NY Start Up –yrittäjyyskurssi 10 op

Opintojaksokuvaus NY Start Up –yrittäjyyskurssi 10 op Olemme Helsingin yliopiston Tutkimuksen toimialalla järjestäneet Luova akateeminen yrittäjä (4 op) –yrittäjyyskurssia vuodesta 2011. Kurssille on osallistunut opiskelijoita kaikilta Hy:n kampuksilta ja palaute on ollut erittäin hyvää. Kurssien suurin haaste on ollut lyhyt kesto (36h/3kk), joka on vaikeuttanut hyvien ideoiden vientiä käytäntöön. Nyt olemme kokeilemassa uutta vaihtoehtoa, NY Start Up –kurssia (10 op), joka on koko lukuvuoden mittainen ja tarjoaa mahdollisuuden yritystoiminnan käytännön testaamiseen jo kurssin aikana. Kurssi on suunnattu perusopiskelijoille, jatko-­‐opiskelijoille sekä tutkijoille. Tavoitteemme on testata koulutuksen toimivuutta yliopistollamme lukuvuonna 2015 – 2016 ja mikäli se osoittautuu toimivaksi malliksi, jatkaa sen toteutusta myös tulevaisuudessa. 1. kohderyhmä Kurssin kohderyhmä on yrittäjyydestä kiinnostuneet perusopiskelijat, jatko-­‐opiskelijat sekä tutkijat. 2. ajoitus (+tilatiedot) Kurssi toteutetaan 30.9.2015 – 31.5.2016 välisenä aikana pääsääntöisesti Helsingin yliopiston Keskustakampuksen tiloissa, jotka varmistuvat kevään kuluessa. Myös Think Companyn tiloja pyritään hyödyntämään mahdollisuuksien mukaan. 3. Oppimistavoitteet Yrittäjän taitojen, asenteiden ja arvojen oppiminen on Start Up – kurssin päätarkoitus. Tavoitteena on antaa osallistujille perustiedot yritystoiminnasta käytännönläheisesti ja innostavasti. Kurssin lähtökohtina ovat luovuus, innovatiivisuus ja oman osaamisen hyödyntäminen, jotka saattavat ideat uusiksi tuotteiksi, palveluiksi tai toimintatavoiksi, joista saadaan taloudellista tai yhteiskunnallista hyötyä. Se auttaa myös näkemään niitä yhtymäkohtia, joiden kautta akateeminen osaaminen, tutkimus ja yrittäjyys voivat rinnakkaisina tukea toisiaan ja avata uusia näkökulmia ja mahdollisuuksia. Kurssi kannustaa omatoimisuuteen, yhteistyöhön ja avoimeen rajoja ylittävään monitieteiseen verkostoitumiseen. Se kehittää omia vahvuuksia, luottamusta omiin kykyihin sekä auttaa hahmottamaan omaa sisäistä yrittäjyyttä vaikka tavoitteena ei juuri tällä hetkellä olisikaan yritystoiminnan aloittaminen. Ohjelman onnistunut läpivieminen edellyttää itsenäisen työskentelyn lisäksi vuorovaikutusta opiskelijan ja liike-­‐elämän välillä. Ohjelmassa suositellut vapaa-­‐ehtoiset voivat lisäksi tarjota mahdollisuuksia vuorovaikutukseen yrittäjien kanssa ja tämä antaa opiskelijoille väylän saada käyttöönsä myös sellaista osaamista, joka saattaa opetushenkilökunnalta osin puuttua. Ajatus NY Start Up -­‐kurssin takana on rohkaista opiskelijoita oman toiminnan kautta kokeilemaan ja aloittamaan yritystoimintaa. Tämä takaa mielenkiintoisen oppimisympäristön erilaisten taitojen oppimiseen. Tärkeimmät oppimiskokemukset ja tavoitteet ovat seuraavat: 1. Opiskelijoiden tulee oppia liiketoiminnallisia taitoja, joita tarvitaan uuden yrityksen perustamisvaiheessa (Liiketoimintaosaaminen). 2. NY Start up -­‐yrittäjyyskokemus tuo assosiaation ”siististä” ja ”jäätävästä” mahdollisuudesta tehdä merkityksellistä työtä, johon itse uskoo (motivaatio & asenne) 3. Kurssin tulee tarjota mahdollisuus ottaa oma osaaminen ja ideat käyttöön (toiminta, luovuus) sekä mahdollistaa oman idean kokeilu turvallisessa ympäristössä. 4. Osallistujat saavat aikaisempaa paremman käsityksen yritysmaailmasta, sen tarjoamista mahdollisuuksista (toimintaympäristö, mahdollisuuksien näkeminen) ja verkottuvat myös toimivien yritysten ja yrittäjien kanssa (verkostot, paikallinen liike-­‐elämä). Taidoista osaamisesta – näkökulma oppimiseen ja arviointiin Taidoilla voidaan tarkoittavaa yksittäistä kykyä tai ominaisuutta, jota voidaan oppia, harjoitella ja kohtuullisen helposti mitata. Osaaminen voidaan nähdä ryhmänä taitoja, jotka tarvitaan halutun tehtävän suorittamiseen sekä kykynä yhdistää taidot toisiaan tukevaksi kokonaisuudeksi. Yksittäiset taidot ovat helpompia harjoitella ja arvioida kuin kokonaista osaaminen. Purkamalla taitoja eri osaamisiin pystymme kokoamaan selvityksen yksittäisistä toimenpiteistä yrittäjämäiseen osaamiseen. Yrittäjän ominaisuudet ja osaamisvaatimukset Olemme koonneet yrittäjille tärkeitä ominaisuuksia (toiminta jne.) ja ryhmitellet niiden alle taitoja, jotka auttavat ko. ominaisuuden kehittämiseen. Toiminta -­‐ ”Uskalla lähteä tekemään” Alla olevat taidot heijastuvat toiminta-­‐ominaisuudeksi: Taito Aloitekyky Arvon luominen Viestintä Yhteistyö Määrittely Opiskelijat pystyvät aloittamaan ja pyörittämään pitkäaikaisia toimintoja omatoimisesti, pitämään mielenkiinnon yllä ja kehittää projektia eteenpäin koko vaaditun ajan. Opiskelijat osaavat käyttää omaa osaamistaan lisäarvoa tuottavalla tavalla joko omissa yrityksissä, olemassa olevissa organisaatioissa tai projektitiiminä. Opiskelijat osaavat tuottaa kirjoitettua, verbaalista, puhuttua ja digitaalista tietoa riippuen kohderyhmästä ja tilanteesta. Opiskelijat kykenevät yhteistyöhön erilaisissa sosiaalisissa yhteyksissä ja arvioimaan niitä. Opiskelijat osaavat rakentaa ja olla osana tiimiä. He osaavat ammattimaisesti käyttää ja laajentaa verkostoja. Lyhyesti: Henkilöllä, joka on aloitekykyinen, osaa luoda lisäarvoa, on hyvä viestimään ja tekemään yhteistyötä on melko pieni kynnys erilaisen uuden (yritys)toiminnan aloittamiseen Osaaminen: Liiketoimintaosaaminen ”Sinulla on tarpeelliset taidot ja koulutus, jolloin epävarmuus ei lisää pelkoa.” Voidaksesi pärjätä yrittäjänä, sinulla täytyy olla perustiedot liiketoiminnasta ja sen pyörittämisestä. Sinun täytyy tietää miten etsiä lisätietoa aiheesta riippumatta. Alla olevat taidot eivät täydellinen lista yrittäjän tarpeista vaan minimi, joka mahdollistaa oman ideasi kokeilemisen. Taito Määrittely Taloushallinto Opiskelijat omaavat kyvyn taloudelliseen suunnitteluun (budjetointi & ennusteet) ja seurantaan. He ymmärtävät Start Up – yritykseen liittyvät talousraportit ja niiden laadinnan (kirjanpito, tuloslaskelma ja tase) Arviointi ja rahoitus Opiskelijat osaavat arvioida ja etsiä rahoitusta sekä osallistua neuvotteluihin rahoittajien ja muiden sidosryhmien kanssa. Mahdolliset rahoitus-­‐ ja tulonlähteet ovat tuttuja ja niitä osataan tarvittaessa käyttää oman toiminnan aloittamiseen. Tuotteistamineen Prosessi, jossa muutetaan, testataan ja parannetaan ideaa tai prototuotetta sopivaksi koekäyttäjille (Luodaan lupaava myyntikelpoinen kokonaisuus, sisältö, hinnoittelu jne.) Voi myös sisältää tuotteen suunnittelun teolliseen tuotantoon sopivaksi. Markkinointi / Opiskelijat osaavat luoda arvioita valitsemastaan Myynti kohdemarkkinoista ja kokeilla näitä arvioita. He pystyvät tunnistamaan kohdat koemarkkinoinnista, jotka auttavat tuotteen kehittämisessä. Henkilöstön Opiskelijat osaavat organisoida tiimin, johtaa tekemistä ja johtaminen jakaa vastuuta toimivasti. He käyttävät joukkuehengen parantamistekniikoita pitääkseen kaikki keskittyneenä yhteiseen tavoitteeseen. Immateriaalioikeus-­‐ Opiskelijat ymmärtävät aineettomien oikeuksien tarpeen tietous tuotteiden suojaamisen. He osaavat käyttää tätä osaamista ja selvittää onko idea tai tuote suojattavissa ja kannattaako sitä tehdä. Osaaminen: motivaatio ja asenne ”Olet kykenevä ja halukas luomaan uutta käyttämällä tietojasi. Mielestäsi on mielenkiintoista ja hauskaa aloittaa jotain uutta.” Taito Määrittely Itseluottamus / Opiskelijoiden yhteistyö ja toiminta johtaa kykyyn selvitä Usko omaan monimutkaisista tilanteista ja haasteista. Oman toiminnan kautta saadut osaamiseen kokemukset luovat uskoa omaan osaamiseen ja sen merkityksellisyyteen. Riskin Opiskelijat osaavat käydä läpi tilanteita, joiden lopputuloksesta ei voi hyväksyminen olla varmuutta ja osaavat käsitellä riskin ottamista. He kykenevät myös pohtimaan riskien ja mahdollisuuksien suhdetta. Hyväksy Opiskelijat hyväksyvät mahdollisuuden epäonnistua ja oppia siitä. epäonnistuminen Eettiset arvot Opiskelijat harkitsevat asioita kuten, vastuullisuus, rehellisyys, jatkuva kehitys, osakkaiden arvo (tuottavuus) jo yritystä suunnitellessa. Osaaminen: Ympäristön ymmärtäminen ”Olet aina tietoinen sinua ympäröivistä asioista ja mahdollisuuksista” Ymmärrät ympäristösi(paikallisen, alueellisen, kansallisen tai globaalin)mahdollisuudet ja sinulle oleelliset tekijät, joiden tiedot ja tarpeet auttavat yhteistyössä, ideoiden kehittämisessä ja löytämään potentiaaliset asiakkaat. Tiedostat myös oleelliset yhteiskunnalliset-­‐, ympäristöystävälliset-­‐ ja muut riippuvuustekijät työssäsi tai yrityksessäsi. Taito Määritys ja vaadittu taso Sisällöt Opiskelijat ymmärtävät paikallisen/alueellisen/globaalin ympäristön, jossa he toimivat ja sen mahdollisuudet ja säännöt. Markkinat Opiskelijat osaavat arvioida markkinarakoaan (niche) ja koko markkinoita, jossa he kilpailevat. Käyttämällä edellä mainittua osaamista, he näkevät idean mahdollisuudet ja kilpailijat. Kulttuuri ja Opiskelijat pystyvät analysoimaan ja pohtimaan merkityksellisiä arvot kulttuuriolosuhteita yksilöille, ryhmille ja päätöksille. He osaavat käyttää tätä tietoa hyväkseen arvioidessaan idean toimintamahdollisuuksia, menestymistä ja käytännön toteutusta. 4. Sisältö ja suoritustavat Kurssin kuvaus Kurssi on suunniteltu soveltuvaksi eri alojen opiskelijoille. Kurssin vahvuudet perustuvat sen poikkitieteellisyyteen ja yhdessä tekemiseen. Kurssille tultaessa ei tarvitse olla omaa valmista liikeideaa tiedossa. Tärkeintä on halu ja innostus lähteä luomaan uutta ja oppimaan oman tekemisen kautta Kurssilla opiskelijat muodostavat tiimejä ja perustavat yrityksen lukuvuoden 2015–2016 ajaksi. Yritys toimii oikeilla markkinoilla tarjoten tuotteita tai palveluita asiakkaille. Kurssi tarjoaa erinomaisen pohjan omien ideoiden testaamiseen ja liiketoiminnassa tarvittavien taitojen kehittämiseen. Kurssilla perustettavan yrityksen toiminta on verotonta 8.500 euroon saakka. Yrittäjyys on uusien mahdollisuuksien ja ratkaisujen luomista epävarmoissa oloissa. Yrittäjyys on innovatiivista toimintaa, jonka tuloksena olemassa olevat yritykset uudistuvat ja uusia yrityksiä syntyy. Lisäksi yrittäjänä toimiminen voi olla keskeinen tapa hyödyntää omaa osaamista ja asiantuntijuutta. Kurssin tavoitteena on tarjota opiskelijoille käytännön kokemuksia yrittäjyydestä sekä tilaisuus soveltaa aiemmin oppimaansa teoria-­‐ ja käytännön tietoa aidossa liiketoiminta-­‐ ympäristössä. Kurssin jälkeen opiskelijoilla on omakohtaista kokemusta yritysideoiden hahmottamisesta, testaamisesta ja yritystoiminnan käynnistämisestä. Mitä asioita kurssilla käydään läpi? Kurssilla opitaan tunnistamaan ja arvioimaan uusia liiketoimintamahdollisuuksia sekä luomaan yritystoimintaa Kurssilla opiskelijat kokevat ja kokeilevat yrittäjyysprosessin eri vaiheita ja niitä tukevia työkaluja. Kurssin käytyään opiskelijoilla on valmiuksia kehittää, arvioida ja hyödyntää uusia liiketoimintamahdollisuuksia missä tahansa organisaatiossa. Lisäksi kurssi harjaannuttaa opiskelijoiden tiimityöskentely-­‐, projektin-­‐ hallinta-­‐ ja viestintätaitoja. Vastaavaa kurssia järjestetään samanaikaisesti muissa korkeakouluissa ympäri Suomea. Kurssi huipentuu valtakunnalliseen finaaliin, jossa opiskelijat kilvoittelevat keskenään parhaasta yritysideasta. Vuonna 2016 palkintoina voittajille on mm. pääsy Suomen edustajana NY Startup -­‐yritysten Euroopan finaaliin. Kurssi on osa eurooppalaista JA Start Up Program -­‐kokonaisuutta, ja vastaavanlaisia kursseja järjestetään eri Euroopan maissa. http://nystartup.fi/ Miten kurssi suoritetaan? 12h-­‐leiri Kurssi alkaa 12h-­‐leirillä. Leirillä kurssille osallistuvat tutustuvat toisiinsa, ja leirin aikana tehdään harjoituksia, jotka muun muassa tukevat tiimien muodostamista, yritysidean hahmottamista ja testaamista. 6h-­‐leiri Kevätlukukauden ensimmäinen tapaaminen järjestetään 6h-­‐leirinä. Tällä leirillä tiimit esittelevät aluksi syksyn aikana ottamiaan askeleita yrityksessä, sen jälkeen kuullaan vierailevan esiintyjän infoa alkavan yrityksen markkinointiviestinnästä ja lopuksi tiimit alkavat suunnitella yrityksensä viestintää keväälle. Tiimit Kurssilla yritykset perustetaan tiimeinä. Tiimikoko voi vaihdella 2–5 henkilöön. Tiimejä luodaan kurssin alkuvaiheessa ja sen tueksi tehdään harjoituksia. Tiimitapaamiset/Klinikat Kurssi rakentuu tapaamisista, joita on keskimäärin kaksi kertaa kuukaudessa. Keskusteluun pohjautuvien tapaamisten tarkoituksena on vertaisoppiminen ja kokemusten jakaminen. Kuulumisten ja kokemusten vaihtamisen lisäksi tapaamisissa käydään läpi yrittäjyys-­‐ prosessia tukevia työkaluja ja tehdään niihin liittyviä harjoituksia. Tapaamisissa käy myös vierailuluennoitsijoita eri teemoin. Tapaamiset järjestetään keskiviikkoisin 16:00–19:00 Helsingin yliopiston tiloissa. Tiimitapaamisissa on oltava aina edustus jokaisesta yrityksestä. Tapaamisiin tullaan ajoissa, eikä sieltä ole suositeltavaa poistua ennen aikaisesti ilman pätevää syytä. Pakolliset kurssisuoritukset Kurssilla ei ole tenttiä eikä perinteistä luento-­‐opetusta, vaan oppiminen tapahtuu pienryhmissä aloitettavan liiketoiminnan kautta. Kurssille vaadittavat pakolliset suoritukset: 1. Yrityksen perustamistoimet: -­‐ Rekisteröiminen -­‐ Mentorin hankinta 2. Osallistuminen messuille: -­‐ Aluemessut 2 kpl -­‐ Valtakunnalliset messut (NY Startup-­‐finaali) 3. Yrityksen vuosiraportti 4. Henkilökohtainen päiväkirja 5. Harjoitustehtävät: -­‐ Management report -­‐ Lean Canvas (LC) -­‐ Some-­‐näkyvyys (www-­‐sivut, blogi, Facebook, Twitter, video tms.) -­‐ Lehdistötiedote -­‐ Pitchaus/hissipuhe Leireille (12h ja 6h) ja messuille (aluemessut ja finaali) osallistuminen sekä päiväkirja ovat pakollisia henkilökohtaisesti, muut suoritukset ovat pakollisia tiiminä. Mikäli oppilas tai tiimi on estynyt suorittamaan jonkin kurssivaatimuksista ilman pätevää syytä, kurssiarvosana on nolla. Management report on tiimikohtainen työkalu, jolla kukin tiimi raportoi tekemisensä edistymistä. Raportille on oma pohja, joka jaetaan tiimeille, ja jota kukin tiimi päivittää aina seuraavaa kurssitapaamista varten ja valmistautuu esittämään sen muille tiimeille. Henkilökohtaista päiväkirjaa pidetään koko kurssin ajan ja valmis päiväkirja palautetaan toukokuun lopussa . Päiväkirjaa pidetään sähköisessä muodossa ja kukin opiskelija täydentää sitä omatoimisesti ja säännöllisesti kurssin aikana. Kurssiarvosana muodostuu seuraavasti: Suoritus Painotus (%) Tuntiaktiivisuus 30 Messut (alue ja finaali) 30 Liikeidean ja -­‐toimintamallin testaaminen 30 Vuosiraportti ja päiväkirja 10 5. arviointi Koska kurssi on lukuvuoden mittainen kokonaisuus ei voi arvioida pelkästään raportin tai idean esittelyn perusteella. Myös arvioinnin tulee olla jatkuva prosessi, idean kehittämisestä kurssin loppuun. Arvioinnin pitää kattaa opiskelijoiden työ, oppiminen sekä lopulliset toiminnan tulokset, jotka tiimi esittää ja jättää(joko arvioitavaksi tai tapahtumissa ja kilpailuissa). Olemme luoneet Excel-­‐pohjan kartoittamaan osaamista ja taitoja kurssin eri vaiheissa. Pohja on täytetty esimerkkikysymyksillä jokaiseen taitoon, ja ne on tarkoitettu sinulle avuksi arvosteluperusteiden luomiseksi. Alta löydät lisää ideoita opiskelijoiden tehtävien arvioimiseen. Arviointikriteerit palautettuihin tehtäviin Kurssin aikana ryhmät tuottavat myös kirjallista ja sähköistä materiaalia, jota on hyvä käyttää arvioinnin tukena. Alla on lista yleisimmistä materiaaleista, joita kurssin aikana tuotetaan ja ehdotus arviointiperusteisiin. 1. Liiketoimintamalli • Liiketoimintamalli perustelee idean tarpeen ja toteutuksen selkeästi ja ymmärrettävästi. •
•
•
Väitteisiin löytyy todisteita (tutkittua tai empiiristä). Mallin yksityiskohdat ovat selkeästi kuvattu. Opiskelijat käyttävät omaa tietoa ja ideoita ehdotuksen luomisessa. 2. Liiketoimintasuunnitelma/sijoitusehdotus • Sisältää lukijalle tärkeän tiivistelmän ymmärrettävässä muodossa • Antaa vastaukset lukijan mahdollisiin kysymyksiin • Sisältää tarvittavan yksityiskohtaiset tiedot siitä, miten suurimmat epävarmuustekijät on toiminnassa huomioitu. • Suunnitelma on rakenteeltaan looginen ja lukijaystävällinen. • Toteutus on selkeä, helposti luettava ja kuvien ja muiden visuaalisten apukeinojen käyttö tukee toteutusta ja auttaa lukijaa hahmottamaan asiaa. 3. Idean esittäminen (Pitch) • Esittelijä ymmärtää yleisöä ja on tietoinen esityksen kohderyhmästä. • Visuaaliset apukeinot ovat selkeitä ja rikastavat esitystä. • Esitys on loogisessa järjestyksessä, jota yleisö pystyy sitä helposti seuraamaan. • Esitys sisältää ”ehdotuksen tehdä jotain”, joka sopii kuulijoille ja esityksen tarkoitukseen. • Äänenkäyttö on tarpeeksi voimakasta jokaisen kuulijalle. • Artikulaatio on selkeää ja ymmärrettävää. • Esityksen sisältö esitetään, ei lueta paperista. • Esittelijä puhuu yleisölle, ei paperiin, seinille tai PowerPoint -­‐dioihin. 4. Nettisivut, SoMe ja muu sähköinen viestintä Yleensä arviointi viestinnässä voidaan jakaa neljään osa-­‐alueeseen ja niiden tärkeyttä voi painottaa tavoitteiden mukaan. Me ehdotamme jokaiseen osaan tutustumista mutta pääpainon pitäisi olla identiteetissä, navigoinnissa ja sisällössä. Alla on annettu ehdotus NY-­‐
yrityksen kotisivujen viestinnän arviointikohtiin. Sosiaalisen median sivustojen arviointi on hieman kurssin tavoitteen ulkopuolella. 6. Vastuuhenkilö Kurssi toteutetaan yhteistyössä Tutkimuksen-­‐ ja opetuksen (Urapalvelut) toimialojen kanssa. Vastuuhenkilö: Erto Örnberg / Tutkimuksen toimiala Sposti/puhelun: [email protected] / 050 4151 094 7. toteutus Kurssin alustava aikataulu Alustava aikataulu, jonka paikkatiedot ja sisällöt tarkentuvat kevään aikana. Lisäksi aikataulutuksesta puuttuvat vielä messu ym. yrittäjyystapahtumat, joihin kurssilla osallistutaan. Pvm/aika Paikka Tapahtuma 1. 30.9. klo 9 -­‐ 21 Hy 12h-­‐leiri: kickoff Tutustuminen, tiimien muodostaminen syksyyn Ideointiharjoituksia, yritysesittelyjä 2. 7.10. klo 16 -­‐ 19 Hy Klinikka Yritysideoiden kehittelyä 3. 14.10. klo 16 -­‐ 19 Hy Yritysideoiden kehittelyä 4. 28.10. klo 16 -­‐ 19 Hy Klinikka Management report / Harjoituksia +
vierailuluennoitsija /Lean Canvas Klinikka Management report / Harjoituksia +
vierailuluennoitsija /Lean Canvas + idean
testaus käyttäjillä 5. 11.11. klo 16 -­‐ 19 Hy 6. 25.11. klo 16 -­‐ 19 Hy Klinikka 7. 9.12. klo 16 -­‐ 19 Hy Klinikka 8. 13.1. klo 15 -­‐ 21 Hy Klinikka 9. 20.1. klo 16 -­‐ 19 Hy Klinikka 10. 3.2. klo 16 -­‐ 19 Hy Klinikka 11. 24.2. klo 16-­‐19 Hy Klinikka 12. 9.3. klo 16 -­‐ 19 Hy Klinikka 13. 23.3. klo 16 -­‐ 19 Hy Klinikka 14. 6.4. klo 16 -­‐ 19 Hy Klinikka 15. 20.4. klo 16 -­‐ 19 Hy Klinikka 16. 4.5. klo 16 -­‐ 19 Hy Klinikka Sisältö Management report / Harjoituksia + vierailuluennoitsija /Lean Canvas + idean testaus käyttäjillä Management report / pitchaus / tiimikohtainen neuvonta Management report / Harjoituksia +
vierailuluennoitsija / pitchaus Management report / Harjoituksia + vierailuluennoitsija / pitchaus Management report / Harjoituksia + vierailuluennoitsija / pitchaus Management report / Harjoituksia + vierailuluennoitsija / pitchaus Management report / Harjoituksia + vierailuluennoitsija / pitchaus Management report / Harjoituksia + vierailuluennoitsija / pitchaus Management report / Harjoituksia + vierailuluennoitsija / pitchaus Management report / Harjoituksia + vierailuluennoitsija / pitchaus Management report / Harjoituksia + vierailuluennoitsija / pitchaus 17. Avoin Helsinki NY Finaali Pitch, ständi, tuomariston haastattelu,
palkintojenjako
18. 18.5. klo 16 -­‐ 19 Avoin Päättäjäiset 19. 31.5. Deadline Vuosiraportti ja päiväkirja 8. osallistujien maksimimäärä Kurssille osallistujien maksimimäärä on 40 opiskelijaa