Pöytäkirja PDF-muodossa

LEMPÄÄLÄN KUNTA
PÖYTÄKIRJA
Kunnanhallitus
10.08.2015
AIKA
10.08.2015 klo 16:30 - 18:40
PAIKKA
Kunnanhallituksen kokoushuone
21/2015
1
KÄSITELLYT ASIAT
§
239
Otsikko
KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS
240
PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJAT
4
241
YRITYSTONTIN VARAUSSOPIMUS/KIINTEISTÖKAUPPAA
KOSKEVA ESISOPIMUS, UM YHTIÖT OY OMASTA JA/TAI
PERUSTETTAVAN YHTIÖN PUOLESTA JA LUKUUN,
MARJAMÄKI 905/3
5
242
YRITYSTONTIN VARAUSSOPIMUS/KIINTEISTÖKAUPPAA
KOSKEVA ESISOPIMUS, UM YHTIÖT OY OMASTA JA/TAI
PERUSTETTAVAN YHTIÖN PUOLESTA JA LUKUUN,
MARJAMÄKI 905/4
8
243
SUOMEN KASVUKÄYTÄVÄ
11
244
LAUSUNTO PORMESTARIN JA ALUEELLISTEN
TOIMIELINTEN SUORIA VAALEJA KOSKEVASTA
HALLITUKSEN ESITYSLUONNOKSESTA
13
245
LAUSUNTO KANSANELÄKELAITOKSEN VAKUUTUSPIIRIEN
YHDISTÄMISESTÄ
14
246
KUNNALLIS- JA KIINTEISTÖVEROSTA VAPAUTTAMINEN TOIMIVALLASTA PÄÄTTÄMINEN
16
247
KUNNAN LUOTTOKORTIN KÄYTTÖOIKEUS
17
248
LASKUJEN HYVÄKSYMISOIKEUDET
18
249
PANKKITILIEN KÄYTTÖOIKEUDET
19
250
KUNNAN EDUSTUS OPERATIIVISISSA TYÖRYHMISSÄ JA
LEKITEK OY:N HALLITUKSESSA
20
251
KUNNANVALTUUSTON 17.6.2015 PIDETYN KOKOUKSEN
PÄÄTÖSTEN TÄYTÄNTÖÖNPANO JA LAILLISUUS
21
252
LAUTAKUNTIEN PÖYTÄKIRJAT JA
VIRANHALTIJAPÄÄTÖKSET 3.6.-4.8.2015
22
253
KUNNANJOHTAJAN ESITTELEMÄT MUUT ASIAT
23
254
MUUT ASIAT
24
Pöytäkirjan tarkastajat:
Sivu
3
LEMPÄÄLÄN KUNTA
PÖYTÄKIRJA
21/2015
OSALLISTUJAT
LÄSNÄ
Nimi
Petäkoski-Hult Tuula
Kärki Mikko
Hämäläinen-Ylikahri Maikki
Jokila Killi
Kanarva Kari
Niemi Veijo
Oikarinen Sanna
Seppä Sirpa
Söderström Päivi
Virtanen Kari
Gullstén Usko
POISSA
Hakala Heikki
MUU
Kuisma Juha
Aspila Riina
Teeri Liisa
Rämö Heidi
Auvinen Kari
Helin Vesa
Lehtinen Nina
Levonmaa Tiia
Löytty Kari
Tolvanen Topi
Hupanen Jaakko
Klo
16:30 - 18:40
16:30 - 18:40
16:30 - 18:40
16:30 - 18:40
16:30 - 18:40
16:30 - 18:40
16:30 - 18:40
16:30 - 18:40
16:30 - 18:40
16:30 - 18:40
16:30 - 18:40
Tehtävä
puheenjohtaja
2. varapj.
jäsen
jäsen
jäsen
jäsen
jäsen
jäsen
jäsen
jäsen
varajäsen
Lisätiedot
1. varapj.
16:30 - 18:40
16:30 - 18:40
16:30 - 18:40
16:30 - 18:40
16:30 - 18:40
16:30 - 18:40
16:30 - 18:40
16:30 - 18:40
16:30 - 18:40
16:30 - 18:40
16:30 - 17:20
kvalt pj.
kvalt 1. vpj.
kvalt 2. vpj.
kunnanjohtaja
talousjohtaja
sosiaali- ja terveysjohtaja
sivistysjohtaja
vs. tekninen johtaja
toimitusjohtaja L:n Kehitys Oy
sihteeri/hallintopäällikkö
hankejohtaja
ALLEKIRJOITUKSET
Tuula Petäkoski-Hult
Puheenjohtaja
Topi Tolvanen
Pöytäkirjanpitäjä
KÄSITELLYT ASIAT
239 - 254
PÖYTÄKIRJAN TARKASTUS 12.8.2015
Usko Gullstén
PÖYTÄKIRJA YLEISESTI NÄHTÄVILLÄ 13.8.2015
Topi Tolvanen, hallintopäällikkö
Pöytäkirjan tarkastajat:
Maikki Hämäläinen-Ylikahri
2
LEMPÄÄLÄN KUNTA
Kunnanhallitus
PÖYTÄKIRJA
§ 239
21/2015
10.08.2015
KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS
KHAL 10.08.2015 § 239
Kunnanhallituksen kokouksen laillisuuden edellytyksenä on, että
kokouskutsu on kunnanhallituksen päättämällä tavalla toimitettu jäsenille
ja, että saapuvilla on enemmän kuin puolet kunnanhallituksen jäsenistä.
Päätös
PUHEENJOHTAJA totesi kokouksen laillisesti koolle kutsutuksi ja
päätösvaltaiseksi.
Merkittiin, että kokouksessa oli läsnä hankejohtaja Jaakko Hupanen.
HALL 10.8.2015/ TT/tt
Pöytäkirjan tarkastajat:
3
LEMPÄÄLÄN KUNTA
PÖYTÄKIRJA
Kunnanhallitus
§ 240
21/2015
10.08.2015
PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJAT
KHAL 10.08.2015 § 240
Ehdotus
KUNNANHALLITUS valitsee pöytäkirjan tarkastajiksi Heikki Hakalan ja
Maikki Hämäläinen-Ylikahrin.
Edellisen kokouksen pöytäkirjan tarkastajat olivat Kari Kanarva ja Päivi
Söderström.
HALL 6.8.2015
Päätös
KUNNANHALLITUS hyväksyi päätösehdotuksen yksimielisesti ja valitsi
pöytäkirjantarkastajiksi Usko Gullsténin ja Maikki Hämäläinen-Ylikahrin.
HALL 10.8.2015/ TT/tt
Pöytäkirjan tarkastajat:
4
LEMPÄÄLÄN KUNTA
Kunnanhallitus
Kunnanhallitus
Kunnanhallitus
PÖYTÄKIRJA
§ 106
§ 206
§ 241
21/2015
5
31.03.2014
08.06.2015
10.08.2015
YRITYSTONTIN VARAUSSOPIMUS/KIINTEISTÖKAUPPAA KOSKEVA ESISOPIMUS, UM YHTIÖT
OY OMASTA JA/TAI PERUSTETTAVAN YHTIÖN PUOLESTA JA LUKUUN, MARJAMÄKI 905/3
1307/10.00.01.00/2014
KHAL 31.03.2014 § 106
UM Yhtiöt Oy haluaa ostaa omaan tai perustettavan yhtiön lukuun kaksi
yritystonttia Marjamäen yritys alueelta korttelista 905. Tässä käsiteltävän
tontin koko on n. 38 500 m2, jolle yhtiö rakentaisi vähintään 2000 kem2
kahden vuoden sisällä ja lisäksi 2000 kem2 neljän vuoden sisällä. Toisen
tontin myynnistä on oma pykälä tämän kokouksen esityslistalla.
Kunta on myynyt aiemmin UM Yhtiöt Oy:lle samasta korttelista 905 kaksi
yritystonttia pinta-aloiltaan n. 5,6 ha ja n. 4,1 ha. Alueiden rakentaminen
on aloitettu.
Asiaa selostetaan kokouksessa.
Ehdotus
KUNNANHALLITUS päättää varata UM Yhtiöt Oy:lle omaan ja/tai
perustettavan yhtiön lukuun n. 38 500 m2:n yritystontin Marjamäen
asemakaavan korttelista 905 sekä hyväksyy liitteenä olevan
varaussopimuksen/esisopimuksen.
Täytäntöönpano: TEKN sopimuksen allekirjoitus
TEKN 26.3.2014
Keskustelun aluksi esittelijä, kunnanjohtaja Olli Viitasaari, teki muutetun
päätösehdotuksen:
Ehdotus
KUNNANHALLITUS päättää varata UM Yhtiöt Oy:lle omaan ja/tai
perustettavan yhtiön lukuun n. 38 500 m2:n yritystontin Marjamäen
asemakaavan korttelista 905 sekä hyväksyy liitteenä olevan
varaussopimuksen/esisopimuksen.
Lisäksi kunnanhallitus kiinnittää huomiota siihen, että alueella on
kaukolämpö, johon rakennuttajan kannattaisi liittyä.
Päätös
KUNNANHALLITUS hyväksyi muutetun päätösehdotuksen yksimielisesti.
HALL 31.03.2014 /TT/tt
KHAL 08.06.2015 § 206
UM Yhtiöt Oy / Mikko Uusi-Marttila on esittänyt, että 7.10.2014
allekirjoitetun varaussopimuksen/kiinteistökauppaa koskevan
esisopimuksen mukainen kauppakirja hyväksytään ja Marjamäen korttelin
905 esisopimukset yhdenmukaistetaan.
UM Yhtiöt Oy:n tytäryhtiö Lännen Laaturakennus Oy on rakentanut
Marjamäen asemakaava-alueelle yhteensä noin 600 m katuja ja noin 750
m vesihuoltolinjoja. Tehdyn esisopimuksen mukaisesti ostajan rakentama
kunnallistekniikka ja korvaus katupohjasta hyvitetään tontin
Pöytäkirjan tarkastajat:
LEMPÄÄLÄN KUNTA
Kunnanhallitus
Kunnanhallitus
Kunnanhallitus
PÖYTÄKIRJA
§ 106
§ 206
§ 241
21/2015
6
31.03.2014
08.06.2015
10.08.2015
kauppahinnassa. Kunnallistekniikan rakentamiskustannukset ovat tehdyn
laskelman mukaisesti yhteensä 790.323 euroa (alv 0%).
UM Yhtiöt esittämä esisopimuksien yhdenmukaistamisessa UM Yhtiöt
Oy:n / Mikko Uusi-Marttilan omistamien ja nyt myytävien Marjamäen
korttelissa 905 sijaitsevien yhteensä noin 15,2 ha:n suuruisten
tonttialueiden rakentamisvelvoite on yhteensä 20 000 k-m2 riippumatta
rakennusten sijoittumisesta tonttien alueille. Rakentamisvelvoitteen
vähimmäismäärästä on sovittu varaussopimuksen/esisopimuksen
kohdassa 8. Rakentamisvelvoite tulee olla täytettynä viimeistään
31.12.2020 mennessä.
Alueelle laadittavan asemakaavamuutoksen myötä myytävän tontin
pinta-ala on tarkentunut. Esisopimuksista poiketen myytävän määräalan
pinta-ala on 32700 m2. Pinta-alasta on vähennetty asemakaavan mukaiset
katualueet. Määräalan yksikköhinnaksi on sovittu 15 euroa/m2, jolloin
kauppahinnaksi saadaan 490.500,00 euroa.
Mikko Uusi-Marttila on esittänyt, että kaupat tehdään Lännen
Laaturakennus Oy:n nimiin.
Ehdotus
KUNNANHALLITUS päättää myydä Lännen Laaturakennus Oy:lle noin 32
700 m2:n yritystontin Marjamäen asemakaavan korttelista 905 sekä
hyväksyy liitteenä olevan kauppakirjan. UM Yhtiöt Oy:n / Lännen
Laaturakennus Oy:n / Mikko Uusi-Marttilan edellytetään rakentavan
omistamilleen maa-alueille Marjamäen korttelissa 905 vähintään 20 000
k-m2 viimeistään 31.12.2020 mennessä. Kauppa tulee voimaan
kauppakirjojen allekirjoituksien myötä.
Täytäntöönpano: HAL ote Harri Järvenpää, Lempäälän Kehitys / Kari
Löytty, Hannele Lehikoinen, Mari Suominen
TEKN 5.6.2015 /HJ/hj
Päätös
KUNNANHALLITUS hyväksyi päätösehdotuksen yksimielisesti.
Merkittiin, että hankejohtaja Jaakko Hupanen selosti otsikkoasiaa
kokouksessa.
HALL 8.6.2015 /TT/tt
KHAL 10.08.2015 § 241
Kunnanhallitus on 8.6.2015 päättänyt myydä n. 32 700 m2:n yritystontin
Marjamäen asemakaavan korttelista 905 Lännen Laaturakennus Oy:lle.
Kiinteistön omistusta ja hallintaa varten ostaja on perustamassa erillistä
yhtiötä. Tästä johtuen edellä mainittu määräalan kauppa tehdään
perustettavan yhtiön lukuun.
Ehdotus
Pöytäkirjan tarkastajat:
KUNNANHALLITUS päättää myydä Lännen Laaturakennus Oy:lle
perustettavan yhtiön lukuun noin 32 700 m2:n yritystontin Marjamäen
asemakaavan korttelista 905. UM Yhtiöt Oy / Lännen Laaturakennus Oy /
perustettava yhtiö / Mikko Uusi-Marttila edellytetään rakentavan
omistamilleen maa-alueille Marjamäen korttelissa 905 vähintään 20 000
LEMPÄÄLÄN KUNTA
Kunnanhallitus
Kunnanhallitus
Kunnanhallitus
PÖYTÄKIRJA
§ 106
§ 206
§ 241
21/2015
7
31.03.2014
08.06.2015
10.08.2015
k-m2 viimeistään 31.12.2020 mennessä. Muilta osin noudatetaan 8.6.2015
tehtyä kunnanhallituksen päätöstä § 206 ja liitteen mukaista kauppakirjaa.
Kauppa tulee voimaan kauppakirjojen allekirjoituksien myötä.
Täytäntöönpano: HAL ote Harri Järvenpää, Lempäälän Kehitys / Kari
Löytty, Hannele Lehikoinen, Mari Suominen
TEKN 6.8.2015 /HJ/hj
Päätös
KUNNANHALLITUS hyväksyi päätösehdotuksen yksimielisesti.
Merkittiin, että hankejohtaja Jaakko Hupanen selosti otsikkoasiaa
kokouksessa.
Merkittiin, että pöytäkirja tarkastettiin otsikkoasian osalta kokouksessa.
HALL 10.8.2015 /TT/tt
Liitteet
Pöytäkirjan tarkastajat:
KAUPPAKIRJA, TILAT PERÄSALO 418-439-2-389, NUORALA
418-439-17-6, 418-439-2-330 JA JOKELA 418-424-9-1143
KAUPPAKIRJAN LIITEKARTTA, TILAT PERÄSALO 418-439-2-389,
NUORALA 418-439-17-6, JOKELA 418-424-9-1143 JA 418-439-2-330
LEMPÄÄLÄN KUNTA
Kunnanhallitus
Kunnanhallitus
Kunnanhallitus
PÖYTÄKIRJA
§ 105
§ 205
§ 242
21/2015
8
31.03.2014
08.06.2015
10.08.2015
YRITYSTONTIN VARAUSSOPIMUS/KIINTEISTÖKAUPPAA KOSKEVA ESISOPIMUS, UM YHTIÖT
OY OMASTA JA/TAI PERUSTETTAVAN YHTIÖN PUOLESTA JA LUKUUN, MARJAMÄKI 905/4
1307/10.00.01.00/2014
KHAL 31.03.2014 § 105
UM Yhtiöt Oy haluaa ostaa omaan tai perustettavan yhtiön lukuun kaksi
yritystonttia Marjamäen yritys alueelta korttelista 905. Tässä käsiteltävän
tontin koko on n. 32 100 m2, jolle yhtiö rakentaisi vähintään 2500 kem2
kahden vuoden sisällä ja lisäksi 2500 kem2 neljän vuoden sisällä. Toisen
tontin myynnistä on oma pykälä tämän kokouksen esityslistalla.
Kunta on myynyt aiemmin UM Yhtiöt Oy:lle samasta korttelista 905 kaksi
yritystonttia pinta-aloiltaan n. 5,6 ha ja n. 4,1 ha. Alueiden rakentaminen
on aloitettu.
Asiaa selostetaan kokouksessa.
Ehdotus
KUNNANHALLITUS päättää varata UM Yhtiöt Oy:lle omaan ja/tai
perustettavan yhtiön lukuun n. 32 100 m2:n yritystontin Marjamäen
asemakaavan korttelista 905 sekä hyväksyy liitteenä olevan
varaussopimuksen/esisopimuksen.
Täytäntöönpano: TEKN sopimuksen allekirjoitus
TEKN 26.3.2014
Keskustelun kuluessa kunnanhallituksen jäsen Kari Virtanen esitti
kunnanhallituksen jäsen Veijo Niemen kannattamana, että otsikkoasia
jätetään pöydälle.
Julistettuaan keskustelun pöydälle jättämisestä päättyneeksi
puheenjohtaja Tuula Petäkoski-Hult totesi, että asiasta on äänestettävä.
Puheenjohtaja teki seuraavan äänestysesityksen, joka hyväksyttiin
yksimielisesti: Ne, jotka ovat sitä mieltä, että otsikkoasian käsittelyä
jatketaan kokouksessa äänestävät ”jaa” ja ne jotka ovat Kari Virtasen
esittämän pöydälle jättämisen kannalla äänestävät ”ei”. Äänestys
toimitetaan kättennostoäänestyksenä.
Toimitetussa äänestyksessä annettiin 9 "jaa" -ääntä (Oikarinen,
Hämäläinen-Ylikahri, Pirhonen, Seppä, Söderström, Hakala,
Petäkoski-Hult, Jokila ja Kanarva) ja 2 "ei" -ääntä (Virtanen ja Niemi).
Puheenjohtaja totesi, että otsikkoasian käsittelyä jatketaan kokouksessa.
Keskustelun edelleen jatkuessa esittelijä, kunnanjohtaja Olli Viitasaari, teki
muutetun päätösehdotuksen:
Ehdotus
Pöytäkirjan tarkastajat:
KUNNANHALLITUS päättää varata UM Yhtiöt Oy:lle omaan ja/tai
perustettavan yhtiön lukuun n. 32 100 m2:n yritystontin Marjamäen
asemakaavan korttelista 905 sekä hyväksyy liitteenä olevan
varaussopimuksen/esisopimuksen.
LEMPÄÄLÄN KUNTA
Kunnanhallitus
Kunnanhallitus
Kunnanhallitus
PÖYTÄKIRJA
§ 105
§ 205
§ 242
21/2015
9
31.03.2014
08.06.2015
10.08.2015
Lisäksi kunnanhallitus kiinnittää huomiota siihen, että alueella on
kaukolämpö, johon rakennuttajan kannattaisi liittyä.
Päätös
KUNNANHALLITUS hyväksyi muutetun päätösehdotuksen yksimielisesti.
HALL 31.03.2014 /TT/tt
KHAL 08.06.2015 § 205
UM Yhtiöt Oy / Mikko Uusi-Marttila on esittänyt, että 7.10.2014
allekirjoitetun varaussopimuksen/kiinteistökauppaa koskevan
esisopimuksen mukainen kauppakirja hyväksytään ja Marjamäen korttelin
905 esisopimukset yhdenmukaistetaan.
UM Yhtiöt Oy:n tytäryhtiö Lännen Laaturakennus Oy on rakentanut
Marjamäen asemakaava-alueelle yhteensä noin 600 m katuja ja noin 750
m vesihuoltolinjoja. Tehdyn esisopimuksen mukaisesti ostajan rakentama
kunnallistekniikka ja korvaus katupohjasta hyvitetään tontin
kauppahinnassa. Kunnallistekniikan rakentamiskustannukset ovat tehdyn
laskelman mukaisesti yhteensä 790.323 euroa (alv 0%).
UM Yhtiöt esittämä esisopimuksien yhdenmukaistamisessa UM Yhtiöt
Oy:n / Mikko Uusi-Marttilan omistamien ja nyt myytävien Marjamäen
korttelissa 905 sijaitsevien yhteensä noin 15,2 ha:n suuruisten
tonttialueiden rakentamisvelvoite on yhteensä 20 000 k-m2 riippumatta
rakennusten sijoittumisesta tonttien alueille. Rakentamisvelvoitteen
vähimmäismäärästä on sovittu varaussopimuksen/esisopimuksen
kohdassa 8. Rakentamisvelvoite tulee olla täytettynä viimeistään
31.12.2020 mennessä.
Alueelle laadittavan asemakaavamuutoksen myötä myytävän tontin
pinta-ala on tarkentunut. Esisopimuksista poiketen myytävän määräalan
pinta-ala on 26800 m2. Määräalan pinta-alasta on vähennetty
asemakaavan mukaiset katualueet. Määräalan yksikköhinnaksi on sovittu
15 euroa/m2, jolloin kauppahinnaksi saadaan 402.000,00 euroa.
Mikko Uusi-Marttila on esittänyt, että kaupat tehdään Lännen
Laaturakennus Oy:n nimiin.
Ehdotus
KUNNANHALLITUS päättää myydä Lännen Laaturakennus Oy:lle noin
26800 m2:n yritystontin Marjamäen asemakaavan korttelista 905 sekä
hyväksyy liitteenä olevan kauppakirjan. UM Yhtiöt Oy:n / Lännen
Laaturakennus Oy:n / Mikko Uusi-Marttilan edellytetään rakentavan
omistamilleen maa-alueille Marjamäen korttelissa 905 vähintään 20 000
k-m2 viimeistään 31.12.2020 mennessä. Kauppa tulee voimaan
kauppakirjojen allekirjoituksien myötä.
Täytäntöönpano: HAL ote Harri Järvenpää, Lempäälän Kehitys / Kari
Löytty, Hannele Lehikoinen, Mari Suominen
TEKN 5.6.2015 /HJ/hj
Pöytäkirjan tarkastajat:
LEMPÄÄLÄN KUNTA
Kunnanhallitus
Kunnanhallitus
Kunnanhallitus
Päätös
PÖYTÄKIRJA
§ 105
§ 205
§ 242
21/2015
10
31.03.2014
08.06.2015
10.08.2015
KUNNANHALLITUS hyväksyi päätösehdotuksen yksimielisesti.
Merkittiin, että hankejohtaja Jaakko Hupanen selosti otsikkoasiaa
kokouksessa.
HALL 8.6.2015 /TT/tt
KHAL 10.08.2015 § 242
Kunnanhallitus on 8.6.2015 päättänyt myydä n. 26 800 m2:n yritystontin
Marjamäen asemakaavan korttelista 905 Lännen Laaturakennus Oy:lle.
Kiinteistön omistusta ja hallintaa varten ostaja on perustamassa erillistä
yhtiötä. Tästä johtuen edellä mainittu määräalan kauppa tehdään
perustettavan yhtiön lukuun.
Ehdotus
KUNNANHALLITUS päättää myydä Lännen Laaturakennus Oy:lle
perustettavan yhtiön lukuun noin 26 800 m2:n yritystontin Marjamäen
asemakaavan korttelista 905. UM Yhtiöt Oy / Lännen Laaturakennus Oy /
perustettava yhtiö / Mikko Uusi-Marttila edellytetään rakentavan
omistamilleen maa-alueille Marjamäen korttelissa 905 vähintään 20 000
k-m2 viimeistään 31.12.2020 mennessä. Muilta osin noudatetaan 8.6.2016
tehtyä kunnanhallituksen päätöstä § 205 ja liitteen mukaista kauppakirjaa.
Kauppa tulee voimaan kauppakirjojen allekirjoituksien myötä.
Täytäntöönpano: HAL ote Harri Järvenpää, Lempäälän Kehitys / Kari
Löytty, Hannele Lehikoinen, Mari Suominen
TEKN 6.8.2015 /HJ/hj
Päätös
KUNNANHALLITUS hyväksyi päätösehdotuksen yksimielisesti.
Merkittiin, että hankejohtaja Jaakko Hupanen selosti otsikkoasiaa
kokouksessa.
Merkittiin, että pöytäkirja tarkastettiin otsikkoasian osalta kokouksessa.
HALL 10.8.2015 /TT/tt
Liitteet
Pöytäkirjan tarkastajat:
KAUPPAKIRJA, TILAT JOKELA 418-424-9-1143 JA 418-439-2-330
KAUPPAKIRJAN LIITEKARTTA, TILAT JOKELA 418-424-9-1143 JA
418-439-2-330
LEMPÄÄLÄN KUNTA
PÖYTÄKIRJA
Kunnanhallitus
§ 243
21/2015
11
10.08.2015
SUOMEN KASVUKÄYTÄVÄ
KHAL 10.08.2015 § 243
Vuonna 2013 alkaneen Suomen kasvukäytävän (ent. HHT)
verkostoyhteistyön ensimmäinen vaihe on päättymässä elokuussa
31.8.2015. Verkosto-organisaatioiden ylintä johtoa edustavan
neuvottelukunnan kokous (21.1.2015) suositti verkostoyhteistyön
jatkamista hankemuotoisena edelleen. Verkoston ohjausryhmä on tältä
pohjalta keskustellut ja valmistellut asiaa kevään aikana.
Ohjausryhmässä käsitelty ajatus on, että verkostotyö jatkuu nykyisen
muotoisena ja nykyisin järjestelyin seuraavan kahden vuoden ajanjakson
ajan. Neuvotteluja käydään myös verkoston laajentamisesta muutamalla
uudella halukkaalla jäsenorganisaatiolla.
Vuonna 2013 hallinnon ja aluekehityksen ministerivaliokunta päätti
kasvusopimusprosessin yhteydessä, että valtio osallistuu silloiselta
nimeltään HHT-kasvukäytävän kehittämistyöhön. Voimassa olevan,
27.5.2015 julkistetun hallitusohjelman mukaisesti maan uusi hallitus on
valmis uuteen avaukseen, tukemaan kasvukäytävän omiin vahvuuksiin
perustuvaa kilpailukyvyn parantamista mm. kehittämällä sopimuspohjaista
yhteistyötä valtion kanssa. Ohjausryhmän velvoittamana tällaista
sopimusmenettelyä ryhdytään nyt valmistelemaan kasvukäytäväverkoston
ja valtio-osapuolen välille.
Tulevan kasvukäytäväsopimuksen päätöksenteko tapahtuu myöhemmin
erikseen, mutta pohja-ajatuksena on, että sopimuksen teemat tulevat
olemaan luonteeltaan alueet ylittäviä. Mittakaava on erilainen kuin
kaupunkiseutujen aiesopimuksissa, eikä ristiriitaa kaupunkiseutujen omien
MAL-sopimusten kesken muodostu.
Verkostoyhteistyön kautta on jo nyt tehty tiivistä yhteistyötä
valtio-osapuolen kanssa. Verkostoon kuuluvilta ministeriöiltä (LVM, TEM,
YM ja OKM) ei jatkossakaan ole tarkoitus periä jäsenmaksuja, vaan
ministeriöiden tuki kasvukäytävätyölle on ollut kokonaisvaltaisempaa.
Suomen kasvukäytävä on todettu luontevaksi kokeilualustaksi
monenlaiseen toiminnan ja jopa lainsäädännön kehittämiseen ja yhteys
ministeriöiden ja verkoston välillä on ollut erittäin aktiivinen. Tuoreen
hallitusohjelman kirjausten myötä yhteistyö syvenee entisestään.
Kasvukäytäväyhteistyön kautta Suomen kasvukäytävä on nostettu
kansallisen aluekehittämispolitiikan keskiöön. Vuonna 2014 suoritettu laaja
visiotyövaihe puolestaan synnytti VISIO 2020 -asiakirjan,
tulevaisuudennäkymän kasvukäytävätyön tärkeimpiin sisältöteemoihin.
Näitä teemoja on vision työstämisen ja hyväksymisen (neuvottelukunnan
kokous 21.1.2015) myötä lähdetty viemään eteenpäin monen eri hankkeen
voimin. Hanketoimintaan osallistutaan verkoston olemassa olevilla
määrärahoilla. Erilliset rahoitustarpeet tuodaan jatkossakin erikseen
päätettäviksi.
Toiminnan rahoituksen on suunniteltu jatkuvan edelliskauden kaltaisena ja
vuosittaisiin maksuosuuksiin perustuvana. Kaikkein pienimpien
jäsenorganisaatioiden maksuosuuksia on onnistuttu hiukan pienentämään.
Syksyllä laadittava talousarvio tulee näin ollen noudattamaan pitkälti
Pöytäkirjan tarkastajat:
LEMPÄÄLÄN KUNTA
Kunnanhallitus
PÖYTÄKIRJA
§ 243
21/2015
12
10.08.2015
nykyistä rakennetta. Ohjausryhmä käsittelee talousarviota elokuisessa
kokouksessaan.
Ehdotus
KUNNANHALLITUS päättää osallistua kaksivuotiseen Suomen
kasvukäytävä -verkoston koordinaatioon seuraavilla rahoitusosuuksilla:
vuonna 2015 2.000 €, vuonna 2016 10.000 € ja vuonna 2017 8.000 €.
HALL 6.8.2015
Merkittiin, että kokous keskeytettiin ennen otsikkoasian käsittelyä 16.48 17.20 väliseksi ajaksi.
Merkittiin, että hankejohtaja Jaakko Hupanen poistui kokouksesta
kokouksen keskeytysaikana klo 17.20.
Päätös
KUNNANHALLITUS hyväksyi päätösehdotuksen yksimielisesti.
HALL 10.8.2015 /TT/tt
Pöytäkirjan tarkastajat:
LEMPÄÄLÄN KUNTA
Kunnanhallitus
PÖYTÄKIRJA
§ 244
21/2015
13
10.08.2015
LAUSUNTO PORMESTARIN JA ALUEELLISTEN TOIMIELINTEN SUORIA VAALEJA
KOSKEVASTA HALLITUKSEN ESITYSLUONNOKSESTA
KHAL 10.08.2015 § 244
Valtiovarainministeriö ja oikeusministeriö pyytävät lausuntoa pormestarin
ja alueellisten toimielinten suoria vaaleja koskevasta hallituksen
esitysluonnoksesta. Lausunnot pyydetään toimittamaan viimeistään
31.8.2015
Uusi kuntalaki on tullut voimaan toukokuun alusta 2015. Kuntalain
kokonaisuudistuksen valmistelun yhteydessä tammikuussa 2014 Hallinnon
ja aluekehityksen ministerityöryhmä linjasi käynnistettäväksi kuntalaista
erillisen valmistelun, joka mahdollistaisi sekä suoran pormestarivaalin
järjestämisen että alueellisen toimielimen valinnan vaalein. Molemmat
näistä edellyttävät kuntalain ohella myös vaalilain muuttamista.
Nyt kyseessä oleva hallituksen esitysluonnos on valmisteltu
valtiovarainministeriön huhtikuussa 2014 asettamassa
valmistelutyöryhmässä, jossa oli valtiovarainministeriön lisäksi
oikeusministeriön ja Suomen Kuntaliiton edustajia. Valmistelun tukena on
toiminut kuntalain kokonaisuudistuksen parlamentaarinen seurantaryhmä.
Ehdotus
KUNNANHALLITUS päättää lausuntonaan todeta, että pormestarin ja
alueellisten toimielinten suorat vaalit eivät ole tällä hetkellä ajankohtainen
asia Lempäälässä. Esityksen jatkovalmistelussa tulee keskittyä hallinnon
kustannustehokkuuden kehittämiseen.
HALL 6.8.2015
Päätös
KUNNANHALLITUS hyväksyi päätösehdotuksen yksimielisesti.
HALL 10.8.2015 /TT/tt
Pöytäkirjan tarkastajat:
LEMPÄÄLÄN KUNTA
Kunnanhallitus
PÖYTÄKIRJA
§ 245
21/2015
14
10.08.2015
LAUSUNTO KANSANELÄKELAITOKSEN VAKUUTUSPIIRIEN YHDISTÄMISESTÄ
KHAL 10.08.2015 § 245
Kansaneläkelaitoksesta säädetyn lain (24/2014) 10 §:n mukaan
Kansaneläkelaitoksen paikallishallinnon muodostavat vakuutuspiirit, jotka
määrää Kansaneläkelaitos kuultuaan asianomaisia kunnanhallituksia.
Kansaneläkelaitos on kirjeellään 20.5.2015 pyytänyt kunnilta lausuntoa
14.8.2015 mennessä esitykseen Kelan organisaatiouudistukseen
liittyvästä vakuutuspiirien yhdistymisestä ja Lempäälän kunnan
kuulumisesta suunnitelmien mukaiseen uuteen Keskiseen vakuutuspiiriin
1.1.2016 lukien.
Kelan hallitus hyväksyi pääjohtajan esityksen uudesta organisaatiomallista
18.12.2014. Lopullinen yhdistämisesitys viedään Kelan hallituksen
käsittelyyn kesän 2015 aikana.
Hallituksen päätöksen mukaan tulevaisuuden Kela on yksi yhtenäinen
toiminnallinen kokonaisuus, jossa organisaatiorakenne ja
johtamisjärjestelmä tukevat strategian toteutumista ja asiakaslähtöistä
toimintaa. Kelan toimintaa kehitetään maanlaajuisesti Kelan
palvelutoiminnan kehittämislinjausten mukaisesti.
Kela suunnittelee lausuntopyynnön mukaan toimintaansa niin, että
asiakkaiden tarvitsemat palvelut ovat saatavilla vaivattomasti ja helposti.
Perinteisen toimistoverkon rinnalla asiakkaiden ja yhteistyökumppaneiden
käytössä ovat muut palvelukanavat (suorakorvausmenettely, sähköinen
asiointi, puhelin- ja postipalvelu, henkilökohtainen palvelu ajanvarauksella,
yhteispalvelupisteet sekä vähitellen myös etäpalvelu).
Osana koko Kelan organisaatiorakenteen uudistamista myös hallinnollisia
vakuutuspiirirajoja uudistetaan vastaamaan paremmin toiminnan tarpeita
ja muiden viranomaisten aluerajoja sekä erityisvastuualueita (erva-alueet).
Tämän vuoksi koko maahan esitetään muodostettavaksi 1.1.2016 lukien
viisi vakuutuspiiriä, joiden lopulliset nimet varmistuvat kesällä: Eteläinen,
Läntinen, Keskinen, Itäinen ja Pohjoinen vakuutuspiiri.
Vakuutuspiiriuudistus ei Kelan mukaan koske toimistoverkkoa, vaan se
vaikuttaa lähinnä ratkaisutoiminnan organisoitumiseen.
Kelan ja kaikkien kuntien välisen yhteistyön kerrotaan jatkuvan entiseen
tapaan ja samoin todetaan, että Kelan toimihenkilöiden työpaikkojen
sijaintiin uudistuksella ei myöskään ole vaikutusta.
Uudistuksessa Lempäälän kunta tulisi kuulumaan perustettavaan
Keskiseen vakuutuspiiriin, joka muodostettaisiin nykyisistä Tampereen,
Etelä-Pirkanmaan, Kanta-Hämeen ja Etelä-Pohjanmaan vakuutuspiireistä.
Uuden piirin yhteenlaskettu asukasluku olisi noin 900 000.
Ehdotus
KUNNANHALLITUS päättää lausuntonaan todeta, että Lempäälän
kunnalla ei ole huomauttamista Kelan esitykseen vakuutuspiirien
yhdistymisestä.
HALL 5.8.2015
Pöytäkirjan tarkastajat:
LEMPÄÄLÄN KUNTA
Kunnanhallitus
PÖYTÄKIRJA
§ 245
21/2015
15
10.08.2015
Keskustelun jälkeen esittelijä, kunnanjohtaja Heidi Rämö, teki
täydennyksen päätösehdotukseensa:
Ehdotus
KUNNANHALLITUS päättää lausuntonaan todeta, että Lempäälän
kunnalla ei ole huomauttamista Kelan esitykseen vakuutuspiirien
yhdistymisestä.
Lisäksi kunnanhallitus pitää tärkeänä, että Kelan paikallistoimisto säilyy
edelleen Lempäälässä.
Päätös
KUNNANHALLITUS hyväksyi muutetun päätösehdotuksen yksimielisesti.
HALL 10.8.2015 /TT/tt
Liitteet
Pöytäkirjan tarkastajat:
KANSANELÄKELAITOKSEN LAUSUNTOPYYNTÖ ESITYKSEEN
KELAN VAKUUTUSPIIRIEN YHDISTYMISESTÄ
LEMPÄÄLÄN KUNTA
Kunnanhallitus
PÖYTÄKIRJA
§ 246
21/2015
16
10.08.2015
KUNNALLIS- JA KIINTEISTÖVEROSTA VAPAUTTAMINEN - TOIMIVALLASTA PÄÄTTÄMINEN
KHAL 10.08.2015 § 246
Kunnanvaltuusto päätti § 51 / 27.3.2013, että Lempäälän kunta ilmoittaa
Verohallinnolle pidättävänsä ratkaisuvallan kunnallis- ja kiinteistöverosta
vapauttamisesta itsellään 1.6.2013 - 31.12.2015 välisen ajan. Verohallinto
on antanut päätöksen 1.1.2016– 31.12.2018 vireille tulevien
vapautushakemusten ratkaisuvallan käsittelystä. Mikäli kunta haluaa
pidättää ratkaisuvallan itsellään, tulee siitä antaa ilmoitus Verohallinnolle
18.11.2015 mennessä.
Kunnallis- ja kiinteistöverosta vapauttaminen on siirtynyt Verohallinnolle
1.6.2013 alkaen veronkantolain (882/2012) 1.1.2013 voimaan tulleen
muutoksen johdosta. Verohallinnolla on ratkaisuoikeus 1.6.2013 lukien
vireille tulleisiin kunnallisveroa ja kiinteistöveroa koskeviin
vapautushakemuksiin veronkantolain 38 a §:n nojalla. Verosta
vapauttamisen ratkaisuvalta säilyy kuitenkin kunnalla, jos se on ilmoittanut
ratkaisuvallan pidättämisestä Verohallinnolle määräaikaan mennessä.
Ratkaisuvallan pidättämisilmoituksessa kunnan on ilmoitettava, koskeeko
ratkaisuvallan pidätys kunnallisveroa, kiinteistöveroa vai kumpaakin edellä
mainituista.
Kunnanvaltuuston hyväksymällä Lempäälän kunnanhallituksen
johtosäännöllä ratkaisuvalta kunnallis- ja kiinteistöverosta vapauttamisessa
on siirretty kunnanhallitukselle (kh johtosääntö 3 § 4 mom.).
Ehdotus
KUNNANHALLITUS esittää kunnanvaltuustolle, että Lempäälän kunta
ilmoittaa Verohallinnolle pidättävänsä ratkaisuvallan kunnallis- ja
kiinteistöverosta vapauttamisesta itsellään 1.1.2016 - 31.12.2018 välisen
ajan.
Täytäntöönpano:
ed. kvalt
HALL 5.8.2015
Päätös
KUNNANHALLITUS hyväksyi päätösehdotuksen yksimielisesti.
HALL 11.8.2015 /TT/tt
Pöytäkirjan tarkastajat:
LEMPÄÄLÄN KUNTA
Kunnanhallitus
PÖYTÄKIRJA
§ 247
21/2015
17
10.08.2015
KUNNAN LUOTTOKORTIN KÄYTTÖOIKEUS
KHAL 10.08.2015 § 247
Lempäälän kunnalla on luottokorttisopimus SEB Kort Bank AB:n kanssa
(Business Eurocard). Luottokortin käyttöoikeudet on tarkoituksenmukaista
päivittää tapahtuneiden henkilöstömuutosten vuoksi.
Ehdotus
KUNNANHALLITUS päättää
1. antaa luottokortinkäyttöoikeuden kunnanjohtaja Heidi Rämölle,
kunnanhallituksen puheenjohtaja Tuula Petäkoski-Hultille, talousjohtaja
Kari Auviselle, sivistysjohtaja Nina Lehtiselle, sosiaali- ja terveysjohtaja
Vesa Helinille ja vs. tekninen johtaja Tiia Levonmaalle.
2. todeta kunnanjohtaja Olli Viitasaaren luottokortin käyttöoikeuden
päättyneen.
HALL 5.8.2015
Merkittiin, että kunnanjohtaja Heidi Rämö, kunnanhallituksen
puheenjohtaja Tuula Petäkoski-Hult, kunnanvaltuuston puheenjohtaja
Juha Kuisma, talousjohtaja Kari Auvinen, sivistysjohtaja Nina Lehtinen,
sosiaali- ja terveysjohtaja Vesa Helin ja vs. tekninen johtaja Tiia Levonmaa
eivät osallistuneet otsikkoasian käsittelyyn (syy: osallisuusjääviys).
Merkittiin, että kunnanhallituksen 2. varapuheenjohtaja Mikko Kärki toimi
otsikkoasian käsittelyn ajan puheenjohtajana sekä esittelijänä.
Keskustelun jälkeen esittelijä, kunnanhallituksen 2. varapuheenjohtaja
Mikko Kärki teki täydennyksen päätösehdotukseen:
Ehdotus
KUNNANHALLITUS päättää
1. antaa luottokortinkäyttöoikeuden kunnanjohtaja Heidi Rämölle,
kunnanhallituksen puheenjohtaja Tuula Petäkoski-Hultille,
kunnanvaltuuston puheenjohtaja Juha Kuismalle, talousjohtaja Kari
Auviselle, sivistysjohtaja Nina Lehtiselle, sosiaali- ja terveysjohtaja Vesa
Helinille ja vs. tekninen johtaja Tiia Levonmaalle.
2. todeta kunnanjohtaja Olli Viitasaaren luottokortin käyttöoikeuden
päättyneen.
Päätös
KUNNANHALLITUS hyväksyi muutetun päätösehdotuksen yksimielisesti.
HALL 10.8.2015 /TT/tt
Pöytäkirjan tarkastajat:
LEMPÄÄLÄN KUNTA
PÖYTÄKIRJA
Kunnanhallitus
§ 248
21/2015
18
10.08.2015
LASKUJEN HYVÄKSYMISOIKEUDET
KHAL 10.08.2015 § 248
Laskujen hyväksymisoikeudet on tarkoituksenmukaista päivittää
tapahtuneen henkilöstömuutoksen vuoksi.
Ehdotus
KUNNANHALLITUS päättää antaa kunnanjohtaja Heidi Rämölle laskujen
hyväksymisoikeudet seuraavasti:
Konsernihallinto, tehtäväalue:
kustannuspaikat 1001 – 1125
Elinkeinot, tehtäväalue:
kustannuspaikka 1130
Sijaisena talousjohtaja Kari Auvinen.
HALL 5.8.2015
Merkittiin, että esittelijä, kunnanjohtaja Heidi Rämö, ja hänen sijaisensa,
talousjohtaja Kari Auvinen, eivät osallistuneet otsikkoasian käsittelyyn
(syy: osallisuusjääviys).
Merkittiin, että otsikkoasia käsiteltiin puheenjohtaja Tuula Petäkoski-Hultin
esittelystä.
Päätös
KUNNANHALLITUS hyväksyi päätösehdotuksen yksimielisesti.
HALL 11.8.2015 /TT/tt
Pöytäkirjan tarkastajat:
LEMPÄÄLÄN KUNTA
PÖYTÄKIRJA
Kunnanhallitus
§ 249
21/2015
19
10.08.2015
PANKKITILIEN KÄYTTÖOIKEUDET
KHAL 10.08.2015 § 249
Lempäälän kunnalla on pankkitilit Tampereen Seudun Osuuspankissa,
Nordeassa, Danske Bankissa ja Oma Säästöpankissa.
Lempäälän kunnan pankkitilien käyttöoikeus myönnetään
kunnanhallituksen päätöksellä. Käyttöoikeuden omaavan henkilön tulee
allekirjoituksellaan vahvistaa myös verkkopalveluna pankkeihin
lähetettävät maksatuslistat. Lisäksi pankkien kanssa solmittavien
verkkopalvelusopimusten pääkäyttäjätoiminnoista vastaavilta
(talousjohtaja ja kirjanpitopäällikkö) edellytetään käytännössä kunnan
pankkitilin käyttöoikeutta.
Tilinkäyttöoikeudet on tarkoituksenmukaista päivittää tapahtuneen
henkilöstömuutoksen vuoksi siten, että riittävin pankkitilien käyttöoikeuksin
varmistetaan pankkipalvelujen käyttö kaikissa asiointitilanteissa.
Ehdotus
KUNNANHALLITUS päättää
1. antaa tilinkäyttöoikeudet kaikkiin kunnan tileihin kunnanjohtaja
Heidi Rämölle, talousjohtaja Kari Auviselle, kirjanpitopäällikkö
Hannele Virralle ja henkilöstöpäällikkö Auli Nevantielle.
2. todeta kunnanjohtaja Olli Viitasaaren tilinkäyttöoikeuksien kaikkiin
kunnan tileihin päättyneen.
HALL 5.8.2015
Merkittiin, että esittelijä, kunnanjohtaja Heidi Rämö, ja hänen sijaisensa,
talousjohtaja Kari Auvinen, eivät osallistuneet otsikkoasian käsittelyyn
(syy: osallisuusjääviys).
Merkittiin, että otsikkoasia käsiteltiin puheenjohtaja Tuula Petäkoski-Hultin
esittelystä.
Päätös
KUNNANHALLITUS hyväksyi päätösehdotuksen yksimielisesti.
HALL 11.8.2015 /TT/tt
Pöytäkirjan tarkastajat:
LEMPÄÄLÄN KUNTA
Kunnanhallitus
PÖYTÄKIRJA
§ 250
21/2015
20
10.08.2015
KUNNAN EDUSTUS OPERATIIVISISSA TYÖRYHMISSÄ JA LEKITEK OY:N HALLITUKSESSA
KHAL 10.08.2015 § 250
Eläkkeelle 1.8.2015 lukien jäänyt kunnanjohtaja Olli Viitasaari on toiminut
kunnan edustajana seuraavissa elimissä:
- Konserniyhtiöiden yhtiökokoukset,
- Asunto-osakeyhtiöiden yhtiökokoukset,
- Kiinteistöosakeyhtiöiden yhtiökokoukset,
- Lempäälän Jäähalli Oy:n yhtiökokous,
- Elinkeinopoliittinen yhteistyöryhmä
- Lempäälän kunnan YT-komitea
- Suomen Kasvukäytävä -hankkeen neuvottelukunta
- Liikenteen ja logistiikan hanketyöryhmä (Pirkanmaanliitto)
- Kehyskuntien tilaajarenkaan laaja neuvottelutyöryhmä
Edustajaksi on tarkoituksenmukaista nimetä tapahtuneen
henkilöstömuutoksen vuoksi kunnanjohtaja Heidi Rämö.
Ehdotus
KUNNANHALLITUS päättää
1. todeta Olli Viitasaaren osalta edustuksen selostusosassa
esitetyissä elimissä päättyneeksi, ja
2. nimetä Heidi Rämön kunnan edustajaksi selostusosassa
esitettyihin elimiin.
HALL 5.8.2015
Merkittiin, että esittelijä, kunnanjohtaja Heidi Rämö ei osallistunut
otsikkoasian käsittelyyn (syy: osallisuusjääviys).
Merkittiin, että otsikkoasia käsiteltiin puheenjohtaja Tuula Petäkoski-Hultin
esittelystä.
Keskustelun jälkeen esittelijä, puheenjohtaja Tuula Petäkoski-Hult,
täydensi päätösehdotusta:
Ehdotus
KUNNANHALLITUS päättää
1. todeta Olli Viitasaaren osalta edustuksen selostusosassa
esitetyissä elimissä päättyneeksi.
2. nimetä Heidi Rämön kunnan edustajaksi selostusosassa
esitettyihin elimiin.
3. nimetä Kari Kanarvan kunnanhallituksen edustajaksi Lekitek Oy:n
hallitukseen kunnanhallituksen toimikauden loppuun 31.5.2017
saakka.
Päätös
KUNNANHALLITUS hyväksyi muutetun päätösehdotuksen yksimielisesti.
HALL 11.8.2015 /TT/tt
Pöytäkirjan tarkastajat:
LEMPÄÄLÄN KUNTA
Kunnanhallitus
PÖYTÄKIRJA
§ 251
21/2015
21
10.08.2015
KUNNANVALTUUSTON 17.6.2015 PIDETYN KOKOUKSEN PÄÄTÖSTEN TÄYTÄNTÖÖNPANO JA
LAILLISUUS
KHAL 10.08.2015 § 251
Kunnanhallitus vastaa valtuuston päätösten täytäntöönpanosta (KuntaL
23.1 §) ja huolehtii valtuuston päätösten laillisuuden valvonnasta (KuntaL
56 §).
Ehdotus
Koska kunnanvaltuuston päätökset ovat syntyneet laillisessa
järjestyksessä, eikä valtuusto ole päätöksiä tehdessään mennyt
toimivaltaansa ulommaksi, kunnanhallitus panee pidetyn kokouksen
päätökset täytäntöön.
Kunnanjohtajalla on oikeus antaa kunnanhallituksen puolesta tarpeelliset
määräykset ja ohjeet, jotka ovat tarpeen täytäntöönpanossa.
HALL 5.8.2015
Päätös
KUNNANHALLITUS hyväksyi päätösehdotuksen yksimielisesti.
HALL 11.8.2015 /TT/tt
Pöytäkirjan tarkastajat:
LEMPÄÄLÄN KUNTA
PÖYTÄKIRJA
Kunnanhallitus
§ 252
21/2015
10.08.2015
LAUTAKUNTIEN PÖYTÄKIRJAT JA VIRANHALTIJAPÄÄTÖKSET 3.6.-4.8.2015
KHAL 10.08.2015 § 252
a) Lempäälän Vesi -liikelaitoksen johtokunta
b) Kaavoitus- ja rakennusjaosto
c)
d)
e)
f)
g)
Ehdotus
Tekninen lautakunta
Kasvatus- ja opetuslautakunta
Sosiaali- ja terveyslautakunta
Ympäristöjaosto
Viranhaltijapäätökset
28.5.2015
4.6.2015
25.6.2015
9.6.2015
10.6.2015
10.6.2015
16.6.2015
3.6.-4.8.2015
KUNNANHALLITUS merkitsee lautakuntien ja jaostojen pöytäkirjat sekä
viranhaltijapäätökset tiedokseen. Kunnanhalltus ei ota pöytäkirjoja
käsiteltäväkseen.
HALL 5.8.2015
Päätös
KUNNANHALLITUS hyväksyi päätösehdotuksen yksimielisesti.
HALL 11.8.2015 /TT/tt
Pöytäkirjan tarkastajat:
22
LEMPÄÄLÄN KUNTA
Kunnanhallitus
PÖYTÄKIRJA
§ 253
21/2015
23
10.08.2015
KUNNANJOHTAJAN ESITTELEMÄT MUUT ASIAT
KHAL 10.08.2015 § 253
1. 20.8.2015 klo 14 alkaen museokeskus Vapriikissa pidettävään
Vapaakuntakokeilu -tilaisuuteen osallistuvat talousjohtaja Kari Auvinen ja
kunnanvaltuuston 1. varapuheenjohtaja Riina Aspila.
2. Alueellisen maanpuolustuksen jatkokurssille esitetään
kunnanhallituksen puheenjohtaja Tuula Petäkoski-Hultia ja kunnanjohtaja
Heidi Rämöä.
HALL 12.8.2015 /TT/tt
Pöytäkirjan tarkastajat:
LEMPÄÄLÄN KUNTA
Kunnanhallitus
PÖYTÄKIRJA
§ 254
21/2015
24
10.08.2015
MUUT ASIAT
KHAL 10.08.2015 § 254
1. Kokouksen keskeytysaikana klo 16.48 - 17.20 kunnanhallitus keskusteli
Lempäälän keskustan kehittämisen valmistelutilanteesta.
2. syksyn valtuuston kokousaikataulua täsmennetään seuraavasti:
26.8.2015 klo 17.00 valtuuston työseminaari
7.9.2015 klo 18.00 valtuustoinfo
9.9.2015 klo 18.00 valtuuston kokous
HALL 12.8.2015 /TT/tt
Pöytäkirjan tarkastajat:
LEMPÄÄLÄN KUNTA
LEMPÄÄLÄN KUNTA
Kunnanhallitus
PÖYTÄKIRJA
21/2015
25
OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS
Kokouspäivämäärä
10.8.2015
MUUTOKSENHAKUKIELLOT
Kieltojen perusteet
Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 91 §:n mukaan oikaisuvaatimusta eikä
kunnallisvalitusta, koska päätös koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa (KuntaL 91
§)
Pykälät
239 240 244 245 246 250 251 252 253 254
Koska päätöksestä voidaan tehdä kuntalain 89 §:n 1 mom. mukaan kirjallinen
oikaisuvaatimus,seuraaviin päätöksiin ei saa hakea muutosta valittamalla:
Pykälät
241 242 243 247 248 249
HallintolainkäyttölainL 5 § 2 mom./muun lainsäädännön mukaan seuraaviin päätöksiin ei
saa hakea muutosta valittamalla.
Pykälät ja valituskieltojen perusteet
OIKAISUVAATIMUSOHJEET
Oikaisuvaatimusviranomainen ja
-aika
Seuraaviin päätöksiin tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Oikaisuvaatimuksen saa tehdä se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai
etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen) sekä kunnan jäsen.
Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, osoite ja postiosoite:
LEMPÄÄLÄN KUNNANHALLITUS
PL 36
37501 LEMPÄÄLÄ
Pykälät
241 242 243 247 248 249
Oikaisuvaatimuksen sisältö
Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.
Oikaisuvaatimuksesta on käytävä ilmi vaatimus perusteineen ja se on tekijän allekirjoitettava. Oikaisuvaatimus on toimitettava oikaisuvaatimusviranomaiselle ennen oikaisuvaati
musajan päättymistä.
Tiedoksisaanti
Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, kun pöytäkirja on asetettu yleisesti
nähtäville. Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä tai saantitodistuksen osoittamana aikana tai erilliseen tiedoksisaantitodistukseen merkittynä aikana.
Kaava-asiassa
Kaavan hyväksymistä koskevan päätöksen katsotaan tulleen asianosaisen tietoon silloin,
kun päätös on asetettu yleisesti nähtäville.
Tiedoksiantopäivää tai sitä päivää, jona päätös on asetettu nähtäväksi, ei lasketa määräaikaan. Jos määräajan viimeinen päivä on pyhäpäivä tai muu sellainen päivä, jolloin työt virastoissa on keskeytettävä, saa tehtävän toimittaa ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.
Pöytäkirjan nähtä- 13.8.2015
väksi asettaminen
Pöytäkirjan tarkastajat:
LEMPÄÄLÄN KUNTA
PÖYTÄKIRJA
21/2015
26
VALITUSOSOITUS
Valitusviranomai- Seuraaviin päätöksiin voidaan hakea muutosta kirjallisella valituksella. Oikaisuvaatimuknen ja valitusaika sen johdosta annettuun päätökseen saa hakea muutosta kunnallisvalituksin vain se, joka
on tehnyt oikaisuvaatimuksen. Mikäli päätös on oikaisuvaatimuksen johdosta muuttunut,
saa päätökseen hakea muutosta kunnallisvalituksin myös asianosainen sekä kunnan jäsen.
Valitusviranomainen ja postiosoite:
Hämeenlinnan hallinto-oikeus
Raatihuoneenkatu 1
13100 Hämeenlinna
puh. 029 56 42200 (vaihde)
telekopio 029 56 42269
virastoposti: [email protected]
aukioloaika ma-pe kello 8.00-16.15
Valituskirja
Kunnallisvalitus
Pykälät
Valitusaika
30 päivää
Hallintovalitus
Pykälät
Valitusaika
30 päivää
Muu valitusviranomainen,
osoite ja postiosoite:
Pykälät
Valitusaika
päivää
Valitusaika alkaa päätöksen tiedoksisaannista. Katso tiedoksisaanti.
Valituskirjassa on ilmoitettava
- valittajan nimi, ammatti, asuinkunta ja postiosoite
- päätös, johon haetaan muutosta
- miltä osin päätöksestä valitetaan ja muutos, joka siihen vaaditaan tehtäväksi
- muutosvaatimuksen perusteet
Valituskirja on valittajan tai valituskirjan muun laatijan omakätisesti allekirjoitettava.
Jos ainoastaan laatija on allekirjoittanut valituskirjan, siinä on mainittava myös laatijan ammatti, asuinkunta ja postiosoite.
Valitusasiakirjojen toimittaminen
Valituskirjaan on liitettävä päätös, josta valitetaan, alkuperäisenä tai viran puolesta
oikeaksi todistettuna jäljennöksenä sekä todistus siitä päivästä, josta valitusaika on
luettava.
Oikeudenkäyntimaksun suorittamisesta hallinto-oikeudelle säädetään laissa tuomio-istuinten ja eräiden oikeushallintoviranomaisten suoritteista perittävistä maksuista.
Valitusasiakirjat on toimitettava valitusviranomaiselle ennen valitusajan päättymistä.
Omalla vastuulla valitusasiakirjat voi lähettää postitse tai lähetin välityksellä. Postiin valitusasiakirjat on jätettävä niin ajoissa, että ne ehtivät perille ennen valitusajan päättymistä.
Valitusasiakirjat voi toimittaa myös nimi, osoite ja postiosoite
Valitusasiakirjat on toimitettava 1) nimi, osoite ja postiosoite
Pykälät
Pykälät
Lisätietoja
Yksityiskohtainen oikaisuvaatimusohje/valitusosoitus liitetään pöytäkirjanotteeseen
1) Jos toimitettava muulle kuin valitusviranomaiselle
Liitetään pöytäkirjaan
Pöytäkirjan tarkastajat:
LEMPÄÄLÄN KUNTA
PÖYTÄKIRJA
21/2015
MUUTOKSENHAKU kaava-asiassa, Kunnallisvalitus
Valitusoikeus ja Pöytäkirjan §:n kohdalla tehtyyn päätökseen tyytymätön voi hakea Hämeenlinnan hallinto-oikeudelta siivalitusperusteet hen muutosta kirjallisin kunnallisvalituksin. Vailtuksen saa tehdä sillä perusteella, että päätös on syntynyt
virheellisessä järjestyksessä, että päätöksen tehnyt viranomainen on ylittänyt toimivaltansa tai päätös on
muuten lainvastainen.
Valitusviranomainen ja
valtiusaika
Valitusviranomainen ja postiosoite
Hämeenlinnan hallinto-oikeus,
Raatihuoneenkatu 1
13100 HÄMEENLINNA
puh. 029 56 42200
fax 029 56 42269
sähköposti [email protected]
aukioloaika ma-pe kello 8.00-16.15
Valitusaika
30 pv
Kaavan tai rakennusjärjestyksen hyväksymistä koskevan päätöksen katsotaan tulleen asianosaisten tietoon silloin, kun päätös on kuntalain 63 §:n mukaisesti asetettu yleisesti nähtäville.
Valitus on tehtävä kolmekymmenen (30) päivän kuluessa nähtäville asettamisesta.
Valitusaika päättyy
Pöytäkirjan
nähtäväksi
asettaminen
Pvm
Valituskirjelmä
Valitus tehdään kirjallisesti. Valituskirjelmässä, joka on osoitettava valitusviranomaiselle, on
ilmoitettava
- valittajan nimi ja asuinkunta, postiosoite ja puhelinnumero, joihin asiaa koskevat ilmoitukset
valittajalle voidaan toimittaa.
- päätös, johon haetaan muutosta
- miltä osin päätöksestä valitetaan ja muutos, joka siihen vaaditaan tehtäväksi
- muutosvaatimuksen perusteet
Valituskirjelmä on valittajan tai valituskirjan muun laatijan omakätisesti allekirjoitettava. Jos
ainoastaan laatija on allekirjoittanut valituskirjelmän, siinä on mainittava myön laatijan
asuinkunta.
Valituskirjelmään on liitettävä
- päätös, johon haetaan muutosta, alkuperäisenä tai jäljennöksenä
- selvitys valitusajan alkamisen ajankohdasta
- asiakirjat, joihin valittaja vetoaa vaatimuksensa tueksi, jollei niitä ole jo aikaisemmin
toimitettu viranomaiselle.
Valitusasiakirjojen
toimittaminen
Valitusasiakirjat on toimitettava valitusviranomaiselle valitusajan päättymistä. Jos valitusajan
viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa valitusasiakirjat toimittaa ensimmäisenä sen jälkeisenä arkipäivänä.
Omalla vastuulla valitusasiakirjat on toimitettava niin ajoissa, että ne ehtivät perille valitusajan
viimeisenä päivänä ennen viraston aukioloajan päättymistä kello 16.15.
Lisätietoja
Tuomioistuinten ja eräiden oikeushallintoviranomaisten suoritteista perittävistä maksuista
annetun lain (701/93) nojalla muutoksenhakijalta peritään oikeudenkäyntimaksua, joka on
hallinto-oikeudessa 90€. Maksua ei kuitenkaan peritä eräissä em. laissa erikseen
määritellyissä asioissa, kuten sosiaaliasioissa eikä julkisoikeudellista palvelussuhdetta,
vaaleja, kunnallisverosta vapauttamista, valtion avustuksia tai julkisia maksuja koskevissa
asioissa ja jos hallinto-oikeus muuttaa päätöstä muutoksenhakijan eduksi.
Liitetään pöytäkirjaan ja otteeseen
Pöytäkirjan tarkastajat:
27