimusta voidaan kutsua abduktiiviseksi päättelyksi, joka tarkoittaa päättelyä parhaaseen mahdolliseen selitykseen. Tämä tutkimustapa sijoittuu teo- 5 ria- ja aineistolähtöisten tutkimusten välimaastoon, sillä analyysi ei perustu suoraan teoriaan, mutta kytkennät siihen ovat havaittavissa. Tutkija tekee aineistosta löydöksiä, ja näille löydöksille pyritään etsimään teoriasta selityksiä tulkintojen tueksi. (Eskola & Suoranta 1998, Eskola 2001, Tuomi & Saarijärvi 2002) Tässä tutkimuksessa metodiksi on valittu teoriasidonnainen sisällönanalyysi, sillä tarkoituksena ei ole lähteä testaamaan mitään olemassa olevaa teoriaa, mutta kytkös teoriaan on olemassa. Laadullinen analyysi koostuu kahdesta vaiheesta, jotka ovat havaintojen pelkistäminen ja arvoituksen ratkaiseminen. Havaintojen pelkistäminen lähtee liikkeelle aineistoon tutustumisesta jostakin tietystä teoreettismetodologisesta näkökulmasta. Tässä tutkimuksessa aineistoa lähdetään tarkastelemaan yhteiskuntavastuun näkökulmasta. Taustalla on legitimaatioteoria, joka ohjaa tutkimuksen tekoa. Keskeisintä on löytää aineistosta asiat, jotka ovat merkityksellisiä ongelmanasettelun kannalta, ja samalla karsia ongelmanasettelun kannalta täysin epärelevantti informaatio pois. Pelkistämisessä keskeisessä roolissa ovat tutkimusongelma ja tutkimuskysymykset, jotka ohjaavat aineiston tiivistämistä. Kun keskeiset asiat on löydetty, havaintojen määrää karsitaan ryhmittelemällä havainnot yhdeksi tai muutamaksi havaintojen joukoksi. Havainnoista etsitään yhteisiä piirteitä tai sääntöjä, jotka pätevät koko aineistoon. Analyysin toisen vaiheen eli arvoituksen ratkaisemisen tarkoituksena on vastausten saamista tutkimuskysymyksiin. (Alasuutari 1999) 1.4 Tutkimuksen kulku Tutkimuksen ensimmäinen luku toimii johdantona, jossa tutustutaan tutkimuksen aihepiiriin ja perustellaan aiheen merkitystä tutkimuskohteena. Lisäksi siinä käydään läpi tutkimuksen tavoitteet ja toteutustapa. Tutkimuksen toinen ja kolmas luku muodostavat yhdessä teoreettisen viitekehyksen. Toisen luvun alussa esitellään tutkimusta ohjaava legitimaatioteoria. Tämän jälkeen siirrytään yhteiskuntavastuuseen, josta kerrotaan ensin yleisellä tasolla luoden samalla pohjaa seuraavalle osiolle, jossa verot liitetään yhteiskuntavastuun kontekstiin. Tässä osassa käydään läpi 6 aihealueen aikaisempaa tutkimusta, sekä pyritään luomaan kuva siitä, miten veroja voidaan tarkastella yhteiskuntavastuun osana. Kolmannen luvun teemana ovat verojalanjälkiraportit. Osiossa tarkastellaan verojalanjäljen syntyä ja sisältöä, sekä kartoitetaan raportointia koskevaa sääntelyä. Tutkimuksen neljäs ja viides luku muodostavat tutkimuksen empiirisen osuuden. Neljännessä luvussa aihepiiriä tarkastellaan Helsingin Sanomien artikkelien avulla. Luvussa analysoidaan miten verot ymmärretään osana yhteiskuntavastuuta suomalaisessa yhteiskunnassa. Viidennessä luvussa käsitellään verojalanjälkiraportteja, joita analysoimalla kartoitetaan miten yrityksissä ymmärretään veroja koskeva yhteiskuntavastuu. Samalla tarkastellaan, kuinka veroista ylipäätään voi raportoida yhteiskuntavastuun näkökulmasta. Viides ja viimeinen luku kokoaa yhteen tutkimuksen tulokset sekä johtopäätökset. Tässä luvussa kootaan yhteen molempien empiiristen osien tulokset, ja tarkastellaan niitä tutkimuksen teoreettisen viitekehyksen valossa. Rakentamalla diskurssia empiiristen osioiden ja teorian välillä pyritään asettamaan tutkimustulokset myös laajempaan yhteiskunnalliseen kontekstiin. 7 2 VEROT JA YRITYKSEN YHTEISKUNTAVASTUU Tässä luvussa esitellään tutkimuksen teoreettinen viitekehys. Alussa käydään läpi mikä on legitimaatioteoria, joka on valittu tässä tutkimuksessa yhteiskuntavastuuta selittäväksi teoriaksi. Legitimaatioteorian mukaan yritysten on etsittävä kongruenssi omien sekä yhteiskunnassa vallitsevien arvojen ja normien välille. Seuraavaksi siirrytään tarkastelemaan yhteiskuntavastuuta yleisellä tasolla luoden samalla pohjaa seuraavalle osiolle, jossa veroja tarkastellaan yhtenä yhteiskuntavastuun osa-alueena. Veroja ja yhteiskuntavastuuta tarkastellaan ensin aikaisemman tutkimuksen pohjalta. Tämän jälkeen käydään läpi aiheeseen vahvasti liittyvät termit verosuunnittelu, veronkiertäminen ja verovilppi, sekä tarkastellaan mitä vastuullisella veronmaksulla oikein voidaan tarkoittaa. Lopussa nostetaan esiin myös moraalinen näkökulma veroihin. 2.1 Legitimaatioteoria yhteiskuntavastuuta selittävänä teoriana Legitimaatioteorian näkökulmasta yritys voi harjoittaa jatkuvaa toimintaa ainoastaan siinä tapauksessa, että yhteiskunta jossa se toimii kokee yrityksen arvojärjestelmän olevan yhtenäinen sen oman arvojärjestelmän kanssa. (Gray ym. 1996, 46—47) Legitimaatiolla tarkoitetaankin tilaa, jossa yrityksen arvojärjestelmä on sopusoinnussa yhteiskunnan arvojen kanssa. Mikäli näiden arvomaailmoiden välillä on eroja, niin ne voivat aiheuttaa uhan yrityksen toiminnan jatkuvuuden oikeutukselle. Jos yrityksen suorituskyky tai toiminta ei vastaa sidosryhmien odotuksia, syntyy niin sanottu legitimaatioero. Tällaisen tilanteen syntyessä yritys voi pyrkiä itse kuromaan eron umpeen. Legitimoinnilla tarkoitetaan tätä prosessia, jossa yritys pyrkii oikeuttamaan toimiensa jatkuvuutta yhteiskunnassa. Tällöin yhteiskuntavastuuraportointi voidaan tulkita yrityksen pyrkimykseksi legitimaation palauttamiseen. (Niskala & Mätäsaho 1996, 298—299) Esimerkkinä tällaisesta legitimoinnista on vuoden 1989 Exxon Valdez -öljyonnettomuuden jälkeinen kasvu öljy-yhtiöiden ympäristöraportoinnissa (Patten 1992). 8 Yhteiskunnan arvot ja normit eivät pysy aina samoina, vaan ne muuttuvat ajan myötä. Yritysten on pystyttävä vastaamaan näihin muutoksiin, jotta niiden toiminnan legitimaatio säilyisi. Legitimaatioteoria nojautuu ajatukseen, että yrityksen ja sen ympäröivän yhteiskunnan välillä vallitsee eräänlainen yhteiskuntasopimus. Tätä sopimusta ei voida tarkkaan määritellä, mutta sen katsotaan sisältävän kaikki ne yhteiskunnan asettamat implisiittiset ja eksplisiittiset odotukset siitä, miten yrityksen tulisi toimia. Kun aikaisemmin voittojen maksimointia pidettiin optimaalisena mittarina yrityksen suoriutumiselle, niin yhteiskuntavastuuajattelun nousun myötä odotukset ovat nousseet. Legitimaatioteoria korostaa, että yritysten toiminnan on näytettävä siltä, että siinä huomioidaan laajemman piirin hyvinvointi kuin ainoastaan sijoittajien. Legitimaatioero voi johtaa yhteiskunnan asettamaan sanktioita yritykselle muun muassa rajoittamalla resursseja kuten työvoimaa tai pääomaa, vähentämällä kysyntää tai asettamalla lakisääteisiä rajoitteita yrityksen toiminnalle. (Deegan 2001, 253 — 259) Lindblomin (1994) mukaan yritys voi käyttää neljänlaisia toimia legitimaatioeron tilanteessa (Niskala & Mätäsaho 1997, 83—85). Ensinnäkin se voi pyrkiä tiedottamaan sidosryhmilleen aikeistaan parantaa suoriutumistaan. Tällöin yritys voi myös raportoida kuinka sen oma toiminta on saanut aikaan muutoksen legitimaatioeron olosuhteisiin. Tämä strategia on erityisen toimiva, jos yrityksen suorituskyky ei ole vastannut sidosryhmien odotuksia. Toinen vaihtoehto on pyrkiä muuttamaan sidosryhmien käsityksiä tapahtuneesta muuttamatta omia toimiaan. Tämä strategia sopii erityisen hyvin, jos yrityksessä mielletään legitimiteettieron johtuvan väärinkäsityksestä sidosryhmien puolella. Yhteiskuntavastuuraportoinnilla voidaan tällöin pyrkiä osoittamaan toimien tarkoituksenmukaisuus. Kolmantena vaihtoehtona yritys voi harhauttaa huomion pois epäedullisesta toiminnasta. Se voi esimerkiksi raportoinnissaan keskittyä positiivisiin tekoihin, joilla ei välttämättä ole mitään tekemistä legitimaatioeron aiheuttaneen toiminnan kanssa, ja täten manipuloida sidosryhmien käsityksiä asiaintilasta. Neljänneksi yritys voi pyrkiä muuttamaan yhteiskunnan odotuksia toimintaansa liittyen. Yritys voi esimerkiksi sitoutua julkisesti toimimaan yleisesti tunnettujen ja hyväksyttyjen periaatteiden mukaisesti. (Gray ym. 1996, 46—47; Niskala & Mätäsaho 1997, 83—85) 9 Perinteisesti yritykset ovat pyrkineet pitämään verosuunnittelun ja verojen minimoinnin poissa julkisuudesta, sillä niiden julkilausuminen voisi johtaa legitimaation menettämiseen, ja tätä kautta toiminnan jatkumisen vaarantumiseen. (Sikka 2010, 156) Verosuunnittelu on tästä huolimatta noussut julkisen debatin aiheeksi Suomessa, kun esimerkiksi kansalaisjärjestö Finnwatch1 on tutkinut yritysten veronkiertoa ja verosuunnittelua (ks. Ylönen & Purje 2013). Yritysten ja yhteiskunnan välille näyttääkin syntyneen arvojen ristiriita, legitimaatioero. Tästä näkökulmasta verojalanjälkiraportoinnin yleistyminen voidaan nähdä ainakin osittain yritysten keinoksi säilyttää legitimaationsa yhteiskunnassa. Julkinen keskustelu verosuunnittelusta ja veronkierrosta voi aiheuttaa legitimiteetin vahvistuspaineita niillekin yhtiöille, jotka eivät ole joutuneet julkisen arvostelun kohteeksi. 2.2 Yrityksen yhteiskuntavastuu 2.2.1 Yhteiskuntavastuun määritelmiä Yhteiskuntavastuu on mainittu akateemisessa kirjoittelussa jo vuonna 1926. Tällöin amerikkalainen ekonomisti John M. Clark kirjoitti teoksessaan Social Control for Business, että liiketoiminnalla on velvollisuuksia yhteiskuntaa kohtaan. Laajemman akateemisen mielenkiinnon kohteeksi yhteiskuntavastuu nousi kuitenkin vasta 1950-luvulla. Yhteiskuntavastuun ensimmäisenä merkkiteoksena pidetään Howard R. Bowenin vuonna 1953 julkaisemaa teosta Social Responsibilities of the Businessman. Kyseisen teoksen katsotaan avanneen yhteiskuntavastuun modernin aikakauden, sekä laajemman keskustelun yritysten päätöksenteon yhteiskunnallisista vaikutuksista. (Carroll 1999, 268–269; Freeman & Hasnaoui 2011, 420) Yhteiskuntavastuu ei ole käsitteenä tarkkarajainen, vaan sen määritelmät voivat varioida riippuen kontekstista, poliittisista olosuhteista, kulttuurista, yhteiskuntarakenteesta tai so1 Finnwatch on kansalaisjärjestö, joka tutkii yritystoiminnan globaaleja vaikutuksia ja pyrkii edistämään sosiaalisesti, taloudellisesti ja ekologisesti vastuullista yritystoimintaa. Se pyrkii vaikuttamaan yrityksiin, yhteiskunnalliseen keskisteluun sekä talouden sääntelyyn. Finnwatchin taustalla on ryhmä suomalaisia kehitys-, ayja ympäristöjärjestöjä. <(http://www.finnwatch.org/fi/keitae-olemme>) 10 sio-ekonomisesta ympäristöstä (Panapanaan 2006, 24). Aikaisen määritelmän mukaan yhteiskuntavastuu tarkoittaa vakavaa harkintaa yritystoiminnan vaikutuksista yhteiskunnalle. Yrityksen tulee siis tarkastella toimintaansa osana ympäröivää yhteiskuntaa ja kantaa vastuu toimintansa vaikutuksista kaikkialla tässä yhteiskunnassa. (Carroll & Buchholtz 2006, 30) Yhteiskuntavastuu voidaan myös määritellä sellaisiksi toiminnoiksi ja menettelytavoiksi, jotka huomioivat sidosryhmien odotukset sekä toiminnan taloudelliset, sosiaaliset ja ympäristöön liittyvät vaikutukset (Aguinis 2011, 855). Yhteiskuntavastuu voidaan nähdä myös yrityksen velvollisuutena minimoida sen aiheuttamat haittavaikutukset ja maksimoida positiiviset vaikutukset yhteiskunnalle (Mohr ym. 2001, 47). Lukuisista eri määritelmistä huolimatta yhteiskuntavastuusta voidaan löytää myös joitakin yhteisiä määritteleviä tekijöitä. Lähtökohtaisesti yhteiskuntavastuulla tarkoitetaan sitoutumista jonkinlaisiin ennalta määriteltyihin käytäntöihin ja toimintoihin. Vapaaehtoisuus on tässä keskeisessä asemassa: yrityksen yhteiskuntavastuu lähtee sen omasta tahdosta toimia vastuullisesti. (Banerjee, 2011, 16.) Vapaaehtoisuus on olennaista myös toisessa keskeisessä yhteiskuntavastuuta määrittävässä tekijässä: yhteiskuntavastuun nähdään olevan lakien noudattamista pidemmälle menevää toimintaa. Lakien noudattaminen ei siis yksinään tee yrityksestä vastuullista, vaan yritykseltä vaaditaan tämän lisäksi laajempia toimia yhteiskunnan hyväksi. Yhteiskuntavastuullinen yritys ylittääkin lainsäädännön mukaiset vähimmäisvaatimukset ja vastaa näin yhteiskunnan sosiaalisiin, ekologisiin ja taloudellisiin tarpeisiin. Yhteiskuntavastuullinen yritys myös liittää yhteiskunnalliset huolenaiheet osaksi liiketoimintaansa. (KOM (2006) 136 lopullinen) Yritysten yhteiskuntavastuuta on tutkittu myös nimenomaan suomaisessa kontekstissa. Tulokset ovat yhtenäisiä muun yhteiskuntavastuun tutkimuksen kanssa siinä mielessä, että tässäkin tutkimuksessa yritysten yhteiskuntavastuulle oli hankalaa löytää yhtenäistä määritelmää. Joissain yrityksissä yhteiskuntavastuullisuus määriteltiin kuuluvan osaksi yrityksen arvoja, kun taas toisissa vastuullisen yrityksen määritelmäksi riitti kansallisten ja kansainvälisten lakien noudattaminen. Useimmissa yrityksissä kuitenkin yhteiskuntavastuu nähtiin keskeisenä osana kaikkea liiketoimintaa ja siihen linkitettiin erityisen vahvasti ympäristövastuu. (Panapanaan ym. 2003, 136–137.) 11 Yksi selittävä tekijä sille, miksi yhteiskuntavastuulla on niin monia eri määritelmiä, on sen kontekstisidonnaisuus. Yhteiskunnallisilla olosuhteilla ja voimassa olevilla arvoilla on voimakas vaikutus eettisesti motivoitujen arvojen mielekkyyteen kussakin toimintaympäristössä (Anttiroiko 2004, 36). Esimerkiksi eri valtiot ovat olosuhteiltaan hyvin erilaisia: kun Suomessa vastuukeskustelussa puhutaan väestön ikääntymisestä ja joukkoirtisanomisista, niin kehitysmaissa tärkeimpiä puheenaiheita ovat lapsityövoima ja ihmisoikeudet (Hanikka ym. 2007, 13). Yhteiskuntavastuu konkretisoituu siis eri tavoin eri konteksteissa ja eri ajoissa. Myös samassa toimintaympäristössä toimivien yritysten yhteiskuntavastuun painotukset voivat olla erilaisia: esimerkiksi eri toimialojen yrityksissä yhteiskuntavastuu konkretisoituu hyvin erilaisilla tavoilla. Tässä tutkimuksessa yhteiskuntavastuuta tutkitaan nimenomaan suomalaisessa kontekstissa, ja sen konkretisoitumisen muoto on yritysten vastuullinen veronmaksu. 2.2.2 Yhteiskuntavastuun ulottuvuuksia Yhteiskuntavastuu voidaan esittää pyramidimallin avulla, joka kuvaa yhteiskuntavastuuta neljän eri tason avulla. Nämä tasot ovat taloudellinen vastuu, lakiin perustuva vastuu, eettinen vastuu ja vapaaehtoinen vastuu. Ensimmäinen taso sisältää taloudellisen vastuun osakkeenomistajille; yrityksen tulee maksimoida tuotot ja minimoida kulut, sekä muutenkin pitää osakkeenomistajien tarpeita etusijalla. Toinen taso sisältää vaatimuksen noudattaa kaikkia lakeja ja sääntelyä. Näiden kahden ensimmäisen tason noudattaminen on yrityksille välttämätöntä. Kolmas taso käsittää eettisen vastuun. Tämä tarkoittaa kyseenalaisten toimien välttämistä, lain hengen huomioon ottamista sekä oikeudenmukaisesti toimimista. Yritysten odotetaan noudattavan tätä kolmatta vastuun tasoa, mutta se ei ole niille välttämätöntä. Neljäs taso, eli vapaaehtoisen vastuun taso, merkitsee hyvää yrityskansalaisuutta. Tällä tasolla yritys tekee hyväntekeväisyyttä sekä vaikuttaa aktiivisesti toimimassaan yhteiskunnassa vapaaehtoiselta pohjalta. Tämän tason noudattaminen on yrityksiltä toivottua, mutta nimensäkin mukaisesti vapaaehtoista. (Carroll & Buchholtz 2006, 38—41) 12 Toisen erittelytavan mukaan yhteiskuntavastuun voidaan katsoa sisältävän kolme eri ulottuvuutta: ekologinen, sosiaalinen ja taloudellinen ulottuvuus. Ekologisella vastuulla tarkoitetaan pyrkimystä toimia ympäristön kannalta parhaalla mahdollisella tavalla, sekä samalla tietoista ympäristönsuojelun edistämistä. Sosiaalisen vastuun keskiössä on puolestaan yrityksen vastuu sen sidosryhmiä, kuten henkilöstöä, asiakkaita ja rahoittajia, kohtaan. Taloudelliseen vastuuseen kuuluu yrityksen taloudellinen tulos ja kannattavuus, mutta näiden lisäksi myös rajan asettamisen voiton tavoittelulle. (Koivuporras 2008, 40—46) Tämä yhteiskuntavastuun kolmijako perustuu Elkingtonin vuonna 1994 esittämään ajatukseen, jonka mukaan yritysten tulisi mitata suoriutumistaan kaikilla näillä kolmella osa-alueella. Elkington lanseerasi termin triple bottom line, eli kolmoistilinpäätös, kuvaamaan tätä jaottelua, ja tämä termi on edelleen laajasti käytössä. (Elkington 2004). Yhteiskuntavastuun kolmesta ulottuvuudesta taloudellista vastuuta voidaan pitää yritystoiminnan lähtökohtana ja perustana myös yrityksen muille vastuille. Suppeassa merkityksessä taloudellisen vastuun on ajateltu käsittävän ainoastaan yrityksen vastuun tuottaa voittoa osakkeenomistajille. Suomen työ- ja elinkeinoministeriö laajentaa taloudellisen vastuun koskemaan myös muita sidosryhmiä kuin omistajia. Ministeriö määrittelee taloudellisen vastuun käsittämään voiton tuottamisen lisäksi työpaikkojen säilyttämisen, hyvinvoinnin lisäämisen sekä verotulojen kasvattamisen. (Työ- ja elinkeinoministeriö) Laaja taloudellinen vastuu kattaakin liiketoiminnan kestävyydestä huolehtimisen lisäksi yritysten eri sidosryhmiin kohdistuvien välittömien ja välillisten taloudellisten vaikutusten huomioimisen (Niskala ym. 2009). Tässä tutkimuksessa lähestytään yhteiskuntavastuuta Elkingtonin ulottuvuusajattelun kautta. Painopisteenä on yhteiskuntavastuun taloudellinen ulottuvuus, ja verot yhtenä taloudellisen vastuun ilmentäjänä. 2.2.3 Yhteiskuntavastuuraportit Useimmiten yhteiskuntavastuuraporteista puhuttaessa tarkoitetaan yrityksen itsensä laatimaa, julkiseksi tarkoitettua viestinnän välinettä, joka kuuluu osaksi yrityksen vuosittaista raportointia. Keskeisenä sisältönä ovat yrityksen ja yhteiskunnan väliset suhteet, jotka kat- 13 taa muun muassa yrityksen suhteet ympäristöön, henkilöstöön, asiakkaisiin ja lähiyhteisöihin. Laajemmassa merkityksessä yhteiskuntavastuuraportointi kohderyhmät ja aihealueet voivat olla lähes mitä tahansa, ja raportti voi ilmestyä missä tahansa muodossa ja olla yrityksen itsensä tai jonkun ulkopuolisen tahon tekemä. Yhteiskuntavastuuraportointi voi perustua lainsäädännön vaatimuksiin tai se voi olla yrityksen vapaaehtoinen toimenpide. (Gray ym. 1995, 47—48) Yksi suurimmista nykyisistä vaikuttajista yritysten yhteiskuntavastuuraportoinnin sisältöön on GRI, eli Global Reporting Initiative. Se on kansainvälinen aloite, jonka tavoite on kehittää yleisesti hyväksytty toimintamalli yhteiskuntavastuuraportointiin. GRI määrittelee yhteiskuntavastuuraportit yritysten vapaaehtoisesti julkaistaviksi raporteiksi, jotka sisältävät tietoa kaikista yhteiskuntavastuun kolmesta osa-alueesta: taloudellisesta, sosiaalisesta ja ekologisesta. Yhteiskuntavastuuraportit julkaistaan usein osana vuosikertomusta tai täysin erillisenä raporttina. Nykyään useimpien suuryritysten verkkosivuilta löytyy erillinen yhteiskuntavastuuosio, josta löytyy uusimmat tiedot ja raportit yhteiskuntavastuuseen liittyen. (GRI Yhteiskuntavastuuraportointi) Yhteiskuntavastuuraportoinnille voi olla monia syitä ja yritykset voivat asettaa sille monenlaisia tavoitteita. Ensinnäkin raportti on yksi viestinnän väline, jolla yritys voi kertoa sidosryhmille arvoistaan ja toimintansa yhteiskunnallisista vaikutuksista. Raportti voi toimia myös välineenä maineen ja brändin parantamiseen tai sillä voidaan korostaa yrityksen tuottamia muita kuin taloudellisia tuloksia. Yhteiskuntavastuuraportin tuottaminen voi myös auttaa yritystä ymmärtämään liiketoimintaansa liittyviä riskejä ja mahdollisuuksia. (GRI Yhteiskuntavastuuraportointi) Tilintarkastus- ja konsultointiyhtiö Ernst & Young on tutkinut yritysten yhteiskuntavastuuraportointia sekä yritysjohtajien näkökulmasta. Tämän tutkimuksen pohjalta tärkeimmät syyt raportointiin ovat arvon tuottaminen, riskien tunnistaminen ja minimointi, sekä kilpailuaseman parantaminen, ja näitä kaikkia kannatti vähintään puolet vastaajista. Vähiten tärkeimpinä näyttäytyi kustannussäästöjen havainnointi sekä sääntöjen noudattaminen. (EY 2013) 14 Yhteiskuntavastuuraportointi on paljon riippuvaista yritykseen kohdistuvasta sosiaalisesta paineesta. Laine (2009) on väitöskirjassaan tutkinut suomalaisten yritysten yhteiskuntavastuuraportointia ja hänen tutkimuksensa osoittaa, että raportointi on pikemminkin sosiaaliseen paineeseen reagoimista sen sijaan että pyrkimys olisi tilivelvollisuuden täyttämisessä. Yhteiskunnallinen keskustelu asettaa yrityksille tiettyjä odotuksia, jotka voidaan nähdä sosiaalisena paineena. Raportoinnilla yritys pyrkii vastaamaan paineeseen ja legitimoimaan toimintaansa. Samoin se miten yritys kuvaa omaa vastuullisuuttaan on pitkälti kytköksissä siihen, millaisia sosiaalisia paineita yritykseen kohdistuu. (Laine 2009) GRI:n julkaiseman raportointiohjeen ansiosta yhteiskuntavastuuraportoinnin painopiste on siirtynyt suorituksen arviointiin taloudellisilla, sosiaalisilla ja ekologisilla mittareilla. Tällaisen yleisen raportointiohjeen etuna on se, että sen mukaan tehdyt raportit ovat vertailukelpoisia keskenään. Lisäksi sillä saadaan tuotettua selkeää ja ymmärrettävää tietoa useiden eri sidosryhmien tarpeisiin. Haittana taas voi nähdä huomio saattaa kiinnittyä liiaksi raportointivaatimuksiin ja mittareihin, mikä voi johtaa yhteiskuntavastuun sisällöllisen ja kontekstisidonnaisen pohdinnan unohtumiseen. (Vehkaperä 2005, 32) 2.3 Verot ja yhteiskuntavastuu 2.3.1 Verot yhteiskuntavastuun tutkimuksessa ja akateemisissa julkaisuissa Yritysten verot ja yhteiskuntavastuu on yhdistetty akateemisessa keskustelussa vasta viime vuosina, mutta käyty keskustelu on ollut sitäkin vilkkaampaa. Keskustelua leimaa useat näkemyserot aina siitä lähtien, kuuluvatko verot ylipäätään yritysten yhteiskuntavastuun piiriin. Tämän debatin lisäksi keskustelu yritysten veroista yhteiskuntavastuun osa-alueena on fokusoitunut tarkastelemaan lähinnä verosuunnittelun ja yhteiskuntavastuullisen toiminnan yhteyksiä (ks. esim. Lanis & Richardson 2012). Aiheeseen liittyvät empiiriset tutkimukset käsittelevät pääasiassa veronkierron ja yhteiskuntavastuun välisiä suhteita. Tutkimukset ovat osoittaneet muun muassa sen, että yrityskulttuurilla on vaikutusta yrityksen verosuunnittelun tasoon. Joissain firmoissa yrityskulttuuri edistää vastuuttomia toimenpitei- 15 tä ja veronkiertämistä, kun taas toisenlainen yrityskulttuuri voi edistää vastuullisia toimia ja vähemmän aggressiivista verosuunnittelua. (Hoi, Wu, Zhang 2013) Pitäisikö veroja sitten ylipäätään tarkastella osana yritysten yhteiskuntavastuuta? Kysymykseen ei löydy akateemisesta keskustelusta konsensusta. Yksi syy miksi verojen sisällyttäminen yritysten yhteiskuntavastuuseen tuottaa ongelmia on se, että yritysten maksamat verot on perinteisesti nähty varainsiirtona omistajilta yhteiskunnalle. Tästä lähtökohdasta ajateltuna yritysten on hankalaa julkaista maksamansa verot ylpeästi. Desai & Dharmapala (2006) argumentoivat, että tästä huolimatta on sekä omistajien että veronkerääjien yhteinen etu saada opportunistiset johtajat saadaan pidettyä aisoissa. Yritysten verojen välttely on nimittäin linkitetty yritysjohdon aseman väärinkäyttöihin. (Desai & Dharmapala 2006) Lanis ja Richardson (2012) puolestaan argumentoivat, että yritysten maksamien verojen voidaan ajatella kuuluvaan yhteiskuntavastuun piiriin, mikäli verosuorituksilla nähdään olevan vaikutuksia ympäröivään yhteiskuntaan. Mikäli taas verot nähdään ainoastaan yhtenä kustannuksena muiden joukossa, niiden minimointi olisi yritykselle luonteva tavoite. Veroilla on kuitenkin suoria yhteiskunnallisia vaikutuksia. Yhteiskunta voi rahoittaa verotuloilla muun muassa koulutusta, kansallista puolustusta, julkista terveydenhuoltoa, julkista liikennettä sekä viranomaistyötä. (Lanis & Richardson 2012) Euroopan Unionin nykyinen määritelmä yhteiskuntavastuusta toteaa sen olevan yrityksen vastuu vaikutuksistaan yhteiskuntaan. Aikaisempi määritelmä oli selkeästi kapeampi luonnehtiessaan yhteiskuntavastuun yritysten sosiaalisiksi ja ympäristöllisiksi vaikutuksiksi. (Ylönen & Laine 2015, 5) Kautta aikain on argumentoitu, että yritysten tehtävä on maksimoida osakkeenomistajien voitto, ja verojen minimointi on palvellut tätä tavoitetta. Tämän näkökulman mukaan yritys joka toimii yhteiskuntavastuullisesti eikä harjoita verojen minimointia ei toteuta vastuutaan osakkeenomistajia kohtaan. Avi-Yonah (2009) argumentoi, että tämä ajattelutapa on äärimmilleen vietynä virheellinen, sillä se vyöryttää yhteiskuntavastuun valtion kontolle. Hän esittelee tutkimuksessaan kolme teoreettista näkökulmaa yrityksestä, ja argumentoi näiden näkökulmien vaikuttavan siihen, miten yrityksen veronmaksuvelvollisuus nähdään. Keinotekoinen entiteetti -näkökulman mukaan yritykset ovat valtion luomuksia ja ne ovat velvoi- 16 tettuja välttämään lisärasituksen aiheuttamista valtiolle, joka on ne luonut. Yritysten tulisi sen sijaan edistää valtion hyvinvointia maksamalla veronsa. Todellinen entiteetti näkökulman mukaan yritykset ovat rinnastettavissa ihmisiin ja täten niiden vastuullisuus tulisi rinnastaa ihmisten vastuullisuuteen: se ei ole velvollisuus, mutta se on kunnioitettavaa ja siihen kannustetaan. Sopimusverkosto -näkökulman mukaan yritys on ainoastaan kokoelma sopimuksia ja sen velvollisuudet rajoittuvat voiton tuottamiseen osakkeenomistajille. Avi-Yonahin mukaan ideaalitilanteessa vastuu olisi jakautunut valtiolle, järjestöille sekä yksityiselle sektorille. Hän esittää, että todellinen entiteetti -näkökulma on paitsi realistisin, myös toimivin toteuttamaan tätä jaetun vastuun mallia. (Avi-Yonah 2009, 1—17) Eroavia näkemyksiä on esitetty myös siitä, onko veroja osana yritysten yhteiskuntavastuuta käsitelty tarpeeksi akateemisissa julkaisuissa. Sikkan (2010) mukaan yritysten veronmaksu on jäänyt suhteellisen vähälle huomiolle tieteellisissä julkaisuissa huolimatta siitä, että lukuisat yhdistykset ja etujärjestöt ovat nostaneet esiin yritysten vastuullisuuspuheiden ja verojen maksuun liittyvien käytäntöjen välisen ristiriidan. Hasseldine ja Morris (2013) tarkentavat vastineessaan Sikkan tekstille, että tutkimusta kyllä löytyy, mutta se on keskittynyt nimenomaan laittomaan verovilppiin. Hasseldine ja Morris toivovat tieteellisen keskustelun veronkierrosta ja yritysten yhteiskuntavastuusta jatkuvan, mutta he painottavat, että tärkeintä olisi keskittyä nimenomaan lailliseen veronkiertämiseen. Lisäksi he peräänkuuluttavat selkeämmän viitekehyksen rakentamista aiheeseen liittyvien termien ympärille, kuten juurikin veronkiertämisen ja verovilpin välisen erottelun selventäminen. (Sikka 2010, 154 — 168; Hasseldine & Morris 2013, 1—14) Myös Suomessa on tutkittu verojen ja yhteiskuntavastuun välistä suhdetta. Ylönen ja Laine (2015) selvittävät tutkimuksessaan miten metsäteollisuusyhtiö Stora Enso on käyttänyt siirtohinnoittelua verojen välttelyyn, ja sen rinnalla he analysoivat yrityksen lausuntoja ja raportteja verotukseen ja yhteiskuntavastuuseen liittyen. He nostavat esiin, että yrityksen verojen välttelytoimenpiteet voivat olla hyvinkin ristiriidassa vastuullisuuspuheiden kanssa. Ylönen ja Laine tutkivat Stora Enson siirtohinnoittelua, raportteja ja lausuntoja kymmenen vuoden ajanjaksolta. Heidän laskelmiensa mukaan Stora Enson väliyhteisön efektiivinen veroprosentti oli ainoastaan 1,5. Samaan aikaan yritys voitti lukuisia palkintoja vastuulli- 17 suudestaan. Ylönen ja Laine nostavatkin juuri tämänkaltaiset ristiriidat potentiaaliseksi lisätutkimuksen aiheeksi. (Ylönen & Laine 2015) 2.3.2 Verovilppi, veronkiertäminen ja verosuunnittelu Kun puhutaan veroista osana yhteiskuntavastuuta, on tärkeää tunnistaa muutama verojen minimointiin liittyvä käsite ja ymmärtää miten ne eroavat toisistaan. Verojen minimointi voidaan jaotella kolmeen eri kategoriaan: hyväksyttävä verosuunnittelu (tax planning), vero-oikeudellisesti ei-hyväksyttävä mutta kriminalisoimaton veron kiertäminen (tax avoidance) sekä kriminalisoitu ja lain kieltämä verovilppi (tax evasion). Termejä käytetään usein julkisessa keskustelussa hieman ristiin, mikä voi hankaloittaa niiden välisten erojen ymmärtämistä. Mediassa termillä veronkierto viitataan toisinaan kriminalisoituun toimintaan, eli verovilppiin, ja toisinaan vero-oikeudellisesti hyväksyttävään verosuunnitteluun. Toisaalta etenkin verosuunnittelun ja veronkiertämisen välinen raja on häilyvä, mikä selittää osaltaan termien epämääräisen käytön. (Knuutinen 2013, 177—191) Verovilppi tarkoittaa rikoslain vastaista toimintaa, kun taas veron kiertämistä ei voida rikoslain mukaan pitää lainvastaisena. Näin ollen verovilpin ja veronkiertämisen välille voidaan vetää rikosoikeudellinen rajanveto (kuva 1). Verovilpistä säädetään Suomessa rikoslain 29 luvussa, jossa verorikoksiksi on luokiteltu veropetos ja verorikkomus. Veropetokseksi luokitellaan väärän tiedon antaminen, tiedon salaaminen, verotusta varten säädetyn velvollisuuden laiminlyöminen tai muuten petollisesti toimiminen, kun näillä toimilla pyritään aiheuttamaan veron määräämättä jättäminen, veron määrääminen liian alhaiseksi tai veron aiheeton palauttaminen. Mikäli toiminta on ollut erityisen suunnitelmallista tai tavoiteltu taloudellinen hyöty erityisen suurta, niin kyseessä on törkeä veropetos. Lievästä veropetoksesta puhutaan kun tavoiteltu taloudellinen hyöty on ollut vähäinen. Verorikkomuksella tarkoitetaan seuraavien velvollisuuksien laiminlyömisen määräajassa jonkin muun syyn kuin maksukyvyttömyyden tai tuomioistuimen määräämän maksukiellon takia: ennakonpidätyksen, lähdeveron tai tilitettävän varainsiirtoveron; kalenterikuukaudelta lasketun liikevaihtoveron tai vastaavan eräistä vakuutusmaksuista suoritettavan veron; tilitettävän 18 arvonlisäveron tai työnantajan sosiaaliturvamaksun. (Rikoslaki 19.12.1889/39, luku 29, 1— 4 §) Kuva 1. Rikosoikeudellinen rajanveto (Knuutinen 2014, 174) Veronkiertäminen on määritelty verotusmenettelylaissa seuraavasti: ”Jos jollekin olosuhteelle tai toimenpiteelle on annettu sellainen oikeudellinen muoto, joka ei vastaa asian varsinaista luonnetta tai tarkoitusta, on verotusta toimitettaessa meneteltävä niin kuin asiassa olisi käytetty oikeaa muotoa” (VML 4, 28 § 1 mom.). Tällä tarkoitetaan käytännössä sitä, että mikäli johonkin olosuhteeseen tai toimenpiteeseen on ryhdytty selvästi ainoastaan siinä tarkoituksessa, että suoritettavasta verosta voitaisiin vapautua, niin verotettava tulo ja omaisuus voidaan arvioida uudelleen. Tällöin verovelvolliselle on myös annettava tilaisuus esittää selvitys havaituista seikoista. Mikäli verovelvollinen ei esitä hyväksyttävää selvitystä siitä, että olosuhteelle tai toimenpiteelle annettu oikeudellinen muoto vastaa asian varsinaista luonnetta, tai ettei toimenpiteeseen ole ryhdytty verosta vapautumiseksi, niin verotusta toimitettaessa on meneteltävä niin kuin asiassa olisi käytetty oikeaa muotoa. (VML 4, 28 §) OECD2 määrittelee veronkierron sellaisiksi verovelvollisen toimiksi, joilla pyritään vähentämään verojen määrää, ja jotka ovat muodollisesti laillisia, mutta niiden voidaan katsoa olevan lain tarkoituksen vastaisia. Usein puhutaan myös niin sanotusta lain hengestä, eli siitä, mihin lain säätämisellä on pyritty. Veronkiertoon liittyvät toimet ovat usein keinotekoisia. Niiltä puuttuu liiketoiminnallinen syy ja aidot taloudelliset vaikutukset, ja lisäksi 2 Taloudellisen yhteistyön ja kehityksen järjestö OECD (Organisation for Economic Co-operation and Development) pyrkii edistämään ihmisten taloudellista ja sosiaalista hyvinvointia ympäri maailman. Se toimii foorumina jäsenmaidensa hallituksille, jossa ne voivat työskennellä yhdessä, jakaa kokemuksia ja etsiä ratkaisuja yleisiin ongelmiin. (<http://www.oecd.org/about/>) 19 menettelytavat ovat usein tavanomaisesta poikkeavia. Kun toimet esitellään veroviranomaisille, niin niiden varsinaista tarkoitusta ja taloudellista merkitystä pyritään piilottelemaan. Veron kiertäminen ei ole rikosoikeudellisesti lainvastaista, ja toimien vero-oikeudellinen hyväksyttävyyskin selviää usein vasta jälkikäteen. Verottajan voi kuitenkin olla vaikea puuttua veronkiertoon johtuen sen korkeasta todistustaakasta, veroetuja tarjoavien valtioiden salaisuuskäytännöistä sekä tiettyjen EU-oikeudesta johtuvista vaatimuksista (Finnwatch 2014). Verohallinto määrittelee verosuunnittelun verojen minimoimiseksi siten, että olosuhteet ja toimenpiteet valitaan sen mukaan, että lopputulos on optimaalinen sekä verojen määrän että muun kokonaisuuden kannalta. Verosuunnittelussa keskeistä on se, että verojen minimointikeinot ovat hyväksyttäviä tuloverolain tarkoituksiin nähden. Veron kiertämisen ja verosuunnittelun välille voidaankin vetää raja vero-oikeudellisen hyväksyttävyyden perusteella (kuva 2). Tämän rajan vetäminen ei kuitenkaan ole yhtä yksiselitteistä, kuin verovilpin ja veron kiertämisen välille vedettävä rikosoikeudellinen rajanveto. Jopa Verohallinnostakin myönnetään, että verosuunnittelun ja veron kiertämisen välistä rajaa on mahdotonta määritellä etukäteen. Verotuksen ennustettavuuden kannalta olisi kuitenkin oleellista pyrkiä selventämään, missä kulkevat vero-oikeudellisen hyväksyttävyyden rajat. Verohallinto suosittaa yrityksiä hakemaan ennakkoratkaisuja tilanteisiin, joihin se kokee liittyvän epävarmuutta. (Knuutinen 2013, 177—191; Verohallinto 2014) Kuva 2. Vero-oikeudellisen hyväksyttävyyden rajanveto (Knuutinen 2014, 175) 20 Verosuunnittelulla voidaan tarkoittaa vero-oikeudellisesti hyväksyttävää verojen minimoimista, tai verotustekijöiden huomioimista päätöksenteossa yhtenä tekijänä muiden joukossa. Onkin huomattava, että verosuunnitteluun ei itsessään välttämättä tarkoita verojen minimointia, sillä päätöksenteossa otetaan huomioon myös muita kuin verotusnäkökohtia. Tyypillisesti yritysten verosuunnittelu sisältääkin eri toimintavaihtoehtojen veroseuraamusten kartoittamisen, ja nämä veroseuraamukset otetaan huomioon yhtenä tekijänä muiden joukossa, kun tehdään päätöksiä ja vertaillaan vaihtoehtojen edullisuutta. Monesti verosuunnittelulla kuitenkin käytännössä tarkoitetaan nimenomaan verojen minimointia, etenkin pitemmällä aikavälillä tarkasteltuna. (Knuutinen 2012, 4) Edellä on esitelty verojen torjunnan oikeudelliset rajanvedot. Julkisessa keskustelussa on kuitenkin vahvasti noussut esiin yritysten toiminnan moraali, ja veron torjuntakeinoja voidaankin tarkastella myös moraalisesta näkökulmasta. Tällöin verovilpin ja verosuunnittelun voi helposti niputtaa moraalisesti kyseenalaiseksi toiminnaksi, sillä ne ovat tuomittavia joko rikosoikeudellisesti tai vero-oikeudellisesti. Verosuunnittelun luokittelu ei kuitenkaan ole yhtä yksinkertaista. Julkisessa keskustelussa on nähtävissä, että yhdenlaista verosuunnittelua pidetään moraalisesti hyväksyttävänä, kun taas toisenlaista ei. Knuutinen huomioi, että näistä jälkimmäiseen viitataan usein termillä ”sinänsä laillinen verosuunnittelu” tai ”aggressiivinen verosuunnittelu” (Knuutinen 2014, 182). Tästä näkökulmasta ajatellen verosuunnittelun alueen sisälle voidaan vetää moraalisen hyväksyttävyyden raja (kuva 3). (Knuutinen 2012, 181—191) Kuva 3. Moraalinen rajanveto (Knuutinen 2014, 183) 21 2.3.3 Mitä on vastuullinen veronmaksu? Yritysten taloudellisen vastuun keskiössä on se, miten taloudelliset rahavirrat jakautuvat eri sidosryhmille. Tässä ohjaavana periaatteena tulisi olla oikeudenmukaisuus. Taloudellisen hyödyn on oltava oikeudenmukainen, kun se suhteutetaan sidosryhmän yritykselle antamaan panostukseen. Ei siis riitä, että osakkeenomistajien voitot maksimoidaan, vaan muidenkin sidosryhmien edut on otettava huomioon. Valtion ollessa yksi yrityksen merkittävimmistä sidosryhmistä, voi verojen maksua todellisen suuruisina pitää vastuullisuuden edellytyksenä. (Jussila 2010, 64 —65) Kun veroja tutkitaan yhteiskuntavastuun kontekstissa, niin yksi merkittävä tekijä on se, minkälaisena eränä verot nähdään. Usein yhtiöt ajattelevat verojen olevan vain yksi kustannuseränä muiden joukossa. Tällöin verojen minimointi lakien sallimissa rajoissa toteuttaa OYL:ssä säädettyä osakeyhtiön tarkoitusta tuottaa voittoa osakkeenomistajilleen. Tämä kustannuskeskeinen ajattelutapa johtaa kuitenkin helposti siihen, että verojen ei nähdä kuuluvan yrityksen yhteiskuntavastuun piiriin. Sen sijaan jos verot nähdäänkin voitonjakoeränä, tilanne on toisenlainen. Toisaalta yhteiskuntavastuun näkökulmasta verot tulisi maksaa sinne missä verotettava tulo syntyy. Tällöin verojen minimoiminen asettaa yrityksen kyseenalaiseen valoon. Syntyy siis etujen ristiriita kahden yrityksen tärkeän sidosryhmän, omistajien ja yhteiskunnan, välille. (Knuutinen 2014, 416—417) Tax Justice Networkin3 kanta on, että verot ovat nimenomaan voitonjakoerä. He rinnastaisivatkin verot mieluummin osinkoihin kuin kuluihin; ne ovat tuottoa sijoitetulle pääomalle. Verot kuuluvat yhteiskunnalle hyvitykseksi sen sijoituksista, kuten koulutuksen järjestämisestä, infrastruktuurin rakentamisesta ja oikeusjärjestelmän ylläpitämisestä. Veroja välttelevä yritys on vapaa-matkustaja, joka ei maksa näistä etuuksista, ja toimii täten vastuuttomasti. Tax Justice Network toivoo, että yritysten veroja tarkastellessa luovuttaisiinkin pelkän 3 Tax Justice Network on poliittisesti sitoutumaton kansainvälinen verkosto, joka keskittyy kansainvälisen verotuksen ja taloudellisen sääntelyn tutkimukseen. Painopiste on erityisesti keronkiertämisen, verojen välttelyn, verokilpailun sekö veroparatiisien haitallisten vaikutusten esittelyssä. Keskeisenä tavoitteenaan verkosto pitää ymmärryksen lisäämisen ja muutoksen edistämisen, etenkin köyhemmissä valtioissa. (<http://www.taxjustice.net/about/who-we-are/>) 22 lainopillisen näkökulman huomioimisesta. Sen sijaan olisi siirryttävä laajempaan taloudelliseen näkökulmaan. (Tax Justice Network) Sen lisäksi, että yritysten tuottaman taloudellisen hyödyn jakautumista tutkitaan sidosryhmien mukaan, niin hyödyn jakautumista voidaan tarkastella myös maantieteellisesti. Myös tässä tarkastelussa ohjaavana periaatteena tulisi olla oikeudenmukaisuus. Maantieteellisen jaottelun avulla pyritään varmistamaan, että yritystoiminnasta syntynyt taloudellinen hyöty ei siirry kauas sille tärkeistä sidosryhmistä, ja että hyöty jakautuisi kaikille alueille joissa yritys toimii, tai joissa sillä on muuten merkittävä rooli. Tarkastelun tarkkuudelle ei tosin voida asettaa selvää määritelmää, vaan se on pitkälti yrityskohtaista. Yleisesti ottaen voidaan ajatella, että rajatulla maantieteellisellä alueella toimivalta yritykseltä odotetaan tarkempaa jaottelua kuin monikansalliselta yritykseltä. Monikansallisille yrityksille voisi käytännön syistä riittää maakohtainen jaottelu, kun taas yhdessä maassa toimiva yritys voisi jaotella esimerkiksi maakuntien tai vastaavien alueiden mukaan. Periaatteessa kansainvälisesti toimivien yritystenkin tulisi raportoida yhtä tarkasti kuin yhdessä maassa toimivien yritysten, mutta tämän toteuttaminen ja seuraaminen voi olla käytännössä hankalaa, joten näin yksityiskohtaisen jaottelun toteuttaminen ei välttämättä ole kannattavaa. (Jussila 2010, 66—68) Simola ja Ylönen (2011) mainitsevat vastuullisen yrityksen paitsi maksavan veronsa vaaditun suuruisina sinne, missä verotettava tulo on syntynyt, myös kertovan veronmaksustaan avoimesti. Termi tax transparency, eli verojen läpinäkyvyys, on esiintynyt aiheeseen liittyvässä julkisessa kirjoittelussa kuvaamassa tätä veronmaksun avoimuutta. Avoimuuden avulla yritys voi myös itse arvioida omaa vastuullisuuttaan. Knuutinen (2014) esittää ajatuksen, että verosuunnittelun voi arvioida vastuulliseksi silloin, kun se kestää sidosryhmien tarkastelun. Mikäli yritys voi ilman hankaluuksia avoimesti jakaa verostrategiansa ja veronmaksunsa eri maihin, sekä vielä perustella tekemänsä ratkaisut, niin sen toimintaa voi todennäköisesti pitää vastuullisena. (Knuutinen 2014, 310) Finnwatch on tehnyt listauksen seitsemästä periaatteesta, joita vastuullisesti veronsa maksavan yrityksen tulisi noudattaa. 23 1. Veronmaksun tulee kuvastaa yrityksen taloudellista toimintaa, ja verot maksetaan eri toimintamaissa niissä tapahtuvien tosiasiallisten toimintojen mukaisesti. 2. Verosuunnittelun tulee noudattaa lain henkeä, eikä ainoastaan sen kirjainta. Tämä tarkoittaa sitä, että puutteellisen sääntelyn aiheuttamia verosuunnittelumahdollisuuksia ei käytetä hyväksi lain hengen vastaisesti. 3. Yhtiöllä tulee julkistaa verostrategiansa, jonka valmistelussa on ollut mukana keskeiset sidosryhmät. Yhtiö myös tiedottaa avoimesti ja selkeästi veronmaksustaan. 4. Yhtiön tulee julkistaa maksamansa verot, voitot, liikevaihdon, konsernin sisäiset rahoitusjärjestelyt, palkat ja työntekijöiden määrän toimintamaakohtaisesti eriteltyinä. 5. Yhtiö ei välttele veroja hyödyntämällä veroparatiiseja, salaisuusvaltioita tai läpinäkymättömiä omistusmuotoja. 6. Yhtiön tulee konsernirakenteen ja sen tosiasiallisten omistajien ja edunsaajien tulee olla julkista tietoa. 7. Yhtiö ei saa väärinkäyttää valta-asemaansa veroetuuksien saavuttamiseksi, ja yhtiön toimintamaidensa kanssa solmimien sopimusten tulee olla tasapainoisia sekä hyödyllisiä ympäröivän yhteiskunnan kannalta. (Ylönen & Purje 2013) Yksi listauksen keskeisimpiä teemoja on lain hengen noudattaminen. Tästä on kyse myös laillisen verosuunnittelun sisälle tehtävässä moraalisessa rajanvedossa, jota käsiteltiin edellisessä alaluvussa. On selvää, että yritysten tulee noudattaa lain kirjainta, eli sitä mistä laissa varta vasten säädetään. Lain hengen noudattamisella tarkoitetaan sitä, että tämän lisäksi noudatetaan lain tarkoitusta. Jos jokin laki on säädetty aggressiivisen verosuunnittelun estämiseksi, niin vastuullinen yritys noudattaa tätä tarkoitusta, eikä hyödynnä porsaanreikiä joita lain kirjaimeen on saattanut jäädä verojen minimointitarkoitukseen. 2.3.4 Verot ja moraali Moraali on yksi yritysten veroja koskevan keskustelun tärkeimpiä tekijöitä. Yritys voi toimia täysin lainmukaisesti järjestellessään tulostaan ja minimoidessaan maksamansa yhtei- 24 söveron. Silti tätä toimintatapaa noudattavat yritykset ovat saaneet osakseen huomattavasti negatiivista julkisuutta. Monikansalliset yhtiöt, kuten Google, Amazon ja Starbucks, ovat saaneet kovaa kritiikkiä minimaalisista yhteisöveroistaan (BBC News 21.5.2013). Suomessa vastaavaa kohua on saanut aikaan esimerkiksi Mehiläinen ja Terveystalo (Yle Uutiset 12.9.2013). Kyse ei olekaan siitä, että yritys ei toimisi lakien mukaan, vaan siitä, että sen sinänsä laillisia verosuunnittelukeinoja pidetään moraalisesti arveluttavina. Voidaankin kysyä onko pelkästään lainsäädännön noudattaminen vastuullista toimintaa vai edellyttääkö kestävää kehitystä edistävä vastuullinen toiminta lainsäädännön tason ylittämistä? (Rohweder 2004, 77) Julkinen keskustelu ja paheksunta liittyen yritysten verosuunnitteluun ja verojen minimointiin osoittaa, että pelkkä lakien noudattaminen ei enää riitä. Yrityksiltä odotetaan moraalista toimintaa, joka ylittää lakien säätämät vähimmäisvaatimukset. Sellaista yritystä, joka ainoastaan noudattaa ulkoisia vaatimuksia ja säädöksiä, ei voida vielä pitää yhteiskuntavastuullisena (Jussila 2010, 10). Yrityksellä itsellään ei voi olla moraalia, sillä sitä voidaan pitää abstraktina lain luomuksena. Yrityksen moraaliset lähtökohdat ovat yhdistelmä sen omistajien, hallituksen, johtajien ja työntekijöiden moraalikäsityksistä. (Knuutinen 2014, 148) Verotuksessa moraali on sidoksissa verojärjestelmään. Kun eri maissa verotetaan eri asioita, niin ei voida rakentaa universaaleita sääntöjä siitä, mikä on moraalisesti oikein verotuksen näkökulmasta. Knuutinen nostaa esimerkiksi perintöveron: joissain valtioissa perintöjä ei veroteta, ja täten verovapaan perinnön saanutta henkilöä ei voida pitää moraalittomana. Perintöveroa kiertäviin sen sijaan voidaan suhtautua paheksuen sellaisissa valtioissa joissa perintöä lähtökohtaisesti verotetaan. Veronmaksun vastuullisuutta kohtaan on havaittavissa kriittisempiä näkökulmia kuin yrityksen ekologiseen ja sosiaaliseen vastuuseen. Tämä voi Knuutisen mukaan johtua siitä, että näiden moraaliset lähtökohdat eivät ole oikeusjärjestelmäsidonnaisia kuten verotuksen moraali. (Knuutinen 2014, 150) 25 3 VEROJALANJÄLKI VASTUULLISEN VERONMAKSUN RAPORTOINNIN VÄLINEENÄ 3.1 Verojalanjälki: termin lyhyt historia Yrityksen verojalanjälki kertoo kuinka paljon yrityksen toiminnasta kertyy verotuloja yhteiskunnalle. Sana on johdettu termistä hiilijalanjälki, joka kertoo tuotteen, toiminnan tai palvelun ilmastokuorman, eli kuinka paljon se synnyttää kasvihuonekaasuja elinkaarensa aikana. Verojalanjälki puolestaan tarkoittaa yritystoiminnan tuottamaa verokuormaa. (Torkkel 2013a, 80) Verojalanjälki on yrityksille työväline, jolla ne voivat kertoa avoimesti veronmaksustaan. Päinvastoin kuin hiilessä, veroissa suuri jalanjälki on yhteiskunnan kannalta positiivinen seikka. Verojalanjälki on terminä suhteellisen tuore, sillä se on alkanut esiintyä mediassa vasta vuosien 2012 ja 2013 vaihteessa. Ennen kuin termi verojalanjälki nousi esiin, julkisessa keskustelussa oli jo pidempään ruodittu yritysten yhteisöveron maksukertymiä. Sekä Suomessa, että muualla maailmassa uutisoitiin näyttävästi yrityksistä, jotka maksoivat tuloksestaan yhteisöveroa huomattavasti alle maan yhteisöveroprosentin. Ulkomaisista tapauksista tunnetuimpia lienee Google, Starbucks ja Amazon, joita kaikkia on syytetty aggressiivisesta verosuunnittelusta Iso-Britanniassa (BBC News 21.5.2013). Suomessa puolestaan julkiseen keskusteluun on nostettu näyttävimmin terveyspalveluyritysten verojen minimointi (Yle Uutiset 12.9.2013). Vuoden 2012 lopussa keskuskauppakamari julkaisi kirjoituksen, jossa se kannusti suuryrityksiä kertomaan avoimesti verojalanjäljestään. Tämän avulla yleisö saisi kattavan kokonaiskuvan yritysten toiminnasta ja merkityksestä yhteiskunnalle. ”Yhteisöveroa maksaa vain voittoa tuottava yritys, mutta kaikki yritykset maksavat monenlaisia veroja ja julkisia maksuja työnantajavelvoitteiden lisäksi. Esimerkiksi arvonlisä-, kiinteistö-, sähkö-, jäte-, polttoaine-, auto- ja varainsiirtoverot sekä tullit tuottavat suuria summia valtion kassaan, 26 ennakonpidätyksistä ja työnantajavelvoitteista puhumattakaan” (Kauppakamari 2012). Kirjoituksessa painotetaan, että verojalanjäljen raportoinnin ympärille ei tarvita uutta sääntelyä, jotta yritysten hallinnollista taakkaa ei kasvateta entisestään. Sen sijaan yrityksiltä toivotaan oma-aloitteisuutta raportoinnin aloittamisessa. Kauppakamarin kirjoitus asettaa verojalanjäljen osaksi yhteiskunnallista tilinpäätöstä, jossa pyrittäisiin kertomaan yrityksen vaikutuksista laajemmin, kun vain omistajien näkökulmasta. (Kauppakamari 2012) Vuoden 2013 aikana termi verojalanjälki alkoi esiintyä julkisessa keskustelussa aktiivisemmin. Toukokuussa Helsingin Sanomat uutisoi verojalanjäljen olevan yritysten uusi kiinnostuksen kohde. Artikkelissa kerrotaan Fortumin alkaneen raportoida verojalanjäljestään osana yritysvastuuraporttiaan. Fortumin verojohtaja Reijo Salo kertoo olevansa kyllästynyt siihen, että verokeskustelussa puhutaan ainoastaan yhteisöverosta, kun se on vain pieni osa kaikista yhtiön maksamista ja keräämistä veroista. Salo sanoo raportin tuottamisen olleen työläs prosessi, mutta sen kautta on syntynyt parempi ymmärrys yhtiön veroasioista kokonaisuutena. (Helsingin Sanomat 5.5.2013) Syyskuussa 2013 Talouselämä-lehti kertoo Mehiläisen olevan toinen suomalainen yhtiö, joka aikoo julkaista verojalanjälkensä. Raportoinnin syytä kysyttäessä Mehiläisen toimitusjohtaja Matti Bergendahl viittaa julkiseen keskusteluun veroista, ja sanoo tämän keskustelun vaativan yrityksiltä aktiivisia toimenpiteitä läpinäkyvyyden lisäämiseksi. (Talouselämä 6.9.2013) Yritysten veroraportointia on tutkinut parikin eri tahoa Suomessa. Konsulttiyhtiö KPMG:n vero- ja lakipalveluiden johtaja Timo Torkkel on vuonna 2013 käynyt läpi kaikkien Suomen suurten pörssiyhtiöiden veroraportoinnin. Hän nostaa esiin Fortum Oyj:n raportin edustamaan kaikkein yksityiskohtaisinta raportointia. Lisäksi Kemira Oyj:n ja Neste Oil Oyj:n raportit erottuivat joukosta edukseen. (Torkkel 2013a, 60 —62) Tilintarkastus- ja konsultointiyritys PWC:n, eli PricewaterhouseCoopersin, vuoden 2014 yritysvastuubarometrissä tutkittiin kuinka läpinäkyvästi yritykset raportoivat maksamistaan veroista. Barometriä varten arvioitiin yhteensä 564 suomalaista yritystä, jotka olivat Talouselämä-lehden 500listan mukaan valitut liikevaihdoltaan suurimmat suomalaiset yritykset, sekä 64 muuta yritysvastuun tietoja julkaisevaa yritystä tai julkista organisaatiota. Tutkimuksen mukaan vuonna 2012 ainoastaan 12 näistä yhtiöistä raportoi maittain maksamistaan veroista, mutta 27 vuonna 2013 raportoivia yhtiöitä oli jo 37. Raportoivien yhtiöiden määrä oli siis yli kolminkertaistunut. Barometrissä raporttien vertailukelpoisuus arvioidaan kuitenkin heikoksi, mikä johtuu osittain yritysten erilaisista toimintaympäristöistä. (PWC 2014) Torkkel esittää, että suppeasti ajateltuna verojalanjäljen voidaan ajatella kattavan välittömät verot, eli ne verot, jotka jäävät verovelvollisen rasitukseksi. Nämä verot kirjautuvat pääasiassa tuloslaskelmaan kuluiksi, tai joissain tapauksissa suoraan omaan pääomaan. Tyypillisiä välittömiä veroja ovat jätevero, kiinteistövero, pankkivero, tulovero, tonnistovero, tulli, työnantajan sosiaaliturvamaksu, varainsiirtovero ja YLE-vero. Laajemmin katsottuna verojalanjäljen voidaan ajatella kattavan välittömien verojen lisäksi myös välilliset verot. Välilliset verot on tarkoitettu vyörytettäväksi verovelvolliselta muille talousyksiköille. Ne kirjautuvat pääasiassa läpikulkuerinä tasetileille tai joissain tapauksissa läpikulkuerinä tuloslaskelmatileille. Tyypillisiä välillisiä veroja ovat apteekkimaksut, arvonlisävero, ennakonpidätykset, lähdeverot, vakuutusmaksuvero ja valmisteverot. (Torkkel 2013b, 80 —82) Eri verojen raportoinnin lisäksi on tärkeää selvittää myös se, minne veroja on maksettu. Maakohtainen raportointi onkin ollut paljon esillä julkisessa keskustelussa (ks. esim. Helsingin Sanomat 19.2.2014) Harveyn (2014) mukaan maakohtainen raportointi voisi auttaa verotarkastajia saamaan kokonaiskuvan yrityksen verosuunnittelusta ja tunnistamaan oleelliset seikat tarkastusta varten. Nykyäänkin verotarkastaja voi pyytää yritykseltä näitä tietoja, mutta Harveyn mukaan olisi kaikkien osapuolten kannalta huomattavasti helpompaa, mikäli maakohtaista dataa tuotettaisiin vakiintuneessa formaatissa esimerkiksi veroilmoituksen antamisen yhteydessä. Harveyn mielestä liikesalaisuuksien suojelemiseksi informaation pitäisi olla tarjolla ainoastaan veroviranomaisille. Kuitenkin hän esittää, että tulevaisuudessa datan voisi tehdä joko kokonaan tai osittain myös julkiseksi. Maakohtaisen datan julkaisu voisi hänen mukaan lisätä yritysten maineriskiä, ja täten vähentää aggressiivista tulojen siirtelyä yli valtioiden rajojen. (Harvey 2014) Verojalanjälkiraportit ovat saaneet osakseen myös kritiikkiä. Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun professori Minna Halmeen mukaan verojalanjäljestä käytävä keskustelu on villiä, ja koska jokainen yhtiö laskee verojalanjäljen omalla tavallaan, niin mittaustulokset 28 ovat vaikeaselkoisia. ”Verojalanjälki on yhden ison konsulttiyrityksen lanseeraama mittari. Sille ei ole toistaiseksi monien sidosryhmien tai puolueettoman tahon hyväksyntää” (Taloussanomat 13.3.2014). Halmeen mukaan ennen yritysten vastuullisuutta on mitattu niiden maksan yhteisöveron määrällä. Kun yritykset ovat minimoineet maksamansa yhteisöveron, niin verojalanjälkiraportteihin nostetaan tilalle sekalainen joukko muita veroja. Kaikki eivät kuitenkaan näe tätä kehitystä negatiivisena asiana. Konsulttiyhtiö Ernst & Youngin verokonsultti Tomi Viitala kommentoi asiaa Talouselämä -lehdessä seuraavasti: ”Suomen koko verojärjestelmä on muuttumassa niin, että yritysten verotus siirtyy yhteisöverosta muihin maksuihin, Viitala huomautti. Tulokset eivät myöskään ole koskaan täysin vertailukelpoisia, koska verottaja kohtelee esimerkiksi eri toimialojen yrityksiä eri tavoin.” (Taloussanomat 13.3.2014) 3.2 Raportointia koskeva sääntely 3.2.1 Kansallinen sääntely ja ohjeistus Verojalanjäljen raportoinnista ei ole säädetty laissa, mutta tästä huolimatta verojen raportointiin kohdistuu jonkinlaista sääntelyä ja ohjeistusta sekä kansallisella että kansainvälisellä tasolla. Suomen kirjanpitolain mukaan kirjanpitovelvollisen on raportoitava ainoastaan tilikauden verotettavaan tuloon perustuva tulovero, sekä aikaisempiin tilikausiin perustuvat tuloverot. Konsernien velvollisuus raportoida veroistaan on hieman laajempi, sillä usein niiden tulee edellä mainittujen lisäksi raportoida myös laskennallisista veroistaan. (KPL 6 § 11; Torkkel 2013b, 80—82) Yhteiskunta luo kuitenkin tällä hetkellä yrityksille painetta tehdä veronmaksusta entistä läpinäkyvämpää (Kepa 9.10.2013). Vuoden 2014 lopulla Valtioneuvoston kanslian omistajaohjausosasto julkaisi ohjeen koskien valtioenemmistöisten yhtiöiden veroraportointia. Ohjeessa enemmistöomisteiset yhtiöt velvoitetaan raportoimaan maksamistaan veroista maakohtaisesti, ja vähemmistöomistuksessakin olevia yhtiöitä kannustetaan tekemään samoin. Ohjeessa esitetään minimivaatimukset valtioenemmistöisten yhtiöiden verojalanjälkiraporttien sisältöön. Raportteihin tu- 29 lee ohjeen mukaan sisällyttää ainakin kvantitatiiviset verotiedot sekä tietoa yrityksen verostrategiasta ja verosuunnitteluun liittyvistä periaatteista. (VNK 2014) Minimivaatimukset kvantitatiivisista verotiedoista ovat ohjeessa seuraavat: · ”yhtiön veronmaksua kuvaavat tunnusluvut, kuten liikevaihto, tulos ennen veroja, henkilöstön lukumäärä tai muu vastaava vertailuluku maittain · kaikki yhtiön maksettavat ja tilitettävät verot yhtiön itse valitseman olennaisuusperiaatteen mukaisesti maittain ja verolajeittain sekä yhtiön vastaanottamat julkiset tuet · OECD:n määrittelemiin veroparatiisivaltioihin liittyvät maksettavat ja tilitettävät verot ja vastaanottamat julkiset tuet kaikilta osin maittain ja verolajeittain · hankittujen/luovutettujen yhtiöiden osuus, joka alkaa omistuksen alkamishetkestä ja päättyy omistuksen luopumishetkeen” (VNK 2014) Strategian ja toimintaperiaatteiden raportoinnista annetaan seuraavanlainen minimiohjeistus: · ”kuvaus veroasioiden organisoinnista ja johtamisesta · verosuunnittelun pääperiaatteet, verostrategia ja sen tavoitteet · käytetyt raportointiperiaatteet ja selvitys yhtiön itse valitsemasta olennaisuusperiaatteesta sekä mahdollisesta poisrajaamisesta · ”comply or explain” eli ”raportoi tai selitä” -periaatteen mukaisesti selvitys tiedoista, joita ei ole raportoitu · selvitys arvion perusteella mukaan otetuista tiedoista sekä arvioinnin perusteet” (VNK 2014) Edellä esitettyjen minimivaatimusten lisäksi ohjeessa annetaan esimerkkejä siitä, miten raporttia voi halutessaan laajentaa kertomalla esimerkiksi investoinneista ja hankinnoista maittain, tai tekemällä efektiivisen tuloverokannan täsmäytyslaskelmat sekä täsmäytyslaskelmat laskennallisten verosaamisten ja -velkojen muutoksista. Myös vertailutietojen antaminen aikaisemmilta vuosilta, sekä raportin luotettavuuden lisääminen ulkopuolisen riippumattoman varmentamisen avulla mainitaan keinoina laajentaa raporttia. (VNK 2014) 30 Ohje on varsin kattava suhteessa veroihin liittyvään muuhun pakottavaan sääntelyyn, ja vaikka se koskee nimenomaan valtio-omisteisia yhtiöitä, niin ohje antaa myös hyvät raamit myös muiden yhtiöiden veroraportointia varten 3.2.2 EU:n direktiivit ja direktiivihankkeet Euroopan unionissa on meneillään kolme direktiivihanketta, jotka tulevat laajentamaan yritysten maksamiin veroihin liittyvää raportointivelvoitetta. Nämä ovat tilinpäätösdirektiivi (KOM(2011) 684 lopullinen), avoimuusdirektiivi (KOM(2011) 683 lopullinen) ja luottolaitoslainsäädännön kokonaisuudistus (CRD IV). Direktiivihankkeiden esikuvana voidaan pitää Yhdysvalloissa vuonna 2010 säädettyä Dodd-Frank lakia, jonka mukaan julkisesti noteerattujen kaivannaisteollisuusyritysten on laadittava maakohtaisesti maksamistaan maksuista julkinen raportti. Käytännössä kuitenkin EU:n direktiivihankkeet tulevat johtamaan laajempaan raportointivelvollisuuteen, sillä ne koskevat laajempaa joukkoa yrityksiä sekä kattavat enemmän toimialoja (Torkkel 2013b) Vuonna 2013 uudistuneen tilinpäätösdirektiivin kymmenes luku sisältää vaatimuksen maakohtaisesta raportoinnista. Ennen uudistusta EU:n lainsäädännössä ei ole velvoitettu yrityksiä raportoimaan maakohtaisesti toimintamaidensa hallituksille suorittamistaan maksuista. Tästä syystä maksut ovat jääneet useimmiten julkistamatta, vaikka kaivannaisteollisuutta tai aarniometsien puunkorjuutoimintaa harjoittavien yritysten suorittamat maksut voivat muodostaa merkittävän osuuden maan tuloista. Tämä pitää paikkansa etenkin luonnonvaroiltaan rikkaissa kolmansissa maissa. Uudistuneen direktiivin avulla pyritään edistämään hyvää hallintoa ja saamaan maiden hallitukset vastuuvelvollisiksi näiden resurssien käytöstä. (KOM(2011) 684 lopullinen) Maakohtainen raportointi koskee kaivannaisteollisuutta sekä aarniometsien puunkorjuuta harjoittavia suuria yrityksiä ja yleisen edun kannalta merkittäviä yhteisöjä. Kaivannaisteollisuudella tarkoitetaan mineraali-, öljy- ja maakaasuesiintymien etsintää, kehittämistä ja hyödyntämistä. Tällaista toimintaa harjoittavien yritysten on raportoitava sekä maakohtaisesti että hankekohtaisesti maksettujen olennaisten maksujen yhteismäärät ja maksujen yhteismäärät maksutyypeittäin. 31 Tilinpäätösdirektiivi hyväksyttiin kesäkuussa 2013 ja se tuli voimaan heinäkuussa 2013. Direktiivi on saatettava kansallisesti voimaan viimeistään 1.1.2016. Avoimuusdirektiivi puolestaan koskee kaivannaisteollisuutta tai aarniometsien puunkorjuuta harjoittavia julkisesti noteerattuja yrityksiä. Näille tulee direktiivin kuudennen artiklan mukaan Tilinpäätösdirektiivin mukaiset raportointivelvoitteet. Lisäksi vireillä on luottolaitoslainsäädännön kokonaisuudistus (CRD IV). Tähän sisältyy luottolaitosten ja sijoitusyhtiöiden maakohtaisen raportoinnin vaatimus. (KOM(2011) 683 lopullinen; Torkkel 2013b) 3.2.3 Muu kansainvälinen sääntely ja ohjeistus BEPS — Base Erosion and Profit Shifting Yksi merkittävimpiä kansainväliseen verosuunnitteluun puuttuvia projekteja on OECD:n BEPS, eli Base Erosion and Profit Shifting. Nimi viittaa sellaisiin yritysten käyttämiin verosuunnittelumenetelmiin, jotka hyödyntävät valtioiden eri verojärjestelmistä aiheutuvia verottomuustilanteita ja näiden avulla minimoivat yritysten maksamat verot. BEPS:in tavoitteena on kitkeä tällainen veropohjaa rapauttava toiminta. Heinäkuussa 2013 OECD julkaisi yhdessä G20-maiden kanssa hankkeeseen liittyen 15-kohtaisen toimintasuunnitelman veropohjan rapauttamisen estämiseksi. Tavoitteena on, että vuoden 2015 loppuun mennessä toimintasuunnitelman jokaiseen kohtaan on julkaistu toimintasuositus. Näistä seitsemään julkaistiin suositukset vuoden 2014 syyskuussa, ja loput tullaan julkaisemaan vuoden 2015 aikana. (BEPS) GRI — Global Reporting Initiative GRI eli Global Reporting Initiative on voittoa tavoittelematon säätiö, jonka pyrkimyksenä on tehdä yhteiskuntavastuuraportoinnista vakiokäytäntö tarjoamalla ohjeistusta ja tukea organisaatioille. GRI tuottaa ja päivittää kattavaa yhteiskuntavastuuraportoinnin viitekehystä, ja se on kansainvälisesti laajasti käytössä. GRI:n raportointiohjeistus määrittelee periaat- 32 teet ja indikaattorit joiden avulla organisaatiot voivat mitata ja raportoida taloudellisia, sosiaalisia ja ympäristövaikutuksia. (GRI) Vuoden 2013 raportoinnissa alettiin soveltaa ohjeistuksen neljättä versiota: G4:ää. Tässä versiossa on huomioitu verot aikaisempia versioita selkeämmin. Veroja käsitellään raportointiohjeistuksen EC1-indikaattorissa, jonka mukaan yritysten on raportoitava tuotettu ja jaettu suora taloudellinen lisäarvo, sisältäen tulot, toimintakulut, henkilöstökulut, lahjoitukset ja muut yleishyödylliset panokset sekä verot. Ohjeistuksen mukaan on otettava huomioon kaikki maksetut verot ja veroluonteiset maksut kansainvälisellä, kansallisella ja paikallisella tasolla. Laskennallisia veroja ei kuitenkaan sisällytetä raporttiin, sillä niitä eivät välttämättä ole maksettu. Kansainvälisesti toimivien yhtiöiden tulee myös raportoida maksamansa verot maakohtaisesti. (G4 GRI) EITI – kaivannaisteollisuuden avoimuusaloite Extractive Industries Transparency Initiative EITI on kaivannaisteollisuuden avoimuusaloite, jonka tavoitteena on avoimuuden vastuullisuuden lisääminen luonnonvaroja hyödyntävässä liiketoiminnassa. EITI muodostuu valtioista, yrityksistä, sijoittajista, kansalaisjärjestöistä sekä muista yhteistyöjärjestöistä. Toiminnan perusajatus on yksinkertainen: mukana olevien maiden hallitukset ilmoittavat vuosittain kaivannaisalan yrityksiltä saamansa tulot, kun taas yritykset kertovat hallituksille tilittämänsä maksut. Sitten jokin riippumaton taho, joka on yleensä käytännössä jokin tilintarkastusyhtiö, tarkistaa ja vertailee ilmoitettuja tietoja. (EITI) 33 4 VEROT YHTEISKUNTAVASTUUTA KOSKEVASSA JULKISESSA KESKUSTELUSSA 4.1 Sanomalehtikirjoittelu tutkimuksen aineistona Tutkimuksen empiirisen aineiston ensimmäinen osa muodostuu sanomalehtikirjoittelusta, jossa käsitellään yritysten veroja yhteiskuntavastuun näkökulmasta. Aineisto koostuu Helsingin Sanomien kirjoituksista, sisältäen uutiset, kolumnit, pääkirjoitukset ja mielipidekirjoitukset. Helsingin Sanomat ilmestyy seitsemänä päivänä viikossa ja se on Suomen laajalevikkisin sanomalehti (KMT 2014). Sanoma Oy:n verkkosivuilla kerrotaan sen kirjoittavan uutisista tasapuolisesti, moniarvoisesti, nopeasti, luotettavasti ja riippumattomasti (Sanoma Brändit). Näiden tietojen valossa uskon, että Helsingin Sanomissa käyty verokeskustelu on laajaa ja monipuolista, ja että siinä on mahdollisimman monet näkökulmat edustettuina. Harkitsin myös muitakin sanomalehtiä aineistokseni, mutta päädyin Helsingin Sanomiin, koska uskon sen yksittäisistä sanomalehdistä antavan monipuolisimman aineiston. Pohdin myös useamman lehden ottamista mukaan tarkasteluun (pääasiassa Kauppalehti ja Aamulehti), mutta tämä olisi paisuttanut empiirisen aineiston turhan suureksi. Kun tutkitaan julkista keskustelua ainoastaan Helsingin Sanomien pohjalta, on syytä pitää mielessä, että lehden linjalla voi olla merkittävä vaikutus siihen, mitkä tekstit julkaistaan ja minkälaista keskustelua lehdessä käydään (Laamanen 2007). Sanoma Oy:n verkkosivuilla kerrotaan Helsingin Sanomien edistävän sananvapautta ja ajavan Suomen ja suomalaisten asiaa kansainvälistyvässä maailmassa. Kuitenkin on muistettava, että lehden toimittajilla on lopulta vaikutusvaltaa siihen minkälaista viestiä lehden kirjoitukset välittävät lukijoille. Toinen huomionarvoinen seikka on, että joukkotiedotusvälineet, Helsingin Sanomat mukaan lukien, ovat samanaikaisesti sekä yksittäinen sidosryhmä että kaikkien sidosryhmien käyttämä informaation välittämisen ja vaikuttamisen kanava. Joukkotiedotusvälineet voivat myös muokata muiden sidosryhmien käsityksiä yrityksestä. (Rohweder 2004, 197) 34 4.2 Aineiston analyysi ja tulkinta Aineiston analyysimenetelmäksi on valittu teemoittelu. Eskolan ja Suorannan (2005) mukaan teemoittelussa aineistosta nostetaan esiin teemoja, jotka selventävät tutkimusongelmaa. Näiden teemojen esiintymistä ja ilmenemistä aineistossa pyritään vertailemaan. Keskeistä on nimenomaan tutkimusongelman kannalta olennaisten aiheiden löytäminen ja erotteleminen. Teemoittelun vaarana on, että aineiston analyysi ei ole riittävän syvällistä ja se jää pelkäksi sitaattikokoelmaksi. Aineiston onnistunut analysointi vaatiikin teorian ja empirian lomittumista toisiinsa ja niiden kiinteää vuorovaikutusta. (Eskola & Suoranta 2005, 174—180) Hain artikkeleita Helsingin Sanomien arkistosta sanahauilla vero* ja yrity* tai yhtiö*. Tämä haku tuotti lähemmäs 3000 artikkelia, joista suurin osa oli helppo karsia jo otsikon perusteella aiheeseen liittymättömiksi. Lopulliseksi aineistoksi muodostui vajaat 300 artikkelia. Aloitin aineiston analysoinnin lukemalla valitut artikkelit läpi suorittaen samalla alustavaa jaottelua eri teemoihin. Samalla myös karsin tutkimustani ajatellen täysin epärelevantit artikkelit pois. Seuraavaksi jatkoin artikkelien lukemista ja samalla niiden ryhmittelyä esiin nousevien teemojen mukaan. Vuoden 2011 merkittävin keskusteluteema oli harmaa talous, joka kriminalisoituna toimintana määritellään verovilpiksi. Koska tällainen kriminalisoitu toiminta on kiistatta vastuutonta, päätin jättää sen tarkastelun ulkopuolelle keskittyäkseni siihen, miten nimenomaan vastuullisuus ymmärretään suomalaisessa yhteiskunnassa. Aineistosta alkoi heti ensimmäisellä lukukerralla nousta esiin keskusteluteemoja, joista keskeisimpiä ovat yritysten verosuunnittelu, veropohjan turvaaminen sekä verojalanjälkiraportit. Verosuunnittelukeskustelun keskiössä olevista yrityksistä muodostui tietynlaiset ryhmät: terveyspalveluyritykset, eläkeyhtiöt ja valtio-omisteiset yritykset. Useamman lukukerran myötä aineistosta alkoi hahmottua myös taustalla olevia näkökulmia verotukseen osana yritysten yhteiskuntavastuuta. Seuraavaksi käsitellään tarkemmin näitä teemoja, jotka nousivat esiin Helsingin Sanomissa käytävässä keskustelussa koskien veroja osana yritysten yhteiskuntavastuuta. 35 4.3 Verosuunnittelu ja veron kiertäminen 4.3.1 Yleinen keskustelu Yritysten harjoittama verosuunnittelu ja veronkiertäminen nousivat selkeästi keskeisimmiksi aiheiksi Helsingin Sanomissa käytävässä keskustelussa. Keskustelu lähti liikkeelle terveyspalveluyritysten verosuunnittelun uutisoinnista vuoden 2011 lopulla, ja se jatkui vilkkaana läpi lopun tarkasteluajanjakson. Valtaosa uutisoinnista keskittyi tekemään ”paljastuksia” yksittäisiä yrityksiä, milloin siksi, että ne maksoivat Suomeen varsin pientä yhteisöveroa, ja milloin siksi, että niiltä löytyi kytkös johonkin veroparatiisiksi luokiteltuun valtioon. Toisaalta myös eniten yhteisöveroa maksaneet yritykset nostettiin esiin näyttävästi. Edellä mainittua uutisointitapaa kohtaan alettiin tarkastelujakson loppuvaiheilla esittää myös kritiikkiä, jonka mukaan verokeskustelu ja siihen liittyvä uutisointi oli harhaanjohtavaa, ja se oli lähtenyt täysin väärille raiteille. Verosuunnittelukeskustelussa käytettyjen termien kirjo on varsin laaja. Yksi yleisimmistä käytettävistä termeistä on verokikkailu, jota käytettiin paljon muun muassa terveyspalveluyritysten verosuunnittelun uutisoinnissa. Muita uutisoinnissa käytettyjä termejä ovat muun muassa verojen välttely (HS 8.8.2012), verokeinottelu (HS 10.9.2012) ja valtioiden näkökulmasta verojen kaikkoaminen (HS 24.3.2013). Huomattavaa on myös, että Helsingin sanomien uutisoinnissa termejä verosuunnittelu ja veron kiertäminen käytettiin pääasiassa oikein, mutta mielipidekirjoituksissa verosuunnitteluun viitattiin toistuvasti termillä veronkierto. Toisaalta varsinaisessa uutisoinnissakin veronkierrolla viitattiin useampaan otteeseen verovilppiin. Aineiston perusteella voisikin sanoa, että veronkiertoa käytetään julkisessa keskustelussa yläkäsitteenä kaikelle veron torjunnalle, sisältäen niin verosuunnittelun, veronkierron kuin verovilpinkin. (HS 2.9.2012.) ”Lindorff maksaa hyvästä tuloksesta vähän veroja” (HS 5.11.2012). ”Google maksoi ulkomailla veroja 2,6 prosenttia" (HS 1.10.2013). ”Vältteleekö Fonecta verojen maksua?” (HS 14.9.2012). Vastaavanlaisia otsikoita esiintyi tarkasteluvälillä useita. Keskustelun ylei- 36 simpiä uutistyyppejä olikin julkaista yksittäisten yritysten maksaman yhteisöveron määrä. Tällä jopa hieman sensaatiohakuisella uutisointitavalla yritys voidaan leimata yhden veron perusteella joko vastuulliseksi tai vastuuttomaksi. Pääasiassa uutisotsikoihin nostettiin yrityksiä, joiden yhteisöveroprosentti oli poikkeuksellisen alhainen, mutta toisinaan myös suurimpia yhteisöveron maksajia nostettiin esiin. Vantaan yritysverot nojaavat Keskoon (HS 16.12.2013) Yhteisöverokeskeinen uutisointi sai osakseen myös kritiikkiä, jonka keskeinen sanoma oli, että pelkästään alhaisen yhteisöveron perusteella ei voi leimata yritystä veronkiertäjäksi. Kritiikkiä sai myös verokeskustelun kaksinaismoralismi, jossa yksityishenkilön verosuunnittelua pidetään sallittuna ja järkevänä, mutta yritysten verosuunnittelu tuomitaan. ”Moni suomalainen ostaa tavaroita ja palveluita ulkomailta. Syynä on halvempi hinta, jonka mahdollistaa usein toisen maan matalampi verotaso. Verotulot päätyvät tällöin Suomen sijasta ulkomaille.” (HS 17.6.2013) Näin kirjoitti Keskuskauppakamarin veroista vastaava johtaja Terhi Järvekare Helsingin Sanomien Vieraskynä -palstalle. Hänen mielestään ei ole oikein tuomita yrityksiä sellaisesta toiminnasta, jota yksityishenkilön kohdalla pidetään sallittuna. ”Yksityishenkilöiden verosuunnittelua pidetään hyvin perusteltuna ja järkevänä omien taloudellisten intressien vaalimisena. Sen sijaan yritysten verosuunnittelu nähdään paheksuttavana pakoiluna yhteisestä vastuusta hyvinvointiyhteiskunnan ylläpitämisessä.” (HS 17.6.2013) 4.3.2 Veroparatiisit ”Suomalainen törmää arjessaan jatkuvasti veroparatiisiyhtiöihin, usein tietämättään. Kun ostat ruokaa, googletat, olet Facebookissa, lennät Finnairin tai SAS:n lentokoneilla, käyt yksityisellä työterveysasemalla, ostat lääkkeitä, maksat työeläkemaksuja, tankkaat Nesteen huoltoasemilla, syöt McDonald'sissa, katsastat auton tai kyselet kadonnutta numeroa Fonectalta, olet vähintään välillisesti mukana veroparatiisitaloudessa.” (HS 24.3.2013) 37 Veroparatiisit ja siirtohinnoittelu olivat verokirjoittelun keskiössä, ja niistä otsikoitiin samaan tapaan kuin yhteisöverosta. ”Sdp-leirin Tradekalla kytkös veroparatiisifirmaan” (HS 7.10.2012), ”Jokereiden omistusta on myös veroparatiisissa” (HS 25.22.2013) Tammikuussa 2014 Helsingin Sanomat uutisoi Finnwatchin raportista, jossa Suomen 20 suurimman yrityksen veroparatiisikytkökset tutkittiin (HS 8.1.2014). Tämä kirvoitti laajan keskustelun veroparatiiseista ja niitä hyödyntävistä yhtiöistä. Finnwatchin tutkimuksessa keskityttiin holding-yhtiöiden selvittämiseen, sillä niillä ei yleensä ole varsinaista liiketoimintaa tai työntekijöitä. Yhtiöiden pääasialliseksi tarkoitukseksi mainitaan investointien tai omistusten järjesteleminen sekä veroetujen hankkiminen. Raportissa mainitaan Nokia, Kone ja Fortum esimerkkeinä erityisen aktiivisesti veroparatiiseja hyödyntävistä yhtiöistä. Toisaalta selvityksessä mainitaan myös S-ryhmä, Tamro, Varma sekä Sampo sellaisina yhtiöinä, joilla ei tilinpäätöstietojen perusteella ole lainkaan veroparatiisikytkentöjä. Näistä tosin Varman ja Sampon kerrotaan omistavan useita sijoituksia rahastoihin, joita hallinnoidaan veroparatiisista käsin. Finnwatchin raportti ja sen myötä koko veroparatiisikeskustelu sai osakseen myös kritiikkiä. Muun muassa Elinkeinoelämän keskusliitosta4 moitittiin raporttia epätäsmälliseksi ja paikoitellen jopa virheelliseksi. EK:n veroasiantuntija Virpi Pasanen kommentoi raportin antavan sellaisen kuvan, että jos suomalaisella konsernilla on yhtiö alhaisen verotuksen valtiossa, niin tämä automaattisesti tarkoittaisi pyrkimystä verojen kiertämiseen tai minimointiin. Pasanen huomauttaa, että Suomessa on voimassa väliyhteisölainsäädäntö, jonka ansiosta kyseiset yhtiöt tulevat useimmiten kokonaan verotetuiksi Suomessa. Hän kyseenalaistaakin koko raportin tarkoitusperän, ja kommentoi, että "virheellisiä ja puutteellisia faktoja kylvämällä saadaan tahrattua rehellisesti toimivien suomalaisyritysten maine". (HS 9.1.2014) Finnwatchin Henri Telkkin vastine syyttää EK:n suuntaavan keskustelun tarkoituksella kohti laitonta veronkiertoa, kun järjestön raportti käsitteli nimenomaan laillista verosuunnittelua. Vastineessa tyrmätään Pasasen väite siitä, että väliyhteisölain ansiosta veropara- 4 Elinkeinoelämän keskusliitto eli EK on suomalainen työnantajajärjestö, joka edustaa jäseniään elinkeino- ja työmarkkinapoliittisissa asioissa sekä yhteiskunnallisessa päätöksenteossa. (<http://ek.fi/mita-teemme/>) 38 tiisimaiden tulot tulisivat useimmiten verotetuiksi Suomessa. ”Verottajan näyttökynnys on korkea eikä lakia voida soveltaa läheskään kaikissa tapauksissa. OECD:n arvion mukaan yritysten aggressiiviset verokäytännöt ovat päinvastoin lisääntyneet” (HS 12.1.2014). Vastineessa viitataan myös OECD:n kriteereihin veroparatiiseista, joista keskeisimpiä ovat yhtiöiden todellisen liiketoiminnan puute ja alhainen verotus. Telkin mukaan näillä kriteereillä Alankomaita voidaan pitää veroparatiisina, toisin kuin Pasanen esitti. Kaiken kaikkiaan Finnwatchin vastine peräänkuuluttaa vastuullista maakohtaista veronmaksua.”EK syyttää Finnwatchia suomalaisyritysten maineen tahraamisesta. Suomalaiset yritykset voivat pitää julkisuuskuvastaan huolta julkistamalla konsernirakenteensa, raportoimalla veronmaksustaan maakohtaisesti ja välttämällä keinotekoisten veroparatiisijärjestelyjen käyttöä” (HS 12.1.2014) Syntyneestä keskustelusta on syytä kiinnittää huomiota siihen, ketkä tätä keskustelua käyvät. Finnwatch on kansalaisjärjestö, joka tutkii yritystoiminnan globaaleja vaikutuksia ja pyrkii edistämään sosiaalisesti, taloudellisesti ja ekologisesti vastuullista yritystoimintaa (Finnwatch: Keitä me olemme). Elinkeinoelämän keskusliitto puolestaan on työnantajajärjestö, jonka tavoite on edistää jäseniensä, eli yritysten, asioita (EK). EK:n edustajan on siis luonnollista pyrkiä puolustelemaan edustamiensa yritysten toimintamalleja. Finnwatch puolestaan edistää vastuullisuuden asiaa, ja sen näkökulmaa voidaan täten pitää riippumattomampana. 4.3.3 Terveyspalveluyritykset Terveyspalveluyritykset nousivat toimialana erityisesti esiin Helsingin Sanomien verokeskustelussa. Vuoden 2011 lopulla uutisoitiin ensimmäisen kerran siitä, kuinka suuret yksityiset terveyspalveluyritykset maksavat vain hyvin vähän veroja Suomeen. Kohun keskellä olivat Mehiläinen, Terveystalo ja Attendo. Tieto yritysten aggressiivisesta verosuunnittelusta sai osakseen huomattavasti kritiikkiä usealta taholta. Suomen lääkäriliiton toiminnanjohtajan Heikki Pälve kommentoi Mehiläisen verosuunnittelua seuraavasti: "Me olemme sitä 39 mieltä, että verohyödyn pitäisi jäädä Suomeen, koska voittokin on tuotettu täällä. Tässä asiassa yritysten toiminnan pitäisi olla myös eettisesti kestävällä pohjalla."( HS 1.12.2011) Julkisen keskustelun seurauksena Mehiläisen maine koki selkeän kolauksen. Esimerkiksi Helsingin yliopiston kaikki henkilöstöjärjestöt ja pääluottamusmiehet vetosivat rehtoriin, jotta yliopisto hankkisi työterveyshuollon palvelut vastaisuudessa joltakin muulta yritykseltä kuin Mehiläiseltä. "Helsingin yliopiston yhteistyökumppanin Mehiläisen toiminta on räikeässä ristiriidassa näiden periaatteiden kanssa erityisesti yhteiskuntavastuun osalta. Yliopistolla on nyt sosiaalinen tilaus ottaa kantaa siihen, sopiiko veroja kiertävä yritys kumppaniksi" (HS 23.2.2012). Syksyllä 2012 Mehiläisessä alkoi yhteistoimintaneuvottelut, joiden syyksi ilmoitettiin muutamien tärkeiden asiakkaiden menetys. Syytä asiakkaiden menetykselle ei selvennetty, mutta lehtiartikkelissa mainitaan myös Mehiläisen verosuunnittelun aikaansaama negatiivinen julkisuus, joka voi mahdollisesti olla yksi syy asiakkaiden menetysten takana. Terveyspalveluyritysten ympärillä käyty verokeskustelu lisäsi myös suomalaisten terveyspalveluyritysten kysyntää. Kotimaisen Koskiklinikan toimitusjohtajan Kari Varkilan mukaan asiakkaat kyselevät entistä enemmän yrityksen rakenteesta ja omistajasta. ”Verokeskustelu on lisännyt selkeästi meidän palveluidemme kysyntää", Varkila sanoo. (HS 17.9.2012) Mehiläisessä reagoitiin julkisen keskustelun luomaan paineeseen ja maineen saamaan kolaukseen julkistamalla tiedote, jossa yhtiö ilmoitti tulevansa muuttamaan rahoitusrakennettaan, ja tämän seurauksena tulevansa maksamaan vastaisuudessa enemmän veroja. "Mehiläisen omistajat halusivat vastata reaktioihin, joita monimutkainen konserni- ja rahoitusrakenne sekä suuri lainamäärä aiheuttivat", Mehiläisen tiedotteessa kerrotaan. (HS 15.8.2012) Tiedotteessa siis myönnetään, että päätös muuttaa konsernin rahoitusrakenteita ja täten maksaa enemmän veroja Suomeen on suoraan seurausta julkisesta pahennuksesta, jota sen aiempi toimitapa aiheutti. Tiedotteen myötä keskustelu kiihkein keskustelu Mehiläisen ympärillä rauhoittui. Vuoden 2013 lopulla julkaistiin tieto, jonka mukaan Mehiläinen sekö Terveystalo olivat julkaisseet verojalanjälkensä. (HS 29.10.2013) 40 Mehiläisen verosuunnittelukohu on hyvä esimerkki siitä, miten legitimaatioero voi syntyä yrityksen ja yhteiskunnan välille. Mehiläisen toimintatapa ei vastannut yhteiskunnan asettamia odotuksia siitä, miten paljon veroja tulisi maksaa, sekä minkälainen verosuunnittelu on sallittua. Seurasi julkista paheksuntaa, asiakkaiden menetystä ja tämän myötä taloudellista haittaa. Mehiläisessä herättiin tilanteeseen, ja pyrittiin kuromaan legitimaatioeroa umpeen tiedottamalla, että vastaisuudessa yhtiö tulee maksamaan enemmän veroja sekä raportoimaan veronmaksustaan. Strategia vastaa legitimaatioteorian käsittelyn yhteydessä esiteltyä Lindblomin (1994) strategiaa, jonka mukaan yritys voi legitimaatioeron tilanteessa tiedottaa aikomuksistaan parantaa toimintaansa sidosryhmilleen (Niskala & Mätäsaho 1997, 83—85). Helsingin Sanomien keskustelussa näkyy, kuinka nimenomaan terveyspalveluyritysten verosuunnittelua on pidetty erityisen tuomittavana. Keskustan kansanedustaja Mika Lintilä tiivistää syyn seuraavasti: "Ne (terveyspalveluyritykset) toimivat sektorilla, jossa maksetaan Kela-korvauksia" (HS 22.11.2011). Terveyspalveluyrityksiltä ostetuista palveluista osa maksetaan juuri Kela-korvauksilla tai muilla yhteiskunnan tuilla. Mikäli siis yrityksen tulot on osittain rahoitettu verovaroilla, niin voittojen siirtämistä veroparatiiseihin pidetään ymmärrettävästi epäoikeudenmukaisena ja epäeettisenä toimintana. Tämä on ollut selvästi havaittavissa terveysyritysten verouutisointia seuranneessa kansan voimakkaassa reaktiossa. 4.3.4 Eläkeyhtiöt Eläkeyhtiöt nousevat uutisoinnissa esiin omana ryhmänään, jonka verosuunnittelua kiinnitettiin sanomalehtikeskustelussa erityistä huomiota. Kirjoittelua löytyi sekä yksityisistä työeläkeyhtiöistä että julkisesta kuntien ja valtion työntekijöiden eläkkeistä vastaavasta Keva:sta5. Keva nostettiin kuitenkin yksityisiä työeläkeyhtiöitä selkeämmin esiin verosuunnittelukeskustelussa, mikä viittaa siihen, että sillä on julkisena toimijana eri pelisäännöt kuin yksityisillä toimijoilla. Helsingin Sanomat uutisoi vuoden 2013 lopulla Kevan ti5 Keva on kunta-alan, valtion, kirkon ja kansaneläkelaitos Kelan eläkkeistä huolehtiva itsenäinen julkisoikeudellinen yhteisö. Se vastaa kunta-alan työntekijöiden eläkkeiden rahoituksesta sekä eläkevarojen sijoittamisesta. (<https://www.keva.fi/fi/tietoa_meista/Sivut/Default.aspx>) 41 lanneen tilintarkastusyhtiöiltä muistioita, joissa neuvottiin kuinka veroja voisi välttää kansainvälisissä sijoituksissa. Myös yksityisten työeläkeyhtiöiden kerrottiin tehneen samaa. Uutinen kirvoitti valtiovarainministeri Jutta Urpilaisen tuomitsemaan veroparatiisien hyödyntämisen erityisesti julkisesti hoidettujen työeläkevarojen sijoittamisessa. "Työeläkeyhtiöiden tulisi laatia yhdessä valvojiensa kanssa sijoitustoiminnan eettinen ohjesääntö, jossa tämä asia käytäisiin läpi. -- Yhteiseen ohjeeseen nojaten voitaisiin sitoutua siihen, että suomalaiset yhtiöt eivät hyödynnä veroparatiiseja jatkossa sijoitustoiminnassaan." (HS 28.12.2013) Syyt miksi eläkeyhtiöt tuomitaan verosuunnittelusta muita yhtiöitä herkemmin, eivät tule suoraan ilmi lehtikirjoittelusta. Taustalta on kuitenkin tulkittavissa ajatus, että eläkerahat ovat kansalaisten rahoja, joiden kanssa tulisi toimia erityisen moraalisesti. Työ- ja elinkeinoministeriön virkamies Tiainen tuo asian esiin seuraavasti: ”Eläkerahastojen tulee huomioida normaalien sijoitustuottojen lisäksi se, miten investoinnit vaikuttavat kasvuun ja työllisyyteen Suomessa, sekä se, miten investoinnit hyödyntävät yhteiskuntaa.” (HS 30.12.2013) Entinen sosiaali- ja terveysministeriön vakuutusosaston ylijohtaja Tarmo Pukkila muistuttaa, että eläkkeet rahoitetaan pääasiassa pakoista perittävillä eläkemaksuilla. "Olisi tärkeää, että työeläkelaitosten edustajat miettisivät, miten he voisivat tukea kotimaista työllisyyttä. Loppujen lopuksi suomalaisella työllä kustannetaan suomalaisten työeläkkeet" (HS 9.9.2012). Toisen keskustelussa esiin tulleen näkökulman mukaan verosuunnittelun avulla voitaisiin saada sijoituksille korkeampi tuotto, ja täten kansalaisille suurempi eläkekassa. Kevan hallituksen puheenjohtaja Laura Rätyn mukaan eläkesijoituksia hoidetaan tuottavasti ja turvaavasti. Hän toivoo, että Kevan verosuunnittelun hyvistä ja huonoista puolista voitaisiin käydä keskustelua, ja että valtiovarainministeriö tai Finanssivalvonta ottaisi kantaa tulisiko sijoituskäytäntöjä muuttaa. (HS 26.12.2013) Urpilaisen ehdotus veroparatiisien välttämisestä ei sen sijaan saa suurta kannatusta työeläkeyhtiöistä, sillä ehdotuksen toteuttaminen nähdään liian hankalana sekä kilpailukykyä heikentävänä. Keskustelun painon toivotaan myös siirtyvän eläkeyhtiöistä yleisemmälle tasolle: "Laajentaisin kysymyksen koskemaan ei vain eläkeyhtiöitä vaan siitä, voivatko yritykset ylipäänsä tehdä verosuunnittelua" (HS 28.4.2013). 42 Veroparatiisikytkökset kaivettiin esiin myös eläkeyhtiöistä. Helsingin Sanomat uutisoi Finnwatchin raportista, jonka mukaan suomalaisilla työeläkeyhtiöillä olevan suuria sijoituksia veroparatiisien kautta. Näiden sijoituksien lisäksi uutisessa nostettiin esiin, että eläkeyhtiöillä on sijoituksia yrityksissä, joita on arvosteltu aggressiivisesta verosuunnittelusta. Esimerkkiyhtiöiksi nostetaan muun muassa Google, Shell sekä Terveystalo. Vastuuajattelu nousee tämän uutisen myötä uudelle tasolle, jossa yrityksen tulisi sijoituksissaan ottaa huomioon myös kohdeyritystensä verosuunnittelu ja siihen liittyvä maine. (HS 14.5.2014) 4.3.5 Valtio-omisteiset yritykset Valtio-omisteiset yritykset ovat kolmas ryhmä, jotka erottuivat Helsingin Sanomien verokeskustelusta. Valtion osittain omistaman metsäyhtiö Storan Enson siirtohinnoittelukuviot nostettiin esimerkiksi laillisesta verosuunnittelusta, jonka avulla veroja saadaan minimoitua. Stora Enson uutisoitiin välittävän sellua Amsterdamin yhtiönsä kautta, jonne sitä ostetaan halvalla yhtiön Brasiliassa sijaitsevilta tehtailta ja myydään eteenpäin markkinahinnalla Suomeen. Näin ollen yhteisöveroa voitosta maksetaan Alankomaille ainoastaan 1,5 prosenttia. (HS 21.8.2012) Myös valtion kokonaan omistaman Itellan uutisoitiin pitävän tytäryhtiötä veroparatiisissa. Veroparatiisiyhtiö tuli Itellan omistukseen yrityskaupan kautta. Itellasta kerrotaan, että omistusjärjestelyä ollaan purkamassa, ja lisäksi korostetaan, että järjestelystä ei ole ollut yhtiölle mitään verohyötyä. (HS 9.4.2013) Näiden lisäksi myös valtion enemmistöomistuksessa olevaan Neste Oiliin viitataan veroparatiisikeskustelun yhteydessä. Yhtiöstä kiistetään syytökset veroparatiisiyhtiöiden omistuksesta, mutta myönnetään yhtiön olevan osakkaana kolmessa bermudalaisessa tankkerissa. (HS 26.3.2013) ”Valtion omistajaohjauksessa liikutellaan pääomia, jotka kuuluvat suomalaisille. Tässä tapauksessa pääomalla on isänmaa, ja tuon pääoman on palveltava suomalaisten työllisyyttä ja hyvinvointia myös tulevaisuudessa.” (HS 5.2.2014) Omistajaohjausministeri Pekka Haaviston kirjoitus tiivistää hyvin, miksi valtio-omisteisten yritysten toiminta on noussut lehtikirjoittelussa esiin omana ryhmänään. Laissakin on esitetty osakeyhtiön pääasiallinen 43 tarkoitus, joka on tuottaa voittoa omistajilleen (OYL 5 §). Valtio poikkeaa muista omistajista siinä mielessä, että verot ovat sille voittoa. Kun verot maksetaan valtiolle, niin verojen minimointia voidaan pitää valtion etujen vastaisena. Tämä voi selittää, miksi valtioomisteisten yritysten verojen minimointi nousi lehtikirjoittelussa erityisen tuomittavaksi. 4.4 Veropohjan turvaaminen Verosuunnitteluun ja veronkiertoon liittyvän keskustelun taustalla näkyy huoli siitä, miten valtion ja kuntien veropohja saadaan turvattua jos yritykset minimoivat verojaan. Tämä veropohjan turvaaminen nousikin kuumaksi puheenaiheeksi terveyspalveluiden veronkiertokeskustelun yhteydessä vuoden 2011 lopulla. SDP:n kaupunginvaltuutetut Helsingissä, Espoossa ja Vantaalla alkoivat vaatia kaupunkien ryhtymistä veroparatiisiboikottiin (HS 22.11.2011; HS 4.10.2012). Käytännössä tällä pyrittiin siihen, että kaupunki velvoittaisi hankinnoissaan palveluntuottajia pysymään erossa veroparatiiseista. Asia eteni vuoden 2012 syyskuussa, kun Helsingin kaupunki hyväksyi globaalin vastuun strategian, johon sisältyneen linjauksen mukaan kaupunki ”pitää tärkeänä välttää yhteistyötä sellaisten yritysten kanssa, joilla on kytkentöjä veroparatiiseihin” (HS 4.9.2012). Myös Espoon kaupunginvaltuutetut kiinnostuivat veroparatiisien karttamisesta (HS 12.9.2012). Asiasta käytiin Helsingin Sanomissa vilkasta mielipidekirjoittelua. Suurimmassa osassa kirjoituksia vaadittiin verojen huomioon ottamista julkisissa hankinnoissa. Valtiovarainministeri Jutta Urpilainen kehotti Helsingin Sanomien mielipidekirjoituksessaan kuntia selvittämään miten yritysten verojen maksu ja mahdolliset veroparatiisikytkökset voitaisiin ottaa huomioon julkisten kilpailutusten pisteytyksissä (HS 5.10.2012). Vaatimukset kuntien veroparatiisiboikoteista saivat kuitenkin osakseen myös kritiikkiä. Ongelmaksi tuntui muodostuvan se, että kuntien ei ollut käytännössä mahdollista ottaa veroparatiisien käyttöä huomioon kilpailutustilanteissa. Työministeri Lauri Ihalainen muotoili asian seuraavasti: "Tilanteessa, jossa toimittajan Suomeen maksamien verojen arvo on vähäinen mutta jossa toimittaja on täyttänyt Suomen verolainsäädännössä asetetut velvoitteet, ei hankintayksiköllä ole hankintalainsäädännön mukaan mahdollisuutta sulkea toimit- 44 tajaa tarjouskilpailun ulkopuolelle" (HS 4.10.2012). Ihalainen kommentoi myös, että Suomen kansallisen lainsäädännön muuttaminen olisi hankalaa, sillä sitä ohjaa EU:n julkisia hankintoja koskeva oikeus. EU-lakeja ohjaa vielä Maailman kauppajärjestö WTO:n julkisia hankintoja koskeva sopimus, johon ei sisälly verosuunnitteluvaatimuksia sivuavia ehtoja tai poikkeuksia. Maaliskuussa 2014 uutisoitiin, kuinka joukko paikallispoliitikkoja kuudesta EU-maasta, Suomi mukaan lukien, käynnistivät yhteisen kampanjan veroparatiiseja vastaan. Tavoitteena oli luoda Eurooppaan veroparatiisivapaiden kaupunkien verkosto, joissa kaupungit eivät ostaisi palveluita veroparatiiseja hyödyntäviltä yrityksiltä. Kampanjaan kuuluu muun muassa nimien keruu kansalaisaloitteeseen, jonka avulla pyritään muuttamaan Euroopan Unionin hankintalain säädöksiä siten, että ne mahdollistaisivat kuntia sulkemaan pois veroparatiiseja hyödyntävät yhtiöt kilpailutuksista. (HS 14.3.2014) Kuntatason toimien lisäksi hallitus ryhtyi toimiin verosuunnittelun suitsemiseksi esittämällä konsernien sisäisten lainojen korkojen vähennysoikeuden rajoittamista (HS 31.10.2012). Esityksellä puututaan järjestelyihin, joissa yritys ottaa samaan konserniin kuuluvalta toiselta yritykseltä lainaa ja vähentää korkomenot verotuksessa. Tämä toimintatapa on ollut kannattava sellaisissa tilanteissa, kun lainan antanut yritys sijaitsee veroparatiisissa ja maksaa vähän tai ei ollenkaan veroa korkotuloistaan. Esityksessä pyrittiin erottelemaan verosuunnittelu ja todellinen lainan tarve. Eduskunta myös velvoitti hallituksen selvittämään vuosittain mikä on verovajeen suuruus ja mitä keinoja hallituksella on pienentää tätä vajetta. Verohallituksen arvion mukaan Suomen vuosittainen verovaje liikkuu 4-8 miljardissa eurossa. Esityksen yhteydessä puheenaiheeksi nostettiin myös siirtohinnoittelu, jota pidettiin yhtenä ongelman aiheuttajista. Verohallinnon arvion mukaan siirtohinnoittelun osuus verovajeesta on noin 320 miljoonaa euroa vuodessa. (HS 27.9.2012). Kansallisten toimien lisäksi keskustelussa nousi esille myös kansainvälisiä toimia valtioiden veropohjien turvaamiseksi. Vuoden 2013 kesäkuussa uutisoitiin maailman johtavien valtioiden G8-kokouksesta, jossa veronkierron suitseminen oli yksi asioista agendalla. Helsingin Sanomat kirjoittaa kokouksen tuominneen veronkierron selväsanaisesti, mutta lu- 45 vanneen vain vähän konkreettisia toimia asian edistämiseksi. (HS 19.6.2013) Syyskuussa uutisoitiin EU:n ajavan automaattista tietojenvaihtoa G20-kokouksessa. Tällä pyritään estämään sekä yritysten että yksityishenkilöiden veropakoilu. (HS 6.9.2013) 4.5 Verojalanjälki Vuonna 2012 Helsingin Sanomissa käytiin keskustelua yritysverojen julkistamisesta. Keskustelu sai alkunsa artikkelista, jossa kerrottiin Tanskan alkaneen julkaista kaikkien yritysten maksamat yhteisöverot verottajan verkkosivuilla. Suomen elinkeinoelämän edustajat eivät kannattaneet samanlaisen toimintamallin siirtämistä Suomeen, sillä heidän mielestään pelkkä yhteisöveron tarkastelu voi antaa väärän kuvan yrityksen yhteiskuntavastuusta ja veronmaksukyvystä. Suomen Yrittäjien toimitusjohtaja Jussi Järventauksen mukaan riskit väärintulkinnoille olisivat liian suuret, ellei verotietojen yhteydessä julkaistaisi hyvää analyysiä verojen maksusta. Perheyritysten liiton toimitusjohtaja Matti Vanhanenkaan ei kannattanut tällaisten ”juorulistojen” julkaisua, sillä hän piti niiden informaatioarvoa mitättömänä. Sen sijaan Vanhanen piti toimivana mallia, jossa kerrottaisin eräänlainen yrityksen kokonaisveroaste, johon laskettaisiin mukaan myös arvonlisäverot, palkan ennakkopidätykset ja kaikki muut veroluonteiset maksut. (HS 7.8.2012) Käytännössä tämä kokonaisveroaste tarkoittaa samaa asiaa kuin verojalanjälki. Itse verojalanjälki mainitaan Helsingin Sanomissa terminä ensimmäisen kerran toukokuussa 2013, jolloin uutisoitiin verojalanjäljen olevan yritysten uusi kiinnostuksen kohde. Artikkelissa kerrotaan Fortumin aloittaneen verojalanjälkiraportoinnin ensimmäisten yritysten joukossa Suomessa. Fortumin verojohtaja Reijo Salo valottaa syitä raportoinnin aloitukselle: "Minua on jo pitkään vaivannut, että puhutaan ainoastaan tuloverosta. Se on oikeasti aika pieni osa kaikista yrityksen maksamista ja keräämistä veroista". Artikkelissa haastatellaan myös konsulttiyhtiö KPMG:n veroasioista vastaavaa osakasta Timo Torkkelia, joka on käynyt läpi kaikkien Suomen suurimpien yhtiöiden veroraportoinnin. Torkkelin mukaan suurin osa yhtiöistä kertoo ainoastaan maksamansa tuloveron määrän. Fortumin raportointi 46 hän kehuu kattavimmaksi, ja lisäksi hän mainitsee Kemiran raportoivan tavallista yksityiskohtaisemmin veroistaan. Verojalanjäljen raportoinnilla nähdään olevan yrityksille selkeää etua. Verotietojen keräämisellä yrityksen johto voi lisätä ymmärrystään sen omista verotukseen liittyvistä toimintatavoista eri maissa. "On hyvin tärkeää ymmärtää, miten asiat eri maissa tehdään, jotta voi tehdä ne oikein. Sitten voidaan valita meille sopivin tapa ja kertoa siitä avoimesti", sanoo Fortumin verojohtaja Reijo Salo. Helsingin Sanomien pääkirjoituksessa puolestaan kirjoitetaan seuraavasti: ”- yleensä yritykset eivät itsekään osaa sanoa, kuinka paljon niiden toiminnasta kertyy varoja yhteiseen pussiin. Voi hyvin olettaa, että paine edunvalvontaan pakottaa taloushallinnot lopulta tuottamaan yksityiskohtaisempia laskelmia yritysvastuuraporttien tueksi” (HS 7.5.2013). Vaikka verojalanjäljen pääasiallisena tehtävänä on lisätä avoimuutta ja läpinäkyvyyttä yritysten veroihin, niin tämän lisäksi sen voi nähdä myös välineenä vaikuttaa valloilla olevaan verokeskusteluun. Keskusteluahan on kritisoitu siitä, että se keskittyy ainoastaan yritysten maksamaan yhteisöveron määrään. Kertomalla avoimesti kaikista maksamistaan veroista yritykset voivat siirtää keskustelun fokuksen maksamiensa verojen kokonaismäärään, jonka nähdään kuvastavan paremmin yrityksen kontribuutiota yhteiskunnalle. (HS 17.6.2013) Verojalanjäljen raportointi on yrityksille pääosin vapaaehtoista, ja Helsingin Sanomien keskustelussa ollaan valtaosin yksimielisiä siitä, että raportoinnin tulisi myös pysyä vapaaehtoisena. Tietojen kerääminen on työlästä, ja siksi säädösten ja ylimääräisen byrokratian lisäämistä tulisi välttää. ”Meidän mielestämme yritysten kannattaisi silti kertoa laajemmin, mitä maksuja ne yhteiskunnalle maksavat", Keskuskauppakamarin verojohtaja Terhi Järvikare sanoo (HS 5.5.2013). Verotutkija, ekonomisti ja Tax Justice Networkin perustajajäsen Richard Murphy kirjoittaa vieraskynä-palstalla, että maakohtainen raportointi olisi keino saada veronvälttely kuriin. Maakohtaisen raportoinnin avulla pystyisi tunnistamaan, johtuuko pieni veroprosentti verojen välttelystä, vai jostakin muusta syystä. ”Vero-oikeudenmukaisuuden puolesta kampanjoivat järjestöt sekä monet sijoittajat ja pienyritykset vaativat päättäjiltä toimenpiteitä yritysten vastuullisuuden edistämiseksi esimerkiksi velvoitta- 47 malla yritykset kattavaan maakohtaiseen raportointiin. Näitä toimenpiteitä EK vastustaa.” (HS 12.1.2014) Verojalanjälkikeskustelussa useampi taho, lähinnä yritysjohtajat, ovat esittäneet kritiikkiä siitä, että verokeskustelun fokus on ainoastaan tuloverossa (HS 5.5.2013). Verojalanjälkeä pidetään positiivisena kehityksenä, koska siinä keskustelun fokus siirtyy muihinkin veroihin, ja tätä kautta yrityksen tuottamaan verokontribuutioon kokonaisuutena. Legitimaatioteorian näkökulmasta voi pohtia, onko tämä verokeskustelun fokuksen siirtäminen yritysjohdon kannalta legitimointistrategia. Kyse voisi olla huomion harhauttamisesta, jolloin yritys pyrkisi siirtämään huomion pois yhteisöveron minimoinnista, ja sen sijana korostaisi miten paljon se maksaa veroja kokonaisuutena. Toisaalta kyse voisi olla myös pyrkimyksestä odotusten muuttamiseen, jolloin yritys pyrkisi muuttamaan yhteiskunnan odotukset sellaiseksi, että ne koskisivat yritysten kokonaisveroastetta keskittymättä pelkkään yhteisöveroon. 4.6 Näkökulmia yritysten vastuulliselle veronmaksulle 4.6.1 Maine ”Yritysten ja yritysjohtajien maine on arvokkain tase-erä. Sen voi myös menettää nykyisessä mediamaailmassa nanosekunnissa. Silti yritykset ja niiden johtajat ovat yhä ymmällään siitä, miten tätä tase-erää pitäisi hoitaa” (HS 4.11.2011). Yrityksen veronmaksulla voi olla merkittäviä vaikutuksia sen maineeseen. Asia käy selvästi ilmi Mehiläisen ympärille syntyneestä kohusta, jossa alhainen yhteisövero johti maineen tahriintumiseen, asiakkaiden menetykseen ja lopulta yrityksen toimintatavan muutokseen. Kohusta liikkeelle lähtenyt tapahtumaketju todentaa, että maineella voi olla todellisia taloudellisia vaikutuksia yritystoiminnalle. ”Kolhut maineessa näkyvät myös yrityksen osakekurssissa”, tiivistää asianajotoimisto Roschierin osakas. Miten yrityksen sitten tulisi pitää veronmaksun yhteydessä maineestaan huolta? Finnwatchilla on tähän selkeä vastaus: ”Suo- 48 malaiset yritykset voivat pitää julkisuuskuvastaan huolta julkistamalla konsernirakenteensa, raportoimalla veronmaksustaan maakohtaisesti ja välttämällä keinotekoisten veroparatiisijärjestelyjen käyttöä.” (HS 12.1.2014) Maineen menetykseen voi vaikuttaa myös vallitseva taloustilanne. HS-Analyysissä ”Taantumassa pitää muistaa nöyryys” esitetään ajatus siitä, että taantumassa yrityksen on otettava osakkeenomistajien lisäksi muut sidosryhmät entistä paremmin huomioon. Tässä tulee esiin yhteiskuntavastuun kontekstisidonnaisuus: yhteiskunnallisilla olosuhteilla on vaikutusta siihen, miten vastuullisuus ymmärretään. Esimerkiksi aggressiivinen verosuunnittelu voi aiheuttaa taantumassa suuremman kolauksen yrityksen maineeseen kuin se aiheuttaisi nousukaudella. Voidaankin pohtia olisiko esimerkiksi Mehiläinen saanut osakseen yhtä kovaa kritiikkiä, tai olisivatko sen verot ylipäätään ylittäneet uutiskynnyksen, mikäli Suomen taloustilanne olisi ollut suotuisampi. ”Yrityksen maine menee, jos se ei huomaa ajan hengen ympärillään muuttuneen.” (HS 12.6.2013) 4.6.2 Vastavuoroisuus ”– Yhteiskunta ei pärjää ilman yrittäjiä. Mutta eivät yrittäjätkään pärjää ilman yhteiskuntaa. "Mitä isompi yritys, sitä enemmän sen pitää kantaa vastuuta. Mitä enemmän rahat tulee yhteiskunnalta, sitä suurempi vastuu on." (HS 15.9.2013) Helsingin Sanomien keskustelusta nousee vahvasti esiin näkökulma, jonka mukaan yrityksillä on selvä yhteiskuntavastuu niille yhteiskunnille, joissa ne toimivat. Tämä johtuu siitä, että menestyneen yritystoiminnan ei nähdä olevan yksinomaan yritysten omaa ansiota, sillä yhteiskunnan tarjoamat palvelut ovat luoneet puitteet yritysten menestymiselle. Yritykset hyötyvät muun muassa koulutetuista työntekijöistä, infrastruktuurista, yritystuista ja useista muista yhteiskunnan tarjoamista peruspalveluista (mm. HS 21.1.2014). Vastavuoroisuuden nimissä pidetään oikeutettuna, että yritykset maksavat veroja ikään kuin maksuna näistä yhteiskunnan tarjoamista hyödyistä. Richard Murphy (HS 19.2.2014) kritisoikin verosuunnittelua harjoittavia yrityksiä juuri tästä syystä: ”Suuryritysten tulee maksaa oikeudenmu- 49 kainen määrä veroja kattaakseen osansa kuluista yhteiskunnissa, joista ne hyötyvät valtavasti. Näyttää siltä, että moni yritys haluaa välttää vastuunsa.” Helsingin Sanomien keskustelun perusteella yritysjohtajat perustelevat verojen minimointiaan tyypillisesti toiminnan laillisuudella. Lisäksi huomio pyritään kääntämään yhteisöveroista muihin yrityksen aikaansaamiin verohyötyihin. ”Toimimme täysin lakien ja määräysten mukaisesti” sanoo Fonectan talousjohtaja kun häneltä kysytään vältteleekö yritys verojen maksua. ”Fonecta työllistää noin tuhat ihmistä ja toimintamme tuo välillisesti suuria verohyötyjä Suomeen.” (HS 14.9.2012) Toisaalta esiin nousi myös peliyhtiö Supercellin toimitusjohtaja Ilkka Paananen, joka kertoo yhtiönsä maksavan veronsa Suomeen ilman minkäänlaista vero-optimointia. Paananen muotoilee asian seuraavasti: "Me ollaan saatu paljon apua yhteiskunnalta, ja nyt on meidän vuoro maksaa takaisin" (HS 18.4.2013). Vastavuoroisuuteen liittyy myös alueellinen näkökulma, jonka mukaan voitto tulee maksaa sinne missä se on tehty. Ei siis riitä, että katsotaan yrityksen muodostamaa kokonaisverokertymää, vaan tulee myös tarkastella sitä, miten sen on jakautunut alueellisesti. Bayerin Pohjois-Euroopan alueorganisaatiota johtava Rittgen tiivistää asian seuraavalla tavalla: "Yhtiömme periaatteena on, että maksamme verot sinne, missä arvonlisä syntyy. Luonnollisesti haluamme antaa oman osamme maalle, jossa toimimme" (HS 9.9.2013). Alueellinen näkökulma nousi esiin myös Mehiläisen verosuunnittelusta poikineesta keskustelusta: " — Verohyödyn pitäisi jäädä Suomeen, koska voittokin on tuotettu täällä. Tässä asiassa yritysten toiminnan pitäisi olla myös eettisesti kestävällä pohjalla" (HS 1.12.2011). 4.6.3 Moraali "Veronkannon ja yleisen moraalin kannalta on rappeuttavaa, jos suuryrityksille kelpaavat vain voitot, mutta eivät verot.” (HS 10.1.2014). Verokeskustelussa nostetaan usein esiin yritysten moraali. Valtiovarainministeri Jutta Urpilainen kommentoi veroparatiisien käyttöä seuraavasti: "Veroparatiisien hyödyntäminen on laillista, osittain. Mutta on syytä käydä keskustelu, onko se moraalisesti oikein. Erityisesti 50 kun ollaan yhteiskunnallisesti hyvin vaikean taloustilanteen keskellä ja samaan aikaan yksityishenkilöt ja yritykset välttävät verojen maksua Suomeen." (HS 20.1.2014) Suuresta osasta kirjoituksia huokuukin läpi ajatus, että ei riitä, että yritykset toimivat lain mukaisesti. Yritysten tulisi myös toimia moraalisesti oikein. "Mutta vielä ikään kuin erikseen on tämä moraalinen kysymys. Onko oikein, että jopa Euroopan sisällä on niin sanottuja veroparatiiseja, jotka toimivat samalla talousalueella mutta täysin eri pelisäännöillä?" (HS 20.1.2014) Miten yritykset itse sitten näkevät toimintansa moraalisuuden? Useimmiten ne tuntuvat perustelevan toimintatapansa sillä, että se on täysin laillista. Suomen Asiakastiedon toimitusjohtaja Jukka Ruuskalta kysyttiin, pitääkö hän tätä toimintamallia eettisesti oikeana. "Ensinnäkin toimimme lakien ja määräysten puitteissa. Tämä toimintatapa on omistajien päätös ja tahtotila siitä, miten he rahoittavat yhtiön toimintaa", Ruuska vastasi (HS 15.8.2012). Vastauksesta huokuu läpi ajatus, että yrityksille tulisi riittää että ne noudattavat lakia, ja että niiden velvollisuutena ei ole toimia moraalisesti oikein. Useimpien yritysjohtajien ja muiden sidosryhmien näkemykset tuntuvatkin olevan tässä asiassa ristiriidassa keskenään. Asianajotoimisto Roschierin osakas Manne Airaksinen on Ruuskan kanssa hieman eri linjoilla. ”Kolhut maineessa näkyvät myös osakekurssissa. Siksi osakkeenomistajan etu ei voi olla yleisen moraalin vastainen.” (HS 15.9.2013) 4.7 Yhteenveto lehtikirjoittelusta Tässä luvussa tutkittiin Helsingin sanomien lehtikirjoittelua verotukseen liittyen vuoden 2011 alusta vuoden 2014 toukokuuhun. Analyysin tarkoituksena oli löytää ne teemat, joissa verot osana yritysten yhteiskuntavastuuta konkretisoituivat tarkasteluajanjaksolla. Lehtikirjoittelusta nousikin esiin ryhmä keskusteluteemoja, sekä taustalta tulkittavissa olevia näkökulmia vastuulliselle veronmaksulle. Verokeskustelussa nousi tapetille erityisesti terveyspalveluyritykset, eläkeyhtiöt sekä valtio-omisteiset yritykset. Kaikista näistä ryhmistä sanomalehtikirjoitteluun pääsi useampi yritys, jota moitittiin verojen minimoinnista tai veroparatiisien käyttämisestä. 51 Vuonna 2011 keskustelun hallitseva teema oli harmaa talous. Lehdessä kirjoitettiin pimeän työvoiman käytöstä, jolloin palkoista maksettavat verot jäivät maksamatta. Yhteisövero nousi yhteiskuntavastuullisen verokeskustelun keskiöön vuoden 2011 lopulla, ja se pysyi siellä läpi koko tarkasteluajanjakson. Keskustelu lähti liikkeelle kohusta, joka syntyi kun Mehiläisen uutisoitiin maksavan voitoistaan todella matalaa veroa. Kohun seurauksena Mehiläisen uutisoitiin menettäneen asiakkaita ja käynnistäneen yhteistoimintaneuvottelut. Lopulta yhtiö itse ilmoitti alkavansa maksaa enemmän veroja. Mehiläisen lisäksi muitakin terveyspalveluyrityksiä, kuten Attendoa ja Terveystaloa, kritisoitiin aggressiivisesta verosuunnittelusta. Terveyspalveluyritysten verosuunnittelua pidettiin erityisen tuomittavana, sillä niiden myymistä palveluista osa maksetaan Kela-korvauksilla tai muilla julkisilla tuilla. Tuotot siis rahoitetaan osittain verovaroin, mutta voitosta ei makseta juurikaan veroa Suomeen. Toinen erikseen esiin noussut ryhmä on eläkeyhtiöt. Eläkeyhtiöiden uutisoitiin käyttävän paljon veroparatiiseja sijoituksissaan sekä harjoittavan aggressiivista verosuunnittelua. Keskustelusta huokui ajatus, jonka mukaan eläkerahat ovat kansalaisten rahoja ja täten niiden kanssa tulisi toimia erityisen vastuullisesti ja tukea myös Suomen työllisyyttä. Etenkin julkista toimijaa Kevaa moitittiin julkisesti hoidettujen työeläkevarojen sijoittamisesta veroparatiiseihin. Kevalta puolustauduttiin muistuttamalla, että verosuunnittelun avulla sijoituksille saadaan parempi tuotto, ja täten suurempi eläkekassa. Vastuuajattelu nousi myös uudelle tasolle, kun eläkeyhtiöitä arvosteltiin sijoituksistaan tunnetusti verojaan minimoivissa yhtiöissä. Tausta-ajatuksena näkyy, että vastuullinen yritys ottaa selvää sijoituskohteensa maineesta ja käytännöistä, eikä sijoita vastuuttomasti toimiviin yhtiöihin. Kolmantena ryhmänä lehtikirjoittelusta esiin nousivat valtio-omisteiset yhtiöt. Yhtiöitä kuten Stora Ensoa, Itellaa ja Neste Oilia moitittiin veroparatiisien hyödyntämisestä. Valtio poikkeaa muista omistajista siinä mielessä, että verot ovat sille tuloa. Täten verojen minimointi sotii jo laissakin lukevaa osakeyhtiön tarkoitusta vastaan tuottaa voittoa osakkeenomistajilleen. Valtio-omistusten nähdään myös kuuluvan suomalaisille, ja täten niiden odotetaan palvelevan suomalaisten työllisyyttä ja hyvinvointia. 52 Koko veronkierto- ja verosuunnittelukeskustelun taustalla huokuu pelko siitä, miten veropohja saadaan turvattua mikäli yritykset jatkavat verojen minimoimista. Vuosittaisen verovajeen suuruus ryhdyttiin selvittämään, ja hallitus ryhtyi suitsimaan verosuunnittelua rajoittamalla konsernien sisäisten lainojen korojen vähennysoikeutta. Myös ajatus veroparatiisiboikoteista nousi esiin tarkoituksenaan velvoittaa kaupunkeja välttämään veroparatiiseja hyödyntäviä yhtiöitä hankinnoissaan. Helsingin kaupunki hyväksyikin globaalin vastuun strategian, jossa linjataan, että on tärkeää välttää yhteistyötä sellaisten tekijöiden kanssa, joilla on kytköksiä veroparatiiseihin. Ongelmaksi tuntui muodostuvan tämän käytännön toteutus, sillä hankintalainsäädäntö ja EU:n julkisia hankintoja koskeva oikeus eivät salli toimittajan sulkemista tarjouskilpailun ulkopuolelle mikäli se on täyttänyt verolainsäädännön asettamat velvoitteet. Verojalanjäljestä uutisoitiin vuoden 2013 puolella, jolloin ensimmäiset yhtiöt olivat julkistaneet verojalanjälkiraporttinsa. Uutisoinnin perusteella yleinen näkemys vaikuttaa olevan se, että yritykset hyötyvät verojen yksityiskohtaisesta raportoinnista. Etuna mainitaan yrityksen oman ymmärryksen lisääminen sen omista veroihin liittyvistä toimintatavoista, sillä tästä ymmärryksestä on selvää apua päätöksentekotilanteisiin. Tämän lisäksi raportointi nähdään vaikuttamisen välineenä. Yritysjohtajat ovat kritisoineet verokeskustelun keskittyvän liiaksi pelkkään yhteisöveroon. Raportointi nähdäänkin tapana muuttaa keskustelun fokus koskemaan myös muita veroja, ja täten yrityksen tuottamaa verokontribuutiota kokonaisuutena. Legitimaatioteorian näkökulmasta tätä keskustelun fokuksen siirtämistä voidaan pitää kahtenakin eri legitimointistrategiana. Kyse voi olla huomion harhauttamisesta, jolloin yritykset pyrkivät siirtämään huomion pois yhteisöveron minimoinnista korostamalla kuinka paljon se maksaa veroja kokonaisuutena. Kyse voi olla myös pyrkimyksestä odotusten muuttamiseen, jolloin yritys toivoo yhteiskunnan odotusten koskevan mieluummin verokontribuutiota kokonaisuutena, kuin ainoastaan yhteisöveroa. Lehtikirjoittelusta nousi myös esiin myös maine, moraali ja vastavuoroisuus vastuulliseen veronmaksuun kytkeytyvinä näkökulmina. Yrityksen mainetta voidaan pitää sen arvokkaimpana tase-eränä. Yrityksen harjoittamalla veropolitiikalla taas voi olla merkittäviäkin vaikutuksia maineeseen, kuten Mehiläisen ympärillä vellonut verosuunnittelukohu osoitti. 53 Asiaa voi lähestyä myös yhteiskuntavastuun kontekstisidonnaisuuden näkökulmasta pohtimalla, olisiko Mehiläisen maine kokenut yhtä kovan kolhun mikäli, vallitseva taloustilanne olisi ollut parempi. Tähän kysymykseen ei ole suoraa vastusta, mutta selvää on, että yritysten pysyttävä ajan hermolla ja ymmärrettävä mitä yhteiskunnallisia odotuksia niihin kohdistuu. Kuten Finnwatch asian tiivisti: yrityksille paras tapa pitää huolta maineestaan on välttää keinotekoisia veroparatiisijärjestelyitä, julkistaa konsernirakenteensa sekä raportoida veroistaan maakohtaisesti. Vastavuoroisuuden näkökulmasta yritysten tulisi maksaa veronsa kattaakseen osansa yhteiskunnan kuluista. Yritykset hyötyvät muun muassa yhteiskunnan ylläpitämästä koulutuksesta, infrastruktuurista ja yritystuista, ja verot voikin ajatella korvaukseksi näistä olosuhteista. Yhteiskunta ja yritykset elävät ikään kuin symbioosissa, jossa molempien tulisi tukea toisiaan. Vaikka suuri osa yritysjohdosta perusteli verojen minimointia sen laillisuudella, niin löytyi niitäkin, jotka kertoivat maksavansa mielellään veronsa täysimääräisenä Suomeen, sillä ne ovat hyötyneet suuresti ympäröivän yhteiskunnan tarjoamista palveluista. Yleisnäkemyksenä on, että verot tulisi maksaa sinne missä voitto on tehty. Kolmas lehtikirjoittelusta esiin noussut näkökulma on moraali. Käydystä verokeskustelusta käy ilmi, että laillisesti toimiminen ei ole sama asia kuin moraalisesti oikein toimiminen. Tässäkin tosin syntyy vastakkainasettelua yritysjohtajien sekä muut sidosryhmien välille. Kun useat yritysjohtajat perustelevat verojen minimointiaan sillä, että kaikkia lakeja on noudatettu, muut sidosryhmät vaativat yritykseltä myös moraalia. Toisaalta voidaan ajatella, että jos osakkeenomistajan etu on yleisen moraalinen vastainen, niin tämä voi aiheuttaa kolhun paitsi maineeseen, myös osakekurssiin. Sanomalehtikirjoittelun perusteella verot ymmärretään osaksi yhteiskuntavastuuta suomalaisessa yhteiskunnassa, mutta näkökulma on muuttunut. Vuonna 2011 keskusteltiin pääasiassa harmaasta taloudesta, joka lukeutuu verovilppiin. Tästä voisi vetää johtopäätöksen, että vastuuttomuutta edustaa nimenomaan kriminalisoitu toiminta ja lain kirjaimen rikkominen. Vuoden 2011 lopulla keskustelun painopiste alkoi siirtyä veronkiertoon ja aggressiiviseen verosuunnitteluun, jolloin myös lain hengen vastaista toimintaa alettiin kritisoida. 54 5 VEROJALANJÄLJEN RAPORTOINTI SUOMESSA 5.1 Aineiston valinta ja käsittely Tässä luvussa analysoidaan Fortumin, Neste Oilin sekä Mehiläisen julkaisemia verojalanjälkiraportteja ajanjaksolta 2012—2014. Tarkastelu kattaa näiden yhtiöiden kaikki tähän tutkimukseen mennessä julkaistut raportit, sillä ensimmäiset verojalanjäljiksi miellettävät raportit julkaistiin vuonna 2012. Mehiläiseltä mukana on vain kaksi raporttia vuosilta 2012 ja 2013, sillä vuoden 2014 raporttia ei ollut julkaistu tutkimuksen valmistumiseen mennessä. Yhtiöiden valinnassa vaikutti voimakkaimmin yksi kriteeri: pyrin valitsemaan yrityksiä joiden verojalanjälkiraportointi olisi mahdollisimman edistyksellistä, sillä nämä raportit antaisivat osviittaa siitä, mihin suuntaan raportointi on menossa. Tämän lisäksi pyrin valitsemaan yrityksiä joihin on viitattu julkisessa verokeskustelussa, jotta voisin peilata julkista keskustelua verojalanjälkiraportteihin. Lopulta päädyin valitsemaan Fortumin, Neste Oilin ja Mehiläisen verojalanjälkiraportit tarkasteltavaksi. Kaikki kolme yhtiötä nousivat esiin lehtikirjoittelussa, ja niitä voidaan pitää siinä mielessä edistyksellisinä, että ne julkaisivat raportit jo vuodelta 2012. Lisäksi Fortum ja Neste Oil nostettiin esiin esimerkkeinä erityisen laajasta ja monipuolisesta veroraportoinnista. Verojalanjälkiraporttien analyysin tarkoituksena on antaa parempi kokonaiskuva siitä, miten yritykset itse ymmärtävät verot osana yhteiskuntavastuuta, sekä mitä verojalanjälkiraportilla ylipäätään tarkoitetaan suomalaisessa kontekstissa. Raportteja tutkimalla ja vertailemalla pyritään luomaan kuvaa siitä, mitä verojalanjälki pitää sisällään ja miten sen raportointi on lähtenyt kehittymään. En pyri vertailun avulla tutkimaan mikä yritys raportoi kattavimmin, sillä tällaista tutkimusta on jo tehty (Torkkel 2013a; Knuutinen 2014), vaan tavoite on kokonaiskuvan luominen verojalanjälkiraportoinnista sekä yritysten käsityksistä vastuullisesta veronmaksusta. Analyysin pohjana on käytetty löyhästi Lotilan (2004) tutkimusta Communicating Corporate Social Responsibility: Reporting Practice in Retailing. Koska verojalanjälkiraportit eivät ole täysin rinnastettavissa yhteiskuntavastuuraportteihin, 55 vaan pikemminkin niitä voidaan pitää yhteiskuntavastuuraporttien yhtenä osa-alueena, niin täysin samankaltaisen analyysin teko ei olisi tarkoituksenmukaista. Lotilan tutkimus antaakin tässä vain suuntaviivat analyysin teolle, ja joitakin ulottuvuuksia on lisätty ja joitakin jätetty pois, jotta se parhaiten palvelisi nimenomaan tätä tutkimusta. 5.2 Yrityskuvaukset Fortum on energiayhtiö, joka tuottaa, myy ja jakelee sähköä ja lämpöä. Lisäksi se tarjoaa energia-alan asiantuntijapalveluita. Fortum toimii pääasiassa Pohjoismaissa, Venäjällä, Puolassa ja Baltian maissa. Yhtiön liiketoiminta koostuu neljästä eri segmentistä: Power and Technology -divisioona vastaa vesi-, ydin- ja lämpövoimantuotannosta, asiantuntijapalveluiden tarjonnasta sekä tutkimus-, kehitys- ja teknologiatoiminnoista. Heat Electricity Sales and Solutions -divisioona sisältää lämmön ja sähkön yhteistuotannon, kaukolämmön sekä aurinkovoiman tuotannon. Russia -divisioona keskittyy sähkön ja lämmön tuotantoon ja myyntiin Venäjällä. Distribution -divisioona puolestaan vastaa sähkönjakeluliiketoiminnasta Ruotsissa. Fortum perustettiin vuonna 1998 yhdistämällä vuonna 1932 perustettu energiayhtiö Imatran Voima ja vuonna 1948 perustettu öljynjalostaja Neste, joissa molemmissa Suomen valtio oli enemmistöomistajana. Suomen valtio omistaa edelleen enemmistön (noin 51 prosenttia) Fortumin osakkeista. (Fortum lyhyesti) Neste Oil on öljynjalostus- ja markkinointiyhtiö, joka valmistaa kaikkia tärkeimpiä öljytuotteita. Yhtiö panostaa puhtaamman liikenteen polttoaineisiin, ja se kertookin verkkosivuillaan olevansa maailman johtava uusiutuvista raaka-aineista valmistetun dieselin toimittaja. Neste Oililla on kolme liiketoiminta-aluetta: Öljytuotteet -divisioona keskittyy Neste Oilin jalostaman raakaöljyn ja muiden syöttöaineiden hankintaan, sekä myyntin ja tradingiin. Uusiutuvat tuotteet -divisioona myy yhtiön omaan tuotekehitykseen perustuvaa uusiutuvaa dieseliä, sekä hankkii kestävän kehityksen periaatteen mukaisia bioraakaaineita. Öljyn vähittäismyynti -divisioona hoitaa öljytuotteiden suoramyynnin yhtiön omien asemien kautta. Neste Oilia edeltänyt yhtiö Neste Oy perustettiin 1948, ja sen tarkoituk- 56 sena oli huolehtia Suomen öljyn huollosta. Suomen valtio omistaa enemmistön (50,1 prosenttia) Neste Oilin osakkeista. (Neste Oil lyhyesti) Mehiläinen Oy on Suomessa toimiva yksityisiä terveys- ja sosiaalipalveluita tuottava yhtiö, ja se toimii sekä yksityisrahoitteisten terveyspalveluiden että julkisrahoitteisten terveys- ja sosiaalipalveluiden markkinoilla. Yhtiö tarjoaa omien lääkäriasemien ja sairaaloiden kautta lääkäri-, hammaslääkäri-, työterveys-, sairaanhoito- ja tutkimuspalveluja. Yhtiö toimii myös julkisen terveydenhuollon kumppanina tarjoten erikoislääkäri- ja leikkauspalveluita, vapaaseen asiakasvalintaan perustuvia terveysasemapalveluita Oma Lääkärisi -nimellä, ja erilaisia julkisen terveydenhuollon ostopalveluita. Kuntien yhteistyökumppanina yhtiö tuottaa hoivapalveluita ikääntyneille, vammaisille, mielenterveyskuntoutujille, lapsille ja nuorille. Sairaalaosakeyhtiö Mehiläinen perustettiin vuonna 1909. (Mehiläinen yritysinfo) Mehiläisen omistaa ruotsalainen Ambea AB. Ambean taas omistavat yhdysvaltalainen sijoitusyhtiö Kohlberg Kravis Roberts & Co ja ruotsalainen sijoitusyhtiö Triton AB. (Mehiläinen Uutiset 24.1.2011) 5.3 Raporttien rakenne ja tyyli 5.3.1 Julkaisu Verojalanjälkiraporttien julkaisutapa ja -paikka on kunkin yrityksen oman harkinnan varassa. Neste Oil ja Fortum raportoivat veroistaan vuosikertomuksiensa yritysvastuu-osioissa, ja ne löytyvät kummankin yrityksen verkkosivuilta. Vaikka raporttien väliotsikoissa on havaittavissa pientä vuosikohtaista vaihtelua, niin verotiedot on kuitenkin raportoitu yrityksissä vuosittain samojen teemojen alle. Neste Oilin raportit on sijoitettu Yhteiskunta- ja Taloudellinen vastuu teemojen alle, ja Fortumin raportit puolestaan ovat väliotsikoiden Kestävä kehitys, Liiketoiminta ja Taloudellinen lisäarvo sidosryhmille alla. 57 Mehiläinen poikkeaa raportin julkaisutavassa hieman kahdesta muusta tutkimusyrityksestä, sillä se ei julkaise verkkosivuillaan vuosikertomusta. Vuonna 2012 Mehiläisen verojalanjälki julkaistiin verkkosivujen uutisosiossa. Uutisessa kerrottiin taustaa verojalanjäljen julkaisemiselle, ja itse verojalanjälki oli yksi kuva, joka julkaistiin tämän artikkelin liitteenä. Julkaisutapaa voi pitää lukijan kannalta hieman hankalana, sillä verojalanjäljen voi ajatella olevan vastuullisuusraportointia, ja täten se sijoittuisi luontevammin vastuullisuus -otsikon alle. Tämä huomattiin ilmeisesti Mehiläiselläkin, sillä vuoden 2013 raportin Mehiläinen julkaisi verkkosivuillaan otsikoiden Yritysinfo, Vastuullisuus ja Talous alla. Raportin julkaisun yhteydessä julkaistiin verkkosivuilla kuitenkin edelleen aiheeseen liittyvä uutinen. Raporttien nimiä tarkastelemalla on selvää, että mitään vakiintunutta nimeämiskäytäntöä ei ole vielä ehtinyt muodostumaan. Neste Oilin vuoden 2012 raportti on otsikoitu Verot ja maksut yhteiskunnan ylläpitämiseksi, kun vuoden 2013 -raportti puolestaan kulkee nimellä Verojalanjälki. Vuoden 2014 raportin otsikkoa on jälleen muutettu, tällä kertaa muotoon Verokontribuutio (Verojalanjälki). Fortumin vuoden 2012 raportti kulki nimellä Fortum veronmaksajana, kun taas 2013 osio on otsikoitu Fortum ja verotus. Vuoden 2014 raportissa palattiin takaisin parin vuoden takaiseen Fortum veronmaksajana -nimeen. Mehiläinen on julkaissut kaikki raporttinsa nimellä Verojalanjälki. 5.3.2 Rakenne Pituudeltaan raportit ovat suhteellisen lyhyitä, yhdestä neljään tekstisivua. Kaikki analysoidut raportit sisältävät sekä tekstiosuuden, että vähintään yhden kaavion tai kuvan. Kuvien määrä raporteissa vaihtelee yhdestä (Neste Oil 2012 ja 2013, Mehiläinen 2012) kahdeksaan (Fortum 2014). Mehiläisen vuoden 2012 raportin kohdalla voi tosin pitää tulkinnallisena kuuluuko varsinaiseen verojalanjälkiraporttiin pelkästään kuva, vai myös uutinen jonka liitteenä se on julkaistu. Koska uutisessa kuitenkin selitetään kuvaa ja annetaan Mehiläisen veronmaksusta lisäinfoa, niin pidän uutista tässä tutkimuksessa osana varsinaista verojalanjälkiraporttia. Päädyin samaan ratkaisuun vuoden 2013 raportinkin osalta, vaikka tällöin varsinainen raportti sisälsi kuvan lisäksi myös tekstiosuuden, ja se olisi voinut toimia myös 58 itsenäisenä raporttina. Raportin yhteydessä julkaistu uutinen sisälsi kuitenkin tässäkin tapauksessa tietoa, jota varsinaisesta raportista ei löytynyt, ja täten se on laskettu osaksi verojalanjälkiraporttia. Vaikka raporttien rakenteet eivät ole täysin yhdenmukaisia, niin pääpiirteet ovat samat: alussa on tekstiosuus, joka toimii johdantona raportille, ja tämän jälkeen kerrotaan varsinaisista luvuista. Tekstiosuuksien sisältö vaihtelee sekä yritys- että vuosikohtaisesti. Yhdistävänä tekijänä on, että kaikissa raporteissa käydään läpi yrityksen periaatteita vastuullisesta veronmaksusta. Mikäli itse luvut maksetuista veroista tuotiin esiin raporttien tekstiosuuksissa, niin ne esiteltiin poikkeuksetta suuruusjärjestyksessä. Mikäli taas lukuja ei avattu lainkaan tekstissä vaan ainoastaan taulukkomuodossa, niin esitysmuoto oli kertoa ensin maksetut verot ja tämän jälkeen kerätyt verot. Näiden luokkien sisällä esitysjärjestyksellä ei ollut mitään ulospäin näkyvää järjestystä. 5.3.3 Luettavuus ja visuaalinen ilme Raporttien visuaalisella ilmeellä on suuri vaikutus luettavuuteen. Visuaalisuutta on haettu raportteihin kuvien, värien ja asettelun avulla. Kuvien määrässä Fortum päihittää selkeästi Neste Oilin ja Mehiläisen. Toisaalta vaikka kuvat antavatkin hyvää ja havainnollista tietoa, niin runsas kuvien käyttö yhdistettynä kolmen rinnakkaisen sarakkeen asetteluun tekee vuosien 2013 ja 2014 raporteista hieman sekavat. Neste Oilin raportit ovat kahden sarakkeen asettelun ansiosta yksinkertaisempia ja selkeämpiä, mutta niissä taas ei ole yhden taulukon lisäksi muita kuvia konkretisoimassa numeerista tietoa. Sekä Neste Oil että Fortum käyttävät vuosien 2013 ja 2014 raporteissaan väliotsikoita, jotka tuovat selkeyttä raportteihin ja tekevät lukukokemuksesta miellyttävämmän. Mehiläisen raporttien yhden sarakkeen asettelu tekee tekstistä hieman raskaan luettavan, ja teksti hyötyisi väliotsikoista. Kaikissa raporteissa värien käyttö on suhteellisen hillittyä, ja värejä käytetään lähinnä kuvissa ja mahdollisesti väliotsikoissa. 59 Luettavuutta heikentävinä tekijöinä voidaan pitää liian pitkiä tekstikappaleita, numeerisen datan sisällyttämistä tekstiin sen sijaan että sen esittäisi taulukossa tai kuviossa, saman tiedon toistamista useaan otteeseen sekä monien eri fonttien käyttämistä (Lotila 2004). Näiden kriteerien pohjalta raporttien luettavuutta voidaan pitää suhteellisen hyvänä, ja hieman kehitystäkin on havaittavissa tarkasteluajanjaksolla. Missään raporteissa ei esiintynyt ylipitkiä tekstikappaleita eikä luettavuutta häiritsevää monien eri fonttien käyttämistä. Neste Oilin vuoden 2012 raportin luettavuus kärsi siitä, että eri verojen määrät oli sisällytetty tekstiin ja taulukossa näkyi ainoastaan koko verokertymän yhteismäärä vuositasolla. Lukijaystävällisyyttä oli kuitenkin parannettu seuraavina vuosina, ja vuosien 2013 ja 2014 raporteissa kaikki numeerinen data olikin sijoitettu taulukkomuotoon. Mehiläisen raporttien luettavuutta puolestaan heikentää niissä jonkin verran esiintyvä toisto. Tähän vaikuttaa selvästi raportin muista poikkeava rakenne, sillä toistoa esiintyy nimenomaan varsinaisen raportin ja sen yhteydessä julkaistun uutisen välillä. Toistoa voidaankin tässä tapauksessa pitää tulkintakysymyksenä, riippuen siitä lasketaanko uutisen sisältyvän raporttiin vai ei. Neste Oilin ja Fortumin raporteissa ei sen sijaan juurikaan esiinny luettavuutta heikentävää toistoa. 5.3.4 Ulkoinen varmennus Verojalanjäljen raportoinnille ei ole olemassa mitään yhtä selkeää määrämuotoa. Raporteissa kuitenkin viitataan yrityksen ulkopuolisiin tahoihin liittyen liiketoiminnan tai itse raportin varmentamiseen. Tällaisilla viittauksilla pyritään yleensä lisäämään raportin uskottavuutta ja luotettavuutta (Lotila 2004, 34). Neste Oil on ainoa yhtiö joka viestii raportin olevan edes osittain varmennettu ulkopuolisen tahon toimesta. ”Tämä verojalanjälkiraportti on osa Neste Oilin verkkovuosikertomukseen sisältyvää vastuullisuusraporttia. Ulkopuolinen taho on varmentanut sen rajoitetuilta osin osana vastuullisuusraportin määrällisten tietojen varmentamista.” (Neste Oil 2014) Toisaalta Fortumin verojalanjälki sisältyy myös yrityksen viralliseen ja varmennettuun vastuullisuusraporttiin, mutta itse verojalanjäljessä varmennusta ei ole erikseen mainittu (Fortum vuosikertomus 2014, GRI). 60 Kaikki yhtiöt tuovat erikseen esiin siirtohinnoitteluun liittyvän ulkopuolisen varmentamisen. Neste Oil ja Fortum kertovat noudattavansa OECD:n siirtohinnoitteluohjetta, Mehiläinen taas raportoi, että siirtohinnoittelu ja sen dokumentaatio käydään läpi vuosittain osana lakisääteistä tilintarkastusta. OECD:n lisäksi esiin nostetaan muitakin ulkopuolisia organisaatioita. Mehiläinen esimerkiksi korostaa eettistä ja vastuullista toimintaansa Terveyspalvelualan Liiton ja yritysvastuuverkosto FIBS ry:n jäsenenä (Mehiläinen 2013). Fortum taas kertoo hakevansa verottajalta ennakkoratkaisuja varmistaakseen suunnittelemiensa toimien oikeellisuuden (Fortum 2014). 5.4 Verojalanjäljen sisältö ja teemat 5.4.1 Julkaisun taustaa Verojalanjäljen julkaisun taustaa avataan suurimmassa osassa raporteista. Fortumilla ja Neste Oililla tämä osio tosin sisältyi vasta vuoden 2013 raportteihin. Syyt raportoinnille tuntuvat olevan yhteisiä, sillä kaikki yhtiöt nostavat pyrkimyksen avoimuuteen ja läpinäkyvyyteen keskeisimmäksi syyksi raportoinnille. Yritykset viestivät olevansa halukkaita kertomaan avoimesti veroistaan ja niihin liittyvistä periaatteista, ja taustalta huokuu pyrkimys todistaa, että niillä ei ole mitään salattavaa. ”Tavoitteenamme on avoin ja johdonmukainen viestintä sidosryhmiemme kanssa toiminnastamme ja sen vaikutuksista. Kehitämme jatkuvasti myös verojalanjälkemme raportointia” (Fortum 2014). ”Osana avointa tiedotuskäytäntöään Neste Oil on julkaissut usean vuoden ajan vapaaehtoisesti enemmän tietoja veroistaan kuin lakisääteiset vaatimukset ovat edellyttäneet.” (Neste Oil 2014) 61 Neste Oilin korostaessa raportoinnin vapaaehtoisuutta, Fortum nostaa esiin myös lisääntyneen sääntelyn kertomalla vuonna 2014 lokakuussa julkaistusta ohjeesta valtioenemmistöisten yhtiöiden maakohtaisesta veroraportoinnista. Kyseinen ohje kuitenkin koskee sekä Fortumia että Neste Oilia, sillä molempien enemmistöomistajana on Suomen valtio. Mehiläisen toimitusjohtaja Matti Bergendahl puolestaan ottaa itse kantaa raportoinnin sääntelyyn: ”Näemme, että verojalanjäljen raportointia tulisi yhdenmukaistaa, jotta yritysten raportoimaa tietoa voitaisiin ymmärtää paremmin” (Mehiläinen 2013). 5.4.2 Periaatteet ja strategia Verojen maksuun liittyviä periaatteita on tuotu esiin jokaisessa tutkitussa raportissa, ja niiden raportointia voidaankin pitää vakiintuneena osana verojalanjälkiä. Myös keskeinen periaate on läpi yhtiöiden yhtenäinen, ja jopa itsestään selvä: kaikkien yhtiöiden periaatteena on noudattaa lakia. Suurimmassa osassa raporteista tämä on kuitattu yhdellä lauseella, mutta Neste Oilin aikaisimmassa raportissa kerrotaan lisäksi, kuinka lakisääteisesti maksetut verot tuovat positiivisia vaikutuksia yhteiskunnalle. Tästä viestintätavasta on tulkittavissa ajatus, että maksamalla veroja yritys on automaattisesti vastuullinen. Valitut sanamuodot myös korostavat tätä ajattelutapaa, esimerkiksi kun puhutaan yrityksen tukevan yhteiskuntaa maksamalla veronsa, niin veronmaksu ikään kuin rinnastetaan hyväntekeväisyyteen. ”Maksettujen ja tilitettyjen verojen avulla yhtiö tukee yhteiskunnan toimintaa ja paikallisten palvelujen tuottamista toimintamaissa” (Neste Oil 2012). Ajatus siitä, että lakia noudattava yritys on automaattisesti vastuullinen, on kuitenkin ristiriidassa esimerkiksi Knuutisen (2014) esittämään ajatukseen, jonka mukaan laillisenkin verosuunnittelun sisälle voidaan tehdä moraalinen rajanveto. Toinen yhteinen periaate josta yhtiöt viestivät on verojen maksu sinne missä tulo on syntynyt. Tämä periaate korostaa paikallista vaikuttavuutta, ja sitä miten yritystoiminta tuo ympärilleen positiivisia vaikutuksia. Viestintätavat poikkeavat hieman riippuen yrityksen toiminta-alueesta. Mehiläinen korostaa maksavansa kaikki veronsa Suomeen, sillä konsernin toiminta-alue on Suomi. Raportti menee vielä yksityiskohtaisemmalle tasolle kertoessaan 62 yrityksen maksamien verojen paikallisista vaikutuksista: ”Mehiläinen toimii Suomessa maantieteellisesti laaja-alaisesti ja sillä on toimintaa sekä suurissa kaupungeissa että pienissä kunnissa, jolloin palkkaveroa tilitetään useaan kuntaan” (Mehiläinen 2013). Fortum ja Neste Oil toimivat laajemmalla kansainvälisellä alueella, ja ne myös painottavat tuovansa taloudellista lisäarvoa kaikille toiminta-alueilleen. Periaatteista viestiminen on ollut alusta saakka osa verojalanjälkiraportteja. Yrityksen verostrategian avaaminen sen sijaan on teema, joka on saanut raportoinnissa vuosi vuodelta enemmän huomiota. Fortum avasi verostrategiaansa jo vuoden 2012 raportissa hieman muita laajemmin kertomalla hoitavansa veroasiansa tarkoituksenmukaisesti ja konsernin kokonaisstrategiaa mukaillen, sen sijaan että se ainoastaan minimoisi verojaan (Fortum 2012). Vuoden 2014 raportissa strategiasta kerrotaan jo huomattavasti laajemmin tuomalla esiin muun muassa veroasioiden hoitamiseen liittyviä toimintatapoja, sekä mahdollisia veroriskejä, ja tapoja millä niihin on varauduttu. Myös Neste Oil kertoo verostrategiastaan jonka tarkoituksena on ”tukea liiketoimintaratkaisujamme tarjoamalla verotehokkaita ratkaisuja ja varmistamalla niiden oikea toteuttaminen verotuksen näkökulmasta. Verosuunnittelumme lähtökohtana ovat liiketoiminnan muutostilanteet ja liiketoimintastrategiamme” (Neste Oil 2014). Sekä Fortum että Neste Oil tuovat uudemmissa raporteissaan verostrategian yhteydessä esiin myös yritysten vero-organisaatiota ja vastuualueita. Mehiläinen ei puolestaan raportoi nimenomaisesti verostrategiastaan, mutta sen sijaan se kertoo yleisemmällä tasolla kuinka vastuullisuus on olennainen osa yrityksen toimintaa (Mehiläinen 2013). Periaatteisiin ja strategiaan liittyvän viestinnän sävy on muuttanut muotoaan tarkastellun ajanjakson kuluessa. ”Fortumin tavoitteena on hoitaa veroasiat tarkoituksenmukaisesti verojen minimoinnin sijaan. Verotukselliset näkökohdat otetaan huomioon päätöksiä tehtäessä ja ne voivat vaikuttaa esimerkiksi toimintojen sijoitusmaan valintaan” (Fortum 2012). Vuoden 2012 raportissa verojen minimointi kielletään siis suoraan, mutta seuraavina vuosina viestinnässä on siirrytty epäsuorempiin ja jopa epämääräisempiin sanamuotoihin. Seuraavissa raporteissa puhutaankin mieluummin tasapainoisesta verotuksellisesta asemasta ja verotuksen huomioimisesta yhtenä tekijänä liiketoimintapäätöksissä (Fortum 2013), sekä 63 kestävästä veroasioiden hoidosta ja yksinkertaisten ja kustannustehokkaiden veroratkaisujen löytämisestä. 5.4.3 Verotuksellinen toimintaympäristö Verotuksellista toimintaympäristöä on alettu käsittelemään raporteissa vuonna 2013. Raporteissa toistuu yhtenäinen toive siitä, että verojärjestelmä olisi johdonmukainen ja ennakoitava. Etenkin Fortum nostaa raporteissaan esiin verotuksellisen toimintaympäristön epävarmuuden yhtenä suurimpana verotukseensa liittyvänä riskitekijänä. Yhtiö kertoo myös hakevansa ennakkoratkaisuja verokysymyksiinsä. ”Fortum pyrkii hallitsemaan ja pienentämään verotukseen liittyviä epävarmuustekijöitä turvatakseen osakkeenomistajiensa intressejä. Tästä syystä Fortum hakee toimintamaissaan mm. veroviranomaisilta ennakkoratkaisuja sekä pyrkii suojaamaan oikeuksiaan myös juridisin toimenpitein. Tavoitteena on järjestää veroasioiden hallinta niin, että tuleviin haasteisiin voidaan vastata ajoissa ja välttää yllätykset.” (Fortum 2013) Yllä oleva sitaatti toistuu myös vuoden 2014 raportissa, mutta kohta osakkeenomistajien intressien turvaamisesta on jätetty pois. Osakkeenomistajien intressit ikään kuin häivytetään taka-alalle, mistä saakin kuvan, että verojalanjälki on suunnattu enemmän yhtiön muille sidosryhmille kuin osakkeenomistajille. Raporteissa myös korostetaan veroviranomaisten kanssa tehtävää yhteistyötä ja vuorovaikutusta. Neste Oil esimerkiksi viestii haluavansa olla mukana kehittämässä oikeudenmukaista, selkeää ja johdonmukaista verojärjestelmää, ja tästä syystä se osallistuu verolainsäädännön sekä verotuksen toimintatapojen kehittämiseen. Teksteistä nousee mielikuva, että yhtiöt pyrkivät häivyttämään lehtikirjoittelussa esiintyvää vastakkainasettelua yritysmaailman ja verottajan välillä. Kun sanomalehtikirjoittelusta saa käsityksen, että verottaja on yrityksen vihollinen, niin verojalanjälkiraporteissa verottaja esiintyykin yhteistyökump- 64 panina. ”Kaikki viestintä ja yhteydenpito veroviranomaisten kanssa on rehellistä, kunnioittavaa ja ammattimaista” (Neste Oil 2014). 5.4.4 Sisäiset transaktiot/siirtohinnoittelu Yrityksen sisäiset transaktiot ja niiden hinnoittelu tuodaan esiin useimmissa raporteissa. Näiden raportoinnin suhteenkin on nähtävissä kehitystä: vuonna 2012 minkään yhtiön raporteissa ei puhuta siirtohinnoittelusta, mutta jo seuraavana vuonna se mainitaan sekä Mehiläisen että Neste Oilin raporteissa. Mehiläisen raportissa siirtohinnoittelu kuitataan lyhyesti kertomalla, että sekä hinnoittelu että sen dokumentaatio käydään läpi tilintarkastuksen yhteydessä. Raportissa mainitaan myös, että yhtiön rajat ylittävät transaktiot rajoittuvat Ambea -konsernin veloittamaan management fee -veloitukseen. Neste Oil kertoo vuoden 2013 raportissaan noudattavansa siirtohinnoittelussaan paikallisia lakeja sekä OECD:n ohjeistusta, ja lisäksi sen siirtohinnat perustuvat julkisesti noteerattuihin hintoihin silloin kun sellaiset on saatavilla. Vuonna 2014 Fortumkin nostaa siirtohinnoittelun esille kertomalla noudattavansa OECD:n ohjeistusta. Yritys vie tiedotuksen astetta yksityiskohtaisemmalle tasolle kertomalla konsernin sisäisistä lainoista ja niiden korkotasoista. Aiemmassa luvussa käsitelty lehtikirjoittelu jo osoitti, että siirtohinnoittelukeskustelussa nostetaan usein esiin matalan verotuksen maat eli veroparatiisit. Tämä yhteys näkyy myös verojalanjälkiraporteissa, sillä kaikki tutkitut yritykset nostavat tavalla toi toisella raporteissaan esiin niin sanotut veroparatiisiyhtiöt. Mehiläinen korostaa kaikissa raporteissaan, että se ei ole maksanut konserniavustuksia ulkomaille ja että se ei myöskään ole maksanut voittoja veroparatiiseihin. Sekä Neste Oil että Fortum puolestaan kertovat omistavansa muutaman matalan verotuksen maassa toimivan yhtiön, mutta molemmat korostavat, että verot maksetaan näidenkin yhtiöiden voitoista Suomeen. ”Yhtiön Guernseyssä toimiva vakuutusyhtiö, jonka kerrotaan maksaa yhteisöveron Suomeen Suomen verolakien mukaisesti ja Bermudan osakkuusyhtiöiden laivanvarustustoimin- 65 nan tuloa verotetaan Suomen verolainsäädännön mukaisesti vasta, kun varoja kotiutetaan Suomeen” (Neste Oil 2013). 5.4.5 Verot ja veroluontoiset maksut Raportoitujen verojen määrä vaihtelee kolmesta kymmeneen eri veroon tai veroluonteiseen maksuun. Vuodesta 2012 tapahtui nousua kun verrataan vuoteen 2013, mutta vuonna 2014 raportoitujen määrä pysyi kaikissa yhtiöissä samalla tasolla kuin edellisvuonna (kuva 4). Koska vuosi 2012 oli ensimmäinen jolloin verojalanjälkiä ylipäätään julkaistiin, niin on luonnollista, että tämän vuoden raportit ovat melkoisesti suppeampia kuin seuraavat. Toisaalta yritysten maksamien eri verolajien määrä on rajallinen, joten niiden ei voidakaan olettaa nousevan jatkuvasti. Verojen määrä voi myös vaihdella huomattavasti riippuen yrityksen toimialasta, joten pelkästään eri verojen määrää katsomalla ei voi saada kokonaiskuvaa raporttien laajuudesta. 12 10 8 6 4 2 0 Fortum Neste Oil 2012 2013 Kuva 4. Raportoitujen eri verojen kokonaismäärä Mehiläinen 2014 66 Raportoidut verot voidaan jakaa kahteen ryhmään: maksettaviin ja tilitettäviin veroihin. Maksettavat verot ovat yritysten suoraan maksettaviksi tulevat verot, kuten yhteisövero ja työnantajamaksut. Tilitettävät verot taas ovat yrityksen keräämiä veroja, jotka eivät kuitenkaan ole yrityksen kuluja. Näihin veroihin kuuluu muun muassa arvonlisävero ja ennakonpidätykset. Jokaiseen tutkittuun raporttiin sisältyi veroja näistä molemmista ryhmistä. Raportointi ei kuitenkaan jää ainoastaan veroihin, vaan myös muista taloudellista lisäarvoa tuovista maksuista sekä saaduista tuista viestitään. Taulukossa 1 on esitelty yrityskohtaisesti raportoidut verot, maksut ja tuet siten kuin ne on laajimmillaan raportoitu (taulukko 1). Taulukosta näkee, että kaikille yhtiöille yhteisiä raportoituja veroja ovat yhteisövero, työnantajamaksut, ennakonpidätykset, arvonlisävero nettona sekä, hieman yllättäen, saadut julkiset tuet. Muiden verojen raportointi vaihtelee yrityskohtaisesti, ja se voi riippua pitkälti siitä mitä toimialaa yritys edustaa: Fortum ja Neste Oil toimivat molemmat energia-alalla, johon liittyy enemmän toimialakohtaisia veroja kuin Mehiläisen edustamaan terveysalaan. Taulukko 1. Raportoidut verot, veroluonteiset maksut ja saadut tuet laajimmillaan 67 Neste Oil erottuu edukseen olemalla ainoa yhtiö, joka on sisällyttänyt raportteihin listaamiensa verojen määritelmät. Määritelmät parantavat huomattavasti raportin vertailukelpoisuutta, sillä pelkästään veron tai maksun nimen perusteella ei välttämättä voi arvioida mitä kaikkea se sisältää. Määritelmistä käy esimerkiksi ilmi, että Neste Oil on sisällyttänyt eläkemaksut osaksi raportoimiaan työnantajamaksuja ja työntekijän sosiaaliturvamaksuja. Fortum taas on raportoinut eläkemaksut erikseen. Pelkästään nimen perusteella tapahtuva vertailu ei siis tässä tapauksessa olisi ollut antanut totuudenmukaista ja vertailukelpoista kuvaa yhtiöiden maksuista. Fortumin raporteissa on veromäärien lisäksi laskettu myös eri veroihin liittyviä tunnuslukuja. Esimerkiksi kokonaisverokanta, eli tilikaudelta maksettavien verojen osuus tuloksesta ennen veroja, on esitetty vuoden 2014 raportissa merkittävimmille tuotantomaille. Tekstissä eritellään myös tietyt verottomat myyntivoitot, jotka ovat pienentäneet yrityksen kokonaisverokantaa. Raportin taulukossa kokonaisverokannan rinnalle on merkitty kunkin maan nimellistuloverokanta. Esitystapaa voi pitää jossain määrin hämäävänä, sillä kokonaisverokanta sisältää kaikki muutkin verot kuin tuloverot, ja täten sen rinnastaminen tuloveroprosenttiin tuntuu harhaanjohtavalta. Osingoista viestittiin useassa raportissa, mutta ne tuotiin esiin huomattavan erilaisessa valossa eri yhtiössä: kun Fortum kertoo olevansa merkittävä osingonmaksaja, niin Mehiläinen sen sijaan painottaa, ettei ole maksanut lainkaan osinkoja. Syyt näille eriäville näkökulmille voi löytyä yritysten omistusrakenteista: Suomen valtio omistaa noin puolet Forumin osakkeista, joten sille kuuluu myös vastaava osuus Fortumin jakamista osingoista. Sen sijaan mikäli Mehiläinen maksaisi osinkoa, niin tämä tulo menisi Mehiläisen ulkomaisille omistajille. Tämä yksi ja sama erä näyttäytyy siis täysin eri valossa eri yhtiöissä, ja tämä voi selittää miksi siitä viestitään eri sävyyn Mehiläisen ja Fortumin raporteissa. Kaikki yhtiöt kertovat ainakin jossain raportissaan myös saaduista yritystuista, tai muusta taloudellisesta tuesta. Mehiläinen esimerkiksi kertoo hakeneensa Tekesiltä julkista rahoitusta tietyille hankkeilleen, ja Fortum ilmoittaa saaneensa merkittävän määrän yhteiskunnallisia tukia, kuten tuotanto-, investointi- sekä tutkimus ja kehitys tukia. Yksi silmiinpistävä 68 seikka on se, että Neste Oil raportoi saaduista yritystuista ainoastaan vuoden 2012 osalta. Myöhemmissä raporteissa tämä erä on kuitenkin jätetty pois sillä perusteella, että julkisen tuen kansainvälinen määritelmä ei ole riittävän selvä. Vuonna 2014 Neste Oil raportoi kuitenkin saamastaan suuresta Blender’s Tax Credit -verohelpotuksesta, jonka se tulee saamaan Yhdysvalloissa vuonna 2015. Verojen ja maksujen määrien lisäksi myös se, minne niitä maksetaan, sisältyy verojalanjälkiraportteihin. Se, millä tarkkuudella tätä raportoidaan, vaihtelee yhtiökohtaisesti. Fortum erittelee verot maakohtaisesti seitsemän maan (Suomi, Ruotsi, Venäjä, Puola, Viro, Norja ja Alankomaat) tarkkuudella, ja loput toimintamaat on yhdistetty Muut maat -otsikon alle. Neste Oilin raporteissa esitetään Suomen luvut erikseen, ja muut maat näytetään yhtenä kokonaisuutena vedoten kilpailusyihin ja liiketoimintatietojen luottamuksellisuuden säilyttämiseen. Mehiläisen toiminta-alue rajoittuu Suomeen, joten muihin maihin maksetuista veroista ei ole raportoitavaa. Tämän sijaan Mehiläinen kertoo miten sen maksamat ennakonpidennykset ovat jakaantuneet maakunnittain. Tässäkin suhteessa raportointitarkkuus on kasvanut: kaikki yhtiöt erittelevät uudemmissa raporteissaan verojenmaksumaat tarkemmin kuin ensimmäisissä raporteissa. Toisaalta myös vaatimukset valtio-omisteisten yhtiöiden raportointia kohtaan ovat kasvaneet, ja yhtiöitä onkin ohjeistettu maakohtaiseen raportointiin vuodesta 2014 alkaen. 5.5 Yhteenveto verojalanjälkiraporteista Tässä luvussa tarkasteltiin kolmen esimerkkiyhtiön, Fortumin, Neste Oilin sekä Mehiläisen, verojalanjälkiraportteja vuosilta 2012–2014. Raportteja analysoimalla ja vertaamalla tutkittiin mitä verojalanjälkiraportit tyypillisesti sisältävät, ja miten raportit ovat lähteneet kehittymään. Lisäksi pyrittiin syventämään sanomalehtikirjoittelusta muodostunutta käsitystä siitä, miten yrityksissä ymmärretään verot osana yhteiskuntavastuuta. Koska verojalanjälki on ilmiönä vasta muutaman vuoden vanha, niin on luonnollista että raportit hakevat vielä hieman muotoaan. Tämä näkyy myös raporttien nimissä: vakiintunutta nimeämiskäytäntöä ei välttämättä ole edes yrityksen sisällä, saatikka laajemmalti. 69 Kokonaisuudessaan raporttien laajuus on kasvanut jo näinkin lyhyen tarkastelujakson aikana. Suurin harppaus eteenpäin tulee selkeästi vuoden 2012 ja 2013 välissä: vuonna 2012 julkaistut ensimmäiset raportit ovat huomattavasti suppeampia kuin seuraajansa. Vuosien 2013 ja 2014 välillä on myös tapahtunut kehitystä, mutta raporttien sisältöön ei ole enää tässä vaiheessa tehty merkittäviä muutoksia. Raportointia koskeva sääntely on myös lisääntynyt valtio-enemmistöisten yhtiöiden raportointiohjeen myötä, ja tämä on varmasti omalta osaltaan ollut vaikuttamassa raporttien laajenemiseen. Verojalanjälkiraporttien keskeisin sisältö on kertoa yrityksen maksamien verojen määrä. Raportoidut verot vaihtelevat yhtiökohtaisesti, osittain toimialojen erilaisuuden vuoksi ja osittain myös omistusrakenteen myötä tulevan sääntelyn takia. Minimissään raportit sisältävät yhteisöveron, arvonlisäveron sekä työnantajamaksut, kun taas laajimmillaan mukaan on otettu tietoa sisäisten transaktioiden hinnoittelusta, osingonjaosta ja saaduista julkisista tuista ja verohelpotuksista. Raportoitujen verojen määrän vertailu ei kuitenkaan välttämättä anna todellista kuvaa raporttien kattavuudesta, sillä toimialalla voi olla vaikutusta siihen, mitä kaikkia veroja yrityksen tulee maksaa. Raporttien vertailukelpoisuutta edistäisi huomattavasti, mikäli ne kaikki sisältäisivät määritelmät kullekin raportoidulle verolle tai veroluontoiselle maksulle. Neste Oil oli ainoa tutkimuksen yritys joka oli liittänyt tällaisen sanaston osaksi raporttiaan. Verojen jakautumisesta alueellisesti raportoitiin myös vaihtelevalla tarkkuudella. Kansainvälisesti toimivat Fortum ja Neste Oil tekivät jonkinlaista maakohtaista raportointia, Fortum tosin huomattavasti yksityiskohtaisemmin. Mehiläinen toimii Suomen sisällä, ja se haki raporttiinsa alueellista näkökulmaa kertomalla ennakonpidätysten jakautumisesta maakunnittain. Raportointitarkkuus on kasvanut tässäkin suhteessa, sillä kaikki yhtiöt erittelevät uusimmassa raportissaan veronsa alueellisesti tarkemmin kuin ensimmäisessään. Vaikka keskeinen painopiste, yrityksen maksamat verot, pysyykin samana läpi tarkasteluajanjakson, niin uudemmissa raporteissa tämän rinnalle nostetaan muita veroon liittyviä teemoja. Yritykset avaavatkin raporteissaan esimerkiksi veroihin liittyviä periaatteita, sekä 70 syitä raporttien julkaisuun. Raportoinnin syyt ovat kaikilla yhtiöillä yhteisiä: kaikilla yhtiöillä pyrkimys avoimuuteen on ollut syynä verojalanjäljen julkaisuun. Myös periaatteista ollaan yhtä mieltä: noudatetaan lakia ja maksetaan verot sinne, missä tulo on syntynyt. Useissa raporteissa korostetaan toimien laillisuutta tavalla, josta muodostuu näkemys, että yritykset mieltävät lakien mukaan toimimisen tekevän niistä automaattisesti vastuullisia. Tämä näkökulma on kuitenkin ristiriidassa esimerkiksi Knuutisen (2014) esittämään ajatukseen, jonka mukaan laillisenkin verosuunnittelun sisälle voidaan tehdä moraalinen rajanveto. Myös strategia on noussut tarkasteluajanjaksolla yhä näkyvämmäksi osaksi raportteja. Strategian yhteydessä puhutaan esimerkiksi verotehokkaista ratkaisuista, tarkoituksenmukaisesta verojen hoidosta sekä yrityksen kokonaisstrategian seuraamisesta. Strategiaan liittyvän viestinnän sävy on muuttunut. Kun vuonna 2012 Fortum kielsi suoraan verojen minimoinnin, niin uudemmissa raporteissa on siirrytty epäsuorempiin ilmauksiin. Näissä puhutaankin mieluummin tasapainoisesta verotuksellisesta asemasta, sekä verotuksen huomioimista yhtenä osana liiketoimintapäätöksiä. Strategian yhteydessä raporteissa kerrotaan esimerkiksi yhtiön veroriskeistä, vero-organisaatiosta sekä verotukseen liittyvistä toimintatavoista. Raporteissa puhutaan myös verotuksellisesta toimintaympäristöstä, ja siihen liittyen yhtiöillä on yhteinen toive siitä, että verotus olisi johdonmukaista ja ennustettavaa. Verotukseen liittyvä epävarmuus nostetaan esiin yhtenä suurimpana verotukseen liittyvänä riskitekijänä. Riskiä pyritään pienentämään hakemalla verottajalta ennakkoratkaisuja. Ylipäätään raporteissa ei näy samaa vastakkainasettelua verottajan ja yritysmaailman välillä kuin sanomalehtikirjoittelussa. Sen sijaan verottaja kuvataan arvostettuna yhteistyökumppanina, jonka kanssa kehitetään yhteistyössä toimivaa ja oikeudenmukaista verojärjestelmää. Siirtohinnoittelu ja veroparatiisit ovat esillä kaikkien yhtiöiden raporteissa. Siirtohinnoittelun yhteydessä raportoidaan esimerkiksi siitä, miten hinnat määritellään ja miten siirtohinnoittelu on varmennettu. Neste Oil ja Fortum kertovat noudattavansa OECD:n siirtohinnoittelua koskevaa ohjeistusta, kun taas Mehiläinen kertoo hinnoittelun ja dokumentaation käytävän läpi vuosittaisen tilintarkastuksen yhteydessä. Kaikki yhtiöt ottavat puheeksi myös 71 veroparatiisit. Mehiläinen kieltää käyttävänsä veroparatiiseja lainkaan. Neste Oil ja Fortum kertovat omistavansa tai olevansa osakkaana muutamassa veroparatiisissa sijaitsevassa yhtiössä, mutta molemmat korostavat, että verot näistä yhtiöistä maksetaan Suomeen. 72 6 YHTEENVETO JA JOHTOPÄÄTÖKSET Tässä tutkimuksessa pyrittiin selvittämään, miten verot nähdään osana yhteiskuntavastuuta suomalaisessa kontekstissa, ja miten yritykset voivat raportoida veroistaan. Tutkimuksen empiirinen aineisto kerättiin ajalta 2011—2014. Ensimmäisessä empiirisessä osiossa tutkittiin sanomalehtikirjoittelun pohjalta, miten verot nähdään osana yrityksen yhteiskuntavastuuta suomalaisessa kontekstissa. Toisessa empiirisessä osiossa tutkittiin kolmen esimerkkiyrityksen avulla kuinka veroista voidaan raportoida osana yrityksen yhteiskuntavastuuta. Luvussa myös syvennettiin edellisessä empiirisessä osiossa luotua ymmärrystä siitä, miten yritykset itse näkevät verojen kuuluvan yhteiskuntavastuuseen. Tämä luku sisältää yhteenvedon tutkimuksen tuloksista. Lisäksi tässä luvussa pyritään yhdistelemään empiiristen osioiden luomaa tietoa ja peilaamaan niitä keskenään, ja tällä tavoin syventämään ymmärrystä verojen ja yhteiskuntavastuun taustasta ja nykytilasta Suomessa. Veroja voidaan tarkastella yrityksen näkökulmasta joko kustannuksena tai voitonjakoeränä. Se kumman näkökulman valitsee vaikuttaa huomattavasti siihen, miten verot ymmärretään osana yritysten yhteiskuntavastuuta. Suomen julkisesta verokeskustelusta löytyy näitä molempia näkökulmia. Eläkeyhtiöiden verosuunnitteluun liittyvässä keskustelussa esitetyn näkemyksen mukaan verojen minimoinnin avulla yhtiöille jää enemmän rahaa tehdä sijoituksia, jotka kasvattavat suomalaisten eläkettä. Verot siis rinnastetaan kuluihin, ja omistajien edun maksimoimiseksi verojen minimointia voidaan pitää kannattavana toimintana. Selvästi hallitseva näkökulma on kuitenkin se, että verot nähdään pikemminkin voitonjakoeränä. Yhteiskunta on sijoittanut muun muassa koulutukseen ja infrastruktuuriin, joista yritykset hyötyvät. Tällöin verot voidaan ajatella tuottona yhteiskunnan sijoituksille, ja vastuullinen yritys maksaisi veronsa täysimääräisenä. Tutkituissa verojalanjälkiraporteissa yhtiöt ainakin viestivät verojen olevan voitonjakoerä eikä kustannus, mutta mikäli ne samalla minimoivat verojaan niin on syytä olettaa, että kustannuskeskeinen ajattelutapa on edelleen voimissaan. Legitimaatioteorian mukaan yrityksen ja sen ympäröivän yhteiskunnan arvojen tulee kohdata, jotta yrityksellä olisi oikeutus toimia. Tämän pohjalta voidaan todeta, että verot on nähtävä osana yhteiskuntavastuuta, jotta tämä oikeutus olisi voimassa. 73 Yritysten verot nousivat vastuullisuuden näkökulmasta keskeiseksi julkiseksi puheenaiheeksi vasta vuoden 2011 lopulla, jolloin keskustelusta huokui ajatus siitä, että yrityksiltä odotetaan lakien noudattamista pidemmälle menevää vastuullisuutta. Tätä ennen keskustelun painopiste oli harmaassa taloudessa, joka kriminalisoituna toimintana on ilmiselvästi vastuutonta. Tämä havainto tukee aiemmassa tutkimuksessakin todettua ajatusta, jonka mukaan verojen näkeminen osana yritysten yhteiskuntavastuuta on suhteellisen tuore ilmiö (ks. esim. Sikka 2010; Knuutinen 2014). Koska verot eivät kuitenkaan aina ole olleet yhteiskuntavastuun agendalla, niin aggressiivinen verosuunnittelu on ehtinyt muodostua monissa yrityksissä normiksi. Yritykset ovatkin nyt uuden tilanteen edessä, kun niiden vanhat toimintatavat kyseenalaistetaan julkisessa keskustelussa jyrkästi. Yritysten olisikin hyvä tarkastella toimintaansa kriittisesti ja peilata sitä yhteiskunnan odotuksiin, mikäli ne haluavat säilyttää legitimiteettinsä yhteiskunnassa. Julkiseen keskusteluun nojaten voidaan todeta, että verojenmaksu nähdään osana yritysten yhteiskuntavastuuta Suomessa. Myös verojalanjälkiraporttien yleistyminen tukee tätä väitettä: mikäli veroja ei miellettäisi yhteiskuntavastuun osaksi, niin niistä ei varmasti raportoitaisi vastuullisuusraporteissa. Siihen, mitä vastuullisella veronmaksulla tarkoitetaan, ei kuitenkaan löydy yksiselitteistä vastausta. Osa yritysjohtajista vaikuttaa olevan sitä mieltä, että pelkkä lain kirjaimen noudattaminen riittää, mutta päälinjaus tuntuu olevan, että laillinenkaan verojen minimointi ei ole vastuullista toimintaa. Myös yritysten toimialalla ja omistusrakenteella voi olla vaikutusta siihen, minkä tasoista vastuullisuutta niiltä odotetaan. Julkisessa keskustelussa esille nousi erityisesti valtio-omisteiset yhtiöt, eläkeyhtiöt sekä terveyspalveluyritykset. Näitä kaikkia yhdistää erityisen vahva linkki valtioon ja sen kansalaisiin, joka voi olla syynä siihen miksi näiden yritysten aggressiivinen verosuunnittu koetaan erityisen vastuuttomana. Valtio-omisteisissa yhtiöissä valtio on paitsi oma sidosryhmänsä, myös omistajan asemassa. Terveyspalveluyritysten voitoista osa maksetaan julkisilla kela-korvauksilla. Eläkeyhtiöiden raha taas nähdään kansalaisten rahana, joiden sijoittamisessa tulisi voiton maksimoinnin lisäksi ottaa huomioon esimerkiksi työllistämisvaikutukset. 74 Sanomalehtikirjoittelusta nousee vahvasti esiin vastavuoroisuuden näkökulma. Yritykset ovat hyötyneet huomattavasti yhteiskunnista joissa ne toimivat. Verojen minimointi, vaikkakin se tapahtuisi lakien sallimissa rajoissa, nähdään eräänlaisena vapaamatkustamisena. Asiaan liittyy myös vahva moraalinen näkökulma, jonka mukaan lain noudattaminen ei itsessään tee yritystä vastuulliseksi, vaan yrityksen on myös toimittava moraalisesti oikein. Vaikka moraali on subjektiivinen käsite, niin tutkimuksen teoriaan (esim. Rohweder 2004; Knuutinen 2014) ja sanomalehtiaineistoon nojaten voidaan todeta, että moraalisesti toimivalta yritykseltä odotetaan lain kirjaimen lisäksi myös lain tarkoituksen noudattamista. Verrattuna sanomalehtikirjoittelun, verojalanjälkiraporteista vastavuoroisuuden näkökulma ei nouse läheskään yhtä vahvasti esiin. Raporteissa yritykset sen sijaan korostavat toimiensa laillisuutta. Sanomalehtikirjoittelun pohjalta muodostuu kuitenkin näkemys, että tämä laillisuus ei riitä perusteeksi vastuulliselle toiminnalle. Tämä ristiriita voi johtua siitä, että yritykset eivät ole täysin pysyneet mukana yhteiskuntavastuun kehityksessä. Yritysten olisikin hyvä ymmärtää miten niiden ympäröivä yhteiskunta ymmärtää vastuullisen veronmaksun. Ilman tätä ymmärrystä yritys voi joutua legitimaatioeron tilanteeseen. Julkisen keskustelun painopiste on pitäytynyt läpi tutkimuksen tarkasteluajanjakson yritysten yhteisöverokertymässä. Yhteisövero sisältyy myös verojalanjälkiraportteihin, mutta sitä käsitellään vain yhtenä eränä muiden joukossa. Ero keskustelun painopisteissä on huomattava: julkisessa keskustelussa yhteisövero on nostettu selkeästi jalustalle, kun taas raporteissa painotetaan nimenomaan maksettujen verojen monimuotoisuutta ja kokonaisverokontribuutiota. Tämän eron keskustelun painopisteissä voi nähdä heijastavan kahtakin eri Lindblomin (1994) legitimaatiostrategiaa (Niskala & Mätäsaho 1997, 83—85). Verojalanjälkiraportit voidaan nähdä vaikuttamisen välineenä, joiden avulla yritykset pyrkivät muuttamaan käydyn verokeskustelun fokusta katsomaan yrityksen tuottamaa verokontribuutiota kokonaisuutena, sen sijaan että se keskittyisi ainoastaan yhteisöveroon. Toisaalta muiden kuin yhteisöveron painottaminen voidaan nähdä myös keinona siirtää huomio pois verojen minimoinnista. 75 Yritysten verojalanjälkiraportoinnin syntyminen tuntuu tutkitun sanomalehtikirjoittelun valossa olevan vastaus yrityksille julkisesti esitettyihin vaatimuksiin tehdä läpinäkyvämpää veropolitiikkaa. Tämä havainto tukee Laineen (2009) väitöskirjassa esitettyä johtopäätöstä, jonka mukaan yhteiskuntavastuuraportoinnissa on kyse nimenomaan sosiaaliseen paineeseen reagoimisesta. Raporteissa pyritään selvästi vastaamaan niihin kritiikkeihin, joita yrityksiä kohtaan on esitetty julkisessa keskustelussa. Esimerkiksi veroparatiisien käyttöä ruodittiin ankarasti sanomalehtikirjoittelussa, ja tämä aihe myös nostettiin esiin kaikkien yhtiöiden verojalanjälkiraporteissa. Julkisessa keskustelussa olevien aiheiden lisäksi verojalanjälkiraportit sisälsivät kuitenkin runsaasti muutakin tietoa. Kaiken kaikkiaan verojalanjälki tuntuu nimenä olevan liian suppea raportille, jossa kerrotaan paitsi maksetuista veroista, myös verostrategiasta, siirtohinnoittelupolitiikasta, jaetuista osingoista, saaduista julkisista tuista ja ylipäätään verotuksen toimintaympäristöstä. Esimerkiksi taloudellinen kontribuutio voisi olla kuvaavampi nimi nykyisille raporteille. Näkemykset siitä, tulisiko verojalanjäljen raportoinnille kehittää uutta sääntelyä, eivät ole täysin yhtenäisiä. Julkisessa keskustelussa hallitseva näkemys tuntuu olevan, että raportoinnin halutaan pysyvän vapaaehtoisena. Syiksi tähän esitetään muun muassa raporttien kokoamisen työläys ja turhan byrokratian välttäminen. Mehiläinen edustaa sekä julkisen keskustelun että verojalanjälkiraporttinsa perusteella vastakkaista näkökulmaa, sillä se toivoo verojalanjäljestä julkista sääntelyä. Toisaalta raporttien yhdenmukaistaminen on kannatettava tavoite, mutta ongelmaksi voi muodostua yritysten ja niitä koskevien verojen erilaisuus. Verot ovat paljolti riippuvaisia esimerkiksi yritysten toimialasta, ja täten yhden yhtenäisen raportointimallin kehittäminen voi osoittautua haasteelliseksi. Verojalanjäljet ovat suhteellisen tuore lisäys yritysten yhteiskuntavastuuraportointiin. Tähän tutkimukseen on valittu edelläkävijän asemassa olevia yrityksiä, jotka ovat aloittaneet verojalanjälkensä raportoinnin ensimmäisten joukossa. Tästä syystä tutkittujen raporttien ei voida olettaa heijastavan raportoinnin nykytilaa Suomessa. Pikemminkin raportit voi nähdä esimerkkeinä siitä, miten veroista ylipäätään voi raportoida yhteiskuntavastuun osana. Raporteista voi myös etsiä suuntaviivoja siihen, mihin suuntaan verojalanjäljen raportointi Suomessa on kehittymässä. Itse verojalanjälkiraportit ovat kehittyneet eteenpäin jo lyhyen 76 olemassaolonsa aikana. Raportoitujen verojen määrä on kasvanut, mutta vielä suurempi muutos on siinä, mitä kaikkea muuta verojen ohella raportoidaan. Verostrategian avaaminen, mitä julkisessa keskustelussakin on toivottu, on saanut uudemmissa raporteissa jo huomattavasti palstatilaa, kun ensimmäisissä raporteissa strategia oli esillä korkeintaan maininnan tasolla. Julkisella paineella onkin voinut olla osansa raporttien suunnan muokkaamisessa. Toisaalta valtio-omisteisten yritysten raportointiohje velvoittaa siihen sidotut yhtiöt kertomaan verostrategiastaan, mutta ohjekaan on tuskin syntynyt täysin irrallisena julkisesta debatista. Kuten millä tahansa tutkimuksella, myös tällä tutkimuksella on rajoitteensa, ja nämä rajoitteet on huomioitava kun tarkastellaan tulosten merkitystä. Tätä tutkimusta jouduttiin rajaamaan paljon, jotta se pysyisi annetussa laajuudessa, ja tämän vuoksi ensimmäisessä empiirisessä osiossa tutkittiin ainoastaan Helsingin Sanomien lehtikirjoittelua. Paremman kokonaiskuvan saamiseksi olisi ollut mielekästä tutkia yleistä keskustelua laajemmin ottamalla mukaan muitakin medioita. Yhden sanomalehden valinnassa on riski, että sanomalehden toimituksen asenteet vaikuttavat siihen mitä ja miten julkaistaan (Rohweder 2004, 197). Toisaalta myös tutkijan omilla ennakkoasenteilla on voinut olla vaikutusta tulkintojen tekemiseen. Toisen tutkijan mukaan ottaminen tutkimukseen olisi voinut vähentää ennakkoasenteiden vaikutusta ja antaa tarkastelulle hedelmällisempää näkökulmaa. Jatkotutkimuksen kannalta voisi olla mielenkiintoista tutkia yleistä keskustelua veroista ja yhteiskuntavastuusta käyttäen useampaa eri lähdettä. Täten voitaisiin rakentaa kattavampi kokonaiskuva siitä, miten verot ja yhteiskuntavastuu ymmärretään Suomessa. Myös ajallista tarkastelua voisi laajentaa, jotta saataisiin selville miten ajattelu veroista osana yhteiskuntavastuuta on kehittynyt pidemmällä aikavälillä. Toinen mielenkiintoinen aihe jatkotutkimukselle voisi olla pureutua syvemmin legitimaatioeroihin, joita yritysten verojen minimoinnin tiimoilta on syntynyt. Tällaisessa tutkimuksessa voisi vertailla millä strategioilla yritykset ovat pyrkineet legitimoimaan toimintaansa, ja miten tehokkaasti nämä eri strategiat ovat toimineet. 77 LÄHTEET Kirjallisuus Aguinis, H. 2011. Organizational responsibility: Doing good and doing well. Teoksessa Zedeck, S. (toim.) APA Handbook of Industrial and Organizational Psychology, 3, 855–879. Washigton, DC: American Psychological Association. Alasuutari, P. 1999. Laadullinen tutkimus. Tampere: Osuuskunta vastapaino. Anttiroiko, A-V. 2004. Yhteiskuntavastuu ja sen määrittelyprosessi. Teoksessa: Järvinen. R. (toim.) 2004. Yhteiskuntavastuu. Näkökulmia yritysten ja julkisyhteisöjen yhteiskunnalliseen vastuuseen. Tampere University Press. Vammala. Avi-Yonah, R. 2009. Taxation, corporate social responsibility and the business enterprise. Comparative Research in Law & Political Economy CLPE Research Paper 19/2009, 05(03). Banerjee, S. B. 2011. Corporate social responsibility: The good, the bad, and the ugly. Cheltenham: Edgar Elgar. Carroll, A. 1999. Corporate Social Responsibility: Evolution of a Definitional Construct. Business & Society, 38, 3 (September), 268-295. Carroll, A. & Buchholtz, A. 2006. Business & Society: Ethics and Stakeholder Management. Stamford: Cengage learning. Deegan, C. 2001. Financial Accounting Theory. Roseville: McGraw-Hill Book Company Australia Pty Limited. Desai, M. & Dharmapala, D. 2006. Corporate Tax Avoidance And High-Powered Incentives. Journal of Financial Economics, 79: 145-179. Elkington, J. 2004. Enter the Triple Bottom Line. Teoksessa Henriques, A. & Richardson, J. (toim) The Triple Bottom Line: Does It All Add Up?: Assessing the Sustainability of Business and CSR. Lontoo & Sterling: Earthscan. Eskola, J. & Suoranta, J. 1998. Johdatus laadulliseen tutkimukseen. Tampere: Vastapaino. Eskola, J. 2001. Laadullisen tutkimuksen juhannustaiat. Laadullisen aineiston analyysi vaihe vaiheelta. kirjassa Aaltola, J. & Valli, R. (toim.) 2001. Ikkunoita tutkimusmetodeihin II. Näkökulmia aloittelevalle tutkijalle tutkimuksen teoreettisiin lähtökohtiin ja analyysimenetelmiin. Jyväskylä: PS-kustannus. 133-157. 78 Freeman, I. & Hasnaoui, A. 2011. The Meaning Of Corporate Social Responsibility: The Vision Of Four Nations. Journal of Business Ethics, 100: 419-443. Gray, R., Kouhy, R. & Lavers, S. 1995. Corporate social and environmental reporting, A review of the literature and a longitudinal study of UK disclosure. Accounting, Auditing & Accountability Journal 8 (2): 47-77. Gray, R., Owen, D. & Adams, A. 1996. Accounting & Accountibility: Changes and Challenges In Corporate Social and Environmental Reporting. Hertfordshire: Prentice Hall. Hanikka, K., Korpela, P., Mähönen, A. & Nyman, C. 2007. Yrityksen yhteiskuntavastuu ja sosiaalinen toiminta. Savion kirjapaino Oy. Kerava. Harvey, J. 2014. Corporate tax aggressiveness – recent history and policy options. National Tax Journal 67 (4), 831-850. Hasseldine, J. & Morris, G. 2013. Corporate social responsibility and tax avoidance: A comment and reflection. Accounting Forum, 37, 1-14. Hirsjärvi, S., Remes, P. & Sajavaara, P. 1997. Tutki ja kirjoita. Helsinki: Kirjayhtymä. Hoi, C., Wu, Q. and Zhang, H. 2013. Is Corporate Social Responsibility (CSR) Associated with Tax Avoidance? Evidence from Irresponsible CSR Activities. The Accounting Review, November 2013, Vol. 88, No. 6, 2025-2059. Jussila, M. 2010. Yhteiskuntavastuu. Nyt. Vantaa: Hansaprint Oy. Ketola, T. 2005. Vastuullinen liiketoiminta. Sanoista Teoiksi. Helsinki: Edita Prima Oy. Knuutinen, R. 2012. Verosuunnittelua vai veron kiertämistä. SanomaPro Oy. <http://verkkokirjahylly.sanomapro.fi/teos/JAJBBXXTBFAEE#/kohta:ii> luettu 4.5.2014 Knuutinen, R. 2013. Veron minimointi ja yrityksen yhteiskuntavastuu. Verotus 2/2013) Knuutinen, R. 2014. Verotus ja yrityksen yhteiskuntavastuu. Vantaa: Hansaprint Oy. Koivuporras, T-L. 2008. Ihmiset ja pankki samaa maata? Yhteiskuntavastuun minen pankkisektorilla. Vaasan yliopisto. Acta Wasaensia, 195. toteutu- Laamanen, E. 2007. Vapaaehtoiset pakkoliitokset? Diskurssianalyyttinen tutkimus kuntarakennetta koskevasta julkisesta keskustelusta. Väitöskija. Tampereen yliopisto. 79 Laine, M. 2009. A way of seeing corporate sustainability reporting. University of Tampere. Lanis, R. & Richardson, G. 2012. Corporate social responsibility and tax aggressiveness. Journal of Accounting and Public Policy, Vol 32, 86-108. Lindblom, C.K. 1994. The implications of organizational legitimacy for corporate social performance and disclosure. Paper presented at the Critical Perspectives on Accounting Conference, New York. Lotila, P. 2004. Communicating Corporate Social Responsibility. Reporting Practice in Retailing. Turun kauppakorkeakoulun julkaisuja. Sarja keskustelua ja raportteja. K&R 6:2004. Malmelin, K. & Vaarla, S. 2005. Yhteiskuntavastuu aikalaiskäsitteenä. Tiedepolitiikka, No. 2, 3–24. Matten, D. & Crane, A. 2005. Corporate Citizenship: Toward An Extended Theoretical Conceptualization. Academy of Management Review. 2005, Vol. 30, No. 1, 166 – 179. Mohr, L.A., Webb, D.J. & Harris, K.E. 2001. Do consumers expect companies to be socially responsible? The impact of corporate social responsibility on buying behavior. Journal of Consumer Affairs, Vol. 35, 1, 45-72. Niskala, M. & Mätäsaho, R. 1996. Ympäristölaskentatoimi. Porvoo: WSOY. Niskala, M. & Mätäsaho, R. 1997. Ympäristölaskentatoimi ja valtaympäristö. Liiketaloudellinen aikakauskirja No 1, 76-91. Niskala, M., Pajunen, T. & Tarna-Mani, K. 2009. Yhteiskuntavastuuraportointi. Media. Helsinki KHT- Patten, D. M. 1992. Intra-industry environmental disclosures in response to the Alaskan oil spill: a note on legitimacy theory. Accounting, Organizations and Society, Vol 17, No 5, s. 471–476. Panapanaan, V. 2006. Exploration of the Social Dimension of Corporate Responsibility in a Welfare State. Lappeenrannan teknillinen yliopisto. Acta Universitatis Lappen rantaensis 245. Panapanaan, V., Linnanen L., Karvonen M. & Phan, V. 2003. Roadmapping Corporate Social Responsibility in Finnish Companies. Journal of Business Ethics 44: 133 – 148, 2003. Rohweder, L. 2004. Yhteiskuntavastuu – kestävää kehitystä organisaatiotasolla. Porvoo: WS Bookwell Oy. 80 Sikka, P. 2010. Smoke and mirrors: Corporate social responsibility and tax avoidance. Accounting Forum 34, 153-168. Simola, E., & Ylönen, M. 2011. Miksi vastuuttomuus kannattaa? Veronmaksu ja yritys vastuu. Teoksessa Joutsenvirta, M., Halme, M., Jalas, M., Mäkinen, J. (toim.) Vastuullinen liiketoiminta kansainvälisessä maailmassa. Tallinna: Gaudeamus Helsinki University Press, 117-133. Torkkel, T. 2013. Miten isot listayhtiöt raportoivat verojalanjäljestä? Balanssi: tointi & hyvä hallinto, 3, 60 - 62. Rapor- Torkkel, T. 2013. Yritysten verojalanjälki – mistä on kysymys? Balanssi: Raportointi & hyvä hallinto, 3, 80 - 82. Tuomi, J & Sarajärvi, A. 2002. Laadullinen tutkimus ja sisällönanalyysi. Jyväskylä: Tammi. Ylönen, M., & Laine, M. 2015. For logistical reasons only? A case study of tax planning and corporate social responsibility reporting. Critical Perspectives on Account ing (2015), <http://dx.doi.org/10.1016/j.cpa.2014.12.001> Vehkaperä, M. 2005. Liikemiesten sosiaalisesta vastuusta yrityksen yhteiskuntavastuuseen. Teoksessa Lämsä A-M & Uusitalo O. (toim.) Yritysetiikan ja johtajuuden suuntia. Jyväskylän yliopisto. Taloustieteiden tiedekunta. 32-43. Virallislähteet KOM (2006) 136 lopullinen. Komission tiedonanto Euroopan parlamentille, neuvostolle ja Euroopan talous- ja sosiaalikomitealle; Kasvua ja työllisyyttä edistävän kumppanuuden toteuttaminen: Euroopasta esikuva yritysten yhteiskuntavastuun alalla. Brysseli 22.3.2006. KOM (2011) 683 lopullinen. Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI tietyntyyppisten yritysten vuositilinpäätöksistä, konsolidoiduista tilinpäätöksistä ja niihin liittyvistä kertomuksista. Brysseli 25.11.2011. KOM (2011) 684 lopullinen. Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI tietyntyyppisten yritysten vuositilinpäätöksistä, konsolidoiduista tilinpäätöksistä ja niihin liittyvistä kertomuksista. Brysseli, 25.10.2011 Osakeyhtiölaki 21.7.2006/624 Kirjanpitolaki 30.12.1997/1336 81 Rikoslaki 19.12.1889/39 Laki verotusmenettelystä 18.12.1995/1558 Digitaaliset lähteet BBC News 21.5.2013. Google, Amazon, Starbucks: The rise of ‘tax shaming’. <http://www.bbc.com/news/magazine-20560359> luettu 7.7.2014 BEPS. About BEPS. BEPS:in WWW-sivu. <http://www.oecd.org/tax/beps-about.htm> lu ettu 10.5.2015 EITI. What is EITI? EITI:n WWW-sivu. <https://eiti.org/eiti> luettu 9.12.2014 EK. Mitä teemme? EK:n WWW-sivu. http://ek.fi/mita-teemme/ luettu 10.5.2015 EY 2013. Sustainability reporting: the time is now. EY:n WWW-sivut <http://www.ey.com/Publication/vwLUAssets/EY-Sustainability-reporting-thetime-is-now/$FILE/EY-Sustainability-reporting-the-time-is-now.pdf> luettu 2.4.2015 Finnwatch 2014. Vastuullinen veronmaksu. Finnwatchin WWW-sivu. <http://www.finnwatch.org/fi/julkaisut/julkaisut-2010-2011#otsikko3> luettu 9.5.2015 Finnwatch: Keitä me olemme. Finnwatchin WWW-sivu. <http://www.finnwatch.org/fi/ keitae-olemme 28.4.2015> luettu 10.5.2015 Fortum lyhyesti. Fortum Oyj:n WWW-sivu. <http://www.fortum.com/fi/konserni/fortumlyhyesti/pages/default.aspx> luettu 2.4.2015. GRI. About GRI. GRI:n WWW-sivu. <https://www.globalreporting.org/Information/aboutgri/Pages/default.aspx> luettu 2.2.2015 G4 GRI. G4-EC1. GRI:n WWW-sivu. <https://g4.globalreporting.org/specific-standarddisclosures/economic/economic-performance/Pages/G4-EC1.aspx> luettu 2.2.2015 GRI Yhteiskuntavastuuraportointi. GRI:n WWW-sivu <https://www.globalreporting.org/ languages/Finnish/Pages/Yhteiskuntavastuuraportointi.aspx> luettu 5.11.2013 82 Helsingin Sanomat 5.5.2013.Verojalanjälki on yritysten uusin kiinnostuksen kohde. Helsingin Sanomien WWW-sivu. <http://www.hs.fi/talous/a1367637434678> luettu 1.10.2013 Helsingin Sanomat 19.2.2014. Maakohtainen raportointi vaikeuttaisi veronkiertoa. Helsingin Sanomien WWW-sivu. <http://www.hs.fi/talous/a1392707657921> luettu 4.4.2014 Kauppakamari 2012. Uusi vuosi 2013: yritysvastuu nousemassa yhtä tärkeäksi kuin tuotteet ja palvelu. Kauppakamarin WWW-sivu. <http://kauppakamari.fi/2012/12/31/yritys vastuu/> luettu 3.4.2014 Kepa 9.10.2013. Suomalaiset haluavat lisää läpinäkyvyyttä suuryritysten veronmaksuun. Kepa:n WWW-sivu. <https://www.kepa.fi/uutiset/10260> luettu 4.4.2014 KMT 2014. KMT syksy 2013/kevät 2014: lukijamäärät ja kokonaistavoittavuudet. KMT:n WWW-sivu. <http://mediaauditfinland.fi/wp-content/uploads/2014/04/KMT-s13k14-lukijamaarat-ja-kokonaisuustavoittavuus.pdf> luettu 10.5.2015 Työ- ja elinkeinoministeriö. Yhteiskunta- ja yritysvastuu. Työ- ja elinkeinoministeriön WWW-sivu. <http://www.tem.fi/index.phtml?s=3232> luettu 17.11.2013 Talouselämä 6.9.2013. Mehiläinen julkaisee toisena yhtiönä verojalanjälkensä - miksi? Talouselämän WWW-sivu. <http://www.talouselama.fi/uutiset/mehilainen +julkaisee+toisena+yhtiona+verojala njalkensa++miksi/a2202289> luettu 5.4.2014 Mehiläinen Uutiset 24.1.2011. Ambea vahvistaa ylintä johtoaan kahdella nimityksellä. Mehiläinen Oy:n WWW-sivu. <https://www.mehilainen.fi/uutiset/mehil%C3%A4isen -emoyhti%C3%B6-ambea-vahvistaa-ylint%C3%A4-johtoaan-kahdella-nimitysell% C3%A4-mikael-lilius- ambe?loc=40> luettu 2.4.2015 Mehiläinen yritysinfo. Mehiläinen Oy:n WWW-sivu.<https://www.mehilainen.fi/yritysinfo ?loc=40> luettu 2.4.2015. Neste Oil lyhyesti. Neste Oil Oyj:n WWW-sivu. <http://www.nesteoil.fi/default.asp?path =35,52,62,2999> luettu 2.4.2015. PWC 2014. Vauhti hiipuu. PWC:n yritysbarometri 2014. PWC:n WWW-sivu. <http://www.pwc.fi/fi/julkaisut/tiedostot/yritysvastuubarometri-2014.pdf> luettu 16.5.2015 Sanoma brändit. Brändit - Helsingin Sanomat. Sanoma Oy:n WWW-sivu <https://www.sa noma.com/fi/tama-sanoma/brandit> luettu 10.5.2015 Taloussanomat 13.3.2014. Eikö yrityksillä ole vastuullisuusraporttia? Hyvä! Taloussano mien WWW-sivu. <http://www.taloussanomat.fi/porssi/2014/03/13/eiko-yri tyksellaole-vastuullisuusraporttia-hyva/20143660/170> luettu 6.4.2015 83 Tax Justice Network. Tax and corporate responsibility. Tax Justice Networkin WWW-sivu. <http://www.taxjustice.net/topics/corporate-tax/tax-corporate-responsibility/> luettu 9.5.2015 Verohallinto 2014. Veron kiertämissäännöksen soveltaminen. Verohallinnon WWW-sivu. <http://www.vero.fi/fi-FI/Syventavat_veroohjeet/Henkiloasiakkaan_tuloverotus/Ve ron_kiertamissaannoksen_soveltaminen(34717)#1 Johdanto_> luettu 3.4.2015 VNK 2014. Ohjeistus verojen raportointiin. Valtioneuvoston kanslian WWW-sivu. <http://vnk.fi/documents/10616/358621/Ohjeistus+verojen+raportointiin_2015.pdf/ 69e63ff6-3db9-439f-93ea-4110abd752a3> luettu 2.5.2015 Yle Uutiset 22.11.2011.Terveysbisneksessä osataan säästää veroissa. Yle Uutisten WWWsivu. <http://yle.fi/uutiset/terveysbisneksessa_osataan_saastaa_veroissa/5457003> luettu 1.10.2013 Yle Uutiset 12.9.2013. Päätyvätkö rahat veriparatiisiin? -Terveys-yritysten veroeurojen reitit kiinnostavat kuntia. Yle Uutisten WWW-sivu. <http://yle.fi/uutiset/ paatyvat ko_rahat_veroparatiisiin_-_terveysyritysten_veroeurojen_reitit_kiinnostavat_kuntia/ 6828840> luettu 2.4.2014 Ylönen, M & Purje H. 2013. Ei tietoja, ei tuloja? Outotec Attendo ja vastuullinen veron maksu. Finnwatchin www-sivut <http://www.finnwatch.org/images/pdf/ei_tietoja _finnwatch.pdf> luettu 2.5.2015 Empiirinen aineisto Helsingin Sanomat ajalta 1.1.2011 - 31.5.2014 Fortum Oyj:n verojalanjälkiraportit vuosilta 2012–2014. Fortum 2012. <http://annualreporting2012.fortum.com/fi/2012/kestavan-kehityksenraportti-2012/liiketoimintamme/arvoa-sidosryhmille/verot/> Fortum 2013. <http://annualreport2013.fortum.com/fi/kestava-kehitys/liiketoiminta/taloudellinen-lisaarvo-sidosryhmille/fortum-veronmaksajana/> Fortum 2014. <http://annualreport2014.fortum.com/fi/yhteiskunta/fortum-veron maksa jana/> 84 Mehiläinen Oy:n verojalanjälkiraportit vuosilta 2012 ja 2013. Mehiläinen 2012. https://www.mehilainen.fi/sites/www.mehilainen.fi/files/Verojalanjälki %20kuvana%202012.pdf & <https://www.mehilainen.fi/uutiset/verojalanj %C3%A4lki-tuo-lis%C3%A4%C3%A4-l%C3%A4pin%C3%A4kyvyytt%C3%A4mehil%C3%A4isen-toimintaan?loc=40> Mehiläinen 2013. <https://www.mehilainen.fi/uutiset/mehil%C3%A4isen-vuoden-2013verojalanj%C3%A4lki-kertoo-valtakunnallisesta-kasvusta?loc=40> & https://www. mehilainen.fi/yritysinfo/vastuullisuus/talous?loc=40 Neste Oil Oyj:n verojalanjälkiraportit vuosilta 2012–2014. Neste Oil 2012. <http://2012.nesteoil.fi/vastuullisuus/yhteiskunta/taloudellinen-vastuu/ verot-ja-maksut-yhteiskunnan-yllapitamis> Neste Oil 2013. <http://2013.nesteoil.fi/vastuullisuus/neste-oil-sustainable-way/yhteiskunta /taloudellinen-vaikutus/verojalanjflki/> Neste Oil 2014. <http://2014.nesteoil.fi/vastuullisuus/neste-oil-sutainable-way/yhteiskunta/ taloudellinen-vaikutus/verojalanjalki/>
© Copyright 2024