Document

Vuosiluokkiin sitomaton
opiskelu-opiskelu oman opintoohjelman mukaisesti
Erityisopetuksen rehtori Lari Marjamäki
Vuosiluokkiin sitomaton opiskelu on:
1. Joko kunnan/kaupungin/koulun
perusopetuksen järjestämistapa
2. Yksittäiseen ryhmään tai oppilaaseen
kohdistuva joustava perusopetuksen
järjestämistapa
Mitä säädöksiä edellyttää?
•
•
•
•
•
Perusopetusasetus 11§ 3 mom. Vuosiluokkiin sitomattoman opiskelun
toteuttaminen edellyttää tätä koskevaa päätöstä opetussuunnitelmassa.
Opetussuunnitelmassa päätetään tällöin, että eri oppiaineiden opinnoissa voidaan
edetä vuosiluokkiin jaetun oppimäärän sijasta kunkin oppilaan oman opintoohjelman mukaisesti
 Ts. asiasta linjataan maakunnallisessa/kunnallisessa opetussuunnitelmassa.
Opintokokonaisuuksien määritteleminen on mahdollista myös koulukohtaisissa
opetussuunnitelmissa
Oppilaan oma opinto-ohjelma rakentuu opetussuunnitelmassa määrätyistä
opintokokonaisuuksista; henkilökohtaista etenemistä seurataan
oppimissuunnitelman avulla
 opintokokonaisuuksia ovat esimerkiksi eri oppiaineiden ja monialaisten
kokonaisuuksien keskeiset sisällöt
Oman opinto-ohjelman mukaisella etenemisellä voidaan tarvittaessa välttää
luokalle jättäminen, jonka myötä oppilaan kaikki opinnot kyseiseltä luokalta
raukeaisivat.
Oman opinto-ohjelman mukaan opiskeleva oppilas saa lukuvuoden päätteeksi
lukuvuositodistuksen kyseisenä lukuvuonna hyväksytysti suorittamistaan
opinnoista
Oman opinto-ohjelman mukaisesti etenevä oppilas voidaan jättää vuosiluokalle
vain yleisen heikon koulumenestyksen perusteella. Yhdeksännellä vuosiluokalla
oleva oppilas luetaan tämän vuosiluokan oppilaaksi, kunnes hän suorittaa
perusopetuksen koko oppimäärän ja saa päättötodistuksen tai hän eroaa koulusta.
Mitä säädöksiä edellyttää?
• Perusopetuslaki 18§: Tarvittaessa oman opintoohjelman mukaan etenemistä koskeva ratkaisu
voidaan tehdä hallintopäätöksenä yksittäiselle
oppilaalle myös perusopetuslain 18 §:n nojalla.
• Tällainen hallintopäätös on mahdollinen silloinkin,
kun paikallista opetussuunnitelmaa ei ole laadittu
vuosiluokkiin sitomatonta opiskelua varten.
• Oppilaalle tulee laatia oppimissuunnitelma 
Siinä on mainittava opintokokonaisuudet, jotka
sisältyvät oppilaan opinto-ohjelmaan sekä
määriteltävä niiden suorittamisjärjestys, aikataulu ja
mahdolliset erityistavoitteet.
Miten opetussuunnitelma on valmistautunut
vuosiluokkiin sitomattomaan opiskeluun?
• Opetussuunnitelmassa päätetään, että vuosiluokkiin
sitomaton opiskelu on mahdollista
a) miten vuosiluokkiin sitomatonta eli oman opinto-ohjelman mukaan
etenevää opiskelua käytetään (koskeeko ratkaisu kaikkia vai joitakin kouluja,
joitakin luokka-asteita, yksittäisiä oppilaita jne.)
b) mitkä ovat oppimäärään sisältyvät opintokokonaisuudet, joista opinnot
rakentuvat
c) mitkä ovat tuntijako sekä opetuksen tavoitteet ja sisällöt näille
opintokokonaisuuksille
d) mitkä opintokokonaisuudet ovat oppilaalle pakollisia ja mitkä valinnaisia
e)miten opintojen etenemistä ja opintokokonaisuuksien suorittamista
seurataan ja arvioidaan.
Miten opetussuunnitelma on valmistautunut
vuosiluokkiin sitomattomaan opiskeluun?
• Oppiaineissa ja opintokokonaisuuksissa on
määritelty vuosiluokittaiset keskeiset sisällöt,
jotka opiskellaan ja arvioidaan vuosiluokan aikana
 sisällöt, ei liian tarkkoja määritelmiä!
• Huom! Erityinen ja tehostettu tuki PoL 17 §, 16
a§ Sisältömääritelmien laatiminen helpottaa
myös pohtiessa oppilaan oppiaineen sisällön
karsimista tai yksilöllistämistä
Miten opetussuunnitelma on valmistautunut
vuosiluokkiin sitomattomaan opiskeluun?
• Helpoin tapa on kuvata sisällöt käsitekarttana,
ranskalaisten viivojen listana tmv.:
1. luokan
Äidinkieli
• Osaa lukea; (arvioinnissa näkyy taidon taso)
• Osaa kirjoittaa pienaakkosin, käyttää
näppäimistöä ja yleisimpiä kirjoitusohjelmia
1. luokan
matematiikka
• Hallitsee yhteen- ja vähennyslaskua
lukualueella 0-20
• Tunnistaa geometrisia muotoja: kolmio, neliö
1. luokan
ympäristötieto
• Tunnistaa Suomen eläinlajeista; kettu, susi,
ilves…
• On laatinut satasivuisen esseen kotiseudusta
• Jne…
Miten opetussuunnitelma on valmistautunut
vuosiluokkiin sitomattomaan opiskeluun?
Matematiikka
Taito- ja
taideaineet
Monialainen
kokonaisuus 1
1.Luokan
sisällöt
Ympäristötieto
Äidinkieli
Milloin tämä on kaikkein
hyödyllisintä?
• Esi- ja alkuopetusvaiheen toteutusvaihe: Joissakin
kunnissa on kokeiltu e-2.-luokkien opetusta vuosiluokkiin
sitomattoman opiskelun kautta  Mahdollistaa oppilaan
kognitiivisen kehityksen huomioinnin: vrt. lahjakkuus-tuen
tarve
• Todisteellisesti alentuneen koulukuntoisuuden omaavien
oppilaiden tukeminen; Lasten- tai nuorisopsykiatrisen
hoidon tai lastensuojelun piirissä olevat oppilaat;
Yksittäisen oppilaan päätös PoL 18§
 esim. masennusdiagnoosi, vakava sairaus; syöpä tmv.
 ns. sairaalakoulun oppilaat
KIITOS !