Vaikuttavuuden mittarit asumispalveluiden kilpailuttamisessa

Vaikuttavuuden mittarit
asumispalvelujen
hankinnassa.
Voiko vaikuttavuutta hankkia?
suunnittelupäällikkö Maritta Närhi
Kuopio 14.4.2015
1
19.9.2012
Tilaajaryhmä, terveyden ja toimintakyvyn edistäminen
Lähtökohdat
- perinteisesti suoriteperusteinen hankinta
- tuotteistus: helposti mitattavia tuotteita
- vaikuttavuus: kuvaa toiminnan tavoitteeksi
asetettujen yhteiskunnallisten tilojen
aikaansaamisen astetta eli toiminnan ja
suoritteiden vaikutusta kansalaisiin ja
yhteiskuntaan suhteessa vaikutuksille asetettuihin
tavoitteisiin (VM, 2012).
2
19.9.2012
Tilaajaryhmä, terveyden ja toimintakyvyn
edistäminen
Tulosperusteinen hankinta
- Tulosperusteisessa hankinnassa pyritään siihen,
että ei keskitytä määrittelemään sitä, miten
palveluntuottajat tekevät työnsä, vaan tilaaja kertoo
palveluidentuottajille tuloksista, joita heiltä
odotetaan (Martin 2005, 65.)
- Iso-Britanniassa tulosperusteiseen hankintaan on
liitetty myös tuottajalle palveluista maksaminen
vasta silloin, kun tulokseen tai osatavoitteeseen on
päästy (payment by results).
3
19.9.2012
Tilaajaryhmä, terveyden ja toimintakyvyn
edistäminen
Tilaaja-tuottajamalli
Palvelun tilaajana kunta päättää palvelujen sisällöstä,
laajuudesta, laadusta sekä kustannuksista.
Tilaajana toimii kunnan (konserni)johto, eli
valtuusto, hallitus ja pormestari tai sen
valtuuttamat tilaajat, kuten lautakunnat.
Tilaajan tehtävänä on vastata siitä, että palvelujen
käyttäjät saavat määrällisesti ja laadullisesti
tarvitsemansa palvelun.
4
19.9.2012
Tilaajaryhmä, terveyden ja toimintakyvyn
edistäminen
Case:mielenterveyskuntoutujien
asumispalvelut
Hankinnan kohteena on
• kuntouttava palveluasuminen (A)
• kuntouttava tehostettu palveluasuminen (B)
• kuntouttava tehostettu palveluasuminen erityistä hoivaa
tarvitseville (C)
18-65 –vuotiaille mielenterveyskuntoutujille (Tampere + Orivesi)
Tarjottava vähintään a ja b vaihtoehtoja.
Hankinnan arvo: n. 5 M€/vuosi
Hankintamenettely: neuvottelumenettely
Sopimuskausi ja mahdollinen optio: 4 vuotta + 1 vuoden + 1
vuoden optiokaudet
5
19.9.2012
Tilaajaryhmä, terveyden ja toimintakyvyn edistäminen
Sotefin-hanke, tulosperusteinen
hankinta
- mielenterveyskuntoutujien asumispalvelut
- vaiheet:
- nykytila-analyysi
- > puutteita: - yhteistyö palveluntuottajien kanssa,
- hankintojen sisällöt ja kilpailuttamisen
valintakriteerit eivät kannusta innovatiivisuuteen
- sopimuksissa puutteellisuuksia
6
19.9.2012
Tilaajaryhmä, terveyden ja toimintakyvyn
edistäminen
Valmisteluja
7
1. Vaihe
Lontoon opit
Sotefin1
Syksy 2011
Työntekijä- ja
asiakastyöpajat
2011-2012
Tekninen
vuoropuhelu
Helmikuu 2012
Arvoa asiakkaalle,
tilaa
palveluntuottajalle
Millaisia asiakkaita,
mikä on
kuntoutumista,
mikä hyvinvointia?
Asiakkaat,
vaikuttavuuden
mittaaminen
Osallistumishakemukset
Palvelukonseptien arviointi ja
valinta
Maalis-huhtikuu
Neuvottelut
huhtitoukokuu
Miten edistetään
asiakkaan
kuntoutumista
ja palvelun
vaikuttavuutta?
Anonyymit
kuvaukset
asiantuntijaraadin
arvioimana
Tavoitteet, valinta- ja
arviointikriteerit,
sopimuskannusteet
19.9.2012
Hankintailmoitus
Palvelukuvaukset
Maaliskuu
2. Vaihe
Tarjouspyyntö,
tarjousten jättö,
vertailu ja
hankintapäätös
kesä-syyskuu 2012
Tilaajaryhmä, terveyden ja toimintakyvyn
edistäminen
Hankinnan eteneminen, vaihe 1
• tekninen vuoropuhelu helmikuussa 2012 tilaajan ja
palveluntuottajien kesken:
tulevan hankinnan esittely ja keskustelu vaikuttavuuden
mittaamisesta
• hankintailmoitus maaliskuussa:
 hankintailmoitus ja ohje osallistumishakemuksen laatimiseksi
neuvottelumenettelyyn ja alustava palvelukuvaus kuntouttavasta
palveluasumisesta (A) ja kuntouttavasta tehostetusta
palveluasumisesta (B)
 Ohje osallistumishakemuksen laatimiseksi sisälsi mm.
kirjoitustehtävän. Tehtävänä kuvata ne palvelukonseptin keskeiset
elementit, joilla palveluntuottaja edistää asiakkaan kuntoutumista
ja palvelun vaikuttavuutta asiakaslähtöisesti (4 sivua).
8
19.9.2012
Tilaajaryhmä, terveyden ja toimintakyvyn edistäminen
Hankinnan eteneminen, vaihe 1
Palvelukonseptin kuvauksen tuli sisältää seuraavat osiot:
• kuntoutuksen perusperiaatteet ja avainkäsitteet ja
• kuvaus
- yksikön päivittäisestä toiminnasta
- henkilökunnan mitoituksesta ja koulutuksesta/ erityisosaamisesta
- asiakaskokemuksen hyödyntämisestä
- asiakkaiden osallistumisesta yksikön kuntouttaviin toimintoihin
• Miten tilaajan asettamat kuntoutumistavoitteet pyritään
toteuttamaan?
• Kuvaus toiminnan laadunvalvonnasta ja vaikuttavuuden arvioinnista
• Kuvaus verkostoyhteistyösuunnitelmasta muiden toimijoiden
kesken alueellisesti
Anonyymit kuvaukset, kuvaukset pisteytettiin ja kuvausten perusteella
valittiin 9 ehdokasta mukaan neuvotteluihin.
9
19.9.2012
Tilaajaryhmä, terveyden ja toimintakyvyn edistäminen
Hankinnan eteneminen vaiheeseen 2
• maalis-huhtikuu: monitoimijainen asiantuntijaraati pisteytti
ehdokkaat paremmuusjärjestykseen. Kuvausten
perusteella jatkoon valittiin 9/14 palveluntuottajaa.
• huhti-toukokuussa toteutettujen neuvottelujen
keskusteluteemat:
•hankinnan tavoitteet kuntoutumisen ja hyvinvoinnin näkökulmasta
•palvelukonseptin kuvauksen läpikäynti
•kohderyhmä ja henkilöresurssit tavoitteiden saavuttamiseksi
•tilat ja palvelutoiminnan aloittaminen
•sopimusseuranta
•tarjousten valinta- ja arviointikriteerit ja niiden painoarvot (hinta,
laatu, luvattu asiakkaan kuntoutuminen)
•sopimuskannusteet
10
19.9.2012
Tilaajaryhmä, terveyden ja toimintakyvyn edistäminen
Hankinnan eteneminen, vaihe 2
• kesäkuu: neuvottelujen pohjalta, lopullinen tarjouspyyntö
lähetettiin neuvotteluissa mukana olleille sähköpostitse
• elokuu: tarjousten jättö. Saatiin 10 tarjousta.
• syyskuu: tarjousten vertailu ja hankintapäätös
11
19.9.2012
Tilaajaryhmä, terveyden ja toimintakyvyn edistäminen
Toinen vaihe: hankinnan tavoitteet, valintakriteerit,
sopimuskannusteet
HANKINNAN TAVOITE
VALINTAKRITEERIT /LUPAUS
1) asiakaslähtöinen
asumispalvelu, jossa
asiakas kuntoutuu
1) asiakas siirtyy kevyempään asumismuotoon
2) kustannustehokkuus
2) asumispalvelun vuorokausihinta e/vrk
• kuntouttava palveluasuminen, (lupaus
vähintään 30 %)
• kuntouttava tehostettu
palveluasuminen, (lupaus vähintään 30
%)
• kuntouttava tehostettu
palveluasuminen erityistä hoivaa
tarvitseville, (lupaus vähintään 20 %)
Kelpoisuusehdot:
- veroviranomaisen todistus verojen maksamisesta,
työeläkekassan ja/tai vakuutusyhtiön todistus
eläkevakuutuksen ottamisesta ja eläkevakuutusmaksujen
suorittamisesta, Vakuutusyhtiön todistus toiminnan
vastuuvakuutuksen voimassaolosta ja maksetuista
vakuutusmaksuista, AVIn tai Valviran lupa
ympärivuorokautisen sosiaalipalvelun tuottamiseen
Vähimmäisvaatimukset:
Copyright ©SOTEFIN
12
19.9.2012
kummassakin vaiheessa ilmoitettu erikseen tekniseen
suorituskykyyn ja ammatilliseen pätevyyteen liittyvät
vaatimukset
SOPIMUSKANNUSTEET
• Eteenpäin siirtyminen vs lupaus
Bonus: kaksi parasta palvelun
tuottajaa, joiden
sopimuskauden uusien
asiakkaiden kuntoutusprosentin
keskiarvo on korkein, saavat
toistaiseksi voimassa olevan
sopimuksen (joka on voimassa
enintään seuraavan
kilpailutuksen sopimiskauden
loppuun asti).
Sanktio: mikäli luvattu
kuntoutusprosentti jää kahtena
peräkkäisenä vuotena alle
luvatun, tilaajalla on oikeus
irtisanoa sopimus neuvottelujen
jälkeen
Bonuksen ja sanktion osalta
asiakkaan siirtymisen
onnistumista seurataan
vähemmän tuettuun palveluun
3 kuukauden ajan.
Tilaajaryhmä, terveyden ja toimintakyvyn edistäminen
Toisen vaiheen valintakriteerit
Palveluasuminen ja tehostettu palveluasuminen
- hinta, A ja B, tarjotut hinnat yhteensä, painoarvo 60 %
- laatu A ja B, tarjoajan tarjoamat kuntoutumislupausprosentit
yhteensä (ehdottomat vaatimukset 30 % ylittävin osin
otetaan huomioon laadunarvioinnissa), painoarvo 40 %
Tehostettu palveluasuminen erityishoivaa tarvitseville
- hinta, C, tarjottu hinta, painoarvo 60 %
- laatu, C, tarjoajan tarjoama kuntoutumislupausprosentti
(ehdottomat vaatimukset 20 % ylittävin osin otetaan
huomioon laadunarvioinnissa), painoarvo 40 %
Palveluasuminen (A) ja tehostettu palveluasuminen (B)
vertailtiin yhtenä kokonaisuutena. Tehostettu palveluasuminen
erityshoivaa tarvitseville ( C) vertailtiin omana
kokonaisuutenaan.
13
19.9.2012
Tilaajaryhmä, terveyden ja toimintakyvyn edistäminen
Sopimuskannusteista
Esim. mikäli asiakas ei kolmen kuukauden aikana siirtymän
jälkeen palaa takasin tuetumpaan palveluun, bonus on ansaittu.
Mikäli asiakas palaa takaisin tuetumpaan palveluun (esim.
palveluasumisesta takaisin tehostettuun palveluasumiseen),
bonusta ei ansaita.
Bonuksen ja sanktion tarkastelujakso on kalenterivuosi.
Mikäli luvattu kuntoutusprosentti jää kahtena peräkkäisenä
vuonna alle luvatun, tilaajalla on oikeus irtisanoa sopimus
neuvottelujen jälkeen.
14
19.9.2012
Tilaajaryhmä, terveyden ja toimintakyvyn edistäminen
INNOVAATIO- JA YHTEISTYÖKYVYN KEHITYSTRENDI
2011 - 2012
Copyright © 2003 – INNOVAATIOMITTAUS
15
Osa-alue
Vuosi 2011
Vuosi 2012
Kokonaiskyvykkyys
59
67
Hankintaosaaminen
48
62
Verkostotaidot
65
72
19.9.2012
Kumppanuusosaaminen
55
65Tilaajaryhmä, terveyden ja toimintakyvyn edistäminen
Tulokset ensimmäisen vuoden
jälkeen
- tulokset: palveluasuminen 0 % - 20 % (0 %-40%)
- lupaus 36 - 72%
- Tehostettu palveluasuminen 0% - 8,5 % (0 %-26%)
- lupaus 40 %- 55 %
16
19.9.2012
Tilaajaryhmä, terveyden ja toimintakyvyn
edistäminen
Tulokset ja johtopäätökset
- uusi rooli sekä palveluntuottajalla että tilaajalla
- avoimet kysymykset johtavat kirjoituskilpailuun
- tarvitaan mittareita
- neuvottelumenettely raskas hankintamuoto
- huomio koko palveluketjussa
- asiakkuuden johtaminen
- kannusteet ja sanktiot
17
19.9.2012
Tilaajaryhmä, terveyden ja toimintakyvyn
edistäminen
Asiakkuuden määrittyminen, maksuperusteen syntyminen ja bonus-sanktiomalli
Nuoren
asiakkuus alkaa
Asiakkuus hyväksytään
laskutusperusteeksi
Toteutunut asiakasmäärä
/ väh. 50 % hyväksyttyjä
siirtymisiä
Vuosilaskutus maksetaan
kokonaismääräisesti
Nuoren asiakkuus
jatkunut 4 viikkoa ja
käyntejä on ollut
yhtäjaksoisesti väh. 1/vko
Nuori lopettaa palvelussa
ja siirtyy tilaajan
hyväksymään
jatkopaikkaan
toteutuneesta
asiakasmäärästä yli 50 %
hyväksyttyjä siirtymisiä,
tilaaja maksaa tuottajalle
500 euroa/ylittynyt asiakas
vkot 0-4
vkot 5 
Nuori keskeyttää, ei
maksuperustetta
Nuori
keskeyttää/lopettaa
palvelun
Toteutunut asiakasmäärä
/ alle 50 % hyväksyttyjä
siirtymisiä
toteutuneesta asiakasmäärästä
alle 50% hyväksytysti siirtyneistä
asiakkaista sanktiona tuottajalle
koituu 500 euroa/alittunut
asiakas
Vuosilaskutus
179 tai vähemmän nuoria
Tuottajan laskutuksesta vähennetään
1749,95/ alittunut asiakas
221 tai enemmän nuorta
180 – 220 nuorta/vuosi
349 990 euroa
Tilaaja maksaa tuottajalle
1749,95/ ylittynyt asiakas
Kiitos!