Heka-Kumpula Oy / Talotoimikunta / Sofianlehdonkatu 6 Heka

1
Heka-Kumpula Oy
Sofianlehdonkatu 6 Talotoimikunta
PÖYTÄKIRJA
Aika
Paikka
1
2
3
4
1/2015
18.2.2015
tiistai 10.2.2015 kello 18.00
kerhotila, B-porras
Läsnä: Eila Häkkinen, Jari Koivunen, Heikki Puska, Kaija Saarela ja Anne Vartio
Kokouksen avaus
Puheenjohtaja avasi kokouksen klo 18.10.
Kokouksen päätösvaltaisuus
Todettiin kokous päätösvaltaiseksi.
Asialistan hyväksyminen
Asialista hyväksyttiin muutoksitta.
Edellisen kokouksen pöytäkirjan hyväksyminen
Hyväksyttiin muutoksitta.
5
Siivoustiheystaulukko
Käsiteltiin alueyhtiöltä saatu uusi siivoustiheystaulukko Sofianlehdonkatu 6:n osalta.
Taulukossa on painotettu siivoustason ylläpitoa etenkin vaativilla sisääntuloaulan, hissien
sekä toisen kerroksen porrastasanteelle saakka ulottuvan portaikon osalta. Kaikki kiinteistön
siivousalueet on tarkoin huomioitu sekä ylläpitosiivouksen että perussiivouksen osalta.
Todettiin, että siivousmäärän vähetessä mahdollisesti myös kustannukset vähenevät.
Talotoimikunta hyväksyy pääosin nyt esitetyn siivoustiheystaulukon, joka toteutuessaan on
juuri sen kaltainen kuin isännöitsijän kanssa tehtyyn siivousaluekierrokseen perustuen on
ehdotettu. Muutosehdotus: IRTAINVARASTOT > ylläpitosiivous riittää imuroiden 2-3
krt/vuosi.
Uudet taulukot tulevat yksiköittäin voimaan 1.3 alkaen.
6
PTS:n ja talousarvion laadinta-aikataulu vuodelle 2015
Tutustuttiin Heka Oy:n laatimaan PTS:n ja talousarvion laadinta-aikatauluun vuodelle 2015 ja
merkittiin tiedoksi talotoimikunnan lausuntojen laatimisaikataulua koskevat tulevat
kokoukset.
7
Heka Oy:n hallituksen luottamushenkilöiden valinnat ajalle 1.5.2015-30.4.2015
Helsingin kaupungin asunnot Oy:n hallituksen kahdeksi varsinaiseksi jäseneksi nimettiin
vuokralaisneuvottelukunnan kokouksessa 12.1.2015 äänestyksen jälkeen eniten ääniä
saaneet Auli Rantanen (Heka-Kontula) sekä Ari Luukinen (Heka-Malminkartano).
Varajäseneksi nimettiin Susanna Svartsjö (Heka-Vallila).
Heka Oy:n yhteisen talouden ja hallinnon valvojan tehtävässä jatkaa Pirjo Mohamed
(Heka-Kontula).
8
Asunnonvaihdot (Heka-Kumpulan ohje liitteenä)
Heka-Kumpulasta saadun ohjeen mukaan asunnon vaihdolle on aina oltava perusteltu tarve.
Asunnonvaihtoa voidaan hakea esimerkiksi perhekoon muuttuessa, taloudellisissa
vaikeuksissa tai terveydellisistä syistä. Samaan kategoriaan kuuluu mm. työpaikan sijainti tai
lasten koulun ja hoitopaikan sijainti. Ko. ohje pöytäkirjan liitteenä.
9
Muut asiat
Alueyhtiön toimitusjohtajan vaihdos
Heka-Kumpulan nykyinen toimitusjohtaja Antti Alhanko siirtyi Heka konsernin päätoimiseksi
työsuojelupäälliköksi, uutena toimitusjohtajana on aloittanut Päivi Jokinen.
Hekalaiset -nettisivusto
Heka-Kumpula Oy / Talotoimikunta / Sofianlehdonkatu 6
2
Vuokralaisneuvottelukunta on avannut nettisivuston hekalaiset.fi.
Ko. sivustolle on avattu sivut kaikille Heka Oy:n alueyhtiöiden vuokralaistoimikunnille.
Heka-Kumpulan vtk:n sivustolle avataan kaikille vuokranmääritysyksiköille omat sivut, joita
talotoimikunnasta valittava henkilö(-t) tulee/tulevat hallinnoimaan.
Sivustolle voidaan tallentaa muun muassa talotoimikunnan kokouspöytäkirjat, yleiset
tiedotteet jne. Toivottiin myös asukkaille tavaroiden kierrätyspalstaa sekä oman alueen
asunnonvaihto-palstaa. Jokaisella sivustolla on jo vakiona keskustelupalsta.
Uuden sivuston avautumisesta ilmoitetaan asukkaille erikseen ilmoitustauluilla.
Hekalaiset-lehti
"Hekalainen" on kunkin alueyhtiön vuokralaistoimikunnan yhteinen äänenkannattaja, jonka
sisällöstä päättävät/vastaavat vuokralaiset antaen alueyhtiölle tilaa kertoa uusista asioista ja
näkemyksistään. Vuokralaiset toteuttavat lehden yhteistyössä siten, että julkaistaan kaksi
numeroa vuodessa; kevät- ja syysnumero. Kukin vuokralaistoimikunta nimittää työryhmään
jäsenen, joka muiden tehtäviensä ja osallistumisensa kautta tietää, mitä oman vtk:n alueella
tapahtuu.
Selvitys vuoden 2014 VD-määrärahan käytöstä sekä vuoden 2015 määrärahahakemus
Tutustuttiin rahastonhoitajan laatimaan raporttiin vuoden 2014 määrärahan käytöstä sekä
vuoden 2015 määräraha-hakemukseen.
Asukaslaskutushinnasto
Asukaslaskutushinnasto on tarkoitus käyttää asukkaan huolimattomuudesta, virheellisestä
käsittelystä tai huoneiston hoidon laiminlyönnistä aiheutuneiden kustannusten laskutuksessa.
Hinnoittelu pohjautuu Hekan aiemmin laskuttamiin toteutuneisiin kustannuksiin sekä
vertailuun muiden suurten vuokra-asuntoyhtiöiden käyttämiin laskutushinnastoihin.
Vuokralaisen velvollisuus on hoitaa ja ylläpitää asuntoansa huolellisesti. Vuokranantaja perii
vuokralaiselta hinnaston mukaisen korvauksen. Hinnasto tullaan jakamaan tiedoksi jokaiseen
huoneistoon. Vuokralaisneuvottelukunta on saanut asiasta lausuntopyynnön, asiaa
käsitellään 23.2 kokouksessa.
Turvallisuusilta 3.3.2015
Heka Oy järjestää vuokranmääritysyksiköiden talosuojeluhenkilöstölle Turvallisuusillan
3.3.2015.
Sofianlehdonkatu 6:n talotoimikunta osallistuu ko. tilaisuuteen.
Kiinteistön lämmitys
Sofianlehdonkatu 6:n kiinteistön lämmityksen vähenemisestä tehtiin ttk:n toimesta ilmoitus
yhtiölle. Lämmön alentamisen johdosta varsinkin ylempien kerrosten asunnoissa on ollut
kylmä ja kosteaa (alle 20 astetta). Valituksista johtuen nyt lämpöä on nostettu siedettävälle
tasolle.
Yleisesti kiinteistöjen lämmityksestä:
Helsingin kaupungin tavoitteena on kahden prosentin säästö lämmityskustannuksissa,
joka on samalla kytketty yhdeksi kriteeriksi alueyhtiöiden henkilöstön tulospalkkioon. Se,
onko säästö tässä muodossa kokonaistaloudellisesti oikea ratkaisu, ihmetyttää asukkaita:
asukas on se, joka joutuu itse maksamaan lisälämmityksen (vrt. irtopatterit).
Samassa yhteydessä voidaan miettiä rakennusten kosteusvaurioita sekä niistä aiheutuvia
kustannusvaikutuksia säästettäessä lämmityskuluissa.
Talotoimikunta jakaa jokaiseen huoneistoon jätteiden lajitteluohjeet - tehdään yhdessä
yksiköstämme meille paras paikka asua!
Puheenjohtaja päätti kokouksen klo 20.10.
Vakuudeksi
Anne Vartio, puheenjohtaja ja pöytäkirjan laatija
Heka-Kumpula Oy / Talotoimikunta / Sofianlehdonkatu 6