Perhetaustaan liittyvät riskitekijät ja niiden kumulatiivisuus
Perhetaustaan liittyvät riskitekijät ja niiden kumulatiivisuus nuorten psykopatiapiirteiden taustalla Elina Susanna Suutarinen Pro gradu –tutkielma Psykologia Käyttäytymistieteiden laitos Kesäkuu 2015 Ohjaaja: Markus Jokela HELSINGIN YLIOPISTO – HELSINGFORS UNIVERSITET – UNIVERSITY OF HELSINKI Tiedekunta – Fakultet – Faculty Laitos – Institution – Department Käyttäytymistieteellinen tiedekunta Käyttäytymistieteiden laitos Tekijä – Författare – Author Elina Susanna Suutarinen Työn nimi – Arbetets titel – Title Perhetaustaan liittyvät riskitekijät ja niiden kumulatiivisuus nuorten psykopatiapiirteiden taustalla Oppiaine – Läroämne – Subject Psykologia Työn ohjaaja(t) – Arbetets handledare – Supervisor Vuosi – År – Year Markus Jokela 2015 Tiivistelmä – Abstrakt – Abstract Tavoitteet Psykopatiaa pidetään rikollisuuden keskeisenä riskitekijänä. Psykopatian käsitteen käyttökelpoisuudesta nuorilla on kiistelty, mutta tähän mennessä tehdyt tutkimukset viittaavat siihen, että psykopatia on elämänmittainen häiriö. Psykopatian kehittymiseen vaikuttavat sekä biologiset että ympäristöön liittyvät tekijät. Psykososiaalisten tekijöiden rooli psykopatian taustalla tunnetaan kuitenkin melko huonosti ja riskitekijöitä nuorten psykopatiapiirteiden taustalla on tutkittu vasta vähän. Tutkimuksen ensimmäisenä tavoitteena oli selvittää seitsemän perhetaustaan liittyvän tekijän yhteyttä nuorten psykopatiaan. Tutkimuksen toisena tavoitteena oli selvittää, voidaanko perheeseen ja vanhemmuuteen liittyvien riskitekijöiden lukumäärällä ennustaa nuorten psykopatiaa. Menetelmät Tutkimuksen aineisto koostui yhdysvaltalaisista 14-19-vuotiaista nuorisorikollisista (n=1293). Psykopatiapiirteitä arvioitiin PCL: YV-menetelmällä. Vanhempien tai muiden rinnakkaisinformanttien haastattelujen pohjalta muodostettiin viisi riskitekijämuuttujaa, jotka ilmaisivat vanhempien mielenterveysongelmia, päihdeongelmia ja rikollisuutta, perheen vuosituloja sekä nuoren sosiaalipalvelujen käyttöhistoriaa. Haastatteluissa kartoitettiin myös vanhempien tietämystä nuoren elämästä ja vanhemman nuoreen kohdistuvaa valvontaa The Parental Monitoring inventory -asteikkoa käyttäen. Kumulatiivista riskiä kuvattiin muuttujalla, joka ilmaisi dikotomisiksi muunnettujen riskitekijöiden lukumäärän. Riskitekijöiden yhteyksiä nuoren psykopatiapiirteisiin tarkasteltiin lineaarisella regressioanalyysillä ja riskitekijöiden lukumäärän yhteyttä nuoren psykopatiapiirteisiin yksisuuntaisella varianssianalyysillä. Tulokset ja johtopäätökset Vanhempien mielenterveysongelmat, päihdeongelmat ja rikollisuus, vanhemman vähäinen valvonta ja tietämys nuoren elämästä sekä nuoren sosiaalipalvelujen käyttöhistoria ennustivat nuoren psykopatiaa. Muiden riskitekijöiden vaikutus kuitenkin selittyi vanhempien vähäisellä valvonnalla ja tietämyksellä sekä nuoren sosiaalipalvelujen käyttöhistorialla. Perheen keskimääräiset vuositulot eivät ennustaneet nuoren psykopatiaa. Lisäksi tulokset osoittivat, että mitä enemmän nuoren elämässä oli perhetaustaan liittyviä riskitekijöitä, sitä enemmän hänellä keskimäärin oli psykopatiapiirteitä. Tätä tietoa voidaan hyödyntää psykopatian ennaltaehkäisyssä, hoitomenetelmien kehityksessä ja sitä kautta rikollisuuden vähentämisessä. Avainsanat – Nyckelord – Keywords psykopatia, nuorten psykopatia, riskitekijät, perhetausta, kumulatiivinen riski Säilytyspaikka – Förvaringsställe – Where deposited Helsingin yliopiston kirjasto – Helda / E-thesis (opinnäytteet) ethesis.helsinki.fi HELSINGIN YLIOPISTO – HELSINGFORS UNIVERSITET – UNIVERSITY OF HELSINKI Tiedekunta – Fakultet – Faculty Laitos – Institution – Department Faculty of Behavioural Sciences Institute of Behavioural Sciences Tekijä – Författare – Author Elina Susanna Suutarinen Työn nimi – Arbetets titel – Title Juvenile psychopathy: Familial and parental risk factors and their cumulativity Oppiaine – Läroämne – Subject Psychology Työn ohjaaja(t) – Arbetets handledare – Supervisor Vuosi – År – Year Markus Jokela 2015 Tiivistelmä – Abstrakt – Abstract Objective Psychopathy is closely associated with criminality. There has been disagreement among researchers whether the psychopathy construct is applicable to children and adolescents. However, studies suggest that psychopathy is a life-long disorder. Biological, as well as environmental factors influence the development of psychopathic traits, although psychosocial risk factors of psychopathy - especially in the case of juveniles - are not well known. The first aim of the study was to examine whether adolescent's psychopathy can be predicted with seven familial and parental risk factors. The second aim was to examine whether adolescent's psychopathy can be predicted with cumulative risk. Methods The data included 14-19 year-old juvenile offenders (n=1293). Psychopathic traits were assessed with PCL: YV. Based on interviews with parents or other collateral reporters, five risk factors were assessed: parental mental problems, parental substance abuse, parental criminality, yearly household income and adolescent's history of social services. Parental monitoring and knowledge were assessed using The Parental Monitoring inventory. Cumulative risk was constructed dichotomizing each risk factor and then summing the dichotomous scores. The associations between risk factors and adolescent's psychopathic traits were examined with linear regression analysis. The association between cumulative risk and psychopathic traits were examined with ANOVA. Results and conclusions Parental mental problems, parental drug and alcohol problems, parental criminality, low parental monitoring, low parental knowledge and adolescent's history of social services predicted adolescent's psychopathy. However, after controlling the effects of other risk factors, only parental monitoring, parental knowledge and adolescent's history of social services remained significant predictors of psychopathy, as the effects of the other variables were explained by these three risk factors. Household income was not associated with adolescent's psychopathic traits. In addition, the more risk factors one had, the more he/she had psychopathic traits on average. This information can be applied in preventing psychopathy, improving treatment of psychopathy and reducing criminality. Avainsanat – Nyckelord – Keywords psychopathy, juvenile psychopathy, risk factors, family background, cumulative risk Säilytyspaikka – Förvaringsställe – Where deposited Helsingin yliopiston kirjasto – Helda / E-thesis (opinnäytteet) ethesis.helsinki.fi Sisällysluettelo 1. Johdanto .................................................................................................................................................. 1 1.1 Psykopatia ............................................................................................................................................ 1 1.2 Psykopatian arviointi ............................................................................................................................ 3 1.3 Yhteydet psykopatologiaan .................................................................................................................. 7 1.4 Yhteydet rikoskäyttäytymiseen ............................................................................................................ 8 1.5 Psykopatian etiologia ........................................................................................................................... 9 1.5.1 Biologiset riskitekijät .......................................................................................................................................... 10 1.5.2 Psykososiaaliset riskitekijät............................................................................................................................... 11 1.5.2.1 Vanhempien mielenterveysongelmat .......................................................................................................... 11 1.5.2.2 Vanhempien päihteidenkäyttö ...................................................................................................................... 11 1.5.2.3 Vanhempien rikollisuus .................................................................................................................................. 12 1.5.2.4 Vanhemmuus ...................................................................................................................................................... 13 1.5.2.5 Sosiaalipalvelujen käyttö ................................................................................................................................ 14 1.5.2.6 Sosioekonominen asema ................................................................................................................................. 15 1.5.2.7 Tarve psykososiaalisten riskitekijöiden tutkimiselle ............................................................................. 15 1.5.3 Riskitekijöiden kumulatiivisuus....................................................................................................................... 16 1.6 Tutkimusongelmat ja hypoteesit ........................................................................................................ 17 2. Menetelmät .......................................................................................................................................... 19 2.1 2.2 2.3 2.4 3. Tulokset ................................................................................................................................................ 26 3.1 3.2 3.3 3.4 3.5 4. Tutkittavat .......................................................................................................................................... 19 Tutkimuksen kulku............................................................................................................................. 20 Arviointimenetelmät .......................................................................................................................... 20 Tilastolliset analyysit ......................................................................................................................... 24 Katoanalyysi ....................................................................................................................................... 26 Perustunnusluvut ................................................................................................................................ 27 Muuttujien väliset korrelaatiot ........................................................................................................... 29 Perhetaustaan liittyvät riskitekijät psykopatiapiirteiden ennustajina ................................................. 31 Riskitekijöiden lukumäärä psykopatiapiirteiden ennustajana ............................................................ 32 Pohdinta ............................................................................................................................................... 34 4.1 Tutkimuksen rajoitukset ja vahvuudet ............................................................................................... 34 4.2 Perhetaustaan liittyvät riskitekijät ...................................................................................................... 36 4.2.1 Vanhempien mielenterveysongelmat ............................................................................................................. 36 4.2.2 Vanhempien päihdeongelmat ........................................................................................................................... 38 4.2.3 Vanhempien rikollisuus ...................................................................................................................................... 39 4.2.4 Vanhempien tietämys ja valvonta ................................................................................................................... 39 4.2.5 Sosiaalipalvelujen käyttö ................................................................................................................................... 41 4.2.6 Perheen tulotaso .................................................................................................................................................... 43 4.3 Riskitekijöiden kumulatiivisuus ......................................................................................................... 44 4.4 Psykopatian hoito ja kliininen merkitys ............................................................................................. 45 4.5 Johtopäätökset .................................................................................................................................... 47 Lähteet .......................................................................................................................................................... 49 Liitteet .......................................................................................................................................................... 57 1. Johdanto Psykopatia on persoonallisuushäiriö, johon liittyy usein rikollisuutta. Se onkin tutkimusten mukaan uusintarikollisuuden ja erityisesti väkivaltarikollisuuden keskeisimpiä riskitekijöitä, jonka vuoksi psykopaatit aiheuttavat suuria kustannuksia sekä muille ihmisille että yhteiskunnalle (esim. Hart, 1998). Psykopatiapiirteitä on havaittavissa jo lapsuudessa ja nuoruudessa (Frick, O’Brien, Wootton & McBurnett, 1994). Psykopatia ilmenee pitkälti samalla tavoin nuoruus- ja aikuisiässä, mutta tutkimuksissa on havaittu joitain eroavaisuuksia psykopatian esiintyvyydessä sekä psykopatiapiirteiden yhteydessä psyykkiseen oireiluun (ks. esim. Dolan, 2004; Lynam & Gudonis, 2005). Tutkimusten mukaan psykopatian kehittymiseen vaikuttavat sekä biologiset että ympäristöön liittyvät tekijät, kuten perhetausta (Repo-Tiihonen, Holi & Tiihonen, 2009). Psykopatian etiologia on kuitenkin monitekijäinen ja osin tuntematon, ja etenkin nuorilla erilaisten riskitekijöiden yhteyttä psykopatiapiirteisiin on tutkittu vasta vähän. Tämän tutkimuksen ensimmäisenä tavoitteena oli selvittää erilaisten perhetaustaan liittyvien tekijöiden yhteyttä nuorten psykopatiaan. Tutkimuksen toisena tavoitteena oli selvittää, voidaanko perheeseen ja vanhemmuuteen liittyvien riskitekijöiden lukumäärällä ennustaa nuorten psykopatiaa. 1.1 Psykopatia Psykopatia on persoonallisuushäiriö, jota luonnehtivat erilaiset interpersoonalliset, affektiiviset ja elämäntyyliin liittyvät piirteet sekä antisosiaaliset käyttäytymistaipumukset (Hare, Neumann & Widiger, 2012). Psykopatian interpersoonallisia piirteitä ovat vuorovaikutuksessa ilmenevä grandioottisuus, petollisuus, dominoivuus ja manipulatiivisuus (Hare ym., 2012). Psykopatian affektiivisiin piirteisiin kuuluu tunne-elämän pinnallisuus, kyvyttömyys muodostaa tunnesiteitä muihin ihmisiin sekä puutteet kyvyssä tuntea empatiaa, syyllisyyttä ja katumusta (Hare ym., 2012). Näiden persoonallisuuteen liittyvien ominaisuuksien lisäksi psykopatian määritelmään kuuluu rikollinen tai muulla tavoin sosiaalisesti poikkeava elämäntyyli (Hare ym., 2012). Psykopaatit käyttäytyvät vastuuttomasti ja impulsiivisesti, ja heillä on taipumus rikkoa toistuvasti sosiaalisia rajoja tai sääntöjä (Hare ym., 2012). 1 Psykopatian käsitteen soveltumista lapsille ja nuorille on tutkittu kahden viimeisen vuosikymmenen aikana runsaasti (ks. Edens, Skeem, Cruise & Cauffman, 2001; Vaughn, Edens, Howard & Smith, 2009). Kasvava kiinnostus nuorten psykopatiaa kohtaan liittyy muun muassa aikuisten psykopatian ja rikollisuuden voimakkaaseen yhteyteen, jonka vuoksi tutkijat pitävät tärkeänä tunnistaa psykopaateiksi kehittyvät yksilöt varhain ja kohdistaa heihin interventiota mahdollisimman aikaisin (Edens ym., 2001; Lynam ym., 2009). Psykopatian käsitteen käyttökelpoisuutta nuorten kohdalla on myös kyseenalaistettu. Psykopatiasta ei ole usein haluttu puhua lasten tai nuorten kohdalla, sillä psykopatiaan usein liittyvän rikollisuuden, huonona pidetyn hoitoennusteen sekä diagnoosin arvolatautuneisuuden vuoksi on varottu nuorten leimaamista (Hart, Watt & Vincent, 2002; Seagrave & Grisso, 2002). Väärällä psykopatiadiagnoosilla voi olla kauaskantoisia vaikutuksia etenkin tilanteissa, joissa psykopatialla on vaikutusta rikostuomioon (Zinger & Forth, 1998). Nuorten psykopatian arvioinnin luotettavuutta on kyseenalaistettu senkin takia, että psykopatiapiirteiden ja nuoruudessa tapahtuvan normaalin kehityksen välillä on paljon päällekkäisyyttä (Seagrave & Grisso, 2002; Skeem & Cauffman, 2003). Nuoruudessa esiintyy egosentrisyyttä ja grandioottisuutta, jotka voidaan Seagraven ja Grisson (2002) mukaan sekoittaa psykopatiaan liittyvään grandioottiseen omanarvontuntoon. Nuoret eivät osaa aina huomioida erilaisia näkökulmia aikuisten tavoin, ja jotkut tutkijat näkevät, että tämä voi muistuttaa psykopatiaa luonnehtivaa empatian puutetta (Seagrave & Grisso, 2002; Skeem & Cauffman, 2003). On myös esitetty, että identiteetin kehittymisen keskeneräisyyteen liittyvä taipumus ”kokeilla” erilaisia persoonallisuuksia sekä vahva halu antaa itsestään tietynlaisia vaikutelmia muistuttavat joskus psykopatian interpersoonallisia tai affektiivisia piirteitä (Seagrave & Grisso, 2002). Nuoruuteen liittyy usein aikuisille ominaisten käyttäytymismallien testaus, kuten seksuaalinen aktiivisuus ja päihteidenkäyttö sekä yhteenotot auktoriteettien kanssa, jotka voidaan tulkita psykopatian sosiaalisesti poikkeavan elämäntyylin piirteiksi (Seagrave & Grisso, 2002). Psykopatiapiirteet ovat osin päällekkäisiä myös muiden psykologiseen kypsymättömyyteen liittyvien tekijöiden kanssa, kuten puutteiden vastuunotossa ja itsehillinnässä (Skeem & Cauffman, 2003). 2 Nuorten psykopatiapiirteiden stabiiliutta läpi elinkaaren on tutkittu vasta vähän (esim. Lynam ym., 2009). Monet tutkijat (ks. Dolan, 2004; Skeem & Cauffman, 2003) ovatkin tuonet esiin tarpeen pitkiä seuranta-aikoja kattaville ja eri populaatioita sekä arviointimenetelmiä tarkasteleville pitkittäistutkimuksille, jotta voitaisiin saavuttaa entistä suurempi varmuus siitä, että aikuispopulaatioilla esiintyvästä psykopatiasta voidaan puhua myös nuorten kohdalla. Tähän mennessä tehdyt tutkimukset viittaavat kuitenkin varsin johdonmukaisesti siihen, että psykopatia on elämänmittainen häiriö. Joillain lapsilla on havaittavissa psykopatiaa muistuttavia piirteitä: erääseen lapsuudessa esiintyvään käytöshäiriön muotoon liittyy syyllisyyden ja empatian puute, pinnallinen viehätysvoima, impulsiivisuus ja sääntöjenvastainen tai rikollinen käytös (Frick ym., 1994). Psykopaattisten piirteiden on todettu olevan suhteellisen stabiileja lapsuuden ja nuoruuden välillä (Lynam ym., 2009; Obradovic, Pardini, Long & Loeber, 2007). Psykopatiapiirteiden taso pysyy tutkimusten mukaan suhteellisen stabiilina myös siirryttäessä nuoruudesta aikuisuuteen, jopa 11 vuoden seurantajaksolla tarkasteltuna (Bloningen, Hicks, Krueger, Patrick & Iacono, 2006; Lynam, Caspi, Moffitt, Loeber & Stouthamer-Loeber, 2007; Lynam, Derefinko, Caspi, Loeber & Stouthamer-Loeber, 2007). Jotkut tutkimukset ovat viitanneet siihen, että psykopatiaan liittyvät antisosiaalisen elämäntyylin piirteet vähentyvät iän myötä, mutta interpersoonallisten ja affektiivisten piirteiden taso pysyy samana (Bloningen ym., 2006; Harpur & Hare, 1994). Tutkijat ovat tulkinneet tämän niin, että vaikka psykopatian ydinominaisuuksina pidetyt persoonallisuuspiirteet eivät vähene ajan kuluessa, psykopaatit omaksuvat vanhetessaan sosiaalisesti suotavampia käyttäytymismalleja (Harpur & Hare, 1994). 1.2 Psykopatian arviointi Käytetyin psykopatian arviointimenetelmä on psykopatiatutkimuksen uranuurtajan, professori Robert D. Haren (1991) kehittämä Psychopathy Checklist-Revised (PCL-R), joka mittaa psykopaattisia persoonallisuus- ja käyttäytymispiirteitä (esim. Auvinen-Lintunen & HäkkänenNyholm, 2009). Arviointimenetelmä koostuu erilaisista osiosta, joiden sopivuutta arvioitavan persoonallisuuteen ja käyttäytymiseen arvioidaan haastattelua ja asiakirjatietoja käyttäen. PCL-Rpistemäärä kuvastaa, missä määrin yksilö muistuttaa prototyyppistä psykopaattia. Käytetyt psykopatian raja-arvot vaihtelevat jonkin verran kulttuurista riippuen: esimerkiksi PohjoisAmerikassa käytetään korkeampia raja-arvoja kuin Pohjoismaissa (Grann, Långström, Tengström & Stålenheim, 1998). 3 Nuorten psykopaattisten piirteiden arviointiin on kehitetty useita menetelmiä, jotka on kaikki johdettu aikuisten PCL-R-mittarista. Nuorten psykopaattisia piirteitä voidaan arvioida itsearviointiin perustuvalla The Youth Psychopathic Traits Inventorylla (YPI; esim. Skeem & Cauffman, 2003 [Andreshed, Kerr, Stattin & Levander, 2002]), alun perin lapsille suunnatulla ja sittemmin myös nuorilla käytetyllä The Antisocial Process Screening Devicella (APSD; esim. Lynam & Gudonis, 2005 [Frick & Hare, 2001]) sekä yli 12-vuotiaiden nuorten persoonallisuuteen liittyviin tekijöihin keskittyvällä The Childhood Psychopathy Scalella (CPS; Lynam, 1997; Lynam ym., 2005). Terveydenhuollon ammattilaisten ja oikeus- ja lainvalvontaviranomaisten käyttöön on kehitetty myös nuorten psykopatian seulontamenetelmä The Hare P-SCAN (Lindberg, 2009 [Hare & Hervé, 1999]). Käytetyin nuorten psykopatian arviointimenetelmä on kuitenkin PCL-R:n pohjalta 12–18 – vuotiaille nuorille käyttökelpoiseksi muokattu Psychopathy Checklist: Youth Version (PCL: YV; esim. Skeem & Cauffman, 2003 [Forth, Kosson & Hare, 2003]). PCL: YV eroaa edellä kuvatuista menetelmistä siinä, ettei sitä ole muiden menetelmien tavoin kehitetty pelkäksi seulontamenetelmäksi, vaan ensisijaisesti diagnostiseksi työkaluksi (Lindberg, 2009). PCL: YV:llä arvioidaan pääosin samoja psykopatiaan liittyviä interpersoonallisia, affektiivisia ja elämäntyyliin liittyviä piirteitä kuin PCL-R:lla (Skeem & Cauffman, 2003 [Forth ym., 2003]). Joitain PCL-R:n osioita on kuitenkin muokattu kuvastamaan paremmin nuorten elämänkokemuksia liittyen kouluun, ystäviin ja perhesuhteisiin (Skeem & Cauffman, 2003 [Forth ym., 2003]). PCL: YV:n osiot on kuvattu Taulukossa 1. Kunkin osion sopivuutta arvioitava nuoren persoonallisuuteen ja käyttäytymiseen arvioidaan samalla tavoin kuin PCL-R:ssäkin. PCL: YV:lle ei ole asetettu psykopatian raja-arvoa, jotta vältettäisiin nuorten leimaaminen psykopaateiksi. PCL-R:n ja siihen pohjautuvan PCL: YV:n rakenteista on ollut esillä useita näkemyksiä. Molemmat menetelmät pohjautuvat psykopatian kahden faktorin malliin (Hare ym., 1990; Harpur, Hare & Hakstian, 1989). Mallissa ensimmäinen faktori kuvaa affektiivisia ja interpersoonallisia piirteitä, kuten itsekkyyden, kylmyyden ja katumuksen puutteen luonnehtimaa muiden ihmisten hyväksikäyttöä (Hare ym., 1990; Harpur ym., 1989). Toinen faktori liittyy käyttäytymistä koskeviin osioihin: epävakaaseen ja antisosiaaliseen elämäntapaan sekä sosiaaliseen poikkeavuuteen (Hare ym., 1990; Harpur ym., 1989). Cooke ja Michie (2001) ovat ehdottaneet menetelmien taustalle kolmen faktorin mallia, jonka mukaan psykopatiaa kuvaavat osiot latautuvat röyhkeää ja petollista 4 interpersoonallista tyyliä, tunne-elämän puutoksia sekä impulsiivista ja vastuutonta käytöstä kuvaavalle kolmelle faktorille. Tämän mallin mukaan antisosiaalisuus on näistä psykopatian ydinpiirteistä johtuva sekundaarinen piirre (Cooke & Michie, 2001). Viimeisimmän PCL-R:n ja PCL: YV:n rakennetta kuvaavan mallin mukaan psykopatian taustalla on neljä keskenään korreloivaa faktoria, joista ensimmäinen kuvaa interpersoonallisia piirteitä, toinen affektiivisia taipumuksia, kolmas elämäntyyliä ja neljäs antisosiaalisuutta (Hare & Neumann, 2005). Näiden keskenään korreloivien faktoreiden taustalla on esitetty olevan yksi korkeamman tason faktori, joka liittyy johonkin koko häiriötä määrittelevään yhdistävään piirteeseen (Neumann, Hare & Newman, 2007). Vaikka PCL: YV perustuu kahden faktorin malliin, ovat useat eri otosten pohjalta tehdyt faktorianalyysit osoittaneet kolmen ja neljän faktorin mallin sopivan PCL: YV:iin kahden faktorin ratkaisua paremmin (esim. Jones, Cauffman, Miller & Mulvey, 2006; Neumann, Kosson, Forth & Hare, 2006). Näin PCL: YV:n osiot jakautuvat joko interpersoonallisiin ja affektiivisiin piirteisiin sekä elämäntyyliin liittyville faktoreille tai vaihtoehtoisesti kolmelle edelliselle faktorille ja niiden lisäksi neljännelle, antisosiaaliselle faktorille. Aikuisiän psykopatian esiintyvyyden kokonaisväestössä on arvioitu olevan 0.75–2 prosenttia (Dolan, 2004; Hare & Neumann, 2009; Ogloff, 2006; Viding, McCrory & Seara-Cardoso, 2014). Täysi-ikäisten vankien keskuudessa psykopatia on huomattavasti yleisempää: noin 15–25 prosenttia vangeista täyttää psykopatian diagnostiset kriteerit (Dolan, 2004). Psykopatiaa esiintyy useammin miehillä kuin naisilla niin normaaliväestössä kuin vankilapopulaatiossakin (Nicholls, Ogloff, Brink & Spidel, 2005; Salekin, Rogers & Sewell, 1997). Tarkkaa tietoa psykopatian esiintyvyydestä normaaliväestön nuorten keskuudessa ei ole. Nuorisorikollisia tarkastelleissa tutkimuksissa otoksesta ja käytetystä psykopatian arviointimenetelmästä riippuen jopa 12–37 % nuorisorikollisista ovat saaneet korkeaan psykopaattisten piirteiden määrään viittaavia pistemääriä (Campbell, Porter & Santor, 2004; Dolan, 2004). Vaikuttaa siis siltä, että psykopatiaa esiintyy enemmän nuorten kuin aikuisten joukossa. Yhdeksi mahdolliseksi syyksi nuorten psykopatian korkeammalle esiintyvyydelle on esitetty päällekkäisyyttä normaalin kehityksen ja psykopatian välillä, etenkin impulsiivisuuden ja vastuuttomuuden piirteissä (Dolan, 2004). Psykopatian esiintyvyydestä puhuttaessa on kuitenkin otettava huomioon, että viime vuosina tehtyjen tutkimusten mukaan psykopaattisuus tulisi käsittää persoonallisuuspiirteiden jatkumona kategorisen jaottelun (psykopaatti vs. ei-psykopaatti) sijaan (Edens, Marcus, Lilienfeld & Poythress, 2006; Walters ym., 2007). 5 Taulukko 1. Psychopathy Checklist: Youth Version (Forth, Kosson, & Hare, 2003) 1. Vaikutelmanluonti 2. Grandioottinen omanarvontunto 3. Stimulaation tarve 4. Patologinen valehtelu 5. Manipulointi 6. Katumuksen puute 7. Pinnallinen tunne-elämä 8. Empatian puute 9. Loismainen elämäntyyli 10. Heikko vihan hallinta 11. Persoonaton seksuaalinen käyttäytyminen 12. Varhaiset käytösongelmat 13. Tavoitteiden puute 14. Impulsiivisuus 15. Vastuuttomuus 16. Kyvyttömyys ottaa vastuuta omasta käyttäytymisestä 17. Epävakaat ihmissuhteet 18. Vakava rikollinen käyttäytyminen 19. Vakavat ehdonalaisen vankeustuomion rikkomukset 20. Monipuolinen rikollisuus 6 1.3 Yhteydet psykopatologiaan Psykopatian ja epäsosiaalisen persoonallisuushäiriön käsitteitä käytetään usein rinnakkain, ja psykopatia muistuttaakin monin tavoin epäsosiaalista persoonallisuushäiriötä. Epäsosiaaliselle persoonallisuushäiriölle on DSM-IV –diagnoosijärjestelmän mukaan ominaista piittaamattomuus sosiaalisista velvollisuuksista ja välinpitämättömyys toisten tunteita kohtaan. Antisosiaaliseen käyttäytymiseen liittyvistä yhtäläisyyksistä huolimatta psykopatia ja epäsosiaalinen persoonallisuushäiriö eivät ole keskenään sama häiriö (esim. Hare & Neumann, 2009). Psykopatiaa luonnehtivat määritelmänsä mukaisesti enemmän interpersoonalliset ja affektiiviset poikkeamat, kun taas epäsosiaalisen persoonallisuushäiriön määritelmässä korostuvat elämäntyyliin ja antisosiaaliseen käyttäytymiseen liittyvät piirteet (Hare & Neumann, 2009). Toinen keskeinen eroavaisuus liittyy häiriöiden esiintyvyyteen: epäsosiaalista persoonallisuushäiriötä esiintyy tutkimusten mukaan vähintään kolme kertaa psykopatiaa enemmän (Hare & Neumann, 2009; Ogloff, 2006). Psykopatian ja epäsosiaalisen persoonallisuushäiriön yhteys onkin epäsymmetrinen: suurin osa psykopaatiksi diagnosoiduista täyttää myös epäsosiaalisen persoonallisuushäiriön diagnostiset kriteerit, mutta harva epäsosiaaliseksi diagnosoitu on psykopaatti (Hildebrand & de Ruiter, 2004). Psykopatia on tutkimusten mukaan yhteydessä eksternalisoivaan eli ulospäin suuntautuneeseen psyykkiseen oireiluun, kuten verbaaliseen ja fyysiseen aggressiivisuuteen, suuttumisherkkyyteen sekä dominoivaan ja kontrolloivaan interpersoonalliseen tyyliin (esim. Edens, Poythress & Watkins, 2001). Yhteys on havaittu niin nuorilla (Kosson, Cyterski, Steuerwald, Neumann & WalkerMatthews, 2002; Lynam, 1997) kuin aikuisillakin (Edens ym., 2001). Lapsuusaikaisen käytöshäiriön ja jossain määrin myös ADHD:n on todettu ennustavan psykopatiapiirteiden määrää nuorena (ks. Smith & Hung, 2012) ja aikuisena (Abramowitz, Kosson & Seidenberg, 2004). Psykopatian ja sisäänpäin kääntyneen psyykkisen oireilun suhde vaikuttaa olevan erilainen aikuisilla ja nuorilla. Monissa aikuisia tarkastelleissa tutkimuksissa psykopatian on havaittu suojaavan internalisoivilta eli sisäänpäin suuntautuneilta psyykkisiltä oireilta, kuten masennus- ja ahdistuneisuusoireilta (esim. Williemsen & Verhaeghe, 2012). Toisaalta joissain tutkimuksissa internalisoivien oireiden ja psykopaattisten piirteiden välillä ei ole löydetty olevan minkäänlaista 7 yhteyttä (esim. Edens ym., 2001). Kuitenkin päinvastoin kuin aikuisilla, nuorilla psykopatiapiirteet ovat yhteydessä lisääntyneisiin internalisoiviin oireisiin, erityisesti ahdistuneisuuteen (Kosson ym., 2002; Kubak & Salekin, 2009). On epäselvää, onko psykopatian yhteys päihdeongelmiin samanlainen nuorilla ja aikuisilla. Aikuisiän psykopatia ja erityisesti siihen liittyvät elämäntyylin piirteet ovat tutkimusten mukaan yhteydessä alkoholi- ja huumeriippuvuuteen (Hildebrand & de Ruiter, 2004; Rutherford, Alterman & Cacciola, 2000). Nuorten psykopatiapiirteiden yhteys päihdeongelmiin ja päihteidenkäyttöön on epäselvä, eikä aikuispopulaatioilla havaittua vahvaa yhteyttä psykopatian ja päihteidenkäytön välillä ole onnistuttu johdonmukaisesti replikoimaan nuorilla. On viitteitä siitä, että yhteys olisi samankaltainen kuin aikuisilla: psykopatiapiirteiden kokonaismäärän ja psykopatian antisosiaalisten piirteiden määrän on osoitettu olevan yhteydessä runsaaseen päihteidenkäyttöön (Kimonis, Tatar & Cauffman, 2012; Loney, Taylor, Butler & Iacono, 2007). Toisaalta joissain tutkimuksissa nuorten psykopatian ja päihteiden väärinkäytön tai runsaan päihteidenkäytön väliltä ei ole löydetty yhteyttä (Brandt, Kennedy, Patrick & Curtin, 1997; O’Neill, Lidz & Heilbrun, 2003). Kuten Brandt kollegoineen (1997) sekä O’Neill kollegoineen (2003) ovat huomauttaneet, tutkimustulokset yhteyden puuttumisesta voivat johtua otoksiin liittyvistä tekijöistä ja epätarkoista tavoista mitata päihteidenkäyttöä. 1.4 Yhteydet rikoskäyttäytymiseen Psykopatian ja rikollisuuden yhteyttä on tutkittu viime vuosikymmeninä paljon, ja psykopatiaa pidetään uusintarikollisuuden ja erityisesti väkivaltarikollisuuden riskitekijänä (esim. Hart, 1998). Psykopaatiksi luokiteltavat aikuiset rikolliset tekevät tutkimusten mukaan enemmän rikoksia kuin muut rikolliset (Porter, Birt & Boer, 2001). Lisäksi heidän rikollisuutensa on monimuotoisempaa: he tekevät enemmän sekä väkivaltaisia että ei-väkivaltaisia rikoksia kuin rikolliset, joilla ei ole psykopatiaa (Brinkley, Schmitt, Smith & Newman, 2000; Porter ym., 2001). Psykopaatit tekevät ensimmäiset rikoksensa myös keskimäärin nuorempana kuin muut rikolliset (Porter ym., 2001). Psykopatian ja antisosiaalisen käyttäytymisen suhdetta on tutkittu paljon myös nuorten kohdalla, ja tutkimukset viittaavat johdonmukaisesti nuorten psykopatiapiirteiden ja rikollisuuden vahvaan 8 yhteyteen (ks. Lynam & Gudonis, 2005). Nuorilla esiintyvät psykopaattiset persoonallisuuspiirteet ovat tutkimusten mukaan yhteydessä aggressiiviseen käyttäytymiseen, varhaisempaan rikollisuuden aloittamiseen, tehtyjen rikosten korkeaan lukumäärään, rikosten väkivaltaisuuteen, rikollisen historian monimuotoisuuteen sekä antisosiaalisen käyttäytymisen stabiiliuteen ja vakavuuteen (Campbell ym., 2004; Kosson, Cyterski, Steuerwald, Neumann & Walker-Matthews, 2002; Lynam, 1997). Psykopaattisten piirteiden määrän on havaittu ennustavan myös nuoren tulevaa rikollisuutta (Catchpole & Gretton, 2003). 1.5 Psykopatian etiologia Pitkään on ollut vallalla näkemys, jonka mukaan useampi kuin yksi kehityspolku voi johtaa psykopaattisten piirteiden kehittymiseen. Karpman (1941) esitti ensimmäisenä psykopatian jakautuvan kahteen alatyyppiin, primääriin ja sekundaariin psykopatiaan, ja monet tutkijat ovat viimeisten vuosikymmenten aikana yhtyneet tähän näkemykseen (ks. Anderson & Kiehl, 2014). Primäärin psykopatian ajatellaan johtuvan synnynnäisestä, luultavasti geneettisistä syistä peräisin olevasta kyvyttömyydestä prosessoida tunteita, erityisesti pelkoa ja empatiaa. Sosiopatiaksikin kutsutun sekundaarin psykopatian taas ajatellaan kehittyvän haitallisten ympäristötekijöiden seurauksena. Tutkimustulokset tukevat tätä jaottelua aikuisten psykopaattien osalta (esim. Skeem, Johansson, Andershed, Kerr & Louden, 2007). Kumpikin kehityspolku näyttää johtavan samantyyppiseen oirekuvaan sisältäen kuitenkin pieniä eroja. Sekundaareilla psykopaateilla on havaittu esiintyvän enemmän ahdistuneisuutta, psyykkistä oireilua ja epävakaita persoonallisuuspiirteitä sekä vähemmän psykopaattisia piirteitä kuin primääreillä psykopaateilla, joita luonnehtii tutkimusten mukaan vähäinen ahdistus, emootioiden köyhyys ja psykopaattisten piirteiden suuri määrä (esim. Skeem ym., 2007). Kummallakin alatyypillä on todettu esiintyvän saman verran antisosiaalista käytöstä, mutta heidän tekemänsä rikokset ovat keskimäärin erityyppisiä (Skeem ym., 2007). Primäärit psykopaatit tekevät enemmän instrumentaalisia rikoksia, kun taas sekundaarien psykopaattien rikokset ovat useammin luonteeltaan impulsiivisia ja reaktiivisia (Skeem ym., 2007). Nuorten psykopatian alatyyppejä on alettu tutkia vasta viime vuosina. Primäärin ja sekundaarin psykopatian olemassaolo nuorilla on saanut toistaiseksi vaihtelevasti tukea: joissain tutkimuksissa 9 on löydetty vähäistä ahdistusta kokeva primäärien psykopaattien ryhmä ja runsaasti psyykkisesti oireileva sekundaarien psykopaattien ryhmä, kun taas joissain otoksissa ei ole pystytty erottamaan tällaisia ryhmiä (Lee, Salekin & Iselin, 2010; Vaughn ym., 2009). Nykytiedon valossa ei kuitenkaan ajatella, että psykopatia kehittyisi joko pelkkien perinnöllisten tai ympäristöön liittyvien tekijöiden seurauksena, vaan psykopatia näyttää kehittyvän perimän ja ympäristötekijöiden monimutkaisen yhdysvaikutuksen seurauksena (esim. Hare, 1999/2004, s. 147– 148; Viding ym., 2014). Tietyt yksilöt ovat luultavasti biologisten tekijöiden vuoksi haavoittuvampia ympäristöön liittyvien riskitekijöiden haitallisille vaikutuksille ja näin alttiimpia psykopatian kehittymiselle (Viding ym., 2014). Psykopatian etiologia on kuitenkin monitekijäinen, eikä sitä tunneta vielä kokonaan. 1.5.1 Biologiset riskitekijät Psykopatian biologiset taustatekijät liittyvät tutkimusten mukaan temperamenttiin, autonomiseen hermostoon sekä aivojen rakenteeseen ja toimintaan. Psykopaateilla on muita useammin ns. peloton temperamenttityyppi ja heillä esiintyy poikkeavuuksia reaktioissaan rangaistuksiin tai vaaraan (Barker, Oliver, Viding, Salekin & Maughan, 2011; Frick & White, 2008). Psykopaattien autonomisen hermoston toiminnassa esiintyy poikkeavuuksia liittyen vaimentuneeseen pelolle ehdollistumiseen ja emotionaalisten ärsykkeiden prosessointiin (Birbaumer ym., 2005; Kiehl, Hare, McDonald & Brink, 1999; Verona, Patrick, Curtin, Bradley & Lang, 2005). Psykopaattien aivoista on löydetty sekä rakenteellisia että toiminnallisia poikkeamia erityisesti tunteiden prosessoinnin kannalta olennaiseen amygdalaan (esim. Kiehl ym., 2001) ja muistitoimintoihin osallistuvaan hippokampukseen liittyen (Kiehl ym., 2001; Laakso ym., 2001). Korkean psykopatiapiirteiden määrän on todettu olevan yhteydessä myös pienempään etuotsalohkojen harmaan aineen tilavuuteen (Yang ym., 2005) ja poikkeavuuksiin aivopuoliskoja yhdistävän aivokurkiaisen rakenteessa ja toiminnassa (Raine ym., 2003). On epäselvää, mistä nämä neurologiset poikkeamat saavat alkunsa, mutta niiden arvellaan esiintyvän jo hyvin varhisella iällä (Glenn & Raine, 2008). 10 1.5.2 Psykososiaaliset riskitekijät Psykopatian biologiset taustatekijät tunnetaan jo melko hyvin, mutta psykopatian psykososiaalisia riskitekijöitä on tutkittu huomattavasti vähemmän (Gao, Raine, Chan, Venables & Mednick, 2010; Rubio, Krieger, Finney & Coker, 2014). Psykopatiatutkimuksen pioneeri Harvey Milton Cleckley esitti vuonna 1976 tapaustutkimuksiinsa pohjaten, että psykopaatit olisivat immuuneja negatiivisten vanhemmuustekijöiden vaikutuksille (esim. Gao ym., 2010). Viime vuosina julkaistut tutkimukset viittaavat kuitenkin psykososiaalisten tekijöiden vaikuttavan psykopatian kehittymiseen (ks. Piquero ym., 2012; Rubio ym., 2014). 1.5.2.1 Vanhempien mielenterveysongelmat Vanhempien mielenterveysongelmien yhteydestä jälkikasvun psykopatiaan on viitteitä, mutta aihetta on tutkittu hyvin vähän. On havaittu, että äidin masennus tutkittavan ollessa lapsi ennustaa tutkittavan aikuisiän psykopatiaa (Farrington, 2007). Vanhempien mielenterveysongelmien ja nuoruusiässä ilmenevien psykopatiapiirteiden yhteydestä ei ole juurikaan tutkimuksia. Äidin masennuksen on kuitenkin todettu ennustavan lapsen antisosiaalista käytöstä ja nuoruudessa ilmeneviä käytösongelmia, jotka ovat läheisessä yhteydessä psykopatiaan (Kim-Cohen, Moffitt, Taylor, Pawlby & Caspi, 2005; Marmorsetein & Iacono, 2004). On viitteitä siitä, että äidin masennuksen yhteys lapsen ongelmakäyttäytymiseen selittyisi masennuksen negatiivisilla vaikutuksilla vanhemmuuteen (Elgar, Mills, McGrath, Waschbusch & Brownridge, 2007). Näiden tutkimustulosten pohjalta on syytä epäillä, että vanhempien mielenterveysongelmien ja nuorten psykopatiapiirteiden välillä saattaisi olla yhteys, ja aihetta olisi tärkeää tutkia lisää. Tähän liittyen asetettiin tutkimuksen ensimmäinen hypoteesi: vanhempien mielenterveysongelmat ennustavat korkeampaa psykopaattisten piirteiden määrää nuorella. 1.5.2.2 Vanhempien päihteidenkäyttö Jotkut tutkimukset viittaavat vanhempien päihteidenkäytön tai päihdeongelmien olevan yhteydessä nuoren tai aikuisen psykopatiapiirteiden korkeampaan määrään. Esimerkiksi Auty, Farrington ja Coid (2015) osoittivat seurantatutkimuksessaan isän itseraportoiman päihteidenkäytön olevan yhteydessä jälkikasvunsa myöhempään, 25-vuotiaana arvioituun psykopatiaan. Viitteitä 11 vanhempien päihdeongelmien ja nuorten psykopatiapiirteiden yhteydestä on löydetty Harrisin, Ricen ja Lalumiéren (2001) tutkimuksesta, jossa tarkasteltiin vanhempien yleistä antisosiaalisuutta, johon luettiin mukaan muiden muuttujien ohella vanhempien alkoholismi. Tulosten mukaan antisosiaalinen vanhemmuus korreloi nuoren psykopatiapiirteiden kanssa (Harris ym., 2001). Toisaalta on viitteitä myös siitä, että vanhempien päihderiippuvuuden ja nuorten psykopatian välillä ei olisi yhteyttä (O’Neill ym., 2003). Näihin tuloksiin on tutkijoiden mukaan voinut kuitenkin vaikuttaa menetelmien epätarkkuus, sillä tiedot vanhempien päihdeongelmista perustuivat nuoren kertomaan. Tutkimustulosten ristiriitaisuuden vuoksi aihetta on tärkeää selvittää lisää. Tutkimuksen toinen hypoteesi olikin, että vanhempien itsensä raportoimat päihdeongelmat ennustavat korkeampaa psykopatiapiirteiden määrää nuorella. 1.5.2.3 Vanhempien rikollisuus Tutkimukset ovat viitanneet siihen, että vanhempien rikollisuus on yhteydessä jälkikasvun psykopatiapiirteisiin. Isän vankilassaolon tutkittavan ollessa lapsi on havaittu ennustavan tutkittavan keski-iässä ilmentyvää psykopatiaa (Farrington, 2007). Lisäksi vanhempien rikosrekisterillä on pystytty ennustamaan nuoren psykopatiaa (Krischer & Sevecke, 2008). Harris kollegoineen (2001) osoitti rakenneyhtälömalleihin pohjautuvassa tutkimuksessaan antisosiaalisen vanhemmuuden – mukaan lukien vanhempien rikollisuuden – olevan yhteydessä nuorten psykopatiapiirteiden korkeampaan määrään. Kyseisessä tutkimuksessa antisosiaalinen vanhemmuus koostui vanhempien rikollisuuden lisäksi vanhempien päihteidenkäytöstä, vanhempien taholta tapahtuvasta nuoren fyysisestä ja psyykkisestä hyväksikäytöstä sekä perheväkivallan todistamisesta, jotka kaikki latautuivat antisosiaaliselle vanhemmuudelle vahvemmin kuin vanhempien rikollisuus. Tämän vuoksi Harrisin ja kollegojen tutkimustulokset antavat vain löyhästi tukea vanhempien rikollisuuden ja nuorten psykopatian yhteydelle. Yhteys vanhempien rikollisuuden ja nuorten psykopatiapiirteiden välillä ei ole kuitenkaan täysin selvä, sillä kaikissa tutkimuksissa yhteyttä ei ole havaittu. Esimerkiksi Campbellin ja kumppaneiden (2004) tutkimuksessa perheenjäsenten rikosrekisterien ja nuoren psykopatian välillä ei havaittu olevan yhteyttä korrelaatioiden perusteella tarkasteltuna. Psykopatiapiirteitä arvioitiin kuitenkin pelkkien rekisteritietojen pohjalta, ja tämä epätarkkuus on voinut vaikuttaa Campbellin ja kollegojen (2004) tuloksiin. Tutkimustiedon ristiriitaisuuden ja puutteellisuuden vuoksi 12 tutkimuksen kolmanneksi hypoteesiksi asetettiin, että vanhempien rikollisuus ennustaa korkeampaa psykopatiapiirteiden määrää nuorella. 1.5.2.4 Vanhemmuus Monien vanhemmuuteen liittyvien tekijöiden on osoitettu olevan yhteydessä jälkikasvun psykopatiapiirteisiin. Nuoren retrospektiivisesti raportoima heikko suhde vanhempiinsa ennustaa tutkimusten mukaan nuoren psykopatiapiirteiden korkeaa määrää (Gao ym., 2010). Lisäksi nuoren ja vanhemman välisen huonosti toimivan kommunikaatiotyylin on havaittu ennustavan psykopatiaan liittyvien interpersoonallisen kylmyyden piirteiden korkeaa määrää (engl. interpersonal callousness) nuorella (Pardini & Loeber, 2008). Kaikissa tutkimuksissa ei kuitenkaan ole havaittu edellisten kaltaisia yhteyksiä. Esimerkiksi Campbell ja kollegat (2004) eivät löytäneet tutkimuksessaan yhteyttä nuoren ja vanhemman suhteen laadun ja nuoren psykopatiapiirteiden määrän väliltä. Nuoren ja vanhemman välisen suhteen laadun arviointi pohjautui kuitenkin kattaviin rekisteritietoihin, joiden Campbell ja kumppanit (2004) ovat myöhemmin todenneet olevan riittämätön tietolähde. Jotkut tutkimukset ovat viitanneet epäjohdonmukaisen vanhemmuuden (engl. parental disharmony), kovan kurin sekä fyysisten rangaistuskeinojen olevan yhteydessä nuoruus- ja aikuisiän psykopatiapiirteiden korkeaan määrään (Molineuvo, Pardo, González & Torrubia, 2014; Pardini & Loeber, 2008). Myös lapsuuden hyväksikäyttö- ja laiminlyöntikokemukset ennustavat monien tutkimusten mukaan nuoren psykopaattisia piirteitä (Campbell ym., 2004; O’Neill ym., 2003). Vanhempien heikko valvonta näyttää olevan psykopatian riskitekijä. Vanhempien heikolla valvonnalla on tutkimuksissa viitattu esimerkiksi puutteellisiin nuorelle asetettuihin rajoihin sekä vanhempien tietämättömyyteen siitä, missä, miten ja kenen kanssa heidän lapsensa viettää vapaaaikaansa. Lapsuusaikaisen vanhempien heikon valvonnan on osoitettu ennustavan psykopatiapiirteiden korkeaa määrää sekä nuorena että aikuisena (Auty ym., 2015; Molineuvo ym., 2014). Edellä mainitut tutkimukset olivat poikittaistutkimuksia, joissa vanhempien valvontaa arvioitiin tutkittavan lapsuusaikaan liittyvien muistikuvien perusteella. Yhteyttä ei ole selvitetty seurantatutkimuksilla. Tutkimuksen neljäs hypoteesi oli, että vanhempien vähäinen nuoren valvonta ennustaa korkeampaa psykopatiapiirteiden määrää nuorella. Aiemmissa tutkimuksissa vanhempien valvontaan on luettu myös vanhempien tietämys nuoren elämästä, eikä valvontaa ja tietämystä ole 13 tiettävästi tarkasteltu erillisinä ilmiöinä suhteessa psykopatiaan. Sen vuoksi tämän tutkimuksen viidenneksi hypoteesiksi asetettiin, että valvonnan lisäksi myös vanhempien vähäinen tietämys nuoren elämästä ennustaa korkeampaa nuoren psykopaattisten piirteiden määrää. On esitetty, että vanhempien valvonta ja muut vanhemmuuden laatuun liittyvät tekijät vaikuttavat psykopatian kehittymiseen altistamalla nuoren antisosiaaliselle käytökselle (Campbell ym., 2004). Tulokset poikittaistutkimuksista tukevat tätä näkemystä (Molinuevo ym., 2014; Villar-Torres, Luengo, Romero, Sobral & Gómez-Fraguela, 2014), mutta aihetta ei ole tutkittu pitkittäisasetelmilla. Vanhemmuuteen liittyvät tekijät vaikuttavat pitkittäistutkimusten mukaan moraalin ja omatunnon kehittymiseen varhaislapsuudessa ja psykopatian interpersoonallisten piirteiden määrään nuoruudessa (Kochanska & Murray, 2000; Laible & Thompson, 2002; Pardini & Loeber, 2008). Vanhemmuustekijöiden ja psykopatian välinen yhteys voi siis selittyä myös tätä kautta. 1.5.2.5 Sosiaalipalvelujen käyttö Monissa tutkimuksissa on tullut esiin sosiaalipalvelujen käytön ja psykopaattisten piirteiden yhteys: sosiaalipalvelujen käyttöhistorian tai vaihtoehtoisten asumisjärjestelyjen on todettu ennustavan nuorten psykopatiapiirteiden korkeaa kokonaismäärää (Campbell ym., 2004; Krischer & Sevecke, 2008). Tähän mennessä tehdyt tutkimukset ovat kuitenkin pohjautuneet joko rekisteritietoihin tai nuoren retrospektiiviseen raportointiin, eikä aiheesta ole tehty juurikaan tutkimuksia, joissa sosiaalipalvelujen käyttöä olisi kartoitettu tietoa vanhemmilta. Tutkimuksen kuudentena hypoteesina oli, että vanhemmilta kartoitettu nuoren sosiaalipalvelujen käyttöhistoria ennustaa korkeampaa psykopatiapiirteiden määrää nuorella. Krisher ja Sevecke (2008) ovat esittäneet, että yhteys sosiaalipalvelujen käytön ja psykopatian välillä indikoisi perheen varhaisia ongelmia, nuoren kurin ja kiintymyksen puutteita sekä ongelmia sosiaaliseen ympäristöön sopeutumisessa. Sekä retrospektiivisesti itseraportoidun että seurantatutkimuksessa tarkastellun lapsuuden aikaisen perheen sekasortoisuuden onkin osoitettu olevan yhteydessä aikuisuuden psykopatiaan (Auty ym., 2015; Farrington, 2007). 14 1.5.2.6 Sosioekonominen asema Myös perheen sosioekonomisen aseman on havaittu olevan yhteydessä aikuisten psykopatiaan, mutta aihetta on tutkittu melko vähän. Esimerkiksi Farringtonin (2007) pitkittäistutkimuksessa lapsuusaikainen perheen matala tulotaso ennusti keski-iässä arvioitua psykopatiaa. Myös lapsuusaikaisen isän työttömyyden on todettu ennustavan aikuisiän psykopatiaa (Auty ym., 2015). Sosioekonomisen aseman ja nuorten psykopatiapiirteiden yhteydestä ei ole tehty juurikaan tutkimuksia. Sosioekonomisen aseman on kuitenkin osoitettu olevan yhteydessä nuorten antisosiaaliseen käyttäytymiseen ja käytösongelmiin (ks. Piotrowska, Stride, Croft & Rowe, 2014). Tutkimuksen seitsemänneksi hypoteesiksi asetettiin, että matalat keskimääräiset vuositulot siinä taloudessa, jossa nuori asuu, ennustavat korkeampaa psykopatiapiirteiden määrää nuorella. On esitetty, että perheen varallisuus ja työllisyys vaikuttaisi psykopatian kehittymiseen juuri antisosiaalisten piirteiden kehittymisen kautta (Blair, Peschardt, Budhani, Mitchell & Pine, 2006). Blairin ja kollegojen näkemyksen (2006) mukaan vähävaraisuus määrittelee, missä määrin lapsen on mahdollista saavuttaa tavoitteensa rikkomatta sosiaalisia normeja. Psykopatian emotionaalisia puutoksia omaavilla lapsilla tai nuorilla voi jo valmiiksi olla kohonnut riski oppia käyttämään antisosiaalisia keinoja tavoitteidensa saavuttamiseen, joten vähävaraisuus voi vaikuttaa psykopatiapiirteitä omaavien lasten käyttäytymiseen erityisen haitallisesti (Blair ym., 2006). 1.5.2.7 Tarve psykososiaalisten riskitekijöiden tutkimiselle Tähän mennessä tehdyt tutkimukset viittaavat siis siihen, että perhetaustaan liittyvät tekijät vaikuttavat osaltaan psykopaattisten piirteiden kehittymiseen. Aihetta on kuitenkin tutkittu melko vähän. Joidenkin riskitekijöiden osalta tulokset ovat olleet ristiriitaisia, eikä niiden roolia tunneta vielä täysin. Joitain riskitekijöitä on tutkittu vain suhteessa aikuisten psykopatiaan, eikä niiden yhteyttä nuoruudessa esiintyviin psykopatiapiirteisiin ole todennettu. Koska tutkimusten mukaan nuorten ja aikuisten psykopatiassa on joitain eroja, on tärkeää tutkia riskitekijöiden suhdetta psykopatiapiirteisiin myös nuorilla. Psykopatian riskitekijöiden vertailu nuorten ja aikuisten välillä antaisi osaltaan tukea jossain määrin kiistellyn nuorten psykopatian olemassaolon puolesta tai sitä vastaan. 15 Rinnakkaisinformanttien käyttö psykopatian riskitekijöitä tarkastelleissa tutkimuksissa on ollut melko vähäistä, vaikka psykopatiaan liittyvä vaikutelmanluonti ja patologinen valehtelu voivat mahdollisesti vaikuttaa siihen, mitä psykopaatit kertovat tutkimustilanteessa (Auvinen-Lintunen & Häkkänen-Nyholm, 2009). Tutkijat ovatkin peräänkuuluttaneet vaihtelevien tietolähteiden käyttöä nuorten psykopatiaa ja riskitekijöitä arvioitaessa (Campbell ym., 2004; Krischer & Sevecke, 2008). Lisäksi Rubio ja kollegat (2014) ovat tuoneet esiin monien psykososiaalisten riskitekijöiden samanaikaisen tutkimisen tärkeyden, jotta voidaan varmistua siitä, että yhden riskitekijän vaikutus ei selity toisella riskitekijällä – monet psykososiaaliset tekijät kun ovat tiiviissä yhteydessä toisiinsa. Esimerkiksi vanhemmuuteen liittyvien negatiivisten tekijöiden yhteys jälkikasvun psykopatiaan on osoitettu monissa tutkimuksissa, mutta tämä yhteys voi selittyä myös jollain päällekkäisellä riskitekijällä, tai vaihtoehtoisesti vanhemmuuden piirteet voivat selittää jonkin muun riskitekijän vaikutusta nuoren psykopatiaan. Nuorten psykopatian riskitekijöiden tarkempi tuntemus on tärkeää, jotta psykopatian kehittymiselle alttiit yksilöt voidaan tunnistaa ja piirteiden kehittymiseen voidaan puuttua varhain. Riskitekijöiden parempi tunteminen voi edesauttaa preventiivisten toimenpiteiden ja hoitomenetelmien kehittämistä ja kohdentamista. Tällä tavoin voidaan mahdollisesti vähentää sekä psykopatian esiintyvyyttä että psykopaattien aiheuttamia haittoja ja kustannuksia niin yksilöille kuin yhteiskunnalle. 1.5.3 Riskitekijöiden kumulatiivisuus Kehityspsykologian alalla on yleistynyt kumulatiivisen riskin eli usealle riskitekijälle altistumisen (engl. cumulative risk; multiple risk factor exposure) tutkiminen erilaisten häiriöiden ja muiden negatiivisten kehityksellisten seurausten taustalla (ks. Evans, Li & Sepanski Whipple, 2013). On havaittu, että usealle riskitekijälle altistumisella on huonommat kehitykselliset seuraukset kuin yksittäisen riskitekijän omaamisella (Evans ym., 2013). Vaikuttaa myös siltä, että ratkaisevampaa on se, kuinka monelle riskitekijälle lapsi tai nuori altistuu, kuin se, mitä spesifejä riskitekijöitä hänellä on (Sameroff, Seifer & McDonough, 2004). Vaikka yksittäin tutkittuna tietyillä riskitekijöillä ei olisikaan tilastollisesti merkitsevää itsenäistä vaikutusta kehitykselliseen lopputulemaan, voi niiden samanaikaisella esiintymisellä olla suuri vaikutus (Sameroff, Seifer, Zax & Barocas, 1987). Riskitekijöiden määrällä pystytään sekä poikittais- että pitkittäistutkimusten 16 mukaan ennustamaan monia kehityksellisiä seurauksia, kuten akateemista menestystä, kognitiivista kehitystä, psykologista hyvinvointia, eksternalisoivia ja internalisoivia psyykkisiä oireita, käytösongelmia, antisosiaalisuutta ja sosiaalisia taitoja (Evans ym., 2013). Vaikka psykopatian riskitekijöitä tunnetaankin jo jonkin verran, ei riskitekijöiden lukumäärän vaikutusta psykopatiaan ole juurikaan tutkittu. Yksi harvoista aihetta käsitelleistä tutkimuksista on Farringtonin pitkittäistutkimus (2007), jossa ennustettiin erilaisilla lapsuusaikaisilla riskitekijöillä 48-vuotiaana arvioitua psykopatiaa. Kyseisessä tutkimuksessa lapsuusaikaisina riskitekijöinä tutkittiin lapsen pelottomuutta ja keskittymisvaikeuksia, äidin masennusta, isän vankeustuomiota, sukulaisten rikollisuutta ja perheen matalaa tulotasoa. Farrington osoitti tutkimuksessaan, että aikuisiän psykopatian todennäköisyys kasvaa, mitä useampi lapsuusaikainen psykososiaalinen riskitekijä henkilöllä on. Samasta aineistosta on tehty myös toinen kumulatiivista riskiä ja aikuisiän psykopatiaa tarkastellut tutkimus. Piquero kollegoineen (2012) tarkasteli erilaisten lapsuuden ympäristöön liittyvien riskitekijöiden lukumäärän yhteyttä aikuisiän psykopatiaan. Tulokset osoittivat, että mitä enemmän tutkittavalla oli lapsuusaikaisia riskitekijöitä, sitä enemmän hänellä keskimäärin oli psykopatiapiirteitä aikuisiällä. Tutkimuksia riskitekijöiden kumulatiivisuudesta nuorten psykopaattisten piirteiden taustalla ei ole tehty ilmeisesti ollenkaan, mutta aihetta olisi tärkeää tutkia. Mikäli useille riskitekijöille altistumisella pystyttäisiin ennustamaan myös nuorten psykopatiaa, auttaisi tämä tieto interventioiden kohdentamista kahdeksanneksi hypoteesiksi psykososiaalisten ja psykopatian asetettiin, riskitekijöiden että korkea kehityskulun perheeseen lukumäärä katkaisemista. ja on Tutkimuksen vanhemmuuteen yhteydessä liittyvien korkeampaan psykopatiapiirteiden määrään nuorella. 1.6 Tutkimusongelmat ja hypoteesit Tutkimuksen ensimmäisenä tavoitteena oli selvittää, ennustavatko vanhemman tai muun läheisen aikuisen raportoimat, perheeseen ja vanhemmuuteen liittyvät psykososiaaliset riskitekijät nuoren psykopaatiapiirteiden määrää. Tähän tutkimusongelmaan liittyen asetettiin aiempien tutkimustulosten perusteella seitsemän hypoteesia: (1) vanhempien mielenterveysongelmat, (2) 17 vanhempien päihdeongelmat, (3) vanhempien rikollisuus, (4) vanhemman vähäinen valvonta ja (5) tietämys nuoren elämästä, (6) nuoren sosiaalipalvelujen käyttöhistoria sekä (7) perheen matalat keskimääräiset vuositulot ennustavat korkeampaa psykopaattisten piirteiden määrää nuorella. Tutkimuksen toisena tavoitteena oli tutkia, ennustaako vanhemman tai muun läheisen aikuisen raportoimien, perheeseen ja vanhemmuuteen liittyvien psykososiaalisten riskitekijöiden lukumäärä nuoren psykopaattisia persoonallisuuspiirteitä. Tähän tutkimusongelmaan liittyen asetettiin kahdeksas hypoteesi: (8) perheeseen ja vanhemmuuteen liittyvien psykososiaalisten riskitekijöiden korkea lukumäärä on yhteydessä korkeampaan psykopatiapiirteiden määrään nuorella. 18 2. Menetelmät 2.1 Tutkittavat Tämän tutkimuksen aineisto syntyi osana The Pathways to Desistance –pitkittäistutkimusta, jossa seurattiin nuorisorikollisten varttumista nuoruudesta varhaisaikuisuuteen. Tutkittavat kerättiin ja mittaukset tehtiin vuosien 2000–2003 aikana Yhdysvalloissa Phoenixin kaupungissa Arizonassa ja Philadelphian kaupungissa Pennsylvaniassa. Tutkimukseen sopivat tutkittavat seulottiin paikallisissa nuorten ja aikuisten oikeuslaitoksissa rikoksista tuomittujen nuorten joukosta. Tutkittavat olivat syyllistyneet vakaviin rikoksiin (engl. felony), lukuunottamatta muutamaa lievistä (engl. misdemeanor) omaisuusrikoksista, seksuaalirikoksista tai aseisiin liittyvistä rikoksista tuomittua tutkittavaa. Huumausainerikoksista tuomittujen miespuolisten tutkittavien osuus rajoitettiin 15 prosenttiin, jotta vältettiin huumausainerikollisten yliesiintyvyys aineistossa. Kaikkia sopivan ikäisiä, rikoksesta tuomittuja nuoria naisia pyydettiin mukaan tutkimukseen, vaikka heidät olisi tuomittu huumausainerikoksesta. Tutkimukseen pyydettiin 2008 nuorta, jotka katsottiin tutkimukseen sopiviksi iän, syytteen ja taustatietojen riittävyyden perusteella. 20 prosenttia heistä kieltäytyivät osallistumasta tutkimukseen. Alkuperäisen tutkimuksen otoskoko oli 1354, mutta tämän tutkimuksen otoskoko oli keskeisten tietojen puuttumisesta johtuen maksimissaan 1293. Puuttuvista tiedoista johtuen otoskoko vaihteli tutkittavasta muuttujasta riippuen välillä 893–1153. Tutkittavat olivat rikoksentekohetkellä 14–17-vuotiaita ja tutkimushetkellä 14–19 -vuotiaita (keski-ikä: 16.05 vuotta). 1117 heistä oli miehiä ja 176 naisia. 41.2 % tutkittavista oli etniseltä taustaltaan afroamerikkalaisia eli tummaihoisia, 20.5 % valkoisia ja 33.6 % latinalaisamerikkalaista syntyperää olevia eli latinoja. Loput 4.7 % tutkittavista olivat etniseltä taustaltaan Pohjois-Amerikan alkuperäisväestöä, aasialaisia tai muuhun etniseen ryhmään kuuluvia. 19 2.2 Tutkimuksen kulku Tutkittavilta ja alle 18-vuotiaiden tutkittavien huoltajilta pyydettiin suostumus tutkimukseen osallistumiseen. Nuorilta kerättiin haastattelussa tietoja demografisista tekijöistä sekä psykopaattisista piirteistä. Myös jokaisen tutkittavan nuoren huoltaja tai muu läheinen aikuinen pyrittiin haastattelemaan liittyen perhetaustaan. Rinnakkaishaastattelu saatiin 89 prosentista tutkittavista. Data kerättiin tietokoneavusteisilla haastatteluilla. Kaikki kysymykset ja niiden esittämisen määrittelevät mallit oli ohjelmoitu kannettaviin tietokoneisiin. Koulutetut haastattelijat lukivat kunkin osion ääneen ja yksityisyyden maksimoimiseksi vastaajilla oli mahdollisuus vastata tietokoneen näppäimistöä luottamuksellisuuden käyttäen. turvaamiseksi Vastaajia noudatettiin rohkaistiin USA:n rehelliseen vastaustyyliin oikeusministeriön ja tietosuojalakia. Haastattelut järjestettiin paikoissa, joissa osallistujat tunsivat olosa kaikkein mukavimmaksi: tutkittavien kotona, laitoksissa joihin tutkittavat oli sijoitettuna, tai julkisilla paikoilla kuten kirjastoissa. 2.3 Arviointimenetelmät Demografiset tiedot. Demografisia tietoja kartoitettiin tutkittavia haastattelemalla. Haastattelussa tiedusteltiin ikää, sukupuolta ja etnistä taustaa. Etninen tausta jaettiin kuuteen ryhmään: valkoiset, tummaihoiset, latinot, aasialaiset, Pohjois-Amerikan alkuperäisväestöön kuuluvat ja muut. Koska etnisyydeltään aasialaisia, alkuperäiskansaan kuuluvia ja muihin etnisiin ryhmiin kuuluvia oli vain vähän, muodostettiin näistä kolmesta ryhmästä oma ryhmänsä “muut”. Psykopaattiset piirteet. Nuorten psykopaattisia piirteitä mitattiin The Psychopathy Checklist: Youth Version (PCL: YV; Forth ym., 2003) –menetelmällä. PCL: YV on tarkoitettu 12–18 –vuotiaiden nuorten arviointiin ja on johdettu aikuisten psykopatian arviointimenetelmä Psychopathy ChecklistRevisedista (PCL-R, Hare, 1991) nuorille soveltuvaksi pudottamalla pois nuorille sopimattomia osioita ja modifioimalla joitain uudelleen. Menetelmä koostuu 20 piirrettä kuvaavasta osiosta, jotka 20 keskittyvät neljään käyttäytymisen osa-alueeseen: interpersoonalliseen (4 osiota), affektiiviseen (4 osiota), behavioraaliseen (5 osiota) ja epäsosiaaliseen (5 osiota) ulottuvuuteen. Kukin osio pisteytetään kolmiportaisella asteikolla (0 = ”Piirre ei sovi nuoreen”, 1 = ”Piirre sopii nuoreen jossain määrin” ja 2 = ”Piirre sopii nuoreen”) kokonaispistemäärän vaihdellessa 0 ja 40 välillä. PCL: YV:n osiot on kuvattu Taulukossa 1. Psykopaattisten piirteiden arviointi pohjautuu yleensä 60–90 minuuttia kestävään puolistrukturoituun haastatteluun sekä rekisteritietoihin. The Pathways to Desistance -tutkimuksessa ei ollut kuitenkaan mahdollista suorittaa psykopatiaa arvioivaa haastattelua PCL: YV:n kehittäjien suosittelemassa laajuudessa. Sen sijaan kaikki PCL: YV:n haastatteluvihon kysymykset sisällytettiin muuhun tutkittaville tehtävään haastattelupatteristoon. Lähes kaikki kysymykset olivat esitysmuodoltaan avoimia kuten PCL: YV:n kehittäjät ovat suositelleet. Haastattelijat laativat haastattelussa esiin tulleiden, psykopatiaan liittyvien vastausten pohjalta nuoren psykopaattisia piirteitä tiivistävän raportin. Tämän raportin sekä oikeusrekistereistä ja huoltajan tai muun läheisen aikuisen haastattelusta saatujen tietojen pohjalta haastattelija täytti PCL: YV -arviointilomakkeen ja laski psykopaattisten piirteiden määrää kuvaavan kokonaispistemäärän. PCL: YV:n arvioinnin haastavuuden vuoksi kaikki haastattelijat suorittivat koulutuksen liittyen menetelmän käyttöön. PCL: YV:llä on raportoitu olevan hyvä erottelu- ja ennustevaliditeetti (Schmidt, McKinnon, Chattha & Brownlee, 2006). PCL: YV:n kokonaispistemäärän reliabiliteetti (Cronbachin alfa) tässä aineistossa oli .87. Arvioitsijoiden välistä yhdenmukaisuutta kuvaava reliabiliteettikerroin (ICC) oli kokonaispistemäärälle .92. Perheeseen liittyvät psykososiaaliset riskitekijät. Perheeseen liittyviä psykososiaalisia riskitekijöitä arvioitiin haastattelemalla tutkittavan huoltajaa tai muuta läheistä aikuista. 69 prosentilla tutkittavista rinnakkaisinformantti oli äiti, 12 prosentilla isä, 7 prosentilla isovanhempi, 4 prosentilla sisarus ja 7 prosentilla joku muu sukulainen tai ystävä. Rinnakkaishaastattelussa kysyttiin tietoja siitä, onko nuori ollut koskaan yötä sijaiskodissa, turvakodissa tai kuntoutuslaitoksessa. Näiden tietojen pohjalta muodostettiin uusi dikotominen muuttuja Sosiaalipalvelujen käyttöhistoria, joka sai arvon 0, jos nuori ei ollut koskaan ollut yötä 21 missään kolmesta paikasta, ja arvon 1, jos oli ollut yötä jossain niistä. Rinnakkaisinformantilta tiedusteltiin myös, onko mielenterveyshäiriöitä, nuoren onko biologisilla biologisilla vanhemmilla vanhemmilla ollut koskaan osastohoitoa diagnosoitu vaativia huume- tai alkoholiongelmaa sekä onko biologisia vanhempia koskaan pidätetty tai ovatko he saaneet vankilatuomioita. Näistä biologisia vanhempia koskevista tiedoista muodostettiin kolme uutta dikotomista muuttujaa tiivistäen vanhempien mielenterveyshäiriöhistoriaa, päihdeongelmia ja rikollisuutta. Muuttujat saivat arvon 0, jos kummallakaan vanhemmista ei esimerkiksi ollut historiaa osastohoitoa vaatineista mielenterveyshäiriöistä ja vastaavasti arvon 1, jos jommalla kummalla tai kummallakin vanhemmista oli esimerkiksi historiaa osastohoitoa vaatineista mielenterveyshäiriöistä. Ilmeisesti koodausvirheestä johtuen tietoa oli tarjolla vain toisen vanhemman päihdehäiriöistä: sekä äidin että isän päihdeongelmia koskevat tiedot olivat datassa keskenään identtiset. Tässä tutkimuksessa puhutaankin vanhempien päihteidenkäytöstä, mutta on tärkeää huomioida, että muuttuja viittaa vain jompaan kumpaan vanhemmista. Rinnakkaisinformanteilta tiedusteltiin myös keskimääräisiä vuosituloja siitä taloudesta, jossa nuori asui. Muuttuja oli koodattu järjestysasteikolliseksi arvojen vaihdellessa välillä 1–7 (1 = 7500 dollaria tai vähemmän, 2 = 7501–15 000 dollaria, 3 = 15 001–25 000 dollaria, 4 = 25 001–35 000 dollaria, 5 = 35 001–50 000 dollaria, 6 = 50 001–75 000 dollaria, 7 = 75 001 dollaria tai enemmän). Jotta oltaisiin saatu täsmällisempää tietoa tulojen määrästä asukasta kohden, oltaisiin tarvittu tietoa siitä, kuinka monesta lapsesta, nuoresta ja aikuisesta tutkittavan talous koostui. Tätä tietoa ei oltu kuitenkaan kerätty, joten analyysit tehtiin myös sellaisella muuttujalla, joka ilmaisi talouden keskimääräisiä vuosituloja jaettuna talouden asukkaiden lukumäärällä. Tulokset pysyivät samanlaisina, jonka vuoksi analyyseissä päätettiin käyttää alkuperäistä, talouden keskimääräisiä vuosituloja ilmaisevaa muuttujaa. Joidenkin tutkittavien kohdalla puuttui tietoja perheeseen liittyvistä riskitekijöistä, sillä jotkut rinnakkaisinformantit eivät tahtoneet vastata kaikkiin kysymyksiin. Vanhemman tietämys nuoren elämästä ja vanhemman nuoreen kohdistuva valvonta. Vanhemmuuteen ja vanhemman ja nuoren väliseen suhteeseen liittyviä tekijöitä tutkittiin tarkastelemalla vanhemman tietämystä nuoren elämästä ja vanhemman nuoreen kohdistuvan valvontaa. Nuoren valvontaan liittyviä vanhemmuuskäytäntöjä mitattiin Steinbergin, Lambornin, Dornbushin ja Darlingin (1992) tekemän kyselyn pohjalta kehitetyllä The Parental Monitoring 22 inventory –asteikolla. Asteikon kysymykset esitettiin vain, jos rinnakkaisinformantti oli asunut tutkittavan kanssa viimeisen kuuden kuukauden sisällä ja jos rinnakkaisinformantti oli tutkittavan biologinen vanhempi, adoptiovanhempi, sijaisvanhempi, isä- tai äitipuoli, biologinen isovanhempi, avopuoliso tai muu sukulainen. Se, asuiko rinnakkaisinformantti tutkittavan kanssa tutkimushetkellä samassa taloudessa ratkaisi, esitettiinkö rinnakkaisinformantille kysymykset liittyen sekä vanhemman tietämykseen nuoren elämästä että vanhemman nuoreen kohdistuvaan valvontaan liittyvät osiot vai pelkästään vanhemman tietämykseen liittyvät osiot. Asteikko koostuu yhdeksästä osiosta, joista viisi mittaa vanhemman tietämystä tutkittavan nuoren elämästä (esim. ”Kuinka paljon tiedät siitä, miten nuori viettää vapaa-aikaansa?”) ja joihin vastataan 4-portaisella Likert-asteikolla (1 = ”En tiedä ollenkaan”, 4 = ”Tiedän kaiken”). Nämä kysymykset kysyttiin niiltäkin rinnakkaisinformanteilta, jotka eivät tutkimushetkellä asuneet tutkittavan kanssa samassa taloudessa. Vanhempien tietämystä kuvastava muuttuja muodostettiin laskemalla keskiarvo viidestä vanhempien tietämystä mittaavasta osiosta. Validin muuttujan muodostamiseen vaadittiin vastaus vähintään neljästä osiosta. Lisäksi tutkittavan kanssa tutkimushetkellä asuville vanhemmille tai muille rinnakkaisinformanteille esitettiin neljä osiota, joilla arvioitiin millä tavoin ja kuinka paljon vanhemmat valvoivat tutkittavan käyttäytymistä (esim. ”Kuinka usein sovitte nuorelle kotiintuloajan viikonloppuilloille?”). Näihin osioihin vastattiin 4-portaisella Likert-asteikolla (1 = ”Ei koskaan”, 4 = ”Aina”). Vanhempien valvontaa kuvastava muuttuja muodostettiin laskemalla keskiarvo kolmesta osiosta. Jotta validi keskiarvo pystyttiin laskemaan, vaadittiin kaikkiin kolmeen osioon vastaus. Joidenkin tutkittavien kohdalla puuttui tietoja vanhempien tietämyksestä ja valvonnasta, sillä kaikki rinnakkaisinformantit eivät tahtoneet vastata kaikkiin kysymyksiin. Perhetaustaan liittyvien riskitekijöiden lukumäärä. Perhetaustaan liittyvien riskitekijöiden lukumäärää kuvastamaan luotiin uusi summamuuttuja. Perheeseen ja vanhemmuuteen liittyvistä muuttujista (vanhempien päihteidenkäyttö; vanhempien mielenterveysongelmat; vanhempien päihdeongelmat; vanhempien tietämys nuoren elämästä; vanhempien nuoreen kohdistuva valvonta; talouden keskimääräiset vuositulot; nuoren sosiaalipalvelujen käyttöhistoria) tehtiin ensin dikotomisia, riskiä ilmaisevia muuttujia Dummy-koodauksella. Kukin muuttuja sai arvon 0, mikäli 23 tutkittavalla ei ollut muuttujan ilmaisemaa riskitekijää (esim. mikäli kummallakaan vanhemmista ei ollut ollut osastohoitoa vaativaa mielenterveyshäiriötä) ja arvon 1, jos hänellä oli kyseinen riskitekijä (esim. mikäli jommalla kummalla tai kummallakin vanhemmista oli ollut osastohoitoa vaativa mielenterveyshäiriö). Järjestys- (talouden keskimääräiset vuositulot) ja välimatka-asteikollisille muuttujille (vanhemman tietämys nuoren elämästä; vanhemman nuoreen kohdistuva valvonta) valittiin kullekin sopiva katkaisupiste ilmaisemaan riskirajaa. Katkaisupisteenä käytettiin kaikkien muuttujien kohdalla alakvartiilia, joka on laajasti käytetty riskiraja kumulatiivisen riskin tutkimuksissa (Evans, Li & Sepanski Whipple, 2013). Katkaisupisteen ylittävien tutkittavien ei katsottu olevan riskissä saaden kyseisellä muuttujalla arvon 0, ja vastaavasti katkaisupisteen alle jäävän alimman neljänneksen katsottiin olevan riskissä saaden arvon 1. Vuosituloja ilmaisevan muuttujan katkaisupisteeksi valittiin 15 000 dollaria, jota lähimpänä alakvartiili oli. Vanhemman tietämys –muuttujan katkaisupisteeksi valittiin 2.20 ja vanhemman valvonta –muuttujan 2.67. Dummy-koodatuista perhe- ja vanhemmuusmuuttujista luotiin uusi summamuuttuja, joka vaihteli välillä 0–7 (0 = ei yhtään riskitekijää, 7 = 7 riskitekijää). Koska 5–7 riskitekijää omaavia oli hyvin vähän (n = 26), muodostettiin heistä yhteinen ryhmä, joka sisälsi tutkittavat, joilla oli 5–7 riskitekijää. Lopullinen perheeseen ja vanhemmuuteen liittyvien riskitekijöiden lukumäärää ilmaiseva muuttuja vaihteli näin arvoiltaan välillä 0–5 (0 = ei yhtään riskitekijää, 5 = 5–7 riskitekijää). 2.4 Tilastolliset analyysit Perhetaustaan liittyvien riskitekijöiden vaikutuksia psykopaattisten piirteiden määrään selvitettiin lineaarisen regressioanalyysin avulla. Regressiomalleissa tarkasteltiin ensin kunkin riskitekijän itsenäistä vaikutusta psykopatiapiirteisiin ilman muiden riskitekijöiden vaikutusten vakiointia. Näin tehtiin seitsemän regressioanalyysiä, jossa riippuvana muuttujana oli psykopaattisten piirteiden määrä ja riippumattomana muuttujana analyysistä riippuen yksittäinen riskitekijä (vanhempien mielenterveysongelmat, vanhempien päihdeongelmat, vanhempien rikollisuus, vanhempien tietämys, vanhempien valvonta, nuoren sosiaalipalvelujen käyttöhistoria ja talouden keskimääräiset 24 vuositulot). Seuraavassa regressiomallissa psykopaattisia piirteitä selitettiin kaikilla riskitekijöillä yhdessä, jolloin päästiin tarkastelemaan yksittäisten riskitekijöiden itsenäisiä vaikutuksia psykopatiapiirteisiin, kun muiden riskitekijöiden vaikutukset oli vakioitu. Tässä regressiomallissa riippumattomia muuttujia olivat kaikki edellä mainitut riskitekijät. Perhetaustaan liittyvien riskitekijöiden lukumäärän vaikutusta psykopaattisten piirteiden määrään analysoitiin lineaarisella regressioanalyysillä, jossa psykopaattiset piirteet oli riippuva muuttuja ja riskitekijöiden lukumäärä riippumaton muuttuja. Tämä analyysi tehtiin sekä niin, että analyysissä mukana olivat vain ne tutkittavat, joilla ei ollut lainkaan puuttuvia arvoja ja myös moniimputoidulla aineistolla niin, että analyysissä olivat mukana ne, joilla oli 0–2 puuttuvaa arvoa. Koska tulokset eivät juurikaan eronneet toisistaan, päätettiin analyyseissä käyttää aineistona niitä tutkittavia, joilla ei ollut lainkaan puuttuvia arvoja. Imputoidulla aineistolla tehtyjen analyysien tulokset on kuitenkin kuvattu Liitteessä 1. Riskitekijöiden lukumäärän määrittelemien ryhmien välisiä eroja psykopatiapiirteiden keskiarvoisen määrän suhteen tarkasteltiin yksisuuntaisella varianssianalyysillä (ANOVA). Tässä analyysissä riskitekijöiden määrää käsiteltiin riippumattomana kategorisena muuttujana, psykopaattisia piirteitä riippuvana muuttujana. Kaikissa tehdyissä regressioanalyyseissä sekä yksisuuntaisessa varianssianalyysissä taustamuuttujien eli tutkittavan iän, sukupuolen ja etnisyyden vaikutus kontrolloitiin. Tilastolliset analyysit tehtiin IBM SPSS Statistics –ohjelman versiolla 22.0. 25 3. Tulokset 3.1 Katoanalyysi Puuttuvien arvojen satunnaista tai systemaattista esiintyvyyttä tarkasteltiin Littlen MCAR-testillä. Puuttuvat arvot eivät esiintyneet täysin satunnaisesti (χ²(7) = 19.95, p < .01). Puuttuvien arvojen lukumäärän (0, 1, 2, 3 tai enemmän) määrittelemien ryhmien välisiä eroja psykopatiapiirteiden määrän ja iän suhteen tarkasteltiin yksisuuntaisella varianssianalyysillä (ANOVA) ja sukupuolen ja etnisen taustan suhteen χ²-testillä. Tulokset on esitetty Taulukossa 2. Puuttuvien arvojen korkeampi lukumäärä oli yhteydessä korkeampaan psykopatiapiirteiden määrään, korkeampaan ikään ja muuhun kuin valkoiseen etniseen taustaan. Huolimatta tilastollisesti merkitsevästä yhteydestä olivat efektikoot hyvin pieniä sekä psykopaattisten piirteiden (η2 = .008) että iän (η2 = .029) kohdalla. Sukupuolten välillä ei ollut eroa puuttuvien arvojen suhteen. 26 Taulukko 2. Katoanalyysin tulokset. Puuttuvien arvojen lukumäärä p N 0 1 2 3‒ 7 893 91 123 186 Psykopaattiset pirteet .021 15.83 (7.68) 14.08 (7.85) 17.19 (7.47) 16.53 (7.96) Ikä .000 15.95 (1.12) 15.86 (1.24) 16.28 (1.11) 16.45 (1.13) Sukupuoli .943 Mies 86.2 % (770) 86.8 % (79) 85.4 % (105) 87.6 % (163) Nainen 13.8 % (123) 13.2 % (12) 14.6 % (18) 12.4 % (23) Valkoinen 24.0 % (214) 15.4 % (14) 13.8 % (17) 10.8 % (20) Tummaihoinen 40.0 % (357) 42.9 % (39) 38.2 % (47) 48.4 % (90) Latino 31.6 % (282) 39.6 % (36) 42.3 % (52) 34.4 % (64) 4.5 % (40) 2.2 % (2) 5.7 % (7) 6.5 % (12) Etninen tausta Muu .001 Psykopaattisten piirteiden ja iän keskiarvot ja keskihajonnat (ka (kh)) sekä sukupuolen ja etnisen taustan luokkien suhteelliset osuudet ja otoskoot (% (n)) puuttuvien arvojen lukumäärän määrittelemillä luokilla (0, 1, 2 tai 3–7). 3.2 Perustunnusluvut Psykopatiapiirteiden ja perheeseen liittyvien riskitekijöiden perustunnusluvut on esitetty Taulukossa 3. 27 Taulukko 3. Psykopaattisten perustunnusluvut. piirteiden N Psykopaattiset piirteet 1293 Vanhempien mielenterveysongelmat 1153 On ollut mielenterveysongelmia perhetaustaan % (n) riskitekijöiden Ka (kh) Vaihteluväli 15.94 0‒ 39 81.5 (1054) 1147 On rikollista taustaa 38.1 (493) Ei ole rikollista taustaa 50.6 (654) Vanhempien päihdeongelmat liittyvien 7.7 (99) Ei ole ollut mielenterveysongelmia Vanhempien rikollisuus sekä 1110 On ollut päihdeongelmia 17.6 (228) Ei ole ollut päihdeongelmia 68.2 (882) Vanhempien tietämys 990 2.73 (0.78) 1.00-4.00 Vanhempien monitorointi 985 3.18 (0.76) 1.00-4.00 Sosiaalipalveluiden käyttö 1149 On ollut yötä 25.1 (325) Ei ole ollut yötä 63.7 (824) Vuositulot 1070 7500 dollaria tai vähemmän 7501‒ 15 000 dollaria 16.5 (177) 15 001‒ 25 000 dollaria 21.7 (232) 25 001‒ 35 000 dollaria 16.8 (180) 35 001‒ 50 000 dollaria 15.1 (162) 50 001‒ 75 000 dollaria 9.7 (104) 75 001 dollaria tai enemmän 4.9 (52) 15.2 (163) Kaikkien muuttujien otoskoot (N), kategoristen muuttujien vaihtoehtojen suhteelliset osuudet ja otoskoot (% (n)) sekä jatkuvien muuttujien keskiarvot (ka), keskihajonnat (kh) ja vaihteluvälit. 28 3.3 Muuttujien väliset korrelaatiot Psykopatiapiirteiden, perhetaustaan liittyvien riskitekijöiden sekä taustamuuttujien väliset korrelaatiot on esitetty Taulukossa 4. Korrelaatioita tarkastelemalla suurin osa eri riskitekijöiden ja psykopatiapiirteiden määrän välisiä yhteyksiä koskevista hypoteeseista saivat vahvistusta. Korkeampi psykopaattisten piirteiden määrä oli yhteydessä vanhempien mielenterveyshäiriöihin, rikollisuuteen, päihdehäiriöihin ja nuoren sosiaalipalvelujen käyttöhistoriaan sekä vähäisempään vanhempien tietämykseen ja valvontaan. Lisäksi psykopaattisten piirteiden määrä oli yhteydessä korkeampaan ikään ja miessukupuoleen. Korrelaatiot psykopatiapiirteiden ja riskitekijöiden välillä olivat kuitenkin melko alhaisia. Psykopaattisten piirteiden määrä ei ollut tilastollisesti merkitsevässä yhteydessä talouden vuosituloihin eikä etniseen taustaan. Myös monien riskitekijämuuttujien välillä oli tilastollisesti merkitseviä korrelaatioita. Riskitekijämuuttujien välistä multikolineaarisuutta tutkittiin laskemalla muuttujien toleranssi- ja VIF-arvot. Toleranssiarvot vaihtelivat välillä 0.79–0.99 ja VIF-arvot välillä 1.01–1.26, eli ennustavien muuttujien välillä ei ollut multikolineaarisuutta. 29 Taulukko 4. Muuttujien väliset korrelaatiot. 1. 1. Psykopaattiset piireet 2. Vanhempien mielenterveyshäiriöta 3. Vanhempien rikollisuusa 4. Vanhempien päihdehäiriöta 5. Vanhempien tietämys 6. Vanhempien valvonta 7. Talouden vuositulot 8. Sosiaalipalveluiden käyttöa 9. Ikä 10. Sukupuolib 2. 3. 4. 5. 6. 7. 8. 9. 10. 11. a 11. b 11. c 11. d .08** .11** .11** -.29** -.22** -.03 .19** .11** -.07** .01 -.02 -.01 .03 .08** .20** -.01 -.01 -.05 .17** .00 .03 .08** -.02 -.04 -.04 .24** -.09** -.08** -.03 .15** -.02 .05 .07* -.04 -.02 -.00 -.06 -.04 -.06 .20** -.00 .05 .07* .08** -.14** -.02 .44** .04 -.15** -.09** -.00 .06* -.14** .10** -.03 .09** -.10** -.10** -.02 .10** -.10** .02 .01 -.09** .02 .07* .30** -.17** -.10** .02 .00 .06* .03 .11** -.14** -.01 -.02 -.04 .03 -.02 .05 .07* -.04 -.03 .03 11. a Etnisyys: valkoinen 11. b Etnisyys: tummaihoinen 11. c Etnisyys: latino 11. d Etnisyys: muu ** p < .01 * p < .05 a ei = 0, on/kyllä = 1 b mies = 0, nainen = 1 30 3.4 Perhetaustaan liittyvät riskitekijät psykopatiapiirteiden ennustajina Perheeseen ja vanhemmuuteen liittyvien riskitekijöiden yhteydet psykopatiapiirteiden määrään on esitetty Taulukossa 5 ensin niin, että muiden riskimuuttujien vaikutusta ei ole vakioitu (Malli 1), ja toiseksi niin, että muiden riskimuuttujien vaikutukset on vakioitu (Malli 2). Ilman muiden riskitekijöiden vaikutuksen vakiointia nuoren sosiaalipalvelujen käyttöhistoria, vanhempien mielenterveyshäiriöt, rikollisuus ja päihdeongelmat sekä vanhempien vähäinen tietämys ja valvonta ennustivat korkeampaa nuoren psykopaattisten persoonallisuuspiirteiden määrää, mutta talouden vuositulot eivät ennustaneet. Kun muiden riskitekijöiden vaikutukset oli vakioitu, vain vanhempien tietämyksellä, vanhempien valvonnalla ja nuoren sosiaalipalvelujen käyttöhistorialla oli itsenäisesti nuoren psykopaattisten persoonallisuuspiirteiden määrää ennustava vaikutus. Kaikki riskitekijät selittivät yhdessä 12 % nuoren psykopaattisten piirteiden määrän vaihtelusta (F(10,882) = 13.42, p < .001). 31 Taulukko 5. Lineaariset regressioanalyysit, joissa psykopaattisten piirteiden määrää ennustettiin sekä kullakin riskitekijällä erikseen (Malli 1) että kaikilla riskitekijöillä samanaikaisesti (Malli 2). Malli 1 Riskitekijä B Malli 2 95% CI B 95% CI R2a .12 Mielenterveys 2.19** 0.61, 3.76 0.89 0.86, 2.64 Rikollisuus 1.72*** 0.82, 2.61 0.92+ -0.07, 1.91 Päihdehäiriöt 2.17*** 1.05, 3.29 0.76 -0.50, 2.02 Tietämys -2.82*** -3.41, -2.23 -1.95*** -2.63, 1.26 Valvonta -2.21*** -2.83, -1.60 -1.07** -1.77, -0.38 Talouden vuositulot -0.13 -0.40, 0.14 0.02 -0.26, 0.30 3.38*** 2.41, 4.35 2.59*** 1.46, 3.73 Sosiaalipalvelut *** p < .001 ** p < 0.1 * p <0.5 + p <0.10 Malleissa vakioitu sukupuoli, ikä ja etninen tausta. 3.5 Riskitekijöiden lukumäärä psykopatiapiirteiden ennustajana Perheeseen ja vanhemmuuteen liittyvien riskitekijöiden lukumäärällä pystyttiin selittämään 8.6 % piirteiden määrän vaihtelusta (F(4,888) = 22.00, p < .001). Yhden riskitekijän lisäys kasvatti psykopatiapisteitä keskimäärin 1.6:lla pisteellä (B = 1.60, p < .001). Riskitekijöiden lukumäärän vaikutus psykopatiapisteisiin on kuvattu Kuvassa 1. 32 Kuva 1. PCL: YV-pistemäärien keskiarvot ja 95 %:n luottamusvälit kullakin riskitekijöiden lukumäärän tasolla. 33 4. Pohdinta Tutkimuksen ensimmäisenä tavoitteena oli selvittää perheeseen ja vanhemmuuteen liittyvien psykososiaalisten riskitekijöiden yhteyttä nuorten psykopatiapiirteisiin. Tutkimuksessa tarkasteltiin ensinnäkin kunkin riskitekijän yhteyttä nuoren psykopatiapiirteisiin ja toiseksi sitä, selittyykö havaittu yhteys joillain muilla riskitekijöillä. Tulokset osoittivat, että vanhempien mielenterveysongelmat, vanhempien päihdeongelmat, vanhempien rikollisuus, vanhemman vähäinen valvonta ja tietämys nuoren elämästä sekä nuoren sosiaalipalvelujen käyttöhistoria ennustivat nuoren korkeampaa psykopatiapiirteiden määrää. Muiden riskitekijöiden vaikutus kuitenkin selittyi vanhempien vähäisellä valvonnalla ja tietämyksellä sekä nuoren sosiaalipalvelujen käyttöhistorialla. Perheen keskimääräiset vuositulot eivät ennustaneet nuoren psykopatiapiirteiden määrää. Tutkimuksen toisena tavoitteena oli selvittää kumulatiivisen riskin yhteyttä nuoren psykopatiapiirteisiin. Tulokset osoittivat, että mitä enemmän nuoren elämässä oli perhetaustaan liittyviä riskitekijöitä, sitä enemmän hänellä keskimäärin oli psykopatiapiirteitä. 4.1 Tutkimuksen rajoitukset ja vahvuudet Tutkimukseen liittyy joitain rajoituksia, joilla on merkitystä tulosten luotettavuuden ja yleistettävyyden kannalta. Ensinnäkin tutkimus perustui poikittaisasetelmaan. Sen vuoksi riskitekijöiden ja psykopatiapiirteiden välisten yhteyksien ei voida olettaa olevan kausaalisuhteita ja on otettava huomioon, että havaitut yhteydet voivat selittyä myös muilla tekijöillä. Tulevaisuudessa psykososiaalisten riskitekijöiden yhteyttä nuoren psykopatiapiirteisiin olisi tärkeää tutkia pitkittäisasetelmilla. Toinen tutkimuksen rajoitus liittyy vastausten luotettavuuteen. Tiedot vanhempiin ja perheeseen liittyvistä riskitekijöistä kerättiin nuorten vanhemmilta tai muilta läheisiltä aikuisilta. Monet tutkimuksessa tarkastellut psykososiaaliset tekijät ovat arkaluontoisia ja niistä puhuminen voidaan kokea häpeälliseksi. Tämän vuoksi vanhemmat saattoivat olla epärehellisiä vastatessaan 34 kysymyksiin esimerkiksi päihdeongelmistaan tai lapsensa valvonnasta, ja vastata sosiaalisesti suotavammalla tavalla. Lisäksi retrospektiiviseen raportointiin liittyy aina epävarmuutta, mikä rajoittaa tulosten luotettavuutta. Psykososiaalisten riskitekijöiden vaikutuksia nuoren psykopatiapiirteisiin olisi tämänkin vuoksi hyödyllistä tutkia jatkossa pitkittäisasetelmilla, useita eri tietolähteitä hyödyntäen. Tutkimuksen rajoituksiin lukeutuu myös otokseen liittyvät piirteet. Ensinnäkin otos koostui vakavista rikoksista tuomituista nuorisorikollisista. Myös monissa aiemmissa nuorten psykopatiaa tarkastelevissa tutkimuksissa on tarkasteltu nimenomaan nuorisorikollisia, koska psykopatiaa esiintyy huomattavasti enemmän vankiloissa kuin normaaliväestössä ainakin aikuisilla (esim. Dolan, 2004) ja luultavasti myös nuorilla (Campbell ym., 2004; Dolan, 2004). Tämä voi vaikuttaa tulosten yleistettävyyteen. Toisekseen miehet olivat otoksessa yliedustettuina: noin 86 % tutkittavista oli miehiä. Sukupuolten välillä on tutkimusten mukaan eroja psykopatiapiirteiden määrässä, ilmenemisessä ja komorbiditeetissa (ks. Weizmann-Henelius, 2009), ja tämän vuoksi on mahdollista, että sukupuolten välillä on eroja myös psykopatian taustatekijöissä. Aiheesta ei ole juurikaan empiiristä tietoa, koska naisten psykopatian etiologiasta on tehty hyvin vähän tutkimuksia (Weizmann-Henelius, 2009). Tämän tutkimuksen tulokset eivät siis välttämättä ole yleistettävissä naisiin. Jatkossa olisikin tärkeää tutkia psykopatian psykososiaalisia riskitekijöitä normaaliväestöstä koostuvilla nuorilla, yhtälailla naisilla kuin miehilläkin. Myös joihinkin tutkimuksessa käytetyistä arviointimenetelmistä liittyy rajoituksia. Ensinnäkin psykopatian arviointimenetelmä PCL: YV:iin kuuluvaa haastattelua ei tässä tutkimuksessa ollut mahdollista suorittaa menetelmän kehittäjien suosittelemassa laajuudessa. Sen sijaan PCL: YV – haastattelupatteriston kysymykset sisällytettiin muuhun tutkittavalle teetettävään haastattelupatteristoon. Tämä saattoi vaikuttaa psykopatiapiirteiden mittauksen tarkkuuteen. PCL: YV:lla oli kuitenkin tässä aineistossa korkea reliabiliteetti ja myös arvioitsijoiden välinen yhdenmukaisuus oli erittäin hyvällä tasolla. Tulosten luotettavuuteen saattoi vaikuttaa myös se, että perheen vuosituloja mitattiin epätarkasti ja vanhempien päihdeongelmiin liittyvät tiedot oli koodattu virheellisesti. 35 Nuorten psykopatian psykososiaalisia riskitekijöitä on aiheen yhteiskunnallisesta merkityksestä huolimatta tutkittu vasta vähän. Tämä tutkimus lisää ymmärrystä psykopatian kehittymisestä ja nostaa esiin tärkeitä jatkokysymyksiä tulevia tutkimuksia varten. Tämä onkin yksi tutkimuksen suurimmista vahvuuksista. Tutkimuksen vahvuus on myös tulosten yleistettävyyttä vahvistava suuri otoskoko: yhteensä 1293 nuorta oli mukana tutkimuksessa. Rinnakkaisinformanttien käyttö voidaan aiemmin mainittujen rajoitusten lisäksi lukea myös tutkimuksen vahvuudeksi. Vanhempien kertomaa voidaan tässä tutkimusasetelmassa pitää luotettavampana tietolähteenä kuin tutkittavien itsensä raportoimia muistikuvia, sillä tutkitut riskitekijät liittyivät pääosin vanhempien ja perheen historiaan. Lisäksi rinnakkaisinformantteja käyttämällä voitiin varmistaa, ettei nuoren psykopatia vaikuttanut siihen, mitä hän raportoi perhetaustastaan. Näin rinnakkaisinformanttien käyttö lisää tulosten luotettavuutta. 4.2 Perhetaustaan liittyvät riskitekijät Tutkimuksen tulokset osoittivat vanhempien mielenterveysongelmien, vanhempien päihdeongelmien, vanhempien rikollisuuden, vanhempien vähäisen tietämyksen nuoren elämästä, vanhempien vähäisen nuoren valvonnan ja nuoren sosiaalipalvelujen käyttöhistorian olevan yhteydessä nuoren psykopatiapiirteisiin. Otettaessa huomioon muiden riskitekijöiden vaikutukset, vain vanhempien tietämyksellä, vanhempien valvonnalla sekä sosiaalipalvelujen käyttöhistorialla oli itsenäinen, tilastollisesti merkitsevä yhteys nuoren psykopatiapiirteisiin. Muiden riskitekijöiden yhteydet psykopatiaan selittyivät siis vähäisellä valvonnalla ja tietämyksellä sekä sosiaalipalvelujen käyttöhistorialla. Toisin kuin muut tutkimuksessa tarkastellut riskitekijät, perheen matala tulotaso ei ennustanut nuoren psykopatiapiirteiden määrää. Kaikilla seitsemällä perhetaustaan liittyvällä riskitekijällä pystyttiin selittämään melko suuri osuus nuoren psykopatiapiirteiden vaihtelusta: noin 12 %. 4.2.1 Vanhempien mielenterveysongelmat Vanhempien mielenterveysongelmien ja nuoren psykopatiapiirteiden välillä havaittiin yhteys, mutta se selittyi muilla riskitekijöillä. Vanhempien mielenterveys ei siis näytä tämän tutkimuksen perusteella olevan psykopatian kehittymiselle altistava tekijä, vaan mielenterveysongelmat 36 esiintyvät osin päällekkäin muiden psykopatiaan yhteydessä olevien tekijöiden kanssa. Tutkimuksen ensimmäinen hypoteesi ei näin ollen saanut tukea. Tulokset ovat uusia: vanhempien mielenterveysongelmia nuorten psykopatian riskitekijänä ei tiettävästi ole tutkittu aiemmin. Äidin masennuksen tiedetään kuitenkin ennustavan lapsen antisosiaalista käytöstä ja nuoruudessa ilmeneviä käytösongelmia, jotka muistuttavat monien piirteiden osalta psykopatiaa (Kim-Cohen ym., 2005; Marmorsetein & Iacono, 2004). Äidin masennuksen ja lapsen ongelmien välisen yhteyden on esitetty selittyvän jollain masennukseen yhteydessä olevalla tekijällä, esimerkiksi masennuksen vaikutuksilla vanhemmuuteen (Downey & Coyne, 1990). Tämä näkemys onkin saanut tukea: vanhemman huolenpidon, torjumisen ja valvonnan on havaittu medioivan äidin masennuksen ja lapsen ongelmien välistä yhteyttä (esim. Elgar ym., 2007). Vanhempien valvonta ja tietämys eivät kuitenkaan tässä tutkimuksessa olleet tilastollisesti merkitsevässä yhteydessä vanhempien mielenterveysongelmiin, joten yhteys mielenterveysongelmien ja psykopatian välillä ei selity näillä vanhemmuustekijöillä. Sosiaalipalvelujen käyttöhistoria puolestaan oli tilastollisesti merkitsevässä yhteydessä vanhempien mielenterveysongelmiin, joten mielenterveysongelmien ja psykopatian välillä havaittu yhteys selittyy sosiaalipalvelujen käyttöhistorialla tai joillain siihen liittyvillä tekijöillä. Aihetta on tutkittu jonkin verran aikuisilla. On kuitenkin syytä huomioida, että tässä tutkimuksessa tarkasteltiin molempien vanhempien mielenterveysongelmia yleisesti, kun taas aiemmissa tutkimuksissa tarkasteltu pelkkää äidin masennusta. Sen vuoksi tämän tutkimuksen tulokset eivät ole täysin vertailukelpoisia aiempien tutkimusten kanssa. On viitteitä siitä, että äidin masennus ennustaa jälkikasvun psykopatiaa aikuisiässä (Farrington, 2007). Farringtonin (2007) tutkimuksessa tutkittiin kuitenkin äidin masennusta itsenäisesti, huomioimatta muiden riskitekijöiden mahdollisia vaikutuksia. Aiempien tutkimusten perusteella ei siis tiedetä, selittyykö vanhempien mielenterveysongelmien yhteys jälkikasvun aikuisiän psykopatiaan juuri mielenterveysongelmilla, vai joillain muilla, mielenterveysongelmien kanssa samanaikaisesti tai päällekkäin esiintyvillä asioilla. Tämän tutkimuksen tulosten perusteella vaikuttaa todennäköiseltä, että myös aikuisilla havaittu yhteys selittyy muilla tekijöillä kuin juuri mielenterveysongelmilla, mutta tätä olisi tärkeää selvittää tulevissa tutkimuksissa. 37 4.2.2 Vanhempien päihdeongelmat Vanhempien päihdeongelmat ennustivat nuoren psykopatiapiirteitä, kun muiden riskitekijöiden vaikutusta ei huomioitu. Kun muiden riskitekijöiden vaikutus huomioitiin, vanhempien päihdeongelmilla ei pystytty ennustamaan nuoren psykopatiapiirteiden määrää. Tulokset ovat tutkimuksen toisen hypoteesin vastaisia. Aiemmat nuoria ja aikuisia koskeneet tulokset yhteydestä ovat olleet ristiriitaisia. Joissain tutkimuksissa on havaittu yhteys – tai ainakin viitteitä yhteydestä – vanhempien päihteidenkäytön ja jälkikasvun psykopatian väliltä (Auty ym., 2015; Harris ym., 2001), kun taas joissain tutkimuksissa yhteyttä ei ole löydetty (O’Neill ym., 2003). Tämän tutkimuksen tulokset selventävät tätä ristiriitaa ja viittaavat siihen, että vanhempien päihdeongelmien ja nuoren psykopatian välillä on havaittavissa yhteys, mutta se selittyy muilla perheeseen ja vanhempiin liittyvillä tekijöillä. Vanhempien päihdeongelmat korreloivat tilastollisesti merkitsevästi nuoren sosiaalipalvelujen käytön, mutta eivät vanhempien valvonnan tai tietämyksen kanssa. Päihdeongelmien ja psykopatian välillä havaittu yhteys vaikuttaa siis selittyvän sosiaalipalvelujen käyttöhistorialla tai joillain siihen liittyvillä tekijöillä. Aiempien tutkimusten väliset ristiriitaisuudet ovat voineet liittyä arviointimenetelmiin liittyviin eroavaisuuksiin. Autyn ja kollegojen (2015) tulokset yhteyden olemassaolosta pohjautuivat seurantatutkimukseen, jossa isän päihteidenkäyttöä kartoitettiin isältä itseltään. O’Neill ja muut (2003), jotka eivät tutkimuksessaan havainneet yhteyttä, pohjasivat tiedot vanhempien päihteidenkäytöstä nuoren kertomaan. O’Neill ja kollegat (2003) totesivatkin epätarkkojen menetelmien mahdollisesti vaikuttaneen tulostensa luotettavuuteen. Tässä tutkimuksessa vanhempien päihteidenkäyttöä kartoitettiin luotettavimmalla mahdollisella tavalla, eli vanhemmilta itseltään. Ilmeisesti koodausvirheestä johtuen tietoa vanhempien päihdeongelmista oli tarjolla vain toisen vanhemman osalta: sekä äidin että isän päihdeongelmia koskevat tiedot olivat datassa keskenään identtiset. Tämän vuoksi vanhempien päihdeongelmat kertovat vain toisen vanhemman päihdeongelmista, eikä ole tietoa siitä, kumman vanhemman päihteidenkäyttöön tällä viitataan. On mahdollista, että äidin ja isän päihteidenkäyttö vaikuttavat keskenään eri tavoin heidän lapsensa 38 psykopatiaan. Tulokset olisivat voineet olla erilaiset, jos tietoja päihteidenkäytöstä olisi kartoitettu toiselta vanhemmalta kuin keneltä niitä oli selvitetty tässä tutkimuksessa. Mikäli tietoa olisi ollut kummankin vanhemman päihteidenkäytöstä, olisi päihdeongelmaisten vanhempien nuorten suhteellinen osuus ollut oletettavasti huomattavasti suurempi. Myös tämä olisi voinut vaikuttaa tuloksiin. Aihetta olisi hyvä tutkia tulevissa tutkimuksissa tarkemmin, molempien vanhempien osalta. 4.2.3 Vanhempien rikollisuus Vanhempien rikollisuudella oli yhteys nuoren psykopatiapiirteisiin, kun muiden riskitekijöiden vaikutuksia ei huomioitu. Havaittu yhteys kuitenkin selittyi muilla riskitekijöillä: vanhempien vähäisellä tietämyksellä ja valvonnalla sekä sosiaalipalvelujen käyttöhistorialla. Tutkimuksen kolmas hypoteesi ei siis saanut tukea. Aiemmissa pitkittäis- (Farrington, 2007) ja poikittaistutkimuksissa (Krischer & Sevecke, 2008) vanhempien rikollisuuden on havaittu ennustavan nuoren ja aikuisen psykopatiapiirteitä. Näissä tutkimuksissa ei kuitenkaan huomioitu muiden riskitekijöiden vaikutuksia. Tämän tutkimuksen tulokset kyseenalaistavat aiempiin tutkimuksiin pohjautuvaa käsitystä: vanhempien rikollisuus ei näytä olevan psykopatialle altistava tekijä, vaan vanhempien rikollisuuden ja nuorten psykopatian välillä havaittavissa oleva yhteys selittyy muilla rikollisuuteen ja psykopatiaan yhteydessä olevilla tekijöillä, vanhempien valvonnalla ja tietämyksellä sekä nuoren sosiaalipalvelujen käyttöhistorialla. Näiden tulosten perusteella voisi olettaa, että myös aikuisilla havaittu yhteys selittyy muilla tekijöillä kuin vanhempien rikollisuudella, mutta tätä olisi tärkeää selvittää tulevissa tutkimuksissa. 4.2.4 Vanhempien tietämys ja valvonta Aiemmissa tutkimuksissa vanhempien nuoreen kohdistuvalla valvonnalla on viitattu sekä vanhemman asettamiin rajoihin että vanhemman tietämykseen nuoren elämästä. Tässä tutkimuksessa valvonta piti sisällään pelkän rajojen asetannan, jonka lisäksi tarkasteltiin erikseen vanhempien tietämystä nuoren elämästä. 39 Vanhemman vähäinen tietämys nuoren elämästä sekä vanhemman vähäinen nuoren valvonta ennustivat kumpikin nuoren psykopatiaa sekä yksittäin tarkasteltuna, että muiden riskitekijöiden vaikutuksen huomioinnin jälkeenkin. Tulokset tukivat tutkimuksen neljättä ja viidettä hypoteesia. Tulokset ovat linjassa aiempien valvonnan ja nuorten tai aikuisten psykopatian yhteyttä tarkastelleiden tutkimusten kanssa (Auty ym., 2015; Molinuevo ym., 2014). Aiemmat tutkimukset ovat kuitenkin pohjautuneet jälkikasvun raportoimiin muistikuviin heihin kohdistuneesta vanhempien valvonnasta, eikä aihetta ole tiettävästi aiemmin tutkittu kyselemällä valvonnasta suoraan vanhemmilta. Tulokset antavat siis lisää evidenssiä vanhempien heikon valvonnan ja jälkikasvun psykopatian väliselle yhteydelle. Myös muiden negatiivisten vanhemmuustekijöiden ja jälkikasvun psykopatian välisestä yhteydestä on melko paljon tutkimusnäyttöä, jota tämän tutkimuksen tulokset täydentävät. Vanhemmuuteen liittyvät tekijät selittivät tässä tutkimuksessa muiden perhetaustaan liittyvien riskitekijöiden yhteyksiä psykopatiaan, joten vanhemmuuden ongelmat näyttävät olevan keskeinen tekijä nuorten psykopatian taustalla. Negatiiviset vanhemmuustekijät vaikeuttamalla vanhemmuuteen omantunnon liittyvät voivat vaikuttaa kehittymistä. tekijät psykopatian Pitkittäistutkimukset vaikuttavat moraalin ja kehittymiseen ovat esimerkiksi osoittaneet, omatunnon että kehittymiseen varhaislapsuudessa sekä interpersoonallisen kylmyyden piirteisiin nuoruudessa (Kochanska & Murray, 2000; Laible & Thompson, 2002; Pardini & Loeber, 2008). On myös esitetty, että vanhemmuustekijät voivat vaikuttaa psykopatiapiirteiden kehittymiseen altistamalla nuoren antisosiaaliselle käytökselle (Campbell ym., 2004). Vanhemmuuden laatuun liittyvät tekijät ovatkin aiempien poikittaistutkimusten mukaan yhteydessä nimenomaan psykopatian antisosiaalisiin piirteisiin (Molinuevo ym., 2014; Villar-Torres ym., 2014), mutta pitkittäistutkimuksia vanhemmuuden ja antisosiaalisten piirteiden yhteydestä ei ole tehty. Koska tämä ja muut aihetta tarkastelleet tutkimukset ovat olleet poikittaisasetelmaan perustuvia, ei havaittu yhteys välttämättä ole kausaalinen, vaan voi selittyä monilla muillakin tavoilla. On mahdollista, että nuoren psykopatiapiirteistä johtuen vanhempien on vaikea valvoa nuorta ja tietää hänen tekemisistään. Psykopatiaan usein liittyvät varhaiset käytösongelmat sekä taipumus impulsiivisuuteen ja vastuuttomuuteen voivat tehdä vanhempien kurinpitokäytännöistä tehottomia. Patologisen valehtelun ja manipulointitaipumuksen vuoksi vanhempien voi olla vaikeaa tietää, mitä nuori vapaa-ajallaan tekee. Aiempien tutkimusten perusteella tiedetäänkin, että lapsen 40 käytösongelmat ennustavat vanhempien myöhempiä ongelmia vanhemmuudessa (Beauchaine, Webster-Stratton & Reid, 2005). On myös mahdollista, että vanhemmuustekijöiden ja nuoren psykopatiapiirteiden välillä havaittu yhteys johtuu jostain tekijästä, jota tässä tutkimuksessa ei otettu huomioon. Yksi tällainen tekijä voi olla esimerkiksi vanhemman psykopatia. Psykopatia näyttää olevan jossain määrin periytyvää: isän psykopatiapiirteiden määrän on havaittu olevan yhteydessä jälkikasvun psykopatiapiirteiden määrään (Auty ym., 2015). Vanhemman psykopatiapiirteiden on puolestaan havaittu olevan yhteydessä vanhemmuuden laatuun (Beaver ym., 2014). Näin ollen on mahdollista, että vanhemmuustekijöiden ja nuoren psykopatian välinen yhteys selittyy ainakin osittain vanhemman psykopatiapiirteillä. Jotta vanhemmuustekijöiden vaikutusmekanismit nuoren psykopatiaan ymmärrettäisiin paremmin, tulisi yhteyttä tulevaisuudessa tarkastella pitkittäisasetelmalla, ottaen huomioon myös muut yhteyttä mahdollisesti selittävät tekijät. Aiemmissa tutkimuksissa vanhempien nuoreen kohdistuva valvonta on pitänyt sisällään tässä tutkimuksessa tarkastellun valvonnan lisäksi myös tietämyksen nuoren elämästä. Tämän tutkimuksen tulokset osoittavat valvonnan ja tietämyksen olevan toisistaan irrallisia vanhemmuuden piirteitä, sillä molemmilla niistä oli itsenäisesti ja tilastollisesti merkitsevästi psykopatiapiirteitä ennustava vaikutus muiden riskitekijöiden vaikutusten huomioinnin jälkeenkin. Vanhempien tietämystä ja valvontaa tulisi tarkastella erillisinä muuttujina tulevissa psykopatian riskitekijöitä koskevissa tutkimuksissa. Valvonnan ja tietämyksen erillisyys olisi syytä huomioida myös muita kehityspsykologisia ilmiöitä tutkittaessa. 4.2.5 Sosiaalipalvelujen käyttö Nuoren sosiaalipalvelujen käyttöhistoria ennusti nuoren psykopatiapiirteiden määrää sekä ilman muiden riskitekijöiden vaikutuksen huomiointia että vaikutuksen huomioinnin jälkeen. Tulokset olivat tutkimuksen kuudennen hypoteesin mukaisia. Tulokset ovat yhteneväisiä aiempien tutkimusten kanssa (esim. Campbell ym., 2004; Krischer & Sevecke, 2008). Tiedot sosiaalipalvelujen käyttöhistoriasta ovat aiemmissa poikittaistutkimuksissa pohjautuneet nuoren muistikuviin tai rekisteritietoihin, eikä aiheesta ole tiettävästi aiemmin kyselty vanhemmilta. Tämän 41 tutkimuksen tulokset antavat siis lisätukea sosiaalipalvelujen käyttöhistorian ja nuoren psykopatian väliselle yhteydelle. Tämän tutkimuksen tulokset osoittivat, että sosiaalipalvelujen käyttöhistoria selittää myös muiden riskitekijöiden ja psykopatian välillä havaittuja yhteyksiä. Sosiaalipalvelujen käyttö näyttää siis olevan keskeinen psykopatian riskitekijä. Poikittaisasetelmasta johtuen tulosten perusteella ei voida vetää johtopäätöksiä siitä, että sosiaalipalvelujen käyttö aiheuttaisi psykopatiapiirteitä. Vaikka laitoksissa ja muissa sosiaalihuollon palveluissa vietetty aika voi vaikuttaa nuoreen negatiivisesti, ei vaikuta todennäköiseltä, että pelkällä sosiaalipalvelujen käytöllä olisi kovin suuria vaikutuksia nuoren persoonallisuuteen ja käyttäytymistaipumuksiin. Sosiaalipalvelujen käyttö voi sen sijaan olla indikaattori jostain muusta psykopatialle altistavasta tekijästä: se, että nuorella on historiaa erilaisten sosiaalipalvelujen käytöstä, voi olla seurausta jostain muusta haitallisesta tekijästä. Onkin esitetty, että sosiaalipalvelujen käyttö indikoisi perheen varhaisia ongelmia, nuoren kurin ja kiintymyksen puutteita sekä ongelmia sosiaaliseen ympäristöön sopeutumisessa (Krischer & Sevecke, 2008). Nämä tekijät voivat siis olla psykopatialle altistavia tekijöitä sosiaalipalvelujen käytön sijaan. Sosiaalipalvelujen käytön ja nuorten psykopatian välinen yhteys voi selittyä myös muilla tekijöillä. Yhdysvalloissa esimerkiksi sijaiskotiin sijoittamisen perusteita ovat lapsen hyväksikäyttö ja laiminlyönti, lapsen vakavat käytösongelmat ja monet vanhempiin liittyvät ongelmat, kuten fyysiset tai psyykkiset terveysongelmat ja päihdeongelmat (American Academy of Child and Adolescent Psychiatry, 2005). Tämän tutkimuksen mukaan sosiaalipalvelujen käytön ja nuorten psykopatian välinen yhteys ei selity vanhempien psyykkisillä ongelmilla tai päihdeongelmilla. Sen sijaan fyysisen hyväksikäytön on lukuisissa tutkimuksissa todettu olevan yhteydessä jälkikasvun psykopatiapiirteisiin (esim. Campbell ym., 2004; O’Neill ym., 2003), joten sosiaalipalvelujen käyttöhistorian ja nuoren psykopatian yhteys voisi selittyä fyysisen hyväksikäytön kokemisella. Tulevissa tutkimuksissa tulisikin selvittää tätä mahdollisuutta. Toisaalta on myös mahdollista, että sosiaalipalveluihin turvautuminen on seurausta nuoren psykopatiapiirteistä. Campbell ja kollegat (2004) ovat esittäneet, että psykopaattisilla nuorilla on suurempi riski tulla kaltoin kohdelluksi tai sijoitetuksi kodin ulkopuolelle heidän ongelmallisen, manipulatiivisen ja aggressiivisen käyttäytymisensä vuoksi. Sosiaalipalvelujen käytön ja 42 psykopatian yhteydestä ei ole kuitenkaan tehty seurantatutkimuksia, jonka vuoksi havaitun yhteyden selitysmekanismeista voi esittää vain hypoteeseja. Tulevissa tutkimuksissa olisikin tärkeää selvittää, millä sosiaalipalvelujen käytön ja nuoren psykopatiapiirteiden yhteys selittyy. Ovatko psykopatiapiirteet sosiaalipalvelujen käytön syy vai seuraus? Minkälaisista perheeseen liittyvistä ongelmista sosiaalipalvelujen käyttö kertoo? 4.2.6 Perheen tulotaso Perheen matalat vuositulot eivät ennustaneet nuoren psykopatiapiirteitä, eikä tutkimuksen seitsemäs hypoteesi saanut tukea. Aihetta ei ole tiettävästi aikaisemmin tutkittu nuorilla. Sosioekonomisen aseman on kuitenkin todettu olevan yhteydessä nuoren antisosiaaliseen käyttäytymiseen ja käytösongelmiin (ks. Piotrowska ym., 2014). Aikuispopulaatioillakin aihetta on tutkittu melko vähän, mutta tähän mennessä tehdyt seurantatutkimukset ovat viitanneet lapsuudenperheen sosioekonomisen aseman ennustavan jälkikasvun aikuisiän psykopatiaa (Auty ym., 2015; Farrington, 2007). Tämän tutkimuksen tulokset ovat siis ristiriidassa aikuisia koskeneen tutkimustiedon kanssa. Ristiriidalle on useita selitysmahdollisuuksia. Ensinnäkin on mahdollista, että sosioekonominen asema vaikuttaa eri tavoin nuoriin kuin aikuisiin. Vaikka nuorten ja aikuisten psykopatia ovat pitkälti samalla tavoin yhteydessä muihin tekijöihin, on niiden välillä myös joitain eroja. Tämän vuoksi on mahdollista, että eroja on myös psykopatiapiirteiden yhteydessä psykososiaalisiin riskitekijöihin. Toisaalta tulosten ristiriitaisuus voi selittyä otoksiin liittyvillä eroavaisuuksilla. Autyn ja kollegojen (2015) sekä Farringtonin (2007) tutkimusten otokset koostuivat normaaliväestön miehistä. Tässä tutkimuksessa taas tarkasteltiin nuorisorikollisia, sekä miehiä että naisia. On mahdollista, että perheen matala tulotaso ei vaikuta samalla tavoin naisiin kuin miehiin ja rikolliselle polulle ajautuneisiin nuoriin kuin yleisväestöön. Ristiriita tämän ja aikuisia koskeneiden tutkimusten (Auty ym., 2015; Farrington ym., 2007) tulosten välillä voi johtua myös tutkimusasetelmaan liittyvistä eroista. Aiemmat tutkimukset ovat olleet pitkittäistutkimuksia, kun taas tämä tutkimus pohjautui poikittaisasetelmaan. Näin tässä tutkimuksessa arvioitiin tutkimushetken sosioekonomista asemaa, eikä aiempien tutkimusten tavoin lapsuusaikaista sosioekonomista asemaa. Voi olla, että lapsuusaikainen matala sosioekonominen asema altistaa psykopatian kehittymiselle, mutta nuoruusiän tulotasolla ei psykopatian kannalta ole merkitystä. 43 Todennäköisimmältä kuitenkin vaikuttaa, että tämän tutkimuksen tulos johtui tavasta, jolla perheen tulotasoa mitattiin. Esimerkiksi USA:ssa köyhyysrajan määrittelyssä huomioidaan talouden keskimääräiset tulot suhteessa siihen, kuinka monta alaikäistä lasta ja aikuista talouteen kuuluu (U.S. Census Bureau, n.d.). Tässä tutkimuksessa rinnakkaisinformanteilta tiedustellut vuositulot koodattiin kuitenkin järjestysasteikollisiksi, eikä samassa yhteydessä kartoitettu tietoa siitä, kuinka monesta nuoresta ja aikuisesta talous koostuu. Näin talouden vuositulot antoivat vain karkeaa tietoa nuoren sosioekonomisesta asemasta. Tulevissa tutkimuksissa tulisikin kiinnittää huomiota talouden tulojen tarkempaan mittaamiseen ja selvittää perheen tulotason ja nuoren psykopatiapiirteiden yhteyttä. 4.3 Riskitekijöiden kumulatiivisuus Perhetaustaan liittyvien riskitekijöiden lukumäärä ennusti nuoren psykopatiapiirteiden määrää: mitä useampi riskitekijä nuoren elämässä oli, sitä enemmän hänellä todennäköisesti oli psykopatiapiirteitä. Tämä tulos oli tutkimuksen kahdeksannen hypoteesin mukainen. Nuoret, joilla ei ollut yhtään riskitekijää, saivat PCL: YV –menetelmällä keskimäärin noin 13 psykopatiapiirteiden määrään viittaavaa pistettä, kun taas 5–7 riskitekijää omaavat nuoret saivat keskimäärin 21 pistettä. Riskitekijöiden lukumäärä selitti noin yhdeksän prosenttia psykopatiapiirteiden vaihtelusta. Kumulatiivisen riskin yhteyttä nuoren psykopatiapiirteisiin ei ole tiettävästi aikaisemmin tutkittu. Myös aikuispopulaatioilla aihetta on tutkittu vasta vähän. Aiemmat tutkimukset kuitenkin viittaavat siihen, että mitä useammalle riskitekijälle yksilö altistuu, sitä enemmän hänellä keskimäärin on psykopatiapiirteitä aikuisena (Farrington, 2007; Piquero ym., 2012). Tämä tutkimus osoitti, että kumulatiivisen riskin ja psykopatiapiirteiden välinen yhteys on samanlainen nuorilla kuin aikuisilla. Pelkästään se, mille riskitekijöille nuori altistuu, ei näytä olevan ratkaisevaa – myös riskitekijöiden lukumäärällä on merkitystä. Tulos tulisi pyrkiä toistamaan tulevissa tutkimuksissa erilaisia otoksia käyttäen, jotta tulokset olisivat yleistettävissä myös yleisväestöön. Lisäksi tulevissa psykopatian etiologiaa selvittävissä tutkimuksissa olisi hyödyllistä tarkastella kumulatiivisen riskin vaikutusta 44 nuoren psykopatiaan myös muiden psykososiaalisten riskitekijöiden sekä biologisten riskitekijöiden osalta. Muita psykologisia ilmiöitä ja häiriöitä tarkastelleiden tutkimusten perusteella riskitekijöiden lukumäärä vaikuttaa olevan jopa ratkaisevampi tekijä kuin se, mitä spesifejä riskitekijöitä hänellä on (Sameroff ym., 2004). Tämä ei tulosten perusteella näytä pätevän nuorten psykopatiaan, sillä kumulatiivisella riskipistemäärällä pystyttiin selittämään pienempi osuus psykopatiapiirteiden vaihtelusta kuin yksittäisillä riskitekijöillä yhdessä. Kumulatiivista riskipistemäärää varten muuttujat muunnetaan dikotomisiksi (”on riski”, ”ei ole riskiä”), ja näin tehtiin myös tässä tutkimuksessa. Muuttujan muuntamisessa mitta-asteikoltaan epätarkemmaksi menetetään informaatiota, ja tämä on luultavasti yksi syy kumulatiivisen riskin matalampaan selitysasteeseen. Toinen selitysasteeseen laskevasti vaikuttava tekijä lienee se, että eri riskitekijät saavat saman painoarvon kumulatiivisessa riskipistemäärässä. Tässä tutkimuksessa vain kolme riskitekijää osoittautuivat psykopatian kannalta keskeisiksi, mutta niitä käsiteltiin kumulatiivisessa riskipistemäärässä yhtä olennaisina kuin riskitekijöitä, joiden ei todettu ennustavan psykopatiaa. Tulevissa kumulatiiviseen riskiin liittyvissä tutkimuksissa olisi hyödyllistä painottaa riskimuuttujia sen mukaan, kuinka tärkeitä ne ovat selitettävän ilmiön kannalta. 4.4 Psykopatian hoito ja kliininen merkitys Psykopatian ja psykopaattien muiden ongelmien hoitoa on perinteisesti pidetty vaikeana ja jopa mahdottomana (Hare, 1999/2004, s. 171–173; Repo-Tiihonen, 2007). Monet tutkimukset ovat viitanneet siihen, ettei hoidolla ole vaikutusta psykopaatteihin (ks. Salekin, Worley & Grimes, 2010). Joidenkin tutkimusten mukaan psykopaattien hoidolla voi olla jopa negatiivisia seurauksia: hoito voi lisätä psykopaattien ongelmakäyttäytymistä, vaikka hoito toimisi toivotulla tavalla eipsykopaatteihin (Rice, Harris & Cormier, 1992). Psykopaattien osallistumisella ryhmämuotoisiin hoito-ohjelmiin voi tutkimusten mukaan olla negatiivisia seurauksia myös muille hoitoon osallistuville psykopaattien ongelmallisen käyttäytymisen vuoksi (Hobson, Shine & Roberts, 2000). Psykopaattien hoidon heikkoon ennusteeseen uskotaan vaikuttavan erityisesti psykopaateille ominainen hoitomotivaation puute: esimerkiksi Repo-Tiihosen (2007) mukaan psykopaatit eivät koe itsellään olevan hoitoa vaativia ongelmia, eivätkä näe syytä muuttaa käytöstään. Hare (2006) onkin todennut, että psykopaatit hakeutuvat hoitoon vain silloin, kun se on heidän oman etunsa 45 mukaista, esimerkiksi tavoitellessaan ehdonalaiseen vankeuteen pääsyä ehdottoman vankeuden sijaan. Hoidon haastavuuden vuoksi psykopatian taustatekijät on tärkeää tuntea, jotta psykopatialle alttiit lapset ja nuoret voidaan tunnistaa. Näin psykopatian kehittyminen voidaan pyrkiä ennaltaehkäisemään tai psykopatiaa voidaan alkaa hoitaa mahdollisimman varhain ja tehokkaasti. Psykopatiapiirteet ovat tutkimusten mukaan suhteellisen stabiileja (esim. Bloningen ym., 2006; Lynam ym., 2009), minkä on esitetty johtuvan osittain siitä, ettei psykopatiaa onnistuta tunnistamaan riittävän varhain eikä siihen päästä puuttumaan riittävän tehokkaasti (Hare, 1999/2004, s. 176–177; Lynam & Gudonis, 2005). Tutkimustulokset tukevat tätä näkemystä: nuorten psykopatian (Salekin ym., 2010) ja psykopaattien muiden ongelmien (Caldwell, McCormick, Umstead & van Rybroek, 2007) hoito vaikuttaa melko tehokkaalta. Varhaisella ennaltaehkäisyllä ja hoidolla voidaan mahdollisesti vähentää psykopatiaan tiiviisti yhteydessä olevaa rikollisuutta ja siihen liittyviä kustannuksia muille ihmisille ja yhteiskunnalle. Se, että vanhemmuuden ongelmat, sosiaalipalvelujen käyttö ja monen riskitekijän omaaminen ovat riskejä psykopatian kehittymiselle, tulisi huomioida päiväkodeissa, kouluissa, sosiaalihuollossa ja muiden perheisiin kohdistuvien palvelujen yhteydessä. Näitä tahoja tulisi informoida psykopatian riskitekijöistä ja psykopatiapiirteiden ilmenemisestä lapsuudessa. Olisi hyödyllistä kehittää yhteisiä toimintamalleja psykopatian ehkäisemiseksi, jolloin esimerkiksi sosiaalihuollosta voitaisiin ohjata psykopatialle altis lapsi psykologille, joka voisi arvioida, ilmeneekö lapsella psykopatian tunnekylmyyden piirteitä ja hyötyisikö lapsi erityisestä tuesta psykopatian kehityskulun katkaisemiseksi. Tällaisia käytäntöjä kehittäessä tulisi kuitenkin välttää lasten ja nuorten turhaa leimaamista psykopaateiksi, jonka monet asiantuntijat kokevat ongelmalliseksi (Hart ym., 2002; Seagrave & Grisso, 2002). Toisaalta psykopatian käsitettä on varottu käyttämästä nuorten kohdalla psykopatian stabiiliuden ja huonon hoidettavuuden vuoksi (Hart ym., 2002; Seagrave & Grisso, 2002), joihin nimenomaisesti varhaisella tunnistamisella voitaisiin puuttua. Tämän ja aiempien tutkimusten tuottamaa tietoa psykopatian psykososiaalisista riskitekijöistä voidaan hyödyntää myös aikuisille tarkoitettujen psykopatian hoitomuotojen kehittämisessä. Psykopatian biologiset taustatekijät on tunnettu jo pitkään, mutta psykososiaalisia vaikuttimia on 46 alettu tutkia vasta melko hiljattain. Tämän vuoksi aiemmin tutkituissa hoitomuodoissa ei ehkä ole osattu riittävästi huomioida psykopatian psykososiaalisia taustatekijöitä, kuten vanhempien ongelmia rajojen asettamisessa ja nuoren elämään osallistumisessa. Kun psykopatian psykososiaaliset riskitekijät tunnetaan, voidaan psykopatiaa ymmärtää entistä paremmin ja näin myös kehittää psykopatian hoitoa entistä tehokkaammaksi. Psykopatian hoidettavuudesta onkin nykyisin myös optimistisia näkemyksiä, joita tutkimusnäyttö tukee (Salekin, 2002). Salekinin (2002) meta-analyysin mukaan psykopatian hoito voi olla tehokasta, mikäli hoito on riittävän laajaalaista, intensiivistä ja pitkäkestoista. Uusien hoitomuotojen kehityksessä tulisi ottaa huomioon näiden tekijöiden lisäksi vanhemmuuteen ja perheeseen liittyvät ongelmat psykopatian eräinä taustatekijöinä. Tutkijoiden välillä on ollut erimielisyyksiä siitä, onko nuorten psykopatiassa kyse samasta persoonallisuushäiriöstä kuin aikuisten psykopatiassa. Nuorten ja aikuisten psykopatia näyttävät muistuttavan toisiaan: psykopatiapiirteet ovat yhteydessä samoihin tekijöihin pitkälti samalla tavoin sekä nuoruudessa että aikuisiällä (ks. Lynam & Gudonis, 2005). Tämä on tulkittu evidenssiksi nuorten psykopatian olemassaololle. Tämän tutkimuksen tulokset yhdessä aiemman tiedon kanssa viittaavat siihen, että nuorten ja aikuisten psykopatian taustalla on pitkälti samat etiologiset tekijät, mikä antaa edelleen tukea psykopatian käsitteen soveltumisesta nuorille. Aiemmat tutkimustulokset psykososiaalisista riskitekijöistä ja aikuisiän psykopatiasta ovat kuitenkin olleet osin ristiriitaisia ja puutteellisia. Aihetta tulisi tutkia lisää vertailemalla samalla tavalla mitattujen riskitekijöiden yhteyttä psykopatiapiirteisiin sekä aikuisilla että nuorilla, jotta saataisiin selville, ovatko aikuisten ja nuorten psykopatian taustatekijöissä havaitut eroavaisuudet todellisia vai esimerkiksi metodologisista seikoista johtuvia. 4.5 Johtopäätökset Tämän tutkimuksen tulokset osoittavat, että mitä enemmän nuoren elämässä on perhetaustaan liittyviä riskitekijöitä, sitä enemmän hänellä todennäköisesti on psykopatiapiirteitä. Lisäksi tulokset osoittavat, että vanhempien vähäinen valvonta ja tietämys nuoren elämästä sekä nuoren sosiaalipalvelujen käyttöhistoria ovat nuoren psykopatian riskitekijöitä. Sen sijaan aiemmissa tutkimuksissa havaittu vanhempien mielenterveys- ja päihdeongelmien sekä vanhempien rikollisuuden yhteys jälkikasvun psykopatiapiirteisiin selittyy tämän tutkimuksen mukaan vanhempien vähäisellä valvonnalla ja tietämyksellä nuoren elämästä sekä nuoren sosiaalipalvelujen 47 käyttöhistorialla. Perheen matala tulotaso ei tämän tutkimuksen perusteella osoittautunut psykopatian riskitekijäksi, mutta tulos tulisi pyrkiä toistamaan tulevissa tutkimuksissa. Vielä on epäselvää, onko tässä tutkimuksessa havaittujen riskitekijöiden ja nuorten psykopatian välillä kausaalisuhde. Ei myöskään tiedetä varmasti, millaisten vaikutusmekanismien kautta yhteys riskitekijöiden ja psykopatian välillä toimii. Psykososiaalisten riskitekijöiden ja nuorten psykopatian yhteyttä tulisi selvittää jatkossa seurantatutkimuksilla, jotta nuorten psykopatian etiologia ymmärrettäisiin entistä paremmin ja psykopatiaa sekä siitä koituvia ongelmia voitaisiin ennaltaehkäistä tehokkaammin. 48 Lähteet Abramowitz, C. S., Kosson, D. S. & Seidenberg, M. (2004). The relationship between childhood attention deficit hyperactivity disorder and conduct problems and adult psychopathy in male inmates. Personality and Individual Differences, 36, 1031–1047. American Academy of Child and Adolescent Psychiatry (2005). Foster care: Facts for families. Washington D.C: American Academy of Child and Adolescent Psychiatry. Andreshed, H., Kerr, M., Stattin H. & Levander, S. (2002). Psychopathic traits in non-referred youths: Initial test of a new assessment tool. Teoksessa E. Blauuw & L. Sheridan (toim.), Psychopaths: Current international perspectives (s. 131–158). Haag: Elsevier. Anderson, N. E. & Kiehl, K. A. (2014). Psychopathy: Developmental perspectives and their implications for treatment. Restorative Neurology and Neuroscience, 32, 103–117. Auty, K. M., Farrington, D. P. & Coid, J. W. (2015). Intergenerational transmission of psychopathy and mediation via psychosocial risk factors. The British Journal of Psychiatry, 206, 26–31. Auvinen-Lintunen, L. & Häkkänen-Nyholm, H. (2009). Psykopatian arviointi. Teoksessa H. Häkkänen-Nyholm (toim.), Psykopatia (s. 99–111). Helsinki: Edita. Barker, E. D., Oliver, B. R., Viding, E., Salekin, R. T. & Maughan, B. (2011). The impact of prenatal maternal risk, fearless temperament and early parenting on adolescent callous-unemotional traits: A 14-year longitudinal investigation. Journal of Child Psychology and Psychiatry, 52, 878– 888. Beauchaine, T. P., Webster-Stratton, C. & Reid, M. J. (2005). Mediators, moderators, and predictors of 1-year outcomes among children treated for early-onset conduct problems: A latent growth curve analysis. Journal of Consulting and Clinical Psychology, 73, 371–388. Beaver, K. M., Da Silva Costa, C., Poersch, A. P., Freddi, M. C., Stelmach, M. C., Connolly, E. J. & Schwartz, J. A. (2014). Psychopathic personality traits and their influence on parenting quality: Results from a nationally representative sample of Americans. Psychiatric Quarterly, 85, 497–511. Birbaumer, N., Veit, R., Lotze, M., Erb, M., Hermann, C., Grodd, W. & Flor, H. (2005). Deficient fear conditioning in psychopathy: A functional magnetic resonance imaging study. Archives of General Psychiatry, 62, 799–805. Blair, R. J., Peschardt, K. S., Budhani, S., Mitchell, D. G. & Pine, D. S. (2006). The development of psychopathy. Journal of Child Psychology and Psychiatry, 47, 262–275. Bloningen, D. M., Hicks, B. M., Krueger, R. F., Patrick, C. J. & Iacono, W. G. (2006). Continuity and change in psychopathic traits as measured via normal-range personality: A longitudinalbiometric study. Journal of Abnormal Psychology, 115, 85–95. Brandt, J. R., Kennedy, W. A., Patrick, C. J. & Curtin, J. J. (1997). Assessment of psychopathy in a population of incarcerated adolescent offenders. Psychological Assessment, 9, 429–435. Brinkley, C. A., Schmitt, W. A., Smith, S. S. & Newman, J. P. (2000). Construct validation of a Self-report Psychopathy Scale: does Levenson’s Self-report Psychopathy Scale measure the same 49 constructs as Hare’s Psychopathy Checklist-Revised? Personality and Individual Differences, 31, 1021–1038. Caldwell, M. F., McCormick, D. J., Umstead, D. & van Rybroek, G. J. (2007). Evidence of treatment progress and therapeutic outcomes among adolescents with psychopathic features. Criminal Justice and Behavior, 34, 573–587. Campbell, M. A., Porter, S. & Santor, D. (2004). Psychopathic traits in adolescent offenders: An evaluation of criminal, and psychological correlates. Behavioral Sciences and the Law, 22, 23–47. Catchpole, R. E. & Gretton, H. M. (2003). The predictive validity of risk assessment with violent young offenders. Criminal Justice and Behavior, 30, 688–708. Cooke, D. J. & Michie, C. (2001). Refining the construct of psychopathy: Towards a hierarchical model. Psychological Assessment, 13, 171–188. Dolan, M. (2004). Psychopathic personality in young people. Advances in Psychiatric Treatment, 10, 466–473. Downey, G. & Coyne, J. C. (1990). Children of depressed parents: An integrative review. Psychological Bulletin, 108, 50–76. Edens, J. F., Marcus, D. K., Lilienfeld, S. O. & Poythress, N. G. (2006). Psychopathic, not psychopathic: Taxometric evidence for the dimensional structure of psychopathy. Journal of Abnormal Psychology, 115, 131–144. Edens, J. F., Poythress, N. G. & Watkins, M. M. (2001). Further validation of the Psychopathic Personality Inventory among offenders: Personality and behavioral correlates. Journal of Personality Disorders, 15, 403–415. Edens, J. F., Skeem, J. L., Cruise, K. R. & Cauffman, E. (2001). Assessment of ”juvenile psychopathy” and its association with violence: A critical review. Behavioral Sciences and the Law, 19, 53–80. Elgar, F. J., Mills, R. S., McGrath, P. J., Waschbusch, D. A. & Brownridge, D. A. (2007). Maternal and paternal depressive symptoms and child maladjustment: The mediating role of parental behavior. Journal of Abnormal Child Psychology, 35, 943–955. Evans, G. W., Li, D. & Sepanski Whipple, S. (2013). Cumulative risk and child development. Psychological Bulletin, 139, 1342–1396. Farrington, D. P. (2007). Social origins of psychopathy. Teoksessa A. Felthous & H. Sass (toim.), The International Handbook of Psychopathic Disorders and the Law (s. 319–334). New York, New York: Wiley. Forth, A., Kosson, D. & Hare, R. (2003). The Hare Psychopathy Checklist: Youth Version, technical manual. Toronto, Ontario: Multi-Health Systems. Frick, P. J. & Hare, R. D. (2001). The Antisocial Process Screening Device. Toronto, Ontario: Multi-Health Systems. Frick, P. J., O’Brien, B. S., Wootton, J. M. & McBurnett, K. (1994). Psychopathy and conduct problems in children. Journal of Abnormal Psychology, 103, 700–707. 50 Frick, P. J. & White, S. F. (2008). Research review: The importance of callous-unemotional traits for developmental models of aggressive and antisocial behavior. Journal of Child Psychology and Psychiatry, 49, 359–375. Gao, Y. Y., Raine, A. A., Chan, F. F., Venables, P. H. & Mednick, S. A. (2010). Early maternal and paternal bonding, childhood physical abuse and adult psychopathic personality. Psychological Medicine: A Journal of Research in Psychiatry and the Allied Sciences, 40, 1007–1016. Glenn, A. L. & Raine, A. (2008). The neurobiology of psychopathy. Psychiatric Clinics of North America, 31, 463–475. Grann, M., Långström, N., Tengström, A. & Stålenheim, E. G. (1998). Reliability of file-based retrospective ratings of psychopathy with the PCL-R. Journal of Personality Assessment, 70, 416– 426. Hare, R. D. (1991). The Hare Psychopathy Checklist-Revised. Toronto, Ontario: Multi-Health Systems. Hare, R. D. (2004). Ilman omaatuntoa. Helsinki: Gilgames. Alkuperäisteos Hare, R. D. (1999). Without conscience: The disturbing world of the psychopaths among us. New York, New York: Guilford Press. Hare, R. D. (2006). Psychopathy: A clinical and forensic overview. Psychiatric Clinics of North America, 29, 709–724. Hare, R. D., Harpur, T. J., Hakstian, A. R., Forth, A. E., Hart, S. D. & Newman, J. P. (1990). The revised Psychopathy Checklist: Reliability and factor structure. Psychological Assessment: A Journal of Consulting and Clinical Psychology, 2, 338–341. Hare, R. D. & Hervé, H. (1999). The Hare P-Scan research version. Toronto, Ontario: Multi-Health Systems. Hare, R. D. & Neumann, C. S. (2005). Structural models of psychopathy. Current Psychiatry Reports, 7, 57–64. Hare R. D. & Neumann, C. S. (2009). Psychopathy: Assessment and forensic implications. Canadian Journal of Psychiatry, 54, 791–802. Hare, R. D., Neumann, C. S. & Widiger, T. A. (2012). Psychopathy. Teoksessa T. A. Widiger (toim.), Oxford handbook of personality disorders (s. 478–504). New York, New York: Oxford University Press. Harpur, T. J. & Hare, R. D. (1994). Assessment of psychopathy as a function of age. Journal of Abnormal Psychology, 103, 604–609. Harpur, T. J., Hare R. D. & Hakstian, A. R. (1989). Two-factor conceptualization of psychopathy: Construct validity and assessment implications. Psychological Assessment: A Journal of Consulting and Clinical Psychology, 1, 6–17. Harris, G. T., Rice, M. E. & Lalumiére, M. (2001). Criminal violence: The roles of psychopathy, neurodevelopmental insults, and antisocial parenting. Criminal Justice and Behavior, 28, 402–426. 51 Hart, S. D. (1998). The role of psychopathy in assessing risk for violence: Conceptual and methodological issues. Legal and Criminological Psychology, 3, 121–137. Hart, S. D., Watt, K. A. & Vincent, G. M. (2002). Commentary on Seagrave and Grisso: Impressions of the state of the art. Law and Human Behavior, 26, 241–245. Hildebrand, M. & de Ruiter, C. (2004). PCL-R psychopathy and its relation to DSM-IV Axis I and II disorders in a sample of male forensic psychiatry patients in the Netherlands. International Journal of Law and Psychiatry, 27, 233–248. Hobson, J., Shine, J. & Roberts, R. (2000). How do psychopaths behave in therapeutic community? Psychology, Crime & Law, 6, 139–154. Jones, S., Cauffman, E., Miller, J. D. & Mulvey, E. (2006). Investigating different factor structures of the Psychopathy Checklist: Youth Version: Confirmatory factor analytic findings. Psychological Assessment, 18, 33–48. Karpman, B. (1941). On the need of separating psychopathy into two distinct clinical types: The symptomatic and the idiopathic. Journal of Criminal Psychopathology, 3, 112–137. Kiehl, K. A., Hare, R. D., McDonald, J. J. & Brink, J. (1999). Semantic and affective processing in psychopaths: An event-related potential (ERP) study. Psychophysiology, 36, 765–774. Kiehl, K. A., Smith, A. M., Hare, R. D., Mendrek, A., Forster, B. B., Brink, J. & Liddle, P. F. (2001). Limbic abnormalities in affective processing by criminal psychopaths as revealed by functional magnetic resonance imaging. Biological Psychiatry, 50, 677–684. Kim-Cohen, J., Moffitt, T. E., Taylor, A., Pawlby, S. J. & Caspi, A. (2005). Maternal depression and children’s antisocial behavior: Nature and nurture effects. Archives of General Psychiatry, 62, 173–181. Kimonis, E. R., Tatar, J. R., & Cauffman, E. (2012). Substance-related disorders among juvenile offenders: What role do psychopathic traits play? Psychology of Addicitve Behaviors, 26, 212–225. Kochanska, G. & Murray, K. T. (2000). Mother-child mutually responsive orientation and conscience development: From toddler to early school age. Child Development, 71, 417–431. Kosson, D. S., Cyterski, T. D., Steuerwald, B. L., Neumann, C. S. & Walker-Matthews, S. (2002). The reliability and validity of the Psychopathy Checklist: Youth Version (PCL: YV) in nonincarcerated adolescent males. Psychological Assessment, 14, 97–109. Krischer, M. K. & Sevecke, K. (2008). Early traumatization and psychopathy in female and male juvenile offenders. International Journal of Law and Psychiatry, 31, 253–262. Kubak, F. A. & Salekin, R. T. (2009). Psychopathy and anxiety in children and adolescents: New insights on developmental parthways to offending. Journal of Psychopathology and Behavioral Assessment, 31, 271–284. Laakso, M. P., Vaurio, O., Koivisto, E., Savolainen, L., Eronen, M., Aronen, H. J. & Tiihonen, J. (2001). Psychopathy and the posterior hippocampus. Behavioral Brain Research, 118, 187–193. Laible, D. J. & Thompson, R. A. (2002). Mother-child conflict in the toddler years: Lessons in emotion, morality, and relationships. Child Development, 73, 1187–1203. 52 Lee, Z., Salekin, R. T. & Iselin, A.-M. R. (2010). Psychopathic traits in youth: Is there evidence for primary and secondary subtypes? Journal of Abnormal Child Psychology, 38, 381–393. Lindberg, N. (2009). Psykopaattiset piirteet nuoruusiässä. Teoksessa H. Häkkänen-Nyholm (toim.), Psykopatia (s. 176–195). Helsinki: Edita. Loney, B. R., Taylor, J., Butler, M. A. & Iacono, W. G. (2007). Adolescent psychopathy features: 6-year temporal stability and the prediction of externalizing symptoms during the transition to adulthood. Aggressive Behavior, 33, 242–252. Lynam, D. R. (1997). Pursuing the psychopath: Capturing the fledging psychopath in a nomological net. Journal of Abnormal Psychology, 106, 425–438. Lynam, D. R., Caspi, A., Moffitt, T. E., Loeber, R. & Stouthamer-Loeber, M. (2007). Longitudinal evidence that psychopathy scores in early adolescence predict adult psychopathy. Journal of Abnormal Psychology, 116, 155–165. Lynam, D. R., Caspi, A., Moffitt, T. E., Raine, A., Loeber, R. & Stouthamer-Loeber, M. (2005). Adolescent psychopathy and the Big Five: Results from two samples. Journal of Abnormal Child Psychology, 33, 431–443. Lynam, D. R., Charnigo, R., Moffitt, T. E., Raine, A., Loeber, R. & Stouthamer-Loeber, M. (2009). The stability of psychopathy across adolescence. Development and Psychopathology, 21, 1133– 1153. Lynam, D. R., Derefinko, K. J., Caspi, A., Loeber, R. & Stouthamer-Loeber, M. (2007). The content validity of juvenile psychopathy: An empirical examination. Psychological Assessment, 19, 363–367. Lynam, D. R. & Gudonis, L. (2005). The development of psychopathy. Annual Review of Clinical Psychology, 1, 381–407. Marmorstein, N. & Iacono, W. G. (2004). Longitudinal follow-up of adolescents with late-onset antisocial behavior: A pathological yet overlooked group. Journal of the American Academy of Child and Adolescent Psychiatry, 44, 1284–1291. Molineuvo, B., Pardo, Y., González, L. & Torrubia, R. (2014). Memories of parenting practices are associated with psychopathy in juvenile male offenders. The Journal of Forensic Psychiatry and Psychology, 25, 495–500. Neumann, C. S., Hare, R. D. & Newman, J. P. (2007). The super-ordinate nature of the Psychopathy Checklist-Revised. Journal of Personality Disorders, 21, 102–117. Neumann, C. S., Kosson, D. S., Forth, A. E. & Hare, R. D. (2006). Factor structure of the Hare Psychopathy Checklist: Youth Version (PCL: YV) in incarcerated adolescents. Psychological Assessment, 18, 142–154. Nicholls, T., Ogloff, J., Brink, J. & Spidel, A. (2005). Psychopathy in women: A review of its clinical utility for assessing risk for aggression and criminality. Behavioral Sciences and the Law, 23, 1–24. 53 Obradovic, J., Pardini, D. A., Long, J. D. & Loeber, R. (2007). Measuring interpersonal callousness in boys from childhood to adolescence: An examination of longitudinal invariance and temporal stability. Journal of Clinical Child and Adolescent Psychology, 36, 276–292. Ogloff, J. R., (2006). Psychopathy/antisocial personality disorder conundrum. Australian and New Zealand Journal of Psychiatry, 40, 519–528. O’Neill, M. L., Lidz, V. & Heilbrun, K. (2003). Predictors and correlates of psychopathic characteristics in substance abusing adolescents. International Journal of Forensic Mental Health, 2, 35–45. Pardini, D. A. & Loeber, R. (2008). Interpersonal callousness trajectories across adolescence: Early social influences and adult outcomes. Criminal Justice and Behavior, 35, 173–196. Piotrowska, P. J., Stride, C. B., Croft, S. E. & Rowe, R. (2014). Socioeconomic status and antisocial behavior among children and adolescents: A systematic review and meta-analysis. Clinical Psychology Review, 35, 47–55. Piquero, A. R., Farrington, D. P., Fontaine, N. M., Vincent, G., Coid, J. & Ullrich, S. (2012). Childhood risk, offending trajectories, and psychopathy at age 48 years in the Cambridge study in delinquent development. Psychology, Public Policy, and Law, 18, 577–598. Porter, S., Birt, A. R. & Boer, D. P. (2001). Investigation of the criminal and conditional profiles of Canadian federal offenders as a function of psychopathy and age. Law and Human Behavior, 25, 647–661. Raine, A., Ishikawa, S. S., Arce, E., Lencz, T., Knuth, K. H., Bihrle, S. & Colletti, P. (2004). Hippocampal structural asymmetry in unsuccessful psychopaths. Biological Psychiatry, 55, 185– 191. Raine, A., Lencz, T., Taylor, K., Hellige, J. B., Bihrle, S., Lacasse, L. & Colletti, P. (2003). Corpus callosum abnormalities in psychopathic antisocial individuals. Archives of General Psychiatry, 60, 1134–1142. Repo-Tiihonen, E. (2007). Psykopatia. Duodecim, 123, 2369–2374. Repo-Tiihonen, E., Holi, M. & Tiihonen, J. (2009). Psykopatian etiologia. Teoksessa H. HäkkänenNyholm (toim.), Psykopatia (s. 99–111). Helsinki: Edita. Rice, M. E., Harris, G. T. & Cormier, C. A. (1992). An evaluation of a maximum security therapeutic community for psychopaths and other mentally disordered offenders. Law and Human Behavior, 16, 399–412. Rubio, J. S., Krieger, M. A., Finney, E. J. & Coker, K. I. (2014). A review of the relationship between sociocultural factors and juvenile psychopathy. Aggression and Violent Behavior, 19, 23– 31. Rutherford, M. J., Alterman, A. I. & Cacciola, J. S. (2000). Psychopathy and substance abuse: A bad mix. Teoksessa C. B. Gacomo (toim.), The clinical and forensic assessment of psychopathy: A practioner’s guide (s. 351–388). Mahwah, New Jersey: Lawrence Erlbaum Associates. Salekin, R. T. (2002). Psychopathy and therapeutic pessimism: Clinical lore or clinical reality? Clinical Psychology Review, 22, 79–112. 54 Salekin, R. T., Rogers, R. & Sewell, K. W. (1997). Construct validity of psychopathy in a female offender sample: A multitrait-multimethod evaluation. Journal of Abnormal Psychology, 106, 576– 585. Salekin, R. T., Worley, C. & Grimes, R. D. (2010). Treatment of psychopathy: A review and brief introduction to the mental model approach for psychopathy. Behavioral Sciences and the Law, 28, 235–266. Sameroff, A., Seifer, R. & McDonough, S. C. (2004). Contextual contributors to the assessment of infant mental health. Teoksessa R. DelCarmen-Wiggins & A. Carter (toim.), Handbook of infant, toddler and preschool mental health assessment (s. 61–76). New York, New York: Oxford University Press. Sameroff, A., Seifer, R., Zax, M. & Barocas, R. (1987). Early indicators of developmental risk: Rochester longitudinal study. Schizophrenia Bulletin, 13, 383–394. Schmidt, F., McKinnon, L., Chattha, H. K. & Brownlee, K. (2006). Concurrent and predictive validity of the Psychopathy Checklist: Youth Version across gender and ethnicity. Psychological Assessment, 18, 393–401. Seagrave, D. & Grisso, T. (2002). Adolescent development and the measurement of juvenile psychopathy. Law and Human Behavior, 26, 219–239. Skeem, J. L. & Cauffman, E. (2003). Views of the downward extension: Comparing the Youth Version of the Psychopathy Checklist with the Youth Psychopathic traits Inventory. Behavioral Sciences and the Law, 21, 737–770. Skeem, J., Johansson, P., Andershed, H., Kerr, M. & Louden, J. E. (2007). Two subtypes of psychopathic violent offenders that parallel primary and secondary variants. Journal of Abnormal Psychology, 116, 395–409. Smith, C. S. & Hung, L.-C. (2012). The relative influence of conduct problems and attention-deficit hyperactivity disorder in the development of adolescent psychopathy. Aggression and Violent Behavior, 17, 575–580. Steinberg, L., Lamborn, S. D., Dornbush, S. M. & Darling, N. (1992). Impact of parenting practices on adolescent achievement: Authoritative parenting, school involvement, and encouragement to succeed. Child Development, 63, 1266–1281. U.S. Census Bureau (n.d.). Poverty Thresholds. http://www.census.gov/hhes/www/poverty/data/threshld/thresh01.html Vaughn, M. G., Edens, J. F., Howard, M. O. & Smith, S. T. (2009). An investigation of primary and secondary psychopathy in a statewide sample of incarcerated youth. Youth Violence and Juvenile Justice, 7, 172–188. Verona, E., Patrick, C. J., Curtin, J. J., Bradley, M. M. & Lang, P. J. (2005). Psychopathy and physiological response to emotionally evocative sounds. Journal of Abnormal Psychology, 113, 99– 108. Viding, E., McCrory, A. & Seara-Cardoso, A. (2014). Psychopathy. Current Biology, 24, Special Issue. 55 Villar-Torres, P., Luengo, M. A., Romero, E., Sobral, J. & Gómez-Fraguela, X. A. (2014). Assessing psychopathy in young people: the validity of the Psychopathy Checklist: Youth Version for a sample of Spanish offenders. Psychology, Crime & Law, 20, 865–883. Walters, G. D., Gray, N. S., Jackson, R. L., Sewell, K. W., Rogers, R., Taylor, J. & Snowden, R. J. (2007). A taxometric analysis of the Psychopathy Checklist: Screening Version (PCL: SV): Further evidence of dimensionality. Psychological Assessment, 19, 330–339. Weizmann-Henelius, G. (2009). Psykopatia ja sukupuoli. Teoksessa H. Häkkänen-Nyholm (toim.), Psykopatia (s. 66–98). Helsinki: Edita. Williemsen, J. & Verhaeghe, P. (2012). Psychopathy and internalizing psychopathology. International Journal of Law and Psychiatry, 35, 269–275. Yang, Y., Raine, A., Lencz, T., Bihrle, S., LaCasse, L. & Colletti, P. (2005). Volume reduction in prefrontal gray matter in unsuccessful criminal psychopaths. Biological Psychiatry, 57, 1103–1108. Zinger, I. & Forth, A. E. (1998). Psychopathy and Canadian criminal proceedings: The potential for human rights abuses. Canadian Journal of Criminology, 40, 237–276. 56 Liitteet Liite 1. Lineaarinen regressioanalyysi, jossa pykopaattisten piirteiden määrää ennustettiin riskitekijöiden lukumäärällä. Analyysi on tehty moni-imputoidulla aineistolla niille, joilla on 0–2 puuttuvaa arvoa. Imputointi F B R2a 1 25.38*** 1.52*** .08 2 26.42*** 1.57*** .08 3 26.04*** 1.55*** .08 4 25.49*** 1.53*** .08 5 24.22*** 1.48*** .08 Yhdistetty 1.53*** *** p < .001 Mallissa vakioitu ikä, sukupuoli ja etninen tausta. 57
© Copyright 2024